Sursill

Koti

http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuruII

Tienarin vanhan talon purku, Tienarin historiaa, urheilukilpailuja, Parkkuun seuratalon vihkiäiset, Kuru-laivan onnettomuus 1929.

Paina tästä

Kurun Keihäslahden virkatalon, myöhemmin puustellin - KURU ja KURUII - jälkipolvet.

Paina tästä

Pirkkalan nimismiehen Erik Vainisen jälkipolvet, Polviander ja Antti Toikkonen.

Paina tästä

Segebaden-jälkipolvet.

Paina tästä

Sursill-jälkipolvia

Paina tästä

Tienari-Ojanen sukukirja

Paina tästä

Tienari-jälkipolvet

Paina tästä

Tienari-Ojanen sukukirja ilman valokuvia - laajempi julkaisu

Paina tästä

Ylöjärven Kyrönlahden Parmaniemen jälkipolvet

Paina tästä

Kurun Vaakaniemen Lahdenpohjan sukukirja, osa a.

Paina tästä

Kurun Vaakaniemen Lahdenpohjan sukukirja ilman valokuvia - laajempi julkaisu.

Paina tästä

Kurun Vaakaniemen Lahdenpohjan sukukirja, osa b.

Paina tästä

https://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

https://www.kaleviojanen.fi/kurunojasia

Paina tästä

Sukuselvityksen kohde

Erik Sursill e. Ångerman
s. 1480 Ruotsi, Uumaja ja hänen jälkeläisiään yhteensä 1193 taulua

Tulostettu:
12.12.2024
Tekijä:
Kalevi Ojanen
Keskisenkatu 6 A 22
33710 Tampere
amiraali@kaleviojanen.fi

SUKUJUTUT -ohjelma

ATK-palvelu Luhtasaari Oy
Seinäjoki
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | Paluu |

Taulu 1

I Erik Sursill e. Ångerman Talonpoika, lautamies, hapansilakan tuottaja, s. noin 1480 Ruotsi, Uumaja, k. välillä 1550-53 Ruotsi, Uumaja.

Erik Ångerman oli ylhäinen talonpoika Uumajassa. Hänen sukunsa oli kotoisin Ångermanlandista ,
mistä nimi Ångerman. Hän asui Uumajan Tegin kylässä vuodesta 1539 alkaen.
Hänen lisänimensä Sursill lienee ollut kotiseudun perintöä.Ångermanlantisia kutsuttiin yleisesti pilkkanimellä Sursill,
koska he olivat happamen silakan pääasiallisia tuottajia.
Erikin kotiseudulla hapansilakka oli suurta herkkua ,mutta muualla Ruotsissa tätä pahanhajuista herkkua ei aina ymmärretty.
Tukholman linnanpäällikö teki sopimuksen Erik Ångermannin kanssa isojen elintarvikemäärien hankkimisesta armeijalle.Erik toimitti kuitenkin silakan lisäksi myös hapansilakkaa.
Tätä norrlantilaista herkkua sotamiehet eivät kuitenkaan hyväksyneet ,vaan menivät syömälakkoon.
Kuningas Kustaa Vaasa kimmastui ja kohdisti kiukkunsa Erik Ångermanniin.
Erik Ångermannin lapsista 5 muutti Suomeen.
Hän oli veroista päätellen varakas talollinen ja asui Västertegissä aivan lähellä Uumajan kaupungin aluetta.
Erik Ångerman on lastensa kautta tullut alkuisäksi useammille Pohjanmaan pappissuvuille.
Suomen sivistyshistorialle sukusikermällä on ollut merkittävä vaikutus ,sillä lähes kaikki Suomen sivistyssuvut
ovat saaneet alkunsa Erik Sursillistä ja hänen lapsistaan.
Erik asetettiin syytteeseen pilaantuneen elintarvikkeen kauppaamisesta ja sai lisänimekseen''Sursill''.
Erik taittoi pilkalta terän ja ottamalla Sursillin viralliseksi nimekseen.Nimi jäi ja Sursillit kantoivat sitä kunniallisena sukunimenä.

SURSILLIN SUKU:

Sursillin suku (lat. Genealogia Sursilliana) on vanha ja laaja suomalainen sukututkimus pohjalaisista suvuista, jotka polveutuvat 1500-luvulla eläneestä länsipohjalaisesta talonpojasta. Sursillin suku pitää sisällään sekä mies- että naislinjaiset jälkeläiset.
Sisällysluettelo

1 Teos Genealogia Sursilliana
1.1 Terserus
1.2 Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä
1.3 Alcenius
1.4 1900-luku
2 Sursillit
3 Lähteet
4 Kirjallisuutta
5 Aiheesta muualla

Teos Genealogia Sursilliana
Terserus

Genealogia Sursillianan alullepanija on Turun piispa Johannes Terserus (1605–1678). Toimiessaan piispana 1658–1678 hän teki tarkastusmatkan Pohjanmaan seurakuntiin 1660, ja kiinnitti huomiota alueen säätyläissukujen voimakkaasti vaikuttavaan sukulaisuusverkostoon. Asiasta kiinnostuneena Johannes Terserus aloitti muistiinpanojen keräämisen alueen seurakunnista ja kokosi yhteen Sursillien sukutukimuksen perustan 150 vuoden ajalta. Terseruksen muistiinpanoissa oli sukututkimukselle vallankumouksellinen ajatus, sillä hän merkitsi sukupuuhun myös tyttärien avioliitot, ei ainoastan poikien.

Terseruksen jälkeen sukutietojen keräämistä jatkettiin Pohjanmaalla, eritoten Raahen ja Limingan seurakunnissa. Näissä suurissa seurakunnissa sukuluetteloista ilmenivät muun muassa sukujen alkuvaiheet; pappissukujen ensimmäisten pappien talonpoikaisten isien etu- ja sukunimet, heidän kantatalojensa nimet ja sijainnit. Näistä alkavat merkinnät jatkuivat kohden nykypäivää päivämäärin varustettuina. Lisäksi selostettiin henkilöiden yleisiä elämänvaiheita, avioliitot, lapset, hautakirjoitukset, sekä erikoiset tapahtumat.

Muistiinpanojen merkitystä lisää se, että useat vielä tuolloin käytössä olleet kirjaslliset lähteet ovat vuosisatojen kuluessa tuhoutuneet tai kadonneet. Terseruksen haastattelemat henkilöt ovat kuolleet viimeistään isonvihan aikoihin.
Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä

Terseruksen aloittamaa työtä jatkoi erityisesti Raahe-Saloisten kirkkoherra Martinus Henrici Peitzius (1655–1726) ja hänen poikansa, Kempeleen pitäjänapulainen Gabriel Martini Peitzius (1681–1752). Erityisesti Gabriel Peitzius kunnostautui Terseruksen sikermän täydentäjänä, ja säilyneet käsikirjoitukset näyttävätkin perustuneen juuri Peitziuksen muokkaamaan Sursillien sisarusparven sukukronikkaan. Gabrielin poika Kälviän kirkkoherra Martinus Gabrielis Peitzius (1716–1782) myi isänsä kuoltua tämän keruutyön tulokset Turun tuomiokapitulille, mutta ne tuhoutuivat Turun palossa 1827. Sekä Kansallisarkistossa että Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmassa on säilynyt varhaiset kopiot Peitziuksen Sursillianasta. Turun tuomiokapitulin kirjediaareista käy ilmi kyseisen version levinneen jo Peitziuksen eläessä laajasti Pohjanmaalle. Peitziuksen työ noteerattiin jopa emämaassa Ruotsissa. Valtakunnanarkkivaari Anders Anton von Stiernman kirjoitti kaikkiin hiippakuntiin 1749 kirjeen, jossa tämä kehotti kirkkoherroja laatimaan piirroksia ja kuvauksia pitäjiensä muinaisjäännöksistä. Samaan aikaan sijoittuu myös Ruotsin antikviteettikollegion perustaminen. Eräässä yksityiskirjeessään von Stiernman kuvailee ihastellen Peitziuksen valtavaa antikviteettikokoelmaa sekä ”ukon” intoa sen piilotteluun lukkojen takana.

Tuomiokapituli siis osti Peitziuksen kokoelmat, joihin kuului myös 55-sivuinen Sursilliana-käsikirjoitus, vuonna 1753. Tuomiokapituli lähetti käsikirjoituksen Pyhäjoen seurakunnan rovastille Petter Niclas Mathesiukselle, jotta tämä täydentäisi sitä puuttuvilta osilta. Turun tuolloinen piispa, professori Karl Fredrik Mennander katsoi teoksen julkaisemisen aiheelliseksi ja siksi tämä täydennyspyyntö. Mennanderin jälkeen vielä piispa Jakob Tengström ja professori ja ns. Suomen historian isä Henrik Gabriel Porthan myös suunnittelivat teoksen julkaisemista.

Kukaan näistä hyvistä aikojista ei kuitenkaan saanut painettua versiota aikaiseksi. Turun herrojen suunnitellessa painatusta levisi käsikirjoitus useina versioina maan, eritoten Pohjanmaan seurakunnissa. Tämä käsikirjoituksen oma elämä, erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä alueella, todennäköisesti pelasti sen nykypolville, sillä se ei tuhoutunut muiden käsikirjoitusten ja teosten mukana Turun palossa vuonna 1827.
Alcenius

Turun herrojen painosuunnitelmien kanssa samanaikaisesti aloitti myös Kalajoen kappalainen Elias Robert Alcenius (1796–1875) Terseruksen aloittaman sukuhistorian täydentämisen ja käytti tässä apunaan Pohjanmaalla siihen tehtyjä lisäyksiä. Myös hänellä oli vakaana tarkoituksena saattaa teos painokuntoon.

Alceniuksen täydentämän teoksen henkilötiedot jatkuivat aina 1840-luvulle saakka. Näin osa kirjaan päässeistä henkilöistä oli elossa vielä 1900-luvun puolellakin. Jo ennestäänkin suureen sukupuuhun lisättiin 2000 uutta sukunimeä, lähes 20 000 henkilöä, joista kertyi keskimäärin 11–13 uutta sukupolvea.

Alceniuksen kaksi vuosikymmentä kestäneen suurtyön myötä teoksen suuruudeksi tuli 366 painosivua ja tekijä itse kustansi sen. Tappioita välttääkseen hän keräsi 412 ennakkotilaajaa, jotka olivat pääsääntöisesti Pohjanmaan pappeja ja virkamiehiä. Mutta myös muualta maasta samojen virkaryhmien jäsenet tilasivat kirjaa. Tilaajista on luettelo teoksen alussa. Kirjan painos lienee ollut noin 500. Sen säilyneet kappaleet ovat kirjaharvinaisuuksia ja omistajiensa suuria aarteita.

Koska Alceniuksen urakka oli suuri, niin esittelyssä hän päätyi henkilöiden elämänvaiheissa vain pääpiirteiseen kuvaamiseen. Sikäli kun on saatu selville niin henkilöstä mainitaan tarkat henkiötiedot, tärkeimmät opinnot ja päätoimi sekä saadut arvonimet. Kirjan tekijällä oli realistinen käsitys mahdollisuuksistaan, sillä onhan vielä tänäänkin täydellisen sukututkimusteoksen aikaansaaminen mahdottomuus.
1900-luku

Koko 1900-luvun sukututkimus koki voimakasta kiinnostusta. Vuosisadan loppuun mennessä siitä oli tullut jo kansan syvien rivien keskuudessakin suosittu harrastus. Vuosisata näkikin Genealogia Sursilianasta kaksi uutta painosta, jotka tosin suuresti poikkeavat toisistaan

Ensiksi ehtivät Martti Wiljakkala (Wilander) ja Atte Kalajoki (Calamnius), jotka julkaisivat Alceniuksen jukaisun näköispainoksen 1959. Toimittajien osaksi tuli teoksen historian ja käytön selvittely, mahdollistihan uusi tekniikka vanhan ja keräilyharvinaisuudeksi muuttuneen teoksen saamisen kaikkien ulottuville. Mielenkiintoisesti kirjan uusintapainoksen ilmestyminen oli hyvin Oulu-keskeinen tapahtuma.

Vuosikymmen myöhemmin Eero Kojonen sai ulos kirjapainosta toistaiseksi uusimman kirjallisen version Genealogia Sursillianasta (1971). Kirjan kirjoittaja otti käyttöön Alceniuksen menetelmän ja lisäsi siihen uusia sukuhaaroja. Lisäksi hän säilytti alkuperäisen sukutietojen merkitsemistavan.

Teoksen ilmestymisen jälkeen siihen julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran Genos-aikakauskirjassa lisäyksiä ja korjauksia. Suomen sukututkimusseura on käynnistänyt vuonna 2010 uudelleen Sursillianan korjaushankkeen, jotta internetissä leviävien osittain vanhentuneiden ja virheellisten Sursill-tutkimusten korjaukset voitaisiin dokumentoituine lähteineen julkaista kootusti ja luotettavasti.
Sursillit

Sukuteoksen lähtökohtana on uumajalainen vauras talonpoika ja lautamies Erik Ångerman, jota kutsuttiin nimellä Sursill. Hänen puolisonsa lienee ollut Dordi-niminen henkilö. Hän eli 1500-luvun alkupuolella ja lienee kuollut noin 1550 ja hän toimii siis kantaisänä hyvin laajalle jälkeläisverkostolle myös Suomessa.

Erik Sursillin lukuisista lapsista viisi hajautui nykyisen Suomen alueelle: Catharina, Magdalena, Östen, Carl ja Margareta. Heistä Östen Erikssonilla, joka toimi Uumajan voutina ja siirtyi myöhemmin mitä todennäköisimmin lastensa kanssa Suomeen, oli seitsemän tytärtä: Anna, Catharina, Christina, Margareta, Brita, Barbro ja Magdalena. Näistä seitsemästä tyttärestä alkavaa sukuhistoriaa kutsutaan esimerkiksi 1950-luvun painoksessa ”Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi”.

Barbro Sursill avioitui Tukholmaan erääseen kauppiassukuun ja Margareta naitiin Laihialle. Muut tyttäret muuttavat myös Suomeen, ilmeisesti isänsä Östenin mukana, ja avioituvat pohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Pohjalaisia sukujuuria selvittävän sukututkijan kannattaakin perehtyä huolella uusimpaan Sursill-sukuteoksen painokseen sekä siihen tehtyihin korjauksiin ja lisäyksiin etsiessään esivanhempia. Sursillin suku on erityisen tiheä esiintymältään Koillismaalla, missä Sursillin jälkeläiset saattavat muodostaa jopa valtaosan pitäjiensä asukkaista. Pohjanmaan rannikko aina Kaskisia myöten on Sursillien asuttamaa.

Genealogia Sursilliana käsittelee mm. seuraavia sukuja: Aejmelaeus, Alcenius, Cajanus, Calamnius, Castrén, Forbus, Frosterus, Lithovius, Mathesius, Nylander, Roos, Schroderus, Snellman, Stenbäck, Toppelius, Wacklin, Wegelius.

On arveltu, että nykypäivänä Sursillin sukuun kytkeytyviä suomalaisia voi olla jopa 300 000 – 500 000.
Lähteet

? Sursill Genealogy. Corrections - Sursill.net
? SURSILLIEN KORJAUKSET JA TÄYDENNYKSET - Sursill.net
? Iikko B. Voipio: Sursillin suku (1400-). Kansallisbiografia 9. SKS, Helsinki 2007
? Genealogia Sursilliana. Tietosanakirja, II osa 1906. Helsinki, Tietosanakirja-Osakeyhtiö. Otava 1910
? Iikko B. Voipio: Sursill (1400 -) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kirjallisuutta

Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana. Helsingfors: J. C. Frenckell, 1850
Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana: [näköispainoksen toim. Martti Wiljakkala & Atte Kalajoki]. Oulu: Kustannusyhtiö Sursilliana, 1959
Sursillin suku = Genealogia Sursilliana. (täyd. ja toim. Eero Kojonen. Helsinki: Weilin + Göös, 1971
Nieminen, Johanna; Genealogia Sursillianan etunimistö 1600–1800-luvuilla : vertailuaineistona Jaakko Ilkan suvun etunimistö 1600- ja 1700-luvuilla. Turku, 1985

Entisiä ja Nykyisiä Sursillejä

Maallikoidenhan ei pitäisi puuttua asioihin, joihin he eivät ole erikoisesti — tai sanokaamme ammatillisesti — perehtyneet. Siitä huolimatta minua tällä kerralla viehättää rohkeasti seikkailla harrastelija-genealogina, minkä innon luultavasti olen saanut perintönä äitivainajaltani. joka oli alasta kovin kiinnostunut jättäen jälkeensäkin melkoisen hyllyllisen erilaisia sukukirjoja, mitä sarjaa olen sitten sopivin hetkin täydentänyt uudemmilla teoksilla. Arkistoihin en ole koskaan uponnut, kun on ollut olevinaan riittävästi muita hommia, mutta vapaahetkinäni olen parhaaksi viihtymyksekseni selannut ja lukenut noita menneiden polvien ja niistä joskus löytämieni esi-isien nimiä ja vaiheita käsitteleviä tutkimuksia. Olen tehnyt sen pelkästään omaksi huvikseni ajattelemattakaan koskaan panna mitään paperille huomioistani, joita tuo ajanviete on tuonut mukanaan. Mutta nyt tuntuu siltä kuin voisi poiketa aikaisemmasta vaiteliaisuudesta — on kertynyt yhden suvun kohdalta siksi paljon aihetta, että siitä kenties kannattaisi kertoella vähän laajemmallekin kuulijakunnalle.

Asia koskee meidän maassamme jo vuosisatoja tunnettua ja laajalle levinnyttä Sursillien sukua. Ajankohtaiseksi se on päässyt jälleen siitä syystä, että sen "peruskirjasta" Genealogia Sursillianasta on äsken tullut julkisuuteen kolmas painos, jos niin voi sanoa. Koska tästä teoksesta on aikaisemmin paljon kirjoitettu, en aio vaivata lukijoita laajemmalla esittelyllä, mutta muutama viittaus sen syntyyn voi johdatuksellisesti olla paikallaan, jos jotkut ehkä sellaista kaipaavat.

Kaikki sukua keskenään

Jo v. 1660 piispa Johannes Terserus tarkastusmatkallaan Pohjanmaalla pani merkille, että poikkeuksellisen suuri määrä tuon maakunnan säätyläisperheitä, pappeja, virkamiehiä ja porvareita oli sukua keskenään. Kaikki polveutuivat jostakin Uumajan vieressä Ruotsin puolella asuneesta "suurtalonpojasta" Eric Ångerman-Sursillistä, jonka isosta lapsikatraasta viisi oli muuttanut Suomen puolelle. Täällä he olivat menneet naimisiin ja jälkeläisineen levinneet yli maan. Ihmettelevä piispa alkoi oikein luetteloinnin, josta koostui seitsemän arkkia muistiinpanoja.

Tämä oli siemen, jota sitten seuraavat polvet, pääasiallisesti pappiloissa, kehittelivät heimon yhä kasvaessa, kunnes vihdoin Kalajoen kappalainen, sittemmin Lapväärtin kirkkoherra ja rovasti Elias Robert Alcenius (1796 — 1875) otti elämäntehtäväkseen järjestää kaikki tiedot painettavaan kuntoon ja niin hän sai vuosikymmeniä kestäneen täydennystyön ja tarkistusten jälkeen julkisuuteen teoksen Genealogia Sursilliana, joka ilmestyi hänen omalla kustannuksellaan v. 1850. Painos ei ollut kuin 500 kpl., mutta varovaisena hän oli hankkinut 412 ennakkotilaajaa, jotka luetellaan teoksen alkulehdillä. Huvittavaa on panna merkille, että näistä tilauksista ainoastaan yksi oli tehty suomen kielellä, nim. "Kilpinen, Wolmar, Toht. Jyväskylässä", minkä taakse kätkeytyy tunnettu suomalaisuuden esitaistelija, lääketieteen tohtori Wolmar Styrbjörn Schildt.

Jykevässä kirjassa on jo 345 sivua sukutietoa ja lopussa olevassa luettelossa noin 2 000 sukunimeä. Näin olivat Sursillit n. 300 vuodessa levittäytyneet! Kun Alcenius ei ollut noudattanut sukukirjoissa tavallista agnaattista linjaa, jossa kuljetaan vain miehen nimen pohjalla, vaan toteuttanut kognaattisuuden periaatetta eli että jatketaan selvitystä myös äidin puolelta eli "veriheimolaisuuden" perustalla, niin suvun jatkuminen tulee huomattavasti elävämmäksi, värikkäämmäksi ja näkemykseltään laajemmaksi. Hän ei myöskään ole tehnyt mitään yhteiskunnallista rajoituksia ja niin tapaammekin hänen luettelossaan kaikki piirit papeista haudankaivajiin, vapaaherroista torppareihin ja kauppaneuvoksista merimiehiin.

On itsestään selvää, että tämän kirjaharvinaisuuden säilyneet kappaleet olivat muutamien kirjastojen ja bibliofiilien hallussa eikä sitä enää ollut vuosikymmeniin kaupasta saatavissa, vaikka sukututkimuksen harrastaminen oli entisestään vilkastunut ja levinnyt uusiin piireihin, joita esivanhemmat eivät olleet aikaisemmin kiinnostaneet Tämän vuoksi kaksi Eric Sursillin oululaista jälkeläistä 14. ja 12 polvessa, Martti Wiljakkala (ent. Wilander) ja Atte Kalajoki (ent. Calamnius) suoritti kiitettävän työn julkaisemalla Alceniuksen vanhasta teoksesta v. 1960 faksimilepainoksen, joka sai mitä parhaimman vastaanoton.

Vallankumous sukuselvityksessä

Ja nyt, kuten sanottu, on käsillä Genealogia Sursillianan kolmas painos. Vaikka senkin pohjana on Alceniuksen alkuperäistutkimus, niin se tietää melkoista vallankumousta käsiteltävänä olevan suvun tuntemisen vaiheissa. Ensiksikin se on käännetty suomenkieliseksi, mutta lisäksi se on tarkistettu ja laajennettu samalla kun sen käyttökelpoisuutta on uuden järjestelyn avulla huomattavasti parannettu. Nyt siinä on historiikkeineen ja hakemistoineen entisten 367 sivun sijasta 842 isokokoista sivua. Se on mahtava teos ja painaakin runsaat 2 kg, joten se ei sovellu luettavaksi vuoteessa ennen unen tuloa. Tämän jättiläistyön on suorittanut maisteri Eero Kojonen käyttäen siihen lähes puolitoista vuosikymmentä, ja rahoittajana on ollut Koneen Säätiö, Jolle se "henkisenä vaihtoehtona" soveltuneekin hyvin, kun sen perustaja. Kone Oy, suurena hissien valmistajana on tottunut kuljettamaan ihmisiä kerrosten läpi.

Ymmärrettävällä innolla ja hartaudella olen heti hankkinut sekä edellä mainitun faksimilelaitoksen että tämän uuden kolmannen painoksen, koska oman sukutauluni mukaan sekä isän että äidin puolelta polveudun tuosta legendaarisesta alkuisästä Eric Ångerman-Sursillistä seitsemän eri kanavaa pitkin edustaen 12. polvea. Hänen kohdallaan tulee aina pysähdys, sillä Genealogia Sursilliana ei tiedä hänestä muuta kuin asuinpaikan ja että hänen vaimonsa nimi oli Dordi. Valittaapa Suomen Sukututkimusseuran aikakauslehti Genos (2/1971) uutta painosta esitellessään, ettei kantaisästä, jolla on "mieltä, kiehtova sukunimi", tiedetä paljoakaan.

Toivottavasti en astu kenenkään varpaille, jos huomautan, että tiedetään sentään oudon Sursill-nimen synnystä jotakin, vaikkei kovin runsaasti. Asia on tämäntapainen:

Ruotsin vapaussodan 1521—23 aikana teki linnaläänin päällikkö Lars Olsson Björnram kauppias Eric Ångermanin kanssa sopimuksen isojen elintarvikemäärien hankkimisesta armeijalle. Kauppias — silloin häntä sanottiin kauppiaaksi — oli kotoisin Ångermanlandista ja maakunnan nimeä käytettiin tuohon aikaan paljon sukunimenä. Kauppakirjassa hän otti toimittaakseen mm. silakkaa, jota silloin vielä sanottiin silliksi. (Nykyäänhän silakkaa Ruotsinkin puolella sanotaan strömmingiksi).

Hän ei kuitenkaan lähettänyt ainoastaan halpaa silliä, vaan osaksi myös "sursilliä" eli hapansilakkaa (nykyään "surströmming")

Tätä yhä edelleen suurta norrlantilaisten herkkua eivät yksinkertaiset sotamiehet kuitenkaan hyväksyneet, vaan toimeenpanivat syömälakon. Kustaa Vaasa raivostui ja kohdisti vihansa Eric Ångermaniin, joka oli toiminut parhaassa ja luultavasti isänmaallisessa mielessä. Hänet asetettiin syytteeseen pahentuneen elintarvikkeen lähettämisestä ja kaiken lisäksi hän sai pilkkanimen "Sursill". Ruotsin kansahan on aina rakastanut tällaista hammastelua ja niinpä Tukholman kaupunginkirjoissa tuona aikana tavataan sellaisiakin ivanimiä kuin "Lasse skånsk sill". "Martin surlax" jne. Mutta Eric Ångerman, joka ilmeisesti oli terävä ja kekseliäs liikemies, taittoi pilkalta kärjen ottamalla Sursillin viralliseksi sukunimekseen. Miten oikeudenkäynti päättyi, ei ole tiedossa, mutta kai asia saatiin selitettyä ilman pahempia seurauksia

Sukulaisuuden nojalla pitäisi tietysti olla Ericin puolella, mutta toisaalta ymmärrän Etelä-Ruotsista olevia sotamiehiäkin, sillä edelleenkin "surströmming" on koettelemus niiden tukholmalais-talojen asukkaille, joiden naapurina jokin ravintola tai norrlantilainen perhe syyskuussa herkuttelee tällä kalasäilykkeellä. Tiedän mitä puhun, sillä sain kerran Tukholman-tuliaisina hienon purkillisen tuota jaloa kalaa. Se maistui ja lemusi kamalalta ja huoneistoa oli tuuletettava sen aterian jälkeen pari vuorokautta.

Uumajan-Erkin heimo

Mutta kiinnostavinta on tietysti tutustua siihen, keitä tähän "Uumajan-Erkin" heimoon on aikojen varrella kuulunut ja keitä hänen jälkeläistään tapaamme vielä nykyään keskuudessamme. Tällöin on otettava huomioon, että täydellisen selostuksen antaminen on mahdottomuus jo kysymykseen tulevien henkilöiden valtavan lukumäärän vuoksi, mihin tulee lisäksi, että alkuperäisen Alceniuksen laitoksen tiedot päättyvät 1840-luvun loppupuolella, mistä sukujohdon umpeen kurominen meidän päiviimme tapahtuu vain erilaisten aputeosten ja "monen konstin" avulla, näin huolimatta siitäkin, että äsken ilmestyneessä kolmannessa painoksessa muutamien harvojen sukuhaarojen kohdalla on jatkettu aivan viime vuosikymmeneen saakka Näin ollen seuraavassa on vain pistokokeita, joita kirjoittaja on omien päähänpälkähdystensä nojalla suorittanut. Kenenkään tietoisen Sursillin ei siis pidä pahoittaa mieltään, jollei häntä mainita. Joku toinen kirjoittaja saattaa taas sattumanvaraisesti osua heihin. Jottei jatkossa kyllästyttäisi Sursilli nimen yhtämittaiseen toistamiseen, käytetään sen sijasta vain alkukirjainta S.

Lähteäksemme valtiollisesta elämästä tapaamme siinä useita nimekkäitä S:ejä. Näitä ovat Suomen ensimmäinen ministeri-valtiosihteeri Rob. H. Rehbinder ja häntä seuraavat esimerkiksi hänen "veriheimolaisensa" J. V. Snellman, Y. Z. Yrjö-Koskinen, J. R. Danielson-Kalmari, Leo Mechelin, E. G. Palmén, K. J. Stålberg, P. E. Svinhuvud ja Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim — kolme viimeksi mainittua tasavallan S-presidenttejä. Ensimmäinen ulkoasiainministerimme Otto Stenroth oli niininkään S. samoin kuin hänen useampikertainen seuraajansa Rudolf Holsti ja sosdem. työväen-liikkeemme patriarkka N. R. af Ursin.

Myöhemmin on S: ien valtiollinen vaikutus vähentynyt. Nykyisen hallituksen jäsenistä ei kukaan ole S. ja eduskunnassakin on enää vain yksi, Georg C. Ehrnrooth, ja jälkikin on sen mukaista. Onneksi eduskunnan oikeusasiamies Kaarlo Ståhlberg on oikea S., kuten hänen tarmokkaista otteistaankin näkyy.

Kulttuurielämän Sursillit

Kulttuurielämän puolella on S:ien anti runsaampaa. Ensimmäisenä kohtaamme "Suomen historian isän" H. G. Porthanin ja hänen jälkeensä suomen kielen ensimmäisen professorin M. A. Castrénin. Sitten tapaamme Aspelinin veljekset Johan Reinholdin ja Elielin (Aspelin-Haapkylä), joiden perästä kohtaamme huomattavan sarjan meidän päiviemme professoreita: akateemikko Rolf Nevanlinna ja hänen veljensä Frithiof, Rafael Koski-mies. L, Arvi P. Poijärvi, serkukset Jaakko ja Eino E. Suolahti, Martti Ruutu sekä harras sukututkija Yrjö Blomstedt. Varmuuden vuoksi on Helsingin yliopiston nykyinen rehtori Mikko Juva myös S. samoin kuin hänen puolisonsa, joka kuulunee tähän piiriin. Siihen kai on edelleen luettava äidinkielemme luotettava vartijaa Matti Sadeniemi sekä terveydenhoidollisen sektorin akateemiset edustajat, professorit Gunnar af Björkesten, Anders Langenskiöld. K. J. Oravisto ja ylilääkäri Juhani Railo — neljä vankkaa S-kirurgia sekä gynekologi, professori M. L. Rauramo ja lääkintäkenraalimajuri T. Y. Roschier.

Taidekirjallisuus, niin proosa kuin runous, on kautta sukupolvien kiinnostanut S:ejä. Niinpä heihin ovat kuuluneet Frans Michael Franzén, Michael Choraeus ja tunnettu muistelmien kirjoittaja Sara Wacklin. Sukupuun kukkasiin on luettava satu-setä Z. Topelius ja häntä myöhemmin mm. Juhani Aho, Hilja Haahti, Ilmari Kianto, Robert Kiljander, Teuvo Pakkala, Eino Railo ja Maila Talvio. Nykyään elävistä S-kirjailijoista ovat osuneet silmiin Kersti Bergroth, Reino Palmroth (Palle), Ensio Rislakki ja Anni ja Väinö Voipio sekä vanhenevat nuorukaiset Pentti Saarikoski ja Jörn Donner. Runeberg ja Lönnrot eivät valitettavasti pääse joukkoon, mutta kun kumpainenkin nai S:in, niin heidän lapsensa ovat taas mukana. Runebergin ihastus sukuun oli muuten niin voimakas. että hänen nuoruudenrakastettunsa Emilie Björkstenkin oli S.

Näin kynänkäyttäjistä puheen ollen on mielenkiintoista todeta, että tämän Uuden Suomen nimenmuutoksen jälkeen kolme ensimmäistä päätoimittajaa, Artturi H. Virkkunen, Ernst Nevanlinna ja Kaarlo Koskimies, kaikki olivat S:ejä. Tällä hetkellä edustaa tätä ihmeellistä sukua lehdessä sen toimituspäällikkö, asessori Jouko Ruotsalainen — ruotsalainenpa tietysti, kun on Uumajasta peräisin.

Mutta palataksemme varsinaisten taiteenharjoittajien pariin on musiikin kohdalla todettava, että niin Jean Sibelius kuin Robert Kajanus ovat olleet S:ejä. Meidän päiviemme laulavista ja soittavista S:eistä mainittakoon Kim Borg, Kaj Chydenius, Anja Ignatius, Jussi Jalas (rouvineen), Pentti Koskimies, Olavi ja Urpo Pesonen sekä itse musiikinprofessori Erik Tawaststjerna. Niin että äänessä pysytään edelleen 400 vuoden päästä.

Näyttämötaiteellakin on edustajansa alkaen siltä, että tänä vuonna juhlittavan Suomalaisen teatterin perustajat Kaarlo ja Emille Bergbom olivat S:ejä. Mutta vieläkin tapaamme heitä parrasvaloissa ja nimiltään tie ovat Ruth Snellman, Verna Piponius, Elli Castrén ja Matti Oravisto. Lähinnä tähän ryhmään kuuluvaksi lienee luettava radion kuuluttajakreivi Cari-Erik Creutz, joten voinemme liioittelematta sanoa, että S: ien ääni tänä päivänä kantaa yli koko Suomen valtakunnan,

Kuvaamataiteet ovat jatkuvasti olleet lähellä S:ien sydäntä. Vanhin tunnettu tämän alan edustaja on kirkkomaalari Mikael Toppelius, mutta hänen kannoillaan tapaamme jo taiteilijaveljekset Magnus, Vilhelm ja Ferdinand von Wrightin, joita seuraavat sellaiset kuin Adolf von Becker ja Walter Runeberg, äskettäin poistuneiden joukosta mainittakoon Venny Soldan-Brofeldt, Eero Snellman, Matti Warén ja H. Ahtela (Einar Reuter), mutta virkeinä ovat keskuudessamme nykypolveen kuuluvat taiteilija Johannes Gebhard ja professorit Tauno Miesmaa ja Lennart Segerstråle. Luetteloa voisi luultavasti täydentää, jos olisi aikaa tarkemmin upota taidehistoriaamme.
Yksi perhe — ei 20

Silmäys puolustusvoimiimme osoittaa, että sielläkin S:it ovat olleet tärkeillä paikoilla. Mannerheimin nimi jo mainittiin. Sivuuttaen valtaisen määrän muita S-sotilaita kannattaa kiinnittää huomio vain kahteen meidän päiviemme upseeriin: toinen on äskeinen puolustusvoimien komentaja, jalkaväenkenraali Sakari Simelius ja toinen Mannerheim-ristin ritari, kenraaliluutnantti A. E. Martola, joka on suorittanut pitkän päivätyön mm. Yhdistyneiden kansakuntienkin palveluksessa, viimeksi Kypros-joukkojen komentajana.

Pistäytyäksemme ruumiinkulttuurin pariin otamme muutaman henkilönäytteen S:ien pyrinnöistä tälläkin alalla. Suomen voimistelun ja urheilun isä Ivar Wilskman oli S. ja perinnettä ylläpitää kaikkien tuntema Lauri eli Tahko Pihkala, joka myös on S. Mutta ei naisiakaan ole unohdettu, sillä heidän voimistelunsa uranuurtajat Elli Björkstén a Anni Collan ovat kumpikin S:ejä. Voinee välttää, että kansamme fyysinen kunto on melkoiselta osalta näiden tiennäyttäjien ansiota.

Mutta isänmaan hyvinvointi riippuu kai ennen kaikkea siitä, miten sen aineellisia mahdollisuuksia eli lyhyesti taloutta hoidetaan. Tätä "silmällä pitäen voidaan todeta, että siinä työssä ovat S:it tänäkin päivänä voimakkaasti mukana. Jo alan alkukasvatuksesta huolehtivan kauppakorkeakoulun kanslerina on Klaus Waris, joka on S. Mutta erikoisen huomattava on suvun edustus pankkimaailmassa, mistä esitettäköön puhuvia esimerkkejä. Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja ja hänen puolisonsakin ovat S:ejä, niin myös johtokunnan jäsenet M. J. A. Paloheimo ja Olli Kaila, minkä ohessa hallintoneuvoston puheenjohtaja Lauri J. Kivekäs ja jäsen Paavo Honkajuuri kuuluvat käsiteltävänä olevaan sukuun. Pohjoismaiden Yhdyspankin pääjohtaja on "ulkoseurakuntalainen". mutta toivottavasti hänen puolisollaan (o.s Brofeldt), joka on S., on mahdollisuus saada suvun ääni kuulumaan pankissa. Tässä häntä voinevat avustaa saman pankin johtokunnan jäsenet E. Schroderus ja Göran Stjernschantz, jotka ovat S:ejä. PYP:n hallintoneuvostossa edustavat sukua varapuheenjohtaja Jacob von Julin ja jäsenet Bertel von Bonsdorff ja Kurt Swanljung.

Merkille pantavaa on, että S-vuorineuvoksia meillä on kokonaista kahdeksan: Petri Bryk, Heikki H. Herlin. Paavo Honkajuuri, Jacob von Julin, Aulis Kairamo. Lauri J, Kivekäs, Johan Nykopp ja J. A. Wasastjerna, jotka, kun heihin lisätään Kymi Oy:n S-toimitusjohtaja Kurt Swanljung ja ministeri Rainer von Fieandt. yhdessä edustavat mahtavaa panosta meidän teollisuudessamme. Merenkulkummekin on suurelta osaltaan S: ien käsissä, koska sekä Suomen Höyrylaiva Oy:n toimitusjohtaja Lars Langenskiöld että Oy Finnlines ltd:n toimitusjohtaja Heikki Holma ovat S:ejä.

Tuntuu siltä kuin puheet meidän talouselämäämme hallitsevista 20 perheestä voitaisiin lopettaa ja tyytyä syyttämään vain yhtä perhettä, jonka, nimi on Sursill.

Ja siirtyäksemme lopuksi evankelis-luterilaisen kirkkomme piiriin todettakoon, että menneisiin polviin kuuluneiden satojen S-pappien joukosta voimme poimia herännäisjohtajat Lars Jacob Stenbäckin. Nils Gustaf Malmbergin ja Wilhelmi Malmivaaran sekä ankaran arkkipiispan Gustaf Johanssonin ja hänen seuraajansa Lauri Ingmanin ja Erkki Kailan. Nykyinenkin arkkipiispamme Martti Simojoki samoin kuin hänen hammaslääkärirouvansa ovat S:ejä. Kirkko on hyvin pysynyt suvun hallussa.

Kaiken kaikkiaan voidaan edellä olevien mielivaltaisten esimerkkien nojalla sanoa, että S:it ovat kautta sukupolvien olleet puuhakasta väkeä, jonka puurtaminen ei näy vieläkään väsyneen. Heitä on ollut, niin kuin sanotaan, "joka lähtöön" ja näyttää olevan edelleenkin. Tunnetuimmaksi on heistä tullut marsalkkamme Mannerheim, mutta nuori polvi ponnistelee ankarasti hänen perässään. Siitä on todistuksena mm.. Ruotsin nykyinen pääministeri Olof Palme, joka suomalaisen isoäitinsä (Hanna von Born) välityksellä on pesunkestävä Sursilli.

Tämän tarinan päätökseksi huvittaa ajatella, että minkähänlaista olisi jos Sursillitkin näinä sukuyhdistysten ja -kokousten aikoina yrittäisivät pitää jonkinlaiset "klaani-päivät". Olisihan heillä omasta takaa kaikki ohjelmakin, arkkipiispan toimittaman alkuhartauden jälkeen riittäisi laulajia, soittajia ja suupuheen pitäjiä vaikka millä mitalla — Jopa suurjuhlien tarvitsema ensiapuasemakin olisi korkeinta luokkaa. Mutta tämän ajatuksen toteuttaminen on mahdottomuus, sillä tarvittavaa kokouspaikkaa ei ole olemassa. Jo kotimaisia S: e ja on niin paljon, etteivät he mahtuisi edes Olympia-stadionille. Ja vähäisiä haarautumia on lisäksi Skandinavian ja Itämeren maissa, Saksassa, Ranskassa, jopa Amerikassa.

Mutta leikki sikseen. Genealogia Sursilliana on aarreaitta, josta esivanhemmistaan kiinnostuneet voivat tehdä yllättäviä löytöjä. Upeanmahtava kolmas painos sisältää ensikertalaiselle myös teoksen käyttöohjeet.

Erik Ångerman 1490- >1550-1553<, myöhemmin Sursill

Puoliso: Dordi Sursill o.s. Ångerman k. Ruotsi, Uumaja.

Dordi Ångermanin mies Erik Ångerman oli ylhäinen talonpoika Uumajassa. Hänen sukunsa oli kotoisin Ångermanlandista (Ångermanland, joskus myös suom. Angermanlanti, lat. Angermannia) on yksi Ruotsin maakunnista. Se sijaitsee Pohjois-Ruotsissa Norlannin pääalueella. Ångermanlandin pinta-ala on 19 894,3 km². Vuoden 2011 lopussa maakunnassa oli 131 086 asukasta, joten väentiheys oli 6,6 asukasta neliökilometriä kohti. Maakunta sijaitsee luonnonmaantieteellisesti ilmaistuna Pohjanlahden länsirannikolla. Sen naapurimaakuntia ovat Medelpadin, Jämtlandin, Lapin ja Västerbottenin maakunnat. Ångermanland on pinta-alaltaan Ruotsin kuudenniksi suurin maakunta. Maakunnan suurin kaupunkitaajama on Örnsköldsvik. Muut kaupungit ovat Härnösand, Kramfors ja Sollefteå. Maakunnan korkein kohta on Tåsjöberget, joka kohoaa 635 metrin korkeuteen. Suurin järvi on Tåsjön), mistä nimi Ångerman.

Lapset:

Katariina Westzynthius o.s. Sursill , s. noin 1510 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 2

Östen Sursill , s. 1520 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 56

Magdaleena Sursill , s. 1528 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 1161

Carl Sursill , s. 1534 Ruotsi, Uumaja; Länsipohja. Tauluun 1163

Margareetta Wernberg o.s. Sursill , s. 1515 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 1185

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 2

II Katariina Erikintytär Westzynthius o.s. Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Pietarsaaren pitäjän ruustinna, s. noin 1510 Ruotsi, Uumaja, k. välillä 1569 Pietarsaari.
Catharina oli sisaruksista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle.
Hän palveli jonkin aikaa emännöitsijänä vouti Hans Fordellin kodissa Pietarsaaren pitäjässä.
Tämä Pohjanmaalle muutto oli selvästi osana Kustaa Vaasan hallituskauden loppuaikoina
toimeenpannusta Pohjois-Suomen erämaiden asuttamisesta.

Catharina Eriksdotter Westzynthius

Blomstedtin artikkelissa kyseessä on löytynyt Tukholman raastuvanoikeuden pöytäkirja 13.10.1634, jossa käsitellään perintöasiaa. Ajan tavan mukaan laajaa perillisten joukkoa on pyritty saamaan järjestykseen sukukaavion avulla, joka on johdettu laajan jälkeläisjoukon yhteisestä kantaisästä. Tässä tapauksessa hän on Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolai. Selvityksen mukaan tämä on ollut kahdesti naimissa. Kirkkoherran ensimmäiseksi vaimoksi kerrotaan tuomiokirjassa ”Margareta” ja toiseksi vaimoksi ”Christina”. Patronyymejä naisille ei mainita eikä heistä paljastu sen enempää. Catharina Eriksdotter Sursill ei siis tämän kaavion mukaan olisi ollut Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolain vaimo.

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

Catharina Eriksdotter Sursill ca 1555 Teg, Ume, Sweden - 1614 Pedersöre, Finland

gift med Henricus Nicolai Fordell - 1568 / 1583 Kyrkoherde 1543- Pastor, Pedersöre 1557 -

--------------------

Erik Ångermannin lapsista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa emäntäpiikana vouti Hans Fordellia Pietarsaaren pitäjässä, Pinonäsissä.

Catharina avioitui Pietarsaaren kirkkoherran Henric Nicolain kanssa. Avioliitto oli ensimmäisiä pappisavioliittoja Suomessa. Kustansi varakkaana papin emäntänä veljensä Kaarlen Turun kouluun.

Toisen tiedon mukaan Henrikin puoliso olisi ollut Margareta Erikintytär Sursill. Catharinan sisar Magdalena meni naimisiin Eric Tenalensin kanssa, joka tuli Pietarsaaren kirkkoherraksi 1569 eli Henric Nicolain seuraajaksi. Heistä polveutuvat suvut Durchman ja Hårdh.

Översättning:

Erik Ångermannin barn första, som kom ifrån Umeå Österbotten. Tjänade en tid som piga hos fogde Hans Fordell Jakobstads socken, Pinonäs.

Catharina gifte sig med Jakobstads kyrkoherde Henric Nicolai. Äktenskapet var en av de första prästgiftermål i Finland. Som välbärgad prästfru bekostade hon sin bror

Karls skolgång i Åbo.

Enligt andra uppgifter var Henriks fru Margareta Eriksdotter Sursill.

Catharinan syster Magdalena gift Eric Tenalensin, som blev James Church herraksi 1569 dvs Henric Nico lag efterträdare. Av dem som härrör från släkten Durchman och Hårdh.

(hoppas någon kan översätta detta bättre än de jag har här)

--------------------

G. S. n. 2, 2. sukupolvea.

"Catharina Erikintytär Sursill oli mainituista sisaruksista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa emäntäpiikana vouti Hans Fordellia Pietarsaaren pitäjässä."

--------------------

"Catharina Ericsdotter var bland sina syskon den första som kom från Umeå till Österbotten, hvarefter hon tjente som nyckelpiga hos Fogden Hans Fordell i Pedersöre, och gifte sig med Westzynthiska slägtens stamfader Henrici."

--------------------

Dotter till Eric Ångerman Sursill och Dordre samt syster till Carl och Östen som alla redovisas på annan plats i släktkrönikan.. --------------------

Erik Ångermans första barn, som kom ifrån Umeå Österbotten. Tjänade en tid som piga hos fogde Hans Fordell Jakobstads socken, Pinonäs.
Catharina gifte sig med Jakobstads kyrkoherde Henric Nicolai. Äktenskapet var en av de första prästgiftermål i Finland. Som välbärgad prästfru bekostade hon sin bror Karls skolgång i Åbo.
Enligt andra uppgifter var Henriks fru Margareta Eriksdotter Sursill.
Catharinan syster Magdalena gift Eric Tenalensin, som blev James Church herraksi 1569 dvs Henric Nico lag efterträdare. Av dem som härrör från släkten Durchman och Hårdh.

.

Puoliso: 1550 Henrik (Henricus Nikolai) Nilsinpoika Westzynthius e. Fordell Fogde, Kyrkoherde i Pedersöre 1543-69. Stamfader för släkten Westzyntius, Kirkkoherra — 1543 — Pietarsaaren pitäjä, s. noin 1520 Uusimaa, k. 7/1569 Pietarsaari.

Henric Nicolai Westzynthius

Blomstedtin artikkelissa kyseessä on löytynyt Tukholman raastuvanoikeuden pöytäkirja 13.10.1634, jossa käsitellään perintöasiaa. Ajan tavan mukaan laajaa perillisten joukkoa on pyritty saamaan järjestykseen sukukaavion avulla, joka on johdettu laajan jälkeläisjoukon yhteisestä kantaisästä. Tässä tapauksessa hän on Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolai. Selvityksen mukaan tämä on ollut kahdesti naimissa. Kirkkoherran ensimmäiseksi vaimoksi kerrotaan tuomiokirjassa ”Margareta” ja toiseksi vaimoksi ”Christina”. Patronyymejä naisille ei mainita eikä heistä paljastu sen enempää. Catharina Eriksdotter Sursill ei siis tämän kaavion mukaan olisi ollut Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolain vaimo.

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

Genuin österbottnisk prästsläkt, känd sedan medlet av 1500 -talet. Namnet är taget efter Västersunds hemman i Pedesöre, där släkten av urålder varit bosatt och vilket pastorat dess äldsta medlemmar innehaft. Under senare hälften av 1600-talet spridde sig släkten till norra Österbotten, där den i snart 200 år haft sin hemvist i Ylivieska socken. En gren, Ylivieskagrenen, har sedan början av 1800-talet icke mera nyttjat släktens namn, utan ha dess medlemmar kallat sig efter de hemman de besuttit (Ängeslevä, Huhtakangas, Juurikoski, Uusitalo, Marjamaa o.s.v.) En annan gren flyttade över till Sverige och därifrån till Spanien och Italien; den är numera utgången.

--------------------

Henricus Nicolai Fordell - 1568 / 1583. Kyrkoherde 1543- .Pastor, Pedersöre 1557 -

gift med Catharina Eriksdotter Sursill ca 1555 Teg, Ume, Sweden - 1614 Pedersöre, Finland

---------------- VRT: Suku Forum [http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=108190&postcount=3]

Khra Henrik Nicolai (= Heikki Niilonpoika) oli - Sursill-lähteiden mukaan - naimisissa Katarina Erikintyttären kanssa. Tätä Katarinaa pidetään suomalaisten Sursillien ensimmäisenä kantaäitinä. Hänen kerrotaan tulleen Uumajasta Suomeen ensin emäntäpiiaksi Hannu Fordellin taloon. Sursill-lähteiden mukaan Henrikillä ja Katarinalla oli neljä lasta, Johan, Anna, Knut ja Dorde. Knutin ensimmäinen vaimo oli Lucia Hannuntytär Fordell - tässä siis Jokelan yllä muistelema yhteys. Knutin sukuhaarassa alettiin käyttää Westzynthius-nimeä Westersund-nimisen tilan mukaan. Yrjö Blomstedt on tutkinut Tukholmassa v. 1634 toimitetun perunkirjoituksen asiakirjoja. Kyse oli varakkaan pormestarinlesken Dorde Henrikintyttären jäämistöstä. Sukulaisia koskeva selvitys kertoo perunkirjoituksessa, että vainajan isällä Henrik Nicolailla oli ollut vaimot Margareta ja Christina, ja kummankin kanssa kolme lasta. Tässä siis päänvaivaa Sursill-kiinnostuneille. Lähde: Yrjö Blomstedt, Westzynthius-suvun alkupolvista muutama lisätieto. Genos 40 (1969), nro 2, s. 45-50. Artikkelia ei valitettavasti ole sähköisenä Sukututkimusseuran verkkosivuilla. (Maarit Kaipiainen Pohjalaiset-lista 26.5.2006)
====

..................................

Oli kahdesti naimisissa. Henrik oli Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1543-69. Hän sai papin palkkana puolet kirkonkymmenyksistä eli noin 40-70 tynnyriä viljaa, josta oli maksettava verot ja muut suoritukset. Henrik oli kuitenkin ilmeisesti melko varakas, koska hän oli säilyneiden kuittien mukaan maksanut 1558-61 kuningas Kustaa I:lle 20 Unkarin guldenia.

Hänet mainitaan myös vuoritoimen harjoittamisesta kiinnostuneiden luettelossa. Professori Yrjö Blomstedtin selvitysten mukaan Henricus Nicolain puoliso ei olisikaan Catharina, vaan Margareta. Kuitenkin hän sanoo, että Catharina olisi suvun muistitiedon mukaan uskottavampi kuin Terseruksen jäljennöksenä säilyneessä laitoksessa mainittu Margareta. Catharinasta ja Eric Nicolaista polveutuvat suvut Westzynthius, Heikel, Carp ja Laurin.

Försök till översättning efter som jag inte kan finska:

Var två gånger gift. Henry James var fordonsinnehavaren kyrkoherde 1543-69.

Han var en präst betala halv Kyrkan decimalsystem eller ungefär 40-70 tunnor säd, som betalas i skatter och andra betalningar. Henry var dock tydligen ganska rik, eftersom han hade konserverade intäkter betalat 1558/61 Gustav I till 20 ungerska gulden.

Han var också foder för att uppnå ett intresse i listan. Professor Yrjö Blomstedt, enligt de rapporter Henricus Nico lag make är inte Catharina, men Margareta. Men, säger han, det skulle vara Catharina generiska minne information enligt mer trovärdig än Terseruksen överlevande exemplar av institutionen sa Margareta. Catharinasta och Eric Nico slags härkomst från släkten Westzynthius, Heikel, Carp och Laurin.

--------------------

--------------------

G. S. n. 2.

"Syntyi uudellamaalla. Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra ainakin jo 1543. Westzynthius-suvun kantaisä. Kuoli ennen heinäkuuta 1569."

--------------------

Westzynthiska släktens stamfader. Namnet Westzynthius kommer från Vestersund i Pedersöre.

--------------------

Kyrkoherde i Pedersöre. Dog 1567 eller 1583? -------------------- Pastor i Pedersöre 1600. Informerad uti Wiborgs skola. Prästvigd i Strängnäs 1578. Utnämnd till Kapelan (komminister) 1570 - 1600. Kyrkoherde i Pedersöre 1600 - 1621. Underskrev Uppsala mötes beslut 1593.
.
Vanhemmat: Nils Westzynthius e. Fordell, s. 1490 Uusimaa ja N.n Westzynthius.

Lapset:

Canutus Henrici (Knut) Westzynthius , s. 1555 Pietarsaari. Tauluun 3

Anna Nurkka o.s. Fordell (Westzynthius) , s. 1557 Pietarsaari. Tauluun 15

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 3

III Canutus Henrici (Knut) Henrikinpoika Westzynthius, (Taulusta 2, äiti Katariina Westzynthius) Pietarsaaren kirkkoherra 1600, Uppsalan kokouksen allekirjoittajia 1593., s. 1555 Pietarsaari, k. 29.07.1621 Pedersöre.

Canutus Henrici Westzynthius

Kyrkoherde i Pedersöre.

--------------------

Knut Henrikinpoika syntyi 1555.1 Vihittiin papiksi 1578.

Knut ja Lucia Hansintytär Fordell vihittiin 1583.

Knut oli kirkkoherra Pietarsaaren pitäjässä 1600.

(Eero Kojonen, Sursillin-Suku)

http:// www.vilppula.com/images/sursill/ksgenealogy.htm http://gw5.geneanet.org/index.php3? b=strang&lang=fi;p=canutus+henrici;n=westzynthius''''''

Sursill, Catharina Ericsdotter (taulusta 1. Isä: Ångerman, Erik Östeninpoika) s. Umeå. k. Finnland. Lisätietoja: Ilmeisesti elossa vielä 1614.

Catharina Ericsdotter var bland sina syskon den första som kom från Umeå till Österbotten, hvarefter hon tjente som nyckelpiga hos Fogden Hans Fordell i Pedersöre (Pietarsaari), oh gifte sig med Westzynthiska slägtens stamfader Henric Nicolai eller Jacobi, som blef Pastor i Pedersöre 1557 och dog 1568, eller enligt annan uppgift först 1583. **** Catharina Eerikintytär oli ensimmäinen Sursillin sisaruksista, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa Pietarsaaren pitäjässä vouti Hans Fordellin emäntäpiikana, kustansi varakkaana papin emäntänä veljensä Kaarlen Turun kouluun.

1. puoliso Henric Nicolai, Fordell s. Uusimaa. k. 1568 (toinen versio v. 1583). Pastor i Pedersöre 1557; Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra ainakin jo 1543. Westhynzius-suvun kantaisä

Lapset:

1) Johan Henricsson k. 1570 (1580). Kapellan i Pedersöre 1578; kappalainen Pietrarsaari. Perhesuhteet: Död ogift 1570, eller, enligt Åbo Stifts Herdaminne, 1580.
Död ogift 1570,eller, enligt Åbo Stifts Herdaminne, 1580
2) Anna Henricsdotter (katso taulu 17) Perhesuhteet: Gift med Simon Johansson Nurka eller Nurkerus.
3) Dordre Henricsdotter (katso taulu 18) k. 1634 haudattu 1634 Tukholma.
4) Canutus Henrici (katso taulu 19) s. 1555. k. 29.07.1621 Pietarsaari. Pastor i Pederöre 1600; kirkkoherra Pietarsaari. Lisätietoja: Informerad uti Wiborgs skola; prestvigd i Strengnäs 1578, utnämd till Kapellan. Ammatinlisäyksiä: i Pedersöresamma år, underskrev Upsala Mötes Beslut 1593.

.

1. puoliso: 1583 Lucia Hansintytär Westzynthius o.s. Fordell s. 1560 Pedersöre, k. 1599 Pedersöre.
Vanhemmat: Hans Fordell, s. 1530 Vöyri, k. 1606 Pedersöre ja Lucia Fordell, s. Pori, k. Pedersöre.

2. puoliso: 10.08.1600 Anna Petruksentytär Vigelius ent. Westzynthius o.s. Gestrenia (Gestricius) s. 1580 Ruotsi, Gävle, k. 01.02.1664 Kruununkylä (Kruunupyy).

Lapset:

Margareta Gammal o.s. Westzynthius , s. 21.09.1602 Pedersöre. Tauluun 4

Gabriel Westzynthius , s. 1606 Pedersöre. Tauluun 8

Carolus Westzynthius . Tauluun 13

Magdalena Florinus o.s. Westzynthius , s. 1610. Tauluun 14

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 4

IV Margareta Knutintytär Gammal o.s. Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) s. 21.09.1602 Pedersöre, k. 14.12.1667 Pietarsaari.

Puoliso: 1618 Magnus Matteuksenpoika Gammal Ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 22.9.1610; respondentti 25.11.1611 ohjaajanaan Johannes Rudbeck.

Pietarsaaren kappalainen 1601; Vöyrin kappalainen 1614; Pietarsaaren kirkkoherra kuninkaan kollaatiokirjeellä 10.5.1622.

Julkaisi Disputatio ordinaria philosophica III. De praedicabilibvs, painettu Tukholmassa 1611. Dedikaatio Uppsalassa 1632 (veljensä julkaisemassa kirjassa).

Gammal osti 1620-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa kaksi maatilaa (Eugmo Bosund) Pietarsaaren saaristosta ja tilat yhdistettiin., s. 1593 Vöyri, k. 06.02.1636 Pietarsaari.
Vanhemmat: Matteus Jacobi Gammal, s. noin 1565 Pernaja, k. 03.06.1633 Vöyri ja Brita Gammal o.s. Viloides, s. 1570 Vöyri, k. noin 1610 Vaasa.

Lapset:

Knut Gammal , s. 1620 Pedersöre. Tauluun 5

Brita Stålbom o.s. Gammal , s. 1621. Tauluun 6

Barbro Rothenius o.s. Gammal . Tauluun 7

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 5

V Knut Magnuksenpoika Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) Ylioppilas Turussa sl. 1640. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Canutus Magni Botniensis. — Kemin kappalainen 1643., s. 1620 Pedersöre, k. 1664 Kemi.

Puoliso: 1645 Magdalena Johanintytär Gammal o.s. Pictorius. (Taulu 969) s. 1625.
Vanhemmat: Johan Pictorius, s. 1595 Turku, k. 1643 Kemi ja Margareta Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius, s. 1600 Kalajoki, k. 1660 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 6

V Brita Magnuksentytär Stålbom o.s. Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) s. 1621, k. 1682 Kälviä.

1. puoliso: Hans L. Stålbom Kristiinankaupungin pormestari, omisti talon kaupungissa ja viljeli erästä tilaa Öfwer Tiöckån (nyk. Tjöck) kylässä., k. 25.02.1661 Kristiinankaupunki.

Hans L. Stålbom. - Huolimatta sukunimen »ruotsalaisesta» kirjoitusasusta (oheinen näyte v. 1654 ja toinen v. 1645 VA 9117:163) hänen voi otaksua olleen syntyperältään saksalainen, tai ainakin Suur-Ruotsiin kotiutunut saksalaisen kieliyhteisön kasvatti [1]. - Siinä Turussa 5/12 1649 päivätyssä asiakirjassa, jolla Pietari Brahe perusti Koppön kaupungin (v:sta 1651 »Christinae Stadh») ja nimitti sen ensimmäiseksi pormestariksi Hans Ståhlbomin (!), häntä sanotaan a u d i t ö ö r i k s i [2]. Kyseinen juridiikkaan perehtymistä (ja opiskelua yliopistossa?) edellyttävä sotilastoimi hänellä oli tietenkin ennen v. 1640, jolloin hän jo huolehti ylimääräisten apuverojen kannosta Pohjanmaalla (Östra Norlanden); kamarikollegion kanssa 3/3 1641 tehdyn sopimuksen mukaan hän sitoutui vastaamaan »itäpuolen» pikkutulleista; seur. vuoden joulukuussa hän uudisti vuokrasopimuksen [3].

Stålbom oli usein poissa oikeuden istunnoista, hän kun jatkuvasti hoiteli pikkutullin yli-inspehtorin tehtäviä. Mutta ainakin 12/10 1659 hän istui taas pormestarin paikalla ja kertoi kuulleensa, että porvarit olivat hänen poissa ollessaan omin päin valinneet kaupungin edustajaksi Göteborgissa pidettäville valtiopäiville Niklas Reichenbachin. Siellä he olivat joka tapauksessa jouluk. 1659 molemmat. Tukholman valtiopäivillä 27/9 1660 hän oli kaupunkinsa ainoa edustaja [4]. Hän omisti talon kaupungissa ja viljeli erästä tilaa Öfwer Tiöckån (nyk. Tjöck) kylässä. - Helmik. 25 pnä 1661 ilmoitettiin raastuvassa, että pormestari on kuollut ja jo 2/3 todettiin, että eräät, jotka olivat suorittaneet hänen puolestaan kruunulle tullimaksuja sekä hänen Oulussa asuva takaajansa Bockmöller vaativat kuolinpesältä huomattavan suuria summia. Pöytäkirjojen liitteissä mainitaan irtaimesta omaisuudesta yhtä ja toista, mutta takavarikoidun omaisuuden kokonaismäärä ei niistä ilmene. Huhtik. 1662 päätettiin tiedustella maaherralta, kenen perillisistä pitäisi - maaherran mielestä - esiintyä vastaajana kaupungin ja kuolinpesän välisissä riita-asioissa: lesken, vävyjen vai poikien. Vävyt eivät tiettävästi halunneet vastata.

Puolisot: 1) (jo 1630-luvulla) Anna Johansdotter [5], jonka isä, Tukholmassa asunut Johan Olofsson, mainitaan vainajana 1656; 2) Brita Gammal, tämän 1. aviossa 2. puoliso Kälviän kirkkoherra Martinus Peitzius (s. 1610, k. maalisk. 1673) [6].

Lapsia 1. avioliitosta:

Margareta Stålbom, eli 1675, vainajana 1680 [7]. - Puoliso Jacobus Eliae Holmius, s.n. 1631, yliopp. 1652, isänsä apulainen Närpiössä 1654, Närpiön khra, kuoli 1697.

Elisabet Stålbom, p:o (jo 1656) Olof Snellman. Katso alempana!

Johan Stålbom, synt. n. 1638, kuoli äkilliseen tautiin 1.5. 1678 ja haud. Lokalahden kirkkoon 29.10. s.v. - Yliopp. (Ostrob.) Tur. 1658. Toimi Kristina Brahen kirjanpitäjänä Eurajoella 1664, Vaasaporin kreivikunnan ja »Saaren läänin» inspehtori 1668-1678 [8]. - Puoliso Maria Petraeus, s. Turussa 31.12. 1647, kuoli Föglössä 31.3. 1732. Vhmt: piispa Eskil Petraeus ja Anna Kock. (Marian 2. p:o oli vouti Elias Juhonpoika.)

Lapsia:

Johan, s. n. 1661, Föglön khra, kuoli 1737 [9].

Katarina, kuoli pakomatkalla ollessaan Ruotsissa 1715. Puoliso Turussa 27.10. 1698 Houtskarin kappalainen Samuel Hornaeus tämän 2. aviossa. H. toimi v:sta 1705 Uudenkaupungin kirkkoherrana v:sta 1722 samassa virassa Eurajoella [10].

Anna, mainitaan naimattomana 1700 [11].

Poika tai poikia. (jotka elivät 1662 Vaasan raast. 10/4 1643 mainitaan Asmus Stallbom, joka oli juonut olutta kaupungin kellarissa Thomas Watsonin kanssa).

[1] Nähdäkseni voidaan huomiota kiinnittää myös sukunimen erilaisiin kirjoitusmuotoihin. Kamarikollegion pöytäkirjoissa se on useimmiten Stalbohm, mutta kerran Stalbaum. Pohjanmaan tilikirjoissa tavataan usein (kirjurien merkitsemä) Stallbom. Kirjurien »etymologioimis»halun lisäksi voi monissa 1600-luvun tapauksissa arvailla myös tulokkaiden pyrkimystä mukautua uusiin oloihin (maassa maan tavalla); esim. Ekman bom) ks. ESAIAS TEGNER, Om svenska familjenamn (teoksessa »Ur språkens värld» I-III, 1922-30).

[2] [WALTER SJÖBLOM], Kristinestads historia (1915), ss. 15-16 ja 355-356. Auditööri Stålbomista puhuttaessa sopinee kiinnittää huomiota Turun akatemian konsistorin pöytäkirjoihin 16-18/3 ja 15-12/4 1646, joista ilmenee, että joku Hans Stalbom oli antanut Johannes Muntheliukselle maksumääräyksen (inwijsningh) muka dedikaation palkkioksi (?). Kyseinen Johannes (tavallisesti Munkthelius), oli syntynyt Tukholmassa 1618, opiskeli Turussa v:sta 1643, (Westmannus) maisteri Turussa 18/7 1645, asessori jne., aateloituna Lagercrona. Hänen isänsä oli (ELGENSTIERNAn mukaan) Uplannin rykmentin luutnantti Mattias Hannunpoika. Voisihan esim. ajatella jotakin »aseveli»yhteyttä tuon Mattiaksen ja Stålbomimme välillä, sukulaisuutta jne.

[3] Kammarkollegiets protokoll II & III, Sthlm 1940-41.

[4] Teoksessa »Kristinestads historia», ss. 363-364, esitetään kaupungin edustus kys. vuosien valtiopäivillä virheellisesti.

[5] Ks. Kristiinankaupungin RO 12/6 1654: eräs nainen oli sopimattomasti nimitellyt kaupungin arvohenkilöitä: pormestari oli »meskebuuk» (mäskimaha), hänen rouvansa »swartanna» jne. Viimeksi mainittu voi - valitettavasti - olla myös appellatiivinen, jonka »merkitystä» ei kannata lähteä arvailemaan.

[6] Vrt. Kälviän kär. 27-28/7 1674, 23/3 1675 ja 11-12/10 1675: Peitziuksen edellinen vaimo Kaarina Laurintytär oli kuollut 1662. - Släktbokin (Gammal) esittämä tieto, että Stålbom olisi nainut Britan v. 1649, perustunee erehdykseen; ks. Genealogia Sursillianaa Stålbomin kohdalla.

[7] KrRO 22/3 1662: »Företrädde sal. Stålboms mågh her Jacob Eliae i Närpes»; Närpiön mant.luett. 1675, Fin(n)by: H:r Jacob, capian, h. Margeta Hansdotter. Jo v. 1680 Holmiuksella oli vaimona Valborg [Biugg]; H:n perillisistä ks. mm. Närpiön kär. 10-11/9 1702. - H:n isä oli Tukholmassa n. v. 1600 syntynyt Elias H., äidin, Anna Eliaksent. Reichenhachin, veli oli aikaisemmin mainittu raatimies Niklas R.

[8] MAUNO JOKIPII, Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat II (1960), s. 262 ym.

[9] Uudenkaupungin RO 1-3/8 1689; Mynämäen kär. 27-/1 1692 ym.

[10] Mynämäen, Vehmaan ja Maskun laaman.kär. 3-4/5 1700; Laguksen kok. (VA): Biogr.: Hornaeus; Eurajoen kär. 1-6/10 1729; TOINI MELANDER, Personskrifter hänförande sig till Finland 1562-1713 (1956), no. 1669. - Painetuissa esivanhempaintauluissa mainitaan usein virheellisesti Samuel H:n tyttärien Hedvigin (s. n. 1703) ja Kristiinan (s. 1704) äitinä Kristiina Tolpo. Tämä H:n ensimm. vaimo haudattiin kuitenkin jo Laetare-sunnuntaina (3.4.) 1698 Korppoossa. STRANDBERGin Herdaminne-teoksessa on H:n 2. vaimosta melkein oikea tieto: »en biskop Petraei dotter, som dog under flykten». Mainittujen sisarusten lasten avioituminen keskenään - siis serkusten avioliitto - merkitsee mm. sitä, että esim. Sibeliuksen esivanhempain luettelossa Hans Stålbom (ja hänen tukholmalainen vaimonsa) on kaksi kertaa ja Juhani Ahon, jonka äiti oli Snellman, kolme kertaa. - Kyseisen avioliiton (Jakob Chydeniuksen ja Katarina Welinin, v. 1759) solmimiseksi vaaditut selvitykset ja tieto siihen saadusta luvasta löytynevät Turun tuomiokapitulin arkistosta. - Ks. mm. Bergholmin Sukukirja: Chydenius, taulut 2 ja 3 sekä Borg, taulut 10 ja 14, ja lisäksi Chydenius, taulu 11, Snellman, taulu 19.

[11] Jo mainituilla laam.oik:den käräjillä 1700 käsiteltiin kihlauksen purkua ym.; vastaajana mainitaan luutn. Henr. Job. Rehbinder.

Genos 32(1961), s. 52-58

ARVI ILMONIEMI
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
.

Pormestari Hans L. Stålbomin nimikirjoitus Kristiinankaupungin v:n 1654 manttaaliluettelon alla.

2. puoliso: jälkeen 1661 Martinus Peitzius Kälviän kirkkoherra., s. 1610, k. 3/1673 Kälviä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 7

V Barbro Magnuksentytär Rothenius o.s. Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) k. 1667 Kokkola.

Puoliso: Gustaf Gabrielinpoika Rothenius Kokkolan postimestari 1651–77, porvari siellä 1665, raatimies 1670–71, ajoittain vt. pormestarina., s. 1633 Kokkola, k. 18.11.1677 Kokkola.

Lapset:

Katarina Grandell o.s. Rothenius s. 02.05.1666 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 8

IV Gabriel Knutinpoika Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) Uudenkaarlepyyn kappalainen Gabriel Westzynthius (Gabriel Canuti, yo Uppsalassa 1.1628, † ~1670), s. 1606 Pedersöre, k. 1670 Uusikaarlepyy.

Puoliso: Margareta Jöranintytär Westzynthius o.s. Hordelius s. 1610.

Lapset:

Magnus Westzynthius , s. 02.02.1637 Pietarsaari. Tauluun 9

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 9

V Magnus Gabrielinpoika Westzynthius, (Taulusta 8, isä Gabriel Westzynthius) Kaplan i Brahestad; Raahen-Saloisten kirkkoherra, s. 02.02.1637 Pietarsaari, k. 19.06.1692 Raahe.

Vezynthius, Magnus / Måns Gabrielsson

S Pietarsaari syksyllä (”kynttilänmessun aikaan”) 1637. V Pietarsaaren, myöhemmin Uudenkaarlepyyn kappalainen Gabriel Canuti Westzynthius ja Margareta Jöransdotter Hordelia.

Kävi Uudenkaarlepyyn triviaalikoulua. Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1656, Uppsalassa? (ei matrikkelissa)

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa Tukholmassa 1664 Raahen kaupungin kappalaiseksi, samalla pedagogion koulumestari (paedagogus); Raahen kirkkoherra 1674; Raahen-Saloisten kirkkoherra 1691.

Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksessa 1680.

Julkaisi kaksi hautajaisrunoa Turussa (1658 ja 1679) ja hautajaisrunon Tukholmassa (1668). Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (4).10.1679.

K pitkään sairastettuaan Saloinen 19.6.1692 (haudattiin omaan muurattuun hautaansa kirkon lattian alle).

P Anna Larsdotter Galle, K Raahe 1.5.1689, PV Närpiön kirkkoherra Laurentius Johannis Gallus ja Margareta Mårtensdotter Wargh.

Puoliso: Anna Larsintytär Westzynthius o.s. Gallus k. 1698 Raahe.

Lapset:

Johan Westzynthius , s. 1671 Ylivieska. Tauluun 10

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 10

VI Johan Magnuksenpoika Westzynthius, (Taulusta 9, isä Magnus Westzynthius) Ylivieskan kappalainen, s. 1671 Ylivieska, k. 25.04.1740 Ylivieska.

Puoliso: Margareta Erikintytär Westzynthius o.s. Fortelius s. 01.03.1681 Paltmo, k. 09.11.1756 Kälviä.

Lapset:

Magnus Westzynthius , s. 25.07.1709 Raahe. Tauluun 11

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 11

VII Magnus Johaninpoika Westzynthius, (Taulusta 10, isä Johan Westzynthius) Ylivieskan kappalainen 1740, varapastorin arvo 1756., s. 25.07.1709 Raahe, k. 29.12.1762 Ylivieska.

Puoliso: Susanna Josefintytär Westzynthius o.s. Calamnius s. 10.10.1707 Haapajärvi, k. 1768 Haapajärvi.
Vanhemmat: Josef Calamnius, s. 1660 Haapajärvi, k. 1716 Haapajärvi ja Helena (Elin) Catarina Thorvöst, s. 10.12.1671 Turku, k. Haapajärvi.

Lapset:

Johan Westzynthius , s. 11.09.1734 Alavieska. Tauluun 12

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 12

VIII Johan Magnuksenpoika Westzynthius, (Taulusta 11, isä Magnus Westzynthius) Pyhäjoen kirkkoherra, s. 11.09.1734 Alavieska, k. 21.11.1804 Pyhäjoki.

Puoliso: Anna Petterintytär Westzynthius o.s. Mathesius. (Taulu 1149) s. 15.05.1741 Pyhäjoki, k. 20.07.1812 Oulu.
Vanhemmat: Petter Niclas Mathesius, s. 22.03.1711 Pyhäjoki, k. 23.11.1772 Pyhäjoki ja Brita Mathesius o.s. Kiemmer, s. 11.09.1715 Vaasa, k. 06.02.1774 Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 13

IV Carolus Knutinpoika Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) Pietarsaaren kirkkoherra, k. 1655 Pedersöre.

Puoliso: Anna Hansintytär Westzynthius o.s. Fordell s. 1603, k. Pedersöre.

Lapset:

Elisabet Wasbeck o.s. Westzynthius s. 1640 Pedersöre.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 14

IV Magdalena Knutintytär Florinus o.s. Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) s. 1610, k. 1678 Vaasa.

1. puoliso: 1643 Thomas Thomasinpoika Florinus e. Blom Vaasan ja Mustasaaren kirkkoherra, valtiopäivämies., s. noin 1597, k. 1648 Mustasaari.
Vanhemmat: Thomas Blom, k. 1603 Turku ja N.n Blom.

2. puoliso: 1649 Isak Marcuksenpoika Hamnius Vaasan ja Mustasaaren kappalainen (1643–54)., k. 1654 Mustasaari.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1641 Isak Hamnius Isaacus Marci, Ostrobotniensis 169. Vht: Vaasan kappalainen Markus Hamnius (Marcus Andreæ) ja hänen 1. puolisonsa Maria Henriksdotter Brenner. Ylioppilas Turussa kl. 1641 Hamnius Jacob Marci _ 10. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Isacus Marci Hamnius. | Sacellanus in Wasa. — Vaasan ja Mustasaaren kappalainen (1643–54). † 1650-luvulla. Pso: Magdalena Knutsdotter (Westzynthius) tämän 3. avioliitossa.

3. puoliso: 1655 Anders Petri Petruksenpoika Niurenius Huspredikant, s. 1598 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Njurunda, k. 1656 Pedersöre.

4. puoliso: 1657 Georg Påhlinpoika Bohm Vaasan kirkkoherran (isänsä) apulainen. Sotilaspappi 1658, palveli Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä, k. 1659 Ruotsi, Jämtland.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1654/55 Georg Bohm Georgius Pauli, Ostrobotniensis 1063. Vht: Vaasan kirkkoherra, valtiopäivämies Pål Bohm (Paulus Marci, yo Uppsalassa 9.1624, † 1662) ja Klara Jöransdotter Lythraeus. Ylioppilas Uppsalassa 24.11.1652 Georgius Pauli Bhom. Ylioppilas Turussa 1654/55 Bhoom Georg Pauli Botn _ 51. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1654] Georgius Pauli Bohm. Upsaliæ depositus. — Vaasan kirkkoherran (isänsä) apulainen. Sotilaspappi 1658, palveli Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä. † Jämtlandissa 1659. Pso: Magdalena Knutsdotter (Westzynthius) tämän 4. avioliitossa (jäi leskeksi).

5. puoliso: 1660 Matts Påhlinpoika

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 15

III Anna Henrikintytär Nurkka o.s. Fordell (Westzynthius), (Taulusta 2, äiti Katariina Westzynthius) s. 1557 Pietarsaari, k. 1626.

Puoliso: 1580 Simon Johanneksenpoika Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Pastori, Isonkyrön kirkkoherra 1587, s. 1551, k. 1604 Isokyrö.

Underskrev Upsala Möte Beslut 1593. Pohjan pitäjässä asui 1500-luvun puolivälissä talollinen Johannes Nurkka. Hänen poikansa Simon oli Isonkyrön kirkkoherrana 1587. Silloisen käytännön mukaan hänestä käytettiin latinalaista nimimuotoa Simon Johannis (Johanneksenpoika) Nurkka tai Nurcherus. Simonin pojan Danielin poika Daniel (1628 - 1685) alkoi käyttää nimeä Anglenius. Nurkka on latinaksi angulus ja tästä johdettiin uusi sukunimi. Nurkka on ollut sukunimenä 1500-luvun jälkipuoliskolla eräällä Porin, ajoittain Helsingin kauppiaalla ja porvarissukuna vielä 1600-luvulla Helsingissä. Suku on mahdollisesti kotoisin Karkusta, missä on ollut Nurkka-nimisiä talonpoikia noihin aikoihin, Olaf Nurka 1530 ja vielä 1812 Henrik Nurkka. Myös Karjalan kannaksella on asunut Jons Nurcka 1616 Sakkolassa ja Madz Nurcka 1642 Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Nimi on tunnettu myös Kymen läänin alueella 1800-luvulla. Sukunimeksi Nurkka on tullut ehkä paikannimestä. Sana nurkka on rinnastettavissa sanoihin kulma, soppi tai reuna, jotka ilmaisevat esim. syrjäistä sijaintia tai asemaa pellonkulmassa.
NURKKA, Simo Johanneksenpoika, kirkkoherra 1587 - -1604. Isonkyrön nuijasodan aikainen kirkkoherra Simo Johanneksenpoika Nurkka lienee ollut kotoisin Karkusta, niissä asui samannimisiä talonpoikia. Linnaleiristä syntyneessä riidassa hän asettui alunperin Pohjanmaan talonpoikien puolelle ja toivoi maakunnan vaikeaan asemaan apua ennen kaikkea Kaarle herttualta. Niinpä hän puhui eräässä joulukuun 23. päivänä 1594 antamassaan todistuksessa "armollisesta ruhtinaastani herttua Kaarlesta". Herttuan kehotettua pohjalaisia lähettämään suuren lähetystön Tukholmaan linnaleiristä valittamaan. Nurkka kirjoitti kesäkuun 29. päivänä 1596 Pentti Poutun johdolla Kyröstä lähteville todistuksen, että heidät oli pantu oikealle asialle ja että talonpojat olivat kohtuuttoman linnaleirin takia joutuneet miltei puille paljaille. Omaksumastaan kannasta kirkkoherra Nurkka sai myöhemmin vastata Klaus Flemingille. Marski saapui näet heti Santavuoren taistelun jälkeen Isoonkyröön ja majoittui joksikin aikaa Nurkan pappilaan. Paitsi sitä että hän piti kirkkoherraa vankina omassa talossaan, hän kutsutti sinne Etelä-Pohjanmaan muitakin pappeja ja piti heille ankaran nuhdesaarnan. Myöhemmin Nurkka sai kärsimästään nöyryydestä ja aineellisista menetyksistään vähäisen korvauksen. Syyskuun 20:ntenä 1598 päivätyn kuittauksen mukaan hän nosti kruunun varoista 2 tynnyriä voita "siitä suuresta vahingosta, minkä kapinalliset suomalaiset olivat hänelle edellisenä vuonna aiheuttaneet panemalla hänet kahleisiin ja ryöstämällä hänen omaisuuttaan". Simo Nurkka oli naimisissa Pietarsaaren kirkkoherran Henrik Niilonpojan ja Katarina Eerikintytär Sursillin tyttären Anna Henrikintyttären kanssa. Hänen jälkeläisensä käyttivät sukunimeä Nurckerus ja Anglenius. (Eteläpohjalaisia Elämänkertoja Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto A. L Tiedot: Lea Holma).

Lähde: http://www.annelikotisaari.net/anna.fordell.htm.

Lapset:

Johan (Hans) Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Kälviän kirkkoherra 1639, s. noin 1583, k. 1641 Kälviä. Johan Nurka var Kapellan i Gamla Carleby, då han 1639 blef Pastor i Kelviå, der han dog 1641. Han var gift med en Pastors dotter från Bygdeå, Gunilla. Yo Uppsalassa 1610, Pohjan pitäjän kirkkoherra 1620 (GS 5)., s. 1583, k. 1641 Kälviä.

Carl Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Pohjan pitäjän kirkkoherra 1620, s. noin 1585, k. 1626 Pohja. Ylioppilas Upsalassa 1610. , s. 1585, k. 1626 Pohja.

Michael Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Isokyrön kappalainen, s. 1586, k. 1628 Isokyrö.

Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus , s. 1587 Oulu. Tauluun 16

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 16

IV Daniel Simonpoika Nurkka (Nurcka)-Nurcherus, (Taulusta 15, äiti Anna Nurkka) s. 1587 Oulu, k. 1627 Oulu.

Puoliso: Maria Jacobintytär Frosterus o.s. Reyer Arbogasta kotoisin, isä Jakob oli Ruotsin Kuninkaan Johan III hovipalvelija. Kun Daniel kuoli, meni Maria naimisiin Simon Ericinpoika Frosteruksen kanssa, jonka ensimmäinen vaimo Brita Kempe oli kuollut 1628., s. 1590 Ruotsi, Arboga, k. 1651 Oulu.
Vanhemmat: Jakob Reyer, s. 1550 Saksa, Schleswig-Holstein, Ascheberg, k. Ruotsi, Tukholma ja Anna Reyer, s. 1551, k. Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Anna Cameron o.s. Nurkka , s. noin 1610 Oulu. Tauluun 17

Simon Anglenius e. Nurkka , s. noin 1620 Oulu. Tauluun 55

Daniel Nurkka Sukunmi alk. Nurkka, välillä Nurckerus. Kirkkoherra vuodesta 1667 lähtien kuolemaansa asti 1685. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1643-44, Upsalassa 1645. Vihitty papiksi 1645. (GS 481 & Lea Holma), Pudasjärven ensimmäinen kappalainen vuodesta 1651., s. 1628, k. 12.06.1685 Pudasjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 17

V Anna Danielintytär Cameron o.s. Nurkka, (Taulusta 16, isä Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus) s. noin 1610 Oulu, k. 09.06.1685 Oulu.

Puoliso: Carl Cameron Porvari Oulussa, tullaaja, s. noin 1610, k. jälkeen 1658 Oulu.

Lapset:

Brita Tuderus o.s. Cameron . Tauluun 18

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 18

VI Brita Carlintytär Tuderus o.s. Cameron, (Taulusta 17, äiti Anna Cameron) k. 02.04.1698 Tervola.

Puoliso: Daniel Johanneksenpoika Tuderus Toimittuaan sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla Kemin Tervolan kappalainen 1673., s. 1630 Maaria, k. 1687 Tervola.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2546

Tuderus, Daniel Johannis (K 1687)

Tvderus, Daniel Johansson

S kaiketi Maaria oletettavasti 1630-luvulla. V Maarian, myöhemmin Kemin kirkkoherra Johannes Johannis Somerus ja hänen 1. puolisonsa Anna Kristoffersdotter (Bylow ?).

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1656. Tuderus mainitaan niiden ylioppilasmellakoiden yhteydessä, joiden takia hänen vanhempi veljensä Gabriel Johannis Tuderus erotettiin yliopistosta. Hän seurasi vapaaehtoisesti veljeään Ruotsiin. Ylioppilas (Bothniensis) Uppsalassa yhdessä veljensä kanssa 5.12.1659.

Toimittuaan sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla Kemin Tervolan kappalainen 1673.

Tuderus sai maaherran päätöksellä 20.2.1677 ”heikon asemansa” takia viljeltäväkseen Mikkolan autiotilan Kemin Alapaakkolan kylässä ja kuninkaan kirjeellä 1.3.1678 omaksi ja vaimonsa eliniäksi Maikkalan autiotilan Muurolan kylässä korvauksena Liivinmaalla tekemistään palveluksista ja maksamatta jääneistä palkoista. Hän osti vähän ennen kuolemaansa Oulun pormestarilta Henrik Forbukselta maatilan Lapinniemen kylästä.

Julkaisi hautajaisrunon Turussa 1658 ja hääonnittelukirjasen (Maris och Cupidinis Krijgh) 1660 Pohjanmaan jalkaväkirykmentin majurin Georgius Sabelin (Sabelfanan) ja neito Margareta Johansdotter Axehielmin häihin Wålsättrassa Ruotsissa 27.12.1660 (ei painettu Suomessa). Kirjaseen sisältyy Tuderuksen suomenkielinen runo Votum Fennicum. O Kaicken Cappalten Luoja – –

K Tervola, Kemi 1687.

P1 Brita Andersdotter, K Tervola, Kemi 1670-luvun alussa; P2 keväällä 1674 Brita Karlsdotter Camron, K Tervola, Kemi (haudattiin 2.4.) 1698, P2 V Oulun tullinhoitaja Karl Camron ja Annika Danielsdotter.

Ylioppilas Uppsalassa 5.12.1659 Daniel Johannis Tuderus Bothniensis [Ex Academ. Aboensi venerunt.]. Sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla. Tervolan kappalainen 1673. [Lähde: Yo-matrikkeli 1640–1852 ]

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Upsalassa (pohj.) 1656, Upsalassa 05.12.1659. Opiskeli Turussa 1656, mutta kun veli Gabriel erotettiin yliopistosta, siirtyi vapaaehtoisesti tämän kanssa Upsalaan ja kirjoittautui siellä jouluk. 1659 akatemiaan. Palveli sotilaspappina Liivinmaalla Väinänsuun skanssissa. Tervolan kappalainen 1673. Valitti käräjillä 1675, ettei ollut saanut kymmenyksiään kadon vuoksi ja pyysi apua nälkäänäkevälle perheelleen. Sai maaherran päätöksellä 1677 autiotilan Kemin Alapaakkolasta viljeltäväkseen ja kalastusoikeudet Muurolassa. Lisäksi hän sai omaksi ja vaimonsa eliniäksi Maikkalan autiotilan korvaukseksi Liivinmaalla tehdyistä palveluksista ja rästiin jääneestä palkasta. Maikkalan tila oli ollut 10 vuotta autiona, eikä voinut elättää enempää kuin kolme lehmää. Perhe eli suuressa puutteessa.
Vanhemmat: Johannes Johannis Tuderus e. Somerus, s. 1600 Somero, k. 10/1672 Kemi ja Anna Tuderus o.s. Stichaea, s. noin 1610, k. 1643 Maaria.

Tervolan seurakunta kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Kemi-Tornion rovastikuntaan. Seurakunta sijaitsee Kemijokivarressa Keminmaan ja Rovaniemen välissä. Tervolan seurakunnan erikoisuutena on kolme kirkkoa samassa pihassa. Kuvassa vasemmalla Vanha kirkko vuodelta 1689 ja Isokirkko vuodelta 1864 oikealla. Niiden välissä täydenkuun alla Seurakuntakeskuksen kirkko vuodelta 1974. (Valokuva Lea Ruotsalainen).

Lapset:

Gabriel Tuderus . Tauluun 19

Hedvig Uhlenius o.s. Tuderus s. 1670, k. 04.04.1742 Oulu.

Jakob Tuderus , s. 1678 Tervola. Tauluun 44

Carolus Tuderus , s. 1680 Kemi, Tervola. Tauluun 47

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 19

VII Gabriel Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) Oululainen kauppias, Gabriel hukkui Iijokeen., k. 30.07.1733 Ii.

Puoliso: 07.12.1711 Viitasaari Kristiina Sigfriduksentytär Tuderus o.s. Ignatius s. 1692 Viitasaari, k. 17.01.1742 Viitasaari.
Vanhemmat: Sigfridus Ignatius, s. Juva, k. 1703 Viitasaari ja Brigitta Ignatius o.s. Cunelius, s. 1659 Luumäki, k. 20.09.1719 Viitasaari.

Lapset:

Sigfrid Tuderus s. 22.01.1712 Viitasaari, k. 04.02.1712 Viitasaari.

Brita Kristiina Tuderus s. 22.01.1713 Viitasaari, k. 09.09.1716 Viitasaari.

Maria Tuderus s. 24.03.1715 Viitasaari, k. 13.06.1730 Oulu.

Hedvig Tuderus s. 10.12.1719 Ii, k. 10.04.1720 Ii.

Daniel Tuderus , s. 05.01.1721 Ii. Tauluun 20

Brita Kristiina Tuderus s. 29.12.1722 Oulu, k. 14.02.1723 Oulu.

Carl Tuderus s. 11.01.1724 Oulu.

Jakob Tuderus s. 24.09.1726 Oulu, k. 09.10.1726 Oulu.

Sigfrid Tuderus s. 13.11.1729 Oulu.

Elisabet Tuderus s. 11.04.1731 Oulu, k. 25.07.1731 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 20

VIII Daniel Gabrielinpoika Tuderus, (Taulusta 19, isä Gabriel Tuderus) Joroisten kirkkoherra 1766-, s. 05.01.1721 Ii, k. 18.03.1769 Joroinen, Hosianranta.

Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Tuderus Jac. et Dan. Ostrob _ 375]. Pohjalaisen osakunnan jäsen 19.2.1739 [1739] Daniel Tuderus Sacellanus in Sulkava. | mortuus. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 30.4.1742. — Iisalmen kappalaisen apulainen 1742. Apulaispappina Pieksämäellä. Sulkavan kappalainen 1744. Varapastori 1755. Joroisten kirkkoherra 1766. † Joroisissa 18.3.1769.

Pso: 1746 Katarina Elisabet Wadsten († 1772).

Isän isä: Tervolan kappalainen Daniel Tuderus 1144 (yo 1656, † 1687).

Poika: Leppävirran kirkkoherra Gabriel Tuderus 9204 (yo 1774, † 1805).

Poika: Karjaan kirkkoherra Abraham Vilhelm Tuderus 9205 (yo 1774, † 1832).

Poika: komissiomaanmittari Gustaf Adolf Tuderus 10080 (yo 1784, † 1817).

Tyttärenpoika: Tampereen apteekkari Johan Georg Långhjelm 11621 (yo 1802, † 1820).

Tyttärenpoika: Sortavalan kappalainen Gustaf Vilhelm Åkerblom 11811 (yo 1804, † 1833).

Kasvatusisä: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745).

Lanko: kruununvouti Johan Wadsten 6765 (yo 1741, † 1758).

Vävy: Myrskylän sijaiskirkkoherra Samuel Polin 8604 (yo 1765, † 1820).

Joroisten kirkon kattokruunu vuodelta 1698.

Puoliso: 1746 Katariina Elisabet Johanintytär Tuderus o.s. Wadsten Katariina kuoli 47-vuotiaana keuhkotautiin., s. 05.11.1728 Sulkava, k. 30.11.1772 Joroinen, Hosianranta.
Vanhemmat: Johan Wadsten, s. 1700, k. 29.02.1788 Ilomantsi ja Anna Magdalena Meinander o.s. Wargentin, s. 1694 Pyhtää, k. 10.06.1778 Ilomantsi.

Lapset:

Eva Lovisa Polin o.s. Tuderus , s. 17.08.1752 Sulkava. Tauluun 21

Maria Elisabet Långhjelm o.s. Tuderus , s. 30.08.1761 Sulkava. Tauluun 24

Gabriel Tuderus , s. 16.07.1754 Sulkava. Tauluun 26

Anna Magdalena Åkerblom o.s. Tuderus , s. 18.07.1758 Sulkava. Tauluun 42

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 21

IX Eva Lovisa Danielintytär Polin o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 17.08.1752 Sulkava, k. 08.05.1802 Myrskylä.

Puoliso: 8/1770 Joroinen, Pappila Samuel Jakobinpoika Polin Myrskylän (Porvoon piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherran apulainen 1768, sijaiskirkkoherra ja kappalainen 1773., s. 24.03.1744 Luumäki, k. 1820 Iitti.

21.6.1765 Samuel Polin 8604. * Luumäellä 24.3.1744. Vht (Släkten Polin, 1943, s. 14): Luumäen kappalainen Jakob Polin 5675 (yo 1729, † 1748) ja Elisabet Walderman. Porvoon lukion oppilas 21.6.1756. Ylioppilas Turussa 21.6.1765 Polin Sam. Wib. _ 497. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1765] Junii d. 21. Samuel Polin. Filius Pastoris in Valkiala. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 29.6.1768. Todistus saamaansa kutsua noudattaen Porvoon tuomiokapitulilta ordinaation hakemista varten registratuurassa 28.7.1768. — Myrskylän (Porvoon piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherran apulainen 1768, sijaiskirkkoherra ja kappalainen 1773, halvaantui 1791, ero 1796. Muutti 1804 Iittiin. † Iitissä 1820.

Lapset:

Anna Lovisa Polin s. 27.09.1773 Myrskylä, Pappila.

Maria Christina Molander o.s. Polin , s. 08.03.1777 Myrskylä, Pappila. Tauluun 22

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 22

X Maria Christina Samuelintytär Molander o.s. Polin, (Taulusta 21, äiti Eva Polin) s. 08.03.1777 Myrskylä, Pappila.

Puoliso: 21.07.1795 Myrskylä, Vesalahti Adolf Claesinpoika Molander Ylioppilas Turussa 26.11.1782 [Molander] Adolph, Wiburg _ 622. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1782] Novemb. 26. Adolph Molander. n. 1764. Patre P. & Præp. in Ilomantz. Maanmittausauskultantti 21.12.1782. — Kersantti Karjalan jääkäriosastossa 1788, vänrikki s.v., aliluutnantti 1789, 2-luutnantti 1791, alikapteeni 1806, majurina 1809. Majuri Ruotsi-Suomen armeijassa 1810. Tilanomistaja Kesälahden Mäntyniemessä., s. 16.08.1765 Kesälahti, k. 22.07.1824 Kesälahti.

Lapset:

Agatha Maria Molander s. 29.08.1800 Kesälahti, k. 12.05.1845 Sääminki.

Clas Herman Molander , s. 17.02.1817 Kesälahti. Tauluun 23

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 23

XI Clas Herman Adolfinpoika Molander, (Taulusta 22, äiti Maria Molander) Ylioppilas Helsingissä 1870. Suoritti yleisen oikeustutkinnon 1880. Valtiopäivämies. Sai vapaaherran arvon 1887 ja merkittiin ritarihuoneen luetteloihin vapaaherrana 1888. Riemumaisteri 1890. Valtiopäivämies., s. 17.02.1817 Kesälahti, k. 03.12.1897 Helsinki.

Senaatin raha-asiaintoimituskunnan päällikkö, valtiopäivämies. Vihitty: 18.03.1847 Sortavala.
Ylioppilas Helsingissä 1836. Filosofian kandidaatti 1840. Filosofian maisteri 1840. Suoritti tuomarintutkinnon 1842, kameraalitutkinnon 1843. Todellisen valtioneuvoksen arvo 1860. Aateloitiin 1863 ja otettiin Suomen ritarihuoneen kirjoihin 1864. Hämeen läänin kuvernööri 1865. Senaatin talousosaston jäsen 1869, kamari- ja tilitoimituskunnan päällikkö 1870, raha-asiaintoimituskunnan päällikkö 1871. Salaneuvoksen arvo 1875. Sai vapaaherran arvon 1887 ja merkittiin ritarihuoneen luetteloihin vapaaherrana 1888. Riemumaisteri 1890. Valtiopäivämies.

Puoliso: 18.03.1847 Sortavala Johanna Fredrika Johanintytär Molander o.s. Hallonblad. (Taulu 1115) s. 25.08.1823 Sortavala, k. 24.02.1879 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Caroli Fredici Hallonblad, s. 15.12.1789 Kalajoki, k. 01.04.1848 Sortavala ja Catharina Fredrika Hallonblad o.s. Wegelius, s. 13.06.1798 Kitee, k. 21.01.1863 Sortavala.

Lapset:

Maria Catharina Johanna Molander Vapaaherrallisen Molander-suvun viimeinen jäsen., s. 11.04.1848 Helsinki, k. 28.12.1924 Helsinki.

Herman Maximilian Molander Varatuomari 1883. Tullihallituksen tilastollisen konttorin johtaja 1885. Vapaaherrallisen Molander-suvun viimeinen miespuolinen jäsen. Naimaton., s. 07.05.1852 Helsinki, k. 24.11.1899 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 24

IX Maria Elisabet Danielintytär Långhjelm o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 30.08.1761 Sulkava, k. 28.12.1798 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

Puoliso: 21.10.1779 Sulkava Juho Heikki Juhonpoika Långhjelm Kuopion - vuodesta 1777 ja sitten Tampereen apteekkari., s. 03.04.1748 Virrat, Marttinen, k. 23.12.1831 Virrat, Marttinen.

Proviisori Johan Henrik Långhjelm sai 1700-luvun lopussa haltuunsa tontin no. 2 (suunnilleen nykyisen Vanhan kirkon pohjois- tai koillispuolelta), ja ennen pitkää hän sai koko koskenrannan puutarhakseen sillä perusteella, että hän viljelisi siellä tärkeitä lääkekasveja.

Tampere sai ensimmäisen apteekkinsa vuonna 1800, eli kaksikymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. Siihen asti tamperelaisten lähin apteekki sijaitsi Hämeenlinnassa. Kuninkaallisella kirjeellä Tampereelle perustettu apteekki oli Suomen 23. apteekki. Nykyään Ensimmäinen apteekki onkin Tampereen vanhin toimiva yritys.

Tampereen ensimmäinen apteekkilupa myönnettiin Johan Henrik Långhjelmille, joka laittoi apteekin nykyisen Vanhan kirkon pohjoispuolella olevalle tontille. Apteekki sijaitsi kaupungin komeimmassa ja ensimmäisessä kaksi kerroksisessa talossa.

Lääkekasvien viljely kuului säädösten mukaan apteekkarin velvollisuuksiin. Siksi apteekkari Långhjelm sai tonttinsa ja Tammerkosken välisen alueen puutarhaksi tarpeellisten kasvien viljelyä varten. Edelleen tästä noin hehtaarin suuruisesta alueesta muistuttaa nykypäivään asti säilynyt Puutarhakatu. Itse puutarhaa ei enää ole. Sen paikalla on nyt kaupungin vanha kirjastotalo.

Suomen suurimmaksi kieltolain aikaan:

Tampereen Ensimmäinen apteekki kasvoi 20-luvulle tultaessa Suomen suurimmaksi apteekiksi. Eniten reseptejä toimitettiin kieltolain aikana vuonna 1922. Apteekki piti Suomen suurimman aseman aina 1960-luvulle asti.

Kieltolain voimaantulon jälkeen resepteillä hankitun alkoholin määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Alkoholista tuli apteekeille tärkeä tulonlähde. Oma roolinsa tässä asiassa oli tietenkin myös lääkäreillä ja eläinlääkäreillä. Lääkärit kirjoittivat lääkkeeksi esimerkiksi spriitä kääreisiin ja konjakkia suun kautta nautittavaksi.

Lopulta kieltolaki kumottiin neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Kieltolakia ei koskaan todella kunnioitettu Suomessa eikä sen avulla saavutettu tavoiteltua kansanraittiutta. Uuden väkijuomalain mukaisesti alkoholin myynti aloitettiin 5.4.1932 klo 10.

Pharmacopoea Gananderiensis

YHDISTEITÄ, YRTEJÄ ja MERKKITAVAROITA: Haawoja Parantawaa Sakiaa Woidetta (waria ja Suutarin pikiä sekä Puu-Öljyä), Kalkkiwettä (wanhoihin haawoihin), Ihmeteltävää Jaloa Parantawaa Palsamia - moneen sisäiseen ja ulkonaiseen wammaan (raastettua naurista, puuöljyä, Mönjää, petäjän pihkaa ja Mirhaa, walkiata Lilja-Öljyä sekä jauhettua Kamferia, pisara palowiinaa), Neljän Ryövärin Etikkata (hywä willin koiran puremiseen), Maij Balsamia (kapiin ja rupiin päässä), Rhabarberia, Pirun Paskaa, Camferttia, Safframia, Bärnsteinin Öljyä (Tytöille, jotka owat wedenkarvaiset ja kadottaneet kuukautisensa), lutrattua Salpietaria, Wattaa Wahwistawaa Eliksiiriä (oksennukseen ja kun ruokalysti on poissa), Silmi Wettä (ruusuun ja punaisiin silmiin), Wat-taa Awaawata eli Rikkowata Keittoa, Koiran Paska Jauhoja (wanhoihin ilkeihin haawoihin), Tupakkia (hinkuun ja hammastautiin).

Nöyrä Muistio

Tukeutuen yleisesti tunnettuun mitä hyödyllisimpään huolenpitoon Suomen viljelyksestä, jota Kunink. Suomen TalousSeura ennen kaikkea hoitaa nykyään, kun Valistuksen soihtu jo on alkanut levittää totuuttaan myös tämän kauan unohduksissa olleen rakastetun Isäinmaan ylle, olen havainnut helläksi velvollisuudekseni vaikuttaa niin jalojen päämäärien voittoon niin paljon kuin voin. - Tampereen kaupunki ei omista niin paljoa laidunmaata, että harvat lehmät voisi ruokkia siellä yli kesän. Seikka, joka myös on huomion arvoinen. - Mutta mikään pieni este Kaupungin vaurastumiselle ei ole se, että koko Virran toinen puoli kuuluu Hatanpäälle. Tuolla puolella ovat tuottoisimmat mahdollisuudet monenlaisille laitoksille, jotka, jos Kaupungin on joskus tarkoitus kehittyä, pitäisi kuulua yhteen. - Tämä kaikki on melko välttämätöntä, jotta aikaa myöten kehittyisi todella Tampereen Kaupunki. Mutta välttämättömimpien asiain ja olosuhteiden joukossa on myös se, että täällä tarvitaan Pormestaria, jolla on arvovaltaiset valtuudet. Kaupunki on alusta pitäen kärsinyt kaikenlaisista Järjestysmiehistä, joilla kaikilla on ollut erityiset harrastuksensa. En tiedä tokko joku näistä Herroista on asunut Kaupungissa, vielä vähemmin he ovat omistaneet siellä taloa, mikä Hyvinkin on tarpeen mikäli Kaupunki saattaisi toivoa hyötyvänsä sellaisesta Henkilöstä. - Tätä ja paljoa muuta odotetaan Kunink. Seuralta, joka niin erinomaisena esiintyy kaiken keskellä Suomea viljelemässä ja valistamassa. Omalta osaltani, en näe mitään suurempaa tyydytystä kuin saada alati myötävaikuttaa niin jalojen päämäärien puolesta, en mitään palkkiota suurenmoisempana kuin tietoisuutta kunniallisesta vaivannäöstä sen seudun parhaaksi, joka kätkee isäni, minut ja minun lapseni.

Tampereella 20. Maalis-Kuuta 1801

Juhan Henric Långhjelm
apteekkari

Pharmacopoea Svecica (1)

SIMPLICIA - YRTTEJÄ: Iisoppia (Hyssopus), mesikkää (Melilotus), meiramia (Origanum), tarhakyntteliä (Satureia), ajuruohoa (Thymus), sormustinkukkaa (Digitalis), kiiltomalvaa (Malva silvestris), minttua (Mentha), salviaa (Salvia), arnikkia (Arnica), kamomillasauniota (Matricaria), sauramoa (Anthemis), laventeliaa (Lavendula), pietaryrttiä (Tanacetum), tulikukkaa (Verbascum), tilliä (Anethum), anisruohoa (Pimpinella anisum), korianteria (Coriandrum), venkoliaa (Foeniculum), oopiumunikkoa (Papaver somniferum), horkkakatkeroa (Gentiana).

Pharmacopoea Svecica (2)

SIMPLICIA - YRTTEJÄ: Laukkaa (Allirum), salkoruusua (Althea), koivua (Betula), sorsimoa (Atropa), hirvenjuurta (Inula), liperiä (Levisticum), pukinjuurta (Pinpinella), persiljaa (Petroselium), pihlajaa (Sorbus), ylimmäistä yrttiä (Imperatoria), kurjenmiekka (Iris), raparperiä (Rheum), virmajuurta (Valeriana), pärskäjuurta (Veratum), ukonhattua (Aconitum), malia eli koiruohoa (Arthemisia absinthum), ruusuleinikkiä (Adonis), verijuurta (Agrimonia), hamppua (Cannabis), katkoa (Conium), marunaa (Artemisia), hullukaalia (Hyoscýmus), siunattua ohdaketta (Cnicus).

Anomus ja Päätös:

Esiintyi Herra apteekkari Långhjelm ja jätti kirjoituksen, joka on tähän sanasta sanaan otettuna näin kuuluva: Kuten kunink. asetukset ennakkotapauksina ovat esittäneet apteekkarille maata Plantaaseiksi viljellä lääkekasveja ja koska vapaa alue nykyisin talon N:o 2 ja Virran välissä on siihen sopivaa ja Parhaiten käytettävissä, niin anon nöyrimmästi, että mainittu vapaa-alue myönnetäköön samoin kuin sopiva paikka rannasta määrättäköön Kemiallis Farmaseuttista Laboratoriota varten, varsinkin kun Rakennus on Palovaarallinen ja tarvitsee usein suuria määriä vettä.
- Tämän lisäksi ko. Apteekkari esitti myös että, koska tätä hänen nyt esittämäänsä aluetta ei ole jaettu miksikään Tontiksi hänen silloin on ilman mitään maksua liitettävä se Kaupungin Asema kaavaan; mikä ylläoleva sitten kun ko. apteekari oli poistunut johti seuraavaan

Päätökseen:

Vaikka allekirjoittaneet järjestysmiehet kuten myös Kaupungin Vanhimmat ymmärtävät apteek. Långhjelmin Rantaan ehdottaman ja anoman Laboratorio laitoksen Hyödyn ja välttämättömyyden kuten myös mainitun vapaan alueen käyttämisen Plantaasiksi Lääkekasvien viljelyyn varsinkin kun tätä aluetta ei koskaan voi käyttää paremmalla tavalla ja koska näin molemmat julkisesti ja laillisesti voi hyvin yhdistää - niin arvelivat Kaupungin Vanhimmat kuitenkin ettei ole sopivaa siihen suostua vaan omistavat Hakemuksen sangen kiitettävälle Maaherran Wirastolle lopullisen päätöksen tekemiseksi - mikä hänelle sisäänkutsun jälkeen julistettiin.

.
Vanhemmat: Juho Georg Långhjelm, s. 18.10.1722 Keuruu, k. 27.09.1782 Virrat, Marttinen ja Susanna Gertrud Långhjelm o.s. Allenius, s. 12.09.1726 Kuru, Mylläri, k. 12.02.1804 Virrat.

Vanha lääkekaappi Turun apteekkimuseossa.

Lapset:

Susanna Maria Austrell o.s. Långhjelm , s. 16.03.1782 Kuopio, kaupunkiseurakunta. Tauluun 25

Anna Elisabeth Långhjelm s. 28.06.1784 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

Juho Georg Långhjelm Tampereen apteekkari 1813 -, Juho kuoli 34-vuotiaana keuhkotautiin., s. 26.02.1786 Kuopio, kaupunkiseurakunta, k. 08.03.1820 Tampere.

Ylioppilas Turussa kl. 1802 [Långhielm] Joh. Georg. Ostrob.‹¿› _ 877. Viipurilaisen osakunnan jäsen 7.6.1802 [1802] d: 7. Junii. Johan Georg Långhjelm, natus d. 26. Februarii 1786. patre Johanne Henrico Långhjelm, Pharmacopola ante hac in Cuopio jam in oppido Tammerfors. Privata usus institutione. 2. Rd:. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 9.6.1802 [1802] 9 Junij \ J: G: Långhjelm \ 1786 \ Apotheqvare \ Tammerfors \ ‹–›. — Tampereen apteekkari 1813 (privilegio vasta 1820).

Commercen talo 1910-luvulla, siinä sijaitsi silloin Tampereen Ensimmäinen apteekki.

Carl Gustaf Långhjelm s. 04.08.1789 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

Antti Henrik Långhjelm s. 06.09.1791 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

Gabriel Vilhelm Långhjelm s. 02.03.1797 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 25

X Susanna Maria Juhontytär Austrell o.s. Långhjelm, (Taulusta 24, äiti Maria Långhjelm) s. 16.03.1782 Kuopio, kaupunkiseurakunta, k. 24.06.1813 Ruovesi, Pekkala.

Puoliso: 1810 Ruovesi, Pekkala Juho Fredrik Petterinpoika Austrell Luutnantti, Pekkalan kartanon isäntä 1820-1822, s. 08.08.1785 Ruovesi, Pekkala, k. 1822 Ruovesi, Pekkala.

Fideikomissin otti haltuunsa hänen ainoa elossa oleva poikansa, Fredrik Johan Austrell (s. 1783, k. 1822). Hän oli myös ottanut osaa vuoden 1808-1809 sotaan ja palvellut Ruoveden komppaniassa Porin rykmentissä, kuuluisien Rothin ja Spoofin joukoissa. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti. Palattuaan sodasta kotiin Fredrik Johan solmi avioliiton vuonna 1810 Susanna Maria Långhjelmin kanssa, joka kuoli jo vuonna 1813. Fredrik Johan Austrell itse kuoli vuonna 1822 alle 40-vuotiaana lapsettomana.
Vanhemmat: Petter Johannes Austrell, s. 03.10.1740 Lempäälä, Kulju, Lujala, k. 21.09.1820 Ruovesi, Pekkala ja Gustava Sofia Austrell o.s. von Kothen, s. 13.03.1768 Ruovesi, Storminiemi, k. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala.

Pekkalan ensimmäinen traktori Kullervo. Kullervo on suomalainen vapaaherra G. W. Wreden suunnittelema ja A.B. Turun rautateollisuus- ja vaunutehdas Oy:n valmistama traktori, jota valmistettiin vuosina 1918–1924 noin 500 kappaletta. Traktoria oli kahta mallia: Kullervo 1 ja Kullervo 2.

Lapset:

Eeva Elois Austrell Eeva kuoli noin vuoden ikäisenä punatautiin., s. 1810 Ruovesi, Pekkala, k. 10.08.1811 Ruovesi, Pekkala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 26

IX Gabriel Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803., s. 16.07.1754 Sulkava, k. 01.03.1805 Leppävirta.

2.3.1774 Gabriel Tuderus 9204. * Sulkavalla 16.7.1754. Vht: Joroisten kirkkoherra Daniel Tuderus 6545 (yo 1739, † 1769) ja Katarina Elisabet Wadsten. Porvoon lukion oppilas 12.3.1765. Ylioppilas Turussa 2.3.1774 [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1774. Mart. 2. Gabriel Tuderus. | n. 1754. Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten 14.3.1774. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.12.1776. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.1.1777. — Rantasalmen kirkkoherran apulainen 1777. Tohmajärven kirkkoherran apulainen 1781. Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen 1783. Kuopion vt. kirkkoherra 1785. Savon jääkäriosaston rykmentinpastori 1787. Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803. † Leppävirralla 1.3.1805.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9204
.

Leppävirran kirkko kuvattuna vuonna 1894. Leppävirran kivestä rakennettu kirkko edustaa Intendentinkonttorin kirkkosuunnittelua ja on tyyliltään puhdaspiirteisen uusklassinen. Seurakunnan järjestyksessään kolmas kirkko on muodoltaan länsitornillinen pitkäkirkko. Pitkiä julkisivuja jäsennöivät keskelle sijoitetut, vain vähän seinästä ulkonevat poikkipäädyt portaaleineen. Kirkko on pitkällisistä suunnittelu- ja rakentamisvaiheistaan huolimatta tyyliltään uusklassinen. Kuusi nelikulmaista pilariparia jakavat kirkon sisätilan kolmeen laivaan. Pilarit kannattavat voimakkaasti profiloitua palkistoa. Kaarevaholvisen keskilaivan päätteenä on neljällä pylväällä puolipyöreäksi rajattu kuoriapsidi. Keskilaivaa kiertää kaikilla sivuilla lehterikerros. Kirkkoa matalampi sakaristo on kirkon itäpään jatkeena. Kirkkoon liittyy vanha, kiviaidan rajaama hautausmaa. Historia Leppävirran seurakunta erotettiin Kuopion emäseurakunnasta 1639. Seurakunnan edellinen, 1800-luvun alussa rakennettu puinen ristikirkko paloi heinäkuussa 1834 salaman sytyttämänä. Nykyisen kirkon Intendentinkonttorissa laaditut piirustukset ovat vuodelta 1835 ja ne on vahvistettu 1838. Helsinkiläisen muurarimestari Henrik Andstenin urakoima rakennustyö aloitettiin 1841 ja jouluna 1846 uudessa kirkossa pidettiin ensimmäinen jumalanpalvelus. Rakennustyö oli kuitenkin huonosti tehty. Sen mittava korjaaminen alkoi vasta 1856 arkkitehtien C. A. Edelfelt ja H. Dalström laatiman suunnitelman mukaan ja se valmistui 1862 mennessä. Vuonna 1948 salamaniskun sytyttämä tulipalo vaurioitti kirkon kattorakenteita sekä sisäholvia. Kirkko kunnostettiin 1980-luvulla arkkitehti Heikki Elomaan suunnitelman mukaan.

Puoliso: Maria Claesintytär Tuderus o.s. Molander Kirkkoherran tytär, ruustinna., s. 02.02.1758 Tohmajärvi, k. 11.03.1794 Ilomantsi, Pappila.
Vanhemmat: Claes Johan Molander, s. 08.04.1724 Sulkava, k. 27.05.1799 Ilomantsi ja Maria Molander o.s. Wadsten, s. 1730, k. 1810 Ilomantsi.

Lapset:

Maria Elisabet von Wright o.s. Tuderus , s. 07.08.1784 Ilomantsi, Pappila. Tauluun 27

Agatha Sofia Falck o.s. Tuderus , s. 05.07.1789 Ilomantsi. Tauluun 41

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 27

X Maria Elisabet Gabrielintytär von Wright o.s. Tuderus, (Taulusta 26, isä Gabriel Tuderus) s. 07.08.1784 Ilomantsi, Pappila, k. 11.05.1846 Kuopio, Haminanlahti.

Puoliso: 26.03.1801 Leppävirta Henrik Magnus Jonaksenpoika von Wright Kapten och kompanichef vid karelska jägarkåren 1806-08-23., s. 16.11.1771 Kuopio, Haminanlahti, k. 23.09.1850 Kuopio, Haminanlahti.

Henrik Magnus (son av Jonas Mauritz Wright, adlad och adopt. von Wright), född 1771-11-16 Haminanlaks Volontär vid Savolaks infanteriregemente 1782-01-01. Kadett vid Haapaniemi 1782–1788. Fänrik vid nämnda regemente 1786-01-19. Sekundlöjtnant därst. 1791-12-20. Artillerikapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1798-06-18. Kapten och kompanichef vid karelska jägarkåren 1806-08-23. Bevistade kriget i Finland 1808–1809. Majors avsked 1809-04-19. GMtf s. å. 13/7. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 149 bland adelsmän. Död 1850-09-23 på Haminanlaks.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_6.
Vanhemmat: Jonas Mauritz von Wright e. Wright, s. 24.09.1727 Karjaa, k. 12.11.1813 Kuopio, Haminanlahti ja Anna Christina Wright o.s. Tawast, s. 20.03.1751 Tohmajärvi, Kemie, k. 11.06.1846 Kuopio, Haminanlahti.

Henrik Magnus Markus von Wright (1771-1850)

Lapset:

Torsten Henrik von Wright s. 23.06.1802 Kuopio, Haminanlahti, k. 20.11.1802 Kuopio, Haminanlahti.

Sylvia curruca. Torstenin veljen Wilhelm von Wrightin maalaama Hernekerttu (Sylvia curruca). Lintu on pieni harmahtava kerttulaji, jolla on päässään naamaria muistuttava tumma kuvio. Harmahtava selkä, vaaleampi vatsapuoli, valkoinen kurkku, tummanharmaa naamio. Pituus 12–14 cm, siipien kärkiväli 19 cm, paino 11–13 g. Vanhoilla hernekertuilla on täydellinen sulkasato heinä-elokuussa. Keväällä vanhan ja nuoren saattaa pystyä erottamaan höyhenpuvun kulumisasteesta: nuori lintu on kuluneemmassa puvussa. Ääni on terävä naksaus. Laulu on lyhyt, yksinkertainen säksätys, kuin ravistelisi kuivia herneitä purkissa. Vanhin suomalainen rengastettu hernekerttu on ollut 5 vuotta 1 kuukautta 14 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut latvialainen, vähintään 7 vuotta 7 kuukautta vanha yksilö. Hernekerttu pesii Euroopassa Lounais-Eurooppaa ja Lappia lukuun ottamatta, sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa. Fennoskandiassa pohjoisraja menee tuntureita pitkin. Se muuttaa talveksi Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, Arabiaan tai Intiaan. Syysmuutto on elo-syyskuussa, kevätmuutto touko-kesäkuussa. Suomessa pesii 200 000 – 350 000 paria. Aurinkoisilla kuivilla paikoilla, kuten katajikkoisilla kedoilla ja metsänreunoissa, kuusen- ja männyntaimikoissa, meren luodoilla, puutarhoissa ja pihoilla. Ei tavata sulkeutuneessa metsässä. Pesä on pensaassa tai kuusessa melko matalalla, ja on rakennettu tavallisesti kuivista kuusenoksista ja pehmustettu joillakin kuiduilla. Muninta alkaa toukokuun loppupuolella. Munia on 3–7 kpl, tavallisesti 5 tai 6. Molemmat emot hautovat yhteensä noin 12 vrk. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä runsaan 10 päivän ikäisinä. Jotkut parit saattavat pesiä kahdesti kesän aikana.

Carolina von Wright s. 05.06.1803 Kuopio, Haminanlahti, k. 07.11.1804 Kuopio, Haminanlahti.

Gustava von Wright s. 07.05.1804 Kuopio, Haminanlahti, k. 08.11.1804 Kuopio, Haminanlahti.

Magnus von Wright , s. 13.06.1805 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 28

Sofia Vilhelmina von Wright s. 16.12.1807 Kuopio, Haminanlahti, k. 06.06.1808 Kuopio, Haminanlahti.

Wilhelm von Wright , s. 05.04.1810 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 31

August von Wright s. 27.04.1813 Kuopio, Haminanlahti, k. 14.06.1813 Kuopio, Haminanlahti.

Ferdinand von Wrightin (1822-1906) maalaus: Ensi yllätys, 1880.

Adolf von Wright , s. 07.09.1815 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 32

Wilhelmina von Wright s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti.

Fredrica Fabritius o.s. von Wright , s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 34

Rosalie von Wright s. 05.07.1819 Kuopio, Haminanlahti, k. 18.12.1892 Kuopio, Haminanlahti.

Rosalie Henriksdotter von Wright (1819-1892)

Julius von Wright , s. 03.12.1820 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 35

Ferninand von Wright Suomalainen taidemaalari. Paitsi maisema- ja lintumaalarina hänet tunnetaan myös etevänä muotokuvamaalarina., s. 19.03.1822 Kuopio, Haminanlahti.

Haminalahden taiteilijaerakko

Ferdinand von Wright (1822-1906) arvosti kotiseutuaan Kuopion Haminalahtea niin paljon, että asui ja työskenteli siellä lähes koko elämänsä ajan. Lähiympäristön luonto, maisema ja eläimistö, tarjosivat hänelle runsaasti aineksia maalauksiin ja piirustuksiin. Monet hänen maalauksistaan ovat saavuttaneet pysyvän suosion kansan keskuudessa.

Ferdinand aloitti uransa Magnus ja Wilhelm -veljiensä tavoin graafisena kuvittajana. Lähes itseoppineesta, sinnikkäästi taitojaan kartuttaneesta Ferdinandista kehkeytyi vuosikymmenten kuluessa suuri taiteilija, joka merkitys maamme taidehistoriassa on kiistaton. Hänen taidettaan on kuitenkin totuttu esittelemään vain osana von Wrightin -veljesten taiteellista tuotantoa.

Tällä sivustolla Ferdinand von Wright, hänen elämänsä ja taiteellinen tuotantonsa tuodaan esiin itsenäisenä kokonaisuutena, lähtökohdaltaan paikallisesta näkökulmasta.

Lähde: http://wright.taidemuseo.kuopio.fi/

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nuorin veli Ferdinand työskenteli seitsemän vuotta Wilhelmin apulaisena, hoiti kalastuksenvalvojan toimen viransijaisuutta ja maalasi samalla useita Skandinaviens fiskar -teoksen vesivärimalleista.

Ferdinand oli veljeksistä ainoana saanut varsinaista taidekoulutusta. Hän oli myös heistä paras maalari. Palattuaan 1844 Ruotsista ja suoritettuaan taideakatemian koulun perusopinnot hän oli Ekmanin yksityisoppilaana Turussa. Vuonna 1847 hän kävi käsiksi öljyväreihin Magnus-veljensä esimerkin mukaisesti. Hän lähti täydentämään koulutustaan Düsseldorfiin 1858 mutta kääntyikin kesken matkan Dresdeniin - ei ihmekään - olihan hän jo 1850-luvulla maalannut kotonaan dresdeniläisen romantikon Caspar David Friedriehin teoksia muistuttavia maisemia. Hän opiskeli Dresdenissä 1858-59 norjalaisen Siegwald Dahlin johdolla, jonka isä, suuri J. C. Dahl, oli Friedriehin lähiystäviä. Ferdinandin mukana tuli Suomeen Dresdenin koulukunnan suosima alla prima -tekniikka. 1800 - luvun maalauksessa se lieneekin ollut käsityön kannalta sopivin menetelmä. Periaatteena oli, että taiteilija maalasi pienen kappaleen taulusta kerralla valmiiksi ja siirtyi sitten pohjustuksen toiseen kohtaan. Etuna oli, ettei koskaan tarvinnut maalata puolikuivalle tai kuivalle värille, ja maalari pystyi hallitsemaan työnsä täysin ilman tummenemisen, kellastumisen tai halkeilun vaaraa. Ferdinand kirjoitti matkapäiväkirjaansa 27. heinäkuuta 1858: "On tavattoman hauskaa maalata kerralla valmiiksi, alla prima, kuten Dahl sitä nimittää... Onkin suuri ero maalata tällä uudella tavalla ja sitä paitsi se on erinomaisen mukavaa, käy muuten monin verroin joutuisamminkin ja samalla välttyy harmeilta, joita ainakin minulle usein tahtoi sattua, nimittäin kun olin tehnyt taulun pohjamaalauksen, siitä tuli usein aika kaunis, mutta myöhemmin se ei koskaan ollut yhtä hyvä- nykyisin niin ei tietysti voi enää käydä, koska pohjamaalausta ei tehdä, vaan kaikki maalataan heti valmiiksi."

Vaikka Cygnaeus ja monet muutkin suolsivat Ferdinand von Wrightille kiitosta, hän pelkäsi alituiseen saavansa "lehdistöltä vettä niskaansa" eikä mielellään pitänyt näyttelyjä. Jonkin verran kritiikkiä hän joka tapauksessa joutui kestämään eläinhahmojensa "puutteellisesta ympäristöstä" (&ARINGbo Underrättelser 29.6.1861), "sinivioletin kylmistä sävyistä" (Helsingfors Dagblad 29.5.1863) ja "yksityiskohtien paisuttelusta mielikuvituksen kustannuksella" (H.D. I5.41i864).

Jälkimaailman näkökulmasta kritiikki ei tässä kohtaa ole oikeutettu. Ferdinand tutki lintujaan suoraan luonnossa metsästäjän valppain silmin jättäen luonnontieteelliset näyttelykopit omaan arvoonsa, hänen huuhkajansa on maalattu juuri kun se iskee jänikseen, harakat riitelevät kuolleesta koppelosta, urosmetsot taistelevat soitimella. Niiden rinnalla Magnus-veljen linnut ovat kuin täytettyjä. Erityisen hienoja ovat Ferdinand von Wrightin maalausten taustamaisemat. Holmbergin ja Churbergin rinnalla hän itse asiassa olikin parhaita maisemamaalareitamme. Kookas maisemamaalaus Näköala Haminanlahdelta (1853) osallistui Helsingin näyttelyyn 1854 ja sai Morgonbladetissa kiitosta F. Berndtsonilta. Helsingfors Tidningarissa Z. Topelius kutsui sitä "Maammelaulun uudeksi säkeistöksi", ja S. Elmgren kirjoitti Litteraturbladetissa, ettei "suomalaista maisemaa ole milloinkaan maalattu niin luonnonmukaisesti ja niin taiteellisen ihannoivasti kuin tässä täydellisessä mestariteoksessa". Ferdinand eli korkeaan ikään, joskin hän sairasteli paljon. Myös vuoteessa hän kuitenkin kykeni maalaamaan maaten toisella kyljellään, kuten voi nähdä Arvid Liljelundin mainiosta maalauksesta vuodelta 1897.

Lyhyesti sanoen jokaisen kolmen veljeksen jokaiseen maalaukseen sopivat sanat, jotka Helsingfors Tidningar kirjoitti Magnus von Wrightin maisemasta 10.5.1860: "Tässä taulussa on niin paljon rakkautta, että se säteilee."

Ferdinand von Wrightin maalauksiin Valtion Taidemuseon kokoelmissa pääset tutustumaan tästä. Noudata samoja ohjeita kuin Magnuksen ja Ferdinandin yhteydessä.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright (19. maaliskuuta 1822 Kuopion pitäjä – 31. heinäkuuta 1906 Kuopion pitäjä) oli suomalainen taidemaalari. Paitsi maisema- ja lintumaalarina hänet tunnetaan myös etevänä muotokuvamaalarina.

Hänen vanhempansa olivat Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin tavoin myös hänen taiteellinen lahjakkuutensa ilmeni varhain lintukuvien maalaamisena. Kouluopetusta hän sai kotiopettajalta.

Vuonna 1837 Ferdinand matkusti Ruotsiin avustamaan veljeään Wilhelmiä tämän kuvitustöissä ja toimi hänen sijaisenaan Ruotsin taideakatemian piirtäjänä. Vuonna 1842 hän opiskeli jonkin aikaa taideakatemiassa ja palasi Suomeen 1844. Hän eli lähes erakoituneena mutta tuotteliaana Haminalahteen synnyinkotinsa viereen rakennuttamassaan Lugnet-nimisessä huvilassa. Vuonna 1885 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Edellisenä vuonna saamastaan halvauksesta huolimatta hän jaksoi jatkaa taiteellista työtään kuolemaansa asti. Hänen sairaudenaikaiseen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Taistelevat metsot, joka on yksi Suomen tunnetuimmista maalauksista. Ferdinand kuoli poikamiehenä.

Ateneumin kokoelmissa ovat hänen maalauksistaan muun muassa Huuhkaja iskee jäniksen (1860), Merikotka syömässä saalistaan (1861), Riiteleviä harakoita kuolleen koppelon ympärillä (1867), Kuollut sepelkyyhkynen (n. 1867) ja Taistelevat metsot (1886).

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_von_Wright

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright oli nuorin ja lahjakkaimpana pidetty kolmesta von Wrightin taiteilijaveljeksestä. Veljiensä Magnuksen (1805-1868) ja Wilhelmin (1810-1887) tavoin hän maalasi pikkutarkalla biedermeieriksi luokiteltavissa olevalla tyylillä lähinnä eläin- ja maisema-aiheisia teoksia. Ferdinand von Wrightillä on Suomen taiteen historiassa arvostettu asema, joskin hän on hieman jäänyt Suomen taiteessa tärkeämmiksi katsottujen ns. kultakauden mestareiden, kuten Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan varjoon.

Ferdinand von Wright syntyi 19.3. vuonna 1822 Kuopion Haminalahdessa. Hän oli Henrik Magnus von Wrightin ja hänen vaimonsa Maria Elisabetin viidestoista lapsi. Perhe asui maalaiskartanossa, jonka toimeentulo saatiin lähiluonnosta. Täten luonto tuli heille tutuksi ja suuren arvostuksen kohteeksi, joka näkyi von Wrightin veljesten taiteessa. Veljessarja tunnetaankin heidän eläintieteellisistä maalauksistaan, joissa lintujen kuvaus näytteli pääosaa. Nuori Ferdinand kiinnostui taiteesta vanhempien veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin innoituksesta ja jo alle kymmenenvuotiaana hän jäljensi heidän teoksiaan.

Ferdinand lähti vuonna 1837 Tukholmaan. Siellä hänen oli tarkoitus saada lisäoppia ja asua varakkaan isoenonsa kreivi Tawastin vieraana. Ferdinand päätyi kuitenkin Wilhelm-veljensä luo Bohusläniin, jossa hän avusti tätä ja toista veljeään Magnusta Svenska Foglar -teoksen kuvittamisessa. Seuraavien viidentoista vuoden aikana Ferdinand von Wright matkusti Suomen ja Ruotsin väliä. Hän halusi olla veljiensä seurassa ja vieraili useasti etenkin Wilhelmin luona Orustin saarella. Toisaalta hän kuitenkin ikävöi kotiseutuaan Haminalahtea ja palasi sinne aina takaisin.

Vaikka Ferdinand von Wright sai jonkin verran taideopetusta, pidetään häntä sekä hänen veljiään itseoppineina maalareina. Vuonna 1842 Ruotsissa ollessaan Ferdinand opiskeli lyhyen aikaa Tukholman taideakatemiassa ja 1840-luvun lopussa hän oli lyhyitä jaksoja Turussa Robert Wilhelm Ekmanin oppilaana. 1850-luvun puolivälissä Ferdinand pysyi Haminalahdessa ja maalasi lintujen ohessa myös maisemia. Vuonna 1853 valmistunut Näköala Haminalahdelta oli Ferdinand von Wrightin läpimurtotyö. Teoksessaan hän oli saavuttanut runebergiläisen idyllin Suomen kansallismaisemasta ja hänet noteerattiin vihdoin valtakunnallisesti.

Vuonna 1858 Ferdinand suuntasi Magnuksen kehotuksesta vielä kerran taideoppiin. Opintomatkan alkuperäisenä tavoitteena oli suunnata pohjoismaisten taiteilijoiden suosimaan Düsseldorfin taideakatemiaan, mutta Ferdinandin matka veikin Dresdeniin. Suunnanmuutoksen syynä on nähty olleen Ferdinandin kasvanut kiinnostus siellä vaikuttaneisiin luontoromantikoihin Caspar David Friedrichiin ja Johan Christian Clausen Dahliin, jonka poika eläinmaalari Siegwald Dahl toimi Dresdenissä myös opettajana. Kahden kuukauden opiskelujakson jälkeen hän palasi Ruotsin kautta takaisin Suomeen.

1860-luvulla Ferdinand von Wright asettui pysyvämmin Haminalahteen, jossa hän asui pääkartanon läheisyydessä sijainneessa kodissaan seuraavat parikymmentä vuotta. Linnut nousivat jälleen pääosaan hänen tuotannossaan ja näissä maalauksissa alkoivat näkyä myös Dresdenistä omaksutut vaikutteet. Teosten aihe- sekä värimaailma muuttuivat ja hän korosti niissä luonnossa ilmenevää olemassaolonkamppailua.

1870-luvulla Ferdinand von Wrightin teoksia pidettiin taidepiirien mielestä vanhentuneina ja kritiikistä masentuneen taiteilijan terveys alkoi pettää. Reumatismi rajoitti vasta 50 vuotta täyttäneen taiteilijan liikkumista ja seuraavalla vuosikymmenellä sattuneet halvauskohtaukset tekivät hänet vuoteen omaksi. Tämä ei kuitenkaan lopettanut hänen taiteilijanuraansa, vaan hän työsti lukuisia teoksia sängystä käsin. Vuonna 1886 Ferdinand maalasi tunnetuimman teoksensa Taistelevat metsot. Teos saavutti suuren suosion kansan keskuudessa ja nosti ikääntyneen taiteilijan arvostusta myös taidepiirien sisällä. Vuonna 1889 Ferdinandin teoksia oli näytteillä Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa hänet palkittiin pronssimitalilla. Ferdinand von Wright kuoli Haminalahdessa heinäkuun 31. päivänä vuonna 1906.

Taistelevat metsot 1886 (Öljy kankaalle 124x188,5. Ateneumin taidemuseo)

Taistelevat metsot on Ferdinand von Wrightin tunnetuin maalaus. Teos valmistui vuonna 1886 taiteilijan ollessa yli 60-vuotias ja se edustaa hänen myöhäistuotantoaan. Taistelevien metsojen merkitys Suomen taiteen historialle on ollut suuri, mutta vielä erityisempi merkitys sillä on ollut koko suomen kansalle. Teoksen aihe ja luonnonkuvauksen tapa koskettivat suomalaisia ja lukuisten jäljennösten, versioiden ja painokuvien myötä siitä on muodostunut suomalaisen taiteen tärkeä kansallinen symboli.

Taistelevat metsot muodostui Ferdinand von Wright uran kannalta tärkeäksi teokseksi. Hän oli Savon sydänmaille eristäytyneenä maalannut jo vuosikymmeniä samoja lintu- ja lähiympäristönsä maisema-aiheita, jotka poikkesivat taiteen uusista valtavirtauksista. Hänestä oli tullut epämuodikas taiteilija, jota taidepiirit eivät enää ottaneet kovin vakavasti. Sairastelujensa ohessa Ferdinand von Wright alkoi maalata Taistelevia metsoja, jonka yhteydessä hän palasi aikaisempiin luonnondramatiikka käsitteleviin aiheisiinsa. Teoksesta ilmenevä luonnontaistelun kuvaus yhdistettiin Suomen kansan kohtaloon, jota vaivasi epävarmuus vuosisadan vaihteen poliittisten myllerrysten johdosta. Teos osoittautui aiheeltaan ajankohtaiseksi ja liitti Ferdinand von Wrightin takaisin taiteen kokonaiskuvaan. Taistelevat metsot saavutti jo syntyhetkenään suuren suosion ja maalaus ostettiin Taideyhdistyksen kokoelmiin.

Taistelevista metsoista käy ilmi Ferdinand von Wrightin tarkka paneutuminen niin kohteen kuin sen taustankin kuvaamiseen. Hän kuvasi maalauksen linnut tieteellisen tarkasti luonnollisessa ympäristössään, joka noudatteli topografisesti täsmällistä maisemaa. Romantiikan hengessä suomalainen identiteetti oli sidottu luontoon kuuluvaksi, jonka myötä myös kuvataiteissa esitetyt luontoaiheet muodostuivat kansallista identiteettiä korostaviksi tekijöiksi. Täten Taistelevista metsoista välittyvä suomalaisen koskemattoman erämaaluonnon kuvaus nousi tekijäksi, johon kansan syvät rivit pystyivät samastumaan. Taistelevia metsoja voidaan pitää avainteoksena suomalaisen luonnonkuvaamisen traditiossa, joka on säilyttänyt arvostuksensa läpi vuosikymmenten. Yhä tänä päivänä suomalaista identiteettiä rakennetaan ja ylläpidetään osittain luonnonkuvaamisen kautta, jonka näkyvimmäksi tekijäksi voidaan nimetä nykyään luontovalokuvaus.

Taistelevista metsoista on aikojen saatossa rakentunut todellinen kotimaisen taiteen ikoni, joka on tuttu kaikille suomalaisille. Teos on eniten kopioitu suomalainen maalaus, josta löytyy lukemattomia toisintoja. Taistelevia metsoja löytyy niin harrastajien näyttelyistä käsintehtyinä kopioina, painokuvajäljennöksinä kuin kanava-töinä ja kuvakudoksina useiden suomalaisten kotien seiniltäkin.

Lähde: https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/taiku_opiskelu/kurssit/klassikot/materiaalit/ferdinand

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright var en av de första bildkonstnärerna i Finland som försörjde sig uteslutande på sin konst. Istället för att ägna sig åt traditionella altartavlor och porträtt valde han att ge sig i kast med nya motiv, speciellt landskap och djurbilder. Hans karriär tog sin början samtidigt som ett nytt konstliv växte fram i Finland på 1840-talet, och den fortsatte under 1880- och 1890-talens blomstringstid för finländsk målarkonst. Då stod von Wright redan utanför omvälvningarna inom måleriet, men representerade traditionen från den finska nationella bildkonstens första tider.

Ferdinand von Wright avstod redan tidigt från möjligheterna till en socialt framträdande ställning och nöjde sig med ett anspråkslöst liv, huvudsakligen på fädernegården Haminanlaks utanför Kuopio. Främst genom sina konstnärsbröder Magnus och Wilhelm von Wright hade han kontakter med yttervärlden, men det nära och känsliga förhållandet till hembygden och naturen i Savolax var den viktigaste utgångspunkten för hans konstnärskap.

Ferdinand von Wright var den yngste i en familj med flera barn. Då Magnus von Wright, som hade börjat sin vetenskapliga och konstnärliga bana i Åbo och Stockholm, återvände till Haminanlaks 1829, var Ferdinand endast sju år gammal. De första skissböckerna är från 1830–1831, då hans äldre bror ännu bodde kvar på Haminanlaks.

Ferdinand von Wrights konstnärliga anlag förkovrades snabbt. Han vistades 1837–1844 hos brodern Wilhelm i Sverige och kom i fatt de äldre bröderna som zoologisk illustratör. Efter vad han själv uppgivit gick han vid denna tid även teckningsklassen vid Konstakademien i Stockholm och började studera i den så kallade antikklassen. Med all sannolikhet skulle han ha kunnat bli kvar i Sverige och följa bröderna i spåren som vetenskaplig illustratör, men han återvände 1844 till Finland.

Ferdinand von Wright gick i Finland målmedvetet och modigt in för att skapa sig en bana som fritt utövande konstnär. Han valde oljemålning och deltog 1846 i Finska konstföreningens första utställning. Hans tidiga 1840-talsproduktion i Finland var rätt begränsad, men motivvalet var brett: hit hörde utom fåglar, porträtt, stilleben och landskap även folkliv. Vägledning i folklivsskildring fick han av R.W. Ekman, vars elev han varit i Åbo två månader våren 1849. Det är däremot svårt att upptäcka något spår av Ekmans akademiska idealism i von Wrights målningar. Hans utgångspunkter och hans konstnärsnatur var helt olika Ekmans.

Ferdinand von Wright vistades 1850–1852 återigen hos Wilhelm i Sverige, nu på västkusten på ön Orust i Bohuslän. Hans konst mognade och fick estetiskt en ny, självständig karaktär. I Sverige började en starkt kreativ fas, och den fortsatte efter hemkomsten till Finland. Kort efter resan målade han en klassisk bild av ett finskt insjölandskap, ”Vy från Haminanlaks” (1853), som blev en kejserlig donation till Finska konstföreningens samlingar. Konstnärligt mer betydande var flera småskaliga landskapsmålningar från 1850-talet. Dessa målningar intar en viktig plats i 1800-talets konsthistoria i Finland.

År 1858 begav sig von Wright på sin enda studieresa utanför Norden. I stället för att likt flertalet kolleger resa till Düsseldorf begav han sig till Dresden. Dresdenbesöket fick överraskande följder: tyngdpunkten förflyttades från landskapsmålning till fågelmålning. Konstnärens fina produktion av landskapsmålningar upphörde här lika snabbt som den i Orust hade fått sin början. Troligen hade studiet av samlingarna i detta stora centrum för konst och arbetena av konstnärerna i staden fått honom att känna att det fanns brister i hans teknik och utbildning som landskapsmålare. Fågelmåleriet var ett område som han kände sig mera hemmastadd i.

Resan påverkade von Wrights konst på flera sätt. Hans fågelmålningar hade redan tidigare haft ett berättande innehåll, men det var ett drag som blev allt viktigare efter besöket i Dresden. Också medvetenheten om kompositionens betydelse stärktes – en enbart ornitologisk utgångspunkt räckte inte längre till. Efter resan målade von Wright alltmer dramatiska och monumentala verk. I de mest typiska av dem är det en rörelse hos en stor fågel som höjer vingarna som dominerar kompositionen (t.ex. ”Berguv slår hare” 1860).

Samtidigt började von Wright i mindre arbeten avbilda också mer intima objekt, så som egna tamduvor eller ripor i vinterdräkt, mycket noggrant och raffinerat. Till detta skede hör även mycket detaljerade målningar av havsfåglar (knipor, ejdrar), målningar som samtidigt är djupt koncentrerade på helheten och dess estetiska nyanser. Ferdinand von Wrights konstnärliga egenart framträder kanske allra bäst i dessa fågelmålningar från 1860-talet.

På 1870-talet höll von Wrights konst ännu hög nivå, men detta årtionde var för honom konsthistoriskt sett en kristid. Ett tyskt konstideal hade fått fotfäste i Finland, och i synnerhet ett gryende intresse för franskt friluftsmåleri skilde sig stort från von Wrights konstuppfattning.

Ferdinand von Wright hörde på 1880-talet inte längre till den krets av konstnärer som intresserade expertisen. Vid samma tid nådde han emellertid med ett flertal små beställningsarbeten och speciellt med sin stora utställningsmålning ”Stridande tjädertuppar” (1886) en position i den stora publikens medvetande, en position som visat sig vara bestående. Bland yngre konstnärer var han speciellt uppskattad av Hjalmar Munsterhjelm, Arvid Liljelund och Eero Järnefelt. Matti Karppanen, von Wrights assistent och elev, fortsatte som fågelmålare i lärarens fotspår. Delvis genom Karppanens förmedling, delvis i andra sammanhang har Ferdinand von Wright utövat ett inflytande som fortgått ända fram till 2000-talet, dock i konstlivets marginal.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4172.

Charles Riis: Ferdinand von Wright (1880-luku).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 28

XI Magnus Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Taidemaalari ja ornitologi., s. 13.06.1805 Kuopio, Haminanlahti, k. 05.07.1868 Helsinki.

Magnus von Wright (13. kesäkuuta 1805 Kuopion pitäjä – 5. heinäkuuta 1868 Helsinki) oli taidemaalari ja ornitologi. Lintukuvitusten ja -maalausten ohella hänet tunnetaan maisemista, joita hän alkoi maalata 1860-luvulla. Magnus von Wright oli Suomen ensimmäisiä talvimaisemien kuvaajia, tunnettuja ovat esimerkiksi Talvimaisema Savosta (1860) ja Annankatu kylmänä talviaamuna (1868). Hänen Helsinki-kuvansa ovat myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita.

Elämä ja ura

Wright maalasi 1838 ensimmäisen öljymaalauksensa, joka kuvasi tilhiä. Hän teki 1857 lyhyen opintomatkan romanttisen maisemamaalauksen keskuspaikkaan Düsseldorfiin. Wright maalasi lisäksi runsaasti kukka- ja hedelmäasetelmia.

Magnus von Wright opiskeli Turun kymnaasissa 1823–1825 ja lähti Tukholman taideakatemian oppilaaksi.[2] Samaan aikaan hän opiskeli myös Carl Johan Fahlcranzin ja J. F. Julinin johdolla. Eräiden muiden nuorten suomalaisten kanssa hän osallistui K. A. Gottlundin Otava-lehden kuvittamiseen. Ruotsalaisen kreivin ja ornitologin Nils Bonden aloitteesta ja kustannuksella hän ryhtyi valmistamaan suurta kuvateosta Svenska Foglar (1828–1838), jonka tekemisessä häntä avusti nuorempi veli Wilhelm von Wright. Hän palasi Suomeen 1829 ja toimi vuodesta 1831 maanmittauskonttorin kartanpiirtäjänä. Hän toimi yliopiston eläinmuseon preparaattorina 1845–1849.[2] Vuonna 1859 hän julkaisi teoksen Finlands foglar, hufvudsagligen till deras drügter besgrifna.

Von Wright julkaisi 1838 oppikirjan Grunder i rita och teckna ja osallistui 16 litografialla teoksen Finland framställdt i teckningar kuvittamiseen. Myös hänen päiväkirjojaan on julkaistu.

Magnus von Wright opetti yliopiston piirustussalilla 1849–1868. Hänet valittiin Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan yhdistyksen perustamisvuonna 1846 ja hän toimi tässä luottamustehtävässä aina kuolemaansa 1868 saakka. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle. Haudalle pystytettiin 1872 Suomen Taideyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistokivi. Kiven suunnitteli arkkitehti Axel Hampus Dahlström ja Walter Runeberg toteutti siihen taiteilijan palettia esittävän pienen marmorireliefin.

Hänen puolisonsa oli vuodesta 1837 Christina Sofia Salmén (k. 1874). Vanhemmat: Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Magnus_von_Wright

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

VON WRIGHT VELJEKSET

Von Wrightin kolmella veljeksellä on maamme taidehistoriassa arvostettu asema. He olivat kotoisin Haminanlahden kartanosta Kuopion läheltä ja olivat maalareina miltei kokonaan itseoppineita. Silti he päihittivät teknisesti kaikki aikalaisensa. Mitkään muut tämän ajan maalaukset eivät liioin ole yhtä hyvin uhmanneet aikaa kuin heidän. He maalasivat hienon detaljoidusti ja hehkuvan värein - tyyli lienee luonnehdittavissa lähinnä biedermeieriksi. Vanhin veli Magnus von Wright (i8o5-68) toimi opettajana Helsingissä ja nousi siten heistä kolmesta merkittävimmäksi Suomen taide-elämässä. Toiseksi vanhin Wilhelm von Wright (1810-87) teki Ruotsissa eläintieteellistä kuvitustyötä. Suurin lahjakkuus oli nuorin veli Ferdinand von Wright (I822-1906), joskaan hän ei pitkään aikaan saanut ansaitsemaansa arvonantoa, sillä hän oli ylen arka ja pelkäsi asettaa töitään näyttelyihin. Niinpä hän valitsi mieluiten yksinäisen elämän Haminanlahdella. Von Wrightin veljekset maalasivat enimmäkseen eläimiä ja maisemia, jos kohta heidän tuotantoonsa kuuluu myös muotokuvia ja asetelmia.

MANGNUS VON WRIGHT

Magnus asui Ruotsissa vuosina 1826-29 ja hankki elantonsa kuvittamalla Gottlundin Otava-kalenteria. Parin vuoden ajan hän maalasi akvarelleja kreivi Nils Bonden planssiteokseen Svenska Foglar (Ruotsin linnut). Avuksi tuli Wilhelm-veli, joka jäikin Ruotsin tiedeakatemiaan piirtäjäksi ja Bohusläänin kalastuksenvalvojaksi.

Palattuaan Suomeen 1829 Magnus von Wright kiinnitettiin maanmittaushallituksen kartanpiirtäjäksi, ja häntä ruvettiin kutsumaan insinööriksi. Vuonna 1845 hän aloitti työnsä yliopiston eläintieteellisenä preparaattorina. Hän Oli1I838 julkaissut litografioin kuvitetun planssiteoksen Grunder 1 Teckna och Rita (Piirtämisen perusteet), ota käytettiin piirustuksen oppikirjana sekä Turussa että Helsingissä. Hän oli niin ikään mukana kuvittamassa teosta Finland framstäldt 1 teckningar sekä kuului Suomen Taideyhdistyksen perustjajäseniin ja sen ensimmäiseen hallitukseen. Vuonna 1849 hän aloitti yliopiston piirustuksenopettajana. Suomen Taideyhdistys lähetti hänet I857 Diisseldorfiin tutustumaan sikäläisiin taideoloihin.

Magnus von Wright julkaisi useita luonnontieteellisiä teoksia, mm. perusteellisen teoksen Finlands foglar (Suomen linnut, I859), jonka toinen osa ilmestyi vasta hänen kuolemansa jälkeen 1873. Alkuvaiheissaan Magnus von Wright maalasi lähinnä vesivärein. Läpimurtonsa öljymaalarina hän teki vasta 1839 oltuaan sitä ennen J. E. Lindhin opissa. Magnus von Wrightin lintumaalauksista välittyy eläintieteellisen preparaattorin tarkkuus ja asiantuntemus. Kaikkein arvokkaimpia ovat hänen myöhäistuotantoonsa kuuluvat maisemat, erityisesti 1860-luvun Helsingin kuvaukset. Ilmapiiri, valaistus ja vuodenaika on tutkittu niissä tavattoman huolellisesti. Voi suorastaan nähdä, kuinka aurinko heijastuu kalastajamökkien pärekattoon kirkkaana kesäpäivänä ja kuinka heinäkuorma vetävä hevonen huokuu höyryä Annankadun portin pielessä kylmänä talviaamuna. Nykykatsojan silmissä maalausten aikaisemmin moitittu naivismi vain korottaa niiden arvoa.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magnus von Wright invigde som naturvetenskaplig illustratör och målare sina yngre bröder i konstnärsyrket. Han innehade som lärare en viktig position när det finska konstlivet växte fram i början och mitten av 1800-talet. Inom ornitologin utförde von Wright en livsgärning som illustratör och preparator av fåglar men även som forskare, trots att han saknade formell akademisk utbildning. Målarkonsten fick från 1850-talet en allt viktigare roll i von Wrights verksamhet och hans flesta verk av betydelse tillkom under hans sista levnadsår.

Avgörande för Magnus von Wrights målmedvetna naturintresse var hans tidiga medlemskap i Finlands första vetenskapliga sällskap, Societas pro Fauna et Flora Fennica, grundat 1821. Han vann inträde i sällskapet under gymnasietiden i Åbo på 1820-talet. Wright avbröt sin skolgång, men han knöt viktiga kontakter med Finlands ledande vetenskapsmän, bl.a. de blivande professorerna Alexander von Nordmann och Johan Magnus af Tengström. Dem träffade han på 1830-talet på nytt, sedan han slagit sig ner i Helsingfors, dit universitetet 1828 hade flyttats från Åbo.

Magnus von Wright vistades i Stockholm 1826–1829. Vistelsen fick en avgörande betydelse för hans konstnärliga utveckling; han studerade även några månader vid Konstakademien i Stockholm och i en privat ritskola. Wright började avbilda fåglar och använde sig, förmodligen som den förste i Sverige, av den nya litografitekniken för att trycka fågelbilder i färg. Resultatet blev planschverket Svenska foglar (1828–1838), som han utförde tillsammans med brodern Wilhelm och som finansierades av greve Nils Bonde. Magnus von Wright återvände till Finland 1829. Till en början bosatte han sig på fädernegården Haminanlaks i närheten av Kuopio, och från 1831 bodde han i Helsingfors. Sitt uppehälle förtjänade han till en början som kartritare vid generallantmäterikontoret. Han utnämndes 1845 till preparator vid universitetets zoologiska museum och 1849 till ritlärare vid universitetet; sedan 1847 hade han vikarierat för P.?A. Kruskopf.

Magnus von Wright hade en viktig roll i det nya finska konstliv som växte fram i storfurstendömets unga huvudstad Helsingfors. Han var under 1830- och 1840-talen en av de få bildkonstnärerna i staden, och i styrelsen för Finska konstföreningen, stiftad 1846, var han den ende konstnären. Wright var även teckningslärare för barn från burgna högreståndsfamiljer samt i några skolor. Dessutom fick han ett antal tillfälliga uppdrag som krävde stor färdighet i teckning och konstnärligt öga, såsom att måla vapen eller kopiera bilder av soldatuniformer. Naturvetenskapliga bilder ritade han också ständigt, som egna minnesanteckningar, men även för medicinska och zoologiska publikationer.

Som lärare vid universitetet från 1840-talets slut hade von Wright bättre möjligheter än tidigare att ägna sig åt målarkonsten, och han skapade sig nu en karriär som landskapsmålare. År 1857 studerade han några månader i Düsseldorf för den kände norske konstnären Hans Gude.

Magnus von Wright målade även en del fågelmotiv i olja, men framför allt målade han herrgårdar och kulturlandskap. På senare tid avbildade han gamla trähusmiljöer i Helsingfors, vilka hade utgjort ett kärt motiv i hans teckningar och akvareller ända sedan han flyttade till Helsingfors. Som bildkonstnär under små förhållanden kämpade von Wright nästan hela sitt liv med ekonomiska problem och bodde i hyreslägenheter på olika håll i Helsingfors.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3693

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magnus (son av Henrik Magnus), född 1805-06-13 på Haminanlaks i Kuopio socken. Elev vid konstakademien i Stockholm 1826. Återvände till Finland 1829. Kartritare vid generallantmäterikontoret därst. 1831-05-13. Vice lantmätares titel 1836-07-23. Preparator vid universitetets i Helsingfors zoologiska museum 1845-01-18. Ritlärare vid nämnda universitet 1849-08-09. Studieresa till Düsseldorf 1857. L av finska VS s. å. RRS:tStO3kl 1861-05-05. RNS:tOO 1866-07-23. Död 1868-07-05 i Helsingfors. Han var en framstående djur- och landskapsmålare. Utgav tillsammans med brodern Vilhelm planschverket Svenska foglar efter naturen och på sten ritade (1828–1838) samt utförde landskapsteckningar i blyerts och illustrationer till planschverket Finland framställt i teckningar (1845). Finska vetenskapssocieteten publicerade 1856 hans Anteckningar under en ornitologisk resa från Kuopio till Aavasaksa och 1859 första delen av ett större arbete över Finlands fåglar.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_8.

Magnus von Wright (13. kesäkuuta 1805 Kuopion pitäjä – 5. heinäkuuta 1868 Helsinki)

Puoliso: 15.05.1837 Helsinki Christina Sofia Enochintytär von Wright o.s. Sallmén Mademoiselle., s. 12.07.1813 Jaakkima, k. 30.11.1874 Helsinki.
Vanhemmat: Enoch Anders Sallmén , s. 17.06.1778 Kitee, k. 18.12.1817 Jaakkima ja Margaretha Albertina Sallmén o.s. Tujulin, s. 1782, k. 07.04.1847 Jaakkima.

Carduelis flammea. Christinan miehen Magnus von Wrightin maalaama Urpiainen (Carduelis flammea, aikaisemmin Acanthis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa. Urpiaisen pituus on noin 12–14 cm ja paino 12–15 grammaa. Urpiainen on jaettu useisiin alalajeihin. Suomessa pesii nimialalaji flammea ja viime vuosina myös eteläinen cabaret. Juhlapukuinen koiras muistuttaa hemppokoirasta, sillä on punainen rinta ja punainen otsatäplä. Urpiaisen selkä on juovikas ja maha vaaleampi. Nokka on lyhyt ja keltainen. Naaras ja nuori lintu ovat harmaanruskean kirjavia ja viiruisia, ja punaista on vain otsassa, jos siinäkään. Cabaret on kooltaan hieman pienempi ja puku on ruskeampi kuin flammean. Laulu on vaatimatonta surinaa ja kutsuäänten toistoa, jonka koiras saattaa esittää laululennossa. Kutsuääni on samea ”dsä-dsä-dsä”, varoitusääni venytetty ”tsuii”. Vanhin suomalainen rengastettu urpiainen on ollut 10 vuotta 6 kuukautta ja 20 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin urpiainen. Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoiset osat. Britteinsaarilla ja Keski-Euroopassa erilliset kannat. Parimäärä Suomessa: 300 000 – 600 000. Pesii koko maassa, runsaimpana Lapissa. Epäsäännöllinen vaelluslintu, joka liikkuu pitkin vuotta ravintotilanteen mukaan. Joskus runsas talvella, joskus täysin kateissa vaellettuaan etelämmäksi. Urpiaista ja sille lähisukuista tundraurpiaista näkee toisinaan samoissa parvissa esimerkiksi ruokintapaikoilla. Pensaikot, tunturikoivikot, metsänreunat ja harvapuiset metsät. Syksyllä ja talvella rikkaruohostot. Vierailee mielellään lintulaudoilla.Maljamainen, höyhenin vuorattu pesä matalalla puussa tai pensaassa tai korkealla kuusessa. Naaras munii kahdesti 4–6 ruskein täplin ja juovin kirjailtua munaa. Naaras hautoo 10–12 vrk, poikaset lähtevät pesästä 12–13 vrk:n ikäisinä.

Lapset:

Christina Elisabet (Betty) von Wright Folkskollärarinna därst. 1867. Avsked 1905-09-01, ogift., s. 25.02.1838 Helsinki, k. 01.12.1917 Helsinki.

Maria Vilhelmina (Mia) von Wright Renskriverska hos senaten för Finland. Erhöll en briljanterad brosch 1912-04-07. Avsked, ogift., s. 25.06.1839 Helsinki, k. 15.05.1921 Helsinki.

Hulda Sofia Westling o.s. von Wright , s. 27.10.1841 Helsinki. Tauluun 29

Evert Magnus von Wright Anställd vid Helsingfors–S:t Petersburgs järnväg. Depotföreståndare vid Lahtis' station 1873-12-29., s. 29.02.1844 Helsinki, k. 26.02.1883 Lahti.

Ernst Wilhelm von Wright s. 09.01.1848 Helsinki, k. 1888.

Ferninand von Wright s. 12.08.1850 Helsinki.

Hilda Augusta Fabritius o.s. von Wright , s. 18.03.1852 Helsinki. Tauluun 30

Elin Matilda von Wright s. 24.10.1857 Helsinki, k. 28.12.1882 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 29

XII Hulda Sofia Magnuksentytär Westling o.s. von Wright, (Taulusta 28, isä Magnus von Wright) s. 27.10.1841 Helsinki, k. 27.07.1876 Helsinki.

Puoliso: 23.08.1870 Helsinki Östen Gustaf Karlinpoika Westling o Kuopio gymn. Jur. yo. Suomen Pankin virkamies 1869-, viim. ensimm. kamreeri 1895-98., s. 12.03.1841 Laukaa, k. 15.03.1905 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 30

XII Hilda Augusta Magnuksentytär Fabritius o.s. von Wright, (Taulusta 28, isä Magnus von Wright) Ekenäs gamla gravgård, Raasepori, Etelä-Suomi, Finland, s. 18.03.1852 Helsinki, k. 01.06.1926 Tammisaari.

Puoliso: 1880 Reinhold Fredrik Zakriksenpoika Fabritius (Fabricius). (Taulu 34) Yo Kuopio gymn. FK (fm) ja FM 1873, LK 1876, LL 1880. Kuopion tarkk’ampujapatalj. lääkäri 1881-1901. Piirilääkäri (Tyrvää, Tammisaari) 1901-19. Kollegineuvos., s. 31.08.1850 Kuopio, Ritisenlahti, k. 19.04.1919 Tammisaari.
Vanhemmat: Zakris (Zachris Wilhelm) Fabritius, s. 13.08.1812 Kuopio, Ritisenlahti, k. 08.02.1887 Kuopio, Ritisenlahti ja Fredrica Fabritius o.s. von Wright, s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, k. 13.07.1902 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 31

XI Wilhelm Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Kamarijunkkari. Wilhelm von Wright (1810-87) teki Ruotsissa eläintieteellistä kuvitustyötä, suomalais-ruotsalainen taidemaalari ja kuvittaja., s. 05.04.1810 Kuopio, Haminanlahti, k. 02.07.1887 Ruotsi, Bohuslän, Marieberg.

WILHELM VON WRIGHT

Wllhelm julkaisi litografiona teoksen Skandinaviens fiskar (Skandinavian kalat). Wilhelm oli maalannut öljyväreillä jo vuonna 1829. Vuonna 1839 hänet valittiin Tukholman taideakatemiaan. Wilhelmin tuotantoon kuuluu lisäksi naiivin jäykkiä mutta samalla tavattoman viehkeitä asetelmia ja interiöörejä, samoin sisarten, sukulaisten ja ystävien pehmeästi luonnehdittuja lyijykynämuotokuvia. Wilhelm halvaantui 1856 ja eli siitä pitäen vuoteeseen sidottuna kotikartanonsa Mariebergin työhuoneessa Bohusläänissä.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wilhelm von Wright (5. huhtikuuta 1810 Kuopion pitäjä – 2. heinäkuuta 1887 Orust, Ruotsi) oli suomalais-ruotsalainen taidemaalari ja kuvittaja.

Von Wrightin vanhemmat olivat Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Veljensä Magnuksen tavoin Wilhelm ampui ahkerasti lintuja ja maalaili jo poikaiässä vesivärein lintukuvia. Veljensä kutsusta hän matkusti vuonna 1823 Tukholmaan, jossa auttoi Magnus-veljeään teoksen Svenska foglar efter naturen valmistamisessa. Vuonna 1833 hän sai viran Tukholman tullikamarissa. Vuonna 1835 hänet valittiin Ruotsin taideakatemian vakinaiseksi piirtäjäksi. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvon, ja hänet kutsuttiin taideakatemian jäseneksi. Vuoden 1836 tienoilla hän asui Orustin saarella Bohuslänin rannikolla, ja hänet nimitettiin maakunnan kalastuksentarkastajaksi 1856. Pian hän kuitenkin sai halvauksen, joka teki hänet loppuelämäkseen lähes työkyvyttömäksi.

Wilhelmiä on pidetty taiteilijaveljessarjan teknisesti etevimpänä kykynä sekä piirtäjänä että maalarina. Hänen merkittävin kuvitustyönsä on 60 väritaulua sisältävä Skandinaviens fiskar. Samantapaisia kuvasarjoja on hänen tekeminään enemmänkin. Hän toimi myös Ruotsin taideakatemian julkaisujen ja aikakauskirja Tidskrift för Jagare och Natur Forskaren kuvittajana.

Hänen puolisonsa oli vuodesta 1845 Maria Margareta Bildt, joka kuoli toukokuussa 1884. Avioliitto oli lapseton, mutta heillä oli kaksi kasvattitytärtä, Maria Bildtin veljentyttäret, jotka pitivät Wilhelmistä huolta hänen viimeisinä aikoinaan.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_von_Wright

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wilhelm var den mellersta av konstnärsbröderna von Wright. Till skillnad från bröderna Magnus och Ferdinand levde och verkade han huvudsakligen i Sverige och ägnade sig främst åt vetenskapliga illustrationer. På detta område överträffade han i både mängd och kvalitet sin bror Magnus. Även Wilhelm har en plats i Finlands konsthistoria, inte bara på grund av sitt ursprung utan också för sitt nära samband med de två andra bröderna och deras konst.

Wilhelm von Wright kom till Sverige i slutet av sommaren 1828. Hans äldre bror Magnus bjöd in honom för att hjälpa till med ett stort beställningsarbete, planschverket Svenska Foglar (1828–1838). Då Magnus återvände till Finland hösten 1829, fick Wilhelm överta ansvaret för arbetet. Finansiären, greve Nils Bonde, beställde även en omfattande samling fjärilsbilder av honom. Detta material publicerades först 1989. Wilhelm von Wright bidrog ivrigt med illustrationer och även med egna intressanta artiklar i den viktiga Tidskrift för Jägare och Naturforskare, som gavs ut 1832–1834.

Wilhelm von Wright etablerade sig som naturvetenskaplig illustratör, vilket också slutligen blev hans yrke. Han anställdes 1834 som tecknare vid Vetenskapsakademien i Stockholm. Med anledning av detta avstod han från sitt finska medborgarskap. Vid akademien gjorde von Wright en stor och viktig insats. Tjänsteställningen förde honom i kontakt med frontlinjen i tidens naturvetenskapliga forskning. Tack vare arvet från Carl von Linné höll svensk vetenskap i början av 1800-talet fortfarande en hög nivå internationellt sett. Under den här tiden utvecklade Wilhelm von Wright sin målningsteknik till ett mästerskap som nådde sin kulmen i verket Skandinaviens fiskar (1836–1857). Av hans illustrationsarbeten blev det hans viktigaste och kvalitetsmässigt främsta arbete, även om Svenska foglar är mera känt.

Arbetet på Skandinaviens fiskar förde Wilhelm von Wright till Bohuslän på den svenska västkusten. Detta landskap, helt präglat av hav och vind, kom att bilda ramen för de bästa, men också svåraste åren i hans liv. Där lärde han känna lokalpatrioten Olof Vincent Bildt, som bodde på ön Orust och var en kännare av folket och de historiska förhållandena, och dessutom av naturen på ön. År 1845 gifte sig von Wright med Bildts dotter Maria. Han byggde sig ett hem, som fick namnet Marieberg efter hustrun. Hemmet blev sedermera ett museum. Också brodern Ferdinands konst har anknytning till Orust, speciellt i början av 1850-talet.

Wilhelm von Wright var den förste av bröderna som lärde sig oljemålningsteknik. Det var 1829, kort efter ankomsten till Sverige. Han handleddes av landsmannen R.W. Ekman, som då studerade vid Konstakademien i Stockholm. Motivet för den första målningen var skjutna fåglar som hänger på en vägg. Detta kända 1600-talsmotiv avbildade han och bröderna också senare. En höjdpunkt i Wilhelms oljemålningsproduktion var åren 1850–1852, då brodern Ferdinand bodde hos honom på Marieberg. Då tillkom Wilhelm von Wrights främsta arbeten: ”Döda gräsänder” och ”Havssula”.

Wilhelm von Wright blev allvarligt sjuk i slutet av 1855 och tvingades tillbringa resten av sitt liv så gott som helt förlamad. Under denna långa tid varken tecknade eller målade han, men med hustruns hjälp höll han kontakt med sina syskon. De besökte honom några gånger på Orust.

Finland var alltid viktigt för Wilhelm von Wright. Breven förtäljer hur han från sjukbädden mindes hembygden i Savolax. Han ville också att originalbilderna till Svenska foglar, som var i hans ägo, skulle bevaras i fäderneslandet. Genom Magnus von Wrights försorg tillföll de Nationalbiblioteket i Helsingfors.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3694.

Wilhelm von Wright (5. huhtikuuta 1810 Kuopion pitäjä – 2. heinäkuuta 1887 Orust, Ruotsi)

Puoliso: 24.08.1845 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo Maria Margareta Olofintytär von Wright o.s. Bildt s. 24.07.1816 Ruotsi, Bohuslän, Orust, Morlanda, Kårehogen, k. 14.05.1884 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Marieberg.

Ätten Bildt är sedan länge förknippad med Morlanda. Länge var det en medlem av släkten som var herre på säteriet och alltjämt ägs det av en ättling till den siste med namnet. Släkten som sådan lever dock vidare med den nuvarande utrikesministern som en av medlemmarna. Namnet Morlanda är också knutet till det pastorat som till 1924 även omfattade Skaftö. Denna ö hade dessförinnan från 1888 haft en komminister under Morlanda pastorat och ännu tidigare två kapellförsamlingar, Fiskebäckskil och Grundsund, den senare tillkommen 1798, medan sillfiskeperioden fortfarande gav stora inkomster. Den i Fiskebäckskil var av betydligt äldre datum. Förändringens vågor har under senare år sköljt över Morlanda och Skaftö pastorat. De på Orust har slagits ihop och Skaftö tillhör numera Lysekil. På Orust kan man dock fortfarande uppleva gångna tider. På vägen mellan Henån och Ellös, inte långt från Morlanda kyrka, ligger ett hus där tiden har stått stilla sedan det var bebott och sedan länge hyser ett hembygdsmuseum. Det omfattar flera byggnader i anslutning till herresätet Torebo, som är knutet till två personligheter under 1800-talet, Axel Vincent Bildt och Wilhelm von Wright (1810-1887). Den förre bodde på Torebo till sin död 1915, den andre var hans svärson och gjorde sig ryktbar som konstnär med fåglar som sin specialitet.

Släkten von Wright härstammade från Skottland men flyttade till Sverige och adlades. Namnet skall uttalas så som det stavas, ”vrikt”. Medlemmarna bodde främst i Finland. Wilhelm von Wright blev en framstående fågeltecknare men hade som motiv också fiskar. Det ledde honom till västkusten där han lärde känna familjen Bildt. Den stora sillfiskeperioden, under vilken också fiskelägen som Kungshamn, Gullholmen och Käringön förutom Grundsund fick sina kyrkor, var vid denna tid sedan länge slut men Kungl. Maj:t utnämnde Wilhelm von Wright till inspektör över fiskerierna i Bohuslän, säkerligen en inte alltför betungande syssla. Vid 35 års ålder gifte han sig ståndsmässigt med Maria Margareta Bildt och det sägs att han med egna händer byggde det hus på Torebos ägor som han till hustruns ära lät kalla Marieberg. Redan 1856 drabbades Wilhelm von Wright vid 46 års ålder av en stroke och låg förlamad till sängs återstoden av sitt liv, dvs i 31 år. Äktenskapet blev barnlöst men svärfadern lät Marieberg stå kvar och fick hysa hans stora samling av hembygdsföremål.

Lähde: http://svenhgullman.nu/oevrigt/torebo.htm.
Vanhemmat: Olof Vincent Bildt, s. 24.02.1787 Ruotsi, Bohuslän, Orust, Morlanda, Kårehogen, k. 22.01.1863 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo ja Sophia Elisabeth Bildt o.s. Mannercrantz, s. 23.10.1790 Ruotsi, Enköping, k. 15.03.1860 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo.

Det bildtsta hembygdsmuseet är inrymt i ett hus, Marieberg, som Axel Vincent Bildts svärson Wilhelm von Wright med egna händer (sägs det) uppförde på herresätet Torebos ägor. Det kan vara sant eftersom han var mycket händig och själv tillverkade både gevär och de verktyg som han behövde. Wilhelm von Wright var en mångsysslare och ägnade sig åt jakt och fiske men framför allt var han konstnär. Det är som sådan han har gjort sig ett namn för eftervärlden. Huset är i stort sett likadant som det var när von Wright bodde där. Det enda som skiljer är verandan som byggdes till senare. Efter svärsonens död 1887 och när dottern inte längre var i livet, lät Axel Vincent Bildt Marieberg stå kvar som det var och använde rummen för att förvara alla de föremål som han hade samlat på sig under årens lopp. Frågan är hur många utedass som fortfarande är i bruk! På Marieberg får besökarna i varje fall nöja sig med sådana toaletter som för ett par generationer sedan var det vanliga. Som synes på bilden är det möjligt för fyra personer samtidigt att nyttja avträdet. Tre pappersrullar står till besökarnas förfogande. Paret Wilhelm och Maria Margareta von Wright hade inga barn men det går att föreställa sig att när de hade gäster, kunde dessa utnyttja dasset samtidigt. Liksom i gamla tider står ett fat och en kanna med vatten på ett bord intill och handdukar hänger på väggen. Det kan noteras att huset har moderniserats så till vida att en dusch har installerats i källaren men även intendenten måste utnyttja det gamla avträdet.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 32

XI Adolf Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Pistolsmed. Kirurgisk instrumentmakare vid universitetet i Helsingfors., s. 07.09.1815 Kuopio, Haminanlahti, k. 29.01.1894 Kuopio, Haminanlahti.

Ferdinand von Wrightin (1822–1906) maalaus Näköala Haminalahdesta (Lugnet) vuodelta 1877. Haminalahti on kylä Kuopiossa noin kahdeksan kilometriä keskustasta lounaaseen. Haminalahti on Kallaveden lahti Kuopionniemen länsireunan tyvellä. Haminalahden kylän alueella on Haminalahden kartanon lisäksi muun muassa nuorisoseurantalo, kaupungin kurssi- ja leirikeskus, metsästysmaja ja Juttuharjun seurantalo. Seudulle on rakennettu runsaasti uutta asutusta, lähinnä omakotitaloja. Alueelta on tehty vuonna 1874 Pohjois-Savon merkittävin rautakautinen muinaislöytö. Kiviröykkiöstä löytyi 1000-luvulle ajoittuvia länsisuomalaistyyppisiä naisen pronssikoruja, jotka ovat todennäköisesti polttohaudan esineistöä. Haminalahteen avattiin vuoden 2006 lopulla 4,3 kilometrin mittainen kulttuuripolku. Polku esittelee Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin taideteoksia ja heidän synnyinseutunsa maisemia, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti veljesten tuotantoon.

Puoliso: 24.06.1845 Kuopio, Rauhanlahti Maria Charlotta Karlintytär von Wright o.s. Blom s. 18.08.1820 Kuopio, Rauhanlahti, k. 10.01.1899 Kuopio, Haminanlahti.

Lapset:

Karl Magnus von Wright s. 26.12.1847 Kuopio, Haminanlahti.

Viktor Julius von Wright , s. 05.08.1856 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 33

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 33

XII Viktor Julius Adolfinpoika von Wright, (Taulusta 32, isä Adolf von Wright) Suomalainen huonekalutehtailija Kuopiosta. Hän oli tunnettu sosiaaliliberaali ja oli vuonna 1883 mukana perustamassa Helsingin työväenyhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1896., s. 05.08.1856 Kuopio, Haminanlahti, k. 16.05.1934 Helsinki.

Viktor Julius von Wright (5. elokuuta 1856, Kuopio – 16. toukokuuta 1934, Helsinki) oli suomalainen huonekalutehtailija Kuopiosta. Hän oli tunnettu sosiaaliliberaali ja oli vuonna 1883 mukana perustamassa Helsingin työväenyhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1896. Hän pyrki toiminnallaan edistämään työväestön olosuhteita ja siten patoamaan heidän radikalisoitumistaan sosialistisiin yhdistyksiin. Hänen toimintansa vuoksi Suomen työväenliikkeen alkuvaihetta nimitetään wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. von Wright toimitti vuosina 1886–1889 muun muassa Uuden Suomettaren liitteenä ilmestynyttä Arbetaren–Työmies -lehteä. Ammattiliittojen syntyminen vei suosiota wrightiläisiltä työväenyhdistyksiltä. Viktor von Wright oli aatelissäädyn edustaja säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1904.

Viktor von Wright oli myös Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja häntä kutsutaan joskus "Suomen käsityöläisten isäksi". Ammatillista osaamista edistävä Mestarikiltaneuvosto ry on perustanut V. J. von Wrightin nimeä kantavan ritariston tunnustukseksi merkittävästä toiminnasta korkean osaamisen, kädentaitoalan ja/tai käsi- ja pienteollisuuden hyväksi.

Viktor von Wrightin setiä olivat taidemaalarit Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wright.

Viktor Julius von Wright : käsityöläisveteraanin muistelmia ; toim. V. Pinomaa. K. F. Puromiehen kirjapaino, Helsinki 1931

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Julius_von_Wright

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viktor Julius (son av Adolf, Tab. 10), född 1856-08-05 Haminanlaks Grundade en vide- och rottingvaruflätningsfabrik i Helsingfors 1879 (upphörde 1931). Ordförande i Helsingfors arbetarförening 1884–1896, i finska industridelegationen och dess centralkommitté 1901–1905 och från 1908, i förbundet för inhemskt arbete 1904–1911. Kommerseråds titel 1907-05-05. Ordförande i styrelsen för Helsingfors hantverks- och industriförening från 1908. Ordförande i hemindustridelegationen 1913–1928. RNS:tOO 1913. Ordförande i förvaltningsrådet för Hantverkaraktiebanken i Finland 1917. Ledamot av yrkesutbildningsrådet i Finland 1918, dess ordförande 1919–1932. KDDO 2gr 1919-04-30. KFinlVRO2kl 1921-12-31. KVO2kl 1922. Ordförande i centralnämnden för yrkesundervisningsanstalterna i Finland och i Finlands hantverks- och industriförbund. KNS:tOO 1932. Död 1934-05-16 i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_12

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viktor von Wright, som ägde en vide- och rottingfabrik, gav sitt namn åt den wrightska arbetarrörelsen, vars avsikt var att undervisa och handleda arbetarna samt att genom förhandlingar med arbetsgivaren förhindra en socialistisk radikalisering. Wright verkade under lång tid i olika föreningar och organisationer och i ledningen för sitt eget företag.

Viktor von Wrights far, mekanikern och vapensmeden Adolf von Wright, hade för avsikt att bli chef för Finlands första gevärsfabrik och bekantade sig därför i mitten av 1830-talet med olika vapenfabriker i Sverige. Verksamheten stupade dock på det motstånd som kom från Ryssland. Adolf von Wright var en skicklig hantverkare och Viktor fick ofta följa med faderns arbete hemma i verkstaden på Haminanlaks gård.

Under missväxtåren 1867–1868 hamnade Adolf von Wright i ekonomiska bekymmer. Själv var han både låntagare och långivare och kunde på grund av missväxten inte betala sina skulder. Han tvingades sälja släktgården till sina systrar Rosa och Wilhelmina von Wright och själv flytta till Helsingfors där han så småningom, med hjälp av en familjebekant, fick anställning vid universitetet för att framställa kirurgiska instrument. Hemgården köptes senare upp av hans son Adolf von Wright, som hade studerat till agronom.

Viktor von Wright fick först undervisning i hemmet men inledde sin egentliga skolgång i Helsingfors. Han hade dålig syn och måste läsa med förstoringsglas. Av denna orsak blev han på felaktiga grunder placerad i blindskola, men kunde senare återgå till normal skolgång i Svenska normallyceum.

Efter genomgången mellanskola inledde Viktor von Wright 16 år gammal snickarstudier. Hans bror Magnus von Wright, som studerade konst i Tyskland, lockade även sin bror att bege sig utomlands. Med statligt stöd for Viktor till Nürnberg, och senare till Leipzig, där han under fyra års tid studerade framställning av korgarbeten. Ibland besökte han Finland och deltog i industriutställningar eller arbetade i en korgfabrik i Köpenhamn. Han återvände 1877 till Helsingfors som fullärd vide- och rottingmästare.

Under ett par års tid arbetade von Wright i andras tjänst och företog resor utomlands men grundlade i februari 1879 en fabrik för tillverkning av vide- och rottingvaror i Helsingfors. Efter ett par års initialsvårigheter stod företaget på stadig grund och växte sedan i jämn takt de följande åren. Wright lämnade fabriken först 1931.

Viktor von Wright har framförallt blivit känd för sin roll som grundare av den finska arbetarrörelsen. Under studietiden i Tyskland bekantade han sig med den snabbt växande socialdemokratiska rörelsen, bland annat genom en socialdemokratisk tidning som utkom i Nürnberg. Utgående från sin läsning och från egna erfarenheter på sin arbetsplats iakttog han arbetarnas bedrövliga situation. I diskussioner med arbetarna fick han höra om arbetarrörelsens organisation och verksamhetsformer i Tyskland.

Efter återkomsten till Finland och grundandet av det egna företaget var von Wright speciellt mån om att förhindra att utvecklingen i Tyskland skulle upprepas i Finland. Arbetarbefolkningens intressen måste tas till vara, annars skulle följden bli en radikal och revolutionär utveckling som skulle bryta den samhälleliga ordningen. När von Wright representerade sin ätt på Riddarhuset i samband med lantdagen 1888 framförde han en motion om begränsning av den allmänna arbetstiden till 12 timmar och en förbättring av speciellt arbetarbefolkningens förhållanden. Hans ansökan fick dock ett närmast roat, för att inte säga hånfullt, mottagande.

Wright beslöt att själv agera för att arbetarrörelsen inte skulle utvecklas i revolutionär riktning. På hans initiativ grundades 1884 Helsingfors arbetarförening, vars ordförande han var i ett tiotal år. Föreningen arrangerade möten där man diskuterade förbättringar av arbetarbefolkningens förhållanden och folkbildningsfrågor. Efter modell från utlandet hade man, som motvikt till arbetarföreningen, grundat Arbetets vänner, vars uppgift var att bedriva humanitär och upplysande verksamhet.

Viktor von Wright verkade också i tre års tid som ordförande i Finlands arbetardelegation. Dessutom var han 1893 och 1896 ordförande vid delegationens representantmöten. Anmärkningsvärt är att vid 1893 års allmänna möte endast 5–7 av 21 representanter tillhörde arbetarklassen medan övriga var hantverksmästare, redaktörer m.m. Viktor von Wrights goda avsikter förverkligades dock inte och hela arbetarrörelsen radikaliserades snabbt på 1890-talet. Som en följd av detta avstod han 1896 från alla uppdrag, både i Helsingfors och i Finlands arbetardelegation. En bidragande orsak var också att en annan representant för adeln, N.?R. af Ursin, samma år gjorde sitt insteg i ledningen för den nationella arbetarrörelsen.

Förutom arbetarföreningen var Viktor von Wright med om att 1898 grunda Finlands industridelegation, arbetsgivarnas samarbetsdelegation. Själv hade han föredragit att stå utanför delegationens verksamhet men redan efter något år valdes han till dess ordförande. Wright var aktiv även i många andra organisationer och föreningar; han deltog i allmänna industrikommissionens möten, i bestyrelsen för utställning av lärlingsarbeten, i allmänna hemslöjdsmöten, i hemslöjdsdelegationen och i Helsingfors socialnämnd, m.m. Utöver sitt engagemang i föreningar skrev han ett stort antal artiklar, till en början huvudsakligen i Helsingfors Dagblad, senare i Nya Pressen och slutligen, fram till sin död, i Hufvudstadsbladet.

Viktor von Wright var ledamot av Helsingfors stadsfullmäktige i femton års tid i början av 1900-talet. Tidigare hade hans försök att komma in i fullmäktige misslyckats. Senator Leo Mechelin hade motsatt sig hans medlemskap med hänvisning till att han kunde bli en ”farlig” representant för arbetarrörelsen. Vid seklets början var han tydligen inte mera farlig; han hade ju redan ett decennium tidigare, i samband med radikaliseringen av arbetarrörelsen, förlorat dess förtroende.

Jari Hanski / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4361.

Viktor Julius von Wright (5. elokuuta 1856, Kuopio – 16. toukokuuta 1934, Helsinki)

Puoliso: Karin Matilda Karlintytär von Wright o.s. Molander s. 03.04.1878 Joroinen.
Vanhemmat: Karl Johan Julius Molander, s. 1839, k. 1884 ja Edit Alexandra Natalia Molander o.s. Grotenfelt, s. 16.12.1849 Viipuri, k. 23.08.1930 Lapväärtti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 34

XI Fredrica Henrikintytär Fabritius o.s. von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, k. 13.07.1902 Ikaalinen.

Fredrika Fabritius (os. von Wright) (1818-1902)

Puoliso: 19.07.1844 Kuopio Zakris (Zachris Wilhelm) Erikinpoika Fabritius. (Taulu 30) Kuopion piirin vakaaja 1862., s. 13.08.1812 Kuopio, Ritisenlahti, k. 08.02.1887 Kuopio, Ritisenlahti.

8.3.1831 Zachris Vilhelm Fabritius 14847. * Kuopiossa 13.8.1812. Vht: varatuomari Erik Vilhelm Fabritius 10655 (yo 1791, † 1833) ja Anna Vilhelmina Hartman. Kuopion triviaalikoulun oppilas 10.2.1823 – 1828 (utan betyg). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 8.3.1831 (arvosana approbatur äänimäärällä 10). Viipurilaisen osakunnan jäsen 19.3.1831 19/3 1831 \ Zachr. Vilh. Fabritius \ 13/8 1813 \ Vice Häradshöfd. Erik Vilh. Fabritius \ Kuopio Sock. \ [Betyg] af Magr. Doc. Gyldén \ Uttog betyg d. 22/6 1833 för att vid Ldtm. Stat. ingå. Maanmittausoppilas 5.3.1833. Maanmittausauskultantti 6.7.1833. — Varamaanmittarin arvonimi 1841. Varamaanmittari Kuopion läänissä 1848. Vakinainen komissiomaanmittari Mikkelin läänissä 1853, Kuopion läänissä 1861, ero 1866. Kuopion piirin vakaaja 1862. † Kuopiossa 8.2.1887.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14847.
Vanhemmat: Erik Vilhelm Fabritius, s. 18.01.1774 Kuopio, k. 10.03.1833 Kuopio, Ritisenlahti (kartano) ja Anna Wilhelmina Fabritius o.s. Hartman, s. 19.08.1787 Leppävirta, k. 13.12.1877 Kuopio, Ritisenlahti (kartano).

Lapset:

Alarik Vilhelm Fabritius Yo Kuopio gymn. FK (fm) ja FM 1869, LK 1872, LL 1876. Antrean piirin piirilääkäri 1876-1911., s. 23.01.1846 Kuopio, Ritisenlahti, k. 24.10.1911 Jääski.

Maria Vilhelmina Fabritius s. 08.07.1848 Kuopio, Ritisenlahti.

Reinhold Fredrik Fabritius (Fabricius) , s. 31.08.1850 Kuopio, Ritisenlahti. Tauluun 30

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 35

XI Julius Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Uppsyningsman och kassör vid Taipale och Konnus kanaler i Leppävirta socken 1862-04-28., s. 03.12.1820 Kuopio, Haminanlahti, k. 31.12.1885 Kuopio.

Julius (son av Henrik Magnus), född 1820-12-03 i Kuopio socken. Kvartermästare vid 1. finska sjöekipaget 1840-02-14. Junkare därst. s. å. 16/6. Avsked 1841-11-01. T. f. instruktör och övervapenmästare vid finska indelta militären 1855-03-16. Avsked 1859-06-03. Extra ordinarie landskanslist vid länsstyrelsen i Kuopio län 1860-11-21. Uppsyningsman och kassör vid Taipale och Konnus kanaler i Leppävirta socken 1862-04-28. Avsked 1874-01-16. Död 1885-12-31 i Kuopio socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_13.

Julius Henriksson von Wright (1820-1885)

Puoliso: 10.07.1862 Pieksämäki Pauline Wilhelmina Carlintytär von Wright o.s. Lindeberg s. 07.07.1836 Pieksämäki, k. 10.10.1872 Savonlinna.

Pauline Wilhelmina von Wright (Lindeberg) (1836-1872)

Lapset:

Ferdinand von Wright , s. 01.06.1863 Leppävirta. Tauluun 36

Magnus Hjalmar von Wright , s. 04.02.1868 Varkaus. Tauluun 37

Arvid Vilhelm von Wright , s. 03.10.1869 Leppävirta. Tauluun 39

Frans Julius von Wright , s. 13.07.1871 Leppävirta. Tauluun 40

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 36

XII Ferdinand Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Agros Oy:n toimitusjohtaja 1899-1819. Kauppaneuvos 1922, valtiopäivämies ja kansanedustaja. Von Wright omisti vuodesta 1916 Kirkkonummella Abramsbyn kartanon ja hän omisti myös Danskarbyn kartanon 1916–1921., s. 01.06.1863 Leppävirta, k. 02.06.1930 Kuopio.

Kunta Kirkkonumm Kylä Abramsby Tilan nimi Abramsby Tilannevuosi 1931

Omistaja Ferdinand v. Wright perilliset , Knut Bäckström Lisätietoja ABRAMSBY, 6,5 kiri Masalan asemalta ja 40 km Helsingistä. Omistajat v:sta 1930 F. v. Wrightin perilliset. IIoitajana Knut Bäckström. Abramsby oli alkujaan kylä, joka käsitti 4 tilaa. Niiden omistajina olivat 1540 Abraham Jönsson, Jakob Andersson, Per Mänsson ja Henrik Olofsson. Jonkin vuoden kuluttua yhdistettiin kaksi viimemainittua ja v. 1589 sai Abraham Jönssonin pojanpoika Thomas Jönsson sekä Henrik Bertilsson kumpikin puolet kylästä. V. 1606 yhdistettiin nämäkin tilat yhdeksi, joka sai nimen Abramsby. Tämän jälkeen tila kuulunut min. Ridderkorp, Veneman ja Lenning suvuille sekä F. v. Wrightille v:sta 1916. — Pinta-ala 399,5 ha, josta puutarhaa 1, peltoa 94,5, luonnonniittyä 15, viljeltyä laidunta 5,5, viljelyskelpoista maata 6, metsämaata 270,5 ja joutomaata 7 ha. Pellot epätasaisia savi-, multa- ja hiekkamaita, niistä 62 ha riukusalaojissa. Luonnonniitty on pahasti veden vaivaamaa. Viljeltyä laidunta tehdään lisää 5,6 ha. Talouskeskus viljelysten reunassa. Päärakennuksia kaksi, joista toinen (9 huon.) rakennettu 1900, sijaitsee puiston ja puutarhan keskellä, lehtokujan päässä. Toinen 2-kerroksinen (11 huon.), myös puiston ympäröimä. Navetta (40 lehm.) harmaasta kivestä v:lta 1880 ja talli (11 hev.) puusta, vanhempi. Työläisasuntoja 7, joissa yhteensä 23 huonetta. Navetassa on vesijohto. Viljelyskiertoja 2, joista toisessa vapaa vuorotus ja toisessa: kesanto, syysvilja, 3 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli 5 ha rukiilla, 3,5 vehnällä, 31,1 kauralla, 2 vihantarehulla, 1 herneellä, 1,75 perunalla, 3,5 rehujuurikasveilla, 34,65 heinällä, 1 juhannusrukiilla ja 11 ha kesantona. V. 1929 saatiin vehniä 3 230 kg, heiniä 6 000 kg, lanttuja 82 000 kg ja turnipseja 95 000 kg ha:lta. Kotieläimiä: 11 hevosta, 50 lehmää, 1 sonni, 4 sikaa ja 35 kanaa. Hevosista 9 työ- ja 2 ajohevosta, karja Ay-, josta 32 A- ja loput B-kantakirjassa ja siat SY-rotua. Suurimmat tulot maidon, peru noiden, lanttujen, punajuurikkaiden, siemenviljan, lihan ja siitosvasikoiden myynnillä, menekkipaikkana etupäässä Helsinki. Metsä suunnitelman mukaan hoidettua havumetsää, josta venäläiset aikoinaan kaatoivat n. 60 ha. Voimakoneena traktori sekä raakaöljymoottori. Omistaja ayrshireyhdistyksen, laidunyhdistyksen, koeviljelysyhdistyksen, maatalouden tvötehoseuran, Uudenmaan- ja Ilämeenläänin maanviljelysseuran ja maamiesseuran jäsen. Erotettu 0.5 ha:n mäkitupa-alue.

Lähde: Suomen maatilat, I osa

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

23.5.1881 VON WRIGHT Ferdinand 20805 (Uusm.). * Leppävirta 1.6.1863, vanht kanavapäällikko Julius von Wright ja Pauline Wilhelmina Lindeberg. Yo Hfors normallyc. FK (hk) 1884. Journalisti 1882-88. Lehti- ja liikemies. Ab Agroksen toim.joht. 1899-1918. Kauppa- ja teollisuuskomission jäsen 1918-19, kauppa- ja teollisuustoimik. vt. ylijohtaja. Valtiopäivämies ja kansaned. (RKP). Säterinomistaja Kirkkonummella. Kauppaneuvos 1922. † Kirkkonummi 2.6.1930. – Pso 1) 1891 Johanna Maria Nykopp, k. 1927; 2) 1929 Elsa Charlotta Gahmberg.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20805

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand (son av Julius, Tab. 13), född 1863-06-01 i Leppävirta socken. Student i Helsingfors 1881-06-23. Filosofie kandidat 1884-12-15. Disponent för Hangö tryckeri- och tidningsaktiebolag. Verkst. direktör för aktiebolag Agros i Helsingfors 1899. FFrK3kl 1918. FFrkrMM. Direktör för finska statens handels- och industrikommission s. å. T. f. överdirektör i handels- och industristyrelsert i Finland 1918-12-00–1919. Avsked från direktörsskapet för statens handels- och industrikommissiora s. å. Kommerseråds titel 1922-12-19. Död 1930-06-02 på Abramsby i Kyrkslätts socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_14

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright (1. kesäkuuta 1863 Leppävirta – 2. kesäkuuta 1930 Kirkkonummi) oli suomalainen toimitusjohtaja, kauppaneuvos, valtiopäivämies ja kansanedustaja.Von Wrightin vanhemmat olivat kanavanhoitaja Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Hän pääsi ylioppilaaksi 1881, valmistui filosofian kandidaatiksi 1884 ja suoritti lainopin opntoja 1885–1887.Uransa alussa von Wright toimi lehtimiehenä 1882–1888 (Kuopion Sanomat, Nya Pressen (1906–1914), Päivän Uutiset (1887–1889)). Hän oli Arthur H. Borgström voinvientiliikkeen osakkaana Hanko vuodesta 1889 alkaen ja toimi maatalouskoneita ja maataloustarvikkeita myyneen Agros johtajana 1893–1899 ja toimitusjohtajana 1899–1918. Von Wright oli kauppa- ja teollisuuskomission jäsen 1918–1919, kauppa- ja teollisuushallituksen vt. ylijohtaja 1919 ja VR-Yhtymä ylireviisori 1919–1921. Von Wright sai kauppaneuvoksen arvon 1922.Von Wright oli aatelissäädyn edustajana mukana Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät 1900 ja 1904–1906. Hän oli sitten Ruotsalainen kansanpuolue kansanedustajana 1922–1924 edustaen Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Hän oli myös Hangon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Lisäksi von Wright oli muun muassa Suomen elintarpeiden tuontikunnan hallintoneuvoston, Suomen messut-osuuskunnan ja Suomen Metsästäjäliitto puheenjohtajana. Von Wright omisti vuodesta 1916 Kirkkonummella Abramsbyn kartanon ja hän omisti myös Danskarbyn kartanon 1916–1921.Ferdinand von Wright oli naimisissa kaksi kertaa: Yritysjohtaja Tor von Wright (1891–1962) oli Ferdinand von Wrightin poika. Tor von Wrightin poika oli puolestaan filosofi Georg Henrik von Wright. Muita Ferdinand von Wrightin poikia olivat jääkärieversti, Suomen metalliteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja Gunnar von Wright ja jääkärimajuri Sven von Wright.

Lähde: http://jsonpedia.org/annotate/resource/html/fi:Ferdinand_von_Wright_(poliitikko)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oy Agroksen toimitusjohtaja, kartanonomistaja
filosofian kandidaatti

Ferdinand von Wright oli savolaiseen aatelissukuun syntynyt liike-elämän, etujärjestöjen ja politiikan vaikuttaja, joka teki elämäntyönsä Helsingissä. Hän toimi Agros Oy:n pitkäaikaisena johtajana muuttaen sen kahdessa vuosikymmenessä yhdeksi aikansa suurimmista maatalouskoneliikkeistä. Von Wright tunnettiin myös – sukunsa taipumukset perittyään – taitavana metsästäjänä ja luonnon läheisyydestä nauttivana kartanonomistajana.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=302.

Agroksen osakekirjat olivat pelkistettyjä. Vuonna 1892 Hangossa perustettu maatalouskoneliike oli aikanaan alallaan maan suurin. Koneiden lisäksi sen valikoimaan kuuluivat myös siemenet, lannoitteet ja rehut. K. H. Renlund Oy hankki Agroksen osake-enemmistön vuonna 1938. Agros lakkasi vuonna 1945 sulauduttuaan Renlundiin. Tämän vuoden 1923 osakekirjan allekirjoittivat pankinjohtaja J. O. Wasastjerna ja valtiopäivämies Ferdinand von Wright. Agros Osakeyhtiö oli suomalainen vuosina 1892–1943 toiminut maataloustarvikkeiden ja -koneiden tukkukauppa joka oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä alallaan suurin Suomessa. Agroksen perusti 1892 Arthur H. Borgström jatkamaan Hangossa toimineen Smörexportfirman Arthur H. Borgströmin harjoittamaa maatalouden rehujen, lannoitteiden ja siementen maahantuontia. Vuonna 1899 Agros laajensi toimintaansa maatalouskonekauppaan ostettuaan Emil Björkellin liikkeen. Yhtiön pääkonttori oli vuoteen 1900 saakka Hangossa josta se siirtyi Helsinkiin. Agroksen toimitusjohtajana vuosina 1899–1918 oli Ferdinand von Wright (1863–1930). Agroksen uusi, arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kolmikerroksinen pääkonttori valmistui 1911 Helsinkiin Mikonkadun ja Hallituskadun kulmaan. Agros perusti 1919 Yhdysvaltoihin The Agros Corporation nimisen tytäryhtiön. Vuonna 1923 Agros hankki omistukseensa Espoon Turvepehku Oy:n jolla oli turvepehkutehdas Espoon Kilossa. Vuonna 1927 hankittiin Oitin kartano ja sen mukana Oitin Tiilitehdas Oy jonka oli perustanut 1907 Oscar Forsström. Agros luopui 1920-luvun alussa maatalouskonekaupasta ja 1929 se realisoi koko tavaravarastonsa hankkien tuloilla kiinteistöjä ja osakkeita. Agros fuusioitiin 1943 Oy K. H. Renlund Ab:hen. Renlund oli ostanut Agroksen osake-enemmistön jo 1938 yhtiön toimitusjohtajalta insinööri Björn Runebergiltä (1881–1949) . Vuonna 1940 Renlundin pääkonttori muutti Agroksen entiseen pääkonttorirakennukseen. Renlund puolestaan siirtyi OTK:lle 1959. Oitin Tiilitehdas Oy (vuodesta 1950 Renlundin Tiili Oy) jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1959 saakka.

Puoliso: 06.12.1929 Espoo Elsa Charlotta Edvinintytär Snellman o.s. Gahmberg s. 24.08.1883 Kuopio, k. 15.09.1970 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 37

XII Magnus Hjalmar Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Utexaminerad från Polytekniska institutets i Helsingfors fackskola för lantmäteri 1886-05-31. Lantmäteriauskultant 1888-05-17., s. 04.02.1868 Varkaus, k. 06.06.1930 Helsinki.

Puoliso: 09.09.1893 Jalasjärvi Anna Emilia Carlintytär von Wright o.s. Müller Lärarinna vid Helsingfors stads folkskolor 1901., s. 09.12.1865 Lohtaja, k. 28.05.1942 Tampere.

Lapset:

Esther Grönholm ent. Mennander o.s. von Wright , s. 18.01.1895 Jalasjärvi. Tauluun 38

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 38

XIII Esther Magnuksentytär Grönholm ent. Mennander o.s. von Wright, (Taulusta 37, isä Hjalmar von Wright) s. 18.01.1895 Jalasjärvi, k. 24.04.1976 Tampere.

Puoliso: 06.01.1918 Tampere Karl Fredrik Karlinpoika Grönholm Direktören för Tampereen Vesi- ja lämpöjohto OY, diplomingenjören., s. 14.07.1893 Kymi, k. 02.04.1949 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 39

XII Arvid Vilhelm Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Yo Kuopion lys. Fm-yo ?1896. MIt (polyt. op.) 1894. Maanmittari Turun ja Porin läänissä 1900-28, viim. Kuopion läänin maanmittauskonttorin tarkastaja 1928-., s. 03.10.1869 Leppävirta, k. 08.06.1929 Kuopio.

Puoliso: 10.11.1906 Turku Olga Maria Henrikintytär von Wright o.s. Kivinen s. 26.12.1876 Laitila, k. 17.12.1944 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 40

XII Frans Julius Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Everstiluutnantti ja metsänhoitaja. Suomen sisällissodan aikana von Wright organisoi yhdessä Gustaf Finnen kanssa valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet., s. 13.07.1871 Leppävirta, k. 28.10.1934 Helsinki.

Frans Julius von Wright (13. heinäkuuta 1871 Leppävirta – 28. lokakuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen everstiluutnantti ja metsänhoitaja. Suomen sisällissodan aikana von Wright organisoi yhdessä Gustaf Finnen kanssa valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet.

Von Wrightin vanhemmat olivat kanavankaitsija Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion yksityislyseosta 1893 ja hän kävi Haminan kadettikoulun 1896. Wright palveli luutnanttina Kuopion 5. tarkk'ampujapataljoonassa 1896–1902 kunnes hänet Suomen oman sotaväen lakkauttamisen yhteydessä siirrettiin 1902 lakkautuspalkalle.

Von Wright suoritti Evon metsäopistossa metsänhoitajan tutkinnon 1904 ja hän toimi sitten vt. aluemetsänhoitajana 1904–1907, W. Rosenlew & Co:n metsänhoitajana Porissa 1907–1917 ja Kemijoen uittoyhdistyksen uittopäällikkönä 1917–1921.

Suojeluskuntien perustamisessa syksyllä 1917 mukana ollut von Wright nimitettiin joulukuussa 1917 Pohjolan suojeluskuntien piiripäälliköksi ja hänestä tuli piirin esikuntapäälliköksi nimitetyn Kemin Karihaaran selluloosatehtaan teknillisen johtajan Gustaf Finnen lähin avustaja. Gustaf Finne joka ol myös käynyt Haminan kadettikoulun organisoi Suomen sisällissodan aikana valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet. Finne toimi sodan ensin Tampereen ja sitten Viipurin komendanttina kaupunkien valtausten jälkeen. Finne vastasi yhteensä 25 000 punaisen tutkinnasta ja näistä yli 600 ammuttiin tutkinnan jälkeen.

Von Wright toimi laivaston intendenttinä 1922–1924 ja vuodesta 1924 puolustusministeriön ylireviisorina. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1926.

Frans Julius von Wright oli naimisissa vuodesta 1907 Fanny Birgitta (Birgit) Strömbergin kanssa.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Frans_Julius_von_Wright

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14.6.1893 VON WRIGHT Frans Julius 24193 (Savokarj.). * Leppävirta 13.7.1871, vanht kanavankaitsija Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Yo Kuopio privatlyc. Käynyt kadettik. 1886-92. Palv. sekä Suomen että Venäjän armeijoissa. Luutn. 1901, siirr. 1902 lakk.palk. Fm-yo ?1895. Mht (Evo) 1904. W. Rosenlew & Co:n metsänhoitaja Porissa 1907-17. Kemijoen uittoyhd. uittopääll. 1917-21.Puolustusministeriön ylireviisori 1924-. Ev.luutn. 1926. † Helsinki 28.10.1934. – Pso 1907 Fanny Birgitta (Birgit) Strömberg.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24193.

Frans Julius von Wright (13. heinäkuuta 1871 Leppävirta – 28. lokakuuta 1934 Helsinki)

Puoliso: Fanny Birgit Birgerintytär von Wright o.s. Strömberg s. 04.03.1878 Lohja, k. 05.01.1971 Helsinki.
Vanhemmat: Birger Konstantin Strömberg, s. 21.05.1829 Helsinki, k. 07.04.1890 Tammisaari ja Emilia Matilda Strömberg o.s. Cajanus, s. 16.12.1836 Kemi, Ilmola, k. 10.09.1931 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 41

X Agatha Sofia Gabrielintytär Falck o.s. Tuderus, (Taulusta 26, isä Gabriel Tuderus) s. 05.07.1789 Ilomantsi, k. 15.02.1824 Ilomantsi.

Puoliso: Jakob Jakobinpoika Falck s. 25.07.1785, k. 26.10.1835 Ilomantsi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 42

IX Anna Magdalena Danielintytär Åkerblom o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 18.07.1758 Sulkava, k. 16.08.1829 Parikkala, Uukuniemi.

Puoliso: 26.12.1780 Ilomantsi Gustaf Viktor Matthiaksenpoika Åkerblom s. 04.10.1754 Parikkala, Uukuniemi, k. 17.12.1819 Parikkala, Uukuniemi.

Lapset:

Ernst Johan Åkerblom , s. 18.03.1798 Parikkala, Uukuniemi. Tauluun 43

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 43

X Ernst Johan Gustafinpoika Åkerblom, (Taulusta 42, äiti Anna Åkerblom) s. 18.03.1798 Parikkala, Uukuniemi, k. 03.05.1870 Lappeenranta.

Puoliso: Sofie Elisabeth Jakobintytär Åkerblom o.s. Stråhlmann s. 16.09.1823 Lappeenranta, k. 27.02.1886 Lappeenranta.
Vanhemmat: Jakob Alexander Stråhlmann, s. 22.04.1782 Karjala, Antrea, k. 18.06.1846 Lappeenranta ja Catharina Stråhlmann o.s. Sattler, s. 25.11.1795 Viipuri, k. 24.04.1837 Lappeenranta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 44

VII Jakob Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) s. 1678 Tervola, k. 04.10.1746 Oulu.

Puoliso: Brita Andersintytär Tuderus o.s. Niska s. 1685 Oulu, k. 10.07.1762 Oulu.

Lapset:

Birgitta Nylander o.s. Tuderus , s. 1709. Tauluun 45

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 45

VIII Birgitta Jakobintytär Nylander o.s. Tuderus, (Taulusta 44, isä Jakob Tuderus) s. 1709, k. 19.08.1783 Oulu.

Puoliso: 23.11.1729 Oulu Daniel Mattsinpoika Nylander Kauppias Oulussa., s. 1701 Oulu, k. 1768 Oulu.

Lapset:

Brita Cajanus o.s. Nylander , s. 14.07.1737 Oulu. Tauluun 46

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 46

IX Brita Danielintytär Cajanus o.s. Nylander, (Taulusta 45, äiti Birgitta Nylander) s. 14.07.1737 Oulu, k. 07.04.1813 Oulu.

Puoliso: 13.12.1757 Oulu Nils Larsinpoika Cajanus. (Taulu 375) Oululainen kauppias, s. 17.12.1727 Oulu, k. 11.07.1777 Oulu.
Vanhemmat: Lars Cajanus, s. 10/1702 Oulu, k. 12.01.1735 Oulu ja Catharina (Carin) Holm ent. Cajanus o.s. Calicius, s. 1706 Oulu, k. 13.09.1788 Haukipudas.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 47

VII Carolus Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) Laukaan kirkkoherra 1729., s. 1680 Kemi, Tervola, k. 25.03.1745 Laukaa.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2545

Tuderus, Carolus Danielis (K 1745) Karl Danielsson

S ilmeisesti Tervola, Kemi oletettavasti 1670-luvulla. V Kemin Tervolan kappalainen Daniel Johannis Tuderus ja hänen 2. puolisonsa Brita Karlsdotter Camron.

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1696; ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 11.11.1704.

Vihittiin papiksi Turussa 21.9.1707 Kokkolan kirkkoherran apulaiseksi; Laukaan pitäjänapulainen Viipurin hiippakunnassa 1710; Viitasaaren pitäjänapulainen 1716, vt. kirkkoherra 1720–1721; Kangasniemen kappalainen 1724; Laukaan kirkkoherra 1729.

Isonvihan aikana Carolus Tuderus puolusti seurakuntalaisiaan niin Laukaassa kuin Viitasaarellakin tiukasti ja menestyksekkäästi valloittajan verovaatimuksia vastaan. Laukaalaiset todistivat Uudenkaupungin rauhan jälkeen joulukuussa 1721, että hän oli ”puolustanut tätä seurakuntaa monin tavoin, seisonut puolellamme niin paljon kuin vain hänelle on ollut mahdollista ja kestänyt kanssamme monissa kidutuksissa ja koettelemuksissa, niin että jollei tämä herra Tuderus muun kunnianarvoisan papiston kanssa olisi ollut tukenamme ja turvanamme, meidän olisi täytynyt nääntyä sen sietämättömän taakan alle, jonka alaisia me kaikki olimme”. Viitasaarelaiset puolestaan vakuuttivat samoihin aikoihin, että Tuderus oli huolehtinut ”tänä vaarallisena ja verisenä aikana myös ajallisesta hyvinvoinnistamme ja säilymisestämme. Kun säälimättömät kantomiehet jo olivat ajaneet ainoan karjamme taloistamme, hän hankki ne meille takaisin, sai veron vähennetyksi ja toimitti meille myös suuren liennytyksen kuormaston kuljetuksessa. Jollei tämä herra Tuderus olisi ollut tukemme ja suojelijamme, olisimme totisesti tulleet perinpohjin hävitetyksi ja porsaattomiksi ja lehmättömiksi." Tuderuksen varsinaisesta toiminnasta pappina laukaalaiset totesivat ”hänen virvoittaneen meidän vaivaisia sielujamme noina kauheina ja verisinä aikoina” ja viitasaarelaiset kertoivat hänen ”palvelleen meitä Jumalan sanalla innokkaasti saarnaamalla ja jakamalla Pyhää Sakramenttia kaikille suurimmaksi tyydytykseksi” (Rimpiläinen 1978).

K Laukaa 25.3.1745.

P Laukaa 1713 Magdalena Johansdotter Sinia, S 1695, K Laukaa 11.10.1760, PV Laukaan kirkkoherra Johannes Isaaci Sinius ja Anna Henriksdotter Mathesia. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1696 Karl Tuderus Carolus Danielis, Ostrobotniensis 4240. Vht: Tervolan kappalainen Daniel Tuderus 1144 (yo 1656, † 1687) ja hänen 2. puolisonsa Brita Camron. Ylioppilas Turussa sl. 1696 Tuder Car. Dan. Ostrob _ 216. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1696] Carolus Tuderus. Ylioppilas Uppsalassa 11.11.1704 Carolus Tuderus Studiosus Aboënsis cum testim. Rect. Acad. Aboënsis natione vero Ostrobothn. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.9.1707. — Apulaispappi Kokkolassa 1707. Laukaan pitäjänapulainen (Viipurin hiippak.) 1710 (noin vuoteen 1714). Viitasaaren pitäjänapulainen 1716, vt. kirkkoherrana 1720–21. Kangasniemen kappalainen 1724. Laukaan kirkkoherra 1729. † Laukaassa 25.3.1745. Pso: ~1713 Magdalena Sinius († 1760).

http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172.

Puoliso: 1714 Magdalena Johanintytär Tuderus o.s. Sinius. (Taulu 157). (Taulu 397) s. 1695 Iisalmi, k. 11.10.1760 Laukaa.
Vanhemmat: Johan Sinius, s. 1651 Saloinen, Siniluoto, k. 28.04.1729 Laukaa ja Anna Sinius o.s. Mathesius, s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.

Lapset:

Johan Tuderus , s. 1713 Viitasaari. Tauluun 48

Jacob Tuderus, Sr. , s. 1716 Laukaa. Tauluun 50

Anna Limatius o.s. Tuderus , s. 1723 Viitasaari. Tauluun 52

Fredrik Tuderus , s. 06.09.1727 Kangasniemi. Tauluun 53

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 48

VIII Johan Caroluksenpoika Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1734, vt. kappalainen 1737, kirkkoherra 1746. Rovasti 1777. Lääninrovasti s.v., s. 1713 Viitasaari, k. 23.10.1785 Laukaa.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1731 Johan Tuderus 5872. * noin 1713. Vht: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745) ja Magdalena Sinius. Turun katedraalikoulun oppilas 4.5.1730 (in cl. rect., Savol. Laukens.) – 31.5.1731 (examen). Ylioppilas Turussa sl. 1731 [Tuderus] Johan. Caroli Tav _ 335. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.10.1731 [1731] Johannes Tuderus. Adjunctus parentis, deinde Sacellanus in Laucas. Pastor ib:m | 17‹–› Præpositus Contractus adjacentis 177‹–› Obiit 17‹–›. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 15.1.1734. — Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1734, vt. kappalainen 1737, kirkkoherra 1746. Rovasti 1777. Lääninrovasti s.v. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Porvoossa 1755. † Laukaassa 23.10.1785. Pso: 1741 Anna Sofia Boisman († 1797).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5872.

Laukaan kirkko on Laukaassa sijaitseva empiretyylinen puukirkko, jossa näkyy myös varhaisia uusgotiikan merkkejä koristelistoissa ja suippokaari-ikkunoissa. Se on arkkitehtien Carl Ludvig Engelin ja A. W. Arppen suunnittelema ja valmistui vuonna 1835. Kirkossa on tilaa 800 hengelle ja se on puinen sisäviisteinen ristikirkko. Hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin maalaama alttaritaulu esittää Kristusta Kirkastusvuorella. Tarkkasilmäiset huomaavat alttaritaulussa Mooseksen päähän maalatut sarvet, mikä johtuu vanhan Raamatun käännöksen käännösvirheestä, jota taiteilija noudatti. Kirkossa on 36-äänikertaiset urut, jotka Kangasalan urkutehdas valmisti vuonna 1963. Vuosien 1962–1963 peruskorjauksessa sisätilasta tuli hyvin pelkistetty arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaan. Erillinen kellotapuli on rakennettu Heikki Kuorikosken johdolla 1823. Kirkon viimeisin peruskorjaus tehtiin vuonna 2002, jolloin kirkko maalattiin sisä- ja ulkopuolelta, katto uusittiin, asennettiin sammutusjärjestelmä, sakasti uudistettiin ja eteistiloihin rakennettiin morsiushuone. Kirkon korkeimmalla kohdalla on torni eli lanteriini, josta on hyvä näköala kaikkiin ilmansuuntiin. Talvisodan aikana sitä käytettiin ilmavalvontaan niin, että ilmavalvontalotat päivystivät tornissa yötä päivää. Kirkon alakerrassa on kirkkomuseo, joka on yksi harvoista alan museoista. Siellä on esineitä, kuvia, karttoja, piirroksia ja tekstejä Laukaan seurakunnan vaiheista. Museossa on nähtävänä ennallistuspiirrokset Laukaan vanhimmista kirkoista, sekä vanhimman, Hartikan kirkon seinähirsi ja harjaristi 1500-luvun lopusta.

Puoliso: 1741 Anna Sofia Henrikintytär Tuderus o.s. Boisman s. 29.07.1723 Viitasaari, Hilmo, k. 26.11.1797 Laukaa.
Vanhemmat: Henrik Boisman, s. 1683 Karjala, Käkisalmi, k. 02.05.1747 Viitasaari, Jurvansalo ja Sara Juliana Boisman o.s. Stierncrantz, s. 1683 Ruotsi, Örebro, Nora, k. 12.12.1757 Viitasaari, Jurvansalo.

Lapset:

Karl Henrik Tuderus , s. 02.12.1741 Laukaa. Tauluun 49

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 49

IX Karl Henrik Johaninpoika Tuderus, (Taulusta 48, isä Johan Tuderus) Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1767. Hartolan kappalaisen apulainen 1769., s. 02.12.1741 Laukaa, k. 24.07.1811 Hartola.

7.3.1764 Karl Henrik Tuderus 8489. * Laukaassa 2.12.1741. Vht: Laukaan kirkkoherra Johan Tuderus 5872 (yo 1731, † 1785) ja Anna Sofia Boisman. Porvoon lukion oppilas 18.4.1757 – 12.1763. Ylioppilas Turussa 7.3.1764 Tuderus Car. Henr. _ 490. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1764 d. 7. Mart.] Carolus Henr. Tuderus. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 24.2.1767. — Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1767. Hartolan kappalaisen apulainen 1769. Haki Hartolan kappalaisen virkaa appensa kuoltua (1785), jolloin sai tietojensa heikkouden takia kutsun tulla tuomiokapitulin tutkittavaksi. Ei noudattanut kutsua, eikä saanut uutta virkamääräystä. Asui ilman virkaa Hartolassa. † Hartolassa 9.4.1799.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8489
.

Vanhin maininta Hartolasta on vuodelta 1398 paavin kirjeessä, jossa mainitaan Hartolan kirkkopitäjä. Tuosta ensimmäisestä kirkosta ei ole muita kirjallisia dokumentteja. Perimätiedon mukaan kirkko sijaitsi Jääsjärven ja Rautaveden välisellä kannaksella, ja se on todennäköisesti ollut ns. seutukirkko ilman omaa pappia ja pappilaa. Sysmän kappelina Hartola tai Koskipää, mitä nimeä myös käytettiin, esiintyy 1540-luvulta lähtien Hartolan seurakunta itsenäistyi 31.8.1784 omaksi kirkkoherrakunnaksi. Päätöksessään kuningas Kustaa III nimesi seurakunnan poikansa Ruotsin kruununprinssin mukaan Kustaa Aadolfin seurakunnaksi, millä nimellä seurakunta tunnettiin 1800-luvun lopulle saakka. Ensimmäisen kirkon jälkeen seuraava maininta on Sipi Henrikinpojan 1590-luvulla rakentamasta kappelikirkosta. Kirkko oli 1600-luvun lopulla käynyt pieneksi ja huonokuntoiseksi. Sen tilalle rakennettiin vuosina 1691 - 1693 puinen ristikirkko. Kirkon rakensi rakennusmestari David Juhonpoika kahdentoista talollisen avustamana. Tämä kirkko purettiin 1928 ja siirrettiin Pertunmaalle, jossa osin sen hirsistä rakennettiin Pertunmaan kirkko. Pertunmaan kirkon kuori on Hartolan vanhan kirkon kuori. Pertunmaalle siirrettiin myös 1680-luvulla samoin David Juhonpojan rakentama kellotapuli. Vanhan kirkon paikalla Koskipääntien ja Kaikulantien risteyksessä on Hartolan Ylemmäisiltä tuotu muistokivi. Vanhan kirkon alttaritaulu, L.J. Carlströmin "Jeesuksen taivaaseenastuminen", on sijoitettu Hartolan seurakuntataloon. Hartolan nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1911 - 1913, ja Savonlinnan piispa O.I. Colliander vihki sen käyttöön 16.12.1913. Kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck, joka toimi myös urakoitsijana. Osa kirkon rakennuskivistä on louhittu kirkon paikalta, osa Ylemmäisten kylästä. Kirkko on uusgotiikan ja jugend-tyylin vaikutteita sulattanut kansallisromantiikan tyylinen graniittikirkko. Josef Stenbäck suunnitteli myös alttaritauluna olevan lasimaalauksen "Teidän edestänne", jossa Jeesus kuvataan ristillä kahden enkelin ympäröimänä. Lasityön on tehnyt Heinrich Schiffers Bremerhafenista, Saksasta. Arkkitehdin tytär, Maija Stenbäck (sittemmin Tawaststjerna) oli valokuvamallina enkelin suunnittelussa. Kirkon taontatyöt on tehnyt Fredrik Westman Raahesta. Kirkon kellotorniin siirrettiin vanhasta kirkosta kellot, joista suurempi oli hankittu vuonna 1865 ja pienempi Pietarista vuonna 1829. Pienen kellon rikkouduttua hankittiin kesällä 2007 uusi kello Juutilan valimosta Kaavista. Kirkon katon vesivuodoista tahdottiin päästä eroon 1950- ja 60-luvuilla kattamalla kirkko kuparilevyillä entisten betonipaanujen asemesta. Kirkko kuivatettiin perusteellisesti ja maalattiin uudelleen sisältä. Työt tehtiin professori Esko Järventauksen suunnitelmien ja ohjeiden mukaan. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 1966. Hartolan kirkko korjattiin satavuotisjuhlia varten vuonna 2013 arkkitehti Virpi Tervosen johdolla. Näkyvimmät muutokset ovat kirkon kuoriosan lattian palauttaminen entiseen punaharmaaseen salmiakkikuvioon, sakastissa olleen vanhan kirkon kattokruunun sijoittaminen alttarin yläpuolelle sekä kirkon takaosaan rakennetut yleisöwc ja varastohuone. Vanhaan kirkkoon urut rakensi B.A. Thule vuonna 1896. Alun perin 15-äänikertaiset urut siirsi Kangasalan urkutehdas 1914 uuteen kirkkoon. Vuosina 1960 - 1961 urkuja uusittiin ja äänikerrat lisättiin 19+1:een. Urut olivat aluksi kirkon torniosan parvella, mutta siirrettiin 1932 takalehterille. Vuonna 1998 otettiin käyttöön Railimaria Rajasmaan suunnittelemat ja valmistamat uudet kirkkotekstiilit "Kuule minua". Viime vuodenvaihteessa Hartolan seurakuntaan kuului 2432 jäsentä.

Puoliso: Anna Elisabet Samuelintytär Tuderus o.s. Heintzius s. 23.02.1748 Hartola, k. 24.07.1811 Hartola.
Vanhemmat: Samuel Heintzius, s. 1705, k. 21.04.1785 Hartola ja Anna Kristina Heintzius o.s. Orre, s. 1719, k. 09.02.1781 Hartola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 50

VIII Jacob Caroluksenpoika Tuderus, Sr., (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Saarijärven kappalainen 1761. Varapastori 1777., s. 1716 Laukaa, k. 10.03.1787 Saarijärvi.

Prästvigd 30.11.1744, kaplan i Saarijärvi 1761-87.

kl. 1739 Jakob Tuderus 6544. * noin 1716. Vht: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745) ja Magdalena Sinius. Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Tuderus] Jac. et Dan. Ostrob _ 375. Pohjalaisen osakunnan jäsen 19.2.1739 [1739] Jacobus Tuderus. Sacellanus in Jyväskylä, par: Laukas | obiit. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 1.12.1744. — Apulaispappi Jyväskylässä 1744. Armovuodensaarnaaja Laukaassa 1745, kirkkoherran apulainen 1746. Saarijärven kappalainen 1761. Varapastori 1777. † Saarijärvellä 10.3.1787.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6544.

Saarijärven kirkko on rakennettu intendentinkonttorissa C. L. Engelin kaudella laadittujen piirustusten mukaan ja sen varsinaisena suunnittelijana pidetään A. F. Granstedtia. Rakennustyötä johti Jaakko Heikinpoika Kuorikoski vuonna 1849. Puinen kirkkorakennus on tasavartinen sisäviisteinen ristikirkko. Ristivarret ovat satulakattoiset. Kirkon kahdeksankulmaisessa keskiössä on kattolyhtyyn päättyvä suuri halkaisijaltaan 18-metrinen kupoli. Lyhdyn laessa oleva Kristuksen ylösnousemuksen symboli, kullattu aurinko, on lattiapinnasta mitattuna 29,10 metrin korkeudessa. Empiren klassinen muotokieli hallitsee julkisivuja. Kuoripäätyä lukuun ottamatta kirkkosalia kiertää yhtenäinen lehteri. Auringonvalo siivilöityy kattolyhdyn ikkunoista kirkon sisätilaan. Ensimmäiset, 27-äänikertaiset urut hankittiin vuonna 1901 Kangasalan urkutehtaalta. Vuosisadan alussa kirkkoon asennettiin myös lämmityslaitteet. Kirkon alttaritaulu vihittiin käyttöön vuonna 1911. Aleksandra Såltinin teos esittää kirkastusvuoritapahtumaa. Saarnatuolin koristeena olleet saarijärveläisen taiteilija Hannes Autereen puuveistokset "Enkeli" ja "Madonna" ovat edelleen kirkossa. Kirkossa olevat Johan N. Backmannin Ristiinnaulittua ja Ehtoollista esittävät alttaritaulut ovat edellisestä kirkosta, jonne ne hankittiin 1756. Kirkon ensimmäinen peruskorjaus tehtiin arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitelmien mukaan. Tuolloin kirkkoon asennettiin sähkövalot ja kupolin valoaukko peitettiin. Toisen peruskorjauksen 1961 suunnitteli arkkitehti Veikko Leisten. Kolmas laaja kunnostus valmistui vuonna 1998 seinäjokelaisen arkkitehti Aulis Jääskeläisen toteuttamana. Tällöin avattiin umpeenlaudoitettu kupoli, ja uusi saarnastuoli tehtiin kirkon ensimmäisen saarnastuolin pohjalta. Saarijärven ensimmäinen kirkkorakennus oli noin vuodelta 1593. Toinen kirkko vuodelta 1628 oli pitkäkirkko. Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1694. Saarijärven seurakunta perustettiin vuonna 1628, kun se Palavasalmi-nimisenä kappeliseurakuntana erotettiin Rautalammin emäseurakunnasta. Seurakunta itsenäistyi vuonna 1639 ja sai 1690 nimen Saarijärvi. Vuonna 2007 Saarijärveen liitettiin vapaaehtoisella seurakuntaliitoksella Kannonkosken, Kivijärven ja Pylkönmäen seurakunnat. Niistä tuli Saarijärven seurakuntaan kuuluvia kappeliseurakuntia. Nykyisin Saarijärven seurakunta on noin 11 500 jäsenen yhteisö. Kirkon sankarihautausmaan sankaripatsas on kuvanveistäjä Hannes Autereen pronssiveistos "Kotiseudun henki" v. 1953.

Puoliso: 26.02.1745 Hartola Ebba Maria Henrikintytär Tuderus o.s. Boisman s. 1719 Kärkölä, k. 10.04.1805 Hollola.
Vanhemmat: Henrik Boisman, s. 1683 Karjala, Käkisalmi, k. 02.05.1747 Viitasaari, Jurvansalo ja Sara Juliana Boisman o.s. Stierncrantz, s. 1683 Ruotsi, Örebro, Nora, k. 12.12.1757 Viitasaari, Jurvansalo.

Lapset:

Maria Juliana Lucander o.s. Tuderus , s. 20.03.1748 Laukaa, Siikala. Tauluun 51

Carl Didrich Tuderus s. 30.01.1752 Laukaa, Siikala.

Jacob Tudeer e. Tuderus, Jr. Tuomarintutkinto 8.7.1785. Porin rykm. luutnantti, sotatuomari ja Porin kämnerioikeuden puheenjohtaja., s. 18.03.1764 Saarijärvi, k. 31.03.1833 Pori.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 51

IX Maria Juliana Jacobintytär Lucander o.s. Tuderus, (Taulusta 50, isä Jacob Tuderus, Sr.) s. 20.03.1748 Laukaa, Siikala, k. 23.06.1791 Pieksämäki.

Puoliso: Erik Mikaelinpoika Lucander Kesälahden kirkkoherra 1799. Rovasti 1812., s. 05.09.1740 Korpilahti, k. 22.12.1827 Kesälahti.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8417

1.3.1763 Erik Lucander 8417. * Korpilahdella 5.9.1740. Vht: Korpilahden kappalainen Mikael Lucander 5832 (yo 1731, † 1754) ja Maria Roos tämän 2. avioliitossa. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 1755. Porvoon lukion oppilas 22.2.1759 – 1762. Ylioppilas Turussa 1.3.1763 Lucander, Eric. Tav. _ 484. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 24.2.1767. Todistus ordinaation hakemista varten Porvoon hiippakunnasta saamaansa kutsua noudattaen kirjattu pöytäkirjaan 28.2.1767. — Asikkalan kappalaisen apulainen 1767, Saarijärven 1769. Armovuodensaarnaaja Kivijärvellä 1778, kappalainen siellä 1779. Pieksämäen 2. kappalainen 1785, 1. kappalainen 1791. Varapastori 1792. Kesälahden kirkkoherra 1799. Rovasti 1812. † Kesälahdella 22.12.1827. Pso: 1:o 1769 Maria Juliana Tuderus († 1791); 2:o 1811 Katarina Elisabet Arppe († 1828). Appi: Saarijärven kappalainen Jakob Tuderus 6544 (yo 1739, † 1787). Poika: Uukuniemen kappalainen Karl Fredrik Lucander 11378 (yo 1800, † 1841). Poika: Kesälahden kappalainen Adolf Emanuel Lucander 12692 (yo 1814, † 1835). Tyttärenpoika: Anjalan kappalainen (Myrskylän nim. sijaiskirkkoherra) Adolf Vilhelm Roschier 13057 (yo 1817, † 1831). Tyttärenpoika: piirilääkäri, FM ja LKT Karl Erik Soldan 14845 (yo 1831, † 1870). Vävy: Korpilahden kappalainen Karl Sirén 9614 (yo 1778, † 1809). Vävy: Iisalmen kappalainen Isak Blom 10888 (yo 1794, † 1826).
.

Kesälahden kirkon Tukholmassa vuonna 1774 valmistetun ja seurakunnalle lahjoitetun vanhan kirkonkellon kyljen teksti kehoittaa: "Cosca tämän kellon ääni cuulu teidän corwihin. Pienet suuret kiiruhtacot astumahan templihin Sydämellä puhtahalla Herran sana culemaan Taiwan kallista totutta joca aica oppimaan." Vanha Kellotapuli: Vuonna 1770 rakennettiin Kesälahden toisen kirkon kupeelle, nykyisen vanhan pappilan mäelle Matti Petrellin toimesta kellotapuli, joka siirrettiin vuonna 1836 Kesälahden kolmannen kirkon kupeelle. Nykyisen ulkonäkönsä se sai Daavid Rahikaisen käsien jäljiltä. Siirron yhteydessä entinen hirsinen tapuli sai lautavuorauksen. Kellotapuli on perukorjattu Museoviraston sekä Ympäristökeskuksen avustuksella vuosina 2006-2009, josta tapulille myönnettiin Europa Nostra Finland -järjestön pääpalkinto vuonna 2009. Vanha kellotapuli on erinomainen muistomerkki menneiden sukupolvien kirkonrakennustaidosta ja rakkaudesta kirkkoon.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 52

VIII Anna Caroluksentytär Limatius o.s. Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) s. 1723 Viitasaari, k. 09.01.1779 Laukaa.

Puoliso: Carl Pekanpoika Limatius e. Liimatainen Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746., s. 1706 Viipuri, k. 20.02.1779 Laukaa.

http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=126127

Ylioppilasmatrikkelista: ( http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172 ) (kl. 1735 Karl Limatius 6172. * Viipurissa noin 1716. Vht: Pyyrinlahden Liimattalan talollinen Viitasaarella Petter Karlsson Liimatainen ja Elisabet Cunelius. Porvoon lukion oppilas 7.3.1730 – 3.4.1734. Ylioppilas Turussa kl. 1735 [Limatius] Carol. Tav. _ 354. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.9.1739. — Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746. † Laukaassa 20.2.1779. Pso: 1740 Anna Tuderus († 1779). Appi: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745). Poika: Viitasaaren nimismies Karl Fredrik Limatius, myöh. Carlsson 8844 (yo 1769, † 1812). Poika: sihteeri Johan Limatius, myöh. Carlsson 9681 (yo 1779, † 1809). Vävy: Laukaan kappalainen, FM Otto Reinhold Bökman 7698 (yo 1752, † 1792). Sukulainen(?): Joroisten kirkkoherra Johan Limatius 4551 (yo 1700, † 1732). Viittauksia: HYK ms., Index s. 118b. — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 436 (LXXXVII); Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat XIII 1731–1738 (julk. T. Carpelan, 1952) s. 356 (27.3.1735, novitius Limatius ... des fader är och har warit bofast i Tawastland, ehuruwäl at sonen är född i Viborg, dit föräldrarne wid fiendens infall i landet flyttat ...); B. Lunelund-Grönroos (julk.), Matriculum gymnasii Borgoensis 1725–1809. SSJ 17 (1946) #96. — M. Akiander, Herdaminne I. BNF 13 (1868) s. 475; Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #288; E. Koskenvesa, Porvoon hiippakuntaan papiksi vihityt vuosina 1722–1829. SKHSV 70–71 (1981) s. 154.)

Sukuhakurin keskustelussa ( http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=126127 ) viitataan lähteeseen http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172 , josta: Karl Limatius 6172. * Viipurissa noin 1716. Vht: Pyyrinlahden Liimattalan talollinen Viitasaarella Petter Karlsson Liimatainen ja Elisabet Cunelius. Porvoon lukion oppilas 7.3.1730 – 3.4.1734. Ylioppilas Turussa kl. 1735 [Limatius] Carol. Tav. _ 354. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.9.1739. — Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746. † Laukaassa 20.2.1779.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 53

VIII Fredrik Caroluksenpoika Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Kauppias Oulussa 1754, raatimies, valtiopäivämies., s. 06.09.1727 Kangasniemi, k. 17.02.1808 Oulu.

Puoliso: 05.04.1753 Oulu Margareta Johanintytär Tuderus o.s. Possenius s. 04.05.1736 Oulu, k. 27.12.1758 Oulu.

Lapset:

Carl Tuderus s. 20.01.1754 Oulu, k. 10.04.1754 Oulu.

Johan Tuderus , s. 02.08.1755 Oulu. Tauluun 54

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 54

IX Johan Fredrikinpoika Tuderus, (Taulusta 53, isä Fredrik Tuderus) Kauppias Oulussa 1777., s. 02.08.1755 Oulu, k. 1791 Oulu.

Puoliso: 15.09.1778 Tornio Katarina Juhontytär Tuderus o.s. Enberg s. 01.08.1761 Tornio, k. 21.07.1805 Oulu.
Vanhemmat: Juho Enberg, s. noin 1724 Tornio, k. 05.12.1769 Tornio ja Kristiina Katariina Enberg o.s. Tolpo, s. 29.01.1734 Tornio, k. 03.08.1773 Tornio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 55

V Simon Danielinpoika Anglenius e. Nurkka, (Taulusta 16, isä Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus) Vehmaan kihlakunnan lainlukija, s. noin 1620 Oulu, k. noin 1651 Oulu. Simon tuli ylioppilaaksi Uppsalassa 1641, Turussa (pohj.) 1643, Turun hovioikeuden auskultantti,
Vehmaan kihlakunnan lainlukija, Uudenkaupungin raatimies 1649-51.

Puoliso: Brita Hansintytär Anglenius o.s. Houru-Hoffrenius. (Taulu 623) s. noin 1622 Oulu, k. 06.10.1672 Vaasa.
Vanhemmat: Hans Houru, s. 1591 Oulu, k. 1644 Oulu ja Magdalena Houru o.s. Limingius, s. 1598 Liminka, k. 05.03.1664 Oulu.

Lapset:

Daniel Anglenius Ylioppilas Turun pohj. 1669, s. Oulu, k. 01.05.1677 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 56

II Östen Erikinpoika Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Talollinen Uumajan pitäjän Västertegin kylässä n.1553-1580, Uumajan vouti, valtiopäivämies, 10 lasta, s. 1520 Ruotsi, Uumaja, k. 1598 Ruotsi, Uumaja.

Östen Sursill oli Uumajan vouti. Valtiopäivämies.
Talollinen Uumajan pitäjän Västertegin kylässä noin 1553-1580.
Seitsemän tytärtä, jotka kaikki muuttivat Suomeen ja joiden mukaan Genealogia Sursillianaa on kutsuttu myös Sju Systrar Slägt-Register eli Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi.
Östenin seitsemästä tyttärestä kuusi muuta (paitsi Brita) menivät naimisiin Suomeen.
Suomeen muuttanut Catharina Sursill otti luokseen myös tämän Östen- veljensä lapsia.

Uumaja, Umeå, Ruotsi

Puoliso: 1554 Malin (Magdaleena) Erikintytär Sursill s. 1535 Laihia, Laihela, k. 1580 Uumaja, Ruotsi.

Lapset:

Katariina Lithovius o.s. Sursill , s. noin 1552 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 57

Anna Sursill , s. 1553 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 596

Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus o.s. Sursill , s. 1562 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 620

Magdaleena Arctophilacius o.s. Sursill , s. 1565 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 962

Margareetta Sursill , s. 1567 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 1159

Barbro Sursill s. 1570 Ruotsi, Uumaja.

Erik Sursill Talollinen Uumajan pitäjän Tegbyssä., s. ennen 1570 Ruotsi, Uumaja, Västerteg.

Brita Sursill , s. noin 1571 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 1160

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 57

III Katariina Östenintytär Lithovius o.s. Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) s. noin 1552 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. jälkeen 1614 Raahe, Saloinen, Siniluoto.

Lars kuoli puolisoista ensin ja Catharina meni toisen kerran naimisiin Mattias Granbergin kanssa.
(Mattias oli vouti ja ehkä myös tilallinen Saloisissa, heidän tyttärensä oli Brita Granberg) ja kolmannen kerran Henrik Lithoviuksen kanssa. Vaikka Sursillin suku tuntuu hyvin tutkitulta, on vanhoissa tiedoissa paljon virheitä ja lisätutkimiselle on aina tilaa.
Catharina Sursill oli kolmasti naimisissa ja hänen on täytynyt jäädä ensimmäisestä miehestään, josta tunnetaan vain etunimi, Lars, leskeksi ennen vuotta 1580. Larsille on soviteltu myös nimeä Sinius asuinpaikan mukaan.
Tästä avioliitosta olisi syntynyt mm. poikaHans Larsson ja tytär Anna Larsdotter (SS 3301), jonka mies olisi ollut äidin myöhemmän (kolmannen) aviomiehen poika, Josef Limingius.

Catharinan kerrotaan ottaneen luokseen Suomeen veljensä tyttäriä. Catharinan toinen mies oli ilmeisesti Mattias Larsson ja kolmas Henrik Lithovius.
Henrikin poika, Joha Limingius, puolestaan nai isänsä myöhemmän vaimon sisaren, Christina Östensdotterin (SS 5956), joka kuoli n. 1632.
Catharina on ollut naimisissa jo 1570-luvulla ja syntynyt siis viimeistään 1550-luvun alussa.
Sisaruksina Catharinan ja Christinan ikäero on ollut reippaasti yli 20 vuotta, jos he todella olivat sisaruksia. On esitetty, että Christina olisikin Östenin lapsenlapsi. Asiaa selvittelee laajemmin Tapio Vähäkangas Genos-lehdessä n:o 69 (1998), s. 78-84, 98-99.

Catharinasta polveutuvat suvut Fellman, Wegelius, Tornberg, Hilden, Granberg, Cajanus, Lythraeus, Frosterus, Appelgren, Castren, Gammal, Fant, Gezelius, Lithovius, Topelius, Keckman, Franzen, Nylander, Reinius, Ehrström, Mathenius, Costiander, Höckert, Schroderus, Falander, Snellman ja Chydenius.

1. puoliso: noin 1574 Saloinen Lauri Siniluoto e. Sinius Talonpoika, s. 1556 Raahe, Saloinen, Siniluoto, k. ennen 1576 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Saloinen (ruots. Salois, Saloinen), aik. Salo,[2] oli Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Suomen kunta. Saloisten kunta liitettiin 1973 Raaheen. Salo oli yksi Pohjanmaan vanhoista emäpitäjistä, Salon seurakunta perustettiin 1300-luvun alkupuolella. Saloisten pyhän Olavin kirkko tiilestä on vuodelta 1932 (rakennusmestari Pekka Karvonen). Paikalla aiemmin sijainnut keskiaikainen puukirkko paloi vuonna 1930.

Saloisissa sijaitsee Rautaruukki Oyj:n Raahen Terästehdas.

Toinen suuri mullistus Saloisissa oli kuntaliitos Raaheen vuoden 1973 alussa. Liitoksen taustalla oli Rautaruukin perustaminen Saloisiin. Liitoksesta oli puhuttu jo 1950-luvun lopulta lähtien, silloin oli kuitenkin Saloisissa päätetty pyrkiä lykkäämään liitosta mahdollisimman pitkälle. Terästehdas hankkeen toteuduttua asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi. [5]

Saloisten seurakunta jatkoi kuntaliitoksen jälkeen toimintaansa edelleen omana kirkkoherrakuntanaan, talouden hoito oli kuitenkin nyt yhteinen Raahen kanssa jonka johdosta muodostettiin Raahen seurakuntayhtymä. Pattijoen kunnan liityttyä Raaheen myös Pattijoki tuli mukaan seurakuntayhtymään. Oman kirkkoherran ja kirkkoherrakunnan saloistelaiset menettivät vuonna 2007, jolloin Saloinen ja Pattijoki liitettiin Raahen seurakuntaan.

.
Vanhemmat: N.n Siniluoto ja N.n Siniluoto.

Lapset:

Hannu Sinius , s. 1575 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Tauluun 58

Anna Lithovius Limingius o.s. Sinius , s. 1580 Oulu. Tauluun 185

2. puoliso: noin 1576 Saloinen Matias (Matti) Erikinpoika Granberg-Lochtovius Saloisen vouti. Eli kuningas Kaarle IX:n aikana., s. noin 1560 Ruotsi, Uumaja, k. jälkeen 1614 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Vanhemmat: Erik ja Anna Henrikintytär, s.Pietarsaari. Kaarle IX:n aikana oli alikirjusri.
Tutkijan kommentit: Vouti, ehkä myös tilallinen Saloisissa.
Tapio Vähäkangas: Muurame on kirjoittanut selventäviä tietoja GENOS 69 (1669) s.78-84 (Lohtajan Grandgrien esivanhemmat) Kojosen Sursillianassa ilmeisen erheellisesti Matthias Erikinpoika
http://www.genealogia.fi/ genos/69/69_78.htm Catarina Östenintyttären toisen puolison henkilöllisyyttä on kovasti tutkittu viime aikoina.
Alkuperäinenlähde väittää hänen nimekseen Matthias Erikinpoika, ''vouti kuningas Kaarle IX:n ajalta''.
1500-luvun lopulta tai 1600-luvulla ei tämän nimistä voutia Pohjanmaalta kuitenkaan ei ole
löytynyt.
anhimmissa Sursillianan lähteissä ei täällä voudilla ole lainkaan isänsä nimeä. Virhetulkinnan ansiosta hän on saanut vastoin alkuperäisiä tietoja isänsä nimeksi Erik. Näin on luotu virheellinen tieto, joka on ollut jatkotutkimuksen tulppana.
Väärän partonyyminpoistuttua haittaamasta jatkotutkimuksia huomio kääntyy 1580-luvulla vaikuttaneeseen Pohjanmaan voudinmieheen ja alikirjuriin Matts Laurinpoikaan.
Nimiyhdistelmä matts Laurinpoika Christina Sursillin poikaan Laurentius Matthiae tukee teoriaa, että olemme tavoittaneet isän ja pojan.
Yhteiskunnallinen asema saa yleensä arviotonta arvonnousua jälkeläisten muistellessa esi-isiään, joten alikirjurista on hyvinkin voinut tulla lopulta vouti. Muita sopivia vouyiluokan Matteja ei Pohjanmaalta löydy tuolta ajalta.
Kun Laurentius Matthiaen tiedetään syntyneen Saloisissa, ei pitäisi olla vaikeaa tavoittaa veroluetteloiden avulla hänen isäänsä Matti Laurinpoikaa.
Hailuoto oli jo ennen vuotta 1582 muodostunut omaksi seurakunnaksi, joten se voidaan jättää haravoitavan alueen ulkopuolelle, vaikka se edelleenkin kuului Saloisten hallintopitäjään.
Pappismiehen ilmoittama syntymäpaikkakunta on varmasti tarkoittanut kirkkopitäjää. ohjanmaalta on säilynyt verrattain hyvin veroluettelot 1580-luvulta.
Vuodelta 1582 Saloisista on säilynyt myös tilattoman väestön (husman) luettelo, mutta siinä ei esiinny ketään srn nimistä. Vuonna 1852 Saloisten hallintopitäjässä hallitsi maata 16 Mattia. Näistä erottuu selvästi Matti Laurinpoika Siikajoelta 21 pannin suuruisen talon isäntänä.
Talossa on olluy myös palkollisia. koska veroa maksettiin kuudesta ''nokasta''. Se oli kylän selvästi suurin talo. Koko Saloisten hallintopitäjässä vain Fordellien jälkeläisellä Josef Ollinpojalla Saloisissa oli vielä suuremmat viljelykset.
Väärän patronyymin poistuttua haittaamasta jatkotutkimuksia huomio kiintyy 1580-luvulla vaikuttaneeseen Pohjanmaan voudinmieheen ja alikirjuriin Matti Laurinpoikaan.
Nimiyhdistelmä Matti Laurinpoika yhdistettynä Christina Sursillin poikaan Laurentius Matthiae tukee teoriaa, että olemme tavoittaneet isän ja pojan.
.

Lapset:

Brita Kataja o.s. Granberg , s. 1575 Oulu, Salo, Saloinen. Tauluun 565

Lauri Granberg , s. 1582 Saloinen. Tauluun 570

Dorothea Fordell o.s. Granberg , s. noin 1583 Oulu. Tauluun 582

3. puoliso: noin 1584 Liminka Henrik Laurinpoika Limingius -Corvinus e. Lithovius Limingan kirkkoherra 1583 ja Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan rovasti., s. noin 1537 Kaarina, Littoinen, k. välillä 1615 Liminka ,Oulu.

Lea Holma: "s. ennen 1550 Kaarinan Littoisten kylässä lampuodin poikana, Limingan kirkkoherra 1583, rovasti, allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen Turussa 1593, kuollut 1615. 1. puoliso tuntematon, 2. puoliso Katarina Östenintytär Sursill. Katarinan kolmas avioliitto."

Henrik Laurinpoika Lithovius mainitaan ensimmäisen kerran Limingan kirkkoherrana 10.4.1575 kuningas Juhanan lahjoituskirjeessä Limingan pappilasta. Hän allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen 1593. Oli Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan rovastina. Edusti Linköpingin valtiopäivillä vuonna 1600, Pohjanmaan papistoa. Vuoden 1586 maakirjassa Oulunsalossa omisti Henrik-niminen pappi talon. Todennäköisesti hän oli Limingan kirkkoherra. Hänen mainitaan olleen varsin merkittävä pappismies Pohjanmaalla. Limingan pitäjä oli historiansa aikana laajimmillaan juuri Henrik Lithoviuksen aikana. Siihen kuuluivat Oulu, Oulunsalo, Muhos, Kempele, Tyrnävä, Temmes, Lumijoki, Utajärvi, Vaala, Kajaani, Sotkamo, Paltamo ja Ristijärvi. Laajuus kesti 20 vuotta. Pitäjässä oli 224 taloa vuonna 1600. Uudisasutuksen taustalla oli voimakas savolainen asutusliike erityisesti 1570-luvulta lähtien. Suuren seurakunnan kirkkoherran tulot olivat ruhtinaallisen suuret. Kuitenkin oli sotia ja katoja, jotka alensivat seurakuntalaisten palkanmaksukykyä. Niinä aikoina, kun Suomeen juurtui evankelis-luterilainen usko, oli esi-isiäni Pohjanmaalla pappeina. Henrik Laurinpoika Lithovius oli Limingan kirkkoherrana vuodesta 1583 lähtien. Hän kuoli vuonna 1615. Hänen poikansa Johan Lithovius eli Limingius oli Limingan kappalaisena ja sitten Oulun ensimmäisenä kirkkoherrana 28.9.1610 lähtien. Simon Johanneksenpoika Nurkka eli Nurcherus oli Isonkyrön kirkkoherrana 1587. Hän kuoli luultavasti 1604. Erik Henrikinpoika Frosterus oli Kalajoen kappalaisena 1573 jälkeen ja sitten Hailuodon kirkkoherrana arvattavasti 1599. Hän kuoli 1616 tai 1618. Näiden neljän mainitaan olleen niiden pappien joukossa, jotka vuonna 1593 allekirjoittivat Upsalan kokouksen päätöksen.

Lithovius, Henrik Laurinpoika s. n. 1550 (ennen) Kaarina Littoisten kylä. k. 1615 Liminka. Kirkkoherra, Liminka n. 1575 - 1615, provasti; rovasti. Henrik Laurinpoika Lithovius, kotoisin Kaarinan Littoisten kylästä, lampuodin poika, muodosti sen nimestä itselleen sukunimen. Limingan kirkkoherra 1583. Allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen 1593. Provastina kuoli 1615.

Puoliso 1:o tuntematon; 2:o Katarina Sursill, Uumajan voudin Östen Sursillin tytär, joka ennen oli ollut naimisissa 1:o Lauri nimisen talonpojan kanssa, 2:o vouti (Kaarle IX:n aikana) Matias Eerikinpojan kanssa. 2:o puoliso Catharina Östensdotter Sursill. (Henricus Laurentii Swart). Lapsia Johan, Josef, Christiern, Brita, Karl. Limingan kirkkoherra 1575-1614. Rovasti. Salon kirkkoherra, Erik XIV:n nimittämä. Allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksen 1593. Kirjoitti pohjanmaan sotahävityksistä vuosina 1585-88, jolloin venäläiset tappoivat Oulun tienoilla yli 1000 henkeä. Henrikin 1:o puoliso (Johanin ja Josefin äiti) tuntematon. Hänestä polveutuvat myöskin Alholm ja Hoffrén-suvut sekä naiskannalta myöhempi Topelius-suku.

Isä: Lars s. Kaarina, Littoinen. Bond från Littois by S:t Carins socken, tilallinen Littoisten kylässä.

http://kotisivu.tpnet.fi/kpaunasa/esivanhemmat/16-5181.htm

G. S. n. 2343, 3. sukupolvea

Henrik oli Catharina Östenintytär Sursillin 3. puoliso ja leski mennessään Catharinan kanssa naimisiin. Henrik oli kotoisin Kaarinan Littoisista. Limingan kirkkoherra vuodesta 1583. Rovasti.

--------------------

Henricus Laurentii

Birth (n. 1550) - (ennen)

Henrik Laurinpoika Lithovius

* Born: n. 1550, Kaarinan Littoinen

* Marriage (1): Katarina Östenintytär Sursill

* Marriage (2):

* Died: 1615, Liminka at age 65

Elämänvaiheita:

Pappisnimensä Henrik Laurinpoika otti syntymäkuntansa (Littoinen) mukaan, kuten noina aikoina useimmiten oli tapa. Niinpä Henrikin pojatkin ottivat vastaavasti sukunimekseen Limingius, Liminkalaisia kun olivat. Henrik käytti myös sukunimeä Korppi eli Corvinus, ehkä pienenä sisäpiirin vitsinä, papit kun pukeutuivat mustiin.

Henrik oli alunperin Salon kirkkoherra Erik XIV:n nimittämänä, Limingan kirkkoherra hänestä tuli Tuomas Ingonpojan jälkeen vuodesta 1575 alkaen. Tässä virassa hän oli aina kuolemaansa, 1615 saakka. Henrik allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen Augsburgin uskontunnustuksen hyväksymisestä vuonna 1593. Hänestä tuli rovasti vähän ennen kuolemaansa. Tämän jälkeen kaikki Limingan papit koko 1600-luvun ajan olivat Henrikin jälkeläisiä, yhtä lukuunottamatta, mutta tämäkin oli sentään suvun vävy.

Henrik kirjoitti kuningas Juhana III:lle kirjeen Oulun satamassa 25.7.1586 ja kuvasi siinä 25-vuotisen sodan tuhoja Pohjanmaalla "välirauhan" vuosina 1585-88, jolloin venäläiset tappoivat Oulun tienoilla yli 1000 henkeä. Tuossa luvussa Henrik ilmeisesti jonkin verran liioittelee, sillä se lähentelee jo koko Oulun tiennon senaikuista väestömäärää. Limingan venäläiset vainolaiset (ja karjalaiset siinä mukana) tuhosivat lähes kokonaan vuonna 1589 ja taas 1592.

25-vuotinen sota (1570-95) päättyi Ruotsin voittoon. Iivana IV Julma, Juhana III:n henkilökohtainen vihamies, joutui tunnustamaan Ruotsin oikeudet Viroon, antoi Ruotsille Narvan ja luopui kaikista vaatimuksistaan Pohjois-Suomeen ja Lappiin, näin jälkikäteen arvioituna ainakin joksikin aikaa : -)

Henrikin 1. puoliso on tuntematon mutta 2. puoliso oli Katarina Sursill.
Vanhemmat: Lauri Lithovius, s. 1500 Kaarina, Littoinen ja Anna Lithovius, s. Pietarsaari.

Lapset:

Cristiern Lithovius , s. noin 1575 Oulu, Liminka. Tauluun 594

Brita Lithovius s. Oulu, Liminka.

Christina Lithovius s. 1590 Oulu, k. 1620 Oulu.

Karl Lithovius s. 1592 Oulu, Liminka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 58

IV Hannu Laurinpoika Sinius, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) Siniluodon talon isäntä., s. 1575 Raahe, Saloinen, Siniluoto, k. 1645 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Salon eli Saloisten pitäjänSalon kylän Siniluodon talon isäntä. Tämän vuoksi hänelle on soviteltu sukunimeä Sinius.
Vuonna 1635 karjaluettelossa Salon kylässä ensimmäisenä oli Hans Larsson Sinius, samoin v. 1641 manttaaliluettelossa.

Siniluoto on kylä Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla Pohjanlahden rannalla entisen Saloisten kunnan alueella. Se sijaitsee Siniluodonlahden ympärillä noin 5 km Saloisten kirkonkylältä lounaaseen. Kylällä on venesatama, uimaranta ja kesäkioski.Ensimmäiset asukkaat Siniluotoon tulivat uudenajan alussa tai mahdollisesti jo myöhäiskeskiajalla, jolloin Siniluodon kantatila perustetiin. Siniluoto oli siihen aikaan vasta merestä noussut saari noin 200–300 metrin päässä rannasta. Nykyisin Siniluoto on jo kasvanut kiinni mantereeseen. 1700-luvun alussa Siniluodon talon osti Salon kylän Juusolan talon poika Matti Hannunpoika Juusola, jota ajan tavan mukaan kutsuttiin siitä lähtien Matti Siniluodoksi. Hänen poikansa Matti Matinpoika tuli myöhemmin, suuren kirkkoriidan aikana, paikkakunnalla kuuluisaksi Salon talonpoikien edustajana ja kuninkaissa kävijänä. Myöhempinä aikoina Siniluodon talosta on lohkottu monia muita tiloja mm. Kerolan suvun talo Seppälä, josta on syntyisin nykyisin jo kolmatta kautta eduskunnassa istuva kansanedustaja Inkeri Kerola. Rautaruukin tultua 1960-luvulla perustetuksi Saloisiin myös Siniluodon kylä on saanut uusia asukkaita. Tehtaan perustaminen on vaikuttanut myös alueen luontoon, aiemmin merenlahtena olleesta Siniluodonlahdesta tehtiin Rautaruukin tarpeisiin makeanvedenallas, jonka kautta Salon joet Piehinkijoki ja Haapajoki laskevat vetensä Kuljunlahden altaaseen. Haapajoki laskee luontaisesti ja Piehinkijoki kanavaa myöten Siniluodonlahteen.

Puoliso: Oulu Anna Hannuntytär Sinius s. 1585 Oulu, k. 04.12.1675 Raahe, Saloinen, Siniluoto.

Lapset:

Isak Sinius , s. 1620 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 59

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 59

V Isak Hannunpoika Sinius, (Taulusta 58, isä Hannu Sinius) Voutina Kajaanissa 1651- ja tullinhoitaja. Sotkamon kruununvouti 1681-. Kajaanin vapaaherrakunnan Kajaanin voutikunnan vouti 1664, Johan Siniuksen isä Isak Hannunpoika asui vuodesta 1651 alkaen Kajaanissa., s. 1620 Saloinen, Siniluoto, k. 05.02.1687 Kajaani.

Sinius (Kari Bergholm)

"Sinius- suku on saanut alkunsa Oulun läänin Salon pitäjästä. Sieltä kotoisin olleen Kajaanin kihlakunnan voudin Iisak Hannunpojan lapset ottivat isänsä kotitalon Siniluodon mukaan sukunimen Sinius."

- - - - - -

Iisak Hannunpoika eli 1600-luvun puolimaissa, ja suvun kukoistuskausi oli n. 1770-1820, jolloin samanaikaisesti oli elossa jopa kahdeksan täysi-ikäistä miespuolista Siniusta, mutta jo 1846 suku sammui mieskannalta ja 1870 kokonaan. Suvun häviö on suorastaan tyrmistyttävän nopea. Sen ulkonaisena syynä oli se, että viimeisen sukupolven kymmenestä miespuolisesta viisi kuoli ennen täysi-ikäisyyttä ja loput viisi jäivät naimattomiksi. Sinius-suku on siis hävinnyt, mutta avioliittojensa kautta se solmi sukulaisuussuhteet useisiin huomattaviinkin sivistyssukuihin, kuten Antell, Antilius, Cajanus, Calamnius, Ganander, Gummerus, Heikel, Hoffrén, Höckert, Kihlman, Niska, Schroderus, Sovelius, Tuderus, Wacklin, Wegelius ja Westzynthius. Näiden välityksellä Iisak Hannunpojalla yhä on paikkansa varmaankin kymmenientuhansien nykysuomalaisten esivanhempaintaulussa.

G. S. n. 2354, 5. sukupolvea

"Kajaanin vapaaherrakunnan Kajaanin voutikunnan vouti 1664, oli elossa vielä 1682.".

Puoliso: Helena Authorintytär Sinius o.s. Duvel "Helena (Elin) Duvel, joka ehkä käytti myös isäpuolensa nimeä Trumbel, eli leskenä 1661. Vanhemmat turkulainen kauppias Author Duvel ja Elisabet Platz.", s. 1620 Turku, k. 1702 Kajaani.

Lapset:

Elisabeth Gisselkors o.s. Sinius , s. 1640 Paltamo. Tauluun 60

Helena Paldanius o.s. Sinius , s. 1640 Paltamo. Tauluun 63

Johan Sinius , s. 1651 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 157

Iisak Sinius , s. 1660 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 174

Kristina Sinius , s. 1670 Kajaani. Tauluun 181

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 60

VI Elisabeth Isakintytär Gisselkors o.s. Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1640 Paltamo, k. 21.04.1739 Oulu.

Puoliso: Krister Nilsinpoika Gisselkors Kajaanin pormestari, maakapteeni 1657-1673, s. noin 1650, k. jälkeen 1693 Oulu.

Lapset:

Isak Gisselkors , s. 1668 Kajaani. Tauluun 61

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 61

VII Isak Kristerinpoika Gisselkors, (Taulusta 60, äiti Elisabeth Gisselkors) Muhoksen kappalainen., s. 1668 Kajaani, k. 11.07.1731 Muhos, Laitasaari.

Mainitaan Kajaanissa vuonna 1697, vihitty papiksi 1698. Tuli ylioppilaaksi Upsalassa 1687 ja opiskeli Turussa 1691. Hänet valittiin Muhoksen toiseksi kappalaiseksi 1698. Omisti Muhoksella 1/2 manttaalin talon, mutta menetti tilansa isonvihan aikana, jolloin Muhoksella ei tainnut olla ketään pappia. Hän osti sitten 1/2 manttaalin Pehkolan talon. Muhoksen kappalaiset saivat kohtuullisen palkan. Heidän koko palkkansa oli 2.500 kiloa viljaa vuodessa, mutta vain hyvinä satovuosina voitiin palkkakapat kerätä täysimääräisinä. Tämän lisäksi he saivat muita elintarvikkeita. Kappalaiset pyrkivät myös hankkimaan muita lisätuloja. Isak rakensi toisen kappalaisen ja talonpoikien kanssa lohipadon, mihin he saivat voudilta luvan 4 1/2 tynnyrin verolohia vastaan. Isak Gisselkors tuli Muhoksen kappalaiseksi (järjestyksessään toinen) Ercus Braxin jälkeen. Isak oli kajaanilaisen pormestarin poika. Aluksi hän asettui asumaan Oulujoen pohjoiselle puolelle Kekkosen 1/2 manttaalin taloon. Matti Kesti asui toisella puolella. Kun Isonvihan aikana (kuten yllä olevasti kerrotaan) Isak menetti talonsa ja tavaransa (n. v. 1726) hän muutti tyhjäksi jääneeseen Korttilan savupirttiin. Sen jälkeen hän osti yllä mainitun Pehkolan talon viisi vuotta myöhemmin. Lähde: Raivion torpan perilliset sivu 5, kirjoittanut Ritva Ranta Verojen keruu oli tarkkaa puuhaa Pohjanmaalla. Miehitysaikana veroja vaadittaessa oli viranomaisten välillä tartuttava toimeen ankarastikin. Kruununvouti Kristian Zimmerman sai marraskuun 15. päivänä 1742 ankaran kirjeen husaarirykmentin tarvitsemien muonavarojen myöhästymisestä. Viran menettämisen uhalla Zimmermanin oli toimitettava myöhästyneet verot etelään. Kruununvouti käski 20.11., että Oulun ja Hailuodon nimismiehen Isak Gisselkorssin oli ankarimman edesvastuun ja rangaistuksen uhalla neljän tunnin kuluessa käskettävä julistuksin ja kapuloin väestöä hankkimaan nuo verot. Näin kertoo Virrankosken Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin Historia V s. 465-466 Ericus Braxia seurasi Muhoksen toisena kappalaisena vuonna 1698Isak Gisselkors, Kajaanin maakapteenin ja pormestarin poika, joka on syntynyt vuonna 1668. Hän oli opiskellut sekä Upsalassa että Turussa. Hänen puolisonsa vuodesta 1691 oli Turun tuomiokirkkona taloudenhoitajan ja tuomiokapitulin notaarin Gabriel Lauraeuksen tytär Sara. Isak Gisselkors kuoli Muhoksella 11.7.1731. Lähde: Genos 49 (1978), s. 7-25 Väestön vaellusteitä etsimässä Lakit.lis. PENTTI J. VOIPIO, Helsinki.
Vanhan Oulun emäseurakunnan Muhoksen kappelin kappalainen, Herra Isaac Gisselkors näyttää vuonna 1700, pari vuotta virkaanastumisensa jälkeen hankkineen itselleen Laitasaaren kylässä olevan Kekkosen talon N:o 28,joka yhä nykyään Kekkola -nimisenä on maakirjoissa, tosin pahoin pirstottuna. Hän tietenkin pyrki varmistamaan rakkaan vaimonsa ja pienten lastensa toimeentulon senkin jälkeen, kun hänen oma aikansa oli täyttyvä. Tuskin hän silloin aavisti, että tuo tila tulisi olemaan yhtenä etappina hänen lastensa kohdalla alka-vassa alenevassa säätykierrossa, tuossa ilmiössä, johon tutkimus aikaisemmin kiinnitti vähän huomiota, mutta joka yhteisessä elämäntaipaleessamme on yhtä normaali tapahtumasarja kuin nouseva säätykierto. Ei kai hän myöskään arvannut, että hänen poikansa Krister, joka isän kuoltua jäi tilaa viljelemään, saisi länsisuomalai-sittain - talon mukaan nimen Kekkonen. Kävipä niinkin, että kappalaisemme, vaikka hän kirkonkirjoissa pysyi oikeanimisenä, mainitaan muutamana vuonna maakirjoissa Herra Isak Kekkosena. Poika Krister ei kuitenkaan unohtanut nimeään, sillä kun hän 16 vuotta isän kuoleman jälkeen haki toisen vaimonsa Oulujoelta ja muutamaa vuotta myöhemmin muutti sinne perheineen, hänet siellä aina mainitaan Gisselkorsina. Hänestä ei siis alkanut mitään uutta Kekkos-sukua. Kekkolan talon omistussuhteet ja samalla sen asukkaiden nimet muuttuivat myöhemminkin. Niinpä Pekka Heikura muuttui Kekkoseksi, mutta eräs hänen pojanpoikansa taas muualle muutettuaan kantoi Pekka Kärnän nimeä. Kuitenkin Pekka Heikuran samoin kuin talon seuraavan omistajan Matti Halosen, sittemmin Kekkosen jälkeläisistä osa on myöhempinäkin aikoina edelleen elänyt Kekkosen nimellä, mahdollisesti nykyaikaan asti, mikä seikka onvi tutkimatta. Näiden niin sanoakseni "väärien" Kekkosten nimenantajan, Kekkolan talon nimi pohjautunee toki johonkin "oikeaan" Kekkoseen, joka jo kauan aikaisemmin oli saapunut paikkakunnalle. Lähes sata vuotta ennen Herra Isaacinaikoja tavataankin Laitasaaren kylän asukkaalla Matti Ollinpoika Kekkonen jaa hänen jälkeensä ensin Antti ja sitten Pekka ja Matti Kekkonen. Isakin syntymäaika tarkistettu Muhoksen mikrofilmeiltä. Tilikirjt. IK 126. Tyttäret Justiina, Magdalena Anna ja Sara, joka naimisissa. (GS 2356, 8618, http://kotisivu.dnainternet.net/b001samiheim/Gisselkors_jp).

Lähde: http://www.annelikotisaari.net/saraa2.htm#Taulu%201.

Puoliso: 25.03.1691 Tyrvää Sara Gabrielintytär Gisselkors o.s. Lauraeus. (Taulu 1056) s. noin 1674 Muhoskylä, k. 01.03.1752 Oulu.
Vanhemmat: Gabriel Lauraeus, s. 1649 Kalajoki, k. 20.01.1681 Turku ja Katarina Hartman ent. Lauraeus o.s. Rajalenia (Rajalenius), s. 1648 Huittinen, k. 19.02.1710 Tyrvää.

Lapset:

Catharina Margareta Lithovius o.s. Gisselkors , s. 1691 Muhos. Tauluun 62

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 62

VIII Catharina Margareta Isakintytär Lithovius o.s. Gisselkors, (Taulusta 61, isä Isak Gisselkors) s. 1691 Muhos, k. 1767 Tyrnävä.

Puoliso: Abraham Henrikinpoika Lithovius Talollinen.
Vanhemmat: Henrik Lithovius, k. 1715 Liminka ja Sofia Lithovius o.s. Bång.

Lapset:

Isak Lithovius Talollinen, s. 3/1723 Tyrnävä, k. 12/1795 Tyrnävä.

Sofia Lithovius s. 8/1723 Tyrnävä, k. 14.04.1801 Kempele.

Maria Lithovius s. 20.04.1734 Tyrnävä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 63

VI Helena Isakintytär Paldanius o.s. Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1640 Paltamo, k. 1730 Iisalmi.

Puoliso: Zacharias Samuelinpoika Paldanius Skrivare i Iidensalmi, fullm. 10.7.1678., Iisalmen pitäjänkirjuri, s. 1645 Paltamo, k. 1690 Iisalmi.
Vanhemmat: Samuel Thomae Paldanius, s. 1596 Hailuoto, k. 1651 Paltamo ja Britha Paldanius o.s. Björneburgensis-Tammelin, s. noin 1600, k. 1645 Paltamo.

Lapset:

Helena Wacklin o.s. Paldanius , s. 1682 Iisalmi. Tauluun 64

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 64

VII Helena Zachariaksentytär Wacklin o.s. Paldanius, (Taulusta 63, äiti Helena Paldanius) s. 1682 Iisalmi, k. 06.05.1759 Oulu.

Puoliso: 1700-1703 Pielavesi Mikael (Mikko) Wacklin e. Rytkönen (Vakkola) Wacklin sai postimestarin valtakirjan Ouluun 14.10.1717, mutta muutti Ouluun vasta 1719., s. 1678 Pielavesi, Vakkola, k. 21.04.1737 Oulu.

Kansallisbiografia:

Wacklin- suvun kantaisänä pidetään Iisalmen pitäjän Pielaveden Vakkolan talosta syntyisin ollutta talollisen poikaa Mikko Vakkolaa, joka sittemmin Iisalmen lukkarina omaksui nimen Mikael Wacklin (1678 - 1737). Hänen puolisonsa oli Iisalmen pitäjänkirjurin Zacharias Paldaniuksen ja Helena Siniuksen tytär Helena Paldania (1682 - 1759). Pariskunta tuli jo ennen vuosien 1713 - 1721 venäläismiehitystä eli isoavihaa Ouluun, missä Mikael Wacklin sai porvarinoikeudet ja harjoitti kauppaa. Oulun postimestarina hän toimi vuodesta 1717. Aikalaistodistuksen mukaan Wacklin oli "niin viinaanmenevä, että harvoin oli selvin päin", mikä häiritsi myös viranhoitoa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Postimestari Wacklinin varhaiset vaiheet:

Posted by Ritva Rajander-Juusti in Oulu, Ruotsi

Kesämökin kuistille ilmestyi laatikollinen vanhoja sukututkimuslehtiä setäni varastosta, kiitos siitä! Lehtien sisällysluetteloita hellepäivänä selaillessani osui haaviin kaksi pientä artikkelia, jotka johtivat oululaisen postimestari Mikael Wacklinin jäljille.

Aikaisemmin yleiseksi muodostunut käsitys on ollut, että postimestari olisi lähtöisin Pielaveden Vakkolan talosta. Ilja Kokkonen valaisi kuitenkin uudempaa näkökantaa asiaan SukuForumissa 2007 . Hänen mukaansa Pielaveden historiaa tutkineet eivät ole löytäneet mitään Vakkolan taloa. Pielavedeltä tunnetaan kuitenkin aivan 1700-luvun alusta lukkari nimeltä Mikael Waickenius, joka sitten 1700-luvun alkuvuosina katoaa Pielaveden kirjoista. Hän kirjoittaa:

”Jo Pielaveden ja Keiteleen historian I osassa on arveltu, että tämä Mikael olisi pielavetisen Rytkösten suvun poikia. Uudessa Rytkösten sukukirjassa (Rytkösiä sukupolvesta toiseen 2006) tämä Mikael on sukututkija Arvo Korpelaan nojautuen katsottu varakkaan pielavetisen isännän ja kuudennusmiehen Juho Matinpoika Rytkösen n. vuonna 1675 syntyneeksi Mikko-pojaksi. Nimi Wacklin/Waickenius olisi hankittu Oulussa eikä liittyisi mitenkään aikaisempaan nimeen tai talonnimeen”.

Olen yrittänyt selvittää postimestarin perheen alkutaipaleita ennenkin, sillä hänen tyttärensä Elisabetin (esiäitini) syntymäaikaa en vielä ole onnistunut löytämään. Sedän tuoma lehtinippu vei taas pari askelta lähemmäksi arvoituksen ratkaisua, sillä niistä selvisi missä postimestarin perhe oleskeli 1700-luvun alkuvuosina.

Tässä siis hahmotelmaa postimestarin perheen alkutaipaleesta:

1694

Mikko Rytkönen Pielavedeltä muutti Ouluun ja työskenteli siellä mahdollisesti kauppa-alalla.

1703-1706

Toimi Pielavedellä lukkarina. Sara Wacklinin kirjan ”Satanen muistelmaa Pohjanmaalta” mukaan Mikael palasi Oulusta joksikin aikaa takaisin Pielavedelle lukkariksi. Pielavedeltä tunnetaankin aivan 1700-luvun alusta lukkari nimeltä Mikael Waickenius, joka sitten 1700-luvun alkuvuosina katoaa Pielaveden kirjoista.

Avioitui ennen vuotta 1703 Helena Zachariaantytär Paldanian (s. 1682 Iisalmessa) kanssa. Ensimmäinen lapsi Zachris syntyy 1703 ja seuraava Johan 1705 Pielavedellä.

Noin 1706-1707

Perhe muutti Ouluun. Lapsia syntyy lisää: Samuel 1710 Oulu, Elisabet (vuosi tuntematon, todennäk. ennen 1707)

1712 Mikael Wacklin mainitaan kinkerikirjassa vaimonsa, tämän Samuel-veljen, Anna-siskon ja rengin kanssa asuvaksi Oulussa.

1714 – 1719

Suuri Pohjan sota siirtyi Suomen alueelle vuoden 1709 aikana. Venäläiset miehittivät Oulun 27.11.1714 ja Tornion seuraavan vuoden helmikuussa. Väki siirtyi sotatoimien edellä pakolaisiksi Ruotsiin joko meren yli tai Pohjanlahden ympäri Länsipohjaan. Oulun seudulla taisteltiin vielä 1719 ja 1720.Suomalaisia isonvihan pakolaisia on ollut Ruotsissa melkoisia määriä, arviot vaihtelevat välillä 10 000 – 20.000. Länsipohjassa heitä arvellaan olleen noin 8.000.Rauha tehtiin syksyllä 1721 ja asukkaat alkoivat palata kotikaupunkiinsa.

Sukulehtien artikkeleista kävi ilmi, että postimestari perheineen (monen muun oululaisen tavoin) oli vihollista karussa Ruotsissa. Tätä hypoteesia olin ennenkin tuloksetta tutkaillut, mutta ajatuksella, että pakotie olisi vienyt Tukholmaan saakka.

Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Mikael Wacklin mainitaan vaimoineen 1715 Råneån (noin 100 km Torniosta länteen) kinkerikuulutuskirjassa. Perhettä ei mainita pakolaisten joukossa enää 1716. Matka lienee jatkunut hieman etelämmäksi, sillä:

4.11.1717 kastettiin Piteån maaseurakunnassa Mikael Wacklinin ja Helena Paldaniuksen poika Mikael. Kummina tuttuja oululaisnimiä: Arfvolander, Estlander, Bonsdorff sekä äidin sisko Anna Paldania.

Grapen mukaan Wacklin sai postimestarin valtakirjan Ouluun 14.10.1717, mutta muutti Ouluun vasta 1719.

Nuorimmat lapset ovat syntyneet Oulussa, taidemaalari Isak 1721, Helena 1722 ja Anna 1724.

Tuo postimestari oli muutenkin vekkuli tyyppi, vaikutti kolmen poikansa kanssa tuon ajan yltiöpietistisessä liikkeessä, mutta sai toisaalta maaherralta nuhteita siitä, että hoiteli virkatehtäviään ”sumussa ja humussa”….. Siksipä hän ansaitsee vielä toisen postauksen lähiaikoina.

Lähde: https://ajantarinat.wordpress.com/2011/07/11/postimestari-wacklinin-varhaiset-vaiheet/

Lähde: Ritva Rajander-Juustin sukututkimukset.

Lapset:

Zacharias Wacklin , s. 1703 Pielavesi. Tauluun 65

Johan Wacklin , s. 1705 Pielisjärvi. Tauluun 67

Elisabet Mellin ent. Collin o.s. Wacklin , s. välillä 1707 Oulu. Tauluun 72

Samuel Wacklin s. 1710 Oulu, k. 19.11.1780 Laihia.

Mikael Wacklin , s. 04.11.1717 Ruotsi, Norrbotten, Piteå. Tauluun 73

Anna Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen) , s. 23.01.1724 Oulu. Tauluun 116

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 65

VIII Zacharias Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Zacharias toimi kauppiaana ja raatimiehenä Oulussa ja osallistui myös kaupungin edustajana valtiopäiville., s. 1703 Pielavesi, k. 04.05.1772 Oulu.

Mikael Wacklinin ja Helena Paldanian lapsista Zachris Wacklin (1703 - 1772) toimi kauppiaana ja raatimiehenä Oulussa ja osallistui myös kaupungin edustajana valtiopäiville. Hän oli erittäin monipuolinen yrittäjä, jolla oli muun muassa saha ja pikipolttimo Pikisaaressa. Wacklineilla oli Oulun pienvalmistuksessa suoranainen monopoli 1700-luvun jälkipuolella. Zachris Wacklinilla oli myös kalankasvatuslampi ja espanjalaisten lampaiden tarha lampaanjalostusta varten. Hän oli myös laivanrakentaja, -varustaja ja kauppias. Hän oli aikanaan Oulun rikkain porvari: hänen varallisuutensa nousi 1766 yli 130 000 kuparitalariin. Zachris Wacklin harjoitti laivoillaan vilkasta Tukholman-purjehdusta ja oli tällä tavoin osaltaan välittämässä pietististen virtausten leviämistä Ouluun. Kaupungissa syntyikin vahva pietistinen herännäisyys, jossa Wacklineilla oli keskeinen sija.

Zachris Wacklinille ja Sara Uhlbomille syntyi kaikkiaan 17 lasta, joista useimmat kuolivat pienenä.

Puoliso: 18.04.1727 Oulu Sara Jakobintytär Wacklin o.s. Uhlbom s. 1711.

Lapset:

Michael Wacklin , s. 10.11.1728 Oulu. Tauluun 66

Jacobus Wacklin s. 14.12.1730 Oulu.

Zacharias Wacklin s. 01.12.1731 Oulu.

Jakob Wacklin s. 11.09.1733 Oulu.

Henricus Wacklin s. 29.08.1735 Oulu.

Samuel Wacklin s. 06.02.1737 Oulu.

Sara Wacklin s. 03.05.1739 Oulu.

Zachris Wacklin s. 14.12.1740 Oulu.

Zachris Wacklin s. 12.07.1742 Oulu.

Ephraim Wacklin s. 13.12.1743 Oulu.

Daniel Wacklin s. 17.07.1745 Oulu.

Maria Wacklin s. 14.11.1746 Oulu.

Freidrich Wacklin s. 19.06.1748 Oulu.

Zachris Wacklin s. 21.11.1749 Oulu.

Anna Helena Wacklin s. 10.03.1751 Oulu.

Sara Maria Wacklin s. 14.09.1752 Oulu.

Brita Christina Wacklin s. 26.09.1754 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 66

IX Michael Zachariaksenpoika Wacklin, (Taulusta 65, isä Zacharias Wacklin) s. 10.11.1728 Oulu.

Puoliso: Elisabet Gabrielintytär Wacklin o.s. Lemón (Sinius). (Taulu 173) s. 05.10.1732 Oulu, k. 06.02.1759 Oulu.
Vanhemmat: Gabriel Sinius, s. 1706 Ruotsi, k. 02.03.1766 Oulu ja Clara Sinius o.s. Calicia, s. 1711 Oulu, k. 04.02.1750 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 67

VIII Johan Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Johan Wacklin (1705 - 1766) jatkoi isänsä jälkeen kaupungin postimestarina., s. 1705 Pielisjärvi, k. 01.10.1766 Oulu.

Kansallisbiografia:

Johan Wacklin (1705 - 1766) jatkoi isänsä jälkeen kaupungin postimestarina. Johan Wacklin oli Oulun pietistiherännäisyyden johtohenkilöitä. Hänellä oli yhteyksiä myös (-> Erik Erikinpoika ja -> Jakob Erikinpoika) Erikinpoikien separatistiseen liikkeeseen, joskin herätyksen ratkaisevat vaikutteet saatiin Tukholmasta. Hän arvosteli kirkkoa, sen pappeja ja sakramentteja erittäin voimakkaasti; jos kirkosta eroaminen olisi ollut mahdollista, hän olisi sen tehnyt. Johan Wacklinia ja muita pietistejä syytettiin käräjillä harhaopista mutta raastuvanoikeuden kuulustelussa hän morsiamineen kuitenkin luopui jyrkistä käsityksistään, katui puheitaan ja halusi palata kirkon yhteyteen. Hänen puolisonsa (->) Elsa Christina Holmsten (1709 - 1735) oli ehkä tiukemmin omaksunut pietistisen separatismin, mikä ilmeni myös hänessä jyrkkänä kirkonvastaisuutena ja tapakristillisyyden arvosteluna.

1. puoliso: 14.03.1734 Oulu Elsa Kristina Wacklin o.s. Holmsten s. 1709, k. 1735 Oulu.

Kansallisbiografia:

Hänen puolisonsa (->) Elsa Christina Holmsten (1709 - 1735) oli ehkä tiukemmin omaksunut pietistisen separatismin, mikä ilmeni myös hänessä jyrkkänä kirkonvastaisuutena ja tapakristillisyyden arvosteluna. Elsa Holmsten oli mystisyyteen ja runollisuuteen taipuvainen. Hän sepitti runoja, joita painettiin arkkiveisuvihkona Joca cuole eläisäns, Ej se cuole cuollesans Vaasassa 1777. Vihkon otsikkovirsi on ollut monissa laulukirjoissa ja on yhä myös virsikirjassa (numero 307: Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle).
.

2. puoliso: 30.07.1737 Oulu Maria Wacklin o.s. Ansenius s. 1715, k. 09.12.1793 Oulu.

Lapset:

Joseph Wacklin s. 03.11.1737 Oulu.

Johan Wacklin Postimestari, s. 12.12.1739 Oulu, k. 05.10.1766 Oulu.

Nathanael Wacklin s. 29.10.1742 Oulu, k. 18.06.1749 Oulu.

Helena Wacklin s. 10.02.1745 Oulu, k. 21.09.1752 Oulu.

Christina Kindgren o.s. Wacklin , s. 15.03.1749 Oulu. Tauluun 68

Katarina Cajaner o.s. Wacklin , s. 15.04.1751 Oulu. Tauluun 69

Maria Åman o.s. Wacklin , s. 24.10.1754 Oulu. Tauluun 71

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 68

IX Christina Johanintytär Kindgren o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 15.03.1749 Oulu, k. 16.08.1820 Oulu.

Puoliso: Anders Kindgren s. 1754, k. 11.05.1830 Oulu.

Lapset:

Margareta Lovisa Kindgren s. 11.06.1787 Oulu.

Anders Vilhelm Kindgren s. 04.10.1789 Oulu, k. 08.04.1793 Oulu.

Eric Ulric Kindgren s. 07.10.1792 Oulu, k. 08.03.1816 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 69

IX Katarina Johanintytär Cajaner o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 15.04.1751 Oulu, k. 09.11.1828 Oulu.

Puoliso: 08.02.1773 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Zacharias Johaninpoika Cajaner e. Cajanus. (Taulu 265). (Taulu 267) Sodankylän kirkkoherra 1769., s. 31.03.1732 Paltamo, k. 22.08.1784 Sodankylä.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1749). Ylioppilas Turussa sl. 1751 [Cajanus] Zacharias _ 433. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.11.1751 [1751] Zacharias Cajanus. | Mutato nomine Cajaner se vocavit. Disputavit de usu qvem præstat oeconomia in interpretanda scriptura sacra, 1760 & paulo post A:o 1760 in promotione Magistr. honores philosophicos ut et ordines sacros suscepit. | 1769. in Nov. Pastor in Sodankylä constituitur. | Obiit 1784. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen pöytäkirjassa 11.5.1759. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.5.1759. Respondentti 28.6.1759 pro exercitio, pr. Karl Mesterton U700. FK sl. 1759. Respondentti 17.5.1760 pro gradu, pr. Pehr Kalm 6189. FM 25.8.1760. — Kemijärven kappalaisen apulainen 1759. Sodankylän kirkkoherra 1769. † Sodankylässä 22.8.1784.
Vanhemmat: Johan Cajanus, s. 1690 Paltamo, k. noin 1740 ja Christina Cajanus o.s. Lithovius, s. 08.07.1705 Ruotsi, Tukholma, k. 03.08.1767 Ii.

Lapset:

Fredrik Cajaner , s. 08.11.1773 Sodankylä. Tauluun 70

Maria Cajaner s. 08.09.1775 Sodankylä.

Esaias Cajaner Kauppias Oulussa 1804., s. 25.06.1777 Sodankylä, k. 1809 Turku.

Carl Isak Cajaner s. 11.06.1779 Sodankylä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 70

X Fredrik Zachariaanpoika Cajaner, (Taulusta 69, äiti Katarina Cajaner) s. 08.11.1773 Sodankylä, k. 14.05.1841 Oulu.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1790). Ylioppilas Turussa sl. 1792 [Cajaner] Fridericus Ostrobotn. _ 733:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 3.11.1792 [1792] Fredricus Cajaner die III Novembris natus die V Decembris 1773. | Erfor mångfaldiga oblida öden under sina resor i England och Frankrike. | Slutade sina dagar pa Fattighuset i Uleåborg 1842. — Lähti ulkomaille ja koki kovia Ranskassa ja Englannissa. Osallistui Bonaparten palveluksessa Egyptin sotaretkeen 1799. Palasi sittemmin kotimaahan. ‡ Oulussa 14.5.1841.

Pso: 1809 Greta Wilmi tämän 2. avioliitossa.

Puoliso: 24.08.1809 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Greta Matiaksentytär Cajaner ent. Juutinen o.s. Wilmi Tilallisen tytär., s. 05.11.1777 Sotkamo, k. 23.06.1849 Sotkamo, Liuhala, Laaka.

Lapset:

Fredrik Cajaner s. 06.07.1805 Oulu.

Emil Amador Cajaner s. 12.01.1810 Oulun tuomiokirkkoseurakunta, k. 10.02.1810 Oulu.

Maria Christina Cajaner s. 23.02.1813 Oulu, k. 18.02.1835 Reisjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 71

IX Maria Johanintytär Åman o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 24.10.1754 Oulu, k. 22.12.1802 Oulu.

Puoliso: 06.02.1795 Oulu Petter Åman s. 1755, k. 15.01.1810 Oulu.

Lapset:

Helena Christina Åman s. 14.08.1781 Oulu, k. 18.11.1816 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 72

VIII Elisabet Mikaelintytär Mellin ent. Collin o.s. Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) s. välillä 1707 Oulu, k. 11/1754 Oulu.

1. puoliso: 23.03.1729 Oulu Johan Collin s. 1699 Ruotsi, k. 2/1736 Oulu.

2. puoliso: 14.08.1737 Oulu Carl Jacob Joonaksenpoika Mellin Kultaseppä, s. 1708 Ruotsi, Östergotland, Norrköping, k. 15.04.1759 Oulu.

Carl Jacob Mellin otettiin kultasepän oppipojaksi Tukholmassa Jacob Theeden verstaaseen 1722 ja hän sai kisällin arvon kesällä 1728. Hieman vajaa kymmenen vuotta kisällinä lienee kulunut Tukholmassa ja vuonna 1737 hän haki jäseneksi kultaseppien ammattikuntaan Tukholmassa, mutta esitti toivomuksen, ettei hänen tarvitsisi tehdä mitään kallista mestarinnäytettä, sillä hänen aikomuksenaan oli asettua kaukaiseen Ouluun. Tähän suostuttiinkin, mutta kilta vaati työnäytteeksi pienemmän teoksen, teekannun, joka esitettiinkin 1737 ja Carl Jacobille myönnettiin mestarin arvo Ouluun, Tukholman ammattikunnan alaisena. Oulun kultaseppien ammattikunta perustettiin virallisesti vasta 1784.

Lähde: Ritva Rajander-Juustin sukututkimukset.

Lapset:

Sara Elisabet Mellin s. 26.08.1741 Oulu, k. 04.03.1806 Oulu.

Eva Christina Mellin s. 07.02.1745 Oulu, k. 08.02.1745 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 73

VIII Mikael Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Oululainen kauppias ja laivanvarustaja., s. 04.11.1717 Ruotsi, Norrbotten, Piteå, k. 13.09.1763 Oulu.

Mikael Mikaelinpojasta maalattu muotokuva vuodelta 1755. Tekijä veli Isak. Mikael Mikaelinpoika oli oululainen kauppias ja laivanvarustaja.

Puoliso: 06.03.1746 Oulu Eva Christina Petterintytär Wacklin o.s. Hollender s. 15.10.1729 Oulu, k. 01.01.1814 Ruotsi, Norrbotten, Piteå.

Lapset:

Eva Christina von Essen af Zellie o.s. Wacklin , s. 30.08.1751 Oulu. Tauluun 74

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 74

IX Eva Christina Mikaelintytär von Essen af Zellie o.s. Wacklin, (Taulusta 73, isä Mikael Wacklin) s. 30.08.1751 Oulu, k. 16.01.1830 Oravainen, Kimon ruukki.

Puoliso: 26.11.1771 Oulu Gustaf Johan Georgenpoika von Essen af Zellie Kapteeni, s. 08.11.1735 Heinola, k. 01.02.1823 Oravainen, Kimon ruukki.

Gustaf Johan, (son av Georg Reinhold), född 1735-11-08 Paaso Volontär vid artilleriregementet 1752-02-06. Underkonduktör vid fortifikationen 1757-09-05. Fänrik vid armén i Pommern 1758-10-13. Placerad till tjänstgöring vid Österbottens regemente 1759. Utesluten från regementet 1764-02-01. Åter placerad vid Österbottens regemente 1766-07-08. Premiäradjutant vid Österbottens regemente 1768-07-12. Stabslöjtnant 1769-03-30. Stabskapten 1778-04-01. Avsked 1785-04-20. Ingick åter i tjänst 1788 vid Österbottens enrolleringsmanskap, som efter krigets slut reducerades. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 58 bland adelsmän 1818-01-26. Död 1823-02-01 Oravais.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Essen_af_Zellie_nr_723#TAB_50.
Vanhemmat: Georg Reinhold von Essen af Zellie, s. 06.01.1705 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 11.02.1752 Heinola ja Sofia Gertrud von Essen af Zellie o.s. Torwigge, s. 05.10.1712 Vöyri, k. 01.11.1789 Heinola.

Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta, Vöyri. Myllyksi muutettu vasarapaja Kimon Yläruukilla. Paikalla toimii kesäteatteri. Kuva: MV/RHO Maria Kurtén 2007. Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta muodostavat ajallisesti ja rakennuskannaltaan monipuolisen 1700-luvun alusta nykypäiviin toimineen Kimojokivarteen sijoittuvan tuotanto- ja teollisuusympäristöjen ketjun. Kimon ruukki, joka edustaa hyvin 1700-luvun ruukkiympäristöä patoineen, kankivasarapajoineen, ruukinkatuineen ja tuotantorakennuksineen, on ollut osa kautta maan ulottunutta ruukkien suuromistusta. Rautaruukkitoiminnasta alkunsa saanut Oravaisten tehdasyhdyskunta on yhtenäinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka rakennuskanta on pääosin peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Röykasjärvestä laskevan Kimojoen varrella on noin viiden kilometrin matkalla useita peräkkäisiä koskia, joiden kaikkien rannoilla on ollut Kimon ruukkiin liittyviä tuotantorakennuksia, myllyjä, sahoja ja erityyppisiä rakenteita. Alimmasta vasarapajasta on noin kahdeksan kilometrin matka Oravaisten ruukille. Kimon rautaruukin toiminta on jakautunut kolmeen erilliseen yksikköön saman joen rannoilla (Alaruukki/Nedre hammaren, Keskiruukki/Mellanbruket ja Yliruukki/Övre hammaren). Niiden vesivoimaa säädellyt Röykasjärven rannalla oleva pato on yksi Suomen vanhimmista ja kookkaimmista. Luonnonkivipadon ulkomuurissa on ankkuriraudoin kirjaimet JJ ja RF (Johan Jennings ja Robert Finlay) sekä vuosiluku 1760. Yläruukilla (Övre hammaren) on pato ja hyvin säilynyt 1784 rakennettu, myllyksi muutettu vasarapaja. Ruukinpaikan yläpuolella on käytöstä jäänyt tielinja ja komea kivisilta. Nykyisin alueella toimii Oravaisten teatteri. Keskiruukki/Mellanbruket eli Nyhammare on nuorin Kimon kolmesta kankivasarapajasta Mutta-nimisen kosken varrella. Rakennuksen seinässä on vuosiluku 1788 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Alaruukki/Nedre hammaren, Kimon ruukin varsinainen ydinosa, on sijainnut alimman kaksiosaisen kosken varrella. Siellä ruukkimaisema patoineen, patoaltaineen, ruukinkatuineen ja monine tuotantorakennuksineen on säilyttänyt hyvin 1700-luvun luonteensa. Ruukin päärakennuksen lisäksi siellä on käsipaja, mekaaninen verstas, joka rakennettiin nippupajan paikalle ja vasarapajan rauniot. Vasarapajasta on jäljellä noin puolitoista metriä paksut harmaakiviseinät ja niiden sisäpuolella voimakanavan rauniot sekä ahjojen pohjia. Pajan holvatun oven yläpuolelle on hakattu vuosiluku 1791 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Kosken vastakkaisella rannalla entisen puhallushuoneen paikalla on pieni tiilinen voimalaitos vuodelta 1920. Alaruukilla toimii nykyisin mm. taontapajoja ja museo. Oravaisten tehdasyhdyskunnan nykyisen rakennuskannan pääosa on tekstiilitehtaan kukoistuskaudelta 1920-1930-luvulta. Punatiilisten tehdasrakennusten ryhmä on entisen masuunin ja konepajan paikalla. Teollisuushistoriallisesti Oravaisten tehtaiden merkitttävin osa on punatiilestä 1922 rakennettu höyryvoimalaitos. Ruukinkadun rakenne on suurimmaksi osaksi hajonnut, ja kasarmityyppiset tekstiilitehtaan työväenasunnot on sijoitettu väljemmin tehtaan lähiympäristöön. Historia Kimon ruukki sai perustamisprivilegion 1703. Masuuni rakennettiin melkein kymmenen kilometriä lähemmäksi merta, Oravaisiin. Rautamalmi saatiin Utöstä, Pohjanmeren eteläsaaristosta ja Herrängin kaivokselta Roslagenissa. Masuunilta harkkorauta kuljetettiin jokea pitkin Kimoon, jossa se taottiin kankiraudaksi. Oravaisten masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin masuunin rinnalla ajoittain Suomen suurin takkiraudantuottaja. Kapteeni Lars Magnus Björkmanista (aateloituna Björkenheim) tuli Oravaisten ruukin omistaja 1818. Björkmanin omistajakauden alkuaika oli Oravaisissa merkittävien uudistusten aikaa. Björkmanin rakennuttama tunnusmajakka Oravaisten edustalla Stubbenin saarella Uudessakaarlepyyssä palveli ruukkien rahtilaivaliikennettä. Raudanjalostus päättyi Kimossa 1890-luvulla. Oravaisten ruukin masuunin ja valimon lopettamisen jälkeen 1867 Oravaisten historiassa alkoi tekstiiliteollisuusvaihe 1885. Tekstiiliteollisuuden kukoistuskautta olivat erityisesti 1920-luku ja 1930-luvun alku. Yhtiön nimeksi tuli Oravaisten Verkatehdas Oy / Oravais Klädesfabrik Ab 1935. Päätuotteina olivat 1960-luvun keskivaiheilla jersey- ja crimplenekankaat. Vielä 1975 tehdas työllisti noin 430 työntekijää, mutta 1988 tekstiiliteollisuus loppui Oravaisissa. Vanhan tekstiilitehtaan tiloissa aloitti toimintansa maailman johtaviin hiomapapereiden valmistajiin kuuluva KWH-Mirka. Lisätietoa: Zachris Topelius, Finland framstäldt i teckningar 1845.

Lapset:

Gustaf Johan von Essen af Zellie , s. 14.05.1778 Siikajoki. Tauluun 75

Otto Mauritz von Essen af Zellie , s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela. Tauluun 85

Christina Charlotta Wegelius o.s. von Essen , s. 23.09.1782 Kokkola. Tauluun 98

Lovisa Eleonora Lagus o.s. von Essen af Zellie , s. 23.10.1796 Pietarsaari. Tauluun 105

Gustava Elisabet Reuter o.s. von Essen , s. 04.05.1792 Pedersöre, Wästersund. Tauluun 106

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 75

X Gustaf Johan Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) Luutnantti, s. 14.05.1778 Siikajoki, k. 26.08.1829 Vöyri, Oravainen.

Puoliso: Johanna Magdalena Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Forsman s. 07.09.1789 Vaasa, k. 21.10.1827 Vöyri, Oravainen.

Lapset:

Johan August von Essen e. von Essen af Zellie , s. 11.05.1815 Laihia. Tauluun 76

Lovisa Mathilda Forsman o.s. von Essen af Zellie , s. 16.03.1819 Laihia. Tauluun 77

Carl Vilhelm von Essen af Zellie , s. 03.10.1820 Laihia. Tauluun 80

Otto Mauritz von Essen af Zellie , s. 20.04.1824 Vöyri, Oravainen. Tauluun 84

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 76

XI Johan August Gustafinpoika von Essen e. von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Kuopion läänin kuvernööri., s. 11.05.1815 Laihia, k. 26.08.1873 kaarina.

Johan August von Essen (1815-1873)

Puoliso: 21.05.1846 Ruotsi Adelaide Gustava Aspasia (Vava) Gustavintytär von Essen o.s. Armfelt s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri, k. 19.05.1881 Kaarina.
Vanhemmat: Gustav Mauritz Armfelt, s. 31.03.1757 Tarvasjoki, Marttila, Juvan kapteeninpuustelli, k. 19.08.1814 Venäjä, Pietari, Tsarskoje Selo ja Katharina Friederike Wilhelmine Benigna von Biron, Herzog, s. 08.02.1781 Latvia, Jelgava, k. 29.11.1839 Itävalta, Wien.

Adelaide Gustava Aspasia Armfelt (1801-1880)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 77

XI Lovisa Mathilda Gustafintytär Forsman o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Lovisa kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 16.03.1819 Laihia, k. 09.05.1850 Ylivieska.

Puoliso: 13.02.1839 Maalahti Oskar Wilhelm Zachariaksenpoika Forsman Isonkyrön kirkkoherra 1871, herännäispappi ja runoilija., s. 27.02.1815 Vähäkyrö, k. 15.02.1886 Isokyrö.

Oskar Wilhelm Forsman (27. helmikuuta 1815 Vähäkyrö – 15. helmikuuta 1886 Isokyrö) oli suomalainen herännäispappi ja runoilija.

Forsmanin vanhemmat olivat Vähänkyrön kirkkoherra Zachris Forsman ja Eva Aurora Estlander. Hän kävi Vaasan triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi 1831. Forsman valmistui filosofian kandidaatiksi 1837 ja maisteriksi 1840. Hänet vihittiin papiksi 1838.

Forsman toimi Vaasan triviaalikoulun vt. alempana kollegana 1834, Maalahden kirkkoherran apulaisena vuodesta 1838 ja Pirttikylän saarnaajan apulaisena vuodesta 1841. Hän oli kappalaisena Peräseinäjoella vuodesta 1847, Pihlajavedellä vuodesta 1850 ja Jurvassa vuodesta 1855. Forsmanista tuli Jurvan kirkkoherra 1863 ja Isonkyrön kirkkoherra 1871. Hän sai rovastin arvon 1869 ja toimi vt. lääninrovastina 1878 sekä vakinaisena lääninrovastina 1879–1885.

Forsman kirjoitti suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Hän ei julkaissut tuotantoaan omana elinaikanaan, mutta hänen poikansa August Valdemar Koskimies ja Juho Rudolf Koskimies julkaisivat siitä valikoiman vuonna 1915. Forsmanin runoista suurin osa on häihin, syntymäpäiväonnitteluihin ja vastaaviin tarkoitettua tilapäisrunoutta. Runot ovat valtaosin ruotsinkielisiä.

Forsman oli naimisissa kaksi kertaa:

1839–1850 Lovisa Matilda von Essenin (k. 1850) kanssa
vuodesta 1850 Maria Gustava Ahlholmin kanssa

Forsmanilla oli kahdesta avioliitostaan 16 lasta. Hänen lapsiaan olivat muun muassa lehtori ja suomentaja Kaarlo Koskimies, lehtori Hildur Koskimies, musiikin lehtori Iivari Koskimies, kielen- ja kirjallisuudentutkija A. V. Koskimies ja piispa Juho Koskimies.

Teoksia

O. W. Forsmanin muistoksi : jälkeenjääneitä runoja, puheita ja kirjeitä. Toim. A. V. Ks ja J. R. Ks. 1915

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Wilhelm_Forsman

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaasan triviaalikoulun oppilas 13.2.1824 – 1830. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 14.5.1831 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 16). Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.5.1831 [1831] Oscarius Vilhelmus Forsman die XVI Maji Natus XXVII Februarii anni MDCCCXV | Philosophiæ Candidat 1837. | Prestvigd till Pastors Adjunct i Malax 1838. Respondentti 1836 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. FK 15.12.1837. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1838. FM 20.7.1840. — Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1834. Maalahden kirkkoherran apulainen 1838. Pirttikylän saarnaajan apulainen 1841. Peräseinäjoen kappalainen 1847, Pihlajaveden 1850, Jurvan 1855. Jurvan kirkkoherra 1863, Isonkyrön 1871. Rovasti 1869. Vt. lääninrovasti 1878, vakinainen 1879–85. Etelä-Pohjanmaan suosituimpia herännäispappeja.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14856
.
Vanhemmat: Zacharias Forsman, s. 31.12.1763 Ylikannus, k. 03.05.1839 Vähäkyrö ja Eva Aurora Forsman o.s. Estlander, s. 23.09.1774 Lapväärtti, k. 17.06.1856 Laihia.

Isonkyrön kirkko on Isonkyrön seurakunnan pääkirkko. Se on valmistunut 1877. Kirkon alttaritaulu on vuodelta 1878. Ida Silverbergin kopio Rubensin maalauksesta Kristus ristillä. Kirkko on peruskorjattu ja sisältä maalattu 1956 sekä uudelleen sisältä maalattu 1984. Kirkon kellot ovat olleet alun perin vanhassa kirkossa. Pitäjäkokous päätti uuden kirkon rakentamisesta 1843, kun maaherran määräämässä katselmuksessa oli todettu, ettei vanhan kirkon korjaaminen ja laajentaminen onnistu. Vuonna 1864 kirkonkokous päätti rakentaa kirkon Th. Chiewitsin suunnitelmien mukaan. Tämän jälkeen rakentaminen viivästyi vielä yli kymmenellä vuodella muun muassa piirustusten uusimisen, Ylistaron omaksi seurakunnaksi eroamisen ja katovuosien vuoksi. Kirkon vieressä sijaitseva punatiilinen siunauskappeli on vuodelta 1878. Sen on todennäköisesti suunnitellut pääkirkon rakennustöitä johtanut rakennusmestari August Lassallin.Kirkon läheisyydessä sijaitseva hautausmaa on vihitty käyttöön 1896. Hautausmaan pinta-ala on noin 2 hehtaaria ja hautoja siellä on noin 2000. Erillisen sankarihauta-alueen suunnitteli arkkitehti Matti Visanti vuonna 1918. Visanti on suunnitellut myös hautamuistomerkin Kyrön karhu sekä hautojen laatat ja ristit. Sankarihauta-alueelle on haudattu yhteensä yli 200 vapaus-, talvi- ja jatkosodan sankarivainajaa.

Lapset:

Zachris Wilhelm Forsman , s. 30.11.1839 Maalahti. Tauluun 78

Mathilda Aurell o.s. Forsman , s. 02.06.1841 Pirttikylä. Tauluun 79

Johanna Aurora Peltonen o.s. Forsman s. 25.12.1842 Pirttikylä, k. 27.12.1892 Virrat.

Oskar Forsman s. 16.08.1848 Peräseinäjoki.

Anna Forsman s. 29.04.1850 Peräseinäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 78

XII Zachris Wilhelm Osakarinpoika Forsman, (Taulusta 77, äiti Lovisa Forsman) Yo Vasa gymn. Jur. yo. Palv. armeijassa, viim. majurina 147. Samaran jalkaväkirykmentissä., s. 30.11.1839 Maalahti, k. 27.03.1885 Venäjä, Kronstadt.

Huonokuntoiset Aleksanterin (etualalla) ja Pietari Suuren linnakkeet Kronstadin edustalla. Kronstadt perustettiin vuonna 1703 Venäjän linnoitukseksi suuren Pohjan sodan aikana. Linnoituksen nimenä oli aluksi Kronslot, Kronšlot, Kruununlinna). Kronstadtin laivasto perustettiin 18. toukokuuta 1704. Kaupungin perustamishetkeksi katsotaan 18. lokakuuta 1723, jolloin Pietari I Suuri antoi julistuksen linnoituskaupungista. Suunnittelutöihin osallistui tsaarin Hollannista palkkaama vara-amiraali Cornelius Cruys. Vuonna 1723 käyttöön otettu nimi Kronstadt tarkoittaa Kruununkaupunkia. Stadt on saksaa ja tarkoittaa kaupunkia, ja Kron(e) tarkoittaa kruunua. Linnoituksen vanha osa koostui kolmesta bastionista ja niitä yhdistävästä muurista. Saarelle rakennettiin myös oma telakka ja kanavia. Venäjän sodat Ranskan, Britannian ja Ruotsin kanssa edistivät linnoituksen kehittämistä edelleen Pietarin suojaksi Itämereltä. Marraskuussa 1824 myrsky nosti vedenpintaa neljä metriä Pietarissa ja Kronstadtissa kolme ja puoli metriä. Kronstadtissa oli tuolloin noin 17 500 sotilasta ja 7 300 muuta asukasta. Asuinoloista johtuen sairastavien sotilaiden jatkuva rivivahvuus oli vain 90 % kirjavahvuudesta, 10 % sairasti jatkuvasti. Tulvatuhojen jälkeen Kronstadtia alettiin rakentaa kivestä kestävämmäksi. Oolannin sodassa Kronstadt ei kohdannut merkittävää uhkaa kauppasaartoa valvovan brittiläisen tai ranskalaisen laivaston taholta niin kuin Suomen Pohjanlahden ja Suomenlahden satamat sekä Ahvenanmaan ja Suomenlahden merilinnoitukset, minkä vuoksi se jäi koskemattomaksi. Vuosina 1890–1917 alettiin Kronstadtin varustamisessa käyttää betonia. Uudet linnakkeet Obrytsev ja Totleben rakennettiin kilometrin mittaisille keinotekoisille saarille ja niiden betoniosat nousivat kymmenen metrin korkeuteen meren pinnasta. Yhteensä viisitoista linnoitusta rakennettiin 17 keinotekoiselle saarelle. Kun brittilaivasto tuki Baltian itsenäisyystaistelua, se sai tukikohdan Suomelta Karjalankannakselta Koivistolta. Seitsemän brittiläistä moottoritorpedovenettä hyökkäsi elokuussa Kronstadtin sisäsatamaan upottaen Pamjat Azovan, taistelulaiva Petropavlovskin sekä panssarilaiva Andrei Petro-Pervozvannyin. Britit menettivät kolme moottoritorpedovenettä, 15 kaatunutta ja yhdeksän sotavankia. Kronstadtin merilinnoitus oli kuitenkin riittävän vahva estämään suurhyökkäykset sitä itseään ja Pietarin kaupunkia vastaan. Kronstadtissa oli yhteiskunnallista liikehdintää 1905–1907 Venäjän–Japanin sodan pettymyksen takia, ja siitä seurasi demokratiavaatimuksia autokraattisella Venäjällä sekä 1921 Kronstadtin kapina. Laivastotukikohdan matruusit, jotka olivat vuonna 1917 tukeneet Venäjän Lokakuun vallankumousta, nousivat kapinaan Leninin johtamaa bolševikkihallitusta vastaan; kapinan kukistuttua monet kapinalliset pakenivat saarelta Suomeen. Toisessa maailmansodassa Leningradin piirityksen aikana 1941–1944 Kronstadt pysyi Neuvostoliiton hallussa koko ajan ja linnoitus esti Saksan pääsyn Leningradiin. Saksalaiset upottivat taistelulaiva Marat’n syöksypommittamalla sitä Junkers Ju 87:llä. Kronstadtiin on alkanut muodostua myös kaupallista toimintaa. Mm. Islantilais-suomalainen Containerships Group perusti 50 hehtaarin alueelle Moby Dick -nimisen tavaraterminaalin Kotlinin saarelle. Terminaalin suunniteltu enimmäiskäsittelykapasiteetti on 500 000 TEU:a vuodessa. Vuodesta 1997 on alueella ollut kaksi linjaa, joiden kapasiteetti on 180 000 konttia vuodessa. Alueen hallinnasta on käyty kiistoja Venäjän federaation rakennusvalvontaviraston Luoteis-Venäjän piirin ja Moby Dick -yhtiön (ven. OOO ???? ???, OOO Mobi Dik) välillä. Pietarin kaupungin omaisuuskomitean Kronstadtin piiri päätti ottaa osan alueesta takaisin kaupungin haltuun padonrakentamisen edistämiseksi. Kronstadtin sotilasalueluonteen vuoksi sinne alkoi vapaa pääsy vasta marraskuussa 1996, jolloin aluetta alettiin ajatella myös turistikohteena. Osa Kronstadtin linnoituksesta on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Nykyisin Kronstadtia on avattu myös matkailulle. Pietarin tulvapadon yhteyteen rakennetun maantien myötä saarelle pääsee nyttemmin myös ajoneuvoilla. Retusaaren seurakunta, ”Kronstatti”, oli virolais-suomalais-ruotsalainen ja se perustettiin 1836. Kirkkona toimi Nikolain kirkko. Väkiluku oli 540 suomalaista, 1 400 virolaista ja 90 ruotsalaista vuonna 1913. Seurakunta oli olemassa 1920-luvulle asti, mutta Kronstadtin kapinan tukahduttamisen jälkeen luterilaista asutusta ei juuri jäänyt Retusaarelle.

Puoliso: noin 1868 Venäjä, Staraja Russa Vera Forsman o.s. Asarijev k. 1875 Venäjä, Kronstadt.

Lapset:

Maria Forsman s. 17.11.1870 Venäjä, Kronstadt.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 79

XII Mathilda Oskarintytär Aurell o.s. Forsman, (Taulusta 77, äiti Lovisa Forsman) s. 02.06.1841 Pirttikylä, k. 13.04.1919 Isokyrö.

Puoliso: 17.06.1888 Isokyrö Matti Juhonpoika Aurell e. Jupakka s. 11.06.1857 Ylistaro, k. 27.03.1942 Isokyrö.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 80

XI Carl Vilhelm Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Kruununvouti Kajaanin kihlakunnassa., s. 03.10.1820 Laihia, k. 28.12.1870 Kajaani.

Carl Vilhelm, (son av Gustaf Johan, tab 51) född 1820-10-03 i Laihela socken. Student i Helsingfors 1839-06-18. Extra ordinarie landskontorist vid länsstyrelsen i Uleåborgs län 1846-04-01. Landskontorist vid länsstyrelsen i Uleåborgs län 1850-11-18. Länsbokhållare i Uleåborgs län 1852-07-10. Kronofogde i Kajana härad 1862-08-21. RRS:tStO3kl 1868-04-12. Död 1870-12-28 i Kajana.

Gift 1848-01-26 på Kimo bruk i Vörå socken med sin kusin Anna Charlotta von Essen af Zellie, född 1825-10-15 på Kimo, död 1873-01-24 i Kuopio, dotter av löjtnanten Otto Mauritz von Essen af Zellie och hans 2:a fru Lovisa Charlotta Asp.

Puoliso: 26.01.1848 Vöyri, Kimo Anna Charlotta Otontytär von Essen af Zellie. (Taulu 85) s. 15.10.1825 Vöyri, Oravainen, k. 24.01.1873 Kuopio.
Vanhemmat: Otto Mauritz von Essen af Zellie, s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki ja Lovisa Charlotta von Essen af Zellie o.s. Asp, s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.

Lapset:

Emilia Nystén o.s. von Essen af Zellie , s. 16.05.1849 Oulu. Tauluun 81

Aina Johanna von Essen af Zellie , s. 17.08.1851 Oulu. Tauluun 82

Georg Didrik von Essen af Zellie , s. 10.06.1864 Kajaani. Tauluun 83

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 81

XII Emilia Carlintytär Nystén o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) s. 16.05.1849 Oulu, k. 09.12.1872 Raahe.

Puoliso: Karl Woldemar Carlinpoika Nystén Yo Kuopio gymn. Tuomt 1864. VT 1867. Uudenmaan läänin lääninsiht. 1882-93. Ilomantsin tuomiok. tuomari 1883-. Laamannin arvo 1894. Valtiopäivämies., s. 25.12.1844 Pukkila, k. 23.09.1899 Joensuu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 82

XII Aina Johanna Carlintytär von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) Gift 1875-03-17 med sin både kusin och syssling, direktören Carl Jonatan von Essen af Zellie., s. 17.08.1851 Oulu.

Puoliso: 17.03.1875 Carl Jonatan von Essen af Zellie

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 83

XII Georg Didrik Carlinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) s. 10.06.1864 Kajaani.

Georg Didrik (son av Carl Vilhelm), född 1864-06-10 i Kajana. Kadett i Fredrikshamn 1877-08-09. Underlöjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1886-08-23 med tur från 1885-08-19. Löjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1890-03-10 med tur från 1889-08-19. Transporterad till finska dragonregementet 1890-10-19. Regementskvartermästare vid finska dragonregementet 1890-11-19–1891-02-18. Regementsadjutant 1891-06-16–1891-10-23. Stabsryttmästare 1892-04-06. RRS:tAO3kl 1895-02-15. Ryttmästare 1897-03-27. Placerad på armékavalleriet 1901-12-18. Avsked 1902-09-25. Trafikchef vid spårvägsbolaget i Helsingfors 1904-04-07. Förklarad ställd på militär indragningsstat 1906-07-19. Trädde under finska frihetskriget i tjänst såsom tillförordnad kommendör för 1. regementet av Helsingfors jägarbrigad 1918-04-13. Däruti stadfäst 1918-05-10. Överstelöjtnant och brigadchef 1918-05-19. Avsked 1918-07-07. Avgick från nämnda trafikchefsbefattning 1919-01-00. Införd i finska arméns rullor med överstes grad 1919-02-04. Överbefälhavare för rikets skyddskårer 1919-02-28–1921-06-21. FFrMM m ros. KFinlVRO2kl 1919-07-22. Verkställande direktör i Helsingfors magasinsaktiebolag 1923-12-22.

Puoliso: Saga Augusta Gustava Adelaide Augustintytär Von Essen af Zellie o.s. Armfelt Kreivitär, s. 13.11.1873 Halikko, Viurila.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Armfelt, s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 84

XI Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Paimion pitäjänapulainen 1855 (virkaan 1857). Varapastori 1857, s. 20.04.1824 Vöyri, Oravainen, k. 30.04.1865 Paimio, Loppi.

Oulun triviaalikoulun oppilas 3.2.1834 (cl. I). Vaasan triviaalikoulun oppilas 1837. Turun lukion oppilas 24.8.1841 – 15.6.1844 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1844 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 2.10.1844. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Otto Mauritz von Essen, son till Leutnanten Johan Gust. von Essen, född d. 20 Aprill 1824, inskr. i Syd. Österb. Afd. d. 2 Octob. 1844. | Prestvigd 1846 till Pastors Adjunkt i Tav.Kyro. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.12.1846. — Hämeenkyrön kirkkoherran apulainen 1846. Velkuan saarnaaja 1850 (virkaan 1853). Kakskerran saarnaaja 1853 (virkaan 1856). Paimion pitäjänapulainen 1855 (virkaan 1857). Varapastori 1857.

Lähde: http://www.geni.com/people/Otto-Mauritz-Essen-af-Zellie/6000000013266280338?through=6000000013266420229

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Student i Helsingfors 1844-06-22. Prästvigd i Åbo 1846-12-17. Predikant i Velkua 1850-11-20 och i Kakskerta 1853-11-09. Sockenadjunkt i Pemar 1857. Vice pastors titel 1857. Pastoralexamen 1861-12-16.

Paimion kivikirkko keskiaikaisperäisen Suuren Rantatien varrella kuuluu maamme harvojen 1600-luvun kivikirkkojen joukkoon. Paimion vanha pappila sijaitsee keskiaikaisella paikallaan. Pappilan pihapiiri rakennuksineen kuvastaa hyvin pappiloiden asumiskulttuuria 1800-luvulla. Paimion kivikirkko on muodoltaan yksilaivainen pitkäkirkko, jonka aumakattoisesta runkohuoneesta ulkonevat sakaristo ja asehuone. Saarnatuoli ja lehteri on rakennettu 1748-1749. Alttarinkehys vuodelta 1755 on Samuel Bernerin ja alttaritaulu vuodelta 1865 R.W. Ekmanin suunnittelema. Kirkkomaan kiviaitaan liittyy alaosaltaan harmaakivinen kellotapuli 1700-luvulta. Vanhaa hautausmaata ympäröi kivimuurin lisäksi kuusiaita. Suuri Rantatie, joka ylittää Paimionjoen kirkonkylän kohdalla, kulkee kirkonkylän halki Vistantienä. Paimionjoen länsirannalla avoimessa viljelymaisemassa syrjässä kirkonkylästä ja pitäjän kirkosta sijaitsevan kirkkoherranpappilan pihapiiri rakennuksineen kuvastaa hyvin pappiloiden asumiskulttuuria 1800-luvulla, vaikkakin maatalouteen liittyvät rakennukset ovat hävinneet maaviljelyksen loputtua. Pappilan puinen päärakennus on rakennettu 1804-1806 Frans Mikael Franzénin ollessa Paimion kirkkoherrana. Rakennusta on jatkettu ja sen ulkoasua muutettu 1800-luvun jälkipuolella. Rakennuksen alla oleva kivikellari on osin 1500-luvulta. Päärakennuksen vieressä oleva sivurakennus on 1880-luvulta. Paimion pappila sijoittuu Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Historia Paimion keskiaikainen seurakunta perustettiin 1325. Paimion Pappilan kylä oli asutettu jo rautakaudella ja kirkkoherran pappila sijaitsi nykyisellä paikalla jo ainakin 1300-luvusta lähtien. Paimion nykyinen kirkko rakennettiin 1681-1689 uudelle paikalle Vistan kylään, kun vanha kirkko oli huonokuntoisena päätetty hylätä. Kirkon kiinteä sisustus uusittiin 1748-1756 ja osin uudelleen 1863 tehdyn lääninarkkitehti P.J. Gylichin suunnitteleman sisäkorjauksen yhteydessä. Lautaholvaus korvattiin taitekatolla 1863. Kirkkoa restauroitiin 1952. Ruumishuone valmistui 1929 kirkkomaan kaakkoisportin luokse.

Puoliso: 01.07.1847 Vöyri, Oravainen Thekla Otontytär von Essen af Zellie. (Taulu 85) s. 04.06.1828 Vöyri, Oravainen, k. 20.11.1912 Turku.
Vanhemmat: Otto Mauritz von Essen af Zellie, s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki ja Lovisa Charlotta von Essen af Zellie o.s. Asp, s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 85

X Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01., s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki.

Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01. Död 1848-03-16 på Kimo bruk i Vörå socken som han ägde. Han bevistade finska kriget 1808–1809.

1. puoliso: 15.10.1812 Oravainen Brita Christina Larsintytär von Essen af Zellie o.s. Thodén s. 08.07.1783 Pietarsaari, k. 30.01.1821 Vöyri, Kimon ruukki.

Lapset:

Otto von Essen af Zellie , s. 21.09.1813 Vöyri, Oravainen. Tauluun 86

Emilia Ottilia Christina Stenbäck o.s. von Essen af Zellie , s. 07.07.1817 Vöyri, Oravainen. Tauluun 91

Carl Gustaf Essen af Zellie , s. 20.03.1815 Vöyri, Oravainen. Tauluun 95

2. puoliso: 12.12.1824 Pietarsaari Lovisa Charlotta Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp. (Taulu 80). (Taulu 84) s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.
Vanhemmat: Johan Asp, s. 05.07.1758 Pietarsaari, k. 20.04.1807 Pietarsaari ja Anna Margareta Asp o.s. Edström, s. 1748, k. 30.05.1824 Pietarsaari.

Lapset:

Anna Charlotta von Essen af Zellie , s. 15.10.1825 Vöyri, Oravainen. Tauluun 80

Thekla von Essen af Zellie , s. 04.06.1828 Vöyri, Oravainen. Tauluun 84

Wendla Elisabet Lagus o.s. Essen af Zellie , s. 12.05.1835 Vöyri, Oravainen. Tauluun 96

3. puoliso: 29.03.1840 Pietarsaari Anna Catharina Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp s. 28.12.1791 Pietarsaari, k. 09.11.1850 Munsala.
Vanhemmat: Johan Asp, s. 05.07.1758 Pietarsaari, k. 20.04.1807 Pietarsaari ja Anna Margareta Asp o.s. Edström, s. 1748, k. 30.05.1824 Pietarsaari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 86

XI Otto Otonpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) Ägde Keppo i Jeppo kapell av Nykarleby socken. Död i Nykarleby socken 1876-11-20., s. 21.09.1813 Vöyri, Oravainen, k. 20.11.1876 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.

Puoliso: 08.03.1836 Alahärmä Anna Kristina Kristianintytär von Essen af Zellie o.s. Snellman. (Taulu 521) s. 10.06.1814 Kokkola, k. 15.12.1895 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.
Vanhemmat: Kristian Henrik Snellman, s. 28.12.1777 Piippola, k. 22.05.1855 Haukipudas ja Maria Magdalena Snellman o.s. Röring, s. 12.07.1779 Pyhäjoki, k. 18.07.1814 Kokkola.

Lapset:

Anna Ottilia Roos o.s. von Essen af Zellie , s. 08.02.1837 Eurajoki. Tauluun 87

Otto Henrik von Essen e. von Essen af Zellie , s. 25.03.1841 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo. Tauluun 88

Carl Jonatan von Essen af Zellie s. 07.10.1851 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 87

XII Anna Ottilia Otontytär Roos o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 86, isä Otto von Essen af Zellie) s. 08.02.1837 Eurajoki, k. 21.11.1908 Uusikaarlepyy.

Puoliso: 01.07.1856 Jepua Elias Johaninpoika Roos s. 06.09.1834 Kalajoki, k. 26.06.1901 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Hugo Jonathan Roos s. 25.11.1863 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 88

XII Otto Henrik Otonpoika von Essen e. von Essen af Zellie, (Taulusta 86, isä Otto von Essen af Zellie) Kepon sahan omistaja, s. 25.03.1841 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo, k. 13.08.1907 Uusikaarlepyy.

Kepon kartanon ja teollisuuslaitokset osti Kimon ruukin kirjanpitäjä Carl Otto von Essen. Edellä mainituista omistajista kukaan ei ollut asunut tilalla. Tämän perinteen Otto von Essen mursi ja muutti ränsistyneeseen asuintaloon, joka sijaitsi kukkulalla teollisuuslaitosten läheisyydessä noin 200 metriä nykyisestä kartanorakennuksesta pohjoiseen.

Vuonna 1869 vanha Kepon kartano samoin kuin saha ja useimmat muutkin rakennukset paloivat maan tasalle. Saha rakennettiin välittömästi uudelleen. Päärakennusta ei kuitenkaan enää pystytetty vanhalle paikalleen. Nykyisen Kepon kartanon kohdalla sijainnutta pienehköä taloa sen sijaan sekä levennettiin että pidennettiin. Nykyisen Kepon kartanon runko on siis peräisin 1860-luvun lopulta.

Otto von Essenin aikana saha kukoisti. Pietarsaarelainen Peter Malm nuorempi, tunnettu laivanvarustaja ja teollisuusmies, tuli osakkaaksi sahalle 1840. Malm rahoitti sahan toiminnan ja myi valmiit tuotteet; von Essen toimi sahantarkastajana ja osti puut. Hänen lankonsa Johan Vilhelm Snellman asui Kepon kartanossa vuonna 1839 ja toimi jopa tilapäisenä sahantarkastajana, kun Otto von Essen oli sairaana.

1860-luvulla sahan vuosituotanto oli yli kymmenentuhatta tukkia. Yhteistyö kahden osakkaan välillä kangerteli, ja vuonna 1876 saha siirtyi kokonaan toiminimi Peter Malm nuoremman omistukseen. Tulipalo sinetöi sahan kohtalon vuonna 1893. Sen jälkeen ei Kepon kosken rannalla enää ole ollut sahaa.

Vesivoimaa riitti muihinkin tarkoituksiin. Sahaa vastapäätä rakennettiin 1831 tullimylly. Vuonna 1851 sahan alapuolelle rakennettiin pellava- ja hamppuöljynpuristamo.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

född 1851-10-07 Keppo Ägnade sig åt affärsverksamhet. Kontorist i England 1872–1873. Ägare av Kiitola shoddyfabrik 1881, Mjölnara kvarn och Jeppo yllespinneri 1896. Verkställande direktör för Aktiebolag Jeppo yllespinneri med därtill hörande Kiitola hemman. FFrK4kl 1918 och 3kl 1919. Död 1921-12-13 på Kiitola.

UUSIKAARLEPYY/ KEPPO Kepon kartano sijaitsee Ylä-Jepualla Lapuanjoen rantamaisemassa, Keponkosken varressa. Näyttävä myöhäisempirerakennus on vuodelta 1869. Ruukin rakennuskantaan kuuluu lisäksi mm. konttori, työväen asuinrakennus ja talousrakennuksia. Keponkoski sahoineen oli 1700-luvulla kaskislaisen J. Bladhin teollisuuslaitoksia ja 1800-luvulla Oravaisten Kimon ohella yksi Björkmanin (aateloituna Björkenheim) teollisuussuvun tuotantopaikoista.

Puoliso: 24.09.1864 Jepua Amanda Peterintytär von Essen o.s. Kranck s. 21.01.1842 Vimpeli, k. 05.01.1917 Helsinki.

Amanda von Essen (Krank) (1842-1917)

Lapset:

Wenny Emilia Johanna Rautawaara o.s. von Essen , s. 29.07.1877 Uusikaarlepyy, Jepua, Kepon kartano. Tauluun 89

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 89

XIII Wenny Emilia Johanna Otontytär Rautawaara o.s. von Essen, (Taulusta 88, isä Otto von Essen) s. 29.07.1877 Uusikaarlepyy, Jepua, Kepon kartano, k. 1950 Helsinki.

Von Essenin suku omisti Kepon kartanon vuoteen 1899, jolloin uudeksi omistajaksi merkittiin Hugo Grönlund. Hänkin tuli Keppoon vesivoiman houkuttelemana. Syksyllä 1900 “Hugo Grönlundin villakehräämö” aloitti toimintansa uudessa kaksikerroksisessa tehdasrakennuksessa vanhan sahan tontilla. Myöhemmin perustettiin myös kutomo, ja yhtiö muutti nimensä “Jepuan Verkatehtaaksi”. Enimmillään yhtiön palveluksessa oli noin 50 henkeä. Jälleen kerran tuli pääsi valloilleen huhtikuussa 1909, ja tehdas paloi poroksi. Toiminta siirrettiin sen jälkeen Seinäjoelle. Jo ennen paloa viljelysmaat ja metsät oli myyty pietarsaarelaiselle toiminimi Wilhelm Schauman Ab:lle vuonna 1906. Tätä yritystä kiinnostivat metsät. Viktor Schauman osti Kepon kartanon vuonna 1918 ja aloitti viljelysmaiden sekä asuintalon ja ulkorakennusten kunnostustyöt. Viktor ja Ragni Schauman asuivat kartanossa vuoteen 1930, jolloin he joutuivat myymään Kepon. Päärakennukseen asettautui sen jälkeen Evankelinen Kansankorkeakoulu, jonka kannatusyhdistys omisti kartanon 1930–1942. Sodan aikana kartano toimi jonkin aikaa sotilaiden majapaikkana, mutta sodan jälkeen talon aiemmat omistajat ottivat nuhraantuneen kartanon käyttöönsä. Viktor Schauman perheineen asui talossa vuoteen 1954.

Puoliso: Gustav Väinö Gustafinpoika Rautawaara e. Jernberg s. 21.06.1872 Ilmajoki, k. 11.11.1950 Helsinki.

Lapset:

Terttu Aulikki Rautawaara , s. 02.05.1906 Vaasa. Tauluun 90

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 90

XIV Terttu Aulikki Gustafintytär Rautawaara, (Taulusta 89, äiti Wenny Rautawaara) Suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä., s. 02.05.1906 Vaasa, k. 29.12.1990 Helsinki.

Terttu Aulikki Rautawaara (2. toukokuuta 1906 Vaasa – 29. joulukuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä.

Aulikki Rautawaaran isä oli laulaja ja kuoronjohtaja Gustaf Wäinö Rautawaara (ent. Jernberg, 1872–1950) ja äiti Wenny Johanna Emilia von Essen (1877–1962). Vanhemmilla oli oma musiikkikoulu, jossa äiti opetti pianon soittoa ja isä laulua. Aulikki Rautawaarasta piti alun perin tulla pianisti, mutta loukattuaan nuorena sormensa hän ryhtyi ottamaan laulutunteja isältään. Rautawaara opiskeli Helsingin konservatoriossa 1922–1925 ja antoi ensikonserttinsa 1927. Kauden 1932–1933 Rautawaara oli kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan. Hän sai pian apurahan, jonka turvin lähti täydentämään opintojaan Berliiniin.

Rautawaara sai kuuluisan kapellimestarin Wilhelm Furtwänglerin ansiosta kiinnityksen Hampurin oopperaan. Rautawaara esiintyi myös monilla muilla Saksan ja Itävallan kuuluisilla oopperanäyttämöillä. Hän teki myös Telefunken-levymerkin kanssa levytyssopimuksen ja äänitti noin 100 levytystä. Taidemusiikin lisäksi Rautawaara levytti joitain iskelmiä salanimellä Terttu Raija.

Aulikki Rautawaaran veli oli sellisti Pentti Rautawaara (1911–1965). Heidän serkkunsa on säveltäjä Einojuhani Rautavaara.

Rautawaara oli vuosina 1928–1931 naimisissa suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmon R. W. Palmrothin eli Pallen kanssa. Hänen toinen puolisonsa 1938–1954 oli tilanomistaja Gunnar Aminoff ja kolmas säveltäjä Erik Bergman vuosina 1956–1958.
Levytyksiä

Aulikki Rautawaara: Recordings 1938-1955. Finlandia Classics (2015)

Lähteet

Gronow, Pekka: Aulikki Rautawaara -discography. Finnish Music Quarterly, 1984, nro 4, s. 52–58.
Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 398–401. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
.

Aulikki Rautawaara Figaron häiden kreivittärenä.

1. puoliso: 1935 Helsinki Reino Wilhelm Wilhelminpoika (Palmroth) Hirviseppä sanoittaja ja radiotoimittaja, kirjailija ja majuri. Hänet tunnettiin erityisesti nimimerkeillään Palle ja Reino Hirviseppä, joista ensimmäistä hän käytti sanoittaessaan muun muassa kupletteja ja poliittisesti kantaaottavia lauluja, jälkimmäistä taas kirjailija- ja runoilijanimenä sekä erilaisissa vakavamielisemmissä teoksissa. Palmroth on suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmoja., s. 02.04.1906 Ruovesi, k. 02.05.1992 Helsinki.

Reino Wilhelm Palmroth (2. huhtikuuta 1906 Ruovesi – 2. toukokuuta 1992 Helsinki) oli sanoittaja ja radiotoimittaja, kirjailija ja majuri. Hänet tunnettiin erityisesti nimimerkeillään Palle ja Reino Hirviseppä, joista ensimmäistä hän käytti sanoittaessaan muun muassa kupletteja ja poliittisesti kantaaottavia lauluja, jälkimmäistä taas kirjailija- ja runoilijanimenä sekä erilaisissa vakavamielisemmissä teoksissa. Palmroth on suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmoja.

Palmroth toimitti 1930-luvulla suosittuja revyitä Yleisradiossa. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli valtion propagandatoimistossa ja sanoitti lauluja, joilla nostatettiin taisteluhenkeä. Monet näistä lauluista kiellettiin sodan jälkeen. Niistä ehkä tunnetuin oli "Silmien välliin" -sotakupletti. Vakavammista lauluista tunnetaan paatoksellinen ja nationalistinen Akateemisen Karjala-Seuran marssi ja äärioikeistolaiselle Isänmaalliselle Kansanliikkeelle sanoitettu "Talonpoikaismarssi", jotka levytti vuonna 1935 IKL:n omistama Mustan Karhun Yhtye. Palmroth ideoi ja järjesti sota-aikana useimmiten Helsingin messuhallista radioidut suositut asemiesillat, joissa esiintyivät tuon ajan nimekkäimmät viihdetaiteilijat. Asemiesiltoja järjestettiin vuosina 1941–1944 kaikkiaan 125.

Palmroth oli myös perustamassa Iloista Teatteria. Teatteri jouduttiin kuitenkin lakkauttamaan lähinnä poliittisista syistä. Iloisen Teatterin tilalle perustettiin Punainen mylly, jonka toimintaan Palmroth ei enää osallistunut.

Palmroth oli pitkään Sotamuseon intendentti ja siinä tehtävässä vastuussa muun muassa sodanaikaisesta sotasaalisnäyttelystä. Tämän perusteella suomalaiset kommunistit yrittivät saada hänet syytteeseen asekätkennästä. Asekätkentäsyyte raukesi pian. Palmroth katsoi kuitenkin parhaaksi vetäytyä intendentin tehtävästä oma-aloitteisesti.

Myöhemmissä radiopakinoissaan Palmroth muisteli humoristiseen sävyyn esimerkiksi upseerin uraansa ja saamaansa sotilaskoulutusta.

Siviilissä Palmroth toimi muun muassa Chymoksen sosiaali- ja mainospäällikkönä, Suomi-Filmin myyntipäällikkönä ja elokuvavalmistamo Opuksen toimitusjohtajana.

Myöhemmällä iällä Palmroth esiintyi julkisesti heinäkuussa 1971 Yleisradion uutislähetyksessä juuri kuolleen jazzlegenda Louis Armstrongin muistosanat.

Palmroth sai kamarineuvoksen arvon vuonna 1982.

Sisällysluettelo

1 Perhe ja suku
2 Tuotantoa
2.1 Runo- ja laulukokoelmat
2.2 Kirjallisuutta
3 Lähteet

Perhe ja suku

Palmrothin ensimmäinen vaimo oli oopperalaulaja Aulikki Rautawaara. Hänen toinen puolisonsa oli Mary Apostol vuosina 1932–1953 ja kolmas Kaija Lanekari (Ukkonen) vuosina 1954–1990.

Reino Palmrothin vanhin veli oli runoilija Mikael Vasunta (oik. Yrjö Mikael Palmroth (Hirviseppä)) (1891–1935), joka esiintyi Yrjö Hirvisepän nimellä pääosassa Teuvo Pakkalan 1920-luvun alkupuolella tekemässä elokuvassa Sotapolulla.

Hänen toinen veljensä Toivo Palmroth (1903–1947) vaikutti säveltäjänä sekä 1930-luvulla muutaman kotimaisen elokuvan miespääosassa salanimellä Toivo Palomurto. Elokuvia olivat muun muassa Roinilan talossa (1935) ja Kaikenlaisia vieraita (1936).

Reino Palmrothin kolmas veli oli lakimies ja diplomaatti Gunnar Palmroth (1913–1965). Hän työskenteli Suomen ulkoasiainministeriössä vuodesta 1938. Palmroth toimi konsulina Frankfurt am Mainissa Länsi-Saksassa 1948–1950 ja ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkönä 1953–1955. Tämän jälkeen hän toimi suurlähettiläänä Puolassa ja samalla Bulgariassa ja Romaniassa 1955–1958 sekä Ranskassa 1958–1965. Gunnar Palmroth sai nimityksen suurlähettilääksi Ruotsiin, mutta kuoli sydäninfarktiiin ennen viran vastaanottamista.
Tuotantoa

kupletteja, muun muassa Löylyä lissää
käsikirjoituksia, muun muassa kaksiosaiset televisiosarjat Tanneriana ja Bellmaniana, joissa myös juonsi ja esiintyi
iskelmiä, muun muassa Sörkan Ruusu sekä Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi
propagandistisia lauluja, muun muassa Ryssälauma, Kuularuiskumarssi, Silmien välliin, Akateemisen Karjala-Seuran marssi, Talonpoikaismarssi
suomennoksia, muun muassa Bellmanin viinilauluista

Runo- ja laulukokoelmat

Runoratsulla armeijassa. "Ryynegreenin" matkassa alokkaasta upseeriksi. Helsinki: Otava 1927
Käy rohkeena! Uudet "vänrikki Ryynegreenin tarinat". Arvi A. Karisto 1928
Tulen ja valon lauluja. Gummerus 1935
Ateenasta Berliiniin. Gummerus 1936
Isänmaa. Runoja ja lauluja aseveljille ja kotirintamalle. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kivi 1940
Ateenasta Roomaan. Valikoima urheiluaiheisia runoja. Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy 1959
Viisikolmatta. Isänmaallista runoelmaa Talvisodan 25-vuotismuistoksi. Oy Opus 1964

Kirjallisuutta

Hupilaulun taitajia Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Porvoo: WSOY 1969
Kuin vierivä virta: jutelmia erään elämän varrelta. Porvoo: WSOY 1975
Silmästä silmään. Hämeenlinna: Karisto 1983
Imppa ja hänen ilmapiirinsä. Oy Opus: Kuopio 1966 (nimellä Palle)

Lähteet

Mustan Karhun Yhtye Suomen Äänitearkisto
Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 155–156. Helsinki: Tammi, 2004.
Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
Aho, Seppo: Valtionhoitajan ja tasavallan presidenttien 1918–2005 myöntämät arvonimet, s. 51. Alavus: Aholis Oy, 2006. ISBN 952-91-9535-4.
Elonet

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Reino Palmroth oli aktiiviupseeri, josta kehittyi lopulta monipuolinen kirjailija. Kadetti R. W. Palmroth, 9. kurssi, joka keväällä 1927 julkaisemassaan runokirjassa "Runoratsulla armeijassa" alkoi käyttää kirjailijanimeä Reino Hirviseppä, sai jo kouluun tulleessaan syksyllä 1926 "Simppu Ryynegreenin" nimen ja arvon.

Monet suomalaiset muistavat Reino Hirvisepän ja Pallen. Näillä taiteilijanimillä Palmroth loi vuosikymmeniä jatkuneen uran, jonka aikana hän kirjoitti runokokoelmia, urheilu- ja laulusanoituksia, huvinäytelmiä, laulukokoelmia, elokuvakäsikirjoituksia ja revyitä. Palmroth työskenteli upseeriurallaan sotamuseon tehtävissä ja museon intendenttinä 1933-1945. Sodan aikana hänen yksi päätehtävistään viihdetoiminnasta vastaaminen talvisodan aikana ja jatkosodassa hän oli päämajassa erikoistehtävissä.

Sota-ajan tunnetuimpia ja suurimuotoisimpia viihdetilaisuuksia olivat asemiesillat, joiden malli oli kulkeutunut Saksasta suosittujen radiorevyiden tekijän, kirjailijan ja kupletöörin, Propaganda-Aseveljien perustajan, Sillanpään marssilaulukilpailun järjestäjän Hirvisepän mukana. Komennusmatkalla Berliinissä hän oli tutustunut suorina lähetettyihin radioiltamiin, Militarische Radio-Abendeihin. Ennen Jatkosodan alkua ehdittiin Helsingin Messuhallissa ja Kappelissa lähettää ensimmäiset, täysin suomalaisen mallin saaneet asemiesillat, jotka olivat ennennäkemätön ja -kuulumaton yhdistelmä taidetta ja viihdettä, korkea- ja populaarikulttuuria.

Palmroth saatiin houkuteltua mukaan vuoden 1968 vaaleihin ja hänet valittiin valtuustoon yhdeksi kaudeksi 1969-1972. Kaupunginvaltuustokausi tuotti hänelle omien muistelmien mukaan kuitenkin suuren pettymyksen. Kohta valtuustokauden alkupuolella 1969 hän siirtyi kokoomuksen ryhmään ja myös puolueen jäseneksi. Kokouspalkkiot riittivät juuri ja juuri matka-, kahvi- ja ateriakuluihin, mutta suoranainen tappio koitui hänelle tuosta poliittisesta seikkailusta siinä, että omalta firmalta rupesivat työt menemään sivu suun toinen toisensa jälkeen. Palle oli leimautunut, ja varsinkin kaupunkien ja kauppaloiden kotiseutufilmit jäivät tekemättä.

Palmroth Reino Wilhelm S 2.4.1906 Ruovesi K 2.5.1992 V lääninrovasti Wilhelm P. ja Olga Maria Mathilda Armfeldt P Kaija Lanekari 1954- L Outi 1955, Kaarle 1957

URA. ylioppilas 1924, kadettikoulu 1928, opintomatkoja useisiin Euroopan maihin

Uudenmaan rakuunarykmentin ja radiopataljoonan nuorempi upseeri 1928; yleisesikunnan toimistoupseeri 1929-30; sotamuseon amanuenssi 1930-33, intendentti 1933-45; puolustusvoimien radiotoiminnan johtaja 1939-40; erikoistehtävissä päämajassa 1941-44; Chymos Oy:n sos. ja mainospäällikkö 1945-49; Suomi-filmi oy:n myyntipäällikkö 1950-63; Oy Opuksen toimitusjohtaja 1963-80

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1969-72; Les grands ducs d’Occident –ritarikunnan jäsen; Piippuritarikunnan suurmestari; Pipe Club of Finlandin kunniapuheenjohtaja; Keilaseura Neekerien kunniapuheenjohtaja RUK:n 9 kurssin puheenjohtaja

Toiminut urheilujoukkueiden johtajana, radioselostajana ja lehtimiehenä ulkomailla; Iloisen teatterin ohjelmapäällikkö 1945-46

JULKAISUT. nimimerkillä Reino Hirviseppä runokokoelmia mm. Isänmaa 1940, Ateenasta Roomaan 1959, Viisikolmatta 1964, J.J. Wecksellin ja C.M. Bellmanin runokokoelmien suomennoksia; Urheilu ja lauluteoksia sekä nimim. Palle huvinäytelmiä, laulukokoelmia, elokuvakäsikirjoituksia ja revyitä teatterissa, radiossa ja televisiossa; muistelmateokset Kuin vierivä virta 1975, Silmästä silmään 1983; pakinoita useissa eri lehdissä

Sotilasarvo. reservin vänrikki 1925, kornetti 1928, luutnantti 1930, kapteeni 1936, majuri 1965

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. kamarineuvos 1983; VR 3 ja 4, SVR R I, Vm., O am., SU hop. am., Vss am.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

R. W. Palmroth
s. 2.4.1906, Ruovesi
k. 2.5.1992, Helsinki

Teksti Jari J. Marjanen / VYS ry
Perustiedot
Nimet
Täydellinen nimi Reino Wilhelm Palmroth
Oikea nimi R. W. Palmroth
Salanimet I. Lari, Palle, Palle-setä, Parkka, R. H., M. Turma, Reino Hirviseppä (kirjailija- ja osin sanoittajanimi)
Nimihistoria
R. W. Palmroth, Palmroth omaksui käyttöönsä vain nimikirjaimet "R. W.", koska hänen samoihin aikoihin Pirkkalassa syntynyt serkkunsa oli saanut samat etunimet. (Lähde: Kuin vierivä virta, s. 29.)
Tärkeät päivämäärät
Kuolinaika 2.5.1992, Helsinki
Syntymäaika 2.4.1906, Ruovesi
Ylennys reservin majuriksi 1965
Kamarineuvoksen arvo 1982
Roolit ja soittimet
Roolit sanoittaja (päärooli), laulaja, juontaja, urheilutoimittaja, kirjailija, runoilija, upseeri (majuri), kaupunginvaltuutettu
Linkit
Veikko Tiitto: Pallen diskografia
http://www.veikkotiitto.fi/palle.htm#Palle
Palle-aiheiset ääninäytteet sekä Jukka Lindforsin esittely
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=3&a=1601
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Vaikuttajat
Heikki Nurmio
F. E Sillanpää
Maila Talvio, Maria Mikkola, o.s. Winter
Muut henkilöyhteydet
Aulikki Rautawaara, ensimmäinen puoliso
Toivo Palmroth, säveltäjä, veli ,näyttelijänimi Palomurto
Heikki Asunta
George de Godzinsky
Georg Malmstén
Biografia

Palmroth oli pappilan kasvatti: hän syntyi Ruoveden kappalaisen Wilhelm (Ville) Palmrothin ja tämän vaimon Olga Maria Mathildan, o.s. Armfelt, ”pikkupoikana”. Myöhemmin isä muutti syntymäpitäjästään kappalaiseksi Rautalammille.

Palmrothin toiminnan voidaan sanoa jakautuneen kolmeen osaan ja hahmoon: upseeri (sodanaikainen kapteeni) R. W. Palmroth, Palle ja Reino Hirviseppä. Palle (nimimerkki muotoutui sukunimestä Kadettikoulussa) oli merkittävä juoma-, marssi- ja propagandalaulujen sekä kuplettien ja revyiden tekijä ynnä kuplettilaulajakin, mutta iskelmien sanoittajana jäänyt paljolti unholaan. ”Reino Hirviseppä” oli kirjailija ja ”vakava” runoilija, mutta myös muutamien laulujen sanoittaja tai suomentaja. Vielä nykyisissäkin teekkari- ja osakuntien laulukirjoissa on monia Pallen/Hirvisepän juomalauluja (esim. C. M. Bellmanin lauluja); Palmroth itse oli sitä mieltä, että kun juodessa lauletaan, viinaa kuluu vähemmän.

”Suomen urheilun hovirunoilija” Palmroth eli Reino Hirviseppä teki vuonna 1924 Paavo Nurmi -aiheisen runon Hiilimurskan kuningas, jonka sittemmin sävelsi Harry Bergström. Kansakoulun laulukirjoista on monille tuttu Urheilijapoikien marssi. Palmroth uusi Martti Jukolan Urheilun pikku jättiläisen.

Palle-Hirviseppä hallitsi hyvin runomitat tiukan muotosidonnaisia sonetteja ja limerikkejä myöten, mihin hänen omien sanojensa mukaan vaikuttivat ”isä-papan” havainnollisesti polkema runorytmi ja tämän latinanopetus (Vergilius, Cicero ym.).

”Palle ja Jorkka” esittäjäparina olivat Palmroth ja Georg Malmstén.

Palmrothilla oli vaikutusta ainakin Reino Helismaan ja Sauvo Puhtilan sanoittajanuraan. Helismaan ruvettua myöhemmin (1950-luvulla) hallitsemaan varsin näkyvästi niitä aloja, joilla Palle oli ennen ollut johtava hahmo, näille kahdelle syntyi erimielisyyttäkin iskelmäteksteistä. Vuonna 1963 Tesvision ”Palle vastaan Repe” –televisioturnajaisissa nämä kaksi kilpailivat iskelmätekstin, kupletin ja kronikanteon paremmuudesta.

Palle-Hirviseppä oli voimakkaasti poliittinen hahmo. Hän mm. sanoitti 1930-luvulla veljensä Toivon säveltämän AKS:n kunniamarssin Me tahdomme. Sota-aikana hän suomensi useita saksalaisia marssilauluja — tunnetuimmat Kaarina ja Orvokki — joissa oli laulamista helpottavat hengähdystauot. Séholtin säveltämän laulun Sinäkö, äiti? Palmroth oli sen sijaan suomentanut jo v. 1920 viimeisenä Kuopion-kouluvuotenaan, mutta laulu nousi suosituksi vasta sodan myötä. F. E. Sillanpään julkaistua Suomen Kuvalehdessä runonsa Marssilaulu Palmroth järjesti radion kautta runon säveltämiseksi pikakilpailun, jonka voitti Aimo Mustonen.

Sodan jälkeen Palmroth perusti Helsinkiin Iloisen Teatterin (kävi kiertueilla muissakin kaupungeissa), jonka sisäasianministeri Yrjö Leino lakkautti poliittisista syistä.

Biografialähteet oman tuotannon lisäksi:

Gronow, Pekka 2004. "R. W. Palmrothin kolmet kasvot." Teoksessa Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Hämeenlinna.

Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti 1994. Reino Helismaa: jätkäpoika ja runoilija. Juva: WSOY.

Sanottua

Tämän kirjoittaja muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan Pallen mm. muutamasta Kesämökin gramofoni –ohjelmasta: niissä Palle soitti (lähes) yksinomaan omia esityksiään ja sanoituksiaan.

Hänen isänsä kirjoitti vuoden 1906 ”Muisti-Almanakkaan”: ”--- 2.4. syntyi meille poika, paino 5 kg 200 gr netto.” Tähän Palle itse lisäsi: ”Aikamoinen jässikkä siis. Hyvä, ettei sentään vallan aprillipilaksi mennyt koko asia.” (Reino Hirviseppä: Kuin vierivä virta, s. 28.)

”Reino Hirvisepän” muistelmakirjoissa on useita kaskuja ja tilannekuvauksia monista kulttuurin ja yhteiskuntaelämän vaikuttajista.

Valikoitu diskografia

OMIA LAULUESITYKSIÄ:

Mati [= Martta Kinnunen], Jorkka [= Georg Malmstén] ja Palle: Rapukesteissä (maljalaulusikermä, san. ja sov. Palle). 1938 Odeon

Jorkka ja Palle: Talikkalan markkinoilla (jenkkasikermä, sov. Palle) / Parkka ja Jolle: Malikkalan tarkkinoilla (jenkkasikermä, sov. Palle). 1938 Odeon.

Palle: Pohjakosketusta (san. Palle). 1942 Odeon

SANOITUKSIA JA SUOMENNOKSIA:

Georg Malmstén: Carnilo, mustalaissoittaja (Zigeuner, du hast mein Herz gestohlen, tango, säv. Austin Egen & Franz Grothe, san. Kurt Schwabach, suom. Reino Hirviseppä). Homocord 1933 [sama sävelmä myöhemmin Puhtilan suomennoksena Veit rauhani, mustalainen ja Vainion suomennoksena Mustalaisen soitto]

R. R. Ryynänen: Sinäkö, äiti? (Sotilaan viimeinen näky) (Mor, är det du?/Soldatens sidste syn, laulelma, säv. Robert Séholt, suom. Reino Hirviseppä). 1940 Odeon

”A. Aimo”: Kaarina (Erika, marssilaulu, säv. Herms Niel [= Hermann Nielebock]). 1941 Sointu

Erkki Eirto & Martta Kinnunen: Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi. (Säv. Nils-Eric Fougstedt.) 1942 Sointu

Kauko Kokkonen: Anttilan keväthuumaus. (Sjösala vals, valssi, säv. & san. Evert Taube). 1952 Leijona.

Olavi Virta: Chrysanteemi (??????? ??????????, valssi, säv. N. I. Harito, san. Vasilij Šumskij, suom. Palle). 1956 Levytukku/Triola [myös nimillä Krysanteemit ja Krysanteemi]

Kimmo Lappalainen & lapsikuoro: Urheilijapoikien marssi [alk. Urheilijapoikain marssi] (säv. Georg Malmstén, san. Reino Hirviseppä). 1957 PSO Finlandia.

Tapio Rautavaara: Tellervo (Lebe wohl du kleine Monika, marssilaulu, säv. Hans Carste, suom. Palle) [eri sanat kuin sodanaikaisessa versiossa, mutta nämäkin Pallen kirjoittamat]. 1963 Triola

Arttu Suuntala: Honolulu (Far Away in Honolulu, foksi, säv. & san. Bert & Frank Leighton). 1968 Finnlevy. [Sama sävelmä nimillä Tule Röhön rantaan, san. Erkki Tiesmaa, ja Tule Äänisen rantaan, san. Usko Kemppi.]

Bibliografia ja lähteet

OMAA TUOTANTOA (vain osa):

Palle: Laulu kiertää pöytää 1943. Satasen maljalaulua sepitellyt, sovitellut ja mukaellen suoment. Palle. Kuv. Ham. Helsinki: Kust. Päivämies Oy.

Reino Hirviseppä 1969: Hupilaulun taitajia. Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Porvoo & Helsinki: WSOY.

Reino Hirviseppä 1975: Kuin vierivä virta. Jutelmia erään elämän varrelta. Porvoo: WSOY.

Reino Hirviseppä 1983: Silmästä silmään. Hämeenlinna: Karisto.
Muut huomautukset

Pallen tuotanto on niin laaja ja monitahoinen, että tähän mahtui vain varsin pieni osa!

Kansanomaisena esiintynyt pappilan kasvatti Palmroth muistutti olevansa aatelismies, koska hän oli äitinsä puolelta suoraan alenevassa polvessa kenraali, vapaaherra Kaarle Kustaa (Carl Gustaf) Armfeltin jälkeläinen.

Lähde: http://pomus.net/001442.
Vanhemmat: Wilhelm (Ville) Palmroth, s. 25.03.1868 Ruovesi, k. 04.10.1945 Hauho ja Olga Maria Matilda Palmroth o.s. Armfelt, s. 27.09.1866 Tornio, k. 15.12.1936 Hauho.

Reino Wilhelm Palmroth (2. huhtikuuta 1906 Ruovesi – 2. toukokuuta 1992 Helsinki) oli sanoittaja ja radiotoimittaja, kirjailija ja majuri. Hänet tunnettiin erityisesti nimimerkeillään Palle ja Reino Hirviseppä.

2. puoliso: 08.08.1936, eronneet 1954 Gunnar Alexanderinpoika Aminoff Ruhalan kartanon omistaja, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen

Gunnar Aminoff oli ruoveteläinen suurmaanviljelijä. Hän tiedosti metsänhoidon arvon varhain ja pani suuren painon teknologian uusimmille sovelluksille maatilataloudessa. Ruovedellä hän oli keskeinen henkilö sähkö- ja puhelinlaitosten sekä osuuskaupan toiminnassa ja seurasi tässä niiden perustajiin kuuluneen isänsä viitoittamaa tietä. Aminoff oli vuodesta 1961 viidentoista vuoden ajan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen ja Tampereen osuuskauppapiirin puheenjohtaja., s. 1910 Ruovesi, Pekkala, k. 31.01.2008 Ruovesi, Pekkala.
Vanhemmat: Alexander Aminoff, s. 15.04.1865 Ruovesi, Pekkala, k. 05.02.1918 Ruovesi, Pekkala ja Sophie Emmy Ulrika Julia Aminoff o.s. von Kraemer, s. 02.05.1874 Venäjä, Pietari, k. 17.01.1956 Helsinki.

Ruhala, 30 km Vilppulan asemalta, 84 km Tampereelta ja 0,25 km Ruhalan laiturilta. Omistaja v:sta 1929 agronomi-ylioppilas Gunnar Aminoff. Sikäli kuin tilan kehitystä tunnetaan, alkaa se 1700-luvun alkupuolelta. Tila on yhdistetty 3 eri tilasta. Sen osti v. 1754 notario Crister Carpelanilta silloinen Pekkalan kartanon omistaja P. J. Austrell. N. 1820 siirsi P. J. Austrell nuorempi testamentilla tilan vävylleen luutnantti Adolf Aminoffille, jonka suvulla se edelleenkin on. Tilasta on erotettu 35 lohko- ja palstatilaa, yht. 401,59 ha. Pinta-ala on nykyjään 3 095,48 ha; siitä peltoa 131,5, viljeltyä laidunta 9, metsämaata 2 817,38, pehkusuota 4 ja joutomaata 133,6 ha. Rakennukset ovat viljelysten keskellä. Tuulivoimainen vesijohto navettaan ja talliin. Pellot ovat epätasaisia savi-, hiekka- ja suomaita; salaojitettua riukutäytteellä 5 ha. Viljelyskiertoja 2: A. juurikasvit, vihantarehu ja ohra, 2 heinää; B. kesanto, ruis, 4 heinää, 2 kauraa. Peltoalasta oli v. 1929 ruista 13,26 ha, kauraa 30,45, ohraa 3,28, perunaa 3, pellavaa 0,35, rehujuurikasveja 2,28, heinää 54,84, puolikesantoa ja ruista 5,22, kesantoa 14,98 ja vuokrattuna 1,84 ha. Kotieläimiä: 14 hevosta, 48 lehmää ja 1 sonni. Karja on LSK-rotua. Suurimmat rahatulot saadaan viljan, maidon, perunain ja rehujen myynnillä. Maito viedään osuusmeijeriin, muiden tuotteiden menekkipaikkana on Tampere ja paikkakunta. Metsä havupuuvaltaista; siitä myyty metsänhoidollisesti kaikenlaista raakaa puutavaraa. Sähkövalo ja -voima saadaan Kotvio Oy:ltä. LSK:n tarkkailu-tila. Lisävoimaa höyrykoneella. Vetäjänä traktori. Lähde: Suomen maatilat, II osa

3. puoliso: Erik Valdemar Karlinpoika Bergman s. 24.11.1911 Uusikaarlepyy, k. 24.04.2006 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 91

XI Emilia Ottilia Christina Otontytär Stenbäck o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 07.07.1817 Vöyri, Oravainen, k. 06.01.1915 Helsinki.

Puoliso: 16.01.1834 Vöyri Carl Fredrik Karlinpoika Stenbäck, Jr.. (Taulu 205) Alavuden ja Kuortaneen kirkkoherra 1846. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1859. Valtiopäivämies 1863–64., s. 14.04.1798 Kauhava, k. 13.04.1875 Alavus.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 6.2.1812 – 12.1817. Ylioppilas Turussa 12.2.1818. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.2.1818 [1818] Carolus Fredericus Stenbäck die XVIII Februarii. Natus die XXVIII Aprilis 1798. | Upsaliam se contulit 1827. Redux. Sacros iniit ordines 1831. Specimine pastorali, magna cum Laude, præstito. Pastor in Utsjoki, Lapponiæ, constitutus est 1833. | Pastors-Adjunct i NyCarleby. | Kyrkoherde i Alavo 1846. Respondentti 12.6.1822, pr. Benjamin Frosterus 12369. Todistus registratuurassa 30.8.1827 sinnad att sig vid Universitetet alldeles skilja, samt att på annan ort och väg söka sin fortkomst. Ylioppilas Uppsalassa 23.10.1827 Carl Fredric Stenbäck Fenno (* 1798) Antea Civis Academiæ Aboensis. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.11.1831. — Utsjoen ja Inarin vt. kirkkoherra 1831, vakinainen 1833. Rovasti 1841. Alavuden ja Kuortaneen kirkkoherra 1846. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1859. Valtiopäivämies 1863–64.
Vanhemmat: Karl Fredrik Stenbäck, Sr., s. 04.11.1760 Maalahti, k. 30.04.1838 Vöyri ja Beata Stenbäck, Jr. o.s. Mellberg, s. 27.04.1766 Pietarsaari, k. 01.04.1807 Kauhava.

Lapset:

Josef Daniel Stenbäck , s. 02.05.1854 Alavus. Tauluun 92

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 92

XII Josef Daniel Carlinpoika Stenbäck, (Taulusta 91, isä Carl Stenbäck, Jr.) Arkkitehti, s. 02.05.1854 Alavus, k. 27.03.1929 Helsinki.

Puoliso: 29.03.1883 Helsinki Anna Johanintytär Stenbäck o.s. Bähr s. 20.07.1862 Seinäjoki, k. 10.03.1949 Helsinki.

Lapset:

Matti Kivekäs e. Stenbäck , s. 01.01.1888 Helsinki. Tauluun 93

Lauri Jaakko Kivekäs e. Stenbäck Muutti nimensä Helsingissä 29.12.1925 Stenbäck => Kivekäs

Aaltosen Kenkätehdas Oy:n toimitusjohtaja v:sta 1947 ja Lokomo Oy:n v:sta 1948. Suomen Työantajain Keskusliiton puheenjohtaja v:sta 1957. Kauppa- ja teollisuusministeri 1957-58., s. 07.07.1903 Juankoski, k. 12.02.1998 Helsinki.

Lauri Jaakko Kivekäs, titled Vuorineuvos (July 7, 1903 Muuruvesi, Finland – February 12, 1998; surname until 1926 Stenbäck), was a Finnish businessman. He served as Minister of Trade and Industry of Finland from 1957 to 1958. He was the former Chairman of Confederation of Finnish Industries and the first Chairman of Nokia Corporation after the 1967 merger of the three Finnish companies Nokia Company, Finnish Rubber Works and Finnish Cable Works. He remained Nokia Chairman until 1977 when he was replaced by Björn Westerlund.

Lauri Jaakko Kivekäs ent. Stenbäck (1903-1998)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 93

XIII Matti Josefinpoika Kivekäs e. Stenbäck, (Taulusta 92, isä Josef Stenbäck) Päätoimittaja, kirjailija., s. 01.01.1888 Helsinki, k. 04.04.1918 Tampere.

Matti Kivekäs

Ylioppilas 1908, minkä jälkeen ryhtyi opiskelemaan Helsingin Yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Mutta opinnot keskeytyivät pian, ja hän vietti useita vuosia laajoilla ulkomaanmatkoilla, erityisesti Unkarissa, jonka kieleen ja sivistykseen hän tunsi erityistä kiintymystä. Olemukseltaan valoisana, lämminsydämisenä ja lahjakkaana hän kykeni solmimaan läheiset suhteet unkarilaisiin kulttuuripiireihin. Kotimaahan palattuaan Kivekäs ryhtyi suomentamaan unkarilaista kirjallisuutta. Tyyssijakseen hän hankki pienviljelytilan Tuusulasta. Paitsi suomentajana, hän tuli tunnetuksi monista mainioista arvosteluistaan, matkakuvauksistaan ym. Ryhdyttyään uudelleen opiskelemaan hän suoritti kandidaatintutkinnon 1916 ja valittiin sen jälkeen vastaperustetun Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi. Vapaussodan puhjettua hän toimi Tampereella Punaisen Ristin sairaalapalveluksessa. Kaupungin valtauksen kynnyksellä 3.4.1918 hän kaatui takaa päin tähdätystä luodista.

Matti Kivekäs ent. Stenbäck (1888-1918)

Puoliso: 18.02.1917 Helsinki Maj Karin Karlintytär Snellman. (Taulu 530) Kansakoulun opettaja, s. 28.10.1889 Helsinki, k. 11.01.1990 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Snellman, s. 02.10.1855 Helsinki, k. 20.10.1928 Helsinki ja Ellen Sofia Snellman o.s. Möller, s. 02.12.1864 Ruotsi, Skåne, Malmö, k. 29.10.1944 Helsinki.

Maj Karin Hela / Kivekäs (Snellman) (1889-1990)

Lapset:

Kaja Arjas o.s. Kivekäs , s. 01.08.1918 Loviisa. Tauluun 94

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 94

XIV Kaja Matintytär Arjas o.s. Kivekäs, (Taulusta 93, isä Matti Kivekäs) s. 01.08.1918 Loviisa, k. 06.09.1978.

Puoliso: 09.09.1939 Eino Erkki Olavi Einarinpoika Arjas e. Asplund s. 09.10.1916 Rautalampi, k. 23.11.1997 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 95

XI Carl Gustaf Otonpoika Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 20.03.1815 Vöyri, Oravainen, k. 22.07.1895 Hiitola.

Puoliso: 21.01.1841 Helsinki Katalina Sofia Nilsintytär Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe. (Taulu 1116). (Taulu 1117) s. 06.03.1806 Kitee, k. 03.02.1894 Hattula.
Vanhemmat: Nils Arppe, s. 07.07.1766 Eurajoki, Vuojoki, k. 28.03.1823 Kitee ja Margaretha Sofia Arppe o.s. Wegelius, s. 24.12.1783 Vesilahti, k. 07.05.1808 Kitee.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 96

XI Wendla Elisabet Otontytär Lagus o.s. Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 12.05.1835 Vöyri, Oravainen, k. 04.10.1891 Alastaro.

Puoliso: 12.01.1860 Paimio Eliel Thiodolf Jonaksenpoika Essen af Zellie e. Lagus. (Taulu 105) s. 28.09.1833 Ylivieska, k. 10.10.1904 Turku.
Vanhemmat: Jonas Lagus, s. 21.05.1798 Kurikka, k. 24.06.1857 Pyhäjärvi ja Lovisa Eleonora Lagus o.s. von Essen af Zellie, s. 23.10.1796 Pietarsaari, k. 17.05.1836 Ylivieska.

Lapset:

Valter Lorenzo Essen af Zellie s. 10.11.1860 Vähäkyrö, k. 28.12.1863 Eurajoki.

Östen Eliel Essen af Zellie , s. 21.09.1862 Eurajoki. Tauluun 97

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 97

XII Östen Eliel Elielinpoika Essen af Zellie, (Taulusta 96, isä Eliel Essen af Zellie) s. 21.09.1862 Eurajoki.

Puoliso: 11.09.1893 Turku Anna Georgina Georgentytär Essen af Zellie o.s. Lillia s. 13.03.1867 Turku.

Lapset:

Bror Allan Essen af Zellie s. 06.07.1894 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 98

X Christina Charlotta Gustafintytär Wegelius o.s. von Essen, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 23.09.1782 Kokkola, k. 28.03.1854 Maalahti.

Kristina Charlotta von Essen (1782-1854)

Puoliso: 03.12.1809 Kokkola Jakob Esaiaanpoika Wegelius Jakob Wegelius oli suomalainen lääkäri ja pappi. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 1802 ja lääketieteen tohtoriksi 1817. Teologian kunniatohtorin arvon hän sai 1857. Vuoden 1808–1809 sodassa hän toimi sotilaslääkärinä. Sen jälkeen hän toimi pappina useissa seurakunnissa ja oli vuodesta 1832 Maalahden seurakunnan kirkkoherra. Lankonsa Jonas Laguksen vaikutuksesta hän päätyi herännäisyys-herätysliikkeen piiriin ja toimi Pohjanmaan ruotsinkielisten herännäisten johdossa., s. 09.12.1779 Vöyri, k. 08.01.1861 Maalahti.

Ylioppilas Turussa 11.2.1796 [Wegelius] Jacobus, Ostrobotn _ 767. Pohjalaisen osakunnan jäsen 13.2.1796 [1796] Jacobus Esajæ Wegelius die 13 Febr. Natus die 9 December 1779. | Philosophiæ Magister 1802; Ordinerad till Kapellans Adjunct i Oravais 1805; Kapellan i Oravais 1809; Medicinæ Doctor 1817; Kapellan i Solf 1827; Kyrkoherde i Malax 1832; Prost 1834. Respondentti 11.6.1800 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 17.4.1801. Respondentti 19.5.1802 pro gradu, pr. Gustaf Gabriel Hällström 10699. FM 15.6.1802. LK 11.4.1804. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 29.5.1805. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.6.1805. Palveli Tukholman serafiimilasaretissa. LL 19.6.1807. Respondentti 29.10.1817 pro doctoratu, pr. Gabriel von Bonsdorff 9659. LT 6.11.1817. Riemumaisteri 30.5.1853. TT h.c. 10.11.1857 (nim. 27.5.1857). — Rokottajana Etelä-Pohjanmaalla Suomen talousseuran lähettämänä 1803. Oravaisten kappalaisen apulainen 1805. Vöyrin kirkkoherran (isänsä) apulainen 1807. Sotasairaalan lääkäri Alahärmässä 1.8.1808, seurasi armeijaa lääkärinä ja pappina Uumajaan, ero 28.3.1809. Oravaisten kappalainen s.v., Sulvan 1827. Maalahden kirkkoherra 1832. Rovasti 1834. Vt. lääninrovasti 1856. † Maalahdessa 8.1.1861.
Vanhemmat: Esaias Wegelius, s. 07.01.1744 Sodankylä, k. 21.06.1821 Vöyri ja Ulrika Wegelius o.s. Tunæus, s. 24.05.1744 Vöyri, k. 06.05.1817 Vöyri.

Jakob Wegelius (1779–1861)

Lapset:

Betty Sofia Schroderus o.s. Wegelius , s. 16.02.1813 Oravainen. Tauluun 99

Charlotta Swan o.s. Wegelius , s. 02.01.1815 Oravainen. Tauluun 102

Wendla Lovisa Petterson o.s. Wegelius , s. 29.03.1824 Oravainen. Tauluun 104

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 99

XI Betty Sofia Jakobintytär Schroderus o.s. Wegelius, (Taulusta 98, äiti Christina Wegelius) s. 16.02.1813 Oravainen, k. 04.07.1866 Maalahti.

Betty Sofia Wegelius (1813-1866)

Puoliso: Gustaf Henrik Isakinpoika Schroderus Vaasan ja Mustasaaren kappalainen 1838 (virkaan 1840). Varapastori 1841. Siikajoen kirkkoherra 1847. Rovasti 1850., s. 16.12.1801 Sotkamo, k. 25.11.1858 Siikajoki.

Lapset:

Gustaf Schroderus s. 09.06.1833 Maalahti, k. 13.08.1853 Siikajoki.

Charlotta Wilhelmina Wichmann o.s. Schroderus , s. 21.06.1841 Vaasa. Tauluun 100

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 100

XII Charlotta Wilhelmina Gustafintytär Wichmann o.s. Schroderus, (Taulusta 99, äiti Betty Schroderus) s. 21.06.1841 Vaasa, k. 27.03.1927 Oulu.

Puoliso: Emil August Carlinpoika Wichmann. (Taulu 449) Hailuodon kirkkoherra 1875 (virkaan 1877), Pyhäjoen 1881 (virkaan 1883)., s. 06.08.1831 Raahe, k. 18.09.1886 Pyhäjoki.

Vaasan lukion oppilas 1847 – 1850. Ylioppilas Helsingissä 5.10.1850 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Pohjalaisen osakunnan jäsen 23.9.1851 Emil August Wichmann, Aptekarin Carl Wichmannin poika, syntynyt 6:na päivänä elo kuuta 1831., Opistolaiseksi tehty 4:nä päivänä loka kuuta 1850. sisään kirjoitettu 23:na päivänä Syyskuuta 1851. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 24.9.1851. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 1.5.1854. — Pappina Siikajoella, Paavolassa ja Revonlahdella. Revonlahden kappalainen 1863 (virkaan 1865), Vihannin 1867 (ei astunut virkaan), Limingan 1868. Varapastori 1864. Hailuodon kirkkoherra 1875 (virkaan 1877), Pyhäjoen 1881 (virkaan 1883). † Pyhäjoella 18.9.1886.
Vanhemmat: Carl Wichmann, s. 08.08.1792 Raahe, k. 13.03.1856 Raahe ja Beata Gustava Wichmann o.s. Frosterus, s. 22.05.1800 Pudasjärvi, k. 14.08.1871 Kouvola.

Emil August Wichmann (1831-1886)

Lapset:

Agnes Betty Gustava Wegelius o.s. Wichmann , s. 28.08.1870 Liminka. Tauluun 101

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 101

XIII Agnes Betty Gustava Emilintytär Wegelius o.s. Wichmann, (Taulusta 100, isä Emil Wichmann) s. 28.08.1870 Liminka, k. 19.11.1958 Helsinki.

Puoliso: Uno Adolfinpoika Wegelius. (Taulu 1075). (Taulu 1129) Yo Oulun yksit.lys. TEt 1892, vih. pap. 1893. Oulun komministeri 1903-14, Tuusulan khra 1914-. Lääninrovasti., s. 10.09.1867 Perho, k. 05.12.1925 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Wegelius, s. 06.10.1836 Helsinki, k. 04.12.1868 Perho ja Lydia Wegelius o.s. Bergroth, s. 12.01.1844, k. 19.06.1916 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 102

XI Charlotta Jakobintytär Swan o.s. Wegelius, (Taulusta 98, äiti Christina Wegelius) Sharlotta auttoi nuorena isäänsä sairaiden hoidossa. Hän jäi varhain leskeksi kolmen pojan ja kolmen tyttären kanssa. Onneksi isoisä, Maalahden kirkkoherraksi siirtynyt Jakob Wegelius eli vanhaksi ja saattoi auttaa tyttärensä lapsia opintielle. (GS 3082 & Helsin Sanomat; Kuukausiliite Joulukuu 2006)., s. 02.01.1815 Oravainen, k. 15.08.1866 Vaasa.

Puoliso: Edvard Johaninpoika Swan Ylioppilas Turussa (pohj.) 1825. Filosofian kandidaatti 1830. Vihittiin papiksi 1832. Filosofian maisteri 1832. (GS 8345). Purmon kappalainen 1844, varapastori, s. 18.08.1809 Ruotsi, Tukholma, k. 18.01.1849 Pietarsaari, Purmo.

Lapset:

Johan Edvard Swan , s. 31.03.1837 Maalahti. Tauluun 103

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 103

XII Johan Edvard Edvardinpoika Swan, (Taulusta 102, äiti Charlotta Swan) s. 31.03.1837 Maalahti, k. 10.03.1883 Hamina.

Puoliso: Olivia Vilhelmina Viktorintytär Swan o.s. Runeberg s. 25.04.1839 Pori, k. 28.10.1882 Hamina.
Vanhemmat: Viktor Runeberg, s. 20.09.1809 Pietarsaari, k. 28.10.1849 Pori ja Johanna Christina Runeberg o.s. Palmen, s. 01.03.1804 Kauvatsa, k. 24.03.1852 Pori.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 104

XI Wendla Lovisa Jakobintytär Petterson o.s. Wegelius, (Taulusta 98, äiti Christina Wegelius) s. 29.03.1824 Oravainen, k. 1918 Nivala.

Puoliso: Gustaf Reinhold Johaninpoika Petterson. (Taulu 609) Nivalan kirkkoherra 1872, rovasti 1881, s. 13.12.1822 Piippola, k. 04.11.1890 Nivala.

Oulun triviaalikoulun oppilas 3.2.1834 (cl. I) – 12.6.1839 (dim.). Turun lukion oppilas 15.6.1839 – 8.6.1843 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1843 (arvosana laudatur äänimäärällä 21). Pohjoispohjalaisen osakunnan jäsen 23.9.1843. Nimi on kopioitu 1844 Pohjoispohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Gustaf Reinhold Petterson, född den 13 December 1822, son till Kapellanen i Sotkamo Johan Petterson, inskrifven i Nord-Österb. Afd. den 23 Septemb. 1843. | Prestvigd 1845. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1845. — Pappina Sotkamossa ja Ristijärvellä. Varapastori 1858. Sotkamon kappalainen 1861 (virkaan 1863). Nivalan (Pidisjärven) kirkkoherra 1872 (virkaan 1876). Rovasti 1881.
Vanhemmat: Johan Petterson, s. 03.01.1777 Muhos, k. 27.02.1860 Sotkamo ja Fredrika Sofia Petterson o.s. Snellman, s. 28.08.1788 Hyrynsalmi, k. 09.10.1875 Haapajärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 105

X Lovisa Eleonora Gustafintytär Lagus o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 23.10.1796 Pietarsaari, k. 17.05.1836 Ylivieska.

Puoliso: 13.05.1821 Pietarsaari Jonas Nilsinpoika Lagus. (Taulu 96) Pyhäjärven kappalainen, s. 21.05.1798 Kurikka, k. 24.06.1857 Pyhäjärvi.

Lapset:

Selim Sigvart Lagus s. 04.02.1822 Vöyri, k. 07.10.1831 Vaasa.

Saladin Lagus s. 14.08.1824 Vöyri, k. 05.10.1832 Ylivieska.

Hilma Lovisa Gröndahl o.s. Lagus s. 19.01.1828 Vöyri, k. 30.12.1889 Joensuu.

Alma Constanza Lagus s. 15.05.1830 Ylivieska, k. 14.09.1845 Pyhäjärvi.

Eliel Thiodolf Essen af Zellie e. Lagus , s. 28.09.1833 Ylivieska. Tauluun 96

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 106

X Gustava Elisabet Gustafintytär Reuter o.s. von Essen, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 04.05.1792 Pedersöre, Wästersund, k. 23.04.1860 Oravainen.

Puoliso: 16.07.1815 Oravainen Johan Fredrik Johanneksenpoika Reuter Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa 1800., s. 19.11.1783 Ruotsi, Norrbotten, Luleå, Råneå, k. 23.06.1855 Oravainen.

kl. 1798 Johan Fredrik Reuter 11168. * 19.11.1782. Vht: Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa Johan Reuter (kotoisin Ruotsista, † 1811) ja Anna Holmström. Ylioppilas Turussa kl. 1798 Reuther, Joh. Frid. Ostrobotn. _ 799. Pohjalaisen osakunnan jäsen 14.2.1798 [1798] Johannis Fredr: Reuther die XIV Febr: natus die XIX Novemb: 1782. | Förste Bokhållare på Kimo bruk 1800. — Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa 1800. † Oravaisissa 23.6.1855.

Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta, Vöyri. Kimon ruukki, Alaruukki. Kuva: MV/RHO Maria Kurtén 2007. Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta muodostavat ajallisesti ja rakennuskannaltaan monipuolisen 1700-luvun alusta nykypäiviin toimineen Kimojokivarteen sijoittuvan tuotanto- ja teollisuusympäristöjen ketjun. Kimon ruukki, joka edustaa hyvin 1700-luvun ruukkiympäristöä patoineen, kankivasarapajoineen, ruukinkatuineen ja tuotantorakennuksineen, on ollut osa kautta maan ulottunutta ruukkien suuromistusta. Rautaruukkitoiminnasta alkunsa saanut Oravaisten tehdasyhdyskunta on yhtenäinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka rakennuskanta on pääosin peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Röykasjärvestä laskevan Kimojoen varrella on noin viiden kilometrin matkalla useita peräkkäisiä koskia, joiden kaikkien rannoilla on ollut Kimon ruukkiin liittyviä tuotantorakennuksia, myllyjä, sahoja ja erityyppisiä rakenteita. Alimmasta vasarapajasta on noin kahdeksan kilometrin matka Oravaisten ruukille. Kimon rautaruukin toiminta on jakautunut kolmeen erilliseen yksikköön saman joen rannoilla (Alaruukki/Nedre hammaren, Keskiruukki/Mellanbruket ja Yliruukki/Övre hammaren). Niiden vesivoimaa säädellyt Röykasjärven rannalla oleva pato on yksi Suomen vanhimmista ja kookkaimmista. Luonnonkivipadon ulkomuurissa on ankkuriraudoin kirjaimet JJ ja RF (Johan Jennings ja Robert Finlay) sekä vuosiluku 1760. Yläruukilla (Övre hammaren) on pato ja hyvin säilynyt 1784 rakennettu, myllyksi muutettu vasarapaja. Ruukinpaikan yläpuolella on käytöstä jäänyt tielinja ja komea kivisilta. Nykyisin alueella toimii Oravaisten teatteri. Keskiruukki/Mellanbruket eli Nyhammare on nuorin Kimon kolmesta kankivasarapajasta Mutta-nimisen kosken varrella. Rakennuksen seinässä on vuosiluku 1788 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Alaruukki/Nedre hammaren, Kimon ruukin varsinainen ydinosa, on sijainnut alimman kaksiosaisen kosken varrella. Siellä ruukkimaisema patoineen, patoaltaineen, ruukinkatuineen ja monine tuotantorakennuksineen on säilyttänyt hyvin 1700-luvun luonteensa. Ruukin päärakennuksen lisäksi siellä on käsipaja, mekaaninen verstas, joka rakennettiin nippupajan paikalle ja vasarapajan rauniot. Vasarapajasta on jäljellä noin puolitoista metriä paksut harmaakiviseinät ja niiden sisäpuolella voimakanavan rauniot sekä ahjojen pohjia. Pajan holvatun oven yläpuolelle on hakattu vuosiluku 1791 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Kosken vastakkaisella rannalla entisen puhallushuoneen paikalla on pieni tiilinen voimalaitos vuodelta 1920. Alaruukilla toimii nykyisin mm. taontapajoja ja museo. Oravaisten tehdasyhdyskunnan nykyisen rakennuskannan pääosa on tekstiilitehtaan kukoistuskaudelta 1920-1930-luvulta. Punatiilisten tehdasrakennusten ryhmä on entisen masuunin ja konepajan paikalla. Teollisuushistoriallisesti Oravaisten tehtaiden merkitttävin osa on punatiilestä 1922 rakennettu höyryvoimalaitos. Ruukinkadun rakenne on suurimmaksi osaksi hajonnut, ja kasarmityyppiset tekstiilitehtaan työväenasunnot on sijoitettu väljemmin tehtaan lähiympäristöön. Historia: Kimon ruukki sai perustamisprivilegion 1703. Masuuni rakennettiin melkein kymmenen kilometriä lähemmäksi merta, Oravaisiin. Rautamalmi saatiin Utöstä, Pohjanmeren eteläsaaristosta ja Herrängin kaivokselta Roslagenissa. Masuunilta harkkorauta kuljetettiin jokea pitkin Kimoon, jossa se taottiin kankiraudaksi. Oravaisten masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin masuunin rinnalla ajoittain Suomen suurin takkiraudantuottaja. Kapteeni Lars Magnus Björkmanista (aateloituna Björkenheim) tuli Oravaisten ruukin omistaja 1818. Björkmanin omistajakauden alkuaika oli Oravaisissa merkittävien uudistusten aikaa. Björkmanin rakennuttama tunnusmajakka Oravaisten edustalla Stubbenin saarella Uudessakaarlepyyssä palveli ruukkien rahtilaivaliikennettä. Raudanjalostus päättyi Kimossa 1890-luvulla. Oravaisten ruukin masuunin ja valimon lopettamisen jälkeen 1867 Oravaisten historiassa alkoi tekstiiliteollisuusvaihe 1885. Tekstiiliteollisuuden kukoistuskautta olivat erityisesti 1920-luku ja 1930-luvun alku. Yhtiön nimeksi tuli Oravaisten Verkatehdas Oy / Oravais Klädesfabrik Ab 1935. Päätuotteina olivat 1960-luvun keskivaiheilla jersey- ja crimplenekankaat. Vielä 1975 tehdas työllisti noin 430 työntekijää, mutta 1988 tekstiiliteollisuus loppui Oravaisissa. Vanhan tekstiilitehtaan tiloissa aloitti toimintansa maailman johtaviin hiomapapereiden valmistajiin kuuluva KWH-Mirka.

Lapset:

Hilma Edvina Lybeck o.s. Reuter , s. 11.08.1822 Oravainen. Tauluun 107

Emma Charlotta Durchman o.s. Reuter , s. 01.10.1819 Uusikaarlepyy. Tauluun 110

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 107

XI Hilma Edvina Johanintytär Lybeck o.s. Reuter, (Taulusta 106, äiti Gustava Reuter) s. 11.08.1822 Oravainen, k. 27.07.1879 Kirkkonummi.

Puoliso: Johan Jakob Jacobinpoika Lybeck Saarijärven (Porvoon hiippak.) 1891. Rovasti 1878., s. 31.12.1819 Vaasa, k. 04.12.1898 Saarijärvi.

Lapset:

Gustaf Edvard Lybeck , s. 15.11.1851 Pirttikylä. Tauluun 108

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 108

XII Gustaf Edvard Johaninpoika Lybeck, (Taulusta 107, äiti Hilma Lybeck) Kauhajoen kirkkoherra, s. 15.11.1851 Pirttikylä, k. 25.05.1927 Kauhajoki.

Gustaf Edvard Lybeck (1851-1927)

Puoliso: 12.03.1878 Kalvola Sofia Lovisa Wilhelmintytär Lybeck o.s. Skogström s. 26.04.1855 Tyrvää.

Lapset:

Lydia Emilia Hagelberg o.s. Lybeck , s. 19.12.1887 Kauhajoki. Tauluun 109

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 109

XIII Lydia Emilia Gustafintytär Hagelberg o.s. Lybeck, (Taulusta 108, isä Gustaf Lybeck) s. 19.12.1887 Kauhajoki.

Puoliso: Erik Wilhelm Emilinpoika Hagelberg. (Taulu 720) s. 21.07.1868 Ylistaro, k. 26.04.1920.
Vanhemmat: Emil Efraim Hagelberg, s. 18.04.1829 Somero ja Sofia Olivia Hagelberg o.s. Chydenius, s. 30.04.1830 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 110

XI Emma Charlotta Johanintytär Durchman o.s. Reuter, (Taulusta 106, äiti Gustava Reuter) s. 01.10.1819 Uusikaarlepyy, k. 29.09.1900 Tampere.

Puoliso: 07.04.1839 Utsjoki Josef Wilhelm Gustafinpoika Durchman Ruoveden kirkkoherra 1853, virkavapaa sokeuden takia 1870., s. 09.03.1806 Kuivaniemi, k. 08.09.1891 Ruovesi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13893

Ruovesi (Lähde: Martti Strangin sukututkimus (www.strang.ch)) Oulun triviaalikoulun oppilas 10.2.1817 (cl. I) – 12.1823 (dim.). Pääsykuulustelu 10.2.1824. Ylioppilas Turussa 12.2.1824. Pohjalaisen osakunnan jäsen 14.2.1824 [1824] Josephus Gvilgelmus Durchman die XIV Februarii, natus die IX Martii MDCCCVI. | Sacros obtinuit ordines 1828. Kapellans Adjunkt i Franzila samma år. Kapellans Adjunkt i Pyhäjoki Haapajärvi 1829. Kapellans Substitut i Suomussalmi 1833. Kapellans Adjunkt i Ijå 1834. Kapellan i Enare (Inari) 1838. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 24.5.1828. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.6.1828. — Rantsilan kappalaisen apulainen 1828, Haapaveden 1829. Suomussalmen vt. kappalainen 1833. Iin kappalaisen apulainen 1834. Muonion kirkkoherran apulainen 1836 (ei astunut virkaan). Armovuodensaarnaaja Iissä 1837. Inarin kappalainen s.v., samalla ajoittain Utsjoen vt. kirkkoherrana sekä Inarin ja Utsjoen seurakuntien rokottaja 1842. Varapastori 1843. Ylistaron kappalainen 1847. Ruoveden kirkkoherra 1853, virkavapaa sokeuden takia 1870. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1861–79. † Ruovedellä 8.9.1891.

Lääninrovasti Josef Durchman oli tunnettu suomen kielen harrastuksestaan, ja hän oli 1840-luvulta alkaen avustanut Lönnrotia suomalais-ruotsalaisen sanakirjan kokoamistyössä. Eräänä todistuksena miesten ystävyydestä on tekijän omistuskirjoituksella varustettu Talonpojan kotilääkäri, joka on edelleen suvun hallussa. Rovasti Josef Durchman käänsi uskonnollista kirjallisuutta ruotsista suomeksi ja kuului luonnollisesti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan.
Vanhemmat: Gustaf Durchman, s. 10.08.1769 Ii, k. 02.04.1837 Ii ja Brita Maria Durchman o.s. Sarelius, s. 26.12.1777 Simo, Simoniemi, Niemelä, k. 02.12.1859 Ruovesi.

Tapulin kellot kutsuvat kirkkoon. Ruoveden kellotapuli on rakennettu - yllättävästi - ennen kirkkoa. Kuuluisa kirkonrakentaja Antti Piimänen suunnitteli tapulin, joka pystytettiin v. 1772 nykyisen kirkkopihan pääpotin kohdalle. Parikymmentä vuotta myöhemmin v. 1793 - kirkon valmistuttua - tapuli siirrettiin nykyiselle paikalleen. Ruoveden kirkon kellot kuuluvat otollisissa sääolosuhteissa miltei parinkymmenen kilometrin päähän. Tapulissa sijaitsee myös pieni kirkkomuseo. Ruumiinsiunaukset toimitettiin Ruovedellä 1920-luvun lopulle saakka kellotapulin edessä. Kirkkovaltuusto päätti rakennustöiden aloittamisen 1926, arkkitehtina toimi Oiva Kallio ja rakennusmestarina Heikki Tiitola. Siunauskappeli valmistui elokuussa 1928 ja vihittiin juhlallisesti käyttöön kirkon 150-vuotisjuhlien yhteydessä. Tiilestä rakennuttuna ja päältä valkoiseksi rapattuna Ruoveden siunauskappeli muistuttaa perinteistä basilikaa pyörökaarisine ikkunoineen ja jykevine, julkisivua hallitsevine betonipylväineen. Jyrkkä punatiilipäällysteinen aumakatto viittaa kansallisromanttisen suunnan suosimiin keskiaikaisten kirkkojen kattoratkaisuihin. Ensimmäiset 14-äänikertaiset urut asensi Valkjärveläinen Theodor Buchert vuonna 1864. Kirkon toiset 22-äänikertaiset urut hankittiin tehtailija B.A. Thulélta Kangasalta vuonna 1905. Kolmannet 28-äänikertaiset urut ostettiin Kangasalan urkutehtaasta vuonna 1968.

Lapset:

Emma Josefina Sandelin o.s. Durchman , s. 27.04.1840 Inari. Tauluun 111

Frans Wilhelm Durchman , s. 03.11.1841 Oravainen. Tauluun 112

Maria Elisabeth (Betty) Kranck o.s. Durchman , s. 29.12.1843 Inari. Tauluun 114

Nils Gustaf Durchman Yksityislääkäri Tampereella 1886-1907. Viim. piirilääkäri Uudessakaarlepyyssä 1907-22., s. 03.03.1846 Inari, k. 29.06.1925 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 111

XII Emma Josefina Josefintytär Sandelin o.s. Durchman, (Taulusta 110, äiti Emma Durchman) s. 27.04.1840 Inari, k. 09.08.1899 Maalahti.

Puoliso: 31.07.1860 Ruovesi Frans Viktor Petterinpoika Sandelin s. 17.07.1833 Kristiinankaupunki, Siipyy, k. 24.08.1897 Maalahti.

Lapset:

Aimo Hugo Sandelin s. 20.05.1862 Virrat, k. 06.05.1863 Virrat.

Maria Sandelin s. 21.12.1863 Virrat, k. 22.12.1863 Virrat.

Eino Kauno Sandelin s. 16.12.1864 Virrat, k. 15.10.1937 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 112

XII Frans Wilhelm Josefinpoika Durchman, (Taulusta 110, äiti Emma Durchman) Savitaipaleen kirkkoherra 1900-. Rovasti 1899., s. 03.11.1841 Oravainen, k. 13.08.1934 Savitaipale.

3.10.1864 DURCHMAN Frans Wilhelm 18403 (pohj. 1868). * Inari 3.11.1841, vanht khra, lääninrov. Josef Wilhelm Durchman ja Emma Charlotta Reuter. Yo Vasa gymn. TEt 1868, vih. pap. 1869. Alahärmän khra 1883-1900, Savitaipaleen 1900-. Rovasti 1899. † Savitaipale 21.9.1934. – Pso 1) 1869 Selma Konstantia Hällfors, k. 1910; 2) 1914 Ida Helena Widell.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18403.

Savitaipaleen vanhin kirkko oli v. 1599 valmistunut rukoushuone, joka sijaitsi jossain nykyisen hautausmaan ja rannan välillä. Seurakunnan itsenäistyttyä v. 1639 rakennettiin toinen kirkko v. 1640 nykyisen kellotapulin lähelle.Kolmas kirkko paloi v. 1773 salaman sytyttämänä ollessaan vielä hieman keskeneräinen. Neljännen kirkon rakentamiseen ryhdyttiin välittömästi, mutta työt edistyivät verkalleen. Kirkko vihittiin vasta vuonna 1794. Viides kirkko valmistui v. 1827 ja sen oli suunnitellut ja urakoinut savitaipalelainen kirkonrakentaja Matti Salonen. Se sijaitsi paikalla, johon venäläiset olivat aiemmin rakentaneet vallit tykkipattereita varten. Tällä paikalla on myös seurakunnan nykyinen kirkko. Matti Salosen isä, Juhana Salonen, on rakentanut mm. Lappeen ja Lemin kirkot. Tämä kirkko tuhoutui vuoden 1918 sodassa. Seurakuntalaiset rakensivat väliaikaisen jumalanpalvelushuoneen, seurakunnan kuudennen kirkon, pitäjäntuvan yhteyteen. Savitaipaleen nykyinen kirkko on arkkitehti Stenbäckin myöhäistuotantoa, lähes viimeinen hänen useita kymmeniä kirkkoja käsittävästä tuotannostaan, johon kuuluvat mm. Mikkelin, Joensuun, Joutsenon, Nilsiän ja Raahen kirkot. Arkkitehti Stenbäck opiskeli viime vuosisadalla Saksassa. Sieltä hän omi kirkkoihinsa korkeat holvikaaret keskiaikaisten kirkkojen esikuvan mukaan. Runsaissa koristeluissa on taas selviä vaikutteita kansallisromanttisesta hengestä. Saarnatuoli on hänen useissa kirkoissaan alttaria keskeisempi paikka. Siksi hänen kirkkojaan nimitetään usein 'saarnakirkoiksi'. Kirkkoa rakennettaessa pitäjäläiset tekivät talon koon ja muun varallisuutensa perusteella päivätöitä rakennustyömaalla vuosina 1921-1924 kuka hevosen kanssa kuka ilman. Kirkon kivet on louhittu Kaskeinkylän Viuhonvuoresta ja kuljetettu Lavikanlahden yli rakennuspaikalle, matka on n. 5 km. Talvisodan aikana kirkko toimi tuomiokirkkona, sillä Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli piispa Yrjö Loimarannan johdolla majaili evakossa Savitaipaleen pappilassa.

1. puoliso: 10.06.1869 Vaasa Selma Konstantia Karlintytär Durchman o.s. Hällfors s. 15.09.1845 Isokyrö, k. 20.05.1910 Savitaipale.
Vanhemmat: Karl Erik Hällfors, s. 28.01.1794 Kristiinankaupunki, k. 05.04.1854 Isokyrö ja Gustava Hällfors o.s. von Hartmansdorff, s. 04.06.1811 Ahvenanmaa, Jomala, k. 09.07.1873 Vaasa.

Lapset:

Väinö Sulo Durchman s. 10.04.1870 Ahlainen, k. 21.07.1938.

Aino Rafael Durchman , s. 04.09.1873 Ruovesi. Tauluun 113

2. puoliso: 13.02.1914 Savitaipale Ida Helena Oskarintytär Durchman o.s. Widell s. 01.07.1879 Karjala, k. 21.06.1960 Savitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 113

XIII Aino Rafael Fransinpoika Durchman, (Taulusta 112, isä Frans Durchman) s. 04.09.1873 Ruovesi, k. 29.03.1912 Savitaipale.

Puoliso: 05.10.1904 Savitaipale Inga Ilia Karlintytär Durchman o.s. Juvenius s. 14.05.1878 Ikaalinen, k. 23.08.1932 Savitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 114

XII Maria Elisabeth (Betty) Josefintytär Kranck o.s. Durchman, (Taulusta 110, äiti Emma Durchman) s. 29.12.1843 Inari, k. 1924 Kivijärvi.

Maria Elisabeth (Betty) Kranck os. Durchman (1843-1924)

Puoliso: 23.08.1869 Ruovesi Frans Petter (Pekka) Simoninpoika Kranck Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1867. Kivijärven khra 1883-. Rovasti 1899., s. 10.09.1844 Oulu, k. 28.08.1910 Kivijärvi.
Vanhemmat: Simon Petter Kranck, s. 06.08.1792 Kuusamo, k. 07.10.1845 Tukholma>Oulu ja Maria Josefina Kranck o.s. Durchman, s. 06.08.1815 Ii, k. 07.07.1900 Kivijärvi.

Frans Petter (Pekka) Kranck (1844-1910)

Lapset:

Emma Zuleima Kranck s. 28.11.1870 Ruovesi.

Lempi Oihonna Heideman o.s. Kranck , s. 28.05.1872 Ruovesi. Tauluun 115

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 115

XIII Lempi Oihonna Fransintytär Heideman o.s. Kranck, (Taulusta 114, äiti Maria Kranck) s. 28.05.1872 Ruovesi, k. 1963 Amerikka, Michigan, Calumet.

Lempi Oihonna Heideman (Kranck) (1872-1963)

Puoliso: 1888 Suomi Arthur Leopold Henrikinpoika Heideman Yo Uleåborgs lyc. TEt ja vih. pap. 1885. Joutui syytteeseen harhaoppisuudesta ja muutti Amerikkaan 1889. Toimi siellä pappina Calumetissa, Michiganissa., s. 08.03.1862 Oulu, k. 28.11.1928 Amerikka, Michigan, Calumet.

Lapset:

Paul Arthur Heideman s. 01.04.1890 Amerikka, Michigan, Calumet, k. 1972.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 116

VIII Anna Mikaelintytär Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen), (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) s. 23.01.1724 Oulu, k. 29.03.1782 Oulu.

Puoliso: Mikael Juhonpoika Schulin e. Suhonen s. 1719, k. 07.02.1769 Oulu.

Lapset:

Helena Keckman ent. Franzén o.s. Schulin , s. 05.10.1755 Oulu. Tauluun 117

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 117

IX Helena Mikaelintytär Keckman ent. Franzén o.s. Schulin, (Taulusta 116, äiti Anna Schulin) s. 05.10.1755 Oulu, k. 08.05.1811 Oulu.

Helena Mikaelintytär Schulin (1755-1811)

1. puoliso: 08.11.1770 Oulu Zachris Fransintytär Franzén. (Taulu 373). (Taulu 374) Raatimies, kirkonisäntä, suurkauppias ja laivanvarustaja., s. 06.04.1744 Oulu, k. 18.07.1787 Oulu.
Vanhemmat: Frans Franzén, s. 01.02.1699 Käkisalmi, k. 12.03.1764 Oulu ja Sara Franzén o.s. Cajanus, s. 1699 Oulu, k. 21.03.1767 Oulu.

Lapset:

Anna Maria Edelheim o.s. Franzén , s. 05.12.1776 Oulu. Tauluun 118

Margaretha Helena Frosterus o.s. Franzén , s. 15.11.1781 Oulu. Tauluun 120

Frans Mikael Franzén , s. 09.02.1772 Oulu. Tauluun 124

Johan Franzén , s. 06.05.1784 Oulu. Tauluun 153

2. puoliso: Lars Henrik Kristianinpoika Keckman. (Taulu 376). (Taulu 377) Kauppaneuvos Keckman oli porvarissäädyn edustajana Ruotsi- Suomen viimeisillä valtiopäivillä vuonna 1800. Häntä on pidettävä yhtenä Oulun huomattavimmista porvareista. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I majoitettiin Oulun- vierailunsa aikana kauppaneuvos Keckmanin taloon., s. 04.03.1754 Ylikiiminki, k. 15.12.1853 Oulu.
Vanhemmat: Kristian Henrik Keckman, s. 17.03.1723 Ii, k. 10.06.1784 Siikajoki ja Margareta Elisabet Keckman o.s. Cajanus, s. 06.12.1730 Oulu, k. 26.09.1792 Haukipudas.

Lapset:

Elisabet Catariina Julin o.s. Keckman , s. 29.03.1790 Oulu. Tauluun 156

Christian Henrik Keckman Kauppakirjuri, s. 10.12.1791 Oulu, k. 02.07.1826 Oulu.

Carl Niclas Keckman Suomalainen yliopiston lehtori, kirjastonhoitaja ja suomen kielen kehittäjä., s. 25.06.1793 Oulu, k. 09.05.1838 Helsinki.

Carl Niclas Keckman (25. kesäkuuta 1793 Oulu – 9. toukokuuta 1838 Helsinki) oli suomalainen yliopiston lehtori, kirjastonhoitaja ja suomen kielen kehittäjä. Keckmanilla oli johtava rooli suomen kielen kehittämisessä 1820- ja 1830-luvuilla.

Keckmanin vanhemmat olivat oululainen tervaporvari ja laivanvarustaja, kauppaneuvos Lars Henrik Keckman (1754–1833) ja Helena Schulin. Keckmanin velipuoli oli piispa ja runoilija Frans Mikael Franzén. Keckman valmistui filosofian maisteriksi 1815 ja väitteli tohtoriksi 1829 aiheenaan suomen verbien taivutus "De formis conjugationum in lingua Fennica meditationes".

Keckman toimi toimi Turun akatemian kirjaston amanuenssina 1816–1829 ja Turun Wiikkosanomain toimittajana 1822–1823. Kun yliopisto siirtyi Turun palon jälkeen 1828 Helsinkiin Keckmanista tuli uuden Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ensimmäinen suomen kielen lehtori. Hän hoiti lehtorin virkaa 1828–1838 ja toimi samalla yliopiston kirjastonhoitajana 1830–1838. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamiskokous 16. helmikuuta 1831 pidettiin Keckmanin kodissa ja Keckman toimi seuran esimiehenä 1831 sekä sihteerinä 1831–1838. Kirjallisuuden seuran ensimmäinen julkaisu, vuonna 1834 ilmestynyt sveitsiläisen Heinrich Zchokken kansankirja Kultala (Das Goldmacherdorff) oli myös Keckmanin suomentama.

Keckman alkoi laatia suomen kielen sanakirjaa mutta tämä työ ei ehtinyt valmistua hänen elinaikanaan. Elias Lönnrot käytti Keckmanin materiaalia 1880 ilmestyneessä suomen kielen sanakirjassaan. Keckman toimitti yhteistyössä Elias Lönnrotin kanssa vuonna 1835 ilmestyneen vanhan Kalevalan. Keckman julkaisi 1821 myös luettelon suomeksi painetuista kirjoista (Förteckning å härtills vetterligen tryckta finska skrifter).

Kirjallisuutta

Irmeli Pääkkönen: Suomalainen sydämestä – Carl Niclas Keckmanin toiminta suomen kielen kehittäjänä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1994
C. N. Keckmanin kirjeitä 1812–1838. Toimittanut Irmeli Pääkkönen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 695. Pieksämäki 1998

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Niclas_Keckman

Carl Niclas (Niklas) Keckman - syntyi 25.6.1793 Oulussa, kuoli 9.5.1838 Helsingissä - suoritti 22-vuotiaana filosofian maisterin tutkinnon 13.10.1815. C.N. Keckman oli 1820- ja 1830-luvuilla aikansa johtava suomen kielen asiantuntija. Keckman toimi Turun akatemian kirjaston amanuenssina 1816-29, Turun Viikkosanomain toimittajana 1822-23, Helsingin yliopiston (Helsingin yliopisto toimi Helsinkiin 1828 siirtymisen jälkeen alkuun Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto -nimellä) ensimmäisenä suomen kielen yliopistonlehtorina 1828-38 ja yliopiston kirjastonhoitajana 1830-38, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) perustajajäsenä 1831 ja SKS:n ensimmäisenäesimiehenä 1831 sekä sittemmin SKS:n sihteerinä 1831-38. Carl Niclas Keckman oli eräs suomen kielen sanakirjahankkeen alullepanijoista sekä Elias Lönnrotin kansanrunouteen liittyvien keruumatkojen tukija ja Lönnrotin keräämien Kalevala-tekstien editoritoimittaja 'tekstien painokuntoon toimittaja' Vanhaan Kalevalaan (1835).

Carl Niclas Keckman (25. kesäkuuta 1793 Oulu – 9. toukokuuta 1838 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 118

X Anna Maria Zachriksentytär Edelheim o.s. Franzén, (Taulusta 117, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 05.12.1776 Oulu, k. 14.04.1816 Turku.

Puoliso: 1798 Fredrik Wilhelm Paulinpoika Edelheim e. Krogius Karjalan laamannikunnan laamanni 1803–33, samalla hallituskonseljin (senaatin) oikeusosaston jäsen 1809–33. Aateloitu 1817. Valtioneuvos 1822. Todellinen valtioneuvos 1828. Omisti Bosgårdin kartanon Porvoossa., s. 23.07.1770 Porvoo, k. 25.05.1833 Helsinki.

Porvoon lukion oppilas 11.2.1784. Ylioppilas Turussa 12.2.1787 [Krogius] Fridericus Wilhelm. Wib. _ 669:. Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.2.1787 1787. Febr. 12. Fridric Vilhelm Krogius. nat. d. 25. Julii 1770. Patre S. Th. Doct. & Archi Præpos. Borgoënsi D: Paulo Krogio. E Gymnasio Borgoënsi. 4. Rd:. Respondentti 9.6.1790 (jur.), pr. Matias Calonius 7958. Tutkinto oikeusvirkoja varten 12.6.1790. Todistus Turun hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten registratuurassa 14.6.1790. Turun hovioikeuden auskultantti 17.6.1790. — Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1791. Pääesikunnan päällikön toimiston sotasihteeri Suomessa 1792, ero 1801. Protokollasihteerin arvonimi 1796. Karjalan laamannikunnan laamanni 1803–33, samalla hallituskonseljin (senaatin) oikeusosaston jäsen 1809–33. Aateloitu 1817. Valtioneuvos 1822. Todellinen valtioneuvos 1828. Omisti Bosgårdin kartanon Porvoossa. † Helsingissä 25.5.1833.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hän oli Karjalan laamannikunnan laamanni vuodesa 1803 ja hallituskonseljin (myöh. senaatin) oikeusosaston jäsen vuodesta 1809. Vahvistamattoman tiedon mukaan hän kieltäytyi kenraalikuvernöööri Arseni Zakrevskin vaatimuksesta vannoa uskollisuudenvala suuriruhtinas Konstantinille Venäjällä käytössä olleen valakaavan mukaan, joka olisi tunnustanut tämän itsevaltiaaksi hallitsijaksi, ja tilaisuus jouduttiin keskeyttämään. Myöhemmin tuli tieto että Konstantin luopuu kruunusta, jolloin uskollisuudenvala vannottiin Nikolai I:lle Suomessa käytössä olleen valakaavan mukaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Paul Krogius, s. 22.03.1724 Porvoo, k. 12.01.1792 Turussa matkalla valtiopäiville Gävleen ja Anna Sara Krogius o.s. Hassel.

STANSVIKIN HISTORIA Stansvikin allodisäterin historia itsenäisenä tilana ulottuu 1790-luvulle, jolloin se erotettiin Degerön säteristä, joka silloin käsitti suurimman osan Degerön ja Villingin saarista. Aluksi muutama sana tästä Stansvikin kantatilasta, jonka kohtaloa voidaan seurata 1500-luvun loppupuolelta asti. Silloin sen omisti Helsingin pormestari Lars Mickelsson, jonka poika Augustinus Larson (1646 jälkeen aatelisnimeltään Svanström) peri säterin. Svanströmin tytär, Gunilla Svanström, peri Degerön kartanon, jonka hänen tyttärensä Anna Kristina Brunow vuorostaan peri joskus 1700-luvun alussa. Myrskylän kartanossa 2.1.1735 päivätyn sopimuksen mukaan Anna Kristina Brunowin tytär, Sofia Elisabet Mellin, sai Degerön huomenlahjana solmiessaan avioliiton luutnantti, vapaaherra Otto Armfeltin (k. 1742) kanssa. Degerön peri heidän poikansa, Uudenmaan jalkaväen luutnantti, Carl Adam Armfelt, joka kuoli Degerössä vuonna 1792. Stansvikin historia itsenäisenä tilana alkoi 15.9.1798, jolloin Armfeltin perilliset myivät Degerön yhtiölle, jonka osakkaana oli muun muassa majuri Johan Ludvig Brant. Hän sai osalleen Stansvikin torpan, joka silloin oli 3/16 osa Degerön säteristä. Tila arvioitiin 5/32 manttaaliksi ja pinta-ala oli n. 170 tynnyrinalaa. Kauppasumma oli 1 000 valtion velkariksiä. Majuri Brant ei koskaan asettunut asumaan tilalleen. 1780-luvulla havaittiin, että Stansvikin kalliot sisälsivät huomattavasti rauta- ja hopeamalmia. Kaivostoiminta osoittautui kuitenkin kannattamattomaksi.Vuosien 1798-1799 manttaalikirjojen mukaan asutti Stansvikia vain kaivosseppä Boman. Vuosina 1800-1801 Stansvik näyttää olleen autiona. Vuosien 1802-1804 manttaalikirjojen mukaan Stansvikin omisti kapteeni Fabian Casimir Rosvall, joka oli syntynyt Ruotsissa 1766 ja saanut sotilaallisen koulutuksen Karlskronassa. Hän asui Stansvikissa jonkin aikaa, koska yksi hänen kirjoittamistaan useista oppikirjoista yksi on päivätty Stansvikissa 25.8.1804. Manttaalikirjojen perusteella voidaan olettaa, että nykyinen kartanorakennus on rakennettu 1803 tai 1804. Sen tyylikin viittaa juuri vuosisadan vaihteeseen. Kirjoista ilmenee, että kartanorakennus rakennettiin vanhojen kalastajatorppien ympärille. Luksusluokan asunnoista perittävän veron kiristäminen 1790-luvulla on saattanut vaikuttaa talon arkkitehtuuriin. Se perustui nimittäin ikkunoiden määrään. Stansvikin julkisivulla olevien lukuisten ikkunoiden piti tehdä varakas vaikutelma, kun taas talon takapuolelle tehtiin monta valeikkunaa. Rosvall oli kenties itse laatinut kartanon piirustukset. Kartanon päärakennuksen sisään jääneet kaksi kalastajatorppaa ovat 1700-luvun alkupuolelta. Vuonna 1790 Viaporiin tullut Rosvall, joka 1808 oli ylennetty majuriksi, meni rauhanteon jälkeen 1809 Venäjän laivaston palvelukseen ja yleni kenraalimajuriksi. Saatuaan aatelisarvon 1821 hän kirjoitti nimensä von Rosvall ja sai lopulta valtioneuvoksen arvonimen. Jossakin vaiheessa hän muutti Sipoon Söderkullan kartanoon, jonka hän sodan jälkeen oli ostanut. Tunnettu muotokuva- ja miniatyyrimaalari Emanuel Thelning, joka oli syntynyt Ruotsissa 1767, asui manttaalikirjan mukaan Stansvikissa jo vuonna 1805, joten on todennäköistä, että Rosvall myi Stansvikin hänelle sinä vuonna.. Thelning työskenteli ahkerasti maalaten varuskunnan upseerien muotokuvia ja tuli tunnetuksi suurella taulullaan, joka esittää Porvoon valtiopäiviä 1808. Taulu, joka maalattiin Stansvikissa, hankki hänelle myös 600 ruplan vuotuisen eläkkeen. Thelningin myöhemmin muutettua Pietariin, Stansvik oli vuokrattuna Viaporin korkeille venäläisille upseereille. Thelning kuoli Pietarissa yksin ja unohdettuna 1831. 11.11.1817 lapseton Thelning myi Stansvikin 9 000 ruplasta vasta-aateloidulle hallituskonseljin jäsenelle, sittemmin valtioneuvokselle Fredrik Vilhelm Edelheimille. Vuonna 1821 oli Edelheimin perhe ottanut kartanon hallintaansa asuen siellä vain kesäisin. Edelheimin kuoltua 1833 kuului Stansvikin tila hänen lapsilleen 5.9.1836 saakka, jolloin hänen vanhin poikansa, senaatin kanslisti, sittemmin senaattori ja valtioneuvos Paul Henrik Edelheim lunasti siskonsa pesästä ja tuli Stansvikin omistajaksi. Omaisuus arvioitiin silloin 12 000 ruplaksi. Lemmentemppeli periytyy Edelheimien ajoilta (1817-1855), tarkempaa aikamääritystä historiasta ei tiedetä. 1.1.1856 Stansvik vaihtoi jälleen omistajaa, kun Paul Edelheimin lasten holhooja, pankinjohtaja Frans Edelheim, myi kartanon lääketieteen ja kirurgian tohtorille, sittemmin paroniksi aateloidulle ja lääkintöhallituksen pääjohtajalle Knut Felix von Willebrandille. Kauppasumma oli 8 500 hopearuplaa, josta 6 572 ruplaa oli tilaan kiinnitettyä velkaa. von Willebrand teki paljon työtä kartanon kaunistamiseksi muun muassa istuttamalla kauniin tammikujan, johon tammen terhot tuotiin 1860 Ranskasta saakka. Luonnonkauneutensa ja isäntäväen miellyttävän vieraanvaraisuuden ansiosta Stansvikista tuli kesäisin monelle pääkaupungin asukkaalle pidetty pakopaikka ja kartanon maille perheen monet ystävät saivat kesäasuntonsa, johon he vuosi vuoden jälkeen palasivat samalla innolla. Viimeksi mainittujen joukossa mainittakoon erityisesti August Schauman, Knut Furuhjelm sekä A. von Collan. Myös Degerön naapurien kanssa oli vilkasta seuraelämää. Erityisesti perheeseen kuuluvien nuorten - Victor, Maria, Erik, Reinhold ja Alice v. Willebrand - iloinen ja vapaa elämä yhdessä naapuritilojen ikätoveriensa kanssa antoi heille unohtumattomia muistoja. Pääjohtaja von Willebrand kuoli 1893 ja hänen vaimonsa Anna Sofia 1914, jolloin tila siirtyi heidän lapsilleen. Ruotsiin siirtyneet perilliset vierailivat tämän jälkeen kesä toisensa jälkeen Stansvikissa seurustellen erityisesti Alfred ja Gustav Norrménien perheiden sekä August Ramsayn kanssa. Näin pidettiin huolta siitä, että vanhojen aikojen iloinen seuraelämä jatkui vielä pitkään. Vuonna 1938 Helsingin kaupunki osti Stansvikin. Vuodesta 1945 kartano on maa-alueineen ja rakennuksineen ollut vuokrattuna Jytyliiton Helsingin paikallisyhdistykselle, Jyty Helsinki ry:lle, jäsenistönsä virkistyskäyttöön.

Lapset:

Maria Wilhelmina von Hausen o.s. Edelheim , s. 27.02.1805 Porvoon maalaiskunta. Tauluun 119

Karolina Margareta Edelheim s. 09.04.1808 Porvoon maalaiskunta, k. 19.08.1887 Nastola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 119

XI Maria Wilhelmina Fredrikintytär von Hausen o.s. Edelheim, (Taulusta 118, äiti Anna Edelheim) s. 27.02.1805 Porvoon maalaiskunta, k. 14.11.1885 Hollola, Mukkula.

Mukkulan kartano (kuva 2008) (ruots. Mokulla) on Lahden kaupungin omistuksessa oleva ja Vesijärven rannalla sijaitseva kartano. Kartano on vuokrattu yksityisyrittäjälle ja kartanon alueeseen sisältyvät kartano, Mukkulanranta, jossa on kioski minkä lähistöllä järjestetään kesäviikonloppuisin tansseja, venelaituri, tenniskenttä, Mukkulan leirintäalue ja minigolf-rata. Mukkulan tilasta on mainintoja 1400-luvulta ja kartanon omistajat ovat mainitut maarekisterissä 1539 alkaen. 1570-luvulla Mukkulan kartanoon liitettiin toinen maatila. 1744–1752 kartano oli Metherien omistama ja 1795–1958 von Hauseneiden. Mukkulan kartanon tammia kasvavan puutarhan uskotaan olevan peräisen kapteeni Arndt von Hausenin ajalta, 1700-luvun lopulta. Sen uskotaan tulleen korotetuksi kaksikerroksiseksi 1800-luvun puolivälissä. Kartanoa on peruskorjauksissa muutettu huomattavasti ulkoasultaan 1898 ja 1937 sekä 1985 ja 2001. Kartano toimii nykyisin tilausravintolana, tilaushotellina ja tilauskokouspaikkana. Lahden kaupunki osti kartanon 285 000 000 markalla (nimellisesti nykyään 2 850 000 markkaa eli 479 335,59 euroa). Laajimmillaan kartano on ollut 1900-luvun alussa, jolloin sen pinta-ala oli 360 hehtaaria, josta 110 hehtaaria peltoa. Kartanon tiloissa toimi Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1976–1981. Kartanossa on järjestetty 1963 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous alkaen joka toinen vuosi. Välivuosina on järjestetty Lahden runomaraton. Vuodesta 2009 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on järjestetty Hollolassa Messilän kartanossa. Mukkulan kartanon puistossa on kartanon päärakennuksen lounaispuolella polun varrella J. K. Paasikiven rintakuva omalla jalustallaan. Alueen kunnostukseksi tehokkaampaan matkailukäyttöön on vuonna 2010 aloitettu suunnittelutyö, johon kuuluu muun muassa asuntorakentaminen. Mukkulan kartanon päärakennuksen eteläpuolella on uimaranta, tanssilava ja laituri. Tanssilavasta länteen on maakattoinen suuri sauna, jossa järjestetään yleisölle lenkkisauna tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin alkaen kello 16. Mukkulan kartanon puistosta, jossa kasvaa runsaasti tammia, ja jossa on tenniskenttä, länteen päin sijaitsee Mukkulan leirintäalue, jossa on runsaasti matkailuvaunu- ja matkailuautovieraita. Leirintäaluetta ympäröivällä vesialueella Vesijärvessä heittokalastetaan jonkin verran lahnoja, ahvenia ja haukia. Alueelta voi vuokrata myös veneitä. Tanssilavan ohjelmapalvelut eivät kuulu Mukkulan kartanon matkailutoimintaan suoraan, vaan ne on vuokrattu eri yrittäjälle, joka järjestää Mukkulan laituritanssit. Kesäisin Mukkulan kartanon rannassa Vesijärvessä olevan laiturin itäpuolella olevalla tanssilavalla järjestetään keskiviikkoisin kello 18 ja sunnuntaisin kello 15 Mukkulan laituritanssit. Kartanon päärakennuksesta pohjoiseen sijaitsi minigolf-kenttä. Paikalle rakennettiin syksyllä 2010 koirapuisto.

Puoliso: 09.01.1827 Helsinki Arndt Johan Arndtinpoika von Hausen Päätullijohtokunnan jäsen 1827–29. Tilanomistaja Hollolan Mukkulassa., s. 27.06.1792 Orimattila, Kuivanto, Warpula, k. 08.10.1865 Helsinki.

Varusmestari Hämeen läänin jalkaväkirykmentin jääkäripataljoonassa 1801. Ylioppilas Turussa 27.2.1808 [von Hausen] Arnold Johan Tav. _ 959. Hämäläisen osakunnan jäsen 27.2.1808 [MDCCCVIII] Febr. die XXVII Arnoldus Johannes von Hausen, natus die 26 Junii anno 1792. patre Centurione Arnoldo Johanne von Hausen. | Auscultant i Kejserl. Åbo Hof Rätt V.T. 1811. | Referendarie-Sekreterare i K. Senatens Oec. Dep. Tuomarintutkinto 10.6.1811. Turun hovioikeuden auskultantti 21.6.1811. — Hallituskonseljin talousosaston ylim. kopisti 1811, sotilastoimituskunnan kopisti s.v., kansliatoimituskunnan kanslisti 1815. Samalla Suomen sotaväen vt. sotasihteeri 1814, vt. ylisotatuomari 1816. Sotaviskaali ylisotaoikeudessa 1816–27. Protokollasihteerin arvonimi 1821. Senaatin kansliatoimituskunnan protokollasihteeri 1826, valtiovaraintoimituskunnan vt. apulaisesittelijäsihteeri 1829, sotilastoimituskunnan esittelijäsihteeri 1832, siirto valtiovaraintoimituskuntaan 1841, ero 1842. Päätullijohtokunnan jäsen 1827–29. Tilanomistaja Hollolan Mukkulassa.
Vanhemmat: Arndt Johan von Hausen, s. 01.02.1744 Paimio, k. 03.01.1810 Hollola, Mukkula ja Katarina Margareta von Hausen o.s. Krook, s. 29.08.1756 Hollola, Pappila.

Lapset:

Carl Wilhelm Valfrid von Hausen s. 12.10.1827 Helsinki.

Maria Charlotta von Hausen s. 30.01.1829 Helsinki.

Arndt Vilhelm von Hausen s. 18.12.1835 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 120

X Margaretha Helena Zachriksentytär Frosterus o.s. Franzén, (Taulusta 117, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 15.11.1781 Oulu, k. 09.05.1850 Oulu.

Puoliso: 21.07.1811 Oulu Erik Johan Johaninpoika Frosterus Ilmajoen kirkkoherra FM., s. 03.01.1776 Kärsämäki, k. 17.06.1826 Ilmajoki.

Lapset:

Margareta Maria Gripenberg o.s. Frosterus , s. 18.11.1813 Ilmajoki, Ilmola. Tauluun 121

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 121

XI Margareta Maria Erikintytär Gripenberg o.s. Frosterus, (Taulusta 120, äiti Margaretha Frosterus) s. 18.11.1813 Ilmajoki, Ilmola, k. 31.05.1856 Viipuri.

Puoliso: 06.12.1846 Raahe Gustaf Leonard Nilsinpoika Gripenberg Henkivartioväen Suomen tarkk´ampujapataljoonan kapteeni 1834. Suomen pankin Oulun vaihtokonttorin pankinkomissaari 1852, kamarineuvos 1963., s. 25.04.1804 Pori, k. 22.06.1878 Lappeenranta.

Lapset:

Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg , s. 25.11.1852 Oulu. Tauluun 122

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 122

XII Alexander Leonard (Lennart) Gustafinpoika Gripenberg, (Taulusta 121, äiti Margareta Gripenberg) Suomalainen everstiluutnantti, teollisuusjohtaja ja senaattori., s. 25.11.1852 Oulu, k. 14.09.1933 Helsinki.

Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg (15. syyskuuta 1852 Oulu – 14. syyskuuta 1933) oli suomalainen everstiluutnantti, teollisuusjohtaja ja senaattori.

Gripenbergin vanhemmat olivat kamarineuvos Gustaf Leonard Gripenberg ja Margaretha Maria Frosterus. Hän kävi 1870 Haminan kadettikoulun ja 1873-1876 Pietarin sotainsinööriakatemian. Gripenberg palveli henkikaartin ratsastavassa krenatöörikomppaniassa 1870-1876 ja oli sotilasinsinöörinä ja Suomen kadettikoulun opettajana 1876-1879. Gripenberg ylennettiin kapteeniksi 1877 ja everstiluutnantiksi 1879. Hän oli Vaasan rautatierakennustyömaan vanhempana insinöörinä 1879-1881, Kymijoen lauttausyhdistyksen toimitusjohtajana 1881-1886, teollisuushallituksen insinöörinä 1886-1896 ja tie- ja vesirakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä 1896.

Gripenberg oli senaatin talousosaston jäsen ja kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö 1896-1900, Bröderna Åström Ab:n toimitusjohtaja 1900-1903 ja 1905 sekä senaatin talousosaston jäsen ja kulkulaitostoimituskunnan päällikkö Mechelinin senaatissa 1905-1907 ja Suomen Pankin valtuusmies 1907-1908. Gripenberg oli vuosina 1903-1904 karkotettuna poliittisista syistä ja asui Tukholmassa. Karkotuksen syynä oli se että hän oli kirjoittanut nimimerkillä Nemo passiivista vastarintaa kannattaneen kirjasen.

Gripenberg oli sittemmin Tampereen Puuvillateollisuus Oy:n isännöitsijänä 1908-1909, Suomen puuvillatehtaiden yhtymän puheenjohtajana 1909-1920, Suomen työnantajain lakkovakuutusyhtiön johtokunnan puheenjohtaja 1911-1926, palovakuutusyhtiö Imatran johtokunnan puheenjohtajana 1911-1916 ja hallintoneuvoston jäsenenä 1916-1933 sekä Pohjoismaiden osakepankin hallintoneuvoston jäsen vuodesta 1916.

Gripenberg osallistui säätyvaltiopäiville ritariston ja aatelin jäsenenä 1882-1906.

Lennart Gripenberg oli naimisissa 1877-1916 Anna Elisabeth Nybergin kanssa.

Teoksia

Nimimerkillä Nemo:

Partierna och 1885 års landtdag : strödda reflexioner, af Nemo. Edlund, Helsingfors 1885, 1886
Tankar i politiska frågor, af Nemo. Edlund, Helsingfors 1886
Alla med!, betraktelser af Nemo. Otava 1901 (suomeksi Kaikki mukaan! : mietteitä, kirj. Nemo; suomentanut Juhani Aho. Otava 1901)
Vika eller stå? Stockholm 1902 (suomeksi Seistako vai väistyä, Tukholma 1903)
Ännu några ord. Otava 1902 (suomeksi Vielä sananen, Otava 1902)
Skall Finlands folk kunna bevara sin ställning såsom ett fritt folk. Söderström, Helsingfors 1925

Omalla nimellä:

Arbetare, arbetsgifvare och arbetslöner : i en fråga för dagen. Söderström, Borgå 1890
Betänkande i frågan om organiserande af fackföreningar i landet. 1894 (suomeksi Mietintö ammattiyhdistysten järjestämisestä maassamme. Weilin & Göös, Helsinki 1894)
Oulun-Waalan rautatie. Helsinki 1905
Yhteinen metsätalous : käsikirja, Pellervon kirjasto n:o 17. Pellervo-seura 1905
Viljanmyynti-osuuskunnat : käsikirja, Pellervon kirjasto n:o 19. Pellervo-seura 1906
Oulun - Vaalan rautatie, osa 2. Oulu 1907
Suomen valtionrautatiet 1862-1912 : historiallis-teknillis-taloudellinen kertomus, tehneet Lennart Gripenberg ja Teodor Munck; suomentanut K. A. Wahlstedt. Helsinki 1912
Kymmene aktiebolag. Åbo 1918
I fråga om strejkförsäkring. Arbetsgifvarnas i Finland ömsesidiga strejkförsäkringsbolag, Åbo 1921 (suomeksi Lakko-vakuutuksesta. Lakkovakuutusyhtiö, Turku 1921)
Ur mina levnadsminnen. Söderström, Helsingfors 1922
Wärtsilä bruk, dess tillkomst och utveckling intill närvarande tid. Wärtsilä, Helsingfors 1922
Kymmene flottningsförening 1873-1922: Minnesskrift med anledning av 50-årig gemensam flottning i Päijänne vattenområde 1873-1922 : översikt. 1924 (suomeksi Kymin lauttausyhdistys: Muistojulkaisu 50-vuotisen yhteisuiton johdosta Päijänteen vesistössä v.v. 1873-1922. 1924)
Aktiebolaget W. Gutzeit & C:o 1872-1922. W. Gutzeit, Helsinki 1924
Anteckningar om släkten Gripenberg. 1927
Läskelä bruks aktiebolag 1905-1929 : ett kvart sekels arbete, skildrat av Lennart Gripenberg. 1929
J. G. Bergbom : minnesanteckning. 1931
Maskin- och brobyggnads aktiebolaget 1892-1932 samt dess föregångare. Suomen kauppa ja teollisuus, Helsinki 1932 (suomeksi nimellä Kone- ja siltarakennus osakeyhtiö 1892-1932 sekä sen edeltäjät. Suomen kauppa ja teollisuus, Porvoo 1932)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Gripenberg

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alexander Leonard (Lennart) (son av Gustaf Leonard, tab 36), född 1852-11-15 i Uleåborg. Kadett i Fredrikshamn 1864-09-02. Fänrik vid livgardets hästgrenadjärregemente 1870-08-02. Löjtnant 1874-09-11. Efter avslutad kurs vid Nikolajevska krigsingenjörsakademien transp. till krigsingenjör med stabskaptens grad 1876-07-08. Kommenderad till finska kadettkåren såsom repetitör s. å. 2/10. Placerad på krigsingenjörkåren s. å. 17/11. Kapten 1877-09-11. Klassinspektorsadjoint och 2:e lärare i krigsvetenskaperna (fortifikation) vid nämnda kadettkår 1879-03-25. Överstelöjtnants avsked s. å. 21/10. Yngre ingenjör vid Vasa–Tammerfors under byggnad varande järnväg s. å. Verkst. direktör för Kymmene stockflottningsaktiebolag 1881. Intendent för manufakturerna vid industristyrelsen i Finland 1886-04-24. RRS:tStO2kl 1890-04-13 och S:tAO2kl 1893-03-28. Överdirektör i överstyrelsen för väg- och och vattenbyggnaderna i Finland 1896-02-12. Senator och ledamot i senatens för Finland ekonomidepartement samt chef för dess handels- och industriexpedition s. å 13/5. RRS:tV1O3kl 1897-04-25. Avsked 1900-07-05. Chef för firman Bröder Åströms fabriker i Uleåborg s. å. Under våldsregimen i Finland 1903 förbjuden att vistas i landet. Förbudet upphäft 1905-01-00. Verkst. direktör i aktiebolag Bröder Åström i Uleåborg s. å. Senator och ledamot i senatens ekonomidepartement samt chef för dess kommunikationsexpedition s. å. 1/12. Avsked 1907-08-10. Disponent för Tammerfors bomullsmanufakturaktiebolag 1908. Avgick från denna befattning 1909-10-01. Äg. Metsola i Hausjärvi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Gripenberg_nr_931#TAB_38
.

Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg (15. syyskuuta 1852 Oulu – 14. syyskuuta 1933)

Puoliso: 02.01.1877 Oulu Anna Elisabet Otontytär Gripenberg o.s. Nyberg. (Taulu 1008) s. 16.01.1855 Venäjä, Pietari, k. 07.11.1916 Helsinki.
Vanhemmat: Otto Gustaf Nyberg, s. 25.06.1825 Rautalampi, Koskensaari, k. 03.09.1879 Oulu ja Leontine Nyberg o.s. Geschwendt, s. 15.12.1830 Helsinki, k. 24.11.1893 Oulu.

Lapset:

Ingrid Colérus o.s. Gripenberg , s. 05.05.1880 Kangasala. Tauluun 123

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 123

XIII Ingrid Alexanderintytär Colérus o.s. Gripenberg, (Taulusta 122, isä Alexander Gripenberg) Yo Nya sv. samskolan i Hfors. Hk-yo ?1899. Toimi ennen avioliittoa lastentarhan opettajana Oulussa ja konttoristina Helsingissä., s. 05.05.1880 Kangasala, k. 25.02.1963 Turku.

Puoliso: 04.08.1905 Helsinki Fredrik Magnus Johaninpoika Colérus Yo Turun lys. FK (hk) 1896. Porin lys. suomen ja latinan opettaja 1905-26 (koulun rehtori 1922-26), Turun suomal. klass. lys. latinan ja suomen nuor. lehtori 1926-37., s. 16.10.1870 Pyhämaa, k. 31.08.1940 Hausjärvi.
Vanhemmat: Johan Adolf Colérus, s. 14.10.1830 Pyhämaa, k. 03.09.1889 Kangasala ja Johanna Maria Colérus o.s. Bäckman, s. 31.05.1838 Ulvila, k. 30.01.1904 Tampere.

Lapset:

Johanna Colérus s. 08.08.1906 Helsinki.

Anna-Greta Colérus s. 04.11.1908 Pori.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 124

X Frans Mikael Zachariaksenpoika Franzén, (Taulusta 117, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 09.02.1772 Oulu, k. 14.08.1847 Ruotsi, Västernorrland,ärnösand, Säbrå församling.

Frans Michael Franzén, född 9 februari 1772 i Uleåborg, Finland, död 14 augusti 1847 i Säbrå, Västernorrlands län, var en svensk skald. Han var även ledamot av Svenska akademien från 1808 och dess ständige sekreterare 1824-1834, och medlem av psalmbokskommitten 1811-1819. Kyrkoherde i Kumla, biskop i Härnösand 1834.

Frans Michael Franzén var son till handlaren och rådmannen Zachris Franzén (1744-1787) och Helena Schulin. Släkten kommer från Kexholm, Finland där flera förfäder till Frans Michael Franzén varit handlanden. Frans Michael Franzén var gift 1. med Margareta Elisabet Roos, 2. Sofia Kristina Wester, och 3. Kristina Elisabet Arvidsson.

Redan vid tretton års ålder blev Frans Michael Franzén student vid Kungliga Akademien i Åbo trots att fadern helst såg honom gå i släktens spår. Den uppskattning han rönte vid universitetet gjorde dock att Franzén bara kortvarigt försökte hörsamma faderns önskan. 1790 begav han sig till Uppsala universitet där han studerade Immanuel Kant för Daniel Boëthius. Åter i Åbo disputerade han 1791 med Om språkets ursprung för vilken han blev utnämnd till docent i vältalighet året därefter.

Franzén var en stor beundrare av Anna Maria Lenngren och de tyska förromantikerna. 1793 debuterade han som poet i Stockholms-posten och belönades efter ytterligare några bidrag i samma tidning med pris från Svenska akademien, nominerad av Johan Henric Kellgren.

1795 anställdes Franzén som guvernör åt Fredrika Bremers far Carl Fredrik Bremer med vilken han gjorde resor i Europa, något som på den tiden endast ankom de riktigt välsituerade. 1796 fick han tjänst som bibliotekarie i Åbo där han snart gjorde akademisk karriär som professor i lärdomshistoria, 1798, historia, och praktisk filosofi, 1801. Han kom under denna tid till insikt att filosofin var sprungen ur hans religiösa övertygelse, vilket ledde till att han lät prästviga sig 1803. Därefter följde anställningar i Kumla, och Klara i Stockholm, innan han utsågs till biskop i Härnösand dit han kom 1834 och stannade till sin död.

Hans Samlade dikter utgavs jämte en biografi i två band av svärsonen Anders Abraham Grafström 1867.

Franzén är även ihågkommen för sina bidrag till den svenska psalmboken.

Hans dotter Maria Helena Rosina Franzén var gift med Carl Daniel von Haartman, och de blev föräldrar till Olof Palmes farmors mor.

Psalmer

Ack, döden haver hädanryckt (1695 nr 331, 1819 nr 344) omarbetat tidigare version
Bereden väg för Herran (1819 nr 53)
Den korta stund jag vandrar här (1819 nr 119)
Din sol går bort, men du blir när (1819 nr 436)
Din spira, Jesus, sträckes ut (1819 nr 118)
Fridens Gud, oss frid förläna (1937 nr 506)
Hör, Gud ännu sin nåd dig bjuder (1986 nr 402) skriven 1814
Kom, o Jesus, väck mitt sinne. (1819 nr 352)
Min vilotimma ljuder (1819 nr 444)
När allt omkring mig vilar (1819 nr 433)
O Herre Gud, gör nåd med mig (1819 nr 181 därefter i Alin/Eklunds version) bearbetad okänt årtal
O Jesus, än de dina
På Sinai stod Herren Gud
Säll är den man, som fruktar Gud (1695 nr 98, 1819 nr 339), bearbetat okänt årtal
Vad ljus över griften (1819 nr 102)
Vak upp! Hör väkten ljuder (1819 nr 165)

Han efterlämnade också dryckesvisor:

Bordsvisa
Glädjens ögonblick

Franzén begravdes på Härnösands kyrkogård i vad som sen kommit att bli en familjegrav. På hans gravsten är ingraverat:

H.H.BISKOPEN/ ÖFVER HERNÖSANDS STIFT M. M./DOCTOR/FR. MICH. FRANZÉN/FÖDD D 9 FEBR. 1772/DÖD D. 14 AUG. 1847/---- MAKA, BARN OCH BARNBARN/SÖRJANDE OCH TACKSAMMA/RESTE STENEN

Källa: Svenska Wikipedia

_________________________________________________________

Franz Mikael Franzén (9. helmikuuta 1772 – 14. elokuuta 1847) oli suomalainen runoilija.

Franzén syntyi oululaiseen kauppiasperheeseen. Jo nuorena hänet huomattiin kirjallisesti lahjakkaaksi, ja hänestä tuli aikansa lapsitähti. Hän kirjoitti ylioppilaaksi jo 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja 20-vuotiaana dosentti. Parhaiten hänet kuitenkin tunnettiin runoilijana, joka vaikutti merkittävästi Runebergiin ja Topeliukseen. Hän myös sepitti rationalistisessa hengessä virsiä, joita on edelleen suomalaisessakin virsikirjassa: numerot 5, 234, 392, 562, 588. Lisäksi hän kirjoitti juomalaulun Glädjens ögonblick.

1790-luvulla Franzén oli kenties suosituin suomalainen runoilija. Hänen parhaimpia teoksiaan lienee runoelma Människans anlete.

Franzénin filosofianhistoriallinen avaintyö on Kantin filosofian harrastamisen vakiinnuttaminen Suomeen. Upsalassa ruotsalaisten kantilaisten, Boëthiuksen ja Höijerin, johdolla opiskellut Franzén oli nuorempana taipuvainen radikalismiin ja uskonnollisen tapakulttuurin kyseenalaistamiseen.

Franzén teki 1790-luvun puolivälissä matkan Pariisiin. Kotimaahan palattuaan hän toimi Turun akatemian kirjastonhoitajana ja otti 1798 hoitaakseen kirjallisuushistorian professorin viran. Myöhemmin hän otti vastaan pappisviran. Vuonna 1811 hän muutti Ruotsiin ja toimi siellä muun muassa Ruotsin akatemian jäsenenä.

Franzén oli myös jonkin aikaa Åbo tidning -julkaisun päätoimittajana.

Franz Mikael Franzénin muistopatsas sijaitsee Oulun tuomiokirkon vieressä Franzénin puistossa.

Lähde: Wikipedia -------------------- -------------------- http://sv.wikipedia.org/wiki/Frans_Michael_Franz%C3%A9n --------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

kl. 1785 Frans Mikael Franzén 10162. * Oulussa 9.2.1772. Vht: oululainen kauppias, raatimies Zachris Franzén († 1787) ja Helena Schulin tämän 1. avioliitossa. Oulun triviaalikoulun oppilas 1782. Ylioppilas Turussa kl. 1785 Frantzén, Franc. Mich. Ostrob. _ 646. Pohjalaisen osakunnan jäsen 26.2.1785 [1785] Frans Michaël Frantzen die XXVI Februarii. Nat: die IX Februarii 1772. | Patre Mercatore Uloburgensi | 1789 Philosophiæ Magister promotus. 1792 Eloqventiæ Docens ad Academiam Aboensem constitutus. 1795 Bibliothecarius ibidem. 1798 Historiæ Litterariæ Professor. 1801 Historiarum & Moralium Professor. 1803 Sacros suscepit ordines, Pastori Ecclesiar. i Pemar constitutus. 1803 Assessor Consistorii Ecclesiastici Aboensis. 1804 Inspector Nationis Ostrobotniensis. 1808 Academiæ Svecanæ Octodecimvir. 1811 Pastor Ecclesiarum in Kumla & Halsberg Dioeceseos Strengnesensis Sveciæ designatus, qvo abiit decus nationis nostræ desideratissimum. | 1814 Membrum ordinis de Stella Polari. 1818 Theol. Doctor. | Episcopus Hernösandensis 1832. | Comitiis Regni a. 1823 adfuit. | Närvarande såsom jubelmagister i Hfors 1840. | Död den 14 ‹–› 1847. Respondentti 20.12.1786 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 9.7.1789 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 14.7.1789. Ylioppilas Uppsalassa 24.9.1790 Frans Michaël Frantzén Ostroboth. (* 1772). Phil. Mag. Aboëns. Preeses 15.12.1791 pro venia docendi. Ulkomaanmatka Tanskaan, Saksaan, Hollantiin, Ranskaan ja Englantiin 1795–96. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.7.1803. TT h.c. Uppsalassa 15.10.1818. Riemumaisteri Uppsalassa 15.6.1839 ja Helsingissä 20.7.1840. — Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1800–11, Pohjalaisen osakunnan 1804–11. Fil. tiedek. promoottori 1810. — Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentti 1792, kirjastonhoitaja 1795, kirjallisuudenhistorian professori ja kirjastonhoitaja 1798, käytännöllisen filosofian professori 1801, virkavapaa 1811, ero s.v. Samalla palkkapitäjänsä Paimion kirkkoherra 1803–10. Turun tuomiokapitulin jäsen 1803–11. Kumlan kirkkoherra (Strängnäsin hiippak.) 1810 (virkaan 1812). Rovasti 1814. Lääninrovasti 1820. Tukholman Klaran seurak. kirkkoherra 1824. Tukholman konsistorin jäsen 1825. Härnösandin hiippakunnan piispa 1831 (virkaan 1834), samalla palkkapitäjiensä Säbrån ja Noran kirkkoherra. Sanomalehtimies Turussa 1794–1809. Ruotsin akatemian jäsen 1808. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1815. Tunnettu runoilija. Valtiopäivämies Ruotsissa 1823, 1828–30, 1834–35 ja 1840–41.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10162.

Frans Michael Franzén porträtterad 1823 av Johan Gustaf Sandberg.

1. puoliso: 24.09.1799 Kokkola Margareta Elisabet (Lily) Andreaksentytär Franzén o.s. Roos s. 16.09.1779 Pietarsaari, k. 20.03.1806 Turku.

Margareta Elisabet "Lilly" Andreaksentytär Roos (1779-1806)

Lapset:

Maria Helena Rosina af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén , s. 04.07.1800 Turku. Tauluun 125

Henriette Elisabet Grafström o.s. Franzén , s. 24.09.1803 Turku. Tauluun 150

2. puoliso: 1807 Ruotsi, Tukholma Sofia Kristiina Erikintytär Franzén o.s. Wester s. 22.05.1780 Ruotsi, Haddebo, Hallsberg, k. 22.10.1829 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Karl Vilheln Franzén Ylioppilas Uppsalassa 14.6.1827 Carl Wilhelm Franzén Sud. Neric. (* 1808). Hovioikeudentutkinto sl. 1829. Svean hovioikeuden auskultantti 8.1.1830. Vuoritutkinto 6.1833. Vuorikollegion auskultantti 20.6.1833. — Geschworner Västernorrlandissa 1836. Palellutti päänsä pahoin, tuli mielisairaaksi ja asetettiin holhouksenalaiseksi 1844. † Vadstenassa 13.10.1844. Naimaton., s. 05.06.1808 Turku, k. 13.10.1844 Ruotsi, Itä-Götanmaa, Vadstenaadstena.

Anna Fransiska Kempe o.s. Franzén , s. 29.05.1820 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 151

Helena Sofia Grafström o.s. Franzén , s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 152

3. puoliso: 16.01.1831 Ruotsi, Tukholma Kristina Elisabet Franzén o.s. Arvidsson s. 06.09.1783 Ruotsi, Örebro, k. 18.09.1859 Ruotsi, Uppsala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 125

XI Maria Helena Rosina Fransintytär af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén, (Taulusta 124, isä Frans Franzén) s. 04.07.1800 Turku, k. 24.01.1840 Helsinki.

Maria Helena Rosina von Haartman os. Franzén.

Puoliso: 21.08.1818 Ruotsi, Kumla Carl Daniel Gabrielinpoika von Haartman Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842, lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori., s. 05.05.1792 Turku, ruotsalainen srk., k. 15.08.1877 Piikkiö.

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä. Hän opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Haartman oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Carl Daniel von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen lapsiaan olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Lähteet: Otavan iso tietosanakirja, osa 3. Helsinki: Otava, 1962.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Turussa 4.6.1805 [Haartman] Car. Dan., Ab., _ 923. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 12.7.1806. Ylioppilas Uppsalassa 27.9.1806 Carl Daniel Haartman Aboensis (* 1792) [Ambo fratres cives antea Acad. Aboënsis Moderatore utuntur præcl. Mag. Pipping. Posterior ob prætextatam ætatem adhuc injuratus. D:nus Mag. Pipping et discipuli Albo Facultatis inscripti sunt d. 15 Dec. 1806 Decano Landerbeck.]. Matkapassi Kemiöön matkustamista varten 14.4.1808. Respondentti Uppsalassa 15.6.1811 pro exercitio, pr. lääket. ja kasvit. prof. Carl Peter Thunberg. Turkulaisen (yhd.) osakunnan perustajajäsen 1813, aiemmin vanhan Turkulaisen osakunnan jäsen 5/6 1805. Carl von Haartman 5/5 1792. | Phil. Doctor 1815. Medicinae Doctor 1817. Utnämnd General Directeur för Medic. verket i Finland 1836. Professor i Chirurg. och Barnförlossningskonsten 1833–1838. (Curator för Åbo nation 1819–1825. Stadsphysicus i Åbo). FK 13.5.1813. LK 29.11.1814. Respondentti 9.1815 pro gradu, pr. Johan Gadolin 9305. FM 13.10.1815. Tieteellinen matka Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Ranskan kautta Englantiin ja Skotlantiin, lääketieteellisiin kouluihin tutustumista varten, 1815–16. LL Turussa 11.11.1816. Respondentti 15.3.1817 pro doctoratu, pr. Johan Agapetus Törngren 10991. LT 6.11.1817. Preeses 29.9.1833 pro munere. Riemumaisteri 31.5.1869. — Turkulaisen osakunnan kunniajäsen (1818), kuraattori 1819–25. — Pietarilaisen Abouchoffin hospitaalin vt. lääkemääräysten antaja 1814–15. Turun kaupunginlääkäri 1817. Turun akatemian (Aleksanterin yliopiston) kirurgian ja synnytysopin apulainen 1818. Professorin arvonimi 1830. Kirurgian ja synnytysopin professori 1833, ero 1838. Samalla Turun kehruuhuoneen lääkäri 1818, lääninlasaretin lääkäri 1824, keskusrokotevaraston esimies s.v., Turun synnytyssairaalan lääkäri 1825, Kupittaan kolerahospitaalin lääkäri 1831 ja Kupittaan terveyslähteen intendentti 1819–33. Lääkintöylihallituksen vt. päätirehtööri 1833, vakinainen 1836, ero 1855. Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Haartman, Carl Daniel von (1792 - 1877)

lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori

3 vaimoa, 24 lasta. Haudattu Kuusiston kirkon haut.maa

Eric Sundström. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum. Carl Daniel von Haartman eteni sukuyhteyksiensä, kunnianhimonsa ja asiantuntemuksensa avulla yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professoriksi sekä lääkintöhallituksen ylijohtajaksi. Von Haartman osoittautui tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi johtajaksi, joka uudisti suomalaista lääkintätoimea voimakkaasti ja nosti sen kansainväliselle tasolle.

Carl Daniel von Haartmanista tuli isänsä, lääketieteen professori (->) Gabriel Erik von Haartmanin jalanjäljissä lääkäri sekä synnytysopin uranuurtaja, joka ammensi esikuvansa ulkomailta. Ennen kandidaatintutkintoaan hän oli useaan otteeseen Uppsalassa, ja valmistuttuaan hän palveli lääkärinä Pietarissa. Vuosina 1816 - 1817 hän oli pitkään Lontoossa, Edinburghissa, Pariisissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa sekä perehtyi käytännölliseen synnytysoppiin Tukholmassa. Syvimmät vaikutteensa hän sai Lontoosta.

Turun kaupunginlääkärinä 1817 ja seuraavana vuonna Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin apulaisena virkauransa aloittanut Carl Daniel von Haartman nimitettiin 1825 kätilöopetusta varten perustetun synnytyslaitoksen johtajaksi Turkuun. Hänen kätilöille julkaisemaansa opaskirjaa Handbok för barnmorskor (1821) käytettiin 30 vuotta, ja siinä olevat ajatukset ovat nykyäänkin varsin ajankohtaisia. Kirjan mukaan lapsen imettäminen on äidin ensimmäinen velvollisuus.

Hyvin käynnistynyt virkaura oli katketa 1831, kun von Haartman joutui ristiriitaan kenraalikuvernööri (->) A. A. Zakrevskij'n kanssa koleran karanteenin järjestämisestä. Vaikutusvaltaisen veljen (->) Lars Gabriel von Haartmanin väliintulo esti Carl Daniel von Haartmanin siirtymisen Ruotsiin, ja 1833 hänet nimitettiin Helsingin Aleksanterin yliopiston kirurgian professoriksi ja kolme vuotta myöhemmin lääkintöhallituksen ylijohtajaksi.

Professorina von Haartman joutui ristiriitaan saksalaisen luonnonfilosofian edustajien kanssa, mutta lääkintätoimen ylijohtajana hän sai rauhassa kehittää rautaisella kädellä maan terveysoloja. Hän matkusti organisoimassa kulkutautien vastaista kamppailua ja julkaisi 1844 - 1845 suurelle yleisölle tarkoitetun lääkärikirjan. Apteekkeja von Haartman ei onnistunut saamaan valtion haltuun, mutta hänen työnsä mielenterveyspotilaiden hoidon edistämiseksi oli suuriarvoista. Saadakseen jonkinlaisen käsityksen ajanmukaisesta mielisairaalasta hän kävi tutustumassa Pietarissa olevaan Euroopan täydellisimpänä pidettyyn hoitolaitokseen. Suomessa perustettiin hänen vaikutuksestaan Lapinlahden mielisairaala 1841, ja Seilin sairaala muutettiin parantumattomien potilaiden turvalaitokseksi. Von Haartmanin toiminnan myötä mielisairaiden kohtelu muuttui sairaanhoidoksi ja tämänhenkinen asetus hoidosta annettiin 1840. Von Haartmanin aikana 1847 julkaistiin myös uusi asetus syfiliksen vastustamiseksi.

Von Haartman edisti merkittävästi lääkäreiden ammattitason nostamista. Keisarin määräyksellä hän sai luvan perustaa 1834 lääkäreille erityisen kirjallisuusrenkaan, jonka toimintaa helpotti huomattavasti postivapauden myöntäminen. Hänen aloitteestaan perustettiin myös 1835 Finska Läkaresällskapet, jonka puheenjohtajanakin hän toimi. Von Haartman vaikutti 1837 annettuun kieltoon levittää ulkomaista lääketieteellistä kirjallisuutta ilman lääkintöhallituksen lupaa - tarkoituksena oli estää etenkin salalääkkeiden myyntiä. Lisäksi hän edisti Suomessa 1838 eläinlääkäreiden kouluttamisen lähettämällä neljä nuorukaista opiskelemaan Tukholmaan.

Von Haartmanin tehokkuus lääkintälaitoksen kehittäjänä kytkeytyi tästä hallinnonhaarasta vastaavan senaatin kansliatoimituskunnan päällikkyyteen, jossa toimi hänen aikanaan 1836 - 1855 neljä eri senaattoria. On huomattavaa, että 14 viimeistä vuotta von Haartmanin lanko (->) C. F. Richter oli kansliatoimituskunnan päällikkönä ja veli L. G. von Haartman talousosaston varapuheenjohtajana. Lisäksi Pietarissa oli heidän perhetuttavansa, ministerivaltiosihteeri (->) Alexander Armfelt, jonka kanssa von Haartman oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa. Suhteittensa avulla von Haartman pystyi saattamaan useimmat suunnitelmat haluamaansa päätökseen. Niihin kuuluivat erityisesti Helsingin kliinisen instituutin laajentaminen ja Helsingin yleisen sairaalan perustaminen 1841 sekä Lapinlahden mielisairaalan perustaminen. Lääkintöhallituksen uudelleenjärjestäminen juuri ennen von Haartmanin nimittämistä pääjohtajaksi loi muutenkin tarmokkaalle ja aloitteliaalle professorille monia mahdollisuuksia kehittää laitosta.

Tieteellisen kunniahimonsa ja asiantuntemuksensa avulla von Haartman nosti suomalaisen lääkintätoimen kansainväliselle tasolle. Hänen toiminnassaan yhdistyivät kyky tarttua suvun tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä luoda uusia verkostoja. Valtioneuvoksen arvonimen hän sai 1842.

Carl Daniel von Haartmanilla oli kolmesta avioliitosta yhteensä 24 lasta, joista kuusi kuoli pienenä. Verkostojen luomista edistivät hänen useiden tyttäriensä naimakaupat: hänellä oli vävyinään kaksi senaattoria, hovioikeuden presidentti, kuvernööri, kenraalimajuri ja professori. Von Haartmanin pojat puolestaan sijoittuivat merkittäviin tehtäviin eri aloille ja levittivät siten isänsä yhteiskunnallista vaikutusta.

Carl Daniel von Haartman S 5.5.1792 Turku, K 15.8.1877 Piikkiö. V senaattori Gabriel Erik von Haartman ja apteekkarintytär Fredrika Lovisa von Mell. P1 1818 - Maria Helena Rosina Franzén S 1800, K 1840, P1 V arkkipiispa Frans Michael Franzén ja Margareta Elisabet Roos; P2 1843 - Juliana Sofia Ramsay S 1815, K 1858, P2 V kapteeni Fredrik Adolf Ramsay ja Karolina Ulrika Hagström; P3 1860 - Emilia Teodora Westzynthius S 1835, P3 V esittelijäsihteeri Karl Gabriel Westzynthius ja Magdalena Charlotta af Schultén. Lapset: Karl Frans Gabriel S 1819, K 1888, lääkäri; Sofia Rosina S 1821, K 1890, P kuvernööri Alexander Lavonius; Naema Aurora S 1822, K 1866, P1 lääninsihteeri Arvid Gabriel Haartman, P2 hovioikeuden presidentti Otto Reinhold af Schultén; Hedvig Lovisa Fransiska S 1824, K 1907, P senaattori Johan August von Born; Lars Otto S, K 1826; Hugo Leonard S 1827, K 1829; Hugo Leonard S 1829, K 1902, kenraalimajuri; Frans S 1831, K 1900, tullihoitaja; Lars Emil S 1833, K 1906, eversti; Karl Knut S, K 1835; Alfons Jerome S 1836, K 1890, insinööri; Elisabet Helena S 1838, K 1839; Alfred Mikael S 1839, K 1907, maatalousneuvos; Fridolf Rafael S 1830, K 1902, liikemies; Karl Adolf Alexander S 1846, K 1850; Karolina Rosina Julia S 1848, K 1917, P hovioikeudenneuvos Gregorius Gummerus; Naema Maria Helena S 1850, K 1876, P senaattori Oskar Fredrik Wilhelm Gylling; Alma Maria Fransiska S 1852, P professori Oskar Martin Ramström; Carl Adolf S 1854, tilanomistaja; Anna Margareta Lovisa S 1861, K 1936; Hedvig Eleonora S 1862, K 1902, P esikuntakapteeni Frand Rudolf von Tavel; Emma Maria Charlotta S 1864, K 1866; Maria Teodora S 1866, K 1936, P hovioikeudenneuvos Nikolai Waldemar von Wendt; Carl Erik Johannes S 1869, K 1925, kunnallispormestari.

TUOTANTO. Katso T. Carpelan, L. O. Tudeer, Helsingin yliopisto : opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828 I - II. 1925. 16 tieteellistä teosta vuosina 1817 - 1872 sekä lääkintöhallituksen kiertokirjeitä 1834 - 1854.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. M. Klinge et al., Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808 - 1917. 1989; N. Pesonen, Terveyden puolesta - sairautta vastaan : terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. 1980; A. Sarvilinna, Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. 1938; R. Savolainen, Keskusvirastolinnakkeista virastoarmeijaksi : senaatin ja valtioneuvoston alainen keskushallinto 1809 - 1995. 1996; F. von Willebrand, Minnestal // Acta Societas scientarium Fennicae XI. 1880.

Kirjoittaja(t): Raimo Savolainen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä.

Von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Maria Helena Rosina Franzén (1800-1840), metsänhoitaja Alfred Michael von Haartman (1839-1907) oli heidän poikansa. Muita von Haartmanin lapsia olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Von Haartman opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Hän oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Daniel_von_Haartman.
Vanhemmat: Gabriel Erik von Haartman e. Haartman, s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrika Lovisa von Haartman o.s. von Mell, s. 17.06.1770 Turku, k. 13.05.1792 Turku.

Carld Daniel von Haartman, Carl Timoleon von Neffin maalaama muotokuva.

Lapset:

Carl Frans Gabriel von Haartman , s. 08.12.1819 Turku, ruotsalainen srk. Tauluun 126

Sofia Rosina Lavonius o.s. von Haartman , s. 27.06.1821 Turku. Tauluun 128

Naema Aurora af Schultén o.s. von Haartman , s. 17.06.1822 Turku. Tauluun 130

Hedvig Lovisa Fransiska von Born o.s. von Haartman , s. 08.12.1824 Turku. Tauluun 131

Lars Otto von Haartman s. 26.03.1826 Turku, k. 31.03.1826 Turku.

Frans von Haartman , s. 21.06.1831 Turku. Tauluun 140

Lars Emil von Haartman , s. 19.07.1833 Piikkiö. Tauluun 143

Carl Knut von Haartman s. 07.02.1835 Helsinki, k. 27.02.1835 Helsinki.

Alfons Jérôme von Haartman , s. 30.09.1836 Piikkiö. Tauluun 146

Elisabeth Helena von Haartman s. 20.06.1838 Piikkiö, k. 19.01.1839 Turku.

Alfred Michael von Haartman , s. 20.12.1839 Helsinki. Tauluun 148

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 126

XII Carl Frans Gabriel Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Keisarin henkilääkäri 1860, keisarinnan 1863, virkavapaa 1875. Todellinen valtioneuvos 1863. Salaneuvos 1871., s. 08.12.1819 Turku, ruotsalainen srk., k. 01.05.1888 Sveitsi, Luzern.

28.11.1836 Karl Frans Gabriel von Haartman 15448. * Turussa (ruots. seurak.) 8.12.1819. Vht: lääkintöylihallituksen päätirehtööri, FM ja LT Karl Daniel Haartman, v:sta 1810 von Haartman 11967 (yo 1805, † 1877) ja hänen 1. puolisonsa Maria Helena Rosina Franzén. Helsingin yksityislyseon oppilas 1832 – 1836. Ylioppilas Helsingissä 28.11.1836 (arvosana laudatur äänimäärällä 29). Turkulaisen osakunnan jäsen 14.2.1837 14/2 1837. Carl Frans von Haartman. 8/12 1819 Född i Åbo; hans Fader var: General Directeuren för Medicinal Werket Carl von Haartman. ... ‹–› Uttog Afd. Betyg för att företaga en resa till Sverige 7/6 1842. återkom efter några veckor. Medicine Candidat 27/4 1843 med omd. Laudatur. Medicinae Licentiat 1845, uttog Afdelningsbetyg den 14 Juni 1845 med bästa vitsord. ‹–› [Anmärkningar:] Gjorde en resa till Ryssland i vetenskapligt ändamål 1840, 1841,. Respondentti 5.6.1839, pr. Alexander Fredrik Laurell 14327. FK 4.6.1840. FM 20.7.1840. Opiskeli Moskovassa 1840–41. LK 27.4.1843. LL 5.6.1845. Väitöskirja 23.6.1846 pro doctoratu, pr. Evert Julius Bonsdorff 14213. LKT 21.6.1847. — Lääkintöylihallituksen ylim. kanslisti 1843. Alilääkäri Helsingin yleisessä sairaalassa 1849, ero 1850. Nuorempi lääkäri venäläisessä 26. meriekipaasissa s.v. Hovineuvos 1851. Ohjaaja ja lääkemääräysten antaja Povivalin instituutissa Pietarissa s.v. Suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan vt. lääkäri 1853. Nuorempi lääkäri venäläisessä 13. meriekipaasissa 1854, ero s.v. Mainitun suuriruhtinattaren vakinainen lääkäri s.v. Kollegiasessori s.v. Valtioneuvos 1858. Keisarin henkilääkäri 1860, keisarinnan 1863, virkavapaa 1875. Todellinen valtioneuvos 1863. Salaneuvos 1871. Omisti Rauhalinnan villan Luzernissa. † Luzernissa 1.5.1888.

Pso: 1858 Sofia Maria von Fehleisen tämän 2. avioliitossa († 1904).

Viittauksia: HYK ms., Turkul. osak. matr. II #373; HYKA, Album 1817–65 s. 339; HYKA FTA Ba, Tutkintoluettelot 1828–53. — T. Carpelan, Studentmatrikel (1928–30) s. 68; H. Dahlström, Helsingfors lycei matrikel 1831–1889. SSJ 21 (1953) #44. — G. Topelius, Unga landsmän i Ryssland på 1840-talet (1935) s. 163; T. Carpelan, Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna (1937–42) s. 125 (von Haartman Tab. 3); Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #3605.

Carl Frans Gabriel von Haartman syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori, Turun kaupungin ja lasaretin lääkäri Carl Daniel von Haartman (1792–1877) ja Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840). C. D. von Haartman oli myöhemmin lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja, virkaa tekevänä vuosina 1833–1836 ja vakinaisena vuosina 1836–1855. Sen ohella hän oli Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori vuosina 1833–1838. C. D. von Haartman oli naimisissa kolmesti ja hän sai kolmen puolisonsa kanssa yhteensä 24 lasta. Carl F. G. Haartman oli lapsista vanhin, ja hänen ja nuorimman lapsen välinen ikäero oli 50 vuotta.

Carl Frans Gabriel von Haartman kirjattiin ylioppilaana Helsingin yliopistoon vuonna 1836, hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1840. Vuosina 1840–1841 hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja oleskeli Pietarissa oppiakseen venäjän kielen täydellisesti. Sen jälkeen hän luki lääketiedettä Helsingin yliopistossa, jossa hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1843 ja lisensiaatiksi vuonna 1845. Hän väitteli vuonna 1846 aiheesta "Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden" ja hänet promovoitiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1847.

Vuosina 1846–1848 Haartman teki laajan ulkomaisen opintomatkan. Aluksi hän opiskeli Tukholmassa lapsenpäästöoppia, Berliinissä kirurgiaa sekä Prahassa patologista anatomiaa ja diagnostiikkaa. Sen jälkeen hän viipyi kokonaisen vuoden Pariisissa, jossa hän opiskeli naistentautioppia, sukupuolitautioppia sekä psykiatriaa. Hänen kaikki opettajansa Manner-Euroopassa olivat huomattavia lääketieteen tutkijoita.

Ranskasta Haartman siirtyi Isoon-Britanniaan, jossa hän oli ensin Edinburghissa tunnetun synnytyslääkärin James Young Simpsonin oppilaana. Viime mainittu tuli juuri niihin aikoihin kuuluisaksi ottamalla käyttöön kloroforminukutuksen synnytyskipujen lievittämisessä. Keväällä 1848 Haartman oli Lontoon General Lying-in Hospitalin synnytysosaston kirurgina neljän kuukauden ajan ja hänen ansiostaan kloroforminukutus tuli tunnetuksi Lontoossa. Hän olikin antanut siellä 25 kloroforminukutusta, joista pisin oli kestänyt 6 tuntia.

Haartman palasi Suomeen kesällä 1848 ja hänet nimitettiin vuoden 1849 alusta Helsingin yleisen sairaalan kirurgian osaston alilääkäriksi. Tuohon aikaan naistentautien hoito kuului vielä kirurgian opetusalaan. Ulkomaisten opintomatkojensa ansiosta Haartman oli Suomessa varhaisin erikoiskoulutuksen saanut asiantuntija sekä naistentauteihin liittyvässä kirurgiassa että kloroformin käytössä nukutusaineena.

Haartman antoi Suomessa ensimmäisen kloroforminukutuksen vuonna 1848 naiselle, jolta poistettiin rypäleraskaus (mola hydatidosa) paloina. Hän teki myös kloroforminukutuksessa helmikuussa 1849 maassamme ensimmäisen munasarjan poiston monilokeroisen rakkulakasvaimen vuoksi. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta potilas kuoli kaksi päivää myöhemmin vatsakalvontulehdukseen. Todettakoon samalla, että seuraavina munasarjan poiston tekivät J. A. Estlander (1831–1881) vuonna 1868 ja F. Saltzman (1839–1914) vuonna 1872. Myös heidän potilaansa kuolivat leikkauksen jälkeen vatsakalvontulehdukseen. Erään kerran Haartman oli asettanut verijuotikkaan (iilimato) potilaana olleen vanhan ylhäisörouvan kohdun kaulaan. Tätä hoitoa käytettiin mm. paikallisten tulehdusten hoitoon. Juotikas lähti kuitenkin liikkeelle ja hakeutui kohdunonteloon, josta sen poistaminen tuotti suuria vaikeuksia lääkärille. Myöhemmin Haartman kirjoitti vuonna 1863 kohdun virheasennoista ja niiden korjaamisesta mekaanisilla menetelmillä, jollaisina käytettiin usein mm. kohdun sisäisiä pessaareja.

Kirurgisen osaston alilääkärin virka ei tyydyttänyt Haartmania. Hän piti Helsingissä myös yksityispraktiikkaa ja saavutti suuren suosion Kaivopuistossa kylpylävieraina olleiden venäläisten ylhäisönaisten keskuudessa. Pian venäläiset kylpylävieraat alkoivat houkutella Haartmania Pietariin, jossa odotukset praktiikan osalta olivat erittäin lupaavia, ja hän sanoutuikin irti alilääkärin virasta vuonna 1850 ja muutti Pietariin. Siellä Haartman sai viran venäläisen 26. meriekipaasin nuorempana lääkärinä vuosien 1851–1853 ajaksi, ja vuonna 1851 hän toimi lisäksi Povivalin instituutissa apuopettajana (repetiittorina) ja apulaislääkärinä (ordinaattorina). Vuoden 1854 ajan Haartman oli venäläisen 13. meriekipaasin nuorempana lääkärinä. Sairaalatyön ohella Haartman piti menestyvää yksityispraktiikkaa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa Pietarin ylhäisön keskuudessa suosituin synnytysten ja naistentautien lääkäri. Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi jo vuonna 1851.

Vuonna 1852 Haartman sai potilaakseen keisari Nikolai I:n (1796–1855) tyttären, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan (1819–1876). Viime mainitun suosituksesta Haartman kutsuttiin hoitamaan myös kruununperijä Aleksanteria (1818–1881), josta tuli keisari Aleksanteri II vuonna 1855, ja tämän puolisoa, Hessenin prinsessa Maria Aleksandrovnaa (1824–1880). Haartman toimi Maria Aleksandrovnan tilapäisenä lääkärinä vuodesta 1853 ja vakinaisena lääkärinä vuodesta 1854, avustaen häntä synnytyksissä ja valvoen hänen lastensa terveyttä. Haartman sai kollegiasessorin arvon vuonna 1854 ja valtioneuvoksen arvon vuonna 1858. Eräiden lähteiden mukaan hän oli keisari Aleksanteri II:n henkilääkäri vuodesta 1860, ja joka tapauksessa hän oli keisarinna Maria Aleksandrovnan henkilääkäri vuodesta 1863. Haartmanin asema kohosi jatkuvasti, ja hänestä tuli todellinen valtioneuvos vuonna 1863 ja salaneuvos vuonna 1871.

Haartmanin vaikein lääketieteellinen ongelma keisarillisessa perheessä oli vanhimman pojan, perintöruhtinas Nikolain (1843–1865) sairaus ja kuolema 22-vuotiaana. Nikolai oli vuoden 1863 aikoihin hevosen selästä pudottuaan alkanut tuntea selkäkipuja, jotka eivät vaikuttaneet kuitenkaan hänen yleisvointiinsa. Syksyllä 1864 hän tunsi itsensä Euroopan matkan aikana väsyneeksi ja voimattomaksi, ja Firenzessä olon aikana hänelle ilmaantui kovia selkä- ja hermokipuja. Hän joutui olemaan makuulla ja oleskeli Nizzan lämpimässä ilmastossa paranemisen toivossa. Huhtikuun alussa 1865 hänelle tuli kuumetta ja päänsärkyä, ja hän kuoli 12.4.1865 vaikean kuumetaudin oirein.

Ruumiinavauksessa perintöruhtinas Nikolain kuolinsyyksi todettiin tuberkuloottinen aivokalvontulehdus, joka oli saanut alkunsa selkärangan tuberkuloosipesäkkeestä. Muut keisariparin lähipiiriin kuuluneet lääkärit levittivät huhua, että Haartmanin laiminlyönti perintöruhtinaan tutkimuksessa ja hoidossa oli aiheuttanut tämän kuoleman. Nykyisen tietämyksen mukaan lääketiede oli silloin voimaton tuberkuloottisen sairauden hoidossa. Keisaripari ei esittänyt Haartmania kohtaan syytöksiä, mutta hän koki tapahtuman kuitenkin hyvin masentavana kokemuksensa urallaan. Haartman toimi keisarinnan henkilääkärin tehtävässä vielä kymmenen vuotta, kunnes hänelle myönnettiin ero vuonna 1875.

Perint��ruhtinas Nikolai haudattiin toukokuun lopulla 1865 Pietarissa. Hänen muistokseen rakennettiin Nizzaan ortodoksinen rukoushuone, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1868. Rukoushuone laajennettiin myöhemmin keisari Nikolai II:n (1868–1918) aikana loisteliaaksi ortodoksiseksi kirkoksi.

Suomalaisen lääkärin kutsuminen Venäjän keisariperheen lääkäriksi liittyi siihen, että venäläisten ylimysperheiden jäsenet ja varsinkaan ulkomaalaissyntyiset heistä eivät tunteneet luottamusta venäläisiin ja Venäjällä koulutuksensa saaneisiin lääkäreihin. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua kuitenkin 1870-luvulla, jolloin myös moskovalainen professori Sergei Petrovitsh Botkin (1832–1889) tuli keisarinnan henkilääkäriksi Haartmanin jälkeen.

Haartman oli avioitunut vuonna 1858 Sofia Maria von Fehleisenin (1825–1904) kanssa, tämän erottua edellisestä avioliitostaan. Avioparilla oli yksi tytär, Gourly (1860–1901), joka solmi avioliiton sleesialaisen tilanomistajan Erwin von Zastrovin kanssa.

Jo ennen eläkkeelle siirtymistä Haartmania olivat alkaneet vaivata voimistuvat ja lamaannuttavat kivut hartioissa ja käsivarsissa. Hän oli pitkiä aikoja työkyvytön, kirjoittaminen oli vaikeaa ja hänen käsialansa tuli hiljalleen mahdottomaksi lukea. Myöhemmin hänen liikuntakykynsäkin oli lähes olematon. Haartman matkusteli perheensä kanssa Ruotsissa ja hoiti toistuvasti sairauttaan Saksan ja Böömin kylpylöissä. Hän rakennutti 1880-luvun alussa huvilan Sveitsiin, Meggenin kylään Vierwaldstätter -järven rannalle, lähelle Luzernin kaupunkia. Siellä hän myös kuoli vuonna 1888.

Haartman oli jo Pietarin vuosista lähtien kerännyt huomattavan taidekokoelman, joka käsitti lähes 30 Alankomaissa eläneiden tai koulutettujen taiteilijoiden 1600-luvulla maalaamaa taulua. Haartman testamenttasi kokoelmansa Suomen Taideyhdistykselle ja nykyään se on osa Ateneumin kokoelmista.

Carl F. G. von Haartmanin julkaisuja:

Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden. Väitöskirja 1846.

Några iakttagelser om Chloroformens bruk i barnförlossningskonsten. FLH 1849–1850: 4: 11–32.

Ovariotomi, förrättad å Allmänna Hospitalet i Helsingfors. FLH 1849–1850: 4: 69–77.

Julkaisuja saksaksi ja ranskaksi Pietarissa ilmestyneissä lääketieteellisissä aikakauskirjoissa 1840-luvulla.

Lähde: http://www.geni.com/people/Carl-Frans-Gabriel-von-Haartman

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arno Forsius

Venäjän keisariperheiden suomalaiset lääkärit Carl F. G. von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910)

Kaksi suomalaista lääkäriä sai kunnian toimia 1800-luvun loppupuolella Venäjän keisariperheiden lääkäreinä. He olivat Carl Frans Gabriel von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910). Näistä henkilöistä on melko vähän tietoja erilaisissa hakuteoksissa, mutta toisaalta heistä on julkaistu melko laajat elämäkerrat kirjoituksen lopussa mainituissa teoksissa. Seuraavassa esitetään suppeat koosteet heidän elämänvaiheistaan.

Carl F. G. von Haartman (1819–1888)

Carl Frans Gabriel von Haartman syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori, Turun kaupungin ja lasaretin lääkäri Carl Daniel von Haartman (1792–1877) ja Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840). C. D. von Haartman oli myöhemmin lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja, virkaa tekevänä vuosina 1833–1836 ja vakinaisena vuosina 1836–1855. Sen ohella hän oli Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori vuosina 1833–1838. C. D. von Haartman oli naimisissa kolmesti ja hän sai kolmen puolisonsa kanssa yhteensä 24 lasta. Carl F. G. Haartman oli lapsista vanhin, ja hänen ja nuorimman lapsen välinen ikäero oli 50 vuotta.

Carl Frans Gabriel von Haartman kirjattiin ylioppilaana Helsingin yliopistoon vuonna 1836, hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1840. Vuosina 1840–1841 hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja oleskeli Pietarissa oppiakseen venäjän kielen täydellisesti. Sen jälkeen hän luki lääketiedettä Helsingin yliopistossa, jossa hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1843 ja lisensiaatiksi vuonna 1845. Hän väitteli vuonna 1846 aiheesta "Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden" ja hänet promovoitiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1847.

Vuosina 1846–1848 Haartman teki laajan ulkomaisen opintomatkan. Aluksi hän opiskeli Tukholmassa lapsenpäästöoppia, Berliinissä kirurgiaa sekä Prahassa patologista anatomiaa ja diagnostiikkaa. Sen jälkeen hän viipyi kokonaisen vuoden Pariisissa, jossa hän opiskeli naistentautioppia, sukupuolitautioppia sekä psykiatriaa. Hänen kaikki opettajansa Manner-Euroopassa olivat huomattavia lääketieteen tutkijoita.

Ranskasta Haartman siirtyi Isoon-Britanniaan, jossa hän oli ensin Edinburghissa tunnetun synnytyslääkärin James Young Simpsonin oppilaana. Viime mainittu tuli juuri niihin aikoihin kuuluisaksi ottamalla käyttöön kloroforminukutuksen synnytyskipujen lievittämisessä. Keväällä 1848 Haartman oli Lontoon General Lying-in Hospitalin synnytysosaston kirurgina neljän kuukauden ajan ja hänen ansiostaan kloroforminukutus tuli tunnetuksi Lontoossa. Hän olikin antanut siellä 25 kloroforminukutusta, joista pisin oli kestänyt 6 tuntia.

Haartman palasi Suomeen kesällä 1848 ja hänet nimitettiin vuoden 1849 alusta Helsingin yleisen sairaalan kirurgian osaston alilääkäriksi. Tuohon aikaan naistentautien hoito kuului vielä kirurgian opetusalaan. Ulkomaisten opintomatkojensa ansiosta Haartman oli Suomessa varhaisin erikoiskoulutuksen saanut asiantuntija sekä naistentauteihin liittyvässä kirurgiassa että kloroformin käytössä nukutusaineena.

Haartman antoi Suomessa ensimmäisen kloroforminukutuksen vuonna 1848 naiselle, jolta poistettiin rypäleraskaus (mola hydatidosa) paloina. Hän teki myös kloroforminukutuksessa helmikuussa 1849 maassamme ensimmäisen munasarjan poiston monilokeroisen rakkulakasvaimen vuoksi. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta potilas kuoli kaksi päivää myöhemmin vatsakalvontulehdukseen. Todettakoon samalla, että seuraavina munasarjan poiston tekivät J. A. Estlander (1831–1881) vuonna 1868 ja F. Saltzman (1839–1914) vuonna 1872. Myös heidän potilaansa kuolivat leikkauksen jälkeen vatsakalvontulehdukseen. Erään kerran Haartman oli asettanut verijuotikkaan (iilimato) potilaana olleen vanhan ylhäisörouvan kohdun kaulaan. Tätä hoitoa käytettiin mm. paikallisten tulehdusten hoitoon. Juotikas lähti kuitenkin liikkeelle ja hakeutui kohdunonteloon, josta sen poistaminen tuotti suuria vaikeuksia lääkärille. Myöhemmin Haartman kirjoitti vuonna 1863 kohdun virheasennoista ja niiden korjaamisesta mekaanisilla menetelmillä, jollaisina käytettiin usein mm. kohdun sisäisiä pessaareja.

Kirurgisen osaston alilääkärin virka ei tyydyttänyt Haartmania. Hän piti Helsingissä myös yksityispraktiikkaa ja saavutti suuren suosion Kaivopuistossa kylpylävieraina olleiden venäläisten ylhäisönaisten keskuudessa. Pian venäläiset kylpylävieraat alkoivat houkutella Haartmania Pietariin, jossa odotukset praktiikan osalta olivat erittäin lupaavia, ja hän sanoutuikin irti alilääkärin virasta vuonna 1850 ja muutti Pietariin. Siellä Haartman sai viran venäläisen 26. meriekipaasin nuorempana lääkärinä vuosien 1851–1853 ajaksi, ja vuonna 1851 hän toimi lisäksi Povivalin instituutissa apuopettajana (repetiittorina) ja apulaislääkärinä (ordinaattorina). Vuoden 1854 ajan Haartman oli venäläisen 13. meriekipaasin nuorempana lääkärinä. Sairaalatyön ohella Haartman piti menestyvää yksityispraktiikkaa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa Pietarin ylhäisön keskuudessa suosituin synnytysten ja naistentautien lääkäri. Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi jo vuonna 1851.

Vuonna 1852 Haartman sai potilaakseen keisari (tsaari) Nikolai I:n (1796–1855) tyttären, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan (1819–1876). Viime mainitun suosituksesta Haartman kutsuttiin hoitamaan myös kruununperijä Aleksanteria (1818–1881), josta tuli keisari Aleksanteri II vuonna 1855, ja tämän puolisoa, Hessenin prinsessa Maria Aleksandrovnaa (1824–1880). Haartman toimi Maria Aleksandrovnan tilapäisenä lääkärinä vuodesta 1853 ja vakinaisena lääkärinä vuodesta 1854, avustaen häntä synnytyksissä ja valvoen hänen lastensa terveyttä. Haartman sai kollegiasessorin arvon vuonna 1854 ja valtioneuvoksen arvon vuonna 1858. Eräiden lähteiden mukaan hän oli keisari Aleksanteri II:n henkilääkäri vuodesta 1860, ja joka tapauksessa hän oli keisarinna Maria Aleksandrovnan henkilääkäri vuodesta 1863. Haartmanin asema kohosi jatkuvasti, ja hänestä tuli todellinen valtioneuvos vuonna 1863 ja salaneuvos vuonna 1871.

Haartmanin vaikein lääketieteellinen ongelma keisarillisessa perheessä oli vanhimman pojan, perintöruhtinas Nikolain (1843–1865) sairaus ja kuolema 22-vuotiaana. Nikolai oli vuoden 1863 aikoihin hevosen selästä pudottuaan alkanut tuntea selkäkipuja, jotka eivät vaikuttaneet kuitenkaan hänen yleisvointiinsa. Syksyllä 1864 hän tunsi itsensä Euroopan matkan aikana väsyneeksi ja voimattomaksi, ja Firenzessä olon aikana hänelle ilmaantui kovia selkä- ja hermokipuja. Hän joutui olemaan makuulla ja oleskeli Nizzan lämpimässä ilmastossa paranemisen toivossa. Huhtikuun alussa 1865 hänelle tuli kuumetta ja päänsärkyä, ja hän kuoli 12.4.1865 vaikean kuumetaudin oirein.
Ruumiinavauksessa perintöruhtinas Nikolain kuolinsyyksi todettiin tuberkuloottinen aivokalvontulehdus, joka oli saanut alkunsa selkärangan tuberkuloosipesäkkeestä. Muut keisariparin lähipiiriin kuuluneet lääkärit levittivät huhua, että Haartmanin laiminlyönti perintöruhtinaan tutkimuksessa ja hoidossa oli aiheuttanut tämän kuoleman. Nykyisen tietämyksen mukaan lääketiede oli silloin voimaton tuberkuloottisen sairauden hoidossa. Keisaripari ei esittänyt Haartmania kohtaan syytöksiä, mutta hän koki tapahtuman kuitenkin hyvin masentavana kokemuksensa urallaan. Haartman toimi keisarinnan henkilääkärin tehtävässä vielä kymmenen vuotta, kunnes hänelle myönnettiin ero vuonna 1875.

Perintöruhtinas Nikolai haudattiin toukokuun lopulla 1865 Pietarissa. Hänen muistokseen rakennettiin Nizzaan ortodoksinen rukoushuone, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1868. Rukoushuone laajennettiin myöhemmin keisari Nikolai II:n (1868–1918) aikana loisteliaaksi ortodoksiseksi kirkoksi.

[Lisäys lokakuussa 2007: Perintöruhtinas Nikolai oli kihlautunut vuonna 1864 Tanskan kuninkaan Kristian IX:n tyttären Dagmarin (1847–1928) kanssa. Nikolain kuoltua Dagmar kihlattiin tämän veljelle Aleksanterille (1845–1894), joka oli julistettu kruununperijäksi, ja avioliitto solmittiin vuonna 1866. Ennen avioliittoa Dagmar kääntyi ortodoksiseen uskoon ja sai venäläisen nimen Maria Feodorovna. Perintöruhtinas Aleksenterista tuli Venäjän keisari Aleksanteri III vuonna 1881, hänen isänsä saatua surmansa pommiattentaatin seurauksena. Aleksanteri III:n kuoltua Venäjän keisariksi tuli vuonna 1894 hänen ja keisarinna Maria Feodorovnan poika, perintöruhtinas Nikolai (1868–1918, keisarina Nikolai II).]

Suomalaisen lääkärin kutsuminen Venäjän keisariperheen lääkäriksi liittyi siihen, että venäläisten ylimysperheiden jäsenet ja varsinkaan ulkomaalaissyntyiset heistä eivät tunteneet luottamusta venäläisiin ja Venäjällä koulutuksensa saaneisiin lääkäreihin. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua kuitenkin 1870-luvulla, jolloin myös moskovalainen professori Sergei Petrovitsh Botkin (1832–1889) tuli keisarinnan henkilääkäriksi Haartmanin jälkeen.

Haartman oli avioitunut vuonna 1858 Sofia Maria von Fehleisenin (1825–1904) kanssa, tämän erottua edellisestä avioliitostaan. Avioparilla oli yksi tytär, Gourly (1860–1901), joka solmi avioliiton sleesialaisen tilanomistajan Erwin von Zastrovin kanssa.

Jo ennen eläkkeelle siirtymistä Haartmania olivat alkaneet vaivata voimistuvat ja lamaannuttavat kivut hartioissa ja käsivarsissa. Hän oli pitkiä aikoja työkyvytön, kirjoittaminen oli vaikeaa ja hänen käsialansa tuli hiljalleen mahdottomaksi lukea. Myöhemmin hänen liikuntakykynsäkin oli lähes olematon. Haartman matkusteli perheensä kanssa Ruotsissa ja hoiti toistuvasti sairauttaan Saksan ja Böömin kylpylöissä. Hän rakennutti 1880-luvun alussa huvilan Sveitsiin, Meggenin kylään Vierwaldstätter -järven rannalle, lähelle Luzernin kaupunkia. Siellä hän myös kuoli vuonna 1888.

Haartman oli jo Pietarin vuosista lähtien kerännyt huomattavan taidekokoelman, joka käsitti lähes 30 Alankomaissa eläneiden tai koulutettujen taiteilijoiden 1600-luvulla maalaamaa taulua. Haartman testamenttasi kokoelmansa Suomen Taideyhdistykselle ja nykyään se on osa Ateneumin kokoelmista.

Carl F. G. von Haartmanin julkaisuja:

Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden. Väitöskirja 1846.
Några iakttagelser om Chloroformens bruk i barnförlossningskonsten. FLH 1849–1850: 4: 11–32.
Ovariotomi, förrättad å Allmänna Hospitalet i Helsingfors. FLH 1849–1850: 4: 69–77.
Julkaisuja saksaksi ja ranskaksi Pietarissa ilmestyneissä lääketieteellisissä aikakauskirjoissa 1840-luvulla.

Lähteet on mainittu kirjoituksen lopussa.

Alexander von Collan (1819–1910)

Alexander Collan (von Collan vuodesta 1874) syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat Iisalmen kirkkoherra Per Johan Collan ja Kristina Elisabeth Crohns. Perheessä oli kaikkiaan kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Alexander oli järjestyksessä viides lapsista.

Alexander Collan suoritti ylioppilastutkinnon joulukuussa 1836 ja aloitti sen jälkeen opinnot Helsingin yliopistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi keväällä 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi samana kesänä. Opiskeluaikana Collan harrasti menestyksellä miekkailua, ja opettajansa Gioacchino Ottan kuoltua hän haki vuonna 1848 yliopiston miekkailunopettajan virkaa, mutta tuloksetta. Ottan vaimo Hedvig (o.s. Appelström) toimi fysioterapeuttina ja Collanilla oli tästä toiminnasta myönteinen käsitys.

Lääketieteen opinnot Collan aloitti syksyllä 1840 ja hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi keväällä 1845. Valmistuminen kesti tavallista kauemmin, kaikesta päätellen Collanin sairastelun vuoksi. Lisensiaattitutkintoon tähtäävien lukujen aikana hän opiskeli välillä Tukholmassa vuosina 1846–1847 lastentauteja ja sisätauteja. Collan valmistui lääketieteen lisensiaatiksi kesäkuussa 1847. Hän väitteli heti sen jälkeen professori E. J. Bonsdorffin johdolla valmistuneella, vertailevaa anatomiaa käsittelevällä väitöskirjalla "Jemförande Anatomisk Beskrifning öfver Muskelsystemet hos paddan (Bufo cinereus Sneidt)", ja sai viikkoa myöhemmin pidetyssä promootiossa lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon.

Lääkäriksi valmistuttuaan Collan toimi syksyllä 1847 kolme kuukautta Lapinlahden sairaalassa eli "Houruhuoneessa Helsingin kaupungin tykönä" alilääkärin viransijaisena, mikä oli tarpeen valtion virkojen saamiseksi. Sen jälkeen hänet nimitettiin tammikuussa 1848 Suomen meriekipaasin alilääkärin virkaan. Kesällä 1850 Collan haki virkavapautta ulkomaista opintomatkaa varten. Hän viipyi ensin Wienissä maaliskuuhun 1851 saakka ja opiskeli siellä tunnettujen kliinikkojen ohjauksessa patologista anatomiaa, synnytyksiä, ihotauteja, lastentauteja, auskultaatiota ja perkussiota, kirurgisia leikkauksia ja silmätauteja. Wienistä Collan matkusti Pariisiin, jossa hän opiskeli erityisesti silmätauteja ja niiden hoitoa. Hän hankki opintomatkansa aikana huomattavan määrän lääketieteellisiä instrumentteja sekä Haminan kadettikoululle että itselleen. Hän palasi kotimaahan elokuussa 1851. [J. E. Railon lopussa mainitussa kirjoituksessa on kuvaukset Alexander von Collanin kotiapteekista ja instrumenttikaapista.]

Collan oli hakenut opintomatkansa aikana avoimeksi tullutta Haminan kadettikoulun esikuntalääkärin virkaa ja hänet nimitettiin siihen tammikuussa 1851. Hän aloitti työnsä uudessa virassa elokuussa 1851 kotimaahan palattuaan. Viranhoidon ohella Collan piti yksityispraktiikkaa, jolla kävi potilaita myös ympäröivän maaseudun alueelta.

Keisari Nikolai I (1796–1855) kävi Suomessa vuoden 1854 alkupuolella ja yöpyi maaliskuussa Haminassa. Keisarin seurueeseen kuulunut kenraali Rostovzeff oli silloin majoitettuna Collanin luokse. Kenraali mieltyi kielitaitoiseen ja sivistyneeseen isäntäänsä, ja ehdotti tälle siirtymistä Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin pian vapautuvaan virkaan. Kun Collan esiteltiin keisarille, tämä yhtyi kenraalin ehdotukseen. Collanille myönnettiin hovineuvoksen arvo jo vuonna 1854.

Keisari Nikolai I:n kuoltua vuonna 1855 hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II (1818–1881), mutta annetut lupaukset pysyivät voimassa. Collan sai Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3 lk:n kunniamerkin huhtikuussa 1856 ja joulukuussa 1856 hän sai komennuksen Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin virkaan. Jo joulukuussa 1858 hänet nimitettiin koulun vanhimmaksi lääkäriksi kollegineuvoksen arvoisena. Collan teki Venäjältä käsin vielä opintomatkat Saksaan ja Ranskaan vuosina 1859, 1869 ja 1871.

Taloudellisen asemansa parannuttua Collan solmi avioliiton 1857 Adèle Marie Grotenfeltin (1839–1858) kanssa, jonka vanhemmat olivat kollegiasessori Reinhold Wilhelm Grotenfelt ja Rosalie Wilhelmina Stålarm-Tavast. Nuori puoliso menehtyi jo seuraavana vuonna vaikeaan synnytykseen ja myös lapsi kuoli kolmen päivän ikäisenä. Collan avioitui uudelleen vuonna 1859 ensimmäisen puolisonsa serkun Marie Lovisa Karolina Grotenfeltin (1840–1916) kanssa, jonka vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Herman Bernt Grotenfelt ja Lovisa Adolfina Karolina Grotenfelt. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, tytär ja poika.

Keisarillisen hallinnon suosio Collania kohtaan jatkui edelleen ja helmikuussa 1862 hän sai valtioneuvoksen arvon. Keisariperheen lääkäriksi Collan kutsuttiin elokuussa 1866, jolloin hänet määrättiin seuraamaan keisariparin kahta nuorinta lasta, 9-vuotiasta Sergeitä (1857–1905) ja 6-vuotiasta Pavelia (1860–1919), matkalla Krimin Livadiaan runsaan kahden kuukauden ajan. Collan teki vastaavanlaisia matkoja keisarillisen perheen lääkärinä myöhemminkin vuoteen 1871 saakka, kahdesti Krimille ja kerran Aleksanteri II:n sairastelevan puolison, keisarinna Maria Aleksandrovnan mukana Saksan Kissingeniin. Tämän kirjoituksen alussa mainittu Carl F. G. von Haartman oli toiminut keisariperheen lääkärinä vuodesta 1853 saakka. Hän näyttää olleen keisariperheen lääkäri vakinaisessa asuinpaikassa Pietarissa, kun taas Collan toimi perheenjäsenten terveyden valvojana näiden matkoilla ollessa.

Collanin yhteiskunnallinen asema kohosi jatkuvasti. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon vuonna 1873 ja hänet aateloitiin vuonna 1874, jolloin hän otti nimen von Collan. Vuonna 1877 hänelle myönnettiin keisarillisen henkikirurgin arvonimi. Keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881 pommiattentaatissa ja keisariksi tuli hänen poikansa Aleksanteri III (1845–1894), jonka aviopuoliso oli ylempänä mainittu Maria Feodorovna (eli Tanskan prinsessa Dagmar). Aleksanteri III:n valtakaudella Collan sai vuonna 1884 eron ja eläkkeen Nikolajevin ratsuväenkoulun vanhimman lääkärin virasta, minkä lisäksi hänelle myönnettiin salaneuvoksen arvonimi. Hän oli saanut myös korkeita kunniamerkkejä, mm. Pyhän Annan 2 lk:n ritarimerkin keisarinkruunun kera vuonna 1871 ja Pyhän Stanislauksen 1 lk:n ritarimerkin vuonna 1883.

Eläkkeelle siirryttyään Alexander von Collan jätti Pietarin ja palasi Suomeen. Hän oli silloin 65 vuoden ikäinen ja edelleen aktiivinen, ja toimi mm. vuosina 1886–1896 Artjärven reservikomppanian lääkärinä. Hän oli myös sukunsa edustajana aatelissäädyssä kaikilla säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1906. Lisäksi hän oli johtokunnan puheenjohtaja Fruntimmerskolan i Helsingfors -koulussa vuosina 1885–1907.

Valtiopäivillä Collan otti usein kantaa terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. Vuonna 1885 hän teki aloitteen koululääkärin palkkaamisesta kouluhallitukseen. Hän perusteli asiaa sillä, että koululaiset kärsivät usein sairauksista, joita voitiin ehkäistä huolehtimalla kouluympäristön hygieniasta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Samoilla valtiopäivillä hän totesi, että hygienian alalla tarvittiin oli tarvetta parantaa valistusta ja suositteli sen vuoksi piirilääkärien hygieniakoulutuksen kehittämistä ja heidän lukumääränsä lisäämistä.

Vuonna 1888 Collan kiinnitti huomiota siihen, että Helsingin yliopistossa ei ollut hygienian professuuria siitä huolimatta, että kansanterveyteen oli kiinnitetty lisääntyvästi huomiota jo 1800-luvun puolivälistä ja että Finska Läkaresällskapet oli tehnyt jo vuonna 1879 esityksen ehdotuksen alan oppituolin perustamisesta yliopistoon. Seura oli tehnyt asiasta uuden ehdotuksen vuonna 1887 ja arvelujen mukaan Collanin esitys valtiopäivillä oli ajoitettu tukemaan sitä. Tällä kerralla yritykset tuottivat tulosta ja hygienian professuuri perustettiin vuonna 1890.

1800- luvun lopulla tehtiin useita ehdotuksia kiertävien sairaanhoitajattarien palkkaamiseksi maalaiskuntiin piiri- ja kunnanlääkärien avuksi. Asiaa kannatettiin varsinkin Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Terveydenhoitolehden asiantuntijoiden piirissä. Asia oli esillä myös vuoden 1897 valtiopäivillä, jolloin Collan osallistui keskusteluun. Hänen mielestään sairaanhoitajattarien vähäisen määrän vuoksi heistä olisi enemmän hyötyä esim. sairaalatyössä lääkärien apuna.

Lopuksi on aiheellista kiinnittää huomiota Collanin lääketieteellisen julkaisutoimintaan. Edellä on jo mainittu hänen ansiokas väitöskirjansa. Finska Läkaresällskapet alkoi julkaista vuonna 1849 lääketieteellistä uutislehteä Notisblad för Läkare och Farmacevter. Silloin Collan liittyi lehden avustajakuntaan ja vaikutti osaltaan lääketieteen uusien aatteiden levittämiseen lääkärikunnan ja lääkkeenvalmistajien tietoisuuteen. Hän kirjoitti vuosina 1849–1856 lehteen toistakymmentä 1–4 sivun mittaista selostusta ulkomaisista artikkeleista.

Collan laati em. lehteen vuonna 1850 kirjoituksen "Om Delphinium staphysagria emot Scabies", erään kannusruoholajin käytöstä syyhytaudin hoidossa. Hänen vuonna 1851 julkaisemansa kirjoitus syyhypunkista "Om scabies sarcoptosa (enl. Hebra)" oli selvästi enemmänkin Ferdinand von Hebran luennoista Wienissä tehtyihin muistiinpanoihin perustuva kirjoitus kuin uutisartikkeli, ja samalla se oli osoitus hänen kasvavasta kiinnostuksestaan ihotauteja kohtaan. Lisäksi Collan julkaisi aikakauskirjassa Finska Läkaresällsapets Handlingar V (1853–1856) kaksi kirjoitusta aiheesta "Om Eczem", jotka julkaistiin vuonna 1856 myös eripainoksena nimellä "Om hudens sjukdomar. Förra afdelningen". Kirjoituksesta voidaan päätellä, että Collanin tarkoituksena oli laatia ihotauteja koskeva oppikirja, mutta ensimmäinen osa ei saanut koskaan jatkoa. Pietarissa olonsa aikana Collan kirjoitti FLH:iin vuonna 1880 kirjoituksen "Bidrag till behandlingen af difteri". Se julkaistiin samana vuonna saksaksi aikakauslehdessä "St. Petersburger Medizinischer Wochenschrift".

Vuonna 1884 Collan ryhtyi jatkamaan F. J. Rabben aloittamaa Suomen lääkintä- ja terveydenhuoltoasetusten kokoamista ja julkaisemista. Rabben työ oli päättynyt vuoteen 1870. Collan julkaisi nyt asiakirjat vuosilta 1871–1898 kolmena osana: Finlands Medicinal-Författningar. Femte delen, 1871–1886 (1888), Finlands Medicinal-Författningar. Sjätte delen, 1887–1893 (1894) ja Finlands Medicinal-Författningar. Sjunde delen, 1894–1898 (1899).

Alexander von Collan kuoli Helsingissä kesäkuussa 1910 lähes 91 vuoden ikäisenä.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2007. Lokakuussa 2007 lisätty Venäjän keisariperhettä koskevia tietoja.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: [The] History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Societas Scientiarum Fennica. Helsinki 1975.

[Collan, A. von:] Finlands Medicinal-Författningar, V–VII (1871–1898). Helsingfors 1888–1899.

Kalleinen, K. ja Klinge, M.: Nikolai Aleksandrovitsh (1843–1865), Venäjän kruununperillinen, yliopiston kansleri. Suomen kansallisbiografia 7, Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.

Kartio, K.: Carl von Haartman – lääkäri ja taiteenkeräilijä. Teoksessa: Helsingin olutkuningas, keisarinnan henkilääkäri ja Alankomaiden vanhoja mestareita. Näyttelykirja 3.11.1994–8.1.1995. Ulkomaisen taiteen museo ja Sinebrychoff. [Helsinki] 1994.

Railo, J. E.: Kunniahenkikirurgi Alexander von Collan ja hänen instrumenttikaappinsa. Hippokrates 1991, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. Vammala 1991.

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli, http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ . Internet 2007.

Lähde: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkilaa.htm.

Karl Franz Gabriel von Haartman (1819-1888)

Puoliso: 1858 Sofia Maria von Haartman o.s. von Fehleisen s. 07.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 25.03.1904 Saksa, Stuttgart.

Luzern on samannimisen kantonin pääkaupunki Sveitsissä. 1. tammikuuta 2010 kaupungissa oli 76 702 asukasta. Luzern on tunnettu matkailukaupunki, liikenneristeys ja suosittu kongressikeskus. Kaupungissa on merkittävää metalliteollisuutta. Wikipedia.

Lapset:

Courly von Zastrov o.s. von Haartman , s. 17.08.1860 Venäjä, Pietari. Tauluun 127

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 127

XIII Courly von Zastrov o.s. von Haartman, (Taulusta 126, isä Carl von Haartman) s. 17.08.1860 Venäjä, Pietari, k. 15.02.1901 Schlesien (Sleesia).

FÜRSTENSTEININ LINNA (puol. Ksia;z.) On Puolan kolmanneksi suurin linna ja Sleesian linnojen helmi. Tämä yksi Euroopan suurimmista linnoista ( 400 huonetta) on rakennettu vuosina 1288-1292 kallioille 392 m korkeuteen. Myöhemmin linnaa on laajennettu aina 1900 -luvulle saakka. Linnassa onkin näkyvillä vaikutteita useilta eri vuosisadoilta. Ksiazin linnaa, alkuperäiseltä saksalaiselta nimeltään Fürstenstein, on hallinnut kautta aikojen useat eri omistajat, mutta pisimpään se on ollut 400 vuotta linnaa hallinneen Hochbergin suvun hallussa. Toisen maailman sodan aikaan Organisaatio Todt takavarikoi linnan ja teki linnaan muutoksia päämääränään tehdä linnasta yksi Adolf Hitlerin tukikohdista. Vuodesta 1943 alettiin porata 2 km tunneleita linnan alla olevaan kallioon. Ne sijaitsevat 55 metriä linnan sisäpihan alla. Akselin yli 40 m syvä, käytävien jotka oli vahvistettu betonilla ja teräksellä halkaisija oli 5-8 metriä. 3200 m² betoni halleista johtaa käytävä linnan kellareihin. Halleista menee 55 m korkea hissikuilu linnan barokki osaan. Tämä näyttäisi viittaavan siihen että hallit oli tarkoitettu toimimaan väestönsuojina. Gross-Rosenin keskitysleirin 3000 vangia suorittivat kaivuu työn. Maanalainen järjestelmä jonka piti olla valmis v. 1950 käyttötarkoitus ei ole täysin selvä. Joko maanalainen asetehtaaksi, Wehrmachtin, Luftwaffen ja ylimpien SS johtajajien komentokeskukseksi ja Führerin jopa atomipommin kestäväksi päämajaksi. Saksan hävittyä sodan puna-armeija sai linnan haltuunsa tuhoten linnaa ja vieden kaiken irtaimiston mennessään. Sodan jälkeen Fürstenstein osana muuta Sleesiaa luovutettiin osaksi Puolaa ja linna sai nykyisen nimensä.

Puoliso: Erwin von Zastrov

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 128

XII Sofia Rosina Carlintytär Lavonius o.s. von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 27.06.1821 Turku, k. 11.01.1890 Ruotsi, Tukholma.

Ebban äiti Rosina Lavonius (os. Von Haartman, 1821 – 1890). Runoilijapiispan Frans Mikael Franzénin tyttärentytär.

Puoliso: 02.02.1842 Helsinki Alexander Abrahaminpoika Lavonius Suomalainen virkamies ja Oulun läänin kuvernööri., s. 04.01.1802 Viipuri, k. 17.03.1875 Ruotsi, Länsi-Götanmaa, Forshem, Årnäs gård.

Ebban isä Alexander Lavonius (1802 – 1875). Oulun läänin maaherra.

Lapset:

Carl Alexander Lavonius s. 19.08.1843 Ruotsi, Tukholma, k. 06.09.1860 Kuopio.

Ebban Veli Alexander Lavonius nuorempi (1843 – 1860). Alexander kuoli 17-vuotiaana ja kertoman mukaan kummittelee nykyään Ebban lapsuudenkodissa Oulussa, Kajaaninkatu 15.

Maria Amelie Albinia Linden ent. Ekman o.s. Lavonius s. 24.01.1846 Ruotsi, Tukholma, k. 30.10.1915 Ruotsi, Tukholma.

Ebban vanhempi sisar Maria Lavonius (1846 – 1915). Avioitui Joensuun kartanon isännän Kristoffer Linderin kanssa, myöhemmin leskeksi jäätyään ruotsalaisen Oscar Ekmanin kanssa.

Rosina Olga Naema Lavonius s. 03.07.1848 Ruotsi, Tukholma, k. 13.02.1849 Ruotsi, Tukholma.

Ebba Charlotta Lovisa zu Solms-Braunfels o.s. Lavonius , s. 19.02.1850 Helsinki. Tauluun 129

Anna Julia Matilda Palme o.s. Lavonius s. 10.03.1858 Oulu, k. 19.01.1935 Ruotsi, Djursholm, Danderyd, Svalnäs gård.

Ebban nuorempi sisar Anna Lavonius (1858 – 1935). Avioitui ruotsalaisen Henrik Palmen kanssa. Henrik Palme oli Ruotsin myöhemmän pääministerin Olof Palmen isosetä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 129

XIII Ebba Charlotta Lovisa Alexanderintytär zu Solms-Braunfels o.s. Lavonius, (Taulusta 128, äiti Rosina Lavonius) s. 19.02.1850 Helsinki, k. 31.07.1927 Italia, Lazio, Frascati.

Prinsessa Ebba zu Solms-Braunfels. Ebba Louisa Charlotta Lavonius (1850 – 1927). Avioitui prinssi Albrecht zu Solms-Braunfelsin kanssa. Kuvassa Ebba Wiesbadenissa keväällä 1889, jolloin hän tapasi prinssi Albrechtin ensi kerran. Kuva: Markus H. Korhosen kokoelmat.

Puoliso: 02.09.1889 Saksa, Hessen, Wiesbaden Albrecht Friedrich Ernst Bernhard Wilhelm Maria Friedrichinpoika Prins till Solms-Braunfels Saksalaisen keisarisuvun jäsen, Solms-Braunfelsin prinssi. Preussin-Ranskan sodan (1870–1871) veteraani., s. 10.02.1841 Saksa, Nordrhein-Westfalen, Düsseldorf, k. 08.03.1901 Saksa, Hessen, Wiesbaden.

Prinssi Albrecht zu Solms-Braunfels (1841 – 1901). Ebban puoliso 1889 lähtien. Prinssi oli haavoittunut Preussin-Ranskan sodassa ja oli pyörätuolissa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 130

XII Naema Aurora Carlintytär af Schultén o.s. von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 17.06.1822 Turku, k. 1866 Ruotsi, Tukholma.

1. puoliso: 1850 Arvid Gabriel Jacobinpoika von Haartman Ylioppilas Turussa 22.12.1821. Turkulaisen osakunnan jäsen 15.2.1822 15/2 1822. Gabr: Arv: Haartman 31/9‹!› 1805. | Vice Lands-Secreterare i Åbo. Häradshöfding. Tuomarintutkinto 14.6.1827. Kameraalitutkinto 15.6.1827. Todistus senaatin talousosaston sekä kameraali- ja veronkantolaitosten virkoja varten registratuurassa 16.6.1827. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1827. — Varatuomari 1831. Turun ja Porin läänin varalääninkamreeri 1832, varalääninsihteeri 1833, lääninsihteeri 1840. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1837., s. 30.09.1805 Nauvo, k. 16.07.1855 Nauvo.

2. puoliso: 1860 Otto Reinhold Nathanaelinpoika af Schultén. (Taulu 771). (Taulu 773) Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 01.12.1798 Solna, k. 08.11.1884 Helsinki.

Ylioppilas Uppsalassa 2.6.1812 Otto Reinholdt Schultén Westmanno-Dalecarlus. Respondentti Uppsalassa 6.11.1816, pr. talous- ja kauppaoik. prof. L. G. Rabenius. FK Uppsalassa 11.3.1818. Respondentti Uppsalassa 26.5.1818 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. N. Fr. Biberg. FM Uppsalassa 16.6.1818. MOK Uppsalassa 12.6.1819. Ylioppilas Turussa 13.7.1819. Turkulaisen osakunnan jäsen 5.10.1819 5/10 1819. Otto Reinh. af Schultén 1/12 1798. Todistus senaatin palvelukseen pyrkimistä varten registratuurassa 24.11.1820. Riemumaisteri 1.5.1869. — Muutti Suomeen 1819. Senaatin talousosaston ylim. kopisti 1820, kansliatoimituskunnan kopisti 1821. Suomen asiain komitean kanslisti Pietarissa 1823. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinviraston arkistonhoitaja 1826, kirjaaja s.v. Protokollasihteerin arvonimi 1830. Valtiosihteerinviraston 2. osaston 2. toimitussihteeri 1831, 1. toimitussihteeri ja 2. osaston päällikkö 1833, ero 1844. Samalla yliopiston kanslerinsihteeri 1831–44. Valtioneuvos 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1844, ero 1854. Todellinen valtioneuvos 1848. Viipurin hovioikeuden presidentti 1854, ero 1863. Vapaaherra 1859. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1863, oikeusosaston varapuheenjohtaja 1865, ero 1874. Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.
Vanhemmat: Nathanael Gerhard af Schultén e. Schultén, s. 29.10.1750 Nauvo, k. 04.06.1825 Turku ja Jacobina Theodora af Schultén o.s. Finckenberg, s. 06.03.1767 Nauvo, Hankalahti, k. 14.12.1828 Turku.

Nauvo (ruots. Nagu) on entinen Suomen kunta Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunta kuului aiemmin Turun ja Porin lääniin ja sitten Länsi-Suomen lääniin. Nauvo mainitaan historiallisissa asiakirjoissa jo vuonna 1395. Nauvo koostuu noin 3 000 saaresta, luodosta ja kalliosta. Pääsaaret ovat Iso-Nauvo (Storlandet) ja Pikku-Nauvo (Lillandet). Seilin saaressa sijaitsee Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Nauvon naapurikunnat ennen kunnan lakkauttamista olivat Dragsfjärd, Korppoo, Parainen ja Rymättylä. Nauvon keskiaikainen harmaakivikirkko on 1430–1450-luvuilta. Kunta oli kaksikielinen. Asukkaista 70 prosenttia puhui äidinkielenään ruotsia ja 29 prosenttia suomea vuonna 2008. Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö yhdistyivät vuoden 2009 alussa uudeksi Länsi-Turunmaan kaupungiksi, jonka nimi vuoden 2012 alussa muutettiin Paraisiksi. Nauvossa on vilkas satama, esimerkiksi Airistolta sopivan päivämatkan päässä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 131

XII Hedvig Lovisa Fransiska Carlintytär von Born o.s. von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 08.12.1824 Turku, k. 23.12.1907 Porvoo, Gammelbacka.

Puoliso: Johan August Samuelinpoika von Born Var vice lantmarskalk vid lantdagen 1872 och lantmarskalk vid lantdagen 1877–1878., s. 29.08.1815 Porvoo, Gammelbacka, k. 29.10.1878 Helsinki.

Student i Helsingfors 1832-01-21. Auskultant i Åbo hovrätt 1834-12-19. Extra ordinarie kopist i kejs. senatens för Finland justitiedepartement 1835-12-03 och extra ordinarie kammarskrivare i senatens ekonomidepartement 1836-06-23. Extra notarie i Åbo hovrätt 1837-06-22. Vice häradshövding 1838-12-20. Kanslist i Åbo hovrätt 1839-03-25. Registrator i Viborgs hovrätt 1839-10-01. Tillförordnad protokollssekreterare 1840-05-26. Protokollssekreterares namn och värdighet 1841-04-15. Aktuarie i Viborgs hovrätt 1841-06-15. Extra fiskal i Viborgs hovrätt 1841-10-16. Notarie 1841-10-23. Protokollssekreterare i finansexpeditionen av senatens ekonomidepartement 1842-04-14. RBS:tAO3kl 1854-03-04. Kammarjunkare vid kejs. hovet 1855-02-16. Överdirektör vid generaltulldirektionen i Finland och chef för tullverket i Finland 1855-11-21. RRS:tStO2kl 1857-04-15, och erhöll till detta ordenstecken kejs. krona 1859-04-24. Statsråds titel 1861-05-05. Erhöll en briljanterad ring med kejsarens namnchiffer 1862-04-17. Finsk friherre 1864-05-01 (introducerad på finska riddarhuset 1865-04-11 under nr 47). Senator och ledamot av kejs. senatens för Finland ekonomidepartement samt chef för senatens kansliexpedition 1865-04-07. Kammarherre vid kejs. hovet 1865-04-12. RRS:tAO2klm. kejs. krona 1866-11-09. Chef för jordbruksexpeditionen i senaten 1866-12-12. RRS:tV1O3kl 1868-08-26. RRS:tStO1kl 1871-04-09 och S:tAO1kl 1873-04-20. Avsked 1873-05-10, varefter han ägnade sig åt skötseln av sina egendomar Gammelbacka i Borga socken och Sarvlaks i Pernå socken. Var vice lantmarskalk vid lantdagen 1872 och lantmarskalk vid lantdagen 1877–1878. Död 1878-10-29 i Helsingfors och begraven i Pernå.
Vanhemmat: Samuel Fredrik von Born, s. 02.07.1782 Loviisa, k. 15.11.1850 Helsinki ja Catharina Elisabet von Born o.s. von Morian, s. 05.02.1793 Pernaja, Sarvilahti.

Lapset:

Viktor Magnus von Born , s. 08.10.1851 Helsinki. Tauluun 132

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 132

XIII Viktor Magnus Johaninpoika von Born, (Taulusta 131, äiti Hedvig von Born) s. 08.10.1851 Helsinki, k. 15.09.1917 Pernaja, Sarvilahti.

Suur-Sarvilahden kartano Pernajassa. Sarvilahden kartanon päärakennus on toinen suurvalta-ajan arkkitehtuuri-ideaalin mukaan rakennetuista ylhäisaatelin asuinlinnoista maassamme Louhisaaren kartanon lisäksi. Kartanon aikanaan huomattavan laajoilla tiluksilla on monipuolisia ja eri vuosisadoilta peräisin olevia rakennettuja ympäristökokonaisuuksia sekä vuosisatoja viljelyssä ja laidunnettuna olevia alueita. Sarvilahden kartanokeskusta ympäröi Suuren Rantatien eteläpuolinen viljelymaisema ja laidunalue sekä Strömslandetissa sijaitsevat jakamattoman Sarvilahden kartanon vanhat lampuotikylät Ströms ja Hormnäs sekä kartanon pohjoispuolelle 1910-luvun alussa jakojen seurauksena syntynyt Norr-Sarvlaxin kartano. Kolmikerroksisen hollantilaista klassismia kuvastavan kartanon päärakennuksen muurarimestarina ja mahdollisesti suunnittelijana on Lorentz Creutzin toimeksiannosta toiminut viipurilainen Achatius Groneberg. Kuutiomaisen rakennuksen runko jakautuu kahdella poikittaisella sydänseinällä keskeishallitilaksi ja sen molemmin puolin erikokoisiksi huonesarjoiksi. Kolmanteen kerrokseen on sisustettu juhlasali ja edustavimmat vierashuoneet. Identtiset, säterikattoiset sivurakennukset sekä porttirakennuksina toimivat tiiliset 1850-luvulla rakennetut talli ja viljamakasiini täydentävät barokkipihan symmetristä sommitelmaa. Läntisessä, todennäköisesti 1600-luvun sivurakennuksessa on säilynyt karoliiniselta ajalta peräisin oleva säterikatto. Toinen sivurakennuksista on korvattu 1880 palon jälkeen uudella. Kartanon talousrakennukset sijaitsevat kauempana päärakennuksesta. Kartanon puutarhan vanhimmat osat ovat luultavasti päärakennuksen rakentamisajalta. Kartanon ohitse virtaavan joen varsilla ja patolammen ympärillä levittäytyvä maisemapuisto on peräisin 1850-luvulta. Myös pitkät puukujanteet on istutettu 1800-luvulla. Päärakennuksen ja sivurakennusten välisen geometrisesti järjestetyn muotopuutarhan hahmo on Paul Olssonin suunnittelema 1930-luvulla. Kartanon päärakennuksen takana olevassa metsikössä patolammen äärellä on jäljellä kartanon vanha mylly. Kartanokeskusta ympäröi keskiajalta periytyvän Suuren rantatien eteläpuolinen laaja viljelymaisema. Strömslandetissa sijaitsevat Hormnäs, Bagarböle, Grevböle, Ströms, Tjuvö ja Lappnor ovat jakamattoman Sarvilahden kartanon vanhoja lampuotikyliä. Erityisen hyvin vanhaa kylärakennetta kuvastaa rakenteensa ja vanhan rakennuskantansa lähes muuttumatta säilyttänyt Ströms, jonka kolme taloa sijaitsevat edelleen hyvin tiiviisti tien itäpuolella olevalla loivalla mäellä. Kartanon maiden jakamisen tuloksena 1910-luvun alussa syntynyt Norr-Sarvlax sijoittuu kartanon pohjoispuolelle. Norr-Sarvlaxin rakennuskantaan kuuluu kivisen päärakennuksen lisäksi työväenasuinrakennuksia, tiilinen viljamakasiini ja kartanolle johtavan tien varressa oleva Putgårdenin kaksikerroksinen talo. Historia Sarvilahden rälssitilan maita ovat hallinneet 1400-luvulta alkaen maan ylhäisaatelistoon kuuluvat Creutz-, von Morian- ja von Born-suvut, kunnes kartano 1956 siirtyi testamentilla Svenska Litteratursällskapetin omistukseen. Lorenz Creutz vanhempi loi Sarvilahden kartanosta todellisen suurtilan ostamalla ja yhdistämällä suuren joukon lähiseudun tiloja. Kartanon päärakennuksen rakennustyöt aloitettiin 1672. Päärakennus vaurioitui sekä isonvihan (1713-1721) että pikkuvihan (1742-1743) aikana. Päärakennusta kunnostettiin sotien jälkeen ja mm. muutamat kattomaalaukset maalattiin tässä korjausvaiheessa. Päärakennukseen tarttui tuli sivurakennuksen tuhonneesta tulipalosta vuonna 1880. Tulipalossa tuhoutuivat kartanon säterikatto ja kolmas kerros. Kartano kunnostettiin arkkitehti F.A. Sjöströmin suunnitelmien mukaan, säterikatto korvattiin aumakatolla ja julkisivuun avattiin uusi ikkuna-akselisto. Palanut sivurakennus rekonstruoitiin 1600-luvun asuunsa. Vuonna 1934 tehdyssä, Hilding Ekelundin suunnittelemassa restauroinnissa palautettiin päärakennukseen 1600-luvun tyylinen säterikatto. Norr-Sarvlaxin kartano syntyi 1900-luvun alussa Sarvilahden omistajan Viktor Magnus von Bornin jakaessa kartanon maita kahdeksan lapsensa kesken. Lisätietoa P.O. von Törne, Sarvlax. Herrgårdar i Finland I. Helsingfors 1928. Ragna Ahlbeck, Gods och herresäten i Finland. 1946. Olle Siren, Sarvlax. Gårdshushållningen och gårdssamhället från 1600-talet till 1900-talet. Folklivstudier XII. SLS. Lovisa 1980. Elias Härö, Kartanoarkkitehtuuri. Ars. Suomen taide 2. 1988. C.J. Gardberg, Suomalaisia kartanoita. 1989. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto. Helsinki 1993. Ranja Hautamäki, Historiallisten puutarhojen ja puistojen inventointi. Museovirasto 1996. Selja Flink, Pernajan eteläosien rakennusinventointi 1996. Pernajan kunta 1997. Olle Sirén, Pernajan pitäjän historia keskiajalta 2000-luvulle. Pernajan kunta 2003.

Puoliso: Hulda Augusta Fredrikintytär von Born o.s. Berndtson s. 28.04.1857 Helsinki, k. 22.01.1891 Pernaja, Sarvilahti.

Lapset:

Karin Helena Ramsay o.s. von Born , s. 04.09.1877 Porvoo, Gammelbacka. Tauluun 133

Ellen Augusta (Ellan) von Born , s. 08.04.1882 Pernaja, Sarvilahti. Tauluun 139

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 133

XIV Karin Helena Viktorintytär Ramsay o.s. von Born, (Taulusta 132, isä Viktor von Born) Suomalainen vapaaherratar. Yo Priv. sv. flickskolan i Hfors. Fm-yo ?1899. Opisk. arkkitehtuuria polyt. op., s. 04.09.1877 Porvoo, Gammelbacka, k. 25.04.1918 Helsinki.

Karin Helena Ramsay os. von Born (1877-1918)

Puoliso: 14.01.1900 Porvoo, Gammelbacka Wilhelm Alexanderinpoika Ramsay. (Taulu 992) Valtiopäivämies, geologian ja mineralogian professori, Fennoskandian tutkija, Wilhelm Ramsay nosti suomalaisen geologian opetuksen ja tutkimuksen kansainväliselle tasolle. Ramsay tuli kuuluisaksi Kuolan niemimaalle tekemistään tutkimusretkistä ja luonnonmaantieteellisen käsitteen Fennoskandia määrittelemisestä, professorn vid universitetet i Helsingfors, fil. doktorn., s. 20.01.1865 Kemiönsaari, Dalsbruk (Taalintehdas), k. 08.01.1928 Helsinki.

Wilhelm Ramsay

Wilhelm Ramsay (20. tammikuuta 1865, Dalsbruk – 8. tammikuuta 1928, Helsinki) oli suomalainen geologi ja Helsingin yliopiston geologian ja mineralogian professori.

Sisällysluettelo

1 Tieteellinen ura
2 Muu toiminta
3 Lähteet
4 Aiheesta muualla

Tieteellinen ura

Ramsay promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1882 ja tohtoriksi 1885. Hän osallistui seitsemään retkikuntaan Kuolan niemimaalle vuosina 1887–1914. Hän löysi Kuolan niemimaalta kivilajin, joka sai hänen mukaansa nimen Ramsayit. Hän julkaisi vuonna 1894 saksaksi Fennia-aikakauskirjassa kuvitetun selostuksen retkistä. Ramsay teki tieteellisiä tutkimusmatkoja myös Aunuksen Karjalaan ja 1903 retken Kaninin niemimaalle. Vuonna 1889 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi mineralogiassa ja geologiassa. Vuonna 1892 hän sai Aleksanterin palkinnon, jolla hän kustansi vuoden tutkimusmatkan Saksaan ja Ranskaan. Vuosina 1899–1928 hän toimi Helsingin yliopiston mineralogian ja geologian professorina ja oli vuosina 1924–1927 Matemaattis-luonnontieteellisen osaston dekaanina.

Kuolan- matkoillaan Ramsay otti runsaasti valokuvia, ja tallessa on n. 500 lasinegatiivia. Hän julkaisi useita alansa tutkimuksia ja otti ensimmäisenä käyttöön nimen Fennoskandia. Hän esitteli ja määritteli nimityksen 1898 julkaistussa teoksessaan Über die geologische Entwicklung der Halbinsel Kola in der Quartärzeit. Kuolan niemimaalta hän löysi mineraalin, joka sai nimekseen ramsayiitti, ja näyte löytyy yliopiston kokoelmista. Myöhemmin mineraali on todettu samaksi kuin lorentsiniitti. Ramsayn tutkimukset tukivat myös teoriaa, joka nimesi rantaviivan siirtymisen syyksi maankuoren kohoamisen mannerjäätikön sulamisen jälkeen.
Muu toiminta

Wilhelm Ramsay oli Wolter Ramsayn yhdestätoista lapsesta kahdeksas ja kuului aateliseen Ramsayn sukuun. Hän oli naimisissa Karin von Bornin kanssa ja sai kuusi lasta. Karinin kautta hän peri Fantsnäsin kartanon Pernajassa. Wilhelm Ramsay oli August Ramsayn veli.

Vuosina 1899–1905 Ramsay oli aatelissäädyn edustajana Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivillä. Vuosina 1904–1905 hän hoiti appensa Viktor Magnus von Bornin asioita, kun tämä oli maanpaossa Ruotsissa. Suomen sisällissodan aikana hän auttoi valkoisia, mutta joutui vankilaan, kun palvelija ilmiantoi hänet.
Lähteet

Ramsay, Wilhelm (pdf) Helsingin yliopisto. Viitattu 20.2.2009.
Otavan iso tietosanakirja, Otava 1964
Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1964

Aiheesta muualla

Wilhelm Ramsay Kansallisbiografiassa
Suuri Kuolan retki 1887 Tutkijoiden Lappi. Oulun yliopiston kirjasto. Viitattu 20.2.2009.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Ramsay.
Vanhemmat: Alexander Wolter Ramsay, s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 07.08.1891 Lahti (matkalla rautatieaseman lähellä) ja Emmy Beata Catharina Ramsay o.s. Tham, s. 09.08.1830 Ruotsi, Gästrikland, Ovansjö fg, Ånge, k. 14.08.1929 Espoo.

Suomen Maantieteellinen Seura - Geografiska Sällskapet i Finland 5. marraskuuta 2014 · Suurkiitokset kaikille tämän vuoden Maantieteen päivistä! Seura palkitsi tapahtuman iltajuhlassa kaksi menestynyttä maantieteilijää mitalein. Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaralle myönnettiin Ragnar Hult -mitali tunnustuksena merkittävästä kaupunkimaantieteellisestä tutkimustyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. (Ragnar Hult -mitalin esikuvana on maantieteen ensimmäinen dosentti, Ragnar Hult (1857-1899). Vuonna 1887 Hult perusti kaikkia suomalaisia maantieteestä kiinnostuneita yhdistävän Suomen Maantieteellisen yhdistyksen, Suomen Maantieteellisen seuran edeltäjän.) Uppsalan yliopiston dosentti Eric De Geer vastaanotti tapahtumassa Wilhelm Ramsay -mitalin tunnustuksena merkittävästä Suomeen liittyvästä maantieteellisestä tutkimuksesta. De Geer on työssään vuosikymmenten ajan tutkinut kielivähemmistöjä ja muuttoliikkeitä Suomessa ja Pohjoismaissa. (Mitali jaetaan geologian dosentti Wilhelm Ramsayn (1865-1928) kunniaksi. Ramsay osallistui uransa aikana lukuisiin retkikuntiin muun muassa Kuolan niemimaalle. Julkaisuissaan hän kehitti käsitteen Fennoskandia. Ramsayn tieteellinen työ nosti suomalaisen geologian opetuksen ja tutkimuksen kansainvälisesti korkealle tasolle.)

Lapset:

Hulda Emmy Beata Sumelius o.s. Ramsay , s. 22.01.1903 Helsinki. Tauluun 134

Henrik Viktor Volter Ramsay , s. 12.07.1904 Pernaja. Tauluun 135

Hulda Elsa Katarina Ramsay , s. 04.08.1906 Pernaja. Tauluun 136

Nena Hulda Barbara Franck o.s. Ramsay , s. 20.10.1912 Helsinki. Tauluun 137

Wilhelm August Wolter Ramsay , s. 19.10.1917 Helsinki. Tauluun 138

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 134

XV Hulda Emmy Beata Wilhelmintytär Sumelius o.s. Ramsay, (Taulusta 133, isä Wilhelm Ramsay) s. 22.01.1903 Helsinki, k. 15.09.1964 Kirkkonummi, Smedsby.

Hulda Emmy Beata Ramsay

Kunta Kirkkonummi Kylä Smedsby Tilan nimi Smedsby Tilannevuosi 1931 Omistaja Olof Sumelius , Hulda o.s. Ramsay Lisätietoja SMEDSBY, 4 km Masalan asemalta ja 35 km Helsingistä. Omistajat Olof Sumelius vsta 1924 ja puolisonsa Hulda (o.s. Ramsay) v:sta 1927. Ollut samalla suvulla 14 v. Se on yhdistetty kolmesta tilasta Ollas, Bystolas ja Barkars. Ne mainitaan jo 1500-luvulla, jolloin Ollas kuului Hans Perssonille (1589—1614), Bystolas Hans Staffanssonille (1600—02) ja Barkars Simon Jakobssonille (1558—96). Tilat olivat kukin eri omistajilla v:een 1840; silloin ne yhdistettiin ja omistajaksi tuli Johan Lindström, v:een 1884. Tämän jälkeen ovat tilat olleet yhdistettyinä muodostaen Smedsbyn kartanon. Pinta-ala 312 ha, josta puutarhaa 2, peltoa 85, viljeltyä laidunta 3,5, metsämaata 204,5, joutomaata 15 ja muuta maata 2 ha. Pellot epätasaisia savi- ja multamaita; niistä 30 ha risusalaojissa. Talouskeskus viljelysten keskellä. Päärakennus v:lta 1845, puusta, sisältäen 13 huonetta, keskuslämmitys. Vilja-aitta kivestä v:lta 1840; sen yhteydessä painorehutorni. Karjasuoja tiilestä v:lta 1917 automaattisin juottolaittein. Tilanhoitajan rakennus puusta v:lta 1916, osittain 2-kerroksinen, puimahuone v:lta 1923, 7 työläisasuntoa sisältäen yhteensä 26 huonetta. Sähköpumppu nostaa veden säiliöön, josta se painuu talousrakennuksiin. Viljelyskiertoja 2: lähinnä taloa olevassa juurikasvikierrossa vapaa viljelys ja loisessa: kesanto, syysvilja, kaura, 4 heinää, kevätvilja. Viljelyskasvien alat olivat v. 1929: rukiin 5,37 ha, vehnän 0,5, kauran 21,8, ohran 0,5, vihantarehun 4, herneen 0,5. perunan 1,5, juurikasvien 1, heinän 43,03 ja kesannon 6,8 ha. Kotieläimiä: 11 hevosta, 38 lehmää, 1 sonni, 15 kanaa ja ,i ankkaa. Karja Ay-rotua. Sen keskilypsy oli 1929 3 678 kg maitoa ja 140,8 kg rasvaa, säännöllisten 3 809 kg maitoa ja 140,2 kg rasvaa ja parhaan lehmän tuotanto 5 865 kg maitoa ja 217,8 kg rasvaa. Tärkeimmät kaupalliset tuotteet maito, vilja, rehut, puutarhan antimet ja liha, markkinapaikkana Helsinki. Metsä sekametsää, jossa 1923 oli 43 % mäntyä., 35 % kuusta ja 20 % koivua. Myyty tukkeja, kaivos- ja paperipuita. Sähkövalo ja -voima Etelä-Suomen Voima Oy:ltä. Tilalla mylly, lajittelukone, maidonjäähdyttäjä, puhalluskone painorehua varten ja paja. Maatalouden ja kotitalouden harjoittelutila. Omistaja ayrshireyhdistyksen, Laborin, koeviljelysyhdistyksen, verotuslautakunnan. tielautakunnan ja kansakoulun johtokunnan jäsen.

Lähde Suomen maatilat, I osa
.

Hulda Emmy Beata Sumelius os. Ramsay (1903-1964)

Puoliso: Fredrik Olof (Ole) Gustafinpoika Sumelius Kirkkonummin Smedsby-nimisen tilan omistaja., s. 09.09.1898 Tampere, k. 07.09.1973 Kirkkonummi, Smedsby.
Vanhemmat: Gustaf Oscar (Gösta) Sumelius, s. 29.05.1866 Tampere, k. 07.03.1940 Tampere ja Agnes Maria Sumelius o.s. Thulé, s. 08.06.1893 Tampere, k. 23.06.1959 Tampere.

Fredrik Olof Sumelius (1898-1973)

Lapset:

Marina Nydegger o.s. Sumelius s. Kirkkonummi, Smedsby.

Sumeliuksen talo on Tampereella Keskustorin itälaidalla sijaitseva nelikerroksinen asuin- ja liiketalo joka on valmistunut 1901. Jugendtyylisen talon suunnitteli arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman ja Wasastjerna ja sen rakennuttaja oli kauppias, myöhemmin vuorineuvos Gösta Sumelius. Gösta Sumeliuksen isä Gustaf Oskar Sumelius perusti 1859 Tampereelle vähittäis- ja tukkukauppaa harjoittaneen liikkeensa. Like muutti 1870 Tampereen Kauppatorin (nykyinen Keskustori) varrella sijainneeseen yksikerroksiseen puutaloon. Sumeliuksen liike siirtyi vuonna 1884 harjoittamaan yksinomaan tukkukauppaa. Vuonna 1889 valmistui Sumeluiksen kauppatalon viereiselle tontille Tammerkosken rantaan kaksikerroksinen Sumeliuksen palatsi Sumeliuksen perheen asuintaloksi ja vuonna 1901 valmistui torin varteen uusi liiketalo entisen puutalon paikalle.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 135

XV Henrik Viktor Volter Wilhelminpoika Ramsay, (Taulusta 133, isä Wilhelm Ramsay) s. 12.07.1904 Pernaja, k. 02.12.1977 Helsinki.

Henrik V. Ramsay (1904-1977)

Puoliso: 25.04.1932 Helsinki Virma Meri Georgentytär Ramsay o.s. Ignatius s. 12.04.1910 Venäjä, Kamennoje, k. 01.01.1966 Italia, Rooma.
Vanhemmat: Georg Fredrik Ignatius, s. 07.11.1879 Iisalmi, k. 09.11.1953 Tuusula ja Meri Ignatius o.s. Genetz, s. 10.11.1885 Hamina, k. 03.04.1943 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 136

XV Hulda Elsa Katarina Wilhelmintytär Ramsay, (Taulusta 133, isä Wilhelm Ramsay) s. 04.08.1906 Pernaja.

Puoliso: 12.02.1937 Helsinki Gösta Fredrikinpoika Diehl Suomalainen taidemaalari. Maailmansotien välisenä aikana kotimaassaan liian kansainväliseksi koettu Gösta Diehl maalasi erityisesti maisemia, satama-aiheita ja sisäkuvia, henkilösommitelmia ja asetelmia kubistisessa klassisen monumentaalisessa hengessä. Hänen ranskalaisvaikutteinen, koloristinen maalaustyylinsä alkoi saada tunnustusta vasta toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti 1950-luvulla. Diehlin taidetta on kuvailtu usein viileäksi ja älylliseksi., s. 05.03.1899 Viipuri, k. 03.05.1964 Helsinki.

Gösta Diehl (5. maaliskuuta 1899 Viipuri – 3. toukokuuta 1964) oli suomalainen taidemaalari. Diehl tuli tunnetuksi sekä kubistina että koloristina.

Diehlin vanhemmat olivat valokuvaaja Fredrik Diehl ja Maria, o.s. Dryselius. Gösta syntyi perheeseen vuonna 1899 Viipurissa. Perhe joutui taloudellisiin vaikeuksiin Frederikin kuoltua Göstan ollessa viiden vuoden iässä. Maria ja hänen neljä poikaansa joutuivat tällöin asumaan pienessä huoneen ja keittiön asunnossa.

Gösta Diehl sai perheensä talousvaikeuksista huolimatta käydä koulua ja pääsi ylioppilaaksi 1917. Hän muutti Helsinkiin ja opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Albert Gebhardin johdolla. Vuonna 1922 hän pääsi erään metsäteollisuuden edustuston kirjeenvaihtajaksi Pariisiin, missä avautui mahdollisuus opiskeluun kaupungin vapaissa taidekouluissa.

Diehl sai vähitellen töitään esille Pariisin taidegallerioihin ja alkoi menestyä taiteilijana. Helsingissä hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Stenmanin taidesalongissa Heikinkadulla vuonna 1926. Vakinaisesti takaisin Suomeen palattuaan Diehl vuokrasi 1935 Albert Edelfeltin entisen ateljeen Helsingin Kruununhaan Liisankatu 27:n piharakennuksesta. Seitsemännen kerroksen ullakkoasunnosta oli avarat näkymät muun muassa Pitkänsillan yli Hakaniemeen.

Diehl meni vuonna 1937 naimisiin Hulda Ramsayn kanssa. Parille syntyi pian lapsia, joista Franciska vuonna 1937, Gösta 1938 ja Anders 1941. Diehlit asuivat Liisankadun ateljeeasunnossaan lähes 20 vuotta. Huoneiston varustelutaso oli niukka, joten perhe joutui tulemaan toimeen ilman omaa kylpyhuonetta tai keittiötä, ja myös portaikossa sijainnut wc oli naapureiden kanssa yhteinen. Talvella lämmittämiseen tarvittiin puita ja koksia, joita jouduttiin kantamaan päivittäin kellarista seitsemänteen kerrokseen ilman hissiä. Vuonna 1954 perhe muutti lopulta taiteilijakoti Lallukkaan, jossa Diehlit asuivat Gösta Diehlin kuolemaan asti.

Monet Gösta Diehlin tunnetuista töistä syntyivät Kruununhaan ateljeekodissa. Näihin kuuluvat muun muassa Pommitettu kylä ja Näköala ikkunasta, jotka ovat nykyisin Ateneumin taidemuseon kokoelmissa.

Diehl perusti yhdessä Yngve Bäckin, Ragnar Ekelundin, Torger Enckellin, Unto Pusan, Sigrid Schaumanin ja Sam Vannin kanssa Prisma-taiteilijaryhmän, joka painotti modernismia ja voimakasta väri-ilmaisua. Ryhmä järjesti monia yhteisnäyttelyitä, joista ensimmäinen oli Taidehallissa keväällä 1956. Prisman ansiosta Diehlin työt alkoivat saada yhä laajempaa huomiota ja tunnustusta.

Vuonna 1953 Diehlille myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Vuodesta 1957 lähtien Diehl toimi myös kuvataiteiden opettajana Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla.
Lähteet

Kuvataiteilijamatrikkeli
Kertomuksia Helsingin kortteleista – Osa 31: Hevonen

Aiheesta muualla

Gösta Diehlin teokset Valtion taidemuseon kokoelmissa.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6sta_Diehl

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gösta Diehl målade främst landskapsvyer, hamnmotiv, interiörer, arbeten med personmotiv och stilleben i en kubistisk och klassisk monumental stil. Hans franskinfluerade målarstil började vinna erkänsla först efter andra världskriget, speciellt under 1950-talet. Diehls konst har beskrivits som sval och intellektuell.

Tack vare sin familjebakgrund blev Gösta Diehl internationellt inriktad. Hans far, fotografen Fredrik Diehl, var född i Kristiania (Oslo), dit familjen flyttat från Butzbach i Hessen. Hans mor, Maria Dryselius från Småland, var en vän av fransk kultur och filosofi. Också Viborg, Gösta Diehls barndomsstad, hade en öppen och kosmopolitisk atmosfär. Familjen kunde inte stödja den unge konstnären ekonomiskt i början av hans bana; fadern hade avlidit när gossen var endast fem år gammal och därefter levde familjen i fattigdom.?

År 1922 fick Diehl anställning som korrespondent hos Finska träsliperiföreningens agent i Paris och bodde där i tolv år fram till 1934. Han kunde ägna sig åt konsten på heltid, efter att ha varit korrespondent i tre år. Åren 1922–1927 studerade han vid de fria akademierna Colarossi och Grande Chaumière. Grunderna hade han lärt sig som elev till Albert Gebhard vid Finska konstföreningens ritskola i Helsingfors.?

Av de samtida konstnärerna kom Othon Friesz, som hade börjat som fauvist, att göra störst intryck på Diehl. Personligen kände Diehl bland andra Georges Braque och André Derain. Under sin tid i Paris fick han sina målningar utställda på höstsalongen och Salon des Tuileries. År 1931 var han med om att grunda gruppen Salon de L’Oeuvre Unique. Tiden i Paris satte sina spår i Diehls konst: sen- och postimpressionismen och André Derains intellektuella och rena stil bildade grunden för hans expressiva 1940-talsstil. I Diehls målningar från början av 1950-talet framträder en intellektuellt präglad komposition och en influens från kubismen och Picasso.?

Gösta Diehls franskinfluerade stil att måla vann erkänsla i hemlandet först efter andra världskriget, trots att han hade ställt ut på Gösta Stenmans konstsalong redan 1926. Hans arbeten framstod då som i grunden främmande för det finska konstlivet och dess nationalistiska atmosfär. Diehls skicklighet som tecknare vann uppskattning, men hans färgbehandling var ”alldeles för internationell”, som Bertel Hintze konstaterar. Ett indirekt erkännande kom Diehl till del när han återvände hem och höll en separatutställning 1934, då han fick beställning på ett större grupporträtt av bergsrådet Leonard Baumgartner och hans familj. Det omfångsrika målningen blev färdig strax före vinterkrigets utbrott 1939.?

Under vinterkriget var Diehl med om att grunda Konstnärernas vapenbrödraförbund i Helsingfors, där han även var ordförande. Förbundets utställning i konstmuseet Ateneum hösten 1940 väckte liv i det i övrigt då stagnerade konstlivet. Förbundets medlemmar förenades i högre grad av kärleken till fosterlandet än av någon konstnärlig ståndpunkt, konstaterade Diehl i efterhand. Själv var Diehl pacifist med blick för krigets fasa och lidande bakom retoriken om hjältemod och tapperhet. Han hade redan under studieåren i Paris anslutit sig till det internationella fredsförbundet i Paris; 1957 deltog han i en finsk delegation på en fyra veckors resa till Kina.?

En separatutställning 1945 på salong Bäcksbacka visade Diehls produktion från samma år: ett fyrtiotal oljemålningar och ett dussin akvareller. Utställningen kom att bli en konstnärlig succé. Kritikerna beundrade målningarnas färgprakt och lyskraft och tilltalades av den intellektuella och osentimentala hållning de fann hos Diehl. Sigrid Schauman beskrev Diehls konst som sval och intellektuell. Dessa karakteristika kom att följa hans konst i fortsättningen.?

En separatutställning 1951, återigen på salong Bäcksbacka, inledde Diehls 1950-tal. Till de starkaste verken på utställningen räknas hans kubistiska komposition, ”Bomber över byn” (1950), en uppskakande skildring av åldringars, kvinnors och barns öde i krig. I andra verk med personmotiv, som ”Ung kärlek” och ”Medelhavsfiskare”, höll sig Diehl mera målmedvetet till en kubistisk komposition.?

Jämfört med 1940-talet var 1950-talet avsevärt mer öppet och mottagligt för den franskinfluerade kolorismen. Diehl var inte längre ensam om sin ambition. Tillsammans med Yngve Bäck, Ragnar Ekelund, Torger Enckell, Unto Pusa, Sigrid Schauman och Sam Vanni grundade Gösta Diehl Prismagruppen 1956, i första hand med sikte på gemensamma utställningar. Gruppens medlemmar fick inte framträda i andra grupputställningar. Prismas utställning 1957 var för Diehl en kritikerframgång. Konstkritikern Sakari Saarikivi ansåg i Helsingin Sanomat att Diehls arbeten var de mest anslående och framhöll hans stora kompositioner ”Balett” och ”Mannen med måsarna” som ”livfulla i sin dynamik och kraftfulla i sin kolorit”, medan han såg något ”kallt och hårt” i de halvabstrakta arbetena: ”Det är som om en vilja av stål höll en sjudande eruptionsdrift i bojor.” När den är som bäst förenar sig ändå intellekt och känsla i en harmonisk dynamik i Diehls konst.?

Gösta Diehl målade landskap och interiörer, person- och hamnmotiv samt stilleben i en klassiskt kubistisk stil, men han kunde också pröva en mer dynamisk och fartfylld stil som han lärt sig av futuristerna, såsom i ”Skenande häst” (1959).?

Kubismens och framför allt Jacques Villons influens markerades ytterligare då Diehl besökte kubismutställningen i Musée d’Art Moderne i Paris 1953. Även om Diehl hade en behärskad komposition som anknyter till det monumentala, fick han utföra endast två monumentala arbeten: mosaiken ”Skönhetens födelse” (1960) i Vita korsets kontorsbyggnad i Botby och mosaiken ”Gammalt-nytt-evigt” (1962) i Nordiska föreningsbankens filialkontor i Björneborg.?

Diehls idealitet, ansvarskänsla och intresse för sina kollegers sociala villkor ledde till att han efter andra världskriget valdes till ordförande för Konstnärsgillet i Finland 1944–1950. Han var även en av grundarna av Nordiska konstförbundet och styrelseordförande för den finska sektionen 1945–1946. Diehls frispråkighet och hans djärva initiativ tilltalade uppenbarligen inte alla, varför han i början av 1950-talet lämnade sina förtroendeuppdrag. Andra skäl till detta var hans svaga hälsa och hans vilja att till fullo fördjupa sig i sitt eget skapande arbete.

http://www.blf.fi/artikel.php?id=1310/Marja Sakari

.

Gösta Diehl (5. maaliskuuta 1899 Viipuri – 3. toukokuuta 1964)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 137

XV Nena Hulda Barbara Wilhelmintytär Franck o.s. Ramsay, (Taulusta 133, isä Wilhelm Ramsay) s. 20.10.1912 Helsinki, k. 11.08.1998 Tampere.

Puoliso: Rolf Edwin Herman Edvininpoika Franck s. 11.08.1912 Oulu, k. 28.08.1981 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 138

XV Wilhelm August Wolter Wilhelminpoika Ramsay, (Taulusta 133, isä Wilhelm Ramsay) s. 19.10.1917 Helsinki, k. 27.11.1998 Espanja, Tenerife.

Puoliso: Maria Esther Elisabeth Gunnarintytär Ramsay o.s. Ehrnrooth s. 10.10.1920 Helsinki, k. 30.04.1999 Espanja, Tenerife.
Vanhemmat: Gunnar Bror Ehrnrooth, s. 02.09.1893 Tuusula, k. 16.02.1948 Espoo, Gumböle ja Margareta Johanna Ehrnrooth o.s. Brusiin, s. 15.04.1900 Vanaja, k. 23.12.1992 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 139

XIV Ellen Augusta (Ellan) Viktorintytär von Born, (Taulusta 132, isä Viktor von Born) s. 08.04.1882 Pernaja, Sarvilahti.

Puoliso: 26.05.1908 Helsinki Per Olof Johaninpoika von Törne Professori., s. 26.02.1882 Viipuri.

Student i Helsingfors 1899-05-15. Filosofie kandidat 1903-05-29. Filosofie licentiat 1907-03-24. Promov. filosofie doktor s. å. 30/5. Docent i allmän historia vid universitetet i Helsingfors 1911-12-21. Lärare i historia vid Nya svenska flickskolan i Helsingfors 1912–1915. Professor i nordisk historia vid Åbo akademi 1918-08-01. Ledamot av finska historiska samfundet s. å. Avsked från docenturen i Helsingfors 1919-02-06. LSkS 1921. RNO 1922. HL av Accademia Internazionale i Neapel 1923. RJohO. TyRKHtn 2kl 1926. LFVS 1927. Skyddskårernas förtjänstkors. Äg. Strandbacka i Pernå socken.
Vanhemmat: Olof Johan Reinhold von Törne, s. 23.06.1849 Lauritsala, k. 08.04.1910 Helsinki ja Olga Elisabet Alexandrine von Törne o.s. von Knorring, s. 13.12.1856 Helsinki.

Lapset:

Christina Margareta von Törne s. 16.03.1909 Helsinki, k. 11.12.1909 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 140

XII Frans Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Hangon vt. tullinhoitaja 1873, vakinainen 1875. Hovineuvos 1895., s. 21.06.1831 Turku, k. 02.02.1900 Hanko.

9.6.1849 Frans von Haartman 16702. * Turussa (ruots. seurak.) 21.6.1831. Vht: lääkintöylihallituksen päätirehtööri, FM ja LT Karl Daniel Haartman, v:sta 1810 von Haartman 11967 (yo 1805, † 1877) ja hänen 1. puolisonsa Maria Helena Rosina Franzén. Helsingin yksityislyseon oppilas 1842 – 1843 (ja 1844–1849). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 9.6.1849 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 2.10.1849 2/10 1849 Frans von Haartman ... Juris-examen H.T. 1852 [Afgång från Afdelningen:] H.T. 1852 med vitsorden: hedr. o. berömv. uppf. berömlig flit. ‹–›. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 17.3.1851. Tuomarintutkinto 14.12.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 21.1.1853. Suurempi kameraalitutkinto 31.5.1858. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1853. Varatuomari 1856. Suomen kaartin sotatuomari s.v., virkavapaa sairaalloisuuden takia 1858, ero 1859. Samalla senaatin talousosaston ylim. kamarikirjuri 1858, sotilastoimituskunnan kamarikirjuri 1859. Tammisaaren tullinhoitaja 1862. Hangon vt. tullinhoitaja 1873, vakinainen 1875. Hovineuvos 1895. † Hangossa 2.2.1900.

Pso: 1858 Paulina Bergman († 1908).

Appi: Koiviston kappalainen Robert Magnus Bergman 14529 (yo 1828, † 1880).

Yksityistod. antaja: Henrik August Reinholm 15501.

Viittauksia: HYK ms., Länsisuom. osak. matr. #207; HYKA, Album 1817–65 s. 537; HYKA OTA Ba, Oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirja 1828–72 s. 117; KA Ansioluettelokokoelma; TMA Turun HO, Luettelo auskultanteista 1750–1896 #1299. — T. Carpelan, Studentmatrikel (1928–30) s. 160; H. Dahlström, Helsingfors lycei matrikel 1831–1889. SSJ 21 (1953) #295. — K. F. J. Schauman, Finlands jurister (1879) #220; A. Bergholm, Keisarillisen Suomen hallituskonseljin ja senaatin puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1809–1909 (1912) s. 241; V. Schvindt, Biografiska anteckningar öfver officerare och civile tjänstemän vid Lifgardets finska skarpskyttebataljon (1912) s. 148; T. Carpelan, Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna (1937–42) s. 126 (von Haartman Tab. 4); Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #3615.

Lähde: http://www.geni.com/people/Frans-von-Haartman/4165872?through=6000000004646343476.

Puoliso: Paulina Robertintytär von Haartman o.s. Bergman s. 1858 Koivisto, k. 1908 Hanko.

Lapset:

Hedvig Rosina Frenckell o.s. von Haartman . Tauluun 141

Gerda Elisabet Winter o.s. von Haartman , s. 1877 Hanko. Tauluun 142

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 141

XIII Hedvig Rosina Fransintytär Frenckell o.s. von Haartman, (Taulusta 140, isä Frans von Haartman) k. 02.08.1892 Hanko.

Puoliso: Arthur Reinhold Otonpoika Frenckell Yo Hfors privatlyc. FK (hk) 1882, FM 1885. Hufvudstadsbladetin omistaja ja päätoimittaja. Valtiopäivämies., s. 31.05.1861 Helsinki, k. 24.11.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Otto Reinhold Frenckell, s. 21.07.1823 Turku, k. 28.02.1886 Helsinki ja Josefina Frenckell o.s. Dobrowolskij, s. 1833, k. 1914 Helsinki.

Arthur Reinhold Frenckell (1864-1933)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 142

XIII Gerda Elisabet Fransintytär Winter o.s. von Haartman, (Taulusta 140, isä Frans von Haartman) s. 1877 Hanko, k. 1963 Helsinki.

Puoliso: 1949 Hugo Adolfinpoika Winter Yo Jkylän lys. TEt 1889, vih. pap. 1890. Hartolan khra 1914-20, Saarijärven 1920-47. Rovasti 1928., s. 03.07.1866 Hartola, k. 23.04.1949 Saarijärvi.

Lahden kauppala kuului Hollolan seurakuntaan. Kauppala kuitenkin pyrki monin eri tavoin eroon tästä seurakuntayhteydestä ja rakennutti itselleen kirkon. Se vihittiin käyttöön 28.12.1890. Omasta kirkosta ja erityisluonteestaan huolimatta Lahti ei pystynyt muodostamaan omaa seurakuntaa kauppalakaudella. Lahtelaisten sielunpaimenena toimi Hollolan seurakunnan kappalainen. Hän huolehti kirkkokomennosta Lahdessa.

Vuonna 1894 Hollolan toisen kappalaisen virkaan nimitettiin Hugo Winter. Hän oli virassa koko kauppalakauden ja vielä kymmenen vuotta kaupungissakin. Hugo Winter syntyi Hartolassa vuonna 1866 vanhaan pappissukuun, hänen isänsä oli kirkkoherra Adolf Winter.

Lahden seurakunnallinen tilanne oli kirkon valmistumisen jälkeen erikoislaatuinen. Kirkko oli kauppalan itsensä rakentama ja ylläpitämä. Kirkkoa hoiti kauppalan yleisen kokouksen valitsema kirkkotoimikunta. Se ei aina tyytynyt pelkkään kiinteistönhoitoon vaan halusi tuolloin tällöin valita myös kirkossa saarnaavat henkilöt. Kappalainen Winter ei voinut tällaista hyväksyä. Tilanne kärjistyi erityisesti vuonna 1901, jolloin hän ajautui kirkonisäntä Taavi Vainion kanssa voimakkaisiin erimielisyyksiin. Tuomiokapituli ratkaisi lopulta riidan: kirkkotoimikunta hoitaa kirkkoa ja sen taloutta, Hollolan seurakunta puolestaan huolehtii jumalanpalvelusten ja muun sielunhoidon järjestämisestä.

Hugo Winterin tiukka ote seurakuntatoimintaan kuvasi hänen asennettaan muutoinkin. Hänen panoksensa Lahden huoltotoimintaan ja yleiseen sivistyselämään oli huomattava. Hän osallistui hyvin laajasti erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Hugo Winter oli ennen Lahden seurakunnan perustamista paikkakunnan oma pappi, ja sen mukaisesti häntä arvostettiin. Hän tunsi suurta mielenkiintoa sosiaalista työtä kohtaan. Hän liikkui usein eri työpaikoilla ja kutsui seurakuntalaisia hengellisiin tilaisuuksiin. Hän suhtautui myönteisesti vuonna 1900 perustetun Lahden työväenyhdistyksen toimintaan.

Hugo Winter oli kiihkeästi ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen. Muistitiedon mukaan Winter kulki kadulla hieman kumarassa omissa ajatuksissaan eikä yleensä tervehtinyt vastaantulijoita. Hän oli voimakkaiden sympatioiden ja antipatioiden ihminen. Hänellä ei ollut mielenkiintoa mielestään turhaan seurusteluun. Tietty sosiaalinen eristyneisyys lienee syynä siihen, että hän avioituikin vasta vanhoilla päivillään. Kiistattomista ansioistaan huolimatta Hugo Winterin omalaatuinen persoona jätti hänet lahtelaisille hieman etäiseksi ja vieraaksi.

Hugo Winterin omaperäinen harrastus oli kaukomatkailu. Hän kävi jo 1890-luvulla Intiassa, Itä-Aasiassa, Etelä-Afrikassa ja Egyptissä. 1900-luvun alussa matkat jatkuivat vuosittain, esimerkiksi vuonna 1907 hän kävi Himalajalla, Shanghaissa ja Hawaijilla. Kaksi vuotta myöhemmin hän vieraili Huippuvuorilla ja vuonna 1913 hän matkasi Algerian kautta Australiaan ja Uruguaihin.

Lähde: http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/henkilot/winter-hugo/

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arno Forsius

Hugo Winter (1866–1949) – Lahden kauppalan ja kaupungin pastori

Hugo Winter syntyi Hartolassa 3.7.1866. Hän oli vuosina 1894–1915 Hollolan seurakunnan 2. kappalainen ja siinä ominaisuudessa erityisesti Lahden kauppalan ja vuodesta 1905 kaupungin pastori. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949. Myös hänen kaksi sisartaan asui pitkään Lahdessa. Hedvig Elisabeth Winter (1875–1963) teki täällä vuodesta 1899 elämäntyönsä lastentarhanopettajattarena. Lydia Augusta Dobrohotov (o.s. Winter, 1878–1965) piti miehensä, muusikko ja orkesterinjohtaja Nikolai Dobrohotovin (k. 1946) kanssa 1920- ja 1930- luvulla Lahden Musiikki- ja taidekauppaa, jonka yhteydessä oli konserttitoimisto ja taidesalonki.

Perhekunta ja koti

Hugo Winterin isä Adolf Magnus Winter (1828–1880), joka oli vihitty papiksi vuonna 1850, tuli vuonna 1851 Hartolaan kirkkoherra Nils Robert Bonsdorffin (1803–1859) apulaiseksi. Adolf Winter ja Bonsdorffin tytär Julia Malvina (1836–1926) solmivat avioliiton vuonna 1857. Adolf Winteristä tuli Hartolan kappalainen vuonna 1867 ja kirkkoherra vuonna 1877. Hänen lapsistaan elivät aikuisiksi edellä mainittujen lisäksi Ernst Robert Magnus (1857–1934), Anna Helena (1859–1927, avioit. von Gerdten ja myöh. von Gerdten-Boisman), Sigrid Rosina (1864–1913, avioit. Bergroth) sekä Maria (1871–1951, avioit. Mikkola), joka tunnetaan paremmin kirjailijana nimellä Maila Talvio. Pojat Viktor Hugo (1862–1863) ja Gustaf Adolf (1868–1868) kuolivat aivan pieninä.

Adolf Winterin perhe asui Hartolassa aluksi Savelan pikkupappilassa, lähes peninkulman päässä kirkolta länteen. Winterin tultua kirkkoherraksi perhe siirtyi vuonna 1877 isoon pappilaan, joka oli kolmisen kilometriä kirkolta pohjoiseen. Adolf Winterin kuoltua Malvina Winter muutti vuonna 1883 lastensa kanssa Nipulin taloon, jonka Adolf Winter oli hankkinut kaiken varalta perheensä turvaksi. Talo sijaitsi noin 28 kilometrin päässä Hartolan kirkolta kaakkoon, lähellä silloista Mäntyharjun rajaa. Nykyisin talo kuuluu Pertunmaan kuntaan. Malvina Winter elätti perheensä Nipulissa maata viljelemällä.

Maila Talvio eli Maria Winter mainitsee muistelmateoksessaan "Rukkasia ja kukkasia" veljensä Hugon vain pari kertaa. Ero kouluun lähtevästä rakkaasta "Hugi"-veljestä oli vaikea ja Maria oli istunut silloin entistä hartaammin flyygelin vierellä veljen soittaessa Mozartin sonaatteja. "Hugi" halusi itsekin sisarensa istuvan siinä ja kuuntelevan. "Hugi" ja vanhemmat sisaret opettivat myös Marialle nuotit. Musikaalisuutensa lapset olivat perineet äidiltään. Tyttökouluaikanaan Maria kävi kesällä Nipulissa ollessaan "Hugin" kanssa kalassa Vääräjärvellä parin virstan kävelymatkan päässä.

Hugo Winter tuli ylioppilaaksi 26.5.1885. Sen jälkeen hän opiskeli teologiaa Helsingin Aleksanterin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 8.1.1890. Pastoraalitutkinnon hän suoritti 29.9.1892. Sen jälkeen hän palveli ylimääräisenä pappina Pyhäjärvellä (V.l.). Hollolassa ja Hirvensalmella. Kun Maria Winter vihittiin avioliittoon Juuse Mikkolan kanssa Nipulin talossa 6.7.1893, vihkimisen suoritti morsiamen Hugo-veli, joka oli valmistunut papiksi kolme vuotta aikaisemmin.

Lahden pastori

Lahden kauppalan oma kirkko oli valmistunut vuonna 1890 ja kauppalalla oli oma kirkkotoimikunta. Hollolan 2. kappalaisen pääasiallinen tehtävä oli Lahden asukkaiden sielunhoito, mutta lisäksi hänen oli käytävä vuorollaan joka kolmas viikko Hollolassa saarnaamassa. Niinä sunnuntaina, jolloin kappalainen hoiti virkatehtäviä Hollolassa, pidettiin Lahden kirkossa iltajumalanpalvelus.

Hugo Winter nimitettiin Hollolan seurakunnan 2. kappalaiseksi 1.5.1894 alkaen. Hän hoiti Lahdessa jumalanpalvelusten lisäksi kaikki papille kuuluvat kirkolliset toimitukset. Vaikka hän oli musikaalinen ja soitti useitakin instrumentteja, hän ei kuitenkaan laulanut eikä myöskään messunnut jumalanpalveluksissa.

Vakinaisen paikan saatuaan naimattomana elänyt Winter oli toivonut saavansa äitinsä Malvinan asumaan luokseen. Tämä toteutuikin syksyllä 1894, jolloin pahoin velkaantunut Nipulin talo myytiin. Malvina Winter muutti silloin Lahteen ja hän asui asui poikansa luona myös Hartolassa ja vielä Saarijärvelläkin aina kuolemaansa saakka. Winter asui Lahdessa aluksi vuokralla ja ainakin vuonna 1897 hän oli vuokralaisena kauppias G. Kollinin omistamassa talossa (Mariankatu 19 – Hämeenkatu 14). Kesällä 1899 Winter osti Lahden VPK:lta tontin Vuorikadun ja Lahdenkadun kulmauksesta (nyk. Vuorikatu 6–8 – Erkonkatu 5) ja rakennutti sille oman talon. Se tunnettiin pappilana ja siellä oli myös Lahden pastorinkanslia vuodesta 1910, jolloin kaupungiksi vuonna 1905 tulleessa Lahdessa alettiin pitää kirkonkirjat erikseen.

Kauppala maksoi Winterille 300 mk vuodessa vuokra-apua ja vuodesta 1899 myönnettiin "kauppalan saarnaajan" palkkaukseen 600 mk ennestään maksetun vuokrarahan lisäksi. Ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia Lahdessa pidettiin kerran kuukaudessa sen jälkeen, kun rautatiehallitus oli osoittanut papin palkkaukseen sitä varten 200 markan apurahan. Kun Winter oli velvollinen saarnaamaan joka kolmas sunnuntai Hollolassa, pyrkivät kauppalan asukkaat saamaan näinä päivinä muita pappeja hoitamaan päiväjumalanpalveluksen Lahden kirkossa. Tästä aiheutui kiistaa Winterin ja Lahden kirkkotoimikunnan välillä.

Kirkkoväärti Taavi Vainio ja eräs kirkkotoimikunnan jäsen olivat pitäneet luonnollisena, että muissa seurakunnissa saarnaamaan oikeutetut saivat tehdä sen myös Lahdessa ilman Winterin lupaa. Winter oli silloin lukenut muutamia kirkkolain pykäliä, joiden mukaan papistolla oli yksinomainen oikeus määrätä, kuka sai esiintyä Lahden kirkossa. Myöhemmin oli kuitenkin jälleen sallittu pastori A. J. Bäckin esiintyminen kirkossa ilman Winterin lupaa. Kiistan taustalla lienevät vaikuttaneet Winterin ja evankelisen suunnan väliset näkemyserot. Winter arvosteli evankelista liikettä, joka puolestaan oli arvostellut kirkkoa ja sen papistoa. Lahdessa käytiin asiasta julkinen väittelykin vuoden 1901 alussa.

Winter ilmoitti Porvoon tuomiokapitulille syksyllä 1901, että Lahden kirkossa oli kirkkotoimikunnan luvalla esiintynyt pari evankelisen herätysliikkeen kiertävää saarnaajaa, jotka eivät olleet saaneet siihen lupaa häneltä tai Hollolan muilta papeilta. Hän kertoi kysyneensä, luulivatko kirkkotoimikunnan jäsenet olevansa oikeutetut määräämään ilman papiston lupaa, kuka sai saarnata Lahden kirkossa. "Pääasiallisin syy tällaisiin selkkauksiin on luullakseni evankeelisen suunnan johtavilla henkilöillä Lahdessa ja ennen kaikkea kirkkoväärtti Taavi Vainiolla, joka omavaltaisesti tahtoo määräillä Lahden kirkossa", kirjoitti Winter asiasta omana mielipiteenään. Hän huomautti vielä, että kirkkoneuvostoa vastaava Lahden kirkkotoimikunta oli Lahden kauppalan yleisen kokouksen eikä kirkonkokouksen valitsema. Porvoon tuomiokapituli ratkaisi tämän "kirkkoriidan" vuoden 1902 alussa. Sen mukaan kauppalan asukkailla oli oikeus ja velvollisuus asettamansa kirkkotoimikunnan kautta hoitaa rukoushuoneensa (kauppalan kirkon) taloudellisia asioita, mutta toimikunnalla ei ollut oikeutta määrätä sen käyttämisestä jumalanpalveluksiin.

Jumalanpalvelusten ja papille kuuluvien kirkollisten tehtävien ohella Winter osallistui myös muuhun seurakuntatyöhön ja siihen liittyvään hengelliseen toimintaan. Hän piti säännöllisesti rippikoulua nuorille. Muistitietojen mukaan rippikoulu alkoi ja päättyi aina polvirukouksella. Katekismus oli opittava kokonaan ulkoa. Raamatunhistorian lisäksi rippikoulussa luettiin mm. Paavalin roomalaiskirje, josta oli myös osattava pitkiä otteita ulkoa. Virsiläksyjä oli runsaasti, mutta Winter laulatti rippikoulussa mieluummin hengellisiä lauluja. Järjestystä hän piti yllä tiukasti ja tarvittaessa talutti häiritsijät korvasta nurkkaan seisomaan. Winter antoi Lahdessa tukensa vapaakirkolliselle herätykselle ja sen järjestämille tilaisuuksille. Pyhäkoulutyössä hän oli mukana ainakin jokavuotisissa joulujuhlissa ja Hartolaan muutettuaan hän saattoi Lahdessa käydessään vierailla vielä vapaaseurakunnan kokouksessa.

Winterin aikana Lahteen saatiin ensimmäinen diakonissa, jonka palkkasi Lahden Diakonissayhdistys. Huhtikuussa 1910 Winter valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa sen kunniajäseneksi ja samassa kokouksessa hän toivotti diakonissa Linda Kuusisen tervetulleeksi uuteen työpaikkaansa. Diakoniatyölle kerättiin Lahden kirkossa kolehti neljästi vuodessa, mutta Diakonissayhdistys toivoi sen keräämistä kerran kuussa. Winter oli esityksen kannalla, mutta Hollolan muiden pappien vastustuksen vuoksi toivomus ei toteutunut. Lähetystyön tukeminen alkoi Lahdessa vuonna 1903 ompeluseuran merkeissä. Winter kuulutti kirkossa Anna Forsbergin ja tämän äidin tekemän aloitteen johdosta lähetysompeluseuran pitämisestä näiden luona. Toiminta vakiintui heti ja ompeluseura kokoontui vuorollaan myös Winterin ja hänen äitinsä kotona.

Winter tunsi suurta mielenkiintoa sosiaalista työtä kohtaan. Lahdessa hänen tiedetään liikkuneen työpaikoilla seurakuntalaisten keskuudessa ja kutsuneen näitä mukaan hengellisiin tilaisuuksiin. Winter suhtautui myönteisesti vuonna 1900 perustetun Lahden Työväenyhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen pyynnöstä hän vihki loppiaisena 1902 käyttöön sen nykyiselle Radiomäelle valmistuneen talon. Puheessaan Winter kosketteli tasapuolisesti työväenliikkeen eri suuntauksia ja toivoi niille menestystä. Hän totesi myös, vaikka kansan sivistys onkin tärkeä asia, että uskonnon omaaminen on välttämätöntä.

Winterin käsitykset työväen aseman parantamisesta näyttävät olleen wrightiläisen eli porvarillisen työväenliikkeen mukaisia. Siinä ei pyritty ratkaisevalla tavalla muuttamaan työväen elinehtojen perusteita, vaan ainoastaan parantamaan heikossa asemassa olleiden työläisten asemaa avustuksia antamalla. Siten Winterillä ei ollut syvempää yhteyttä työväenliikkeen aatteen kanssa. Hän oli myös pettynyt siihen, että työväenliikkeessä arvosteltiin papistoa ja kirkon edustamia pyhiä arvoja. Ratkaisevaksi Winterin suhtautumiselle työväenliikkeeseen muodostui hänen kertomansa mukaan tilaisuus, jossa hän oli puhumassa yhdessä Eetu Salinin kanssa. Salin oli nimittäin julistanut siellä työväenliikkeen taistelua kaikkia jumalia vastaan, olivatpa ne taivaassa tai maan päällä. Vastavetona Winterin aloitteesta perustettiin Lahteen vuonna 1906 kristillinen työväenyhdistys. Vaikka sen toiminta oli pysyvää, sen jäsenmäärä jäi vähäiseksi.

Kiistat jokaviikkoisten jumalanpalvelusten järjestämisestä Lahdessa johtivat siihen, että kauppalan asukkaat ryhtyivät suunnittelemaan lähikylien kanssa erillisen kappeliseurakunnan muodostamista. Toisena vaihtoehtona oli kokonaan oman papin saaminen kauppalaan. Senaatti hyväksyi jo tammikuussa 1901 Lahden kirkkoherrakunnan muodostamisen, mutta sen toteutuminen jäi riippumaan Hollolan papiston palkkauksen järjestämisestä. Lahden kaupunkia koskevien kirkonkirjojen pitäminen erikseen alkoi kuitenkin vuonna 1910. Lahden seurakunta pääsi lopulta itsenäistymään 1.5.1916, jolloin Hollolan seurakunnan kirkkoherran Nestor Seijesin virkakausi päättyi. Näihin vaiheisiin ajoittui myös Winterin lähtö Lahdesta, kun hän siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherraksi. Lahdesta muuttaessaan Winter myi talonsa kruununvouti Iivari Tiusaselle.

Vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja

Lahden kaupungin vaivaishoitohallituksen puheenjohtajana oli vuonna 1907 leipuri Oskar Lefrén. Vuoden 1908 alusta puheenjohtajaksi tuli Hugo Winter, joka hoiti tätä tehtävää vuoteen 1914 asti. Puheenjohtaja toimi myös vaivaishoitohallituksen sihteerinä ja hoiti sen kirjeenvaihdon sekä muut toimistotyöt. Vaivaishoitohallitus oli pitänyt kokouksensa vuonna 1907 silloisella "kaupungintalolla", järjestysmies Frostellin omistamassa talossa Nikolainkadun varrella (nyk. Vapaudenkatu 6). Vaivaishoitohallitus kokoontui kuitenkin vuodesta 1908 alkaen Winterin kotona, koska "kaupungintalolla" oli tilanpuutetta monien kokousten johdosta. Vuodesta 1913 vaivaishoitohallituksella oli oma huone uudessa kaupungintalossa ja siitä lähtien kokoukset pidettiin siellä.

Winterin laatimista pöytäkirjoista ja vuosikertomuksista käy selvästi ilmi, että hänen kaudellaan vaivaishoitohallituksen työskentelyä leimasivat kristillisyyden, siveellisyyden ja raittiuden aatteet. Winter ei ollut lainkaan tyytyväinen kaupungin elämään: "Siveellinen elämä paikkakunnalla ei ole ollut kiitettävä. Sitä todistavat monet törkeät rikokset kuluneen vuoden aikana. – Ikävänä havaintona paikkakunnallamme ilmenee myös kerjääminen, joka johtuu ainakin osaksi yleisen sivistyksen puutteesta. Kerjäämistä on koetettu ehkäistä lähettämällä ruunun (valtion) kyydillä omille paikkakunnille henkilöitä, jotka eivät ole täällä kirjoissa eivätkä ole voineet itseänsä elättää. Ne isät, jotka ovat juomaria – ja niitä löytyy paljo – eivät yleensä huolehdi perheistänsä." Vaivaisavun syynä työikäisillä mainittiin työnpuute, "mutta monasti myös laiskuus, tuhlaavaisuus, juoppous y.m. köyhyyden liittolaiset." Vaivaishoitohallitus teki vuonna 1910 rahatoimikamarille esityksen myös perhepuutarhojen järjestämisestä kaupungissa asuvalle työväestölle, mutta hanke ei toteutunut.

Lastensuojeluun kiinnitettiin myös paljon huomiota. Vuonna 1908 valitettiin, että juomarit eivät yleensä huolehdi perheistään: "Myöskin tapahtuu silloin tällöin, että perheen isä poistuu ja lapset jäävät kurjuuteen. Ei ole sen tähden ihmeteltävää, että lapsiraukat ovat kiusatut kerjäämiseen. Tämän epäkohdan poistamiseksi olisi yhteiskunnan toimittava siihen suuntaan, että raittiutta koetettaisiin edistää vaikeuttamalla väkijuomien saantia ja harrastamalla kristillisyyttä, joka on paras välikappale herättämään velvollisuuden tunnetta ihmisissä itseänsä ja muita kohtaan." Lapsiperheille annettiin tarvittaessa säännöllistä raha-avustusta lasten ylläpitoa ja kasvattamista varten. Ellei lapsilla ollut mahdollisuuksia elää perheen yhteydessä, otettiin heidät vaivaishoitohallituksen huostaan ja annettiin mahdollisimman pian elätteelle. Joitakin lapsia voitiin sijoittaa Lahden Hyväntekeväisyysyhdistyksen ylläpitämään lastenkotiin. Muutenkin vaivaishoitohallitus pyrki tekemään yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Winterin aikana kaupunki joutui perustamaan oman vaivaistalon. Vaivaishoitohallituksen toiminta alkoi vaikeutua vuoden 1911 loppupuolella: "Ei ollut mitään kotia, johon olisi voinut sijoittaa sairaat ja mielipuolet." Sen lisäksi oli vaikeata periä takaisin tilapäisesti tai työttömyyden vuoksi myönnettyä köyhäinapua työkykyisiltä, jotka olivat velvolliset maksamaan velkansa työllään. Oman vaivaistalon ja mielisairaalan rakentaminen otettiin vihdoin käsiteltäväksi valtuustossa helmikuussa 1913. Valtuusto päätti rakentaa vaivaistalon sauna- ja ulkohuonerakennuksineen Launeelle kaupungin omistamalle tiilitehtaan tontille vuoden 1914 alkuun mennessä. Vaivaistalon valmistumista odotettaessa tilanne vaikeutui siinä määrin, että vaivaishoitohallituksen oli valtuuston luvalla järjestettävä väliaikainen vaivaistalo Mattilanmäelle maanviljelijä Nestor Peltolalta vuokrattuun rakennukseen. Vuoden 1913 lopulla saatettiin muuttaa väliaikaiselta ja puutteelliselta vaivaistalolta varsinaiseen vaivaistaloon, joka ei tosin ollut vielä täysin kunnossa. Vaivaistalossa voitiin jossakin määrin antaa työtä apua tarvitseville naisille. Miehille oli vaikeampi keksiä työtä ja esim. vuonna 1914 "Muutamia heistä on kuitenkin pakoitettu ottamaan osaa puhdistustöihin hautausmaalla."

Hartolassa ja Saarijärvellä

Hugo Winter siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherran virkaan. Hänen äitinsä Malvina, joka oli silloin 79-vuotias, pääsi poikansa mukana takaisin nuoruudenkotiinsa. Winteristä tuli 1.5.1923 Saarijärven kirkkoherra. Siellä ollessaan hän sai rovastin arvonimen vuonna 1928.

Saarijärvellä asuessaan Winter joutui mukaan Hartolan Koskipään kartanon kohtaloihin. Winterin sisar Annie von Gerdten-Boisman, Koskipään kartanon omistaja, kuoli vuonna 1927. Sisarukset perivät yhdessä velkaisen ja mailtaan pieneksi supistuneen kartanon, sillä omistajalla ei ollut rintaperillisiä. Maila Talvio ajoi kovasti talon luovuttamista Itä-Hämeen Museoyhdistykselle, mihin taas Hugo-veli suhtautui varsin viileästi. Hugo Winter ei ymmärtänyt mitä hyötyä museosta olisi, mutta sanoi, että sisar voi toki tehdä mitä haluaa. Maila Talvio huusi veljensä koolle kutsumassa irtaimiston huutokaupassa itselleen ne Koskipään esineet, joita Museoyhdistys piti tärkeinä, ja lahjoitti ne yhdistykselle. Yhdistys sai myös haltuunsa kartanon rakennukset otettuaan vastattavakseen tilan velat, jotka maksettiin pääasiallisesti Maila Talvion keräämien lahjoitusten turvin.

Hugo Winterin äiti Malvina kuoli Saarijärvellä vuonna 1926. Winter avioitui vasta sen jälkeen joulukuussa 1929 Gerda Elisabet von Haartmanin kanssa, joka oli syntynyt Hangossa vuonna 1877. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949 ja hänet haudattiin Hartolaan. Hänen leskensä muutti miehensä kuoltua Helsinkiin ja kuoli siellä vuonna 1963.

Maailmanmatkaaja

Hugo Winter oli omana aikanaan harvinainen maailmanmatkaaja. Toistaiseksi ei ole käynyt ilmi, oliko hänen matkojensa tarkoituksena tyydyttää tiedonhalua ja uteliaisuutta vai vapautua aina välillä muutaman viikon ajaksi tavanomaisen elämän huolista. Eräiden tietojen mukaan Winter olisi Intiaan, Itä-Aasiaan ja Etelä-Afrikkaan suuntautuneilla matkoillaan tutustunut näille alueille suuntautuneeseen lähetystyöhön. Pappismatrikkelin mukaan Winterin varhaisin ulkomaanmatka tapahtui jo vuonna 1890. Joillakin matkoilla hän oli enonsa, matematiikan ja luonnontieteen yliopettaja Ernst Jakob Waldemar Bonsdorffin matkakumppanina, mm. Egyptissä vuonna 1896. Vuoden 1902 matkasta ei ole mitään tietoja ja vuonna 1905 hän teki tarkemmin tuntemattoman valtamerimatkan. Genovan kautta vuonna 1907 tapahtunut matka suuntautui Himalajalle, Shanghaihin ja Havaijille. Vuonna 1909 Winter kävi enonsa Ernst Bonsdorffin kanssa Huippuvuorilla. Vuonna 1913 matka kulki Algerian kautta Australiaan ja Uruguayihin, joten kyseessä näyttää olleen maailmanympärimatka.

Hartolassa asuessaan Winter kävi ainakin vuonna 1921 Yhdysvalloissa. Saarijärveltä hän teki vuonna 1925 matkan Etelä-Afrikkaan, vuonna 1929 Yhdysvaltoihin ja Länsi-Intian saarille, vuonna 1935 Yhdysvaltoihin, vuonna 1936 Pariisiin, vuonna 1937 Unkariin, vuonna 1938 Etelä- ja Väli-Amerikan maihin sekä Länsi-Intian saarille ja vuonna 1939 Portugaliin ja Italiaan. Winter on kuvannut lyhyesti matkavaikutelmiaan korteissa ja kirjeissä, joita hän on lähettänyt Lahteenkin. Matkoilta palattuaan hän kertoi kokemuksistaan varta vasten järjestetyissä tilaisuuksissa. Niistä saatettiin toisinaan periä pääsymaksujakin, joiden tuotto käytettiin köyhien avustamiseen. [Lisätietoja on vuonna 2005 julkaistussa kirjassa ”Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925” (katso lisäystä kirjallisuusluettelossa).

Lisäys joulukuussa 2010: Hugo Winterin matkailuharrastukseen liittyy myös hänen vuonna 1914 julkaisemansa matkaopas ”Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914”.

Persoonallisuus

Winter oli kiihkeästi ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen. Perheen kotikieli oli ollut ruotsi ja sisaruksetkin käyttivät ruotsia kirjeissään eräin poikkeuksin. Winter osasi lisäksi ainakin saksaa. Maila Talvio lähetti veljelleen Hugolle joulukuussa 1894 ruotsinkielisen kirjeen, jonka kuoreen hän oli kirjoittanut osoitteen suomeksi: "Pastori Hugo Winter, Lahti". Veli oli pian pyytänyt kirjeessään selitystä siihen. Maila Talvio vastasi, että hän oli päättänyt Suomessa kirjoittaa kaikki osoitteet suomeksi. Veljen oli nyt alistuttava siihen, että hänen sisarensa suomenmielisenä ja suomenkielisenä tekisi niin edelleenkin. Hugo Winter ei koskaan ymmärtänyt sisarensa kantaa ja vielä yli 75 vuoden ikäisinä molemmat käyttivät keskinäisessä keskustelussa järkähtämättömästi omaa kieltään, Hugo ruotsia ja Maila suomea.

Winter oli tehtävissään huolellinen ja erityisen täsmällinen. Hän hoiti kaikki tehtävänsä minuutin tarkkuudella ja yritti opettaa täsmällisyyttä myös seurakuntansa jäsenille. Kerran hän oli sanonut myöhästyneille käsiänsä hieroen: "Kunhan ette kerran myöhästyisi taivaastakin". Hartolan Vuorenkylässä Winterin kerrotaan lähteneen pois enempiä odottelematta, kun väki ei ollut ilta-askareiltaan ehtinyt ajoissa klo 18 alkavaksi ilmoitettuun hartauteen. Paikalla ollut helluntailiikkeen saarnaaja käytti tilaisuuden hyväkseen ja niin helluntailiike sai kylässä alkunsa.

Vanhat lahtelaiset ovat kertoneet, että Winter kulki kadulla hieman kumarassa omissa ajatuksissaan eikä hän yleensä tervehtinyt vastaantulijoita. Winterin piittaamattomuus vastaantulijoista ja omissa ajatuksissa kulkeminen oli yleisesti tunnettua. Niinpä Matilda Wennström, professori Torsti Verkkolan äiti, piti suoranaisena ihmeenä ja mieleen jääneenä tapauksena, että Winter kerran tervehti häntä Helsingissä kadulla.

Winter oli voimakkaiden sympatioiden ja antipatioiden ihminen. Hänen kerrottiin ystävystyneen lähinnä herätykseen tulleiden henkilöiden kanssa. Winterillä ei näytä olleen mielenkiintoa turhiin keskusteluihin ja seurusteluun pelkän seurustelun vuoksi. Hän saattoi sekä kotona että kylässä lopettaa keskustelun, jos se siirtyi pois uskonelämästä. Hänen eristyneisyytensä lienee ollut eräänä syynä siihen, että hän solmi avioliiton vasta vanhoilla päivillään. Silloinkin Winterin kerrotaan nimittäneen puolisoaan "talon toisen pään asukkaaksi", hänen itsensä asuessa omissa oloissaan talon toisessa päässä.

Winterin panos Lahden seurakuntaelämän, sosiaalisen huollon ja yleisen sivistyselämän kehittämisessä muodostui merkittäväksi. Hän oli valistunut, paljon maailmaa nähnyt, yhteiskunnallisia kysymyksiä harrastava ja sosiaalista moraalia korostava ihminen. Hän paneutui tehtäviinsä määrätietoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Winterin omalaatuinen persoonallisuus aiheutti sen, että hän jäi seurakuntalaisille etäiseksi ja vieraaksi. Ne henkilöt, jotka pääsivät lähelle häntä, saattoivat kuitenkin todeta hänet lämminsydämiseksi ihmiseksi, joka tunsi erityistä myötätuntoa avun tarpeessa olleita kohtaan.

Julkaistu aikaisemmin: Hollolan Lahti 1992: 3: 4–8. Tarkistettu ja muokattu joulukuussa 2003.

Lisäys joulukuussa 2004:

Gerda Winterin (o.s. von Haartman) elämää on kuvattu Esa Hakkaraisen kirjoituksissa "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu", Saarijärven Joulu 2003, 4–8, ja "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu 2", Saarijärven Joulu 2004, 4–9. Niissä kuvataan paljon myös Hugo Winterin elämää.

Kirjallisuutta:

Airas, T.: Lahden seurakunnan itsenäistyminen ja toiminta. Lahti 1967.

Bonsdorff, E.: Elämäni varrelta. Porvoo 1923.

Forsius, A.: Lahden kaupungin sosiaalilautakunta 1907–1984, lastensuojelulautakunta 1924–1950, kasvatusneuvolan johtokunta 1954–1984. Lahden museolautakunta, Piirteitä Lahden historiaan XIV. Lahti 1984.

Godenhjelm, H.: Suomen evankelis-luterilaisen papiston matrikkeli. Tekijän kustannuksella, Sortavala 1927.

Halila, A.: Lahden historia. Lahden kaupunki. Lahti 1958.

Heikkilä, M.: Lahden seurakunnat ja uskonnollinen elämä. Teoksessa Lahden historia 2. Lahden kaupunki. Savonlinna 1992.

Heikkinen, A.: Hollolan historia III. Taloudellisen ja kunnallishallinnollisen murroksen vuosista 1860-luvulta toiseen maailmansotaan sekä katsaus Hollolan historiaan 1940–1970. Hollolan kunta. Lahti 1975.

Järvinen, O.: Lahti ennen meitä. Kylä- ja kauppalakauden vaiheita. Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna 1965.

Kertomukset Lahden kaupungin kunnallishallinnosta 1906–1914. Lahti 1911–1917.

Nieminen, K.: Lahden kauppalan historia. Lahti 1920.

Peräoja, A.: Hartolan seurakunta. Teoksessa Hartolan kirja, toim. E. Markkanen, 2. painos. Pieksämäki 1979.

Talvio, M.: Rukkaset ja kukkaset. Muistinäkyjä. WSOY, Porvoo 1947.

Tuulio, T.: Maila Talvion vuosikymmenet. Edellinen osa (1871–1911). WSOY, Porvoo 1964. Jälkimmäinen osa (1911–1951). WSOY, Porvoo 1965.

Lahden historiallisen museon kokoelmat.

Lisäys lokakuussa 2009:

Särkiö, P.: Lahden ensimmäisen papin kuolemasta 60 vuotta. Hugo Winteristä on paljon muistikuvia ja kertomuksia. Etelä-Suomen Sanomat 18.10.2009, s. 14. (Kirjoitus kertoo lähes yksinomaan Winteristä Saarijärven kirkkoherrana.)

Lisäyksiä joulukuussa 2010:

Winter, Hugo (toim. Maija Länsisalo): Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925. Sampo-lehti. Saarijärvi 2005.

Winter, Hugo (toim.): Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914. Helsinki 1914. [50 sivua, 2 karttalehteä.]

Lähde: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/h_winter.html.
Vanhemmat: Adolf Magnus Winter, s. 16.10.1828 Joroinen, k. 18.10.1880 Hartola ja Juliana Malvina Winter o.s. Bonsdorff, s. 1836, k. 1926 Saarijärvi.

Hugo Winter (1866-1949)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 143

XII Lars Emil Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Eversti Venäjän armeijassa 1868. Tilanomistaja Suomessa. Valtiopäivämies., s. 19.07.1833 Piikkiö, k. 23.10.1906 Helsinki.

Puoliso: 30.12.1863 Antoinette Johannintytär von Haartman o.s. Hackman s. 21.06.1844 Viipuri, k. 08.11.1898 Helsinki.
Vanhemmat: Johann Friedrich Hackman, s. 01.10.1801 Viipuri, k. 04.08.1879 Herttuala ja Julie Sophie Hackman o.s. Jaenisch, s. 06.08.1806 Venäjä, Moskova, k. 14.03.1879 Viipuri.

Lapset:

Karl Frans Fredrik Emil von Haartman , s. 16.05.1865 Venäjä, Pietari. Tauluun 144

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 144

XIII Karl Frans Fredrik Emil Larsinpoika von Haartman, (Taulusta 143, isä Lars von Haartman) Tilanomistaja., s. 16.05.1865 Venäjä, Pietari, k. 23.02.1935 Pitkäniemi.
.

Puoliso: Edit Dido Inga Tyra Augustintytär von Haartman o.s. Armfelt Kreivitär., s. 03.04.1876 Halikko, k. 25.09.1954 Halikko.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Armfelt, s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.

Lapset:

Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman , s. 06.07.1897 Helsinki. Tauluun 145

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 145

XIV Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil Karlinpoika von Haartman, (Taulusta 144, isä Karl von Haartman) Suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja., s. 06.07.1897 Helsinki, k. 27.08.1980 Espanja, Alamillo.

Carl Magnus Gunnar Emil von Haartman, lempinimeltään Goggi, (6. heinäkuuta 1897 Helsinki – 27. elokuuta 1980 El Alamillo, Espanja) oli suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja.

Sisällysluettelo

1 Elämä
2 Ohjauksia
3 Teoksia
4 Lähteet
5 Aiheesta muualla

Elämä

Carl von Haartman syntyi Helsingissä 6. heinäkuuta 1897. Hänen isänsä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja hänen äitinsä kreivitär Edit Armfelt. Vereltään von Haartman oli täysaatelinen ja hänen sukujuurensa ylsivät moneen suomalaiseen aatelis- ja sotilassukuun.

Carl von Haartman aloitti koulunsa Helsingissä. Turussa hän kävi Ruotsalaisen klassillisen lyseon, jonka jälkeen opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Tilanne kiristyi ja muuttui levottomaksi tammikuun lopulla 1918 myös Turussa, josta von Haartman lähtikin ystävänsä kanssa reellä Kauhajoelle. Kaverukset liittyivät toiseen poikajoukkoon, joka sitten matkan varrella joutui yhteenottoihin venäläissotilaiden kanssa. Lopulta Kauhajoelle päästyä matka jatkui junalla Vaasaan, josta von Haartman jatkoi matkaansa Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella perhetuttava, jääkäriluutnantti Åke Gustaf Wahren välitti hänet Uudenmaan Rakuunarykmenttiin, jossa von Haartman sijoitettiin "Kuolemaeskadroonana" tunnettuun 2. eskadroonaan. Uudenmaan Rakuunarykmentin runko muodostui kuuluisasta Saksanniemen ratsupoliisikoulusta, mutta sitä täydennettiin pohjalaisten avulla Pohjanmaalla. Maaliskuun alussa Uudenmaan Rakuunarykmentti lähetettiin ensin Jyväskylään, josta se marssi rintamalle Jämsään ja Kuhmoisiin. Kuuluisimmat taistelunsa rykmentti kävi Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Orivedellä, Kuhmalahdessa, Lempäälässä ja Vesilahdella.

Von Haartman sai ensin ylennyksen korpraaliksi sitten kersantiksi ja lopulta lippujunkkariksi, jonka arvon sai upseerikoulutukseen sopivaksi katsottu aliupseeri.

Sisällissodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan rakuunarykmentissä, joka oli majoittautunut Helsingin Kampin kasarmeille. Kesällä 1918 ensimmäiset vapaaehtoiset lähetettiin Libauhun saksalaisten järjestämälle sotalentäjäkurssille ja von Haartman oli valittujen joukossa. Von Haartmanin koulutus jatkui Utissa vuonna 1919, mutta tehtyään tehtyään laskun nokka edellä hänet komennettiin takaisin Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Von Haartman kuitenkin pääsi pian Suomen tasavallan ensimmäiselle kadettikurssille, joka järjestettiin vuosina 1919-1920.

Kadettikoulun jälkeen vuonna 1920 kornetti von Haartman jatkoi edelleen palvelustaan Uudenmaan Rakuunarykmentissä, joka sai alkuvuonna 1921 siirron Lappeenrantaan. Rykmentissä hän palveli vuoteen 1924 asti. Vuosina 1921–1922 von Haartman opiskeli Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Lopulta hän joutui eroamaan rykmentistä jouduttuaan ongelmiin ja sai erotessaan ylennyksen ratsumestariksi.

Von Haartmanin perhe päätti lähettää poikansa Yhdysvaltoihin, jossa tämä työskenteli tilapäistöissä rakennuksilla, karjapaimenena, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana, jonka asemassa hän ajautui Hollywoodiin. Hollywoodissa hän pääsi sotilasalan asiantuntijaksi elokuvayhtiöön toimien muun muassa sotilasasiantuntijana elokuvassa Siivet vuonna 1927, mutta lopulta mielenkiinto sotaelokuviin lopahti ja hän päätti palata kotimaahansa, jossa saikin töitä Suomi-Filmin ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Pulavuosina von Haartman kuitenkin joutui jättämään yhtiön. Vuonna 1930 von Haartman kuitenkin onnistui solmimaan avioliiton Elsa Segerbergin kanssa.

Carolus- isän kuoltua vuonna 1935 von Haartman sai suuren perinnön ja näin ollen elintaso oli turvattu. Hän kuitenkin kaipasi töitä ja veri veti uudelleen armeijaan. Lopulta uusia kokemuksia hamuavana von Haartman lähti sisällissotaa käyvään Espanjaan, jossa liittyi hän kenraali Francisco Francon johtamaan kansalliseen armeijaan. Siellä von Haartman yleni aina pataljoonankomentajaksi asti. Espanja oli ammatillisessa mielessä opettava kokemus, koska siellä hän tutustui nykyaikaiseen sodankäyntiin panssarivaunuineen ja ilmavoimineen. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta.

Espanjan sodan päätyttyä 1938 von Haartman palasi Suomeen, jossa syttyi pian talvisota. Ratsumestari von Haartman palasi takaisin Suomen armeijaan, jossa hänet määrättiin Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaalla von Haartman oli johtamassa kovia taisteluita alaisenaan kapteeni Aarne Juutilainen eli "Marokon kauhu", jonka alaisuudessa taas oli kuuluisaksi tullut tarkka-ampuja, alikersantti Simo Häyhä. Espanjan-vuosiensa takia Haartmania kutsuttiin toisinaan "Espanjan kauhuksi". Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin ansioituneena majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodan sytyttyä von Haartman jatkoi aluksi edelleen Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopulla hän yleni JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 von Haartman pääsi saksan kielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet nimitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Espanjaan ja Portugaliin asemapaikkanaan Madrid. Siellä hän tapasi kreivitär Marie-Eugenie "Ifi" Zichy-Pallavicinin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1944.

Kesällä 1943 von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loputtua syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen, jossa puolustusvoimien johto erotti hänet. Syinä olivat Francon joukoissa taistelleen von Haartmanin poliittinen kanta ja "heikko sotilaallinen koulutus".

Von Haartmanit päättivät muuttaa takaisin Espanjaan, jonka pääkaupungissa Madridissa Carl aloitti Espanjan ja Suomen välisen kompensaatiokaupan harjoittamisen. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83 vuoden iässä elokuussa 1980. Hänet haudattiin kotimaahansa Halikon hautausmaalle. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi lapsi, Christina.

Ohjauksia

Korkein voitto (1929)
Kajastus (1930)

Teoksia

Haartman kirjoitti viisi kirjaa:

En nordisk Caballero i Francos Armé (1939)
Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940),
Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940),
Slag i slag (1971)
Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähteet

Porvali, Mikko: Upseeri ja herrasmies Carl von Haartman : aikansa ongelmanuoren uskomaton elämäntarina. Sotilasaikakauslehti, 2000, 75. vsk, nro 1, s. 70-72. (suomeksi)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seinäjoella 90 vuotta sitten 27.2.1918 uudelleen perustettuun Uudenmaan Rakuunarykmenttiin kuului sotilaita, jotka myöhemmin loivat upseerinuran ratsuväessä ja muissa aselajeissa.

Ehkä värikkäimmän elämän koki Carl von Haartman, joka osallistui Suomessa vapaus-, talvi- ja jatkosotiin sekä Espanjan sisällissotaan Francon armeijassa. Hän haavoittui vapaussodassa kolmesti, Espanjan sisällissodassa viidesti ja talvisodassa kerran. Hän on saanut lukuisia kunniamerkkejä. Ansioistaan huolimatta hän on jäänyt melko vähälle huomiolle sotasankareita koskevassa kirjoittelussa, sotaväen kaskukirjoissa sitä vastoin on paljon häntä koskevia anekdootteja. Hän oli vilkas ja kekseliäs ja joutui usein kommelluksiin ja rangaistuksiin.

Carl (Goggi) von Haartman syntyi Helsingissä 6.7.1897. Isä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja äiti kreivitär Edit Armfelt. Esivanhempiin kuuluvat monet suomenruotsalaiset aatelis- ja sotilassuvut. Mannerheimkin oli hänelle sukua. Carl aloitti koulun Helsingissä. Turussa hän suoritti Ruotsalaisen klassillisen lyseon ja opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Kun tilanne Turussa kävi tammikuun lopussa 1918 levottomaksi, Carl lähti erään kaverinsa kanssa rekikuljetuksella Kauhajoelle. Matkalla joukko, johon kaverukset olivat liittyneet, joutui kahakoihin venäläisten sotilaiden kanssa. Kauhajoelta siirryttiin junalla Vaasaan, josta Carlin matka jatkui Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella hän perhetuttunsa, jääkäriluutnantti Åke Wahrenin välityksellä astui Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Hänet sijoitettiin 2. eskadroonaan, Kuolemaneskadroonaan. URR lähetettiin maaliskuun alussa rintamalle, ensin junalla Jyväskylään ja sieltä marssien Jämsään ja Kuhmoisiin. URR:n tärkeimmät taistelupaikat olivat Kuhmoinen, Länkipohja, Orivesi, Kuhmalahti, Lempäälä ja Vesilahti.

Von Haartman ylennettiin ensin korpraaliksi, kersantiksi ja viimein lippujunkkariksi. Lippujunkkarin arvon sai aliupseeri, jonka katsottiin sopivan upseerikoulutukseen.

Vapaussodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan URR:ssa, joka asettui Helsinkiin Kampin kasarmeihin. Kesällä 1918 Suomen armeija lähetti ensimmäiset vapaaehtoiset saksalaisten sotalentäjäkurssille Libauhun ja von Haartmankin tuli valituksi. Hänen lentäjäkoulutuksena jatkui 1919 Utissa, mutta tehtyään nokkalaskun hänet komennettiin takaisin rakuunarykmenttiin. Pian hän pääsi oppilaaksi itsenäisen Suomen ensimmäiselle kadettikurssille (1919-1920). Kadettikouluajan lähtemättömin muisto oli, kun hänelle tehtiin "keksittyjen selitysten" vuoksi terveen umpisuolen leikkaus.

Kadettikoulun jälkeen kornetti von Haartman sijoitettiin jälleen URR:ään, joka siirrettiin vuoden 1921 alussa Lappeenrantaan. Hän palveli Rakuunarykmentissä 1920-1924 ja yleni ratsumestariksi. Vuosina 1921-1922 hän oli komennuksella Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Vuonna 1924 hän ajautui rykmentissään hankaluuksiin ja joutui eroamaan.

Nyt Carlin perhekunta päätti lähettää suvun mustan lampaan Yhdysvaltoihin. Oltuaan tilapäistöissä rakennuksilla, cowboyna, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana hän ajautui Hollywoodiin. Siellä hän pääsi elokuvayhtiön sotilasalan asiantuntijaksi. Kun mielenkiinto sotaelokuviin heikentyi, Carl palasi 1928 Suomeen ja sai töitä Suomi-Filmissä ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Pulavuosina hän joutui jättämään Suomi-Filmin. Carl solmi avioliiton Elsa Segerbergin kanssa vuonna 1930.

Isän kuoleman jälkeen Carl sai 1935 huomattavan perinnön, mutta kaipasi kuitenkin kunnon työtä. Paremman puutteessa hän lähti juuri alkaneeseen Espanjan sisällissotaan ja eteni pataljoonankomentajaksi saakka. Hän sai Espanjassa kokemusta nykyaikaisesta sodankäynnistä, johon kuuluivat ilmavoimat sekä panssariautot ja -vaunut. Carl sai 1937 tiedon pitkään sairaana olleen puolisonsa kuolemasta.

Pian Espanjan sodan päättymisen jälkeen alkoi talvisota. Ratsumestari palasi Suomen armeijaan ja hänet sijoitettiin JR 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaan kovissa taisteluissa hänen alaisenaan toimi legendaarinen kapteeni Aarne Juutilainen, Marokon Kauhu, ja Juutilaisen alaisena taas kunnostautui tarkkampujana alikersantti Simo Häyhä. Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodassa von Haartman toimi aluksi JR 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopussa hänet nimitettiin JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 hänet määrättiin saksankielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet lähetettiin Suomen Espanjan ja Portugalin sotilasasiamieheksi. Madridissa hän tapasi unkarilaisen kreivittären Marie-Eugenie (Ifi) Zichy-Pallavieninin, josta 1944 tuli hänen toinen vaimonsa.

Von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi kesällä 1943. Jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen ja puolustusvoimain johto erotti hänet kirjeellä upseerin virasta syynä poliittinen kanta ja heikko sotilaallinen koulutus.

Von Haartmanit muuttivat takaisin Espanjaan ja Carl ryhtyi Madridissa harjoittamaan kompensaatiokauppaa Espanjan ja Suomen välillä. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83-vuotiaana 27.8.1980. Hänen hautansa on Halikon hautausmaalla. Hänellä oli yksi lapsi, Christina ensimmäisestä avioliitosta.

Von Haartmanin vaiherikkaasta elämästä saa lisää tietoa mm. hänen itsensä kirjoittamasta viidestä kirjasta: En nordisk Caballero i Francos Armé (1939), Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940), Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940), Slag i slag (1971) ja Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähde: http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/rakuunaupseerin-v%C3%A4rik%C3%A4s-el%C3%A4m%C3%A4-1.797477.

Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman (1897-1980)

1. puoliso: Elsa Ingialdintytär von Haartman o.s. Segerberg Näyttelijä, elokuvissa : Aatamin puvussa ja vähän Eevankin v. 1931, Kajastus v. 1930. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut Carl von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta., s. 30.11.1910 Helsinki, k. 24.04.1937 Helsinki.
Vanhemmat: Ingiald Eugen Segerberg, k. Helsinki ja Ellen Gustafva Segerberg o.s. Reuterfelt, s. 1871 Ruotsi, k. 06.09.1928 Helsinki.

Elsa von Haartman os. Segerberg 1910-1937

2. puoliso: 1944 Espanja, Madrid Marie-Eugenie Rafaelintytär von Haartman o.s. Zichy-Pallavicini (Zichy de Zich et Vásonkeö) Kreivitär., s. 1902 Unkari, k. Espanja, Alamillo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 146

XII Alfons Jérôme Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 30.09.1836 Piikkiö, k. 14.11.1890 Tampere.

Puoliso: Henny Michaela Andersintytär von Haartman o.s. Grafström. (Taulu 152) s. 05.07.1849 Ruotsi, Uumaja, k. 07.09.1929 Ruotsi, Tukholma, Danderyd.
Vanhemmat: Anders Abraham Grafström, s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja ja Helena Sofia Grafström o.s. Franzén, s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 25.10.1891 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Maria Emmy Rosina Enhöring o.s. von Haartman , s. 03.07.1881 Ahvenanmaa, Jomala. Tauluun 147

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 147

XIII Maria Emmy Rosina Alfonsintytär Enhöring o.s. von Haartman, (Taulusta 146, isä Alfons von Haartman) s. 03.07.1881 Ahvenanmaa, Jomala, k. 14.09.1974.

Puoliso: 1900 Ruotsi Emil Augustin Guatfinpoika Enhöring Fil. stud. till 86. Anst. vid sv.-n. generalkonsulatet i Helsingfors; v. konsul o. konsulatsekreterare i Shanghai, Kina, 95; v. konsul i Blyth, England, 97., s. 10.09.1864 Ruotsi, Norrköping, Vånga, k. 04.02.1946 Ruotsi, Norrköping.

Lapset:

Eva Henny Maria Enhöring s. 07.08.1918 Englanti, k. 12/1996 Ruotsi, Halland, Frillesas.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 148

XII Alfred Michael Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 125, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Maanviljelysneuvos, Tuorlan kartanon omistaja, metsänhoitaja., s. 20.12.1839 Helsinki.

Michael von Haartman syntyi vaikutusvaltaiseen sukuun ja aloitti uransa isänsä ja setänsä jäljillä senaatissa ja eteni viroissa, mutta siirtyi varsin pian maaviljelyn ja siihen läheisesti liittyvän liiketoiminnan pariin. Hänellä oli Piikkiössä Tuorlan kartanossa mylly, meijeri ja säilyketehdas, joissa hän kokeili 1800-luvun loppulla teknisiä uutuuksia ja etsiskeli sopivia tuotteitta sekä hyviä markkinointikeinoja. Von Haartman käytti runsaasti sanomalehtimainontaa, ja ilmoitukset olivat huolella suunniteltuja. Hän perusti 1885 Tuorlaan myös maatalouskoulun.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=178.

Alfred Michael von Haartman (1839-1907)

Puoliso: 18.06.1874 Ruotsi, Tukholma Elma Johanintytär von Haartman o.s. Kempe s. 17.05.1853 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.

Lapset:

Elma Rosina Elisabet Rålamp o.s. von Haartman , s. 01.02.1876 Ranska. Tauluun 149

Carl Michael von Haartman s. 04.01.1879 Ranska, k. 20.04.1890 Ranska.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 149

XIII Elma Rosina Elisabet Alfredintytär Rålamp o.s. von Haartman, (Taulusta 148, isä Michael von Haartman) s. 01.02.1876 Ranska, k. 11.12.1963 Ruotsi, Tukholma, Djursholm.

Puoliso: 15.10.1907 Ruotsi, Tukholma, Oskarskyrkan Erik Anders Sigfrid Erikinpoika Rålamp Hovjägmästare 1914-12-31., s. 10.05.1864 Ruotsi, Uppland, Västra Ryd, Granhammars slott, k. 29.10.1936 Ruotsi, Uppsala, Husby-Sjultolfts förs, Ekolsund.

Erik Anders Sigfrid, (son av Erik Axel, tab 22), född 1864-05-10 på Granhammar. Elev vid Ultuna lantbruksinstitut 1888. Utexaminerad 1890. Förvaltare på Sundby 1891-04-01. Nämndeman 1895. Hovjägmästare 1914-12-31. RVO 1915-06-06. KDDO2gr 1925-10-10. GV:sJmt 1928-06-16. KVO2kl 1930-06-06. Skytte GM. Ordförande i styrelsen för Återförsäkringsaktiebolag Robur och i Mjölkcentralens förvaltningsutskott. Ledamot av styrelserna för Allm. brandförsäkringsverket för byggnader å landet och för De svenska kristallglasbruken. Härjämte sina syskon ägt Malma hemman i Ludgo socken, Södermanlands län och äger sedan 1908 Granhammar i Västra Ryds socken, Uppsala län. Död 1936-10-29 på Ekolsund, Husby-Sjultolfts förs, Uppsala län (Engelbrekts förs, Stockholm, db 232) och begraven i Västra Ryd, Uppsala län.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/R%C3%A5lamb_nr_59#TAB_23.
Vanhemmat: Erik Axel Rålamp, s. 08.07.1829 Ruotsi, Tukholma, k. 20.08.1908 Ruotsi, Uppland, Västra Ryd, Granhammars slott ja Lovisa Carolina Ottilia Rålamp o.s. Adelborg, s. 04.03.1841 Ruotsi, Tukholma, k. 04.03.1879 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 150

XI Henriette Elisabet Fransintytär Grafström o.s. Franzén, (Taulusta 124, isä Frans Franzén) s. 24.09.1803 Turku, k. 22.01.1833 Ruotsi, Tukholma, Solna.

Puoliso: 23.06.1822 Ruotsi, Örebro, Kumla Anders Abraham Abrahaminpoika Grafström. (Taulu 146) Kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67., s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja.

1 Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå. Föräldrar: grosshandlaren Abraham G o Maria Magdalena Lochner. Inskr vid UU 19 juni 09, mag där 15 juni 15, amanuens vid univ:bibl 13 maj 19, docent i fäderneslandets hist 30 juni 20, lektor vid Karlbergs krigsakad 9 okt 21 (tilltr 22), prästv 9 jan 30, eo hovpredikant 14 mars 31, lektor i hist vid Härnösands gymn 20 mars 33, prof:s titel 18 maj 33, kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67, led av prästeståndet 40—41, 44— 45, 47—48, 50—51. — SA:s dubbla stora pris 25, Lundbladska priset 7 dec 33, LSA 39, LMA 41, LLA 42.

G 1) 23 juni 22 i Kumla m Henriette Elisabeth Franzén, f 24 sept 03 i Åbo, d 14 jan 33 på Karlberg (Solna), dtr till biskopen Frans Michael F o Margareta Elisabeth Roos, 2) 28 aug 38 i Härnösand m sin första hustrus halvsyster Helena Sophia Franzén, f 8 sept 13 i Kumla, d 25 okt 91 i Sthlm (Hedv El), dtr till F M F o Sophia Christina Wester.
Biografi

Anders G:s far var förmögen, men svåra ekonomiska motgångar, bl a till följd av Sundsvalls brand 1803, ställde familjen på bar backe, och endast med hjälp från utomstående kunde G fortsätta sina studier. Hans avsikt var att bli präst, men sedan han fått en mångårig kondition i ett grevligt hus i Västmanland och Sthlm bereddes han tillfälle att fortsätta sina studier till magistergraden. I Uppsala tillhörde G kretsen kring Malla Silfverstolpe och kom i kontakt med de unga romantiska poeterna; till hans promotionskamrater hörde Atterbom och Almquist. Stort bifall väckte G:s panegyriska tal på vers med anledning av Karl XIII:s död 1818, framfört i den studerande ungdomens namn vid universitetets sorgefest.

För en större allmänhet debuterade G som skald i Sthlms-Posten 1817, och de följande åren publicerade han flitigt naturlyriska och känslosamt erotiska poem såväl i denna tidning som i Atterboms Poetisk Kalender. Bland dessa ungdomsdikter märks den romantiskt fosterländska »växelsången» Norrland, en hyllning till hembygden som länge behöll sin plats i läseböcker och antologier. Ett vekt sentimentalt drag och en vag idealism, med tiden alltmer religiöst betonad, var från början utmärkande för G:s lyrik. Härmed kom han tidens publiksmak till mötes; den melodiska versbehandlingen och den lättillgängliga formen bidrog också att göra G till en i vida kretsar läst och uppskattad poet. Några av hans dikter tonsattes (bl a av J E Nordblom) och kom att ingå i 1800-talets populära sångskatt.

Den unge G var otvivelaktigt påverkad av nya skolan men tillägnade sig inte dennas spekulativa estetik och dunkla diktion, även om han i några dikter ger uttryck åt filosofisk meditation; så är fallet i den av samtiden mycket beundrade Platos dröm, byggd på det mytiska uppslaget att kärleken och döden är tvillingsyskon. Längst i elegisk pessimism och romantisk världssmärta gick G i dikten Sången, som föranledde Tegnér att i sin dikt med samma titel protestera mot »denna litania över ack! och o!». En humoristisk-satirisk ådra skymtar i Husbyggnaden, en mot nya skolan riktad skämtdikt på skickligt behandlat, parodiskt »haltande» versmått.

Föga stridbar till sin natur höll sig G annars utanför den litterära striden. Personligen stod han Leopold nära och vann inträde i dennes krets. I Markalls sömnlösa nätter placerades han betecknande nog bland »de teckenförbidande neutrer». Fosforisten Palmblad skrev om honom 1819, att »hans verser innehålla ett jämt lagom av poesi och äro en läcker godbit för mängden, som begärligt suger till sig vispat skum och finner den durabla spisen alltför hårdsmält».

Sedan G under en sommarvandring blivit bekant med familjen Franzén i Kumla och förlovat sig med en av den berömde skaldens vackra döttrar, sökte och fick han lektoratet i historia vid Karlberg. Här blev han mycket uppskattad för sin pedagogiska förmåga och sitt praktiska handlag, bl a i konsten att rita åskådliga fälttågskartor. Vid Karlberg odlades vid denna tid även litterära intressen, och G synes ha fått betydelse som inspiratör för en grupp gryende poettalanger (»kadettskolan»). G hade en inte obetydlig förmåga som tecknare, främst av landskapsmotiv, och även för estetisk teori och konstkritik visade han i yngre år intresse. Det främsta resultatet härav är hans skarpsinniga och om fin uppfattning vittnande studie över några verk av Sergel, en uppsats som fick betydelse för synen på den klassicistiska konsten i Sverige.

1825 vann G en stor yttre framgång som diktare, då han av Sv akademin tilldelades dubbla stora priset för sin Sång vid kronprinsparets förmälning. Dikten är poetiskt föga märklig, ett flyhänt uttryck för tidens troskyldiga rojalism. Prisbelöningen, som enligt Tegnérs uppfattning gjorde akademin till »ett underdånigt spektakel inför publiken», berodde, som Schück visat, huvudsakligen på att G:s svärfar Franzén satt med bland bedömarna. Även G:s senare inval i akademin sammanhängde med vördnaden för Franzén, vars älskvärda personlighet och poetiska läggning man trodde sig igenkänna hos G.

På ett annat fält än lyrikens gjorde G en värdefull insats, då han skrev texten till det av C Forssell utgivna bildverket Ett år i Sverge, ett arbete av bestående folkloristiskt värde, inte minst på grund av de på egna rön och iakttagelser byggda anteckningar om folkliga seder och bruk som G fogat in i den annars från litterära källor kompilerade texten. Bland hans övriga prosaarbeten bör nämnas levnadsteckningen över F M Franzén, skriven som inledning till dennes Skaldestycken. Stilistiskt blek bärs den upp av en äkta beundran för föremålet och har ett visst värde som biografisk källa.

Att G 1833 sökte lektorat i sin gamla skolstad Härnösand hade direkt samband med Franzéns flyttning dit som biskop. Som medlem av domkapitlet blev G sin opraktiske svärfaders högra hand. Han ansågs »nära nog som en andra biskop» och placerades i andra förslagsrummet vid biskopsvalet efter denne. Samhällsnyttiga insatser på ett vidare fält gjorde G som grundläggare av Norrlands tidningar, som han en tid även redigerade, och som energisk initiativtagare till den första reguljära ångbåtstrafiken från Sthlm till Norrland.

Som kyrkoherde i Umeå från 1836 vann G stort anseende som predikant och själasörjare och gjorde även aktningsvärda insatser för fattigvård och folkundervisning. Hans duglighet togs också i anspråk för ett mångårigt riksdagsmannaskap, ehuru hans politiska insatser synes ha varit ringa. I prästeståndet tillhörde han den konservativa falangen.

Sitt poetiska författarskap fortsatte G långt upp i åren. Hans dikter trängde ut till en bred folklig läsekrets, även i form av »visor tryckta i år». Ännu 1920 heter det, att hans mest populära sånger »finns i varenda svensk stuga». Hit hör sentimentalt vemodiga dikter som Norrlänningens hemlängtan, Sommarnatten i Norden samt Harpan och Den fattiga kvinnan, de två sistnämnda »fattigdomsballader», som visar författarens sociala medkänsla och formellt anknyter till en genre- och stiltradition från 1700-talet. Harpan är en något tårmild skildring av de fattiga barnen, som glömmer sin hunger vid tonerna från faderns harpa och somnar in i döden. Dikten skrevs som en vädjan om hjälp till dem som drabbats av hungersnöden i Norrland 1832.

Andra dikter från G:s senare år har en religiöst elegisk stämning eller ger vackra norrländska naturbilder; andra åter har ett starkare reflekterande drag som inte är till fördel för deras poetiska verkningskraft. G:s vidsträckta litterära beläsenhet bar frukt i ett flertal översättningar och bearbetningar av utländsk diktning; främst bör nämnas hans tolkning av Grillparzers sorgespel Sappho.

Om G:s personlighet vittnar Dahlgren på grundval av personlig kännedom: »Han var ej en mäktig, ej en stark ande, men dock en kraftfull, självständig, manlig . ..; han var en god, vänlig, förbindlig man med ett kärleksfullt och ömt sinnelag, men ömt utan svaghet». Som nyckel till G:s andliga utveckling är hans diktning föga givande, därför att den saknar djupare originalitet och i stort sett följer upptrampade stigar. Han var en romantisk epigon, präglad av religiös och fosterländsk idealism utan utpräglad personlig färg. I ungdomen tog han intryck av den då moderna romantiska diktningen, senare av Franzéns. Poetisk begåvning inom det lilla formatet, äkta ehuru inte stor känsla, ett utvecklat sinne för stil och form kan inte frånkännas honom — Tegnér talar med rätta om hans »vackra ehuru något smånätta talang». Nu väl bortglömd som diktare var G för flera generationer poesiläsare en älskad skald, vars dikter och sånger trängde djupare ner i folklagren än de samtida stora diktarnas.

Författare

Gösta Lundström / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13127.

Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå.

Lapset:

Thor Frithiof Grafström Riksdagsledamot, Präst, Poet
., s. 06.04.1827 Ruotsi, Tukholma, Solna, Karlsberg slott, k. 13.08.1883 Ruotsi, Tukholma, Klara.

2 Grafström, Thor(e) Frithiof, son till G 1 i hans 1:a g, f 6 april 1827 på Karlbergs slott (Solna), d 13 aug 1883 i Sthlm (Klara). Inskr vid UU ht 45, fil kand 13 juni 50, disp pro gradu 29 april 51, mag 16 juni 51, prästv 7 okt 57, pastorsadj vid Nicolai förs i Sthlm 57, eo hovpredikant 17 jan 59, legationspred i Paris 10 juni 59, i London 18 april 63, kh i Klara förs i Sthlm 16 nov 66, teol dr i Lund 28 maj 68, överhovpred 30 april 72, led av FK 75—83, ordensbiskop 22 nov 80. SA:s lilla pris 48 o 52, stora priset 61.

G 18 juli 61 i Sthlm (Klara) m Heloise Desdemona Hazelius, f 29 juni 36 där (ibid), d 14 febr 16 i Danderyd (Sth), dtr till generalmajoren Johan August H o Eva Louise Svanberg.
Biografi

Frithiof G, som tidigt beundrade faderns och morfaderns diktning, tävlade redan som 19-åring i Sv akademin med en samling elegier, Andaktens stunder, som tillerkändes hedersomnämnande. 1848 erhöll han akademins andra pris för sina minneselegier över Franzén utmynnande i orden: »Var ej hans liv beständigt en gudstjänst? /Den som har levat som han, lever evärdligt hos Gud», och 1852 fick han samma pris för dikten Sångens framtid, ett idealistiskt och religiöst inlägg i debatten »Är vår tid poetisk?», väckt av B E Malmström, som f ö uppläste G:s dikt på akademins högtidsdag. Sin största poetiska framgång fick han med den heroiska och naturromantiska Fjellappen, som belönades med det stora priset 1861. När Wirsén första gången läste denna dikt — säger han i den levnadsteckning som inleder G:s Dikter (1884) — »eldades han av fosterländsk stolthet och trodde sångens gyllene tid vara återkommen». G kom emellertid att senare huvudsakligen skriva tillfällighetsdikter av ganska enkelt slag, och någon skald ovanför epigonklassen blev han aldrig.

Hans vetenskapliga studier resulterade i två smärre akademiska avhandlingar, Om krigsföretagen inom Sverige straxt efter Carl XII:s död (1851) och hans lektorsspecimen Om undervisning i modersmålet (1853). I den senare ansluter han sig nära till de pedagogiska grundsatser som redan Quintilianus uppställt och understryker vikten av att väl känna till »det yppersta af fäderneslandets litteratur», att bortkasta »allt långods» och »att med kraft och ledighet ordna och behärska språkets alla tillgångar». Sina stilideal sökte han också tillämpa i sina predikningar, och bl a därigenom kom han att bli en av de huvudstadspräster, som samlade de största åhörarskarorna. Åtskilliga av hans predikningar och tal trycktes; en god föreställning om deras stil ger hans Minnen från Klara kyrka (1878—79).

Som riksdagsman hade G inte samma förmåga att övertyga och vinna sympati. Både som motionär och debattör intresserade han sig framför allt för förhållandet mellan stat och kyrka, men på grund av oklarheter i sina resonemang rönte han motstånd av både religionsfrihetens och statskyrkans anhängare. Mest uppmärksammad blev hans motion 1878—79 att den icke döpte och icke konfirmerade skulle ställas under 1873 års dissenterlag och därmed bl a få rätt till borgerlig vigsel. Större framgång hade han beträffande lagarna om prästbefordran, vid vilkas behandling han ivrade för att församlingarna skulle få vidgad rätt att kalla den präst de önskade.

Författare

Ragnar Amenius / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13130.

T Frithiof Grafström 1827-1883)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 151

XI Anna Fransiska Fransintytär Kempe o.s. Franzén, (Taulusta 124, isä Frans Franzén)

Begravd i familjegraven där fadern, biskop Frans Michael Franzén, också är begravd på Härnösands kyrkogård. På hennes marmorkors är graverat :

ANNA FRANZISKA KEMPE/ FÖDD FRANZÉN/ DÖD 10 APRIL 1848/ I EN ÅLDER AF NÄRA 28 ÅR/ PS. 468 (Psalm nr 468 i 1819 års psalmbok Gud, dig min sak hemställer jag.
, s. 29.05.1820 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 10.04.1848 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.

Puoliso: Johan Carl Kristoffer Karlinpoika Kempe s. 19.11.1799 Saksa, Stralsund, k. 19.11.1872 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.

J C Carl Kempe (1799-1872)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 152

XI Helena Sofia Fransintytär Grafström o.s. Franzén, (Taulusta 124, isä Frans Franzén) s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 25.10.1891 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 28.08.1838 Ruotsi, Västernorrland, Ruotsi, Västerbotten, Härnösand Anders Abraham Abrahaminpoika Grafström. (Taulu 146). (Taulu 150) Kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67., s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja.

1 Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå. Föräldrar: grosshandlaren Abraham G o Maria Magdalena Lochner. Inskr vid UU 19 juni 09, mag där 15 juni 15, amanuens vid univ:bibl 13 maj 19, docent i fäderneslandets hist 30 juni 20, lektor vid Karlbergs krigsakad 9 okt 21 (tilltr 22), prästv 9 jan 30, eo hovpredikant 14 mars 31, lektor i hist vid Härnösands gymn 20 mars 33, prof:s titel 18 maj 33, kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67, led av prästeståndet 40—41, 44— 45, 47—48, 50—51. — SA:s dubbla stora pris 25, Lundbladska priset 7 dec 33, LSA 39, LMA 41, LLA 42.

G 1) 23 juni 22 i Kumla m Henriette Elisabeth Franzén, f 24 sept 03 i Åbo, d 14 jan 33 på Karlberg (Solna), dtr till biskopen Frans Michael F o Margareta Elisabeth Roos, 2) 28 aug 38 i Härnösand m sin första hustrus halvsyster Helena Sophia Franzén, f 8 sept 13 i Kumla, d 25 okt 91 i Sthlm (Hedv El), dtr till F M F o Sophia Christina Wester.
Biografi

Anders G:s far var förmögen, men svåra ekonomiska motgångar, bl a till följd av Sundsvalls brand 1803, ställde familjen på bar backe, och endast med hjälp från utomstående kunde G fortsätta sina studier. Hans avsikt var att bli präst, men sedan han fått en mångårig kondition i ett grevligt hus i Västmanland och Sthlm bereddes han tillfälle att fortsätta sina studier till magistergraden. I Uppsala tillhörde G kretsen kring Malla Silfverstolpe och kom i kontakt med de unga romantiska poeterna; till hans promotionskamrater hörde Atterbom och Almquist. Stort bifall väckte G:s panegyriska tal på vers med anledning av Karl XIII:s död 1818, framfört i den studerande ungdomens namn vid universitetets sorgefest.

För en större allmänhet debuterade G som skald i Sthlms-Posten 1817, och de följande åren publicerade han flitigt naturlyriska och känslosamt erotiska poem såväl i denna tidning som i Atterboms Poetisk Kalender. Bland dessa ungdomsdikter märks den romantiskt fosterländska »växelsången» Norrland, en hyllning till hembygden som länge behöll sin plats i läseböcker och antologier. Ett vekt sentimentalt drag och en vag idealism, med tiden alltmer religiöst betonad, var från början utmärkande för G:s lyrik. Härmed kom han tidens publiksmak till mötes; den melodiska versbehandlingen och den lättillgängliga formen bidrog också att göra G till en i vida kretsar läst och uppskattad poet. Några av hans dikter tonsattes (bl a av J E Nordblom) och kom att ingå i 1800-talets populära sångskatt.

Den unge G var otvivelaktigt påverkad av nya skolan men tillägnade sig inte dennas spekulativa estetik och dunkla diktion, även om han i några dikter ger uttryck åt filosofisk meditation; så är fallet i den av samtiden mycket beundrade Platos dröm, byggd på det mytiska uppslaget att kärleken och döden är tvillingsyskon. Längst i elegisk pessimism och romantisk världssmärta gick G i dikten Sången, som föranledde Tegnér att i sin dikt med samma titel protestera mot »denna litania över ack! och o!». En humoristisk-satirisk ådra skymtar i Husbyggnaden, en mot nya skolan riktad skämtdikt på skickligt behandlat, parodiskt »haltande» versmått.

Föga stridbar till sin natur höll sig G annars utanför den litterära striden. Personligen stod han Leopold nära och vann inträde i dennes krets. I Markalls sömnlösa nätter placerades han betecknande nog bland »de teckenförbidande neutrer». Fosforisten Palmblad skrev om honom 1819, att »hans verser innehålla ett jämt lagom av poesi och äro en läcker godbit för mängden, som begärligt suger till sig vispat skum och finner den durabla spisen alltför hårdsmält».

Sedan G under en sommarvandring blivit bekant med familjen Franzén i Kumla och förlovat sig med en av den berömde skaldens vackra döttrar, sökte och fick han lektoratet i historia vid Karlberg. Här blev han mycket uppskattad för sin pedagogiska förmåga och sitt praktiska handlag, bl a i konsten att rita åskådliga fälttågskartor. Vid Karlberg odlades vid denna tid även litterära intressen, och G synes ha fått betydelse som inspiratör för en grupp gryende poettalanger (»kadettskolan»). G hade en inte obetydlig förmåga som tecknare, främst av landskapsmotiv, och även för estetisk teori och konstkritik visade han i yngre år intresse. Det främsta resultatet härav är hans skarpsinniga och om fin uppfattning vittnande studie över några verk av Sergel, en uppsats som fick betydelse för synen på den klassicistiska konsten i Sverige.

1825 vann G en stor yttre framgång som diktare, då han av Sv akademin tilldelades dubbla stora priset för sin Sång vid kronprinsparets förmälning. Dikten är poetiskt föga märklig, ett flyhänt uttryck för tidens troskyldiga rojalism. Prisbelöningen, som enligt Tegnérs uppfattning gjorde akademin till »ett underdånigt spektakel inför publiken», berodde, som Schück visat, huvudsakligen på att G:s svärfar Franzén satt med bland bedömarna. Även G:s senare inval i akademin sammanhängde med vördnaden för Franzén, vars älskvärda personlighet och poetiska läggning man trodde sig igenkänna hos G.

På ett annat fält än lyrikens gjorde G en värdefull insats, då han skrev texten till det av C Forssell utgivna bildverket Ett år i Sverge, ett arbete av bestående folkloristiskt värde, inte minst på grund av de på egna rön och iakttagelser byggda anteckningar om folkliga seder och bruk som G fogat in i den annars från litterära källor kompilerade texten. Bland hans övriga prosaarbeten bör nämnas levnadsteckningen över F M Franzén, skriven som inledning till dennes Skaldestycken. Stilistiskt blek bärs den upp av en äkta beundran för föremålet och har ett visst värde som biografisk källa.

Att G 1833 sökte lektorat i sin gamla skolstad Härnösand hade direkt samband med Franzéns flyttning dit som biskop. Som medlem av domkapitlet blev G sin opraktiske svärfaders högra hand. Han ansågs »nära nog som en andra biskop» och placerades i andra förslagsrummet vid biskopsvalet efter denne. Samhällsnyttiga insatser på ett vidare fält gjorde G som grundläggare av Norrlands tidningar, som han en tid även redigerade, och som energisk initiativtagare till den första reguljära ångbåtstrafiken från Sthlm till Norrland.

Som kyrkoherde i Umeå från 1836 vann G stort anseende som predikant och själasörjare och gjorde även aktningsvärda insatser för fattigvård och folkundervisning. Hans duglighet togs också i anspråk för ett mångårigt riksdagsmannaskap, ehuru hans politiska insatser synes ha varit ringa. I prästeståndet tillhörde han den konservativa falangen.

Sitt poetiska författarskap fortsatte G långt upp i åren. Hans dikter trängde ut till en bred folklig läsekrets, även i form av »visor tryckta i år». Ännu 1920 heter det, att hans mest populära sånger »finns i varenda svensk stuga». Hit hör sentimentalt vemodiga dikter som Norrlänningens hemlängtan, Sommarnatten i Norden samt Harpan och Den fattiga kvinnan, de två sistnämnda »fattigdomsballader», som visar författarens sociala medkänsla och formellt anknyter till en genre- och stiltradition från 1700-talet. Harpan är en något tårmild skildring av de fattiga barnen, som glömmer sin hunger vid tonerna från faderns harpa och somnar in i döden. Dikten skrevs som en vädjan om hjälp till dem som drabbats av hungersnöden i Norrland 1832.

Andra dikter från G:s senare år har en religiöst elegisk stämning eller ger vackra norrländska naturbilder; andra åter har ett starkare reflekterande drag som inte är till fördel för deras poetiska verkningskraft. G:s vidsträckta litterära beläsenhet bar frukt i ett flertal översättningar och bearbetningar av utländsk diktning; främst bör nämnas hans tolkning av Grillparzers sorgespel Sappho.

Om G:s personlighet vittnar Dahlgren på grundval av personlig kännedom: »Han var ej en mäktig, ej en stark ande, men dock en kraftfull, självständig, manlig . ..; han var en god, vänlig, förbindlig man med ett kärleksfullt och ömt sinnelag, men ömt utan svaghet». Som nyckel till G:s andliga utveckling är hans diktning föga givande, därför att den saknar djupare originalitet och i stort sett följer upptrampade stigar. Han var en romantisk epigon, präglad av religiös och fosterländsk idealism utan utpräglad personlig färg. I ungdomen tog han intryck av den då moderna romantiska diktningen, senare av Franzéns. Poetisk begåvning inom det lilla formatet, äkta ehuru inte stor känsla, ett utvecklat sinne för stil och form kan inte frånkännas honom — Tegnér talar med rätta om hans »vackra ehuru något smånätta talang». Nu väl bortglömd som diktare var G för flera generationer poesiläsare en älskad skald, vars dikter och sånger trängde djupare ner i folklagren än de samtida stora diktarnas.

Författare

Gösta Lundström / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13127.

Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå.

Lapset:

Henny Michaela von Haartman o.s. Grafström , s. 05.07.1849 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 146

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 153

X Johan Zachriksenpoika Franzén, (Taulusta 117, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 06.05.1784 Oulu, k. 03.12.1849 Oulu.

Puoliso: Charlotte Johanintytär Franzén o.s. Lang s. 26.11.1798 Raahe, k. 14.03.1826 Oulu.

Lapset:

Sofia Gramberg o.s. Franzén , s. 04.02.1817 Oulu. Tauluun 154

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 154

XI Sofia Johanintytär Gramberg o.s. Franzén, (Taulusta 153, isä Johan Franzén) s. 04.02.1817 Oulu, k. 19.10.1885 Oulu.

Puoliso: Gustaf Ferdinand Gustafinpoika Gramberg Oululainen kauppias 1835, laivanvarustaja ja sahateollisuusmies, s. 17.2.1814 Raahe, kastettu 18.2.1814 Raahe, k. 22.6.1877 Oulu, haudattu Oulu. Kävi 3 vuotta kauppakoulua Lyypekissä Saksassa. Kauppaneuvoksen arvo 1859. (GS 7613)., s. 17.02.1814 Raahe, k. 22.06.1877 Oulu.

Lapset:

Gustaf Ferdinand Gramberg , s. 14.07.1846 Oulu. Tauluun 155

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 155

XII Gustaf Ferdinand Gustafinpoika Gramberg, (Taulusta 154, äiti Sofia Gramberg) s. 14.07.1846 Oulu, k. 29.01.1892 Helsinki.

Puoliso: Adèle Apollonintytär Granberg o.s. Alfthan s. 17.10.1845 Viipuri, k. 24.04.1917 Helsinki.
Vanhemmat: Apollon Alfthan, s. 02.04.1816 Viipuri, k. 02.02.1886 Vaasa ja Julia Alfthan, s. 02.07.1825 Viipuri, k. 23.12.1882 Kuopio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 156

X Elisabet Catariina Larsintytär Julin o.s. Keckman, (Taulusta 117, äiti Helena Keckman ent. Franzén) Elisabet kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 29.03.1790 Oulu, k. 23.04.1815 Turku.

Puoliso: 07.08.1813 Oulu Johan Jakob Johaninpoika von Julin e. Julin Teollisuusmies, vuorineuvos, vuodesta 1849 aateloituna von Julin., s. 05.08.1787 Oulu, k. 11.03.1853 Helsinki.

Historia

Fiskarsin ruukin perusti hollantilainen Peter Thorwöste 1649 kuningatar Kristiinan privilegiolla, jolla hän sai oikeuden valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita tykkejä lukuun ottamatta. Samana vuonna hän sai myös luvan perustaa Fiskarsiin masuunin ja kankivasaran. Lähistöllä sijaitseva Antskogin ruukki oli päätynyt Thorwösten hallintaan jo joitakin vuosia aiemmin.

Pohjan pitäjästä tuli 1600-luvulla Suomen raudan valmistuksen keskus; vuonna 1640 perustettiin Antskogin ruukki, 1641 Billnäsin ruukki ja Fiskars siis 1649. Lähiympäristössä sijaitsivat jo vuonna 1616 perustettu Mustion ruukki ja 1646 perustettu Fagervikin ruukki. Vaikka esim. Fiskarsin tarvitsema malmi jouduttiinkin pääosin kuljettamaan Tukholman saaristosta Utön kaivoksesta, ruukkien perustaminen Suomeen kannatti. Pohjan pitäjä ympäristöineen oli seutua, jolla oli käyttämätöntä vesivoimaa sekä runsaasti metsää puuhiilen valmistamiseen - näin kruunu säästi Ruotsin Bergslagenin metsiä. Lisäksi Pohjankuru tarjosi sopivan satamapaikan.

Fiskarsin kankirauta vietiin pääasiassa sellaisenaan takaisin Ruotsiin, Tukholman Vanhankaupungin Järntorgetille, mutta kankiraudasta valmistettiin myös nauloja, lankaa, veitsiä ja kuokkia sekä raudoitettuja pyöriä. Ruukissa valmistettiin myös valutavaraa, kuten patoja ja paistinpannuja.

Raudanvalmistus vaati ammattitaitoa, jota ei ollut paikallisesti saatavilla. Thorwöstelle myönnettiin jo 1640-luvulla lupa hankkia erikoiskoulutettua työvoimaa ulkomailta, mm. Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista.

1700- luvulla suuret nälkävuodet ja isoviha tekivät tuhojaan myös Fiskarsissa. Lähistöllä sijaitsi venäläisen siviili- ja sotilashallinnon keskus, ja venäläiset ryöstivät ja hävittivät Fiskarsin ja Antskogin ruukit 1713. Fiskarsin ruukki sai uuden omistajan, kun John Montgomerie osti sen 1731. Ulkomaista työvoimaa palkattiin lisää; tuon ajan palkkalistoilta löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Clas Pijra, Michel Gilliam, Noe Puse ja Jean Dardanell. Vuonna 1740 Fiskarsissa oli 115 asukasta.

Ruukki sai jälleen uudet isännät, kun Robert Finlay ja John Jennings ostivat sen 1750-luvulla. Jennings luopui pian osuudestaan, mutta Finlay jatkoi ruukin toimintaa aloittaen myös Kiskon Orijärveltä löytyneen kuparin jalostuksen. Finlayn ruukkitoiminta kariutui kuitenkin vararikkoon vuonna 1771, ja ruukki päätyi tukholmalaisen B. M. Björkmanin omistukseen. Hänen poikansa muutti Fiskarsiin, sillä autonomian aikana maan ja teollisuuden ulkomaalaisten omistajien oli uusien määräysten mukaan asuttava Suomessa. Parikymppisen pojan huikenteleva elämäntapa aiheutti kuitenkin ruukin myymisen vuonna 1822 Johan (John) von Julinille (1787-1853).

Johan von Julinin kausi (1822-1853)

Julinin myötä alkoi tärkeä vaihe ruukin historiassa. Hänen johdollaan ruukin toiminta painottui nimenomaan raudan jalostamiseen. Julin oli turkulainen apteekkari ja laajalti matkustellut ja edistyksellinen mies, jonka toimesta ruukkiin perustettiin mm. Suomen ensimmäinen hienotaepaja 1830 ja konepaja 1837. Konepajan merkittävimpiä töitä oli Finlaysonin puuvillatehtaan 90 valurautapylvästä ja suuri vesipyörä sekä Saimaan kanavayhtiölle toimitetut mekaaniset rakenteet.

Teollisuuden lisäksi Julin kehitti myös ruukin maataloutta ja metsänhoitoa. Karjankasvatuksesta luovuttiin vasta vuonna 1970, jolloin Fiskarsissa oli vielä 104 Julinin aikoinaan hankkimasta ayrshire-karjasta polveutuvaa sarvipäätä. Fiskarsin aurat ovat osa suomalaisen maatalouden kehitystarinaa. Ulkomailta tuotujen mallien pohjalta kehitettiin nimenomaan suomalaiseen maaperään soveltuvia auratyyppejä, ja 1800-luvun lopussa mallistoon kuului yli neljäkymmentä erilaista auraa. Hevosvetoisia auroja valmistettiin yhteensä yli miljoona kappaletta.

Fiskarsin ruukki oli edelläkävijöitä myös terveydenhuollon ja koulutuksen saroilla. Ruukki sai oman tehtaanlääkärinsä jo vuonna 1860. Vuonna 1892 avattiin oma kymmenpaikkainen sairaala. Vuonna 1826 Julin rakennutti koulurakennuksen (Tornikellorakennuksen), jossa opiskeltiin 1833 edistyksellisen Bell-Lancaster -systeemin mukaisesti. Erilaiset yhdistykset toimivat vilkkaasti tarjoten vapaa-ajan harrastustoimintaa ruukkilaisille, mm. urheilua, musiikkia ja vapaapalokuntatoimintaa.

Ruukin kukoistuksesta Julinin kaudella kertoo myös sen väkiluvun kasvu: vuonna 1818 asukkaita oli 196, vuonna 1823 253 ja vuonna 1852 jo 661 henkeä, joista ruukin työntekijöitä 156. Kun mukaan lasketaan myös muut Fiskarsille kuuluneet laitokset ja maaomistukset, on työntekijöiden määrä 425 (kokonaisasukasmäärä 1384).

Julin aateloitiin vuonna 1849 ja hän sai käyttää nimeä John von Julin. Tunnuslauseenaan hänellä oli: "Toimi, Totuus ja Toivo" (yllättäen suomeksi).

Julinin kuoltua 1853 ruukkia johti holhoojahallinto, ja vuonna 1883 perustettiin Fiskars Aktiebolag -niminen osakeyhtiö. Yhtiöittämisen myötä myös ruukista tuli osa isompaa kokonaisuutta, mikä vaikutti myös sen kehitykseen.

1900-luku

1900-luvun alun lamasta Fiskars selvisi metsiensä ja maataloutensa ansiosta, minkä jälkeen yhtiön taloudellinen kehitys oli suotuisaa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli Suomen raskaan terästeollisuuden tulevaisuuden näkymät heikot.

Kahden maailmansodan välinen yhtiön taloudellinen kehitys oli erittäin epävakaata, noudatellen yleistä talouskehitystä maassamme. Onnistuneiden yritysostojen ja investointien ansiosta yhtiön talous oli jälleen loistavassa kunnossa 1930-luvun lopussa, jolloin toinen maailmansota keskeytti Suomen talouselämän hyvän kehityskauden. Sodan aikana Fiskarsin tuotantolaitokset kävivät täydellä teholla. Tilauksista ei ollut pulaa, sen sijaan lähes kaikesta muusta kuten mm. raaka-aineista, polttoaineesta ja työvoimasta.

Toisen maailmansodan jälkeiset vaikeudet, mm. sotakorvaukset, siirtoväen asutus ja säännöstelytalous koettelivat myös yhtiötä ja ruukkia.

1920-60-luvuilla Fiskars hankki omistukseensa lukuisia eri teräsalan tehtaita ja yrityksiä.

1950- luvun muutosten ja uusorganisointien joukossa oli metsien tuottojen kasvattaminen yritysostoin ja metsätieverkoston luomisella, mikä mahdollisti vanhojen yli-ikäisten metsien hakkuut. Tämä tieverkosto on edelleen olemassa.

Viime vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet yhtiön kehitys seurasi yleisiä talouden trendejä; 1970-luvulla kansainvälinen öljykriisi aiheutti ongelmia Suomen taloudelle ja teollisuudelle, jonka jälkeen talouden nopea kasvu 80-luvlla loppui tylysti 90-luvun alkaessa. 1900-luvun lopussa Fiskars oli monialayritys, joka metalliteollisuuden lisäksi valmisti mm. nostureita, lipputankoja ja elektroniikkaa. Keskittyminen kuluttajatuotteisiin ja yhtiön kansainvälistyminen voimistui, kun Yhdysvaltoihin perustettiin ensin saksitehdas vuonna 1977 ja sitten tytäryhtiö Fiskars Brands Inc. vuonna 1984.

1980-luvulla myös ruukin toimintoja järjestettiin uudelleen. Ruukit ovat kautta historian olleet hyvin omavaraisia yhteisöjä, tästä perintönä oli myös ruukissa oma metsä-, sähkö-, rakennus- jne osastonsa. Teollinen toiminta vaati ajanmukaisempia tiloja ja tuotantorakennuksia siirrettiin Billnäsiin. Teollisuuden myötä muuttivat pois myös asukkaat ja monia kiinteistöjä jäi tyhjilleen. Myös ruukin toimintoja karsittiin ja ajanmukaistettiin. Koko ajan on ruukki kuitenkin ollut yhtiölle tärkeä; täällä ovat sen juuret aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukkia varten tehtiin erilaisia kehittämissuunnitelmia. Tarkoituksena oli säilyttää ruukki elävänä, perinteitä vaalien. "Elävä ruukki" -teemalla alkoi uusien asukkaiden ja toimintojen löytäminen. Kaunis ympäristö ja luonto tarjosi ainutlaatuisen ympäristön ja vanhat rakennukset mahdollisuuksia, mikä vetosi erityisesti käsityöläisiin, muotoilijoihin ja taiteilijoihin. Vuoteen 1993 mennessä Fiskarsiin oli muuttanut jo yli 20 eri alan ammattilaista ja vähitellen heidän keskuudessaan eräsi ajatus yhteisen näyttelyn järjestämisestä.

Tavoitteena oli alusta saakka saada aikaan korkeatasoinen näyttely, jossa oli ennakkoluulottomasti esillä rinnakkain niin taide-, käsityö- kun taideteollisuusalankin tuotteita. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli esineiden korkea laatu.

Ensimmäisestä näyttelystä muodostui todellinen yleisö- ja arvostelumenestys. Positiivinen vastaanotto innosti järjestäjiä jatkamaan ja kehittämään näyttelytoimintaa seuraavinakin vuosina.

Huhtikuussa 1996 perustettiin Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta. Vuosien varrella jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut - osuuskuntaan kuuluu nyt yli 100 jäsentä edustaen lähes kaikkia käsityön, muotoilun ja taiteen osa-alueita. Suurimmat ammattiryhmät ovat puusepät, keraamikot, teolliset muotoilijat ja kuvataiteilijat.

Fiskars on jo vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisen suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden esittelypaikkana: näyttelyt ovat yksi alan suurimmista vuosittaisista tapahtumista Suomessa. Ne ovat keränneet runsaasti julkisuutta sekä kävijöitä. Näyttelyvieraiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta; nykyään niihin tutustuu vuosittain noin 25 000 kävijää.

Fiskars-yhtiö tänään

Vuonna 2009 Fiskarsin perustamisesta tuli kuluneeksi 360 vuotta. Tänään Fiskars-konserni on kansainvälinen yhtiö, jonka toiminta rakentuu kuluttajalähtöisesti, vahvojen erikoisbrändien avulla kasvaen. Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala, Gerber ja Buster. Osakkuusyhtiö Wärtsilä Oyj Abp on myös merkittävä osa konsernia.
Vanhemmat: Johan Jacob Julin, s. 26.09.1752 Ruotsi, Västerås, k. 29.05.1820 Turku ja Albertiina Julin o.s. Karberg, s. 10.03.1765 Oulu, k. 08.05.1835 Turku.

Teollisuusneuvos, vuorineuvos Johan Julin 1787-1853

Lapset:

Emma Elisabet von Julin s. 20.03.1815 Turku (ruotsalainen seurakunta), k. 10.06.1815 Turku (ruotsalainen seurakunta).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 157

VI Johan Isakinpoika Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) Ylioppilas Uppsalassa 24.7.1672 Johannes Isaci Sinius O-Bothniensis. Vihitty papiksi 1676. - Iisalmen kappalainen viimeistään 1681 ja toisena kappalaisena 1688-1711. Laukaan kirkkoherra 1714-1729., s. 1651 Saloinen, Siniluoto, k. 28.04.1729 Laukaa.

Puoliso: 1695 Raahe Anna Henrikintytär Sinius o.s. Mathesius. (Taulu 396). (Taulu 397). (Taulu 47) s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.
Vanhemmat: Henrik Mathesius, s. 1630 Saloinen, k. 1660-luvulla Pyhäjoki ja Margaretha Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus), s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

Lapset:

Elisabet Hoffrén o.s. Sinius , s. 1680. Tauluun 158

Helena Gummerus o.s. Sinius , s. 1681 Iisalmi, Ulmala. Tauluun 159

Margareta Lång o.s. Sinius s. 1685 Iisalmi.

Henrik Sinius , s. 1685 Iisalmi. Tauluun 167

Johan Sinius , s. 1689 Oulu. Tauluun 168

Magdalena Tuderus o.s. Sinius , s. 1695 Iisalmi. Tauluun 47

Gabriel Sinius , s. 1706 Ruotsi. Tauluun 173

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 158

VII Elisabet Johanintytär Hoffrén o.s. Sinius, (Taulusta 157, isä Johan Sinius) s. 1680, k. 16.04.1771 Kangasniemi.

Puoliso: Petrus Henrikinpoika Hoffrén. (Taulu 633) Kangasniemen kirkkoherra., s. 06.01.1676 Iisalmi, k. 08.05.1756 Kangasniemi.

Ylioppilas Uppsalassa 26.10.1703 Petrus Henrici Hoffren Careliensis. — Apulaispappi Kuopiossa (1710). Kuopion vt. kirkkoherra isonvihan aikana 1718–22. Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin rykmentinpastori 1722. Kangasniemen kirkkoherra 1737. † Kangasniemellä 8.5.1756.
Vanhemmat: Henrik Hoffrén e. Hoffrenius, s. 1650 IIsalmi, k. 28.12.1718 Kuopio ja Kristiina Hoffrén o.s. Lyra, s. 1658 IIsalmi, k. 25.06.1730 Kuopio.

Lapset:

Petter Hoffrén s. 15.05.1723 Kuopio, k. 23.07.1779 Ristiina.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 159

VII Helena Johanintytär Gummerus o.s. Sinius, (Taulusta 157, isä Johan Sinius) s. 1681 Iisalmi, Ulmala.

Puoliso: 1701 Iisalmi Johannes Henrikintytär Gummerus Ylioppilas Turussa sl. 1690 [Gumerus] Gumerus Joh Bjorneb _ 189. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1690/91] Johannes Gummerus. | ‹Sana Adj. yliviivattu.› Sacellanus in Idensalmi. Obiit A:o 1724. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1696.

— Antskogin ruukinsaarnaaja Pohjassa 1696. Juvanruukin saarnaaja Kuolemajärvellä (noin 1697–1700). Iisalmen kappalaisen apulainen (1705), 2. kappalainen 1723.

† epäselvissä oloissa Iisalmella 17.6.1724., s. 1670 Orivesi, k. 17.06.1724 iisalmi, Ulmala.
Vanhemmat: Henrik Gummerus, s. 1630 Sahalahti, k. 1682 Orivesi ja Kristiina Gummerus o.s. Lilius, s. 1640, k. 1692 Orivesi.

Lapset:

Christina Lyra o.s. Gummerus , s. 1712 Iisalmi. Tauluun 160

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 160

VIII Christina Johanneksentytär Lyra o.s. Gummerus, (Taulusta 159, äiti Helena Gummerus) s. 1712 Iisalmi, k. 08.01.1786 Pieksämäki.

Puoliso: Henrik Johaninpoika Lyra Pieksämäen 2. kappalainen 1736. Varapastori 1769., s. 16.03.1699 Kuhmoinen, k. 01.02.1775 Pieksämäki.

Joutui isonvihan aikana 15-vuotiaana venäläisten vangiksi. Venäläisten ylipäällikkönä oli ruhtinas, sotamarsalkka Mihail Golitsyn, joka valloitti Suomen 1713-1714 ja viipyi Suomessa rauhantekoon asti. Golitsyn otti Henrik Lyran palvelukseensa Hämeenlinnassa j a koetti käännyttää hänet ortodoksiseen uskoon, jolloin hän karkasi. Hänet vangittiin taas 1717 ja vietiin Turkuun, missä hän kärsi raipparangaistuksen. Henrik toimi kappalaisena Pieksämäellä vuodesta 1736. Hänen elämänvaiheistaan on olemassa käsin kirjoitettu kertomus.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1729 lastenopettaja Henrik Lyra 5669. Kastettu Kuhmoisissa 16.3.1699. Vht: Kuhmoisten kappalainen Johan Lyra 2108 (yo 1670/71, † 1704) ja Kristina Jemsonius. Koki kovia isonvihan aikana (Akiander II s. 158). Lastenopettaja. Ylioppilas Turussa 30-vuotiaana kl. 1729 [Lyra] Henr. Tavast _ 323. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa (Laukaassa) 5.2.1730. — Kangasniemen kirkkoherran apulainen 1730. Pieksämäen 2. kappalainen 1736. Varapastori 1769. † Pieksämäellä 1.2.1775. Pso: 1730 Kristina Gummerus († 1786).
.

Lapset:

Johan Lyra , s. 19.06.1733 Kangasniemi. Tauluun 161

Henrik Lyra Kiuruveden kappalainen 1767. Varapastori., s. 02.03.1738 Pieksämäki, k. 11.03.1775 Kiuruvesi.

5.3.1753 Henrik Lyra 7711. * Pieksämäellä 2.3.1738. Vht: Pieksämäen kappalainen Henrik Lyra 5669 (yo 1729, † 1775) ja Kristina Gummerus. Pääsykuulustelu 5.3.1753. Ylioppilas Turussa 5.3.1753 [Lyra] Henr [Vib. _ 437]. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1753 d. 5. Mart.] Henricus Lyra. Todistus ordinaation hakemista varten noudattaen saamaansa kutsua Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaajaksi pöytäkirjassa 27.6.1758. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.7.1758. — Pielisjärven kirkkoherran apulainen 1758. Kiuruveden kappalainen 1767. Varapastori. † Kiuruvedellä 11.3.1775.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7711
.

Päätös Kiuruveden kappeliseurakunnan toisen kirkon rakentamisesta tehtiin 1844. Ensimmäinen kirkko oli kunnoltaan liian huono enää korjattavaksi. Uudesta kirkosta tuli myös aiempaa suurempi. C. J. E. Gustavsonin piirustukset valmistuivat 1845. Työt etenivät haapajärveläisen kirkkoväärtin Daniel Kuonan toimiessa rakennusmestarina. Kirkko vihittiin käyttöönsä 21.8.1853. Kirkko rakennettiin ensimmäisen kirkon pohjoispuolelle niin että vanhaa kellotapulia voitiin edelleen käyttää. Kuva Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen arkistosta; kuva otettu 1900-luvun alussa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 161

IX Johan Henrikinpoika Lyra, (Taulusta 160, äiti Christina Lyra) Pieksämäen kappalaisen apulainen 1763, 2. kappalainen siellä 1776. Varapastori 1781., s. 19.06.1733 Kangasniemi, k. 31.07.1781 Pieksämäki (löydetty metsästä kuolleena).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 31.8.1753 Johan Lyra 7741. * Kangasniemellä 19.6.1733. Vht: Pieksämäen kappalainen Henrik Lyra 5669 (yo 1729, † 1775) ja Kristina Gummerus. Yksityistodistus 12.8.1753. Ylioppilas Turussa 31.8.1753 [Lyra] Joh Vib. _ 439. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1752.‹! p.o. 1753, katso Vib. #718.› d. 31. Aug: Johannes Lyra. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.6.1757. — Pieksämäen kappalaisen (isänsä) apulainen 1757. Armovuodensaarnaaja Mikkelissä 1761. Uudestaan Pieksämäen kappalaisen apulainen 1763, 2. kappalainen siellä 1776. Varapastori 1781. Viimein heikkomielinen. † pakeni metsään 28.6.1781, löydetty kuolleena Pieksämäellä 31.7.1781. Pso: 1765 Regina Harlin († 1794).

Johan Henrikinpoika Lyra (1733–1781) kirjattiin Viipurilaiseen osakuntaan kuuluvana ylioppilaana Turun akatemiaan vuonna 1753. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1757 ja määrättiin 2. kappalaisena Pieksämäellä toimivan isänsä Henrik Johaninpoika Lyran apulaiseksi. Johan Lyra oli välillä armovuoden saarnaajana Mikkelin kirkkoherran virassa vuosina 1761–1763. Sen jälkeen hän palasi Pieksämäelle isänsä apulaiseksi tämän vuonna 1775 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Isänsä kuoltua Johan Lyra määrättiin Kangasniemen kirkkoherran apulaiseksi vuonna 1775, mutta vuonna 1776 hänet valittiin isänsä jälkeen Pieksämäen 2. kappalaiseksi, saatuaan vaalissa lähes kaikki äänet.

Johan Lyra solmi avioliiton Regina Harlinin (1728–1794) kanssa, jonka vanhemmat olivat Karjalan rakuunaeskadroonan majoitusmestari Henrik Göran (Georg) Harlin (1692–1777) ja Maria Reisner (1695–1776). Avioliitosta syntyi neljä lasta. Poika (6.1) Henrik Johan Johaninpoika Lyra (1768–1844) valmistui papiksi. Kolmesta tyttärestä kaksi kuoli lapsena ja kolmas, Helena Katarina Lyra, avioitui Petrus Aschanin (1756–1805) kanssa, joka oli vihitty papiksi vuonna 1778 ja josta tuli myöhemmin Petäjäveden ja viimeksi Kosken Hl. (nyk. Hämeenkoski) kappalainen. Heidän lapsistaan Juvan kappalainen Gustaf Adolf Aschan (1794–1832) on tämän kirjoittajan esivanhempia. Johan Lyran sisarista Helena Lyra avioitui kersantti ja myöhemmin toimitusvouti Karl Gustaf Harlinin (1737–1772) kanssa, joka oli Johan Lyran puolison Regina Harlinin veli.

Johan Lyra joutui mielenhäiriöön kesällä 1781 ja hän poistui kotoaan metsään 28.6.1781. Hänet löydettiin vasta 31.7.1781 kuolleena eräältä metsäaukiolta lähellä Haukivuoren kirkkoa. Leski ja kaksi elossa olevaa lasta jäivät suureen puutteeseen, sillä Johan Lyra oli ehtinyt olla ennen kuolemaansa varsin lyhyen ajan vakinaisessa papin virassa.
.

Puoliso: 19.06.1765 Rantasalmi, Asikkala Regina Jöranintytär Lyra o.s. Harlin s. 17.10.1730 Rantasalmi, Asikkala, k. 08.11.1786 Pieksämäki, Pyhitty.

Lapset:

Maria Christina Lyra s. 13.02.1766 Pieksämäki, Pyhitty.

Helena Catharina Aschan o.s. Lyra , s. 23.02.1767 Pieksämäki, Pyhitty. Tauluun 162

Henrik Johan Lyra s. 28.11.1768 Pieksämäki, Pyhitty.

Christina Regina Lyra s. 25.11.1770 Pieksämäki, Pyhitty.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 162

X Helena Catharina Johanintytär Aschan o.s. Lyra, (Taulusta 161, isä Johan Lyra) s. 23.02.1767 Pieksämäki, Pyhitty.

Puoliso: 1782 Petter Petterinpoika Aschan Petäjäveden kappalainen 1785, Kosken Hl. 1798., s. 26.11.1756 Porvoo, k. 02.06.1805 Koski.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 5.4.1774 Petter Aschanius, myöhemmin Aschan 9220. * Porvoossa 26.11.1756. Vht: Mikkelin kirkkoherra Petter Asicanius, myöh. Aschan 5697 (yo 1729, † 1760) ja Margareta Rahling tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa 5.4.1774 Ascanius, Petr. Vib. _ 547. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1774 April. 5.] Petrus Aschanius. Patre Past. in S:t Michel. | n. 1756. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.12.1778. — Pieksämäen kirkkoherran apulainen 1778. Petäjäveden kappalainen 1785, Kosken Hl. 1798. † Koskella Hl. 3.6.1805. Pso: 1782 Helena Katarina Lyra.

Lapset:

Karl Henrik Aschan , s. 09.12.1787 Jämsä. Tauluun 163

Pehr Johan Aschan , s. 12.08.1783 Pieksämäki. Tauluun 164

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 163

XI Karl Henrik Petterinpoika Aschan, (Taulusta 162, äiti Helena Aschan) Helsingin apteekkari 1814., s. 09.12.1787 Jämsä, k. 12.04.1837 Helsinki.

(ei ole ylioppilas) Karl Henrik Aschan U1317. * Petäjävedellä 6.7.1787. Vht: Kosken Hl. kappalainen Petter Aschanius, myöh. Aschan 9220 (yo 1774, † 1805) ja Helena Katarina Lyra. Porvoon lukion oppilas 4.2.1800 – 9.5.1803 (Svecano sive testim. vitae). Apteekkioppilas Hämeenlinnassa 1803, Turussa 1806. — Ei ole koskaan edes pyrkinyt ylioppilaaksi (vrt. Lagus). — Farmaseutti 1807. Proviisori 1811. Helsingin apteekkari 1814. † Helsingissä 12.4.1837.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U1317
.

Puoliso: Andrietta Sofia Fredrikintytär Aschan ent. Carger o.s. Collinus s. 14.04.1795 Helsinki, k. 07.04.1863 Helsinki.
Vanhemmat: Fredrik Collinus, s. 17.05.1743 Ruovesi, Pappila, k. 08.04.1816 Helsinki ja Anna Margaretha Collinus o.s. Borgström, s. 08.04.1760 Porvoo, k. 01.09.1815 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 164

XI Pehr Johan Petterinpoika Aschan, (Taulusta 162, äiti Helena Aschan) Rautalammin kappalainen 1822., s. 12.08.1783 Pieksämäki, k. 01.04.1850 Rautalampi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11701

11.2.1803 Pehr Johan Aschan 11701. * 12.8.1783. Vht: Kosken Hl. kappalainen Petter Aschanius, myöh. Aschan 9220 (yo 1774, † 1805) ja Helena Katarina Lyra. Loviisan triviaalikoulun oppilas. Porvoon lukion oppilas 15.2.1797 – 2.12.1802. Ylioppilas Turussa 11.2.1803 Aschan Petr. Joh. Wiburg _ 889. Viipurilaisen osakunnan jäsen 21.2.1803 [1803] d: 21. Februarii Peter Johan Aschan. natus d. 12. Aug: 1783. patre Petro Aschan Sacellano in Koskis paroeciæ Lampis. E Gymnasio Borgoënsi. 3 Rd: | Dimissus c. testimonio d. 16. Aug: 1808. Sacro ordini Borgoæ initiandus. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 23.2.1803 [1803] 23 Febr. \ Pehr Johan Aschan \ 12/8 1783 \ Vice Pastor \ Koskis \ Prestvigd i Borgå 1808. Matkapassi Lammille matkustamista varten 30.5.1808. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 15.8.1808. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 26.10.1808. — Porvoon tuomiorovastin apulainen 1808. Varapastori 1813. Porvoon tuomiokirkkoseurak. kappalainen 1818. Rautalammin kappalainen 1822. † Rautalammilla 1.4.1850. Pso: 1822 Anna Katarina Wickström († 1874). Poika: Impilahden nim. kappalainen Pehr August Aschan 16423 (yo 1846, † 1887). Vävy: Taipalsaaren kirkkoherra Nils Gabriel Arppe 15830 (yo 1840, † 1896). Vävy: Keuruun kirkkoherra Johan Warén 16398 (yo 1846, † 1883).
.

Puoliso: 1822 Anna Katarina Johanintytär Aschan o.s. Wickström s. 30.03.1797 Porvoo, Kullo Nytorp, k. 26.09.1874 Rautalampi.

Lapset:

Gustaf Aschan , s. 12.01.1820 Porvoo. Tauluun 165

Laura Johanna Vilhelmina Arppe o.s. Aschan , s. 09.05.1836. Tauluun 166

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 165

XII Gustaf Pehrinpoika Aschan, (Taulusta 164, isä Pehr Aschan) Pharmacist in Naantali 1854-1880 and raatimies, apteekkari., s. 12.01.1820 Porvoo, k. 24.05.1908 Naantali.

Gustaf Aschan (1820-1908)

1. puoliso: Sofia Fredrica Fredrikintytär Aschan o.s. Wegelius. (Taulu 1132). (Taulu 1137) s. 16.10.1835 Paimio, Aro, k. 05.12.1864 Naantali.
Vanhemmat: Bror Fredrik Wegelius, s. 02.09.1796 Vesilahti, k. 24.10.1837 Paimio ja Antoinette Sofia Wegelius o.s. Sevón, s. 1802, k. 1835 Paimio.

Lapset:

Gustaf Severin Aschan s. 23.10.1861 Naantali, k. 28.06.1867 Naantali.

Ilma Sofia Gustava Aschan s. 09.06.1863 Naantali, k. 17.10.1863 Naantali.

Aina Frederika Aschan s. 23.10.1864 Naantali, k. 02.02.1865 Naantali.

2. puoliso: Ida Charlotta Henrikintytär Aschan o.s. Bergqvist Räätälimestarin tytär., s. 02.07.1850 Helsinki, k. 10.11.1934 Naantali.

3. puoliso: Hanna Erikintytär Aschan o.s. Ingman s. 07.12.1847 Vaasa, k. 16.03.1876 Naantali.
Vanhemmat: Erik Ingman, s. 04.10.1812 Vöyri, k. 01.10.1888 Vaasa ja Maria Lovisa Ingman o.s. Chydenius, s. 08.11.1816 Pietarsaari, k. 1900 Vaasa.

Lapset:

Torsten Gustaf Aschan s. 22.08.1872 Naantali, k. 29.04.1873 Naantali.

4. avopuoliso: Henrika Vilhelmina Henrikintytär Aschan o.s. Thulin s. 16.05.1842 Naantali, Haijainen, Vennanpaltta, k. 22.03.1923 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 166

XII Laura Johanna Vilhelmina Pehrintytär Arppe o.s. Aschan, (Taulusta 164, isä Pehr Aschan) s. 09.05.1836, k. 12.06.1901 Taipalsaari.

Puoliso: Nils Gabriel Nilsinpoika Arppe Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari., s. 29.03.1823 Kitee, k. 14.11.1896 Taipalsaari.

Student 1840. Prästvigd den 1845-05-10. Utnämnd till kyrkoherdeadjunkt i Sääminki. Tjänstgjorde sedan i Luumäki. I Lemi blev han den 1851-05-01 personlig sockenadjunkt i Juva. Den 1862-05-01 fick han en kyrkoherdetjänst i Eno. Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari. Länsprost i Villmanstrand den 1882-09-18. S:t Anna-medalj av tredje klassen den 1882-04-09.

Lähde: https://www.geni.com/people/Nils-Gabriel-Arppe/6000000007283987341?through=6000000007283991686.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 167

VII Henrik Johaninpoika Sinius, (Taulusta 157, isä Johan Sinius) s. 1685 Iisalmi, k. 13.05.1771 Pyhäjoki.

Puoliso: Maria Nilsintytär Sinius o.s. Calicius Maria Calicius s. 28.2.1705 k. Haukiputaalla 24.8.1779, oululaisen raatimiehen Nils Isakinpoika Caliciuksen ja Elisabet Samuelintytär Niskan tytär - Puoliso jo 1723 Johan Sinius (Johan Siniuksen poika) s. 1689. Porvari. Omisti kuollessaan mm. talon 4. korttelissa Liminganportinkadulla ja neljänneksen laivasta »Printz Adolph». Haud. Oulussa 12.2.1760., s. 28.02.1705 Oulu, k. 24.08.1779 Haukipudas.
Vanhemmat: Nils Calicia (Calicius), s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 168

VII Johan Johaninpoika Sinius, (Taulusta 157, isä Johan Sinius) Porvari, kauppias Oulussa, s. 1689 Oulu, k. 12.12.1760 Oulu.

Puoliso: Maria Nilsintytär Sinius o.s. Calicius. (Taulu 167) Maria Calicius s. 28.2.1705 k. Haukiputaalla 24.8.1779, oululaisen raatimiehen Nils Isakinpoika Caliciuksen ja Elisabet Samuelintytär Niskan tytär - Puoliso jo 1723 Johan Sinius (Johan Siniuksen poika) s. 1689. Porvari. Omisti kuollessaan mm. talon 4. korttelissa Liminganportinkadulla ja neljänneksen laivasta »Printz Adolph». Haud. Oulussa 12.2.1760., s. 28.02.1705 Oulu, k. 24.08.1779 Haukipudas.
Vanhemmat: Nils Calicia (Calicius), s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

Lapset:

Maria Calamnius o.s. Sinius , s. 11.08.1732 Oulu. Tauluun 169

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 169

VIII Maria Johanintytär Calamnius o.s. Sinius, (Taulusta 168, isä Johan Sinius) s. 11.08.1732 Oulu, k. 1775 Oulu.

Puoliso: 17.06.1750 Ruotsi, Tukholma Johan Gabrielinpoika Calamnius. (Taulu 242) Kauppias Oulussa. Tupakkatehtaan osakas siellä 1766, omisti myös laivaosuuksia
., s. 1725 Kalajoki, k. 15.03.1769 Oulu.

Johan Calamnius, s. 1725, k. 1769, Oulu, haud. 15 Maa. 1769, Oulu. Arvo/ammatti: Kauppias Oulussa, laivanvarustaja.

Kaksoisveli Josefille. Oululainen laiva, josta P. W. Snellman kirjasessaan "Skepp och skeppare i Uleåborg 1765 - 1815" (Oulu, Kirjapaino Oy Kaleva, 1938) mainitsee: Namn : Göös Tackling: Snauskepp Svåra läster i hela tal: 51 Byggnadsår eller förekomstid: 1765 Redare: Handelsman Johan Gabriel Calamnius och 9 andra delägare, bland dem även bönderna Johan Toppinen och Nils Jussila Skeppare och befäl- havare: Hans Andersson Thunberg, Johan Grund Antekcningar: Avgick 1766 bestyckad med 6 kanoner och 9 mans besättning via Amsterdam till Trieste vid Adriatiska havet. Lisäselvityksenä Snellman tuo alkulauseessaan esiin sen, ettei nimi suinkaan johdu kuhasta vaan sukunimestä Göös seuraavasti: "Skeppsnamnen i längden kunde även giva anledning till vissa betraktelser, men av utrymmesskäl inskränka vi oss till följande. Den förmodan ligger nära till hands, att skeppet "Göös" fått sitt namn efter den i Uleåborg sällsynta fisken med samma namn. Så är emellertid ej fallet, utan skeppet br namn efter landshövdingen i Österbottens då ännu odelade län Lorenz Johan Göös (Giös), som styrde länet 1763-1772. Pertti Vuorio Ps. Kait tiedätte mikä ja millainen taklaus snauskepp oli. Sehän on prikiksi takiloitu, kaksimastoinen alus ilman märssyä.:-) toivoo S-a Johan Gabrielinpoika oli ylioppilas Upsalassa 28.09. 1742 veljensä Josefin kanssa.
Vanhemmat: Gabriel Calamnius, s. 20.09.1695 Haapajärvi, k. 25.05.1754 Kalajoki, Sulva ja Catharina Calamnius o.s. Forbus, s. 1691 Oulu, k. 13.06.1748 Kalajoki, Sulva.

Lapset:

Katarina Bergbom o.s. Calamnius , s. 28.11.1751 Oulu. Tauluun 170

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 170

IX Katarina Johanintytär Bergbom o.s. Calamnius, (Taulusta 169, isä Johan Calamnius) s. 28.11.1751 Oulu, k. 25.04.1832 Oulu.

Puoliso: 25.11.1771 Oulu Jakob Erikinpoika Bergbom Oulun kihlakunnan kruununvouti., s. 06.07.1745 Kruununkylä, k. 04.02.1796 Oulu.

Lapset:

Catharina Frosterus o.s. Bergbom , s. 21.04.1774 Oulu. Tauluun 171

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 171

X Catharina Jakobintytär Frosterus o.s. Bergbom, (Taulusta 170, äiti Katarina Bergbom) s. 21.04.1774 Oulu, k. 09.06.1850 Oulu.

Puoliso: 16.03.1794 Oulu Jakob Johaninpoika Frosterus. (Taulu 324) Kapellan i Kuhmoniemi 1793 och i Pulkkila 01 05 1805, s. 14.03.1764 Kajaani, k. 16.10.1821 Pulkkila.

26.2.1782 Jakob Frosterus 9914. * Kajaanissa 14.3.1764. Vht: Sotkamon kirkkoherra, FM ja TT Johan Frosterus 6333 (yo 1736, † 1809) ja Susanna Florin. Ylioppilas Turussa 26.2.1782 [Frosterus] Jacob, Ostrob. _ 609. Pohjalaisen osakunnan jäsen 27.2.1782 [1782] Jacobus Frosterus Die XXVII Febr: Natus Die XIV Martii 1764. | Sacros iniit ordines 1790. Sacellanus in Kuhmoniemi 1793, & in Pulkila 1805. | Obiit 1821. Respondentti 19.12.1787 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 24.3.1790. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.3.1790. — Sotkamon kirkkoherran (isänsä) apulainen 1790. Kuhmon vt. kappalainen 1791, vakinainen 1793. Pulkkilan kappalainen 1805. † Pulkkilassa 16.10.1821.
Vanhemmat: Johan (Juhana) Frosterus, s. 30.11.1720 Paltamo, k. 10.06.1809 Sotkamo ja Susanna Frosterus o.s. Florin, s. 22.01.1732 Oulu, k. 18.02.1809 Sotkamo.

Ensimmäinen kirkko lienee rakennettu Pulkkilaan jo vuonna 1671. Toisen kirkon rakensi Jaakko Suonperä vuosina 1768–1769. Tyyliltään Suonperän suunnittelema kirkko oli tyypillinen pohjalainen ristikirkko. Nykyisessä kirkossakin esillä oleva alttaritaulu valmistui toiseen kirkkoon vuonna 1770. Kirkon niin ikään Toppeliuksen maalaama saarnastuoli on siirretty Raahen museoon. Toinen kirkko purettiin Senaatin suostumuksella 1908 uuden kirkon tieltä. Vanhan vaatimattoman näköisen kirkon tilalle haluttiin vuosisadan vaihteen koristeellisia muotoja. Heikki Klemettiä vanhan kirkon repiminen närkästytti, ja hän kuvaa muutosta seuraavasti: Sankeyn sävel körttinuotin tilalle, purjehdusseuran paviljonki herranhuoneen raunioille.

Lapset:

Christina Elisabeth Borg o.s. Frosterus , s. 23.07.1802 Kuhmoinen. Tauluun 172

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 172

XI Christina Elisabeth Jakobintytär Borg o.s. Frosterus, (Taulusta 171, isä Jakob Frosterus) s. 23.07.1802 Kuhmoinen, k. 21.09.1846 Ruovesi.

Puoliso: 05.07.1821 Carl Jakob Gabrielinpoika Borg Ruoveden kirkkoherra 1846, Kemin 1852 (kuoli ehkä ennen virkaan astumista). Vt. lääninrovasti 1849. Rovasti 1850., s. 09.11.1788 Perho, k. 24.04.1853 Kemi.

13.2.1804 Karl Jakob Borg 11797. * Perhossa 9.11.1788. Vht: Raahen ja Saloisten kirkkoherra (Laihian nim. kirkkoherra) Gabriel Borg 9630 (yo 1778, † 1824) ja hänen 1. puolisonsa Maria Gustava Chydenius. Ylioppilas Turussa 13.2.1804 [Borg] Carolus Jacobus, Ostrob _ 903. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.2.1804 [1804] Carolus Jacobus Borg Die XV Februarii Natus die VIII Novembris 1787. | Prest 1811. Kapellan i Wihandi 1819, och i Pyhäjoki 1827. Vice Pastor 1834. | Pastoral Examen 1839 med Approbatur cum Laude. | Pastor i Ruovesi 1846. Pedagogian tutkinto 8.12.1806 (student Borg, tämä?). Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 28.6.1811. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.7.1811. — Pappina Kemissä ja Alatorniolla. Vihannin kappalainen 1819, Pyhäjoen 1827, ajoittain vt. kirkkoherrana. Varapastori 1834. Ruoveden kirkkoherra 1846, Kemin 1852 (kuoli ehkä ennen virkaan astumista). Vt. lääninrovasti 1849. Rovasti 1850. † Kemissä 24.4.1853.
Vanhemmat: Gabriel Borg, s. 07.08.1758 Pyhäjoki, k. 21.10.1824 Saloinen ja Maria Gustava Borg o.s. Chydenius, s. 07.07.1762 Kokkola, Storby, k. 13.01.1807 Vihanti.

Lapset:

Edvard Wilhelm Borg Pieksämäen kirkkoherra 1886. Kansakouluntarkastaja 1868–83. Lapin kielen taitaja., s. 06.01.1830 Pyhäjoki, k. 13.01.1910 Oulu (matkalla).

21.6.1851 Edvard Vilhelm Borg 16975. * kaksosena Pyhäjoella 6.1.1830. Vht: Ruoveden kirkkoherra (Kemin nim. kirkkoherra) Karl Jakob Borg 11797 (yo 1804, † 1853) ja hänen 1. puolisonsa Kristina Elisabet Frosterus. Oulun triviaalikoulun oppilas 26.8.1839 (cl. I) – 30.5.1846 (avg.). Vaasan lukion oppilas 1847 – 1851. Ylioppilas Helsingissä 21.6.1851 (arvosana laudatur äänimäärällä 30). Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.9.1851 Edward Wilhelm Borg Wirkaa edesseiowan Lääni Prouwastin ja Kirkkoherran Carl Jacob Borgin poika Ruoweden pitäjästä, syntynyt 6:na päiwänä Tammi kuuta 1830., Opistolaiseksi tehty 20:nä päiwänä Kesäkuuta 1851. sisään kirjoitettu 16:ta päiwänä Syyskuuta samana wuonna. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 23.9.1851. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 16.12.1853. — Pappina Limingassa ja Inarissa. Inarin ja Utsjoen rokottaja 1856–67. Inarin kappalainen 1857, samalla Utsjoen vt. kirkkoherra 1859. Utsjoen kirkkoherra 1860, samalla Inarin vt. kappalainen 1860–67, ero kirkkoherranvirasta 1867. Raahen ja Saloisten vt. kirkkoherra s.v., vakinainen 1868. Rovasti 1873. Vt. lääninrovasti 1884. Pieksämäen kirkkoherra 1886. Kansakouluntarkastaja 1868–83. Lapin kielen taitaja. † matkalla Oulussa 13.1.1910. Pso: 1:o 1856 Hilma Johanna Malmberg († 1877); 2:o 1878 Karolina Vilhelmina Malmberg († 1906).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 173

VII Gabriel Johaninpoika Sinius, (Taulusta 157, isä Johan Sinius) s. 1706 Ruotsi, k. 02.03.1766 Oulu.

Puoliso: Clara Nilsintytär Sinius o.s. Calicia. (Taulu 66) s. 1711 Oulu, k. 04.02.1750 Oulu.
Vanhemmat: Nils Calicia (Calicius), s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

Lapset:

Elisabet Wacklin o.s. Lemón (Sinius) , s. 05.10.1732 Oulu. Tauluun 66

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 174

VI Iisak Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) Pastor i Sotkamo, Sotkamon kirkkoherra Kaarle XII:n 10.02.1714 valtuuttamana, s. 1660 Saloinen, Siniluoto, k. 1727 Sotkamo.

Puoliso: Margaretha Johanintytär Sinius o.s. Cajanus. (Taulu 409) s. 1660, k. 1734 Sotkamo.
Vanhemmat: Johan Cajanus, s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo ja Anna Cajanus o.s. Mathesius, s. 1632 Saloinen, k. 06.03.1668 Paltamo.

Lapset:

Erik Sinius , s. 1685 Sotkamo. Tauluun 175

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 175

VII Erik Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 174, isä Iisak Sinius) Ylioppilas Turussa sl. 1712 [Sinius] Ericus _ 285. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1712] Ericus Sinius. Eodem die accessit. Sacris initiatus est ordinibus et Sacellanus in Sotkamo constitutus. obiit | 1726. Ylioppilas Uppsalassa 6.12.1715 Ericus Sinius Ostroboth. exsul. — Sotkamon kappalainen 1722., s. 1685 Sotkamo, k. 1726 Sotkamo.

Puoliso: Magdalena Eerikintytär Sinius o.s. Cajanus s. 1699 Sotkamo, k. 1740 Sotkamo.
Vanhemmat: Erik Cajanus, s. 1675 Sotkamo, k. 26.04.1737 Kruunupyy ja Margareta Cajanus o.s. Lund, s. 20.07.1682.

Lapset:

Iisak Sinius , s. noin 1717 Sotkamo. Tauluun 176

Erik Sinius , s. 17.03.1718 Sotkamo. Tauluun 178

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 176

VIII Iisak Erikinpoika Sinius, (Taulusta 175, isä Erik Sinius) Paltamon kappalainen 1742-47, s. noin 1717 Sotkamo, k. 1747 Paltamo. Isak Sinius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1735, Turun yliopistoon 1735, Vihitty Paltamon kirkkoherran apulaiseksi 1739, Paltamon kappalainen 1742.

Puoliso: 27.11.1740 Sotkamo Elisabeth Casparintytär Groen o.s. Almgren. (Taulu 389). (Taulu 390) Kuoli keuhkotautiin., s. 1721 Paltamo, k. 19.02.1771 Paltamo.
Vanhemmat: Caspar Almgren, s. 01.07.1681 Pyhäjoki, k. 16.12.1744 Sotkamo ja Katariina Prochaeus, s. noin 1700 Paltamo, k. välillä 1732-39 Sotkamo.

Lapset:

Caspar Sinius s. 25.04.1741 Sotkamo.

Eerik Sinius , s. välillä 1739-1743 Sotkamo. Tauluun 177

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 177

IX Eerik Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 176, isä Iisak Sinius) Kirjuri Oulussa, s. välillä 1739-1743 Sotkamo, k. Oulu. Eerik Sinius oli kirjurina Oulussa 1762-1775, jolloin muutti pois kaupungista.
Myöhemmät vaiheet tuntemattomat.
.

Puoliso: 1766 Oulu Margareetta Sinius s. 1739 Oulu, k. 30.01.1773 Oulu.

Lapset:

Lapsi Sinius k. 29.11.1770 Oulu.

Lapsi Sinius k. 15.02.1773 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 178

VIII Erik Erikinpoika Sinius, (Taulusta 175, isä Erik Sinius) Kirkkoherra Iissä., s. 17.03.1718 Sotkamo, k. 16.09.1791 Ii.

Ylioppilas Turussa kl. 1738 [Sinius] Eric. Erici Ostrob _ 370. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1.5.1738 [1738] Ericus Erici Sinius. die 1 Maii 1738. 1742 Adjunctus Sacellani Wasensis. 1746 Adjunctus ministerii ibidem | et 1757 Sacellanus; A:o 1774 Pastor Ijåensis | 1774. Obiit 1791. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 5.12.1741. — Vaasan kappalaisen apulainen 1741. Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1743. Vaasan ja Mustasaaren pitäjänapulainen 1746. Vaasan kappalainen 1757. Iin kirkkoherra 1774. † Iissä 16.9.1791.

Pyhän Laurentiuksen kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1942. Kuvalähde: Iin kotiseutuarkisto. Iin seurakunta on perustettu vuoden 1340 jälkeen. Iin kappeliseurakunta oli kolmanneksi vanhin Pohjois-Pohjanmaan seurakunta. Ensimmäinen kirkko Iin seurakuntaan rakennettiin vuosien 1340 ja 1274 välillä. Kirkkoja Iissä on ollut monta, mutta ne ovat tuhoutuneet ryöstelyjen, hävitysten ja osa salaman aiheuttaman tulipalon johdosta. Iin seurakuntaan rakennettiin vuonna 1865 kirkko, joka sai nimekseen Pyhän Laurentiuksen kirkko. Tämäkin kirkko paloi salaman sytyttämänä 23.8.1942. Kirkon palo oli seurakuntalaisille suuri menetys: rakennus oli kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja sen tuhoutuminen oli korvaamaton vahinko koko maakunnalle. Uutta kirkkoa ryhdyttiin suunnittelemaan heti, mutta rahaa ei ollut ja sota-aika oli juuri päättynyt. Kirkon rakentamiseen saatiin lahjoituksia, joista suurin – 10 miljoonaa markkaa – tuli Amerikan luterilaisilta kirkoilta. Yhteensä lahjoituksina saatiin 18,5 miljoonaa markkaa. Loput rahoituksesta järjestyi myymällä metsää ja ottamalla laina. Uutta kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan huhtikuussa 1949. Kirkottomana aikana seurakunta vuokrasi käyttöönsä Rauhanyhdistyksen seurahuoneen, jossa sitten suoritettiin kirkollisia toimituksia. Uudesta kirkosta tuli kivikirkko. Piirustukset kirkkoon laativat arkkitehdit Gustaf Strandberg ja A. Hytönen. Kirkon rakentamisen sai suoritettavakseen rakennusliike S. Valjus. Kesäkuussa 1950 vietettiin uuden kivikirkon vihkiäisiä. Muodoltaan uusi kirkko on vanhan Pyhän Laurentiuksen kirkon mallinen. Kirkko on matalaseinäinen pitkäkirkko, jonka pohja on 32,3 × 14,2 metriä ja korkeus 15,8 metriä. Kellotapuli sijaitsee kirkosta erillään. Istumapaikkoja kirkossa on noin 500. Alttaritaulun ”Jeesus opettaa veneestä” on maalannut taiteilija Eero Nelimarkka. Saarnatuolin koristeet ”Kristusmonogrammi” sekä veistokset ”Evakelistojen symbolit” ovat Oskari Jauhiaisen käsialaa. Kirkon itäsivustalla on 1940-luvulla pystytetty muistomerkki Pekka Vesaisen patsas, jonka on veistänyt taiteilija Kalervo Kallio. Urut on hankittu Kangasalan urkutehtaalta. Uruissa on 18 varsinaista ja 3 siirtoäänikertaa. Iin seurakunnalla on hautausmaa joen keskellä olevassa saaressa, Kruununsaaressa. Kruununsaaren hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1810. Vainajat kuljetettiin saareen veneellä sulan veden aikana ja reellä jäiden aikana. Vuonna 1957 valmistui maantie, joka kulkee saaren itäpäästä. Kruununsaari on kaunis ja omanlainen hautausmaa, joka on vieläkin käytössä. Talvi- ja jatkosodan vainajat haudattiin kirkkotarhaan, joka sijaitsee kirkon vieressä. Arkkitehti U. Heikkinen laati suunnitelman sankarihauta-alueesta. Kirkkotarhassa sijaitsee myös kaatuneiden muistomerkki, joka paljastettiin kesällä 1955.

Puoliso: Maria Andersintytär Sinius o.s. Aspegren s. 19.06.1726 Kristiinankaupunki, k. 26.11.1799 Munsala.

Lapset:

Abraham Sinius , s. 10.11.1754 Vaasa. Tauluun 179

Anders Sinius , s. 19.06.1746 Vaasa. Tauluun 180

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 179

IX Abraham Erikinpoika Sinius, (Taulusta 178, isä Erik Sinius) Siikajoen kappalainen 1794, s. 10.11.1754 Vaasa, k. 05.01.1800 Siikajoki.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.2.1762 – 3.6.1772 (testim.). Pääsykuulustelu 17.9.1772. Ylioppilas Turussa 17.9.1772 [Sinius] Abr. Ostrob. _ 538. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.9.1772 [1772] Abraham Sinius die XVII Sept. Natus die X Sept. 1754. | Sacros suscepit Ordines 1786. | Sacell. in Siikajoki 1794. Obiit 1799. Ylioppilas Uppsalassa 13.11.1775 Abraham Sinius Ost. Botn. (* 1754). Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.10.1786. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.10.1786. — Siikajoen kappalaisen apulainen 1786, kappalainen 1794. † Siikajoella 5.1.1800.
.

Puoliso: 06.04.1794 Siikajoki Anna Johanintytär Fortelius o.s. Simelius s. 29.04.1739 Siikajoki, k. 16.07.1801 Siikajoki.
Vanhemmat: Johan Henrich Simelius, s. 06.11.1712 Ylivieska, k. 27.10.1791 Saloinen ja Anna Fortelius o.s. Randström, s. 29.01.1710 Raahe, k. 17.10.1770 Rantsila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 180

IX Anders Erikinpoika Sinius, (Taulusta 178, isä Erik Sinius) Munsalan kappalainen 1796., s. 19.06.1746 Vaasa, k. 24.07.1822 Uusikaarlepyy, Munsala.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 9.9.1754. Yo Turussa sl. 1763 8465. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.7.1769. Vaasan kirkkoherran apulainen 1769, kappalaisen (isänsä) apulainen siellä s.v. Iin kirkkoherran (edelleen isänsä) apulainen 177(2). Munsalan kappalainen 1796.

Kivikirkko, päätytornillinen ristikirkko. Munsalan kirkko on parhaiten säilynyt esimerkki kustavilaisen ajan kivikirkoista. Se on jo mittasuhteiltaan ja täsmälliseltä tekotavaltaan vaikuttama ilmestys pohjalaisessa maisemassa. Henrik Gabriel Porthan mainitsi kirjeessään 1794, että "Munsala capells stenkyrka skulle duga till Domkyrka, både för sin storlek och sin vackra byggnad". Kirkko on pohjamuodoltaan tasavartinen ristikirkko, itäpäässä on matalampi sakaristo-osa ja länsipäässä länsitorni, jonka puusta rakennettu yläosa edustaa täsmällisesti tukholmalaisen barokkiklassismin muotokieltä. Pyörökaariset ikkunat ovat suuret ja ristivarsien päästä aumattu paanukatto loiva. Vaaleaksi kalkitun, valoisan kirkkosalin kiintopisteitä ovat Jakob Rijfin verstaassa 1790-luvun alussa valmistetut ja sinivihreällä draperiamaalauksilla ympäröidyt alttarilaite ja saarnastuoli, jotka kuuluvat aikansa korkeatasoisimpaan puusepäntyöhön. Samaa muotokieltä edustavat vielä 1835 tehdyt virsinumerotaulut. Jeesusta Getsemanessa, Ristiinnaulittua ja Pyhää ehtoollista esittävä kolmiosainen alttaritaulu on Johan Erik Lindhin nuoruudentyö vuodelta 1814. Länsilehterin 21-äänikertaiset barokkiurut ovat vuonna 1976 tehty rekonstruktio Kokkolan kirkkoon 1696 rakennetuista (Johan ja Christian Bejer), vuosina 1738 (Erik German) ja 1879 (Petter Lybäck) uusituista sekä Munsalaan 1879 ostetuista uruista. Kirkkotarhaa ympäröi korkea kiviaita 1830-luvulta, jossa eteläpuolella on porttirakennelma. Sen vieressä on vaivaisukko vuodelta 1851. Kirkonmäen eteläpuolella on 1823 rakennettu viljamakasiini. Kirkonkellot ovat kirkon länsipuolella sijaitsevalla hautausmaalla olevassa Matti Hakolan johdolla 1741 rakennetussa pohjalaistyyppisessä kellotapulissa. Seurakunnan edellinen kirkko sijaitsi sen läheisyydessä.

Puoliso: Kristina Margaretha Petterinpoika Cajanus s. 09.10.1739 Lohtaja, k. 06.04.1787 Pudasjärvi.
Vanhemmat: Petter Cajanus, s. 27.12.1709 Kannus, k. 23.12.1765 matkalla Toholammille ja Helena Cajanus o.s. Gumse, s. 30.11.1706 Isokyrö, Kyrönmaa, k. 24.09.1793 Lohtaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 181

VI Kristina Isakintytär Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1670 Kajaani.

Puoliso: Anders Samuelinpoika Cajanus Kajaanin pedagogi 1688–95. Sotkamon pitäjänkirjuri (1699). Omisti tilan Iisalmen kirkonkylässä., s. 01.08.1666 Sotkamo, k. 09.04.1741 Iisalmi.

14.10.1685 Anders Cajanus Andreas Samuelis, Ostrobotniensis 3274. * noin 1666. Vht: Iisalmen nimismies Samuel Andersson Cajanus ja Anna Laukatar. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1683 Andreas Samuelis Cajanus O. Bothn. Ylioppilas Turussa 14.10.1685 [Cajanus] Andr. Samuelis Ostrob _ 166. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1685] Andreas Sam. Cajanus. — Kajaanin pedagogi 1688–95. Sotkamon pitäjänkirjuri (1699). Omisti tilan Iisalmen kirkonkylässä. † Iisalmella 9.4.1741.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3274

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Cajanus, Andreas Samuelis (noin 1666–1741)

Anders Samuelsson

S kaiketi Kajaani noin 1666. V Iisalmen nimismies Samuel Andersson Cajanus ja Anna Laukatar.

Ylioppilas (O.Bothniensis) Uppsalassa 6.10.1683, (Ostrobotniensis) Turussa 14.10.1685.

Kajaanin kaupungin pedagogion koulumestari ja kappalainen 1688–1695.

Omisti maatilan Iisalmen kirkonkylässä.

K Iisalmi 9.4.1741.

P Kristina Isaksdotter Sinia, K noin 1690, PV Paltamon ja Sotkamon vouti, Kajaanin tullinhoitaja Isak Hansson / Iisak Hannunpoika (Sinius; talollisenpoika Saloisten pitäjän Salon kylän Siniluodon talosta) ja Helena (Elin) Duval (Kari Bergholm Genos 1954, Eero Kojonen 1971).

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=334

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Samuel Cajanus, s. 1638 Paltamo, k. 1712 Iisalmi (isovihan aikana) ja Anna Cajanus o.s. Laukkanen, s. Kajaani, k. Iisalmi.

Lapset:

Isak Cajanus , s. 1693 Kajaani. Tauluun 182

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 182

VII Isak Andersinpoika Cajanus, (Taulusta 181, äiti Kristina Sinius) s. 1693 Kajaani, k. 1768 Iisalmi.

Puoliso: Anna Cajanus o.s. Kakkinen s. 1698 Iisalmi, k. 1768 Iisalmi.

Lapset:

Samuel Cajanus s. 1724 Iisalmi, k. 1792 Iisalmi.

Margaretha Cajanus s. 28.05.1733 Iisalmi.

Carolus (Carl) Cajanus , s. 10.01.1736 Iisalmi. Tauluun 183

Christina Cajanus s. 16.06.1738 Iisalmi.

Elisabeth Cajanus s. 31.01.1741 Iisalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 183

VIII Carolus (Carl) Isakinpoika Cajanus, (Taulusta 182, isä Isak Cajanus) s. 10.01.1736 Iisalmi.

Puoliso: Elisabeth Cajanus o.s. Komulainen

Lapset:

Elisabeth Ryth o.s. Cajanus , s. 14.06.1779 Iisalmi. Tauluun 184

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 184

IX Elisabeth Carlintytär Ryth o.s. Cajanus, (Taulusta 183, isä Carolus Cajanus) s. 14.06.1779 Iisalmi, k. 27.11.1854 Iisalmi.

Tapani Kovalaine

16.01.09, 19:23

Elisabet Cajanus puuttuu Sursill-kirjasta, mutta pääsee ehkä seuraavaan painokseen? Elisabet syntyi Iisalmessa 14.7.1779 ja avioitui 1808 Michael Ryth'in 1780-1827 kanssa. Pariskunta muutti Iisalmi 3:sta Vieremäjärvi 4:ään vuonna 1814 ja sieltä Vehmas 1:een, josta Elisabet muutti leskenä Iisalmi 3:een siskonsa luo vuonna 1830 ja kuoli vuoden 1835 jälkeen.

Michaelilla ja Elisabethilla oli lapsia ainakin Johan, Karl, Anna Lisa, Michel ja Maria nuorimpana.

Elisabethin isä oli Carl Cajanus, joka syntyi 10.1.1736, mutta kulki rippikirjoissa jatkuvasti 1745 syntyneenä. Carlin vanhemmat olivat Isaac Cajanus 1693 ja Anna Kackinen 1698.

Vain lastenkirjan 1750-82 digikuvan 13 avulla voi todentaa Carlin syntymävuodessa olevan virheen. Kuva tulee tässä: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ iisalmen_maaseurakunta/lastenkirja_1750-1782_tk1451/13.htm

Seuraava kuva varmentaa, että kyseinen Carl on Carl Isaacsson: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1768-1773_tk1443_i/300.htm

Sitten on kuva, josta näkyy pariskunta Michael Ryth ja Elisabet Cajanus: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1807-1815_tk1445/122.htm

Tässä kuvassa näkyy Cajanus ja Kakkinen ja nuorin poika Carl: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1759-1765_tk1442-1443/34.htm

http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t1622315 12.4.1810 23.4.1810 Idensalmi Torp Karl Cajanus feber 65.

Puoliso: 26.05.1808 Iisalmi Michael Clausinpoika Ryth Sotilas, torppari, s. 06.01.1780 Iisalmi, Pajujärvi, k. 22.09.1827 Iisalmi, Vehmasjärvi.

Lapset:

Johan Ryth Johan Ryth. Syntynyt 20.1.1810 Iisalmi, Paloinen. Avioparilla oli kuusi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku I s. 196. Kuollut lavantautiin 2.9.1863 Iisalmi, Lappetelä 6. Â— Puoliso 23.6.1841 Anna Katariina Mykkänen. Syntynyt 3.11.1817., s. 20.01.1810 Iisalmi, Paloinen, k. 02.09.1863 Iisalmi, Lappetelä.

Carl Ryth Carl Ryth. Syntynyt 20.12.1811 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. Avioparilla oli I aviosta kuusi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku 1 s. 197. Kuollut 1873 Iisalmi, Porovesi. renki, torppari. Â— Puoliso 1:o 22.12.1835 Iisalmi Karoliina Ruotsalainen. Syntynyt 3.4.1811 Iisalmi, Porovesi. piika. Â— Puoliso 2:o Brita Kettunen. Syntynyt 3.1.1819 Iisalmi. Kuollut 16.3.1900 Iisalmi., s. 20.12.1811 Iisalmi, Vierämäjärvi, k. 1873 Iisalmi, Porovesi.

Anna Lisa Ryth s. 08.01.1814 Iisalmi, Vierämäjärvi.

Mikael Ryth Mikael Ryth. Syntynyt 10.4.1816 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. sotilas. torppari. Avioparilla oli kolme lasta. ks. Irja leinon teos Ryytyn suku 1 s. 224. Â— Puoliso Loviisa Viinikka. Syntynyt 27.1.1820., s. 10.04.1816 Iisalmi, Vieremäjärvi.

Maria Ryth Maria Ryth. Syntynyt 9.8.1818 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. Avioparilla oli viisi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku 1 s. 224. Â— Puoliso 6.7.1845 Krister Pehkonen. Syntynyt 18.4.1824 Iisalmi, Lampaanjärvi. talollisenpoika., s. 09.08.1818 Iisalmi, Vieremäjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 185

IV Anna Laurintytär Lithovius Limingius o.s. Sinius, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) s. 1580 Oulu, k. 1657 Liminka.

Puoliso: Josef Henrikinpoika Lithovius Limingan kirkkoherra vuonna 1615 isänsä, Henrik Lithoviuksen, jälkeen aina vuoteen 1647 saakka., s. 1569 Oulu, Liminka, k. 1648 Oulu, Liminka.

Josef oli Limingan kappalainen 1610 ja hänestä tuli Limingan kirkkoherra vuonna 1615 isänsä, Henrik Lithoviuksen, jälkeen aina vuoteen 1647 saakka. Josef Henrikinpoika oli myös liikemies, kuten useat papit Pohjois-Pohjanmaalla. Hänellä oli mm. Montajanluodolla kala-apaja, jonka oli ostanut Matti Rajaiselta.
Ruotsin entinen pääministeri Olof Palme polveutuu Josefin pojasta Samuelista, kun eteenpäin mennään kymmenen sukupolvea. Josefin pojasta Isakista polveutuu Carl Gustav Mannerheim ja Josefin tyttärestä Annasta Kaarlo J. Ståhlberg.
Vanhemmat: Henrik Limingius -Corvinus e. Lithovius, s. noin 1537 Kaarina, Littoinen, k. välillä 1615 Liminka ,Oulu ja N.n Lithovius, k. Oulu, Liminka.

Lapset:

Isaachus Lithovius , s. 1605 Liminka. Tauluun 186

Lars Lithovius , s. 1607 Oulu, Liminka. Tauluun 197

Samuel Lithovius , s. 1608 Oulu, Liminka. Tauluun 365

Anna Mathesius o.s. Lithovius , s. 1610 Oulu, Liminka. Tauluun 384

Katarina Gammal o.s. Lithovius , s. 1612 Oulu, Liminka. Tauluun 561

Brita Mathesius o.s. Lithovius , s. 1616 Oulu, Liminka. Tauluun 563

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 186

V Isaachus Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) Kirkkoherra ja rovasti Limingassa., s. 1605 Liminka, k. 1652 Liminka.

Isaachus Josephi Lithovius

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=516

Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652). Hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. -------------------- Katarinas föräldrar hette Herr Isaacus Josephi Lithovius (Limingius) och mamman hette Margareta Johansdotter Londina (Salonia) (död 1660). Isaacus Josephi var Kyrkoherde i Limingo, och prost, och var bosatt 1648 i Limingo socken.

http://roadtriprelatives.blogspot.no/2012_08_01_archive.html, pkt. 65.

-------------------------------

Lithovius, Isaacus Josephi (K 1652)

Isak Josefsson

S ilmeisesti Liminka. V Limingan kirkkoherra, rovasti Josephus Henrici Lithovius ja Anna Larsdotter. Limingan kappalainen 1627 (Blomstedt), kirkkoherra isänsä jälkeen 16.10.1648. Rovasti. Lithovius oli nähtävästi yksi Limingan kaikkien aikojen suurimpia maanomistajia. Hän omisti kuollessaan Kristiernilän (Pietilän) kahden manttaalin tilan, puolentoista manttaalin Juustilan, kolme muuta asuintilaa ja yhden uudistilan (Jouko Vahtola 1977). K Liminka 1652.

P1 (ehkä Oulu noin 1626) Dorothea Klaesdotter Groth, P1 V Gävlen kaupungin porvari Klaes Groth ja luultavasti Margareta Andersdotter; P2 Margareta Johansdotter (Salonia), P2 V Saloisten kirkkoherra Johannes Thomae Londinus ja Anna Mattsdotter Mathesia.

Limingan nykyinen uusklassillinen ristikirkko valmistui vuonna 1826. . Ensimmäiset luonnokset siihen on laatinut Charles Bassi. Lopulliset piirustukset puurakenteiseksi kirkoksi laati 1823 A. F. Granstedt, joka oli Engelin oppilas ja työtoveri. Tornin detaljipiirustukset on laatinut Engel. Kirkon rakensi merkittävä kansanmestari Heikki Kuorikoski. Limingassa ollut kirkko ainakin vuodesta 1477 saakka. Limingan kirkko on poltettu vuosina 1496, 1589, 1592. Neljäs kirkko sijaitsi vanhalla hautausmaalla vuosina 1596 - 1825. Se purettiin huonokuntoisena vuonna 1825 kun nykyinen kirkko oli valmistumassa. Alttaritaulun "Kristuksen kirkastus" on maalannut Oskar Nylander v. 1849. Taulu on hänen viimeiseksi jäänyt työnsä. Muut taulut "Viimeinen tuomio" ja "Ristiinnaulitseminen" on maalannut Petter Bergström v. 1741 edelliseen kirkkoon. Taulut löytyivät myöhemmin nykyisen kirkon lattian alta remontin yhteydessä. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta. Sen on tehnyt kokkolalainen puuseppä Johan Kyntzell vuonna 1727. Maalaukset tehnyt Olof Ekelund Vaasasta: pönttöosassa, evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, keskellä Kristus. Porraskaiteessa apostolit Pietari, Paavali ja Timoteus. Ovenkehyksen sisäpinnassa muistoteksti, jossa silloisen maaherran, piispan ja Limingan papiston nimien lisäksi maalausvuosi 1727. Kirkon rakennusvaiheen aikana tehdyt sepäntyöt ovat kaikki lukkoseppä Josef Nymanin käsialaa. Kirkkomuseossa säilytetään edellisestä kirkosta peräisin olevia alttariseinän hirsiä, joissa on puumerkkikaiverruksia sekä maalauksia sekä kaiverruksina myös neljännen kirkon ääriviivat. Kirkkolaiva on vuonna 1740 hankittu laivamalli. On mahdollista, että malli olisi alunperin rakennettu 1670-80 luvulla. Tyypiltään malli on ruotsalainen linjalaiva. Urut on rakennettu vuonna 1899. Urkujen etufasadi on alkuperäinen, mutta 20-äänikertainen koneisto uusittiin täydellisesti vuonna 1971 (Kangasalan urkutehdas). Sakastin puolelle on ripustettu Limingan seurakunnan kaikkien kirkkoherrojen nimi- ja kuvataulut Tapuli on vuodelta 1733. Kajaanin linnan puuseppä Grels Norling rakensi sen alunperin Limingan neljättä kirkkoa varten. Tapuli edustaa tyypiltään ns. pohjalaista renessanssityyliä. Tapulin läpikäytävällä on Petter Bergströmin maalauksia. Kirkkoon mahtuu n. 850 henkeä.

1. puoliso: Margareta Johanintytär Lithovius o.s. Londinus (Salonius) Katarinas föräldrar hette Herr Isaacus Josephi Lithovius (Limingius) och mamman hette Margareta Johansdotter Londina (Salonia) (död 1660)., k. 1660 Liminka.
Vanhemmat: Johan Salonius e. Londinus (Tonttinen), k. 1668 Saloinen ja Anna Salonius o.s. Mathesius, k. Saloinen.

Lapset:

Karl Lithovius . Tauluun 187

Catharina Björnström o.s. Lithovius , s. 1631 Liminka. Tauluun 189

Henrik Lithovius Oulun pedagogion kollega 1678., k. 1678 Oulu.

sl. 1671 Henrik Lithovius Henricus Isaaci, Limingius 2146. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Johansdotter. Ylioppilas Uppsalassa 3.11.1666 Henricus Isaci Limmingius O-Bothn. Minorennis non juravit. Ylioppilas Turussa sl. 1671 [Lithovius] Henr. [Isaci Limmingens _ 107]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Henricus Isaci Lithovius. | Collega Superior i Uleåborgs Trivial skola 1678, då han dog. — Oulun pedagogion kollega 1678. † Oulussa 1678. Naimaton.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2146
.

2. puoliso: 1626 Oulu Dorothea Claesintytär Lithovius o.s. Groth s. Ruotsi, Gävle, k. Liminka.

Lapset:

Dorotea Salonius o.s. Lithovius , s. Liminka. Tauluun 192

Gabriel Limingius e. Lithovius , s. 1627 Liminka. Tauluun 194

Johannes Isaaci Limingius Lithovius e. Lithovius , s. 1640 Liminka. Tauluun 195

Isac Lithovius Ylioppilas Uppsalassa 25.10.1655 Isaacus Isaaci Limingius O-Bothniensis. Naimaton., s. Liminka, k. 1657 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 187

VI Karl Isaachuksenpoika Lithovius, (Taulusta 186, isä Isaachus Lithovius) Oulun kappalainen, k. 14.03.1681 Oulu.

sl. 1671 Karl Lithovius Carolus Isaaci, Limingius 2145. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Johansdotter. Ylioppilas Uppsalassa 3.11.1666 Carolus Isaci Limmingius O-Bothniensis. Ylioppilas Turussa sl. 1671 [Lithovius] Car. [Isaci Limmingens _ 107]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Carolus Isaci Lithovius. | Collega Superior i Uleåborg; Kapellan därstädes 1677. — Oulun pedagogion kollega 1672. Oulun 3. kappalainen 1677. ‡ Oulussa 14.3.1681.

Puoliso: Brita Henrikintytär Lithovius o.s. Corte. (Taulu 656) s. 22.06.1653 Raahe, k. 29.11.1700 Raahe.
Vanhemmat: Henrik Corte, s. Saksa, Lübeck, k. 1680 Raahe ja Kristina Corte o.s. Forbus, s. Raahe, k. 1661 Raahe.

Soveliuksen talo Soveliuksen sukusäätiön talo on vanhimpia Raahessa säilyneitä asuinrakennuksia. Se sijaitsee samalla tontilla kuin Raahen ensimmäisen pormestarin Hendrich Corten komea kaupunkipalatsi 1600-luvun puolivälin jälkeen. Tontti ja sen rakennukset olivat eri omistajien hallussa, kunnes 5. toukokuuta v. 1777 kauppias Matts Sovelius osti sen. Kauppias Sovelius (13.12.1726-25.1.1795) rakennutti tontille uuden komean päärakennuksen, joka on säilynyt meidän päiviimme asti varsin lähellä alkuperäistä asuaan. Soveliuksen talo on tyypillinen 1700-luvun porvaristalo. Se on 2-kerroksinen, satulakattoinen ja vuorattu ns. peiterimalaudoituksella. Lisäksi siinä on karoliininen pohjakaava. Kaikki piirteitä, jotka tulivat muotiin 1700-luvun kuluessa. Soveliuksen talo valmistui 1780-luvun alussa ja on näin ollen iältään hieman nuorempi kuin mitä tähän asti on arveltu. Soveliuksen taloon on tehty suurisuuntaisia ikkunamuutoksia 1800-luvun loppuvuosikymmenillä ja pihafasadin ulkoeteinen on 1910-1920 -lukujen tuotosta. Muuten talo on säilyttänyt alkuperäisen asunsa hämmästyttävän hyvin huonejärjestelyitä myöten. Alakerrassa on sali 1920-luvulla jaettu kahtia, mutta muuten karoliininen pohjakaava: leveän eteisin takana sali ja niiden molemmin puolin kaksi huonetta on nähtävissä aivan puhtaana. Soveliuksen suku on vaikuttanut Raahessa aivan kaupungin alkuajoista lähtien. Soveliukset olivat lähes kaikki kauppiaita ja myöhemmin myös laivanvarustajia. Paitsi tämä sukusäätiön talo, on Rantatorin itälaidalla olevan Brahenkatu 2:n talo Soveliuksen rakentama, samoin Pekkatorin reunalla oleva nk. Kivi-Sovio (Jytyn toimintaa v. 2011). Talojen komeudesta voi vain päätellä, kuinka mahtava ja vaikutusvaltainen on suku Raahessa ollut. Soveliuksen sukusäätiön talossa on asunut kauppias Matts Soveliuksen perheen lisäksi Matts Soveliuksen tytär Kristiina Sovelius miehensä Anders Myhrbergin ja perheensä kanssa. Kuulu "Raahen poika", August Maximilian Myhrberg hän on syntynyt tässä talossa 24.7.1797. Matts Soveliuksen jälkeen talon peri samoin kauppias ja raatimies Johan Sovelius, joka eli elämänsä vanhana poikana. Johan Soveliuksen (14.10.1770-26.7.1852) aikana talossa on vieraillut kuningas Kustaa IV Aadolf. Johan Soveliuksen kerrotaan levittäneen pakallisen sinistä verkaa tielle kuninkaan asteltavaksi. johan Sovelius oli rakastunut kadun toisella puolella asuvaan serkkuunsa, Catharina Freitagiin. Nuoripari ei anomuksista huolimatta saanut lupaa avioliitolleen, ei kuninkaalta eikä keisariltakaan ja rakkautensa merkiksi rakastavaiset polttivat iltaisin kynttilöitä ikkunoillaan. Kerrotaan, että vielä Johan Soveliuksen kuoleman jälkeenkin nähtiin talon ikkunasta kajastavan kynttilän valon. Vuonna 1886 perusti kauppias ja raatimies Henrik Sovelius Soveliuksen apurahaston, "Soveliuska understöds fonden", jonka omaisuuteen Soveliuksen talo kuului ja kuuluu edelleenkin. Soveliuksen talosta piti tuleman asuintalo suvun jäsenille ja mahdollisesti muillekin vuokralaisille. vuosina 1897-1912 toimi talon yläkerrassa ruotsalainen klubi, jota ylläpiti yhdistys nimeltään "Svenska Bildningens Vänner". Raahen seminaarin osuuskuntaruokala "Oma Pata" oli myös talossa vuokralaisena vuosina 1909-1912, mutta muuten vuokralaiset ovat olleet lähinnä yksityisiä henkilöitä. Vuodesta 1974 saakka on Soveliuksen talo ollut Raahen kaupungille vuokrattuna. Aluksi siinä toimi Raahen musiikkiopisto vuoteen 1989 saakka ja nyt talo on vuokrattu Raahen museolle pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Pohjois-Pohjanmaan museon konservaattori Matti Laineen tekemän pintakäsittelytutkimuksen pohjalta tehtiin yläkerran konservointisuunnitelma ja keväällä 1990 avattiin 1890-luvun asuun entisöity yläkerta yleisölle.

Lapset:

Kristina Keckman o.s. Lithovius . Tauluun 188

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 188

VII Kristina Karlintytär Keckman o.s. Lithovius, (Taulusta 187, isä Karl Lithovius) k. 02.07.1738 Haukipudas.

Puoliso: 1721 Daniel Johaninpoika Keckman Ylikiimingin pitäjänapulainen., s. 1679 Pudasjärvi, k. 04.03.1738 Ylikiiminki.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Daniel Keckman Daniel Johannis, Ostrobotniensis 4564. Vht: Pudasjärven kirkkoherra Johan Keckman U360 († 1707) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Anglenius. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Keckmannus Dan. Ostrob _ 235. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Daniel Keckman. | Adjunctus Ministerii in Ijå. 1738. obiit. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Hoiti papintehtäviä Haukiputaalla ylioppilaana isonvihan lopulla 1717–21. Iin pitäjänapulainen 1725, asuen vuodesta 1737 Ylikiimingissä. † 4.3.1738. Pso: 1:o Anna Simonsdotter Frosterus; 2:o 1721 Kristina Karlsdotter Lithovius.
Vanhemmat: Johan Keckman e. Kähkönen, s. 1657, k. 10.02.1707 Pudasjärvi ja Katarina Keckman o.s. Anglenius, k. 1694.

Lapset:

Carl Keckman s. 23.01.1723 Haukipudas, k. 10.03.1723 Haukipudas.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 189

VI Catharina Isaachuksentytär Björnström o.s. Lithovius, (Taulusta 186, isä Isaachus Lithovius) s. 1631 Liminka, k. 10.09.1730 Oulu.

Puoliso: Magnus Sveninpoika Björnström Kom och var nämnd 1668-71. Rådman och tullskrivare i Uleåborg. Sannolikt härstammande från Björneborg., s. 1640 Ii, k. 09.12.1678 Oulu.

Lapset:

Isak Björnström , s. 1665 Oulu. Tauluun 190

Sven Björnström , s. 1670 Oulu. Tauluun 191

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 190

VII Isak Magnuksenpoika Björnström, (Taulusta 189, äiti Catharina Björnström) Kemin maaseurakunnan kappalainen 1703-1717, s. 1665 Oulu, k. 1717 Kemi.

Student i Uppsala 1686. Apologist i Uleåborg fram till 1703, kaplan i Kemi landsförsamling 1703-1717.

-------------------- Jakob Isakssons föräldrar var Herr Isaacus Magni Björnström ( död 1717) och Anna Fant (1671-1709). Isaacus var Apologist, och kapellan. Apologist verkar vara en lärare och kaplan är en sorts hjälppräst. Student i Uppsala 1686. Apologist i Uleåborg fram till 1703, kaplan i Kemi landsförsamling 1703-1717. Tillsammans hade Isaacus och Anna minst 5 barn. Efter Annas död gifte Isaacus om sig och fick ytterligare två barn.

Puoliso: Anna Andreaksentytär Björnström o.s. Fant. (Taulu 562) s. 14.09.1671 Isokyrö, k. 28.07.1709 Kemi.
Vanhemmat: Andreas Fant, s. 1651, k. 10.07.1691 Vähäkyrö ja Karin Fant o.s. Gammal, s. 1651.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 191

VII Sven Magnuksenpoika Björnström, (Taulusta 189, äiti Catharina Björnström) Tullikirjuri, myöh. tullinhoitaja Oulussa., s. 1670 Oulu, k. 25.08.1753 Oulu.

Puoliso: Anna Josefintytär Biörnström o.s. Lithovius. (Taulu 366) s. noin 1678 Tyrnävä, k. 17.12.1742 Oulu.
Vanhemmat: Josef Lithovius, s. 1633 Liminka, k. noin 1691 Tyrnävä ja Agneta Lithovius ent. Antilius o.s. Cajanus, s. noin 1645 Paltamo, k. noin 1683 Tyrnävä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 192

VI Dorotea Isaachuksentytär Salonius o.s. Lithovius, (Taulusta 186, isä Isaachus Lithovius) s. Liminka, k. 1660 Saloinen.

Puoliso: Johan Johaninpoika Salonius Saloisten kappalainen 1651, siirtyi Rantsilan kappeliin ilmeisesti 1671., s. 1629, k. välillä 1679-1682 Rantsila.
Vanhemmat: Johan Salonius e. Londinus (Tonttinen), k. 1668 Saloinen ja Anna Salonius o.s. Mathesius, k. Saloinen.

Lapset:

Johan Salonius , s. jälkeen 1650 Saloinen. Tauluun 193

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 193

VII Johan Johaninpoika Salonius, (Taulusta 192, äiti Dorotea Salonius) Saloisten kappalainen 1686., s. jälkeen 1650 Saloinen, k. 1687 Saloinen.

Johan Johansoninpoika, junior

Ylioppilas (Ostro-Bothniensis) Uppsalassa 9.11.1670, (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1676; respondentti (pro exercitio) 10.6.1676, (pro gradu) 8.7.1678; filosofian maisteri 27.11.1679.

Saloisten ehkä kirkkoherran apulainen noin 1680, Rantsilan kappalainen isänsä jälkeen 1685; Saloisten kappalainen 1686.

Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) 1680.

Julkaisi hautajaisrunon 1673 (ei painettu Suomessa) ja toisen hautajaisrunon Turussa 1677.

K Saloinen 1687.

Puoliso: Elisabet Juhontytär Blackman ent. Salonius o.s. Tawast. (Taulu 584). (Taulu 586) s. noin 1660 Pyhäjoki, k. 16.03.1690 Raahe.
Vanhemmat: Juho Tawast, s. noin 1626 Turku, k. noin 1689 Pyhäjoki ja Anna Tawast o.s. Sursill, s. noin 1620 Pietarsaari, k. 1675 Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 194

VI Gabriel Isaachuksenpoika Limingius e. Lithovius, (Taulusta 186, isä Isaachus Lithovius) Limingan kappalainen 1648., s. 1627 Liminka, k. 1660/61 Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1645/46 Gabriel Limingius Gabriel Isaaci 516. * noin 1627. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. Ylioppilas Turussa 1645/46 Lemingius Gabr. Isaaci _ 26. — Limingan kappalainen 1648. † 1660/61. Pso: Karin Eskilsdotter Keukonen tämän 1. avioliitossa (elossa 1697).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=516
.

Puoliso: Karin Staffanintytär Limingius o.s. Keukonen k. 1697 Liminka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 195

VI Johannes Isaaci Isaachuksenpoika Limingius Lithovius e. Lithovius, (Taulusta 186, isä Isaachus Lithovius) Ylioppilas (O-Bothniensis) Uppsalassa 16.6.1658.

Limingan kappalainen ehkä ainakin jo 1667., s. 1640 Liminka, k. 1673 Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: Yo Uppsalassa 16.6.1658 Johan Limingius, myöhemmin Lithovius Johannes Isaaci, Ostrobotniensis U270. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. Ylioppilas Uppsalassa 16.6.1658 Johannes Isaaci Limingius O-Bothn. — Limingan kappalainen. † 1673. Pso: Brita Magdalena Jurvelius tämän 1. avioliitossa.

Puoliso: Brita Magdalena Mikaelintytär Limingius ent. Forbus o.s. Jurvelia (Jurvelius) s. 1650.

Lapset:

Margareta Pilkar o.s. Limingius Lithovius , s. 2/1671 Oulu. Tauluun 196

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 196

VII Margareta Johanneksentytär Pilkar o.s. Limingius Lithovius, (Taulusta 195, isä Johannes Limingius Lithovius) s. 2/1671 Oulu, k. 25.01.1737 Oulu.

Puoliso: Daniel Simoninpoika Pilkar Kauppias Oulussa, raatimies., s. 1673 Oulu, k. 05.04.1719 Ruotsi, Sundsvall, Njurunda.

Lapset:

Margaretha Bonge e. Pilkar s. 4/1700 Oulu, k. 12/1758 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 197

V Lars Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) Limingan kappalainen ja kirkkoherra vuodesta 1652, s. 1607 Oulu, Liminka, k. 1665 Oulu, Liminka.

Limingan kirkonseudun historiallisen maiseman keskeisinä elementteinä ovat rakennustaiteellisesti arvokas, 1800-luvun alkupuolen klassillisia ihanteita kuvastava kirkko, vanhassa kirkkotarhassa oleva pohjalainen renessanssitapuli sekä havupuita kasvava puistomainen hautausmaaympäristö. Mäki, jolla Limingan kirkko sijaitsee, muodostaa Limingan lakeuden tasaisessa luonnonympäristössä maisemallisen solmukohdan. Mäen valinta 1500-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaan suuren kirkkopitäjän emäkirkon rakennuspaikaksi on kohottanut sen lakeuden viljelysmaisemaa jäsentäväksi hierarkkiseksi pisteeksi. Kirkonmäki liittyy peltomaisemaan, jota reunustavat vanhoilla alkuperäisillä paikoillaan säilyneiden maatilojen muodostama kokonaisuus ja jota halkovat vain historialliselle viljelymaisemalle ja sen mittakaavalle alisteiset hiekkatiet. Peltomaiseman länsilaidalla kulkevan joen varrella ovat mm. Härmän, Arvonollin, Alatalon ja Rapakon talojen rakennusryhmät. Kirkko on muodoltaan korkea- ja kapeavartinen ristikirkko, jossa on loiva harjakatto ja ristikeskustassa attikaosalta nouseva kahdeksankulmainen lanterniini. Keltaiseksi maalattuja seiniä jäsennöivät leveät pilasterit ja kahdessa kerroksessa olevat ikkunat. Kirkkosalissa on valkaistut hirsiseinät, kaarevat lautaholvit ja ristikeskuksessa välikattokupoli. Joonialaisin pilarein varustettu alttarilaite on poikkeuksellisen näyttävä. Alttari- ja lehterikaiteet ovat balusterirakenteiset. Edellisessä kirkosta peräisin oleva saarnastuoli vuodelta 1727 on kokkolalaisen Johan Kyntzellin veistämä ja vaasalaisen Olof Ekelundin maalaama. Kellotapuli kirkon länsipuolella sijaitsevassa vanhassa kirkkotarhassa on rakennettu Kajaanin linnan puuseppänä toimineen Grels Norrlingin johdolla 1733. Kolmikerroksinen läpikäytävällä varustettu tapuli on pohjalaista renessanssityyppiä. Tapulin ulkovuoraus on 1880-luvulta. Limingan kirkko ympäristöineen sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Limingan lakeuden maisema-alueella. Historia Limingan kirkko rakennettiin Intendentinkonttorissa 1823 laadittujen piirustusten (A.F. Granstedt, C.L. Engel) mukaan rakennusmestari Henrik Kuorikosken johdolla. Kirkko valmistui 1826. Jo keskiajan lopulla perustetun Limingan seurakunnan edellisen, 1596 rakennetun ja sata vuotta myöhemmin pidennetyn, tukipilarikirkon seinähirsiä käytettiin nykyisen kirkon lattia- ja kattotuolirakenteisiin. Kirkon ulkovuoraus tehtiin 1836. Kirkko kunnostettiin 1982 (arkkitehti Jorma Teppo).

Puoliso: Catarina Margareta Matiaksentytär Lithovius o.s. Mathesius s. 1610 Raahe, k. 1660 Oulu, Liminka.
Vanhemmat: Matias Mathesius e. Halicoensis (Matthesius), "de Halikko”, s. 1570 Turku, k. 1622 Saloinen ja Margareta Mathesius, s. 1580 Rauma, k. Saloinen.

Lapset:

Margaretha Forbus o.s. Lithovius , s. 1639. Tauluun 198

Lars Lithovius , s. 1645 Oulu, Liminka. Tauluun 200

Maria Uhlstadius o.s. Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 239

Gabriel Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 243

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 198

VI Margaretha Larsintytär Forbus o.s. Lithovius, (Taulusta 197, isä Lars Lithovius) s. 1639, k. 1731 Oulu, Liminka.

Puoliso: 1663 Oulu Henrik Casparinpoika Forbus. (Taulu 649). (Taulu 652) Ylioppilas Uppsalassa 30.10.1647 Hindricus Caspari Fårbudz. — Hailuodon vapaaherrakunnan vouti (1654–56), Iin vapaaherrakunnan (1661). Porvari Oulussa 1663, raatimies (1664), pormestari 1672. Valtiopäivämies 1668, 1678 ja 1680., s. 1630 Oulu, k. 10.03.1681 Oulu.
Vanhemmat: Caspar Forbus, s. 1590 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 17.12.1682 Oulu ja Brita Forbus o.s. Limingius, s. 09.06.1600 Ii, k. 11.08.1696 Ii.

Lapset:

Lars Forbus , s. 1672. Tauluun 199

Henrik Forbus Alatornion kirkkoherra, Kauppias ja raatimies Torniossa, Limingan kirkkoherra., s. 1674 Oulu, k. 13.12.1737 Oulu, Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot; sl. 1687 Henrik Forbus Henricus Henrici, Ostrobotniensis 3464. * noin 1674. Vht: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Lithovius. Ylioppilas Turussa sl. 1687 [Fårbuss] Henr. Bothn _ 174. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1687] Henricus Forbus. | 1694 Magister Constitutus. Primo Pastor Cohortis Navalis in Carlscrona, deinde Pastor et Præpositus in Torneå, demum in Limingo 1730. obiit 1737. Disputationes ejus sunt: de talionis indole ex. exod. 21: 24 et de ostracismo. Ylioppilas Turussa uudestaan sl. 1693 [Forbus] Henr. Ostrob _ 203. Respondentti 27.10.1694 pro exercitio, pr. David Lund 2257. Respondentti 1694 pro gradu (Marklin), pr. David Lund 2257. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.5.1696 ("M. Henr. Forsius"). — Sotilaspappi Wismarissa 1696. Vt. amiraliteetinsaarnaaja Karlskronassa s.v., vakinainen 1698. Alatornion kirkkoherra 1706, ero 1725. Rovasti 1713. Limingan kirkkoherra 1731. Kokosi isonvihan aikana talonpoikaisjoukkoja käyden useita kertoja venäläisten kimppuun. Harjoitti liiketoimintaa. Valtiopäivämies 1726–27 (Härnösandin hiippakunnan edustajana). Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Henrik Henriksson

S Oulu 1674. V Oulun kaupungin porvari, kauppias, raatimies ja lopulta pormestari, porvarissäädyn valtiopäivämies (1668, 1678 ja 1680) Henrik Caspersson / Kasperssoon (Uppsalan ylioppilas 1647 Henricus Caspari) Forbus (ylioppilas Uppsalassa 1647) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Larsdotter Lithovia.

Ylioppilas (Ostrobotniensis, Henricus Fårbuss Bothnicus.) Turussa syyslukukausi 1687 ja uudelleen (Henricus Forbus) syyslukukausi 1693; respondentti pro exercitio 27.10.1694; pro gradu 1694; filosofian maisteri 26.11.1694; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa 31.8.1694 kapakkatappeluun osallistuneena.

Vihittiin papiksi Turussa 19.5.1696 (virheellisesti Forsius) sotilaspapiksi Wismariin; Karlskronan vt. amiraliteetinsaarnaaja 1696, vakinainen 1698; Alatornion kirkkoherra 1706; Tornion kaupungin ja Ala- ja Ylätornion seurakunnat ja niihin kuuluvan Tornion Lapin käsittäneen rovastikunnan lääninrovasti 1713; Limingan kirkkoherra 8.1.1731.

Pappissäädyn valtiopäivämies 1726–1727; Turun hiippakunnan Kokkolan pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (ruotsiksi) 1732.

Isonvihan aikana Forbus kokosi talonpoikaisjoukkoja, jotka hänen johdollaan kävivät useita kertoja venäläisten sotilasosastojen kimppuun ja tuottivat viholliselle vahinkoa. Forbus oli itse jonkin aikaa paossa seurakunnastaan. Sodan aikana venäläiset ryöstivät Alatornion kirkon ja anastivat sieltä suurimman kirkonkellon. Kirkon rappeuduttua ja osan seinää luhistuttua palmusunnuntaina 1719 jumalanpalveluksen aikana rovasti Forbus korjautti kirkon omalla kustannuksellaan. Hän oli myös toimelias ja menestynyt liikemies, joka kävi liikematkoilla Tukholmassa ja omisti osuuden Köngasen kuparitehtaasta Ylitorniossa.

Forbus luovutti 1725 seurakuntalaisten ja tuomiokapitulin suostumuksella Alatornion kirkkoherranviran tytärpuolensa aviomiehelle Tornion pedagogion koulumestarille (rehtorille) Abrahamus Johannes Fougtille pysyen lääninrovastina, jota virkaa hän sitten hoiti erinomaisella ahkeruudella. Kuninkaallisen Majesteetin myöhemmin (30.6.1730) tiedusteltua Härnösandin tuomiokapitulilta syytä Forbuksen eroamiseen kirkkoherranvirasta tuomiokapituli ilmoitti, ettei ero ollut aiheutunut Forbuksen korkeasta iästä eikä raihnaisuudesta, vaan pääasiallinen syy oli ollut epäsopu seurakuntalaisten kanssa.

Julkaisi 1698 (ei painettu Suomessa) onnittelurunon Tukholmasta Holsteinin herttuakuntaan elokuussa 1698 onnistuneesti matkustaneen kuninkaallisen avioparin, Holstein-Gottorpin herttuan Friedrich IV:n ja hänen puolisonsa, kuningas Kaarle XII:n vanhimman sisaren Ruotsin prinsessa Hedvig Sofian kunniaksi; julkaisi Tukholmassa 1705 kaksi Karlskronassa amiraliteetin kirkossa pitämäänsä saarnaa, toinen oli uudenvuodenpäivän saarna vuodelta 1702 ja toinen yleisenä kiitospäivänä 12.2.1703 pidetty saarna, jossa kiitetään kuningas Kaarle XII:n saavuttamia voittoja (”Glädie-ljud med skyldigast vördnad och tacksäjelse öfwer Kongl. Maijtz af Swerige stora lycka och the härlige victorier som then himelske konungen Hans Maij:t vid Poultousk och äröfringen af staden Torn välsignat”). Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 13.12.1693, 8.9.1694 ja 20.6.1696; Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 3.10.1708 ja 10.3.1733.

K Liminka 13.12.1737 halvaukseen.

P1 Vaasa 8.6.1697 Magdalena Davidsdotter Nagel, S Vaasa (kastettu 1.2.) 1679, P1 V Vaasan kaupungin porvari, kauppias David Nagel ja Margareta Larsdotter; P2 Brita Zachrisdotter Ulhegia hänen 3. avioliitossaan, P2 V Iin kirkkoherra Zacharias Olai Ulhegius ja Margareta Andersdotter Lythraea; P3 Lövånger, Ruotsi 5.3.1717 Margareta Forsman hänen 3. avioliitossaan, S 1674, muutti leskeksi jäätyään Limingasta Tornioon, K Tornio 11.12.1754 (haudattiin Tornion kirkkoon).

Brita Zachrisdotter Ulhegian P1 Iin kirkkoherra Christophorus Claudii Alanus, S Korppoo noin 1664, K Ii haudattiin 2.7.1697; P2 Tornion kaupungin porvari, raatimies Henrik Ersson.

Margareta Forsmanin P1 Uumajan kaupungin porvari, kauppias Pehr Höjer; P2 Lövångerin kirkkoherra Nicolaus Jacobi Eurenius hänen 2. avioliitossaan, S Nora Ångermanland 16.7.1667, K Lövånger 20.4.1714.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=680.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 199

VII Lars Henrikinpoika Forbus, (Taulusta 198, äiti Margaretha Forbus) Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706., s. 1672, k. 19.12.1725 Kemi.

Lars Henriksson Forbus

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1688 Lars Forbus Laurentius Henrici, Ostrobotniensis 3482. * noin 1672. Vht: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 6.8.1684 Laurentius Henrici Forbus [Fratres Ostrobothn.]. Ylioppilas Turussa kl. 1688 [Forbus] Laur. Bothn [_ 175]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1688] Laurentius Forbus. Ups. depos. | huc accessit 1688 in Febr. Laurea Magisterii decoratus 1691. Conrector factus est Uloensis 1690. Postea Pastor in Sijkajoki 1695, hinc Pastor et Præpositus in Kemi 1699, ubi exspiravit 1725. uno specimine exhibuit theoremata IV. selectiora Philosophica; altero egit de hyperbole Sacra. Respondentti 1.7.1690 pro exercitio, pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 3.7.1693 pro gradu, pr. David Lund 2257. FM 26.11.1694. — Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706. ‡ Kemissä 19.12.1725. Pso: 1:o Sara Zachrisdotter Ulhegius; Pso: 2:o 1720 Susanna Johansdotter Cajanus tämän 2. avioliitossa († 1744).
.

Puoliso: 14.01.1720 Rovaniemi Susanna Johanintytär Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus o.s. Cajanus. (Taulu 1175). (Taulu 1176) s. 1677 Paltamo, k. 16.12.1744 Oulu.

Susanna Cajana

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13532&pnum=36

http://www.saunalahti.fi/anfag/5830a.htm

Susanna Johanintytär Cajana, * 1677 Paltamo, ‡ 16.12.1744 Oulu, ikä 67 v. (GS 9029). (pk 15.1.1745 Oulu). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa neljän lapsensa kanssa (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #4804).

1.Pso: n. 1695 Anders Jakobinpoika Frosterus, * n. 1665, ‡ 31.5.1713 Oulu. (GS 5375). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 24.9.1685, Turussa sl. 1688 3538. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. Oulun kappalainen 1692. Varapastori. Oulun kirkkoherra 1710.

Vht: Oulun kirkkoherra Jakob Simoninpoika Frosterus, * 21.9.1632 Oulu, ‡ 17.4.1710 Oulu. (pk 6.2.1711 Oulu). Yo Uppsalassa 6.11.1651, Turussa 1654/55 1062. & Catharina Andersintytär Lythraea, * n. 1640, ‡ 15.8.1697 Oulu. (GS 5374).

1.Lapsia:

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1696 Oulu, ‡ 5.7.1696 Oulu.

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1697 Oulu, ‡ 28.5.1697 Oulu.

Anders Andersinpoika Frosterus, * n. 1698 Oulu, ‡ 23.3.1736 Oulu, ikä 38 v. (GS 5376).Naimaton.

Catharina Andersintytär Frostera, * 31.8.1701 Oulu, † 14.6.1763 Luulaja. (GS 5380).

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1703 Oulu, ‡ 2.9.1703 Oulu.

Jakob Andersinpoika Frosterus, * n. 1709 Oulu, ‡ 12.2.1758 Oulu. (GS 5377).

Magdalena Andersintytär Frostera, * 20.3.1710 Oulu, † 5.9.1776 Paltamo. (GS 5383).

2.Pso: Rovaniemi 14.1.1720 (Rv.Mf. 3705) Lars Henrikinpoika Forbus, * n. 1667 Oulu, † 5.12.1725 Kemi. (GS 6663). Yo Uppsalassa 6.8.1684, Turussa kl. 1688 3482. FM 26.11.1694. Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isovihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706.

Vht: Kauppaporvari, laivanomistaja, raatimies ja pormestari Oulussa Henrik Casperinpoika Forbus, * n. 1620, ‡ 13.3.1681 Oulu. (GS 6497). Yo Uppsalassa 30.10.1647 U155. & Margareta Larsintytär Lithovia, * n. 1639, ‡ 12.5.1731 Liminka. (GS 4052). (Rv.Mf. 2523). (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3699, 4806).

(2.Miehen 1.Pso: viim. 1696 Sara Zachriksentytär Ulhegia, * n. 1670 Ii, † 1717. (Rv.Mf. 4802). (GS 5711).

3.Pso: Kemi 18.4.1727 Zacharias Gabrielinpoika Lithovius, * 17.2.1672 Oulu, † 17.9.1743 Oulu, ikä 71 v 7 kk. (GS 5905). Yo Turussa sl. 1692 3873. FM 14.12.1700. Nevanlinnan kirkkoherra 1702. Oleskeli Porvoossa 1703, pakeni sieltä edelleen Tukholmaan (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #113, 317, 703, 1456, 2657, 3889, 5387, 6796, 7166). Oulun kirkkoherra 1713 (virkaan 1721, vt. kirkkoherra 1713 Johan Cajanus Taulu 24). Rovasti 1721. Valtiopäivämies 1719 ja 1720. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1725. Suomenkielinen runoilija, jonka tunnetuin runo ”Kaarle XII:n kuolemasta” (1719) alkaa:

Oho orpoj' onnettomii!

Alimmaisii armottomii!

Vaivattua valtakuntaa!

Suomen saarta surkeata!

Kuinka kävi kätehemme

Kovuus kohtais kotohomme,

Osasit onnettomuudet,

Vahingot, viel' vaivaisuudet!

Sillä siirtyi sankar suuri,

Maakunnasta myöskin muuri,

Iso isänt' isänmaasta,

Kaatui kullainen kuningas,

Alimmaisilt' armollinen,

Lankeis luodilt' lentävältä,

Norjan nurmelle nykertyi,

Tylyn Tanskan tanterelle.

.
Vanhemmat: Johan Cajanus, s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo ja Elisabeth Cajanus o.s. Witting, s. 1640, k. 25.05.1692 Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 200

VI Lars Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 197, isä Lars Lithovius) Limingan kirkkoherra 1686, s. 1645 Oulu, Liminka, k. 1702 Oulu, Liminka.

sl. 1659 Lars Limingius, myöhemmin (1668) Lithovius Laurentius Laurentii, Limingius 1321. Vht: Limingan kirkkoherra Lars Limingius (Laurentius Josephi, yo Uppsalassa 9.1626, † 1668/69) ja Karin Mattsdotter (Mathesius). Ylioppilas Uppsalassa 16.6.1658 Laurentius Laurentij Limingius Ostroboth. Ylioppilas Turussa sl. 1659 [Limmingius] Laur. Laurentii _ 61. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1659] Laurentius Laurentii Limingius Upsaliæ depositus. | Sacellanus in Kemi, munere privatus 1700. ‹Tieto koskee nuorempaa kaimaa 3129›. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1667 [Lithovius] Laur. Laur: Ostrob _ 93. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1667] Laurentius Laur: Lithovius | Upsaliæ depositus. Edidit Theoremata qvædam selectiora Ps. Flachsenio Aboæ 1672. | Pastor in Limingo 1686. Obiit 1702. Respondentti 7.3.1668, pr. Petter Bång U182. Respondentti 9.12.1671 pro gradu, pr. Jakob Flachsenius 787. FM 4.6.1672. — Oulun pedagogion rehtori 1673 (ei astunut virkaan). Limingan kappalainen s.v., kirkkoherra 1686. Turun maakuntakokouksen osanottaja 1676. Puhuja pappeinkokouksessa Oulussa 1680. † Limingassa 1702.

Pso: Klara Grape († Ilmajoella 1744).

Setä: Oulun kirkkoherra Henrik Lithovius 375 (yo 1644, † 1677).

Serkku: Pyhäjoen kappalainen Henrik Mathesius 791 (yo 1650).

Veli: Limingan kirkkoherra Gustaf Lithovius U196 († 1685).

Veli: Limingan kappalainen Gabriel Lithovius 1407 (yo (1660)).

Lanko: Iin kirkkoherra, FM Anders Ulstadius 419 (yo 1644, † 1667).

Lanko: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681).

Vävy: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738).

Vävy: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Puoliso: Klara Arendtintytär Lithovius o.s. Grape s. 1650 Ruotsi, Västerbotten, k. 12.03.1744 Ilmajoki.

Lapset:

Magdalena Forsström o.s. Lithovius , s. 24.06.1694 Oulu, Liminka. Tauluun 201

Henrik Laurentii Lithovius , s. 1700 Oulu, Liminka. Tauluun 218

Klara Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 221

Klara Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 222

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 201

VII Magdalena Larsintytär Forsström o.s. Lithovius, (Taulusta 200, isä Lars Lithovius) s. 24.06.1694 Oulu, Liminka, k. 02.07.1727 Paltamo.

Puoliso: Simon Paulinpoika Forsström e. Forsbäck Paltamon kirkkoherra, s. Oulu, k. 1740 Paltamo.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Simon Forsbäck, myöhemmin (1703) Forsström Simon Pauli, Ostrobotniensis 4568. Vht: oululainen kauppias, raatimies Paul Simonsson ja Maria Josefsdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Forsbeck Sim. Pauli Ostrob _ 235. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Simon Pauli Forsbäck. | D. ‹–› Nov. | Uloensis. Postea Forsström dictus. | 1710 Rector Uloënsis. 1712 Aboæ Magister Philosophiæ; 1727 Pastor et Præpos. in Paldamo. | Defunctus 1749. Ylioppilas Uppsalassa 10.7.1703 Simon Forsström Ostroboth. Stud. Aboens. Respondentti Uppsalassa 17.12.1706, pr. teol. prof. Joh. Esbergius. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1709 Forström Simon _ 276. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1709/10] Simon Forström. Upsalia venit. Magister Aboensis. Rector Scholæ Trivialis Uhloënsis. Pastor in Paldamo 1727. Deinde Præpositus districtus Cajaniensis 1730. Præses Synodo G:Carlebyensis 1732. | Se N:o 493. ‹#494›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Riddarholmissa) 25.5.1710. FM Turussa 15.2.1712. — Oulun triviaalikoulun rehtori 1709. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, palasi Ouluun 1721. Paltamon kirkkoherra 1727. Lääninrovasti. Valtiopäivämies 1731. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732. † Paltamossa 1740.

Pso: 1:o Magdalena Lithovius († 1727); 2:o Magdalena Frosterus tämän 1. avioliitossa († 1776).
Vanhemmat: Paul, k. Oulu ja Maria, k. Oulu.

Lapset:

Klara Frosterus o.s. Forsström , s. noin 1720 Kokkola. Tauluun 202

Maria Munselius o.s. Forrström . Tauluun 203

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 202

VIII Klara Simonintytär Frosterus o.s. Forsström, (Taulusta 201, äiti Magdalena Forsström) s. noin 1720 Kokkola, k. 13.07.1742 Oulu.

Puoliso: 1740 Kokkola Jacob Abrahaminpoika Frosterus. (Taulu 424). (Taulu 425) Rovasti Lohtajalla 1778., s. 17.07.1711 Oulu, k. 15.08.1794 Lohtaja.

Henkilötiedot

sl. 1732 Jakob Frosterus 5984. * Oulussa 17.7.1711. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1732 [Frosterus] Jacob. Ostrob _ 342. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1732 [1732] Jacobus Abrahami Frosterus. 1738. Sacellanus in Paldamo. 1743. Uhloensis. 1756 constitutus Pastor in Lochteå. | Obiit 1794. Vihitty papiksi 1734. — Armovuodensaarnaaja Sotkamossa 1734–36, sitten kotiopettajana tuomari Leijonmarckin perheessä Uudellamaalla (Åström 1947). Paltamon kappalainen 1738, Oulun 1744. Lohtajan kirkkoherra 1755. Rovasti 1778. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751 ja 1760. † Lohtajalla 15.8.1794.

Pso: 1:o 1740 Klara Forsström; 2:o 1744 Maria Helena Calamnius tämän 2. avioliitossa († 1747); 3:o 1749 Brita Helsing († 1756); 4:o 1757 Magdalena Altan († 1778); 5:o 1779 Susanna Wallman tämän 2. avioliitossa († 1794).

Pson edell. aviomies: Kokkolan pedagogion rehtori (Oulun koulun nim. konrehtori), FM Abraham Thauvonius 5512 (yo 1726, † 1742).

Appi: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Appi: Kalajoen kirkkoherra Pehr Calamnius 2883 (yo 1680, † 1722).

Appi: Lohtajan kirkkoherra Johan Altan 5181 (yo 1712, † 1755).

Poika: asianajaja Pehr Frosterus, myöh. (1783) Frostér 8396 (yo 1762, † 1803).

Poika: katselmuskirjuri Abraham Frosterus 9878 (yo 1781, † 1834).

Poika: Siikajoen kappalainen Israel Frosterus 10467 (yo 1789, † 1826).

Poika: Reisjärven pitäjänapulainen Johan Jakob Frosterus 10909 (yo 1794, † 1808).

Poikapuoli: Kälviän nimismies Zachris Unaeus 10201 (yo 1785, † 1804).

Vävy: Toholammin pitäjänapulainen Gustaf Johan Cajanus 7570 (yo 1750, † 1784).
Vanhemmat: Abraham Frosterus, s. 1680 Oulu, k. 20.04.1726 Paltamo ja Katarina Frosterus o.s. Cajanus, s. 26.05.1694 Paltamo, k. 29.12.1762 Sotkamo.

Jacob Frosterus (1711-1794)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 203

VIII Maria Simonintytär Munselius o.s. Forrström, (Taulusta 201, äiti Magdalena Forsström) k. 25.01.1748 Oulu.

Puoliso: Erik Henrikinpoika Munselius Ylioppilas Turussa sl. 1729 [Munselius] Eric. Ostrob _ 326. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1729 [1729] Ericus Munselius. Adjunctus Archidiaconi Aboensis 1737. 1738. Magister. 1739. Sacellanus Uhloensis. Deinde Pastor in Paldamo constitutus 1749. Obiit 1751. Respondentti 10.3.1733 pro exercitio, pr. Henrik Hassel 5515. Vihitty papiksi 1737. Respondentti 14.6.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738. — Turun ruots. seurak. kappalaisen apulainen 1737. Oulun kappalainen 1739. Paltamon kirkkoherra 1749., s. 1712, k. 03.03.1751 Paltamo.

Lapset:

Susanna Stenbäck o.s. Munselius , s. 04.02.1742 Oulu. Tauluun 204

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 204

IX Susanna Erikintytär Stenbäck o.s. Munselius, (Taulusta 203, äiti Maria Munselius) s. 04.02.1742 Oulu, k. 28.06.1813 Kuopio.

Puoliso: 03.01.1760 Pietarsaari Johan Josefinpoika Stenbäck Alahärmän kappalainen., s. 02.01.1728 Ilmajoki, k. 24.01.1789 Alahärmä.

kl. 1747 Johan Stenbäck 7282. * Ilmajoella 2.5.1728. Vht: Ilmajoen kappalainen Josef Steenbäck 4828 (yo 1704, † 1737) ja Maria Arenius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 7.2.1738 – 1747. Ylioppilas Turussa kl. 1747 Steenbæck Joh. Ostrob _ 413. Pohjalaisen osakunnan jäsen 22.2.1747 [1747] Johannes Stenbäck. 1755. Adjunctus Pastoris in Malax. | Adjunctus Ministerii ibidem. | 1763. Sacellanus in Härmä Lappoënsi. | Obiit 1789. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755. — Maalahden kirkkoherran apulainen 1755, pitäjänapulainen 1757. Alahärmän kappalainen 1763. † Alahärmässä 24.1.1789.

Lapset:

Karl Fredrik Stenbäck, Sr. , s. 04.11.1760 Maalahti. Tauluun 205

Ericus Stenbäck s. 15.01.1762 Maalahti, Åminne, k. 28.08.1762 Maalahti, Åminne.

Johan Stenbäck , s. 18.01.1763. Tauluun 206

Elisabeth Margaretha Granlund o.s. Stenbäck , s. 10.08.1768 Härmä. Tauluun 217

Gustav Stenbäck s. 24.04.1779 Alahärmä.

Erik Stenbäck s. 19.11.1782 Alahärmä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 205

X Karl Fredrik Johaninpoika Stenbäck, Sr., (Taulusta 204, äiti Susanna Stenbäck) Sotasairaalan saarnaajana Alahärmässä 1808. Vt. lääninrovasti 1812, vakinainen 1816. Vöyrin kirkkoherra 1823., s. 04.11.1760 Maalahti, k. 30.04.1838 Vöyri.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 20.2.1771 – 11.12.1778. Ylioppilas Turussa 2.2.1779 [Stenbäck] Carl Fridric, Ostrob. _ 577. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.2.1779 [1779] Carolus Fridericus Stenbäck Die 2 Febr. natus die IV Novemb: 1760. | Sacros suscepit Ord. 1784. | Sacellanus in Ala Härmä Paroeciæ Lappo 1790, unde Pastor in Kuortane 1807. | Adjacentium paroeciarum Præpositus Vicarius 1809, nec non ordinarius 1814. | Pastor in Wörå 1823. | Eques ordinis St. Wolodimiri in 4:ta Classe 1835. Obiit 1838. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 24.5.1784. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1784. — Pietarsaaren vt. pedagogi 1781–83. Alahärmän kappalaisen (isänsä) apulainen 1784, kappalainen siellä 1790. Kuortaneen kirkkoherra 1807. Sotasairaalan saarnaajana Alahärmässä 1808. Vt. lääninrovasti 1812, vakinainen 1816. Vöyrin kirkkoherra 1823.

Puoliso: 09.12.1790 Pietarsaari Beata Johanintytär Stenbäck, Jr. o.s. Mellberg. (Taulu 91) s. 27.04.1766 Pietarsaari, k. 01.04.1807 Kauhava.

Lapset:

Carl Fredrik Stenbäck, Jr. , s. 14.04.1798 Kauhava. Tauluun 91

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 206

X Johan Johaninpoika Stenbäck, (Taulusta 204, äiti Susanna Stenbäck) Laihian kirkkoherra 1826. Rovasti 1829. Vt. lääninrovasti 1837, s. 18.01.1763, k. 05.12.1843 Laihia.

17.8.1781 Johan Stenbäck 9875. * 16.1.1763. Vht: Alahärmän kappalainen Johan Stenbäck 7282 (yo 1747, † 1789) ja hänen 2. puolisonsa Susanna Munselius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 19.2.1774 – 22.6.1781. Ylioppilas Turussa 17.8.1781 Stenbäck, Johan, Ostrob. _ 601. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.8.1781 [1781] Johannes Stenbäck die XVII Augusti 1781. Natus die XVI Januarii 1763. | Vocatus Adjunctus Pastoris GamleCarlebyensis Sacros suscepit Ordines 1788. | Adjunctus Ministerii in NyCarleby 1792. Sacellanus in Ylistaro Paroeciæ Storkyro 1811. | Pastor in Laihela 1826. | Præpositi titulo ornatus 1829. | Membrum Imper. Ordinis de St. Anna in 3:a Classe 1840. Död 1844. Respondentti 28.2.1787 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 23.8.1788. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.9.1788. — Kokkolan kirkkoherran apulainen 1788. Uudenkaarlepyyn pitäjänapulainen 1792. Ylistaron kappalainen 1811. Laihian kirkkoherra 1826. Rovasti 1829. Vt. lääninrovasti 1837. † Laihialla 5.12.1843.

1. puoliso: 1793 Uusikaarlepyy Anna Maria Samuelintytäe Stenbäck o.s. Kempe s. 29.06.1770 Uusikaarlepyy, k. 01.11.1808 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Josef Stenbäck , s. 27.01.1800 Uusikaarlepyy. Tauluun 207

2. puoliso: 1809 Ylistaro Maria Kristiina Henricintytär Stenbäck o.s. Bergenklinga s. 20.09.1773, k. 28.01.1814 Ylistaro.
Vanhemmat: Henric Bergenklinga, s. 14.03.1736 Oulu, k. 25.05.1798 Oulu ja Maria Christina Bergenklinga o.s. Polviander, s. 25.08.1732 Porin maasrk., k. 21.02.1814 Ylistaro.

Lapset:

Carolina Amalia Bergroth o.s. Stenbäck , s. 01.03.1813 Ylistaro. Tauluun 212

3. puoliso: 1823 Ylistaro Maria Johanintytär Stenbäck o.s. Forbus s. 14.02.1790 Raahe, k. 05.08.1868 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 207

XI Josef Johaninpoika Stenbäck, (Taulusta 206, isä Johan Stenbäck) Varatuomari 1822. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1823, aktuaari 1824, notaari 1826, varakanneviskaali 1832, sihteeri 1834, kanneviskaali 1839, asessori 1843., s. 27.01.1800 Uusikaarlepyy, k. 11.10.1852 Vaasa.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 9.2.1813. Yksityistodistus 11.12.1815. Pääsykuulustelu 11.12.1815. Ylioppilas Turussa 14.12.1815 Stenbäck, Joseph. Ostrob. _ 1071. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.12.1815 [1815] Josephus Stenbäck. die 15 Decembris. natus die 27 Januarii 1800. | Supremo Dicasterio Wasensi adscriptus 1818. Ordinarius Cancellista ibidem die XIII. Maji 1823, nec non Actuarius 1824. | Secretarius 1834. Advocat Fiscal derstädes 1839, Assessor 17/5 1843. Tuomarintutkinto 11.12.1817. Vaasan hovioikeuden auskultantti 24.1.1818. — Varatuomari 1822. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1823, aktuaari 1824, notaari 1826, varakanneviskaali 1832, sihteeri 1834, kanneviskaali 1839, asessori 1843. † Vaasassa 11.10.1852. Naimaton.

1. puoliso: Katarina Elisabet Stenbäck o.s. Grönfors s. 15.12.1797 Ahlainen, k. 16.04.1857 Seinäjoki.

Lapset:

Karolina Bähr o.s. Stenbäck , s. 05.07.1831 Vaasa. Tauluun 208

2. vihkimättä: Anna Maria Stenbäck o.s. Sacklén s. Leppävirta, k. 03.02.1891 Vaasa.

Lapset:

Johan Josef (AU-lapsi) Stenbäck Yo/tod. A. Frosterus. Tuomt 1861. VT 1863. Vaasan hovioik. asessori 1875-. Valtiopäivämies, s. 10.04.1838 Vaasa, k. 11.02.1892 Vaasa.

Edvard Otto (AU-lapsi) Stenbäck , s. 26.02.1840 Vaasa. Tauluun 209

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 208

XII Karolina Josefintytär Bähr o.s. Stenbäck, (Taulusta 207, isä Josef Stenbäck) s. 05.07.1831 Vaasa, k. 13.04.1875 Alavus.

Puoliso: Johan Adolf Ernstinpoika Bähe s. 11.06.1829 Seinäjoki, k. 19.02.1896 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 209

XII Edvard Otto (AU-lapsi) Josefinpoika Stenbäck, (Taulusta 207, isä Josef Stenbäck) Avioton lapsi on termi, jolla viitataan avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen, jonka vanhemmat eivät olleet keskenään naimisissa. Lyhyempänä termiä käytetään muodossa au-lapsi. Yo Thus gymn. FK (fm) 1868, FM 1869, LK 1871, LL 1877. Tyrvään piirin piirilääkäri 1884-96, Tammisaaren piirin 1896-1903., s. 26.02.1840 Vaasa, k. 30.07.1904 Helsinki (kirj. Tammisaari).

Puoliso: Sofia Alexanderintytär Stenbäck o.s. Ramsay. (Taulu 992) s. 11.03.1852 Dragsfjärd (Kemiönsaari), Taalintehdas, k. 1937 Helsinki.
Vanhemmat: Alexander Wolter Ramsay, s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 07.08.1891 Lahti (matkalla rautatieaseman lähellä) ja Emmy Beata Catharina Ramsay o.s. Tham, s. 09.08.1830 Ruotsi, Gästrikland, Ovansjö fg, Ånge, k. 14.08.1929 Espoo.

Sofia Ramsay (1852-1937)

Lapset:

Sofia Margareta (Greta) Dahlström o.s. Stenbäck , s. 21.08.1887 Tyrvää. Tauluun 210

Otto Henrik Stenbäck s. 23.03.1892 Tyrvää, k. 1965.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 210

XIII Sofia Margareta (Greta) Edvardintytär Dahlström o.s. Stenbäck, (Taulusta 209, isä Edvard Stenbäck) s. 21.08.1887 Tyrvää, k. 1978 Turku.

Sofia Margareta (Greta) (1887-1978)

Puoliso: Svante Johaninpoika Dahlström Historian professori. Svante Dahlströmillä oli nuorena historian maisterina merkittävä osa uuden ruotsinkielisen korkeakoulun Åbo Akademin synnyssä 1918, ja myöhemmin hänestä tuli sen Suomen historian henkilökohtainen professori. Dahlström paneutui mielellään sekä tutkimuksissaan että lukuisissa populaaritieteellisissä kirjoituksissaan Turun kaupungin ja sen lähiseudun historiaan, ja hän esiintyi myös kaunokirjallisuuden kirjoittajana. Lisäksi hän teki tärkeää työtä arkistoalalla. Monipuolisesti kulttuurista kiinnostunut Dahlström oli suomenruotsalaisten sivistyspyrkimysten keskeinen hahmo muun muassa laulu- ja musiikkiliikkeessä., s. 14.10.1883 Turku, k. 21.05.1965 Turku.

Svante Dahlström, kirjailijanimi Père Noble (14. lokakuuta 1883 Turku – 21. tammikuuta 1965 Turku) oli suomalainen historiantutkija, joka keskittyi erityisesti Turun ja sen lähiseudun historiaan. Hänellä oli myös merkittävä osuus Åbo Akademin synnyssä vuonna 1918.

Dahlström tuli ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassisesta lyseosta ja aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa syksyllä 1901. Hän opiskeli muun muassa historiaa, teoreettista filosofiaa ja kansantaloutta ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1910.[3] Dahlström osallistui aktiivisesti yhdistystoimintaan ja työskenteli lyhyitä kausia Helsingfors-Posten-, Åbo Underrättelser- ja Politiken-lehdissä.

Dahlström toimi aktiivisesti Åbo Akademin perustamisen hyväksi ja toimi perustamisen jälkeen sen ensimmäisenä sihteerinä eli hallintojohtajana. Tämän ohella hän toimi Turun maistraatin arkiston aktuaarina vuodesta 1924. Dahlström väitteli tohtoriksi 1929, ja väitöskirja julkaistiin seuraavana vuonna myös suomeksi nimellä Turun palo: tutkimuksia Turun kaupungin rakennushistoriasta vuoteen 1843. Dahlström nimitettiin vuonna 1930 Åbo Akademin Pohjoismaiden historian dosentiksi, ja vuonna 1944 Suomen historian henkilökohtaiseksi professoriksi.

Dahlström julkaisi lukuisia kirjoitelmia erityisesti Turun ja Turunmaan historiasta, tunnetuimpina muun muassa Gullkrona ja Promenader I–III. Hän kirjoitti salanimellä Père Noble myös kaunokirjallisia tekstejä, kuten proosateoksen Sommar (Schildt, 1917) ja runokokoelman Bokslut (Bro, 1939).

Dahlströmin puoliso vuodesta 1925 oli musiikinopettaja Sofia Margareta (Greta) o.s. Stenbäck (1887–1978). Musiikkitieteilijä Fabian Dahlström on nuorin heidän kolmesta lapsestaan.

Sisällysluettelo

1 Lähteet
1.1 Kirjallisuus

Kirjallisuus

Jungar, Sune: Svante Dahlström – Åbohistorikern. Teoksessa Historiaa Auran rannoilla. Turkulaista historiantutkimusta ja historiantutkijoita. ISBN 951-29-1374-7. Turun Historiallinen Yhdistys, 1998.
Jungar, Sune: Dahlström, Svante (1883–1965). Teoksessa Suomen Kansallisbiografia, osa 2. ISBN 951-746-443-6. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. Artikkelin verkkoversio. (maksullinen artikkeli)
.
Vanhemmat: Johan Edvard Dahlström, s. 01.01.1836 Turku, k. 20.07.1905 Turku ja Augusta Charlotta Dahlström o.s. Haalqvist, s. 12.05.1844 Ruotsi, Norrköping Municipality.

Svante Dahlström (1883-1965)

Lapset:

Klas Dahlström , s. 22.11.1925 Turku. Tauluun 211

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 211

XIV Klas Svantenpoika Dahlström, (Taulusta 210, äiti Sofia Dahlström) s. 22.11.1925 Turku, k. 12.01.2009 Brasilia, Guaíba.

Klas Dahlström (1925-2009)

Puoliso: Iris Elisabeth Alexanderintytär Dahlström o.s. Fock s. 12.11.1928, k. 03.01.2000 Brasilia, São Paulo, Campinas.

Iris Dahlström (1928-2000)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 212

XI Carolina Amalia Johanintytär Bergroth o.s. Stenbäck, (Taulusta 206, isä Johan Stenbäck) s. 01.03.1813 Ylistaro, k. 26.06.1906 Ähtäri.

Puoliso: 19.01.1841 Laihia Carl Edvard Carlinpoika Bergroth. (Taulu 1063) Ähtärin kappalainen, varapastori 1846, s. 29.08.1813 Längelmäki, k. 14.01.1890 Ähtäri.
Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 16.2.1824. Turun katedraalikoulun oppilas 11.10.1826 – 15.6.1833 (examen). Turun lukion oppilas 24.8.1833 – 10.6.1836 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 20.6.1836 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Boreaalisen osakunnan jäsen 20.6.1836 [1836] Junii die XX. Carolus Eduardus Bergroth natus in Längelmäki die XXIX Augusti anno MDCCCXIII, Patre, nunc Pastore atque Præposito in Ruovesi, Phil. Doct. Carolo Henrico Bergroth, et Matre Catharina Sophia Polviander. | Sacris initiatus et Adjunctus Pastoris in Ruovesi constitutus 15/12 1838. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1838. — Ruoveden kirkkoherran (isänsä) apulainen 1838, armovuodensaarnaaja 1841. Ähtärin kappalainen s.v. Varapastori 1846. † Ähtärissä 14.1.1890.

Pso: 1841 Karolina Amalia Stenbäck († 1906).

Appi: Laihian kirkkoherra Johan Stenbäck 9875 (yo 1781, † 1843).
Vanhemmat: Carl Henrik Bergroth, s. 02.01.1777 Taivassalo, k. 19.03.1841 Ruovesi ja Katariina Sofia Bergroth o.s. Polviander, s. 26.09.1785 Hämeenkyrö, k. 30.04.1840 Ruovesi.

Lapset:

Hanna Wegelius o.s. Bergroth , s. 20.01.1847 Ähtäri. Tauluun 213

Julius Bergroth , s. 20.04.1849 Ähtäri. Tauluun 214

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 213

XII Hanna Carlintytär Wegelius o.s. Bergroth, (Taulusta 212, isä Carl Bergroth) Kävi Vaasan ruots. tyttökoulua. Helsingin suom. tyttö¬koulussa uskonnon, ruotsin ja englannin tuntiopettajana 80—87 (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 20.01.1847 Ähtäri, k. 27.11.1906 Helsinki.

Puoliso: Martin Adolfinpoika Wegelius. (Taulu 1128) Suomalainen säveltäjä, jota voidaan hyvällä syyllä pitää Suomen musikkikasvatuksen isänä. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin Musiikkiopiston perustamisesta vuonna 1882. Helsingin Musiikkiopisto on vuodesta 1939 tunnettu nimellä Sibelius-Akatemia., s. 10.03.1846 Helsinki, k. 22.03.1906 Helsinki.

Martin Wegelius (10. marraskuuta 1846, Helsinki – 22. maaliskuuta 1906, Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, jota voidaan hyvällä syyllä pitää Suomen musikkikasvatuksen isänä. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin Musiikkiopiston perustamisesta vuonna 1882. Helsingin Musiikkiopisto on vuodesta 1939 tunnettu nimellä Sibelius-Akatemia. Wegelius pyrki saamaan opiston ohjelmaan mahdollisimman monipuolisesti kansainvälisiä vaikutteita ja muokkasi niistä omaperäisen kokonaisuuden. Hän kutsui opiston opettajiksi tunnettuja nuoria ulkomaisiakin kykyjä, mm. italialais-saksalaisen Ferruccio Busonin. Opetustyönsä ohessa Wegelius toimi musiikkikriitikkona Helsingfors Dagbladissa, konserttipianistina ja Suomalaisen Oopperan kapellimestarina.

Wegelius syntyi pietistihenkiseen helsinkiläiseen virkamieskotiin. Hänen ensimmäinen pianonsoiton opettajansa oli Gabriel Linsén, myöhempiä ruotsalainen Philip Jacobsson ja saksalainen Emil Zech. Valmistuttuaan filosofian maisteriksi vuonna 1869 Wegelius opiskeli valtion myöntämän stipendin turvin musiikkia Leipzigin konservatoriossa, Wienissä ja Münchenissä. Hänen ainoa laajempi kamarimusiikkiteoksensa on viulusonaatti vuodelta 1876. Hänen tunnetuimpana teoksenaan pidetään kuitenkin yksinlaulua Karin Månsdotters vaggvisa Topeliuksen tekstiin. Robert Kajanuksen tavoin hänetkin tunnetaan paremmin muuna kuin säveltäjänä. Helsingin Musiikkiopiston perustajana, Jean Sibeliuksen opettajana ja Akadeemisen laulukunnan pitkällisenä johtajana hän on eittämättä merkittävimpiä musiikkihenkilöitä Suomen historiassa. Wegeliuksen oppilaina olivat myös mm. Armas Järnefelt, Toivo Kuula, Erkki Melartin ja Selim Palmgren.

Martin Wegelius julkaisi useita pitkään käytössä olleita oppikirjoja sekä omaa opistoaan että kansa- ja oppikoulujen musiikinopetusta varten. Näitä olivat mm. yleisen musiikkiopin oppikirja Lärobok i allmän musiklära och analys I-II (1888-1889), säveltapailun oppikirja Lärobok och läsebok i tonträffning (1893), sointuopin oppikirja Kurs i homofon sats (1897) sekä musiikinhistorian oppikirja Den västerländska musikens historia (1893). Kaikki edellä mainitut kirjat ilmestyivät myös suomeksi.

Martin Wegelius valmisteli laajaa tutkielmaa suuresti ihailemastaan Richard Wagnerista, mutta hän ei ehtinyt saada sitä valmiiksi ennen kuolemaansa.

Martin Wegelius sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1902 ja hänet kutsuttiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1904.

Lähteet

Haapanen, Toivo: Suomen säveltaide, s. 80–84. Helsinki: Otava, 1940.

.
Vanhemmat: Adolf Vilhelm Wegelius, s. 09.03.1799 Turku, k. 23.09.1888 Pohja ja Sofia Charlotta Fredrika Wegelius o.s. Wendell, s. Pohja, Mörby, k. 1886 Pohja.

Martin Wegelius (10. marraskuuta 1846, Helsinki – 22. maaliskuuta 1906, Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 214

XII Julius Carlinpoika Bergroth, (Taulusta 212, isä Carl Bergroth) Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1873. Vetelin khra 1885-1903, Ähtärin 1903-. Rovasti 1896., s. 20.04.1849 Ähtäri, k. 04.02.1914 Ähtäri.

Ähtärin kirkko on Pohjanmaan kirkkoarkkitehtuurissa harvinainen 1930-luvulla rakennettu moderni kirkkorakennus. Kirkko hallitsee maisemallisesti kirkonkylän vanhaa ydintä, jonka liike- ja kaupparakennukset ovat säilyneet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen asussa. Ähtärin kirkko sijaitsee muuta maastoa korkeammalla Hankolankankaalla. Nykyinen vuonna 1937 valmistunut arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnittelema kirkko on järjestyksessä neljäs samalla paikalla. Vaaleaksi rapatun pitkäkirkon torni kohoaa 54 metrin korkeuteen. Professori Vilho Sjöströmin vuonna 1906 maalaama alttaritaulu on peräisin edellisestä, palaneesta kirkosta ja se kuvaa Jeesuksen vuorisaarnaa malleinaan ähtäriläiset ihmiset Ähtärijärven maisemissa. Kirkon katto- ja seinämaalaukset on tehnyt taiteilija Antti Salmenlinna. Kirkkoaukiota reunustavat pitäjänmakasiini, kirkkoveneille rakennettu venekatos sekä hautausmaalla oleva arkkitehti Touko Saaren piirtämä siunauskappeli vuodelta 1963. Kirkkomaalle vapaussodan muistomerkin on suunnitellut Alpo Sailo ja talvi- ja jatkosodan muistomerkin Ilmari Virkkala. Ähtärin vanha keskusta on kirkon länsipuolella. Asuin- ja liikerakennuksista koostuva kirkonkylän rakennuskanta on lähinnä 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alkupuolelta. Alkulantien eteläpuolella ovat Ollinkulma, Alkula, Tötterman, Mimmilä ja Kuntala eli vanha kunnantupa. Katulinjassa sijaitsevassa, 1800-luvun lopussa rakennetussa Alkulan talossa on toiminut ensin Säästöpankki ja myöhemmin posti. Ollinkulman päärakennus 1800-luvulta on siirretty paikalleen ja uudistettu kunnanlääkärin taloksi 1913. Rakennus on korjattu 1987-1988 päiväkodiksi. Alkulan vieressä sijaitseva Töttermanin talo on 1910-luvulla perustetun Ähtärin Sähkö Oy:n osakkaan, liikemies Fredrik Nikolai Töttermanin rakennuttama. Rakennus on siirretty viereiseltä Mimmilän tontilta ja sen vanhassa osassa on edelleenkin liikehuoneistoja. Mimmilä on sekin kauppias Töttermanin rakennuttama. Alun perin Mimmilä on rakennettu Helsingin Osakepankin taloksi, ilmeisesti 1914-1915. Rakennuksessa on ollut eri pankkien toimipiste aina vuoteen 1958 asti ja sen jälkeen se on ollut pääasiassa asuinkäytössä. Kuntala on paikalleen Ouluveden rannalta Markunniemestä 1876-1877 siirretty entinen kappalaisen pappila. Yksikerroksinen puurakennus on ollut Ähtärin alkuperäinen kunnantupa, ja se on toiminut kunnantalona aina nykyisen kaupungintalon valmistumiseen asti 1951. Historia Ähtärin ensimmäinen kirkko vuodelta 1657 purettiin seuraavalla vuosisadalla. Kolmas kirkko rakennettiin 1847, mutta se paloi 1935. Seurakunnan nykyinen, neljäs kirkko rakennettiin 1937 arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnitelmien mukaan. Ähtärin keskus rakentui kirkon läheisyyteen Hankolanmäelle. Kirkonkylän pääraitti oli Alkulantie, jonka varrelle keskittyivät kauppa ja palvelut. 1800-luvun loppupuolella rakennettu rautatie veti asutusta ja liike-elämää vähitellen puoleensa, ja keskusta siirtyi etelämmäs asemanseudulle. Kirkon kuoren absidi on runkohuonetta hieman matalampi ja kapeampi. Sen erottaa muusta kirkkosalista kahden pylvään kannattama kasetoitu vyökaari. Alttaripäädyn kulmauksessa on matala satulakattoinen sakasti, kirkon länsipäädyssä on 54 metriä korkeaan huippuun päättyvä torni, jonka kellot ovat vuodelta 1936 ja 1937. Runkohuoneessa on korkeat seinät, satulakatto ja kapeat segmenttipäätyiset ikkunat. Kirkkosalissa on kolme laivaa, sivulaivoissa on tasakatot ja keskilaivassa tynnyriholvi. Kirkkoa on korjattu 1966. Sen pinta-ala on 550 neliötä ja siellä on istumapaikkoja 850 hengelle. Edellisestä kirkosta peräisin olevan alttaritaulun Vuorisaarna on maalannut Wilho Sjöström 1906, malleina olivat ähtäriläiset ihmiset Ähtärinjärven maisemassa. Kirkon 26 + 3 -äänikertaiset urut on valmistanut Gebrüder Rieger 1937. Ähtärin seurakuntakeskus sijaitsee parin kilometrin päässä kirkosta, mutta kirkon vieressä on hautausmaa. Sen 1963 rakennettu siunauskappeli on arkkitehti Touko Saaren suunnittelema. Kirkkomaalla olevan Suomen sisällissodan muistomerkin on suunnitellut Alpo Sailo ja talvi- ja jatkosodan muistomerkin Ilmari Wirkkala.

Puoliso: 11.08.1874 Ähtäri Julia Nanny Sofia Kaarlontytär Bergroth o.s. Bähr Kävi Vaasan ruots. tyttökoulua ja Jyväskyiän seminaaria, kuunteli luentoja Naisten akatemiassa Helsingissä. Helsingin suom. tyttökoulussa opettajana 73— 74, opetti kaikkia lukuaineita, kauno-kirjoitusta ja käsitöitä I luokalla. (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 07.10.1851 Karstula, k. 09.09.1931 Mänttä-Vilppula.

Lapset:

Ilta Evelina Koskimies o.s. Bergroth , s. 22.11.1879 Pihlajavesi. Tauluun 215

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 215

XIII Ilta Evelina Juliuksentytär Koskimies o.s. Bergroth, (Taulusta 214, isä Julius Bergroth) s. 22.11.1879 Pihlajavesi, k. 09.11.1958 Helsinki.

Ja tämänkertaisessa kuvassa, joka on julkaistu Koskimiesten tyttärentyttären pojan Pekka Särkiön Helsingin pelastajat -artikkelin kuvituksena, on A.W. saanut rinnalleen ihanan Iltansa. Ei ihme, että mustasiipi yö jo silmään siitää! (Lähde: https://www.facebook.com/SyrjastakatsojanTarinoita/ posts/376041765888136:0). Helsingin pelastajat. Helmikuussa 70 vuotta sitten Helsinki oli vähällä muuttua liekkimereksi ja soraläjäksi. Neuvostoliitto halusi pääkaupungin suurpommituksilla nujertaa suomalaisten selkärangan. Kolmantena pommitusyönä 26.-27.2.1944 lähes tuhannen pommikoneen lautat peittivät Helsingin yötaivaan. Ilmatorjuntatykit ampuivat yhtä mittaa sulkua Helsingin päälle mereltä lähestyvien koneiden eteen. Uudet tutkat ja kuulosuuntimalaitteet paikansivat pommittajia, joita valonheitinpatterit häikäisivät ja merkitsivät ilmatorjunnan maaleiksi. Vain viisi prosenttia tuhansista pommeista putosi kaupunkialueelle. Monet pommittajat purkivat ilmatorjunnan ahdistamina pommilastinsa merellä ennen Helsingin rannikkoa. Samasta syystä suurimmat tuhot tulivat eteläiseen Helsinkiin. Viimeisenä pommitusyönä kuoli 21 ihmistä ja 59 rakennusta tuhoutui. ”Koskaan aiemmin näin monet eivät ole olleet niin suuressa kiitollisuuden velassa näin harvoille” – näillä sanoilla Winston Churchill ylisti RAF:n lentäjiä, jotka puolustivat Lontoota. Ehkä jotain samaa voisi sanoa Helsingin ilmapuolustajista. Ilman heitä olisi tuhoutuneita rakennuksia ja kuolonuhreja voinut olla jopa tuhansia. Omaan perheeseeni liittyy muistoja viimeiseltä pommitusyöltä 26.-27.2. 1944. Yksi silloin tuhoutuneista rakennuksista oli äitini isoäidin koti Kaivopuistossa. Naapuri Aino Lauste kirjoitti hänelle evakkopaikkaan Keuruulle, missä hän oli veljensä rovasti Lauri Kallialan luona (13.3.44): ”Niin ikävästi kävi meidän talon, että se paloi ihan poroksi; ei ole kuin ulkoseinät jäljellä. Kaikki yläkerrat ovat romahtaneet alakertaan ja alakertaa myöten on kaikki sorana. Ei mitään voitu pelastaa, sillä palo syttyi otaksuttavasti palopommeista, jotka sytyttivät kaikki kerrokset yhtä aikaa vinnistä alakertaa myöten. … Me olimme koko yön siellä pienessä kylpyhuoneessa … Huomasimme kyllä pienestä ikkunasta, että tri Lydeckenin talo paloi, mutta emme tienneet omasta talostamme mitään ennen kuin se roihusi kaikissa kerroksissa. Juoksimme kipinäsateessa pihan yli tielle ja siitä talon n:o 7 suojahuoneeseen, luotuamme katseemme vielä kerran tuleen, joka ahmivin liekein hävitti kotimme. Kiitin Jumalaa joka oli meidät pelastanut palavasta talosta. Kun herra Randelin kuuli, että tuli oli syttynyt, juoksi hän kolmanteen kerrokseen pelastamaan jotain. Kahteen pieneen kapsäkkiin hän sulloi tavaraa, mutta ei päässyt enää portaita alas vaan heittäytyi kolmannen kerroksen parvekkeelta toisen kerroksen parvekkeelle ja siitä hyppäsi pihalle jolloin häneen sattui niin, että joutui sairaalaan. Kuulin, ettei hän sentään hengenvaarallisesti loukkaantunut. Rva Sauren sai tien puoleisen ikkunan kautta pelastettua lipaston ja vähän muutakin ja rva Federleyltä joka asui alhaalla pelastui melkein kaikki sillä tulen valta saatiin rajoitetuksi. Mutta meiltä muilta meni kaikki…” . ”Detta kort blev funnit vid en tillfällig rensning av syrenbuskarna i april” - kirjoitti I. Kaivopuisto 9B:ssä asunut runoilija Björling Keuruulle naapurilleen Ilta Koskimiehelle. Löytynyt kortti oli valokuva Ilta Koskimiehen miesvainajasta A.V. Koskimiehestä lukemassa Suometarta vuosisadan alussa. Lumisohjossa viikkokausia säilynyt valokuva oli ainoa muisto tuhoutuneesta kodista - ja kuin tervehdys ajan rajan takaa. Samana yönä tuhoutui muutaman sadan metrin päässä äitini lapsuudenkoti Pietarinkatu 1:n ylimmässä kerroksessa. Perheen äiti ja tyttäret olivat isoäidin kanssa evakossa Keuruulla. Perheen isä haki pommituksen jälkeen talosta ehjänä säilyneen suuren puolukkahillopurkin. Se oli kuitenkin säröillä ja purkki hajosi syliin. Väestönsuojelumiehet yrittivät ottaa kiinni tulen ja savun keskellä ”verissään” juoksevaa miestä. Hän sähkötti perheelleen evakkoon: ”Kotimme tuhoutunut täydellisesti, terveinä ollaan. Jussi” Kun isoäitini pääsi katsomaan tuhoutunutta asuntoa, oli romahtaneen kerroksen reunalle jäänyt sattuman oikusta hänen pianonsa, jonka katkenneet kielet olivat kiertyneet sotkuiseksi sykeröksi kuin naisen hiukset. Tätä näkyä hän muisteli vielä 99-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. (kuvassa isoäitini vanhemmat Ilta ja A.V. Koskimies). KOLMEN YÖN IHME. Kun Helsinki pelastui 1944. Näyttelyn avaa Helsingin kaupungintalolla 20.2. Ilmatorjuntasäätiön pj. kenraalimajuri Kari Siiki. Teksti: Pekka Särkiö/https://www.kotimaa24.fi/helsingin-pelastajat/

Puoliso: 21.03.1900 Wetelin kirkko Aukusti Waldemar Oakarinpoika Koskimies e. Forsman FT, Helsingin suomalaisen normaalilyseon yliopettaja, professori., s. 07.01.1856 Pihlajavesi, k. 05.06.1929 Helsinki.

August Valdemar Koskimies (vuoteen 1906 Forsman; 7. tammikuuta 1856 Pihlajavesi – 5. kesäkuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen koulumies sekä suomen kielen ja kirjallisuuden tutkija. Hän kirjoitti myös runoja, joita on säveltänyt muun muassa Jean Sibelius.

A. V. Koskimies pääsi ylioppilaaksi Vaasan lyseosta vuonna 1874. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1882 ja lisensiaatiksi vuonna 1891. Professorin arvon hän sai vuonna 1926.

A. V. Koskimies aloitti opettajanuransa suomen kielen kollegana Porvoon ruotsalaisessa lyseossa vuosina 1888–1891 ja toimi sen jälkeen latinan kielen lehtorina Porin lyseossa vuosina 1891–1892.

Merkittävän elämäntyön A. V. Koskimies teki Helsingin Suomalaisessa normaalilyseossa, jossa hän toimi suomen ja ruotsin kielten lehtorina vuosina 1892–1907 ja samojen aineiden yliopettajana vuosina 1907–1926. Opettajana ja tulevien opettajien kouluttajana hän kehitti kaunokirjallisuuden opetusta sekä suomen kielen opetusmenetelmiä. Hänen tutkimustensa aiheita olivat pakanuuden aikainen henkilönnimistö, Christfried Ganander ja D. E. D. Europaeus.

Koskimies teki kesällä 1885 kieli- ja kansatieteellisen kenttätyömatkan Inariin keräten sieltä laajan ja poikkeuksellisen arvokkaan inarinsaamenkielisen kieli- ja perinneaineiston. Sen hän julkaisi vasta 33 vuotta myöhemmin T. I. Itkosen kanssa sen jälkeen, kun tämä oli muuntanut kirjoitukset foneettiseksi transkriptioksi, suomentanut ne ja täydentänyt kokoelmaa Uula Morottajan kielennäyttein. Koskimies toimitti myös veljensä Kaarlo Koskimiehen kanssa uudistetun laitoksen Frans Ferdinand Ahlmanin suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta sekä julkaisi kokoelmat sananlaskuja ja vanhan kirjasuomen näytteitä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntalaulu Kymmenen virran maa on alun perin Koskimiehen runo, johon sävelen teki Oskar Merikanto. Sen ensiesitys oli vuonna 1899.

A. V. Koskimiehen puoliso vuodesta 1900 oli runoilija ja suomentaja Ilta Koskimies (o.s. Bergroth, 1879–1958). Hänen veljensä oli Oulun hiippakunnan piispa Juho Koskimies.

Teoksia

Kristfriid Ganander, eräs Porthanin työkumppani (Forsman, A. V.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1887.
Tutkimuksia Suomen kansan persoonallisen nimistön alalta 1. Pakanuuden aikainen nimistö. Lisensiaattiväitöskirja. Tekijän kustannuksella, Helsinki 1891.
Taavetti Emanuel Taneli Europaeus. Gummerus, Jyväskylä 1896.
Novellivalikoima suomalaisten kirjailijain teoksista. WSOY, Porvoo 1904.
Kokoelma suomalaista runoutta koulua ja kotia varten. Yrjö Weilin, Helsinki 1905.
Suomalaisuuden liiton nimiopas. Yrjö Weilin, Helsinki 1907.
Inarinlappalaista kansantietoutta. Koonneet ja julkaisseet A. V. Koskimies ja T. I. Itkonen. Societé finno-ougrienne, Helsinki 1917.
Lisäyksiä Jusleniuksen Sana-Lugun Coetukseen. Salomon Kreander ja Juhana Castrén; julkaissut A. V. Koskimies. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1917.
Agricolasta Juteiniin. Kirjallis- ja kielihistoriallisia näytteitä vanhemmasta suomalaisesta kirjallisuudesta. WSOY, Helsinki 1921.
Vuosien varrelta. Runoelmia. WSOY, Porvoo 1926.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/A._V._Koskimies

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

SOUDA, SOUDA, SINISORSA. Idan mielestä kaikkein kaunein laulu, jonka Janne-herra on säveltänyt, oli August Waldemar Forsmanin runoon syksyllä 1899 sävelletty Souda, souda sinisorsa. A.W.Forsman oli pari vuotta aiemmin sanoittanut Sibeliuksen säveltämän promootiokantaatin, jonka tunnetuin osa on sittemmin virreksi muuttunut Soi kunniaksi Luojan. Kantaatin ja virren vaiheista on kerrottu tarkemmin kirkon verkkosivuilla http://evl.fi/virsikirj…/0/e2b16a13c7ea6de0c2256ffe003dbdd0…

Janne- herran ja Forsmanin yhteistyön alkaessa A.W. oli jo nelikymppinen vanhapoika, väitellyt tohtori ja Helsingin suomalaisen normaalilyseon suomen- ja ruotsinkielen lehtori. Sitten iski Suuri Rakkaus! Jo seuraavana syksynä Forsman sai Sibeliuksen säveltämään hurmioituneen runonsa Illalle, joka oli omistettu tuolloin vasta 18-vuotiaalle Ilta Bergrothille, Vetelin kirkkoherran tyttärelle, vaikka siinä näennäisesti lauletaankin tähti-illan ylistystä. Hurmion laatua heijastavat myös runon merkilliset uudissanat:

Oi, terve! tumma, vieno tähti-ilta,
sun haaveellista hartauttas lemmin
ja suortuvaisi yötä sorjaa HEMMIN,
mi hulmuaapi kulmais KUULAMILTA.

Kun oisit, ilta, oi, se TENHOSILTA,
mi sielun multa siirtäis LENTOISEMMIN
pois aatteen maille itse kun ma emmin
,ja siip' ei kanna aineen kahlehilta!

Ja itse oisin miekkoinen se päivä,
mi uupuneena saisin luokses liitää,
kun tauonnut on yö ja puuha RÄIVÄ,
kun mustasiipi yö jo silmään SIITÄÄ
ja laaksot, vuoret verhoo harmaa häivä
-oi, ilta armas, silloin luokses kiitää!

Laulettuna se kuulostaa tältä - laulajana on ihana Ann-Sofie Otter, jonka ruotsalainen aksentti on mielestäni ihan linjassa sanoituksen erikoisuuksien kanssa
Hymiö smile

https://www.youtube.com/watch?v=M3FjRNlrpGE

Illalle- laulu tehosi, olihan mielitietty itsekin lahjakas laulaja. 23 vuoden ikäerosta huolimatta tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen, sillä jo seuraavana syksynä Sibelius sai sävellettäväkseen A.W:n kirjoittaman varsinaisen kosiorunon eli juuri tämän

Souda, souda, sinisorsa,
souda tähän rantaan;
pesäs tänne rakenna sen
ritvakoivun kantaan!

Laske, laske, pursi pieni,
laske valkamaani;
purrestasi neito nuori,
astu asuntaani!

Tääll' on sija suoritettu
sammalista sulle;
tule, tule, kultaseni
kumppaniksi mulle!

Tääll' on aallot armahat ja
suuret hongat huojuu;
solkikoivut soreasti
aallon helmaan nuojuu.

Ja tältä se kuulostaa Kim Borgin laulamana

https://www.youtube.com/watch?v=HQgz3byDSuQ

A.V.Forsmanin ja Sibeliuksen yhteistyöstä voi lukea tarkemmin Sibelius-sivustolta http://www.sibelius.fi/suomi/musiikki/laulut_2.htm

Virallisesti tohtori A.W.Forsman ja neiti Ilta Bergroth, rovasti Bergrothin tytär, ilmoittivat kihlauksestaan lehdissä 11.10.1899. Kosioruno julkaistiin joulukuussa 1899 Joululyhteitä-albumissa. Häät vietettiin Wetelin pappilassa 21.3.1900. Ainoa tytär Aamu Aulikki Kotivalo syntyi keväällä 1904.

Vuonna 1906 Forsmanit suomensivat nimensä Koskimieheksi. A.V.Koskimiehen muita lauluina tunnettuja runoja ovat mm. Kymmenen virran maa ja Tuule tuuli leppeämmin. Ilta-rouvakin tuli tunnetuksi virsirunoilijana: hän kirjoitti Soi kunniaksi Luojan -virteen kolmannen säkeistön ja teki suomenkieliset sanat mm. Bachin lauluihin Rakkahin Jeesus ja Oi sielut, riemuitkaa.

Ja tämänkertaisessa kuvassa, joka on julkaistu Koskimiesten tyttärentyttären pojan Pekka Särkiön Helsingin pelastajat -artikkelin kuvituksena, on A.W. saanut rinnalleen ihanan Iltansa. Ei ihme, että mustasiipi yö jo silmään siitää!

Lähde: https://www.facebook.com/SyrjastakatsojanTarinoita/posts/376041765888136:0
.
Vanhemmat: Oskar Wilhelm Forsman, s. 27.02.1815 Vähäkyrö, k. 15.02.1886 Isokyrö ja Maria Gustava Forsman o.s. Ahlholm, s. 18.04.1828 Suomussalmi, k. 09.02.1929 Karkku.

Aukusti Waldemar Koskimies (vuodesta 1906) (Forsman) (1856-1929)

Lapset:

Aamu Aulikki Kotivalo Koskimies - Lappi-Seppälä o.s. Koskimies , s. 11.02.1904 Helsinki. Tauluun 216

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 216

XIV Aamu Aulikki Kotivalo Aukustintytär Koskimies - Lappi-Seppälä o.s. Koskimies, (Taulusta 215, äiti Ilta Koskimies) Fm, s. 11.02.1904 Helsinki, k. 17.12.2003 Helsinki.

Aamu Aulikki Kotivalo Koskimies (vuodesta 1906) (Forsman) (1904-2003)

Puoliso: 1936 Helsinki, eronneet 1965 Johannes (Jussi) Juhonpoika Lappi-Seppälä Diplomiarkkitehti, rakennushallituksen pääjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja. Lappi-Seppälä kirjoitti 1930-luvulla myös muutamia poikien seikkailukirjoja., s. 26.02.1911 Tampere, k. 24.01.1977 Helsinki.

Johannes (Jussi) Lappi-Seppälä (sukunimi vuoteen 1915 Seppälä, 26. helmikuuta 1911 Tampere – 24. tammikuuta 1977 Helsinki) oli diplomiarkkitehti, rakennushallituksen pääjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja. Lappi-Seppälä kirjoitti 1930-luvulla myös muutamia poikien seikkailukirjoja.

Sisällysluettelo

1 Elämäkerta
2 Lappi-Seppälä ja Martaksen suunnittelemia taloja
3 Kirjallista tuotantoa

Elämäkerta

Lappi- Seppälän vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Seppälä ja Karoliina Aleksandra Sundell. Hän pääsi ylioppilaaksi 1931 ja valmistui diplomi-arkkitehdiksi 1936. Lappi-Seppälä oli Arkkitehtuuritoimisto Lappi-Seppälä ja Martaksen perustaja yhdessä Iikka Martaksen kanssa ja toimi toimiston johtokunnan puheenjohtajana 1935–1960. Lappi-Seppälä toimi maatalousministeriössä asutusasiainosaston arkkitehtina 1938–1945 ja rakennustoimiston päällikkönä 1945–1949. Tämän jälkeen Lappi-Seppälä oli Helsingin maistraatin raatimiehenä ja Helsingin yliopiston puurakennusopin opettajana 1949–1953 ja rakennushallituksen pääjohtajana 1953–1971. Lappi-Seppälän nimitys rakennushallituksen pääjohtajaksi aiheutti 1950-luvulla niin sanotun arkkitehtisodan. Arkkitehtiliitto oli ajanut puheenjohtajaansa Alvar Aaltoa tähän virkaan, ja vastalauseeksi Aallon syrjäyttämiselle liitto julisti rakennushallituksen työt liiton jäsenten saartoon. Tätä saartoa jatkui vuoteen 1957.

Näiden tehtävien ohella Lappi-Seppälä oli valtionvarainministeriön sotavahinkojen korvaustoimiston toimistopäällikkönä 1940–1942, Maatalousseurojen keskusliiton jälleenrakennusvaliokunnan johtavana arkkitehtina 1942–1949 ja Miten rakennan -lehden päätoimittajana 1945–1967.

Lappi-Seppälä oli kokoomuksen kansanedustajana 1945–1953 edustaen Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä ja presidentin valitsijamiehenä vuosien 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa. Lappi-Seppälällä oli myös lukuisia luottamustehtäviä eri järjestöissä ja yrityksissä. Hän sai professorin arvonimen 1969.

Lappi-Seppälä oli naimisissa Aamu Aulikki Kotivalo Koskimiehen kanssa 1936–1965. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1965 Mirja Inkeri Teräsvirran (entinen Wilenius) kanssa.

Lappi-Seppälä ja Martaksen suunnittelemia taloja

Harjavallan kaupungintalo, 1952
Sanomalehti Kalevan toimitalo, Kirkkokatu, Oulu – 1953
Limingan kunnantalo – 1955

Kirjallista tuotantoa

Vaeltajavartion urotyö: Seikkailukertomus. Poikien seikkailukirjasto 37. Otava 1933, 2. painos 1959.
Partiolaisen muistikirja 1. Otava 1934.
Tulevan polyteekkarin opiskeluopas. Akateeminen kirjakauppa, Helsinki 1934, 2. painos 1940.
Pelastus perikadosta: Seikkailukertomus. Poikien seikkailukirjasto 44. Otava 1934.
Stålhandsken kasvinkumppani: Historiallinen kertomus. Poikien seikkailukirjasto 55. Otava 1935, 2. painos 1957.
Aina valmiina: Vaeltajavartion seikkailuja. Poikien seikkailukirjasto 64. Otava 1936, 2. painos 1960, 3. painos Skaudivarustus, Tallinna 1993.
Elävältä se maistui: Muistelmateos. Muistiin merkitsemisessä avusti Mirja Lappi-Seppälä. Kirjayhtymä 1972.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Lappi-Sepp%C3%A4l%C3%A4

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jussi Lappi-Seppälän arkkitehtitöistä suomalaiset partiopiirit muistavat Nujakkalinnan koulutuskeskuksen suunnittelun.

Jussi Lappi-Seppälä oli Töölön Sinisten (alkujaan Helsingin Sinisten osasto II Töölö) osastonjohtaja Toivo "Topi" Katajan kera vuodesta 1930 alkaen.[1]. Opettaja- lehdessä häntä kuvataan "ikuiseksi partiopojaksi"

Lähde: https://fi.scoutwiki.org/Jussi_Lappi-Sepp%C3%A4l%C3%A4

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nimi: Lappi-Seppälä, Jussi
Ammatti / arvo: diplomiarkkitehti, pääjohtaja, professori
Aiemmat vaalipiirit: Uudenmaan läänin vaalipiiri 06.04.1945 - 28.03.1954
Aiemmat toimielinjäsenyydet ja tehtävät: Kulkulaitosvaliokunta - Laki- ja talousvaliokunta
Aiemmat eduskuntaryhmät: Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 06.04.1945 - 28.03.1954.

Johannes (Jussi) Lappi-Seppälä (sukunimi vuoteen 1915 Seppälä) (1911-1977)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 217

X Elisabeth Margaretha Johanintytär Granlund o.s. Stenbäck, (Taulusta 204, äiti Susanna Stenbäck) s. 10.08.1768 Härmä, k. 13.02.1834 Teerijärvi.

Puoliso: 23.10.1814 Alahärmä Jonas Reinhold Stefaninpoika Granlund Teerijärven kappalainen 1821., s. 09.01.1782 Vaasa, k. 18.09.1839 Teerijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 218

VII Henrik Laurentii Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 200, isä Lars Lithovius) Maanmittari, Ruotsinojan talollinen., s. 1700 Oulu, Liminka, k. 29.02.1760 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Katarina Karlintytär Lithovius o.s. Arvolander s. 1715 Oulu, k. 03.11.1786 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:

Klara Lithovius s. 1745 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lars Ruotsinoja e. Lithovius , s. 16.08.1747 Oulu, Liminka, Ruotsinoja. Tauluun 219

Karl Gustaf Lithovius s. 13.09.1749 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Isak Lithovius s. 17.07.1752 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 219

VIII Lars Henrikinpoika Ruotsinoja e. Lithovius, (Taulusta 218, isä Henrik Lithovius) Ruotsinojan talollinen, Sursill n:o 4048, s. 16.08.1747 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 21.03.1824 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Walborg Erikintytär Ruotsinoja o.s. Klaavula s. 06.12.1756 Oulu, Liminka, Klaula, k. 22.10.1831 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:

Kaisa Ruotsinoja , s. 11.02.1784 Oulu, Liminka, Ruotsinoja. Tauluun 220

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 220

IX Kaisa Larsintytär Ruotsinoja, (Taulusta 219, isä Lars Ruotsinoja) s. 11.02.1784 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 21.04.1854 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Johan Mikaelinpoika Antila-Ruotsinoja e. Antila Ruotsinojan talollinen., s. 11.05.1774 Oulu, Liminka, k. 21.02.1834 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:

Johan Ruotsinoja e. Antila-Ruotsinoja Ruotsinojan talollinen., s. 14.01.1815 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 11.05.1872 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 221

VII Klara Larsintytär Lithovius, (Taulusta 200, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Puoliso: Mikael Samuelinpoika Lithovius Lapuan kirkkoherra 1717-, k. 1738 Lapua.

Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1687 Michael Lithovius [Ostrobothnienses cum testimon. Rectoris Scholæ Ulhe.]. Respondentti Uppsalassa 7.5.1691 pro exercitio, pr. kaunopuh. prof. Petr. Lagerlöf. Ylioppilas Turussa sl. 1692 [Lithovius] Mich. Ostrob. _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Michaël Lithovius. Ups. dep. 1687. Magister in Philosophia 1694. d. 25 Nov. Sacellanus primo Limingoensis, deinde Pastor Lapoensis. Mort. 1738. Disputavit Upsaliæ de natura atq: origine imbrium; Aboæ vero de constitutione proprietatis. Respondentti 13.5.1693 pro gradu, pr. Anders Wanochius 2021. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694. Limingan kappalainen 1696, Lumijoen 1709. Limingan vt. kirkkoherra isonvihan aikana noin 1714. Vangittu 1715 ja kuljetettu Turkuun, mutta pääsi pakenemaan. Paltamon vt. kirkkoherrana jonkin aikaa. Pakeni sittemmin Ruotsiin. Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725). Saarnaaja pappeinkokouksessa Vaasassa 1725, synodaaliväitöksen varapreeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 222

VII Klara Larsintytär Lithovius, (Taulusta 200, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Puoliso: Mikael Samuelinpoika Lithovius. (Taulu 367) Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725)., k. 16.05.1738 Lapua.

Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1687 Michael Lithovius [Ostrobothnienses cum testimon. Rectoris Scholæ Ulhe.]. Respondentti Uppsalassa 7.5.1691 pro exercitio, pr. kaunopuh. prof. Petr. Lagerlöf. Ylioppilas Turussa sl. 1692 [Lithovius] Mich. Ostrob. _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Michaël Lithovius. Ups. dep. 1687. Magister in Philosophia 1694. d. 25 Nov. Sacellanus primo Limingoensis, deinde Pastor Lapoensis. Mort. 1738. Disputavit Upsaliæ de natura atq: origine imbrium; Aboæ vero de constitutione proprietatis. Respondentti 13.5.1693 pro gradu, pr. Anders Wanochius 2021. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694. Limingan kappalainen 1696, Lumijoen 1709. Limingan vt. kirkkoherra isonvihan aikana noin 1714. Vangittu 1715 ja kuljetettu Turkuun, mutta pääsi pakenemaan. Paltamon vt. kirkkoherrana jonkin aikaa. Pakeni sittemmin Ruotsiin. Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725). Saarnaaja pappeinkokouksessa Vaasassa 1725, synodaaliväitöksen varapreeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738.
Vanhemmat: Samuel Lithovius, s. 1633 Liminka, k. 19.06.1692 Ii ja Beata Lithovius, k. Ii.

Lapset:

Beata Hoffren o.s. Lithovius , s. 1696 Oulu, Liminka. Tauluun 223

Klara Forbus o.s. Lithovius , s. 1697 Liminka. Tauluun 224

Lars Lithovius , s. 1699 Liminka. Tauluun 227

Isak Lithovius , s. 1/1709 Lumijoki. Tauluun 228

Mikael Lithovius Pietarsaaren kappalainen, s. 1714 Oulu, Liminka, k. 29.05.1756 Pietarsaari.

Ylioppilas Turussa sl. 1728 [Lithovius] Mich. [Ostrob _ 321]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1728] Michael Lithovius. | Primus | Magister 1738. 1740. Substitutus Pastoris in Pedersöre. 1755 Vice-Pastor et Sacellanus ibidem. 1756. diem obiit supremum. Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1732 Michaël Lithovius [Ostro-Bothnienses]. Respondentti Uppsalassa 7.6.1736 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Turussa 31.5.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738 priimus. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Pietarsaaren pitäjän kirkkoherran apulainen 1740, vt. kirkkoherrana 1751. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin vt. rykmentinpastori 1742–43. Pietarsaaren pitäjän kappalainen 1755. Varapastori. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja 1742. † Pietarsaaren pitäjässä 29.5.1756.

Pietarsaaren kirkko on Pietarsaaressa, Pohjanmaalla sijaitseva kirkkorakennus. Se on valmistunut vuonna 1731, ja se rakennettiin isovihan aikana poltetun Pietarsaaren ensimmäisen kirkon tilalle. Kirkon suunnittelusta vastasi rakennusmestari Johan Simonsson Knubb. Kirkon vuodelta 1784 peräisin olevat alttaritaulut ovat puolestaan tukholmalaisen muotokuvamaalari Frans Gabriel Westerbergin käsialaa. Rakennus on tasavartinen ristikirkko ja se kuuluu Suomen varhaisimpiin ristikirkkoihin. Kirkon messinkikruunut ovat 1690-luvulta seurakunnan ensimmäisestä kirkosta. Näkyvä esine on pormestari Niclas Wendeliuksen vuonna 1709 lahjoittama yli kolme metriä korkea seitsenhaarainen messinkinen kynttilänjalka. Lisäksi kirkossa on säilynyt kauppaneuvos Adolph Lindskogin 1840-luvulla lahjoittamat patarummut. Pohjalaistyyppinen kellotapuli on tehty rakennusmestari Henrik Thomasson Kattilin johdolla vuonna 1742. Hän oli kotoisin Jöralan kylästä Vöyristä. Kelloista kaksi on 1690-luvulta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 223

VIII Beata Mikaelintytär Hoffren o.s. Lithovius, (Taulusta 222, isä Mikael Lithovius) s. 1696 Oulu, Liminka, k. 17.07.1770 Oulu.

1. puoliso: 27.04.1718 Ruotsi, Tukholma Claes Hansinpoika Hoffren e. Hoffrenius s. 1696 Oulu, k. 19.04.1724 Oulu.
Vanhemmat: Hans Hoffren e. Hoffrenius, s. 1670 Oulu, k. 1701 Oulu, Perämeri ja Margareta Cajanus e. Lithovius ent. Hoffren o.s. Pilckar, s. 1670 Oulu, k. 08.04.1744 Oulu.

2. puoliso: 18.04.1725 Oulu Lars Johanneksenpoika Forbus. (Taulu 240). (Taulu 241) Kauppias Oulussa, Sursilliana 6396, s. 1688 Oulu, k. 6/1763 Oulu.
Vanhemmat: Johannes Forbus, s. 1650 Ii, k. 17.12.1733 Siikajoki ja Maria Forbus o.s. Uhlstadius, s. Ii.

Lapset:

Maria Bucht ent. Fahlén o.s. Forbus s. 01.12.1728 Oulu, k. 01.09.1805 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 224

VIII Klara Mikaelintytär Forbus o.s. Lithovius, (Taulusta 222, isä Mikael Lithovius) s. 1697 Liminka, k. 1725 Kuusamo.

Puoliso: Zacharias Larsinpoika Forbus Kajaanin kirkkoherra 1714, Kuusamon 1718 (1722), Laihian 1733, Kemiön 1746, lääninrovasti, filosofian maisteri., s. 1690 Oulu, k. 10.10.1747 Kemiö.

kl. 1708 Zachris Forbus Zacharias Laurentii, Ostrobotniensis 5008. * noin 1690. Vht: Kemin kirkkoherra, FM Lars Forbus 3482 (yo 1688, † 1725) ja hänen 1. puolisonsa Sara Zachrisdotter Ulhegius. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 27.10.1704 *Zacharias Forbus Ostrobothn. sub. privato præceptore D:no Sim. Forström; etiam cum testim. Rect. Sch. Uloëns. Ylioppilas Turussa kl. 1708 [Forbus] Zachar. Ostrob _ 268. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1708] Zacharias Forbus. Ups: advenit. Magister Philosophiæ 1712 d. 15 Febr. Aboæ creatus. Primo | Adj: Pastoris in Kemi. Inde | Pastor Cajanensis, mox Kusamoënsis. Deinde 1734|(3)|. Pastor in Laihela. 1746 Pastor et Præpositus in Kimito. Obiit 1747. Respondentti 3.10.1708 pro exercitio, pr. Abraham Alanus 3244. Respondentti 15.12.1711 pro gradu, pr. Anders Pryss 3501. FM 15.2.1712. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712. — Apulaispappi (komministeri) Kemissä 1712. Kajaanin kirkkoherra 1714, Kuusamon 1718 (1722), Laihian 1733, Kemiön 1746.

Lähde: Ylioppilasmatrikkeli

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Forbus, Zacharias Laurentii (1690–1747)

Zachris Larsson

S ilmeisesti Oulu 1690. V Kemin kirkkoherra, lääninrovasti, filosofian maisteri Laurentius Henrici Forbus ja hänen 1. puolisonsa Sara Zachrisdotter Ulhegia.

Sai yksityisopetusta ja kävi Oulun triviaalikoulua. Ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 27.10.1704, (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1708; respondentti pro exercitio 3.10.1708; pro gradu 15.12.1711; filosofian maisteri 15.2.1712.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712 Kemin kirkkoherran (isänsä) apulaiseksi; Kajaanin kirkkoherra 1714; Kuusamon kirkkoherra 1718; Laihian kirkkoherra 1733, astui virkaan 1734; Kemiön kirkkoherra 1746.

Zacharias Forbus oli ahkera ja tunnollinen seurakunnanpaimen ja ankara kurin ja järjestyksen mies. Antti Poukkola kertoo (kirjoittamassaan 300-vuotisen Kuusamon seurakunnan paimenten kronikassa 1978) Forbuksen toiminnasta Kuusamossa, ettei kirkkoherra unohtanut syrjäisimpiäkään perukoita, vaan uhmaten pisimpienkin matkojen vaikeuksia riensi kaitsettaviensa luokse. Hänen kerrotaan käyneen Inarissakin säännöllisesti ja viipyneen siellä jopa 5–6 viikkoa. Ennen kaikkea Forbus yritti edistää lukutaitoa. Hän aloitti lukkarinkoulun Kuusamossa ja kehotti vanhempia ja holhoojia ahkerasti opettamaan lapsille sisälukua ja kristinoppia. Tärkeinä pitämiään tavoitteita toteuttaessaan Forbus ei kuitenkaan tyytynyt vain kehottelemaan, vaan antoi kehotuksetkin terävästi määräyksinä, joita oli ehdottomasti toteltava, jos halusi välttyä joutumasta syytettyjen penkille käräjillä ja jalkapuuhun. Kiivaan luonteensa ja kirkkokurin ylläpitämisessä käyttämiensä menettelytapojen takia Forbus joutui ennen pitkää suuriin vaikeuksiin seurakuntalaistensa kanssa. Hänen mainitaan käyttäneen ahkerasti vitsaa ja antaneen sitä tasapuolisesti ja niskoittelijan iästä riippumatta niin naisille kuin miehillekin.

Seppo Ervasti mainitsee kirjoittamassaan Kuusamon paikallishistorissa (1978) erään pahimmista yhteentörmäyksistä: ”Seurakuntalaisten ja Forbuksen välit menivät lopullisesti poikki, kun viimeksi mainittu ryhtyi kovin ottein juurittamaan pois paikkakunnalle yleisesti levinnyttä tupakanpolttoa. Forbus oli kirjoittanut oikein kirjan tuon tavan epäterveellisyydestä ja synnillisyydestä. Kun sitten tämä tapa kirkkoherran syväksi närkästykseksi alkoi tuohon aikaan yleisesti levitä Kuusamoonkin, ilmeisesti jatkuvasti laajentuvien ja vilkastuvien kauppasuhteiden vaikutuksesta, kirkkoherra kielsi tupakkamiehiltä ehtoolliselle pääsyn. Joukko seurakuntalaisia teki asiasta kantelun Kemin rovastille, Forbus pidätettiin joksikin aikaa viran toimituksesta ja kutsuttiin tuomiokapitulin puhutteluun Turkuun. Loppujen lopuksi Forbus palasi seurakuntaansa takaisin, päästi tupakkamiehet ehtoolliselle ja näin kriisi oli toistaiseksi ohitettu.”

Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 21.3.1708; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 13.5.1727, 26.5.1733 ja (31).5.1738.

K Kemiö 7.10.1747.

P1 Klara Michelsdotter Lithovia, K Kuusamo 1725, P1 V Lapuan kirkkoherra, filosofian maisteri Michael Samuelis Lithovius ja Klara Larsdotter Lithovia; P2 (jo 1729) Helena Andersdotter Calicia, torniolaisen laivurin ja laivanvarustajan tytär.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=687.

Lapset:

Sara Aspegrén ent. Munselius o.s. Forbus , s. 1721 Kuusamo. Tauluun 225

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 225

IX Sara Zachariaksentytär Aspegrén ent. Munselius o.s. Forbus, (Taulusta 224, äiti Klara Forbus) s. 1721 Kuusamo, k. 1817.

1. puoliso: Erik Henrikinpoika Munselius. (Taulu 203) Ylioppilas Turussa sl. 1729 [Munselius] Eric. Ostrob _ 326. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1729 [1729] Ericus Munselius. Adjunctus Archidiaconi Aboensis 1737. 1738. Magister. 1739. Sacellanus Uhloensis. Deinde Pastor in Paldamo constitutus 1749. Obiit 1751. Respondentti 10.3.1733 pro exercitio, pr. Henrik Hassel 5515. Vihitty papiksi 1737. Respondentti 14.6.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738. — Turun ruots. seurak. kappalaisen apulainen 1737. Oulun kappalainen 1739. Paltamon kirkkoherra 1749., s. 1712, k. 03.03.1751 Paltamo.

Lapset:

Clara Munselius , s. 27.12.1749 Paltamo. Tauluun 226

2. puoliso: 1756 Gabriel Anderinpoika Aspegrén Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1754. Rovasti 1764. Lääninrovasti 1768., s. 09.12.1708 Kristiinankaupunki, k. 13.04.1784 Pietarsaari.

Porin triviaalikoulun oppilas 1723. Ylioppilas Turussa 6.2.1730 [Aspegren] Gabr. Ostrob _ 327. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1730 [1730] Gabriel Aspegreen. Geminas postqvam edidisset, De Arbore Virtutis dissertationes allegoricas, Upsalis Lauream obtinuit philosophicam 1737. 1740 Collega superior Wasensis; 1747. Conrector ibidem; 1749. Rector ibidem; 1754. Pastor in Pedersöre. | Meritorum, Eruditionis singularis, et integritatis ergo inclytus, Præpositi nomine et honore, a Consistorio Ecclesiastico, 1764, dignus censebatur. | Vita ejus legitur Åbo Tidn. 1785, N:o 6 sq. Obiit 1784. \ | 20 Gabriel Aspegren. Inskrefs i Nationens Matrikel 1730, under Theologiæ Professoren Daniel Juslenii Rectorat. Sedan han utgifvit 2 allegoriska dissertationer ”de Arbore Virtutis”, erhöll han, 1737, Lagerkransen i Upsala. 1747 utnämndes han Collega Superior vid Wasa trivial skola; 1749 till Conrector, och 1754 till Rector vid samma skola. Befordrades derefter till Kyrkoherde i Pedersöre. 1764 tillade DomKapitlet honom namn och värdighet af Prost, för hans förtjenster, hans utmärkta lärdom och ostraffliga vandel. Hans biografie kan läsas i Åbo Tidningar, för år 1785, N:o 6 och ff. | Dog 1784. Ylioppilas Uppsalassa 5.10.1733 Gabriel Andr. Aspegrèn Ostrobothniensis. Respondentti Uppsalassa 21.6.1736 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Uppsalassa 22.6.1737 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. FM Uppsalassa 30.6.1737. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1732–33. Turun akatemian historian ja siveysopin dosentti 1738. Vaasan triviaalikoulun ylempi kollega 1740, konrehtori 1747, rehtori 1749. Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1754. Rovasti 1764. Lääninrovasti 1768. Puutarhaviljelyn edistäjä. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja ja pappissäädyn sihteeri 1742. Puhuja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. † Pietarsaaren pitäjässä 13.4.1784.

Rosenlundin pappilan navetta. Rosenlundin pappila Pietarsaaren historiallisen kaupunkikeskustan laidalla muodostaa puutarhoineen, puistoineen ja talousrakennuksineen erittäin merkittävän pappilamiljöön. Kirkkoherra Aspegrenin puutarha ja talousrakennukset ovat hyödyn aikakauden merkittävimpiä rakennettuja muistomerkkejä maassamme. Pappilan puutarha on Suomen merkittävimpiä 1700-luvun geometrisiä puutarhoja. Pappilan nykyinen kaksikerroksinen puinen päärakennus on rakennettu 1798. Pihapiiriä rajaavat renkituvat ovat 1700-luvun jälkipuoliskolta. Miespihan koillispuolella oleva kirkkoherra Aspegrenin rakennuttama suuri kivestä 1773-1776 rakennettu navetta-tallikompleksi on lajissaan vanhimpia maassamme. Pappilan puutarhan alkuperäisiä elementtejä ovat rinteen kiviterassit, käytäväverkko ja niiden väliset viljelysruudut sekä puutarhaa ympäröivä, kulmistaan viistetty kivimuuri. Pappila on toiminut Pedersören kirkkoherran asuinpaikkana 1990-luvulle asti. Pedersören kotiseutumuseo toimii kivinavetassa. Historia Pietarsaaren ja Pedersören kirkkoherra Gabriel Aspegren sai 1755 luvan raivata Rosenlundin mäen viljelymaaksi. Pappilan puutarhan rakentamisen Aspegren aloitti samana vuonna Linnén oppien ja talousteorioiden mukaisesti. Puutarha oli aikansa suurimpia; se koostui 14 ruudusta ja kulmaukseen rakennettu kasvihuone oli varhaisimpia kasvihuoneita koko maassa. Aspegren rakennutti Rosenlundin pappilan päärakennuksen kahdessa vaiheessa 1750-1760-luvulla, mutta se purettiin 1797. Hänen seuraajansa Brunnius aloitti uuden päärakennuksen rakentamisen vanhan kellarikerroksen päälle 1798. Vuonna 1777 laadittu asemapiirros ja aksonometrinen kuvaus pappilasta, puutarhasta ja talousrakennuksista ympäristöineen antoivat hyvän lähtökohdan puutarhan onnistuneesti toteutetulle entistämistyölle 2000-luvun alussa. Tässä yhteydessä puutarhan huvimaja ja kasvihuone rakennettiin uudelleen.

Lapset:

Karl Fredrik Aspegrén s. 01.02.1757 Pietarsaari.

Brita Lena Aspegrén s. 25.11.1758 Pietarsaari.

Zacharias Aspegrén s. 15.01.1761 Pietarsaari, k. 1765 Pietarsaari.

Andreas Cletus Aspegrén s. 26.04.1763 Pietarsaari.

Broderus Wilhelmus Aspegrén s. 03.09.1764 Pietarsaari, k. 2/1826 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 226

X Clara Erikintytär Munselius, (Taulusta 225, äiti Sara Aspegrén ent. Munselius) s. 27.12.1749 Paltamo, k. 12.11.1807 Vaasa.

Puoliso: Joachim Christian Johannis Philippi Johaninpoika Kantzau Släkten härstammade från Stralsund., s. 28.03.1732 Saksa, Mecklenburg-Vorpommern, Stralsund, k. 29.08.1819 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 227

VIII Lars Mikaelinpoika Lithovius, (Taulusta 222, isä Mikael Lithovius) Armovuodensaarnaaja Hiitolassa. Räisälän kirkkoherra 1729, erotettu virkavirheiden ja sopimattoman elämän takia 1751., s. 1699 Liminka, k. 1761 Räisälä.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1723 Lars Lithovius 5389. * Limingassa noin 1699. Vht: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738) ja Klara Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 6.3.1719 Laurentius Lithovius Ostrobothn. Ylioppilas Turussa 1723 [Lithovius] Laur. Ostrob _ 302. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1723] Laurentius Lithovius. Ups: advenit | ubi 1714 Depos. | Pastor in Raisio Careliæ 1729. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 25.1.1729. — Armovuodensaarnaaja Hiitolassa. Räisälän kirkkoherra 1729, erotettu virkavirheiden ja sopimattoman elämän takia 1751. † Räisälässä 1761. Pso: Brita Insulanus tämän 2. avioliitossa.

Torstaina t. k. 21 p:nä kulki - ensi kertaa tänä kesänä - ankara ukonilma yli Räisälän seudun. Vähän jälkeen klo 4 i.p. kuului noin parin kilometrin piirissä kirkon ympärillä paukahdus niin kova kuin jos olisi tykki lauaistu joka talon nurkalla, ja jokainen riensi tarkastamaan, oliko salama ehkä hänen kotinsa sytyttänyt. Lähinnä kirkkoa asuvat huomasivat sen edustan olleen aivan kuin tulen vallassa, kaksikin tulipalloa sanoi joku siinä erottaneensa, eikä aikaakaan kun havaittiinkin, että kirkon pääoven edessä oleva eteinen ja läheinen ullakon nurkka todella olivat tulessa. Ensiksi paikalle sattuneet eivät ensi työkseen osanneet muuta kuin särkeä kirkon ikkuna ja rientää pelastamaan sen sisältä mitä ennättivät. Pian saatiin lähellä asuvalta suntiolta avaimet ja päästiin kirkonkelloja soittamaan hälytykseksi ympäristölle. Valitettavasti olivat nyt, kuten tavallisestikin tällaisissa tapauksissa, sammutusvehkeet vähäiset ja vaillinaiset. Ruiskuja oli tosin kaksi, kirkon ja pappilan, käytettävänä, mutta ainoastaan kolme tynnyriä saatiin kokoon, millä vettä ajaa. Maitoastioillakin sitä ajettiin lisää, mutta yhä siinä oli puutetta. Lisäksi olivat ruiskujen letkut liian lyhyitä, niin ettei niillä yletetty syytämään vettä korkealla olevaan kirkon ullakkoon, jossa tuli riehui. Ainoastaan maasta sinne vesipatsaat voitiin suunnata, mutta se oli aivan riittämätön ja tehoton vastustus tulimerelle, joka tuokiossa levisi ympäri koko laajan ullakon. Ainoastaan voimakas höyryruisku, jonka muutamia satoja metrejä pitkä letku olisi voitu viedä ohi virtaavaan jokeen, olisi tässä voinut tehota. Niinkauan kuin galvanoitu peltikatto saattoi sulkea tulen umpinaiseen ullakkoon, voitiin kuitenkin kirkosta korjata yhtä ja toista, kuten kruunut, alttaritaulu (R. V. Ekman'in viimeisiä maalauksia) sekä kaikki mitä sakaristossa tavaraa oli. Kun yltynyt tuli lopuksi voimallaan paukautti auki peltikaton ja samalla matto eli välikatto romahti alas, silloin oli silmänräpäyksessä koko kirkko yhtenä tulimerenä. Kaikista ikkunoista ja ovista lehahtivat lieskat ylös ilmoille ja auenneesta katonharjasta kohosi tulipatsas korkeimpia kuusiakin korkeammalle. Kuumuus oli niin ankara, että se pakotti ihmisjoukot joka taholla peräytymään, ja tuskin sieti kulkea sivuitse maantiellä ulkopuolella kirkkomaan aidan. Kirkko oli siis tulen oma, ja kun koko katto oli romahtanut sisään, tarttuivat liekit ahnaasti yli 140 vuoden ikäisiin honkaseiniin ja pian se irvisteli läpi jokaisesta saumasta, kunnes mahtavat honkakekäleetkin toinen toistensa jälkeen romahtelevat maahan. Niin pian kun itse kirkko oli jätettävä tulen valtaan, suunnattiin kaikki ponnistukset ainoastaan muutaman kymmenen metrin päässä olevan kellotapulin pelastamiseen. Sen seinämiä nyt valelivat molemmat ruiskut, ja kiitos tyyntyneen tuulen, yhä jatkuvan sateen sekä muutamien kirkon ympärillä kasvavien koivujen, nämä ponnistukset onnistuivat, kellotapuli pelastui. Salamaniskun ankaruudesta mainittakoon vielä todisteina, että se oli miehen korkeudelta kokonaan kuorinut ja jokapuolelta halaissut keskikokoisen koivun, joka seisoi kirkkotarhan maantienpuoleisen aidan vieressä ja kaivanut maan kuopalle sen ympäriltä. Sitäpaitsi se oli kirkon pohjoisen oven edessä olevista kiviportaista reväissyt palasen päällyskivestä ja sinkauttanut sen matkan päähän, sekä heittänyt kumoon läheisen telefoonipatsaan maantien vieressä ja pirstonut pari telefoonilankaa pieniksi palasiksi. Kolmekymmentäneljä vuotta sitten poltti salama niinikään kellotapulin, mutta saatiin silloin kirkko pelastetuksi. Nyt paloi kirkko huolimatta ukkosenjohdattimestaan, mutta kellotapuli säilyi. Kuten mainittu, oli kirkko jo yli 140 vuotta vanha, rakennettu 1763, mutta perinpohjin korjattu 1881. Se oli vakuutettu Suomenmaan evankeelis luterilaisten seurakuntain paloapuyhtiössä 85,000 markasta. Surulla ajattelevat seurakunnan kristilliset jäsenet kirkkoansa, joka heille säilytti niin paljon rakkaita muistoja. (Wiipuri 23.7.1910)

Puoliso: Brita Axelintytär Lithovius o.s. Insulanus
Vanhemmat: Axel Insulanus, s. Mäntsälä, k. 1731 Sakkola ja Margareta Insulanus o.s. Brunnerus, k. 1721 Sakkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 228

VIII Isak Mikaelinpoika Lithovius, (Taulusta 222, isä Mikael Lithovius) Lapuan kirkkoherra 1757. Rovasti 1776., s. 1/1709 Lumijoki, k. 02.10.1788 Lapua.

Yhden seurakunnan paimen

Isak Lithovius polveutui yhdestä Pohjanmaan mahtavimmista pappissuvuista. Suvun perinteiden mukaisesti hän lähti opiskelemaan pappisuralle ilmoittautuen Turun yliopistoon vuonna 1728 ja Uppsalan yliopistoon vuonna 1732.

Tuomikapituli myönsi nuorelle Lithoviukselle saarnaluvan vuonna 1734. Virkauran auttoi alkuun kirkkoherra-isä, joka vanhan kiistakumppaninsa Lapuan kappalaisen Johan Bäckmanin kuoltua joulukuussa 1734 pani toimeksi. Vuonna 1735 isä hoiti ensin poikansa pikavauhtia Lapuan pitäjänapulaiseksi ja vielä samana vuonna kappalaiseksi.

Perhekiistat Bäckmanien kanssa raukesivat paitsi kappalasen kuolemaan myös nuoreen rakkauteen, kun Isak Lithovius meni naimisiin Bäckmanin tyttären Katarinan kanssa.

Oman isänsä kuoleman jälkeen 1738 Lithovius jatkoi uuden kirkkoherran Johannes Asprothin kappalaisena ja nimitettiin tämän ikäännyttyä varapastoriksi vuonna 1750. Asprothin sairastumisen aikana kirkkoherran tehtävät jäivät paljolti Lithoviukselle. Tämän kuoltua Lithovius siirtyi kirkkoherraksi vuonna 1757.

Ennen kuolemaansa 1788 Isak Lithovius ehti olla Lapuan kirkkoherrana yli 30 vuotta ja palvella seurakunnan paimenena kaikkiaan peräti 53 vuotta. Vuonna 1776 hän sai rovastin arvon.

Lapuan ensimmäinen kirjailija

Lithovius oli Lapuan ensimmäinen varsinainen kirjailija. Jo nuorukaisena hän kirjoitti sisarensa Katarinan vihkiäisiin häärunon ja julkaisi vuonna 1735 tulevan appensa ruumissaarnan.

Nuorella Lithoviuksella näyttäisi olleen myös akateemisia intohimoja. Hän puolusti vuonna 1729 yhtä väitöskirjaa ja vuonna 1736 kahta. Jälkimmäiset suuntautuivat ulkonaisen kirkon hylkäämistä vaatinutta eriuskoisuutta vastaan.

Lithovius oli myös kastetta käsittelevän, Limingan kirkkoherran Esaias Fellmanin kirjoittaman synodaaliväitöksen respondenttina Kokkolan pappeinkokouksessa vuonna 1751.

Valtakunnallista julkisuutta Lapuan kirkkoherra sai vuonna 1765 ilmestyneellä teoksellaan. Se oli rippikoululaisten ja kinkereille osallistuvien katekismustaidon kuulustelemiseen tarkoitettu kysymyskirja. Vuonna 1778 Lithovius julkaisi vielä toisen kysymyskirjan.

Lithoviuksen kysymyskirjat eivät olleet ainutlaatuisia, sillä samantyyppisiä teoksia ilmestyi samoihin aikoihin muitakin. Alueellisesti niillä oli kuitenkin suuri merkitys. Molemmat teokset ylsivät kolmeen painokseen. Varhaisemmasta teoksesta otettiin painos vielä lähes kuusi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1833.

Kansanopetuksen käytännöllinen edistäjä

Kirkollisesti Lithovius edusti jo parhaat päivänsä nähnyttä puhdasoppisuutta. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli puhdasoppisuuden korostama kansanopetuksen edistäminen.

Lithovius toteutti kansanopetuksen edistämistä myös käytännön toimissaan. Hänen kappalaisaikanaan 1740-luvulla Lapualla aloitettiin rippikoulun ja kinkerien pitäminen. Kirkkoherra-aikana vuonna 1773 otettiin käyttöön katekismussaarnat ja kuulustelut.

Vuonna 1780 Lithovius teki vielä tarkastuskierroksen emäseurakunnan kaikille kirkoille. Käynneillä pyrittiin edistämään sekä lasten että aikuisten opetusta. Lastenkoulu ja rippikoulu erotettiin nyt selvästi toisistaan, ja niiden käymisestä annettiin yksityiskohtaisia ohjeita.

Lithoviuksen sydämellä oli muutenkin tilaa heikoimman kansanosan asialle. Syksyllä 1772 hän ilmoitti maaherralle köyhien määrän nousseen ja esitti pitäjään uutta ruodutusta, jotta heidät kaikki voitaisiin hoitaa. Suurin osa pitäjänmiehistä ei kirkkoherran ehdotukselle lämmennyt. Maaherra päätti riidan kompromissiin marraskuussa 1773.

Virkansa puolesta kirkkoherra Lithovius toimi itseoikeutetusti pitäjänkokouksen puheenjohtajana. Hänen johdollaan sorvattiin myös vuosina 1769–1770 Lapuan ensimmäinen kyläasetus, joka koski Alakylän, Liuhtarin ja Alanurmon kyliä.

Omapäinen etujensa valvoja

Lithovius oli kahdesti naimisissa ja jäi molemmista avioistaan leskeksi. Perhe-elämää varjostivat lasten kuolemat. Aikuiseksi eli 16 lapsesta vain 4.

Puitteiltaan pappilan elämänmeno oli selvästi herraskaisempaa kuin ympäröivissä talonpoikaistaloissa. Vuonna 1782 Lithoviuksen jouluostoksiin kuului mm. sokeria, ranskalaista viiniä, tattari-, riisi-, kaura- ja ”kokoryynejä”, rusinoita, viskunoita eli luumuja, kahdenlaisia manteleita, anista, kiulukoita eli ruusunmarjoja, puuteria, valkoista tärkkiä, sinistä tärkkiä, sinappia, valkoista inkivääriä, voimakasta pippuria, maustepippuria, saksankuminaa eli fenkolia, sahramia, muskottia, muskottikukkaa, kanelia, kardemummaa, pomeranssinkuoria, sitruunoita, piparjuurta, punasipulia, paksua tupakkaa ja huikeat yli 50 kiloa ruskeaa siirappia.

Isak Lithoviuksessa näyttäisi olleen aimo annos samanlaista yksipäätyisyyttä kuin isässään. Siinä missä isän perivihollinen oli kappalainen Johannes Bäckman, pojalla se oli komissiomaanmittari Hans Löfvendahl. Hänen kanssaan Lithovius riiteli sekä henkilökohtaisesti että maanjako-oikeuden kautta milloin isojaosta, milloin Vaasan-Kuopion maantien paikasta.

Vanhentunut Lithovius teki 1780-luvun alussa kovasti töitä saadakseen poikansa Samuelin pitäjänapulaisekseen ja sitä kautta mahdollisesti seuraajakseen. Samaan tapaan oli Isak itsekin tullut aikanaan kotiseurakuntaan. Kirkonkokouksen tekemiä anomuksia eikuitenkaan otettu huomioon.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

sl. 1728 Isak Lithovius 5635. * 1.1709. Vht: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738) ja Klara Lithovius. Ylioppilas Turussa sl. 1728 [Lithovius] Isaac. [Ostrob _ 321]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1728] Isaacus Lithovius. d. 16. Septembr. Postqvam sacros adiisset ordines, edidit Anno post geminas dissertationes Theologicas de Separatismo et pro virili defendebat. 1736. Sacellanus in Lappo. 1751. Vicarius Pastor. 1757. Ordinarius. | Præpositus 1776. Obiit 1788. Respondentti 20.12.1729, pr. Esaias Fellman 5634. Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1732 Isaac Lithovius [Ostro-Bothnienses]. Respondentti 27.3.1736, pr. Anders Bergius 5267. Respondentti 3.4.1736, pr. Isak Björklund U586. — Lapuan pitäjänapulainen 1735, kappalainen s.v. Varapastori 1751. Lapuan kirkkoherra 1757. Rovasti 1776. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. ‡ Lapualla 2.10.1788.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5635.

Lapuan tuomiokirkko on C.L. Engelin puurakentamiseen sovittaman uusklassillisen keskikupolilla varustetun ristikirkkotyypin huomattavin edustaja. Vuonna 1956 perustetun hiippakunnan tuomiokirkko on eteläpohjalaisen hengenelämän keskeisimpiä paikkoja. Kirkkoympäristöön kuuluvat kirkkotarha lukuisine muistomerkkeineen, useita seurakunnallisia rakennuksia sekä maaseutukirkonkylälle tyypillisiä julkisia rakennuksia 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Lapuan kirkonkylä on muotoutunut Lapuan- ja Nurmojokien yhtymäkohtaan 1500-luvulta lähtien. Lapuan tuomiokirkko on muodoltaan tasavartinen, sisäviisteinen ristikirkko, jonka ristikeskuksesta kohoaa kahdeksankulmainen kupoli. Kirkon nykyinen sisäasu on pääasiallisesti arkkitehti Kauno S. Kallion suunnittelemasta uudistuksesta vuodelta 1927. Taiteilija Paavo Leinonen on maalannut keskikupolin pendentiivien ilmestyskirjan maalaukset sekä ikkunoiden lasimaalaukset. Kangasalan urkutehtaan 1938 valmistamat urut 85-äänikertoineen ovat Suomen suurimmat. Tapuli on seurakunnan edellisen, 1749 rakennetun kirkon aikainen. Se on kunnostettu ja korotettu 1838. Kirkkotarhassa on Lapuan taistelussa 1809 kuolleiden lapualaisten muistomerkki, lähes 300:n kaatuneen sankarihauta-alueen sekä vapaussodan muistomerkit on tehnyt Yrjö Liipola. Kirkon lähiympäristöön kuuluvat Nurmojoen varrella Lapuan hiippakunnan kanslia ja piispala sekä tien toisella puolella Virranniemen pappilan rakennukset sekä niitä ympäröivä laajahko puistoalue. Virranniemen 1793 rakennettu pappila on sijoitettu julkisivu kirkkoa kohti ja poikittain jokeen nähden. Pappila on juhla- ja kokoontumiskäytössä ja sen vierelle on rakennettu 1950-luvulla seurakuntatalo. Siiriläntien varrella on kouluna toimiva Hautasen talo, joka on rakennettu maatilan päärakennukseksi ja kauppiastaloksi 1897. Entinen emäntäkoulu sijaitsee Lapuan järjestyksessään toisen kirkon 1597-1650 paikalla. Koulun rakennuksia ovat olleet 1800-luvun puolimaissa rakennettu Leskelän yksikerroksinen Vanhatupa sekä 1930-luvulla rakennettu klassistinen päärakennus. Emäntäkoululla on matkailu- ja puutarhatoimintaa. Kirkon läheisyydessä on lisäksi arkkitehti Matti Visannin suunnittelema kaksikerroksinen vanha apteekkitalo sekä Nurmojoen varrella kaksikerroksinen puinen jugend-huvila Raparanta. Kirkkoon nähden Lapuanjoen vastarannalla on kaksikerroksinen Kosolan talo, joka tunnetaan Lapuanliikkeen perustajan ja IKL:n puheenjohtajan Vihtori Kosolan talona 1930-luvulla. Talon on rakennuttanut vaasalainen kauppias A.G. Wikman 1861 ja 1880-luvulla talossa on toiminut Suomen ensimmäinen maaseutukirjakauppa. Se on kuulunut jokivarren nauhamaiseen pohjalaistalojen rivistöön, joka on sijoittunut perinteiseen tapaan päärakennus joen suuntaisesti takanaan maantien varren talousrakennukset. Vihtori Kosolan isä osti talon 1890 ja se on ollut mm. jääkärien värväyspaikkana. Historia: Lapualla oli 1415 verokirjan mukaan 10 taloa ja vuoden 1500 tienoilla jo 40 taloa. Lapua sai oman kappelioikeuden Kyrön kirkkopitäjästä 1555. Tuolloin rakennettiin myös ensimmäinen saarnatupa. Omaksi seurakunnaksi Lapua itsenäistyi 1581. Hallintopitäjänä se mainittiin ensimmäisen kerran 1608. 1600-luvulla alkanut tervanpoltto lisäsi merkittäväksi talonpoikien varallisuutta. Myöhemmin alueen vauraus perustui alajoen viljelyslakeuteen, joka syntyi vuosisatoja kestäneen raivauksen ja kydönpolton tuloksena. Nykyinen kirkko on seurakunnan viides. Kirkko suunniteltiin arkkitehti C. L. Engelin johtamassa Intendentinkonttorissa 1824 ja se valmistui Heikki Kuorikosken rakentamana 1827. Arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitteleman korjauksen yhteydessä 1927 kirkkosaliin rakennettiin kaksi uutta lehteriä, penkit ja saarnastuoli uusittiin. Uusklassillinen ulkolaudoitus tehtiin 1835. Kirkkoa kunnostettiin 1977 arkkitehti Seppo Rihlaman suunnitelman mukaan. Tuomiokirkko siitä tuli 1956 Lapuan hiippakunnan perustamisen yhteydessä. Lapuan keskusta oli tiivis jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Lapua oli Etelä-Pohjanmaan suurimpia keskuksia. Lapuan keskusta-alue muodostettiin taajamaksi 1904, kauppalaksi 1964 ja kaupungiksi 1977.

1. puoliso: 1737 Lapua Katarina Johanintytär Lithovius o.s. Bäckman s. 23.02.1719 Lapua, k. 13.01.1765 Lapua.

Lapset:

Samuel Lithovius , s. 02.08.1742 Lapua. Tauluun 229

Katarina Wilskman o.s. Lithovius , s. 14.08.1747 Lapua. Tauluun 234

Anna Gadd o.s. Lithovia (Lithovius) , s. 09.03.1754 Lapua. Tauluun 237

2. puoliso: 26.06.1766 Mustasaari Klara Maria Nilsintytär Lithovius o.s. Aejmelaeus s. 06.04.1716 Ruotsi, Säterbo, k. 30.12.1772 Lapua.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 229

IX Samuel Isakinpoika Lithovius, (Taulusta 228, isä Isak Lithovius) Lapuan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1769, pitäjänapulainen siellä 1782., s. 02.08.1742 Lapua, k. 01.10.1798 Lapua.

kl. 1760 Samuel Lithovius 8196. * Lapualla 2.8.1742. Vht: Lapuan kirkkoherra Isak Lithovius 5635 (yo 1728, † 1788) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Bäckman. Vaasan triviaalikoulun oppilas 18.2.1757. Ylioppilas Turussa kl. 1760 [Lithovius] Sam. Ostrob _ 467. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.3.1760 [1760] Samuel Lithowius. die XI Martii. | 1766 Philosophiæ Magister creatus. 1769. Sacris initiatus. | Adjunctus Ministerii in Lappo a:o 1782. Respondentti 6.7.1762 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. Respondentti 14.6.1766 pro gradu, pr. Anders Planman 7015. FM 24.7.1766. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 15.2.1769. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.2.1769. — Lapuan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1769, pitäjänapulainen siellä 1782. † Lapualla 1.10.1798.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8196.

Puoliso: 17.10.1775 Lapua Clara Maria Erlandintytär Lithovius o.s. Törn s. 18.02.1750 Mustasaari.

Lapset:

Isaac Erland Lithovius s. 28.07.1776 Lapua.

Johan Petter Lithovius s. 09.06.1782 Lapua.

Anna Gustava Alcenius o.s. Lithovius , s. 16.02.1786 Lapua. Tauluun 230

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 230

X Anna Gustava Samuelintytär Alcenius o.s. Lithovius, (Taulusta 229, isä Samuel Lithovius) s. 16.02.1786 Lapua.

Puoliso: 26.02.1811 Lapua Henrik Gabriel Eliaanpoika Alcenius Pyhäjoen kirkkoherra 1837. Rovasti 1839., s. 20.04.1775, k. 09.10.1846 Pyhäjoki.

14.10.1794 Henrik Gabriel Alcenius 10910. * 20.4.1773. Vht: Kälviän kirkkoherra, FM Elias Alcenius 8422 (yo 1763, † 1806) ja Klara Moliis. Oulun triviaalikoulun oppilas 1786. Ylioppilas Turussa 14.10.1794 [Alcenius] Henricus Gabriel Ostrob _ 756:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1794 [1794] Henricus Gabriel Alcenius die XV Octobris Natus die XX Aprilis 1775. | Philosophiæ Magister 1798; Prest 1798; Predikant i Windala 1808; Kaplan i Lappajärvi 1820; Kyrkoherde i Pyhäjoki 1837. | Prost. Död 1846. Respondentti 21.12.1797 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 16.6.1798 pro gradu, pr. Johan Gadolin 9305. FM 26.6.1798. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 7.7.1798. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.7.1798. — Kälviän kirkkoherran (isänsä) apulainen 1798, armovuodensaarnaaja siellä 1806. Vimpelin saarnaaja 1808. Lappajärven kappalainen 1820, vt. kirkkoherrana 1813–15 ja 1832–33. Pyhäjoen kirkkoherra 1837. Rovasti 1839. † Pyhäjoella 9.11.1846.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10910.
Vanhemmat: Elias Alcenius, s. 30.03.1743 Isojoki, k. 24.02.1806 Kälviä ja Klara Alcenius o.s. Moliis, s. 30.08.1753, k. 19.08.1813 Kälviä, Simukkala.

Asiakirjoissa Pyhäjoki mainitaan itsenäisenä seurakuntana ensimmäisen kerran v. 1573. Tätä vuotta pidetään seurakunnan perustamisvuotena. Pyhäjoki on yksi Pohjanmaan vanhoista emäseurakunnista. Siihen kuului aikoinaan koko Pyhäjokilaakso Savon rajoja Pyhäjärveä myöten. Pyhäjoen ensimmäinen varsinainen kirkko valmistui 1586. Se oli pieni goottilaistyylinen puukirkko, jossa oli merimerkiksi tarkoitettu 56 m korkea torni. Kirkko purettiin 1850-luvulla pienuutensa ja huonokuntoisuutensa vuoksi. Vanhan kirkko sijaitsi Pyhäjoen vanhalla hautausmaalla v. 1976 rakennetun, Simo Knupin suunnitteleman, kirkkotapulin läheisyydessä. Kellotapuli palvelee yhä seurakuntaa. Sen vierellä on vanhan kirkon muistomerkki. Toisen kirkon rakentamista mietittiin lähes 80 vuotta. Se toteutettiin vielä vanhan emäseurakunnan voimin C. L. Engelin piirustusten mukaan. Kirkko valmistui v. 1844. Se oli 1200 paikkainen empire-tyylinen ristikirkko, jossa oli valtava keskuskupoli. 1960-luvulle tultaessa siitä voitiin todeta, että se oli mahdollisesti parhaiten alkuperäisen asunsa säilyttänyt Engelin puurakennuksista. Kirkko restauroitiin v. 1969. Salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi tämän upean kirkon juhannuskesän yönä v. 1974. Kirkon arvokas irtaimisto saatiin lähes kokonaan pelastettua. Irtaimistoa on osittain esillä nykyisessä kirkossa sekä Annalan kotiseutumuseossa. Uuden kirkon suunnittelu uskottiin arkkitehtitoimisto Karvala & Silvennoisen tehtäväksi 161 kilpailuehdotuksen joukosta. Kilpailu oli siihen mennessä laajin kirkon suunnittelukilpailu maassamme. Vihkiäisjuhlaa voitiin viettää 4. adventtina v. 1977. Kirkko edustaa modernia rakennustyyliä. Siinä perinteisen kirkon harmoninen sakraali tunnelma liittyy uudenlaisiin muoto- ja rakenneratkaisuihin. Suunnittelijan lähtökohtana on ollut Psalmin sana ”Ylentäkää sydämenne Jumalan puoleen”. Kirkon pohjaratkaisu on lähes neliön muotoinen. Katto kohoaa jyrkkenevästi alttarin yläpuolelle yli 20 metriin. Kuoriin tulee voimakas valo korkeasta eteläikkunasta. Salin muoto johdattelee kävijän ajatuksia valoon ja ylös korkeuteen – kohti Jumalaa. Kirkon tunnelma on valoisa ja rauhallinen, mutta samalla myös dynaaminen ja ajatuksia herättävä. Kirkkosalin seinällä on kuvanveistäjä Kari Juvan laaja tiilireliefi ”Kymmenen neitsyttä’. Se on Pyhäjoen kirkonKari Juvan tiilireliefi Kymmenen neisyttä pysyväissaarna: ”Valvokaa”. Kirkon kuoriin sijoitetut vanhan kirkon kynttiläkruunut ja kastemalja tuovat viestin vuosisatojen takaa seurakunnan ensimmäisestä kirkosta. Niihin liittyy vaikuttavia ihmiskohtaloita ison vihan ajalta 1700-luvulta. Yhdessä kynttiläkruunussa on tätä aikaa koskeva lahjoittajan teksti. Kirkkoon tulijaa tervehtii Engelin kirkon palosta säästynyt vaivaisukko. Kirkkopiha ja hautausmaa muodostavat laajan, yhtenäisen puiston keskelle kirkonkylää. Alue on viihtyisä levähdyspaikka vanhoine merituulten tuivertamine mäntyineen, kirkon palosta kertovine honkineen ja herkkine kukkaistutuksineen. Kaikki kirkkopihan uudet rakennuksen ovat saman arkkitehtitoimiston KSOY:n suunnittelemat. Nuorisotila Sarpatti v. 1987 ja uusi seurakuntatalo v. 2001 valmistuneet. Ne muodostavat yhtenäisen kauniin arkkitehtonisen kokonaisuuden.

Lapset:

Anna Amalia Alcenius s. 09.12.1811 Vimpeli.

alkup - KASTAJA: döpt hemma af Hr Saul Mich Lindforss.
alkup - MAKSU1: 2
kummi: Den som förrättade döpet
kummi: Fru Lisa Wargelin
kummi: Expedition Befallningsman och Krono länsman Hr J.A. Molanderson
kummi: Dess Fru Clara Maria Törn
kummi: Klockaren Matts Strang.

Sofia Gustava Alcenius s. 01.05.1815 Vimpeli.

kummi: Glasmestaren i Jstad Carl Fr. Sikström
kummi: hustru Maria Andersdr Lillstrang
kummi: Per Johansson Storstrang
kummi: dess hustru Maria Abramsdr
kummi: Ungk. Jacob Henriksson Österspangar
kummi: pigorna Sara Thomasdr Kotkaniemi
kummi: Anna Jacobsdr Ojajärvi
kummi: Anna Jacobsdr Teppomäki.

Elisabet Alexandra Alexandria Lövenmark o.s. Alcenius , s. 17.09.1818 Vimpeli. Tauluun 231

Johan Gabriel Alcenius s. 26.11.1820 Lappajärvi, Hyvöniemi.

Edla Mathilda Alcenius s. 09.02.1823 Lappajärvi, Kyröniemi.

Axel Gabriel Alcenius s. 13.02.1826 Lappajärvi, Kyröniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 231

XI Elisabet Alexandra Alexandria Henrikintytär Lövenmark o.s. Alcenius, (Taulusta 230, äiti Anna Alcenius) s. 17.09.1818 Vimpeli, k. 09.09.1901 Oulu.

Puoliso: 17.09.1841 Sotkamo Gustaf Johaninpoika Lövenmarck / Lövenmark Prost i Piippola församling, ligger begravd under ett järnkors på Piippolas kyrkogård., s. 01.11.1810 Raahe, k. 23.05.1877 Piippola.

Piippolan kirkko ennen vuoden 1888 muutostöitä. E. Hankosen maalaama taulu vuodelta 1948 sijaitsee sakastissa. Piippolan seurakunta kuului aikoinaan Siikajoen emäseurakuntaan. Piippolan saarnahuonekunta perustettiin kuninkaallisella kirjeellä 10.7.1769. Vuonna 1845 Piippolasta tuli emäseurakunta, johon nykyiset Siikajokilatvan seurakunnat kuuluivat kappeliseurakuntina. Kestilä, Pulkkila ja Pyhäntä itsenäistyivät vuoteen 1909 mennessä. Piippolan kirkko on puinen ristikirkko. Sen rakentaminen aloitettiin ilman lupaa jo ennen saarnahuonekunnan perustamista. Useiden vuosien rakennustyö jatkui Simo Jylkän johdolla vuoden 1771 alkuun, jolloin kirkko vihittiin käyttöön uudenvuodenpävänä. Kirkko sai nimekseen Magdalenan kirkko silloisen kruununprinsessan mukaan. Kirkkohankkeen vetäjänä oli isäntä Christer Piippo, jonka maasta kirkon paikka erotettiin. Piippo toimi myös ensimmäiset kymmenen vuotta kirkkoväärtinä. Alun perin kirkko rakennettiin niin suureksi, että seurakuntalaiset mahtuisivat kerralla kirkkoon – istumapaikkoja on 600. Vanha kirkkorakennus vaatii paljon huolenpitoa. Piippolan kirkossa suuria korjauksia on tehty toista kymmentä. Vuonna 1888 kirkon loivakaariset ovet ja ikkunat saivat goottilaisen muodon. Myös ulkoasu muuttui ratkaisevasti, minkä vuoksi kirkkoa ei aina uskota Simo Jylkän työksi. Kirkkoherra Rurik Calamnius kirjoittaa kirkon vaiheista vuonna 1912: ”Sen mukaan kuin varat myöten antoivat, koetti seurakunta pitää huolta siitä, että kirkko varsinkin sisältä olisi pyhää tarkoitustaan vastaavassa kunnossa: ja tavallaan olikin, vanhan kirkon seinämaalaus oli erityisen arvokas, sillä siellä oli maan kuulun kirkkomaalarin Michael Toppeliuksen siveltimen jälkiä.” Toppelius oli näet tilattu vuonna 1779 maalaamaan saarnastuoli tauluineen. Calamnius jatkaa: ”On valitettava vahinko, ettei kirkkoa korjattaessa vuonna 1888 tälle taidemaalaukselle, josta moni seurakunta varmaan olisi ylpeä, osattu antaa sen suurempaa arvoa, kuin että se uudella päällemaalauksella jäljettömiin hävitettiin.” Vuonna 1956–57 parannettiin lämpöeristyksiä ja tehtiin sisäikkunat, asennettiin sähkövalot ja uusittiin paanukatto. Vuosien 1999–2000 korjauksessa kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa, sakasti korjattiin, rakennettiin lisätiloja, lisättiin lämpöerityksiä ja alttaripöytä muutettiin irti seinästä. Myös penkkejä vähennettiin. Saarnastuoli konservoitiin vuoden 1779 asuun. Työn tekivät Ritva ja Raimo Alakärppä. Saarnastuolissa esiintyviä kuva-aiheita ovat Kristus, Matteus – siivekäs ihminen, Markus – leijona, Luukas – härkä, Johannes – kotka, Mooses – laintaulut, Kuolema – viikate. Kirkon 15-äänikertaiset urut on ostettu Kangasalan urkutehtaalta vuonna 1959. Viimeisimmässä korjauksessa kunnostettiin myös kirkkopuisto, jossa on 67 sankarivainajan paadet ja taiteilija Germund Paaerin suunnittelema yhteispatsas. Alttaritaulun ”Jeesus kolkuttaa ovelle” on maalannut Kaarlo Metsävainio vuonna 1910 saksalaisen Hofmannin alkuteoksen mukaan. Piippolan kirkon alttaritaulun sanoma julistaa sukupolvesta toiseen vanhan Raamatun sanoin: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa”. Lähde: http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/piippola

Lapset:

Henrik Edward Löwenmark , s. 01.07.1846 Puolanka. Tauluun 232

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 232

XII Henrik Edward Gustafinpoika Löwenmark, (Taulusta 231, äiti Elisabet Lövenmark) s. 01.07.1846 Puolanka, k. 04.07.1904 Helsinki.

1. puoliso: 14.10.1879 Sotkamo Carolina (Liina) Johanintytär Löwenmark o.s. Durchman s. 19.12.1854 Sotkamo, k. 08.06.1934 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Adolf Durchman, s. 06.02.1811 Kuivaniemi, k. 09.07.1878 Sotkamo ja Katharina Emilia Durchman o.s. Thodén, s. 20.07.1826 Luoto, k. 03.03.1911 Helsinki.

Lapset:

Thyra Emilia Linderstam o.s. Löwenmark , s. 03.07.1881 Kajaani. Tauluun 233

2. puoliso: Hilda Charlotta Emilintytär Löwenmark o.s. Westerlund s. 11.06.1853 Oulu, k. 1878 Sotkamo.
Vanhemmat: Emil Westerlund, s. 09.05.1814 ja Maria Lovisa Westerlund o.s. Clásen, s. 15.05.1821 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 233

XIII Thyra Emilia Henrikintytär Linderstam o.s. Löwenmark, (Taulusta 232, isä Henrik Löwenmark) s. 03.07.1881 Kajaani.

Thyra Emilia Linderstamin passi.

Puoliso: Nils Gustafinpoika Linderstam Eesti ja Rootsi vaimulik. Aastatel 1918–1919 oli ta Ruhnu Püha Magdaleena koguduse õpetaja, aastatel 1919–1921 oli ta Tallinna Rootsi-Mihkli koguduse õpetaja., s. 18.01.1878 Ruotsi, Östergotland, Väversunda, k. 02.02.1947 Ruotsi, Malmö.

Nils Linderstam (15. jaanuar 1878 Väversunda – 1930 Malmö) oli Eesti ja rootsi vaimulik.

Nils Linderstam sündis Väversunda (asub praeguse haldusjaotuse järele Vadstena vallas, Östergötlandi läänis) praost Gustav Adolf Linderstami pojana. Ta õppis Vadstena ja Linköpingi koolides. Aastast 1898 õppis ta Uppsala Ülikoolis.

Pärast ülikooli lõpetamist töötas ta adjunktõpetajana Lapimaal. Seejärel töötas ta vanglavaimulikuna Härnösandis (asub praeguse haldusjaotuse järele Härnösandi vallas, Västernorrlandi läänis). Aastatel 1918–1919 oli ta Ruhnu Püha Magdaleena koguduse õpetaja, aastatel 1919–1921 oli ta Tallinna Rootsi-Mihkli koguduse õpetaja. Pärast seda teenis ta vaimulikuna Rootsis; Norrköpingis, Växjös ja Malmös.

Nils Linderstamin passi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 234

IX Katarina Isakintytär Wilskman o.s. Lithovius, (Taulusta 228, isä Isak Lithovius) s. 14.08.1747 Lapua, k. 07.06.1832 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.

Puoliso: Lorenz Magnus Nilsinpoika Wilskman s. 29.11.1747 Ruotsi, Östergotland, k. 15.10.1795 Alavus.

Lapset:

Otto Wilhelm Wilskman , s. 20.11.1777 Jyväskylä, Jusola. Tauluun 235

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 235

X Otto Wilhelm Lorenzinpoika Wilskman, (Taulusta 234, äiti Katarina Wilskman) s. 20.11.1777 Jyväskylä, Jusola, k. 21.03.1853 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.

Lauttamäki on hieno, perinteinen kesähää- ja kurssipaikka. Kohde on saanut vuosien varrella valtakunnallista ja maakunnallista tunnustusta maaseudun perinteiden ja kulttuuriympäristön vaalimisesta (mm. Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi v. 1987). Vanhan sukutilan 20 erilaista 1800-luvun rakennusta on kunnostettu matkailukäyttöön. Kesäkaudella 45 vuodepaikkaa. Pääjuhlatilana on maaseudun hengessä sisustettu navettarakennus, jossa on yhtenäinen juhlatila 150 hengelle. Riihikirkko. Nähtävänä luetteloitu kotimuseoesinekokoelma, yli 700 esinettä (Keski-Suomen museon luetteloima). Aamiaismajoitus B & B (huoneet, aitat): 45 €/hlö/vrk (sis. liinavaatteet, aamupalan ja alv:n). Käyntikohde sijaitsee vain 12 km päässä Kokkolantieltä (vt 13). Yhteyshenkilö: Mirva Lauttamäki

Puoliso: Ulrika Gustava Gustafintytär Wilskman o.s. Forssel s. 28.08.1782 Jyväskylä, Jusola, k. 21.03.1853 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.

Lapset:

August Wilskman , s. 24.06.1812 Saarijärvi. Tauluun 236

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 236

XI August Otonpoika Wilskman, (Taulusta 235, isä Otto Wilskman) Liljendalin kappalainen 1840, ero 1863. Varapastori 1845., s. 24.06.1812 Saarijärvi, k. 27.05.1891 Liljendal.

19.5.1832 August Wilskman 14943. * Saarijärvellä 24.6.1812. Vht: Saarijärven nimismies, toimitusvouti Otto Vilhelm Wilskman († 1849) ja Ulrika Gustava Forssell tämän 2. avioliitossa. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1.2.1826 – 1831. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 19.5.1832 (arvosana approbatur äänimäärällä 13). Hämäläisen osakunnan jäsen 19.5.1832 [1832] Maji 19. Augustus Wilskman natus die XXIV Junii 1812. in paroecia Patre Ottone Wilhelmo Wilskman, ibidem exactore, in albo Universitatis hodie inscriptus suffragiis 13. Approbatus. | Uttog Nat Bet. Dec 1836 | Prestvigd i Borgå, d. 14 Januari 1837, till Pastors Adjunkt i Syssmä. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 14.1.1837. — Sysmän kirkkoherran apulainen 1837. Liljendalin kappalainen 1840, ero 1863. Varapastori 1845. † Liljendalissa 27.5.1891.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14943.

Liljendalin kirkon historia ulottuu 1730-luvulle asti. Nykyinen kirkko on rakennettu vuonna 1886. Sen on suunnitellut Theodor Decker ja muodoltaan se on ristikirkko. Arkkitehtuuri edustaa tyypillistä 1800-luvun lopun kirkkotyyliä, joka korostaa kellotornia. Liljendalin kirkko on kirkkorakennus Loviisassa Uudellamaalla. Se on valmistunut vuonna 1886 ja edustaa arkkitehtuuriltaan uusgotiikkaa. Alun perin kirkon suunnitteli arkkitehti A. Boman, mutta vain hieman ennen rakennustöiden aloittamista kirkon piirustuksia täydensi arkkitehti Theodor Decker. Kirkkoa suunniteltaessa vaihtoehtoina olivat joko harmaakivikirkko tai puukirkko. Kustannussyistä päädyttiin puukirkkoon. 8. tammikuuta 1886 pidettiin tarjouskilpailu, jonka voitti arkkitehti Miertiz, joka myöhemmin antoi tehtävän edelleen rakennusmestari E. I. Eleniukselle. Urakkahinta oli 22 790 markkaa, ja siihen kuului, että seurakuntalaiset hankkivat kaiken rakennusmateriaalin. 17. tammikuuta 1886 päätettiin purkaa vanha kirkko ja käyttää kaikki käyttökelpoinen materiaali uuteen kirkkorakennukseen. Tänä aikana pidettiin jumalanpalvelukset Söderbyn koulussa. Jo 31. lokakuuta 1886 kirkko oli valmis tarkastettavaksi. Piispantarkastuksen yhteydessä 28.–29. marraskuuta uusi kirkko vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtina 1886.

Puoliso: 04.06.1839 Saarijärvi Carolina Fredrika Andriette Gustafintytär Wiskman o.s. Lönnbladd s. 11.09.1814 Joutsa, k. 25.01.1893 Liljendal.
Vanhemmat: Gustaf Lönnbladd, s. 07.12.1775 Pori, k. 20.08.1834 Saarijärvi ja Sofia Lovisa Lönnblad o.s. Molander, s. 18.11.1786 Hattula, Leiniälä, Pispalan talo, k. 05.11.1862 Laukaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 237

IX Anna Isakintytär Gadd o.s. Lithovia (Lithovius), (Taulusta 228, isä Isak Lithovius) s. 09.03.1754 Lapua, k. 24.06.1789 Ähtäri, Tuomarniemi.

Puoliso: 1778 Jakob Herman Andersinpoika Gadd Rautalammin tuomiokunnan tuomari 1784, tuomiokunnan jaon jälkeen Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan 1796, s. 24.10.1747 Karkku, Toijala, k. 19.10.1811 Ähtäri, Tuomarniemi.

Jakob Herman Andersson Gadd

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

25.5.1761 Jakob Herman Gadd 8305. * Karkussa 24.10.1747.

Vht: Ylä-Satakunnan alaosan kihlakunnan kruununvouti, hovikamreeri Anders Berndt Gadd († 1775) ja Sofia Carlqvist.

Ylioppilas Turussa 25.5.1761 [Gadd] Jac. Herm [Tav fratr _ 476]. Respondentti 26.5.1764, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Todistus Turun hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 31.1.1765. Turun hovioikeuden auskultantti 6.3.1765.

— Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1765, notaari 1768. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1774. Varatuomari 1775. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1776, aktuaari 1780, notaari 1781, varakanneviskaali 1784. Rautalammin tuomiokunnan tuomari 1784, tuomiokunnan jaon jälkeen Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan 1796.

Pso: 1:o 1778 Anna Lithovius († 1789);

Pso: 2:o 1792 Brita Helena Smulter († 1859).
Vanhemmat: Anders Berndt Gadd, s. 1718, k. 25.04.1775 Karkku, Toijala ja Sofia Gadd o.s. Carlqvist, s. 01.01.1728 Sysmä.

Lapset:

Anna Johanna Roschier o.s. Gadd , s. 19.05.1786 Ähtäri, Heinämäki, Rönnbacka. Tauluun 238

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 238

X Anna Johanna Jakobintytär Roschier o.s. Gadd, (Taulusta 237, äiti Anna Gadd) Madamoiselle, s. 19.05.1786 Ähtäri, Heinämäki, Rönnbacka, k. 14.08.1853.

Puoliso: 08.04.1812 Ähtäri Daniel Fredrik Erikinpoika Roschier Uuraisten rukoushuoneen saarnaaja, fil.maist., s. 01.01.1783 Mikkeli, k. 06.02.1848 Saarijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 239

VI Maria Larsintytär Uhlstadius o.s. Lithovius, (Taulusta 197, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 12.01.1690 Oulu.

Puoliso: Anders Andersinpoika Uhlstadius Iin kirkkoherra, s. Oulu, k. 1668 Ii.

sl. 1644 Anders Ulstadius Andreas Andreæ, Ostrobotniensis 419. Kotoisin Oulusta. Ylioppilas Uppsalassa 26.10.1641 Andr. Andreæ Ulostad. Ylioppilas Turussa sl. 1644 Ulostadius Andr Andr. Ostrob _ 23. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Andreas And: Ulostadius. Upsaliæ depositus. | Publicavit 1:o Disputationem Politicam Prooemialem de Constitutione Politicæ, ejusdemq: materia rematiori Societate Conjugali, Paterna et Herili Ps. Wexionio 1646. 2:o Theoremata qvædam miscellanea Ps. Alano 1647. Magister factus 1647 d. 4. Maij.*) 1649. Rector Scholæ Uloënsis. Pastor in Ijo 1660. | *) Actum promotionis pulcra oratione hexametrica clausit gratias agens promotorum nomine, superioribus et auditoribus. Oraatio 4.12.1644. Respondentti 25.4.1646 pro exercitio, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1646 – kl. 1648. Respondentti 3.1647 pro gradu, pr. Georg Alanus U9. FM 4.5.1647 ultimus. Oraatio 29.6.1648. — Oulun pedagogion rehtori 1649. Iin kirkkoherra 1660. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1660.

Lapset:

Maria Forbus o.s. Uhlstadius , s. Ii. Tauluun 240

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 240

VII Maria Andersintytär Forbus o.s. Uhlstadius, (Taulusta 239, äiti Maria Uhlstadius) s. Ii.

Puoliso: Johannes Hansinpoika Forbus. (Taulu 223) Siikajoen kirkkoherra, s. 1650 Ii, k. 17.12.1733 Siikajoki.

Ylioppilas Uppsalassa tammi–maalisk. 1669 Johannes Forbus Norbotn. Ylioppilas Turussa kl. 1671 [Forbus] Joh. Bothn _ 104. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Johannes Forbus. | Upsaliæ depositus. Sacellanus primo Uhloensis. Deinde Pastor in Sijkajoki 1699. Obiit 1733. — Raahen kappalainen 1674, Oulun 1682. Siikajoen kirkkoherra 1699. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, oleskeli Noran pitäjässä Ångermanlandissa ja Sollefteåssa, palasi kirkkoherranvirkaansa rauhanteon jälkeen.

Lapset:

Lars Forbus , s. 1688 Oulu. Tauluun 241

Catharina Calamnius o.s. Forbus , s. 1691 Oulu. Tauluun 242

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 241

VIII Lars Johanneksenpoika Forbus, (Taulusta 240, äiti Maria Forbus) Kauppias Oulussa, Sursilliana 6396, s. 1688 Oulu, k. 6/1763 Oulu.

Puoliso: 18.04.1725 Oulu Beata Mikaelintytär Hoffren o.s. Lithovius. (Taulu 222). (Taulu 223) s. 1696 Oulu, Liminka, k. 17.07.1770 Oulu.
Vanhemmat: Mikael Lithovius, k. 16.05.1738 Lapua ja Klara Lithovius, s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Lapset:

Maria Bucht ent. Fahlén o.s. Forbus s. 01.12.1728 Oulu, k. 01.09.1805 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 242

VIII Catharina Johanneksentytär Calamnius o.s. Forbus, (Taulusta 240, äiti Maria Forbus) s. 1691 Oulu, k. 13.06.1748 Kalajoki, Sulva.

Puoliso: Gabriel Josefinpoika Calamnius. (Taulu 169) Kalajoen kappalainen., s. 20.09.1695 Haapajärvi, k. 25.05.1754 Kalajoki, Sulva.

Gabriel Calamnius kävi Kokkolan pedagogiota ja sai sittemmin yksityisopetusta. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Calamnius palasi Haapajärvelle, missä hän joutui kotiväkensä kanssa kokemaan, kuinka venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Keski-Pohjanmaan ja aloittivat alkuvuoteen 1715 kestäneen verisen terrorin. Vuonna 1715 komentava venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan, ilmeisesti sinne sijoitetun pitäjänapulaisen Henrik Simeliuksen sairauden takia. Ennen miehitysajan kirkkohallinnon järjestämistä venäläiset toimivat näin, koska pappia tarvittiin myös hallintotehtäviin, kuten verotuksen järjestelyyn. Simeliuksen kuoltua tammikuussa 1716 Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja, ja isänsä kuoltua 1716 hän oli jonkin aikaa ainoana papinviran hoitajana koko Kalajoen suurpitäjässä. Koska häntä ei ollut vihitty papiksi, sitä edellyttävät toimitukset hoiti Lohtajan pitäjänapulainen Johannes Argillander.

Sodan jälkeen ylivieskalaiset kiittivät Calamniusta lämpimästi siitä, että hän oli ollut heidän uskollisena sielunhoitajanaan ja turvana venäläisiä vastaan. Hän oli ilmeisesti nähnyt vaivaa koettaessaan torjua miehittäjien liiallisia vaatimuksia ja onnistunutkin jossain määrin. Isänsä kuoltua Gabriel Calamnius otti äitinsä ja nuoret sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin. Itse hän joutui 1718 vaikeuksiin venäläisten syyttäessä häntä ja eräitä muita pohjalaisia pappeja yhteydenpidosta Ruotsin armeijaan. Calamnius vangittiin tammikuussa Ylivieskassa yhdessä hänen luokseen paenneen sukulaismiehen, Ylistaron kappalaisen Antti Affrenin, kanssa. Miehiä pahoinpideltiin ja heidät vietiin Turkuun, mutta Calamnius vapautettiin kolmentoista viikon vankeuden jälkeen, kun taas Affren hirtettiin.

Gabriel Calamnius palasi työhönsä Ylivieskaan osoittaen samaa velvollisuudentuntoa ja rohkeutta kuin ennenkin. Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru-Runot suomalaiset, joka painettiin 1734. Siinä hän runoja sepittäneen isänsä tapaan, osittain kalevalamittaa käyttäen, kuvaa isonvihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä voimakkaasti, joten tekijää ei voi moittia liioittelusta.

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi, ja hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi, ja Pohjanmaalle palattuaan hän toimi tiettävästi edelleen Ylivieskassa, kunnes sinne nimitettiin oma kappalainen 1722.

Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjänapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Hän sai sittemmin varapastorin arvonimen. Calamniuksen kuoleman jälkeen julkaistiin 1755 kokoelma hänen tilapäislainojaan. Gabriel Calamnius kuoli nähtävästi huulisyöpään mentyään Vaasaan lääkärinhoitoa saamaan.
Vanhemmat
Haapajärven kappalainen Josef Gabrielinpoika Calamnius ja Elin Thorwöste
Puoliso
Ängermanlannissa syksyllä 1721 Katarina Forbus, syntynyt 1690 tai 1691, kuollut 13.6.1748 Kalajoki, vanhemmat Siikajoen kirkkoherra Johannes Johanneksenpoika Forbus ja Maria Antintytär Ulstadius
.

Lapset:

Johan Calamnius , s. 1725 Kalajoki. Tauluun 169

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 243

VI Gabriel Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 197, isä Lars Lithovius) Limingan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1661. Limingan kappalainen (1671)., s. Oulu, Liminka, k. 1686 Lumijoki.

Henkilötiedot
(1660) Gabriel Limingius, myöhemmin Lithovius Gabriel Laurentii, Ostrobotniensis 1407. Vht: Limingan kirkkoherra Lars Limingius (Laurentius Josephi, yo Uppsalassa 9.1626, † 1668/69) ja Karin Mattsdotter (Mathesius). Ylioppilas Uppsalassa 5.7.1655 Gabriel Laurentij Limmingius O-Bothniensis. Mainitaan ylioppilaana Turun akatemian konsistorin pöytäkirjassa 7.7.1660. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.6.1661. — Limingan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1661. Limingan kappalainen (1671). Asui Temmeksellä 1686.

Puoliso: Maria Claesintytär Lithovius o.s. Jenderjan s. 1640 Oulu, k. 1705 Liminka.
Vanhemmat: Claes Jenderjan, s. 1610 Oulu, k. 1663 Oulu ja Margretha Jenderjan o.s. Ficke, s. 1611 Oulu, k. 1684 Oulu.

Lapset:

Catharina Limatius ent. Jachaenius o.s. Lithovius , s. 1666 Oulu, Liminka. Tauluun 244

Gabriel Lithovius e. Limingius , s. Oulu. Tauluun 249

Lars Lithovius , s. 1680 Oulu, Liminka. Tauluun 348

Margareta Lithovius k. 1710 Temmes.

Gabriel Lithovius Oululainen porvari., k. 31.10.1721 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 244

VII Catharina Gabrielintytär Limatius ent. Jachaenius o.s. Lithovius, (Taulusta 243, isä Gabriel Lithovius) s. 1666 Oulu, Liminka, k. 19.01.1743 Kangasniemi.

Puoliso: Carolus Caroluksenpoika Jachaenius Carolus Caroli Jachaenius oli kappalainen,1698-1704, s. 1663 Johannes, k. 21.03.1704 Kangasniemi.

Lapset:

Gustaf Lorenz Jack e. Jachaenius , s. 1694 Kangasniemi. Tauluun 245

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 245

VIII Gustaf Lorenz Caroluksenpoika Jack e. Jachaenius, (Taulusta 244, äiti Catharina Limatius ent. Jachaenius) Majoittaja armeijassa., s. 1694 Kangasniemi, k. 23.08.1741 Kangasniemi.

Puoliso: 03.12.1723 Pieksämäki Anna Maria Simontytär Jack o.s. Elephant s. 18.05.1695 Pieksämäki, k. 1741 Kangasniemi.

Lapset:

Catarina Lisa Hoffren o.s. Jack , s. 19.09.1724 Joroinen. Tauluun 246

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 246

IX Catarina Lisa Gustafintytär Hoffren o.s. Jack, (Taulusta 245, isä Gustaf Jack) s. 19.09.1724 Joroinen, k. 09.01.1787 Maaninka, Tavinsalmi.

Puoliso: Henrik Jakob Jacobinpoika Hoffrén. (Taulu 639) s. 28.04.1724 Kuopio, k. 29.01.1769 Kuopio.
Vanhemmat: Jacob Hoffrén, s. 1683 Iisalmi, k. 14.07.1760 Kuopio ja Maria Eleonora Hoffrén o.s. Stierncreutz, s. noin 1695 Janakkala, k. 14.03.1754 Kuopio.

Lapset:

Maria Eleonora Hoffrén s. 18.06.1744 Kuopio, k. 26.03.1776 Maaninka, Tavinsalmi.

Jakob Gustav Hoffrén , s. 25.03.1746 Maaninka, Tavinsalmi. Tauluun 247

Henrik Alexander Hoffrén , s. 12.12.1747 Maaninka, Tavinsalmi. Tauluun 248

Anna Katri Hoffrén s. 07.04.1749 Maaninka, Tavinsalmi, k. 13.06.1754 Maaninka, Tavinsalmi.

Stina Lisa Hoffrén s. 09.11.1751 Maaninka, Tavinsalmi, k. 03.05.1755 Maaninka, Tavinsalmi.

Elisabeth Eskelinen o.s. Hoffrén s. 17.03.1757 Maaninka, Tavinsalmi, k. 07.05.1809 Kuopio.

Karl Johan Hoffrén s. 29.04.1759 Maaninka, Tavinsalmi, k. 06.11.1759 Maaninka, Tavinsalmi.

Aaro Pontus Hoffrén s. 19.11.1760 Maaninka, Tavinsalmi, k. 17.05.1810 Maaninka, Tavinsalmi.

Johan Aapo Hoffrén s. 13.07.1762 Maaninka, Tavinsalmi, k. 19.07.1821 Maaninka, Tavinsalmi.

Anna Christina Nissinen o.s. Hoffrén s. 06.10.1764 Maaninka, Tavinsalmi, k. 18.05.1807 Maaninka, Tavinsalmi.

Karl Mauno Hoffrén s. 09.07.1766 Maaninka, Tavinsalmi, k. 13.08.1832 Maaninka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 247

X Jakob Gustav Henrikinpoika Hoffrén, (Taulusta 246, isä Henrik Hoffrén) s. 25.03.1746 Maaninka, Tavinsalmi, k. 29.04.1804 Maaninka, Käärmelahti.

Puoliso: Liisa Matintytär Hoffrén o.s. Rautiainen s. 03.12.1745 Maaninka, Käärmelahti, k. 12.02.1814 Maaninka, Hyttilä.

Kuopion maa- ja kaupunkiseurakunnan arkisto, Lastenkirja 1749-1765 (I Ab:1), Kärmelax 2, sivu 126.
Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi

23.9.1772 27.9.1772 Tavinsalmi Jacob Gustaf Hoffreen Elisabeth Rautiain Gustaf Henric
20.4.1774 24.4.1774 Tavinsalmi B. Jacob Gust. Hoffreen Elisabet Rautiatar Anna Elisab.
6.3.1776 11.3.1776 Tavinsalmi B. Jac. Gust. Hoffreen Elisab. Rautiatar Adolph
2.4.1778 5.4.1778 Tavinsalmi B. Jacob Gustav Hoffreen Elisabet Rautiatar Axel Mathias
29.12.1779 2.1.1780 Kermelax B. Jacob Gust. Hoffren Elisab. Rautiatar 33 år Jacob Abraham
18.3.1782 23.3.1782 Kärmelax B. Jacob Gustaf Hoffreen Elisab. Rautiatar 34 år Aron
28.2.1784 7.3.1784 Kärmelax B. Jacob Gust. Hoffren Elisab. Rautiain 36 år Adam Johan
4.4.1786 9.4.1786 Kärmelax B. Jacob Gustaf Hoffreen Elisab. Rautian 39 år David.

Lapset:

Gustaf Henrik Hoffrén Lukkari, s. 23.09.1772 Maaninka, Tavinsalmi, k. 09.05.1809 Maaninka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 248

X Henrik Alexander Henrikinpoika Hoffrén, (Taulusta 246, isä Henrik Hoffrén) Maanviljelijä, s. 12.12.1747 Maaninka, Tavinsalmi, k. 24.04.1775 Kuopio.

Puoliso: Prudentia Juhontytär Blad ent. Hoffrén o.s. Marin s. 06.03.1747 Kuopio, Pielavesi, Leppälahti, k. 02.02.1815 Kuopio, Pielavesi, Leppälahti.
Vanhemmat: Juho Marin, s. 1710 Iisalmi, Lappetelä, k. 30.05.1788 Pielavesi, Lammassalo ja Marketta Marin o.s. Nousiainen, s. 1718 Pielavesi, k. 06.04.1803 Pielavesi, Lammassalo.

Lapset:

Catharina Lovisa Hoffrén s. 07.12.1768 Maaninka, Tavinsalmi, k. 23.11.1769 Maaninka, Tavinsalmi.

Margareta Hoffrén s. 07.12.1768 Maaninka, Tavinsalmi, k. 23.11.1769 Maaninka, Tavinsalmi.

Gabriel Johan Hoffrén s. 1770 Maaninka, Tavinsalmi, k. 28.04.1808 Maaninka.

Maria Elisabet Poikonen o.s. Hoffrén s. 18.04.1773 Maaninka, Tavinsalmi, k. 05.06.1842 Iisalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 249

VII Gabriel Gabrielinpoika Lithovius e. Limingius, (Taulusta 243, isä Gabriel Lithovius) Oululainen porvari., s. Oulu, k. 31.10.1721 Ruotsi, Tukholma.

1. puoliso: Margareta Mattsintytär Lithovius o.s. Uhlbrandt k. 1678 Oulu.
Vanhemmat: Matts Uhlbrandt, s. 1609 Oulu, k. 24.02.1652 Oulu ja Maria Uhlbrandt o.s. Ficke, s. 1613, k. 01.05.1669 Oulu.

Lapset:

Gabriel Lithovius , s. Oulu. Tauluun 250

Zacharias Lithovius , s. 17.02.1672 Oulu. Tauluun 264

Maria Lithovius s. Oulu, k. 03.05.1751 Oulu.

2. puoliso: Margareta Simonintytär Cajanus e. Lithovius ent. Hoffren o.s. Pilckar. (Taulu 223) s. 1670 Oulu, k. 08.04.1744 Oulu.
Vanhemmat: Simon Pilckar, s. 1640 Uhtaja, k. 14.04.1695 Oulu ja Magdalena Pilckar o.s. Sundelius, k. 17.01.1697 Oulu.

Lapset:

Margareta Hällberg o.s. Lithovius , s. 1704 Oulu. Tauluun 318

Elisabeth Florin o.s. Lithovius , s. Oulu. Tauluun 323

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 250

VIII Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 249, isä Gabriel Lithovius) Ylioppilas Uppsalassa 2.10.1686 Gabriel Gabrielis Lithovius [Ex Schola Uhloensi O. Bothn.]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1694. — Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1694. Kalajoen kappalainen 1698. Sievin kappalainen 1702., s. Oulu, k. 1704 Sievi.

Puoliso: Maria Magdalena Johanneksentytär Lithovius o.s. Paldanius. (Taulu 960) s. 1667 Paltamo, k. 14.12.1749 Oulu.
Vanhemmat: Johannes Paldanius, s. 1637 Paltamo, k. 1672 Paltamo ja Anna Paldanius ent. Cajanus o.s. Kauhanen.

Lapset:

Margareta Toppelius o.s. Lithovius , s. 1695 Oulu. Tauluun 251

Gabriel Lithovius , s. 1704 Oulu. Tauluun 258

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 251

IX Margareta Gabrielintytär Toppelius o.s. Lithovius, (Taulusta 250, isä Gabriel Lithovius) s. 1695 Oulu.

Puoliso: 10.11.1730 Oulu Christoffer Michaelinpoika Toppelius s. 1703, k. 17.12.1760 Oulu.

Lapset:

Zachris Toppelius s. 08.05.1732 Oulu, k. 13.10.1782 Oulu.

Michael (Mikael) Toppelius , s. 10.08.1734 Oulu. Tauluun 252

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 252

X Michael (Mikael) Christofferinpoika Toppelius, (Taulusta 251, äiti Margareta Toppelius) Suomalainen kirkkomaalari ja pohjalaisen kirkkomaalausperinteen viimeinen huomattava edustaja. Uransa aikana hän teki koristemaalauksia yli kolmeenkymmeneen kirkkoon Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Toppelius oli kirjailija Sakari Topeliuksen isoisä., s. 10.08.1734 Oulu, k. 28.12.1821 Oulu.

Sukutausta ja uran alkuvaiheet

Mikael Toppeliuksen vanhemmat olivat Oulun kaupungin tullikirjuri Kristoffer Toppelius ja Margaretha Lithovia. Hänen isänpuoleinen sukunsa oli vanhaa pohjoispohjalaista talonpoikaissukua Limingasta. Suvun alkuperäinen sukunimi oli Toppila, mutta Mikaelin isoisä oli muuttanut sen latinalaistettuun muotoon Toppelius lähtiessään virkamiesuralle. Hänen äitinsä oli puolestaan huomattavaa Lithoviuksen pappissukua, Sievin kappalaisen Gabriel Litohoviuksen tytär. Pariskunta sai neljä poikaa ja kaksi tytärtä, joista Mikael oli toiseksi vanhin.

Mikael Toppeliuksen isä Kristoffer Toppelius oli kaapattu seitsenvuotiaana isonvihan aikana venäläisten kasakoiden vangiksi ja viety Pietariin, josta hän oli kuitenkin onnistunut pakenemaan ja purjehtimaan laivalla Tukholmaan. [1] Myös muu hänen perheensä oli paennut Ruotsiin, ja Kristoffer oli törmännyt sattumalta pyykkiä pesevään äitiinsä Tukholman Skeppsbrolla. Tarinan todenperäisyys on hämärän peitossa, mutta Sakari Topelius lienee saanut isoisoisänsä elämäntarinasta vaikutteita tunnettuun satuunsa Koivu ja tähti. Tullikirjuri Kristoffer Toppelius oli myös harrastajamaalari, joten Mikael Toppeliuksen kiinnostus taiteisiin lienee hänen kodistaan peräisin.

Ensimmäiset maalaustyönsä Mikael Toppelius teki Iisalmessa vuoden 1748 aikoihin, jolloin hän oli vain 14–15-vuotias. Tuolloin hän koristeli Iisalmen kirkon lehterinkaiteet raamatullisia hahmoja esittänein kuvin. Tietoja siitä, miten nuori Toppelius päätyi Oulusta Iisalmeen ja sai kirkon koristelun tehtäväkseen, ei ole säilynyt. Iisalmen rovasti Henrik Helsingius oli joka tapauksessa otettu nuoren maalarin kyvyistä ja päätti auttaa tämän ammatillisen uran alkuun. Rovastilla oli läheiset suhteet hoviin, sillä hänen veljensä oli kuninkaallinen kirjastonhoitaja, ja kesällä 1751 Toppelius purjehti Tukholmaan mukanaan suosituskirje hovimaalari Johan Paschille.

Toppelius vietti Tukholmassa kaksi vuotta ja työskenteli Paschin oppipoikana Tukholman uuden kuninkaanlinnan koristelutöissä. "Vaelluslistassaan" (Min vandringslista), johon Toppelius vanhoilla päivillään listasi töitään, hän mainitsi erikseen osallistuneensa linnankirkon saarnastuolin kultaukseen ja marmorointiin. Syksyllä 1753 hän palasi kotikaupunkiinsa Ouluun, ja vielä saman vuoden lopulla hän teki ensimmäiset työnsä ammattimaisena kirkkomaalarina. Ensimmäisen suuren koristelutyönsä hän teki vuonna 1756 Hailuodon vanhaan kirkkoon, joka paloi vuonna 1968.

Toppeliuksen kirkkomaalarin ura kesti yli seitsemän vuosikymmentä. Hän työskenteli lähinnä kotikaupunkinsa Oulun ympäristössä mutta myös Pohjois-Savossa. Laajimman ja tunnetuimman koristelutyönsä Toppelius teki Haukiputaan kirkkoon vuosina 1774–1777. Kirkon kaikki seinät ja kattoholvit on koristeltu suurikokoisin, Raamatun tapahtumia esittävin maalauksin. Haukiputaan kirkossa on myös Toppeliuksen suurikokoisin maalaustyö, kahdeksan metriä leveä ja neljä metriä korkea Viimeinen tuomio, joka on kuuluisa väkevän realistisesta ja aikalaisia pelottaneesta helvettikuvauksestaan. Samantapaisen kokonaiskoristelun Toppelius maalasi myöhemmin vuosina 1785–1795 Kempeleen kirkkoon. Hänen huomattavimpiin töihinsä kuuluvat myös Lohtajan kirkon, Siikajoen kirkon ja Rantsilan kirkon alttari- ja saarnatuolimaalaukset.

Toppeliuksen viimeinen työkohde oli Revonlahden kirkko, jonka seinämaalaukset ovat vuodelta 1821. Hän kuoli samana vuonna kotonaan Oulussa 87-vuotiaana.

Kirkot joissa Toppelius työskenteli;

Toppelius työskenteli pitkän uransa aikana varmasti ainakin 28 kirkossa. Täysin alkuperäisessä asussaan hänen maalauksensa ovat säilyneet kahdeksassa kirkossa. Näihin kuuluvat Haukiputaan kirkon ja Kempeleen vanhan kirkon kokonaiskoristelut, Pieksämäen vanhan kirkon muotokuvamaalaukset, Lohtajan, Siikajoen, Rantsilan ja Revonlahden kirkkojen suuret moniosaiset alttarimaalaukset sekä Pudasjärven kirkon kellotapulimaalaukset. Kolmessa kirkossa (Paavola, Kiiminki, Jalasjärvi) on lisäksi jäljellä osia alkuperäisestä maalauskoristelusta.

Kymmenen Toppeliuksen koristamaa kirkkoa (Iisalmi, Kuopio, Oulunsalo, Pielavesi, Pulkkila, Lapinlahti, Maaninka, Kiuruvesi, Kuivaniemi, Nurmes) on myöhemmin purettu, mutta useimmissa tapauksissa hänen töitään on siirretty joko uuteen kirkkoon tai lahjoitettu jonkin museon kokoelmiin. Näin on käynyt esimerkiksi hänen ensimmäiselle työlleen, Iisalmen kirkon lehterinkaiteille, jotka siirrettiin kokonaisina uuteen kirkkoon. Eniten on säilynyt alttaritauluja ja saarnastuoleja, jotka on ollut helppo siirtää, sen sijaan seinämaalaukset ovat yleensä tuhoutuneet vanhan kirkon mukana. Kolmessa säilyneessä kirkossa (Piippola, Ilmajoki, Tohmajärvi) hänen maalauksensa on myöhemmin kokonaan tuhottu, ja neljä kirkkoa (Hailuoto, Leppävirta, Kauhajoki, Tyrnävä) on tuhoutunut tulipalossa.
Kirkko Maalausvuodet Maalaukset Maalausten myöhempi kohtalo
Iisalmen kirkko 1748 Raamatun hahmojen kuvia lehterinkaiteissa kirkko purettiin 1779, maalaukset siirretty uuteen Kustaa Aadolfin kirkkoon
Hailuodon kirkko 1756 kuorin ja sakariston koristemaalaukset, saarnastuoli kirkko tuhoutui tulipalossa 1968, saarnastuoli maalauksineen jäljellä uudessa kirkossa
Leppävirran kirkko 1750-luvun loppu saarnastuoli kirkko tuhoutui tulipalossa 1734, saarnastuolin maalaukset jäljellä
Kuopion kirkko 1760 saarnastuoli ja maalaus Jeesus kiusaajan edessä kirkko purettiin 1817, saarnastuoli siirretty Enon kirkkoon ja maalaus Kansallismuseoon
Pieksämäen Vanha kirkko 1760–1762 apostolien ja profeettojen kuvia lehterinkaiteissa, saarnastuoli
Oulunsalon kirkko 1762, 1764 kattomaalauksia ja saarnastuoli kirkko purettiin 1855, saarnastuoli siirretty Pohjois-Pohjanmaan museoon
Pielaveden kirkko 1764 alttaritaulu, kaksi lahjoitusmaalausta, saarnastuoli kirkko purettiin 1790-luvulla, alttaritaulu siirretty uuteen kirkkoon ja muut maalaukset Kansallismuseoon
Paavolan kirkko 1765 seinä- ja holvimaalauksia, alttaritaulu, saarnastuoli saarnastuoli jäljellä
Pudasjärven kirkko 1766 maalauksia kellotapulin ulkoseiniin
Pulkkilan kirkko 1770 alttaritaulu, saarnastuoli, seinämaalauksia kirkko purettiin 1908, alttaritaulu siirretty uuteen kirkkoon ja saarnastuoli Raahen museoon
Lohtajan kirkko 1770–1773 neliosainen alttaritaulu
Siikajoen kirkko 1771–1772 kaksiosainen alttaritaulu, saarnastuoli
Haukiputaan kirkko 1774–1779 kirkkosalin seinä- ja kattomaalaukset, saarnastuoli, monumentaalimaalaus Viimeinen tuomio
Lapinlahden kirkko 1775 alttaritaulu, maalauksia kirkko purettiin 1880, maalaukset siirretty Kansallismuseoon
Maaningan kirkko 1775, 1803 viisi lahjoitusmaalausta kirkko purettiin 1830, maalaukset siirretty Kansallismuseoon
Kiuruveden kirkko 1777 saarnastuoli, kaksi maalausta kirkko purettiin 1853, saarnastuoli ja maalaukset siirretty Kuopion museoon
Piippolan kirkko 1779 saarnastuoli peitettiin kirkon muutostöiden yhteydessä 1888
Ilmajoen kirkko 1780 seinä- ja kattomaalauksia peitettiin korjaustöiden yhteydessä 1857
Tohmajärven kirkko 1783 alttaritaulu, saarnastuoli, profeettojen kuvia lehterinkaiteissa, monumentaalimaalaus Viimeinen tuomio saarnastuoli siirretty Olavinlinnan kirkkoon, muut maalaukset kadonneet
Kiimingin kirkko 1780-luku alttaritriptyyki ja saarnastuoli alttaritriptyyki jäljellä, saarnastuoli kadonnut
Kempeleen vanha kirkko 1785–1786, 1795 seinämaalauksia, saarnastuoli
Rantsilan kirkko 1788, 1794 alttaritriptyyki, saarnastuoli
Kuivaniemen kirkko 1800, 1820 kaksi lahjoitusmaalausta kirkko purettiin 1870-luvulla, maalaukset siirretty uuteen kirkkoon
Nurmeksen kirkko 1803 alttaritaulu kirkko purettiin 1850-luvulla, alttaritaulu siirretty uuden kirkon sakaristoon
Jalasjärven kirkko 1805 alttaritaulu ja seinämaalauksia alttaritaulu säilynyt, seinämaalaukset peitetty
Kauhajoen kirkko 1805 ei tietoa kirkko tuhoutui tulipalossa 1808
Tyrnävän kirkko 1820 alttaritaulu, saarnastuoli kirkko tuhoutui tulipalossa 1865
Revonlahden kirkko 1821 alttaritriptyyki, saarnastuoli, seinämaalauksia

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Toppelius.

Haukiputaan kirkossa on myös Toppeliuksen suurikokoisin maalaustyö, kahdeksan metriä leveä ja neljä metriä korkea Viimeinen tuomio, joka on kuuluisa väkevän realistisesta ja aikalaisia pelottaneesta helvettikuvauksestaan.

Puoliso: 08.09.1763 Ii Maria Magdalena Carlintytär Toppelius o.s. von Ocklawitz s. 10.10.1743 Ii, k. 25.10.1807 Oulu.
Vanhemmat: Carl von Ocklawitz, s. 10.04.1710 Turku, k. 15.02.1786 Lumijoki ja Margareta von Ocklawitz o.s. Bäck, s. 17.01.1720 Ii, k. 24.04.1753.

Lapset:

Zachris Topelius e. Toppelius , s. 13.11.1781 Oulu. Tauluun 253

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 253

XI Zachris Mikaelinpoika Topelius e. Toppelius, (Taulusta 252, isä Michael Toppelius) Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäri 1811, samalla Uudenkaarlepyyn piirin piirilääkäri 1812., s. 13.11.1781 Oulu, k. 23.01.1831 Uusikaarlepyy.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1794). Ylioppilas Turussa kl. 1797 [Toppelius] Zacharias Ostrob. _ 781. Pohjalaisen osakunnan jäsen 31.1.1797 [1797] Zach: Toppelius die XXXI Jan: Natus die XIII Novembris 1781. | Medicinæ Doctor och Provincial Läkare i NyCarleby. Död den 23 Jan. 1831. Riddare af St. Annæ Ordens 3:dje Klass. Utgifvare af "Suomen Kansan wanhoja Runoja, ynnä myös nykyisempiä Lauluja", i 5 häften. Ylioppilas Uppsalassa 1.11.1799 Zach. Toppelius Fenno (* 1781) Antea Civis Aboensis Acad. \ I Filos. fakult:s matrikel: 'Ostrobotniensis'. Keräsi kansanrunoutta vuodesta 1803. KM Tukholmassa 1807. Ylioppilas Lundissa 25.2.1808 Z. Topelius, född i Uleåborg. Fadren målare. Studerat i Åbo. Opiskeli Lundissa eläinlääketiedettä. LK Uppsalassa 30.5.1811. LL 31.5.1811. Respondentti Uppsalassa 8.6.1811 pro doctoratu, pr. anat. ja kirurg. prof. Jac. Åkerman. LT (ei läsnä) Uppsalassa 3.6.1813. — Alilääkäri Ruotsin laivastossa 1801. Rokottaja Pohjois-Pohjanmaalla 1803–04, Tukholman Katarinan seurakunnassa 1805. Uudenkaarlepyyn vt. kaupunginlääkäri 1806. Ruotsin armeijan laivaston Tukholman eskaaderin lääkäri 1808, joutui tanskalaisten sotavangiksi s.v. Palveli jonkin aikaa Kööpenhaminassa Fredrikin hospitaalissa. Köyhäinlääkäri Tukholmassa 1809. Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäri 1811, samalla Uudenkaarlepyyn piirin piirilääkäri 1812. Halvaantui osittain 1820. † Uudessakaarlepyyssä 23.1.1831.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11074

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TOPELIUS, Zacharias (1781–1831)
Läkare, samlare av folkdikter

Zacharias Topelius den äldre utförde sin livsgärning som provinsialläkare i Nykarleby, men han är främst känd som insamlare av folkdikter. Hans arbete banade väg för bland andra Elias Lönnrot och hans Kalevala.

Zacharias Topelius föddes som den tredje sonen av elva barn i kyrkomålaren Mikael Toppelius familj. Han gick i trivialskolan i sin hemstad Uleåborg, avlade studentexamen i januari 1797 och skrevs in vid Åbo akademi. Snart blev han anställd som informator i kyrkoherden G.?R. Appelgrens familj i Muhos. Två år senare reste han med sin elev till Uppsala, där det var tänkt att denne skulle avlägga studentexamen. I Uppsala återupptog Toppelius sina studier, men på grund av brist på pengar valde han att inte avlägga läkarexamen utan i stället studera kirurgi. Att bli kirurgie magister (tidigare fältskär) krävde inte lika långa studier som den akademiska läkarexamen och dessutom understödde svenska staten kirurgutbildningen med särskilda stipendier. Utbildningen arrangerades av medicinalkollegiet, Collegium medicum, och ägde rum på Serafimerlasarettet i Stockholm. Namnet Toppelius verkade gammalmodigt och därför bytte Toppelius i början av sina studier namn till det mer moderna och mer franskklingande Topelius.

Topelius studier var splittrade. År 1801 blev han förordnad till underfältskär i örlogsflottan och under våren och sommaren 1802 vistades han, möjligen på grund av sin dåliga ekonomi, i Nykarleby hos sin bror, pastor Johan Gabriel Topelius. Där försökte han också verka som läkare, trots att han hade varken examen eller licens. Sedan stadsfältskären och magistraten ingripit blev han sålunda tvungen att upphöra med sin praktik. Vintrarna 1802–1804 var han vaccinatör för Finska hushållningssällskapet i Uleåborgs län, och 1807 utnämndes han till assistent åt Uleåborgs provinsialläkare, Christian Herman Carger. Från vår till höst 1808 var han återigen läkare i flottan och deltog under finska kriget i åtminstone tre strider på Skärgårdshavet, bland annat i det misslyckade landstigningsförsöket vid Lemo.

Topelius hade envist fortsatt att studera och utexaminerades som magister i kirurgi i december 1807. Efter kriget valde han att återuppta sina studier i Uppsala och blev färdig läkare i slutet av maj 1811. Doktorsgraden i medicin erhöll han i sin frånvaro två år senare med en studie som behandlade ett cancerfall. År 1808 hade han i någon mån studerat veterinärmedicin i Lund, därtill förpliktigad av en penninggåva som invånarna i Uleåborg hade samlat in.

Topelius återvände till Finland i oktober 1811. Han hade då nyligen blivit utsedd till Nykarlebys förste provinsialläkare. Han gifte sig med köpmansdottern Catharina Sophia Calamnius, och med pengar hon ärvt köpte paret Kuddnis (senare Kuddnäs) gård, som låg i stadens omedelbara närhet. Av parets fyra barn levde två till vuxen ålder: Zacharias, som blev en berömd författare och diktare, och dottern Johanna Sophia, som 1846 gifte sig med pastorn Lars Wilhelm Schalin.

Som provinsialläkare var Topelius både driftig och effektiv. Hans distrikt var stort, och därför var han tvungen att såväl vinter som sommar företa långa och besvärliga resor. Vid sidan om tjänsten som läkare rustade han upp jordbruket på Kuddnäs och röjde åkermark. Han skaffade jordbruksredskap som begapades av folket som samlats vid åkerkanten. Han lät bygga en kvarn, en smedja och ett bränneri. Så motsvarade också jordbruket hans föreställning om det goda livet.

Vårvintern 1820 började Topelius känna smärtor i benen, och dessa ledde så småningom till dubbelsidig benförlamning. Han sökte först hjälp i Köpenhamn och ett par år senare vid Kuppis hälsokälla, men utan resultat. Han hade blivit helt oförmögen att röra sig och klarade inte ens av att vända sig i sängen utan hjälp. I sin stol kunde han sitta om den var bakåtlutad, och han kunde skriva med hjälp av ett bågformat bräde som var fäst vid stolens armstöd. Topelius fortsatte ändå så gott det gick sitt värv som läkare. Han kunde till och med göra hembesök, då hans stol placerades i släden eller kärran och den starka pigan Brita Kiviranta bar honom till patienten på sin rygg. Det sägs att han sittande i sin stol även utförde små operationer, bland annat öppnade han bölder.

På grund av sin sjukdom fick Topelius tid att ägna sig åt sitt stora intresse, den finska folkdiktningen. Han ordnade den samling han redan ägde och samlade aktivt in nya runosånger. Det är möjligt att hans intresse för folkdiktningen hade väckts redan under skoltiden. Topelius lärare i Uleåborgs trivialskola, pastor Simon Appelgren, hade varit elev till Porthan och respondent på det tredje häftet i dennes serie De Poësi Fennica. Det är alltså möjligt att Appelgren till sina elever vidarebefordrade Porthans uppmaning att samla in och bevara folkdikter. Topelius skrev själv i förordet till det femte häftet i sin diktutgåva att han samlat runosånger i över 20 år. Han hade inte bara tecknat upp dikter som han råkat höra utan också sådana som han fått fram när han frågat ut människor som kunde framföra dem.

Ett besök 1819 av Reinhold von Becker, historiker och forskare i finska språket, inspirerade Topelius, liksom två karelska gårdfarihandlare som sommaren 1820 gjorde en avstickare till Kuddnäs. Med hjälp av dem kunde han teckna upp dittills okända runosånger med tydliga episka drag. Uppmuntrad av detta sände han med männen en uppmaning till andra karelska gårdfarihandlare att besöka honom. År 1822 gav Topelius ut den första delen i sin samling runosånger och 1831 den femte och sista delen. I förorden till häftena II–V i samlingen skrev han att många av de episka dikterna hade samlats in i Vuokkiniemi socken i Arkangelska guvernementet. Detta drog Elias Lönnrot nytta av sommaren 1828, då han på sin första insamlingsfärd med Topelius häften i bagaget styrde kosan mot Vuokkiniemitrakten.

Under hösten 1830 insjuknade Topelius i något som uppenbarligen var lungtuberkulos; efter hans död angavs lungsot som dödsorsak. Den sjukdom som orsakat förlamningen, det må sedan ha varit en godartad tumör i ryggmärgskanalen eller ryggradstuberkulos, var inte den direkta dödsorsaken.?

Juhani E. Railo/http://www.blf.fi/artikel.php?id=6487.

Zachris Mikaelinpoika Topelius, d.ä. (1781-1831)

Puoliso: Katarina Sofia Samuelintytär Topelius o.s. Calamnius s. 03.02.1791 Uusikaarlepyy, k. 01.07.1868 Uusikaarlepyy.

Katarina Sofia Calamnius (1791-1868)

Lapset:

Zachris (Zacharias, Z., Sakari) Topelius , s. 14.01.1818 Uusikaarlepyy. Tauluun 254

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 254

XII Zachris (Zacharias, Z., Sakari) Zachriksenpoika Topelius, (Taulusta 253, isä Zachris Topelius) Suomenruotsalainen runoilija ja kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori, valtioneuvos. Koko kansan satusetä., s. 14.01.1818 Uusikaarlepyy, k. 12.03.1898 Sipoo.

Oulun triviaalikoulun oppilas 7.2.1829 (cl. II) – 1832 (avg.). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 5.6.1833 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 14). Pohjalaisen osakunnan jäsen 6.6.1833 [1833] Zacharias Topelius die VI Junii MDCCCXXXIII. Natus die XIV Januarii anno MDCCCXVIII. | Philosophiæ Magister 1840. | T.f. Curator för N. Österbotn. Afd. Hösten 1843. Phil. Licentiat 8/11 1844. | T.f. Curator för Österb. Afd. 29/1 1845. Phil. Doctor 1847. Afd:ns Bibliothekarie 1841–1844 och Kassör 18‹–›–1842. | Hist. Lektor vid Wasa Gymnasium 1852. Respondentti 16.5.1838 pro exercitio, pr. Carl Reinhold Sahlberg 10919. FK 12.5.1840. FM 20.7.1840. Opintomatka Ruotsiin 1843, Saksaan, Ranskaan, Belgiaan, Tanskaan ja Ruotsiin 1856, Ruotsiin ja Englantiin 1862. FL 8.11.1844. Väitöskirja 17.6.1847 pro doctoratu, pr. Gabriel Rein 13056. FT 22.6.1847. Riemumaisteri 30.5.1890. Riemutohtori 31.5.1897. — Pohjoispohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1843–44, Pohjalaisen osakunnan 1845–47. Länsisuomalaisen osakunnan inspehtori 1868–71, kunniajäsen 1887. Fil. tiedek. promoottori 1877. — Aleksanterin yliopiston kirjaston ylim. amanuenssi 1846–51. Helsingin yksityislyseon historian ja ruotsin kielen opettaja 1846–50. Vaasan lukion historian lehtori 1852 (ei astunut virkaan). Yliopiston Suomen historian ylim. professori 1854, virkavapaa 1866. Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori 1863, virkavapaa 1875–76, yleisen historian professori 1876, ero 1878. Yliopiston vararehtori 1872–75, rehtori 1875–78. Valtioneuvos 1878. Sanomalehtimies, runoilija ja kirjailija. † Sipoossa 12.3.1898.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15088

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Zachris Topelius oli tavattoman monipuolinen ja erittäin tuottelias lahjakkuus, jonka pedagoginen ja moraalinen vaikutus kasvoi huomattavaksi jo varhain ja saavutti huippunsa hänen vanhuudessaan. Topeliuksen vaikutus jatkui voimakkaana erityisesti vanhan kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmän aikana sekä kansainvälisesti tunnettujen satukokoelmien ja historiallisten romaanien, varsinkin Välskärin kertomusten, ansiosta.

Zacharias Topelius syntyi Kuddnäsin tilalla lähellä Uuttakaarlepyytä 1818 ja sai isänsä, piirilääkärin ja tunnetun kansanrunojen kerääjän Zacharias Topeliuksen nimen. Hän itse käytti useimmiten lyhennettä Z. tai nimimuotoa Zachris virallisissakin yhteyksissä; usein on myös käytetty suomalaistettua muotoa Sakari. Isä korosti poikansa huolellisessa kasvatuksessa ahkeruutta, totuudellisuutta, itsehillintää ja avuliaisuutta ja samalla reippauden ja ulkoilmaelämän merkitystä; äidin, varakkaan kauppiaantyttären Catharina Sofia Calamniuksen pedagogisia kykyjä pidettiin merkittävinä, ja jotkut sukulaiset lähettivät lapsiaan hänen kasvatettavikseen. Topelius korosti myöhemmin omassa pedagogisessa ohjelmassaan näitä tavoitteita; itse hän toteutti elämässään ahkeruuden ja avuliaisuuden ihanteita mutta tuskin yhtä lailla reippauden ja ulkoilmaelämän ihanteita. Hänen luonteelleen oli tunnusomaista sekä huumorintaju ja iloisuus että myös masennuksen ja heikkouden tunnot ja tietty hempeys tai naisellisuus. Topeliuksen vilkkaaseen mielikuvitukseen ja laajaan lukeneisuuteen yhtyi jo varhain kiinnostus salaperäiseen ja mystiseen, joka vähitellen hahmottui kohtalonuskoksi ja sitten uskoksi kaitselmukseen. Se rinnastui ilmeisesti alun perin hänen yksinkertaiseen ja lämpimään kristinuskoonsa, johon vaikutti sisaren ja osin vaimonkin suuntautuminen pietismiin vuoden 1847 paikkeilla ja joka syveni perheen lasten kuolemantapausten ja muiden henkilökohtaisten vastoinkäymisten jälkeen vuoden 1860 tienoilla ja sai ilmauksensa saduissa ja varsinkin Topeliuksen laajassa virsirunoudessa.

Topeliuksen isoisä Mikael Toppelius oli taidemaalari, ja isän suuri kiinnostus kohdistui kansanrunouteen, joten myös nuoren Zachriksen taiteellisia taipumuksia kannustettiin ja hänen mielikuvitustaan innostettiin; hän sai oppia havaitsemista ja tottua kirjoittamaan päiväkirjaa. Perheen taloudellinen asema salli hänelle ulkonaisista huolista vapaan opiskelun, jolle kirjalliset vaikutteet olivat tunnusomaisia. Zachris Topelius lähetettiin 11-vuotiaana Oulun kouluun karaistumaan sen ajan koulukurissa ja karskissa toverielämässä ja myös oppimaan suomea. Kouluaikana hän luki tätiensä ylläpitämän lainakirjaston lähes kokonaan ja sai täten jo varhain tuntuman ajan uuteen kirjallisuudenlajiin, romaaniin, ja ajantapausten aktualisoimaan historialliseen kirjallisuuteen, joita molempia oli jo julkaistu runsaasti ruotsiksi.

Topelius oli juuri täyttänyt 13 vuotta, kun hänen isänsä kuoli; seuraavana vuonna äiti lähetti hänet Helsinkiin valmistautumaan yksityisesti ylioppilastutkintoon. Topelius asui häntä tutkintoon valmistavan nuoren dosentin J. L. Runebergin ja tämän kirjallisesti kiinnostuneen puolison Fredrika Runebergin luona Kruununhaassa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 5.6.1833 ja kirjoittautui yliopistoon ja Pohjalaiseen osakuntaan aikomuksenaan opiskella lääkäriksi ja suorittaa ensin siihen vaadittu filosofian kandidaatintutkinto. Häntä kiinnostivat kasvitiede ja kemia, ajan romanttisen luonnontieteen merkeissä, vaikka hänen yliopistolliset opettajansa eivät siihen suuntaukseen kuuluneetkaan.

Topelius sai nuoruudenajan sosiaaliset vaikutteensa Uudenkaarlepyyn porvarismaailmasta, jossa hän vielä Helsinkiin muuttonsa jälkeen kauan vietti loma-aikansa; Runeberg-puolisoiden piiristä, joka Tengströmien suvun Lauantaiseuran puitteissa viljeli ajan saksalaishenkistä kirjallista kulttuuria; äitinsä sisarpuolen vapaaherratar Rosenkampffin virkamiesperheestä, jossa hän tutustui Helsingin ylimpään säätyläistöön ja sai perehtyä varakkaan porvarillisen tätinsä "oppivuosiin" Helsingin "hienoston piirissä"; sekä neljänneksi Pohjalaisesta osakunnasta, jossa J. V. Snellman oli hänen alkuvuosiensa kuraattori ja "pakotti" hänet astumaan osakunnan julkisuuteen runoilijana jo 1835. Kaikki nämä miljööt antoivat hänelle sekä virikkeitä tulevalle lehtimiehelle tärkeään sosiaaliseen havainnointiin että aineistoa kirjalliseen tuotantoon. Uudessakaarlepyyssä ja pian myös osakunnassa hän rohkaistui kirjallisiin kokeiluihin ja sai ensimmäiset yleisönsä.

Topeliuksen tärkeisiin herätteiden antajiin kuului näiden piirien, akateemisten opintojen ja ahkeran lukemisen ohella olennaisesti teatteri, joka kehitti hänelle sitten hyvin ominaista dramaattista tajua ja repliikkien taitoa; Helsingissä vieraili tähän aikaan ulkomaisia teatteriseurueita, joiden vaihteleva ohjelma käsitti sekä klassikkoja että kevyitä komedioita ja musiikkinäytelmiä. Näistä hän sittemmin kirjoitti muistelmapalasen Scenens nomader i Finland (1890).

Toisenlaisen tärkeän virikkeen hänelle antoi kiihkeä kiintymys Alavuden Kahran kestikievarin kauniiseen tummaan tyttäreen Gretaan, jota hän lyhyesti tapasi useina vuosina matkustaessaan Helsingin ja Uudenkaarlepyyn väliä. Topelius haaveili jopa avioliitosta hänen kanssaan. Hän taipui kuitenkin aikeen sosiaaliseen mahdottomuuteen mutta sai ilmeisesti koko ikänsä muistelemastaan Gretasta kiinnikkeen suomenkieliseen kansaan ja virikkeen nuoruuden fennomaniaansa. Topeliuksen sosiaalisesti normaali kihlaus 1842 ja avioliitto 1845 kotikaupunkinsa kauppiaan tyttären Emilie Lindqvistin kanssa perustui toisenlaiseen, hillittyyn rakkauteen.

Topelius promovoitiin maisteriksi kesällä 1840 yliopiston suurissa kaksisataavuotisjuhlissa, jotka tekivät häneen suuren vaikutuksen. Frans Michael Franzénin läsnäolo toi juhliin ruotsalaisen sävyn, mutta vielä enemmän vaikuttivat monet Aleksandr Pushkinin piiriin kuuluneet venäläisvieraat. Samantapaisia tunteita herätti kruununperillisen, suuriruhtinas (Aleksanteri II) Aleksandr Nikolajevitshin, Topeliuksen ikätoverin, vierailu yliopiston kanslerina 1842. Näihin aikoihin Topelius kirjoitti keisari Nikolai I:tä ja Venäjän imperiumia ihailevia runoja; Topeliuksen isä oli erityisesti huolehtinut poikansa venäjänopinnoista. Vuoden 1844 laajassa promootiorunossaan Topelius yhdistää mielenkiintoisella, vielä epäkypsällä tavalla venäläisiä, pansuomalaisia ja yleiseurooppalaisia teemoja; hän oli jo silloin pettynyt Ruotsiin matkustettuaan sinne 1843 ja kirjoitti varhaisfennomaanisessa vaiheessaan kielteisesti koko germaanisesta kulttuurista.

Ratkaiseva käänne Topeliuksen elämässä tapahtui 1841, jolloin kirjakauppias, konsuli G. O. Wasenius otti hänet Helsingfors Tidningar -nimisen kevyen lehden toimittajaksi. Topelius tarttui nopeasti uuteen porvarillishenkiseen julkisuuskäsitykseen ja siihen uuteen tekniikkaan, jota lehdistö Ranskassa ja muualla Euroopassa juuri kehitti. Hänen lehtensä tehtävänä oli pitkälti referoida ulkomaisia lehtiä, mutta Topelius onnistui tekemään sen usein keveän pakinoivaan sävyyn tai dramaattisesti; lehden levikki rupesikin pian nousemaan. Erityisen suosituiksi tulivat Helsingin elämää kuvaavat Kirjeet luutnantti Leopoldille Gruusiaan jatkomuotoineen. Topelius puuttui kuitenkin vähitellen yhä enemmän myös sosiaalisiin kysymyksiin, kaupan, liikenteen ja kasvatuksen teemoihin, ja harjoitti "tutkivaa journalismia" muun muassa ylioppilaiden taloudellisia oloja tai köyhien asumisoloja koskevissa kirjoitussarjoissaan. Hän esimerkiksi kehotti äitejä opettamaan lapsille suomea ja ennakoi mielenkiintoisella tavalla sekä maatalous-metsätieteellisen että taloudellisen tiedekunnan tarpeen.

Hyvin tärkeää oli, että Topelius julkaisi lehdessään runojaan, ja ennen muuta, että hän ryhtyi julkaisemaan siinä följetongeja (feuilleton), jatkokertomuksia, kuten samaan aikaan Alexandre Dumas vanhempi ja monet muut kuuluisuudet. Ensimmäiset näistä olivat 1849 ilmestyneet Gamla baron på Rautakylä (Rautakylän vanha paroni, 1897) ja Hertiginnan af Finland (Suomen herttuatar, 1874), joista jälkimmäinen ilmestyi kirjana 1851. Vuonna 1851 alkoi myös ilmestyä paljon kunnianhimoisempi ja alun perin laajaksi suunniteltu Ruotsin (Suomen) historiaa ja yhteiskuntaluokkien kamppailua kuvaava Fältskärns berättelser (Välskärin kertomukset), kirjasarjaksi muunnettuna 1853 - 1867. Viimeksi mainittujen kanssa lomittain ja niiden jälkeen ilmestyi sitten ensin Helsingfors Tidningarissa ja sitten muissa lehdissä (myös Ruotsissa) useita följetongiromaaneja, kuten (nimet tässä suomeksi) Linnaisten kartanon viheriä kamari, Mirabeau täti, Vernan ruusut, Kulta-aave, Aulangon pastorinvaali, Kuninkaan hansikas ja Vinsentti Aallonhalkoja. Niistä useimmat Topelius kokosi Vinterqvällar (Talvi-iltain tarinoita) -niteiksi, ja viimeksi ilmestyi laaja Planeternas skyddslingar 1886 (Tähtien turvatit, 1890 - 1892). Niissä Topeliuksen fantasia ja historiallinen tietämys, dramaattinen juonenkehittely ja repliikkien iskevyys, salaperäisyyksien kiehtovuus sekä runsaat humoristiset elementit muodostavat jännittäviä, viihteellisiä ja samalla moraalisesti vetoavia kokonaisuuksia Alexandre Dumas'n, Victor Hugon, Charles Dickensin ja muiden ajan suurien hengessä.

Topeliuksen pakinoiva journalistiikka ja jatkokertomukset kääntyivät osittain tietoisestikin merkitykseltään kasvavan naislukijakunnan puoleen. Samalla hän alkoi jo varhain kirjoittaa myös lapsille. Ensimmäiset satukokoelmat ilmestyivät erillisinä kuvitettuina kirjoina jo 1847, 1848, 1849 ja 1852 (Sagor) ja sitten uutena sarjana Läsning för barn 1865, 1866, 1867, 1871, 1880, 1884, 1891 ja 1896 (Lukemisia lapsille, 1874 -); kaikki Topeliuksen lastenlehdissä ja muualla julkaisemat sadut ja lastenrunot eivät sisälly näihin kokoelmiin. Topeliuksen saduissa lapset ovat reippaita ja aloitteellisia; Topeliuksen uushumanistinen pedagoginen ohjelma korosti kasvatuksen ja oppimisen kokonaisuutta positiivisen luonteenmuodostuksen kautta. Hän vastusti kuollutta ja sirpaleista hajatietoa, negatiivisuutta ja kyynisyyttä. Monien aikalaistensa tavoin hän kritisoi jyrkästi valistusajan pinnallista, egoistista ja aristokraattista kulttuuritraditiota, Voltairen henkeä, sekä saduissaan, romaaneissaan että runoissaan (muun muassa runo Voltaires hjärta).

Topeliuksen lyyrinen tuotanto alkoi varhain, mutta nuoruudenrunoista sisällytettiin ymmärrettävästi vain pieni osa kokoelmiin ja sitten koottujen teosten Samlade skriften (1899 -) ensimmäisiin neljään niteeseen. Hän debytoi 1845 ensimmäisellä Ljungblommor (Kanervankukkia) -kokoelmalla, jonka toinen osa ilmestyi 1850 ja kolmas 1854; ennen runokirjoja Topelius oli jo julkaissut promootiorunonsa ja muita runoja Necken-albumissa. Topeliuksen varhaisrunoille on tunnusomaista pakoton, helposti soljuva lyyrisyys, rakkaus- ja luontoaiheet, talvi-, kevät- ja meriteemat mutta myös häntä yhä enemmän kiinnostavaan historiaan liittyvät ideat. Ajan kasvava kiinnostus politiikkaan ja Topeliuksen paluu ylioppilaselämään osakuntansa vt. kuraattorina 1843 - 1847 heijastuivat eräissä julkaisemattomissa runoissa, varsinkin ajan vapauskliseitä sisältävässä Marseljeesissa (1844).

Topeliuksen poliittiset katsomukset ilmenivät 1840-luvulla erilaisin tavoin, jotka kaikki osoittavat hänen suurta ja nopeaa vastaanottokykyään ja samalla monipuolisuuttaan. Lehdessään hän osin tietoisesti ja journalistisista syistä kävi jatkuvaa polemiikkia Snellmanin Saiman kanssa, ja ylioppilasjohtajana hän innoittui M. A. Castrénin, Elias Lönnrotin ja Runebergin venäläis-fennougrilaisista näköaloista mutta seurasi samalla ajan vasemmistolaistumista Länsi-Euroopassa. Hänen ajattelunsa oli selvästi Hegelin innoittamaa, ja hänen kansallisuusnäkemyksessään tämä ilmeni muun muassa hänen osakunnan vuosijuhlassa 1843 pitämässään esitelmässä Äger Finska folket en historie? (Onko Suomen kansalla historiaa?, julkaistu 1845). Monissa runoissaan hän ennakoi myrskyä, siis vallankumousta, ja toivotti sen tervetulleeksi mutta kääntyi sitten helmikuun vallankumouksen puhjettua lojaalis-suomalaiselle linjalle toukokuun 1848 kevätjuhlan merkeissä.

Topelius haki 1845 Vaasaan perustetun kymnaasin historian lehtorin virkaa ja antoi opetusnäytteet Turun tuomiokapitulille "kristikunnan ikävimmässä kaupungissa", mutta tuloksetta. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli vielä uutta filosofian tohtorin arvoa varten 52-sivuisella latinankielisellä muinaissuomalaisten avioliittohistoriaa ja naisten asemaa käsittelevällä kirjasella. Hän oli Helsingin lyseon historian ja ruotsin opettaja 1846 - 1850 ja toimi samaan aikaan yliopiston kirjaston osa-aikaisena tilapäisenä amanuenssina.

Topelius haki 1852 uudestaan Vaasan lehtorin virkaa, ja hänet nimitettiin siihen. Lukio toimi Vaasan palon takia väliaikaisesti Pietarsaaressa, minne Topelius oli muuttamassa 1854, kun hänet yllättäen, keisarin vieraillessa Helsingissä ja Viaporissa Krimin sodan puhjettua, nimitettiin 15.3.1854 Suomen historian ylimääräiseksi professoriksi. Juuri professoriksi tullut Fredrik Cygnaeus, jolla oli läheiset suhteet ylimpiin poliittisiin piireihin, oli korostanut sitä, että Topelius oli tärkeä mielipidevaikuttaja ja että hänet oli sen vuoksi pidettävä Helsingissä. Topelius oli itse arvellut Cygnaeukselle voivansa olla hyödyksi yliopiston ruotsin kielen lehtorina, mutta hänet nimitettiin siis hakemuksetta yliopiston ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. Hän oli historian tohtori; Hertiginnan af Finland sisälsi kirjaversiossaan myös tutkielman vuosien 1741 - 1743 sodasta ja Välskärin kertomukset ja historialliset näytelmät ilmensivät sekä historian että historianfilosofian tuntemusta. Laajin Topeliuksen tieteellinen julkaisu oli maantieteellis-historiallinen johdanto 1845 - 1852 ilmestyneeseen kuvateokseen Finland framstäldt i teckningar. Tätä tutkimustaan Topelius sittemmin käytti hyväkseen ja kehitti edelleen maantieteen luennoissaan ja myöhemmin julkaisemissaan sekä nuorisolle tarkoitetuissa teoksissaan (varsinkin Maamme kirja 1875) että suurelle yleisölle ja ulkomaalaisille suunnatuissa esityksissään, kuten 1890-luvun mahtavassa Suomi XIX vuosisadalla teoksessa. Hänen maantieteellinen kiinnostuksensa tulee esiin myös monissa romaaneissa.

Topeliuksen nimittäminen professoriksi herätti myönteistä huomiota. Se liittyi ajan moniin suomalaisuuden manifestaatioihin, muun muassa Suomen kielen ja kirjallisuuden uuteen professuuriin, mutta pian se tulkittiin myös palkinnoksi Topeliuksen poliittisesta kannasta. Nimityksen jälkeen kirjoitetuissa runoissaan hän asettui selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja vastaan. Tämä soveltui hyvin sekä hänen aikaisempiin näkemyksiinsä, reaalipoliittiseen vakaumukseen, kiintymykseen hallitsijahuonetta kohtaan, että yleiseen mielipiteeseen, jonka englantilaisten tuhoretkikunnat Suomen ja varsinkin Pohjanmaan kauppalaivastoja ja rannikkoja vastaan olivat synnyttäneet; lisäksi useat hänen sukulaisistaan olivat keisarillisen armeijan ja laivaston upseereita. Topelius näki myös sodan uskonsotana islamia vastaan. Sotavuosien poliittinen ja mielipideilmasto olivat kuitenkin Topeliukselle raskaita. Hän keskittyi kirjoittamaan satuja ja julkaisi 1854 - 1856 lähes kuusikymmentä satua tai lastenrunoa lastenlehdessä Eos, ja hän kirjoitti 1856 myös ensimmäisen kahdesta alkeisopetuksen tarpeisiin suunnatusta, lukuisina painoksina ilmestyneestä oppikirjastaan, Naturens bok (Luonnon kirja, 1860); toinen oli sitten Boken om vårt land 1875 (Maamme kirja, 1876). Tähän vaiheeseen kuuluvat myös Sylvia-runot, joihin kuuluvat lauluina tunnetut ja rakastetut isänmaanrakkauden ylistykset numero kolme Kesäpäivä Kangasalla, numero yhdeksän Sylvian joulutervehdys Sisiliasta ja numero viisitoista Pihlajan ja syreenin varjossa (Blommande sköna dalar).

Topelius oli ennen professoriksi nimittämistään ehtinyt myös nousta Suomen näkyvimmäksi näytelmäkirjailijaksi teoksillaan Efter femtio år (50 vuotta myöhemmin, esitettiin Helsingissä 1851), Kung Carls Jagt 1852 (Kaarle kuninkaan metsästys, 1902) ja Regina von Emmeritz 1853 (suomeksi 1882); niistä keskimmäinen oli Suomen ensimmäinen, Fredrik Paciuksen säveltämä ooppera, joka sittemmin esitettiin useaan otteeseen sekä ruotsiksi että suomeksi (myös Ruotsissa) ja täydellisenä Suomen Kansallisoopperassa 2007 sekä julkaistiin cd-levyllä 1991, 2000 ja 2004. Sittemmin hän kirjoitti musiikkinäytelmän Princessan af Cypern 1860 (Kyypron prinsessa, 1897), jonka Pacius myös sävelsi; Kalevalan ja Kreikan mytologioita offenbachilaisesti sekoittava Kyypron prinsessa on, päinvastoin kuin romanttis-isänmaallinen Kaarle kuninkaan metsästys, kirjoitettu ammattinäyttelijöille. Se tavoitteli uuden teatterirakennuksen tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa eri taidelajien yhdistämistä. Siihen sisältyy muun muassa tunnettu romanssi O barn af Hellas (Laps Suomen).

Hallitsijanvaihdos 1855 ja rauha 1856 inspiroivat Topeliusta; hän julkaisi maaliskuussa 1856 vanhaa tematiikkaansa muokaten uuden ajan murrosta symbolisoivan runon Islossningen i Uleå elf (Jäänlähtö Oulujoesta) ja lähti toukokuussa ensimmäiselle Ruotsia kauemmaksi ulottuneelle, kymmenviikkoiselle matkalleen: Lyypekistä uudella kulkuneuvolla, junalla, läntisen Saksan ja Belgian kautta Pariisiin ja sieltä takaisin Leipzigin, Dresdenin, Berliinin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Pohjanmaalle. Topelius ihaili erityisesti Brysseliä ja tuolloin vielä uutta Belgian valtiota; Pariisissa hän sattui näkemään keisariparin ja tutustui nähtävyyksiin sekä "hieroi ystävyyttä" työmiesten kanssa arvellen, että "heidän aikansa koittaisi vielä kerran". Hän julkaisi lehdessään laajan sarjan Söderom Östersjön. Sittemmin Topelius matkusti Ruotsin länsirannikolta käsin, jossa hän oleskeli lähinnä puolisonsa terveyttä vaalimassa, 1862 Lontooseen. Muutamien Ruotsin-matkojen lisäksi Topelius kävi 1874 Pietarissa - hän oli käväissyt Tallinnassa jo 1845 - ja teki jälleen kaksi suurta Euroopan-matkaa, 1875 - 1876 Ranskaan ja Italiassa Firenzeen saakka, Sveitsiin ja Saksaan Kustaa II Adolfin muistojen äärelle, sekä 1886 Sveitsiin ja Pohjoismaihin.

Topelius luopui Helsingfors Tidningarin toimittamisesta 1860 eri syistä: hän keskittyi hoitamaan professorin virkaansa, joka muutettiin varsinaiseksi professuuriksi 1863. Samalla kahden lapsen kuolema ja rouva Topeliuksen heikentynyt terveys synkensivät mieltä, ja nopeasti kehittyvä poliittinen elämä alkoi myös edellyttää toisenlaista journalismia, kuin Topeliuksen yhdenmiehen lehti saattoi tarjota. Silti Topelius säilytti koko ikänsä journalistisen mielenlaatunsa, teki jatkuvasti havaintoja ja kirjoitti erilaisiin päiväkirjoihinsa sekä kirjoitti ahkerasti myös sanomalehtiin. Poliittiselta kannaltaan hän säilyi lähinnä "bonapartistisena", hän korosti hallitsijan ja kansan yhteyttä ja kritisoi näiden välissä olevien hallitsevien ja omistavien luokkien itsekkyyttä ja materialismia. Tältä kannalta hän oli lähellä fennomaniaa, ja hän uskoikin Suomen kulttuurin muuttuvan pääosin suomenkieliseksi mutta korosti toisaalta Ruotsin perinnön ja ruotsin kielen historiallista ja sivistyksellistä merkitystä Suomessa. Topelius vastusti kielinationalismia ja painotti patriotismia, joka liittyi läheisesti hallitsijanrakkauteen ja Jumalan kunnioitukseen. Topeliuksesta oli erityisen tärkeää korostaa Suomen kansan historiallista yhtenäisyyttä kielellisistä ja sosiaalisista eroista huolimatta.

Rahavaltaa, tuhlailevaa elämäntapaa, liiallista individualismia ja sitten 1880-luvun naturalismia ja biologistista maailmankäsitystä Topelius kritisoi sekä saduissaan ja runoissaan että artikkeleissaan, ja hän oli perustamassa ja toimittamassa ruotsinkielistä, suomenmielistä arvokonservatiivista Finland-lehteä 1885 - 1887. Topelius aavisteli suuren sosiaalisen vallankumouksen tuloa ja aikojen vaihtumista runoissaan Kommunismens vagga (Kommunismin kehto, 1884) ja Rigi Kulm (Rigin huipulla, 1885) sekä promootiorunossaan 1894 Sanningen i går, i dag och i morgon (Totuus eilen, tänään ja huomenna). Samalla Topeliuksen idealismi sai yhä selvemmin kristillisiä sävyjä. Hänen kuolemansa jälkeen1898 ilmestynyt Blad ur min tänkebok (Lehtisiä mietekirjastani, 1898) heijastaa näitä tuntemuksia.

Kuraattoriaikanaan Topelius, joka alun perin oli suunnitellut lääkärin uraa, oli myös Societas pro Fauna et Flora Fennican sihteeri. Hän erosi näistä tehtävistä 1847, jolloin hänestä tuli Suomen Taideyhdistyksen ensimmäinen sihteeri (vuoteen 1869) ja 1853 Helsingin rouvasväenyhdistyksen sihteeri (vuoteen 1866). Molemmat yhdistykset edustivat Topeliuksen kannalta tärkeitä uusia yhteiskunnallisia ideoita. Topelius oli erityisen kiinnostunut naisten asemasta ja naiskasvatuksesta; rouvasväenyhdistys tarjosi (säätyläis)naisille ensimmäisen mahdollisuuden julkiseen yhteiskunnalliseen toimintaan järjestyneen filantropian merkeissä; saduissa ja romaaneissakin tytöt ja naiset edustavat usein aloitteellisuutta ja nokkeluutta kulmikkaisiin poikiin verrattuna. Mirabeau tädissä Topelius jopa antaa herra Dammin väittää, että sadan vuoden kuluttua on enemmän nais- kuin mieslääkäreitä. Topelius tuki "Suomen ensimmäistä feministiä" Marie Linderiä 1860-luvulla ja ensimmäistä varsinaista naisopiskelijaa Emma Irene Åströmiä 1870-luvulla ja toimi tyttökoulujen hyväksi. Nimenomaan tyttökouluissa syntyikin todellinen Topelius-kultti.

Taideyhdistyksessä Topelius yhdessä F. Cygnaeuksen kanssa ja korkeiden piirien suojeluksessa vaikutti merkittävästi kuvataiteen ja kuvataideopetuksen alkuun Suomessa. Hänestä tuli myös 1864 perustetun, kaikkien alojen taiteilijoita yhdistävän Taiteilijaseuran ensimmäinen puheenjohtaja (vuoteen 1889). Hän oli 1870 perustetun Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja sittemmin Muinaistieteellisen toimikunnan (myöhemmän Museoviraston) jäsen. Taiteen ja taiteilijoiden sekä kansallisen historian ja muistomerkkien harrastus huipentui keskeiseen asemaan Runebergin ja Aleksanteri II:n muistomerkkien pystyttämisessä 1880- ja 1890-luvulla. Tähän yhteyteen kuuluvat hänen suuret varsinkin yliopistossa pidetyt muistopuheensa ja muistokirjoituksensa Aleksanteri I:stä, Runebergistä, Lönnrotista, Aleksanteri II:sta ja Snellmanista tämän hautajaisissa sekä hänen yliopiston rehtorina pitämänsä lukukausien avajaispuheet.

Topelius oli rehtorina 1875 - 1878, mutta häntä ei valittu uudelleen ensimmäiselle ehdokassijalle; tyytymättömyyden arvellaan johtuneen hänen liian ymmärtäväisestä suhtautumisestaan radikaalifennomaaniseen ylioppilasliikkeeseen ja hänen Runebergin muistojuhlassa esittämästään arvelusta, että kun Maamme-laulu kerran saisi "korkeamman kaikunsa", se ilmaisisi "yksimielisempää ja yleisempää kansallistietoisuutta" ja tulisi "tulevaisuuden Suomessa laulettavaksi suomen kielellä". Kun Topelius pian tämän jälkeen erosi yliopistosta, kaikki muut osakunnat paitsi uusmaalaiset järjestivät yhdessä juhlan hänen kunniakseen Ylioppilastalossa. Uusmaalaisella ja yleensä svekomaanisella taholla Topeliuksen keisarilojaalisuus oli jo ennestään herättänyt vastustusta, joka sai nyt lisäpontta hänen myönteisestä suhtautumisestaan suomen kieleen.

Toista puolta Topeliuksen yhteiskunnallisessa toiminnassa edusti eläinsuojeluaate, jonka hän kytki lasten järjestölliseen mobilisaatioon perustamalla vuodesta 1870 Toukokuunyhdistyksiä (Majföreningar). Niissä lasten tuli oppia suojelemaan ja hoitamaan pikkulintuja ja siten kehittymään yleiseen huolehtivaisuuteen ja solidaarisuuteen sekä luontoa että toisia ihmisiä kohtaan. Pikkulinnut saivat monissa hänen lauluissaan ja saduissaankin edustaa uskonnollista sanomaa - kuten Koivussa ja tähdessä sekä Sylvia-runoissa. Tämä liittyi Topeliuksen uskonnollisessa maailmankuvassaan korostamaan yksinkertaisuuteen ja kansanomaisuuteen, lapsenuskonomaisuuteen. Sitä puolta hän korosti virsirunoudessaan. Hän oli ruotsalaisen virsikirjakomitean jäsen vuodesta 1867 ja sittemmin uuden komitean puheenjohtaja vuodesta 1876. Tämän komitean ehdotuksessa oli 43 Topeliuksen alkuperäistä ja 15 hänen kääntämäänsä virttä; lopulliseen vuoden 1886 ruotsalaiseen virsikirjaan tuli 31 hänen virttään ja 13 käännöstä. Osa Topeliuksen virsistä siirtyi myös suomalaiseen virsikirjaan. Tunnetuimpia ovat jouluvirsi En etsi valtaa, loistoa ja kouluvirsi Totuuden henki, jotka myös on otettu Ruotsin ja Norjan virsikirjoihin. Teologiselta kannalta Topeliuksen virsiä kritisoitiin liiasta kansanlaulumaisuudesta ja syvyyden ja aatesisällön puutteesta. Topeliuksen aatemaailmassa isänmaallisuus ja usko kaitselmukseen kasvoivat yhä enemmän yhteen, niin että hän myöhemmällä iällään uskoi suomalaisten olevan juutalaisten rinnalla toinen "Jumalan valittu kansa".

Topelius sai yliopistosta erotessaan yhden kauden rehtoreille tavanomaisen valtioneuvoksen arvonimen, ja edellisenä vuonna hän oli saanut vanhemmille professoreille normaalin Pyhän Annan ritarikunnan 2. luokan ritarimerkin. Muutamien kunniajäsenyyksien ja kahden Ruotsin Akatemian antaman palkinnon lisäksi hän ei saanut mitään erityisen merkittäviä julkisia kunnianosoituksia eläessään; Suomen Tiedeseura tai Kungliga Vitterhetsakademien Tukholmassa eivät valinneet häntä jäsenekseen, ja hänet kutsuttiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mutta vasta myöhään Svenska litteratursällskapet i Finlandin kunniajäseneksi. Topelius nautti ruotsinkielisellä puolella selvästi suurempaa arvostusta kansakoulumaailmassa ja kansanomaisissa piireissä kuin johtavan kulttuurieliitin parissa. Hän katsoikin, ettei hän saanut aikalaisiltaan tarpeeksi arvostusta; osittain tämäkin johti siihen, että hän erottuaan hieman nololla tavalla yliopistosta vetäytyi Helsingistä Sipoosta hankkimalleen Björkudden-tilalle. Oikeastaan vasta 80-vuotisjuhlallisuudet ja varsinkin heti niiden jälkeen seuranneet suurenmoiset hautajaiset osoittivat Topeliusta kohtaan kuitenkin tunnetun laajan arvostuksen. "Suomen naiset" pystyttivät Helsingin Hietaniemen hautausmaalle muistopatsaan. Vuonna 1998 vietettiin Topeliuksen juhlavuotta, syntymän 180-vuotis- ja kuoleman satavuotismuistoa. Silloin ehdotetun Topeliuksen koko kirjallisen tuotannon sisältävän koottujen teosten laitoksen toimitustyö alkoi 2005; aikaisemmin oli julkaistu 34-osainen Samlade skrifter af Zacharias Topelius 1899 - 1907.

Topeliusta pidettiin jo varhain vanhemman suurmiessukupolven - Runebergin, Lönnrotin, Snellmanin ja Cygnaeuksen - seuraajana ja aseenkantajana. Hänen satujensa, pian nuorisokirjallisuudeksi ymmärrettyjen romaaniensa ja näytelmiensä saavuttama suosio löi häneen jo varhain satusedän pehmeähkön leiman. Topeliusta kunnioitettiin hänen vanhuudessaan nimenomaan satujen mestarina, johon koko Suomen kansan ja suurelta osalta myös Ruotsin ja Norjankin kansojen monet sukupolvet olivat jo ehtineet tutustua. Sadut ja satunäytelmät pysyivätkin keskeisenä Suomen koti- ja koulukulttuurissa 1950-luvulle saakka, ja monet tunnetut taiteilijat kuvittivat niitä, muun muassa Albert Edelfelt ja Carl Larsson. Satujen moraalinen ja pedagoginen sanoma alettiin hyväksyä ikään kuin itsestäänselvyytenä. Satukirjailijan korostuminen journalistiin, professoriin ja yhteiskunnalliseen toimijaan verrattuna tuli voimakkaasti esiin 1929 - 1932, kun Gunnar Finne voitti Topelius-monumenttikilpailun ja Esplanadille pystytettiin hänen Satu ja Totuus -veistoksensa: yleisö vaati ja sai Ratakadun puistikkoon Ville Vallgrenin Topelius ja lapset -veistoksen toisinnon (alkuperäinen on Vaasassa). Mutta Topeliuksen luonteessakin oli piirteitä, joista kaikki eivät pitäneet: hänen sovittelevuutensa tuntui menevän liian pitkälle, hän ei katsonut puhekumppaniaan silmiin, hänen äänensä ja esiintymisensä oli liian tasaista, väritöntä ja jäykkää, ja niin edelleen. Iloinen ja vapautunut Topelius oli Taiteilijaseurassa, jossa hän usein viihtyi viinin ääressä pitkälle yöhön.

E. G. Palmén korostaa oivaltavassa tutkielmassaan Zachris Topeliukseen kohdistuneista arvostuksista, että Topeliuksen ansioita historiantutkijana ja hänen kirjallista panostaan vähäteltiin sen "epätieteellisyyden" ja sen nuoren yleisön vuoksi, mutta Topeliuksen moraalisen ja patrioottisen vaikutuksen merkitys kasvoi ajan mittaan valtavaksi ja kriitikot joutuivat tunnustamaan tämän. Myöhemmän ajan historiantutkimuskin on usein joutunut tunnustamaan, että Topelius on herkällä vaistollaan ymmärtänyt menneisyyden ilmiötä ja rakenteita aivan oikein - vaikkapa kuvatessaan reduktiota Välskärin kertomuksissa tai ylioppilaskunnan sosiaalista kokoonpanoa Vinsentti Aallonhalkojassa.

Zacharias Topelius, Zachris S 14.1.1818, Uusikaarlepyy, K 12.3.1898 Sipoo. V piirilääkäri Zacharias Topelius ja Catharina Sofia Calamnius. P 1845 - Maria Emilie Lindqvist S 1821, K 1885, PV kauppias Isak Lindqvist ja Johanna Sofia Kyntzell. Lapset: Aina Sofia (Nyberg) S 1846, K 1916; Michael S 1848, K 1850; Toini S 1854, K 1910, kirjailija; Eva (Topelius-Andersson, Acke) S 1855, K 1929, taidemaalari; Rafael S 1857, K 1858; Rosa S 1859, K 1862.

URA. Ylioppilas Aleksanterin yliopistossa 1833; filosofian kandidaatti, maisteri 1840, lisensiaatti 1844, tohtori 1847.

Helsingfors Tidningar -lehden toimittaja 1841 - 1860; Helsingin lyseon historian ja ruotsin opettaja, yliopiston kirjaston tilapäinen amanuenssi 1846 - 1850; historian ylimääräinen henkilökohtainen professori 1854 - 1863; Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori 1863 - 1876; yleisen historian professori 1876 - 1878; yliopiston rehtori 1875 - 1878.

Pohjoispohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1843 - 1844; Pohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1845 - 1847.

Kunnianosoitukset: P. Annan R 2 1877. Valtioneuvos 1878. Ruotsin Akatemian palkinto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunniajäsen.

TUOTANTO. Katso B. Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius' tryckta skrifter : bibliografisk förteckning. 1954; Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993.

Samlade skrifter 1 - 34. 1889 - 1907; Kootut teokset 1 - 13. 1930 - 1932. Näihin laitoksiin ei kuitenkaan sisälly sanomalehtikirjoituksia, kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja, eikä niitä runoja ja satuja joita Topelius ei itse ottanut kokoelmiinsa, eikä myöskään hänen historian ja maantieteen yliopistollisia luentojaan eikä tietoja painettujen teosten eri versioista; Topeliuksen kirjoituksia teatterista julkaistiin 1916; nuoruuden Päiväkirjat 1832 - 1840 julkaistiin Tukholmassa 1918 - 1924, Sjelfbiografiska anteckningar 1922 ja osia kirjeenvaihdosta 1947 ja 1960; Muistiinpanoja vanhasta Helsingistä ja muita Helsinki-kirjoituksia on julkaistu suomeksi 1933 - 1986 ja ruotsiksi 1968.

Topeliuksen teoksia alettiin suomentaa jo 1848. Hänen pääteoksensa, Välskärin kertomuksia ja sadut, sekä Talvi-iltain tarinat ja paljon muuta ilmestyivät tanskaksi, englanniksi, saksaksi, islanniksi (Välskärin kertomuksia kokonaisuudessaan jo 1904 - 1909). Paljon satuja on julkaistu ranskaksi, viroksi ja jo vuodesta 1861 alkaen venäjäksi, ja vähäisempiä määriä lukuisilla muilla kielillä. Topeliuksen pääkustantaja Suomessa oli G. W. Edlund, Ruotsissa A. Bonnier.

Elokuvat: Regina von Emmeritz och konung Gustaf II Adolf. 1910; Rautakylän vanha parooni. 1923; Linnaisten kartanon vihreä kamari. 1945; Prinsessa Ruusunen. 1949.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Zacharias Topelius' arkiv, Helsingin yliopiston kirjasto.

S. Lagerlöf, Sakari Topelius. 1920; P. Nyberg, Topeliuksen kuvaelämäkerta. 1940; P. Nyberg, Z. Topelius : elämäkerrallinen kuvaus. 1950; V. Vasenius, Zacharias Topelius ihmisenä ja runoilijana 1 - 5. 1912 - 1932; E. Vest, Sakari Topelius : elämäkerrallinen kuvaus. 1906.

M. Granér, Zachris Topelius' kärlekslyrik. 1946; M. Klinge, Suomen sinivalkoiset värit : kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksestä. 1981; M. Klinge et al., Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808 - 1917. 1989; M. Klinge, Idylli ja uhka : Topeliuksen aatteita ja politiikkaa. 1998; M. Lehtonen, Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita : näkökulmia Topeliukseen. 2002; M. Noro, Kaitselmusaate Topeliuksen historianfilosofiassa. 1968; A. Tiitta, Harmaakiven maa : Zacharias Topelius ja Suomen maantiede. 1994; A. Törnudd, Flickan från Kahra i Topelius liv och diktning. 1948.

Kaunokirjallisuus: A. Kantola (Helge Pohjolan-Pirhonen), Kukkia kevään sylissä. 1979; A. Kantola, Runoilija ja Kanervankukka. 1981.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: G. FinneW. Runeberg. 1886; V. Vallgren, Topelius ja lapset 1909/1932, Helsinki; E. Wikström. 1915, Vaasa. Maalaukset: A. Edelfelt. 1888 - 1889, Helsingin yliopisto; J. A. Acke. Bonniers-yhtymän kokoelma, Nedre Manilla, Tukholma. Mitalit: E. Lindberg. 1918, Ruotsin akatemia; G. Qvist.E. Kannosto, Topeliuksen juhlavuoden hopeinen mitali. 1998. Muistolaatat: 1998, Oulu.

ZACHRIS TOPELIUKSEN MUKAAN NIMETTY. Topelius-seura ry - Topeliussällskapet rf 1998; kadut Helsinki (Sakarinkatu 1901,Topeliuksenkatu 1906), Kokkola, Lohja, Uusikaarlepyy; Topeliuksenpuisto 1936, Helsinki; Topeliuksen koulu, Turku; Kuddnäsin museo, Topeliuksen lapsuudenkoti, Uusikaarlepyy; postimerkki 1948, 1968. Topelius-palkinto 1946, Suomen Nuorisokirjailijat ry; Topelius-palkinto 1998, Helsingin eläinsuojeluyhdistys.

Kirjoittaja(t): Matti Klinge

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TOPELIUS, Zacharias (1818–1898)
Författare, redaktör, professor

Zacharias Topelius var en enastående mångsidig och ytterst produktiv begåvning. Som redaktör engagerade sig han i samhällsfrågor och bearbetade den allmänna opinionen. Som universitetslärare och författare utövade han länge ett moraliskt inflytande. I folkskolans och läroverkens undervisning förblev han närvarande tack vare Boken om vårt land och Naturens bok. Dessa lästes länge vid sidan av hans internationellt kända sagosamlingar och historiska romaner, Fältskärns berättelser främst bland dem. I slutet av 1900-talet blev han aktuell på nytt i samband med hundraårsminnet av hans död som medförde nya upplagor av bl.a. Finland framstäldt i teckningar.

Zacharias Topelius föddes på gården Kuddnäs i utkanten av Nykarleby 1818 och fick sitt namn efter fadern, provinsialläkare och känd samlare av folkdikter. Själv använde han oftast förkortningen Z. eller namnformen Zachris också i offentliga sammanhang; ofta har också den förfinskade formen Sakari använts. I sin uppfostran av sonen betonade fadern flit, sanning, självbehärskning och hjälpsamhet, och samtidigt betydelsen av motion och friluftsliv. Topelius mor var den förmögna köpmansdottern Catharina Sophia Calamnius, som ansågs ha en anmärkningsvärd pedagogisk förmåga – det fanns släktingar som skickade sina barn till henne för att uppfostras.

Topelius betonade senare i sitt eget pedagogiska program liknande målsättningar. Han levde själv upp till idealen om flit och hjälpsamhet, men knappast till dem om motion och friluftsliv. Karakteristiskt för hans natur var inte bara sinne för humor och ett glatt sinnelag, utan också depressioner, känslor av svaghet och vissa feminina drag. Redan tidigt blandades Topelius livliga fantasi och beläsenhet med ett intresse för gåtfullhet och mystik, vilket efter hand utformades först till en ödestro och sedan till en tro på försynen. Den var förmodligen ursprungligen en motsvarighet till hans enkla och varma kristendom, som påverkades av systerns och också hustruns intresse för pietismen under senare delen av 1840-talet, och som fördjupades efter tre barns tidiga död och i samband med personliga motgångar omkring 1860. Tron på försynen kom till uttryck i Topelius sagor och i hans psalmdiktning.

Topelius farfar var konstmålare och hans fars stora intresse var folkdiktning. Också den unge Zachris konstnärliga anlag och hans fantasi uppmuntrades; han fick lära sig att göra iakttagelser och vänja sig vid att skriva dagbok. Familjens ekonomiska ställning gav honom möjlighet att obekymrat bedriva studier. Vid elva års ålder sändes Topelius till trivialskolan i Uleåborg för att härdas i umgänget med andra skolpojkar och för att lära sig finska. Under sin skoltid läste han nästan hela det lånebibliotek hans fastrar förestod, och kom sålunda redan tidigt i kontakt med tidens nya litterära genre, romanen, och med den historiska litteraturen.

Topelius var nyss fyllda tretton när hans far dog. Året därpå sände hans mor honom till Helsingfors för att han skulle förberedas för studentexamen. Topelius bodde i Kronohagen hos den unge docenten J.?L. Runeberg och dennes litterärt intresserade maka Fredrika. Efter privatundervisning av Runeberg avlade Topelius studentexamen den 5 juni 1833 och skrev in sig vid universitetet och Österbottniska avdelningen. Hans avsikt var att studera medicin och först avlägga filosofie kandidatexamen, som krävdes för läkarstudierna.

Under sina ungdomsår präglades Topelius av den borgerliga miljön i Nykarleby, där han ännu länge efter att ha flyttat till Helsingfors tillbringade sina ferier, och av kretsen kring makarna Runeberg, där släkten Tengström i Lördagssällskapet företrädde en tyskinfluerad litterär kultur i tidens anda. En viktig roll spelade hans mors halvsyster friherrinnan Rosenkampffs ämbetsmannafamilj, där han fick ta del av sin rika, borgerliga mosters ”lärlingsår” i Helsingfors societet och själv bekanta sig med den. Topelius präglades också av sin tid vid Österbottniska avdelningen, där J.?V. Snellman var kurator i början av hans studier och tvingade ut honom i studentavdelningens offentlighet som poet redan 1835. Alla dessa miljöer uppövade den blivande journalistens sociala iakttagelseförmåga och gav stoff till hans litterära produktion. Topelius tog mod till sig och gjorde litterära försök både i Nykarleby och snart också i studentavdelningen och fick så sin första publik.

Utöver dessa kretsar, akademiska studier och flitigt läsande hörde också teatern i hög grad till Topelius viktiga inspirationskällor. Teaterbesöken bidrog till att utveckla hans sinne för det dramatiska stoffet och för hans skickliga replikkonst. Vid den här tiden besökte utländska teatersällskap ofta Helsingfors, och deras omväxlande program bestod av såväl klassiker som lätta komedier och sånglustspel. Teatersällskapen mindes han långt senare i artikeln ”Scenens nomader i Finland” (1890).

Ett annat slags inspiration fick han av sin förälskelse i den vackra Greta, dottern till gästgivaren på Kahra i Alavus. Han träffade henne under korta stunder i flera år när han reste mellan Helsingfors och Nykarleby. Topelius drömde till och med om att gifta sig med henne. Han övergav visserligen den socialt omöjliga planen, men hon inspirerade honom till hans ungdoms fennomani, och minnena av Greta blev under resten av hans liv ett av banden till det finsktalande folket. Topelius ståndsmässiga förlovning 1842 och bröllop 1845 med köpmansdottern Emilie Lindqvist från hemstaden grundade sig på en sansad kärlek av annat slag.

Topelius promoverades till magister sommaren 1840 vid universitetets stora tvåhundraårsjubileum, som gjorde ett djupt intryck på honom. Frans Michael Franzéns närvaro gav festen en svensk ton, men ett större intryck gjorde de ryska gäster som hörde till kretsen kring Alexander Pusjkin. Liknande känslor väckte tronföljarens besök, som ägde rum 1842. Tronföljaren, den med Topelius jämnårige storfursten Alexander Nikolajevitj, var universitets kansler. Vid denna tid skrev Topelius beundrande dikter om kejsar Nikolaj och det ryska imperiet; Topelius far hade varit speciellt mån om sonens studier i ryska. I sin omfattande promotionsdikt 1844 kombinerade Topelius på ett intressant men ännu omoget sätt ryska, panfinska och allmäneuropeiska teman; han hade redan då blivit besviken på Sverige, efter ett besök 1843, och under detta tidigfennomanska skede i sitt liv förhöll han sig negativt till hela den germanska kulturen.

En avgörande vändning i Topelius liv inträffade 1841, då bokhandlaren konsul G.?O. Wasenius anställde honom som redaktör för Helsingfors Tidningar. Topelius tillägnade sig snabbt den nya offentlighetsuppfattningen i borgerlig anda och den nya tekniken som pressen i Frankrike och på andra håll i Europa som bäst höll på att utveckla. Tidningens uppgift var till stor del att referera utländska tidningar, men Topelius lyckades ofta göra det antingen i en lätt kåserande ton eller med dramatisk framtoning; tidningsupplagan började snart öka. Speciellt populära blev hans skildringar av livet i Helsingfors i ”Bref till löjtnant Leopold i Grusien” med fortsättningar. Småningom ägnade han mera utrymme åt sociala frågor, och åt teman som handel, trafik, och uppfostran. Topelius bedrev ”undersökande journalistik”, bl.a. i artikelserier om studenternas ekonomiska situation eller om de fattigas bostäder. Han uppmanade mödrarna att lära sina barn finska, och han förutspådde på ett intressant sätt behovet av såväl en agrikultur-forstvetenskaplig som en ekonomisk fakultet.

Av stor betydelse var att Topelius tryckte sina egna dikter i Helsingfors Tidningar och framför allt att han började publicera följetonger i tidningen, vid samma tid som Alexandre Dumas d.ä., Balzac och många andra. Till de mera kända hör Gamla baron på Rautakylä, 1849, och Hertiginnan af Finland, vilken utgavs som bok 1850. År 1851 började Fältskärns berättelser som följetong och utkom i bokform 1853–1867. Den var redan från början planerad som en mera ambitiös och omfattande framställning av Sveriges – och Finlands – historia, och av uppgörelsen mellan bondeståndet och adeln. Under samma tid och senare publicerades, först i Helsingfors Tidningar och därefter i andra tidningar också i Sverige, många följetonger, bl.a. Gröna kammarn i Linnais gård, Tant Mirabeau, Vernas rosor, Det gyllene spöket, Pastorsvalet i Aulango, Konungens handske och Vincent Vågbrytaren. De flesta av följetongerna utgavs i bokform på 1880-talet under samlingsnamnet Vinterqvällar. Sist utkom den omfattande Planeternas skyddslingar, 1886. Topelius fantasi och historiska vetande, det dramatiska händelseförloppet och slagkraften i replikerna, det gåtfullt fascinerande och de många humoristiska elementen bildar spännande och underhållande helheter, samtidigt som de är etiskt uppfordrande. De är skrivna i en anda som även företräddes av Alexandre Dumas, Victor Hugo, Charles Dickens och andra av tidens stora författare.

Topelius kåserande journalistik och följetonger var medvetet riktade också till de kvinnliga läsarna, en grupp som fick ökad betydelse. Han började också tidigt skriva för barn. De första samlingarna Sagor utgavs illustrerade från och med 1847. Sedan utgavs en ny serie Läsning för barn under många år mellan 1865 och 1896. I dessa samlingar ingår dock inte alla Topelius sagor och dikter för barn som publicerades i barntidningar och andra publikationer. I Topelius sagor är barnen hurtiga och initiativrika; hans nyhumanistiska pedagogik betonade helheten i uppfostran och inlärning genom ett positivt formande av karaktären. Topelius var ingen vän av detaljkunskaper utan liv och sammanhang, av negativism och cynism. Liksom många av sina samtida kritiserade han skarpt upplysningstidens förment ytliga, egoistiska och aristokratiska kulturtradition i Voltaires anda, såväl i sina sagor och romaner som i sina dikter (bl.a. dikten ”Voltaires hjärta”).

Topelius började tidigt skriva lyrik, men av ungdomsdikterna ingick bara en liten del i samlingarna och sedan i de fyra första banden av Samlade skrifter (1904). Han debuterade 1845 med sin första samling Ljungblommor, en andra del utgavs 1850 och en tredje 1854. Före diktsamlingarna hade Topelius redan publicerat sin promotionsdikt, och andra dikter i albumet Necken. Karakteristiskt för Topelius tidiga diktning är en otvungen, lätt flytande lyrism, kärleks- och naturteman, vinter-, vår- och havsteman, men också idéer med anknytning till historien som i allt högre grad intresserade honom. Tidens växande intresse för politiken och Topelius återgång till universitetslivet som tf. kurator i sin studentavdelning 1843–1847 avspeglas i hans diktning, speciellt i ”Marseljäsen” (1844) som innehåller samtida, allmänt förekommande tankar om friheten.

Topelius politiska åskådning på 1840-talet yttrade sig på olika sätt, vilka alla visade på hans stora och snabba receptivitet och hans mångsidighet. Han lät Helsingfors Tidningar stå i ständig polemik med Snellmans Saima, delvis uppsåtligt av journalistisk beräkning. Som studentledare inspirerades han av M.?A. Castréns, Elias Lönnrots och Runebergs rysk-fennougriska åsikter, men han följde samtidigt med vänsterradikaliseringen i Västeuropa. Hans tänkesätt var klart inspirerat av Hegel, och hans uppfattning av nationaliteten visade sig bl.a. i föredraget ”Äger Finska folket en historie?” som han höll på studentavdelningens årsfest 1843. I många av sina dikter förutspådde han en storm, det vill säga revolution, och välkomnade den, men när revolutionen bröt ut i februari 1848 övergick han till en finsk lojalitetslinje vid vårfesten i maj samma år.

Topelius sökte 1845 tjänsten som lektor i historia vid det nygrundade gymnasiet i Vasa och gjorde undervisningsproven för Åbo domkapitel ”i kristenhetens tråkigaste stad”, men fick inte tjänsten. Två år senare disputerade han för den nya filosofie doktorsgraden med en 52-sidig småskrift på latin om de forntida finnarnas äktenskapsseder och om kvinnans ställning. Han var lärare i historia och svenska vid Helsingfors lyceum 1846–1850 och arbetade samtidigt som e. o. amanuens vid universitetsbiblioteket.

Topelius sökte åter lektorstjänsten i Vasa 1852 och utnämndes till tjänsten. På grund av branden i Vasa var gymnasiet tillfälligt förlagt till Jakobstad, dit Topelius var på väg att flytta 1854. Då utnämndes han oväntat till e. o. professor i Finlands historia den 15 mars vid kejsarens besök i Helsingfors och på Sveaborg – ett besök som föranleddes av att Krimkriget hade brutit ut. Fredrik Cygnaeus, som precis hade blivit professor och som hade nära kontakter med de högsta politiska kretsarna, hade betonat att Topelius var en viktig opinionsbildare och att han därför borde stanna kvar i Helsingfors. Topelius hade själv antytt för Cygnaeus att han kunde vara till nytta som lektor i svenska vid universitetet, men han utnämndes alltså utan ansökan till universitetets första personliga extraordinarie professor. Han var doktor i historia, bokversionen av Hertiginnan af Finland innehöll en studie av kriget 1741–1743, och Fältskärns berättelser och historiska skådespel visade att Topelius hade kännedom om såväl historien som historiefilosofin. Den mest omfattande av Topelius vetenskapliga publikationer var den geografisk-historiska inledningen till bildverket Finland framstäldt i teckningar, som utkom 1845–1852. Denna undersökning återutnyttjade och vidareutvecklade Topelius senare i sina föreläsningar i geografi och i senare verk avsedda för barn (t.ex. Boken om vårt land) eller för den stora allmänheten och i framställningar för utlänningar, som hans bidrag till det omfattande verket Finland i 19:de seklet från 1890-talet. Hans intresse för geografi kommer också fram i många romaner.

Utnämningen till professor väckte först positiv uppmärksamhet. Den anslöt sig till tidens många manifestationer för finskheten (en annan gällde en ny professur i finska språket och litteraturen), men snart kom utnämningen att tolkas som en belöning för Topelius politiska ståndpunktstagande. I dikter som han skrev efter utnämningen medan Krimkriget pågick ställer han sig helt klart på Rysslands sida mot Turkiet och västmakterna. Detta gick väl ihop med hans tidigare åsikter, med hans realpolitiska övertygelse och tillgivenheten mot kejsarhuset, samt med den allmänna opinion som uppstod efter engelska flottans angrepp längs Finlands kuster och mot finska handelsfartyg. Dessutom var flera av Topelius släktingar officerare i den kejserliga armén och flottan. Topelius såg också kriget som ett religionskrig mot islam. Krigsårens politiska klimat och debattklimat blev emellertid tunga för Topelius. Han koncentrerade sig på att skriva sagor och publicerade närmare sextio sagor och barndikter i barntidningen Eos 1854–1856. År 1856 skrev han den första av två läroböcker för elementarundervisningen, Naturens bok, som utkom i åtskilliga upplagor; den andra, Boken om vårt land, utgavs flera år senare 1875. Till den tidigare perioden hör också dikterna om ”Sylvia”. Där ingår kända, älskade lovsånger till hemlandet som nummer 3 ”En sommardag i Kangasala” (Jag gungar i högsta grenen), nummer 9 ”Sylvias julhälsning” och nummer 15 ”Under rönn och syren” (Blommande sköna dalar).

Redan före sin utnämning till professor hade Topelius hunnit bli känd som den mest framträdande dramatikern i Finland med Efter femtio år (framfördes i Helsingfors 1851), Kung Carls Jagt och Regina von Emmeritz. Kung Carls Jagt var Finlands första opera, tonsatt av Fredrik Pacius, och den framfördes senare många gånger på både svenska och finska (även i Sverige). Senare skrev han Prinsessan af Cypern, ett sångspel, också det med musik av Pacius. I motsats till den romantiskt fosterländska Kung Carls Jagt är ”sagospelet” Prinsessan af Cypern, där Kalevala och den grekiska mytologin blandas efter Offenbachs manér, avsiktligt lätt och roande. Här ingår bland annat den kända romansen ”O barn av Hellas”.

Regentskiftet 1855 och freden 1856 inspirerade Topelius. I mars 1856 publicerade han dikten ”Islossningen i Uleå elf”, där han omarbetade sin gamla tematik till en dikt som symboliserade den nya brytningstiden, och i maj anträdde han en resa på tio veckor, den första som sträckte sig längre än till Sverige: från Lübeck med det nya fortskaffningsmedlet, tåget, genom västra Tyskland och Belgien till Paris och därifrån tillbaka till Österbotten genom Leipzig, Dresden, Berlin, Köpenhamn och Stockholm. Topelius beundrade i synnerhet Bryssel och den då nya staten Belgien. I Paris råkade han se kejsarparet och bekantade sig med sevärdheterna. Han gjorde sig också till vän med arbetarna, antagande att deras tid skulle komma en dag. I Helsingfors Tidningar publicerade han den långa artikelserien ”Söderom Östersjön”. År 1862 reste Topelius till London från den svenska västkusten, där familjen uppehöll sig främst av omsorg om hustrun Emilies hälsa. Förutom ett par resor till Sverige besökte Topelius S:t Petersburg 1874 – Reval hade han besökt redan 1845 – och gjorde åter två omfattande Europaresor, 1875–1876 till Frankrike och ända till Florens i Italien, till Schweiz och till minnena efter Gustav II Adolf i Tyskland, samt 1886 till Schweiz och de nordiska länderna.

År 1860 slutade Topelius som redaktör för Helsingfors Tidningar, av olika orsaker. Han koncentrerade sig på sin professur, som 1863 blev omvandlad till ordinarie. Två barns död och fru Topelius försämrade hälsa under samma tid fördystrade hans sinne, och den snabba utvecklingen i det politiska livet började också förutsätta ett annat slags journalism än den som Topelius enmanstidning kunde erbjuda. Men Topelius bevarade sitt journalistiska sinne till sin död. Han gjorde ständigt iakttagelser, skrev i sina olika dagböcker och medverkade också flitigt i olika tidningar. Hans politiska ståndpunkt förblev närmast ”bonapartistisk”, han betonade kontakten mellan regenten och folket och kritiserade egoismen och materialismen hos de makthavande och ägande klasser, som stod mellan dem. Med denna inställning stod han nära fennomanin, och han trodde också att den finländska kulturen i huvudsak skulle bli finskspråkig, men å andra sidan betonade han det svenska arvet och det svenska språkets historiska och kulturella betydelse i Finland. Topelius var motståndare till språknationalismen och betonade patriotismen, som för honom var nära förbunden med kärleken till regenten och respekten för Gud. För Topelius var det speciellt viktigt att betona det finska folkets historiska enhet trots språkliga och sociala skillnader.

Såväl i sagor och dikter som i artiklar kritiserade Topelius penningväldet, den slösaktiga livsstilen, en överdriven individualism och småningom 1880-talets naturalism och biologiska världsuppfattning. Han var med om att grunda och redigera den svenskspråkiga, finsksinnade och värdekonservativa tidningen Finland 1885–1887. I dikterna ”Kommunismens vagga” (1884) och ”Rigi Kulm” (1885) samt i promotionsdikten 1894 ”Sanningen i går, i dag och i morgon” förutspådde Topelius den kommande stora sociala revolutionen och förändringarna som låg i tiden. Samtidigt blev hans idealism allt klarare kristet färgad. Dessa känslor kommer till synes i Blad ur min tänkebok, som utkom efter Topelius död.

Under sin kuratorstid var Topelius, som ursprungligen hade planerat att bli läkare, också sekreterare i Societas pro Fauna et Flora Fennica. Han avsade sig detta uppdrag 1847 men blev i stället den första sekreteraren i Finska konstföreningen (till 1869); han blev också sekreterare för Helsingfors fruntimmersförening 1853 (till 1866), och ansåg att båda föreningarna representerade viktiga nya idéer i samhället. Topelius var speciellt intresserad av kvinnans ställning och flickors uppfostran; fruntimmersföreningen erbjöd högreståndskvinnorna en första möjlighet till offentlig samhällelig verksamhet i den organiserade filantropins tecken. I Topelius sagor och romaner är flickorna och kvinnorna ofta initiativrika och kvicktänkta i jämförelse med de tröga pojkarna. I Tant Mirabeau låter Topelius till och med herr Damm försäkra att det om hundra år finns fler kvinnliga än manliga läkare. Topelius gav på 1860-talet sitt stöd till ”Finlands första feminist”, Marie Linder, och på 1870-talet till den första egentliga kvinnliga studenten, Emma Irene Åström. Han verkade även till förmån för flickskolorna. Speciellt i dessa skolor uppstod en verklig Topeliuskult.

Tillsammans med Fredrik Cygnaeus och under beskydd av höga kretsar var Topelius i konstföreningen verksam för bildkonsten i Finland och för utbildning av blivande konstnärer. Han blev också den första ordföranden i Konstnärsgillet (till 1889), en förening som bildades 1864 för konstnärer inom alla områden. Han var den första ordföranden i Finska fornminnesföreningen, som grundades 1870, och medlem i Arkeologiska kommissionen (senare Museiverket). Hans intresse för konsten och den nationella historien kulminerade då minnesmärkena över Runeberg och Alexander II restes på 1880- och 1890-talet. Till detta sammanhang hör de stora minnestal och minnesskrifter Topelius författade över Alexander I, Runeberg, Lönnrot, Alexander II, talet vid Snellmans begravning, samt inskriptionstal hållna som rektor vid universitetet.

Topelius var universitetets rektor 1875–1878, men han placerades inte i första förslagsrummet vid följande val. Missnöjet antas bero på att hans alltför förstående inställning till den radikalfennomanska studentrörelsen och på hans förmodan vid minneshögtiden för Runeberg att när ”Vårt land” en gång skall ”högre klinga” skall den uttrycka ”en mer enig och allmän nationell medvetenhet” och ”skall i framtidens Finland sjungas på finska språket”. När Topelius strax därefter avgick från universitetet ordnade alla studentavdelningar förutom den nyländska en fest i Studenthuset till hans ära. På nyländskt och i allmänhet på svekomanskt håll hade Topelius lojalitet mot kejsaren redan tidigare väckt ett motstånd som nu förstärktes av hans positiva inställning till finska språket.

Ett annat område i Topelius samhällsverksamhet var djurskyddet, som från 1870 förespråkades i s.k. Majföreningar, där barn skulle lära sig att skydda och sköta småfåglar och på så sätt utvecklas till att bli allmänt omtänksamma och solidariska med både naturen och andra människor. Småfåglarna fick representera det religiösa budskapet i många av hans sånger och sagor – som ”Björken och stjärnan” och Sylvia-dikterna. I Topelius religiösa världsbild framhävdes enkelheten, folkligheten och barnatron. Detta betonade han också i psalmdiktningen. Han var medlem i den svenska psalmbokskommittén från 1867 och senare ordförande i den nya kommittén från 1876. Kommitténs psalmboksförslag innehöll 43 psalmer av Topelius och 15 som han hade översatt; i den slutliga versionen av den svenska psalmboken från 1886 fanns 31 psalmer av Topelius och 13 översatta. En del av Topelius psalmer togs också in i den finska psalmboken. De mest kända är julpsalmen ”Giv mig ej glans ej guld ej prakt” och skolpsalmen ”Sanningens ande”, vilka också finns i psalmböckerna i Sverige och Norge. Ur teologisk synvinkel kritiserades Topelius psalmer för att likna folkvisor och sakna djup och tankeinnehåll. I Topelius idévärld växte patriotismen och tron på försynen alltmer samman, så att han senare i livet ansåg att finnarna vid sidan om judarna var ”Guds utvalda folk”.

När Topelius avgick från universitetet fick han titeln statsråd. Året innan hade han blivit riddare av S:t Anneordens andra klass, en utmärkelse som brukade förlänas en äldre professor. Förutom ett par hedersmedlemskap och två pris av Svenska Akademien fick han annars inte några speciellt betydande offentliga hedersbetygelser under sitt liv; varken Finska Vetenskaps-Societeten eller Kungl. Vitterhetsakademien i Stockholm valde in honom som medlem. Han blev visserligen kallad till hedersmedlem i Finska Litteratursällskapet och då Svenska litteratursällskapet i Finland första gången kallade hedersmedlemmar 1891 var han en av tre. Topelius uppskattades helt klart högre bland de svenskspråkiga inom folkskolevärlden och i folkliga kretsar än av kultureliten. Han ansåg själv att han inte värderades tillräckligt av sina samtida. Det bidrog till att han efter sin avgång från universitetet drog sig tillbaka från Helsingfors till sin villa Björkudden i Sibbo. Egentligen var det först vid firandet av hans 80-årsdag och särskilt vid den storslagna begravningen som följde strax därpå som Topelius fick sin fulla uppskattning. ”Finlands kvinnor” reste ett minnesmärke över honom på Sandudds begravningsplats i Helsingfors. Topeliusminnet celebrerades 1998, 180 år efter hans födelse och hundra år efter hans död. Då uppstod ett initiativ om en utgåva av hans samlade skrifter; arbetet på en textkritisk utgåva inleddes 2005 vid Svenska litteratursällskapet i Finland. En bokhandelsutgåva i 34 delar, Samlade skrifter av Zacharias Topelius hade utkommit 1899–1907, med en nystavad tryckning på 1920-talet.

Redan tidigt uppfattades Topelius som efterföljare och vapendragare till den äldre generationen av stormän – Runeberg, Snellman och Cygnaeus. Sagorna, pjäserna och romanerna, som ganska snabbt klassades som ungdomslitteratur, gjorde att Topelius förhållandevis tidigt kom att ses som en blid sagofarbror. På sin ålderdom beundrades han i synnerhet som en mästerlig sagoberättare, som hela finska folket och till stor del också det svenska och norska folket i flera generationer redan hade hunnit bekanta sig med. Sagorna och sagopjäserna intog också en viktig plats i hem- och skolkulturen i Finland ända till 1950-talet, och många kända konstnärer illustrerade dem, bl.a. Albert Edelfelt och Carl Larsson. Det moraliska och pedagogiska budskapet började godtas som en självklarhet. Topelius sagoförfattande betonades på bekostnad av hans verksamhet som journalist, professor och samhällspåverkare. Detta kom tydligt till synes i den upprörda debatten 1929–1932, efter att Gunnar Finne hade vunnit tävlingen om Topeliusmonumentet och hans Saga och Sanning skulle resas i Esplanaden: allmänheten krävde då och fick en kopia av Ville Vallgrens staty Topelius och barnen uppförd vid Skolskvären vid Bangatan. Men i Topelius karaktär fanns det drag som inte gillades av alla, hans försonlighet verkade gå för långt, han såg inte sin samtalspartner i ögonen, hans röst och hans uppförande var för lugnt, färglöst och stelt och så vidare. Men i Konstnärsgillet var Topelius glad och ledig och där trivdes han ofta vid ett glas vin till långt in på natten.

I en insiktsfull studie framhöll professor E.?G. Palmén redan på 1890-talet att Topelius förtjänster som historieforskare och hans litterära verk underskattades på grund av hans påstådda uraktlåtenhet beträffande historiedisciplinens metodkrav och hans övervägande unga publik, men Topelius moraliska och patriotiska inflytande växte sig stort med tiden, och kritikerna var tvungna att medge detta. Senare tiders historieforskning har ofta fått lov att erkänna, att Topelius med sin känsliga intuition har förstått det förflutnas företeelser och strukturer på ett riktigt sätt, t.ex. när han skildrar reduktionen i Fältskärns berättelser eller studentkårens sociala sammansättning i Vincent Vågbrytaren.

Matti Klinge/http://www.blf.fi/artikel.php?id=2854

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Zachris (Zacharias, Z., Sakari) Topelius ['sakr?s t?'pe?l??s] (14. tammikuuta 1818 Uusikaarlepyy – 12. maaliskuuta 1898 Sipoo) oli suomenruotsalainen kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori. Zacharias on hänen virallinen etunimensä, ja sitä on käytetty hänen teostensa tekijänimenä, mutta uudessa alan kirjallisuudessa käytetään muotoa Zachris, sillä "hän itse käytti useimmiten lyhennettä Z. tai nimimuotoa Zachris virallisissakin yhteyksissä", kuten Matti Klinge sanoo. Häntä puhuteltiin myös nimen suomalaistetulla muodolla Sakari.

Riemutohtorin arvonimen hän sai vuonna 1897.

Sisällysluettelo

1 Elämäkerta
2 Tuotanto
3 Kunnianosoituksia
4 Topelius-tutkimus
5 Teoksia

Elämäkerta

Topeliuksen isä oli lääkäri ja kansanrunouden kerääjä Zacharias Topelius vanhempi (1781–1831) ja isoisä kirkkomaalari Mikael Toppelius (1743–1821). Topelius-suvun alkuperäinen sukunimi oli Toppila Limingan Rantakylässä sijainneen suvun kotitalon Toppilan mukaan. Saatuaan tullimiehen viran kirjailijan isoisän isoisä muutti sukunimen latinalaiseen muotoon Toppelius, ja kirjailijan isä jätti nimestä pois toisen p-kirjaimen.

Topelius oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1829–1832 ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä J. L. Runebergin yksityisoppilaana 1833. Hänet promovoitiin maisteriksi 1840, ja hän valmistui tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1847. Vuodesta 1841 Topelius oli Helsingfors Tidningar -lehden toimittaja. Lehti kohosi pian Suomen suosituimmaksi, ja Topelius oli kenties maan ensimmäinen täyspäiväinen toimittaja. Ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta Topelius osasi suomea, vaikkakin sangen puutteellisesti, ja hän suhtautui suomen kieleen myönteisesti. Vuonna 1854 Topelius nimitettiin Helsingin yliopiston ylimääräisen professorin virkaan, ja 1875 hänestä tuli yliopiston rehtori. Vuonna 1878 Topelius jäi eläkkeelle ja sai valtioneuvoksen arvonimen.

Topelius kuoli 12. maaliskuuta 1898 Koivuniemen tilalla (Villa Björkudden) Östersundomissa, jossa hän oli kirjoittanut muun muassa Talvi-iltain tarinoita.

Tuotanto

Topelius oli yksi varhaisimmista suomalaisista romaanikirjailijoista ja ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin julkaisija vuonna 1850 ilmestyneellä teoksellaan Hertiginnan af Finland (suom. Suomen herttuatar, 1874). Tunnetumpi on kuitenkin Topeliuksen historiallinen romaanisarja Fältskärns berättelser (suom. Välskärin kertomuksia), joka ilmestyi aluksi jatkokertomuksena Helsingfors Tidningarissa. Välskärin kertomusten teemana oli aateliston ja talonpoikien pitkäaikainen valtataistelu, joka edisti yhteiskunnan vapautta. Topeliuksen historiallisissa romaaneissa korostuvat isänmaallisuus, uskonto ja sääty-yhteiskunta, joka toimiakseen vaatii yhteiskuntaluokkien toimimista sopusuhtaisessa yhteistyössä. Topeliuksen historiakäsitys oli lähtöisin Friedrich Hegeliltä. Hän katsoi, että Kaitselmus ohjasi historian kulkua, kun Hegel taas katsoi järjen ohjaavan sitä. Topelius ajatteli historian olevan kansojen historiaa, jossa kukin kansa pyrki tulemaan tietoiseksi kutsumuksestaan ja luomaan itselleen valtion. Tieteiskirjailijana hän on jäänyt tuntemattomaksi, mutta hän kirjoitti Helsingfors Tidningarissa 1869 ilmestyneen jatkokertomuksen Simeon Levis resa i Finland, jossa hän hahmottelee tulevaisuuden Suomi-kuvaa.

Topelius kirjoitti satoja runoja. Hänet tunnetaan Suomen maisemia kuvaavista teoksistaan, kuten runosta Kesäpäivä Kangasalla, joka kuuluu Sylvian laulut -sarjaan. Toinen sarjan lauluista elää joululauluna Sylvian joululaulu. Topeliuksen tuotantoa on myös Varpunen jouluaamuna (Sparven på julmorgonen). Topelius osallistui virsikirjakomitean työhön, ja esimerkiksi virret Ei valtaa, kultaa, loistoa (vk 31) ja Totuuden Henki (vk 484) ovat hänen kirjoittamiaan. Topelius muistetaan myös "satusetänä": hän kirjoitti lapsille opettavaisia ja hyvin suosittuja lastensatuja, kuten "Koivu ja tähti", "Adalminan helmi" ja "Sampo Lappalainen"" teoksessaan Lukemisia lapsille.

Topelius laati myös Suomen kansakouluissa vuosikymmenien ajan oppikirjoina käytetyt Luonnon kirjan ja Maamme kirjan. Luonnon kirja käsitteli kasvi- ja eläinoppia sekä geologian, fysiikan ja kemian alkeita, Maamme kirja Suomen maantiedettä ja historiaa.

Kunnianosoituksia

Suomessa on neljä Topeliuksen patsasta ja yksi muistomerkki. Topeliuksen ympärille oli jo hänen eläessään rakennettu kansallista suurmieskulttia, ja hänen kuolemansa jälkeen tämän kultin määrätietoinen rakentaminen jatkui. Topeliuksen haudalle Hietaniemen hautausmaalle (V21-12-3) pystytettiin vuonna 1905 Walter Runebergin veistämä hautapatsas Valoa kohti. Varat hautamuistomerkkiin oli saatu Suomen Naisyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä. Vaasassa paljastettiin vuonna 1915 kuvanveistäjä Emil Wikströmin veistämä patsas, joka esittää Topeliusta lasten ympäröimänä. Varat "satusedän" patsaaseen tulivat pääosin lahjoituksina Vaasan koululaisilta.

Topeliukselle haluttiin saada patsas myös pääkaupunkiin, ja Svenska Litteratursällskapet aloitti vuonna 1908 varojen keräämisen hanketta varten. Tästä seurasi yksi Suomen kuuluisimpia patsaskiistoja, jossa vastakkain olivat perinteisen näköisrealismin ja modernin muistomerkkitaiteen kannattajat. Kuvanveistäjä Ville Vallgren veisti realistisen muistopatsaan, jossa Topelius on kuvattuna lasten ympäröimänä Vaasan patsaan tapaan, ja tarjosi sitä sekä Litteratursällskapetille että Helsingin kaupungille. Nämä eivät kuitenkaan halunneet ottaa veistosta vastaan. Vuonna 1929 Litteratursällskapet järjesti muistomerkkikilpailun, jonka voitti Gunnar Finnen ehdotus Satu ja totuus. Finnen veistos oli modernistisempi kuin Vallgrenin: se ei ollut Topeliuksen näköispatsas, vaan siinä oli kuvattuna kaksi allegorista alastonta naishahmoa. Finnen veistos synnytti kiivasta vastustusta ihmisissä, jotka pitivät Vallgrenin realistista Topeliusta parempana, ja kirjailija Maila Talvion ympärille syntyi nopeasti kansanliike, joka hankki varat Vallgrenin patsaan pystyttämiseksi Helsinkiin. Tämän vuoksi vuonna 1932 Helsingissä paljastettiin kaksi Zachris Topeliuksen muistopatsasta: Vallgrenin realistinen Topelius ja lapset Koulupuistikossa ja Finnen symbolistinen Taru ja totuus Esplanadin puistossa. Topeliuksen mukaan on nimetty Topeliuksenkatu Helsingin Töölössä, Kokkolassa ja Lohjalla, Topeliuksentie Mikkelissä sekä Topeliuksenpuistikko Uudessakaarlepyyssä.

Topelius-tutkimus

Zachris Topeliuksesta on julkaistu lukuisia elämäkertoja. Laajin ja merkittävin on hänen oppilaansa, kirjallisuudentutkija Valfrid Vaseniuksen kirjoittama kuusiosainen Zacharias Topelius: Hans lif och skaldegärning (1912–1930). Topeliuksen tyttärenpoika Paul Nyberg, joka järjesti isoisänsä kirjallisen jäämistön Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmaksi, julkaisi tämän päiväkirjat nimellä Zacharias Topelius dagböcker (1918–1924) ja valikoimia tämän kirjeenvaihdosta nimellä Konstnärsbrev (1956–1960) sekä elämäkerran Zachris Topelius: En biografisk skildring (1949). Topeliuksesta on julkaistu myös runsaasti historiallisia ja kirjallisuustieteellisiä erikoistutkimuksia, kuten Matti Klingen Idylli ja uhka: Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998).

Topeliuksen kootut teokset on julkaistu kahdesti, ensin ruotsiksi vuosina 1904–1907 ja sitten suomeksi 1929–1939. Näihin teossarjoihin sisältyvät kuitenkin vain Topeliuksen kaunokirjalliset teokset, eivät esimerkiksi hänen sanomalehtikirjoituksensa, päiväkirjansa tai kirjeenvaihtonsa. Svenska litteratursällskapet i Finlandissa on parhaillaan tekeillä Zacharias Topelius skrifter -teossarja, joka sisältää tieteelliset editiot Topeliuksen kaikista jälkeen jääneistä teoksista ja kirjoituksista. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin 2010, ja osia on ilmestynyt kaiken kaikkiaan seitsemän vuoden 2013 loppuun mennessä. Kaikki osat julkaistaan digitaalisena editiona, sekä osa myös painettuna.

Teoksia

Kaarle-kuninkaan metsästys (Kung Karls jakt)
Kypron prinsessa (Prinsessan af Cypern)
Mietekirjani lehtisiä (Blad ur min tänkebok)
Lukemisia lapsille (Läsning för barn)
Koivu ja tähti (Björken och stjärnan)
Luonnon kirja (Naturens bok)
Maamme kirja (Boken om vårt land)
Matkustus Suomessa (En resa i Finland)
Rautakylän vanha parooni (Gamla baron på Rautakylä)
Regina von Emmeritz
Sylvian laulut:
Kesäpäivä Kangasalla (En sommardag i Kangasala)
Sylvian joululaulu (Sylvias hälsning från Sicilien)
Talvi-iltain tarinoita (Vinterqvällar – alla luetellut ovat ilmestyneet myös erillisinä kirjoina)
Kuninkaan hansikas (Kungens handske)
Linnaisten kartanon viheriä kamari (Gröna kammaren i Linnais gård)
Suomen herttuatar (Hertiginnan af Finland)
Tähtien turvatit (Planeternas skyddslingar, myöhemmin Stjärnornas kungabarn)
Välskärin kertomukset (Fältskärns berättelser)
Simeon Levis resa i Finland
Finland framställdt i teckningar
Morsian ja muita kauhunovelleja, Faros 2013

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Zachris_Topelius
.

Johan Ludvig Runeberg ja Zachris Topelius, 1863.

Puoliso: Maria Emilia Isakintytär Topelius o.s. Lindqvist s. 26.08.1821 Uusikaarlepyy, k. 14.11.1885 Sipoo.

Maria Emilia Topelius (Lindqvist) (1821-1885)

Lapset:

Aina Sofia Nyberg o.s. Topelius , s. 05.10.1846 Helsinki. Tauluun 255

Eva Maria Acke o.s. Topelius , s. 05.09.1855 Uusikaarlepyy, Kuddnäs. Tauluun 257

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 255

XIII Aina Sofia Sakarintytär Nyberg o.s. Topelius, (Taulusta 254, isä Zachris Topelius) s. 05.10.1846 Helsinki, k. 15.12.1916 Porvoo.

Anna Sofia Nyberg (Topelius) (1846-1916)

Puoliso: 1867 Helsinki Berndt Axel Claesinpoika Nyberg 24.9.1861 NYBERG Berndt Axel 18040. * Helsinki 31.3.1840, vanht maanmittaushall. ylijohtajan apulainen, kamarineuvos Klas Henrik Nyberg ja Ottiliana Anna von Fieandt. Yo Thus gymn. FMK ja FM 1864, OpK 1867. Porvoon ruots. lyseon matematiikan ja fysiikan lehtori 1875-1914., s. 31.03.1840 Helsinki, k. 09.05.1924 Porvoo. Huopalahti.

Lapset:

Aina Elisabeth "Elsa" Boldt o.s. Nyberg , s. 25.01.1873 Helsinki. Tauluun 256

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 256

XIV Aina Elisabeth "Elsa" Berndtintytär Boldt o.s. Nyberg, (Taulusta 255, äiti Aina Nyberg) Yo Nya sv. samskolan i Hfors. Fm-yo >1897., s. 25.01.1873 Helsinki, k. 01.04.1959 Helsinki.

Puoliso: 1897 Helsinki Karl (Charles) Emil Valentin Johaninpoika Boldt. (Taulu 448) o Kuopio privatlyc. FK (fm) 1889. Luonnontiedon opettaja Helsingissä. Yliop. kasvit. laborat. assistentti 1897-., s. 05.06.1866 Kuopio, k. 26.05.1922 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Didrik Boldt, s. 24.05.1831 Hamina, k. 11.01.1881 Venäjä, Pietari ja Anna Kristina Boldt o.s. Frosterus, s. 20.11.1831 Kalajoki, k. 08.12.1919 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 257

XIII Eva Maria Sakarintytär Acke o.s. Topelius, (Taulusta 254, isä Zachris Topelius) s. 05.09.1855 Uusikaarlepyy, Kuddnäs, k. 24.03.1929 Ruotsi, Waxholm.

Eva Maria Acke (Topelius) (1855-1929)

Puoliso: Johan Axel Gustaf Andersinpoika Acke s. 01.04.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 05.09.1924 Ruotsi, Waxholm.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 258

IX Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 250, isä Gabriel Lithovius) s. 1704 Oulu, k. 20.02.1780 Oulu.

1. puoliso: 17.04.1733 Oulu Maria Lithovius o.s. Niska k. 17.01.1735 Oulu.

2. puoliso: 27.06.1735 Oulu Elisabet Andersintytär Lithovius o.s. Pahlman s. 1703 Oulu, k. 25.07.1760 Oulu.

Lapset:

Gabriel Lithovius , s. 03.08.1736 Oulu. Tauluun 259

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 259

X Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 258, isä Gabriel Lithovius) s. 03.08.1736 Oulu, k. 27.09.1782 Oulu.

Puoliso: 1762 Helena Petterintytär Lithovius o.s. Bergman s. 1740 Ruotsi, Kalix, k. 17.09.1809 Oulu.

Lapset:

Petter Gabriel Lithovius , s. 26.12.1768 Oulu. Tauluun 260

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 260

XI Petter Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 259, isä Gabriel Lithovius) s. 26.12.1768 Oulu, k. 1830 Oulu.

Puoliso: Susanna Maria Larsintytär Lithovius o.s. Chore s. 15.10.1780 Oulu, k. 1825 Oulu.

Lapset:

Margaretha Helena Nyman o.s. Lithovius , s. 23.05.1809 Oulu. Tauluun 261

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 261

XII Margaretha Helena Petterintytär Nyman o.s. Lithovius, (Taulusta 260, isä Petter Lithovius) s. 23.05.1809 Oulu, k. 1880 Oulu.

Puoliso: Hans Hansinpoika Nyman Raahen ja Saloisten kirkkoherra 1844., s. 12.09.1798 Oulu, k. 26.02.1850 Saloinen.

Lapset:

Jenny Sofia Elfving o.s. Nyman , s. 30.04.1840 Oulu. Tauluun 262

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 262

XIII Jenny Sofia Hansintytär Elfving o.s. Nyman, (Taulusta 261, äiti Margaretha Nyman) s. 30.04.1840 Oulu.

Puoliso: 18.06.1865 Oulu Karl Oskar Karlinpoika Elfving Yo/tod. J.M. Kalm. Tuomt 1859. VT 1862. Vaasan pormestari 1864-..3.1876, s. 15.04.1835 Kemi, k. 01.03.1876 Vaasa.

Lapset:

Ester Ståhlberg o.s. Elfving , s. 17.02.1870 Vaasa. Tauluun 263

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 263

XIV Ester Karlintytär Ståhlberg o.s. Elfving, (Taulusta 262, äiti Jenny Elfving) Suomen tasavallan presidentin puoliso, kirjailija, Pelastakaa Lapset ry:n perustaja. Ester Ståhlberg loi ensimmäisenä presidentin puolisona toimintatavat presidentinlinnan seuraelämälle. Impulsiivisena taiteilijapersoonana hän pehmensi jäykän ja sulkeutuneen miehensä sosiaalisia ja poliittisia suhteita. Hän oli omana aikanaan myös suosittu kirjailija, mutta kenties merkittävimmän elämäntyönsä hän teki lastensuojelutyön alalla ja Pelastakaa Lapset ry:n perustajana., s. 17.02.1870 Vaasa, k. 21.07.1950 Helsinki.

Ester Ståhlberg (ent. Hällström, os. Elfving, 17. helmikuuta 1870 Vaasa – 21. heinäkuuta 1950 Helsinki) oli tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin puoliso vuodesta 1920 lähtien.

Ester Ståhlberg syntyi Vaasassa, mutta Esterin ollessa kuusivuotias hänen perheensä muutti Ouluun, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Ester Ståhlbergin vanhemmat olivat Karl Oskar Elfving vanhempi ja Jenny Sofia Nyman. Hänen veljiään olivat metsänhoitaja Karl Oskar Elfving nuorempi (1872-1946) ja maatalouspoliitikko Östen Elfving (1874-1936). Ester Ståhlberg valmistui Oulun ruotsinkielisestä tyttökoulusta vuonna 1897. Opettajaksi hän valmistui Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta 1891.

Ester Ståhlberg tunnettiin myös kirjailijana. Hänen esikoisteoksensa oli vuonna 1922 ilmestynyt Sunnuntai. Myöhemmin rouva Ståhlberg kirjoitti kaksiosaisen Matilda Wreden elämäkerran. Hänen vuonna 1933 kirjoittamansa teos Katso, unennäkijä tulee... suututti monia äärioikeistolaisia, sillä siinä Ståhlberg kertoi juutalaisista hyvin myönteiseen sävyyn.[2] Alkuperäiskoulutukseltaan rouva Ståhlberg oli opettaja. Rouva Ståhlberg oli naimisissa Karl Hällströmin kanssa vuodesta 1893 vuoteen 1917, jolloin hän jäi leskeksi. Heillä oli kaksi ottolasta Lea (1908–1986) ja Eero (1898–1916). Avioliittonsa aikana Ester Hällstörm asui Forssassa ja Viipurissa. Helsingin lähelle Pukinmäkeen Hällströmit muuttivat vähän ennen Eero ja Karl Hällströmin kuolemaa.

Leskeksi jäätyään Ester Hällström otti lastenhoitoon liittyvän viran Helsingistä. Ståhlberg kirjoitti kosintakirjeen ystävänsä Eero Erkon vaimon Maissin kaksoissisarelle, mutta epäonnistui. Sen jälkeen hän kirjoitti Ester Hällströmille, joka oli hänen nuoruuden opiskelijatoverinsa ja he menivät naimisiin vuonna 1920. Ståhlbergin lapset suhtautuivat kuitenkin hyvinkin negatiivisesti rouva Ståhlbergiin ja hänen tyttäreensä.

Vuonna 1922 Ester Ståhlberg perusti kansalaissodan lapsiuhreja auttaakseen Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen, josta muodostui myöhemmin Suomen Pelastakaa Lapset -järjestö.

Kirjallinen tuotanto

Sunnuntai, 1922 WSOY.
Vanha kynttilänjalka : kertomuksia, 1926 WSOY
Kohti päivän nousua, 1932 WSOY
Katso, unennäkijä tulee... : kertomuksia, 1933 WSOY.
.

Ester Ståhlberg (ent. Hällström, os. Elfving, 17. helmikuuta 1870 Vaasa – 21. heinäkuuta 1950 Helsinki).

Puoliso: 1920 Helsinki K.J. (Kaarlo Juho) Carl Johan Johaninpoika Ståhlberg. (Taulu 558). (Taulu 559) Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925)., s. 28.01.1864 Suomussalmi, k. 22.09.1952 Helsinki.

Kaarlo Juho Ståhlberg (1865–1952)

Lapsuus ja nuoruus

"Minulla on puolestani ensimmäiset lapsuudenmuistoni Haapajärveltä, eivätkä ne siteet katoa muualla vaeltaessanikaan."

K. J. Ståhlbergilla virtasi suonissaan kuuluisaa suomalaista pappis- ja virkamiesverta, sillä isän ja äidin puolelta hän polveutui muun muassa Castrén-, Cajanus- ja Snellman-suvuista.

K. J. Ståhlbergin syntyessä vuonna 1865 perheen isä Johan Gabriel Ståhlberg toimi Alavieskan kappalaisena. Perhe, johon kuului isän ja Kaarlo Juhon lisäksi äiti Amanda Gustafva Castrén sekä sisar Alma ja myöhemmin myös veli Fredrik, muutti Haapajärvelle Kaarlo Juhon ollessa neljän vuoden ikäinen vuonna 1869.

Perhe Ståhlberg saapui Haapajärvelle heti suurten kuolonvuosien jälkeen. Elämä 1800-luvun lopun pappilassakin oli tuohon aikaan varsin vaatimatonta, mutta tästä huolimatta elämä ja lapsuus Haapajärvellä olivat jättäneet lähtemättömät jälkensä K. J. Ståhlbergiin. Lapsuudessaan pappilan lapset Kaarlo Juho ja hänen sisaruksensa omaksuivat muun muassa tasavertaisuuden ajatuksen ja suomen kielen leikkiessään tasavertaisina yhdessä muiden lasten kanssa.

K. J. Ståhlbergin isä Johan Gabriel Ståhlberg ei ehtinyt palvella Haapajärven seurakuntaa kauaa, sillä kutsu ajasta iäisyyteen tuli jo vuonna 1873. J. G. Ståhlbergin hauta Haapajärven kirkon luona. Elämä ilman perheenpäätä oli rankkaa, sillä äiti jäi asumaan Haapajärvelle yksin neljän alaikäisen lapsen kanssa. Kaarlo Juho vietti lapsuuttaan Haapajärvellä aina vuoteen 1877, kunnes äiti Amanda Gustafva laittoi jo viisitoistavuotiaaksi ehtineen Kaarlo Juhon yhdessä sisaruksensa Alman kanssa kouluun Ouluun.

Opintielle astuttuaan Kaarlo Juhosta sukeutui nopeasti varsin viisas ja kunnianhimoinen oppilas – hän oli Oulun suomalaisessa yksityislyseossa opiskellessaan joka vuosi luokkansa priimus. Kotonaan suomenmieliseksi ja -kieliseksi kasvatettu K. J. Ståhlberg hakeutui suomenkieliseen lyseoon, mikä oli harvinaista tuon ajan pappissukuun kuuluneelle nuorukaiselle – olihan pappissukuun kuuluneiden nuorten katsottu ennemmin hakeutuvan ruotsinkieliseen, herrasväelle tarkoitettuun opinahjoon. Ylioppilaaksi K. J. Ståhlberg kirjoitti vuonna 1884 erinomaisin arvosanoin: ylioppilastutkinnon arvosanaksi tuli laudatur, ja päästötodistuksenkin keskiarvo oli tuolle ajalle hyvin korkea, 9,20.

K. J. Ståhlberg suoritti yliopisto-opinnot, joista hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1887, oikeustieteen kandidaatiksi 1889, ja tohtorinarvon hän sai vuonna 1893 väiteltyään aiheesta ”Irtolaisuus Suomen lain mukaan”. Opiskeluaikoinaan Ståhlberg oli mukana aktiivisesti nuorsuomalaisten liberaalisen poliittisen ryhmän, Valvojan, toiminnassa. Monipuolisuutensa ja osaamisensa ansiosta K. J. Ståhlberg toimi opiskeluaikoinaan sekä ruotsinkielen opettajana lukiossa että Finland-lehden päätoimittajana.

Ura ja presidenttiys

Uransa aikana K. J. Ståhlberg ehti työskennellä monessa eri virassa. Opiskelujensa jälkeen Ståhlberg toimi muun muassa senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerinä (1898–1903), Helsingin kaupungin rahatoimikamarin kanslia-apulaisena (1903–1905) sekä senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä vuona 1905–1907.

K. J. Ståhlberg toimi uransa aikana myös professorina ja kansanedustajana. Hallinto-oikeuden professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1908 ja virka kesti aina vuoteen 1918 saakka. Tänä aikana Ståhlbergilta ilmestyi hänen merkittävin teoksensa, Suomen hallinto-oikeus I ja II, joka oli pitkään yksi lainopillisen tiedekunnan tärkeimmistä oppikirjoista. Eduskunnan puhemieheksi Ståhlberg valittiin vuonna 1914. Hallitusmuotokiistassa, eli kiistassa tulevan Suomen valtiomuodosta, Suomea tasavaltaiseksi itsenäistymisen aikoihin ajanut K. J. Ståhlberg valittiin perustuslakikomitean ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi vuonna 1917.

Vuonna 1919, jolloin Suomelle valittiin ensimmäinen presidentti, K. J. Ståhlberg toimi vielä hallinto-oikeuden presidentin virassa. Ståhlberg itse oli varma Mannerheimin valinnasta, eikä hän ollut alun perin valmistautunut valtion päämiehen rooliin. Äänet presidentinvaalissa Ståhlbergin ja Mannerheimin välillä menivät Ståhlbergin hyväksi äänin 143–50. Presidentinvaalien tuloksen julkistuttua Ståhlberg lausui eduskunnassa juhlallisen vakuutuksensa, jonka alkajaisiksi hän totesi muun muassa seuraavaa:

"Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä Suomen tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen."

K. J. Ståhlbergin presidenttikaudella (1919–1925) suureen rooliin nousivat juuri itsenäistyneen Suomen ongelmat. Hallitusmuotokiistassa toiseksi jääneet monarkistit aiheuttivat Suomen ensimmäiselle presidentille päänvaivaa, ja myös suhde Mannerheimiin pysyi varsin etäisenä ja kylmänä. Varsinkaan monarkistit eivät juuri Ståhlbergista välittäneet - juristina toiminutta ja jäykästi käyttäytynyttä suomalaista fennomaania Ståhlbergia verrattiin kovin ottein Mannerheimiin, joka oli ennen kaikkea kokenut maailmanmies, soturi ja hovietiketin osaava.

Presidenttikautensa jälkeen Ståhlberg toimi muun muassa lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä (1926–1946). K. J. Ståhlberg oli myös lähellä tulla valituksi uudelleen presidentinvirkaan vuosina 1931 ja 1937 – esimerkiksi vuoden 1931 presidentinvaaleissa K. J. Ståhlberg hävisi presidentin viran niukimmalla mahdollisella äänimäärällä (149–150) Pehr Evind Svinhufvudille.

Lähteet

Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865–1952).
Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY: Haapajärven kirkkoranta.
Kirjasto Virma: K. J. Ståhlberg.
Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkoti -esitteet ja Juha Erosen K. J. Ståhlbergista ja Ronkaalan pappilasta kertomaa.

Ronkaalan pappila

Vuonna 1784 rakennettu Ronkaalan pappila on toiminut Kaarlo Juho Ståhlbergin lapsuudenkotina. Nykyisin se sijaitsee alkuperäisellä paikallaan lähellä Haapajärven seurakuntataloa ja kirkkoa.

Pappilarakennus on vuosien saatossa kokenut paljon. Kun sekä lapset että äiti Ståhlberg olivat muuttaneet Ouluun, möi Haapajärven seurakunta tyhjäksi jääneen Ronkaalan pappilan kunnalle vuonna 1898 – lunastushinnasta, joka oli 500 markkaa. Ronkaalan pappila on toiminut sittemmin muun muassa kunnantupana, postitoimistona sekä kansanhuoltovirastona aina sotien loppuun saakka. Koska rakennuksen tiloissa toimi aikoinaan myös muun muassa kunnanhuolto, kutsuttiin rakennusta erääseen aikaan leikkimielisesti ”rukoushuoneeksi”.

Rakennus ei ole myöskään säästynyt ajan hampaalta. Vuonna 1966 kotiseutuneuvos Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela perustivat Ståhlbergin lapsuudenkotimuseon entistämistoimikunnan, jonka tavoitteena oli pelastaa muutoin purettavaksi tuomittu rakennus. Entistämistyössä tärkeä merkitys oli kansalaiskeräyksellä, jonka suojelijana toimi presidentti Urho Kekkonen. Alkuperäiselle paikalleen siirretty lapsuudenkotimuseo sai tonttinsa lahjoituksena seurakunnalta. Museon avajaiset pidettiin 26.7.1969, ja niihin osallistui myös kansalaiskeräystä suojellut presidentti Urho Kekkonen.

Kekkonen vetosi keräyksen suojelijana kansalaisiin seuraavasti:

"Entisöitynä ja pappilaksi sisustettuna presidentti Ståhlbergin lapsuudenkoti palvelee arvokkaana historiallisena muistona sekä matkailua että kotiseututyötä. On varma, että monen monet maanmiehemme – mistä päin Suomeamme he sitten ovatkin – tulevat vuosien ja vuosikymmenien varrella viivähtämään presidentti Ståhlbergin lapsuudenkodissa."

Pappilan rakennus ja pihapiiri

Ronkaalan pappilaan kuuluu olennaisena osana myös toinen rakennus, pappilan aitta. Aitassa on nuori Kaarlo Juho nukkunut kesäyönsä, ja se oli myös perheen muiden lasten ahkerassa kesäkäytössä. Pappilan pihasta on mahdollisuus nähdä tämä aitta, mutta varsinaista lähempää tutustumis- ja vierailumahdollisuutta ei ole. Alkuperäiseen pihapiiriin on kuulunut myös muita rakennuksia, kuten sauna ja navetta, joita ei kuitenkaan enää ole olemassa.

Ronkaalan pappilan katto on nykyisellään mansardimuotoinen pärekatto, mutta rakennuksen aiemmissa vaiheissa katto on ollut myös suora. Museon entisöinnissä mansardikatto palautettiin, sillä se kuului myös alkuperäiseen Ronkaalan pappilaan ja K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotiin. Osa rakennuksen lahonneista hirsistä jouduttiin korvaamaan museon entisöintivaiheessa toisesta rakennuksesta otetuilla hirsillä – rakennuksen oma hirsikanta kuitenkin pyrittiin pitämään mahdollisimman alkuperäisenä.

Huoneet

Tultaessa sisään pappilaan tullaan pappilan eteiseen, jossa sijaitsee muun muassa valokuvataulut museon entisöinnin vaiheista ja vihkimistilaisuudesta sekä presidentti K. J. Ståhlbergin rintakuvan paljastustilaisuudesta.

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseosta löytyy myös Kaarlo Juho Ståhlbergin isän, Johan Gabriel Ståhlbergin, työhuone. Työhuoneessa on Suomen tuleva ensimmäinen presidentti opetellut aakkosia isänsä Johan Gabrielin opastuksella. Työhuoneessa on kappalainen myös ottanut vastaan ja puhutellut vieraitaan. Kirjahyllystä löytyy vanhaa, uskonnollishenkistä kirjallisuutta, josta Haapajärven nuori kappalainen Johan Gabriel Ståhlberg aikoinaan ammensi hengenravintoa. Työhuoneesta löytyy K. J. Ståhlbergin myöhemmistä vaiheista kertovia valokuvia sekä muita mielenkiintoisia esineitä.

Pappilaan kuuluvat olennaisina osina myös makuuhuone ja pappilan sali. Makuuhuoneessa ovat nukkuneet nuorimmat lapset vanhempiensa kanssa, ja salissa on kestitty vieraita. Varsin suuressa salissa sijaitsee kauniit tummat, uusrenessanssia olevat tuolit ja sohvapöytä. Lattia salissa on alkuperäistä puuta, ja myös kakluuni on entisöity Museoviraston antamien sääntöjen mukaan.

Ronkaalan pappilan järven puoleisessa päässä sijaitsee keittiö ja ruokailuhuone. Ruokailuhuone on hengeltään koruton, mutta rauhallinen. Keittiössä ruoanlaitosta on huolehtinut tähän tehtävään palkattu emäntä. Keittiöstä löytyy myös mitä moninaisimpia keittiövälineitä, joista osaa ei nykyajan ihminen enää välttämättä tunnista! Nähtävillä keittiössä on muun muassa Kaarlo Juho Ståhlbergin ja hänen siskonsa Alman voirasia, jolla koululaisten voi kulki aina Haapajärveltä kouluun Ouluun saakka. Vaikka keittiöstä löytyy uuni, suoritettiin varsinaiset leipomiset kuitenkin erillisessä rakennuksessa.

Museossa on myös yläkerta, josta löytyy niin ikään K. J. Ståhlbergin elämästä kertova valokuvanäyttely. Yläkerrassa on myös kaksi huonetta, joista toinen on toiminut vierashuoneena ja toinen palvelijanhuoneena. Huoneiden sisustus on varsin vaatimaton ja koruton.

Esineistö

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin esineistö on koottu sekä ostetuista, lahjoitetuista että eri tahoilta lainatuista esineistä. Osa esineistä on lainassa esimerkiksi Haapajärven kotiseutumuseolta. Esineillä on tärkeä rooli museossa, sillä ne kuvaavat omalta osaltaan ajan henkeä ja tunnelmaa, joka 1800-luvun lopun maaseutupappilassa vallitsi.

Työhuoneen seinältä löytyy Suomen hallitusmuoto -taulu. Suomen hallitusmuoto on kokonaan K. J. Ståhlbergin käsialaa, ja se on valtionhoitaja Mannerheimin hyväksymä. Kirjeessään tyttärille Ståhlberg kertoi Mannerheimin sanoneen hallitusmuodosta, ettei se niin huono ollutkaan kuin hän luuli. Tästä Mannerheimin kommentista Ståhlberg puolestaan sanoi, ettei Mannerheimilta voinut saada tämän parempaa kiitosta!

Työhuoneen mielenkiintoisimpia esineitä on ehdottomasti sylkykuppi. Sylkykuppia pappilassa käytettiin vähentämään sekä keuhkotaudin leviämistä että lattialle sylkemistä tupakan- ja piipunpolton yhteydessä. Varsinkin K. J. Ståhlbergin isä, Johan Gabriel, yhdessä työhuoneessa vierailleiden vieraiden kanssa on varmasti kuulunut sylkykupin ahkerimpiin käyttäjiin. Pappiloilla oli sylkykupin käytössä merkittävä rooli, sillä niiden kautta ajatus sylkykupin käytöstä levisi myös tavallisen kansan pariin. Sylkykupin museoon on lahjoittanut Nikanderin perikunta Tiitonrannalta.

Pöydällä, vieraskirjan vieressä sijaitsee kuuluisan suomalaisen kuvanveistäjän Wäinö Aaltosen K. J. Ståhlbergista tekemä kipsinen rintakuvaveistos. Rintakuvan K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseoon ovat lahjoittaneet presidentti Ståhlbergin lapset kesällä 1974. Myös lapsuudenkotimuseon pihalta löytyy samainen rintakuva, joka lepää kotiseutuneuvos Juha Erosen suunnitteleman jalustan päällä. Jalustan neliskanttinen alaosa kuvaa Pohjanmaan aavoja ja lakeuksia, ja siitä kohtisuoraan ylöspäin nouseva pilari K. J. Ståhlbergin nopeasti ja korkealle noussutta uraa ja elämää aina Suomen ensimmäiseksi presidentiksi asti.

Työhuoneessa työpöydän takana seinällä on pieni, vanha, käsintehty kaappi, joka oli jäänyt yli huutokaupassa ja näin päätynyt lapsuudenkotimuseoon. Samanlainen kaappi on kuulunut myös K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin esineistöön, sillä vanhoista perukirjoista löytyy maininta tällaisesta kaapista. Kaappi on saatu lapsuudenkotimuseoon Armas ja Laina Kososelta Haapajärveltä.

Lasinen astia makuuhuoneessa on toiminut kärpäsenpyydystimenä. Pyydystin toimi niin, että astian sisälle laitettiin jotain makeaa, esimerkiksi siirappia, houkuttelemaan kärpäset sen sisälle. Kärpäset hakeutuivat makean luo, eivätkä enää osanneet ulos astiasta. Korkki pyydystimessä esti kärpästen pääsyn ulos. Kärpäspyydys museoon on saatu rehtori Aini Lagukselta Iisalmesta.

Pappilan salissa sijaitsevat tummaa puuta oleva sohvaryhmä on ostettu presidentti Ståhlbergin lapsuudenkotimuseoon Pyhäjärveltä, kansanedustaja Laila Nurmesniemeltä. Sohvaryhmä on tyyliltään uusrenessanssia. Siinä on mustat koristeelliset puuosat ja istuimissa sekä selkä- että käsinojissa tummanpunaiset, kukkakuvioiset plyysipehmusteet. Sohvaryhmä on siitä ainutkertainen, että samanlaisen kaluston tiedetään kuuluneen myös K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotiin. Sohvaryhmää etsittäessä ja hankittaessa kotiseutuneuvos Juha Eronen kiersi kaikki antikvarialiikkeet aina Turusta Ouluun saakka, kunnes selvisi, että juuri samanlaiset kalusteet olivat saatavilla naapurikunnasta Pyhäjärveltä. Sieltä museoon saatiin koko sohvakalusteryhmä, jollaista ei mistään muualta löytynyt.

Salissa oleva kakluuni on myös osa rakennuksen alkuperäistä rakennuskantaa. Koristeellinen, kaunis kakluuni kuitenkin kärsi rakennuksen siirtovaiheessa, ja yksi kerros sen laatoista rikkoontui. Ohjeita siihen, mitä rikkoontuneelle kerrokselle pitäisi tehdä, kysyttiin Museovirastolta, joka oli alun perin määrännyt kakluunin säilytettäväksi osaksi museota. Saatujen ohjeiden mukaan kakluuni jätettiin yhtä kerrosta lyhyemmäksi, minkä voi havaita katsottaessa kakluunin yläosaan – yksi kerros kakluunista näyttäisi selvästi puuttuvan.

Pappilan salin lattia on myös lapsuudenkodin alkuperäinen puulattia – myös sen säilyttämistä Museovirasto piti tärkeänä. Lattia sai ylleen kuitenkin uuden, harmaanvihreän maalikerroksen.
Kuoppaiselle ja koloiselle lattialle sopi paremmin kaksijalaksinen keinutuoli, mikä on nähtävissä yhdessä salin nurkista.

Lähde: http://www.haapajarvi.fi/kulttuuri/museo/st%C3%A5hlberg

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

K. J. Ståhlberg loi Suomen ensimmäisenä tasavallan presidenttinä perustan vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiselle valtiovallan käyttämiselle, jossa parlamentarismi ja presidentin itsenäiset valtaoikeudet yhdistettiin omaperäisellä tavalla. Hän vakiinnutti käytäntöön uuden hallitusmuodon, jonka valmistelua hän itse oli johtanut. Erityisesti Ståhlberg loi tulkinnan hallitusmuodon mukaiselle ulkopolitiikan johtamiselle.

K. J. Ståhlberg oli opinnoiltaan filosofian kandidaatti ja lakimies, molempain oikeuksien tohtori. Ennen presidentiksi tuloaan hän oli luonut pitkän ja huipputehtäviin vieneen uran niin oikeustieteilijänä ja käytännön lakimiehenä kuin poliitikkonakin. Hän oli toiminut muun muassa senaatin virkamiehenä, porvarissäädyn valtiopäiväedustajana, senaattorina, hallinto-oikeuden professorina, kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä.

Presidenttikautensa 1919 - 1925 päättyessä Ståhlberg ei asettunut uudelleen ehdokkaaksi, vaan siirtyi lainvalmistelukunnan vanhemmaksi jäseneksi, missä tehtävässä hän toimi 20 vuotta. Sittemmin hän oli ehdokkaana presidentinvaalissa vielä 1931 ja 1937, mutta kummallakin kerralla hän jäi valitsematta niukimmalla mahdollisella äänimäärällä. Vaalikauden 1930 - 1932 hän oli rivikansanedustaja.

Meikäläisten toivo ja kaunistus

Kaarlo Juho Ståhlberg syntyi 1865 Suomussalmen apupapin, sittemmin Alavieskan ja myöhemmin Haapajärven kappalaisen Johan Gabriel (Janne) Ståhlbergin ja Amanda Gustafva Castrénin perheeseen. Kasteessa hän sai nimen Carl Johan, joka kouluaikana muuttui Kaarlo Juhanaksi ja ylioppilaana Kaarlo Juhoksi; nimikirjoitus oli jo 1880-luvulta K. J. Ståhlberg. Lähimpien käyttämistä kutsumanimistä Kaarlo, Kalle, Jussi ja John vakiintui viimeksi mainittu lopulta lähes yksinomaiseksi. K. J. Ståhlberg syntyi keskimmäisenä perheen viidestä lapsesta, joista vanhin, tytär, oli kuollut alle yksivuotiaana.

K. J. Ståhlbergin esi-isät (Ståhlberg-, Castrén-, Snellman-, Cajanus-suku) olivat sekä isän että äidin puolelta enimmäkseen Pohjois-Pohjanmaalla toimineita pappeja ja virkamiehiä. Isänisä oli nimismies - "vanha vänrik" - Fredrik August Ståhlberg, joka Suomen sodassa oli ylennyt vänrikiksi mutta jättänyt sotilasuran sodan päätyttyä. Isänäiti oli Anna Margareta Snellman, joka solmi avioliiton Fredrik August Ståhlbergin kanssa jäätyään leskeksi ensimmäisen aviomiehensä, kappalainen Jakob Castrénin kuoltua. Vanha vänrik oli juro ukko, joka - vaikka olikin papin poika - vihasi pappeja mutta rakasti lapsia ja hevosia. Äidinisä oli Sotkamon pitäjänkirjuri Reinhold Castrén ja äidinäiti Johanna Elisabet Cajan.

Kappalainen Janne Ståhlberg kuoli alle 41-vuotiaana 1873. Vaikka perhe jäi vaikeaan taloudelliseen asemaan, lapset pantiin Ouluun kouluun. Vuonna 1879 myös äiti, Amanda Ståhlberg, jonka armovuodet ja ylimääräiset armovuodet olivat päättyneet, muutti Ouluun, jossa hän hankki toimen ensin tyttökoulun vahtimestarina ja sitten lääninsairaalaan muonittajana. K. J. Ståhlbergin vanhempi sisar Alma (1863 - 1929) toimi sittemmin postinhoitajana, ja nuorempi veli, nuorena kuollut Fredrik (1866 - 1895) suoritti oikeustutkinnon ja toimi Oulun lääninhallituksessa lääninkamreerina. Nuorin sisar Anna (1868 - 1888) kuoli jo 19-vuotiaana.

K. J. Ståhlbergille suomenmielisyys ja -kielisyys olivat sukuperintöä, joten tavallaan luonnollinen valinta kolmesta kysymykseen tulevasta Oulun koulusta oli Oulun suomalainen yksityislyseo. Kaarlo Juhana oli koko kouluaikansa luokkansa priimus. Yläluokkalaisena hän oli konventin johtavia voimia ja myös kirjoitti paljon - sekä runoja että asia-artikkeleita - Toivon tähteen, konventin käsinkirjoitettuun lehteen, jonka päätoimittajanakin hän toimi. Ståhlberg oli spes nostratium et decus - meikäläisten toivo ja kaunistus - kuten rehtori A. O. Forsman kirjoitti hänestä koulun matrikkeliin.

Nuorsuomalainen yliopistonopettaja ja senaatin virkamies

K. J. Ståhlberg suoritti ylioppilastutkinnon 1884 arvosanalla laudatur; koulun päästötodistuksen keskiarvo oli tuolloin poikkeuksellisen korkea 9,20. Yliopistossa hän suoritti ensin filosofian kandidaatin tutkinnon, joka oli edellytyksenä hänen varsinaisena tavoitteenaan olleelle molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnolle; sen hän suoritti 1889. Auskultointiaikanaan Kokkolan tuomiokunnassa hän ryhtyi kirjoittamaan väitöskirjaa, tavoitteenaan yliopistoon perustettava hallinto-oikeuden ja kansantalouden apulaisen virka. Väitöskirjan valmisteluun liittyi puolen vuoden opintomatka Saksaan. Väitöskirjan Irtolaisuus Suomen lain mukaan ja lisensiaatintutkinnon tultua hyväksytyiksi hän sai molempain oikeuksien tohtorin arvon ja pian myös nimityksen yliopistonapulaisen virkaan.

Opiskeluaikanaan Ståhlberg osallistui aktiivisesti ylioppilaspolitiikkaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä. Poliittiseksi kodikseen hän löysi Valvojan ryhmän, nuorsuomalaisten liberaalisen ryhmittymän, johon kuului myös hänen historian professorinsa E. G. Palmén. Opiskeluaikoinaan Ståhlberg toimi muun muassa ruotsinopettajana Hämeenlinnan lukiossa ja Finland-lehden päätoimittajana. Lakimieheksi valmistuttuaan hän oli kosketuksissa politiikkaan lähinnä toimimalla valtiopäivillä valiokuntasihteerinä.

Toimiessaan valtiopäivien talousvaliokunnan sihteerinä 1891 Ståhlberg alkoi seurustella pikkuserkkunsa Hedvig Wåhlbergin kanssa ja meni tämän kanssa kihloihin. Avioliittoon molempain oikeuksien tohtori K. J. Ståhlberg ja opettaja Hedvig Wåhlberg vihittiin 17.12.1893. Avioliiton ja vakinaisen yliopistoviran myötä Ståhlbergin elämä asettui vakiintuneisiin uomiin. Syyskuussa 1894 syntyi ensimmäinen perheen kuudesta lapsesta.

Ståhlberg siirtyi 1894 luontevasti Valvojan ryhmästä Päivälehden piiriin. Hän julkaisi Päivälehdessä aluksi kolmiosaisen artikkelisarjan "Työkirjat ja irtolaisuus", minkä jälkeen varsinkin kahtena seuraavana vuotena nimimerkki "K. J. S." esiintyi usein lehden palstoilla. Samana vuonna Ståhlbergin voidaan katsoa lopullisesti ryhtyneen aktiivipoliitikoksi hänen osallistuessaan "nuoren puolueen" ohjelman muokkaamiseen. Valtiopäivätyöhön hän osallistui edelleen valiokuntasihteerinä, vuoden 1894 valtiopäivillä toimitusvaliokunnan sihteerinä.

Apulaisenvirassaan Ståhlberg keskittyi opetukseen ja sivutulojen hankintaan. Tuotanto tuona aikana käsitti kuusi tieteellistä artikkelia ja kaksi lakitieteellistä kirjasuomennosta. Ilmeisesti taloudellisista syistä Ståhlberg hakeutui 1898 senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerin (toiseksi ylimpään esittelijän) virkaan. Hyväksymisen antaminen Ståhlbergin nimitykseen oli - paradoksaalisesti - Suomen uuden kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin ensimmäisiä virkatehtäviä. Bobrikovin ja 1899 annetun helmikuun manifestin myötä Suomessa alkoivat niin sanotut routavuodet. Suhtautuminen venäläistämistoimiin jakoi Suomen virkamieskunnan ja poliitikot kahteen leiriin, myöntyväisyysmiehiin ja perustuslaillisiin. Senaatti muuttui vuosisadan vaihteessa niin sanotuksi myöntyväisyyssenaatiksi. Ståhlbergille taas perustuslaillisuus oli hänen aikaisemmin omaksumansa poliittisen linjan luonnollinen jatko, joten hän sai havaita olevansa "myöntyväisyyssenaatin perustuslaillinen protokollasihteeri". Näihin aikoihin Ståhlberg sai myös ensimmäisen varsinaisen poliittisen luottamustehtävänsä tultuaan 1901 valituksi Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi.

Mielipide-eroista huolimatta senaattorien ja protokollasihteeri Ståhlbergin suhteet olivat hyvät, mutta vaikka senaatti katsoikin usein sormien välistä Ståhlbergin tiukkaa laillisuuslinjaa, Ståhlberg onnistui 1902 eräässä vuoden 1901 asevelvollisuuslakia koskevassa asiassa ajamaan tilanteen umpikujaan. Hän ei ainoastaan tyytynyt esittelijänä ehdottamaan, että erään kirjelmän lähettämisen annettaisiin lainvastaisena raueta, vaan myös kieltäytyi laatimasta ja varmentamasta senaatin päätöksen mukaista kirjettä. Senaatti määräsi välittömästi Ståhlbergin pidätettäväksi virantoimituksesta, ja Bobrikovin 14.1.1903 antamasta määräyksestä senaatti erotti Ståhlbergin virastaan 15.4.1903. Erottaminen tapahtui 1902 annetun, laillisuudeltaan kyseenalaisen niin sanotun erottamisasetuksen perusteella. Toisaalta esittelijällä ei lain mukaan ollut - eikä ole vieläkään - oikeutta kieltäytyä toimituskirjan laatimisesta eikä varmentamisesta. Vuoden 1902 asetuksen mukaiset erottamiset jäivät senaatissa muutoin hyvin vähiin: Ståhlbergin lisäksi erotettiin yksi esittelijäsihteeri ja yksi protokollasihteeri.

Senaattori ja parlamentarismin edelläkävijä

Ero senaatista ei jättänyt K. J. Ståhlbergiä toimettomaksi eikä tulottomaksikaan. Hän viimeisteli maanvuokralain kommentaariaan, istui Suomi-yhtiön johtokunnan puheenjohtajana ja hoiti hänelle järjestettyä vähätöistä Helsingin rahatoimikamarin kanslia-apulaisen virkaa. Venäjän kärsittyä tappion Japanin sodassa hallitussuunta muuttui Venäjän yleislakon ja Suomen suurlakon jälkeen 1905 niin Venäjällä kuin Suomessakin. Myöntyväisyyssenaatti erosi, ja tilalle asetettiin perustuslaillinen senaatti, jonka talousosaston varapuheenjohtajana oli Leo Mechelin ja oikeusosaston varapuheenjohtajana Rabbe Axel Wrede. K. J. Ståhlberg nimitettiin talousosaston senaattoriksi ja kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päälliköksi.

Yksi perustuslaillisen senaatin alkuvaiheen tärkeimmistä tehtävistä oli käsitellä professori Robert Hermansonin johtamassa komiteassa laadittu ehdotus eduskuntauudistukseksi. Sen mukaan säätyvaltiopäivät korvattiin yleisellä, yhtäläisellä äänioikeudella valitulla eduskunnalla, jonka vaaleissa myös naisilla oli äänioikeus ja vaalikelpoisuus. Ståhlberg ei ollut yksikamarisen eduskunnan kannattaja. Hän oli suunnitellut aateliston ja papiston muodostamista ensimmäiseksi ja porvariston ja talonpoikaiston muodostamista toiseksi kamariksi, ja vuoden 1904 - 1905 valtiopäivillä hän oli vaalitaktisista syistä vastustanut naisten äänioikeutta katsoen sen vaarantavan porvaris- ja talonpoikaissäädyssä toteutettavaksi ehdotetun (miesten) yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Senaattorivaliokunnassa hän kuitenkin totesi suhteellisen vaalitavan hälventäneen hänen epäilyksiään ja hyväksyi niin yksikamarisuuden kuin naisten äänioikeudenkin, ja komitean ehdotus tuli muutoinkin hyväksytyksi senaatissa vain vähäisin muutoksin. Ståhlberg myös osallistui Mechelinin senaatin hallitusmuotoehdotuksen laatimiseen, joskaan ehdotus ei aikanaan tiettävästi edennyt kenraalikuvernöörinkansliaa pitemmälle.

Vaikka "myöntyväisyyssenaatti" vielä 1900-luvun alkuvuosina oli pyrkinyt suojelemaan perustuslaillisia virkamiehiä, kuten Ståhlbergiä, Bobrikovin kovakätisyydeltä, ei perustuslaillisessa senaatissa enää ollut sovulle sijaa. Mechelinin senaatti ajoi läpi perustuslainsäätämisjärjestyksessä annetun lain, jolla hallinnollisessa järjestyksessä erotettujen tuomarien ja muiden virkamiesten tilalle sinänsä laillisessa järjestyksessä nimitetyt virkamiehet vapautettiin virastaan, eikä Ståhlbergin kannattama vapaaehtoisten eroamisten periaate tullut hyväksytyksi.

Ensimmäiset vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat vuoden 1907 vaalit muodostuivat kirveleväksi tappioksi "hallituspuolueille". Nuorsuomalaiset saivat 25 ja ruotsalaiset 24 edustajanpaikkaa, joten senaatin takana oli eduskunnassa vain 49 kansanedustajaa. Jo vanhasuomalaisilla yksinään oli enemmän paikkoja (59), ja suurin puolue oli sosiaalidemokraatit 80 kansanedustajalla.

Senaatissa suhtautumisessa vaalitappioon oli kaksi linjaa, Ståhlbergin johtama parlamentaarinen ja Wreden johtama antiparlamentaarinen linja. Ståhlbergin aloitteesta talousosastossa päätettiin "yksityisellä ilmoituksella" kertoa eduskuntaryhmille senaatin olevan valmis jättämään paikkansa täytettäväksi, mutta Wrede päätyi oikeusosastonsa kanssa täysin päinvastaiseen kantaan, eikä perustuslaillinen senaatti eronnut vaalituloksen takia. Ståhlberg sen sijaan toteutti parlamentarismia käytännössä eroamalla senaatista joulukuussa 1907 siitä syystä, että eduskunta oli vastoin hänen ajamaansa senaatin kantaa hyväksynyt kieltolain täyskiellon pohjalta.

Professori ja kansanedustaja

Senaatista lähdettyään K. J. Ståhlberg oli toisen kerran joutunut virattomaksi. Virka järjestyi kuitenkin varsin pian. Robert Hermansonin oppituoli oli 1906 jaettu kahtia. Hermanson oli valinnut itselleen valtiosääntö- ja kansainvälisen oikeuden oppituolin, jolloin toinen puoli, hallinto-oikeuden professuuri, oli tullut hakuun. Virkaan oli ollut vain yksi hakija, molempain oikeuksien tohtori Onni Talas. Ståhlbergin ja Talaksen kesken tehtiin herrasmiessopimus, jonka mukaan Talas perui hakemuksensa Ståhlbergin hyväksi ja Ståhlberg lupasi tilaisuuden tullessa luopua virasta Talaksen hyväksi. Uuden hakuajan kuluessa virkaan ilmaantui vain yksi hakija, Ståhlberg. Asiantuntijat, entinen professori Leo Mechelin ja entinen hallinto-oikeuden apulainen J. K. Paasikivi, pitivät Ståhlbergiä pätevänä virkaan, vaikka kiinnittivätkin huomiota systemaattisen ja teoreettisen käsittelyn heikkouksiin. Myös tiedekunta piti Ståhlbergiä pätevänä ja selitti, että tämän "käytännölliset virkatoimet ovat katsottavat hyvinkin painavaksi ansioksi", mikä viitannee siihen, että Ståhlbergin varsinainen tieteellinen tuotanto oli verraten niukka.

Ståhlberg nimitettiin hallinto-oikeuden professoriksi 26.9.1908. Professorina ollessaan hän kirjoitti pääteoksensa Suomen hallinto-oikeus I ja II (1913 - 1915), mittavan ja uraauurtavan teoksen, joka oli pitkään oppikirjana lainopillisessa tiedekunnassa. Teoksella on edelleen tärkeä merkitys paitsi oikeus- ja hallintohistorian myös hallinto-oikeuden tutkimuksen kannalta.

Professorina Ståhlberg saattoi osallistua aktiivisesti politiikkaan. Nuorsuomalaisen Puolueen keskustoimikuntaan hänet valittiin 1908. Kansanedustaja hän oli vuoden 1908 I sekä vuoden 1909 I ja II valtiopäivillä sekä vuoden 1914 ja vuoden 1917 valtiopäivillä. Ståhlberg valittiin 1914 eduskunnan puhemieheksi. Paitsi se, että P. E. Svinhufvud oli sairauden vuoksi poissa valtiopäivien alkaessa, valintaan vaikutti eduskunnan kyllästyminen siihen, että monesti puhemieheksi valittu Svinhufvud oli käytännössä halvaannuttanut eduskuntatyön aiheuttamalla provokatiivisella avajaispuheellaan eduskunnan hajottamisen tavallisesti jo valtiopäivien alkaessa.

Venäjän keisarivallan sortuminen maaliskuussa 1917 merkitsi myös "virkamieshallituksena" istuneen, osittain venäläistyneen "amiraalisenaatin" eroa. Eduskunnan ollessa hajotettuna uuden senaatin kokoonpanosta päättivät porvarillisten puolueiden valtuuskunta ja sosiaalidemokraattien puolue-elimet. Vaikka Ståhlberg sai porvarillisten puolueiden valtuuskunnassa enimmät äänet talousosaston varapuheenjohtajaksi, hänen itsensä ehdoksi asettama sosiaalidemokraattien kannatus jäi puuttumaan. Talousosaston varapuheenjohtajaksi tuli sosiaalidemokraattien Oskari Tokoi, ja osaston jäsenistä puolet nimitettiin porvarillisten puolueiden ja puolet sosiaalidemokraattien edustajista.

Perustuslakikomitean ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja

Senaatin ulkopuolelle jääneestä K. J. Ståhlbergistä tuli jo keväällä 1917 asetetun perustuslakikomitean puheenjohtaja. Komitean tärkein mietintö koski uutta hallitusmuotoa. Sen laatimisesta vastasivat pääasiassa kesällä 1917 Anjalan Wredebyssä kokoontuneet Ståhlberg (nuorsuomalainen), R. A. Wrede (Ruotsalainen Kansanpuolue) ja Anton Kotonen (sosiaalidemokraatti). Hallitusmuodon pohjaksi otettiin Mechelinin perustuslaillisen senaatin ehdotus vuodelta 1907, joka periaatteessa oli Kustaa III:n perustuslakien kodifikaatio ja perustui vallanjakoperiaatteelle. Sen "päälle" komitea rakensi parlamentarismiin perustuvan mallinsa, joten ehdotuksesta tuli erikoislaatuinen vallanjakomallin ja parlamentarismin yhdistelmä. Vuoden 1916 vaaleissa eduskuntaan oli tullut sosialistienemmistö. Sen äänillä eduskunta kesällä 1917 hyväksyi niin sanotun valtalain. Tokoin senaatin talousosaston käsitellessä asiaa kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasov osallistui kokoukseen ensimmäisen ja ainoan kerran ja asettui oikeiston kannalle, ja näin muodostuneen enemmistön kannan mukaisesti Venäjän väliaikainen hallitus jätti vahvistamatta valtalain ja määräsi toimitettaviksi uudet vaalit. Hajotusvaaleissa eduskunta sai jälleen porvarienemmistön.

Valtalakipäätöksen jälkeen sosiaalidemokraattiset senaattorit erosivat, ja Venäjän lokakuun vallankumouksen ja Suomen suurlakon jälkeen 27.11.1917 eduskunta kiivaan ja katkerasävyisenkin keskustelun jälkeen hyväksyi P. E. Svinhufvudin porvarillisen hallituslistan. Svinhufvudin senaatti antoi 4.12.1917 eduskunnalle itsenäisyysjulistuksen ja ehdotuksen Suomen hallitusmuodoksi. Ståhlbergin perustuslakikomitea oli laatinut ehdotuksen Venäjän yhteydessä olevan Suomen tasavallan hallitusmuodoksi, mutta se oli nyt kiireesti muokattu ehdotukseksi itsenäisen Suomen tasavallan hallitusmuodoksi.

Kansalaissodan jälkeisessä niin sanotussa tynkäeduskunnassa, jossa sosiaalidemokraattien kansanedustajista oli jäljellä vain yksi, käytiin vuoden 1917 valtiopäivillä ja vuoden 1918 ylimääräisillä valtiopäivillä kiivas valtiomuototaistelu, jossa senaatti ajoi Suomeen perustuslaillista monarkiaa ja Ståhlbergin johtama vähemmistö parlamentaarista tasavaltaa. Senaatti peruutti vuoden 1917 tasavaltalaisen hallitusmuotoehdotuksen ja antoi eduskunnalle monarkistisen hallitusmuotoehdotuksen. Siihen jätetyssä niin sanotussa tasavaltalaisten vastalauseessa Ståhlberg muokkasi Maalaisliiton Santeri Alkion kanssa uuden ehdotuksen Suomen tasavallan perustuslaiksi. Monarkistinen ehdotus tuli kuitenkin hyväksytyksi, mutta jäi määräenemmistön puuttumisen takia lepäämään yli vaalien. Samoin kävi kuninkaanvaalia varten kokoon kutsutuille vuoden 1918 ylimääräisille valtiopäiville annetulle hallitusmuotoehdotukselle.

Ståhlberg oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vuoden 1917 valtiopäivillä, mutta joutui luopumaan kansanedustajan tehtävästä tultuaan 1918 nimitetyksi korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäiseksi presidentiksi eikä enää osallistunut vuoden 1918 "kuninkaanvaalivaltiopäiviin".

Saksan häviö maailmansodassa muutti Suomen poliittisen tilanteen. "Senaatin puheenjohtajana" valtionpäämiehenä toiminut Svinhufvud erosi ja hänen tilalleen valtionhoitajaksi nimitettiin 12.12.1918 Suomen valkoisen armeijan ylipäällikkönä toiminut ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim. Pian tämän jälkeen Suomen kuninkaaksi valittu prinssi Friedrich Karl kieltäytyi. Maaliskuussa 1919 toimitetuissa eduskuntavaaleissa eduskunta sai tasavaltalaisen enemmistön, ja maaliskuussa 1919 muodostettu Kaarlo Castrénin Kansallisen Edistyspuolueen, Maalaisliiton ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajista koostuva hallitus antoi kesällä 1919 eduskunnalle toisen tasavaltalaisen hallitusmuotoesityksen. Sekin jäi valtiopäivillä lepäämään, mutta lopulta eduskunta muokkasi Heikki Ritavuoren ja eräiden muiden eduskunta-aloitteen pohjalta hallitusmuodon sellaiseen asuun, joka eräiden kompromissien jälkeen sai eduskunnassa tarvittavan määräenemmistön, ja valtionhoitaja Mannerheim vahvisti empimisen jälkeen Suomen hallitusmuodon 17.7.1919.

Ståhlbergin perustuslakikomitea oli kannattanut presidentin valitsemista suoralla kansanvaalilla, mutta komitean jäseninä olleet tulevat monarkistien johtajat J. K. Paasikivi ja R. A. Wrede olivat eriävässä mielipiteessään vaatineet valitsijamiesten suorittamaa vaalia, koska se heidän mielestään sekä täytti demokratian vaatimukset että antoi mahdollisuuden neuvotteluille. Alkiolaiset maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit olivat puolestaan kannattaneet eduskunnan suorittamaa vaalia. Tasavaltalaisten vastalauseessa Ståhlberg ja Alkio olivat päätyneet "historialliseen kompromissiin", jossa myönnytyksenä monarkisteille oli hyväksytty valitsijamiesvaali ja presidentin laajat valtaoikeudet, ja tämä tuli myös vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiseksi ratkaisuksi, vaikka Castrénin hallitus olikin ehdottanut - myönnytyksenä sosiaalidemokraateille - eduskunnan suorittamaa vaalia. Ensimmäisellä kerralla vaali säädettiin kuitenkin eduskunnan suoritettavaksi.

Ensimmäinen tasavallan presidentti

Ensimmäinen Suomen tasavallan presidentin vaali suoritettiin eduskunnassa 25.7.1919. K. J. Ståhlberg oli jo varhain mainittu ehdokkaana, mutta itse hän oli haluton vaihtamaan hallinto-oikeuden presidentin virkaa valtionpäämiehen tehtävään. Ståhlberg itse uskoi Mannerheimin valintaan, mutta hänenkin luonaan kävi lähetystöjä sekä pyytämässä häntä ehdokkaaksi että vaatimassa häntä kieltäytymään Mannerheimin hyväksi. Itse hän oli aluksi vilpittömästi ehdokkuutta vastaan, mutta kesäkuun lopulla hän näyttää päätyneen kantaan, jonka mukaan hän ei sinänsä suostunut ehdokkuuteen mutta ei myöskään katsonut olevansa oikeutettu kieltäytymään siitä, varsinkin kun huhujen mukaan aktivistien piirissä suunniteltiin sotaprovokaatiota tai kaappausta.

Vaalissa 25.7.1919 Ståhlberg sai 143 ääntä, Mannerheim 50 ääntä sekä Lauri Kr. Relander ja Väinö Tanner kumpikin yhden äänen, minkä lisäksi kaksi sosiaalidemokraattia jätti äänestämättä. Puhemies Relander ei parlamentaarisen tavan mukaan äänestänyt, ja kaksi edustajaa oli poissa. Ståhlbergiä äänestivät kaikki edistyspuolueen edustajat (26), 39 Maalaisliiton 40 edustajasta (eli muut kuin puhemies Relander), 76 sosiaalidemokraattien 79 edustajasta, yksi Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustaja ja toinen Kristillisen Työväenpuolueen kahdesta edustajasta.

Seuraavana päivänä Ståhlberg antoi eduskunnassa juhlallisen vakuutuksensa, jonka alkajaisiksi hän vaatimattomaan tapaansa totesi: "Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä Suomen tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen." Sitkeästi elänyt anekdootti kertoo, että Ståhlberg joutui kävelemään kotiinsa eduskunnasta (Heimolan talosta), mutta tosiasiassa autokyytiä rakastanut Ståhlberg sai ajaa kotiinsa sotaministeri Rudolf Waldenin tarjoamalla autolla, kun Ruotsin lähettiläs oli napannut häntä varten varatun auton. Kotiinsa saapuneista kukkatervehdyksistä ja sähkeistä Ståhlbergia ilahdutti erityisesti monarkisti J. K. Paasikiven sähke, jossa tämä lähes 30-vuotiseen tuttavuuteen vedoten esitti kaikesta sydämestään parhaat onnen ja menestyksen toivotukset.

Routavuodet ja niin sanottu toinen venäläistämiskausi olivat jakaneet Suomen porvarit kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin, myöntyväisyysmiehiin ja perustuslaillisiin, jotka kansalaissodan aikainen yhteinen vihollinen oli väliaikaisesti yhdistänyt. Kansalaissodan jälkeinen valtiomuototaistelu oli kuitenkin aiheuttanut uuden kahtiajakautumisen tasavaltalaisiin ja monarkisteihin. Valtiomuototaistelussa maailmansota oli pyyhkäissyt pois kuningasehdokkaat, eivätkä monarkistien varsinaiset johtomiehet Wrede ja Paasikivi tappion kärsittyään jääneet kantamaan kaunaa, vaan Ståhlberg saattoi vastaisuudessakin pitää molempia vanhoina ystävinään. Ståhlbergin varsinaisiksi vihamiehiksi jäivät Mannerheimia kannattavat monarkistit ja aktivistit, ja Mannerheimin ja Ståhlbergin suhde pysyi kylmänä koko Ståhlbergin presidenttikauden ajan. Tiettyä paralleelia routavuosina ja tasavallan ajan alkuvuosina vallinneen tilanteen välillä merkitsee myöntyväisyysmiehen, prokuraattori (Eliel Soisalon-Soininen) Eliel Johnssonin ja Ståhlbergin suojatin, sisäasianministeri Heikki Ritavuoren poliittiset murhat 1905 ja 1922.

Ståhlberg tuli presidenttikautenaan verratuksi lähinnä Mannerheimiin. Mannerheim oli sotilas ja kielitaitoinen "ulkopoliitikko", Ståhlberg juristi ja "sisäpoliitikko". Mannerheim oli hovimiehen tavat hallitseva maailmanmies ja ylimys, johon verrattuna Ståhlberg oli jäykästi käyttäytyvä fennomaanivirkamies. Toisaalta myös Ståhlberg teki aikalaisten mukaan etäisellä ja asiallisella käyttäytymisellään majesteetillisen vaikutuksen. Tämä tosin saattoi johtua lujan tahdonvoiman ja ankaran itsekurin avulla piiloon painetusta ujoudesta. Ståhlberg muun muassa vältti vapaiden puheenvuorojen käyttämistä, koska hän pelkäsi tällaisiin tilanteisiin liittyvää taipumustaan änkyttämiseen. Tätä välttääkseen hän kirjoitti kaikki puheensa, myös vähäiset lausumansa ja perhejuhlissa pitämänsä puheet, etukäteen paperille, mikä toisaalta merkitsi suunnatonta lisää hänen työtaakkaansa mutta toisaalta soveltui hyvin hänen niin viranhoitoaan kuin muutakin elämäänsä leimanneeseen "protestanttiseen etiikkaan", joskin hän julkisissa esiintymisissään tarkoin vältti uskontoon vetoamista ja Jumalan nimen lausumista. Hän myös tunsi vastenmielisyyttä virallisia tilaisuuksia kohtaan, eikä hänen kieltäytymisensä valtiovierailusta Ruotsiin tai Ruotsin kuninkaan tai kruununprinssin kutsumisesta valtiovierailulle Suomeen johtunut pelkästään ulkopoliittisista syistä.

Ståhlbergin henkilökohtaisen elämän tragedia oli hänen vaimonsa Hedvigin kuolema 1917. Presidentiksi tullessaan hän oli leskimies, jolloin hänen tyttärensä joutuivat ottamaan maan ensimmäisen naisen roolin. Ståhlberg kosi kirjeitse ystävänsä Eero Erkon vaimon Maissi Erkon sisarta, leskirouva Elli Wegeliusta, mutta sai rukkaset. Saatuaan kirjeen nuoruudenystävältään, leskirouva (Ester Ståhlberg) Ester Hällströmiltä, Ståhlberg alkoi kömpelöön tapaansa lähestyä tätä, mistä seurauksena olivat 7.6.1920 pidetyt presidentin häät. Häät vietettiin perhepiirissä Ester Hällströmin kodissa Helsingissä, ja hääpari sai runsaasti onnitteluja eri tahoilta. Avioliitto oli luultavasti epäkäytännöllisen Ståhlbergin kannalta onnistunut ja järkevä ratkaisu, mutta Ester Ståhlberg joutui maksamaan rakkaudestaan kovan hinnan, sillä Ståhlbergin lapset suhtautuivat häneen vihamielisesti. Toisaalta avioliitto lienee edistänyt Ester Ståhlbergin kirjailijanuraa, niin että hän sai viettää loppuelämänsä paitsi entisen presidentin puolisona myös arvostettuna ja rakastettuna kirjailijana. Tyypillistä Ståhlbergille oli, että hän sovelsi "valtiomiehen" tasapuolisuutta ja neutraalisuutta myös uuden vaimonsa ja lastensa välisiin suhteisiin, huolimatta siitä, että syntyneet ristiriidat olivat mitä suurimmassa määrin hänen itsensä aikaansaamia.

Presidentin viran hoitamisessaan Ståhlberg sai menettelymuodot senaatista sellaisina, miksi ne olivat Svinhufvudin puheenjohtajakaudella modifioituneet, ja protokollan Mannerheimin valtionhoitajakaudelta. Hänen omaksi tehtäväkseen muodostui vuoden 1919 hallitusmuodon mukaisen vallanjakojärjestelmän ja parlamentarismin täytäntöön paneminen ja varsinkin hallitusmuodon ulkopolitiikan hoitamista koskevien säännösten "oikean" tulkinnan luominen.

Ståhlbergin presidenttikautta leimasivat toisaalta itsenäistyneen Suomen alkuvaikeudet, toisaalta ajankohdan erityiset poliittiset ongelmat. Monarkian ja Mannerheimin kannattajien jyrkän siiven edustajien vihamielisyys ylitti - Ritavuoren murhasta puhumattakaan - kaikki kohtuullisen käyttäytymisen rajat. Ahvenanmaan asemasta ajauduttiin Ruotsin kanssa kriisiin, joka osoitettiin Kansainliiton ratkaistavaksi. Presidentti oli armeijan ylipäällikkönä jatkuvassa ristiriidassa upseerikunnan kanssa. Kenraalimajuri Karl Emil Bergille annettu käsky suojeluskuntien palauttamisesta järjestykseen tuli toteutetuksi mutta johti Bergin itsemurhaan. Myöhemmin Ståhlberg joutui lisäksi hankaluuksiin upseerien erottua joukolla. Huolia Ståhlbergille tuottivat muun muassa 1920 tehdyn Tarton rauhansopimuksen toteuttaminen ja suomalaisten joukkojen vetäminen pois Itä-Karjalasta, jossa siinäkin vuoti veri, kun Repolan nimismies, ylioppilas Bobi Sivén ampui itsensä saatuaan kuulla Tarton rauhansopimuksesta.

Suomea, kuten monia muitakin Euroopan maita, jouduttiin 1920-luvun epävakaissa oloissa hallitsemaan lyhytikäisten hallitusten voimin. Yleensä Ståhlberg turvautui tällöin keskustahallituksiin. Kun "normaaliparlamentarismi" ei toiminut, Ståhlberg otti itse asiakseen huolehtia "parlamentaaristen virkamieshallitusten" asettamisesta. Hän myös hajotti eduskunnan vastoin hallituksen enemmistön kantaa, kun eduskunta oli tullut vajaalukuiseksi oikeusministeri, vt. sisäasiainministeri Otto Åkessonin pidätytettyä ja Turun hovioikeuden vangittua kaikki Sosialistisen Työväenpuolueen 27 kansanedustajaa. Tässä suhteessa Ståhlberg ei häikäillyt turvautua valtionpäämiehen itsenäiseen asemaan ja toimia pouvoir neutrena ('puolueettomana voimana') parlamentarismin ja vallanjakojärjestelmän häiriötilanteissa.

Lainvalmistelukunnan jäsen ja vanha valtiomies

K. J. Ståhlberg ei presidenttikautensa päättyessä 1925 asettunut uudestaan ehdokkaaksi. Toisaalta presidenttikausi oli ollut siinä määrin rasittava, ettei se houkutellut jatkamaan, toisaalta hän "hallitusmuodon isänä" mahdollisesti halusi luoda käytännöksi yhden kauden presidenttiydet. Ståhlberg oli itse ollut kirjoittamassa hallitusmuotoon pykälää, jonka mukaan presidentin palkkaa ei voitu toimikauden aikana nostaa eikä laskea. Hänen presidenttikaudelleen kuitenkin sattui Suomessa ennenkokematon inflaatio, niin että Ståhlbergin presidenttikauden loppuvuodet olivat hänelle suorastaan tappiollisia.

Presidenttikauden jälkeinen asuminen järjestyi aluksi Ester Ståhlbergin varoin ostetulla asunnolla ja sittemmin lainarahoin hankitulla Kulosaaren huvilalla. Presidenttikauden jälkeen Ståhlbergille tarjottiin muun muassa vähätöistä ja hyvinpalkattua Helsingin yliopiston kanslerin virkaa, mutta Ståhlberg totesi, ettei hän upseereista päästyään halunnut saada riesakseen ylioppilaita, ja valitsi lainvalmistelukunnan vanhemman jäsenen tehtävän, joka antoi mahdollisuudet myös sivutulojen hankintaan. Ståhlberg oli pyrkinyt lainvalmistelukuntaan jo 1900. Päästyään nyt, neljännesvuosisata myöhemmin lainvalmistelukunnan jäseneksi hän teki 1926 - 1946 siinä vielä yhden tai kahdenkin miehen elämäntyön.

Lainvalmistelukunnan jäsenenä Ståhlberg olisi voinut asettua lepäämään laakereillaan vanhempana valtiomiehenä, mutta veri veti vielä politiikkaan. Vuoden 1931 presidentinvaaleissa hän sai sekä toisessa että kolmannessa äänestyksessä 149 ääntä ja hävisi siten niukimmalla mahdollisella äänimäärällä P. E. Svinhufvudille. Vuoden 1937 presidentinvaalissa hän puolestaan sai ensimmäisessä äänestyksessä 150 ääntä, mutta jäi valitsematta sosiaalidemokraattien äänestettyä toisella kierroksella "varmuuden vuoksi" Kyösti Kalliota estääkseen Svinhufvudin uudelleen valinnan.

Vaalikaudella 1930 - 1932 Ståhlberg oli eduskunnan jäsenenä tavallinen kansanedustaja, minä aikana hän muun muassa aktiivisesti osallistui parlamentarismista luopumista koskevien eduskunta-aloitteiden torjuntaan. Äärioikeiston ja Ståhlbergin kiistat eivät olleet vuosien mennen laantuneet, ja lokakuussa 1930 lapuanliikkeen kannattajat yrittivät muiluttaa Ståhlbergin vaimoineen Neuvostoliittoon mutta luopuivat hankkeestaan Joensuussa. Tapaus vauhditti omalta osaltaan lapuanliikkeen alamäkeä.

Jäätyään lainvalmistelukunnasta eläkkeelle 1946 K. J. Ståhlberg vietti Kulosaaren huvilassaan vanhuudenpäiviä ja toimi muun muassa vanhan ystävänsä presidentti J. K. Paasikiven neuvonantajana vaikeissa oikeuskysymyksissä. Oltuaan lähes koko elämänsä kiistelty ja ristiriitainen poliitikko Ståhlberg kuoli 1952 koko kansakunnan yksimielisesti kunnioittamana valtiomiehenä. Hänen arvostuksensa on vuosien mittaan kasvanut, mitä osoittaa sekin, että yksi jos toinenkin poliittinen ryhmittymä on yrittänyt perusteettomasti ratsastaa hänen maineellaan. Ahkeruus, itsekuri, henkilökohtainen pyyteettömyys ja vaatimattomuus ovat kuitenkin olleet ne Ståhlbergin ominaisuudet, joita myöhempien poliitikkojen on ollut vaikeinta jäljitellä.

Carl Johan Ståhlberg, Kaarlo Juhana, Kaarlo Juho S 28.1.1865 Suomussalmi, K 22.9.1952 Helsinki. V kappalainen Johan Gabriel Ståhlberg ja Amanda Gustafva Castrén. P1 1893 - Hedvig Irene Wåhlberg S 1869, K 1917, P1 V lääninmaanmittari Gustaf Wilhelm Wåhlberg ja Eva Fredrika Ståhlberg; P2 1920 - Ester Hällström S 1870, K 1950, P2 V pormestari Karl Oskar Elfving ja Jenny Nyman. Lapset: Kaarlo S 1894, professori, diplomi-insinööri; Aino (Kjerrman) S 1895; Elli (Schauman) S 1899, lääketieteen lisensiaatti; Aune S 1901, lastensuojeluntarkastaja; Juho S 1907, varatuomari; Kyllikki (Tuominen) S 1908, yliopettaja.

URA. Ylioppilas Oulun lyseosta 1884; filosofian kandidaatti 1887; molempain oikeuksien kandidaatti 1889; nimituomari 1892; varatuomari 1893; molempain oikeuksien lisensiaatti, tohtori 1893.

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston hallinto-oikeuden ja taloustieteen apulainen 1894 - 1898; senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteeri 1898 - 1903; Helsingin kaupungin rahatoimikamarin apulainen 1903 - 1905; yliopiston hallinto-oikeuden professori 1908 - 1918; korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1918 - 1919; lainvalmistelukunnan vanhempi jäsen 1926 - 1946.

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1901 - 1903; porvarissäädyn valtiopäivämies 1904 - 1905; senaattori ja siviilitoimituskunnan päällikkö 1905 - 1907; Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustaja 1908 I valtiopäivillä, 1909 I - II valtiopäivillä (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri), 1914, 1917 (Oulun läänin eteläinen vaalipiiri); eduskunnan puhemies 1914; perustuslakikomitean puheenjohtaja 1917; tasavallan presidentti 1919 - 1925; Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustaja 1930 - 1932 (Uudenmaan läänin vaalipiiri).

TUOTANTO. Julkaisuluettelot: Juhlajulkaisu Kaarlo Juho Ståhlberg 1865 - 28.1. - 1945. 1945: Presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin tieteellinen julkaisutoiminta; Kaarlo Juho Ståhlberg : juhlakirja 1940. 1940: luettelo K. J. Ståhlbergin kirjoituksista, jotka on julkaistu "Päivälehdessä" 1890 - 1904; Lakimiesmatrikkeli 1949.

Irtolaisuus Suomen lain mukaan. 1893 (väitöskirja); Suomen hallinto-oikeus I - II. 1913 - 1915 (myös myöhempiä painoksia); Puheita 1919 - 1925. 1925; Parlamentarismi Suomen valtiosäännössä. 1927; Julkisen oikeuden lakikirja. 1939 (myös myöhempiä painoksia); Puheita 1927 - 1946. 1946; Lausuntoja. 1947; Lainvalmistelukunnan lausuntoja. 1949; Puheita 1883 - 1918. 1949.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K. J. Ståhlbergin arkisto, Kansallisarkisto.

Y. Blomstedt, K. J. Ståhlberg : valtiomieselämäkerta. 1969; Ester Ståhlbergin kauniit, katkerat vuodet : presidentin rouvan päiväkirja 1920 - 1925. 1985; Ester Ståhlbergin voittojen ja tappioiden vuodet : päiväkirja 1926 - 1934. 1986; Ester Ståhlbergin sodan ja rauhan vuodet : päiväkirja 1936 - 1947. 1987; A. Jyränki, Presidentti. 1978; M. Jääskeläinen, T. Torvinen, Valtioneuvoston historia 1917 - 1966 1. 1977; P. Kastari, Tasavallan presidentin asema. 1961; Suomen oikeushistorian pääpiirteet : sukuvallasta moderniin oikeuteen. 1991: M. Tyynilä, Valtiosäännön ja keskeisten valtioelinten historiaa; S. Tiihonen, Hallitusvalta. 1990; M. Tyynilä, Lainvalmistelukunta 1884 - 1964 : tutkimus lainvalmistelukunnan aseman ja organisaation kehitysvaiheista lainvalmistelukunnan perustamisesta 1884 vuoteen 1964. 1984; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992; S. Virkkunen, Ståhlberg : Suomen ensimmäinen presidentti. 1978.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Aaltonen. 1930-luku, korkein hallinto-oikeus, 1956, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan istuntosali, 1959, eduskuntatalon edusta; M. Haupt. Marmorinen rintakuva 1946, eduskunta, toisinto Helsingin yliopisto; K. Kallio. Korkein hallinto-oikeus; Suomussalmen Karhulanvaara. Maalaukset: Lukuisia muotokuvia, esimerkiksi E. Järnefelt. 1915, eduskunta; A. Favén. 1921, valtioneuvosto; A. Favén. 1924, korkein hallinto-oikeus; E. Snellman. 1944, Pohjalainen valtuuskunta (Ostrobotnia); K. Rein. 1965 (Järnefeltin maalauksen mukaan), Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan istuntosali. Mitalit: V. Jahnsson, E. Filén. 1927; E. Halonen. 1925; A. Halonen. 1925/1930; J, Finne. 1967. Muistolaatat: 1998, Oulu; asuintalo. 1994, Helsinki. Muistokivet: Joutseno. K. J. Ståhlberg -museo, esineistö lunastettu valtiolle 1952 ja luovutettu Helsingin yliopistolle, käsittää Ståhlbergin Kulosaaren huvilan työhuoneen sisustuksen tarvikkeineen ja kirjastoineen, Ståhlbergin kunniamerkit ja muut vastaavat, Korkein hallinto-oikeus.

K. J. STÅHLBERGIN MUKAAN NIMETTY. 5 000 markan seteli 1955; 50 markan seteli 1963; Ståhlbergintie 1959, Helsinki; postimerkki 1945, 1965.

Kirjoittaja(t): Markku Tyynilä

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/626/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaarlo Juho Ståhlberg (ristimänimeltään Carl Johan, 28. tammikuuta 1865 Suomussalmi – 22. syyskuuta 1952 Helsinki) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925).

Sisällysluettelo

1 Lapsuus, nuoruus ja opinnot
2 Valtiopäivämies, senaattori, presidentti – ja valtion virkamies
3 Henkilökuvan täydennystä
4 Kyyditys
5 Merkitys
6 Suku ja perhe
7 Julkaisut
8 Lähteet
8.1 Viitteet
9 Aiheesta muualla

Lapsuus, nuoruus ja opinnot

Ståhlberg syntyi Suomussalmella 28. tammikuuta 1865 perheensä viidestä lapsesta kolmantena. Hänen isänsä oli apupappi Johan Gabriel (Janne) Ståhlberg ja äitinsä Amanda Gustafva Castrén. Myöhemmin perhe muutti Alavieskaan ja Haapajärvelle, joiden seurakunnissa Janne toimi kappalaisena. Poika nimettiin kasteessa Carl Johaniksi, joka kuitenkin vääntyi kouluaikana muotoon Kaarlo Juhana. Ylioppilasaikanaan Ståhlbergia alettiin kutsua Kaarlo Juhoksi.

Ståhlberg kuului molempien vanhempiensa kautta pohjoispohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Ståhlbergin isä kuoli 41-vuotiaana 1873 pojan ollessa vain kahdeksanvuotias. Äiti kuoli vuonna 1879.

Ståhlberg kävi koulua Oulun suomalaisessa yksityislyseossa ja oli koko kouluaikansa luokkansa paras oppilas. Hän myös kirjoitti konventin lehteen ja toimi sen päätoimittajanakin. Koulun rehtori kuvaili häntä koulun matrikkelissa sanoin spes nostratium et decus (suom. meikäläisten toivo ja kaunistus). Ylioppilastutkinnosta hän sai arvosanakseen laudaturin vuonna 1884. Yliopistossa hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon, jonka kautta hän eteni kohti varsinaista päämääräänsä, eli molempain oikeuksien kandidaatin tutkintoa. Sen Ståhlberg suoritti 1889.

Valtiopäivämies, senaattori, presidentti – ja valtion virkamies

Ståhlberg toimi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina vuosina 1908–1918. Poliittisen uransa alusta elämänsä loppuun asti hän oli liberaali. Ståhlbergin, ”sääty-yhteiskunnan lapsen”, vuoteen 1906 mennessä kypsyneelle sosiaaliliberaalille ajattelulle oli keskeistä kansanvaltaisuus, vapaamielisyys, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sosiaaliset uudistukset sekä kaikkien kansankerrosten liittäminen yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän oli Nuorsuomalaisen Puolueen johtohenkilöitä, puolueen sosiaaliliberaalin siiven eli ”varpusten” henkinen johtaja. Sääty-yhteiskunnan aikana hän oli ollut Haminan kaupungin valitsema valtiopäivämies säätyvaltiopäivien porvarissäädyssä. Keväällä 1905 Ståhlberg oli kannattanut muusta porvarissäädystä poiketen yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta miehille talonpoikais- ja porvarissäädyn vaaleissa. Ståhlberg oli myös senaattori ja toimi niin sanotun Mechelinin senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä (eli kauppa- ja teollisuusministerinä) 1905–1907. Hän erosi, koska ei voinut hyväksyä eduskunnan muotoilemaa, kauppa- ja teollisuustoimialan piiriin kuuluvaa jyrkkää alkoholin kieltolakia. Venäläistämispolitiikan suhteen Ståhlberg oli kannattanut perustuslaillista, passiivista vastarintaa.

Ståhlberg toimi eduskunnan puhemiehenä vuonna 1914. Myös Suomen itsenäistyttyä hän oli keskeinen tasavaltalaisten johtohenkilö, joka muun muassa vastusti jyrkimmin vuoden 1918 kuningaskuntahanketta. Hän oli 1918 perustetun Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen presidentti. Ståhlberg vaikutti perustuslakikomitean puheenjohtajana merkittävästi Suomen uuden perustuslain (vuoden 1919 hallitusmuodon) sisältöön. Hänet valittiin 25. heinäkuuta 1919 ensimmäiseksi Suomen tasavallan presidentiksi maltillisen oikeiston ja vasemmiston äänillä eduskunnan suorittamassa vaalissa. Hänen merkittävin vastaehdokkaansa oli C. G. E. Mannerheim. Ståhlberg toimi presidenttinä vuosina 1919–1925. Hänen presidenttikautensa keskeisiä ongelmia olivat Suomen sisällissodan jälkiselvittelyt, vuoden 1921 suojeluskuntakriisi ja ristiriidat kommunistien kanssa. Tapahtumien yhteydessä Ståhlbergin ja hänen perheenjäsentensä henkeä uhattiin. Vuosina 1906–1925 Ståhlberg oli keskeisesti mukana rakentamassa suomalaisen parlamentarismin perustusta, joka on kestänyt vähäisin muutoksin 2000-luvulle asti.

K. J. Ståhlberg oli Suomen presidenteistä ensimmäinen, ja hänet olisi voitu valita presidentiksi toiselle kaudelle vaalissa 1925, mutta Ståhlberg ei suostunut ehdokkaaksi, koska hän halusi varjella demokratiaa pitkäaikaisilta johtajilta Suomen suhteellisen presidenttivaltaisessa poliittisessa järjestelmässä. Vuosien 1931 ja 1937 presidentinvaaleissa hän sai 149 ja 150 ääntä 300:sta. Ståhlberg oli ehdokkaana vielä eduskunnan suorittamassa presidentinvaalissa vuonna 1946.

Presidenttikautensa jälkeen K. J. Ståhlberg toimi valtion virassa oikeusministeriön lainvalmistelukunnan kolmannen jaoston vanhempana jäsenenä kaksikymmentä vuotta 1926–1946. Hän oli myös vuosina 1930–1933 liberaalisen Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustajana.
Henkilökuvan täydennystä
K. J. Ståhlbergin patsas eduskuntatalon valtiosalissa.

Ståhlberg tuli J. K. Paasikiven tavoin poliittiseen julkisuuteen ilman sukulaisia ja suosijoita. Hän oli köyhän kappalaisperheen poika, joka herätti Oulun lyseossa suurta huomiota epätavallisella lahjakkuudellaan. Valmistumisensa jälkeen Ståhlberg matkasi jalan Helsingistä Ouluun tutustuen samalla suomalaisen työväen ongelmiin. Matka muokkasi nuoren poliitikon maailmankuvaa ja loi pohjaa hänen sosiaalisiin uudistuksiin tähtäävälle politiikalleen.

Ståhlberg sai kuitenkin odottaa poliittisen toiminnan keskiöön pääsemistä pitkään, ehkä siksi, että samassa puolueessa toimi henkilönä karismaattinen ja poliitikkona hyvin määrätietoinen juristikollega P. E. Svinhufvud. Ståhlberg oli kansanvaltaisuuden puolestapuhuja, mutta ei kansansa hurmaaja. Hän oli pohjimmiltaan melko ujo ja kärsi myös lievästä puheviasta. Samalla areenalla esiintyi vuodesta 1918 lähtien myös kenraali C. G. E. Mannerheim. Näiden merkkihenkilöjen välit lienevät pysyneet korrekteina mutta molemminpuolisesta arvostuksesta huolimatta etäisinä.

Sekä ennen vuoden 1918 tapahtumia että niiden jälkeen Ståhlberg oli henkilö, joka jakoi mielipiteet. Itsenäistyvässä maassa hän oli moniin muihin verrattuna varovainen, ja hänen väitettiin suhtautuneen jääkäriliikkeeseen epäillen – olihan kysymys oikeastaan liittymisestä sotaa käytäessä vihollisen armeijaan. Presidenttikaudellaan hän joutui toistuvasti koviinkin yhteenottoihin armeijan jääkäripäällystön ja suojeluskuntien kanssa.

Äärioikeiston noustua vahvaksi tekijäksi Ståhlberg leimautui sekä liberaalien katsomustensa että jäykän laillisuuslinjansa vuoksi porvariston oikean laidan vastustajaksi, joita nimiteltiin ”patkuleiksi”. Ståhlbergin hävisi presidentinvaalissa voimakkaan oikeiston suosikille, Svinhufvudille, joka joidenkin kannattajiensa pettymykseksi asettui laillisuuden takuumieheksi Mäntsälän kapinan yhteydessä.

Ståhlberg ei pitänyt matkustamisesta eikä valtiovierailuista, ja niinpä hän ei kutsuista ja kehotuksista huolimatta tehnyt presidenttikautensa aikana yhtään vierailua ulkomaille ja otti vastaan ainoastaan yhden valtiovieraan, Viron riigivaneman Konstantin Pätsin toukokuussa 1922. Viron valtionpäämiehen tekemä vierailu oli ensimmäinen virallinen valtiovierailu itsenäiseen Suomeen. Ensimmäisen Suomen presidentin virallisen vierailun ulkomaille teki vasta presidentti Relander.

Kyyditys

Pääartikkeli: K. J. Ståhlbergin kyyditys

Lapuan liike kyyditti 14. lokakuuta 1930 Kaarlo Juhon ja tämän vaimon Ester Ståhlbergin Kulosaaren kodistaan Joensuuhun, koska Ståhlberg oli esiintynyt oikeistoradikaalia toimintaa vastaan. Tapahtuman johdosta yleinen mielipide Suomessa nousi muilutusta ja myös yleisemmin Lapuan liikettä vastaan. Operaation suunnittelusta epäilty yleisesikunnan päällikkönä toiminut kenraalimajuri Wallenius joutui eroamaan.

Merkitys

K. J. Ståhlberg vuonna 1965 julkaistussa muistopostimerkissä.
Vasta Paasikiven yksityisten arkistojen avauduttua on käsitetty, että Ståhlbergilla oli erittäin merkittävä poliittinen asema ”harmaana eminenssinä” kuolemaansa asti. Häneltä kysyttiin neuvoja ja pyydettiin lausuntoja, joita myös noudatettiin. Presidentti J. K. Paasikivi arvosti Ståhlbergia suuresti, ja kuvaili edeltäjäänsä jopa ylisanoilla: ”Ståhlberg oli mies, joka ei koskaan tehnyt virheitä”.

Ståhlberg oli Suomen valtion itsenäistymisvuosien tärkeä hahmo, joka ajoi vastoinkäymisten läpi tasavaltalaisen ohjelmansa. Hän ankkuroi maan liberaaliin demokratiaan, varjeli oikeusvaltion heiveröistä itua ja aloitti sisäiset uudistukset. Vuoden 1919 hallitusmuotoa toimeenpantaessa Ståhlberg luotsasi itsenäistä Suomea kohti toimijuutta maailmanpolitiikassa; presidenttijohtoisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hän nojasi kansainväliseen lakiin ja diplomatiaan.

Ståhlbergin lähipiirin poliitikkoja olivat etenkin Risto Ryti ja T. M. Kivimäki.

Suku ja perhe

Wäinö Aaltosen veistämä patsas K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin edessä Haapajärvellä.

K. J. Ståhlberg avioitui pikkuserkkunsa, opettaja Hedvig Wåhlbergin kanssa 17. joulukuuta 1893. Vuosina 1894–1908 heille syntyi kuusi lasta: Kaarlo, Aino, Elli, Aune, Juho ja Kyllikki. Hedvig-puoliso kuoli vuonna 1917. Vuonna 1920 Ståhlberg avioitui kirjailija Ester Elfvingin kanssa. Ståhlbergin lapsista useat päätyivät näkyviin tehtäviin. Kaarlo Johan Ståhlberg haudattiin syyskuun 1952 lopussa Helsingin evankelis-luterilaisen seurakunnan Hietaniemen hautausmaalle perhehautaan Hedvigin ja Esterin viereen. Ester Ståhlberg oli kuollut vuonna 1950. Itsenäisen Suomen ensimmäisen presidentin viimeinen leposija on erillään niin sanotusta tasavallan presidenttien hautapuistosta.

Ståhlbergin poika oli professori Kaarlo Ståhlberg, pojanpoika on oikeustieteen tohtori, hovioikeuden presidentti Kaarlo L. Ståhlberg ja pojanpojanpoika kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Pauli Ståhlberg.[9] Ståhlbergin pojan Juho Ståhlbergin tytär oli geologi Irmeli Vuorela (os. Ståhlberg). Ståhlbergin tytär Kyllikki Tuominen (os. Ståhlberg, e. Kovero) oli maantieteen opettaja.

Julkaisut

Irtolaisuus Suomen lain mukaan (väitöskirja, Päivälehden kirjapaino, 1893; näköispainos Painatuskeskus, 1995)
Asetus maalaiskuntain kunnallishallinnosta, selityksin varustettuna. 1901
Lait ja asetukset maalaiskuntain hallinnosta. 1926
Laki maanvuokrasta maalla, selityksin varustettuna. 1903
Lakiasioita. 1912
Suomen hallinto-oikeus I–III. (1913–1915 (I–III supist. ruots.)
Parlamentarismi Suomen valtiosäännössä. 1927
Puheita 1919–1925. 1925
Puheita 1927–1946. 1946
Lausuntoja. 1947
Lainvalmistelukunnan lausuntoja. 1949
Puheita 1883–1918. 1949
Julkisen oikeuden lakikirja. 1939

Lähteet

Yrjö Blomstedt: K. J. Ståhlberg – valtiomieselämäkerta. Otava, 1969. ISBN 951-1-03043-4.
Juha Mononen (2009): War or Peace for Finland? Neoclassical Realist Case Study of Finnish Foreign Policy in the Context of the Anti-Bolshevik Intervention in Russia 1918 – 1920. [Pro gradu -tutkielma]
Raimo Salokangas: Itsenäinen tasavalta. Teoksessa: Zetterberg, S. (toim): Suomen historian pikkujättiläinen, s. 597–658. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1.
Sakari Virkkunen: Ståhlberg. Suomen ensimmäinen presidentti. Suomen tasavallan presidentit 1. Otava, 1978.

Viitteet

Esko Hakkila: Suomen tasavallan perustuslait, s. 351 ja 352. Werner Söderström Oy, 1939.
Presidenttien virkaanastujaiset (K. J. Ståhlbergin virkaanastujaispuhe) Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 5.12.2014.
Tyynilä, Markku: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865 - 1952) Kansallisbiografia.fi. 7.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 22.6.2011.
Suomen valtiokalenteri 1927. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1927.
Suomen valtiokalenteri 1946. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1946.
Suomi, Juhani: ”Itsepäinen maan isä”, Vuoroin vieraissa, s. 9–28. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-386-3.
Mononen, Juha: War or Peace for Finland? Neoclassical Realist Case Study of Finnish Foreign Policy in the Context of the Anti-Bolshevik Intervention in Russia 1918–1920 (Pro gradu -tutkielma) 2.2.2009. Tampereen yliopisto. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
Blomstedt 1969, Virkkunen 1978, Salokangas 2003
Veli- Matti Autio: Ståhberg (1700 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hicks, Sheila & Miller, Urve: In Memoriam Laila Irmeli Vuorela 1938–2012. Geologi, 2012, nro 3, s. 60-61. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
Kuka kukin on 1974, s. 994. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01334-3.

Tiitta, Allan: Sinisten maisemien mies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.

Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta K. J. Ståhlberg Wikimedia Commonsissa
K. J. Ståhlberg Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
K. J. Ståhlbergin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
Ylen Elävä arkisto: K. J. Ståhlberg loi tasavallan muodot
Elonet: Finlandia-katsaus 61 (1945): K.J.Ståhlberg 80 vuotta
Elonet: Finlandia-katsaus 188 (1952): K.J.Ståhlberg in memoriam
K. J. Ståhlberg, Kirjasto Virma
Markku Tyynilä: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865 - 1952) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 7.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo
Osoite: Ronkaalankuja 4, 85800 Haapajärvi
Yhteydenotot: kulttuuriohjaaja Aira Huovinen, puh. 044 4456 201

Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin, lapsuudenkoti on Haapajärvellä. Hän oli kuitenkin syntynyt Suomussalmella Karhulan pappilassa 28.1.1865 ja kuoli v. 1952 Helsingissä.

Kaarlo Juho oli neljän vuoden ikäinen vuonna 1869, kun hänen isänsä pastori Johan Gabriel Ståhlberg muutti perheensä kanssa Alavieskasta Haapajärvelle toimiakseen siellä kappalaisena. He asettuivat asumaan Ronkaalan pappilaan, joka on rakennettu vuonna 1784 ja otettu museokäyttöön v. 1969.

Kun astutaan museon eteiseen ja käännytään oikealle, tullaan pastori Ståhlbergin – presidentin isän – työhuoneeseen. Kirjakaapissa on vanhaa, lähinnä uskonnollista kirjallisuutta. Sieltä on Haapajärven nuori kappalainen ammentanut hengen ravintoa. Saarnansa hän kirjoitti ilmeisesti juuri tässä huoneessa, jonka ikkunasta ulos katseltaessa näkyy Haapajärven kirkko. Tähän huoneeseen on sijoitettu myös presidentti K. J. Ståhlbergin myöhemmistä elämänvaiheista kertova valokuvasarja.

Työhuoneesta tullaan makuuhuoneeseen, jossa nukkuivat vanhemmat nuorimpien lastensa kanssa, isän kuoleman jälkeen vain äiti ja nuorimmat lapset. Kutsu iäisyyteen tuli v. 1873. Johan Gabriel Ståhlbergin hauta on nähtävänä Haapajärven kirkon luona.

Makuuhuoneesta siirrytään pappilan saliin, joka on huoneista tilavin. Istumatiloja on suhteellisen runsaasti, ja peruskalustona on yhtenäinen tumma kalusto. Seinällä on Kaarlo Juhon vanhempien ja isovanhempien valokuvat. Ståhlbergin suku on yksi maamme monista pappissuvuista. Isoisä Fredrik August Ståhlberg oli kuitenkin sotilas, verokirjuri ja nimismies. Isoäiti oli omaa sukua Snellman.

Ruokailuhuone ja keittiö sijaitsevat pappilan järvenpuoleisessa päässä. Ne kertovat omalla tavallaan, kuten muutkin huoneet, elämänmenosta pappilassa. Se on ollut vaatimatonta. Pastori, myöhemmin varakirkkoherra Ståhlberg, tuli Haapajärvelle kohta suurten nälkävuosien jälkeen.

Perheenpään poismenon jälkeen perhe jäi vielä asumaan Haapajärvelle. Toimeentulo oli niukkaa, sillä äidille jäi neljä alaikäistä lasta. Syksyllä 1877 äiti pani poikansa Kaarlon ja tyttärensä Alman kouluun Ouluun. Kahta vuotta myöhemmin syksyllä 1879 meni opintielle myös toinen pojista, Fredrik. Tässä vaiheessa äitikin muutti Ouluun. Siellä hän sai toimipaikan tyttökoulun vahtimestarina ja koulukodin pitäjänä. Koulutalossa olevassa yhdessä huoneessa asui koko perhe. Yöksi sijattiin tulevalle presidentille vuode koulun käytävään kahden vuoden ajan.

[Kuva: Ståhlbergin muistomerkki museon edessä]

Lapsuudenkotimuseon edessä on rintakuvaveistos, jonka on veistänyt Wäinö Aaltonen v. 1919. Veistos on siirtynyt oston kautta Aaltosen suvulta Suomalaiselle Kansanpuolueelle ja sieltä K. J. Ståhlbergin Säätiölle, joka lahjoitti sen v. 1995 kotiseutuneuvos Juha Erosen pyynnöstä Haapajärven kaupungille. Muistomerkin paljastuksen suoritti tasavallan presidentti Martti Ahtisaari v. 1995 valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä Haapajärvellä.
Ronkaalan pappilan vaiheita

Ronkaalan pappila on rakennettu vuonna 1784.
Vuosina 1869–1879 se oli presidentti K. J. Ståhlbergin kotina.
Vuonna 1898 se myytiin kunnalle 500 markalla ja siirrettiin nykyisen tornitalon paikalle.
Rakennus toimi sittemmin kunnantupana, postitoimistona ja kansanhuoltovirastona sotien loppuun saakka.
1950-luvulla kunta lahjoitti rakennuksen paikalliselle kotiseutuyhdistykselle.
1966 rakennus myytiin 350 markalla polttopuiksi.
Opettaja Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela tekivät aloitteen ja perustivat v. 1966 entistämistoimikunnan, jonka toimesta rakennus purettiin ja siirrettiin alkuperäiselle sijaintipaikalle.
Entistämistyö rahoitettiin kansalaiskeräyksellä, jonka suojelijana toimi presidentti Urho Kekkonen.
Museo avattiin yleisölle v. 1969.
Museossa pyritään kuvaamaan 1800-luvun lopun maaseutupappilaa.
Esineet museoon on saatu pääosin lahjoituksina; osa on ostettu, ja osa on lainassa Haapajärven kotiseutumuseosta.
Museo on nykyään Haapajärven kaupungin omistuksessa ja kulttuurilautakunnan hallinnassa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Som republikens förste president lade K.?J. Ståhlberg grunden till utövande av statsmakten enligt 1919 års regeringsform, som på ett särpräglat sätt förenade parlamentarism med självständiga maktbefogenheter för presidenten. Ståhlberg skapade också en tolkning av hur utrikespolitiken skulle ledas i överensstämmelse med regeringsformen.?

Kaarlo Juho Ståhlberg föddes 1865 i Suomussalmi. Han var son till pastorsadjunkten i Suomussalmi, senare kaplanen i Alavieska och Aspsjö (Haapajärvi), Johan Gabriel (Janne) Ståhlberg och Amanda Gustafva Castrén. Dopnamnet Carl Johan bytte han under skoltiden till Kaarlo Juhana och som student till Kaarlo Juho; namnet tecknade han redan på 1880-talet K.?J. Ståhlberg.?

Ståhlbergs förfäder var både på fädernet och mödernet till största delen präster och tjänstemän i norra Österbotten. Kaplanen Janne Ståhlberg dog 40 år gammal 1873. Trots familjens svåra ekonomiska belägenhet sattes barnen i skola i Uleåborg. År 1879 flyttade även modern Amanda Ståhlberg till staden, då prästänkans nådeår hade gått ut. Hon fick arbete först som vaktmästare på en flickskola och sedan som proviantör på länssjukhuset.?

För K.?J. Ståhlberg var finskheten och finskspråkigheten ett släktarv. Kaarlo Juhana var hela skoltiden klassens primus. Som gymnasist hörde han till de ledande krafterna i elevkåren och skrev även mycket – både dikter och fackartiklar – i ”Toivon tähti” (Hoppets stjärna), den handskrivna elevtidning vars huvudredaktör han också var.?

Ståhlberg blev student med betyget laudatur 1884. Vid universitetet avlade han först filosofie kandidatexamen, vilken var en förutsättning för hans egentliga mål, juris utriusque examen som han avlade 1889. Under auskulteringen i Gamlakarleby domsaga började han skriva sin doktorsavhandling, med siktet inställt på den tjänst som adjunkt i förvaltningsrätt och nationalekonomi som skulle inrättas vid universitetet. I arbetet på avhandlingen ingick ett halvt års studiebesök i Tyskland. Då avhandlingen Irtolaisuus Suomen lain mukaan (Lösdriveri enligt Finlands lag) och licentiatexamen godkänts fick han juris utriusque doktorsgrad och blev snart också utnämnd till universitetsadjunkt.?

Under studietiden deltog Ståhlberg aktivt i studentpolitiken som medlem i Österbottniska avdelningen. Sin politiska hemvist fann han i kretsen kring kulturtidskriften Valvoja, en gruppering av liberala ungfinnar som också hans professor i historia E.?G. Palmén var medlem av. Under studietiden var Ståhlberg bland annat lärare i svenska vid Tavastehus gymnasium och huvudredaktör för tidskriften Finland. Som färdig jurist stod han i beröring med politiken närmast som utskottssekreterare i lantdagen.?

Under tiden som sekreterare i lantdagens ekonomiutskott började Ståhlberg sällskapa med sin syssling Hedvig Wåhlberg, som var lärare. Ståhlberg och Hedvig Wåhlberg vigdes den 17 december 1893. Med äktenskapet och den fasta tjänsten vid universitetet kunde Ståhlberg så småningom sätta bo. I september 1894 föddes det första av sex barn i familjen.?

Ståhlberg gick smidigt över från Valvoja-gruppen till dagstidningen Päivälehti, där han att börja med publicerade en artikelserie i tre delar: ”Työkirjat ja irtolaisuus” (Arbetsböcker och lösdriveri). De två närmast följande åren förekom signaturen K.?J.?S. ofta i tidningens spalter. Samma år tog han steget över till aktiv politik genom att delta i utformandet av ”det unga partiets” partiprogram. Han var fortfarande verksam som utskottssekreterare i lantdagen, vid 1894 års lantdag i expeditionsutskottet.?

I tjänsten som universitetsadjunkt ägnade sig Ståhlberg åt att undervisa och skaffa biinkomster. Uppenbarligen var det av ekonomiska skäl som han 1898 sökte tjänsten som protokollsekreterare (näst högsta föredragande) i senatens civilexpedition. Utnämningen av Ståhlberg var, paradoxalt nog, ett av de första tjänsteuppdragen för Finlands nye generalguvernör Nikolaj Bobrikov. Med Bobrikov och februarimanifestet 1899 började de s.k. ofärdsåren i Finland. Hållningen till förryskningen delade Finlands ämbetsmannakår och politiker i två läger, undfallenhetsmän och konstitutionella. Senaten förvandlades vid sekelskiftet till en undfallenhetssenat. För Ståhlberg var å andra sidan konstitutionalismen en naturlig fortsättning på den politiska linje han tidigare gjort till sin, och därmed fick han erfara att han blivit ”undfallenhetssenatens konstitutionella protokollsekreterare”. Vid den här tiden fick Ståhlberg också sitt första egentliga politiska förtroendeuppdrag, då han 1901 blev invald i Helsingfors stadsfullmäktige.?

Trots meningsskiljaktigheter rådde det goda relationer mellan senatorerna och Ståhlberg. Fastän senaten ofta såg mellan fingrarna med Ståhlbergs strikta laglighetslinje, kom han 1902, i ett ärende som gällde värnpliktslagen av år 1901, att hamna i en ohållbar situation. Han nöjde sig inte bara med att som föredragande föreslå att en skrivelse han ansåg olaglig skulle förfalla, utan vägrade också att skriva och kontrasignera brevet som senaten fattat beslut om. Senaten beslöt omedelbart att Ståhlberg skulle avstängas från tjänstgöring, och på.
Vanhemmat: Johan Gabriel Ståhlberg, s. 23.10.1832 Kuhmo, k. 08.09.1873 Haapajärvi ja Amanda Gustava Ståhlberg o.s. Castrén, s. 25.02.1841 Sotkamo, k. 12.09.1907 Tammisaari, Ekenäs.

Kaarlo Juho Ståhlberg (ristimänimeltään Carl Johan, 28. tammikuuta 1865 Suomussalmi – 22. syyskuuta 1952 Helsinki) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 264

VIII Zacharias Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 249, isä Gabriel Lithovius) s. 17.02.1672 Oulu, k. 17.09.1743 Oulu.

Zachris Gabrielsson

S ilmeisesti Oulu 17.2.1672. V Oulun kaupungin porvari Gabriel Gabrielsson Limingius ja Margareta (Uhlbrandt).

Ylioppilas (Ostrobotniensis, Uloens) Turussa syyslukukausi 1692; respondentti 1700, pro gradu 7.12.1700; filosofian maisteri 14.12.1700. Lithovius oli ylioppilaana kotiopettajana piispa Johannes Gezelius nuoremman perheessä.

Nevanlinnan kirkkoherra Inkerinmaalla kuninkaallisella valtakirjalla 12.3.1702; rovasti 1702. Lithovius pakeni lokakuussa 1702 venäläishyökkäystä Suomeen, saapui Porvooseen 1703, jatkoi sieltä Ruotsiin ja oleskeli sitten Tukholmassa ”vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa suuressa kurjuudessa”. Hänet mainitaan perheineen Tukholmassa oleskelevien avustusta saaneiden pakolaisten luettelossa 3.4.1712 ja Turun hiippakunnasta paenneiden luettelossa 23.9. 1712 avustusta 19.8.1711 saaneena ja sitten pakolaiskomission luetteloisssa 1712–1716 niin ikään avustusta saaneena.

Nimitettiin Oulun kirkkoherraksi 1713, astui virkaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721.

Pappissäädyn edustaja valtiopäivillä Tukholmassa 1719 ja 1720.

Synodaaliväitöksen preeses (synod. praeses) Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksessa 1725.

Zacharias Lithovius julkaisi ennen suurta Pohjan sotaa akateemisten opinnäytetöittensä lisäksi Turussa vuoden 1694 promootioon kahdeksalle pohjalaiselle maisterille omistetun ”latinankielisen runon, jossa hän ylistää kotiseutuaan Pohjanmaata ja asettaa sen jopa muinaisen Kreikan Helikonin edelle” (Pentti Lempiäinen 2005) sekä 1700 muistorunon teologian professorin ja Naantali-Raision kirkkoherran Andreas Jacobi Wanochiuksen hautajaisiin 1.5.1700. Lithoviusta on luonnehdittu Suomen kirjallisuudenhistoriassa "tyypilliseksi, joltistakin säetaitoa osoittavaksi tilapäisrunoilijaksi”, jonka ”runollinen toiminta keskittyy hänen pakolaisvuosiinsa. – – Hänen käsialaansa tunnetaan viisi runoa, jotka kaikki liittyvät merkittäviin tapahtumiin. Ensimmäinen on onnentoivotusruno Ulriika Eleonooran ja Hessenin perintöprinssin Friedrikin häihin 1715, toinen on valitusruno piispa Johannes Gezelius nuoremman kuoleman johdosta 1718, kolmannen aiheena on Kaarle XII:n kuolema 1719, neljäs on taas onnitteluruno Ulriika Eleonooran kruunauksen johdosta 1719, samoin viides Fredrikin kruunauksen johdosta 1720. – Lithoviuksen harrastelun laatua osoittaa se, että hän laati runoihinsa myös ruotsin- ja latinankieliset rinnakkaisasut; ruotsinkielisissä runoissa hän käytti mittana aleksandriinia, latinankielisissä heksametriä, mutta suomeksi hän kokeili kansanrunon muotoa. Parhaaseen tulokseensa hän ylti Kaarle XII:n kuolemaa valitellessaan; runon nimi on Threnodia Lugentis Fennoniae eli Surullisten Suomalaisten Parcu puheet. – – Hän pyrkii aloittamaan säkeen kaikki sanat samalla alkukirjaimella ja käyttää lisäksi parittaisia loppusointuja. Aito tunne runoista kuitenkin huokuu. 'Ne ovat ikään kuin nääntyvän Suomen povesta puhkeavia syviä huokauksia. Välistä, kun kuvailevat jotain onnellista tapausta, yrittävät ne iloansa osoittamaan, vaan tämä ilon ilmaus on aivan kuin sairaan hymyily, joka omaisiltaan tahtoo salata, kuinka vaikeasti häntä kipu kalvaa', kuten Julius Krohn on sattuvasti lausunut.” (Vilho Suomi 1963).

Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 23.8.1701; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 6.4.1723, 29.3.1729, 19.11.1737 ja 3.3.1739.

K Oulu 17.9.1743.

P1 noin 1702 Maria Gabrielsdotter Hinnel hänen 2. avioliitossaan, K ennen 1727. P1 V Nevanlinnan kaupungin pormestari Gabriel Hinnel ja Anna Jespersdotter Tvilling; P2 Kemi 18.4.1727 Susanna Johansdotter Cajana hänen 3. avioliitossaan, S ilmeisesti Paltamo 1677, K Oulu (haudattiin 16.12.) 1744, P2 V Paltamon kirkoherra, lääninrovasti Johannes Andreae Cajanus ja hänen 3. puolisonsa Elisabet Gustafsdotter Witting hänen 2. avioliitossaan.

Maria Hinnelin P1 Nevanlinna 31.1.1693 tai hieman aiemmin Lithoviuksen edeltäjä Nevanlinnan kirkkoherrana, rovasti, filosofian maisteri Ericus Justi Albogius, K Nevanlinna 4.7.1701.

Susanna Cajanan P1 Oulun aiempi kirkkoherra Andreas Jacobi Frosterus, K Oulu haudattiin 31.5.1713; P2 Kemin kirkkoherra, lääninrovasti, filosofian maisteri Laurentius Henrici Forbus hänen 2. avioliitossaan, S 1672, K 5.12.1725.

1. puoliso: 1702 Maria Gabrielintytär Lithovius o.s. Hinnel k. ennen 1727 Oulu.

Lapset:

Christina Cajanus o.s. Lithovius , s. 08.07.1705 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 265

2. puoliso: 18.04.1727 Kemi Susanna Johanintytär Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus o.s. Cajanus. (Taulu 1175). (Taulu 1176). (Taulu 199) s. 1677 Paltamo, k. 16.12.1744 Oulu.

Susanna Cajana

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13532&pnum=36

http://www.saunalahti.fi/anfag/5830a.htm

Susanna Johanintytär Cajana, * 1677 Paltamo, ‡ 16.12.1744 Oulu, ikä 67 v. (GS 9029). (pk 15.1.1745 Oulu). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa neljän lapsensa kanssa (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #4804).

1.Pso: n. 1695 Anders Jakobinpoika Frosterus, * n. 1665, ‡ 31.5.1713 Oulu. (GS 5375). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 24.9.1685, Turussa sl. 1688 3538. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. Oulun kappalainen 1692. Varapastori. Oulun kirkkoherra 1710.

Vht: Oulun kirkkoherra Jakob Simoninpoika Frosterus, * 21.9.1632 Oulu, ‡ 17.4.1710 Oulu. (pk 6.2.1711 Oulu). Yo Uppsalassa 6.11.1651, Turussa 1654/55 1062. & Catharina Andersintytär Lythraea, * n. 1640, ‡ 15.8.1697 Oulu. (GS 5374).

1.Lapsia:

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1696 Oulu, ‡ 5.7.1696 Oulu.

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1697 Oulu, ‡ 28.5.1697 Oulu.

Anders Andersinpoika Frosterus, * n. 1698 Oulu, ‡ 23.3.1736 Oulu, ikä 38 v. (GS 5376).Naimaton.

Catharina Andersintytär Frostera, * 31.8.1701 Oulu, † 14.6.1763 Luulaja. (GS 5380).

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1703 Oulu, ‡ 2.9.1703 Oulu.

Jakob Andersinpoika Frosterus, * n. 1709 Oulu, ‡ 12.2.1758 Oulu. (GS 5377).

Magdalena Andersintytär Frostera, * 20.3.1710 Oulu, † 5.9.1776 Paltamo. (GS 5383).

2.Pso: Rovaniemi 14.1.1720 (Rv.Mf. 3705) Lars Henrikinpoika Forbus, * n. 1667 Oulu, † 5.12.1725 Kemi. (GS 6663). Yo Uppsalassa 6.8.1684, Turussa kl. 1688 3482. FM 26.11.1694. Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isovihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706.

Vht: Kauppaporvari, laivanomistaja, raatimies ja pormestari Oulussa Henrik Casperinpoika Forbus, * n. 1620, ‡ 13.3.1681 Oulu. (GS 6497). Yo Uppsalassa 30.10.1647 U155. & Margareta Larsintytär Lithovia, * n. 1639, ‡ 12.5.1731 Liminka. (GS 4052). (Rv.Mf. 2523). (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3699, 4806).

(2.Miehen 1.Pso: viim. 1696 Sara Zachriksentytär Ulhegia, * n. 1670 Ii, † 1717. (Rv.Mf. 4802). (GS 5711).

3.Pso: Kemi 18.4.1727 Zacharias Gabrielinpoika Lithovius, * 17.2.1672 Oulu, † 17.9.1743 Oulu, ikä 71 v 7 kk. (GS 5905). Yo Turussa sl. 1692 3873. FM 14.12.1700. Nevanlinnan kirkkoherra 1702. Oleskeli Porvoossa 1703, pakeni sieltä edelleen Tukholmaan (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #113, 317, 703, 1456, 2657, 3889, 5387, 6796, 7166). Oulun kirkkoherra 1713 (virkaan 1721, vt. kirkkoherra 1713 Johan Cajanus Taulu 24). Rovasti 1721. Valtiopäivämies 1719 ja 1720. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1725. Suomenkielinen runoilija, jonka tunnetuin runo ”Kaarle XII:n kuolemasta” (1719) alkaa:

Oho orpoj' onnettomii!

Alimmaisii armottomii!

Vaivattua valtakuntaa!

Suomen saarta surkeata!

Kuinka kävi kätehemme

Kovuus kohtais kotohomme,

Osasit onnettomuudet,

Vahingot, viel' vaivaisuudet!

Sillä siirtyi sankar suuri,

Maakunnasta myöskin muuri,

Iso isänt' isänmaasta,

Kaatui kullainen kuningas,

Alimmaisilt' armollinen,

Lankeis luodilt' lentävältä,

Norjan nurmelle nykertyi,

Tylyn Tanskan tanterelle.

.
Vanhemmat: Johan Cajanus, s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo ja Elisabeth Cajanus o.s. Witting, s. 1640, k. 25.05.1692 Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 265

IX Christina Zachariaksentytär Cajanus o.s. Lithovius, (Taulusta 264, isä Zacharias Lithovius) s. 08.07.1705 Ruotsi, Tukholma, k. 03.08.1767 Ii.

Puoliso: Johan Erikinpoika Cajanus. (Taulu 422). (Taulu 69) Yo Uppsalassa 17.7.1706 U594. Venäläiset pahoinpitelivät hänet sarkasodan aikana maaliskuussa 1712. Vihitty papiksi Kalmarin hiippakunnassa 25.3.1720. Paltamon kappalainen 1722. Asui Paltamon Paltaniemen 1 Sutelassa., s. 1690 Paltamo, k. noin 1740.
Vanhemmat: Erik Cajanus, s. 15.04.1658 Paltamo, k. 15.02.1723 Turku ja Magdalena Cajanus o.s. Mathesius, s. 1662 Kalajoki, k. 1720 Kemiö.

Lapset:

Magdalena Bäck o.s. Cajanus , s. 25.01.1729 Paltamo. Tauluun 266

Zacharias Cajaner e. Cajanus , s. 31.03.1732 Paltamo. Tauluun 267

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 266

X Magdalena Johanintytär Bäck o.s. Cajanus, (Taulusta 265, isä Johan Cajanus) s. 25.01.1729 Paltamo, k. 07.01.1755 Ii.

Puoliso: Zacharias Johaninpoika Bäck s. 20.09.1722 Ii, k. 13.10.1793 Pudasjärvi.
Vanhemmat: Johan Bäck, s. 21.06.1690 Ii, k. 25.10.1764 Ii ja Elisabeth Bäck o.s. Ohukainen, s. 1679 Liminka, k. 29.10.1764 Ii.

Lapset:

Maria Christina Backman o.s. Bäck s. 19.12.1751 Ii, k. 1790.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 267

X Zacharias Johaninpoika Cajaner e. Cajanus, (Taulusta 265, isä Johan Cajanus) Sodankylän kirkkoherra 1769., s. 31.03.1732 Paltamo, k. 22.08.1784 Sodankylä.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1749). Ylioppilas Turussa sl. 1751 [Cajanus] Zacharias _ 433. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.11.1751 [1751] Zacharias Cajanus. | Mutato nomine Cajaner se vocavit. Disputavit de usu qvem præstat oeconomia in interpretanda scriptura sacra, 1760 & paulo post A:o 1760 in promotione Magistr. honores philosophicos ut et ordines sacros suscepit. | 1769. in Nov. Pastor in Sodankylä constituitur. | Obiit 1784. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen pöytäkirjassa 11.5.1759. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.5.1759. Respondentti 28.6.1759 pro exercitio, pr. Karl Mesterton U700. FK sl. 1759. Respondentti 17.5.1760 pro gradu, pr. Pehr Kalm 6189. FM 25.8.1760. — Kemijärven kappalaisen apulainen 1759. Sodankylän kirkkoherra 1769. † Sodankylässä 22.8.1784.

1. puoliso: 06.01.1761 Kemijärvi Anna Nilsintytär Cajaner o.s. Fellman Anna kuoli 29-vuotiaana synnytyksen jälkeiseen komplikaatoon., s. 25.07.1742 Kemijärvi, k. 21.06.1771 Sodankylä.
Vanhemmat: Nils Fellman, s. 19.02.1718 Sodankylä, k. 19.01.1799 Liminka ja Sara Fellman o.s. Sarelius, s. 19.05.1718 Kemi, k. 26.06.1801 Liminka.

Lapset:

Christina Cajaner s. 28.10.1761 Oulu.

Nils Petter Cajaner , s. 12.01.1763 Kemijärvi. Tauluun 268

Sara Kristina Frosterus o.s. Cajaner , s. 16.05.1765 Ii. Tauluun 315

Johannes Cajaner Limingan kappalaisen apulainen 1792, sittemmin apulaispappi Haukiputaalla., s. 18.08.1766 Ii, k. 23.03.1798 Sodankylä.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1787) – 19.6.1789 (pro vale). Ylioppilas Turussa 15.10.1789 [Cajaner] Johannes Ostrobotn. _ 697. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.10.1789 [1789] Johannes Cajaner Die XVII Octobris. Natus Die 8 Augusti 1766. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 3.7.1792. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.7.1792. — Limingan kappalaisen apulainen 1792, sittemmin apulaispappi Haukiputaalla. Tuli heikkomieliseksi. † Haukiputaalla 23.3.1798. Naimaton.

Anna Magdalena Cajaner s. 11.12.1767 Ii, k. 11.12.1768 Ii.

Zacharias Cajaner s. 01.01.1769 Ii.

Erikus Cajaner s. 07.04.1771 Sodankylä.

Anna Maria Cajaner s. 07.04.1771 Sodankylä.

2. puoliso: 08.02.1773 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Katarina Johanintytär Cajaner o.s. Wacklin. (Taulu 67). (Taulu 69) s. 15.04.1751 Oulu, k. 09.11.1828 Oulu.
Vanhemmat: Johan Wacklin, s. 1705 Pielisjärvi, k. 01.10.1766 Oulu ja Maria Wacklin o.s. Ansenius, s. 1715, k. 09.12.1793 Oulu.

Lapset:

Fredrik Cajaner , s. 08.11.1773 Sodankylä. Tauluun 70

Maria Cajaner s. 08.09.1775 Sodankylä.

Esaias Cajaner Kauppias Oulussa 1804., s. 25.06.1777 Sodankylä, k. 1809 Turku.

Carl Isak Cajaner s. 11.06.1779 Sodankylä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 268

XI Nils Petter Zachariaanpoika Cajaner, (Taulusta 267, isä Zacharias Cajaner) Muhoksen kappalainen 1798., s. 12.01.1763 Kemijärvi, k. 16.04.1812 Muhos.

Ylioppilas Turussa 3.9.1781 Cajaner, Nicol. Petrus, Ostrob. _ 602. Pohjalaisen osakunnan jäsen 6.9.1781 [1781] Nicolaus Petrus Cajaner [die VI September 1781.] natus die XII Jan. 1763. | Sacro Ordini initiatus 1784. | Pædagogus & Adjunctus Ministerii in Brahestad 1787. Sacellanus in Muhos 1798. Obiit 1812. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 19.10.178(4). Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.10.1784. — Armovuodensaarnaaja Sodankylässä 1784. Raahen pitäjänapulainen ja pedagogi 1787. Muhoksen kappalainen 1798. † Muhoksella 16.4.1812.

Puoliso: Kristiina Cajaner o.s. Lauraeus s. 26.01.1768 Raahe, k. 05.12.1844 Laihia.

Lapset:

Nils Petter Cajaner , s. 07.01.1790 Raahe. Tauluun 269

Anna Maria Snellman o.s. Cajaner , s. 10.09.1792 Raahe. Tauluun 270

Saara Christina Snellman o.s. Cajaner , s. 03.01.1803 Raahe. Tauluun 313

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 269

XII Nils Petter Nilsinpoika Cajaner, (Taulusta 268, isä Nils Cajaner) Kalajoen pitäjänapulainen Reisjärvellä 1824. Varapastori 1840., s. 07.01.1790 Raahe, k. 16.11.1841 Reisjärvi.

Ylioppilas Turussa sl. 1810 [Cajaner] Nicol. Petr. Ostrobotn. _ 1002. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.10.1810 [1810] Nicolaus Petrus Cajaner die 9 Octobris. Natus die 7 Januarii 1790. | Invigd till Presta-Embetet 1812; Pædagog i Jakobstad 1822. Sockne Adjunkt i (Rejsijärvi) Kalajoki Socken 1824. död 1842. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.12.1812. — Armovuodensaarnaaja Muhoksella 1812, vt. kirkkoherrana 1813–14. Evijärven kappalaisen apulainen 1814. Kalajoen kirkkoherran apulainen 1816. Nivalan vt. kappalainen 1821. Pietarsaaren pedagogi 1822. Kalajoen pitäjänapulainen Reisjärvellä 1824. Varapastori 1840. † Reisjärvellä 16.11.1841.

Puoliso: 1825 Fredrica Jacobintytär Cajaner o.s. Frosterus. (Taulu 315). (Taulu 450) s. 28.09.1799 Haukipudas, k. 25.09.1872 Paltamo, Sutelan puustelli.
Vanhemmat: Jacob Frosterus, s. 04.05.1761 Haukipudas, k. 25.03.1836 Ii ja Sara Kristina Frosterus o.s. Cajaner, s. 16.05.1765 Ii, k. 29.08.1820 Ii.

Lapset:

Erik Johan Cajaner Yo/tod. A Lundman. Kamt 1858. Kajaanin kihlak. henkikirjoittaja 1863-., s. 09.01.1834 Reisjärvi, k. 07.10.1902 Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 270

XII Anna Maria Nilsintytär Snellman o.s. Cajaner, (Taulusta 268, isä Nils Cajaner) s. 10.09.1792 Raahe, k. 27.06.1852 Laihia.

Puoliso: 1811 Erik Johan Johaninpoika Snellman. (Taulu 607) Kuortaneen kirkkoherra 1826, Laihian 1844. Rovasti 1837., s. 24.08.1781 Liminka, k. 18.11.1852 Laihia.

Ylioppilas Turussa 3.9.1799 [Snellman] Eric Johan Ostrob. _ 822. Pohjalaisen osakunnan jäsen 4.9.1799 [1799] Ericus Johannes Snellman die IV Sept. natus die XXIV Augusti MDCCLXXX. | Invigd till Presta Embetet 1801. Predikant i Piippola 1807. Tagit pastoral-examen 1808. | Kapellan i Muhos 1810. Kyrkoherde i Kuortane 1825. Kyrkoherde i Laihela 1845. Prost. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 31.5.1802. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 5.6.1802. Respondentti 10.6.1802, pr. Hans Henrik Fattenborg 10328. Matkapassi Turusta Ouluun matkustamista varten 10.6.1808 Comministern Eric Joh. Snellman. — Lumijoen kappalaisen apulainen 1802. Armovuodensaarnaaja Oulussa 1808–09. Pyhäjoen kirkkoherran apulainen 1809, vt. kirkkoherra 1809–11. Piippolan saarnaaja 1811. Muhoksen kappalainen 1813, vt. kirkkoherrana 1814 ja 1819–23. Kuortaneen kirkkoherra 1826, Laihian 1844. Rovasti 1837. † Laihialla 18.11.1852.
Vanhemmat: Johan Petri Snellman, s. 19.10.1736 Tyrnävä, k. 19.02.1802 Hyrynsalmi ja Brita Snellman o.s. Bergbom, s. 15.02.1749 Kruununkylä, k. 24.01.1816 Sotkamo.

Laihian kirkko on mielenkiintoinen esimerkki Yli-intendentinvirastossa suunnitellusta 1700- ja 1800-luvun taitteen kirkkotyypistä ja 1900-luvun alun kansallisromanttisesta restauroinnista. Laihian kirkko on pohjakaavaltaan pitkäsakarainen tasavartinen ristikirkko, jonka läntiseen ristivarteen liittyy korkea torni kelloja varten. Loiva vesikatto on aumattu ristivarsien päistä. Kirkkosalia jäsennöivät valkoiseksi maalatut, uritetut pilasterit. Pyöreäkorinen saarnastuoli kuuluu alkuperäiseen sisustukseen. Hirsiseinien piilutus ja tynnyriholvin listoitusten kasetoima lautaverhous on 1900-luvun alun korjauksesta, samoin penkit. Alttaritaulun, jonka aiheena on Lasaruksen herättäminen kuolleista, on tehdyt Lennart Segerstråle 1956. Pohjoisen ristivarren päässä olevassa huonetilassa kirkkomuseo, jonne on sijoitettu mm. kirkon alkuperäinen alttaritaulu, joka on vaasalaisen Emanuel Almin työ vuodelta 1807. Kirkkotarhassa olevan viime sotien monumentaalisen sankaripatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Kalervo Kallio. Se on sijoitettu Matti Björklundin (myöh. Visanti) vuoden 1918 sodan muistomerkin "Iäisyyden portin" edustalle. Raivaajapatsas on Veikko Leppäsen tuotantoa 1956. Historia: Laihian kappelikirkko vihittiin 1508. Itsenäinen seurakunta muodostettiin 1576 Isonkyrön ja Mustasaaren emäseurakunnista erotetuista alueista. Seurakunnan toinen 1642 valmistunut kirkko purettiin 1809, kun nykyinen kirkko oli valmistunut 1805. Puretun kirkon hirsistä rakennettiin Ylipotin luhtiaitta Potilan kylään. Yli-intendentinvirastossa laaditut piirustukset hyväksyttiin 1797 ja kirkon rakennutti vaasalainen raatimies Herman Höckert 1803-1805. Kirkossa tehtiin suuri korjaus- ja muutostyö 1913 Vaasan lääninarkkitehtina toimineen A.W. Stenforsin laatiman suunnitelman mukaan. Torni sai korkean lyhdynmuotoisen katon. Kuorin takana sijainnut sakaristo-osa purettiin ja uusi sakaristo erotettiin väliseinällä itäisen ristivarren päästä. Kirkkosalin muutkin poikkisakarat katkaistiin väliseinillä. Sisätilaan tehtiin myös muita muutoksia.

Lapset:

Maria Lovisa Cajanus o.s. Snellman , s. 16.01.1813 Piippola. Tauluun 271

Johannes Petrus Snellman , s. 05.07.1814 Muhos. Tauluun 277

Gustafa Aspelin o.s. Snellman , s. 02.05.1816 Muhos. Tauluun 281

Christina Carolina Snellman s. 22.01.1818 Muhos, k. 29.09.1819 Muhos.

Erik Wilhelm Snellman , s. 10.04.1820 Muhos. Tauluun 289

Carolina Arppe o.s. Snellman , s. 28.12.1821 Muhos. Tauluun 296

Emanuel Snellman Suomussalmen kirkkoherra 1870, s. 14.09.1823 Muhos, k. 28.08.1875 Suomussalmi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15864

27.5.1841 Emanuel Snellman 15864. * Muhoksella 14.9.1823. Vht: Laihian kirkkoherra Erik Johan Snellman 11324 (yo 1799, † 1852) ja Anna Maria Cajaner. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1832. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 27.5.1841 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 25.9.1841. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Emanuel Snellman, född den 18 Septemb. 1823, son till Prosten och Kyrkoherden i Kuortane Er. Joh. Snellman, inskrifven i Syd-Österb. Afd. den 25 Septemb. 1841. | Prestvigd 1848. Vihitty papiksi Turun hiippakuntaan Porvoossa 28.6.1848. — Pappina Pietarsaaren pitäjässä ja Vetelissä. Perhon saarnaaja 1854. Siikajoen kappalainen 1864, ero 1867. Välisaarnaaja Suomussalmella s.v. Varapastori s.v. Suomussalmen kirkkoherra 1870. † Suomussalmella 28.8.1875. Pso: 1845 Elisabet Viik (Röyskö) († 1888).
.

Carl August Snellman , s. 12.09.1826 Muhos. Tauluun 297

Gustaf Adolf Snellman , s. 02.11.1827 Kuortane. Tauluun 298

Fredrik Reinhold Ferninand Snellman s. 14.10.1831 Kuortane.

Alfred Teodor Snellman s. 11.01.1835 Kuortane.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 271

XIII Maria Lovisa Erikintytär Cajanus o.s. Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) s. 16.01.1813 Piippola, k. 07.11.1887 Orivesi.

Puoliso: Anders Gustaf Andersinpoika Cajanus. (Taulu 441) Oriveden kirkkoherra 1863 (virkaan 1865). Rovasti 1869., s. 04.04.1807 Pyhäjoki, k. 15.02.1879 Orivesi.

10.10.1825 Anders Gustaf Cajanus 14112. * Pyhäjoella 4.4.1807. Vht: komissiomaanmittari Oulun läänissä Anders Cajanus († 1840) ja Maria Katarina Alcenius. Oulun triviaalikoulun oppilas 26.8.1818 (cl. I) – 1825 (dim.). Ylioppilas Turussa 10.10.1825. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.10.1825 [1825] Andreas Gustavus Cajanus die XI Octobris. Natus IV Aprillis MDCCCVII. | Invigd till Presta-Embetet 1829. Kapellans Substitut i Alavo s. å. Kapellan i Karvia Kapell 1835. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.6.1829. — Pappina Lapin pitäjässä ja Alavudella. Karvian kappalainen 1834, Pietarsaaren pitäjän 1852. Varapastori 1851. Oriveden kirkkoherra 1863 (virkaan 1865). Rovasti 1869. † Orivedellä 15.2.1879.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14112.
Vanhemmat: Anders Cajanus, s. 17.07.1776 Toholampi, k. 11.05.1840 Pyhäjoki ja Maria Catharina Alcenius, s. 10.02.1774 Isojoki, Pappila, k. 31.10.1812 Pyhäjoki.

Lapset:

Maria Augusta Emilia Karsten o.s. Cajanus , s. 04.02.1837 Karvia. Tauluun 272

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 272

XIV Maria Augusta Emilia Andersintytär Karsten o.s. Cajanus, (Taulusta 271, isä Anders Cajanus) s. 04.02.1837 Karvia, k. 15.09.1920 Vaasa.

Puoliso: Klas Edvin Klasinpoika Karsten Koivulahden khra 1877-. Rovasti 1889., s. 02.12.1836 Kodisjoki, k. 15.03.1908 Koivulahti.

19.9.1855 KARSTEN Klas Edvin 17382. * Kodisjoki 2.12.1836, vanht khra Klas Adolf Karsten ja Augusta Elisabet Charlotta Reinholm. Yo Åbo gymn. (9.9.1854). Teol. yo. Vih. pap. 1862. Uudenkaarlepyyn ala-alkeisk. rehtori 1858-67, Tampereen ala-alkeisk. rehtori 1867-77. Koivulahden khra 1877-. Rovasti 1889. † Koivulahti 15.3.1908. – Pso 1862 Maria Augusta Emilia Cajanus.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=17382.
Vanhemmat: Klas Adolf Karsten e. Carsten, s. 20.05.1811 Suoniemi, k. 15.11.1885 Ahvenanmaa, Föglö ja Augusta Elisabet Charlotta Karsten o.s. Reinholm, s. 12.09.1814 Rauma, k. 23.06.1838 Kodisjoki.

Koivulahden kirkko on Mustasaaren Koivulahdelle 1691-1693 rakennettu puukirkko. Hans Larsson Qveflanderin rakentama kirkko oli alun perin torniton pitkäkirkko, jossa oli aumakatto, särmikäs pääty ja katonharjalla kookas pallokantainen viirisalko. Kirkkoa laajennettiin ja uudistettiin yli-intendentinvirastossa 1793 laadittujen piirustusten mukaisesti 1795. Siitä tehtiin ristikirkko siirtämällä runkohuoneen länsiosa uusien aumakattoisten ristivarsien verran edemmäksi. Sisäkatteena ovat puiset tynnyriholvit. Uusklassisessa kirkossa on profiloidut kattolistat ja pyörökaari-ikkunat. Kirkkoa on korjattu 1795, 1876, 1904, 1925, 1933 ja 1961. Kirkon yhteyteen on rakennettu 1757 pohjalaistyyppinen kellotapuli, jonka kellot ovat vuosilta 1725 ja 1736. Kirkon pinta-ala on 550 neliötä ja siellä on istumapaikkoja 800 hengelle. Kirkon 22-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas 1975, niiden julkisivu on Jens Zachariassenin uruista vuodelta 1876. Alttaritaulun Vaimot haudalla on maalannut Berndt Lagerstam. Kirkossa on myös vanhempi suurikokoinen Johan Almin maalaama alttaritaulu vuodelta 1765, jonka aiheena on viimeinen tuomio.

Lapset:

Ellen Emilia Karsten Musiikinopettaja, s. 31.05.1863 Pietarsaari, k. 18.10.1923 Vaasa.

Ellen Emilia Karsten, (Tab. 41), f. i Pedersöre 31 maj 1863.
Studerat piano- och orgelspel i Helsingfors musikinstitut 1882-84. Undergått förhör för R. Faltin i musikens teori 1887
Tf.. sånglärare vid Vasa finska elementarskola 1885-87, ordinarie 2 juli 1887. Sånglärare vid Vasa privata finska reallyceum 1 juni 1885 till 1 sept. 1892 samt handhaft senare sångundervisningen på lyceets alla klasser.
Död i Vasa 18. okt. 1923, ogift.

Kuolinilm. Uusi Suomi no 243, 21 lokak 1923 s. 4: Rakas, uhrautuva sisaremme ja tätimme , Musiikin opettajatar Ellen Emilia Karsten, synt. 31 pnä toukok. 1863, vaipui kuolonuneen 18. pnä lokak. 1923. Häntä kiitollisuudella ja rakkaudella muistelevat kahta tätiä, muita sukulaisia ja ystäviä lähinnä Signe Karsten.
Helmi o.s. Karsten, Yrjö, Aarne, Yrjö, Aili, Aatos.
Aune, Sylvi ja Aulis Alanen, Elsa o.s. Malin.
Tor, Marianne ja Tor-Stefan Karsten.
Edvin Karsten perheineen.

Kuvassa on: Ellen Emilia Karsten (1863-1923)

Edvin Hedley Karsten s. 10.02.1865 Pietarsaari, k. 01.01.1866 Pietarsaari.

Kuvassa on Edvin Hedley Karstenin hautaristi.

Helmi Maria Alanen o.s. Karsten , s. 07.01.1867 Uusikaarlepyy. Tauluun 273

Ines Irene Karsten s. 21.04.1869 Tampere, k. 04.10.1869 Tampere.

Torsten (Tor) Evert Karsten , s. 20.08.1870 Orivesi. Tauluun 275

Signe Vivia Augusta Karsten s. 10.08.1876 Tampere, k. 20.12.1955 Vaasa.

Vaasa, Vanha hautausmaa

Sigfrid Rafael Karsten Professori, suomalainen uskontotieteilijä ja filosofi, s. 18.08.1879 Koivulahti, k. 21.02.1956 Helsinki.

Elämä
Rafael Karsten syntyi hyvin uskonnolliseen kotiin. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Klas Edvin Karsten (1836–1908) ja Maria Augusta Emilia (Emma) (1837–1920), o.s. Cajanus. Hän valmistui Wasa Svenska Lyceumista 1899 ja aloitti filosofian opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Karsten valmistui yliopistosta 1902. Vuonna 1903 hän aloitti ensimmäisessä työssään British Museumissa. Hän jatkoi opintoja sekä British Museumissa (1906–1907, 1909–1910), mutta opiskeli myös oikeusfilosofiaa Berliinissä (1906, 1907, 1910) ja moraali- ja yhteiskuntafilosofiaa Pariisissa (1906).

Filosofina Karsten oli Edvard Westermarckin oppilas. Jo opiskeluaikoinaan hän alkoi etsiä inhimillisiä selityksiä uskonnoille teologisten sijasta. Hän arvosteli kristinuskoa ja sen perusteita ja oli vaatimassa uskonnonvapautta maahan. Vuonna 1905 hän väitteli väitöskirjalla The Origin of Worship: A Study in Primitive Religion, joka pyrki selvittämään uskontojen alkuperää.

Karsten osallistui yliopistopiireissä vuonna 1905 perustetun Prometheus-seuran toimintaan.

Teoksessaan Pakanuus ja kristinoppi (1910) Karsten pyrki osoittamaan, kuinka kristinusko on kehittynyt läheisessä suhteessa Vähä-Aasian ”pakanallisiin” uskontoihin. Karsten arvosteli myös kristillistä moraalia. Karstenin mukaan yliluonnollinen oppirakennelma yhdistettynä henkiseen suvaitsemattomuuteen tuotti vääräuskoisten vainoja. Reformaatiossa tilanne muuttui vain siten, että ”erehtymättömän kirkon sijaan saatiin erehtymätön kirja”. Valtiokirkko oli Karstenille alistamisen tunnus, joka ”tukahduttaa kaikkia itsenäisen ajattelemisen ilmauksia”.

Karsten meni naimisiin Margit Boldtin kanssa 5. joulukuuta 1921. Karsten julkaisi tutkimuksiaan 1920- ja 30-luvulla ja osallistui useisiin kansainvälisiin konferensseihin. Hän myös matkusteli Etelä-Amerikassa tutkimassa intiaaneja ja heidän uskontojaan. Harvinaisen lämpimänä kesänä 1927 hän matkusti Petsamoon tutkimaan kolttasaamelaisia ja heidän uskontoaan. Vuonna 1931 Karsten kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen uskontotieteen menetelmäoppaan Uskontotieteen perusteet. Hän hoiti Helsingin yliopistossa käytännöllisen filosofian professuuria vuosina 1922–1946.

Vanhemmiten Karstenin kritiikki kristinuskoa ja sen perusteita kohtaan laimeni. Hän kuoli äkillisesti vuonna 1956.

Kielentutkija Torsten (Tor) Evert Karsten (1870–1942) oli Rafael Karstenin veli.

Sigfrid Rafael Karsten (16. elokuuta 1879 Koivulahti – 21. helmikuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen uskontotieteilijä ja filosofi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 273

XV Helmi Maria Klasintytär Alanen o.s. Karsten, (Taulusta 272, äiti Maria Karsten) s. 07.01.1867 Uusikaarlepyy, k. 1947.

Puoliso: 10.06.1888 Orivesi Yrjö Jaakonpoika Alanen Yo Jkylän lys. TEt ja vih. pap. 1886. Kortesjärven khra 1899-1903, Isojoen 1903-09, Kurikan 1909-, lääninrov. Rovastin arvo 1909., s. 21.02.1860 Kauhava, k. 20.05.1944 Kurikka.

Lapset:

Aulis Johannes Alanen , s. 02.05.1906 Isojoki. Tauluun 274

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 274

XVI Aulis Johannes Yrjönpoika Alanen, (Taulusta 273, äiti Helmi Alanen) s. 02.05.1906 Isojoki, k. 02.10.1987 Helsinki.

Puoliso: Irma Inkeri Emilintytär Alanen o.s. Viramo / Vickström s. 11.09.1906 Ahvenanmaa, Maarianhamina, k. 09.12.1970 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 275

XV Torsten (Tor) Evert Klasinpoika Karsten, (Taulusta 272, äiti Maria Karsten) Torsten "Tor" Karsten oli suomalainen professori ja kielitieteilijä., s. 20.08.1870 Orivesi, k. 12.09.1942 Helsinki.

Torsten (Tor) Evert Karsten, född 20 augusti 1870 i Orivesi, död 12 september 1942 i Helsingfors, vare en finlandssvensk språkforskare. Han var bror till Rafael Karsten.

Han var e.o. professor i germansk filologi vid Helsingfors universitet 1912, professor i nordisk filologi 1931. Karsten har framför allt forskat i ortnamn och lånord. I sina undersökningar har han i stor utsträckning och med stöd även av arkeologins resultat diskuterat och tagit ställning till frågorna rörande Finlands etnografiska och bebyggelsehistoriska förhållanden. Han har hävdat den starkt kontroversiella uppfattningen att det tidigare germanska folkskiktet i Finland kom från söder och ej från Sverige.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tor Karsten pääsi ylioppilaaksi Vaasan ruotsalaisesta lyseosta 1888 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1892, maisteriksi 1894, lisensiaatiksi 1895 ja tohtoriksi 1897.

Karsten oli Helsingin yliopiston muinaisgermaanisten kielten dosentti 1897-1908, germaanisen filologian dosentti 1908-1913, germaanisten kielten vt. professori 1909-1910 ja ylimääräinen professori 1913-1930 sekä pohjoismaisen filologian professori 1930-1937.

Hän oli lisäksi Helsingin ruotsalaisen reaalilyseon ruotsin ja saksan kielen kollega 1903-1912 ja Åbo Akademin germaanisen filologian vt. professori 1929-1930. Karsten oli Uppsalassa ilmestyvän Svenska Landsmålin apulaistoimittaja 1931-1942 ja Folkmälsstudier-sarjan toimittaja 1933-1942.

Karsten oli valtion kielilautakunnan jäsen 1932-1942, Espoon kunnanvaltuuston jäsen 1921-1922 sekä Ruotsalais-pohjalaisen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja 1917-1926.

Tor Karsten år 1908.

Puoliso: Elsa Maria Henrikintytär Karsten o.s. Malin s. 04.07.1876 Pirkkala.
Vanhemmat: Henrik Malin e. Kappola, s. 04.07.1824 Vanaja, Kappola, k. 29.03.1898 Pirkkala ja Sofia Eleonora Malin o.s. von Platen, s. 14.11.1835 Uusikaarlepyy, k. 30.05.1923 Helsinki.

Lapset:

Heta Marianne Hindsberg o.s. Karsten , s. 24.02.1914 Helsinki. Tauluun 276

Tor Karsten Professori, filosofian tohtori, s. 01.08.1916 Helsinki, k. 31.10.1992 Helsinki.

Kuvassa on: Prof. Tor Karsten, Elsa Maria Karsten, Tor Stefan Karsten, Kitty Dolores Karsten Paikka: Hietaniemi hautausmaa, Helsinki, Finland (Suomi)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 276

XVI Heta Marianne Torsteninpoika Hindsberg o.s. Karsten, (Taulusta 275, isä Torsten Karsten) s. 24.02.1914 Helsinki, k. 13.01.2000 Espoo.

Puoliso: Lars Erik Adolf Albertinpoika Hindsberg s. 05.01.1907 Helsinki, k. 24.03.1998 Espoo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 277

XIII Johannes Petrus Erikinpoika Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) Pappina Kuortaneella, Kurikassa ja Ruovedellä. Tyrnävän kappalainen 1853 (virkaan 1856). Varapastori 1858., s. 05.07.1814 Muhos, k. 22.10.1876 Tyrnävä.

16.12.1833 Johan Petter Snellman 15158. * Muhoksella 5.7.1814. Vht: Laihian kirkkoherra Erik Johan Snellman 11324 (yo 1799, † 1852) ja Anna Maria Cajaner. Pietarsaaren pedagogion oppilas 1824. Oulun triviaalikoulun oppilas 27.8.1824 (cl. I) – 12.1826 (avg.). Vaasan triviaalikoulun oppilas 3.2.1827 – 1831. Turun lukion oppilas 23.8.1831 – 25.2.1833 (avg.). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 16.12.1833 (arvosana approbatur äänimäärällä 10). Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.12.1833 [1833] Johannes Petrus Snellman die XVI Decembris Natus die V Julii anno MDCCCXIV. | Prestvigd i Decemb. 1837. Adjunkt i Wirdois. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1837. — Pappina Kuortaneella, Kurikassa ja Ruovedellä. Tyrnävän kappalainen 1853 (virkaan 1856). Varapastori 1858. † Tyrnävällä 22.10.1876.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15158.

Tyrnävän kirkko on Tyrnävän seurakunnan kirkko, joka sijaitsee Tyrnävän kirkonkylässä. Puisen uusgotiikkaa edustavan kirkon on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti F. W. Lüchow. Muodoltaan se on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka torni on länsipäädyssä. Istumapaikkoja sillä on 750 ja pinta-alaa 300 neliömetriä. Kirkon rakennustyöt aloitettiin 1873 ja kirkkoherra Samuel Strömmer vihki kirkon käyttöön 2. lokakuuta 1881. Tyrnävän seurakunta sai Limingan seurakunnan kappelin oikeudet vuonna 1655. Itsenäiseksi seurakunnaksi Tyrnävä pääsi vuonna 1889. Seurakunnalle kuuluu myös Temmeksen kirkko. Alttaritaulun "Paimenten kumarrus" on maalannut taidemaalari T.J.Tuhkanen vuonna 1907. Kaksi kelloa ovat vuosilta 1727 ja 1908. Aiemmat kirkot: Tyrnävän ensimmäinen kirkko lienee rakennettu maaherra Erik Soopiin toimikaudella vuosina 1644–1648. Kun tyrnäväläiset saivat kappeliseurakunnan oikeudet alettiin varsin pian rakentaa uutta kirkkoa vanhan paikalle. Vuonna 1670 valmistunut länsitornillinen tukipilarikirkko on ollut hyvin samantyylinen kuin samoihin aikoihin rakennettu naapuripitäjän Kempeleen kirkko. Rakentajina lienevät olleet Kempeleen kirkon rakentaja Matti Härmä sekä Pietari ja Matti Suorsa. Myös kirkon kellotapuli on valmistunut samaan aikaan. Tämä kellotapuli myytiin huutokaupalla vuonna 1769. Sen tilalle oli kiiminkiläinen Heikki Väänänen rakentanut uuden tapulin jo 1762. Vanha kirkko paloi tuhopoltossa 24. marraskuuta 1865.

Puoliso: 17.09.1846 Teerijärvi Matilda Augusta Larsintytär Snellman o.s. Schalin s. 03.07.1828 Raippaluoto, k. 14.06.1888 Tyrnävä.
Vanhemmat: Lars Schalin, s. 18.08.1790 Vaasa, k. 03.08.1847 Teerijärvi ja Brita Johanna Schalin o.s. Carlenius, s. 15.07.1794 Kälviä, k. 10.07.1854 Teerijärvi.

Raippaluoto on pienimittakaavainen Pohjanmaan rannikon saaristoyhdyskunta alueelle tyypillisine talonpoikaisrakennuksineen, kirkkoineen, pappiloineen, kouluineen, kyläteineen ja kalasatamineen. Raippaluodon kirkolta johtaa idyllinen maantie itään kalasatamaan, jossa on säilynyt vanhoja rantavajoja. Kirkon lähellä on lainamakasiini sekä 1932 perustettu kotiseutumuseo, joka on sisustettu 1800-luvun tuparakennukseen. Raippaluodon pappila Rosenlund on rakennettu 1824. Pieni kuoriosaltaan kolmitaitteinen pitkäkirkko ja pohjalainen renessanssitapuli sen vieressä on rakennettu 1778-1781. Kirkon alttarilaite ja samanikäinen saarnatuoli edustavat aikakautensa korkeatasoisinta taidekäsityötä ja maalausta. Lähinnä hollantilaista barokkia oleva alttarilaite ja sen Pyhää ehtoollista ja Jeesuksen kastetta esittävät öljyvärimaalaukset ovat vuodelta 1673. Mustasaaren emäkirkko lahjoitti ne kappelille 1840-luvulla. Raippaluoto sijaitsee Merenkurkun saariston alueella, joka on luokiteltu kansallismaisemaksi. Raippaluodon kirkonkylä sisältyy Merenkurkun saariston alueeseen, joka on hyväksytty Unescon maailman luonnonperintöluetteloon heinäkuussa 2006. Historia: Raippaluodon ensimmäiset asukkaat saivat toimeentulonsa hylkeenpyynnistä ja kalastuksesta. 15-taloisena Raippaluoto oli suuri kylä jo 1559. Ensimmäinen rukoushuone Raippaluotoon rakennettiin todennäköisesti 1740-luvulla ja nykyinen 1778-1781, kun Raippaluodosta oli tullut Mustasaaren saarnahuonekunta 1775. Kappeliseurakunta Raippaluodosta tuli 1840 ja itsenäinen 1872. Kunta liitettiin Mustasaareen 1973. Vielä toisen maailmansodan jälkeen raippaluotolaiset elivät suhteellisen eristyksissä mantereesta ja saivat elantonsa kalastuksesta, luotsauksesta ja merenkulusta. Kiinteämpi yhteys mantereeseen muodostui 1950-luvulla alkaneen lauttayhteyden myötä. Raippaluodon silta valmistui 1997.

Lapset:

Anna Snellman s. 21.01.1848 Kurikka, k. 25.01.1848 Kurikka.

Michael Snellman s. 16.09.1849 Kurikka, k. 09.05.1876 Tyrnävä.

Johan Efraim Snellman , s. 07.01.1852 Virrat. Tauluun 278

Samuel Snellman s. 23.04.1860 Tyrnävä, k. 30.06.1886 Tyrnävä.

Karl August Snellman , s. 08.12.1868 Tyrnävä. Tauluun 279

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 278

XIV Johan Efraim Johaninpoika Snellman, (Taulusta 277, isä Johannes Snellman) Kirkkoherra Miehikkälässä 1887, rovastin arvo 1898., s. 07.01.1852 Virrat, k. 20.08.1910 Miehikkälä.

Hän otti elämänkumppanikseen Elisabet Telén 8 Elo. 1883, Kitee. Vanhemmat: Uno Wilhelm Telén ja Ottiliana Sofia Sirelius. Elisabet Telén oli s. 13 Jou. 1854, Kitee, k. 1 Mar. 1935.

Ylioppilas Helsingissä (pohj.) 1874. Suoritti teologisen erotutkinnon 1878. Vihittiin papiksi 1878. Student 1874 i Uleåborg. Prästvigd 1878. Kyrkoherdeadjunkt i Alatornio och Kuopio 1879 - 1881. T. f. kyrkoherde i Kuhmoniemi 1881 - 1882 och i Kitee 1882 - 1888. Kyrkoherde i Miehikkälä 1888-. Prost 1898.

Miehikkälän kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1879. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Lindqvist. Lähes yksinomaan talkootöillä valmistettu kirkko vihittiin jumalanpalveluskäyttöönsä vuonna 1881. Tuolloin väkeä kerääntyi kirkonmäelle "kolme kertaa kirkollinen". Kirkkoa on peruskorjattu vuosina 1927 ja 1963. Ensimmäiset urut vuodelta 1895 vaihdettiin vuonna 1980 uusiin, 16-äänikertaisiin urkuihin. Vanhoista uruista käytettiin uusiin urkuihin 10-äänikertaa ja myös urkujen julkisivu säilyi entisenlaisena. Kirkon alttaritaulu on Väinö Hämäläisen maalaus vuodelta 1930, taulun aiheena Jeesuksen ristiltä otto. Miehikkälän kirkko palvelee myös siunauskappelina. Hautausmaa on kirkon läheisyydessä. Lähinnä kirkkoa on sankarihautausmaa, jossa on 177 sankarivainajan viimeinen leposija.

Puoliso: 08.08.1883 Kitee Elisabet Unontytär Snellman o.s. Telén s. 13.12.1854 Kitee, k. 01.11.1935 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 279

XIV Karl August Johanneksenpoika Snellman, (Taulusta 277, isä Johannes Snellman) s. 08.12.1868 Tyrnävä, k. 17.10.1941.

Kuvassa Karl August Snellman ja hänen vaimonsa Valpuri Matintytär os. Nurmela lähde: Veljeni Pentti / Sirkka Garam

Puoliso: Valpuri Matintytär Snellman o.s. Nurmela s. 09.12.1870 Karjala, Säkkijärvi, k. 09.04.1956.

Säkkijärven polkka on tunnettu suomalainen polkka, joka koostuu alun perin kolmesta Säkkijärven seudulta peräisin olevasta kansansävelmästä. Kappale on harmonikansoittajien perusohjelmistoa. Laulun levytti ensimmäisenä norjalais-amerikansuomalainen harmonikansoittaja Willy Larsen 1928, mutta tunnetuksi sen ovat tehneet eritoten Vili Vesterisen ja Lasse Pihlajamaan levytykset. Polkan melodiaa oli soitettu ainakin jo 1800-luvun lopulla Karjalankannaksella, jolloin sillä ei ollut vielä nimeä. Sieltä se tarttui monen tuon ajan harmonikansoittajan ohjelmistoon. Polkkaa olivat soittaneet enimmäkseen Säkkijärveltä olleet pelimannit "muistin rajoista saakka", ja kappale sai tästä nimekseen Säkkijärven polkka. Melodiassa on yhtäläisyyksiä joihinkin länsivenäläisiin ja puolalaisiin tanhusävelmiin. "Säkkijärven kanttorina toiminut kirkkomuusikko Primus Leppänen (1872–1934) kirjoitti polkan nuotit paperille, merkiten sen tunnollisesti kansansävelmäksi. Hän tarkoitti polkkanuoteillaan orkesterikappaletta, mutta tanssisävelmäksi se muodostui." Näin kertoi säkkijärveläinen opettaja Väinö Seppä. Aluksi polkan melodia oli kaksiosainen, mutta pelimannit lisäsivät siihen osia, jotka tunnemme tämän päivän versiosta. Tällä tavoin esitetty melodia muodostui vähitellen versioksi, jolla Säkkijärven polkka tänään tunnetaan ja eniten soitetaan. Toivo Tammisen mukaan tärkeässä roolissa polkan synnyssä on ollut säkkijärveläinen pelimanni Väinö Kähärä, joka yhdisti kolme kotiseudultaan kuulemaansa polkkaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Muutettuaan Yhdysvaltoihin 1927 Kähärä meni New Yorkissa norjalais-amerikansuomalaisen harmonikansoittaja Willy Larsenin oppilaaksi, jolle Kähärä vastapalvelukseksi soittotunneista opetti suomalaisia tanssikappaleita. Ensimmäisenä Säkkijärven polkan levytti siten Willy Larsen omana sovituksenaan New Yorkissa lokakuussa 1928 nimellä Säk'järven polkka Columbia Records -levy-yhtiölle pianoharmonikalla. Viljo Vesterinen levytti kappaleen neljästi. Ensimmäinen Vesterisen tekemä levytys tapahtui jo 1930 Suomi Jazz Orkesterin kanssa. Levytys ei ollut harmonikkasoolo, vaan laulun kertosäkeen lauloi Kurt Londen (salanimellä Ilmari Rae) R. R. Ryynäsen tekemän sanoituksen pohjalta. Lisäksi hän levytti sen vuonna 1939 Dallapé-orkesterin kanssa ja sotien jälkeen 1947 ja lopuksi yhdessä Lasse Pihlajamaan kanssa 1951. Vuoden 1930 levytyksessä ei Tammisen mukaan ollut mukana kaikkia nykyisiä osia, kuten ei muissakaan tuon ajan levytyksissä. Vesterisen on arveltu kuulleen Larsenin levyttämän versio 1930-luvun alussa ja kehitelleen sovitusta edelleen itselleen sopivammaksi, jolloin Vesterisen myöhemmistä levytyksistä tulikin pidempiä ja useampiosaisia versioita. Kaikkein tunnetuin ja historiallisin on 17. kesäkuuta 1939 tehty levytys entisten Dallapé-orkesterin jäsenten kanssa. Äänitys tapahtui Helsingin Saksalaisen koulun juhlasalissa. Levytyksestä tuli paitsi Viipurin pelastaja, myös kaikkien aikojen tunnetuin esitys Säkkijärven polkasta. Jatkosodassa venäläiset laittoivat Viipuriin radiomiinoja, jotka oli viritetty laukaistavaksi tietyllä taajuudella. Miinat räjähtivät jouduttuaan resonanssiin, jos radiotaajuudella soitettiin tietty kolmisointu; jokaisessa miinassa oli kolme äänirautaa, jotka värähtelivät tietyillä, kullekin miinalle yksilöllisillä taajuuksilla. Heti Viipurin valtauksen jälkeen suomalaiset ihmettelivät kummallisia miinojen räjähtämisiä. Aluksi pioneerit epäilivät niiden olevan aikalaukaistavia miinoja. Elokuun 28. päivänä 1941 pioneerit löysivät kumipusseihin paketoituja laukaisulaitteita Antreasta Kuukaupin sillan alle asennetusta 600 kg räjähdepanoksesta. Pioneerit toimittivat nuo laitteet kiireesti Päämajaan Mikkeliin, joka toimitti ne Viestiosastolle. Viestiosasto määräsi insinöörikapteeni (sittemmin professori) Jouko Pohjanpalon kiireesti viemään ne Helsinkiin ja Yleisradion avustuksella ne purettiin, tutkittiin ja toiminta selvitettiin. Sittemmin todettiin, että miinoja oli sijoitettu eri puolille kaupunkia. Suomalaiset saivat miinojen paikkoja selville Neuvostoliitosta vangituilta neuvostosotilailta. Pääesikunta sai 1. syyskuuta Yleisradiolta käyttöönsä yhden lähetysauton, joka ajettiin Viipuriin. Sillä voitiin lähettää miinojen kantoaallolla olevaa lähetystaajuutta. Kyseinen auto oli Nuijamaan auto Oy:ltä otettu REO 2L 4 210 Speedwagon. Autoa käytti N. Sauros. Levyksi valittiin auton levykokoelmasta Säkkijärven polkka. Niinpä vihollisen tavoitteen estämiseksi ruvettiin soittamaan Säkkijärven polkkaa – ja nimenomaan Vesterisen levyttämää versiota – yhtä soittoa, ilman taukoja, jotta vihollisen käyttämä kolmisointujen taajuus saatiin "sekoitettua" käyttökelvottomaksi. Syyskuun 4. päivänä huomattiin, että neuvostojoukot lähettivät jatkuvasti kolmisointuaan samalla lähetystaajuudella. Näin alkoi taistelu radioaalloilla. Tätä lähetystä jatkettiin yhtäjäksoisesti kolme vuorokautta, kunnes Aunuksesta saatiin toinen auto Viipuriin. Tällä välin oli purettuja laukaisimia tutkittaessa huomattu, että neuvostojoukoilla oli kolmella eri radiotaajuudella toimivia radiomiinoja. Suurena pelkona oli, että lähetysautojen generaattoreita pyörittävät polttomoottorit hajoavat ja siksi armeija tilasi pikaisesti Helvarilta lisää 50 watin lähettimiä, jotka toimitettiin jo 9. syyskuuta 1941. Näillä sitten lähetettiin häirintälähetyksiä 2. helmikuuta 1942 saakka. Armeija oli laskenut, että miinojen akut ja paristot tyhjenivät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Säkkijärven polkkaa soitettiin katkeamattomsti noin 1 500 kertaa. Uutta Viipurin pamausta ei päässyt tapahtumaan. Säkkijärven polkka on myös Ville Salmisen ohjaama elokuva vuodelta 1955. Se kertoo Viljo Vesterisen elämäntarinan. Säkkijärven polkka oli Nokian matkapuhelimien alkuaikoina suosittu kännykän soittoääni. Samaa polkkaa on käytetty myös brittiläisen Horrible Histories -televisiosarjan ensimmäisen tuotantokauden kolmannen jakson Norja-aiheisessa Vicious Vikings -osiossa. Myös Roxette-yhtyeen kitaristi on soittanut Säkkijärven polkan Suomen keikoilla sähkökitaralla.

Lapset:

Elli Pauliina Saarikoski o.s. Snellman , s. 20.10.1903 Virolahti. Tauluun 280

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 280

XV Elli Pauliina Karlintytär Saarikoski o.s. Snellman, (Taulusta 279, isä Karl Snellman) s. 20.10.1903 Virolahti, k. 24.10.1978 Helsinki.

Elli Pauliina Saarikoski os. Snellman (1903-1978)

Puoliso: 22.04.1934 Helsinki Simo Reino Erkinpoika Saarikoski s. 01.04.1900 Helsinki, k. 13.01.1975 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 281

XIII Gustafa Erikintytär Aspelin o.s. Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) s. 02.05.1816 Muhos, k. 18.07.1880 Vaasa.

Puoliso: 12.01.1837 Kuortane Bror Henrik Reinhold Eliaanpoika Aspelin Maalahden kirkkoherra 1862., s. 10.03.1806 Hämeenlinna, k. 12.12.1869 Maalahti.

9.10.1823 Bror Henrik Reinhold Aspelin 13845. * Hämeenlinnassa 10.3.1806. Vht: Hämeenlinnan asevaraston kirjuri, raatimies Elias Samuel Aspelin († 1809) ja Katarina Lovisa Sundberg. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 3.2.1815 – 30.9.1823. Pääsykuulustelu 8.10.1823. Ylioppilas Turussa 9.10.1823. Hämäläisen osakunnan jäsen 9.10.1823 [MDCCCXXIII Octobris die IX] Broderus Henricus Aspelin natus X Martii MDCCCVI Patre Elia Samuele Aspelin quæstore a rationibus ærarii in urbe Tavasteburgensi. | Närvarande H.T. 1824; H.T. 1826; V.T. 1827; H.T. 1828; V.T. 1829; H.T. 1829. | Uttagit sitt Nations betyg den 22. Januarii 1830 med Vitsord af berömlig Flit, samt ett i alla afseenden stadgadt och berömligt Uppförande. | Prestvigd 1830. Vice Pastor 1839. | (Såsom Interims Predikant vigd d. 12 Januari 1837 med Gustava Snellman, dotter till Kyrkoherden Erik Joh. Snellman, och dess K. maka Anna Maria Cajaner.). Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1830. — Pappina Föglössä, Rantsilassa, Kuortaneella, Alavudella ja Messukylässä. Varapastori 1839. Vetelin kappalainen 1843, Ylistaron 1854. Maalahden kirkkoherra 1862. † Maalahdessa 12.12.1869.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13845
.
Vanhemmat: Elias Samuel Aspelin, s. 08.03.1771 Espoo, k. 29.08.1809 Hämeenlinna ja Katarina Lovisa Aspelin o.s. Sundberg, s. 28.10.1772, k. 19.01.1834.

Bror Henrik Reinhold Aspelin (1806-1869)

Lapset:

Selma Gustava Rosalie Brummert o.s. Aspelin , s. 18.10.1837 Alavus. Tauluun 282

Maria Emilia Aspelin Aspelin s. 17.11.1839 Messukylä, k. 24.09.1871 Vaasa.

Johannes Reinhold (J.R) Aspelin , s. 01.08.1842 Messukylä. Tauluun 284

Karolina Vilhelmina Aspelin s. 06.08.1844 Yliveteli, k. 20.12.1844 Yliveteli.

Matilda Augusta Aspelin s. 21.10.1845 Yliveteli, k. 20.01.1853 Yliveteli.

Eliel Aspelin-Haapkylä e. Aspelin , s. 09.10.1847 Yliveteli. Tauluun 287

Daniel Aspelin s. 17.02.1850 Yliveteli, k. 06.09.1865 Maalahti.

Lydia Johanna Aspelin s. 29.09.1852 Yliveteli, k. 13.06.1864 Maalahti.

Henrik Emmanuel Aspelin , s. 17.10.1854 Ylistaro. Tauluun 288

Frans Efraim Aspelin s. 22.01.1857 Ylistaro, k. 06.02.1857 Ylistaro.

Elina Mathilda Hellsberg o.s. Aspelin s. 23.08.1859 Ylistaro, k. 23.07.1885 Seinäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 282

XIV Selma Gustava Rosalie Brorintytär Brummert o.s. Aspelin, (Taulusta 281, äiti Gustafa Aspelin) s. 18.10.1837 Alavus, k. 22.04.1902 Vaasa.

Puoliso: 25.07.1872 Vaasa Johan Ludvig Brummert s. 15.04.1840 Vaasa, k. 24.03.1909 Vaasa.

Lapset:

Carl Ossian Brummert s. 23.04.1873 Vaasa.

Henrik Ludvig Brummert , s. 10.08.1874 Vaasa. Tauluun 283

Johan Edvard Brummert s. 18.02.1876 Vaasa, k. 21.04.1878 Vaasa.

Vivi Emilia Brummert s. 21.09.1877 Vaasa, k. 27.03.1881 Vaasa.

Helia Irene Brummert s. 08.08.1879 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 283

XV Henrik Ludvig Johaninpoika Brummert, (Taulusta 282, äiti Selma Brummert) s. 10.08.1874 Vaasa.

Puoliso: 06.12.1912 Iisalmi Laina Augusta Laurintytär Brummert o.s. Tervo s. 09.01.1884 Sotkamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 284

XIV Johannes Reinhold (J.R) Brorinpoika Aspelin, (Taulusta 281, äiti Gustafa Aspelin) Hän oli Suomen ensimmäinen valtionarkeologi, Helsingin yliopiston ensimmäinen arkeologian professori ja ylipäätään Suomen ensimmäinen koulutettu arkeologi., s. 01.08.1842 Messukylä, k. 29.05.1915 Helsinki.

Johannes Reinhold Aspelin (1. elokuuta 1842 Messukylä – 29. toukokuuta 1915) oli suomalainen arkeologi. Hän oli Suomen ensimmäinen valtionarkeologi, Helsingin yliopiston ensimmäinen arkeologian professori ja ylipäätään Suomen ensimmäinen koulutettu arkeologi. Hän perusti Valtion historiallisen museon (Kansallismuseon edeltäjä) ja toimiessaan Helsingin yliopiston muinaistieteen professorina hän loi myös pohjan arkeologian opetukselle ja tutkimukselle Suomessa.

Aspelinin vanhemmat olivat kirkkoherra Bror Henrik Reinhold Aspelin ja Gustafva Snellman. Hän pääsi ylioppilaaksi 1862 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1866, maisteriksi 1869, lisensiaatiksi 1876 ja tohtoriksi 1877. Aspelin opiskeli myös Moskovan yliopistossa ja teki useita tutkimusretkiä Venäjän suomensukuisten kansojen asuinalueille. Hän teki myös opintomatkan pohjoismaihin, Saksaan, Ranskaan, Puolaan ja Baltiaan.

Vuonna 1870 Aspelin oli yhdessä K. A. Castrenin ja Emil Nervanderin kanssa aloitteentekijänä Suomen muinaismuistoyhdistyksen perustamisessa. Yhdistyksen tavoitteeksi määriteltiin luoda edellytykset muinaismuistojen suojelulle ja arkeologisen tutkimuksen aloittamiselle sekä herättää kansalaisten kiinnostus arkeologista perintöä kohtaan.

Väitöskirjassaan Suomalais-ugrilaisen muinaistutkinnon alkeita (1875) Aspelin esitti että suomalais-ugrilaisten kansojen alkujuuret olivat Altain vuoristossa ja Jenisein seudulla, josta he olivat vähitellen pronssikauden aikana vaeltaneet länteen Uralille. Alkuperäisillä asuinpaikoillaan he olivat Aspelinin mukaan käyttäneet pronssia esineiden valmistukseen, mutta siirryttyään uusille asuinsijoille esimerkiksi Karjalaan he joutuivat tekemään esineet kivestä metallin puutteen takia. Tämä teorian osoitti virheelliseksi A. M. Tallgren jo 1900-luvun alussa.

Aspelin toimi Helsingin yliopiston historiallis-kansatieteellisen museon amanuenssina 1875–1878, Ritarihuoneen genealogina 1878–1882, Helsingin yliopiston muinaistieteen ylimääräisenä professorina 1878-1885 sekä Muinaistieteellisen toimikunnan johtajana eli valtionarkeologina 1885–1915. Hän oli Suomen muinaismuistoyhdistyksen sihteerinä 1870–1871 ja 1874–1885 sekä yhdistyksen puheenjohtajana 1885–1915. Aspelin oli myös Suomen Matkailijayhdistyksen puheenjohtajana 1892–1907.

J. R. Aspelinin veli oli kirjallisuus- ja taidehistorioitsija Eliel Aspelin-Haapkylä.

Teokset

Kertomus Maalahden pitäjästä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1866
Korsholman linna ja lääni keskiajalla. Helsinki 1869
Tavoista ja kielimurteesta Ylivetelin pitäjässä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1870
Kokoilemia muinaistutkinnon alalta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1871
Savonlinna 1475-1875. G. W. Edlund, Helsinki 1875
Suomalais-ugrilaisen muinaistutkinnon alkeita, väitöskirja. 1875
Luetteloja muinaisjäännöksistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1877
Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumusaloilta I-V. G. W. Edlund, Helsinki 1877-1884 (uusi näköispainos Art House, Helsinki 1992)
Muistoonpanoja taiteilijoista ennen aikaan. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1881-1884
Kaarina Maununtyttären muisto: Kaukovalta Hannun kertoma. Holm, Helsinki 1885
Suomen asukkaat pakanuuden aikana. Koetteeksi kirjoitti J. R. Aspelin. Helsingissä: Holm, 1885.
Olavinlinna: kertomus linnan rakennuksista, tehty ennen linnan korjaamista 1872-1877. WSOY 1886
Inscriptions de l'Iénisseï, 1889
Types de peuples de l'ancienne Asie centrale: souvenir de l'lenissei; dédié à la Société imp. d'archéologie de Moscou. Helsinki 1890
Slottsbacken och Herregårdstornet i Ekenäs. Helsingfors 1892
M. A. Castrén'in muinaistieteellinen perintö. Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki 1913-1918
Alt-altaische Kunstdenkmäler: Briefe und Bildermaterial von J. R. Aspelins Reisen in Sibirien und der Mongolei 1887-1889. Finnische Altertumsgesellschaft, Helsinki 1931
Opuscula Aspeliniana: kirjoitelmia kulttuurihistoriamme varhaistaipaleelta: J. R. Aspelinin satavuotispäiväksi 1.8.1942, I-II. Suomen muinaismuistoyhdistys, Helsinki 1942
Suomen mustalaiset: kirjoitussarja Uudessa Suomettaressa 1894-95 H. A. Reinholmin aineiston pohjalta. Tuohivirsu, Helsinki 1994

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/J._R._Aspelin

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

7.10.1862 ASPELIN Johan Reinhold 18174 (pohj. 1868). * Messukylä 1.8.1842, vanht khra Bror Henrik Reinhold Aspelin ja Gustava Snellman. Yo Vasa gymn. FK (hk) 1866, FM 1869, FL 1876, FT 1877. Yliop. pohjoism. arkeologian ylim. prof. 1878-85. Valtionarkeologi 1885-. † Helsinki 29.5.1915. – Pso 1875 Anna Sofia Elisabet Nielsen.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18174

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Reinhold Aspelin var Finlands förste statsarkeolog. Han var dessutom landets förste professor i nordisk arkeologi. Aspelin är känd för sin forskning i medeltida historia och i genealogi. Grundandet av Statens historiska museum, senare Finlands nationalmuseum, var i huvudsak Aspelins förtjänst. Aspelin hörde också till grundarna av Finska fornminnesföreningen 1870 och var en av föreningens bärande krafter fram till sin död.

Johan Reinhold Aspelins släktbakgrund på fädernet står att finna i Nyland, närmare bestämt i Haapkylä i Vichtis, medan modern var från Österbotten. Faderns prästbana ledde familjen först till Messuby vid Tammerfors, där Johan Reinhold föddes, och snart efter det till Malax och Vetil, där han växte upp och gick i skola. Den österbottniska uppväxtmiljön bidrog till hans intresse för historia och förhistoria – insamlingen av fornfynd i Finland hade påbörjats bland det österbottniska prästerskapet.

När Aspelin i mitten av 1860-talet studerade historia vid universitetet i Helsingfors härskade där fortfarande en anda av Åboromantik och fennofili, ett arv efter professor Gabriel Rein. Rein hade själv forskat och uppmuntrat till forskning i Finlands tidigaste historia, vilket även Aspelin tog intryck av.

Efter avlagd kandidatexamen begav sig Aspelin till Sverige, där han hos Oscar Montelius bekantade sig med den skandinaviska fornminnesforskningen, som var på uppgång. Efter att ha återvänt till hemlandet var han definitivt övertygad om att hans uppgift var att forska i Finlands äldsta historia. Nu följde studier vid universitetet i Moskva och utgrävningar av bosättningsområden i Ryssland där finskbesläktade folk hade levt. Aspelin företog en studieresa via de nordiska länderna till Tyskland, Frankrike, Polen och Baltikum och skrev avhandlingen Suomalais-ugrilaisen muinaistutkinnon alkeita (1875, Den finsk-ugriska fornminnesforskningens grunder). I den befäste Aspelin i Castréns anda uppfattningen om att det finska folket ursprungligen kom från Altajbergen och Jenisejs stäpper och att den därifrån under bronsåldern vandrat västerut mot Ural. Efter doktorsavhandlingen redigerade Aspelin 1877–1884 en femdelad bildatlas som riktade sig till en internationell publik: Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumus-aloilta, Antiquite´s du Nord Finno-Ougrien (Fornlämningar från finskbesläktade bosättningsområden).

Atlasen med fornminnesfynd ledde till att Aspelin utnämndes till extraordinarie professor i nordisk arkeologi vid universitet 1878. Under sju och ett halvt års tid lade han grunden för universitetsundervisningen i arkeologi och fostrade den följande generationen fornminnesforskare, vars mest framstående representanter var Axel Olai Heikel, Hjalmar Appelgren-Kivalo och Theodor Schvindt (1851–1917). Aspelin tog också flera gånger initiativ till att grunda en ordinarie professur i arkeologi vid universitetet i syfte att öka tillgången på skolad arbetskraft inom fornforskningen och fornminnesförvaltningen. Detta skedde dock först 1921.

Senaten utfärdade 1883 en förordning om skyddet av fornminnen. Året därpå grundades Arkeologiska kommissionen, som skulle handha detta uppdrag. Aspelin utsågs till statsarkeolog 1885. Förvaltningsuppgifterna tog så mycket av hans tid att det vetenskapliga arbetet blev lidande. Som statsarkeolog verkade Aspelin för att Arkeologiska kommissionen, som bestod av vetenskapliga föreningar, skulle bli ett sakkunnigämbetsverk. Detta skedde först efter hans död.

Under tjänstledighet från kommissionen ledde Aspelin tre forskningsresor till Jenisejs övre lopp, där man 1887–1889 gjorde utgrävningar och dokumenterade hällristningar som enligt Aspelin hade gjorts under bronsåldern av finskbesläktade folk. Den danske forskaren Vilhelm Thomsen konstaterade dock att ristningarna hade turkiskt ursprung och var från järnåldern – Aspelins uralbaserade teori började vackla.

Redan innan Arkeologiska kommissionen grundades inledde Aspelin med hjälp av Finska fornminnesföreningen en systematisk katalogisering av fornfynd från olika delar av landet och lade därmed grunden till den systematiska forskningen inom arkeologin.

Aspelin var nationalromantiker; han var inte politiskt aktiv. Han tillägnade sig finskhetsidén under skoltiden, och efter februarimanifestet 1899 anslöt han sig till ungfinnarna. Brodern Eliel Aspelin-Haapkylä, konsthistoriker och professor i estetik och nyare litteratur, omfattade å sin sida ett gammalfinskt tänkesätt.

Aspelin stödde aktivt esternas försök att upprätta en estnisk nationell arkeologi som var oberoende av tyska influenser. Som korrespondent för Helsingfors Dagblad deltog han i den första allmänna sångfesten i Dorpat 1869 – körsång hade varit Aspelins huvudsakliga fritidsintresse under studietiden. I samband med den andra sångfesten i Livland 1881 utförde han utgrävningar med läraren Jaan Jung från skolan i Abja.

På äldre dagar ägnade sig Aspelin allt mera åt sina genealogiska och kulturhistoriska intressen genom att skriva artiklar för Biografinen nimikirja (Biografisk namnbok). På grundval av Aspelins insamlingar tillkom även Uusi Sukukirja (Nya släktboken).

J.R. Aspelin blev en uppskattad fadersgestalt för alla finska fornforskare och samtidigt en internationellt respekterad föregångare inom den finsk-ugriska arkeologin. Till följd av den snabba arkeologiska utvecklingen föråldrades många av hans forskningsresultat redan under hans livstid, men Aspelins arbete har ett speciellt värde genom att han kunde visa att arkeologin är en del av kulturhistorien i vid mening.

Timo Salminen / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3124.

J. R. Aspelin, Eero Järnefeltin maalaama muotokuva.

Puoliso: Anna Sofie Elisabet Jensintytär Aspelin o.s. Nielsen s. 30.11.1850 Tanska, Kööpenhamina, k. 09.02.1930 Helsinki.

Lapset:

Aino Kyllikki Ignatius o.s. Aspelin , s. 08.10.1877 Helsinki. Tauluun 285

Heino Lemmitty Aspelin , s. 18.07.1881 Helsinki. Tauluun 286

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 285

XV Aino Kyllikki Johanintytär Ignatius o.s. Aspelin, (Taulusta 284, isä Johannes Aspelin) s. 08.10.1877 Helsinki, k. 10.03.1951 Helsinki.

Puoliso: Väinö Johannes Gustafinpoika Ignatius Apteekkari Helsingissä 1929-., s. 13.09.1874 Iisalmi, k. 15.01.1931 Algeria (terveydenhoitomatkalla).

6.6.1894 IGNATIUS Väinö Johannes 24480 (Savokarj.). * Iisalmi 13.9.1874, vanht asessori Gustaf Fredrik Ignatius ja Selma Lagus. Yo Kuopion lys. FK (fm) 1899, FM 1900, farmaseutti 1900, proviisori 1902. Apteekkari Iisalmessa 1903-19. Runninlähde oy:n toim.joht. 1904-. Lääkintöhall. asessori, apteekkineuvos 1922-29. Apteekkari Helsingissä 1929-. † Algeriassa (terveydenhoitomatkalla) 15.1.1931. – Pso 1) 1899-1923 Aino Kyllikki Aspelin {24731}; 2) 1924 Erna Armida Pastinen, o.s. Lagus.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24480.
Vanhemmat: Gustaf Fredrik Ignatius, s. 06.01.1844 Pori, k. 17.03.1931 Helsinki ja Selma Ignatius o.s. Lagus, s. 22.05.1850 Lammi, k. 15.02.1920 Helsinki.

Väinö Johannes Ignatius (1874-1931)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 286

XV Heino Lemmitty Johanneksenpoika Aspelin, (Taulusta 284, isä Johannes Aspelin) s. 18.07.1881 Helsinki, k. 19.01.1957 Helsinki.

Heino Lemmitty Aspelin (1881-1957)

Puoliso: 1943 Helsinki Margit Charlotta Gustavintytär Aspelin ent. Regnell o.s. Rehnberg s. 13.03.1895 Helsinki, k. 31.12.1949 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 287

XIV Eliel Brorinpoika Aspelin-Haapkylä e. Aspelin, (Taulusta 281, äiti Gustafa Aspelin) Suomalainen professori, valtioneuvos ja kulttuurintutkija., s. 09.10.1847 Yliveteli, k. 11.01.1917 Helsinki.

Eliel Aspelin-Haapkylä (9. lokakuuta 1847 Veteli – 11. tammikuuta 1917 Helsinki) oli suomalainen professori, valtioneuvos ja kulttuurintutkija. Hän toimi Helsingin yliopiston estetiikan professorina ja Tiedeakatemian ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän oli fennomaani, suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen ja taiteen tutkimuksen kehittäjä sekä kirjallisuuskriitikko.

Aspelin-Haapkylän laajin kirjallinen työ oli neliosainen Suomalaisen teatterin historia (1906–1910). Hän kirjoitti myös useita elämäkertoja ja julkaisi ensimmäisen suomenkielisen taidehistorian alan väitöskirjan. Aspelin-Haapkylä toimi myös Valvojan, Ajan ja Uuden Suomettaren avustajana.

Vuonna 1890 Eliel Aspelin-Haapkylä oli mukana perustamassa kustannusosakeyhtiö Otavaa. Hän oli Aleksis Kiven henkilökohtainen tuttu ja tukija, ja toi esille myös mm. Minna Canthin ja Jalmari Finnen teoksia. Hän keräsi merkittävän kokoelman suomalaista kuvataidetta, jonka lahjoitti Ateneumin taidemuseolle.

Teokset

"Kirovuosien kronikka": Otteita professori Eliel Aspelin-Haapkylän päiväkirjasta vuosilta 1905–1917. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1980
Alfred Kihlman: Elämän kuvaus. 2. Porvoo: WSOY, 1918.
Lauri Stenbäck. 2., tekijän korjaama p. Helsinki: Otava, 1917.
Alfred Kihlman: Elämän kuvaus. 1. Porvoo: WSOY, 1915.
Muoto- ja muistikuvia. 3. Helsinki: Otava, 1914
Muoto- ja muistikuvia. 2. Helsinki: Otava, 1912
Muoto- ja muistikuvia. 1. Helsinki: Otava, 1911
Suomalaisen teatterin historia 4, Bergbomin loppukausi: Kansallisteatteri sekä liitteitä (näytelmäin luettelo y. m.) ja nimiluettelo. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1910
Suomalaisen teatterin historia 3, Nousuaika, 1879-93. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1909
Suomalaisen teatterin historia 2, Puhenäyttämön alkuvuodet ja suomalainen ooppera, 1872-1979. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1907
Suomalaisen teatterin historia 1, Teatterin esihistoria ja perustaminen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1906
J. L. Runebergin suomalaisuus: Esitelmä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1904
Z. Topeliuksen muisto: Esitelmä Porthanin juhlassa 9 p. marrask. 1898. Helsinki: Otava, 1898
Kansa Saksan kertomarunoudessa 1750-1850. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1894
Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1891
Werner Holmberg: Elämä ja teokset. Helsinki: Otava, 1890
Kalevalan tutkimuksia. Ensimmäinen vihko. Helsinki: Edlund, 1882

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eliel_Aspelin-Haapkyl%C3%A4

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14.9.1865 ASPELIN (ASPELIN-HAAPKYLÄ) Eliel 18474 (pohj. 1868). * Veteli 9.10.1847, vanht khra Bror Henrik Reinhold Aspelin ja Gustava Snellman. Yo Vasa gymn. FK (hk) 1871, FM 1873, FL 1878, FT 1879. Yliop. estetiikan ja uudemman kirjallisuuden ylim. prof. 1892-1901, vars.prof. 1901-08. Valtioneuvos 1908. † Helsinki 11.1.1917. – Pso 1877 Ida Gustava Rewell.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18474

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ASPELIN-HAAPKYLÄ, Eliel
(1847–1917)
Professor i estetik och nyare litteratur.

Eliel Aspelin-Haapkylä ville omsätta den finsknationella rörelsens entusiasm i praktisk verksamhet. Sin egentliga livsgärning utförde han vid universitetet, men han ansåg sin litterära verksamhet viktigare än undervisningen. Aspelin-Haapkylä skrev i pressen och författade biografier över stora konstnärer och bemärkta medborgare. Arbetet om den finska teaterns historia framstår som Aspelin-Haapkyläs kanske viktigaste bidrag. Han var också kritiker och en mångsysslare med anknytning till många fosterländska projekt. Vid sekelskiftet företrädde han gammalfinnarnas politiska ståndpunkt.

Eliel Aspelin-Haapkylä hörde till en generation på vars lott det föll att omvandla den ideella entusiasmen hos den nationella rörelsens stormän i praktisk verksamhet. Han hade stiftat bekantskap med J.?V. Snellman, Elias Lönnrot och J.?L. Runeberg, och han byggde sin egen åskådning på deras grundval. Enligt hans mening betraktade dessa ledande män på idéernas område Finlands folk och den finländska kulturen som en helhet. Aspelin-Haapkylä sörjde över att de språkpolitiska konflikterna under senare hälften av 1800-talet hotade att bryta enigheten i bildningsfronten. Illa berörd var han i synnerhet av den unga finska intelligentians benägenhet att betrakta alla kulturella insatser som gjorts på svenska som uttryck för en främmande kultur, att man till och med ville stämpla Runebergs diktning som ofinsk.

Släkten Aspelin var av nyländskt ursprung och kom från Vichtis, men Aspelin-Haapkylä betraktade sig själv som österbottning. Han var född i Österbotten och modern hörde till släkten Snellman. På faderns prästgård kände man sympati för pietismen, och en varm religiositet hörde också till Aspelin-Haapkyläs egen läggning. Pietismen hade börjat utöva inflytande redan innan den finsknationella rörelsen uppstått. Enligt Aspelin-Haapkyläs uppfattning hade den på sitt sätt skapat en grundval för den verksamhet landets stormän sedermera utförde.

Aspelin blev student 1865. Trots de prövningar som missväxt och hungersnöd innebar, var detta decennium också en optimistisk tid. Lantdagen började sammanträda regelbundet och samhällsutvecklingen sköt fart. Allt detta entusiasmerade Aspelin och hans generation. Som ung student och magister började han verka för den finsknationella rörelsens mål, först som skribent i fennomanernas Kirjallinen Kuukauslehti och sedan i Morgonbladet. Därefter medverkade han i Valvoja, Aika och Uusi Suometar.

Aspelin-Haapkylä började forska i bildkonst och litteratur. Hans verk om medeltida triptyker (1878) är den första doktorsavhandlingen på finska inom ämnet konsthistoria. Som universitetslärare föreläste han till en början på både finska och svenska, men från 1882 endast på finska. Aspelin-Haapkylä utförde sin egentliga livsgärning vid universitetet. Först verkade han länge vid historisk-etnologiska museet tillsammans med sin bror J.?R. Aspelin, som sedermera blev statsarkeolog. Sedan var han docent i estetik och konsthistoria och extraordinarie professor i estetik och nyare litteratur. År 1901 blev han ordinarie professor i ämnet. Han avgick som emeritusprofessor 1908 och tilldelades titeln statsråd.

Av allt att döma ansåg Aspelin-Haapkylä att hans litterära verksamhet var viktigare än undervisningen. Syftet med den litterära verksamheten var att förklara de ideella mål som gällde för pietismen och den nationella rörelsen. Så var det speciellt i hans mannaålder, då han övergick från rent tekniska frågor inom konsten till att öppna ideologiska perspektiv. Han skrev biografier över stora konstnärer och bemärkta medborgare: Johannes Takanen, Werner Holmberg, Elias Brenner, Lars Stenbäck, Alfred Kihlman. Han hade redan 1872 publicerat en viktig studie som banade väg för förståelsen av Aleksis Kivis produktion och lade en grundval för försöken att skapa en helhetssyn på författaren.

Aspelin-Haapkyläs innehållsrika teaterhistoria, Suomalaisen teatterin historia (1906–1910) i fyra delar, är från nationell synpunkt det kanske mest betydelsefulla han skrivit. Det är ett gediget minnesmärke över det livsverk syskonen Bergbom och deras teatermedarbetare hade utfört. Snellman hade betonat att den nationella kulturen bör skapas med hjälp av det egna språket. Enligt fennomanernas uppfattning kunde det finska språket främst förädlas med hjälp av en egen teater. För dem var teatern lika viktig som nationell institution och som konstinstitution. Betraktar man Aspelin-Haapkyläs teaterhistoria som en analys av dramat lämnar den kanske en del övrigt att önska, men den är en varmhjärtad beskrivning av finskhetsrörelsens uppgång och segerrika kamp.

Aspelin-Haapkyläs kanske tyngst vägande arbete i ämnet litteraturhistoria är biografin över Lars Stenbäck och den beskrivning av pietismens värld som ingår där. Med tiden har också de memoarliknande porträtt han tecknat av sina samtida fått ökat kulturhistoriskt värde. Hans omfattande dagbok bidrar med intressant material till tidsbilden. Delar av dagboken har även publicerats.

Ett långvarigt kritikervärv utgjorde en del av Aspelin-Haapkyläs mångsidiga verksamhet på kulturens område. Som kritiker var han kanske mera historiker än estetiker. Hans omdömen var snarare idémässigt än konstnärligt betingade. I sin kritik av bildkonst fäste han uppmärksamhet vid nationella motiv och uppehöll sig mer vid de intryck konstverket väckt än vid själva konstverket. Som kritiker hade han sina klara begränsningar. Hans kritik präglades av en viss stelhet och akademisk formalitet. Då han också var en smula mån om sin värdighet, ville han inte befatta sig med nybörjares verk. Hans texter är visserligen tydliga och också personliga, men ibland är de inte särskilt livfulla. Även den omständigheten att han gått i svensk skola och inte behärskade finska fullständigt, bidrog säkerligen till den färglösa stilen. Aspelin-Haapkylä betonade vilken betydelse inte bara en god kulturell grundval, utan även lärdom hade för en konstnär. En anmärkning i denna riktning tycks ha åsyftat Eino Leino, som förnärmad över detta skrev sitt berömda kåseri ”Professorin ruokalepo” (Professorns matpaus). I en dröm kommer världslitteraturens stora namn alltifrån Homeros för att be professorn om en påteckning i studieboken.

Aspelin- Haapkylä hade också ett praktiskt sinnelag och anförtroddes en mängd uppdrag inom kulturlivet. Vid sidan av undervisningen och den litterära verksamheten var han en mångsysslare inom olika fosterländska projekt. Än framträdde han som en ledande kraft i föreningar och nämnder, än var han med om att grunda tidskriften Aika eller Finlands nationalmuseum eller förlaget Otava. Han hade en inflytelserik ställning i Antells delegation, han var långvarig medlem av Kansallis-Osake-Pankkis förvaltningsråd och ordförande för Finska Litteratursällskapet. Han var dessutom verksam i Folkupplysningssällskapet och ordförande för Finlands vetenskapsakademi från dess grundande 1908 till sin död.

Det är givet att en så pass mångfacetterad påverkare inte kunde få erkännande för sitt arbete av alla. I de stormar som blåste vid sekelskiftet hade Aspelin-Haapkylä bundit sig helt för gammalfinnarnas sak och följde G.?Z. Yrjö-Koskinens linje. Han hade föga förståelse för konstitutionella och de svensksinnade. De politiska motståndarna liksom de konstnärer som inte fått beställningar eller stipendier tyckte sig märka att Aspelin-Haapkylä gynnade sina egna själsfränder. Det går inte heller att alltid värja sig för intrycket att partibundenheten i någon mån kan ha påverkat hans attityd och ibland till och med präglat hans konstnärliga ställningstaganden.

Eero Saarenheimo / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3125.

Eliel Aspelin-Haapkylä (9. lokakuuta 1847 Veteli – 11. tammikuuta 1917 Helsinki)

Puoliso: 1877 Helsinki Ida Gustava Gabrielintytär Aspelin o.s. Rewell s. 02.04.1852 Vaasa, k. 09.02.1932 Helsinki.
Vanhemmat: Gabriel Rewell, s. 10.11.1809 Uusikaupunki, k. 03.06.1892 Vaasa ja Amanda Gustava Rewell o.s. Hällfors, s. 05.12.1830 Ahvenanmaa, Sund.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 288

XIV Henrik Emmanuel Brorinpoika Aspelin, (Taulusta 281, äiti Gustafa Aspelin) Yo Vasa elem.lärov. FK (hk) 1880, FM, FL ja FT 1882. Vaasan ruots. lyseon historian ja maant. lehtori 1887-. Lehtimies., s. 17.10.1854 Ylistaro, k. 06.12.1906 Vaasa.

Puoliso: Fanny Aspelin o.s. Unggrén

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 289

XIII Erik Wilhelm Erikinpoika Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) Haapaveden kirkkoherra 1871 (virkaan 1874). Rovasti 1882., s. 10.04.1820 Muhos, k. 02.09.1884 Haapavesi.

18.6.1840 Erik Vilhelm Snellman 15811. * Muhoksella 10.4.1820. Vht: Laihian kirkkoherra Erik Johan Snellman 11324 (yo 1799, † 1852) ja Anna Maria Cajaner. Vaasan triviaalikoulun oppilas 28.8.1828 – 1836. Turun lukion oppilas 24.8.1836 – 5.6.1840 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 18.6.1840 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 19). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 26.9.1840. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Erik Wilhelm Snellman, född den 20 April 1820, son till Prosten och Kyrkoherden i Kuortane Eric Joh. Snellman, inskrifven i Syd-Österb. Afd. den 26 September 1840. Uttog betyg den 10 Mars 1842. Prestvigd. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.6.1842. — Pappina Teuvalla, Karijoella, Laihialla ja Korsnäsissä. Kortesjärven kappalainen 1853, Ylivieskan 1862. Varapastori 1867. Haapaveden kirkkoherra 1871 (virkaan 1874). Rovasti 1882. † Haapavedellä 2.9.1884. Pso: 1846 Rosalie Emelie Aspelin († 1882).

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15811.

Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1784. Kirkon suunnitteli Simon Silven-Jylkkä. Tämä ristinmallinen 1000 hengen pyhättö tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1981. Palossa säästyi vuodelta 1751 oleva kellotapuli, ehtoollisvälineet sekä kaksi messukasukkaa. Uusi seurakuntakeskus ja kirkko: Palaneen kirkon läheisyytyyn hieman rinnettä ylöspäin rakennettiin uusi Seurakuntakeskus, joka kirkon lisäksi sisältää kaikki hallinnolliset ja toiminnalliset tilat. Kirkko ja seurakuntakeskus vihittiin käyttöön adventtina 1984. Uuden kirkon kirkkosalissa on 500 istumapaikkaa, tarvittaessa lisätilaa saadaan siirtoseinällä erottuvasta seurakuntasalista. Seurakuntakeskuksen on suunnitellut turkulainen arkkitehtitoimisto Laiho - Pulkkinen - Raunio. Uudet "barokkiurut": Urut on suunnitellut Asko Rautioaho, käyttäen soinnillisena esikuvanaan ranskalaisia barokkiurkuja. Urkurakentamo Tuomen rakentamissa uruissa on kaiken kaikkiaan 1697 pilliä. Urkujen erikoisuutena on kolmannen sormion soolopillistö. Tämä omalta sormiolta soitettava pillistö oli laatuaan ensimmäinen koko Suomessa.

Puoliso: 31.03.1846 Kalvola Rosalie Emilie Erikintytär Snellman o.s. Aspelin s. 31.01.1823 Hämeenlinna, k. 03.11.1882 Haapavesi.
Vanhemmat: Erik Samuel Aspelin, s. 06.10.1793 Hämeenlinna, k. 10.04.1850 ja Sofia Albertina Aspelin o.s. Ekholm, s. 02.09.1795, k. 05.12.1854.

Lapset:

Erik Snellman , s. 03.03.1847 Laihia. Tauluun 290

Julius Snellman , s. 11.11.1849 Laihia. Tauluun 292

Elina Johanna Elfving o.s. Snellman , s. 13.10.1851 Laihia. Tauluun 293

Rosa Sofia Holmström o.s. Snellman , s. 18.07.1853 Laihia. Tauluun 295

Edvard Adiel Snellman s. 08.09.1863 Kortesjärvi, k. 30.01.1937 Ylistaro.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 290

XIV Erik Erikinpoika Snellman, (Taulusta 289, isä Erik Snellman) s. 03.03.1847 Laihia, k. 27.06.1911 Parikkala.

Puoliso: Anna Helena Matintytär Snellman o.s. Sipilä s. 17.04.1851 Haukipudas, k. 02.10.1939 Parikkala.

Lapset:

Walter Snellman , s. 11.02.1878 Puolanka. Tauluun 291

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 291

XV Walter Erikinpoika Snellman, (Taulusta 290, isä Erik Snellman) s. 11.02.1878 Puolanka, k. 15.06.1935.

Puoliso: Aino Johanna Elisa Johanneksentytär Snellman o.s. Grenman s. 03.09.1880 Mikkeli, k. 15.01.1966.
Vanhemmat: Johannes Grenman, s. 19.12.1846 Mikkeli, Rantakylä, k. 24.12.1923 Mikkeli ja Alvina Sofia Leontina (Natti) Grenman o.s. Savander, s. 28.01.1851, k. 30.01.1924 Mikkeli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 292

XIV Julius Erikinpoika Snellman, (Taulusta 289, isä Erik Snellman) Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1878. Muonionniskan khra 1893-1912, Juvan 1912-. Rovasti 1901., s. 11.11.1849 Laihia, k. 30.04.1934 Juva.

Puoliso: Emma Elisabet Snellman o.s. Ollila s. 17.06.1860 Haapavesi. Mieluskoski, k. 1942 Juva.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 293

XIV Elina Johanna Erikintytär Elfving o.s. Snellman, (Taulusta 289, isä Erik Snellman) s. 13.10.1851 Laihia, k. 27.03.1936 Haapavesi.

Puoliso: Henrik Eliel Karlinpoika Elfving s. 22.09.1848 Ullava, k. 08.01.1901 Haapavesi.
Vanhemmat: Karl Henrik Elfving, s. 26.01.1816 Oulu, k. 27.12.1880 Pyhäjoki ja Gustava Charlotta Elfving o.s. Borg, s. 17.10.1817 Kannus, k. 08.09.1873 Pyhäjoki.

Lapset:

Verna Elina Ehnqvist o.s. Elfving , s. 26.08.1883 Haapavesi. Tauluun 294

Venny Linnea Elfving s. 15.05.1886 Nivala, k. 14.01.1944 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 294

XV Verna Elina Henrikintytär Ehnqvist o.s. Elfving, (Taulusta 293, äiti Elina Elfving) Postivirkailija, s. 26.08.1883 Haapavesi, k. 07.02.1971 Turku.

Puoliso: 11.04.1911 Haapavesi Hugo Ferdinand Fredrikinpoika Ehnqvist Yo Oulun lys. Fm-yo (lääk.) ?1905. Mht (Evo) 1908. Aluemetsänhoitaja (Siikajoki, Yläne, Vakka-Suomi) 1921-43., s. 29.03.1876 Utsjoki, k. 12.03.1963 Naantali.

Lapset:

Harri Ola Ferdinand Ehojoki e. Ehnqvist Ehojoki (Ehnqvist v:een 1936)., s. 04.05.1912 Haapavesi, k. 01.05.1993 Haapavesi.

Huugo Aarne Eliel Ehojoki e. Ehnqvist (Ehnqvist v:een 1936), suomalainen arkkitehti. Hän suunnitteli useita merkittäviä julkisia rakennuksia, asuntoalueita ja liikerakennuksia., s. 25.06.1913 Haapavesi, k. 30.07.1998 Iniö.

Huugo Aarne Eliel Ehojoki (25. kesäkuuta 1913 Haapavesi – 30. heinäkuuta 1998 Iniö) oli suomalainen arkkitehti. Hän suunnitteli useita merkittäviä julkisia rakennuksia, asuntoalueita ja liikerakennuksia.

Ehojoki on suunnitellut muun muassa Turun yliopiston rakennuksia. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1978.

Ehojoen suunnittelemia rakennuksia

Tapiolan Länsiranta - asuinkerrostaloja ja rivitaloja, Espoo (1960-luvun alku)
Louhelan ostoskeskus, Vantaa (1967; purettu, tilalle rakennettu uudisrakennus)
Suomen Pankki, Oulu (1973)
Suomen Pankin setelipaino, Vantaa
Suomen Pankin rakennukset myös Mikkelissä ja Rovaniemellä
Kansaneläkelaitoksen toimitalot Turussa, Seinäjoella, Kuopiossa ja Oulussa
Turun kauppakorkeakoulu
Turun yliopiston Fennicum ja Humaniora II
Kaivokselan kirkko (purettu 2014) ja asuntoalue, Vantaa
Polar-hotelli, Rovaniemi
useita asuntoalueita ja kerrostaloja Turussa
Mököisten asuntoalue, Salo
Hotelli Aulangon laajennusosat (1970 ja 1973)
.

Arkkitehti Aarne Ehojoen suunnittelema Suomen Pankin aluekonttori Oulussa, rakennettu 1973.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 295

XIV Rosa Sofia Erikintytär Holmström o.s. Snellman, (Taulusta 289, isä Erik Snellman) s. 18.07.1853 Laihia, k. 25.04.1917 Oulainen.

Puoliso: 1875 Johannes Andersinpoika Holmström Khra Oulaisissa 1898-. Rovasti 1899., s. 17.06.1840 Kuortane, k. 04.12.1901 Oulainen.

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 Henkilötiedot7.10.1862 HOLMSTRÖM Johannes 18190. * Kuortane 17.6.1840, vanht khra, rovasti Anders Nils Holmström ja Ebba Erika Sarelius. Yo Kuopio gymn. TEt ja vih. pap 1868. Khra Oulaisissa 1898-. Rovasti 1899. † Oulainen 4.12.1901. – Pso 1878 Rosa Sofia Snellman, k. 1917.
Vanhemmat: Anders Niklas Holmström, s. 27.11.1808 Lohtaja, k. 08.08.1871 Kuopio (matkalla) ja Ebba Erika Holmström o.s. Sarelius, s. 29.08.1819 Haapajärvi, k. 12.09.1847 Kuortane.

Pyhäjoen emäseurakuntaan kuulunut Oulainen sai kappeliseurakunnan oikeudet 1682, jolloin rakennettiin Pyhäjoen rannalle pieni puukirkko. Sen sanotaan mahtuneen nykyisen vuonna 1753 rakennetun kirkon sisälle. Omaksi seurakunnaksi Oulainen erotettiin 1870. Käytännössä ero tapahtui vasta 11 vuotta myöhemmin, kun Oulaisten seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Joel Lindholm astui virkaansa. Oulaisten uuden kirkon rakennustöitä johti kuuluisa kaarlelalainen kirkonrakentaja Matti Honka (Lillhänga). Ruotsi-Suomen kuningattaren Loviisa Ulriikan mukaan kirkkoa ryhdyttiin kutsumaan Loviisaksi. Vuonna 1758 kirkon eteläpuolelle kohosi tapuli kalajokisen Matti Jylkän johdolla. Vuosina 1779–82 kirkko koristettiin katto- ja seinämaalauksilla, jotka ovat pohjalaisen kirkkomaalarin Erik Westzynthius nuoremman ainoat varmasti tunnetut kirkkomaalaukset. Vuonna 1882 lääninarkkitehti F. W. Lüchowin piirustusten pohjalta toteutettu korjaus muutti perusteellisesti kirkon ilmettä. Uutta olivat kivijalka, erilliset eteistilat ja torni, jonka paikalla oli alun perin ollut vain salko. Oulaisten kirkon alkuperäinen ulkoasu on hahmotettavissa 1760 rakennetun Kiimingin kirkon muodoista. Sisätiloihin vuoden 1882 korjaus toi muutoksena lehterin. Sakasti, alttari ja saarnastuoli sijoitettiin uusiin paikkoihin. Alun perin kirkon ulkoseinät olivat tervatut. Vuonna 1843 kirkko sai tutun punavärinsä, joka kuitenkin korvattiin 1882 vaalealla hiekkakiven sävyisellä värillä. Westzynthiuksen maalauksia korjaus kohteli kaltoin, sillä ne jäivät kattolaudoituksen ja seinäpapereiden alle. Vuoden 1930 korjauksessa otettiin askel kohti alkuperäistä ilmettä. Ikkuna-aukot saivat pyöreät muotonsa, punaväri palasi ulkoseiniin, ja pinkopahvit poistettiin seinämaalausten päältä. Sakastia uudistettiin 1990-luvun alussa, jolloin kirkon läheisyyteen kohosi myös uusi huoltorakennus. Oulaisten kirkko on tyyliltään ulkoviisteinen ristikirkko. Maailman maalaustaiteen historian suuriin nimiin kuuluvan Paul Gauguinin oppilaan Väinö Blomstedtin maalaaman alttaritaulun sanoma on: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia!” Puisen kirkon tunnelma on kodikas ja lämmin. Erityisen puhuttelevia ovat Jeesuksen syntymäjuhlan, joulunajan, monet tilaisuudet, jotka kokoavat yhteen niin Oulaisissa asuvat kuin täältä vuosien mittaan muualle muuttaneet. Sukupolvet tulevat ja menevät. Oulaistelaisten kotikirkko on ollut yhdistävänä renkaana sukupolvien ketjussa pian 250 vuoden ajan.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 296

XIII Carolina Erikintytär Arppe o.s. Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) s. 28.12.1821 Muhos, k. 01.02.1849 Lemi.

Puoliso: Nils Gabriel Nilsinpoika Arppe. (Taulu 166) Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari., s. 29.03.1823 Kitee, k. 14.11.1896 Taipalsaari.

Student 1840. Prästvigd den 1845-05-10. Utnämnd till kyrkoherdeadjunkt i Sääminki. Tjänstgjorde sedan i Luumäki. I Lemi blev han den 1851-05-01 personlig sockenadjunkt i Juva. Den 1862-05-01 fick han en kyrkoherdetjänst i Eno. Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari. Länsprost i Villmanstrand den 1882-09-18. S:t Anna-medalj av tredje klassen den 1882-04-09.

Lähde: https://www.geni.com/people/Nils-Gabriel-Arppe/6000000007283987341?through=6000000007283991686.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 297

XIII Carl August Erikinpoika Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) s. 12.09.1826 Muhos.

Puoliso: Fredrika Lovisa Adolfintytär Snellman. (Taulu 313) s. 23.04.1831 Tervola, k. 1898 Oulu.
Vanhemmat: Adolf Snellman, s. 31.08.1783 Liminka, k. 08.12.1843 Tervola ja Saara Christina Snellman o.s. Cajaner, s. 03.01.1803 Raahe, k. 28.10.1874 Tervola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 298

XIII Gustaf Adolf Erikinpoika Snellman, (Taulusta 270, isä Erik Snellman) Puolangan kirkkoherra 1878, Muhoksen 1881. Rovasti 1882. Lääninrovasti 1891., s. 02.11.1827 Kuortane, k. 01.07.1896 Muhos.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 1836. Vaasan lukion oppilas 1844 – 1846. Ylioppilas Helsingissä 6.10.1846 (arvosana laudatur äänimäärällä 22). Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.10.1846 Gustaf Adolf Snellman, son till Prosten och Kyrkoherden E. J. Snellman i Laihela, född den 2 November 1827. Student med betyg från Wasa Gymnasium den 6 Oct. 1846. Inskrifven i Afdelningen den 10 Oct. 1846. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 23.2.1848. Respondentti 10.11.1849 pro exercitio, pr. Karl Konstantin Tigerstedt 15588. FK 13.6.1851. FM 30.5.1853. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 5.12.1854. — Apulaispappi Kemissä 1854. Karungin kappalainen 1859. Varapastori 1862. Karungin kirkkoherra 1869. Pudasjärven kappalainen 1872. Puolangan kirkkoherra 1878, Muhoksen 1881. Rovasti 1882. Lääninrovasti 1891. † Muhoksella 1.7.1896.

Gustaf oli Muhoksella kirkkoherrana vuosina 1881-1897. Hänestä tuli Muhoksella pidetty ja tunnettu suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muhoksen kirkkoherrana vuosina 1881 - 1896. Muhoksen pappila oli merkittävä kulttuurikoti Snellmannien aikana. Pappilassa kävi paljon huomattavia vieraita, mutta ovet olivat avoinna myös seurakuntalaisille, sillä papinperhe oli varsin kansanomaista. Erityisesti uutena vuotena ja vappuna järjestettiin pidot, joihin kutsuttiin seudun talollisia.

.

Puoliso: 08.03.1855 Laihia Hilma Aurora Zachriksentytär Snellman o.s. Forsman s. 23.08.1836 Vähäkyrö, Selkämäki, k. 20.12.1930 Helsinki.

Kirkkoherra Gustav Adolf Snellmannin puoliso. Ruustinna toimi miehensä rinnalla aktiivisesti, ja kun hänen miehensä kuoli, Hilma asui vielä kaksi vuotta pappilassa ja rakennutti sitten Suvelan.
Vanhemmat: Zachris Forsman, s. 08.05.1805 Veteli, k. 12.06.1851 Laihia ja Fredrika Forsman o.s. Berggren, k. 06.08.1839 Ylihärmä.

Lapset:

Edvin Gustaf Snellman , s. 01.01.1856 Kemi. Tauluun 299

Alma Maria Snellman s. 27.09.1857 Kemi, k. 28.10.1857 Kemi.

Ivar Gideon Snellman , s. 19.09.1858 Kemi. Tauluun 302

Oskar Wilhelm Snellman s. 1860 Karunki, k. 15.01.1883 Karunki.

Karl Erik Snellman s. 02.07.1862 Karunki, k. 25.03.1863 Karunki.

Artturi Heikki Virkkunen e. Snellman , s. 10.01.1864 Karunki. Tauluun 307

Anna Tabita Snellman s. 13.10.1865 Karunki, k. 08.05.1870 Karunki.

Walter Johannes Snellman , s. 20.12.1866 Karunki. Tauluun 309

Paulus Snellman s. 14.05.1868 Karunki, k. 02.07.1869 Karunki.

Emil Snellman s. 13.12.1869 Karunki, k. 01.03.1870 Karunki.

Anna Snellman s. 31.01.1871 Karunki, k. 10.11.1939 Haapavesi.

Eva Snellman s. 12.12.1872 Karunki, k. 27.08.1873 Pudasjärvi.

Paavo Emil Virkkunen e. Snellman , s. 27.09.1874 Pudasjärvi. Tauluun 311

Selim Adolf Snellman s. 22.05.1877 Puolanka, k. 29.11.1878 Puolanka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 299

XIV Edvin Gustaf Gustafinpoika Snellman, (Taulusta 298, isä Gustaf Snellman) Yo Uleåborgs lyc. FK (hk) 1883, FM 1886. Oulun ruots. tyttökoulun uskonnon ja suomen kollega 1889-., s. 01.01.1856 Kemi, k. 19.03.1915 Oulu.

Puoliso: 14.07.1888 Ruotsi, Tukholma Anna Signe Olofintytär Snellman o.s. Ekström s. 30.09.1866 Ruotsi, Tukholma, k. 1939 Helsinki.

Lapset:

Eva Signe Brummer o.s. Snellman , s. 22.01.1890 Oulu. Tauluun 300

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 300

XV Eva Signe Edvinintytär Brummer o.s. Snellman, (Taulusta 299, isä Edvin Snellman) s. 22.01.1890 Oulu, k. 14.05.1950 Helsinki.

Puoliso: 15.02.1922 Helsinki Reino Emil Karlinpoika Brummer Yo Hgin norm.lys.. DI (TKK) 1911. Toimi sähköinsinöörinä
Amerikassa 1912
-
17, sittemmin kotimaassa, viimeksi Helsingin sähkölaitoksen ensmmäinen käyttöins. 1922
-
38,
toim.joht. 1938 - 44., s. 17.03.1887 Hämeenlinna, k. 08.02.1945 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Emil Fabian Brummer, s. 24.12.1848 Haukivuori, k. 17.12.1903 Hämeenlinna ja Hildur Helena Maria Brummer o.s. Nordenswan, s. 16.01.1858 Janakkala, k. 30.06.1935 Helsinki.

Lapset:

Henry Magnus Brummer , s. 22.10.1923 Helsinki. Tauluun 301

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 301

XVI Henry Magnus Reinonpoika Brummer, (Taulusta 300, äiti Eva Brummer) Lääketieteen ja kirurgian tohtori, ylilääkäri., s. 22.10.1923 Helsinki, k. 07.04.2007 Helsinki.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, ylilääkäri Henry Brummer kuoli Helsingissä 7. huhtikuuta 2007. Hän oli 83-vuotias, syntynyt 22. lokakuuta 1923 Helsingissä.

Brummer valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1952. Hän työskenteli uransa 15 ensimmäistä vuotta Punaisessa Ristissä eli nykyisessä Töölön sairaalassa. Hän valmistui ortopediksi 1964. Vuonna 1967 hänet kutsuttiin Invalidisäätiön sairaalaan, nykyiseen Sairaala Ortoniin, perustamaan käsikirurgista osastoa.

Käsikirurgian erikoislääkärin oikeudet hän sai 1977.

Henry Brummerin ansiota on, että neliraajahalvauspotilaiden uudentyyppiset käsien toimintaa parantavat leikkaukset aloitettiin Suomessa jo 1970-luvun alussa, melkein 10 vuotta ennen kuin esimerkiksi Amerikassa.

Brummerin leikkaustekniikka ja kudosten käsittelytaito olivat erinomaiset, ja hänen kärsivällisyytensä ja kestokykynsä vaikeissakin tilanteissa loppumaton.

Kirurgian tieteellisissä järjestöissä Henry Brummer toimi vireästi. Hän oli mukana 1979 perustamassa Käsikirurgiyhdistystä. Maailman käsikirurgiyhdistysten federaatio nimesi hänet 1995 käsikirurgian pioneeriksi.

Henry Brummer jäi 1986 eläkkeelle Ortonista, mutta jatkoi yksityisvastaanottotyötään ja leikkaustoimintaansa Sairaala Mehiläisessä.

Hänen taitojaan haluttiin kuitenkin käyttää edelleen laajemmin ja hänet kutsuttiin keskussotilassairaala Tilkan käsikirurgiksi 1987.

Purjehdus oli Brummerin mieliharrastus.

Lähde: http://www.hs.fi/muistot/a1364355800864

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomen Käsikirurgiyhdistys

Maamme varhaisimmat dokumentoidut käsikirurgiset hoitotoimenpiteet ovat ensimmäisen varsinaisen sairaalamme, Turun lääninsairaalan, ensimmäiseltä toimintavuodelta 1759-1760. Käsikirurgian hoitotulokset olivat pitkään vaatimattomat. Vasta toisen maailmansodan suurten käsikirurgisten potilasaineistojen yleisesti huonot tulokset olivat kirurgikunnalle maailmanlaajuisesti pakottava haaste tilanteen parantamiseksi. Vuonna 1950 Kalle Emil Kallio (1899-1981) nimitettiin Helsingin yliopiston kirurgian professoriksi ja III kirurgian klinikan johtajaksi. Hän kehitti yleiskirurgian klinikasta nopeasti ortopedian ja traumatologian klinikan. K. E. Kallio oli sotakirurgina paneutunut raajakirurgian pulmiin. Hänellä oli realistinen näkemys käsikirurgisten leikkausten tuloksista, ja hän pyrki parantamaan tilannetta. Lukuisilla ulkomaanmatkoillaan K. E. Kallio ystävystyi monien kansainvälisten johtavien käsikirurgien kanssa, ja hän kutsui heitä klinikkaansa luennoimaan ja tekemään leikkausdemonstraatioita. Klinikan hoitokäytäntöjä nykyaikaistettiin ja K. E. Kallio antoi tukensa käsikirurgiaan suuntautuneelle apulaislääkäri Kauko Soloselle. Helsingin yliopiston ortopedian ja traumatologian klinikka siirtyi 1.6.1960 Kirurgisesta sairaalasta Töölön sairaalaan, jossa käsikirurginen toiminta lisääntyi ja eriytyi mm. runsaan päivystyspoliklinikkatyön takia. Sisäisin järjestelyin aloitettiin varsinainen käsikirurgian osaston toiminta 1963. Potilaspaikkoja oli 20-28. Käsikirurgisen osaston johtavaksi lääkäriksi nimitettiin Solonen. Muina senioreina olivat Henry Brummer ja Georg Bakalim. Ortopediaan erikoistuvat lääkärit olivat vuorollaan 6 kk käsiosaston apulaislääkäreinä. Toiminta kuihtui, kun Kallio jäi eläkkeelle 1967, Solonen siirtyi Kotkan keskussairaalan kirurgiylilääkäriksi 1968 ja Brummer Invalidisäätiön sairaalaan. Bakalim hoiti käsikirurgisia potilaita ortopedian erikoislääkärin vakanssilla ilman nimettyjä käsikirurgian osastopaikkoja eläkkeellesiirtymiseensä asti 1984. Kirurgisessa sairaalassa toimi lisäksi ortopedis-traumatologinen yksikkö, jossa osastonlääkäri Gösta Hagman hoiti käsikirurgisia potilaita 1973-1994.

Vuonna 1969 Invalidisäätiön sairaalassa avattiin 38-paikkainen käsikirurginen osasto ja poliklinikka. Yksikössä työskentelivät sairaalan apulaisylilääkärinä ja käsikirurgian johtavana lääkärinä Solonen, osastonlääkärinä Brummer ja 1-2 apulaislääkäriä.

Mikrokirurgisen tekniikan käyttöönotto mullisti ratkaisevalla tavalla käsikirurgian. Se uudisti laajalti myös ortopediaa ja traumatologiaa sekä muuta rekonstruktiivista kirurgiaa. Mikrokirurginen käsikirurgia ja samalla mikrokirurginen ortopedia alkoi Suomessa varsinaisesti Invalidisäätiön sairaalassa 1969, jonne oli saatu hankittua tarvittavat harjoitus- ja tutkimustilat sekä välineistö.

Solonen jatkoi Invalidisäätiön sairaalan käsiyksikön johtajana ja johtavana lääkärinä eläkkeellesiirtymiseensä saakka 1984, jonka jälkeen yksikön johtajana toimi Brummer eläkkeellesiirtymiseensä asti 1986. Siitä lähtien yksikön ylilääkärinä on toiminut Martti Vastamäki.

Tampereella alkoi käsikirurginen toiminta 1976, kun Simo Vilkki nimitettiin kirurgian apulaisopettajan virkaan. Kuopiossa alkoi käsikirurginen toiminta 1979 Heikki Jaroman siirtyessä sinne kirurgian apulaisopettajan virkaan. Oulussa Timo Raatikainen sai käsikirurgian vastuulleen 1985. HYKS:ssa perustettiin Töölön sairaalaan käsikirurginen osasto 1995. Käynnistysvaiheessa osastoa johtivat Vilkki ja Pekka Kallio ja vuodesta 1999 Timo Raatikainen. Lisäksi käsikirurgista sairaalatoimintaa on nykyisin TYKS:ssa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Kotkassa. Heinolan Reumasairaala saavutti jo 1960-luvulta alkaen Kauko Vainion johdolla maailmanmainetta myös reumapotilaiden käsikirurgiassa. Eräitä hänen käsikirurgian menetelmiään käytetään edelleen, ja hänen työnsä ovat usein referoituja.

Käsikirurgista koulutusta K. E. Kallio järjesti klinikassaan jo 1960-luvulla. Tapaturmapäivät oli tarkoitettu nimenomaan kirurgista vastuuta kantaville sairaalalääkäreille. Aiheina käsiteltiin mm. akuutteja käsivammoja ja järjestettiin leikkausdemonstraatioita. Vuonna 1970 Invalidisäätiön sairaalassa aloitettiin kaksipäiväisten Käsikirurgian päivien järjestäminen. Luentojen ja demonstraatioiden lisäksi osanottajilla oli mahdollisuus avustaa käsikirurgisissa leikkauksissa. Nykyisin koulutusvastuussa olevilla yliopistoilla on omat koulutusohjelmansa. Lisäksi Suomen Käsikirurgiyhdistys on yleensä organisoinut Lääkäripäiville ja Kirurgipäiville omat ohjelmansa. Ortopedian ja traumatologian jatkokoulutusohjelman puitteissa on järjestetty käsikirurgista koulutusta. Vuonna 2000 ilmestyi Duodecimin kustantamana suomenkielinen Käsikirurgia-kirja.

Ensimmäinen käsikirurgiaan nimetyn apulaislääkärin toimi saatiin Invalidisäätiön sairaalaan 1973. Invalidisäätiön sairaala oli vuoteen 1985 asti Suomen ainoa varsinainen käsikirurgian koulutuspaikka. Suomen ensimmäiseksi käsikirurgian dosentiksi nimitettiin Solonen Helsingin yliopistoon (1982). Muualla erikoislääkärikoulutus aloitettiin Tampereella 1986, Kuopiossa 1989, Oulussa 1995 ja HYKS:ssä 1995.

Käsikirurgia hyväksyttiin kirurgian suppeaksi erikoisalaksi 6.7.1981 ja 1.1.1999 alkaen se nimitettiin varsinaiseksi spesialiteetiksi.

Suomen Käsikirurgiyhdistys perustettiin 7.1.1976. Perustajajäseninä olivat. Solonen, Brummer, Bakalim (1918-1994), Vastamäki ja Vilkki. Nykyään yhdistyksessä on 58 jäsentä, joista 26 on käsikirurgian erikoislääkäreitä. Yhdistys on valinnut kolme kunniajäsentä: Vainio 1980, Solonen 1985, Brummer 1995.

Pohjoismainen käsikirurgikongressi on järjestetty Turussa 1988 ja Kuopiossa 2000. Vuonna 1995 pidettiin käsikirurgian maailmankokous (IFSSH) Helsingissä.

Lähde: http://www.soy.fi/index.php?page=1066&lang=1.

Henry Brummer (1923-2007)

Puoliso: Leila Kaarina Laurintytär Hiisi-Brummer o.s. Hiisi Apulaisylilääkäri., s. 19.04.1926 Helsinki.

Sur les modifications histologiques et histochimiques causées par le manque du tocophérol (vitamine E) sur la corticale surrénale de la souris.
Väitöskirja
Tekijä: Hiisi-Brummer, Leila Julkaistu: 1955

Results: 12

1.
Etiopathogenesis of the gouty arthritis.
Scott JT, Hiisi-Brummer L.
Scand J Rheumatol Suppl. 1975;12:140-1. No abstract available.
PMID: 1064962

2.
Electrocardiographic abnormalities and arthritis in patients with yersinia enterocolitica infection.
Ahvonen P, Hiisi-Brummer L, Aho K.
Ann Clin Res. 1971 Apr;3(2):69-75. No abstract available.
PMID: 5555834

3.
[On the endocrine status in involutional psychoses].
Nikula-Baumann L, Hiisi-Brummer L.
Acta Psychiatr Scand Suppl. 1968;203:269-74. German. No abstract available.
PMID: 5248239

4.
[ON THE ENDOCRINE FINDINGS IN INVOLUTIONAL DEPRESSION].
NIKULA-BAUMANN L, HIISI-BRUMMER L, BAUMANN J.
Acta Psychiatr Scand. 1964;40:SUPPL 180:199+. German. No abstract available.
PMID: 14345196

5.
Endocrine treatment of metastasizing breast cancer.
HORTLING H, MALMIO K, HIISI-BRUMMER L, af BJORKESTEN.
Acta Med Scand Suppl. 1962;385:1-37. No abstract available.
PMID:13964039

6.
Norandrostenolone phenylpropionate and norandrostenolone decanoate in the treatment of metastasizing mammary carcinoma.
HORTLING H, MALMIO K, HIISI-BRUMMER L.
Acta Endocrinol Suppl (Copenh). 1961;(Suppl 63):132-42. No abstract available.
PMID: 14449065

7.
Comparison of the biological effects of oestrogen on the vaginal cytology in gonadal dysgenesis and after oophorectomy.
HORTLING H, HIISI-BRUMMER L.
Acta Endocrinol (Copenh). 1960 Apr;33:539-44. No abstract available.
PMID: 14403230

8.
The effect of hypophysectomy on the oestrogen effect in the body as measured by the vaginal smear technique in metastasizing mammary cancer.
HIISI-BRUMMER L, HORTLING H, MALMIO K, af BJORKESTEN.
Acta Endocrinol (Copenh). 1960 Jan;33:81-8. No abstract available.
PMID: 14401773

9.
Basal metabolic rate and serum protein-bound iodine in thyroid disturbance with special reference to goitre and "hypometabolism".
HORTLING H, HIISI-BRUMMER L.
Acta Med Scand. 1959 Dec 28;165:403-11. No abstract available.
PMID: 14403228

10.
Thyroid function in cases of mammary cancer: observations with special reference to the effect of hypophysectomy.
HORTLING H, HIISI-BRUMMER L, BJORKESTEN GA.
Ann Med Intern Fenn Suppl. 1959;48(Supp 28):50-65. No abstract available.
PMID: 13637433

11.
Experiences with hypophysectomy in mammary cancer patients.
HORTLING H, AF BJORKESTEN G, HIISI-BRUMMER L.
Acta Endocrinol Suppl (Copenh). 1957;24(Suppl 31):289-93. No abstract available.
PMID:13443789

12.
The nembutal metabolic rate as an aid in the study of thyroid function.
HORTLING H, HIISI-BRUMMER L.
Scand J Clin Lab Invest. 1957;9(1):1-7. No abstract available.
PMID: 13432626.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 302

XIV Ivar Gideon Gustafinpoika Snellman, (Taulusta 298, isä Gustaf Snellman) Yo Uleåborgs lyc. Fm-yo. Mht (Evo) 1882. Kemin tarkastuspiirin ylimetsänhoitaja 1904-21., s. 19.09.1858 Kemi, k. 09.01.1942 Kemi.

Ivar Gideon Snellman (1858-1942)

Puoliso: 15.02.1890 Aina Hilja Aurora Emilintytär Snellman o.s. Melart s. 21.12.1867 Kokkola, k. 1948.

Lapset:

Eino Leopord Snellman , s. 01.10.1893 Pudasjärvi. Tauluun 303

Ossian Harald Snellman s. 03.11.1899 Pudasjärvi, k. 05.09.1988.

Otto Gustav (Gösta) Snellman , s. 25.12.1900 Pudasjärvi. Tauluun 305

Margit Irene Kärki o.s. Snellman , s. 05.12.1901 Pudasjärvi. Tauluun 306

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 303

XV Eino Leopord Ivarinpoika Snellman, (Taulusta 302, isä Ivar Snellman) s. 01.10.1893 Pudasjärvi, k. 08.07.1974.

Puoliso: Greta Maria Edvardintytär Snellman o.s. Hirmu s. 04.05.1897 Kemi, k. 10.09.1983 Rovaniemi.

Lapset:

Maijaliisa Rauvala o.s. Snellman , s. 01.01.1923 Rovaniemi. Tauluun 304

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 304

XVI Maijaliisa Einontytär Rauvala o.s. Snellman, (Taulusta 303, isä Eino Snellman) s. 01.01.1923 Rovaniemi, k. 31.03.1997.

Puoliso: Jorma Ilmari Rauvala s. 22.05.1909 Tampere, k. 28.02.1984.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 305

XV Otto Gustav (Gösta) Ivarinpoika Snellman, (Taulusta 302, isä Ivar Snellman) Suomen Puolustusvoimien eversti ja sodanaikainen jalkaväkirykmentin komentaja., s. 25.12.1900 Pudasjärvi, k. 02.09.1944 Helsinki, 53.SotaS.

Gustaf Snellman (eversti)

Otto Gustaf "Gösta" Snellman (25. joulukuuta 1900 Pudasjärvi – 2. syyskuuta 1944) oli Suomen Puolustusvoimien eversti ja sodanaikainen jalkaväkirykmentin komentaja.

Snellman osallistui vapaussotaan Vöyrin sotakoulun mukana ja kävi sittemmin Viipurin upseerikokelaskurssin 1918-1919, Kadettikoulun sekä Sotakorkeakoulun 1928-1930. Hän palveli Suomen Valkoisessa Kaartissa nuorempana upseerina 1919-1923, Sotaväen esikunnassa toimistoupseerina 1923-1925 ja Porin rykmentissä komppanianpäällikkönä 1925-1928. Myöhemmin hän toimi toimistoupseerina yleisesikunnassa ja puolustusministeriössä.

Talvisodassa Snellman oli Päämajan järjestelytoimiston päällikkönä ja tammikuusta 1940 lähtien JR 67:n komentaja. Välirauhan aikana hän komensi 3. prikaatia. Jatkosodan alkaessa hän toimi päämajan järjestelytoimiston päällikkönä ja siirrettiin heinäkuussa 1941 Itä-Karjalan sotilashallintoesikuntaan esikuntapäälliköksi. Lokakuussa 1941 hän siirtyi komentamaan JR 29:ää. 16.4.1942 hänet komennettiin Semenskin-Pertjärven alueen joukkojen johtoon. 30.4.1942 hänet nimitettiin VI armeijakunnan esikuntapäälliköksi. Maaliskuussa 1943 hänestä tuli JR 2:n komentaja. Tammikuussa 1944 hän siirtyi Maaselän ryhmän, maaliskuusta alkaen II armeijakunnan, esikuntapäälliköksi. Jatkosodan torjuntataistelujen alettua Snellman määrättiin komentamaan 18. divisioonaa. Hän haavoittui Antrean Noskualla 31.7. ja kuoli myöhemmin sotasairaalassa 2.9.1944 ollen siten eräitä korkeimmissa tehtävissä toimineista sodassa kaatuneista suomalaisista upseereista.

Ylennykset: vänrikki 1919, luutnantti 1920, kapteeni 1923, majuri 1930, everstiluutnantti 1939, eversti 5.3.1942.

Gustaf Snellmanin leski Anne-Marie Snellman tunnettiin myöhemmin presidentti Urho Kekkosen naisystävänä.[1]

Lähteet

Raunio Ari & Kilin, Juri: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-1944. Karttakeskus, 2013, 2. painos, s. 57. ISBN 978-951-593-070-5.

Viitteet

1. Eero Saarenheimo: Kekkonen Italian ja rouva Snellmanin lumoissa. Suomen Kuvalehti 19/2012, s. 54.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

1: SNELLMAN, OTTO GUSTAF
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 1
ammatti upseeri
sotilasarvo eversti
joukko-osasto 18.DE
joukko-osastokoodi 3000
syntymäaika 25.12.1900
synnyinkunta Pudasjärvi
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
haavoittumisaika 31.07.1944
haavoittumispaikka Noskua
haavoittumiskunta Antrea
kuolinaika 02.09.1944
kuolinpaikka 53.SotaS
kuolinkunta Helsinki
Menehtymisluokka kuoli haavoittuneena, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi.

Puoliso: Anne-Marie Fridolfintyttär Snellman ent. Damstén o.s. Frostell Anne-Marie Snellman oli everstin leski, ekonomi ja filosofian maisteri. Hän toimi Associated Pressin (AP) kirjeenvaihtajana Helsingissä, joka tuli tunnetuksi 1950-luvulla seurustelustaan pääministeri ja myöhemmin presidentti Urho Kekkosen kanssa., s. 23.04.1897 Helsinki, k. 17.11.1976 Raasepori, Meltola.

Liisankatu 25:n ylimmässä kerroksessa asui vielä 1970-luvulla neiti Snellman, jonka tiedettiin 1950-luvulla seurustelleen Urho Kekkosen kanssa.

Anne-Marie Snellman oli everstin leski, ekonomi ja filosofian maisteri. Hän toimi Associated Pressin (AP) kirjeenvaihtajana Helsingissä.

Snellman ja Kekkonen tutustuivat vuonna 1948, ja pari esiintyi yhdessä melko avoimesti Kekkosen avioliitosta huolimatta. Yhdessä he mm. matkustivat 1950 kahdeksi viikoksi Italiaan. Kielitaitoisen Snellmanin ilmoitettiin toimivan matkalla Kekkosen tulkkina. Snellman hallitsi suomen ja ruotsin lisäksi italiaa, venäjää, englantia ja ranskaa.

Pääministeri Urho Kekkosen matkaseurasta kertoi Helsingin Sanomat.

"Kuulemamme mukaan aikoo vuoden vaihteen Italiassa viettää eräitä muitakin julkisen elämämme edustajia. Niinpä mm. amerikkalaisen uutistoimiston AP:n täkäläinen kirjeenvaihtaja Anne-Marie Snellman matkusti keskiviikkoiltana lentoteitse Helsingistä Roomaan", Helsingin Sanomat kirjoitti 29. 12. 1950.

Anne-Marie Snellman ja Urho Kekkonen seurustelivat yli kymmenen vuoden ajan. Välit viilenivät vähitellen 1960-luvun alussa, kun Kekkonen tutustui Suomen Moskovan-suurlähettilään Jaakko Hallaman puolisoon Anita Hallamaan.

Anne-Marie Snellman kuoli 78-vuotiaana vuoden 1976 lopulla. Urho Kekkonen oli myöntänyt hänelle Suomen Leijonan komentajamerkin vuotta aikaisemmin.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kekkosen kolme naista

Kyllä kansa tietää: Kekkonen oli naistenmies. ”Varman tiedon” mukaan hän halusi maakuntamatkoillaan aina yöpyä sairaanhoitajaopistoissa, jotta hänellä olisi varmasti seuraa koko yöksi.
Juttuja riittää. Varmasti tiedetään kuitenkin se, että Kekkosella oli elämässään kolme naista, joita hän rakasti romanttisesti. Naiset olivat puoliso Sylvi Kekkonen, kirjeenvaihtaja Anne-Marie Snellman ja suurlähettilään puoliso Anita Hallama.
Kaikki suhteet kestivät pitkään, yli kymmenen vuotta. Sylvi ja Urho Kekkosen suhde oli intohimoinen aluksi, mutta muuttui ilmeisesti vuosikymmenten mittaan kumppanuudeksi. Kumppanuutta sävytti molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus.
Suhde Snellmaniin ajoittui 1950-luvulle ja loppui Jugoslavian-matkaan vuonna 1963, jolloin Hallama tuli kuvioihin. Snellmanista kiinnostunut saattoi lukea kuvauksen suhteesta Eeva-lehdestä puolitoista vuotta sitten, ja nyt Hallama on kertonut oman tarinansa.
Enää tuskin tarvitse epäillä, että Kekkonen rakasti vilpittömästi rakastajattariaan. Eri asia on, kuinka pysyviä Kekkosen tunteet olivat.
Kekkonen paljasti Sylville jo nuorena miehenä, että ”minä olen häälyväinen. Minun tunteeni, niistä en mene takaukseen, kuinka kauan ne kestävät. Minä olen kokenut monet kerrat sen”. Lähes samoin sanoin kirjoittaa Hallama Kekkosesta.
Kukaan nainen ei kuitenkaan tiettävästi Kekkosta jättänyt. Ei ennen kuin Sylvi jätti hänet vuonna 1974 – kuollessaan. Kekkosella oli kiistatta ote naisiin. Mies oli hurmuri. Tästä kertoo myös Anita Hallaman tuore teos.

Anne Mattsson
http://ylioppilaslehti.fi/2001/09/valtakunnan-toinen-nainen-puhuu/

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Voitaisiinko sanoa, että presidentin vaimo Sylvi Kekkonen tietyssä positiivisessa mielessä käytti hieman valtaa Urho Kekkosen kautta? Hän nimittäin oli aidosti miehelleen rakas puoliso, hyvä ja luotettava ystävä ja itsekin kirjallisesti lahjakas ihminen, joka toimi miehensä kriitikkona ja sordiinona ottaessaan kantaa tämän ajatuksiin, puheisiin ja kirjoituksiin. Eikä se huono asia ollut. Kekkonen on tunnustanut, että hän olisi monesti ottanut räväkämmin kantaa ja sanonut asiat suoremmin, ellei Sylvi Kekkonen olisi häntä hillinnyt – usein lopputuloskin oli sitten parempi, joten hyödyksi se Kekkoselle oli. Tämän joutui Urho Kekkonen useasti myöntämään. Anne-Marie Snellman oli paitsi Kekkosen intiimi ystävätär myös kansainvälisissä piireissä liikkumaan tottunut kielitaitoinen toimittaja ja yhdysvaltalaisen Associated Pressin Suomen kirjeenvaihtaja, jonka useissa lähteissä kerrotaan opettaneen Kekkoselle, kuinka ns. suuressa maailmassa toimitaan ja käyttäydytään. Onko syytä sanoa, että tämän pariskunnan toistakymmentä vuotta kestänyt läheinen suhde oli vain Kekkosen vallan- ja hyväksikäyttöä? Sisältyikö siihen kenties aidosti jotain muutakin? Anne-Marie Snellmanin jälkeen presidentti Kekkosen yksityiselämän kolmanneksi merkittäväksi naiseksi tuli suurlähettiläs Jaakko Hallaman puoliso Anita Hallama. Rouva Hallaman sanotaan käyttäneen valtaa Urho Kekkosen myötävaikutuksella. Hänen kerrotaan hoitaneen oman miehensä terveyden heikentyessä osaltaan suurlähettilään tehtäviä. Kyllä sellainen onnistui sivistyneeltä, kielitaitoiselta ja voimakastahtoiselta naiselta lähetystön diplomaattien avustaessa. Nämä mainitut suhteet sattuivat varmasti Sylvi Kekkoseen, mutta hän ilmeisesti hyväksyi ne. Paitsi että hän oli sydämeltään suuri ja humaani ihminen, hän oli toisaalta myös fyysiseltä terveydeltään pahenevasti liian sairas aina sotavuosista lähtien voidakseen olla täysi aviovaimo energiselle miehelleen.

Kekkosesta kerrotun ja lukemani, mikä ei aivan vähäinen määrä tekstiä ole, sekä ymmärrykseni perusteella minun on todella vaikea, suorastaan mahdotonta, yhtyä Jaana Parviaisen käsitykseen, että Kekkonen olisi käytökseltään ollut seksuaalinen ahdistelija ja häiritsijä. Kyllä karisma, charmi ja valta olivat hänenkin kohdallaan sellaisia ominaisuuksia, jotka vetivät puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Kekkosen ympärillä näitä mehiläisiä ja liehittelijöitä riitti, ei hänen tarvinnut niitä mistään hakea, puhumattakaan, että hänen olisi tarvinnut turvautua minkäänlaiseen seksuaaliseen ahdisteluun. Urho Kekkonen ei ollut ihminen vailla negatiivisia ominaisuuksia, emmekä me saa koskaan selville kaikkea sitä, mitä julkisuudelta piilossa tai dosentti Parviaisen mainitsemissa piilopirteissä tapahtui. Liekö tarpeellistakaan. Ellei sitten heille, jotka haluavat tarkoitushakuisesti asettaa kysymyksen, johon heillä kenties on jo valmis vastaus.

Pentti Hartikainen

Kansainvälisen politiikan jatko-opiskelija.
Vanhemmat: Fridolf Ferdinand Frostell, s. 05.09.1863 Helsinki, k. 09.11.1926 Helsinki ja Helmi Frostell o.s. Lagerspetz, s. 29.05.1878 Asikkala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 306

XV Margit Irene Ivarintytär Kärki o.s. Snellman, (Taulusta 302, isä Ivar Snellman) s. 05.12.1901 Pudasjärvi, k. 19.07.1988 Helsinki.

Puoliso: Olli Sakarinpoika Kärki s. 29.05.1897 Nurmes, k. 16.08.1980 Salo.

Olli Kärki (1897-1980)

Lapset:

Jaakko Sakari Kärki s. 08.10.1928 Karjala. Sortavala, k. 25.08.1997 Salo.

Paula Inkeri Peyrot o.s. Kärki s. 25.10.1931 Karjala. Sortavala, k. 15.02.1997 Ranska, Pariisi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 307

XIV Artturi Heikki Gustafinpoika Virkkunen e. Snellman, (Taulusta 298, isä Gustaf Snellman) 1906 Virkkunen. Suomalainen historiantutkija. Hän toimi vuodesta 1922 vuoteen 1924 Turun yliopiston professorina ja ensimmäisenä rehtorina., s. 10.01.1864 Karunki, k. 17.11.1924 Helsinki.

Henkilötiedot
9.6.1883 SNELLMAN (? VIRKKUNEN) Artturi Heikki 21313 (Pohj.). * Karunki 19.1.1864, vanht FM, khra, rovasti Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman. Yo Oulun suom. yksit.lys. FK (hk) 1888, FM 1890, FL (väit.) 1894. Suomal. normaalilys. historian yliopett. 1902-07, kouluhall. ylitark. 1903-18, kouluneuvos 1918-21. Turun yliop. hist. prof. ja reht. 1921-24. Uuden Suomettaren/U. Suomen päätoim. 1917-21. Kansaned. (suomp./kok.). † Espoo 17.11.1924. – Pso 1898 Helmi Elisabet Meurman.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21313

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Artturi Heikki Virkkunen (vuoteen 1906 Snellman) (19. tammikuuta 1864 Karunki – 17. marraskuuta 1924 Espoo) oli suomalainen historiantutkija. Hän toimi vuodesta 1922 vuoteen 1924 Turun yliopiston professorina ja ensimmäisenä rehtorina.

Virkkusen vanhemmat olivat kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman. Hän pääsi ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta yksityislyseosta 1883 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1888 ja lisensaatiksi 1894.

Virkkunen toimi Suomalaisen normaalilyseon historian kollegana 1891–1899, Helsingin yliopiston Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian dosenttina 1895–1902, Suomalaisen reaalilyseon lehtorina 1899–1902, Suomalaisen normaalilyseon historian yliopettajana 1902–1907 sekä kouluhallituksessa historiallisten aineiden ylitarkastajana 1903–1921 ja kouluneuvoksena 1918–1921. Hän oli myös Uuden Suomettaren päätoimittajana 1917–1918, Uuden Suomen päätoimittajana 1919 sekä Turun yliopiston historian professorina ja rehtorina 1921–1924.

Virkkunen oli suomalaisen puolueen kansanedustajana 1907–1909 (Kuopion läänin läntinen vaalipiiri), 1910–1911 (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri), 1914–1917 (Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri) sekä 1917–1922 (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri). Virkkunen liittyi joulukuussa 1918 kokoomuksen eduskuntaryhmään. Hän sai vapautuksen edustajantoimesta helmikuussa 1922 sairauden takia. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli kokoomuksen Alex Alfthan. Virkkunen toimi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana 1910.

Virkkunen toimi Suomen historiallisen seuran esimiehenä ja sihteerinä.

Virkkunen oli naimisissa vuodesta 1898 Helmi Elisabeth Meurmanin kanssa.

Teoksia

Kekrijuhla ennen ja nyt ; H. A. Reinholm-vainajan kirjaanpanojen ja painettujen lähteiden mukaan kert. A. H. S. Helsinki 1887
Oulun kaupungin historia I, Kaupungin alkuajoilta Isonvihan loppuun. Oulun kaupunki, Oulu 1905, 1907, 1913, 1919, 2. painos 1953
Itämeren suomalaiset Saksalaisen valloituksen aikana 1159-1220 : historiallinen tutkimus. Suomen muinaismuisto-yhdistys, Helsinki 1907
Venäjän historian oppikirja ; kirj. Artturi Heikki Virkkunen ja Pekka Toikka. Kustannus Oy Kirja, Helsinki 1912, 2. painos 1913, 3. painos 1915
Vanhan ajan historia : alkeisoppilaitoksia, tyttökouluja ja seminaareja varten ; kirj. Jaakko Forsman, H. F. Soveri, Artturi H. Virkkunen. Kustannus Oy Kirja, Helsinki 1915, 2. painos 1923, 3. painos 1927, 4. painos WSOY 1938
Keskiajan historia : alkeisoppilaitoksia, tyttökouluja ja seminaareja varten ; kirj. Jaakko Forsman, K. O. G. Hannikainen ja Artturi H. Virkkunen. Kustannus Oy Kirja, Helsinki 1916, 2. painos 1919, 3. painos 1921, 4. painos 1924, 5. painos 1929
Uuden ajan historia : alkeisoppilaitoksia, tyttökouluja ja seminaareja varten 1-2 ; kirj. Jaakko Forsman ja A. H. Virkkunen. Kustannus Oy Kirja, Helsinki 1917, 2. painos 1920, 4. painos 1930
Emil Hård ja muistelmia konventin alkuvuosilta : Kaiku-meteli syksyllä 1881. Walter J. Snellman, Oulu 1924
Matti Pohto : vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja. Otava 1924
Isänmaallisia puheita. Otava 1925

Nimimerkillä Suomenmielinen:

Suomalainen puolue ja waltiopäiwät. Helsinki 1905
Yksi- vaiko kaksikamarinen eduskunta? : 1905. N. Öhrnberg'in välitysliike, Helsinki 1905
Laillisiin oloihin! : muistoja kuluneilta routavuosilta. Suomalaisen puolueen kanslia, Helsinki 1906
Tekla Hultin ja "Suomettarelainen" hallitus routavuosina. Suomalaisen puolueen kanslia, Helsinki 1906
"Perustuslailliset" vallassa : kuvauksia "laillisten olojen" ajalta. Suomalaisen puolueen kanslia Helsinki 1907

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nimi: Virkkunen, Artturi
Ammatti / arvo: professori, rehtori
Aiemmat vaalipiirit: Kuopion läänin läntinen vaalipiiri 22.05.1907 - 31.05.1909
Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri 01.03.1910 - 31.01.1911
Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri 02.02.1914 - 03.04.1917
Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri 04.04.1917 - 07.02.1922
Aiemmat toimielinjäsenyydet ja tehtävät: Valtiovarainvaliokunta (Puheenjohtaja) 1910 v - 1910 v
Tarkastusvaliokunta (Puheenjohtaja) 1910 y - 1910 y
Elintarveasiainvaliokunta -
Pankkivaliokunta -
Perustuslakivaliokunta -
Ulkoasiainvaliokunta -
Aiemmat eduskuntaryhmät: Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 22.05.1907 - 31.05.1909
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 01.03.1910 - 31.01.1911
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 02.02.1914 - 08.12.1918
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 09.12.1918 - 07.02.1922
Kansanedustajana: 02.02.1914 - 07.02.1922
Seuraaja: Alex Alfthan /kok
Saanut vapautuksen edustajantoimesta sairauden takia 7.2.1922 (1921 vp)

Lähde: https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/911748.aspx
.

Turun yliopiston avajaiset vuonna 1922. Kulkueen kärjessä yliopiston ensimmäinen rehtori Artturi H. Virkkunen.

Puoliso: Helmi Agathonintytär Virkkunen o.s. Meurman s. 02.02.1873 Kangasala, k. 20.02.1947 Helsinki.
Vanhemmat: Agathon Meurman, s. 09.10.1826 Kangasala, k. 17.01.1909 Helsinki ja Alina Fredrika Meurman o.s. Tallqvist, s. 24.11.1835 Hamina, k. 17.02.1889 Helsinki.

Lapset:

Liisa Snellman s. 08.01.1902 Helsinki, k. 12.01.1904 Helsinki.

Risto Virkkunen s. 27.09.1908 Helsinki, k. 04.04.1910 Helsinki.

Arto Heikki Virkkunen , s. 24.09.1911 Helsinki. Tauluun 308

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 308

XV Arto Heikki Artturinpoika Virkkunen, (Taulusta 307, isä Artturi Virkkunen) Keskin, vak.yhtiö Sampo-Tarmon varatj. 70-74., s. 24.09.1911 Helsinki, k. 15.07.1980 Helsinki.

Yliopp. 29, Kadettik. 34. Opintomatk. Pohjoismaihin ja Sveitsiin, a Treen rykm. nuor. ups. 34-35, Taisteluk. opett. 36-39, JR 36:n kompp. pääll. 39-40, 9. prik. 40-41, JR 9:n 41, kevyt os. 15:n kom. 42, JR 51 :n patl.kom. 42-43, Aunuksen ryhmän esik. tstopääll. 43-44, os. V:n ja jääk. patl. 6:n kom. 44, päämajan tstoesiups. 44, pääesik. 45-50, keskin, vak.yhtiö Sammon hankintapääll. 50-53, joht.
54-58, keskin, jälleen vak. yhtiö Sampsan tj. 54-58, keskin, vak.yhtiö Tarmon joht. 59-70, keskin, vak.yhtiö Sampo-Tarmon varatj. 70-74. a S. metsästäjäl. pj. 63-74, kunniapj. 74, S. riistanhoito-säätiön hall. pj. 70-. a Julk.: Sörnäisten yleisesikunta 76. a Vänr. 34, luutn. 36, kapt. 40, maj. 42, ev.luutn. 58. a VR 2, VR 3 tlk., VR 3 ja 4, SVR R I, SaksRr. 2.a
Harr.: kenneltoiminta, kanakoirametsästys.

1. puoliso: 1937 Helsinki, eronneet 1954 Liisa Maria Virkkunen o.s. Seppälä Sairaanhoitaja., s. 13.03.1908, k. 07.05.1989 Helsinki.

2. puoliso: 1954 Helsinki Inkeri Virkkunen o.s. Alanne

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 309

XIV Walter Johannes Gustafinpoika Snellman, (Taulusta 298, isä Gustaf Snellman) Suomalainen oppikoulun opettaja, kirjailija ja suomentaja., s. 20.12.1866 Karunki, k. 25.11.1951 Helsinki.

Snellmanin vanhemmat olivat kirkkoherra, lääninrovasti Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman. Hän pääsi ylioppilaaksi 1885 Oulun suomalaisesta yksityislyseosta ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1890, maisteriksi 1894, lisensiaatiksi 1895 ja tohtoriksi 1897. Snellman toimi oppikoulun opettajana muun muassa Joensuussa ja Oulussa. Viimeksi hän oli Helsingin suomalaisen normaalilyseon klassisten kielten yliopettajana 1930–1934. Snellman sai professorin arvonimen 1947.

Walter J. Snellman oli naimisissa vuodesta 1901 kauppaneuvos Karl August Snellmanin tyttären Signe Alma Sofia Snellmanin kanssa.

Lähde: http://fi.wikipedia.org.

Puoliso: 1901 Signe Alma Sofia Karlintytär Snellman. (Taulu 520) s. 17.03.1880 Oulu, k. 04.03.1963 Helsinki.
Vanhemmat: Karl August (Addi) Snellman, s. 31.10.1849 Oulu, k. 31.12.1920 Oulu ja Alma Maria Snellman o.s. Antman, s. 17.09.1849 Oulu, k. 27.07.1919 Turku.

Lapset:

Sylvia Alma Aurora Wirén o.s. Snellman , s. 11.01.1902 Joensuu. Tauluun 310

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 310

XV Sylvia Alma Aurora Walterintytär Wirén o.s. Snellman, (Taulusta 309, isä Walter Snellman) s. 11.01.1902 Joensuu, k. 04.09.1994 Helsinki, Brändö.

Puoliso: 15.08.1928 Helsinki Gustaf Werner Johanneksenpoika Wirén s. 06.02.1887 Askola, Särkijärvi, Dambacka, k. 06.08.1985 Helsinki.
Vanhemmat: Johannes Wirén, s. 26.04.1854 Ruotsinpyhtää, Viirilä, Skräddars ja Maria Lovisa Wirén o.s. Gustafsson.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 311

XIV Paavo Emil Gustafinpoika Virkkunen e. Snellman, (Taulusta 298, isä Gustaf Snellman) Kirkkoherra, teologian tohtori Paavo Eemil VIRKKUNEN
[vuoteen 1906 Snellman; 1874-1959], rehtorina 1908-1918., s. 27.09.1874 Pudasjärvi, k. 13.07.1959 Pälkäne.

Paavo Eemil Virkkunen (vuoteen 1906 Snellman, 27. syyskuuta 1874 Pudasjärvi – 13. heinäkuuta 1959 Pälkäne) oli suomalainen pappi ja poliitikko. Virkkunen toimi kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 1932–1934.

Sisällysluettelo

1 Tausta
2 Kokoomuspoliitikko
3 Teologi
4 Tuotanto
5 Lähteet

Tausta

Paavo Virkkunen kuului tunnettuun Snellman-sukuun. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman, joka oli poliitikko G. Z. Yrjö-Koskisen serkku. Heillä oli kaikkiaan 14 lasta, joista kuusi selvisi aikuisikään; Paavo heistä kuopuksena. Virkkunen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1892 Oulun lyseosta, filosofian kandidaatiksi vuonna 1896 ja teologian kandidaatiksi vuonna 1903. Teologian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1904. Virkkunen oli samana vuonna syntyneen Ilmari Kiannon ystävä kouluajoista lähtien. Opiskeluaikana Paavo Virkkunen oli aktiivinen toimija keväällä 1899 kotiseudullaan Oulujokivarressa kerättäessä nimiä Helmikuun manifestia protestoineeseen Suureen adressiin.

Paavo Virkkunen avioitui vuonna 1904 Agathon Meurmanin tyttärentyttären Katri Thulén kanssa, jonka veljiä olivat muun muassa Antti, Martti ja Eino Tulenheimo. Katri ja Paavo Virkkusen seitsemästä lapsesta tunnetuimpia ovat Steiner-koulut Helsinkiin ja Tampereelle perustanut Kaisu Virkkunen ja Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen. Muita lapsia olivat professori Timo Virkkunen, STK:n johtaja Tapani Virkkunen ja ylilääkäri, professori Mikko Virkkunen. Paavo Virkkusen veljiä olivat muun muassa historioitsija ja poliitiikko Artturi Virkkunen sekä professori Walter J. Snellman.

Kokoomuspoliitikko

Uransa alkuvaiheessa Virkkunen toimi uskonnon opettajana useissa helsinkiläisissä kouluissa ja pappisvihkimyksen saatuaan vuonna 1903 myös hetken aikaa ylimääräisenä pappina Muhoksella. Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon rehtorina hän toimi 1908–1918. Eduskuntaan Virkkunen valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1913 vaaleissa Suomalaisen puolueen edustajana Mikkelin läänin vaalipiiristä. Virkkunen istui myös vuonna 1917 valitussa eduskunnassa. Vuodesta 1919 Virkkunen edusti Vaasan läänin eteläistä vaalipiiriä vuoteen 1935 Suomalaista puoluetta seuranneen Kansallisen Kokoomuspuolueen edustajana. Viimeisen kerran Virkkunen valittiin eduskuntaan Uudenmaan läänin vaalipiiristä vuonna 1939 aloittaneeseen sota-ajan yli istuneeseen pitkään parlamenttiin eli aina maaliskuuhun 1945.

Virkkunen oli näkyvänä 1920- ja 1930-luvun kokoomuspoliitikkona mukana sen ajan kiihkeissä kiistoissa. Presidentti Ståhlbergin kauden lopulle ja Relanderin presidenttikauden alkuun ajoittui kiista jääkäritaustaisten ja venäläistaustaisten suomalaisupseerien välillä. Jääkäriupseerit vaativat armeijan puhdistamista tsaarin Venäjällä koulutuksensa saaneista. Kiista henkilöityi silloiseen sotaväen päällikköön kenraaliluutnantti Wilkamaan. Paavo Virkkunen asettui kiistassa näkyvästi Wilkaman kannattajaksi. Kiistan lopputuloksena presidentti Relander vapautti Wilkaman sotaväen päällikön tehtävästä vuoden 1925 lopulla. Paavo Virkkunen oli mukana näkyvästi Svinhufvudin saamisessa oikeiston presidenttiehdokkaaksi. Tapahtumat ajoittuivat Lapuan liikkeen kiihkeään vuoteen 1930.

Kokoomuksessa Virkkunen toimi puolueen puheenjohtajana vuosina 1932–1934. Hallituksessa Virkkunen oli hetken aikaa opetusministerinä Svinhufvudin II hallituksessa vuosina 1930–1931.[10] Eduskunnan puhemiehenä Virkkunen toimi useaan otteeseen vuosina 1918, 1923, 1926, 1928 ja 1929–1930. Virkkusen jälkeen seuraava kokoomuslainen puhemies oli vasta vuonna 1983 tehtävään valittu Erkki Pystynen.

Paavo Virkkusen puheenjohtajakautena solmittiin vaaliliitto Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kanssa vuoden 1933 eduskuntavaaleihin, jolloin kokoomuksen vaalitulos romahti 18 kansanedustajapaikkaan oikeuttavaksi. Vaaliliittokumppani IKL sai 14 kansanedustajapaikkaa. Virkkusen jälkeen puheenjohtajaksi tuli IKL:ään kielteisesti suhtautuva Paasikivi.

Teologi

Kirkollisella puolella Virkkunen toimi ensin Ilmajoen kirkkoherrana vuosina 1918–1925 ja sen jälkeen Helsingin eteläisen suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1926–1951. Tässä tehtävässä Virkkunen oli myös ensimmäisen suorana radiolähetyksenä lähetetyn jumalanpalveluksen saarnaaja.

Virkkusen poliittiseen konservatiivisuuteen yhdistyi teologinen vapaamielisyys, miltei radikaalisuus. Hän harrasti ekumeniaa, hyväksyi eronneiden vihkimisen ja kannatti naispappeutta. Tämän vuoksi hän joutui aatteelliseen ristiriitaan hakiessaan Ilmajoen kirkkoherran virkaa; silloinen arkkipiispa Gustaf Johansson vastusti Virkkusen hakua kyseisen virkaan.

Virkkunen kirjoitti eduskuntakautensa jälkeen vaimonsa äidinisän, säätyvaltiopäivien talonpoikassäädyn vahvan miehen Agathon Meurmanin kolmiosaisen elämäkerran; ensimmäisen osan 1935, toisen 1938 ja kolmannen 1957. Paavo Virkkunen oli ahkera kirjoittaja ja pitkäaikainen Uuden Suomen avustaja. Talvisodan aikaan hän oli käytännössä Uuden Suomen pääkirjoitustoimittaja.

Sotien aikana tri Paavo Virkkunen toimi yhteyshenkilönä Ruotsissa perustetun Finlandshjälpenin toiminnan kanssa. Kyseinen yhteistyöorganisaatio toi Suomeen talvisodan aikana useita ambulansseja Ruotsissa keräämillään varoilla. Jatkosodan aikainen osallistuminen kansallissosialistisen Saksan luterilaisen kirkon ns. Luther-Akatemia-toimintaan asetti myöhemmin suomalaisia kirkonmiehiä ml. tri Paavo Virkkusen kriittiseen tarkasteluun.

Virkkunen ei luonut akateemista uraa, mutta hänelle myönnettiin vuonna 1949 professorin arvonimi.

Tuotanto

Agathon Meurman I–III, vuosina 1935, 1938 ja 1957
Filosofian alkeiden oppikirja vuonna 1915
Johdatus Raamatun kirjoihin vuonna 1916
Uutta Suomea rakentamaan! vuonna 1918
Alkoholiton kulttuuri vuonna 1925.
Henki ja elämä vuonna 1926 (saarnakokoelma)
Vaeltakaa hengessä vuonna 1927 (saarnakokoelma)
Hengen hedelmä vuonna 1938
Suomen taistelevan armeijan henki vuonna 1941 (rintamakirjeiden esittelyä)
Mahdoton ja mahdollinen vuonna 1945 (muistelmia)
Kahden sataluvun vaiheilta vuonna 1953 (muistelmia)
Itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeniltä vuonna 1954
Etsimääni ja löytämääni vuonna 1955 (muistelmia)

Lähteet

Paavo Virkkunen (nuorempi): Lannistumaton – Paavo Virkkusen elämä. WSOY, 2002. ISBN 951-0-25528-9.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eduskunnan puhemies
1918
1923–1924
1926–1927
1928–1929
1929–1930

Suomen opetusministeri
Svinhufvudin II hallitus
4.7.1930–21.3.1931

Kansanedustaja
2.2.1914–31.8.1936
1.9.1939–5.4.1945
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Virkkunen

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

6.6.1892 SNELLMAN (VIRKKUNEN) Paavo Eemil 23848 (Pohj.). * Pudasjärvi 27.9.1874, vanht khra, lääninrov. Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman. Yo Oulun lys. FK (hk) 1896, FM 1897, TK 1903, TL 1905, TT 1907. Helsingin suomal. normaalilys. uskonnon yliopettaja 1905-18, rehtori 1908-18, Ilmajoen khra 1918-26, Helsingin etel. suomal. srk:n 1926-41. Edusk. jäsen 1913-36 ja 39-44 (suom.p./kok.), puhemies ja varapuhemies luk. kertoja. Opetusministeri 1930-31. Prof. arvo 1949. † Pälkäne 13.7.1959. – Pso 1904 Katri Naimi Thulé.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23848.

Paavo Eemil VIRKKUNEN [vuoteen 1906 Snellman; 1874-1959]

Puoliso: 13.07.1904 Kangasala Katri Naimi Brorintytär Snellman o.s. Thulé s. 06.07.1881 Kangasala, k. 21.11.1953 Helsinki.
Vanhemmat: Bror Axel Thulé, s. 28.08.1847 Kangasala, k. 13.08.1911 Kangasala ja Minna Fredrika Thulé o.s. Meurman, s. 23.11.1856 Kangasala, k. 14.05.1928 Helsinki.

Lapset:

Timo Päiviö Virkkunen , s. 15.04.1905 Helsinki. Tauluun 312

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 312

XV Timo Päiviö Paavonpoika Virkkunen, (Taulusta 311, isä Paavo Virkkunen) s. 15.04.1905 Helsinki, k. 26.03.1980 Helsinki.

Virkkuset.

Puoliso: Heli Eeva Kirsti Laura Juhontytär Virkkunen o.s. Jännes. (Taulu 1122) s. 18.10.1908 Helsinki, k. 15.03.2012 Lohja.
Vanhemmat: Juho Kaarlo Jännes e. Genetz, s. 28.07.1880 Hämeenlinna, k. 26.01.1964 Helsinki ja Toini Maria Jännes o.s. Liljeström, s. 19.10.1884 Hausjärvi, k. 05.07.1942 Kuusamo, Murtovaara (jatkosodassa).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 313

XII Saara Christina Nilsintytär Snellman o.s. Cajaner, (Taulusta 268, isä Nils Cajaner) s. 03.01.1803 Raahe, k. 28.10.1874 Tervola.

Puoliso: 24.10.1822 Muhos Adolf Johaninpoika Snellman. (Taulu 607). (Taulu 297) Tervolan kappalainen 1822, varapastori 1837., s. 31.08.1783 Liminka, k. 08.12.1843 Tervola.

Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 4.9.1804 [Snellman] Adolphus, Ostrob. _ 911. Pohjalaisen osakunnan jäsen 7.9.1804 [1804] Adolphus Snellman Die VII Septembris Natus die IV. Augusti MDCCLXXVIII. | Invigd till Presta-Embetet 1810. Kapellan i Tervola 1822. | Död 1842(?). Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 5.6.1810. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.6.1810. — Siikajoen kirkkoherran apulainen 1810. Apulaispappi Revonlahdella 1817. Rovaniemen vt. kirkkoherra 1819–22. Kemin kirkkoherran apulainen. Tervolan kappalainen 1822. Varapastori 1837. † Tervolassa 8.12.1843.
Vanhemmat: Johan Petri Snellman, s. 19.10.1736 Tyrnävä, k. 19.02.1802 Hyrynsalmi ja Brita Snellman o.s. Bergbom, s. 15.02.1749 Kruununkylä, k. 24.01.1816 Sotkamo.

Puukirkko, tukipilarikirkko. Tervolan kulttuurihistorillisesti merkittävässä kahden tukipilariparin vanhassa kirkossa on korkea satulakatto ja 1700-luvulla tehty pystyvuoraus ja pyörökaarisiksi 1815 laajennetut ikkunat. Runkohuoneen pohjoissivulla on sakaristo ja eteläsivulla asehuone. Kirkkosalia kattaa laakea tynnyriholvi, seinät ovat hirsipintaiset. Tukipilareiden konsoleissa ja sidehirsissä on lukuisasti rakentajien puumerkkejä sekä erilaisia maagisia kuvioita. Lähinnä barokkityylinen saarnastuoli äänikatoksineen on vuodelta 1733, sen maalauskoristelu on tehty kaksi vuotta myöhemmin. Penkistö on uusittu vuosina 1948-50 tehdyssä restauroinnissa. Tervolan 1680-luvun tukipilarikirkko, 1860-luvulla rakennettu iso puukirkko sekä 1970-luvun seurakuntakeskus kirkkoineen kuvastavat Kemijoki-varren väestönkehitystä ja seurakunnallisia konjunktuureja eri vuosisadoilla. / Tervolan vanha kirkko on yksi Tervolan seurakunnan kolmesta kirkosta. Se on rakennettu vuosina 1687–1689 ja on yksi Suomen parhaiten säilyneistä 1600-luvun kirkoista. Tyypiltään se on niin sanottu tukipilarikirkko. Vanha kirkko otettiin pois käytöstä Tervolan ison kirkon valmistuttua vuonna 1865. Kirkko otettiin kunnostettuna uudelleen käytöön vuonna 1950. Nykyisin vanha kirkko on seurakunnan pääkirkkona kesä-elokuun ajan. Sitä käytetään myös jouluna ja hiljaisella viikolla. Kirkkoon mahtuu istumaan noin 200 ihmistä. Vanhan kirkon saarnatuolin on nikkaroinut torniolainen Johan Skogh vuonna 1733 ja sen on maalannut torniolainen maalari Nils Olofsson Ahlboom vuonna 1735. Kaksiosaisen alttaritaulun maalasi oululainen taidemaalari Johan Gustav Hedman vuonna 1832. Taulut ovat alttariseinän ikkunan molemmin puolin, vasemman puoleinen on Jeesus Getsemanessa (300x180 cm öljymaalaus kankaalle) ja oikean puoleinen vastaavan kokoinen ja tyyppinen Jeesus ristillä.

Lapset:

Johan Adolf Snellman s. 02.12.1823 Tervola.

Albertina Fontell o.s. Snellman , s. 02.12.1823 Tervola. Tauluun 314

Brita Christina Amalia Snellman s. 10.03.1825 Tervola.

Johan Adolf Snellman s. 20.04.1826 Tervola.

Maria Gustafa Snellman s. 14.02.1830 Tervola.

Fredrika Lovisa Snellman , s. 23.04.1831 Tervola. Tauluun 297

Sofia Amanda Snellman s. 15.01.1838 Tervola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 314

XIII Albertina Adolfintytär Fontell o.s. Snellman, (Taulusta 313, isä Adolf Snellman) s. 02.12.1823 Tervola, k. 22.07.1890 Vaasa.

Puoliso: Isak August Josefinpoika Fontell Kauppias, s. 16.12.1824 Kristiinankaupunki, k. 1907 Vaasa.

Lapset:

August Gideon Fontell Finländsk historiker och statistiker., s. 11.06.1854 Kristiinankaupunki, k. 16.08.1938 Helsinki.

Fontell blev student 1872, försvarade 1883 avhandlingen Finska och svenska rätten och blev 1886 filosofie doktor. Efter att ha varit amanuens (1878) och aktuarie (1883) vid statsarkivet var han 1885–1911 förste aktuarie vid Finlands statistiska centralbyrå. Han verkställde på offentligt uppdrag statistiska och ekonomiska utredningar samt utgav bland annat "Finlands sölfskatts-register 1571" (1892), "Åbo akademis äldre protokoll" (I–II, omfattande tiden 1640–64), andra upplagan av Karl Ferdinand Ignatius "Statistisk handbok för Finland" (1890) samt författade för Nordisk familjeboks första och andra upplagor en mängd artiklar rörande Finland, huvudsakligen av statistiskt och topografiskt innehåll.

Bibliografi

Egentliga Finlands sölfskattsregister af år 1571 (1892)

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Gideon_Fontell

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14.6.1872 FONTELL August Gideon 19528 (Pohj.). * Kristiinankaupunki 11.6.1854, vanht kauppias Isak August Fontell ja Albertina Snellman. Yo Vasa gymn. FK (hk) 1878, FM 1882, FL ja FT 1886. Tilastoll. päätoimiston ensimmäinen aktuaari 1885-1911. † Helsinki 16.8.1938. – Pso 1886 Gertrud Maria Solin.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=19528

.

August Gideon Fontell, född 11 juni 1854 i Kristinestad, död 16 augusti 1938 i Helsingfors.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 315

XI Sara Kristina Zachariaantytär Frosterus o.s. Cajaner, (Taulusta 267, isä Zacharias Cajaner) s. 16.05.1765 Ii, k. 29.08.1820 Ii.

Puoliso: 1791 Jacob Erikinpoika Frosterus. (Taulu 442). (Taulu 450). (Taulu 269) Iin kirkkoherra 1816. Rovasti 1823., s. 04.05.1761 Haukipudas, k. 25.03.1836 Ii.

24.10.1780 Jakob Frosterus 9781. * Haukiputaalla 4.5.1761. Vht: Haukiputaan kappalainen Erik Frosterus 6057 (yo 1733, † 1788) ja hänen 2. puolisonsa Sigrid Maria Montin. Ylioppilas Turussa 24.10.1780 [Frosterus] Jacob, Ostrob. _ 594. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.10.1780 [1780] Jacobus Frosterus [die XXV Octobr.] Natus d. VI Maji 1761. | Sacris initiatus 1783|4|. Sacellanus in Haukipudas 1789. | Pastor in Ijo 1816. | Præpositus honorarius 1826; Obiit 1836. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 11.12.1783. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.12.1783. — Haukiputaan kappalaisen (isänsä) apulainen 1783, kappalainen 1789. Iin kirkkoherra 1816. Rovasti 1823. † Iissä 23.5.1836.
Vanhemmat: Erik Frosterus, s. 23.02.1713 Oulu, k. 21.05.1788 Haukipudas ja Sigfris Maria Frosterus o.s. Montin, s. 03.09.1730 Raahe, k. 03.06.1806 Haukipudas.

Lapset:

Fredrica Cajaner o.s. Frosterus , s. 28.09.1799 Haukipudas. Tauluun 269

Agatha Lindfors o.s. Frosterus , s. 20.08.1806 Haukipudas. Tauluun 316

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 316

XII Agatha Jacobintytär Lindfors o.s. Frosterus, (Taulusta 315, äiti Sara Frosterus) s. 20.08.1806 Haukipudas, k. 23.12.1885.

Puoliso: Hans Anders Mikaelinpoika Lindfors Ylikiimingin kappalainen 1834, Lappajärven 1838., s. 31.12.1801 Soini, k. 29.11.1838 Lappajärvi.

2.10.1822 Hans Anders Lindfors 13692. * Soinissa 31.12.1801. Vht: Laihian kappalainen Mikael Lindfors 10343 (yo 1787, † 1821) ja Elisabet Kristina Wargelin. Vaasan triviaalikoulun oppilas 12.2.1814 – 24.7.1822. Pääsykuulustelu 30.9.1822. Ylioppilas Turussa 2.10.1822. Pohjalaisen osakunnan jäsen 5.10.1822 [1822] Johannes Andreas Lindfors die V Octobris Natus XXXI Decembris MDCCCI. | Invigd till Presta Embetet 1824. Fånghus predikant i Uleåborg 1833. Kapellan i Öfver Kiiminki 1834. Kapellan i Lappajärvi 1837. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 15.5.1824. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1824. — Iin kirkkoherran apulainen 1824. Oulun lääninvankilan, houruinhuoneen ja sairaalan saarnaaja 1833. Ylikiimingin kappalainen 1834, Lappajärven 1838. † Lappajärvellä 29.11.1838.

Lapset:

Edla Sofia Eilsabet Chydenius o.s. Lindfors , s. 22.11.1836 Ylikiiminki. Tauluun 317

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 317

XIII Edla Sofia Eilsabet Hansintytär Chydenius o.s. Lindfors, (Taulusta 316, äiti Agatha Lindfors) s. 22.11.1836 Ylikiiminki, k. 23.08.1877 Laihia.

Puoliso: Frans Jakob Peterinpoika Chydenius Pappina Lapualla, Ähtävällä, Toholammilla ja Kuortaneella, viimein virka- ja armovuodensaarnaaja Lapualla 1865., s. 29.05.1828 Vaasa, k. 23.03.1866 Lapua.

21.6.1851 Frans Jakob Chydenius 16977. * Vaasassa 29.5.1828. Vht: Lapuan kirkkoherra Petter Kristian Chydenius 12670 (yo 1813, † 1865) ja hänen 1. puolisonsa Sofia Amalia Kellander. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1837 – 1846. Vaasan lukion oppilas 1846 – 1851. Ylioppilas Helsingissä 21.6.1851 (arvosana laudatur äänimäärällä 23). Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 17.2.1852. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.2.1852 Frans Jakob Chydenius, Kappalaisen Petter Christian Chydeniuksen poika, Orawasesta, syntynyt Touko kuun 29 päiwänä w. 1828, tehty ylioppiaaksi Kesä kuun 21 p. w 1851, Pohjalaisten Osakuntaan otettu 17 p. Helme kuuta 1852. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.11.1854. — Pappina Lapualla, Ähtävällä, Toholammilla ja Kuortaneella, viimein virka- ja armovuodensaarnaaja Lapualla 1865. † Lapualla 23.3.1866.
Vanhemmat: Peter Kristian Chydenius, s. 01.06.1794 Lumijoki, k. 25.11.1865 Lapua ja Sofia Chydenius o.s. Kellander, s. 29.04.1805 Pori, k. 28.08.1831 Kauhava.

Lapuan tuomiokirkossa on vuonna 1938 valmistuneet urut. Ne ovat yhä Suomen suurimmat. Niissä on 85 varsinaista äänikertaa, 6 siirtoäänikertaa ja velesta-lyömäsoitin. Uruissa on neljä sormiota ja jalkio. Alkujaan Lapuan tuomiokirkossa oli vuonna 1876 valmistuneet kirkkourut. Ne oli 14-äänikertaiset Jens Alexander Zachariassenin valmistamat urut. Myöhemmin 1930-luvulla kirkkoon päätettiin hankkia iso ja ajanmukainen soitin. Alun perin Lapuan tuomiokirkkoon oli suunniteltu noin 50-äänikertaiset urut. Uusista uruista järjestettiin kuitenkin tarjouskilpailu Tšekkoslovakialaisen Riegerin ja Suomalaisen Kangasalan urkutehtaan välille. Uusia kirkkourkuja oli mukana suunnittelemassa Tampereen vanhan kirkon urkuri Aarne Wegelius, joka oli tuona aikana merkittävä urkuasiantuntia Suomessa. Tarjouskilpailun aikana urkujen koko kasvoi ja hinta laski. Lopullisen tarjouksen voitti Kangasalan urkutehdas. Lopulta urkuihin tuli yhteensä 6667 urkupilliä, joista seitsemäntoista äänikerran pillit ovat peräisin kirkon vanhemmista Zachariassen-uruista. Urkujen ensimmäinen sormio on vankka koraalisormio ja toinen on positiivityyppinen sormio. Kolmas sormio on voimakas, ranskalaistyylinen paisutuspillistö ja neljäs sormio täydentää kolmatta sormiota. Jalkiossa on bassoääniä ja soolojen soittoon sopivia sointeja. Urkujen koneisto on sähköpneumaattinen. Osaa uruista on kuitenkin mahdollista soittaa polkemalla. Urkujen soittopöytä sijaitsee lehterin kaiteen vieressä. Alttaritaulun takana on kaukourut, joita voidaan soittaa pääurkujen soittopöydän lisäksi liikuteltavasta soittopöydästä. Urkujen julkisivu koostuu teräksisistä mykistä pilleistä, jotka muodostavat leveän ja yläosastaan kirkon kattoa mukailevan kaaren.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 318

VIII Margareta Gabrielintytär Hällberg o.s. Lithovius, (Taulusta 249, isä Gabriel Lithovius) s. 1704 Oulu, k. 1763 Lapväärtti.

Puoliso: Petter Gehardintytär Hällberg Lapväärtin kirkkoherra 1737, s. 1696, k. 23.12.1745 Lapväärtti.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Henkilötiedot: kl. 1713 Pehr Hällberg Petrus Gerhardi, Ostrobotniensis 5230. * noin 1696. Vht: Pohjanmaan läänin lääninrahastonhoitaja Gerhard Hällberg († 1747) ja Margareta Eneroth. Ylioppilas Turussa kl. 1713 Hellberg Petr. Ostrob _ 286. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1713] Petrus Hällbärgh. | D. 26 Jan. | In numerum Studiosorum receptus die 26 Januarii 1713 huic albo nomen suum dedit. die seqventis mensis Februarii tertio decimo. Upsaliensis Magister 1725 nunc Conrector Scholæ Uhloensis. 1736 Pastor factus Ecclesiæ Christina Lappfierdensis. Antea vero sacros adoptavit ordines in Synodo Uhloensi 1727. 1745. obiit. Ylioppilas Uppsalassa 8.9.1714 Petter Hellberg O. both. ex academia Aboensi. Respondentti Uppsalassa 6.4.1717 pro exercitio, pr. kaunopuh. prof. Fabian Törner. Respondentti Uppsalassa 30.6.1719 pro gradu, pr. itäm. kielten prof. Ol. Celsius senior. FM Uppsalassa 1722. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Vaasan triviaalikoulun konrehtori 1720 (nimitys peruttu ennen virkaan astumista). Oulun triviaalikoulun konrehtori 1722. Lapväärtin kirkkoherra 1737. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja 1742. † Lapväärtissä 23.12.1745.

Lapset:

Catharina Bergentin o.s. Hällberg , s. 17.10.1730 Oulu. Tauluun 319

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 319

IX Catharina Petterintytär Bergentin o.s. Hällberg, (Taulusta 318, äiti Margareta Hällberg) s. 17.10.1730 Oulu, k. 24.03.1780 Lapväärtti.

Puoliso: Johan Olofinpoika Bergentin Komission maanmittari, s. 15.12.1721 Ruotsi, Lövånger, k. 28.04.1795 Lapväärtti.

Lapset:

Margareta Mikander o.s. Bergentin s. 04.05.1752 Lapväärtti.

Catharina Bergentin s. 30.08.1754 Lapväärtti, k. 15.06.1755 Lapväärtti.

Johan Bergentin Komission maanmittari, s. 31.03.1756 Lapväärtti, k. 10/1797 Lapväärtti.

Gerhard Bergentin s. 16.05.1759 Lapväärtti, k. 13.10.1808 Lapväärtti.

Reinhold Wilhelm Bergentin , s. 06.01.1763 Lapväärtti. Tauluun 320

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 320

X Reinhold Wilhelm Johaninpoika Bergentin, (Taulusta 319, äiti Catharina Bergentin) s. 06.01.1763 Lapväärtti, k. 05.03.1808 Lapväärtti.

Puoliso: Catharina Johanintytär Bergentin o.s. Doli s. 02.11.1771 Lapväärtti, k. 13.07.1831 Lapväärtti.

Lapset:

Johan Henrik Bergentin , s. 23.10.1805 Lapväärtti. Tauluun 321

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 321

XI Johan Henrik Reinholdinpoika Bergentin, (Taulusta 320, isä Reinhold Bergentin) Torppari, s. 23.10.1805 Lapväärtti, k. 1904.

Puoliso: Serafia Danielintytär Bergentin o.s. Genell s. 28.03.1819 Kauhajoki, Yli-Knuutila.

Lapset:

Henriika Sjöholm o.s. Bergentin , s. 01.08.1844 Lapväärtti. Tauluun 322

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 322

XII Henriika Johanintytär Sjöholm o.s. Bergentin, (Taulusta 321, isä Johan Bergentin) s. 01.08.1844 Lapväärtti, k. 16.12.1919 Pori.

Puoliso: Josef Larsinpoika Sjöholm s. 14.12.1833 Ruotsi, Skåne, Malmö, k. 05.02.1886 Pori.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 323

VIII Elisabeth Gabrielintytär Florin o.s. Lithovius, (Taulusta 249, isä Gabriel Lithovius) s. Oulu, k. 17.11.1743 Oulu.

Puoliso: 06.12.1728 Oulu Paul Mårteninpoika Florin Oululainen kauppias, raatimies., s. 1699, k. 17.04.1750 Oulu.
Vanhemmat: Mårten Florin e. Florinus, s. 1670 Paimio, k. 20.12.1731 Kangasala ja Katarina Florin o.s. Edner, s. 1675 Rauma, k. 02.02.1724 Kangasala.

Lapset:

Margaretha Florin s. 18.05.1730 Oulu, k. 30.04.1731 Oulu.

Susanna Frosterus o.s. Florin , s. 22.01.1732 Oulu. Tauluun 324

Elisabet Pasanen o.s. Florin , s. 18.12.1736 Oulu. Tauluun 346

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 324

IX Susanna Paulintytär Frosterus o.s. Florin, (Taulusta 323, äiti Elisabeth Florin) s. 22.01.1732 Oulu, k. 18.02.1809 Sotkamo.

Puoliso: 25.12.1749 Kajaani Johan (Juhana) Abrahaminpoika Frosterus. (Taulu 424). (Taulu 171) Sotkamon kirkkoherra., s. 30.11.1720 Paltamo, k. 10.06.1809 Sotkamo.

Oulun triviaalikoulun oppilas 1728. Ylioppilas Turussa sl. 1736 [Frosterus] Joh. Ostrob. _ 363. Pohjalaisen osakunnan jäsen 30.11.1736 [1736] Johannes Frosterus. De jure poenarum et prudentia philosophantium disputavit, antequam honores philosophicas adiret 1745. Deinde Pastor 1746 Cajanaburgi constituitur. | 1763. Pastor in Sotkamo. | Adjacentis Contractus Præpositus 1775. Theologiæ Doctor Upsaliæ a. 1800. | Obiit 1809. Respondentti 23.5.1744 pro exercitio, pr. Henrik Hassel 5515. Respondentti 19.12.1744 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 18.7.1745. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.7.1746. TT h.c. Uppsalassa 1.11.1800. — Kajaanin vt. kirkkoherra 1746, kirkkoherra ja pedagogi 1747. Sotkamon kirkkoherra 1763. Lääninrovasti 1775. Kirjailija. † Sotkamossa 10.6.1809.

Hän kävi Oulun triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi 1736. Frosterus valmistui maisteriksi 1745 ja hänet vihittiin papiksi 1746. Frosterus oli Kajaanin kirkkoherrana vuodesta 1747 ja hänet valittiin Sotkamon kirkkoherraksi vuonna 1763. Vuonna 1800 hän sai jumaluusopin tohtorin arvon Uppsalan yliopistosta. Frosterus on tehnyt muutamia runoja sekä vuonna 1791 ilmestyneen kirjan Hyödyllinen huvitus luomisen töistä joka oli ensimmäinen luonnontieteitä käsitellyt suomenkielinen teos.

Teoksia

Sydämmellinen onnen toiwotus, sijhen hywin cunniallisehen awio lijttohon, johonga, Jumalan edescatzomuxen cautta, professori cuningallisesa [sic] Turun academiasa, ... herr magisteri Martinus Johannes Wallenius ja ... neitzy Renata Frostera päättit ja sen walmistit, sinä 24. päiv. kesä cuusa wuonna 1764. Laulusa edespandu Johan Frosteruxelda, kirckoherralda Sotcamon pitäjäsä. Turusa, prändätty Johan Christopher Frenckellildä 1764
Hyödyllinen huwitus luomisen töistä, yxinkertaisille awuxi jumalan hywyden tundoon ja palweluxeen. Turusa, prändätty Frenckellin kirjan prändisä, omalla kustannuxella 1791, parattu ja uudesta prändätty Wasasa Londicerin kirjan-prändisä 1797, toinen ylöspano Turussa 1798, kolmas ylöspano 1802, neljäs ylöspano 1809, viides ylöspano 1817, kuudes ylöspano 1826, 7. painos Frenckell, Helsinki 1850
Runo-laulu Jumalan pyhästä laista ; jonka teki muinen kirkkoherra Sotkamossa Joh. Frosterus wuonna 1787. J. Karstenin tykönä, Kuopio 1857
Sydämellinen onnen toiwotus, hywin kunnialliseen awioliittoon, jonka M. J. Wallenius ja Renata Frosterus 24. päiwänä kesäkuuta v.1764 päätit ja vahvistit ; runossa esitellyt Johan Frosterus. P. Aschanin ja kump. tykönä, Kuopio 1857

Suomennoksia

August Hermann Francke : Doctorin August Herman Frankin Postilla, eli sunnuntai- ja juhlapäiwä-saarnat, saxan kielestä ruotsixi. Ja sitte: ruotsista suomexi käätyt. Se jälkimmäinen osa. Stockholmisa, präntätty Johan Christopher Holmbergin, präntisä 1781.
.
Vanhemmat: Abraham Frosterus, s. 1680 Oulu, k. 20.04.1726 Paltamo ja Katarina Frosterus o.s. Cajanus, s. 26.05.1694 Paltamo, k. 29.12.1762 Sotkamo.

Lapset:

Katarina Elisabet Bohm o.s. Frosterus , s. 25.12.1749 Kajaani. Tauluun 325

Christina Appelgren o.s. Frosterus , s. 20.02.1753 Kajaani. Tauluun 336

Sofia Castrén o.s. Frosterus , s. 12.05.1755 Kajaani. Tauluun 339

Maria Castrén o.s. Frosterus , s. 06.01.1760 Kajaani. Tauluun 343

Magdalena von Essen o.s. Frosterus , s. 16.04.1762 Kajaani. Tauluun 344

Jakob Frosterus , s. 14.03.1764 Kajaani. Tauluun 171

Gustaf Frosterus , s. 16.07.1769 Sotkamo. Tauluun 345

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 325

X Katarina Elisabet Johanintytär Bohm o.s. Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) s. 25.12.1749 Kajaani.

Puoliso: 12.01.1768 Sotkamo Samuel Andersinpoika Bohm s. 20.05.1733 Oulu, k. 20.11.1800 Siikajoki.

Lapset:

Samuel Bohm , s. 22.03.1770 Sotkamo. Tauluun 326

Margaretha Elisabet Kyander o.s. Bohm , s. 17.11.1785 Sotkamo. Tauluun 330

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 326

XI Samuel Samuelinpoika Bohm, (Taulusta 325, äiti Katarina Bohm) Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Pirkkalan Pappilan isäntä 1807-1831., s. 22.03.1770 Sotkamo, k. 21.10.1831 Pirkkala.

7.11.1787 Samuel Bohm 10380. * Sotkamossa 22.3.1770. Vht: Siikajoen kirkkoherra Samuel Bohm 7628 (yo 1751, † 1800) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Elisabet Frosterus. Oulun triviaalikoulun oppilas 1785 – 20.6.1787 (pro vale). Ylioppilas Turussa 7.11.1787 [Bohm] Samuel. Ostrob. _ 677:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 7.11.1787 [1787] Samuel Bohm die VII Novembris. Nat: die XXII Martii, 1770 | Patre Pastore in Siikajoki. Sacris initiatus 1793 & Philosophiæ Magister promotus 1795. Collega inferior Scholæ Trivialis Uloburgensis 1796, & superior ibidem 1801. Pastor in Birckala constitutus anno 1807. | Obiit anno 1831. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1790 Samuel Bohm Ostrobotn:s (* 1770). Respondentti Uppsalassa 21.12.1791 pro exercitio, pr. Skytten kaunopuh. ja polit. prof. Jak. Fr. Neikter. FK (1793). Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 17.12.1793. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.12.1793. Respondentti 12.3.1794 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 23.6.1795. — Siikajoen kirkkoherran (isänsä) apulainen 1793. Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1796, ylempi kollega 1802. Siikajoen vt. kirkkoherrana 1801–05. Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1825. † Pirkkalassa 21.10.1831.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10380.

1. puoliso: 22.02.1810 Pirkkala Ulrika Wilhelmina Johanintytär Bohm o.s. Eek. (Taulu 850). (Taulu 851) s. 01.10.1786 Kuru, Keihäslahti, Kuru, k. 13.01.1826 Pirkkala.
Vanhemmat: Johan Fredrik Eek, s. 15.07.1758 Rauma, k. 03.01.1820 Ruotsi, Tukholma ja Sofia Christina Eek o.s. von Düben, s. 30.12.1759 Ruotsi, Tukholma, Örby, k. 31.05.1822 Ruotsi, Jämtland, Krokom, Dvärsätt.

Lapset:

Katarina Wilhelmina Lilius o.s. Bohm , s. 15.03.1813 Pirkkala. Tauluun 327

Fredrik Samuel Bohm s. 25.12.1815 Pirkkala, k. 06.06.1892 Tammisaari.

2. puoliso: 15.07.1827 Kokemäki Agatha Christina Henrikintytär Bohm o.s. von Knorring s. 15.07.1791 Kokemäki, k. 25.06.1880 Pirkkala.
Vanhemmat: Henrik Gustaf von Knorring, s. 15.05.1753 Pori, k. 19.02.1833 Kokemäki ja Renata Elisabet von Knorring o.s. Blum, s. 1768 Piikkiö, k. 11.03.1841 Pirkkala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 327

XII Katarina Wilhelmina Samuelintytär Lilius o.s. Bohm, (Taulusta 326, isä Samuel Bohm) s. 15.03.1813 Pirkkala, k. 13.12.1839 Hamina.

Puoliso: 31.12.1838 Pirkkala Carl Efraim Natanaelinpoika Lilius Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64., s. 05.11.1803 Orivesi, k. 10.10.1867 Tyrvää.

22.6.1824 Karl Efraim Lilius 13951. * Orivedellä 5.11.1803. Vht: komissiomaanmittari Natanael Lilius 8904 (yo 1770, † 1820) ja hänen 2. puolisonsa Maria Elisabet Gåhlros. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 3.2.1818 – 15.6.1824. Pääsykuulustelu 21.6.1824. Ylioppilas Turussa 22.6.1824. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 25.6.1824 [1824] Die 25 Junii Carolus Ephraimus Lilius. Orihvesiënsis natus die V. Novembris 1803. | Philos. Cand. 1831 | Promotus Philos. Magister 21/6 1832. | Mathematum ad Scholam militarem, Frederici portu, Lector 1838. Respondentti 27.11.1830 pro exercitio, pr. Carl Reinhold Sahlberg 10919. FK 14.6.1831. FM 21.6.1832. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.6.1851. — Haminan kadettikoulun vt. matematiikan opettaja 1833, vakinainen 1838. Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64. † Tyrväällä 10.10.1867.

Carl Efraim Lilius (1803-1867)

Lapset:

Karl Fredrik Samuel Lilius , s. 30.08.1839 Hamina. Tauluun 328

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 328

XIII Karl Fredrik Samuel Carlinpoika Lilius, (Taulusta 327, äiti Katarina Lilius) Varatuomari. Turun oikeuspormestari 1895., s. 30.08.1839 Hamina, k. 03.03.1906 Turku.

1. puoliso: 28.01.1868 Turku Lovisa Gabriella Adofintytär Lilius o.s. Krogius s. 08.08.1842 Viipuri, k. 28.01.1878 Turku.
Vanhemmat: Adolf Krogius, s. 28.12.1783 Rautalampi, k. 02.03.1846 Viipuri ja Emilie Julie Charlotte Krogius o.s. Aminoff, s. 24.08.1807 Kuopio, k. 20.03.1879 Turku.

Lapset:

Hugo Fredrik Lilius , s. 16.08.1876 Turku. Tauluun 329

2. puoliso: 23.02.1879 Turku Olga Gustava Reinholdintytär Lilius o.s. Nystedt s. 19.02.1846 Turku, k. 31.03.1911 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 329

XIV Hugo Fredrik Karlinpoika Lilius, (Taulusta 328, isä Karl Lilius) Polyteknikko, s. 16.08.1876 Turku, k. 10.06.1934 Helsinki.

Puoliso: 21.09.1901 Helsinki Hilda Otontytär Lilius o.s. Engström s. 24.04.1882 Helsinki, k. 18.01.1945 Helsinki.

Lapset:

Lars Henrik Lilius s. 21.02.1908 Helsinki, k. 11.05.1997 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 330

XI Margaretha Elisabet Samuelintytär Kyander o.s. Bohm, (Taulusta 325, äiti Katarina Bohm) s. 17.11.1785 Sotkamo, k. 12.03.1833 Heinävesi, Papinniemi.

Puoliso: Johan Henrik Johaninpoika Kyander Tilanomistaja Heinäveden Papinniemessä, hovisihteeri Johan Henrik Kyander († 1840), s. 30.07.1764 Rantasalmi, Rantasalo, k. 04.07.1840 Heinävesi, Papinniemi.

Johan Henrik Kyander, född 30 juli 1764 i Rantasalmi, död 4 juli 1840 i Heinävesi, var en finsk godsägare och hovsekreterare.

Kyanders föräldrar var fänriken och godsägaren Johan (Johansson) Kyander (1730-1820) och Hedvig Kristina Orbinski (1734-1788). Johan Henrik Kyander växte upp på den gamla kungsgården Strandgård i Rantasalmi. Han ingick äktenskap 1806 med Margareta Elisabet Bohm (1783-1833).

Johan Henrik Kyander utmärkte sig genom flit och skicklighet som lantbrukare, och utvidgade sina ägor genom omfattande inköp av skog och jordar i framför allt Heinävesi på andra sidan det stora sjösystemet Saimen. Redan sedan tidigare ingick i Strandgårds ägor Papinniemi i Heinävesi. Här anlade fadern Johan Johansson Kyander en ny herrgård på 1770-talet som i praktiken blev familjens huvudgård, vilket bekräftades officiellt vid storskiftet 1804, då Strandgård istället blev utgård till Papinniemi. Med Johan Henrik Kyanders landförvärv växte ägorna kring Papinniemi, och detta fortsatt i än högra grad när sonen Henrik Gustaf Kyander tog över. Till ägorna fogade Johan Henrik Karvio herrgård (Karviogård) i Heinävesi, Kopolanniemi i Leppävirta, samt Lamminpohja i Rantasalmi. Efter hans död styckades ägorna upp i fem delar, av vilka Karviogård var den största. Papinniemi är idag mer känt som Valamo nya kloster, ett av den finska ryskortodoxa kyrkans viktigaste center. Papinniemis herrgårdsbyggnad, som på senare år länge stått oanvänd, förstördes genom brand 2011.

Johan Henrik Kyander mottog svensk hovsekreterares titel 1796. Han var far till Henrik Gustaf Kyander och ytterligare sju barn.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Johan_Henrik_Kyander.
Vanhemmat: Johan Kyander, s. 1730 Rantasalmi, Rantasalo, k. 23.03.1820 Heinävesi, Papinniemi ja Hedvig Kristina Kyander o.s. Orbinski, s. 1734 Rantasalmi, Asikkala, k. 02.02.1788 Heinävesi, Papinniemi.

Lapset:

Johan Samuel Kyander , s. 27.02.1808 Heinävesi, Papinniemi. Tauluun 331

Henrik Gustaf Kyander s. 06.09.1811 Heinävesi, Papinniemi.

Fredrik Kyander , s. 19.08.1816 Rantasalmi, Rantasalo. Tauluun 334

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 331

XII Johan Samuel Johaninpoika Kyander, (Taulusta 330, äiti Margaretha Kyander) Maanviljelijä Rantasalmen Raihialan tilalla, sittemmin Joroisten Räisälänrannassa ja Rantasalmen Rantakartanossa 1854. Muutti Heinävedelle 1860., s. 27.02.1808 Heinävesi, Papinniemi, k. 02.07.1861 Leppävirta, Kopolanniemi (matkalla).

22.12.1827 Johan Samuel Kyander 14419. * Heinävedellä 27.2.1808. Vht: tilanomistaja Heinäveden Papinniemessä, hovisihteeri Johan Henrik Kyander († 1840) ja Margareta Elisabet Bohm. Yksityistodistus s.d. Pääsykuulustelu 21.12.1827. Ylioppilas Turussa 22.12.1827. Viipurilaisen osakunnan jäsen 8.10.1828 8/10 1828 \ Johan Samuel Kyander \ 27/2 1808 \ 22/12 1827 \ [Hof Secreteraren Joh. Henrik K.] \ [Heinävesi Kapell af Randasalmi S.] \ Med betyg af Mgr. Cl. A. Tulindberg. Savokarjalaisen osakunnan perustajajäsen 1833 Johan Samuel Kyander. — Maanviljelijä Rantasalmen Raihialan tilalla, sittemmin Joroisten Räisälänrannassa ja Rantasalmen Rantakartanossa 1854. Muutti Heinävedelle 1860. † matkalla Leppävirralla 1.7.1861.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14419.

Puoliso: 23.06.1836 Sulkava Henrika Elisabeth Paulintytär Kyander o.s. Heintzius s. 23.02.1811 Eerikkälä, k. 24.11.1875 Inkerinmaa, Venjoki.

Lapset:

Fanny Lovisa Elisabeth Stråhlmann o.s. Kyander , s. 14.11.1837 Rantasalmi, Voinsalmi. Tauluun 332

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 332

XIII Fanny Lovisa Elisabeth Johanintytär Stråhlmann o.s. Kyander, (Taulusta 331, isä Johan Kyander) s. 14.11.1837 Rantasalmi, Voinsalmi, k. 05.03.1923 Kauniainen.

Fanny Lovisa Elisabeth Stråhlmann os. Kyander (1837-1923)

Puoliso: Alexander Bernhard Jakobinpoika Stråhlmann Apulaispappi Venjoella Inkerissä 1862, kirkkoherra siellä 1865., s. 24.08.1832 Lappeenranta, k. 15.01.1893 Inkerinmaa, Venjoki.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=17022

12.2.1852 Alexander Bernhard Stråhlmann 17022. * Lappeella 24.8.1832. Vht: Lappeen kirkkoherra Jakob Alexander Stråhlmann 11594 (yo 1802, † 1846) ja Katarina Sattler. Viipurin lukion oppilas 1843 – 1846. Porvoon yläalkeiskoulun oppilas 24.8.1846 – 1849. Porvoon lukion oppilas 2.10.1849 – 5.5.1851 (skiljebetyg). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 12.2.1852 (arvosana approbatur äänimäärällä 13). Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.2.1852 12/2 1852 \ Alexander Stråhlmann. \ 24/8 1832 \ Jacob Alexander Stråhlmann Contractz Prost. \ Lappvesi. \ Prestvigd 1856, Prest i Viborg och Valkeala. t. f. pastor i Slavanka 1863, ordinarie 1865. | Pastor i Slawanka i Ingermanland. | + 25/I 1893. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 15.1.1855. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 3.9.1856. — Pappina Viipurissa ja Valkealassa. Apulaispappi Venjoella Inkerissä 1862, kirkkoherra siellä 1865. Piirikonsistorin asessori 1880–82. Vt. lääninrovasti 1881, vakinainen 1882. † Venjoella 13.1.1893.
.
Vanhemmat: Jakob Alexander Stråhlmann, s. 22.04.1782 Karjala, Antrea, k. 18.06.1846 Lappeenranta ja Catharina Stråhlmann o.s. Sattler, s. 25.11.1795 Viipuri, k. 24.04.1837 Lappeenranta.

Alexander Bernhard Stråhlmann (1832-1893)

Lapset:

Carl Oskar Stråhlmann , s. 23.02.1868 Inkerinmaa, Venjoki. Tauluun 333

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 333

XIV Carl Oskar Alexanderinpoika Stråhlmann, (Taulusta 332, äiti Fanny Stråhlmann) Yo Viborgs lyc. Kamt ja Oikt 1891. HA. Valtiokonttorin kamreeri 1901-., s. 23.02.1868 Inkerinmaa, Venjoki, k. 21.02.1932 Helsinki.

Carl Oskar Stråhlmann (1868-1932)

Puoliso: Ester Maria Natalia Carlintytär Stråhlmann s. 28.02.1870 Viipuri.
Vanhemmat: Carl Jakob Stråhlmann, s. 23.03.1822 Lappeenranta, k. 25.05.1895 Viipuri ja Anna Natalia Stråhlmann o.s. Heintzius, s. 29.09.1829 Sulkava, Eerikkälä, k. 07.07.1902 Helsinki.

Ester Maria Natalia Stråhlmann 1870-

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 334

XII Fredrik Johaninpoika Kyander, (Taulusta 330, äiti Margaretha Kyander) s. 19.08.1816 Rantasalmi, Rantasalo, k. 21.11.1881 Leppävirta, Kopolanniemi.

Puoliso: Matilda Charlotta Matiaksentytär Kyander o.s. Hukkanen s. 17.02.1829 Viipuri, k. Leppävirta, Kopolanniemi.

Lapset:

Maria Adéle Holmström o.s. Kyander , s. 30.08.1859 Leppävirta, Kopolanniemi. Tauluun 335

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 335

XIII Maria Adéle Fredrikintytär Holmström o.s. Kyander, (Taulusta 334, isä Fredrik Kyander) Maria Adéle står det på gravsten i Sandudden, H:fors - Heidi Ehnqvist 24 8 15, s. 30.08.1859 Leppävirta, Kopolanniemi, k. 06.06.1941 Helsinki, Sandudd.

Puoliso: Joseph Andersinpoika Holmström Kiteen kirkkoherra 1907-. Rovasti 1908., s. 03.04.1852 Kuhmo, k. 10.02.1917 Kitee.

HOLMSTRÖM Josef 19625 (Pohj.). * Kuhmo 3.4.1852, vanht khra, rov. Anders Nils Holmström ja Johanna Lovisa Pettersson. Yo Uleåborgs elem.lärov. TEt 1876, vih. pap. 1877. Sievin khra 1902-07, Kiteen 1907-. Rovasti 1908. † Kitee 10.2.1917. – Pso 1882 Maria Adèle Kyander

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=19625.
Vanhemmat: Anders Niklas Holmström, s. 27.11.1808 Lohtaja, k. 08.08.1871 Kuopio (matkalla) ja Johanna Lovisa Holmström o.s. Pettersson, s. 14.10.1818 Piippola, k. 15.06.1896 Haapajärvi.

Vuonna 1642 annettiin määräys ensimmäisen luterilaisen kirkon rakentamisesta Suorlahdelle lähelle Oriveden rantaa. Ehti kulua vain 15 vuotta, kun ensimmäinen luterilainen kirkko poltettiin. Ortodoksinen kirkko paloi samoihin aikoihin. Kirkkojen polttamiset olivat seurausta väestön keskinäisistä riidoista. Nykyisen kirkon paikalle rakennettiin toinen kirkko 1670-luvun alussa. Kirkko turmeltiin pahoin isonvihan ja pikkuvihan aikoina. Kolmas kirkko valmistui vuonna 1761 ja sai nimekseen Ulrika Eleonoran kirkko. Siinä oli Mikael Toppeliuksen maalaama alttaritaulu "Vapahtajan tulo tuomiolle". Kirkko paloi juhannuksen jälkeisenä yönä vuonna 1876 varomattoman tulenkäsittelyn seurauksena. Väliaikaisen lautakirkon toimiessa kiteeläisten jumalanpalvelushuoneena rakennettiin nykyistä arkkitehti F. Sjöströmin piirtämää harmaakivikirkkoa, joka valmistui vuonna 1886 ja vihittiin loppiaisena 1887. Tämän neljännen kirkon kohtaloksi tuli vielä samana vuonna 16.9.1887 joutua puuosiltaan kokonaan tulen turmelemaksi, peltikaton korjaustöiden aikana hiiltyneiden katonalusten syttyessä yöllä palamaan. Vakuuttamattomaksi jäänyt kirkko rakennettiin kuitenkin seurakuntalaisten suurin uhrauksin uudelleen ja vihittiin käyttöönsä 28.9.1890. Tässä vuosina 1968 ja 1991 peruskorjatussa 1500 istumapaikkaa käsittävässä kirkossamme on ikonostaasiseinää muistuttavalla alttariseinällä Pyhää ehtoollista esittävä, taiteilija B. Lagerstamin maalaama alttaritaulu, joka on jäljennös Leonardo da Vincin maalauksesta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 336

X Christina Johanintytär Appelgren o.s. Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) s. 20.02.1753 Kajaani, k. 15.03.1831 Muhos.

Puoliso: Gustaf Reinhold Simoninpoika Appelgren Paltamon kappalainen, Muhoksen kirkkoherra 1793, rovasti 1810., s. 13.07.1752 Paltamo, k. 27.01.1812 Muhos.

2.11.1769 Gustaf Reinhold Appelgren 8880. * Paltamossa 13.7.1752. Vht: Paltamon kirkkoherra Simon Appelgren 6300 (yo 1736, † 1784) ja Susanna Magdalena Forsström tämän 1. avioliitossa. Yksityistodistus 4.9.1769. Pääsykuulustelu 30.10.1769. Ylioppilas Turussa 2.11.1769 Appelgren, Gust. Reg. Ostrob. _ 521. Pohjalaisen osakunnan jäsen 6.11.1769 [1769] Gustavus Reinhold Appelgren. Die VI Novembris. Natus 1752 d. 20 Julii. | A:o 1774 Sacros ordines suscepit, et Philos. Magist. fuit pronuntiatus A:o 1775. Sacellanus in Paldamo 17‹–›. Pastor in Muhois 1792. Præpositus honorarius 1810. Obiit 1812. Respondentti 17.2.1773 pro exercitio, pr. Henrik Enckell 7491. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 12.12.1774. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 13.12.1774. Respondentti 1.6.1775 pro gradu, pr. Pehr Kalm 6189. FM 28.6.1775. — Paltamon kirkkoherran apulainen 1774, kappalainen 1777. Säräisniemen kappalainen 1783. Muhoksen kirkkoherra 1793. Rovasti 1810. † Muhoksella 27.1.1812.

Lapset:

Johan Reinhold Appelgren , s. 25.02.1779 Paltamo. Tauluun 337

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 337

XI Johan Reinhold Gustafinpoika Appelgren, (Taulusta 336, äiti Christina Appelgren) Sotkamon kirkkoherra 1843, rovasti 1846, s. 25.02.1779 Paltamo, k. 08.06.1847 Sotkamo.

Vuosina 1840 - 1842 Elias Lönnrotia ei juuri näkynyt korpikaupungissa. Heinäkuussa 1840 hän sai senaatilta kahden vuoden virkavapauden, joka tosin alkoi vasta syyskuun puolivälissä samana vuonna. Virkavapautensa aikana hän teki pitkiä matkoja mm. Lappiin ja Arkangeliin. Lönnrot palasi takaisin Kajaaniin syksyllä 1842 ja asettui täyshoitolaiseksi pastori Johan Reinhold Appelgrenin luokse nykyisen Brahenkatu 14:n paikalla sijainneeseen vanhaan pappilaan. Rakennus oli kaupungin ainoa kaksikerroksinen talo, ja Lönnrot sai kaksi huonetta sen yläkerrasta asunnokseen. Vaikka Appelgren siirtyi vuonna 1844 Sotkamon kirkkoherraksi, Lönnrot sai jatkaa asumistaan myös uuden kappalaisen Gustaf Fredrik Högmanin aikana. Piirilääkäri näytti nauttivan paikasta, jonne varsinkin kesäisin kantautui vapaana virtaavan Koivukosken jyly. Virran pauhua piti professori Jokov Grot hyvänä unilääkkeenä vieraillessaan kesäkuun lopulla 1846 ystävänsä Elias Lönnrotin luona. Hän kuvasi pappila-asuntoa näin:

"Täkäläinen pappila on kohtalaisen suuri, ja kaksikerroksisena se on kaupungin huomattavimpia rakennuksia. Se on kuitenkin jo niin vanha, että vaatii piakkoin melkoisia korjauksia. Alakerta, jossa pastori itse perheineen asuu, on sikäli merkittävä, että yhdessä sen huoneista on keisari Aleksanteri viettänyt muutamia tunteja vuonna 1819. Yläkerran avara sali on tohtori Lönnrotin käytössä. Jo heti ovensuussa voidaan nähdä, että täällä asuu Suomen runouden ystävä. Seinille on ripustettu muutamia erikokoisia ja -muotoisia kanteleita, jotka kaikki ovat väriltään mustia ja kaupunkilaispuusepän eikä talonpoikain tekemiä."

Lähde: http://www.reijoheikkinen.fi/elias/piirilaakari.htm.

Puoliso: Vendla Sofia Karlintytär Appelgren o.s. Holmberg s. 30.04.1788 Oulu, k. 17.04.1847 Sotkamo.

Lapset:

Gustaf Rudolf Appelgren , s. 12.08.1820 Kajaani. Tauluun 338

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 338

XII Gustaf Rudolf Johaninpoika Appelgren, (Taulusta 337, isä Johan Appelgren) Hyttilän tilan viljelijä, metsäntarkastaja
., s. 12.08.1820 Kajaani, k. 16.08.1886 Sotkamo.

Puoliso: Fredrika Gustava Fredrikintytär Appelgren o.s. Ståhlberg. (Taulu 550) s. 17.12.1828 Kuhmo, Kuhmoniemi, k. 13.11.1904 Sotkamo.
Vanhemmat: Fredrik August Ståhlberg, s. 06.12.1790 Utajärvi, k. 18.12.1880 Sotkamo ja Anna Margareta Ståhlberg ent. Castrén o.s. Snellman, s. 18.06.1789 Laihia, k. 09.09.1883 Sotkamo.

Lapset:

Anna Sofia Holmström o.s. Appelgren s. 02.04.1851 Sotkamo, k. 05.10.1931 Haapajärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 339

X Sofia Johanintytär Castrén o.s. Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) Puoliso oli sisarensa tuleva poikapuoli., s. 12.05.1755 Kajaani, k. 01.02.1791 Paltamo.

Puoliso: Mathias Alarik Kristerintytär Castrén. (Taulu 1178) Varatuomari, s. 16.09.1756 Paltamo, k. 15.03.1791 Paltamo.
Vanhemmat: Krister Castrén, s. 23.01.1728 Kajaani, k. 23.01.1795 Paltamo ja Brita Christina Castrén o.s. Forsström, s. 23.07.1734 Paltamo, k. 26.04.1793 Paltamo.

Lapset:

Alarik Gustaf Castrén , s. 03.06.1787 Paltamo. Tauluun 340

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 340

XI Alarik Gustaf Mathiaksenpoika Castrén, (Taulusta 339, isä Mathias Castrén) Kärsämäen kappalainen 1818., s. 03.06.1787 Paltamo, k. 11.01.1854 Oulainen.

1. puoliso: 29.12.1818 Lapua Johanna Sofia Gabrielintytär Castrén o.s. Lagus s. 11.09.1801 Jalasjärvi, k. 01.08.1831 Töysä.
Vanhemmat: Gabriel Lagus, s. 09.10.1762 Jalasjärvi, k. 29.11.1835 Lapua ja Brita Johanna Lagus o.s. Westzynthius, s. 21.08.1767 Vaasa, k. 03.12.1832 Lapua.

Lapset:

Jonas Kristian Castrén , s. 30.03.1828 Töysä. Tauluun 341

2. puoliso: 15.03.1832 Lapua Anna (Annette) Eliaksentytär Castrén o.s. Fonselius s. 02.09.1799 Pyhäjoki, k. 11.11.1884 Pielavesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 341

XII Jonas Kristian Alarikinpoika Castrén, (Taulusta 340, isä Alarik Castrén) Hyrynsalmen kirkkoherra 1869, Pielaveden 1879. Rovasti 1888, s. 30.03.1828 Töysä, k. 28.10.1903 Pielavesi.

Oulun triviaalikoulun oppilas 2.2.1839 (cl. I) – (1843). Vaasan lukion oppilas 1845 – 1848. Ylioppilas Helsingissä 17.6.1848. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 9.2.1849. Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.2.1849 Jonas Christian Castrén, son till Kapellanen i Oulais A. G. Castrén, född den 28 Martii 1828. Student, med Betyg från Wasa Gymnasium den 17 Junii 1848. Inskrifven i Afdelningen den 10 Februarii 1849. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.6.1851. — Pappina Oulaisissa, Haapajärvellä, Tyrnävällä, Limingassa, Merijärvellä ja Kiimingissä. Kiimingin kappalainen 1858 (virkaan 1861). Varapastori 1862. Hyrynsalmen kirkkoherra 1869, Pielaveden 1879. Rovasti 1888. † Pielavedellä 28.10.1903.

Jonas Kristian Castrén (1828-1903)

Puoliso: Wilhelmina Ingeborg Abelintytär Castrén o.s. Qvickström s. 27.09.1834 Ii, k. 31.08.1905 Kuopio.

Wilhelmina Ingeborg Qvickström (1834-1905)

Lapset:

Lovisa Emilia (Emmi) Ståhlberg o.s. Castrén , s. 28.01.1863 Kiiminki. Tauluun 342

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 342

XIII Lovisa Emilia (Emmi) Jonaksentytär Ståhlberg o.s. Castrén, (Taulusta 341, isä Jonas Castrén) s. 28.01.1863 Kiiminki, k. 20.04.1935 Helsinki.

Puoliso: 01.01.1889 Pielavesi Fredrik August Carlinpoika Teräksinen e. Ståhlberg. (Taulu 1054) Teräksinen (v:een 1887 Ståhlberg), s. 12.06.1863 Pielavesi, k. 16.01.1938 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Henrik Ståhlberg, s. 15.04.1799 Hyrynsalmi, k. 01.11.1878 Pielavesi ja Anna Sofia Ståhlberg o.s. Wenell, s. 12.07.1822 Kuopio, k. 04.04.1908 Pielavesi.

Lapset:

Alli Leinonen o.s. Teräksinen s. 03.04.1889 Pielavesi, k. 17.10.1980 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 343

X Maria Johanintytär Castrén o.s. Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) s. 06.01.1760 Kajaani, k. 20.02.1830 Sotkamo.

Puoliso: Krister Matiaksenpoika Castrén. (Taulu 339) Kihlakunnan tuomari. Borgmästare 1771. Häradsdomare för Kemi och Kajana 1777.
., s. 23.01.1728 Kajaani, k. 23.01.1795 Paltamo.
Vanhemmat: Matias Castrén, s. 03.02.1693 Virrat, k. 22.06.1771 Paltamo ja Helena Castrén o.s. Albogios, s. 1690 Eesti, Narva, k. 1740 Kajaani.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 344

X Magdalena Johanintytär von Essen o.s. Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) s. 16.04.1762 Kajaani, k. 23.10.1849 Ruotsi, Nederkalix.

Puoliso: Georg August Fredrikinpoika von Essen Everstiluutnantti, s. 21.09.1759 Saksa, Vorpommern, Stralsund, k. 23.03.1829 Ruotsi, Landskrona, Koppargården.
Vanhemmat: Fredrik Bogislaus von Essen, s. 12.11.1735 Ruotsi, Kalmar, Dörby, Barkestorp, k. 04.12.1790 Ahvenanmaa, Föglö ja Mariana (Margareta) von Essen o.s. von Hohenthal, s. 24.01.1735 Saksa, Vorpommern, Stralsund, k. 05.02.1812 Sotkamo.

St. Mary's Church (German: Marienkirche) is a large Lutheran church located in Stralsund, northern Germany. Built some time before 1298, it is architecturally Gothic, an example of the brick gothic style prevalent in northern Germany. Between 1549 and 1647, it was the tallest building in the world at 151 metres (495 ft) tall. The bell tower collapsed in 1382, and was rebuilt by 1478. In 1495, the steeple tower blew down during a severe storm, and was then rebuilt taller. This was subsequently struck by lightning in 1647, and burned down, and was rebuilt as a baroque dome, which, completed in 1708, can be seen today. The tower is currently 104 metres (341 ft) tall.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 345

X Gustaf Johaninpoika Frosterus, (Taulusta 324, isä Johan Frosterus) Paltamon kappalainen 1807., s. 16.07.1769 Sotkamo, k. 28.03.1817 Paltamo.

Ylioppilas Turussa 5.2.1790 [Frosterus] Gustav, Ostrob. _ 700. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.2.1790 [1790] Gustavus Frosterus Die IX Februarii Natus die 16 Julii 1769. | Sacris initiatus 1794. Sacellanus in Paldamo 1807. Obiit 1817. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 7.7.1794. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 9.7.1794. — Sotkamon kirkkoherran (isänsä) apulainen 1794. Paltamon kappalainen 1807.

Puoliso: 08.07.1807 Oulu Sofia Catharina Abrahamintytär Frosterus. (Taulu 443) s. 04.05.1780 Ii, k. 27.08.1860 Oulu.
Vanhemmat: Abraham Frosterus, s. 23.09.1743 Haukipudas, k. 02.04.1815 Ii ja Maria Agatha Frosterus o.s. Læstadia (Læstadius), s. 08.03.1751 Ruotsi, Norrbotten, Arjeplog, k. 12.08.1839 Oulu, Kauppila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 346

IX Elisabet Paulintytär Pasanen o.s. Florin, (Taulusta 323, äiti Elisabeth Florin) s. 18.12.1736 Oulu, k. 06.08.1778 Kokkola.

Puoliso: Jaakko (Jakob) Heikinpoika Pasanen Kauppias Kokkolassa., s. 05.04.1731 Kokkola, k. 11.08.1806 Kalajoki.

Lapset:

Beata Calamnius o.s. Pasan (Pasanen) , s. 12.05.1759 Kokkola. Tauluun 347

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 347

X Beata Jaakontytär Calamnius o.s. Pasan (Pasanen), (Taulusta 346, äiti Elisabet Pasanen) s. 12.05.1759 Kokkola, k. 28.05.1834 Kokkola.

Puoliso: Jakob Karlinpoika Calamnius. (Taulu 581) s. 21.07.1764 Kalajoki, k. 07.12.1823 Kokkola.
Vanhemmat: Karl Josef Calamnius, s. 31.07.1729 Kalajoki, k. 16.01.1807 Kalajoki ja Brita Christina Calamnius o.s. Witzell, s. 19.07.1735 Kalajoki, k. 06.09.1794 Kalajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 348

VII Lars Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 243, isä Gabriel Lithovius) Apulaispappi Limingassa 1709. Pakeni sotaa Ruotsiin, oleskeli Jämtlandissa (1717). Lumijoen kappalainen 1722., s. 1680 Oulu, Liminka, k. 1748 Lumijoki.

1. puoliso: Margareta Simonintytär Lithovius o.s. Pechlinia (Pecklin) s. 14.10.1683 Ii, k. 1726 Kemi.

Lapset:

Maria Keckman o.s. Lithovius , s. 1708 Lumijoki. Tauluun 349

2. puoliso: Kristina Petterintytär Lithovius o.s. Graan k. noin 1715 Lumijoki.

Lapset:

Pehr Lithovius , s. 1713 Lumijoki. Tauluun 364

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 349

VIII Maria Larsinpoika Keckman o.s. Lithovius, (Taulusta 348, isä Lars Lithovius) s. 1708 Lumijoki, k. 17.11.1786 Liminka.

Puoliso: Samuel Johaninpoika Keckman Pudasjärven kirkkoherra., s. 22.05.1687 Pudasjärvi, k. 09.04.1761 Pudasjärvi.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1706 Samuel Keckman Samuel Johannis, Ostrobotniensis 4944. Kastettu Pudasjärvellä 22.5.1687. Vht: Pudasjärven kirkkoherra Johan Keckman U360 († 1707) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Anglenius. Ylioppilas Turussa sl. 1706 Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1706] Samuel Joh. Keckman. Pastor in Pudasjärvi | 1742. Antea Apologista Scholæ Uleoensis 1713, deinde Adjunctus Sacellani in Törnävä 1726. Denatus 1761. Uudestaan ylioppilas Turussa 1712/13 [Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Oulun triviaalikoulun apologista 1713. Tyrnävän kappalaisen apulainen 1726. Pudasjärven kirkkoherra 1742. † Pudasjärvellä 9.4.1761. Pso: 1:o Maria Hedraeus; 2:o 1729 Maria Uhlberg; 3:o 1737 Maria Lithovius († 1786).
Vanhemmat: Johan Keckman e. Kähkönen, s. 1657, k. 10.02.1707 Pudasjärvi ja Katarina Keckman o.s. Anglenius, k. 1694.

Pudasjärven nykyinen, järjestyksessä kolmas kirkko. Pudasjärven seurakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi nykyisessä kirkkokartanossa Riekinkankaalla. Kirkko purettiin 1670-luvun alussa ja tilalle rakennettiin uusi kirkko vuonna 1673. Pudasjärven toinen kirkko oli Pohjanmaan 1600-luvun kirkkoarkkitehtuurille tyypillinen länsitornillinen pitkäkirkko. Isonvihan aikana ja sen jälkeen Pudasjärven kirkko oli rappeutunut pahoin. Kirkontorni oli romahtamaisillaan, ja tuomiokapituli kehotti seurakuntaa purkamaan sen välittömästi. 1760-luvulla kirkkoa korjailtiin jatkuvasti. Elokuussa 1777 pidettiin katselmus, jossa todettiin, että kirkko oli rappiokuntoinen, ahdas ja pimeä. Seurakuntaan oli saatava uusi kirkko. Uuden kirkon piirustukset laati arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantz. Ajan tyyli-ihanteiden mukaan Adelcrantz piirsi kirkosta ristikirkon. Tyyliltään kirkko on uusklassinen, ja istumapaikkoja siellä on noin 600. Rakennusurakan sai rakennusmestari Pentti Paso Alakiimingin kylästä; rakennustyö alkoi 11.9.1780, ja kirkon vihki käyttöön lääninrovasti, Siikajoen kirkkoherra Kristian Henrik Keckman 6.1.1783. Kirkko kastettiin Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa kruununprinssi Kustaa Adolfin nimikkokirkoksi. Kirkon sisustus ja maalaukset Vanhan kirkon sisävarustusta siirrettiin uuteen kirkkoon. Maalari Peter Bergströmiltä ostettiin kolme maalausta: Pyhä Ehtoollinen, Jeesus Getsemanessa ja Kristus ristillä. Bergström maalasi teokset vuonna 1741. Ehtoollisen asettaminen. Jeesus Getsemanessa. Kristus ristillä. Kirkossa on myös toinen ristiinnaulitsemista esittävä maalaus, mutta siinä ei ole signeerausta. Maalaus on tyyliltään Bergströmille ominainen, joten se lienee hänen maalaamansa. Saarnatuolin on veistänyt kirkon rakentaja Pentti Paso vuosina 1781–82. Kivijalan ja viinikellarin on muurannut muurari Matti Salmela. Puusepäntyöt kirkon sisällä on tehnyt oululainen snikkari Jakob Bränholm. Vuonna 1799 oululainen hopeaseppä Handsted valmisti kirkkoon ehtoollisvälineet, ja vuonna 1841 raahelainen kultaseppä Hårdh valmisti pienemmän ehtoolliskalkin ja -lautasen. Alttaritaulun Ristiinnaulittu on maalannut Johan Gustaf Hedman vuonna 1825. Taulun ovat kirkolle lahjoittaneet kirkkoherra Abr. Montin, kappalainen J. H. Kranck ja nimismies Cr. J. Planting. Ristiinnaulitseminen. Alttari. Saarnatuoli. Sakastissa säilytetään Pudasjärven vapaaehtoiskomppanian lippua Kustaa III:n sodan ajalta. Lippu on ommeltu vaaleansinisestä pellavakankaasta. Lipun toisella puolella on Pudasjärven kunnan sinetin karhu, toisella puolella on Pohjanmaan vaakuna. Urut on rakentanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1952; ne ovat 18-äänikertaiset pneumaattiset urut. Kellotapuli on rakennettu kesällä 1761. Rakentajana oli Heikki Väänänen. Tapulin maalaukset on tehnyt kirkkomaalari Mikael Toppelius vuosina 1765–66. Rakennuksen joka sivulla toistuvat samat kolme kuva-aihetta. Ensimmäinen maalaus esittää runsaudensarvia, jotka reunustavat lyyraa ja sen yläpuolella olevaa aurinkoa. Toisessa maalauksessa on takajaloillaan seisova jalopeura, joka kannattelee etukäpälissään jousta. Kolmas on kukkasommitelma. Myös kellotapulin oven yläpuolella on Toppeliuksen maalaus. Maalaus on aika himmentynyt, ja se esittää pasuunoihin puhaltavia enkeleitä. Sitä kiertää raamatunlauseita, jotka liittyvät ylösnousemukseen. Kirkonkellot Kirkon molemmat kellot säilyivät isonvihan yli maahan kätkettyinä. Kristiina-kuningattaren lahjoittama pienempi kello särkyi myöhemmin. Seppä Erkki Oinas ja talollinen Antti Keränen korjasivat kellon, mutta se katsottiin silti niin huonokuntoiseksi, että se päätettiin valaa uudelleen ja isommaksi. Kello kuljetettiin sulan veden aikana vuonna 1806 Tukholmaan, jossa valaja Carl Fredrik Grönvall valoi sen 680 kilon painoiseksi. Kesällä 1807 kello tuotiin Tukholmasta ja sitä soitettiin ensi kerran jouluna 1807. Hautausmaat Kirkon ympärillä oleva kirkkotarha oli päähautausmaana läpi 1700-luvun. Vainajia haudattiin myös kirkon ympärillä olleisiin katettuihin puuhautoihin. Hautojen täyttyessä ne tyhjennettiin luuhuoneeseen. Kirkon sisään haudattiin pappeja ja heidän perheenjäseniään, mutta myös varakkaat talonpojat lunastivat kirkosta hautapaikkoja itselleen ja perheelleen. Viimeiset hautaukset kirkkoon tehtiin vuonna 1779, koska valtiopäivät teki päätöksen, jossa se kielsi kirkkoon hautaamisen. 1760-luvulla aloitettiin hautaukset myös Jokijärven Simosensaareen sekä Kynsiperän Lotanniemeen. Hautausmaan ympärille rakennettiin vuonna 1796 hirsiaita, joka maalattiin punavärillä ja jonka katto tervattiin. Aita on 1300 metrin pituinen. Hautausmaan sisäänkäynnit olivat tapulin pohjahuoneessa ja asehuoneessa, joka rakennettiin vuonna 1761 samaan aikaan kuin kellotapulikin. Suomen sodan aikana vuosina 1808–09 riehuneet tautiepidemiat surmasivat ihmisiä siinä määrin, että hautausmaa kirkon ympärillä tuli täyteen. Vuonna 1809 kirkon läheisyydestä erotettiin uusi hautausmaa-alue. Lähdeluettelo Oulun läänin kirkot (1985). Länsikirja. Vahtola, Jouko (1981). Pudasjärven seurakunnan historia. Pudasjärven seurakunta, Pudasjärvi.

Lapset:

Katarina Elisabet Castrén o.s. Keckman , s. 1741 Tyrnävä. Tauluun 350

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 350

IX Katarina Elisabet Samuelintytär Castrén o.s. Keckman, (Taulusta 349, äiti Maria Keckman) s. 1741 Tyrnävä, k. 08.10.1784 Pudasjärvi.

Puoliso: Erik Matiaksenpoika Castrén Pudasjärven kirkkoherra 1762, Kemin 1785. Lääninrovasti 1786. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1784., s. 14.07.1732 Paltamo, k. 21.12.1787 Kemi.

lioppilas Turussa sl. 1748 [Castrén] Eric. Matth Obotn _ 423. Pohjalaisen osakunnan jäsen 28.11.1748 [1748] Ericus Castrén. Editis binis eruditis speciminibus de discalceratione in loco sacro et historisk och oeconomisk beskrifning om Cajanaborgs län laurea Philosophica ornabatur 1754. 1755 Adjunctus Pastoris in Paldamo. | Concionator Legionis Ostrobotnicæ. | 1762 Pastor in Pudasjärvi. Deinde Pastor in Kemi 1785 et Præpositus 1786. diem obiit supremum 1787. Respondentti 20.10.1753 pro exercitio, pr. Karl Abraham Clewberg U678. Respondentti 13.6.1754 pro gradu (Beskrifning öfwer Cajanaborgs-län. 78 s.), pr. Pehr Kalm 6189. FM 25.7.1754. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. — Paltamon kirkkoherran apulainen 1755. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (ylim.?) pataljoonansaarnaaja 1759. Pudasjärven kirkkoherra 1762, Kemin 1785. Lääninrovasti 1786. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1784. † Kemissä 21.12.1787.
Vanhemmat: Matias Castrén, s. 03.02.1693 Virrat, k. 22.06.1771 Paltamo ja Helena Castrén o.s. Albogios, s. 1690 Eesti, Narva, k. 1740 Kajaani.

Lapset:

Matias Castrén , s. 29.05.1764 Pudasjärvi. Tauluun 351

Kristian Castrén , s. 17.01.1779 Pudasjärvi. Tauluun 352

Jakob Castrén , s. 04.03.1781 Pudasjärvi. Tauluun 359

Zacharias Castrén , s. 24.12.1782 Pudasjärvi. Tauluun 362

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 351

X Matias Erikinpoika Castrén, (Taulusta 350, äiti Katarina Castrén) Kemin kirkkoherran (isänsä) apulainen 1785, kirkkoherra siellä 1789. Lääninrovasti 1791., s. 29.05.1764 Pudasjärvi, k. 15.05.1845 Kemi.

Matias Eriksson Castrén
Matthias Castrén (29. toukokuuta 1764 Pudasjärvi – 15. toukokuuta 1845 Kemi) oli kirkkoherra, lääninrovasti ja luonnontieteiden harrastaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matthias_Castr%C3%A9n

Turun akatemian opintojen ja pappisvihkimyksen jälkeen vuonna 1786 hän toimi aluksi isänsä Kemin kirkkoherran Eric Castrénin apulaisena. Tämän kuoltua hänet nimitettiin kaksi vuotta myöhemmin kirkkoherraksi. Koko Pohjois-Suomesta vastaavaksi lääninrovastiksi hän tuli 1791. Castrén edisti kansanopetusta seurakuntansa alueella, mutta vastusti saamen kielen käyttöä opetuksessa. Vuonna 1808 hän oli mukana ns. Suomen lähetyskunnan jäsenenä Aleksanteri I:n luona. Seuraavina vuosina hän järjesti kirkolliset olot Suomeen liitetyissä Länsi-Pohjan seurakunnissa. Keisari myönsi hänelle tunnustuksena hänen ansioistaan teologian kunniatohtorin arvon vuonna 1817.

Matthias Castrén oli myös innokas kasvi- ja eläintieteen harrastaja. Hänen lukuisia kasvitieteellisiä havaintojaan ilmestyi Suomen Talousseuran julkaisuissa.

Pudasjärven seurakunnan arkisto - Rippikirja 1766-1772 (IAa:5), jakso 41, sivu 39: Pudasjärvi - No:4 Hildula Prästebol ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12500451 / Viitattu 17.8.2021

Kemin maaseurakunta - Kemi landsförsamling Vihityt Kuulutettu / Vihitty 18.5.1790 Mies Kylä / Talo Kyrkobyn Nimi Kyrkoh: magister (herr Matth: Castren) Matth: Castren Vaimo Kylä / Talo Nimi Mademoiselle Elsa Beata Elfving Oma komm. https://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t3022052

http://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=16496

7.3.1781 Matias Castrén 9816. * Pudasjärvellä 29.5.1764. Vht: Kemin kirkkoherra, FM Erik Castrén 7435 (yo 1748, † 1787) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Elisabet Keckman. Oulun triviaalikoulun oppilas 1777. Ylioppilas Turussa 7.3.1781 [Castr%C3%A9n] Matthias, Ostrob. _ 596. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.3.1781 [1781] Matthias Castrén die IX Martii. natus die XX Maji 1764. | Sacros suscepit Ordines 1785. Phil. Magister abs. propronuntiatus 1786. | Pastor in Kemi 1789. Præpositus Contractus adjacentis 1791. Eqves auratus Ordinum Imperialum St. Wolodimiri in 4:a Classe anno 1809, & St. Annæ in 2:a classe 1811. | Theol. Doctor 1817. Obiit die XV:a Maji Anno 1845. Respondentti 18.12.1782 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 5.11.1784. Todistus registratuurassa 4.2.1785. Respondentti 8.6.1785 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.12.1785. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 9.12.1785. FM 22.6.1786. TT 15.6.1818 (nim. 20.7.1817). Riemumaisteri 21.6.1836. — Kemin kirkkoherran (isänsä) apulainen 1785, kirkkoherra siellä 1789. Lääninrovasti 1791. Järjesti 1809–12 kirkolliset olot Suomelle siirtyneissä Länsipohjan seurakunnissa. Suomen lähetyskunnan jäsen Aleksanteri I:n luona 1808. † Kemissä 15.5.1845.

https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=9816.

Puoliso: Elsa Beata Jacobintytär Castrén o.s. Elfving s. 25.12.1758, k. 10.11.1826 Kemi.
Vanhemmat: Jacob Elfving, s. 17.04.1707 Eurajoki, k. 29.04.1759 Oulu ja Maria Elfving o.s. Gisselkors.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 352

X Kristian Erikinpoika Castrén, (Taulusta 350, äiti Katarina Castrén) Rovaniemen kirkkoherra 1822, s. 17.01.1779 Pudasjärvi, k. 12.03.1825 Rovaniemi.

29.9.1796 Kristian Castrén 11052. * Pudasjärvellä 17.1.1779. Vht: Kemin kirkkoherra, FM Erik Castrén 7435 (yo 1748, † 1787) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Elisabet Keckman. Oulun triviaalikoulun oppilas (1793). Ylioppilas Turussa 29.9.1796 [Castr%C3%A9n] Christ. Ostrob. _ 777. Pohjalaisen osakunnan jäsen 30.9.1796 [1796] Christianus Castrén die XXX Septembris natus die XVII Januarii 1775. | Prestvigd 1800; Philosophiæ Magister 1802; Kapellan i Tervola 1812; Kyrkoherde i Rovaniemi 1821; dog 1825. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 12.12.1800. Respondentti 18.12.1800 pro exercitio, pr. Jakob Tengström 9006. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.12.1800. Respondentti 30.3.1805 pro gradu, pr. Frans Mikael Franzén 10162. FM 28.6.1805. — Ilmajoen kappalaisen apulainen 1800. Rovaniemen kirkkoherran apulainen 1802. Tervolan kappalainen 1812. Rovaniemen kirkkoherra 1822. † Rovaniemellä 12.3.1825.

Rovaniemen vanhakirkko 1800-luvulta. Viikko siinä meni Joulukirkossa käyntiin Iikka sytyttää piisihin tulet päiväsyvän näin jouluna on lyhy. - Piisipuiksi ei kelepaakkahan mikkä tahansa sälöt, niijen pitää olla kunnon juurakoja. Niistä se tulee komia loiste pirttihin, kovin pieniksi ei piä hakata kestäväppähä palaa kauvemmin. Tulikohan sinne kartanolle joku, pitää ihan kattova. Aivan ku olis sivakat pantu pirtin seinää vasten. Lasikki umpijäässä, ei nävy ko valonloiste karjakovan räppänästä. Jokahan kuulin merkillepantavaa, kuka lie kulunpäällä jouluaattona. Saattohan se olla Eetikkä, meni navettahan Anna Reetaa kattomahan. Raaputtaa ikkuna lasia päreellä että näkisi paremmin. - Kyllä Eeti ois tullu ensin pirttihin, houkka niin perso kahaville. Pitkän syksyähän ne on Anna Reetan kans hiihtäneehet poroissa, mettässä tulilla tuo konna oppi kahaville. Noo harijaupaaha poromieheksi. Se pitää värkätä niitten kanssa jo poikasesta lähtien. Liisalla eivät ole porot liisääntynnehet Salamisehen menon jäläkehen. Eiköpähä ku Eetikkä tuosta vielä varttuu, ala porot vasomahan ja tokat kasvamaahan. Iikka heittäypi pitkällehen porontalijalle jokoon levällään pirtinpenkillä. Porstuvan ovi aukesi Anna Reeta tuli lypsyltä ja toi verestä maitoa kiulullisen pirttiin. - Laitan ohorapuuron uunihin, ompahan aamulla valamihina enne kirkkohon lähtöä. - Tuliko sinne navettahan joku. Iikka kysyy heti Anna Reetalta. - Siellä ei ole kulukennu kukan, lypsin lehemät ja kissat makas uunin pankolla. Annon niille kaks kupillista lämmintä maitoa. Lehemille annon jokaselle isot kerput lehtiä ja pikkulavosta hajin takallisen törmäpellon heiniä. - Annokko Hirnulle appehen. - Sille annetahan ensimmäiseksi, ennen muitten ruokkimista. Laitan lämpimähän vetehen olijensilippuja, koivunlehtiä, vähän suolaakin nakkasin sekaan. Jouluaattona ruukan muistaa kaikkia elukoja. Iliman niitä olisimma kaikki menehtyneehet sillon näläkävuosina. Alakaa vispaamaan paassa ohorajauhoja maijon sekahan turpoamaan. - Näkykö pirtinseinää vasten kenenkähän sivakoja. - Totta olis kulukija tullu pirttihin, jos sivakoilla liikkuu. Joulutonttu saattaa olla liikkehellä tai riihitonttu lähteny puuron syöntihin. Rullikki liikkuu vasta keväämmällä pääsiäisen kahta puolen. Tuumaapi Anna Reeta. - Älä sinä mieloile, oon kuullu tähän saakka joka ikisen tähellisen vierahan tulon. Kummemmat ja erähemmät on merkit, jouluaattona eellusmies liikkehellä. Pitää noutaa kamarista raamattu ja virsikirja, lukia niistä muutama värssy. Anna Reeta on tuonut kirveen rantteelta ja hakkaa sillä pölkynpäällä poron roppia. Laittaa mustalle uunipannulle luita pohjalle ja lihat niiden päälle ja suoloja. Lopuksi kaataa kylmää vettä lihain päälle ja työntää pannun pirtin uunihin. - Poronrintaa ko tet uunihin laitatta, pankaaha konttiluita palijon. Huomena on Joulunpyhä Kristuksen syntymäjuhla. Kolomelta noussahan ylös ja lähetähän joulukirkkoon Sallansuuhun. Pitää hakia rouvot ja raanut yöksi pirttihin lämpiämäähän. Oli se ennen, joulukirkkohon mentihin Kemijärvelle. Siihe meni koko viikko. Kahesti minäki kävin isä - ja äitivainajan anssa. Oli siellä komeita tyttäriä palijon. Papin saarnasta en muista mitähän, niitten tyttärien vahtauksehen meni koko aika. Kirkossa oli palijon kyntteliä, niin kirkasta sekä komian näköstä. Sekö lie laittanu pään sekasihin, ihan hoipertelin kirkonportahilla ulos tullessa. Sallaniemehen teit kirkon, sinne ne jäit ikiajoiksi Kemijärven tyttäret. Mitä näin jouluna mielehen palaavat hymm… Riitta Maria lähemmä saunahan, pitää ottaa mennessä vastat tollasta.

Puoliso: Susanna Sofia Esaiaksentytär Castrén o.s. Fellman s. 09.05.1785 Rovaniemi, k. 24.02.1848 Oulu.
Vanhemmat: Esaias Fellman, s. 01.08.1745 Kemijärvi, k. 24.06.1819 Rovaniemi ja Katharina Fellman o.s. Gisselkors, s. 24.09.1753 Rovaniemi, k. 14.01.1829 Rovaniemi.

Lapset:

Erik Kristian Castrén Muonion kirkkoherra 1833-1848, s. 13.11.1802 Rovaniemi, k. 25.03.1848 Rautio.

Vihitty papiksi 13.6.1825. Rovaniemellä armovuodensaarnaajana ja sijaiskirkkoherrana 1825-1827. Väliaikaisena pappina Kärsämäellä1828-1829, Muonion kirkkoherrana 1833-1848.

(Lähde: Kärsämäen seurakunnan historiaa I-II).

Mathias Alric Castrén s. 14.01.1808 Rovaniemi, k. 27.03.1808 Rovaniemi.

Esaias Castrén s. 14.01.1808 Rovaniemi, k. 12.10.1808 Rovaniemi.

Esaias Castrén , s. 12.06.1809 Rovaniemi. Tauluun 353

Jakob Albert Castrén s. 19.09.1811 Rovaniemi, k. 07.12.1845 Oulu.

Matias Aleksanteri Castrén , s. 02.12.1813 Tervola. Tauluun 354

Katarina Elisabet Brännholm o.s. Castrén s. 06.09.1815 Tervola, k. 24.09.1890 Oulu.

Katarina Elisabet Brännholm (Castrén) (1815-1890)

Johan Abram Castrén Ruukinpatruuna, s. 03.02.1818 Tervola, k. 18.08.1867 Ii.

Castrén, Johan Abraham

1817–1867. Tehtaanomistaja Iissä, Mathias Alexander C:n veli.
Georg von Alfthanilta
Päivämäärä:
28.2.1866
Oulussa 28.2.1866 Suuriarvoinen Herra Senaattori ja Ritari. Otan jälleen vapauden vaivata mitä nöyrimmällä anomuksella, jonka hyväksyminen on minulle erityisen merkityksellistä. Kysymys sillan rakentamisesta Oulujoen yli on keisarillisessa senaatissa ratkaistu onnekkaasti ja nopeasti, ja hanketta toteuttamaan täällä perustettu yhtiö on halukas ryhtymään suurtyöhön viipymättä. Kun osakkaat ovat maksaneet osan merkitsemistään osakkeista ja läänin kassasta saadaan 40 000 markkaa, voidaan nyt heti ryhtyä erilaisiin valmistelutöihin, mm. kivien ajattamiseen paikalle ym., ja saadaan näin hyv...
Henkilöt:
Alfthan, Georg von
Bergstedt, Carl Gustaf
Fellman, Johan Abraham
Löfgrén, Lars Anders
Westerlund, Carl Wilhelm
Castrén, Johan Abraham
Törnqvist, Pehr August
Paikat:
Oulu
Asiat:
Senaattori
Kaupankäynti
Pankkilaitos.

Johan Abram Castrén (1818-1867)

Isak August Castrén

Biologiset vanhemmat: N.N. ja Anna Gretha Rongen.
Kasvattivanhemmat: Johan Abraham Fellman ja Gustava Fredrika Jakobsdotter Gummerus., s. 18.06.1819 Tervola, k. 18.12.1874 Oulu.

Zacharias Henric Castrén s. 08.10.1821 Tervola, k. 05.11.1821 Tervola.

Nils Zachris Castrén s. 04.03.1823 Rovaniemi, k. 16.07.1823 Rovaniemi.

Samuel Castrén s. 04.04.1824 Rovaniemi, k. 23.04.1824 Rovaniemi.

Zachris Castrén Kauppias, s. 04.04.1824 Rovaniemi, k. 22.04.1888 Rovaniemi.

Zachris Castrén (1824-1888)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 353

XI Esaias Kristianinpoika Castrén, (Taulusta 352, isä Kristian Castrén) Raution kappalainen, s. 12.06.1809 Rovaniemi, k. 18.05.1848 Rautio.

Esaias Kristiansson Castrén

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot 25.6.1828 Esaias Castrén 14493. * Rovaniemellä 12.6.1809. Vht: Rovaniemen kirkkoherra, FM Kristian Castrén 11052 (yo 1796, † 1825) ja Susanna Sofia Fellman. Oulun triviaalikoulun oppilas 1.2.1825 (cl. II) – 13.6.1828 (dim.). Ylioppilas Turussa 25.6.1828. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.6.1828 [1828] Esaias Castrén die XXV Junii natus die XIV Januarii MDCCCVIII. | Sacros obtinuit ordines 1830. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1830. — Kemijärven kirkkoherran apulainen 1830. Muonion vt. kirkkoherra 1834–36. Ylivieskan kappalaisen apulainen 1838. Armovuodensaarnaaja Ullavassa 1839. Raution kappalainen s.v. † Rautiossa 18.5.1848. Pso: 1839 Anna Maria Remahl tämän 2. avioliitossa († 1888).
.

Rautio on saanut nimensä raudasta ja raudan tekijöistä. Heistä kuuluisin on lähes 500 vuotta sitten elänyt Olli Rautio. Kylästä pitäjäksi muotouduttuaan Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet vuonna 1826. Seurakunta itsenäistyi Kalajoen emäseurakunnasta 1921. Vuonna 1973 Rautio liitettiin Kalajoen kuntaan, minkä jälkeen seurakunnat muodostivat täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän. Muutoin Rautio toimii omana seurakuntana. [Kuva kirkon alttarista] Oman kirkon ja kellotapulin rautiolaiset saivat jo 1800, vaikka muodostivat saarnahuonekunnan vasta 1804. Puinen ristikirkko ja ylöspäin kolmijaksoinen tapuli ovat kuuluisan kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän eli Silvénin viimeiset kirkkorakennukset. Kirkkoa korjattiin 1880-luvulla, jolloin sitä korotettiin lähes metrillä ja siihen tehtiin torni. Alttaritauluja Raution kirkossa on kolme. Vuodelta 1804 on Johannes Kemppen ”Ristiinnaulittu”. Sen rinnalle kaivattiin isompaa alttaritaulua. Aluksi sellaisena palveli Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” (1933), joka alun perin sijoitettiin edellisen alle, koska se ei ollut kuitenkaan Ristiinnaulittu-taulua suurempi. Vuodelta 1939 on kookkain, ”Hyvä Paimen”, jonka Aina Häkansson maalasi amerikkalaisen esikuvan mukaan. Siinä Paimen kurottautuu rotkon reunalla henkensä uhallakin pelastamaan pelokasta lammastaan. Vuodesta 1988 kaikki kolme taulua ovat olleet alttariseinällä. Tapulin kello kutsuu Raamatun sanoin kansaa kirkkoon: ”Veisatkat Herralle, soittakat Herralle, puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä” (I Aik 16:9). Teksti on kellon kyljessä. Raution kirkko on kodikas, rauhaisa ja viihtyisä. Alttariseinämän kaikki taulut kertovat Jeesuksesta ja puhuttelevat siten kristinuskon keskeisellä sanomalla. Kirkko edustaa rautiolaisille jotakin pysyvää. Muuttumattomaksi ymmärretään sen lohduttava ja rohkaiseva sana.

Puoliso: Anna Maria Ingman o.s. Remahl s. 20.10.1803 Kokkola, k. 13.07.1888 Nivala.

Lapset:

Aleksandra Beata Castrén

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 354

XI Matias Aleksanteri Kristianinpoika Castrén, (Taulusta 352, isä Kristian Castrén) Kielentutkija, kansatieteilijä, professori, s. 02.12.1813 Tervola, k. 07.05.1852 Helsinki.

Matias Aleksanteri Castrén (1813-1852)

Puoliso: Lovisa Natalia Johaninpoika Castrén o.s. Tengström s. 24.12.1830 Helsinki, k. 22.11.1881 Helsinki.

Lovisa Natalia Castrén (Tengström) (1830-1881)

Lapset:

Robert Castrén , s. 16.08.1851 Helsinki. Tauluun 355

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 355

XII Robert Matiaksenpoika Castrén, (Taulusta 354, isä Matias Castrén) Suomalainen poliitikko, toimittaja ja historioitsija. Hän oli Liberaalisen puolueen perustajia ja Suomen johtavan sanomalehden Helsingfors Dagbladin päätoimittaja., s. 16.08.1851 Helsinki, k. 30.08.1883 Helsinki.

Robert Castrén (16. elokuuta 1851 Helsinki – 30. elokuuta 1883 Helsingin maalaiskunta) oli suomalainen poliitikko, toimittaja ja historioitsija. Hän oli Liberaalisen puolueen perustajia ja Suomen johtavan sanomalehden Helsingfors Dagbladin päätoimittaja.

Elämä

Robert Castrén kuului isänsä puolelta Castrénin ja äitinsä puolelta Tengströmin sivistyssukuun. Hänen vanhempansa olivat suomen kielen professori Matthias Alexander Castrén ja kulttuuripiireissä vaikuttanut Natalia Castrén ja äidinisänsä professori Johan Jakob Tengström. Castrén menetti isänsä alle yksivuotiaana. Hän tutustui jo nuorena muun muassa J. L. Runebergiin ja J. V. Snellmaniin, jotka olivat molemmat perhetuttuja.

Castrén kirjoitti ylioppilaaksi Helsingfors privatlyceumista vuonna 1868, opiskeli Helsingin yliopistossa aluksi Suomen historiaa ja suoritti vuonna 1873 filosofian kandidaatin ja maisterin tutkinnon. Sen jälkeen hän siirtyi opiskelemaan oikeustiedettä ja valmistui vuonna 1879 molempain oikeuksien kandidaatiksi. Talvella 1875–1876 hän opiskeli Pariisissa. Castrén ryhtyi ryhtyi avustamaan liberaalia Helsingfors Dagbladia opiskeluaikanaan vuonna 1871 päätoimittaja Robert Lagerborgin pyynnöstä. Castrén toimi lehden kirjeenvaihtajana ulkomaanmatkoillaan, ja vuodesta 1874 myös ruotsalaisen Aftonbladetin Suomen-kirjeenvaihtajana. Hän oli vuonna 1876 perustamassa kulttuurilehti Finsk Tidskriftiä ja kuului sen toimituskuntaan kuolemaansa asti. Lisäksi hän avusti Juridiska Föreningens Tidskriftiä. Lehtikirjoituksissaan hän toi voimakkaasti esiin venäjänvastaisuutensa ja suuntautumisensa pohjoismaihin.

Historioitsijana Castrén laati muutamia tutkimuksia Suomen ja Venäjän suhteesta, esimerkiksi vuoden 1808 Suomen lähetyskuntaa käsittelevän Finska deputationen 1808–1809 (1879). Hän oli ensimmäinen tutkija, joka ryhtyi selvittämään Suomen autonomian syntyvaiheita yksityiskohtaisesti alkulähteiden pohjalta. Hän korosti ensimmäisten joukossa vuoden 1809 Porvoon valtiopäivien merkitystä Suomen valtion perustamishetkenä, ja hänen tutkimuksillaan oli suuri merkitys Leo Mechelinin ja Robert Hermansonin myöhemmin kehittämille teorioille Suomen suuriruhtinaskunnan valtio-oikeudellisesta asemasta. Castrénin näkemys Suomen ja Venäjän suhteesta muistutti Mechelinin unioniteoriaa. Hän osallistui myös vuonna 1876 fennomaanien ja G. Z. Forsmanin kanssa käytyyn julkiseen kiistaan siitä, oliko Suomella historiallista ”kiitollisuudenvelkaa” Ruotsille. Kuollessaan Castrén oli valmistelemassa väitöskirjaa Suomen senaatin historiasta.

Castrén oli vuoden 1876 raha-asiainkomitean, vuoden 1879 verokomitean ja vuoden 1881 lääninedustuskomitean sekä vuosien 1877–1878 valtiopäivien asevelvollisuusvaliokunnan sihteeri. Hän osallistui vuoden 1882 valtiopäiville porvarissäädyssä Uudenkaarlepyyn edustajana. Castrén perusti vuonna 1877 Perustuslain ystävät (Grundlagens vänner) -nimisen keskustelukerhon, johon kuului sekä ruotsinkielisten liberaalien että svekomaanien johtajia. Kerhon nimeksi vaihtui LXI vuonna 1879. Castrén, Lagerborg ja Mechelin laativat vuonna 1880 julkaistun Liberaalisen puolueen ohjelman. Lagerborgin kuoltua Castrénista tuli vuonna 1882 Helsingfors Dagbladin päätoimittaja, mutta hän kuoli jo seuraavana vuonna vain 32-vuotiaana umpilisäketulehdukseen kodissaan Degerön kartanossa. Hän oli ostanut kartanon vuonna 1879.

Castrén nai vuonna 1877 Charlotta Pippingin. Heillä oli kaksi poikaa, joista toinen oli kirjallisuudentutkija ja professori Gunnar Castrén.

Castrén on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle. Hänen sukunsa omistaa edelleen Degerön kartanon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Castr%C3%A9n.

Robert Castrén vuonna 1880.

Puoliso: Charlotta (Lotti) Joachimintytär Castrén o.s. Pipping. (Taulu 788) s. 10.09.1856 Helsinki, k. 03.02.1943 Helsinki.
Vanhemmat: Joachim Wilhelm Pipping, s. 29.11.1818 Turku, k. 15.02.1858 Helsinki ja Lovisa Josefina Pipping o.s. Kellgren, s. 02.01.1829 Kuopio, k. 1913 Helsinki.

Kunta Helsingin mlk. Kylä Degerö. Tilan nimi Degerö. Tilannevuosi 1931. Rakennus sijaitsee alueella, joka vuonna 1798 jaettiin Holmgårdin kartanosta ja nimettiin Degerön kartanoksi. Kartanon päärakennus valmistui vuonna 1818 ja sen rakennutti kartanon silloinen omistaja everstiluutnantti Gustaf Gutofsky. 1800-luvun aikana kartanon omistajat vaihtuivat tiuhaan. Vuosisadan puolivälissä rakennusta jatkettiin päärunkoa kapeammilla siipiosilla luoteeseen ja kaakkoon. Pääsisäänkäynnin yhteydessä oleva kuisti on myös myöhempi lisäys. 1830-luvulla kartano oli maalattu keltaiseksi mutta myöhemmin väriksi vaihtui harmaanruskea. Vuonna 1879 kartanon osti lakitieteen kandidaatti Robert Castrén. Päärakennus toimi lähinnä omistajaperheen kesäasuntona muun kartanoalueen asuntojen ollessa ympärivuotisessa käytössä. Maanviljelystä kartanossa harjoitettiin aina 1940-luvulle asti. 1950-luvulla päärakennus muutettiin ympärivuotiseen käyttöön. Vuonna 1954 haettiin lupaa pannuhuoneen ja öljysäiliön rakentamiseen (arkkitehti O. Stenius). Valtaosa kartanon maista, noin 130 hehtaaria, myytiin Helsingin kaupungille vuonna 1958. Vuonna 2008 kartanon päärakennus kuten myös noin viiden hehtaarin kokoinen puistomainen kartanoalue lukuisine asuin- ja talousrakennuksineen oli yhä Castrénien perillisten hallussa. Omistaja Charlotta (Lotti) Castrén , Gunnar Castrén , Thyra Castrén Lisätietoja DEGERÖ, 10 km Helsingistä, laivalaiturin vieressä. Tilan omistavat rouva Lotti Castrén, prof. Gunnar Castrén ja prof. rouva Thyra Castrén. Ensinmainittu v:sta 1879 ja muut v:sta 1883. Tila kuulunut 1500- ja 1600-luvuilla Svanström suvulle, jolta se naimisen kautta siirtyi Brunou ja Mellin suvuille. Myöhemmistä omistajista mainittakoon eversti Gutofski, kenraalikuvernööri P. I. Rokassovskij ja päätoimittaja Robert Castrén. Pinta-ala 200 ha; siitä puutarhaa 1, peltoa 48, luonnonniittyä 3 ja metsämaata 148 ha. Pellot epätasaisia savi- ja hiekkamaita. Niiden keskellä talouskeskus. Päärakennus v:lta 1818 ja sen ympärilla edellä mainitun Rokassovskijn 1850-luvulla perustama puutarha ja puisto. Pellot 2:ssa viljelyskierrossa: A. vihantarehu, juurikasvit, 2 kevätviljaa, 4 heinää; B. kauraa ja heinää. V. 1929 oli 12,5 ha kauraa, 3 perunaa, 3,5 rehujuurikasveja ja 25 ha heinää; muussa käytössä oli 4 ha. Kotieläimiä: 6 hevosta, 20 lehmää ja 6 sikaa. Karja pääasiassa Ay- ja siat maatiaisrotua. Suurimmat tulot maidon, viljan, vihannesten ja puutarhantuotteiden myynnillä. Menekkipaikkana Helsinki. Metsä suunnitelman mukaan hoidettua havumetsää, josta myyty saha-. paperi- ja polttopuita. Valo- ja voimasähkö Etelä-Suomen Voima Oy:ltä. Tilalla on jäljellä rakennus, jossa J. L. Runeberg asui kesällä 1836.

Lapset:

Gunnar Castrén , s. 27.12.1878 Helsinki. Tauluun 356

Olof Castrén s. 01.08.1882 Helsinki, k. 25.01.1913 Helsinki.

Olof Castrén (1882-1913)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 356

XIII Gunnar Robertinpoika Castrén, (Taulusta 355, isä Robert Castrén) Professori Helsingin Yliopistossa, s. 27.12.1878 Helsinki, k. 04.11.1959 Helsinki.

Gunnar Castrén
Nuoruus, toiminta ja ura

Castrénin vanhemmat olivat sanomalehden toimittaja Robert Castrén ja Charlotta Pipping. Hän kuului isänsä puolelta vanhaan Castrénin kulttuurisukuun ja äitinsä puolelta Pippingin sukuun. Castrén valmistui ylioppilaaksi 1896 Nya svenska samskolanista erinomaisin arvosanoin. Hän opiskeli yliopistossa estetiikkaa ja kirjallisuustiedettä ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1899, maisteriksi 1900, lisensiaatiksi 1902 ja tohtoriksi 1910.

1900-luvun alussa Euterpe-ryhmään kuulunut Castrén oli mukana myös aktivistien toiminnassa ja toimitti maanalaista Fria Ord-lehteä. Hän johti myös Suomen aktiivisen vastustuspuolueen perustamiskokousta 17. marraskuuta 1904 ja laati 1905 puolueen pyynnöstä ehdotuksen Suomen perustuslaiksi. Castrénin ehdotuksessa Suomesta olisi tullut tasavalta, jolla olisi ollut vaaleilla valittu presidentti ja yksikamarinen eduskunta. Castrén majoitti Leninin kotiinsa marraskuussa 1905.

Castrén tunnetaan etenkin Johan Ludvig Runebergin tuotannon tutkijana ja hän kirjoitti muun muassa kommentaarit Runebergin runoihin.

Castrén oli Helsingin yliopiston estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden dosentti 1907–1924, kotimaisen kirjallisuuden professori 1924–1938 ja ruotsalaisen kirjallisuuden professori 1938–1945. Hän oli Svenska litteratursällskapet i Finlandin puheenjohtaja 1924–1934 ja Suomen Tiedeseuran puheenjohtaja 1945–1946.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gunnar_Castr%C3%A9n.

Gunnar Castrén (27. joulukuuta 1878 Helsinki – 5. marraskuuta 1959 Helsinki) oli suomalainen professori ja kirjallisuudentutkija.

Puoliso: Thyra Elisabet Alexanderintytär Castrén ent. Söderhjelm o.s. Thesleff Hopeaseppä, s. 26.02.1880 Kuopio, k. 26.10.1959 Helsinki.
Vanhemmat: Alexander August Thesleff, s. 30.01.1838 Viipurin pitäjä, k. 01.08.1892 Ruovesi ja Emilia Matilda Lilli Thesleff o.s. Sanmark, s. 09.05.1846 Helsinki, k. 15.07.1919 Helsinki.

Thyra Elisabeth Castrén (Thesleff) (1880-1959)

Lapset:

Sara Selin o.s. Castrén , s. 06.10.1912 Helsinki. Tauluun 357

Martina Standertskjöld-Nordenstam o.s. Castrén , s. 04.06.1920 Helsinki. Tauluun 358

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 357

XIV Sara Gunnarintytär Selin o.s. Castrén, (Taulusta 356, isä Gunnar Castrén) s. 06.10.1912 Helsinki, k. 1992 Helsinki.

Puoliso: Karl Johan Erik Johaninpoika Selin s. 01.05.1910 Viipuri, k. 1995 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 358

XIV Martina Gunnarintytär Standertskjöld-Nordenstam o.s. Castrén, (Taulusta 356, isä Gunnar Castrén) s. 04.06.1920 Helsinki, k. 21.03.2014 Helsinki.

Puoliso: Carl-August Carlinpoika Standertskjöld-Nordenstam Asepalvelus, everstiluutnantti. Oy Aga Ab:n henkilöstöpäällikkö Helsingissä 1.4.1962. Vapaaherra., s. 24.05.1911 Helsinki, k. 16.02.1995 Helsinki.
Vanhemmat: Carl August Maurice Standertskjöld-Nordenstam, s. 17.04.1880 Ranska, Pariisi, k. 02.12.1937 Hattula ja Edit Standertskjöld-Nordenstam o.s. Silfvast, s. 10.07.1883 Helsinki, k. 19.10.1934 Sipoo.

Adliga ätten Standertskjöld nr 2126. Adlad 1772-09-13, introd. 1778. Ätten, som icke varit representerad i Sverige efter 1809, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-01-28 under nr 158 bland adelsmän. En gren har därst. vunnit friherrlig värdighet och en annan gren bär genom adoption titeln och namnet friherre Standertskjöld-Nordenstam.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 359

X Jakob Erikinpoika Castrén, (Taulusta 350, äiti Katarina Castrén) Kuusamon kirkkoherran apulainen 1804. Evijärven kappalainen 1811., s. 04.03.1781 Pudasjärvi, k. 28.03.1816 Evijärvi.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1793). Ylioppilas Turussa 29.9.1796 [Castrén] Jacob. Ostrob _ 777. Pohjalaisen osakunnan jäsen 30.9.1796 [1796] Jacobus Castrén die XXX Septembris natus die IV Martii 1776. | Prest och Philosophiæ Magister 1802; Kapellan i Evijärvi 1811. Dog 1816. Respondentti 30.4.1800 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 13.11.1801. Respondentti 19.12.1801 pro gradu, pr. Gustaf Gadolin 9990. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 29.5.1802. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 5.6.1802. FM 15.6.1802. — Isojoen kappalaisen apulainen 1802. Kuusamon kirkkoherran apulainen 1804. Evijärven kappalainen 1811. † Evijärvellä 28.3.1816.

Puoliso: Anna Margareta Isakintytär Ståhlberg ent. Castrén o.s. Snellman. (Taulu 549). (Taulu 550). (Taulu 338) s. 18.06.1789 Laihia, k. 09.09.1883 Sotkamo.
Vanhemmat: Isak Snellman, s. 17.02.1757 Tervola, k. 23.12.1795 Ii ja Maria Snellman o.s. Högman, s. 20.02.1766 Utsjoki.

Lapset:

Ernst Erik Castrén , s. 02.08.1813 Evijärvi. Tauluun 360

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 360

XI Ernst Erik Jakobinpoika Castrén, (Taulusta 359, isä Jakob Castrén) s. 02.08.1813 Evijärvi, k. 01.01.1873 Haapajärvi.

Puoliso: Johanna Fredrika Castrén o.s. Hamberg k. Haapajärvi.

Lapset:

Agnes Mathilda Renfors o.s. Castrén , s. 20.03.1869 Haapajärvi. Tauluun 361

Erkki Johannes Castrén s. 06.07.1873 Haapajärvi, k. 31.12.1936 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 361

XII Agnes Mathilda Ernstintytär Renfors o.s. Castrén, (Taulusta 360, isä Ernst Castrén) s. 20.03.1869 Haapajärvi, k. 1947 Italia, Merano.

Puoliso: Herman Gustafinpoika Renfors Tehtailija, s. 11.11.1849 Pori, k. 10.12.1928 Italia, Merano.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 362

X Zacharias Erikinpoika Castrén, (Taulusta 350, äiti Katarina Castrén) s. 24.12.1782 Pudasjärvi, k. 09.10.1818 Oulu.

Puoliso: Brita Lovisa Johanintytär Sevonius ent. Castrén o.s. Snellman. (Taulu 607). (Taulu 610) s. 14.11.1790 Hyrynsalmi, k. 09.07.1871 Lempäälä.
Vanhemmat: Johan Petri Snellman, s. 19.10.1736 Tyrnävä, k. 19.02.1802 Hyrynsalmi ja Brita Snellman o.s. Bergbom, s. 15.02.1749 Kruununkylä, k. 24.01.1816 Sotkamo.

Lapset:

Emma Elisabeth Lagus o.s. Castrén , s. 20.02.1819 Säräisniemi, Posthuma. Tauluun 363

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 363

XI Emma Elisabeth Zachariaksentytär Lagus o.s. Castrén, (Taulusta 362, isä Zacharias Castrén) s. 20.02.1819 Säräisniemi, Posthuma, k. 04.02.1890 Lempäälä.

Puoliso: 14.08.1845 Kemi (maasrk.) Johan Gabriel Gabrielinpoika Lagus. (Taulu 454). (Taulu 608) Lumijoen kappalainen 1855 (virkaan 1858). Varapastori 1860., s. 22.03.1816 Sotkamo, k. 21.02.1870 Lumijoki.

Oulun triviaalikoulun oppilas 10.2.1827 (cl. I) – 6.1832 (avg.). Turun lukion oppilas 23.10.1832 (Gabriel Johan) – 12.6.1835 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 23.6.1835 (arvosana laudatur äänimäärällä 23). Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.2.1836 [1836] Johannes Gabriel Lagus die II Februarii. Natus die XXII Martii Anno MDCCCXVI. | Philosophiæ Magister 1840. Prestvigd 1841 i Dec. Pastors Adjunct i Sotkamo. Kapellan i Rautio. Respondentti 9.12.1837 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. FK 2.6.1840. FM 20.7.1840. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.12.1841. — Pappina Sotkamossa, Ristijärvellä, Kuhmossa, Säräisniemellä, Iissä ja Hailuodossa. Hailuodon kappalainen 1847 (virkaan 1850), Raution 1849 (virkaan 1851), Lumijoen 1855 (virkaan 1858). Varapastori 1860. † Lumijoella 21.2.1870.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15340.
Vanhemmat: Gabriel Lagus, s. 11.03.1760 Sotkamo, k. 06.08.1833 Sotkamo ja Johanna Lagus o.s. Snellman, s. 28.08.1774 Liminka, k. 23.09.1845 Sotkamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 364

VIII Pehr Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 348, isä Lars Lithovius) Lumijoen kappalainen, s. 1713 Lumijoki, k. 27.05.1771 Lumijoki.

Henkilötiedot
sl. 1733 Petter Lithovius 6061. Vht: Lumijoen kappalainen Lars Lithovius 4571 (yo 1700, † 1748) ja hänen 1. puolisonsa Kristina Graan. Ylioppilas Turussa sl. 1733 [Lithovius] Petr. Laurentii Aboens‹¿› _ 348. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1733 [1733] Petrus Laurentii Lithovius. 1735 Adjunctus parentis in Limmingo. 1748 Sacellanus in Lumijoki. | Obiit 1771. Vihitty papiksi 1735. — Lumijoen kappalaisen (isänsä) apulainen 1735, kappalainen siellä 1749. † Lumijoella 27.5.1771.
Pso: 1:o 1735 Magdalena Björnström; 2:o 1768 Brita Åhs tämän 2. avioliitossa († 1798).
Pson seur. aviomies: Uudenkaarlepyyn kirkkoherra, FM Johan Forshäll 6459 (yo 1738, † 1792).
Appi: Kemin kappalainen Isak Björnström U443 († ~1717).
Poika: Tervolan kappalainen Lars Lithovius 9172 (yo 1773, † 1798).
Vävy: apulaispappi Anders Ravander 8170 (yo 1759).

1. puoliso: Magdalena Isakintytär Lithovius o.s. Björnström s. 1713 Kemi, k. 27.05.1771 Lumijoki.
Vanhemmat: Isak Björnström, s. 1670 Oulu, k. 1717 Kemi ja Margareta Björnström o.s. Pecklinius, s. 14.05.1683 Ii, k. 1726 Kemi.

Lapset:

Margaretha Ravander o.s. Lithovius s. 1743 Lumijoki, k. 19.05.1804 Kajaani.

Lauri Lithovius Längelmäen kirkkoherran apulainen 1778. Tervolan kappalainen 1784., s. 05.03.1753 Lumijoki, k. 20.08.1798 Tervola.

Lauri Pekanpoika Lithovius
25.8.1773 Lars Lithovius 9172. * Lumijoella noin 1753. Vht: Lumijoen kappalainen Petter Lithovius 6061 (yo 1733, † 1771) ja hänen 1. puolisonsa Magdalena Björnström. Ylioppilas Turussa 25.8.1773 [Lithovius] Laur. Petri, Ostrob. _ 544. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.8.1773 [1773] Laur. Petri Lithovius. Die XXV Aug. Nat. a. 1753. | Sacris ordinibus initiatus 1778. | Sacellanus in Tervola 1784. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 26.5.1778. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 28.5.1778. — Längelmäen kirkkoherran apulainen 1778. Tervolan kappalainen 1784. † Tervolassa 20.8.1798.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9172.

2. puoliso: Brita Gustafintytär Lithovius o.s. Åhs Ruustinna, s. 22.09.1730 Oulu, k. 27.12.1798 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 365

V Samuel Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) Lapinmaan rovasti, Iin kirkkoherra., s. 1608 Oulu, Liminka, k. 01.05.1659 Ii.

Puoliso: Catharina Nicolauksentytär Lithovius o.s. Lithman s. 1610 Ruotsin länsipohjan Kainuu, k. 1660 Ii.

Lapset:

Josef Lithovius , s. 1633 Liminka. Tauluun 366

Samuel Lithovius , s. 1633 Liminka. Tauluun 367

Britha Cajanus o.s. Lithovia , s. 1635 Liminka. Tauluun 371

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 366

VI Josef Samuelinpoika Lithovius, (Taulusta 365, isä Samuel Lithovius) Yo Uppsalassa 10.1650, Turussa sl. 1652 927. Kempeleen pitäjänapulainen (1652). Tyrnävän kappalainen 1655., s. 1633 Liminka, k. noin 1691 Tyrnävä.

Genealogia Sursilliana: Joseph Samuelsson Lithovius, Socknedadjunct, stationerad i Kembele 1652, Kapellam i Törnävä (Ilmajoki,Seinäjoki??) 1655, död 1692. Gitf 1.o med Pastorn uti Ilmola (Ilmajoki !) Jacob Paulison Peldans och dess maka Märtha Henriksdotter Strigelii dotter Margaretha Peldan, 2:o med fogden öfver Cajana och Pielis, Anders Ericsson Gyllenhjertas och dess maka Agneta Mattsdotters dotter Agneta Gyllenherta, 3:o med Kapellanen uti Ijo, Joseph Jacobsson Björns dotter Beata Björn (ej barn med denna). Barn af första giftet äro af följande de fem första, afdet andra de återstående, der trdje gifter var barnlöst.

1. puoliso: Margareta Jakobintytär Lithovius o.s. Peldan/Peldanius s. 1635 Ilmajoki.

Lapset:

Marketta Hannuksela o.s. Lithovius s. 21.12.1662 Tyrnävä, k. 24.04.1745 Ilmajoki.

Henrik Lithovius s. 1668 Tyrnävä, k. 1715 Liminka.

Yo Uppsalassa 2.10.1686 Henrik Lithovius Henricus Josephi, Ostrobotniensis U437. Vht: Tyrnävän kappalainen Josef Limingius, myöh. Lithovius 927 (yo 1652, † 1692) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Peldan. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 2.10.1686 Henricus Iosephi Lithovius [Ex Schola Uhloensi O. Bothn.]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Raahessa) 24.1.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694, sittemmin Kempeleen pitäjänapulainen siellä. † poltettu elävältä venäläisten toimesta 1716. (ehkä jo syksyllä 1715?). Pso: Sofia Bång.

2. puoliso: noin 1676 Tyrnävä Agneta Andersintytär Lithovius ent. Antilius o.s. Cajanus. (Taulu 191) s. noin 1645 Paltamo, k. noin 1683 Tyrnävä.
Vanhemmat: Anders Cajanus e. Hjerta, s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:

Sofia Lithovia s. noin 1675 Tyrnävä, k. jälkeen 1692 Tyrnävä.

Anna Biörnström o.s. Lithovius , s. noin 1678 Tyrnävä. Tauluun 191

Brita Lithovia s. noin 1680 Tyrnävä, k. jälkeen 1712 Ilmajoki.

3. puoliso: Beata Josephuksentytär Lithovius o.s. Björn s. noin 1640.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 367

VI Samuel Samuelinpoika Lithovius, (Taulusta 365, isä Samuel Lithovius) Ylioppilas Uppsalassa 10.1650 Samuel Samuelis [fratres Limingij]. Ylioppilas Turussa sl. 1652 [Limmingius] Samuel [Samuelis _ 46]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1652] Samuel Sam: Limingius. — Armovuodensaarnaaja Iissä 1659. Iin 2. kappalainen luult. s.v. Pudasjärven kirkkoherra 1686, Iin 1688., s. 1633 Liminka, k. 19.06.1692 Ii.

Puoliso: Beata Mikontytär Lithovius. (Taulu 222) k. Ii.

Lapset:

Beata Hoffrenius o.s. Lithovius . Tauluun 368

Anna Anglenius o.s. Lihovia , s. 1663 Pudasjärvi. Tauluun 369

Mikael Lithovius . Tauluun 222

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 368

VII Beata Samuelintytär Hoffrenius o.s. Lithovius, (Taulusta 367, isä Samuel Lithovius) k. 1719 ii.

1. puoliso: Petrus Pehrinpoika Hoffrenius. (Taulu 626). (Taulu 631) Ylioppilas (Ostro Bothniensis) Uppsalassa 6.10.1683. Vihittiin papiksi noin 1686 Iin pitäjänapulaiseksi, kappalainen (2. sarjaa) 1691. K Ii 1701., k. 1701 ii.
Vanhemmat: Pehr Hoffrenius e. Houru, s. 00.12.1625 Oulu, k. 15.08.1686 Ii ja Margareta Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1630 Ii, k. 1702 Ii.

2. puoliso: 1703 Johan Johannis Hansinpoika Forbus Ylioppilas Turussa sl. 1695 [Forbus] Johan Brahestad _ 212. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1695] Johannes Forbus. Brahestadensis. | Kapellan i Franzila. Död 1742. ‹Tieto kuuluu tämän kaimalle.›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1701. — Iin 2. kappalainen 1701., s. 1679 Raahe, k. 09.08.1719 Ii.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 369

VII Anna Samuelintytär Anglenius o.s. Lihovia, (Taulusta 367, isä Samuel Lithovius) s. 1663 Pudasjärvi, k. 09.03.1746 Pudasjärvi.

Puoliso: Daniel Danielinpoika Anglenius Pudasjärven kappalainen, s. 1662, k. 12.06.1725 Pudasjärvi.

Lapset:

Samuel Anglenius , s. 09.11.1690 Ii. Tauluun 370

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 370

VIII Samuel Danielinpoika Anglenius, (Taulusta 369, äiti Anna Anglenius) Tullimies, s. 09.11.1690 Ii, k. 12.06.1763 Pudasjärvi.

Puoliso: Catharina Simonintytär Anglenius o.s. Frosterus. (Taulu 653) s. 1695 Oulu, k. 09.01.1753 Oulu.
Vanhemmat: Simon Frosterus, s. 1660 Oulu, k. 1701 Haukipudas ja Katarina Frosterus ent. Uhlberg o.s. Forbus, s. 1655 Oulu, k. 11.04.1749 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 371

VI Britha Samuelintytär Cajanus o.s. Lithovia, (Taulusta 365, isä Samuel Lithovius) s. 1635 Liminka, k. 1691 Sotkamo.

Puoliso: 1658 Erik Andersinpoika Cajanus "Yo Uppsalassa 27.11.1642, Turussa sl. 1646 541. Esitti nähtävästi kirjuria ylioppilaskomediassa Surge 6.5.1647. Sotkamon kappalainen 1647, kirkkoherra 1651. Opponenssi pappeinkokouksessa 1670. (KA mf. ES 2113 (tt 1) Kajaanin käräjät 17.–18.2.1651 s.", s. 1628 Vaala, k. 1691 Sotkamo.

sl. 1646 Erik Cajanus vanhempi Ericus Andreæ, Cajanus 541. * noin 1628. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Anders Eriksson ja Agneta Mattsdotter. Ylioppilas Uppsalassa 27.11.1642 Ericus Andreæ Bothniensis. Ylioppilas Turussa sl. 1646 Cajanus Eric. Andreæ _ 27. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1646] Ericus Andreæ Cajanus. | Kyrkoherde i Sotkamo 1651. Dog 1691. Var son till Lagmannen Anders Ersson Gyllenhjerta, som kallade sig Cajanus sedan han blef Fogde öfver Kajana District. \ | 3. Ericus Andreæ Cajanus. Inskrifven i afdelningen 1646 under Linguarum Professoren Martini Stodii Rectorat. Kyrkoherde i Sotkamo 1651. Afled 1691. Han var den förste med det namnet i afdelningen. Var son till lagmannen Anders Ericsson Gyllenhjerta, hvilken kallade sig Cajanus, sedan han blifvit Fogde öfver Kajana district. Esitti nähtävästi kirjuria ylioppilaskomediassa Surge 6.5.1647 Ericus Andreæ Botn. — Sotkamon kappalainen 1647, kirkkoherra 1651. † Sotkamossa 1691. Pso: 1:o Kristina Eriksdotter Montanus; Pso: 2:o Brita Samuelsdotter Lithovius.
Vanhemmat: Anders Cajanus e. Hjerta, s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:

Anders Cajanus Kävi Kajaanin pedagogiota. Ylioppilas (Finno) Uppsalassa 10.10.1674.

Sotkamon kappalainen (2. sarjaa) kaiketi 1680-luvulla., s. noin 1658 Sotkamo, k. 1689 Sotkamo.

Johan Cajanus , s. 1670 Sotkamo. Tauluun 372

Brita Uhlbrandt o.s. Cajanus , s. 1659. Tauluun 383

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 372

VII Johan Erikinpoika Cajanus, (Taulusta 371, äiti Britha Cajanus) Oulun kappalainen (apupappi 1693-), s. 1670 Sotkamo, k. 13.01.1734 Oulu.

Kävi Oulun triviaalikoulua. Ylioppilas (O.-Bothniensis) Uppsalassa 8.10.1687, (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1689; respondentti 1.3.1693.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa Paltamossa 5.2.1691 Paltamon kappalaiseksi; Oulun kappalainen (2. sarjaa) 1693, samalla kirkon taloudenhoitaja 1708–1711; Oulun vt. kirkkoherra 1713–1721 Tukholmaan paenneen Turun tuomiokapitulin määräämänä. Cajanus pakeni isonvihan aikana perheineen (vaimo Kristina Petterdotter Hoffrenia ja kaksi pientä lasta) Ruotsiin ja mainitaan siellä pakolaisluetteloissa avustusta saaneena Oulun vt. kirkkoherrana (vice Pastor) 1715 ja 1716 (Länsipohjassa oleskelevana 2.2.1716). Hän palasi Ouluun kappalaisen virkaansa 1722.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turussa 13.11.1697, 18.3.1705 ja 3.10.1708.

Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Pajukoski / Siirtola Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus (hjerta) MyHeritage sukupuissani (Nielikainen-Nissinen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Jaakko Rantanen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Tanskat Web Site)
Johan Ericsson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Elofsson Web Site)
näytä kaikki 19
Lähisukulaiset

Catharina Zachariasdr Ulhaegius
wife
Brita Johansdotter Cajana
daughter
Sara Johansdotter Cajana
daughter
Lars Johansson Cajanus
son
Sara Johanintytär Cajana
daughter
Christina Pettersdotter Hoffrenia
wife
Margaretha Pilkar
wife
Britha Samuelsdotter Lithovia
mother
Erik Andersson Cajanus
father
Andreas Erici Cajanus
brother
Agneta Cajana
sister
Brita Eriksdotter Cajanus
sister

About Johan Eriksson Cajanus

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=345

Johan Erikinpoika Cajanus, * n. 1669 Sotkamo, † 1733 Oulu, ‡ 20.1.1734 Oulu, ikä 64 v. (GS 3584). (pk 29.1.1734 & 24.2.1737 Oulu). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 8.10.1687, Turussa sl. 1689 3614. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Paltamossa) 5.2.1691. Paltamon kappalainen 1691. Oulun kappalainen 1693, kirkon taloudenhoitaja 1708-11, vt. kirkkoherra 1713 (kirkkoherra Zacharias Lithovius Taulu 18). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa Västerbottenissa (1715), palasi 1722 (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3738, 4798, 8938). KA mf. ES 2037 (rr 26) Paltamon käräjät 30.1.–1.2.1689 s. 112 "Capellanen H:r Erich Cajanus ... hans Broder Johannes Cajanus om 20 Åhr Gammal, wela komma till Sacellanien". Oulun hk 1692, 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702, 1703, 1704, 1705, 1706, 1707, 1708, 1709, 1710, 1711, 1712, kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54.

1.Pso: Catharina Zachariaksentytär Ulhegia, * n. 1670 Oulu, ‡ 19.6.1704 Oulu. (GS 5714). (pk 1.6.1711 Oulu).

Vht: Oulun kappalainen 1672, Iin kirkkoherra 1692 Zacharias Olofinpoika Heikola eli Ulhegius, * n. 2.1643 Oulu, ‡ 18.8.1695 Ii, ikä 52 v 6 kk. Yo Uppsalassa 16.6.1658, Turussa sl. 1666 1850. & Margareta Andersintytär Lythraea, * n. 1645, ‡ 21.4.1707 Oulu. (GS 5710). (pk 1.1709 & 21.3.1710 Oulu).

1.Lapsia:

Brita Johanintytär Cajana, * 1692 Oulu, † 19.11.1749 Kemi. (GS 3585).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1695 Oulu, ‡ 5.5.1695 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1696 Oulu, ‡ 12.7.1696 Oulu.

Sara Johanintytär Cajana, * 1699 Oulu, ‡ 21.3.1767 Oulu. (GS 3596).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1700 Oulu, ‡ 12.9.1700 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1701 Oulu, ‡ 12.6.1701 Oulu.

Lars Johaninpoika Cajanus, * 10.1702 Oulu, ‡ 12.1.1735 Oulu, ikä 32 v 8 kk. (GS 3695).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

2.Pso: n. 1712 Christina Petterintytär Hoffrenia, * 27.2.1669 Ii, ‡ 27.8.1727 Oulu, ikä 58 v 6 kk. (GS 6049). (pk 23.3.1728 Oulu). Myi toisen miehensä kanssa 1712 edesmenneen miehensä Johan Possan osan Rantasalmen Korppilasta Rantasalmen kirkkoherralle Anders Heinriciukselle (n. 1672-1729) (ks. SSV 42(1987), s. 162-163). (A. Brenner, Oulun kaupungin perunkirjoituksia 1653–1800. SSJ 25 (1963–65)

Vht: Iin kirkkoherra Petter Hansinpoika Houru myöh. Hoffrenius, * n. 12.1625 Oulu, ‡ 15.8.1686 Ii, ikä 60 v 8 kk 1 vko. (GS 5999). Yo Turussa sl. 1646 543. & Margareta Henrikintytär Carlandra, * n. 1630 ?Kemi, † (rk) 24.9.1702 Ii.

(2.Vaimon 1.Pso: n. 1690 kruununnimismies Rantasalmella Johan Petterinpoika Possa, * n. 1670 Rantasalmi, † 1697 Rantasalmi. ).

3.Pso: Oulu 24.3.1728 Margareta Simonintytär Pilckar, * n. 1670, ‡ 8.4.1744 Oulu. (Rv.Mf. 4132). Pesänjako kauppias Daniel Pilckarin, hänen veljensä maisteri Johan Pilckarin, siskon Marta Pilckarin ja heidän lankonsa kauppias Gabriel Lithoviuksen välillä suoritettiin 27.1.1712 Oulussa.

Vht: Kauppias ja raatimies Oulussa Simon Johaninpoika Pilckar, ‡ 14.4.1695 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu). & Magdalena Danielintytär Sundelia, ‡ 17.1.1697 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu).

(3.Vaimon 1.Pso: 1693 (Rv.Mf. 3092) kauppaporvari Oulussa Hans Hansinpoika Hourén eli Hoffrén, * n. 1670 Oulu, ‡ 28.4.1701 Oulu. (pk 25.11.1702 Oulu). (ks. Genos 15(1944), s. 99-104; ES 2038 (rr 31) Iin käräjät 19.–20.2.1694 s. 292). Oulun hk 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702). 2.Pso: 1702/03 porvari ja raatimies Oulussa Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, * n. 1670 Liminka, ‡ 31.10.1721 Tukholma. (GS 3919). (Rv.Mf. 4866).
.

1. puoliso: 1694 Oulu Catharina Zachariaksentytär Cajanus o.s. Ulhaegius s. 1670 Oulu, k. 01.06.1711 Oulu.

Lapset:

Brita Bogman o.s. Cajana s. 1692 Oulu, k. 19.11.1749 Kemi.

Sara Franzén o.s. Cajanus , s. 1699 Oulu. Tauluun 373

Lars Cajanus , s. 10/1702 Oulu. Tauluun 375

2. puoliso: 1698 Christina Pehrintytär Cajanus o.s. Hoffrenius. (Taulu 626). (Taulu 630) s. 27.02.1669 Oulu, k. 27.08.1727 Oulu.
Vanhemmat: Pehr Hoffrenius e. Houru, s. 00.12.1625 Oulu, k. 15.08.1686 Ii ja Margareta Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1630 Ii, k. 1702 Ii.

3. puoliso: 24.03.1728 Oulu Margareta Simonintytär Cajanus e. Lithovius ent. Hoffren o.s. Pilckar. (Taulu 223). (Taulu 249) s. 1670 Oulu, k. 08.04.1744 Oulu.
Vanhemmat: Simon Pilckar, s. 1640 Uhtaja, k. 14.04.1695 Oulu ja Magdalena Pilckar o.s. Sundelius, k. 17.01.1697 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 373

VIII Sara Johanintytär Franzén o.s. Cajanus, (Taulusta 372, isä Johan Cajanus) s. 1699 Oulu, k. 21.03.1767 Oulu.

Sara Johanintytär Cajana, * 1699 Oulu, ‡ 21.3.1767 Oulu. (GS 3596).

Pso: 1722 Frans Fransinpoika Franzén, * 1.2.1699 Käkisalmi, ‡ 12.3.1764 Oulu. (pk 22.3.1765 Oulu). Kauppias ja raatimies Oulussa. Oulun kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54, 1755-59, 1760-65, 1766-71.

Vht: Kauppias Käkisalmessa Frans Johaninpoika Franzén, † 1710. & Brita Andersintytär Heinricia, ‡ 7.1.1703 Käkisalmi.

Lapsia:

Brita Christina Fransintytär Franzén, * 22.12.1724 Oulu, ‡ 11.2.1725 Oulu, ikä 6 vko.

Catharina Fransintytär Franzén, * 9.1.1726 Oulu, ‡ 24.5.1724 Oulu, ikä 4 kk 1 vko 6 p.

Johan Fransinpoika Franzén, * 1.10.1727 Oulu, † 10.4.1792 Oulu. (GS 3597). Naimaton.

Margareta Fransintytär Franzén, * 22.10.1730 Oulu, † 7.3.1813 Oulu. (GS 3598).

Frans Fransinpoika Franzén, * 6.2.1733 Oulu, ‡ 24.3.1733 Oulu, ikä 1½ v.

Sara Fransintytär Franzén, * 11.9.1734 Oulu, † 7.4.1802 Oulu. (GS 3599).

Brita Christina Fransintytär Franzén, * 5.2.1738 Oulu, † . (GS 3600).

Zachris Fransinpoika Franzén, * 6.4.1744 Oulu, † 18.7.1787 Oulu. (GS 3602).
.

Puoliso: 1723 Oulu Frans Fransinpoika Franzén. (Taulu 117) Kauppias ja raatimies Oulussa. Oulun kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54, 1755-59, 1760-65, 1766-71., s. 01.02.1699 Käkisalmi, k. 12.03.1764 Oulu.

Lapset:

Zachris Franzén , s. 06.04.1744 Oulu. Tauluun 374

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 374

IX Zachris Fransintytär Franzén, (Taulusta 373, äiti Sara Franzén) Raatimies, kirkonisäntä, suurkauppias ja laivanvarustaja., s. 06.04.1744 Oulu, k. 18.07.1787 Oulu.

Puoliso: 08.11.1770 Oulu Helena Mikaelintytär Keckman ent. Franzén o.s. Schulin. (Taulu 116). (Taulu 117) s. 05.10.1755 Oulu, k. 08.05.1811 Oulu.
Vanhemmat: Mikael Schulin e. Suhonen, s. 1719, k. 07.02.1769 Oulu ja Anna Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen), s. 23.01.1724 Oulu, k. 29.03.1782 Oulu.

Helena Mikaelintytär Schulin (1755-1811)

Lapset:

Anna Maria Edelheim o.s. Franzén , s. 05.12.1776 Oulu. Tauluun 118

Margaretha Helena Frosterus o.s. Franzén , s. 15.11.1781 Oulu. Tauluun 120

Frans Mikael Franzén , s. 09.02.1772 Oulu. Tauluun 124

Johan Franzén , s. 06.05.1784 Oulu. Tauluun 153

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 375

VIII Lars Johaninpoika Cajanus, (Taulusta 372, isä Johan Cajanus) Kauppaporvari Oulussa. Oulun rk 1723-30, 1723-30, 1731-41., s. 10/1702 Oulu, k. 12.01.1735 Oulu.

Puoliso: 1723 Oulu Catharina (Carin) Nilsintytär Holm ent. Cajanus o.s. Calicius. (Taulu 46) Muutti Oulusta 1772 Haukiputaalle., s. 1706 Oulu, k. 13.09.1788 Haukipudas.
Vanhemmat: Nils Calicia (Calicius), s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

Lapset:

Nils Cajanus , s. 17.12.1727 Oulu. Tauluun 46

Margareta Elisabet Keckman o.s. Cajanus , s. 06.12.1730 Oulu. Tauluun 376

Johan Cajanus , s. 08.08.1726 Oulu. Tauluun 380

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 376

IX Margareta Elisabet Larsintytär Keckman o.s. Cajanus, (Taulusta 375, isä Lars Cajanus) s. 06.12.1730 Oulu, k. 26.09.1792 Haukipudas.

Puoliso: Kristian Henrik Johaninpoika Keckman. (Taulu 117) Siikajoen kirkkoherra, lääninrovasti, s. 17.03.1723 Ii, k. 10.06.1784 Siikajoki.

Lapset:

Lars Henrik Keckman , s. 04.03.1754 Ylikiiminki. Tauluun 377

Katarina Kristina Lagus o.s. Keckman , s. 05.07.1772 Tyrnävä. Tauluun 378

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 377

X Lars Henrik Kristianinpoika Keckman, (Taulusta 376, äiti Margareta Keckman) Kauppaneuvos Keckman oli porvarissäädyn edustajana Ruotsi- Suomen viimeisillä valtiopäivillä vuonna 1800. Häntä on pidettävä yhtenä Oulun huomattavimmista porvareista. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I majoitettiin Oulun- vierailunsa aikana kauppaneuvos Keckmanin taloon., s. 04.03.1754 Ylikiiminki, k. 15.12.1853 Oulu.

Puoliso: Helena Mikaelintytär Keckman ent. Franzén o.s. Schulin. (Taulu 116). (Taulu 117). (Taulu 374) s. 05.10.1755 Oulu, k. 08.05.1811 Oulu.
Vanhemmat: Mikael Schulin e. Suhonen, s. 1719, k. 07.02.1769 Oulu ja Anna Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen), s. 23.01.1724 Oulu, k. 29.03.1782 Oulu.

Helena Mikaelintytär Schulin (1755-1811)

Lapset:

Elisabet Catariina Julin o.s. Keckman , s. 29.03.1790 Oulu. Tauluun 156

Christian Henrik Keckman Kauppakirjuri, s. 10.12.1791 Oulu, k. 02.07.1826 Oulu.

Carl Niclas Keckman (25. kesäkuuta 1793 Oulu – 9. toukokuuta 1838 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 378

X Katarina Kristina Kristianintytär Lagus o.s. Keckman, (Taulusta 376, äiti Margareta Keckman) s. 05.07.1772 Tyrnävä, k. 16.05.1802 Säräisniemi.

Puoliso: 11.05.1794 Gabriel Johaninpoika Lagus. (Taulu 453). (Taulu 454). (Taulu 363) Sotkamon kirkkoherra 1811, rovastin arvo 1827, s. 11.03.1760 Sotkamo, k. 06.08.1833 Sotkamo.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.2.1773 – 11.12.1778. Ylioppilas Turussa 1.3.1779 [Lagus] Gabriel Ostrob. _ 579. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.3.1779 [1779] Gabriel Johannis Lagus Die II Martii. Natus die XX Martii 1760. | Sacros obtinuit ordines 1783. | Sacellans in Säresniemi 1794. Pastor in Sotkamo 1811. Denatus die 6 Aug. A. 1833. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 30.5.1783. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.6.1783. — Siikajoen kirkkoherran apulainen 1783. Säräisniemen kappalainen 1794. Sotkamon kirkkoherra 1811. Rovasti 1827.
Vanhemmat: Johan Lagus, s. 01.08.1725 Alavus, k. 11.08.1762 Sotkamo ja Katarina Magdalena Lagus o.s. Frosterus, s. 05.05.1718 Ruotsi, Tukholma, k. 22.04.1789 Sotkamo.

Lapset:

Helena Katarina Aejmelaeus o.s. Lagus , s. 06.01.1798 Säräisniemi. Tauluun 379

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 379

XI Helena Katarina Gabrielintytär Aejmelaeus o.s. Lagus, (Taulusta 378, äiti Katarina Lagus) s. 06.01.1798 Säräisniemi, k. 09.02.1853 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Johan Carlinpoika Aejmelaeus s. 26.10.1794 Paltamo, k. 06.03.1833 Sotkamo.
Vanhemmat: Karl Fredrik Aejmelaeus, s. 22.01.1761 Isokyrö, k. 27.05.1831 Paltamo ja Catharina Sofia Aejmelaeus o.s. Keckman, s. 12.10.1771 Pudasjärvi, k. 31.05.1862 Pyhäjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 380

IX Johan Larsinpoika Cajanus, (Taulusta 375, isä Lars Cajanus) s. 08.08.1726 Oulu, k. 08.07.1808 Oulu.

Puoliso: 02.10.1748 Ruotsi, Tukholma Katarina Cajanus o.s. Waicko s. 1722, k. 28.11.1808 Oulu.

Lapset:

Catharina Frieman o.s. Cajanus , s. 22.03.1752 Oulu. Tauluun 381

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 381

X Catharina Johanintytär Frieman o.s. Cajanus, (Taulusta 380, isä Johan Cajanus) s. 22.03.1752 Oulu, k. 16.02.1809 Raahe.

Puoliso: Johan Frieman s. 27.12.1728 Raahe, k. 17.09.1790 Raahe.

Lapset:

Carl Fredrik Frieman , s. 09.03.1777 Raahe. Tauluun 382

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 382

XI Carl Fredrik Johaninpoika Frieman, (Taulusta 381, äiti Catharina Frieman) s. 09.03.1777 Raahe, k. 22.04.1838 Raahe.

Puoliso: Brita Maria Johanintytär Frieman o.s. Åkerlund s. 18.08.1786 Sievi, k. 5/1863 Sievi.
Vanhemmat: Johan Åkerlund, s. 1752 Turku, k. 27.07.1825 Sievi ja Maria Elisabeth Åkerlund o.s. Choraeus, s. 02.02.1755 Ähtävä, k. 27.08.1833.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 383

VII Brita Erikintytär Uhlbrandt o.s. Cajanus, (Taulusta 371, äiti Britha Cajanus) s. 1659, k. 22.08.1729 Oulu.

Puoliso: Zachris Mattsinpoika Uhlbrandt Laivanomistaja, raatimies Oulussa, nimismies Kajaanissa Zachris Mattsinpoika, s. 1630 Oulu, k. 16.04.1705 Oulu.

Zachris Mattsinpoika (Uhlbrandt), * n. 1630 Oulu, ‡ 16.4.1705 Oulu. (pk 23.1.1706 Oulu). Raatimies Oulussa 1671-80, 1682-91, 1692-97 ja 1698-1705. Oulun pormestarin sijainen 1685 ja 1700-01. Kämneerioikeuden (kaupunkialioikeus) puheenjohtaja 7.1.1680, henkikirjoittaja. Johti Oulun kaupungin niittymaiden jakoa 1680-luvulla. Laivanomistaja. Kajaanin nimismies 1688. Kajaanin läänin vouti 1689-97. Valtiopäivämies 1676 Turun maapäivillä. Muutti Oulusta 1691 Kajaaniin ja sieltä takaisin 1697 Ouluun.
Vanhemmat: Matts Uhlbrandt, s. 1609 Oulu, k. 24.02.1652 Oulu ja Maria Uhlbrandt o.s. Ficke, s. 1613, k. 01.05.1669 Oulu.

Lapset:

Erik Uhlbrandt Oululainen kauppias, s. 1687 Oulu, k. 09.06.1730 Oulu.

Jakob Uhlbrandt Oululainen kauppias, poikamies., s. 1688 Oulu, k. 17.10.1730 Oulu.

Margareta Estlander o.s. Uhlbrandt s. 1690 Oulu, k. 28.02.1744 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 384

V Anna Josefintytär Mathesius o.s. Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) s. 1610 Oulu, Liminka, k. 1685 Pyhäjoki.

Puoliso: 1627 Oulu, Liminka Johan Matiaksenpoika Mathesius Saloisten kappalainen, Pyhäjoen kirkkoherra 1642-1660, s. 1607 Saloinen, k. 09.03.1663 Pyhäjoki.

.
Vanhemmat: Matias Mathesius e. Halicoensis (Matthesius), "de Halikko”, s. 1570 Turku, k. 1622 Saloinen ja Margareta Mathesius, s. 1580 Rauma, k. Saloinen.

Lapset:

Katariina Mathesius , s. noin 1628 Saloinen. Tauluun 385

Henrik Mathesius , s. 1630 Saloinen. Tauluun 396

Anna Cajanus o.s. Mathesius , s. 1632 Saloinen. Tauluun 409

Brita Falander o.s. Mathesius , s. 1640 Saloinen. Tauluun 485

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 385

VI Katariina Johanintytär Mathesius, (Taulusta 384, äiti Anna Mathesius) s. noin 1628 Saloinen, k. 22.09.1706 Pyhäjoki.

Puoliso: noin 1660 Pyhäjoki Henrik Josefinpoika Hourenius. (Taulu 622) Ylioppilas Turun pohj. 1656, Pyhäjoen kappalainen Haapajärvellä (myöhemmällä Haapavedellä)., s. noin 1642 Pyhäjoki, k. 1675 Haapavesi.
Vanhemmat: Josef Hourenius, s. noin 1609 Pyhäjoki, k. välillä 1660-61 Pyhäjoki ja Margareetta Hourenius o.s. Ahlholm, s. 1624 Liminka, k. välillä 1661-67 Pyhäjoki.

Lapset:

Margaretha Prochaeus o.s. Hourenius , s. Pyhäjoki. Tauluun 386

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 386

VII Margaretha Henrikintytär Prochaeus o.s. Hourenius, (Taulusta 385, isä Henrik Hourenius) s. Pyhäjoki, k. 16.07.1732 Paltamo.

Puoliso: Johan Petterinpoika Prochaeus. (Taulu 599) Ylioppilas Uppsalassa 1686 ja sitten Turun pohj. , Paltamon kappalainen 1691, k. 1711 Paltamo.
Vanhemmat: Petter Prochaeus, k. 1672 Paltamo ja Elisabet Prochaeus o.s. Alstadius, s. noin 1630, k. Paltamo.

Lapset:

Petter Prochaeus , s. 24.11.1693 Paltamo. Tauluun 387

Johan Prochaeus Kappalainen Ruotsissa., s. Paltamo.

Henrik Prochaeus , s. noin 1695 Paltamo. Tauluun 388

N.n Prochaeus Ruotsin kuninkaan jääkäri Tukholmassa, lienee ollut naimisissa., s. Paltamo.

Katariina Prochaeus , s. noin 1700 Paltamo. Tauluun 389

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 387

VIII Petter Johaninpoika Prochaeus, (Taulusta 386, isä Johan Prochaeus) Ylioppilas Uppsalassa 1709, vihittiin papiksi 1715, Ruotsin By:n komministeri, s. 24.11.1693 Paltamo, k. 26.04.1741 Ruotsi, By.

Puoliso: 18.12.1719 By, Ruotsi Maria Almgren s. 1699 Ruotsi, By, k. 1786 Ruotsi, By.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 388

VIII Henrik Johaninpoika Prochaeus, (Taulusta 386, isä Johan Prochaeus) Ylioppilas Uppsalassa 1707, vihittiin papiksi 1725, Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra 1730., s. noin 1695 Paltamo, k. 07.07.1746 Tukholma.

Puoliso: 13.03.1726 Tukholma Charlotta Eleonora Paulintytär Prochaeus o.s. Scharff s. 29.03.1704 Ruotsi, Hölö, k. 29.01.1779 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Paul Scharff, s. 1675 Ruotsi, Hälleforsin ruukki, k. 28.04.1743 Ruotsi, Hölö ja Anna Stenius, k. Ruotsi, Hölö.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 389

VIII Katariina Johanintytär Prochaeus, (Taulusta 386, isä Johan Prochaeus) s. noin 1700 Paltamo, k. välillä 1732-39 Sotkamo.

Puoliso: Caspar Heikinpoika Almgren. (Taulu 176) Sotkamon kirkkoherra 1736, s. 01.07.1681 Pyhäjoki, k. 16.12.1744 Sotkamo. Ylioppilas Turussa 1699, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 27.5.1704, Paltamon kappalainen 1704.
Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706.
Vangittu Isovihan aikana 1716, sittemmin jonkin aikaa Korppoon vt. kirkkoherrana isovihan lopulla, palasi Paltamoon rauhanteon jälkeen. Sotkamon kirkkoherra.

Lapset:

Elisabeth Groen o.s. Almgren , s. 1721 Paltamo. Tauluun 390

Katariina Almgren , s. 01.12.1725 Paltamo. Tauluun 394

Petter Almgren , s. 01.02.1727 Paltamo. Tauluun 395

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 390

IX Elisabeth Casparintytär Groen o.s. Almgren, (Taulusta 389, äiti Katariina Prochaeus) Kuoli keuhkotautiin., s. 1721 Paltamo, k. 19.02.1771 Paltamo.

1. puoliso: 27.11.1740 Sotkamo Iisak Erikinpoika Sinius. (Taulu 175). (Taulu 176) Paltamon kappalainen 1742-47, s. noin 1717 Sotkamo, k. 1747 Paltamo. Isak Sinius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1735, Turun yliopistoon 1735, Vihitty Paltamon kirkkoherran apulaiseksi 1739, Paltamon kappalainen 1742.
Vanhemmat: Erik Sinius, s. 1685 Sotkamo, k. 1726 Sotkamo ja Magdalena Sinius o.s. Cajanus, s. 1699 Sotkamo, k. 1740 Sotkamo.

Lapset:

Caspar Sinius s. 25.04.1741 Sotkamo.

Eerik Sinius , s. välillä 1739-1743 Sotkamo. Tauluun 177

2. puoliso: Isak Eerikinpoika Fortelius. (Taulu 412). (Taulu 420) Kemin kirkkoherra 1773, läänimrovasti, maisteri, s. noin 1722 Kalajoki, k. 15.11.1783 Kemi. Iisak Fortelius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1741, vihittiin papiksi 1750, filosofian maisteri 1751.
Vanhemmat: Erik Fortelius, s. 1683 Paltamo, k. 25.05.1749 Kalajoki ja Maria Schönström, s. Ruotsi, Tukholma, k. 1722-29 Kalajoki.

Lapset:

Maria Katariina Fortelius s. 11.11.1751 Paltamo, k. 06.07.1755 Paltamo.

Elisabet Margareetta Fortelius , s. 09.07.1753 Paltamo. Tauluun 391

Israel Fortelius Filosofian maisteri, s. 23.09.1755 Paltamo, k. 1785 Turku. Israel Fortelius tuli ylioppilaaksi Uppsalassa 13.11.1775, respondentti Uppsalassa 6.6.1777 pro exercitio, pr. log. ja metf. professori Pehr Niclas Christiernin, filosofian kandidaatti Turussa 3.5.1781.
Respondentti 19.12.1781 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan. Filosofian maisteri 20.6.1782.
Naimaton.

Nathanael Fortelius s. 18.11.1757 Paltamo, k. 08.04.1759 Paltamo.

Maria Katariina Fortelius s. 07.02.1759 Paltamo, k. 22.02.1759 Paltamo.

Isak Fortelius , s. 01.07.1760 Paltamo. Tauluun 393

Manu Fortelius Oli naimisissa Länsi-Pohjassa, s. Paltamo.

Margareta Fortelius s. Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 391

X Elisabet Margareetta Iisakintytär Fortelius, (Taulusta 390, äiti Elisabeth Groen) s. 09.07.1753 Paltamo.

1. puoliso: 17.12.1776 Kemi Hans Abraham Hellander Kruununvouti, kauppias Luulajassa., s. Ruotsi, Luulaja.

2. puoliso: 24.03.1791 Tornio Olavi Bohlin Raatimien, kauppias Luulajassa., s. Ruotsi, Luulaja.

Lapset:

Maria Christina Bohlin , s. Ruotsi, Luulaja. Tauluun 392

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 392

XI Maria Christina Olavintytär Bohlin, (Taulusta 391, äiti Elisabet Fortelius) s. Ruotsi, Luulaja.

Puoliso: N.n Bohlin Kauppias Luulajassa., s. Ruotsi, Luulaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 393

X Isak Iisakinpoika Fortelius, (Taulusta 390, äiti Elisabeth Groen) Kauppias, s. 01.07.1760 Paltamo, k. 07.03.1805 Tornio. Isak Fortelius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1778, kauppias Torniossa, kuoli keuhkotautiin.

Puoliso: Brita Juhontytär Fortelius o.s. Enberg Kuoli keuhkotautiin 38-vuotiaana., s. 23.02.1765 Tornio, k. 22.10.1803 Tornio.
Vanhemmat: Juho Enberg, s. noin 1724 Tornio, k. 05.12.1769 Tornio ja Kristiina Katariina Enberg o.s. Tolpo, s. 29.01.1734 Tornio, k. 03.08.1773 Tornio.

Lapset:

Kristiina Elisabet Fortelius s. 25.05.1787 Ylitornio, k. 22.02.1788 Tornio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 394

IX Katariina Casparintytär Almgren, (Taulusta 389, äiti Katariina Prochaeus) s. 01.12.1725 Paltamo, k. 08.03.1779 Munsala.

1. puoliso: 27.11.1740 Iisak Johaninpoika Sinius Sotkamon armovuodensaarnaaja 20.5.1745, s. noin 1715 Sotkamo, k. 21.12.1745 Oulu. Iisak Sinius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1738, Turun yliopistoon 1738, mainitaan konsistorin pöytäkirjoissa 10.2.1741 saavan avustusta köyhäin kassasta. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.5.1745. Avioliitto oli lapseton.
Vanhemmat: Johan Sinius, s. 1680 Sotkamo ja Anna Sinius o.s. Keckman, s. 1684 Pudasjärvi, k. 1726 Sotkamo.

2. puoliso: Johan Franssinpoika Freitag Ylioppilas Turun pohj. 1740, Uppsalassa 1741, vihittiin papiksi 1749. Musalan kappalainen 1763., s. 23.06.1723 Raahe, k. 17.12.1775 Munsala.
Vanhemmat: Frans Diedrich Freitag, s. 06.10.1675 Lubeck, Saksa, k. 05.07.1728 Tukholma ja Elisabet Röling, s. 22.07.1685, k. 09.08.1759 Raahe.

Lapset:

Frans Dietrich Freitag s. Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 395

IX Petter Casparinpoika Almgren, (Taulusta 389, äiti Katariina Prochaeus) Hailuodon kirkkoherra., s. 01.02.1727 Paltamo, k. 27.06.1793 Hailuoto. Petter Groen tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1744, vihittiin papiksi 1751, armovuodensaarnaaja Paltamossa 1751, apulaispappi Raahessa 1756, Kalajoella 1757, Hailuodon vt. kappalainen 1760.
Raahen ja Saloisten kappalainen 1761. Hailuodon kirkkoherra 1780.
Kuolinsyy vatcoliqve vatusot.
.

Puoliso: Riitta Jaakopintytär Almgren o.s. Sibelius s. 16.11.1722 Lohtaja, k. 22.12.1771 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 396

VI Henrik Johaninpoika Mathesius, (Taulusta 384, äiti Anna Mathesius) Pyhäjoen kappalainen., s. 1630 Saloinen, k. 1660-luvulla Pyhäjoki.

Henrik Johansson Mathesius

sl. 1650 Henrik Mathesius Henricus Johannis, Ostrobotniensis 791. * noin 1630. Vht: Pyhäjoen kirkkoherra Johan Mathesius (Johannes Matthiæ, ehkä yo Uppsalassa 7.1626, † 1663) ja Anna Josefsdotter Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 10.1649 Henricus Johannis Mathesius. Ylioppilas Turussa sl. 1650. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1650] Henricus Iohannis Mathesius. Upsaliæ depositus. | Adjunctus Ministerii in Oulais 1653, deinde Sacellanus in Pyhäjoki. — Pyhäjoen pitäjänapulainen Oulaisissa 1653, sittemmin Pyhäjoen kappalainen (1660-luvulla?).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=791
.

Puoliso: Margaretha Jakobintytär Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus). (Taulu 157) s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

Raahen pormestarin Henrik Corten epitafi vuodelta 1670. Ruotsin suurvalta-ajaksi kutsutaan kautta Stolbovan rauhasta 1617 suureen Pohjan sotaan (1700–21). 1600-luvulla Suomen asioita hoiti kenraalikuvernööri Per Brahe. Kreivi Pietari Brahe suosi ja tuki aateliston valtaa valtakunnassa. Ruotsin sodat kustantaneet ja sodissa ansioituneet aatelissuvut saivat palkkioksi verovapauden ja läänityksiä, joista he saivat kerätä verotuloja itselleen. Aateliset rikastuivat sekä kansan että valtion kustannuksella. Vauras aatelisto kalusti kirkkoja ja täytti niiden seinät vaakunoillaan ja muistotauluillaan. Raahessa rikkaat kauppaporvarit omaksuivat aateliston roolin kirkon koristajina. Mikael Baltin ensimmäinen työ Raahen kirkossa oli hillityn komea myöhäisrenessanssinen saarnatuoli vuonna 1655. Valkean kultauksin koristetun saarnatuolin kyljessä oli Corten vaakuna ja katoksen reunoja kiertävä omistuskirjoitus: jumalan kunniaksi, Hänen temppelinsä kaunistukseksi lahjoitti korkeasyntyinen ja ansioitunut Henrik Carte, pormestari ja mahtimies tämän saarnatuolin muistomerkiksi. Vuosien 1669 ja 1673 välisenä aikana valmistuivat muut raahelaisten vaikuttajien kustantamat veistokset. [Kuva: Corten epitafi] Raahen pormestarin Henrik Corten epitafi vuodelta 1670 Pormestari Henrik Corten muistotaulu vuodelta 1670 oli sakariston seinällä, ison ristiinnaulittua kuvaavan taulun päällä. Vuoteen 1670 mennessä Corte oli toiminut 20 vuotta Raahen pormestarina. Henrik Corte luettelee Per Brahen arvonimet ja läänitykset vaakunataulussaan: Jumalalle kunniaksi ja seurakunnalle kaunistukseksi korkeasyntyinen Kreivi ja herrojen Herra Brahe syntyjään Wisingsborgin Kreivi, Kajaanin Vapaaherra, Rudboholmin, Lindholmin, Brahenlinnan ja Bogesundin herra. Ruotsin valtakunnan neuvos ja drotsi. Ruotsin ja Suomen suurruhtinaskunnan sekä niiden maakuntien oikeuslaitoksen johtaja. Westmalandin, Berglaagenin ja Taalainmaan laamanni. On nimittänyt Raahen käskynhaltijaksi, pormestariksi ja Salon pitäjän nimismieheksi korkeasti kunnioitetun Henrik Corten, joka on tämän epitafin itselleen ja jälkeläisilleen muistoksi omistanut armon vuonna 1670. Samanlaisen enkelten reunustaman epitafin kustansivat tullinhoitaja Karl Kranck ja raatimies Hans Forbus. Pormestarin ja hänen alaisensa epitafit olivat vastakkaisilla seinillä kirkon itäpäässä. Kranck ja Forbus kertovat epitafissaan kehystäneensä kuorin sivuikkunan ”itsellensä ja jälkeläisillensä muistoksi” vuonna 1670. Pormestari Corten Per Brahea ylistävän epitafin lisäksi heillä molemmilla ovat omat vaakunataulunsa. Kirjaimet P:B:C:W tulevat sanoista Per Brahe Comes Wisingsborg. Brahen vaakuna oli sidehirren päällä kirkon etuosassa. Vuoden 1884 remontin jälkeen jätettiin kirkkosaliin Baltin veistoksista vain saarnatuoli ja Brahen vaakuna, josta muodostui Raahen kaupungin vaakuna. Brahen vaakunassa oli kaksi ratsastajaa ja heraldisia liljoja. Vaakunan päällä oli kaksi kruunupäistä silmikkokypärää. Saarnatuoli ja Brahen vaakuna tuhoutuivat kirkon palossa vuonna 1908.

Lapset:

Anna Sinius o.s. Mathesius , s. 1651 Pyhäjoki. Tauluun 397

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 397

VII Anna Henrikintytär Sinius o.s. Mathesius, (Taulusta 396, isä Henrik Mathesius) s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.

1. puoliso: 1672 Johan Michaelinpoika Tammelander. (Taulu 601). (Taulu 602) Saloisten ja Siikajoen nimismies 1680, samalla raatimies Raahessa (1690) ja porvarikaartin kapteeni (1685). Laivanvarustaja., s. 1641, k. 08.06.1702 Raahe.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1660/61 Johan Tammelander Johannes Michaelis, Tammelensis 1424. * noin 1641. Vht (Pousar 1978): Tammelan kirkkoherra Mikael Tammelander (Michael Caspari, aikaisemmin Alstadius, yo Uppsalassa 2.11.1625, † 1647) ja hänen 2. puolisonsa Brita Eriksdotter Abogius tämän 1. avioliitossa (pso 2:o Tammelan seuraava kirkkoherra Laurentius Petri Aboicus tämän 3. avioliitossa). Ylioppilas Turussa 1660/61 Tammelander Joh. Mich:is _ 64. — Porvari Raahessa 1660-luvulla. Saloisten pitäjänkirjuri 1672. Kajaanin vapaaherrakunnan Kuopion ja Iisalmen voutikuntien vouti 1678–80. Saloisten ja Siikajoen nimismies 1680, samalla raatimies Raahessa (1690) ja porvarikaartin kapteeni (1685). Laivanvarustaja. † Raahessa 8.6.1702. Pso: 1:o 1672 Anna Henriksdotter Corte († 1692); 2:o ~1695 Maria Nilsdotter Bergudd tämän 3. avioliitossa († 1735).
Vanhemmat: Michael Caspari Tammelander e. Alstadius, s. 1605, k. 22.02.1647 Ollessaan Matkalle Tukholmaan Valtiopäiville ja Brita Tammelander o.s. Abogia, k. 1677 Turku.

Lapset:

Johan Tammelander , s. 1673 Raahe. Tauluun 398

2. puoliso: 1695 Raahe Johan Isakinpoika Sinius. (Taulu 59). (Taulu 157). (Taulu 47) Ylioppilas Uppsalassa 24.7.1672 Johannes Isaci Sinius O-Bothniensis. Vihitty papiksi 1676. - Iisalmen kappalainen viimeistään 1681 ja toisena kappalaisena 1688-1711. Laukaan kirkkoherra 1714-1729., s. 1651 Saloinen, Siniluoto, k. 28.04.1729 Laukaa.
Vanhemmat: Isak Sinius, s. 1620 Saloinen, Siniluoto, k. 05.02.1687 Kajaani ja Helena Sinius o.s. Duvel, s. 1620 Turku, k. 1702 Kajaani.

Lapset:

Elisabet Hoffrén o.s. Sinius , s. 1680. Tauluun 158

Helena Gummerus o.s. Sinius , s. 1681 Iisalmi, Ulmala. Tauluun 159

Margareta Lång o.s. Sinius s. 1685 Iisalmi.

Henrik Sinius , s. 1685 Iisalmi. Tauluun 167

Johan Sinius , s. 1689 Oulu. Tauluun 168

Magdalena Tuderus o.s. Sinius , s. 1695 Iisalmi. Tauluun 47

Gabriel Sinius , s. 1706 Ruotsi. Tauluun 173

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 398

VIII Johan Johaninpoika Tammelander, (Taulusta 397, äiti Anna Sinius) Kajaanin läänin kruununvouti 1698, samalla Kajaanin pormestari 1709., s. 1673 Raahe, k. 24.03.1714 Kajaani.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U451

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: Yo Uppsalassa 27.7.1687 Johan Tammelander Johannes Johannis, Ostrobotniensis U451. * noin 1673. Vht: Saloisten nimismies, raatimies Johan Tammelander 1424 (yo 1660/61, † 1702) ja hänen 1. puolisonsa Anna Henriksdotter Corte. Ylioppilas Uppsalassa 27.7.1687 Iohannes Tammelander ostroboth. [cum testim.]. Svean hovioikeuden auskultantti 10.9.1691. — Lääninviskaali Saloisissa (1697). Raahen kaupunginviskaali. Kajaanin läänin kruununvouti 1698, samalla Kajaanin pormestari 1709. † Kajaanissa 1.1714. Pso: 1693 Elisabet Henriksdotter Gråå († 1762).
.

Puoliso: 1693 Raahe Elisabeth Henrikintytär Tammelander o.s. Gråå. (Taulu 1171) s. 1672 Oulu, k. 09.06.1762 Sääminki.
Vanhemmat: Henrik Gråå, s. 1630 Oulu, k. 15.03.1698 Oulu ja Elsa Gråå o.s. Jenderjan, s. 1645 Oulu, k. 25.05.1697 Oulu.

Lapset:

Johan Tammelander s. 18.03.1694 Raahe, k. 1735.

Elsa Tammelander s. 25.12.1695 Raahe, k. 09.10.1696 Raahe.

Anna Åberg o.s. Tammelander , s. 03.02.1697 Raahe. Tauluun 399

Hendrich Tammelander s. 14.01.1698 Raahe.

Erik Tammelander Ylioppilas Uppsalassa 4.8.1713 Ercus [Tamelandri O.Botnienses]. — Katselmuskirjuri Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä 1719, ero 1722. Kruunupyyn vt. nimismies 1724–28. Pietarsaaren pitäjän pitäjänkirjuri., s. 1704 Sääminki, k. 1335 Pietarsaari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 399

IX Anna Johanintytär Åberg o.s. Tammelander, (Taulusta 398, isä Johan Tammelander) s. 03.02.1697 Raahe, k. 13.01.1775 Savonlinna.

Puoliso: Johan Henrikinpoika Åberg Kauppias, s. 1694 Vehkalahti, k. 03.11.1779 Hamina.

Lapset:

Elisabet Sofia Winter o.s. Åberg , s. 07.01.1726 Sääminki. Tauluun 400

Margareta Brunnerus o.s. Åberg , s. 13.11.1745 Sääminki. Tauluun 408

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 400

X Elisabet Sofia Johanintytär Winter o.s. Åberg, (Taulusta 399, äiti Anna Åberg) s. 07.01.1726 Sääminki, k. 15.08.1786 Savitaipale.

Puoliso: Karl Henrik Henrikinpoika Winter Savitaipaleen kirkkoherra 1778, s. 29.09.1716 Kitee, k. 25.05.1794 Savitaipale.

18.2.1736 Karl (K. Henrik) Winter 6256. * 29.9.1716. Vht: Kiteen kirkkoherra Henrik Winter 4282 (yo 1697, † 1734) ja Maria Elisabet Kyander. Porvoon lukion oppilas 3.3.1732 – 8.11.1735. Ylioppilas Turussa 18.2.1736 [Winter] Carol. Vib _ 359. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1736. d. 18. Febr. Carolus Vinter. e Gymn. Borg. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 20.2.1739. — Säämingin kirkkoherran apulainen 1739. Sotilaspappi. Säämingin kappalainen 1742 (valtakirja 1753). Varapastori 1756. Savitaipaleen kirkkoherra 1778. Rovasti(?). † Savitaipaleella 25.5.1794. Pso: 1743 Elisabet Sofia Åberg († 1786).

Poika: Savitaipaleen nimismies Abraham Reinhold Winter 10004 (yo 1783, † 1819).
Vävy: Joutsenon kirkkoherra David Platan 8963 (yo 1771, † 1807).
Vävy: Virolahden kappalainen Israel Oleander 9225 (yo 1774, † 1820).
Vävy: Vehkalahden kappalainen Anders Rågback 9437 (yo 1776, † 1799).
Vanhemmat: Henrik Winter, s. 1680 Viipuri, k. 12.10.1734 Kitee ja Maria Elisabet Winter o.s. Kyander, s. 1684 Rantasalmi, k. 09.02.1753 Kitee, Suorlahti.

Lapset:

Johan Henrik Winter , s. 14.11.1754 Sääminki. Tauluun 401

Abraham Reinhold Winter , s. 11.03.1759 Sääminki. Tauluun 405

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 401

XI Johan Henrik Karlinpoika Winter, (Taulusta 400, äiti Elisabet Winter) Korkeakoulun lääkäri, s. 14.11.1754 Sääminki, k. 1824.

Puoliso: Maria Kristina Henrikintytär Winter o.s. Brunnerus. (Taulu 408) s. 10.10.1766 Kerimäki.
Vanhemmat: Henrik Laurentius Brunnerus, s. 21.09.1741 Kerimäki, k. 15.10.1789 Rautjärvi ja Margareta Brunnerus o.s. Åberg, s. 13.11.1745 Sääminki, k. 27.07.1826 Rautjärvi.

Lapset:

Henrik Adolf Winter s. 01.09.1801 Sääminki.

Gustaf Winter , s. 06.11.1802 Sääminki. Tauluun 402

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 402

XII Gustaf Johaninpoika Winter, (Taulusta 401, isä Johan Winter) s. 06.11.1802 Sääminki, k. 29.03.1880 Viipuri.

Puoliso: Maria Winter o.s. Kahelin s. 1800 Kymi.

Lapset:

Elisabet Alexandra Paavilainen o.s. Winter , s. 01.12.1830. Tauluun 403

Maria Winter s. 1835.

Sofia Wilhelmina Karsten o.s. Winter , s. 24.04.1839 Venäjä, Pietari. Tauluun 404

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 403

XIII Elisabet Alexandra Gustafintytär Paavilainen o.s. Winter, (Taulusta 402, isä Gustaf Winter) s. 01.12.1830, k. 18.03.1919 Kuopio.

Kuvassa on Elisabet Alexandra Paavilaisen hautakivi Kuopion hautausmaalla.

Puoliso: 1854 Kuopio Juhana Antinpoika Paavilainen Kruunun kassanhoitaja, s. 05.01.1822 Sääminki, k. 22.11.1891 Kuopio.

1.12.1845 Johan Paavilainen 16319. * Säämingissä 5.1.1822. Vht: talollinen Säämingin Kaartilanrannassa Anders Andersson Paavilainen ja Susanna Kosonen. Savonlinnan piirikoulun oppilas. Viipurin lukion oppilas 31.8.1839 – 1843. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 11.12.1845 (arvosana laudatur äänimäärällä 22). Viipurilaisen osakunnan jäsen 11.3.1847 11/3 1847 \ Johan Pavilain \ 5/I ‹Vuosiluku 1848 on korjattu vuodeksi 1822.› \ Johan Pavilain \ Sääminge \ Rysk språklärare i Kuopio | Kronokassör derstädes 1875 | Död 1891. Matkastipendi Moskovaan 1.5.1848–31.8.1851 ja kesästipendi 1863. — Kuopion yläalkeiskoulun (alkeisoppilaitoksen) kieltenopettaja 1851, lakkautuspalkalle 1874. Kruununkassanhoitaja 1875. † Kuopiossa 22.11.1891.

Pso: 1854 Elisabet Alexandra Winter.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 404

XIII Sofia Wilhelmina Gustafintytär Karsten o.s. Winter, (Taulusta 402, isä Gustaf Winter) s. 24.04.1839 Venäjä, Pietari, k. 13.09.1924 Helsinki.

Puoliso: Teodor Johaninpoika Karsten. (Taulu 1033) Alikapteeni, s. 10.11.1836 Kuopio, k. 11.11.1882 Viipuri.

Teodor Karsten (Tab. 24), f. i Kuopio 10 nov. 1836. Gymnasist i Kuopio. Underofficer vid 4:de indelta Kuopio skarpskyttebataljon 16 mars 1855, omedelbart därpå portepfänrik. Fänrik 25 aug. 1856. Kommenderad till temporära finska modellkompaniet 5 juni 1857-5 sept. 1858. Underlöjtnant 21 aug. 1858, löjtnant 15 aug. 1863, bataljonskassör 15 juli 1865. Stabskaptens avsked vid indelta militärens upplösning 20 juni 1868.

Ägde Vaittila skattehemman i Ruokolaks 1868-71. Tjänstgjorde såsom linjekassör vid Riihimäki —Petersburgs järnvägsbygge 1868-70. Tf. direktör för Viborgs korrektionsanstalt 1870 — 82. Död i Viborg 17 aug. 1882.

Gift i Kuopio 22 juli 1860 med Sofia Wilhelmina Winter, f. i Petersburg 24 apr. 1839, död. i Helsingfors 13 sept. 1924, dotter till föreståndaren för Fredrikshamns kronomagasin, kollegiiassessorn Gustaf Winter och Maria Kahelin. Dimitterad från Privata fruntimmersskolan i Fredrikshamn 4 juni 1855. Biljettförsäljare på Viborgs station 30 sept. 1884.

http://hiski.genealogia.fi/hiski/8bmskn?fi+0458+vihityt+6309, vihitty Ruokolahdella 22.7.1860.
Vanhemmat: Johan Anton Karsten e. Carsten, s. 17.01.1795 Pälkäne, Kantokylä, k. 14.04.1871 Kuopio, Lahdentaka ja Sofia Charlotta Karsten o.s. von Fieandt, s. 26.02.1801 Pälkjärvi, k. 10.10.1873 Kuopio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 405

XI Abraham Reinhold Karlinpoika Winter, (Taulusta 400, äiti Elisabet Winter) s. 11.03.1759 Sääminki, k. 1819 Savitaipale.

Puoliso: 25.12.1792 Mäntyharju Sofia Winter o.s. Ursin s. 1764.

Lapset:

David Magnus Winter , s. 11.07.1810 Lappeenranta. Tauluun 406

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 406

XII David Magnus Abrahaminpoika Winter, (Taulusta 405, isä Abraham Winter) Everstiluutnantti, s. 11.07.1810 Lappeenranta, k. 11.03.1863 Hamina.

Puoliso: 22.01.1847 Käkisalmi Glafira Winter o.s. Mejev s. 30.05.1832 Käkisalmi, k. 03.03.1911.

Lapset:

Rosa Glafira Josefina Petrell o.s. Winter , s. 10.07.1859 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 407

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 407

XIII Rosa Glafira Josefina Davidintytär Petrell o.s. Winter, (Taulusta 406, isä David Winter) s. 10.07.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 17.01.1941 Mäntyharju.

Puoliso: Karl Viktor Claesinpoika Petrell Yo Hgin alk.op. TEt 1888, vih. pap. 1889. Uudenkaarlepyyn khra 1896-1912, Pietarsaaren 1912-15, Mäntyharjun 1915-, lääninrov., tuomiokapit.asessori., s. 03.07.1864 Vihti, k. 12.09.1932 Mäntyharju.
Vanhemmat: Claes Fredrik Petrell, s. 18.03.1833 Vihti, k. 02.09.1904 Hiitola ja Evelina Sofia Petrell o.s. Simstedt, s. 06.01.1844 Vihti, k. 11.08.1919 Vihti.

Mäntyharjun vanha keskusta julkisine rakennuksineen on esimerkki vielä ennen sotia yleisestä kirkonkylien rakennustavasta. Vanha keskusta säästyi suurilta muutoksilta, kun pitäjän kaupallinen keskusta 1800-luvun lopulla kasvoi rautatien vaikutuspiiriin. Mäntyharjun kirkonkylän keskusta on alkanut kasvaa 1800-luvun puolivälin jälkeen nauhamaisesti maantien varteen ja alueella on säilynyt julkisten rakennusten lisäksi vanhaa asuinrakennuskantaa 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Vanhan maantien vartella on Matti Salosen johdolla 1819-1822 rakennettu ristikirkko, sitä vastapäätä maantien toisella puolen järven rannassa Salmelan taidekeskus, entinen kunnantupa 1823-1931. Raitin varrella ovat vanha kansakoulu 1873, kunnansairaalana toiminut rakennus 1880-l ja korkealle mäelle rakennettu kirkkoherranpappila, Iso-pappila 1812, sekä maantien eteläpäässä oleva 1950-luvun lääkäritalo. Pyhäveden rannan puistomaisessa ympäristössä on mm. entinen apteekki eli Domanderin talo 1874 sekä postitalo vesimaiseman puolelle avautuvine kuisteineen ja vesirajassa olevine venevajoineen. Kylän etelälaidan mäellä on jugendvaikutteinen seuraintalo, joka on maakunnan vanhin nuorisoseurantalo. Pyhäveden ja Siirlahden välisellä kannaksella sijaitseva monumentaalinen kirkko on tasavartinen basilikaalinen ristikirkko. Kukin ristivarsi on jaettu puisilla pylväillä kolmeen laivaan, joista keskilaiva on leveämpi ja korkeampi, mikä näkyy myös kirkon ulkoarkkitehtuurissa. Sivulaivoja reunustavat lehterit. Ristikeskuksen päällä kohoaa kulmikas lukuisilla ikkunoilla varustettu lanterniini. Kirkkosalin seinät ovat hirsipintaiset. Mäntyharjun entisellä kirkkoherranpappilalla on huomattava asema Suomen pappila-arkkitehtuurissa. Historia: Iitin kappelina toiminut Mäntyharjun seurakunta itsenäistyi 1595. Nykyinen kirkko on seurakunnan kolmas. Kirkon ensimmäisen piirustuksen laati kirkonrakentaja Matias Salonen ja sen pohjalta Charles Bassin Intendentinkonttorissa laadittiin uusi suunnitelma, joka valmistui 1819. Salonen toimi 1819 aloitetun rakennustyön mestarina. Ensimmäinen jumalanpalvelus kirkossa pidettiin tammikuussa 1822. Alttaritaulu Kristuksen taivaaseenastuminen vuodelta 1839 on Berndt Godenhjelmin maalaama. Kirkon vaakasuuntainen ulkolaudoitus tehtiin 1830-luvun lopulla, ristikeskuksen lanterniini valmistui 1861. Kirkon nykyasu on tulos arkkitehti Rafael Blomstedtin johdolla 1929-1930 tehdystä restauroinnista, jolloin mm. alttari siirrettiin lännemmäksi, jotta sakaristosta saatiin seurakuntasali. Sisäkorjaus tehtiin 1975 arkkitehti Heikki Havaksen suunnittelemana. Kellotapulissa on korkea kahdeksankulmainen alaosa ja sen päällä leveä empiretyylisesti laudoitettu nelikulmainen kellokerros. Kirkkotarhaan liittyy kirkon koillispuolella järveen laskeutuvaan rinteeseen 1890-luvulla rakennettu kiviaidan ympäröimä hautausmaa. Kirkkoa vastapäätä olevan entisen kunnantuvan rungon muodostavat kaksi, Savon ja Karjalan, pitäjäntupaa, jotka rakennettiin vierekkäin 1820-luvulla puretun kirkon hirsistä. Pitäjäntuvat yhdistettiin 1850-luvulla ja 1880-luvulla rakennuksesta tuli kunnallishallinnon keskuspaikka. Rakennus laajennettiin 1919 ja korotettiin kaksikerroksiseksi 1931. Iso-Pappila valmistui 1812. Empiretyylinen ulkoasu valmistui pääosin 1850-luvulla. Pihan vanhat talousrakennukset rakennettiin 1820-luvulla.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 408

X Margareta Johanintytär Brunnerus o.s. Åberg, (Taulusta 399, äiti Anna Åberg) s. 13.11.1745 Sääminki, k. 27.07.1826 Rautjärvi.

Puoliso: Henrik Laurentius Henrikinpoika Brunnerus. (Taulu 401) Rautjärven kappalainen 1778, varapastori 1784, s. 21.09.1741 Kerimäki, k. 15.10.1789 Rautjärvi.

Henrik Lars Brunnerus, synt. Kerimäellä 21.9.1741. Vht: Kerimäen kirkkoherra, FM Henrik Brunnerus 5447 (yo 1724, † 1741) ja Margareta Schwindt tämän 1. avioliitossa. Loviisan triviaalikoulun oppilas. Porvoon lukion oppilas 1.4.1760 – 1.8.1762 (testim.). Ylioppilas Turussa 14.9.1762 Brunnerus Henr. Laur. _ 483. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1762. d. 14 Sept. Henric Laurentius Brunnerus. Vihitty papiksi Haminan hiippakunnassa 11.1.1764. — Kerimäen kirkkoherran (isäpuolensa) apulainen 1764. Rautjärven kappalainen 1778. Varapastori 1784. † Rautjärvellä 15.10.1789.

Lapset:

Maria Kristina Winter o.s. Brunnerus , s. 10.10.1766 Kerimäki. Tauluun 401

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 409

VI Anna Johanintytär Cajanus o.s. Mathesius, (Taulusta 384, äiti Anna Mathesius) s. 1632 Saloinen, k. 06.03.1668 Paltamo.

Puoliso: 1651 Pyhäjoki Johan Andersinpoika Cajanus. (Taulu 174). (Taulu 199). (Taulu 264) Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672., s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo.

Johan Andersson Cajanus

http://www.genealogia.fi/hakukanta/control/ctrlSelaus1.php?a=30&s=254&u=e

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=656

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=344

http://www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/kainuu/060.htm

http://yle.fi/uutiset/kainuun_tuntemattomat_suuruudet/5072485

Johan Andersinpoika Cajanus, * 19.12.1626 Paltamo, † 13.5.1703 Paltamo. (Rv.Mf. 3324, Ruumissaarna). Oulun pedagogion oppilas 1636. Yo Uppsalassa 27.11.1642, Turussa sl. 1648 656. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1659. Koko kreivi Per Brahen (1602-1680) vapaaherrakunnan (Kajaanin lääni, Salo, Siikajoki, Pielinen, Kuopio ja Iisalmi) lääninrovasti 1665, mutta vuodesta 1680 alkaen vastuualue käsitti vain Kajaanin läänin.

Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä "Lylyhammas". Saarnaaja pappeinkokouksessa 1670 Oulussa. Valtiopäivämies 1672 Tukholmassa. Oli vielä pappeinkokouksessa 1702 Oulussa. Teki vielä marraskuussa 1702 tiedustelumatkan Kuusamoon, Lapin ja Venäjän rajalle (J. Cajanuksen kirje J. Ehrenskiöldille 19.11.1702, ks. Jukka Kokkonen, Rajaseutu liikkeessä (2002), s. 131). Kuoli kotonaan Paltamossa saatuaan halvauksen käydessään Kiannalla kevättalvella 1703. Omisti Paltamon Paltaniemen Sutelan ainakin vuodesta 1673. Käytti ensimmäisenä Kainuu-nimeä nykyisestä Kainuun maakunnasta vuonna 1663 kirjoittamassaan pitäjänkertomuksessa.

"Ylioppilas Upsalassa 1642, Turussa (pohj.) 1648. Vihittiin papiksi samana vuonna. Paltamon kirkkoherra 1660. Valtiopäivämies." Mennessään naimisiin Anna Mathesiuksen kanssa, oli Johan jäänyt leskeksi Catharina Paldaniuksesta. Annan kuoltua Johan meni vielä naimisiin Elisabet Wittingin kanssa, G.S. n. 9028. Catharinan ja Johanin mahdollisista lapsista ei ole tietoa, Annalla ja Johanilla oli kuusi lasta. Elisabetinkin kanssa Johanilla oli yksi lapsi. Johan oli myös kansanperinteen kerääjä.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

sl. 1648 Johan Cajanus Johannes Andreæ, Cajanus 656. * Paltamossa 19.12.1626. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Anders Eriksson ja Agneta Mattsdotter. Oulun pedagogion oppilas 1636. Ylioppilas Uppsalassa 27.11.1642 Johannes Andreæ Both. Ylioppilas Turussa sl. 1648 [Cajanus] Joh. Andreæ _ 33. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1648] Johannes Andreæ Cajanus | Upsaliæ depositus. Pastor et Præpos: Paldamoensis 1660. Frater Erici Andreæ Cajani, supra sub N:o 35 observati. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. — Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672. † Paltamossa 15.4.1703. Pso: 1:o 1649 Kristina Samuelsdotter Paldanius († 1650); 2:o 1652 Anna Johansdotter Mathesius († 1668); 3:o 1669 Elisabet Gustafsdotter Witting tämän 2. avioliitossa († 1692).

-------------------- Cajanus on suomalainen pappissuku. Suvun vanhimpia tunnettuja jäseniä on Anders Eriksson Hjerta (Cajanus), joka toimi Kajaanin vapaaherrakunnan voutina 1600-luvun alussa.Hänen neljä poikaansa toimivat Paltamon, Pielisjärven, Lohtajan ja Sotkamon kirkkoherroina.
.
Vanhemmat: Anders Cajanus e. Hjerta, s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:

Felicia Granberg o.s. Cajanus , s. 06.02.1651 Paltamo. Tauluun 410

Johan (Juhana) Cajanus Juhana oli suomalainen professori ja ensimmäisiä suomenkielisiä virsirunoilijoita. Hän on kirjoittanut muun muassa virren Etkös ole, ihmisparka, aivan arka (nykyisin virsi 612), joka on voimakas runoelma katoavaisuudesta. Hän oli rovastin poika ja kotoisin Paltamosta. Cajanus tuli Upsalaan ylioppilaaksi 1670 ja filosofian maisteriksi hän valmistui 1679. Hänet nimitettiin 1680 ylimääräiseksi filosofian professoriksi Turun akatemiaan, mutta hän kuoli jo 27. kesäkuuta 1681, 25-vuotiaana, kesken lupaavan uran., s. 27.12.1655 Paltamo, k. 27.06.1681 Turku.

Anna Fortelius o.s. Cajana (Cajanus) , s. 1657 Paltamo. Tauluun 411

Erik Cajanus , s. 15.04.1658 Paltamo. Tauluun 422

Margaretha Sinius o.s. Cajanus , s. 1660. Tauluun 174

Brita Argillander o.s. Cajanus , s. 1662 Paltamo. Tauluun 473

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 410

VII Felicia Johanintytär Granberg o.s. Cajanus, (Taulusta 409, äiti Anna Cajanus) Felicia eli 96-vuotiaaksi, mikä oli 1700-luvulla harvinaista., s. 06.02.1651 Paltamo, k. 06.02.1747 Lohtaja.

Puoliso: Gustav Erikinpoika Granberg. (Taulu 571) Gustav ja Felicia saivat 18 lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä., s. 1656 Lohtaja, k. 1693 Lohtaja.
Vanhemmat: Erik Granberg, s. 02.02.1623 Lohtaja, k. 1687 Lohtaja ja Elisabeth Granberg o.s. Munselius, s. 1630 Uusikaarlepyy, k. 12.06.1673 Lohtaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 411

VII Anna Johanintytär Fortelius o.s. Cajana (Cajanus), (Taulusta 409, äiti Anna Cajanus) s. 1657 Paltamo, k. 11.03.1734 Ylivieska.

1. puoliso: Erik Erikinpoika Fortelius Paltamon kappalainen, Kalajoen pastori., s. 1648 Pietarsaari, Pedersöre, k. 1685 Kalajoki.
Vanhemmat: Erik Fortelius, s. 1602 Pietarsaari, Pedersöre, k. 26.06.1650 Ruotsi, Tukholmassa valtiopäivillä ollessaan ja Magdalena Fortelius o.s. Alftan, s. 1611 Taivassalo, k. 19.01.1647 Pietarsaari, Pedersöre.

Pietarsaaren maalaiskunnan (nykyisen Pedersören) kirkko. Pietarsaaren maalaiskuntana vuoteen 1989 tunnetun Pedersören kunnan keskiaikainen kirkko muodostaa itä-länsisuuntaisen ristivarren. Kirkko on rakennettu 1500-luvun alkupuoliskolla ja sen länsipäädyssä on korkea, kapea torni, jonka muuriosa on noin 22 metriä korkea. Suippo torni kohoaa risteineen lähes 60 metriin. Se onkin Suomen keskiaikaisten kirkkojen jaloimpia. Kirkko oli holvattu yksilaivaiseksi. Keskiaikaisen runkohuoneen seinät on muurattu verraten pienistä kivistä tasaisin kerroksin. Runkohuoneen koko on ulkomitoiltaan 32 x 12,7 metriä. Kirkko muutettiin ristikirkoksi 1787 - 95 Jakob Rijfin piirustusten mukaan. Kirkossa olevat kolme veistosta (1500-luvun alusta) on sijoitettu ristikeskuksen luoteiskulman muuri-ulokkeelle. Suurin (179 cm) on Lyypekissä tehty Ilmestyskirjan nainen. Sen molemmin puolin ovat Neitsyt Maria ja lapsi sekä pyhä Olavi. Kellotapulissa riippuu vuonna 1488 valettu Suomen suurin keskiaikainen kirkonkello. Pedersören kirkko sijaitsee nykyisen Pietarsaaren kaupungin rajojen sisäpuolella. Kellotapuli on rakennettu samoihin aikoihin kun kirkko muutettiin ristikirkoksi.

Lapset:

Erik Fortelius , s. 1683 Paltamo. Tauluun 412

2. puoliso: Abraham Erikinpoika Falander Kirkkoherra Kalajoki 1697., s. 1650, k. 22.02.1709 Kalajoki.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1672 Abraham Falander Abrahamus Erici, Ostrobotniensis 2167. Vht: Kokkolan kirkkoherra Erik Falander (Ericus Matthiæ, † 1672) ja Magdalena Hermainen. Ylioppilas Turussa kl. 1672 [Fahlander] Abr. Erici Bothn [_ 108]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1672] Abrahamus Erici Falander. Primo Sacellanus in Paldamo, deinde Pastor in Calajoki; obiit 1709. Ylioppilas Uppsalassa 14.8.1673 Abrahamus n. j. [Erici Falandri O-Bothn. ex Acad. Aboënsi]. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1680 – sl. 1680. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1681 – sl. 1682. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1683 – kl. 1684. Respondentti 24.11.1683, pr. Daniel Achrelius 1565. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1684. — Paltamon kappalainen (1686?). Kalajoen kappalainen 1691, kirkkoherra 1697. † Kalajoella 22.2.1709. Pso: Anna Johansdotter Cajanus tämän 2. avioliitossa († 1734).
Vanhemmat: Erik Falander, s. 1607 Ruotsi, Falun, St.Kopparberget, k. 25.12.1672 Kokkola ja Magdalena Falander o.s. Hermainen, s. 1611 Kirkkonummi, k. Kokkola.

Lapset:

Magdalena Röring o.s. Falander , s. 1690 Paltamo. Tauluun 421

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 412

VIII Erik Erikinpoika Fortelius, (Taulusta 411, äiti Anna Fortelius) Vääpeli, nimismies Kalajoella., s. 1683 Paltamo, k. 25.05.1749 Kalajoki.

Puoliso: 1710 Kalajoki Maria Petterintytär Schönström. (Taulu 390) s. Ruotsi, Tukholma, k. 1722-29 Kalajoki.
Vanhemmat: Petter Schönström e. Svedberg, s. 1644, k. 22.05.1692 ja Anna Margareta Schönström o.s. Behm, s. noin 1660, k. noin 1688.

Lapset:

Erik Fortell e. Fortelius , s. 01.02.1714 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 413

Abraham Johan Fortelius , s. 24.12.1716 Kalajoki. Tauluun 417

Catharina Josander o.s. Fortelius , s. 28.05.1719 Kalajoki. Tauluun 419

Isak Fortelius , s. noin 1722 Kalajoki. Tauluun 420

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 413

IX Erik Erikinpoika Fortell e. Fortelius, (Taulusta 412, isä Erik Fortelius) Kalajoen nimismies, Lohtajan pitäjänkirjuri, s. 01.02.1714 Ruotsi, Tukholma, k. 18.10.1788 Lohtaja.

Puoliso: 1739 Kalajoki Anna Margaretha Gabrielintytär Fortell o.s. Calamnius. (Taulu 577) Naimisissa tätinsä langon kanssa., s. 30.10.1720 Piteå, Socken, Ruotsi, k. 19.02.1785 Lohtaja.
Vanhemmat: Gabriel "Gabriel Petri" Calamnius, s. 24.09.1694 Kalajoki, k. 01.05.1767 Kalajoki ja Agatha Calamnius o.s. Fjellström, s. 1691 Silbojock, Ruotsin lappi, k. 19.01.1768 Kalajoki, Vetoniemi.

Lapset:

Fredrik Fortell . Tauluun 414

Isak Fortell Talonpoika, s. 08.01.1749 Kalajoki, k. 07.02.1832 Lohtaja.

Abraham Fortell s. 31.03.1751 Kalajoki, k. 13.02.1824 Kalajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 414

X Fredrik Erikinpoika Fortell, (Taulusta 413, isä Erik Fortell) Aliperämies Rotterdamissa Hollannissa.

Puoliso: N Fortell o.s. N

Lapset:

Fredrik Wilhelm Fortell , s. Hollanti, Rotterdam. Tauluun 415

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 415

XI Fredrik Wilhelm Fredrikinpoika Fortell, (Taulusta 414, isä Fredrik Fortell) Kauppalaivuri, s. Hollanti, Rotterdam, k. 1822 Hollanti, Rotterdam.

Puoliso: N Fortell o.s. N

Lapset:

Carl August Fortell , s. 1790 Hollanti, Rotterdam. Tauluun 416

Isak Wilhelm Fortell Kauppalaivuri, k. Uruguay, Montevideo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 416

XII Carl August Fortell, (Taulusta 415, isä Fredrik Fortell) Kirjansitoja Berliinissä., s. 1790 Hollanti, Rotterdam.

Puoliso: Aurora Fredrika Fortell o.s. Freulingshausen

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 417

IX Abraham Johan Erikinpoika Fortelius, (Taulusta 412, isä Erik Fortelius) Sievin kappalainen 1752., s. 24.12.1716 Kalajoki, k. 24.02.1769 Sievi. Abraham tuli ylioppilaaksi Turussa sl. 1736. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 13.3.1741.
Kalajoen pitäjänapulainen Alavieskassa 1741.

Puoliso: 21.04.1741 Lohtaja Brita Christina Petterintytär Fortelius o.s. Calamnius. (Taulu 965) s. 1718 Kalajoki, k. 22.03.1809 Siikajoki.
Vanhemmat: Petter Calamnius, s. 1662 Riika, Latvia, k. 1722 Kalajoki ja Margaretha Calamnius o.s. Brenner, s. 12/1681 Turku, k. 02.07.1766 Sievi.

Lapset:

Peter Fortelius , s. 25.01.1743 Alavieska. Tauluun 418

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 418

X Peter Abrahaminpoika Fortelius, (Taulusta 417, isä Abraham Fortelius) Siikajoen kappalainen 1775, s. 25.01.1743 Alavieska, k. 24.01.1791 Siikajoki. Pekka tuli ylioppilaaksi Turussa (pohj.) 1760. Vihittiin papiksi 1766.

Puoliso: 18.09.1766 Rantsila Anna Johanintytär Fortelius o.s. Simelius. (Taulu 179) s. 29.04.1739 Siikajoki, k. 16.07.1801 Siikajoki.
Vanhemmat: Johan Henrich Simelius, s. 06.11.1712 Ylivieska, k. 27.10.1791 Saloinen ja Anna Fortelius o.s. Randström, s. 29.01.1710 Raahe, k. 17.10.1770 Rantsila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 419

IX Catharina Erikintytär Josander o.s. Fortelius, (Taulusta 412, isä Erik Fortelius) s. 28.05.1719 Kalajoki, k. 30.09.1795 Tornio.

Puoliso: 08.01.1774 Siikajoki Sven Henrikinpoika Josander Siikajoen lukkari, s. 28.02.1703 Siikajoki, k. 24.06.1774 Siikajoki.
Vanhemmat: Henrik Josander, s. noin 1675 Siikajoki, k. 5/1743 Siikajoki ja Maria Josander o.s. Brochius, k. 1712-24 Siikajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 420

IX Isak Eerikinpoika Fortelius, (Taulusta 412, isä Erik Fortelius) Kemin kirkkoherra 1773, läänimrovasti, maisteri, s. noin 1722 Kalajoki, k. 15.11.1783 Kemi. Iisak Fortelius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1741, vihittiin papiksi 1750, filosofian maisteri 1751.

Puoliso: Elisabeth Casparintytär Groen o.s. Almgren. (Taulu 389). (Taulu 390). (Taulu 176) Kuoli keuhkotautiin., s. 1721 Paltamo, k. 19.02.1771 Paltamo.
Vanhemmat: Caspar Almgren, s. 01.07.1681 Pyhäjoki, k. 16.12.1744 Sotkamo ja Katariina Prochaeus, s. noin 1700 Paltamo, k. välillä 1732-39 Sotkamo.

Lapset:

Maria Katariina Fortelius s. 11.11.1751 Paltamo, k. 06.07.1755 Paltamo.

Elisabet Margareetta Fortelius , s. 09.07.1753 Paltamo. Tauluun 391

Nathanael Fortelius s. 18.11.1757 Paltamo, k. 08.04.1759 Paltamo.

Maria Katariina Fortelius s. 07.02.1759 Paltamo, k. 22.02.1759 Paltamo.

Isak Fortelius , s. 01.07.1760 Paltamo. Tauluun 393

Manu Fortelius Oli naimisissa Länsi-Pohjassa, s. Paltamo.

Margareta Fortelius s. Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 421

VIII Magdalena Abrahamintytär Röring o.s. Falander, (Taulusta 411, äiti Anna Fortelius) s. 1690 Paltamo, k. 21.07.1725 Kokkola.

Puoliso: Johan Henrikinpoika Röring Kokkolan kappalainen., s. 04.06.1682 Kokkola, k. 10.06.1728 Kokkola.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1703 Johan Roering Johannes Henrici, Gamlacarlebyensis 4775. Kastettu Kokkolassa 4.6.1682. Vht: kokkolalainen raatimies Henrik Johansson Röring († 1714) ja Magdalena Hansdotter Wijkare. Ylioppilas Turussa sl. 1703 [Röning]‹¿› Johan. Ostrob _ 251. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1703] Johannes Roering. GCarlebyensis. | Adjunctus primo in Calajoki, deinde Sacellanus in GCarleby, obiit d. 10 Junii 1728. Respondentti 20.5.1708, pr. Abraham Alanus 3244. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1708. — Kalajoen pitäjänapulainen 1708. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714. Kalajoen kappalainen 1717 (ei ehkä astunut virkaan). Kokkolan kappalainen 1721. † Kokkolassa 10.6.1728. Pso: 1:o Magdalena Abrahamsdotter Falander (‡ 1725); 2:o 1725 Anna Johansdotter Herman tämän 3. avioliitossa.
Vanhemmat: Henrik Röring, s. 2/1663 Kokkola, k. 16.02.1716 Kokkola ja Magdalena Röring o.s. Wijkare, s. 01.01.1657 Kruunupyy, k. 20.05.1733 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 422

VII Erik Johaninpoika Cajanus, (Taulusta 409, äiti Anna Cajanus) Paltamon kirkkoherra 1703., s. 15.04.1658 Paltamo, k. 15.02.1723 Turku.

Yo Uppsalassa 6.11.1673 U351. Vihitty papiksi Uppsalan hiippakunnassa 1676. Paltamon kappalainen 1678, varrontavaltakirja kirkkoherraksi isänsä eläessä 1698. Paltamon kirkkoherra 1703. Sarkasodan aikana venäläinen partiojoukko ryösti Paltamon kirkkoherran pappilan ja pahoinpiteli myös kirkkoherran perheen 12.3.1712. Pakeni yhdessä seurakunnan 2.kappalaisen Casper Henrikinpoika Groenin Taulu 56 kanssa kohti Kemiä kevättalvella 1715, mutta kasakkajoukko tavoitti heidät matkanvarrelta yöpuulta Kerälän-kylästä ja ryöstivät heidät putipuhtaiksi, joten joutuivat palaamaan takaisin Paltamoon. Joutui isovihan aikana perheineen venäläisten vangiksi Kajaanissa 24.2.1716 ja kuljetettiin Turkuun, mutta hoiti joitakin hallinnollisia virkatoimia Sauvossa jo kesällä 1716 (Sauvon kirkonkassan tilit 6.8.1716). Isovihan aikana Kemiön kirkkoherra 1717–21, jolloin toimi myös Kemiön rovastikunnan väliaikaisena lääninrovastina rauhantekoon asti. Kuoli ennen paluutaan Paltamon kirkkoherraksi. Omisti Paltamon Paltaniemen 1 Sutelan ainakin 1711. Asui perheineen sotavankeuden jälkeen edesmenneen piispa Johan Johaninpoika Gezeliuksen (1647-1718) Västankärrin kartanossa Kemiössä. (KA mf. JK 621 (Kemiön kirkonark. vol. 66) Hiereuologia Kimitoensis s. 302-307, mikä teksti on julkaistu myös "Någre omständigheter rörande framledne Prostens och Kyrkoherdens i Kimito Eric Cajani lefwerne", Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo 18.7.1784 (n:o 28) s. 219-221, 22.7.1784 (n:o 29) s. 225-229; Jakob Falander, ”Berättelse om Österbottens öden under det långwariga Kriget ifrån 1700 til 1721”,

Opiskeltuaan Upsalassa vihittiin papiksi 18-vuotiaana 1676. Paltamon kappalainen 1678. V:sta 1698 toimi isänsä sijaisena Paltamon kirkkoherrana, johon virkaan vakinaiseksi isänsä kuoleman jälkeen 1703. Rovasti. - Omisti isänsä jälkeen ainakin 1711 isonvihan kynnyksellä Paltaniemen kylässä 5/8 manttaalin Sutelan tilan. - Isonvihan aika oli hänelle perheineen koettelemusten aikaa. Venäläiset ryöstivät 1712 hänen pappilansa tyystin ja haavoittivat hänen poikaansa Erikin itsensä ollessa pitäjällä. Pakomatkalla Kemiin 1715 venäläinen kasakkajoukko ryösti jälleen heidät putipuhtaiksi. Hän etsi nyt turvaa Kajaanin linnasta, mutta joutui linnan antautuessa 1716 perheineen vangiksi. (Ks. Välskärin kert:t 111, 361-69) Heidät kuljetettiin huonosti varustettuna vangittuna läpi hävitetyn maan Turun linnaan, jossa heitä pidettiin kaksi vuotta. Rauhan tultua 1717 ko. virka annettiin toiselle henkilölle, jolloin hän jäi työttömäksi muuttaen asumaan piispa Gezeliuksen perheen omistamalle ratsutilalle (Kemiössä) sekä sen jälkeen Turkuun. Hänen oli määrä palata Paltamoon, mutta ehti kuolla Turussa ennen paluumatkansa alkamista sairasteltuaan jo pitemmän ajan. Hänet on haudattu Kemiön kirkkoon.

Puoliso: Magdalena Petterintytär Cajanus o.s. Mathesius. (Taulu 1143). (Taulu 265) s. 1662 Kalajoki, k. 1720 Kemiö.
Vanhemmat: Petter Mathesius, s. 1635 Kalajoki, k. 1693 Kalajoki ja Catharina Mathesius o.s. Falandra, s. Turku, k. 1719 Kemiö.

Lapset:

Erik Cajanus , s. 1688 Paltamo. Tauluun 423

Johan Cajanus , s. 1690 Paltamo. Tauluun 265

Katarina Frosterus o.s. Cajanus , s. 26.05.1694 Paltamo. Tauluun 424

Margareta Hornborg o.s. Cajanus , s. 1710 Paltamo. Tauluun 456

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 423

VIII Erik Erikinpoika Cajanus, (Taulusta 422, isä Erik Cajanus) — Apulaispappi Paltamossa 1710, kappalainen 1712.

Jäi venäläisten vangiksi Kajaanin linnan antautuessa 1716 ja kuljetettiin Turkuun., s. 1688 Paltamo, k. 02.02.1719 Kemiö.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

sl. 1708 Erik Cajanus Ericus Erici, Ostrobotniensis 5053. * noin 1688.

Vht: Paltamon (Kemiön) kirkkoherra Erik Cajanus U351 († 1723) ja Magdalena Mathesius.

Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 24.8.1705 Ericus Cajanus Ostrob. accessit e Schola triviali Uhlåensi cum testimonio Erici Wallenii Rect. Sch. Ylioppilas Turussa sl. 1708 [Cajanus] Ericus Bothn _ 272. 303. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1708] Ericus Cajanus. Ups: venit. Sacellanus in Paldamo. Obiit in Finlandia, cum a Muscovitis captivus tenebatur, 1716. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Rön kirkossa Roslagenissa) 9.10.1710.

— Apulaispappi Paltamossa 1710, kappalainen 1712.

Jäi venäläisten vangiksi Kajaanin linnan antautuessa 1716 ja kuljetettiin Turkuun.

† vankina Turussa 1716. ‡ Kemiöön 2.2.1719(!).

Arkkitehti Jac. Ahrenbergin tulkinta siitä, miltä linna on näyttänyt. Ahrenberg laati linnan restaurointisuunnitelman 1890-luvulla. MV/RHO. Kajaanin linnan historiaa: Kajaanin linna rakennettiin kuningas Kaarle IX:n käskystä Ämmäkosken saareen vuosien 1604-19 aikana. Harmaakiviseen kehämuuriin liittyi kaksi pyöreää tykkitornia, joista ylävirran puoleinen oli vahvistettu kahdella nelikulmaisella linnakkeella. Sisäpihalla elettiin puutaloissa. 1660-luvulla aikana linna uudistettiin täysin Pietari Brahen toimesta. Sisäpihan puutalot korvattiin kivitaloilla ja linnan puolustuskykyä parannettiin. Kajaanin linnaa ei käytetty pitkään. Vuonna 1716 Suuren Pohjan sodan aikana venäläiset valtasivat linnan ja räjäyttivät sen. Muurit ja niiden päällä olleet maavallit romahtivat ja täyttivät linnanraunion. Rauniota restauroitiin ensimmäisen kerran vuosina 1890 - 1892. Sortuneita kivimuureja paikattiin tiilimuurauksella, mitä pidettiin jälkikäteen virheenä. Vuonna 1936 raunion päälle alettiin rakentaa uutta betonista maantiesiltaa. Linnanraunion keskelle kaivetusta perustuskuopasta löytyi Brahen lahjoittama marmoritaulu, mikä herätti maanlaajuista huomiota ja vaatimuksen kaivaa raunio esiin. Seuraavana vuonna raunio tyhjennettiin maasta ja muureja korjattiin ja täydennettiin.

Puoliso: Brita Simonintytär Cajanus ent. Levanus o.s. Pecklinius. (Taulu 627) s. 15.08.1688 Turku, k. 10.01.1764 Turku.
Vanhemmat: Simon Pecklinius, s. noin 1650 ii, k. 1708 ii ja Margareta Pecklinius o.s. Hoffrenius, s. 1660 ii.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 424

VIII Katarina Erikintytär Frosterus o.s. Cajanus, (Taulusta 422, isä Erik Cajanus) Pastorska., s. 26.05.1694 Paltamo, k. 29.12.1762 Sotkamo.

Puoliso: 1710 Abraham Jacobinpoika Frosterus. (Taulu 202). (Taulu 324) Paltamon vt. kirkkoherra 1719, vakinainen 1724., s. 1680 Oulu, k. 20.04.1726 Paltamo.

Ylioppilas Turussa sl. 1697 [Frosterus] Abrah. Ostrob _ 220. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1697] Abraham Frosterus. | Primo Sacellanus Uloensis. deinde Pastor in Paldamo. obiit 1726. Ylioppilas Uppsalassa 17.11.1704 Abraham Frosterus Studiosus Ostrobothn. cum testim. Rect. Acad. Aboënsis. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1707. — Apulaispappi Oulussa 1707, kappalainen 1709. Pakeni isoavihaa Tukholmaan 1715, palasi Suomeen 1720. Paltamon vt. kirkkoherra 1719, vakinainen 1724. † Paltamossa 20.4.1726.
Vanhemmat: Jakob Frosterus, s. 12.09.1632 Oulu, k. 17.04.1710 Oulu ja Catharina Frosterus o.s. Lythraeus, k. 21.04.1707 Oulu.

Lapset:

Jacob Frosterus , s. 17.07.1711 Oulu. Tauluun 425

Erik Frosterus , s. 23.02.1713 Oulu. Tauluun 442

Abraham Frosterus , s. 2/1714 Oulu. Tauluun 451

Katarina Magdalena Lagus o.s. Frosterus , s. 05.05.1718 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 453

Johan (Juhana) Frosterus , s. 30.11.1720 Paltamo. Tauluun 324

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 425

IX Jacob Abrahaminpoika Frosterus, (Taulusta 424, äiti Katarina Frosterus) Rovasti Lohtajalla 1778., s. 17.07.1711 Oulu, k. 15.08.1794 Lohtaja.

Henkilötiedot

sl. 1732 Jakob Frosterus 5984. * Oulussa 17.7.1711. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1732 [Frosterus] Jacob. Ostrob _ 342. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1732 [1732] Jacobus Abrahami Frosterus. 1738. Sacellanus in Paldamo. 1743. Uhloensis. 1756 constitutus Pastor in Lochteå. | Obiit 1794. Vihitty papiksi 1734. — Armovuodensaarnaaja Sotkamossa 1734–36, sitten kotiopettajana tuomari Leijonmarckin perheessä Uudellamaalla (Åström 1947). Paltamon kappalainen 1738, Oulun 1744. Lohtajan kirkkoherra 1755. Rovasti 1778. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751 ja 1760. † Lohtajalla 15.8.1794.

Pso: 1:o 1740 Klara Forsström; 2:o 1744 Maria Helena Calamnius tämän 2. avioliitossa († 1747); 3:o 1749 Brita Helsing († 1756); 4:o 1757 Magdalena Altan († 1778); 5:o 1779 Susanna Wallman tämän 2. avioliitossa († 1794).

Pson edell. aviomies: Kokkolan pedagogion rehtori (Oulun koulun nim. konrehtori), FM Abraham Thauvonius 5512 (yo 1726, † 1742).

Appi: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Appi: Kalajoen kirkkoherra Pehr Calamnius 2883 (yo 1680, † 1722).

Appi: Lohtajan kirkkoherra Johan Altan 5181 (yo 1712, † 1755).

Poika: asianajaja Pehr Frosterus, myöh. (1783) Frostér 8396 (yo 1762, † 1803).

Poika: katselmuskirjuri Abraham Frosterus 9878 (yo 1781, † 1834).

Poika: Siikajoen kappalainen Israel Frosterus 10467 (yo 1789, † 1826).

Poika: Reisjärven pitäjänapulainen Johan Jakob Frosterus 10909 (yo 1794, † 1808).

Poikapuoli: Kälviän nimismies Zachris Unaeus 10201 (yo 1785, † 1804).

Vävy: Toholammin pitäjänapulainen Gustaf Johan Cajanus 7570 (yo 1750, † 1784).

Jacob Frosterus (1711-1794)

1. puoliso: 1740 Kokkola Klara Simonintytär Frosterus o.s. Forsström. (Taulu 201). (Taulu 202) s. noin 1720 Kokkola, k. 13.07.1742 Oulu.
Vanhemmat: Simon Forsström e. Forsbäck, s. Oulu, k. 1740 Paltamo ja Magdalena Forsström o.s. Lithovius, s. 24.06.1694 Oulu, Liminka, k. 02.07.1727 Paltamo.

2. puoliso: 12.01.1744 Hailuoto Maria Helena Pehrintytär Frosterus ent. Thauvonius o.s. Calamnius. (Taulu 965). (Taulu 966) s. 1715 Lohtaja, k. 26.12.1747 Oulu.
Vanhemmat: Petter Calamnius, s. 1662 Riika, Latvia, k. 1722 Kalajoki ja Margaretha Calamnius o.s. Brenner, s. 12/1681 Turku, k. 02.07.1766 Sievi.

Lapset:

Catharina Christina Cajanus o.s. Frosterus , s. 24.07.1746 Oulu. Tauluun 426

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 426

X Catharina Christina Jacobintytär Cajanus o.s. Frosterus, (Taulusta 425, isä Jacob Frosterus) s. 24.07.1746 Oulu, k. 13.08.1813 Lohtaja.

Puoliso: Gustaf Johan Petterinpoika Cajanus Lohtajan pitäjänapulainen 1766, sijoitettuna vuodesta 1775 Toholammille. Harjoitti lääketiedettä ja rokotuksia., s. 31.10.1731 Vähäkyrö, k. 10.12.1785 Lohtaja.

sl. 1750 Gustaf Johan Cajanus 7570. * Vähässäkyrössä 31.10.1731. Vht: Lohtajan pitäjänapulainen Petter Cajanus 5576 (yo 1727, † 1765) ja Helena Gumse. Vaasan triviaalikoulun oppilas 19.9.1744. Ylioppilas Turussa sl. 1750 [Cajanus] Gustav. Joh. Ostrob _ 430. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.11.1750 [1750] Gustavus Joh. Cajanus. 1753. Adjunctus Ministerii Lochtåensis. | Obiit 1785. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 24.3.1753. — Lohtajan Toholammin saarnaaja 1753. Lohtajan pitäjänapulainen 1766, sijoitettuna vuodesta 1775 Toholammille. Harjoitti lääketiedettä ja rokotuksia. † Lohtajalla 10.12.1784.

Pso: 1:o 1754 Katarina Elisabet Högman († 1759); 2:o Katarina Margareta Lithovius († 1769); 3:o 1770 Katarina Kristina Frosterus († 1813).

Appi: Lohtajan kirkkoherra Jakob Frosterus 5984 (yo 1732, † 1794).

Poika: Jalasjärven kappalainen Jakob Cajanus 10588 (yo 1790, † 1824).

Poika: Teuvan kirkkoherra, FM ja LT Abraham Cajanus 11282 (yo 1799, † 1828).

Pojanpoika: Oriveden kirkkoherra Anders Gustaf Cajanus 14112 (yo 1825, † 1879).

Tyttärenpoika: eversti, FM Jakob Österblad 11792 (yo 1804, † 1862).

Tyttärenpoika: Kauhavan kappalainen, FM Gustaf Henrik Ingman 12879 (yo 1816, † 1842).

Lanko: Utsjoen kirkkoherra, FM David Erik Högman 7568 (yo 1750, † 1781).

Vävy: Pulkkilan kappalainen Anders Engelberg 11426 (yo 1800, † 1852).

Vävy: Alavuden ent. kappalainen Isak Daniel Forsman 12251 (yo 1809, † 1865).
Vanhemmat: Petter Cajanus, s. 27.12.1709 Kannus, k. 23.12.1765 matkalla Toholammille ja Helena Cajanus o.s. Gumse, s. 30.11.1706 Isokyrö, Kyrönmaa, k. 24.09.1793 Lohtaja.

Lapset:

Brita Magdalena Ingman o.s. Cajanus , s. 06.06.1773 Lohtaja. Tauluun 427

Anders Cajanus , s. 17.07.1776 Toholampi. Tauluun 441

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 427

XI Brita Magdalena Gustafintytär Ingman o.s. Cajanus, (Taulusta 426, äiti Catharina Cajanus) s. 06.06.1773 Lohtaja, k. 09.03.1845 Lohtaja.

Puoliso: 07.10.1798 Lohtaja Henrik Johan Henrikinpoika Ingman Vaasan läänin maanmittari., Komissionääri maanmittari., s. 01.12.1773 Pohja, Mörby, k. 13.11.1819 Lohtaja.

Henrik Johan Ingman

Maanmittarituttkinto 1794, varamaanmittari 12.11.1798, komisionimaanmittari 17.10.1809 Vaasan läänissä, jossa toimitti mm isojakotöitä Karhin ja Maringoisten kylissä. Asui Lochteå (Lohtaja)lla. Henrik Johan Ingman'ille syntyi kahdeksan poikaa ja kaksi tytärtä. Lapsista kuoli kolme varhain. Ingman oli Uudeltamaalta Pohjan pitäjästä, muuttanut Lochteå (Lohtaja)lle vuonna 1798. Brita Magdalena Cajanus, joka kymmenen vuoden vanhana oli muuttanut Toholammilta Lochteå (Lohtaja)n emäkirkolle asumaan, meni siellä naimisiin Ingmanin kanssa vuonna 1798. He ostivat siellä kirkonkylästä Erkkilän vähäisen talon, jossa heille syntyi kahdeksan poikaa ja kaksi tytärtä, joista kolme kuoli varhain. Anders (Antero) oli sisaruksista nuorin ja oli vain puolen vuoden vanha, kun isä kuoli parhaassa miehuuden iässä. Perhe joutui tämän kautta suureen köyhyyteen.

Lähde: Gustaf Johansson: Muistelmia Antero Wilhelm Ingmanin elämästä; Suomen lähetysseura Helsinki 1927.
.
Vanhemmat: Henrik Ingman, s. 1747 Pohja, Mörby, k. 17.07.1804 Pohja, Mörby ja Ebba Kristina Ingman o.s. Nauklér, s. 27.03.1755 Bromarv, Kägran kartano, k. 19.10.1802 Pohja, Mörby.

Lapset:

Gustaf Henric Ingman , s. 16.04.1799 Lohtaja. Tauluun 428

Abraham Edvard Ingman , s. 12.07.1803 Lohtaja. Tauluun 430

Johan Jacob Ingman , s. 1805 Toholampi. Tauluun 431

Anders Wilhelm Ingman , s. 07.07.1819 Lohtaja. Tauluun 440

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 428

XII Gustaf Henric Henrikinpoika Ingman, (Taulusta 427, äiti Brita Ingman) Purmon kappalaisen apulainen 1836. Kauhavan kappalainen 1839 (virkaan 1841), s. 16.04.1799 Lohtaja, k. 26.07.1842 Kauhava.

9.2.1816 Gustaf Henrik Ingman 12879. * Lohtajalla 16.4.1799. Vht: komissiomaanmittari Vaasan läänissä Henrik Johan Ingman († 1819) ja Brita Magdalena Cajanus. Yksityistodistus 24.1.1816. Pääsykuulustelu 6.2.1816. Ylioppilas Turussa 9.2.1816 [Ingman] Gust. Henr. Ostrob. _ 1072. Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.2.1816 [1816] Gustavus Henricus Ingman 10 Februarii natus die 16 Aprilis 1799. | Promotus Philos. Doctor 1823. Sacros obtinuit ordines 1827. Apologista ad Scholam Triv. Ulaburgensem 18|29. | Sacellanus in Kauhava 18‹–›. Denatus. Respondentti 13.3.1819 pro exercitio, pr. Pehr Ulrik Ferdinand Sadelin 11912. FK 11.12.1821. Respondentti 20.6.1823 pro gradu, pr. Fredrik Vilhelm Pipping 11295. FM 27.6.1823. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 6.12.1827. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.12.1827. — Vaasan triviaalikoulun vt. venäjänopettaja 1822, ylempi kollega 1825. Turun katedraalikoulun vt. apologista 1827. Föglön kirkkoherran apulainen 1827. Rymättylän vt. kirkkoherra 1828. Oulun triviaalikoulun apologista 1829, pidätetty virantoimituksesta puoleksi vuodeksi 1835. Purmon kappalaisen apulainen 1836. Kauhavan kappalainen 1839 (virkaan 1841). † Kauhavalla 26.7.1842.

Puoliso: 22.03.1832 Pori Fredrika Christina Adolfintytär Ingman o.s. Bäckvall s. 15.03.1806 Vihti, k. 21.05.1882 Turku.

Lapset:

Fanny Emilia Bähe o.s. Ingman , s. 29.05.1837 Purmo. Tauluun 429

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 429

XIII Fanny Emilia Gustafintytär Bähe o.s. Ingman, (Taulusta 428, isä Gustaf Ingman) s. 29.05.1837 Purmo, k. 31.12.1927 Jyväskylä.

1. puoliso: 31.03.1861 Turku Gustaf Mauritz Gustafinpoika Neppenström Kauppias Porissa., s. 07.03.1826 Kuhmalahti, k. 12.12.1868 Alavus.

2. puoliso: 12.11.1876 Alavus Johan Adolf Ernstinpoika Bähe. (Taulu 208) s. 11.06.1829 Seinäjoki, k. 19.02.1896 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 430

XII Abraham Edvard Henrikinpoika Ingman, (Taulusta 427, äiti Brita Ingman) Yo Turussa 1822, vihittiin papiksi 1825. Kälviän kirkkoherran apulaiseksi. Ullavan saarnaaja 1829., s. 12.07.1803 Lohtaja, k. 30.07.1837 Ullava.

Ullavan kirkko ja tapuli muodostavat pienen keskipohjalaisen kappeliseurakunnan 1700-luvun loppupuolella muodostuneen, hyvin säilyneen kirkollisen ympäristön. Pienen kirkonkylän vanhimpiin säilyneisiin rakennuksiin lukeutuva Vanha-Vion talo on taiteilijaprofessori Veikko Vionojan syntymäkoti. Uusklassistinen Ullavan puukirkko sijaitsee kirkonkylässä Ullavanjoen itäpuolella. Kirkko on poikkipäädyillä varustettu, alun perin oktogonin muotoinen pitkäkirkko. Kirkon kahdella sivulla ulkonevat pienet satulakattoiset eteishuoneet ja yhdellä sakaristo. Ristikeskuksesta nousee lyhtytorni. Ikkunat ovat pyörökaariset. Alttaritaulu on ullavalaissyntyisen Veikko Vionojan maalaama Ristiinnaulittu vuodelta 1928. Kirkon lounaispuolella seisoo erillinen, korkea kolminivelinen kellotapuli. Kirkkopihalla on sankarivainajien hautapaikka ja sitä ympäröi matalahko kivimuuri. Kirkon lounaispuolella Vionojan rannalla, kylän vanhimpiin kuuluvassa asuinpaikassa, on Vanha-Vion talo. Taiteilija Veikko Laineen (Vionoja) synnyinkoti on Ullavanjokeen laskevan Vionojan pohjoispuolella, joen yli johtavan vanhan ratsutien, Vionojantien varrella. Punamullattu päärakennus on valmistunut 1755 ja sitä on jatkettu 1880-luvulla päätykamareilla. Pihassa on ulkorakennus 1900-luvun alkupuoliskolta. Historia Ullava kuului 1640-luvulta lähtien Kälviän pitäjään. Kylän taloluku nousi 1600-luvun lopulla 8-10:sta talosta uudisasutuksen voimin 14-16:een taloon. Kappeliseurakunta Ullavasta tuli 1797, ja itsenäinen seurakunta Ullavasta muodostettiin 1904. Ullavan kirkko rakennettiin päädyistään viistetyksi, kahdeksankulmaiseksi tukipilarikirkoksi 1783 ja tapuli valmistui 1787. Molempien rakentamista johti lääninrakennusmestari Johan Blomström. Kirkko korjattiin Lauri Heikki Kuorikosken johdolla 1900. Tuolloin kirkon runkoon lisättiin kolme satulakattoista eteishuonetta ja pitkälle sivulle lisättiin poikkipäädyt ja ristikeskukseen torni. Vanhan sakariston korvasi alttarirakennelman taakse rakennettu uusi sakaristo. Sisä- ja ulkoväritystä palautettiin vuoden 1900 korjausta edeltävään asuun 1957-1958. Tapulin ja Ullavantien väliin rakennettiin seurakuntatalo 1978. Ullavasta tuli kappeliseurakunta, kun se liitettiin Kaustisen seurakuntaan 2006.

Puoliso: 1831 Ullava Anna Maria Ingman o.s. Remahl. (Taulu 353) s. 20.10.1803 Kokkola, k. 13.07.1888 Nivala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 431

XII Johan Jacob Henrikinpoika Ingman, (Taulusta 427, äiti Brita Ingman) Toholammin kappalainen., s. 1805 Toholampi, k. 30.08.1846 Toholampi.

Puoliso: 26.09.1837 Sotkamo Fredrika Lovisa Gabrielintytär Ingman o.s. Lagus. (Taulu 454). (Taulu 608) s. 14.11.1807 Säräisniemi, k. 01.04.1883 Toholampi.
Vanhemmat: Gabriel Lagus, s. 11.03.1760 Sotkamo, k. 06.08.1833 Sotkamo ja Johanna Lagus o.s. Snellman, s. 28.08.1774 Liminka, k. 23.09.1845 Sotkamo.

Lapset:

Johan Gabriel (Jussi) Ingman , s. 31.07.1839 Toholampi. Tauluun 432

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 432

XIII Johan Gabriel (Jussi) Johaninpoika Ingman, (Taulusta 431, isä Johan Ingman) Toholammin nimismies., s. 31.07.1839 Toholampi, k. 17.12.1892 Toholampi.

Isoisoisääni Jussi Ingmania (hän kuulemamma halusi sitä puhutteluanimeä käytettävän perhepiirissä). Hän on ollut naimisissa vain kerran. Vaimo on tuo Loviisa Pihlajamaa. Jussilla oli lisäksi kaksi tunnustettua aviotonta lasta. Ensimmäisen Juho Ingmanin (myöhempi Iisalo, suomensi sukunimensä yhdessä velipuolensa Jaakon kanssa) äiti on Maria Muhonen s. 31.7.1839 Pälkjärvi. Juho annettiin kuitenkin kasvattilapseksi, tuo Hyvärinen oli hänen sosiaalinen äitinsä tai holhoojansa, EI siis Jussin vaimo. Jussilla oli myös toinen avioton lapsi Helmi s. 23.9.1879 k. 17.8.1880 siellä Toholammilla. Äiti Maria Loviisa Myllykoski s. 30.3.1846 Toholampi.

Kun Jussi avioitui Loviisan kanssa hänen vaimonsa halusi että Juho tulisi asumaan heidän luokseen, kuten tapahtuikin. Jussin pojat kasvoivat sen jälkeen yhdessä kuin veljekset ainakin, ja heistä tuli myös ikäerosta huolimatta yhtä läheisiä. Jussin ja Loviisan avioliitossa murtui säätyraja joka oli ollut siihen saakka tiukka. Sen vuoksi he olivat joutuneet lykkäämään sen solmimista melko myöhäiseen ikään saakka.

Lähde: Matti Lipponen Tampere.

1. Lapsen äiti: Maria Muhonen s. 31.07.1839 Pälkjärvi.

Lapset:

Juho Iisalo e. Muhonen , s. 04.01.1864 Ruskeala. Tauluun 433

2. Lapsen äiti: Maria Loviisa Myllykoski s. 30.03.1846 Toholampi.

Lapset:

Helmi Myllykoski s. 23.09.1879 Toholampi, k. 17.08.1880 Toholampi.

3. puoliso: 05.08.1884 Lampi, Seppälä Johanna Loviisa Sakarintytär Ingman o.s. Pihlajamaa Johanna on haudattu Toholammille., s. 04.04.1847 Toholampi, k. 24.03.1920 Toholampi.
Vanhemmat: Sakari Pihlajamaa e. Lahnalampi, s. 13.11.1808 Toholampi, k. 05.11.1859 Toholampi ja Susanna Pihlajamaa o.s. Takalo-oja, s. 31.03.1814 Toholampi.

Lapset:

Jaakko Antero Iisalo e. Ingman , s. 30.11.1885 Toholampi. Tauluun 434

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 433

XIV Juho Johaninpoika Iisalo e. Muhonen, (Taulusta 432, isä Johan Ingman) Mäntyharjun asemapäällikkö, s. 04.01.1864 Ruskeala, k. 20.06.1934 Lempäälä.

Puoliso: 26.12.1893 Hilma Matilda Iisalo o.s. Rakolainen s. 29.10.1867, k. 1933 Lempäälä.

Lapset:

Aino Maria Iisalo s. 17.04.1900 Mäntyharju, k. 11.10.1987 Tampere.

Anni Inkeri Tuulikki Iisalo s. 03.12.1904 Nakkila, k. 03.03.1962 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 434

XIV Jaakko Antero Iisalo e. Ingman, (Taulusta 432, isä Johan Ingman) Rautateiden kirjuri, sivutoiminen palopäällikkö, s. 30.11.1885 Toholampi, k. 13.02.1950 Sievi.

Puoliso: Siiri Aino Severintytär Iisalo o.s. Törnroos s. 19.06.1892 Sysmä, Onkiniemi, k. 05.07.1942 Tampere.
Vanhemmat: Severin Törnroos, s. 03.03.1861 Sysmä, k. 14.01.1892 Sysmä ja Vendla Pukkala ent. Törnroos o.s. Hakanen, s. 27.08.1863 Korpilahti, k. 03.05.1914 Korpilahti.

Lapset:

Viljo Antero Iisalo , s. 06.02.1914 Sievi. Tauluun 435

Hilkka Aino Lipponen o.s. Iisalo , s. 05.02.1915 Orivesi. Tauluun 436

Tauno Veikko Ilmari Iisalo , s. 23.07.1916 Ähtäri. Tauluun 437

Lauri Aulis Iisalo , s. 07.06.1918 Tyrvää. Tauluun 438

Keijo Pentti Iisalo , s. 08.01.1920 Toijala. Tauluun 439

Aila Inkeri Iisalo Aila teki suurimman osan työurastaan Tampereen Valmetin lentokonetehtaalla missä hän hoiti mm. Englannin kirjeenvaihtoa., s. 27.12.1922 Toijala, k. 20.03.2015 Tampere.

Ilta-Sanomien Lotat-erikoislehti (2014) kertoo Suomen kohtalon vuosina merkittävässä roolissa olleiden rohkeiden naisten tarinan. Ne näyttivät aluksi kurkiparvilta, mutta sitä ne eivät olleet. Aila Iisalo oli 17-vuotias, kun hän sai tulikasteensa lottana Stalinin syntymäpäivänä 21. joulukuuta 1939 Pyynikin näkötornissa Tampereella. Iisalo oli pikakoulutettu ilmavalvontalotaksi ja hän oli löytänyt taivaalta talvisodan ensimmäiset Tampereelle hyökänneet Neuvostoliiton pommikoneet. Pommituksista alkoi hänen yli viisi vuotta kestänyt taipaleensa lottana. – Olin ainoa nuori alokas, muut lotat olivat kymmenen vuotta vanhempia ja akateemisesti koulutettuja, nykyisin 92-vuotias Iisalo muistelee erikoislehdessä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 435

XV Viljo Antero Iisalo, (Taulusta 434, isä Jaakko Iisalo) Viljo suoritti fil.maist. tutkinnon, hän työskenteli sodan jälkeen Valmetilla sosiaalipäällikkönä, hoiti mm. talon eläkeasioita., s. 06.02.1914 Sievi, k. 30.10.1983 Helsinki. Viljo Iisalo taisteli luutnanttina viime sodissamme. Joukkueenjohtajana ja komppanian ainoana upseerina hän haavoittui vakavasti vuonna 1942 hyökkäyksen aikana, kun räjähtävä luoti osui hänen vasempaan käsivarteensa.

Nokialla on tätä nykyä kaksi Linnavuorentietä, jotka ovat kyllä molemmat Linnavuoressa. Tilanne syntyi, kun Linnavuorentie katkaistiin Agco Powerin kohdalta loppuvuodesta. Jotta osoiteongelmilta vältyttäisiin, teknisessä keskuksessa on esitetty, että Linnavuorentien pohjoisosa eli asuinalueen läpi kulkeva osuus muutettaisiin Iisalontieksi. Osoitteenmuutos koskettaa asukkaita, ei tehtaita. Jos tehtaat joutuisivat muuttamaan osoitettaan, se tarkoittaisi muun muassa esitteiden ja käyntikorttien uudelleenpainattamista. Kyseessä on tässä vaiheessa esitys, ei päätös. Kaupunki julkaisee lähipäivinä asiasta kuulutuksen, jonka jälkeen asukkailla on 30 päivää aikaa jättää kirjallinen mielipide. Linnavuorentien varrella asuvat saavat postitse asiasta vielä kirjallisen ilmoituksen ja ohjeet mielipiteen jättöä varten. Kaupunki ilmoittaa vireillä olevasta muutoksesta myös poliisille, pelastuslaitokselle ja hätäkeskukseen. Asiasta tehdään päätös vasta mielipiteiden jättöajan jälkeen. Iisalo-nimi viittaa Viljo Iisaloon (1914–1983), joka työskenteli Valmetin Linnavuoren tehtaalla sosiaalipäällikkönä ja myöhemmin sen pääkonttorilla. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1974 eli samana vuonna, kun Linnavuoreen laadittiin uutta asemakaavaa. Filosofian maisterin tutkinnon suorittanut Iisalo oli kiinnostunut paikallishistoriasta, ja hänet pyydettiin aikanaan nimityöryhmään miettimään uuden asemakaavan nimiä. Nimityöryhmä toi asemakaavaan useita uusia kadunnimiä, mutta käyttämättä jäivät säilyneiden muistiinpanojen mukaan esimerkiksi Kaipainen, joka oli tehtaan isännöitsijänä 30 vuotta ja Ämmänmäki, joka sijaitsee Linnavuorentien pohjoispään varressa olevien kerrostalojen takana. Osoitteenmuutoksen valmisteluvaiheessa mielipidettä kysyttiin muun muassa Nokia-Seuralta. Se ehdotti uudeksi tiennimeksi Moottoritehtaantietä. Siuro-Seura piti tätä ehdotusta hyvänä, mutta katsoi, että nimi kuvaisi paremmin tehtaille menevää tien osuutta.

Puoliso: Elma Rakel Iisalo o.s. Koskela s. 29.09.1914 Peräseinäjoki, k. 10.01.2015 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 436

XV Hilkka Aino Lipponen o.s. Iisalo, (Taulusta 434, isä Jaakko Iisalo) Terveydenhoidon opettaja., s. 05.02.1915 Orivesi, k. 02.07.2015 Tampere.

Hilkka Lipponen os. Iisalo kuoli Tampereella 100-vuotiaana.

Puoliso: Orvo Matias Kalervo Lipponen e. Hellsten Ylimetsänhoitaja, Ylimetsänhoitaja, s. 22.03.1914 Tampere, k. 06.06.2012 Tampere.
Vanhemmat: Mathias Konstantin (Konsta) Hellsten, s. 08.09.1872 Messukylä (Tampere), k. 14.01.1914 Tampere ja Hilda Johanna Hellsten o.s. Athlin, s. 20.08.1881 Kangasala, k. 11.10.1948 Tampere.

Orvo Lipponen kuoli Tampereella 98-vuotiaana.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 437

XV Tauno Veikko Ilmari Iisalo, (Taulusta 434, isä Jaakko Iisalo) Lentueenjohtaja, kapteeni, Mannerheim-ristin ritari 1944. Lentokone putosi joko Jyväskylän maalaiskunnan puolelle Luonetjärveltä noustuaan tai sitten Laukaan puolelle, kirjoilla Tauno oli jostain syystä vielä silloin Kuopiossa, kirjat kulkivat jälkijunassa kun perhe muutti., s. 23.07.1916 Ähtäri, k. 18.06.1947 Lento-onnettomuudessa.

Puoliso: Anna Kyllikki Iisalo o.s. Puurunen s. 12.04.1920 Iisalmi, k. 01.11.1989 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 438

XV Lauri Aulis Iisalo, (Taulusta 434, isä Jaakko Iisalo) Aulis teki merkittävimmän osan työuraansa insinöörinä rakentamalla mm. jäänmurtajia ja loistoristeilijöitä Helsingin Wärtsilän telakalla., s. 07.06.1918 Tyrvää, k. 13.06.2007 Helsinki. Talvisodassa alikersantti Aulis Iisalo soti Suomussalmen ja Raatteentien taisteluissa.
Vänrikki joukkueenjohtajana Karhumäen valtaustaisteluissa.

Puoliso: Eeva Marjatta Iisalo o.s. Nakari s. 12.12.1920 Muurame, k. 21.09.2014 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 439

XV Keijo Pentti Iisalo, (Taulusta 434, isä Jaakko Iisalo) Mannerheim-ristin ritari nro 16. Pentistä tuli sodan jälkeen metsänhoitaja kuten myös aikanaan hänen vanhemmasta pojastaan Heikistä., s. 08.01.1920 Toijala, k. 30.10.2008 Lahti. Talvisodan syttyessä Pentti iisalo oli 19-vuotias suojeluskuntakorpraali. Hän toimi vartiopäällikkönä, tehtävänä oli vartioida Näsijärven lähellä olevaa rautatiesiltaa. Tammikuussa hän kävi pari viikkoa aliupseerikoulua, joka kuitenkin keskeytettiin.
Tämän jälkeen Iisalo vartioi Tampereen keskustan tehtaita.
helmikuun puolivälissä Iisalo komennettiin matalatorjuntapesäkkeeseen Ratinaan. Se oli perustettu etelästä tulevia lentokonehyökkäyksiä torjumaan. Tamperetta pommitettiin 3.2.1940 ja Iisalosta tuntui, että suurpommitus kohdistui juuri ratinan torjuntapesäkkeeseen.

Maaliskuun alussa Länsi-Kannaksen puolustus oli murtumassa. Puolustukseen tarvittiin uusia joukkoja, etenkin Viipurinlahden ja Virolahden puolustukseen. Pentti Iisalo osallistui näihin taisteluihin vanhemman veljensä vänrikki Viljo Iisalon taistelulähettinä ja osallistui mm. taisteluun Kiuskerin majakkasaaresta.

Puoliso: 24.03.1945 Hilkka Aliisa Iisalo o.s. Siikanen s. 22.08.1920 Viipuri, k. 21.09.2006 Lahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 440

XII Anders Wilhelm Henrikinpoika Ingman, (Taulusta 427, äiti Brita Ingman) Suomalainen teologi ja suomenkielisen eksegetiikan kehittäjä. Hän toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston eksegetiikan professorina vuosina 1864–1877. Hän liittyi ensin herännäisyyteen, myöhemmin hän oli beckiläinen., s. 07.07.1819 Lohtaja, k. 05.09.1877 Helsinki.

Anders Wilhelm Ingman (7. heinäkuuta 1819 Lohtaja – 5. syyskuuta 1877 Helsinki) oli suomalainen teologi ja suomenkielisen eksegetiikan kehittäjä. Hän toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston eksegetiikan professorina vuosina 1864–1877. Hän liittyi ensin herännäisyyteen, myöhemmin hän oli beckiläinen.

Ingmanin vanhemmat olivat maanmittari Henrik Johan Ingman ja Brita Magdalena Cajanus. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun lukiosta 1838 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1842, maisteriksi 1844, teologian kandidaatiksi 1860, teologian lisensiaatiksi 1861 ja teologian tohtoriksi 1863. Ingman vihittiin papiksi 1844 ja hän sai varapastorin arvon 1855.

Ingman oli Helsingin yliopiston Pyhän Raamatun eksegetiikan vt. professori 1862–1864 ja vakinainen professori 1864–1877. Ingman oli Hämäläisen osakunnan inspehtori 1868–1877 ja teologisen tiedekunnan dekaani 1875–1877. Hän oli jäsenenä raamatunkäännöskomiteassa 1861 ja kirkkolakiehdotuksen tarkistuskomiteassa 1869. Ingman oli lisäksi Suomalaisen kirjallisuuden seuran kieliosaston puheenjohtaja 1868.

Ingman julkaisi korjatun raamatunsuomennoksen vuosina 1858–1859. Hänen käännöksensä eivät kuitenkaan saaneet yleistä hyväksyntää. Vuoden 1859 Raamattua kutsutaankin koetusraamatuksi, koska myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu ”Koetus-käännös”. Ingman kirjoitti yli sata kirjaa, muun muassa teoksen Raamatun selitykset, sekä julkaisi useita sanomalehtikirjoituksia.

Ingman toimi Alahärmän seurakunnan kappalaisen apulaisena vuosina 1844–54, ylimääräisenä pappina Messukylän seurakunnassa 1854-55 sekä kappalaisena Ylivetelin seurakunnassa 1855-64.[1] Hänen puolisonsa, synnytykseen vain 18-vuotiaana kuolleen Lina Fabritius Ingmanin, hauta vuodelta 1846 on kirkkomaan vanhin tunnettu hauta.

Ingman oli naimisissa kolme kertaa:

1844–1846 Lina Sofia Amalia Fabritiuksen (k. 1846) kanssa
1847–1857 Erika Agata Hällforsin (k. 1857) kanssa
vuodesta 1858 Emilia Fredrika Wilhelmina Palmrothin kanssa.

Teoksia

Ännu några ord om pietismen. 1843
Hedbergska verklärans vederläggning och Evangelii försvar. 1850
Hedbergianismen, skärskådad efter den Heliga Skrift. 1851–1852
Om det bibliska trospegreppet och dess historiska utveckling, väitöskirja. 1860
Om Messianitetens egendomliga skaplynne i Gamla Testamentet, väitöskirja. 1864
Bibliska betraktelser I–III. 1868–1877

Kirjallisuutta

Pihlajamaa, Lauri: Anders Wilhelm Ingman: elämä ja kirjallinen työ. Terttu Pihlajamaa förlag, Tukholma 2006. ISBN 91-975844-0-1.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders_Wilhelm_Ingman

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oulun triviaalikoulun oppilas 10.2.1829 (cl. I) – 13.6.1835 (dim.). Turun lukion oppilas 25.8.1835 – 12.6.1838 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 23.6.1838 (arvosana laudatur äänimäärällä 37). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 3.10.1838. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Anders Wilhelm Ingman, född den 7 Juli 1819, son till Commissions-Landtmätaren H. J. Ingman i Lohteå; inskrifven i Syd-Österb. Afd. den 3 Oktob. 1838. Phil. Cand. 1842. Prom. Magister 1844. Prestvigd s.å. | Kapellans Adjunct i Ala Härmä. Respondentti 1841 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. FK 14.12.1842. FM 21.6.1844. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.12.1844. TK 28.11.1860. Väitöskirja 12.12.1860, pr. Gabriel Geitlin 13473. TL 27.3.1861. TT 13.5.1863. Väitöskirja 11.5.1864 pro munere. — Hämäläisen osakunnan inspehtori 1868–71. Teologisen tiedekunnan dekaani 1875. — Pappina Alahärmässä, Hattulassa ja Messukylässä. Vetelin kappalainen 1855. Varapastori s.v. Aleksanterin yliopiston vt. eksegetiikan professori 1862, vakinainen 1864.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15607
.

Anders Wilhelm Ingman (7. heinäkuuta 1819 Lohtaja – 5. syyskuuta 1877 Helsinki)

1. puoliso: 24.12.1844 Espoo Lina Sofia Amalia Johanintytär Ingman o.s. Fabritius. (Taulu 1117). (Taulu 1118) s. 08.01.1827 Kitee, k. 29.06.1846 Kauhava.
Vanhemmat: Johan Fabritius, s. 21.03.1800 Savonlinna, k. 02.03.1833 Kitee ja Katalina Sofia Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe, s. 06.03.1806 Kitee, k. 03.02.1894 Hattula.

2. puoliso: 26.01.1847 Isokyrö Erika Agata Karlintytär Ingman o.s. Hällfors s. 18.05.1828 Somero, k. 09.07.1857 Yli-Veteli.
Vanhemmat: Karl Erik Hällfors, s. 28.01.1794 Kristiinankaupunki, k. 05.04.1854 Isokyrö ja Vendla Karolina Hällfors o.s. Fleege, s. 29.10.1790 Vahto, k. 30.09.1828 Somero.

Lapset:

Junia Ingman s. 08.08.1848 Soini.

Anna Ingman s. 28.01.1850 Soini, k. 1917 Helsinki.

Elina Helena Ingman s. 11.09.1851 Soini.

Mårten Filip Ingman s. 12.04.1854 Soini, k. 1856 Soini.

Aina Sofia Ingman s. 03.03.1857 Soini.

3. puoliso: 31.10.1858 Helsinki Emilia Fredrika Vilhelmina Karlintytär Ingman o.s. Palmroth s. 17.07.1834 Ruovesi, k. 11.05.1906 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Fredrik Palmroth, s. 19.06.1797 Ruovesi, Ruolahti, Pappila, Vasu, k. 16.01.1858 Ruovesi ja Vilhelmiina Palmroth o.s. Forselius, s. 12.01.1799, k. 13.01.1882 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 441

XI Anders Gustafinpoika Cajanus, (Taulusta 426, äiti Catharina Cajanus) s. 17.07.1776 Toholampi, k. 11.05.1840 Pyhäjoki.

Puoliso: Maria Catharina Eliaantytär Alcenius. (Taulu 271) s. 10.02.1774 Isojoki, Pappila, k. 31.10.1812 Pyhäjoki.
Vanhemmat: Elias Alcenius, s. 30.03.1743 Isojoki, k. 24.02.1806 Kälviä ja Klara Alcenius o.s. Moliis, s. 30.08.1753, k. 19.08.1813 Kälviä, Simukkala.

Lapset:

Anders Gustaf Cajanus , s. 04.04.1807 Pyhäjoki. Tauluun 271

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 442

IX Erik Abrahaminpoika Frosterus, (Taulusta 424, äiti Katarina Frosterus) Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1733. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1733 [1733] Ericus Abrahami Frosterus. 1736 Concionator anni gratiæ, et illo transacto, Sacellanus in Ijo | Haukipudas. Obiit 1788. Vihitty papiksi 2.6.1736. — Armovuodensaarnaaja Haukiputaalla 1736, kappalainen siellä 1737. Varapastori 1781., s. 23.02.1713 Oulu, k. 21.05.1788 Haukipudas.

Erik Frosterus s. 23 Hel. 1713, Oulu, k. 21 Tou. 1788, Haukipudas, haud. 10 Hei. 1788, Haukipudas. Kuolinsyy: ålderdom o. svaghet. Arvo/ammatti: Haukiputaan kappalainen 16.04.1737, varapastori 14.06.1781.

Hän otti elämänkumppanikseen (1) Sofia Elisabet Patkull 28 Elo. 1737, Haukipudas. Vanhemmat: Anders Patkull ja Sofia Elisabet von Bischwang. Sofia Elisabet Patkull oli s. 9 Tou. 1715, Wologda, Venäjä, k. 13 Tam. 1755, Haukipudas.

Hän otti elämänkumppanikseen (2) Sigrid Maria Montin 16 Maa. 1756, Raahe?. Vanhemmat: Michael Montin ja Katarina Remahl. Sigrid Maria Montin oli s. 3 Syy. 1730, Raahe, kastettu 4 Syy. 1730, Raahe, k. 3 Kes. 1806, Haukipudas.

Ylioppilas Turussa (pohj.) 1733. Vihittiin papiksi 02.06.1736 armovuoden saarnaajaksi Haukiputaan kappalaisen virassa. Haukiputaan kappalainen 16.4.1737. Nimipastori 14.6.1781. Kuoli 21.5.1788 klo 7 iltapäivällä 75v 3 kk 4pv ikäisenä Haukiputaalla. Julkaisi "De hälsosamma ords eftersyn", Tukholma 1773; myöskin suomeksi Vaasassa 1783: "Niiden terveellisten sanain muoto" Erik Frosterus oli arvostetun Frosterusten pappissuvun merkittävä jäsen ja seurakuntapappi, joka edisti merkittävästi kansanopetusta ja laati oman katekismuksen. Eric avioitui 28. 8.1737 Sophia Elisabeth Patkullin kanssa, joka kuoli 13.1.1755. Sophian isä oli majuri Anders Patkull ja äiti Sophie Biswang, molemmat kotoisin Liivinmaalta. Tästä avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 3 tytärtä. Sophia kuoli 13.1.1755. Erikille jäi Sophian kuollessa 6 pientä lasta, joista vanhin, Sofia Catharina oli 14-vuotias ja nuorin, Magdalena vain pariviikkoinen. Vuoden leskeysajan jälkeen Eric vihittiin16. 3.1756 Sigrid Maria Montinin kanssa. Tästä toisesta avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 5 tytärtä. Ericillä oli siis kaikkiaan 18 lasta. Heistä 10 kuoli ennen isäänsä. Isän jälkeen kuolivat Abraham, Erik, Johan, Magdalena, Jakob, Anna Kristina, Helena ja Israel. Kun Abraham Frosterus pakeni Ruotsiin, jätettiin helmikuussa 1713 syntynyt Eric äitinsä isän, rovasti Eric Cajanuksen luokse Paltamoon. Kun 1714 Isokyrön taistelun jälkeen muut Pohjanmaalta ja Oulusta pakenivat Ruotsiin, ei Eric Cajanus halunnut jättää seurakuntaansa. 1715 tuli venäläinen osasto Kajaaniin, jolloin Cajanus pakeni molempien kappalaistensa Granin ja Brunerin kanssa vaimoineen ja lapsineen Pohjanmaalle Kerälänkylään erääseen pirttiin, jonne myös Eric vietiin. Eräänä aamuna, kun he vielä olivat nukkumassa, tuli pihalle venäläisjoukko, joka sytytti tuleen riihen ja poltti kaikki, jotka siellä olivat sisällä. Johan Frosterus kertoo: "Eräs nainen pisti ikkunasta ulos kapalolapsensa, jonka eräs venäläinen otti vastaan, ojensi sen isoäidilleni sanoen: da ota sin matuschka tämä lapsi. Isoäitini oli kauhean peloissaan erään pienen rasian vuoksi, joka minulla vielä on. Se oli olkien peitossa pääaidan alla, jossa hän odotti kuolemaansa. Toinen venäläinen halusi vetää isoisäni kynnykselle hakatakseen kirveellä irti hänen päänsä. Venäläisten päämies oli lekotellut pöydällä, mutta läsnä olevien pyyntöjen ja kyynelten edessä nousi hän vihdoin ylös ja kuljetti ovesta ulos sen venäläisen, joka aikoi surmata isoisäni. (Kappalainen Gran oli silloin leski ja hänellä oli mukanaan tytärpuolensa ja 2 omaa tytärtä, jotka vielä olivat pieniä. Kun venäläinen iski vanhimpaan, pyysi nuorempi sanoen: "älä rakas isä tee mitään pahaa hänelle, sillä hän on meille äidin asemassa, koska oma äitimme on jo kuollut." ) Sekä hän että toiset papit puettiin vain paitaan. Kaiken muun, mitä heillä oli, viholliset ottivat pois. Venäläisten kiirehtiessä pois oli sarkapakka sattunut tipahtamaan heiltä aidan lähelle, josta alastomat papit sitten saivat housut, sellaiset kuin kiireessä pystyttiin tekemään. Eric joutui monta kertaa jättämään pappilan ja etsimään suojaa muualta, lopulta Kajaanin linnasta. Vihollisjoukko ympäröi linnan 1716 ja se antautui 24. 2. sillä ehdolla, että ketään ei vangittaisi. Kuitenkin otettiin kaikki, jotka olivat olleet linnassa ja vietiin kovien kärsimysten alaisena Turun linnaan. He joutuivat kärsimään kylmyyttä ja nälkää sekä näkemään hautaamattomia ja raa'asti surmattuja ruumiita huoneessa, jossa heidät pakotettiin yöpymään. He näkivät aidanseipäillä lävistettyjä ja palaneita ihmisruumiita, joita oli kidutettu ja käsitelty piinallisesti. Rovasti Eric Cajanusta pidettiin Turun linnassa 3 kk vankeudessa vaimonsa Magdalena Pehrintytär Mathesian kanssa. Heidän lisäkseen linnassa olivat Magdalenan iäkäs äiti Catharina Falandra, joka leskeksi jäätyään asui vävynsä luona, Ericin ja Catharinan 2 tytärtä, Susanna ja poika perheineen ja vastakastettu pieni tyttärenpoika Eric Abrahaminpoika Frosterus, jota 58-vuotias rovasti rakasti yhtä lämpimästi kuin hänen nuori äitinsä. Johan Frosterus kertoo: Isoisäni ja kaikki muut papit omaisineen ja lapsineen olivat siinä saarrettuina erilleen vietäviksi ja teloitettaviksi. Kaikkien puolesta isoisäni lankesi polvilleen ja rukoili, että heidän henkensä säästettäisiin. Vihdoin kenraali oli vastannut: mars Turku! Isoisäni oli silloin 56-vuotias, kun tämä murheen myrsky kulki hänen ylitseen. Hänet vietiin silloin pois ja hänen vaimonsa, äidinäitini, hänen vanha äitinsä ja minun äidinäidinäitini, kaksi tytärtä, Susanna ja Greta, veljeni Eric, joka oli 3-vuotias, enoni Eric Cajanus vaimonsa Brita Packlinin kanssa, heidän tyttärensä Magdalena ja piika Valborg, myös muut Paltamon papit." Turun linnan ulkopuolella Ericin ryösti kerran eräs venäläinen sotilas, mutta hänet pelasti joku rohkea nainen. Eric seurasi sitten äitinsä isää rovasti Eric Cajanusta Kemiöön. Hän meni Oulun kouluun 1724 - 1726, luki sitten kotona. Äiti pani 15-vuotiaana hänet kolmen veljensä kanssa syksyllä 1728 uudelleen kouluun Ouluun, mutta hänen oli aika vaikeaa muistaa kaikkia niitä monia ulkoläksyjä, joilla lapsia rasitettiin. Selitykset puuttuivat eikä sen lisäksi ollut aikaa koulun ulkopuolella. Tämä aiheutti äidille suurta huolta. Eric ahkeroi yli kykyjensä ja oli itse huolissaan menestyksestään. Koulun rehtori neuvoi vakavasti, ettei Eric tuhlaisi aikaansa lukemiseen vaan etsisi jonkun muun keinon toimeentuloonsa. Mietittiin sitä ja tätä, mitään tilaisuutta ei auennut kaupassa, joka siihen aikaan oli Oulussa vähäistä, eikä valtion kirjurina. Eric erosi veljistään, jotka kävivät triviaalikoulua. Sitten Kajaanin kirkkoherra Isac Rothovius otti 1729 16-vuotiaan pojan taloonsa poikien äidin sisaren miehen, kirkkoherra Sadeniuksen ehdotuksesta. Rothovius ohjasi Ericiä ilman mitään muuta korvausta kuin mitä hänen äitinsä ja äidin sisaren mies kirkkoherra Sadenius Sotkamosta lähettivät ruokatavaroita. Eric selvisi hyvin ja voi maaliskuussa 1733 seurata Rothoviusta Turun akatemiaan samana vuonna kuin vanhin veli Abraham, joka myös sai kiittää Rothoviusta tältä saamastaan opetuksesta pari kolme kertaa lomiensa aikana. Se avustus, minkä köyhä äiti pystyi pojalleen antamaan, oli 4 taalaria 16 äyriä. Mutta paremmassa asemassa olevat lämminsydämiset ihmiset auttoivat häntä. Todennäköisesti vuoden 1730 tienoilla Eric oli vähällä kuolla Ämmäkosken aaltoihin: "Koska Hän myös 17 ajastajan wanha oli, suistui Hän kumpanins kansa wirtaan Cajanin Kaupungin luona, aikoisa Petäjä kosken alda wenehellä yli joen; mutta tuli yhdeldä kohta jälkeen wenhellä matkustawaiselda Herras mieheldä waaralla kijni tawatuxi ennen kuin Hän wirralda ennätti kuljetettaa sijhen mainittawaan Ämmä koskeen johonga Hänen kumppaninsa waiwui ja surkiasti hukkui" (Personalia, painettu Vaasassa 1788 samassa vihkossa kuin Jacob Chydeniuksen suomenkielinen Eric Frosteruksen ruumissaarna). Piispa Jonas Fahlenius kiintyi Ericiin, otti hänet 1735 taloonsa opettajaksi nuorelle sukulaiselleen ja osoitti hänelle paljon rakkaudentäyteistä hyvyyttä. Fahlenius oli Turun piispana 1734 - 1747 Johan Gezelius nuoremman jälkeen, jonka kotona Ericin vanhin veli Abraham oli asunut. Kun rovasti Zacharias Lithovius Oulusta oli hänen tietämättään ehdottanut häntä armovuoden saarnaajaksi Haukiputaan kappeliin Iijoen pitäjään, vihittiin hänet kesäkuussa 1736 papiksi. Seuraavana vuonna nimitettiin kappalaiseksi, oli maaliskuusta 1737 melkein 52 vuotta Haukiputaan kappalaisena. Varapastori hänestä tuli 1781. Eric kuoli 21.5.1788 75-vuotiaana. 8 vuotta ennen kuolemaansa oli ehdolla Kalajoen kirkkoherraksi, mutta eräs toinen osti sen häneltä. Se oli Kustaa III:n pastoraattikaupan aikoja. Eric Frosteruksen sanotaan vaikuttaneen paljon lukutaidon leviämiseen. Hän julkaisi 1773 katekismustyylisen esityksen "De Helsosamma Ords Eftersyn" joka ilmestyi suomeksi 1783 "Nijden Terwellisten Sanain Muoto". Hänen terveytensä oli hänen toimintansa ensiaikoina Haukiputaalla alituiseen epävakaa. Työtaakka oli raskas "nuorille ja tottumattomille olkapäille" niin kauan kuin hänen oli tehtävä matkoja myös Yli- ja Alikiimingin kappeliin. Hänestä sanottiin hänen kuollessaan, että hän oli vaatimaton, ei koskaan pyrkinyt rikkauteen tai maineeseen, aina elämänsä loppuun asti osoitti suurta avuliaisuutta hätää kärsiville, usein kyynelsilmin puhui nälän ja sodan kovista ajoista, joita oli itse kokenut. Vielä keski-ikäisenä miehenä ja vanhuksena hän oli hyvin köyhä. Perunkirjoituksessa 1789 ilmoitettiin inventaarion summaksi 160 riikintaalaria. Lyhennyksiä oli 77 riikintaalaria. Saatavia oli 83 riikintaalaria, kun samana vuonna hänen poikansa Erikin perunkirjoitus osoitti 468 riikintaalarin varallisuutta. Eric oli rukoileva mies, ei vain aamuin illoin omaistensa ja palvelijoiden yhteisessä kotihartaudessa, vaan myös päivisin yksin kamarinsa suljettujen ovien takana. Hänen poikansa toisesta aviosta, 27.10.1768 syntynyt Israel oli syntymästään asti vaikeasti sairas, mm. mykkä. Tämän poikansa luona Eric kävi rakkaudentäyteisesti useita kertoja päivässä ja joka ilta ennen levolle menoaan, siunasi hänet usein kyynelten alla toivoen, että poikaparan kärsimykset pian päättyisivät. Israel kuoli n. 20-vuotiaana, muutamia viikkoja isänsä kuoleman jälkeen. Näiden muistelmien kirjoittaja 26.10.1751 syntynyt Johan Frosterus oli äitinsä kuollessa 3-vuotias. Hän kirjoitti myöhemmin isänsä Eric Abrahaminpoika Frosteruksen muistorunon: Jos mun kynteni kykenit Irtikiskon kiirehesti Kuollon kylmästä kädestä Isä kullan warsin wankan Jos olis osto kaluna Ikäpäiwät ihmisellä, Tott ei olis wielä wienyt Tuoni tuonne Tuonelahan Isäämme, ison Ilomme; Olis hinta hankittuna Pois on turwa meildä tullut Isä rakkahin Isistä. Maisteri A. Malin kirjoitti 1920 Valvojassa (s 202) Johan Frosteruksesta: "hänen v. 1788 sepittämänsä Sururunot isänsä kuoleman johdosta osoittavat erinomaista kansanrunouden tyylin ja hengen tuntemista." Tämä runo on painettu samassa vihkossa kuin lähettämäni Eric Frosteruksen ruumissaarna, jonka piti Vaasan ja Mustasaaren rovasti Jacob Chydenius, Antti Chydeniuksen 3 vuotta nuorempi veli. Ruumissaarnan lopussa on sanat: "Koska me nyt wietämme tämän Christillisen ja kunnioitettawan - - - uskollisen Ewangeliumin Opettajan - - - Eric Frosteruxen hautaamista ja julkista jälkimuistoa; nijn tulis minun myös täsä tilasa edestuoda Hänen Kerskauxensa ja ylistyxensä: mutta, nijn kuin Hän ylistystä ja kijtosta ei eläisäns rakastanut, nijn Hän sitä myös kuoltuansa ei waadi; joka minulle sitä enämmin mielehen on, että minun julkisesti täytyy tunnustaa itseni kowin huonoxi, welwollisesti puhumaan Herra Pastori Wainajasta, jota minä Isän arwosa pitänyt olen. Kuitengin täyty minun, totuden puolesta sanoa, että mitä minä täsä tilasa, Textin johdannosta, Ewangeliumin Opettajan kerskauxesta sanonut olen, sen toiwon minä, että kaikki jotka Herra Pastori Wainajan tunsit, erinomattain tämän Seurakunnan jäsenet hawaitsewat, juuri ollehen Hänen kuwansa".

Syntyi Venäjällä Wologdassa vanhempien ollessa siellä sotavankeudessa. Sigrid Marian toinen avioliitto.

sl. 1733 Erik Frosterus 6057. * Oulussa 23.2.1713. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1733. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1733 [1733] Ericus Abrahami Frosterus. 1736 Concionator anni gratiæ, et illo transacto, Sacellanus in Ijo | Haukipudas. Obiit 1788. Vihitty papiksi 2.6.1736. — Armovuodensaarnaaja Haukiputaalla 1736, kappalainen siellä 1737. Varapastori 1781. † Haukiputaalla 21.5.1788.

http://www.helsinki.fi/ ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6057 -------------------- sl. 1733 Erik Frosterus 6057. * Oulussa 23.2.1713. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1733. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1733 [1733] Ericus Abrahami Frosterus. 1736 Concionator anni gratiæ, et illo transacto, Sacellanus in Ijo | Haukipudas. Obiit 1788. Vihitty papiksi 2.6.1736. — Armovuodensaarnaaja Haukiputaalla 1736, kappalainen siellä 1737. Varapastori 1781. † Haukiputaalla 21.5.1788.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6057
.

1. puoliso: 28.08.1737 Haukipudas Sofia Elisabeth Andersintytär Frosterus o.s. Pattkull s. 09.05.1715 Venäjä, Vologda, k. 13.01.1755 Haukipudas.

Lapset:

Abraham Frosterus , s. 23.09.1743 Haukipudas. Tauluun 443

Johan Frosterus , s. 26.10.1751 Haukipudas. Tauluun 444

2. puoliso: 1756 Sigfris Maria Mikaelintytär Frosterus o.s. Montin. (Taulu 315) s. 03.09.1730 Raahe, k. 03.06.1806 Haukipudas.

Lapset:

Jacob Frosterus , s. 04.05.1761 Haukipudas. Tauluun 450

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 443

X Abraham Erikinpoika Frosterus, (Taulusta 442, isä Erik Frosterus) Iin kirkkoherran apulainen 1765, kappalainen 1772, kirkkoherra 1800. Vt. lääninrovasti 1807, vakinainen 1810., s. 23.09.1743 Haukipudas, k. 02.04.1815 Ii.

Oulun triviaalikoulun oppilas – 10.9.1761 (testim.). Pääsykuulustelu 4.11.1761. Ylioppilas Turussa sl. 1761 [Frosterus] Abr. Ostrob. _ 480. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.11.1761 [1761] Abrahamus Frosterus die VIIII Novembris | 1765. S: Ordini initiatus. | ‹Vuosiluku 1774 on korjattu vuodeksi 1772.› Sacellanus in Ijå. | Pastor ibidem 1800. Vicarius Præpositi 1807. | diem supremum obiit 1815. Todistus registratuurassa 11.5.1765. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Tukholmassa) 9.7.1765. — Iin kirkkoherran apulainen 1765, kappalainen 1772, kirkkoherra 1800. Vt. lääninrovasti 1807, vakinainen 1810. † Iissä 2.4.1815.

Puoliso: 30.10.1772 Maria Agatha Johanintytär Frosterus o.s. Læstadia (Læstadius). (Taulu 345) s. 08.03.1751 Ruotsi, Norrbotten, Arjeplog, k. 12.08.1839 Oulu, Kauppila.
Vanhemmat: Johan Læstadius, s. 1700 Ruotsi, Norrbotten, Arjeplog, k. 13.09.1755 Ruotsi, Norrbotten, Arjeplog ja Catharina Læstadius o.s. Gran, s. 1718 Ruotsi, Västerbotten, Lycksele, k. 02.04.1796 Ruotsi, Norrbotten, Arjeplog.

Arjeplogin kirkko. (pohjoissaameksi Árjepluovve, eteläsaameksi Aarjepluevie, uumajansaameksi Árjjepluovve) on taajama, jossa on 1 977 asukasta. Se sijaitsee Ruotsin Lapin keskiosissa, Norrbottenin läänissä ja on 3 000 asukkaan Arjeplogin kunnan keskustaajama. Arjeplog sijaitsee suurten järvien Hornavanin ja Uddjaurin välissä Skellefteälvenin valuma-alueella. Nimi Arjeplog mainitaan lähteissä ensimmäisen kerran 1636, ja se on saamelaista alkuperää. Galtispuodan vuorelta Arjeplogin läheltä näkyy keskiyön aurinko 10.6.–3.7. välisenä aikana, vaikka Arjeplog sijaitsee muutaman kymmentä kilometriä Pohjoiselta napapiiriltä etelään. Valtatie 95 Skellefteån ja Bodøn välillä kulkee Arjeplogin kautta. Lisänimensä Silvervägen tie on saanut Nasatunturin hopeakaivoksen mukaan. Arjeplogissa on Einar Wallquistin perustama Silvermuseet (tarkoittaa Hopeamuseo), joka vihittiin käyttöön vuonna 1965.

Lapset:

Abraham Wilhelm Frosterus Iin kappalainen, s. 07.01.1771 Ii, k. 11.06.1809 Ii.

Carl Jakob Frosterus Kirkkoherra Muhos 1822, Rovasti 1834., s. 21.03.1774 Ii, k. 30.12.1854 Muhos.

Ylioppilas Turussa 16.3.1796 [Frosterus] Carolus Jacob. Ostrob. _ 769:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.3.1796 [1796] Carolus Jacobus Frosterus die 18 Martij Natus die 17 Martij 1774. | Prestvigd 1799; Bataillons Predikant vid Kajana Bataillon 1807; Philosophiæ Magister 1810; Collega Inferior i Uleåborg 1808 och Superior 1813, samt Conrector 1818; Kyrkoherde i Muhos 1822; Prost 1834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 19.12.1799. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1799. Respondentti 5.10.1805 pro exercitio, pr. Mikael Choraeus 11292. Respondentti 19.6.1806 pro gradu, pr. Johan Fredrik Wallenius 9531. FM 6.7.1810. — Iin kirkkoherran apulainen 1799. Raahen ja Saloisten kirkkoherran apulainen 1800, vt. kappalainen 1801. Iin kirkkoherran apulainen uudestaan 1806. Kajaanin pataljoonan saarnaaja 1807. Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1808, vt konrehtori 1810, vt. ylempi kollega 1811, vakinainen 1813, konrehtori 1818. Muhoksen kirkkoherra 1822. Rovasti 1834. Oulun koulun tarkastaja 1839–47. † Muhoksella 30.12.1854.

Sofia Catharina Frosterus , s. 04.05.1780 Ii. Tauluun 345

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 444

X Johan Erikinpoika Frosterus, (Taulusta 442, isä Erik Frosterus) s. 26.10.1751 Haukipudas, k. 24.01.1838 Kalajoki.

1. puoliso: Maria Magnuksentytär Frosterus o.s. Westzynthius s. 06.09.1753 Ylivieska, k. 07.05.1792 Pudasjärvi.

2. puoliso: 28.01.1794 Kalajoki Anna Beata Henricintytär Frosterus o.s. Humble s. 31.01.1758 Teuva, k. 27.05.1837 Kalajoki.

Lapset:

Robert Valentin Frosterus , s. 14.02.1795 Pudasjärvi. Tauluun 445

Beata Gustava Wichmann o.s. Frosterus , s. 22.05.1800 Pudasjärvi. Tauluun 449

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 445

XI Robert Valentin Johaninpoika Frosterus, (Taulusta 444, isä Johan Frosterus) Kuopion hiippakunnan piispa 1851, Valtiopäivämies 1863–64., s. 14.02.1795 Pudasjärvi, k. 20.05.1884 Kuopio.

6.10.1810 Robert Valentin Frosterus 12370. * Pudasjärvellä 14.2.1795. Vht: Kalajoen kirkkoherra, TT Johan Frosterus 8750 (yo 1767, † 1838) ja hänen 2. puolisonsa Anna Beata Humble. Ylioppilas Turussa 6.10.1810 [Frosterus] Robert. Wallent Ostrob _ 1002. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.10.1810 [1810] Robert: Wallentin: Frosterus die 9 Octobris Natus die 14 Februarii 1795. | Philosophiæ Doctor 1819. Theologiæ Docens 1821. Theologiæ Candidat 1823. Theologiæ Licentiat 1824. Prestvigd 1826. Theologiæ Adjunct och Pastor Seminarii Theologici 1829. | Kyrkoherde i Idensalmi 1837. Prost 1838. Theologiæ Doctor 1840. | Formaliter utstruken! | Biskop i Kuopio. Respondentti 13.12.1815 pro exercitio, pr. Gustaf Renvall 11522. FK 15.12.1818. Respondentti 21.6.1819 pro gradu, pr. Johan Fredrik Wallenius 9531. FM 28.6.1819. Respondentti 17.6.1820 pro candidatura theologica, pro venia docendi, pr. Jakob Bonsdorff 9660. TK 16.6.1823. Todistus registratuurassa 8.5.1824. TL 4.6.1824. Respondentti 11.6.1825 pro doctoratu, pr. Jakob Bonsdorff 9660. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.6.1826. Preeses 14.6.1828 pro munere. Preeses 14.6.1828 pro munere. TT 17.7.1840. Riemumaisteri 31.5.1869. — Pohjalaisen osakunnan kunniajäsen (1828), mutta nimi on yliviivattu osakunnan matrikkelista eräässä väitöstilaisuudessa 1832 tapahtuneen välikohtauksen seurauksena. — Turun akatemian (Aleksanterin yliopiston) teologian dosentti 1821, teologisen seminaarin vt. pastori 1828, teologian apulainen ja vakinainen seminaarin pastori 1829–37, siveysopin vt. professori 1829, eksegetiikan vt. professori 1829–30. Iisalmen kirkkoherra 1835 (virkaan 1837). Rovasti 1838. Kuopion lukion ja koulujen tarkastaja 1844. Kuopion hiippakunnan piispa 1851. Oli vanhoilla päivillään sairaalloinen ja useita vuosia sokea. Valtiopäivämies 1863–64. † Kuopiossa 20.5.1884

Lähde: http://www.geni.com/people/Robert-Frosterus/6000000000510171184.

Robert Valentin Frosterus (14. helmikuuta 1795 Pudasjärvi – 20. toukokuuta 1884 Kuopio) oli Kuopion hiippakunnan (sittemmin Oulun hiippakunta) ensimmäinen piispa 1851-1884. Frosterus oli yksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajista vuonna 1831. Frosteruksen lapset korotettiin 1875 isän ansioiden johdosta aatelissäätyyn nimellä af Frosterus.

Puoliso: 21.06.1829 Pudasjärvi Anna Aurora Mathilda Georgentytär Frosterus o.s. Lybecker Vapaaherratar, baronitar., s. 27.04.1806 Mynämäki, k. 21.01.1867 Kuopio.
Vanhemmat: Georg Henrik Lybecker, s. 11.04.1765 Mynämäki, Mietoinen, Tuokilan rälssitila, k. 07.11.1828 Mynämäki, Mietoinen, Tuokilan rälssitila ja Sofia Albertina Lybecker o.s. Blum, s. 22.12.1781 Taivassalo, k. 26.01.1862 Porvoo.

Lapset:

Johan Charles Emil af Frosterus o.s. Frosterus , s. 09.04.1830 Helsinki. Tauluun 446

Anna Kristina Boldt o.s. Frosterus , s. 20.11.1831 Kalajoki. Tauluun 448

Georg Robert Frosterus s. 22.08.1835 Helsinki, k. 06.03.1864 Saksa, Berlin.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 446

XII Johan Charles Emil Robertintytär af Frosterus o.s. Frosterus, (Taulusta 445, isä Robert Frosterus) Vaasan hovioikeuden presidentti 1890. Omisti Maaningan Viannon. Valtiopäivämies 1877–78, 1882, 1885 ja 1888., s. 09.04.1830 Helsinki, k. 31.01.1900 Vaasa.

Kuopion yläalkeiskoulun oppilas. Kuopion lukion oppilas 1846 – 1849. Ylioppilas Helsingissä 23.6.1849 (arvosana laudatur äänimäärällä 33). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 4.10.1849 4/10 1849. Johan Karl Emil Frosterus | Syntyi Helsingissä 9 päivänä Huuhtikuuta vuonna 1830. Isä Jumalusopin tohtori ja kirkkoherra Iisalmen pitäjässä Robert Valentin Frosterus, | sittemmin Kuopion ensimmäinen pispa. | äiti Anna Aurora Lybecker. Respondentti 6.12.1851 pro exercitio, pr. Abraham Herman August Kellgren 15590. FK 10.5.1853. FM 30.5.1853. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 15.9.1853. Matkusti kieliopintoja varten kahdeksi vuodeksi Venäjälle 1856. Tuomarintutkinto 15.12.1859. Viipurin hovioikeuden auskultantti 9.2.1860. — Viipurin hovioikeuden ylim. kanslisti 1860. Varatuomari 1862. Senaatin oikeusosaston kopisti 1863. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinviraston apulaistoimitussihteeri Pietarissa 1864, 2. toimitussihteeri 1866, 1. toimitussihteeri 1870. Valtioneuvos 1874. Aateloitu isänsä ansioista 1875. Todellinen valtioneuvos 1880. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1882. Vaasan hovioikeuden presidentti 1890. Omisti Maaningan Viannon. Valtiopäivämies 1877–78, 1882, 1885 ja 1888. † Vaasassa 31.1.1900.

Kun valtio tai kunta tarvitsee maata johonkin yleishyödylliseen tai yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömään tarkoitukseen, niin se voi pakkolunastaa itselleen tarvittavat maa-alat. Mutta mitä kiinteistölle tapahtuu sitten, kun pakkolunastukseen johtanut toiminta lakkaa? Eilen opin vanhoja 1800-luvun karttoja tutkiessa uuden termin. Ulosmurtaminen. "Korkein kruunu" oli 1840-luvulla pakkolunastanut alueita Viannan venekanavaa varten. Itse kanava-alueen lisäksi oli otettu maata kanavavahdin toimi- ja asuintiloja varten kanavan sulun välittömästä läheisyydestä. Viannan kanava jäi käyttöiältään lyhytikäiseksi. Liikenteelle se avattiin 8. lokakuuta 1852, höyrylaivoille liian pieni sulku korvautui toukokuussa 1874 uudella Ahkionlahden kanavalla. Venekanava jäi, mutta kanavavahdin tiloille ei enää ollut tarvetta. Tila, jonka maista pakkolunastus oli tehty oli päätynyt Vaasan hovioikeuden presidentti Frosteruksen omistukseen. 1890-luvulla hän haki ulosmurtamista kanavavahtia varten tehtyyn pakkolunastukseen. Aivan kokonaan Frosterus ei saanut hakemaansa maapalaa takaisin, pieni osa jätettiin edelleen kruunulle. Alkukesästä 1897 varamaanmittari Sigurd Rosenberg kävi paikalla rajat ja piirsi kartan. Juhannuksen alla 21. kesäkuuta toimitus hyväksyttiin Kuopion läänin maanmittauskonttorilla ja merkittiin maarekistereihin. Ulosmurtaminen on siis pakkolunastuksen purkaminen.

Puoliso: 1862 Kuopio Sofia Johanintytär af Frosterus e. Kellgren s. 12.07.1832 Kuopio, k. 04.12.1913 Helsinki.

Lapset:

August Robert af Frosterus , s. 05.12.1863 Kuopio. Tauluun 447

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 447

XIII August Robert Johaninpoika af Frosterus, (Taulusta 446, äiti Johan af Frosterus) Yo Hfors privatlyc. Oikt 1886. VT 1889. Viipurin läänin kutsuntapiirin sihteeri 1892-, asianajaja Viipurissa. † siellä (surmasi itsensä) 19.6.1896., s. 05.12.1863 Kuopio, k. 19.06.1896 Viipuri.

Puoliso: 12.11.1892 Viipuri Marianne Jenny Amalia Wilhelmintytär af Frosterus o.s. Hackman s. 30.12.1872 Viipuri, k. 11.02.1894 Viipuri.
Vanhemmat: Wilhelm Hackman, s. 05.07.1842 Viipuri, k. 21.01.1925 Viipuri ja Alice Marianne Hackman o.s. Thompson, s. 10.03.1850 Viipuri, k. 25.01.1930 Viipuri.

Lapset:

Berndt Robert af Frosterus Agronomi., s. 23.01.1894 Viipuri.

Kauppaneuvos Wilhelm Hackman tyttärenpoikansa Berndt Robert af Frosteruksen kanssa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 448

XII Anna Kristina Robertintytär Boldt o.s. Frosterus, (Taulusta 445, isä Robert Frosterus) s. 20.11.1831 Kalajoki, k. 08.12.1919 Helsinki.

Puoliso: 05.04.1858 Kuopio Johan Didrik Georgenpoika Boldt. (Taulu 256) Kenraalimajuri, Pietarin passiviraston päällikkö., s. 24.05.1831 Hamina, k. 11.01.1881 Venäjä, Pietari.

Johan Dietrich Boldt tuli oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 1843. Ensimmäisen erikoisluokan jälkeen hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Samogitian (Zemaitijan) krenatöörirykmenttiin Liettuaan 15.6.1849. Boldt ylennettiin aliluutnantiksi 1852, luutnantiksi 1854 ja alikapteeniksi 1856. Hänet siirrettiin 1856 luutnanttina Henkivartioväen Volynian rykmenttiin Puolaan. Boldt ylennettiin alikapteeniksi 1861 ja kapteeniksi 1866.

Boldt komennettiin vuori-insinöörikunnan palvelukseen ja siirrettiin Henkivartioväen jalkaväen upseeriluetteloihin 1866. Hänet ylennettiin 1867 everstiksi ja siirrettiin pataljoonan komentajaksi 87. Savonlinnan jalkaväkirykmenttiin. Hänet nimitettiin 1869 18. reservijalkaväkipataljoonan komentajaksi ja vastaavasti 1874 89. Belomorskin (Sorokkan) jalkaväkirykmentin komentajaksi. Vuoden 1876 alussa Boldt sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina. Pian eron jälkeen hänet nimitettiin Pietarin passiviraston ensimmäiseksi sihteeriksi ja 1881 viraston päälliköksi. Boldt työskenteli virassa kuolemaansa saakka.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenSt 3 1855; VenA 3 1856; VenSt 2 1868; VenA 2 1872; VenVl 4 1882.
Vanhemmat: Georg Fabian Boldt, s. 13.04.1791 Venäjä, Vironmaan kuvernementti, Wesenberg (Rakvere), k. 01.05.1854 Viipuri ja Eleonora Sofia Boldt o.s. Lybecker, s. 01.02.1801 Mietoinen, Tuokilan rälssisäteri, k. 20.01.1884 Askola, Prästbackan ratsutila.

Lapset:

Karl (Charles) Emil Valentin Boldt , s. 05.06.1866 Kuopio. Tauluun 256

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 449

XI Beata Gustava Johanintytär Wichmann o.s. Frosterus, (Taulusta 444, isä Johan Frosterus) s. 22.05.1800 Pudasjärvi, k. 14.08.1871 Kouvola.

Puoliso: 02.08.1821 Kalajoki Carl Martininpoika Wichmann. (Taulu 100) Raahen apteekkari. Martin Christian Wichmann omisti Raahessa kirkkoa vastapäätä talon, joka edelleenkin, tosin muutettuna, on olemassa. Talo siirtyi sittemmin hänen pojalleen Carlille ja edelleen tämän pojalle, apteekkari Johan Valentin W:lle, joka sen myi 1864 seuraajalleen., s. 08.08.1792 Raahe, k. 13.03.1856 Raahe.

Lapset:

Emil August Wichmann , s. 06.08.1831 Raahe. Tauluun 100

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 450

X Jacob Erikinpoika Frosterus, (Taulusta 442, isä Erik Frosterus) Iin kirkkoherra 1816. Rovasti 1823., s. 04.05.1761 Haukipudas, k. 25.03.1836 Ii.

24.10.1780 Jakob Frosterus 9781. * Haukiputaalla 4.5.1761. Vht: Haukiputaan kappalainen Erik Frosterus 6057 (yo 1733, † 1788) ja hänen 2. puolisonsa Sigrid Maria Montin. Ylioppilas Turussa 24.10.1780 [Frosterus] Jacob, Ostrob. _ 594. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.10.1780 [1780] Jacobus Frosterus [die XXV Octobr.] Natus d. VI Maji 1761. | Sacris initiatus 1783|4|. Sacellanus in Haukipudas 1789. | Pastor in Ijo 1816. | Præpositus honorarius 1826; Obiit 1836. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 11.12.1783. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.12.1783. — Haukiputaan kappalaisen (isänsä) apulainen 1783, kappalainen 1789. Iin kirkkoherra 1816. Rovasti 1823. † Iissä 23.5.1836.

1. puoliso: 1791 Sara Kristina Zachariaantytär Frosterus o.s. Cajaner. (Taulu 267). (Taulu 315). (Taulu 269) s. 16.05.1765 Ii, k. 29.08.1820 Ii.
Vanhemmat: Zacharias Cajaner e. Cajanus, s. 31.03.1732 Paltamo, k. 22.08.1784 Sodankylä ja Anna Cajaner o.s. Fellman, s. 25.07.1742 Kemijärvi, k. 21.06.1771 Sodankylä.

Lapset:

Fredrica Cajaner o.s. Frosterus , s. 28.09.1799 Haukipudas. Tauluun 269

Agatha Lindfors o.s. Frosterus , s. 20.08.1806 Haukipudas. Tauluun 316

2. puoliso: 1822 Katarina Sofia Svenintytär Frosterus o.s. Mathlin s. 05.08.1785 Sodankylä, k. 1876.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 451

IX Abraham Abrahaminpoika Frosterus, (Taulusta 424, äiti Katarina Frosterus) Turun tuomiokapitulin varanotaari 1740, notaari 1748. Abraham Frosterus opiskeli Turun akatemiassa ja toimi tuomiokapitulissa notaarina, koska ei ontumisen takia päässyt papiksi. Frosteruksen kirjallinen toiminta oli merkittävää. Hän käänsi suomeksi englantilaisen Thomas Wilcoxin kirjasen Kallihit hunajan-pisarat kalliosta Christuxesta, josta tuli yksi Suomen levinneimmistä hartauskirjasista ja joka vaikutti ratkaisevasti herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen hengelliseen kehitykseen., s. 2/1714 Oulu, k. 26.07.1766 Turku.

Puoliso: Brita Catharina Gabrielintytär Frosterus o.s. Arenius s. 1715 Ruotsi, isän paon aikana, k. 22.02.1767 Turku.

Lapset:

Renata Wallenius o.s. Frosterus , s. 20.09.1745 Turku. Tauluun 452

Christiana Frosterus s. 17.07.1747 Turku.

Johannes Frosterus s. 17.06.1750 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 452

X Renata Abrahamintytär Wallenius o.s. Frosterus, (Taulusta 451, isä Abraham Frosterus) s. 20.09.1745 Turku, k. 16.11.1803 Turku.

Puoliso: Martin Johan Johaninpoika Wallenius Akatemian rehtori 1767–68., s. 07.03.1731 Paimio, k. 22.10.1773 Turku.
Vanhemmat: Johan Wallenius, s. 04.01.1698 Karjalohja, k. 01.07.1746 Turku ja Maria Wallenius o.s. Gråå, s. 1704 Ruokolahti, k. 26.07.1753 Turku (ruotsalainen srk.).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 453

IX Katarina Magdalena Abrahamintytär Lagus o.s. Frosterus, (Taulusta 424, äiti Katarina Frosterus) s. 05.05.1718 Ruotsi, Tukholma, k. 22.04.1789 Sotkamo.

Puoliso: 31.08.1756 Sotkamo Johan Gabrielinpoika Lagus. (Taulu 378) — Turun tuomiokapitulin amanuenssi 1755. Sotkamon kirkkoherra 1756., s. 01.08.1725 Alavus, k. 11.08.1762 Sotkamo.
Vanhemmat: Gabriel Lagus, s. 28.10.1692 Kisko, k. 10.06.1759 Jalasjärvi ja Katarina Lagus o.s. Palander, s. 06.12.1698 Ruovesi, k. 19.07.1766 Kuusamo.

Lapset:

Gabriel Lagus , s. 11.03.1760 Sotkamo. Tauluun 454

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 454

X Gabriel Johaninpoika Lagus, (Taulusta 453, äiti Katarina Lagus) Sotkamon kirkkoherra 1811, rovastin arvo 1827, s. 11.03.1760 Sotkamo, k. 06.08.1833 Sotkamo.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.2.1773 – 11.12.1778. Ylioppilas Turussa 1.3.1779 [Lagus] Gabriel Ostrob. _ 579. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.3.1779 [1779] Gabriel Johannis Lagus Die II Martii. Natus die XX Martii 1760. | Sacros obtinuit ordines 1783. | Sacellans in Säresniemi 1794. Pastor in Sotkamo 1811. Denatus die 6 Aug. A. 1833. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 30.5.1783. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.6.1783. — Siikajoen kirkkoherran apulainen 1783. Säräisniemen kappalainen 1794. Sotkamon kirkkoherra 1811. Rovasti 1827.

1. puoliso: 11.05.1794 Katarina Kristina Kristianintytär Lagus o.s. Keckman. (Taulu 376). (Taulu 378) s. 05.07.1772 Tyrnävä, k. 16.05.1802 Säräisniemi.
Vanhemmat: Kristian Henrik Keckman, s. 17.03.1723 Ii, k. 10.06.1784 Siikajoki ja Margareta Elisabet Keckman o.s. Cajanus, s. 06.12.1730 Oulu, k. 26.09.1792 Haukipudas.

Lapset:

Helena Katarina Aejmelaeus o.s. Lagus , s. 06.01.1798 Säräisniemi. Tauluun 379

2. puoliso: 11.02.1806 Piippola Johanna Johanintytär Lagus o.s. Snellman. (Taulu 607). (Taulu 608). (Taulu 363). (Taulu 431) s. 28.08.1774 Liminka, k. 23.09.1845 Sotkamo.
Vanhemmat: Johan Petri Snellman, s. 19.10.1736 Tyrnävä, k. 19.02.1802 Hyrynsalmi ja Brita Snellman o.s. Bergbom, s. 15.02.1749 Kruununkylä, k. 24.01.1816 Sotkamo.

Lapset:

Fredrika Lovisa Ingman o.s. Lagus , s. 14.11.1807 Säräisniemi. Tauluun 431

Brita Gustava Flander o.s. Lagus s. 16.08.1811 Sotkamo.

Johan Gabriel Lagus , s. 22.03.1816 Sotkamo. Tauluun 363

Johanna Rosalie Lagus , s. 09.12.1817 Sotkamo. Tauluun 455

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 455

XI Johanna Rosalie Gabrielintytär Lagus, (Taulusta 454, isä Gabriel Lagus) s. 09.12.1817 Sotkamo, k. 02.04.1887 Pyhäjärvi.

Puoliso: 1850 Jonas Nilsinpoika Lagus. (Taulu 96). (Taulu 105) Pyhäjärven kappalainen, s. 21.05.1798 Kurikka, k. 24.06.1857 Pyhäjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 456

VIII Margareta Erikintytär Hornborg o.s. Cajanus, (Taulusta 422, isä Erik Cajanus) s. 1710 Paltamo.

Puoliso: Bogislaus Johaninpoika Hornborg Jaakkiman kirkkoherra, s. 1708 Porvoo, k. 22.08.1764 Jaakkima.

kl. 1726 Bogislaus Hornborg 5518. * Porvoossa noin 1708. Vht: Tyrvään kirkkoherra Johan Hornborg 4396 (yo 1699, † 1754) ja hänen 1. puolisonsa Valborg Jöransdotter Tammi. Turun katedraalikoulun oppilas 12.10.1724 (in cl. rect., Borgoensis) – 18.6.1726 (examen). Pääsykuulustelu 6.4.1726. Ylioppilas Turussa kl. 1726 [Hornborg] Bogislaus Nyl _ 310. — Toksovan kappalainen Inkerissä 1729. Valkeasaaren kirkkoherra 1730, Koiviston 1740, Jaakkiman 1748. Viipurin tuomiokapitulin jäsen (1747). Lääninrovasti. † Jaakkimassa 22.8.1764.

Lapset:

Bogislaus Hornborg , s. 01.05.1739 Koivisto. Tauluun 457

Hans Hornborg , s. 14.08.1752. Tauluun 465

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 457

IX Bogislaus Bogislauksenpoika Hornborg, (Taulusta 456, äiti Margareta Hornborg) Uudenkirkon Vl. kirkkoherra, s. 01.05.1739 Koivisto, k. 18.10.1789 Uusikirkko.

Ylioppilas Turussa 23.3.1753 Hornborg Bogislaus Vib _ 437. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1753] d. 23. Mart. Bogislaus Hornborg. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 17.9.1756. Ylioppilas Uppsalassa 15.11.1756 Bogislaus Hornborg Petropolitanus (* 1739). addictus nat. O.Both. Respondentti Uppsalassa 28.9.1757, pr. lääket. ja kasvit. prof. Carl Linnaeus. Respondentti Turussa 12.12.1759 pro gradu, pr. Isak Ross 5391. FM 25.8.1760. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 1760. — Koiviston kirkkoherra 1760, Uudenkirkon Vl. 1783. Rovasti 1785. ‡ Uudellakirkolla Vl. 18.10.1789.

Puoliso: Maria Elisabet Andersintytär Hornborg o.s. Wirenia (Wirenius) s. 02.04.1737 Käkisalmi, k. 07.06.1789 Uusikirkko.

Lapset:

Anders Bogislaus Hornborg , s. 10.01.1768 Koivisto. Tauluun 458

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 458

X Anders Bogislaus Bogislauksenpoika Hornborg, (Taulusta 457, isä Bogislaus Hornborg) Tammisaaren ent. pormestari, varatuomari
, s. 10.01.1768 Koivisto, k. 21.10.1824 Uusikirkko.

Pääsykuulustelu 9.3.1786. Ylioppilas Turussa 10.3.1786 [Hornborg] Andreas Bogisl. Wiburg _ 659. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1786 Martii 10.] Andreas Bogislaus Hornborg. n. 1768. patre P. & Præp. in Nykyrka Careliae. | Pastor ibd. 1791. Matkapassi muutamaksi kuukaudeksi Tukholmaan ja Uppsalaan matkustamista varten 21.6.1787. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 17.6.1788. — Uudenkirkon Vl. kirkkoherran (isänsä) apulainen 1788, armovuodensaarnaaja siellä 1789, kirkkoherra 1791. Rovasti 1816. † Uudellakirkolla Vl. 21.10.1824.

Puoliso: Birgitta Sofia Gustacintytär Hornborg o.s. Nordberg s. 22.04.1770 Uusikirkko, k. 1858 Viipuri, Talis.

Lapset:

Anna Sofia Sventorzetsky o.s. Hornborg , s. 13.09.1800 Uusikirkko. Tauluun 459

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 459

XI Anna Sofia Andersintytär Sventorzetsky o.s. Hornborg, (Taulusta 458, isä Anders Hornborg) s. 13.09.1800 Uusikirkko, k. 20.02.1872 Helsinki.

Puoliso: 12.08.1821 Uusikirkko Stanislaus Sventorzetsky s. 1783 Liettua, Vilna, k. 20.01.1854 Hämeenlinna.

Symbol on Stanislaus Sventorzetsky's gravestone.

Lapset:

Alexandrine Sophie Sventorzetsky s. 02.04.1825 Vehkalahti.

Augusta Örn o.s. Sventorzetsky , s. 23.07.1827 Vehkalahti. Tauluun 460

Nicolai Alexander Sventorzetsky s. 28.01.1829 Vehkalahti.

Nicolai Sventorzetsky s. 21.12.1830 Uusikirkko.

Vladimir Andreas Sventorzetsky s. 24.12.1832 Uusikirkko.

Constantin Sventorzetsky s. 07.04.1841 Viipuri (ruotsalainen srk.).

Aurora Ludovica Sventorzetsky s. 27.10.1842 Viipuri (ruotsalainen srk.).

August Stanislaus Sventorzetsky s. 14.09.1847 Viipuri (ruotsalainen srk.).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 460

XII Augusta Stanislauksentytär Örn o.s. Sventorzetsky, (Taulusta 459, äiti Anna Sventorzetsky) s. 23.07.1827 Vehkalahti, k. 1901 Helsinki.

Vehkalahden kirkko (nykyisessä Haminassa) on rakennettu 1430 - 1470. Nykyisen kirkon tunnistaa keskiaikaiseksi vain kolmesta yksityiskohdasta. Ne ovat kuori-ikkunan muoto, sen pykälin koristettu ulkokomero ja ikkunan alapuolella oleva kalkkikivinen, seinään kiinni muurattu risti. Keskiajalta peräisin olevan runkohuoneen ulkomitat ovat 28,0 x 16,1 metriä. Kirkon uusklassinen ulko- ja sisäasu ovat peräisin vuoden 1821 palon jälkeiseltä ajalta. Silloin länsipäätyyn rakennettiin torni, runkohuoneen seiniä korotettiin, kattoa laskettiin, aukkojen muotoa muutettiin ja holvit sekä pilarit purettiin. Kirkko on saanut modernin sisätilailmeen 1960-luvun restauroinnissa.

Puoliso: Robert Isidor Georgenpoika Örn Tammikuun valiokunnan jäsen ja porvarissäädyn puheenjohtaja Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäivillä., s. 02.01.1824 Kuolemanjärvi, Pinnonniemi, k. 25.06.1885 Helsinki.

Robert Isidor Örn (2. tammikuuta 1824, Kuolemajärvi – 25. kesäkuuta 1885, Helsinki) oli Tammikuun valiokunnan jäsen ja porvarissäädyn puheenjohtaja Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäivillä. Hän toimi Viipurin pormestarina vuosina 1855-1865 ja senaatin oikeusosaston varapuheenjohtajana vuodesta 1874 vuoteen 1877, jolloin erosi sairauden takia.

Hän salaneuvoksen arvon 1874 ja hänet aateloitiin vuonna 1876 ja introdusoitiin Suomen Ritarihuoneeseen vuonna 1878 aatelisena sukuna numero 253, nimellä Örn.

Robert Isidor Örnin poika Werner August Örn toimi Viipurin oikeuspormestarina ja Salmin kihlakunnantuomarina. Hänet tunnetaan parhaiten salanimellä Harald Selmer-Geeth julkaistusta romaanista Siltalan pehtoori.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Isidor_%C3%96rn

Tammikuun valiokunnaksi (ruots. Januariutskottet) kutsutaan 20. tammikuuta vuonna 1862 toimintansa aloittanutta valtakunnallista kokousta, joka oli eräänlainen yksikamarinen tynkäeduskunta. Sen tehtävänä oli valmistella varsinaisten "maapäivien" eli valtiopäivien kokoontumista. Valiokuntaan kuului kaksitoista jäsentä kustakin neljästä säädystä. Kussakin säädyssä oli toimitettu edustajien vaali, ja siksi kyseessä oli ainoa vaaleilla valittu edustajakokous Suomessa 1800-luvulla. Kyseessä oli 1800-luvun ainoa valtiollinen kokous, jossa ei kokoonnuttu säädyittäin. Valiokunta katkaisi Porvoon valtiopäivien päättymisestä jatkuneen valtioyön.

Sisällysluettelo

1 Tapahtumien taustaa
2 Ajatus valiokunnasta syntyy
3 Reaktio ehdotukseen
4 Jäsenet
5 Lähteet

Tapahtumien taustaa

Venäjän keisari Nikolai I:n kuoltua ja Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle Suomen kansan keskuudessa heräsi toiveita uudistuksista. Samaa tunnetta ei tosin ollut Suomea hallitsevan senaatin jäsenten keskuudessa. Toisena pääsiäispäivänä eli 25. maaliskuuta 1855 suuriruhtinas kävi henkilökohtaisesti senaatissa ja saneli pöytäkirjaan seuraavan ohjelmatoivomuksen.

Senaatin tulisi:

ehdottaa kaupan ja merenkulun edistämisestä;
ehdottaa tarkoituksenmukaiset keinot maan teollisuuden kehittämiseksi, vanhojen tehdaslaitosten parantamiseksi ja uusien rakentamiseksi;
tehdä ehdotus koulujen parantamiseksi ja miten maalaiskuntien kansanopetusta voitaisiin helpottaa;
ehdottaa komitea kanavien ja rautateiden rakentamiseksi maan sisäosien ja valtakunnan pääkaupungin välille;
ehdottaa miten alempien virkamiesten palkkoja voitaisiin korottaa.

Suuriruhtinaan ohjelma herätti toiveita kansan ja pienen sivistyneistön keskuudessa. Kannanotossa nähtiin mahdollisuus valtiopäivien koolle kutsumiseen. Rauhallisena pysyneessä Suomessa oli kuitenkin kuplivaa odotusta. Yliopiston rehtori Gabriel Rein oli kutsunut 20. syyskuuta 1855 suuriruhtinaan kruunajaisjuhlaan arvovaltaisen vierasjoukon. Läsnä ollut professori Frans Ludvig Schauman teki asian kuitenkin selväksi ruotsinkielisessä juhlapuheessaan, jossa hän suoraan esitti maapäivien koolle kutsumista. Puhe herätti sekä närkästystä että ihastusta. Maan korkeimmat virkamiehet olivat närkästyneitä ja heidän joukossaan oli itse suuriruhtinas. Liberaalit olivat kuitenkin innostuneita puheesta ja sen rohkeudesta.

Suuriruhtinas Aleksanteri II oli käskenyt 9. toukokuuta 1859 senaattia ja Suomen kenraalikuvernööriä laatimaan luettelon niistä toimista, jotka edellyttäisivät maapäivien koollekutsumista. Tämä luettelo toimitettiin hallitsijalle vuoden 1861 alussa kun senaatti oli saanut vaaditun luettelon valmiiksi.

Maan omat virkamiehet olivat uudistuksille torjuvampia kuin maassa olevat venäläiset virkamiehet. Näin senaatin finanssitoimituskunnan päällikkö Lars Gabriel von Haartman joutui uudistuksiin myönteisesti suhtautuneen kenraalikuvernööri Fredrik Vilhelm von Bergin kanssa vastakkain. Kiista päätyi von Haartmanin ilman omaa pyyntöä tapahtuneeseen eroon. Hänen tilalleen tuli Fabian Langenskiöld.

Ajatus valiokunnasta syntyy

Senaattori Fabian Langenskiöld oleskeli kevättalvella 1861 Pietarissa samaan aikaan kenraalikuvernööri von Bergin kanssa. Langenskiöld halusi puhua Suomen tilanteesta von Bergin kanssa ja toivoi tämän pyytävän suuriruhtinaan vastaanottoa. Kenraalikuvernööri kuitenkin kehotti häntä kääntymään ministerivaltiosihteeri Alexander Armfeltin puoleen.

Kun Aleksanteri II ei ollut innostunut kutsumaan koolle valtiopäiviä ajankohdan poliittisen tilanteen vuoksi, pettynyt Langenskiöld pyysi neuvotteluja sekä Armfeltin että muiden Pietarissa olleiden suomalaisten kanssa. Näiden neuvottelujen aikana hän ehdotti, että säätyjen sijaan kutsuttaisiin koolle erikoinen säätyvaliokunta, jossa olisi yhtä monta edustajaa kustakin neljästä säädystä. Tämän valiokunnan tehtävänä olisi selvittää ne tärkeimmät ja kiireellisemmät asiat, joita ei voitaisi valtakunnassa ratkaista ilman säätyjen myötävaikutusta. Näistä asioista valiokunta laatisi myös oman lausuntonsa, jonka perusteella hallitsija voisi ratkaista asiat kunnes säädyt kutsuttaisiin koolle. Jo aiemmin kenraalikuvernöörin kansliapäällikkö oli esittänyt melko samanlainen ajatuksen.
Reaktio ehdotukseen

Ajatus säätyvaliokunnan kokoontumisesta herätti pelkoa niin senaatissa kuin kansankin joukossa. Valiokunnalla pelättiin korvattavan itse valtiopäivät ja näin ollen sitä pidettiinkin perustuslakien vastaisena.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Huhtikuun manifesti

Valiokunnan koollekutsumisesta määrännyt niin sanottu huhtikuun manifesti allekirjoitettiin Pietarissa 10. huhtikuuta 1861 ja julkaistiin Suomessa 17. huhtikuuta. Tietyt, lähinnä liberaaleista sanomalehtimiehistä ja tilanomistajista muodostuneet piirit ryhtyivät välittömästi organisoimaan valiokuntaa vastaan suunnattua kansalaismielipiteen ilmausta saadakseen keisarin muuttamaan päätöstään. Tämän piirin johtoon asettui sittemmin ritarihuoneen ensimmäinen kreivi, Carl Magnus Creutz. Suunnitteilla oli kansalaiskokous tai -adressi. Suomen senaatti käsitteli valiokunta-asiaa 18. huhtikuuta, jolloin prokuraattori Carl Edvard Gadd ja senaattorit Cronstedt, Törnqvist, Federley, Furuhjelm ja Munck vaativat ilmoitettavaksi hallitsijlle menettelyn olevan perustuslainvastainen, mutta jäivät vähemmistöön.

Helsingissä järjestettiin 22. huhtikuuta 1861 valiokuntaa vatustanut mielenosoitus, jonka on sanottu olleen Suomen ensimmäinen poliittinen mielenosoitus. Mielenosoituksen järjestämisessä aktiivisimpana ryhmänä olivat ylioppilaat. Eräiden aiempien tapausten vuoksi pelättiin, että mielenosoitus saattaisi johtaa viranomaisten rangaistuksiin, jotka koskettaisivat koko yliopistoa. Siksi jotkut vanhemmat opiskelijat, kuten maisteri Wilhelm Lavonius ja tohtori J. E. Waaranen yrittivät vielä viime hetkellä ylipuhua ylioppilaat hajaantumaan. Carl Immanuel Qvist kuitenkin keskeytti Waarasen sanoen ”Haista paska!” ja kulkue lähti liikkeelle Esplanadin puistosta. Mielenosoittajat kiersivät osoittamassa suosiotaan valiokunta-ajatusta vastustaneiden senaattoreiden kotitalojen edessä Helsingissä. Mukana ollut K. E. F. Ignatius muisteli myöhemmin mukaan liittyneen tuhansia ihmisiä, mutta tämä luku saattaa olla liian suuri.

Mahdollisesti mielenosoituksen vaikutuksesta keisari Aleksanteri allekirjoitti 24. huhtikuuta ilmoituksen, jonka mukaan tammikuun valiokunta tulisi olemaan vain varsinaisia valtiopäiviä valmisteleva. Selitys julkaistiin Suomessa kolme päivää myöhemmin.

Helsingin mielenosoituksen keskeisenä iskusanana oli juuri "perustuslaki", vaikka juuri kukaan ei tuolloin tuntenutkaan paljon puhuttujen Suomen perustuslakien sisältöä, sillä niitä ei oltu julkaistu painettuina Suomen suuriruhtinaskunnassa. Niinpä professori Johan Philip Palmén julkaisi syksyllä 1861 kirjallisen esityksen Suomen perustuslaeista, joka meni kuin kuumille kiville.

Marraskuussa 1861 von Bergin tilalle Suomen kenraalikuvernööriksi tuli Platon Ivanovitš Rokassovski. Rokassovskin tehtäväksi tuli rauhoitella mielipiteitä Suomessa. Lopullinen rauhoitus valiokuntaa vastustaneille saatiin, kun Rokassovski toi Helsinkiin keisarin lupauksen valtiopäivien järjestämisestä.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tammikuun_valiokunta.
Vanhemmat: Georg Alexander Örn, s. 09.04.1786 Viipurinlahti, Johannes, k. 06.02.1833 Viipurinlahti, Johannes ja Maria Elisabeth Örn o.s. Forssman, s. 1792, k. 1838 Viipurinlahti, Johannes.

Robert Isidor Örn vuonna 1938 julkaistussa postimerkissä.

Lapset:

Werner Örn , s. 26.11.1853 Viipuri. Tauluun 461

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 461

XIII Werner Robertinpoika Örn, (Taulusta 460, äiti Augusta Örn) suomalainen oikeuspormestari ja ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija (mm. Siltalan pehtoori)., s. 26.11.1853 Viipuri, k. 04.09.1913 Impilahti, Salmi.

Werner August Örn (26. marraskuuta 1853 Viipuri – 4. syyskuuta 1913 Salmi) oli suomalainen oikeuspormestari ja ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija. Hän kirjoitti salanimellä Harald Selmer-Geeth romaanin Inspektorn på Siltala (suom. Siltalan pehtoori) josta tehtiin myöhemmin näytelmä ja elokuva.

Örnin isä Robert Isidor Örn (1824–1885) toimi Viipurin kunnallispormestarina, porvarissäädyn puheenjohtajana säätyvaltiopäivillä ja viimeksi kenraalikuvernöörin kanslian päällikkönä ja senaattorina. Hänet aateloitiin 1876. Werner August Örn pääsi ylioppilaaksi Helsingin normaalikoulusta 1873 ja hän opiskeli Helsingin yliopistossa suorittaen oikeustutkinnon 1880. Örn sai varatuomarin arvon 1883.

Örn toimi Viipurin kaupungin oikeuspormestarina 1898–1907 ja hän toimi myös Viborgs konstvänner -yhdistyksen puheenjohtajana. Viimeksi Örn toimi 1907–1913 Salmin kihlakunnantuomarina.

Örn kirjoitti molemmat julkaistut kirjansa salanimellä Harald Selmer-Geeth. Romaani Inspektorn på Siltala sai heti hyvän vastaanoton ja se käännettiin myös suomeksi ja 1912 saksaksi. Hjalmar Procopé kirjoitti romaanin pohjalta 1913 nelinäytöksisen huvinäytelmän ja siitä tehtiin myös kaksi elokuvaversiota: 1934 Risto Orkon ohjaamana ja 1953 Valentin Vaalan ohjaamana. Örnin toista teosta Min första bragd pidetään yleisesti ensimmäisenä suomalaisena salapoliisiromaanina.

Teoksia

Inspektorn på Siltala. Söderström, Helsingfors 1903, 2. painos 1910, 3. painos 1920 (ilmestyi Aarni Koudan suomentamana nimellä Siltalan pehtoori, Söderström 1904, 7. painos WSOY 1994)
Min första bragd : detektivroman. Söderström, Helsingfors 1904, uusi näköispainos 2003

Lähde: Wikipedia.

Siltalan pehtoori, myös: Siltalan pehtori, (alkuteos Inspektorn på Siltala on Harald Selmer-Geethin kirjoittama romaani vuodelta 1903. Sen kustantaja oli Söderström & C:o, samoin kuin 1904 julkaistun suomennoksen. Sen on suomentanut Aarni Kouta. Kirja ilmestyi vuonna 1912 myös Saksassa nimellä Der Inspektor auf Siltala. Harald Selmer-Geeth oli salanimi, jonka takana oli Viipurin oikeuspormestari Werner August Örn. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos menestyi aluksi varsin hyvin, ja siitä otettiin vuonna 1920 kolmas painos, mutta sen jälkeen se jäi unohduksiin. Suomennoksen suosio alkoi kasvaa vasta vuoden 1934 elokuvan myötä ja on sittemmin jäänyt elämään kartanoromantiikan klassikkona, josta on otettu uusi painos viimeksi 1994.

Puoliso: 28.06.1882 Loviisa Olga Josefina Carlintytär Örn o.s. Majander s. 23.05.1854 Loviisa, k. 17.11.1894 Viipuri.

Olgan appiukon Robert I. Örnin kuva porvariston edustajana Tammikuun kokouksessa. Ryhmän jäsenet: Takarivissä: A. Borg, J. Hannuksela, L. G. Pelkonen, J. E. Keto, E. J. Andelin C. J. Grönholm, Eturivissä: C. G. von Kræmer, J. F. Bergh, J. R. Taube, A. F. Järnefelt, R. J. Örn ja G. Tengström.

Lapset:

Lillian Katarina Pipping o.s. Örn , s. 1885 Viipuri. Tauluun 462

Guy Engelbert Adrian Örn , s. 01.02.1886 Viipuri. Tauluun 463

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 462

XIV Lillian Katarina Wernerintytär Pipping o.s. Örn, (Taulusta 461, isä Werner Örn) s. 1885 Viipuri, k. 1962 Tammisaari.

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Puoliso: 17.04.1919 Helsinki Ingevald ''Inge'' Maximilianinpoika Pipping. (Taulu 783) Jääkärieversti, s. 28.12.1887 Usa, NY, Altona, k. 30.08.1973 Tammisaari.

Ingevald "Inge" Pipping (28. joulukuuta 1887 Altona Yhdysvallat – 30. elokuuta 1973) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat insinööri Maximilian Vilhelm Pipping ja Minna Christiane Bielenberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Lillian Katarina Örnin kanssa.

Sisällysluettelo

1 Opinnot
2 Nuoruusvuodet
3 Jääkäriaika
4 Suomen sisällissota
5 Sisällissodan jälkeinen aika
6 Luottamustoimet
7 Kirjallista tuotantoa

Opinnot

Pipping kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1906 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja suoritti oikeustutkinnon vuonna 1911.

Nuoruusvuodet

Pipping toimi auskultanttina Viipurin hovioikeudessa 15. helmikuuta 1911 alkaen ja toimi asianajajana asianajotoimistossa 15. helmikuuta – 15. marraskuuta 1911 välisen ajan. Hän hoiti Salmin tuomiokunnan tuomarin virkaa 7 kuukauden ajan vuosina 1912–1913 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1914.

Jääkäriaika

Pipping liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään, jossa hänet sijoitettiin 2. lokakuuta 1915 pataljoona 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.

Suomen sisällissota

Pipping astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan patterinpäälliköksi Pietarsaaren tykistökoulun 5. Pohjanmaan tykistöpatteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Ahvolassa. Hanet siirrettiin myöhemmin päälliköksi Karjalan Armeijakunnan 7. patteriin, jonka päällikkönä otti osaa taisteluihin Kuurmanpohjassa, Lauritsalassa ja Joutsenossa ja etenemiseen Lappeenrantaan sekä taisteluihin Simossa ja Luumäellä sekä etenemiseen Haminaan.

Sisällissodan jälkeinen aika

Pipping palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet komennettiin 25. kesäkuuta 1918 ja lopulta siirrettiin 9. lokakuuta 1918 Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan. Hän toimi Sotaministeriössä esittelijänä ja oikeudellisen osaston I toimiston päällikkönä. Myöhemmin hän hoiti samaisia tehtäviä oikeudellisen osaston lakkauttamisen jälkeen virkamiehenä ja vuodesta 1927 alkaen esittelijäneuvoksena. Hänet nimitettiin puolustusministeriön esittelijäneuvokseksi 27. kesäkuuta 1928 alkaen. Pipping toimi talvi- ja jatkosodan aikana ja aina vuoteen 1951 saakka puolustusministeriön hallitusneuvoksena, jonka jälkeen hän toimi Tammisaaren Ängholmissa Ab Ängholmin toimitusjohtajana. Hänet on haudattu Tammisaareen.

Luottamustoimet

Pipping toimi Sotaylioikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1919–1920 ja vuonna 1919 sotilasasiaintuntijana eduskunnan käsitellessä lakiehdotuksia, jotka koskivat uutta sotilasrikoslakia sekä lakia sotatuomioistuimista ja oikeudenkäynnistä niissä. Hän toimi myös niin sanotun Holman komitean jäsenenä vuonna 1924 ja tapaturmalautakunnan vakinaisena jäsenenä vuosina 1932–1935. Hän toimi Vakuutusneuvoston sotilasjäsenenä vuosina 1938–1952.

Kirjallista tuotantoa

Skärgardsliv och skepparhistorier. Söderström, Helsingfors 1956
.
Vanhemmat: Maximilian Wilhelm Pipping, s. 01.06.1851 Helsinki, k. 29.11.1936 Helsinki ja Minna Christine Pipping o.s. Bielenberg, s. 1861 Saksa, Holstein.

Ingevald "Inge" Pipping (28. joulukuuta 1887 Altona Yhdysvallat – 30. elokuuta 1973 Tammisaari)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 463

XIV Guy Engelbert Adrian Wernerinpoika Örn, (Taulusta 461, isä Werner Örn) Suomalainen jääkäri., s. 01.02.1886 Viipuri, k. 10.11.1956 Turku.

(1. helmikuuta 1886 Viipuri – 10. marraskuuta 1956) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat pormestari Verner August Örn ja Olga Josefina Majander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Annie Maria Strelinin kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin ruotsalaisesta lyseosta vuonna1908 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1908–1911 ja sen jälkeen eläinlääketiedettä Münchenin ja Giessenin yliopistoissa Saksassa. Hän valmistui eläinlääketieteen tohtoriksi Giessenin yliopistosta vuonna 1919. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 23. maaliskuuta 1916, mutta vapautettiin palveluksesta jo 31. maaliskuuta 1916 hänen sairautensa johdosta. Suomeen hän palasi vuonna 1919 ja toimi sen jälkeen eläinlääkärinä Turussa.

Puoliso: 19.05.1921 Sveitsi, Zürich, Wintherthur Anna Maria Hermannintytär Örn o.s. Strelin s. 03.06.1897 Sveitsi, Zürich, Wintherthur.

Lapset:

Sven Erik Werner Adolf Örn , s. 06.08.1923 Turku. Tauluun 464

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 464

XV Sven Erik Werner Adolf Guynpoika Örn, (Taulusta 463, isä Guy Örn) s. 06.08.1923 Turku, k. 1921 Turku.

Puoliso: Sigbritt Margaretha Örn o.s. Forss s. 1924, k. 2002.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 465

IX Hans Bogislauksenpoika Hornborg, (Taulusta 456, äiti Margareta Hornborg) s. 14.08.1752, k. 07.06.1816 Viipuri.

Puoliso: Anna Hedvig Karlintytär Hornborg o.s. Melart s. 1/1760, k. 08.02.1826 Viipuri.

Lapset:

Blondina Juliana von Knorring o.s. Hornborg , s. 08.02.1797 Venäjä, Viipuri. Tauluun 466

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 466

X Blondina Juliana Hansintytär von Knorring o.s. Hornborg, (Taulusta 465, isä Hans Hornborg) s. 08.02.1797 Venäjä, Viipuri, k. 03.12.1857 Venäjä, Viipuri.

Puoliso: 27.09.1815 Venäjä, Viipuri Frans Henrik Karlinpoika von Knorring s. 23.09.1789 Pori, k. 22.07.1826 Venäjä, Viipuri.
Vanhemmat: Karl Fredrik von Knorring, s. 24.02.1757 Köyliö, k. 29.10.1810 Heinola ja Anna Renata von Knorring o.s. Lybecker, s. 23.05.1759 Mietoinen, k. 16.11.1799 Salo.

Lapset:

Anna Eveline Blondina Selin o.s. von Knorring , s. 04.12.1816 Venäjä, Viipuri. Tauluun 467

Carl Emil von Knorring s. 19.06.1818 Venäjä, Viipuri, k. 24.02.1822 Venäjä, Viipuri.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 467

XI Anna Eveline Blondina Fransintytär Selin o.s. von Knorring, (Taulusta 466, äiti Blondina von Knorring) s. 04.12.1816 Venäjä, Viipuri, k. 01.01.1879 Venäjä, Viipuri, Perojoki.

Puoliso: Johan Fredrik Josiaksenpoika Selin s. 26.01.1801 Hämeenlinna, k. 22.04.1859 Venäjä, Viipuri.

Lapset:

Knut Voldemar Selin , s. 14.09.1844 Venäjä, Viipuri. Tauluun 468

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 468

XII Knut Voldemar Johaninpoika Selin, (Taulusta 467, äiti Anna Selin) s. 14.09.1844 Venäjä, Viipuri, k. 29.11.1914 Helsinki.

Puoliso: 28.06.1873 Venäjä, Viipuri Alma Lovisa Alexandra Alexanderintytär Selin o.s. Frey s. 08.04.1854 Venäjä, Viipuri.

Lapset:

Karin Ehrnrooth o.s. Selin , s. 06.08.1876 Venäjä, Viipuri, Rauhanranta. Tauluun 469

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 469

XIII Karin Knutintytär Ehrnrooth o.s. Selin, (Taulusta 468, isä Knut Selin) s. 06.08.1876 Venäjä, Viipuri, Rauhanranta, k. 28.03.1958 Helsinki.

Puoliso: 1896, eronneet 1927 Ernst Hjalmar Carlinpoika Ehrnrooth Yo Hfors privatlyc. LK 1894, LL 1899, LKT 1901. Helsingin yliop. oikeuslääketieteen ylim. prof. 1904-39. Kivelän sairaalan ylilääkäri 1912-39. Valtiopäivämies (aat.)., s. 10.07.1871 Nastola, k. 07.06.1950 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Albert Ehrnrooth, s. 24.11.1831 Nastola, k. 09.07.1873 Helsinki ja Loviisa Fredrika Adelaide Ehrnrooth o.s. de Geer af Tervik, s. 01.11.1844 Pernaja, Tervik, k. 29.08.1927 Helsinki.

Ernst Hjalmar Ehrnrooth (1871 - 1950)

Lapset:

Lars Carl Albert Ehrnrooth , s. 03.06.1897 Valkeala. Tauluun 470

Ernst Gustaf Valdemar Ehrnrooth s. 07.12.1898 Helsinki, k. 16.09.1983 Kirkkonummi.

Gustaf Ehrnrooth

Ernst Gustaf Waldemar Ehrnrooth (7. joulukuuta 1898 Helsinki – 16. syyskuuta 1983 Kirkkonummi) oli suomalainen ratsuväen kenraalimajuri joka toimi sodassa Hämeen ratsurykmentin komentajana ja myöhemmin erityisesti sotilaallisten aluehallintojen komentajana. Hänen nuorempi veljensä oli jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Gustaf Ehrnrooth toimi myös kunniavartioston päällikkönä marsalkka Mannerheimin hautajaisissa. Helsingin vuoden 1952 olympialaisissa hän oli ratsastuskilpailuista vastaava johtaja.

Sotilasura

Gustaf Ehrnrooth oli Suomen kadettikoulun ensimmäisellä kurssilla 28.1.1919-31.3.1920 sekä Suomen sotakorkeakoulun viidennellä kurssilla 16.9.1928-18.8.1930 (ye-upseeri 1931). Ehrnrooth toimi 20-luvulla Ratsuväkiprikaatissa sekä Uudenmaan ratsurykmentissä mm. nuoremman upseerin ja eskadroonanpäällikön tehtävissä. Vuosina 1930-1938 hän toimi ye-upseerina Ratsuväkiprikaatissa ja Uudenmaan rakuunarykmentissä. 28.12.1938-12.10.1939 välisenä aikana hän oli 2. divisioonan esikuntapäällikkö.

Talvisodan alettua hänestä tehtiin III armeijakunnan esikuntapäällikkö 12.10.1939-9.6.1941. Tämän jälkeen Ehrnrooth nimitettiin Hämeen ratsurykmentin komentajaksi, missä tehtävässä hän oli aina syksyyn 1944 asti.

Sodan jälkeen hän oli Porvoon sotilaspiirin komentajana 1944-1950. Vuoteen 1955 asti hän toimi Helsingin sotilaspiirin päällikkönä. Uudenmaan sotilasläänin komentajana ja Helsingin varuskunnan päällikkönä hän toimi vuodesta 1955 alkaen aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1968.

Ylennykset: Kornetti 1920, luutnantti 1920, ratsumestari 1924, majuri 1928, everstiluutnantti 1938, eversti 1941, kenraalimajuri 1955.

Ernst Gustaf Valdemar Ehrnrooth (1898 - 1983).

Adolf Erik Ehrnrooth , s. 09.02.1905 Helsinki. Tauluun 472

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 470

XIV Lars Carl Albert Ehrnrooth, (Taulusta 469, äiti Karin Ehrnrooth) Everstiluutnantti., s. 03.06.1897 Valkeala, k. 04.09.1980 Kirkkonummi.

Puoliso: Brita Margaretha Ehrnrooth o.s. Tallberg s. 15.02.1909 Helsinki, k. 05.12.1965 Helsinki.
Vanhemmat: Bertil Tallberg, s. 17.09.1883 Helsinki, k. 20.04.1963 Helsinki ja Greta Helena Tallberg o.s. Stråhle, s. 02.07.1885, k. 05.08.1967 Helsinki.

Lapset:

Jan Ehrnrooth , s. 27.09.1929 Helsinki. Tauluun 471

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 471

XV Jan Ehrnrooth, (Taulusta 470, isä Lars Ehrnrooth) Hallinnollinen johtaja, varatuomari. DI. Ylioppilas 1947, lainopin kand. 1952, varatuomari 1958, Kaarlo Castrenin asianajotoimiston lakimies 1953-1955, A. Ahlström Oy:n lakimies 1956-1966, lakiasiainosaston päällikkö 1967-1972, hallintojohtaja 1973-, Uudenmaan läänin verolautakunnan johtokunnassa 1966-1969, Oy Julius Tallberg ab:n hallintojohtaja 1969-, Helsingin pörssiklubi ry:n hallituksessa 1973-, luutnantti 1961, puoluekanta RKP. 2012 tulot: 204 424 €, verot: 71 480 € , s. 27.09.1929 Helsinki.

Puoliso: 1959 Sibylle Ehrnrooth o.s. Walter s. 21.04.1936.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 472

XIV Adolf Erik Ehrnrooth, (Taulusta 469, äiti Karin Ehrnrooth) Suomalainen jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari numero 162., s. 09.02.1905 Helsinki, k. 26.02.2004 Turku.

Adolf Ehrnrooth

9. helmikuuta 1905 – 26. helmikuuta 2004 (99 vuotta)

Syntymäpaikka Helsinki
Kuolinpaikka Turku
Maa tai osapuoli Suomen lippu Suomi
Palvelusvuodet 1922–1965
Ylin sotilasarvo jalkaväenkenraali
Komentajuudet Tst. Os. E 1941
JR 28 1942
JR 7 1942, 1943–1944
Uudenmaan rykmentti 1944–1947
Taistelukoulu 1947–1952
Panssarirykmentti 1952–1956
1. divisioona 1959–1960
2. divisioona 1960–1965
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin talvisota, jatkosota (Karjalankannaksella)
Korkeimmat kunniamerkit 2. luokan Mannerheim-risti
Vapaudenristin suurristi
Miekkaritarikunta
Sukulaissuhteet suku: Ehrnrooth

Adolf Erik Ehrnrooth (9. helmikuuta 1905 Helsinki – 26. helmikuuta 2004 Turku) oli suomalainen jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari numero 162, josta muodostui viimeisinä vuosikymmeninään sotaveteraanien näkyvä kärkihahmo ja puolestapuhuja. Ehrnroothin vaimo oli tanskalaissyntyinen kreivitär Karin-Birgitte Ehrnrooth (o.s. Schack), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1958. Ehrnrootheilla on kolme lasta, tyttäret Karin ja Eva, sekä poika Hans Adolf, joka niinikään on luonut sotilasuraa, toimien muun muassa Suomen Pariisin suurlähetystön sotilasasiamiehenä.

Sisällysluettelo

1 Ura
1.1 Sotien aikainen toiminta
1.2 Sotien jälkeinen toiminta
2 Merkitys
3 Muistamisia
4 Lähteet
5 Kirjallisuutta
6 Aiheesta muualla

Ura

Ehrnrooth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä normaalilyseosta Svenska Normallyceum i Helsingforsista vuonna 1922. Hän aloitti Kadettikoulun samana vuonna ja palveli Uudenmaan rakuunarykmentissä eri tehtävissä, muun muassa ratsumestarin virassa päällikkötehtävissä ja myöhemmin Ratsuväkiprikaatissa toimistoupseerina ja toimistopäällikkönä. Sotien aikana ja niiden jälkeen hän toimi eri tehtävissä puolustusvoimissa. Hän haavoittui vaikeasti kesäkuussa 1941 ja joutui läpikäymään pitkän leikkausten sarjan. Ehrnrooth oli taitava ratsastaja ja hän edusti Suomea muun muassa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Ehrnrooth tapasi Suomen kaikki 11 ensimmäistä presidenttiä henkilökohtaisesti.
Sotien aikainen toiminta
Adolf Ehrnrooth tarkastamassa joukkoja muutama päivä ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesäkuussa 1944.

Ehrnrooth aloitti talvisodan sotatoimet Ratsuväkiprikaatin esikuntapäällikön viransijaisena 26.12.1939, missä tehtävässä hän toimi 9.1.1940 saakka. Seuraavana päivänä hän aloitti Kannaksen armeijan III armeijakunnan 7. divisioonan esikuntapäällikkönä, missä tehtävässä hän oli sodan päättymiseen 13.3.1940 saakka. Hänet ylennettiin tehtävässä ollessaan majuriksi 14.1. Jorma Gallen-Kallela, Akseli Gallen-Kallelan poika pelasti sodassa Adolf Ehrnroothin hengen heittäytämällä tämän päälle ja kuolemalla itse luotiin.

Heti sotatoimien päätyttyä ja niin sanotun välirauhan alettua Ehrnrooth aloitti 7. divisioonan esikuntapäällikkönä, missä tehtävässä hän oli 8.9.1940 saakka. Hänet nimitettiin samana päivänä puolustuslaitoksen majurin virkaan, johon liittyi siirto uuteen tehtävään Itä-Suomen sotilasläänin esikuntapäälliköksi. Tehtävää hän hoiti 8.9.1940 seuraavan vuoden 15.6. asti.

Jatkosodan alkaessa Ehrnrooth toimi II armeijakunnan 2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 15.6.1941–12.5.1942. Täältä hänet siirrettiin taisteluosaston E komentajaksi, missä palvellessaan Ehrnrooth haavoittui vaikeasti Kurkelanjärvellä.

Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi 30.12. ja hänet määrättiin IV armeijakunnan esikunnan erityistehtäviin Karjalankannaksella 13.1.–20.1.1942, kunnes hänet määrättiin 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 28:n komentajan sijaiseksi ajalle 10.3.–30.3..

Hänen seuraava tehtävänsä oli toimia 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana Karjalankannaksella 12.5.–20.10., minkä päätyttyä hän palveli 2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 20.10.–29.1.1943 ja uudelleen 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana 29.1.1943–27.11.1944. Kannaksen sotatoimien loppuvaiheessa hänet ylennettiin everstiksi 6.7.1944. Rykmentinkomentajana torjuntataisteluissa 1944 Ehrnrooth joutui pervitiini-piristeen runsaan käytön seurauksena päihdekierteeseen.

Ehrnrooth oli Mannerheim-ristin ritari numero 162.

Sotien jälkeinen toiminta

Jatkosodan jälkeen Ehrnrooth palveli Uudenmaan Rakuunarykmentin komentajana 27.11.1944–12.3.1947, missä tehtävässä ollessaan hänet nimitettiin puolustuslaitoksen everstiluutnantin virkaan 30.3.1945 ja puolustuslaitoksen everstin virkaan 1.6.1945. Hänet siirrettiin 12. maaliskuuta 1947 Taistelukoulun johtajaksi, mistä tehtävästä hän siirtyi 21.4.1952 Panssarirykmentin komentajaksi. 1.2.1956 hänet nimitettiin puolustuslaitoksen kenraalimajurin virkaan ja ylennykseen liittyen hänet siirrettiin Pääesikunnan ilmapuolustuksen tarkastajaksi, missä tehtävässä hän oli 13.11.1959 saakka. Samana päivänä hänet nimitettiin puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virkaan ja hänet siirrettiin 1. divisioonan komentajaksi ja edelleen 9.1.1960 2. divisioonan komentajaksi.

Ehrnrooth erosi puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virasta ja 2. Divisioonan komentajan tehtävästä säädetyn eroamisiän perusteella 9. helmikuuta 1965. Jalkaväenkenraaliksi hänet nimitettiin 6.12.1980. Ehrnrooth kuoli 99-vuotiaana 26. helmikuuta 2004 Turun Karinakodissa. Hänet haudattiin talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta 2004 Helsingin Hietaniemen hautausmaalle lähelle Mannerheimin hautaa valtiollisin kunnianosoituksin. Siunaushiekkana käytettiin kenraalin omasta toivomuksesta kristallipullossa säilytettyä hiekkaa, jonka muisteluretkellä olleet sotaveteraanit Pentti Holopainen ja Toimi Olkku olivat vuonna 1993 tuoneet kenraalilleen Äyräpään kirkon raunioilta.

Adolf Ehrnroothin hauta Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Adolf Ehrnrooth tuli kansalaisten silmissä tunnetuksi vasta aktiiviuransa jälkeen. Hän oli suorapuheinen nationalisti, josta tuli 1990-luvulla sotaveteraanien asian tulkki ja sotaveteraaniliikkeen näkyvä keulakuva. Ehrnrooth kannatti Suomen EU-jäsenyyttä. Ehrnrootin sanoman ydin sisältyy hänen usein toistamaansa sanontaan: "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa." Vielä viimeisessä puheessaan hän vaati Tarton rauhan rajojen palauttamista.

Kenraali Jaakko Valtanen sanoi Ehrnroothin hautajaisissa näin: Anekdootiksikin kelpaava oli hänen vastauksensa television haastattelijan johdattelevaan kysymykseen Suomen markan vaihtumisesta uuteen rahayksikköön. "Ei huolta. Fyrkka kuin fyrkka", vastasi kenraali stadin slangilla. Tulevaisuuteen tähtäävä oli myös eräs hänen usein toistamansa lause: "Ei koskaan enää yksin!".

Muistamisia

Pian kuolemansa jälkeen järjestetyssä Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailussa Adolf Ehrnrooth äänestettiin neljänneksi presidenttien C. G. E. Mannerheimin, Risto Rytin ja Urho Kekkosen jälkeen.

Lappeenrannassa on Adolf Ehrnroothin aukio.

Lähteet:

Henkilökuva Adolf Ehrnrooth. Puolustusvoimat.
Suuret Suomalaiset, luku Adolf Ehrnrooth
Sisutabletteja. Ylioppilaslehti.
Suuret Suomalaiset, s. 58
Jukka Paarman ja Jaakko Valtasen siunauspuheet. Puolustusvoimat.
Rakuunapäivät Lappeenrannassa. Ruotuväki, 2009, nro 13, s. 16.

Kirjallisuutta

Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas / Min fader var en ung soldat - Adolf Ehrnrooth, Ajatus Kirjat 2008, ISBN 978-951-20-7497-6
Adolf Ehrnrooth - Marja-Liisa Lehtonen: Kenraalin testamentti, WSOY 1995. (myös Ehrnroothin lukemana äänikirjana)
Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth, Kenraalin vuosisata, Ajatus Kirjat 2001.

Ylioppilas Svenska normallyceum i Helsingfors 1922, varusmies URR 1922, KadK kadettikurssi 5 1922–24 kadettikersantti, Strömsholmin Ratsastuskoulu Ruotsissa 1928–29, TK luutnanttikurssi 1932, SKK/Y 10 1933–35, yleisesikuntaupseerin arvo 31.8.1936. Kuului Kirkkonummen suojeluskuntaan 1919–22.

Nuorempi upseeri ja eskadroonanpäällikkö URR 1924–31, opetusupseeri TK 1931, adjutantti ja toimistoupseeri RvPrE 1931–39, esikuntapäällikkö 7.DE ja Itä-SavSlE 1940–41, URR komentaja 1944–47, TK johtaja 1947–52, PsR komentaja 1952–56, PE ilmapuolustuksentarkastaja 1956–60, 2.D komentaja 1960–65, evp 9.2.1965.

URR:n kunnianeuvoston varajäsen 1928 ja 1932 sekä jäsen 1936–38 ja puheenjohtaja 1939, Suomen edustaja Kuningas Kustaa II Adolfin 300-vuotismuistojuhlassa Ruotsissa 1932, seurueen jäsen Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Ruotsin Prinssi Gustaf Adolfin Suomen-vierailulla 1934, PsPr:n kunniatuomioistuimen puheenjohtaja 1953–56, Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Ruotsin Prinsessa Sibyllan Suomen-vierailun matkanjohtaja 1955, Hänen Majesteettinsa Tanskan Kuningas Fredrik IX:n seurueessa tämän Suomen-vierailun aikana 1958, Valtioneuvoston asettaman Fouga-toimikunnan puheenjohtaja 1958 ja lentovauriotoimikunnan jäsen 1958–59.

Talvisota: yleisesikuntaupseeri RvPrE 1939–40 ja esikuntapäällikkö 7.DE 1940, Taipale. Jatkosota: esikuntapäällikkö 2.DE 1941–42, Taisteluosasto Ehrnroothin komentaja 1941, JR 7 komentaja 1942–44, Tyrjä, Laatokan luoteispuoli, Ohta, Siiranmäki, Vuosalmi, Äyräpää, haavoittui 1.7.1941 Kurkelanjärvellä.

Punkaharjun Kadettipiirin varapuheenjohtaja 1940, Upseerien Metsästysyhdistyksen Lappeenrannan alaosaston puheenjohtaja 1945–47, Lappeenrannan Kadettipiirin puheenjohtaja 1945–47, Hubertusseuran hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 1945–48, Suomen Ratsastajainliiton hallituksen jäsen 1946–47 ja 1950–51 sekä varajäsen 1952, Haminan Ratsastajain puheenjohtaja 1947–49, Upseerien Metsästysyhdistyksen Haminan alaosaston puheenjohtaja 1947–49, Haminan Kadettipiirin puheenjohtaja 1948–49, Tuusulan Kadettipiirin puheenjohtaja 1950–52, Kadettikunnan hallituksen jäsen 1950–51, valtuuskunnan jäsen 1950–54, 30-vuotisjuhlakomitean puheenjohtaja 1950, puheenjohtaja 1951–53 ja varapuheenjohtaja 1953–54, Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiön hallituksen jäsen 1950–52, Upseeriliiton Tuusulan alaosaston puheenjohtaja 1950–52, Tuusulan Ratsastajain puheenjohtaja 1950–52, Upseerijärjestöjen yhteistyöelimen jäsen 1950–51 ja puheenjohtaja 1952, Upseeriliiton hallituksen varapuheenjohtaja 1951–53 ja hallituksen jäsen 1953–54, Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön hallituksen puheenjohtaja 1951–53 ja varapuheenjohtaja 1953–54, Suomen Marsalkka Mannerheimin muistotoimikunnan puheenjohtaja 1952 ja jäsen 1953, Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunnan neuvottelukunnan ja patsastoimikunnan jäsen, yleisjaoston puheenjohtaja ja työjaoston sekä palkintolautakunnan jäsen 1952–55, Upseerien Metsästysyhdistyksen johtokunnan varajäsen 1951–57 ja puheenjohtaja 1957–80, Finlands Adelsförbund rf:n elinkautisjäsen, Upseeriliiton yhteyselimen jäsen 1956–58, Suomen Sotatieteellisen Seuran yleissotatieteellisen jaoston arvostelulautakunnan puheenjohtaja 1956–58, arvostelulautakunnan puheenjohtaja 1958–62 ja johtokunnan jäsen 1962–66, Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry:n puheenjohtaja 1957–98, Savon Prikaatin Killan valtuuskunnan jäsen 1962–66 ja killan puheenjohtaja 1967–91, Jalkaväen säätiön valtuuskunnan jäsen 1966–76, Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön puheenjohtaja 1974–99. Kakskerran kunnanhallituksen jäsen 1965–68, Kakskerran Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja 1966–72, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kakskerran osaston puheenjohtaja 1965–79. Kunniapuheenjohtajuuksia: Upseerien Metsästysyhdistys 1980, Upseeriliitto 1995, Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry 1998, Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö 1999. Kunniajäsenyyksiä: Hubertusseura 1948, Haminan Ratsastajat 1949, Åbolands Reservoffiserar 1965, Jalkaväen säätiö 1976, Kadettikunta 1976, Turun Sotaveteraanit 1979, Suomen Reserviupseeriliitto 1981, Suomen Sotaveteraaniliitto 1984, Rakuunakilta 1984, Savon Prikaatin Kilta 1991, Upseeriliitto 1995, Kaaderilaulajat 1996, Pro Patria -yhdistys 2000, Jääkäritykistön Kilta 2001. Suomen edustaja XIV olympiakisojen kenttäratsastuskilpailussa Lontoossa 1948 (20.), Suomen ratsastusjoukkueen johtaja XV olympiakisoissa Helsingissä 1952. Mannerheim-ristin ritarien säätiön säädekirjan allekirjoittaja 1954, hallituksen varapuheenjohtaja 1954–69 ja puheenjohtaja 1969–77, hallituksen työvaliokunnan puheenjohtaja 1969–77, valtuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja 1977–02, säätiön kunniapuheenjohtaja 2002.

Julkaisut: yhdessä Marja-Liisa Lehtosen kanssa Kenraalin testamentti (1994).

Kornetti 16.10.1924, luutnantti 28.5.1926, ratsumestari 19.10.1931, majuri 14.1.1940, everstiluutnantti 30.12.1941, eversti 6.7.1944, kenraalimajuri 8.2.1956, kenraaliluutnantti 28.12.1959, jalkaväenkenraali 6.12.1980.
VR SR mk, SL SR rt, MR 2, SVR K, VR 2 tlk, VR 2 mk, VR 3 mk, R SVR 1, Ts mm, Js mm, O ar, Sot am, SU ar, RUL am sk, KK am sk, Sotavet k ar, UL am 1, SaksRR 2, K RuotsMR suurr rt, VirMaarRR SR, TanskDR K 1, RanskKL suurups, XXX.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 4.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Adolf Erik Ehrnroothin.

Eversti Ehrnrooth on osoittautunut paitsi taitavaksi ja tarmokkaaksi esikuntapäälliköksi, myös ensiluokkaiseksi komentajaksi. Kun kesän 1941 suurten läpimurtotaistelujen alkumenestysten jälkeen yhtymän hyökkäys pysähtyi Pieni Iijärvi–Kurkelan järvikannakselle, jonka vihollinen oli lujasti varustanut, sai eversti Ehrnrooth tehtäväkseen edellämainitun kannaksen avaamisen. Taistelun ratkaisevassa vaiheessa hyökkäys kuitenkin pysähtyi, mutta henkilökohtaisella esimerkillään sai eversti Ehrnrooth sen jälleen liikkeelle ja tehtävä tuli suoritetuksi, vaikkakin hän itse haavoittui vaikeasti. Ollessaan vielä toipilasasteella ilmoittautui eversti Ehrnrooth uudelleen palvelukseen. Asemasotavaiheen aikana hän järjesti mm. hyvin onnistuneen ns. ”Maskottitukikohdan” tuhoamisen sekä suoritti valmistelut ”Hiekkaharjutukikohdan” tuhoamiseksi. Vihollisen suurhyökkäyksen 9.6.44 alettua kohdistui vihollisen paine suurelta osalta eversti Ehrnroothin johtaman joukko-osaston oikeaan siipeen, joka aluksi hieman antoi perään, mutta päättävän sitkeästi taistellen sai eversti Ehrnrooth tilanteen vakautetuksi vain kahden tukikohdan menetyksellä. Kun yleistilanteen johdosta eversti Ehrnroothin joukot vedettiin taaksepäin, kävi hän vaikeissa olosuhteissa erittäin aktiivista viivytystaistelua päälletunkevaa vihollista vastaan aiheuttaen sille erittäin raskaat tappiot. Siiranmäkeä puolustaessaan löi eversti Ehrnrooth useampien vihollisdivisioonien hyökkäykset takaisin ja aiheutti sille n. 5000 miehen tappiot. 4.7.44 alkaneessa suurtaistelussa Äyräpään sillanpääasemasta joutui eversti Ehrnrooth joukkoineen jälleen kantamaan taistelun raskaimman taakan. Puolustuksen murruttua naapurilohkolla piti eversti Ehrnrooth vielä puoliaan kaksi vuorokautta antaen siten aikaa puolustuksen järjestämiseen Vuoksen pohjoisrannalle. Vihollisen 9.7. alettua kolmen divisioonan voimin maihinnousun Vuosalmella otti eversti Ehrnrooth joukkoineen taaskin vastaan pääiskun. Tilanteen ollessa kriitillisin ja puolustuksen hajoamaisillaan joukkojemme vähälukuisuuden ja väsymyksen vuoksi eversti Ehrnrooth henkilökohtaisella esimerkillään ja pysymällä esikuntineen saarrostusuhasta huolimatta paikallaan, sai miehensä kestämään, kunnes tilanne saatiin vakaannutetuksi.”

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Svenska normallyceum i Helsingfors 1922, varusmies URR 1922, KadK kadettikurssi 5 1922–24 kadettikersantti, Strömsholmin Ratsastuskoulu Ruotsissa 1928–29, TK luutnanttikurssi 1932, SKK/Y 10 1933–35, yleisesikuntaupseerin arvo 31.8.1936. Kuului Kirkkonummen suojeluskuntaan 1919–22.

Nuorempi upseeri ja eskadroonanpäällikkö URR 1924–31, opetusupseeri TK 1931, adjutantti ja toimistoupseeri RvPrE 1931–39, esikuntapäällikkö 7.DE ja Itä-SavSlE 1940–41, URR komentaja 1944–47, TK johtaja 1947–52, PsR komentaja 1952–56, PE ilmapuolustuksentarkastaja 1956–60, 2.D komentaja 1960–65, evp 9.2.1965.

URR:n kunnianeuvoston varajäsen 1928 ja 1932 sekä jäsen 1936–38 ja puheenjohtaja 1939, Suomen edustaja Kuningas Kustaa II Adolfin 300-vuotismuistojuhlassa Ruotsissa 1932, seurueen jäsen Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Ruotsin Prinssi Gustaf Adolfin Suomen-vierailulla 1934, PsPr:n kunniatuomioistuimen puheenjohtaja 1953–56, Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Ruotsin Prinsessa Sibyllan Suomen-vierailun matkanjohtaja 1955, Hänen Majesteettinsa Tanskan Kuningas Fredrik IX:n seurueessa tämän Suomen-vierailun aikana 1958, Valtioneuvoston asettaman Fouga-toimikunnan puheenjohtaja 1958 ja lentovauriotoimikunnan jäsen 1958–59.

Talvisota: yleisesikuntaupseeri RvPrE 1939–40 ja esikuntapäällikkö 7.DE 1940, Taipale. Jatkosota: esikuntapäällikkö 2.DE 1941–42, Taisteluosasto Ehrnroothin komentaja 1941, JR 7 komentaja 1942–44, Tyrjä, Laatokan luoteispuoli, Ohta, Siiranmäki, Vuosalmi, Äyräpää, haavoittui 1.7.1941 Kurkelanjärvellä.

Punkaharjun Kadettipiirin varapuheenjohtaja 1940, Upseerien Metsästysyhdistyksen Lappeenrannan alaosaston puheenjohtaja 1945–47, Lappeenrannan Kadettipiirin puheenjohtaja 1945–47, Hubertusseuran hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 1945–48, Suomen Ratsastajainliiton hallituksen jäsen 1946–47 ja 1950–51 sekä varajäsen 1952, Haminan Ratsastajain puheenjohtaja 1947–49, Upseerien Metsästysyhdistyksen Haminan alaosaston puheenjohtaja 1947–49, Haminan Kadettipiirin puheenjohtaja 1948–49, Tuusulan Kadettipiirin puheenjohtaja 1950–52, Kadettikunnan hallituksen jäsen 1950–51, valtuuskunnan jäsen 1950–54, 30-vuotisjuhlakomitean puheenjohtaja 1950, puheenjohtaja 1951–53 ja varapuheenjohtaja 1953–54, Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiön hallituksen jäsen 1950–52, Upseeriliiton Tuusulan alaosaston puheenjohtaja 1950–52, Tuusulan Ratsastajain puheenjohtaja 1950–52, Upseerijärjestöjen yhteistyöelimen jäsen 1950–51 ja puheenjohtaja 1952, Upseeriliiton hallituksen varapuheenjohtaja 1951–53 ja hallituksen jäsen 1953–54, Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön hallituksen puheenjohtaja 1951–53 ja varapuheenjohtaja 1953–54, Suomen Marsalkka Mannerheimin muistotoimikunnan puheenjohtaja 1952 ja jäsen 1953, Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunnan neuvottelukunnan ja patsastoimikunnan jäsen, yleisjaoston puheenjohtaja ja työjaoston sekä palkintolautakunnan jäsen 1952–55, Upseerien Metsästysyhdistyksen johtokunnan varajäsen 1951–57 ja puheenjohtaja 1957–80, Finlands Adelsförbund rf:n elinkautisjäsen, Upseeriliiton yhteyselimen jäsen 1956–58, Suomen Sotatieteellisen Seuran yleissotatieteellisen jaoston arvostelulautakunnan puheenjohtaja 1956–58, arvostelulautakunnan puheenjohtaja 1958–62 ja johtokunnan jäsen 1962–66, Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry:n puheenjohtaja 1957–98, Savon Prikaatin Killan valtuuskunnan jäsen 1962–66 ja killan puheenjohtaja 1967–91, Jalkaväen säätiön valtuuskunnan jäsen 1966–76, Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön puheenjohtaja 1974–99. Kakskerran kunnanhallituksen jäsen 1965–68, Kakskerran Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja 1966–72, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kakskerran osaston puheenjohtaja 1965–79. Kunniapuheenjohtajuuksia: Upseerien Metsästysyhdistys 1980, Upseeriliitto 1995, Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry 1998, Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö 1999. Kunniajäsenyyksiä: Hubertusseura 1948, Haminan Ratsastajat 1949, Åbolands Reservoffiserar 1965, Jalkaväen säätiö 1976, Kadettikunta 1976, Turun Sotaveteraanit 1979, Suomen Reserviupseeriliitto 1981, Suomen Sotaveteraaniliitto 1984, Rakuunakilta 1984, Savon Prikaatin Kilta 1991, Upseeriliitto 1995, Kaaderilaulajat 1996, Pro Patria -yhdistys 2000, Jääkäritykistön Kilta 2001. Suomen edustaja XIV olympiakisojen kenttäratsastuskilpailussa Lontoossa 1948 (20.), Suomen ratsastusjoukkueen johtaja XV olympiakisoissa Helsingissä 1952. Mannerheim-ristin ritarien säätiön säädekirjan allekirjoittaja 1954, hallituksen varapuheenjohtaja 1954–69 ja puheenjohtaja 1969–77, hallituksen työvaliokunnan puheenjohtaja 1969–77, valtuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja 1977–02, säätiön kunniapuheenjohtaja 2002.

Julkaisut: yhdessä Marja-Liisa Lehtosen kanssa Kenraalin testamentti (1994).

Kornetti 16.10.1924, luutnantti 28.5.1926, ratsumestari 19.10.1931, majuri 14.1.1940, everstiluutnantti 30.12.1941, eversti 6.7.1944, kenraalimajuri 8.2.1956, kenraaliluutnantti 28.12.1959, jalkaväenkenraali 6.12.1980.
VR SR mk, SL SR rt, MR 2, SVR K, VR 2 tlk, VR 2 mk, VR 3 mk, R SVR 1, Ts mm, Js mm, O ar, Sot am, SU ar, RUL am sk, KK am sk, Sotavet k ar, UL am 1, SaksRR 2, K RuotsMR suurr rt, VirMaarRR SR, TanskDR K 1, RanskKL suurups, XXX.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 4.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Adolf Erik Ehrnroothin.

Eversti Ehrnrooth on osoittautunut paitsi taitavaksi ja tarmokkaaksi esikuntapäälliköksi, myös ensiluokkaiseksi komentajaksi. Kun kesän 1941 suurten läpimurtotaistelujen alkumenestysten jälkeen yhtymän hyökkäys pysähtyi Pieni Iijärvi–Kurkelan järvikannakselle, jonka vihollinen oli lujasti varustanut, sai eversti Ehrnrooth tehtäväkseen edellämainitun kannaksen avaamisen. Taistelun ratkaisevassa vaiheessa hyökkäys kuitenkin pysähtyi, mutta henkilökohtaisella esimerkillään sai eversti Ehrnrooth sen jälleen liikkeelle ja tehtävä tuli suoritetuksi, vaikkakin hän itse haavoittui vaikeasti. Ollessaan vielä toipilasasteella ilmoittautui eversti Ehrnrooth uudelleen palvelukseen. Asemasotavaiheen aikana hän järjesti mm. hyvin onnistuneen ns. ”Maskottitukikohdan” tuhoamisen sekä suoritti valmistelut ”Hiekkaharjutukikohdan” tuhoamiseksi. Vihollisen suurhyökkäyksen 9.6.44 alettua kohdistui vihollisen paine suurelta osalta eversti Ehrnroothin johtaman joukko-osaston oikeaan siipeen, joka aluksi hieman antoi perään, mutta päättävän sitkeästi taistellen sai eversti Ehrnrooth tilanteen vakautetuksi vain kahden tukikohdan menetyksellä. Kun yleistilanteen johdosta eversti Ehrnroothin joukot vedettiin taaksepäin, kävi hän vaikeissa olosuhteissa erittäin aktiivista viivytystaistelua päälletunkevaa vihollista vastaan aiheuttaen sille erittäin raskaat tappiot. Siiranmäkeä puolustaessaan löi eversti Ehrnrooth useampien vihollisdivisioonien hyökkäykset takaisin ja aiheutti sille n. 5000 miehen tappiot. 4.7.44 alkaneessa suurtaistelussa Äyräpään sillanpääasemasta joutui eversti Ehrnrooth joukkoineen jälleen kantamaan taistelun raskaimman taakan. Puolustuksen murruttua naapurilohkolla piti eversti Ehrnrooth vielä puoliaan kaksi vuorokautta antaen siten aikaa puolustuksen järjestämiseen Vuoksen pohjoisrannalle. Vihollisen 9.7. alettua kolmen divisioonan voimin maihinnousun Vuosalmella otti eversti Ehrnrooth joukkoineen taaskin vastaan pääiskun. Tilanteen ollessa kriitillisin ja puolustuksen hajoamaisillaan joukkojemme vähälukuisuuden ja väsymyksen vuoksi eversti Ehrnrooth henkilökohtaisella esimerkillään ja pysymällä esikuntineen saarrostusuhasta huolimatta paikallaan, sai miehensä kestämään, kunnes tilanne saatiin vakaannutetuksi.”
.

Adolf Erik Ehrnrooth (1905-2004)

Puoliso: 15.08.1959 Tanska, Schackenborg Castle Karin Birgitte Ehrnrooth o.s. Schack Tanskan kuninkaallinen hovineiti., s. 11.01.1925 Tanska, Schackenborg Castle.

Kesäkuussa 1958 kuningatar Ingrid purjehti kuninkaineen Suomeen. Adolf Erik oli valtiovieraita vastassa ja heti satamassa hän huomasi kreivitär Karin Birgitte Schackin, nuoren hovinaisen, joka tipsutti Ingridin kannoilla.

Turhia aikailematta viisikymmentä täyttänyt Adolf Erik aloitti silmäpelin, ja jo seuraavana kesänä hänet ja Karin Birgitte vihittiin jyllantilaisessa Schackenborgin linnankirkossa. Häitä karkeloitiin aamunkoittoon linnan häikäisevissä barokkisaleissa.

Schackenborg oli kuulunut 1600-luvulta lähtien Schackin suvulle, mutta Karin Birgitten veli oli lapseton eikä uutta lääninkreiviä ollut näköpiirissä. Adolf Erik lupasi (1970-luvulla!) ainoan poikansa Hans Adolfin Tanskaan, langon kasvatiksi ja Schackenborgin perijäksi, mutta adoptiota ei ehditty toteuttaa.
Vanhemmat: Otto Didrik Schack e. til Schackenborg, s. 11.01.1882 Tanska, Schackenborg Castle, k. 28.01.1949 Tanska, Schackenborg Castle ja Karin Maria Bertha Josephine von Schack, s. 27.11.1889 Saksa, Sankt Goar, Rhineland-Palatinate, k. 22.11.1960 Saksa, Tander, Syddanmark.

162. Eversti Adolf Ehrnrooth (1905-2004) Vaikea haavoittuminen päällikkönä ja huikea johtamistaito torjuntataisteluissa olivat itseoikeutettuja syitä palkita Mannerheim-ristillä. Sitä ei vain Ehrnroothille kuulunut. Välirauhan jo tultua syksyllä 1944 Ehrnroothin esimies, 2. divisioonan komentaja Aarne Blick pyysi audienssia Mannerheimin luo. Hän halusi saada tietää, miksei Ehrnroothille ollut myönnetty korkeinta kunniamerkkiä. "Asia on minulle aivan uusi. Kukaan ei ole näyttänyt esitystä asiasta", Mannerheim vastasi. Ehrnroothille oli ehdotettu Mannerheim-ristiä jo vuonna 1942 ja toisen kerran alkuvuodesta 1944. Ehdotukset makasivat edelleen Päämajassa kenraaliluutnantti Wiljo Tuompon pöytälaatikossa. Mannerheim kysyi vaivautuneelta Tuompolta, voisiko everstille myöntää siinä tapauksessa kaksinkertaisen ritarinarvon. "Eiköhän yksinkertainen riitä", Tuompo vastasi. Vaikka palkitseminen oli mutkikasta, odotti Ehrnroothia suuri kunniatehtävä sodan jälkeen. Hän oli yksi valituista ritareista, jotka laskivat marsalkan arkun Hietaniemen hautaan tammikuussa 1951.

Lapset:

Karin Birgitte Ingrid Louise Ehrnrooth Kirjailija, kuvataiteilija Turku.

Hans Adolf Bertman Ehrnrooth Everstiluutnantti, yleisesikuntaupseeri Helsinki.

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 5.9.2008 seuraavat nimitysasiat:

Everstiluutnantti Heikki Olavi Brucen määrääminen puolustusasiamieheksi Slovakiaan 6.9.2008 lukien asemapaikkana Berliini. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 160 88180)

Majuri Aarni Olavi Jouriolle suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajaksi EUFOR TCHAD/RCA-kriisinhallintaoperaatiossa (Tshadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa) annetun määräyksen peruuttaminen ja everstiluutnantti Hans Adolf Bertram Ehrnroothin määrääminen tähän tehtävään 1.10.2008 lukien. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 160 88180).

Eva Beata Ulrica Ehrnrooth lääketieteen tohtori Kööpenhamina Tanska.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 473

VII Brita Johanintytär Argillander o.s. Cajanus, (Taulusta 409, äiti Anna Cajanus) s. 1662 Paltamo, k. 1727 Kuopio.

Puoliso: Johan Johaninpoika Argillander. (Taulu 954) Kuopion kappalainen, s. 1662 Kuopio, k. 1693 Kuopio.

kl. 1678 Johan Argillander Johannes Johannis, Cajaneburgensis 2633. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Kuopiossa 1654–78 Johan Ivarsson Argillander ja Brita Samuelsdotter Paldanius. Ylioppilas Uppsalassa 10.7.1673 Johannes Johannis Argillander [Cajanæburg. Ostrobothnienses]. Ylioppilas Turussa kl. 1678 Argillander Joh. Joh:is [_ 135]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1678] Johannes Joh. Argillander. Ups. depos. | Sacellanus in Ylikannus 1722. Obiit 1723. ‹Virheellinen tieto.›. Respondentti 27.11.1678 pro exercitio, pr. Daniel Achrelius 1565. — Kuopion kappalainen 1680. † Kuopiossa 1690/91. Pso: Brita Johansdotter Cajanus tämän 1. avioliitossa. Pson seur. aviomies: Kuopion kappalainen Johan Mollerus 2780 (yo 1679, † 1734). Appi: Paltamon kirkkoherra Johan Cajanus 656 (yo 1648, † 1703). Eno: Paltamon kappalainen Johan Paldanius 1141 (yo 1656, † 1672). Veli: Kuopion kappalainen Samuel Argillander 2634 (yo 1678, † 1696). Veli: Vehkalahden kappalainen Jeremias Argillander 2715 (yo 1679, † 1706). Veli: Leppävirran kirkkoherra Ivar Argillander 3383 (yo 1687, † ?1723). Veli: Kuopion kirkkoherra Henrik Argillander 3489 (yo 1688, † 1756). Poika: Kannuksen kappalainen Johan Argillander 4569 (yo 1700, † 1723). Poika: ylioppilas Erik Argillander 4570 (yo 1700). Poika: Lappeenrannan triviaalikoulun ent. kollega Jeremias Argillander 5169 (yo 1711). Lanko: Kerimäen kappalainen Pehr Salmenius 2123 (yo 1671).
Vanhemmat: Johan Argillander, s. 1640 Kuopio, k. 1700 Kuopion maasrk. ja Brita Argillander o.s. Paldanius, s. 1632 Kuopio, k. Kuopion maasrk.

Lapset:

Elisabeth Hoffrén o.s. Argillander , s. noin 1693 Kuopio. Tauluun 474

Johan Argillander , s. 1680 Kuopio. Tauluun 484

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 474

VIII Elisabeth Johanintytär Hoffrén o.s. Argillander, (Taulusta 473, isä Johan Argillander) s. noin 1693 Kuopio, k. 22.04.1763 Leppävirta.

Puoliso: Abraham Henrikinpoika Hoffrén Leppävirran lukkari (Haminalahden Hoffre´nit), s. 1695 Kuopio, k. 19.06.1755 Leppävirta.

Lapset:

Johan Hoffrén , s. 1719 Kuopio. Tauluun 475

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 475

IX Johan Abrahaminpoika Hoffrén, (Taulusta 474, äiti Elisabeth Hoffrén) s. 1719 Kuopio, k. 16.04.1763 Leppävirta.

Puoliso: Anne Hoffrén o.s. Markkanen s. noin 1727, k. 14.01.1790 Leppävirta.

Lapset:

Abraham Hoffrén s. 11.03.1746 Leppävirta.

David Hoffrén s. 05.04.1748 Leppävirta.

Elisabeth Hoffrén s. 07.11.1749 Leppävirta.

Annica Hoffrén s. 07.05.1752 Leppävirta.

Catharina Hoffrén s. 06.12.1754 Leppävirta.

Henrik Hoffrén s. 21.11.1756 Leppävirta.

Johan Hoffrén , s. 28.05.1759 Leppävirta. Tauluun 476

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 476

X Johan Johaninpoika Hoffrén, (Taulusta 475, isä Johan Hoffrén) s. 28.05.1759 Leppävirta, k. 11.04.1829 Leppävirta.

Puoliso: Anna Kaisa Hoffrén o.s. Sutinen s. 1759, k. 14.04.1831 Leppävirta.

Lapset:

Johan Hoffrén s. 04.01.1780 Leppävirta, k. 22.07.1830 Leppävirta.

Peter Hoffrén s. 1784 Leppävirta.

Magnus Hoffrén , s. 1796 Leppävirta. Tauluun 477

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 477

XI Magnus Johaninpoika Hoffrén, (Taulusta 476, isä Johan Hoffrén) s. 1796 Leppävirta, k. 1860 Leppävirta.

Puoliso: Lisa Magnuksentytär Hoffrén o.s. Kilpeläinen s. 1796, k. 19.06.1838 Leppävirta.

Lapset:

Alla Liisa Hoffrén s. 01.03.1818 Leppävirta.

Anders Johan Hoffrén , s. 13.01.1823 Leppävirta. Tauluun 478

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 478

XII Anders Johan Magnuksenpoika Hoffrén, (Taulusta 477, isä Magnus Hoffrén) s. 13.01.1823 Leppävirta, k. 1901 Mänttä.

Puoliso: 30.11.1853 Wilhelmina Andersintytär Hoffrén o.s. Silfvenius s. 14.06.1831 Mäntsälä, k. 13.02.1901 Mänttä.
Vanhemmat: Anders Silfvenius, s. 9/1800 Orimattila, k. 2/1854 Korpilahti ja Helena Silfvenius o.s. Eskola, s. 6/1799 Mäntsälä, k. 2/1860 Korpilahti.

Lapset:

Axel (Wilho) Wilhelm Soini e. Hoffrén , s. 29.12.1854 Korpilahti. Tauluun 479

Johan Viktor Hoffrén , s. 21.06.1857 Korpilahti. Tauluun 483

Oskar Eligius Hoffrén s. 01.12.1862 Keuruu, Mänttä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 479

XIII Axel (Wilho) Wilhelm Andersinpoika Soini e. Hoffrén, (Taulusta 478, isä Anders Hoffrén) Namnbyte Axel Wilhelm Hoffrén => 21.11.1877 Wilho Soini. Yo Jkylän alk.op. FK (fm) 1876. Uuden Suomettaren toimittaja, sitt. taloudenhoitaja 1877-1903, Kansallis-Osake-Pankin johtok. j. 1904-24. Kirjailija., s. 29.12.1854 Korpilahti, k. 06.10.1934 Helsinki.

Aksel Wilho Soini (vuoteen 1877 Hoffrén, 26. joulukuuta 1854, Korpilahti – 6. lokakuuta 1934, Helsinki) oli suomalainen kirjailija, sanomalehtimies ja pankinjohtaja. Soini käytti myös nimimerkkejä hr Soini, -o-i, Pii, V. Soini, W. Soini ja W.S.

Soinin vanhemmat olivat kauppias, sahanhoitaja Anders Johan Hoffrén ja Wilhelmina Eskola-Silfvenius. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta 1872 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1876. Soini oli Uuden Suomettaren toimittaja 1877-1890 ja lehden taloudenhoitaja 1891-1903. Hän toimi myös Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsenenä 1904-1924 ja oli mukana perustamassa Suomen Kirjailijaliittoa. Liiton rahastonhoitajana hän toimi 1897-1920, hänet kutsuttiin myös liiton kunniajäseneksi.

Soini julkaisi Suomen kirjallisuuden ensimmäiset tukkilaiskuvaukset kertomuskokoelmassaan Kirjavia kuvia pölkkyjen historiasta vuonna 1877. Kirjailijana Soini oli realisti, hänen teoksiaan ovat:

Kirjavia kuvia pölkkyjen historiasta, kirjoittanut Pii. 1877, ilmestyi WSOY:n kustantamana teoksensa1907
Erkki, kertonut W. S. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki 1882
Valoa kansalle! : draamallinen kuvaelma kolmessa näytöksessä. WSOY 1883
Kaarlo Tiira, novelli. WSOY 1888
Kevään oikkuja : huvinäytelmä yhdessä näytöksessä. Telén, Kuopio 1899
.

Axel (Wilho) Wilhelm Soini (Hoffrén) (1854-1934)

Puoliso: 10.10.1889 Hattula Sigrid Ida Helena Matiaksentytär Soini o.s. af Enehjelm. (Taulu 1065) s. 10.10.1867 Ilmajoki, k. 12.12.1927 Helsinki.
Vanhemmat: Matias Fabian af Enehjelm, s. 06.04.1821 Saarijärvi, Kolkanlahti, k. 10.06.1875 Kauhajoki ja Ida Sofia af Enehjelm o.s. Malmberg, s. 15.04.1839 Lapua, k. 08.09.1869 Kauhajoki.

Lapset:

Anna Wilhelmina Ollonqvist o.s. Soini , s. 04.10.1890 Helsinki. Tauluun 480

Katri Helena Laine o.s. Soini Opettaja, Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu 1923-1925, s. 25.11.1891 Helsinki, k. 1960.

Ylioppilas 11, kotital. opettaja 12, kansak. opettaja 13, filosofian kandidaatti 20, maipt. 23, lis, ja tohtori 35. Useita opinto-, kokous- ja esitelmämatk. Skandinaviaan 1357, Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin 30, Saksaan 40. - Mactal. hall. kotital. tarkastaja 18-21, Fredrika Wetterhoffin kotiteoll. op. opettaja 22-25, kouluhall. kotital- ja käsityöopetuksen tarkastaja 2830, Helsingin 2. suom. lys. hist. vanh. lehtori 29-3 1, Helsingin suom. lys. 31-36, tyttönormaalilys. 36-37, maatal. hall. os. päällikkö 37-57. - Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen 23- 25, Helsingin kaupungin kotital. lautak. puheenjohtaja 27-28, Helsingin kaupungin elintarvikekeskuksen lautak. 4554, S. naisten huoltosäätiön hall. 4460, Alli Paasikiven säätiön 52-60, S. kulttuurirahaston hall. jäsen 39-60, valtion edustaja kansainv. kotitalouskeskuksessa 39-60. - Julk. : Kotitalouteni 27, 12. p. 47 (ruots. ), Keittiökirja 27, Keittiöstä ruokapöytään 30, Kotitalouskoulujen alkuvaiheita Suomessa 185000 31, Helsingin käsityökoulu 1881- 31 31, Otavalan pellavanviljely- ja kehruukoulu jne. (vAitösk. ) 35, Lotat ja isänmaan historia 42, Helsingin kasvatusopillinen talouskoulu 1891-40 42, Suomen talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797-1861 43, Yhteiskuntaoppi, asioimiskirjoitus ja kotikirjanpito 45, Maatalousnaiset 1797-47 48. Maatalousnaisjärjestön kunniajäsen 51, Maataloudell. kotitalousseuran 57.

(Lähde: Kuka kukin oli/http://www.annelikotisaari.net/sarad1.htm#Taulu%2062).

Elsa Sofia Hagan o.s. Soini , s. 07.04.1893 Helsinki. Tauluun 482

Yrjö Vilho Soini Kirjailija., s. 17.07.1896 Hattula, k. 07.02.1975 Helsinki.

Suomen Matkailijayhdistyksen (myöhemmin Suomen Matkailuliitto) toimitusj. 39-53. Suomen kirjailijaliiton puheenj. 33-42 ja 45-58. Tuotanto nimimerkillä Agapetus näytelmät Olenko minä tullut haaremiin, 27 (elokuva 38), Syntipukki, 30 (elokuva 57) Romaanit Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 28 (elokuvana 31, 40, 59 ja 71), Rovastin häämatka, 29, Ei mitään selityksiä, 31, Totinen torvensoittaja, 33, Jaarlin tytär (kirjoitettu nimellä Yrjö Soini, historiallinen romaani, 34), Asessorin naishuolet, 35, Hilman päivät, 36, Pitäjänvaras, 37. Tulkaa meille, 47, Elämän valhe, 55, Vanha frakki, 67. (Omalla nimellä) Kuin Pietari hiilivalkealla 56, Toinen näytös - entä kolmas, 68.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 480

XIV Anna Wilhelmina Axelintytär Ollonqvist o.s. Soini, (Taulusta 479, isä Axel Soini) s. 04.10.1890 Helsinki, k. 24.07.1956 Hämeenlinna.

Puoliso: 1917 Lars Karlinpoika Ollonqvist s. 17.03.1882 Pori, k. 30.04.1972 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Gustaf Ollonqvist, s. 27.11.1844 Pori, k. 20.10.1920 Pori ja Hilda Ollonqvist o.s. Nordgren, s. 06.05.1852 Pori.

Lapset:

Lauri Vilhelm Oravisto e. Ollonqvist Ollonqvist 1936 Oravisto. Vänrikki - Joukko-osasto 7./JR 7, kaatui Lampijärvellä., s. 09.08.1918 Helsinki, k. 27.10.1942 Lampijärvi, Karjalan kannas.

ORAVISTO, LAURI VILHELM
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti opiskelija
sotilasarvo vänrikki
joukko-osasto 9./JR 7
joukko-osastokoodi
syntymäaika 09.08.1918
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 27.10.1942
kuolinpaikka Lampijärvi
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi.

Matti Kustaa Oravisto e. Ollonqvist , s. 23.10.1921 Helsinki. Tauluun 481

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 481

XV Matti Kustaa Oravisto e. Ollonqvist, (Taulusta 480, äiti Anna Ollonqvist) Suomalaisen teatterin, television ja elokuvan luottonäyttelijä usean vuoden ajan. Omien sanojensa mukaan hän olikin tyypillisesti sellainen näyttelijä, joka on näytellyt kaikenlaisia rooleja atomifyysikoista sissipälliköihin ja kuninkaista pultsareihin. Hän aloitti näyttelijänuransa heti teatterikoulusta valmistuttuaan Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1947. 1950-luvulla hän omistautui täysin elokuvalle ja teki muistettavia elokuvarooleja sekä ennen että jälkeen 50-luvun. Näytteli mm. köyhää jarrumiestä, Jaakko Miettistä rillumareielokuvassa ”Muhoksen Mimmi”., s. 23.10.1921 Helsinki, k. 15.11.2001 Helsinki.

Matti Oravisto (23. lokakuuta 1921 Helsinki – 15. marraskuuta 2001 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, joka esiintyi teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Hän ohjasi kolme elokuvaa.

Oraviston tytär Jaana Oravisto avioliitosta Teija Sopasen kanssa on näyttelijä.

Sisällysluettelo

1 1940-luku
2 Elokuvanäyttelijä
3 Elokuvasta televisioon
4 Moniulotteinen näyttelijä

1940-luku

Oravisto pääsi Suomen Kansallisteatterin näyttelijäksi heti valmistuttuaan teatterikoulusta 1947. Samoihin aikoihin hän aloitti näyttelemisen myös elokuvissa pienissä rooleissa suurten ohjaajien, kuten Ilmari Unhon (”Minä elän”, 1947), Teuvo Tulion (Intohimon vallassa, 1947) ja Edvin Laineen (Pikku-Matti maailmalla, 1947) elokuvissa. Varsinaisen läpimurtonsa elokuvanäyttelijänä hän teki Valentin Vaalan palkitussa Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiset suviyössä (1948).
Elokuvanäyttelijä

1950- luvulla Oravisto jätti Kansallisteatterin ja siirtyi kokopäiväiseksi elokuvanäyttelijäksi. Lakeuksien lukko (1951) oli epätasainen elokuva, mutta siitä alkoi hänen yhteistyönsä ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Vuonna 1953 valmistui Kassilan jännitysdraama Varsovan laulu, jossa Oravisto näytteli salakuljettajalaivan alkoholisoitunutta perämiestä. Seuraavana vuonna valmistuneessa Sinisessä viikossa (1954) hän esitti nuorta miestä, joka rakastuu naimisissa olevaan naiseen. Vuonna 1959 hän esiintyi myös pienessä mutta merkittävässä papin roolissa Ilmari Kianto -filmatisoinnissa Punainen viiva. Yhteistyö Kassilan kanssa jatkui vielä 1960-luvulla kahdessa Komisario Palmu -elokuvassa (Komisario Palmun erehdys, 1960, Vodkaa, komisario Palmu, 1969) sekä Kassilan suomalaisessa film noir -elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961), jossa Oravisto esitti jälleen salaista rakastajaa. Koko 1950-luvun hän näytteli myös monien muiden suomalaisten merkkiohjaajien, kuten Edvin Laineen (Yhden yön hinta, 1952, Sven Tuuva, 1958) Roland af Hällströmin (Lain mukaan, 1956) ja Aarne Tarkaksen (Villi Pohjola, 1955, Vihdoinkin hääyö..., 1957) elokuvissa.
Elokuvasta televisioon

1950-luvun lopulla Oravisto palasi Kansallisteatteriin, mutta jatkoi elokuvissa, joskin harvemmin kuin aikaisemmin. Vuonna 1963 valmistuneessa Mikko Niskasen Sissit-elokuvassa hän näytteli sissiluutnanttia joutuen rooliaan varten käymään lävitse omia, kipeitä sotamuistojaan. Oravisto itse on pitänyt elokuvaa henkilökohtaisimpanaan. 1960-luvulta lähtien Oravisto on näytellyt myös lukuisissa televisioelokuvissa ja tv-sarjoissa, erityisesti Timo Bergholmin (Oppenheimerin tapaus, 1967, Tuhannen ja yhden yön tarinat, 1970) ja Hannu Kahakorven (Onnellinen mies, 1979, Kolmetoista mehiläistä, 1982, Tuntemattomalle jumalalle, 1993) ohjauksessa. Hän esiintyi myös pitkään Kotikadussa Sakari Oraksen roolissa.
Moniulotteinen näyttelijä

Oravisto oli myös kielellisesti lahjakas näyttelijä. Tästä todistavat muun muassa Varsovan laulu ja Jörn Donnerin ohjaama Täällä alkaa seikkailu (1965). Edellisessä hän puhui suomen lisäksi sujuvaa englantia kautta elokuvan ja jälkimmäisessä hän näytteli suomalaista arkkitehtia puhuen ruotsia vastanäyttelijänsä Harriet Anderssonin kanssa. Hänen vahva äänensä sopi myös kertojan osaan sellaisissa elokuvissa kuin Jack Witikan Aila, Pohjolan tytär (1951) ja Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla (1973) tai Teuvo Tulion Sensuela (1973). 1980-luvulla Oravisto teki vielä merkittävät sivuosat Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipäässä (1980), Anssi Mänttärin Ylösnousemuksessa (1985) ja Eija-Elina Bergholmin Angelan sodassa (1984), jossa myös esitti roolinsa ruotsiksi.

Taru Mäkelän Pikkusisar (1999) jäi Oraviston viimeiseksi elokuvaksi. Hän kuoli vaikeaan sairauteen marraskuussa 2001.

Lähteet

Suomen kansallisfilmografia
Kava.fi: Matti Oravisto
Matti Oravisto in memoriam

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Matti Oravisto oli suomalaisen teatterin, television ja elokuvan luottonäyttelijöitä usean vuoden ajan. Omien sanojensa mukaan hän olikin tyypillisesti sellainen näyttelijä, joka on näytellyt kaikenlaisia rooleja atomifyysikoista sissipälliköihin ja kuninkaista pultsareihin. Hän aloitti näyttelijänuransa Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1947, heti teatterikoulusta valmistuttuaan. 1950-luvulla hän omistautui täysin elokuvalle, mutta teki muistettavia elokuvarooleja sekä ennen että jälkeen 50-luvun.

Valentin Vaalan elokuvassa Ihmiset suviyössä (1948) Oravisto näytteli yhdessä toisen nuoren tulokkaan ja teatterikoulun aikaisen kurssitoverinsa, Martti Katajiston, kanssa. Vaalan elokuvasta lähtien näyttelijät on jostain syystä sekoitettu keskenään monta kertaa.

Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Sininen viikko (1954) Oravisto näytteli naimisissa olevaan naiseen rakastuvaa nuorta miestä. Erityisen mielellään Oravisto muisteli yhteistyötään Kassilan kanssa Komisario Palmu -elokuvissa, joissa hän näytteli kahdesti. Komisario Palmun erehdyksessä (1960) hän oli insinööri Vaara, Vodkaa, komisario Palmussa (1969) toimittaja Kosti Kula.

Vaikeimmaksi ja samalla läheisimmäksi elokuvaroolikseen Oravisto on maininnut sissiluutnantin osan Mikko Niskasen elokuvassa Sissit (1963). Rooli pakotti sodan aikana pommikoneen tähystäjänä toimineen näyttelijän kaivamaan uudestaan esiin raskaat sotamuistonsa.

1980- luvulla Oravisto teki tärkeät sivuroolit muun muassa Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipäässä (1980), Eija-Elina Bergholmin Angelan sodassa (1984) sekä Anssi Mänttärin Ylösnousemuksessa (1985). Hänen viimeiseksi elokuvaroolikseen jäi ylilääkäri Söderqvistin osa Taru Mäkelän elokuvassa Pikkusisar (1999).

1950-luvun alkupuolella Oravisto kokeili muutamaan otteeseen myös elokuvan ohjaamista. Itse hän ei arvostanut ohjaustöitään Komppanian neropatit (1952), Senni ja Savon sulttaani (1953) ja Tähtisilmä (1955) kovinkaan korkealle.

1950- luvun lopulla Oravisto palasi Kansallisteatterin palvelukseen. 60-luvun alusta aina 90-luvulle asti hän vaikutti näkyvästi Televisioteatterissa. Työskentelyn televisioteatterissa hän koki sisältävän aineksia sekä teatteri- että elokuvanäyttelemisestä. Näkemyksensä näiden kahden näyttelemisfoorumin eroista hän kiteytti sanomalla: "Filminäyttelijän pitää olla uskottava, ellei hän sitä ole, hän tekee teatteria."

Tapio Riihimäki

* * *
Filmografia

Matti Oravisto näyttelijänä:
Ilmari Unho: "Minä elän" (1946)
Edvin Laine: Pikku- Matti maailmalla (1947)
Teuvo Tulio: Intohimon vallassa (1947)
Ville Salminen: Toukokuun taika (1948)
Valentin Vaala: Ihmiset suviyössä (1948)
Ilmari Unho: Kalle-Kustaa Korkin seikkailut (1949)
Matti Kassila: Lakeuksien lukko (1951)
Jorma Nortimo: Muhoksen mimmi (1952)
Edvin Laine: Yhden yön hinta (1952)
Ville Salminen: Kipparikvartetti (1952)
Matti Oravisto: Senni ja Savon sulttaani (1953)
Thure Bahne: Se alkoi sateessa(1953)
Matti Kassila: Varsovan laulu (1953)
Veikko Itkonen: Rakastin sinua, Hilde (1954)
Matti Kassila: Sininen viikko(1954)
Sakari Jurkka: Leena (1954)
Aarne Tarkas: Villi pohjola (1955)
Roland af Hällström: Lain mukaan (1956)
Veikko Itkonen: Tyttö tuli taloon (1956)
Ville Salminen: Evakko (1956)
Aarne Tarkas: Vihdoinkin hääyö... (1957)
Aarne Tarkas: Herra sotaministeri (1957)
Edvin Laine: Sven Tuuva (1958)
Aarne Tarkas: Sotapojan heilat (1958)
William Markus: Lumisten metsien tyttö (1958/60)
Matti Kassila: Punainen viiva (1959)
Armand Lohikoski: Kohtalo tekee siirron (1959)
Toivo Särkkä: Taas tapaamme Suomisen perheen (1959)
Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys (1960)
Matti Kassila: Tulipunainen kyyhkynen (1961)
Åke Lindman: Kun tuomi kukkii (1962)
Ossi Skurnik: Tie pimeään (1962)
Mikko Niskanen: Sissit (1963)
Jörn Donner: Täällä alkaa seikkailu (1965)
Matti Kassila: Vodkaa, komisario Palmu (1969)
Erkko Kivikoski: Kesyttömät veljekset (1969)
Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto: Tulipää (1980)
Eija-Elina Bergholm: Angelan sota (1984)
Anssi Mänttäri: Ylösnousemus (1985)
Anssi Mänttäri: Näkemiin, hyvästi (1986)
Raili Rusto: Uppo-Nalle (1991)
Taru Mäkelä: Pikkusisar (1999)

Matti Oravisto ohjaajana:
Komppanian neropatit (1952)
Senni ja Savon sulttaani (1953)
Tähtisilmä (1955)

Lähde: http://web.archive.org/web/20070927213032/http://www.sea.fi/lahikuvassa/inmemoriam/oravisto.html.

Matti Oravisto (23. lokakuuta 1921 Helsinki – 15. marraskuuta 2001 Helsinki)

1. puoliso: 1948 Helsinki, eronneet 1953 Ritva Helinä Arvelo Suomalainen näyttelijä, elokuva- ja teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja modernin tanssin uranuurtajia., s. 11.03.1921 Helsinki, k. 26.10.2013 Helsinki.

Ritva Helinä Arvelo (11. maaliskuuta 1921 Helsinki – 26. lokakuuta 2013 Helsinki[1]) oli suomalainen näyttelijä, elokuva- ja teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja modernin tanssin uranuurtajia.

Sisällysluettelo

1 Ura
2 Neljäs naiselokuvaohjaaja
3 Käsikirjoittaja
4 Filmografia
5 Tunnustukset
6 Lähteet
7 Aiheesta muualla

Ura

Arvelo osallistui Suomen teatterikoulun ensimmäiselle kurssille vuonna 1943 ja valmistui myös romaanisen filologian maisteriksi Helsingin yliopistosta. 1940-luvulla hän toimi tanssijana Maggie Gripenbergin kansainvälisiä palkintoja saaneessa valioryhmässä sekä työskenteli helsinkiläisten muotisalonkien mannekiinina.

Hän näytteli Kansallisteatterissa sekä teki useita ansiokkaita rooleja elokuvissa, kuten Radio tekee murron (1951) ja sen jatko-osassa Radio tulee hulluksi sekä Suopursu kukkii (1947), Kilroy sen teki (1948), Kultamitalivaimo (1947) ja Kesäkapina (1970). Hän toimi myös ohjaajana Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterissa ja Intimiteatterissa, oli perustamassa yhdessä Raija Riikkalan kanssa 1961 Praesens-tanssiryhmää ja toimi sen johdossa. Vuonna 1968 Arvelo julkaisi pamfletin Teatterimme umpihaude (Kansankulttuuri 1968). Hänen ohjaustöitään Kansanteatterissa olivat moderni eurooppalainen draama sekä suomennetut versiot amerikkalaisesta musikaalista. Lisäksi hän suomensi ranskalaisia näytelmiä.

1980- luvulla Arvelo jatkoi näyttelemistä muun muassa Anssi Mänttäriin elokuvissa Rakkauselokuva (1984) ja Näkemiin, hyvästi (1986). Hänellä oli myös pieni rooli Lauri Törhösen elokuvassa Palava enkeli (1984). Henkilökohtaisista syistä hän vetäytyi viihdealalta ja julkisuudesta kokonaan 1980-luvun puolivälissä.

Arvelo oli naimisissa ensin näyttelijä Matti Oraviston ja myöhemmin näyttelijä Heikki Savolaisen kanssa. Hänellä oli liitosta Oraviston kanssa kaksi lasta: Meri (12.4.1949–19.8.1980) ja Hannu (s. 1951). Meri Oravisto näytteli elokuvassa Pilvilinna vuonna 1970.

Ritva Arvelon isä oli varatuomari Armas Pietari Arvelo (ent. Achrén, 1886–1966), joka toimi vankeinhoitolaitoksen ylijohtajana vuosina 1920–1945.[2] Äiti Lempi Arvelo oli teatterin ystävä.
Neljäs naiselokuvaohjaaja

Vuonna 1961 Arvelo ohjasi Maria Jotuniin samannimiseen näytelmään perustuvan elokuvan Kultainen vasikka ja oli näin neljäs Suomen elokuvahistorian naiselokuvaohjaaja. Edelliset olivat olleet Glory Leppänen (Onnenpotku, 1936), Ansa Ikonen (Nainen on valttia, 1944) ja Kyllikki Forssell (Kolmiapila, 1953). Kullakin ohjaajalla, kuten Arvelollakin, elokuva jäi heidän ainoaksi ohjauksekseen. Kultainen vasikka on hyvin aikaa kestänyt tragikoominen tarina keinottelusta ja rahanhimosta. Tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Suomeen.
Käsikirjoittaja

Arvelo toimi myös käsikirjoittajana Matti Kassilan elokuvissa Syntipukki (1957) ja Kuriton sukupolvi (1957), jossa hän vastasi elokuvan dialogista. Hän käsikirjoitti myös ohjaamansa Kultainen vasikka -elokuvan. Matti Kassilan muistelmateoksen Mustaa ja valkoista mukaan hän kirjoitti 1940-luvun lopulla Arvelon kanssa yhdessä Heppu-nimisen käsikirjoituksen. Elokuvaa ei kuitenkaan toteutettu.
Filmografia

Valkoisen neilikan velho, 1945 (näyttelijä)
Suviyön salaisuus, 1945 (näyttelijä)
Menneisyyden varjo, 1946 (näyttelijä)
Suopursu kukkii, 1947 (näyttelijä)
Kultamitalivaimo, 1947 (näyttelijä)
Kilroy sen teki, 1948 (näyttelijä)
Radio tekee murron, 1951 (näyttelijä)
Radio tulee hulluksi, 1952 (näyttelijä)
Syntipukki, 1957 (käsikirjoitus yhdessä Matti Kassilan ja Hannes Häyrisen kanssa.
Kuriton sukupolvi, 1957 (dialogi)
Kultainen vasikka, 1961 (ohjaus, käsikirjoitus)
Kesäkapina, 1970 (näyttelijä)
Rakkauselokuva, 1984 (näyttelijä)
Palava enkeli, 1984 (näyttelijä)
Näkemiin, hyvästi, 1986 (näyttelijä)

Tunnustukset

1973 Pro Finlandia -mitali.

Lähteet

Meri, Lauri: Ritva Arvelo 1921–2013: Näyttämötaiteen suuri yksinäinen. Helsingin Sanomat, 18.11.2013, s. B 13. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.11.2013.

Suomen lakimiehet 1958, s. 39–40. Helsinki: Suomen Lakimiesliitto, 1958.

Aiheesta muualla

Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
HS 25.10.2005
Ritva Arvelo Elonetissä
Ritva Arvelo Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ritva_Arvelo

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pitkän uran teatterin ja elokuvan parissa tehnyt näyttelijä-ohjaaja Ritva Arvelo on kuollut. Helsingin Sanomien mukaan Arvelo kuoli 26. lokakuuta Kustaankartanon vanhainkodissa. Helsingissä 11. maaliskuuta 1921 syntynyt Arvelo oli kuollessaan 92-vuotias.

Arvelo teki valkokangasdebyyttinsä Ilmari Unhon ohjaamassa dekkarielokuvassa Valkoisen neilikan velho (1945), jonka jälkeen hän sai jo ensimmäisen pääroolinsa Tauno Palon vastanäyttelijänä Ville Salmisen jännityselokuvassa Menneisyyden varjo (1946). Edvin Laineen Kultamitalivaimossa (1947) Arvelolla oli nimirooli Tapio Rautavaaran vastanäyttelijänä ja Toivo Särkän romanttisessa draamassa Suopursu kukkii (1947) yksi päärooleista. Vuonna 1948 Arvelo nähtiin vielä Unhon komediassa Kilroy sen teki (1948).

1950-luvun puolella Arvelo nähtiin valkokankaalla enää kahdesti. Radioreportteri Eila Ritolammen roolin Arvelo näytteli Matti Kassilan elokuvissa Radio tekee murron (1951) ja Radio tulee hulluksi (1952). Kassilan ohjatessa uuden elokuvasovituksen Mika Waltarin Kuriton sukupolvi -näytelmästä vuonna 1957, Arvelo toimi slangimurteen asiantuntijana dialogia kirjoitettaessa. Hän oli mukana kirjoittamassa myös Kassilan Syntipukkia (1957), filmatisointia Agapetuksen klassikkonäytelmästä.

Glory Leppäsen, Ansa Ikosen ja Kyllikki Forssellin jälkeen Arvelosta tuli Suomen elokuvahistorian neljäs naispuolinen elokuvaohjaaja, mutta edeltäjiensä tapaan ohjaajaura kesti vain yhden elokuvan verran. Ensimmäistä kertaa jaettavaa Valtion elokuvapalkintoa havitteleva Fennada-Filmi tuotti vuonna 1961 filmatisoinnin Maria Jotunin Kultaisesta vasikasta, jonka Arvelo käsikirjoitti ja ohjasi. Valtion elokuvapalkinnon lisäksi filmi sai parhaan miesnäyttelijän Jussin Helge Heralan roolisuorituksesta. Osittain suomalaisen elokuvateollisuuden vaikeiden aikojenkin takia Arvelon ohjaajaura ei saanut jatkoa.

Arvelon viimeiset elokuvatehtävät olivat näyttelijärooleja; hänet nähtiin vielä Jaakko Pakkasvirran Kesäkapinassa (1970), Lauri Törhösen Palavassa enkelissä (1984) sekä Anssi Mänttärin elokuvissa Rakkauselokuva (1984) ja Näkemiin, hyvästi (1986).

Televisioon Arvelo teki useitakymmeniä töitä, pääasiassa TV-teatterin ohjaajan ja käsikirjoittajana.

Koulutukseltaan Arvelo oli filosofian maisteri. Hän oli naimisissa näyttelijä, ohjaaja Matti Oraviston kanssa vuosina 1948–1953 ja näyttelijä Heikki Savolaisen kanssa vuosina 1955–1965. Avioliitoista syntyi kolme lasta.

Lähde: http://www.elokuvauutiset.fi/site/uutiset2/kotimaa2/4852-ritva-arvelo-on-kuollut

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomen näyttämötaiteen merkittävimpiin ihmisiin lukeutunut Ritva Arvelo kuoli Kustaankartanon vanhainkodissa Helsingissä 26. lokakuuta 2013. Hän oli 92-vuotias, syntynyt Helsingissä 11. maaliskuuta 1921.

Kaunis ja älykäs Ritva Arvelo teki ilmiömäisen läpimurtonsa heti sotien jälkeen teatterin, tanssin ja elokuvan parissa. Alati uusille alueille etsiytynyt työura katkesi jo 1970-luvun lopussa, mutta Arvelo ehti saada hämmästyttävän paljon aikaiseksi.

Alkusysäyksen antoi teatteria rakastanut äiti Lempi Arvelo. Vankeinhoitoviraston ylijohtajana toiminut isä Armas Arvelo hyväksyi tyttärensä ammatinvalinnan vasta kun tämä kiinnitettiin näyttelijäksi Suomen kansallisteatteriin vuonna 1946.

Jatkosodan aikana Ritva Arvelo toimi viestilottana, muun muassa vuoden päivät Päämajan viestikeskuksessa Mikkelissä. Määrätietoinen nainen kävi Suomen teatterikoulun ensimmäisen kurssin 1943-45 ja valmistui myös filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Eikä aikaakaan, kun hän oli itse opettamassa näyttelijäntyötä.

Filologin tutkintoaan hän hyödynsi suomentamalla ennen muuta ranskalaisia näytelmiä.

Arvelo tanssi 1940-luvulla Maggie Gripenbergin kansainvälisiä palkintoja saaneessa valioryhmässä sekä työskenteli helsinkiläisten muotisalonkien mannekiinina. Valkokankaalta "kotimaisen elokuvan ensimmäinen moderni nainen" muistetaan erityisesti filmeistä Kultamitalivaimo (1947) ja Radio tekee murron (1951).

Vankilaoloista vastannut Armas Arvelo joutui sotien jälkeen silmätikuksi ja erosi virastaan, vaikkei häntä vastaan nostettu syytteitä. Tytär ryhtyi seurustelemaan vankiloista vapautuneiden vasemmistointellektuellien kanssa. Ritva Arvelolla oli suhde Raoul Palmgrenin kanssa ja hänen lottatoverinsa Brita Polttila nai Arvo Turtiaisen.

Sosialistisen ideologian ohessa Arvelo tutustui Bertolt Brechtin teatterikäsitykseen, mikä innosti häntä ryhtymään ohjaajaksi
.
Pienoisen skandaalin Arvelo aiheutti irtisanoutumalla Kansallisteatterista 1952 yhdessä Lasse Pöystin ja ensimmäisen aviomiehensä Matti Oraviston kanssa.

Poliittisuutensa, sukupuolensa ja ehdottomuutensa takia Arvelo ei helposti saanut jalansijaa ohjaajana, mikä ajoi hänet järjestöelämän piiriin. Hänestä tuli monen ammattikunnan suoranainen esitaistelija. Edustuskyky ja kielitaito veivät hänet myös kansainvälisiin tehtäviin.

Arvelo tahtoi ohjata vain itselleen tärkeitä näytelmiä ja joutui etsimään niille foorumia eri suunnista. Vakituisimpia paikkoja olivat Intimiteatteri, Suomen työväen teatteri ja Helsingin kansanteatteri-työväenteatteri. Modernin eurooppalaisen draaman ohessa Arvelo innostui yhdysvaltalaisesta musikaalista.

Kuusikymmenluvulle tultaessa Arvelo lähti jälleen rohkeasti uusiin suuntiin kirjoittamalla pamfletteja, ohjaamalla kokoillan elokuvan Maria Jotunin näytelmästä Kultainen vasikka, perustamalla Raija Riikkalan kanssa Praesens-tanssiryhmän ja valamalla pohjaa kotimaiselle musikaalille dramaturgi Marja Rankkalan sekä silloisen miesystävänsä kapellimestari Arthur Fuhrmannin kanssa.

Kolmen lapsen äiti oli ehdoton myös itseään kohtaan. Henkilökohtaisista syistä hän vetäytyi pois työelämästä ja julkisuudesta 1980-luvun alussa.

Arvelo toimi esikuvana niin monella taholla, että hänen vaikutuksensa elää vielä pitkään.

Lauri Meri

Lähde: http://www.hs.fi/muistot/a1305748918132.
Vanhemmat: Armas Pietari Arvelo e. Achrén, s. 29.06.1886 Uskela, Hammais, Muurla, Pullola, k. 13.10.1966 Helsinki ja Lempi Inahelma Arvelo o.s. Lehtiö, k. 1959 Helsinki.

Ritva Helinä Arvelo (11. maaliskuuta 1921 Helsinki – 26. lokakuuta 2013 Helsinki)

2. puoliso: 1954 Helsinki, eronneet 1964 Teija Anneli Väärä ent. Purhonen ent. Oravisto o.s. Sopanen Televisiokuuluttaja, toimittaja, Suomen Neito. Sivistyneen insinöörikodin kasvatti, paljon matkustellut ylioppilastyttö Teija Sopanen tuli yleiseen tietoisuuteen 1953, kun hänet valittiin Suomen Neidoksi. Varsinainen suuren yleisön suosikki hänestä tuli kuitenkin Yleisradion pitkäaikaisena televisiokuuluttajana., s. 26.01.1933 Helsinki, k. 04.10.2011 Helsinki.

Teija Anneli Sopanen (viralliselta nimeltään Teija Väärä, ent. Purhonen 1970–1974, ent. Oravisto, o.s. Sopanen) (26. tammikuuta 1933 Helsinki – 4. lokakuuta 2011 Helsinki) oli suomalainen televisiokuuluttaja, toimittaja, missi ja elokuvanäyttelijä.

Sisällysluettelo

1 Lapsuus ja nuoruus
2 Missi ja elokuvatähti
3 Toimittajana
4 Avioliitot
5 Eläkevuodet

Lapsuus ja nuoruus

Teija Sopasen vanhemmat olivat rakennusinsinööri Reino Sopanen (1905–1987) ja Mari Heino (1906–1985). Jatkosodan aikana, vuonna 1943, Teija Sopanen lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1952. Sopaset asuivat tuolloin Tampereella, jonne he olivat muuttaneet Lappeenrannan ja Varkauden kautta. Teija Sopanen lähti Helsingin yliopistoon suorittamaan kieliopintoja. Pari vuotta myöhemmin hänen vanhempansa muuttivat Tampereelta Helsingin Kruununhakaan.

Missi ja elokuvatähti

Teija Sopanen valittiin Suomen Neidoksi 1953, mistä hän sai palkinnoksi matkan Yhdysvaltoihin Suomen-ehdokkaaksi Miss Universum kilpailuun Long Beachiin Kaliforniaan.

Sen jälkeen Sopanen näytteli elokuvissa. Ensiesiintyminen oli sivurooli elokuvassa Rakastin sinua, Hilde (1954), jota seurasivat pienehköt roolit elokuvissa Tyttö tuli taloon ja Tyttö lähtee kasarmiin. Vuonna 1958 Sopanen teki keskeisen Ilona Ahlgrenin roolin Valentin Vaalan värielokuvassa Niskavuoren naiset. Samana vuonna hänellä oli Hilkan rooli Vaalan elokuvassa Nuori mylläri. Seuraavana vuonna hän oli Tauno Palon vastanäyttelijänä elokuvassa Kovaa peliä Pohjolassa.

Sopasen myöhemmät valkokangasroolit olivat lähinnä cameo-näyttäytymisiä toimittajan tai televisiokuuluttajan osissa.

Toimittajana

Sopanen toimi Yleisradion toimittajana ja televisiokuuluttajana vuosina 1957–1974. Hän oli vuosikaudet niin suosittu, että uusi viestin suorastaan samaistettiin häneen. Sopanen voitti kymmenen Telvis-patsasta, juonsi ohjelmia ja toimi kuvaussihteerinä. Vuonna 1989 hän juonsi TV2:n visailuohjelmaa Teeveestä tuttu. 1990-luvulla hänellä oli oma ruoka-aiheinen televisio-ohjelma Teijan keittiössä. Elokuvissa Juoksuhaudantie ja Uuno Turhapuro – This Is My Life (molemmat vuodelta 2004) Sopasella oli rooli televisiotoimittajana.

Televisiouran jälkeen Sopanen työskenteli naistenlehdille: Hän toimi Monalisan päätoimittajana vuosina 1974–1975 ja kirjoitti henkilöjuttuja Jaanaan. Seuran toimittajana hän kirjoitti lehtiartikkeleita muun muassa baletista ja teatterista.

Avioliitot

Sopanen oli avioliitossa näyttelijä Matti Oraviston, nyrkkeilijä Pertti Purhosen ja vuodesta 1979 teatterinjohtaja Lauri Väärän kanssa. Sopasella on kaksi lasta: esikoistytär Jaana Oravisto syntyi 1955 ja seuraavana vuonna syntyi Janne Oravisto. Jaanasta tuli sittemmin näyttelijä, Jannesta puolestaan insinööri, joka aloitti 2000-luvulla stand-up-koomikon uran.

Eläkevuodet

Eläkevuosinaan Sopanen toimi entisen kotikaupunkinsa Tampereen ikäihmisten tanssitapahtuman suojelijana.

Sopasen viimeinen leposija on Hietaniemen hautausmaan uurnalehdossa; K5-13-213.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Teija_Sopanen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teija Sopanen näytteli Juoksuhaudantiessä 2004 tv-toimittajaa. Työ kesti kaksi päivää.

- Vastanäyttelijänäni oli jumalainen Eero Aho. Nautin joka sekunnista ja kun työ oli tehty, tarjouduin jatkamaan vaikka ilmaiseksi, Teija muistaa viimeisimmän elokuvakokemuksensa.

Hän on aina viihtynyt kameran edessä. Helsingin yliopistossa kieliä opiskellut Puppeli (lempinimi, jolla Uudessa Suomessa julkaistiin Amerikan-matkakirjeet) pääsi uran alkuun, koska kämppis toimitti hänen ylioppilaskuvansa palkkion toivossa Suomen Neito -kilpailuun 1953.

- Hän myi minut, Teija sanoo kolkosti ja lisää, että se oli parasta mitä hänelle saattoi tapahtua.

- Eihän minulla olisi mitään ilman sitä missikilpailua!

Käänteentekevä kohtaaminen

Isä ja äiti tulivat Tampereelta loppukahinaan. Teija pääsi puoleksi vuodeksi Amerikkaan ja kun hän tuli takaisin, kuuluisa näyttelijä-ohjaaja Matti Oravisto soitti Suomen Filmiteollisuuden puolesta neiti Sopasta neuvotteluihin elokuva-asioissa. Juttu meni myttyyn, kun Oravisto vaihtoi yhtiötä, mutta hän ei unohtanut Sopasta.

Ura elokuvanäyttelijänä urkeni, mutta Teija tapasi Oraviston myös epävirallisesti.

- Hän vei minut kävelylle Korkeasaareen, Sopanen sanoo arvokkaasti.

Kävely sujui hyvin: Jaana syntyi 1955 ja Janne puolitoista vuotta myöhemmin 1956.

Heitä ennen syntyi 1954 elokuva Rakastin sinua, Hilde, jossa Teija oli kiltti tyttö. Veikko Itkonen ohjasi, Eija Karipää oli paha tyttö ja Sakari Jurkka sekä Matti Oravisto sankareita. Teija sai Matin filmissäkin.

- Toimin myös kuvaussihteerinä, joten minun piti huolehtia, että kukat olivat oikeilla paikoilla. Sitä elokuvaa kutsuttiin myös nimellä Hyppivät ruukut.

Töitä tehtiin peppu mustelmilla

Erityisellä lämmöllä Sopanen muistaa Valentin Vaalan elokuvan Nuori mylläri (1958), koska sen tekemiseen Pilpalan myllyllä osallistui muun muassa teatterikoululaisia. Teija tuli pystymetsästä ja kunnioitti ammattitaitoa, mutta nautti nuorten kanssa tekemisestä - vaikka peppu mustelmilla.

- Keinulautakohtauksessa Martti Kuningas kierähtää pois laudalta, joten minä putosin korkeuksista peffalleni. Tietysti kohtaus tehtiin kahdesti.

Tanssikohtauksia Sopasella ei ollut, vaikka hän oli käynyt balettikoulua.

Tauno Palon vastanäyttelijänä

Elokuvassa Kovaa peliä pohjolassa Teija sai vastanäyttelijäkseen ihailemansa Tauno Palon.
Elokuvassa Kovaa peliä pohjolassa Teija sai vastanäyttelijäkseen ihailemansa Tauno Palon.

Vuonna 1959 Teija sai vastaansa itsensä Tauno Palon elokuvassa Kovaa peliä pohjolassa.

- Kesällä 1952 minä vielä istuin suurkirkon portailla leikkaamassa Elokuva-Aitasta hänen kuviaan, Teija ihastelee.

Pian hän oli Oraviston kanssa Tampereella katsomassa Kirsti Ortolaa ja tämän vauvaa, reilun puolen metrin mittaista Jukka-Pekka Paloa.

Perheet seurustelivat teatterilaisten kesäpaikassa Suvirannassa, jossa iltaisin herkuteltiin itse savustetuilla kaloilla.

- Lasten mielestä heitä syrjittiin, joten Tauno päätti pitää lasten kalapäivän. Semmoinen hän oli, aina ystävällinen ja kiltti.

- Minulla on myös elävä muistikuva vohvelikankaisia peflettejä päärmäävästä Taunosta.

Filmityö sujui niin, että ani varhain maskeerattiin Teija, sitten Tauno. Sitten kuvattiin, kunnes Taunon oli aika lähteä teatteriin. Teijan ympäriltä kuvattiin kohtauksia, kun Tauno oli poissa ja sitten taas jatkettiin yhdessä.

Tauno ei siis ollut paikalla, kun Teija luuli häntä roistoksi ja tähtäsi pistoolilla. Tauno (muka) näki tilanteen peilin kautta ja nykäisi maton naisen alta, jolloin tämä pyllähti ja laukaisi aseen kattoon.

Pyllähdystä yritettiin ensin pehmentää, mutta taiteen takia Teija päätti, että ei, tehdään kunnolla. Niin matto nykäistiin alta voimalla ja Teija lensi niin, että häntäluussa tuntui. Ase ei kuitenkaan lauennut, joten kohta hän lensi uudelleen.

Jo muutaman vuoden Teija on epäillyt, että laukauksen äänen olisi voinut lisätä elokuvaan.

Sopanen ei arvuuttele miten olisi käynyt, jos olisi jatkanut näyttelijänä. Vain kerran teatteripäivillä Tampereella hiprakassa ollut naisnäyttelijä sanoi, että kaikenmaailman missit ne saavat päärooleja. Siihen Sopanen, että "olen samaa mieltä".

Muutama vuosikymmen myöhemmin kyseinen näyttelijä pyysi anteeksi sanomisiaan, johon Sopanen jälleen, että ei se mitään, minähän olin samaa mieltä.

TUULA NIEMINEN
Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011100414508538_vi.shtml

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teija Sopanen 1933-2011: ”On helpompi elää pitämällä ihmisistä kuin epäilemällä”

Toimittaja, tv-kuuluttaja Teija Sopanen on kuollut vaikeaan sairauteen viime yönä. Hän oli kuollessaan 78-vuotias.

Sopanen oli Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjutun kohde ja aihe joulukuussa 2000. Jutussa käydään läpi Sopasen – Teijan – elämän vaiheita ja ajatuksia.

”Minun tuurini oli se, että televisiotoiminta alkoi silloin. Se oli kaikille uutta. En minä ymmärrä yhtään, en yhtään, mitä minusta olisi voinut muuten tulla. Näin se hupsahti”, hän sanoi.

”Pettymistä on tietenkin joutunut opettelemaan, mutta on sittenkin helpompi elää pitämällä ihmisistä kuin jatkuvasti epäilemällä heitä. Olen ollut huono puolustamaan itseäni, muita kyllä.”
Ammatiltaan Teija: Teija Sopanen Suomen Kuvalehdessä 51-52/2000

Ovisummeriin vastataan heti. ”Minä varoitan sinua”, Teija sanoo. Ihmettelen, mikä nyt on.

”Minulla on papiljotit päässä ja täällä on täysi kaaos.” Sanon lopettaneeni rullapäisten naisten pelkäämisen ja olevani varovainen harhautuneiden tavaroiden kanssa.

Kaaos on tietysti suuresti liioiteltua. Salin pöydällä on tosin huima läjä henkareita, mutta ne kaikki ovat pöydällä ja yhdessä kasassa. Rullat päässä kertovat siitä, että illalla on keikka, henkarit pöydällä ovat joulun ennusmerkkejä.

”Minulla on tarve saada asiat järjestykseen, enkä tiedä kuka ne aina sotkee.”

Teija sanoo tietävänsä, etteivät tontut kurki kaappeihin, eivät ainakaan vaatekaappeihin. Toisaalta ei siitäkään voi olla täällä Kruununhaassa varma, häneltä ovat nyt joka tapauksessa jääneet järjestelyt kesken.

”Joulun aikaan käy aina niin, että minulla on hyvät suunnitelmat, ja sitten aina tulee joku ja sotkee kaiken niin kuin sinä nyt.”

Teija leväyttää pöydälle nipun uusimpia valokuvia ehdottaen, että seurustelen hänen lastenlastensa kanssa sen aikaa kun hän käy keittämässä kahvia.

Teija huutaa keittiöstä, ettei hän tarjoilekaan suomenniemeläistä omenamehua. Selityksestä en saa selvää, se on kuitenkin jokin muistijuttu eikä henkilökohtainen rangaistus.

Pojan, Jannen, Julia on 16-vuotias ja Julius 13. Tyttären, Jaanan, Mikko 12, Maria 7 ja Miina 3.

Isovanhemmuus on niitä viimeisiä pysyviä rooleja, jotka meille mahdollisesti annetaan. Katselen poikien kuvat uudestaan. Olin heidän ikäisensä, kun televisio muutti lapsuuskotiini.
Teija oli totta toisella tavalla

Television mukana kodissa alkoi käydä kaikenlaista väkeä; oli kahdenlaista koiraa ja lääkäriä, lakimiehiä ja Bonanzan hurjat veljekset, joilla oli timantinkova faija.

Kaikki oli vaikuttavaa, mutta Teija oli totta aivan toisella tavalla. Hän puhutteli suoraan, ensimmäinen suomalainen, jolla oli tv:n kautta siihen mahdollisuus, katsoi silmiin, oli läsnä. Miten sillä tavoin tutuksi tullutta ihmistä voisi puhutella muuta kuin sinutellen. Televisiolähetykset alkoivat säännöllisesti 1958, ja Teija kuulutti niissä 17 vuotta. Hän on edelleen niitä harvoja suomalaisia, jotka tunnetaan etunimeltä.

Se, että Teija oli vuoden 1953 Suomen Neito, oli enemmänkin itsestäänselvyys kuin lisäarvo. Ei kai nyt sellaiseen uuteen ja mullistavaan välineeseen kuin televisio hankittu kuuluttajia pyykkituvalta.

No, joka tapauksessa nyt hän on kotonaan, hän on asunut näitä neliöitä 36 vuotta, hän istuu etunojassa käsivarsiaan polviinsa tukien, hänellä on liina rulliensa suojana, ja hän kysyy, olinko ajatellut jotain erinomaisen viisaita kysellä. Teija kysyy siksi, että hän tietää aivan toisenlaisen paikan ja tilanteen ajatella avaria.

Kiistän kaikkinaiset pyrkimyksetkin mihinkään syvämietteisiin, sanon vain ihmetteleväni, miten hän on noin täysipäisenä kaikesta selvinnyt. Maksimaalinen julkisuus alusta lähtien, kaksi avioeroa, yksinhuoltajuutta, taloudellisia vaikeuksia, tv:n jälkeen 17 vuotta Seuran toimittajana, mikä sekään ei ole ollut mitään kevyttä harrastustoimintaa.

Onhan tietysti mahdollista, että elämästä olisi tullut ohkaisempi ja vähemmän monipolvinen, mikäli hän ei olisi lähtenyt televisiosta 1974. Hänelle tarjottiin Mona-Lisan päätoimittajuutta. Palkkaa oli luvassa sen verran enemmän, että 41-vuotias yksinhuoltaja ymmärsi asian käytännöllisen merkityksen. Kun hän kertoi työnantajalleen saamastaan tarjouksesta, Teijalle tarjottiin pastillia. Ei muuta.
Suomen Neito Teija Sopanen lähdössä Amerikkaan osallistumaan Miss Universum -kilpailuihin heinäkuussa 1953. Kuva Lehtikuva.

Ystävyyden ja journalismin raja

Mona- Lisan vaihe jäi yrityskauppojen vuoksi lyhyeksi. Seuran toimittajana aloittamiseen liittyi paniikki. ”Tein öisin päässäni loistavia lauseita, joista aamulla ei ollut jälkeäkään.”

Tunnistan oireen. Yön turvissa sitä heittäytyy siivilleen itsevarmana kuin merikotka, joka pystyy mihin tahansa iskuun, minkälaiseen lyyriseen kaartoon tahansa ja jonka säkenöivältä katseelta ei välty yksikään yksityiskohta. Aamuisin olo on kuin varpusella tyhjällä lintulaudalla.

”Ajattele nyt minkälaista väkeä olen tavannut. Hoveissa liikkunut, Kremlissä käynyt. Miten sitä voi päätyä sellaisiin paikkoihin, että tämäkin vielä. Sitä minä ajattelin monta kertaa”, Teija sanoo.

Sellaiset kysymykset todistavat, etteivät itsestäänselvyydet vieneet iloitsemisen kykyä.

Teijalla oli poikkeuksellinen rooli toimittajana. Hän ei tuntenut ainoastaan julkisuuden henkilöitä, hänellä oli erinomaiset yhteydet myös poliittiseen establishmenttiin. Lehti tarvitsi tätä verkostoa; sen tietoja, sen ihmisiä. Teija taas joutui ratkomaan, missä kulkee ystävyyden ja journalismin rajat. Jos joku luulee, että se on helppoa rajankäyntiä, erehtyy. Aikalaistodistajat muistavat, että Teija ratkaisi asiat ystävyyden kannalta.

Tosin Seurassa muistetaan, miten Teija saattoi koskettaa kämmenselällä otsaansa klassisen baletin parhaiden perinteiden mukaan ja huokaista traagisesti elämän julmien vaatimusten yllättäessä hänen suojaamattoman journalistisen tahtotilansa. Baletti mainitaan tässä siksi, ettei Teijasta juuri ole tehty juttuja, jossa ei mainittaisi hänen intohimoista suhdettaan balettiin. Tätä traditiota ei ole syytä rikkoa.

Näiden muistettavien huokailujenkin perusteella olen lipsauttaa, että pidän häntä jollain tavoin ”viattomana isoäitinä”, mutta siinä taitaa jo mennä sekaisin viattomuus ja sosiaalinen lahjakkuus. Teija on sosiaalisesti lahjakas. Hänellä on ystäväjoukko, joka verkostona välittää, huolehtii, jakaa iloa ja surua, ottaa vastuuta.

Huippuasiantuntijan mukaan Suomessa on kaksi ihmistä, jotka ovat pystyneet hallitsemaan julkisuutensa: Teija ja Ritva Valkama.

”Julkisuus on aiheuttanut murhetta läheisilleni tavalla, jonka osittain olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt.”
Jopa ei-osasto onnistuu nykyisin

”Minun tuurini oli se, että televisiotoiminta alkoi silloin. Se oli kaikille uutta. En minä ymmärrä yhtään, en yhtään, mitä minusta olisi voinut muuten tulla. Näin se hupsahti.”

Hän täyttää 70 vuotta kahden vuoden kuluttua. ”Säikähtää, kun katsoo peiliin. Miten tässä näin pääsi käymään, mitä tässä on oppinut.”

Nurjamielisyyttä, ehdotan.

”Se ei ole kivaa”, Teija sanoo.

Katkeruutta?

”Se vie voimia.”

Ilkeyttä?

”Ei sovi minulle. Pettymistä on tietenkin joutunut opettelemaan, mutta on sittenkin helpompi elää pitämällä ihmisistä kuin jatkuvasti epäilemällä heitä. Olen ollut huono puolustamaan itseäni, muita kyllä.”

Teija on aina luullut, että kun hän kohtelee ihmisiä oikein, häntäkin kohdellaan oikein. Sittemmin hän on huomannut, ettei maailma ihan niinkään toimi. Teijaa on ollut helppo loukata olemalla tyly ja kova, on edelleen.

Teija sanoo elävänsä ”pientä renessanssia”, jonka aiheutti Leif Wagerin muistelmateoksen ilmestyminen. Teija on käynyt puhuttamassa Leifiä erilaisissa markkinointitilaisuuksissa. Rullat ovat nyt päässä siksi, että hän on illalla menossa juontamaan ystävänsä Jorma Weneskosken soitannollista iltaa.

On tilaisuuksia, joista vanhan ystävyyden vuoksi ei kieltäydytä, on tilaisuuksia, joihin on muutoin vain hauska mennä, mutta ”jopa ei-osasto onnistuu nykyisin. Silläkin tavoin olen tullut vähän rohkeammaksi.”
Järjissään kaiken aikaa

Hän nousee äkisti tuoliltaan. ”Taulukin ihan vinossa”, hän sanoo, käy suoristamassa. ”Unto Koistista. Pääsinpä sanomaan.”

Kysyn, onko hänellä yksinoikeus tähän kelpoisaan kotikikkaan. Teija sanoo, että keino on vapaasti lainattavissa.

Jos olisin lapsenlapsi, minua todennäköisesti suuresti viehättäisivät nämä huoneet. Ne ovat jännittävällä tavalla tavarasoituneet, eläväksi esinöityneet.

Teijan kohdalla olisi suorastaan klassiset mahdollisuudet, että hän joko juopottelisi tai roikkuisi kynnet lohkeillen palstojen reunoissa etsien vieroituslääkitystä elämänkestoisesta julkisuudesta luopumiseen. Mutta niinpä hän ei tee.

Mahdollinen ja todennäköinen selitys tasapainolle on koti. ”Ainoa lapsi, se täytyy muistaa. Kasvatus oli selkeää ja siihen liittyi hirveä velvollisuuden tunto, josta on ollut haittaakin. Mitä on luvattu, se pidetään, ehdottomasti.”

”Kuta kuinkin järjissäni kaiken aikaa, niin kai voi sanoa.”

Kirjassaan Teija (Otava 1983) Elina Simonen kuvaa lapsuutta: ”Teijan lapsuus on ollut turvallisen ja viehkeän porvarillisen charmin ympäröimää piano-, tennis-, ratsastus- ja tanssitunteineen. Äidin rauhallinen iltapäiväkahvi lasiverannalla, mummon kanssa kermaista kahvia omasta punaisesta kupista salin palmun alla tai pihakeinussa, isän kanssa mökillä aamukalassa. Hiekoitettuja käytäviä, joilla haravan jäljet piti olla samaan suuntaan, kaakaota lehtimajoissa, skruuvia aikuisten kanssa, isän ja äidin frakkipäivällisiä kotona, hevosten uittamista kesäisin, rusettiluistelua talvisin.”

Isä oli insinööri, jolla teroitut kynät olivat pituusjärjestyksessä työpöydällä, mutta isä myös opetti luonnon, sienestämisen, kalastamisen. Teija oli isän tyttö, ehdottomasti.

”Äiti oli säkenöivä, nokkela ja impulsiivinen murehtija. Hänellä oli käsittämätön kielipää ja hän pystyi opettamaan kaiken, minkä itse osasi ja vielä vähän yli.”

”Isän kanssa me olimme epä-älyllisiä elämännautiskelijoita.”

Isä toistuu Teijan puheessa usein. Se isä, joka oli kaiken aikaa tukenut ja kannustanut, se isä, joka oli osannut kunnioittaa nuorta naista jo pienessä tyttäressään.

Isä kuoli 1987, äiti oli kuollut runsas vuosi aikaisemmin.
Marjapensaissa suurten ajatusten kanssa

Suurta vakautta oli avioituminen teatterinjohtaja Lauri Väärän kanssa 1979. Väärä oli omavoimainen, itsetuntoinen ja erinomaisen hyvin huumorintajuissaan oleva mies, jonka päätä ja tahtoa vaimonsa julkisuusarvo ei millään tavoin heilutellut.

Suomenniemellä isännät tosin muuttivat tarinan mukaan iltakävelynsä reittiä, kun oli käynyt mahdolliseksi, että Teija saattaisi olla nähtävillä Väärän Miinan navetan kulmilla.

Lauri asui pääsääntöisesti Suomenniemellä, Teija muutti sinne kesäksi. Kesät olivat ehdottomasti rauhoitetut.

”Kun asiat olivat ennen huonosti, oli vaikea rauhoittua. Nyt jopa yksinäisyydestä osaa nauttia. Siihen liittyy tieto luotettavasta ihmisestä, joka on tavoitettavissa.”

Suomenniemi on mahdollisuutta istua marjapensaissa ”suurten ajatuksieni kanssa”, se on mahdollisuutta löytää täydellinen tatti, se on mahdollista uudelleen muistaa, miltä metsä tuoksuu ja miten sammal joustaa askelen alla, se on mahdollisuutta tuijotella rantamökin verannalta veden ääriä.

Teija sanoo, että tämä kaikki on vuosi vuodelta yhä tärkeämpää, yhä välttämättömämpää.

Teija kalastaa kuten on isältään oppinut, kalastaa ja perkaa myös. ”Kerran sain niin ison ahvenenjuntturan, että minun oli vaikea saada se hengiltä. Huusin Lauria apuun, ja Lauri oli sitä mieltä, että voisin kokeilla ahvenen hengiltä ottoa hukuttamalla.”
Isä virittää valkean uuniin

Teijassa on jossain määrin hoivaavaa romantikkoa, joka ominaisuus sopii jouluihmiselle. Siitä tulee suorastaan mielenkiintoinen yhdistelmä, kun joulumielinen hoivaava romantikko on henkilönä vielä keittiö- ja reseptiyhteensopiva.

Romantikkoa on sen verran realismi raapaissut, että vintillä on muovikuusi, joka löytyy aina maksettuna samasta paikasta, eikä sen koristeleminen ole yhtään havuspuuta ilottomampaa.

Jos jotain on, jota kaivata voi ja haluaa, niin ”olisiko se ollut Oravi-vaihe, en oikein osaa sanoa, mutta ne olivat lumottuja aikoja”.

Isä Reino oli hankkinut Keilniemestä 40 kilometrin päässä Savonlinnasta Oravin vanhan maatalon 1960-luvun puolivälissä. Teija kuulutti vielä aattoiltana, ehti Savonlinnan yöjunaan, isä oli asemalla vastassa. Kyrönsalmen sillan yli ajettaessa oikealla puolella häälyi Olavinlinna virran pakkashuurujen vuolteissa.

Vanha maatalo tarkoitti avaraa tupaa talonpoikaiskalustoineen, vintin kesäkammareita, polkua saunarantaan, sukupolvien yhteistä aikaa, perinteitä, yhteyttä. Muistossa se tarkoittaa kaipaamista.

Teijalla on tuokiokuva. Talven valju aamuvalo käy tuvassa, tavoittaa sitten isän, joka virittää uutta valkeaa leivinuuniin joulupäivän aamuna.

Lähde: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/teija-sopanen-1933-2011-on-helpompi-elaa-pitamalla-ihmisista-kuin-epailemalla/.
Vanhemmat: Reino Sopanen, s. 1905, k. 1987 Helsinki ja Maria Alma Sopanen o.s. Heino, s. 02.07.1906 Jyväskylä, k. 28.12.1985 Helsinki.

Teija Anneli Sopanen (viralliselta nimeltään Teija Väärä, ent. Purhonen 1970–1974, ent. Oravisto, o.s. Sopanen) (26. tammikuuta 1933 Helsinki – 4. lokakuuta 2011 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 482

XIV Elsa Sofia Axelintytär Hagan o.s. Soini, (Taulusta 479, isä Axel Soini) Suomalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja., s. 07.04.1893 Helsinki, k. 12.07.1952 Helsinki.

Elsa Sofia Hagan, kirjailijanimeltään Elsa Soini (7. huhtikuuta 1893, Helsinki – 12. heinäkuuta 1952, Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän kirjoitti pakinoita Uuteen Suomeen vuosina 1942-1952 nimimerkillä Lippa. Soini kirjoitti yhdessä kirjailija Seere Salmisen kanssa nimimerkillä Tuttu Paristo Suomisen perhe-sarjakuunnelmaa radioon vuodesta 1938 alkaen ja he laativat myös Suomisen perhe-elokuvien käsikirjoitukset. Vuonna 1946 Soini laati Aleksis Kiven elämää kuvaavan elokuvan Minä elän käsikirjoituksen.

Soinin vanhemmat olivat pankinjohtaja ja kirjailija Aksel Wilho Soini (ent. Hoffrén) ja Sigrid Ida Helena af Enehjelm. Hän pääsi ylioppilaaksi 1911 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1916 ja maisteriksi 1917. Soini toimi historian ja suomenkielen opettajan sijaisena useissa eri oppikouluissa Helsingissä. Soini oli 1940-luvulla jäsenenä Suomen Pen-klubin johtokunnassa ja Suomen näytelmäkirjailijaliiton hallituksessa.

Soini oli naimisissa vuodesta 1917 varatuomari Eero Sigfrid Haganin kanssa.

Sisällysluettelo

1 Teoksia
2 Elokuvakäsikirjoituksia
3 Aiheesta muualla
4 Lähteet

Teoksia

Oli kerran nuori tyttö, romaani. 1923
Marjatta viisastuu, komedia. 1924
Jumalten ja ihmisten suosikit, romaani. 1926
Kaksi herraa ja rakkaus, komedia. 1928
Sisko ja kultainen pikari, romaani. 1928
Verkkopallopeli, oppikirja. 1929
Halpa ja hauska viikonloppu, romaani. 1930
Uni, romaani. 1930
Katarina menettää pelin, romaani. 1931
Rakkauden tanssijatar, draama. 1931
Liukurata, draama. 1932
Rouva Johtaja, romaani. 1932
Nuoren tuomarin morsian, romaani. 1933
Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, draama. 1934
Isänsä tytär, romaani. 1935
Poikani pääkonsuli, komedia. 1935
Pikku seikkailu, komedia. 1943
Nuori Aleksis, romaani. 1947
Alkää Burko, komedia. 1948
Sirkka ja serkku, romaani. 1952
Muikkuja ja musiikkia, pakinakokoelma.

Elokuvakäsikirjoituksia

Poikani pääkonsuli, ohjaus Ilmari Unho. 1940
Runon kuningas ja muuttolintu, ohjaus T. J. Särkkä. 1941
”Minä elän”, ohjaus Ilmari Unho. 1946
Kanavan laidalla, ohjaus Ilmari Unho. 19149
Se alkoi sateessa, ohjaus Thure Bahne ja Eddie Stenberg. 1953

Nimimerkillä Tuttu Paristo yhdessä Seere Salmisen kanssa:

Poretta eli keisarin uudet pisteet, ohjaus Ilmari Unho. 1941
Suomisen perhe, ohjaus T. J. Särkkä. 1941
Suomisen Ollin tempaus, ohjaus Orvo Saarikivi. 1942
Suomisen taiteilijat, ohjaus Orvo Saarikivi. 1943
Suomisen Olli rakastuu, ohjaus Orvo Saarikivi. 1944
Suomisen Olli yllättää, ohjaus Orvo Saarikivi. 1945

Aiheesta muualla

Ylen Elävä arkisto: Suomisen perhe 1938-1958

Lähteet

Suomen kirjailijat tietokanta
Kuka kukin oli (Wikiaineisto)
.

Elsa Sofia Hagan, kirjailijanimeltään Elsa Soini (7. huhtikuuta 1893, Helsinki – 12. heinäkuuta 1952, Helsinki)

Puoliso: 09.08.1917 Helsinki Eero Sigfrid Juhonpoika Hagan e. Haakana Varatuomari., s. 15.02.1892 Kokkola, k. 26.10.1964 Helsinki.
Vanhemmat: Juho Wilhelmi Haakana, s. 19.05.1856 Karjala, Sortavala, k. 27.08.1921 Helsinki ja Selma Sofia Hagan (Haakana) o.s. Finnilä, s. 08.06.1866 Kokkola, k. 28.09.1951 Helsinki.

Lapset:

Katri Laura Sofia West o.s. Hagan Katri muutti 1960-luvulla Kanadaan., s. Helsinki.

Tyylin ja antaumuksen Katri West

Katri West (os. Hagan) edustaa sitä suomalaista siirtolaisuutta Kanadaan, joka edelleen jatkuu. Taloudellinen siirtolaisuus massamuodossaan päättyi viimeistään 70-luvun alussa, mutta edelleen jatkuu rakkaussiirtolaisuus. Sen kautta tähän maahan tuli aikanaan – ja edelleenkin – suomalaisia, joilla usein oli Suomessa hyväkin asema, jo perhetaustan takia, eikä mitään erityistä tarvetta muuttaa ulkomaille. Paitsi.
Katri West sai syksyllä 2010 Canadian Friends of Finlandin tunnustuksen suuriarvoisesta työstä järjestön hyväksi. Kiitospuheenvuorossaan West piirti pikakuvan siitä, kuinka osittain hyvinkin aitosuomalaisen kulttuurikodin tytär muuttaa maailmalle ja täällä ryhtyy suomalaisuuden edistäjäksi.
Isoisä äidin puolelta oli Uuden Suomen toimittaja Vilho Soini, äiti Elsa Soini oli koko kansan seuraaman ”Suomisen perheen” toinen käsikirjoittaja. Perhe oli äidin puolelta vanhasuomalainen, isän puolelta nuorsuomalainen. Radiosta ja elokuvista suomalaiset elivät tuon hyvin keskiluokkaisen virkamiesperheen elämää. Suomisten kotiapulaisen Hildan esikuva oli Haganien Hilja. Itse asiassa yleisön töölöläisiksi mieltämien Suomisten oikean perheen koti oli Eiran suunnalla, Kirurgia vastapäätä.
Ennen panostaan CFF:ssä Katri West oli mukana Edistysliitossa, jopa vuoden 1974 suurjuhlien sihteerinä. Tultuaan maahan 1960 West ei aluksi ollut mitenkään tekemisissä suomalaissiirtolaisten kanssa. Mutta sitten eräässä Hart Housen stipendiaattien tilaisuudessa Mari Halonen oli pyytänyt mukaan.
Vapaa Sana kävi tapaamassa Katri Westiä. Englanninkielinen juttu oli numerossa 46/2010. .Lue

Lähde: http://vapaasana.com/KatriWestsuomeksi2010.htm
http://www.vapaasana.com/KatriWestprofile2010.htm .

Katri West sai Canadian Friends of Finlandin kiitokset ansiokkaasta toiminnasta sen piirissä. Kiitosten ojennus oli uskottu professori Börje Vähämäelle.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 483

XIII Johan Viktor Andersinpoika Hoffrén, (Taulusta 478, isä Anders Hoffrén) Apteekkari, s. 21.06.1857 Korpilahti, k. 03.03.1942.

Puoliso: Eva Elisabet Hoffrén o.s. Nyman s. 01.12.1856 Helsinki, k. 1917.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 484

VIII Johan Johaninpoika Argillander, (Taulusta 473, isä Johan Argillander) Kannuksen kappalainen 1722., s. 1680 Kuopio, k. 1723 Kannus.

sl. 1700 Johan Argillander Johannes Johannis, Ostrobotniensis 4569. * noin 1680. Vht: Kuopion kappalainen Johan Argillander 2633 (yo 1678, † 1690) ja Brita Cajanus tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa sl. 1700 [Argillander] Johannes [Ostrob _ 235]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Johannes Argillander. | Sacellanus in Lochteå. obiit 1722. Ylioppilas Uppsalassa 7.7.1703 Johannes Argillander Ostroboth. Stud. Aboens. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Maariassa) 19.3.1705. — Apulaispappi Paltamossa 1705, sittemmin Pyhäjoella. Lohtajan pitäjänapulainen Kannuksessa 1712. Kannuksen kappalainen 1722. † Kannuksessa 1723.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4569

Pso: 1:o (jo 1709) Katarina Ahlholm († 1715); 2:o Brita Carlagius tämän 1. avioliitossa († 1782). Pson seur. aviomies: Kälviän kappalainen Johan Cajanus U643 († 1745). Appi: Siikajoen kirkkoherra Henrik Ahlholm 2112 (yo 1671, † 1695). Appi: Kälviän kappalainen Matias Carlagius 1653 (yo 1663, † 1693). Poika: ylioppilas Johan Argillander 5723 (yo 1729, † 1731). Poika: Lohtajan kappalainen Henrik Portinus, myöh. Argillander 5805 (yo 1730, † 1782). Poika: perämies Erik Argillander U1164.

1. puoliso: 1709 Kannus Catharina (Carin) Henrikintytär Argillander o.s. Ahlholm s. 1680 Pyhäjoki, k. 07.02.1715 Ylikannus.

Lapset:

Margareta Argillander s. 01.05.1709 Pyhäjoki.

Johan Argillander s. 14.04.1710 Pyhäjoki, k. 28.06.1731 Turku.

Henrik Argillander Lohtajan kappalainen 1737., s. 09.06.1712 Pyhäjoki, k. 10.04.1782 Lohtaja.

sl. 1730 Henrik Portinus, myöhemmin Argillander 5805. * Pyhäjoella 9.6.1712. Vht: Kannuksen kappalainen Johan Argillander 4569 (yo 1700, † 1723) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Ahlholm. Ylioppilas Turussa sl. 1730. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1731 [1731] Henricus Johannis Portinus. Postea Argillander dictus. Adjunctus Sacellani in Wörå. 1737 Sacellanus in Lochtå. | Obiit 1782. — Vöyrin kappalaisen apulainen 1735. Lohtajan kappalainen 1737. † Lohtajalla 10.4.1782. Pso: 1:o 1733 Anna Asproth († 1744); 2:o Anna Kristina Sovelius († 1807). Appi: Lapuan kirkkoherra Johan Asproth 4687 (yo 1702, † 1756). Poika: Lohtajan pitäjänkirjuri Henrik Argillander 9237 (yo 1774, † 1822). Poika: Erik Argillander 9879 (yo 1781). Lanko: raahelainen kauppias Matias Sovelius 6934 (yo 1743, † 1795). Vävy: Oulun kirkkoherra Karl Henrik Ståhle 8260 (yo 1760, † 1788). Vävy: Evijärven kappalainen, FM Mikael Forslin 8528 (yo 1764, † 1804).

Lohtaja rippikirja, 1769-1780

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5805.

Lohtajan nykyinen kirkko on järjestyksessä neljäs tai viides. Eräässä asiakirjassa mainitaan, että Lohtajan ensimmäinen kirkko olisi rakennettu uskonpuhdistuksen alkamisvuonna 1517. Perimätieto esittää tämän kirkon paikaksi Kylänmäkeä. Seuraavien kirkkojen vaiheista kertoo nykyisen kirkon pilarissa oleva: "Se ensimäinen Kircko on ollut Wähäi Capelli rakettu 1576 Lochtajan Kircko maalle Wuonna 1617 on se mahan jaotettu ja yxi usi siawambi siallerakettu. Wuonna 1643 sinä 14 p. Juliuxes syttyi se pitkäisen tulesta ja paloi ylös caickein Kelloins ja Caunistuxens cansa." Tätä edellinen kirkko rakennettiin vuonna 1644 lähelle nykyistä seurakuntakotia. Se oli pitkäkirkko, jossa oli iso torni ja useita pieniä torneja. Kirkko purettiin keväällä 1768, koska iso torni alkoi kallistua. Nykyisen kirkon kattolaudoituksessa on käytetty edellisen kirkon seinälautoja, joissa on Christian Wilbrandtin maalaamia enkeleitä. Myös edellisen kirkon esineistöä (saarnastuoli, kastemalja, laiva, tiimalasi, virsitaulu, kynttiläkruunuja, lampetteja ja tekstiilejä) on nykyisessä kirkossa. Nykyinen kirkko rakennettiin edellistä korkeammalle paikalle, jotta se palvelisi samalla merenkulkijain maamerkkinä. Edelleen kirkon tehtävä on näyttää missä mennään. Kirkkoa käytettiin kastekirjasta päätellen jo keskeneräisenä. Kerrotaan, että ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin 12.5.1769, jolloin kirkko ilmeisesti oli valmis. Jumalanpalveluksen toimitti pastori C.H. Ståhle, josta tuli myöhemmin Oulun kirkkoherra. Tunnettu rakennusmestari Matti Honka (Matts Lillhonga) Kokkolan Vitsarista piirsi nykyisen kirkon sekä johti sen rakennustöitä. Lohtajan kirkkoa pidetään yhtenä hänen parhaista töistään. Länsi-Suomessa ei ole toista samanlaista kirkkoa. Karjalan kahtamoiset ovat pohjapiirrokseltaan samanlaisia, mutta niissä on erilainen kattorakenne. Lohtajan kirkko peruskorjattiin vuonna 2009. Piispa Samuel Salmi toimitti kirkon uudelleen vihkimisen 31.1.2010. Kirkon maineikkain esine on Mikael Toppeliuksen vuosina 1770-1773 maalaama kolmiosainen alttaritaulusarja eli triptyykki.

2. puoliso: Brita Matiaksentytär Cajanus ent. Argillander o.s. Carlagius Ruustinna, s. 1689, k. 27.05.1782 Lohtaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 485

VI Brita Johanintytär Falander o.s. Mathesius, (Taulusta 384, äiti Anna Mathesius) s. 1640 Saloinen.

Puoliso: Isak Erikinpoika Falander Kokkolan kirkkoherra., s. 1635, k. 13.05.1693 Kokkola.

Lapset:

Elisabeth Röring o.s. Falander , s. 1684 Kaarlela. Tauluun 486

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 486

VII Elisabeth Isakintytär Röring o.s. Falander, (Taulusta 485, äiti Brita Falander) s. 1684 Kaarlela, k. 1745 Kaarlela.

Puoliso: Henrik Henrikinpoika Röring Kokkolan kappalainen., s. 09.08.1686 Kokkola, k. 07.11.1738 Kokkola.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1705 Henrik Roering Henricus Henrici, Ostrobotniensis 4885. Kastettu Kokkolassa 9.8.1686. Vht: kokkolalainen raatimies Henrik Johansson Röring († 1714) ja Magdalena Hansdotter Wijkare. Vaasan triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa sl. 1705 [Röring] Henr. Vasens _ 258. 276. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1705] Henricus Roëring. | D. 3 Nov. | Primo Adjunctus, deinde Pædagogus in G:Carleby. Postea Sacellanus ibidem confirmatus 1724. obiit 1737. Ylioppilas Uppsalassa 24.10.1708 Henricus Röring O.Bothniensis Ex Academia Aboensi accessit honorifico instructus testimonio. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1709 [Röring Henr. Vasens _ 258. 276]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1709. — Apulaispappi ja pedagogi Kokkolassa 1709, pedagogion rehtori 1711. Pakeni isonvihan ajaksi Ruotsiin ja oleskeli Övergranin pitäjässä Hälsinglandissa. Kokkolan kappalainen 1724. ‡ Kokkolassa 3.11.1738. Pso: Elisabet Isaksdotter Falander († 1745).
Vanhemmat: Henrik Röring, s. 2/1663 Kokkola, k. 16.02.1716 Kokkola ja Magdalena Röring o.s. Wijkare, s. 01.01.1657 Kruunupyy, k. 20.05.1733 Kokkola.

Lapset:

Isak Röring s. 04.02.1711 Kokkola, k. 07.04.1711 Kokkola.

Magdalena Röring s. 17.01.1712 Kokkola, k. 26.02.1782 Oulu.

Henrik Röring Kokkolan pitäjänapulainen ja pedagogi 1736., s. 10.08.1716 Kokkola, k. 1737 Kokkola (maasrk.).

Vaasan triviaalikoulun oppilas 8.2.1729 – 13.6.1733 (dim. Ab.). Ylioppilas Turussa sl. 1733 [Röring] Henr. Henr. Ostrob _ 348. Merkintä Indexissä Boëring‹¿› Henr. Ostrob _ 348. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1733 [1733] Henricus Henrici Roering. 1736. Adjunctus ministerii et pædagogus G:Carleb. Obiit 1737. Respondentti 6.5.1735, pr. Johan Ervast 5454. — Kokkolan pitäjänapulainen ja pedagogi 1736. ‡ Kokkolassa (maaseurak.) 5.4.1737. Naimaton.

Maria Snellman o.s. Röring , s. 25.03.1718 Kokkola. Tauluun 487

Elisabet Snellman o.s. Röring , s. 1722 Kokkola. Tauluun 501

Jakob Röring Oululainen kauppias., s. 10.07.1723 Kokkola, k. 01.03.1764 Oulu.

Abrahan Röring s. 11.06.1725 Kokkola, k. 18.07.1725 Kokkola.

Anders Röring s. 28.08.1726 Kokkola, k. 08.09.1726 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 487

VIII Maria Henrikintytär Snellman o.s. Röring, (Taulusta 486, äiti Elisabeth Röring) s. 25.03.1718 Kokkola, k. 09.02.1789 Kokkola.

Puoliso: 07.11.1738 Kokkola Nils Johaninpoika Snellman Kokkolan pitäjänapulainen ja pedagogi 1738, kappalainen 1752., s. 23.09.1716 Uppsala, k. 22.01.1762 Kokkola.
Vanhemmat: Johan Snellman, s. 21.12.1688 Oulu, k. 24.03.1759 Tervola ja Anna Maria Snellman o.s. Enroth, s. 29.03.1686 Vaasa, k. 25.01.1766 Tervola.

Uppsalan tuomiokirkko vuodelta 1860. Tuomiokirkon rakennustyöt aloitettiin, kun arkkihiippakunta muutti 1287 pois Vanhasta Uppsalasta. Kirkon vihki käyttöön 1435 arkkipiispa Olaus Laurentii, mutta kirkko ei kuitenkaan vielä tuolloinkaan ollut täysin valmis. Kirkko pyhitettiin Pyhälle Laurentiukselle, Eerik Pyhälle sekä Pyhälle Olaville. Tulipalo on runnellut tuomiokirkkoa sen historian aikana muutamia kertoja, ja sitä on huomattavasti muuteltu korjaustöiden yhteydessä. Kirkon muoto ja suuruus ovat kuitenkin säilyneet jokseenkin samanlaisina. Saarnatuoli on Ruotsin suurin ja leskikuningatar Hedvig Eleonoran lahjoittama, kun Uppsalan tulipalo oli tuhonnut kirkkoa vuonna 1702. Kirkossa on kolme suurta ruusuikkunaa: länsipäädyssä Isän ikkuna, ristilaivan eteläpäädyssä Pojan ikkuna ja ristilaivan pohjoispäädyssä Hengen ikkuna. Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä on Ruotsin silloisten maakuntien vaakunoita, mukaan lukien Suomen, Hämeen, Karjalan ja eräiden muiden Suomen alueiden. Kirkon kello Storan on Ruotsin suurin kirkonkello. Kirkkoon on haudattu monia Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia: Kustaa Vaasa, Juhana III puolisonsa Katarina Jagellonican kanssa, Emanuel Swedenborg, Eerik Pyhä, Carl von Linné. Finstan kappelissa on Eerik Pyhän hauta, joka siirrettiin vanhasta Uppsalasta heti katedraalin rakentamisen alettua. Juhana III teetti uuden kultapäällysteisen arkun jossa on Eerikin jäänteet ja kruunu. Nimi tulee Finstan kartanosta, jonka omisti Birger Persson. Hänen tyttärensä Pyhän Birgitan pyhäinjäännös on kultapäällysteisessä lippaassa, joka on saatu lahjaksi birgittalaissääntökunnalta. Tuomiokirkon museo sijaitsee pohjoistornissa, jossa säilytetään keskiaikaisia tekstiilejä ja Kustaa Vaasan ja hänen vaimojensa hautajaisissa käytettyjä esineitä. Kirkossa on Albertus Pictorin seinämaalauksia.[

Lapset:

Anna Elisabet Snellman s. 08.11.1739 Kokkola, k. 28.08.1741 Kokkola.

Johan Nicolai Snellman , s. 26.11.1741 Kokkola. Tauluun 488

Maria Kyntzell o.s. Snellman , s. 26.03.1747 Kokkola. Tauluun 495

Anna Elisabet Rahm o.s. Snellman , s. 12.04.1744 Kokkola. Tauluun 497

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 488

IX Johan Nicolai Nilsinpoika Snellman, (Taulusta 487, äiti Maria Snellman) Nuottien välittäjä, Lohtajan kirkkoherra., s. 26.11.1741 Kokkola, k. 24.11.1800 Lohtaja.

Johan Snellman 8002. * Kokkolassa 25.11.1741. Vht: Kokkolan kappalainen Nils Snellman U713 († 1762) ja Maria Roering. Ylioppilas Turussa kl. 1757 [Snellman] Joh. Ostrob _ 455. Pohjalaisen osakunnan jäsen 29.6.1757 [1757] Johannes Snellman. | Natus 1741. Edito et publice vindicato pro Laurea Specimine | Promotus Philosophiae Magister Primus 1763. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1759 Johannes Snellmann O.botniens. (* 26.11.1741). Civis antea Aboensis ab anno 1757. Respondentti Turussa 27.2.1762 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. Respondentti 23.3.1763 pro gradu, pr. Isak Ross 5391. FM 6.7.1763 priimus. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1763–64. — Kokkolan kappalainen 1763. Lohtajan kirkkoherra 1795. Pohjanmaan kappalaisten edustajana Uppsalan yliopiston riemujuhlassa 1793. † Kokkolassa 24.11.1800.

Kokkolan kappalainen, sittemmin Lohtajan kirkkoherra Johan Snellman oli tunnettu musiikkiharrastuksestaan sekä erityisesti nuottien välitystoiminnastaan. Snellmanin välitystoimi oli Kokkolan musiikkielämän elinehto, minkä lisäksi hänen hankkimallaan ajan etevimpien säveltäjien tuotannolla oli merkitystä koko maan musiikkielämän kehitykselle.

Puoliso: 18.02.1765 Kruunuby Katariina Snellman o.s. Sidensnöde s. 08.05.1748 Lohtaja, k. 09.03.1798 Lohtaja.

Lapset:

Johan Niklas Snellman , s. 02.09.1769 Kokkola. Tauluun 489

Maria Kristiina Snellman

Henrik Snellman , s. 24.04.1780 Kokkola. Tauluun 491

Jacob Snellman , s. 24.07.1784 Kaarlela. Tauluun 492

Ulrik Snellman , s. 19.01.1786 Kokkola. Tauluun 494

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 489

X Johan Niklas Johaninpoika Snellman, (Taulusta 488, isä Johan Snellman) Saltvikin kirkkoherra 1810, Uudenkaarlepyyn 1820. Rovasti 1817. Taitava pianisti., s. 02.09.1769 Kokkola, k. 24.02.1844 Uusikaarlepyy.

Ylioppilas Turussa kl. 1788 [Snellman] Johannes Nicolaus Ostrob. _ 678. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.2.1788 [1788] Johannes Nicolaus Snellman. die IX Februarii. Nat: die II Septembris 1769. | Philosophiæ Magister creatus 1792. Oeconomiæ Docens ad Academiam Aboënsem 1793. Concionator & Præfectus Nosocomii Kronobyensis 1795. Sacros suscepit ordines Strengnæsiæ 1796. Pastor Ecclesiæ in Saltvik Alandiæ 1810. | Pastor i NyCarleby 1820. Obiit 1843. Matkapassi Henr. Gabr. Porthanin seurassa muutamaksi kuukaudeksi Tukholmaan ja Uppsalaan matkustamista varten 10.7.1788. Respondentti 21.4.1790 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 14.12.1791 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 22.6.1792. Preeses 12.6.1793 pro venia docendi. Vihitty papiksi Strängnäsin hiippakunnassa 24.6.1796. — Turun akatemian talousopin dosentti 1793. Kruunupyyn hospitaalinsaarnaaja ja taloudenhoitaja 1795. Saltvikin kirkkoherra 1810, Uudenkaarlepyyn 1820. Rovasti 1817. Taitava pianisti. † Uudessakaarlepyyssä 24.2.1844.

Puoliso: Hedvig Petterintytär Snellman o.s. Wetter s. 08.01.1763 Helsinki, k. 17.02.1850 Uusikaarlepyy.
Vanhemmat: Petter Gustaf Wetter, s. 1730 Helsinki, k. 05.07.1782 Helsinki ja Hedvig Sofia Wetter o.s. Bock, s. 26.05.1730 Tyrväntö, Monaala, k. 10.03.1791 Helsinki.

Lapset:

Henriette Fagerström o.s. Snellman , s. 14.03.1803 Kruununkylä (Kruunupyy), Korpholmin hospitaaliseurakunta. Tauluun 490

Otto Robert Snellman Uudenkaarlepyyn tullikamarin kirjuri., s. 11.12.1804 Kruunupyy, k. 03.12.1836 Uusikaarlepyy.

Turun katedraalikoulun oppilas 27.1.1818 (in cl. sec., Alandus) – 3.2.1820 (abiit e cl. sec.). Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 18.12.1821. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.12.1821 [1821] Otto Robertus Snellman. die 18 Decembris. Natus 1805 die 11 Decembris. | Skrifvare på Tull-Kammaren i Ny-Carleby. | Död 1836 genom vådlig händelse. Pienempi kameraalitutkinto 22.6.1827. — Uudenkaarlepyyn tullikamarin kirjuri. † Uudessakaarlepyyssä 3.12.1836. Naimaton.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 490

XI Henriette Johanintytär Fagerström o.s. Snellman, (Taulusta 489, isä Johan Snellman) s. 14.03.1803 Kruununkylä (Kruunupyy), Korpholmin hospitaaliseurakunta, k. 23.11.1827 Vaasa.

Puoliso: 10.07.1827 Uusikaarlepyy Anton Erik Carlinpoika Fagerström Viipurin hovioikeuden hovioikeudenneuvos 1839, ero varapresidentin arvonimellä 1855., s. 27.01.1786 Mustasaari, k. 06.02.1863 Viipuri.

Ylioppilas Turussa 8.11.1804 Fagerström, Ant. Er., Ostrob. _ 914. Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.11.1804 [1804] Anton Eric Fagerström die X Novembris. Natus die XXVII Januarii 1786. | Hof-Rätts-Råd vid Kejserliga Wasa Hof-Rätt. | flyttad till Wiborg 1839. Matkapassi Kokemäenkartanoon matkustamista varten 14.4.1808. Tuomarintutkinto 16.6.1809. Turun hovioikeuden auskultantti 17.6.1809. Vaasan hovioikeuden auskultantti 5.11.1810. — Varatuomari 1815. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1818, ylim. viskaali 1819, notaari s.v., protonotaari 1822, asessori 1823, hovioikeudenneuvos 1837. Viipurin hovioikeuden hovioikeudenneuvos 1839, ero varapresidentin arvonimellä 1855.
Vanhemmat: Karl Johan Fagerström, s. 04.03.1751 Vähäkyrö, Sillanpää, k. 15.04.1799 Ruotsi, Tukholma ja Beata Katarina Fagerström o.s. Falén, s. 30.10.1749 Ruotsi, Tukholma, k. 28.09.1802 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 491

X Henrik Johaninpoika Snellman, (Taulusta 488, isä Johan Snellman) Teologian professori., s. 24.04.1780 Kokkola, k. 11.05.1835 Vaasa, Mustasaari.

Ylioppilas Turussa kl. 1797 [Snellman] Henricus Ostrobotn. _ 781. Pohjalaisen osakunnan jäsen 26.1.1797 [1797] Henrichus Snellman die XXVI Januarii. Natus die XXIV Aprilis MDCCLXXX. | Philosophiæ Magister 1802; Apologist i Wasa 1802; Amanuens vid Bibliotheket i Åbo 1803; Eloqventiæ Docens vid Academien 1804; Vice Conrector i Åbo Skola 1804; Lector Seminarii Pædagogici vid Academien 1807; Theologie Professor 1812; Theologie Doctor 1817; Kyrkoherde i Wasa 1822; Contracts Prost 1824; Ledamot af Kejs. St. Wladimirs Ordens 4:de Class 1817. Dog den 11 Maj 1835. Respondentti 21.6.1800 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 16.12.1801 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 15.6.1802. Preeses 2.6.1804 pro venia docendi. Respondentti 21.11.1807 (teol.), pr. Jakob Bonsdorff 9660. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1808. TT 15.6.1818 (nim. 20.7.1817). — Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1806, kunniajäsen (1818). — Vaasan triviaalikoulun vt. apologista 1802. Turun akatemian kirjaston ylim. amanuenssi 1803, kaunopuheisuuden dosentti 1804. Turun katedraalikoulun vt. konrehtori 1804–06. Kasvatusopillisen seminaarin lehtori 1807, kolmas teologian professori 1812–22, samalla palkkapitäjänsä Paimion kirkkoherra 1813. Akatemian rehtori 1816–17. Turun tuomiokapitulin jäsen 1812–22. Vaasan ja Mustasaaren kirkkoherra 1822. Vt. lääninrovasti 1823, vakinainen 1824. † Vaasassa 11.5.1835.

Puoliso: Anna Katarina Snellman o.s. Gottschick

Lapset:

Anna Sofia Snellman s. 09.06.1815 Turku (ruotsalainen seurak.).

Frans Arvid Snellman s. 31.08.1818 Turku (ruotsalainen seurak.).

Katarina Sofia Snellman s. 25.11.1820 Turku (ruotsalainen seurak.).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 492

X Jacob Johaninpoika Snellman, (Taulusta 488, isä Johan Snellman) Tullilaitoksen johtaja, Uudenmaan läänin varamaaherra., s. 24.07.1784 Kaarlela, k. 25.04.1832 Helsinki. Jakob Snellmanin vanhemmat olivat Lohtajan kirkkoherra Johan Snellman (k. 1800) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Sidensnöre. Snellman opiskeli Turun akatemiassa ja suoritti tuomarintutkinnon 1803. Tämän jälkeen hänen virkauransa käsitti seuraavia tehtäviä:

Turun hovioikeuden auskultantti 1803
Vaasan hovioikeuden auskultantti 1803
Savon ja Karjalan läänin varalääninsihteeri 1805
Oulun läänin lääninsihteeri 1807
Asiantuntija Porvoon valtiopäivillä 1809
Turun ja Porin läänin lääninsihteeri 1816
Päätullijohtokunnan ylitirehtööri 1822
Senaatin valtiovaraintoimituskunnan esittelijäsihteeri 1828
Senaatin yleinen esittelijäsihteeri 1828
Painotarkastuskomitean esimies 1830
Hämeen läänin vt. maaherra 1831
Uudenmaan läänin varamaaherra 1831.

Snellman sai laamannin arvonimen 1817. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1809 Albertina Julin (vuorineuvos John Jacob von Julinin sisar). Heidän poikansa oli Viipurin hovioikeuden presidentti, senaattori John Snellman.

Lähteet

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852
Hämeenlinnan kaupungin historia (Snellmanin toiminta Hämeen läänin vt. maaherrana.)
Wikipedia.

Puoliso: 1809 Albertiina Johanintytär Julin s. 16.05.1785 Oulu, k. 04.04.1866 Turku.
Vanhemmat: Johan Jacob Julin, s. 26.09.1752 Ruotsi, Västerås, k. 29.05.1820 Turku ja Albertiina Julin o.s. Karberg, s. 10.03.1765 Oulu, k. 08.05.1835 Turku.

Lapset:

Johan (John) Snellman , s. 13.05.1815 Oulu. Tauluun 493

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 493

XI Johan (John) Jacobinpoika Snellman, (Taulusta 492, isä Jacob Snellman) s. 13.05.1815 Oulu, k. 27.08.1883 Helsinki.

Puoliso: 16.03.1851 Viipuri Vilhelmiina (Minne) Robertintytär Snellman o.s. von Trapp s. 26.08.1828 Helsinki, k. 20.02.1906 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 494

X Ulrik Johaninpoika Snellman, (Taulusta 488, isä Johan Snellman) Apteekkari, s. 19.01.1786 Kokkola, k. 23.12.1830 Ruotsi, Blekinge, Karlsham.

Elevtiden fullgjorde Sellman på apotek i Finland där han också avlade sin farm. studiosi-examen. År 1813 fick han privilegium för att starta ett nytt apotek i Karlshamn under förutsättning att han avlade apotekarexamen.. Den 3 juni 1813 godkändes han i examen, men han inrättade inget nytt apotek utan övertog istället apotekare Thomées privilegium och apotek i staden från 22 mars 1814. Han drev detta apotek fram till sin död 1830.

Äktenskapet med stiftsfröken Lovisa Sparre ingicks 25 augusti 1818. Efter Ulriks död 1830 drev hon apoteket vidare med provisor till 1836, då hon sålde det till apotekare Anders Anton Ekholm och flyttade till Västervik.

Puoliso: 25.08.1818 Ruotsi Lovisa Ulrika Knutintytär Snellman o.s. Sparre s. 14.09.1790 Ruotsi, Jönköping, Forsheda, Schedingenäs, k. 20.12.1849 Ruotsi, Kalmar, Västervik.
Vanhemmat: Knut Gustaf Sparre, s. 23.07.1763 Ruotsi, Jönköping, Torskinge, k. 11.07.1837 Ruotsi, Jönköping, Forsheda, Schedingenäs ja Petronella Catharina Sparre o.s. von Schaeij, s. 15.04.1766 Ruotsi, Jönköping, Rosberga, k. 02.04.1849 Ruotsi, Jönköping.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 495

IX Maria Nilsintytär Kyntzell o.s. Snellman, (Taulusta 487, äiti Maria Snellman) s. 26.03.1747 Kokkola, k. 26.06.1809 Kokkola.

Puoliso: Anders Kyntzell e. Häggman Kokkolalainen kauppias, raatimies., s. 25.03.1744 Pietarsaari, k. 06.08.1793 Kokkola.

Lapset:

Anders Kyntzell , s. 07.02.1779 Pietarsaari. Tauluun 496

Nils Kyntzell Turun triviaalikoulun rehtori 1829 (kuoli nähtävästi ennen virkaan astumista). † Raumalla 13.3.1830., s. 26.04.1785 Kokkola, k. 13.03.1830 Rauma.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 25.8.1800 – 20.6.1803. Ylioppilas Turussa sl. 1803 Kyntzell, Nicol. Ostrob _ 900. Pohjalaisen osakunnan jäsen 30.9.1803 [1803] Nicolaus Kyntzell die XXX Septembris natus die 26:to Aprilis 1785:to | Philos. Mag:r 1810. Conrector ad Scholam Cathedralem Aboënsem A:no 1821, & Rector 1829. Diem obiit supremum 1830. Respondentti 15.11.1806 pro exercitio, pr. Johan Aejmelaeus 9883. FK 8.12.1809. Respondentti 30.5.1810 pro gradu, pr. Johan Bonsdorff 10389. FM 6.7.1810. Pedagogian tutkinto 8.6.1811. — Pohjalaisen osakunnan kunniajäsen (1818). — Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1812. Turun katedraalikoulun vt. toinen kollega 1814, vt. ylin kollega 1815, vakinainen 1817, vt. konrehtori 1818, vakinainen 1821. Turun triviaalikoulun rehtori 1829 (kuoli nähtävästi ennen virkaan astumista). † Raumalla 13.3.1830. Naimaton.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 496

X Anders Andersinpoika Kyntzell, (Taulusta 495, äiti Maria Kyntzell) Kauppias Kokkolassa, raatimies, kauppaneuvos 1831, valtaporvari., s. 07.02.1779 Pietarsaari, k. 26.11.1849 Kokkola.

KYNTZELLIEN SUKU

Kyntzellit olivat alkujaan tulleet Saksasta. Tunnetuin heistä oli raatimies, kauppaneuvos Anders Kyntzell, joka eli vuosina 1779-1849. Hän rakennutti talonsa melkein vastapäätä Roosin taloa. Isokatu 10:ssä sijaitseva rakennus on säilynyt nykypäivään asti.

Anders Kyntzell omisti fregatit Solertia ja Hesperus, minkä lisäksi hänellä oli osuuksia monissa muissa laivoissa. Anders Roosin kanssa hänellä oli yhteinen saha Himangalla sekä osuus täällä toimineesta tupakkatehtaasta. Hänellä ja hänen lukuisilla jälkeläisillään oli myös useita taloja Kokkolassa muun muassa Katariinankadulla, Itäkirkkokadulla ja Rantakadulla.

Kyntzellien sukuun oli avioliiton kautta liittynyt merikapteeni Eklundin Hilma-tytär (1850-1930), josta tuli Kokkolan historian ensimmäinen ja ainoa naispuolinen porvari. Viime vuosisadallahan naisten ei yleensä katsottu pystyvän itsenäisyyttä vaativiin tehtäviin, mutta jo 27-vuotiaana Hilma Kyntzell onnistui vakuuttamaan kaupungin raadin tärkeät herrat kyvykkyydestään porvarissäätyyn. Ehtona tosin oli lukuja kirjoitustaidon todistaminen sekä kirjanpitokurssin suorittaminen. Oma vaikutuksensa raadin ratkaisuun oli varmasti anojan aviomiehen suvun varallisuudella.

.

Keltainen rakennus: Isokatu 10, Kokkola. Akvarelli: Esa Tiainen.

Puoliso: 17.12.1811 Pietarsaari Margaretha Catharina Andersintytär Kyntzell o.s. Böckelman s. 01.04.1790 Pietarsaari, k. 25.07.1834 Tukholma (kirjoilla Kokkolassa, haudattu Tukholmaan).

Isokatu 10 Kokkolassa nykypäivänä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 497

IX Anna Elisabet Nilsintytär Rahm o.s. Snellman, (Taulusta 487, äiti Maria Snellman) s. 12.04.1744 Kokkola, k. 30.06.1807 Kokkola.

1. puoliso: 05.03.1765 Kokkola Erik Johaninpoika Rahm Kauppias Kokkolassa., s. 01.01.1726 Kokkola, k. 20.04.1773 Kokkola.

Lapset:

Maria Elisabet Rahm s. 10.06.1766 Kokkola.

Ericus Rahm s. 01.02.1769 Kokkola.

Nicolaus (Nils) Rahm , s. 18.02.1770 Kokkola. Tauluun 498

Anna Sofia Rahm s. 03.08.1772 Kokkola.

2. puoliso: 31.10.1775 Kokkola Anders Jakobinpoika Falander Kauppias Kokkolassa 1775, raatimies., s. 10.02.1744 Kokkola, k. 24.10.1807 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 498

X Nicolaus (Nils) Erikinpoika Rahm, (Taulusta 497, äiti Anna Rahm) Kauppias Kokkolassa., s. 18.02.1770 Kokkola, k. 18.09.1837 Kokkola.

Puoliso: Anna Susanna Mattsintytär Rahm o.s. Aulin s. 29.07.1764 Uusikaarlepyy, k. 22.05.1805 Kokkola.

Lapset:

Anna Charlotta Rahm s. 22.08.1798 Kokkola.

Brita Sofia Rahm s. 17.07.1800 Kokkola.

Helena Elisabetta Rahm s. 18.12.1801 Kokkola.

Johanna Fredrica Rahm s. 23.02.1804 Kokkola.

Sofia Maria Chydenius o.s. Rahm , s. 12.05.1805 Kokkola. Tauluun 499

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 499

XI Sofia Maria Nilsintytär Chydenius o.s. Rahm, (Taulusta 498, isä Nicolaus Rahm) Kauppiaan tytär., s. 12.05.1805 Kokkola.

Puoliso: 18.04.1833 Kokkola Abraham Vilhelm Jakobinpoika Chydenius Kokkolan kirkkoherra 1856. Rovasti 1860., s. 01.06.1794 Lumijoki, k. 09.07.1868 Kokkola.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 31.1.1804 – 19.6.1813. Pääsykuulustelu 3.10.1813. Ylioppilas Turussa 5.10.1813 [Chydenius] Abrah. Vilh., Ostrob. _ 1040. Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.10.1813 [1813] Abrahamus Vilhelmus Chydenius Die XVI Octobris. Natus die I Junii 1794. | Prestvigd 1817; Kapellan i Gamle Carleby 1829; vice Pastor 1836. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 5.6.1817. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1817. — Kokkolan kirkkoherran apulainen 1817, kappalainen 1829 (virkaan 1831), vt. kirkkoherrana 1837–40. Varapastori 1836. Kokkolan kirkkoherra 1856. Rovasti 1860.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=12669.
Vanhemmat: Jakob Chydenius, s. 26.02.1732 Sotkamo, k. 20.04.1809 Vaasa ja Brita Magdalena Chydenius ent. Pelander o.s. Rahm, s. 09.02.1755 Kokkola, k. 1815 Vaasa.

Nykyinen Kokkolan kaupunginkirkko on järjestyksessään kolmas Torikadun ja Läntisen Kirkkokadun kulmauksessa. Ensimmäinen, pieni puinen ristikirkko rakennettiin vuosina 1654-55 ja purettiin 1876. Siihen mahtui vain 300 henkeä. Toinenkin kirkko oli puinen ristikirkko. Th. Granstedtin piirtämä kirkko valmistui vuonna 1877. Tilaa siinä oli jo noin 1000 hengelle. Kirkko paloi loppiaisyönä 1958, ja samalla tuhoutuivat vasta valmistuneet saksalaisen Walckerin urkutehtaan 42-äänikertaiset urut, kirkon historiallisestikin arvokkaat kynttiläkruunut, lampetit ja kirkonkellot. Sakastista saatiin turvaan vanhat messukasukat. Nykyisen, joulukuussa 1960 vihityn kirkon suunnitteli arkkitehti Aarne Nuortila. Kirkko on saanut nimekseen De profundis, Syvyydestä, Psalmin 130 alun mukaan. Kuorissa oleva kalastaja-aiheinen lasimaalaus Minä olen teidän kanssanne joka päivä on taiteilija Urpo Vainion käsialaa. Nykyiset 50-äänikertaiset Åkerman & Lund -urut vihittiin käyttöön syyskuussa 2002. Kirkkoon mahtuu noin 1200 henkeä. Kirkkosalin lisäksi kirkossa on muun muassa Iastenhuone ja morsiushuone. Kokkolan naisjärjestöt ovat lahjoittaneet taiteilija Dora Jungin suunnitteleman kirkkotekstiilisarjan, joka noudattelee kirkkovuoden liturgisia värejä, ja Kokkolan Martoilta on vihkiryijy. Kokkolan ystävyyskaupunki Härnösand lahjoitti hopeisen ehtoollisastiaston ja Kokkolan kaupunki seitsemän hopeista kynttilänjalkaa. Suuri hopeinen kastemalja on lahja rakennusmestari O. Janssonilta. Kolme kirkonkelloa on valettu Veljekset Friis Oy:n Konepajalla. Ne ovat ääneltään tulipalossa tuhoutuneiden kellojen kaltaiset. Kirkon votiivilaiva on Helge Mattsonin rakentama kopio ensimmäisestä kirkosta peräisin olevasta, nyt Kansallismuseossa säilytettävästä laivasta. Toinen, vuonna 1877 valmistunut kaupunginkirkko tuhoutui tulipalossa loppiaisyönä 1958. Kirkon pienoismalli löytyy nykyisestä Kokkolan kirkosta. Nykyisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Aarne Nuortila.

Lapset:

Jacob Wilhelm Chydenius s. 26.06.1834 Kokkola.

Kristina Charlotta Chydenius , s. 21.01.1841 Kokkola. Tauluun 500

Helena Augusta Chydenius s. 09.09.1846 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 500

XII Kristina Charlotta Abrahamintytär Chydenius, (Taulusta 499, äiti Sofia Chydenius) s. 21.01.1841 Kokkola, k. 1929.

Puoliso: Fredric Engelbrecht Karlinpoika Chydenius s. 16.07.1827 Mustasaari, k. 05.02.1893 Kokkola.
Vanhemmat: Karl Fredrik Chydenius, s. 03.05.1792 Lumijoki, k. 29.05.1866 Vaasa ja Charlotta Lovisa Chydenius o.s. Rahm, s. 14.03.1804 Vaasa, k. 20.02.1862 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 501

VIII Elisabet Henrikintytär Snellman o.s. Röring, (Taulusta 486, äiti Elisabeth Röring) s. 1722 Kokkola, k. 29.12.1763 Tervola.

Puoliso: Gerhard Johaninpoika Snellman Tervolan kappalainen 1747., s. 09.10.1724 Oulu, k. 28.03.1771 Tervola.

Ylioppilas Uppsalassa 1.7.1742 Gerhard. Snellman Ostro-Botniensis. Ylioppilas Turussa sl. 1745 [Snellman] Gerhard Ostrob _ 406. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1745 [1745] Gerhard Snellman. Upsalia advenit. 1746. Sub præsidio Prof. Scarin partem priorem dissertationis de Scandianorum prisca religione signorum militarium defendit. | Candidatus Philos. | 1747. constituebatur sacellanus in Kimi Tervola. | mortuus 1771. Respondentti 13.12.1746 pro exercitio, pr. Algot Scarin U585. FK 1747. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.8.1747. — Tervolan kappalainen 1747. † Tervolassa 21.3.1771.
Vanhemmat: Johan Snellman, s. 21.12.1688 Oulu, k. 24.03.1759 Tervola ja Anna Maria Snellman o.s. Enroth, s. 29.03.1686 Vaasa, k. 25.01.1766 Tervola.

Lapset:

Gerhard Snellman , s. 28.11.1748 Tervola. Tauluun 502

Isak Snellman , s. 17.02.1757 Tervola. Tauluun 549

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 502

IX Gerhard Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 501, äiti Elisabet Snellman) Tyrnävän kappalainen 1797., s. 28.11.1748 Tervola, k. 07.01.1803 Tyrnävä.

Ylioppilas Turussa 15.[6].1763 [Snellman] Gerh. Ostrob. _ 486. Pohjalaisen osakunnan jäsen 20.6.1763 [1763] Gerhardus Snellmann. Die XX Junii. natus 1748. die XXVIII. | 1778 Sacellanus in Pipola (Sacro ministerio initiatus 1771). Todistus Tervolan-matkaa varten pöytäkirjassa 26.6.1764. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 1.1771 Student d: 15 Julii‹!› 1763. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.1.1771. — Tervolan kappalaisen (isänsä) apulainen 1771. Piippolan saarnaaja 1778. Tyrnävän kappalainen 1797.

Tyrnävän ensimmäisestä kirkosta löytyy maininta vuodelta 1647. Kyseinen kirkko oli papittoman seurakunnan vaatimaton saarnatupa, joka sijaitsi perimätiedon mukaan Ängeslevän Kirkkokursussa. Omaksi kappeliseurakunnakseen Tyrnävä muodostettiin 1650-luvun lopulla. Tämän jälkeen pelkkä saarnatupa ei ollut enää riittävä, vaan seurakunta tarvitsi kirkon. Tyrnävän toinen kirkko valmistui vuonna 1664 Tyrnävänjoen törmälle, nykyisen vanhan hautausmaan paikalle. Kirkko oli suorakaiteen muotoinen vuoraamaton hirsikirkko, jonka sisäkatto muodosti kaarevan holvin. Kirkkosalin maalaukset olivat kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen käsialaa. Saarnatuolin oli maalannut mahdollisesti Olof Ekelund vuonna 1732 suorittaessaan kirkon sisämaalaustöitä. 201 vuoden ikään ehtinyt kirkko paloi tuhkaksi marraskuisena yönä vuonna 1865 tuhopoltossa. Palossa säästyi noin 10 sylen päässä kirkosta sijainnut kellotapuli, mutta se purettiin tarpeettomana uuden kirkon rakentamisen yhteydessä vuonna 1872. Vain kellotapulin huipussa ollut, vuosiluvulla 1762 varustettu viiri on säilynyt Tyrnävän kotiseutumuseossa. Tyrnävän nykyinen, pohjaltaan latinalaisen uusgoottilainen puukirkko on järjestyksessään siis kolmas seurakunnan alueella sijainneista kirkoista. Kirkon suunnittelijana toimi lääninarkkitehti F. W. Lüchow Oulusta. Sen rakentaminen kävi varsin joutuisasti. Rakennuspaikka paalutettiin syyskuussa 1872, ja jo lokakuun lopulla pidettiin perustuksen ja kivijalan tarkistus. Seinien rakentaminen petäjähirsistä aloitettiin maaliskuun 17. päivänä 1873, ja neljän kuukauden päästä kirkko oli jo valmis. Lopputarkastus pidettiin 18.7.1873. Kirkon vihkimisen toimitti 2.10.1881 Kuopion hiippakunnan tuomiorovasti A. G. Borg kuuden papin avustuksella. Tyrnävän kirkon pituus on 47,12 metriä, leveys 22,15 metriä ja harjan korkeus maasta 13,79 metriä. Sen länsipäädystä kohoaa 39,36 metrin korkeuteen kellotapuli, jossa on kaksi kelloa. Pienempi kello on vuodelta 1727 ja isompi vuodelta 1908. Tyrnävän kirkon hirsipintaiset sisäseinät laudoitettiin ja maalattiin vuonna 1906. Tuolloin myös kirkon ulkoseinät maalattiin. Lämmitettäväksi kirkko tehtiin kaksi vuotta myöhemmin. Samana vuonna muutettiin vuodelta 1883 peräisin olevien urkujen koneisto pneumaattiseksi ja lisättiin äänikertoja viidellä. Vuonna 1920 urkuja korjattiin uudestaan. Sähkövalot kirkko sai vuonna 1924, ja ulkomaalaus uusittiin kolme vuotta myöhemmin. Ensimmäinen suuri yleiskorjaus Tyrnävän kirkkoon tehtiin vuonna 1954, jolloin vanhat kamiinat korvattiin matalapainehöyrykeskuslämmityksellä. Lisäksi ikkunoihin asennettiin sisälasit, ullakon lämpöeristystä lisättiin, sähköasennukset uusittiin ja lopuksi kirkko maalattiin sekä sisältä että ulkoa. Se vihittiin uudelleen käyttöön 17.10.1954. Vuonna 1960 helmikuisen jumalanpalveluksen aikana kirkon kattilahuoneesta alkoi tulipalo, jota sammutettiin lopulta seitsemän palokunnan ja seurakuntalaisten voimin. Tuli ehti turmella jonkin verran kirkon sisustusta, mutta palo saatiin kuitenkin sammumaan ja kirkko pelastettua. Palovahinkojen korjauksen yhteydessä kirkko maalattiin kauttaaltaan sisältä ja osittain myös ulkoa. Myös kaikki valaistuslaitteet uusittiin, lehteriä laajennettiin, keskuslämmityslaitteet korjattiin ja alttari sekä koko kirkkosalin lattia keskikäytävän istuinpenkkeineen uusittiin. Myös urut remontoitiin ja niihin tehtiin äänikertamuutoksia. Kirkon urkujen koneisto uusittiin kokonaan vuonna 1978. Kaksi vuotta myöhemmin kirkkoa remontoitiin jälleen, kun siihen tehtiin lähtökohdiltaan lämpötekninen peruskorjaus. Tuolloin kirkon lattia ja lautaholvi eristettiin mineraalivillalla ja ikkunoihin asennettiin kolmannet lasit. Lisäksi läntisen pääsisäänkäynnin yhteyteen tehtiin uusi tuulikaappi, morsiamenhuone sekä saniteettitilat. Myös paloturvallisuutta tehostettiin kirkon ullakolle asennetulla kuivasammutusputkistolla, tornin palokatolla sekä kirkon seinustalle sijoitetulla palopostilla. Korjauksen päätteeksi kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa. Tyrnävän kirkko maalattiin ulkoa jälleen vuonna 1996. Vuoden 2009 elokuussa aloitettiin kirkon urkujen remontti. Vanhat urut purettiin niin, että jäljelle jäi vain fasadi, joka entisöitiin ja jonka ympärille ryhdyttiin rakentamaan uutta runkoa. Urkuremontti oli ollut vireillä jo vuodesta 1998. Tyrnävän kirkon alttaritaulu on vuodelta 1907, ja sen on maalannut taiteilija Toivo Johannes Tuhkanen. Alttaritaulussa valkeaan pukuun pukeutunut Neitsyt Maria istuu tallin edessä kapaloitu Jeesus-lapsi käsivarsillaan. Taulun on lahjoittanut kirkolle Tyrnävän seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran, rovasti Adolf Castrénin, perikunta. Tyrnävän nykyisen kirkon ympäristöä ei ole käytetty hautausmaana. Kirkon pohjoispuolella oleva kansalaissodan muistomerkki vuodelta 1921 on tyrnäväläisen arkkitehdin, Eino Siiran, piirtämä. Sotien 1939–1944 sankarihauta-alue muistomerkkeineen on toteutettu taiteilija Ilmari Wirkkalan vuonna 1948 laatiman kokonaissuunnitelman mukaan. Sankaripatsaan ristinmuotoisessa keskiosassa on polvistunut sotilas, joka on nostanut katseensa kohti kädessään olevaa pronssista valettua elämänliekkiä. Vieressä olevassa paadessa on teksti Isänmaan puolesta ja kaatuneiden nimet. Sankaripatsaan kirkon puoleisella syrjällä on teksti: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystävien edestä. Muistomerkin kummallakin sivulla on erilliset soihdut. Tyrnävän ensimmäinen hautausmaa oli vanhan kirkon yhteydessä. Se jäi pois käytöstä ahtautensa vuoksi 1890-luvulla, jolloin nykyisen kirkon koillispuolella sijaitseva uusi hautausmaa vihittiin käyttöön. 1980-luvun alussa metsittymään päässyt vanha hautausmaa kunnostettiin. Hautausmaan maantien puoleinen kiviaita korjattiin, liiallinen kasvillisuus karsittiin ja hautamerkkien kirjoitukset selvennettiin. Vanhalla hautausmaalla on vuonna 1965 paljastettu vanhan kirkon muistomerkki, joka on kirkkoherra Vesa Huovion suunnittelema. Muistomerkki on kiillotettu musta graniittipaasi, joka nojaa suureen paikalle siirrettyyn maakiveen. Graniittiin on kiinnitetty kopio vanhan kirkon avaimesta, ja sen alla on teksti: Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet, sanoo Herra. Ilm. 1:18. Graniittipaaden alaosassa on teksti: Tällä paikalla on sijainnut Tyrnävän vanha kirkko, joka rakennettiin v. 1664 ja paloi 24/11 1865. Menneiden sukupolvien työtä muistaen pystytti muistokiven v. 1965 Tyrnävän seurakunta. Vanhan hautausmaan täyttyessä päätti Tyrnävän seurakunta kesäkuussa 1881 uuden hautausmaan perustamisesta Muhokselle johtavan tien varteen pappilan hakamaasta erotettavalle alueelle. Alueen tarkastus, paalutus ja kartoitus tehtiin heinäkuussa 1883. Kuopion tuomiokapituli puolsi hautausmaan perustamista syyskuussa 1884 ja senaatti vahvisti alueen erottamisen hautausmaaksi joulukuussa 1885. Uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 6.6.1892. Lähdeluettelo Oulun seudun kirkot. 1999. Tyrnävän seurakunta: Tyrnävän kirkko [http://www.evl.fi/srk/tyrnava/historia.htm (toimimaton linkki)]. Suomen kirkot 18. Lumijoen, Tyrnävän ja Temmeksen kirkot. 1992.

Puoliso: 1768 Anna Kristina Gabrielinpoika Snellman o.s. Ståhlberg s. 25.02.1747 Muhos, Laitasaari, k. 20.12.1813 Oulu.
Vanhemmat: Gabriel Ståhlberg, s. 23.07.1699 Rauma, k. 08.04.1767 Muhos, Laitasaari ja Elsa Elisabet Ståhlberg o.s. Groop, s. 1707 Muhos, k. 08.08.1864 Muhos.

1900-luvun alussa kirkkoa reunustavat puut olivat vielä pieniä. Uudemmassa, samalta suunnalta otetussa kuvassa, kuuset ovat sukupolven ajan kasvaneita valtavia puita.

Lapset:

Johan Gerhard Snellman , s. 11.11.1769 Tervola. Tauluun 503

Elisabet Magdalena Montgomery o.s. Snellman s. 23.02.1775 Piippola, k. 02.04.1837 Rantsila.

Kristian Henrik Snellman , s. 28.12.1777 Piippola. Tauluun 521

Anna Jakobina Piponius o.s. Snellman , s. 07.03.1780 Piippola. Tauluun 532

Susanna Elisabet Snellman s. 27.03.1782 Piippola, k. 18.09.1785 Piippola.

Eva Kristina Anttila o.s. Snellman s. 1785 Piippola, k. 1864 Liminka.

Benjamin Snellman , s. 09.12.1789 Piippola. Tauluun 538

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 503

X Johan Gerhard Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 502, isä Gerhard Snellman) Suomussalmen ja 1811 alk. Utajärven kappalainen, s. 11.11.1769 Tervola, k. 16.01.1821 Utajärvi.

Puoliso: 29.12.1793 Paltamo Charlotta Fredrika Petterintytär Snellman o.s. Planman s. 17.06.1775 Kajaani, k. 03.07.1817 Paltamo.
Vanhemmat: Petter Planman, s. 27.02.1727 Hattula, Tasala, Rahkola, k. 05.05.1790 Paltamo ja Magdalena Planman o.s. Schroderus, s. 15.04.1749 Sotkamo, k. 26.01.1817 Paltamo.

Lapset:

Peter Reinhold Snellman , s. 10.01.1795 Suomussalmi. Tauluun 504

Gerhard Georg Snellman , s. 03.06.1797 Suomussalmi. Tauluun 507

Johan Wilhelm Snellman , s. 27.04.1809 Suomussalmi. Tauluun 508

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 504

XI Peter Reinhold Johan-Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 503, isä Johan Snellman) Nahkuri Kajaanissa, s. 10.01.1795 Suomussalmi, k. 02.12.1869 Kajaani.

Puoliso: 30.01.1819 Oulu Brita Claesintytär Snellman o.s. Kosander (Pikkarainen) s. 19.04.1795 Oulu, k. 24.06.1868 Kajaani.

Lapset:

Gerhard Benjamin Snellman Merimies., s. 12.01.1820 Oulu.

Petter Christian Snellman , s. 10.06.1822 Oulu. Tauluun 505

Johan Gustaf Snellman , s. 01.12.1824 Rantsila. Tauluun 506

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 505

XII Petter Christian Petter-Reinholdinpoika Snellman, (Taulusta 504, isä Peter Snellman) Värjäri., s. 10.06.1822 Oulu, k. 25.11.1892 Liperi.

Puoliso: 08.11.1850 Kuopio Kristiina Heikintytär Snellman o.s. Väisänen s. 20.09.1818 Iisalmi, k. 30.11.1872 Liperi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 506

XII Johan Gustaf Petter-Reinholdinpoika Snellman, (Taulusta 504, isä Peter Snellman) Sahatyömies., s. 01.12.1824 Rantsila, k. 18.12.1866 Kajaani.

Puoliso: 03.04.1851 Kajaani Inkeri Magdalena Petterintytär Snellman o.s. Turpeinen piika., s. 10.09.1821 Kajaani, k. 01.09.1872 Kajaani.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 507

XI Gerhard Georg Johan-Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 503, isä Johan Snellman) Merikapteeni, kauppias Oulussa 1837, laivanvarustaja ja sahateollisuusmies., s. 03.06.1797 Suomussalmi, k. 25.05.1866 Kajaani.

Puoliso: 16.12.1828 Kruununkylä Carolina Gustava Carlintytär Snellman o.s. Kurtén s. 10.07.1806 Pietarsaari, k. 28.06.1857 Oulu.
Vanhemmat: Carl Kurtén, s. 05.01.1763 Espoo, Backy, k. 06.03.1834 Fiskarholm ja Vendla Catharina Kurtén o.s. Wetter, s. 1767 Helsinki, k. 14.03.1834 Vaasa, Kruunupyy.

Lapset:

Carl Georg Snellman s. 05.11.1829 Kokkola, k. 13.02.1830 Kokkola.

Wendla Carolina Snellman s. 19.04.1831 Kokkola, k. 30.06.1831 Kokkola.

Gerhard Wilhelm Snellman s. 10.01.1833 Kokkola, k. 02.11.1858 Saksa, Aachen.

Aachenin Tuomiokirkko. Aachen on pitkään ollut kuuluisa kylpyläkaupunki. Se tunnettiin jo roomalaisajalla lämpimistä rikkilähteistään. Kaupunki sijaitsee keskeisellä risteyspaikalla Euroopassa, alueella, jossa on keskiajasta lähtien ollut Euroopan tihein asutus. Tämä on tuonut kaupunkiin paljon vaikutteita ja merkkihenkilöitä. Kaarle Suuri viihtyi Aachenissa ja hänen kerrotaan muun muassa metsästäneen mielellään alueella. Hän myös kuoli kaupungissa, ja hänen hautansa on kaupungin tuomiokirkossa. Keskiajalla Aachen oli Saksan kuninkaiden kruunauskaupunki. Viimeinen kuningas, Ferdinand I, kruunattiin vuonna 1531. Kaupungin raatihuoneessa (Rathaus) on kruunaussali (Krönungssaal), jossa on arvokkaita tuosta ajasta tehtyjä maalauksia. Kaupunki toimi Itävallan perimyssodan päättäneen Aachenin rauhan neuvottelu- ja allekirjoituspaikkana 1748. Aachenissa oli aikanaan kaksi muuria, jotka purettiin Napoleon Bonaparten käskystä tämän valtakaudella. Ulommasta muurista on jäljellä portit Ponttor ja Marschiertor. Kummastakin muurista muistuttavat kehätiet, jotka ilmeisesti rakennettiin muurien ulkopuolella olleelle suojavyöhykkeelle, jossa ei ollut rakennuksia. Toisessa maailmansodassa Aachenia pommitettiin muiden saksalaiskaupunkien tapaan melko raskaasti. Kaupunkikuvassa tästä kertoo useat uudehkot rakennukset, joskin vähemmän kuin Kölnissä. Aachen oli myös ensimmäinen länsiliittoutuneiden valloittama saksalainen kaupunki.

Carl Alexander Snellman s. 02.04.1835 Kokkola, k. 30.03.1837 Oulu.

Johan Snellman s. 12.12.1836 Oulu, k. 03.09.1839 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 508

XI Johan Wilhelm Johan-Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 503, isä Johan Snellman) Kauppaneuvos, sahanomistaja, laivanvarustaja ja tervaporvari., s. 27.04.1809 Suomussalmi, k. 04.01.1881 Oulu.

Kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman G:son (1809–1881)

laivanvarustaja, sahanomistaja, merikapteeni

Kansallisuusmies J. V. Snellmanin serkku ja kaima Johan Wilhelm Snellman G:son toimi ensin päällikkönä kokkolalaisilla ja oululaisilla aluksilla, mutta ryhtyi sitten kauppiaaksi Ouluun. Hänen liikeyrityksestään kehittyi kauppahuoneiden valtakauden loppuajan merkittävin vientiyritys, joka keskittyi laivanvarustuksen ohella tervakauppaan ja sahateollisuuteen.

Henkilökohtaiset työkalut
Kirjaudu sisään
Portin kieliversiot
Svenska
???????

Kauppahuone J.W. Snellman G:son
Muista myös nämä

Tervanpoltto ja tervakauppa
Sisällysluettelo

1 Kuka oli J.W. Snellman G:son?
2 Mitä liiketoimintaa kauppahuone J.W. Snellman G:son harjoitti?
3 Mitä asiakirjoja kauppahuoneen arkisto sisältää?
4 Mitä tietoa voin löytää kauppahuoneen arkistosta?
5 Miten etsin tietoja arkistosta?
6 Kirjallisuutta

Kuka oli J.W. Snellman G:son?

Johan Wilhelm Snellman Gerhardsson syntyi papin poikana Suomussalmella vuonna 1809. Jäätyään 12-vuotiaana orvoksi hänet lähetettiin ensin sukulaisten luo Ouluun ja sitten kauppiaan oppipojaksi Kokkolaan. Nuorukainen lähti merille 16-vuotiaana ja päätti hakea Vaasan merikouluun. Merikapteenina J.W. Snellman purjehti merille ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, jolloin hän sai laivuriporvarin oikeudet Uudestakaarlepyystä.

Avioiduttuaan oululaisen Jeannette Enbomin kanssa J.W. Snellman perusti vuonna 1842 Oulussa kauppahuoneen harjoittaakseen laivanvarustusta ja ulkomaankauppaa. Lyhyessä ajassa hän kohosi yhdeksi kaupungin vaikutusvaltaisimmista kauppiaista ja sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1859. Snellman toimi monien senaatin perustamien komiteoiden jäsenenä sekä Oulun kaupungin edustajana ns. tammikuun valiokunnassa vuonna 1862 ja vuoden 1867 valtiopäivillä. J.W. Snellman kuoli Oulussa vuonna 1881.

Erottuakseen nimikaimastaan ja serkustaan J.V. Snellmanista tuleva kauppaneuvos oli jo varhain lisännyt liiketoimissaan nimensä perään lyhenteen G:son.

Mitä liiketoimintaa kauppahuone J.W. Snellman G:son harjoitti?

Merikapteeni J.W. Snellman G:sonin vuonna 1842 Oulussa perustama kauppahuone harjoitti laajamittaista laivanvarustusta ja ulkomaankauppaa. Snellman toimi myös kauppa-asiamiehenä kotimaisille ja ulkomaisille asiakkaille. Tärkeimmät vientitavarat olivat terva, piki ja puutavara ja kotisatamaan tuotiin mm. suolaa, viljaa, siirtomaatavaroita ja kankaita. Oulussa liike harjoitti myös vähittäiskauppaa.

Eri aikoina kauppahuoneella oli omistuksessaan kaikkiaan kymmenen purjelaivaa, suurimpana fregatti Toivo. Menestys perustui myös laajaan kotimaiseen ja ulkomaiseen suhdeverkostoon ja tehokkaisiin kaupankäyntitapoihin. Lisäksi kauppahuone hyötyi paikallisten kilpailijoiden konkursseista 1850- ja 1860-luvuilla. Jatkuvasti laajeneva tervakauppa toi puolestaan asiakkaiksi tuhansia talonpoikia eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata ja etenkin Kainuusta.

1850-luvun lopulla, kun höyrysahojen rakentamiskielto peruttiin, Snellman G:son innostui sahateollisuudesta. Yhteistyössä muiden oululaisten liikemiesten kanssa hän rakennutti höyrysahat Iihin, Tornioon ja Oulun Toppilaan sekä hankki sahalaitokset Kajaanista ja Rovaniemeltä. Lisäksi kauppahuone oli merkittävänä osakkaana eri tehdaslaitoksissa ja yhtiöissä kuten Oulun Pikisaaren pikitehtaassa ja kahdessa rannikkoliikennettä harjoittavassa höyrylaivayhtiössä.

J.W. Snellmanin kuollessa vuonna 1881 kauppahuoneelle veti Pohjois-Suomessa vertoja vain toinen oululainen kauppahuone: G. & C. Bergbom. Liikkeen johtoon tulivat hänen poikansa Albert Oskar ja Karl August. Heidän aikanaan kauppahuoneesta kehittyi ennen muuta puutavaraliike ja talonpoikien kanssa alettiin tehdä yhä enemmän metsäkauppoja tervakauppojen sijaan. Samalla laivanvarustus supistui.

1800-luvun lopulla kauppahuoneiden kultainen aikakausi oli ohi. Oulussa ryhdyttiin pohtimaan voimien yhdistämistä osakeyhtiömuotoisten teollisuusyritysten perustamiseksi. Vuonna 1893 perustettiin Kemi-yhtiö ja vuonna 1912 Uleå-yhtiö. Kun sahat oli myyty uusille puutavarayhtiöille ja Uleå-yhtiölle myös Pikisaaren pikitehdas, J.W. Snellman G:sonin kauppahuone oli enää vain varjo purjelaiva-aikakauden suuruudestaan. Liiketoiminta loppui kokonaan 1920-luvulla.
Mitä asiakirjoja kauppahuoneen arkisto sisältää?

Kauppahuone J.W. Snellman G:sonin arkisto on G. & C. Bergbomin kauppahuoneen arkiston ohella toinen suurista Oulun maakunta-arkistossa säilytettävistä oululaisten kauppahuoneiden arkistoista. Hyvin säilynyt arkisto muodostuu liikekirjeenvaihdosta, kirjanpidosta, aiheen eli liiketoiminnan alan mukaan järjestetyistä asiakirjoista, erilaisista vakuutus- ja viranomaisasiakirjoista sekä kartoista ja piirustuksista.

Tiliasiakirjoja on varsinaisten tiliasiakirjasarjojen ohella runsaasti aiheenmukaisissa sarjoissa. Esimerkiksi laivojen ja varustamoiden tilit löytyvät laivoittain laivaliikkeen asiakirjoista, ns. tervatalonpoikien tilit pääosin maakaupan asiakirjoista ja puotikaupan tilit vähittäiskaupan asiakirjoista. Systemaattiseen kirjanpitoon pääkirjoineen ja tasekirjoineen kauppahuone siirtyi vasta vuodesta 1903 lähtien.

Kotimaisten ja eurooppalaisten kauppiaiden, kauppa-asiamiesten, merikapteenien, sahanhoitajien ja varsinkin 1860-luvulta lähtien tervatalonpoikien kanssa käytyä kirjeenvaihtoa löytyy yli seitsemän vuosikymmenen ajalta. Saapuneet kirjeet ovat lähettäjän mukaan aakkosjärjestyksessä, lähetetyt kirjeet pääosin aikajärjestyksessä. Joukossa on myös yksityisluonteisia kirjeitä kuten pieni määrä J.V. Snellmanin kirjeitä.

Laivakohtaisissa asiakirjoissa on lokikirjoja, rakennustilejä, miehistön tilejä, vakuutus- ja merivahinkoasiakirjoja sekä erilaisia luetteloja ja tositteita. Joistakin laivoista on arkistossa myös piirustuksia, huomattavimpina Toivo-laivan piirustukset. Muissa aiheenmukaisissa sarjoissa on runsaasti tavaratoimituksiin, meri- ja jokikuljetukseen sekä metsänhakkuisiin liittyviä asiakirjoja kuten tavaraluetteloita, rahti- ja rahtauskirjoja, päivätyölistoja sekä muita tilityksiä ja tositteita. Paljon on myös kauppa- ja velkasuhteiden hoidosta syntyneitä sopimuksia, sitoumuksia ja velallisten luetteloita.

Arkisto sisältää myös J.W. Snellmanin toiminnasta merikapteenina ennen kauppahuoneen perustamista syntyneitä asiakirjoja: mm. laivoja koskevia asiakirjoja, lähetettyjä kirjeitä, vekseleitä ja tiliasiakirjoja.

Kauppahuoneen omistamien sahojen ja muiden tuotantolaitosten ja yhtiöiden asiakirjat on luetteloitu omiin arkistoihinsa. Samoin on tehty kauppahuoneen arkiston yhteyteen kertyneille yksityishenkilöiden, toiminimien ja yhteisöjen asiakirjoille. Kyse on J.W. Snellman G:sonin ja hänen poikiensa luottamustoimien hoidosta syntyneistä ja esimerkiksi konkurssin jälkeen kauppahuoneen haltuun päätyneistä liiketuttavien aineistoista sekä sukulaisten asiakirjoista.
Mitä tietoa voin löytää kauppahuoneen arkistosta?

Kirjanpitoaineisto kertoo mm. harjoitetusta liiketoiminnasta, kauppatavaroiden valikoimasta ja liikesuhteista rahoittajien, liikekumppaneiden ja talonpoikien kanssa. Luottosuhteiden tutkimuksessa tärkeintä aineistoa ovat reskontra- eli henkilötilikirjat. Saatavien ja velkojen henkilötilit on erotettu toisistaan ja lisäksi omana kokonaisuutenaan ovat sarjassa Maakaupan tilikirjat (DIIIb) ns. tervatalonpoikien henkilötilit.

J.W. Snellman G:sonin ja tervantuottajien välisten luottosuhteiden luonnetta valottavat lisää tervamiesten ja terva-asiamiesten kirjeet, joita on säilynyt varsinkin 1860-luvulta lähtien paitsi saapuneiden kirjeiden sarjassa myös yksittäin reskontrien välissä ja terva- ja maakaupan asiakirjojen joukossa. Ns. tervaurkkoja eli talonpoikien antamia tervatoimitussitoumuksia ja niihin liittyviä perintäasiakirjoja löytyy 1850-luvulta alkaen sarjasta DIIIc. Perintäjuttujen asiakirjat on kuitenkin pääosin järjestetty virallisten asiakirjojen joukkoon (I-sarja). Velallisista on myös pidetty kirjaa vuodesta 1871 lähtien (arkistoyksikkö BIh:3 ja sarja DIIe).

Merikapteenien, kauppiaiden ja kauppa-asiamiesten kanssa käyty liikekirjeenvaihto kertoo mm. liike- ja luottosuhteista, kaupantekotavoista, markkinatilanteesta, kauppareiteistä, merenkulusta ja laivanvarustuksesta. Pohjois-Suomen sahojen hoitajien kanssa käyty kirjeenvaihto antaa tietoa puutavaran hankinnasta ja kuljetuksista ja sahojen hoidosta ja vastaavasti tervatalonpoikien ja terva-asiamiesten kanssa käyty kirjeenvaihto tervan tuotannosta, hankinnasta ja kuljetuksesta.

Laivakohtaiset asiakirjat kertovat laivojen omistuksesta, rakentamisesta ja varustamisesta, matkoista ja havereista, rahdeista ja miehistöstä. Muissa aiheenmukaisissa sarjoissa on tietoa mm. laivarahdeista, tervan ja puutavaran kuljetuksesta, terva- ja metsäkaupoista sekä metsä- ja uittotöistä Oulujoen, Iijoen ja Kemijoen vesistöissä. Työnjohtajien tilitysten mukana oleviin päiväkirjoihin ja päivätyölistoihin on tallentunut tietoa metsä-, uitto-, satama- ym. työmaiden työntekijöistä.

Tiedot Snellman G:sonin ostamien ja varastoimien tervojen määristä, laadusta sekä tervanmyyjistä vuosina 1854–1912 näkyvät tervahovin tilikirjoista ja kuiteista (sarjat DIIb ja DIId). Vastaavat tiedot Oulujärven rannoille vuosina 1883–1912 varastoidusta tervasta löytyvät erillisistä luetteloista (sarja DIIe). Iin markkinoiden puu- ja tervakaupoista vuosina 1849–1910 kertovat asiakirjat on järjestetty metsätalouden asiakirjojen joukkoon (sarja EIe).

Karttoja ja piirustuksia on runsaasti mm. kauppahuoneen omistamista maa-alueista ja rakennuksista. Maatiloja koskevia asiakirjoja löytyy aiheenmukaisesta sarjastaan. Rakennustietoa on eritoten palovakuutusasiakirjoissa (sarja HI).
Miten etsin tietoja arkistosta?

Kauppahuone J.W. Snellman G:sonin arkistoa säilytetään Oulun maakunta-arkistossa. Aineiston saa käyttöönsä Astia-verkkopalvelun avulla. Arkistoyksiköitä voi selailla laittamalla hakuehdoksi Kauppahuone J.W. Snellman G:son tai etsiä tiettyä arkistoyksikköä arkistoluettelosta löytyvien tietojen avulla.

Arkiston luettelo- ja kuvailutiedot löytyvät arkistolaitoksen Vakka-arkistotietokannasta laittamalla esim. tarkennettuun hakuun arkistonmuodostajatason hakuehdoksi Kauppahuone J.W. Snellman G:son.

Lukuisia kauppahuoneen arkistoon sisältyviä ”sivuarkistoja” voidaan hakea arkistotietokannasta asianomaisen yhteisön tai henkilön nimellä. Edellä kuvatussa tarkennetussa haussa arkistonmuodostajan yhteyteen tulee linkkilista kaikista Kauppahuone J.W. Snellman G:sonin arkiston sisältämistä arkistoista.

Toivo-laivan piirustukset on käytettävissä Digitaaliarkistossa.
Kirjallisuutta

Snellman, P. W., Kertomus Oulun kauppaseuran ja Oulun kauppiaiden eläkelaitoksen toiminnasta vuosina 1771–1939. Oulu 1939.
Snellman, P. W., Oulun laivoja ja laivureita vuosina 1816–1875. Oulu 1974.

Erottuakseen nimikaimastaan ja serkustaan J.V. Snellmanista tuleva kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman oli jo varhain lisännyt liiketoimissaan nimensä perään lyhenteen G:son.

Puoliso: 29.09.1840 Oulu Jeannetta (Johanna) Johanintytär Snellman o.s. Enbom s. 07.02.1817 Oulu, k. 07.06.1878 Oulu.
Vanhemmat: Johan Herman Enbom, s. 24.03.1776 Rovaniemi, k. 25.11.1839 Oulu ja Kristina Elisabet Enbom o.s. Tulindberg, s. 30.06.1788 Oulu, k. 28.11.1871 Oulu.

W. H. Yorken maalaus Toivo-fregatista vuodelta 1872 Pohjois-Pohjanmaan museossa. Fregatti Toivo on suurin Oulussa rakennetuista purjelaivoista. Toivo rakennettiin Toppilan veistämöllä vuosina 1869–1871 bostonilaisen William H. Varneyn piirustusten mukaan. Se oli rakennettu puusta, ja pohja oli varustettu kuparipeitteellä. Toivon vesillelasku tapahtui 29. heinäkuuta 1871, ja neitsytmatkalleen Liverpooliin se lähti pari kuukautta vesillelaskun jälkeen kapteeninaan Henrik Wilhelm Snellman nuorempi. Kauppahuone J. W. Snellman G:son omisti Toivon vuosina 1871–1888. Noina vuosina Toivo teki matkoja muun muassa Hongkongiin, Setúbaliin, Surabayaan, Rio de Janeiroon ja Philadelphiaan. Vuonna 1888, kun alus oli Cardiffissa, se myytiin norjalaiselle laivanvarustajalle. Vakuutusyhtiö Lloyd'sin rekisteristä se poistettiin vuonna 1895. Laiva Toivon muistoksi on tehty Oulun tuomiokirkon kirkkolaiva ja Pohjois-Pohjanmaan museossa esillä oleva August Pullin rakentama pienoismalli. Tuiran kirkossa on Oulun Laivanpäällystöyhdistyksen 1990–luvun lopulla lahjoittama Einari Sorosen rakentama Toivo-kirkkolaiva. Toivosta on tehty alunperin pilkkaviisuksi tarkoitettu laulu, jonka kertoo karrikoidussa muodossa Toivon seilauksista nuoren (23 v.) päällikkönsä H. W. Snellmanin (Wille-herra) johdolla.

Lapset:

Johan Georg Snellman , s. 11/1841 Oulu. Tauluun 509

Albert Oskar Snellman , s. 24.06.1844 Oulu. Tauluun 513

Henrik Wilhelm Snellman , s. 06.04.1848 Oulu. Tauluun 518

Karl August (Addi) Snellman , s. 31.10.1849 Oulu. Tauluun 520

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 509

XII Johan Georg Johaninpoika Snellman, (Taulusta 508, isä Johan Snellman) Raatimies Oulussa, kauppias 1870., s. 11/1841 Oulu, k. 24.04.1885 Oulu.

Toppilan mallasjuoman tehdasaluetta 1890-luvulla. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat. 1868 - 1880 Toppilansalmen Oluttehdas: (Johan Wilhelm Snellman) Elokuussa 1868 panimo siirtyi huutokaupalla Ruotsalaissyntyiselle kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanille. 1880 - 1885 Toppilansalmen Oluttehdas: (Johan Georg Snellman) 1880 Snelmann myi panimon pojallensa raatimies Johan Georg Snellmanille. 1885 - 1915 Toppilansalmen Oluttehdas: (Isak Herman Åström) Isak Herman Åström huusi panimon edellisen omistajan kuolipesästä 1885.

Puoliso: 02.10.1866 Oulu Hilda Maria Larsintytär Snellman o.s. Cajanus s. 19.10.1841 Kemi, Ilmola, k. 11.09.1927 Espoo.
Vanhemmat: Lars Herman Cajanus, s. 02.10.1807 Oulu, k. 06.02.1872 Oulu ja Anna Sofia Cajanus o.s. Heickell, s. 25.03.1811 Paltamo, k. 18.11.1895 Oulu.

Lapset:

Johan Herman Snellman s. 31.01.1869 Oulu, k. 31.01.1869 Oulu.

Georg Harald Snellman , s. 21.04.1870 Oulu. Tauluun 510

Vilhelm Herman Snellman s. 07.12.1871 Oulu, k. 23.08.1872 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 510

XIII Georg Harald Johaninpoika Snellman, (Taulusta 509, isä Johan Snellman) s. 21.04.1870 Oulu, k. 21.03.1923 Espoo.

Puoliso: Elsa Charlotta Edvinintytär Snellman o.s. Gahmberg. (Taulu 36) s. 24.08.1883 Kuopio, k. 15.09.1970 Helsinki.

Lapset:

Marianne Stokes o.s. Snellman , s. 27.03.1905 Kemi. Tauluun 511

Georg Olof Alexis Snellman , s. 28.03.1908 Kemi. Tauluun 512

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 511

XIV Marianne Georgentutär Stokes o.s. Snellman, (Taulusta 510, isä Georg Snellman) s. 27.03.1905 Kemi, k. 24.11.1999 Englanti.

Puoliso: 01.06.1935 Georg Ernst Stokes s. 13.05.1904 Englanti, Lontoo, k. 13.11.1994 Englanti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 512

XIV Georg Olof Alexis Georgenpoika Snellman, (Taulusta 510, isä Georg Snellman) s. 28.03.1908 Kemi, k. 1991 Porvoo.

Puoliso: Eva Katarina Louise Nikolaintytär Snellman o.s. Tötterman s. 20.10.1908 Espoo, k. 23.09.1996 Porvoo.
Vanhemmat: Nikolai Albert Tötterman, s. 02.10.1875 Norja, Oslo, k. 15.04.1955 Helsinki ja Eva Elma Louise Tötterman o.s. Silfverhjelm, s. 22.11.1878 Helsinki, k. 30.08.1948 Helsinki.

Eva Katarina Louise Snellman (Tötterman) (1908-1996)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 513

XII Albert Oskar Johaninpoika Snellman, (Taulusta 508, isä Johan Snellman) Kauppias Oulussa 1870–; Kauppahuone Johan Wilhelm Snellman G:sonin johtaja 1881–; Trävaruaktiebolaget Kemin toimitusjohtaja 1893–.

Oulun edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä 1877–1891., s. 24.06.1844 Oulu, k. 01.05.1894 Kristiinankaupunki.

Kauppaneuvos Albert Oskar Snellman (1844–1894)

kauppahuoneen johtaja, Trävaruaktiebolaget Kemin toimitusjohtaja

Albert Oskar Snellman jatkoi veljensä kanssa isänsä Johan Wilhelm Snellman G:sonin kauppahuonetta Oulussa. Menestyksekäs tervanviejä siirtyi yhä enemmän sahateollisuuteen ja oli perustamassa Kemi-yhtiötä.

Oululainen Albert Oskar Snellman sai peruskoulutuksensa kuuluisassa niin sanotussa Behmin koulussa Viipurissa, mutta hankki varsinaisen käytännön osaamisensa usean vuoden harjoitellulla Englannissa ja Ranskassa. Snellman aloitti kauppiaana varsin nuorena eli 1870. Hän nousi isänsä Johan Wilhelm Snellman G:sonin kuoleman 1881 jälkeen kauppahuoneen patruunaksi. Snellman jatkoi yhdessä veljensä Karl August Snellmanin kanssa Oulun tärkeimmän tervanviejäkauppahuoneen toimintaa.

Albert Oskar Snellman uskoi suomalaisessa yrityselämässä poikkeuksellisen pitkään vanhaan tervakauppaan perustuneeseen liiketoimintaan, mutta ennen pitkää hän alkoi veljensä kanssa siirtää perinteistä kauppahuonetta sahateollisuuden suuntaan. Snellman menestyi kiistatta liiketoiminnassaan ja oli siten yksi harvoja 1800-luvun jälkipuoliskon yritysjohtajia, jotka saavuttivat hyviä tuloksia strategialla, jossa liiketoiminta perustui edelleen monialaisuuteen ja tietynlaiseen keskittymättömyyteen.

G. & C. Bergbomin ja Snellmanin kauppahuoneet keskittyivät 1860-luvulta alkaen enenevästi sahateollisuuteen. Näiden kahden oululaisen mahtitekijän yhteistyö oli läheistä ja esimerkkinä siitä oli muun muassa 1881 perustettu Oulujoen Tukinhakkaus- ja lauttausyhtiö. Se hoiti nimensä mukaisesti hakattujen puiden uiton, mutta myös osti metsiä ja kuljetettu tukit uittoreittien varteen yrityksen osakkaiden nimissä.

Erityisesti G. & C. Bergbomin kanssa yhteisyrityksenä 1893 perustettu Trävaruaktiebolaget Kemi (Kemin Puutavara Oy vsta 1918 Kemi Oy) osoitti tahdosta kehittää sahateollisuutta. Snellman ryhtyi yhteisyrityksen toimitusjohtajaksi. Hän oli yrityksen suunnittelija, mutta hänen takertumisensa tässä, kuten monissa muissakin asioissa, pikkuasioihin hidasti ideoiden täytäntöönpanoa. Snellmanin kauppahuone omisti 1880-luvulla yhteensä kolme höyry- ja kaksi vesisahaa, joiden ansiosta yritys oli Pohjois-Suomen toiseksi suurin sahayritys Bergbomin kauppahuoneen jälkeen.

Snellmanin johtamalla kauppahuoneella oli huomattavia maaomaisuuksia Pohjois-Suomessa ja Kainuussa. Maan hankinnassa ja puutavaran ostossa tärkeäksi tekijäksi muodostui yritykseen vuosikymmenien aikana laajamittaisessa tervakaupassa kertynyt tietämys kulloisenkin alueen metsävaroista ja mahdollisuuksista.

Snellman oli aktiivinen ja kotikaupungin etua puolustanut valtiopäiväedustaja, joka toimi Oulun kaupungin edustajana porvarissäädyssä viisi kertaa peräkkäin 1877–1891. Snellman oivalsi nopeasti poliittisen vaikuttamisen ydinkysymykset. Hän hankkiutui peräti neljillä valtiopäivillä valitsijamieheksi eli henkilöksi, joka pääsi vaikuttamaan siihen, keitä nimettiin valiokuntiin. Valiokunnissa tehtiin jo tuolloin keskeisin osa lainsäädäntötyöstä ja siellä asioiden kulkuun todella pystyttiin vaikuttamaan. Snellman istuikin yhteensä kahdeksan kertaa eri valiokunnissa, muun muassa pankkivaliokunnassa ja Oulun rautatiekysymyksen kannalta keskeisessä rautatievaliokunnassa. Valtiopäivillä hän laati osin muiden edustajien kanssa kymmenen anomusta erilaisista taloudellisista ja sivistyksellisistä seikoista; anomuksista puolet käsitteli kotiseudun kehittämistä. Snellman esiintyi porvarissäädyssä ahkerasti ja hänen mielenkiintonsa kohdistui ennen muuta rautatiekysymyksiin, joissa hän ajoi häikäilemättä Oulun ja sitä kautta omaa etuaan, koska merkittävänä liikemiehenä hän itse tulisi hyötymään suuresti valtion varoin tapahtuneesta infrastruktuurin kehittämisestä. Tässä, kuten muissakin valtiopäiväasioissa, Snellman oli tavoitteellinen ja aikakauden mittapuun mukaan poikkeuksellisen aggressiivinen ja piikikäs valtiopäiväedustaja, mikä ilmeni esimerkiksi kritiikkiin ja vasta-argumentteihin vastatessa. Snellmanin taipumus puuttua pikkuasioihin ja painia yksityiskohdissa näkyi hänen poliittisessa toiminnassaankin. Silti hänen työnsä oli tuloksellista tälläkin rintamalla, sillä häntä on kutsuttu Oulun rautatien isäksi.

A. O. Snellmanille myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi 1884. Hän oli yksi liberaalisen puolueen ohjelman allekirjoittajia 1880 – ohjelman, jonka hänen isänsä serkku J. V. Snellman runnoi maanrakoon ja samalla hautasi puolueen.

Albert Oskar Snellman S 24.6.1844 Oulu, K 1.5.1894 Kristiinankaupunki. V merikapteeni, kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman G:son ja Johanna (Jeannette) Enbom. P 1868– Rosina (Rösli) Susanna Bernard.

URA. Käynyt Behmin koulua Viipurissa; harjoittelija Englannissa ja Ranskassa.

Kauppias Oulussa 1870–; Kauppahuone Johan Wilhelm Snellman G:sonin johtaja 1881–; Trävaruaktiebolaget Kemin toimitusjohtaja 1893–.

Oulun edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä 1877–1891.

Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: Oulun kaupunginvaltuusto 1874–, pj.

Oulun kauppaseuran pj. 1878–; Oulun läänin talousseuran johtokunta, pj.

ALBERT OSKAR SNELLMANIN MUKAAN NIMETTY. Albertinkatu 1907, Oulu.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Albert Oskar Snellmanin kokoelma. Johan Wilhelm Snellman G:sonin arkisto, Kauppahuone J. W. Snellman G:sonin arkisto, Oulun maakunta-arkisto. Nekrologi // Pohjalainen 5.5.1894; Nekrologi // Uleåborgsbladet 5.5.1894. Jorma Ahvenainen, Suomen sahateollisuuden historia. 1984; Kustaa Hautala, Suomen tervakauppa 1856–1913: sen viimeinen kukoistus ja häviö sekä niihin vaikuttaneet syyt: taloushistoriallinen tutkimus. 1956; Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia IV: 1856–1918. 1976; Kai Hoffman, Suomen sahateollisuuden kasvu, rakenne ja rahoitus 1800-luvun jälkipuoliskolla. 1980; Tapio Karjalainen, Puutavarayhtiöiden maanhankinta ja -omistus Pohjois-Suomessa vuosina 1885–1939. 2000 // saatavissa: http://herkules.oulu.fi/isbn9514256247/isbn9514256247.pdf (viitattu 4.7.2008); Petri Karonen, Patruunat ja poliitikot: yritysjohtajat taloudellisina ja poliittisina toimijoina Suomessa 1600–1920. 2004; Nils Meinander, Virkeshushållning och sågverksrörelse i Torne, Kemi och Simo älvdalar intill första världskriget. 1950; Jukka Moilanen, Mustaa kultaa Kainuusta: Kauppahuone J. W. Snellman G:sonin tervanostopaikkojen perustaminen Kainuuseen ja niiden toiminta vuosina 1883–1896 / Suomen historian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos. 2003; Mikko E. Snellman, Snellman suku. 1991; Suomen kansallisbiografia 9. 2007: Kai Hoffman, Snellman G:son, Johan Wilhelm; Sakari Virtanen, Lapin leivän isä 100 vuotta, Kemiyhtiön historia. 1993.

Petri Karonen

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Albert Oskar Snellman (24. kesäkuuta 1844 Oulu – 1. toukokuuta 1894 Kristiinankaupunki) oli suomalainen kauppaneuvos ja valtiopäivämies.

Snellmanin vanhemmat olivat kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman G:son ja Jeanette (Johanna) Enbom. Isänsä kuoltua Albert Oskar Snellman oli J. W. Snellman G:sonin kauppahuoneen toimitusjohtajana 1881–1894. Snellman oli perustamassa 1893 Kemin Puutavara Osakeyhtiötä yhdessä oululaisen Bergbomin kauppahuoneen kanssa.

A. O. Snellman oli porvarissäädyn edustajana mukana säätyvaltiopäivillä 1877-1891. Hän kuului Oulun kaupunginvaltuustoon 1874–1894 ja oli myös valtuuston puheenjohtajana. Snellman myötävaikutti siihen että rautatie saatiin rakennettua Ouluun 1886. Hän oli perustamassa vuonna 1893 yhdessä Bergbomin kauppahuoneen kanssa Kemi Oy:tä - nimellä Trävaruaktiebolaget Kemi, jota A. O. Snellman johti vuoden kuolemaansa asti. Vuonna 1907 Oulun kaupunki nimesi Tehdaskadun Albertinkaduksi A. O. Snellmanin kunniaksi.

A. O. Snellman oli naimisissa vuodesta 1868 sveitsiläissyntyisen Rosina Susanna Bernhardin (1843–1898) kanssa. Tämä oli tullut Ouluun kotiopettajattareksi opettamaan ranskaa ja saksaa. Heillä oli yksi tytär Elin Johanna (1869–1956) joka meni naimisiin 1891 Oulun 4. tarkk'ampujapataljoonassa luutnanttina aiemmin palvelleen konttoristi Johan Reinhold Weckmanin kanssa.

Huonosta terveydestä kärsinyt A. O. Snellman kuoli jo 50-vuotiaana. Hänen jälkeensä Snellmanin kauppahuoneen johtoon siirtyi veli Karl August Snellman joka johti sitten kauppahuonetta aina vuoteen 1918 saakka.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Oskar_Snellman.

Albert Oskar Snellman (1844-1894)

Puoliso: Rosina Susanna Snellman o.s. Bernand s. 11.09.1842 Sveitsi, Zürich, k. 03.07.1898 Saksa, Baden.

Lapset:

Elin Johanna Weckman o.s. Snellman , s. 17.06.1869 Oulu. Tauluun 514

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 514

XIII Elin Johanna Albertintytär Weckman o.s. Snellman, (Taulusta 513, isä Albert Snellman) s. 17.06.1869 Oulu, k. 04.07.1956 Oulu.

Puoliso: Johan Reinhold Wilhelminpoika Weckman Eversti, omisti 1932–1949 Oy Aniko Ab:n., s. 11.09.1865 Liljendal, k. 21.04.1949 Oulu.

Weckman, Johan R e i n h o l d, sotilas ja liikemies. -* Liljendal 11. IX. 1865 † 21. IV. 49; vanhemmat maanviljelijä Wilhelm W. ja Amanda Fredrika Mannstén. Puoliso Elin Johanna Snellman 91 † 56; vanhemmat kauppaneuvos Albert Oskar S. ja Rosina (Rösli) Susanna Bernhard. - Kävi kadettik. 88, opisk. Lontoossa 89-90. - Palv. Oulun tarkkampujapataljoona 88-89, 14. res. -kompp. 89-92, konttoristi Oulussa 90-94, tmi J. W. Snellman G:sonin osakas 94-98;toisena omist, 98-12, Aktiebolaget Uleå oy:n toimitusjohtaja 12-23, oy Aniko ab:n omistaja 32-49. Kemi oy:n hall. jäsen 94-49, Oulun kaupungin säästöp. johtokunnan jäsen 94-22, varapuheenjohtaja 14-22, Bröder Åström ab:n hall. puheenjohtaja 16-22, Liittopankki oy. n hallintoneuvoston jäsen 20-23, Kajaanin puutav. oy:n johtokunnan jäsen 22-38, Kemijoensuu oy:n hall. jäsen ym. - Oulun kaupunginvaltuuston jäsen 99-, Oulun kaupungin kansak. johtokunnan jäsen 98-13, puheenjohtaja 05-12, Oulun suojelusk. p. piiripäällikkö 18. - Englannin varakonsuli 11-22. - Aliluutnantti 88, luutnantti 92, maj. ja everstiluutnantti 18, eversti 43.

Taivalkosken saha

Sahan historiaa

Katselmus sahan paikasta suoritettiin 28.8. - 31.8.1837. Kauppias Olof Lundström oli tehnyt aikaisemmin 50 vuoden vuokrasopimuksen sahanpaikasta sen omistaneen Erkki Taivalkosken kanssa. Vuokra-alueen laajuus oli 7 tynnyrinalaa ja vuotuisvuokraksi oli sovittu viisi riikintaaleria.
Sahan paikka oli 100 kyynärää Taivalkoskiputaan alapuolella joen pohjoisrannalla. Sahan kohdalla mainitaan olleen Karisaari-niminen kapea saari. Kosken putouskorkeus oli seitsemän jalkaa eli 3½ kyynärää ja jokiuoman leveys oli sahan paikalla 25 kyynärää.

Keisarillinen Suomen Senaatti antoi privilegion Taivalkosken sahan perustamiseen oululaisille kauppiaille Olof Lundström, Lars Niska ja Jacob Fellman 23.4.1839.

Kaksiraaminen vesisaha aloitti varsinaisesti toimintansa vuonna 1841. Sahalla oli oikeus sahata 3000 tukkia vuodessa.

Vuodesta 1846 lähtien sahan omistajia olivat kauppias Olof Lundström, raatimies Anders Johaninpoika Niska ja kauppias Jacob Fellman.
Vuonna 1851 raatimies Niska myi osuutensa kauppias Herman Hermanssonille.

31.12.1855 annetulla kuvernöörin päätöksellä Taivalkosken saha sai sahata 72 vuorokautta vuodessa.

Antti Zachariaanpoika Kurtti työskenteli sahanasettajana "tällärinä" (sågställare) ainakin vuosina 1854-1864 sahalla. Hän johti itse sahausta ja huolehti sahanterien terävyydestä sahanasettajana.

Pudasjärven entinen nimismies Emanuel Ferdinand Wallenius toimi sahanhoitajana vuosina 1855 - 1867. Sitä ennen hän oli ehtinyt toimia kirjanpitäjänä vuodesta 1850 lähtien.

14.5.1859 saatiin oikeus toisen kahden raamin rakentamiseen, jolloin voitiin sahata yhteensä 6000 tukkia vuodessa.
Vuodesta 1860 lähtien saatiin sahata 144 vuorokautta vuodessa, jolloin päivässä sahattiin noin 40 tukkia.

Simon Petter Buller (Buldra) työskenteli ensin saharenkinä ja sitten sahanasettajana sahalla. Hän (isoisäni Antti Bulldran isoisä ) työskenteli ainakin vuodesta 1864 lähtien aina marraskuuhun 1889 asti sahalla sahanasettajana, todennäköisesti kuolemaansa saakka. Hän kuoli 30.1.1891 Taivalkoskella. Simon Petter Buller oli muuttanut Kuusamosta Taivalkosken sahalle töihin jo vuonna 1843.

Vuonna 1867 sahan perustaja Olof Lundström möi omistamansa osuuden, puolet sahasta oululaiselle kauppias Leonhard Candelinille. Tämä osti vielä neljänneksen sahasta kauppias Herman Hermanssonilta. Jacob Fellman möi osuutensa Bergbomin kauppahuoneelle. Vuonna 1868 August Ekman osti neljänneksen sahasta. Vuonna 1872 ruotsalaissyntyinen Johan Nordblad tuli Taivalkosken sahan hoitajaksi.

Kauppias Leonhard Candelin, kauppaneuvos Johan Gustaf Bergbom ja August Ekman omistivat sahan vuoteen 1874 saakka. Kauppahuone Bergbom harjoitti myös laivanvarustusta ja tukkukauppaa. Bergbom omisti mm. parkkilaiva Felixin ja fregatti Gustaf Adolfin. Laivat purjehtivat valtameriliikenteessä (katso harrastuksia: "purjehdusmerenkulun historia").

Vuonna 1875 osaomistajaksi tuli Johan Candelin ja vuonna 1877 tuli mukaan omistajaksi myös Arthur Leonhard Candelin. Ekman luopui osuudestaan vuonna 1880, jolloin neljäsosan sahasta osti Bror Herman Nordblad. Hän oli toiminut aikaisemmin kirjanpitäjänä sahalla vuoteen 1872 saakka.
Vuonna 1879 Johan Nordbladin tilalle tuli kirjanpitäjäksi Heikki Pitkänen. Hän toimi sahanhoitajana vuodesta 1890 lähtien.
Sahalaitoksen yhteydessä toimi myös mylly, jossa asukkaat jauhoivat viljansa. Sahanasettaja Simon Petter Bullerin (Buldra) poika Sigfrid (Sihveri, Sippa) Buller työskenteli isänsä tapaan niin ikään Taivalkosken sahalla ja toimi myös sahanasettajana. Sigfrid Buller kuoli 24.5.1929 Taivalkoskella.

Niin sanottuja "sahasukuja" olivat mm. Bullerit, Härmät ja Vahtolat. Näiden sukujen jäsenet työskentelivät sahalla monessa polvessa.

Valmis sahatavara uitettiin lauttoina Iijoen suuhun, jonne oli matkaa 18 peninkulmaa. Matkan vastuksena oli 54 koskea. Sieltä sahatavara vietiin sitten laivattavaksi Ouluun, koska sahalla ei ollut lupaa viedä puutavaraa suoraan Taivalkoskelta ulkomaille. Lupa suoraan vientiin ulkomaille saatiin vasta vuonna 1883.

Taivalkosken vanhan sahan tuotanto vietiin lähes kokonaisuudessaan Iso-Britanniaan 1890-luvun loppupuolelle saakka. Saha työskenteli kahdessa 12 tunnin vuorossa (klo 6-18 ja klo 18-6).
Vuodesta 1912 lähtien sahan omisti Aktiebolaget Uleå Oy. Yhtiön perustivat Uleåborgs Sågverks A.B., G. & C. Bergbom A.B., K. A. Snellman, Reinhold Weckman ja Varjakka Trävaru A.B. Se perustettiin 28.10/7.11.1912.

Uleå -yhtiö rakensi uuden sahan vuonna 1916, joka kuitenkin tuhoutui petäjäjauhojen jauhatuksessa syntyneessä tulipalossa jo vuonna 1918. Uusi sahalaitos valmistui vuonna 1919. Siinä olivat saha, höyläämö ja mylly. Vuonna 1928 alettiin tuottaa sähköä Taivalkosken Sähkö Oy:lle. Taivalkosken sahalla oli suuri merkitys seutukunnalle ja se oli osaltaan vaikuttamassa mm. vanhan kirkon siirtoon Jokijärveltä Taivalkosken kylään vuonna 1878. Siirto tapahtui sahanhoitaja, inspehtori Johan Nordbladin johdolla 1877-1878.Vanhaan kirkkoon iski salama 27. heinäkuuta vuonna 1925 ja se paloi perustuksiaan myöten. Kirkossa ei ollut ukkosenjohdatinta.Saksalaiset räjäyttivät sahalaitoksen syys-lokakuun vaihteessa 1944, jolloin yli 100 vuotta kestänyt toiminta päättyi.

Lähteet:

Teuvo Vähkyrä: Iijoen kaupalliset vesisahat autonomian aikana, Pro gradu -tutkielma 24.2.1993, Oulun Yliopisto
Nils Meinander: Vesisahan tarina, Helsinki 1945
Jouko Vahtola: Taivalkosken seurakunta 1879 - 1979
Jouko Vahtola: Taivalkoski - aitojen ihmisten pirteä pitäjä Koillismaan sydämessä
Jukka Mikkola: Taivalkosken Buller (Bulldra) - suku
Heimo Härmä: Iijoen kansaa, Iijoen kansaa osa 2, Iijoen kansaa osa 3.

Linkki: Taivalkosken pitäjän historiaa (kirjoittanut Heikki Taivalvaara ent. Bulldra).
Vanhemmat: Wilhelm Weckman, s. 21.01.1841 Liljendal, k. 24.04.1912 Liljendal ja Amanda Fredrika Weckman o.s. Mannstén, s. 03.08.1842 Liljendal, Hopom, Mattas, k. 25.01.1914 Liljendal.

Vanha Taivalkosken saha näkyy joen takana vasemmalla. Oikealla näkyy sahan talo (paloi myöhemmin), jonka päädyssä näkyy vaalea ikkuna. Kuva: © Kari Moilasen kokoelma.

Lapset:

Björn Albert Oscar Weckman , s. 05.06.1896 Oulu. Tauluun 515

Jarl Albert Oskar Weckman , s. 25.09.1898 Oulu. Tauluun 516

Stig Albert Oskar Weckman , s. 05.07.1902 Oulu. Tauluun 517

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 515

XIV Björn Albert Oscar Johaninpoika Weckman, (Taulusta 514, äiti Elin Weckman) Björn oli Oulu Oy:n toimitusjohtaja 1939–1946, varakonsuli, insinööri ja majuri., s. 05.06.1896 Oulu, k. 12.09.1978 Helsinki.

Björn Albert Oscar Weckman (5. kesäkuuta 1896 – 1978) oli Ab Uleå Oy:n toimitusjohtaja, varakonsuli, insinööri ja majuri.

Weckman pääsi ylioppilaaksi 1915 ja valmistui insinööriksi 1919. Hän toimi Kajaanin Puutavara Oy:n sahausosaston päällikkönä 1925–1925, Ab Uleå Oy:n isännöitsijänä 1926–1927 ja toimitusjohtajana vuoteen1936 saakka. Oulu Oy:ssä Weckman oli puutavaraosaston isännöitsijänä vuoteen 1939 ja toimitusjohtajana 1945–1946, jolloin siirtyi Kymin Osakeyhtiön Hallan tehtaan toimitusjohtajaksi. Hän oli jäsenenä Oulu Oy:n hallintoneuvostossa ja Kajaani Oy:n johtokunnassa vuodesta 1937.

Weckman oli naimisissa (25.9.1925) Evo Mannerheim-Weckmanin kanssa. Evo Mannerheim-Weckman (1903–1984) oli Johan Mannerheimin (1968–1934) tytär. Weckmanin vanhemmat olivat eversti, toimitusjohtaja Johan Reinhold Weckman ja Elin Johanna Snellman (1869–1956). Elin Snellman oli Albert Oskar Snellmanin (1844–1894) tytär.

Björn Weckmanin ja Evo Mannerheim-Weckmanin poika on vuonna 1926 syntynyt oululainen varatuomari Björn-Johan Weckman. Hän oli marsalkka Mannerheimin kummipoika ja teki elämäntyönsä Oulu Osakeyhtiössä.

Björn Albert Oscar Weckman (5. kesäkuuta 1896 – 1978) oli Ab Uleå Oy:n toimitusjohtaja, varakonsuli, insinööri ja majuri.

Puoliso: 29.08.1925 Ruotsi Eva Sofie Helene Weckman o.s. Mannerheim s. 30.04.1903.
Vanhemmat: Carl Fridolf Johan Mannerheim, s. 27.12.1868 Askainen, k. 25.09.1934 Ruotsi, Vånga ja Sofia Palaemova Mannerheim o.s. Treschow, s. 14.02.1878 Ruotsi, Ryttern, k. 25.05.1948 Ruotsi, Norrköping.

Lapset:

Björn Johan Weckman Varatuomari, Björn Johan oli marsalkka Mannerheimin kummipoika ja teki elämäntyönsä Oulu Osakeyhtiössä., s. 16.10.1926 Oulu.

Vahvat oululaiset sukujuuret omanneen marsalkka C.G.E.Mannerheimin kaikki Oulun yhteydet hänen elinaikanaan sijaitsivat vieri vieressä.

Oli Mannerheimin puisto, joksi palotontiksi aiemmin kutsuttu tila nimettiin Mannerheimin 75-vuotispäivän kunniaksi. Nimikkopuiston laidassa asuivat hänen Oulun sukulaisensa, Weckmanit, muun muassa veljentytär Eva ja tämän poika, marskin kummipoika Björn Johan.

Varatuomari Björn Johan Weckman, jonka koti on saman Sepänkadun varrella, missä yhä sijaitsee Weckmanin taloksi kutsuttu funkiskerrostalo. Sitä edelsi yhden perheen talo, pieni Jugend-palatsi, Weckmanien koti sekin.

Funkisasuiseen Weckmanin taloon liittyvät B.J.Weckmanin muistikuvat marsalkan Oulun käynneistä.

Lisäksi hän tapasi kummisetäänsä pikkupoikana tämän kodissa Kaivopuistossa ja Ruotsissa isovanhempiensa Grensholmin kartanossa, jossa asui tuolloin jo edesmenneen äidinisän, Johan Mannerheimin, norjalaissyntyinen leski, äidinäiti Palaemona. Tämän ja muiden sukulaisten seurassa illanistujaisissa pidättyväinen vapaaherra vapautui paljastaen huumorintajunsa metsästystarinoita kertoessaan.

Mannerheim ja lapset

kirj. MLL:n kunniapuheenjohtaja Kauko Kouvalainen

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951) on yksi Mannerheimin lastensuojeluliiton perustajista. Perustajia oli kaikkiaan 16. Heistä tunnetaan parhaiten marsalkan sisar ylihoitaja Sophie Mannerheim, arkkiatri Arvo Ylppö ja kanslianeuvos Erik Mandelin.

Mannerheim ehdotti liitolle toista nimeä

Marsalkka, silloinen kenraali, ei olisi halunnut liittää nimeään järjestön nimeen. Hän ehdotti nimeksi Suomen lastensuojeluliittoa. Hänet suostuteltiin erityisesti Arvo Ylpön toimista myöntymään siihen, että nimeksi tuli Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto. Ylppö kertoi tähdentäneensä mm. sitä, että Mannerheimin nimi helpottaisi varojen hankintaa toimintojen katteeksi. Tällöin Mannerheim tunsi, että hänen oli myönnyttävä yhteisen edun nimessä.

Miksi Mannerheim ryhtyi ajamaan lasten asiaa?

On paljon pohdittu sitä, oliko Mannerheimin ryhtyminen lasten ja nuorten asian ajajaksi sotilaan kaukonäköisyyttä hyväkuntoisen, terveen asevelvollisaineiston saamiseksi, vai oliko kyseessä pyyteetön kutsumus toimia lasten ja kansan kaikkinaiseksi hyväksi. Epäilemättä Mannerheim halusi tälläkin toiminnallaan edistää kansan yhtenäisyyttä vapaussodan haavojen ja traumojen jälkeen.

Sosiaalineuvos Uno Paano on laajassa tutkielmassaan Suomen marsalkka Mannerheimin henkilökohtainen panos hänen nimeään kantavan lastensuojeluliiton toiminnassa (Kenttäviesti 1967) tuonut esiin mm. sen seikan, että marsalkka ajoi voimakkaasti maatalouskerhojen perustamista liiton osastoihin. Sekin voidaan tulkita sotilaan kaukonäköisyydeksi kriisiaikojen elintarvikehuollon kannalta. Se voidaan nähdä myös pelkkänä lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämisen välineenä ja kasvatuksellisena tekijänä. MLL:n kentällä sekä järjestötilaisuuksissa Mannerheimistä välittyi ja vakiintui kuva lapsen maailman ymmärtäjänä ja ystävänä.

Henkilöhistoriallisista syistä ja edellä esitettyjenkin pohdintojen perusteella on mielenkiintoista kartoittaa Mannerheimin persoonaa myös hänen läheistensä kokemuksista ja kuvauksista.

Marsalkan kummipojan muistoja

Olen saanut tutustua marsalkan kummipojan B.J. (Björn Johan) Weckmanin Mannerheim- tutkimuksiin ja selvityksiin. Hän on Suomen marsalkan Johan-veljen tyttären Evo Mannerheim- Weckmanin (1903-1984) sekä Snellman-sukuun kuuluvan diplomi-insinöörin ja reservimajurin Björn Weckmanin (1896-1978) poika (s.1926).

Koulutukseltaan hän on varatuomari ja on tehnyt elämäntyönsä Oulu Oy:n palveluksessa. B.J.Weckman on vuosikymmenten ajan tutkinut Mannerheim-sukua. Hänen dokumentaatiot asioista ovat syvällisiä ja laaja-alaisia. Olen saanut niistä käyttööni eräitä keskeisiä osia, joista teen poimintoja.

B.J.Weckmanin äiti Evo Mannerheim-Weckman on julkaissut hyvin herkällä otteella kirjoitetun muistelmakirjan Laivalamppu ja muuta muistelua; kuvitus Elina Asunta (Otava 1953). Kirjan sisältö heijastuu esitykseeni ja siitä on mukana tekstissä jokunen otos. Edelleen em. Uno Paanon tutkielma on ollut tärkeä tietolähde.

B.J.Weckmanin kodin keskeisenä perhekalleutena on Suomen marsalkan antama kummilahja, kristallimaljakko, johon on kaiverrettuna ”Till min gudson Björn” ja toisella puolella on Mannerheim-suvun vaakuna. Kummisedän muisto elää myös kirjeissä ja onnitteluissa. Kenties kuvaavimpia niistä ovat B.J.Weckmanin 23.8.1939 saama marsalkan kirje koskien vuodeksi 1940 suunniteltujen Helsingin olympiakisojen pääsylippuja sekä hänen isälleen Björn Weckmanille 24.5.1949 osoitettu surunvalittelukirje Reinhold Weckmanin, Mannerheimin kadettikoulutoverin, B.J.Weckmanin isoisän kuoleman johdosta (Kuva 1).

Kirjeiden tyyli on Mannerheimille tyypillistä juhlavaa ja kohteliasta. Varsinkin viimeksi mainitussa kirjeessä huomio kiintyy lähes 82-vuotiaan marsalkan kauniiseen, huoliteltuun persoonalliseen käsialaan. Se kertoo kirjoittajan hyvästä fyysisestä ja henkisestä kunnosta. Kirjeiden sisältö kertoo sukulaisrakkaudesta ja uskollisesta toveruudesta. 23.8.1939 päivätty kirje 13-vuotiaalle Björn Johanille on hyvä esimerkki siitä, miten marsalkka piti aina lupauksensa.

Suomi oli kirjeen aikoina Neuvostoliiton uhkavaatimusten kohteena ja viikon kuluttua 1.9.1939 saksalaiset hyökkäsivät Puolaan. Mannerheimin vastuulla oli suuria asioita ja ratkaisuja. Vakavien, raskaiden mietteiden keskelläkin hän kuitenkin muisti myös kummipojalleen antamansa lupauksen päästä seuraamaan Helsingin olympiakisoja. Kuten tunnettua kisat peruuntuivat suursodan vuoksi. Sveitsistä 24.5.1949 saapuneen kirjeen sisältö on vapaasti käännettynä seuraava:

Val-Mont/Glioni, Sveitsi,24.V-49

Rakas Björn,

Salli minun lausua näillä riveillä harras ja lämminosanottoni isäsi odottamattoman poismenon johdosta. Minä, joka ole oppinut tuntemaan ja arvostamaan hänen suoraa, miehekästä ja luotettavaa luonnettaan aina siitä alkaen, kun tapasimme kadettikoulussa, ymmärrän, minkä tyhjyyden hänen poismenonsa on aiheuttanut Sinulle ja läheisillesi. Vapaussodan aikana tiesin, voivani luottaa häneen täysin pohjoisella Oulun sektorilla. missä hänen rahallinen päättäväisyytensä antoi minulle korvaamattoman turvallisuudentunteen ja vanhoina aikoina minulla oli suuri ilo tuntea aseveljen ja kadettitoverin uskollinen kädenpuristus.

Minua on surettanut se, että en ole saanut laskea seppelettä hänen paareilleen, mutta olin matkustanut Sveitsin-Italian rajalle saadakseni lepoa ja aurinkoa huhtikuun viimeisinä päivinä ja sain tiedon isäsi kuolemasta vasta palattuani tämän kuun puolivälissä. Evon kirje oli päivätty 29.IV. ja kertoi minulle isäsi viimeisestä matkasta.

Salli minun lopuksi pyytää Sinua viemään äidillesi syvän ja kunnioittavan osanottoni ilmaus hänen surussaan sekä toivottaa voimia kantaa se menetys ja tyhjyys, jonka Reinholdin odottamaton poismeno on tuonut mukanaan ja jonka laajuuden uskon ymmärtäväni.

Sinun

Gustaf Mannerheim

Erityisesti B.J. Weckmanin mieleen on jäänyt eräs lapsuudenaikainen vierailu marsalkan Kaivopuiston kodissa. Tapaus on kerrottu myös Evo Mannerheim-Weckmanin muistelmakirjassa. Björn Johan tuli yhdessä äitinsä kanssa lounaalle marsalkan kotiin.

Tervehdittyään kummipoikaansa, marsalkka kysyi: ”Oletko nähnyt isoa tiikeriäni? Se on neljä metriä.”11-vuotias Björn Johan oli jo ehtinyt käydä salongissa, jonka lattiaa koristi, ja koristaa edelleen, upea tiikerin talja. Hän vastasi kummisedälleen: ”En usko. Enintään kolme ja kaksikymmentäviisi.”

Siirryttiin marsalkan suurelle joukolle tarjoamalle lounaalle. Björn Johanin äiti luuli jo tiikerinnahkaan liittyneen erimielisyyden unohtuneen. Mutta vieraiden noustua pöydästa marsalkka ja kummipoika poistuivat huomaamatta salonkiin ja konttasivat mittanauhan kanssa tiikerintaljan ympärillä. Mittauksen tulos oli 322 cm! Björn Johan oli innokas yleisurheilija ja tiesi askelparinsa pituuden. Itse asiassa hän oli ehtinyt arvioimaan tiikerin koon askelpariaan mittana käyttäen!

Yksittäiset pienetkin tapahtumat B.J.Wecmanin lapsuudesta osoittavat, että suurten asioiden parissa työskentelevä marsalkka tunsi myös lasten maailman.

Mannerheimin luonne kummipojan kuvaamana

Mannerheimiä pidettiin yleisesti viileänä tunteensa tiukasti hallitsevana sotilaana. Tämän vahvistaa myös Evo Mannerheim-Weckman. Marsalkka oli 18.9.1944 kutsunut veljentyttärensä

Evo Mannerheim-Weckmanin lounaalle Tamminiemeen. Mannerheim oli ovella vastassa ja ohjasi kädestä pitäen vieraansa sisälle. Tämä ihasteli ikkunasta näkyvää maisemaa ja huudahti ”Kuinka kaunista!” ”Niin, meidän maamme on kaunis,” sanoi marsalkka – sanat tulivat hitaasti ja hiljaa, ikään kuin miettivästi, - ”ja meidän kansamme on hyvä kansa. Hyvä kansa, jota minä en enää voi auttaa… Ja kaikki valkoiset ristit…”

Ääni, joka yleensä oli niin hillitty, murtui ja kyyneleet kihosivat väsyneisiin silmiin. Hän ei välittänyt niitä salata, kertoo Evo Mannerheim-Weckman. Hän myötäeli tilanteessa ”vain olemalla olemassa”, luotettavana kuulijana. Ja se auttoi. Marsalkan tuska vaikeasta rauhasta ja sen hinnasta valkoisina risteinä helpottui. Erotessa marsalkka lausui: ”Kiitos, että tulit, ole auttanut minua.”

Iltauutisissa samana päivänä luettiin rauhanehdot. Mannerheimin ajatukset ja tunteet olivat myllertäneet voimakkaasti kansakuntamme kohtalossa. Hän halusi purkautua läheiselle sukulaiselle.

B.J.Weckman on läheisen sukulaisuutensa sekä erittäin laajan Mannerheim-tietouden pohjalta pohtinut kummisetänsä luonnetta. Seuraavassa on otoksia näistä pohdinnoista.

Sukulaisten ja ystävien parissa Mannerheim oli vilkas ja iloinen, vaikka vakavoituikin iän myötä. Hän oli kiehtova seuraihminen, joka viljeli huumoria. Satiiri, joka yleisesti on liitetty Mannerheimin huumorin erikoisalaksi, ei tullut esiin sukulaistapaamisissa. Niissä vallitsi lämmin ystävällinen huumorin ilmapiiri.

Marsalkka oli erinomainen kuuntelija ja kertoja, jolla oli myös imitaattorin lahjoja. Ne lienevät perintöä Mannerheimin isältä, joka mm. ylioppilasvuosinaan osoittautui lahjakkaaksi näyttelijäksi, runon lausujaksi ja imitaattoriksi.

Toimissaan Mannerheim oli perfektionisti. Selvästi esiin tuleva voimakas sukurakkaus, uskollinen ystävyys, kohteliaisuus ja auttamisen halu olivat Mannerheimin perusominaisuuksia. Hän oli kulinaristi, jolla oli silmää myös naiselliselle viehättävyydelle ja älykkyydelle.

Mannerheimin arvot ja periaatteet B.J.Weckman on luetteloinut pääosin seuraavasti:

Pyrkimys toteuttaa oikeaksi katsomansa, periaatteiden noudattaminen, kompromissien vierastaminen.
Vapaamielinen realismi ja demokratian kunnioitus sen heikkouksistakin tietoisena.
Kunnioituksen ja arvon anto muille, toleranssi, yksilön oikeuksien ymmärtäminen.
Englantilaisen kulttuurin ja valtiojärjestelmän kannattaja.
Sosiaalinen mielenlaatu, humanismi, yhteiskunnan heikkojen, lasten ja vanhusten puolelle asettuminen.
Uskollisuus, huolehtivuus, empaattisuus ja auttamien halu.

Edellä esitettyyn otokseen voidaan Weckmanin listalta liittää toisaalta eurooppalaisuus ja toisaalta rakkaus Suomeen ja sen kansaan. Suomen kansan arvostaminen ja kunnioittaminen oli Mannerheimille sydämen asia kaikkina aikoina. Mannerheimillä oli kyky ei vain kuunnella vaan myös ymmärtää kanssaihmisiä.

Johtajan ominaisuudet laajasti lueteltuina Weckmanin listassa hipovat täydellisyyttä. Kuitenkin Weckman toteaa, että vaikeus tehdä ongelmallisia raskaita ratkaisuja johti Mannerheimin lykkäämään päätöksen tekoa. Joku saattaa sellaiseksi katsoa myös lastensuojeluliiton perustamisen: liiton perustaminen oli pohdinnan kohteena kaksi vuotta, ennenkuin toimeen tartuttiin. Mutta kun päätös oli tehty asiat etenivät marsalkan tarkan seurannan alla ripeästi ja mallikkaasti.

Asiallisesti liiton perustamisen viive lienee johtunut siitä, että sotilaana Mannerheim ei ollut perehtynyt lastensuojelun järjestelmiin. Perfektionistina hän lienee halunnut, että asiat ja valmius niihin, järjestelmä ja siihen liittyvät toimet on ensin hahmoteltava ja selvitettävä.

Kun tarkastellaan edellä referoitua B. J. Weckmanin karakterisointia Mannerheimistä, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että kenraalin ansiolista oli ylitsevuotava myös lastensuojeluliiton johtoon. Pisteenä i:n päällä oli seitsemän kielen hallinta.

Mannerheimillä oli positiivinen karisma, joka oli merkitsevä hänen ajamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Sitä varmaan kokonaisuutenakin ajatteli Arvo Ylppö, kun hän hartaasti taivutteli marsalkkaa tämän sukunimen liitämiseksi lastensuojeluliiton nimeen. Ratkaisevaa lastensuojeluliiton synnyssä on marsalkan kypsyminen tuleviin tehtäviin: ”Kun minulle selvisi, että Suomen lapset todella ovat kipeästi avun tarpeessa sen avun lisäksi, minkä valtion, kunnan ja yksityisten suorittama lastensuojelutyö voi heille antaa, ja kun vilpitön toivomukseni on omalta vaatimattomalta osaltani saada vähäisessä määrin myötävaikuttaa tämän tarpeen lieventämiseen, voitin epäilyksen” (ryhtyä lastensuojelujärjestön perustamiseen).

Vetoomus Suomen kansalle

Kun lastensuojeluliiton perustava kokous Mannerheimin kodissa 4.10.1920 oli pidetty, lähetti Mannerheim 5.10.1920 Suomen kansalle vetoomuksen tuen ja kannatuksen saamiseksi uuden järjetön työlle. Vetoomus on kaunismuotoinen, juhlava ja tunteisiin vetoava. Tämän katsauksen tekijä on aina olettanut, että vetoomus on ollut tiimityötä ja niin se tiettyyn rajaan asti on saattanut olla.

Kuitenkin liitoneuvoston ensimmäisessä kokouksessa 10.1.1921 pitämässään puheessa Mannerheim käyttää minä - subjektia vetoomuksen teosta: ”Kirjoitin kehotuksen, jossa vetosin Suomen kansalaisiin, koska varma vakaumukseni oli, että monet tuhannet, joiden kaunista uhrautuvaisuutta vapaussodan ajoilta saakka niin usein olen ihaillut, kun kyseessä on suuret isänmaalliset asiat, ilomielin ottaisivat osaa tähän yritykseen ja koettaisivat voimiensa mukaan vaikuttaa sen päämäärän saavuttamiseksi”. Mannerheimin henkilökohtainen panos vapaussodan jälkeisessä lasten ja perheiden sosiaalisen kriisin auttamistyössä on ollut suuri. Mannerheim oli myös lahjoittanut ko. työhön 50.000 mk.

Kansalaisille osoitettu mannerheimiläisesti tyylitelty vetoomus, ja varsinkin sen loppu, on korkeaa sanataidetta aatteen palveluksessa: ”Päämääränä olkoon, että jok’ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja koko kasvuaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.” Nuo sanat ja aatteet ilmaissut henkilö on ollut lasten ja lapsiperheiden syvällinen ymmärtäjä.

Sotilaan sydän ja järki olivat mitä aidoimmin lasten asialla. Perustava kokous oli saanut liiton johtoon ja nimeen suurmiehen, jonka lukuisat suuret tehtävät sekä moni- ja laaja-alaisuus eivät estäneet suurtoimia myös lasten ja nuorten hyväksi.

Kun Mannerheimliittoa pyrittiin liitämään ”ison veljen”, Suomen Punaisen Ristin toimintoihin, viimeksi mainitun puheenjohtajana toiminut Mannerheim asettui vastustamaan fuusiota. Hän totesi, että suurjärjestössä pienemmän toiminnat ovat unohtamisen ja syrjäytymisen uhan alla. Siitäkin, että liitto on nyt voimakas, suuri lastensuojelujärjestö, saamme kiittää Mannerheimin kaukonäköisyyttä ja viisautta.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 516

XIV Jarl Albert Oskar Johaninpoika Weckman, (Taulusta 514, äiti Elin Weckman) s. 25.09.1898 Oulu, k. 23.07.1982 Helsinki.

Puoliso: 15.04.1924 Helsinki Anne-Marie Arthurintytär Weckman o.s. af Forselles Studentexamen i Helsingfors 1920-05-27., s. 24.06.1903 Helsinki, k. 23.10.1992 Helsinki.
Vanhemmat: Arthur Edvard af Forselles, s. 11.02.1864 Lammi, k. 27.07.1953 Kannus ja Emma Adele af Forselles o.s. Kolster, s. 14.06.1869 Helsinki, k. 26.11.1923 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 517

XIV Stig Albert Oskar Johaninpoika Weckman, (Taulusta 514, äiti Elin Weckman) Kemi Oy:n toimitusjohtaja 1937–1952,
tekniikan tohtori., s. 05.07.1902 Oulu, k. 15.10.1956 Helsinki.

Vuorineuvos Stig Weckman (1902–1956)

Ab Kemi Oy:n toimitusjohtaja
tekniikan tohtori

Stig Weckmanin uraa ja merkitystä arvioitaessa on muistettava, että suuren yrityksen johtamisessa normaalit, hyvät vuodet ovat usein ylellisyyttä. Erityisesti tämä koskee suomalaista metsäteollisuutta, jossa voimakkaat suhdannevaihtelut ovat arkipäivää. Weckmanin kaudella Ab Kemi Oy:n toimitusjohtajana ei kuitenkaan ollut lainkaan niin sanottuja normaaliaikoja.

Stig Weckman syntyi 1902 Oulun varakkaimpiin kuuluvaan perheeseen. Isä Reinhold Weckman oli entinen Venäjän armeijan upseeri, joka jätti voimakkaat jäljet pohjoissuomalaisen metsäteollisuuden kehitykseen. Vaimonsa kautta eversti Weckman loi vankat siteet oululaiseen Snellmanin kauppahuonesukuun ja tuli lopulta yhdeksi kauppahuoneen pääomistajaksi. Eversti Weckman toimi 1900-luvun alussa Ab Uleå Oy:n toimitusjohtajana, Kajaanin Puutavara Oy:n hallituksessa ja Kemi Oy:n hallituksessa ja omisti näistä melkoisen osan.

Reinhold Weckman oli voimakastahtoinen mies, joka edisti kolmen poikansa kouluttautumista määrätietoisesti. Vanhimmasta pojasta, diplomi-insinööri Björn Weckmanista (1896–1978), tuli Ab Uleå Oy:n toimitusjohtaja, keskimmäinen filosofian maisteri, agronomi Jarl Weckman (1898–1982) työskenteli Finncellin tehtävissä ja nuorimmasta Stigistä tuli Ab Kemi Oy:n toimitusjohtaja – paljolti isän toiveiden mukaan. Toimelias isä vaikutti Lapin metsäteollisuuden päätöksentekoon aina kuolemaansa 1949 saakka.

Stig Weckman pääsi ylioppilaaksi 1920, valmistui diplomi-insinööriksi 1927 ja väitteli tekniikan tohtoriksi kemian alalta 1932. Hän siirtyi välittömästi insinööriksi Kemi Oy:n selluloosatehtaalle. Ura eteni poikkeuksellisen nopeasti. Jo 1934 hänet nimitettiin yli-insinööriksi ja 1937 yhtiön toimitusjohtajaksi. Valinta liittyi paljolti Snellmanien ja Weckmanien väliseen herkkään tasapainoon yhtiön johdossa.

Stig Weckman sai haltuunsa hyvässä kunnossa olevan yhtiön. Kemi-yhtiö teki erinomaista tulosta ja eli juuri vuoden 1937 tienoilla parhainta aikaansa. Se oli vastikään ohittanut Enso-Gutzeit Oy:n Suomen suurimpana sahatavaran viejänä. Kemin oloissa silmiinpistävän upea pääkonttori oli otettu äskettäin käyttöön ja hallitus oli yhtenäinen. Tästä alkoi laskeva kehitys, jonka syyt olivat maailmanlaajuisia ja poliittisia. Muuttuneissa oloissa olisi tarvittu suhdannevainua, riskinottokykyä ja nopealiikkeisyyttä, mutta sellaiseen ei ollut totuttu Kemi-yhtiössä. Se ei kuulunut tervaporvarien pitkään perinteeseen.

Sahatavaran markkinat romahtivat 1938 ja metsäteollisuus ajautui taantumaan. Sitä seuraavana vuonna jylisivät Euroopassa tykit. Vanhat vientimarkkinat menetettiin, mutta muihin suomalaisiin yrityksiin verrattuna lisähankaluutena oli harvaanasutussa Lapissa ankara pula metsätyöntekijöistä. Kemi-yhtiötä piti pystyssä monien muiden tapaan erilaiset sodan korviketuotteet.

Saksalaisia vastaan käydyn Lapin sodan jälkeen valtio tarvitsi kipeästi Kemi-yhtiön organisaatiota ja välineistöä maakunnan jälleenrakennuksessa. Weckman toimi ansiokkaasti Lapin läänin vt. maaherran johtamassa ja sisäasiainministeriön asettamassa läänintoimikunnassa ja sittemmin lääninneuvottelukunnassa. Lääninhallitus korostikin juuri jälleenrakennusajan ansioita tukiessaan vuorineuvoksen arvonimen myöntämistä Weckmanille.

Kemi-yhtiötä johdettiin vielä 1940-luvulla tavoilla, jotka olivat perua edellisen sukupolven ajatusmaailmoista. Kemi-yhtiön sisäisen hierarkian asteet olivat selvät. Yhtiö oli patruunahengessä käyttänyt rahaa henkilöstön elinolojen kohentamiseen. Työrauhaa oli ostettu valtakunnan yleistä tasoa korkeammilla palkoilla, mutta luottamukselliset suhteet yhtiön johdon ja työntekijöiden välillä puuttuivat.

Ehkäpä osin näistä syistä Kemi valikoitui 1940-luvun lopulla kommunistien lakkotoiminnan pääpaikkojen joukkoon. Laaja työtaistelu käytiin kesällä 1949. Lakon alkuvaiheissa Weckman osallistui neuvotteluihin, mutta vetäytyi tilanteen kärjistyttyä sivuun.

Isänsä ja vanhojen tukijoidensa kuoltua vuoteen 1950 mennessä Weckman osoitti ensi kertaa selvää riskinottohalua. Hän neuvotteli yhtiölle suuren investointilainan, jota suosittelivat niin Suomen Pankki kuin Metsäteollisuuden Keskusliitto. Yhtiö velkaantui pahasti ja Suomen Pankki asetti yhtiölle ehdot, joiden täyttämiseksi yhtiössä piti tehdä suuri omistusjärjestely.

Kemi Oy oli aikoinaan perustettu kahden suvun ja kauppahuoneen yhteisyritykseksi. Nyt sen aika oli ohi. Yhtiön uudelleenjärjestelyissä 1953 omistussuhteet muuttuivat niin paljon, että hallitus päätti jättää paikkansa. Stig Weckman valittiin seuraavaan hallitukseen, mutta hänen tehtävänsä toimitusjohtajana sai Aulis Kairamo.

Stig Albert Oskar Weckman S 5.7.1902 Oulu, K 15.10.1956. V eversti Johan Reinhold Weckman ja Elin Johanna Snellman. P 1928– Johanna Emmy Sophie Frosterus.
URA. Ylioppilas, Svenska mellanskola för gossar och flickor och dess forsättningsklasser i Uleåborg 1920; diplomi-insinööri 1927, tekniikan tohtori 1932 Teknillisestä korkeakoulusta. Opintomatka Englantiin 1920–1921.

Ab Kemi Oy:n selluloosatehtaiden palveluksessa 1932–, yli-insinööri 1934–1936, toimitusjohtaja 1937–1952, johtokunnan pj. 1947–1953.
Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: Puutalo Oy:n johtokunta 1941–; Pohjolan Voima Oy:n johtokunta 1943–; Toppilan Oy:n johtokunta; Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n johtokunta; Keskinäisen vakuutusyhtiö Saha-Palon johtokunta; Keskinäisen vakuutusyhtiö Teollisuus-Palon johtokunta.

Kemijoen uittoyhdistyksen johtokunta 1937–1952; Tornion ja Muonion rajajokien uittoyhdistyksen johtokunta 1937–1952; Voima- ja Polttoainetaloudellisen yhdistyksen Ekonon johtokunta 1940–; Suomen Selluloosayhdistyksen johtokunta 1943–1952; Suomen Puunjalostusteollisuuden työnantajaliiton hallintoneuvosto 1946–1952; Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton hallintoneuvosto 1947–1952; Suomen Sahanomistajien yhdistyksen johtokunta 1947–1952; Kemian keskusliiton hallitus.

Lapin läänintoimikunta 1944–; Lapin lääninneuvottelukunta 1944–.

Ison-Britannian varakonsuli Kemissä 1937–1941, 1947–1952.

Kunniaosoitukset: Vuorineuvos 1948. Vapaudenristi (VR) 3 (2 kertaa); VR 4; Vapaudenmitali 2 ka.; Vapaussodan mm. rsk.; Talvisodan mm.; Ruotsin Vaasa-r. K 1.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. KD 13/204 VK 1948. Sakari Virtanen, Lapin leivän isä 100 vuotta, Kemiyhtiön historia. 1993.

Mauri Mönkkönen

Weckman oli Kemi Oy:n palveluksessa vuodesta 1934 toimien yhtiön yli-insinöörinä 1934–1936 ja toimitusjohtajana 1937–-1952. Hän oli myös yhtiön johtokunnan puheenjohtaja 1947-1953. Lapin sodan jälkeen Weckman osallistui aktiivisesti Lapin jälleenrakennsutoiminnan johtamiseen ja hän sai suurelta osin näistä ansioista vuorineuvoksen arvon 1948.

Weckman johti Kemi-yhtiötä varovaisesti ja perinteisessä patruunahengessä. Työrauha ostettiin yleistä tasoa korkeammille palkoilla mutta Weckmanin kauteen osui kuitenkin kesällä 1949 tapahtunut Kemin lakkoliike. Vuonna 1950 Weckman hankki yhtiölle suuren lainan investointeja varten, mutta tämän seurauksena yhtiö velkaantui pahoin ja lopulta sen omistus jouduttiin Suomen Pankin asettamien ehtojen mukaisesti järjestelemään uudelleen. Uudelleenjärjestelyjen seurauksena myös Weckman menetti paikkansa ja hänen seuraajakseen toimitusjohtajana tuli Aulis Kairamo.

Jätettyään Kemi Oy:n Weckman muutti Kööpenhaminaan Finncellin ja Finnboardin sikäläisen agentuurin johtajaksi. Stig Weckman kuoli Kööpenhaminassa kolmen vuoden kuluttua 54 vuoden ikäisenä.

Stig Weckman oli naimisissa vuodesta 1928 professori Sigurd Frosteruksen tyttären Johanna Emmy Sophie Frosteruksen kanssa.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Stig_Weckman.

Kemi Oy:n osakekirja. Kemi Oy oli vuonna 1893 perustettu, Kemissä puunjalostusteollisuutta harjoittanut yhtiö. Yhtiön nimi oli aluksi Trävaruaktiebolaget Kemi. Nykyisen nimensä se sai 1918. Yhtiön perustajina olivat oululaiset kauppahuoneet J. W. Snellman G:son ja G. & C. Bergbom. Muita merkittäviä osakkaita olivat englantilainen sahatavaran tuontiliike G. F. Neamen & Co, konsuli Alf. Jacobson ja kauppaneuvos C. M. Dahlström. Yhtiön pääkonttori oli Oulussa vuoteen 1921 saakka, jonka jälkeen se siirtyi Kemiin. Yhtiön haltuun siirtyivät sen perustajilta Kemijokisuussa sijainneet Laitakarin (per. 1862) ja Karihaaran (per. 1874) höyrysahat sekä Torniossa sijainnut Röyttän höyrysaha (per. 1862). Kemi-yhtiön metsäkonttori oli aluksi Kemijärvellä, koska siellä oli käynnissä Isokylän lohkon suursavotta. Vuonna 1900 metsäkonttori siirrettiin Rovaniemelle Konttisen kartanoon. Tunnetuin Kemi-yhtiön puunhankintaa johtaneista metsäpäälliköistä oli Hugo Richard Sandberg, joka organisoi muun muassa Nuortin konesavotan. Kemi-yhtiö hankki puunsa yksityisiltä maanomistajilta hankintakauppoina, valtion metsien konsessio- ja huutokaupoista tai omista metsistään, joita sillä oli noin 75 000 hehtaaria ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kemi-yhtiö suunnitteli mäntypuuta raaka-aineena käyttävän sulfaattiselluloosatehtaan rakentamista 1907 ja 1914 mutta vasta 1919 Kemin Pajusaareen valmistui yhtiön ensimmäinen kuusipuuta käyttävä sulfiittiselluloosatehdas. Tämän tehtaan rakentamisen mahdollisti Metsähallituksen kanssa 1913 tehty 30 vuoden mittainen hakkuusopimus miljoonasta pinokuutiometristä kuusipuuta. Seuraavaksi valmistui 1927 sulfaattiselluloosatehdas, joka käytti mäntypuuta raaka-aineena. Kemi-yhtiöllä olikin tietoinen pyrkimys vähentää suhdanneherkän sahaustoiminnan osuutta yhtiön liikevaihdoista. Kemi Oy fuusioitiin Metsä-Botniaan vuonna 1991. Yhtiö valmisti sekä kartonkia että selluloosaa. Yhtiön sulfiittiselluloosatehdas perustettiin 1919, sulfaattiselluloosatehdas 1927 ja kartonkitehdas vuonna 1971. Vuonna 2012 Metsä-Botnia muuttui Metsä Fibreksi ja M-real Metsä Boardiksi. Nykyisin Metsä Fibren Kemin sellutehtaalla työskentelee noin 650 työntekijää ja Metsä Boardin (ent. M-Real) Kemin kartonkitehtaalla noin 145 henkilöä. Kone ja Silta Oy toimitti selluloosatehtaalle kaksi Kamyr-kuivauskonetta vuosina 1933-1936. Molemmat koneet olivat 3200 mm leveitä.

Puoliso: 1928 Emmy Johanna Sophie Weckman o.s. Frosterus s. 25.01.1908 Helsinki, k. 16.10.1999 Helsinki.
Vanhemmat: Sigurd Frosterus, s. 04.06.1876 Asikkala, k. 02.03.1956 Helsinki ja Emmy Maria Christina Julia Frosterus o.s. von Kraemer, s. 16.02.1877 Ranska, Mentone, k. 19.07.1963 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 518

XII Henrik Wilhelm Johaninpoika Snellman, (Taulusta 508, isä Johan Snellman) s. 06.04.1848 Oulu, k. 18.10.1902 Oulu.

Puoliso: Maria Isakintytär Snellman o.s. Fellman s. 29.01.1857 Oulu.
Vanhemmat: Isak Fellman, s. 10.01.1816 Oulu, k. 04.01.1874 Oulu ja Maria Fellman, s. noin 1820, k. Oulu.

Lapset:

Hilda Karoliina Wallin o.s. Snellman s. 04.04.1887 Oulu, k. 07.07.1978.

Allis Anthoni o.s. Snellman , s. 04.06.1898. Tauluun 519

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 519

XIII Allis Henrikintytär Anthoni o.s. Snellman, (Taulusta 518, isä Henrik Snellman) s. 04.06.1898, k. 16.03.1992.

Puoliso: Eric Gustav Henrikinpoika Anthoni suSuomalainen historioitsija, sukututkija ja professori., s. 20.11.1893 Helsinki, k. 27.04.1978 Helsinki.

Eric Gustav Anthoni (20. marraskuuta 1893 Helsinki – 27. huhtikuuta 1978 Helsinki), oli suomalainen historioitsija, sukututkija ja professori.

Anthoni oli Åbo Akademin Pohjoismaiden historian professori vuodet 1943–1949 ja Helsingin yliopiston historian professori vuodet 1942–1962. Hän oli Historisk Tidskrift för Finlandin päätoimittaja vuodet 1925–1969. Hän on varsinkin tutkinut 1500-lukua.

Teokset

Kring vår medeltida genealogiska forskning (1946)
Finlands medeltida frälse och 1500-talsadeln (1970)
.
Vanhemmat: Henrik Bernand (Berni) Anthoni, s. 25.04.1860 Rauma, k. 23.02.1918 Kirkkonummi ja Sigrid Matilda Anthoni o.s. Domander, s. 22.09.1864, k. 18.03.1951.

Eric Gustav Anthoni (20. marraskuuta 1893 Helsinki – 27. huhtikuuta 1978 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 520

XII Karl August (Addi) Johaninpoika Snellman, (Taulusta 508, isä Johan Snellman) s. 31.10.1849 Oulu, k. 31.12.1920 Oulu.

Säätiön toiminta

Alkuvuodet

Stiftelsen Alma och K. A. Snellmanin Säätiön hallitus otti ensi toimekseen maa-
alueen hakemisen tulevalle preventoriumille. Nokelan kankaalta löytyi sopiva män-
nikköinen hyväpohjainen alue, joka sopi laitoksen toiminta-ajatukseen erittäin hyvin.
Oulun hallintoelimille osoitettu hakemus johti nopeasti toivottuun lopputulokseen.
Kaupunginvaltuusto luovutti kokouksessaan 21.2.1921 kyseisen alunperin noin 30
hehtaarin maa-alan Nokelasta säätiön käyttöön. Vuokra oli muodollinen 30 mk/vuosi
ja vuokra-aika ulottui vuoteen 2016. Maa-alueelle oli tarkoitus rakentaa myös muita
lastenhuoltoon liittyviä laitoksia, muun muassa Candelinin lastenkoti. Lastenparanto-
lan valmistuessa säätiön hallinnassa oli 27 hehtaarin alue. Lisäksi kaupunki oli liittä-
nyt siihen Kempeleenlahden rannalta Vaarankarin niemestä 1000 m2 lasten uimarantaa varten.
Laitosrakennuksen suunnittelu annettiin arkkitehti V. J. Sucksdorfille.
Suunnittelussa kuultiin huippuasiantuntijoina Suomen ensimmäistä lastentautiopin
professoria Wilhelm Pippingiä ja lääkintöhallituksen pääjohtajaa arkkiatri Richard
Sieversiä. Rakentaminen kuitenkin lykkääntyi taloudellisista syistä peräti 11 vuotta.
Vuonna 1921 lahjoitussumma, 3 000 000 mk, olisi riittänyt hyvin rakennuskustan-
nuksiin, mutta seuraavina vuosina vaikea inflaatio söi varat riittämättömiksi. Raken-
tamiseen uskallettiin ryhtyä vasta v. 1932, jolloin rahaa oli käytössä 6 342 186 mk
(noin 2 milj. €). Rakennusurakan sai helsinkiläinen Oy Constructor Ab. Rakentami-
seen tuli käyttää mahdollisimman paljon oululaista työvoimaa, mikä kyseisenä ajan-
kohtana lamakauden huomioon ottaen oli merkittävä asia Oulun työllisyydelle ja sen
köyhille perheille, joiden auttaminen kuului säätiön perusprinsiippeihin. Kaikkine
maasto- ja tietöineen rakentaminen maksoi 2 900 000 mk. Sisustus, kalusteet ja irtai-
misto maksoivat 300 000 mk. Näin ollen Snellmankoti saatiin säätiön varoilla hyvin
pystyyn ja varoja jäi vielä laitoksen ylläpitoon. Tosin rakennusrahastoon oli alun
perin budjetoitu vain noin 2 000 000 mk ja ylläpitorahastoon noin 4 370 000 mk,
mutta sääntöjen mukaan rahastojen välillä voitiin tehdä hallituksen toimesta siirtoja.
Vuoden 1935 alusta parantola oli valmis palvelemaan Oulun ja Pohjois-Suomen
lapsia ja lapsiperheitä. Arkkitehtonisesti rakennus oli onnistunut ja vastasi suunni-
tellun toiminnan tarpeita.

Lähde: http://www.oulu.fi/snellman

STIFTELSEN ALMA OCH K. A. SNELLMAN SÄÄTIÖ:

Vuonna 2005 ilmestyi Stiftelsen Alma ja K. A. Snellman säätiön historiikki vuosilta 1921-2004. Uusintapainos siitä otettiin v. 2006 (avaa tästä). Tällä Oulun historiaan läheisesti liittyvällä 73-sivuisella teoksella säätiö haluaa myös onnitella 400 vuotta täyttänyttä Oulun kaupunkia.

SÄÄTIÖN APURAHAT

Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö jakaa vuosittain apurahoja Pohjois-Suomen lasten pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisyyn kohdistuvaan tutkimustyöhön. Etusijalle asetetaan mielenterveydelliset, lastenpsykiatriset, sosiaalipediatriset ja kliiniset lastentautialan tutkimukset. Ensisijaisesti myönnetään henkilökohtaisia apurahoja päätoimisiin väitöskirjatöihin (maksimi 12 tutkijakuukautta/ v). Säätiö voi toissijaisesti avustaa laitoksia ja järjestöjä, jotka Pohjois-Suomessa harjoittavat lasten pitkäaikaissairauksien hoitoa ja tutkimusta.

APURAHAN ANOMINEN

Apurahailmoitus julkaistaan kunkin vuoden joulukuussa sanomalehti Kalevassa, Suomen Lääkärilehdessä sekä Oulun yliopiston Tietopisto-lehdessä. Hakemus tehdään säätiön tarkoitusta varten laatimalle lomakkeelle ja siihen liitetään ansioluettelo sekä yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma kustannusarvioineen. Hakemus ja tutkimussuunnitelma lähetetään kaikkine liitteineen seitsemänä (7) kappaleena. Anomukset toimitetaan kunkin hakuvuoden helmikuun 1. päivään klo 16.00 mennessä säätiön asiamiehelle. Apurahan saanut tutkija sitoutuu antamaan kirjallisen selostuksen ja tilityksen apurahan käytöstä Säätiön hallitukselle.

Nuoren tutkijan (LK) henkilökohtaisen apurahan määränä säätiö käyttää 1.100 €/ kk ja LL- tai FM-tutkinnon suorittaneelle 1.600 €/ kk. Väitelleen apuraha on 2.200,- €/kk ja dosentti-tasoisen hakijan 2.400,- €/ kk. Mikäli apurahakausi on yli 4 kk, maksetaan em. apurahan lisäksi lakisääteinen MELA:n eläkevakuutusmaksu. Eläkevakuutusmaksusta löytyy lisätietoa sekä tästä että MELA:n kotisivulta. Apuraha on veroton, kun se ei määrältään ylitä valtion taiteilija-apurahaa.

Hakemuslomake löytyy täältä ja se palautetaan liitteineen säätiön asiamiehelle.

Säätiön asiamies:
Dosentti Matti Nuutinen
OYS/ Lasten ja nuorten klinikka
PL 23
90029 OYS
sähköposti: etunimi.sukunimi@ppshp.fi

Lisätietoja antaa tarvittaessa säätiön asiamies, puh (08) 315 5124. Apurahapäätöksestä ilmoitetaan sähköpostilla.

SELVITYS APURAHAN KÄYTÖSTÄ

Apurahan saaja on sitoutuu antamaan Säätiön hallitukselle kahdeksana (8) kappaleena kirjallisen selostuksen tutkimustyöstään ja tilityksen apurahan käytöstä apurahakautta seuraavan syyskuun 15. päivään mennessä. Mikäli tutkimus ei ole siihen mennessä valmistunut, pyydetään joka tapauksessa lähettämään väliaikainen käyttöselostus ja selvitys tutkimuksen etenemisestä. Tällaisessa tapauksessa tulee lopullinen käyttöselostus jättää aikanaan tutkimuksen valmistuttua, ja samalla myös eripainos julkaisusta. Selvitykseen tulee liittää yhtenä kappaleena apurahaan liittyvät julkaisut.

Tehtäessä tilitystä apurahojen käytöstä on selvitykseen liitettävä kuitit apuhenkilökunnalle suoritetuista palkoista ja materiaalikustannuksista sekä muista menoista. Väitöskirja-apurahakuluiksi hyväksytään vain väitöskirjan kielentarkastus- ja painatuskulut siltä osin, kun niitä ei ole katettu yliopiston taholta tai muulla apurahalla. Henkilökohtaisten apurahojen osalta on esitettävä selvitys käytetystä virkavapaudesta ja työnohjaajan lausunto tutkimustyön teosta. Selvityksen tulee sisältää myös tutkijan oma arvio saaduista tutkimustuloksista ja niiden merkityksestä.

Apurahan käytön selvityslomake

Julkaistaessa säätiön tuella suoritettuja tutkimuksia pyydetään kirjoituksen loppuun lisäämään maininta saadusta tuesta. Englanninkielisiin kirjoituksiin pyydetään säätiön nimi merkitsemään seuraavasti: "The Alma and K. A. Snellman Foundation, Oulu, Finland".

SÄÄTIÖN SYMPOSIUM

Säätiö järjestää viiden vuoden välein tieteellisen symposiumin tarkoitusperiään palvelevasta aiheesta. Viimeisin symposium järjestettiin 8.9.11 ja sen aiheena oli "Kasvatuksesta ja sen haasteista". Luennoitsijat olivat kotimaisia alan huippuasiantuntijoita. Symposiumin ohjelma ja luentotiivistelmät löytyvät täältä.

Vuonna 2006 järjestetyn symposiumin aiheena oli "HOW TO IMPROVE THE QUALITY OF LIFE OF THE HIGH RISK FETUSES AND NEWBORN?. Tilaisuudessa oli luennoitsijoina maailman johtavia asiantuntijoita. Symposiumin ohjelma ja luentotiivistelmät ovat täällä.

VÄITÖSKIRJAPALKINTO

Säätiön jakaa viiden vuoden välein väitöskirjapalkinnon parhaasta ko. aikana Suomessa valmistuneesta väitöskirjasta, joka kohdistuu Säätiön peruskirjan mukaiseen tutkimusalaan. Säätiön asiamies hankkii ehdotukset kaikista maamme lääketieteellistä tiedekunnista. Palkinto on suuruudeltaan 4.000 €. Palkinnon saajasta päättää Säätiön hallitus, jolle ehdotuksen tekee väitöskirjapalkintolautakunta. Vuonna 2011 palkinnon saivat

FT Tuula Hurtig väitöskirjastaan Adolescent ADHD and family environment – an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 birth cohort
LT Hanna Juntti väitöskirjastaan Association of respiratory syncytial virus infection with asthma and atopic allergy
LT Outi-Maria Peltoniemi väitöskirjastaan Corticosteroid treatment in the perinatal period: efficacy and safety of antenatal and neonatal corticosteroids in the prevention of acute and long-term morbidity and mortality in preterm infants.

Lähde: http://www.oulu.fi/snellman/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Karl August Snellman (31. lokakuuta 1849 Oulu – 31. joulukuuta 1920 Oulu) oli suomalainen Oulussa vaikuttanut kauppaneuvos ja valtiopäivämies.

Snellmanin vanhemmat olivat kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman G:son ja Jeanette (Johanna) Enbom. Hän tuli J. W. Snellman G:sonin kauppahuoneen johtoon veljensä Albertin kuoltua 1894 ja hän johti kauppahuonetta ja Kemi Oy:tä silloiselta nimeltään Trävaruaktiebolaget Kemi aina vuoteen 1918 saakka. Snellmanin johtajakaudella tervan osuus kauppahuoneen liikevaihdosta pieneni nopeasti mutta puutavaran osuus kasvoi. Kauppahuone harjoitti myös merkittävää viljan ja suolan maahantuontia ja myyntiä. 1900-luvun alussa Snellmanin kauppahuone hankki huomattavia metsäalueita Kainuusta estääkseen etelästä tulleiden kilpailijoiden pääsyn Kainuun puutavaramarkkinoille. Tämä strategia ei kuitenkaan täysin onnistunut sillä vuonna 1907 perustetusta Kainuun Puutavara Oy:stä tuli ajan mittaan merkittävä kilpailija Kainuun alueella. Vuonna 1912 oululaiset kauppahuoneet Snellmanin kauppahuone mukaan lukien yhdistivät omistamansa sahat Ab Uleå Oy-nimisen yhtiön alle.

K. A. Snellman oli naimisissa vuodesta 1875 oululaisen kauppiaantyttären Alma Maria Antmanin (1849–1919) kanssa. Perheessä oli neljä lasta: August Vilhelm (1876–1947), Signe Alma Sofia (1880–1963), Mary Johanna (1882–1972) ja Eiler Albert (1887–1913). Heistä August seurasi isäänsä Kemi Oy:n toimitusjohtajana, mutta vain muutaman vuoden siirtyen yrityksessä myynnin tehtäviin ja loppuvaihessa Kemi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi 1940-luvulla.

K. A. Snellman lahjoitti testamentissaan nuorena kuolleen Eiler-poikansa perintöosuuden 5 miljoonaa markkaa Oulun ja Pohjois-Suomen köyhien lasten hyväksi. Lahjoituksen pohjalta perustettiin vuonna 1921 Stiftelsen Alma och K. A. Snellman-säätiö joka rakennutti Oulun Nokelaan 1932–1935 Snellmankodin (myöh. Joulumerkkikoti) nimellä tunnetun lastenparantolan.

Lähteet

Kauko Kouvalainen: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman-säätiö 1921-2004. Oulu 2006
OAKK: Snellmanin suku
.

Alma ja K. A. Snellmanin muotokuvat, Hugo Backmansson (v. 1934). Pohjois-Pohjanmaan museon Mäntylän Snellmankotiin tallentamat taulut.

Puoliso: 28.01.1875 Oulu Alma Maria Simonintytär Snellman o.s. Antman. (Taulu 309) s. 17.09.1849 Oulu, k. 27.07.1919 Turku.

Snellmanin lastenparantola 1935–1939

Säätiön hallitus valitsi vuoden 1935 alussa parantolan henkilökunnan. Lääkäriksi va-
littiin Anna May Snellman o.s. Fonselius (1890–1948). Hän oli oikeusneuvosmies
Hemming Wilhelm Snellmanin puoliso. May Snellman toimi valmistuttuaan yksi-
tyislääkärinä Oulussa. Hän työskenteli Oulun synnytyslaitoksen, lastenkodin ja -sei-
men ja kaatumatautisten kodin lääkärinä. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton
paikallisissa toiminnoissa May Snellman oli tärkeä alansa asiantuntija ja tekijä.
Hänen voidaan katsoa olevan ensimmäinen oululainen lastenlääkäri. Laitoksen johta-
jattareksi tuli Maria Rudbäck ja vähän myöhemmin Greta Hedman. Lastentarhan-
opettajattareksi valittiin Benita Schauman. Lisäksi henkilökuntaan kuului yöhoitaja-
tar ja kaksi lastenhoitajaa. Muihin toimintoihin palkattiin seitsemän henkilöä. Nimel-
tä mainittujen sukunimet kertovat, että snellmanilaiset perheet (Snellman, Schauman,
Hedman) tunsivat tehtäviin sukukytkennän vetoa.
Ensimmäiset lapset otettiin parantolaan 11.2.1935. Kaikki 30 paikkaa täyttyivät
huonossa terveydentilassa olevilla lapsilla parissa kuukaudessa. Vuoden puolivälissä
ilmaisilla hoitopaikoilla oli 26 lasta ja maksupaikoilla 4, joten tässäkin suhteessa
suunnitelma paikkajaosta näyttää sattuneen kohdalleen. Monet lapsista olivat sairas-
kotiin tullessaan todella heikossa kunnossa. Ensimmäisessä vuosikertomuksessa vuo-
delta 1935 kerrotaan, että yksikössä hoidettiin toimintavuonna 55 iältään 2–6-vuo-
tiasta lasta. Näistä oli vuoden aikana kotiutettu 25. ”Heidän terveydentilansa oli ko-
tiin lähtiessä oivallinen”, todetaan kertomuksessa. Sairaalainfektiot pystyttiin estä-
mään verraten hyvin kolmen viikon karanteenijärjestelmällä eristyshuoneissa. Kui-
tenkin järjestelmällä ei voitu estää sitä, että vierailijat toivat taloon v. 1935 Oulussa
puhjenneen sikotautiepidemian. Lisäksi mainitaan jokunen hengitystieinfektio ja
angiinatapaus. Talon hygienian hyvästä tasosta kertoo se, että ripulia esiintyi vain
muutamalla lapsella. Mielenkiintoinen yksityiskohta on maininta stomatitis epidemi-
casta (virusperäinen suutulehdus) neljällä potilaalla. Löydettiinpä 2–6-vuotiailta po-
tilailta kolmessa tapauksessa lapamatokin. Suurena uhkana oli kurkkumädän puh-
keaminen yhdellä potilaalla, mutta taudin leviämisvaarasta vältyttiin siirtämällä lapsi
nopeasti kunnallissairaalaan. Sairaskotiin oli hankittu valohoitolaitteisto. Vuosiker-
tomuksessa mainitaan, että viiden laitteistolla hoidetun maitorupilapsen iho parani
hyvin.
Potilaiden yhteinen ongelma sairaalaan tullessa oli aliravitsemus. Asia hoitui pa-
rantolan keittiön taidoilla nopeasti, sillä usein paino nousi 1 kg/viikko. Vuosikerto-
muksessa on koskettava kertomus 3-vuotiaasta aliravitusta tytöstä, joka ei sairaalaan
tullessa kävellyt, ei puhunut ja teki muutenkin ”epänormaalin” (kehitysvammaisen?)
vaikutuksen. Tilan syyksi tode
ttiin aineellisesti ja henkisesti kurjat kotiolot. Paranto-
lan hoidossa tyttö toipui elimellisesti ja henkisesti yllättävänkin nopeasti: ”Vuoden
lopulla hän oli yksi herttaisimmista hoidokeista, puhui hyvin, juoksi ja leikki kuten
ikäisensä.” Kyseessä on nykyajankin tuntema laiminlyöty, he
itteille jätetty lapsi, jon-
ka taudinkuvan kehittymisessä kuitenkin ilmeisesti vanhemmista riippumaton kur-
juus ja köyhyys lienevät olleet mukana. Tapaus ei ollut ainoa laatuaan kyseisen ajan-
kohdan lapsilla. Tämän historiikin kirjoittaja ei voi välttyä toteamasta, että jo pelkäs-
tään edellä kuvatun 3-vuotiaan lapsen saama apu osoittaa, kuinka oikeaan osuva ja
siunauksellinen oli Karl August ja Alma Snellmanin halu siirtää osa varallisuudes-
taan köyhien lasten auttamiseen.
Vuoden 1935 toimintakertomuksen allekirjoittaja Greta Hedman lopettaa teks-
tinsä toteamukseen: ”Voimme olla ensimmäisen toimintavuoden tuloksiin mitä hoi-
dokkien ruumiilliseen ja henkiseen terveyteen tulee, täysin tyytyväisiä.” Toteamuk-
seen on helppo yhtyä nyt lähes seitsemän vuosikymmentä myöhemmin.

Snellmanin lastenparantolan vihkiäisjuhlallisuudet järjestettiin 7.7.1935. Vih-
kiäisjuhlaan kutsuttujen lista on säilynyt säätiön arkistoissa. Se sisältää noin 100 hen-
kilöä, useat perheineen. Snellman-suku oli juhlassa läsnä runsaan 20 henkilön voi-
malla. Koska juhlaan kutsuttujen lista kuvaa sekin 1930-luvun Oulun henkilöhisto-
riaa, erityisesti Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiöön liittyvänä jonkinlaisena
tuon ajan verkostoitumisilmiönä, on tämän historiikin loppuun liitetty luettelo kutsu-
tuista henkilöistä siinä muodossa kuin ne on kutsulistaan kauniilla käsialalla merkitty
(liite 2). Sanomalehti Kaleva on 8.7.1935 huomioinut vihkiäistapahtuman näyttävästi
ja 9.7.1935 oli Hufvudstadsbladetissa laaja kuvilla varustettu parantolan esittely
otsikolla ”Landets första preventorium”. Ohjelmasta mainittakoon, että asessori A. J.
Carlstedt oli ottanut vihkimispuheen teemaksi Matteuksen evankeliumin 18. luvun
sanat: ”Joka ottaa luokseen yhden näistä pienimmistä, hän ottaa luokseen minut.”
Säätiön hallituksen puheenjohtaja tohtori Gabriel Borg esitti laajan historiikin lasten-
parantolan suunnittelun ja rakentamisen eri vaiheista. Arkistoitu esitys on ollut suu-
rena apuna tätä historiikkia kirjoitettaessa. Lasten ohjelmanumeroiden lisäksi myös
Snellman-suvun edustajat esiintyivät. Rouva Sylvia Wirén esitti yksinlaulua ja suvun
puolesta kiitospuheen piti johtaja August Snellman. Ennen juhlatilaisuutta parantolan
johtajatar ja neljä hoidossa olevaa lasta kävivät Oulun hautausmaalla kunniakäynnillä
Karl August Snellmanin ja hänen puolisonsa Alma Snellmanin haudalla. Haudalle
lasketun seppeleen nauhassa luki: ”Karamellisetää ja tätiä kiitollisuudella muistellen
heidän lastenparantolansa.”
Toiminta parantolassa oli saatu hyvin käyntiin, ja se jatkui sekä hoidollisesti että
taloudellisesti onnistuneena seuraavat neljä vuotta. Mutta vuoden 1939 lopulla alka-
nut ja viitisen vuotta kestänyt sotajakso muutti myös lastenparantolan kohtalon ja
säätiön toiminnan uusille urille.

Carlstedt oli ottanut vihkimispuheen teemaksi Matteuksen evankeliumin 18. luvun
sanat: ”Joka ottaa luokseen yhden näistä pienimmistä, hän ottaa luokseen minut.”
Säätiön hallituksen puheenjohtaja tohtori Gabriel Borg esitti laajan historiikin lasten-
parantolan suunnittelun ja rakentamisen eri vaiheista. Arkistoitu esitys on ollut suu-
rena apuna tätä historiikkia kirjoitettaessa. Lasten ohjelmanumeroiden lisäksi myös
Snellman-suvun edustajat esiintyivät. Rouva Sylvia Wirén esitti yksinlaulua ja suvun
puolesta kiitospuheen piti johtaja August Snellman. Ennen juhlatilaisuutta parantolan
johtajatar ja neljä hoidossa olevaa lasta kävivät Oulun hautausmaalla kunniakäynnillä
Karl August Snellmanin ja hänen puolisonsa Alma Snellmanin haudalla. Haudalle
lasketun seppeleen nauhassa luki: ”Karamellisetää ja tätiä kiitollisuudella muistellen
heidän lastenparantolansa.”
Toiminta parantolassa oli saatu hyvin käyntiin, ja se jatkui sekä hoidollisesti että
taloudellisesti onnistuneena seuraavat neljä vuotta. Mutta vuoden 1939 lopulla alka-
nut ja viitisen vuotta kestänyt sotajakso muutti myös lastenparantolan kohtalon ja
säätiön toiminnan uusille urille.

Snellmankoti sotasairaalana 1939–1945

Talvi- ja jatkosota keskeyttivät Snellmanin lastenparantolan hyvin alkaneen toimin-
nan. Tiloja tarvittiin sodassa haavoittuneiden ja vammautuneiden hoitoon. Oulussa
toimi Sotasairaala 32. (32SotaS), jossa oli peräti 1400 (myöhemmin 1600, 2000) sai-
raansijaa. Ne olivat sijoitettuina Oulussa oleviin sairaaloihin, keskuskansakouluun,
Pateniemen kansakouluun, diakonissakotiin, kuuromykkäin kouluun sekä Snellman-
kotiin. Snellmankodin yksikössä toimi 32SotaS:n osasto IV, jossain on merkintä
osasto II. Yksikössä oli 100 hoitopaikkaa. Ne oli tarkoitettu kevyen kirurgian ja sisä-
tautien käyttöön. Kellarikerrokseen tehtiin sirpalesuojat ja leikkaussali. 32SotaS:n
päällikkölääkäri S. Nevanlinna kuvaa Snellmankotia sotasairaalana seuraavasti: ”Ka-
luste lastensairaalan, samoin osa liinavaatevarastoa. Sängyt ja pääasiallinen osa liina-
vaatevarastoa on lääkintävarikko 3:n ja 32SotaS:n hankkimia teettämällä ja lahjoituk-
sina. Röntgenkone, Siemensin Meganos (siirrettävä), on ostettu Puolustusvoimien lu-
valla jääden 32SotaS:n omaisuutena varastoitavaksi sairaalan lopettaessa toimintan-
sa.” Edelleen Nevanlinna kuvaa Snellmankotia: ”Rakennuksen kunto hyvä ja sopiva
tarkoitukseensa. Vesi- ja viemärijohdot, lämmin vesi, kylpyhuoneet (hieman epämu-
kavat, tehty lapsia varten), hyvä sauna, WC:t ja keskuslämmityslaitteet. Rakennus on
erityisen sopiva sisätautisille varsinkin toipilaille.” Ilmeisesti sotilaatkin ovat viihty-
neet Snellmankodissa, samoin pieni henkilökunta (kuva 8). Henkilökunnassa oli
lähetin tehtävissä myös suojeluskunnan poikaosaston jäseniä. Osasto IV:n, (II:n),
lääkärinä toimi muun muassa Oulun tuleva kaupunginlääkäri Aimo Kannisto.

Talvisodan ja jatkosodan välisenä aikana lastenparantolan tiloissa toimi lähinnä
varuskuntasairaala. Osasto luovutettiin 21.10.1942 saksalaisen Kriegslazarett`in
3/677 käyttöön. Tästä jaksosta ei ole arkistotietoja.
Snellmankodin laajaa puistoaluetta käytettiin vuonna 1945 myös siirtoväen tila-
päismajoittamiseen. Alueelle pystytettiin tähän tarkoitukseen lukuisia parakkeja. Mo-
lemmat edellä mainitut tilapäiset rakennusten ja siihen liittyvän maan käyttötarkoi-
tukset ovat sopineet hyvin myös niiden linjausten piiriin, jotka syntyivät Alma ja K.
A. Snellmanin elämäntyön, aatteiden ja toivomusten merkeissä. Sota-aikana Stiftel-
sen Alma och K. A. Snellman Säätiö oli arvokkaasti mukana isänmaan asialla.

Joulumerkkikoti 1945–1969

Vuosien 1939–45 sota-aika johti rankkaan inflaatioon. Sen seurauksena oli, ettei las-
tenparantolan toimintaa voitu jatkaa Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiön
toimesta. Jatkotoimintaa suunniteltaessa säätiö tavallaan palasi lähtöruutuunsa.
Tuberkuloosi oli niin aikuisten kuin lasten keskuudessa tuhoisa kansantauti. Snellma-
nien suku oli ollut mukana tuberkuloosin vastustamistyössä jo ennen säätiön perus-
tamista, ja tuberkuloosi mainittiin säätiön perustamiskirjassa keskeisenä kroonisena
tautina, jonka leviämistä lasten keskuudessa tulee lahjoitusvaroilla pyrkiä estämään.
Näin ollen oli luonnollista, että ajatus joulumerkkikodin perustamiseksi Ouluun
Snellmanin lastenparantolan tiloihin sai erittäin myönteisen vasteen. Vastasyntyneen
lapsen eristäminen heti syntymän jälkeen tartunnanvaarallista tuberkuloosia sairasta-
vasta äidistään/perheestään oli jo 1900-luvun alkupuolella todettu tehokkaaksi kei-
noksi estää lapsen sairastuminen ja kuolema. Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys oli
jo v. 1936 perustanut tätä työtä tekevän laitoksen Tampereelle ja nähnyt työn tehok-
kuuden. Näin ollen yhdistys päätti tarttua tilaisuuteen ja perustaa vastaavan yksikön
Ouluun lastenparantolan tiloihin. Nimen Joulumerkkikoti nämä laitokset saivat siitä,
että niiden toiminnan rahoitukseen saatiin merkittävä osuus myymällä jouluterveh-
dyksiin liitettäviä joulumerkkejä.
Samalla kun juhlittiin 22.10.1945 Snellmanin parantolan 10-vuotista historiaa,
kokoonnuttiin säätiön tiloihin myös uuden toiminnan aloittamisen merkeissä. Tilai-
suutta kunnioittivat läsnäolollaan Oulun läänin maaherra ja Oulun hiippakunnan piis-
pa sekä joukko muita oululaisia ja valtakunnallisia vaikuttajia erityisesti terveyden-
huollon piiristä. Keskeisen puheen piti Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyk-
sen silloinen sihteeri ja asiamies, professori Severi Savonen. Sähkösanomalla tilai-
suutta tervehti tuleva arkkiatri, professori Arvo Ylppö. Juhlassa julkistettiin myös
Ruotsista asian hyväksi saatu merkittävä lahjoitus.
40-paikkaisen joulumerkkikodin toiminta Snellman-säätiöltä vuokratuissa tilois-
sa käynnistyi ripeästi ja tehokkaasti.
Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö päätti
tukea joulumerkkikodin toimintaa vuosittain 4/5:lla parantolan ylläpitorahaston tuo-
tosta.
Myös henkilökunnan asuintiloja rakennettiin lisää. Rakennuskustannuksista
säätiö maksoi 1/3 ja Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys 2/3. Vuosina 1945–64 lai-
toksessa oli hoidettu 1 589 lasta, joiden keskimääräinen laitoshoidon kesto oli noin
seitsemän kuukautta. Eristäminen tartunnan lähteestä vähensi merkitsevästi lasten tu-
berkuloosiin sairastumista. Laitoshoidossa olevat lapset olivat kuitenkin muita lapsia
alttiimpia saamaan ripuli- ja eräitä muita tartuntatauteja. Perheestä ja erityisesti äidis-
tä erottamisen vaikutusta lapsen psykososiaaliseen kehitykseen sekä aikuisiän ennus-
teeseen tutkitaan Oulun yliopiston psykiatrian klinikalla. ”Joulumerkkilapset” ovat
menestyneet elämässään hyvin.. Terveydenhuollon rutiininomaisessa informaatiossa
ei ole ollut mainintoja ainakaan vakavista häiriöistä. Tosin jokunen yksittäinen hoi-
dossa ollut lapsi on aikuistuttuaan halunnut tietoja myös tästä elämänvaiheestaan.
Säätiön perusajatus, Pohjois-Suomen köyhien lasten auttaminen ehkäisemällä kroo-
nisia sairauksia, toteutui hyvin Oulun joulumerkkikodissa ja ilmenee taulukosta 2:
valtaosa lapsista tuli hoitoon köyhistä oloista Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta
sekä Lapista.

Lastenosasto III 1966–1975

Lastentautien klinikka Oulun yliopistossa aloitti toimintansa Lääninsairaalan tiloissa
v. 1964. Sairaansijoja oli 35. Lääninsairaalan puitteissa ei voitu käynnistää lastenpsy-
kiatrisia sairaalapalveluja. Tällöin katseet kääntyivät Snellmankodin, tuolloin Joulu-
merkkikodin nimellä kulkevan yksikön käyttömahdollisuuksiin tähän tarkoitukseen.
Professori Ole Wasz-Höckertin ja maaherra Niilo Ryhdän neuvottelutaidoilla saatiin
hallinnolliset ongelmat ratkaistuiksi. Joulumerkkikotiin perustettiin 1.6.1966 lasten-
osasto III. 25-paikkaisen osaston (15 lastenpsykiatrista ja 10 pitkäaikaissairasta so-
maattista/psykosomaattista potilasta) tilat vuokrattiin Snellman-säätiöltä ja Tuberku-
loosin Vastustamisyhdistykseltä. Joulumerkkikodin lopettamisen jälkeen v. 1970 tilat
vuokrattiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirille, jolle tuli
myös hallinnollinen vastuu yksiköstä. Lääninsairaala ja myöhemmin Oulun yliopis-
tollinen keskussairaala ostivat toiminnan kokonaispalvelupaketin Mannerheimin Las-
tensuojeluliitolta. Lääketieteellisesti yksikkö toimi kiinteästi lastenklinikkaan nojau-
tuvana. Vastaavana lastenpsykiatrina oli erikoislääkäri, myöhemmin dosentti ja apu-
laisprofessori Harriet Forsius. Johtavana psykologina oli Leila Seitamo. Varsinaisten
lastenpsykiatristen potilaiden lisäksi yksikössä hoidettiin psykosomaattisia ja eräitä
muita kroonisia sairauksia potevia lapsia ja nuoria. Avauspäivänä (kuva 9) tähden-
nettiin, että uusi yksikkö antaa mahdollisuuden lastenpsykiatristen tapausten ohella
tehostaa muun muassa neurologisten potilaiden hoitoa. Mainitusta syystä ja koulu-
tuksellisista näkökohdista johtuen yksikössä palveli myös lastentauteihin erikoistuva
lääkäri. Konsultteina olivat yliopistosairaalan lastenlääkärit. Lastenklinikan ylilääkäri
ja ylihoitaja osallistuivat viikoittain osasto
III:lla pidettyyn neuvotteluun. Neljän en-
simmäisen toimintavuoden aikana osasto
III:ssa hoide
ttiin 1 193 lasta tai nuorta.
Osastolla työskenteli 30 hengen suuruinen eri ammattiryhmistä koostuva henkilökun-
ta. Tähän lukuun ei sisälly taloushenkilöstö. Jälkitutkimuksen mukaan 70 % lasten
vanhemmista ilmoitti saaneensa osastolta hyvän avun.
Snellmankoti laajoine puistoalueineen ja uimarantoineen tarjosi kyseessä olevan
potilasryhmän hoidolle erinomaisen ympäristön. Sekä potilaat että henkilökunta viih-
tyivät hyvin. Työ toi avun lukemattomille lastenpsykiatrisista, psykososiaalisista,
kroonisista somaattisista sairauksista ja muista ongelmista kärsiville lapsille ja nuo-
rille sekä heidän perheilleen.
Kun Oulun yliopistollinen keskussairaalaliitto perustettiin ja suunnittelu- ja ra-
kennusvuoroon tuli lastenklinikka, oli selvää, että toiminnallisista ja taloudellisista
syistä myös osasto III tuli sijo
ittaa keskussairaalan rakennuskompleksiin ja siinä las-
tenklinikkaan. Snellmankodissa toimimisen loppuvuosiin kuului henkilökunnan osal-
listuminen uusien toimitilojen suunnitteluun. Muutto lastenklinikan tiloihin tapahtui
elokuun alussa v. 1975. Lastenosasto
III:n toiminta joulumerkkikodissa ja yhteistyö
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin kanssa oli sujunut hy-
vin. Snellman-säätiö päätti tehdä asiasta merkinnän hallituksensa pöytäkirjaan ja lä-
hettää piirille kiitoskirjeen. Kaiken kaikkiaan oli toteutunut se, mitä Suomen sosiaali-
pediatriikan isä professori Viljo Rantasalo ennusti osaston avajaistilaisuudessa: ”Us-
koisin, että Nokelan joulumerkkikoti tarjoaa uudelle osastolle ainutlaatuisen ympä-
ristön sekä hoidon että yliopistollisen lastenpsykiatrian opetuksen kannalta.” Osaston
toiminta oli myös Snellman-säätiön perustoiminta-ajatuksen mukaista.
Säätiö tuki
osasto III:n toimintaa vuosittain 4/5:lla ylläpitorahastonsa tuotosta.
Suunnitelmia kuntoutuskeskuksesta
Kun OYKS:n lastentautien klinikan rakentamisen ja valmistumisen aikataulu oli tie-
dossa, ryhdyttiin Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiön piirissä hyvissä ajoin
tutkimaan toiminnan tulevia linjoja. Lastenosasto III:sta saatujen hyvien kokemusten
perusteella tutkittiin erityisesti lasten ja nuorten terveydenhuollossa Pohjois-Suomes-
sa esiintyviä aukkoja ja kehittämistarpeita ja mahdollisuuksia hyödyntää niissä Snell-
mankodin rakennuksia puistoalueineen. Pohjois-Suomea palveleva lasten ja nuorten
kuntoutuskoti nousi päällimmäiseksi tavoitteeksi. Asian merkeissä kokoonnuttiin
toistuvasti kuunnellen eri asiantuntijoita ja julkista valtaa. Muun muassa sosiaalihal-
lituksen pääjohtajaa Alli Lahtista kuultiin jo suunnitelmien alkuvaiheessa. Asiassa
kuultiin myös Lohipadon erityiskoulua ja paikallisia kunnallisen ja lääninhallinnon
edustajia. Oulun kaupungin puolesta yhdysmiehenä toimi apulaiskaupunginjohtaja
Eljas Mikkonen. Keskeinen kokous pidettiin 29.11.1973. Osanottajina olivat osasto-
päällikkö Antti-Veikko Perheentupa sosiaali- ja terveysministeriöstä, toiminnanjoh-
taja Reino Nieminen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiristä,
professori Kauko Kouvalainen ja lastenpsykiatrian vastaava erikoislääkäri, sittemmin
apulaisprofessori Harriet Forsius OYKS:n lastenklinikasta, sekä hammaslääkäri Wer-
ner Hedman, merkonomi Rainer Sandelin ja professori Ole Wasz-Höckert Snellman-
säätiöstä. Kauko Kouvalainen esitti aikaisempiin tapaamisiin liittyvän puitesuunnitel-
man. Siinä katsottiin, että Oulun, Pohjois-Pohjanmaan ja määräosin koko Pohjois-
Suomen tarpeita palvelemaan tarvittaisiin kroonisesti sairaiden ja oireilevien lasten ja
nuorten kuntoutuskoti. Arvion mukaan tarvittaisiin 24 potilaspaikkaa ja 5 vanhem-
pien majoitushuonetta. Yksikön toiminta-ajatus oli, että sen tuli antaa Oululle ja lähi-
ympäristölle tarpeen osoittamia lasten ja nuorten kuntoutuspalveluja, mutta ennen
kaikkea sen tuli antaa koulutusta ja konsultaatiopalveluita Pohjois-Suomen lasten sai-
raalayksiköille ja terveyskeskuksille sekä koordinoida alan toimintoja. Tärkeä toi-
mintamuoto olisi yksilöllisten kuntoutussuunnitelmien teko. Toiminnan piiriin kuu-
luisivat kaikki fysikaalista ja/tai psykososiaalista pitkäaikaista kuntoutusta tarvitsevat
lapset ja nuoret. Tällaisina ryhminä merkittiin muistioihin seuraavat kroonisesti sai-
raat lapset ja nuoret: ps
yykkisesti ja sosiaalisesti ongelmaiset,
liikuntavammaiset;
CP-oireyhtymää, epilepsiaa tai diabetesta sairastavat, aisti- ja keuhkovammaiset sekä
ne, joilla on vaikeita synnynnäisiä anomalioita tai tapaturmien jälkitiloja.
Lasten ja nuorten kuntoutuksen kehittämisen tarve nähtiin ajankohtaiseksi ja Stif-
telsen Alma och K. A. Snellmanin Säätiön toimintalinjoihin erittäin hyvin sopivaksi.
Suunnitelmia ryhdyttiin viemään eteenpäin. Niinpä säätiö teetätti alustavan suunni-
telman kuntoutusyksikön toimitiloista ja Snellmankotiin tehtävistä rakenteellisista
muutoksista. Oulun yliopistollinen keskussairaala asetti puolestaan toimikunnan sel-
vittämään osuuttaan suunnitellussa kuntoutusyksikössä. Toimikunnan puheenjohta-
jana oli lastenklinikan ylilääkäri professori Kauko Kouvalainen ja jäseninä muun
muassa kansanedustaja Vappu Säilynoja ja Oulun tuleva sosiaali- ja terveystoimen
toimialajohtaja Pekka Moilanen. Tekemässään selvitystyössä OYKS:n toimikunta
asettui kannattamaan tehtyä suunnitelmaa. Suunnitellun lasten kuntoutuskodin kan-
nalta keskeinen neuvottelu pidettiin 23.1.1975. Silloin suunnitelmasta neuvoteltiin
valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä sosiaalihallituksen edus-
tajien kanssa (hallitusneuvos, osastopäällikkö Virkkunen ja esittelijä Kotila STM:stä,
esittelijä Tuhkanen VM:stä, osastopäällikkö Perheentupa ja tarkastaja Viljamaa
SH:sta). Säätiötä edustivat puheenjohtaja Werner Hedman ja sihteeri Hans Åker-
blom. Asiantuntijana oli Oulun lastenklinikan esimies Kauko Kouvalainen. Neuvot-
telu päättyi siihen, että osastopäällikkö Virkkunen pyysi säätiötä tekemään virallisen
tarjouksen Snellmankodin myynnistä valtiolle käytettäväksi suunnitellun kuntoutus-
kodin toimintoihin. Säätiö pyysi insinööritoimisto Erkki Seppäseltä arvion Snellman-
kodin myyntiarvosta. Toimisto päätyi rakennusten osalta 1 365 000 markan arvio-
hintaan. Maa-alan vuokraoikeus ei kuulunut arvioon. Säätiön hallitus esitti valtiolle
4.2.1975 tarjouksen Snellmankodista päätyen kaikkiaan 1 700 000 markan hintaan.
Tarkoitus oli, että kauppahinta saataisiin valtion lisätalousarvioon lasten kuntoutus-
kodin perustamiseksi. Asia kuitenkin pitkittyi ja mutkistui.
Oulun kaupunki oli jo v. 1962 esittänyt säätiölle, että se suostuisi pienentämään
sen käyttöön tarkoitetun maa-alueen noin viideksi hehtaariksi rakennusten ympärillä.
Vuoden 1921 kauppakirjassa oli merkintä, että mikäli säätiön toimintaperiaate muut-
tuu, sen oikeus vuokra-alaan loppuu tai tulee uudelleen harkintaan. Kun Oulun kau-
punki tunsi kiinnostusta myös kiinteistöihin, säätiön hallitus päätyi neuvottelemaan
kaupasta kaupungin kanssa. Kaupasta päätettiin heinäkuussa 1975, ja kaupungin-
valtuusto päätti siitä kokouksessaan 11.8.1975. Kauppahinnaksi tuli 1 350 000 mk.
Kiinteistön käytöstä kauppakirjassa todetaan seuraavaa:
”Kaupunki pyrkii ensisijai-
sesti siihen, että luovutettuihin rakennuksiin sijoitetaan valtion suunnittelema ja sen
hallinnassa oleva kroonisia sairauksia potevien lasten kuntoutuskoti, jolle varataan
sen tarpeet tyydyttävä riittävän suuri tonttialue.”
Vaikka kiinteistö siirtyi Oulun kaupungin omistukseen, säätiö jatkoi valtiovallan
kanssa neuvotteluja kuntoutuskodin saamiseksi Ouluun. Säätiön sihteeri apulaispro-
fessori Hans Åkerblom teki sosiaalihoitaja Elli-Maija Hämäläisen (nyk. Laaksamo)
kanssa selvityksen kroonisesti sairaiden, kuntoutuskotia tarvitsevien lasten lukumää-
rästä ja kuntoutustarpeesta Pohjois-Suomessa. Tutkimus valmistui vuosien 1977–78
vaihteessa. Se osoitti, että Pohjois-Suomessa toimivien lastenlääkäreiden tilastoissa
oli noin 300 sellaista kroonisesti sairasta lasta, jotka tarvitsisivat määräaikaista hoitoa
kuntoutuskodissa. Tässä vaiheessa varmistettiin vielä Oulun kaupungin valmius
suunnitellun kuntoutusyksikön sijoittamiseksi Snellmankotiin. Kaupunginjohtaja
Ilmo Paananen ilmoitti 20.3.1978 valmiuden olevan ennallaan. Toisaalta Mäntylän
alueen asemakaava oli valmistunut ja kaupungin tuli syksyyn 1978 mennessä päättää
kiinteistön käytöstä.
Säätiön sihteeri lähetti muistion kuntoutuskotiasiasta sosiaali- ja terveysminis-
terille. Kirjelmässä oli mukana edellä mainittu selvitys kuntoutustarpeesta Pohjois-
Suomessa. Säätiön edustajat kävivät asiasta neuvottelun sosiaali- ja terveysministeri
Olavi Martikaisen kanssa 26.4.1978.
Valtion taloudellisen paineen ja samanaikaisten valtakunnallisten sosiaali- ja ter-
veysalan rakennus- ja kehitysohjelmien vuoksi Oulun kuntoutuskodin perustaminen
oli vahvassa vastatuulessa. Selvimmin tämä kävi ilmi OYKS:n ja lääninhallinnon
edustajien (hallintojohtaja Olli Linsuri, ylilääkäri professori Kauko Kouvalainen ja
lääninsosiaalineuvos Jouko Mäkelä) ja sosiaali- ja terveysministeriön välisessä neu-
vottelussa sosiaali- ja terveysministeriössä. Osastopäällikkö Markus Onnela totesi lä-
hetystölle, ettei valtiovalta voi lähteä maan silloisessa sairaalalaitoksen kehitysvai-
heessa ja OYKS:n lastenklinikan äskettäin valmistuttua tukemaan hanketta. Kun
ajatellaan maan sairaalalaitoksen ja terveydenhuollon kehitystä ja kustannuskriisiä
1980-luvulta alkaen, ministeriön päätös saattoi olla jopa kaukaa viisas. Kuntoutusyk-
sikkö, tosin pienimuotoisempana, toteutettiin sittemmin OYKS:n lastenklinikassa.
Kuitenkin lasten terveydenhuollon pohjoissuomalaisen edustajan ajatukset ovat
1990-luvulta alkaen palanneet Snellmankodin mahdollisuuksiin esimerkiksi lasten ja
nuorten autismikeskuksen merkeissä. Mutta edellä esitetyssä tilanteessa Snellman-
säätiön oli jälleen tarkistettava toimintansa suuntaa.

Snellmankodin nykykäyttö

Myydessään Snellmankodin vuonna 1975 Oulun kaupungille Stiftelsen Alma och K.
A. Snellman Säätiö oli vielä uskonut, että kiinteistöä käytettäisiin, kuten kauppakir-
jassa mainitaan kroonisesti sairaiden lasten kuntoutukseen. Kun suunnitelma kariutui,
säätiö esitti kaupungille toivomuksen, että Nokelan Mäntylässä sijaitseva kiinteistö
saisi jatkossakin palvella oululaisten lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden asiaa.
Oulun kaupunki on suhtautunut asiaan pieteetillä. Päärakennuksessa toimii Mäntylä-
Snellman päiväkodin viisi lapsiryhmää (1–5-vuotiaat), päiväkodin kerhot (varhais-
kasvatuskerho, saamen kielen kerho) sekä Mäntylän lastenneuvola ja äitiysneuvola.
Edelleen rakennuksessa toimii Lintulammen asukasyhdistyksen kanssa yhteistyössä
toteutettava Kotitonttu-projekti, jonka kahden perhetyöntekijän toimitilat ovat neuvo-
lan yhteydessä. Rakennuksen toinen kerros on nuorisoasiain keskuksen käytössä nuo-
risotiloina. Siihen liittyy monia harrastus- ja kurssitoimintoja. Se on myös nuorten
kohtaamispaikka. Viikonloppuisin tiloja käyttävät eri nuorisojärjestöt. Snellmanko-
din asuntorakennuksessa toimii Mäntylän koulun esiopetusyksikkö ja ensimmäiset ja
toiset luokat.
Päiväkodissa ja koulussa on yhteensä noin 200 lasta. Lasten ja nuorten parissa
työskentelee 43 henkilöä. Snellmankotia sivuava tie on nimetty Snellmanintieksi.
Talon toimintoja esittelevät kotisivut antavat vakuuttavan kuvan toimintojen hyvästä
suunnittelusta ja toteutuksesta (kuva 10). Päiväkodin opetuksen punaisena lankana
ovat hyvät tavat; vihreänä ympäristö- ja luontokasvatus sekä kestävä kehitys; keltai-
sena ilo, elämykset, kokemukset ja onnistuminen ja sinisenä yhteistyö (päiväkodit,
koulu, koti).
Kun tarkastellaan edellä esitettyjä kasvatuksellisia tavoitteita ja muita Snellman-
kodin nykytoimintojen päämääriä Alma ja Karl August Snellmanin aatteellisen minän valossa, on Oulun kaupungille esitettävä kiitos. Snellmankodissa palvellaan edelleen suuriarvoisesti Oulun ja Pohjois-Suomen lasten asiaa myös kokonaisterveyttä
ylläpitävänä järjestelmänä. Pohjoissuomalaisuus saa arvokkaan vivahteen siitä, että
ohjelmaan on otettu myös saamenkielisten lasten ja perheiden asia.

Lasten kroonisten sairauksien tutkimuksen tukijaksi

Vaikka Snellmankoti vuokraoikeuksineen oli myyty Oulun kaupungille, Stiftelsen
Alma och K. A. Snellman Säätiö jatkoi vielä aina vuoteen 1978 saakka ponnisteluaan
valtion omistaman ja hallinnoiman lasten kuntoutuskodin saamiseksi Ouluun. Myös
kaupunki odotti sitoumuksensa mukaista ratkaisua kolme vuotta. Suunnitelma kui-
tenkin kariutui, kuten edellä on kerrottu. Säätiön tulevan toiminnan vaihtoehtoja oli
pohdittu jo hyvissä ajoin ennen sitä. Hallitus näki tärkeimmäksi tehtäväkseen Snell-
mankodin myynnin jälkeen varojensa sijoittamisen tuloa tuottavasti ja pääomaa
säilyttävästi. Käytännössä sijoitustoimintaa valmisteli toimikunta, johon kuuluivat
säätiön puheenjohtaja hammaslääkäri Werner Hedman ja hallituksen jäsenet toimi-
tusjohtaja Aaro Korkeakivi ja professori Hans Åkerblom sekä hallituksen ulkopuo-
lelta kanslianeuvos Kaj Snellman. Säätiö hankki Kiinteistö Oy Kirkkokatu 14 kol-
mannen kerroksen osakkeet. Tilojen vuokralaiseksi tuli Oulun lastentarhanopettaja-
opisto. Lisäksi hankittiin osakkeita teollisuus- ja voimayhtiöistä. Viimeisten kymme-
nen vuoden aikana säätiö on talousryhmänsä (puheenjohtaja Kaj Åström, hallituksen
jäsenet LL Jouko Arranto ja insinööri Martti Sohlo) esityksestä hankkinut edellä
mainitusta kiinteistöstä toisen kerroksen liiketilat sekä autotalleja. Edelleen säätiö
omistaa As Oy Oulun Caritas-koti -yhtiössä seitsemän huoneistoa.
Taloudellisten toimintojen rinnalla Snellmankodin myynnin jälkeen säätiö suun-
nitteli ripeästi tulevaa toimintaansa. Lähtökohtana oli, että säätiön tulee uusissa olo-
suhteissa toteuttaa edelleen lahjoittajien toivomus: toiminnan kohteena ovat Pohjois-
Suomen kroonisesti sairaat lapset. Hallitus asetti 29.4.1976 tulevien toimintojen
suunnittelutyöryhmän. Siihen kuuluivat puheenjohtaja Werner Hedman, varapuheen-
johtaja merkonomi Rainer Sandelin, hallituksen jäsen professori Ole Wasz-Höckert
sekä erityisasiantuntijana kanslianeuvos Kaj Snellman. Työryhmä ja hallitus päätyi-
vät siihen, että Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö muuttuneissa olosuhteissa
toteuttaa parhaiten lahjoittajien toivomuksen tukemalla Pohjois-Suomen lasten pitkä-
aikaissairauksien ehkäisyä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia. Oikeusministeriö vah-
visti säännöt 6.4.1977 (liite 3). Sääntöjen 2. § kuuluu:
Säätiön tarkoituksena on ensisijaisesti edistää sellaista tutkimus-
työtä, joka kohdistuu Pohjois-Suomen lasten pitkäaikaissairauksien
ennaltaehkäisyyn, erityisesti koskien mielenterveydellisiä, lastenpsy-
kiatrisia, sosiaalipediatrisia ja kliinisiä lastentautialan tutkimuksia
ja toissijaisesti avustaa laitoksia ja järjestöjä, jotka Pohjois-Suo-
messa harjoittavat näiden sairauksien hoitoa tai tutkimusta.
Säätiö toteuttaa tarkoituksensa tukemalla apurahoin ja muullakin
tavalla edellä mainittua tutkimustyötä, laitoksia ja järjestöjä.

Lähde: http://www.oulu.fi/snellman.
Vanhemmat: Simon Wilhelm Antman, s. 06.04.1815 Oulu, k. 02.04.1889 Oulu ja Sofia Jacobina Antman o.s. Mathlin, s. 22.07.1820 Oulu, k. 20.07.1888 Oulu.

Arkkitehti V. J. Sucsdorfin suunnittelema lastenparantola. Lattiapinta-alaa kolmikerroksisessa talossa on 1460 m2. (Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiön kokoelmat)

Lapset:

Signe Alma Sofia Snellman , s. 17.03.1880 Oulu. Tauluun 309

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 521

X Kristian Henrik Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 502, isä Gerhard Snellman) s. 28.12.1777 Piippola, k. 22.05.1855 Haukipudas.

1. puoliso: 1803 Ruotsi, Tukholma Maria Magdalena Matiaksentytär Snellman o.s. Röring. (Taulu 86) s. 12.07.1779 Pyhäjoki, k. 18.07.1814 Kokkola.

Lapset:

Johan Wilhelm Snellman , s. 12.05.1806 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 522

Karl August Snellman , s. 08.09.1810 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 531

Anna Kristina von Essen af Zellie o.s. Snellman , s. 10.06.1814 Kokkola. Tauluun 86

2. puoliso: Catharina Sofia Petterintytär Snellman o.s. Ahla s. 21.12.1798 Lumijoki, k. 27.11.1879 Alahärmä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 522

XI Johan Wilhelm Kristianinpoika Snellman, (Taulusta 521, isä Kristian Snellman) Suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä., s. 12.05.1806 Ruotsi, Tukholma, k. 04.07.1881 Kirkkonummi.

Johan Vilhelm Snellman (1806–1881)

Johan Vilhelm Snellman, muotokuva. Maalaus: E J Löfgren, 1869.
Pääasia on täyttää velvollisuutensa
ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät.
Paha päivä menee menojaan
niin kuin hyväkin.”

J. V. Snellman

Merikapteenin pojasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi

Johan Vilhelm Snellman syntyi Ruotsissa, Tukholmassa 12.5.1806. Hänen isänsä oli merikapteeni. Lapsuuttaan Johan Vilhelm vietti Kokkolassa, jonne perhe Tukholmasta muutti.

Kun Johan Vilhelm oli vasta 8-vuotias, hänen äitinsä kuoli. Tämän vuoksi poika lähetettiin kouluun Ouluun, jossa hän asui tätinsä luona.

Jo 16-vuotiaana Snellmanista tuli ylioppilas. Opinnot Helsingin yliopistossakin sujuivat hyvin ja Snellman osallistui aktiivisesti myös opiskelijaelämään. Samoihin aikoihin yliopistossa opiskelivat myös mm. Elias Lönnrot ja J. L. Runeberg.

Lauantaiseura, jossa yliopistomiehet keskustelivat mm. politiikasta, taiteesta ja filosofiasta, oli Snellmanille tärkeä ajatustenvaihtopaikka. Filosofian kandidaatiksi Snellman valmistui 1831.

Kansallishengen luomisesta tärkeä tavoite

Snellman vastusti venäläistä hallintoa. Hänen kerrotaan myös olleen omapäinen ja kiivasluontoinen. Kun hän toimi yliopiston opettajana, hän halusi itse päättää, mitä opiskelijoille opettaisi. Tämän vuoksi hän joutui erimielisyyksiin yliopiston johdon kanssa ja erosi tehtävästään.

Vuonna 1839 Snellman lähti opiskelemaan Keski-Eurooppaan. Päämäärät alkoivat selkiintyä: hän halusi herättää suomalaisen kansallishengen. Vaikka sivistyneistö puhui ruotsia, hänen mielestään suomen kielestä olisi pitänyt tulla koulun ja virastojen kieli.

Snellman halusi myös edistää tavallisen kansan kouluttamista ja sivistämistä. Hän piti myös tärkeänä suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemista sekä oman rahan saamista.

Palattuaan ulkomailta Suomeen Snellman joutui huomaamaan, etteivät hänen aatteensa miellyttäneet kaikkia – varsinkaan venäläisiä vallanpitäjiä. Häntä pidettiin jopa vaarallisena kiihkoilijana, eikä hän saanut enää virkaa yliopistossa.

Sanomalehdet vaikuttamisen välineeksi

Snellman muutti Kuopioon, jossa hän toimi koulun rehtorina. Vuonna 1844 hän alkoi julkaista kahta lehteä, Maamiehen ystävää ja Saimaa. Maamiehen ystävä oli maan ainoa suomenkielinen sanomalehti ja se oli helppolukuisena tarkoitettu tavallisen kansan tietoja ja taitoja lisäämään.

Ruotsinkielisessä Saima-lehdessä käsiteltiin valtiollisia ja yhteiskunnallisia asioita, mm. kielikysymystä ja koululaitoksen suomalaistamista. Se herätti paljon närkästystä varsinkin arvostelun kohteeksi joutuneissa. Lehti joutui sensuurin kohteeksi ja määrättiin lakkautettavaksi. Snellmanin pyrkimykset saivat tämän jälkeenkin paljon kannatusta.

Perhe-elämää

Naimisiin Snellman meni 40-vuotiaana vasta 18-vuotiaan Johanna Vennbergin kanssa. Kerrotaan, että vaikka perhe oli Snellmanille tärkeä, hän käyttäytyi itsevaltiaan tavoin huolehtien lähes kaikista talon asioista ruuan tarjoilusta ikkunaverhojen kiinnittämiseen. Vaimo Johanna kuoli jo 29-vuotiaana, ja Snellman jäi leskenä kasvattamaan viittä pientä lasta.

Arvostusta ja vaikuttamismahdollisuuksia

Vuonna 1849 Snellman muutti Kuopiosta Helsinkiin. Aluksi hän ei saanut muuta työtä kuin konttoristin tehtävän kauppaliikkeessä. Vähitellen suhtautuminen Snellmaniin ja hänen aatteisiinsa kuitenkin muuttui myönteisemmäksi. Yliopiston professorin viran hän sai vuonna 1856.

Seitsemän vuotta myöhemmin keisari nimitti Snellmanin senaattoriksi, hallituksen jäseneksi ja Suomen valtiovarojen hoitajaksi. Hän sai aatelisarvon ja osallistui aateliston edustajana valtiopäiville, silloisen eduskunnan päätöksentekoon.

Tavoitteet toteutuvat

Snellmanin ansiosta suomen kieli määrättiin Suomessa tasavertaiseksi ruotsin kielen rinnalle vuonna 1863. Hän vaikutti myös siihen, että Suomi sai oman markan vuonna 1860. Snellmanin kuva onkin esiintynyt suomalaisissa seteleissä ja hänen patsaansa sijaitsee Suomen Pankin edustalla.

Johan Vilhelm Snellman kuoli Kirkkonummella 4.7.1881. Eläessään hän oli fennomaani – suomalaisuuden kannattaja, lehtimies, filosofi, professori, senaattori, talousmies, valtiopäivämies ja perheenisä. Ei ole ihme, että häntä pidetään Suomen suurimpana valtiomiehenä.

Lähde: http://yle.fi/vintti/yle.fi/opettajatv/opettajatv.yle.fi/snellmanin_paiva.htm

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Vilhelm Snellman syntyi 12. toukokuuta 1806 Tukholmassa, missä hän vietti ensimmäiset seitsemän elinvuottaan.

Vuonna 1822 Snellman aloitti opinnot Turun Akatemiassa opintosuuntauksenaan teologia. Joitain vuosia myöhemmin hän kuitenkin vaihtoi filosofiaan tavoitteenaan filosofian kandidaatin tutkinto. Turun yliopistossa hän ystävystyi mm. Lönnrotin ja Runebergin kanssa ja tästä ystäväpiiristä muodostui myöhemmin ns. Lauantaiseura, joka teki muutamia merkittäviä aloitteita, mm. Suomen Kirjallisuuden Seuran perustaminen 1831.

Julkisen toimintansa Snellman aloitti 1834, jolloin hän toimi pohjalaisen osakunnan vt. kuraattorina. Snellmanin filosofisen luomisen huippukausi osui 1840-luvun alkuun, jolloin hän toimi Ruotsissa. Hän saavutti suurta suosita Ruotsissa ja esimerkiksi Om det akademiska studium oli erittäin suosittu kirja. Kirja syntyi niistä luennoista, joiden pito oli häneltä kielletty Suomessa muutama vuosi aiemmin.

Vuosina 1840-1842 Snellman kirjoitti myös pääteoksensa, Persoonallisuuden idea ja Oppi valtiosta.

Vuonna 1843 Snellman aloitti Kuopion yläalkeiskoulun rehtorina. Seuraavana vuonna hän alkoi toimittaa suomenkielistä Maamiehen ystävää sekä ruotsinkielistä Saimaa. Maamiehen ystävä oli suunnattu maanviljelijöille ja Saima puolestaan oli sivistyneistön lehti, jossa käsiteltiin mm. suomen kielen asemaa ja sen edistämistä, kansallista sivistystä, koululaitosta, elinkeinojen kehittämistä jne. Saimaa voidaan pitää Suomen ensimmäisenä poliittisena ja kulttuurisena lehtenä.

Saima joutui sensuurin kohteeksi ja se lakkautettiin vuoden 1846 lopussa. Snellman ei tästä kuitenkaan vaiennut, vaan perusti uuden lehden ystävänsä Lönnrotin nimissä.

Aleksanteri II noustua valtaan 1855 alkoi myös Snellmanin myötätuuli ja toiminta muuttui laaja-alaiseksi vaikuttamiseksi. Jo seuraavana vuonna Snellman nimitettiin yliopiston rehtoriksi.

Snellmanin käsitys oli, että oloja voidaan korjata vain kansallisen sivistyksen kohottamisen, itsetietoisuuden ja itseluottamuksen kautta. Hän vaikuttikin merkittävästi koululaitoksen kehittämiseen ja suomen kielen asemaan. Esimerkiksi suomenkielistä kirjallisuutta koskeva kielto kumottiin vuonna 1860 ja suomen kieli määrättiin Suomessa tasavertaiseksi ruotsin kielen rinnalle vuonna 1863.

Vuonna 1862 keisari nimitti Snellmanin senaattiin, jossa hän toimi raha-asiantoimituskunnan päällikkönä. Tänä aikana hän onnistui luomaan Suomen markan.

Snellman ei viettänyt eläkepäiviäänkään keinutuolissa, vaan osallistui viimeisiin päiviinsä asti julkiseen keskusteluun. Eläessään hän oli fennomaani, suomalaisuuden kannattaja, lehtimies, filosofi, professori, senaattori, talousmies, valtiopäivämies ja perheenisä.

Lähteet:
http://www.helsinki.fi/tuohinie/tekstit/snellman.html
http://www.yle.fi/opinportti/kouluportti/openpaja/ajankohtainen/juhlat/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä.

Sisällysluettelo

1 Elämä
1.1 Lapsuus
1.2 Opinnot yliopistossa
1.3 Lauantaiseura
1.4 Ura
1.5 Kuopiossa
1.6 Helsingissä
2 Työt
2.1 Filosofina
2.2 Sanomalehtimiehenä
2.3 Valtiomiehenä
3 Teokset
4 Snellmanin päivä
5 Katso myös
6 Lähteet
6.1 Kirjallisuus
6.2 Viitteet
7 Kirjallisuutta
8 Aiheesta muualla

Elämä

Lapsuus

Snellman syntyi Tukholman satamassa Patience-laivalla vuonna 1806. Hänen isänsä oli ruotsinkielinen pohjalaismerikapteeni Christian Henrik Snellman ja äitinsä Maria Magdalena (os. Röring). He asuivat Södermalmin kaupunginosassa, jossa asui myös muita merimiehiä ja heidän perheitään Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, Snellmanin vanhemmat halusivat palata Ruotsista Suomeen ja muuttivat Keski-Pohjanmaalle, Kokkolaan, joka tuolloin oli merkittävä kauppa- ja merenkulkukaupunki. Kokkolassa Snellman vietti vuodet 1813–1816 veljiensä Christian Gerhardin ja Carl Augustin, sekä siskojensa Magdalenan, Marian ja Annan kanssa. Johan Vilhelmin äiti kuoli 34-vuotiaana vuonna 1814 kuudennen lapsensa Annan synnytykseen.

Snellman aloitti opintonsa yksityisopetuksessa Kokkolassa. Vuonna 1816 Snellman muutti tätinsä Anna Piponiuksen luokse Ouluun, jossa hän aloitti opinnot yliopistoon valmistavassa Oulun triviaalikoulussa. Kaupungissa ruotsinkielinen Snellman oppi myös suomen kielen keskustellessaan koulukavereidensa kanssa. Kesäisin hän asui vanhemman tätinsä luona Rantsilassa.Oulun palo vuonna 1822 tuhosi lähes koko kaupungin triviaalikouluineen, josta Snellman sai toverei densa tavoin päättötodistuksen ilman tavanomaista päästötutkintoa.

Kesällä 1822 Snellman vietti lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut uuden vaimonsa kanssa. Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asunut nuorempi sisko nimeltä Anna Kristiina, joka kävi aina silloin tällöin tapaamassa sisartaan. Snellman oli vasta 16-vuotias, mutta se ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa ja menemästä kihloihin. Annalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka tuhosivat rakastavaisten yhteyden varastamalla ja tuhoamalla heidän kirjeensä. Kilpakosijat myös kertoivat rakastavaisille perättömiä juttuja toisistaan.

Opinnot yliopistossa

Turun Akatemia

Snellman siirtyi 16-vuotiaana Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Samaan aikaan opinnot yliopistossa aloittivat myös häntä vanhemmat J. L. Runeberg ja Elias Lönnrot. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat myös Johan Kjemmer, Johan Jakob Nervander ja Fredrik Cygnaeus. Turun akatemiaan opiskelijoiden keskuuteen oli syntynyt Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Se pohjautui pohjoismaiseen ja saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi tunteeseen ja historiaan. Opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja sen kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Adolf Iwar Arwidsson alkoi vaatia toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, koska hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat kokonaisuuden, jota yhdisti "sisäinen sielun ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi".

Snellman opiskeli teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailman kirjallisuutta sekä hieman myös fysiikkaa ja luonnontieteitä. Snellman tovereineen tutustui Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta jättivät politikoinnin taka-alalle, koska Arwidsson oli erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa takia, eivätkä he halunneet samaa kohtaloa. Snellman sai Akatemiassa opiskellessaan pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hän erosi siten, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.

Snellman aikoi papiksi ja panosti teologiaan opinnoissaan. Tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran suhteellisen lyhyessä ajassa. Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, koska hän ei ollut vielä saavuttanut vaadittua 22 vuoden ikää. Opettajansa J. J. Tengströmin vaikutuksesta hän vaihtoi pääaineekseen filosofian.

Snellman rahoitti opintojaan toimimalla kotiopettajana ympäri Suomea. Hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ruokaa, johon opiskelijoilla ei välttämättä ollut varaa. Hän harrasti väittelyä, shakin peluuta ja huilun soittoa.

Osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista tuhoutui Turun palossa vuoden 1827 syyskuussa. Nikolai I päätti siirtää Akatemian Helsinkiiin, jossa toiminta alkoi nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto lokakuussa 1828. Snellman suoritti stipendiaattitutkinnon ja keskittyi Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuoden mittaisen opiskelujakson jälkeen hän valmistui 1831 filosofian kandidaatiksi. Vuonna 1832 hänet promovoitiin maisteriksi. Snellman kirjoitti väitöskirjan Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835 joka käsitteli Hegelin aatemaailmaa.

Lauantaiseura

1830- luvun alkupuolella Snellman oli läheisissä yhteyksissä joukkoon opiskelijoita, joista tuli myöhemmin merkittäviä suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia ja kehittäjiä. He kutsuivat ryhmäänsä Lauantaiseuraksi. Seuraan kuuluivat Snellmanin lisäksi muun muassa Runeberg ja hänen vaimonsa Fredrika, Zacharias Topelius, Nervander ja Cygnaeus. Epävirallisena yhteisönä Lauantaiseura kokoontui jäsentensä koteihin keskustelemaan kirjallisuudesta ja filosofiasta. Alussa johtohahmona toimi Nervander, myöhemmin Runeberg. Seuran epävirallisena äänenkannattajana voidaan pitää Runebergien vuonna 1832 perustamaa sanomalehteä, Helsingfors Morgonbladia, sillä useat seuran jäsenet avustivat sitä. Snellman ei kuitenkaan vielä halunnut tuoda julki ajatuksiaan, mutta teki jo Runebergin artikkeliin kantaaottavan hahmotelman taidekäsityksestään. Runebergin mukaan isänmaallisuus kasvatti rakkautta pyhään luontoon, kun Snellmanin mielestä Suomen metsät olivat pitkästyttäviä. Lauantaiseuran loppuaikoina Johan Vilhelm Snellman oli piirin johtava, keskustelun kulkuun ratkaisevasti vaikuttava henkilö. Runebergien muutettua Porvooseen vuonna 1837 seuran säännöllinen toiminta loppui.

Ura

Snellman toimi Helsingin yliopiston filosofian dosenttina vuodesta 1835 vuoteen 1839, mutta ura katkesi yliopiston hallintoa koskeviin ristiriitoihin. Hän matkusti ensin Ruotsiin vuonna 1839 ja sieltä Tübingeniin Saksaan. Tällöin ilmestyivät hänen filosofiset pääteoksensa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit ("Yritys persoonallisuuden idean spekulatiiviseksi kehittämiseksi") ja Läran om staten ("Valtio-oppi"). Hän palasi Suomeen 1842.

Kuopiossa

Useista yrityksistään huolimatta Snellman ei saanut Helsingin yliopistosta professuuria. Vuonna 1843 hän muutti Kuopioon, jossa hän otti vastaan nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi.

Snellman kykeni vaikuttamaan Kuopiostakin käsin koko maan asioihin. Näkyvimmässä osassa olivat hänen perustamansa sanomalehdet. Ne sisälsivät voittopuolisesti kansallismielistä valistusta ja yhteiskuntakritiikkiä. Yhdistävänä tekijänä oli vahva sivistyksellinen ote. Vuodesta 1844 Snellman julkaisi ruotsinkielistä Saima, sekä suomenkielistä Maamiehen Ystävä -viikkolehteä. Viranomaisten 1846 lakkauttaman Saima-lehden tilalle hän perusti lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.

18. marraskuuta 1845 Snellman meni naimisiin kuopiolaisen apteekkarin tyttären Johanna Lovisa Wennbergin (14. tammikuuta 1828 – 4. kesäkuuta 1857) kanssa. Avioliitosta syntyivät lapset Hanna (s. 22.11.1846), Anders Henrik (s. 16.8.1848), Johan Ludvig (s. 14.3.1850), Wilhelm (s. 6.10.1851) ja Karl (s. 1855). Anders Henrik Snellman (k. 1911) toimi senaatin oikeusosaston jäsenenä vuosina 1905–1909 ja Karl Snellman (k. 1928) tie- ja vesirakennuslaitosten ylihallituksen ylitirehtöörinä vuosina 1909-1925. Karl Snellman sai todellisen valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1917. Johan Ludvig Snellmanista (k. 1909) tuli senaatin esittelijäsihteeri ja Wilhelm Snellmanista (k. 1933) lääkintöneuvos.

Helsingissä

Perhe muutti Kuopiosta Helsinkiin vuonna 1849. Aleksanteri II:n tultua suuriruhtinaaksi 1855 Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi. Aleksanteri II:n aikana olot muuttuivat vapaammiksi, ja vuonna 1856 Snellmanille avautui Helsingin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professorin virka. Snellmanin solmima avioliitto päättyi vaimon kuolemaan lapsivuoteelle vuonna 1857.

Senaattorina Snellman toimi vuosina 1863–1868. Hänet kutsuttiin 1863 valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että saatiin asetus suomen kielen oikeuksista. Hän saattoi päätökseen Suomen rahanuudistuksen, ja Suomi sai oman rahayksikön, markan vuonna 1860.

Snellman aateloitiin vuonna 1866. Hän toimi aatelissäädyn edustajana valtiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1877. Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Snellman toimi vuosina 1870–1874.

Filosofina

Filosofiansa Snellman perusti tiukasti Hegelin idealismille, jonka pohjalle hän kehitti oman poliittisen ja yhteiskunnallisen filosofiansa. Hän puolusti hegeliläisyyttä jo latinankielisessä väitöskirjassaan Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura ("Akateeminen väitöskirja Hegelin järjestelmän absolutismin puolustamiseksi") ja kiinnitti samalla huomiota persoonallisuuden käsitteeseen.

Snellman syvensi ajatuksiaan teoksessa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit, joka käsitteli Hegelin perillisten välille nousseita kiistoja. Tuohon aikaan hegeliläisyys oli jakaantunut ns. nuorhegeliläisyyteen ja vanhahegeliläisyyteen. Teos käsitteli myös David Friedrich Straussin alullepanemaa historiallisen Jeesuksen kritiikkiä. Snellman ei torjunut Straussin väitteitä. Hän katsoi Jumalan olevan vain ihmisissä, kun he ylittävät inhimilliset rajansa toimiessaan kansakunnan hyväksi.

Nämä opit löysivät konkreettisen jatkon Snellmanin pääteoksessa Läran om staten, joka oli yhteiskunnallis-poliittinen sosiologiaan perustunut teos. Hän noudatti Hegelin jakoa jakaen työn ja lain perheeseen, yhteiskuntaan ja valtioon. Perhe toimii lapsien eettiseksi kasvattamiseksi ja kansallisen identiteetin siirtämiseksi tuleville sukupolville. Kansalaisyhteiskunnassa ihmiset alistuvat järjellä perusteltuun ja ymmärrettyyn asetelmaan yhteiseksi hyväksi, kun taas valtiossa he alistuvat laille toimiakseen kansakunnan itsenäisen kulttuurin hyväksi.

Kansakunnan ja kansallisen tietoisuuden käsitteet ovat Snellmanin filosofian keskiössä. Hänen mukaansa kansasta tulee kansakunta historiallisessa prosessissa, jossa kansakunnan henki, kulttuuri ja koulutus kehittyvät. Ainoastaan yksi kansa ja sen kulttuuri voivat muodostaa yhden kansallisuuden. Tämä vaatii yhtä kieltä kansallisen koulutuksen pohjaksi. Kieli ei ole ainoastaan väline ajatusten muotoilemiseksi, vaan koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen.

Sanomalehtimiehenä

Snellman halusi kohottaa Suomen kansallista tietoisuutta ja kulttuuria muun muassa julkaisemalla sanomalehtiä. Tammikuussa vuonna 1844, toimiessaan koulun rehtorina Kuopiossa, Snellman alkoi julkaista viikoittaista sanomalehteä Saima, joka oli ensimmäinen suomalainen poliittis-kulttuurinen lehti, jolla oli huomattavaa vaikutusta kulttuuriin. Lehti ilmestyi ruotsin kielellä ja oli suunnattu koulutetulle lukijakunnalle. Lehden sisältönä oli uutisia, kuulutuksia, runoja ja tarinoita, matkakertomuksia ja kirjallisuuskritiikkiä.

Saima sai melko laajan yleisön. Sen painos oli noin 700 kappaletta, ja se oli siten maan neljän suurimman lehden joukossa. Liberaalilla linjallaan lehti herätti kuitenkin myös Suomen venäläisen kenraalikuvernöörin Menšikovin huomion. Tämän käskystä lehden toimilupa peruttiin lopulta vuoden 1846 loppupuolella.

Ruotsinkielisen Saiman lisäksi Snellman oli mukana perustamassa suomenkielistä lehteä Maamiehen Ystävä. Hän toimi lehden julkaisijana vuosina 1843–1844. Päinvastoin kuin Saima, lehti keskittyi käytännöllisiin neuvoihin ja maanviljelijäväestön peruskoulutukseen. Lehti sai vielä suuremman lukijakunnan kuin Saima.

Välittömästi Saiman lakkauttamisen jälkeen Snellman valmistautui yhdessä ystävänsä Elias Lönnrotin kanssa julkaisemaan uutta lehteä. Toukokuusta 1847 alkoi ilmestyä kuukausittainen Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning ("Kirjallisuuslehti yleiseen kansalaiskasvatukseen"), joka sisälsi yksityiskohtaisia artikkeleita ajankohtaisista aiheista, tieteestä ja kirjallisuudesta. Litteraturblad saavutti myös merkittävän 400:n kappaleen painoksen. Snellman luopui lehden ohjauksesta vuonna 1849 muutettuaan Helsinkiin ja otti lehden johtoonsa jälleen vuonna 1855. Tällöin hän keskittyi Suomen talouden vahvistamiseen ja modernisoimiseen. Samaan aikaan lehti suuntautui myös venäläistämistä vastaan, mutta Snellman katsoi kuitenkin aina, että Suomen kansa voi saavuttaa kansakunnan roolin ainoastaan koulutuksella, ei voimalla.

Valtiomiehenä

Snellman toimi porvarissäädyn edustajana vuoden 1861 Tammikuun valiokunnassa. Hänet nimitettiin senaattoriksi vuonna 1863. Hän toimi valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä ja vastasi kansallisesta budjetista. Hän kohtasi tehtävässä huomattavia vaikeuksia, sillä tuolloin oli useita katovuosia. Eräs merkittävistä saavutuksista oli Suomen taloudelle merkittävän rautatieyhteyden valmistuminen Pietariin.

Poliittis- taloudellisesti Snellmanin merkittävin saavutus oli radikaalin rahauudistuksen läpivieminen. Suomen markka oli otettu käyttöön jo vuonna 1860. Markka oli kuitenkin aluksi lähinnä nimellinen rahayksikkö, koska myös Venäjän rupla säilyi edelleen maan valuuttana sekä hopearuplina että epävakaana paperirahana. Snellman teki paljon työtä vuodesta 1864 saadakseen venäläiset viranomaiset taipumaan asiassa. 4. marraskuuta 1865 allekirjoitettiin manifesti, jolla Suomen hopeamarkasta tuli Suomen suuriruhtinaskunnan ainoa laillinen rahayksikkö. Myös hopearuplat säilyivät käytössä, mutta paperiruplia ei tarvinnut enää hyväksyä. Suomen markka oli alistettu Suomen pankille, joka toimi Suomen hallinnon alaisuudessa. Näin Suomi oli saavuttanut rahataloudellisen itsenäisyyden.

Snellmanin toinen kauaskantoinen saavutus koski kielipolitiikkaa. Snellmanin filosofian mukaisesti Suomen kansan kehitys kansakuntana oli mahdollista ainoastaan suomen kielen kautta. Snellmanin aikana ruotsin kieli oli kuitenkin käytännössä Suomen ainoa virallisissa yhteyksissä ja kulttuurissa käytetty kieli. Senaatti osoitti vain vähän halua muuttaa tilannetta. Niinpä Snellman vetosi asiassa suoraan keisariin. Hän onnistui saamaan audienssin keisarin puheille tämän vieraillessa Hämeenlinnassa, ja 1. elokuuta 1863 keisari allekirjoitti kielisäädöksen, joka mahdollisti suomen käyttöönoton virallisissa yhteyksissä käytettynä kielenä kahdenkymmenen vuoden siirtymäajalla.
Teokset

Snellmanin merkittävimmät teokset:

Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura ("Akateeminen väitöskirja Hegelin järjestelmän absolutismin puolustamiseksi", Helsinki, 1835)
Försök till framställning af logiken ("Yritys logiikan esitykseksi", Helsinki, 1837)
Philosophisk elementarkurs ("Filosofian peruskurssi", kolme osaa, Tukholma, 1837–1840)
Om det akademiska studium ("Akateemisesta opiskelusta", 1840)
Det går an. En tafla ur lifvet, fortsättning ("Käy laatuun. Jatkoa", 1840)
Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit ("Persoonallisuuden idea", Tübingen, 1841)
Läran om staten ("Oppi valtiosta", 1842, Tukholma)
Tyskland. Skildringar och omdömen från en resa 1840–1841 ("Saksa, kuvauksia ja arvioita matkalta 1840–1841", Tukholma, 1842)
De spiritus ad materiam relatione ("Hengen ja aineen suhteesta", Helsinki, 1848)
Alexander Castrenin elämäkerta

Snellmanin teosten julkaisuja:

Samlade arbeten I–X (1892–98)
Kootut teokset I–XII (1928–32)
Samlade arbeten I 1826–1840 (1992)
Teokset 1–4 (1982–1983)
Kootut teokset 1–24 (2000–2005) Kootut teokset, pdf

Snellmanin päivä

Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää vietetään 12. toukokuuta. Päivä on vakiintunut liputuspäivä. Vuonna 2006 vietettiin J. V. Snellmanin syntymän 200-vuotisjuhlaa.

J. V. Snellmanin syntymän satavuotispäivän yhteydessä vuonna 1906 kirjailija Johannes Linnankoski kehotti suomalaistamaan vierasperäiset sukunimet. Toukokuun 12. päivänä 1906 julkaistussa Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehdessä noin 24 800 henkilöä ilmoitti suomalaistaneensa nimensä.[19] Samana päivänä perustettiin myös Suomalaisuuden liitto.[20]

Lähteet
Kirjallisuus

Majamaa, Raija & Tiirakari, Leeni: J. V. Snellman: Valtioviisas vaikuttaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1040. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-678-1.
Raimo Savolainen: Sivistyksen voimalla. J. V. Snellmanin elämä, Edita, Helsinki 2006, ISBN 951-37-4573-2 (sid.)
Pentti Virrankoski: Suomen historia, SKS, Helsinki 2001, ISBN 951-746-321-9 ja ISBN 951-746-342-1
Kyösti ja Päivi Skyttä: Tuntematon Snellman, Kirjayhtymä, Helsinki 1981, ISBN 951-26-2058-8
Markus H. Korhonen, Niskala/Siliämaa: J. V. Snellman -pienenä Oulussa, suurena historiassa, Oulun kaupunki, Oulu 2006, ISBN 952-5465-24-1.
Lahtinen, Mikko: Snellmanin Suomi. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-181-X.

Viitteet

J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 16
Korhonen, Markus H., Niskala, Kaarina & Siliämaa, Marianne: J. V. Snellman -pienenä Oulussa, suurena historiassa. Oulu: Oulun kaupunki, 2006. ISBN 952-5465-24-1.
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 17
Tuntematon Snellman, s. 15
Tuntematon Snellman, s. 16
Tuntematon Snellman, s. 19
Tuntematon Snellman, s. 22
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 21
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 19
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 22
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 23
J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 25
J. V. Snellmanin muotokuva Helsingin yliopistomuseo. Viitattu 29.7.2013.
[http://gamma.nic.fi/~raimom/ep/historia/henkilot/s_henk.htm#SNELLMAN,%20Johan%20Wilhelm, Pohjanmaan väylän matkailuhakemsito
Otavan iso tietosanakirja, osa 7, Otava, Helsinki 1964.
Snellman (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=58d777c0494dd876e3bd8905bc64458e2&top=227&mode=static
http://www.kuopio.fi/net.nsf/TD/040305141756002?OpenDocument
B. Thilman: Suvuista ja sukunimistä

Kirjallisuutta

Jalava, Marja: J. V. Snellman: Mies ja suurmies. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3383-4.
Lahtinen, Mikko: Snellmanin Suomi. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-181-X.
Majamaa, Raija & Tiirakari, Leeni: J. V. Snellman: Valtioviisas vaikuttaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1040. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-678-1.
Niiniluoto, Ilkka & Vilkko, Risto (toim.): J. V. Snellman – filosofi ja valtio-oppinut. Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 2006. ISBN 951-9264-61-2.
Patoluoto, Ilkka (toim.): J. V. Snellmanin filosofia ja sen hegeliläinen tausta: Suomen filosofisen yhdistyksen järjestämä kansainvälinen kollokvio, Helsinki 4.–5.12.1981. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1984. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1984. ISBN 951-45-3355-0.

Kallio, Lauri: Snellman, Johan Wilhelm Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
Klinge, Matti: Snellman, Johan Vilhelm (1806–1881) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
J. V. Snellman 200 vuotta -sivusto
J. V. Snellman - J. V. Snellmanin kotimuseo, Kuopio
Snellman 200 vuotta – juhlavuoden luentojen taltiointeja
Snellmanin kootut teokset suomeksi
Snellmanin kootut teokset
Historiallisia humanisteja: J. V. Snellman (Helsingin yliopisto)
Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771–1890: Maamiehen Ystävä
Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771–1890: Saima
Oulun kaupunginkirjaston Pakkala-kirjailijatietokanta
Snellmanin kuvaus kouluvuosistaan Oulun Arkki -sivuilla

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/J._V._Snellman

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

J. V. Snellman pyrki vahvistamaan suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, suomen kielen asemaa sekä uudistamaan reaalipoliittista suhtautumistapaa Venäjää kohtaan.

• professori
• filosofi
• kansallinen herättäjä
• senaattori
• Lauantaiseuran jäsen
• fennomaani
• toimittaja

J. V. Snellman 1) perehtyi opinnoissaan ja tutkimuksessaan Hegelin filosofiaan, jolla oli yhteys 1800-luvun poliittiseen kuohuntaan. Yhteiskunnallinen toiminta kiinnosti häntä jo varhain, hän osallistui aktiivisesti ylioppilaskunnan ja Lauantaiseuran 2) toimintaan. Puolustaessaan akateemista itsehallintoa Snellman saikin rettelöitsijän maineen. Hän vetäytyi hetkeksi yliopistotoiminnasta ja keskittyi levittämään mielipiteitään lehdistön välityksellä. Kuopiossa hän toimittikin omaa yhteiskuntakriittistä Saima –lehteään 3), jossa julkaisi kasvatukseen ja kansalliseen aktivoimiseen liittyneitä kriittisiä artikkeleita. Lehden lakkautuksen jälkeen Snellman löysi itselleen pian toisia julkaisukanavia. Vuoden 1848 levottomuuksien vuoksi häntä ei valittu filosofian professoriksi. Olojen rauhoituttua hänet nimitettiin Aleksanterin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professoriksi, sillä maineestaan huolimatta monet viranomaiset arvostivat häntä.

J. V. Snellman jätti 1850-luvulla yhteiskunnallisen kritikoinnin ja keskittyi Suomen taloudellisten mahdollisuuksien kehittämiseen. Fennomaanina hän suositti reaalipoliittista suhtautumista Venäjään ja sen keisariin. Vaikka Snellman pysytteli fennomaanien puoluetoiminnan ulkopuolella, hänestä tehtiin senaattori valtiontalouteen perehtyneisyyden vuoksi. Senaattorina hän ehdotti keisarille, että Suomi palkittaisin lojaalisuudestaan Puolan kapinan aikana määräämällä suomi virkakieleksi ja sitomalla markka ruplan sijasta hopeakantaan. Snellman itse toteutti rahareformin 4), joka pitkän tähtäimen hyödyistään huolimatta osoittautui maalle hyvin raskaaksi. Vanhemmilla päivillään hän ajoi valtiopäivien edustajana sekä toimittajana edelleen aktiivisesti fennomaanista linjaansa. Kaikenlaisesta radikaalimmasta toiminnasta hän kuitenkin sanoutui irti.

1) Snellmanin päivää vietetään 12. toukokuuta. Vuonna 1906 Snellmanin päivänä noin 25 000 ihmistä suomensi sukunimensä poliittisena eleenä ja kansallisena mielenilmaisuna. Osa suomensi nimensä kokonaan, osan pitäessä uuden nimensä rinnalla ruotsinkieliset nimet.

Nimensä kokonaan muuttaneiden humanistien joukossa olivat esimerkiksi professorit Gunnar ja Hugo Suolahti (Palander). Kaksoisnimen itselleen ottivat muun muassa J. R. Danielson-Kalmari ja Eliel Aspelin-Haapkylä.
Nimiä oli toki suomennettu jo aiemminkin ja suomennettiin tämän jälkeenkin. Esimerkiksi Georg Zacharias Yrjö-Koskinen (Forsman) oli muuttanut nimensä jo vuonna 1884.

2) Lauantaiseura oli vuonna 1830 perustettu vapaa keskusteluseura. Seuran kokouksissa otettiin avoimesti kantaa esimerkiksi kansallisuuskysymykseen, politiikkaan, kulttuuriin jne. Osa seuran parissa syntyneistä ideoista sai konkreettisiakin seurauksia. Esimerkiksi Suomalainen Kirjallisuuden Seura perustettiin Lauantaiseuran toimesta.

Useat seuran jäsenistä olivat Turusta Helsinkiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston perässä muuttaneita nuoria opettajia tai oppilaita. Seuran jäseniä olivat esimerkiksi J. L. Runeberg, J. V. Snellman, M. A. Castrén, F. Cygnaeus Z. Topelius ja E. Lönnrot. Seuran toiminta hiipui Runebergin muutettua Porvooseen vuonna 1837.

3) Saima ilmestyi vuosina 1844–1846 J. V. Snellmanin julkaisemana Kuopiossa. Lehdessä kirjoitettiin ruotsiksi kansallisuus- ja talouskysymyksistä sekä muista yhteiskunnallisista asioista. Snellman vaati Saimassa erityisesti suomen kielen aseman parantamista ja nostamista sivistyneistön kieleksi. Lehden selkeä poliittinen linja ärsytti monia johtavia virkamiehiä ja lopulta sensuuri lakkauttikin lehden liian radikaalina.

4) Vuonna 1863 J. V. Snellmanista tehtiin senaattori. Senaatin talousosaston jäsenenä ja finanssitoimituskunnan päällikkönä hän vei läpi rahareformin, jossa Suomen markka sidottiin hopeakantaan. Siihen asti markka oli ollut Venäjän ruplan heilahtelujen armoilla.

Markan sitominen hopeakantaan vakautti Suomen ulkomaankauppaa ja helpotti lainanottoa, mutta aluksi hinta oli kova. Rahanarvon nousu osoittautui maalle hyvin raskaaksi, kun maassa koettiin katovuosista johtuva suuri nälänhätä vuosina 1867–1868. Snellman vaati tiukan rahapolitiikkaa ja taipui lainanottoon ulkomailta vasta syksyllä 1867. Sääolosuhteiden vuoksi se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä viljakuljetukset Suomeen eivät enää ehtineet saapua perille ennen meren jäätymistä.

Vaikka Snellman teki kaikkensa nälkäkatastrofin estämiseksi, yleinen mielipide arvosteli ankarasti hänen finanssipolitiikkaansa. Snellmanin vielä ajauduttua ristiriitoihin uuden kenraalikuvernöörin kanssa tämä kehotti häntä eroamaan virastaan.

1835–1843
Aleksanterin yliopiston filosofian dosentti

• 1843–1849
Kuopion yläalkeiskoulun rehtori

• 1844–1846
Saima ja Maamiehen ystävä -lehtien toimittaja

• 1856–1863
Aleksanterin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professori

• 1859
Kanslianeuvos

• 1860–1861
Aleksanterin yliopiston pedagogiikan vt. professori

• 1863–1868
Keisarillisen Senaatin talousosaston jäsen ja finanssitoimituskunnan päällikkö

• 1866
Aatelointi

• 1869–1881
Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja

• 1870–1874
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies

Lähde: http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/snellman.html#

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

J. V. Snellman hahmotti Suomen Venäjän-suhteen reaalipoliittisen tradition uutta kansalais- ja valtiopäiväyhteiskuntaa vastaavaksi ja pyrki rakentamaan Suomen sosiaalisen tulevaisuuden kansalaisyhteiskunnan kehittämisen pohjalle. Tämä päämäärä edellytti kansan suurten joukkojen sivistämistä ja se taas suomen omaksumista kulttuuri- ja hallintokieleksi. Snellman ei osallistunut varsinaiseen fennomaaniseen puoluepolitiikkaan; hän ei ajanut nopeaa sosiaalista muutosta vaan ensi sijassa sivistyneistön kielenvaihdosta.

Johan Vilhelm Snellman aloitti modernin kansalaiskeskustelun ja yhteiskuntakritiikin Suomessa 1840-luvulla; hän toi tänne vallankumousvuosikymmenen poliittisen hengen Ruotsin- ja Saksan-kokemuksiensa ja laajan, jatkuvan eurooppalaisen kirjallisuuden seuraamisen antamilla henkisillä valmiuksilla. Hän oli 1840-luvun alun laajoilla teoksillaan hankkinut itselleen pitävän teoreettisen pohjan.

Vuosien 1848 - 1849 vallankumousvaihe, jolloin Snellmania ei hänen yhteiskunnallisesti aktiivisen taustansa vuoksi nimitetty filosofian professoriksi, sai hänet pidättymään moneksi vuodeksi julkisesta toiminnasta. Aleksanteri II:n valtaistuimellenousun jälkeen Snellman nimitettiin 1856 hakemuksetta professoriksi ja hän ryhtyi hallituksen reformipolitiikan aktiiviseksi kannattajaksi. Senaattoriksi ja finanssitoimituskunnan päälliköksi hänet nimitettiin 1863. Reformiperiodin loppuminen, nälkäkatastrofi 1867 - 1868 ja omapäisen Snellmanin ja uuden kenraalikuvernöörin kreivi Nikolai Adlerbergin ristiriita johtivat kuitenkin eroon 1868. Snellman, joka oli aateloitu 1866, jatkoi valtiollista toimintaansa valtiopäivillä aatelissäädyssä. Hän jatkoi myös aktiivista journalistista toimintaansa, alanaan edelleenkin etupäässä laajat tutkielmanluonteiset mutta samalla usein poleemiset artikkelit.

Snellman polveutui pohjalaisista pappis- ja virkamiessuvuista (Snellman-suku). Hänen isänisänsä Gerhard Snellman oli kappalainen ja äidinisänsä Matts Röring kommissionimaanmittari. Oma isä Christian Henrik Snellman oli opiskellut Uppsalassa 1700-luvun loppuvuosina mutta lähtenyt merille ja navigaatio-oppiin ja toimi sitten menestyksellisesti merikapteenina vuoteen 1834. Christian Henrik Snellman solmi Tukholmassa avioliiton myös Pohjanmaalta kotoisin olevan Maria Magdalena Röringin kanssa 1803; pariskunta sai siellä viisi lasta, joista Johan Vilhelm oli toinen. Snellmanit muuttivat 1813 takaisin Pohjanmaalle, Kokkolaan, missä äiti kuoli seuraavana vuonna kuudennen lapsensa syntymän jälkeen Johan Vilhelmin (Jannen) ollessa vain kahdeksanvuotias. Lukemisesta ja uskonnonfilosofiasta syvästi kiinnostunut isä eli, merenkulusta luovuttuaan, hankkimallaan Palon tilalla Alahärmässä vuoteen 1855. Snellmanin sukupiirissä oli useita korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan nousseita ja siten esimerkkeinä tärkeitä ihmisiä, mutta myös monia herrassäädystä pudonneita. Itse hänen voi sanoa polveutuneen sivistyneistön alemmasta kerrostumasta; hän oli ainoa veljessarjasta, joka lähetettiin Kokkolasta Oulun triviaalikouluun valmistumaan akateemiselle uralle. Oulussa hän sai asua tätinsä ja tämän vakavamielisen värjärimiehen Piponiuksen luona. Äitinsä menettänyt Snellman kiintyi lämpimästi tätiinsä. Snellmanin serkku Maria Piponius solmi sittemmin avioliiton Elias Lönnrotin kanssa.

Snellman suoritti ylioppilastutkinnon ja hänet otettiin yliopistoon 16-vuotiaana 5.10.1822, samana syksynä kuin häntä vanhemmat J. L. Runeberg ja Elias Lönnrot. Snellmanin tarkoituksena oli lukea papiksi, ja hän sai pian teologisia stipendejä. Isän avustuksista huolimatta hänen oli pakko välillä keskeyttää oleskelunsa yliopistossa ja toimia kotiopettajana, millä oli kuitenkin kasvattavaa vaikutusta ja merkitystä Snellmanin myöhemmille kotia ja kasvatusta koskeville näkemyksille. Mahdollista, vaikka epävarmaa, on myös, että Snellman oli eräässä vaiheessa merillä, ehkä isänsä kanssa; joka tapauksessa hänellä oli tietoja merenkulusta ja myöhemmin hän toimi dispasöörinä eli merivahingonlaskijana.

Snellman olisi voinut 1828 ilmoittautua pappistutkintoon täytettyään keväällä 22 vuotta, mutta hän oli jo edellisenä keväänä päättänyt opiskella filosofian kandidaatiksi. Tämä ei sinänsä vielä merkinnyt luopumista mahdollisesta papinurasta vaan tavoitteen asettamista korkeammalle. Hän oli jo opiskellut laajasti historiaa ja kirjallisuutta ja saanut ystävänsä J. J. Nervanderin ja inspehtorinsa professori G. G. Hällströmin kautta kosketusta fysiikkaan ja luonnontieteisiin. Hän ei ollut opiskellut muuta kuin raamatullista kreikkaa. Nyt hän paneutui syvällisesti kreikkaan ja filosofiaan, joissa aineissa hän sitten kandidaatintutkinnossaan saikin korkeimmat arvosanat. Kreikan opiskelu oli monessa mielessä tärkeää: se oli hänen kuraattorinsa, myöhemmän filosofian professorin J. J. Tengströmin ja monien muiden keskeisten yliopistonopettajien alkuperäinen aine ja myös Snellmanin uuden läheisen ystävän Runebergin pääaine. Kreikan vapaussota innosti mieliä, ja Venäjä osallistui sotaan kreikkalaisten puolella turkkilaisia vastaan.

Kun yliopisto jatkoi toimintaansa Helsingissä syksyllä 1828, Snellman suoritti stipendiaattitutkinnon ja sai stipendin; sen ja kotiopettajantulojensa varassa hän keskittyi nyt varsinkin Hegelin filosofian perusteelliseen opiskeluun. Tengström aloitti juuri tällöin opetuksensa filosofian professorina ja tukeutui nimenomaan Hegelin järjestelmään. Tässä Suomen yliopisto poikkesi Ruotsista, jossa schellingiläisperäinen idealismi oli dominoivana ja läheisessä yhteydessä sikäläiseen kirjallisuuteen. Suomessa Tengström ja hänen oppilaansa ja ystävänsä poikkesivat sekä kirjallisesti että filosofisesti ja poliittisesti Ruotsin aatemaailmasta. Filosofian suuntauksilla oli yhteytensä ajan suureen eurooppalaiseen dynamiikkaan vallankumouksellisten pyrkimysten ja Wienin kongressin luoman järjestelmän välillä; Suomessa yhdistettiin teoreettisen ja käytännöllisen filosofian professuurit vain yhdeksi viraksi 1828, ja Tengström nimitettiin virkaansa osin poliittisilla meriiteillä.

Snellman suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 25-vuotiaana 1831, hänet promovoitiin maisteriksi 1832, ja hänestä tuli filosofian dosentti 1835. Hän oli lauantaiseuralaisten (eli "Tengströmin piirin") perustaman Helsingfors Lyceumin latinanopettaja vuoteen 1836 ja julkaisi myös pienen latinan oppikirjan. Tässä vaiheessa Snellman rupesi myös toimimaan aktiivisesti ylioppilasmaailmassa. Hänestä tuli suuren Pohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1834 ja sitten osakunnan jaon jälkeen Pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattori 1837 - 1839; inspehtoreina olivat ensin edelleen Hällström ja sitten Tengström.

Hegelin systeemin absoluuttisuutta ja G. W. Leibnizin käsitystä historian voimasta käsittelevien latinankielisten väitöskirjojen jälkeen Snellman julkaisi 1837 oppikirjan Försök till en framställning af Logiken (137 sivua), joka on omistettu tekijän isälle. Teos sisältää "olemisen" (varandet) ja "olemuksen" (väsendet) esittelyn kiinteästi Hegelin omaa teosta seuraavassa käsittelyjärjestyksessä; suunniteltu toinen osa ei ilmestynyt. Kirja toimi tavallaan mainoksena, sillä Snellman sai tukholmalaisen kustantajan Z. Haeggströmin kiinnostumaan Hegelin systeemin kolmiosaisen oppikirjan julkaisemisesta. Snellman julkaisi Tukholmassa 1837 teoksensa Philosophisk Elementar-Curs. Första Häftet, Psychologi (66 sivua - kirja tosin tuli kirjakauppoihin vasta elokuussa 1838), toinen ja kolmas osa, Logiken ja Rättsläran ilmestyivät 1840. Nämä teokset seuraavat kiinteästi Hegelin omia laajempia kirjoja ja pohjautuivat Snellmanin dosenttina pitämiin luentoihin.

Snellman osallistui kiinteästi Lauantaiseuran elämään, mutta hän ei julkaissut kirjoituksia sen "äänenkannattajassa", Runebergien Helsingfors Morgonbladissa. Sen sijaan hänen merkityksensä kuraattorina ja epävirallisesti koko ylioppilaskunnan henkisenä johtajana oli tärkeä. Jo tällöin hän toimi aktiivisesti tiedostavan siveellisen (sedlig) ihmiskäsityksen puolesta; ylioppilasmaailman pienoiskansalaisyhteiskunnassa voitiin toteuttaa siveellisen yhteiskuntajärjestyksen moraalisia periaatteita. Snellman pyrki vaikuttamaan alkoholi- ja remuamispainotteisen nuorisoelämän muuntamiseen yleissivistävään, velvollisuudentuntoiseen ja toverillisesti jalostavaan suuntaan, ilmeisesti samalla tavalla kuin sittemmin tunnetussa, monille ylioppilassukupolville jaetussa kirjoituksessaan Suomen Ylioppilas. Tervehdys tulokkaille. Akateemista kasvattavaa itsehallintoa puolustavan asenteensa ja periaatteellisen itsepäisyytensä vuoksi Snellman joutui sitten hankaluuksiin yliopistoviranomaisten kanssa. Hän halusi myös pitää ylimääräisiä luentoja akateemisen vapauden luonteesta "suuren kuraattorikiistan" kuohuttaessa mieliä. Sitä ei voitu sallia, ja Snellman sai syntyneen oikeusprosessin johdosta mainetta rettelöitsijänä, mutta tapaus ei vaikuttanut kielteisesti hänen asemaansa. Myöhemmin (1840) hän julkaisi Ruotsissa suunniteltuihin luentoihinsa perustuvan kirjasen Om det Akademiska Studium ja palasi sitten aiheeseen useissa artikkeleissaan, luennoissaan 1856 ja mainitussa, lähinnä suomeksi levinneessä kirjasessaan.

Snellman oli jo 1836 julkaissut Ruotsissa laajan poleemisen arvostelun, ja saanut 1837 oppikirjansa ensimmäisen osan julkaistuksi siellä. Hän pyrki nyt pääsemään ulkomaille, lähinnä Ruotsiin ja Saksaan; hän tekikin lyhyen matkan Tukholmaan 1837. Sitä ennen hän kuitenkin julkaisi - sensuurin viivästyttämän - ensimmäisen niteen alun perin kolmiosaiseksi suunniteltua kirjallista aikakauskirjaa Spanska Flugan. Toinen ja kolmas osa ilmestyivät Helsingissä tekijän ollessa matkoilla 1840 ja 1841.

Ylioppilasjohtajana, vaativien oppikirjojen tekijänä ja Suomen ainoan kirjalliseksi aikakauskirjaksi tarkoitetun julkaisun toimittajana ja kirjoittajana Snellman astui 1830-luvun loppupuolella näkyvästi julkisuuteen, ennen muuta Helsingissä mutta myös jo Tukholmassa. Hän kuului Suomen nousevan intelligentsian - J. L. Runebergin, J. J. Nervanderin, Fredrik Cygnaeuksen ynnä muiden - lähipiiriin, ja oli kehittänyt itselleen intellektuaalisesti ja poliittisestikin tärkeän erikoisosaamisen alueen, Hegelin filosofian hallinnan.

Snellmanin kunnianhimo ja kyvyt pääsivät oikeuksiinsa, kun hän, oleskeltuaan ensin vuoden verran Pohjanmaalla, tuli vuoden 1839 lopussa Tukholmaan ja pääsi heti viikkolehti Frejan aputoimittajaksi ja keskeisiin kirjallis-poliittisiin piireihin. Monilla Frejaan kirjoittamillaan artikkeleilla ja heti vuodenvaihteessa 1839 - 1840 kirjoittamallaan "jatkolla" Carl Jonas Love Almqvistin suurta huomiota herättäneeseen vapaan rakkauden puolustukseen Det går an Snellman tuli nopeasti tunnetuksi. Hän puolusti avioliittoa välttämättömänä yhteiskunnallisena laitoksena ja asettui muutenkin Frejassa vastustamaan Aftonbladetin radikaalista linjaa, mutta kannattamatta silti hallitusrintamaa. Snellmanin Det går an. En tafla ur lifvet. Fortsättning on romaani, jossa kuvataan Almqvistin rakastavaisparin myöhempiä vaiheita ja rappiota. Snellman esittää siinä samanaikaisen psykologianoppikirjansa mukaisia päätelmiä ja pohjustaa varsinkin Läran om Staten -teoksessaan (1842) esittämäänsä yhteiskuntakäsitystä. Myöhemmin hän jatkoi avioliitto- ja rakkaustematiikkaa teoksessaan Fyra giftermål. Taflor i Terburgs manér, jonka ensimmäinen osa Kärlek och kärlek ilmestyi Tukholmassa 1843 ja saksaksi 1844. Teoksen jo painetut toinen osa ja kolmannen osan alku kuitenkin makuloitiin.

Frejan artikkeleissaan Snellman käsitteli laajasti muun muassa valtiopäiväuudistuskysymystä ja tullikysymyksiä sekä yleisesti valtion, säädyn, korporaation, kansantalouden ja muita käsitteitä - kaikki esitöitä myöhempää valtio-oppia varten - ja koulukysymyksiä. Hän omisti huomiota tshekkien ja muiden kansallisuusliikkeille ja kirjoitti runsaasti David Friedrich Straussin suurta huomiota herättäneestä Raamattu-kritiikistä.

Käytyään Uppsalassa, missä hän ei toiveistaan huolimatta saanut luennoida, Snellman lähti elokuussa 1840 suurelle matkalleen. Hän tuli ensin Kööpenhaminaan, missä hän, niin kuin sitten useissa Saksan kaupungeissa, kävi esittäytymässä paikallisille oppineille. Hän tutustui innokkaasti museoihin, erityisesti taulu- ja veistosgallerioihin, joiden kokoelmista hän teki yksityiskohtaisia muistiinpanoja. Hän asettui Tübingeniin syyskuun lopussa 1840 ja lähti sieltä toukokuun lopulla 1841 kiertomatkalle muun muassa Müncheniin, Wieniin, Prahaan, Dresdeniin, Leipzigiin ja Berliiniin. Syyskuussa hän palasi Tukholmaan, missä hän ryhtyi taas välittömästi kirjoittamaan Frejaan.

Näiden vuosien poikkeuksellisella ahkeruudella ja keskittymiskyvyllä Snellmanin onnistui Tübingenissa kirjoittaa 252 sivua laaja teos Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persöhnlichkeit. Kirja liittyi ajan kiihkeään uskonnonfilosofiseen debattiin, jossa Straussin kirja oli jakanut Hegelin koulukunnan ja joka muutenkin johti suureen tieteelliseen ja yleiseen väittelyyn. Tübingenissä Snellman tapasi Straussin ja luki paljon uutta, muun muassa Ludvig Feuerbachia, mutta myös jo tuntemaansa Baruch Spinozaa ja Hegeliä, jonka logiikan ymmärrys oli Straussin heikko puoli. Hegelin ja Straussin näkemykset poikkesivat toisistaan nimenomaan käsityksessä "yleis-" ja "erityis-"persoonallisuudesta, ja tästä kysymyksestä Snellman kirjoitti kirjansa. Hän ei tahtonut soveltaa jo käyttöön tulleita oikeisto- ja vasemmistohegeliläisyyden termejä, vaan jaotteli katsomuksia teismin ja deismin kategorioihin. Snellman päätyi Feuerbachin tavoin pitämään iäisen elämän toiveita egoismina ja turhamaisuutena; kirja painottaa moraalia yhteiskunnallisena, ihmisen tahdon ja tiedon aikaansaamana tilana. Siitä seuraa myös elämä isänmaan puolesta.

Tukholmassa Snellman jälleen eli kynällään: hän kirjoitti artikkeleita ja laajahkoja arvosteluja, tarjoutui kääntämään ja kommentoimaan Straussin pääteoksen ja kuvasi tuoreeltaan matkavaikutelmiaan teoksessa Tyskland. Skildringar och omdömen från en resa 1840 - 1841. Oleskelu Tukholmassa ja Saksassa olivat ratkaisevan tärkeitä Snellmanin henkiselle kehitykselle. Ruotsin-kontaktejaan ja -vaikutelmiaan hän kuvasi kirjailijamuotokuvissa Svenska silhuetter, jotka tosin ilmestyivät vasta kevään 1848 Litteraturbladissa neljän pitkän artikkelin sarjana.

Tärkeimpinä tuloksina Snellmanin ulkomaisesta opiskelusta ja työskentelystä olivat laajat teokset persoonallisuuskysymyksestä ja vuoden 1842 lopussa Tukholmassa ilmestynyt 448-sivuinen Läran om Staten, Snellmanin yhteiskuntafilosofinen pääteos. Se pohjautui Snellmanin filosofian oppikirjan Rättsläran-osaan, mutta kun tämä vielä seurasi kiinteästi Hegeliä, heijastuu Läran om Statenissa nuorhegeliläisen kritiikin juuri vuodesta 1840 herännyt vaikutus. Snellman poikkeaa Hegelistä siinä, että hän ei teoksessaan enää pelkästään analysoi käsitteitä vaan tutkii valtiota historiallisesti ja relativoivasti ja nostaa sivistystason kansakunnan tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja selittäjäksi. Tässä tulee näkyviin Frejan kirjoituksissa ilmennyt kiinnostus pienten kansojen olemukseen ja merkitykseen. Hegelin ohella Snellmaniin vaikuttivat Montesquieu, Machiavelli, Voltaire ja muut auktorit, joita hän oli lukenut jo Tübingenissä, sekä se debatti, jota ensi sijassa Israel Hwasser ja J. J. Nordström A. I. Arwidssonin avustamana parhaillaan kävivät Suomen valtioasemasta erilaisin juridisin ja politologisin perustein.

Oleskelu ulkomailla perehdytti Snellmanin Suomea suurempiin oloihin ja Suomea edistyneempään taloudelliseen, valtiolliseen ja journalistiseen elämään, ajan nousevaan "porvarilliseen julkisuuteen". Hän sai välttämätöntä etäisyyttä Suomen olojen arvosteluunsa. Samalla hänen luonteensa kehittyi, vaikka sen peruspiirteet, itsevarmuus, väittelynhalu ja itsepäisyys säilyivät, samoin eloisuus ja naisseuran kaipuu, mutta aikaisempi eräänlainen naiivius väheni.

Jo kesällä 1840 Snellman oli Tukholmasta ystävilleen lähettämässään kirjeessä - ilmeisesti tshekkien ja unkarilaisten kansallisuustematiikasta saatujen virikkeiden innostamana - kritisoinut Suomen yhteiskuntaa ja säätyläisten ja yliopiston ja rahvaan välistä sosiaalista kuilua, jonka hän pitkälti tulkitsi kielikysymykseksi. Tultuaan Suomeen vuoden 1842 lopulla hän alkoi jälleen luennoida yliopistossa, mutta etsi tilaisuutta päästä esittämään yhteiskuntakritiikkiään journalistisessa muodossa. Konsuli G. O. Wasenius ei kuitenkaan huolinut häntä toimittamaan Zachris Topeliuksen kanssa Helsingfors Tidningaria. Pian osoittautui, että Snellman saattoi saada koulutoimen Kuopiossa, missä oli kirjapaino mutta mistä puuttui paikallislehti. Hänet nimitettiin keväällä 1843 Kuopion yläalkeiskoulun rehtoriksi, ja hän aloitti siellä viranhoitonsa elokuun lopulla.

Snellman päiväsi 4.12.1843 ainoan sen vuoden aikana julkaisemansa painetun kirjoituksen, pienen ilmoituksen Saima-lehden julkaisemisesta. Lehti alkoi ilmestyä tammikuussa 1844.

Jo Spanska Fluganissa ja sitten Ruotsissa Snellman oli jyrkin sanoin arvostellut muita lehtiä, ja tästä tuli myös tärkeä Saiman tunnuspiirre; polemiikki muiden, etenkin Topeliuksen Helsingfors Tidningarin kanssa oli osin suorastaan järjestettyä. Topelius kohdisti Snellmaniin hyväntahtoista pilkkaa, joka auttaa näkemään Saiman ohjelman aikalaisperspektiivistä. Saimassa tuli esiin uudenlaisen, teollisen ja modernin yhteiskunnan vaatimus ja vanhan, olemassa olevan yhteiskunnan jyrkkä kritiikki, mutta Topeliuksen ja muidenkin aikalaisten mukaan Snellmanin ohjelma oli Suomen oloihin ja mahdollisuuksiin katsoen utooppinen ja ennenaikainen: Snellman kirjoitti ikään kuin hän olisi Saksassa. Snellman lienee itsekin ajatellut, että oli parempi olla periferiassa, mistä käsin hän saattoi ajaa ehdottomampaa ohjelmaa, kuin Helsingissä, missä hän helpommin taipuisi kompromisseihin. Saiman ohjelma oli Freijan ja Läran om Statenin aatteiden soveltamista suomalaisiin oloihin, mutta sekä poliittisista että journalistis-kaupallisista syistä tahallisen poleemisesti, missä suhteessa Saima onnistuikin.

Snellman sovelsi nyt Suomeen tshekkien, irlantilaisten ja unkarilaisten kansallisuusaatteiden ympärillä käytyjä debatteja lisäten Savon olojen antamia vaikutteita ja virikkeitä. Hänen jo varhain omaksumansa kansantaloudellinen ja kansan aktivoimista tavoittava näkemyksensä johtivat Saiman rinnakkaislehden, Maamiehen Ystävän, perustamiseen. Tämän ensimmäisissä numeroissa annetaan neuvoja navettojen rakentamisessa ja pohditaan sitä, mistä suomalaiset ovat tulleet, kun taas Saiman ensi numeroissa kiinnitetään suurta huomiota Adolphe Granier de Cassagnacin Työläisluokan historiaan ja sen avaamiin historiankirjoituksen uudistumisen näköaloihin. Erittäin huomattavan osuuden sai jo Saimassa ulkomaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden referointi. Saimassa olivat keskeisellä sijalla kasvatusta, naiskasvatusta, kouluja ja yliopistoa koskevat yhtäältä kriittiset, toisaalta konstruktiiviset artikkelit.

Jo kesästä 1845 alkaen kenraalikuvernööri ruhtinas A. S. Menschikoff seurasi henkilökohtaisesti Saimaa, jonka kirjoituksia käännettiin hänelle. Kenraalikuvernööri käski kirjoittaa Snellmanille, että olisi parempi esittää parannuksia yhteiskunnallisiin oloihin suoraan viranomaisille kuin herättää yleisön tyytymättömyyttä "maan nykyiseen tilanteeseen". Myös yksityistä tietä Snellman sai varoituksia, ja keväästä 1846 sensuuri, joka siihen saakka oli ollut lievää, alkoi tuntua näkyvämmin, kun lehdelle oli nimitetty tehokkaampi sensori. Viranomaisten kritiikki kohdistui melko paljon myös Snellmanin pistävään ja virnuilevaan sävyyn, joka murensi valtioon ja virkamiehistöön kohdistuvaa arvostusta. Tämä aspekti tuli yhä tärkeämmäksi Euroopan yleispoliittisen tilanteen kiristyessä keväällä ja kesällä 1846 Krakovan kapinan ja Saksan "professoriparlamentin" sekä Schleswig-Holsteinin kysymyksen vuoksi; nämä kaikki koskettivat läheltä Venäjän intressejä ja Suomen lojaalisuuskysymystä.

Vuoden 1846 lopussa senaatti peruutti Saiman julkaisuluvan, mutta Snellman saattoi heti vuoden 1847 alusta jatkaa mielipiteidensä esittämistä entistä perusteellisemmassa muodossa toimittamassaan - muodollisesti Elias Lönnrotin julkaisemassa - kuukausiaikakauslehdessä Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning; sitä voidaan pitää Saiman liitejulkaisun Kallaveden laajennettuna jatkeena. Erottamista virasta ei harkittu, eivätkä viranomaiset myöskään estäneet Snellmania matkustamasta kesäksi 1847 Saksaan, Ranskaan, Belgiaan ja Englantiin tutustumaan metsäteollisuuteen E. J. Längmanin seurassa ja kustannuksella.

Snellman toimi kouluvirassaan Kuopiossa vuoden 1849 lopulle saakka. Tänä aikana hänen elämänsä oli innokasta ja iloista, koulutyön, lehtityön, runsaan ja merkittävän kirjeenvaihdon sekä ennen muuta avioliiton solmimisen ja perheen perustamisen vuoksi. Hän solmi 18.11.1845 avioliiton 17-vuotiaan Johanna (Jeannette) Lovisa Wennbergin kanssa; morsian oli Kuopion apteekkarin Anders Wennbergin ja Aurora Olsonin tytär. Snellmanin suhde puolisoonsa oli huolehtivainen ja rakastava, mutta ikäeron ja Snellmanin luonteen vuoksi myös koko ajan opettava ja holhoava.

Snellman ei kuitenkaan ollut koskaan aikonut jäädä Kuopioon. Hänen tähtäimessään oli filosofian professuuri Tengströmin jälkeen. Hän oli siihen ylivoimaisesti parhaiten ansioitunut, ja hänet asetettiin virkaväittelyn jälkeen 1849 ensimmäiselle ehdokassijalle. "Hullun vuoden" tunnelmissa Snellman kuitenkin syrjäytettiin. Hän haki professuuria Uppsalasta, mutta peruutti hakemuksensa ja palasi Helsinkiin taloudellisesti epävarmoihin oloihin. Helmikuun vallankumouksen ja "hullun vuoden" tapaukset vaikuttivat epäilemättä häneen syvästi ja luultavasti niin, että hän ei enää uskonut yhteiskunnallisen kehityksen voivan olla niin nopeaa, kuin hän arvatenkin oli aikaisemmin luullut. Tämä vain vahvisti hänen käsitystään sivistystyön merkityksestä.

Hallitus oli lakkauttanut Saiman ja estänyt Snellmanin pääsyn filosofian professoriksi - kaikki filosofian professuurit lakkautettiin sitä paitsi pian koko Venäjällä ja 1852 myös Suomessa. Kenraalikuvernööri Menschikoff ja muut korkeat viranomaiset, kuten senaattori Lars Gabriel von Haartman, pitivät kuitenkin Snellmania arvossa, mikä ilmeni jo Litteraturbladinkin kohdalla. Pari kuukautta professuuriasian jälkeen Menschikoff käski uudistaa Finlands Allmänna Tidningin mielenkiintoisemmaksi ja laajemmaksi, ja tähän tehtävään ajateltiin Snellmania. Snellmanista oli kuitenkin juuri professuuriasian takia tullut eräänlainen hallituksen vainon marttyyri, ja hän kieltäytyi tehtävästä, mutta hän lopetti samalla täydellisesti kaiken yhteiskuntakriittisen ja kirjallisen toimintansa keskittyäkseen Suomen taloudellisen edistyksen edellytyksiin.

Snellmanin taloudelliseksi pelastajaksi ilmaantui nyt kauppaneuvos Henrik Borgström vanhempi, jonka konttorissa Snellman osittain muodollisesti oli apulaisena mutta aikaa myöten varsin vastuullisissa tehtävissä. Hän oli saanut tehtäväkseen myös suunnitella korkeamman kauppaopetuksen aloittamista Suomessa, ja tätä varten hän Borgströmin kustannuksella ruotsinsi amerikkalaisen Edwin Freedleyn laajahkon Praktisk afhandling om affärslifvet, joka ilmestyi Helsingissä 1855 ja Tukholmassa seuraavana vuonna.

Snellman ei julkaissut 1850 - 1854 juuri mitään, mutta hän perehtyi syvällisesti talous-, pankki- ja rautatiekysymyksiin eli siis yhteiskunnan uudistamiseen taloudellista, ei poliittista tietä. Hän ei enää toiminut dosenttina eikä muutenkaan juuri osallistunut yliopistolliseen ja tieteelliseen elämään. Hän teki matkoja vakuutusasioissa ja perhetyi hyvin käytännön liike-elämään. Snellman matkusti 1850 noin kuukaudeksi Riikaan tutustuakseen merioikeuden ja merivahingonlaskennan asioihin.

Joulukuussa 1854, siis Krimin sodan aikana ja keisari Nikolai I:n hallitessa, Snellman ilmoitti S. G. Elmgrenille, että hän ottaisi uudestaan haltuunsa Litteraturbladin, jota Elmgren välillä oli toimittanut. Kun Snellmanin ensimmäinen numero ilmestyi maalis-huhtikuussa 1855, oli keisari Nikolai I juuri yllättäen kuollut, keisari Aleksanteri II astunut valtaistuimelle ja ruhtinas Menschikoff vaihdettu kenraali Fredrik Wilhelm Rembert Bergiin (vuoteen 1857 von Berg) Suomen kenraalikuvernöörinä. Syyskuussa Aleksanteri II:n henkilökohtainen luottamusmies, kenraaliluutnantti vapaaherra J. R. Munck nimitettiin yliopiston sijaiskansleriksi, ja hän ryhtyi ensi t��ikseen yhdessä ministerivaltiosihteeri, vt. kansleri kreivi Alexander Armfeltin kanssa toimiin Snellmanin kiinnittämiseksi yliopistoon. Ensin oli puhetta "hodegetiikan" eli opintojen ohjaustieteen ylimääräisestä professuurista, mutta pian päädyttiin "siveysopin ja tieteiden järjestelmän" eli käytännöllisen ja teoreettisen filosofian varsinaiseen professuuriin. Siihen Snellman nimitettiin hakemuksetta 30.1.1856, vaikka filosofian professuurista 1853 lakkautuspalkalle pantu G. F. Aminoff vielä eli täysissä voimissaan. Pian viran nimi muutettiin jälleen filosofiaksi. Snellmanin professoriksi tulon johdosta järjestettiin suuri ylioppilasjuhla, jonka puheet painettiin erityisenä kirjasena. Snellmanin nimitys, uudistunut Litteraturblad ja ylioppilasaktiivisuus aloittivat Aleksanteri II:n ajan kansalaismieli- eli "porvarillisen yhteiskunnan" kehityksen.

Professorina Snellman aloitti luennoimalla juuri tieteiden järjestelmästä ja yliopistollisista opinnoista ja siirtyi sitten "abstraktiseen oikeusoppiin", teoreettiseen ja käytännöllisen siveysoppiin (moraaliin), psykologiaan ja niin edelleen. Hän pysyi hegeliläisen spekulaation ja tyylin puitteissa. Snellmanin luentokäsikirjoitukset on julkaistu tieteelliskriittisessä Samlade Arbeten -laitoksessa 1990-luvulla ja sen suomenkielisessä versiossa. Hän oli 1860 - 1861 myös pedagogiikan vt. professori. Snellman sai 1859 ansioituneille professoreille toisinaan annetun kanslianeuvoksen arvon, ja hänet vihittiin kunniatohtoriksi 1860.

Snellman esitti nyt aikakauskirjassaan laajoja suunnitelmia maatalous- ja pankkipolitiikasta ja naisen asemasta sekä kasvatus-, koulu- ja yliopistopolitiikasta, josta tuli lehden jatkuvan kiinnostuksen kohde. Ulkomaiden tietokirjallisuuden referointi pääsi entiseen asemaansa, ja aikakauskirjasta tuli pian huomattavan ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Varsinkin vuodesta 1859 alkaen Snellman kävi lehdessään pitkiä ja merkittäviä polemiikkeja etenkin kansallisuuskysymyksestä nousevan liberaalisen suuntauksen teoreetikkoja vastaan ja hahmottui näin vähitellen yhä selvemmin liberaalisen linjan kriitikoksi ja vastapainoksi. Snellman ja häneen liittyneet fennomaanit asettuivat selkeästi reaalipoliittiselle linjalle keisariin, Venäjään ja kotimaiseen hallitukseen nähden. Erityisen selvästi tämä tuli ilmi tammikuun valiokunnan koollekutsumisen politisoimassa tilanteessa 1861 ja sitten varsinkin Puolan kapinan ja Suomen valtiopäivien yhteydessä 1863. Snellman vakuuttui jo varhain siitä, että Venäjän turvallisuusvaatimukset edellyttivät Suomelta hallitsijaan kohdistuvaa lojaalisuuspolitiikkaa; Suomen erikoisasema oli turvattavissa vain nojautumalla autokratiaan, ei Venäjän aristokratiaan. Keisarin suojassa Suomi saattoi kehittää omintakeisen kansallisuuden, ja se edellytti kansan suuren enemmistön osallistumista ja osallisuutta sivistykseen, mikä saattoi onnistua vain suomen kielen aseman tehokkaan edistämisen tietä. Jo 1860 Snellman kirjoitti kirjeessään Topeliukselle avoimemmin kuin julkisissa kirjoituksissaan: "Ajatukseni on: Voittaako Venäjä [kieli] vai Suomi [kieli], sen tietää vain Jumala. En uskalla mitään toivoa. Mutta että Ruotsi [kieli] häviää - sen tiedän varmasti."

Näine monarkistisine ja fennomaanisine ajatuksineen Snellman joutui jyrkkenevän ja jo 1861 hyvin henkilökohtaiseksi parjaamiseksi menneen liberaalisen kritiikin kohteeksi. Jo tällöin nousi tammikuun valiokunnan koollekutsumisen yhteydessä keskeiseksi erimielisyyden aiheeksi kysymys, oliko reformien aikaansaaminen tärkeämpää kuin laillisten muotojen tiukka noudattaminen. Snellmanin hegeliläiseltä kannalta muodot ja lain kirjain eivät itsessään olleet keskeisiä, vaan tärkeää oli se suuri projekti, joksi kansallisuuden muodostuminen ja sivistyksen edistyminen voitiin ymmärtää.

Snellman oli perusteellisilla artikkeleillaan saanut tunnustetun valtiollisten ja taloudellisten asioiden ymmärtäjän maineen. Hän oli kirjoittanut muistioita hallitukselle, ja hänet oli kutsuttu valtiopäiviä valmistelevaan komiteaan 1862. Kun finanssipäällikkö vapaaherra Fabian Langenskiöld sairastui ja joutui eroamaan, hän ehdotti Snellmania seuraajakseen. Myöhemmin, kun keisari itse sitä esitti, Snellman myöntyi, ja hänet nimitettiin 21.3.1863 keisarillisen senaatin talousosaston jäseneksi ja finanssitoimituskunnan 1. osaston päälliköksi 1.7. alkaen. Jo ennen senaattorinnimitystä oli puhetta Snellmanin aateloimisesta, jotta hän voisi vaikuttaa valtiopäivillä, mutta Snellmanin vastustelun vuoksi tämä lykkäytyi 21. päivään marraskuuta 1866. Hän sai 1865 Pyhän Vladimirin ritarikunnan 3. luokan ritarimerkin.

Puolan kapinan aikana Snellman asettui kesällä 1863 selkeästi Venäjää tukevan julkisen mielipiteen johtoon, etenkin kuuluisassa artikkelissaan Krig eller fred för Finland?. Hän sai nyt tilaisuuden toimia hallituksen - hallitsijan ja ministerivaltiosihteerin - neuvonantajana ja esitti, että keisari ollessaan 1863 Suomessa palkitsisi suomalaisia lojaalisuudesta määräämällä suomen kielen otettavaksi määräajan kuluessa virkakieleksi ja sitomalla Suomen 1860 perustetun rahan (markka ja penni) ruplan sijasta hopeaan. Hallitsija suostuikin edelliseen mutta jätti jälkimmäisen asian myöhemmäksi, koska se koski myös Venäjää. Snellmanilla oli sitten olennainen vaikutus syyskuun 1863 ensimmäisten valtiopäivien valtaistuinpuheen valmisteluun. Senaattoriksi tultuaan Snellman luopui Litteraturbladista, joka lakkasi vähän ajan kuluttua kokonaan ilmestymästä.

Senaattorina Snellman vei ennen muuta läpi rahareformin, markan sitomisen hopeakantaan. Asiallisesti se merkitsi revalvaatiota, joka toistuvien katojen vaikeina vuosina osoittautui hyvin raskaaksi reformiksi. Luotonsaannin kiristyminen johti konkursseihin ja syvensi nälkävuosien hätää mutta oli omiaan saattamaan Suomen talouden aikaa myöten ulkomaankauppaan nähden vakaalle kannalle. Reformin toteuttamiseksi ja myöhemminkin Suomen pankki saattoi Venäjästä riippumatta ottaa huomattavia lainoja Saksasta Suomen säätyjen takauksella. Nälkäkatastrofin aikana 1867 Snellman yritti väsymättä toimia sekä avun saamiseksi että sen järkeistämiseksi, mutta käytettävissä olevien varojen niukkuus, liikenneolojen kehittymättömyys ja kansan edellisten vuosien saamattomuus vaikeuttivat asiaa.

Nälkävuosien hätäaputyöasiaan ja lainanottoihin kytkeytyi kysymys Pietarin-radan rakentamisesta; näissä asioissa Snellmanin ja uuden vaikutusvaltaisen kenraalikuvernöörin kreivi Adlerbergin aluksi hyvin alkanut yhteistyö johti ristiriitoihin, ja Adlerberg kyllästyi nopeasti Snellmanin luonteeseen ja tyyliin. Snellman sai 27.3.1868 kehotuksen pyytää virkavapautta ja eroa, joka hänelle myönnettiin 15.7.1868 alkaen tavanomaisin eläke-eduin. Vuosien 1861 - 1865 reformikauden päättyessä Adlerbergin aikakauteen Snellmania ei enää tarvittu hallituksen ja yleisen mielipiteen välittäjäksi, ja erottamisen teki ymmärrettäväksi myös hänen itsepäinen luonteensa, joka oli ilmennyt myös rahareformin toteuttamisessa katovuosien vaikeuksista huolimatta. Myös laaja kotimainen mielipide oli arvostellut ankarasti Snellmanin finanssipolitiikkaa.

Snellman toimi kesästä 1869 Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana eli käytännössä toimitusjohtajana; hän oli jo sekä artikkeleissaan että sitten senaattorina osoittanut suurta kiinnostusta maanomistusolojen ja maatalouden tuottavuuden kehittämiseen. Tässäkin toiminnassa oli paljon vaikeuksia, etenkin katovuosien jälkeisessä tilanteessa, ja kun maan arvoa ei osattu useinkaan arvioida oikein. Snellman sai osakseen vastustusta, kultakantareformin aikaan 1878 vaadittiin hänen erottamistaan eikä häntä yhtiökokouksessa 1881 enää valittu uudestaan.

Snellman oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies 1870 - 1874 ja Suomen Tiedeseuran esimies 1870 - 1871. Puheissaan hän korosti muun muassa teollisuuden merkitystä; suomenkielisen kulttuurin asiaa ei siis tullut sitoa yksinomaisesti maatalouden ja maaseudun intresseihin. Valtiopäivillä 1872 ja 1877 - 1878 hän esiintyi aktiivisesti ja ryhtyi jälleen journalistiseen toimintaan poliittisesti aktiivisena toimijana, erityisesti vuodesta 1876 fennomaanisessa Morgonbladetissa. Snellman ei näinä vuosina suinkaan vähentänyt vaan pikemminkin lisäsi entisten vuosiensa poleemista ja usein sarkastistakin sävyä. Niinpä hän valtiopäivillä 1872 kritisoi voimakkaasti "maamme varsinaisia aristokraatteja, maataomistavia talonpoikia" kovasydämisyydestä maaseutuproletariaattia kohtaan. Snellman ei kuitenkaan enää asiallisesti eikä usein myöskään tyylillisesti noussut parhaiden vuosiensa tasolle, vaan muutenkin lisääntynyt kärttyisyys ilmeni myös lauseiden supistumisessa lyhyiksi ja jotenkin töksähteleviksi. Mutta puhuessaan häntä aina Vilhelmin päivänä kunnioittaville fennomaaniylioppilaille ja muissa yhteyksissä hän sai usein kuitenkin kuulijansa ja lukijansa mukaan. Suureksi osaksi Snellman toisti ja selitti aikaisempaa ohjelmaansa. Hän muun muassa korosti voimakkaasti kantaansa, että suomenkielistämisohjelma oli toteutettava niin, että olemassa oleva johtava tai sivistynyt sääty tai sen lapset muuttivat kieltään, eikä niin, että kielen ja säädyn samastumisen perusteella syntyisi kahtiajako, jos sivistyneistö jäisi ruotsinkieliseksi ja suomenkielisen kulttuurin edistäminen jäisi vain uusien nousevien luokkien varaan (esimerkiksi balttilaiseen tapaan). Voimakkaasti Snellman toi myös tämän kantansa esiin joulukuussa 1880 kritisoidessaan laajassa kirjoituksessa tuolloin esitettyä ehdotusta perustettavan liberaalisen puolueen ohjelmaksi. Snellman arvosteli hyvin ylenkatseellisesti esitettyä ohjelmaa sekalaisten epäkäytännöllisten ajatusten kokoelmaksi ja "fraasien himphampuksi". Kyseessä oli valtataistelu, ja Snellman lainasi sittemmin Suomen poliittisessa polemiikissa usein toistettua ranskalaista lausetta: ôtez-vous en que je m'y mette, siirtykää syrjään, jotta pääsen sijaanne. Fennomaanien oli päästävä valtaan, mutta tämä ei tarkoittanut sosiaalista vallankumousta. Sellaisen vaara oli jo tullut näkyviin Venäjällä, ja Snellman sanoutui jyrkästi irti nihilismistä ja terrorismista.

Snellmanin jyrkkä kannanotto, jota silloin voimissaan oleva ylioppilasfennomania innokkaasti tuki, sai yllättävän kaikupohjan, kun keisari Aleksanteri II murhattiin 13.3.1881. Liberaalinen aikakausi päättyi, ja liberalismi ja svekomania alkoivat Suomen puoluemuodostuksessa sulautua toisiinsa.

Pian keisarinsa jälkeen Snellman kuoli kesänviettopaikassaan Kirkkonummen Danskarbyssä 4.7.1881. Hänen puolisonsa Jeannette oli kuollut jo paljon aikaisemmin, 1857. Lapsista vanhin, isänsä kanssa asunut Hanna, kuoli heti isänsä jälkeen 35-vuotiaana, Anders Henrikistä tuli juristi ja lopuksi oikeusosaston senaattori, Johan Ludvigista senaatin esittelijäsihteeri, Wilhelmistä piirilääkäri ja lääkintöneuvos ja Karlista tie- ja vesirakennushallituksen ylijohtaja ja todellinen valtioneuvos; kaksi lasta kuoli pienenä.

Snellmanista tuli jo varhain kulttihenkilö; suuressa aikakautta käsittelevässä runossaan 1840 Cygnaeus mainitsee hänet ajan tärkeänä ajattelijana. Saiman aikana hänestä tuli ylioppilaiden ihailun kohde, ja sitten poliittisen järjestelmän uhrina 1849 niin ikään sympatian kohde; hänen professoriksi tuloaan juhlittiin 1856 viettämällä huomattava ylioppilasjuhla, ja jo 1850-luvulla tilattiin häntä esittävä rintakuva tulevan Ylioppilastalon suurmiesgalleriaan. Ylioppilastalossa tuli sitten fennomaaniylioppilaiden päästyä valtaan olemaan useita Snellmania esittäviä rintakuvia. Snellmanin oma osakunta, pohjalaiset, piti tätä kulttia erityisesti yllä.

Snellmanin 75-vuotisjuhlasta toukokuussa 1881 tehtiin huomattava fennomaanisen ideologian levitystilaisuus kaikkialla maassa. Asialla olivat radikaalifennomaaniset ylioppilaat ja pääjuhla pidettiin upeasti ja erityisesti koristellussa Ylioppilastalossa. Tämä propaganda oli omiaan lisäämään liberaalien ajautumista oikealle.

Snellmanin hautajaisissa 7.7.1881 piti muistopuheen Z. Topelius; Snellman itse oli 1877 puhunut Runebergin haudalla. Topelius puhui Snellmanista ja hänen sukupolvestaan: Snellman oli "graniittia, voimakkain toiminnassa, tahdonvoimaisin". Talonpoikaissääty pystytti Snellmanin hautamuistomerkin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Snellmanin kootut teokset julkaistiin 1892 ruotsiksi kymmenenä paksuna niteenä. Niihin liittyi Snellmanin oppilaan ja seuraajan professorinvirassa Thiodolf Reinin laaja, lähinnä poliittinen elämäkerta, joka on useita kertoja julkaistu uudestaan. Kootut teokset ilmestyivät kirjeniteellä täydennettyinä suomennoksena 1928 - 1933.

Johan Vilhelm Snellmanin satavuotisjuhlaa 1906 vietettiin kiihkeän poliittisen toiminnan aikana, ja syntymäpäivää käytettiin mahtavan poliittisen manifestaation, sukunimien massiivisen suomalaistamisen aiheena ja motiivina.

Tärkein Snellmanin patsaista on Suomen Pankin edessä 1924 paljastettu Emil Wikströmin muovailema veistos; sen editse kulkeva Nikolainkatu muutettiin Snellmaninkaduksi. 1920- ja 1930-luvun fennomaaniylioppilaat, varsinkin Akateeminen Karjala-Seura, järjestivät Snellmanin patsaalla vuosittaisen suuren manifestaation. 1930-luvulla Snellmania muistettiin etenkin suomenkielisyysaatteen edistäjänä. 1940-luvulla taas vasemmistoälymystö nosti esiin Snellmanin radikaalin vaiheen. Snellmanin juhlavuotta 1981 vietettiin valtion asettaman juhlatoimikunnan suunnittelemalla tavalla, mutta Snellman osoittautui myös yllättävän suuren vastakaiun saaneeksi eri kansalaispiirien ja mielipidesuuntien debatin ja harrastuksen kohteeksi. Silloin aloitettiin myös Snellmanin kirjallisen tuotannon editoimishanke. Vuoden 1998 lopussa valmistui 12 000 -sivuinen lähdejulkaisu Samlade Arbeten I - XII. Suomenkielisenä Snellmanin tuotanto ja kirjeenvaihto julkaistiin 24-osaisena kirjasarjana ja verkkojulkaisuna 2005. Snellmanin 200-vuotisjuhlavuotta vietettiin näyttävästi sivistys-teemaisena 2006. Ohjelmaa järjestettiin yli sadalle päivälle: kymmeniä näyttelyitä, seminaareja, konsertteja, muistolaattojen paljastuksia ja erilaisia tapahtumia.

J. V. Snellman oli Suomen ensimmäinen historiallinen henkilö, jonka piirteet otettiin seteliin: vuoden 1940 suurimmassa, 5 000 markan setelissä on hänen kuvansa vanhuksena. Tästä setelimallista julkaistiin uusi tyyppi 1945. Uudessa, pienikokoisemmassa vuoden 1955 setelityypissä Snellman oli edelleen suurimmassa 10 000 markan, rahanuudistuksen 1963 jälkeen 100 markan, setelissä. Kuva säilyi lähes samanlaisena 1975 - 1980 uusitussa setelisarjassa. Vuoden 1986 setelisarjassa Snellman ja muut valtiomiehet korvattiin kulttuurihenkilöillä, joiden joukossa oli Snellmanin aikalainen Lönnrot.

Johan Vilhelm Snellman S 12.5.1806 Tukholma, K 4.7.1881 Kirkkonummi. V merikapteeni Christian Henrik Snellman ja Maria Magdalena Röring. P 1845 - Johanna (Jeannette) Lovisa Wennberg S 1828, K 1857, PV apteekkari Anders Wennberg ja Aurora Olson. Lapset: Hanna S 1846, K 1882; Anders Henrik S 1848, K 1911, juristi, senaattori; Johan Ludvig S 1850, K 1909, senaatin esittelijäsihteeri; Wilhelm S 1851, K 1933, piirilääkäri, lääkintöneuvos; Magdalena S 1853, K 1856; Karl S 1855, K 1928, tie- ja vesirakennushallituksen ylijohtaja, todellinen valtioneuvos; Gustav S, K 1857.

URA. Ylioppilas 1822; filosofian kandidaatti 1831, maisteri 1832; filosofian dosentti 1835; opintomatka Saksaan 1840 - 1841.

Frejan- lehden aputoimittaja Tukholmassa 1839; Kuopion yläalkeiskoulun rehtori 1843 - 1849; Saiman toimittaja 1844 - 1846; Maamiehen ystävän toimittaja 1844 - 1856; Litteraturbladin toimittaja 1847 - 1863; konttoriapulainen Henrik Borgströmin kauppahuoneen palveluksessa Helsingissä 1851 - 1853; siveysopin ja tieteiden järjestelmän vsta 1860 filosofian professori 1856 - 1863; senaatin talousosaston jäsen, valtiovaraintoimituskunnan 1. osaston päällikkö 1863 - 1868; Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1869 - 1881.

Edustaja valtiopäivillä 1867, 1872, 1877 - 1878.

Pohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1834 - 1835; Pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattori 1837 - 1839; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies 1870 - 1874.

Kunnianosoitukset: Aateloitu 1866. P. Vladimirin R 3 1865. Kanslianeuvos 1859. Kunniatohtori 1861.

TUOTANTO. Teokset 1 - 4. 1982 - 1983; Samlade arbeten I - XII. 1992 - 1999; Kootut teokset 1 - 24. 2000 - 2005.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. W. Snellmanin arkisto, Kansallisarkisto.

J. Alavuotunki, J. V. Snellman Ruotsissa 1839 - 1840 : aatteet yhteiskunnallisessa ja historiallisessa miljöössä. 1986; J. Hämäläinen, Piirteitä J. V. Snellmanin perhekäsityksestä. 1990; J. Hämäläinen, Snellman, perhe ja yhteiskunta : J. V. Snellmanin filosofisen perhekäsityksen ilmeneminen hänen perhe-elämässään ja yhteiskunnallisessa toiminnassaan. 1992; J. Hämäläinen, Kodin kynnys : J. V. Snellmanin perhefilosofia. 2005; J. V. Snellman ja nykyaika : kirjoituksia ja esitelmiä J. V. Snellmanin ajallemme jättämästä henkisestä perinnöstä. 1981; M. Jalava, J. V. Snellman : mies ja suurmies. 2006; P. Karkama, J. V. Snellmanin kirjallisuuspolitiikka. 1989; V. Kaukonen, Kansallista nousua kohti : piirteitä Lönnrotin ja Snellmanin yhteistyöstä. 1985; M. Lahtinen, Snellmanin Suomi. 2006; P. Lappalainen, J. V. Snellman : kansallinen herättäjä Kuopiossa. 1982; R. Majamaa, J. V. Snellman : valtioviisas vaikuttaja. 2006; J. Manninen, Bibliografia J. V. Snellman -kirjallisuudesta ja elämäkerrallinen luonnos. 1980; J. Manninen, Miten tulkita J. V. Snellmania? : kirjoituksia J. V. Snellmanin ajattelun ja kehittymisen taustoista. 1987; T. Niiranen, Miten J. V. Snellman asui Kuopiossa. 1985; J. Salminen, Snellman i urval. 1981; R. Savolainen, Sivistyksen voimalla : J. V. Snellmanin elämä. 2006; Snellman ja Venäjä. 1986; Snellman, valtakunta ja keisarikunta. 1990; R. Wilenius, Snellman ja nykyaika. 1984.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Wikström. 1924, Suomen Pankin edusta, Helsinki; J. Takanen. 1884/1896, Kuopio; M. Väänänen et al., Lukeva poika. Rantsila; H. Kivijärvi, Runeberg, Lönnrot, Snellman -muistomerkki. 1968, Turku. P. Jylhä, muistomerkki. 2006, Kokkola. Mitalit: A. Asplund. 1906; E. Wikström. 1906; A. Aaltonen; P. Viitasalo. 2006. Muistolaatat: Kuopio 1906, useita 2006; Helsinki, useita 2006; Tukholma, varhaislapsuuden koti 2006; Kokkola, lapsuudenkoti 2006; Oulu, koulutalo 2006; Alahärmä, nuoruudenkoti 2006; Kirkkonummi, kesäkoti 2006.

JOHAN VILHELM SNELLMANIN MUKAAN NIMETTY. Muistopäivä, suomalaisuuden päivä 12.5.; suurin seteli 1940 - 1986; Snellman-instituutti, Kuopio 1983; J. V. Snellmanin kotimuseo, Kuopio 1981; kadut, aukiot ym. Helsinki, Kokkola, Kuopio, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Äänekoski; Snellman-korkeakoulu, Helsinki 1980; Snellmanin koulu, Turku 1903, Kuopio, Helsinki; postimerkki 1956, 2006; juhlaraha 2006.

Kirjoittaja(t): Matti Klinge / http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3639/

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

J. V. Snellman. Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta)

Puoliso: 18.11.1845 Kuopio (Tuomiokirkkosrk.) Johanna (Jeanette) Lovisa Andersintytär Snellman o.s. Wennberg Johanna kuoli 29-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 13.01.1828 Sortavala, k. 04.06.1857 Helsinki.

Johanna (Jeanette) Lovisa Wennberg (1828-1857)

Lapset:

Johanna (Hanna) Snellman s. 22.11.1846 Kuopio, k. 17.08.1882 Helsinki.

Suomalaisuuden päivää vietetään J. V. Snellmanin syntymäpäivänä 12. toukokuuta. Snellman syntyi Tukholmassa 207 vuotta sitten, vuonna 1806. Hän on 1800-luvulta lähtien kuulunut kansakunnan kaapin päälle, ja hänen kuvansa on koristanut niin pastillirasioita kuin seteleitäkin. Itse asiassa Snellman oli ensimmäinen suomalainen henkilö, jonka kuva painettiin seteliin. Kyseessä oli vuonna 1939 Aarne Karjalaisen suunnittelema 5000 markan seteli. Snellman kulki suomalaisten lomakossa vuoteen 1986 asti, 100 markan setelissä, joka tunnettiin ”snelluna”. Uudessa setelimallistossa Snellman sai tehdä tilaa Sibeliukselle, mutta euron käyttöönotto vuonna 2002 jätti uuden kuvaston vaiheet lyhyeksi. ”Snellusta” jäi vain muisto.

Anders Henrik Snellman , s. 16.08.1848 Kuopio. Tauluun 523

Johan Ludvig Snellman , s. 14.03.1850 Helsinki. Tauluun 525

Wilhelm Snellman , s. 06.10.1851 Helsinki. Tauluun 528

Magdalena Snellman s. 28.10.1853 Helsinki, k. 04.05.1856 Helsinki.

Karl Snellman , s. 02.10.1855 Helsinki. Tauluun 530

Gustaf Snellman s. 29.05.1857 Helsinki, k. 29.05.1857 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 523

XII Anders Henrik Johaninpoika Snellman, (Taulusta 522, isä Johan Snellman) Yo Hfors normalskola. Tuomt 1873. VT 1875. Viipurin hovioik. hovioikeudenneuvos 1893-1900. Ilomantsin tuomiok. tuomari 1900-05. Senaattori oikeusos. 1905-09. Valtiopäivämies., s. 16.08.1848 Kuopio, k. 12.08.1911 Helsinki.

Domarexamen 27.5.1873. Auskultant vid Viborgs hovrätt 13.6.1873, vicehäradshövding 20.12.1875. Kanslist i hovrätten 1.10.1877. Notarie i bondeståndet 1877-78. Registrator i Viborgs hovrätt 22.6.1881. Assessor och hovrättsråd. Häradshövding i Ilomants domsaga 26.2.1900. Senator och ledamot av justitiedepartment 1.12.1905. Avsked 10.6.1909.

Puoliso: 25.09.1880 Viipuri Anna Maria Ferninandinpoika Snellman o.s. Alfthan s. 16.02.1860 Viipuri, k. 25.09.1930 Helsinki.
Vanhemmat: Ferninand Alfthan, s. 14.03.1822 Viipuri, k. 26.03.1889 Viipuri ja Charlotta Adelaide Alfthan o.s. Kuhlström, s. 12.07.1827 Viipuri, k. 06.01.1917 Viipuri.

Lapset:

Anna Lovisa Snellman-Kaila o.s. Snellman , s. 18.05.1884 Viipuri. Tauluun 524

Hanna Snellman s. 26.09.1885 Viipuri, k. 19.01.1918 Sipoo, Nikkilä.

J. V. Snellman vuonna 1956 julkaistussa postimerkissä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 524

XIII Anna Lovisa Andersintytär Snellman-Kaila o.s. Snellman, (Taulusta 523, isä Anders Snellman) Taidemaalari, s. 18.05.1884 Viipuri, k. 05.04.1962 Helsinki.

TAIDEKOULUTUS

Viipurin taiteen ystävien piirustuskoulu 1898-1900 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1900-03. Charles Guérinin johd. Pariisi, Ranska 1913, 1925 ja 1937.

TAITEELLINEN TYÖ

Taiteilijan debyytti oli Helsinki 1911.

RYHMÄNÄYTTELYT, FESTIVAALIT, RYHMÄTYÖT

Suomen Taiteilijain näyttely 1911, 1912, 1915, 1919, 1920, 1921 ja 1943.

KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT JA ESITYKSET

Kööpenhamina 1919, Tukholma ja Oslo 1929, Amsterdam, Hollanti ja Antwerpen, Belgia 1931, Berliini, Düsseldorf ja Hampuri, Saksa 1935.

OPETUSTYÖ

Piir.opett. oppikoulussa 1.

Joulu - Lotta 1943. Maalannut Anna Snellman – Kaila.

1. puoliso: 28.12.1905 Helsinki Torsten Alfred Karlinpoika Nystén Yo Joensuun lys. Fm- ja jur. yo ?1904. Mht (Evo) 1902. Toimi valtion metsähallinnossa metsänhoidon tarkastajana ja aluemetsänhoitajana vuoteen 1926, jolloin erosi sairauden takia ja siirtyi yksit. sektorille., s. 24.04.1878 Raahe, k. 25.11.1931 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Woldemar Nystén, s. 25.12.1844 Pukkila, k. 23.09.1899 Joensuu ja Agnes Christina Nystén o.s. Candelin, s. 13.11.1852 Raahe, k. 25.10.1900 Helsinki.

Lapset:

Paul Nystén s. 19.11.1907 Helsinki, k. 1961.

2. puoliso: Eino Sakari Kaila e. Johansson Vuoteen 1906 asti Johansson. Suomalainen filosofi ja psykologi. Hän oli aikansa merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia Suomessa. Kailaa on pidetty suomalaisen filosofian merkittävimpänä suunnannäyttäjänä sitten J. V. Snellmanin. Professori, persoonallisuusteoreetikko, kirjailija., s. 09.08.1890 Alajärvi, k. 31.07.1958 Kirkkonummi.

Eino Sakari Kaila (vuoteen 1906 Johansson; 9. elokuuta 1890 Alajärvi – 31. heinäkuuta 1958 Kirkkonummi) oli suomalainen filosofi ja psykologi. Hän oli aikansa merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia Suomessa. Kailaa on pidetty suomalaisen filosofian merkittävimpänä suunnannäyttäjänä sitten J. V. Snellmanin.

Kaila toimi sielutieteen eli psykologian dosenttina Helsingin yliopistossa vuosina 1919–1929 ja Turun yliopiston ensimmäisenä filosofian professorina vuosina 1921–1930. Sittemmin hän toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina vuosina 1930–1948 ja Suomen Akatemian ensimmäisenä filosofijäsenenä 1948–1958.

Kaila toimi useilla aloilla, filosofian ja psykologian lisäksi myös muun muassa fysiikan ja teatterin parissa. Kaila oli ajattelussaan johdonmukaisen tieteellinen ja pyrki kokonaisvaltaiseen todellisuuskäsitykseen sekä korosti filosofian edistyvää ratkaisukeskeisyyttä. Hän pyrki löytämään yhdistäviä periaatteita eri humanististen ja luonnontieteellisten alojen välillä. Kailan tunnetuin oppilas Georg Henrik von Wright on kuvannut tätä loistavaksi luennoijaksi, eteväksi tieteenharjoittajaksi ja monisärmäiseksi persoonallisuudeksi.

Sisällysluettelo

1 Elämä
1.1 Lapsuus ja opinnot
1.2 Varhainen ura
1.3 Myöhempi ura
2 Filosofia
2.1 Todellisuus ja tieto
2.2 Psykologia
3 Muut näkemykset
3.1 Taide ja kulttuuri
3.2 Poliittiset näkemykset
3.3 Suhtautuminen uskontoon
4 Vaikutus
5 Teoksia
6 Katso myös
7 Lähteet
7.1 Viitteet
8 Kirjallisuutta
9 Aiheesta muualla

Elämä

Lapsuus ja opinnot

Eino Kaila syntyi Alajärvellä pappissukuun. Hänen isänsä Erkki Kaila oli teologi, myöhemmin teologian esikäsitteiden apulainen (apulaisprofessori), kirkkoherra ja lopulta Turun arkkipiispa. Hänen isänsä setä Gustaf Johansson oli puolestaan toiminut arkkipiispana aiemmin. Itse Kaila päätyi lopulta vastustamaan suvun kirkollista perinnettä. Eino Kailan äiti oli liikemiehen tytär Anna Maria Drake.[5] Eino Kailan nuorempi veli Martti Kaila oli myöhemmin Helsingin yliopiston psykiatrian professori ja Lapinlahden sairaalan ylilääkäri.

Kaila kertoo itse kokeneensa filosofisen heräämisensä heinäkuussa 1907, 16-vuotiaana, loikoillessaan soutuveneessä tyynellä järvenselällä. Tällöin hän koki, luonnon ”kaikkiyhteisyyden” äärellä, että maailma on ”hahmottuneiden laatujen silmänkantamaton moninaisuus”. Samalla hänelle selvisi, ”että olen tässä maailmassa tullakseni niin sanotuksi filosofiksi”.

Kaila tuli ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta vuonna 1908 ja aloitti syksyllä teoreettisen filosofian opinnot Helsingin yliopistossa. Teoreettisen ja käytännöllisen filosofian lisäksi hän opiskeli estetiikkaa, kirjallisuutta, historiaa ja kansantaloustiedettä. Kaila harrasti filosofiaa vakavasti jo nuorena opiskelijana. Hän oli kiinnostunut saksalaisesta ja ranskalaisesta filosofiasta, silloin etenkin aikansa ”muotifilosofista” Henri Bergsonista. Myöhemmin hän kuitenkin arvosteli tämän oppeja intuitiosta ja vitalismista.

Kaila valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi toukokuussa 1910. Kaila teki matkat Ranskaan (1911) ja Saksaan (1914). Pariisissa hän osallistui Bergsonin luennoille Collège de Francessa. Kaila esitti kokeellista psykologiaa käsitelleen väitöskirjansa Über die Motivation und die Entscheidung ja valmistui filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi vuonna 1916. Samana vuonna Kaila meni naimisiin taidemaalari Anna Lovisa Snellmanin kanssa. Tämä oli J. V. Snellmanin pojan Anders Henrik Snellmanin tytär.

Varhainen ura

1910- ja 1920-luvuilla Kaila toimi ahkerana filosofisena kirjoittajana ja osallistui Suomen filosofisen yhdistyksen toimintaan. Tohtorinpromootion Kaila sai vuonna 1919. Samalla hänet nimitettiin yliopiston psykologian dosentiksi

Vuonna 1921 Kaila nimitettiin vastaperustetun Turun yliopiston filosofian professoriksi. Turkuun hän muutti perheineen yliopiston toiminnan alkaessa vuonna 1922. Hän osallistui aktiivisesti yliopiston kehittämiseen. Kailan ansiosta Turkuun perustettiin muun muassa Suomen yliopistojen ensimmäinen kokeellisen psykologian laboratorio jo samana vuonna. Kaila toimi yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1923-1927.

Wien nousi positivismin keskukseksi 1900-luvun alusta lähtien. Moritz Schlickin ympärille kerääntyneet filosofit muodostivat niin kutsutun Wienin piirin vuonna 1929. Kaila oli päätynyt omalla verifikaatioperiaatteellaan lähelle Schlickin verifikaatioperiaatetta, ja erotti piirin tavoin tieteen ja metafysiikan tiukasti toisistaan. Kaila kutsui omaa käsitystään ”loogiseksi empirismiksi” jo vuonna 1926, ja kutsui Wienin piirin ohjelmaa ”loogiseksi uuspositivismiksi”.

Kaila otti yhteyttä Wienin piirin filosofeihin kirjeitse vuonna 1927, ja lähetti heille omia teoksiaan. Schlick kutsui Kailan vierailemaan Wieniin. Matka toteutui vuonna 1929 opetusministeriön myöntämän apurahan avulla. Wienissä Kaila osallistui piiriin kokouksiin. Hänen osallistumistaan niihin arvostettiin, ja piiri luki julkaisuissaan Kailan yhdeksi piiriä lähellä olevista kirjailijoista. Kailan teos Der logistische Neupositivismus: Eine kritische Studie (1930) on kriittinen kommentaari Rudolf Carnapin teoksesta Der logische Aufbau der Welt (1928).

Kaila säilytti läheiset yhteydet Wienin piiriin 1930-luvun alkupuolella ja kirjoitti arvosteluja piirin Erkenntnis -julkaisuun, mutta toisaalta arvosteli monia piirin jäsenten ajatuksia.

Myöhempi ura

Vuonna 1930 Kaila nimitettiin Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professoriksi. Viran toisena hakijana oli J. E. Salomaa. Kaila voitti Salomaan osin siksi, että monet arvostelijat pitivät häntä omaperäisempänä ajattelijana. Kaila palasi Wieniin kevätkausina 1932 ja 1934 suorittamaan kokeellisen psykologian tutkimuksia. Toisen maailmansodan aikana Kaila luennoi Saksassa.

Kailasta tuli pian Suomen johtava filosofi ja yksi yliopiston näkyvimmistä hahmoista. Kailaa on luonnehdittu loistavaksi luennoijaksi ja hänen 1930- ja 1940-luvun luentojaan ”legendaarisiksi”. Kailan luennoille kokoontuivat tuon ajan parhaimmat ylioppilaat ja ne kokosivat yleisöä myös filosofian opiskelijoiden piirin ulkopuolelta. Kailan persoonallisuus houkutteli muun muassa Oiva Ketosen ja Erik Steniuksen matematiikasta filosofiaan. Kailan luennoinnissa näkyi hänen teatteriharrastuksensa, luennot saattoivat olla hyvin draamallisia. Esimerkiksi kerran Kaila aloitti luennon kävelemällä luentosalin ikkunan luo, katsomalla kaukaisuuteen, ja huudahtamalla: ”Kerro minulle maailma, mikä sinä oikein olet!”

Helsingin yliopiston professorina Kailan ensimmäisiä tehtäviä oli psykologian opetuksen uudelleenjärjestely. Kailan psykologinen pääteos oli Persoonallisuus (1934), jonka jälkeen hänen ensisijainen mielenkiintonsa suuntautui filosofiaan. Kaila toimi Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1936-1952. Hän oli taustalla valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisessa, ja puhui voimakkaasti myös Suomen Akatemian perustamisen puolesta.

Kailan omat tutkimukset 1930-luvulla suuntautuivat tietoteoriaan. Samalla hän piti silmällä logiikan kehitystä. Kailan filosofiset pääteokset 1930-luvulta ovat Über das System der Wirklichkeitsbegriffe: Ein Beitrag zum logischen Empirismus (1936) ja Über den physikalischen Realitätsbegriff: Zweiter Beitrag zum logischen Empirismus (1941). Inhimillinen tieto (1939) oli Kailan yleisesitys loogisesta empirismistä. Persoonallisuus ja Inhimillinen tieto käännettiin pian ilmestymisensä jälkeen pohjoismaisille kielille. Kailan saksankielinen filosofinen pääteos sen sijaan jäi sodan jalkoihin. Kansallissosialistien nousu ja maailmansota katkaisivat yhteyden keski-Euroopan loogisiin empiristeihin, ja filosofian keskus siirtyi Yhdysvaltoihin. Vuonna 1948 Kaila vierailiu Yhdysvalloissa ja tapasi Carl G. Hempelin ja Kurt Gödelin.

Vuonna 1948 Kailasta tuli Suomen Akatemian jäsen, jolloin hän luopui professorin virasta. Tällöin Kaila uppoutui yhä suuremmassa määrin tieteelliseen työhönsä ja esiintyi entistä vähemmän julkisuudessa. Kaila säilytti oikeuden opetukseen, mutta lopetti julkiset luentonsa vuonna 1951.

Elämänsä viimeisinä vuosina Kaila ponnisteli saadakseen valmiiksi teoksensa Hahmottuva maailma, jonka oli tarkoitus olla yleistajuinen kokonaisesitys hänen todellisuuskäsityksestään. Teos ei kuitenkaan valmistunut. Kaila kuoli Kirkkonummen huvilallaan heinäkuussa 1958.

Filosofia

Todellisuus ja tieto

Kaila oli alusta asti kiinnostunut ennen kaikkea todellisuuden ja tiedon ongelmasta. Toisaalta Kaila oli kiinnostunut estetiikasta, mikä näkyi myös runouden harrastuksena.

Kailan peruskäsitys todellisuudesta oli, että se muodosti ykseyden (monismi), mutta hän sanoutui irti Ernst Haeckelin ja Wilhelm Ostwaldin ahdaskatseisena pitämästään materialistisesta monismista. Kailaan teki pysyvän vaikutuksen Ernst Machin, jonkin aikaa Bertrand Russellin ja Harald Höffdingin kannattama neutraali monismi. Kaila etsi kestävää muotoilua vastaavalle käsitykselle koko uransa. Tieteenfilosofisesti Kaila oli realisti.

Kaila kävi tuotannossaan arvostelevasti läpi erilaisia todellisuuskäsityksiä, ja saattoi muuttaa nopeastikin mieltään erilaisten oppien suhteen. 1910-luvulla Kaila käsitteli lyhyesti pragmatismia, mutta piti sitä pian erehdyksenä. Hän otti samoin kantaa Ernst Machin ja Richard Avenariuksen fenomenalistiseen ja positivistiseen empiriokritisismiin, aluksi myönteisesti, mutta lopulta arvosteli myös sitä. Myös suhteellisuusteoriaa Kaila vastusti aluksi, mutta kääntyi pian kannattamaan.

Kailan ”kypsä kausi” alkoi Turun vuosina. Tuolloin hän kirjoitti teokset Der Satz vom Ausgleich des Zufalls und das Kausalprinzip: Erkenntnislogische Studien (1925) ja Die Prinzipien der Wahrscheinlichkeitslogik (1926), jotka käsittelivät todennäköisyyttä, kausaliteettia, luonnonlakeja ja induktiota; Probleme der Deduktion (1928), joka käsitteli logiikan ja matematiikan filosofiaa; sekä Beiträge zu einer synthetischen Philosophie (1928), joka jatkoi kokonaisvaltaisen todellisuuskäsityksen kehittelyä. Viimeksi mainitun keskeinen sisältö ilmestyi suomeksi nimellä Nykyinen maailmankäsitys (1929).

Myöhemmin Kaila sai suuresti vaikutteita Wienin piirin loogisesta empirismistä ja oli hyvin arvosteleva kokemukseen perustumatonta järkeilyä kohtaan. Yksi hänen ajattelunsa ominaispiirteitä oli kuitenkin pyrkimys kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen asioista. Kaila muun muassa ihaili Rudolf Carnapin eksaktia menetelmää, mutta toisaalta arvosteli tämän ajattelua hahmopsykologisen tietämyksensä perusteella. Nimitys ”looginen empirismi” on Eino Kailan (saksan kielellä) keksimä.

Vuodesta 1943 Kaila tutki modernin fysiikan tieteellisiä perusteita. Viimeisinä vuosinaan Kaila yritti muodostaa fysiikan kokonaisselityksen teoksessaan Terminalkausalität Als Die Grundlage Eines Unitarischen Naturbegriffs (1956). Tämä teos, jonka oli tarkoitus olla esiaskel laajempia tutkimuksia kohti, ei kuitenkaan saavuttanut suurtakaan kiinnostusta Suomen ulkopuolella.

Psykologia

Kailan aikoihin psykologia luettiin vielä filosofian osaksi. Kaila käsitteli teoreettista ja kokeellista psykologiaa ennen kaikkea tutkijanuransa varhaisvaiheessa, mutta jatkoi siitä kirjoittamista koko elämänsä. Psykologiassa Kaila kannatti naturalistista lähestymistapaa.

Varhaisessa etsintävaiheen psykologiassaan Kaila kannatti Hjalmar Neiglickin ja Edward Westermarckin omaksumaa psykofyysistä parallelismia, ja vastusti Rolf Lagerborgin näkemystä ihmisestä pelkkänä fysikaalis-kemiallisena koneena. Myöhemmin Kaila käsitteli assosiaatiopsykologiaa, jossa henkiset tapahtumat selitettiin hermoston tapahtumiin kytkeytyvillä kausaalisilla assosiaatiolaeilla. Tätä edusti jo Kailan väitöskirja Über die Motivation und die Entscheidung (1916), joka käsitteli motivaation ja päätöksenteon syysuhteellista selittämistä.

Teoksessa Sielunelämä biologisena ilmiönä (1920) Kaila hylkäsi vitalistiset käsitykset. Tietoisuuden ilmiöitä koskevat ilmaukset voitaisiin periaatteessa korvata keskushermoston tiloja koskevalla biologisella kuvauksella, vaikka käytännössä tämä voisi olla mahdotonta. Mielen toiminta perustuu tietoisuuden sisältöjen yhdistymiseen säännönmukaisesti yhdessä esiintyviksi sarjoiksi.

1920-luvulla Kaila tutustui Max Wertheimerin assistentteineen kehittämään hahmopsykologiaan (Gestalt-psykologia), ja käsitteli sitä teoksessaan Sielunelämän rakenne (1923). Psykologista hahmoteoriaa Kaila sovelsi myös monistisen hankkeensa ongelmaan siitä, miksi mielen ilmiöitä ei voi palauttaa aineelliseen: hahmoteoriassa esiintyviä kokonaisuuksia ei voi palauttaa niiden osiin. Tämän Kaila pyrki yleistämään koko todellisuuskäsityksensä perusajatukseksi. Teoksessaan Der Logistische Neupositivismus: Eine kritische Studie (1930) Kaila yhdisteli hahmopsykologiaa kokeelliseen psykologiaan.

Kailan teos Persoonallisuus vuodelta 1934 on filosofisia ulottuvuuksia sisältävä psykologinen tutkielma ja Kailan psykologinen pääteos. Teoksessa painotetaan psykologisten ilmiöiden biologista ja fysiologista luonnetta: Kailalle mielen toiminta oli hermostoon kytkeytyvää biologista elämää. Tätä hän oli käsitellyt jo aiemmin teoksessaan Sielunelämä biologisena ilmiönä (1920). Samalla persoonallisuus oli kuitenkin kokonaisuus, jonka toimintaa ei voi selittää mekaanisesti.

Muut näkemykset

Taide ja kulttuuri

Kailan omaksui esteettiset käsityksensä Suomen kansallisromanttisen taiteen klassikoilta Juhani Aholta, Pekka Haloselta, Eero Järnefeltiltä, F. E. Sillanpäältä, Eino Leinolta ja Jean Sibeliukselta, joiden kanssa hän ystävystyi.

Nuoruudessaan Kaila osallistui useiden lehtien toimittamiseen. Hän toimi aikakauslehti Ajan toimituskunnassa 1912–1922 sekä Uuden Suomettaren avustajana vuodesta 1911. Kiinnostus teatteriin ja näytelmäkirjallisuuteen näkyi hänen kirjoituksissaan: hän kirjoitti lehtiin erityisesti kirja- ja näytelmäarvosteluja. Kaila toimi myös Valtion näyttämötaidetoimikunnassa sekä Kansallisteatterin dramaturgina vuosina 1919–21.

1930- ja 1940-luvuilla Kaila oli eräs tunnetuimmista kulttuurihenkilöistä Suomessa. Hänen teoksensa Syvähenkinen elämä (1943) oli aikansa luetuimpia elämänkatsomuksellisia kirjoja.

Poliittiset näkemykset

Kailalla oli varsin oikeistokonservatiivinen sukutausta ja hän oli koko elämänsä vahvasti saksalaismielinen. Sotienvälisen ajan aitosuomalaisuus ja AKS eivät kuitenkaan miellyttäneet häntä. Kailan poliittisen ajattelun ydinteema oli kommunismin vastaisuus. Kaila katsoi, että kommunismi on länsimaisen kulttuurin perusarvoja uhkaava aate, jonka leviäminen on estettävä.

Kaila näki filosofisilla kannanotoilla olevan käytännön seuraamuksia. Hän katsoi vuonna 1931 G. W. F. Hegelin muistolle omistetussa Suomalaisen tiedeakatemian esitelmässään, että hegeliläisyyden edustamat idealistit olivat Kailan mukaan usein välinpitämättömiä vaikenijoita, kun taas realistien, naturalistien ja materialistien joukosta löytyi maailmanparantajia.

Suomi näyttäytyi Kailalle eurooppalaisena ja pohjoismaisena kansakuntana. 1920-luvulla Kaila kirjoitti ”läntisen” ja ”itäisen” ajattelun eroista. 1930-luvun alussa Kaila kannatti Paneurooppa-liikettä, joka ajoi Länsi-Euroopan maiden liittoutumista taloudellista kurjistumista, maailmansotaa ja Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Filosofisessa yhdistyksessä Kaila esiintyi idealismin sanelemiksi katsomiaan natsien rotukäsityksiä vastaan. Tšekkoslovakian miehitys 1939 järkytti Kailaa niin, että hän uhkasi lakata kirjoittamasta saksaksi.

Kun paneurooppalaisen liikkeen mahdollisuudet ehtyivät, Kaila kuitenkin tukeutui kansallissosialistiseen Saksaan, joka esittäytyi propagandassaan eurooppalaisen kulttuurin suojelijana.

Tehdessään tutkimustyötä Wienissä 1934 Kaila kirjoitti kirjeessään ruotsalaiselle tutkijatoverille: ”Maanosaammehan uhkaa selkeä, ei pelkästään poliittinen vaan ennen muuta henkinen ’balkanisoituminen’, vajoaminen primitiiviselle tasolle kaikkine sellaiselle ominaisine pelottavine oireineen. Minusta näyttää, että jokaisen pitää tehdä vähäinen voitavansa vastustaakseen tätä todellista länsimaiden perikatoa. Luen täällä kahvilassani päivittäin Svenska Dagbladetia ollakseni jotenkin perillä maailman menosta; wieniläislehdet on alistettu ankaraansensuuriin; tuntee iloa ja ylpeyttä siitä, että vielä on olemassa vapaa Pohjola, mihin Suomikin kuuluu.” Kaila kutsui Helsinkiin luennoimaan psykologi Adhemar Gelbin, jolta oli rotulakien mukaisesti riistetty professuuri.

Jatkosodan alkuvaiheessa 1941–1942 hän julkaisi artikkeleita, joissa hän esitteli suomalaisuutta sekä Suomen ja Saksan vanhoja filosofisia yhteyksiä. Kailalta toivottiin propagandistista työtä osana sotaponnistuksia, mutta hän halusi keskittyä tutkimustyöhönsä. Yksityiskirjeessään vuodelta 1940 Kaila totesi: ”Kysymys on perinteisen sivilisoidun ihmisen kamppailusta eräänlaista meitä kaikkia uhkaavaa ja kolmannen valtakunnan uskomattomalla tavalla harjoittamaa ali-ihmisyyttä vastaan.” Hän reagoi kielteisesti Tanskan juutalaisten kohteluun vuonna 1943 Uuden Suomen julkaisemassa pienessä kirjoituksessa. Itse Adolf Hitlerin on väitetty suuttuneen kirjoituksesta.

Sodan loputtua Kaila merkitsi päiväkirjaansa vuoden 1944 lopulla: ”Onkohan Suomi jo vuoden kuluttua bolshevisoitu? Aikanaan tulee, jos (tai kun) niin käy, päiväjärjestykseen myös ’neuvostovastaisten ainesten likvidointi’ tunnetuin metodein. Ainakin minä olen jo henkisen kestävyyden rajoilla.” Sotasyyllisyysoikeudenkäyntien jälkeen suhteet V. A. Koskenniemeen ja Edwin Linkomieheen loivat epäilyttävää poliittista varjoa myös Kailan ylle.

Juhlaesitelmässään Suomen Akatemian vihkiäisjuhlassä 1948 Kaila katsoi, että toimiva demokratia vaatii yhtenäisen kansan. Tässä hän viittasi Yhdysvaltoihin, jossa esimerkiksi mustat ja valkoiset ovat harvoin tekemisissä keskenään.

1940-luvun lopulla Kaila liittyi joksikin aikaa sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Suomen Sosialidemokraatille Kaila antoi 1947 haastattelun, jossa hän sanoi: ”Kun sosialidemokratia on jo aikoja sitten päässyt lapsenkengistään ja jo monet koulut käynyt, olisi minun mielestäni niin hyvin meillä Suomessa kuin monissa muissakin Euroopan maissa mitä tärkeintä, että se astuisi entistä voimakkaammin esiin järjestyksen ja rauhallisen kehityksen ja sen kautta henkisen elämän tukena.”

Suhtautuminen uskontoon

Kaila sai evankelis-luterilaisen mutta vapaamielisen kotikasvatuksen. Perehtyminen filosofiaan ja antiikin kirjallisuuteen vieroitti hänet uskonnosta. Hänen käsityksensä todellisuuden ykseydestä ei jättänyt sijaa yliluonnolliselle. Kaila omaksui ranskalaisen uskonnonhistorioitsijan Ernest Renanin ajatusmaailman, jonka mukaan ”korkein elämänarvo on uskonto”, mutta ”uskonto ei, tarkkaan ottaen, ole tosi”.

Kaila kunnioitti uskonnollista asennoitumista sinällään mutta tunsi vastenmielisyyttä kirkon dogmaattisuutta ja sen suorittamaa tietoisuuden holhoamista kohtaan. Hän pysyi silti elämänsä loppuun saakka evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä, joskin mielipiteiltään perinteisestä uskonnosta poikkeavana. Hän ei piitannut siitä, että häntä sanottiin ateistiksi, vaan piti koko kysymystä ”roskana”.

Artikkelissaan ”Albert Einsteins Religion” (Theoria, 1935) Kaila arvosteli panteistista yritystä luoda tieteeseen perustuvaa ”kosmista uskontoa”.

Vaikutus

Eino Kailalla oli Suomen 1900-luvun filosofeista suurin vaikutus suomalaisen sivistyselämän kehitykseen. Ilkka Niiniluodon mukaan Kaila lujitti julkisella osallistumisellaan merkittävällä tavalla yliopiston ja humanistisen sivistyksen asemaa Suomen kulttuurielämässä.

Vahvemmin kuin kukaan muu yksityinen henkilö Kaila kytki suomalaisen filosofian eurooppalaiseen perinteeseen luomalla yhteydet Wienin piiriin. Siten hän ”toi Suomeen” loogisen empirismin, nykyaikaisen logiikan ja empiristien korostaman tieteellisen todellisuuskäsityksen. Kaila on myös suomalaisen psykologian perustajia, sillä hän toi Suomeen hahmopsykologian ja perusti Helsingin yliopiston psykologisen laboratorion.

Oppilaittensa kautta Kailalla on ollut suuri vaikutus suomalaisen filosofian kehitykseen. Kailan tunnetuin oppilas oli Georg Henrik von Wright, joka oli Ludwig Wittgensteinin seuraaja Cambridgen yliopistossa. Kaila oli naimisissa von Wrightin äidin serkun kanssa. Muita Kailan oppilaita olivat muun muassa Oiva Ketonen, Erik Stenius, Matti Koskenniemi, Lauri af Heurlin, Veli Valpola ja Pertti Lindfors. Myös von Wrightin oppilas Jaakko Hintikka ehti osallistua Kailan opetukseen.

Kailan aloitteesta psykologia sai oman professuurin Helsingin yliopistoon 1951. Oppituolin ensimmäinen haltija oli Kai von Fieandt. Kailan oppilaista psykologian professoreiksi nimitettiin myös Arvo Lehtovaara, Ohto Oksala, Kullervo Rainio ja Martti Takala. Kailan ruotsiksi käännetty teos Persoonallisuus teki vaikutuksen muun muassa elokuvaohjaaja Ingmar Bergmaniin.

Kailan mukaan on nimetty Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinto, joka jaetaan ansiokkaasta toiminnasta yliopisto-opettajana.

Kailan teoksista on julkaistu uusintapainoksia ja valikoimia. Kailan tutkimuksia koskeva akateeminen konferenssi pidettiin 1990 ja artikkelikokoelma ilmestyi 1992. Niiniluoto on Kailan Valittujen teosten johdantoluvuissa kuvannut Kailan tieteellistä kehitystä ja Mikko Salmela on käsitellyt Kailan ajattelua väitöskirjassaan Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. Kailan elämäkertakirjaa tai koottuja teoksia ei kuitenkaan ole julkaistu.

Teoksia

Über die Motivation und die Entscheidung (väitöskirja, 1916)
Ernest Renan (1917)
Sielunelämä biologisena ilmiönä (Helsinki: Otava, 1920)
Sielunelämän rakenne (1923)
Der Satz vom Ausgleich des Zufalls und das Kausalprinzip: Erkenntnislogische Studien (1925)
Die Prinzipien der Wahrscheinlichkeitslogik (1926)
Sielunelämän rakenne (Porvoo: WSOY, 1926}
Probleme der Deduktion (1928)
Beiträge zu einer synthetischen Philosophie (1928), suomenkielinen yleisesitys Nykyinen maailmankäsitys (Helsinki: Otava, 1929)
Der Logistische Neupositivismus: Eine kritische Studie (1930)
Die Reaktionen des Säuglingsauf das menschliche Gesicht (1932)
Persoonallisuus (1934). 8. painos: Persoonallisuus. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 952-99366-6-4.
Über das System der Wirklichkeitsbegriffe. Ein Beitrag zum logische Empirismus (Acta Philosophica Fennica, 1936)
Inhimillinen tieto: Mitä se on ja mitä se ei ole (Helsinki: Otava, 1939)
Syvähenkinen elämä (1943). 3. täydennetty painos: Syvähenkinen elämä: Keskusteluja viimeisistä kysymyksistä. Esipuhe: Ilkka Niiniluoto. Helsingissä: Otava, 1985. ISBN 951-37-1741-0.
Tankens oro (1944)
Terminalkausalität Als Die Grundlage Eines Unitarischen Naturbegriffs (1956)
Hahmottuva maailma (keskeneräinen, 1958)

Valitut teokset:

Valitut teokset 1. 1910–35. Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Ilkka Niiniluoto. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11381-X.
Valitut teokset 2. 1936–58. Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Ilkka Niiniluoto. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11381-X.

Lähteet

Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3.
Lagerspetz, Kari: Eino Kaila ja Erik Ahlman Henri Bergsonin filosofian tulkkeina. Teoksessa Hartikainen, Erkki & Kiiskinen, Kyösti & Rastas, Jussi (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8.
Ravila, Paavo ym.: Otavan iso tietosanakirja. Osa 4: Jyrs - Kuur. Helsinki: Otava, 1962.
Salmela, Mikko: Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15356-0.
Salmela, Mikko: Eino Kaila Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.

Viitteet

Veli Valpola: Ensyklopedioiden loppuottelu. (Valpola toteaa, että Spectrumissa ja Mitä-Missä-Milloin vuosikirjassa on väärä kuolinpäivä 1.8.1958. Otavan Ensyklopediassa tieto on oikein.) Helsingin Sanomat, 21.10.1984. Sanoma oy.
FL Mikko Leinosen filosofian alaan kuuluva väitöskirja Tieteellinen ajattelu ja filosofian rikkaruohot. Filosofian identiteetistä suomalaisen filosofian ongelmana ja filosofiakäsitykset Eino Kailan ja Erik Ahlmanin tuotannossa Tampereen yliopisto. Viitattu 14.5.2008.
Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 4, Hob–Kak. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07243-5.
von Wright, Georg Henrik: ”Mitä filosofia minulle on?”, Minervan pöllö, s. 13-26. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12470-6.
Niiniluoto, Ilkka: Luonto, elämä ja sielu: Eino Kaila 1910–35. Johdanto teokseen Kaila, Eino: Valitut teokset 1, s. 9-17. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11379-8.
Ahokas, Marja: Eino Kaila: Persoonallisuus Helsingin yliopisto. Viitattu 29.5.2014.
Lagerspetz, Kari: Eino Kaila ja Erik Ahlman Henri Bergsonin filosofian tulkkeina. Teoksessa Hartikainen, Erkki ym. (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia, s. 37. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8.
Niiniluoto 1990, s. 17-22.
Liukkonen, Petri & Pesonen, Ari: Eino Sakari Kaila (1890–1958) The Author's Calendar. Viitattu 29.5.2014. (englanniksi)
Salmela, Mikko: Kaila, Eino (1890–1958). Teoksessa Suomen kansallisbiografia 4, Hirviluoto-Karjalainen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2.
Salmela 1998.
Niiniluoto 1990, s. 23-25.
Niiniluoto 1990, s. 25-30.
Salmela, Mikko: Eino Kaila Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
Niiniluoto 1990, s. 30-34.
Niiniluoto, Ilkka: Syvähenkisen empiristin hahmottuva maailma: Eino Kaila 1936–58. Johdanto teokseen Kaila, Eino: Valitut teokset 2, s. 7-10. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11380-1.
Niiniluoto 1992, s. 21-24.
Niiniluoto 1992, s. 24-27.
Niiniluoto 1990, s. 15-20.
Niiniluoto 1992, s. 13-15.
Seppänen, Jouko: The Semiotic Web – How to Frame World Wide Knowledge. Concept Technology for the Scientific World View (PDF) (Älyä verkossa – Web Intelligence. Symposio Suomen Tekoälytutkimuksen päivillä 2004) 2.–3.9.2004. Viitattu 26.5.2010. (englanniksi)
von Wright, Georg Henrik: 'Hahmottuva maailma' - Eino Kailan keskeneräiseksi jäänyt maailmankatsomusteos Ajatus. 1960. Viitattu 18.6.2011.
Niiniluoto 1990, s. 20-22.
Manninen, Juha: Eino Kaila ja kolmas valtakunta (PDF) Tieteessä tapahtuu. 4/2007. Viitattu 29.5.2014.
Federley, Mika & Kuorikoski, Jaakko & Ruhanen, Maiju: Eino Sakari Kaila Historiallisia humanisteja. Avoin yliopisto, Helsingin yliopisto. Viitattu 29.5.2014.
Niiniluoto 1992, s. 21-24.
Niiniluoto 1990, s. 19-20.
Lagerspetz, Kari: Eino Kaila ja Erik Ahlman Henri Bergsonin filosofian tulkkeina. Teoksessa Hartikainen, Erkki ym. (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia, s. 39. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8.
Ketonen, Oiva: Eino Kailan tutkijanpersoonallisuus. Ajatus, 1960, nro 23, s. 5–16.
Niiniluoto 1992, s. 27-28.
Pihlström 2001, s. 26.

Eino Kaila -palkinto Helsingin yliopisto. Viitattu 26.5.2010.

Kirjallisuutta

Pitkäranta, Inkeri (toim.): Ajatuksen kulku: Suomalaiset filosofit maailmalla – maailman filosofit Suomessa. Näyttely Kansalliskirjaston Galleriassa 29.9.2004–26.1.2005. Kansalliskirjaston Gallerian julkaisuja 6. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 2004. ISBN 952-10-2042-3.

Aiheesta muualla

Eino Kailan teoksia Gutenberg-projektissa
Lagerspetz, Kari: Eino Kaila – ”Kahden kulttuurin” sillanrakentaja. (PDF) Tieteessä tapahtuu. 7/1997.
Manninen, Juha: Eino Kaila ja tie Wienin piiriin (PDF) Tieteessä tapahtuu 2/2002.
Manninen, Juha: Realisti Wienin piirin väittelyissä (PDF) Tieteessä tapahtuu 7/2002.
Ojanen, Eero: Kokonaiskuva Eino Kailan ajattelusta hahmottuu. Helsingin sanomat. 24.2.1991.
Salmela, Mikko: Kaila, Eino (1890–1958) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

www.wikipedia.fi

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eino Sakari Kaila
vuoteen 1906 Johansson
(1890–1958)

MuseovirastoEino Kaila oli psykologian ja filosofian uranuurtaja Suomessa, loistava luennoitsija sekä suuri kulttuuripersoonallisuus.

• professori
• filosofi
• psykologi
• kulttuuripersoona

Eino Kaila aloitti tieteellisen uransa psykologina ja jatkoi sitä filosofina. Häntä onkin hyvästä syystä pidetty sekä psykologian että filosofian uranuurtajana Suomessa, sillä hän esitteli täällä useita kansainvälisiä tutkimussuuntauksia, esimerkiksi kokeellisen psykologian, hahmo- ja persoonallisuuspsykologian sekä loogisen empirismin 1). Kaila myös perusti ensimmäiset psykologian laboratoriot Suomeen, vaikutti psykologian professuurin perustamiseen Helsingin yliopistoon sekä koulutti omien oppialojensa uuden tutkijasukupolven. Filosofian tieteenalaa hän kehitti kansainvälisestikin tunnettuna tiedemiehenä kohti loogista empirismiä. Sen ohella Kaila oli kiinnostunut luonnonfilosofiasta, joskaan hän ei tyytynyt olemassa oleviin maailmanselityksiin. Hän pyrki kehittämään synteettisen luonnonfilosofian.

Tieteellisesti Eino Kailan oman työn osuus suomalaisessa tiedemaailmassa kuitenkin keskittyi pääasiallisesti opetukseen. Vaikka hän oli tutkijanakin kyvykäs, tutkimustulokset jäivät häneltä usein kiteyttämättä. Karismaattisena persoonana hän ei kyennytkään dialogiin, vaan oli omimmillaan luennoidessaan. Yliopistouransa ohella Kaila otti aktiivisesti osaa moraali- ja kulttuurifilosofiseen keskusteluun. Hänestä muodostuikin 1930- ja 1940-luvuilla arvovaltainen kulttuuripersoona Suomessa. Tässä asemassa hän puhui Euroopan yhdentymisen puolesta ja kannatti Paneurooppa-liikettä 2), jonka uskoi turvaavan eurooppalaisen kulttuurin ylivertaisuuden. Uhaksi näille hän koki kommunismin. Paneurooppa-liikkeen menetettyä poliittisen painoarvonsa 1930-luvun lopulla Kaila käänsi toivonsa hetkeksi kansallissosialismiin 3) eurooppalaisen kulttuurin turvaajana, mutta pettyi siihen vielä toisen maailmansodan kuluessa.

1909–1917
Ajan ja Uuden Suomettaren kirjallisuus- ja teatteriarvostelija

• 1919–1921
Valtion näyttämötaidetoimikunnan sihteeri ja Suomen kansallisteatterin dramaturgi

• 1919–1921
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja

• 1921–1930
Turun yliopiston filosofian professori

• 1930–1948
Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori

• 1936–1952
Filosofisen yhdistyksen puheenjohtaja

• 1948–1958
Suomen Akatemian jäsen

• 1943
Ruotsin Kuninkaallisen Tiedeakatemian jäsen

1) Kailan psykologian uran merkittävin teos Persoonallisuus ilmestyi vuonna 1934. Tämän jälkeen hän suuntautui filosofiaan. Kaila oli kuitenkin jo 1920-luvulla julkaissut muutamia filosofisia teoksia, joissa hän tarkasteli todennäköisyyttä, induktiivista päättelyä sekä logiikan ja matematiikan filosofiaa. Vuonna 1926 hän esitteli oman tietoteoreettisena kantanaan loogisen empirismin. Pian tämän jälkeen Kaila vieraili Wienissä, jossa tutustui radikaaliin tieteellisen filosofian ohjelmaan.

Uusi aggressiivinen tieteenfilosofian suuntaus vastusti ankarasti perinteistä metafysiikkaa kyvyttömänä ratkaista sen eteen asetettuja ongelmia. Yhteydet Keski-Eurooppaan saivat Kailan pohtimaan tämän loogisena positivismina tunnetuksi tulleen filosofisen suuntauksen tutkimusongelmia. Loogiset positivistit pyrkivät osoittamaan, että voidaan luoda neutraali kieli, jonka avulla eri tieteiden välille saavutetaan käsitteellinen ykseys. Näin tiedemaailma voisi ratkaista lopulta kaikki todellisuutta koskevat kysymykset. Myöhemmin Kaila hylkäsi loogisen empirisminsä peruskäsitykset siihen sisältyneiden ongelmien vuoksi ja pyrki kokonaisvaltaiseen maailmankäsitykseen.

2) Itävaltalais-japanilaista syntyperää oleva kreivi Richard Coudenhove-Kalergin aloitteesta perustettiin Paneurooppa-Unioni vuonna 1922. Liike ajoi 1920- ja 1930-luvuilla innokkaasti ajatusta yhtenäisestä Euroopasta, jossa vallitsisi rauha ja vapaus. Tärkeää liikkeelle oli myös eurooppalaisen perinnön säilyttäminen. Monet aikakauden eurooppalaiset poliitikot ja intellektuellit antoivatkin liikkeelle tukensa. Liike vastusti kiivaasti kaikkia 1930-luvulla heränneitä totalitarismin muotoja. Fasististen ja kansallissosialististen järjestöjen nousu valtaan ajoikin siten monet liikkeen aktiivisista kannattajista maanpakoon. Liike ei kuitenkaan lakannut toimimasta ja kokikin todellisen uudelleen tulemisen Kylmän sodan päättyessä. Nykyinen Euroopan unioni pohjautuu monilta osin Paneurooppa-liikkeen luomiin ajatuksiin.

3) Kaila selitti myöhemmin itse niitä vaikuttimia, jotka olivat saaneet hänen monien muiden rinnalla tukemaan kansallissosialisteja. Hän kirjoitti:

”Kuka voi varmistaa kolmetuhatvuotisen eurooppalaisen sivistyksen, jonka ilmapiirissä me olemme, elämme ja liikumme, ellei sitä tee saksalainen kulttuurimaailma? Tällä kannalla on epäilemättä ollut suomalaisen sivistyneistön enemmistö. Tämä kanta on myös määrännyt meidän, saksalaisystävien, suhtautumisen saksalaiseen kansallissosialismiin. Olemme olleet täynnä ymmärtämisen hyvää tahtoa sitä kohtaan. Meistä ei ole ainoastaan näyttänyt, että historiallinen on siinä valtiollisessa ja sotilaallisessa suhteessa luonut tehokkaan aseen venäläistä vaaraa vastaan. Olemme olleet varauksitta valmiit tunnustamaan kansallissosialismin suuret saavutukset muillakin aloilla, erityisesti sosiaalisten vastakohtien tasoittajana. Ja kun tämä kumousliike on paljastanut piirteitä, jotka ovat jääneet meille käsittämättömiksi, olemme vaienneet, koska emme ole katsoneet voivamme arvostella asioita, joita emme yksityiskohtaisesti tunne.”

Kaila kuitenkin jatkoi, ettei voi hyväksyä natsien rikkomuksia eurooppalaisia perusarvoja, oikeutta, totuutta ja laupeutta, vastaan. Kailan kritiikki juutalaisten kohtelua vastaan sai jopa itsensä Hitlerin raivostumaan ja vaatimaan tällaisten lausuntojen sensuroimista.

Lähde: http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/kaila.html#

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaila toimi ensimmäisenä filosofian professorina Turun yliopistossa 1921–1930. Hän oli Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina 1930–1948. Tämän jälkeen hän kuului Suomen Akatemiaan, jota hän oli ollut perustamassa. Kaila oli oikullinen ja karismaattinen persoonallisuus, jonka luennot ja suositut teokset saavuttivat suuren yleisön. Vaikka hänen merkityksensä kansainvälisen tieteen tasolla oli suhteellinen vähäinen, oli hänen työnsä kotimaassa uraauurtavaa, etenkin niiden virikkeiden kautta, joita hänen työnsä välitti eteenpäin. Hän rakensi psykologiaansa ja luonnonfilosofiaansa holismille. Poliittiselta vakaumukselta hän oli aluksi ja ennen kaikkea antikommunistinen ja tämän takia hän kannatti liittoutumista natsi-Saksan kanssa, mutta ymmärsi virheensä myöhemmin. Kailan näkemys sielunelämästä, mihin vaikutti hahmopsykologia, esitetään tiivistettynä teoksessa Persoonallisuus (1934, ruots. Personlighetens psykologi, 1935). Hän harjoitti myös kokeellista psykologiaa ja julkaisi teoksen Die Reaktionen des Säuglinges auf das menschliche Gesicht (1932). Muissa teoksissaan, joihin kuuluu mm. Inhimillinen tieto (1939, ruots. Den mänskliga kunskapen, 1939), Kaila käsitteli tietoteoreettisia kysymyksiä tukeutuen loogiseen empirismiin, jonka teesit hän filosofiassaan varhain omaksui. Persoonallisimmassa teoksessaan Syvähenkinen elämä (1943, ruots. Tankens oro, 1944) Kaila käsittelee maailmankatsomuksellisia kysymyksiä.

(M. Jääskeläinen (1983): Eino Kailan psykologia; E. Kaila and logical empiricism, toim. I. Niiniluoto jne.)

Lähde: http://filosofia.fi/suomalainen_filosofia/galleria/101

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eino Kaila var under sin levnad en bemärkt kulturpersonlighet, en karismatisk person vars föreläsningar och populärvetenskapliga verk samlade en talrik åhörarskara och en stor läsekrets. Även om Kailas bidrag till filosofisk och psykologisk forskning internationellt sett blev förhållandevis litet, var hans inflytande på filosofi och vetenskap i Finland banbrytande.

Eino Sakari Kaila föddes 1890 i Alajärvi i södra Österbotten, som det första barnet i en prästfamilj. Den kyrkliga bakgrunden inom familjen var stark; fadern, Erkki Kaila (ursprungligen Erik Johansson), var präst i tredje generationen och från 1935 ärkebiskop i Åbo. Fastän Eino Kaila inte förde traditionen vidare kom den att påverka hans tänkande. Han intog visserligen en avvisande attityd mot såväl religiös dogmatism som mot kyrkan, men både hans personlighet och tänkande uppvisade religiösa element och influenser.?

Eino Kaila har karakteriserats som en mångsidig begåvning, en ensling och en egocentriker. ”Han hade något av kristallens klarhet och även av dess hårdhet”, skriver hans vän Rolf Nevanlinna om honom. Kaila vinnlade sig inte om dialog, men var i sitt esse som föreläsare eller då han ledde en diskussion om något ämne som väckt hans intresse. När sällskapet eller ämnet inte behagade hans aristokratiska intellekt – där bildning och genialitet utgjorde måttstocken – tystnade han utan att bry sig om att dölja sitt bristande intresse. Dessa egenskaper gjorde honom till en både älskad och hatad person.?

Eino Kailas ”filosofiska uppvaknande” tilldrog sig, såsom han själv återgivit det, sommaren 1907 ute på en storslaget vacker sjö. Den unge Kaila hade bekantat sig med filosofins grunder då verklighetens innersta väsen uppenbarade sig för honom i en omedelbar, intuitiv insikt. Denna starka upplevelse gav Kaila impulsen att bli filosof. Kaila skrev in sig vid Helsingfors universitet 1908, med teoretisk filosofi som huvudämne. Arvi Grotenfelt var vid denna tid professor i teoretisk filosofi. Han var specialist på filosofins historia och på historiefilosofi, men den unge Kaila tog inga nämnvärda intryck av honom.?

Från en tidig studieresa till Paris 1911 återvände Kaila däremot inspirerad av Henri Bergsons vitalism. Denna lära, som betonar livets dynamiska skaparkraft, erbjöd en tolkning för Kailas tidiga världsuppfattning. Trots att han förkastade vitalismen redan några år senare, fortfor en del Bergsonska teman att influera hans psykologi. Det mest bestående inflytandet på den kritiskt och oroligt lagde Kaila fick den neutrala monism som förespråkades av Ernst Mach, Bertrand Russell och Harald Höffding. Enligt denna syn är verkligheten varken materiell eller andlig, utan består av en enda grundsubstans. Kaila sökte livet igenom en hållbar formulering för en motsvarande uppfattning.?

Den röda tråden i Kailas tänkande utgörs av en fortgående precisering av och argumentering för den världsuppfattning som öppnat sig för honom i och med hans filosofiska uppvaknande. Kaila, som drevs av sin vision av en alltomfattande verklighet, kände en dragning till läror som kunde överbygga de skenbara klyftorna mellan ”det såkallade materiella och det såkallade andliga, det döda och det levande, det kroppsliga och det andliga”. Han nöjde sig emellertid inte med någon förefintlig förklaring av världen.?

Filosofen Jaakko Hintikka sammanfattar huvuddragen i Kailas tänkande med hjälp av kännetecknen för den under romantiken rådande naturfilosofin: antimaterialism, dynamism, individualism och holism. Antimaterialismen sammanhänger med Kailas monism, enligt vilken materia och ande är olika uttrycksformer för en och samma verklighet. Dynamismen innebär att fenomen observeras inom ramen för längre händelseförlopp. Individualismen refererar till kravet på att känna de enskilda individernas specifika kvaliteter. Viktigast är ändå den holistiska principen. Den säger att de generella lagbundenheter som styr en helhet inte kan reduceras till de lagbundenheter som gäller dess delar. Det var på holismen som Kaila byggde upp såväl sin psykologi som sin naturfilosofi.?

Eino Kaila inledde sin vetenskapliga bana som psykolog. Hans människosyn var naturalistisk. Enligt den finns ingen ”ande” oavhängig den biologiska strukturen, utan de medvetna fenomenen tilldrar sig i kroppen. Kaila godkänner trots det inte reduktionismen, som reducerar innehållet i ett medvetande till beskrivningar av processer i hjärnan. Han förespråkade hela sitt liv en psykofysisk parallellism, enligt vilken medvetna fenomen och kroppsliga processer motsvarar varandra, samtidigt som de är begreppsligt oberoende perspektiv på samma förlopp.?

Kaila fick sina tidigaste intryck inom psykologin från Henri Bergson, William James, Harald Höffding och Pierre Janet. Han uppfattade själslivet som ett fenomen i ständig omvandling, där intelligens, känsla och vilja förenas i en oskiljaktig medvetandeström. De tidiga influenserna kom i bakgrunden, då Kaila i början av 1920-talet kom att omfatta en associationspsykologisk syn. Den betonade att medvetna fenomen beror på skeenden i det centrala nervsystemet, vilka vardera styrs av en mekanistisk kausal lag.?

Associationspsykologin fick emellertid vika i slutet av 1920-talet, då Kaila bekantade sig med Max Werthheimers, Kurt Koffkas och Wolfgang Köhlers gestaltteori. Den senare kommer till uttryck framför allt i Personlighetens psykologi (1934), enligt G.?H. von Wright Kailas mest betydande verk. Kailas syn är besläktad med den freudianska djuppsykologin. I sin betoning av att även medvetandegörandet av behov är ett skeende som betingas av behov kan han sägas gå ”djupare” än Freud.?

Från Åbo flyttade Kaila till Helsingfors, där han var professor i teoretisk filosofi 1930–1948. Under denna tid anknöt hans forskning till kunskapsteoretiska och logiska problem inom den logiska empirismen. Under sina tio sista levnadsår var Kaila ledamot av Finlands Akademi. Han återvände då till sitt ursprungliga projekt att bygga upp en syntetisk naturfilosofi.?

Kaila förespråkade en kritisk, vetenskaplig realism, enligt vilken en självkorrigerande vetenskap är den bästa källan till all kunskap om verkligheten. Det ”moderna” i Kailas världsuppfattning refererar alltså till hans strävan att presentera en filosofisk helhetssyn grundad på den tidens mest avancerade vetenskapliga teorier. Syntesen grundar sig på den holistiska princip som enligt Kaila råder ”i verkligheten”. Helheter – vare sig det handlar om partikelfält, levande celler eller sinnesintryck – uppvisar nya kvalitativa egenskaper som inte kan härledas ur egenskaper hos de delar helheten består av. Kaila föreslår att ”materia” struktureras som ett system av relativa förhållanden, vars innehåll består av de kvalitativa egenskaper som uppvisas. Kvaliteter – upplevelser av ljud, ljus och färger – kan i sin tur definieras som ett fälttillstånd inom ett visst relativt system – så som människohjärnan. Hela verkligheten kan förstås som materia ur ett strukturellt perspektiv och som ande ur ett kvalitativt perspektiv. Den metafysiska monism som sammanfogar dessa två synsätt uppnås då kvaliteter och strukturer tolkas som emaneringar ur en och samma neutrala substans.?

Kailas naturfilosofi fick ingen större uppmärksamhet under slutet av 1920-talet. Den ”vetenskapliga filosofi” som då höll på att träda fram som den ledande riktningen företräddes av Wienkretsen. Även Kaila riktade blicken mot Wien, och hade redan 1927 skickat egna arbeten till Rudolf Carnap och Moritz Schlick. Kaila besökte också Wien och Berlin, där han träffade ordföranden för Berlins vetenskapsfilosofiska förening, Hans Reichenbach. Under dessa besök befästes de förbindelser som för nära två decennier framåt kom att styra in Kailas tänkande på problem inom den logiska empirismen.?

Kaila sammanfattar i Den mänskliga kunskapen (1939) sin logiska empirism i fyra teser. De är förnekandet av ett syntetiskt a priori, prövbarhetstesen, översättbarhetstesen och den logiska behaviorismen. Den första principen slår fast att satser vars sanning inte är rent begreppslig inte kan vara sanna oberoende av bevis som grundar sig på erfarenhet. Prövbarhetsprincipen säger att varje sats som talar om verkligheten måste ha ett realinnehåll, d.v.s. av dess sanning måste något bestämt följa erfarenhetsmässigt. Översättbarhetstesen å sin sida förutsätter att varje teori om verkligheten måste kunna översättas till erfarenhetens språk. Den logiska behaviorismen slutligen påstår att satser som beskriver erfarenheter kan översättas till satser om subjektets tillstånd i hjärnan och till satser om det beteende som kan iakttas. Det mest originella elementet i Kailas teori är ändå begreppet ’invarians’.?

Invarians betyder likhet, regel- eller lagbundenhet, som, för att citera G.?H. von Wright, ”sammanställer flera fenomen under ett och samma begrepp, och ger oss förmågan att förutse eller förutspå nya fenomen inom ramen för denna regelbundenhet.” Människan är till exempel benägen att uppfatta färger, former och rörelse mer avgränsade och mer regelbundna än de i själva verket är. Här fungerar principen om invarians i fråga om sinnesförnimmelser.?

Kaila började ge avkall på den logiska empirismen på grund av de problem som översättbarhetstesen och den logiska behaviorismen gav upphov till. Vid mitten av 1940-talet vändes hans intresse mot fältteorin inom den moderna fysiken, i vilken han såg en lovande grund för sin monistiska världsuppfattning. Kaila presenterade ’terminalkausalitet’ som den nya, kausala princip fältteorin förutsätter. Begreppet förklarar händelseförlopp utgående från deras marginal-, gräns- och slutvillkor, i stället för att utgå från de traditionella förhands- och begynnelsevillkor som initialkausaliteten grundar sig på. Försöket att presentera en syn på naturen grundad på terminalkausalitetsprincipen förblev trots allt ofullbordat. Kailas naturfilosofi sammanfattas i den sats av Ernst Mach som han tagit som motto för sitt tidiga verk Sielunelämä biologisena ilmiönä (Själslivet som biologiskt fenomen): ”Naturforskarens högsta filosofi består i att stå ut med en ofullkomlig världsåskådning.”?

Kaila begränsade ”en seriös och saklig” filosofi till en kunskapsteoretisk och logisk analys av en vetenskaplig begreppsbildning samt till uppbyggnaden av en vetenskaplig världsuppfattning, men detta hindrade honom inte från att ta ställning i moral- och kulturfilosofiska frågor. Kaila, som hade skapat sig sin uppfattning om konst och kultur i umgänget med de främsta företrädarna för nationalromantiken i Finland, däribland Juhani Aho, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, F.?E. Sillanpää, Eino Leino och Jean Sibelius, var själv en av de mest uppburna personligheterna inom kulturlivet under 1930- och 1940-talen.?

Trots att Kaila förkastar de metafysiskt religiösa uppfattningarna om en moralisk världsordning, finns det drag i hans vetenskapliga teori om den djupandliga utvecklingen som påminner om Hegels idealism eller om Bergsons vitalism, enligt vilka historiens slutpunkt består i att de rätta värdena förverkligas. ”Hjälten” i Kailas världsbild är livet självt, som i miljarder år har gett upphov till allt mer komplicerade och ordnade strukturer. Graden av evolution visar sig också vara ett kriterium för en bestämning av olika värdens inbördes rangordning. Samtidigt skapar evolutionen ständigt nya, än högre värden, vilket innebär att inga värden är historiskt övergripande, vilket Hegel och Snellman mycket riktigt konstaterade. Kaila utvecklade aldrig sitt etiska tänkande längre i denna implicit evolutionistiska riktning.?

Det centrala temat i Kailas politiska tänkande är hans antikommunism. Kaila, som kom från en högersinnad familj vars åsikter han delade, ansåg att kommunismen hotade den västerländska kulturens grundvärden och att dess utbredning måste förhindras. Han stödde i början av 1930-talet Pan-europarörelsen, som grundats av den österrikiske greven Richard Coudenhove-Kalergi. Rörelsen verkade för en stats- och tullunion för att värna om den europeiska kulturens ledande ställning i världen, och för att förhindra ett nytt världskrig, utarmning och bolsjevismens utbredning. Under senare hälften av 1930-talet gick dock Pan-europarörelsen miste om sitt tillfälle att påverka historiens gång. Kaila stödde sig då på det nationalsocialistiska Tyskland, som i sin propaganda framställde sig som den europeiska kulturens beskyddare. Kailas insats till fromma för den tyskvänliga linjen i Finland består av de artiklar han publicerade under fortsättningskrigets inledande skede 1941–1942. I dem presenterar han finskheten samt de traditionella, filosofiska banden mellan Finland och Tyskland. Kaila blev emellertid besviken på Tyskland redan under andra världskrigets gång och reagerade mot stängningen av Oslo universitet 1943.?

Eino Kailas inflytande på den vetenskapliga utvecklingen i Finland var enormt. Erik Allardt konstaterar: ”Det finns knappast någon enskild person under Finlands självständighet som påverkat den rådande vetenskapliga atmosfären så mycket och så kraftigt som Eino Kaila.” Kaila introducerade nya internationella strömningar för det vetenskapliga samfundet i Finland: experimentell psykologi, ärftlighetspsykologi, gestalt- och personlighetspsykologi, matematisk logik och logisk empirism. Den sistnämnda kom efter andra världskriget att bli den ledande riktningen i Finland (liksom i övriga Norden), och Kailas Den mänskliga kunskapen blev en grundläggande lärobok för alla som siktade på en vetenskaplig bana inom psykologin. Ett lika stort vetenskapligt inflytande hade Personlighetens psykologi, men dess inflytande var filosofiskt sett mer vittomfattande.?

Tillsammans med Edwin Linkomies initierade Kaila grundandet av en statsvetenskaplig fakultet vid Helsingfors universitet, vilket kom att bli hans största administrativa insats. Kaila grundade också de första psykologiska forskningscentren i Finland (i Åbo och Helsingfors) och skolade in den första generationen psykologer. Det var också på hans initiativ som en professur i psykologi inrättades vid Helsingfors universitet 1951. Dess förste innehavare var Kai von Fieandt. Bland Kailas elever utnämndes också Arvo Lehtovaara, Ohto Oksala, Kullervo Rainio och Martti Takala till professorer.?

Inom filosofin bildade Kaila en egen skola, som var förhärskande inom landet ända till 1970-talet. Han kan anses vara den mest inflytelserike filosofiske inspiratören sedan J.?V. Snellman, vars inflytande hade försvagats och blandats samman med andra riktningar i början av 1900-talet. Trots sitt stora nationella inflytande lämnade Kaila inga betydande spår inom forskningen på ett internationellt plan. De logiska positivisterna i Kailas generation var medvetna om hans förtjänster, men endast A.?J. Ayer refererar till honom. Kaila fick också en stor skandinavisk läsekrets, de flesta av hans arbeten översattes till svenska.?

Kaila drevs ständigt framåt, i det han kritiserade och förkastade tidigare ståndpunkter. Hans rörliga sinnelag försvårar en sammanfattning av de resultat han kommit fram till. Jaakko Hintikka har mycket träffande karakteriserat Kailas strävan att avslöja verklighetens mest djupliggande grunder som ett projekt präglat av hybris och av en faustisk hållning. Kailas storslagna projekt fullbordades inte, men det visar vilka ansträngningar han var mäktig i sin livslånga strävan att finna belägg för sin vision.?

Mikko Salmela?

Eino Sakari Johansson, fr.o.m. 1906 Kaila, född 9.8.1890 i Alajärvi, död 31.7.1958 i Kyrkslätt. Föräldrar ärkebiskopen Erkki Kaila och Aina Maria Drake. Gift 1916 med konstnärinnan Anna Snellman.?

PRODUKTION. Über die Motivation und die Entscheidung (1916); Sielunelämä biologisena ilmiönä (1920); Sielunelämän rakenne (1923); Beiträge zu einer synthetischen Philosophie (1928); Probleme der Deduktion (1928); Nykyinen maailmankäsitys (1929); Der logistische Neupositivismus (1930); Die Reaktionen des Säuglinges auf das menschliche Gesicht (1932); Persoonallisuus (1934; sv. övers. Personlighetens psykologi 1935), Über das System der Wirklichkeitsbegriffe (1936); Inhimillinen tieto. Mitä se on ja mitä se ei ole (1939; sv. övers. Den mänskliga kunskapen. Vad den är och vad den icke är 1939); Über den physikalischen Realitätsbegriff (1942); Syvähenkinen elämä. Keskusteluja viimeisistä kysymyksistä (1943); Tankens oro. Tre samtal om de yttersta tingen (1944); Zur Metatheorie der Quantenmechanik (1950); Terminalkausalität als die Grundlage eines unitarischen Naturbegriffs (1956); Die perzeptuellen und konzeptuellen Komponenten der Alltagserfahrung (1962); Reality and Experience. Dordrecht (1979). Se även V. Valpola, Eino Kailan tuotanto. Ajatus 23/1960.?

KÄLLOR OCH LITTERATUR. Eino Kailas arkiv, Finska Litteratursällskapets litteraturarkiv, Helsingfors. E. Allardt, Naturalismi ja positivismi. Suomalaisen sosiologian juuret (1973); J. Hintikka, Filosofinen ja mietekirjallisuus. Suomen kirjallisuus VII (1967); J. Ihanus, Vietit vai henki (1994); M. Jääskeläinen, Eino Kailan psykologia (1983); I. Niiniluoto, Ajatuksen levottomuus – Eino Kailan syvähenkinen filosofia. E. Kaila, Syvähenkinen elämä (1986, 3. rev. uppl); I. Niiniluoto, Luonto, elämä ja sielu. Eino Kaila 1910-35. E. Kaila, Valitut teokset I (1990); I. Niiniluoto, Syvähenkisen empiristin hahmottuva maailma. Eino Kaila 1936-58. Eino Kaila, Valitut teokset II (1992); I. Niiniluoto, Eino Kaila ja Wienin piiri. Opusculum 6/1987; K. Lagerspetz, Eino Kaila – kahden kulttuurin sillanrakentaja. Tieteessä tapahtuu 7/1997; A. Lehtovaara, Muistelmia Suomen psykologian vaiheista 1930–1950-luvulla. Psykologia XIV (1979); R. Nevanlinna, Muisteltua (1976); M. Salmela, Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata (1998); G.?H. von Wright, Introduction. E. Kaila, Reality and Experience. Dordrecht (1979); G.?H. von Wright, Eino Kailan minismi. Tiede & edistys 1/1991.?

BILDKÄLLA. Kaila, Eino. Uusi Suomis bildarkiv.

Lähde: http://www.blf.fi/artikel.php?id=6994

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Eino Sakari Kaila / Johansson (1890-1958)

Lapset:

Olli Benjamin Kaila Diplomaatti ja pankinjohtaja., s. 24.02.1918 Helsinki, k. 23.04.2014 Helsinki.

Olli Benjamin Kaila (24. helmikuuta 1918 Helsinki – 23. huhtikuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen diplomaatti ja pankinjohtaja. Kaila toimi suurlähettiläänä Kööpenhaminassa 1959–1961 ja Suomen pysyvässä edustustossa Genevessä 1961–1962. Hän oli Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen 1962–1983 ja pääjohtajan varamies vuodesta 1975.

Kaila suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1943 ja sai varatuomarin arvon 1946.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomi perusti diplomaattisen edustuston Geneveen v. 1926 huolehtimaan sekä Suomen suhteista Sveitsiin että Suomen edustautumisesta Genevessä toimintansa aloittaneessa Kansainliitossa. Toisen maailmansodan sytyttyä Kansainliiton toiminta lamaantui, jolloin Suomen Sveitsin-suhteiden hoitamista varten edustusto siirrettiin normaaliksi lähetystöksi liittovaltion pääkaupunkiin Berniin v. 1940. Sodan päätyttyä ja Yhdistyneiden Kansakuntien käynnistettyä toimintansa ja sijoitettua osan toiminnoistaan Geneveen Suomi avasi v. 1949 uudelleen pysyvän edustuston Genevessä. Sen jälkeen edustuston vastuualueet ovat laajentuneet sitä mukaa, kuin Geneveen on sijoittunut uusia järjestöjä.

Suomen Geneven-edustuston ensimmäiset päälliköt Rafael Erich (1926-1927) ja Rudolf Holsti (1927-1940) olivat oman aikansa johtavia suomalaisia kansainvälisen politiikan tuntijoita, ja heistä kumpikin toimi uransa aikana kotimaassa myös valtioneuvoston jäsenenä. Kun edustusto avattiin uudelleen v. 1949, ensimmäiseksi pysyväksi edustajaksi nimitettiin Viljo Jaakko Ahokas. Häntä ovat sittemmin seuranneet Leo Tuominen (1950-1952), Olli Vallila (1952-1954), Paavo Pulkkinen (1954-1955), Torsten Tikanvaara (1955-1959), Kaarlo Mäkelä (1959-1961), Olli Kaila (1961-1962), Reino Honkaranta (1962-1965), Pentti Talvitie (1965-1970), Klaus A. Sahlgren (1970-1975), Paavo Kaarlehto (1975-1981), Paavo Rantanen (1981-1986), Olli Mennander (1986-1990), Antti Hynninen (1990-1995), Björn Ekblom (1995-1998), Pekka Huhtaniemi (1998-2003), Markku Reimaa (CD-suurlähettiläänä 1997-2005) ja Vesa Himanen (2003-2008), Hannu Himanen (2008-2012), Päivi Kairamo (2012- ).

Lähde: http://www.finlandmission.ch/public/default.aspx?nodeid=35476&contentlan=1&culture=fi-FI

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kansallis- Osake-Pankin pitkäaikainen pääjohtajan varamies, varatuomari Olli Kaila kuoli 23. huhtikuuta 2014 Helsingissä 96-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 24. helmikuuta 1918.

Kaila oli kulttuurikodin lapsi. Hänen isänsä oli akateemikko Eino Kaila ja äitinsä taidemaalari Anna Snellman, J.W. Snellmanin pojantytär. Kodin vahva perintö heijastui Kailan toiminnassa kautta vuosien.

Kaila suoritti yleisen oikeustieteen tutkinnon 1943 ja sai varatuomarin arvon 1946. Hän osallistui sotiin ja haavoittui kesäkuussa 1944 Vammelsuussa Karjalan Kannaksella. Sota myös katkaisi lupaavan pianistin uran.

Kailan elämäntyö jakautui kahteen osaan, joista ensimmäinen oli Suomen ulkoasiainhallinnossa. Hän toimi ensin Brysselissä 1952–54, sen jälkeen apulaisosastopäällikkönä 1955–56 ja osastopäällikkönä 1956–59 sekä lopuksi suurlähettiläänä Kööpenhaminassa 1959–61 ja Genevessä 1961–62.

KOP kutsui Kailan 1950–60-lukujen taitteessa johtokuntansa jäseneksi.

Sattuma niitti satoa Matti Virkkusen seuraajaa valittaessa vuonna 1975. Veikko Makkonen oli pankin virkaikäjärjestyksessä vanhempi ja tuli valituksi pääjohtajaksi. Kaila nimitettiin hänen varamiehekseen.

Toinen ura liittyi KOP:n ulkomaantoiminnan johtamiseen. Kaila oli keskeisessä asemassa kehitettäessä neljän pohjoismaan pankkiyhteistyötä. Sen tuloksena syntyivät osakkuuspankit Zürichiin, Lontooseen, New Yorkiin ja Pariisiin.

KOP:n ensimmäinen tytärpankki aloitti toimintansa Luxemburgissa 1977. Kaila oli pankkinsa edustaja näiden hallintoelimissä, minkä lisäksi hän istui myös Rauma-Repolan, Yhtyneiden Paperitehtaiden ja Kajaani Oy:n hallintoneuvostoissa.

Kaila karttoi julkisuutta. Tiettävästi ainoa merkittävämpi esiintyminen tapahtui 1970-luvun öljykriisin yhteydessä, jolloin hän varoitti öljyn hinnan nousun vakavista seurauksista.

Kaila oli vahvasti kansainvälinen. Yhteistyökumppanit tunsivat hänet kohteliaana, sovittelevana ja huumorintajuisena. Meille nuoremmille Kaila oli oppimestari, joka mielellään ohjasi meitä kansainvälisille tavoille. Hän oli myös innokas kalastaja ja metsästäjä, myöhemmillä vuosilla vielä golffarikin.

Peter Fagernäs
Kirjoittaja on Olli Kailan työtoveri.

Lähde: http://www.hs.fi/muistot/a1305831367868.

Olli Benjamin Kaila (24. helmikuuta 1918 Helsinki – 23. huhtikuuta 2014 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 525

XII Johan Ludvig Johaninpoika Snellman, (Taulusta 522, isä Johan Snellman) Yo Hfors normalskola. FK (hk) ja FM 1873, MOK 1879. VT 1881. Senaatin kulkulaitostoimitusk. esittelijäsiht. 1897-. Valtiopäivämies., s. 14.03.1850 Helsinki, k. 15.11.1909 Espoo.

Loma-asunnoksi rakennettu. Rakennus sijaitsee alueella, joka vuonna 1798 jaettiin Holmgårdin kartanosta ja joka kuului sen jälkeen Jollaksen kartanolle. Vuonna 1890 Jollaksen kartanosta lohkaistiin palsta Metsäpirtti 1:22, jonka osti senaatin esittelijäsihteeri Johan Ludvig Snellman (1850-1909). J. L. Snellman oli senaattori Johan Vilhelm Snellmanin seitsemästä lapsesta kolmanneksi vanhin. Seuraavina vuosina J. L. Snellman osti Metsäpirtin ympäriltä lisää maata, palstat Laakson 1:31 ja Takamaan 1:33. Vuonna 1901 J. L. Snellman ja rouvansa Nanny Maria myivät kaikki kolme palstaa rakennuksineen lääketieteen ja kirurgian tohtori Juho Jaakko Karvoselle. Karvosen hallussa huvila ei ollut kauan. Jo vuonna 1904 hän myi kiinteistöt filosofian maisteri, johtaja Ernst Bieselle. Biesetkään eivät viipyneet Metsäpirtissä kuin muutaman vuoden, sillä vuonna 1909 huvila siirtyi kunnanlääkäri Ernst Schildtille. Schildtin perheen hallussa huvila säilyi 79 vuotta aina 1980-luvulle asti. Vuosituhannen vaihteessa Metsäpirtin, Takamaan ja Laakson tilat yhdistettiin yhdeksi tilaksi, joka nimettiin Käpälämäeksi. Huvilan vanhin osa lienee rakennettu pian Metsäpirtin palstan lohkomisen jälkeen 1890-luvun alussa. Vanhimman osan ensimmäinen kerros käsitti keittiön, yhden huoneen ja terassin. Yläkerrassa oli kaksi huonetta. Rakennusta laajennettiin pohjoiseen 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lisäsiipi käsitti ala- ja yläkerrassa yhden huoneen. Vuonna 2008 Käpälämäki oli yksityisomistuksessa ja ympärivuotisessa asuinkäytössä.

1. puoliso: 12.11.1881 Helsinki Julia Evelina Charlotta (Lilly) Rudolfintytär Snellman o.s. Lagi s. 09.09.1858 Helsinki, k. 04.03.1883 Helsinki.
Vanhemmat: Rudolf Theodor Lagi e. Krook, s. 27.02.1823 Kuopio, k. 30.12.1868 Helsinki ja Eveliina Augusta Krook o.s. Schmidt, s. 01.06.1828 Kuopio, k. 19.07.1864 Helsinki.

2. puoliso: 03.08.1889 Helsinki Nanny Erikintytär Snellman o.s. Montin s. 27.11.1862 Kalajoki.

Lapset:

Eero Juhani Snellman , s. 08.09.1890 Helsinki. Tauluun 526

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 526

XIII Eero Juhani Johaninpoika Snellman, (Taulusta 525, isä Johan Snellman) Suomalainen taidemaalari. Hän suunnitteli 1918 Suomen lipun yhdessä Bruno Tuukkasen kanssa., s. 08.09.1890 Helsinki, k. 07.11.1951 Helsinki.

Eero Juhani Snellman (8. kesäkuuta 1890 Helsinki – 7. marraskuuta 1951) oli suomalainen taidemaalari. Hän suunnitteli 1918 Suomen lipun yhdessä Bruno Tuukkasen kanssa.

Snellmanin vanhemmat olivat esittelijäsihteeri Johan Ludvig Snellman ja Nanny Maria Montin. Hän pääsi ylioppilaaksi 1908 ja opiskeli Helsingin yliopiston piirustussalissa vuosina 1908–1910 ja Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1909–1910. Snellman jatkoi taideopintoja ulkomailla Pariisissa ja Italiassa 1910, 1911, 1913 ja 1920, Münchenissä 1917–1918, Yhdysvalloissa ja Meksikossa 1924 sekä Lontoossa 1930.

Snellman toimi Kansallisteatterin taiteellisena avustajana ja hän oli Suomen pääkomissaari Pariisin maailmannäyttelyssä 1937. Snellman oli Suomen taideakatemian jäsen, Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiön puheenjohtaja sekä Kansallisteatterin johtokunnan ja säätiön jäsen. Pariisissa asuessaan hän oli Pariisin Cité Internationale des Arts -hankkeen alkuunpanijana. Tämä on kansainvälinen keskus jonne taiteilijat eri puolilta maailmaa kokoontuvat työskentelemään.

Snellman maalasi muotokuvia useista suomalaisista merkkihenkilöistä ja lisäksi hän maalasi myös maisemia. Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen suunnittelivat yhdessä myös Suomen lipun. Eduskunta hyväksyi heidän ehdotuksensa toukokuussa 1918.

Eero Snellman oli naimisissa vuodesta 1924 taidemaalari, suunnittelija Greta-Lisa Jäderholmin kanssa.

Snellmanin teoksia on esillä Ranskassa Louvren Jeu de Paumessa sekä Pariisin Carnavalet- ja Grassen Fragonard-museoissa.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Snellman.

Eero Juhani Snellman (8. kesäkuuta 1890 Helsinki – 7. marraskuuta 1951)

Puoliso: 21.12.1924 Helsinki Greta-Lisa Hermannintytär Jäderholm-Snellman o.s. Jäderholm Greta-Lisa Jäderholm-Snellman started working at Arabia. Vuosina 1921 - 1937., s. 22.05.1894 Helsinki, k. 09.02.1973 Espanja, Valencia, Alicante.

Greta Lisa Jäderholm-Snellman

Greta Lisa Jäderholm-Snellman (22. toukokuuta 1894 Helsinki – 9. helmikuuta 1973 Alicante, Espanja) oli suomalainen keraamikko ja vapaa toimittaja.

Jäderholm- Snellmanin vanhemmat olivat Herman Gustaf Jäderholm ja Hilma Fredrika Nyberg. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Nya Svenska Samskolanista vuonna 1912. Myöhemmin hän opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa. Hän teki useita opintomatkoja Englantiin, Ruotsiin ja Ranskaan vuosien 1914–1932 aikana. Vuosina 1919–1921 Jäderholm-Snellman työskenteli Ranskassa, Atelier de Lachenalissa, Chatillonissa keraamikkona. Hän työskenteli keraamikkona Oy Arabia Ab:n tehtaalla Helsingissä vuosina 1921–1937, Sèvresin tehtaalla, Ranskassa vuosina 1937–1939, Riihimäen Lasi Oy:n tehtaalla vuosina 1937–1949 ja Oy Ahlström Ab:n Iittalan lasitehtaalla 1945–1962. Jäderholm-Snellman toimi vuosina 1929–1937 posliinimaalauksen opettajana Taideteollisuuskeskuskoulussa. Hän toimi Cité Internationale des Arts à Paris’n hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1958–1973 ja Pariisin taiteilijakaupungin säätiön johtokunnan jäsenenä vuosina 1960–1973. Jäderholm-Snellman toimi vapaana toimittajana ja kirjoitti useisiin suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä avusti The Studio Yearbook of Decorative Artin toimittamisessa. Hänellä oli yksityisnäyttelyt Galerie Hörhammerissa vuosina 1921, 1922 ja 1925, Pariisin L´atelier 75:ssä 1933, Heal & Son -tavaratalon näyttelytilassa 1937 ja Studio Schraderissa Kööpenhaminassa 1949[1].

Jäderholm- Snellman tunnetaan Arabian taiteilijana, mutta hän loi uraa vapaana taiteilijana 1920-luvulta lähtien. Keskieurooppalaiset vaikutteet näkyvät Jäderholm-Snellmanin keraamisessa tuotannossa. Ominaisia tuotannolle ovat maalauskoristelut hänen itsensä muotoilemissa astiakokonaisuuksissa ja uniikeissa koriste-esineissä. Hän modernisoi jo olemassa olevia astiastomalleja ja loi uusia. Hänen tuotantoaan on kuvailtu art decon ja ranskalaisen muotoilun liitoksi, jossa korostui jo Atelier Lachenalissa omaksuttu erilaisten lasitteiden ja maalaustapojen kokeilu. Jäderholm-Snellmanin kehittämä teknikka oli pienille esineille soveltuva metallisyövytyskoristelu. Muita toistuvia teemoja ovat craquelèe-lasite, norsunluun ja korallin sävyt, musta, punainen ja turkoosi. Koristeaiheita ovat tyylitellyt kasvit ja linnut ja orientalistiset kuviot.

Sisällysluettelo

1 Galerie Hörhammer
2 L’Atelier 75
3 Heal & Son
4 Studio Schrader
5 Lähteet

Galerie Hörhammer

Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin ensimmäinen yksityisnäyttely avattiin Glerie Hörhammerissa Helsingissä joulukuussa 1921. Esillä oli fajanssia ja posliinia. Näyttelyssä taiteilija esitteli Lachenalin ateljeessa, Pariisin lähellä. Itämaiset vaikutteet olivat näkyviä, niiden rinnalla nähtiin joitakin yksinkertaisesti ja linjakkaasti koristeltuja ranskalaisia astiastoja. Marraskuussa 1922 avatussa Galerie Hörhammerin näyttelyssä Jäderholm-Snellman esitteli maalattua posliinia sekä Arabian tehtaalla poltettua keramiikkaa. Näyttelyssä nähtiin aiemmasta näyttelystä poiketen kansallinen henki. Taiteilijan nähtiin ammentaneen suomalaisesta koristeperinteestä ja ottaneen kiinnostavalla tavalla vaikutteita ryijyjen muotokielestä.

L’Atelier 75

Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin L’Atelier 75 näyttely järjestettiin muotoiluun keskittyneen myymälän näyttelytilassa. Esillä oli yhteensä 60 teosta. Pariisissa esillä olleet, kuparilasitetut esineet palkittiin Milanon triennaalissa 1933.

Heal & Son

Greta Lisa Jäderholm-Snellman sai Suomen Lontoon suurlähettiläspari Gripenbergiltä vinkin mahdollisuudesta saavuttaa menestystä Lontoossa. Jäderholm-Snellman matkusti kaupunkiin selvittämään mahdollisten näyttelytilojen osoitteita ja kävi tutustumassa niihin paikan päällä. Heal’s-tavaratalon näyttelyhuoneisto valikoitui sopivimmaksi, ja niin helmikuussa 1937 avattiin Lontoossa yksityisnäyttely. Heal’silla oli esillä keramiikkaa ja lasia. Näyttely sai Isossa-Britanniassa laajaa huomiota, British Gaumont Film Company teki siitä lyhytelokuvan. Jäderholm-Snellman lahjoitti joitakin näyttelyn esineistä Victoria & Albert -museolle. Heal’sin näyttelyn esineistä suurin osa myytiin. Heal’sin näyttelyn aikana taiteilijan työura Arabiassa päättyi. Perhe Snellman muutti Pariisiin, ja Jäderholm-Snellman aloitti työskentelyn Sèvresin tehtaassa. Vuonna 1937 hän osallistui myös Pariisin maailmannäyttelyyn, jossa saavutti menestystä.[2]

Studio Schrader

Näyttely Kööpenhaminassa 1949 esitteli Jäderholm-Snellmanin lasimuotoilua. Hän oli muotoillut lasia jo 1930-luvulla, mutta Kööpenhaminan näyttelyn yhteydessä hänestä alettiin käyttää nimitystä lasimuotoilija. Lasimuotoiluun liittyi tiivis yhteistyö teollisuuslaitoksen kanssa. Kööpenhaminan näyttelyssä oli esillä muun muassa kolmiosainen, lasinen tarjoilusarja ja erilaisia lasistoja.[1] Greta Lisa Jäderholm-Snellman oli naimisissa taiteilija Eero Snellmanin kanssa. Avioliitosta syntyi tytär Christina Snellman.

Lähteet

1. Greta-Lisa Jäderholm-Snellman 1894-1973. Taideteollisuusmuseon näyttely Greta-Lisa Jäderholm- Snellman 1894-1973, keramiikkaa ja lasia, 1981. Taideteollisuusmuseo.
2. Hannele Nyman, Auli Suortti-Vuorio: Art Deco ja taiteet France-Finlande 1905-1935, s. 119-127. artikkeli Greta-Lisa Jäderholm-Snellman. Helsinki: SKS, 2013. (suomeksi, ruotsiksi).
Vanhemmat: Herman Gustaf Jäderholm, s. 19.07.1850 Kuopio, k. 1934 Helsinki ja Hilma Fredrika Jäderholm o.s. Nyberg, s. 1857 Helsinki, k. 1917 Helsinki.

Greta-Lisa Jäderholm-Snellman os.Jäderholm (1894-1973)

Lapset:

Christina Snellman , s. 25.02.1928 Helsinki. Tauluun 527

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 527

XIV Christina Eerontytär Snellman, (Taulusta 526, isä Eero Snellman) Taidemaalari., s. 25.02.1928 Helsinki, k. 14.11.2014 Espanja, Valencia, Alicante, Xàbia.

Edesmenneiden taiteilijoiden listalla sukunimellä Snellman signeeratut teokset ovat nyt tiedustelujen perusteella erityisen haluttuja.

”Listan ykkönen taidemaalari Christina Snellman kuoli vuonna 2014. Hänelle helmikuussa järjestetty muistonäyttely Hagelstamilla Helsingissä on todennäköisesti innostanut keräilijöitä. Listan kakkonen Anita Snellman ja kolmonen Anna Snellman ovat olleet tuttuja ja haluttuja nimiä ollut jo pitkään.”

Eero Snellmanin (Christina Snellmanin isä) ja Johannes Snellmanin töitä on markkinoilla silloin tällöin. ”Naispuolisten Snellmanien signeeraukset ovat lisänneet kiinnostusta myös miesten teoksiin”, Pauliina Laitinen-Littorin arvioi.

Lähde: https://www.taloustaito.fi/Teemat/Taide/Kuvataiteen-kuuma-lista-kevat-2016/TOP-20-Edesmenneet-taiteilijat/.

Christina Snellman: Kalloja ja iiriksiä. Öljy kankaalle, 100 cm x 81 cm, 1973. Kuva: Kansallisgalleria/ Yehia Eweis.

Puoliso: 21.06.1953 Helsinki, eronneet 21.02.1963 Jorma Laurinpoika Paavolainen. (Taulu 1135). (Taulu 1136) Toimitusjohtaja, varatuomari., s. 17.02.1927 Helsinki, k. 19.06.1980 Helsinki.

Varatuomari Jorma Laurinpoika Paavolainen syntyi 17.2.1927 Helsingissä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1946 ja valmistui varatuomariksi 20.12.1956. Paavolainen on tehnyt opintomatkan Englantiin vuonna 1961.

Työuransa Jorma Paavolainen aloitti Asianajotoimisto Kaarlo Castrénin apulaisena 1953-1955. Toimittuaan Toijalan tuomiokunnan notaarina ja Alopaeus & Eräsen apulaisena hän siirtyi Kemi Oy:n palvelukseen vuonna 1955. Kemi Oy:ssä hän oli lakimiehenä, johtokunnan ja hallintoneuvoston sihteerinä sekä laki- ja hallintoasiain osastonjohtajana vuoteen 1961. Paavolainen toimi Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton neuvottelevana virkamiehenä vuosina1962-1964 ja Rautaruukki oy:n laki- ja henkilöasiain sekä hallinto-osaston päällikkönä vuosina1964-1970. Paavolainen aloitti Lahden Lasitehdas, Borub ja K:ni sekä sen tytäryhtiöitten toimitusjohtajana vuonna 1970.

Jorma Paavolaisella on ollut monia luottamustoimia, joista mainittakoon vuonna 1970 alkaneet jäsenyydet Suomen Lasiteollisuuden Työnantajaliiton ja Lahden Kauppakamarin hallituksissa. Vuonna 1971 hänestä tuli HOP:n hallintoneuvoston jäsen ja Keskinäinen yhtiö Teollisuusvakuutuksen hallintoneuvoston varsinainen jäsen. Suomen Teollisuusliiton aluepoliittisen valiokunnan jäsen hän oli vuodesta 1972. Paavolainen nimitettiin Lahden Islannin kunniakonsuliksi vuonna 1972.

Jorma Paavolainen harrastuksiksi mainitaan autoilu, veneily ja ratsastus. Hän avioitui vuonna 1964 valtiotieteitten maisteri Pirkko Liisa Soinisen kanssa, syntynyt 1930. Avioliitto oli Paavolaiselle toinen.

Sininen kirja XIII mainitsee vuonna 1976, että Oy Lahden Lasitehdas - Lahtis Glasbruk Ab:n on "ikkunalasitehdas", joka jalostaa mm. tasolasia. Vuonna 1978 se tytäryhtiöineen, Lahden Lasihiomo Oy ja Oy Autolasi Ab, siirtyi uusille omistajille. Näistä yksi oli Pilkington Brothers Ltd. Tehdas jatkaa edelleen toimintaansa Pilkington Lahden Lasitehdas Oy -nimisenä.

Jorma Paavolaisen aineistoa on vuosilta 1961-1978 yhteensä 0,28 hyllymetriä. Se koostuu Suomen Lasitehdasta ja suomalaisen lasiteollisuuden 1970-luvun vaiheita, mm. "lasisotaa", koskevista asiakirjoista sekä lehtileikkeistä. Eräässä lehtileikkeistä kerrotaan, että 2.6.1976 yhtiökokouksessa "Paavolainen (entinen toimitusjohtaja TA) anoi eroa terveydellisistä syistä". Yhtiöitten toimitusjohtajaksi valittiin Paraisten Kalkin rakennustarviketeollisuusryhmän kehitysjohtaja, diplomi-insinööri Bo Sandberg.

Marja Yliruka 11.10.2006

Lähteet

Johtoporras VI.. Talouselämän johto- ja luottamushenkilöitä. Sininen kirja Oy. Kirjapaino Oy Savo 1971.

Kuka kukin on 1978. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu 1978.

Suuri kansalaishakemisto II. Itä-Hämeen Kirjapaino Oy. Toim.Voitto Liukkonen. Heinola 1967.

Suomen lakimiehet. Arvi A. Karisto Osakeyhtiön kirjapaino. Toim. Seija Posti ja Mikael Tiderman. Hämeenlinna 1975.

Sininen kirja XIII. Suomen talouselämän hakemisto. Sininen kirja Oy. Kirjapaino Savon Sanomain Kirjapaino Oy. Helsinki 1976.

Painamattomat lähteet:

Pilkington. [viitattu 6.10.2006]. Saatavilla www-muodossa:
.
.
Vanhemmat: Lauri Paavolainen, s. 17.02.1899 Kivennapa, Tirttula, k. 12.09.1958 Helsinki ja Marja Hillevi Paavolainen o.s. Wegelius, s. 1899.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 528

XII Wilhelm Johaninpoika Snellman, (Taulusta 522, isä Johan Snellman) Yo Hfors normalskola. FK (fm) 1874, LK 1878, LL 1883. Piirilääkäri Savonlinnassa 1895-1915. Lääkintöneuvos 1930., s. 06.10.1851 Helsinki, k. 23.03.1933 Savonlinna.

Puoliso: 11.08.1885 Turku Alexandra (Saa) Nikolaintytär Snellman o.s. Sittkoff s. 20.10.1866 Ahvenanmaa, Maarianhamina, k. 21.03.1916 Savonlinna.

Lapset:

Aarne Snellman , s. 27.12.1894 Hanko. Tauluun 529

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 529

XIII Aarne Wilhelminpoika Snellman, (Taulusta 528, isä Wilhelm Snellman) Suomalainen jääkärikenraalimajuri., s. 27.12.1894 Hanko, k. 28.04.1942 Helsinki.

Perhe ja opinnot

Snellmanin vanhemmat olivat piirilääkäri Wilhelm Snellman ja Alexandra Sittkoff. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Hildegund von Numersin kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan reaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1912–1914 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla ja suoritti metsänhoidolliset alkututkinnot. Sotilasopintoja hän suoritti Suojeluskuntain komentajakurssilla vuonna 1926 ja Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän kävi vuosina 1926–1927. Lisäksi hän kävi Ranskan Sotilaslentäjäkoulun (Ecole d'aviation Istres) vuonna 1920 ja hänelle myönnettiin sen jälkeen Suomen lentomerkki vuonna 1921.

Jääkärikausi

Snellman liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915 ja sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin 27. Jääkäripataljoonan perustamisen jälkeen hänet liitettiin sen 2. komppaniaan.[1][2] Snellman valittiin jääkäripataljoonaan perustettuun tykistöön yhtenä niistä 26 miehestä, jotka jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä. Snellman osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa ja Aa-joella. Saksassa hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun A-kurssin. Hänet palkittiin Saksassa ollessaan rautaristillä (Gruppenführer JP27 patteri 26.1.1917).
Sisällissota

Jääkärikapteeni Snellman oli Suomen sisällissodan aikana valkoisten itäarmeijan jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston komentaja.

Sisällissodan jälkeinen aika

Snellman osallistui 1919 Viron vapaussotaan patteriston komentajana Pohjan Poikain rykmentissä sekä tykistöupseerina Aunuksen retkikunnassa. Hänet siirrettiin tykistöstä 1921 ilmavoimiin, jossa oli pulaa upseereista ja toimi ilmailupataljoonan komentajana 1922-1923. Hän joutui kuitenkin riitaan ilmavoimien komentajan Arne Somersalon kanssa, minkä johdosta Snellman siirrettiin lopulta takaisin tykistöön. Hän oli patteriston komentajana KTR 1:ssä 1923-1924. tämän jälkeen hän siirtyi suojeluskuntaan moottorijoukkojen tarkastakasi 1924-1927 sekä osastopäälliköksi 1927-1931. Yleisesikunnan ilmapuolustusupseerina hän palveli 1931-1933 ja ilmavoimien esikuntapäällikkönä 1932-1934. Vuosina 1934-1938 hänet sijoitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Saksaan. Palattuaan Suomeen hän komensi KTR 3:a 1938-1939.

Talvi- ja jatkosota

Talvisodassa eversti Snellman toimi IV. armeijakunnan tykistökomentajana. Välirauhan aikana Snellman komensi Karjaan sotilaslääniä 1940-1941. Jatkosodassa Snellman oli 17. divisioonan komentaja. Ennen sodan alkua hänen komennettavakseen annettiin lisäksi Hangon rintamalla ollut Hangon ryhmä.

Snellman ylennettiin kenraalimajuriksi 26. huhtikuuta 1942. Hän haavoittui kuolettavasti ilmapommituksessa 12. huhtikuuta 1942 Syvärillä. Hän kuoli vammoihinsa 53. sotasairaalassa Helsingissä.

Kersantti kauluslaatta.svg Ylennykset ja kunniamerkit Order of the Cross of Liberty of Finland (heraldic).svg
Lähteet

Jatkosodan pikkujättiläinen; WSOY 2005. (kirjassa on hakemisto)
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/7772/
.

Aarne Snellman (27. joulukuuta 1894 Hanko – 28. huhtikuuta 1942 Helsinki)

Puoliso: 06.06.1927 Tuusula Bergliot Hildegund Margerith (Gund) Göstantytär Snellman o.s. von Numers Suomenruotsalainen kirjailija., s. 28.08.1901 Pedersöre, Bennäs, k. 31.12.1984 Ruotsi, Västerås.

Gund von Numers

Berglit Hildegrund Margerith von Numers-Liljeblad, kirjailijanimi Gund von Numers tai von Numers-Snellman (28. elokuuta 1901 Kemiö (toisen lähteen mukaan Pännäinen) – 1984 Västerås, Ruotsi) oli suomenruotsalainen kirjailija.

Gund von Numersin vanhemmat olivat rautatevirkamies ja runoilija Gunnar von Numers ja Hildur Lundahl. Hänen veljensä oli kirjailija Lorenz von Numers. Gund von Numers oli Våra Kvinnor-lehden päätoimittajana 1928–1930 ja vuosina 1943–1948 hän työskenteli Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Hän muutti asumaan Ruotsiin 1948.

Ilmari Unhon vuonna 1944 ohjaama elokuva Kartanon naiset perustuu von Numersin romaaniin Kvinnorna på Larsvik.

Teoksia:

De ensamma gårdarna, romaani. Schildts 1926
Kvinnorna på Larsvik, romaani. Schildts 1942 (nimellä Gund von Numers-Snellman)
Minns någon Annusjka?, romaani. Schildts 1945 (nimellä Gund von Numers-Snellman)
Legenden om Iserim, romaani. Schildts 1946 (nimellä Gund von Numers-Snellman)
Vinden kastar, romaani. Schildts 1951
Trädgården, barndomsminnen. Söderström 1961

Lähteet

Gund von Numers SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Svenskösterbottniska författare: Gund von Numers

.
Vanhemmat: Gösta Gunnar Helge von Numers, s. 06.07.1876 Lapväärtti, k. 17.08.1916 Turku ja Hildur Ellen Elisabet von Numers o.s. Lundahl, s. 02.02.1879 Oulu, k. 26.01.1931 Helsinki.

Pedersören kirkko. Kirkko sijaitsee Pietarsaaren kaupungin alueella.

Lapset:

Christian Henrik Snellman s. 16.08.1930 Helsinki, k. 30.01.1988.

Gund von Numersin teos: Muistaako kukaan Annushkaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 530

XII Karl Johaninpoika Snellman, (Taulusta 522, isä Johan Snellman) Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen ylitirehtööri 1909–1925, todellinen valtioneuvos 1917., s. 02.10.1855 Helsinki, k. 20.10.1928 Helsinki.

Puoliso: 10.08.1887 Ruotsi, Skåne, Norra Vrams kyrka Ellen Sofia Tagentytär Snellman o.s. Möller. (Taulu 93) s. 02.12.1864 Ruotsi, Skåne, Malmö, k. 29.10.1944 Helsinki.

Lapset:

Maj Karin Snellman , s. 28.10.1889 Helsinki. Tauluun 93

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 531

XI Karl August Kristianinpoika Snellman, (Taulusta 521, isä Kristian Snellman) s. 08.09.1810 Ruotsi, Tukholma, k. 29.08.1844 Kristiinankaupunki.

Puoliso: Sofia Albertina Carlintytär Snellman o.s. Herlin s. 03.11.1809 Munsala, k. 07.06.1840 Kristiinankaupunki.
Vanhemmat: Carl Fredrik Herlin, s. 17.05.1772 Sulva, k. 20.05.1832 Munsala ja Margaretha Catharina Herlin o.s. Wargelin, s. 04.09.1775 Kuortane, k. 04.05.1859 Munsala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 532

X Anna Jakobina Gerhardintytär Piponius o.s. Snellman, (Taulusta 502, isä Gerhard Snellman) s. 07.03.1780 Piippola, k. 06.06.1836 Oulu.

Puoliso: 3/1807 Oulu Elias Mattsinpoika Piponius Värjärimestari, s. 25.09.1777 Oulu, k. 01.04.1860 Oulu.
Vanhemmat: Matts Piponius ja Katarina Piponius o.s. Viitanen.

Lapset:

Elias Piponius , s. 03.02.1808 Oulu. Tauluun 533

Catharina Christina Piponius s. 24.01.1810 Oulu.

Henrik Gabriel Piponius Kokkolan ala-alkeiskoulun vt. 2. opettaja 1842, vt. rehtori s.v. Oulun yläalkeiskoulun 1. kollega 1844. Porin yläalkeiskoulun konrehtori 1846 (kuoli ennen virkaan astumista)., s. 14.10.1812 Oulu, k. 20.02.1847 Oulu.

Oulun triviaalikoulun oppilas 27.8.1821 (cl. I) – 12.1829 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 26.1.1830 (arvosana approbatur äänimäärällä 12). Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.2.1830 [1830] Henricus Gabriel Piponius die X Februarii. Natus die XIV Octobris anno MDCCCXII. | Philosophiæ Magister 1836. | T.f. Rector vid Lägre Elementar skolan i GlaCarleby 1841. Förste Collega vid Högre Elem. skolan i Uleåborg 1844. Död 1847. Respondentti 4.11.1835 pro exercitio, pr. Axel Gabriel Sjöström 12274. FK 13.5.1836. FM 21.6.1836. — Kokkolan ala-alkeiskoulun vt. 2. opettaja 1842, vt. rehtori s.v. Oulun yläalkeiskoulun 1. kollega 1844. Porin yläalkeiskoulun konrehtori 1846 (kuoli ennen virkaan astumista). † Oulussa 20.2.1847. Naimaton.

Gustaf Piponius s. 27.08.1814 Oulu.

Gustaf Piponius s. 07.01.1817 Oulu.

Anders Piponius s. 07.11.1818 Oulu.

Jacobina Piponius s. 19.05.1820 Oulu.

Maria Lönnrot o.s. Piponius , s. 23.04.1823 Oulu. Tauluun 537

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 533

XI Elias Eliaanpoika Piponius, (Taulusta 532, äiti Anna Piponius) Varamaanmittari Mikkelin läänissä 1852, ylim. komissiomaanmittari 1865, virkavapaa 1880., s. 03.02.1808 Oulu, k. 26.01.1885 Mikkeli.

Oulun triviaalikoulun oppilas 28.8.1817 (cl. I) – 12.1824 (dim.). Pääsykuulustelu 12.2.1825. Ylioppilas Turussa 17.2.1825. Pohjalaisen osakunnan jäsen 19.2.1825 [1825] Elias Piponius die XIX Februarii. natus die 3:tio Februarii MDCCCVIII. | Geodeciæ studuit. | Geodeta factus 1831. Maanmittausoppilas 26.5.1829. Maanmittausauskultantti 24.9.1831. — Varamaanmittarin arvonimi 1847. Varamaanmittari Mikkelin läänissä 1852, ylim. komissiomaanmittari 1865, virkavapaa 1880.

Puoliso: Anna Liisa Piponius o.s. Paasonen s. 1841, k. 1919 Mikkeli.

Lapset:

Elias August Piponius , s. 07.01.1868 Mikkeli. Tauluun 534

Henrik Piponius , s. 30.07.1870 Mikkeli. Tauluun 536

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 534

XII Elias August Eliaanpoika Piponius, (Taulusta 533, isä Elias Piponius) suomalainen maanmittari ja Teknillisen korkeakoulun professori., s. 07.01.1868 Mikkeli, k. 21.06.1945 Helsinki.

August Piponius

Elias August Piponius (7. tammikuuta 1868 Mikkeli – 21. kesäkuuta 1945 Helsinki) oli suomalainen maanmittari ja Teknillisen korkeakoulun professori. Hän suoritti laajoja isojakoja ja verollepanotöitä sekä useiden kaupunkien geodeettisiä mittauksia. Piponiuksen toiminta Suomen maanmittarikunnan kasvattajana oli merkittävä.

Sisällysluettelo

1 Elämä ja ura
2 Yksityiselämä
3 Muuta
4 Lähteet

Elämä ja ura

August Piponiuksen vanhemmat olivat komissiomaanmittari Elias Piponius (1808–1885) ja Anna Lovisa Paasonen. Piponius valmistui maanmittariksi vuonna 1888 ja suoritti insinöörintutkinnon Saksassa vuonna 1900. Vuosina 1893–1900 hän työskenteli Viipurin läänin maanmittauskonttorin varamaanmittarina ja laati tuolloin muun muassa Terijoen kunnan Kellomäen kylän asemakaavan.

Piponius oli Teknillisen korkeakoulun maanjako- ja katasteritekniikan professori 1910–1935.[4] Hän oli aloittanut Teknillisen korkeakoulun edeltäjän eli Polyteknillisen Opiston apuopettajana vuonna 1900. Vuonna 1906 Piponius julkaisi teoksen Maanjaosta ja sen vaikutuksesta maatilan arvoon. Lisäksi hän julkaisi tutkimuksia hakuteoksissa ja aikakauskirjoissa.

Yksityiselämä

August Piponiuksen puoliso oli vuodesta 1893 Lydia Irene Malmström (k. 1947). Pariskunnan tytär Verna Lydia Piponius (1894–1974) oli näyttelijä ja toinen tytär, Linnea Anna-Maria Piponius (1896–1979) puolestaan kuvataiteilija.

Muuta

August Piponiuksen nimi oli listalla, jonka vasemmistolainen Valpo keräsi toisen maailmansodan jälkeen suomalaisista, jotka se halusi karkottaa Siperiaan.

Lähteet

Suomen elämäkerrasto, WSOY 1955
Uusi tietosanakirja 15. osa, Tietosanakirja Oy Helsinki 1964
Foto.hut.fi
Varejoki.net

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mikkelin kaupunki perustettiin vuonna 1838 edistämään takapajuiseksi katsotunmaakunnan elinkeinoja ja muutamaa vuotta aiemmin perustetun Mikkelin läänin hallintokaupungiksi. Kaupunki sijoitettiin Mikkelin pitäjän kirkonkylään, viiden tien risteykseen, vanhalle markkinapaikalle ja
sotaväen harjoitusplaanille. Vakinaista asutusta alueella oli rautakaudelta lähtien ja Savilahden nimellä kulkenut seurakunta mainittiin ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1329.
Kaupungin alue oli pieni, ja C.L. Engelin suunnittelema asemakaava käsitti 20 korttelia ja 84 tonttia. Ruutukaava oli oman aikakautensa suunnitteluihanteiden mukainen empire-ruutukaava. Kadut olivat leveät, tonttikoko suuri ja rakentaminen väljää. Paloturvallisuudella oli keskeinen sija. Hallitustori ja kirkkopuisto sekä pohjois-etelä suuntaiset pääkadut muodostivat hierarkian, jossa lääninhallituksella
ja muilla hallintorakennuksilla oli merkittävä rooli; asema läänin pääkaupunkina vaikutti suunnitteluun. Rakennusjärjestyksellä vahvistettiin leveäkatuinen ja matala puurakenteinen empirekaupunki, jossa läänihallitus, lääninvankila ja lääninsairaala erottuivat muusta ympäristöstä kaksikerroksisina kivirakennuksina.
Kaupungin laajeneminen alkoi vuonna 1869 rakennusylihallituksen arkkitehti Adolf Branderin suunnittelemalla asemakaavan laajennuksella, jossa Likolammen kaupunginosaan tehtiin 24 tonttia ”varattomammalle väelle”. Tonttien määrä lähes kaksinkertaistui parikymmentä vuotta
myöhemmin 1883, kun C.E. Müllerin asemakaava Ristimäellä ja Kaukolassa loi 96 uutta tonttia. Kun rautatie vedettiin myötäilemään Saimaan rantaa eikä suunnitelman mukaan Ristimäen tienoille, uudistettiin kaava vuonna 1898.
Kaupunki kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja kokonaisvaltaista suunnitelmaa tarvittiin. Kaupungin alue kartoitettiin ja mitattiin uudelleen, ja uusien kaupunginosien
kaavoituksesta julistettiin suunnittelukilpailu. 1900-luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä Mikkelissä elettiin kehityksen aallonharjalla – rakennettiin muun muassa vesijohtolaitos Naisvuoren vesitorneineen, uusi kauppahalli ja kaupungintalo, sekä ostettiin sähkölaitos. Myös yksityinen rakentaminen kukoisti. Mikkelissä elettiin ensimmäisen modernisaatiokauden huippua.
Suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa ei jaettu, mutta ehdotusten käytännöllisimmät ja kaupungille edullisimmat seikat toimivat kaupunkimittauksen suorittaneen professori E. Piponiuksen 1) työn pohjana, kun hän laati kaupungille uuden asemakaavan. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 6.12.1917, samana päivänä, kun Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen.
Mikkelin kaupungin pinta-alan, asuinalueiden ja asukasluvun laajenemisessa on 1900-luvulla kaksi tärkeää ajankohtaa: vuoden 1931 alueliitos, joka kolminkertaisti kaupungin pinta-alan (28,2m2) ja kaksinkertaisti asukasmäärän (9 441). Kaupunkiin liitettiin kaksi esikaupungiksi katsottavaa aluetta, Emola ja Lähemäki. Tuon kauden asemakaavoista vastasi pääosin Otto-Iivari Meurman 2) .
Vuonna 1955 tehtiin pieni liitos, mutta merkittävä oli vuonna 1985 toteutunut liitos – kaupungin pinta-ala kolminkertaistui jälleen. Kaupungin eteläpuolelta liitettiin Moision ja Tuukkalan
alueita kaupunkiin, itse asiassa kolmannes Mikkelin maalaiskunnan pinta-alasta. Asukasluku oli tuolloin 31 442.
Mikkelin kaupungin historia perinteisenä, tiiviisti asemakaavoitettuna ja tiheästi asuttuna kaupunkina päättyi vuonna 2001. Tuolloin syntyi uusi Mikkeli kaupungin, Mikkelin maalaiskunnan ja Anttolan kuntaliitoksen myötä. Sen jälkeen kaupungin rakennetun ympäristön osia ovat olleet laajat maaseutualueet, aiemmat kuntakeskukset ja kylät.
Kehitystä on vahvistanut vuoden 2007 liitos Haukivuoren ja vuoden 2013 liitos Ristiinan ja Suomenniemen kanssa. Tuolloin kaupungin pinta-alaksi tuli on yli 3 200 km2.
Hirvensalmesta muodostettiin kappeliseurakunta 1650-luvulla. Itsenäinen seurakunta ja kunta Hirvensalmesta tuli kunnallislain säätämisen jälkeen vuonna 1867. Hirvensalmelle tunnusomaista on vesistö ja saaristoisuus, sillä lähes kolmasosa kunnan pinta-alasta on vettä. Hirvensalmesta löytyy varhaisia modernin toiminnan muotoja maakunnassa; Kissakosken kanava kaivettiin 1831-54 maatalouden kehittämiseksi järvenlaskun avulla. Vuonna 1910 sinne valmistui Etelä-Savon ensimmäinen (ja ainoa) paperitehdas, joka jatkoi puuhioketehtaana maailmansotien välisen ajan. Ensimmäinen voimala Kissakoskeen rakennettiin vuonna 1932. Suurimmillaan Kissakoski työllisti 200 henkilöä, ja sen läheisyyteen muodostui oma yhdyskunta. Vuosituhannen alussa maataloudella on edelleen merkittävä osuus Hirvensalmen elinkeinoissa. Kunnan ainoa taajama on kirkonkylä.

I) Mikkeliläissyntyinen Elias August Piponius (1868 – 1945) oli maanmittari ja teknillisen korkeakoulun professori. Hän suoritti laajoja isojakoja ja verollepanotöitä sekä useiden kaupunkien geodeettisia mittauksia.

2) Otto Iivari Meurman (1890 – 1994) on Suomen asemakaava-arkkitehtuurin uranuurtajia. Hän toimi Viipurin kaupungin asemakaava-arkkitehtina 1918-37, teknillisen korkeakoulun kaavaopin opettajana 1937-40 ja professorina 1940-57.

Lähde: http://www.mikkeli.fi/sites/mikkeli.fi/files/atoms/files/modernin_jaljilla_alueinventointeja_mikkelin_seudulla.pdf

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kommunistinen Valpo keräsi teloitettavien ja Siperiaan karkotettavien suomalaisten nimet 1945-48. Vain osa listoista on jäljellä, valtaosan kommunistit hävittivät. Jäljellä oleva lista on 172 sivuinen ja sisältää noin 1700 nimeä. Käytännössä karkoitettavia olisi ollut monikymmenkertainen määrä. Eräistä kansoista ja ryhmistä Neuvostoliitto karkoitti 10-50 % Siperiaan, mukana lukuisia miehiä, naisia ja lapsia, kokonaisia perheitä. Tunnetuimpia Siperiaan lapsena karkoitettuja lienee Viron presidentti Lennart Meri. Huomattava osa karkotetuista kuoli ja osa listalle joutuneista olisi teloitettu jo Suomessa. Myös Itä-Euroopassa teloitettiin melkoinen määrä ihmisiä kommunistien pyrkiessä valtaan.

SEURAn pääkirjoituksesta 28.2.1992: "Tällä Siperian listalla on suomalaisen sivistyneistön isänmaanystävien parhaimmisto upseeristoa ja sosialidemokraattisia poliitikkoja lukuunottamatta. Heistä kerättiin varmasti omat listansa."

Kommunistisen sisäministerin tyttären Zachovalován (nimi tsekkiä, koska hän avioitui Tsekkoslovakiaan) vaatimuksesta valtaosa Leinon papereista poltettiin. Kommunisteja edustivat eduskunnassa SKDL ja sen sisällä SKP, joiden jatkaja Vasemmistoliitto on jälkikäteen sanoutunut irti väkivaltaisista hankkeista.

Poliisivoimat joutuivat kommunistien soluttamiksi, Valpon lisäksi mm. järjestyspoliisi ja Liikkuva Poliisi. Valvontakomission poistui Suomesta 1947 ja Suomi solmi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1948. KUitenkin 1948 maahamme saapui Tuure Lehénin johdolla n. 30 vallankumouksellista.

Helsingin poliisikomentaja riisui Liikkuvan poliisin aseista ja puolustusvoimien komentaja Sihvo pysyi isänmaalle uskollisena. Sisäministeri leino sai epäluottamuslauseen 1948 toimivallan ylittämisen vuoksi.
Tällöin monissa kaupungeissa kommunistit ryhtyivät hävittämään Valpon kortistoja lukuisista ihmisistä. Valpo seurasi myös julkaisuja, kirjoja ja lehti, vakoili kokouksissa ja jopa kouluissa, kuunteli puhelimia, tarkasteli sodanaikaisia tekoja, luetteloita, järjestöjä jne. Mm. Kokoomuksen lehtien päätoimittajille tarkoitetut sisäiset raportit päätyivät Valpolle. Ulkomaille haluaville ei myönnetty passeja, sillä Neuvostoliitto ja Valpo suunnittelivat heidän karkotustaan Siperiaan, ulkomaille tosin.

Siperian Lista

A
Aalto Pentti, 1917, yo, Hki
Aalto Yrjö L., 1893 kamreeri, Hki.
Aaltonen Erne Tuure, 1915, laskuttaja, Suolahti.
Aarnio Eino. Aarnio Jorma Heimo, 1913, yo, Hki.
Aarnio Olavi, 1916, yo, Kerava.
Ahmavaara Veli Eero, 1915, yo, Hki.
Aho Esa, 1911, farmaseutti, Oulu.
Aho Assar Arvid, 1902, yo.
Aho Mauno Verner, 1909, pastori, Pulkkila.
Aho Teppo Paavali, 1913, voim. op., Hki.
Ahonen Eino Arvi, 1909, ekonomi, Kaipiainen.
Ahti Aro Heikki, 1910, kirkkohran apul.li.
Ahonen Niilo Artturi, 1900, pankinjoht. Kerava.
Ahti Alvar Sakari, yo.
Aintila Urho Mikael, 1904, ekonomi, Hki.
Airaksinen Kalevi, 1911, yo, Hki, myöh. lainsäädäntöneuvos.
Airas Erkki Vilho, 1908, pastori, Hki.
Airas Kaarlo Olavi, 1910, pastori, Myllykoski.
Airas Pentti, 1916, rehtori, Mäntyharju.
Airio Pentti, 1914, yo, Hki.
Airola Arvo Johannes, 1902, dipl. ins.. Tre.
Aitola Matti Aleksanteri, 1910, fil. maist., Alavus.
Aittomäki Samuel Sakarias, 1917, dipl. ins., Kokkola.
Alaja Osmo Viktor Johannes, 1915, teol. tri., Hki, myöh. Mikkelin piispa
Ala-Kauppila Olavi, 1910, lääkäri, Myllykoski
Ala-Kulju Reino, 1898, rehtori, kansan-edustaja, Seinäjoki.
Alanen Aulis Johannes, 1906, fil. tri, Seinäjoki, myöh. professori.
Alanen Kalevi, 1913, yo, Hki.
Alanko Ilmari, 1904, ins., Rovaniemi.
Alava Lauri J., yo.
Alava Unto Kalervo, 1911, konttoripäällikkö, Tre.
Alestalo Aaro Arvo.
Alestalo Aarne Oskari, 1914, teol. yo, Hki.
Ali-Mattila Kaarlo Markus, 1913, metsän-hoit., Perho.
Ali-Mattila Kaarle, 1913, yo, Hki.
Ali-Melkkilä Rolf, yo.
Alm Johan Olavi, 1906, metsänhoit., Rovaniemi.
Alonen Olli Ilmari, 1916, res. vänr., Hki.
Alopaeus Karl Gustav, 1915, yo, Hki.
Alopaeus Tauno, Hki.
Annala Juho Anton, 1897, kansanedustaja, Teuva.
Ansama Allan Vilhelm.
Ansama Jaakko Henrik Rafael, 1914, toimistoap., Hki.
Ansten Hjalmar Johan-nes, 1898, pastori, Hki.
Antila Armas Valfrid, 1903, pastori, Paltamo.
Antila Arvo J., 1909, yo, Hki.
Antila Arvo Johannes, 1900, ekonomi, Hki.
Antila Jaakko, farmaseutti.
Antila Veli, osastopääll.
Antti Eeli E., kansakoulunopettaja.
Anttila Antti Johannes, 1911, yo, Hki.
Anttila Johannes Jaakko Evert. 1893, rehtori.
Anttila Paavo Pertteli, 1911, ins., Lapua.
Anttila Tauno Kalervo Samuel, 1913, agronomi, Teisko.
Anttinen Matti.
Anttinen Olavi, 1903, agronomi, Ruukki.
Anttinen Paavo, 1916, yo, Hki.
Araluoma Arvo, yo, Hki.
Arkela Lennart, lääketiet, lis., Nummi.
Arimo Atri Reino-Tapio, 1918, majuri, Sippola, myöh. kenraali.
Arjola Yrjö, nimismies, Joensuu.
Arkimo Erkki, 1903, opettaja, Oulu.
Aro Aarre, 1917, yo, Hki.
Aromaa Uuno Arvi, 1911. metsänhoitaja, Noormarkku.
Aropaltio Paavo, 1912. teol. yo, Hki.
Arppe Toimi Auvo Akseli, 1917, metsänhoitaja, Hki.
Arvela F. Fr., agronomi, 1909, Oulu.
Arvela Jorma Joonas Emil, 1914, metsänhoitaja, Taivalkoski.
Arvela Toivo Fr., 1909, yo, Oulu.
Arvelo Teppo Kusti, 1918, ekonomi, Hki.
Arvela Arvo Väinö, 1910, lääkäri, Hki.
Arvonen Viljo, ins. Vaasa.
Asikainen Erkki, 1909, yo, Hki.
Auer Väinö, 1895, professori, Hki.
Aukee Esko Jouko Juhani, 1914, metsänhoitaja, Hki.
Austin Hjalmar Johan-nes, 1898, kirkkoherra, Hamina.
Auvinen Esko, 1913, yo.
Auvinen Osmo Kalevi, 1917, lähettiläs, Savonlinna.
Auvinen Reino Juhani, 1917, rautatievirkamies, Kouvola.
Avela Olavi Sakari, 1904, ins., Tornio.

B
Bilund Hugo.
Björklund Birger, yo.
Blomstedt K.V. dos.
Boehm Erkki.
Brotherus Harry Johannes, 1892, tuomari, Hki.
Brotherus Hjalmar Viktor, 1885, professori, HKI.

C
Castren Paavo, 1912, lääkäri, Hki.
Castren Reino Jalmari, 1908, tekn. tri, Hki, myöh. Hgin apulaiskaupunginjohtaja ja metrotoimiston päällikkö.
Cleve Veikko Sakari, 1904, tilanhoitaja, Hamina.

D
Danielson-Kalmari J. valtioneuvos.

E
Eerola Aino, 1913, yo, Outokumpu.
Eerola K., tohtori, Pulkkila.
Eerola Reino, Eurajoki.
Eilala A., Merijärvi.
Einiö Eino Aarre, 1902, yo, Hki.
Eiramo Frans Johannes, 1907, ins., Oulu.
Eiro Olavi Veikko, 1907. dipl. ins., Hki.
Ekström Martin.
Eliala Yrjö Armas, 1911. voimistelunopettaja, Salo.
Ellonen Aarre Kustaa, 1908. lääkäri, Hki.
Ehnqvist Eljas T.F.
Elo Erkki J.K. 1909. Hamina.
Elo Martti Eemil, 1906, pastori, Voikkaa.
Elo Martti Vihtori, 19015 [1901 tai 1915], yo, Hki.
Elo Niilo, 1909, fil.maist. Hki.
Elo Paavo Elias Samuli, 1911, Hki.
Elomaa Olavi Kalervo, 1908. sähköttäjä, Lappila.
Elomaa Sulo Kaarlo, 1909. lääkäri, Ähtäri.
Elonheimo Viljo Adolf, 1903, kirkkoherra, Nurmo.
Elovaara Ensio, 1916, kirkkoherran apulainen, Lauttakylä.
Enkkelä Esko Kalevi, 1914, pastori, Hki.
Enkola Kurt, maist., Naantali.
Erich Rafael W., 1879, professori, Hki.
Erkkilä Eneas Eligius, 1907, metsänhoitaja, Hki.
Eronen Veli-Heikki Matti, 1918, opisk., Mikkeli.
Ervamaa (Ervast) Erkki Gunnar, 1915, pappi, Tervola.
Ervasti Tauno Ilmari, 1912, lääkäri, Hki.
Eskola Eino Esaias, 1912, dipl. ins., Vaasa.
Eskola Esko M., 1915, yo.
Eskola Pentti Olavi, 1915, dipl. ins., Hki.
Evola Rainer B., 1913, yo.

F
Fieandt Kai V. Johannes von, 1909, fil. kand., Hki, myöh. psykologian professori Helsingin yliopistossa.
Francke Mauritz, 1902, konttoripäällikkö.

G
Grotenfelt Kustavi, 1861, professori, Hki.
Grönlund Rolf Johan Albert, 1898, maisteri, Hki.
Grönroos Eino Klemens, 1902, yo. Leppävirta.
Grönroos Topi, 1905. yo, Hki.

H
Haahtela Kauko Kalervo, 1906, maist. Turku.
Haapalainen Toivo Emil, 1915, yo, Hki.
Haapamäki Martti Eemeli, 1912, metsänhoitaja, Rovaniemi.
Haapasalo Pentti Johannes, 1914, kirkko-herran ap., Nokia.
Haapio Martti Vilhelm, 1909, kirkkoherran ap., Laitila.
Haaramo Tauno Ilmari, 1907, lehtori, Jyväskylä.
Haaramo Toivo Onerva, 1905. lehtori, Seinäjoki.
Haataja Eljas, 1906. tarkastaja, Hki.
Haavisto Toivo Aimo, 1907. pastori, Pyhältö.
Haavio Matti Henrikki, 1899, dosentti, Hki, myöh. professori ja akateemikko.
Haikola Lauri R., 1917, yo, Hki.
Hakala Antti Ilmari, 1906, kirkkoherra, Vaalijoki.
Hakala Lauri Eero, 1914, agronomi, Orimattila.
Hakala Maini Lennart, 1914, yo, Hki.
Hakala Tauno Samuli, 1911, prokuristi, Kannus.
Hakola Veli Lennart, yo.
Hakkala Oiva, 1910, Hki.
Halila Jouko J., 1916, yo, Hki.
Halima Aarne Olavi, 1914, opettaja, Valkeakoski.
Hallakorpi l., professori.
Hallikorpi Kaarlo, maisteri.
Haima Eino, pastori.
Halme Aarne, 1910, yo, Hki.
Halme Aatto Ivari Lennart, 1909, agronomi, Lammi.
Halme Erkki Hannes Pellervo, 1914, maat. metsät, kand., Hki.
Halme Kalervo Ahti Aulis, 1914, yo, Hki.
Halonen Arvo Oskari Olavi.
Halonen Esko Juhani, 1916, ekonomi, Oulu.
Halonen Pentti Ilmari, 1914, kir. tri, Hki.
Hankala Olli, 1918, yo, Hki.
Hankomäki Veikko Pellervo, 1912, yo, Kyrö.
Hannen Gustaf Adolf, 1902, ekonomi, Hki.
Hannuksela Sakari Herman, 1906, lääkäri, Suonenjoki.
Hapuoja Esko, 1916, opettaja, Oulu.
Harala Alpo S., 1913, yo, Hki.
Harja Viljo, 1905, agronomi, Jokioinen.
Harjanne Eero Tapio.
Harju Tauno Heikki, 1912, yo, Kuortane.
Harju Teuvo Esa, 1914, yo, Hki.
Harmaja Tapani Kaarlo Arvid, 1917, yo, Hki.
Harmia Aarne Gustaf, 1904, agronomi, Tuusula.
Harska Armas Adolf, 1912, Mynämäki, metsänhoitaja, Savonlinna.
Hartikainen Johannes Gabriel, 1906, hovioik. ausk., Viipuri.
Hartikainen Martti Immanuel, 1908, lääkäri, Taavetti.
Harviainen Mauri Mikael, 1914, pappi, Kuopio.
Hartio Tauno Aarre Kullervo, 1903, Ins., Hyvinkää.
Haukkovaara Lauri P., 1917, yo, Hki.
Hauni Aake Iisakki, 1912. opettaja, Hki.
Hauru Veikko Johannes, 1913. maisteri, Hki.
Hautala Kustaa, maisteri, Hyvinkää.
Hautamäki Leevi Johan-nes, 1915, yo, Seinäjoki.
Havala Ilo Ilmari, yo, Hki.
Havulinna Veikko Talvi Tapio, 1915, yo, Hki
Heikinheimo Lauri Onni Jaakko, 1917, yo, Hki
Heikinheimo Martti Johannes, 1901, lääkäri, Alajärvi
Heikkilä Eero Antero 1914, yo, Hki.
Heikkilä Esa Antero 1920, opettaja.
Heikkilä Kaarlo Pentti Uolevi, 1914, pastori Kitee.
Heikkilä Pentti Reino 1915, yo, Hki.
Heikkilä Seppo E., yo, Hki.
Heikkilä Tarmo Veikko 1913, yo, Hki.
Heikkilä Tauno, 1916, yo, Hki.
Heikkinen Arvo Veikko 1913. yo, Hki.
Heikkinen Viljo, 1914. ins., Kuopio.
Heikkinen Viljo, 1911, yo, Hki.
Heikkinen Viljo P., 1911, yo, Hki.
Heikura Tuomo Otavi, 1895, lehtori, Kotka.
Heilala Antti Johannes, 1909, lääkäri, Ruukki.
Heilala Eero Ilmari, 1914, ekonomi, Hki.
Heimolainen Bernhard, 1896, eversti, Lappeenranta.
Heinonen Kalle Jorma, 1913, yo, Hki.
Heinonen Kaarlo Tauno Kalervo, 1906, hovioik. ausk.
Heinonen Tulo Albert, 1903, talouspäällikkö, Kalliosuo.
Heinonkoski Jorma Tapio Johannes, 1910, ekonomi, Hki.
Heinricius Lauri Pietari, 1905, maisteri, Hki.
Heiskanen Pentti Jorma, 1914, kirkkoherra, Parkano.
Heiskanen Sulo Yrjö, 1907, lääkäri, Kuopio.
Heiskanen Unto Alpo, 1914, agronomi, Mustasaari.
Heiskanen Unto Päiviö, 1911, yo, Hki.
Heiskanen Yrjö H., 1914, yo, Hki.
Hela Ilmo, 1915, fil. tri., Hki, myöh. ylijohtaja ja akateemikko.
Helanen Vilho Veikko Päiviö, 1899, fil. tri., Hki.
Helasvaara Kustaa Emil, 1910, yo, Hki.
Helasvuori Reino A. 1917, yo, Hki.
Helkavaara Tauno Johannes, 1907, kemisti, Tre.
Helle Hannu, 1915, farmaseutti, Hki
Helle Kaarlo, 1917, yo
Helle Sakari Väinämö, 1915, fil. kand. Kouvola
Helomaa Viljo Ilmari, 1904, varatuomari, Hki
Helpinen Risto Veikko, 1909, fil. maist, Oulainen
Heporauta Jouko Ilari, 1914, konttoripäällikkö, Hki
Herttua Pentti Jouko, 1909, lehtori, Seinäjoki
Hermaala Atso Juhani, 1914, metsänhoitaja, Sotkamo
Hertzen Gunnar Emil von, jääkärimajuri
Herva Olli Erkki, 1916, yo, Hki
Hiekkala Aaro Ilmari, 1911, metsänhoitaja, Kemijärvi
Hietakari Eero Olavi, 1907, fil. kand, Hki
Hietalahti Paavo Juhani, 1914, yo, Iitti
Hietanen Antti, 1916, yo, Hki
Hietanen Eino Kalervo, 1910, ins, Hki
Hietaranta Reino Johannes, 1912, fil. kand, Kouvola
Hietala Harri H, 1914, hammaslääkäri, Hki
Hiidenheimo Mauri Israel, 1904, kirkkoherra, Aitolahti
Hiippala Reino W, 1914, yo, Jyväskylä
Hiissa Kalle J, 1917, yo, Hki
Hillu Paavo P, yo
Himanen Toivo Lemmitty, 1905, yo, Mikkelin mlk
Hinkka Jouko Jalo, 1913, fil. maist, Turku
Hintikka Viljo Olavi, yo
Hinttula Pentti Oskari, 1912 ins. Kokkola
Hirva Kaarlo Armas, 1913, sähköttäjä, Hyrynsalmi as.
Hirvas Agaton Simeon, 1901, agronomi, Hki
Hirvonen Kauko Olavi, 1912, pastori, Lapinlahti
Hissa Pentti Kullervo, 1904, kauppat. kand, Lapua
Hokkala Oiva Niilo, yo
Holma Antti Iisakki, 1916, yo
Holtari Toivo, 1898, hotellinjohtaja, Aulanko
Hongisto Eero Tapani, 1913, metsänhoitaja, Kivijärvi
Honka Kaarlo Johannes, 1913, yo, Hki
Honkalo Olli
Honkanen Eino Johannes, 1917, yo, rajaseutupastori, Hki
HOnkanen Ilmari Kalervo, 1909, ekonomi, Hki
Honkaranta Ilmari, 1913, yo, Hki
Honkasalo Pauli, kirkkoherra, Pudasjärvi
Honkasalo Tauno Bruno, 1912, fil. maist. Hki
Honkavaara Erkki Johannes, 1912, yo, Hki
Honkavaara Pentti Kalervo, yo
Hornio Kaarlo Viljo Napoleoni, 1914, yo, Hki
Hormasalo Esko Juha Jalmari, 1913, agronomi, Jokioinen
Hotti Väinö Edvard, 1908, kirkkoherra, Anttola
Huhta Kustaa Ilmari, 1903, kirkkoherra, Pattijoki
Huhtala Reino Kustaa Viktor, 1911, pastori, Rovaniemi
Hulkko Eino Eero Kalervo, 1917, metsänhoitaja, Kemijärvi
Hulkko Kullervo Kuudes Veikko, 1914, pappi, Kemijärvi
Hulkko Otto Ilmari, 1908, kirkkoherra, Kemijärvi
Humppila Jorma HR, 1911, yo, Hki
Huotari Matti Johannes, 1914, vak. virk, Oulainen
Hurmerinta Lauri Arvid, 1913, sähköttäjä, Nurmes
Hurskainen Veikko J, 1902, yo
Huttunen Antti Sakari, 1905, lehtori, Loimaa
Huttunen Arvi Daniel, 1910, toimittaja, Hki
Huttunen Martti Johannes, 1911, pastori, Kuopio
Huttunen Aarne Johannes, 1908, lääkäri, Kemijärvi
Huttunen Veikko Johannes, 1912, kirkkoherra, Sotkamo
Huuri Kalervo, 1908, fil. kand. Hki
Huuskonen Arvi Johannes, 1902, lääkäri, Nurmes
Hyppölä Kalervo Onni, 1914, yo, Hki
Hytönen Mikko Kullervo, 1912, yo, Hki
Hyvämäki Lauri Elias Gottlieb, 1913, toimittaja, Hki, myöhemmin professori, Vaaran vuodet -teoksen kirjoittaja
Hyvärinen Heikki Antti, 1903, kirkkoherra, Haukipudas
Hyvärinen Immanuel, 1897, kirkkoherra, Kuopio
Hyvärinen Viljo Olavi, yo
Häkkinen Antti Sakari, 1909, agronomi, Ruovesi
Hämäläinen Erkki Johannes
Hämäläinen Simo T, 1913, fil. kand. Rovaniemi
Hänninen Erkki M, 1912, yo, Hki
Hänninen Viljo B
Härkönen E, ins
Härkönen Iivo, 1915, kirjailija, Hki
Härkönen Toivo J, yo, myöh teollisuusneuvos
Härmä M J, res. kornetti
Härmä Tarmo K T, 1916, yo, Kokemäki
Hätesko Ilari, yo
Häyrinen Eino Johannes, 1914, pappi, Riistavesi
Häyry Kaarlo Olavi, 1909, agronomi, Hki, myöh. kauppaneuvos
Häyry Vilho Nikolai, 1906, toimitusjohtaja, Forssa

I
Ijäs Viljo Olavi, 1914, ekonomi, Hki
Ikola Martti V, 1919, yo, Hki
Ikonen Erkki Lennart, yo
Ikonen Johan Erki, 1908, ekonomi, Myllykoski
Ilmonen Pentti Voitto J, 1908, yo, Hki
Ilveskorpi Martti, 1908, fil. maist. Kauniainen
Ilvesoksa Martti, 1911, yo, Hki
Immala Kalle Olavi, 1915, asutustark, Turku
Immonen Aarne Johannes, 1912, yo, Hki
Immonen Antti, 1916, yo, Hki
Inkilä Into Aulis Edvard
Inkilä Oiva V, 1916
Ipatti Vihtori, 1907, hovioikeuden auskultantti, Kajaani
Isokallio U K Olavi, 1911, yo, Hki
Isola Väinö Jaakko, 1909, nimismies, Kempele
Isoluoma Pentti Mikael, 1915, opettaja
Isomaa Elis Nikolai, 1912, yo, Hki

J
Jaakkola Aarne Ensio, 1912, yo, Hki
Jaakkola Lauri, 1911, yo, Hki
Jaakkola Niilo Johannes, 1904, hovioikeuden auskultantti, Hki
Jaatinen Matti TAuno, 1910, voimistelunopettaja, Kajaani
Jalanti Tauno Ilmari, 1903, entinen ministeri, Hki
Jalavisto, Sven Ille, 1905, dipl. ins. Hki
Jalkanen Väinö Kustaa, 1902, agronomi, Viitasaari
Jalli Yrjö Toivo Ilmari, 1906, fil. kand, Järvenpää
Jalovaara Esko Armas, 1905, ins, Vilppula
Jamalainen Eino Armas, professori, Tikkurila
Jaskari Arvi, 1908, agronomi, Pitäjänmäki
Jaskari Martti Johannes, 1907, kirkkoherra, Karvia
Jaskari Mikko, 1902, nimismies, Nurmo
Joensuu Matti Heikki Sakari, 1915, yo
Joensuu Oiva Ilmari, 1915, yo, Hki
Jokela Aatto Manne Samuel, 1916, yo, Hki
Jokela Johannes, 1905, lääkäri, Oulu
Jounela Aarne Antero, 1901, agronomi, Kemi
Jounela Aarno Iivari, 1915, yo, Hki
Jounela Einari, tohtori
Jounela Erkki Albert, 1912, dipl. ins. Hki
Jounela Frans Einari, 1900, lääkintäeversti, Oulu
Jousimaa Matti Juhani, 1908, pappi, Forssa
Joutsiniemi Lasse, 1912, yo, Hki
Juntunen Eino Antti, 1911, ekonomi, Kajaani
Juntunen Tauno Artturi, 1912, ins, Kajaani
Juppala Jaakko Ilmari, 1909 agronomi, Pori
Jussila Erkki Matias, 1902, ins. Jyväskylä
Jussila Martti Erkki, 1910, dipl.ins. Urjala
Juula Olavi Armas, 1910, rautatievirkamies, Hki
Juvala Juho Olavi
Juvonen Toivo, 1916, yo, Hki
Jänne Erkki Antero, 1912, hovioik. ausk., Kotka
Jäntti Kalevi, 1911, fil.maist. Hki
Jäntti Lauri Olavi Aapeli, 1911, maisteri, Tre
Jäntti Yrjö Aarne, 1905, kustannusjohtaja, Hki
Jäppinen Ahto Kalervo, 1908, ins., Hki
Järvelä Heikki, ins. Tre
Järveläinen Kalevi Kaarlo, 1916, yo, Hki
Järveläinen Paavo Veikko, 1917, yo, Hki
Järveläinen Tauno Adam Magnus, 1916, yo, Hki
Järvenkylä Yrjö Tapio, 1909, fil. tri, Hki
Järvenpää Paavo, 1911, metsänhoitaja, Hämeenlinna
Järventaus Arvi, kirkkoherra, Kerava
Järvi Upo Olavi, 1908, piiritarkastaja, Vaasa
Järvi V, yo
Järvilehto Niilo Ilmari, 1901, vt henkikirjoittaja, Ähtäri
Järvinen Aarre Sakari Elis, 1910, lääkäri, Hki
Järvinen K, professori
Järviä Jouko Kalervo, 1914, dipl. ins. Ruovesi
Jääskeläinen Arvo Harald, 1904, kouluhallituksen tark, Hki
Jääskeläinen Juhani, 1907, kirkoherra, Karstula
Jääskeläinen Matti, 1906, ins, Turku
Jääskeläinen Pekka, 1906, rautatievirk, Hki
Jääskeläinen Vesa, 1919, yo, Haapavesi

K
Kaarakka Felix Olavi, 1897, lääket. lis, Seinäjoki
Kaasinen Kalle Pekka, 1911, yo, Hki
Kaikko Iiro Eliesseri, 1902, kamreeri, Hki
Kaikko Aarne Ensio, 1913, kirjanpitäjä, Hki
Kaila EE, 1895, tohtori, Hki, AKS:n ideologi
Kaila Kyösti Väinö Viljami, 1916, metsänhoitaja, Hki
Kaila Seppo Olavi, 1913, toimistovirk, Hki
Kaila Yrjö Tapio, 1914, yo, Hki
Kaipainen Urho K, 1917, yo, Hki
Kaisla Hille Ossian, 1914, yo, Hki
Kaitera Pentti Veikko, 1905, professori, Hki, myöh. Oulun yliopiston rehtori
Kaitila Esa H, 1909, dosentti, Hki, myöhemmin Kansanpuolueen puheenjohtaja
Kajanti Gajus Filip, 1915, toimittaja, Hki
Kajava Eljas Leonard, 1917, metsänhoitaja, Oulu
Kajava Yrjö, 1884, professori, Hki
Kalajoki Atte Bernhard, 1914, toimittaja, Oulu
Kalima Tauno Emil Mikael, 1881, professori, Hki
Kalkas Ilmo Josef, 1892, varatuomari, Turku
Kalla Juhani, 1919, yo, Hki
Kallamaa Valto, 1913, yo, Kuopio
Kallia Rauno Gustav Ilmari, 1901, pankinjohtaja, Hki
Kalliala Aarne Israel, 1895, kirkkoherra, Pertunmaa
Kallio Aarne Juho Artturi, 1902, osuuskassan joht, Hartola
Kallio Aate Heimo Oskari, 1905, agronomi, Hki
Kallio Jussi, 1915 Kauvatsa
Kalli Kauko Kalervo, 1914, yo, Lauritsala
Kalliola Eero Antero, 1914, dipl.ins, Tre
Kalliola Reino Kalervo, fil.maist, Hki, myöh valtion luonnonsuojeluvalvoja ja professori
Kaltia J. agronomi
Kaltia Väinö Kalervo, 1910, metsänhoitaja, Kemijärvi
Kanervo Taisto Veikko, 1906, fil. maist. Tikkurila
Kanerva Yrjö, kapteeni, Askola
Kangas Erkki Rainer, 1917, VR:n virkamies, Hki
Kangas Mauno Esko, 1906, metsänhoitaja, Hki, myöh. professori
Kangas Uuno Johannes, 1912, hovioik. ausk, Ylihärmä
Kangas Yrjö Sakari, 1915, metsänhoitaja, Hki
Kangasniemi Eero Mikko, 1919, Vaasa
Kankaanpää Pentti M, 1914, yo, Hki
Kankainen Kosti Aarne Aleksi, 1894, rovasti, Nurmijärvi
Kankkunen Jouko
Kannisto Erkki U, farmaseutti
Kannisto Väinö Olavi, 1916, tohtori, Kuusjärvi
Kansanaho Erkki Kalervo, 1915, pastori, Turku, myöh. piispa
Kantainen Kosti, 1894, pappi, Turku
Kantanen Martti Olavi, 1913, komisario Hki
Kantanen Sulo Armas Mainio Matti, 1911, ins, Hki
Kantele Martti Ilmari, 1895, lääkäri, Seinäjoki
Kantele Martti Kalevi, 1916, yo, Hki
Kantala Mikko, 1916, yo, Hki
Kantola Veikko Sakari, 1909, kappalainen, Hauho
Karakorpi Olavi
Karanko Jouko Juhani, 1909, pastori, Suomussalmi
Kareoja Paul Ossian, 1913, yo, Hki
Kares Kaarlo Olavi, 1903, kansanopiston johtaja, Turku, myöh. piispa
Karhu Antti Arvid, 1912, metsänhoitaja, Pielisensuu
Karhula Ville
Karhumaa Vilho Matti, 1902, kirkkoherra, Merijärvi
Karhumäki Väinö, 1916, yo, Hki
Karikoski Erkki Osmo Gustav, 1915, yo, Hki
Karila Otto Erkki Pentti, 1914, Hki
Karila Tauno Vilho, 1908, yo, Hki
Karjalainen Eljas, 1917, Kuusankoski
Karjalainen Matti Juhani, 1907, toimittaja, Hki
Karlsson Jorma Ragnar
Karppi Yrjö Kristian, 1916, metsänhoitaja, Kajaani
Karppinen Eero Utti, 1917, yo
Karppinen Erkki Ilmari, 1913, yo, Suonenjoki
Karppinen Leo K M, 1916, yo, Hki
Karrakoski Kaarlo Eino, 1901, agronomi, Lohja
Karttunen Onni Armas, 1911, metsänhoitaja, Ivalo
Karva Heikki Ilmari, 1915, Heinoo
Karvinen EJ, konttoripäällikkö
Karvonen Lauri Olavi, 1916, piirisihteeri, Mikkeli
Karvonen Yrjö Antero, 1904, ins. Oulu
Kassila Aarne Väinö Jaakko, vänr, Hämeenlinna
Kastari Paavo Kristian, 1907, lakit. tri, Hki, myöh. valtiosääntö- ja kv. oikeuden professori
Kasvio Ahti Eino Kalervo, 1912, ins. Kurikka
Katajainen Keijo Kauko Kalervo, 1916, sosiaalipäällikkö, Hki
Katajainen Veikko A T, 1914, yo, Hki
Katajarinne Veli Esko Ilmari, 1908, varatuomari
Kattelus Niilo Kustaa, 1909, kirkkoherra, Nuijamaa
Kattelus Paavo Jaakko, 1908, pastori, Joutsa
Kauko Jorma, 1913, pappi, Kuhmo
Kaukonen Eero, 19084, varatuomari, Hki
Kaukovaara Veli-Valio, 1910, pastori, Lauritsala
Kaukovaara Veikko, 1914, yo, Lavia
Kauniskangas Veijo Olavi, 1911, huoltopäällikkö, Hki
Kauppala Eino Aleksi Daniel, 1917, toimitusjohtaja, Hki
Kauppinen Aulis Pietari, 1903, toimitusjohtaja, Hki
Kauppinen Kaarle Johannes, 1900, kirkkoherra, Isokyrö
Kauppinen Juho, 1912, yo, Hki
Kauppinen Marti Sakari, 1916, yo, Turku
Kauppinen Toimi A, 1916, yo, Hki
Kauppinen Veli Matti Antero, 1915, osastosihteeri, Hki
Kehinoja Tarmo Taisto, 1905, ekonomi, Turku
Keira Tor Helmer Edvard, 1908, toimitusjohtaja, Hki
Kekkonen Urho Kaleva, 1900, tuomari, Kajaani.
Kekkola Toimi Kalervo, 1918, yo
Kemppainen Jaakko Abraham 1904, Oulu.
Konjakka Niilo Nikolai, 1912, Uimaharju.
Keppo Jaakko, 1908, Pastori, Salo
Keravuori Ilkka, 1906, yo, Turku.
Kero Tuomo. 1914, Vammala
Kervilä Jalmari, 1911, kirkkoherran apul., Karkkila.
Kervinen Leo, KHM:n lomaketoimiston siht.
Keränen Tuomas, 1911, Hki.
Keskinen Väinö, 1909, maat. metsät. kand., Joensuu.
Kesola Veikko Olavi, 1905, agronomi, Vesilahti.
Kesti Gunnar Vilhelm, 1908, toimittaja, Hki.
Ketokoski Maunu Erik, 1911, toimittaja, Hki.
Ketonen Eino Olavi, 1913, Turku.
Ketola Uuno Ilmari.
Kettunen Lassi Kustaa, 1910, ekonomi, Kangasto.
Kianto Otso Tähtivalo, 1911, kappalainen, Lapua.
Kiianmies Lauri Johannes, 1895, lääkäri, Oulu.
Kiilunen Juho Veikko, 1909, yo
Kiiskeilä Pentti Juhani, 1921, opisk., Oulu.
Kiiskinen Lauri Mauno, 1905, varatuomari, Kestilä.
Kiiskinen Onni Emil, metsänhoitaja, Hirvas.
Kiiskinen Otto, 1908, piirilääkäri, Ylivieska.
Kilpeläinen Sakari, 1914, hovioik. ausk., Hki.
Kilpi Taavi, 1903. kirkkoherra, Tervo.
Kilpi Veikko Vihtori, 1912, rehtori, Jämsänkoski.
Kimanen Vihtori, 1915, yo, Hki.
Kinnunen Eeli August Rafael, 1916, dipl. ins. Rovaniemi
Kinnunen Erkki V. J., Rovaniemi
Kinnunen Jorma Pentti Eenokki, 1912, fil. kand., Imatra.
Kinnunen Lennart Johannes, 1903, ekonomi, Hki.
Kinnunen Topias Leevi, 1905, kirkkoherra, Tornio.
Kinnunen Väinö Viljo, 1894, dipl. ins., Hki.
Kinnunen Yrjö Johannes, 1903, varatuomari, Lahti
Kinos Olavi.
Kippo Veikko A., 1914, Raudaskylä.
Kirsi Sulo, 1912, pankkiprok., Hki.
Kittelä T.
Kiukas Uuno Allan, 1913, konttoripäallikkö, Vaasa.
Kivalo Erkki.
Kivekäs Lauri Arvi Matias, 1904 kirkkoherra. Kolari.
Kivelä Mauno Ossian, 1912. ins., Tre.
Kivekäs Onni. 1906. lehtori. Kajaani
Kiviharju Kauko Pietari, 1908, fil. maisteri, Oulu.
Kiviharju Pentti, 1906, maisteri, Kemi.
Kiviharju Yrjö Mikael, 1911, kirkkoherra, Halikko.
Kivikoski Eino.
KiVi-Koskinen Ukko Pellervo, 1905, varatuomari. Hki.
Kivimaa Eero Mikael, 1911, ins., Hki.
Kivimaa Eero Mikael, 1911, ins., Hki.
Kivimaa Martti Olavi.
Kivinen Eero K., yo, Hki.
Kiviniemi Arvi Matias, 1909, yo. Hki.
Kiviniemi Eero Kalervo, 1914. kirkkoherran apul.. Dragsvik.
Kivioja Leander, 1905, lehtori, Ylivieska.
Kivirinta Aaro Eero, 1914, yo, Hki.
Kivisaari Lassi.
Klami Jorma. 1912. metsänhoitaja. Rekola.
Klemelä Olavi, 1912, yo, Hki.
Klemola Heikki, yo, Hki.
Knuuti Erns Viljo, 1908. metsänhoitaja, Jyväskylä.
Kohtamäki Ilmari. 1905. maisteri, Hki.
Koiranen Veikko.
Koivikko Niilo Antti, 1906. kunnanlääkäri, Toholampi.
Koivisto Aatto Aarne, kirkkoherra, Taivalkoski.
Koivisto Alpo Kaarlo Aleksanteri, 1917, Lapua.
Koivisto Lauri Matti, 1909, nimismies, Hki.
Koivisto Risto Erkki, 1908, kirkkoherra, Kemijärvi.
Koivunen Väinö, 1913, yo. Lauttakylä.
Koivusalo Aulis Oskari Waldemar, 1911, opettaja, Inkeroinen.
Kojonen Kauko, yo.
Kokko Niilo Viljo Henrik. 1907, yo. Hki.
Kokko Tauno Kullervo, 1899, toimitusjohtaja, Oulu.
Kokkonen Lauri Erkki, 1910, lääkäri, Jyväskylä.
Komppa G., professori.
Komulainen Esko Jalmari, 1902, tuomari.
Konkola Osmo, 1915, yo, Hki.
Konkonen Arvo Ensio, 1909, fil. maisteri, Hki.
Kontio Erkki Olavi, 1915, toimittaja, Hki.
Konttijärvi Anni R., 1915, yo, Hki.
Konttinen Kauko Uolevi, 1912, ins., Jyväskylä.
Koponen Kaarlo Olavi, 1916, ins., Turku.
Koponen Väinö Armas, 1904, ins., Härkäjärvi.
Korhonen Aarre.
Korhonen Kalle Juho Antero, 1909, maanmittausins., Lieksa.
Korhonen Kusti Vihtori, 1911, Hki.
Korhonen Pertti Adam, 1915, yo, Kuopio.
Korkeavuori Tauno Ilmari.
Koskimies Olavi.
Koroma Eero, kapteeni.
Korpela J., yo.
Korpikallio Jaakko, fil. maisteri, Hki.
Korpikallio Erkki Vilho, 1903, varatuomari.
Korpinen Erkki, 1909, yo, Hki.
Korven-Korpinen, Eero 1917, yo, Hki.
Korvenoja Kaarle U., 1919, yo, Hki.
Korvenoja Kauko O., 1918, yo, Hki.
Kortekangas Heikki Veli, 1915, yo. Hki.
Kortekangas Martti Johannes, 1913, yo, Hki.
Kortelainen Osmo, 1914, yo.
Kortelainen Tuomas Olavi, 1912, pastori, Kerava.
Kortesniemi Heimo Kaleva Kaukovalta, 1907, pastori, Mikkeli.
Koskenalasta Aarne, 1911, ekonomi, Kuopio.
Koskela Tauno l., yo, Hki.
Koskenkylä Kaarlo, yo.
Koskenniemi Matti, 1908, dosentti. Jyväskylä.
Koski Timo Jorma, 1908, dipl. ins., Kemi.
Koskiala Heikki Ilmari, 1904, osastopäällikkö, Hki.
Koskimaa Eino. Koskimies Aarne, 1915, yo. Hki.
Koskimies Juhana Kalervo, pappi, Suonenjoki.
Koskimies Olavi, 1914. yo, Hki.
Koskinen Aarre M.
Koskinen Heikki Erkki Sakari, 1905, Hki.
Koskinen Kosti. Koskinen Olavi, hovioik. ausk.
Koskinen Paavo I., 1915. yo, Hki.
Koskinen Vilho Eino Ilmari, 1910, fil. kand., Hki.
Kosonen Erkki Olavi Kaukomieli, 1910, metsänhoitaja. Joensuu.
Koskivirta Simo Antero, 1905, pappi, Kuusamo.
Kosola Vilho Niilo, 1911, agronomi, Lapua.
Kosonen Erkki O.K., 1910, yo, Hki.
Kosonen Lauri Tapani, 1919, yo, Hki.
Kosonen Pentti.
Kostia Lauri Mikko Kalevi. 1911, lääkäri, Joensuu.
Kostiainen Veikko Olavi, 1914, ins., Jyväskylä.
Kotilainen Mauri Osmo Armas, 1914, ins., Lahti.
Kotiranta Pentti A.
Kovero Aarne Valtteri, 1903, hovioik. ausk., Oulu.
Krannila Kauko Olavi, 1915, pastori, Hki.
Kuhakoski Armas Soini Antero, 1896, varatuomari, Sääminki.
Kujala Arvi, 1903, kirkkoherra, Ilmajoki.
Kujala T. Johannes 1912, yo, Hki.
Kujala Lauri, maisteri.
Kujanpää Lauri Johannes, 1907, pastori, Perho.
Kukkamäki Tauno Johannes, 1909, fil. tri.,Hki.
Kukkonen Reino Ilmari, 1901, toimistopäällikkö, Hki.
Kulmala Väinö Viljo Armas, 1912, yo, Hki.
Kumenius Jarl Ludvig, 1912, konttoristi, Hki.
Kumpula Arvo Emil, 1898, lääkäri, Laitila.
Kumpulainen Antti, 1907, ins., Kuopio.
Kumpulainen Kalervo Johannes, 1915, yo, Hki.
Kunnas Keijo Kalervo, 1916, yo, Hki.
Kunnas Voitto Väinö, 1906, pankinjohtaja, Seinäjoki.
Kuokkanen Aimo, maisteri, Hki.
Kuokkanen Antti.
Kuokkanen Erkki.
Kuokkanen Pentti Ensio, 1906, dipl. ins., Hki.
Kuokkanen Veli Juho, 1910. dipl. ins., Joensuu.
Kuoppala Jussi Vilho, 1911. pastori, Hki.
Kuoppala Kalle, 1912, voimistelunopettaja, Lieksa.
Kuoppala Paavo, 1914, kirkkoherran apulainen, Kiuruvesi.
Kuoppala Ville, 1910, pappi, Lapua.
Kuoppala Väinö Jooseppi, 1914, agronomi, Munakka.
Kuoppamäki Pentti Erkki Sa-kari, 1902, varatuomari, Hki.
Kuosa Tauno.
Kurikka Paavo Valdemar, 1912, Perniö, ins., Kuopio.
Kurkijärvi Martti Ilmari, 1907, lääket. lis., Muurame.
Kurkiala Reino, 1899, lääket. lis., Hki.
Kurki-Suonio Erkki Alfred. 1901, pastori, Iisalmi.
Kurola Aarne G., 1918, yo, Hki.
Kurppa Reino, yo.
Kurttio Eljas Aukusti. 1902, lääkäri, Oulu.
Kuula Heimo Untamo, 1913, ekonomi, Hki.
Kuusalo Reino Kalervo, 1911, yo, Hki.
Kuusela Urho Salomon, 1910, kirkkoherran apul., Hki.
Kuusi Pekka Juhani, 1917, yo. Hki.
Kuusi Matti Akseli, 1914, maisteri, Hki.
Kuusisto Lauri.
Kuusisto Vilho Vieno, 1905, yo, Hki.
Kuuskoski Reino Iisakki, 1907, eduskunnan oikeusasiamies, Hki.
Kuuskoski Urpo Akseli, 1905, lehtori, Hki.
Kuussaari Erkki, 1906, toimitusjohtaja, Kuopio.
Kuvaja Sankus E., 1912, yo, Hki.
Kuvaja Viljo August, 1916, ins., Jyväskylä.
Kyläkallio Eero Johannes, 1903, pankinjohtaja, Lahti.
Kyröhonka Kaarlo Simo, 1912, asianajaja, Oulu.
Kyrölä Väinö Bernhard, 1909, fil. maist., Järvenpää.
Kytökari Eino Olavi, 1910, toimitusjohtaja, Turku.
Kytömäki Niilo J., 1912, yo, Hki.
Kähäri Matti, 1912, kansan-opiston johtaja, Teuva.
Käki Olli.
Käki Unto K., 1915, yo.
Kärki Armo Fr., 1914, yo, Hki.
Kärki Eino Antero, 1892, lehtori, Hki.
Kärki Niilo, maisteri.
Kärki Olli, 1897, lääkäri, Salo.
Kärkkäinen Pentti Antero, 1912, kansakoulunopettaja, Turku.
Kärkkäinen Poju Lauri Johannes, 1903, ins., Hki.
Kärnä Mauno Ilmari, 1905, ins., Oulu.
Kärävä Ahti Tapio, 1913, farmaseutti, Hamina.
Kärävä Teemu Kullervo. 1913, yo, Hki.
Könkkälä Antero. Könkkölä Erkki, 1917, asianajaja, Hki.

L
Laakkonen Ensio, 1914, yo, Hki.
Laakso Kaarlo Erkki, 1906, varatuomari. Turku.
Laakso Perttu, 1916, fil. kand.
Laaksonen Uvas Hilarius, 1913. yo, Kuopio.
Laanterä Akseli B.V., 1914. yo, Hki.
Laasonen Ilmari Siimes, 1908, maisteri. Pyhäselkä.
Laasonen Veikko Pentti Johannes, 1916, fil. tri, Kuusankoski.
Laatio Gunnar, yo, Hki. Lahelma Aleksanteri, 1913, varatuomari, Hki.
Lahikainen Toivo Emil, 1911, hovioik. ausk., Mikkeli.
Lahtela Pentti Kalervo, 1908, kassanhoitaja. Hki.
Lahti Alpo Olavi Valtteri, 1918, lääket. lis., Hki.
Lahti Olavi, 1918, yo, Hki.
Lahti Tauno Viljami, 1911, ins.. Teuva.
Lahtinen Esa, 1915, yo, Hki.
Lahtinen Tapio, 1914, yo, Hki.
Lahtonen Lauri Olavi.
Laine Reino Kalervo, 1908, yo, Hki.
Laine Siinto Aleksanteri, 1899, ins., Hki.
Laine Veli Kustaa, 1909. agronomi. Vanaja.
Laitinen Eino Ilmari, 1916. kansakoulunopettaja, Kemi.
Laitinen Onni, 1916, yo, Hki.
Laitinen Paavo Olavi, 1910. kirkkoherra, Kuusamo.
Laitinen Pauli Emil Johannes, 1913, kelloseppä, Mikkeli.
Laitinen Toivo Vilho Kultimo, 1905, kirkkoherra, Puolanka.
Lakomaa Aarne Akseli Gustaf, 1914, ins., Hki
Lakiala Birger, 1915, kansliapäällikkö, Hki.
Lammi Martti Johannes, 1916, yo., Hki.
Lamminen Paavo Vihtori, 1907, yo., Pori.
Lampela Esa Arvid, 1907. fil. kand., Kauhava.
Lampimäkl Tauno Eino Emil, 1908. agronomi, Lahti.
Lampola Viljo Aulis, 1905, kappalainen, Lappajärvi.
Lankinen Sakari, 1915, yo., Hki. Lantota Osmo, Atto.
Lappalainen Heimo.
Lappalainen Pekka Vilhelm, 1910. kirkkoherra, Tuulos.
Larkomaa Lasse, 1909, yo., Hki.
Larmia Aimo, Parola.
Laro Arvo Vihtori, 1909, toimittaja, Hki.
Larsson Aarne Aksel Gustav, yo.
Laukkanen Aapeli, 1915, yo., Hamina.
Laurell Tuomas Vilhelm Kullervo, 1906, liikemies, Vuoksenniska.
Lauri Antero Juhani, 1910. ins., Turku.
Lauri Olli Juhani, 1911. notaari, Karstula.
Laurila Ilkka Jaakko Aleksanteri, varatuomari.
Laurila Jaakko Vihtori, 1875, kansak. tarkastaja, Forssa
Laurila Joonas, 1897, kirkkoherra, Lempäälä.
Laurila Jouko Jaakko Johannes, 1909, kansak. tarkastaja, Pori.
Laurila Juha, 1912. ekonomi, Hki.
Laurila Kyösti, 1910, pankinjohtaja, Parikkala.
Laurila Simo. Laurila Tauno Valio Rafael, 1911. metsänhoitaja, Loimaa.
Laurila Touko E. E., 1912. ins., Kuopio.
Laurila Veikko Jaakko Henrikki, 1908, agronomi, Inkeroinen.
Laurinmäki Erkki Antero, 1917, dipl. ins., Hki.
Lausti Kaarlo Noak, 1904, fil. maisteri, Hki.
Lautsila Kai Rainer Johannes. 1917, yo., Hki.
Lavikainen Tauno, 1912, yo., Kauppilanmäki.
Lavila Sven Erik, 1905. lääkäri, Hki.
Lavila Torsten Osvald, 1906. rehtori, Loviisa.
Lavio Uuno Ilmari, 1902, kansanhuollonjoht., Sysmä.
Lehmus Veli Kalle Heikki, 1913, dipl. ins., Turku.
Lehmus Yrjö, 1911, yo., Hki.
Lehmusvuori Heimo Lenno, 1912, kansakoulunopettaja. Loppi.
Lehonkoski Risto Uolevi, 1915, ekonomi, Tampere.
Lehtimäki Ahti Gunnar, yo.
Lehtinen Eero Johannes, 1911, pastori, Saarijärvi.
Lehtiniemi Toivo Akseli, 1913, metsänhoitaja, Hki.
Lehto Veikko Johannes, 1913, kappalainen, Vehmaa.
Lehtola Väinö Bernhard, 1900, fil. maisteri, Hki.
Lehtonen Jorma Gerhard Matias, 1910, metsänhoitaja, Hki.
Lehtonen Lauri, 1914, yo., Hki.
Lehtonen Osmo Seppo, 1914, yo., Hki.
Lehtovaara Kaarlo Ensio, 1908, lääkäri, Hki.
Lehtovirta Aapo, 1913, yo., Hki.
Lehtovuori Lauri V.
Leikkonen Lauri Olavi, 1908, pastori, Turku,
Leikkonen Yrjö Sakari, 1915. yo., Hki.
Leikola Arvo, nimismies, Uukuniemi.
Leino Otto Veikko, 1912, rautatievirkamies, Harju.
Leinola Tauno.
Leinonen Antti, maisteri.
Leinonen K. Johannes, 1916. yo., Hki.
Leinonen Iivari, 1906, kansakoulunopettaja, Muhos.
Leinonen Lauri Henrik Olavi, 1900, dipl. ins., Imatra.
Leinonen Pekka Veikko, 1902, rehtori, Haapajärvi.
Leinonen Unto K., 1913, yo
Leiponen Kauko Olavi Antero, 1911. dipl. ins Hki.
Leiviskä Iivari Gabriel, 1876, professori, Hki.
Leivo Harry Otto Adolf, 1911, kirkkoherra, Hki.
Leminen Veikko.
Lempinen Väinö, 1906, fil. maisteri, Loimaa.
Lemponen Pentti Matias, 1914, ins., Kurikka
Lepistö Eino Eemil, 1911, fil. kand., Vampula.
Leppo Niilo Matti Rafael, 1908, yo., Mikkeli.
Leppämäki Ossi Ilmari, 1918, yo., Hki.
Leppänen Aarne J., 1913. yo., Hki.
Leppänen Sulo I., 1914. yo., Hki.
Leppänen Timo H., 1913, yo., Hki.
Leskinen Eino Aulis, 1904, fil. maisteri, Hki.
Leskelä Heino L., yo..
Leskinen Esa, 1911, yo. Hki.
Leskinen Onni Heikki, 1911, dipl. ins., Hki.
Leskio Erkki, 1914, kirkkoherran apul., Iisalmi.
Liesvirta Eemil Johannes, 1913, yo., Hki.
Liikkanen Viljo I., 1916, yo., Hki.
Liimatainen Arvo Johannes, 1921, opiskelija, Oulu.
Liimatainen Yrjö V. E., 1917, yo., Hki.
Liimola Matti Engelbert, 1903, yo., Hki.
Liisanantti Kauko Kalervo, 1913. nimismies, Ylitornio.
Liisto Yrjö Kalervo, 1914. yo., Hki.
Lilja Kaarlo Viljo Kultimo, 1905. metsänhoitaja, Hki.
Lilja Niilo Kustaa, 1913, kirkkoherran apul., Lemi.
Lilliakus Mauri.
Lisma Samuli, 1906. metsänhoitaja, Kajaani.
Lindborg Carolus, 1889, professori, Hki.
Linden Unto Walter, 1912, yo., Hki.
Lindroos E., yo.
Linko Eino B. Y., 1915, yo., Hki.
Linko Frans Emil, 1904, varatuomari, Hki.
Linkola Kaarlo, 1888, professori.
Linkola Klaus Paul Johan-nes, 1916, maat. metsät, kand., Hki.
Linkosalmi Aimo, 1911, yo., Hki.
Linna Erkki Arvo, 1915, apul. pol. tarkast., Hki.
Linnaniemi Valter Mikael, 1876, professori.
Linnansaari Pauli, 1913, kirkkoherran apul., Pihtipudas.
Linnansalmi Erkki Ilmari, 1904, arkkitehti, Hki.
Linnavirta Oiva Henrik, 1915, Padasjoki, ekonomi, Lahti.
Linsuri Paavo Valdemar, 1903, ins., Haapajärvi.
Lintunen Martti Olavi, 1908, pastori, Kontiolahti.
Lipari Tapio, yo.
Lippo Veikko Akseli, yo.
Listo Yrjö Tapio, 1906, dipl. ins., Oulu.
Littu Helmer Paavo, 1914, maanmittausins.
Loimaranta Vilho J., 1912, yo, Hki.
Loimu Alpo Robert, 1902, tehtaan edustaja, Tre.
Loimu Keijo Veli, 1911, maisteri, Hki.
Loppi Veikko, 1911, fil. maisteri, Hki.
Lotila Niilo, 1911, metsänhoitaja, Hämeenlinna.
Louhi Kaarlo Ilmari, 1914, metsänhoitaja, Rovaniemi.
Louhiluoto Aimo Tapio, 1915, opettaja, Saukkola.
Louhio Erkki Erik, 1919, ekonomi, Lemi.
Loukkola Seppo Alpo, 1912. kauppias, Oulu.
Lounasheimo Lauri Leevi, 1913. yo, Hki.
Lukkari Reino, luutnantti.
Lumiala Veli Sune Kaarlo, 1906, lehtori, Lieksa.
Lumme Taito Mikael, 1903, kirkkoherra, Uurainen.
Luoma Paavo Iisakki.
Luomi Martti Sakari, 1917, metsänhoitaja, Kuru.
Luomi Tauno Aleksanteri, 1911, voimistelunopettaja, Järvenpää.
Luostarinen Aarne Veikko, 1902, ins., Oulu.
Luosto Panu Jouko Tapio, 1915, fil. maisteri, Hki.
Luukko Aaro Matti, 1904, ins., Oulu.
Lyytikäinen Lauri, 1911, rautatievirk. Oulu.
Lähde Arvo V., 1910, metsänhoitaja, Hki.
Lähteenkorva Otso Elias Untero, 1911, ekonomi, Tre.
Lähteenmäki Frans Olavi, 1909, kirkkoherran apul., Hki.
Länsimies Erkki A.
Lönnrot Martti Immanuel, 1915, yo, Hki.
Löyskä Väinö Johannes, 1898, arkkitehti, Taipalsaari.
Löytökorpi Martti Vilhelmi, 1910, yo, Hki.

M
Maasala Jaakko teodor Alfred, 1909, yo, Hki.
Maijala Kaarlo Olavi, 1910, huoltopäällikkö, Tre.
Maijala Paavo, dipl. ins.
Majala Heikki T.K., 1915, yo, Hki.
Majanen Sten Ilmari, 1910, yo. Hki.
Makkonen Eino Eemil, 1904, tuomari, Hki.
Makkonen Reino Kullervo, 1914, ins., Rovaniemi.
Malenius-Rekola Matti, yo
Mali Atle Menolti, 1904, lääket. lis., Pori.
Malmberg Veli Jaakko, 1885, kihlakunnantuomari, Mikkeli.
Malmia Tuulo Sampo, 1908, dipl. ins., Outokumpu.
Malmivaara Heikki Tapani, 1912, maanviljelijä, Iittala.
Malmivaara Arvi Taneli, 1908, kansanedustaja, Kiuruvesi.
Malmivaara Paavo Vilho, 1906, kappalainen, Pielisjärvi.
Malmivaara Väinö Rafael, 1879, piispa, Oulu.
Mankinen Eino, 1914, pappi, Rantasalmi.
Manner, Eero Johannes, 1913, lakit, kand,, Hki, myöh. maaherra.
Mannila Tauno Olavi, 1912, lääkäri, Hki.
Manninen Otto, 1872, professori, Hki.
Manninen Swan Ohto Antero, 1907, fil. maisteri, Hki.
Mannio Pekka, ins., Hki.
Mansala Jaakko Theodor Alfred, 1909, metsänhoitaja, Hki.
Mansala Matti Theodor, 1911, agronomi, Hki.
Mansikkamäki Oiva Herman, 1911, ins., Salo.
Mansio Harry Bernhard, 1910. yo, Hki.
Markkala Eero A., 1911. yo, Hki.
Maiteta Matti Sakari, 1913, toimitusjohtaja, Riihimäki.
Martikainen Martti Sakari, 1916, pappi, Kuopio.
Martikainen Paavo Johannes, 1912, kappalainen, Kuopio.
Marttila AaroAlarik, 1907, pastori, Oulu.
Marttila Heikki, yo.
Marttinen Erkki Elias, 1910, yo,
Marttila T.L Marttinen Heikki, 1912, yo, Hki.
Massala Lasse, 1910, dipl. ins., Kuopio.
Matilainen Esko, yo.
Matinolli Urho Johannes, 1893, lääket. lis., Hki.
Matiskainen Jorma Albin, 1910, lääket. lis., Hki.
Mattila Esko, 1915, yo, Lammi.
Mattila Jalo Jorma Jouko, 1911, fil. kand., Hki.
Mattila Niilo, yo.
Maula Martti T, 1910, yo, Hki.
Maula Onni J., 1916, yo, Hki.
Maunula Esa K., yo.
Maunula Tauno Pentti, 1915, yo, Hki.
Mehtonen Pentti, 1917, yo, Hki.
Mela Matti V., 1912, yo, Hki.
Melamies Mauri Robert, 1916, metsänhoitaja, Hki.
Melamies Pentti O., 1915, yo, Hki.
Melanen Matti, yo.
Melanen Pentti, 1917, yo, Hki.
Melkas Antti Elias, 1910, fil. kand., Hki.
Merenmies Maunu Veikko, 1907, ekonomi, Myllykoski.
Merikallio Pauli Asser Antero, 1903, lääket. lis., Myllykoski.
Meriluoto Jaakko Herman, 1917, dipl. ins., Lahti.
Metsola Eero, 1912, pastori, Hki.
Metsovaara Erkki Heikki, 1915, yo, Haapavesi.
Mettälä Kalle Viljo, 1912, yo, Hki.
Meurala Gunnar, yo.
Mielonen Antti, yo.
Miesmaa Uljas Iivari, 1898, varatuomari, Oulu.
Mietola Toivo, 1915, metsänhoitaja, Yli-Lesti
Miettinen Erkki Veijo, 1916, yo, Hki.
Miettinen Paavo Päiviö, 1900, pankinesimies, Sammatti.
Mikkilä Osmo Kalervo, 1918, ekonomi, Jyväskylä.
Mikkola Arno Veikko Vilhelm, 1912, maisteri, Haapajärvi.
Mikkola Esko Johannes 1915, yo, Hki.
Mikkola Jouko Martti Kalervo, 1909, yo, Hki
Mikkonen Erkki Veijo 1910, lääket. lis., Hki
Mikkonen Otso Ensio 1910, kamreeri, Hki.
Mikkonen Pauli Heikki 1914. yo, Hki.
Moilanen Kauko Aatos Ilmari, 1916, yo, Hki.
Muilu Arvi, 1911, Tampere
Muilu Vilho Johannes 1915. kappalainen, Ilomantsi
Muittari Veikko Aukusti 1913, fil. kand., Hki.
Murto Matti Ensio, yo
Mustakallio Erkki Jaakko Juhani, 1906, rehtori, Saarijärvi.
Mustakallio Heikki, 1916, yo, Hki.
Mustakallio Olavi Esko, 1914, yo. Hki.
Mustonen Alpo, 1914, pastori, Myllykoski
Murtonen Uuno, yo.
Muukkonen Reino, 1914, kansakoulunopettaja, Lappeenranta.
Myllykangas Oiva Mikael 1910, yo, Hki.
Myllynen Martti V.
Myllärniemi Uuno Armas 1904, hammaslääkäri, Hämeenlinna.
Mäenpää Viljo Olavi, 1908, agronomi, Perniö.
Mäkelä Eino K. E., 1913, yo, Riihimäki.
Mäkelä Erkki, 1917, yo, Hki
Mäkelä Erkki, 1913, yo, Hki
Mäkelä Jussi, tarkastaja
Mäkelä Kauko Kullervo, 1913, metsänhoitaja, Kymenranta.
Mäkelä Mikko Salomon, 1914, ins., Jyväskylä.
Mäkelä Reino Kustaa Erkki 1913, yo, Hki.
Mäkelä Pentti O.A., 1919, yo, Hki.
Mäkelä Urho, 1915, yo, Hki
Mäki Arvo Ilmari, 1908. agronomi, Lieto.
Mäki Viljo Sakari, 1909. agronomi, Kerava.
Mäki Yrjö, yo.
Mäkinen Eero, 1917, yo, Hki
Mäkinen Kaarlo Veijo Uolevi 1912, yo, Hki.
Mäkinen Pentti, 1914, yo, Hki.
Mäkinen Rauno Ilmari, 1909, asemapäällikkö, Niinisalo.
Mäkinen Toivo Kalervo, 1907, yo. Hki.
Mäkinen Väinö Oskari, yo
Mäkipentti Matti Aksel, 1906, lääkäri, Kangasniemi
Mäkisalo Jorma. 1905, yo, Tre.
Mäntylä Aimo August.
Mäntylä Erkki Sakari, 1913, yo, Hki.
Mäntylä Tapani I, 1916, yo, Hki.
Mäntynen Matti, 1915, yo, Hki.
Mäntyvaara Keijo Ensio, 1908, opettaja, Leppävirta.
Määttä Eino Johannes, 1904, ins., Pyhäjoki.
Määttä Kaarle Nikolai, 1900 maat. metsät, kand., Oulu.

N
Nakari Jaakko E, 1913. yo, Hki.
Nakari Kauko Kalervo, 1914. ekonomi, Jämsänkoski.
Narvala Niilo Gösta, 1911, fil. maisteri, Hki.
Naskila Eino Olavi, yo.
Nenye Aarre Immanuel, 1907, kirkkoherra, Velkua.
Nepponen Väinö Erik, 1914, yo., Hki.
Nevala Sulo, 1909, pappi, Lestijärvi.
Nevalainen Oskari Ferndinand, 1907, ins., Kajaani.
Niemelä Toivo Isak, 1913, ins., Hki.
Niemi Aukusti R., 1869, professori, Hki.
Nieminen Armas Vilhelm, 1913, fil. tri., Hki.
Nieminen Kauko, 1914, raut. virkam., Haapamäki.
Nieminen Kauko, 1915, yo., Hki.
Nieminen Niilo Jalmari, 1911, fil. maist., Turenki.
Nieminen Tuomo S., 1913, yo., Hki.
Niemioja Teuvo Olavi, 1915, ins., Hki.
Niinimaa Erkki Artturi, 1909, yo., Hki.
Niinimaa Matti Aleksanteri, 1911 fil. kand.. Veitsiluoto.
Niininen Reino Elias Antero, 1906, pastori, Mikkeli.
Niinivaara Pentti V , 1917, yo., Hki.
Nikkilä Arvi Aukusti, 1901, varatuomari, Hki.
Nikkilä Olavi, yo.
Nikkilä Osmo Antero, 1914, yo., Hki.
Nikkilä Reino Jeremias, yo., Hki.
Nikkinen Tauno Eemeli, 1912, kapteeni, Hamina.
Nikula Oiva Ilmari, 1908, agronomi, Hki.
Nikulainen Yrjö, 1913, Salo.
Nirvi Ruben Erik, 1905, fil. kand., Hki.
Niskanen Eelis, 1900, agronomi, Toijala.
Nissilä K. K., Kokkola.
Nissinen Karl Birger Lasse, 1899, yo., Hki.
Niva Arvo Mikael, 1909, pastori, Säyneinen.
Nivari Risto Johannes, 1913, kirkkoherran apul., Kuortane.
Nokelainen Erkki Sakari, 1919, rautatie kirjuri.
Nordberg Paavo, KHM:n lomakevarastonhoit.
Nordenstreng Aarno, 1899, yo., Saarijärvi.
Norio Eino Ake, 1910, metsänhoitaja, Oulu.
Norio Onni Harald, 1913, Hki.
Noronen Robert J., 1915, yo., Äänekoski.
Norri Heikki Kalervo, 1918, metsänhoitaja, Kokemäki.
Nortia Martti, 1914, pastori, Hki.
Nortia Paavo S., 1917, yo., Hki.
Nummela Alpo A., 1913, yo., Riihimäki
Nummenranta Eino Olavi, 1913. yo., Hki.
Numminen Aaro, 1914. yo., Hki.
Numminen Aate Akseli, 1910, pappi, Parkano
Nuolimaa Yrjö Olavi, kamreeri, Hki.
Nupponen Veikko Aulis Arttur, 1914, yo., Hki.
Nurmela Ilmo Olavi, 1903, kauppatiet, kand., Hki.
Nurmi L., Tapio, 1912, yo., Hki.
Nurmi Heikki S., 1915, yo., Hki.
Nurminen Viljo, yo.
Nuutilainen Mauno Muisto Jalmari, 1919, pankkivirk., Hki.
Nuutinen Erkki Johannes, 1906, kansakoulun opett., Lauttakylä.
Nuutinen Johannes K., 1917, yo., Hki.
Nuutinen Veikko Vilho, 1903, lääkäri, Konnevesi.
Nykänen P Ilmari, 1912, yo., Hki.
Nykänen Yrjö, yo
Nyström U., arkkitehti.
Nyyssönen Juuso Kalevi, 1912, yo., Hki.
Nappa Lauri Johannes, 1901, lääkäri, Kontiolahti.
Närhi Eino Olavi, 1912, prokuristi, Jyväskylä.
Närhinen Jorma Unto; 1912, luutn., Tre.
Näsi Valdemar, päätoimittaja.

O
Oittinen Osmo U., 1914, yo., Hki, myöh. Uuden Suomen toim. joht.
Ojajärvi Aulis Onni, 1913, fil. kand., Nurmo.
Ojajärvi Eino, 1911, kirkkoherran apul., Mieslahti.
Ojala Seppo Aulis, 1915, yo., Hki.
Ojala Veikko Antero, 1908. maisteri, Heinola
Ojanen Unto Kullervo, 1909. rakennuspiirustaja, Hki.
Ojanne Olavi Otto Ensio, 1911, yo., Hki.
Ojanperä Pentti Mikael, 1914, yo., Lapua.
Okko Veikko Oma Toivo, 1912. geodeetti, Hki.
Oksala Väinö. Oksanen K. Samuli, 1913. toinen vt. kappal., Hki.
Oksanen Urpo, 1911, yo., Hki.
Oksanen Vilho, 1915, yo., Hki.
Olander Einar Valfrid Waldemar, 1901, yo.
Olkanen Paavo Reino Johannes, 1911, agronomi, Pornainen.
Olsoni Emerik, maisteri
Oravainen Mauno Aaprami, 1905, lääkäri, Pudasjärvi.
Oravala Reino, yo.
Orispää Kaarlo Lauri, 1907, varatuomari, Tre.
Orrenmaa Kaapo V, 1889, hammaslääkäri, Hki.
Ovaskainen Tauno Aukusti, yo., Hki.

P
Paajanen Väinö Olavi, 1911, yo., Hki.
Paakkonen Olavi, yo.
Paananen Oiva Henrik, 1915, ekonomi, Lahti.
Paasikivi Erkki Kalervo, yo.
Paasikivi Viljo A., 1917, yo., Hki.
Paasio Ilmari, lehtori.
Paavola Eero Tuomas, 1916, apul. metsänhoitaja, Heinola.
Paavola Ilmari Valdemar, 1905, maisteri, Tuusula.
Paavola Jouko, 1909, fil. maisteri, Hki.
Pahkala Samuli Severus, 1912. johtaja, Tyrvää.
Paimela Kauko
Pajari Reino Matti, 1913. agronomi, Kuusamo.
Pajunen Heimo J., 1912, yo., Heinola.
Pajunen Uoti, yo.
Pakaslahti Aaro Antti, 1903, fil. tri., Hki.
Palo Toivo Ilmari, 1913, pastori, Joensuu.
Palokangas Lauri Eerikki, 1910. fil. kand., Hki.
Palonperä Eelis Arvo, 1911. lehtori, Hki
Palosaari Erkki Eemeli, 1909, metsänhoitaja, Rovaniemi.
Palosuo Erkki.
Palosuo Lauri A., 1913, yo., Hki.
Parikka Eino Alfred, 1904, maisteri, Hki.
Parikka Tauno R., yo., Hki.
Parmela Heikki Antero, prokuristi, Lahti.
Parras Kauko Eelis Päiviö, 1912, yo.. Hki,
Partanen Vilho Ensio, 1910, pastori, Lahti.
Passi Paavo O., 1917, yo., Hki.
Paunu Lauri Abraham, 1910, pappi, Hki.
Peippo Martti Mikael, 1907. opettaja, Lahti.
Pekanheimo Väinö Ensio, yo.
Pekkala Saarni Kalervo, 1908. fil. maisteri. Oulu.
Pekkala Toivo Johannes, 1915, yo, Hki.
Pekkala Vieno Anton, 1911, yo, Hki.
Peltola Heikki, 1901, maisteri, Hki.
Peltola Otto Vilhelm, 1906, agronomi, Jämsänkoski.
Peltola Pentti Johannes, 1918, lääket. lis. Hki.
Peltoniemi Uuno Fredrik, 1907, maisteri, Joensuu.
Pelttari Jouni Osmo, 1915, varatuomari, Oulu.
Pensala Väinö Johannes, 1912, lääkäri, Hki.
Pentti OivaT.T., 1918, yo, Hki.
Penttilä Aarne K., 1916, yo, Hki.
Penttilä Martti, 1904, varatuomari, Oulu.
Penttilä Onni Antero, 1915, ekonomi, Hki.
Penttilä Osmo Ilmari, 1910, ins., Karstula.
Pere Kaarlo Reino, 1903, agronomi, Vilppula.
Permanto Eero Alvar, 1915, yo, Hki.
Perttula Tauno Antton, 1914, pastori, Kesälahti.
Perttunen Aaro, 1905, metsänhoitaja, Kajaani.
Perttunen Eino Antero, 1907. hammaslääkäri, Kajaani.
Perttunen Veikko Iivari, 1908. res. luutn., Loimaa.
Peräntie Kaarlo Tapio, 1907, isännöitsijä, Hki.
Pesonen Kalevi A J, 1915, yo, Hki.
Pesonen Niilo, 1902, professori, Hki.
Pesonen Vilho Gabriel, 1898, kansanopiston johtaja, Lapinlahti.
Pesu , Aleksander, 1911. yo, Hki.
Piesala Antti Viljam, 1912. yo, Hki.
Pietilä Antti J., 1878, professori, Hki.
Pietilä Mauno Urho l., 1913, yo, Hki.
Pihkala Kaarlo Uolevi, 1905, agronomi, Hki.
Pihlamaa Aatos H., 1917. yo, Hki.
Piiroinen Taito K.K., 1918. yo, Hki.
Piiroinen Paavo Vilho, 1905, lääkäri, Alastaro.

PIPONIUS E. AUGUST, 1868, PROFESSORI; HELSINKI.

Pirinen Esko A.J., 1917, yo, Hki.
Pirilä Veikko P., 1915, lääkäri, Hki.
Pihkala Ensio Samuli, 1915, kirkkoherran apul. Lappeenranta.
Pirkka Erkki Kalervo, 1906, pastori, Sippola.
Pirkola Heikki, 1914, yo.
Pitkänen Aulis Lauri Kalevi, 1913, yo, Hki.
Pitkänen Eino E., 1910, yo, Hki.
Pitkänen Erkki, 1912, yo, Hki.
Pitkänen Erkki Viktor, 1908, pastori, Taipalsaari.
Pitkänen Paavo J., 1913, yo, Hki.
Pitkänen Paavo, 1908, pankinjohtaja, Hki.
Pitkänen Seppo M. Ilmari, 1916, yo, Hki.
Pohjanoksa Veikko Kalervo 1911, kirkkoherra, Hki.
Pohjanpalo Jouko Jalo, 1908, tohtori, Hki.
Pohjanpalo Inko Juhani, yo.
Pohjanpalo Jorma, 1905, toimittaja, Hki
Pohjola Mauno Valio, 1913, metsänhoitaja, Keuruu.
Pohjola Urho.
Pohjola Vesa Heikki, 1908, pastori, Hamina.
Poikela Eino Aleksanteri, 1901, nimismies, Haukipudas.
Poikela Lauri, 1912, hovioik. ausk., Hki.
Porra Kari Samuel, 1910, pastori, Savonlinna.
Porras A. Olavi, 1907. yo, Hki.
Posti Martti Fabian, 1913, yo, Hki.
Pottala Vilho Johannes, 1910, agronomi, Lumijoki.
Poukka Antti.
Poukka Pentti.
Poukka Veikko, yhteiskoulun johtaja, Uuras.
Poutiainen Väinö Iisakki, 1895, varatuomari, Oulu.
Puhakka Edvard, 1898, ins., Hki.
Puhakka Osmo Mikko, 1910, yo, Hki.
Puhakka Yrjö Vilhelm, 1888, tri, Hki.
Pukki Kosmos, 1905, fil. maisteri, Hki.
Puikki Esko Kaarlo Sakari, 1910, fil. maisteri, Karinainen.
Pulkkila Uuno Topias, 1905, fil. maisteri, Kemi.
Pulkkinen Kalervo, 1912, v.t. kirkkoherra, Hki.
Pulli Antti Arvi, 1905, kirkkoherra, Joutsa.
Pulliainen Eino K.
Pullinen Pentti, 1908, agronomi. Hki.
Puntila Lauri Adolf, 1907, fil. maisteri, Hki.
Puolakka Toivo Santeri
Purma Karl Gustaf Erik, 1906, hovioik. ausk., Hgin pitäjä
Puro Sulo Matias, 1903, hovioik. ausk., Hgin pitäjä
Purokoski Paavo, yo, Hki.
Purra Erkki J., 1913, yo, Hki.
Pursiainen Reino Erkki, 1911. yo, Hki.
Putte Matti Kalervo, 1915, toimistopäällikkö, Turku.
Puukko A. Filemon, 1875, tri, Hki.
Puuperä Erkki Yrjö Ilmari, 1915, yo, Hki.
Pyhälahti Ahti Pellervo, 1907, fil. maisten, Tku.
Pyhälahti Onni Einari, 1904, maanmittausins., Tyrvää.
Pylkkänen Kauko Aulis, 1909. lääkäri, Lahti.
Pylkkänen Viljo Iivari Olavi, 1910. maanviljelijä, Mikkeli.
Pyrhönen Aaro, 1912, kirkkoherra, Suonenjoki.
Pyy Pentti Kalervo, 1913, pappi, Kiuruvesi.
Pyy Urho Veli Väinämö, 1909, kirkkoherra, Pelkosenniemi.
Pyykkö Viljo Eemil, 1910, voimistelunopettaja, Hki.
Pyörnilä Eino, 1906, kansakoulunopettaja, Eno.
Pyysalo Risto Paavo, 1915, yo, Hki.
Pärnänen Paavo Olavi, lääket. ja kir. tri, Hki.
Pätiälä Erkki. Pätiälä Jorma Erkki, . 1912, lääkäri, Hki.
Pätiälä Risto, 1911, lääkäri, Hki.
Pättiniemi Pauli Johannes, 1904, isännöitsijä, Hki.
Pöntys Aatu Johannes, 1914, ins.,Oulu.
Pöyry Tauno Akseli, 1904, yo. Hki.

R
Raassina Simo Kulervo, 1915, yo.
Raekallio Tapio Toivo Kalervo, 1915, yo, Hki.
Rahko Pentti Jorma Tapio, 1909, lakimies. Hki.
Rahola Viljo Augusti, 1895, piiritarkastaja, Hki.
Railas Eugen. 1911, yo, Hki.
Rainio Aarno Uolevi, 1914, ins., Raahe.
Rainio Aarne, professori, Hki.
Rainio Eero S, 1916, yo, Hki.
Raitio Aaro Akseli, 1911, pappi. Hki.
Raivio Uuno Armas, 1910, yo, Hki.
Raivio Veli Olavi Kosto Jorma, 1912, yo, Hki.
Raivio Vilho Abraham, 1907. maat. metät kand., Hki.
Rajakari Erkki A., 1916, yo, Hki.
Ranta J. Olavi, 1913, yo, Hki.
Rantakari Paavo Johannes, 1915, yo, Hki.
Rantanen Kauno Kalervo, 1911, toimistosihteeri, Hki.
Rantanen Sävel
Rapeli Teuvo Sakari, 1915, ekonomi, Hki.
Rapola M., 1891, dosentti, Hki.
Rasila Oiva Juhani, yo.
Ratia Erkki Anttoni, 1914, dipl. ins., Hki.
Raunio Lauri, 1913, yo, Kokemäki.
Raunio Aarne, professori, Hki.
Raunio Lauri, yo, Hki.
Rauno Viljo
Rauramo Josef Bernhard, 1896, dipl. ins., Pori.
Rauste Eino Johannes, 1879, dipl. ins., Tre.
Rautavaara Toivo Fredrik, 1905, fil. maisteri, Tku.
Rautiainen Väinö Armas, 1912, yo, Hki.
Reima Pekka Nyyrikki, 1912, dipl. ins., Hki.
Reinilä Eero Johannes, 1910, pastori, Kemi.
Rekola Juhani, 1916, pastori, Porvoo.
Remes Veikko Olavi, 1913, toimistosihteeri, Oulu.
Repola Sakari Johannes, 1913, pastori, Kalajoki.
Revola Paavo Villiam, 1914, metsänhoitaja, Savonlinna.
Riikonen Yrjö O., 1913, yo, Hki.
Riipinen Einari, 1902. yo. Hki.
Rinkinen Pekka Olavi, 1903. ins., Hki.
Rikamaa Jaakko Hemming, 1914, yo, Hki.
Rinkula Aarne K. Kr., 1912, agronomi, Mouhijärvi.
Rinne Eino Niilo Ilmari, 1907, pastori, Pertunmaa.
Rinne Toivo Tapio. 1906, arkistonhoitaja, Vaasa.
Ripatti Jalmari Edvard, 1913, yo, Hki.
Risku Heikki.
Ristiluoma Urho Viktor, 1912, tarkastaja, Oulu.
Ristniemi R. Markus, 1918, yo, Hki.
Ritvanen K.Jaakko, 1914, opettaja, Hki.
Roina Erkki Oskari, 1909, ekonomi, Hki.
Rontu Lars Göthe, 1912, pappi, Hyvinkää.
Roschier Y.
Roschier Torsten Yngve, 1902, lääket. kir. tri. Hki.
Rosma Heikki Villiam, 1912, kirkkoherra, Laurila.
Routto Toivo Aleksanteri, 1905, tilitarkastaja, Hki.
Ruismäki Paavo M., 1912, yo, Hki.
Rullo Sulo Eenokki, 1905, ins., Vaasa.
Ruoho Markus, 1909, ins., Hki.
Ruoppi Tauno.
Ruskonmaa Lauri Verner, 1901, kirkkoherra, Saloinen.
Rutanen Eino A., 1913. yo, Hki.
Ruuska Aleksi, 1901. ins., Tre.
Ruuskanen Kaarlo.
Rytkönen Aarne Aleksander. 1907, fil. kand., Kiuruvesi.
Rytkönen Lauri Olavi, 1907, lehtori, Hki.
Rytkönen Martti Eenokki, 1917, ekonomi, Hämeenlinna.
Räihä Valde, 1889, asemapäällikkö, Lappeenranta.
Räikkönen Erkki Aleksanteri, 1900, maisteri, Hki.
Rämesalo Tauno Mainio, 1914, pastori, Nurmes.
Räsänen Pentti V., 1910, yo, Hki.
Röyskö Ensio H., 1914, yo, Hki.

S
Saari Aarno V., 1917, yo, Tre.
Saari Kaarlo Armas, 1904, yo, Hki.
Saari Juho Jalmari, 1912, pastori, Mommila.
Saari Kauko Hermanni, 1908, agronomi, Keuru.
Saari Viljo Markus, 1907, lääkäri, Seinäjoki.
Saarikivi Ahti Kullervo, 1915, voimistelunopettaja, Outokumpu.
Saarinen Eino, 1914, Jyväskylä.
Saarinen Erkki Johannes, 1899, pankinjohtaja, Mikkeli.
Saarinen Paavo Heikki, 1909, Hki.
Saarinen Veli Paavo, 1908, varatuomari. Hki.
Saarinen Voitto Armas, 1906, ins., Tornio.
Saarinen Yrjö Reino, 1899, dipl. ins., Tku.
Saario Jaakko Einar, 1903, liikemies, Isokyrö.
Saarnisto Kauko Vilhelm, 1905, maisteri, Pietarsaari.
Saarto Eino Olavi, 1898, maanmittausins., Huttinen.
Saastamoinen Vilho Kaarlo.
Saikkala Jouko Esko, 1911, opettaja. Somero.
Saikkonen Alpo P.P., 1914, yo, Hki.
Sajas Väinö Aleksanteri, 1906, metsänhoitaja, Kajaani.
Saksa Pauli J., 1916, Hki.
Sala Ilmari, lehtori.
Salas U. Olavi, maisteri, Hki.
Salaspuro Veikko Torsten Johannes, 1914, ins., Hki.
Salkoranta Niilo Gunnar, 1912, yo, Varkaus.
Sallinen Paavo, 1902, lääket. lis., Pori.
Salmela Valto, 1907, ins., Tku.
Salmenkallio Heikki Ilmari Johannes, 1902, lääket. kand., Hki.
Salmenkivi Lauri Olavi, 1909, hovioik. ausk. Laukaa.
Salmi Emil Isak, 1906, kirkkoherra, Muonio.
Salmi Jorma S., 1917, yo, Hki.
Salmi O. Lauri, yo, Hki.
Salmi Olle Vilho, 1905, yo, Hki.
Salmi Viljo Oskar, 1905, junanlähettäjä, Voikkaa.
Salmi Yrjö Josef Mikael. 1914, yo. Hki.
Salminen Antti, 1895, maisteri, Leppävirta.
Salminen Kauko Olavi, 1912, ins., Hamina.
Salminen Risto Mauri herman, 1915, yo, Hki.
Salminen Väinö W., 1880, fil. tri., Hki.
Salminiitty Sub Uljas, 1910, yo, Hki.
Salo Lauri Antti, 1904, pastori, Tku.
Salo Niilo Tuomas, 1903, fil. kand., Kauhajoki.
Salokangas Jaakko Ilmari, 1915, yo, Hki.
Salokangas Tauno K, yo, Hki.
Salokangas Veijo, 1910, ekonomi, Pori.
Salokas Timo Mikael, 1910, pastori, Perniö.
Salomaa Martti E., 1917. yo, Hki.
Salonen Erkki.
Salonen Veikko Kalervo, 1918. ekonomi, Kuopio.
Salovaara Lauri Mikael, 1910, pastori, Pieksämäki.
Salpio Urho Heikki Tuomas, 1915, yo, Hki.
Sammalkari K. Jukka G., 1915, yo, Hki.
Sandell Aarno Sarjo Teuvo, 1919, yo, Hki.
Santaholma Matti Kustaa, 1905, ins., Jämsänkoski.
Santaholma Pentti O., metsänhoitaja, Hki.
Santalahti Matti Olavi, 1909, varatuomari, Tku.
Santavirta Osmo O., 1916, yo, Hki.
Saraste Martti Veikko Pellervo, 1914, fil. maisteri, Pieksämäki.
Sares Tauno Vilho, 1912, ekonomi, Hämeenlinna.
Sarjamo Osmo Sakri, 1910, fil. maisteri, Milano.
Sareva Viljo Yrjö Päiviö.
Sario Leo Reino, 1916, fil. maisteri, Hki.
Sariola Tauno Johannes, 1911, tuomari, Kerava.
Sarjamo Jorma.
Sarjamo Osmo Isak.
Sarlin Eelis Ahti.
Sarra Tauno Artturi, 1907, maisteri, Hämeenlinna.
Sataspuro Veikko
Saukkonen Jussi Jaakko, 1905, rehtori, Karkkila. myöh. kokoomuksen kansanedustaja.
Sauramo Siinto Sampo Solmu, 1915, yo, Hki.
Sautti Olavi Alias. 1911. yo, Hki.
Savala Jorma V.
Savolainen E., opettaja.
Savonen Aaro E.I., 1915, yo, Hki
Savonen Kari O., 1912, lääkäri, Hki.
Savonheimo Raine Armas, 1903, lääkäri, Hämeenlinna.
Seitola Kaarlo Veikko Arvo, 1913, hammaslääkäri, Kotka
Selänne Antti
Seppi Y. Veikko. 1912, yo, Kotka.
Seppo Aarno uljas, 1906, kirkkoherra, Siikajoki.
Seppo Eino Eliel, 1901, kirkkoherra, Piippola.
Seppo Uuno Vihtori, 1898. lehtori, Kajaani.
Sepponen Aake Johan, 1911, voimistelunopettaja, Naantali.
Seppä Ahti Uolevi, 1916, toimittaja, Salo.
Seppä Mauri Taisto Heikki, 1916, yo, Hki.
Seppä Urmas, 1911, lääkäri, Jurva.
Seppä Uuno Uljas, 1885, fil. tri., Hki.
Seppälä Aapo Väinö, 1905, ins., Pori.
Seppälä Arvo, 1911, yo, Hki
Seppälä Kalevi, 1913, metsänhoitaja, Ruovesi.
Seppälä Olavi
Seppäläinen Kalervo Antti, 1911, lehtori, Heinola.
Seppänen Heikki Olavi, 1916, yo, Hki.
Seppänen Pentti Jaakko Pietari, 1910, kappalainen, Rovaniemi.
Seppänen Tauno Johannes, 1906, lääkäri, Kaltimo.
Setälä Emil N., 1864, professori, Hki.
Setälä Esko Antero, 1905, ins., Joensuu.
Setälä Kai M.E., 1913, lääkäri, Hki.
Setälä Olli Jaakko K.
Siikaniemi Erkki Olavi, Pellervo.
Siikki Lauri, 1900, agronomi, Hämeenlinna.
Siimes V.L. Kalevi, 1912, lääkäri, Hki.
Siirala Aarno J., 1919, yo, Hki.
Siirala Eero T.S., 1910, yo, Hki
Siirala Erkki T., 1920, yo, Hki.
Siirala Reino Kaarlo, 1909, myyntipäällikkö, Hki.
Siivonen Lauri Kalervo, 1912, fil. tri, Hki.
Silkkilä Eino O., 1912, yo, Hki.
Siltanen Kaarlo Johannes, 1915, yo, Hki.
Siltanen Pentti, 1910, ins., Hki.
Silvent Unto.
Silvola Arvo E., 1902, agronomi, Leppävaara.
Siimahiis Elias, yo, Hki.
Similä Esko Olavi, 1914, yo, Hki.
Simojoki Arvi Iisakki, 1903, kirkkoherra, Karttula.
Simojoki Heikki Juhani, 1906, fil. tri., Kuopio.
Simojoki Martti Ilmari, 1908, pastori, Hki, myöh. arkkipiispa.
Simojoki, Miika Sakari, 1901, poliisimestari, Kuopio.
Simonen Runo Seppo, 1912, toimittaja, Hki.
Sipari Tapio, 1915, yo, Hki
Sipilä Aarne.
Sipilä Jorma Uolevi, 1906, ap. pastori, Oulu.
Sipilä Keijo Valio, 1911 yo., Hki.
Sipilä Pauli Valfrid, 1899, agronomi, Rovaniemi.
Sipilä Pertti J, 1917, yo, Hki.
Sipilä Sigfrid Aarne, 1903, opettaja, Viljakkala.
Sipilä Toivo Ilmari, 1914, yo., Hki.
Sippola Ilmo Väinö Pentti, 1916, ekonomi, Valkeakoski.
Sirelius Uuno T, 1872, professori, Hki.
Siro Urho Edvin, 1911, pappi, Hki.
Sirviä Samuli Johannes, 1918, metsänhoitaja, Sotkamo.
Snellman Eino Fredrik, 1910, yo, Hki.
Soini Antti Mattias, 1905, pankinjohtaja, Seinäjoki.
Soini Eero. yo.
Soini Unto, 1912, yo, Jyväskylä.
Soini Yrjö Adolf, 1904, pastori, Vaasa.
Solanius Niilo Matti, 1909, toim. joht, Hki.
Sorjamo Jorma Valio, 1913, sähköttäjä, Vaasa.
Soveri Jorma Eelis, 1909, rehtori, Lohja.
Solin Albert Edvard Henrik, 1913. fil. kand., Hki.
Staver Niilo Gunnar, Hki.
Stenstam Aage Rolf, 1914. yo., Hki.
Streng Osvald, 1872, professori, Hki.
Stahlberg Juho, 1907, varatuomari, Hki.
Sukselainen Vieno Johannes, 1906, fil. tri., Hki.
Sundvall Jarl, yo.
Suoja Kauko Kalervo, 1911, fil. maisteri, Tku.
Suomaa Väinö Edvard, 1903, ins., Hki.
Suomalainen Alpo K, 1914, yo., Hki
Suomela V. Samuli, 1918, yo., Hki.
Suominen Martti Uolevi, 1918, res. vänr., Kajaani
Suoniemi Viljo Aleksius, 1903, fil. maisteri, Tre.
Suonio Veli Johannes, 1914, dipl. ins., Kuopio.
Suontausta Tauno Erland, 1907, tri, Hki.
Suorsa Martti
Supinen Pekka, 1881, fil. kand., Pori.
Surakka Heikki Eino Untamo, 1910, yo., Suojärvi.
Surakka Veli K. Fr., 1917, yo., Hki.
Susitaival Paavo Oskar Edvard, 1896, ev. luutn., Hki.
Sutela Olavi Pellervo, 1912. yo., Hki.
Sutinen Tauno J. K., 1913. yo.
Suuronen K. Esko l., 1917, yo., Hki.
Suuronen Pauli, 1908, yo.
Suvanto Viljo Bernhard, 1905, ins., Hki.
Syrjä Aarno Ilmari, 1912, sähköttäjä, Toijala.
Syrjä Kalle, 1916, yo, Hki.
Syväri Lasse Arvi, 1904, eläinlääkäri, Oulu.
Syväri Olavi, 1909, toimittaja, Hki.
Söyrinki Niilo, 1907, tri, Hki.
Söyrinki Viljo Aarne Ilmari, 1916, yo.

T
Tahvanainen Ossi V., 1919. yo., Hki.
Tahvonen Eino Vilhelm, 1909, fil. maisteri, Hki.
Taimi Väinö J., yo. Santahamina.
Taipale Pentti, 1910, kappalainen, Lahti.
Taivainen Aito Erkki Johannes. 1915, metsänhoitaja, Pieksämäki.
Taivakka Eero Mikko, 1903, lääkäri, Ylistaro.
Takala Arvi Matias, 1905, pappi, Suonenjoki.
Takala Erkki, 1921, yo., Hki.
Takala O. likka L, 1917, yo., Hki.
Takkinen Leo Eero, 1903, yo., Kemi.
Talikka Aulis J., 1915, yo., Hki.
Talvikallio Eino Jalmar, 1913, opettaja, Hki.
Talvitie Arvo Kalervo.
Talvitie Veikko Armas Rafael, 1907, lääkäri. Lahti.
Talvitie Yrjö Ilmari, 1906, lääket. lis., Impilahti.
Tammenoksa Esko, agronomi.
Tammenoksa O., yo.
Tamminen Antti Jooseppi, 1917, yo., Puistola.
Tamminen Johannes, luutnantti
Tamminen Reino Jalmari, 1915, agronomi, Hki.
Tamminen Tauno Erkki, 1914, ins., Valkeakoski.
Tammivaara Erkki Armas, 1900, lääkäri, Preitilä.
Tarkkanen Matti Rafael, 1914, opettaja, Laihia.
Tanskanen Armas Pekka, 1890, opettaja, Ylivieska.
Tapaninen Antti Sakari, 1900, rautat. virkam., Kokkola.
Tarna Paavali F., 1915, yo., Hki
Taskinen Sulo Vilho, 1890, fil. maisteri, Hki.
Taube Antti Sakari, fil. kand., Tku.
Taulamo B., 1905, yo., Hki.
Tavalla Aarne, 1899, agronomi, Saarijärvi.
Tavalla Aatos, 1901, agronomi, Hki.
Teeriaho Heimo Johannes, 1909, metsänhoitaja, Oulu.
Teirilä Pertti Juhani, 1916, yo., Hki.
Telaranta Kaarlo Armas, 1915, lakimies, Hki.
Telkkä Antti. Temmes Y. Harald, 1917, yo., Hki.
Tenkku Jussi A., 1917, yo., Hki.
Terho Martti Johannes, 1898, maisteri, Hki.
Tervaskari Väinö Juhani, 1911,prokuristi, Hki.
Tervo Olavi Juhani, 1915, yo., Savonlinna.
Teräs Oiva Olavi, 1915, yo., Hki.
Teräsalmi Viljo Kai evi, 1915, yo., Hki.
Tevaluoto Veli M., 1905, pankinjohtaja, Tku.
Thuring Väinö. Tienari Artturi, 1907, fil. maisteri, Tre.
Tiesmaa Erkki Antero, 1907, maisteri, Oulu.
Tiesmaa Lauri Ernst, 1911, yo.. Hki.
Tiesmaa Reino Kustaa, 190_1, ekonomi, Hki.
Tiilikainen Ensio, 1916. yo., Hki.
Tiitola Antti Kaarlo, 1917. yo., Hki.
Tikanoja Viljo Valtteri, 1899, lehtori. Kuopio.
Tikkanen Erkki Aapeli, 1915, yo., Mänttä.
Tikkanen Viljo. Tinonen Erkki Johannes.
Tissari Eino A., 1911, yo., Hki.
Tissari Reino Arvo Olavi, 1915, yo.. Hki.
Tiusanen Miikka, 1907, ins., Hyvinkää.
Tohkanen Veikko Olavi, 1918, yo.
Tervo Yrjö.
Toivila Eero Yrjö Juhani, 1915, yo., Hki.
Toivola Osmo Pellervo, 1907, fil. kand., Tku.
Toivonen Aarne Veikko Päiviö, 1907, fil. maisteri, Hki.
Toivonen Kalevi Matti Aleksanteri, 1915, yo., Hki.
Toivanen Toivo Adrian, 1913, ins., Imatra.
Tolonen Svantte, 1909, kirkkoherra, Hailuoto.
Tolonen Tarmo Jaakko, 1906, toimittaja, Hki.
Tommila Tuomo A. A., 1910, ins., Hki.
Törmä Arvo Johannes, 1912, pastori, Kokemäki.
Tukiainen Arvi, 1911, pastori, Jalasjärvi.
Tulonen Kauko Tapio, 1914, metsänhoitaja, Tre.
Tulikoura Toimi, 1905, varatuomari, Lempäälä.
Tulokas Yrjö August, 1914, yo., Hki.
Tunkelo Aarre Heikki Aukusti, 1903, fil. kand., Hki.
Tuomaa U. A.
Tuomala Aarne V., 1915, yo.
Tuomala Lauri Johannes, 1912, agronomi, Hyvinkää.
Tuomi Lauri Johannes, 1908. kirkkoherra, Ristijärvi
Tuominen Oiva Juhani, 1909. opettaja, Tku
Tuominen Timo, 1914, tuomari, Riihimäki.
Tuominen Uuno Vihtori, 1905, fil. maisteri, Hki.
Tuomivaara Kalle Pentti Ilmari, 1917, osastopäällikkö, Loimaa.
Tuomivaara E. M. Sakri, 1916, yo., Hki.
Tuomola Eero Ilmari, 1916, Tre.
Tuomola Mauno Vihtori, 1901, agronomi, Hki.
Tuomola Olavi Kaarle Johannes, 1907, yo., Hki.
Tuomola Pentti Kustaa, 1913, varatuomari, Hki.
Tuori Timo Johannes, 1910, opiskelija, Riihimäki.
Tuormaa Kalevi.
Tuormaa Ukki Veikko Artturi, 1913, ekonomi, Tre.
Tuovinen Pauli Ilmari, 1903, lääkäri, Hki.
Tuppurainen Uuno, pastori.
Turja Ernesti Aleksanteri, 1882, kunnallisneuvos, Lapua.
Turja Kaarlo Ilmari, 1901, varatuomari, Hki.
Turja Lauri Erkki, 1914, ekonomi, Jyväskylä.
Turkanheimo Armas Kaarlo Martti, 1901, yo., Vaasa.
Turkka Matti, yo. Turppa Arvo Jaakko, 1908, toimittaja, Isokyrö.
Turtola Kaarlo Ilmari, 1908, pastori, Virrat.
Turtola Paavo Antero, 1906, varatuomari, Outokumpu.
Turunen Aimo Armas, 1912, lehtori, Riihimäki.
Tuuli Erkki Viktor, 1914, varatuomari, Hki.
Tuunanen Tauno Johannes, 1914, yo., Hki.
Tuurna Tauno, kapt. evp.
Törhönen Juho, 1906, apul. joht., Nurmes.
Tönkyrä Adolf Einari, 1908, ins., Oulu.
Törmänen Paavo Johannes, 1905, pastori, Laukaa.

U
Uoti A. J., 1907, lääket. lis., Järvenpää.
Uoti Jalo Aarre, 1901, lääkäri, Kajaani.
Uotila Arnold Johan Aleksi, 1904, lääket. lis., Hartola.
Uotila Pellervo Johannes, 1912. yo., Hki.
Uotinen Yrjö E., 1916, yo.
Uppa Jussi, yo.
Uppa Risto, yo.
Uusitalo Eino, 1913. yo., Hki.
Uusitalo Reino Johannes, 1910, yo., Hki.

V
Vaara Yrjö W., 1904, kanslisti, Nivala.
Vaarno Väinö V., 1909, yo., Lauttakylä.
Vahvaselkä A. E
Vahvaselkä Antti, lehtori.
Vainio Matti, 1911, yo., Äänekoski.
Wakkola Lahja Veli, 1918, maanviljelijä, Kintaus.
Valanne M. Antero, 1906, lehtori, Nurmijärvi.
Valanne Jorma Johannes, 1909, nimismies, Teuva.
Valanne Toivo Ilmari, 1913, yo., Hki.
Valjakka Urho Vilhelm, 1913, lehtori, Haapamäki.
Valkama Kalevi, 1912, hovioik. ausk., Hki.
Valkama Esko Voitto, 1909, toimittaja, Hki.
Valkama Martti Mikael, 1912, yo., Hki.
Valle Aarne Olavi, 1902, lääkäri, Hki.
Valle Otto Ferdinand, 1899, professori, Tikkurila.
Valleala Viljo A., 1913, yo., Hki.
Wallenfus Helmer Albert, 1903, ins., Siilinjärvi.
Vallinkoski Jorma Väinö, 1915, fil. maisteri, Hki, myöh. Helsingin Yliopiston kirjaston johtaja. Vallinkoski Tarmo Väinö, 1911. lääkäri, Hki
Valtamo Mauri Jaakko, 1912. pastori, Taipalsaari.
Valtari Eero Johannes, 1912, johtaja, Lahti.
Waltari Jaakko, 1904, fil. kand., Hki.
Valtari Joel Tapani, 1914, fil. maisteri, Lahti.
Valtari Leo Rafael, 1909, toimitusjohtaja, Lahti.
Valtari Luukas Lauri, 1916, johtaja, Lahti.
Valtari Tapani, 1914, maisteri, Lahti.
Valtasaari Ensio Väinö, 1908, toimittaja, Ristiina.
Valtonen Oiva Kasperi. 1908, fil. kand., Iisalmi.
Valtonen Simo Antero, 1897, rakennusmestari, Jämsänkoski
Vanhala Feliks Arttur, 1890, apteekkari, Oulu.
Vanhatalo Kalle Eemeli, 1913, yo., Hki.
Vapaa S.
Vapaasalo Tauno Sakari, 1911, toimittaja, Hki
Vapalahti Toivo, 1904, pastori, Lohja.
Vapalahti Veikko, 1909, yo., Lapua.
Vappula Niilo Akseli, 1897, fil. maisteri, Tikkurila.
Varesmaa Eero Verner, 1903, fil. kand., Valkeakoski.
Vareenmaa Aarno Väinö A., 1912, yo., Hki.
Varhi Alpo Heikki, 1910. ekonomi, Hki.
Varis Ville P.. 1911. lääkäri, Hki.
Varjala Alpo Juhani Vallfrid, 1917, yo., Hki.
Varma Aarno M., 1913, yo., Hki.
Varo Eino Kultimo Johannes, 1903, mainospäällikkö, Westend.
Varo Risto Mikko, 1913, agronomi, Hki.
Varo Tauno, osastopäällikkö.
Varoma Iisakki Mauno, 1883, maisteri, Hki.
Varoma Mauno Olavi, 1908, kamreeri, Hki.
Varpela Erkki Johannes, 1916, lääkäri, Hki.
Warpio Toivo Kristian, 1879, lehtori, Lappeenranta.
Wartamo Juhani Torsti, 1910, lääkäri, Hyvinkää.
Vartia Heikki Ilmari, 1903, varalääninsihteeri, Hämeenlinna.
Vartiainen Erkki Matti, 1914, yo, Hki.
Vartiainen Jorma, vuoromestari.
Vartiainen Osmo Veikko, 1909, metsänhoitaja, Oulu.
Vartiovaara Klaus, 1916, toimittaja, Hki.
Vartiovaara Tauno Villiam, 1903, lääkäri, Hki.
Vasala Yrjö Olavi, 1911, fil. kand. Tku.
Vasama Jouko Paavo, 1916, yo, Hki.
Vasama Heikki Juhani, 1914, opettaja, Hki.
Vasunta Pentti Uolevi Mikael, 1915, fil. maisteri, Kotka.
Vathen Ilmari August, 1913, prokuristi, Hki.
Vauramo Toivo Johannes, 1908, pastori, Vehmaa.
Wegelius Yrjö, yo, Tuusula.
Veijola Heimo Hemminki, 1905, fil. maisteri, Hki.
Veijola Pentti Ilmari, 1909, dipl. ins., Hki.
Veijola Toivo Olavi, 1909. pastori, Tuusniemi.
Veikkunen Mikko Eljas, 1910. lääkäri, Hki.
Venho Sulo, 1915, Vammala.
Vennala Markus, 1915, yo.
Vennervirta Einar Ludvig,.
Vennola Toivo.
Verkkoja Torsti Rafael.
Vera vainen Antti Sakari, 1908, dipl. ins., Vaasa.
Vesamaa Veikko Kalervo, 1904, kirkkoherra. Längelmäki
Vesihiisi Veli-Mies, 1919, Launatjoki.
Vesikansa Jouko Jalmari, 1915, fil. maisteri, Hki.
Vesiluoma Kustaa Vilhelm, 1909, agronomi, Hki.
Vesiluoma Toivo Jaakko.
Vesisenaho Matti Arvo, 1905, rikosetsivä, Jyväskylä.
Vesterinen Väinö, 1910, pastori, Koria.
Vestman Erkki A., 1915, yo, Hki.
Vesaväinen Antti Sakari, 1908, dipl. ins., Vaasa.
Vettenranta Onni Artturi, 1903, kirkkoherra, Suodenniemi.
Vihavainen Keijo Kalervo, 1914, yo, Hki.
Vihijärvi Erkki Päiviö, 1914, kansakoulunopettaja, Jämsä.
Vihijärvi Toivo Johannes
Vihiä Niilo Kustaa, 1903, opettaja, Lapua.
Vihma Jouko Olavi, 1909, kirkkoherra, Rautio.
Vihma Väinö Geza, 1907, varatuomari, Tku.
Vihro Väinö Johannes, 1904, rautatievirkamies, Pulsa.
Viikari Osmo Oskari, 1918, opettaja. Lauttakylä.
Viimola Mauri Heikki, 1912, yo, Hki.
Vilamo Erkki Olavi, 1916, yo, Hki.
Viljanen Paavo Julius, 1904. kirkkoherra, Oulu.
Viljo Tauno Johannes, 1905. opettaja, Hki.
Vilkuna Aimo Joel.
Vilkuna Paavo V., yo, Hki.
Vilpo Tauno Ilmari, 1905, ins., Tre.
Vilppunen Viljo, poliisilaitoksen sihteeri, Lahti.
Virho Yrjö Olavi, 1914, yo, Hki.
Virkkula Visa, 1910. ins., Hki.
Virkkunen Arto Heikki, 1911. majuri, Hki.
Virkkunen Eino Fredrik, 1910, metsänhoitaja, Kemijärvi.
Virkkunen Matti Samuli, 1908, varatuomari, Hki.
Virkkunen Tapani, 1906, yo
Virnes Martti, 1916, yo, Hki.
Viro Pentti Julius, 1911. maat. metsät. kand., Hki.
Virolainen Urpo Antero, 1912. varatuomari, Mikkeli.
Virrankoski Ahto.
Virta Antti Veikko, 1910, hammaslääkäri, Parkano.
Virta Erkki Johannes, 1904, fil. maisteri, Hki.
Virtala Eino J., metsänhoitaja.
Virtanen Mauno Sakari, 1915, ins., Hki.
Virtanen Paavo Alarik, 1897, agronomi, Hämeenlinna.
Virtanen Paavo Armas, 1908, fil. kand., Hki.
Virtanen Tauno
Virtaniemi Pentti, 1910, pappi, Riistavesi.
Vitikainen Terho Teodor, 1903, yo, Hki.
Volanen Pauli Matti, 1912, lääkäri, Hki.
Vornanen Vihtori.
Voss-Schrader Karl Emil Fredrik, 1880, varatuomari, Hki.
Voutilainen Aarne.
Voutilainen Olavi Kalervo, 1914, pappi, Hki.
Vuorela Olavi Tuomas, 1911, pastori, Tre.
Vuorela Kaarlo Erkki, 1916, pankkivirkamies, Mikkeli.
Vuori Eino Eemeli, 1905, lääkäri, Loimaa.
Vuori Pentti Olavi, 1916, metsänhoitaja, Sodankylä.
Vuorinen Tauno Reino Johannes, 1904, kirkkoherra, Enonkoski.
Vuorinen Veikko K. 1911, yo, Hki.
Vuorio Uolevi, yo, Hki.
Vuorjoki Aarre Ilmari, 1903, lehtori, Alavus.
Vuorjoki Risto Vilho, 1906, fil. maisteri, kajaani.
Vuorjoki Yrjö Johannes, 1899, fil. maisteri, Hki.
Vähäkallio Reino, yo, Hki.
Väisälä Kalle, 1893, professori, Hki.
Väisänen Kauno K., 1910, yo, Riihimäki.
Väisänen Reino, 1912, yo, Hki.
Väliaho Leo Johannes, 1915, yo, Hki.
Väre Matti Aarre Uolevi, 1908, dipl. ins., Hki.
Väätäinen Veikko J. 1917, yo, Hki.
Väänänen Oskari Gabriel, 1890, voimistelunopettaja, Mikkeli.
Väänänen Ilkka Sakari, 1915, lääkäri, Rovaniemi.
Väänänen Kauko Aukusti 1911, ekonomi, Tre.
Väänänen Niilo E., 1916, yo, Hki.
Väätänen Timo Kaarlo, 1912. pastori, Hki.

Y
Ylhäinen August Fr., 1914, yo, Hki.
Ylijoki Yrjö.
Ylijurva Antero, 1914, yo, Hki.
Ylikippari Arvo Johannes,.
Yliluoma Paavo M., 1918, yo, Hki.
Ylinen Tauno Kullervo, yo, Hki.
Yli-Vakkuri Paavo, 1914. yo, Hki.
Yrjö-Koskinen Yrjö Osmo Tapani, 1913, metsänhoitaja, Kuopio.
Yrjölä Olavi, 1915. yo, Hki.
Yrttimaa Pentti Aatto Juhani, 1913, yo, Hki.

Z
Zitting Simo Johan, 1915, yo, Hki.

Ö
Öistämö Veli E., yo.

Lähde: http://siperiaan.blogspot.fi/2007/02/siperiaan-karkoitettavat.html

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Puoliso: Lydia Irene Piponius o.s. Malmström s. 30.09.1870, k. 1947 Helsinki.

Lapset:

Verna Lydia Elise Piponius Suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Naimaton., s. 04.09.1894 Viipuri, k. 26.06.1974 Helsinki.

Verna Lydia Elisa Piponius (9. huhtikuuta 1894 Viipuri – 26. kesäkuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän teki pitkän uran puhenäyttämöillä ja näytteli lisäksi useissa suomalaisissa elokuvissa, kuten Vihtori ja Klaara (1939). Piponius nähtiin teatterilavoilla myös kotimaansa ulkopuolella Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Sisällysluettelo

1 Tausta
2 Teatteriura
3 Elokuvaura
4 Filmografia
5 Lähteet

Tausta

Verna Piponiuksen vanhemmat olivat professori August Piponius ja Lydia Malmström. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin Ruotsalaisesta tyttölyseosta vuonna 1917, jonka jälkeen hän opiskeli lääketiedettä ja työskenteli jonkin aikaa konttorialalla. Piponius valitsi urakseen kuitenkin näyttämötaiteen, jota hän opiskeli Helsingin Ruotsalaisen Teatterin oppilaskoulussa vuosina 1920–1922 Olga Salon, Nicken Rönngrenin ja Ilmari Räsäsen johdolla. Lisäksi hän opiskeli Dresdenissä 1922–1924 ja oli iltanäyttelijänä sikäläisessä Sächsische Staatstheaterissa.

Teatteriura

Piponius oli harjoittelijana Ida Aalberg -Teatterissa vuosina 1918 ja 1919. Varsinainen ammattinäyttelijän ura alkoi Viipurin Työväen Teatterissa 1924 ja 1925, jota seurasi Koiton Näyttämö 1926–1928 ja Turun Teatteri 1928–29. Piponius johti Elannon Näyttämöä vuosina 1929–1936 ja edelleen 1938–1948. Vuosina 1936–47 hän työskenteli näyttelijänä ja ohjaajana Helsingin Kansanteatterissa. Vuosina 1948–50 Piponius työskenteli Suomalaisella Työväen Näyttämöllä New Yorkissa.

Helsingin Kansanteatterissa Piponius oli johtaja Eino Salmelaisen luotettu apuri ja todellinen tuhattaituri. Hän ei pelännyt tarttua toimeen eikä pitänyt melua itsestään. Piponiuksessa oli hieman aristokraattia, hän oli hivenen etäinen ja vaikeasti lähestyttävä persoona. Salmelainen kutsui häntä näyttämöpäälliköksi; titteliä ei kuitenkaan virallistettu.

Piponiuksen näyttämötehtäviä olivat muun muassa Ofelia (kappaleessa Hamlet), Aaprahamska (Viisas neitsyt), Rebekka West (Rosmersholm) ja Aude (Hauta riemukaaren alla). Hän ohjasi muun muassa näytelmät Ilmiantaja, Omantuntonsa ahdistama, Murrosikä, Nukkekoti, Neiti Julie ja Viettelyksen vaunu.

Elokuvaura

Piponius näytteli noin 30 elokuvassa vuosina 1936–1952, useimmiten sivuroolissa. Hugo Hytösen ja Orvo Saarikiven Maria Jotuni -filmatisoinnissa Miehen kylkiluu (1937) Piponiuksella oli keskeinen rooli Miina Salokanteleena. Teuvo Tulion avioliittofarssissa Vihtori ja Klaara (1939) Piponius piirsi vahvoin vedoin Klaaran luonnekuvan. Elokuvassa Onnen-Pekka hän näytteli Raakel Björniä. Klassikkoelokuvassa Kulkurin valssi Piponius näytteli puolestaan sivuosan kotiopettajattarena.

Filmografia

Mieheke (1936)
Miehen kylkiluu (1937)
Vieras mies tuli taloon (1938)
Sysmäläinen (1938)
Rykmentin murheenkryyni (1938)
Poikamiesten holhokki (1938)
Vihtori ja Klaara (1939)
Punahousut (1939)
Herrat ovat herkkäuskoisia (1939)
Hätävara (1939)
Eteenpäin – elämään (1939)
SF-paraati (1940)
Miehen tie (1940)
Ketunhäntä kainalossa (1940)
Perheen musta lammas (1941)
Onnellinen ministeri (1941)
Kulkurin valssi (1941)
Uuteen elämään (1942)
Onni pyörii (1942)
Avioliittoyhtiö (1942)
Uuteen elämään (1942) roolinimeä ei alkuteksteissä
Synnitön lankeemus (1943) roolinimeä ei alkuteksteissä
Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943) roolinimeä ei alkuteksteissä
Varjoja Kannaksella (1943)
Tuomari Martta (1943)
Synnitön lankeemus (1943)
Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943)
Kultainen kynttilänjalka (1946)
Onnen-Pekka (1948)
Läpi usvan (1948)
Hormoonit valloillaan (1948)
Keittiökavaljeerit (1949)
Tanssi yli hautojen (1950)
Amor hoi! (1950)
Kipparikvartetti (1952)

Lähteet

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin, Kustannusliike Opas, Viipuri 1930
Teatterin maailma, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1950
Eino Salmelainen - Elämä ja teatteri, WSOY 2001, ISBN 951-0-26276-5
Elonet Verna Piponius

Lähde: Wikipedia

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja

Verna Piponius näytteli vuosina 1936-52 kolmisenkymmentä filmiroolia, jotka olivat usein sivuosien tiukkapipoisia tätejä, vanhojapiikoja ja opettajia. Farssissa Vihtori ja Klaara (1939) hän esittää naispääroolissa hurjaa Klaara Vuorenkaikua. Verna Piponius teki merkittävän uran näyttelijä-ohjaajana muun muassa Helsingin ja New Yorkin näyttämöillä sekä teatterinjohtajana Elannon Näyttämöllä Helsingissä.

Verna Lydia Elisa Piponius syntyi 1894 Viipurissa professori August Piponiuksen ja Lydia Malmströmin perheeseen. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen hän opiskeli esiintymistekniikkaa Helsingin Ruotsalaisessa Teatterissa 1920-22 ja Dresdenissä 1922-24. Verna Piponius teki opintomatkoja Ruotsiin, Neuvostoliittoon, Saksaan, Englantiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin.

Hän aloitti taiteilijauransa harjoittelijana Ida Aalberg-teatterissa 1918-19, jonka jälkeen työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Viipurin Työväen Teatterissa 1924-25, Koiton Näyttämöllä 1926-28 ja Turun Teatterissa 1928-29. Verna Piponius toimi johtajana Elannon Näyttämöllä 1929-36 ja 1938-48, näyttelijä-ohjaajana Helsingin Kansanteatterissa 1936-47 ja New Yorkin Suomalaisella Työväen Näyttämöllä 1948-50 ja 1953-56.

Verna Piponiuksen merkittäviin näyttämörooleihin lukeutuvat muun muassa Hamletin Ofelia ja Romersholmin Rebekka West. Hänen huomattavia ohjauksiaan olivat mm. Viettelyksen vaunu, Nukkekoti ja Lasinen eläintarha.

Verna Piponius näytteli vuosina 1936-52 kolmisenkymmentä filmiroolia. Hän esitti usein sivuosien tiukkapipoisia tätejä, vanhojapiikoja ja opettajia. Verna Piponiuksen ainoa elokuvan naispääosa oli Teuvo Tulion ohjaamassa farssissa Vihtori ja Klaara (1939), josta näyttelijä sai erinomaiset arvostelut.

Hänen huomattavimpiin sivuosiin lukeutuvat mm. ikäneito Miina Salokannel Maria Jotuni-filmatisoinnissa Miehen kylkiluu (1937), ranskankielen kirjeenvaihtaja Kerttu Karppo eli Greta Garbo -parodia komediassa Jos oisi valtaa... (1941), Kulkurin valssin (1941) kotiopettajatar, Avioliittoyhtiön (1942) neiti von Löwen, Julia Modin draamassa Uuteen elämään (1942) Synnittömän lankeemuksen (1943) täti Augusta, vanhapiika Lindström vakoiluelokuvissa Varjoja Kannaksella (1943) ja Onnen-Pekan (1948) ynseä Raakel Björn. Verna Piponius nähtiin viimeisen kerran valkokankaalla kylmäkkönä musiikkifilmissä Kipparikvartetti (1952).

Sisko Rytkönen / http://www.elonet.fi/fi/henkilo/231475.

Vanhapiika Lindström (Verna Piponius) elokuvassa Varjoja Kannaksella (1943).

Linnéa Anna Maria Piponius Piirustustaiteilija, opettaja., s. 16.02.1896 Viipuri, k. 27.03.1979.

TAIDEKOULUTUS
Helsingin yliopiston piirustussali 1914-19, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1917 ja Taideteollinen keskuskoulu (piir.opett.kurssi) 1932-35.

TAITEELLINEN TYÖ
Taiteilijan debyytti oli 1923.

KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT JA ESITYKSET
Berliini, Saksa 1927 ja 1931.

OPETUSTYÖ
Piir.opett. oppikoulussa 1935-.

Lähde: http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/en/search/artists-born-prior-to-1900.html?artist=354&year=1900.

Linnéa Piponiuksen (s. 1896) lukujärjestys. Hän opiskeli piirustuksenopettajakurssilla 1932-34 ja valmistui kiitettävillä arvosanoilla.

Aarno Elias Piponius s. 24.07.1897 Viipuri.

Ensio Henrik Gustaf Piponius s. 07.05.1899 Viipuri.

Eino Henrik Gustaf Piponius s. 1899 Viipuri, k. 1919.

Runo Eskil Mauno Piponius DI (Master of Science in Technology), s. 11.02.1906 Viipuri, k. 27.12.1969 Helsinki.

Terttu Viola Hillevi Hurmerinta o.s. Piponius , s. 05.12.1907 Viipuri. Tauluun 535

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 535

XIII Terttu Viola Hillevi Eliaantytär Hurmerinta o.s. Piponius, (Taulusta 534, isä August Piponius) s. 05.12.1907 Viipuri, k. 15.05.1972 Helsinki.

Puoliso: Paavo Kaarlonpoika Hurmerinta s. 29.10.1908 Helsinki, k. 13.12.1975 Helsinki.
Vanhemmat: Kaarlo Viktor (K.V) Hurmerinta e. Henriksson, s. 11.02.1870 Hattula, k. 20.11.1941 Helsinki ja Anna Hurmerinta o.s. Idänpään-Heikkilä, s. 20.07.1869 Vanaja, k. 18.05.1949 Imatra.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 536

XII Henrik Eliaanpoika Piponius, (Taulusta 533, isä Elias Piponius) s. 30.07.1870 Mikkeli.

1. puoliso: Ester Maria Anna Hjalmarintytär Piponius o.s. Westling s. 30.07.1870 Mikkeli.

2. puoliso: 25.08.1898 Puumala Anna Alina Johanintytär Piponius o.s. Koponen s. 27.07.1875 Puumala, k. 09.01.1920 Mikkeli.

Lapset:

Unto Kauko Tapio Piponius s. 21.07.1906 Mikkeli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 537

XI Maria Eliaantytär Lönnrot o.s. Piponius, (Taulusta 532, äiti Anna Piponius) s. 23.04.1823 Oulu, k. 21.07.1868 Sammatti.

Solmiessaan avioliiton Maria Piponiuksen kanssa v. 1849 Elias Lönnrot oli toiminut Kajaanin piirilääkärinä jo runsaat 15 vuotta ja lähenteli viittäkymmentä ikävuottaan. Lönnrotin naimattomuudesta huolestuneet ystävät olivatkin innokkaita antamaan hänelle neuvoja ja vaimoehdotuksia. Vuonna 1846 Lönnrot kertoi kirjeessään J. V. Snellmanille, tulevan vaimonsa serkulle, kuinka kajaanilaiset olivat nimipäiväonnittelussaan jälleen kerran laulaneet: "Ei ole Ellulla hevoista, emäntät' ei ensinkänä."

Elias Lönnrotin vaimo Maria oli oululaisen värjärimestari Elias Piponiuksen tytär. Ahkeran ja käytännöllisen Marian tausta oli poikkeuksellinen: hän oli nuorena neitona purjehtinut kolmisen vuotta merillä sisarensa ja tämän merikapteenimiehen kanssa. 1840-luvun puolivälissä hän muutti Kajaaniin serkkunsa kauppias Gerhard G. Snellmanin omistamalle sahalle kaupan- ja taloudenhoitajaksi.

Elias Lönnrotin ja Maria Piponiuksen tutustumisesta, rakastumisesta ja kosimisesta on olemassa lukuisia tarinoita. Luonteva selitys tutustumiselle ja tapaamisille olisivat Lönnrotin terveellisiin elämäntapoihin kuuluneet kylmät kylvyt, joihin oli oiva tilaisuus Ämmäkosken partaalla sahan rännin alla.

Elokuussa 1848 Lönnrot kihlasi itseään 21 vuotta nuoremman, pitkän, vaalean Marian. Kihlaus salattiin julkisuudelta. Heränneisiin kuulunut Maria joutui tiettävästi kihlautuessaan luopumaan körttiseuroissa kulkemisesta ja tyytymään vain kirkossakäyntiin. Kihlasormukseksi Lönnrot antoi morsiamelleen briljanttisormuksen, jonka oli saanut keisari Nikolai I:ltä ansiokkaista toimistaan koleralääkärinä.

Syksystä 1848 seuraavan vuoden toukokuuhun sulhanen oleskeli Laukon kartanossa ja viimeisteli Kalevalan toista painosta. Kihlausaikana harvat kirjeet kulkivat kajaanilaisen maanmittari Petter Malmgrenin mukana, jottei olisi herätetty huomiota.

Elias Lönnrotin vaimo Maria oli oululaisen värjärimestari Elias Piponiuksen tytär. Ahkeran ja käytännöllisen Marian tausta oli poikkeuksellinen: hän oli nuorena neitona purjehtinut kolmisen vuotta merillä sisarensa ja tämän merikapteenimiehen kanssa. 1840-luvun puolivälissä hän muutti Kajaaniin serkkunsa kauppias Gerhard G. Snellmanin omistamalle sahalle kaupan- ja taloudenhoitajaksi.

http://www.reijoheikkinen.fi/elias/piirilaakari.htm

Ajan elokuun puolivälistä 1848 toukokuun loppuun 1849 hän vietti lähes yhtäjaksoisesti Laukossa, jossa hän myös saattoi Uuden Kalevalan loppuun. Tämän jälkeen levottoman poikamiestohtorin elämässä tapahtui mullistus, jota kajaanilaiset ystävät eivät uskoneet tapahtuvaksi: Elias Lönnrot solmi avioliiton oululaissyntyisen Maria Piponiuksen kanssa. Häät vietettiin Oulussa heinäkuun 13. päivänä 1849. Usein toistetun tarinan mukaan häätalossa ei tunnettu Lönnrotia ja yksinkertaisesti pukeutunut sulhanen, joka oli 23 vuotta vanhempi kuin morsian, vietiin keittiöön juhlaväen silmistä. Lopulta kuitenkin palkollisille paljastui, kuka outo kulkumies oli.

Nuori aviopari asettui Kajaaniin tultuaan asumaan aluksi Kajaanin vanhalle sahalle. Piirilääkäri Lönnrot oli päättänyt lopullisesti asettua asumaan Kajaaniin, johon hän oli vuosien aikana kaikesta huolimatta kiintynyt. Hän ryhtyi rakentamaan perheelleen taloa ns. Montgomeryn talon tontille. Henkikirjuri Levonius, jolle Lönnrot oli vuonna 1839 myynyt entisen postimestarin talon, ei ollut kuitenkaan kyennyt maksamaan velkaansa, joten talo siirtyi uudestaan Lönnrotin omistukseen. Uusi kartano, joka oli Kajaanin komein, valmistui loppuvuodesta 1850 ja maksoi kaikkiaan 4000 hopearuplaa, mikä vastasi hänen noin neljän vuoden bruttotulojaan. Jos hän oli veloissa Kajaaniin aikoinaan tullessaan, oli velkaa nyt toinen mokoma. Lönnrotin talon pihan perällä oli vanha puoli, jossa asuivat piirilääkärin iäkkäät vanhemmat. Elias Lönnrot asui perheineen kartanossaan tammikuun alkupäiviin 1854, jolloin hän muutti lopulta Helsinkiin suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi.

Vaikka Elias Lönnrot asui Kajaanin vuosinaan peräti noin kymmenessä eri paikassa, ei näistä rakennuksista ainoakaan ole säilynyt meidän päiviimme asti. Melko välinpitämättömästi kajaanilaiset ovat lyöneet kaikki hänen vaiheisiinsa liittyneet talot laudoiksi. Ainoa Lönnrotin aikainen meidän päiviimme säilynyt rakennus, joka läheisesti liittyy piirilääkärin elämään, on ns. Lönnrotin maja Hauholassa. Senkin kunto on päässyt vuosien saatossa rapistumaan.

Kajaani muodostui Lönnrotin kotipaikaksi 21 vuoden ajaksi. Sillä ollessaan hän myös solmi avioliiton heinäkuussa 1849 Maria Piponiuksen kanssa. Elias Lönnrot oli silloin 47 vuoden ikäinen ja hänen nuorikkonsa oli täyttänyt 26 vuotta. Perheeseen syntyi poika ja neljä tytärtä, Elias vuonna 1850, Maria Ulrika vuonna 1852, Ida Karolina vuonna 1855, Elina Sofia vuonna 1858 ja Thekla Natalia vuonna 1860. Erityisesti keuhkotauti koitui perheen kohtaloksi. Perheen äiti Maria kuoli keuhkotautiin heinäkuussa 1868 muutaman vuoden sairastettuaan. Lapsista Elias kuoli aivokalvontulehdukseen syyskuussa 1852, Maria keuhkotautiin tammikuussa 1874, Elina kurkkumätään joulukuussa 1876 ja Thekla keuhkotautiin maaliskuussa 1879. Ida sai sekä keuhkotaudin että kurkkumädän tartunnan, mutta selvisi niistä hengissä

Lönnrot erosi täysinpalvelleena professorinvirastaan 1862 ja muutti syntymäpitäjäänsä Sammattiin. Siellä hän asettui asumaan ostamaansa Nikun taloon ja myöhemmin vielä syrjäisempään Lammin uudistaloon. Hänen avustajanaan ja taloudenhoitajanaan oli viimeisten vuosien aikana tytär Ida, joka hoivasi vanhaa isäänsä tämän vuonna 1884 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Sen jälkeen Ida eli ulkomailla, vuodesta 1896 alkaen Italian Sienassa, jossa hän kuoli täysin sokeana ja reuman runtelemana 1900-luvulla.

Elias Lönnrot ja hänen perheensä 1860-luvulla.

Puoliso: 13.07.1849 Oulu Elias Fredrikinpoika Lönnrot LT ja HFT, professori, kanslianeuvos., s. 09.04.1802 Sammatti, k. 19.03.1884 Sammatti.

http://www.eliaslonnrotseura.fi/

Elias Lönnrot (joskus muodossa Lönnroth, 9. huhtikuuta 1802 Sammatti – 19. maaliskuuta 1884 Sammatti) oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Lönnrot oli suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Hän julkaisi useita kansaa valistavia terveys- ja tiedejulkaisuja.

Sisällysluettelo

1 Lönnrotin suku
2 Elämä
2.1 Nuoruus ja opintovuodet
2.2 Keski-ikä
2.3 Myöhemmät vuodet
3 Monipuolinen tiedeura
3.1 Kirjallisuus
3.2 Filologia
3.3 Journalismi
3.4 Lääketiede
3.5 Kasvitiede
4 Lönnrot sarjakuvissa
5 Lähteet
5.1 Viitteet
6 Kirjallisuus

Lönnrotin suku

Lönnrotin suku tunnetaan melko heikosti, vaikkakin yhtä isänpuoleista sukuhaaraa voidaan edetä aina yhdeksänteen polveen asti. Sukuhaara johtaa Tolpo-sukuun, jonka jäsenet olivat 1600-luvun Turussa porvareita ja joka oli Niska-suvun kanssa ainoita sukuja, jotka säilyttivät sukunimen suomenkielisenä. Eräs toinen sukuhaara, myös isänpuoleinen, johtaa Sammatin Lohilammen ratsutilan omistajiin.

Yleisesti Lönnrotin esi-isiä voidaan pitää pieneläjinä.selvennä Heistä on jäänyt tietoja hyvin vähän. Hänen isoisänsä isä oli Erik Losten, joka oli Lohjantaipaleella vuonna 1717 syntynyt Prunkan ratsutilan ruotusotilas Uudenmaan jalkaväkirykmentin Kaartin komppaniassa. Erik Losten oli osallisena muun muassa Viaporin linnoituksen rakennustöissä sekä Pommerin sodassa vuonna 1758. Losten-sukunimi saatetaan joissakin yhteyksissä kirjoittaa myös kahdella o-kirjaimella ja joskus myös kahdella e-kirjaimella. Losten meni naimisiin Lohilammen ratsutilan isännän tyttären Marketan kanssa vuonna 1736. Avioliittoon syntyi yksi poika, Matti. Mustapää-Matti, joksi häntä kutsuttiin tumman ihon ja hiusten takia, vietti nuoruutensa Lohilammen Prunkalla, jossa hän oppi räätälin ammatin. Noin vuonna 1770 Matti Losten muutti sukunimensä muotoon Lönnrot. Sukunimi ei ollut aivan uusi 1700-luvulla, joskin melko harvinainen.

Elämä

Nuoruus ja opintovuodet

Elias Lönnrotin syntymäkoti Paikkarin torppa Sammatissa
Lönnrot syntyi Sammatissa, Paikkarin torpassa vuonna 1802 räätälin Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrika Wahlbergin neljänneksi lapseksi. Suomessa 1800-luvulla oli hankala saada koulusivistystä, mutta hänen vanhin veljensä, Henrik Johan Lönnrot, huomasi veljensä kiinnostuksen kirjallisuutta kohtaan ja päätti lähettää hänet Tammisaaren pedagogioon lokakuun lopussa vuonna 1814. Lönnrot kävi Turun katedraalikoulua vuodet 1816–1818, missä hän oppi muun muassa ruotsia, jota hän vielä kolme lukuvuotta koulussa oltuaankin puhui kankeasti ja virheellisesti, sekä latinaa.

Talous oli nuorella opiskelijalla tiukoilla. Hän hankki rahansa ompelemalla vaatteita ja kiertelemällä ympäriinsä laulavana teininä. Ilmeisesti Lönnrot myös menestyi opinnoissaan, mikä tulee ilmi merkinnöistä koulun papereissa ja hänen koulutoverinsa Israel Weurlanderin muisteluksista. Tästä huolimatta rahat eivät riittäneet ja hänen oli pakko lopettaa koulunkäynti, vaikkakin on myös mahdollista että lähtö johtui uskosta parempiin menestysmahdollisuuksiin toisaalla. Sammatin kappalaisadjunkti (eli kappalaisen apulainen) Johan Lönnqvist auttoi vuonna 1820 Lönnrotia opiskelemaan Porvoon lyseoon. Epävarman rahatilanteen takia Lönnrot päätti pian muuttaa Hämeenlinnaan, jossa apteekkari Lorenz Johan Bjugg palkkasi latinaa osaavan apteekkarioppilaan. Pian kuitenkin piirilääkäri Johan Erik Sabelli ja Hämeenlinnan triviaalikoulun rehtori Henrik Långström järjestivät Lönnrotin opiskelemaan rehtorin johdolla itsenäisesti ja työsopimus apteekissa lopetettiin.

Elias Lönnrotin vaikutus suomalaiseen lääketieteeseen on ollut suuri

Långström kirjoitti Lönnrotille vuonna 1822 päästötodistuksen, joka antoi nuorelle opiskelijalle mahdollisuuden jatkaa opintojaan Turun Akatemiassa. Samoihin aikoihin samaan oppilaitokseen kirjautuivat opiskelemaan myös Johan Ludvig Runeberg ja J. V. Snellman. Lönnrot hankki tuloja kotiopettajana, ensin nimismies T. M. Höckertin luona Eurajoella ja sitten turkulaisen professorin Johan Agapetus Törngrenin luona. Törngren oli kirurgian ja synnytysopin professori ja hän asui kesäisin Laukon tilallaan, joka sijaitsee Tampereen eteläpuolella Vesilahdella. Lönnrotille ja Törngrenin perheen välille syntyi tiivis suhde. Törngrenin vaimo ja Lönnrot pitivät yllä kirjeenvaihtoa kunnes rouva Törngren kuoli. Juuri Törngrenien luona Lönnrotin kiinnostus runoja ja suomen kieltä kohtaan heräsi. Vuonna 1827 Lönnrot väitteli Väinämöisestä filosofian kandidaatin tutkintoa varten. Kandidaatin tutkinto oli suoritettava ennen kuin pääsi lukemaan lääketiedettä.

Filosofian kandidaatin tutkinnon jälkeen Lönnrot aloitti lääketieteen opinnot. Opinnot jatkuivat Turun palon jälkeen vuonna 1828 Helsingissä. Odotellessaan opetuksen aloittamista Helsingissä, Lönnrot päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen tehdäkseen ensimmäisen runonkeruumatkansa. Matka alkoi huhtikuussa ja suuntautui Hämeeseen ja Savoon. Matkareitti ulottui kuitenkin Pohjois-Karjalaan ja Valamoon saakka. Matkan kohokohdaksi osoittautui Juhana Kainulaisen kohtaaminen Kesälahdella. Lönnrot kirjoitti muistiin Kainulaisen lauluja ja loitsuja kolmen päivän ajan. Retkeltä Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjan nimeltä Vaeltaja (ruots. Vandraren), jossa hän kuvaa suomalaisten elintapoja. Lönnrot päätti matkansa syyskuussa Laukoon mukanaan yhteensä 6 000 säettä. Syksyn hän vietti Laukossa järjestellen keruutuloksiaan painokuntoon. Täällä hän kuuli myös vienankarjalaisen laukkukauppiaan laulavan hänelle eeppisiä runoja. Näin hän sai uuden todisteen siitä, mistä runolaulua parhaiten voisi tavoittaa. Lönnrot kokosi ja julkaisi keruumatkansa tuotoksista neljä Kantele-vihkoa. Tuotokset julkaistiin omakustanteina vuosina 1829–1831. Tarkoitus oli julkaista vielä viides teos, mutta se jäi julkaisematta.

Keski-ikä

Pilakuva Lönnrotista hänen ollessaan keruumatkoillaan. Lönnrot oli noussut alemmasta säädystä ylempään säätyyn. Tämän takia oli huvittavaa, että hän kulkee paljain jaloin. Kuvan tekstissä lukee Unus homo nobis currendo restituit rem (Yksi ainoa mies meille juoksemalla korjasi kaiken).

Lönnrot jatkoi matkansa jälkeen lääketieteen opintoja Helsingissä, mutta hänen rakkain harrastuksensa oli edelleen työ kansanrunojen parissa. Hänen tavoitteenaan oli tallentaa vanhoja suomalaisia kansanrunoja sekä edistää suomen kielen käyttöä. Tätä asiaa varten perustettiin alkuvuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrot oli mukana perustamassa seuraa. Seura tuki Lönnrotin kansanrunouden keruu- ja julkaisutoimintaa. Lönnrot aloitti toisen runonkeruumatkansa toukokuussa vuonna 1831. Matka kuitenkin keskeytyi koleraepidemian takia ja viranomaiset kutsuivat Lönnrotin takaisin Helsinkiin. Lönnrot työskenteli kolerapotilaiden parissa Hietalahden lasaretissa.

Lönnrotista tuli vuonna 1830 lääketieteen kandidaatti ja vuoden 1832 toukokuussa lääketieteen lisensiaatti. Runsas kuukausi myöhemmin hän väitteli tohtoriksi. Väitöskirja, Om Finnarnes magiska medicin, oli ainoastaan 16-sivuinen. Lönnrot teki väitöskirjansa suurella kiireellä, koska halusi välttämättä olla mukana yliopiston promootiotilaisuudessa. Promootio oli erityisen juhlallinen, sillä yliopiston päärakennus vihittiin samaan aikaan käyttöön. Väitöskirjansa esipuheessa Lönnrot huomauttaa, että kirjoitus on osa laajempaa tutkimusta, jonka hän aikoo julkaista myöhemmin. Täydellinen tutkielma ilmestyi vuonna 1842 sarjassa Finska Läkaresällskapets Handlingar, vasta aloitetun sarjan ensimmäisenä artikkelina. Lönnrotin tutkielma ja E. A. von Willebrandin kuvaus Ahvenanmaan verenvuototaudista ovat sarjan lainatuimpia artikkeleita.

Lönnrot haki vuonna 1832 vakituista työpaikkaa. Suomi oli jaettu 25 lääkäripiiriin, joiden virat olivat useimmiten täyttämättä. Lönnrot toivoi saavansa sellaisen paikan, josta hän pystyisi tekemään myös runonkeruumatkoja. Tammikuussa 1833 hän haki piirilääkärin sekä linnanlääkärin virkoja Kajaanista. Tätä aiemmin hän oli toiminut lääkärinä Oulussa, jossa hän kohtasi vaikeuksia kokemattomuuden takia. Oulussa raivosi nälänhädän lisäksi lavantauti. Lönnrotin esimies, Herman Carger, kuoli myös lavantautiin. Alueella oli myös iso- ja tulirokkoa. Samoja kulkutauteja oli myös Kajaanissa, jossa oli tuolloin alle 400 asukasta. Kajaanissa ei ollut edes sairaalaa, jossa potilaita olisi voinut hoitaa. Lönnrot sairastui itsekin lavantautiin, jonka johdosta hän makasi kuusi viikkoa. Helsingissä hänen luultiin jo kuolleen. Lönnrotilla oli hoidettavana tuhansia potilaita. Työtä hankaloitti se, että potilaat olivat levittäytyneet hyvin laajalle alueelle. Lönnrot halusikin koota potilaat sairaalaan, jota ei Kajaanissa ollut. Toistuvista anomuksista huolimatta Lönnrot ei saanut tahtoaan läpi ja sairaalaa ei perustettu.

Lönnrotin mielialoja voidaan tutkia tehokkaasti hänen laajan kirjeenvaihtonsa ansiosta. Lääkäri ei päässyt irtautumaan työstään muutoin kuin virkavapaiden aikaan. Kajaanissa olon aikana hän ehti tehdä neljä keruumatkaa: Karjalaan, Pohjoisen napapiirin alueelle, Kuolan niemimaalle ja Baltiaan. Merkittävimpiä Kalevalan runojen lähteitä ovat Lönnrotin Vuonnisen kylässä tapaamat Ontrei Malinen ja Vaassila Kieleväinen sekä latvajärveläinen Arhippa Perttunen.

Tautien ennalta ehkäiseminen oli Lönnrotin mukaan halvempaa ja yksikertaisempaa kuin tautien hoitaminen. Lönnrotin mielestä homeopatia oli täyttä hölynpölyä. Hän kirjoitti myös vuonna 1839 julkaistun Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri-kirjan. Kirjassa Lönnrot korostaa raittiuden, hygienian ja rokotusten merkitystä. Lönnrot myös ymmärsi, että oli tärkeää, ettei asuttu liian ahtaasti ja että imeväisille annettiin rintamaitoa. Kirjassa Lönnrot myös tuomitsee taikauskon ja kertoo, että sairauksilla on luonnolliset syyt.

Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista ilmestyi kahdessa osassa 1835–1836. Lönnrot jatkoi edelleen keräysmatkojaan ja Kanteletar ilmestyi kolmena kirjana 1840. Kalevalan toinen, täydennetty painos, ilmestyi vuonna 1849. Kouluopetuksessa ja käännöksissä käytetään tätä jälkimmäistä versiota.

Lönnrot meni naimisiin vuonna 1849, 47-vuotiaana, Maria Piponiuksen kanssa. Piponius oli oululaisen värjärimestarin Elias Piponiuksen tytär. Lönnrot ja Piponius saivat yhteensä viisi lasta, joista vain Ida-tytär saavutti aikuisiän. Muut lapset kuolivat tartuntoihin.

Myöhemmät vuodet

1854–62 hän toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston (Helsingin yliopiston) järjestyksessään toisena suomen kielen professorina (edeltäjä Matthias Alexander Castrén, seuraaja August Ahlqvist). Kun Lönnrot oli saanut suomen kielen professuurin, hän oli silti valmis jatkamaan lääkärinä. Lönnrot otti vastaan potilaita kotiseudullaan Sammatissa, jonne hän oli muuttanut. Lönnrot antoi potilaille jopa ilmaisia lääkkeitä, jotka hän oli itse valmistanut kasveista.

Lönnrotin vaimo kuoli tuberkuloosiin vuonna 1868, ja nyt Lönnrotin piti hoitaa pientä perhettä yksin. Lönnrot itse kuoli synnyinpaikkakunnallaan vuonna 1884.
Monipuolinen tiedeura
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1931 julkaistu postimerkki, joka esittää Lönnrotia.

Kirjallisuus

Ylivoimaisesti parhaiten Lönnrot tunnetaan Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, kokoamisesta. Vanha Kalevala on runokokoelma, jossa on yhteensä 32 runokoostetta ja 12 078 säettä. Uudessa Kalevalassa eli toisessa painoksessa on 22 795 säettä, jotka on jaettu 50 runoon. Kalevalan sisarteoksena pidetään Kanteletarta, joka ilmestyi yhdeksän vuotta aikaisemmin Kalevalaa eli vuonna 1840. Ennen Kalevalaa hän julkaisi useita ns. esiteoksia (Kts. Kalevalan runojen kerääminen ja julkaiseminen).

Lönnrot oli ajatellut tehdä useita yhtenäisiä pienoiseepoksia. Suunnitelma kuitenkin muuttui runonkeruumatkoilla saatujen tietojen mukaan. Lönnrotin pyrkiessä saamaan selville kansanrunojen aikajärjestystä ja luontevan jäsentelyn hän noudatti myös taiteellista näkemystään yhdistellen eri runonlaulajien antamia aineksia sekä sepittämällä itse säkeistöjä. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä. Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen todellisia historiallisia tapahtumia ja että niiden sisältö on ajan mukaan säilynyt samana, vaikka muoto on muuttunut erilaiseksi. Vanha Kalevala, Kalevalan ensimmäinen painos, rakentuu kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan, vastakkainasetteluun. Kalevalan julkaisun jälkeen syntyi kansallinen innostus. Varsinainen Suomen kansalliseepos on Kalevalan toinen painos eli uusi Kalevala.

Lönnrot tunnetaan runoilijana myös yksittäisten runojen käännösten tekijänä. Hän teki runoja myös virsien pohjalta. Lönnrotin runoja ovat muun muassa Neijon laulu eli Kultani kukkuu, kaukana kukkuu. Hän myös käänsi ruotsiksi kansanrunoutta ja suomensi taiderunoutta, niin Homerosta kuin Johan Ludvig Runebergiäkin.

1854 Lönnrotin tutkimuksessa Ueber den Enare-Lappischen Dialekt esiintyi ensimmäisen kerran inarinsaamen kieli painetussa kirjallisuudessa.

Lönnrot liittyi virsikirjakomitean jäseneksi vuonna 1863. Hän ryhtyi uudistamaan suomalaista virsirunoutta. Lönnrot julkaisi omia virsikokeilujansa joka 1864–1880. Uusi virsikirjalaitos ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Vuoden 1886 virsikirjan virsistä 17 oli Lönnrotin omia virsiä, 64 oli hänen suomentamiaan ja 25 virressä oli Lönnrotin kirjoittamia säkeistöjä. Hänen nimiinsä on kirjattu yhteensä 206 virttä. Sata vuotta nuoremmassa virsikirjassa, vuodelta 1986, Lönnrotin itse kirjoittamia virsiä oli jäljellä yhdeksän sekä näiden lisäksi kuutisenkymmentä virttä, joita Lönnrot oli mukana tekemässä. Lönnrot oli itse varsin etevä muusikko. Hän kehitti suomalaista musiikkisanastoa ja kanteleenrakentajana Heikki Laitisen mukaan mullistavan keksinnön, kromaattisen kanteleen. Lönnrot kehitti myös yksinkertaisen nuottijärjestelmän.

Filologia

Suomen kirjakieli oli ennen Lönnrotia lähes samalla tasolla kuin Mikael Agricolan luotua sen lähes 300 vuotta aiemmin. Agricolan uskotaan käyttäneen noin 6 000–8 000 sanaa. Lönnrot julkaisi eläkepäivillään vuonna 1880 Suomalais-Ruotsalaisen Sanakirjan, joka käsitti yli 200 000 sanaa. Teos oli hyvin merkittävä tuon ajan suomen kielelle sillä nykypäivän suomenkielinen sanakirja (vuodelta 1960) sisältää noin 10 000 sanaa enemmän kuin Lönnrotin kirjoittama.

Lönnrot loi vahvan pohjasanaston eri tieteenaloille sekä yleiskieleen. Tieteenaloille kuten esimerkiksi lääketieteeseen, oikeustieteeseen ja kasvitieteeseen Lönnrot kehitti sanastoa. Lönnrotin keksimiä sanoja ovat muun muassa kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, pöytäkirja, esitys, itsenäinen, kieltolaki, mietelmä, monikko, yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto ja äänioikeus.

Journalismi

Lönnrot kirjoitti lehtiin noin 60 vuoden ajan. Lisäksi hän avusti useita lehtiä ja oli Mehiläisen, Litteraturbladin, Oulun Wiikko-Sanomien vastaava päätoimittaja, sekä toimi lehtimiehenä yli 40 vuoden ajan.

Lönnrot oli ensimmäisiä, jotka kykenivät kirjoittamaan ja puhumaan sujuvasti sekä suomeksi että ruotsiksi. Hän tuotti valistavia suomenkielistä kirjoituksia suomalaisille talonpojille, mutta samalla ruotsinkielisiä tieteellisiä julkaisuja ruotsinkieliselle sivistyneistölle.

Mehiläinen oli ensimmäinen suomenkielinen aikakauslehti sekä viides suomeksi ilmestynyt sanomalehti. Yleistajuisia kirjoituksia hän julkaisi Oulun Wiikko-Sanomissa sekä J. V. Snellmanin toimittamassa Maamiehen Ystävässä.
Emil Wikström, Elias Lönnrotin muistomerkki 1902, Helsinki.

Lääketiede

Lönnrot oli ammatiltaan lääkäri ja valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta. Opinnot hän oli aloittanut Turun Akatemiassa, mutta Turun palon jälkeen oppilaitos siirrettiin Helsinkiin. Ennen valmistumistaan hänet määrättiin koleraepidemian aikaan kesken runonkeruumatkansa Helsinkiin hoitamaan potilaita Hietalahden lasarettiin. Sairaalassa oli 40 vuodepaikkaa, jotka olivat kaikki täynnä. Myös Lönnrot sairastui epidemian aikana, mutta parani. Hän myös huomasi, että herrasväestä hyvin harva sairastui koleraan. Ansioidensa vuoksi Lönnrot sai Venäjän keisarilta kunnianosoituksen, briljanttisormuksen.

Lönnrotin elinaikana lääketiede kehittyi varsin huomattavasti. Akateemista opetusta ja tutkimusta olivat siihen asti hallinneet spekulatiiviset opit. Opit saattoivat aiheuttaa toimenpiteitä, jotka nykytietämyksen mukaan olivat joko merkityksettömiä tai vahingollisempia kuin itse hoidettava tauti. Vielä 1800-luvulla oli käytössä antiikista peräisin oleva hoitokeino, suoneniskentä. Suoneniskennän ja kuppauksen tarkoituksina olivat poistaa likaiseksi luultu veri. Ruumiita puhdistettiin myös oksennusaineilla. Hypnotisoinnilla, homeopatialla ja luonnonfilosofialla oli vielä ajoittain vahva asema, mutta Lönnrotin aikana menetelmiin suhtauduttiin kriittisemmin.

Lönnrot vältti opiskeluaikoinaan pahimman indoktrinaation, mutta vielä tuolloinkaan ei osattu hoitaa tai määritellä tauteja. Lääketieteen tärkeimmät läpimurrot, kuten vastustuskyvyn ja bakteerien keksiminen, tapahtuivat vasta Lönnrotin jälkeen.

Lönnrotin aikoihin harrastettiin hyvin paljon taikuuteen pohjautuvaa taudin hoitoa. Lönnrot sai vaikutteita luonnonfilosofiasta, mutta moderniutensa hän osoittaa suhtautumalla suoneniskentään kielteisesti, vaikkei koululääketiede menetelmää ollut hylännyt. Lönnrotin mukaan psyykellä oli suuri merkitys somaattisissa sairauksissa, ja voimakkaat psyykkiset kokemukset saattoivat parantaa potilaan taudista. Nykyään tiedetään, että aineet tai menetelmät, joilla ei ole objektiivisesti katsoen merkitystä tautiin, voivat vaikuttaa myönteisessä mielessä tautiin tai jopa parantaa sen (kts. lumelääke). Lönnrotin sanotaan pitäneen eniten kirurgisista töistä, joissa hänen sanotaan myös olleen varsin hyvä. Hänen kerrotaan poistaneen mulkosilmän, jossa oli kasvain.

Lönnrot oli saanut hyvin vähän opetusta kliinisestä lääketieteestä. Varsinaisesta lääketieteestä hän ei tiennyt juuri mitään. Vaikka Lönnrot oli synnynnäinen tiedemies, hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta kokeellisesta tieteestä.

Raittius oli Lönnrotin mukaan terveellistä ja viinan sijasta olisi hyvä juoda kaivovettä. Hän perusti myös Pohjolan ensimmäisen raittiusyhdistyksen, jonka ensimmäinen sääntöluonnos perustui täysraittiuteen.

Homeopatia oli Lönnrotin mukaan täyttä hölynpölyä. Hän toimi aktiivisesti terveydellisen ja hygieenisen kansanvalistuksen puolesta. Hänen mukaansa sairauksien ennaltaehkäisy on yksinkertaisempaa ja halvempaa kuin niiden parantaminen. Erityisesti ennaltaehkäisyn hyvät puolet tulisivat esiin pienissä ja köyhissä maissa kuten Suomessa. Lönnrot puhui rokotuksen puolesta. Hänen mukaansa oli tärkeämpää, että ihmiset noudattivat epidemian aikaan säädöksiä kuin se, että heille jaettaisiin lääkkeitä.

Kasvitiede

Lönnrot muistetaan myös ensimmäisen suomenkielisen kasvion, Flora Fennica (suom. Suomen kasvisto), kokoamisesta. Flora Fennica ilmestyi vuonna 1860. Teos herätti myös ulkomaalaisen tiedeyhteisön kiinnostuksen. Se oli ensimmäisen suomenkielisen kasvion lisäksi ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteellinen teos. Teos on 1 240 sivua pitkä ja käsittää noin 900 näytettä, 650 kuvaa, 450 näköispainossivua sekä täydellisen hakemiston. Herbaarion kasvit kattavat hyvin laajan otannan kasvistosta; harvinaisuuksista aina peltojen rikkaruohoihin. Kasvistossa on myös kasveja, jotka ovat hävinneet kokonaan tai selvästi harvinaistuneet Suomen luonnossa. Lönnrot uudisti teoksensa helmikuussa 1866. Uuden painoksen hän oli tehnyt Thiodolf Saelanin kanssa ja siinä oli viisi uutta kasvisukua ja 52 uutta lajia. Toisen painoksen nimeksi tuli juurikin Suomen kasvisto, jota hän oli jo ajatellut ensimmäiselle painokselle.

Flora Fennica perustuu ruotsalaisen Carl Hartmanin kaksi vuotta aiemmin julkaisemaan kasvioon, Handbok i Skandinaviens Flora. Lönnrot käänsi kasvion suomenkieliseksi ja sovelsi sen Suomen kasvillisuutta vastaavaksi. Työssä häntä auttoi William Nylanderin ja Thiodolf Saelanin vuotta aiemmin julkaisema Herbarium Musei Fennici -luettelo. Lönnrot noudatti luettelon mukaista kasvimaantieteellistä jakoa ilmoittaessaan kasvien esiintymispaikkoja. Lönnrot dokumentoi samalla kasvioonsa joukon harvinaisia kasvilajeja Venäjänselvennä ja Äänisen alueilta. Suomenkielistä kasvitieteellistä kirjallisuutta oli hyvin vähän, joten Lönnrotin piti aloittaa kasvien nimeäminen "tyhjän päältä". Flora Fennica on Lönnrotin kasvitieteellisten julkaisujen pääteos. Hän kuitenkin julkaisi vuonna 1858 luettelon, jonka nimi oli Kasvikon oppisanoja. Tähän hän kokosi itse luomaansa kasvitieteellistä sanastoa.

Vaikka Lönnrotilla ei ollut minkäänlaista koulutusta kasvitieteeseen, hän oli parempi kuin moni aikansa ammattilainen. Perusteellinen perehtyminen tärkeimpiin kasvisystematiikan julkaisuihin oli Lönnrotin hyvän kielitaidon ansiota. Lönnrotin omassa kirjastossa oli kolmisenkymmentä kasvitieteellistä teosta. Lisäksi hän lainasi muuta kirjallisuutta yliopiston kirjastosta.
Lönnrot sarjakuvissa

Aku Ankka -piirtäjä Keno Don Rosa on kuvannut Lönnrotin yhteen tarinaansa, jossa Roope Ankka korjaa Lönnrotin tuohivirsut.
Ville Ranta on tehnyt Lönnrotin Kajaanin ajoista sarjakuvan Kajaani (Asema Kustannus, 2008, ISBN 978-952-99923-3-1).

Lähteet

Toimittanut Per Schybergson: Totuuden nimessä: Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä. Suomen Tiedeseura, 1998. ISSN 0783-5892.

Viitteet

"Elias Lönnroth nimitetty suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi Helsingin akatemiassa" - Sanomia Turusta no 46, 15.11.1853
Elias Lönnrotin suku 9.8.2006. Museovirasto. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
Totuuden nimessä: Kaksitoista merkittävää Suomen tiedeseuran jäsentä, s. 19
Aarne Anttila: Elias Lönnrot. Elämä ja toiminta Osa I 1931, s.48
Aarne Anttila: Elias Lönnrot. Elämä ja toiminta Osa I 1931, s.50
Kalevala –Runonkeruumatkat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.
Totuuden nimessä: Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä, s. 29
Raija Majamaa: Elias Lönnrot Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.
Totuuden nimessä: Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä, s. 29

Kai Linnilä, Sari Savikko ja Terttu Lempiäinen: Elias Lönnrotin Flora Fennica Amanita Ltd. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.

Kirjallisuus

Lönnrot, Elias: Väinämöinen, muinaissuomalaisten jumala. (De Väinämöine, priscorum Fennorum numine, 1827.) Latinankielisestä väitöskirjasta suomentanut ja johdannon kirjoittanut Iiro Kajanto. Suomi 131. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985. ISBN 951-717-421-7.
Lönnrot, Elias: Matkat 1828–1844. Ilmestynyt aiemmin 1902 nimellä Elias Lönnrotin matkat 1–2. Ruotsinkieliset tekstit, enin osa teokseen valikoiduista kirjoituksista, suomentanut Jalmari Hahl. Toimittanut Väinö Kaukonen. Uusi laitos. Espoo: Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-2243-1.
Lönnrot, Elias: Elias Lönnrotin matkat Kainuussa. Elias Lönnrotin teksteistä toimittanut Markku Nieminen. Oulu: Pohjoinen, 1999. ISBN 951-749-337-1.
Raija Majamaa, Väinö Kuukka, Hannu Vepsä: Elias Lönnrot – Taitaja, tarkkailija, tiedemies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-274-3.
Raija Majamaa (toim.): Valitut teokset 1–5. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990–93.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kanteletar. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989. ISBN 951-717-572-8.
Pertti Anttonen & Matti Kuusi: Kalevala-Lipas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-045-7.
Aarne Anttila: Elias Lönnrot. Elämä ja toiminta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1985. ISBN 951-717-397-0. (Ilmestyi alun perin kaksiosaisena, 1. osa 1931 ja 2. osa 1935)
Kanteletar elikkä Suomen kansan wanhoja lauluja ja wirsiä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, Helsinki, 1887)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalevalan luoja, suomen kielen professori, lääkäri

Lönnrot, Elias (1802 - 1884)

Elias Lönnrot oli suomen kirjakielen toinen isä Mikael Agricolan jälkeen, kansalliseepoksen, Kalevalan, ja sen sisarteoksen Kantelettaren luoja, kielen uudistaja ja sanakirjojen toimittaja sekä ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja ja toimittaja. Lönnrot oli myös lääkäri ja laati lukuisia kansaa valistavia terveydellisiä ja tieteellisiä julkaisuja.

Elias Lönnrot syntyi Sammatissa 1802 räätäli Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrikan neljänneksi lapseksi, sisarussarjaansa keskimmäiseksi. 1800-luvulla ei ollut helppoa saada koulusivistystä, mutta poikkeuksellisen suurten lukuhalujen ja suosijoiden ansiosta se onnistui Lönnrotilta. Hän kävi vanhimman veljensä Henrik Johanin tukemana Tammisaaren pedagogiota 1814 - 1815 ja Turun katedraalikoulua 1816 - 1818. Opinnot keskeytyivät tilapäisesti varojen puutteeseen. Rahoittaakseen opintojaan opiskelijat eli teinit kävivät kerjuulla ja kokosivat elintarvikkeita, viljaa ja rahaa myös esiintymällä laulajina. Kierreltyään kyliä räätälinäkin Lönnrot pääsi oppilaaksi Porvoon lukioon 20.3.1820, mutta jo huhtikuun alussa hän kuitenkin erosi koulusta ja lähti Hämeenlinnaan saatuaan sieltä apteekkioppilaspaikan.

Yksityishenkilöiden ohjaamana Lönnrotista tuli kuitenkin ylioppilas, ja hänet merkittiin Turun akatemian matrikkeliin 11.10.1822. Opiskelutovereita olivat J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Liki viisi vuotta opiskeltuaan Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon kesäkuussa 1827. Lönnrot väitteli pro exercitio historian apulaisen Reinhold von Beckerin johdolla "muinaisten suomalaisten jumalasta Väinämöisestä", De Väinämöine priscorum Fennorum numine. Maisteriksi, pro gradu, Lönnrot ei väitellyt, koska hän siirtyi lääketieteelliseen tiedekuntaan. Väinämöinen-aiheen hän oli saanut von Beckeriltä, joka oli arkkiatri J. A. Törngrenin sukulainen. Vuodesta 1824 Lönnrot oli toiminut kesäisin kotiopettajana silloisen kirurgian ja lapsenpäästöopin professorin J. A. Törngrenin omistamassa Laukon kartanossa Vesilahdella. Turun palon jälkeen hän vietti siellä talven 1828 valmistautuen ensimmäiselle keruumatkalleen. Laukossa Lönnrot myös myöhemmin viimeisteli käsikirjoituksen Kalevalan toiseen painokseen, joka ilmestyi 1849.

Törngrenien kotona kokoontui ajan tiedeyhteisö, joka kaukonäköisesti valikoi akatemian opiskelijoista Lönnrotin toteuttamaan kansallisen herätyksen linjauksia, irtauttamaan Suomen henkisesti vuosisataisesta yhteydestään emämaahan Ruotsiin ja etsimään kansan muinaisrunoudesta sille historian. Perusta oli laskettu tuleville kansanrunouden alaan liittyville julkaisuille. Laukon vallasväestä, erityisesti Eva Agatha Törngrenistä, sukeutui Lönnrotille tieteellinen kannustaja ja taloudellinen tukija.

Tutkimusmatkailija

J. A. Törngrenin opiskelutoverin, Zacharias Topeliuksen julkaisut Suomen kansan vanhoista runoista viitoittivat Elias Lönnrotille tien Vienan runomaita kohden. Huhtikuussa 1828 hän lähti ensimmäiselle runonkeruumatkalle Hämeeseen ja Savoon odotellessaan opintojensa jatkamismahdollisuutta Turun palon jälkeen. Matkareitti eteni aina Pohjois-Karjalaan ja Valamoon: tuloksena syntyi myös matkapäiväkirja Vandraren (Vaeltaja), joka kuvaa tarkoin suomalaisten elintapoja, häiden viettoa ja runonlaulaja Juhana Kainulaista. Palattuaan syyskuun lopulla Helsinkiin Lönnrot muokkasi keruusaaliista neljä Kantele-vihkoa, jotka ilmestyivät omakustanteina 1829 - 1831. Viides jäi julkaisematta, kun ajatus yhtenäisestä eepoksesta syntyi.

Helmikuussa 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi rahoittamaan Lönnrotin keruu- ja julkaisutoimintaa. Toukokuussa 1831 aloitettu toinen keruumatka keskeytyi elokuussa koleran vuoksi, sillä viranomaiset kutsuivat lääketiedettä opiskelevan Lönnrotin takaisin Helsinkiin taistelemaan Aasiasta levinnyttä epidemiaa vastaan. Lääkäriksi valmistuttuaan Lönnrotin onnistui kolmannen matkansa aikana 13.7. - 17.9.1832 jo päästä Akonlahteen, tavoittelemaansa Vienaan, haastattelemaan runonlaulaja Soava Trohkimaista.

Kajaanin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli laajoilla alueilla rokotuksia tarkastamassa. Syksyllä 1833 virkamatkan yhteydessä tehty keruu tuli Kalevalan synnyn kannalta tärkeimmäksi. Vuonnisen kylässä hän laulatti Ontrei Malista ja tapasi Vaassila Kieleväisen, jonka tietojen perusteella hän ryhtyi järjestämään eri runoja kokonaisuudeksi.

Viidennellä matkallaan 13.4. - 30.4.1834 Lönnrot laulatti Arhippa Perttusta Latvajärvellä, mikä muodostui keruutoiminnan huippuhetkeksi. Arvokasta tietoa vanhoista runoista Lönnrot sai myös Lonkan Martiska Karjalaiselta, Tshenan Jyrki Kettuselta ja Uhtuan Lari Bogdanoffilta. Repolaan suuntautuneella rokotusmatkalla syksyllä 1834 Lönnrot viimeisteli Kalevalan käsikirjoitusta. Kuudennen matkansa Lönnrot Kalevalan käsikirjoituksen luovutettuaan teki huhti-toukokuussa 1835 kulkien viiden viikon aikana 800 kilometriä. Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista - Suomen kansalliseepoksen ensimmäinen versio - ilmestyi kahdessa osassa 1835 - 1836. Esipuheen allekirjoituspäivä 28.2. on nimetty Kalevalan eli suomalaisen kulttuurin päiväksi.

Seitsemäs matka eli ensimmäinen suurretki kesti kaksiosaisena syyskuusta 1836 marraskuulle 1837. Se osoittautui raskaaksi ja vaaralliseksi. Yksinäisyys, synkät ajatukset ja vähäiset tulokset aiheuttivat hengellisen murroksen: aiempi luonnontieteellinen suhtautumistapa muuntui uskonnolliseksi, mistä lopulta seurasi se, että Lönnrotista tuli huomattava virsirunoilija. - Syysmatka 1838 pohjusti Kanteletarta, sillä Lönnrot laulatti Koitereen rannalla kaksi päivää Mateli Kuivalatarta. Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä ilmestyi kolmena kirjana 1840. Yhdeksäs matka liittyi viranhoitoon.

Lönnrotin matkat jakautuivat kahteen selkeään jaksoon. Alussa päämääränä oli kerätä mahdollisimman tarkoin vanhat runot historian lähteiksi. Milloin runoja ei saaliiksi karttunut, silloin Lönnrot jäljitti outoja sanoja, kasvien nimiä, sananlaskuja ja arvoituksia nousevan suomen kielen tarpeiksi. Viimeiset matkat olivatkin luonteeltaan kielentutkimusta palvelevia. Lönnrotille myönnettiin useita vuosia virkavapautta lääkärintoimesta vanhojen runojen keruuta ja sanakirjan laatimista varten.

Tammikuussa 1841 alkanut kymmenes matka eli toinen suurretki keskeytyi maaliskuussa passimuodollisuuksiin. Matka jatkui 31.10. ja suuntautui pisimmälle eli Kemistä Inariin, Ruijaan, Kuolaan ja Arkangeliin. Matkaseurana olivat aluksi norjalainen kielentutkija Nils Stockfleth sekä Suomen heimon löytäjä Matthias Alexander Castrén, joka heinäkuussa 1842 suuntasi kulkunsa samojedien maille. Lönnrot lähti vesiteitse sukukieltä vepsää puhuvien pariin Ojatti-joen latvoille. Myös pohjoisvepsäläisiltä kerätyt tiedot kielestä ja kansanrunoudesta tulivat myöhemmin suomen kielen professuuria varten laaditun väitöskirjan aineksiksi. Matka päättyi Lönnrotin osalta lokakuussa 1842.

Viimeiseksi keruumatkaksi jäi matka Viroon kesäkuusta 1844 tammikuuhun 1845, jonka aikana Lönnrot tutki Tartossa Viron Oppineiden Seuran sanakokoelmia, kierteli seitsemän viikon ajan maaseutua sekä pani muistiin virolaisia sananparsia, arvoituksia ja tarinoita.

Lönnrot kulki kävellen, soutaen, hiihtäen ja kulkuneuvoja niukalti hyödyntäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi matkaa Helsingistä etelänavalle. Ääripisteitä olivat Petsamo, Arkangeli, Viena, Viro ja Inkeri. Kalevalasta syntynyt eurooppalainen julkisuus ei saanut häntä lähtemään Saksaan 1847 opettamaan yliopistoon, vaikka hän oli sekä kielitaitoinen että vielä vailla perhesiteitä. Tutkimusmatkojen vaivoja olivat kieltäymykset, nälkä, unettomat yöt, syöpäläiset ja suora väkivalta. Kirjeissään ja päiväkirjamerkinnöissään Lönnrot antoi selityksen matkustushalukkuudelleen: toisaalta velvollisuudentunne ajoi täyttämään häneen kohdistetut kansalliset odotukset, toisaalta tiedonhalu houkutteli tutkimaan, mitä taipaleiden takaa voisi saada saaliiksi hyödyntämään historian, kielitieteen tai kansanperinteen tutkimusta. Käytännöllinen elämänasenne, oivallinen huumorintaju ja sopeutumiskyky auttoivat arkipäivän hankaluuksien ylitse. Kurinalaisuus ja työnteon oikea rytmittäminen mahdollistivat sen, että haaveista tuli totta. Suomen kansa sai kansalliseepoksen, Kalevalan, sekä yhä vielä tutkimuslähteenä vertaansa vailla olevan Suomalais-Ruotsalaisen Sanakirjan.

Matkojen tuloksia olivat muun muassa 65 000 säettä kansanrunoutta. Kalevalan toinen, muiden kerääjien tuloksilla lisätty painos, ilmestyi Lönnrotin toimittamana 1849. Siitä tuli "standardi-Kalevala", jota käytetään kouluopetuksessa ja käännöksissä. Edelleen kiinnostavia ovat kirjeiden ja päiväkirjojen havainnot kansan elintavoista, ihmisen ja maiseman vuorovaikutuksesta ja luonnon monimuotoisuudesta. Paikalliskuvauksilla on myös taiteellista arvoa. Kansanrunouden alalta Lönnrot julkaisi artikkeleita muun muassa Ritvalan helkajuhlasta, piispa Henrikin surmavirrestä ja sammosta sekä teokset Suomen Kansan Sanalaskuja (1842) ja Suomen Kansan Arwoituksia (1844) ja lopuksi teoksen Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880).

Lääkäri

Yliopiston siirryttyä Turusta Helsinkiin Elias Lönnrot jatkoi opintojaan lääketieteen parissa. Hän valmistui toukokuussa 1832 lääketieteen lisensiaatiksi väitöskirjallaan Afhandling om Finnarnes Magiska Medicin, joka kertoi suomalaisten taikuuteen perustuvista parannustavoista, ja hänet promovoitiin tohtoriksi samana keväänä. Käytännön kokemusta lääkärintyöstä oli karttunut koleraepidemian aikana Helsingissä 1831. Opetussairaala valmistui Helsinkiin vasta 1832. Lönnrot ei harjoitellut opiskelutovereidensa tavoin ulkomaisissa sairaaloissa, vaan siirtyi apulaislääkäriksi määrättynä syksyllä 1832 Ouluun torjumaan nälänhädän seurauksia, puna- ja lavantautia. Seuraavan vuoden alusta hän siirtyi Kajaaniin piirilääkäriksi; virka vakinaistettiin heinäkuussa 1833. Lääkärintointaan hän harjoitti Kajaanin liki 400 asukkaan kylässä virkavapausaikoja lukuun ottamatta vuoteen 1854, jolloin hän siirtyi suomen kielen professoriksi Helsinkiin.

Virkatehtäviinsä kuuluvissa raporteissa ja vuosikertomuksissa Lönnrot esitti monia käytännöllisiä uudistuksia, muun muassa hahmotteli terveyskeskuksen edeltäjän. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella hän vaati kuhunkin pitäjään lääkärintalon, johon voitaisiin rokotusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä varata tilat myös rokottajalle. Jokaisessa pitäjässä tarvittavat kätilöt voitaisiin kouluttaa vaikkapa kehruuhuoneisiin tuomituista, moraalista parannusta osoittaneista naisista, joille saavutettu vapaus korvaisi maksettavan palkan. Painettuja ohjeita oli jaettava kulkutautien aikoina alueittain sovellettuina. Lääkärin tuli noudattaa säästäväisyyttä lääkkeitä määrätessään; eräässäkin pappilassa oli lääkeainekset sekoitettu yhteen, kun ei oltu tietoisia niiden yksittäisistä vaikutuksista. Hän ehdotti vielä perustettavaksi erityisen terveysvalvojan, terveyspoliisin viran rahvaan epäsiisteyden vuoksi. Rajantakaisessa tiheämmin asutussa Vuokkiniemessä kulkutaudit eivät levinneet: siellä morsianta neuvottiin jo häälauluissa noudattamaan puhtautta. Sukupuolitautien torjumiseksi Lönnrot ehdotti pakollista tarkastusta kaikille matkustavaisille parin viikon kuluttua kotiinpaluusta ja ehdotti kulkukauppiaille rajoituksia tieltäpoikkeamisiin. Ankarien syytösten takana oli Lönnrotin perusteellinen ja ennakkoluuloton tavallisen kansan tuntemus. Lönnrotin suuria oivalluksia olivat myös lääkkeiden annostelussa noudatettavat puoliannokset lapsille ja ikivanhoille sekä neuvo käyttää tartuntataudeissa hoitajina vanhoja naisia eikä nuoria, joille ei ollut kehittynyt vastustuskykyä. Kirurgiset toimenpiteet olivat Lönnrotin mielestä haasteellisimpia lääkärintyössä, jossa hän ei aina tuntenut viihtyvänsä kielentutkimuksen vetäessä puoleensa.

Lönnrot pyrki valistamaan tavallista kansaa julkaisemalla aikoinaan tavattoman suositun Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkärin (1839). Lääkintöviranomaisten pyynnöstä hän laati oppaita pikkulasten kasvattamiseksi ja ruokkimiseksi sekä jäkälän käyttämisestä hätäravinnoksi katovuosina. Lääketieteellisiä tietojaan Lönnrot hyödynsi myös kootessaan Kalevalan: Lemminkäisen äiti toimi aivan oikeassa järjestyksessä liittäessään poikansa irronneet osat yhteen. Laatiessaan ensimmäistä suomalaista kasviota Flora Fennicaa (1860) Lönnrot lisäsi kasviopillisten muotoseikkain perään ohjeet kunkin kasvin hyötykäyttöä ja potilaan itsehoitoa varten apteekissa saadun rohdoskasvituntemuksen ja kansanlääkinnästä saamiensa tietojen perusteella. Raittiusaatetta Lönnrot ajoi perustamalla Kajaaniin varsin väljäsääntöisen Selveys-Seuran, jonka kuitenkin nukahti jäsenten puutteeseen. Lönnrot jatkoi Helsingin-aikoinaan raittiusvalistusta julkaisemalla Raittiuden Ystävien sarjassa alan kirjoituksia.

Kielitieteilijä

Kansan puhekielestä vieraantunut kirjasuomi oli 1800-luvun alussa lähes Mikael Agricolan käyttämän kielen asteella. Agricolan arvellaan käyttäneen noin 6 000 - 8 000 sanaa. Kun Elias Lönnrotin suurtyö Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja valmistui 1880, se sisälsi yli 200 000 sanaa. Nykysuomen sanakirja 1950-luvulta sisälsi noin 201 000 sanaa. Kielelliset ongelmat kiinnostivat Lönnrotia jo opiskeluaikana. Hänen mielestään kansan oma kieli oli sen kulttuurin edellytys ja selviytymisen ehto. Suomen kielellä oli saatava opetusta, oli voitava asioida hallinto- ja oikeusviranomaisten kanssa, oli julkaistava sanomalehtiä ja muuta kirjallisuutta.

Lönnrotin oma kotikieli oli ollut suomi, mutta kouluopetuksen ja tieteellisen työn myötä tapahtui hänen pelkäämänsä äidinkielen siirto omassakin perheessä. Poikansa kanssa Lönnrot puhui suomea, vaimo ja tyttäret puhuivat Lönnrotin kanssa ruotsia. Käsitteellinen kirjeenvaihto ja tieteellinen keskustelu oli käytävä ruotsiksi tai vierailla kielillä; myöhäisvuosinaan Lönnrot käytti suomea hyvin säästeliäästi sillä perusteella, että katsoi suomen kieleen kehittyneen kirjakielen muotoja, jotka olivat edenneet hänen ulottuviltaan. Näin sanoi mies, jota kutsutaan suomen kirjakielen toiseksi isäksi.

Kirjakielen vankentamiseen liittyvässä murteiden taistelussa Lönnrot asettui luonteensa mukaisesti välittävälle kannalle: hän otti pohjaksi länsimurteet ja rikastutti kieltä itämurteiden sanavarastoilla. Lönnrot vakiinnutti d:n suomen kirjakieleen, poimi omakielisiä vastineita oppisanoille sananlaskuista, murreilmaisuista tai omista kehitelmistään. Lönnrotin jäljet näkyvät lakikielen tuhannessa termissä, kasviopin sanaston kolmessa neljäsosassa sekä kieliopin ja matematiikan oppisanastossa. Lönnrotin kehittelemiä sanoja ovat muun muassa kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, pöytäkirja, esitys, itsenäinen, kieltolaki, mietelmä, monikko ja yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto, äänioikeus. Käytännöllisenä luonteena hän organisoi kerääjä- ja avustajaverkoston eri puolilla maata asuvista ystävistään, jotka toimivat lääkäreinä, pappeina tai opettajina. He lähettivät outoja sanoja, sananlaskuja ja arvoituksia sekä juttuja Lönnrotin toimittamiin julkaisuihin.

Elias Lönnrot nimitettiin syksyllä 1853 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston järjestyksessä toiseksi suomen kielen professoriksi Matthias Alexander Castrénin menehdyttyä keuhkotautiin. Virkaanastujaisesitelmässään Lönnrot loi vertailevan katsauksen suomen, viron ja lapin keskinäisiin suhteisiin ja kehitykseen tehden päätelmiä kielenpuhujien päivittäisten elintapojen vaikutuksesta esimerkiksi kielen lyhenemiseen, kulumiseen. Luennoidessaan yliopistossa vuoteen 1862 Lönnrot asetti tavoitteekseen kansankielen kohottamisen tieteen ja virkakoneiston käyttövälineeksi, pyrki selkeään ja käytännölliseen kirjakieleen sekä omakielisiin oppisanoihin. Lönnrotin teoreettisten artikkeleiden, käytännönläheisten käännösten sekä tuhansien uudissanojen vaikutus on vielä tutkimatta. Tentaattorina Lönnrot oli seuraajaansa A. Ahlqvistia huomattavasti helpompi.

Eläkevuosien hankkeeksi jäi Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Lönnrot toimitti muitakin sanakirjoja eri tarpeisiin, muun muassa tulkkisanakirjan keskustelunäytteineen ulkomaisten turistien käyttöön (1847).

Hän oli mukana perustamassa Suomen vanhinta, vielä ilmestyvää tieteellistä aikakauskirjaa, Suomea, 1840 - 1842.

Toimittaja

Elias Lönnrotin toimittajan työ kattaa yli 60 vuoden ajan. Hän avusti yli kymmentä lehteä, oli Mehiläisen, Litteraturbladin ja Oulun Wiikko-Sanomien vastaava päätoimittaja ja toimi aktiivisesti lehtimiehenä yli 40 vuotta. Varhaisin avustus oli ruotsinnos Hamnen venäläisen N. M. Karamzinin runosta, joka julkaistiin Åbo Underrättelserissä 14.2.1824. Hän oli ensimmäisiä oppineita, jotka kykenivät käyttämään tasaveroisesti suomen ja ruotsin kieltä puhuessaan ja kirjoittaessaan. Lönnrot kohdisti valistavat kirjoituksensa ja suomennoksensa suomenkieliselle talonpoikaiselle väestölle ja tieteelliset, polemisoivat artikkelinsa ruotsinkieliselle sivistyneistölle, jolle hän myös käänsi kansanrunoutta. Lönnrotin oma Mehiläinen (1836 - 1837, 1839 - 1840, historialiitteitä) oli ensimmäinen suomenkielinen aikakausjulkaisu ja ylipäänsä viides suomeksi ilmestynyt sanomalehti. Yleistajuisista asioista hän kertoi Oulun Wiikko-Sanomien ja J. V. Snellmanin toimittaman Maamiehen Ystävän palstoilla.

Lönnrot avusti ystäviensä J. L. Runebergin toimittamia Helsingfors Morgonbladia ja Borgå Tidningiä sekä J. V. Snellmanin toimittamia Saimaa, Litteraturbladia ja Maamiehen Ystävää. Hän puolusti rohkeasti Snellmania tämän jouduttua Saiman vuoksi sensuurin hampaisiin ja otti Litteraturbladin vastuulleen vuosiksi 1847 - 1849. Omakohtaisesti Lönnrot vastusti sensuuria toimittamalla ystävien varoituksista piittaamatta kansalle lukemista. Suosittu Oulun Wiikko-Sanomat oli hänen päätoimittajakaudellaan 1852 - 1853 sensuurin erityisen tarkkailun alainen; se oli aakkosellisine pikkuartikkeleineen tietosanakirjan esivaihe.

Runoilija

Elias Lönnrotin ikuinen runoelma on Kalevala: alkuaan 32 runon kooste 12 078 säkeineen. Vuodesta 1833 lähtien Lönnrot oli suunnitellut yhtenäisiä pienoiseepoksia kertovien runojen sankareista. Kokoonpanotyön suunnitelma muuttui keruumatkoilta saaduista lisäyksistä. Pyrkiessään saamaan selville olettamansa kansanrunojen aikajärjestyksen ja luontevan jäsentelyn Lönnrot noudatti myös omaa taiteellista näkemystään yhdistellen eri runonlaulajilta saamiaan aineksia ja lisäillen väliin itse sepittämiään säkeitä. Ensimmäinen painos 1835 eli niin sanottu Vanha Kalevala on Lönnrotin oma eepos, ei kansanrunojen kokoelma tai valikoima; se on tietoisesti Homerokseen rinnastettu runoelma. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä.

Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen historiallisia; niiden sisällys oli säilynyt pakanuuden ajoilta mutta muoto muuttunut - niinpä toimittajarunoilijakin saattoi päättää eepoksen oman maailmankatsomuksensa mukaisesti kristinuskon voittoon ja pakanuuden häviöön. Eepos rakentui kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan, vastakkainasettelulle, joka luo draamalliset jännitteet ja eettisen johtoajatuksen. Aineksia oli vaikka seitsemään eri versioon, jonka osoituksena ovat noin 3 000 säettä painettujen runojen toisintoja. Lönnrot kertoi avoimesti teoksen esipuheessa toimitustyöstään, mutta silti teosta pidettiin uudelleen löydettynä, hajanaisista sirpaleista pelastettuna muinaiseepoksena, joka nostatti valtavan kansallisen innostuksen ja herätti huomiota ulkomailla.

Kalevalan toinen painos eli niin sanottu Uusi Kalevala (1849, 22 795 säettä 50 runoon jaettuna), joka on vakiinnuttanut asemansa kansalliseepoksena, oli myös Lönnrotin oma luomus. Esipuheessa itsetietoinen toimittaja julisti: "Lopulta, kun kukaan laulajista ei enää voinut vetää vertoja minulle niiden runojen määrään nähden, mitä olin kerännyt, katsoin, että myös minulla on se oikeus, jonka vakaumukseni mukaan useimmat katsoivat omaksi oikeudekseen, nimittäin oikeus järjestää runot sillä tavoin kuin ne parhaiten soveltuivat toistensa yhteyteen, eli runon sanoin: itse loime loitsijaksi, laikahtime laulajaksi, s.o. pidin itseäni hyvänä laulajana siinä kuin hekin itseään."

Erityisesti (Kullervo) Kullervo-jaksoa (2 196 säettä) on pidettävä lukuisista eri kansanrunojen aineksista punottuna Lönnrotin taiteellisena huippusaavutuksena, joka tragediana on usean taiteenalan jatkuva innoittaja.

Kanteletartakaan ei voida pitää aitojen, runonlaulajien esittämien kansanlaulujen kokoelmana, sillä Lönnrot yhdisteli saman laulun toisintoja kokonaisuudeksi ja sepitti joukkoon omiakin kalevalaisia lauluja. Kantelettaren esipuhe on ajan huomattavin esteettinen kannanotto.

Lönnrot tunnetaan runoilijana myös yksittäisten omien runojen Neijon laulu eli Kultani kukkuu, kaukana kukkuu, käännösten ja ennen kaikkea virsien pohjalta. Hän ruotsinsi kansanrunoutta ja suomensi taiderunoutta Homeroksesta J. L. Runebergiin (Sua lähde kaunis katselen). Lönnrot oli runomittojen taitaja ja tuntija, joka harjoitti kykyään kävellessään virka-asunnon ja kodin väliä Kajaanissa tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa kokeili muistiaan käännöstöillä.

Lönnrot kutsuttiin virsikirjakomitean jäseneksi huhtikuussa 1863. Yliopistovirasta erottuaan Lönnrot halusi korvata yhteiskunnalle sen maksaman eläkkeen ryhtymällä uudistamaan suomalaista virsirunoutta. Virsien korjailu oli mieltä virkistävää vaihtelua yksitoikkoisen sanakirjatyön lomassa. Lönnrot julkaisi virsikokeilujaan joka vuosi 1864 - 1880; uusi virsikirjalaitos ilmestyi vielä 1883. Turkulaisen ystävän, J. F. Granlundin Tähti-lehdessä virsiluonnokset herättivät keskustelua, samoin kuin Lönnrotin teoreettiset artikkelit virsirunouden laatimisesta. Vuoden 1886 virsikirjassa oli 17 Lönnrotin alkuperäistä virttä sekä 64 suomennosta, hänen säkeistöjään oli vielä 25 muussa virressä ja uudistuksiksi oli hänen nimiinsä merkitty 206 virttä. Vuoden 1986 virsikirjassa on jäljellä yhdeksän Lönnrotin omaa virttä, 41 suomennosta ja 20 hänen uudistamaansa virttä.

Lönnrotin tapana oli virsiä laulaessaan säestää itseään kanteleella. Hän oli vastoin kulttikuvaansa hyvä laulaja ja musiikkimies, joka kehitti oman yksinkertaistetun numeroin ilmaistavan nuottikirjoituksensa matkojaan varten, suomensi musiikkisanastoa ja sai aikaan kanteleenrakentajana mullistavan keksinnön, kromaattisen kanteleen. Matkoillaan hän kuljetti huilua mukanaan, sillä soiton avulla saattoi voittaa erityisesti naispuolisen yleisön puolelleen.

Perheenisä

Elias Lönnrot avioitui vasta 13.7.1849 oululaisen värjärimestarin tyttären, Kajaanin sahalla taloudenhoitajana työskentelevän 26-vuotiaan Maria Piponiuksen kanssa. Elokuussa 1848 solmittu kihlaus salattiin julkisuudelta, joka oli tuon tuosta liittämässä suurmiestä ajan neitosiin. Sulhanen oleskeli syksystä 1848 toukokuuhun 1849 Laukon kartanossa viimeistellen Kalevalan toista painosta, joka ilmestyi joulun alla juuri ennen sensuuriasetuksen tuloa. Osasyy Laukossa viivyttelyyn lienee ollut Eva Agatha Törngrenin vakava, toukokuun alussa kuolemaan johtanut sairaus.

Kihlasormuksena oli keisarin antama briljanttisormus, jonka Lönnrot oli saanut ansioistaan koleralääkärinä. Myös häät pidettiin vain morsiamen lähisukulaisten tieten, mistä erityisesti J. V. Snellman pahoitti mielensä, sillä olihan Maria Piponius hänen serkkunsa. Esikoispoika Elias syntyi nimipäivälahjaksi 17.4.1850, mutta menehtyi aivokalvontulehdukseen jo 16.9.1852. Perheeseen syntyi neljä tytärtä: Maria, Ida, Elina ja Tekla. Maria-puoliso ja tyttäristä Maria ja Tekla kuolivat keuhkotautiin, Elina kurkkumätään. Perhe asui aluksi Kajaanin sahalla, kunnes oma talo valmistui (purettiin 1960-luvulla tavaratalon tieltä). Tammikuussa 1854 perhe muutti Helsinkiin professuurin takia, isän eläkkeelle siirtymisen jälkeen 1862 Sammattiin, viisitoistahuoneiseen Nikun taloon ja myöhemmin, 1876, Lammin vanhuudenkotiin.

Isänsä kuoleman jälkeen ainoa elossa oleva tytär Ida myi vainajan toivomuksen mukaisesti Lammin talon irtaimistoineen ja lähti Sammatista. Ida oli siirtynyt kotiopintojen jälkeen Jyväskylän seminaariin, mutta keuhkotaudin oireet keskeyttivät hänen opintonsa. Ida kirjoitti uskonnollisia runoja, teki pieniä suomennostöitä, opiskeli kieliä ja haaveili lähtevänsä Turkin sotaan sairaanhoitajaksi. Naimattomana pysytellyt Ida lähti isänsä perinnön turvin vuoden 1886 alussa ulkomaille, ensin Pietarin kautta Dresdeniin kasvattisisariensa Eva ja Anna Ingmanin luo. Lääketieteen professori Erik Alexander Ingmanin orvoiksi jääneet tyttäret Eva ja Anna olivat nimittäin tulleet Lönnrotin holhokeiksi keväällä 1858. Evasta tuli taidemaalari, Annasta pianonsoiton opettaja ja musiikkiarvostelija. Ida matkusti edelleen Geneveen, Marseillehin, Dardanelleille, Napoliin, Firenzeen, Nizzaan ja Roomaan ja asettui lopulta 1896 Sienaan. Idan kirjeenvaihto osoittaa hänen tunteneen kaikkialla olevansa muukalainen, mutta ulkomailla sai sentään olla rauhassa rahanpyytäjiltä ja isän suurmiesmaineelta. Ida Lönnrot kuoli sokeana 16.6.1915 Sienassa, missä hänen asuintalonsa ja hautansa ovat häntä hoitaneen Ricuccin perheen kolmannen polven vastuulla.

Elias Lönnrot kasvatti omiensa lisäksi orvoiksi jääneitä sukulais- ja ystäväperheen lapsia, huolehti usean varattoman koulutusmaksuista, piti kajaanilaisille opiskelijoille koulukortteeria Helsingissä ja osoitti lopulta testamentissaan varat Sammatin emäntäkoulun perustamiseen. Se jatkaa toimialaansa laajentaneena edelleen.

Maine

Elias Lönnrot sai tiedeyhteisöltä, lehdistöltä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta tunnustusta jo Kalevalaa kerätessään. Kööpenhaminalainen Det Kongelige Nordiske Oldskrift Selskab kutsui hänen jäsenekseen elokuussa 1833. Kalevala ja Kanteletar vahvistivat suurmiespalvonnan. Tarkoituksenmukaisuussyistä Lönnrotista kehiteltiin vaatimattoman uurastajan perikuva, jonka työtä Kalevalan toimittajana tai suomen kielen professorina aikalaiset välttivät arvostelemasta hänen elinaikanaan. Muotokuvissa hänen kasvoistaan retusoitiin syylä, ja tyttäret häpesivät isäänsä, joka kulki epäherraskaisesti pukeutuneena Sammatissa.

Kaikki eivät kuitenkaan kritiikittä juhlineet: kiistakumppani C. A. Gottlund kirjoitti Suomalainen-lehdessään 1846: "Eipä ole yksikään Suomalainen vielä tullut, jo eläissänsä, maamiehiltänsä niin kaikin puolin kiitetyksi, kehoitetuksi ja kunnioitetuksi kuin tämä Lönnroti: eihän sillä ole tuska uijessa, jonka päätä kannatetaan." Gottlund myönsi lisäansioksi sen, ettei Lönnrot ollut kehumisista tullut ylen ylpeäksi, mutta kieltäytyi palvelemasta häntä toisten tavoin runojen ruhtinaana, kumartamaan kuninkaana. August Ahlqvist, seuraaja suomen kielen professorina, kirjoitti elämäkerrassa, joka ilmestyi Lönnrotin kuoleman jälkeen: "Lönnrotin elämä oli ulkonaisesti varsin seikatoin ja yksinkertainen: syntyi köyhässä kodissa, tulee pannuksi oppikouluun, kärsii puutetta vaan edistyy opinnoissa, pääsee ylioppilaaksi, elättelee henkeänsä kotiopettajana, suorittaa tutkinnot tyydyttävästi, vaikka ei loistavasti, saapi viran ja hoitaa sen nuhteettomasti. Siinä melkein kaikki. Lönnrotin köyhästä elämästä puuttuivat hämmästyttäviä tapauksia, uhkarohkeita yrityksiä ja myrskyäviä mielenliikunnoita." Yhä varteenotettavan elämäkerran kirjoittajan Aarne Anttilan mukaan Lönnrotin mielenseesteisyys ja -ylevyys, serenitas, on kuin tyyni ja pilvetön alkukesän päivä, jolloin luomisen ihme uudistuu (1931). Viljo Tarkiaisen mukaan (1933) Lönnrotilta puuttui kyky ymmärtää monimutkaisia ilmiöitä kuten teatteria, korkeaa runoutta, filosofiaa - hän oli yksinkertainen ja luontoperäinen, hänellä ei ollut suuresti mielikuvitusta, traagillinen ristiriita oli hänelle vieras: Lönnrot oli onnellinen, rajoittunut luonne. Martti Haavio vertasi Lönnrotia auringossa lepäävään leijonaan.

Kirjeenvaihdon perusteella Lönnrot kuitenkin näyttäytyy itsetuntoisena, päämäärätietoisena ja huumorintajuisena tiedemiehenä, joka tiesi tarkoin arvonsa. Hän tuskin otti askeltakaan ilman tietoisuutta sen tarpeellisuudesta. Hänen virolaisten, unkarilaisten, venäläisten, ruotsalaisten, norjalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tiedemiesten kanssa käymäänsä kirjeenvaihtoa on säilynyt. Hänet kutsuttiin useiden ulkomaisten tieteellisten seurojen jäseneksi. Hän testamenttasi koko tutkimusaineistonsa jälkipolville, mutta pyrki välttämään muodollisia kunnianosoituksia. Kunniamerkkejä hän sai kuitenkin sekä keisarilta että vierailta valtioilta, niiden joukossa ainoana suomalaisena Preussin kuuluisan Pour le Mériten.

Elias Lönnrot oli innovatiivinen monitietäjä, joka esitti usealta tieteenalalta valistuneita, nykyaikaisin menetelmin tutkittuina oivallisiin lopputuloksiin johdattavia arvauksia. Oman aikansa mittapuiden mukaan hän oli suurmies ja kansallinen eheyttäjä, jonka arvovalta kantoi yli puolue- ja kielirajojen. Kultin takaa on löydettävissä uusia arvioita ja yhteiskunnallisia vaikutusteitä. Elias Lönnrot toimii yhä Kalevalansa välityksellä kansallisen itsetunnon lujittajana, "kylän kuninkaana", ja kansainvälisenä kaupan ja kulttuurivaihdon edistäjänä.

Elias Lönnrot S 9.4.1802 Sammatti, K 19.3.1884 Sammatti. V räätäli Fredrik Johan Lönnrot ja Ulrika Wahlberg. P 1849 - taloudenhoitaja Maria Piponius S 1823, K 1868, PV värjärimestari Elias Piponius ja Anna Jacobina Snellman. Lapset: Elias S 1850, K 1852; Maria S 1852, K 1874; Ida S 1855, K 1915; Elina S 1858, K 1876; Tekla S 1860, K 1879.

URA. Ylioppilas Turun akatemiassa 1822 - 1827; filosofian kandidaatti 1827; lääketieteen tohtori 1832.

Apulaislääkäri Oulussa 1832; Kajaanin piirilääkäri 1833 - 1854; yliopiston suomen kielen professori 1854 - 1862; Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan toimittaja 1862 - 1880.

Jäsenyydet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunniaesimies; kunniajäsen: Itämainen ja amerikkalainen etnografinen seura, Eesti Kirjameeste Seltsi, Viron oppineiden seura, Pariisin kansa- ja kielitieteellinen seura, Pietarin tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Suomen Lääkäriseura, Suomen Taiteilijaseura; Berliinin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen; Unkarin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen.

Kunnianosoitukset: P. Annan R 3 1856; P. Stanislauksen R 2 1862; Ruotsin Pohjantähden R; Preussin Pour le Mérite -r. R. Kanslianeuvos 1862.

TUOTANTO. Valitut teokset 1 - 5. 1990 - 1993 (sisältävät keskeisen tuotannon kommentteineen ja hakemistoineen sekä elinaikaisen bibliografian); katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Elias Lönnrotin arkisto. Elias Lönnrotin valokuvakokoelma, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto. A. Anttila, Elias Lönnrot : elämä ja tuotanto I - II. 1931 - 1935.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Halonen, muistopatsasluonnos. 1899, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Helsinki; M. Oittinen. 1942, Kajaani; E. Räsänen, E. Halosen luonnoksen mukaan. 1952, Paikkarin torpan piha, Sammatti; C. E. Sjöstrand. Cygnaeuksen galleria, Helsinki; E. Wikström. 1902, Lönnrotin puistikko, Helsinki. Maalaukset: F. Ahlstedt. 1878, Suomalainen normaalilyseo, Helsinki; F. Ahlstedt. 1870-luku, Porin lyseo; R. W. Ekman, Pentti Lyytinen lukee runojaan, Luonnos. 1848, Kansallismuseo; A. Engman. 1884; P. Halonen. 1928, SKS, Helsinki; A. Liljelund. 1881, Kansallisteatteri; J. E. Lindh. Noin 1832, Uusmaalainen osakunta, Helsinki; B. Reinhold. 1872, Helsingin yliopisto. Piirrokset: G. Budkowski. 1845, SKS, Helsinki; E. Ingman, Sammatin Nikulta. 1870-luku, SKS, Helsinki; J. Knutson, kivipiirros. 1841, SKS, Helsinki; A. W. Linsén, pilapiirros. 1847, SKS, Helsinki; M. Visanti, painokuva. 1950. Mitalit: K. Sundström. 1902; H. Zimmermann. 1928; E. Wikström. 1931. Museot: Syntymäkoti Paikkarin torppa, Sammatti; viimeinen koti Lammin talo, Sammatti. Muistolaatat: Asuintalo, Helsinki.

ELIAS LÖNNROTIN MUKAAN NIMETTY. Muistopäivät 9.4. yhdessä Mikael Agricolan kanssa, Suomen kielen päivä; 28.2. Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä; 500 markan seteli 1986; juhlaraha 2002; seura; kadut, aukiot ym. Eno, Helsinki, Kajaani, Kotka, Kuopio, Lappeenranta, Loimaa, Mikkeli, Äänekoski; postimerkki 1931, pienoisarkki 2002; seurapeli 1882, näköispainos 1982; siipirataslaiva.

Kirjoittaja(t): Raija Majamaa/http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2836/

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Elias Lönnrot keräsi laajasti kansanrunoutta ja kirjoitti niiden pohjalta Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan. Runon keruun ohella hän kehitti merkittävästi suomen kirjakieltä.

· professori
· lääkäri
· toimittaja
· kääntäjä
· runoilija

Elias Lönnrot valmistui Keisarillisesta Aleksanterin yliopistosta lääkäriksi vuonna 1832. Jo sitä ennen hän kuitenkin oli kiinnostunut kansanrunoudesta ja tehnyt kaksi runon keruumatkaa. Hänen keruutyön taustalla oli ajatus kansallisesta heräämisestä ja suomalaisten oman historian löytämisestä kansanrunojen kautta. Lönnrot teki kaikkiaan yksitoista keruumatkaa Pohjois-Suomeen, Karjalaan, Inkeriin ja Viroon. Keräämiensä runojen pohjalta hän julkaisi vuosina 1835 ja 1836 kaksiosaisen eepoksen Kalewala 1) taikka Wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Nykyinen standardi Kalevala ilmestyi vuonna 1849 Lönnrotin toimittamana. Siihen on lisätty myös muiden kerääjien materiaalia. Omien runon keruumatkojensa pohjalta Lönnrot julkaisi vuonna 1840 Kanteletaren. Runon keruun ohella Lönnrot kuitenkin harjoitti lääkärin ammattia vuoteen 1854 saakka, jolloin hän siirtyi Keisarillisen Aleksanterin yliopiston suomen kielen professoriksi.

Lääkärinä Elias Lönnrot julkaisi myös lukuisia kansanvalistusoppaita, jotka liittyivät esimerkiksi terveydenhoitoon, ravitsemukseen ja raittiusaatteeseen. Suomen kielen professorina hän kehitti suuresti suomen kieltä. Vuonna 1880 valmistui hänen Suomalais-Ruotsalainen Sanakirjansa 2), jossa oli yli 200 000 sanaa. Siinä hän rikastutti kieltä murresanoilla sekä kehitti itse uusia sanoja. Lönnrotin tavoitteena olikin nostaa suomen kieli tieteen ja virantoimituksen välineeksi. Kieltä hän käytti aktiivisesti työvälineenään myös toimiessaan lehtimiehenä yli 60 vuoden ajan. Lönnrot avusti monia lehtiä, mutta toimi myös itse esimerkiksi Litteraturbladin ja Oulun Wiikko-Sanomien päätoimittajana. Hän myös kirjoitti omia runojaan, käänsi esimerkiksi Homerosta suomeksi ja kansanrunoja ruotsiksi, kirjoitti ja käänsi virsiä sekä kehitti kromaattisen kanteleen. Tieteellisten ansioidensa vuoksi Lönnrot kutsuttiin useiden ulkomaisten tiedeseurojen jäseneksi.

1) Elias Lönnrotin julkaisi omien runonkeruumatkojensa pohjalta Kalevalan ensimmäisen version vuosina 1835–1836. Toimitustyössään Lönnrot pyrki muodostamaan teoksesta yhtenäisen kokonaisuuden, jolla oli yhtenäisyyksiä Homeroksen kanssa. Hän yhdisti eeposta varten eri runonlaulajilta kuulemiaan aineistoja sekä sepitti väliin omia säkeitään. Tästä toimitustyöstään Lönnrot kertoi Kalevalan esipuheessa.

Kansallisen innostuksen nousun myötä sitä kuitenkin pidettiin yleisesti uudelleen löydettynä muinaiseepoksena. Kalevalan toinen painos ilmestyi vuonna 1849. Sekin oli Lönnrotin oma luomus, vaikka aineistoa siihen olivat keränneet esimerkiksi myös M. A. Castrén ja August Ahlqvist. Toinen painos muodostui nykyiseksi kansalliseepokseksi. Se alkaa seuraavalla säkeistöllä.

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa’ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe’et putoelevat,
kieleni kerkiävät,
hampahilleni kajoovat.

2) Vuonna 1880 valmistui Lönnrotin suurtyö, yli 200 00 sanaa sisältävä Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Edes Nykysuomen sanakirja vielä 1960-luvulla ei sisältänyt olennaisesti enemmän sanoja. Lönnrot kehittikin suuresti suomen kirjakieltä ja sanastoa esimerkiksi lakikielen, kasvi- ja kieliopin sekä matematiikan saralla.

Hän keksi muun muassa sanat esitys, itsenäinen, kieltolaki, pöytäkirja, sopimus, tasavalta, äänioikeus, monikko, toisinto, yksikkö, kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, mietelmä ja sivistys. Suomen kielen professorina Lönnrot puhui kansan oman kielen merkityksestä. Hän vaati suomen kielen käyttöönottoa opetuksessa, tieteessä, viranomaispalvelussa sekä kulttuurissa.

' 1833–1854
Kajaanin piirilääkäri

· 1847–1849
Litteraturblad -lehden päätoimittaja

· 1852–1853
Oulun Wiikko-Sanomien päätoimittaja

· 1854–1862
Aleksanterin yliopiston suomen kielen professori

· 1862
Kanslianeuvos

· 1862–1880
Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan toimittaja

· 1863–1884
Virsikirjakomitean suomalaisen osaston puheenjohtaja

Lähde: http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/lonnrot_kult.html#

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Elias Lönnrot oli suomen kirjakielen toinen isä Mikael Agricolan jälkeen, kansalliseepoksen, Kalevalan, ja sen sisarteoksen Kantelettaren luoja, kielen uudistaja ja sanakirjojen toimittaja, ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja ja toimittaja, lukuisten kansaa valistavien terveydellisten ja tieteellisten julkaisujen laatija, suomalaisen virsirunouden uudistaja. Elias Lönnrot oli suurmies, kansallisen itsetunnon lujittaja, monitietäjä joka arvovallallaan eheytti kansallista kulttuuria yli kieli- ja puoluerajojen.

Elias Lönnrot syntyi Sammatissa 1802 räätäli Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrikan neljänneksi lapseksi, sisarussarjaansa keskimmäiseksi. 1800-luvulla ei ollut helppoa saada koulusivistystä, mutta poikkeuksellisen suurten lukuhalujen ja suosijoiden ansiosta se onnistui Lönnrotilta. Hän kävi vanhimman veljensä Henrik Johanin tukemana Tammisaaren pedagogiota 1814 - 1815 ja Turun katedraalikoulua 1816 - 1818. Opinnot keskeytyivät tilapäisesti varojen puutteeseen. Rahoittaakseen opintojaan opiskelijat eli teinit kävivät kerjuulla ja kokosivat elintarvikkeita, viljaa ja rahaa myös esiintymällä laulajina. Kierreltyään räätälinäkin kyliä Lönnrot pääsi oppilaaksi Porvoon lukioon 20.3.1820, mutta jo huhtikuun alussa hän erosi koulusta ja lähti Hämeenlinnaan saatuaan sieltä apteekkioppilaspaikan.

Yksityishenkilöiden ohjaamana Lönnrotista tuli kuitenkin ylioppilas ja hänet merkittiin Turun akatemian matrikkeliin 11.10.1822. Opiskelutovereita olivat J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Liki viisi vuotta opiskeltuaan Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon kesäkuussa 1827. Lönnrot tunsi kesämatkallaan 1828 olevansa Homeros, kun väki kerääntyi kuulemaan huilunsoittoa. Opiskelutoverilleen J. F. Elfvingille lääketieteen opiskelija lähetti kirjeen 14.3.1832 allekirjoittamalla lähettäjäksi Väinämöisen. Maisterinväitöksen aiheena oli muinaissuomalaisten jumalana pitämä Väinämöinen. Aiheen hän oli saanut professori Reinhold von Beckeriltä, joka oli arkkiatri J. A. Törngrenin sukulainen. Vuodesta 1824 Lönnrot oli toiminut kesäisin kotiopettajana silloisen kirurgian ja lapsenpäästöopin professorin J. A. Törngrenin (1772 - 1859) omistamassa Laukon kartanossa Vesilahdella. Turun palon jälkeen hän vietti Laukossa talven 1828 valmistautuen ensimmäiselle keruumatkalleen. Laukossa Lönnrot myös myöhemmin viimeisteli käsikirjoituksen Kalevalan toiseen painokseen, joka ilmestyi 1849.

Törngrenien kotona kokoontui ajan tiedeyhteisö, joka kaukonäköisesti valikoi akatemian opiskelijoista Elias Lönnrotin toteuttamaan kansallisen herätyksen linjauksia, irtauttamaan henkisesti Suomen vuosisataisesta yhteydestään emämaahan Ruotsiin ja etsimään kansan muinaisrunoudesta sille historian. Perusta oli laskettu tuleville kansanrunouden alaan liittyville julkaisuille. Laukon vallasväestä, erityisesti Eva Agatha Törngrenistä (1782 - 1849), sukeutui Lönnrotille tieteellinen kannustaja ja taloudellinen tukija.

Tutkimusmatkailija

Lemmennosto-kuvauksen alku. - Lönnrotiana 30.

J. A. Törngrenin opiskelutoverin, Z. Topelius vanhemman (1781 - 1831) julkaisut Suomen kansan vanhoista runoista viitoittivat Elias Lönnrotille tien Vienan runomaita kohden. Huhtikuussa 1828 hän lähti ensimmäiselle runonkeruumatkalle Hämeeseen ja Savoon odotellessaan opintojensa jatkamismahdollisuutta Turun palon jälkeen. Matkareitti eteni aina Pohjois-Karjalaan ja Valamoon: tuloksena syntyi myös matkapäiväkirja Vandraren (Vaeltaja), joka kuvaa tarkoin suomalaisten elintapoja, häiden viettoa ja runonlaulaja Juhana Kainulaista. Palattuaan syyskuun lopulla Helsinkiin Lönnrot muokkasi keruusaaliista neljä Kantele-vihkoa, jotka ilmestyivät omakustanteina 1829 - 1831. Viides jäi julkaisematta, kun ajatus yhtenäisestä eepoksesta syntyi.

Helmikuussa 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi rahoittamaan Lönnrotin keruu- ja julkaisutoimintaa. Toukokuussa 1831 aloitettu toinen keruumatka keskeytyi elokuussa koleran vuoksi, sillä viranomaiset kutsuivat lääketiedettä opiskelevan Lönnrotin takaisin Helsinkiin taistelemaan Aasiasta levinnyttä epidemiaa vastaan. Lääkäriksi valmistuttuaan Lönnrotin onnistui kolmannen matkansa aikana 13.7. - 17.9.1832 jo pääästä Akonlahteen, tavoittelemaansa Vienaan, haastattelemaan runonlaulaja Soava Trohkimaista.

Kajaanin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli laajoilla alueilla rokotuksia tarkastamassa. Syksyllä 1833 virkamatkan yhteydessä tehty keruu tuli Kalevalan synnyn kannalta tärkeimmäksi. Vuonnisen kylässä hän laulatti Ontrei Malista ja tapasi Vaassila Kieleväisen, jonka tietojen perusteella hän ryhtyi järjestämään eri runoja kokonaisuudeksi.

Viidennellä matkallaan 13.4. - 30.4.1834 Lönnrot laulatti Arhippa Perttusta Latvajärvellä, mikä muodostui keruutoiminnan huippuhetkeksi. Arvokasta tietoa vanhoista runoista Lönnrot sai myös Lonkan Martiska Karjalaiselta, Tshenan Jyrki Kettuselta ja Uhtuan Lari Bogdanoffilta. Repolaan suuntautuneella rokotusmatkalla syksyllä 1834 Lönnrot viimeisteli Kalevalan käsikirjoitusta. Kuudennen matkansa Lönnrot Kalevalan käsikirjoituksen luovutettuaan teki huhti-toukokuussa 1835 kulkien viiden viikon aikana 800 kilometriä. Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista - Suomen kansalliseepoksen ensimmäinen versio - ilmestyi kahdessa osassa 1835 - 1836. Esipuheen allekirjoituspäivä 28.2. on nimetty Kalevalan eli suomalaisen kulttuurin päiväksi.

Seitsemäs matka eli ensimmäinen suurretki kesti kaksiosaisena syyskuusta 1836 marraskuulle 1837. Se osoittautui raskaaksi ja vaaralliseksi. Yksinäisyys, synkät ajatukset ja vähäiset tulokset aiheuttivat hengellisen murroksen: aiempi luonnontieteellinen suhtautumistapa muuntui uskonnolliseksi, mistä lopulta seurasi se, että Lönnrotista tuli huomattava virsirunoilija. - Syysmatka 1838 pohjusti Kanteletarta, sillä Lönnrot laulatti Koitereen rannalla kaksi päivää Mateli Kuivalatarta. Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä ilmestyi kolmena kirjana 1840. Yhdeksäs matka liittyi viranhoitoon.

Lönnrotin matkat jakautuivat kahteen selkeään jaksoon. Alussa päämääränä oli kerätä mahdollisimman tarkoin vanhat runot historian lähteiksi. Milloin runoja ei saaliiksi karttunut, silloin Lönnrot jäljitti outoja sanoja, kasvien nimiä, sananlaskuja ja arvoituksia nousevan suomen kielen tarpeiksi. Viimeiset matkat olivatkin luonteeltaan kielentutkimusta palvelevia. Lönnrotille myönnettiin useita vuosia virkavapautta lääkärintoimesta vanhojen runojen keruuta ja sanakirjan laatimista varten.

Tammikuussa 1841 alkanut kymmenes matka eli toinen suurretki keskeytyi maaliskuussa passimuodollisuuksiin. Matka jatkui 31.10. ja suuntautui pisimmälle eli Kemistä Inariin, Ruijaan, Kuolaan ja Arkangeliin. Matkaseurana olivat aluksi norjalainen kielentutkija Nils Stockfleth sekä Suomen heimon löytäjä Matthias Alexander Castrén, joka heinäkuussa 1842 suuntasi kulkunsa samojedien maille. Lönnrot lähti vesiteitse sukukieltä vepsää puhuvien pariin Ojatti-joen latvoille. Myös pohjoisvepsäläisiltä kerätyt tiedot kielestä ja kansanrunoudesta tulivat myöhemmin suomen kielen professuuria varten laaditun väitöskirjan aineksiksi. Matka päättyi Lönnrotin osalta lokakuussa 1842.

Viimeiseksi keruumatkaksi jäi matka Viroon kesäkuusta 1844 tammikuuhun 1845, jonka aikana Lönnrot tutki Tartossa Viron Oppineiden Seuran sanakokoelmia, kierteli seitsemän viikon ajan maaseutua sekä pani muistiin virolaisia sananparsia, arvoituksia ja tarinoita.

Lönnrot kulki kävellen, soutaen, hiihtäen ja kulkuneuvoja niukalti hyödyntäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi matkaa Helsingistä etelänavalle. Ääripisteitä olivat Petsamo, Arkangeli, Viena, Viro ja Inkeri. Kalevalasta syntynyt eurooppalainen julkisuus ei saanut häntä lähtemään Saksaan 1847 opettamaan yliopistoon, vaikka hän oli sekä kielitaitoinen että vielä vailla perhesiteitä. Tutkimusmatkojen vaivoja olivat kieltäymykset, nälkä, unettomat yöt, syöpäläiset ja suora väkivalta. Kirjeissään ja päiväkirjamerkinnöissään Lönnrot antoi selityksen matkustushalukkuudelleen: toisaalta velvollisuudentunne ajoi täyttämään häneen kohdistetut kansalliset odotukset, toisaalta tiedonhalu houkutteli tutkimaan, mitä taipaleiden takaa voisi saada saaliiksi hyödyntämään historian, kielitieteen tai kansanperinteen tutkimusta. Käytännöllinen elämänasenne, oivallinen huumorintaju ja sopeutumiskyky auttoivat arkipäivän hankaluuksien ylitse. Kurinalaisuus ja työnteon oikea rytmittäminen mahdollistivat sen, että haaveista tuli totta. Suomen kansa sai kansalliseepoksen, Kalevalan, sekä yhä vielä tutkimuslähteenä vertaansa vailla olevan Suomalais-Ruotsalaisen Sanakirjan.

Matkojen tuloksia olivat muun muassa 65 000 säettä kansanrunoutta. Kalevalan toinen, muiden kerääjien tuloksilla lisätty painos, ilmestyi Lönnrotin toimittamana 1849. Siitä tuli "standardi-Kalevala", jota käytetään kouluopetuksessa ja käännöksissä. Edelleen kiinnostavia ovat kirjeiden ja päiväkirjojen havainnot kansan elintavoista, ihmisen ja maiseman vuorovaikutuksesta ja luonnon monimuotoisuudesta. Paikalliskuvauksilla on myös taiteellista arvoa. Kansanrunouden alalta Lönnrot julkaisi artikkeleita muun muassa Ritvalan helkajuhlasta, piispa Henrikin surmavirrestä ja sammosta sekä teokset Suomen Kansan Sanalaskuja (1842) ja Suomen Kansan Arwoituksia (1844) ja lopuksi teoksen Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880).

Lääkäri

Yliopiston siirryttyä Turusta Helsinkiin Elias Lönnrot jatkoi opintojaan lääketieteen parissa. Hän valmistui toukokuussa 1832 lääketieteen lisensiaatiksi väitöskirjallaan Afhandling om Finnarnes Magiska Medicin, joka kertoi suomalaisten taikuuteen perustuvista parannustavoista, ja hänet promovoitiin tohtoriksi samana keväänä. Käytännön kokemusta lääkärintyöstä oli karttunut koleraepidemian aikana Helsingissä 1831. Opetussairaala valmistui Helsinkiin vasta 1832. Lönnrot ei harjoitellut opiskelutovereidensa tavoin ulkomaisissa sairaaloissa, vaan siirtyi apulaislääkäriksi määrättynä syksyllä 1832 Ouluun torjumaan nälänhädän seurauksia, puna- ja lavantautia. Seuraavan vuoden alusta hän siirtyi Kajaaniin piirilääkäriksi; virka vakinaistettiin heinäkuussa 1833. Lääkärintointaan hän harjoitti Kajaanin liki 400 asukkaan kylässä virkavapausaikoja lukuun ottamatta vuoteen 1854, jolloin hän siirtyi suomen kielen professoriksi Helsinkiin.

Virkatehtäviinsä kuuluvissa raporteissa ja vuosikertomuksissa Lönnrot esitti monia käytännöllisiä uudistuksia, muun muassa hahmotteli terveyskeskuksen edeltäjän. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella hän vaati kuhunkin pitäjään lääkärintalon, johon voitaisiin rokotusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä varata tilat myös rokottajalle. Jokaisessa pitäjässä tarvittavat kätilöt voitaisiin kouluttaa vaikkapa kehruuhuoneisiin tuomituista, moraalista parannusta osoittaneista naisista, joille saavutettu vapaus korvaisi maksettavan palkan. Painettuja ohjeita oli jaettava kulkutautien aikoina alueittain sovellettuina. Lääkärin tuli noudattaa säästäväisyyttä lääkkeitä määrätessään; eräässäkin pappilassa oli lääkeainekset sekoitettu yhteen, kun ei oltu tietoisia niiden yksittäisistä vaikutuksista. Hän ehdotti vielä perustettavaksi erityisen terveysvalvojan, terveyspoliisin viran rahvaan epäsiisteyden vuoksi. Rajantakaisessa tiheämmin asutussa Vuokkiniemessä kulkutaudit eivät levinneet: siellä morsianta neuvottiin jo häälauluissa noudattamaan puhtautta. Sukupuolitautien torjumiseksi Lönnrot ehdotti pakollista tarkastusta kaikille matkustavaisille parin viikon kuluttua kotiinpaluusta ja ehdotti kulkukauppiaille rajoituksia tieltäpoikkeamisiin. Ankarien syytösten takana oli Lönnrotin perusteellinen ja ennakkoluuloton tavallisen kansan tuntemus. Lönnrotin suuria oivalluksia olivat myös lääkkeiden annostelussa noudatettavat puoliannokset lapsille ja ikivanhoille sekä neuvo käyttää tartuntataudeissa hoitajina vanhoja naisia eikä nuoria, joille ei ollut kehittynyt vastustuskykyä. Kirurgiset toimenpiteet olivat Lönnrotin mielestä haasteellisimpia lääkärintyössä, jossa hän ei aina tuntenut viihtyvänsä kielentutkimuksen vetäessä puoleensa.

Lönnrot pyrki valistamaan tavallista kansaa julkaisemalla aikoinaan tavattoman suositun Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkärin (1839). Lääkintöviranomaisten pyynnöstä hän laati oppaita pikkulasten kasvattamiseksi ja ruokkimiseksi sekä jäkälän käyttämisestä hätäravinnoksi katovuosina. Lääketieteellisiä tietojaan Lönnrot hyödynsi myös kootessaan Kalevalan: Lemminkäisen äiti toimi aivan oikeassa järjestyksessä liittäessään poikansa irronneet osat yhteen. Laatiessaan ensimmäistä suomalaista kasviota Flora Fennicaa (1860) Lönnrot lisäsi kasviopillisten muotoseikkain perään ohjeet kunkin kasvin hyötykäyttöä ja potilaan itsehoitoa varten apteekissa saadun rohdoskasvituntemuksen ja kansanlääkinnästä saamiensa tietojen perusteella. Raittiusaatetta Lönnrot ajoi perustamalla Kajaaniin varsin väljäsääntöisen Selveys-Seuran, jonka kuitenkin nukahti jäsenten puutteeseen. Lönnrot jatkoi Helsingin-aikoinaan raittiusvalistusta julkaisemalla Raittiuden Ystävien sarjassa alan kirjoituksia.

Kielitieteilijä

Kansan puhekielestä vieraantunut kirjasuomi oli 1800-luvun alussa lähes Mikael Agricolan käyttämän kielen asteella. Agricolan arvellaan käyttäneen noin 6 000 - 8 000 sanaa. Kun Elias Lönnrotin suurtyö Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja valmistui 1880, se sisälsi yli 200 000 sanaa. Nykysuomen sanakirja 1950-luvulta sisälsi noin 201 000 sanaa. Kielelliset ongelmat kiinnostivat Lönnrotia jo opiskeluaikana. Hänen mielestään kansan oma kieli oli sen kulttuurin edellytys ja selviytymisen ehto. Suomen kielellä oli saatava opetusta, oli voitava asioida hallinto- ja oikeusviranomaisten kanssa, oli julkaistava sanomalehtiä ja muuta kirjallisuutta.

Lönnrotin oma kotikieli oli ollut suomi, mutta kouluopetuksen ja tieteellisen työn myötä tapahtui hänen pelkäämänsä äidinkielen siirto omassakin perheessä. Poikansa kanssa Lönnrot puhui suomea, vaimo ja tyttäret puhuivat Lönnrotin kanssa ruotsia. Käsitteellinen kirjeenvaihto ja tieteellinen keskustelu oli käytävä ruotsiksi tai vierailla kielillä; myöhäisvuosinaan Lönnrot käytti suomea hyvin säästeliäästi sillä perusteella, että katsoi suomen kieleen kehittyneen kirjakielen muotoja, jotka olivat edenneet hänen ulottuviltaan. Näin sanoi mies, jota kutsutaan suomen kirjakielen toiseksi isäksi.

Kirjakielen vankentamiseen liittyvässä murteiden taistelussa Lönnrot asettui luonteensa mukaisesti välittävälle kannalle: hän otti pohjaksi länsimurteet ja rikastutti kieltä itämurteiden sanavarastoilla. Lönnrot vakiinnutti d:n suomen kirjakieleen, poimi omakielisiä vastineita oppisanoille sananlaskuista, murreilmaisuista tai omista kehitelmistään. Lönnrotin jäljet näkyvät lakikielen tuhannessa termissä, kasviopin sanaston kolmessa neljäsosassa sekä kieliopin ja matematiikan oppisanastossa. Lönnrotin kehittelemiä sanoja ovat muun muassa kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, pöytäkirja, esitys, itsenäinen, kieltolaki, mietelmä, monikko ja yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto, äänioikeus. Käytännöllisenä luonteena hän organisoi kerääjä- ja avustajaverkoston eri puolilla maata asuvista ystävistään, jotka toimivat lääkäreinä, pappeina tai opettajina. He lähettivät outoja sanoja, sananlaskuja ja arvoituksia sekä juttuja Lönnrotin toimittamiin julkaisuihin.

Elias Lönnrot nimitettiin syksyllä 1853 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston järjestyksessä toiseksi suomen kielen professoriksi Matthias Alexander Castrénin menehdyttyä keuhkotautiin. Virkaanastujaisesitelmässään Lönnrot loi vertailevan katsauksen suomen, viron ja lapin keskinäisiin suhteisiin ja kehitykseen tehden päätelmiä kielenpuhujien päivittäisten elintapojen vaikutuksesta esimerkiksi kielen lyhenemiseen, kulumiseen. Luennoidessaan yliopistossa vuoteen 1862 Lönnrot asetti tavoitteekseen kansankielen kohottamisen tieteen ja virkakoneiston käyttövälineeksi, pyrki selkeään ja käytännölliseen kirjakieleen sekä omakielisiin oppisanoihin. Lönnrotin teoreettisten artikkeleiden, käytännönläheisten käännösten sekä tuhansien uudissanojen vaikutus on vielä tutkimatta. Tentaattorina Lönnrot oli seuraajaansa A. Ahlqvistia huomattavasti helpompi.

Eläkevuosien hankkeeksi jäi Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Lönnrot toimitti muitakin sanakirjoja eri tarpeisiin, muun muassa tulkkisanakirjan keskustelunäytteineen ulkomaisten turistien käyttöön (1847).

Hän oli mukana perustamassa Suomen vanhinta, vielä ilmestyvää tieteellistä aikakauskirjaa, Suomea, 1840 - 1842.

Toimittaja

Elias Lönnrotin toimittajan työ kattaa yli 60 vuoden ajan. Hän avusti yli kymmentä lehteä, oli Mehiläisen, Litteraturbladin ja Oulun Wiikko-Sanomien vastaava päätoimittaja ja toimi aktiivisesti lehtimiehenä yli 40 vuotta. Varhaisin avustus oli ruotsinnos Hamnen venäläisen N. M. Karamzinin runosta, joka julkaistiin Åbo Underrättelserissä 14.2.1824. Hän oli ensimmäisiä oppineita, jotka kykenivät käyttämään tasaveroisesti suomen ja ruotsin kieltä puhuessaan ja kirjoittaessaan. Lönnrot kohdisti valistavat kirjoituksensa ja suomennoksensa suomenkieliselle talonpoikaiselle väestölle ja tieteelliset, polemisoivat artikkelinsa ruotsinkieliselle sivistyneistölle, jolle hän myös käänsi kansanrunoutta. Lönnrotin oma Mehiläinen (1836 - 1837, 1839 - 1840, historialiitteitä) oli ensimmäinen suomenkielinen aikakausjulkaisu ja ylipäänsä viides suomeksi ilmestynyt sanomalehti. Yleistajuisista asioista hän kertoi Oulun Wiikko-Sanomien ja J. V. Snellmanin toimittaman Maamiehen Ystävän palstoilla.

Lönnrot avusti ystäviensä J. L. Runebergin toimittamia Helsingfors Morgonbladia ja Borgå Tidningiä sekä J. V. Snellmanin toimittamia Saimaa, Litteraturbladia ja Maamiehen Ystävää. Hän puolusti rohkeasti Snellmania tämän jouduttua Saiman vuoksi sensuurin hampaisiin ja otti Litteraturbladin vastuulleen vuosiksi 1847 - 1849. Omakohtaisesti Lönnrot vastusti sensuuria toimittamalla ystävien varoituksista piittaamatta kansalle lukemista. Suosittu Oulun Wiikko-Sanomat oli hänen päätoimittajakaudellaan 1852 - 1853 sensuurin erityisen tarkkailun alainen; se oli aakkosellisine pikkuartikkeleineen tietosanakirjan esivaihe.

Runoilija

Elias Lönnrotin ikuinen runoelma on Kalevala: alkuaan 32 runon kooste 12 078 säkeineen. Vuodesta 1833 lähtien Lönnrot oli suunnitellut yhtenäisiä pienoiseepoksia kertovien runojen sankareista. Kokoonpanotyön suunnitelma muuttui keruumatkoilta saaduista lisäyksistä. Pyrkiessään saamaan selville olettamansa kansanrunojen aikajärjestyksen ja luontevan jäsentelyn Lönnrot noudatti myös omaa taiteellista näkemystään yhdistellen eri runonlaulajilta saamiaan aineksia ja lisäillen väliin itse sepittämiään säkeitä. Ensimmäinen painos 1835 eli niin sanottu Vanha Kalevala on Lönnrotin oma eepos, ei kansanrunojen kokoelma tai valikoima; se on tietoisesti Homerokseen rinnastettu runoelma. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä.

Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen historiallisia; niiden sisällys oli säilynyt pakanuuden ajoilta mutta muoto muuttunut - niinpä toimittajarunoilijakin saattoi päättää eepoksen oman maailmankatsomuksensa mukaisesti kristinuskon voittoon ja pakanuuden häviöön. Eepos rakentui kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan, vastakkainasettelulle, joka luo draamalliset jännitteet ja eettisen johtoajatuksen. Aineksia oli vaikka seitsemään eri versioon, jonka osoituksena ovat noin 3 000 säettä painettujen runojen toisintoja. Lönnrot kertoi avoimesti teoksen esipuheessa toimitustyöstään, mutta silti teosta pidettiin uudelleen löydettynä, hajanaisista sirpaleista pelastettuna muinaiseepoksena, joka nostatti valtavan kansallisen innostuksen ja herätti huomiota ulkomailla.

Kalevalan toinen painos eli niin sanottu Uusi Kalevala (1849, 22 795 säettä 50 runoon jaettuna), joka on vakiinnuttanut asemansa kansalliseepoksena, oli myös Lönnrotin oma luomus. Esipuheessa itsetietoinen toimittaja julisti: "Lopulta, kun kukaan laulajista ei enää voinut vetää vertoja minulle niiden runojen määrään nähden, mitä olin kerännyt, katsoin, että myös minulla on se oikeus, jonka vakaumukseni mukaan useimmat katsoivat omaksi oikeudekseen, nimittäin oikeus järjestää runot sillä tavoin kuin ne parhaiten soveltuivat toistensa yhteyteen, eli runon sanoin: itse loime loitsijaksi, laikahtime laulajaksi, s.o. pidin itseäni hyvänä laulajana siinä kuin hekin itseään."

Erityisesti (Kullervo) Kullervo-jaksoa (2 196 säettä) on pidettävä lukuisista eri kansanrunojen aineksista punottuna Lönnrotin taiteellisena huippusaavutuksena, joka tragediana on usean taiteenalan jatkuva innoittaja.

Kanteletartakaan ei voida pitää aitojen, runonlaulajien esittämien kansanlaulujen kokoelmana, sillä Lönnrot yhdisteli saman laulun toisintoja kokonaisuudeksi ja sepitti joukkoon omiakin kalevalaisia lauluja. Kantelettaren esipuhe on ajan huomattavin esteettinen kannanotto.

Lönnrot tunnetaan runoilijana myös yksittäisten omien runojen Neijon laulu eli Kultani kukkuu, kaukana kukkuu, käännösten ja ennen kaikkea virsien pohjalta. Hän ruotsinsi kansanrunoutta ja suomensi taiderunoutta Homeroksesta J. L. Runebergiin (Sua lähde kaunis katselen). Lönnrot oli runomittojen taitaja ja tuntija, joka harjoitti kykyään kävellessään virka-asunnon ja kodin väliä Kajaanissa tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa kokeili muistiaan käännöstöillä.

Lönnrot kutsuttiin virsikirjakomitean jäseneksi huhtikuussa 1863. Yliopistovirasta erottuaan Lönnrot halusi korvata yhteiskunnalle sen maksaman eläkkeen ryhtymällä uudistamaan suomalaista virsirunoutta. Virsien korjailu oli mieltä virkistävää vaihtelua yksitoikkoisen sanakirjatyön lomassa. Lönnrot julkaisi virsikokeilujaan joka vuosi 1864 - 1880; uusi virsikirjalaitos ilmestyi vielä 1883. Turkulaisen ystävän, J. F. Granlundin Tähti-lehdessä virsiluonnokset herättivät keskustelua, samoin kuin Lönnrotin teoreettiset artikkelit virsirunouden laatimisesta. Vuoden 1886 virsikirjassa oli 17 Lönnrotin alkuperäistä virttä sekä 64 suomennosta, hänen säkeistöjään oli vielä 25 muussa virressä ja uudistuksiksi oli hänen nimiinsä merkitty 206 virttä. Vuoden 1986 virsikirjassa on jäljellä yhdeksän Lönnrotin omaa virttä, 41 suomennosta ja 20 hänen uudistamaansa virttä.

Lönnrotin tapana oli virsiä laulaessaan säestää itseään kanteleella. Hän oli vastoin kulttikuvaansa hyvä laulaja ja musiikkimies, joka kehitti oman yksinkertaistetun numeroin ilmaistavan nuottikirjoituksensa matkojaan varten, suomensi musiikkisanastoa ja sai aikaan kanteleenrakentajana mullistavan keksinnön, kromaattisen kanteleen. Matkoillaan hän kuljetti huilua mukanaan, sillä soiton avulla saattoi voittaa erityisesti naispuolisen yleisön puolelleen.

Perheenisä

Elias Lönnrot avioitui vasta 13.7.1849 oululaisen värjärimestarin tyttären, Kajaanin sahalla taloudenhoitajana työskentelevän 26-vuotiaan Maria Piponiuksen kanssa. Elokuussa 1848 solmittu kihlaus salattiin julkisuudelta, joka oli tuon tuosta liittämässä suurmiestä ajan neitosiin. Sulhanen oleskeli syksystä 1848 toukokuuhun 1849 Laukon kartanossa viimeistellen Kalevalan toista painosta, joka ilmestyi joulun alla juuri ennen sensuuriasetuksen tuloa. Osasyy Laukossa viivyttelyyn lienee ollut Eva Agatha Törngrenin vakava, toukokuun alussa kuolemaan johtanut sairaus.

Kihlasormuksena oli keisarin antama briljanttisormus, jonka Lönnrot oli saanut ansioistaan koleralääkärinä. Myös häät pidettiin vain morsiamen lähisukulaisten tieten, mistä erityisesti J. V. Snellman pahoitti mielensä, sillä olihan Maria Piponius hänen serkkunsa. Esikoispoika Elias syntyi nimipäivälahjaksi 17.4.1850, mutta menehtyi aivokalvontulehdukseen jo 16.9.1852. Perheeseen syntyi neljä tytärtä: Maria, Ida, Elina ja Tekla. Maria-puoliso ja tyttäristä Maria ja Tekla kuolivat keuhkotautiin, Elina kurkkumätään. Perhe asui aluksi Kajaanin sahalla, kunnes oma talo valmistui (purettiin 1960-luvulla tavaratalon tieltä). Tammikuussa 1854 perhe muutti Helsinkiin professuurin takia, isän eläkkeelle siirtymisen jälkeen 1862 Sammattiin, viisitoistahuoneiseen Nikun taloon ja myöhemmin, 1876, Lammin vanhuudenkotiin.

Isänsä kuoleman jälkeen ainoa elossa oleva tytär Ida myi vainajan toivomuksen mukaisesti Lammin talon irtaimistoineen ja lähti Sammatista. Ida oli siirtynyt kotiopintojen jälkeen Jyväskylän seminaariin, mutta keuhkotaudin oireet keskeyttivät hänen opintonsa. Ida kirjoitti uskonnollisia runoja, teki pieniä suomennostöitä, opiskeli kieliä ja haaveili lähtevänsä Turkin sotaan sairaanhoitajaksi. Naimattomana pysytellyt Ida lähti isänsä perinnön turvin vuoden 1886 alussa ulkomaille, ensin Pietarin kautta Dresdeniin kasvattisisariensa Eva ja Anna Ingmanin luo. Lääketieteen professori Erik Alexander Ingmanin orvoiksi jääneet tyttäret Eva ja Anna olivat nimittäin tulleet Lönnrotin holhokeiksi keväällä 1858. Evasta tuli taidemaalari, Annasta pianonsoiton opettaja ja musiikkiarvostelija. Ida matkusti edelleen Geneveen, Marseillehin, Dardanelleille, Napoliin, Firenzeen, Nizzaan ja Roomaan ja asettui lopulta 1896 Sienaan. Idan kirjeenvaihto osoittaa hänen tunteneen kaikkialla olevansa muukalainen, mutta ulkomailla sai sentään olla rauhassa rahanpyytäjiltä ja isän suurmiesmaineelta. Ida Lönnrot kuoli sokeana 16.6.1915 Sienassa, missä hänen asuintalonsa ja hautansa ovat häntä hoitaneen Ricuccin perheen kolmannen polven vastuulla.

Elias Lönnrot kasvatti omiensa lisäksi orvoiksi jääneitä sukulais- ja ystäväperheen lapsia, huolehti usean varattoman koulutusmaksuista, piti kajaanilaisille opiskelijoille koulukortteeria Helsingissä ja osoitti lopulta testamentissaan varat Sammatin emäntäkoulun perustamiseen. Se jatkaa toimialaansa laajentaneena edelleen.

Maine

Elias Lönnrot sai tiedeyhteisöltä, lehdistöltä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta tunnustusta jo Kalevalaa kerätessään. Kööpenhaminalainen Det Kongelige Nordiske Oldskrift Selskab kutsui hänen jäsenekseen elokuussa 1833. Kalevala ja Kanteletar vahvistivat suurmiespalvonnan. Tarkoituksenmukaisuussyistä Lönnrotista kehiteltiin vaatimattoman uurastajan perikuva, jonka työtä Kalevalan toimittajana tai suomen kielen professorina aikalaiset välttivät arvostelemasta hänen elinaikanaan. Muotokuvissa hänen kasvoistaan retusoitiin syylä, ja tyttäret häpesivät isäänsä, joka kulki epäherraskaisesti pukeutuneena Sammatissa.

Kaikki eivät kuitenkaan kritiikittä juhlineet: kiistakumppani C. A. Gottlund kirjoitti Suomalainen-lehdessään 1846: "Eipä ole yksikään Suomalainen vielä tullut, jo eläissänsä, maamiehiltänsä niin kaikin puolin kiitetyksi, kehoitetuksi ja kunnioitetuksi kuin tämä Lönnroti: eihän sillä ole tuska uijessa, jonka päätä kannatetaan." Gottlund myönsi lisäansioksi sen, ettei Lönnrot ollut kehumisista tullut ylen ylpeäksi, mutta kieltäytyi palvelemasta häntä toisten tavoin runojen ruhtinaana, kumartamaan kuninkaana. August Ahlqvist, seuraaja suomen kielen professorina, kirjoitti elämäkerrassa, joka ilmestyi Lönnrotin kuoleman jälkeen: "Lönnrotin elämä oli ulkonaisesti varsin seikatoin ja yksinkertainen: syntyi köyhässä kodissa, tulee pannuksi oppikouluun, kärsii puutetta vaan edistyy opinnoissa, pääsee ylioppilaaksi, elättelee henkeänsä kotiopettajana, suorittaa tutkinnot tyydyttävästi, vaikka ei loistavasti, saapi viran ja hoitaa sen nuhteettomasti. Siinä melkein kaikki. Lönnrotin köyhästä elämästä puuttuivat hämmästyttäviä tapauksia, uhkarohkeita yrityksiä ja myrskyäviä mielenliikunnoita." Yhä varteenotettavan elämäkerran kirjoittajan Aarne Anttilan mukaan Lönnrotin mielenseesteisyys ja -ylevyys, serenitas, on kuin tyyni ja pilvetön alkukesän päivä, jolloin luomisen ihme uudistuu (1931). Viljo Tarkiaisen mukaan (1933) Lönnrotilta puuttui kyky ymmärtää monimutkaisia ilmiöitä kuten teatteria, korkeaa runoutta, filosofiaa - hän oli yksinkertainen ja luontoperäinen, hänellä ei ollut suuresti mielikuvitusta, traagillinen ristiriita oli hänelle vieras: Lönnrot oli onnellinen, rajoittunut luonne. Martti Haavio vertasi Lönnrotia auringossa lepäävään leijonaan.

Kirjeenvaihdon perusteella Lönnrot kuitenkin näyttäytyy itsetuntoisena, päämäärätietoisena ja huumorintajuisena tiedemiehenä, joka tiesi tarkoin arvonsa. Hän tuskin otti askeltakaan ilman tietoisuutta sen tarpeellisuudesta. Hänen virolaisten, unkarilaisten, venäläisten, ruotsalaisten, norjalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tiedemiesten kanssa käymäänsä kirjeenvaihtoa on säilynyt. Hänet kutsuttiin useiden ulkomaisten tieteellisten seurojen jäseneksi. Hän testamenttasi koko tutkimusaineistonsa jälkipolville, mutta pyrki välttämään muodollisia kunnianosoituksia. Kunniamerkkejä hän sai kuitenkin sekä keisarilta että vierailta valtioilta, niiden joukossa ainoana suomalaisena Preussin kuuluisan Pour le Mériten.

Elias Lönnrot oli innovatiivinen monitietäjä, joka esitti usealta tieteenalalta valistuneita, nykyaikaisin menetelmin tutkittuina oivallisiin lopputuloksiin johdattavia arvauksia. Oman aikansa mittapuiden mukaan hän oli suurmies ja kansallinen eheyttäjä, jonka arvovalta kantoi yli puolue- ja kielirajojen. Kultin takaa on löydettävissä uusia arvioita ja yhteiskunnallisia vaikutusteitä. Elias Lönnrot toimii yhä Kalevalansa välityksellä kansallisen itsetunnon lujittajana, "kylän kuninkaana", ja kansainvälisenä kaupan ja kulttuurivaihdon edistäjänä.

Elias Lönnrot S 9.4.1802 Sammatti, K 19.3.1884 Sammatti. V räätäli Fredrik Johan Lönnrot ja Ulrika Wahlberg. P 1849 - taloudenhoitaja Maria Piponius S 1823, K 1868, PV värjärimestari Elias Piponius ja Anna Jacobina Snellman. Lapset: Elias S 1850, K 1852; Maria S 1852, K 1874; Ida S 1855, K 1915; Elina S 1858, K 1876; Tekla S 1860, K 1879.

URA. Ylioppilas Turun akatemiassa 1822 - 1827; filosofian kandidaatti 1827; lääketieteen tohtori 1832.

Apulaislääkäri Oulussa 1832; Kajaanin piirilääkäri 1833 - 1854; yliopiston suomen kielen professori 1854 - 1862; Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan toimittaja 1862 - 1880.

Jäsenyydet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunniaesimies; kunniajäsen: Itämainen ja amerikkalainen etnografinen seura, Eesti Kirjameeste Seltsi, Viron oppineiden seura, Pariisin kansa- ja kielitieteellinen seura, Pietarin tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Suomen Lääkäriseura, Suomen Taiteilijaseura; Berliinin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen; Unkarin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen.

Kunnianosoitukset: P. Annan R 3 1856; P. Stanislauksen R 2 1862; Ruotsin Pohjantähden R; Preussin Pour le Mérite -r. R. Kanslianeuvos 1862.

TUOTANTO. Valitut teokset 1 - 5. 1990 - 1993 (sisältävät keskeisen tuotannon kommentteineen ja hakemistoineen sekä elinaikaisen bibliografian); katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Elias Lönnrotin arkisto. Elias Lönnrotin valokuvakokoelma, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto. A. Anttila, Elias Lönnrot : elämä ja tuotanto I - II. 1931 - 1935.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Halonen, muistopatsasluonnos. 1899, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Helsinki; M. Oittinen. 1942, Kajaani; E. Räsänen, E. Halosen luonnoksen mukaan. 1952, Paikkarin torpan piha, Sammatti; C. E. Sjöstrand. Cygnaeuksen galleria, Helsinki; E. Wikström. 1902, Lönnrotin puistikko, Helsinki. Maalaukset: F. Ahlstedt. 1878, Suomalainen normaalilyseo, Helsinki; F. Ahlstedt. 1870-luku, Porin lyseo; R. W. Ekman, Pentti Lyytinen lukee runojaan, Luonnos. 1848, Kansallismuseo; A. Engman. 1884; P. Halonen. 1928, SKS, Helsinki; A. Liljelund. 1881, Kansallisteatteri; J. E. Lindh. Noin 1832, Uusmaalainen osakunta, Helsinki; B. Reinhold. 1872, Helsingin yliopisto. Piirrokset: G. Budkowski. 1845, SKS, Helsinki; E. Ingman, Sammatin Nikulta. 1870-luku, SKS, Helsinki; J. Knutson, kivipiirros. 1841, SKS, Helsinki; A. W. Linsén, pilapiirros. 1847, SKS, Helsinki; M. Visanti, painokuva. 1950. Mitalit: K. Sundström. 1902; H. Zimmermann. 1928; E. Wikström. 1931. Museot: Syntymäkoti Paikkarin torppa, Sammatti; viimeinen koti Lammin talo, Sammatti. Muistolaatat: Asuintalo, Helsinki.

ELIAS LÖNNROTIN MUKAAN NIMETTY. Muistopäivät 9.4. yhdessä Mikael Agricolan kanssa, Suomen kielen päivä; 28.2. Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä; 500 markan seteli 1986; juhlaraha 2002; seura; kadut, aukiot ym. Eno, Helsinki, Kajaani, Kotka, Kuopio, Lappeenranta, Loimaa, Mikkeli, Äänekoski; postimerkki 1931, pienoisarkki 2002; seurapeli 1882, näköispainos 1982; siipirataslaiva.

Kirjoittaja(t): Raija Majamaa / http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2836/.
Vanhemmat: Fredrik Johan Lönnrot, s. 09.12.1765 Sammatti, Kiikala, k. 18.10.1851 Kajaani ja Ulrika Lönnrot o.s. Wahlberg, s. 02.05.1773 Sammatti, k. 21.03.1859 Sammatti.

Elias Lönnrot (joskus muodossa Lönnroth, 9. huhtikuuta 1802 Sammatti – 19. maaliskuuta 1884 Sammatti)

Lapset:

Elias Lönnrot Elias kuoli 2-vuotiaana aivokalvontulehdukseen., s. 17.04.1850 Kajaani, k. 16.09.1852 Kajaani.

Maria Ulrika Lönnrot Maria kuoli 21-vuotiaana keuhkotautiin., s. 18.06.1852 Kajaani, k. 06.01.1874 Sammatti.

Maria Ulrika Lönnrot (1852-1874)

Ida Karolina Lönnrot Ida sai sekä keuhkotaudin että kurkkumädän tartunnan, mutta selvisi niistä hengissä. Lönnrot erosi täysinpalvelleena professorinvirastaan 1862 ja muutti syntymäpitäjäänsä Sammattiin. Siellä hän asettui asumaan ostamaansa Nikun taloon ja myöhemmin vielä syrjäisempään Lammin uudistaloon. Hänen avustajanaan ja taloudenhoitajanaan oli viimeisten vuosien aikana tytär Ida, joka hoivasi vanhaa isäänsä tämän vuonna 1884 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Sen jälkeen Ida eli ulkomailla, vuodesta 1896 alkaen Italian Sienassa, jossa hän kuoli täysin sokeana ja reuman runtelemana vuonna 1915., s. 08.08.1855 Sammatti, k. 16.06.1915 Italia, Sienna.

Ida Karolina Lönnrot (1855-1915)

Elina Sofia Lönnrot Elina kuoli 18-vuotiaana kurkkumätään., s. 05.02.1858 Helsinki, k. 03.12.1876 Sammatti.

Elina Sofia Lönnrot (1858-1876)

Tekla Natalia Lönnrot Tekla kuoli 18-vuotiaana keuhkotautiin., s. 23.09.1860 Helsinki, k. 22.03.1879 Sammatti.

Tekla Natalia Lönnrot (1860-1879)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 538

X Benjamin Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 502, isä Gerhard Snellman) Haukiputaan lukkari., s. 09.12.1789 Piippola, k. 22.02.1876 Haukipudas.

Puoliso: 11.11.1813 Haukipudas Kristina Ulrika Christianinpoika Snellman o.s. Enbom s. 06.04.1783 Rovaniemi, k. 16.11.1867 Haukipudas.
Vanhemmat: Christian Enbom ja Anna Sofia Enbom o.s. Berg.

Lapset:

Gustava Snellman s. 13.08.1814 Haukipudas.

Johan Henrik Snellman , s. 11.05.1816 Haukipudas. Tauluun 539

August Snellman , s. 24.04.1818 Haukipudas. Tauluun 543

Petter Benjamin Snellman s. 14.11.1820 Haukipudas.

Sofia Ulrika Snellman s. 26.08.1824 Haukipudas.

Albert Herman Snellman s. 31.08.1828 Haukipudas.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 539

XI Johan Henrik Benjamininpoika Snellman, (Taulusta 538, isä Benjamin Snellman) s. 11.05.1816 Haukipudas, k. 25.02.1885 Oulu.

Puoliso: 1850 Oulu Flora Johanintytär Snellman o.s. Enbom s. 21.06.1820 Oulu, k. 28.11.1915 Oulu.
Vanhemmat: Johan Herman Enbom, s. 24.03.1776 Rovaniemi, k. 25.11.1839 Oulu ja Kristina Elisabet Enbom o.s. Tulindberg, s. 30.06.1788 Oulu, k. 28.11.1871 Oulu.

Lapset:

Sofia Emilia Snellman s. 10.12.1851 Oulu.

Gustava Elisabeth (Betty) Laurell o.s. Snellman , s. 16.01.1856 Oulu. Tauluun 540

Herman Henrik Snellman , s. 30.04.1857 Oulu. Tauluun 541

Karl Artur Snellman s. 14.04.1859 Oulu, k. 20.05.1893 Kello.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 540

XII Gustava Elisabeth (Betty) Johanintytär Laurell o.s. Snellman, (Taulusta 539, isä Johan Snellman) s. 16.01.1856 Oulu, k. 15.02.1904 Lapväärtti.

Puoliso: 08.05.1876 Oulu Josef Salem Adolfinpoika Laurell s. 28.02.1849 Oulu, k. 05.02.1905 Lapväärtti.

Lapset:

Elisabet (Beby) Laurell s. 08.12.1877 Hailuoto, k. 12.08.1943 Siuntio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 541

XII Herman Henrik Johaninpoika Snellman, (Taulusta 539, isä Johan Snellman) Herman Henrik Snellman oli pappi, joka toimi Lontoossa merimiespappina kymmenen vuotta. Perhe muutti 1890-luvun alkupuolella Korppooseen., s. 30.04.1857 Oulu, k. 1935.

Puoliso: 29.03.1883 Helsinki Lydia Erika Teresia Snellman o.s. Lundmark Kirkkoherra Korppoossa, Jomalassa ja Pernajassa., s. 27.06.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 25.06.1935 Pernaja.

Lapset:

Henry Rafael Snellman , s. 04.06.1884 Englanti, Lontoo. Tauluun 542

Herman Johannes Snellman Suomalainen lintutieteilijä ja taidemaalari., s. 04.12.1885 Englanti, Lontoo, k. 01.05.1961 Ruotsi, Tukholma.

Johannes Snellman

Johannes Snellman (1885 Lontoo – 1961 Ruotsi) oli suomalainen lintutieteilijä ja taidemaalari.

Johannes Snellmanin isä Herman Henrik Snellman oli pappi, joka toimi Lontoossa merimiespappina kymmenen vuotta. Perhe muutti 1890-luvun alkupuolella Korppooseen. Snellman opiskeli vuosisadan vaihteessa Turun Reaalilyseossa, mutta lopetti koulun kesken 1902 ja meni sen sijaan opiskelemaan taidetta Turun piirustuskouluun ja Helsingin Ateneumiin. Isä-Snellman sai kirkkoherran viran Jomalan seurakunnasta Ahvenanmaalla, ja myös Johannes muutti sinne. 1918 rovasti Snellman muutti Pernajan kirkkoherraksi. Johannes jäi asumaan Ahvenanmaalle 1930-luvulle saakka, minkä jälkeen hän asui vuoroin Helsingin seudulla ja Porvoossa. 1943 hän muutti Ruotsiin Tukholman seudulle ja sai myöhemmin Ruotsin kansalaisuuden. Kesänsä hän kuitenkin vietti usein Pernajan saaristossa.

Johannes Snellman oli itseoppinut lintutieteilijä. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia lintujen rengastajia ja sai renkaita Johan Axel Palménilta 1913. Hän rengasti yhteensä 5 900 lintua vuosina 1913–1933, muun muassa Suomen ensimmäiset merikotkat vuonna 1917. Hän oli haukkametsästäjä ja metsästi muuttohaukalla ainakin variksia (muuttohaukka pesi vielä tuolloin Ahvenanmaalla). Snellman oli erinomainen konservaattori, joka sai oppinsa Korpogårdin isännältä Arthur Eklundilta. Hän täytti lintuja muun muassa Ruotsin luonnonhistorialliselle museolle. Ahvenanmaan maakuntamuseossa on noin 200 Snellmanin täyttämää lintua. Maakotka oli hänen taiteellinen innoittajansa, ja jo vuonna 1907 hän, yhdessä nuoremman veljensä Helgen kanssa, järjesti hevosenraadon Jettbölen vuorelle Jomalaan ja tarkkaili piilokojusta haaskalla käyviä maakotkia.

Johannes Snellman perusti vuonna 1927 Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisen lintuaseman Eckerön Signilskäriin. Hän toimi aseman ensimmäisenä päätoimisena havainnoitsijana ja rengastajana 1927–1932. Snellman kirjoitti useita lintutieteellisiä artikkeleita Ornis Fennicaan. Hänen puolisonsa oli Karin Snellman.

Lähteet

Stjernberg, Torsten 1988: Johannes Snellman – rengastuksen edelläkävijä Suomessa. Lintumies 6. 1988 s. 268–277. LYL.
.

Johannes Snellman: Nuori nuolihaukka

Ruth Ingrid Snellman s. 30.08.1887 Englanti, Lontoo, k. 19.02.1929.

Elis Immanuel Snellman s. 1890 Englanti, Lontoo, k. 1911 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 542

XIII Henry Rafael Hermanninpoika Snellman, (Taulusta 541, isä Herman Snellman) s. 04.06.1884 Englanti, Lontoo, k. 26.05.1971 Porvoo.

1. puoliso: 27.09.1913 Brita Bengtintytär Snellman o.s. Lille Yo Nya sv. samskolan i Hfors. Fm- ja hk-yo >1908. Sairaanhoitaja., s. 11.12.1889 Oulu, k. 15.08.1938 Kemi.

Lapset:

Ulla Margareta Snellman s. noin 1915.

2. puoliso: 09.03.1941 Märta Maria Berndtintytär Snellman o.s. Jaatinen s. 27.10.1888 Turku, k. 1952.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 543

XI August Benjamininpoika Snellman, (Taulusta 538, isä Benjamin Snellman) Suoniemen kappalainen., s. 24.04.1818 Haukipudas, k. 25.11.1868 Suoniemi.

Oulun triviaalikoulun oppilas 1.2.1827 (cl. I). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 17.11.1837 (arvosana approbatur äänimäärällä 12). Pohjoispohjalaisen osakunnan jäsen 18.11.1837. Nimi on kopioitu 1844 Pohjoispohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin August Snellman, född den 24 April 1818, son till Klockaren i Haukipudas Snellman; inskrifven i Nord-Österb. Afd. den 18 November 1837. | Prestvigd 1842. Ahlmansk skollärare och Pastors Adjunkt i Birkala. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.6.1842. — Ahlmanin koulun opettaja Pirkkalassa 1842–59, samalla Pirkkalan vt. kappalaisena 1846–50 ja 1853–56. Kiikoisten kappalainen 1859, Suoniemen 1866.

1. puoliso: 22.08.1847 Oulu (Tuomiokirkkosrk.) Maria Johanintytär Snellman o.s. Enbom s. 12.10.1822 Oulu, k. 30.10.1849 Pirkkala.
Vanhemmat: Johan Herman Enbom, s. 24.03.1776 Rovaniemi, k. 25.11.1839 Oulu ja Kristina Elisabet Enbom o.s. Tulindberg, s. 30.06.1788 Oulu, k. 28.11.1871 Oulu.

Lapset:

Johan August Snellman s. 14.06.1848 Pirkkala, k. 12.04.1850 Pirkkala.

2. puoliso: 06.07.1851 Haukipudas Katarina Wilhelmina Eliaantytär Snellman o.s. Alcenius s. 08.03.1832, k. 11.02.1892 Vaasa.
Vanhemmat: Elias Efraim Alcenius, s. 05.08.1786 Pyhäjoki, k. 26.06.1846 Pudasjärvi ja Gustava Maria Alcenius o.s. Sovelius, s. 25.03.1801 Kokkola, k. 14.06.1861 Haukipudas.

Lapset:

Karl Benjamin Snellman s. 20.04.1852 Pirkkala, k. 26.05.1852 Pirkkala.

Herman Vilhelm Snellman , s. 05.08.1853 Pirkkala. Tauluun 544

Elias Snellman s. 07.12.1854 Pirkkala, k. 19.02.1855 Pirkkala.

Aron Gustaf Snellman , s. 16.12.1856 Pirkkala. Tauluun 546

Aina Kristina Snellman s. 23.01.1860 Kiikoinen, k. 14.04.1921.

Karl Emil Snellman s. 1862 Kiikoinen, k. 25.03.1864 Kiikoinen.

Amanda Maria Luoma o.s. Snellman , s. 11.08.1864 Kiikoinen. Tauluun 548

Hilda Gustava Snellman s. 21.12.1868 Suoniemi, k. 1869 Suoniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 544

XII Herman Vilhelm Augustinpoika Snellman, (Taulusta 543, isä August Snellman) Merikapteeni, s. 05.08.1853 Pirkkala.

Puoliso: 1877 Matilda Snellman o.s. Nordlund k. 14.02.1892 Vaasa.

Lapset:

Arne Vilhelm Snellman , s. 15.07.1879 Vaasa. Tauluun 545

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 545

XIII Arne Vilhelm Hermanninpoika Snellman, (Taulusta 544, isä Herman Snellman) Yo Vasa lyc. Fm-yo ?1900. Pankkimies Vaasassa, viim. Pohjoism. Yhdyspankin konttorin johtaja siellä 1920-49., s. 15.07.1879 Vaasa, k. 20.01.1960 Vaasa.

Arne Vilhelm Snellman (1879-1960)

Puoliso: 1904 Aina Maria Snellman o.s. Udd s. 1881, k. 1959 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 546

XII Aron Gustaf Augustinpoika Snellman, (Taulusta 543, isä August Snellman) Kappalainen Jalasjärvellä ja Pihlajavedellä., s. 16.12.1856 Pirkkala, k. 11.08.1885 Keuruu, Pihlajavesi.

Pihlajaveden vanha kirkko rakennettiin kymmenen talon ja neljän torpan voimavaroilla seitsemisenkymmentä vuotta ennen kuin seutukunnalle saatiin ensimmäinen tie. Matti Åkerblom 1780-1782. Istumapaikkoja 300. Pihlajaveden vanha kirkko rakennettiin kymmenen talon ja neljän torpan voimavaroilla seitsemisenkymmentä vuotta ennen kuin seutukunnalle saateiin ensimmäinen tie. Metsäpölkujen kulmakunnalle piti alunperin rakentaa vain vaatimaton saarnahuone, mutta innostuksen tuloksena valmistuikin luvaton oikea kirkko. Keuruun tuolloinen kirkkoherra Abraham Indrenius nuorempi sai huomautuksen tuomiokapitulilta ja asiasta kanneltiin maaherralle.Kirkko kuitenkin sai jäädä pystyyn ja se palveli savupirttien sisukasta kansaa. Nykypäivänä kirkko on eräänlainen kesävieraiden pyhiinvaelluskohde ja suosittu vihki- ja konserttikirkko. Eräjärveläinen Matti Åkerblom teki Pihlajaveden kirkossa länsitornillisen pitkäkirkon, jonka molemmilla sivuilla on pienet ristisakaramaiset kylkiäiset. Pohjoispuolen kylkiäisessä on sakaristo. Eteläsakaran seinissä on puhuttelevia varjoja, jotka ovat syntyneet märkien ja nokisten vaatteiden painaessa hirsiä. Esi- isät kertovat nykyajalle uskostaan ja elämästään varjojen välityksellä. 1800-luvun jälkipuoliskolla kirkko joutui rappiolle, ja se aiottiin purkaa. Mutta mm. A. Gallen-Kallelan kannanotto ja kirkkoherra Bergrothin toiminta auttoivat silyttämään koskettavan korpipyhäkön jälkipolville. Tuntemattoman veistäjän tekemässä erämaakirkon vaivaisukossa on silmiä liikuttava mekanismi.

1. puoliso: 21.07.1881 Laihela Olivia (Vivi) Amanda Henrikintytär Snellman o.s. Nordlund Olivia kuoli synnyksessä 25-vuotiaana., s. 27.12.1856 Närpiö, k. 11.06.1882 Jalasjärvi.
Vanhemmat: Henrik Wilhelm Nordlund, s. 06.11.1818 Luvia, k. 12.06.1889 Laihia ja Amanda Nordlund o.s. Grönholm (Laihelin), s. 01.03.1831 Nakkila, k. 05.01.1903 Tampere.

Olivia (Vivi) Amanda Nordlund (1856-1882)

Lapset:

Viivi Tyyne Amanda Irjanti o.s. Snellman , s. 11.06.1882 Jalasjärvi. Tauluun 547

2. puoliso: 10.07.1884 Laihela Berta Johanna Henrikintytär Snellman o.s. Nordlund s. 19.01.1863 Säkylä, k. 1942 Tampere.
Vanhemmat: Henrik Wilhelm Nordlund, s. 06.11.1818 Luvia, k. 12.06.1889 Laihia ja Amanda Nordlund o.s. Grönholm (Laihelin), s. 01.03.1831 Nakkila, k. 05.01.1903 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 547

XIII Viivi Tyyne Amanda Aronintytär Irjanti o.s. Snellman, (Taulusta 546, isä Aron Snellman) s. 11.06.1882 Jalasjärvi, k. 03.10.1955 Tampere.

Puoliso: 1913 Tampere Into Valentin Gustafinpoika Irjanti e. Isaksson (Isaksson-1935) Irjanti, rautateiden kirjanpitäjä., s. 14.02.1886 Turku, k. 1936 Tampere.

Lapset:

Anita Vivi Arnhild Hakkarainen o.s. Irjanti s. 18.04.1915 Tampere, k. 24.10.1991.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 548

XII Amanda Maria Augustintytär Luoma o.s. Snellman, (Taulusta 543, isä August Snellman) s. 11.08.1864 Kiikoinen, k. 02.03.1900 Raahe.

Puoliso: 31.07.1884 Raahe Albert Matinpoika Luoma s. 17.05.1856 Oulu, k. 26.01.1913 Turku.

Lapset:

Martti Luoma s. 06.08.1889 Raahe, k. 12.01.1915 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 549

IX Isak Gerhardinpoika Snellman, (Taulusta 501, äiti Elisabet Snellman) Kemin kappalaisen apulainen 1781. Iin pitäjänapulainen Kuivaniemellä 1792., s. 17.02.1757 Tervola, k. 23.12.1795 Ii.

Ylioppilas Uppsalassa 30.10.1778 Isaacus Snellman Ostrobotniensis (* 1758). Ylioppilas Turussa sl. 1780 [Snellman] Isaac, Ostrob. _ 594. Pohjalaisen osakunnan jäsen 26.9.1780 [1780] Isaac Snellman die XXVI Septembr: Inscriptus Upsaliæ a. 1778 die XXX Octobr: Nat. a: 1757 d: XVII Feb: | Sacris initiatus 1781. Adjunctus Ministerii in Kuivaniemi paroeciæ Ijo 1792. Obiit 1795. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 31.5.1781. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.6.1781. — Kemin kappalaisen apulainen 1781. Iin pitäjänapulainen Kuivaniemellä 1792. † Kuivaniemellä 23.12.1795.

Puoliso: Maria Erikintytär Snellman o.s. Högman. (Taulu 359) s. 20.02.1766 Utsjoki.

Lapset:

Anna Margareta Ståhlberg ent. Castrén o.s. Snellman , s. 18.06.1789 Laihia. Tauluun 550

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 550

X Anna Margareta Isakintytär Ståhlberg ent. Castrén o.s. Snellman, (Taulusta 549, isä Isak Snellman) s. 18.06.1789 Laihia, k. 09.09.1883 Sotkamo.

1. puoliso: Jakob Erikinpoika Castrén. (Taulu 350). (Taulu 359) Kuusamon kirkkoherran apulainen 1804. Evijärven kappalainen 1811., s. 04.03.1781 Pudasjärvi, k. 28.03.1816 Evijärvi.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1793). Ylioppilas Turussa 29.9.1796 [Castrén] Jacob. Ostrob _ 777. Pohjalaisen osakunnan jäsen 30.9.1796 [1796] Jacobus Castrén die XXX Septembris natus die IV Martii 1776. | Prest och Philosophiæ Magister 1802; Kapellan i Evijärvi 1811. Dog 1816. Respondentti 30.4.1800 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 13.11.1801. Respondentti 19.12.1801 pro gradu, pr. Gustaf Gadolin 9990. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 29.5.1802. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 5.6.1802. FM 15.6.1802. — Isojoen kappalaisen apulainen 1802. Kuusamon kirkkoherran apulainen 1804. Evijärven kappalainen 1811. † Evijärvellä 28.3.1816.
Vanhemmat: Erik Castrén, s. 14.07.1732 Paltamo, k. 21.12.1787 Kemi ja Katarina Elisabet Castrén o.s. Keckman, s. 1741 Tyrnävä, k. 08.10.1784 Pudasjärvi.

Lapset:

Ernst Erik Castrén , s. 02.08.1813 Evijärvi. Tauluun 360

2. puoliso: 15.02.1821 Sotkamo Fredrik August Gabrielinpoika Ståhlberg. (Taulu 338) Vänrikki, Kuhmon nimismies. Wanha fänrik -, joka Suomen sodassa oli ylennyt vänrikiksi mutta jättänyt sotilasuran sodan päätyttyä. Wanha fänrik oli juro ukko, joka - vaikka olikin papin poika - vihasi pappeja mutta rakasti lapsia ja hevosia., s. 06.12.1790 Utajärvi, k. 18.12.1880 Sotkamo.
Vanhemmat: Gabriel Johan Ståhlberg, s. 25.02.1741 Muhos, Laitasaari, k. 22.09.1819 Sotkamo ja Beata Maria Lovisa Ståhlberg o.s. von Essen, s. 13.04.1764 Sievi, k. 04.04.1850 Sotkamo.

Lapset:

Gustaf Fredrik Ståhlberg , s. 27.10.1820 Sotkamo. Tauluun 551

Fredrika Gustava Appelgren o.s. Ståhlberg , s. 17.12.1828 Kuhmo, Kuhmoniemi. Tauluun 338

Johan Gabriel Ståhlberg , s. 23.10.1832 Kuhmo. Tauluun 558

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 551

XI Gustaf Fredrik Fredrikinpoika Ståhlberg, (Taulusta 550, äiti Anna Ståhlberg ent. Castrén) Kuhmoniemen vt. nimismies., s. 27.10.1820 Sotkamo, k. 11.05.1865 Kalajoki.

Puoliso: Matilda Josefina Fredrikintytär Ståhlberg o.s. Basilier s. 03.08.1820 Kokkola, k. 28.02.1889 Oulu.

Lapset:

Karl Emil Ståhlberg , s. 30.11.1862 Kuhmoniemi. Tauluun 552

Herman Ståhlberg , s. 03.07.1851 Kuhmoniemi. Tauluun 554

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 552

XII Karl Emil Gustafinpoika Ståhlberg, (Taulusta 551, isä Gustaf Ståhlberg) Valokuvaamo Atelier Apollon perustaja ja johtaja, valokuvaaja, elokuvan uranuurtaja, operettiteatterin omistaja. Karl Emil Ståhlberg oli valokuvauksen ja elokuvan monipuolinen uranuurtaja. Hän julkaisi ensimmäisenä alan kotimaisia oppikirjoja ja lehteä. Ståhlberg perusti valokuvaamoita suurimpiin kaupunkeihin sekä useita elokuvateattereita Helsinkiin. Ståhlbergin omistama Apollo-teatteri oli pääkaupungin huvielämän keskus siellä esiintyvän Suomalaisen Operetin ansiosta., s. 30.11.1862 Kuhmoniemi, k. 27.06.1919 Helsinki.

Karl Emil Ståhlberg (30. marraskuuta 1862 Kuhmoniemi – 27. kesäkuuta 1919 Helsinki) oli valokuvaamo Atelier Apollon perustaja ja johtaja. Ståhlberg kävi koulunsa Oulussa, jonka jälkeen opiskeli maanmittausinsinööriksi Helsingissä. Hän harjoitteli insinöörin ammattiaan kolmena kesänä Oulun rautatien rakennustöissä.

Valokuvauksesta Ståhlberg kiinnostui häämatkallaan Pariisiin. Palattuaan Suomeen hän perusti oman valokuvausateljeen Helsinkiin vuonna 1889. Ståhlberg vaikutti monella tavalla suomalaisen valokuvauksen kehittymiseen. Hänen aloitteeseensa perustuen laadittiin ensimmäinen suomalainen valokuvauksen oppikirja. Ståhlbergin ateljeeliiketoiminta laajeni myös muille paikkakunnille. Haaraliikkeitä Ståhlberg perusti Vaasaan, Viipuriin, Tampereelle ja Imatralle. Valokuvaamo muutettiin osakeyhtiömuotoiseksi ja sen nimeksi tuli Atelier Apollo vuonna 1899. Ståhlbergin kiinnostus suuntautui vuosisadan vaihteen jälkeen valokuvauksen sijaan elokuviin. Hän avasi Maailman Ympäri -elokuvateatterin Helsinkiin 1904. Ståhlberg myös tuotti vuonna 1907 valmistuneen ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat.

Karl Emil Ståhlberg oli presidentti K. J. Ståhlbergin serkku. Hänen poikansa oli sisällissodassa kaatunut jääkärimajuri Armas Ståhlberg ja tyttärensä kenraalimajuri Lauri Malmbergin kanssa avioitunut hammaslääkäri Ragni Ståhlberg.

Atelier Apollon mukaan on saanut nimensä DocPoint-festivaalin Apollo-palkinto.

Karl Emil Ståhlberg (1862-1919)

1. puoliso: Aurora Eleanora Ståhlberg o.s. Lindgren s. 09.10.1866 Oulu, k. 24.04.1896 Helsinki.

Lapset:

Ragni Malmberg o.s. Ståhlberg , s. 09.04.1890 Helsinki. Tauluun 553

Kaarlo Armas Ståhlberg Filosofian kandidaatti ja Suomen sisällissodassa valkoisten puolella kaatunut jääkärimajuri., s. 15.04.1892 Helsinki, k. 14.04.1918 Hollola, Karsturanta.

Kaarlo Armas Ståhlberg (15. huhtikuuta 1892 Helsinki – 14. huhtikuuta 1918 Karsturanta, Joutseno) oli filosofian kandidaatti ja Suomen sisällissodassa valkoisten puolella kaatunut jääkärimajuri.

Sisällysluettelo

1 Suku
2 Jääkäriaika
3 Sisällissota
4 Lähteet

Suku

Armas Ståhlbergin isä oli tunnettu valokuvaaja ja suomalaisen elokuvan uranuurtaja Karl Emil Ståhlberg (presidentti K. J. Ståhlbergin serkku). Hänen sisarensa Ragni Ståhlberg puolestaan avioitui toisen jääkärin, myöhemmän suojeluskuntajärjestön johtaja Lauri Malmbergin kanssa.

Jääkäriaika

Ståhlberg liittyi Saksassa Jääkäripataljoona 27:ään Lockstedtin leirille 11. maaliskuussa 1915. Ståhlberg palasi toukokuussa 1916 Suomeen osallistuakseen jääkärivärväykseen, joskin aikaansaannokset toimessa olivat vähäiset. Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniassa hän toimi ylijoukkueenjohtajana, Saksalaisen luutnantti Dietrichin ohjauksessa.

Aa- joen taisteluiden aikaan oberzugführerinä toiminut Ståhlberg sai aikaan vakavan kriisin jääkäreiden keskuudessa kun hän ampui 24. tammikuuta 1917 kieltäytyneen lapualaisen jääkärin Matti Sven Heikinpoika Saarikosken (1890–1917). Vaikka sotaoikeus vapautti Ståhlbergin, ja esimerkiksi hauptzugführer Erik Jernström katsoi hänen menetelleen ainoalla oikealla tavalla, monet jääkäritoverit pitivät Ståhlbergiä murhaajana.

Ståhlberg oli luomassa suomenkielistä komentosanastoa Saksan armeijaan Suomalaista pataljoonaa varten. Komentosanat otettiin käyttöön myös Suomen armeijan tulevaan palveluohjesääntöön, jonka senkin panivat jääkärit alkuun Saksassa.

Sisällissota

Suomen perustettavassa armeijassa Ståhlberg sai vastuullisen tehtävän jääkärirykmentti III:sta, jonka sijoituspaikka oli Savonlinna. Hän toimi Rykmentin päällikkö Eversti von Colerin adjutanttina: Myöhemmin hän sai Karjalan 3. rykmentin komentoonsa.

Ståhlberg saapui Imatralle 19. maaliskuuta valmistelemaan hyökkäyssuunnitelmia Joutsenoa varten ja osallistui Joutsenon valtausyrityksiin. 13. huhtikuuta hän saapui Karsturantaan selvittämään rintamatilannetta, jossa hän koki kohtalonsa vihollisen selustassa tehdyllä tiedusteluretkellä. Hän nousi vihollisen tulesta välittämättä kivelle tähystämään vihollisen asemia ja sai kuolettavan osuman sydämeen vihollisen luodista. Ståhlberg oli kuollessaan naimaton ja kirjoilla Helsingissä. Hänet on haudattu perhehautaan Helsingin uudelle hautausmaalle.

Lähteet

Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Toim. J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni ja A. Jaatinen: Suomen jääkärit osa I, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.
Toim. K. Donner, Th. Svedlin, H. Nurmio Suomen vapaussota I-VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
Suomen sotasurmat 1914-1922 © 2001- Valtioneuvoston kanslia, Suomi Finland.
.

Ylennettävät Lockstedter Lagerissa 6. helmikuuta 1916. Oberzugführereiksi ylennettävinä Runar Appelberg, Karl Mandelin, Armas Ståhlberg, Walter Horn, Gabriel von Bonsdorff, Harald Öhquist.

2. puoliso: Sofia (Sonja) Nikolaintytär Ståhlberg o.s. Gerasimov-Dukowski k. 1943 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 553

XIII Ragni Karlintytär Malmberg o.s. Ståhlberg, (Taulusta 552, isä Karl Ståhlberg) s. 09.04.1890 Helsinki, k. 1960 Helsinki.

Ragni Malmberg os. Ståhlberg (1890-1960)

Puoliso: 1918 Helsinki Kaarlo Lauri Torvald Emilinpoika Malmberg Suomalainen jääkärikenraaliluutnantti., s. 08.05.1888 Helsinki, k. 14.03.1948 Helsinki.

Kaarlo Lauri Torvald Malmberg (8. toukokuuta 1888 Helsinki – 14. maaliskuuta 1948 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misajoella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan tykistökomentajana. Aktiivikautenaan puolustuslaitoksessa hän toimi sotaväen päällikkönä ja suojeluskuntien komentajana.

Sisällysluettelo

1 Perhetausta
2 Opinnot
3 Jääkärikausi
4 Suomen sisällissota
5 Sisällissodan jälkeinen aika
6 Luottamustoimet
7 Talvi- ja jatkosota
8 Lähteet
8.1 Viitteet
9 Aiheesta muualla

Perhetausta

Malmberg kuului kuopiolaiseen Malmberg-sukuun. Hänen vanhempansa olivat lehtori Emil Othniel Malmberg ja Aino Emma Wilhelmina Perenius, veli oli jääkärieverstiluutnantti Erik Malmberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 hammaslääkäri Ragni Ståhlbergin (1890–1965) kanssa, joka oli jääkärimajuri Armas Ståhlbergin sisar. Luonnontutkija ja tietokirjailija A. J. Mela oli Lauri Malmbergin setä.

Opinnot

Malmberg kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1908 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla vuosina 1908–1914 ja suoritti niiden päätteeksi diplomi-insinööritutkinnon. Malmberg teki useita armeijan toimeksiantamia opintomatkoja ulkomaille muun muassa Ruotsiin, Englantiin ja Saksaan.

Jääkärikausi

Lauri Malmberg ja tykistöjaoksen toinen kenttähaupitsi. Kuva: teoksesta E. Jernström, jääkärit maailmansodassa kuva n:o 24
Malmberg osallistui aktiivisena jääkäriliikkeen toimintaan Helsingissä jo vuodesta 1914 alkaen, kunnes liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 6. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan.

Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan. Malmberg pyrki kumminkin vapaaehtoisena perusteilla olevaan jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[7]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella sekä Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella.

Suomen sisällissota

Jääkäripataljoonan päällystöä Libaussa syksyllä 1917. Alarivi: Oberzugf. Hugo Österman, zugf. Eric Schauman, oberzugf. Gabriel von Bonsdorff, zugf. Paul Ljungberg, oberzugf. Karl Mandelin, zugf. Einar Johansson. Keskirivi: luutnantti Franzen, luutnantti Huyssen, luutnantti Rüets, kapteeni Ulrich von Coler, kapteeni Eduard Ausfeld, tohtori Valter Sivén, yliluutnantti Stahel, Luutnantti Mellis, luutnantti Könnecke, tohtori Yrjö Salminen. Ylärivi: oberzugf. Lauri Malmberg, oberzugf. Maximilian Savonius, oberzugf. Erik Heinrichs, oberzugf. Harald Öhquist, talouspäällikkö Arp, hauptzugf. Torsten Jernström, zugf. Torsten Lesch, oberzugf. Karl Oesch, zugf. Knut Solin, tohtori Häberle, zugf. Lars Homén, zugf. Gustaf Taucher.

Malmberg astui Suomen armeijan palvelukseen majuriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ensin vannottuaan sotilasvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen Suomen valkoiselle armeijalle. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Vaasasta hänet komennettiin Pietarsaareen, missä hänen tehtävänään oli muodostaa ja kouluttaa jääkäritykistö. Pietarsaaressa Malmberg johti kuuden punakaartilaiseksi epäillyn teloitusta. Seitsemäs Malmbergin ja eversti Adolf Hamiltonin käskystä ammuttu oli lääninsihteeri Johannes Jääskeläinen. Jääskeläisen teloitusta pidetään suoranaisena murhana. Malmberg ja muut lääninsihteerin ja punaisten teloittamiseen osallistuneet olivat humalassa. Myös tarina punaisten suunnitelmasta räjäyttää Jääskeläisen johdolla Pietarsaaren tykistökoulu on todettu Jaakko Paavolaisen Valkoinen terrori-kirjassa perättömäksi. Jääskeläisen murhatapausta peitteli esimerkiksi kirjailija Erkki Kivijärvi vapaussotaa koskevissa teoksissaan. Jääkäritykistön muodostamisen jälkeen Malmberg toimi Tampereen valtauksen aikana aluksi sen sekä loppuvaiheessa rintamaosasto A:n komentajana. Tampereen valtauksen jälkeen hänet nimitettiin tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä muodostetun Jääkäritykistöprikaatin komentajaksi. Sodan viimeisessä isossa operaatiossa nimittäin Viipurin valloituksessa hän toimi koko piiritystykistön komentajana. Hänet komennettiin 8. toukokuuta 1918 Päämajaan.
Tykinjohtaja Lauri Malmberg saa rautaristin Saksan itärintamalla Sihlessä 4. elokuuta 1916.

Sisällissodan jälkeinen aika

Malmberg toimi sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen tykistökoulun suomalaisena johtajana, kunnes hänet nimitettiin 24. heinäkuuta 1918 alkaen Kenttätykistörykmentti l:n komentajaksi. Hänen sotilasuransa seuraava käänne oli kun hänet nimitettiin 17. syyskuuta 1921 suojeluskuntain ylipäälliköksi. Hänen nimikkeekseen tuli 25. toukokuuta 1928 armeijan vakinaiselle kannalle asettamisen yhteydessä suojeluskuntain päällikkö. Hän toimi puolustusministerinä Ingmanin II hallituksessa vuosina 1924–1925 ja hoiti sotaväenpäällikön tehtäviä 16. huhtikuuta – 2. lokakuuta 1925 välisen ajan.

Luottamustoimet

Malmberg toimi Armeijan lippukomitean jäsenenä vuonna 1919 ja armeijan virkaikäkomitean jäsenenä vuosina 1919–1924 sekä 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1919–1921. Suomen upseeriliiton puheenjohtaja hän toimi vuosina 1920–1922 ja Jääkäriliiton puheenjohtajana vuosina 1921–1922 sekä Puolustusrevisionin jäsenenä vuosina 1923–1924. Puolustusneuvoston jäsenenä hän puolestaan toimi vuodesta 1925 alkaen ja oli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan hallituksen jäsen vuodesta 1925 alkaen. Virkapukukomitean puheenjohtajana hän istui vuosina 1926–1928.

Talvi- ja jatkosota

Malmberg toimi talvi- ja jatkosodan aikana Kotijoukkojen komentajana aina vuoteen 1945 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Vanhemmat: Emil Otniel Malmberg, s. 15.01.1863 Kuopio, k. 09.05.1952 Helsinki ja Aino Emma Vilhelmina Malmberg o.s. Perenius, s. 24.02.1865 Hollola, k. 03.02.1933 Helsinki.

Suomen puolustusministeri. Ingmanin II hallitus: 31.5.1924–31.3.1925

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 554

XII Herman Gustafinpoika Ståhlberg, (Taulusta 551, isä Gustaf Ståhlberg) s. 03.07.1851 Kuhmoniemi, k. 28.11.1922.

Puoliso: 05.08.1875 Oulu Maria Carlintytär Ståhlberg o.s. Wickstrand s. 08.12.1850 Oulu.

Lapset:

Herman Ossian 'Ossi' Teräs e. Ståhlberg , s. 10.05.1876 Oulu. Tauluun 555

Väinö Alvar Ståhlberg s. 01.05.1878 Oulu.

Helmi Maria Ståhlberg s. 03.04.1880 Oulu.

Kaarlo Aleksanteri Teräs e. Ståhlberg s. 29.10.1881 Oulu.

Tyyne Ingrid Durchman o.s. Ståhlberg , s. 12.11.1883 Vaala, Säräisniemi. Tauluun 556

Einari Teräs e. Ståhlberg s. 01.04.1885 Hyrynsalmi.

Aarne Edvin Ståhlberg s. 20.11.1886 Hyrynsalmi.

Suoma Sofia Ståhlberg s. 04.01.1888 Hyrynsalmi.

Elna Helena Gummerus o.s. Ståhlberg , s. 12.01.1889 Hyrynsalmi. Tauluun 557

Aili Ståhlberg s. 18.10.1892 Hyrynsalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 555

XIII Herman Ossian 'Ossi' Hermanninpoika Teräs e. Ståhlberg, (Taulusta 554, isä Herman Ståhlberg) Yo Oulun lys. Fm-yo ?1904. MIt (polyt. op.) 1899. Maanmittari Oulun, sitt. Mikkelin läänissä., s. 10.05.1876 Oulu, k. 16.04.1929 Pieksämäki.

Puoliso: 14.01.1901 Tervola Elina Robertintytär Teräs o.s. Bergman s. 14.01.1882 Tervola.

Lapset:

Helmi Maria Teräs s. 29.08.1901 Tervola.

Eero Teräs s. 02.02.1903 Tervola.

Aatto Juhani Teräs s. 11.09.1904 Kittilä.

Elsa Elina Teräs s. 24.11.1905 Tervola.

Aili JOhanna Teräs s. 24.06.1907 Tervola.

Ilta Annikki Teräs s. 24.06.1909 Tervola.

Yrjö Ossian Teräs s. 04.05.1911 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 556

XIII Tyyne Ingrid Hermannintytär Durchman o.s. Ståhlberg, (Taulusta 554, isä Herman Ståhlberg) s. 12.11.1883 Vaala, Säräisniemi, k. 18.02.1974 Oulu.

Puoliso: 09.06.1906 Oulu Gustaf (Kyösti) Knutinpoika Durchman s. 12.12.1881 Iisalmi, k. 15.08.1958 Oulu.
Vanhemmat: Knut Fredrik Durchman, s. 13.01.1846 Raahe, k. 20.05.1919 Salo ja Augusta Matilda Durchman o.s. Aminoff, s. 15.08.1850 Ruovesi, Pekkala, k. 28.02.1895 Kuopio.

Lapset:

Kustaa Olavi Karijärvi e. Durchman s. 13.04.1907 Oulu.

Hellä Aira Inkeri Karijärvi o.s. Durchman s. 10.09.1908 Oulu, k. 24.08.1994 Oulu.

Aarno Lennart Karijärvi e. Durchman s. 31.05.1910 Oulu.

Eila Kaarina Karijärvi o.s. Durchman s. 26.09.1911 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 557

XIII Elna Helena Hermannintytär Gummerus o.s. Ståhlberg, (Taulusta 554, isä Herman Ståhlberg) s. 12.01.1889 Hyrynsalmi.

Puoliso: Antti Johannes Gustafinpoika Gummerus s. 04.01.1882 Paavola, k. 27.03.1908 Messukylä.
Vanhemmat: Gustaf Gummerus, s. 16.11.1840 Peräseinäjoki, k. 10.01.1904 Paavola ja Maria Sofia Gummerus o.s. Westerberg, s. 03.04.1852 Porvoo, k. 05.02.1906 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 558

XI Johan Gabriel Fredrikinpoika Ståhlberg, (Taulusta 550, äiti Anna Ståhlberg ent. Castrén) Suomussalmen apupappi, sittemmin Alavieskan ja myöhemmin Haapajärven kappalainen., s. 23.10.1832 Kuhmo, k. 08.09.1873 Haapajärvi.

Johan Gabriel Ståhlberg syntyi v. 1832 Kuhmoniemessä nimismiehen poikana. Isä taisteli Suomen sodan vänrikkinä 1808–1809. Johan valmistui pastoriksi 18.11.1856 arvosanalla approbatur cum laude, ja hänet määrättiin Pielaveden pastorin apulaiseksi. Sotkamon pastorin apulaiseksi hän tuli 22.4.1857, ja Sotkamossa hän tapasi pitäjänkirjuri Castrénin 16-vuotiaan tyttären Amanda Gustafvan, jonka kanssa hän solmi avioliiton 3.1.1861 Kajaanissa.

Oltuaan vuoden Sotkamossa Ståhlberg siirtyi Kajaanin kappalaisen apulaiseksi ja 1.9.1858 myös laulunopettajaksi Kajaanin musiikkiopistoon. Hän sai valtakirjan samana päivänä kyseiseen virkaan. Musiikkiopiston opettajana hän toimi lähes neljä vuotta, joista rehtorina 1859–1860.

Avioliittoon vihkimisen jälkeen Ståhlbergit muuttivat 12.2.1862 Suomussalmelle pastorin apulaiseksi, joka määrättiin 1.9.1863 hoitamaan myös Hyrynsalmen papin tehtäviä. Suomussalmella syntyivät lapsista Alma ja Carl Johan, Kaarlo Juho. Esikoinen kuoli vauvana.

Kaarlon syntymävuonna perhe muutti Alavieskaan. Johan Gabriel Ståhlberg sai valtakirjan kappalaisen virkaan Alavieskassa 1.11.1865. Samana vuonna suoritettiin myös Alavieskan kanttorin vaali. Hakijoiden joukossa oli myös Pietari Päivärinta, ja hänet asetettiin ensimmäiselle vaalisijalle, mutta valituksi tuli kuitenkin Kusti Heikinpoika Schwartzberg. Seuraavana vuonna 30.11.1866 syntyi Ståhlbergeille toinen poika, Fredrik.

Alavieskassa pastori joutui näkemään katovuosien ja suurten kuolonvuosien ankeuden. Pienen seurakunnan paimenen tehtävä muodostui raskaaksi. Hän lupautuikin Haapajärven seurakunnan varakirkkoherran vaaliin ylimääräiselle vaalisijalle. I vaalisijalle oli asetettu pastori Kustaa Leonard Mecklin Kiuruvedeltä ja II vaalisijalle kappalainen Joonas Christian Castrén Alakiimingistä.

Protokoll förof vid kapellens valet i Haapajärven Moderkyrka 14.2.1869 osoittaa, että Ståhlberg valittiin ylivoimaisena voittajana: hän sai noin 18 ½ manttaalia annetuista äänistä. Kappalainen Castrén sai noin 2 ½ manttaalia ja pastori Mecklin vajaat ½ manttaalia. Liekö ylivoimaiseen voittoon ollut syynä Ståhlbergin hyvä vaalisaarna vai hyvä laulutaito entisenä musiikkiopiston opettajana. Haapajärvelle muuttoon lienee vaikuttanut myös Amandan sukulaisen Castrénin valinta Haapajärven tuomiokunnan tuomariksi. Perhe muutti Alavieskasta Haapajärvelle keväällä 1869. Samana vuonna heinäkuun 23. päivänä syntyi Haapajärvellä lapsista nuorin, Anna Elisabet.

Suurten nälkävuosien aikana oli seurakuntalaisia kuollut yli kolminkertainen määrä normaaleihin vuosiin verrattuna. Avioliittoja solmittiin nälkävuosien jälkeen runsaasti, kun myös lesket menivät uudelleen naimisiin. Kun vuonna 1866 solmittiin 4,7 avioliittoa tuhatta asukasta kohden, niin vuonna 1870 solmittiin tuhatta asukasta kohden 17,9 avioliittoa. Kun kirkkoherra Holmström oli sairas, joutui varakirkkoherra hoitamaan suurta seurakuntaa lähes yksin. Yksin hän jäikin sen jälkeen, kun kirkkoherra Holmström kuoli 8.8.1871.

Hänen Keisarillisen Majesteettinsa 11.5.1868 antaman armollisen päätöksen mukaan Pidisjärven ja Reisjärven kappelit tulivat itsenäisiksi kirkkoherrakunniksi. Pappilan pihalla 30.8.1871 pidetyssä kokouksessa 3 400 asukkaan seurakunta päätti anoa toisen papinviran lakkauttamista ja kirkkoherran pappilan myymistä, josta osansa saisivat myös Pidisjärven ja Reisjärven seurakunnat. Anomukseen ei suostuttu, joten 21.5.1872 päätettiin kirkkoherran vaalijärjestelyistä ja vaalilistan tekijöistä.

Varakirkkoherra Ståhlberg sairasti sokeritautia ja kuoli tautikohtaukseen 8.9.1873. Johan Gabriel Ståhlberg haudattiin Haapajärvelle. Perhe sai ylimääräiset armovuodet, ja leski Amanda maksoi kaikki perheen velat, ennen kuin v. 1879 perhe muutti Ouluun, jossa kaksi vanhinta lasta olivat käyneet koulua jo kaksi vuotta. Leski Amanda sai tyttökoulun vahtimestarin toimen ja yhden huoneen asunnon, johon kaikki eivät mahtuneet nukkumaan, vaan tuleva presidentti Kaarlo nukkui vanhimpana poikana yli kaksi vuotta koulun käytävällä. Vuonna 1882 leski sai työtä läänin lasareetista, jolloin asunto-olot väljenivät. Varakirkkoherra Ståhlbergin lapset menestyivät elämässään hyvin. Vanhimmasta pojasta Kaarlosta tuli molempien oikeustieteiden professori, pääministeri, eduskunnan puhemies, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ja Suomen tasavallan presidentti.
Vanhemmat
nimismies, vänrikki Fredrik August Ståhlberg ja Anna Margareta Snellman
Puoliso
Kajaanissa 3.1.1861 Amanda Gustava Castrén, syntynyt 25.2.1841 Sotkamo, kuollut 12.9.1907 Sotkamo

Lähde: http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/St%C3%A5hlberg_Johan_Gabriel

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Gabriel Ståhlberg syntyi v. 1832 Kuhmoniemessä nimismiehen poikana. Isä taisteli Suomen sodan vänrikkinä 1808–1809. Johan valmistui pastoriksi 18.11.1856 arvosanalla approbatur cum laude, ja hänet määrättiin Pielaveden pastorin apulaiseksi. Sotkamon pastorin apulaiseksi hän tuli 22.4.1857, ja Sotkamossa hän tapasi pitäjänkirjuri Castrénin 16-vuotiaan tyttären Amanda Gustafvan, jonka kanssa hän solmi avioliiton 3.1.1861 Kajaanissa.

Oltuaan vuoden Sotkamossa Ståhlberg siirtyi Kajaanin kappalaisen apulaiseksi ja 1.9.1858 myös laulunopettajaksi Kajaanin musiikkiopistoon. Hän sai valtakirjan samana päivänä kyseiseen virkaan. Musiikkiopiston opettajana hän toimi lähes neljä vuotta, joista rehtorina 1859–1860.

Avioliittoon vihkimisen jälkeen Ståhlbergit muuttivat 12.2.1862 Suomussalmelle pastorin apulaiseksi, joka määrättiin 1.9.1863 hoitamaan myös Hyrynsalmen papin tehtäviä. Suomussalmella syntyivät lapsista Alma ja Carl Johan, Kaarlo Juho. Esikoinen kuoli vauvana.

Kaarlon syntymävuonna perhe muutti Alavieskaan. Johan Gabriel Ståhlberg sai valtakirjan kappalaisen virkaan Alavieskassa 1.11.1865. Samana vuonna suoritettiin myös Alavieskan kanttorin vaali. Hakijoiden joukossa oli myös Pietari Päivärinta, ja hänet asetettiin ensimmäiselle vaalisijalle, mutta valituksi tuli kuitenkin Kusti Heikinpoika Schwartzberg. Seuraavana vuonna 30.11.1866 syntyi Ståhlbergeille toinen poika, Fredrik.

Alavieskassa pastori joutui näkemään katovuosien ja suurten kuolonvuosien ankeuden. Pienen seurakunnan paimenen tehtävä muodostui raskaaksi. Hän lupautuikin Haapajärven seurakunnan varakirkkoherran vaaliin ylimääräiselle vaalisijalle. I vaalisijalle oli asetettu pastori Kustaa Leonard Mecklin Kiuruvedeltä ja II vaalisijalle kappalainen Joonas Christian Castrén Alakiimingistä.

Protokoll förof vid kapellens valet i Haapajärven Moderkyrka 14.2.1869 osoittaa, että Ståhlberg valittiin ylivoimaisena voittajana: hän sai noin 18 ½ manttaalia annetuista äänistä. Kappalainen Castrén sai noin 2 ½ manttaalia ja pastori Mecklin vajaat ½ manttaalia. Liekö ylivoimaiseen voittoon ollut syynä Ståhlbergin hyvä vaalisaarna vai hyvä laulutaito entisenä musiikkiopiston opettajana. Haapajärvelle muuttoon lienee vaikuttanut myös Amandan sukulaisen Castrénin valinta Haapajärven tuomiokunnan tuomariksi. Perhe muutti Alavieskasta Haapajärvelle keväällä 1869. Samana vuonna heinäkuun 23. päivänä syntyi Haapajärvellä lapsista nuorin, Anna Elisabet.

Suurten nälkävuosien aikana oli seurakuntalaisia kuollut yli kolminkertainen määrä normaaleihin vuosiin verrattuna. Avioliittoja solmittiin nälkävuosien jälkeen runsaasti, kun myös lesket menivät uudelleen naimisiin. Kun vuonna 1866 solmittiin 4,7 avioliittoa tuhatta asukasta kohden, niin vuonna 1870 solmittiin tuhatta asukasta kohden 17,9 avioliittoa. Kun kirkkoherra Holmström oli sairas, joutui varakirkkoherra hoitamaan suurta seurakuntaa lähes yksin. Yksin hän jäikin sen jälkeen, kun kirkkoherra Holmström kuoli 8.8.1871.

Hänen Keisarillisen Majesteettinsa 11.5.1868 antaman armollisen päätöksen mukaan Pidisjärven ja Reisjärven kappelit tulivat itsenäisiksi kirkkoherrakunniksi. Pappilan pihalla 30.8.1871 pidetyssä kokouksessa 3 400 asukkaan seurakunta päätti anoa toisen papinviran lakkauttamista ja kirkkoherran pappilan myymistä, josta osansa saisivat myös Pidisjärven ja Reisjärven seurakunnat. Anomukseen ei suostuttu, joten 21.5.1872 päätettiin kirkkoherran vaalijärjestelyistä ja vaalilistan tekijöistä.

Varakirkkoherra Ståhlberg sairasti sokeritautia ja kuoli tautikohtaukseen 8.9.1873. Johan Gabriel Ståhlberg haudattiin Haapajärvelle. Perhe sai ylimääräiset armovuodet, ja leski Amanda maksoi kaikki perheen velat, ennen kuin v. 1879 perhe muutti Ouluun, jossa kaksi vanhinta lasta olivat käyneet koulua jo kaksi vuotta. Leski Amanda sai tyttökoulun vahtimestarin toimen ja yhden huoneen asunnon, johon kaikki eivät mahtuneet nukkumaan, vaan tuleva presidentti Kaarlo nukkui vanhimpana poikana yli kaksi vuotta koulun käytävällä. Vuonna 1882 leski sai työtä läänin lasareetista, jolloin asunto-olot väljenivät. Varakirkkoherra Ståhlbergin lapset menestyivät elämässään hyvin. Vanhimmasta pojasta Kaarlosta tuli molempien oikeustieteiden professori, pääministeri, eduskunnan puhemies, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ja Suomen tasavallan presidentti.

Vanhemmat nimismies, vänrikki Fredrik August Ståhlberg ja Anna Margareta Snellman

Puoliso Kajaanissa 3.1.1861 Amanda Gustava Castrén, syntynyt 25.2.1841 Sotkamo, kuollut 12.9.1907 Sotkamo

Lähde: http://www.geni.com/people/Johan-St%C3%A5hlberg/6000000003041048235

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Johan Gabriel Ståhlberg (1832-1873)

Puoliso: 1861 Amanda Gustava Reinholdintytär Ståhlberg o.s. Castrén. (Taulu 1181). (Taulu 263) s. 25.02.1841 Sotkamo, k. 12.09.1907 Tammisaari, Ekenäs.
Vanhemmat: Reinhold Castrén, s. 31.08.1811 Ristijärvi, k. 12.05.1849 Sotkamo ja Johanna Elisabet Castrén o.s. Cajan, s. 08.12.1812 Sotkamo, Hyttilä, k. 03.01.1874 Sotkamo.

Lapset:

Amanda Maria Ståhlberg s. 04.07.1862 Suomussalmi, k. 06.08.1863 Suomussalmi.

K.J. (Kaarlo Juho) Carl Johan Ståhlberg , s. 28.01.1864 Suomussalmi. Tauluun 559

Fredrik Ståhlberg s. 30.11.1866 Alavieska, Laurinniemi, k. 24.08.1895 Ruotsi, Enköping.

Anna Elisabet Ståhlberg s. 23.07.1869 Haapajärvi, k. 24.09.1888 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 559

XII K.J. (Kaarlo Juho) Carl Johan Johaninpoika Ståhlberg, (Taulusta 558, isä Johan Ståhlberg) Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925)., s. 28.01.1864 Suomussalmi, k. 22.09.1952 Helsinki.

Kaarlo Juho Ståhlberg (1865–1952)

Lapsuus ja nuoruus

"Minulla on puolestani ensimmäiset lapsuudenmuistoni Haapajärveltä, eivätkä ne siteet katoa muualla vaeltaessanikaan."

K. J. Ståhlbergilla virtasi suonissaan kuuluisaa suomalaista pappis- ja virkamiesverta, sillä isän ja äidin puolelta hän polveutui muun muassa Castrén-, Cajanus- ja Snellman-suvuista.

K. J. Ståhlbergin syntyessä vuonna 1865 perheen isä Johan Gabriel Ståhlberg toimi Alavieskan kappalaisena. Perhe, johon kuului isän ja Kaarlo Juhon lisäksi äiti Amanda Gustafva Castrén sekä sisar Alma ja myöhemmin myös veli Fredrik, muutti Haapajärvelle Kaarlo Juhon ollessa neljän vuoden ikäinen vuonna 1869.

Perhe Ståhlberg saapui Haapajärvelle heti suurten kuolonvuosien jälkeen. Elämä 1800-luvun lopun pappilassakin oli tuohon aikaan varsin vaatimatonta, mutta tästä huolimatta elämä ja lapsuus Haapajärvellä olivat jättäneet lähtemättömät jälkensä K. J. Ståhlbergiin. Lapsuudessaan pappilan lapset Kaarlo Juho ja hänen sisaruksensa omaksuivat muun muassa tasavertaisuuden ajatuksen ja suomen kielen leikkiessään tasavertaisina yhdessä muiden lasten kanssa.

K. J. Ståhlbergin isä Johan Gabriel Ståhlberg ei ehtinyt palvella Haapajärven seurakuntaa kauaa, sillä kutsu ajasta iäisyyteen tuli jo vuonna 1873. J. G. Ståhlbergin hauta Haapajärven kirkon luona. Elämä ilman perheenpäätä oli rankkaa, sillä äiti jäi asumaan Haapajärvelle yksin neljän alaikäisen lapsen kanssa. Kaarlo Juho vietti lapsuuttaan Haapajärvellä aina vuoteen 1877, kunnes äiti Amanda Gustafva laittoi jo viisitoistavuotiaaksi ehtineen Kaarlo Juhon yhdessä sisaruksensa Alman kanssa kouluun Ouluun.

Opintielle astuttuaan Kaarlo Juhosta sukeutui nopeasti varsin viisas ja kunnianhimoinen oppilas – hän oli Oulun suomalaisessa yksityislyseossa opiskellessaan joka vuosi luokkansa priimus. Kotonaan suomenmieliseksi ja -kieliseksi kasvatettu K. J. Ståhlberg hakeutui suomenkieliseen lyseoon, mikä oli harvinaista tuon ajan pappissukuun kuuluneelle nuorukaiselle – olihan pappissukuun kuuluneiden nuorten katsottu ennemmin hakeutuvan ruotsinkieliseen, herrasväelle tarkoitettuun opinahjoon. Ylioppilaaksi K. J. Ståhlberg kirjoitti vuonna 1884 erinomaisin arvosanoin: ylioppilastutkinnon arvosanaksi tuli laudatur, ja päästötodistuksenkin keskiarvo oli tuolle ajalle hyvin korkea, 9,20.

K. J. Ståhlberg suoritti yliopisto-opinnot, joista hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1887, oikeustieteen kandidaatiksi 1889, ja tohtorinarvon hän sai vuonna 1893 väiteltyään aiheesta ”Irtolaisuus Suomen lain mukaan”. Opiskeluaikoinaan Ståhlberg oli mukana aktiivisesti nuorsuomalaisten liberaalisen poliittisen ryhmän, Valvojan, toiminnassa. Monipuolisuutensa ja osaamisensa ansiosta K. J. Ståhlberg toimi opiskeluaikoinaan sekä ruotsinkielen opettajana lukiossa että Finland-lehden päätoimittajana.

Ura ja presidenttiys

Uransa aikana K. J. Ståhlberg ehti työskennellä monessa eri virassa. Opiskelujensa jälkeen Ståhlberg toimi muun muassa senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerinä (1898–1903), Helsingin kaupungin rahatoimikamarin kanslia-apulaisena (1903–1905) sekä senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä vuona 1905–1907.

K. J. Ståhlberg toimi uransa aikana myös professorina ja kansanedustajana. Hallinto-oikeuden professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1908 ja virka kesti aina vuoteen 1918 saakka. Tänä aikana Ståhlbergilta ilmestyi hänen merkittävin teoksensa, Suomen hallinto-oikeus I ja II, joka oli pitkään yksi lainopillisen tiedekunnan tärkeimmistä oppikirjoista. Eduskunnan puhemieheksi Ståhlberg valittiin vuonna 1914. Hallitusmuotokiistassa, eli kiistassa tulevan Suomen valtiomuodosta, Suomea tasavaltaiseksi itsenäistymisen aikoihin ajanut K. J. Ståhlberg valittiin perustuslakikomitean ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi vuonna 1917.

Vuonna 1919, jolloin Suomelle valittiin ensimmäinen presidentti, K. J. Ståhlberg toimi vielä hallinto-oikeuden presidentin virassa. Ståhlberg itse oli varma Mannerheimin valinnasta, eikä hän ollut alun perin valmistautunut valtion päämiehen rooliin. Äänet presidentinvaalissa Ståhlbergin ja Mannerheimin välillä menivät Ståhlbergin hyväksi äänin 143–50. Presidentinvaalien tuloksen julkistuttua Ståhlberg lausui eduskunnassa juhlallisen vakuutuksensa, jonka alkajaisiksi hän totesi muun muassa seuraavaa:

"Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä Suomen tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen."

K. J. Ståhlbergin presidenttikaudella (1919–1925) suureen rooliin nousivat juuri itsenäistyneen Suomen ongelmat. Hallitusmuotokiistassa toiseksi jääneet monarkistit aiheuttivat Suomen ensimmäiselle presidentille päänvaivaa, ja myös suhde Mannerheimiin pysyi varsin etäisenä ja kylmänä. Varsinkaan monarkistit eivät juuri Ståhlbergista välittäneet - juristina toiminutta ja jäykästi käyttäytynyttä suomalaista fennomaania Ståhlbergia verrattiin kovin ottein Mannerheimiin, joka oli ennen kaikkea kokenut maailmanmies, soturi ja hovietiketin osaava.

Presidenttikautensa jälkeen Ståhlberg toimi muun muassa lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä (1926–1946). K. J. Ståhlberg oli myös lähellä tulla valituksi uudelleen presidentinvirkaan vuosina 1931 ja 1937 – esimerkiksi vuoden 1931 presidentinvaaleissa K. J. Ståhlberg hävisi presidentin viran niukimmalla mahdollisella äänimäärällä (149–150) Pehr Evind Svinhufvudille.

Lähteet

Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865–1952).
Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY: Haapajärven kirkkoranta.
Kirjasto Virma: K. J. Ståhlberg.
Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkoti -esitteet ja Juha Erosen K. J. Ståhlbergista ja Ronkaalan pappilasta kertomaa.

Ronkaalan pappila

Vuonna 1784 rakennettu Ronkaalan pappila on toiminut Kaarlo Juho Ståhlbergin lapsuudenkotina. Nykyisin se sijaitsee alkuperäisellä paikallaan lähellä Haapajärven seurakuntataloa ja kirkkoa.

Pappilarakennus on vuosien saatossa kokenut paljon. Kun sekä lapset että äiti Ståhlberg olivat muuttaneet Ouluun, möi Haapajärven seurakunta tyhjäksi jääneen Ronkaalan pappilan kunnalle vuonna 1898 – lunastushinnasta, joka oli 500 markkaa. Ronkaalan pappila on toiminut sittemmin muun muassa kunnantupana, postitoimistona sekä kansanhuoltovirastona aina sotien loppuun saakka. Koska rakennuksen tiloissa toimi aikoinaan myös muun muassa kunnanhuolto, kutsuttiin rakennusta erääseen aikaan leikkimielisesti ”rukoushuoneeksi”.

Rakennus ei ole myöskään säästynyt ajan hampaalta. Vuonna 1966 kotiseutuneuvos Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela perustivat Ståhlbergin lapsuudenkotimuseon entistämistoimikunnan, jonka tavoitteena oli pelastaa muutoin purettavaksi tuomittu rakennus. Entistämistyössä tärkeä merkitys oli kansalaiskeräyksellä, jonka suojelijana toimi presidentti Urho Kekkonen. Alkuperäiselle paikalleen siirretty lapsuudenkotimuseo sai tonttinsa lahjoituksena seurakunnalta. Museon avajaiset pidettiin 26.7.1969, ja niihin osallistui myös kansalaiskeräystä suojellut presidentti Urho Kekkonen.

Kekkonen vetosi keräyksen suojelijana kansalaisiin seuraavasti:

"Entisöitynä ja pappilaksi sisustettuna presidentti Ståhlbergin lapsuudenkoti palvelee arvokkaana historiallisena muistona sekä matkailua että kotiseututyötä. On varma, että monen monet maanmiehemme – mistä päin Suomeamme he sitten ovatkin – tulevat vuosien ja vuosikymmenien varrella viivähtämään presidentti Ståhlbergin lapsuudenkodissa."

Pappilan rakennus ja pihapiiri

Ronkaalan pappilaan kuuluu olennaisena osana myös toinen rakennus, pappilan aitta. Aitassa on nuori Kaarlo Juho nukkunut kesäyönsä, ja se oli myös perheen muiden lasten ahkerassa kesäkäytössä. Pappilan pihasta on mahdollisuus nähdä tämä aitta, mutta varsinaista lähempää tutustumis- ja vierailumahdollisuutta ei ole. Alkuperäiseen pihapiiriin on kuulunut myös muita rakennuksia, kuten sauna ja navetta, joita ei kuitenkaan enää ole olemassa.

Ronkaalan pappilan katto on nykyisellään mansardimuotoinen pärekatto, mutta rakennuksen aiemmissa vaiheissa katto on ollut myös suora. Museon entisöinnissä mansardikatto palautettiin, sillä se kuului myös alkuperäiseen Ronkaalan pappilaan ja K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotiin. Osa rakennuksen lahonneista hirsistä jouduttiin korvaamaan museon entisöintivaiheessa toisesta rakennuksesta otetuilla hirsillä – rakennuksen oma hirsikanta kuitenkin pyrittiin pitämään mahdollisimman alkuperäisenä.

Huoneet

Tultaessa sisään pappilaan tullaan pappilan eteiseen, jossa sijaitsee muun muassa valokuvataulut museon entisöinnin vaiheista ja vihkimistilaisuudesta sekä presidentti K. J. Ståhlbergin rintakuvan paljastustilaisuudesta.

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseosta löytyy myös Kaarlo Juho Ståhlbergin isän, Johan Gabriel Ståhlbergin, työhuone. Työhuoneessa on Suomen tuleva ensimmäinen presidentti opetellut aakkosia isänsä Johan Gabrielin opastuksella. Työhuoneessa on kappalainen myös ottanut vastaan ja puhutellut vieraitaan. Kirjahyllystä löytyy vanhaa, uskonnollishenkistä kirjallisuutta, josta Haapajärven nuori kappalainen Johan Gabriel Ståhlberg aikoinaan ammensi hengenravintoa. Työhuoneesta löytyy K. J. Ståhlbergin myöhemmistä vaiheista kertovia valokuvia sekä muita mielenkiintoisia esineitä.

Pappilaan kuuluvat olennaisina osina myös makuuhuone ja pappilan sali. Makuuhuoneessa ovat nukkuneet nuorimmat lapset vanhempiensa kanssa, ja salissa on kestitty vieraita. Varsin suuressa salissa sijaitsee kauniit tummat, uusrenessanssia olevat tuolit ja sohvapöytä. Lattia salissa on alkuperäistä puuta, ja myös kakluuni on entisöity Museoviraston antamien sääntöjen mukaan.

Ronkaalan pappilan järven puoleisessa päässä sijaitsee keittiö ja ruokailuhuone. Ruokailuhuone on hengeltään koruton, mutta rauhallinen. Keittiössä ruoanlaitosta on huolehtinut tähän tehtävään palkattu emäntä. Keittiöstä löytyy myös mitä moninaisimpia keittiövälineitä, joista osaa ei nykyajan ihminen enää välttämättä tunnista! Nähtävillä keittiössä on muun muassa Kaarlo Juho Ståhlbergin ja hänen siskonsa Alman voirasia, jolla koululaisten voi kulki aina Haapajärveltä kouluun Ouluun saakka. Vaikka keittiöstä löytyy uuni, suoritettiin varsinaiset leipomiset kuitenkin erillisessä rakennuksessa.

Museossa on myös yläkerta, josta löytyy niin ikään K. J. Ståhlbergin elämästä kertova valokuvanäyttely. Yläkerrassa on myös kaksi huonetta, joista toinen on toiminut vierashuoneena ja toinen palvelijanhuoneena. Huoneiden sisustus on varsin vaatimaton ja koruton.

Esineistö

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin esineistö on koottu sekä ostetuista, lahjoitetuista että eri tahoilta lainatuista esineistä. Osa esineistä on lainassa esimerkiksi Haapajärven kotiseutumuseolta. Esineillä on tärkeä rooli museossa, sillä ne kuvaavat omalta osaltaan ajan henkeä ja tunnelmaa, joka 1800-luvun lopun maaseutupappilassa vallitsi.

Työhuoneen seinältä löytyy Suomen hallitusmuoto -taulu. Suomen hallitusmuoto on kokonaan K. J. Ståhlbergin käsialaa, ja se on valtionhoitaja Mannerheimin hyväksymä. Kirjeessään tyttärille Ståhlberg kertoi Mannerheimin sanoneen hallitusmuodosta, ettei se niin huono ollutkaan kuin hän luuli. Tästä Mannerheimin kommentista Ståhlberg puolestaan sanoi, ettei Mannerheimilta voinut saada tämän parempaa kiitosta!

Työhuoneen mielenkiintoisimpia esineitä on ehdottomasti sylkykuppi. Sylkykuppia pappilassa käytettiin vähentämään sekä keuhkotaudin leviämistä että lattialle sylkemistä tupakan- ja piipunpolton yhteydessä. Varsinkin K. J. Ståhlbergin isä, Johan Gabriel, yhdessä työhuoneessa vierailleiden vieraiden kanssa on varmasti kuulunut sylkykupin ahkerimpiin käyttäjiin. Pappiloilla oli sylkykupin käytössä merkittävä rooli, sillä niiden kautta ajatus sylkykupin käytöstä levisi myös tavallisen kansan pariin. Sylkykupin museoon on lahjoittanut Nikanderin perikunta Tiitonrannalta.

Pöydällä, vieraskirjan vieressä sijaitsee kuuluisan suomalaisen kuvanveistäjän Wäinö Aaltosen K. J. Ståhlbergista tekemä kipsinen rintakuvaveistos. Rintakuvan K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseoon ovat lahjoittaneet presidentti Ståhlbergin lapset kesällä 1974. Myös lapsuudenkotimuseon pihalta löytyy samainen rintakuva, joka lepää kotiseutuneuvos Juha Erosen suunnitteleman jalustan päällä. Jalustan neliskanttinen alaosa kuvaa Pohjanmaan aavoja ja lakeuksia, ja siitä kohtisuoraan ylöspäin nouseva pilari K. J. Ståhlbergin nopeasti ja korkealle noussutta uraa ja elämää aina Suomen ensimmäiseksi presidentiksi asti.

Työhuoneessa työpöydän takana seinällä on pieni, vanha, käsintehty kaappi, joka oli jäänyt yli huutokaupassa ja näin päätynyt lapsuudenkotimuseoon. Samanlainen kaappi on kuulunut myös K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin esineistöön, sillä vanhoista perukirjoista löytyy maininta tällaisesta kaapista. Kaappi on saatu lapsuudenkotimuseoon Armas ja Laina Kososelta Haapajärveltä.

Lasinen astia makuuhuoneessa on toiminut kärpäsenpyydystimenä. Pyydystin toimi niin, että astian sisälle laitettiin jotain makeaa, esimerkiksi siirappia, houkuttelemaan kärpäset sen sisälle. Kärpäset hakeutuivat makean luo, eivätkä enää osanneet ulos astiasta. Korkki pyydystimessä esti kärpästen pääsyn ulos. Kärpäspyydys museoon on saatu rehtori Aini Lagukselta Iisalmesta.

Pappilan salissa sijaitsevat tummaa puuta oleva sohvaryhmä on ostettu presidentti Ståhlbergin lapsuudenkotimuseoon Pyhäjärveltä, kansanedustaja Laila Nurmesniemeltä. Sohvaryhmä on tyyliltään uusrenessanssia. Siinä on mustat koristeelliset puuosat ja istuimissa sekä selkä- että käsinojissa tummanpunaiset, kukkakuvioiset plyysipehmusteet. Sohvaryhmä on siitä ainutkertainen, että samanlaisen kaluston tiedetään kuuluneen myös K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotiin. Sohvaryhmää etsittäessä ja hankittaessa kotiseutuneuvos Juha Eronen kiersi kaikki antikvarialiikkeet aina Turusta Ouluun saakka, kunnes selvisi, että juuri samanlaiset kalusteet olivat saatavilla naapurikunnasta Pyhäjärveltä. Sieltä museoon saatiin koko sohvakalusteryhmä, jollaista ei mistään muualta löytynyt.

Salissa oleva kakluuni on myös osa rakennuksen alkuperäistä rakennuskantaa. Koristeellinen, kaunis kakluuni kuitenkin kärsi rakennuksen siirtovaiheessa, ja yksi kerros sen laatoista rikkoontui. Ohjeita siihen, mitä rikkoontuneelle kerrokselle pitäisi tehdä, kysyttiin Museovirastolta, joka oli alun perin määrännyt kakluunin säilytettäväksi osaksi museota. Saatujen ohjeiden mukaan kakluuni jätettiin yhtä kerrosta lyhyemmäksi, minkä voi havaita katsottaessa kakluunin yläosaan – yksi kerros kakluunista näyttäisi selvästi puuttuvan.

Pappilan salin lattia on myös lapsuudenkodin alkuperäinen puulattia – myös sen säilyttämistä Museovirasto piti tärkeänä. Lattia sai ylleen kuitenkin uuden, harmaanvihreän maalikerroksen.
Kuoppaiselle ja koloiselle lattialle sopi paremmin kaksijalaksinen keinutuoli, mikä on nähtävissä yhdessä salin nurkista.

Lähde: http://www.haapajarvi.fi/kulttuuri/museo/st%C3%A5hlberg

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

K. J. Ståhlberg loi Suomen ensimmäisenä tasavallan presidenttinä perustan vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiselle valtiovallan käyttämiselle, jossa parlamentarismi ja presidentin itsenäiset valtaoikeudet yhdistettiin omaperäisellä tavalla. Hän vakiinnutti käytäntöön uuden hallitusmuodon, jonka valmistelua hän itse oli johtanut. Erityisesti Ståhlberg loi tulkinnan hallitusmuodon mukaiselle ulkopolitiikan johtamiselle.

K. J. Ståhlberg oli opinnoiltaan filosofian kandidaatti ja lakimies, molempain oikeuksien tohtori. Ennen presidentiksi tuloaan hän oli luonut pitkän ja huipputehtäviin vieneen uran niin oikeustieteilijänä ja käytännön lakimiehenä kuin poliitikkonakin. Hän oli toiminut muun muassa senaatin virkamiehenä, porvarissäädyn valtiopäiväedustajana, senaattorina, hallinto-oikeuden professorina, kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä.

Presidenttikautensa 1919 - 1925 päättyessä Ståhlberg ei asettunut uudelleen ehdokkaaksi, vaan siirtyi lainvalmistelukunnan vanhemmaksi jäseneksi, missä tehtävässä hän toimi 20 vuotta. Sittemmin hän oli ehdokkaana presidentinvaalissa vielä 1931 ja 1937, mutta kummallakin kerralla hän jäi valitsematta niukimmalla mahdollisella äänimäärällä. Vaalikauden 1930 - 1932 hän oli rivikansanedustaja.

Meikäläisten toivo ja kaunistus

Kaarlo Juho Ståhlberg syntyi 1865 Suomussalmen apupapin, sittemmin Alavieskan ja myöhemmin Haapajärven kappalaisen Johan Gabriel (Janne) Ståhlbergin ja Amanda Gustafva Castrénin perheeseen. Kasteessa hän sai nimen Carl Johan, joka kouluaikana muuttui Kaarlo Juhanaksi ja ylioppilaana Kaarlo Juhoksi; nimikirjoitus oli jo 1880-luvulta K. J. Ståhlberg. Lähimpien käyttämistä kutsumanimistä Kaarlo, Kalle, Jussi ja John vakiintui viimeksi mainittu lopulta lähes yksinomaiseksi. K. J. Ståhlberg syntyi keskimmäisenä perheen viidestä lapsesta, joista vanhin, tytär, oli kuollut alle yksivuotiaana.

K. J. Ståhlbergin esi-isät (Ståhlberg-, Castrén-, Snellman-, Cajanus-suku) olivat sekä isän että äidin puolelta enimmäkseen Pohjois-Pohjanmaalla toimineita pappeja ja virkamiehiä. Isänisä oli nimismies - "vanha vänrik" - Fredrik August Ståhlberg, joka Suomen sodassa oli ylennyt vänrikiksi mutta jättänyt sotilasuran sodan päätyttyä. Isänäiti oli Anna Margareta Snellman, joka solmi avioliiton Fredrik August Ståhlbergin kanssa jäätyään leskeksi ensimmäisen aviomiehensä, kappalainen Jakob Castrénin kuoltua. Vanha vänrik oli juro ukko, joka - vaikka olikin papin poika - vihasi pappeja mutta rakasti lapsia ja hevosia. Äidinisä oli Sotkamon pitäjänkirjuri Reinhold Castrén ja äidinäiti Johanna Elisabet Cajan.

Kappalainen Janne Ståhlberg kuoli alle 41-vuotiaana 1873. Vaikka perhe jäi vaikeaan taloudelliseen asemaan, lapset pantiin Ouluun kouluun. Vuonna 1879 myös äiti, Amanda Ståhlberg, jonka armovuodet ja ylimääräiset armovuodet olivat päättyneet, muutti Ouluun, jossa hän hankki toimen ensin tyttökoulun vahtimestarina ja sitten lääninsairaalaan muonittajana. K. J. Ståhlbergin vanhempi sisar Alma (1863 - 1929) toimi sittemmin postinhoitajana, ja nuorempi veli, nuorena kuollut Fredrik (1866 - 1895) suoritti oikeustutkinnon ja toimi Oulun lääninhallituksessa lääninkamreerina. Nuorin sisar Anna (1868 - 1888) kuoli jo 19-vuotiaana.

K. J. Ståhlbergille suomenmielisyys ja -kielisyys olivat sukuperintöä, joten tavallaan luonnollinen valinta kolmesta kysymykseen tulevasta Oulun koulusta oli Oulun suomalainen yksityislyseo. Kaarlo Juhana oli koko kouluaikansa luokkansa priimus. Yläluokkalaisena hän oli konventin johtavia voimia ja myös kirjoitti paljon - sekä runoja että asia-artikkeleita - Toivon tähteen, konventin käsinkirjoitettuun lehteen, jonka päätoimittajanakin hän toimi. Ståhlberg oli spes nostratium et decus - meikäläisten toivo ja kaunistus - kuten rehtori A. O. Forsman kirjoitti hänestä koulun matrikkeliin.

Nuorsuomalainen yliopistonopettaja ja senaatin virkamies

K. J. Ståhlberg suoritti ylioppilastutkinnon 1884 arvosanalla laudatur; koulun päästötodistuksen keskiarvo oli tuolloin poikkeuksellisen korkea 9,20. Yliopistossa hän suoritti ensin filosofian kandidaatin tutkinnon, joka oli edellytyksenä hänen varsinaisena tavoitteenaan olleelle molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnolle; sen hän suoritti 1889. Auskultointiaikanaan Kokkolan tuomiokunnassa hän ryhtyi kirjoittamaan väitöskirjaa, tavoitteenaan yliopistoon perustettava hallinto-oikeuden ja kansantalouden apulaisen virka. Väitöskirjan valmisteluun liittyi puolen vuoden opintomatka Saksaan. Väitöskirjan Irtolaisuus Suomen lain mukaan ja lisensiaatintutkinnon tultua hyväksytyiksi hän sai molempain oikeuksien tohtorin arvon ja pian myös nimityksen yliopistonapulaisen virkaan.

Opiskeluaikanaan Ståhlberg osallistui aktiivisesti ylioppilaspolitiikkaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä. Poliittiseksi kodikseen hän löysi Valvojan ryhmän, nuorsuomalaisten liberaalisen ryhmittymän, johon kuului myös hänen historian professorinsa E. G. Palmén. Opiskeluaikoinaan Ståhlberg toimi muun muassa ruotsinopettajana Hämeenlinnan lukiossa ja Finland-lehden päätoimittajana. Lakimieheksi valmistuttuaan hän oli kosketuksissa politiikkaan lähinnä toimimalla valtiopäivillä valiokuntasihteerinä.

Toimiessaan valtiopäivien talousvaliokunnan sihteerinä 1891 Ståhlberg alkoi seurustella pikkuserkkunsa Hedvig Wåhlbergin kanssa ja meni tämän kanssa kihloihin. Avioliittoon molempain oikeuksien tohtori K. J. Ståhlberg ja opettaja Hedvig Wåhlberg vihittiin 17.12.1893. Avioliiton ja vakinaisen yliopistoviran myötä Ståhlbergin elämä asettui vakiintuneisiin uomiin. Syyskuussa 1894 syntyi ensimmäinen perheen kuudesta lapsesta.

Ståhlberg siirtyi 1894 luontevasti Valvojan ryhmästä Päivälehden piiriin. Hän julkaisi Päivälehdessä aluksi kolmiosaisen artikkelisarjan "Työkirjat ja irtolaisuus", minkä jälkeen varsinkin kahtena seuraavana vuotena nimimerkki "K. J. S." esiintyi usein lehden palstoilla. Samana vuonna Ståhlbergin voidaan katsoa lopullisesti ryhtyneen aktiivipoliitikoksi hänen osallistuessaan "nuoren puolueen" ohjelman muokkaamiseen. Valtiopäivätyöhön hän osallistui edelleen valiokuntasihteerinä, vuoden 1894 valtiopäivillä toimitusvaliokunnan sihteerinä.

Apulaisenvirassaan Ståhlberg keskittyi opetukseen ja sivutulojen hankintaan. Tuotanto tuona aikana käsitti kuusi tieteellistä artikkelia ja kaksi lakitieteellistä kirjasuomennosta. Ilmeisesti taloudellisista syistä Ståhlberg hakeutui 1898 senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerin (toiseksi ylimpään esittelijän) virkaan. Hyväksymisen antaminen Ståhlbergin nimitykseen oli - paradoksaalisesti - Suomen uuden kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin ensimmäisiä virkatehtäviä. Bobrikovin ja 1899 annetun helmikuun manifestin myötä Suomessa alkoivat niin sanotut routavuodet. Suhtautuminen venäläistämistoimiin jakoi Suomen virkamieskunnan ja poliitikot kahteen leiriin, myöntyväisyysmiehiin ja perustuslaillisiin. Senaatti muuttui vuosisadan vaihteessa niin sanotuksi myöntyväisyyssenaatiksi. Ståhlbergille taas perustuslaillisuus oli hänen aikaisemmin omaksumansa poliittisen linjan luonnollinen jatko, joten hän sai havaita olevansa "myöntyväisyyssenaatin perustuslaillinen protokollasihteeri". Näihin aikoihin Ståhlberg sai myös ensimmäisen varsinaisen poliittisen luottamustehtävänsä tultuaan 1901 valituksi Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi.

Mielipide-eroista huolimatta senaattorien ja protokollasihteeri Ståhlbergin suhteet olivat hyvät, mutta vaikka senaatti katsoikin usein sormien välistä Ståhlbergin tiukkaa laillisuuslinjaa, Ståhlberg onnistui 1902 eräässä vuoden 1901 asevelvollisuuslakia koskevassa asiassa ajamaan tilanteen umpikujaan. Hän ei ainoastaan tyytynyt esittelijänä ehdottamaan, että erään kirjelmän lähettämisen annettaisiin lainvastaisena raueta, vaan myös kieltäytyi laatimasta ja varmentamasta senaatin päätöksen mukaista kirjettä. Senaatti määräsi välittömästi Ståhlbergin pidätettäväksi virantoimituksesta, ja Bobrikovin 14.1.1903 antamasta määräyksestä senaatti erotti Ståhlbergin virastaan 15.4.1903. Erottaminen tapahtui 1902 annetun, laillisuudeltaan kyseenalaisen niin sanotun erottamisasetuksen perusteella. Toisaalta esittelijällä ei lain mukaan ollut - eikä ole vieläkään - oikeutta kieltäytyä toimituskirjan laatimisesta eikä varmentamisesta. Vuoden 1902 asetuksen mukaiset erottamiset jäivät senaatissa muutoin hyvin vähiin: Ståhlbergin lisäksi erotettiin yksi esittelijäsihteeri ja yksi protokollasihteeri.

Senaattori ja parlamentarismin edelläkävijä

Ero senaatista ei jättänyt K. J. Ståhlbergiä toimettomaksi eikä tulottomaksikaan. Hän viimeisteli maanvuokralain kommentaariaan, istui Suomi-yhtiön johtokunnan puheenjohtajana ja hoiti hänelle järjestettyä vähätöistä Helsingin rahatoimikamarin kanslia-apulaisen virkaa. Venäjän kärsittyä tappion Japanin sodassa hallitussuunta muuttui Venäjän yleislakon ja Suomen suurlakon jälkeen 1905 niin Venäjällä kuin Suomessakin. Myöntyväisyyssenaatti erosi, ja tilalle asetettiin perustuslaillinen senaatti, jonka talousosaston varapuheenjohtajana oli Leo Mechelin ja oikeusosaston varapuheenjohtajana Rabbe Axel Wrede. K. J. Ståhlberg nimitettiin talousosaston senaattoriksi ja kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päälliköksi.

Yksi perustuslaillisen senaatin alkuvaiheen tärkeimmistä tehtävistä oli käsitellä professori Robert Hermansonin johtamassa komiteassa laadittu ehdotus eduskuntauudistukseksi. Sen mukaan säätyvaltiopäivät korvattiin yleisellä, yhtäläisellä äänioikeudella valitulla eduskunnalla, jonka vaaleissa myös naisilla oli äänioikeus ja vaalikelpoisuus. Ståhlberg ei ollut yksikamarisen eduskunnan kannattaja. Hän oli suunnitellut aateliston ja papiston muodostamista ensimmäiseksi ja porvariston ja talonpoikaiston muodostamista toiseksi kamariksi, ja vuoden 1904 - 1905 valtiopäivillä hän oli vaalitaktisista syistä vastustanut naisten äänioikeutta katsoen sen vaarantavan porvaris- ja talonpoikaissäädyssä toteutettavaksi ehdotetun (miesten) yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Senaattorivaliokunnassa hän kuitenkin totesi suhteellisen vaalitavan hälventäneen hänen epäilyksiään ja hyväksyi niin yksikamarisuuden kuin naisten äänioikeudenkin, ja komitean ehdotus tuli muutoinkin hyväksytyksi senaatissa vain vähäisin muutoksin. Ståhlberg myös osallistui Mechelinin senaatin hallitusmuotoehdotuksen laatimiseen, joskaan ehdotus ei aikanaan tiettävästi edennyt kenraalikuvernöörinkansliaa pitemmälle.

Vaikka "myöntyväisyyssenaatti" vielä 1900-luvun alkuvuosina oli pyrkinyt suojelemaan perustuslaillisia virkamiehiä, kuten Ståhlbergiä, Bobrikovin kovakätisyydeltä, ei perustuslaillisessa senaatissa enää ollut sovulle sijaa. Mechelinin senaatti ajoi läpi perustuslainsäätämisjärjestyksessä annetun lain, jolla hallinnollisessa järjestyksessä erotettujen tuomarien ja muiden virkamiesten tilalle sinänsä laillisessa järjestyksessä nimitetyt virkamiehet vapautettiin virastaan, eikä Ståhlbergin kannattama vapaaehtoisten eroamisten periaate tullut hyväksytyksi.

Ensimmäiset vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat vuoden 1907 vaalit muodostuivat kirveleväksi tappioksi "hallituspuolueille". Nuorsuomalaiset saivat 25 ja ruotsalaiset 24 edustajanpaikkaa, joten senaatin takana oli eduskunnassa vain 49 kansanedustajaa. Jo vanhasuomalaisilla yksinään oli enemmän paikkoja (59), ja suurin puolue oli sosiaalidemokraatit 80 kansanedustajalla.

Senaatissa suhtautumisessa vaalitappioon oli kaksi linjaa, Ståhlbergin johtama parlamentaarinen ja Wreden johtama antiparlamentaarinen linja. Ståhlbergin aloitteesta talousosastossa päätettiin "yksityisellä ilmoituksella" kertoa eduskuntaryhmille senaatin olevan valmis jättämään paikkansa täytettäväksi, mutta Wrede päätyi oikeusosastonsa kanssa täysin päinvastaiseen kantaan, eikä perustuslaillinen senaatti eronnut vaalituloksen takia. Ståhlberg sen sijaan toteutti parlamentarismia käytännössä eroamalla senaatista joulukuussa 1907 siitä syystä, että eduskunta oli vastoin hänen ajamaansa senaatin kantaa hyväksynyt kieltolain täyskiellon pohjalta.

Professori ja kansanedustaja

Senaatista lähdettyään K. J. Ståhlberg oli toisen kerran joutunut virattomaksi. Virka järjestyi kuitenkin varsin pian. Robert Hermansonin oppituoli oli 1906 jaettu kahtia. Hermanson oli valinnut itselleen valtiosääntö- ja kansainvälisen oikeuden oppituolin, jolloin toinen puoli, hallinto-oikeuden professuuri, oli tullut hakuun. Virkaan oli ollut vain yksi hakija, molempain oikeuksien tohtori Onni Talas. Ståhlbergin ja Talaksen kesken tehtiin herrasmiessopimus, jonka mukaan Talas perui hakemuksensa Ståhlbergin hyväksi ja Ståhlberg lupasi tilaisuuden tullessa luopua virasta Talaksen hyväksi. Uuden hakuajan kuluessa virkaan ilmaantui vain yksi hakija, Ståhlberg. Asiantuntijat, entinen professori Leo Mechelin ja entinen hallinto-oikeuden apulainen J. K. Paasikivi, pitivät Ståhlbergiä pätevänä virkaan, vaikka kiinnittivätkin huomiota systemaattisen ja teoreettisen käsittelyn heikkouksiin. Myös tiedekunta piti Ståhlbergiä pätevänä ja selitti, että tämän "käytännölliset virkatoimet ovat katsottavat hyvinkin painavaksi ansioksi", mikä viitannee siihen, että Ståhlbergin varsinainen tieteellinen tuotanto oli verraten niukka.

Ståhlberg nimitettiin hallinto-oikeuden professoriksi 26.9.1908. Professorina ollessaan hän kirjoitti pääteoksensa Suomen hallinto-oikeus I ja II (1913 - 1915), mittavan ja uraauurtavan teoksen, joka oli pitkään oppikirjana lainopillisessa tiedekunnassa. Teoksella on edelleen tärkeä merkitys paitsi oikeus- ja hallintohistorian myös hallinto-oikeuden tutkimuksen kannalta.

Professorina Ståhlberg saattoi osallistua aktiivisesti politiikkaan. Nuorsuomalaisen Puolueen keskustoimikuntaan hänet valittiin 1908. Kansanedustaja hän oli vuoden 1908 I sekä vuoden 1909 I ja II valtiopäivillä sekä vuoden 1914 ja vuoden 1917 valtiopäivillä. Ståhlberg valittiin 1914 eduskunnan puhemieheksi. Paitsi se, että P. E. Svinhufvud oli sairauden vuoksi poissa valtiopäivien alkaessa, valintaan vaikutti eduskunnan kyllästyminen siihen, että monesti puhemieheksi valittu Svinhufvud oli käytännössä halvaannuttanut eduskuntatyön aiheuttamalla provokatiivisella avajaispuheellaan eduskunnan hajottamisen tavallisesti jo valtiopäivien alkaessa.

Venäjän keisarivallan sortuminen maaliskuussa 1917 merkitsi myös "virkamieshallituksena" istuneen, osittain venäläistyneen "amiraalisenaatin" eroa. Eduskunnan ollessa hajotettuna uuden senaatin kokoonpanosta päättivät porvarillisten puolueiden valtuuskunta ja sosiaalidemokraattien puolue-elimet. Vaikka Ståhlberg sai porvarillisten puolueiden valtuuskunnassa enimmät äänet talousosaston varapuheenjohtajaksi, hänen itsensä ehdoksi asettama sosiaalidemokraattien kannatus jäi puuttumaan. Talousosaston varapuheenjohtajaksi tuli sosiaalidemokraattien Oskari Tokoi, ja osaston jäsenistä puolet nimitettiin porvarillisten puolueiden ja puolet sosiaalidemokraattien edustajista.

Perustuslakikomitean ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja

Senaatin ulkopuolelle jääneestä K. J. Ståhlbergistä tuli jo keväällä 1917 asetetun perustuslakikomitean puheenjohtaja. Komitean tärkein mietintö koski uutta hallitusmuotoa. Sen laatimisesta vastasivat pääasiassa kesällä 1917 Anjalan Wredebyssä kokoontuneet Ståhlberg (nuorsuomalainen), R. A. Wrede (Ruotsalainen Kansanpuolue) ja Anton Kotonen (sosiaalidemokraatti). Hallitusmuodon pohjaksi otettiin Mechelinin perustuslaillisen senaatin ehdotus vuodelta 1907, joka periaatteessa oli Kustaa III:n perustuslakien kodifikaatio ja perustui vallanjakoperiaatteelle. Sen "päälle" komitea rakensi parlamentarismiin perustuvan mallinsa, joten ehdotuksesta tuli erikoislaatuinen vallanjakomallin ja parlamentarismin yhdistelmä. Vuoden 1916 vaaleissa eduskuntaan oli tullut sosialistienemmistö. Sen äänillä eduskunta kesällä 1917 hyväksyi niin sanotun valtalain. Tokoin senaatin talousosaston käsitellessä asiaa kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasov osallistui kokoukseen ensimmäisen ja ainoan kerran ja asettui oikeiston kannalle, ja näin muodostuneen enemmistön kannan mukaisesti Venäjän väliaikainen hallitus jätti vahvistamatta valtalain ja määräsi toimitettaviksi uudet vaalit. Hajotusvaaleissa eduskunta sai jälleen porvarienemmistön.

Valtalakipäätöksen jälkeen sosiaalidemokraattiset senaattorit erosivat, ja Venäjän lokakuun vallankumouksen ja Suomen suurlakon jälkeen 27.11.1917 eduskunta kiivaan ja katkerasävyisenkin keskustelun jälkeen hyväksyi P. E. Svinhufvudin porvarillisen hallituslistan. Svinhufvudin senaatti antoi 4.12.1917 eduskunnalle itsenäisyysjulistuksen ja ehdotuksen Suomen hallitusmuodoksi. Ståhlbergin perustuslakikomitea oli laatinut ehdotuksen Venäjän yhteydessä olevan Suomen tasavallan hallitusmuodoksi, mutta se oli nyt kiireesti muokattu ehdotukseksi itsenäisen Suomen tasavallan hallitusmuodoksi.

Kansalaissodan jälkeisessä niin sanotussa tynkäeduskunnassa, jossa sosiaalidemokraattien kansanedustajista oli jäljellä vain yksi, käytiin vuoden 1917 valtiopäivillä ja vuoden 1918 ylimääräisillä valtiopäivillä kiivas valtiomuototaistelu, jossa senaatti ajoi Suomeen perustuslaillista monarkiaa ja Ståhlbergin johtama vähemmistö parlamentaarista tasavaltaa. Senaatti peruutti vuoden 1917 tasavaltalaisen hallitusmuotoehdotuksen ja antoi eduskunnalle monarkistisen hallitusmuotoehdotuksen. Siihen jätetyssä niin sanotussa tasavaltalaisten vastalauseessa Ståhlberg muokkasi Maalaisliiton Santeri Alkion kanssa uuden ehdotuksen Suomen tasavallan perustuslaiksi. Monarkistinen ehdotus tuli kuitenkin hyväksytyksi, mutta jäi määräenemmistön puuttumisen takia lepäämään yli vaalien. Samoin kävi kuninkaanvaalia varten kokoon kutsutuille vuoden 1918 ylimääräisille valtiopäiville annetulle hallitusmuotoehdotukselle.

Ståhlberg oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vuoden 1917 valtiopäivillä, mutta joutui luopumaan kansanedustajan tehtävästä tultuaan 1918 nimitetyksi korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäiseksi presidentiksi eikä enää osallistunut vuoden 1918 "kuninkaanvaalivaltiopäiviin".

Saksan häviö maailmansodassa muutti Suomen poliittisen tilanteen. "Senaatin puheenjohtajana" valtionpäämiehenä toiminut Svinhufvud erosi ja hänen tilalleen valtionhoitajaksi nimitettiin 12.12.1918 Suomen valkoisen armeijan ylipäällikkönä toiminut ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim. Pian tämän jälkeen Suomen kuninkaaksi valittu prinssi Friedrich Karl kieltäytyi. Maaliskuussa 1919 toimitetuissa eduskuntavaaleissa eduskunta sai tasavaltalaisen enemmistön, ja maaliskuussa 1919 muodostettu Kaarlo Castrénin Kansallisen Edistyspuolueen, Maalaisliiton ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajista koostuva hallitus antoi kesällä 1919 eduskunnalle toisen tasavaltalaisen hallitusmuotoesityksen. Sekin jäi valtiopäivillä lepäämään, mutta lopulta eduskunta muokkasi Heikki Ritavuoren ja eräiden muiden eduskunta-aloitteen pohjalta hallitusmuodon sellaiseen asuun, joka eräiden kompromissien jälkeen sai eduskunnassa tarvittavan määräenemmistön, ja valtionhoitaja Mannerheim vahvisti empimisen jälkeen Suomen hallitusmuodon 17.7.1919.

Ståhlbergin perustuslakikomitea oli kannattanut presidentin valitsemista suoralla kansanvaalilla, mutta komitean jäseninä olleet tulevat monarkistien johtajat J. K. Paasikivi ja R. A. Wrede olivat eriävässä mielipiteessään vaatineet valitsijamiesten suorittamaa vaalia, koska se heidän mielestään sekä täytti demokratian vaatimukset että antoi mahdollisuuden neuvotteluille. Alkiolaiset maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit olivat puolestaan kannattaneet eduskunnan suorittamaa vaalia. Tasavaltalaisten vastalauseessa Ståhlberg ja Alkio olivat päätyneet "historialliseen kompromissiin", jossa myönnytyksenä monarkisteille oli hyväksytty valitsijamiesvaali ja presidentin laajat valtaoikeudet, ja tämä tuli myös vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiseksi ratkaisuksi, vaikka Castrénin hallitus olikin ehdottanut - myönnytyksenä sosiaalidemokraateille - eduskunnan suorittamaa vaalia. Ensimmäisellä kerralla vaali säädettiin kuitenkin eduskunnan suoritettavaksi.

Ensimmäinen tasavallan presidentti

Ensimmäinen Suomen tasavallan presidentin vaali suoritettiin eduskunnassa 25.7.1919. K. J. Ståhlberg oli jo varhain mainittu ehdokkaana, mutta itse hän oli haluton vaihtamaan hallinto-oikeuden presidentin virkaa valtionpäämiehen tehtävään. Ståhlberg itse uskoi Mannerheimin valintaan, mutta hänenkin luonaan kävi lähetystöjä sekä pyytämässä häntä ehdokkaaksi että vaatimassa häntä kieltäytymään Mannerheimin hyväksi. Itse hän oli aluksi vilpittömästi ehdokkuutta vastaan, mutta kesäkuun lopulla hän näyttää päätyneen kantaan, jonka mukaan hän ei sinänsä suostunut ehdokkuuteen mutta ei myöskään katsonut olevansa oikeutettu kieltäytymään siitä, varsinkin kun huhujen mukaan aktivistien piirissä suunniteltiin sotaprovokaatiota tai kaappausta.

Vaalissa 25.7.1919 Ståhlberg sai 143 ääntä, Mannerheim 50 ääntä sekä Lauri Kr. Relander ja Väinö Tanner kumpikin yhden äänen, minkä lisäksi kaksi sosiaalidemokraattia jätti äänestämättä. Puhemies Relander ei parlamentaarisen tavan mukaan äänestänyt, ja kaksi edustajaa oli poissa. Ståhlbergiä äänestivät kaikki edistyspuolueen edustajat (26), 39 Maalaisliiton 40 edustajasta (eli muut kuin puhemies Relander), 76 sosiaalidemokraattien 79 edustajasta, yksi Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustaja ja toinen Kristillisen Työväenpuolueen kahdesta edustajasta.

Seuraavana päivänä Ståhlberg antoi eduskunnassa juhlallisen vakuutuksensa, jonka alkajaisiksi hän vaatimattomaan tapaansa totesi: "Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä Suomen tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen." Sitkeästi elänyt anekdootti kertoo, että Ståhlberg joutui kävelemään kotiinsa eduskunnasta (Heimolan talosta), mutta tosiasiassa autokyytiä rakastanut Ståhlberg sai ajaa kotiinsa sotaministeri Rudolf Waldenin tarjoamalla autolla, kun Ruotsin lähettiläs oli napannut häntä varten varatun auton. Kotiinsa saapuneista kukkatervehdyksistä ja sähkeistä Ståhlbergia ilahdutti erityisesti monarkisti J. K. Paasikiven sähke, jossa tämä lähes 30-vuotiseen tuttavuuteen vedoten esitti kaikesta sydämestään parhaat onnen ja menestyksen toivotukset.

Routavuodet ja niin sanottu toinen venäläistämiskausi olivat jakaneet Suomen porvarit kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin, myöntyväisyysmiehiin ja perustuslaillisiin, jotka kansalaissodan aikainen yhteinen vihollinen oli väliaikaisesti yhdistänyt. Kansalaissodan jälkeinen valtiomuototaistelu oli kuitenkin aiheuttanut uuden kahtiajakautumisen tasavaltalaisiin ja monarkisteihin. Valtiomuototaistelussa maailmansota oli pyyhkäissyt pois kuningasehdokkaat, eivätkä monarkistien varsinaiset johtomiehet Wrede ja Paasikivi tappion kärsittyään jääneet kantamaan kaunaa, vaan Ståhlberg saattoi vastaisuudessakin pitää molempia vanhoina ystävinään. Ståhlbergin varsinaisiksi vihamiehiksi jäivät Mannerheimia kannattavat monarkistit ja aktivistit, ja Mannerheimin ja Ståhlbergin suhde pysyi kylmänä koko Ståhlbergin presidenttikauden ajan. Tiettyä paralleelia routavuosina ja tasavallan ajan alkuvuosina vallinneen tilanteen välillä merkitsee myöntyväisyysmiehen, prokuraattori (Eliel Soisalon-Soininen) Eliel Johnssonin ja Ståhlbergin suojatin, sisäasianministeri Heikki Ritavuoren poliittiset murhat 1905 ja 1922.

Ståhlberg tuli presidenttikautenaan verratuksi lähinnä Mannerheimiin. Mannerheim oli sotilas ja kielitaitoinen "ulkopoliitikko", Ståhlberg juristi ja "sisäpoliitikko". Mannerheim oli hovimiehen tavat hallitseva maailmanmies ja ylimys, johon verrattuna Ståhlberg oli jäykästi käyttäytyvä fennomaanivirkamies. Toisaalta myös Ståhlberg teki aikalaisten mukaan etäisellä ja asiallisella käyttäytymisellään majesteetillisen vaikutuksen. Tämä tosin saattoi johtua lujan tahdonvoiman ja ankaran itsekurin avulla piiloon painetusta ujoudesta. Ståhlberg muun muassa vältti vapaiden puheenvuorojen käyttämistä, koska hän pelkäsi tällaisiin tilanteisiin liittyvää taipumustaan änkyttämiseen. Tätä välttääkseen hän kirjoitti kaikki puheensa, myös vähäiset lausumansa ja perhejuhlissa pitämänsä puheet, etukäteen paperille, mikä toisaalta merkitsi suunnatonta lisää hänen työtaakkaansa mutta toisaalta soveltui hyvin hänen niin viranhoitoaan kuin muutakin elämäänsä leimanneeseen "protestanttiseen etiikkaan", joskin hän julkisissa esiintymisissään tarkoin vältti uskontoon vetoamista ja Jumalan nimen lausumista. Hän myös tunsi vastenmielisyyttä virallisia tilaisuuksia kohtaan, eikä hänen kieltäytymisensä valtiovierailusta Ruotsiin tai Ruotsin kuninkaan tai kruununprinssin kutsumisesta valtiovierailulle Suomeen johtunut pelkästään ulkopoliittisista syistä.

Ståhlbergin henkilökohtaisen elämän tragedia oli hänen vaimonsa Hedvigin kuolema 1917. Presidentiksi tullessaan hän oli leskimies, jolloin hänen tyttärensä joutuivat ottamaan maan ensimmäisen naisen roolin. Ståhlberg kosi kirjeitse ystävänsä Eero Erkon vaimon Maissi Erkon sisarta, leskirouva Elli Wegeliusta, mutta sai rukkaset. Saatuaan kirjeen nuoruudenystävältään, leskirouva (Ester Ståhlberg) Ester Hällströmiltä, Ståhlberg alkoi kömpelöön tapaansa lähestyä tätä, mistä seurauksena olivat 7.6.1920 pidetyt presidentin häät. Häät vietettiin perhepiirissä Ester Hällströmin kodissa Helsingissä, ja hääpari sai runsaasti onnitteluja eri tahoilta. Avioliitto oli luultavasti epäkäytännöllisen Ståhlbergin kannalta onnistunut ja järkevä ratkaisu, mutta Ester Ståhlberg joutui maksamaan rakkaudestaan kovan hinnan, sillä Ståhlbergin lapset suhtautuivat häneen vihamielisesti. Toisaalta avioliitto lienee edistänyt Ester Ståhlbergin kirjailijanuraa, niin että hän sai viettää loppuelämänsä paitsi entisen presidentin puolisona myös arvostettuna ja rakastettuna kirjailijana. Tyypillistä Ståhlbergille oli, että hän sovelsi "valtiomiehen" tasapuolisuutta ja neutraalisuutta myös uuden vaimonsa ja lastensa välisiin suhteisiin, huolimatta siitä, että syntyneet ristiriidat olivat mitä suurimmassa määrin hänen itsensä aikaansaamia.

Presidentin viran hoitamisessaan Ståhlberg sai menettelymuodot senaatista sellaisina, miksi ne olivat Svinhufvudin puheenjohtajakaudella modifioituneet, ja protokollan Mannerheimin valtionhoitajakaudelta. Hänen omaksi tehtäväkseen muodostui vuoden 1919 hallitusmuodon mukaisen vallanjakojärjestelmän ja parlamentarismin täytäntöön paneminen ja varsinkin hallitusmuodon ulkopolitiikan hoitamista koskevien säännösten "oikean" tulkinnan luominen.

Ståhlbergin presidenttikautta leimasivat toisaalta itsenäistyneen Suomen alkuvaikeudet, toisaalta ajankohdan erityiset poliittiset ongelmat. Monarkian ja Mannerheimin kannattajien jyrkän siiven edustajien vihamielisyys ylitti - Ritavuoren murhasta puhumattakaan - kaikki kohtuullisen käyttäytymisen rajat. Ahvenanmaan asemasta ajauduttiin Ruotsin kanssa kriisiin, joka osoitettiin Kansainliiton ratkaistavaksi. Presidentti oli armeijan ylipäällikkönä jatkuvassa ristiriidassa upseerikunnan kanssa. Kenraalimajuri Karl Emil Bergille annettu käsky suojeluskuntien palauttamisesta järjestykseen tuli toteutetuksi mutta johti Bergin itsemurhaan. Myöhemmin Ståhlberg joutui lisäksi hankaluuksiin upseerien erottua joukolla. Huolia Ståhlbergille tuottivat muun muassa 1920 tehdyn Tarton rauhansopimuksen toteuttaminen ja suomalaisten joukkojen vetäminen pois Itä-Karjalasta, jossa siinäkin vuoti veri, kun Repolan nimismies, ylioppilas Bobi Sivén ampui itsensä saatuaan kuulla Tarton rauhansopimuksesta.

Suomea, kuten monia muitakin Euroopan maita, jouduttiin 1920-luvun epävakaissa oloissa hallitsemaan lyhytikäisten hallitusten voimin. Yleensä Ståhlberg turvautui tällöin keskustahallituksiin. Kun "normaaliparlamentarismi" ei toiminut, Ståhlberg otti itse asiakseen huolehtia "parlamentaaristen virkamieshallitusten" asettamisesta. Hän myös hajotti eduskunnan vastoin hallituksen enemmistön kantaa, kun eduskunta oli tullut vajaalukuiseksi oikeusministeri, vt. sisäasiainministeri Otto Åkessonin pidätytettyä ja Turun hovioikeuden vangittua kaikki Sosialistisen Työväenpuolueen 27 kansanedustajaa. Tässä suhteessa Ståhlberg ei häikäillyt turvautua valtionpäämiehen itsenäiseen asemaan ja toimia pouvoir neutrena ('puolueettomana voimana') parlamentarismin ja vallanjakojärjestelmän häiriötilanteissa.

Lainvalmistelukunnan jäsen ja vanha valtiomies

K. J. Ståhlberg ei presidenttikautensa päättyessä 1925 asettunut uudestaan ehdokkaaksi. Toisaalta presidenttikausi oli ollut siinä määrin rasittava, ettei se houkutellut jatkamaan, toisaalta hän "hallitusmuodon isänä" mahdollisesti halusi luoda käytännöksi yhden kauden presidenttiydet. Ståhlberg oli itse ollut kirjoittamassa hallitusmuotoon pykälää, jonka mukaan presidentin palkkaa ei voitu toimikauden aikana nostaa eikä laskea. Hänen presidenttikaudelleen kuitenkin sattui Suomessa ennenkokematon inflaatio, niin että Ståhlbergin presidenttikauden loppuvuodet olivat hänelle suorastaan tappiollisia.

Presidenttikauden jälkeinen asuminen järjestyi aluksi Ester Ståhlbergin varoin ostetulla asunnolla ja sittemmin lainarahoin hankitulla Kulosaaren huvilalla. Presidenttikauden jälkeen Ståhlbergille tarjottiin muun muassa vähätöistä ja hyvinpalkattua Helsingin yliopiston kanslerin virkaa, mutta Ståhlberg totesi, ettei hän upseereista päästyään halunnut saada riesakseen ylioppilaita, ja valitsi lainvalmistelukunnan vanhemman jäsenen tehtävän, joka antoi mahdollisuudet myös sivutulojen hankintaan. Ståhlberg oli pyrkinyt lainvalmistelukuntaan jo 1900. Päästyään nyt, neljännesvuosisata myöhemmin lainvalmistelukunnan jäseneksi hän teki 1926 - 1946 siinä vielä yhden tai kahdenkin miehen elämäntyön.

Lainvalmistelukunnan jäsenenä Ståhlberg olisi voinut asettua lepäämään laakereillaan vanhempana valtiomiehenä, mutta veri veti vielä politiikkaan. Vuoden 1931 presidentinvaaleissa hän sai sekä toisessa että kolmannessa äänestyksessä 149 ääntä ja hävisi siten niukimmalla mahdollisella äänimäärällä P. E. Svinhufvudille. Vuoden 1937 presidentinvaalissa hän puolestaan sai ensimmäisessä äänestyksessä 150 ääntä, mutta jäi valitsematta sosiaalidemokraattien äänestettyä toisella kierroksella "varmuuden vuoksi" Kyösti Kalliota estääkseen Svinhufvudin uudelleen valinnan.

Vaalikaudella 1930 - 1932 Ståhlberg oli eduskunnan jäsenenä tavallinen kansanedustaja, minä aikana hän muun muassa aktiivisesti osallistui parlamentarismista luopumista koskevien eduskunta-aloitteiden torjuntaan. Äärioikeiston ja Ståhlbergin kiistat eivät olleet vuosien mennen laantuneet, ja lokakuussa 1930 lapuanliikkeen kannattajat yrittivät muiluttaa Ståhlbergin vaimoineen Neuvostoliittoon mutta luopuivat hankkeestaan Joensuussa. Tapaus vauhditti omalta osaltaan lapuanliikkeen alamäkeä.

Jäätyään lainvalmistelukunnasta eläkkeelle 1946 K. J. Ståhlberg vietti Kulosaaren huvilassaan vanhuudenpäiviä ja toimi muun muassa vanhan ystävänsä presidentti J. K. Paasikiven neuvonantajana vaikeissa oikeuskysymyksissä. Oltuaan lähes koko elämänsä kiistelty ja ristiriitainen poliitikko Ståhlberg kuoli 1952 koko kansakunnan yksimielisesti kunnioittamana valtiomiehenä. Hänen arvostuksensa on vuosien mittaan kasvanut, mitä osoittaa sekin, että yksi jos toinenkin poliittinen ryhmittymä on yrittänyt perusteettomasti ratsastaa hänen maineellaan. Ahkeruus, itsekuri, henkilökohtainen pyyteettömyys ja vaatimattomuus ovat kuitenkin olleet ne Ståhlbergin ominaisuudet, joita myöhempien poliitikkojen on ollut vaikeinta jäljitellä.

Carl Johan Ståhlberg, Kaarlo Juhana, Kaarlo Juho S 28.1.1865 Suomussalmi, K 22.9.1952 Helsinki. V kappalainen Johan Gabriel Ståhlberg ja Amanda Gustafva Castrén. P1 1893 - Hedvig Irene Wåhlberg S 1869, K 1917, P1 V lääninmaanmittari Gustaf Wilhelm Wåhlberg ja Eva Fredrika Ståhlberg; P2 1920 - Ester Hällström S 1870, K 1950, P2 V pormestari Karl Oskar Elfving ja Jenny Nyman. Lapset: Kaarlo S 1894, professori, diplomi-insinööri; Aino (Kjerrman) S 1895; Elli (Schauman) S 1899, lääketieteen lisensiaatti; Aune S 1901, lastensuojeluntarkastaja; Juho S 1907, varatuomari; Kyllikki (Tuominen) S 1908, yliopettaja.

URA. Ylioppilas Oulun lyseosta 1884; filosofian kandidaatti 1887; molempain oikeuksien kandidaatti 1889; nimituomari 1892; varatuomari 1893; molempain oikeuksien lisensiaatti, tohtori 1893.

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston hallinto-oikeuden ja taloustieteen apulainen 1894 - 1898; senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteeri 1898 - 1903; Helsingin kaupungin rahatoimikamarin apulainen 1903 - 1905; yliopiston hallinto-oikeuden professori 1908 - 1918; korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1918 - 1919; lainvalmistelukunnan vanhempi jäsen 1926 - 1946.

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1901 - 1903; porvarissäädyn valtiopäivämies 1904 - 1905; senaattori ja siviilitoimituskunnan päällikkö 1905 - 1907; Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustaja 1908 I valtiopäivillä, 1909 I - II valtiopäivillä (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri), 1914, 1917 (Oulun läänin eteläinen vaalipiiri); eduskunnan puhemies 1914; perustuslakikomitean puheenjohtaja 1917; tasavallan presidentti 1919 - 1925; Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustaja 1930 - 1932 (Uudenmaan läänin vaalipiiri).

TUOTANTO. Julkaisuluettelot: Juhlajulkaisu Kaarlo Juho Ståhlberg 1865 - 28.1. - 1945. 1945: Presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin tieteellinen julkaisutoiminta; Kaarlo Juho Ståhlberg : juhlakirja 1940. 1940: luettelo K. J. Ståhlbergin kirjoituksista, jotka on julkaistu "Päivälehdessä" 1890 - 1904; Lakimiesmatrikkeli 1949.

Irtolaisuus Suomen lain mukaan. 1893 (väitöskirja); Suomen hallinto-oikeus I - II. 1913 - 1915 (myös myöhempiä painoksia); Puheita 1919 - 1925. 1925; Parlamentarismi Suomen valtiosäännössä. 1927; Julkisen oikeuden lakikirja. 1939 (myös myöhempiä painoksia); Puheita 1927 - 1946. 1946; Lausuntoja. 1947; Lainvalmistelukunnan lausuntoja. 1949; Puheita 1883 - 1918. 1949.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K. J. Ståhlbergin arkisto, Kansallisarkisto.

Y. Blomstedt, K. J. Ståhlberg : valtiomieselämäkerta. 1969; Ester Ståhlbergin kauniit, katkerat vuodet : presidentin rouvan päiväkirja 1920 - 1925. 1985; Ester Ståhlbergin voittojen ja tappioiden vuodet : päiväkirja 1926 - 1934. 1986; Ester Ståhlbergin sodan ja rauhan vuodet : päiväkirja 1936 - 1947. 1987; A. Jyränki, Presidentti. 1978; M. Jääskeläinen, T. Torvinen, Valtioneuvoston historia 1917 - 1966 1. 1977; P. Kastari, Tasavallan presidentin asema. 1961; Suomen oikeushistorian pääpiirteet : sukuvallasta moderniin oikeuteen. 1991: M. Tyynilä, Valtiosäännön ja keskeisten valtioelinten historiaa; S. Tiihonen, Hallitusvalta. 1990; M. Tyynilä, Lainvalmistelukunta 1884 - 1964 : tutkimus lainvalmistelukunnan aseman ja organisaation kehitysvaiheista lainvalmistelukunnan perustamisesta 1884 vuoteen 1964. 1984; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992; S. Virkkunen, Ståhlberg : Suomen ensimmäinen presidentti. 1978.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Aaltonen. 1930-luku, korkein hallinto-oikeus, 1956, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan istuntosali, 1959, eduskuntatalon edusta; M. Haupt. Marmorinen rintakuva 1946, eduskunta, toisinto Helsingin yliopisto; K. Kallio. Korkein hallinto-oikeus; Suomussalmen Karhulanvaara. Maalaukset: Lukuisia muotokuvia, esimerkiksi E. Järnefelt. 1915, eduskunta; A. Favén. 1921, valtioneuvosto; A. Favén. 1924, korkein hallinto-oikeus; E. Snellman. 1944, Pohjalainen valtuuskunta (Ostrobotnia); K. Rein. 1965 (Järnefeltin maalauksen mukaan), Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan istuntosali. Mitalit: V. Jahnsson, E. Filén. 1927; E. Halonen. 1925; A. Halonen. 1925/1930; J, Finne. 1967. Muistolaatat: 1998, Oulu; asuintalo. 1994, Helsinki. Muistokivet: Joutseno. K. J. Ståhlberg -museo, esineistö lunastettu valtiolle 1952 ja luovutettu Helsingin yliopistolle, käsittää Ståhlbergin Kulosaaren huvilan työhuoneen sisustuksen tarvikkeineen ja kirjastoineen, Ståhlbergin kunniamerkit ja muut vastaavat, Korkein hallinto-oikeus.

K. J. STÅHLBERGIN MUKAAN NIMETTY. 5 000 markan seteli 1955; 50 markan seteli 1963; Ståhlbergintie 1959, Helsinki; postimerkki 1945, 1965.

Kirjoittaja(t): Markku Tyynilä

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/626/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaarlo Juho Ståhlberg (ristimänimeltään Carl Johan, 28. tammikuuta 1865 Suomussalmi – 22. syyskuuta 1952 Helsinki) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925).

Sisällysluettelo

1 Lapsuus, nuoruus ja opinnot
2 Valtiopäivämies, senaattori, presidentti – ja valtion virkamies
3 Henkilökuvan täydennystä
4 Kyyditys
5 Merkitys
6 Suku ja perhe
7 Julkaisut
8 Lähteet
8.1 Viitteet
9 Aiheesta muualla

Lapsuus, nuoruus ja opinnot

Ståhlberg syntyi Suomussalmella 28. tammikuuta 1865 perheensä viidestä lapsesta kolmantena. Hänen isänsä oli apupappi Johan Gabriel (Janne) Ståhlberg ja äitinsä Amanda Gustafva Castrén. Myöhemmin perhe muutti Alavieskaan ja Haapajärvelle, joiden seurakunnissa Janne toimi kappalaisena. Poika nimettiin kasteessa Carl Johaniksi, joka kuitenkin vääntyi kouluaikana muotoon Kaarlo Juhana. Ylioppilasaikanaan Ståhlbergia alettiin kutsua Kaarlo Juhoksi.

Ståhlberg kuului molempien vanhempiensa kautta pohjoispohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Ståhlbergin isä kuoli 41-vuotiaana 1873 pojan ollessa vain kahdeksanvuotias. Äiti kuoli vuonna 1879.

Ståhlberg kävi koulua Oulun suomalaisessa yksityislyseossa ja oli koko kouluaikansa luokkansa paras oppilas. Hän myös kirjoitti konventin lehteen ja toimi sen päätoimittajanakin. Koulun rehtori kuvaili häntä koulun matrikkelissa sanoin spes nostratium et decus (suom. meikäläisten toivo ja kaunistus). Ylioppilastutkinnosta hän sai arvosanakseen laudaturin vuonna 1884. Yliopistossa hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon, jonka kautta hän eteni kohti varsinaista päämääräänsä, eli molempain oikeuksien kandidaatin tutkintoa. Sen Ståhlberg suoritti 1889.

Valtiopäivämies, senaattori, presidentti – ja valtion virkamies

Ståhlberg toimi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina vuosina 1908–1918. Poliittisen uransa alusta elämänsä loppuun asti hän oli liberaali. Ståhlbergin, ”sääty-yhteiskunnan lapsen”, vuoteen 1906 mennessä kypsyneelle sosiaaliliberaalille ajattelulle oli keskeistä kansanvaltaisuus, vapaamielisyys, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sosiaaliset uudistukset sekä kaikkien kansankerrosten liittäminen yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän oli Nuorsuomalaisen Puolueen johtohenkilöitä, puolueen sosiaaliliberaalin siiven eli ”varpusten” henkinen johtaja. Sääty-yhteiskunnan aikana hän oli ollut Haminan kaupungin valitsema valtiopäivämies säätyvaltiopäivien porvarissäädyssä. Keväällä 1905 Ståhlberg oli kannattanut muusta porvarissäädystä poiketen yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta miehille talonpoikais- ja porvarissäädyn vaaleissa. Ståhlberg oli myös senaattori ja toimi niin sanotun Mechelinin senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä (eli kauppa- ja teollisuusministerinä) 1905–1907. Hän erosi, koska ei voinut hyväksyä eduskunnan muotoilemaa, kauppa- ja teollisuustoimialan piiriin kuuluvaa jyrkkää alkoholin kieltolakia. Venäläistämispolitiikan suhteen Ståhlberg oli kannattanut perustuslaillista, passiivista vastarintaa.

Ståhlberg toimi eduskunnan puhemiehenä vuonna 1914. Myös Suomen itsenäistyttyä hän oli keskeinen tasavaltalaisten johtohenkilö, joka muun muassa vastusti jyrkimmin vuoden 1918 kuningaskuntahanketta. Hän oli 1918 perustetun Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen presidentti. Ståhlberg vaikutti perustuslakikomitean puheenjohtajana merkittävästi Suomen uuden perustuslain (vuoden 1919 hallitusmuodon) sisältöön. Hänet valittiin 25. heinäkuuta 1919 ensimmäiseksi Suomen tasavallan presidentiksi maltillisen oikeiston ja vasemmiston äänillä eduskunnan suorittamassa vaalissa. Hänen merkittävin vastaehdokkaansa oli C. G. E. Mannerheim. Ståhlberg toimi presidenttinä vuosina 1919–1925. Hänen presidenttikautensa keskeisiä ongelmia olivat Suomen sisällissodan jälkiselvittelyt, vuoden 1921 suojeluskuntakriisi ja ristiriidat kommunistien kanssa. Tapahtumien yhteydessä Ståhlbergin ja hänen perheenjäsentensä henkeä uhattiin. Vuosina 1906–1925 Ståhlberg oli keskeisesti mukana rakentamassa suomalaisen parlamentarismin perustusta, joka on kestänyt vähäisin muutoksin 2000-luvulle asti.

K. J. Ståhlberg oli Suomen presidenteistä ensimmäinen, ja hänet olisi voitu valita presidentiksi toiselle kaudelle vaalissa 1925, mutta Ståhlberg ei suostunut ehdokkaaksi, koska hän halusi varjella demokratiaa pitkäaikaisilta johtajilta Suomen suhteellisen presidenttivaltaisessa poliittisessa järjestelmässä. Vuosien 1931 ja 1937 presidentinvaaleissa hän sai 149 ja 150 ääntä 300:sta. Ståhlberg oli ehdokkaana vielä eduskunnan suorittamassa presidentinvaalissa vuonna 1946.

Presidenttikautensa jälkeen K. J. Ståhlberg toimi valtion virassa oikeusministeriön lainvalmistelukunnan kolmannen jaoston vanhempana jäsenenä kaksikymmentä vuotta 1926–1946. Hän oli myös vuosina 1930–1933 liberaalisen Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustajana.
Henkilökuvan täydennystä
K. J. Ståhlbergin patsas eduskuntatalon valtiosalissa.

Ståhlberg tuli J. K. Paasikiven tavoin poliittiseen julkisuuteen ilman sukulaisia ja suosijoita. Hän oli köyhän kappalaisperheen poika, joka herätti Oulun lyseossa suurta huomiota epätavallisella lahjakkuudellaan. Valmistumisensa jälkeen Ståhlberg matkasi jalan Helsingistä Ouluun tutustuen samalla suomalaisen työväen ongelmiin. Matka muokkasi nuoren poliitikon maailmankuvaa ja loi pohjaa hänen sosiaalisiin uudistuksiin tähtäävälle politiikalleen.

Ståhlberg sai kuitenkin odottaa poliittisen toiminnan keskiöön pääsemistä pitkään, ehkä siksi, että samassa puolueessa toimi henkilönä karismaattinen ja poliitikkona hyvin määrätietoinen juristikollega P. E. Svinhufvud. Ståhlberg oli kansanvaltaisuuden puolestapuhuja, mutta ei kansansa hurmaaja. Hän oli pohjimmiltaan melko ujo ja kärsi myös lievästä puheviasta. Samalla areenalla esiintyi vuodesta 1918 lähtien myös kenraali C. G. E. Mannerheim. Näiden merkkihenkilöjen välit lienevät pysyneet korrekteina mutta molemminpuolisesta arvostuksesta huolimatta etäisinä.

Sekä ennen vuoden 1918 tapahtumia että niiden jälkeen Ståhlberg oli henkilö, joka jakoi mielipiteet. Itsenäistyvässä maassa hän oli moniin muihin verrattuna varovainen, ja hänen väitettiin suhtautuneen jääkäriliikkeeseen epäillen – olihan kysymys oikeastaan liittymisestä sotaa käytäessä vihollisen armeijaan. Presidenttikaudellaan hän joutui toistuvasti koviinkin yhteenottoihin armeijan jääkäripäällystön ja suojeluskuntien kanssa.

Äärioikeiston noustua vahvaksi tekijäksi Ståhlberg leimautui sekä liberaalien katsomustensa että jäykän laillisuuslinjansa vuoksi porvariston oikean laidan vastustajaksi, joita nimiteltiin ”patkuleiksi”. Ståhlbergin hävisi presidentinvaalissa voimakkaan oikeiston suosikille, Svinhufvudille, joka joidenkin kannattajiensa pettymykseksi asettui laillisuuden takuumieheksi Mäntsälän kapinan yhteydessä.

Ståhlberg ei pitänyt matkustamisesta eikä valtiovierailuista, ja niinpä hän ei kutsuista ja kehotuksista huolimatta tehnyt presidenttikautensa aikana yhtään vierailua ulkomaille ja otti vastaan ainoastaan yhden valtiovieraan, Viron riigivaneman Konstantin Pätsin toukokuussa 1922. Viron valtionpäämiehen tekemä vierailu oli ensimmäinen virallinen valtiovierailu itsenäiseen Suomeen. Ensimmäisen Suomen presidentin virallisen vierailun ulkomaille teki vasta presidentti Relander.

Kyyditys

Pääartikkeli: K. J. Ståhlbergin kyyditys

Lapuan liike kyyditti 14. lokakuuta 1930 Kaarlo Juhon ja tämän vaimon Ester Ståhlbergin Kulosaaren kodistaan Joensuuhun, koska Ståhlberg oli esiintynyt oikeistoradikaalia toimintaa vastaan. Tapahtuman johdosta yleinen mielipide Suomessa nousi muilutusta ja myös yleisemmin Lapuan liikettä vastaan. Operaation suunnittelusta epäilty yleisesikunnan päällikkönä toiminut kenraalimajuri Wallenius joutui eroamaan.

Merkitys

K. J. Ståhlberg vuonna 1965 julkaistussa muistopostimerkissä.
Vasta Paasikiven yksityisten arkistojen avauduttua on käsitetty, että Ståhlbergilla oli erittäin merkittävä poliittinen asema ”harmaana eminenssinä” kuolemaansa asti. Häneltä kysyttiin neuvoja ja pyydettiin lausuntoja, joita myös noudatettiin. Presidentti J. K. Paasikivi arvosti Ståhlbergia suuresti, ja kuvaili edeltäjäänsä jopa ylisanoilla: ”Ståhlberg oli mies, joka ei koskaan tehnyt virheitä”.

Ståhlberg oli Suomen valtion itsenäistymisvuosien tärkeä hahmo, joka ajoi vastoinkäymisten läpi tasavaltalaisen ohjelmansa. Hän ankkuroi maan liberaaliin demokratiaan, varjeli oikeusvaltion heiveröistä itua ja aloitti sisäiset uudistukset. Vuoden 1919 hallitusmuotoa toimeenpantaessa Ståhlberg luotsasi itsenäistä Suomea kohti toimijuutta maailmanpolitiikassa; presidenttijohtoisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hän nojasi kansainväliseen lakiin ja diplomatiaan.

Ståhlbergin lähipiirin poliitikkoja olivat etenkin Risto Ryti ja T. M. Kivimäki.

Suku ja perhe

Wäinö Aaltosen veistämä patsas K. J. Ståhlbergin lapsuudenkodin edessä Haapajärvellä.

K. J. Ståhlberg avioitui pikkuserkkunsa, opettaja Hedvig Wåhlbergin kanssa 17. joulukuuta 1893. Vuosina 1894–1908 heille syntyi kuusi lasta: Kaarlo, Aino, Elli, Aune, Juho ja Kyllikki. Hedvig-puoliso kuoli vuonna 1917. Vuonna 1920 Ståhlberg avioitui kirjailija Ester Elfvingin kanssa. Ståhlbergin lapsista useat päätyivät näkyviin tehtäviin. Kaarlo Johan Ståhlberg haudattiin syyskuun 1952 lopussa Helsingin evankelis-luterilaisen seurakunnan Hietaniemen hautausmaalle perhehautaan Hedvigin ja Esterin viereen. Ester Ståhlberg oli kuollut vuonna 1950. Itsenäisen Suomen ensimmäisen presidentin viimeinen leposija on erillään niin sanotusta tasavallan presidenttien hautapuistosta.

Ståhlbergin poika oli professori Kaarlo Ståhlberg, pojanpoika on oikeustieteen tohtori, hovioikeuden presidentti Kaarlo L. Ståhlberg ja pojanpojanpoika kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Pauli Ståhlberg.[9] Ståhlbergin pojan Juho Ståhlbergin tytär oli geologi Irmeli Vuorela (os. Ståhlberg). Ståhlbergin tytär Kyllikki Tuominen (os. Ståhlberg, e. Kovero) oli maantieteen opettaja.

Julkaisut

Irtolaisuus Suomen lain mukaan (väitöskirja, Päivälehden kirjapaino, 1893; näköispainos Painatuskeskus, 1995)
Asetus maalaiskuntain kunnallishallinnosta, selityksin varustettuna. 1901
Lait ja asetukset maalaiskuntain hallinnosta. 1926
Laki maanvuokrasta maalla, selityksin varustettuna. 1903
Lakiasioita. 1912
Suomen hallinto-oikeus I–III. (1913–1915 (I–III supist. ruots.)
Parlamentarismi Suomen valtiosäännössä. 1927
Puheita 1919–1925. 1925
Puheita 1927–1946. 1946
Lausuntoja. 1947
Lainvalmistelukunnan lausuntoja. 1949
Puheita 1883–1918. 1949
Julkisen oikeuden lakikirja. 1939

Lähteet

Yrjö Blomstedt: K. J. Ståhlberg – valtiomieselämäkerta. Otava, 1969. ISBN 951-1-03043-4.
Juha Mononen (2009): War or Peace for Finland? Neoclassical Realist Case Study of Finnish Foreign Policy in the Context of the Anti-Bolshevik Intervention in Russia 1918 – 1920. [Pro gradu -tutkielma]
Raimo Salokangas: Itsenäinen tasavalta. Teoksessa: Zetterberg, S. (toim): Suomen historian pikkujättiläinen, s. 597–658. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1.
Sakari Virkkunen: Ståhlberg. Suomen ensimmäinen presidentti. Suomen tasavallan presidentit 1. Otava, 1978.

Viitteet

Esko Hakkila: Suomen tasavallan perustuslait, s. 351 ja 352. Werner Söderström Oy, 1939.
Presidenttien virkaanastujaiset (K. J. Ståhlbergin virkaanastujaispuhe) Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 5.12.2014.
Tyynilä, Markku: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865 - 1952) Kansallisbiografia.fi. 7.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 22.6.2011.
Suomen valtiokalenteri 1927. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1927.
Suomen valtiokalenteri 1946. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1946.
Suomi, Juhani: ”Itsepäinen maan isä”, Vuoroin vieraissa, s. 9–28. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-386-3.
Mononen, Juha: War or Peace for Finland? Neoclassical Realist Case Study of Finnish Foreign Policy in the Context of the Anti-Bolshevik Intervention in Russia 1918–1920 (Pro gradu -tutkielma) 2.2.2009. Tampereen yliopisto. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
Blomstedt 1969, Virkkunen 1978, Salokangas 2003
Veli- Matti Autio: Ståhberg (1700 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hicks, Sheila & Miller, Urve: In Memoriam Laila Irmeli Vuorela 1938–2012. Geologi, 2012, nro 3, s. 60-61. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
Kuka kukin on 1974, s. 994. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01334-3.

Tiitta, Allan: Sinisten maisemien mies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.

Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta K. J. Ståhlberg Wikimedia Commonsissa
K. J. Ståhlberg Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
K. J. Ståhlbergin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
Ylen Elävä arkisto: K. J. Ståhlberg loi tasavallan muodot
Elonet: Finlandia-katsaus 61 (1945): K.J.Ståhlberg 80 vuotta
Elonet: Finlandia-katsaus 188 (1952): K.J.Ståhlberg in memoriam
K. J. Ståhlberg, Kirjasto Virma
Markku Tyynilä: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865 - 1952) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 7.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo
Osoite: Ronkaalankuja 4, 85800 Haapajärvi
Yhteydenotot: kulttuuriohjaaja Aira Huovinen, puh. 044 4456 201

Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin, lapsuudenkoti on Haapajärvellä. Hän oli kuitenkin syntynyt Suomussalmella Karhulan pappilassa 28.1.1865 ja kuoli v. 1952 Helsingissä.

Kaarlo Juho oli neljän vuoden ikäinen vuonna 1869, kun hänen isänsä pastori Johan Gabriel Ståhlberg muutti perheensä kanssa Alavieskasta Haapajärvelle toimiakseen siellä kappalaisena. He asettuivat asumaan Ronkaalan pappilaan, joka on rakennettu vuonna 1784 ja otettu museokäyttöön v. 1969.

Kun astutaan museon eteiseen ja käännytään oikealle, tullaan pastori Ståhlbergin – presidentin isän – työhuoneeseen. Kirjakaapissa on vanhaa, lähinnä uskonnollista kirjallisuutta. Sieltä on Haapajärven nuori kappalainen ammentanut hengen ravintoa. Saarnansa hän kirjoitti ilmeisesti juuri tässä huoneessa, jonka ikkunasta ulos katseltaessa näkyy Haapajärven kirkko. Tähän huoneeseen on sijoitettu myös presidentti K. J. Ståhlbergin myöhemmistä elämänvaiheista kertova valokuvasarja.

Työhuoneesta tullaan makuuhuoneeseen, jossa nukkuivat vanhemmat nuorimpien lastensa kanssa, isän kuoleman jälkeen vain äiti ja nuorimmat lapset. Kutsu iäisyyteen tuli v. 1873. Johan Gabriel Ståhlbergin hauta on nähtävänä Haapajärven kirkon luona.

Makuuhuoneesta siirrytään pappilan saliin, joka on huoneista tilavin. Istumatiloja on suhteellisen runsaasti, ja peruskalustona on yhtenäinen tumma kalusto. Seinällä on Kaarlo Juhon vanhempien ja isovanhempien valokuvat. Ståhlbergin suku on yksi maamme monista pappissuvuista. Isoisä Fredrik August Ståhlberg oli kuitenkin sotilas, verokirjuri ja nimismies. Isoäiti oli omaa sukua Snellman.

Ruokailuhuone ja keittiö sijaitsevat pappilan järvenpuoleisessa päässä. Ne kertovat omalla tavallaan, kuten muutkin huoneet, elämänmenosta pappilassa. Se on ollut vaatimatonta. Pastori, myöhemmin varakirkkoherra Ståhlberg, tuli Haapajärvelle kohta suurten nälkävuosien jälkeen.

Perheenpään poismenon jälkeen perhe jäi vielä asumaan Haapajärvelle. Toimeentulo oli niukkaa, sillä äidille jäi neljä alaikäistä lasta. Syksyllä 1877 äiti pani poikansa Kaarlon ja tyttärensä Alman kouluun Ouluun. Kahta vuotta myöhemmin syksyllä 1879 meni opintielle myös toinen pojista, Fredrik. Tässä vaiheessa äitikin muutti Ouluun. Siellä hän sai toimipaikan tyttökoulun vahtimestarina ja koulukodin pitäjänä. Koulutalossa olevassa yhdessä huoneessa asui koko perhe. Yöksi sijattiin tulevalle presidentille vuode koulun käytävään kahden vuoden ajan.

[Kuva: Ståhlbergin muistomerkki museon edessä]

Lapsuudenkotimuseon edessä on rintakuvaveistos, jonka on veistänyt Wäinö Aaltonen v. 1919. Veistos on siirtynyt oston kautta Aaltosen suvulta Suomalaiselle Kansanpuolueelle ja sieltä K. J. Ståhlbergin Säätiölle, joka lahjoitti sen v. 1995 kotiseutuneuvos Juha Erosen pyynnöstä Haapajärven kaupungille. Muistomerkin paljastuksen suoritti tasavallan presidentti Martti Ahtisaari v. 1995 valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä Haapajärvellä.
Ronkaalan pappilan vaiheita

Ronkaalan pappila on rakennettu vuonna 1784.
Vuosina 1869–1879 se oli presidentti K. J. Ståhlbergin kotina.
Vuonna 1898 se myytiin kunnalle 500 markalla ja siirrettiin nykyisen tornitalon paikalle.
Rakennus toimi sittemmin kunnantupana, postitoimistona ja kansanhuoltovirastona sotien loppuun saakka.
1950-luvulla kunta lahjoitti rakennuksen paikalliselle kotiseutuyhdistykselle.
1966 rakennus myytiin 350 markalla polttopuiksi.
Opettaja Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela tekivät aloitteen ja perustivat v. 1966 entistämistoimikunnan, jonka toimesta rakennus purettiin ja siirrettiin alkuperäiselle sijaintipaikalle.
Entistämistyö rahoitettiin kansalaiskeräyksellä, jonka suojelijana toimi presidentti Urho Kekkonen.
Museo avattiin yleisölle v. 1969.
Museossa pyritään kuvaamaan 1800-luvun lopun maaseutupappilaa.
Esineet museoon on saatu pääosin lahjoituksina; osa on ostettu, ja osa on lainassa Haapajärven kotiseutumuseosta.
Museo on nykyään Haapajärven kaupungin omistuksessa ja kulttuurilautakunnan hallinnassa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Som republikens förste president lade K.?J. Ståhlberg grunden till utövande av statsmakten enligt 1919 års regeringsform, som på ett särpräglat sätt förenade parlamentarism med självständiga maktbefogenheter för presidenten. Ståhlberg skapade också en tolkning av hur utrikespolitiken skulle ledas i överensstämmelse med regeringsformen.?

Kaarlo Juho Ståhlberg föddes 1865 i Suomussalmi. Han var son till pastorsadjunkten i Suomussalmi, senare kaplanen i Alavieska och Aspsjö (Haapajärvi), Johan Gabriel (Janne) Ståhlberg och Amanda Gustafva Castrén. Dopnamnet Carl Johan bytte han under skoltiden till Kaarlo Juhana och som student till Kaarlo Juho; namnet tecknade han redan på 1880-talet K.?J. Ståhlberg.?

Ståhlbergs förfäder var både på fädernet och mödernet till största delen präster och tjänstemän i norra Österbotten. Kaplanen Janne Ståhlberg dog 40 år gammal 1873. Trots familjens svåra ekonomiska belägenhet sattes barnen i skola i Uleåborg. År 1879 flyttade även modern Amanda Ståhlberg till staden, då prästänkans nådeår hade gått ut. Hon fick arbete först som vaktmästare på en flickskola och sedan som proviantör på länssjukhuset.?

För K.?J. Ståhlberg var finskheten och finskspråkigheten ett släktarv. Kaarlo Juhana var hela skoltiden klassens primus. Som gymnasist hörde han till de ledande krafterna i elevkåren och skrev även mycket – både dikter och fackartiklar – i ”Toivon tähti” (Hoppets stjärna), den handskrivna elevtidning vars huvudredaktör han också var.?

Ståhlberg blev student med betyget laudatur 1884. Vid universitetet avlade han först filosofie kandidatexamen, vilken var en förutsättning för hans egentliga mål, juris utriusque examen som han avlade 1889. Under auskulteringen i Gamlakarleby domsaga började han skriva sin doktorsavhandling, med siktet inställt på den tjänst som adjunkt i förvaltningsrätt och nationalekonomi som skulle inrättas vid universitetet. I arbetet på avhandlingen ingick ett halvt års studiebesök i Tyskland. Då avhandlingen Irtolaisuus Suomen lain mukaan (Lösdriveri enligt Finlands lag) och licentiatexamen godkänts fick han juris utriusque doktorsgrad och blev snart också utnämnd till universitetsadjunkt.?

Under studietiden deltog Ståhlberg aktivt i studentpolitiken som medlem i Österbottniska avdelningen. Sin politiska hemvist fann han i kretsen kring kulturtidskriften Valvoja, en gruppering av liberala ungfinnar som också hans professor i historia E.?G. Palmén var medlem av. Under studietiden var Ståhlberg bland annat lärare i svenska vid Tavastehus gymnasium och huvudredaktör för tidskriften Finland. Som färdig jurist stod han i beröring med politiken närmast som utskottssekreterare i lantdagen.?

Under tiden som sekreterare i lantdagens ekonomiutskott började Ståhlberg sällskapa med sin syssling Hedvig Wåhlberg, som var lärare. Ståhlberg och Hedvig Wåhlberg vigdes den 17 december 1893. Med äktenskapet och den fasta tjänsten vid universitetet kunde Ståhlberg så småningom sätta bo. I september 1894 föddes det första av sex barn i familjen.?

Ståhlberg gick smidigt över från Valvoja-gruppen till dagstidningen Päivälehti, där han att börja med publicerade en artikelserie i tre delar: ”Työkirjat ja irtolaisuus” (Arbetsböcker och lösdriveri). De två närmast följande åren förekom signaturen K.?J.?S. ofta i tidningens spalter. Samma år tog han steget över till aktiv politik genom att delta i utformandet av ”det unga partiets” partiprogram. Han var fortfarande verksam som utskottssekreterare i lantdagen, vid 1894 års lantdag i expeditionsutskottet.?

I tjänsten som universitetsadjunkt ägnade sig Ståhlberg åt att undervisa och skaffa biinkomster. Uppenbarligen var det av ekonomiska skäl som han 1898 sökte tjänsten som protokollsekreterare (näst högsta föredragande) i senatens civilexpedition. Utnämningen av Ståhlberg var, paradoxalt nog, ett av de första tjänsteuppdragen för Finlands nye generalguvernör Nikolaj Bobrikov. Med Bobrikov och februarimanifestet 1899 började de s.k. ofärdsåren i Finland. Hållningen till förryskningen delade Finlands ämbetsmannakår och politiker i två läger, undfallenhetsmän och konstitutionella. Senaten förvandlades vid sekelskiftet till en undfallenhetssenat. För Ståhlberg var å andra sidan konstitutionalismen en naturlig fortsättning på den politiska linje han tidigare gjort till sin, och därmed fick han erfara att han blivit ”undfallenhetssenatens konstitutionella protokollsekreterare”. Vid den här tiden fick Ståhlberg också sitt första egentliga politiska förtroendeuppdrag, då han 1901 blev invald i Helsingfors stadsfullmäktige.?

Trots meningsskiljaktigheter rådde det goda relationer mellan senatorerna och Ståhlberg. Fastän senaten ofta såg mellan fingrarna med Ståhlbergs strikta laglighetslinje, kom han 1902, i ett ärende som gällde värnpliktslagen av år 1901, att hamna i en ohållbar situation. Han nöjde sig inte bara med att som föredragande föreslå att en skrivelse han ansåg olaglig skulle förfalla, utan vägrade också att skriva och kontrasignera brevet som senaten fattat beslut om. Senaten beslöt omedelbart att Ståhlberg skulle avstängas från tjänstgöring, och på.

Kaarlo Juho Ståhlberg (ristimänimeltään Carl Johan, 28. tammikuuta 1865 Suomussalmi – 22. syyskuuta 1952 Helsinki) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925).

1. puoliso: 17.12.1893 Oulu Hedvig Irene Gustavintytär Ståhlberg o.s. Wåhlberg Suomen tasavallan presidentin puoliso., s. 31.05.1869 Oulu, k. 26.03.1917 Helsinki.
Vanhemmat: Gustav Wilhelm Wåhlberg, s. 28.05.1817 Tornio, k. 07.04.1874 Muhos ja Eva Fredrika Wåhlberg o.s. Ståhlberg, s. 30.11.1830 Utajärvi, k. 23.01.1908 Raahe.

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo Haapajärvellä. Kaarlo Juho Ståhlbergin kotina vuosina 1869 -79 toiminut Ronkaalan pappila on rakennettu v. 1784. Rakennus myytiin kunnalle v. 1898, ja se toimi myöhemmin kunnantupana, postitoimistona ja kansanhuoltovirastona. 1950 -luvulla kunta lahjoitti rakennuksen paikalliselle kotiseutuyhdistykselle. V. 1966 rakennus myytiin 350 markalla polttopuiksi. Opettaja Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela perustivat syksyllä 1966 entistämistoimikunnan, jonka toimesta rakennus pelastettiin ja siirrettiin alkuperäiselle sijaintipaikalle. Ståhlbergin lapsuudenkodin entistämistyö rahoitettiin kansalaiskeräyksellä ja säätiön julkaiseman kirjan ” K. J. Ståhlberg ja Suomen itsenäisyys” myyntituotoilla. Keräystoiminnan suojelijana toimi tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Museo avattiin yleisölle 26.7.1969. K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseossa kuvataan 1800 -luvun lopun maaseutupappilaa. Esineet museoon on saatu pääosin lahjoituksina, osa on ostettu ja osa on lainassa Haapajärven kotiseutumuseosta. Museossa on Ståhlbergin myöhemmistä elämänvaiheista kertova valokuvasarja. Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo on Haapajärven kaupungin omistuksessa ja kulttuurilautakunnan hallinnassa. Se on avoinna yleisölle kesä-, heinä- ja elokuussa ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Museon osoite: Ronkaalankuja 4, 85800 Haapajärvi. Yhteydenotot ja tiedustelut: Juha Eronen puh. 0400-965195, sähköposti juhay.eronen@luukku.com

Lapset:

Kaarlo Ståhlberg s. 13.09.1894 Helsinki, k. 1977.

Tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg työpöytänsä ääressä presidentinlinnassa, Pohjoisesplanadi 1. Sundström Eric 1919. Helsingin kaupunginmuseo.

Aino Kjerrman o.s. Ståhlberg s. 04.12.1895 Helsinki, k. 13.11.1974.

Haapajärven Ronkaalan pappilan salissa oleva kakluuni on myös osa rakennuksen alkuperäistä rakennuskantaa. Koristeellinen, kaunis kakluuni kuitenkin kärsi rakennuksen siirtovaiheessa, ja yksi kerros sen laatoista rikkoontui. Ohjeita siihen, mitä rikkoontuneelle kerrokselle pitäisi tehdä, kysyttiin Museovirastolta, joka oli alun perin määrännyt kakluunin säilytettäväksi osaksi museota. Saatujen ohjeiden mukaan kakluuni jätettiin yhtä kerrosta lyhyemmäksi, minkä voi havaita katsottaessa kakluunin yläosaan – yksi kerros kakluunista näyttäisi selvästi puuttuvan.

Elli Schauman o.s. Ståhlberg , s. 31.10.1898 Helsinki. Tauluun 560

Aune Ståhlberg s. 06.06.1901 Helsinki, k. 1967.

K. J. Ståhlberg Presidentti s. 28.1.1865 k. 22.9.1952. Tasavallan presidentti Paasikivi muistelee 60 vuoden yhteistyötä - Neuvottelin K. J. Ståhlbergin kanssa tärkeistä ratkaisuista v:sta 1944 alkaen Henkilökohtaisesti presidentti Ståhlbergin poismeno on minulle raskas. Pysyväinen tuttavuutemme aikoi tasan 60 vuotta sitten, ja siitä lähtien ovat hyvät suhteet ja yhteistyö jatkuneet monissa eri yhteyksissä ja vaiheissa aivan viime päiviin saakka. Vaikka kuuluimme eri puolueisiin, ei suhteemme milloinkaan häiriytynyt. Erityisen kiitollinen olen monista neuvotteluista, joita minulla oli hänen kanssaan vuoden 1944 syksystä lähtien sekä pääministeri- että presidenttikautenani. Viimeisen kerran olin presidentti Ståhlbergin luona kaksi päivää ennen hänen sairastumistaan. Olin lähettänyt hänelle erinäisiä asiakirjoja etukäteen, ja meillä oli pitkä neuvottelu yleisistä asioista. Presidentti Ståhlberg oli viime vuosina ainoa henkilö, jonka kanssa neuvottelin ulkopuolella hallituksen ja virallisten neuvonantajien. Hän kuului siihen turvalliseen kategoriaan, jota englantilaiset nimittävät "elder statesmen" — tämän vanhan ja kokeneen miehen kanssa tuntui hyvältä ja miellyttävältä mennä neuvottelemaan ja kuulla hänen mielipiteitään tärkeistä valtakunnallisista asioista. Suruviestin ehdittyä presidentinlinnaan presidentti J. K. Paasikivi muistelee Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa ystäväänsä ja Esplanaadin linnan ensimmäistä isäntää. Tasavaltamme nykyisen päämiehen sanoista kuultaa se horjumaton arvonanto, mikä on ollut luonteenomainen hänen sulautumiselleen Kaarlo Juho Ståhlbergiin. — Hän oli ensimmäisiä lakimiehiämme erityisesti juuri hallinto-oikeuden alalla, ja hänen alan teoksensa ovat aivan perustavaa laatua. Hänen lausuntoihinsa ja arvosteluihinsa juriidisista asioista voi aina luottaa. Lakimies K. J. Ståhlbergille oli muuten erityisen luonteenomaista hänen Cincinnatus- asenteensa hänen vetäytyessään korkeasta asemastaan 20 vuoden ajaksi tavalliseksi rivimieheksi lainvalmistelukuntaan siitä huolimatta, että hänellä olisi ollut tilaisuus saada paljon "edustavampia' paikkoja. Kertoessaan siitä yhteistyöstä, mikä hänellä oli presidentti Ståhlbergin kanssa lakimiehenä, presidentti Paasikivi muistelee myös heidän tuttavuutensa alkua. — Ensimmäisen kerran jouduin kosketuksiin K. J. Ståhlbergin kanssa Hämeenlinnan Normaalilyseossa, kun hän suoritettuaan filosofian kandidaattitutkintonsa v. 1887 tuli samaiseen kouluun kahden kuukauden ajaksi ruotsinkielen opettajamme viransijaiseksi. V. 1892 syksyllä olimme yhdessä perustamassa erästä yhdistystä, mikä hanke sittemmin raukesi. Viisi vuotta myöhemmin hän oli tentaattorini hoitaessaan yliopistossa professori Jaakko Forsmanin rikosoikeuden professorin virkaa. (Olin pari vuotta aikaisemmin julkaissut Valvojassa erään kirjoituksen rikollisuudesta ja siihen vaikuttavista seikoista. Silloin hän sanoi hyväksyvänsä mainitun artikkelin laudaturkirjoitukseksi, jos haluaisin suorittaa laudaturin rikosoikeudessa, ja näin hänen neuvostaan teinkin.) Monista aikaisempien vuosien kosketuksista presidentti Paasikivi muistelee, miten he vuonna 1902—03 yhdessä tarkastivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimeksiannosta Sonckin "Lakiasiain sanakirjan", mikä työ vei toista vuotta. — Kun Sonck työn päätyttyä ehdotti, että kansilehdelle pantaisiin maininta tarkastuksen suorittajista, Ståhlberg sanoi, ettei se ollut lainkaan tarpeellista. Se oli hyvin kuvaava piirre hänen vaatimattomuudelleen ja sille, mitä asioita hän piti täysin sivuseikkoina. Presidentti muistelee vielä yhteistyötään Ståhlbergin kanssa porvarillisten puolueiden valtuuskunnassa samana vuonna perustus- lakikomiteassa. jossa Ståhlberg oli puheenjohtajana ja hän jäsenenä, sekä valtiopäivillä v:sta 1903 alkaen. — Niitä papereita olen viime aikoina yrittänyt koota ja katsella. Vuosiluvut vaihtuvat, mutta yhteydet säilyivät, joskin ne kummankin taholta tapahtuvat eri paikoilta ja eri virka-asemista. Kunnes sitten tullaan K. J. Ståhlbergin presidenttikauteen. — Meillä oli silloinkin hyvät välit. Olin hänen luonaan täällä linnassa — ei tässä työhuoneessani, vaan kerrosta ylempänä — monta kertaa pohtimassa asioita. Kun sitten tuli Tarton rauhanneuvottelujen aika, hän pyysi minua puheenjohtajaksi neuvottelukuntaamme. Silloinen presidentti ajoi rauhan asiaa erittäin tarmokkaasti ja suurelta osalta hänen ansiotaan on, että vuoden 1920 lokakuun 14 päivän rauha solmittiin. Rauhanneuvottelujen aikana olimme samaa mieltä asioista, vaikka meillä kotona Suomessa olikin paljon vastustusta. Presidentti Paasikivi sanoo K. J. Ståhlbergin olevan kaikkein ensimmäisiä valtiomiehiämme, jonka elämäntyö on tavattoman painava, maan ja kansan kohtaloihin vaikuttava. — Hän on sanan täydessä merkityksessä valtiomme rakentaja. Hallitusmuotomme on enemmän kuin kenenkään muun hänen työtään. Ensimmäisenä presidenttinä hän joutui laskemaan pohjan uuden hallitusmuotomme ja valtiojärjestyksemme käytäntöön sovittamiselle. Hänen presidenttikautenaan oli säädettävä uusia oloja järjestäviä tärkeitä lakeja, joiden luomiseen hän oli erinomaisen sovelias. Ennen kuin hänen presidenttikautensa meni umpeen, kehoitettiin häntä eri tahoilta jäämään paikalleen — minäkin tein niin. Hän ei kuitenkaan sitä halunnut, eikä suostunut ryhtymään v. 1925 presidenttiehdokkaaksi Käsitykseni on, että hän olisi ilman muuta tullut valituksi. Hänen kieltäytymisensä motiiveja en tunne. Sen sijaan hän meni seuraavana vuonna lainvalmistelukuntaan ja kirjoitti monta hyvää ja tärkeätä lakia niiden 20 vuoden aikana, jotka hän oli lainvalmistelukunnan jäsenenä. Haastattelun aikana muotoutuu sarja eläviä muistikuvia, joita presidentti Paasikiven mieleen on jäänyt 60 vuoden taipaleelta, ja jotka omalta osaltaan täydentävät käsitystä K. J. Ståhlbergin persoonallisuudesta. — Hän oli huumorintajuinen ja laski leikkiä, kun hänet oppi tuntemaan lähemmin ja aikoinaan erittäin komea nuori mies — komeanahan hän sitä paitsi säilyi loppuun saakka. Ja vielä eräs muisto, joka paljon puhuvana välähdyksenä valottaa K. J. Ståhlbergia horjumattomana laillisuuden miehenä. — Olimme molemmat Helsingin kaupunginvaltuuston jäseniä. Kaupunginvaltuuston silloisena kokouspaikkana oli Pörssisali. Elokuussa 1917 — päivämäärää en enää muista — meillä oli kokous, jossa oli esillä mm. joitakin meille "ulkoparlamenttaarisesti" tehtyjä vaatimuksia. Ulkopuolella oli tavaton meteli kansanjoukkojen piirittäessä Pörssisalin ja vaatiessa, että valtuuston oli suostuttava vaatimuksiin. Lopulta huligaanit tunkeutuivat sisään istuntohuoneeseen ja esittivät vaatimuksensa yhä uhkaavammassa äänilajissa antaen valtuustolle puoli tuntia miettimisaikaa ja poistuen salista. Silloin muuan valtuuston jäsen käytti puheenvuoron lausuen, että "koska yhteiskunta ei meitä voi suojella, on meillä oikeus alistua kansanjoukon vaatimuksiin". — Ståhlberg nousi etupenkistä ja sanoi tyynellä rauhallisella äänellään lyhyesti: "Meillä ei ole oikeutta alistua. Meidän täällä pääkaupungissa on pidettävä kiinni laeista ja säännöistä ja annettava esimerkkiä muulle maalle". Sen jälkeen ei kukaan sanonut mitään. Päätös ilmoitettiin sisään tulleelle joukolle, ja onneksi tuli pian pampuin varustettuja nuoria miehiä, jotka ajoivat hulinoitsijat ulos. Tällä pienellä episoodilla presidentti Paasikivi haluaa muistuttaa miehestä, joka ei tinkinyt periaatteistaan, ehdottomalta laillisuuden linjaltaan. Ja kun hänen ajatuksensa uudelleen hakeutuvat viimeiseen tapaamiseen Kulosaaren huvilassa, hän sanoo, että vuodet eivät olleet lamauttaneet K. J. Ståhlbergin henkistä vireyttä, joskin tämä valitteli muistinsa huonontumista. Tasavaltamme ensimmäisen päämiehen intelligenssi säilyi loistavana loppuun saakka. Eräänlainen rannalle jääneen tunnelma tuntuu huokuvan presidentti Paasikiven sanoista: — Kyllä asia on niin, että kun ihminen tulee vanhemmaksi, hän tulee myös viisaammaksi. Juho Kusti Paasikivi.

Juho Ståhlberg s. 1907 Helsinki.

Pöydällä, vieraskirjan vieressä sijaitsee kuuluisan suomalaisen kuvanveistäjän Wäinö Aaltosen K. J. Ståhlbergista tekemä kipsinen rintakuvaveistos. Rintakuvan K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseoon ovat lahjoittaneet presidentti Ståhlbergin lapset kesällä 1974. Myös lapsuudenkotimuseon pihalta löytyy samainen rintakuva, joka lepää kotiseutuneuvos Juha Erosen suunnitteleman jalustan päällä. Jalustan neliskanttinen alaosa kuvaa Pohjanmaan aavoja ja lakeuksia, ja siitä kohtisuoraan ylöspäin nouseva pilari K. J. Ståhlbergin nopeasti ja korkealle noussutta uraa ja elämää aina Suomen ensimmäiseksi presidentiksi asti.

Kyllikki Tuominen ent. Kovero o.s. Ståhlberg s. 09.08.1908 Helsinki, k. 04.06.1994.

Työhuoneen mielenkiintoisimpia esineitä on ehdottomasti sylkykuppi. Sylkykuppia pappilassa käytettiin vähentämään sekä keuhkotaudin leviämistä että lattialle sylkemistä tupakan- ja piipunpolton yhteydessä. Varsinkin K. J. Ståhlbergin isä, Johan Gabriel, yhdessä työhuoneessa vierailleiden vieraiden kanssa on varmasti kuulunut sylkykupin ahkerimpiin käyttäjiin. Pappiloilla oli sylkykupin käytössä merkittävä rooli, sillä niiden kautta ajatus sylkykupin käytöstä levisi myös tavallisen kansan pariin. Sylkykupin museoon on lahjoittanut Nikanderin perikunta Tiitonrannalta.

2. puoliso: 1920 Helsinki Ester Karlintytär Ståhlberg o.s. Elfving. (Taulu 262). (Taulu 263) Suomen tasavallan presidentin puoliso, kirjailija, Pelastakaa Lapset ry:n perustaja. Ester Ståhlberg loi ensimmäisenä presidentin puolisona toimintatavat presidentinlinnan seuraelämälle. Impulsiivisena taiteilijapersoonana hän pehmensi jäykän ja sulkeutuneen miehensä sosiaalisia ja poliittisia suhteita. Hän oli omana aikanaan myös suosittu kirjailija, mutta kenties merkittävimmän elämäntyönsä hän teki lastensuojelutyön alalla ja Pelastakaa Lapset ry:n perustajana., s. 17.02.1870 Vaasa, k. 21.07.1950 Helsinki.

Ester Ståhlberg (ent. Hällström, os. Elfving, 17. helmikuuta 1870 Vaasa – 21. heinäkuuta 1950 Helsinki) oli tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin puoliso vuodesta 1920 lähtien.

Ester Ståhlberg syntyi Vaasassa, mutta Esterin ollessa kuusivuotias hänen perheensä muutti Ouluun, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Ester Ståhlbergin vanhemmat olivat Karl Oskar Elfving vanhempi ja Jenny Sofia Nyman. Hänen veljiään olivat metsänhoitaja Karl Oskar Elfving nuorempi (1872-1946) ja maatalouspoliitikko Östen Elfving (1874-1936). Ester Ståhlberg valmistui Oulun ruotsinkielisestä tyttökoulusta vuonna 1897. Opettajaksi hän valmistui Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta 1891.

Ester Ståhlberg tunnettiin myös kirjailijana. Hänen esikoisteoksensa oli vuonna 1922 ilmestynyt Sunnuntai. Myöhemmin rouva Ståhlberg kirjoitti kaksiosaisen Matilda Wreden elämäkerran. Hänen vuonna 1933 kirjoittamansa teos Katso, unennäkijä tulee... suututti monia äärioikeistolaisia, sillä siinä Ståhlberg kertoi juutalaisista hyvin myönteiseen sävyyn.[2] Alkuperäiskoulutukseltaan rouva Ståhlberg oli opettaja. Rouva Ståhlberg oli naimisissa Karl Hällströmin kanssa vuodesta 1893 vuoteen 1917, jolloin hän jäi leskeksi. Heillä oli kaksi ottolasta Lea (1908–1986) ja Eero (1898–1916). Avioliittonsa aikana Ester Hällstörm asui Forssassa ja Viipurissa. Helsingin lähelle Pukinmäkeen Hällströmit muuttivat vähän ennen Eero ja Karl Hällströmin kuolemaa.

Leskeksi jäätyään Ester Hällström otti lastenhoitoon liittyvän viran Helsingistä. Ståhlberg kirjoitti kosintakirjeen ystävänsä Eero Erkon vaimon Maissin kaksoissisarelle, mutta epäonnistui. Sen jälkeen hän kirjoitti Ester Hällströmille, joka oli hänen nuoruuden opiskelijatoverinsa ja he menivät naimisiin vuonna 1920. Ståhlbergin lapset suhtautuivat kuitenkin hyvinkin negatiivisesti rouva Ståhlbergiin ja hänen tyttäreensä.

Vuonna 1922 Ester Ståhlberg perusti kansalaissodan lapsiuhreja auttaakseen Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen, josta muodostui myöhemmin Suomen Pelastakaa Lapset -järjestö.

Kirjallinen tuotanto

Sunnuntai, 1922 WSOY.
Vanha kynttilänjalka : kertomuksia, 1926 WSOY
Kohti päivän nousua, 1932 WSOY
Katso, unennäkijä tulee... : kertomuksia, 1933 WSOY.
.
Vanhemmat: Karl Oskar Elfving, s. 15.04.1835 Kemi, k. 01.03.1876 Vaasa ja Jenny Sofia Elfving o.s. Nyman, s. 30.04.1840 Oulu.

Ester Ståhlberg (ent. Hällström, os. Elfving, 17. helmikuuta 1870 Vaasa – 21. heinäkuuta 1950 Helsinki).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 560

XIII Elli Carlintytär Schauman o.s. Ståhlberg, (Taulusta 559, isä K.J. Ståhlberg) s. 31.10.1898 Helsinki, k. 1985.

Haapajärven Ronkaalan pappilan työhuoneen seinältä löytyy Suomen hallitusmuoto -taulu. Suomen hallitusmuoto on kokonaan K. J. Ståhlbergin käsialaa, ja se on valtionhoitaja Mannerheimin hyväksymä. Kirjeessään tyttärille Ståhlberg kertoi Mannerheimin sanoneen hallitusmuodosta, ettei se niin huono ollutkaan kuin hän luuli. Tästä Mannerheimin kommentista Ståhlberg puolestaan sanoi, ettei Mannerheimilta voinut saada tämän parempaa kiitosta!

Puoliso: 1928 Helsinki Erik Rafael Viktorinpoika Schauman Lääkintöneuvos., s. 20.09.1894 Turku, k. 07.12.1987 Helsinki.
Vanhemmat: Viktor Rafael Schauman, s. 19.09.1860 Vehmaa, k. 26.12.1946 Porvoo ja Ellen Mathilda Schauman o.s. Österblad, s. 24.01.1866, k. 12.03.1946 Porvoo.

Lapset:

Anna Beata Härtel o.s. Schauman s. 02.08.1929 Karjaa.

Brita Schauman s. 10.08.1931 Karjaa, k. 22.05.1955 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 561

V Katarina Josefintytär Gammal o.s. Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) s. 1612 Oulu, Liminka, k. 29.09.1664 Vöyri.

Puoliso: Gabriel Matthæi Matteuksenpoika Gammal Vöyrin kirkkoherra 1633-1664., s. 1599 Vöyri, k. 28.09.1664 Vöyri.

Gammal, Gabriel Matthaei (K 1664) Gabriel Matthiae / Mattsson S ilmeisesti Vöyri oletettavasti aivan 1600-luvun alussa. V Vöyrin edellinen kirkkoherra ja oletettavasti myös maarovasti Matthaeus Jacobi Gammal ja Brita Jakobsdotter Viloides. Ylioppilas Uppsalassa 8.2.1620. Vöyrin kappalainen 1631; kirkkoherra isänsä jälkeen 1633. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 7.4.1655. Gammal omisti maatilan Vöyrin Lotlaksin kylässä. Hän valitti 1652 niukkaa toimeentuloaan. K Vöyri päivää ennen vaimoaan 28.9.1664. Gammalin kuoltua kuningas Kaarle XI:n holhoojahallitus myönsi hänen kolmelle isättömäksi ja äidittömäksi jääneelle lapselleen vapautuksen vuoden 1665 veroista.
Vanhemmat: Matteus Jacobi Gammal, s. noin 1565 Pernaja, k. 03.06.1633 Vöyri ja Brita Gammal o.s. Viloides, s. 1570 Vöyri, k. noin 1610 Vaasa.

Gabriel Gammalin nimikirjoitus.

Lapset:

Karin Fant o.s. Gammal , s. 1651. Tauluun 562

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 562

VI Karin Gabrielintytär Fant o.s. Gammal, (Taulusta 561, äiti Katarina Gammal) s. 1651.

Puoliso: Andreas Michaelinpoika Fant. (Taulu 190) Ylioppilas Turussa kl. 1646 Fante Andr. Michaelis Botn _ 26. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1646] Andreas Michaelis Fante. | Sacellanus Wasensis 1655. Pastor in Lillkyrå 1669. Obiit 1691. Ylioppilas Uppsalassa 7.1650 Andreas Michaelis Fant Ostrobothniensis. Ex Abogensi Acad. — Vaasan kappalainen 1655. Vähänkyrön kirkkoherra 1669. Puhuja pappeinkokouksessa Vaasassa 1670., s. 1651, k. 10.07.1691 Vähäkyrö.
Vanhemmat: Michael Fant, s. 1588 Mustasaari, Korsholm, k. 1658 Vaasa ja Anna Fant o.s. Frosterus, s. 1600 Vaasa, k. 1668 Vaasa.

Lapset:

Anna Björnström o.s. Fant , s. 14.09.1671 Isokyrö. Tauluun 190

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 563

V Brita Josefintytär Mathesius o.s. Lithovius, (Taulusta 185, äiti Anna Lithovius Limingius) s. 1616 Oulu, Liminka, k. Saloinen.

Puoliso: Andreas Mathiaksenpoika Mathesius Saloisten kappalainen 1628, s. 1600 Saloinen.
Vanhemmat: Matias Mathesius e. Halicoensis (Matthesius), "de Halikko”, s. 1570 Turku, k. 1622 Saloinen ja Margareta Mathesius, s. 1580 Rauma, k. Saloinen.

Lapset:

Anders Mathesius . Tauluun 564

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 564

VI Anders Andersinpoika Mathesius, (Taulusta 563, äiti Brita Mathesius) Ylioppilas Turussa sl. 1651 Mathesius And. And. Ostrob _ 43. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1651] Andreas Andreæ Mathesius | Collega Superior Scholæ Uleåensis 1654, deinde Sacellanus in Pyhäjoki 1672, in Haapajärvi 1676. Obiit 1689. — Oulun pedagogion kollega 1654. Pyhäjoen kappalainen 1672, Haapaveden 1676., k. 1689 Haapavesi.

Puoliso: Brita Tomaksentytär Mathesius o.s. Kranck s. 1637, k. 16.01.1699 Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 565

IV Brita Mathiaksentytär Kataja o.s. Granberg, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) s. 1575 Oulu, Salo, Saloinen, k. 09.03.1662 Oulu.

Puoliso: noin 1600 Oulu Lauri Paavonpoika Kataja Porvari Oulussa, s. 1570 Saloinen, k. 1617 Oulu.

Lapset:

Mathias Enqvist e. Kataja , s. noin 1600 Oulu. Tauluun 566

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 566

V Mathias Laurinpoika Enqvist e. Kataja, (Taulusta 565, äiti Brita Kataja) Oululainen porvari, s. noin 1600 Oulu.

Puoliso: Riitta Matintytär s. noin 1600 Oulu, k. 03.09.1662 Oulu.
Vanhemmat: Matti, s. noin 1580 Oulu ja N N.

Lapset:

Juho (Johan) Enqvist e. Kataja , s. noin 1626 Oulu. Tauluun 567

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 567

VI Juho (Johan) Mathiaksenpoika Enqvist e. Kataja, (Taulusta 566, isä Mathias Enqvist) Kauppias Oulussa., s. noin 1626 Oulu, k. 05.09.1686 Oulu.

Puoliso: noin 1650 Oulu Elin Niilontytär Kataja s. noin 1630 Oulu.

Lapset:

Jaakko Kataja . Tauluun 568

Brita Enqvist . Tauluun 569

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 568

VII Jaakko Johaninpoika Kataja, (Taulusta 567, isä Juho Enqvist) Alatornion kappalainen 1650, k. 1667 Alatornio. Jaakko Kataja, sitten mahdollisesti Jacob Catkus tai Catku, lopulta Enqvist.
Ylioppilas Uppsalassa 1645.

Puoliso: Carin Clementintytär Kataja Eli Haaparannassa vielä v.1671.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 569

VII Brita Johanintytär Enqvist, (Taulusta 567, isä Juho Enqvist)

Puoliso: Pekka Laurinpoika Enqvist

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 570

IV Lauri Mathiaksenpoika Granberg, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) Lohtajan kirkkoherra 1620, s. 1582 Saloinen, k. 1637 Lohtaja. Lars vihittiin papiksi 1615. Kappalainen Limingassa 1615.

Puoliso: 1619 Lohtaja Anna Erikintytär Granberg o.s. Lohtovius s. 1599 Lohtaja.
Vanhemmat: Erik (Ericus) Lohtovius ja N N.

Lapset:

Erik Granberg , s. 02.02.1623 Lohtaja. Tauluun 571

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 571

V Erik Laurinpoika Granberg, (Taulusta 570, isä Lauri Granberg) Lohtajan kirkkoherra 1647. Vihittiin papiksi 1638., s. 02.02.1623 Lohtaja, k. 1687 Lohtaja.

Erik Larsson Lochtovius / Granberg (1623-1687)

Puoliso: 1645 Uusikaarlepyy Elisabeth Josefintytär Granberg o.s. Munselius. (Taulu 1168). (Taulu 410) s. 1630 Uusikaarlepyy, k. 12.06.1673 Lohtaja.
Vanhemmat: Josef Munselius, s. Uusikaarlepyy, k. 1649 Uusikaarlepyy ja Susanna Munselius o.s. Witting, s. 1600 Kokkola, k. 1645 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Susanna Carlander o.s. Granberg , s. 1645. Tauluun 572

Anna Hammar o.s. Granberg . Tauluun 573

Elsa Calamnius o.s. Granberg , s. 1650 Lohtaja. Tauluun 576

Gustav Granberg , s. 1656 Lohtaja. Tauluun 410

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 572

VI Susanna Erikintytär Carlander o.s. Granberg, (Taulusta 571, isä Erik Granberg) s. 1645, k. 1675 Lohtaja.

Puoliso: Johannes Henrikinpoika Carlander Lohtajan kappalainen 1668., s. 1628, k. 1686 Lohtaja.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1658 Johan Carlander Johannes Henrici, Kemijokius 1252. Vht: Kalajoen kappalainen, vuodesta 1648 Iin kirkkoherra Henrik (Henricus Simonis, † 1650) ja Brita Simonsdotter Judius. Ylioppilas Turussa sl. 1658 Kemijokius Joh. Henrici _ 59. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1658] Johannes Henrici Kemijokius. — Lohtajan pitäjänapulainen 1663, kappalainen 1668, varrontavaltakirja seuraavaksi kirkkoherraksi 1674 (kuoli ennen virkaan astumista). † 1686. Pso: 1:o Susanna Eriksdotter Granberg († ~1675); 2:o 1676 Elisabet Karlsdotter Kalling (jäi leskeksi).

Tässä kirjeessä 19 elokuuta 1674, kuningas Kaarle kirjoittaa Turun piispalle, että hän nimittää Johannes Henrikinpoika Carlanderin kirkkoherraksi Lohtajalle.
Kuningas perustelee Carlanderin nimittämistä sillä, että seurakunta on kehunut nykyistä kirkkoherraa Erik Laurinpoika Granbergiä, joka on palvellut seurakuntaa 35 vuotta ja että jopa hänen esi-isänsä, mies toisensa jälkeen, ovat hoitaneet tätä virkaa 100 vuotta ja että seurakunta on katsonut parhaaksi, että Carlander, Granbergin vävy, joka on saarnannut jo 9 vuotta seurakunnassa, nimitetään kirkkoherraksinyt, kun appi on kuolemaisillaan.
Lohtajan käräjät 18-19 maaliskuuta 1686.'Kunniallinen ja oppinut herra Christpher Granqvist autuaan kappalaisen herra Johannes Carlanderin lesken vaimo Elisabetha Carlintytär Kallingin valtuuttamana esitti miehensä mainitun kappalaisen kirjelmän 2 päivältä huhtikuuta 1676, millä hän on astuessaan avioliittoon luvannut kunniallisen väen läsnä ollessa hänelle huomenlahjan Salmin talon kaikkine siihen kuuluvine, niin irtaimessa kuin kiinteässäkin, sekä 120 luotia hopeaa, pyytäen, että oikeus katsoisi, että hänen vaimonsa saisi nämä pitää hänen miehensä siskosten häiritsemättä.

Huomenlahja = on aviomiehen vaimolleen hääyötä seuraavana aamuna antma lahja.
Aiemmin huomenlahja saattoi olla vaikkapa lehmä, torppa, astioita tai rahaa.
Nykyaikana huomenlahja on usein koru, kello tai vastaava.
Huomenlahjan tarkoitus historiassa on kuitenkin turvata vaimon toimeentulo mahdollisen leskeksitulon jölkeen. Huomenlahjan antaminen oli jopa säädetty lailla. Toisaalta huomenlahjaa pidettiin myös korvauksena neitsyyden menettämisestä.
Kun aviopuolisot saivat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen, huomenlahja menetti merkityksensä.
Se on kuitenkin jäänyt kaunniksi perinteeksi, jolla voi muistaa uutta aviopuolisoaan ensimmäisenä yhteisenä aamuna.

Luoti = on ollut vaihteleva, punnittavan aineen painomitta. Esimerkiksi yksi luoti apteekkipainona on 1/2
umssia eli 14,48 g ja kultapainona 13,93 g.
Vanhemmat: Henrik Carlander, s. 1604 Kemi, k. 1650 Ii ja Brita Carlander o.s. Judius (Tulkkila), s. 1606 Ii, k. Ii.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 573

VI Anna Erikintytär Hammar o.s. Granberg, (Taulusta 571, isä Erik Granberg) Eli Lohtajalla vielä 1710-1711.

Puoliso: Zacharias Erikinpoika Hammar Kruununkylän sairashuoneen vouti. Ylioppilas Turussa 1640.

Lapset:

Nils Hammar . Tauluun 574

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 574

VII Nils Zachariaksenpoika Hammar, (Taulusta 573, äiti Anna Hammar) Apulaispappi (komministeri) Kälviällä 1704, k. 1714 Luulaja, Ruotsi. Nils tuli ylioppilaaksi Turussa (pohj,) 1695. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 27.5.1704.
Pakeni sotaa Ruotsiin vuonna 1714 eli samana vuonna kuin kuoli.

Puoliso: 13.06.1705 Kälviä Anna Erikintytär Hammar o.s. Essevius s. 05.01.1691 Kälviä.
Vanhemmat: Erik Essevius, k. 01.03.1715 Luulaja, Ruotsi ja Brita Essevius o.s. Holmius.

Lapset:

Nils Hammar s. 27.10.1706 Kälviä, k. 05.05.1707 Kälviä.

Brita Plagman o.s. Hammar , s. 31.01.1708 Kälviä. Tauluun 575

Jaakoppi Hammar s. 15.03.1710 Kälviä, k. 21.01.1712 Kälviä.

Margareetta Hammar s. 14.10.1711 Kälviä, k. 21.01.1712 Kälviä.

Anna Christina Hammar s. 15.02.1713 Kälviä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 575

VIII Brita Nilsinintytär Plagman o.s. Hammar, (Taulusta 574, isä Nils Hammar) s. 31.01.1708 Kälviä, k. 05.04.1782 Pietarsaari.

Puoliso: Petter Petterinpoika Plagman Leipuri, s. noin 1703 Pietarsaari, k. 08.06.1763 Pietarsaari.
Vanhemmat: Petter Plagman, k. 01.01.1705 Tukholma, Ruotsi ja Margaretha Plagman o.s. Werander.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 576

VI Elsa Erikintytär Calamnius o.s. Granberg, (Taulusta 571, isä Erik Granberg) s. 1650 Lohtaja, k. 1711 Kalajoki.

Puoliso: 1694 Kalajoki Petter Gabrielinpoika Calamnius. (Taulu 964) Kalajoen kappalainen 31.8.1690 ja kirkkoherra 1716., s. 1662 Riika, Latvia, k. 1722 Kalajoki. Petter oli ylioppilas Turun Akatemiassa 1680. Kalajoen kappalainen 1690, kirkkoherra 1716.
Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan joutuivat mm. Kalajokilaakson asukkaat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja.
Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, Petter Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa.
Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä Calamniuksen Vaasan haaran kantaisä.
Vanhemmat: Gabriel Calamnius e. Arctophilacius, s. 1630 Kalajoki, k. 1673 Iijoki ja Anna Calamnius o.s. Florinus, s. 1640, k. 1673 Kalajoki.

Lapset:

Gabriel "Gabriel Petri" Calamnius , s. 24.09.1694 Kalajoki. Tauluun 577

Josef Calamnius s. 15.02.1703 Kalajoki.

Erik Calamnius Aliupseeri Ruotsin Länsipohjan rykmentissä., s. 15.02.1703 Kalajoki.

Petter Calamnius Kuollut pienenä.

Anna Calamnius

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 577

VII Gabriel "Gabriel Petri" Petterinpoika Calamnius, (Taulusta 576, isä Petter Calamnius) Varalääninviskaali ja pitäjänkirjuri Kalajoella, suomenkielinen runoilija., s. 24.09.1694 Kalajoki, k. 01.05.1767 Kalajoki.

Gabriel tuli ylioppilaaksi Turussa (pohj.) 1712. Oli ensin jonkin aikaa sotapalveluksessa. Hänen runoistaan on julkaistu Turussa 1805 ''Yksi laulu on laulettava, joka - opetta - naimaan.
Mårten (Martti) Jacobinpoika Stenberg toimi Kalajoella pitäjänkirjurina heti Isovihan jälkeen vuodesta 1722, jolloin hän sai maaherrlta valtakirjan.
Vuonna 1729 hän sai Etelänkylässä omistamalleen saaren talolle verovapauden. Samana vuonna hänet pidätettiin virantoimituksesta huonon elämäntapansa vuoksi. Ilmiannon teki Kalajoen entisen kappalaisen poika ja suomenkielisenä runoilijana tunnettu Gabriel Petterinpoika Calamnius, joka kärkkyi virkaa itselleen. Pitäjäläisten vastustuksesta huolimatta Calamnius sai lopulta Stenbergin viran.
Nähtävästi pitäjäläiset olivat kuitenkintyytyväisiä Stenbergin viranhoitoon, sillä vuoden 1731 syyskäräjillä he todistivat tämän väsymättä uurastaneen heidän palveluksessaan ja pyysivät maaherraa nimittämään hänet uudestaan virkaan. Calamnius, joka ei ollut läsnä keskusteltaessa, vaati myöhemmin pöytäkirjaan lisättäväksi ankaran vastalauseensa, jossa hän selitti, ettei käräjärahvas ollut oikeutettu puhumaan koko pitäjän puolesta.
Tuloksena oli, ettei Stenberg saanut virkaansa takaisin, vaan pitäjänkirjurin tehtävät uskottiin lopullisesti Calamniuksen haltuun. Kiivas Calamnius ei jättänyt kilpailijaansa rauhaan myöhemminkään. sillä vuoden 1735 syyskäräjillä hän selitti, että Stenberg oli ollut juovuksissa käräjäpaikalla ja tapellut erään sotilaan kanssa
Monista Calamniukseen liittyvistä jutuista voi päätellä, että hän oli hyvin häikäilemätön herra.
Varsin häpeämättömällä tavalla hän hyökkäsi pitäjän kirkkoherran Gygnellin kimppuun, kuten papistoa koskeb´van luvun yhteydessä lähemmin todetaan.
Gabriel kuoli verensyöksyyn 72-vuotiaana.

Puoliso: Agatha Perintytär Calamnius o.s. Fjellström. (Taulu 413) s. 1691 Silbojock, Ruotsin lappi, k. 19.01.1768 Kalajoki, Vetoniemi.
Vanhemmat: Per Noraeus-Fjellström, s. 04.10.1657 Silbojokk, Arjeplog, Ruotsi, k. 15.05.1706 Silbojokk, Arjeplog, Ruotsi ja Agatha Noraeus-Fjellström o.s. Laestadius, s. 04.10.1667 Arjeplog, Ruotsi, k. 12.06.1748 Kalajoki.

Lapset:

Elsa Agatha Tollet o.s. Calamnius , s. 1716 Kalajoki. Tauluun 578

Anna Margaretha Fortell o.s. Calamnius , s. 30.10.1720 Piteå, Socken, Ruotsi. Tauluun 413

Johan Gabriel Calamnius Lantjägare 1766, Källarbetjänt i Gamla Karleby sn., s. 22.03.1728 Kalajoki, k. 17.01.1790 Kokkola.

Karl Josef Calamnius , s. 31.07.1729 Kalajoki. Tauluun 581

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 578

VIII Elsa Agatha Gabrielintytär Tollet o.s. Calamnius, (Taulusta 577, isä Gabriel Calamnius) s. 1716 Kalajoki, k. 11.01.1789 Pori.

Puoliso: Carl Gustaf Arvidinpoika Tollet Henkirykmentin korpraali, kornetti., s. 1708, k. 1782.

Carl Gustaf oli kornetti, mikä on ratsuväen ja rakuunoiden sotilasarvo, joka vastasi muiden aselajien vänrikkiä. Vänrikki ja kornetti olivat alimpia varsinaisia upseerinarvoja, luutnantin alapuolella.
Carl asui Pirkkalan Lielahdessa 1768-1780, myöhemmin Ylöjärven ja sitten v.1950 Tampereen Lielahti.

Suomenmarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim valmistui kornetiksi vuonna 1889 Nikolain ratsuväkikoulusta Pietarista.
Vanhemmat: Arvid Tollet, s. 1677 Hattula, k. 01.06.1736 Ylöjärvi, Teivaala ja Brita Helena Tollet o.s. Boose, s. 1680, k. 04.08.1718 Ruotsi, Västra Färnabo.

Lapset:

Agatha Christina Tollet Naimaton, s. 30.09.1740 Karkku, k. 16.05.1795 Pori.

Anna Lena (Helena) Tollet s. 17.12.1742 Karkku.

Catharina Margaretha Tollet Naimaton, kuoli keuhkotautiin, s. 20.05.1745 Karkku, k. 02.12.1818 Kuru, Talvisilta.

Carl Petter Tollet , s. 29.11.1746 Karkku. Tauluun 579

Brita Elisabet Tollet Asui Oulussa 1769, s. 1747 Karkku.

Hedvig Sofia Tollet Naimaton, murhapolton uhri., s. 15.10.1750 Karkku, k. 12.12.1814 Kuru, Talvisilta.

Johanna Tollet s. 07.11.1752 Karkku.

Gabriel Johan Tollet . Tauluun 580

Susanna Maria Tollet Naimaton, s. 1759 Karkku, k. 02.08.1826 Pirkkala, Wiik.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 579

IX Carl Petter Carl-Gustafinpoika Tollet, (Taulusta 578, äiti Elsa Tollet) Porin läänin jalkaväkirykmentin Euran komppanian vääpeli, ylioppilas Turussa (sat.) 1766. Muutti Kuruun ja Kurusta Pirkkalaan., s. 29.11.1746 Karkku, k. Pirkkala.

Puoliso: 16.03.1779 Koivulahti Brita Antintytär Tollet o.s. Lauren s. 06.01.1747 Koivulahti.

Ett tillägg till släkten Tollets genealogi
HÅKON HOLMBERG

Sedan en tid tillbaka sysselsatt med genomgåendet av domböckerna för Vörå tingslag av Korsholms domsaga, fäste jag mig vid förekomsten av fältväbeln Carl Petter Tollets namn vid trenne särskilda ting åren 1778, 1779 och 1782. Mitt intresse väcktes, då jag fann, att Wilskman i sin Släktbok upptager synnerligen knappa notiser om denne Tollet (spalt 233 i släktbokens första del). Det heter där om honom (tab. 23):

»Karl Petter Tollet (son till Karl Gustaf Tollet, tab. 22), f. i Karkku 29 nov. 1746. Volontär vid Björneborgs regemente. Student (tavastl.) i Åbo den 12 maj 1766. Sergeant vid finska artilleriet. Fältväbel på extra stat utan lön vid Björneborgs regemente, Eura kompani 19 jan. 1775. Erhöll på begäran avsked 26 juli 1776. Bodde 1803-21 på Talvisilta nybygge i Kuru kapell. Död i Birkkala 25 mars 1821. - Gift med Brita Laurén.»

Makarna hade i sitt äktenskap två söner Karl Anton och Gustaf Arvid födda resp. 26.1.1784 och 8.3.1787. Den förre av dem ägnar WILSKMAN över en halv spalt, medan den senares öden äro okända; det nämnes blott att han överflyttat till Sverige.

De uppgifter, vilka erhållas ur Vörå domböcker avse huvudsakligen Brita Laurén och hennes förhållande till Tollet före äktenskapet. Men innan vi taga del av domboksmaterialet är det skäl att nämna, att Brita Laurén var dotter till fältväbeln Anders Laurén (f. 17.10.1716, död 30.5.1783) och hans hustru Brita Bäck (f. sept. 1719, död 12.4.1799) samt född den 6 januari 1747 enligt kommunionboken för Vörå 1776-1780, där dock hennes födelseort icke angives. Av de vigdas bok för Nykarleby framgår, att hon den 4 februari 1769 vigdes med vargeringskarlen Eric Ståhlberg från Överjeppo och av flyttningsboken för samma stad synes, att »afskiedade Voluntair Eric Ståhlberg, som kommit härifrån ogift, den 3 mars 1769 flyttat tillbaka till Stockholm, sedan han giftat sig härst.». Åtta år senare utspelas Carl Petter Tollets och Brita Lauréns kärlekssaga. Den omständigheten, som av Wilskman ovan anfördes, att Tollet tjänstgjorde på extra stat utan lön och att han erhöll avsked på egen begäran må ytterligare här framhävas, då den är av en viss betydelse för de händelser, som skulle inträffa vid tinget i Vörå åren 1778 och 1779.

Vid hösttinget den 2 september 1778 ställde länsmannen Matts Tuvelin »clarinettblåsarhustrun» Brita Laurén under åtal (§ 40) för det hon den 1 juli samma år framfött ett oäkta gossebarn, som i dopet erhöll namnen Carl Gustaf, men dock avled, enligt moderns uppgift vid tinget, den 21 i samma månad. Dödsboken för Vörå nämner intet om detta dödsfall. Brita Laurén inställde sig ej personligen vid detta höstting utan insände i stället en skrivelse åtföljd av fyra bilagor rubricerade litt. A, litt. B, litt. C och litt D, vilka dock saknas i konceptdomboken[1].

Av denna skrivelse jämte bilagor framgick, att Brita Laurén numera var skild från sin förra man, klarinettblåsaren Eric Ståhlberg vid »Sprengtportska Guarnizons Regemente», enär denne under Brita Lauréns vistelse »här», d.v.s. i Vörå hos sina föräldrar på fältväbelsbostället Tunis i Miemois by, där de voro bosatta åren 1774-1783, »trolofwat sig där med et qwinfolck Elisabet Rebecca Häggman benämnd och henne under ächtenskapslöfte med barn rådt». Med ordet »där» avsågs tydligen mannens vistelseort i Sverige. Äktenskapsskillnadsmålet dem emellan synes hava behandlats av den domstol, där Ståhlberg var stationerad eller vid regementskrigsrätten i Kalmar, då som bilaga litt. A nämnes sagda krigsrätts protokoll av den 26 mars 1774, som delgivits henne genom Kongl. Maj:ts Befallningshafvande den 26 juni samma år. Närmare detaljer därom ingå ej i domboken. På grund därav kan man blott av Brita Lauréns inlaga finna, att i nämnda krigsrättsprotokoll berördes Ståhlbergs nya »förhållande». Den 1 juli 1774 hade Brita Laurén »aflämnat det utlåtande til merbemälta rätt, det hon eij widare kunde trygga sig wid en för flygtig och ostadig man», varför hon anhöll om skillnad från honom. Och hon fortsätter sålunda: »Den begiärda skillnaden emellan Ståhlberg och mig har Regementskrigsrätten sedermera gillat och hänvisat oss till venerandum consistorium at därstädes warda til skiljebrefs utbekommande förhulpna.» Bilagan litt. B utvisade, att skillnadsdomen den 14 januari 1775 blivit av »Höglofl. Kongl. Krigs Collegio» fastställd. Samma år den 3 maj hade »venerandum consistorium Calmariense» enligt litt. C utfärdat formellt skiljebref, varför Brita Laurén var fri att ingå nytt äktenskap.

Nu inträder på scenen Carl Petter Tollet. Men vi skola låta henne själv berätta sin historia.

»Förledit år anmälte Fältwäbeln af Kongl. Biörneborgs Regemente herr Carl Petter Tolleth såwäl hos mina k. Föräldrar som mig sin åstundan at få bygga ächtenskap med mig och fick ofwannämnda Föräldrars och mitt samtycke därtil, hwarpå han uti sin Faders, mina högtärade k. Föräldrars, Comministern her Mag:n Esaias Vegelii och dess Frus samt Sahl. Fendrik Tujulins Enkefrus öfwerwaro höll trolofning. Sedan förklarade han sig att genast låta förelysa till wigning, men som min k. Far saknade något uti Präste betyget om dess hinderlöshet at bygga ächtenskap, så kom lysningen at wila, til dess han hunnit förskaffa sig den samma complett. Der blef ock belefwadt, at bröllopet skulle med det första hållas och aldra sidst inom nästledne Jule högtid, hwilcket såsom inom oss afhandlat wäl ei kan så lyckligen som borde bewisas, dock någorlunda slutas af bilagan litt. D.

Efter trolofningen instälte han sig genast i min Sofwekamar och vände eij igen at på det rörligaste föreställa mig, huru hans kärlek fordrade genkärlek, och at det numera ei war mig såsom erkänsam Brud anständigt at neka honom hans wilja. Jag wans af hans smicker och trodde min reputation genom bedyringar och trolofning wara nog förskansad, samtyckte hans anhållan, blef därpå rådd med barn och framfödde den 1 Julii et piltebarn, som den 21 dito månad dog. Men som bemälte min fästman sedan skal rest hit och dit i länet utan at låta weta af sig och ei gynnat något af mina flere bref med swar, at förtiga det han aldeles rygt ord och aftal, så nödgas jag ödmiukast bönfalla, at täcktes herr Häradshöfdingen och denna Lofl. Rätt icke allenast låta lysa efter oftanämnda min friare utan ock förklara mig för hans ächta hustru.»

Häradsrätten fann Brita Lauréns uppgifter till alla delar riktiga och härpå upplästes ett av fältväbeln Carl Petter Tollet till henne skrivet brev av följande lydelse:

»Min aldra sötaste Wän, Gud wälsigne dig nu och alltid.

Det är at beklaga högeligen, at jag intet kan äga tilfälle at resa til Wörå, innan jag fölgt Far til hemorten. Bror min (sergeanten Gabriel Johannes Tollet) är så god, at han intet reser med Far, om jag intet följer med, jag kan intet tillfyllest beklaga öfwer den omständighet, at jag måste wara föranlåten at resa en så lång wäg, men min barnsliga skyldighet befaller mig härtil, i synnerhet at se min Far gråta öfwer en sådan skilsmässa, at lämna honom handlös så lång wäg hemifrån, detta går mig så hårt til hjärtat, at jag intet på papper så uttryckeligen eller utförligen beskrifwa kan, men jag kan säga det gick mig hårdt til sinnes, när han sade, jag beklagar mit öde, i det jag ser mig af mina barn förlåten i min fattigdom och sjuklighet, betänk nu sielf mit hjerta, wad skal det icke röra ens hjerteblod, jag är ock öfwertygad derom, at då min wän eij förmenar mig at wara min Far följachtlig, men will Gud, så tror jag at med det första återkomma, emedlertid så bed Farbror wara af den godheten och så föranstalta, när herr Majoren och Riddaren mig tilskrifwer, hwilcket af Farbror upbrytes och efterrättar sig deraf och giör alla möjeliga anstalter til alt det, som wäl är, skrif mig till på Biörneborg under herr Sacellanen A. Utters Couvert i Tyrvis Sokn och Kika Capell.»

I slutet av brevet givas sedan några förhållningsorder för rent praktiska omständigheter i samband med jordbruket. Brevet slutar med vederbörliga hälsningar till »Farbror och Faster» och är undertecknat »Min egen wäns trogna wän och Carl Petter Tollet» samt dagtecknat Ylistalo den 14 oktober 1777.

Sedan alla dessa dokument förelagts rätten, fann den vid efterfrågan, att ingen kände Tollets hemvist, varför målet uppsköts till nästa ting. Till Kungl. Maj:ts Befallningshafvande i Vasa län skulle sändas en skrivelse med anhållan om Tollets efterlysande och anmodande att inställa sig vid samma ting, där även Brita Laurén borde vara tillstädes[1].

Vid vintertinget den 16 mars 1779 återupptogs målet till fortsatt behandling (§ 37). Det befanns, att länsstyrelsen i Vasa län i skrivelse av den 11 oktober 1778 hade underrättats om efterlysning av Tollet, men i svarsskrivelse av den 28 november s. å. meddelat, att någon underrättelse om honom icke kunnat erhållas, ej heller hans vistelseort utredas. Brita Lauréns fader Anders Laurén tillkännagav, att trolovningen skett med hans bifall och åberopade som vittnen sacellanen och magistern Esaias Wegelius och hans fru Ulrica Tunaea, som övervarit trolovningen. Det fastslogs, att Carl Petter Tollet »ehuru efterspanad eij kunnat igenfås». Makarna Wegelius berättade, att de på hösten 1777 av fältväbeln Laurén »budna på en Kopp Caffe», besökt honom, där även Carl Petter Tollet befann sig och då mottagit meddelande om trolovningen och att de redan växlat ringar. Bröllopet kunde ej då äga rum, enär Tollet ej hade någon fast syssla. Fältväbeln Laurén företedde ett av änkefru Beata Sara Tujulin givet och underskrivet intyg av den 11 augusti 1778, vari bekräftades, att, då fru Tujulin den 30 september 1777 med flere andra personer varit hos Laurén, han tillsport Tollet om dennes äktenskapshandel med hans dotter, varvid Tollet svarade, att han tänkte fullborda densamma, »såsnart han bleve försedd med bröd». Vi erinra oss här osökt hans avsked på egen begäran år 1776 från den extra fältväbelstjänsten utan lön. Då fru Tujulin frågat, om de ej till yttermera visso växlat ringar, svarade Tollet, att det varit det första de gjort. Då lyckönskningar framfördes hade »bägge parterna därtill jakat»[1].

Brita Laurén upprepade sitt yrkande att bliva förklarad för Tollets äkta hustru och på åtalets förkastande.

Rätten fann i sitt utslag, att Brita Laurén blivit lagligen skild från Eric Ståhlberg och enligt vittnens ojäviga utsagor trolovad med Carl Petter Tollet, varför den även med hänsyn till Tollets brev till henne prövade rättvist, »såwida Tollet eij kunnat igenfås», förklara Brita Laurén för Tollets äkta hustru[1].

Brita Laurén hade nu nått sitt mål, men icke ännu lyckats återfå sin man. Det skulle ännu dröja tre år, innan makarna återförenades. Vid vintertinget den 18 mars 1782 uppträdde nämligen ovannämnda länsman Matts Tuvelin som hennes ombud och anhöll i stöd av uppvisat protokollsutdrag av den 16 mars 1779 om Tollets efterlysande (§ 64). Häradsrätten beslöt anmoda Kungl. Maj:ts Befallningshafvande om efterlysning enligt 4 § XIII cap. G. B. [2]. Denna efterlysning ledde till resultat såtillvida, att Tollet ett år senare infann sig i Wörå, där vigseln mellan honom och »madame Brigita Laurén från Miemois by» ägde rum den 8 maj 1783. Den 5 december 1783 är i flyttningsboken antecknat, att fältväbelshustrun Brita Laurén, född 1747 flyttat till Björneborg. Och därmed är hennes kärlekssaga bragt till ett lyckligt slut.

Sammanfattningsvis kan alltså WILSKMANs uppgift: Gift med Brita Laurén ersättas med följande: Gift i Vörå 8 maj 1783, med Brita Laurén, född den 6 januari 1747 i hennes andra gifte. Hon var första gången gift den 4 februari 1769 i Nykarleby med vargeringskarlen, sedermera klarinettblåsaren vid Sprengtportens Garnisonsregemente Eric Ståhlberg, från vilken hon erhöll skillnad genom utfärdat skiljobrev av den 3 maj 1775 av konsistoriet i Kalmar. Av häradsrätten i Vörå sockens tingslag den 16 mars 1779 förklarad för fältväbeln Carl Petter Tollets äkta hustru. Makarna hade före äktenskapet en oäkta son Carl Gustaf, född den 1 juli 1778, död den 21 i samma månad.

Av WILSKMANs utredning framgår för övrigt, att makarna Tollets äldre son Karl Anton var född i Keho kapellansgård i Birkkala. Den yngre sonens, Gustaf Arvids, födelseort omnämnes däremot icke. Emellertid finner man av Kvevlax dopbok, att Gustaf Arvid föddes i Kvevlax, Vassor Kuni, där makarna Tollet då vistades hos Brita Lauréns broder fältväbeln, sedermera munsterskrivaren Michael Laurén. Efter faderns, Anders Lauréns, död i Vörå hade Michael Laurén jämte modern Brita Laurén den 13 april 1784 flyttat till Kvevlax, där änkan Laurén även avled den 12 april 1799 av ålderdom.
Vanhemmat: Antti Lauren, s. 12.10.1716 Ilmajoki, k. 30.05.1783 Vöyri ja Brita Lauren o.s. Bäcks, s. 9/1719 Närpiö, Ylimarkku, k. 12.04.1799 Koivulahti.

Lapset:

Carl Gustaf Tollet s. 01.07.1778 Koivulahti, k. 21.07.1778 Koivulahti.

Karl Anton Tollet s. 26.01.1784 Pirkkala, k. 21.02.1837 Gottland, Ruotsi.

Gustaf Arvid Tollet s. 08.03.1787 Kvevlax.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 580

IX Gabriel Johan Carl-Gustafinpoika Tollet, (Taulusta 578, äiti Elsa Tollet) Kersantti, eli 1782, k. Tukholma, Ruotsi.

Puoliso: 15.06.1788 Tukholma, Ruotsi Anna Maria Tollet o.s. Grönholm

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 581

VIII Karl Josef Gabrielinpoika Calamnius, (Taulusta 577, isä Gabriel Calamnius) s. 31.07.1729 Kalajoki, k. 16.01.1807 Kalajoki.

Puoliso: Brita Christina Ernstintytär Calamnius o.s. Witzell. (Taulu 347) s. 19.07.1735 Kalajoki, k. 06.09.1794 Kalajoki.

Lapset:

Jakob Calamnius , s. 21.07.1764 Kalajoki. Tauluun 347

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 582

IV Dorothea Matiaksentytär Fordell o.s. Granberg, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) s. noin 1583 Oulu.

Puoliso: 1603 Oulu Hans Jönsinpoika Fordell Oulun pormestari 1611 ja 1613-1619, s. 1575 Oulu, k. 1639 Oulu.
Vanhemmat: Jöns Fordell, s. Oulu, k. 1603 Kruununkylä (Kruunupyy) ja N.n Fordell.

Lapset:

Elisabet Sursill o.s. Fordell . Tauluun 583

Anna Westzynthius o.s. Fordell , s. 1603 Oulu. Tauluun 593

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 583

V Elisabet Hansintytär Sursill o.s. Fordell, (Taulusta 582, äiti Dorothea Fordell) k. Pietarsaari.

Puoliso: Erik Iisakinpoika Sursill. (Taulu 1162) Pietarsaaren kappalainen (1. sarjaa) 1628.

Peri isältään koko manttaalin suuruisen Storsandsundin tilan Pietarsaaren kirkonkylässä ja asui siellä perheineen.

Julkaisi Turussa hautajaisrunon 1645.

K Pietarsaari 1651.

P Elisabet Hansdotter Fordell, PV Oulun kaupungin pormestari Hans Jönsson (Fordell) ja mahdollisesti hänen 2. puolisonsa Anna Jakobsdotter., s. 1592 Pietarsaari, k. noin 1651 Pietarsaari.
Vanhemmat: Isak Sursill e. Tenalensis, s. noin 1550 Pietarsaari, k. noin 1622 Pietarsaari ja Anna Sursill, Pietarsaari o.s. Rasbo.

Lapset:

Anna Tawast o.s. Sursill , s. noin 1620 Pietarsaari. Tauluun 584

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 584

VI Anna Erikintytär Tawast o.s. Sursill, (Taulusta 583, isä Erik Sursill) Tunnettua ruotsalaista talonpoikais - ja mahtisukua., s. noin 1620 Pietarsaari, k. 1675 Pyhäjoki.

Puoliso: 1653 Pyhäjoki Juho Henrikinpoika Tawast. (Taulu 193) Pyhäjoen kirkkoherra 1680, valtiopäivämies 1686. Juho oli turkulaista pappissukua, s. noin 1626 Turku, k. noin 1689 Pyhäjoki.

Johan Tavast Johannes Henrici, Aboensis 736. Vht: turkulainen kauppias, raatimies Henrik Mattsson Tavast († 1667) ja N.N. Ylioppilas Turussa 1649/50 Tavast Joh. Henrici Ab _ 36. Respondentti 17.1.1652, pr. Eskil Petraeus U1. — Pietarsaaren pitäjän kappalainen 1652. Pyhäjoen kirkkoherra 1680. Valtiopäivämies 1686. † Pyhäjoella 1689.

Pso: 1:o Anna Eriksdotter Sursill; 2:o Margareta Johansdotter Pictorius tämän 2. avioliitossa († 1695).

Pson edell. aviomies: Pietarsaaren pormestari, alilaamanni Jakob Munselius 376 (yo 1644, † 1669).

Veli: Etelä-Suomen laamanni, FM Henrik Tavast, aatel. 1664 Tavastén 475 (yo (1645), † 1706).

Poika: ylioppilas Erik Tavast 3051 (yo 1683, † 1692).

Poika: Pyhäjoen siltavouti Isak Tavast 3052 (yo 1683).

Sisarenpoika: Askaisten pitäjänapulainen Karl Thelin 2797 (yo 1679, † 1740).

Lanko: Uudenkaarlepyyn kappalainen Petter Pictorius 988 (yo 1653, † 1672).

Vävy: Raahen pormestari Henrik Corte 1793 (yo 1665, † 1706).

Vävy: Saloisten kappalainen, FM Johan Salonius 2443 (yo 1676, † 1687).

Vävy: pataljoonansaarnaaja Jakob Julenius 2915 (yo 1681, † 1691).

Vävy: Haapaveden kappalainen Karl Kranck U404 († 1695).

Vävy: Kuusamon kirkkoherra Sigfrid Bonelius 3470 (yo 1687, † 1716).

Vävy: Pyhäjoen kappalainen Josef Carlander U459 († 1699).

Vävy: Haminan kaupunginsihteeri Pehr Nyman 4815 (yo 1704, † 1728).
Vanhemmat: Henrik Tawast, s. 1600 Turku, k. 10.03.1667 Turku ja Maria Tawast, k. 1630 Turku.

Lapset:

Kristiina Forbus o.s. Tawast s. noin 1658 Pyhäjoki, k. 17.12.1736 Raahe.

Isak Tawast , s. Pyhäjoki. Tauluun 585

Elisabet Blackman ent. Salonius o.s. Tawast , s. noin 1660 Pyhäjoki. Tauluun 586

Anna Bonelius o.s. Tawast , s. 1663 Pietarsaari. Tauluun 587

Beata Corte ent. Scharff o.s. Tawast , s. 1670 Pyhäjoki. Tauluun 592

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 585

VII Isak Juhonpoika Tawast, (Taulusta 584, äiti Anna Tawast) Pyhäjoen siltavouti. Ylioppilas Turussa kl. 1683 [Tavast] Isaac [Johannis Ostrob _ 155]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1683] Isacus Joh: Tavast. Ylioppilas Uppsalassa 5.10.1688 *Isacus Johannis Tawast. [Ost. Bothn. Testimonio Rectoris Acad. Aboensis muniti accesserunt.], s. Pyhäjoki, k. 1706 Pyhäjoki. Henkilötiedot
kl. 1683 Isak Tavast Isaacus Johannis, Ostrobotniensis 3052. Vht: Pyhäjoen kirkkoherra Johan Tavast 736 (yo 1649/50, † 1689) ja hänen 1. puolisonsa Anna Eriksdotter Sursill. Ylioppilas Turussa kl. 1683 [Tavast] Isaac [Johannis Ostrob _ 155]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1683] Isacus Joh: Tavast. Ylioppilas Uppsalassa 5.10.1688 *Isacus Johannis Tawast. [Ost. Bothn. Testimonio Rectoris Acad. Aboensis muniti accesserunt.]. — Pyhäjoen siltavouti (1700).

Pso: 1696 Margareta Henriksdotter.

.

Puoliso: 1696 Margareta Henrikintytär Tawast k. Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 586

VII Elisabet Juhontytär Blackman ent. Salonius o.s. Tawast, (Taulusta 584, äiti Anna Tawast) s. noin 1660 Pyhäjoki, k. 16.03.1690 Raahe.

1. puoliso: Johan Johaninpoika Salonius. (Taulu 192). (Taulu 193) Saloisten kappalainen 1686., s. jälkeen 1650 Saloinen, k. 1687 Saloinen.

Johan Johansoninpoika, junior

Ylioppilas (Ostro-Bothniensis) Uppsalassa 9.11.1670, (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1676; respondentti (pro exercitio) 10.6.1676, (pro gradu) 8.7.1678; filosofian maisteri 27.11.1679.

Saloisten ehkä kirkkoherran apulainen noin 1680, Rantsilan kappalainen isänsä jälkeen 1685; Saloisten kappalainen 1686.

Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) 1680.

Julkaisi hautajaisrunon 1673 (ei painettu Suomessa) ja toisen hautajaisrunon Turussa 1677.

K Saloinen 1687.
Vanhemmat: Johan Salonius, s. 1629, k. välillä 1679-1682 Rantsila ja Dorotea Salonius o.s. Lithovius, s. Liminka, k. 1660 Saloinen.

2. puoliso: 1689 Åke Nilsinpoika Blackman Raahen kaupungin porvari, kauppias ja raatimies., s. noin 1651 Kalmarin lääni, k. 24.06.1705 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 587

VII Anna Juhontytär Bonelius o.s. Tawast, (Taulusta 584, äiti Anna Tawast) s. 1663 Pietarsaari, k. 19.10.1742 Oulu.

Puoliso: Sigfrid Sigfridinpoika Bonelius Kuusamon kirkkoherra 1699, s. 1665 Rovaniemi, k. 1716 Kuusamo. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 24.9.1685 Sigfridus Sigfridi Bonelius. O. Both. [cum testim Rect. Schol. uhlensis.]. Ylioppilas Turussa sl. 1687 [Bonelius] Sigfrid. Bothn _ 175. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1687] Sigfridus Bonelius. Ups. depos. 1685. | Pastor et Doctor Evangelicus in Lapponia Cusamoensi. obiit 1717. Respondentti 1.7.1698, pr. Anders Wanochius 2021. Rovaniemen kappalaisen (isänsä) apulainen 1689. Kuusamon kirkkoherra 1699.

Aika, jolloin Sigfrid Bonelius tuli Kuusamoon, oli hyvin vaikea. Suuret katovuodet 1690-luvun lopulla saivat aikaan väkiluvun vähenemistä ja taudit ja nälkä toivat suurta kärsimystä ja kurjuutta, Paljon oli niitä, jotka olivat lähteneet Jäämeren rannoille tai rajan yli Venäjälle. Autiotiloja oli näin syntynyt. Muutenkin 1700 luvun alku oli raivoavan Isonvihan aikaa, vaikka Kuusamossa sen aiheuttamat vaivat eivät tuntuneet niin voimakkaina kuin muualla.
Tältä ajalta, jonka Bonelius toimi Kuusamon kirkkoherrana, on niukalti kirjallisia lähteitä. Tätä kautta kaikkialla Suomessa voitaisiin pitää tietojen puolesta pimeänä kautena. Useilla Pohjanmaan perukoilla sota ja tuli tuhosi arkistot. Kuusamo säästyi tällaisilta tuhoilta, mutta silloin säilynyt arkisto paloi v. 1730. Tämänkin vuoksi Boneliuksen aika sekä hänen toimintansa jää vähän tunnetuksi.
Kuitenkin tierdetään, että Kuusamo vielä tällöin oli jakamaton seurakunta. Boneliukselta kysyttiin mitä suurinta rohkeutta ottaessaan vastaan kiekkoherranvirkansa ja vaikeana aikana tapahtuva muutto uudelle paikkakunnalle perheineen karjoineen. Olihan pappilan maanviljelyksestä ja karjanhoidosta saatu ainoa varsinainen tulonlähde tänä aikana.
Ihmisenä Sigfrid Bonelius on ollut varmaan vaatimaton ja vastuuntuntoinen. Heti astuessaan Kuusamon kirkkoherran virkaan näyttää hän ajaneen kappalaisen viran perustamista Inariin. Inari varmaan tuotti paljon tunnonvivoja Kuusamon papistolle, ainakin syrjäisen sijaintinsa vuoksi, ja sen hoito yksin oli Kuusamon kirkkoherran vastuulla.
Boneliuksen anomus kuitenkin hylättiin, koska aika oli vaikea ja rahatilanne tiukka 1696-1699 vallinneitten nälkävuosien takia. Valtio ei voinut suorittaa kuninkaan lupaamaa palkkaakaan. Lukutaitoa varsinaisessa seurakunnassaan ja lappalaisten suomen kielen taitoa hän pyrkivalvomaan ja edistämään mahdollisuuksien mukaan. Fellmannin mainitsemasta kertomuksesta seurakunnan tilasta v:lta 1706 mainitaan ylimalkaisesti, että seurakunta on tunnollisesti hoidettu sekä tilit ja kirjat hyvin pidetty. Kirkkoherra Boneliukselle toivotetaan terveyttä ja siunausta tärkeään tehtäväänsä. Olen löytänyt myös maininnan, että kirkkoherra Bonelius palkkasi syrjäisille seuduille sananselittäjiä, kun ei itse jaksanut enää tehdä pitkiä matkoja.
Isonvihan aikana onneksi Kuusamo säilyi sangen rauhallisena paikkakuntana. Toista oli Kajaanissa, jossa pappisperheitten kohtalot olivat suorastaan traagisia. Paltamon kirkkoherra Erik Cajanus joutui perheineen vangiksi. Hän menetti myös kaiken omaisuutensa. Paltamon Sotkamon ja Kajaanin kirkot olivat perin pohjin ryöstetty. Maisteri Zaharias Forbus mainitsee kertomuksessaan v:lta 1716, jonka hän teki isänsä puolesta, että Kuusamo oli varjeltunut väkivallalta. Hän kertoo kiitosmaininnasta, jonka tuomiokapituli oli antanut Kemin Lapin seurakunnan hoidosta näin kuuluvin sanoin: "Koska näillä seuduilla kaikki on hyvässä kunnossa, niin on kiitokseksi sekä opettajille, että sanankuulijoille, että he Jumalan armon avulla ahkeroivat viettää Jumalalle otollista elämää."
Tästä kiitoksesta saivat Sigfrid Bonelius, sekä hänen vävynsä Olof Junelius perheineen ja seurakuntalaisineen, osansa.
Puolitoista vuotta kirkkoherra Bonelius sai vävynsä avustamana viettää helpompia päiviä, kunnes kuolema korjasi hänet ikuiseen lepoon Kuusamon pappilassa v. 1715. (Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852).
Vanhemmat: Sigfrid Bonelius e. Taurus, s. 1/1626 Kemi, k. 1701 Rovaniemi ja Juliana Bonelius, s. 1627, k. 1680 Rovaniemi.

Kuusamon kirkkoherrojen hautapaasi. Kuvannut Anneli Kotisaari

Lapset:

Brita Tornberg o.s. Bonelius , s. 1693 Rovaniemi. Tauluun 588

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 588

VIII Brita Sigfridintytär Tornberg o.s. Bonelius, (Taulusta 587, äiti Anna Bonelius) s. 1693 Rovaniemi, k. 09.04.1743 Alatornio. Boneliukset ovat niinikään vanhaa pappissukua. Vanhimpana tunnetaan Christer Erici, jonka arvellaan syntyneen talonpoikaissukuun Mynämäellä 1580. Sukunimi oli alkuaikoina myös Taurus, kunnes Sigfrid Christiani vakiinnutti sen Boneliukseksi. Kolmen sukupolven kautta periytyi papin virka Bonelius-suvussa Kemin emäseurakuntaan kuuluvassa Rovaniemen kappeliseurakunnassa 1600- ja 1700 luvuilla. Brita ja Henrik kuvataan hyvin pidetyiksi ja viisaiksi ihmisiksi. Brita kuvataan kauniiksi ja lempeäksi. Henric Canander kuvailee runossaan HAUDAN MERCKI tätä Alatornion kirkkoherraparia hyvin kauniisti. Brita ja Henrik haudattiin samana päivänä 21. huhtikuuta 1743, lepoon yhteiseen hautaan. "Ej. hän. toisin. kircosa. Toison. Cotona. elänyt" . (GS 1291 & Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila).

1. puoliso: Henrik Johanneksenpoika Tornberg Alatornion kirkkoherra 1718-1743, kirkkoherra, s. 1680 Ruotsi, Kautokeino, k. 15.04.1743 Alatornio. Ylioppilas Upsalassa 31.10.1704 Härnösandin lukiosta. Isänsä apulainen Ylitorniolla. Köngäsen ruukin saarnaaja 1717. Härnösandin tuomiokapitulissa esitettiin 15.09.1718 Rovasti Henrik Forbuksen kirjelmä 3/9, jossa hän ilmoittaa Alatornion seurakunnan haluavan D:m Henricum Tornbergin kappalaisekseen herra Ericus Brunniuksen jälkeen, joka oli nimitetty heinäkuussa 1746. Tätä virkaansa hän hoiti kuolemaansa asti. (GS 1291 & Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila).

.
Vanhemmat: Johannes Tornberg, s. 1640 Ylitornio ja Brita Tornberg o.s. Curtelius, s. 1651 Alatornio, Hietaniemi, k. 06.04.1740 Ylitornio.

Lapset:

Sigfrid Tornberg , s. 02.11.1722 Alatornio. Tauluun 589

2. puoliso: Olavi Antintytär Junelius Kuusamon kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja, s. 1680-1689 Raahe, k. 20.09.1716 Kuusamo. Armovuosi

Armovuosi on Suomessa Ruotsin vallan ajalta periytyvä tapa, jonka mukaan kuolleen virkamiehen perhe saa yhden vuoden ajan nauttia miehen palkkaetuja. Esimerkiksi kuningas tai rovasti saattoi myöntää tämän jälkeen ylimääräisiä armovuosia.

Kirkon armovuosikäytäntö

Seurakunnissa on papin lesken annettu asua pappilassa vuoden ajan miehensä kuolemasta. Armovuoden ajan edesmenneen papin tehtäviä hoiti niin sanottu armovuoden saarnaaja. Seurakunnalle oli edullista, jos edesmenneen kirkkoherran tai kappalaisen seuraajaksi tuli tämän sukulainen, joka otti huolehtiakseen vainajan perheen toimeentulosta. Myös suvun ulkopuolelta tullut naimaton pappismies saattoi järjestää edeltäjänsä perheen konservoinnin menemällä naimisiin lesken kanssa. Nämä eräänlaiset eläkejärjestelyt näkyivät toisinaan seurakuntalaisten esittämissä toivomuksissa. Naimakauppaan perustuvaa perheen konservointia esiintyi 1600-luvulla ja myös 1700-luvulla, joskin hieman vähemmän.
Vanhemmat: Antti Junelius, k. 1693 Raahe ja Anna Junelius o.s. Carlenius.

Lapset:

Anna Brita Junelius . Tauluun 591

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 589

IX Sigfrid Henrikinpoika Tornberg, (Taulusta 588, äiti Brita Tornberg) Kauppias Torniossa, Kuusamon nimismies, Kuusamon tornbergien kantaisä., s. 02.11.1722 Alatornio, k. 07.03.1801 Kuusamo, Kirkonkylä, Kantoniemi. sl. 1737 Sigfrid Tornberg 6433. * Alatorniolla 2.11.1722. Vht: Alatornion kappalainen Henrik Tornberg (Henricus Johannis, yo Uppsalassa 31.10.1704, † 1743) ja hänen 2. puolisonsa Brita Bonelius tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Turussa sl. 1737 Tornberg Sigfrid. V.botn _ 368. Pohjalaisen osakunnan jäsen 23.12.1737 [1737] Sigfridus Tornberg Mercaturam exercet Tornoæ. — Kauppias Torniossa, sittemmin Kuusamon nimismies.

Pso: 1746 Sofia Fellman tämän 2. avioliitossa († 1782).

Appi: Kemijärven kappalainen Esaias Fellman 4051 (yo 1694, † 1736).

Äidin aiempi pso: armovuodensaarnaaja Olof Junelius 5010 (yo 1708, † 1716).

Lanko: Siuntion kirkkoherra Henrik Ganander 5519 (yo 1726, † 1752).

Lanko(?): apulaispappi Henrik Haffman 6888 (yo 1742, † 1782).

Syntyi papin poikana Alatorniolla ja toimi kauppiaana kunnes siirtyi nimismieheksi Kuusamoon. Kuusamon Tornbergien kantaisä ja niin muodoin varsin merkittävä kantaisä monelle sukuhaaralle. Avioitui nuorena kuolleen nimismiehen, Johan Granrothin lesken, Sofia Esaiaksentytär Fellmanin kanssa. Pohjalaisen osakunnan nimikirja: "Sigfrid Tornberg s. Alatorniolla 10.06.1722. Mercaturnam exercet Tornae, Turun yliopistoon 1737. Kauppias Torniossa, vihdoin Kuusamon nimismies". Sigfrid Tornbergista on sanottu, että hän oli viimeinen "talonpoikaisnimismies". Hänen virkakautensa kesti vuoteen 1759, minkä jälkeenkin hän oli lautamiehenä ainakin 15 vuotta. Nimismieheksi Tornbergin jälkeen tuli Henrik Planting, jonka aikana kruunun ote tiukkeni Kuusamossa ja kuusamolaisten elämässä. Hän asui kuolemaansa saakka Kantoniemessä, mutta tuli nimismiehen virkakautensa jälkeen veroa maksavaksi. Sigfrid Tornberg lienee ollut tarmokas maamies ja kaskenpolttaja. Hänellä oli yhteisiä huuhtamaita niinikään entisen nimismiehen, Sigfrid Granrothin, kanssa. Perunkirja kertoo myös osaltaan hänen olleen kova kalamies. (Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila).

Puoliso: Sofia Esaiantytär Tornberg o.s. Fellman s. 01.03.1722 Kemijärvi, k. 23.02.1782 Kuusamo, Kirkonkylä, Kantoniemi. Kuusamon nimismies Johan Granrothin leski. Sofia Fellman oli syntyisin eräästä Suomen vanhimmista pappissuvuista. Hänen isänsä oli toisen polven kappalainen Kemijärvellä. Isänsä Esaias Mansvetuksenpoika Fellman Iljander oli kuuluisa lappalaisten käännyttäjä ja ankara kristinuskon levittäjä, joka palveli pappina 49 vuotta. Fellmannin sisarukset näyttävät olleen kovasti Tornbergin miesten suosiossa, eikä ihmekään, sillä he ovat perimätiedon mukaan olleet hyvin kauniita ja tarmokkaita. Sofian vanhempi sisko Anna 1714-1786 avioitui Sigfridin pikkuserkun kauppias Lars Johaninpoika Tornbergin 1702-1772 kanssa ja nuorempi sisko, Klara 1728-1763, nuoremman veljen porvari Johan Johaninpojan 1706-1775 kanssa. Sofian ensimmäinen puoliso oli Kuusamon nimismies Johan Sigfridinpoika Granroth, joka kuoli 33 -vuotiaana 21.12.1744. Tästä avioliitosta oli 2 lasta. Vajaat puolitoista vuotta myöhemmin, 8.4.1746 hän avioitui Alatornion kappalaisen pojan Sigfrid Tornbergin kanssa. Olivatko he tutustuneet toisiinsa mahdollisesti Sofian vieraillessa siskojensa perheissä, voidaan vain arvailla. Sofia oli yksi niistä kolmesta Fellmannin siskoksesta, jotka löysivät puolisonsa Tornbergin suvusta. Fellmanin suku on Suomen vanhimpia pappissukuja ja vanhin tiedetty Olof. Esaias Fellman oli kuuluisa lappalaisten käännyttäjä, joka 49 vuotta lappalaisten hyödyksi ja siunaukseksi työskenneltyään kuoli 1697 ja haudattiin Kemijärven uuden kirkon alle, missä hänen ruumiinsa on säilynyt, kuten kansa arvelee, pyhyytensä merkkinä. Fellmanien suvun myötä tulee lisää Sursillien verta tornbergilaisiin, samoin merkittävät Elingius- ja Steuch-suvut.
Perheeseen syntyi yhteensä 9 lasta, joista 2 tytärtä ja yksi poika kuoli pienenä. Pojista nuorin, Nils lähti opiskelemaan ja vaikutti aikanaan Rovaniemen nimismiehenä. Toiset viisi veljestä jäivät Kuusamoon ja ryhtyivät harrastamaan metsästyksen ja kalastuksen ohella maataloutta. Suku levittäytyi varsin pian Koillismaan pitäjiin, Pudasjärvelle ja myöhemmin itsenäistyneeseen Posioon. Minkä verran Sigfrid Tornbergin vaimon valinnan lisäksi ammatinvaihdokseen ja hyvin syrjäiseen ja harvaan asuttuun Kuusamoon muuttamiseen vaikutti se, että kaupankäynti Venäjän kanssa oli melko vilkasta? Kuusamo sijaitsee vedenjakajalla ja oli tuolloin varsin vilkas kauppapaikka ja siellä oli myös tulli. Ei voi välttyä ajattelemasta ainakin jonkinasteista tarkoitushakuisuutta suuren kauppiassuvun keskuudessa. Johdonmukaisesti ajatellen ei ole kaukana sama suuntaus poikien asuinpaikkojen valinnoissa Koillismaalla. Paitsi hyvät kalavedet ja riistamaat, ovat talot sijainneet vilkkaimpien kauppareittien varsilla. Kukaan pojista ei jäänyt asumaan isänsä jälkeen Kantoniemelle. Lähde: Pekka Lassila (GS 3256 & Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila).
Vanhemmat: Esaias Fellman, s. 11/1675 Kemijärvi, k. 11.05.1736 Kemijärvi ja Susanna Fellman o.s. Elingius, s. 1682 Ruotsi, Jukkasjärvi.

Lapset:

Henrik Tornberg , s. 28.07.1747 Kuusamo, Kirkonkylä, Kantoniemi. Tauluun 590

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 590

X Henrik Tornberg, (Taulusta 589, isä Sigfrid Tornberg) Itsellinen, Henrik kuoli 57-vuotiaana mätäkuumeeseen., s. 28.07.1747 Kuusamo, Kirkonkylä, Kantoniemi, k. 22.12.1804 Kuusamo, Alakitka. Porosaaren tilaa hän piti hallussaan vuonna 1767, mutta oli myynyt sen vuoteen 1771 mennessä rajatarkastaja Kristian Enbohmille. Avioiduttuaan Liisa Laurintytär Säkkisen kanssa hän muutti Alakitkalle ja eli siellä itsellisenä. (GS 3257 & Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila).

Puoliso: Liisa Laurintytär Tornberg o.s. Säkkinen s. 07.04.1746 Kuusamo, k. 03.01.1830 Kuusamo.

Lapset:

Anna Elisabet Säkkinen-Vallioniemi o.s. Tornberg s. 23.02.1781 Kuusamo, k. 06.03.1864 Kuusamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 591

IX Anna Brita Olavintytär Junelius, (Taulusta 588, äiti Brita Tornberg) k. 1803 Raahe.

Puoliso: Sven Sveninpoika Nordman Saloisten pitäjänkirjuri 1762, s. 15.09.1732 Mustasaari, k. 21.04.1767 Raahe. sl. 1749 Sven Nordman 7489. * Mustasaaressa 15.9.1732. Vht: vaasalainen porvari Sven Nordman ja Brita Jakobsdotter. Vaasan triviaalikoulun oppilas 16.2.1741 (blef stud: 1749 om sommarn). Ylioppilas Turussa sl. 1749 [Nordman] Sven. Ostrob _ 426. Pohjalaisen osakunnan jäsen 14.9.1749 [1749] Sven Nordman. Geodæta. | 1762. vero Paroeciæ Saloensis factus est Scriba (Sochen-skrifware). | Obiit 1765. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten kirjattu pöytäkirjaan 5.11.1752. Ylioppilas Uppsalassa 12.11.1752 Sveno Nordman OstroBotn. (* 1732) de Acad. Aboënsi. — Toimi maanmittariharjoittelijana vielä 1760, ero huonon terveyden takia vakinaisen maanmittarin arvonimellä 1761. Saloisten pitäjänkirjuri 1762. † Raahessa 21.4.1767.
Vanhemmat: Sven Nordman ja Brita Nordman.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 592

VII Beata Johanintytär Corte ent. Scharff o.s. Tawast, (Taulusta 584, äiti Anna Tawast) s. 1670 Pyhäjoki, k. 27.01.1741 Ruotsi.

1. puoliso: 23.07.1721 Paul Scharff

2. puoliso: Henrik Henrikinpoika Corte. (Taulu 656). (Taulu 657) Raahen kaupunginkirjuri 1672, raatimies 1675, pormestari 1680. Valtiopäivämies 1682–83, 1686, 1689 ja 1697., s. 1647 Oulu, k. 05.08.1706 Raahe.

Ylioppilas Turussa sl. 1665 Kort Henr [Henrici Ostrob _ 86]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1665] Henricus Henr: Ross‹¿›. Turun hovioikeuden auskultantti. — Hailuodon vapaaherrakunnan lainlukija 1672–74. Samalla Raahen kaupunginkirjuri 1672, raatimies 1675, pormestari 1680. Valtiopäivämies 1682–83, 1686, 1689 ja 1697.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1793

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hendrich Corte nuorempi – Corte-sarjan toinen (1680–1706)

Raahen kaupungin yleinen asema valtakunnassa muuttui 1680 kertaheitolla vaikeaksi. Mainittuna vuonnahan kuolivat sekä kaupungin perustaja Pehr Brahe ja kaupungin ensimmäinen ja ehkä vaikutusvaltaisin pormestari Hendrich Corte. Nämä kaksi miestä olivat horjumattomalla arvovallallaan taanneet Raahelle suotuisat kehittymismahdollisuudet. Nyt heidän poismenonsa jälkeen joutui kaupunki yllättäen pulmallisen tilanteen eteen. Kuka kykenisi jatkamaan näiden kahden miehen tehtäväkenttää ja takaamaan kaupungille turvallisen ajan jatkumisen?

Hendrich Hendrichinpoika Corte oli isänsä elinaikansa jäänyt jollakin tapaa tämän vaikuttavan hahmon varjoon. Poika opiskeli lakia Turun yliopistossa, josta hän siirtyi loppututkinnon suoritettuaan Turun hovioikeuteen auskultantiksi. Täältä hänen tiensä kulki lainlukijaksi useihin eri pitäjiin ja lopulta vuonna 1675 – 28-vuotiaana – neuvosmieheksi Raaheen.

Corte oli todella nuori astuessaan neuvosmiehen tehtäviin. Tuohon aikaanhan kunnallishallinto oli lähes yksinomaan ”ikävaarien” käsissä. Tosin on todettava, että nuoremman Corten nopean kohoamisen takana olivat aivan ilmeisesti myöskin isä-Corten ja Pehr Brahen väliset hyvät suhteet. Joka tapauksessa ryhtyi Hendrich Corte nuorempi istumaan Raahen maistraatissa neuvosmiehen pallilla ja täytti paikkansa ilmeisesti hyvin, koskapa kaupunkilaisilla ei tässä suhteessa ollut mitään valittamista.

Isä-Corten kuoltua 1680 ehti Pehr Brahe ennen kuolemaansa nimittää Hendrich Hendrichinp. Corten Raahen pormestariksi 10.4.1680 päivätyllä valtakirjalla. Nuori Corte osoittautui pormestarin virassaan oivaksi, mutta myöskin vaateliaaksi mieheksi. Niinpä hän kieltäytyi heti alkuun vuoden 1680 valtiopäivämiehen tehtävistä, koska porvaristo ei myöntynyt hänen vaatimaansa 300 kuparitalarin palkkioon. Valtiopäivillä edusti Raahea notario Brunell.

Seuraavana Cortekin joutui jo matkaamaan Tukholmaan suuremmin palkkiomääristä välittämättä. Tällöin oli kysymys koko kaupungin ja siinä sivussa myöskin pormestarin viran säilyttämistä, koska Raahea uhkasi naapurikaupunkien vehkeilyjen tuloksena lakkauttaminen. Corte nuorempi osoittautui kuitenkin ”miehen mittaiseksi” onnistuessaan käännyttämään asian lopulta Raahelle myönteiseksi.

Jos vaikka Corte olikin virassaan kykenevä ja tunnustettu, oli hän yksityishenkilönä kiivas ja ristiriitainen. Tästä kertonee sekin, että raastuvanoikeus tuomitsi hänet maksamaan 1682 60 kuparitalaria Johan Tammelanderille sovintorahana. Tämä syystä, että Corte oli jollakin huvipurjehduksella oltaessa huitaissut Tammelanderia kepillä päähän niin voimakkaasti, että tämä sai päähänsä pahan verihaavan.

Corte hoiti pormestarin tehtäviä aina kuolemaansa vuoteen 1706 saakka. Vuotta aiemmin hän oli solminut kolmannen avioliittonsa myöhemmin Pyhäjoen kirkkoherran Johan Tawastin tyttären Beatan kanssa. Leskeksi jäätyään syntyi Beata Corten ja Hendrich Corten ensimmäisessä avioliitossa Margaretha Nycarluksen kanssa syntyneen pojan Gabriel Corten välille riita pormestarin hautapaikasta. Leski olisi halunnut siirtää pormestarin ruumiin Pietarsaareen sukunsa omistamalle maatilalle haudattavaksi, kun taas Gabriel piti kiinni isänsä elinaikanaan esittämästä toivomuksesta tulla haudatuksi Raahessa olevaan perhehautaan. Porvariston päätöksellä riita lopulta ratkaistiin Gabriel Corten hyväksi, ja niin hän sai haudata isänsä Raahen kirkkotarhaan kahden aiemman vaimonsa, vanhempiensa, tyttärensä ja tämän lapsen sekä siskonsa kanssa samaan hautaan.

Kuollessaan Hendrich Corte nuorempi jätti jälkeensä valtaisat velat yhteissummaltaan lähes 7 000 hopeatalaria. Beata ja Gabriel Corte joutuivat uhraamaan lähes koko kuolinpesän varat isänsä velkojen maksuun. Nuorempi Corte ei siis ollut yksityishenkilönä talousmies, vaikkakin kykeni hoitamaan yhteiskunnan taloutta hallinnollisten tehtäviensä ohella.

Lähde: http://www.kirjastovirma.net/raahe/pormestarit/hendrichcortenuor

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Varapormestarin nimike otettiin Raahessa käyttöön Henrik Corte vanhemman ikäännyttyä ja luovutettua tehtäviään vanhimmalle pojalleen Henrik Henrikinpoika Cortelle. Kreivi nimitti hänet pormestariksi valtakirjalla v. 1680. Hän oli ennen pormestarin virkaan valitsemista ehtinyt syvällisesti perehtyä Raahen ja sen vaikutusalueen asioihin.

Henrik Corte nuoremman tehtäväksi tuli Kajaanin vapaaherrakunnan lakkauttamisen jälkeen kaupungin privilegioiden puolustaminen valtiopäivillä. Raahen valtiopäivämiehenä hän oli vuodesta 1686 aina kuolemaansa saakka vuonna 1706.

Jos hänen isänsä virkatoimissa oli havaittavissa itsevaltiaita piirteitä, piirtyy pojasta kuva varsin kuumaverisestä ja väkivaltaisestikin käyttäytyvästä viranhaltijasta. Vuonna 1681 hän oli purjehtinut kauppias Johan Tammelanderin kanssa, jolloin hän oli lyönyt tätä kepillä päähän. Hän joutui maksamaan Tammelanderille sovitussakot.

Lähde: http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/corte.html.
Vanhemmat: Henrik Corte, s. Saksa, Lübeck, k. 1680 Raahe ja Kristina Corte o.s. Forbus, s. Raahe, k. 1661 Raahe.

Cortenkatu Raahessa. Kuva: Kirsti Vähäkangas.

Lapset:

Anders Henrik Corte s. 06.09.1706 Raahe, k. 15.03.1707 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 593

V Anna Hansintytär Westzynthius o.s. Fordell, (Taulusta 582, äiti Dorothea Fordell) s. 1603 Oulu, k. Pedersöre.

Puoliso: Carolus Knutinpoika Westzynthius k. 1655 Pedersöre.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 594

IV Cristiern Henrikinpoika Lithovius, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) Limingan kappalainen 1620-22, Iin kirkkoherra 1641-48, s. noin 1575 Oulu, Liminka, k. noin 1620 Oulu, Liminka.

Puoliso: noin 1605 Anna Olofintytär Lithovius o.s. Ruuth s. 1570.

Lapset:

Henrik Lithovius s. 1600 Oulu, Liminka.

Gabriel Limingius e. Lithovius , s. 1604 Oulu, Liminka. Tauluun 595

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 595

V Gabriel Chritierninpoika Limingius e. Lithovius, (Taulusta 594, isä Cristiern Lithovius) Kappalainen Paltamossa 1628, Kemissä kappalainen 1641., s. 1604 Oulu, Liminka, k. 1641 Kemi.

Puoliso: 1630 Anna Limingius o.s. Wendelius s. noin 1610.

Lapset:

Brita Örn o.s. Limingius s. noin 1635 Kemi, k. 26.05.1802 Raahe.

Anna Saloensis o.s. Limingius s. noin 1637 Kemi, k. 1702 Raahe.

Catarina Hopp o.s. Limingius s. noin 1639 Kemi, k. 21.01.1716 Ylivieska.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 596

III Anna Östensdotter Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) Anna Östenintytär Sursill s. noin 1553 Umeå, Västerbotten, Sverige, k. Laihia, Vaasa, Finland. Annasta polveutuvat suvut Wilander, Simelius, Hallonblad, Borg, Rislachius, Törnudd, Bergroth, Bergbom,Tengström, Nervander, Hedberg, Peldan, Estlander ja Alcenius. (GS 1371). Laihian kappalaisen rouva., s. 1553 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. Vaasa, Laihia. Annasta polveutuvat suvut Wilander, Simelius, Hallonblad, Borg, Rislachius, Törnudd, Bergroth, Bergbom, Tengström, Nervander, Hedberg, Peldan, Estlander ja Alcenius.

1. puoliso: noin 1575 Vaasa, Laihia Hans Johan Frese Laihian Kirkkoherra 1580, Laihian ensimmäinen kappalainen n. 1570., s. 1553 Vaasa, Laihia, k. 1611 Vaasa, Laihia.

Mainitaan ("Her Hans Sacellanus Wörensis") Vöyrin kappalaisena vuoden 1571 hopeaveroluettelossa. Sen mukaan Johanneksella ei ollut omaisuutta lainkaan, mutta hänen maksettavakseen määrättiin kuitenkin 3 ¼ luotia hopeaa. Luukon (1975) mukaan Johannes oli ehkä itsenäistyneen Laihian kirkkoherrakunnan ensimmäinen kappalainen (Johannes (Hans) N.N., mahdollisesti Frisius) ehkä noin 1576-1578.

Lapset:

Agneta Alstadius o.s. Frese , s. 1578 Laihia. Tauluun 597

2. puoliso: Jacobus Eschilli Laihian kirkkoherra 1580, s. 1550, k. 1611 Laihia.

Lapset:

Dorde Iso-Jakku o.s. Eschilli s. Laihia.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 597

IV Agneta Hansintytär Alstadius o.s. Frese, (Taulusta 596, äiti Anna Sursill) Erään tiedon mukaan : Nimeksi on mainittu Agneta Alstadius Australis (jonka isä Juho/Johan Frese ja äiti Anna Sursill) s. 1579, k. 1691 Laihia. Kuoli 112 vuotiaana, 12 viimeistä vuotta sokea., s. 1578 Laihia, k. 1668 Laihia.

Erään tiedon mukaan : Nimeksi on mainittu Agneta Alstadius Australis (jonka isä Juho/Johan Frese ja äiti Anna Sursill) s. 1579, k. 1691 Laihia. Kuoli 112 vuotiaana, 12 viimeistä vuotta sokea.

http://heidinsuku.webs.com/salenius

http://www.vilppula.com/images/sursill/ksgenealogy.htm 4.11 (tarkastellut an)

Agneta Johansdotter Frese; syntynyt 1579 Laihia, kuollut 1691 Laihia. http://www.vilppula.com/images/sursill/ksgenealogy.htm

1. puoliso: Vihitty 1596 Vähäkyrö Caspar Martininpoika Australis e. Alstadius . Pastor i Lillkyrö 1608, Wähänkyrön ensimmäinen pappi, kirkkoherra 1608, s. 1560 Alstad, Malmöhus, Ruotsi, k. 15.03.1609 Vähäkyrö. Kotoisin varsinais-Suomesta. Caspar blef 1590 Sacellan i Storkyrö och såsom sådan underskref Upsala Mötes beslut 1593; hvrefter han blef gemensam Kapellan för Laihela och Alastaro (nu Lillkyro), samt slutligen 1608 Pastor i Lillkyro, der han dog kort efter tillträdet. Kuolinaika lähde: Juuret Kyröössä 3/2000 s. 13. Lapset:

Carl Alstadius Laihian kappalainen, s. noin 1595 Finland, k. 1621 Laihia. naimisissa (GS 1373). N Alstadius , s. 1597 Vähäkyrö. Martin Alstadius , s. 1597 Vähäkyrö. Margareta Alstadius , s. noin 1600 Vähäkyrö. Michael Caspari Tammelander e. Alstadius , s. 1605 Finland.

2. puoliso: Sigfrid Johaninpoika Ljungonis (668) Pastor i Laihela 1611; Laihian kirkkoherra, s. 1579 Finland, k. 1621 Laihia. Lapset:

Anna Alstadius o.s. Ljungonis , s. noin 1600 Finland. Brita Ljungonis , s. 1610 Laihia.

.

1. puoliso: Caspar Martini Mårteninpoika Alstadius Vähänkyrön kappalainen 1583-1607, Wähänkyrön ensimmäinen pappi, kirkkoherra 1608, s. 1560 Alstad, Malmöhus, Ruotsi. Kotoisin varsinais-Suomesta. Caspar blef 1590 Sacellan i Storkyrö och såsom sådan underskref Upsala Mötes beslut 1593; hvrefter han blef gemensam Kapellan för Laihela och Alastaro (nu Lillkyro), samt slutligen 1608 Pastor i Lillkyro, der han dog kort efter tillträdet. Kuolinaika lähde: Juuret Kyröössä 3/2000 s. 13., s. 1560 Ruotsi, Ahlstad, Malmöhus, k. 15.03.1609 Vähäkyrö.

Lapset:

Mårten Alstadius , s. 1597 Isokyrö. Tauluun 598

Carl Alstadius Laihian kappalainen, s. noin 1600 Isokyrö.

Brita Tawastius o.s. Alstadius , s. Vähäkyrö. Tauluun 600

Michael Caspari Tammelander e. Alstadius , s. 1605. Tauluun 601

2. puoliso: Sigfrid Johaninpoika Pastor i Laihela 1611; Laihian kirkkoherra, k. 1621 Laihia.

Lapset:

Anna Raumannus o.s. Alstadius , s. noin 1609 Laihia. Tauluun 603

Brita s. 1618 Laihia, k. 28.03.1691 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 598

V Mårten Casparinpoika Alstadius, (Taulusta 597, äiti Agneta Alstadius) Vähänkyrön ja Laihian yhteinen kappalainen ainakin 1629–1643; Vähänkyrön vt. kirkkoherra (vicepastor) kaiketi kirkkoherra Jacobus Henricin vanhuudenraihnauden takia 1643, kirkkoherra 1646.

Turun hiippakunnan Vaasan pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (suomeksi) 1657.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 18.4.1651 ja helmikuu 1654.

, s. 1597 Isokyrö, k. 6/1667 Vähäkyrö.

Puoliso: Agneta Jakobintytär Alstadius o.s. Tawastius. (Taulu 600) gneta Jakobintytär syntyi arv. n. 1605. Agneta ja Martin Casparinpoika, jonka vanhemmat ovat Caspar Martininpoika ja Agneta Johanintytär, vihittiin arv. n. 1625. Agneta Jakobintytär Tavastius kuoli n. 1683., s. Vähäkyrö, k. 1683 Vähäkyrö.
Vanhemmat: Jakob Henriki Tawastius, s. noin 1550 Sysmä, k. 1644 Vähäkyrö ja Brita Tawastius o.s. Alstadius, s. Vähäkyrö, k. 1667 Vähäkyrö.

Lapset:

Elisabet Prochaeus o.s. Alstadius , s. noin 1630. Tauluun 599

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 599

VI Elisabet Mårtenintytär Prochaeus o.s. Alstadius, (Taulusta 598, isä Mårten Alstadius) s. noin 1630, k. Paltamo.

Puoliso: Petter Prochaeus. (Taulu 386) k. 1672 Paltamo.

Lapset:

Johan Prochaeus . Tauluun 386

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 600

V Brita Casparintytär Tawastius o.s. Alstadius, (Taulusta 597, äiti Agneta Alstadius) s. Vähäkyrö, k. 1667 Vähäkyrö.

Puoliso: Jakob Henriki Henrikinpoika Tawastius. (Taulu 598) s. noin 1550 Sysmä, k. 1644 Vähäkyrö.

Lapset:

Agneta Alstadius o.s. Tawastius , s. Vähäkyrö. Tauluun 598

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 601

V Michael Caspari Casparinpoika Tammelander e. Alstadius, (Taulusta 597, äiti Agneta Alstadius) Tammelan kirkkoherra 1639, student i Uppsala 1625, domkyrkosyssloman i Åbo, kyrkoherde i Tammela, s. 1605, k. 22.02.1647 Ollessaan Matkalle Tukholmaan Valtiopäiville.

Alstadius, Michael Caspari (K 1647)

Tammelander / Tammelinus, Mickel Kasparsson / Kaspersson

S kaiketi Isokyrö oletettavasti aivan 1600-luvun alussa. V Isonkyrön kappalainen, myöhemmin Vähänkyrön ensimmäinen kirkkoherra Casparus Martini Alstadius ja Agneta Hansdotter hänen 1. avioliitossaan.

Ylioppilas (Michael Caspari Ostrobothniensis) Uppsalassa 2.11.1625.

Mahdollisesti se ”piispan kappalainen” Michael (Michill) Caspari, joka Turun piispan palkkapitäjän Paraisten sijaiskirkkoherrana syytti 1634 käräjillä Paraisten pitäjänmiehiä haluttomuudesta kirkkoherranpappilan rakentamiseen; Turun tuomiokirkon taloudenhoitaja 19.11.1635, oli virassa vielä lokakuussa 1636; Tammelan kirkkoherra 1639.

Osti Tammelasta Viksbergin tilan 1644.

Alstadius valittiin pappissäädyn valtiopäivämieheksi 1647, mutta hän kuoli matkalla Tukholmaan kevättalvella 1647. (Piispa Isaacus Rothovius ilmoitti kirkkoherran – josta hän käytti sukunimeä Tammelinus – kuolemasta kirjeessään Tammelan seurakunnalle 22.2.1647).

K matkalla Tukholmaan 1647.

P1 Reeta Paavalintytär / Margareta Påvalsdotter, K Turku (haudattiin 15.4.) 1636, P1 V Turun kaupungin porvari Paavali Tuomaanpoika Ketterä / Påval (Påfwel / Påvel / Påwel) Tomasson Kiättare (Kätara) ja hänen 1. puolisonsa N.N. Eriksdotter Cnape; P2 Brita Eriksdotter Abogia hänen 1. avioliitossaan, eli leskenä vielä 1677, P2 V Tammelan kirkkoherra Ericus Matthiae Abogius ja Brita Henriksdotter.

Brita Eriksdotter Abogian P2 aikaisintaan 1648 Alstadiuksen seuraaja Tammelan kirkkoherrana, Sääksmäen (Tammelan) lääninrovasti Laurentius Petri Aboicus hänen 3. avioliitossaan, S Turku noin 1605–1610, K Tammela 1671.

Puoliso: Brita Erikintytär Tammelander o.s. Abogia. (Taulu 397) k. 1677 Turku.

Lapset:

Johan Tammelander , s. 1641. Tauluun 602

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 602

VI Johan Michaelinpoika Tammelander, (Taulusta 601, isä Michael Tammelander) Saloisten ja Siikajoen nimismies 1680, samalla raatimies Raahessa (1690) ja porvarikaartin kapteeni (1685). Laivanvarustaja., s. 1641, k. 08.06.1702 Raahe.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1660/61 Johan Tammelander Johannes Michaelis, Tammelensis 1424. * noin 1641. Vht (Pousar 1978): Tammelan kirkkoherra Mikael Tammelander (Michael Caspari, aikaisemmin Alstadius, yo Uppsalassa 2.11.1625, † 1647) ja hänen 2. puolisonsa Brita Eriksdotter Abogius tämän 1. avioliitossa (pso 2:o Tammelan seuraava kirkkoherra Laurentius Petri Aboicus tämän 3. avioliitossa). Ylioppilas Turussa 1660/61 Tammelander Joh. Mich:is _ 64. — Porvari Raahessa 1660-luvulla. Saloisten pitäjänkirjuri 1672. Kajaanin vapaaherrakunnan Kuopion ja Iisalmen voutikuntien vouti 1678–80. Saloisten ja Siikajoen nimismies 1680, samalla raatimies Raahessa (1690) ja porvarikaartin kapteeni (1685). Laivanvarustaja. † Raahessa 8.6.1702. Pso: 1:o 1672 Anna Henriksdotter Corte († 1692); 2:o ~1695 Maria Nilsdotter Bergudd tämän 3. avioliitossa († 1735).

1. puoliso: 1672 Anna Henrikintytär Sinius o.s. Mathesius. (Taulu 396). (Taulu 397). (Taulu 47). (Taulu 157) s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.
Vanhemmat: Henrik Mathesius, s. 1630 Saloinen, k. 1660-luvulla Pyhäjoki ja Margaretha Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus), s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

Lapset:

Johan Tammelander , s. 1673 Raahe. Tauluun 398

2. puoliso: 1695 Maria Nilsintytär Mathesius o.s. Bergudd s. 28.06.1658, k. 18.07.1735.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 603

V Anna Sigfridintytär Raumannus o.s. Alstadius, (Taulusta 597, äiti Agneta Alstadius) s. noin 1609 Laihia, k. 1655 Lapua.

1. puoliso: Grels Bertilinpoika Raumannus Lapuan kirkkoherra, s. 1608 Rauma, k. 5/1661 Lapua.

S 1608, sukujuuriltaan ehkä raumalainen.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1635 Lapväärtin luultavasti kirkkoherran kuolinpesän armovuoden saarnaajaksi; Uudenkaarlepyyn kappalainen 1636; Lapuan kirkkoherra 1654, astui virkaan 1.5.1645.

Raumannus joutui Lapuan pitäjänhistorian (Erkki Lehtinen 1963) mukaan pian Lapualle tultuaan saataviensa perimisestä ja muistakin asioista hankauksiin seurakuntalaistensa kanssa. Kirkkoherra valitti epäkohdista käräjillä ja vaati käräjäkansalta vastattavaksi, oliko hän opettanut seurakuntalaisiaan oikein ja oliko hänen elämäntavoissaan moittimista. Kukaan ei esittänyt moitteita vaan kaikki läsnä olleet ”vakuuttivat hänen kaikella innolla ja ahkeruudella hoitaneen pappisvirkaansa niin, että kaikki antoivat hänestä hyvän todistuksen ja kiitoksen”. Kirkkoherran elämäntapaakaan ei voitu moittia, joskin”rahvaan keskuudessa oli kuultu sellaista puhetta, mutta mitään ei ollut näytetty toteen”. Pitäjäläiset ilmoittivat omasta puolestaan sovinnon nyt vallitsevan ja kirkkoherra vakuutti mukautuvansa siihen. Tämän jälkeen Raumannuksella ei ollut seurakuntalaistensa kanssa huomattavia yhteenottoja.

Kauhavan kappelin kappalaisen Johannes Walleniuksen kanssa Raumannus joutui ankariin riitoihin ja tappeluihin, joita selviteltiin käräjillä ja joista Raumannuskin sai tuomiokapitulilta ankaran varoituksen. Pitäjänhistoria kertoo:

"Raumannus oli kiertänyt pitäjällä keräämässä nauris- ja kaalikymmenyksiään ja saapunut Kauhavalle Martti Pulkkisen taloon. Siellä hän sattui kohtaamaan Walleniuksen, joka alkoi heti torailla kirkkoherran kanssa. Wallenius oli nimittänyt Raumannusta Lapuan suuriruhtinaaksi ja kirkkoherra puolestaan kappalaista Kauhavan piispaksi, jonka jälkeen pantiin tappeluksi: piispa läimäytti suuriruhtinasta korvalle ja vetäisi hyvänlaisen tukun hänen parrastaan, jolloin suuriruhtinas luopuen sanan voimasta antoi piispalle selkään. Kumpikaan ei käräjillä asiaa kieltänyt, ja Walleniusta suretti lähinnä se, että Raumannus oli ollut häntä vahvempi."

Turun tuomiokapitulin pöytäkirjan mukaan Raumannus valittiin 19.1.1657 seuraavaan synodaalikokoukseen suomenkielisen saarnan pitäjäksi.

Julkaisi 1634 muisto- ja lohdutuskirjasen (ei painettu Suomessa) ”Tröst-skrifft til – – frw, f. Britha til Tårlax, nw draghandes en swår sorghedook, för sin salighe herres och iunckares – – Carl Perssons, fordom til Tårlax och Mareng, dödheligha afgång ifrån thenna iemmerdalen – – ”. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (14).12.1650.

K Lapua toukokuu 1661.

P1 Anna Sigfridsdotter hänen 2. avioliitossaan, K ennen 1656, P1 V Laihian kirkkoherra Sigfridus Johannis ja Agneta Hansdotter hänen 2. avioliitossaan; P2 1656 Margareta Andersdotter Neostadia hänen 2. avioliitossaan, eli leskenä toisen miehensä jälkeen ja nautti armovuotta vapusta 1662 vappuun 1663.

Anna Sigfridsdotterin P1 Lapväärtin kirkkoherra Johannes Liungonis, K Lapväärtti 1635.

Margareta Neostadian P1 Uudenkaarlepyyn porvari, raatimies Jakob Eriksson Elfving, K ennen 1650.

Lapset:

Erik Raumannus , s. 1629 Rauma. Tauluun 604

Margareta Peldan o.s. Raumannus , s. 1630 Ilmajoki. Tauluun 611

2. puoliso: Johan Ljungsinpoika Limingius Kävi Turun katedraalikoulua noin 1609. Oulun kappalainen (2. sarjaa) 1628; Lapväärtin kirkkoherra Turun tuomiokapitulin nimittämänä 24.2.1634, oli virassa jo maaliskuun alussa 1634., s. 1590 Pohjanmaa, k. 10/1635 Lapväärtti.
Vanhemmat: Ljungo Thomae Limingius e. Ingonis, s. 1550 Liminka, k. 1610 Ruotsi, Nyköping (matkalla) ja Margareta Limingius.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 604

VI Erik Grelsinpoika Raumannus, (Taulusta 603, äiti Anna Raumannus) Vetelin kappalainen., s. 1629 Rauma, k. 1673 Veteli.

Puoliso: N.n Raumannus k. Veteli.

Lapset:

Elias Forselius e. Raumannus , s. 15.01.1652 Veteli. Tauluun 605

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 605

VII Elias Erikinpoika Forselius e. Raumannus, (Taulusta 604, isä Erik Raumannus) Vetelin kappalainen 1673., s. 15.01.1652 Veteli, k. 04.02.1733 Veteli.

Elias Forselius Elias Erici, Ostrobotniensis 2142. * Vetelissä 15.1.1652.

Vht: Kokkolan Vetelin kappalainen Erik Raumannus (Ericus, † 1673) ja N.N.

Ylioppilas Turussa sl. 1671 [Forselius] Elias Erici Ostrob _ 107. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Elias Erici Forselius. | Sacellanus in Wetil 1693. Obiit 1733. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 7.1673.

— Vetelin kappalainen 1673. Joutui isonvihan aikana pahoinpidellyksi 1714, pakeni sen takia joksikin aikaa takametsiin, mutta palasi sittemmin kappalaisenvirkaansa.

† Vetelissä 4.2.1733.

Pso: 1:o Brita Pettersdotter Stechius († 1684); 2:o Katarina Mullovius († 1743).

Vetelin kirkonseutu 1800-luvun alkupuolen empirekirkkoineen, hautausmaineen, Perhonjokivartta seurailevine maanteineen ja pohjalaistaloineen muodostaa 1800-luvun Pohjanmaalle tyypillisen jokivarsiasutuksen ydinaluetta kuvastavan hyvin säilyneen kokonaisuuden. Vetelin kirkko sijaitsee Perhonjoen laaksossa, Torpan kyläraitin pohjoispäässä. Heikki Kuorikosken johdolla rakennettu, Intendentinkonttorin suunnittelema tasavartinen keskeiskirkko on järjestyksessään seurakunnan kolmas. Empirekirkon attikan yllä kohoaa lyhtyyn päättyvä kupoli. Sakaroiden päässä on päätykolmiot, pieniruutuiset ikkunat ovat tasapäätteiset. Viereinen, erillinen kolmikerroksinen kellotapuli on Jaakko Kuorikosken rakentama. Kirkkomaata ympäröi kiviaita. Kirkon pohjoispuolella raitin varrella ovat Hyypän ja Läspän talot, jotka ovat hyvin säilyneitä pohjalaistaloja. Hyypän päärakennus vuodelta 1795 on sivukamarillista rakennustyyppiä, jonka esiintymisalue keskittyy Keski-Pohjalanmaalle. Läspän talo vuodelta 1836 on seudulla harvinainen täyskaksivooninkinen. Jokivartta seuraileva raitti on pääosin 1800-luvun loppupuolella rakennettua Veteli-Vimpeli –tietä. Se on säilyttänyt vanhan linjauksensa ja on pitkältä osuudelta koivurivien reunustama. Historia Perhonjoen yläjuoksulle muodostui vakituista asutusta 1540-luvulla, ja Veteli perustettiin Kokkolan kappeliksi Yliveteli-nimisenä 1639. Ensimmäinen kappelikirkko rakennettiin 1639, ja toinen 1679. Itsenäiseksi seurakunnaksi Veteli muodostettiin 1860. Nykyinen kirkko rakennettiin Heikki Kuorikosken johdolla 1838-1839. Piirustukset oli suunniteltu C.L. Engelin ja A.W. Arppen toimesta Intendentinkonttorissa 1833. Kellotapuli valmistui 1859. Kirkko rakennettiin pitäjän pohjoisosaan Vetelinkylään, mutta vielä 1920-1930-luvun taitteessa kirkon korjauksen yhteydessä suunniteltiin kirkon ja kellotapulin siirtoa 15 kilometrin päähän Räyrinkiin. Lähde: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2063

1. puoliso: Brita Petterintytär Forselius o.s. Stechius s. 1655 Alatornio, k. 1684 Veteli.

Lapset:

Erik Forsell e. Forselius Kapteeni Porin jalkaväkirykmentissä., s. 04.07.1680 Kruununkylä, k. 1708 Latvia, Riika.

2. puoliso: Catharina Henricintytär Forselius o.s. Mullovius s. 1664, k. 12.06.1743 Kälviä.

Lapset:

Maria Bergbom o.s. Forselius , s. 20.09.1709 Veteli. Tauluun 606

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 606

VIII Maria Eliaantytär Bergbom o.s. Forselius, (Taulusta 605, isä Elias Forselius) s. 20.09.1709 Veteli, k. 25.10.1779 Vihanti.

Puoliso: Erik Johaninpoika Bergbom e. Kock Oulun eteläisen voutikunnan henkikirjoittaja 1725., s. 30.04.1688 Pori, k. 09.02.1771 Kruununkylä.

Bergbomin suku on ilmeisesti peräisin Ruotsin Södermanlandista, jossa Johan Bergbom toimi 1600-luvulla Näveqvarnin ruukin hoitajana. Suku muutti Suomeen ja Porissa syntyi 30.4.1688 Erik Bergbom, joka asettui Kruunupyyhyn. Henkikirjoittaja Erik Bergbomilla (1688-1771) ja Maria Fonseliuksella oli mm. pojat Elias (1736-1786), Gustaf (1742-1820) ja Jacob (1745-1795). Kuninkaallinen rahastonhoitaja Gustaf Bergbom avioitui 1779 Maria Berguddin (k. 1788) kanssa, jonka isä toimi manttaalikomissaarina Haukiputaalla. Saatuaan Oulun kruununvoudin viran Gustaf Bergbom muutti perheensä kanssa pohjoiseen. Gustafilla ja Marialla oli Gustaf-niminen poika (s. 1785), joka perusti Ouluun kauppahuoneen ja sai 1834 kauppaneuvoksen arvonimen. Hänet vihittiin Catharina Sofia Hortulanin kanssa 1816 ja he saivat lapset Maria Gustafva (1817-1859), Johan Gustaf (1818-1893), Catharina Sofia (1820-1869), Charlotta (1821-1891) ja Carl Eric (1824-1876). Pojat jatkoivat kauppahuoneen johtamista isänsä kuoleman 1860 jälkeen (G & C Bergbomin kauppahuone). Catharina Sofia avioitui Leonard Pentzinin kanssa ja heidän tyttärensä Maria Sofia (s. 1853) puolestaan Edwin Alexis Gahmbergin kanssa. Maria ja Edwin Gahmbergilla oli mm. tytär Thyra Sofia (s. 1879), joka vihittiin 1919 Max Wolfgang Hanemanin kanssa. Maria Gahmbergin sisar Gustava Charlotta (Lotty) Pentzin (s. 1855) vihittiin rovasti J.G. Snellmanin kanssa.
Vanhemmat: Johan Kock, s. noin 1665, k. Pori ja Beata Kock, s. noin 1665, k. Pori.

Lapset:

Brita Snellman o.s. Bergbom , s. 15.02.1749 Kruununkylä. Tauluun 607

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 607

IX Brita Erikintytär Snellman o.s. Bergbom, (Taulusta 606, äiti Maria Bergbom) s. 15.02.1749 Kruununkylä, k. 24.01.1816 Sotkamo.

Puoliso: 20.08.1771 Liminka Johan Petri Petterinpoika Snellman. (Taulu 270). (Taulu 313). (Taulu 362). (Taulu 454) Hyrynsalmen kirkkoherra 1786., s. 19.10.1736 Tyrnävä, k. 19.02.1802 Hyrynsalmi.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 13.2.1746. Ylioppilas Turussa sl. 1754 [Snellman] Joh. Ostrob _ 444. Pohjalaisen osakunnan jäsen 26.10.1754 [1754] Johannes Snellman. | Concionator Legionis Ostrob. 1767. Pastor in Hyrynsalmi 1786. | Obiit 1802. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Vöyrin pitäjänapulaisen (isänsä) apulainen 1763. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaaja 1767. Hyrynsalmen kirkkoherra 1786. † Hyrynsalmella 19.2.1802.
Vanhemmat: Petter Snellman, s. 31.12.1713 Oulu, k. 30.07.1785 Maksamaa ja Helena Elisabet Snellman o.s. Hedraeus, s. 6/1716 Tyrnävä, k. 25.04.1771 Maksamaa, Pappila.

Lapset:

Johanna Lagus o.s. Snellman , s. 28.08.1774 Liminka. Tauluun 608

Petter Kristian Snellman Limingan kirkkoherran apulainen 1804., s. 30.10.1775 Liminka, k. 05.04.1807 Liminka.

Ylioppilas Turussa 8.10.1797 [Snellman] Petrus Christianus, Ostrob. _ 797. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.11.1797 [1797] Petter Christian Snellman die XI Novembris. natus die XXIII Decembris MDCCLXXX. | Philosophiæ Doctor 1802. Invigd till Presta Embetet 1801. Pastors Adjunct i Limmingå. Död 1807. Respondentti 15.12.1798 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 12.11.1801. Respondentti 16.12.1801 pro gradu, pr. Gustaf Gabriel Hällström 10699. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 16.12.1801. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.12.1801. FM 15.6.1802. — Hyrynsalmen kirkkoherran apulainen 1801, armovuodensaarnaajana siellä 1802. Limingan kirkkoherran apulainen 1804. † Limingassa 5.4.1807. Naimaton.

Erik Johan Snellman , s. 24.08.1781 Liminka. Tauluun 270

Adolf Snellman , s. 31.08.1783 Liminka. Tauluun 313

Fredrika Sofia Petterson o.s. Snellman , s. 28.08.1788 Hyrynsalmi. Tauluun 609

Brita Lovisa Sevonius ent. Castrén o.s. Snellman , s. 14.11.1790 Hyrynsalmi. Tauluun 610

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 608

X Johanna Johanintytär Lagus o.s. Snellman, (Taulusta 607, äiti Brita Snellman) s. 28.08.1774 Liminka, k. 23.09.1845 Sotkamo.

Puoliso: 11.02.1806 Piippola Gabriel Johaninpoika Lagus. (Taulu 453). (Taulu 454). (Taulu 363). (Taulu 378). (Taulu 431) Sotkamon kirkkoherra 1811, rovastin arvo 1827, s. 11.03.1760 Sotkamo, k. 06.08.1833 Sotkamo.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.2.1773 – 11.12.1778. Ylioppilas Turussa 1.3.1779 [Lagus] Gabriel Ostrob. _ 579. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.3.1779 [1779] Gabriel Johannis Lagus Die II Martii. Natus die XX Martii 1760. | Sacros obtinuit ordines 1783. | Sacellans in Säresniemi 1794. Pastor in Sotkamo 1811. Denatus die 6 Aug. A. 1833. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 30.5.1783. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.6.1783. — Siikajoen kirkkoherran apulainen 1783. Säräisniemen kappalainen 1794. Sotkamon kirkkoherra 1811. Rovasti 1827.
Vanhemmat: Johan Lagus, s. 01.08.1725 Alavus, k. 11.08.1762 Sotkamo ja Katarina Magdalena Lagus o.s. Frosterus, s. 05.05.1718 Ruotsi, Tukholma, k. 22.04.1789 Sotkamo.

Lapset:

Fredrika Lovisa Ingman o.s. Lagus , s. 14.11.1807 Säräisniemi. Tauluun 431

Brita Gustava Flander o.s. Lagus s. 16.08.1811 Sotkamo.

Johan Gabriel Lagus , s. 22.03.1816 Sotkamo. Tauluun 363

Johanna Rosalie Lagus , s. 09.12.1817 Sotkamo. Tauluun 455

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 609

X Fredrika Sofia Johanintytär Petterson o.s. Snellman, (Taulusta 607, äiti Brita Snellman) s. 28.08.1788 Hyrynsalmi, k. 09.10.1875 Haapajärvi.

Puoliso: Johan Johaninpoika Petterson. (Taulu 104) Sotkamon kappalainen 1822, varapastori 1837., s. 03.01.1777 Muhos, k. 27.02.1860 Sotkamo.

Lapset:

Gustaf Reinhold Petterson , s. 13.12.1822 Piippola. Tauluun 104

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 610

X Brita Lovisa Johanintytär Sevonius ent. Castrén o.s. Snellman, (Taulusta 607, äiti Brita Snellman) s. 14.11.1790 Hyrynsalmi, k. 09.07.1871 Lempäälä.

1. puoliso: Zacharias Erikinpoika Castrén. (Taulu 350). (Taulu 362) s. 24.12.1782 Pudasjärvi, k. 09.10.1818 Oulu.
Vanhemmat: Erik Castrén, s. 14.07.1732 Paltamo, k. 21.12.1787 Kemi ja Katarina Elisabet Castrén o.s. Keckman, s. 1741 Tyrnävä, k. 08.10.1784 Pudasjärvi.

Lapset:

Emma Elisabeth Lagus o.s. Castrén , s. 20.02.1819 Säräisniemi, Posthuma. Tauluun 363

2. puoliso: Josef Benjamininpoika Sevonius Lempäälän kirkkoherra 1845, rovasti 1851., s. 01.10.1784 Paimio, k. 18.01.1868 Lempäälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 611

VI Margareta Grelsintytär Peldan o.s. Raumannus, (Taulusta 603, äiti Anna Raumannus) s. 1630 Ilmajoki, k. 1699 Ilmajoki.

Margareta Peldanius (Raumannus) (1630-1699)

Puoliso: Gabriel Jokobinpoika Peldan k. Ilmajoki.

Lapset:

Henrik Peldan , s. 16.02.1667 Ilmajoki. Tauluun 612

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 612

VII Henrik Gabrielinpoika Peldan, (Taulusta 611, äiti Margareta Peldan) Kävi Uudenkaarlepyyn triviaalikoulua. Ylioppilas (”cum literis testimonialibus Rectoris Scholae in Nykarleby”) Uppsalassa 15.9.1680, (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1682; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa 6.11.1690 (sai huomautuksen panttaamistaan kirjoista).

Vihittiin papiksi Turussa 1685 Ilmajoen kirkkoherran (isänsä) apulaiseksi, mainitaan sitten pitäjänapulaisena; Ilmajoen Kauhajoen kappalainen 1698, emäseurakunnan kappalainen 1701.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 20.7.1688.

Isännöi Peuralan (n:o 1) tilaa Peuralan kylässä vuodesta 1700., s. 16.02.1667 Ilmajoki, k. 03.05.1706 Ilmajoki.

Puoliso: 1689 Helena Israelintytär Peldan o.s. Alftan miehensä kuoltua isännöi Peuralan (n:o 1) tilaa 1707–1710, K Ilmajoki 28.11.1748, PV Isonkyrön kirkkoherra Israel Erici Alftanus ja hänen 1. puolisonsa Sofia Johansdotter Frisia., s. 24.01.1669 Taivassalo, k. 28.11.1748 Ilmajoki.
Vanhemmat: Israel Alftan, s. 1632 Taivassalo, k. 22.08.1712 Isokyrö ja Sofia Alftan o.s. Frisius, s. 1643 Kangasala, k. 1674.

Lapset:

Gabriel Peldan , s. 08.09.1690 Ilmajoki. Tauluun 613

Isak Peldan , s. 01.05.1699 Ilmajoki. Tauluun 617

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 613

VIII Gabriel Henrikinpoika Peldan, (Taulusta 612, isä Henrik Peldan) Ilmajoen kirkkoherra 1735. Puhuja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732, saarnaaja 1738. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja 1742., s. 08.09.1690 Ilmajoki, k. 05.11.1750 Ilmajoki.

6.2.1706 Gabriel Peldan Gabriel Henrici, Ostrobotniensis 4893. * Ilmajoella 8.9.1690. Vht: Ilmajoen kappalainen Henrik Peldanus 3012 (yo 1682, † 1706) ja Helena Alftanus. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1699. Ylioppilas Turussa 6.2.1706 [Peldanus] Gabr. Vasens _ 258. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1706] Gabriel Peldanus. | d. 13 Febr. | Fuit Rector Scholæ trivialis Wasensis et deinde Pastor in Ilmola; obiit 1750. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1707 – sl. 1708. Ylioppilas Uppsalassa 7.9.1708 Gabriel Peldan Ostrobothniensis [Fratres ex acad. venere Aboensi testimonio muniti honesto.]. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1713. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Kristiinankaupungissa) 13.3.1732. — Turun akatemian kirjaston amanuenssi 1713. Perusti syksyllä s.v. veljensä Israelin kanssa talonpoikaisen sissijoukon Pohjanmaalle. Osallistui Napuen taisteluun 1714. Pakeni Ruotsiin 1716. Jäi Torniossa 1717 venäläisten vangiksi, määrätty Turun katedraalikoulun opettajaksi ja kesällä s.v. laamanni Otto Johan Tiesenhausenin sihteeriksi Pohjanmaalle s.v. Kenraalikuvernööri kreivi Gustaf Otto Douglasin sihteeri Turussa 1719. Viety Uudenkaupungin rauhan jälkeen Pietariin, mistä palasi 1722 Ilmajoelle. Sihteerinä maaherra Reinh. Vilh. von Essenin luona Tukholmassa. Vaasan triviaalikoulun rehtori 1725. Ilmajoen kirkkoherra 1735. Puhuja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732, saarnaaja 1738. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja 1742. † Ilmajoella 5.11.1750.

Puoliso: 29.06.1725 Mustasaari Magdalena Joonaantytär Peldan o.s. Mollin s. 4/1699 Mustasaari, k. 8/1777 Ilmajoki.
Vanhemmat: Joonas Mollin, k. 02.11.1734 Mustasaari ja Magdalena Mollin ent. Wilstadius o.s. Ross, s. Vaasa, k. 14.01.1755 Oulu.

Lapset:

Jonas Peldan , s. 16.06.1728 Vaasa. Tauluun 614

Magdalena Hannelius o.s. Peldan , s. 29.06.1733 Vaasa. Tauluun 615

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 614

IX Jonas Gabrielinpoika Peldan, (Taulusta 613, isä Gabriel Peldan) s. 16.06.1728 Vaasa, k. 05.05.1776 Oulu.

Puoliso: Susanna Jakobintytär Peldan o.s. Frosterus. (Taulu 1182) s. 09.04.1740 Oulu, k. 11.10.1794 Ilmajoki.
Vanhemmat: Jakob Frosterus, s. Oulu ja Margaretha Frosterus o.s. Gamman, s. 1711, k. 11.02.1776 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 615

IX Magdalena Gabrielintytär Hannelius o.s. Peldan, (Taulusta 613, isä Gabriel Peldan) s. 29.06.1733 Vaasa, k. 29.09.1793 Ilmajoki.

Puoliso: Salomon Andersinpoika Hannelius Ilmajoen kirkkoherran apulainen 1747, vt. kirkkoherrana 1750–54, kirkkoherra 1755. Rovasti 1777., s. 12.03.1722 Ilmajoki, k. 21.11.1796 Ilmajoki.

kl. 1741 Salomon Hannelius 6752. * Ilmajoella 12.3.1722. Vht: Hannukselan vävy ja talollinen Ilmajoella, lautamies Anders Pettersson (joka on kirjoittanut suomenkielisen dedikaation poikansa väitöskirjaan 1744, † 1748) ja Margareta Karlsdotter. Vaasan triviaalikoulun oppilas 2.9.1732 – 1.1741 (Aboam). Ylioppilas Turussa kl. 1741 Hannelius Salom. Ostrob _ 388. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1741 [1741] Salomon Hannelius. Disputatiotiem D: Ekelund, de febri horum annorum Respondens defendit. Deinde elegantem de harmonia fructificationis plantarum cum animalium generatione disqvisitionem ipse instituit. Magister 1745. 1747 constituebatur substitutus Pastoris Illmolensis; anno vero proxime præcedente Magistri Docentis honore ad hanc Academiam Aboensem ornabatur 1754 Pastor in Illmola. | 1777. Ob egregia sua in Remp: et Ecclesiam merita, Aulæ Regiæ Concionatoris, ut et Praepositi titulo insignitus est. Obiit 1796. Respondentti 14.7.1742 pro exercitio, pr. Johan Ekelund 5921. Respondentti 27.6.1744 pro gradu, pr. Johan Browallius U670. FM 18.7.1745. Preeses 26.4.1746. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.3.1747. — Turun akatemian fysiikan dosentti 1746. Ilmajoen kirkkoherran apulainen 1747, vt. kirkkoherrana 1750–54, kirkkoherra 1755. Rovasti 1777. Kuninkaallinen hovisaarnaaja s.v. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1784. † Ilmajoella 21.11.1796.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6752
.

Ilmajoen kirkko ja kirkonseutu, Ilmajoki. Ilmajoen kirkko. Kuva: MV/RHO Johanna Forsius 2006. Kyrönjoen keskijuoksulla oleva Ilmajoen kirkko muodostaa entisen laajan emäpitäjän kirkko- ja asutushistoriallisen keskustan. Kyrönjoen rantamaisemassa sijaitsevan 1760-luvun puukirkon ja tapulin lisäksi kirkkomiljööseen liittyy kirkkotarha siunauskappeleineen. Ilmajoen kirkko sijaitsee nykyisen Ilmajoen keskustaajaman eteläosassa, jokea seuraavan maantien varrella. Ilmajoen pohjakaavaltaan ulkoviisteisen ristikirkon aumatun paanukaton keskellä on kahdeksankulmainen lanterniini. Kirkon sisätiloja on uusittu useasti. Alttari on säilynyt itä- ja eteläristin kulmauksessa. Kaiteeseen liittyvät korkeatasoiset evankelista- ja enkeliveistokset vuodelta 1766 ovat tukholmalaisen kuvanveistäjä J. Klerckin tekemät. Alttaria vastapäätä oleva saarnastuoli on vuodelta 1765. Jaakko Juhonpoika Könnin tekemä pendyylikello lehterin rintamuksessa on vuodelta 1819. Sisätilojen nykyasu, johon kuuluvat koristetaiteilija Urho Lehtisen maalaukset, on 1930-luvulta. Kirkon vieressä on pohjalaistyyppinen renessanssitapuli, jonka kirkonkelloista kaksi on tukholmalaisen Jörgen Putenssonin valamaa 1650-luvulla. Kirkkomaalla on Könni-suvun hautakappeli ja arkkitehti Kauno S. Kallion piirtämä ja 1939 rakennettu siunauskappeli. Kirkon koillispuolella on 1910-luvulla rakennettu seurakuntatalo. Historia: Isokyrön kappelina ollut Ilmajoki erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi 1532. Ilmajokeen kuuluneet Alavuden, Jalasjärven, Kauhajoen, Kurikan, Peräseinäjoen ja Seinäjoen kappelit itsenäistyivät 1800-luvulla. Ilmajoen seurakunnan järjestyksessään kolmas kirkko valmistui rakennusmestari Matti Hongan johdolla 1766. Samassa yhteydessä rakennettiin myös tapuli. Kirkon sisätiloissa 1900-luvulla tehdyistä muutoksista viimeisin tehtiin 1998-1999. Sisätilat ovat pääosiltaan arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitteleman ja 1934 toteutetun uudistuksen mukaisessa asussa, johon kuuluvat koristetaiteilija Urho Lehtisen maalaukset. Seurakuntatalo rakennettiin alun perin Ala-Kiikalan pappilaksi 1830-luvulla. Nykyiselle paikalle rakennus siirrettiin 1914 ja muutettiin seurakuntataloksi.

Lapset:

Salomon Josef Hannelius , s. 16.01.1767 Ilmajoki. Tauluun 616

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 616

X Salomon Josef Salomoninpoika Hannelius, (Taulusta 615, äiti Magdalena Hannelius) Kauppias, s. 16.01.1767 Ilmajoki, k. 19.05.1837 Kristiinankaupunki.

Puoliso: 13.12.1796 Isojoki Christina Maria Johanintytär Hannelius o.s. Alcenius. (Taulu 690) s. 14.08.1770 Isojoki, k. 15.12.1829 Kristiinankaupunki.
Vanhemmat: Johan Alcenius, s. 05.04.1731 Ikaalinen, k. 03.04.1782 Alaveteli ja Katarina Alcenius o.s. Rothovius, s. 25.03.1734 Ikaalinen, k. 19.08.1777 Alaveteli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 617

VIII Isak Henrikinpoika Peldan, (Taulusta 612, isä Henrik Peldan) Lapväärtin kirkkoherra 1746. Rovasti. Puhuja pappeinkokouksessa Turussa 1739., s. 01.05.1699 Ilmajoki, k. 14.12.1748 Kristiinankaupunki.

4.10.1725 Isak Peldan 5498. Kastettu Ilmajoella 1.5.1699. Vht: Ilmajoen kappalainen Henrik Peldanus 3012 (yo 1682, † 1706) ja Helena Alftanus. Ylioppilas Uppsalassa 6.12.1717 *Isacus Peldan Ostrobothniensis. Ylioppilas Turussa 4.10.1725 Peldan Isaac. Ostrob _ 310. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1725] Isaacus Peldan. Studiosus antea Upsaliensis. Magister in Philosophia publice proclamatus d. 25 Junii 1729. 1731 Vicarius Rectoris Biörneburg: 1732 Conrector, et 1738 Rector ibidem. Anno demum 1747 constitutus Christina Lappfierdensium Pastor. Obiit A:o 1748 die 12 Dec:. Respondentti 14.12.1728 pro exercitio, pr. Johan Haartman 4419. Respondentti 7.6.1729 pro gradu, pr. Isak Björklund U586. FM 25.6.1729. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Kristiinankaupungissa) 13.3.1732. — Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1728–31. — Porin triviaalikoulun konrehtori 1731, rehtori 1738. Lapväärtin kirkkoherra 1746. Rovasti. Puhuja pappeinkokouksessa Turussa 1739. † Lapväärtissä 14.12.1748.

Lapväärtin seurakunta perustettiin 1594 Närpiön kappeliseurakunnaksi, joka myöhemmin vuonna 1607 itsenäistyi. Vuoden 1973 kuntaliitoksesta saakka on Lapväärtti kuulunut Kristiinankaupunkiin. Vuodesta 1978 Lapvärtissä on toiminut Lappfjärds församling ja Kristiinankaupungin suomalainen seurakunta. Lapväärtin kirkko rakennettiin vuonna 1851 ja vihittiin käyttöön v. 1852. Kirkon piirsi Ernst B. Lohrmann, ja se on Suomen toiseksi suurin maaseutukirkko. Kirkkoon mahtuu 3000 henkeä. Kirkko restauroitiin osittain v. 1936 ja 1957 sekä 1979 kokonaan. Vuonna 1958 kirkko sai Gebriåder Jemlichin rakentamat 34-ääniset urut. Vuosina 1994-95 tehtiin kirkon kuoriosassa muutoksia, jonka yhteydessä kirkkoon asennettiin Dan Martikaisen rakentamat 7-ääniset kuoriurut. Vuodelta 1861 oleva alttaritaulu on Leonardo da Vincin "Ehtoollinen"-maalauksen kopio, tekijänä Erik Johan Löfgren. Kellotapuli siirrettiin nykyiselle paikalleen v. 1853, nykyisen Pyhän Birgitan hautausmaan vieressä sijainneen, vanhan kirkon luota. Tapulin ison kellon on valanut Gerhard Mejer 1777, keskimmäisen ovat uudelleenvalaneet Fredrik Seippel ja JU Liliendahl v. 1843, pikkukellon on valanut Gerhard Mejer v. 1725. Kaikki kellot on valettu Tukholmassa. Seurakuntakoti on entinen kruunun viljamakasiini vuodelta 1857. Muutostyöt on suunnitellut konservaattori Torvald Lindqvist. Piispa Karl-Erik Forsell vihki makasiinin seurakuntasaliksi ja yläkerran kirkoksi v. 1965. Vuodelta 1978 olevan Liså-rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Erik Adlercreutz. Eteläinen makasiini vuodelta 1872 restauroitiin vuonna 1989 ja sitä käytetään nuorisotiloina.

Puoliso: 26.08.1733 Ruotsi, Tukholma Rebeckka Hansintytär Peldan o.s. Berg s. 1719 Lapväärtti, k. 04.02.1803 Kristiinankaupunki.

Lapset:

Hans Henrik Berg e. Peldan , s. 08.09.1735 Pori. Tauluun 618

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 618

IX Hans Henrik Isakinpoika Berg e. Peldan, (Taulusta 617, isä Isak Peldan) Kristiinankaupungin varapormestari 1769–72. Kauppias Kristiinankaupungissa. Närpiön pitäjän maanjako-oikeuden puheenjohtaja. Innokas vapaamuurari., s. 08.09.1735 Pori.

sl. 1748 Hans Henrik Bergh Isaacsson (aikaisemmin Peldan) 7425. * Porissa 8.9.1735. Vht: Lapväärtin kirkkoherra, FM Isak Peldan 5498 (yo 1725, † 1748) ja Rebecka Berg tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa sl. 1748 [Berg] Joh. Henr. Isaaci Ostrob _ 422. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.10.1748 [1748] Hans Henrich Bergh Isaacsson. Edita 1757 Upsaliæ Dissertatione de opulentia civitatum, in Cancellariam Regiam Holmiæ est receptus. Ylioppilas Uppsalassa 29.10.1751 Hans Henric Bergh Isacson O.Botn. (* 1734) Civis antea Acad. Aboëns. Matkusti Saksassa ja Hollannissa 1755–56. Respondentti Uppsalassa 10.12.1757, pr. Skytten kaunopuh. ja polit. prof. Joh. Ihre. — Kansliakollegion ylim. kanslisti 1758. Oikeusrevision kanslisti 1763, ero s.v. Sihteeri (1766). Kristiinankaupungin varapormestari 1769–72. Kauppias Kristiinankaupungissa. Närpiön pitäjän maanjako-oikeuden puheenjohtaja. Innokas vapaamuurari.

Puoliso: 22.02.1766 Kristiinankaupunki Margaretha Charlotta Nilsintytär Berg o.s. Wetterblad s. 1748 Kristiinankaupunki.
Vanhemmat: Nils Wetterblad, k. 1753 Vaasa ja N.n Wetterblad, k. Vaasa.

Lapset:

Brita Rebecka Hedman o.s. Berg , s. 19.02.1770 Kristiinankaupunki. Tauluun 619

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 619

X Brita Rebecka Hansintytär Hedman o.s. Berg, (Taulusta 618, isä Hans Berg) s. 19.02.1770 Kristiinankaupunki, k. 27.02.1858 Vaasa.

Puoliso: 27.12.1789 Lapväärtti Leonard Petterinpoika Hedman Vaasan hovioikeuden ylim. kanslisti 1782, kanslisti s.v., notaari 1786, asessori 1794, hovioikeudenneuvos 1805, samalla kamreerina 1781–93. Pidätetty virantoimituksesta 7.7.1808 vannottuaan uskollisuudenvalan keisarille., s. 14.05.1759 Mustasaari, k. 26.09.1808 Vaasa.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 9.4.1768. Ylioppilas Turussa 28.7.1773 [Hedman] Leonhardus Ostrob. _ 543. Pohjalaisen osakunnan jäsen 29.7.1773 [1773] Leonhardus Hedman Die XXIX Julii. Nat. d: 14 Maji 1759. | Regio Dicasterio Aboensi adscriptus a:no 177‹–› Camerarius ibid. 17‹–› Ordinarius Cancellista 1782. Assessor 17‹–›, & Conciliarius 180‹–›. Tuomarintutkinto 13.6.1777. Vaasan hovioikeuden auskultantti 11.8.1777. Turun hovioikeuden auskultantti 7.10.1777. — Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1780. Vaasan hovioikeuden ylim. kanslisti 1782, kanslisti s.v., notaari 1786, asessori 1794, hovioikeudenneuvos 1805, samalla kamreerina 1781–93. Pidätetty virantoimituksesta 7.7.1808 vannottuaan uskollisuudenvalan keisarille. † Vaasassa 26.9.1808.

Lapset:

Maria Charlotta Thuring o.s. Hedman s. 08.02.1792 Vaasa, k. 02.02.1866 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 620

III Kristiina Östenintytär Lithovius-Limingius-Corvinus o.s. Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) Puoliso sisarensa poikapuoli., s. 1562 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. 1632 Ii. Puoliso sisarensa poikapuoli.

Christinasta polveutuvat suvut Hoffren ,Forbus ,Sacklen ,Snellman ,Rothovius ,Wallenius ,Idman ja Wacklin.

Puoliso: 1584 Liminka Juho Henrikinpoika Lithovius-Limingius-Corvinus e. Lithovius Oulun ensimmäinen kirkkoherra 28.9.1610, Iin kirkkoherra 1620-34, s. 1563 Oulu, Liminka, k. 1634 Ii. Johan Lithoviuksen lapset: Henrik, Magdalena, Katariina, Brita, Anna, Petrus 1626, Henrik, Juho, Jaakoppi
Johanista tuli Limingan kappalainen 1593,samana vuonna jolloin allekirjoitti Uppsalan kokouksen
päätöksen, jolla hyväksyttiin Augsburgin uskontunnustus ja saatettiin luterilaisuus kirkon opin
perustaksi. Hän toimi Oulun kappalaisena 1609 alkaen ja oli Oulun ensimmäinen kirkkoherra 1612-21.
Kaarle IX määräsi Oulun papille ''herrä Jönssille'' kuten muillekin pohjanmaan kirkkoherroille
palkaksi 70 tynnyriä viljaa. Palkkaa lisättiin useampaan kertaan.
Johanin toimesta järjestettiin Oulun kirkolliset olot ja papiston palkkaus.
Sai vapautuksen 1610 sotaverosta eräiden Pohjanmaan pappien kanssa.
Palkka oli melko pieni, sai apulisänä 16 tynnyriä viljaa sotaväen kestitysvelvollisuutensa johdosta ja lisäksi kirkolle myönnettiin viini- ja öylättivaroiksi viljaa 4 tynnyriä. Sittenkään tulot eivät olleet riittävät.
Kustaa II Adolfin käydessä Oulussa 1614 Joha Henriksson valitti kuninkaalle palkkansa vähyyttä ja sitä että hän oli edelleen rasittavan kestityksen alainen.
Kuningas kirjoitti Oulussa kirjeen 9.3.1614 ja myönsi hänelle 10 tynnyriä viljaa vuosittain.
Kirkkoherra anoi myös oikeutta kalakymmenyksiin, joita muidenkin kaupunkien papit nauttivat.
Tähänkin kuningas suostui ja käski Oulun porvaristoa suorittaa kirkkoherralleen kalakymmenykset '' lain ja hyvän tavan mukaisesti''.
Omisti Sangin tilan Oulujoella. Hän oli Limingan toinen kappalainen.

Palkka oli melko pieni ,sai apulisänä 16 tynnyriä viljaa sotaväen kestitysvelvollisuutensa johdosta.
.
Vanhemmat: Henrik Limingius -Corvinus e. Lithovius, s. noin 1537 Kaarina, Littoinen, k. välillä 1615 Liminka ,Oulu ja N.n Lithovius, k. Oulu, Liminka.

Lapset:

Henrik Ahlholm e. Limingius , s. noin 1595 Ii, Liminka. Tauluun 621

Magdalena Houru o.s. Limingius , s. 1598 Liminka. Tauluun 623

Katariina Limingius , s. noin 1599 Ii. Tauluun 648

Brita Forbus o.s. Limingius , s. 09.06.1600 Ii. Tauluun 649

Anna Limingius , s. 1602 Ii. Tauluun 660

Jaakko Limingius Apulaispappi Iissä 1631, kuolinsyy päänheikkous eli heikkopäinen, s. noin 1603 Ii, k. jälkeen 1639 Ii.

Dorde Paldanius o.s. Limingius , s. 1608 Ii. Tauluun 952

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 621

IV Henrik Juhonpoika Ahlholm e. Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) Iin kappalainen 1628 ja kirkkoherra 1634, pappissäädyn valtiopäiväedustaja 1638, Pyhäjoen kirkkoherra 1636, s. noin 1595 Ii, Liminka, k. 1651 Pyhäjoki.

Henrik Juhonpoika oli Iin kappalainen, joka sai haltuunsa Karjulan talon. Nimismies Sigfrid Mårthinsson Korvala sai puolestaan haltuunsa viereisen Hiivalan talon.
Naapurit toimivat hyvässä yhteisymmärryksessä. On epäilty nimien samankaltaisuuden perusteella, että Corvinus ja Korvala olisivat keskenään sukulaisiakin, tämä ei ole todennäköistä.
Jo Henrikin isoisä Henrik Larsson Lithovius oli käyttänyt Corvinus / Svart nimeä (Corvinus = korppi).
Oliko Suvun ensimmäisen papin asuun liittyvää huumoria?
Nimi Ahlholm tulee Iiläisestä Leppäsaaresta, jossa kappalainen aikanaan asui.

Lukkarin navetasta löytyi kuollut lapsi, jonka isäksi Henrik Corvinus tunnustautui. Rikoksen ilmiantajina toimivat Henrikin oma vaimo ja lukkarin vaimo. Samoihin aikoihin Henril oli nimitetty Iin kirkkoherraksi 1633, isänsä vielä eläessä, mikä oli poikkeuksellista.
Oikeudessa henrik tuomittiin huoruuden synnistä erään niamattoman itsellisnaisen kanssa (siis ei lapsensurmasta) kuolemanrangaistukseen, mutta hän sai kuitenkin sovittaa tekonsa siirtymällä koeajaksi Pyhäjoelle, jossa oli sittemmin kirkkoherrana.
Pyhäjoen kirkkoherra Erik Montanus puolestaan siirty iin kirkkoherraksi.

Pantiin irstaisen elämänsä tähden jonkun aikaa virantoimista eroitettuna oltuaan 1636 Pyhäjoen kirkkoherraksi. Pantiin virasta 1642-45.

Henrik omisti Pohjankylän Vuotilan talon 1643-51.
Vuonna 1636 tultuaan Pyhäjoen kirkkoherraksi Henrik hankki ystävänsä Josef Matheniuksen kanssa kuninkaalta luvan matkustaa ympäri maata ja etsiä malmia.
Ilmeisesti näillä matkoilla malmiesiintymiä ei kuitenkaan löytynyt. Henrik, kuten ystävänsä Josef Mathenius ja monet muut kirkkoherrat, esim. Limingan kirkkoherra Lars Josefsson Lithovius, varusti myös laivoja. Pappiloista jäi nimittäin hyvinä vuosina ylitse tarpeen mm. ruokatarvikkeita, jotka sitten menivät enimmäkseen myyntiin ja laivoilla tavara saatiin kaupunkeihin myyntiin.
Kokkolan kaupunki eväsi kirkkoherrojen merenkäyntioikeuden vuonna 1688, koska on havaittu myös kiellettyä liiketoimintaa.
Vuonna 1644 Henrik oli vaikeuksissa, koska oli antanut eräälle Johan Jöranssonille matkapassin, jonka turvin hän oli muuttanut Nevanlinnaan jättäen runsaat verorästinsä maksamatta.
Kuninkaan verottajan tulkinnan mukaan Henrikin oli joko palautettava Johan takaisin Pyhäloelle tai maksettava tämän rästit. Ei tiedetä maksoiko Henrik nuo rästit, mutta joka tapauksessa kuollessaan hänellä oli enemmän velkaa kuin omaisuutta, mikä oli kirkkoherran kyseessä ollen hyvin epätavallista.

Puoliso: Anna Clausintytär Ahlholm o.s. Groth Eli Pyhäjoella leskenä 1660., s. Ruotsi, Gävle, k. Pyhäjoki.

Lapset:

Margareetta Hourenius o.s. Ahlholm , s. 1624 Liminka. Tauluun 622

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 622

V Margareetta Henrikintytär Hourenius o.s. Ahlholm, (Taulusta 621, isä Henrik Ahlholm) s. 1624 Liminka, k. välillä 1661-67 Pyhäjoki.

Puoliso: Josef Mikaelinpoika Hourenius. (Taulu 385) Pyhäjoen kappalainen 1634-1645 Josef Hourenius (Josephus Michaelis, yo Uppsalassa 10.1627., s. noin 1609 Pyhäjoki, k. välillä 1660-61 Pyhäjoki.
Vanhemmat: Mikko, k. 1630 Pyhäjoki ja N.n, k. Pyhäjoki.

Lapset:

Anna Hourenius Naimaton, s. noin 1640 Pyhäjoki, k. 28.02.1697 Pyhäjoki.

Margaretha Hourenius Eli vielä 1660., s. Pyhäjoki.

Henrik Hourenius , s. noin 1642 Pyhäjoki. Tauluun 385

Elisabet Hourenius Eli vielä vuonna 1660., s. Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 623

IV Magdalena Juhontytär Houru o.s. Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) s. 1598 Liminka, k. 05.03.1664 Oulu.

Puoliso: Hans Pietarinpoika Houru. (Taulu 55) Kauppias, nimismies, Oulun raatimies, s. 1591 Oulu, k. 1644 Oulu.

Hoffrén- suvun kantaisän, Olof Törielssonin pojanpojan poika, Oulun pormestari Petter 0lofsson kuoli vuoden 1620 tienoilla. Hänellä oli tiettävästi kaksi poikaa Tyris ja Hans, molemmat merkittäviä porvareita ja kaupungin raatimiehiä. Ainakin nuorempi heistä Hans Persson käytti nimeä Houru. Veljekset olivat naimisissa Oulun kirkkoherran Johannes Henrici Limingiuksen ja tämän vaimon Kristina Sursillin tyttärien kanssa. Tällaiset porvarispoikien ja kirkkoherran tyttärien avioliitot olivat ajankuvalle tyypillisiä. Varakkaat kirkkoherrat tarvitsivat vävyjensä apua ja ammattitaitoa lohisaaliittensa ja muiden veroparsellien markkinoimiseksi.

Tämä kaksoisavioliitto vauhditti suvun sosiaalisen statuksen nousua ja sen muuttumista sivistyssuvuksi. Seuraavassa polvessa kolme suvun miespuolisista jäsenistä opiskeli joko Uppsalassa tai Turussa.

Hannu Petterinpoika Houru s. 1591, k. Oulu noin 1644. Kauppias Oulussa, kirkonisäntä, porvari, Oulujoen nimismies. Omisti Oulujoella Sangi-nimisen tilan, jonka oli perinyt apeltaan.
Vanhemmat: Pietari Houru, s. noin 1565 Pyhäjoki, k. 1626 Oulu ja N.n Houru, k. Oulu.

Lapset:

Magdalena Carlander o.s. Houru-Hoffrenius , s. noin 1620 Oulu. Tauluun 624

Brita Anglenius o.s. Houru-Hoffrenius , s. noin 1622 Oulu. Tauluun 55

Pehr Hoffrenius e. Houru , s. 00.12.1625 Oulu. Tauluun 626

Henricus Hoffrenius e. Houru , s. 1629 Oulu. Tauluun 632

Johan Hoffrén e. Houru-Hoffrenius . Tauluun 643

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 624

V Magdalena Hansintytär Carlander o.s. Houru-Hoffrenius, (Taulusta 623, äiti Magdalena Houru) s. noin 1620 Oulu, k. 04.10.1672 Oulu.

Puoliso: Lars Larsintytär Carlander s. 1610 Hailuoto, k. 03.11.1666 Oulu.

Lapset:

Elisabeth Forbus o.s. Carlander . Tauluun 625

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 625

VI Elisabeth Larsintytär Forbus o.s. Carlander, (Taulusta 624, äiti Magdalena Carlander) k. 1686 Oulu.

Puoliso: Jakob Casparinpoika Forbus. (Taulu 649) Kauppias Oulussa, s. 1636 Oulu, k. Oulu.
Vanhemmat: Caspar Forbus, s. 1590 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 17.12.1682 Oulu ja Brita Forbus o.s. Limingius, s. 09.06.1600 Ii, k. 11.08.1696 Ii.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 626

V Pehr Hansinpoika Hoffrenius e. Houru, (Taulusta 623, äiti Magdalena Houru) Iin kirkkoherra 1678. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670., s. 00.12.1625 Oulu, k. 15.08.1686 Ii.

Ylioppilas Uppsalassa 22.11.1643 Petrus Johannis Ulo-bothniensis Hourenius. Ylioppilas Turussa sl. 1646 Hourenius Petr. Johannis _ 27. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1646] Petrus Iohannis Hourenius. — Ylim. pappi Iissä 1648. Oulun pedagogion rehtori 1661. Iin kirkkoherra 1678. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670.

Vihittiin papiksi 1648, vaimonsa Margaretan isän Carlanderin apulainen.

Puoliso: Margareta Henrikintytär Hoffrenius o.s. Carlander. (Taulu 368). (Taulu 372) s. 1630 Ii, k. 1702 Ii.
Vanhemmat: Henrik Carlander, s. 1604 Kemi, k. 1650 Ii ja Brita Carlander o.s. Judius (Tulkkila), s. 1606 Ii, k. Ii.

Lapset:

Margareta Pecklinius o.s. Hoffrenius , s. 1660 ii. Tauluun 627

Elisabet Moliis ent. Pecklinius o.s. Hoffrenius . Tauluun 628

Christina Cajanus o.s. Hoffrenius , s. 27.02.1669 Oulu. Tauluun 630

Petrus Hoffrenius . Tauluun 631

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 627

VI Margareta Petterintytär Pecklinius o.s. Hoffrenius, (Taulusta 626, isä Pehr Hoffrenius) s. 1660 ii.

Puoliso: 1680 ii Simon Henrikinpoika Pecklinius. (Taulu 423) Ylioppilas Uppsalassa 16.9.1676 Simon Henrici Peckalinius O-Both. — Iin 1. kappalainen 1678, kirkkoherra 1698., s. noin 1650 ii, k. 1708 ii.

Lapset:

Brita Cajanus ent. Levanus o.s. Pecklinius , s. 15.08.1688 Turku. Tauluun 423

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 628

VI Elisabet Pehrintytär Moliis ent. Pecklinius o.s. Hoffrenius, (Taulusta 626, isä Pehr Hoffrenius) k. 21.10.1739 Vähäkyrö, Savilahti.

1. puoliso: 1694 Mustasaari Anders Pecklinius Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1687 Andreas Peclinius [Ostrobothnienses cum testimon. Rectoris Scholæ Ulhe.]. Ylioppilas Turussa sl. 1695 Pecklinius Andr. Ostrob _ 211. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.5.1696. — Vaasan triviaalikoulun alempi kollega 1696., s. 1668 Ii, k. 14.05.1701 Mustasaari.

2. puoliso: 1702 Johan Johaninpoika Moliis Vähäkyrön kappalainen, s. 1672 Ulvila, k. 02.02.1748 Vähäkyrö, Savilahti.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1695 Johan Moliis Johannes Johannis, Ulfsbyensis 4167. * noin 1672. Vht: Porin kaupunginnotaari Johan Alexandersson Moliis († 1716) ja Maria Henriksdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1695 Mollis Joh. Ulfsbyens _ 212. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1695/96] Johannes Moliis | Ulfsbyensis | Adjunctus in Lill Kyro. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.8.1704. — Vähänkyrön pitäjänapulainen 1704. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714. Vähänkyrön kappalainen 1721.

Lapset:

Brita Hammar o.s. Moliis , s. Vähäkyrö, Savilahti. Tauluun 629

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 629

VII Brita Johanintytär Hammar o.s. Moliis, (Taulusta 628, äiti Elisabet Moliis ent. Pecklinius) s. Vähäkyrö, Savilahti, k. 1736 Vähäkyrö.

Puoliso: 10.10.1732 Vähäkyrö Tomas Karlinpoika Hammar Porin triviaalikoulun oppilas 1722 (cl. etymol.). Ylioppilas Turussa kl. 1731 [Hammar] Thomas Satac _ 332. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 9.2.1731 [1731. d: 9 Febr:] Thomas Caroli Hammar. Biörneburgensis | 1737 ordinatus Adjunctus Sacell. in Lill Kyro. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.12.1732. — Vähänkyrön kappalaisen apulainen 1737, kappalainen 1749., s. 17.12.1709 Merikarvia, k. 18.01.1750 Vähäkyrö.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 630

VI Christina Pehrintytär Cajanus o.s. Hoffrenius, (Taulusta 626, isä Pehr Hoffrenius) s. 27.02.1669 Oulu, k. 27.08.1727 Oulu.

1. puoliso: 1697 Rantasalmi Johan Peterinpoika Possa s. 1670 Rantasalmi, k. 1697 Rantasalmi.

2. puoliso: 1698 Johan Erikinpoika Cajanus. (Taulu 371). (Taulu 372) Oulun kappalainen (apupappi 1693-), s. 1670 Sotkamo, k. 13.01.1734 Oulu.

Kävi Oulun triviaalikoulua. Ylioppilas (O.-Bothniensis) Uppsalassa 8.10.1687, (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1689; respondentti 1.3.1693.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa Paltamossa 5.2.1691 Paltamon kappalaiseksi; Oulun kappalainen (2. sarjaa) 1693, samalla kirkon taloudenhoitaja 1708–1711; Oulun vt. kirkkoherra 1713–1721 Tukholmaan paenneen Turun tuomiokapitulin määräämänä. Cajanus pakeni isonvihan aikana perheineen (vaimo Kristina Petterdotter Hoffrenia ja kaksi pientä lasta) Ruotsiin ja mainitaan siellä pakolaisluetteloissa avustusta saaneena Oulun vt. kirkkoherrana (vice Pastor) 1715 ja 1716 (Länsipohjassa oleskelevana 2.2.1716). Hän palasi Ouluun kappalaisen virkaansa 1722.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turussa 13.11.1697, 18.3.1705 ja 3.10.1708.

Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Pajukoski / Siirtola Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus (hjerta) MyHeritage sukupuissani (Nielikainen-Nissinen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Jaakko Rantanen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Tanskat Web Site)
Johan Ericsson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Elofsson Web Site)
näytä kaikki 19
Lähisukulaiset

Catharina Zachariasdr Ulhaegius
wife
Brita Johansdotter Cajana
daughter
Sara Johansdotter Cajana
daughter
Lars Johansson Cajanus
son
Sara Johanintytär Cajana
daughter
Christina Pettersdotter Hoffrenia
wife
Margaretha Pilkar
wife
Britha Samuelsdotter Lithovia
mother
Erik Andersson Cajanus
father
Andreas Erici Cajanus
brother
Agneta Cajana
sister
Brita Eriksdotter Cajanus
sister

About Johan Eriksson Cajanus

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=345

Johan Erikinpoika Cajanus, * n. 1669 Sotkamo, † 1733 Oulu, ‡ 20.1.1734 Oulu, ikä 64 v. (GS 3584). (pk 29.1.1734 & 24.2.1737 Oulu). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 8.10.1687, Turussa sl. 1689 3614. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Paltamossa) 5.2.1691. Paltamon kappalainen 1691. Oulun kappalainen 1693, kirkon taloudenhoitaja 1708-11, vt. kirkkoherra 1713 (kirkkoherra Zacharias Lithovius Taulu 18). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa Västerbottenissa (1715), palasi 1722 (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3738, 4798, 8938). KA mf. ES 2037 (rr 26) Paltamon käräjät 30.1.–1.2.1689 s. 112 "Capellanen H:r Erich Cajanus ... hans Broder Johannes Cajanus om 20 Åhr Gammal, wela komma till Sacellanien". Oulun hk 1692, 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702, 1703, 1704, 1705, 1706, 1707, 1708, 1709, 1710, 1711, 1712, kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54.

1.Pso: Catharina Zachariaksentytär Ulhegia, * n. 1670 Oulu, ‡ 19.6.1704 Oulu. (GS 5714). (pk 1.6.1711 Oulu).

Vht: Oulun kappalainen 1672, Iin kirkkoherra 1692 Zacharias Olofinpoika Heikola eli Ulhegius, * n. 2.1643 Oulu, ‡ 18.8.1695 Ii, ikä 52 v 6 kk. Yo Uppsalassa 16.6.1658, Turussa sl. 1666 1850. & Margareta Andersintytär Lythraea, * n. 1645, ‡ 21.4.1707 Oulu. (GS 5710). (pk 1.1709 & 21.3.1710 Oulu).

1.Lapsia:

Brita Johanintytär Cajana, * 1692 Oulu, † 19.11.1749 Kemi. (GS 3585).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1695 Oulu, ‡ 5.5.1695 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1696 Oulu, ‡ 12.7.1696 Oulu.

Sara Johanintytär Cajana, * 1699 Oulu, ‡ 21.3.1767 Oulu. (GS 3596).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1700 Oulu, ‡ 12.9.1700 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1701 Oulu, ‡ 12.6.1701 Oulu.

Lars Johaninpoika Cajanus, * 10.1702 Oulu, ‡ 12.1.1735 Oulu, ikä 32 v 8 kk. (GS 3695).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

2.Pso: n. 1712 Christina Petterintytär Hoffrenia, * 27.2.1669 Ii, ‡ 27.8.1727 Oulu, ikä 58 v 6 kk. (GS 6049). (pk 23.3.1728 Oulu). Myi toisen miehensä kanssa 1712 edesmenneen miehensä Johan Possan osan Rantasalmen Korppilasta Rantasalmen kirkkoherralle Anders Heinriciukselle (n. 1672-1729) (ks. SSV 42(1987), s. 162-163). (A. Brenner, Oulun kaupungin perunkirjoituksia 1653–1800. SSJ 25 (1963–65)

Vht: Iin kirkkoherra Petter Hansinpoika Houru myöh. Hoffrenius, * n. 12.1625 Oulu, ‡ 15.8.1686 Ii, ikä 60 v 8 kk 1 vko. (GS 5999). Yo Turussa sl. 1646 543. & Margareta Henrikintytär Carlandra, * n. 1630 ?Kemi, † (rk) 24.9.1702 Ii.

(2.Vaimon 1.Pso: n. 1690 kruununnimismies Rantasalmella Johan Petterinpoika Possa, * n. 1670 Rantasalmi, † 1697 Rantasalmi. ).

3.Pso: Oulu 24.3.1728 Margareta Simonintytär Pilckar, * n. 1670, ‡ 8.4.1744 Oulu. (Rv.Mf. 4132). Pesänjako kauppias Daniel Pilckarin, hänen veljensä maisteri Johan Pilckarin, siskon Marta Pilckarin ja heidän lankonsa kauppias Gabriel Lithoviuksen välillä suoritettiin 27.1.1712 Oulussa.

Vht: Kauppias ja raatimies Oulussa Simon Johaninpoika Pilckar, ‡ 14.4.1695 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu). & Magdalena Danielintytär Sundelia, ‡ 17.1.1697 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu).

(3.Vaimon 1.Pso: 1693 (Rv.Mf. 3092) kauppaporvari Oulussa Hans Hansinpoika Hourén eli Hoffrén, * n. 1670 Oulu, ‡ 28.4.1701 Oulu. (pk 25.11.1702 Oulu). (ks. Genos 15(1944), s. 99-104; ES 2038 (rr 31) Iin käräjät 19.–20.2.1694 s. 292). Oulun hk 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702). 2.Pso: 1702/03 porvari ja raatimies Oulussa Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, * n. 1670 Liminka, ‡ 31.10.1721 Tukholma. (GS 3919). (Rv.Mf. 4866).
.
Vanhemmat: Erik Cajanus, s. 1628 Vaala, k. 1691 Sotkamo ja Britha Cajanus o.s. Lithovia, s. 1635 Liminka, k. 1691 Sotkamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 631

VI Petrus Pehrinpoika Hoffrenius, (Taulusta 626, isä Pehr Hoffrenius) Ylioppilas (Ostro Bothniensis) Uppsalassa 6.10.1683. Vihittiin papiksi noin 1686 Iin pitäjänapulaiseksi, kappalainen (2. sarjaa) 1691. K Ii 1701., k. 1701 ii.

Puoliso: Beata Samuelintytär Hoffrenius o.s. Lithovius. (Taulu 367). (Taulu 368) k. 1719 ii.
Vanhemmat: Samuel Lithovius, s. 1633 Liminka, k. 19.06.1692 Ii ja Beata Lithovius, k. Ii.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 632

V Henricus Hansinpoika Hoffrenius e. Houru, (Taulusta 623, äiti Magdalena Houru) Useimpien nyky-Hoffrenien esi-isä, Iisalmen kirkkoherra 1672-1710, Hoffrén suvun kantaisä, rovasti, s. 1629 Oulu, k. 1710 IIsalmi.

Henricus Hannunpoika Hoffrenius

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=655

http://www.toivohoffren.com/suku.html

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1648 Henrik Hourenius, myöhemmin Hoffrenius Henricus Johannis, Ostrobotniensis 655. * noin 1629. Vht: oululainen raatimies Hans Persson ja Magdalena Jönsdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1648 Hurenius Henr. Joh _ 33. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1648] Henricus Iohannis Hurenius. Oraatio 1.12.1650. — Sotkamon kappalainen (Turun hiippak.) 1652. Iisalmen kirkkoherra (Viipurin hiippak.) 1671. Rovasti (1684). † noin 1710. Pso: Elisabet Henriksdotter Carlander.

--------------------

III Henrik Hannunpoika Hoffrenius (723), (Taulusta 3, äiti Magdalena Limingius) Iisalmen kirkkoherra 1671, rovasti, s. noin 1629 Oulu, k. 28.12.1718 Kuopio, ikä 89 v. Sukunimenä aiemmin Houru ja Hourenius. Veljensä käly oli hänen vaimonsa Elisabet. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1648. Vihittiin papiksi 1650. Kappalainen Sotkamossa 1652. "Kutsuttu ja vahvistettu" Iisalmen kirkkoherraksi helmikuussa 1671. Savon Hoffrén-suvun kantaisä.35.

Puoliso: 1655 Elisabet Henricsd Carlander (1161) s. 1630 Ii, k. 1710 Idensalmi Iisalmi, ikä 80 v. Vanhemmat: Henrik Simonsson Carlander, Iin kirkkoherra, s. 1604 Ii, k. 1650 Ii, ikä 46 v ja Brita Simonsdotter Judius, s. 1606 Ii. Lapset: Henrik Henrikinpoika Hoffrenius-Hoffren , s. noin 1650 Iisalmi. Magdalena Henrikintytär Hoffrenius Oli elossa 1660.36. Petter Henrikinpoika Hoffrenius. Johan Henrikinpoika Hoffrenius-Hoffrén. Brita Henrikintytär Hoffrenius-Hoffrén, s. 1660. Jakob Henrikinpoika Hoffrenius-Hoffreen, s. noin 1666 Sotkamo. Aron Henrikinpoika Hoffrenius-Hoffren. Elisabet Henrikintytär Hoffrenius.
.

Hoffrenius-leima

Puoliso: Elisabet Henrikintytär Hoffrenius o.s. Carlander Iin kirkkoherran tytär, Savon haara alkaa
, s. 1632 Oulu, k. 1710 IIsalmi.
Vanhemmat: Henrik Carlander, s. 1604 Kemi, k. 1650 Ii ja Brita Carlander o.s. Judius (Tulkkila), s. 1606 Ii, k. Ii.

Lapset:

Henrik Hoffrén e. Hoffrenius , s. 1650 IIsalmi. Tauluun 633

Aron Hoffrén e. Hoffrenius , s. Iisalmi. Tauluun 640

Brita Forsman ent. Neostadius o.s. Hoffrenius , s. 1660 Sotkamo. Tauluun 641

Petter Hoffrén e. Hoffrenius Kanneviskaali, Tukholma, k. 12.06.1699 Ruotsi, Tukholma.

Petter Henriksson Hoffrén

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2834

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1680 Petter Hoffrenius, myöhemmin Hoffrén Petrus Henrici, Ostrobotniensis 2834. Vht: Iisalmen kirkkoherra Henrik Hourenius, myöh. Hoffrenius 655 (yo 1648, † ~1710) ja Elisabet Carlander. Ylioppilas Turussa kl. 1680 Hofrenius Petr. Henrici Ostrob _ 145. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1680] Petrus Henr. Hoffrenius. | Son till Kapellanen i Sotkamo, sedermera Kyrkoherden i Idensalmi Henr. Hoffrenius. Blef Advokat-Fiskal i KammarCollegium. Respondentti Uppsalassa 5.1689, pr. ruots. oik. prof. Car. Lundius, resp. Pet. H. Hoffrén. Svean hovioikeuden auskultantti 25.9.1689. — Svean hovioikeuden protonotaari 1696. Kamarikollegion kanneviskaali 1697. † Tukholmassa (Klara, själringning) 12.6.1699.

Pso: N.N. Karlsdotter Lundius.
.

Jakob Henrici Hoffrén e. Hoffrenius , s. 1666 Sotkamo. Tauluun 642

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 633

VI Henrik Henricuksenpoika Hoffrén e. Hoffrenius, (Taulusta 632, isä Henricus Hoffrenius) Ylioppilas Uppsalassa 23.6.1671 Henricus Henrici Hofrenius O:Botniensis. — Iisalmen kappalainen (1678). Kuopion kirkkoherra 1692., s. 1650 IIsalmi, k. 28.12.1718 Kuopio.

Henrik Henriksson Hoffrénin (1650-1718) muistomerkki Kuopiossa

Puoliso: Kristiina Henricuksentytär Hoffrén o.s. Lyra. (Taulu 158) s. 1658 IIsalmi, k. 25.06.1730 Kuopio.
Vanhemmat: Henricus Petri Lyra, s. 1618 Hauho, k. 1664 Pieksämäki ja Carin Lyra, k. Pieksämäki.

Lapset:

Petrus Hoffrén , s. 06.01.1676 Iisalmi. Tauluun 158

Henrik Hoffrén , s. 1683 IIsalmi. Tauluun 634

Jacob Hoffrén , s. 1683 Iisalmi. Tauluun 639

Johan Hoffrén s. 1686 IIsalmi, k. 04.01.1760 Kuopio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 634

VII Henrik Henrikinpoika Hoffrén, (Taulusta 633, isä Henrik Hoffrén) s. 1683 IIsalmi, k. 01.03.1759 Kuopio, Toivala.

Puoliso: Elisabet Johanintytär Hoffrén o.s. Paldanius. (Taulu 959) s. 1686 Kuopio, Savilahti, k. 19.10.1753 Kuopio, Toivala.
Vanhemmat: Johan Paldanius, s. 1660 Kuopio, Savilahti, k. 1694 Kuopio, Savilahti ja Anna Paldanius o.s. Brax, s. 1670 Muhos, k. 1733 Kuopio, Savilahti.

Lapset:

Henrik Hoffrén , s. 1706 Kuopio, Toivala. Tauluun 635

Johan Hoffrén s. 1710 Kuopio, Toivala.

Samuel Hoffrén s. 1712 Kuopio, Toivala, k. 17.07.1786 Kuopio, Toivala.

Christina Toivainen o.s. Hoffrén s. 1719 Kuopio, Toivala, k. 22.05.1791 Kuopio, Toivala.

Petrus Hoffrén s. 1723 Kuopio, Toivala, k. 20.12.1790 Kuopio, Toivala.

Anna Catharina Argillander o.s. Hoffrén , s. 1724 Kuopio, Toivala. Tauluun 637

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 635

VIII Henrik Henrikinpoika Hoffrén, (Taulusta 634, isä Henrik Hoffrén) s. 1706 Kuopio, Toivala, k. 19.04.1784 Kuopio, Toivala.

Puoliso: Anna Susanna Henrikintytär Hoffren o.s. Kinnunen s. 1711 Kuopio.

Lapset:

Elias Blad e. Hoffren , s. 12.03.1757 Kuopio. Tauluun 636

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 636

IX Elias Henrikinpoika Blad e. Hoffren, (Taulusta 635, isä Henrik Hoffrén) Sotilas, s. 12.03.1757 Kuopio.

Puoliso: Prudentia Juhontytär Blad ent. Hoffrén o.s. Marin. (Taulu 248) s. 06.03.1747 Kuopio, Pielavesi, Leppälahti, k. 02.02.1815 Kuopio, Pielavesi, Leppälahti.
Vanhemmat: Juho Marin, s. 1710 Iisalmi, Lappetelä, k. 30.05.1788 Pielavesi, Lammassalo ja Marketta Marin o.s. Nousiainen, s. 1718 Pielavesi, k. 06.04.1803 Pielavesi, Lammassalo.

Lapset:

Anna Blad s. 17.04.1779 Maaninka, Tavinsalmi, k. 27.08.1783 Kuopio, Toivala.

Christina Lovisa Blad s. 14.09.1781 Kuopio, Toivala.

Henrik Johan Blad s. 01.07.1784 Kuopio, Toivala, k. 17.05.1789 Kuopio, Toivala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 637

VIII Anna Catharina Henrikintytär Argillander o.s. Hoffrén, (Taulusta 634, isä Henrik Hoffrén) s. 1724 Kuopio, Toivala, k. 20.06.1796 Kuopio, Toivala.

Puoliso: Johan Zachriksenpoika Argillander. (Taulu 957) s. 11.07.1735 Tohmajärvi, k. 06.01.1786 Joensuu.
Vanhemmat: Zachris Argillander, s. 31.12.1676 Kuopio, k. 13.11.1740 Kuopio, Haminanlahti ja Kristina Argillander o.s. Kiliandra (Kiliander, Kilijander), k. 07.03.1762 Kuopio.

Lapset:

Henrik Adolf Argillander , s. 28.12.1751 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 638

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 638

IX Henrik Adolf Johaninpoika Argillander, (Taulusta 637, isä Johan Argillander) Lukkari, s. 28.12.1751 Kuopio, Haminanlahti, k. 02.06.1814 Kuopio, Savisaari.

Puoliso: 08.07.1781 Kuopio Karin Argillander o.s. Puumalainen s. 1760, k. 29.06.1824 Kuopio, Räimä.

Lapset:

Petter Argillander s. 11.06.1786 Kuopio, Pappila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 639

VII Jacob Henrikinpoika Hoffrén, (Taulusta 633, isä Henrik Hoffrén) Luutnantti Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentissä, ero 1733., s. 1683 Iisalmi, k. 14.07.1760 Kuopio.

Jakob Hoffrén ei tiettävästi harjoittanut akateemisia opintoja, vaan antautui sotilasuralle. Hän yleni luutnantiksi, mutta tuomittiin 1721 viralta tappelun vuoksi. Tämän jälkeen hän asettui asumaan isävainajansa perikunnan omistamalle tilalle Tavisalmen kylässä. Monen vuoden riitelyn jälkeen sisarusten kesken Jakob sai tilan omistukseensa. Ison vihan aikana Jakob avioitui varusmestari Eilhardt Mentzerin lesken Maria Eleonora Stierncreutzin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi tiettävästi vain yksi lapsi, Jakob Henrik. Tämä antautui maanviljelijäksi. (Heikki Soininvaara).

Puoliso: Maria Eleonora Jakobintytär Hoffrén o.s. Stierncreutz. (Taulu 246) s. noin 1695 Janakkala, k. 14.03.1754 Kuopio.
Vanhemmat: Jakob Abraham Stierncreutz, s. 1637 Janakkala, Kernaala, k. 1714 Vähäkyrö (pakomatkalla) ja Gertrud Stierncreutz o.s. von Lode, s. Liivinmaa, k. 16.08.1708 Janakkala.

Lapset:

Henrik Jakob Hoffrén , s. 28.04.1724 Kuopio. Tauluun 246

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 640

VI Aron Henrikinpoika Hoffrén e. Hoffrenius, (Taulusta 632, isä Henricus Hoffrenius) Rautalammin kirkkoherra., s. Iisalmi, k. 1718 Rautalampi.

Aron Henriksson Hoffrén

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

sl. 1693 Aaron Hoffrén Aronus Henrici, Ostrobotniensis 3961.

Vht: Iisalmen kirkkoherra Henrik Hourenius, myöh. Hoffrenius 655 (yo 1648, † ~1710) ja Elisabet Carlander. Ylioppilas Uppsalassa 22.7.1686 *Aaron Hofrenius Ostro-Bothniensis, sub informatione fratris. Ylioppilas Turussa sl. 1693 [Hoffrén] Aron. Ostrob _ 204. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1693] Aaron Hoffrén. Ups. dep. | Conrector Scholæ Cathedr. Aboensis 1695; deinde Pastor in Rautalambi 1698. Obiit 1720. Respondentti 13.12.1693 pro exercitio, pr. David Lund 2257. Respondentti 21.11.1694 pro gradu, pr. Johan Munster 2581. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.5.1696.

— Turun katedraalikoulun konrehtori 1695. Rautalammin kirkkoherra (Viipurin hiippak.) 1699. Rovasti 1702. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Viipurissa 1700. † 1718.

Pso: 1:o ~1695 Margareta Lindeman tämän 2. avioliitossa († 1697);

Pso: 2:o ~1698 Maria Gertrud Arenfelt tämän 2. avioliitossa.

Pson seur. aviomies: Oriveden kirkkoherra, FM Johan Wanaeus 4406 (yo 1699, † 1746).
.

1. puoliso: 1695 Turku Margareta Hoffrén o.s. Lindeman k. 1697 Turku.

2. puoliso: 1698 Maria Gertrud Andersintytär Wanaeus o.s. Arenfelt s. Ruotsi, Skåne, k. 1732 Orivesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 641

VI Brita Henrikintytär Forsman ent. Neostadius o.s. Hoffrenius, (Taulusta 632, isä Henricus Hoffrenius) s. 1660 Sotkamo, k. 1739 Uusikaarlepyy.

1. puoliso: Gustaf Markuksenpoika Neostadius Uudenkaarlepyyn kappalainen, k. 1702 Uusikaarlepyy.

Gustaf Markusson Neostadius

http://www.genealogia.fi/hakukanta/control/ctrlSelaus1.php?a=30&s=392&u=e

Kustaa Markunpoika Neostadius, Uudenkaarlepyyn kappalainen (an)

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1649

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1663 Gustaf Neostadius Gustavus Marci, Neostadius 1649. Vht: uusikaarlepyyläinen kauppias, raatimies ja valtiopäivämies Markus Andersson († 1644) ja Margareta Kaspersdotter Alstadius. Ylioppilas Turussa sl. 1663. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1663] Gustavus Marci Neostadius | Sacellanus in NyCarleby 1681. Obiit 1702. — Uudenkaarlepyyn pitäjänapulainen ja pedagogi, sitten kappalainen (1679). † Uudessakaarlepyyssä 1702. Pso: Brita Henriksdotter Hoffrenius tämän 1. avioliitossa (‡ 1739).

-----------------------------------

Drakabackenin isäntä 1676—1712. Gustaf Marci Neostadius, son till förra ägaren. Kapellan i Nykarleby. Död 1712. Ägde efter sin mor 7/12 mantals Drakabacka hemman. 5/12 mantal hade skrivits under kyrkoherdebolet 1696. Han ägde dessutom 1/2 mantal "Olof Jönssons" hemman, eller den s.k. "Recidens åkern" i Kyrkobyn. Hustru:Brita Hoffrenia, född 1660, död 1739. De hade två söner som var kapellaner i Nykarleby: Henric och Gustaf, samt en son Johan som var stadsnotarie i Nykarleby. Landbonde: Gabriel Påhlsson, (enligt tingsprotokoll 1693).

Uudenkaarlepyyn kirkko on kirkkorakennus Uudessakaarlepyyssä, Pohjanmaan maakunnassa. Se on pyhitetty Pyhälle Birgitalle. Kirkkorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1708, mutta sen saarnastuoli ja alttari valmistuivat vasta 1750-luvulla. Kirkon on suunnitellut asessori Elias Brenner, Alttaritaulun on maalannut ruotsalainen maalari Daniel Hjulström, joka on myös koristellut sisäkattojen holvit ja ikkunoita ympäröivät draperiat. Holvissa on kuvattuna pilvien ja pasuunaenkelien keskellä kuningas Fredrik I:n monogrammi ja teksti Anno 1749 Vivat Frideric. Kirkossa on yhdet Suomen vanhimmista uruista. Kahdeksanäänikertaiset urut on rakentanut Anders Telin vuonna 1768. Kirkon vieressä oleva pohjalainen renessanssitapuli on rakennettu vuonna 1702. Kirkon interiööri. Kirkkorakennus on puinen päätytornillinen pitkäkirkko. Lapuanjokeen kuvastuva Uudenkaarlepyyn kirkko on suurin Suomen vanhimmista puukirkoista. Kaunis maalauskoristelu ja arvokas esineistö kuvastavat 1700-luvun porvariston ihanteita kotikirkkonsa kaunistamisessa. 1880-luvun aikoihin kirkkoa alettiin pitää liian pimeänä ja enkelikuvia liian lapsellisina. Seinät maalattiin silloin valkeiksi, jolloin osa maalauksista hävisi, mutta kattomaalaukset säästyivät. Tilattiin uusi alttaritaulu taiteilija Alexandra Såltinilta. Se esittää Kristuksen kirkastumista. Tämä oli alttaritauluna 30 vuotta, mutta vuoden 1928 korjauksessa se siirrettiin eteläiseen päätyyn ja vanha alttaritaulu otettiin taas esille, ja seinätkin kunnostettiin entiselleen. Uudempia kuvia ovat kuorin lasimaalaukset. Ne on maalannut taidemaalari Lennart Segerstråle 1940.

Lapset:

Johan Neostadius s. 1680 Uusikaarlepyy.

2. puoliso: Johan Johaninpoika Forsman. (Taulu 1047). (Taulu 1048) Uudenkaarlepyyn kappalainen 1681, kirkkoherra 1693., s. 1655 Uusikaarlepyy, k. 1707 Uusikaarlepyy.

Även stamfar till släkten Koskimies och Yrjö-Koskinen. Student i Uppsala 1644. 1675 utnämnd till kommendant i Uleåborg och 1681 till samma befattning i Kajana. 1660 med drottning Kristinas livgarde i Tyskland som regementskrivare frö livgardet. Major, befallningsman för grevskapet Carleborg i Nykarleby. Flyttade 1675 fr. Nykarleby till Uleåborg. Innehade Forsbacka hemman och från 1664 även Juthbacka. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1674/75 Johan Forsman Johannes Johannis, Nycarlebyensis 2365. Vht: Kajaanin linnan komendantti Johan Pettersson Forsman (aikaisemmin Petrejus, † 1682) ja Susanna Johansdotter Pictorius tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Turussa 1674/75 Forsman Joh. Joh. Neocarl: _ 116. Respondentti 11.12.1678, pr. Johan Flachsenius 981. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.2.1681. — Uudenkaarlepyyn kappalainen 1681, kirkkoherra 1693. † Uudessakaarlepyyssä 1707. Pso: 1:o Magdalena Vilhelmsdotter Ross;Pso: 2:o Brita Henriksdotter Hoffrenius.

Lähde: http://www.geni.com/people/Johan-Forsman/6000000003340372302?through=6000000015921735059.
Vanhemmat: Johan Forsman (Petrejus), s. 1626 Ruotsi, Nordmaling, k. 1683 Kajaani ja Susanna Carlman o.s. Pictorius, s. noin 1632, k. 1697.

Uudenkaupungin vanha kirkko on Uudessakaupungissa sijaitseva kirkko, joka on rakennettu vuosina 1623–1629. Se on muodoltaan pitkäkirkko, siinä oli alun perin muutama pieni ikkuna, maalattia eikä välikattoa. Kirkkoa on varusteltu vähitellen, vuonna 1643 isonnettiin ikkunoita ja tehtiin välikatto. Hankintoihin kuului kaksi kirkonkelloa. Kirkossa olleille haudoille vaadittiin kalkkikivilaattoja tasaisen lattian saamiseksi. Kirkon toisesta päädystä tuli vuonna 1713 venäläisten viljavarasto, toista päätä käytettiin kirkkona. Uusi kolmiosainen välikatto rakennettiin vuonna 1735 ja sisustusta yhtenäistettiin ja kohennettiin. Kirkkoon hankittiin kyntteliköt ja se maalattiin sisältä. Sakasti on rakennettu 1752 ja kellotapuli 1775. Kellotapuli oli palontähystystornina vuoteen 1935 asti ja sodan aikana sieltä käsin tehtiin ilmavalvontaa. Koska kirkko ei ole koskaan palanut ja arvoesineetkin olivat kaupungin porvarien ja papiston mukana Ruotsissa Suuren Pohjan sodan aikana, kirkon esineistö on poikkeuksellisen hyvin säilynyttä, suurin osa on 1600-luvulta. Myös kirkko on hyvin säilynyt 1600-luvun kirkoksi, jossa on 1700-luvun puusisustus. Uudenkaupungin uusi kirkko valmistui 1863 ja vanhasta vaille käyttöä jääneestä kirkosta tehtiin museo, ensin sakaristosta vuonna 1895 ja koko kirkosta 1904. Museo siirrettiin kirkosta pois omaan rakennukseen 1968, jonka jälkeen vanha kirkko restauroitiin vuosina 1970–1976. Kirkko vihittiin uudestaan käyttöön 1976, vihkijänä oli uusikaupunkilaissyntyinen silloinen arkkipiispa Martti Simojoki. Vanhassa kirkossa toimitetaan kaikki kesäjan kirkolliset toimitukset. Kirkon vierellä on vanha hautausmaa, jolla on olevan sankarihautausmaan muistomerkki on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen pronssiveistos vuodelta 1952. Muutoin hautausmaalle ei ole haudattu vuoden 1848 jälkeen. Museovirasto on määritellyt Uudenkaupungin puutalokorttelit yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Uudenkaupungin vanha kirkko on tällä alueella.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 642

VI Jakob Henrici Henricuksenpoika Hoffrén e. Hoffrenius, (Taulusta 632, isä Henricus Hoffrenius) Iisalmen kirkkoherra, s. 1666 Sotkamo, k. 07.02.1733 IIsalmi.

sl. 1692 Jakob Hoffrenius (myös Hoffren) Jacobus Henrici, Ostrobotniensis 3888. * noin 1666. Vht: Iisalmen kirkkoherra Henrik Hourenius, myöh. Hoffrenius 655 (yo 1648, † ~1710) ja Elisabet Carlander. Ylioppilas Uppsalassa 16.7.1684 *Jacobus Hoffrennius Vijborgensis. Ylioppilas Turussa sl. 1692 Hoffrenius Jacob. Ostrob _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Jacobus Hoffrenius. Ups. dep. | Pastor in Idensalmi. — Apulaispappi Iisalmella (1691). Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin saarnaaja 1692. Iisalmen kappalainen (1704), kirkkoherra 1711. Pakeni isoavihaa s.v., palasi 1723. † Iisalmella 7.2.1733.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3888.

Iisalmen vanha kirkko, Kustaa Vaasan kirkko. Rakennettu 1778–1780.

1. puoliso: Agneta Andreaksentytär Hoffren o.s. Hourenius (Sculptorius)

Lapset:

Brita Brotherus o.s. Hoffrén s. Iisalmi.

2. puoliso: Anna Hansintytär Hoffren o.s. Forbus. (Taulu 650). (Taulu 651) s. 1670 Raahe, k. 19.03.1734 IIsalmi.
Vanhemmat: Hans Forbus, s. 1622 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 07.04.1710 Raahe ja Aukter Forbus o.s. Duvel, s. Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 643

V Johan Larsinpoika Hoffrén e. Houru-Hoffrenius, (Taulusta 623, äiti Magdalena Houru) Tytär Helenan kautta suku jatkuu nykypäiviin, Kristiinankaupungin pormestari ja postimestari, k. 1690 Kristiinankaupunki.

Puoliso: Christina Karlintytär Hoffrén o.s. Höök k. Kristiinankaupunki.

Lapset:

Karl Hoffrenius e. Hoffrén , s. 1660 Kristiinankaupunki. Tauluun 644

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 644

VI Karl Johaninpoika Hoffrenius e. Hoffrén, (Taulusta 643, isä Johan Hoffrén) Ylioppilas Turussa sl. 1684 Haurenius Car. Joh:is Ostrob _ 162. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1684] Carolus Joh. Hoffrenius. | Pædagogus Scholæ Christin: Postea Adjunctus minist. ac deinde Sacellanus Nerpensis. defunctus 1738. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.10.1697. — Kristiinankaupungin pedagogi 1694. Apulaispappi Närpiössä 1699. Närpiön Korsnäsin kappalainen 1710, sittemmin Närpiön emäseurakunnan kappalainen. Isonvihan aikana Närpiön vt. kirkkoherrana., s. 1660 Kristiinankaupunki, k. 27.09.1738 Raahen kirkkoon.

Eilen klo 11 tienoissa illalla huomattiin tulen päässeen valloilleen Raahen kirkossa. Ennen kuin väkeä riittävästi palopaikalle ehti, oli kirkko kokonaan liekkien vallassa, joten palon sammuttamisesta ei enää voinut tulla kysymystäkään. Kun kirkon ympäristöllä on joukko rakennuksia, niin piti yleisöä kauhun jännityksessä odotus minne päin kirkontorni kaatuisi, sillä jos se kaatuisi rakennusten päälle, niin syttyisivät nämä tietysti tuleen ja palo leviäisi kuka tiesi kuinka laajalle tuossa tiheään rakennetussa puutaloryhmässä. Onneksi kaatui torni palavan kirkon päälle, joten siitä pelosta päästiin. Mutta silloinpa saikin tuli uutta virikettä ja sellaisen voiman, että sitä oli mahdoton vastustaa. Kuumuus tuulen alla oli niin suuri, että kirkon ympärillä olevassa puistikossa syttyivät puut palamaan ja näitä myöten levisi tuli tuulen alla olevaan, alkeiskoulurakennukseen, joka pitkä puinen rakennus ponnistuksista huolimatta oli pian tulen saaliina ja paloi samoin kuin kirkkokin aivan perustuksiaan myöten. Koulurakennuksesta levisi tuli koulun vahtimestarin asuntoon ja poltti senkin rakennuksen sekä kaikki koulun ulkohuoneet aivan maan tasalle. Vielä paloi muutamia lähellä olevia makasiinejä. Kun tulen valta vihdoin saatiin suurilla ponnistuksilla rajoitetuksi, niin tapahtui se aivan viime tingassa, sillä tuli oli pääsemäisillään kaupungin tiheimmin rakennettuun osaan, jossa on pieniä puutaloja aivan toistensa vieressä. Jos palo tähän talorykelmään pääsi, niin se teki puhdasta koko tuosta kaupunginosasta. Mutta niin kuin jo mainitsimme, palo saatiin pysähtymään juuri tämän kaupunginosan laitaan. Mutta olikin se jo ehtinyt tuhoa tehdä tuntuvasti. Kirkon mukana paloivat uudet, vasta hankitut urut, joita parhaallaan paikoilleen pantiin. Osa kirkon arkistoa myöskin paloi sekä kirkon kalliit kattokruunut, erittäin kaunis vanha saarnatuoli, joukko vanhoja maalauksia ja veistokuvia. Koulussa paloi osa kirjastoa ja opetusvälineitä. Tulen irtipääsystä ei ole varmaa tietoa, vaan arvellaan sen jollain tavoin saaneen alkunsa urkujen paikalleen panotyössä kerääntyneistä lastuista, sillä muuta tulen vaarallista ei tiedetä kirkossa olleen. Kirkon tapuli joka on erillään kirkosta ja sattui tuulen päälle, saatiin pelastetuksi. Kirkko oli vakuutettu 46,000 markasta ja alkeiskoulu, jonka Raahen kaupunki omisti, vakuutettu 14,200 mkasta. Uudet urut olivat niinikään vakuutetut. [Lähde:Kaleva 24.7.1908 sivu 2 - 3] ____________________ Raahen kirkko palanut. R a a h e s t a, 24 p:nä heinäk. Eilen illalla k:lo 10:nen aikaan pääsi tuli irti kaupungin kirkossa, joka paloi poroksi. Tuli levisi alkeiskoulun rakennukseen, joka niinikään paloi perustuksia myöten. Suuri vaara uhkasi apteekkia sekä koko koillista kaupunginosaa. Tulen arvellaan päässeen irti sen varomattomasta käyttelystä uusia urkuja asetettaessa paikoilleen. Myöhemmin sähkötettiin Raahesta seuraavaa: Raahen puukirkko, rakennettu v. 1650, oli vakuutettu Kaupunkien yleisessä palovakuutusyhtiössä 46,000 mkasta. Uudet urut, joita paraillaan laiteltiin kirkkoon ja joita oli aikomus sunnuntaina koetella, olivat vakuutetut Pohjolassa 16,000 mksta; alkeiskoulun talo myös Pohjolassa 14,200 mkasta. Osa kirkon kalleuksista säilytettiin kirkonisännän luona ja pelastuivat siis tulelta, muun osan joutuessa liekkien uhriksi. Alkeiskoulun kirjoja ja papereita onnistuttiin osaksi pelastaa; koko muu irtaimisto paloi. Kirkon yhteydessä oleva, myöskin puusta rakennettu korkea torni paloi myös. Onneksi ei torni palaessaan kaatunut lähellä olevan apteekin päälle, vaan itse kirkon ylitse. - Apteekissa säilytettiin näet tulenarkoja ja helposti syttyviä aineita. Kirkon läheisyydessä sijaitseva kellotapuli pelastui tulelta. Tuulen puolella sijaitsevista rakennuksista vietiin kaikella kiireellä pois kaikki irtaimisto, koska yleisesti otaksuttiin ettei sitä kaupunginosaa saataisi pelastetuksi tulelta, joka kuitenkin onnistui palokunnan ja väestön yhteisten tavattomien ponnistusten avulla. Tulipalo alkoi kirkon urkulehteriltä, missä työt uusien urkujen paikoilleen asettamiseksi olivat käynnissä. Syy tulen irtipääsemiseen on toistaiseksi tietämätön. Vahinko on melkoinen. [Lähde: Uusi Suometar 25.7.1908 sivu 3] ____________________ Raahen tulipalosta antaa K:va seuraavia lähempiä tietoja: Ennenkuin väkeä riittävästi palopaikalle ehti, oli kirkko kokonaan liekkien vallassa, joten palon sammuttamisesta ei enää voinut tulla kysymystäkään. Kun kirkon ympäristöllä on joukko rakennuksia, niin piti yleisöä kauhun jännityksessä odotus minne päin kirkontorni kaatuisi, sillä jos se kaatuisi rakenusten päälle, niin syttyisivät nämä tietysti tuleen ja palo leviäisi kuka tiesi kuinka laajalle tuossa tiheään rakennetussa puutaloryhmässä. Onneksi kaatui torni palavan kirkon päälle, joten siitä pelosta päästiin. Mutta silloinpa saikin tuli uutta virikettä ja sellaisen voiman, että sitä oli mahdoton vastustaa. Kuumuus tuulen alla oli niin suuri, että kirkon ympärillä olevassa puistikossa syttyivät puut palamaan ja näitä myöten levisi tuli tuulen alla olevaan, alkeiskoulurakennukseen, joka pitkä puinen rakennus ponnistuksista huolimatta oli pian tulen saaliina ja paloi samoin kuin kirkkokin aivan perustuksiaan myöten. Koulurakennuksesta levisi tuli koulun vahtimestarin asuntoon ja poltti senkin rakennuksen sekä kaikki koulun ulkohuoneet aivan maan tasalle. Vielä paloi muutamia lähellä olevia makasiinejä. Kun tulen valta vihdoin saatiin suurilla ponnistuksilla rajoitetuksi, niin tapahtui se aivan viime tingassa, sillä tuli oli pääsemäisillään kaupungin tiheimmin rakennettuun osaan, jossa on pieniä puutaloja aivan toistensa vieressä. Jos palo tähän talorykelmään pääsi, niin se teki puhdasta koko tuosta kaupunginosasta. Mutta niin kuin jo mainittiin, palo saatiin pysähtymään juuri tämän kaupunginosan laitaan. Kirkon mukana paloivat uudet, vasta hankitut urut, joita parhaillaan paikoilleen pantiin. Osa kirkon arkistoa myöskin paloi sekä kirkon kalliit kattokruunut, erittäin kaunis vanha saarnatuoli, joukko vanhoja maalauksia ja veistokuvia. Koulusta paloi osa kirjastoa ja opetusvälineitä. [Lähde: Uusi Suometar 26.7.1908 sivu 4]

Puoliso: 1696 Kristina Jakobintytär Hoffrén o.s. Holmius

Lapset:

Anna Hoffrenius , s. 1703 Närpiö. Tauluun 645

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 645

VII Anna Karlintytär Hoffrenius, (Taulusta 644, isä Karl Hoffrenius) s. 1703 Närpiö, k. 1767 Raahe.

Puoliso: Gustaf Antonii Antoniuksenpoika Bogman Raahen ja Saloisten kirkkoherra. Rovasti, s. 09.03.1686 Oulu, k. 09.01.1756 Raahe.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1713 Gustaf Bogman Gustavus Antonii, Ostrobotniensis 5231. * Oulussa 9.3.1686. Vht: Kemin nimismies Anton Bogman († 1715) ja Valborg Johansdotter tämän 2. avioliitossa. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 4.11.1704 Gustavus Boghman [Ostrobothnienses testimonio qvisque suo instructi Rect. Sch. Uloëns. adhæc sub privato inform.]. Ylioppilas Turussa kl. 1713 Bogman Gustav Obotn _ 286. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.5.1713. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1713] Gustavus Bogman. Ups: advenit. Primo Sacri ministerii apud Cronobyenses Adjunctus, deinde constitutus ibidem Sacellanus 1724. Inde vero Sacellanus Uhloensis factus 1735. Sed qvo magis desideratus erat meis Vir hic ad Ecclesiam informandam natus, eo citius a Brahestadiensibus in locum defuncti pastoris vocatus, adiit curam sibi demandatam a Sacra Regia Majestate 1737. Animam exspiravit 1756. — Kruunupyyn pitäjänapulainen 1713. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, palasi 1718. Kruunupyyn kappalainen 1723. Oulun kappalainen 1735. Raahen ja Saloisten kirkkoherra 1737. Rovasti 1749. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738.

Raahen kirkko, joka valmistuttuaan vihittiin Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi, on vuosina 1909–1912 rakennettu Josef Stenbäckin suunnittelema ja rakennuttama tiilikirkko Raahessa. Kirkko edustaa kansallisromantiikkaa. Torni kohoaa 52 metriin ja kirkon sisään mahtuu tuhat henkeä. Edellinen kirkko oli puinen ja paloi 23. heinäkuuta 1908. Uusi kirkko rakennettiin graniittilaatoista, ja kirkkoa rakennettaessa kyläläiset sanoivat: ”Nyt rakennetaan kirkko, joka ei pala.” Taiteilijaprofessori Eero Järnefelt maalasi alttaritaulun Jeesuksen kanssa myrskyssä vuonna 1926. Hän itse oli antanut taulun nimeksi Heräävä toivo. Maalaustyö on tehty Pariisissa, mutta luonnosteltu Helsingissä, jossa maalauksen henkilöiden malleina toimivat Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen opiskelijat. Kooltaan taulu on 5,40 metriä korkea ja 3,70 metriä leveä. Kangasalan urkutehtaan rakentamat 39-äänikertaiset urut ovat vuodelta 1970. Kruunut ja lampetit on valmistanut raahelainen taidetakoja A. F. Westman. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuonna 1972 ja katto uusittiin vuonna 1996. Raahen vuonna 1908 palanut vanha kirkko oli tyypillinen 1600-luvun pitkäkirkko ja se valmistui vuonna 1655. Kirkko rakennettiin kaupungin koillislaidalle, eikä keskelle kaupunkia niin kuin yleensä tuolloin tehtiin, kaupungin korkeimmalle mäelle. Näin kirkon huomattavan korkea torni toimi myös kauas merelle näkyvänä merimerkkinä. Kirkon ulkopuoli sai pian valmistumisensa jälkeen lautavuorauksen. Valmistumisvuonna Raahen kaupungin pormestari Henrik Corte kutsui kuvanveistäjä Mikael Baltin Turusta tekemään kirkkoon saarnatuolin. Baltin veistämä saarnatuoli valmistui samana vuonna. Perimätiedon mukaan saarnatuoli rakennettiin tammesta, jonka Pietari Brahe oli lähettänyt. Saarnatuoli paloi kirkon mukana, mutta uuteen kirkkoon rakennettiin saarnatuoli vanhan kirkon mallin mukaan. Mikael Balt työskenteli Raahen kirkossa myös vuosina 1669-1673, jolloin hän koristeli kirkon värikkäillä veistoksilla. Veistokset oli pääosin sijoitettuna korkeisiin kuvalaitteisiin. Vanhaa kirkko peruskorjattiin vuonna 1884 ulkoa ja sisältä. Tuolloin kirkon sisäpuoli sai lautavuorauksen, ja kirkko maalattiin sisältä vaaleaksi. Myös Baltin veistokset puhdistettiin ja maalattiin uudelleen. Värikkäitä veistoksia pidettiin uudistettuun kirkkoon sopimattomina, eikä niitä enää haluttu kirkon sisälle. Suurin osa veistoksista varastoitiin kirkon viereiseen kellotapuliin. Tapuliin varastoidut veistokset säilyivät, vaikka tulipalo tuhosikin kirkon. Veistokset ja tapulin edessä seissyt yksi Suomen vanhimmista vaivaisukoista siirrettiin Raahen museoon, kun tapuli tarpeettomana purettiin uuden kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1912. Museoon on veistoksista ja muista vanhan kirkon koristuksista rakennettu kirkkosali, jossa nykyisin myös järjestetään kirkollisia juhlia.

Lapset:

Gustaf Bogman , s. 26.04.1722 Kruunupyy. Tauluun 646

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 646

VIII Gustaf Gustafinpoika Bogman, (Taulusta 645, äiti Anna Hoffrenius) Ylioppilas Turussa kl. 1745 [Bogman] Gustav Obotniens _ 403. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1745 [1745] Gustavus Bogman. Mercator Brahestadii. — Kauppias Raahessa 1753. Laivanomistaja., s. 26.04.1722 Kruunupyy, k. 29.12.1791 Raahe.

Puoliso: Brita Kristiina Andersintytär Bogman o.s. Hemmi s. 06.11.1726 Raahe, k. 09.03.1790 Raahe.

Lapset:

Gustaf Bogman , s. 25.02.1756 Raahe. Tauluun 647

Anders Johan Bogman s. 25.06.1758 Raahe, k. 2/1808 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 647

IX Gustaf Gustafinpoika Bogman, (Taulusta 646, isä Gustaf Bogman) s. 25.02.1756 Raahe, k. 1801 Oulu.

Puoliso: Maria Sofia Johanintytär Bogman o.s. Rehn s. 28.01.1769 Oulu, k. 11.04.1844 Oulu.

Lapset:

Maria Gustava Bogmansson o.s. Bogman s. 21.06.1798 Raahe, k. 03.10.1798 Raahe.

Sofia Magdalena Bogmansson o.s. Bogman s. 08.02.1800 Raahe, k. 05.10.1801 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 648

IV Katariina Juhontytär Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) s. noin 1599 Ii, k. jälkeen 1644 Oulu, Liminka.

Puoliso: Tyris Peterinpoika Oulun porvari, raatimies 1628-1630, harjoitti merenkulkua, s. 1590 luvulla Oulu, k. 02.04.1658 Oulu. Mainitaan 1611 Oulun vanhimmassa porvarienluettelossa. Omisti Oulussa talon ja myllyn. Tyriksen veli Hans oli naimisissa Catharinan siskon, Magdalenan kanssa.
Vanhemmat: "Pekka" Pietari Olavinpoika Houru, s. 1560 Pyhäjoki, k. 1626 Oulu ja N N.

Lapset:

Henricus Theodori Hoffren e. Ulopotamius k. 12.04.1665 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 649

IV Brita Juhontytär Forbus o.s. Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) s. 09.06.1600 Ii, k. 11.08.1696 Ii.

Puoliso: Caspar Hansinpoika Forbus. (Taulu 198). (Taulu 625) Raatimies ja Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan vouti 1639, Iin nimismies., s. 1590 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 17.12.1682 Oulu.

Forbus oli erityisesti paikallisesti merkittävä pohjalainen pappis-, virkamies- ja porvarissuku. Suvun kantaisiä olivat veljekset Caspar Hansinpoika Forbus (noin 1590 - 1682) ja Hans Hansinpoika Forbus (noin 1622 - 1710). Heidän isänsä Hans Forbus oli syntynyt Skotlannissa ja tullut Suomeen nähtävästi Danzigin ja Tukholman kautta.

Osa lähteistä antaa Kasparin syntymäpaikaksi Aberdeenin Skotlannissa. Oulussa oli 1620 kauppiaana Kaspari Hansinpoika Forbus. Hän oli tullut Ouluun Turusta missä oli ollut kauppias Jaakko Waalin palveluksessa. Kaspar [Caspar] mainitaan lähteissä Iin pitäjän vuokraajana. Hän oli Oulussa raatimiehenä 1633-1638 ja toimi Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan voutina 1639 alkaen.
Voutina ollessaan Kaspar sai aikaan huomattavan kassavajauksen voudintileihinsä vv. 1638-1641, ja ilmeisesti tämän vuoksi maaherra Melcher Wernstedt joutui eroamaan vuonna 1641. Wernstedt vaadittiin 1644 takaamaan tuo vaje sitoumuksellaan maksaa velka takaisin. Kaspar kuitenkin maksoi velan, joka oli 1644 20592 kuparitaaleria ja 1645 enää 5523 kuparitaaleria. On oletettavaa että vajeeseen ei liittynyt mitään rikosta, ehkä Kaspar oli ollut vastuussa verorahoja kuljettaneesta, merellä tuhoutuneesta laivasta, sillä myöhemmin hänestä tuli Iin nimismies.

Nimismiehenä Kaspar sai vuonna 1679 tehtäväkseen selvittää missä kunnossa Iin pitäjänarkisto oli ja huolehtia siitä niin että tärkeät paperit saivat asianmukaisen järjestyksen ja säilytyksen. Kasparin vävy Simo Antinpoika tuli 1680 Iin nimismieheksi.

1622 jälkeen Kaspar otti vaimokseen Brita Limingiuksen (1600-1696), Iin kirkkoherran Johan Henrikinpoika Limingiuksen ja Catharina Östenintytär Sursillin tyttären. Ilmeisesti ennen avioliittoaan Britan kanssa Kasparilla oli avioton lapsi, Hans, joka äidistä ei ole täyttä varmuutta, vaikka eri perustein on voitu esittää erilaisia olettamuksia.
Mm. että Hans Forbus oli Casparin veli, kasvanut Oulussa ja sieltä muuttanut Raaheen. Isä olisi ollut tämän väitteen mukaan hyvin vanha Hansin syntyessä ja siksi hänet olisi kasvattanut veli Kaspar.

Joka tapauksessa, Hans Forbus syntyi 1622 iiläisen talollisen tyttärelle. Erään perimätiedon mukaan Hansin äiti avioitui myöhemmin iiläisen talonpojan kanssa ja heidän tyttärensä avioitui aikanaan Salon nimismiehen kanssa, mutta näiden nimiä ei ole tiedossa. Kaspar holhosi ja kasvatti Hansista porvarin, joka mainitaan asiakirjoissa Raahen ensimmäisenä asukkaana. Tämän perimätiedon kertoi Hansin nuorin tytär vanhoilla päivillään Raahen pappi Thomas Stenbäckille. Myös muut vanhat raahelaiset olivat kertoneen hänelle samaa. Koska avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat tuohon aikaan rangaistavia, eikä suurella herralla kuten Kaspar Forbus voinut olla aviotonta lasta, Hans esiintyy asiakirjoissa aina Kasparin nuorempana veljenä. Oulun raastuvanoikeudessa 28.02.1635 vaati kauppias Wellam Bruun Turusta Kaspar Forbukselta korvauksia 358 taalaria "siitä vahingosta mitä tämän veli Hans Forbus oli aiheuttanut Bruunin palveluksessa ollessaan."
Tyttäret avioituivat emänniksi lähiseudun pappiloihin. Kotoisin Turusta, jossa oli kauppias Jakob Waalin palveluksessa. Kuljetti Oulusta isäntänsä puolesta tavaroita 1620. Sijoittui Ouluun. Raatimies 1633 - 38. Laivanomistaja. Asui Iissä 1667 - 68. Sursill lähteet mainitsevat suvun tulleen Skotlannista tai Danzigista.
Vanhemmat: Hans Forbus, s. 1560 Iso-Britannia, Skotlanti, Aberdeen, k. 1635 Puola, Pomorskie, Gdansk ja Margaret Forbus o.s. Wattertoun.

Lapset:

Hans Forbus , s. 1622 Puola, Pomorskie, Gdansk. Tauluun 650

Henrik Forbus , s. 1630 Oulu. Tauluun 652

Caspar Forbus , s. 1633 Oulu. Tauluun 655

Jakob Forbus , s. 1636 Oulu. Tauluun 625

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 650

V Hans Casparinpoika Forbus, (Taulusta 649, äiti Brita Forbus) Pehr Brahes "fogde från Iidensalmi". Borgare i Brahestad 1650- och rådman 1651-., raahelainen raatimies, Handlande i Jakobstad, Befallningsman, s. 1622 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 07.04.1710 Raahe.

Puoliso: Aukter Authorintytär Forbus o.s. Duvel. (Taulu 642) Kauppiaan tytär Turusta, s. Turku.

Lapset:

Anna Hoffren o.s. Forbus , s. 1670 Raahe. Tauluun 651

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 651

VI Anna Hansintytär Hoffren o.s. Forbus, (Taulusta 650, isä Hans Forbus) s. 1670 Raahe, k. 19.03.1734 IIsalmi.

Puoliso: Jakob Henrici Henricuksenpoika Hoffrén e. Hoffrenius. (Taulu 632). (Taulu 642) Iisalmen kirkkoherra, s. 1666 Sotkamo, k. 07.02.1733 IIsalmi.

sl. 1692 Jakob Hoffrenius (myös Hoffren) Jacobus Henrici, Ostrobotniensis 3888. * noin 1666. Vht: Iisalmen kirkkoherra Henrik Hourenius, myöh. Hoffrenius 655 (yo 1648, † ~1710) ja Elisabet Carlander. Ylioppilas Uppsalassa 16.7.1684 *Jacobus Hoffrennius Vijborgensis. Ylioppilas Turussa sl. 1692 Hoffrenius Jacob. Ostrob _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Jacobus Hoffrenius. Ups. dep. | Pastor in Idensalmi. — Apulaispappi Iisalmella (1691). Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin saarnaaja 1692. Iisalmen kappalainen (1704), kirkkoherra 1711. Pakeni isoavihaa s.v., palasi 1723. † Iisalmella 7.2.1733.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3888.
Vanhemmat: Henricus Hoffrenius e. Houru, s. 1629 Oulu, k. 1710 IIsalmi ja Elisabet Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1632 Oulu, k. 1710 IIsalmi.

Iisalmen vanha kirkko, Kustaa Vaasan kirkko. Rakennettu 1778–1780.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 652

V Henrik Casparinpoika Forbus, (Taulusta 649, äiti Brita Forbus) Ylioppilas Uppsalassa 30.10.1647 Hindricus Caspari Fårbudz. — Hailuodon vapaaherrakunnan vouti (1654–56), Iin vapaaherrakunnan (1661). Porvari Oulussa 1663, raatimies (1664), pormestari 1672. Valtiopäivämies 1668, 1678 ja 1680., s. 1630 Oulu, k. 10.03.1681 Oulu.

1. puoliso: Brita Larsintytär Forbus ent. Jenderjan o.s. Carlander s. 1630 Oulu, k. 28.05.1663 Oulu.

Lapset:

Katarina Frosterus ent. Uhlberg o.s. Forbus , s. 1655 Oulu. Tauluun 653

Brita Holst ent. Sacklinius o.s. Forbus s. 1660 Oulu.

2. puoliso: 1663 Oulu Margaretha Larsintytär Forbus o.s. Lithovius. (Taulu 197). (Taulu 198) s. 1639, k. 1731 Oulu, Liminka.
Vanhemmat: Lars Lithovius, s. 1607 Oulu, Liminka, k. 1665 Oulu, Liminka ja Catarina Margareta Lithovius o.s. Mathesius, s. 1610 Raahe, k. 1660 Oulu, Liminka.

Lapset:

Lars Forbus , s. 1672. Tauluun 199

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 653

VI Katarina Henrikintytär Frosterus ent. Uhlberg o.s. Forbus, (Taulusta 652, isä Henrik Forbus) s. 1655 Oulu, k. 11.04.1749 Oulu.

1. puoliso: Simon Jakobinpoika Frosterus. (Taulu 370) Haukiputaan kappalainen 1689., s. 1660 Oulu, k. 1701 Haukipudas.

Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 3.8.1677 Simon Jacobi Frosterus [Ulöenses, testimoniis laudabilibus instructi, ... ex schola NeoCarlebyensi, ... accessere.]. Ylioppilas Turussa sl. 1681 [Frosterus] Simon Jacobi Ostrob _ 151. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1681] Simon Jacobi Frosterus. | Collega Inferior Scholæ Uleaburgensis 1682; deinde Sacellanus in Haukipudas 1689. Obiit 1701. — Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1682. Iin Haukiputaan kappalainen 1689. † Haukiputaalla 1701.
Vanhemmat: Jakob Frosterus, s. 12.09.1632 Oulu, k. 17.04.1710 Oulu ja Anna Frosterus.

Lapset:

Catharina Anglenius o.s. Frosterus , s. 1695 Oulu. Tauluun 370

2. puoliso: Petter Mårteninpoika Uhlberg Ylioppilas Turussa kl. 1694 Uhlberg Petr. Martini Uloens _ 205. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1694] Petrus Mart. Uhlberg. | Sacellanus in Haukipudas 1703. obiit ibidem 1737. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 8.5.1703.

— Haukiputaan kappalainen 1703. Vangittu isonvihan aikana 1717. Uudenkaarlepyyn vt. kirkkoherra 1717–21, palasi sittemmin kappalaisenvirkaansa., s. 11/1674 Oulu, k. 09.05.1736 Haukipudas.

Lapset:

Maria Keckman o.s. Uhlberg , s. 1707 Haukipudas. Tauluun 654

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 654

VII Maria Petterintytär Keckman o.s. Uhlberg, (Taulusta 653, äiti Katarina Frosterus ent. Uhlberg) s. 1707 Haukipudas, k. 19.08.1733 Haukipudas.

Puoliso: Samuel Johaninpoika Keckman. (Taulu 349) Pudasjärven kirkkoherra., s. 22.05.1687 Pudasjärvi, k. 09.04.1761 Pudasjärvi.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1706 Samuel Keckman Samuel Johannis, Ostrobotniensis 4944. Kastettu Pudasjärvellä 22.5.1687. Vht: Pudasjärven kirkkoherra Johan Keckman U360 († 1707) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Anglenius. Ylioppilas Turussa sl. 1706 Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1706] Samuel Joh. Keckman. Pastor in Pudasjärvi | 1742. Antea Apologista Scholæ Uleoensis 1713, deinde Adjunctus Sacellani in Törnävä 1726. Denatus 1761. Uudestaan ylioppilas Turussa 1712/13 [Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Oulun triviaalikoulun apologista 1713. Tyrnävän kappalaisen apulainen 1726. Pudasjärven kirkkoherra 1742. † Pudasjärvellä 9.4.1761. Pso: 1:o Maria Hedraeus; 2:o 1729 Maria Uhlberg; 3:o 1737 Maria Lithovius († 1786).
Vanhemmat: Johan Keckman e. Kähkönen, s. 1657, k. 10.02.1707 Pudasjärvi ja Katarina Keckman o.s. Anglenius, k. 1694.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 655

V Caspar Casparinpoika Forbus, (Taulusta 649, äiti Brita Forbus) Ylioppilas Uppsalassa 6.11.1651 Casparus Caspari Forbus.

— Raahen kappalainen 1654, samalla koulumestari. Pyrki Raahen kirkkoherraksi 1664., s. 1633 Oulu, k. 28.02.1664 Raahe.

Kaspar / Kasper Kasparsson / Kaspersson

S Oulu 1633. V Pohjois-Pohjanmaan vouti, Oulun kaupungin porvari, kauppias ja raatimies, sittemmin Iin nimismies Kasper (Kaspar) Hansson Forbus ja Brita Henriksdotter Limingia (Lithovia).

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Uppsalassa 6.11.1651.

Raahen kaupungin kappalainen 1654 ja samalla pedagogion koulumestari (paedagogus). Turun tuomiokapitulin pöytäkirjan 20.6.1660 mukaan Forbus kutsuttiin (”får vocationsbref”) Kajaanin pedagogion rehtorin (koulumestarin) virkaan, josta Thomas Henrici Ulander oli erotettu, mutta hän ilmeisesti kieltäytyi kutsusta. Raahen kirkkoherra 1662 (Kojonen 1971, Nyholm 1978, Vahtola 2003 ym.), toisen tiedon mukaan (esimerkiksi Vallinkoski 1968, Kotivuori 2005) pysyi kuolemaansa asti kappalaisena, joskin Kotivuoren mukaan pyrki Raahen kirkkoherran virkaan 1664.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku helmikuu 1655.

K Raahe 28.2.1664.

P Beata Andersdotter Cajana eli Hjerta hänen 1. avioliitossaan, PV Kajaanin vapaaherrakunnan Kajaanin voutikunnan ja Pielisjärven vouti Anders Eriksson (Cajanus, Hjerta) ja luultavasti Agneta Mattsdotter / Aune Matintytär.

Beata Cajanan P2 Oulun kaupungin porvari, raatimies Knut Johansson, K Oulu keväällä 1699.

Puoliso: Beata Andersintytär Forbus o.s. Hjerta k. 1699 Raahe.

Lapset:

Kristina Corte o.s. Forbus , s. Raahe. Tauluun 656

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 656

VI Kristina Casparintytär Corte o.s. Forbus, (Taulusta 655, isä Caspar Forbus) s. Raahe, k. 1661 Raahe.

Puoliso: Henrik Henrikinpoika Corte. (Taulu 187). (Taulu 592) Raahen ensimmäinen pormestari 1649-1680, valtiopäiväedustaja. Henrik Corte oli yksi monista Saksasta Tukholman kautta Pohjanmaalle päätyneistä kauppiaista, jotka havaitsivat 1600-luvun alkupuolella alueen taloudelliset mahdollisuudet. Hän oli poikkeuksellinen muuttaja, sillä vain harva tulokkaista perusti kaupungin. Corte oli toimelias mies, jolla riitti aikaa kaupunginhallintoon, kruunun viran hoitamiseen, aatelisherran palvelemiseen ja omien henkilökohtaisten liiketoimiensa menestykselliseen hoitamiseen., s. Saksa, Lübeck, k. 1680 Raahe.

Hendrich Corte vanhempi – vanhan Raahen rakentaja (1649–1680)

Ns. ”Corte-kolmikon” muodostivat kolme peräkkäin kaupungin pormestarin virkaa hoitanutta Corte-suvun jäsentä: Hendrich vanhempi, Hendrich Hendrichinpoika (myös vanhempi) sekä Gabriel Corte. Nämä kolme miestä pitelivät vallankahvaa käsissään kaikkiaan 78 vuotta eli noin viidesosan koko Raahen olemassaoloajasta. Kun nämä vuodet ovat vielä kehityskaaren ensimmäisiä, on sanomattakin selvää, että ne olivat erittäin merkittäviä aikoja uudelle kaupungille.

Kun Pietari Brahe lähti valitsemaan vastaperustetulle kaupungille sen ensimmäistä pormestaria ja kun muistetaan, että Brahe jo ilmeisesti tällöin kaavaili tulevia maakauppoja, joiden mukana mm. Raahe siirtyi hänen yksityisomaisuudekseen, on varmaa, että hän paneutui tähän tehtävään tarkasti. Näin etenkin siksi, että Brahen omistuksessa jo aiemmin ollut Kajaanin vapaaherrakunta tarvitsi kipeästi oman satamapaikan, joksi Brahe oli havainnut Salon alueen.

Tätä vaikutelmaa on vaikea kiertää, koska Brahe teki valintansa vasta useita kuukausia itse kaupungin perustamisen jälkeen. Brahe tarvitsi ilmeisesti paitsi rakennustöiden johtoon kykenevän, myös merenkulkuun ja ennen kaikkea satamaoloihin perehtyneen miehen. Täksi osoittautui lopulta Hendrich Corte. Saksalaissyntyinen, Ruotsin kautta Suomen puolelle kulkeutunut mies, jolla oli takanaan kokemusta useampienkin vaativien virkojen hoidosta.

Corte oli tullut v. 1640 Ouluun toimiakseen siellä tukholmalaisen suurliikemiehen Spiringin paikallisena asiamiehenä. Tällöin hänen tehtäviinsä kuului paitsi Spiringin Ouluun rahtaamien tuotteiden markkinointi, myöskin ja ennen kaikkea hankintojen suorittaminen Pohjanmaalla Spiringin kauppahuoneen laskuun. Tässä tehtävässä Corte viipyi puolikymmentä vuotta.

Vuonna 1647 hän kuitenkin siirtyi kruunun leipiin ja vastaanotti nimismiehen ja voudin viran. Kaksi vuotta myöhemmin hän toimi yhdessä Pohjanmaan maavoudin Johan Bockmöllerin ohella Oulun juomanpanijana. Kun hänet näiden toimien jälkeen pestattiin Brahen toimesta uuden kaupungin pormestariksi, omasi hän koko lailla laajan maakunnan tuntemuksen.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Corte itse ollut aluksi kovinkaan mielissään uuden viran velvoitteista. Tätä kuvastaa se, ettei hän katsonut velvollisuudekseen muuttaa heti Raaheen vaan asusti aina pitkälle vuoden 1651 puolelle Oulussa siellä omistamassaan talossa. 1651 hän oli kuitenkin – ehkä kreivi Pietari Brahen painostuksesta – pakotettu muuttamaan omaan kaupunkiinsa. Corte hoiti virkatehtäviään kuitenkin vielä Oulussa oloaikanaan varsin aktiivisesti, mutta vasta Raaheen muuttonsa jälkeen hän pääsi kiinni tehtäviinsä täydellä teholla.

Uuden kaupungin asuttaminen ja rakentaminen ei liene koskaan ollut niitä helpoimpia maallisia tehtäviä. Näin ei ollut Raahenkaan kohdalla. Maaseudun väestö, josta piti muodostaa kaupungin pääväestö, ei tuntenutkaan odotetussa määrässä kiinnostusta kaupunkia kohtaan, ja Corte sai nähdä todella suurta vaivaa saadakseen kaupunkiin edes välttävän määrän asukkaita.

Tähän vaikutti kyllä parin ensimmäisen vuoden aikana sekin, etteivät kaupungin asiat olleet edes välttävällä tolalla, sillä esimerkiksi tonttien luovutus pääsi virallisesti vauhtiin vasta Corten muuton jälkeen. Selväpiirteisen tonttipolitiikan kiteytyessä alkoi tulliaidan lävitse saapua yhä useampia lähitienoon miehiä liittyäkseen mukaan uuden kaupungin pystytystyöhön.

Maaseudun väestö oli luonnollisesti lähes täysin tietämätöntä kaupungin elämäntavoista. Juuri tässä mielessä oli Cortella valtava työ edessään. Hän joutui kasvattamaan oman porvaristonsa lähes alusta pitäen. Johdattelemaan useimmiten luku- ja kirjoitustaidottomat uudet tulokkaat kaupungin elämäntapaan ja tiiviimpään kunnallishallintoon, kuin mihin nämä olivat maaseudulla tottuneet.

Ensimmäinen merkittävä aikaansaannos oli maistraatin eli raastuvanoikeuden perustaminen 1651. Mainittuna vuonna se kokoontui vain yhden ainokaisen kerran, mutta seuraavana vuonna jo sentään kolme kertaa. Corten itsensä lisäksi ensimmäiseen maistraattiin kuuluivat neuvosmiehet Matts Larsson, Henrich Hendersson, Hans Forbus ja Philip Bertilson. Corte oli saanut tehtävänsä jo mainittavalle alulle!

Hendrich Corte sai siis Raaheen muutettuaan vastaansa todella mittavan työkentän. Uuden kaupungin rakentaminen oli noissa olosuhteissa ilmeisen vaativa tehtävä, varsinkin vierasperäiselle miehelle, jota Corte saksalaissyntyisenä oli.

Saatuaan Raahen kunnallisia oloja sen verran kiinteään muotoon, että kaupungin maistraatti oli ainakin virallisesti nimitetty, oli Cortella jo jonkinlainen ote kaupunkiinsa. Tosin on todettava ensi vuosien maistraattien istuneen perin harvoin, mutta Cortella oli joka tapauksessa ympärillään joukko paikallisia voimia, joiden panosta uuden kaupungin rakentamisessa ei sovi väheksyä.

Kun Pietari Brahe vuonna 1652 hankki rahapulassa olleelta kuningatar Kristiinalta Raahen ”ikuiseksi maaomaisuudekseen” ja liitti sen jo aiemmin omistamaansa Kajaanin vapaaherrakuntaan lähinnä sen satamakaupungiksi, sälyttyi Hendrich Corten harteille suuritöinen lisätaakka. Hän joutui toimimaan Brahen voutina Raahessa ja lähiympäristössä ja suorittamaan muiden töidensä ohella mm. vaikeajuonteisen kruunun ja kreivien saatavien perinnän.

Raahen asema kaupunkina oli noita Corten aikoina – varsinkin ensi vuosina – varsin vähäinen. Tätä kuvastanee sekin, että Raahesta kerätyt verosaatavat luonnontuotteina toimitettiin Corten toimesta Pietari Brahen maatilalla Bogesundiin ja että Corte neuvotteli Raahea koskevista asioista pääasiassa Bogesundin voudin kanssa.

Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että Corte olisi ollut Pietari Brahelle itselleen tuntematon suuruus. Päinvastoin Brahe luki Corten luotettavimpiin miehiinsä, jota kohtaan hänelle ei ollut kertaakaan mitään huomauttamista. Toisaalta Corte ei toimissaan ollut Raahen asukkaita kohtaan millään tavoin tiukkaotteinen tai edes lujakätinen, vaan pyrki mahdollisimman pitkälle auttamaan nuoren kaupungin uudisasukkaita, jotka kamppailivat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Tätä kertonee sekin, että Corte täydensi raahelaisilta keräämiään kreivin saatavia ”omasta pussistaan”, mikäli asetetut kiintiöt eivät muutoin ottaneet täyttyäkseen. Samoin hän pyrki voudiksi koko tavalla voimaperäisesti saamaan hallintoalueensa asukkaille lukuisia helpotuksia erinäisistä suorituksista, mitä on pidettävä tuolla aikakaudella harvinaisena.

Oman vaikeutensa Corten toimille asettivat myöskin valtion virkamiehet, jotka herkästi pyrkivät ylittämään toimivaltuuksiaan ”itsenäisen” Raahen asioihin puuttumalla. Cortella riitti tosiaan töitä yrittäessään estää maaherrojen toimeenpanemiksi määräämien sotaväenottojen ja käräjien toteuttamisen Pietari Brahen maa-alueilla, joille maaherroilla ei lain kirjaimen mukaan ollut mitään sanavaltaa.

Hendrich Corte näyttää kuitenkin omanneen omat heikkoutensakin. Hän oli toimissaan nimenomaisesti herransa vouti, mutta myöskin talonpoikien suojelija. Aikaa myöten hänen suhteensa nuoren kaupungin porvareihin näyttää käyneen varsin työlääksi syystä, että porvarit katsoivat Corten kahmaisseen suhteettoman suuren osan kaupungin kaupankäynnistä omiin käsiinsä. Näillä tiimoilla joutui Pietari Brahe kerran jopa suorituttamaan tutkimuksen asiasta saadakseen mielialat tyyntymään.

Tutkimuksen tulos ei tainnut suuressa määrin raahelaisia tyydyttää, koskapa Corte kertoo kirjeessään muutaman vänrikki Joseph Matsonin tunkeutuneen asuntoonsa ja yrittäneen ”hänen tietämättään ja takaa päin halkaista häneltä pääkallon, ellei Jumala armossaan olisi sitä ehkäissyt”. Ja joutuipa Corte kerran jopa ilmitappeluun erään porvarin kanssa yrittäessään periä tältä saataviaan.

Hendrich Corte oli kuitenkin käytännössä se mies, joka pystytti Raahen, sitä eivät pysty edes riitaisuudet porvarien kanssa kumoamaan. Hänen kolme vuosikymmentä jatkuneen toimikautensa aikana Raahe sai kiinteät puitteet. Kunnallinen hallintokoneisto asettui uomiinsa, elinkeinotoiminta pääsi vauhtiin, koululaitos luotiin, ja seurakunnallinen toiminta pääsi alulle. Kaikissa näissä toimissa Cortella oli ratkaiseva osuutensa. Monipuolisuudesta kertonee sekin, että Corte yritti perustaa suolankeittämönkin Raahen saaristoon. Tai oikeastaan hän perusti sellaisen, joskin se jo parin koekäytön jälkeen osoittautui kannattamattomaksi, koska sillä valmistettu suola oli ”mustaa kuin maa ja kun tämä suola oli seisonut noin 8 päivää ja ilma oli ollut hieman kostea, muuttui suola velliksi ja suli vähitellen tyhjiin”.

Pormestarina Corte oli Raahelle myös voimallinen etujen puoltaja, jonka puolen kaupungin porvaristo pyrki herkästi unohtamaan. Nimenomaan Corten ansiota oli se, että hän sai Pietari Brahen taivutettua ”rauhoittamaan” Raahen kolme ensimmäistä vuosikymmentä ulkoisilta haittatekijöiltä, joilla myöhemmin on ollut varsin suuri osuus Raahen elämässä. Tämä tullee selvääkin selvemmin esille Corten seuraajien aikana, jotka hallitsivat raahelaista elämäntapaa Hendrich Corten kuoleman jälkeen vuodesta 1680.

Lähde: http://www.kirjastovirma.net/raahe/pormestarit/hendrichcorte

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Cortet hallitsivat Raahea kolmessa polvessa
Henrik Corte vanh. (n. 1600-1680)

Henrik Corte oli syntyjään lyybekkiläinen. Hän tuli Ouluun v. 1640 ja ryhtyi siellä liikemieheksi. Tarmokkaana miehenä Corte pääsi ennen pitkää Pohjois-Pohjanmaan kruununvoudiksi. Näihin aikoihin Pietari Brahe oli saanut vapaaherrakunnaksi Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, koko Kajaanin läänin sekä Saloisten suurpitäjän Pohjanlahden rannikolla. Kreivi tarvitsi aloitekykyistä ja tarmokasta miestä toimittamaan vapaaherrakunnan verotulot hänen kotisatamaansa Bogesundiin. Tämän tehtävän sai Henrik Corte ja kreivin miehenä hän pysyikin elämänsä loppuun saakka.

Kreivin käskystä Corte sai tehtäväkseen rakentaa eräälle Saloisten niemelle uuden kaupungin Kajaanin vapaaherrakunnan vientisatamaksi ja merikaupungiksi. Kaupungin paikan selvittyä alkoivat Corten johdolla rakennustyöt. Metsää kaadettiin, tonttimaita mitattiin, satamalaituri valmistettiin, laivaväylä merkittiin ja lähikylistä merkittiin uusia maa-alueita kaupunkiin. Koska kaupunki oli saatava nopeasti kasvamaan, luvattiin erikoisoikeuksia sinne tuleville. Pian uusi kaupunki pääsi tyydyttävän elämän alkuun.

Henrik Corten talo torin laidassa Rantakadun varrella kohosi muita korkeampana ja komeampana. Kaikkein upeimpana loisti kuitenkin raatihuone, joka näkyi kauas laivaväylälle saakka. Sen alakerrassa oli pieni kouluhuoneisto ja kaupunginkellari. Korkea raati piti istuntojaan yläkerrassa Corten johdolla. Yläkerrassa oli myös huoneisto kreiviä varten, jos hän sattuisi poikkeamaan Raaheen.

Kauniille mäelle rakennettiin kirkko, jota porvarit kilvan koristivat. Kreivikin lähetti tammea kirkon koristuksia, vaakunansa kehyksiä ja kreivillisiä kirkonpenkkejä varten. Lisäksi hän lahjoitti kirkolle kellon. Corte teetti kirkkoon kauniin saarnatuolin ja muita kirkon koristuksia sekä muistotaulun itsestään ja omaisistaan. Lisäksi hän lahjoitti pienet urut.

Raahen seurakunta 350 vuotta.
Jaakko Orkamaan kirjoittama juttusarja julkaistiin Raahelaisessa kesällä 2002.

Raahe oli siis laajan vapaaherrakunnan vientisatama. Cortella oli paljon työtä ja huolta verojen laivaamisessa Ruotsiin. Vuosittain vietiin useita laivallisia ylämaan viljaa, voita, lihaa, talia ja suolakalaa Bogesundiin. Omia laajoja liiketoimiaan Corte ei kuitenkaan unohtanut. Hän vuokrasi kreiviltä vapaaherrakunnan kymmmenysverot ja myi säännöllisesti Tukholmaan pohjanmaan tuotteita, etenkin tervaa. Hänestä tuli äveriäs mies, jonka hallussa oli suhteellisesti suurin osa Raahen kauppaa.

Kreivin käskystä Corte suunnitteli kanavan rakentamista Oulujärvestä Siikajokilaaksoa myöten mereen. Sota-aikana, kun venäläiset piirittivät Kajaanin linnaa ja uhkasivat koko pohjanmaata, Corte sai kiireellisesti tehtäväkseen rakentaa linnoituslaitteita Raahen puolustamiseksi. Todennäköisesti linnoitustöitä ei kuitenkaan suoritettu.

Talonpoikien kanssa Henrik Cortella ei ollut suuria ristiriitoja, mutta sen sijaan kaupunkilaistensa kanssa sitäkin useammin. Hän näyttää johtaneen kaupunkiaan itsevaltiaasti, mikä herätti porvarien vastarinnan. Vuonna 1659 Pietari Brahe joutui lähettämään Raaheen komissaarinsa Erik Carpelanin ja Tyres Gunnarssonin tutkimaan porvarien valituksia.

Pormestarin ja kaupunkilaisten vastakkaisuudet johtivat jopa väkivaltaisuuksiin. Vuonna 1665 vänrikki Joseph Mattson tunkeutui hänen kaupunkitaloonsa ja oli "hänen tietämättään ja takaapäin halkoa hänen päänsä kahtia, jollei Jumala sitä armollisesti olisi estänyt".

Hänellä oli myös uskolliset tukijansa. Raadissa hänellä oli lankomies Hans Forbus, joka toimi puheenjohtajana aina, kun hän pitkällisen Tukholmassa olojensa vuoksi ja säiden armoille jouduttuaan oli poissa maistraatista.

Henrik Corte kuoli vuonna 1680 eli sama vuonna kuin kreivillinen herransa.

Lähde: http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/corte.html
.

Lapset:

Henrik Corte , s. 1647 Oulu. Tauluun 657

Brita Lithovius o.s. Corte , s. 22.06.1653 Raahe. Tauluun 187

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 657

VII Henrik Henrikinpoika Corte, (Taulusta 656, äiti Kristina Corte) Raahen kaupunginkirjuri 1672, raatimies 1675, pormestari 1680. Valtiopäivämies 1682–83, 1686, 1689 ja 1697., s. 1647 Oulu, k. 05.08.1706 Raahe.

Ylioppilas Turussa sl. 1665 Kort Henr [Henrici Ostrob _ 86]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1665] Henricus Henr: Ross‹¿›. Turun hovioikeuden auskultantti. — Hailuodon vapaaherrakunnan lainlukija 1672–74. Samalla Raahen kaupunginkirjuri 1672, raatimies 1675, pormestari 1680. Valtiopäivämies 1682–83, 1686, 1689 ja 1697.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1793

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hendrich Corte nuorempi – Corte-sarjan toinen (1680–1706)

Raahen kaupungin yleinen asema valtakunnassa muuttui 1680 kertaheitolla vaikeaksi. Mainittuna vuonnahan kuolivat sekä kaupungin perustaja Pehr Brahe ja kaupungin ensimmäinen ja ehkä vaikutusvaltaisin pormestari Hendrich Corte. Nämä kaksi miestä olivat horjumattomalla arvovallallaan taanneet Raahelle suotuisat kehittymismahdollisuudet. Nyt heidän poismenonsa jälkeen joutui kaupunki yllättäen pulmallisen tilanteen eteen. Kuka kykenisi jatkamaan näiden kahden miehen tehtäväkenttää ja takaamaan kaupungille turvallisen ajan jatkumisen?

Hendrich Hendrichinpoika Corte oli isänsä elinaikansa jäänyt jollakin tapaa tämän vaikuttavan hahmon varjoon. Poika opiskeli lakia Turun yliopistossa, josta hän siirtyi loppututkinnon suoritettuaan Turun hovioikeuteen auskultantiksi. Täältä hänen tiensä kulki lainlukijaksi useihin eri pitäjiin ja lopulta vuonna 1675 – 28-vuotiaana – neuvosmieheksi Raaheen.

Corte oli todella nuori astuessaan neuvosmiehen tehtäviin. Tuohon aikaanhan kunnallishallinto oli lähes yksinomaan ”ikävaarien” käsissä. Tosin on todettava, että nuoremman Corten nopean kohoamisen takana olivat aivan ilmeisesti myöskin isä-Corten ja Pehr Brahen väliset hyvät suhteet. Joka tapauksessa ryhtyi Hendrich Corte nuorempi istumaan Raahen maistraatissa neuvosmiehen pallilla ja täytti paikkansa ilmeisesti hyvin, koskapa kaupunkilaisilla ei tässä suhteessa ollut mitään valittamista.

Isä-Corten kuoltua 1680 ehti Pehr Brahe ennen kuolemaansa nimittää Hendrich Hendrichinp. Corten Raahen pormestariksi 10.4.1680 päivätyllä valtakirjalla. Nuori Corte osoittautui pormestarin virassaan oivaksi, mutta myöskin vaateliaaksi mieheksi. Niinpä hän kieltäytyi heti alkuun vuoden 1680 valtiopäivämiehen tehtävistä, koska porvaristo ei myöntynyt hänen vaatimaansa 300 kuparitalarin palkkioon. Valtiopäivillä edusti Raahea notario Brunell.

Seuraavana Cortekin joutui jo matkaamaan Tukholmaan suuremmin palkkiomääristä välittämättä. Tällöin oli kysymys koko kaupungin ja siinä sivussa myöskin pormestarin viran säilyttämistä, koska Raahea uhkasi naapurikaupunkien vehkeilyjen tuloksena lakkauttaminen. Corte nuorempi osoittautui kuitenkin ”miehen mittaiseksi” onnistuessaan käännyttämään asian lopulta Raahelle myönteiseksi.

Jos vaikka Corte olikin virassaan kykenevä ja tunnustettu, oli hän yksityishenkilönä kiivas ja ristiriitainen. Tästä kertonee sekin, että raastuvanoikeus tuomitsi hänet maksamaan 1682 60 kuparitalaria Johan Tammelanderille sovintorahana. Tämä syystä, että Corte oli jollakin huvipurjehduksella oltaessa huitaissut Tammelanderia kepillä päähän niin voimakkaasti, että tämä sai päähänsä pahan verihaavan.

Corte hoiti pormestarin tehtäviä aina kuolemaansa vuoteen 1706 saakka. Vuotta aiemmin hän oli solminut kolmannen avioliittonsa myöhemmin Pyhäjoen kirkkoherran Johan Tawastin tyttären Beatan kanssa. Leskeksi jäätyään syntyi Beata Corten ja Hendrich Corten ensimmäisessä avioliitossa Margaretha Nycarluksen kanssa syntyneen pojan Gabriel Corten välille riita pormestarin hautapaikasta. Leski olisi halunnut siirtää pormestarin ruumiin Pietarsaareen sukunsa omistamalle maatilalle haudattavaksi, kun taas Gabriel piti kiinni isänsä elinaikanaan esittämästä toivomuksesta tulla haudatuksi Raahessa olevaan perhehautaan. Porvariston päätöksellä riita lopulta ratkaistiin Gabriel Corten hyväksi, ja niin hän sai haudata isänsä Raahen kirkkotarhaan kahden aiemman vaimonsa, vanhempiensa, tyttärensä ja tämän lapsen sekä siskonsa kanssa samaan hautaan.

Kuollessaan Hendrich Corte nuorempi jätti jälkeensä valtaisat velat yhteissummaltaan lähes 7 000 hopeatalaria. Beata ja Gabriel Corte joutuivat uhraamaan lähes koko kuolinpesän varat isänsä velkojen maksuun. Nuorempi Corte ei siis ollut yksityishenkilönä talousmies, vaikkakin kykeni hoitamaan yhteiskunnan taloutta hallinnollisten tehtäviensä ohella.

Lähde: http://www.kirjastovirma.net/raahe/pormestarit/hendrichcortenuor

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Varapormestarin nimike otettiin Raahessa käyttöön Henrik Corte vanhemman ikäännyttyä ja luovutettua tehtäviään vanhimmalle pojalleen Henrik Henrikinpoika Cortelle. Kreivi nimitti hänet pormestariksi valtakirjalla v. 1680. Hän oli ennen pormestarin virkaan valitsemista ehtinyt syvällisesti perehtyä Raahen ja sen vaikutusalueen asioihin.

Henrik Corte nuoremman tehtäväksi tuli Kajaanin vapaaherrakunnan lakkauttamisen jälkeen kaupungin privilegioiden puolustaminen valtiopäivillä. Raahen valtiopäivämiehenä hän oli vuodesta 1686 aina kuolemaansa saakka vuonna 1706.

Jos hänen isänsä virkatoimissa oli havaittavissa itsevaltiaita piirteitä, piirtyy pojasta kuva varsin kuumaverisestä ja väkivaltaisestikin käyttäytyvästä viranhaltijasta. Vuonna 1681 hän oli purjehtinut kauppias Johan Tammelanderin kanssa, jolloin hän oli lyönyt tätä kepillä päähän. Hän joutui maksamaan Tammelanderille sovitussakot.

Lähde: http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/corte.html.

Cortenkatu Raahessa. Kuva: Kirsti Vähäkangas.

1. puoliso: 13.02.1673 Raahe Margaretha Jakobintytär Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus). (Taulu 157). (Taulu 396). (Taulu 602) s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

Lapset:

Gabriel Corte , s. 1680 Raahe. Tauluun 658

Gustaf Corte k. 1684 Raahe.

Henrik de Courte e. Corte , s. Raahe. Tauluun 659

2. puoliso: Margareta Petterintytär Corte o.s. Schepper k. 1704 Raahe.

3. puoliso: Beata Johanintytär Corte ent. Scharff o.s. Tawast. (Taulu 584). (Taulu 592) s. 1670 Pyhäjoki, k. 27.01.1741 Ruotsi.
Vanhemmat: Juho Tawast, s. noin 1626 Turku, k. noin 1689 Pyhäjoki ja Anna Tawast o.s. Sursill, s. noin 1620 Pietarsaari, k. 1675 Pyhäjoki.

Lapset:

Anders Henrik Corte s. 06.09.1706 Raahe, k. 15.03.1707 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 658

VIII Gabriel Henrikinpoika Corte, (Taulusta 657, isä Henrik Corte) Raahen pormestari 1706-1728. Valtiopäivämies. Died Syyskuu 20. 1728 in Tukholma (Kirjoilla Raahessa)., s. 1680 Raahe, k. 20.09.1728 Ruotsi, Tukholma matkalla.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1697 Gabriel Corte Gabriel Henrici, Ostrobotniensis 4259. * noin 1680. Vht: Raahen pormestari Henrik Corte 1793 (yo 1665, † 1706) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Nycarlus tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Uppsalassa 26.7.1690 *Gabriel Cort n. jur. [fratres] [Ostrobothniens. sub priv. præcept.] | juramentum dixerunt a. d. 28 Oct. 1695. Ylioppilas Turussa kl. 1697 Corthe Gabriel [Ostrob _ 217]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1697] Gabriel Korte. Ups. dep. — Notaari. Raahen kaupunginkirjuri ja rahastonhoitaja 1700, vt. pormestari 1706, vakinainen 1708. Valtiopäivämies 1719, 1720 ja 1726–27. † matkalla Tukholmassa (Katarina) 20.9.1728.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4259

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gabriel Corte – Corte-dynastian viimeinen (1706–1728)

Lienee peräti harvinaista suomalaisessa kaupunkihistoriassa, että kolme perättäistä pormestaria sijoittuu samaan sukuun ja vieläpä isä–poika-suhteessa. Tämä selittynee sillä, että Pietari Brahella oli vissejä vaikeuksia uuden kaupungin perustamisessa. Tätähän kuvastaa sekin, että Hendrich Corte vanhempi tuntui olevan perin tahkea muuttamaan perustettavaan kaupunkiin Oulusta, jossa hänellä oli varsin hyvä virka sielläkin. Toisaalta tuohon aikaan edes joltisenkinlainen kirjanoppineisuus oli ilmeisen harvinaista ja kulki sukuperintönä isältä pojalle, koska harvalla oli tuohon aikaan varaa kouluttaa jälkikasvuaan ja moni korvenraivaajasuomalainen tuskin tunsi vetoa lukupuuhia kohtaan.

Vaikuttava tekijä pormestarikysymyksessä oli tuolloin myöskin kunkin ehdokkaan taloudellinen tila. Tässä suhteessa Corte-dynastian – sanottakoon nyt vaikka näin – miehet olivat etulyöntiasemassa muihin nähden. Vanhin Corte oli Pietari Brahen erinäisissä viroissa päässyt kohoamaan taloudellisesti koko tavalla korkealle ja Raaheen asetuttuaan hoiteli yksityisiä bisneksiään perin hanakasti, jopa niin, että se herätti kaupungin porvaristossa tiettyä katkeruutta. Hänen pojalleen jättämä taloudellinen asema oli vankkumaton raahelaisessa mittakaavassa.

Samaa tuskin voidaan sanoa Hendrich Corte nuoremman jäämistöstä, sillä hänhän ehti vaiheikkaan elämänsä aikana velkaantua korviaan myöten. Corte-nimi oli jo kuitenkin siinä määrin luotettava, että Hendrich Corte nuoremman ensimmäisessä avioliitossa syntyneellä Gabriel Cortella oli tie selvänä asettuessaan isänsä jälkeen ehdolle Raahen pormestarin virkaan.

Gabriel Corten ryhdyttyä isänsä kuoleman jälkeen 1706 hoitamaan pormestarin tehtäviä hän joutui pikimmiten toteamaan kaupunkinsa joutuvan sekasortoon ja sodan jalkoihin. Isoviha pyyhkäisi yli Pohjanmaan ja autioitti rannikkoalueen kaupungit moneksi vuodeksi. Niinpä Raahenkin väestö lymyili salomaiden piilopirteissä vauraimman väestönosan siirryttyä lahden yli emä-Ruotsiin venäläisvainoa pakoon. Ruotsiin kulkeutui myöskin nuori pormestari Gabriel Corte, jonka virkatehtävät rajoittuivat tuona aikana vuoden 1719 valtiopäiville osallistumiseen.

Rauhan palattua palasi Gabriel Corte ensimmäisten mukana Raaheen ja totesi kaupunkinsa perin juurin hävitetyksi. Kaupungin väestö oli supistunut pariin kymmeneen, ja sen maistraatin jäsenistä palasi isonvihan jälkeen takaisin vain kaksi, pormestari Corte ja neuvosmies Hendrich Forbus. Hieman myöhemmin palasi vielä Zachris Walding, mutta muiden tilalle jouduttiin nimittämään uusia, pitkään tilapäisinä neuvosmiehinä toimineita henkilöitä. Tällaisen tilapäisen maistraatin harteilla lepäsi vastuu raastetun kaupungin jälleenrakentamisesta.

Gabriel Corten määrätietoisen, joskin kovaotteisen valtikan alla Raahe selviytyi pahimmista koettelemuksistaan, mutta Corten tehtävät pormestarina eivät ottaneet luontuakseen aurinkoisissa merkeissä. Hänen aikakaudelleen sattuu surullinen riita kaupungin lakkauttamisesta, jonka osa porvaristosta oli vähällä aikaansaada. Tämä vehkeily johtui lähinnä Corten toimia kohtaan tunnetusta tyytymättömyydestä.

Toinen vaikuttava seikka oli heräävä kielikysymys. Raahen virallisena kielenä oli alusta pitäen ollut ruotsi, mutta pääasiassa kauppias Jacob Simeliuksen aloitteesta ryhtyi osa porvaristoa ja maistraatin jäseniä käyttämään suomen kieltä maistraatin istunnoissa. Tilanne lienee ollut tragikoominen, kun kaupungin asioista keskusteltiin kaksikielisesti osan esittäessä asiansa suomeksi, osan ruotsiksi. Simelius ja Corte näyttävät olleen todelliset riitapukarit, jotka tarttuivat herkästi toistensa heikkouksiin. Erinäisten riitaisuuksien jälkeen päädyttiin lopulta tilanteeseen, jossa Simeliuksen johtaman suomalaisuusryhmän aiheuttama metelöinti ja väkivaltaisuus pakottivat maistraatin jäsenet pakenemaan istuntosalista suin päin. Tämä puolestaan johti Corten jättämään asian oikeuskanslerin ja myöhemmin Turun hovioikeuden käsiteltäväksi.

Eräänä riitaisuuden aiheuttajana oli myöskin Corten pitkällinen valtiopäivämatka vuoden 1727 valtiopäiville. Tälle matkalle Corte pääsi käytyään katkeran ehdokaskiistan Simeliuksen kanssa, ja kun hän vaati aiemmin luvattua lisäpalkkiota matkakorvauksista, oli selvää, että tämä herätti suurta tyytymättömyyttä vastapuolen eli Simeliuksen leirissä.

Gabriel Corten viivyttyä näillä valtiopäivillä porvariston mielestä liiankin pitkään asiasta valitettiin Pohjanmaan maaherralle von Essenille, joka lähetti asian johdosta oikeuskanslerille kirjeen vaatien Cortea pikaisesti palaamaan takaisin, koska hänen Tukholmassa oleskelunsa oli johtamassa köyhän porvariston taloudelliseen ahdinkoon.

Pormestari Corte ei kuitenkaan enää palannut kotikaupunkiinsa, sillä Tukholmassa hänet yllätti vakava sairaus, jonka kynsissä hän lopulta menehtyi v. 1728. Hänen jälkeensä Raahe jäi hallinnollisesti raajarikon asemaan. Sen kunnalliselämä oli parin vuoden eli valtiopäivien ajan ollut lähes täysin lamassa, koska pormestari Corten poissa ollessa ei löytynyt kykenevää miestä hoitamaan kaupungin asioita eikä edes päästy yksimielisyyteen tällaisesta henkilöstä. Corte-suku oli kuitenkin kokonaisuutena Raahen kehitykselle ensiarvoisen tärkeä. sillä heidän aikanaan luotiin perusta, jolle myöhempien pormestarien ja maistraatin oli helppo rakentaa!

Lähde: http://www.kirjastovirma.net/raahe/pormestarit/gabrielcorte

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Henrik Corte nuoremman vanhin poika Gabriel Corte oli isänsä kuollessa Raahen kaupungin notaarina eli kaupunginkirjurina. Siten oli Raahen porvaristolle luonnollista esittää häntä isänsä kuoleman jälkeen hoitamaan pormestarin virkaa.

Gabriel Corten virkakauden katkaisi Suuri Pohjansota ja vuodesta 1714 lähtien venäläisten eteneminen Pohjanmaalle. Venäläisten miehityksen edellä pormestari perheineen siirtyi useimpien muiden Raahen porvareiden tavoin Ruotsin puolelle.
Gabriel Corte jatkoi Uudenkaupungin rauhan jälkeen Raahen pormestarina.

Lähteet:

http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/corte.html

Raahen opaskurssin v. 1997 materiaali, Raahen vanha tori/Eija Turunen v. 1989, Raahen tienoon historia I.

Puoliso: Kristina Jakobintytär Corte o.s. Walstenius. (Taulu 739) k. 1727 Raahe.
Vanhemmat: Jakob Walstenius, s. Parainen, k. 06.11.1694 Turku ja Elisabet Walstenius o.s. Klöfversköld, k. 27.07.1693 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 659

VIII Henrik Henrikinpoika de Courte e. Corte, (Taulusta 657, isä Henrik Corte) Ruotsi-Suomen armeijan majuri 1703, Ranskan laivaston amiraali, s. Raahe, k. Ranska.

Puoliso: Katarina Elisabet Corte o.s. Werner

kl. 1697 Henrik Corte (myös Cortez ja de Courte) Henricus Henrici, Ostrobotniensis 4260. Vht: Raahen pormestari Henrik Corte 1793 (yo 1665, † 1706) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Nycarlus tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Uppsalassa 26.7.1690 *Henricus Cort n. jur. [fratres] [Ostrobothniens. sub priv. præcept.] | juramentum dixerunt a. d. 28 Oct. 1695. Ylioppilas Turussa kl. 1697 [Corthe] Henric [Ostrob _ 217]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1697] Henrich Korte. | Chiliarcha, ceu perhibetur in Germania. — Musketööri henkikaartissa 1698, lippumies. Kornetti eversti Grassin rakuunarykmentissä Bremenissä 1700, ero 1701. Kapteeni Morathin Savon jalkaväkipataljoonassa s.v. Kenraaliadjutantti 1704. Joutui sotavangiksi 1705, vapautui s.v. Majuri puolalaisessa Woiwodikowskin(?) rakuunarykmentissä s.v., everstiluutnantti 1706, sotavankina s.v. ja uudestaan 1709–16, oleskeli sittemmin kuningas Stanislaw I:n luona Zweibrückenissä. Ratsuväen eversti 1721. Pyrki Porin läänin jalkaväkirykmentin everstiksi 1726. Sittemmin amiraali ranskalaisessa palveluksessa (käyttäen nimeä de Courte).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 660

IV Anna Juhontytär Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) Loimaan pappilan ruustinna 1640-58, s. 1602 Ii, k. 13.01.1674 Loimaa.

Puoliso: Johannes Petruksenpoka Walstenius Loimaan kirkkoherra, ratsutilallinen (Vilvainen), s. 1595 Parainen, k. 03.01.1658 Loimaa. Juho Petruksenpoika oli Paraisten kappalainen 1626, Naantalin kirkkoherra 1633,
Juho kotiutui hyvin Naantaliin, osti itselleen Immaisten tilan ja olisi viihtynyt seurakunnassa pidempäänkin, mutta
akatemian tarpeet pakottivat hänet siirtymään Loimaalle.
Loimaan kirkkoherra 1640 (Elgenstjerna).
Osti 1642 Vilvaisten kylästä ratsutilan, josta talonakin kutsutaan nimellä Walstenius.
Lisäksi hän otti viljeltäväkseen Pesänsuon Louven.
Vanhemmat: Petrus Walstenius e. de Hanjas, s. 1550, k. 1620 Parainen ja Karin Walstenius o.s. Esping, s. 1550 Parainen, k. Parainen.

Lapset:

Petrus Walstenius , s. 1620 Parainen. Tauluun 661

Katarina Rothovius o.s. Walstenius , s. 1624 Naantali. Tauluun 681

Isak Walstenius Sotapappi 1650-luvulla, kuoli Ru-Su sodassa Puolaa vastaan käydyssä sodassa., k. 1655.

Kristina Walstenius

Jakob Walstenius , s. Parainen. Tauluun 739

Maria Barck o.s. Walstenius , s. 1630 Kokemäki. Tauluun 761

Anna Walstenius , s. 4/1633 Naantali. Tauluun 762

Agneta Utter o.s. Walstenius , s. välillä 1635-1636. Tauluun 765

Margareetta Bergius o.s. Walstenius , s. 00.07.1637 Naantali. Tauluun 790

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 661

V Petrus Johanneksenpoika Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) Loimijoen kirkkoherra., s. 1620 Parainen, k. 1675 Loimaa.

Turun hiippakunnan paimenmuisto; Walstenius, Petrus Johannis (K 1675), Wallstenius / Valenius / Walenius / Wallenius, Peer / Per / Petter Johansson. S todennäköisesti Parainen oletettavasti 1610-luvun lopulla tai 1620-luvun alussa. V Loimaan edellinen kirkkoherra Johannes Petri Walstenius ja Anna Johansdotter Limingia (Lithovia). Ylioppilas (Petrus Johannis Valenius Finno) Uppsalassa 21.10.1638, (Petr. Johannis Walenius) Turussa 1640/41; menetti stipendin laiskuuden takia 9.2.1642. Loimaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1643, kappalainen 1649, kirkkoherra Turun tuomiokapitulin nimittämänä helmikuussa 1658. Turun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (suomeksi) 1660, synodaaliväitöksen opponentti 1667. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 18.4.1649 ja 10.4.1668. Walstenius lahjoitti kahdeksanhaaraisen kynttiläkruunun ja muutakin esineistöä Loimaan kirkkoon.Hän osti maatilan Loimaan Seppälän kylästä 1649 ja peri isänsä 1658 kuoltua ratsutilan Vilvaisten kylästä.

Puoliso: Helena Christerintytär Walstenius o.s. Agricola s. 1631 Salo, Uskela.

Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s. 32;

Elin Helena Agricola. Walsteniuksen sukua koskevissa tutkimuksissa on Pietari Walsteniuksen puolison nimi Helena Kristianintytär, mutta valtionarkistossa olevissa Loimaan henkikirjoissa esimerkiksi vuosina 1663-1671 on nimeksi kirjoitettu Elin kaikkina muina vuosina paitsi 1668 se on Helena. Loimaan kirkon kynttiläkruunussa se on myös Elin Kristianintytär. Tämä siis osoittaa, että hänen nimensä on Elin Helena.
.
Vanhemmat: Christer Agricola e. Leijonmarck, s. 1593 Venäjä, Viipuri, Vyborgsky District, k. 1662 Salo, Uskela ja Kerstin Agricola o.s. Forsenia, s. 1600 Turku, k. 1663 Salo, Uskela.

Lapset:

Johan Wallensteen e. Walstenius , s. 1645 Loimaa. Tauluun 662

Krister Walstenius , s. 1650 Loimaa. Tauluun 671

Petter Walstenius Turun katedraalikoulun oppilas 26.7.1677 (in cl. rect., Petrus Petri Walstenius, filius Pastoris olim in Loimijoki). Ylioppilas Turussa kl. 1679 [Walstenius] Petrus Satac. _ 141. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1678/79] Petrus Walstenius. | obiit. — Omisti Vilvasten ratsutilan Loimaalla, asui siellä vielä 1683. Otettu Seilin hospitaaliin 1693, mainitaan siellä 56-vuotiaana 1712. ‡ Tukholmassa (Danvik) 16.2.1715., s. 1656 Loimaa, k. 16.02.1715 Ruotsi, Tukholma.

Jacob Walstenius , s. noin 1664 Loimaa. Tauluun 680

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 662

VI Johan Petruksenpoika Wallensteen e. Walstenius, (Taulusta 661, isä Petrus Walstenius) Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689. Valtiopäivämies., s. 1645 Loimaa, k. 16.06.1727 Kemiö.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1662/63 Johan Walstenius, aateloituna 1693 Wallensteen Johannes Petri, Satacundensis 1578. Vht: Loimaan kirkkoherra Per Wallenius, myöh. Walstenius 146 (yo 1640/41, † 1675) ja Helena Agricola. Ylioppilas Turussa 1662/63. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1662/63] Johannes Wallstenius. | Consul Raumoënsis, Postea Judex Territorialis. | obiit. — Majoitusmestari Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentissä (1675). Vuokraaja Rauman pitäjän Sampaanalassa. Rauman pormestari 1679. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero 1706. Aateloitu 1693. Pakeni sotaa Ruotsiin (1715), palasi rauhanteon jälkeen. Valtiopäivämies porvarissäädyssä 1686, aatelissäädyssä 1719 ja 1720. ‡ Kemiössä 16.6.1727. Pso: 1671 Anna Maria Grass († 1727).

Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s, 32-33;. Hänen monia vallattomuuksiaan mainitaan akatemian pöytäkirjoissa. Lopulta hän karkasi karsserista ja koko yliopistokaupungista vieden mukanaan Turun hovioikeuden varapresidentti Grassin tyttären. Tämän tekonsa johdosta hänet 14.4.1671 erotettiin ainiaaksi Turun yliopistosta. Jatkoiko hän muualla opintojaan, ei ole tiedossa, mutta 1679 hänestä tuli Rauman pormestari ja 1689 Halikon ja Piikkiön kihlakunnan tuomari sekä aateloitiin 16.12.1693, jolloin hän otti nimekseen Wallensten. Loimaan kirkolle hän teki lahjoituksia. Avioliiton hän solmi Anna Maria Grassin kanssa kohta sen jälkeen kuin oli hänet ryöstänyt.

Stamfader för adliga ätten Wallensteen, n:r 1305.

Källa: Leijonhufvud; Ny svenska släktbok. Johan Wallensteens adliga ätt utdog redan 1762 den 2 januari med hans soson den femårige Nils Johan.

Puoliso: 1671 Turku Anna Maria Gustafintytär Wallensteen o.s. Grass s. 1650.
Vanhemmat: Gustaf Grass, s. 25.11.1626, k. 23.03.1694 Turku ja Margareta Grass o.s. de la Motte, s. 1628, k. 23.02.1692 Turku.

Lapset:

Margareta Juslenius o.s. Wallensteen , s. 1676. Tauluun 663

Henning Johan Wallensteen , s. 1682 Turku. Tauluun 668

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 663

VII Margareta Johanintytär Juslenius o.s. Wallensteen, (Taulusta 662, isä Johan Wallensteen) s. 1676, k. 1722 Turku.

Puoliso: 1696 Gabriel Danielinpoika Juslenius Teologian professori, logiikan ja metafysiikan professori, s. 11.10.1666 Mynämäki, Mietoinen, k. 19.03.1724 Turku.

Kävi (Gabriel Danielis Juslenius filius Sacellani in Virmo) Turun katedraalikoulua 11.11.1678 (in cl. rect.). Ylioppilas (Borealis, Gabriel Danielis Iuslenius Virmoensis) Turussa 31.5.1682; maksoi (Gabriel Danielis Juslenius Wirmoënsis) osakuntaan kirjoittautumismaksun 30.3.1682; anoi stipendiä 12.3.1684; respondentti 1688 ja 1691 (s.d.), 7.11.1691; pro gradu 23.11.1691; filosofian maisteri 25.11.1691; stipendiaatti kevätlukukausi 1693 – syyslukukausi 1694.

Turun akatemian varasihteeri 15.3.1693, filosofisen tiedekunnan apulainen 12.12.1694, vakinainen sihteeri 12.9.1698, logiikan ja metafysiikan professori 23.2.1702, Austraalisen osakunnan (natio australis) inspehtori 1704–1722, Boreaalisen osakunnan (natio borealis) inspehtori 1708–1722, Turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1722–1724, akatemian rehtori 1710–1711, preeses 1703–1712 (15 väitöskirjaa).

Vihittiin papiksi Turussa 17.5.1708; prebendaseurakuntansa Paimion kirkkoherraksi 21.8.1708. Juslenius näyttää jonkin aikaa asuneen Paimiossa pappilassaan, jossa hänen aikanaan tehtiin perinpohjaisia korjaustöitä.

Juslenius pakeni perheineen (9 lasta) isonvihan alussa 1713 Ruotsiin. Hänet mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1715 ja 1716 avustusta saaneena, sekä vielä Strängnäsin hiippakunnassa oleskelevien pakolaisten luettelossa 1721. Pakolaisena Södermanlandin Botkyrkan kirkkoherra 2.5.1717; Turun akatemian 3. teologian professori 1720, Paimio edelleen prebendapastoraattina. Juslenius osallistui Turun akatemian konsistorin istuntoon Tukholmassa 26.1.1720. Suomeen palattuaan Turun akatemian 2. teologian professori, prebendaseurakuntiensa Turun suomalaisen seurakunnan ja Kaarinan seurakunnan kirkkoherra 27.11.1722.

Julkaisi Turussa hääonnittelurunon 1686 sekä kolme hautajaisrunoa 1694, 1695 ja 1712. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 12.10.1695, 20.4.1698, (23).9.1699, 12.5.1700 (saksaksi), 19.11.1704, 24.1.1707, 23.6.1709, 7.7.1711; Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 30.4.1704 ja 6.4.1723.

K Turku 19.3. (haudattiin tuomiokirkkoon 26.4.) 1724.

P 4.6.1696 Margareta Johansdotter Wallensteen, S noin 1676, K 19.2.1722, PV Halikon ja Piikkiön tuomiokuntien kihlakunnantuomari Johannes Petri Walstenius, aateloituna 1693 (introd. 1697) Wallensteen, ja vapaaherratar Anna Maria Gustafsdotter Grass.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Turun katedraalikoulun oppilas 11.11.1678 (in cl. rect., Gabriel Danielis Juslenius filius Sacellani in Virmo). Ylioppilas Turussa 31.5.1682 [Iuslenius] Gab. Dan:is Virmo. _ 152. Rect. 279. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1681/82] Gabriel Danielis Juslenius, Wirmoënsis. | Prof. Th. obiit 1724. Stipendianomus 12.3.1684. Respondentti 1688 (Marklin), pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 1691 (Marklin), pr. Simon Paulinus 2226. Respondentti 7.11.1691, pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 23.11.1691 pro gradu, pr. David Lund 2257. FM 25.11.1691. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1693 – sl. 1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1708. — Austraalisen osakunnan inspehtori 1704–22, Boreaalisen osakunnan 1708–22, Turkulaisen osakunnan 1722–24. — Turun akatemian varasihteeri 1693, 2. filosofian apulainen 1694, 1. filosofian apulainen ja akatemian sihteeri 1698, logiikan ja metafysiikan professori 1702, samalla palkkapitäjänsä Paimion kirkkoherra 1708. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Paon aikana Botkyrkan kirkkoherra (Strängnäsin hiippak.) 1717–22. Turun akatemian kolmas teologian professori 1720, toinen 1722, samalla palkkapitäjänsä Turun suom. seurak. ja Kaarinan kirkkoherra 1722. Akatemian rehtori 1710–11. † Turussa 19.3.1724.
Vanhemmat: Daniel Juslenius, s. 1630 Huittinen, k. 29.04.1691 Mynämäki ja Barbro Juslenius o.s. Gjös, s. 1630, k. 1678 Mynämäki.

Lapset:

Johan Gabriel Juslén e. Juslenius , s. 28.05.1699 Turku. Tauluun 664

Margareta Wanaeus o.s. Juslenius , s. 28.05.1699 Turku. Tauluun 666

Gustaf Juslenius , s. 13.10.1702 Turku. Tauluun 667

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 664

VIII Johan Gabriel Gabrielinpoika Juslén e. Juslenius, (Taulusta 663, äiti Margareta Juslenius) Svean hovioikeuden asessori 1759, hovioikeudenneuvos 1762., s. 28.05.1699 Turku, k. 16.01.1767 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.).

Strängnäsin lukion oppilas 1714/15. Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 1717 [Iuslenius] Joh. _ 291. Ylioppilas Uppsalassa 12.11.1718 Johannes Juslenius Studios. antehac Aboëns. \ I Symbola ...: 'Hi quatuor ob paupert. nihil dederunt'. Svean hovioikeuden auskultantti 22.10.1721. — Turun akatemian varasihteeri paon aikana Tukholmassa 1720. Valtaneuvos kreivi Gustaf Cronhielmin yksityissihteeri 1723. Lakikomission sihteeri 1725. Laamannin arvonimi 1756. Svean hovioikeuden asessori 1759, hovioikeudenneuvos 1762. † Tukholmassa (suom. seurak.) 16.1.1767.

Puoliso: 1729 Gertrud Helena Juslén o.s. Bergenhjelm k. 1775 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.).

Lapset:

Gustava Sofia Hederstam o.s. Juslén , s. 02.02.1730 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.). Tauluun 665

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 665

IX Gustava Sofia Johanintytär Hederstam o.s. Juslén, (Taulusta 664, isä Johan Juslén) s. 02.02.1730 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.), k. 12.09.1791 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 1748 Ruotsi, Tukholma Emanuel Henrikinpoika Hederstam e. Deutsch Deutsch, aateloituna 1772 Hederstam. Kuninkaallinen sihteeri 1759. Osallistui Kustaa III:n vallankumoukseen 1772., s. 04.05.1720 Laitila, k. 27.01.1799 Ruotsi, Tukholma.

kl. 1738 Emanuel Deutsch, aateloituna 1772 Hederstam 6502. * 4.5.1720. Vht: Laitilan nimismies, katselmuskirjuri Henrik Deutsch († 1742) ja Anna Busander. Turun katedraalikoulun oppilas 31.3.1731 (in cl. infim., Letal.) – 13.6.1738 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1738 Deutsch Immanuel Bor.f _ 372. Boreaalisen osakunnan jäsen 16.6.1738 [1738 Junii d. 16] Emanuel Deutsch Lætalensis. | Auscultans Dicast: Holm. Svean hovioikeuden auskultantti. — Lakikomission amanuenssi 1741. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1742, vakinainen 1750, kirjaaja 1757, toimitussihteeri 1768, vt. revisiosihteeri 1770. Kuninkaallinen sihteeri 1759. Osallistui Kustaa III:n vallankumoukseen 1772. Aateloitu s.v. † Tukholmassa (Adolf Fredrik) 27.1.1799.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 666

VIII Margareta Gabrielintytär Wanaeus o.s. Juslenius, (Taulusta 663, äiti Margareta Juslenius) s. 28.05.1699 Turku, k. 1768 Salo, Bjärnå.

Puoliso: 1732 Juho Juhonpoika Wanaeus Oriveden kirkkoherra, FM, s. 22.05.1680 Orivesi, k. 05.05.1746 Orivesi.

Johan Johansson Wannæus

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1699 Johan Wanaeus Johannes Johannis, Satacundensis 4406. * Orivedellä 28.5.1680. Vht: Oriveden kappalainen Johan Wanaeus 1822 (yo 1665/66, † 1718) ja Margareta Prytz. Yksityisopetuksessa vuodesta 1687. Porin triviaalikoulun oppilas 1693–96. Ylioppilas Turussa kl. 1699 [Wanæus] Johan. Satac. _ 22X. Oraatio (17.6?).1701. Respondentti 20.2.1704 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1704 – kl. 1705. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. FK 3.1706. Respondentti 22.2.1707 pro gradu, pr. Israel Nesselius U448. FM 17.6.1707. — Turun piispan apulainen Paraisilla 1705. Lappeen (Viipurin piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1706. Pakeni sotaa 1710. Karjalan ratsuväkirykmentin vt. rykmentinpastori s.v., vahvistus mainittuun virkaan 1718, seurasi rykmenttiään Norjan sotaretkellä 1719. Oriveden kirkkoherra 1722. Rovasti 1746. Latinankielinen runoilija. Puhuja pappeinkokouksessa Viipurissa 1709 ja Turussa 1724. † Orivedellä 5.5.1746. Pso: 1:o 1708 Anna Flachsenius († 1723); 2:o 1725 Maria Gertrud Arenfelt tämän 3. avioliitossa; 3:o 1732 Margareta Juslenius († 1768).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4406
.
Vanhemmat: Juho Wanaeus, s. 1645 Orivesi, k. 21.09.1718 Orivesi ja Margareta Wanaeus o.s. Prytz, s. 1652 Pori, k. 01.03.1741 Orivesi.

Oriveden vanhan kirkon kellotapuli. Oriveden kirkko on Orivedellä sijaitseva Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema 1960-1961 rakennettu torniton tiilikirkko. Kahden vastakkaisen kaaren sisään jäävän soikion muotoinen kirkko rakennettiin tuhopolton seurauksena 1958 palaneen kirkon paikalle. Kirkon vieressä on Matti Åkerblomin 1780 rakentama barokkityylinen kaksinivelinen puinen sipulihuippuinen kellotapuli, jonka kellot ovat vuosilta 1781 ja 1826. Kirkon pinta-ala on 814 neliötä ja siinä on istumapaikkoja 800 hengelle. Kirkon katto on lievästi viistetty, sisäänkäynti on toisen kaaren keskiosassa. Vastakkaisen alttariseinän kaari on katkaistu ja siirretty keskeltä taemmas alttarin valaisemiseksi molemmilta sivuilta. Alttarilla on Kain Tapperin koivusta veistämä reliefi Golgatan kallio vuodelta 1961. Kirkon 39-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas 1961. Oriveden kirkkoa pidetään yhtenä Suomen sotien jälkeisen kirkkoarkkitehtuurin merkkiteoksista. Kaija ja Heikki Siren voittivat kirkon suunnittelusta pidetyn joulukuussa 1958 ratkaistun kutsukilpailun ehdotuksellaan Kaarikirkko. Kirkon tekstiilit suunnitteli Dora Jung ja kynttilänjalat sekä kolehtihaavi- ja seppeletelineet Bertel Gardberg.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 667

VIII Gustaf Gabrielinpoika Juslenius, (Taulusta 663, äiti Margareta Juslenius) Pyhäjoen kirkkoherran apulainen 1735. Kruunupyyn kirkkoherra 1738. Rovasti 1767, s. 13.10.1702 Turku, k. 09.06.1774 Kruunupyy.

Yo Uppsalassa 5.11.1719 Gustaf Juslenius U669. * Turussa 13.10.1702. Vht: teologian professori, FM Gabriel Juslenius 2987 (yo 1682, † 1724) ja Margareta Wallensteen. Strängnäsin koulun oppilas. Strängnäsin lukion oppilas 4.6.1717. Ylioppilas Uppsalassa 5.11.1719 Gustavus Juslenius Aboënsis Sub inform. priv. D:ni Joh. Juslenii fratris. Respondentti Uppsalassa 10.6.1732 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Uppsalassa 29.5.1734 pro gradu, pr. kaunopuh. prof. Matthias Asp. FM Uppsalassa 18.6.1734. Vihitty papiksi 1735. — Pyhäjoen kirkkoherran apulainen 1735. Kruunupyyn kirkkoherra 1738. Rovasti 1767. † Kruunupyyssä 9.6.1774.

Kruunupyyn kirkko ympäristöineen edustaa perinteistä pohjalaisen jokivarsiasutuksen kirkonkyläkeskusta yhteisöllisine kokoontumispaikkoineen. Empirekirkon on rakentanut kuuluisaan pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun kuulunut Heikki Kuorikoski 1822 pohjanaan Yli-intendentinviraston suunnitelmat. Kirkon ympäristöön kuuluu kappalaisen pappila sekä matkan päässä kirkkoherran pappila Torgare. Kirkon läheisyydessä on säilynyt myös käräjätalo. Kirkonkylän rungon muodostaa kylän halki virtaava Kruunupyynjoki ja sen polveilua seuraava kylätie. Historiallinen rakennuskanta keskittyy joen rannoille. Kylätaajaman reunalla oleva suuri puukirkko tapuleineen hallitsee maisemaa. Kappalaisen pappila sijaitsee joen etelärannalla ja kirkkoherran pappila, Torgaren pappila, kirkonkylän itälaidalla joen vartta seuraavan vanhan maantien varrella. Kirkon vieressä jokirannassa on paikalliseen talonpoikaiseen tapaan rakennettu käräjätalo, joka on lajissaan ainutlaatuinen. Käräjätalon länsipuolella, Åminnestanissa on yksi harvoista maassamme säilyneistä kirkkotuparyhmistä. Vanhat kirkkotuvat on muutettu pysyväisasunnoiksi. Joen puistomaisella etelärannalla on kappalaispappilan lisäksi muutamia vanhoja pihapiirejä ja pohjoisrannan tien varrella pienimuotoista asutusta. Kaksi myllyä, Biskopskvarnen ja Persjönskvarnen antavat visuaalisen lisänsä jokimaisemalle. Kruunupyyn empirekirkko on pohjamuodoltaan sisäviisteinen ristikirkko. Ristikeskuksen laajuiselta kahdeksankulmaiselta attikalta kohoaa pieni lanterniini. Ristivarsissa on tympanonpäädyt. Kirkkosalissa on ristikeskuksen laajuinen laakea välikattokupoli, seiniä jäsennöi voimakas kattolista ja ikkunoiden kummankin puolen sijoitetut pilasterit. Edellisestä kirkosta peräisin olevat alaveteliläisen kirkkomaalari Johan Backmanin 1750-luvun lopulla tekemät maalaukset on sijoitettu sakariston kuorista erottavaan seinään ja pohjois- ja eteläristin itäseiniin. Myös komea saarnastuoli kaikukatoksen veistoksineen on Backmanin valmistama. Kruunupyyn kellotapuli on vanhin säilynyt pohjalainen renessanssitapuli. Kellotapulin rakentamisajankohdan tiedot vaihtelevat vuodesta 1675 aina 1690-luvun alkupuolelle. Torgaren pappilan rakennukset ja pihapiiri kuvastavat selkeästi pappilakulttuuria ja pappiloitten rakennustapaa vaiheessa, jolloin pappilan talous perustui maanviljelykseen. Pappilan rakennukset on sijoitettu kahteen pihapiiriin. Pappilan päärakennuksessa on symmetrinen karoliininen pohjakaava keskeissaleineen. Pappilan talouskeskuksen rakennuskantaan kuluu myös 1840-luvun renkitupa, mankelitupa ja kivinavetta. Historia Kruunupyyn seurakunta perustettiin 1607 Pietarsaaren ja Kaarlelan emäseurakuntien osista. Kruunupyyn nykyinen kirkko on järjestyksessään neljäs. Kirkon suunnittelun lähtökohtana oli Yli-intendenttiviraston piirustus vuodelta 1796. Kirkko rakennettiin 1822 rakennusmestari Heikki Kuorikosken johdolla. Samaan aikaan kunnostettiin tapuli. Empiretyylinen ulkovuoraus tehtiin 1824. Kirkkoa korjattiin 1951-1952, jolloin mm. kirkon penkit uusittiin. Kruunupyyn kirkkoherran virkatalo rakennettiin seurakunnan muodostamisen aikaan tuolloisen kappelin läheisyyteen. Torgare liitettiin kirkkoherran taloon 1600-luvun puolivälissä. Pappilan päärakennus pystytettiin aikaisemman paikalle rakennusmestari Hans Riskan johdolla 1796. Rakennuksen runkoa jatkettiin 1856 länsipäädystä ja tässä vaiheessa rakennus sai keltaisen värin. Torgaren pappila liittyy joidenkin maamme merkkihenkilöiden elämänvaiheisiin. Siellä vierailivat mm. H.G. Porthan, joka vietti osan lapsuuttaan pappilassa enonsa, kirkkoherra Gustaf Jusleniuksen luona, sekä J.L. Runeberg. Lisätietoa Lars Pettersson, Kyrkor och klockstaplar i svenska Österbotten. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985. Kari Appelgren, Om den skulpterade och målade inredningen i Österbottens kyrkor. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985. Nils Storå, Torgare prästgård i Kronoby. Kronoby 1982. Suojellut talot 1965-1990. Toim. Irma Lounatvuori. Museovirasto 1991. Sari Alajoki, Pappila-arkkitehtuuri Keski-Pohjanmaalla 1700-luvulta 1800-luvun alkuun. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopiston taidehistorian laitos 1993. Matti Salomäki, Vaasan läänin vanhat pappilat 1700-luvulta 1920-luvulle. Vaasan lääninhallituksen julkaisusarja 1994:11. Keskipohjalaisia museoita ja kulttuuriympäristöjä. Kruunupyy, Kruunupyynjokilaakso kirkon ympäristössä ja Kruunupyy, Torgare. http://museot.keski-pohjanmaa.fi/kruunupyy/index.htm (12.12.2007) Marja Terttu Knapas et al., Suomalaiset pappilat, kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1238/Tieto. 2009. Lähde: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1621

Puoliso: Anna Margareta Nilsintytär Juslenius o.s. Mathesius. (Taulu 1147) k. 1767 Kruunupyy.
Vanhemmat: Nils Mathesius, s. 29.08.1676 Kalajoki, k. 24.02.1740 Pyhäjoki ja Maria Mathesius o.s. Niskanen (Axeen), s. 07.10.1700 Pyhäjoki, k. 28.09.1776 Teerijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 668

VII Henning Johan Johaninpoika Wallensteen, (Taulusta 662, isä Johan Wallensteen) Kapteeni 1728., s. 1682 Turku, k. 18.06.1743 Nastola.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Henning Johan Wallensteen Henningius Johannes Johannis, nobilis 4524. * Turussa noin 1682. Vht: kihlakunnantuomari Johan Walstenius, aatel. 1693 Wallensteen 1578 (yo 1662/63, † 1727) ja Anna Maria Grass. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Wallensteen Henning [Nob Fenn _ 232]. — Sotapalvelukseen 1701. Kornetti. 2-luutnantti Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentissä 1702 (vahv. 1705), 1-luutnantti 1707, joutui sotavangiksi Perevolotsnassa 1709, palasi 1722. Siirto Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmenttiin 1723, kornetin jakopalkka 1724, kapteeni 1728, ero 1730.

Puoliso: Maria Elisabet Henrikintytär Wallensteen o.s. Schauman s. 1673, k. 1723.
Vanhemmat: Henrik Johan Schauman, s. 1649 Liivinmaa, Oger, k. 19.03.1730 Askainen, Vilnäs ja Barbara Schauman o.s. von Elfwert, k. ennen 1704.

Lapset:

Maria Elisabet von Essen af Zellie o.s. Wallensteen , s. 1708. Tauluun 669

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 669

VIII Maria Elisabet Henningintytär von Essen af Zellie o.s. Wallensteen, (Taulusta 668, isä Henning Wallensteen) s. 1708, k. 03.08.1745 Nastola, Koiskala.

Puoliso: 18.06.1732 Asikkala Carl Magnus Odertinpoika von Essen af Zellie Kapteeni, s. 24.04.1709 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 01.05.1784 Nastola, Koiskala.

Carl Magnus, (son av Odert Reinhold), till Koiskala i Nastola kapell av Hollola socken. Född 1709-04-24. Volontär vid livgardet 1726. Rustmästare vid livgardet 1727. Sergeant vid karelska dragonregementet 1727. Kornett vid karelska dragonregementet 1741-09-26. Stabslöjtnant 1752-06-11. Löjtnant 1753-05-24. Kaptens avsked 1760-10-14. RSO 1770-04-28. Död 1784-05-01 på Koiskala.
Vanhemmat: Odert Reinhold von Essen af Zellie, s. 1665 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu ja Gertrud Elisabet von Essen af Zellie o.s. Pistolekors, s. Sääminki, k. 1739 Sulkava.

Lapset:

Sofia Gertrud Jandolin o.s. von Essen af Zellie s. 04.04.1733 Nastola, Koiskala, k. 07.12.1786 Jaala.

Anna Charlotta Palmstedt o.s. von Essen af Zellie , s. 03.07.1735 Nastola, Koiskala. Tauluun 670

Otto Reinhold von Essen af Zellie s. 09.04.1736 Hollola, k. 29.09.1777 Hämeenkoski, Kurjala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 670

IX Anna Charlotta Carlintytär Palmstedt o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 669, äiti Maria von Essen af Zellie) s. 03.07.1735 Nastola, Koiskala, k. 23.07.1814 Kouvola.

1. puoliso: 20.12.1759 Nastola Carl Henric Niklaksenpoika Palmstedt s. 1727 Ruotsi, k. 03.04.1767 Mässilä (Messilä).

Lapset:

Fredrika Sofia Holmberg o.s. Palmstedt s. 23.02.1763 Hollola, Åkeroinen, k. 02.07.1845 Renko.

2. puoliso: Gustaf Bengtinpoika Krook s. 26.05.1728 Hollola, k. 22.11.1790 Kouvola.
Vanhemmat: Bengt Krook, s. 1682 Viipuri, k. 26.07.1749 Hollola ja Katarina Krook o.s. Printz, s. 16.06.1695 Viipuri, k. 07.08.1778 Hollola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 671

VI Krister Petruksenpoika Walstenius, (Taulusta 661, isä Petrus Walstenius) Vehmaan rovastikunnan lääninrovasti., s. 1650 Loimaa, k. 11.06.1712 Vehmaa.

Ylioppilas (Satakundensis, Christiernus Wallstenius) Turussa 1662/63; respondentti (resp.) 1673; ylioppilas (Christianus Wallstenius Finl. ex Acad. Aboënsi) Uppsalassa 15.7.1673, uudelleen Turussa 12.12.1676; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa 22.12.1676; respondentti (resp.) 15.12.1676, (pro gradu) (25).10.1679; filosofian maisteri 27.11.1679. Turun katedraalikoulun konrehtori 1677 (asetettiin virkaan 22.10.), rehtori 1682, ilmeisesti astui virkaan 1683; Turun tuomiokapitulin jäsen 1683–1685; Vehmaan kirkkoherra kuninkaallisella valtakirjalla 7.3.1684 (astui virkaan aikaisintaan 1685); Vehmaan rovastikunnan lääninrovasti ainakin jo 1690, suoritti kymmenessä eri seurakunnassa yhteensä 93 rovastintarkastusta 1690–1696 ja 1698-1710 (Lempiäinen 1973, Heininen 1977). Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun pappeinkokouksessa 1688, preeses 1691. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 31.3. ja 24.4.1686, 29.10.1687, 27.4.1695, 23.10.1697, 22.12.1698, 24.11.1703, 20.1.1704, 28.5.1704 ja 5.5.1706. Walstenius esiintyi pietismin vastustajana. K Vehmaa (haudattiin 11.6.) 1712

.

Vehmaan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Vehmaalla. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1425–1440. Museovirasto on määritellyt Vehmaan kirkon ja keskiaikaisella paikallaan kirkon länsipuolella sijaitsevan pappilan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

1. puoliso: 29.08.1678 Turku Catharina Jochimintytär Walstenius o.s. Schultz s. Turku, k. 03.09.1695 Turku.
Vanhemmat: Jochim Schultz, s. 24.11.1605 Saksa, Lybeck, Schleswig-Holstein, k. 07.04.1662 Turku, tuomiokirkko ja Elisabet Schultz o.s. Wernle, k. 22.12.1667 Turku.

Lapset:

Kristian Strandberg e. Walstenius Apulaispappi (komministeri) Vehmaalla 1707. Nostoväen kapteeni 1713 (Strandberg)., s. noin 1680 Vehmaa, k. jälkeen 1714.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4309:

kl. 1698 Kristian Walstenius Christianus Christiani, Borealis 4309. Vht: Vehmaan kirkkoherra, FM Kristian Walstenius 1579 (yo 1662/63, † 1712) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Schultz. Ylioppilas Turussa kl. 1698 [Walstenius] Christian [Bor _ 221]. Boreaalisen osakunnan jäsen 18.2.1698 Mag. | Christian. [Wallstenii inskrefne d: 18 Febr. 1698.] | capitaneus obiit. Respondentti 20.1.1704 pro exercitio, pr. Krister Alander 2026. Respondentti 15.9.1706 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1707. FM 17.6.1707. — Apulaispappi (komministeri) Vehmaalla 1707. Nostoväen kapteeni 1713 (Strandberg). Palasi isonvihan alussa Ahvenanmaalta 1714 Lokalahden Ristinkylän rustholliin noutaakseen sieltä omaisuuttaan. Ilmiannettiin venäläisille Vehmaalla ja joutui vangituksi.
.

Johan Wallensteen e. Walstenius , s. 1685 Vehmaa. Tauluun 672

Elisabet Brunlöf o.s. Walstenius , s. 01.05.1693 Rauma. Tauluun 675

2. puoliso: 1696 Kristina Caroluksenpoika Walstenius o.s. Alander s. 1670 Ahvenanmaa, Finström, k. 1752.

Lapset:

Katarina Forss ent. Bange o.s. Walstenia , s. 26.02.1697 Naantali. Tauluun 676

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 672

VII Johan Kristerinpoika Wallensteen e. Walstenius, (Taulusta 671, isä Krister Walstenius) Ratsumestari leskikuningattaren henkiratsuväkirykmentissä 1714, ero 1716., s. 1685 Vehmaa, k. 16.09.1735 Ruotsi, Jönköping, Säby, Högstorp.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4310:

kl. 1698 Johan Walstenius, myöhemmin Wallensteen Johannes Christiani, Borealis 4310. * noin 1685. Vht: Vehmaan kirkkoherra, FM Kristian Walstenius 1579 (yo 1662/63, † 1712) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Schultz. Ylioppilas Turussa kl. 1698 [Walstenius] Johann [Bor _ 221]. Boreaalisen osakunnan jäsen 18.2.1698 Mag. | Johannes [Wallstenii inskrefne d: 18 Febr. 1698.] | Locumtenens, et Patronus Ustrinæ Metallicæ. Respondentti 30.4.1704 pro exercitio, pr. Isak Pihlman 2136. Respondentti 5.5.1706 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. Ylioppilas Uppsalassa 18.10.1706 Johannes Ch. Walstenius Borea Fennus Studiosus Aboënsis. FM Turussa 17.6.1707. — Boreaalisen osakunnan kuraattori 1708. — Turun läänin jalkaväkirykmentin sotatuomari 1708, joutui sotavangiksi Perevolotsnassa 1709, palasi 1710. Luutnantti henkiratsuväkirykmentissä s.v., ero 1713. Ratsumestari leskikuningattaren henkiratsuväkirykmentissä 1714, ero 1716. Ruukinpatruuna(?). ‡ Säbyssä 16.9.1735. Pso: 1721 Maria Rosenfelt († 1749).

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.adelsvapen.com/genealogi/Wallensteen#TAB_4

Källa: Leijonhufvud; Ny svenska släktbok.

Stamfader för adliga ätten Wallensteen ( n:r 1305) var Johan Wallensteen. Hans adliga ätt utdog redan 1762 den 2 januari med hans sonson den femtonårige Nils Johan.

Bland Johan Wallensteens broders, kontraktsprosten Kristian Walstenii fem barn antog ryttmästaren Johan Kristian Walstenius med sin farbroders medgifvande namnet Wallensteen samt erhöll äfven af honom tillstånd att upptaga hans vapen och sköldemärke, ifall han hos K.M. anhöll om adliga privilegier för sig, hvilket han äfven synes hafva gjort utan någon påföljd, men han behöll det oaktadt namnet. Johannes Petri andre son, hofrättsasessorn Jacobus Johannes Walstenii yngste son protokollisten Jakob Wallstenius, lämnade liksom två systrar och andra af släkten Finland under "den stora ofreden" och flyktade öfver till Sverige, därrifrån flertalet återvände till Finland efter fredsslutet.

Puoliso: 25.06.1721 Ruotsi, Jönköping, Myresjö, Bjädesjö Maria Nilsintytär Walstensteen o.s. Rosenfelt s. 26.12.1694 Ruotsi, Östergotland, Kisa, Karleby, k. 18.03.1749 Ruotsi, Jönköping, Säby, Högstorp.

Lapset:

Nils Kristian Wallensteen , s. 26.01.1723 Ruotsi, Jönköping, Myresjö, Bjädesjö. Tauluun 673

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 673

VIII Nils Kristian Johaninpoika Wallensteen, (Taulusta 672, isä Johan Wallensteen) Ratsumestari, s. 26.01.1723 Ruotsi, Jönköping, Myresjö, Bjädesjö, k. 01.12.1800 Ruotsi, Östergotland, Mjölby, Vallstorp.

Puoliso: Hedvig Lovisa Peterintytär Wallensteen o.s. Bäfverfeldt s. 24.07.1727 Ruotsi, Jönköping, Småland, Eksjö, Magersjö, k. 13.08.1770 Ruotsi, Östergotland, Skeppsås, Kolbäck.

Lapset:

Johan Peter Wallensteen , s. 20.09.1750 Ruotsi, Jönköping, Vedbo, Högstorp. Tauluun 674

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 674

IX Johan Peter Nilsinpoika Wallensteen, (Taulusta 673, isä Nils Wallensteen) En svensk präst som bland annat var verksam som kyrkoherde i Danderyd norr om Stockholm och Kuddby i Östergötland., s. 20.09.1750 Ruotsi, Jönköping, Vedbo, Högstorp, k. 05.01.1820 Ruotsi, Jönköping, Vedbo, Högstorp.

Johan Peter Wallensteen, född 30 september 1750 i Säby i Småland, död 5 januari 1820, var en svensk präst som bland annat var verksam som kyrkoherde i Danderyd norr om Stockholm och Kuddby i Östergötland.

Johan Peter Wallensteen blev student i Uppsala år 1771 och prästvigdes 1775. Han var därefter bland annat bataljonspredikant vid Östgöta infanteriregemente innan han år 1781 utnämndes till kyrkoherde i Danderyd, som på den tiden bildade ett pastorat tillsammans med Lidingö. Därmed blev han även kyrkoherde i Lidingö församling. Han blev hovpredikant år 1793 och prost 1795. År 1800 tillträdde han som kyrkoherde i Kuddby. Fem år senare utnämndes han till kontraktsprost.

Wallensteen var son till ryttmästare Nils Christian Wallensteen och hans maka Hedvig Lovisa Bäfverfeldt.

Han var i ett första äktenskap gift med Regina Sophia Albertina Ridderstråle (1753-1805). De hade två söner: Johan Christian Wallensteen (1774-1868), som blev hovpredikant, kontraktsprost och liksom sin far kyrkoherde i Kuddby, och Nils Fredric Wallensteen (1796-1877) som blev expeditionschef i civildepartementet och statsråd. Paret hade även en dotter, Johanna Sofia, som avled som barn (1784-1788). I ett andra äktenskap var han gift med Anna Gustava Lejonadler.

Wallensteen var socialt engagerad och tog under sin tid i Danderyd initiativ till skola och mödravård. Enligt en beskrivning i boken Lidingöliv i gamla dar har han själv berättat att "i hela Danderyd ej fanns någon som kunde mäta sig med honom i kroppslängd". Där beskrivs hans även på detta sätt: "Men även andligen var Wallensteen en man av ovanliga mått. Han blev ej blott sina församlingsbors ömme själasörjare, utan även en föregångsman i praktiska värv, som ivrade för potatisodling, skrev om förbättring av handsprutor, om uppfödning av boskap under foderbrist, om beredning av salpeter, o. s. v. Vid sidan härav hade han starka kultur- och personhistoriska intressen..."

Han var kungatrogen gustavian och vägrade i mars 1809, när han var verksam i Kuddby, att läsa upp kungörelsen om att kung Gustav IV Adolf hade avsatts.

Wallensteen var en aktiv skildrare av livet i Danderyds socken, där han samlade noteringar i Danderyds och Lidingö församlingars antiquitetsbok. Där återgav han fakta, händelser samt lokal tro och vidskepelse. Han hade sin bostad i kyrkoherdebostället Sätra prästgård. Där ägnade han sig åt naturvård och lät bland annat planera en mängd ekar, som fortfarande präglar området kring Sätra ängar i Danderyd.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Johan_Peter_Wallensteen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Peter (1750-1820) var kontraktsprost i Dandery och Kuddby (i Östergötland) - släktens mest lysande representant. Om hans liv och gärning har Rut Wallensteen-Jaaeger skrivit boken "Själens salighet och kroppens sura ben" som utkom på LT:s förslag 1980. Johan Peter hade 10 bröder och en syster men det vara bara sonen Johan Christer som förde släkten vidare på manssidan.

Lähde: http://wallensteen.com/slakt/wallensteen1.htm.

Wallensteens tjänstebostad, kyrkoherdebostället Sätra prästgård i västra Danderyd.

Puoliso: Regina Sofia Albertina Gustafintytär Wallensteen o.s. Ridderstråle s. 08.10.1755 Ruotsi, Luleå, k. 30.08.1805 Ruotsi, Östergotland, Kuddby.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 675

VII Elisabet Kristianintytär Brunlöf o.s. Walstenius, (Taulusta 671, isä Krister Walstenius) s. 01.05.1693 Rauma, k. 27.09.1754 Kalanti.

Puoliso: Emanuel Mikaelinpoika Brunlöf. (Taulu 764) Kalannin kirkkoherra 1721. Rovasti 1745., s. 22.10.1686 Kustavi, k. 20.05.1758 Kalanti.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1701 Emanuel Brunlöf Immanuel Michaelis, Borealis 4586. * Kustavissa 22.10.1686. Vht: Kalannin kirkkoherra Mikael Brunlöf 2067 (yo 1670, † 1720) ja Maria Wärdh. Ylioppilas Turussa kl. 1701 [Bruunlöf] Emanuel [Bor _ 236]. Boreaalisen osakunnan jäsen 6.3.1701 1701 Emanuel [Brunlöf d. 6 Martii] | Pastor in Nykyrkia. | Præpos. obiit 1758. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712. — Apulaispappi Kalannissa 1712. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, nimitetty siellä Kalannin kappalaiseksi 1717 (ei astunut virkaan). Össebyn komministeri (Uppsalan arkkihiippak.) 1719. Kalannin kirkkoherra 1721. Rovasti 1745. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1726 ja 1751. † Kalannissa 20.5.1758. Pso: 1:o N.N. Binman; 2:o 1712 Elisabet Walstenius († 1754); 3:o 1755 Elisabet Wallring tämän 1. avioliitossa († 1791).
Vanhemmat: Mikael Brunlöf, s. välillä 1653-1660 Loimaa, k. 1720 Ruotsi, Tukholma (paon aikana) ja Maria Brunlöf o.s. Wärdh, s. 19.09.1659, k. 21.12.1732 Kalanti, Harikkala.

Lapset:

Johan Brunlöf Kauppias Kokkolassa., s. 17.08.1713 Kalanti, k. 13.09.1750 Kokkola.

Maria Brunlöf s. 14.11.1714 Ruotsi, k. 02.03.1765 Kalanti, Harikkala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 676

VII Katarina Kristerintytär Forss ent. Bange o.s. Walstenia, (Taulusta 671, isä Krister Walstenius) s. 26.02.1697 Naantali, k. 1757 Vehmaa.

Puoliso: Anders Andersinpoika Bange. (Taulu 741). (Taulu 742) Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716., s. 1676 Suomi, k. 04.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 – sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 – sl. 1700. Respondentti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 – sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. — Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. ‡ Tukholmassa (Hedvig Eleonora) 4.8.1719.
Vanhemmat: Anders Bange, k. 1692 Turku ja Anna Bange o.s. Walstenius, k. 1692 Turku.

Lapset:

Karl Bange , s. 12.05.1717 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 677

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 677

VIII Karl Andersinpoika Bange, (Taulusta 676, äiti Katarina Forss ent. Bange) Naantalin pormestari 1744. Taloustirehtööri s.v. Valtiopäivämies 1746–47 (valtakirjaa ei nähtävästi hyväksytty)., s. 12.05.1717 Ruotsi, Tukholma, k. 09.12.1784 Laitila.

Turun katedraalikoulun oppilas 8.1.1731 (in cl. rect., Carolus And. Bange Carckuensis) – 29.5.1733 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1733 Bånge‹¿› Carol. Boreal _ 344. Merkintä Indexissä [Båge]‹¿› Carol. Boreal _ 344 ‹Tämä rivi on yliviivattu.›. Boreaalisen osakunnan jäsen 31.5.1733 [1733] d. 31 Maji. Carolus Andreæ Bange. | 1741 Auscultans in Dicast. Regio Aboëns. | Consul Civ: Nadendahl 1744. | Deposito munere Publico Oeconomiæ Directoris Titulo dignatus 1764. Turun hovioikeuden auskultantti 1741. — Naantalin vt. pormestari 1744, vakinainen 1747, ero 1763. Taloustirehtööri s.v. Valtiopäivämies 1746–47 (valtakirjaa ei nähtävästi hyväksytty). † Laitilassa 9.12.1784.

Naantalin museon kesäkuun esine on trumputtajan rumpu. Trumputtajaperinne on peräisin 1700-luvulta ja ensimmäinen nimeltä tunnettu rumpali oli 14-vuotiaana virkaan valittu Johan Henrikinpoika vuonna 1725. Kun vuonna 1771 perustettiin erillinen raatihuoneen vahtimestarin virka, toimi sen hoitaja myös rumpalina. Trumputtaja kulki kadulla ja sen kulmissa hän pysähtyi lyömään rumpuaan, samalla julistaen sanomaansa. Rummunlyönnein julistettiin joulurauha, markkinarauha ja rukouspäivärauha. Rummuttaminen oli kirkkokuulutusta varmempi tapa saada tiedon annot kuuluville ja sen avulla ilmoitettiin virallisista asioista, kuten huutokaupoista, veronmaksuista, palotarkastuksista, markkinoista, raastuvankokouksista ja henkikirjoituksista. Myös yksityisistä asioista, kuten kadonneista eläimistä tai tavaroista saatettiin tiedottaa. Naantalin viimeinen trumputtaja oli vuonna 1887 kaupunginpalvelijaksi valittu sepänpoika Edward Wilhelm Lindvall (1860–1927), joka myöhemmin tunnettiin pappa Lindvallina. Hän toimi virassaan 1920-luvulle saakka, jolloin trumputtaja ilmoitti enää lähinnä verojen suorituksesta sekä pruuttasyynistä eli palotarkastuksesta. Lindvall lahjoitti lopetettuaan Naantalin museolle vihkosen, johon oli kirjoitettu useita kuulutuskaavoja 1800-luvun puolivälissä. Silloinen museonjohtaja Ilmari Manninen kirjoittaa lahjoituksesta: ”Vihkonen on niin kellastunut, että sitä luulisi vähintään satavuotiaaksi”. Museo on saanut lahjoituksena myös Lindvallin käyttämän rummun kapuloineen, joka on nähtävillä tänä kesänä yhdessä yllä mainitun vihkosen kanssa museon kesänäyttelyssä Kuuluuko kaupunki? Naantalin ääniä ennen ja nyt. Samalla voi kuunnella pormestari Bangen sepittämän hauskan kuulutuksen ”Porvarit, karvarit kokkon, kokkon tätä kattu, tätä kattu, tänn, tänn, tänn!”

1. puoliso: 12.11.1747 Naantali Elisabet Andersintytär Bange o.s. Humpeen s. 27.05.1727 Naantali, Humppi, k. 19.01.1765 Naantali, Humppi.

Lapset:

Andreas Bange s. 29.01.1748 Naantali, Humppi.

Carolus Johannes Bange s. 07.06.1749 Naantali, Humppi.

Erich Gustaf Bange s. 25.01.1752 Naantali, Humppi.

Christian David Bange s. 03.04.1754 Naantali, Humppi.

Catharina Christina Bange s. 17.09.1757 Naantali, Humppi.

2. puoliso: 17.07.1765 Naantali Anna Katarina Bange o.s. Öhrbom k. 1784 Laitila.

Lapset:

Carl Christopher Bange , s. 22.03.1768 Naantali, Humppi. Tauluun 678

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 678

IX Carl Christopher Karlinpoika Bange, (Taulusta 677, isä Karl Bange) Kornetti aatelislipullisessa rykmentissä., s. 22.03.1768 Naantali, Humppi, k. 07.11.1806 Laitila, Seppälä.

1. puoliso: 30.10.1788 Laitila Renata Johanintytär Bange o.s. Östman s. 22.01.1771 Rauma, k. 14.10.1802 Laitila, Seppälä.

Lapset:

Ottiliana Eleonora Sahlberg o.s. Bange , s. 29.01.1795 Laitila, Seppälä. Tauluun 679

2. puoliso: 28.01.1805 Eura Lovisa Johanintytär Bange o.s. Lilljenberg s. 30.04.1776 Uusikirkko, k. 27.12.1834 Laitila, Seppälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 679

X Ottiliana Eleonora Carlintytär Sahlberg o.s. Bange, (Taulusta 678, isä Carl Bange) s. 29.01.1795 Laitila, Seppälä, k. 30.06.1882 Kokemäki.

Puoliso: August Julius Gustafinpoika Sahlberg s. 09.12.1801 Venäjä, Pietari, Vyborgsky District, Polyany, k. 28.05.1874 Kokemäki.
Vanhemmat: Gustaf Berndt Sahlberg, s. 04.01.1764 Hämeenkyrö, Tuokkola, k. 22.08.1829 Kalanti ja Sara Juliana Sahlberg o.s. Ahlman, s. 17.02.1770 Kemiö, Tålsnäs.

Lapset:

Gustaf Berndt Sahlberg s. 13.10.1839 Kokemäki, k. 24.11.1906 Kokemäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 680

VI Jacob Petruksenpoika Walstenius, (Taulusta 661, isä Petrus Walstenius) Mynämäen ja Maskun kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1705, samalla Naantalin pormestari 1707. Valittu valtiopäivämieheksi 1710., s. noin 1664 Loimaa, k. 02.12.1710 Naantali.

Jakob Pettersson Walstenius

Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s. 33.;

Jakob oli ylioppilaana ollessaan nuoruutensa ajattelemattomuudessa kirjoittanut eräälle Turun porvarin iloluontoiselle rouvalle rakkausrunon, jonka rouvan mies antoi yliopiston viranomaisen tietoon. Tämän johdosta Jakob Walstenius erotettiin yliopistosta kolmeksi vuodeksi. Kun hänen vanhempansa olivat tästä poikansa pitkäaikaisesta opintojen keskeytyksestä kovin huolissaan, ryhtyi itse akatemian varakansleri, piispa Isak Rothovius nuorukaisen asiamiehenä hakemaan erottamispäätöksen peruuttamista. Seurauksena olikin, kun Jakob Walstenius itse syvästi katui tekoaan luvaten parannusta, oli hyväpäinen ja hänen vanhempansa tunnettiin hurskaiksi ja jumalaan pelkääväisiksi ihmisiksi, että erottamispäätös peruutettiin, oltuaan voimassa yhden vuoden.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot; 1687/88 Jakob Walstenius Jacobus Petri, Satacundensis 3475. * noin 1664. Vht: Loimaan kirkkoherra Per Wallenius, myöh. Walstenius 146 (yo 1640/41, † 1675) ja Helena Agricola. Turun katedraalikoulun oppilas 11.1682 (in cl. d:ni Caspari Sarenij, Jacobus Petri Valstenius). Ylioppilas Turussa 1687/88 [Walstenius] Jacob. Satac _ 175. — Raatimies Turussa 1700. Mynämäen ja Maskun kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1705, samalla Naantalin pormestari 1707. Valittu valtiopäivämieheksi 1710. † ruttoon Naantalissa 3.12.1710. Pso: Anna Maria Gjös († 1710).
.

Puoliso: Anna Maria Johanintytär Walstenius o.s. Giös s. ennen 1670, k. 1710 Naantali.
Vanhemmat: Johan Giös, s. 12.06.1614 Pohja, Nygård, k. 01.09.1674 Pohja ja Ingegorg Giös o.s. von Birckholtz, s. 1621 Yläne, k. 1676 Pohja.

Lapset:

Johanna Walstenius s. 1696 Naantali, k. 10.12.1710 Naantali.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 681

V Katarina Johanneksentytär Rothovius o.s. Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) Pälkäneen ruustinna., s. 1624 Naantali, k. 1695.

Käkisalmi ja Käkisalmen mlk.

Käkisalmi, Vuoksen pohjoisen suuhaaran laskukohdalla Laatokkaan. Asukasluku v:n 1939 lopussa oli maalaiskunnassa kirkonkirjojen mukaan 5100, kaupungissa 5083. Näiden luterilaisten lisäksi oli 946 kreikkalaiskatolista. Noin sadalla asukkaalla oli äidinkielenä ruotsi, venäjä tai saksa.

Asemakaava-alue oli 2,5 km2. Lisäksi kaupunki omisti 550 ha metsää sekä 85 ha peltoa ja niittyä.

Käkisalmi kasvoi nopeasti 1920-30-luvuilla teollistumisen ansiosta. Vanhempien kaupunginosien Suomenrannan puolen ja Rintkan puolen sekä pohjoislaidassa olleen ns. Uuden kaupungin lisäksi muodostuivat Hiekkalan, Hakalan ja Omakotialueen kaupunginosat sekä Waldhof Oy:n avara tehdas- ja asuntoalue lähelle Laatokan rantaa. Puolustuslaitoksen hallussa oli kaupungin etelälaidassa Uusi linna sekä pohjoislaidassa ilmavoimille lentokentäksi luovutettu laaja alue.

Suorat leveät, tasaiset, monin paikoin lehtevillä puuistutuksilla somistetut kadut leikkasivat toisensa suorakulmaisesti, useimmat talot olivat puisia, yksikerroksisia ja niiden avarilla pihoilla oli vehmaita puutarhoja. Kaupungin alue on alavaa, vain muutamia metrejä Vuoksen pinnan yläpuolella. Laaja ja kaunis näköala yli koko kaupungin ja sitä ympäröivien vesien avautui Kalliosaaren näkötornista.

Huomattavimmat rakennukset: Käkisalmen linna, kaksi kreikk.kat. kirkkoa (rak. v.1847 arkkit. L.T.J.Visconti ja v.1894 Jac. Ahrenberg), Pohjoismaiden Yhdyspankin talo (Uno Ullberg v.1925), ev.lut. kirkko (Armas Lindgren v.1929) sekä muutamat Uuden linnan alueella olevat rakennukset, joista eräiden varhaisimmat osat ovat peräisin 1600- tai mahdollisesti jo 1500-luvulta. Kauppatori on keskellä kaupunkia.

Puistot: toinen kaupungin keskellä 1890-luvulta, toinen Kalliosaarella, jossa on hiekkainen uimaranta ja oli aikaisemmin kylpylaitos.

Hautausmaat: kaksi luterilaista ja yksi kreikkalaiskatolinen ovat kaupungin pohjoispuolella.

Puhelinlaitos: perustettiin v.1893, sähkövalaistus v:sta 1916.

Pankkeja: Säästöpankki ja kolmen liikepankin konttorit. Oppi- ja sivistyslaitoksia: kansakoulut, 8-luokkainen valtion yhteislyseo, Rouvasväen yhdistyksen omistama naiskäsityökoulu. Kaupunginkirjasto (v.1933 4248 nid.).

Sanomalehtiä: Käkisalmen Sanomat (per. v.1907, 3-päiväinen, kokoomusp.)

Huoltolaitoksia: kunnansairaala sekä 2 sotilassairastupaa.

Teollisuuslaitoksia: Veljekset Liljeqvistin konepaja (per. v.1920). Käkisalmen nahkatehdas (per. v.1903). Ab Waldhof Oy:n sulfiittiselluloosatehdas (per. v.1929), Käkisalmen Saha Oy:n saha (rak. v.1918), Laatokan sahaosakeyhtiö (rak. v.1920), Suotniemen saha (per. v.1845). Sahoille ja Waldhofille tuotiin Venäjältä Laatokan yli proomuilla huomattavat määrät puutavaraa.

Historia liittyy linnan historiaan ja ulottuu 1200-luvulle asti. Alkujaan lienee paikalla ollut vain suurenpuoleinen karjalaiskylä, joka rakensi omaksi ja koko Ala-Vuoksen asutuksen turvaksi Laatokan rannalle esihistoriallisen kylälinnan. Suomenvedenpohjasta (Viipurista) Laatokkaan ulottuvan vesireitin itäisenä päätepisteenä kylä sai kauppapaikkana tärkeän merkityksen ja tuli Venäjän ja Ruotsin riidanaiheeksi. Ensimmäinen kaupunki on nähtävästi sijainnut nykyisen Uuden linnan alueella. Sieltä se alkoi vähitellen - ainakin jo 1400-luvulla-siirtyä nykyisin kuivillaan olevan virran yli Suomenrantaan, nykyisen satamaradan paikkeille.

Kaupungin kukoistuskausi n��yttää olleen 1400-1500-luvuilla, jolloin sen lukuisa kauppiaskunta kävi kauppamatkoilla pohjoisessa sekä Venäjällä ja Ruotsissa. 1400-luvun lopulla mainitaan Käkisalmen olleen Novgorodin toiseksi suurin kaupunki. Vatjan viidenneksen verokirja vuodelta 1500 luetteloi Käkisalmesta 183 taloa ja 1500-2000 asukasta. 1400-1500-lukujen vaihteessa kiihtyneet Ruotsin ja Venäjän väliset lukuisat sodat sekä usein sattuneet tulipalot (v.1300, 1580, 1634, 1679) ovat sen useita kertoja hävittäneet melkein perustuksiaan myöten.1600-luvun lopulla asui vahvojen muurien suojaamassa Linnassa eli kesäkaupungissa ainoastaan linnan päällikkö, läänin maaherra sekä muutama suurkauppias. Isonvihan jälkeen ei siellä annettu asua ainoankaan siviilihenkilön. Vanhasta kaupungista tuli silloin Uusi linna ja asukkaat alkoivat siirtyä entisiin esikaupunkeihin, suomalaiset Siikaniemeen nykyisen torin ja Vuoksen sataman seuduille. Venäläiset sotilaat rakensivat mökkejään itäreunalle, ns. Rintkan puolelle, 1800-luvulla osaksi siellä olleen vanhan hautausmaan päälle. Jouduttuaan Ruotsin valtaan Stolbovan rauhassa v.1617 kaupunki ja sen porvarit saivat etuoikeuksia (tullivapauden 10 v:ksi v.1624, vapauden monista veroista ja oikeuden käydä kauppaa omilla laivoillaan ulkomaillakin), mutta ympäristön asukkaisiin juurtunut maakaupan halu ja usean pienen kaupungin (ennen muita Kurkijoen ja Sortavalan) harjoittama kilpaileva kauppa hidastivat Käkisalmen vaurastumista.

V.1634 kaupunkipalon hävittämä Käkisalmi rakennettiin Pietari Brahen tukitoimien ansiosta uudelleen 1600-luvun loppuun mennessä.

Isoviha hävitti Käkisalmen niin perin pohjin, että siellä vielä kymmenen vuotta rauhanteon (Uusikaupunki v.1721) jälkeen ei ollut kuin 45 asukasta.

Venäjän valtaan joutunut Käkisalmi kasvoi hyvin hitaasti seuraavien kahdensadan vuoden ajan. Kaupungin saadessa v.1800 oman raastuvan siellä oli ainoastaan 400 asukasta. Sataman suu mataloitui v.1857 toimitetun Vuoksen laskun jälkeen niin, että siihen pääsivät vain matalassa kulkevat alukset aallonmurtajien välissä olevaa kapeaa, alituiseen syvennettävää väylää pitkin. Myrskyn sattuessa oli turvauduttava 9 km kaupungista olevaan Kivisalmen hätäsatamaan. Kun lisäksi maakauppalupa loi myymäläverkoston ympäristöön, Käkisalmen merkitys kävi entistäänkin vähäisemmäksi. Vasta rautatien tulo v.1919 ja samanaikainen Suomen itsenäistyminen alkoivat vilkastuttaa kaupunkia. Siihen asti se oli vain lähimmän maaseudun kauppakeskuksena ja koulukaupunkina.

Voimakas nousukausi alkoi, kun v. 1929 perustettu Waldhofin selluloosatehdas aloitti toimintansa. Se ennätti toimia perustajiensa hyväksi vain kymmenen vuotta.

Vuosisatojen ajan idän ja lännen kilpailevat suurvallat käyttivät kirkkoa valtansa välikappaleena, Venäjä kreikkalaiskatolista, Ruotsi ensin roomalaiskatolista ja 1500-luvulta lähtien luterilaista. V.1500 Käkisalmessa oli kolme reikkalaiskatolista kirkkoa ja kolme luostaria. Kun kaupunki v.1580 joutui ruotsalaisille, se sai ensimmäisen luterilaisen saarnaajan ja v.1611 ensimmäisen kirkkoherran.

V.1735 Pyhäjärvi erosi Käkisalmesta, jonka kaupunkiseurakuntaan yhdistettiin ympäristön lähimmät kylät. Vv. 1824-26 Käkisalmi oli Räisälän kappelina. Yhden luterilaisen puukirkon venäläiset hävittivät v.1656, toinen paloi v.1679. Sen tilalle rakennettiin kivikirkko (v.1692), joka Isonvihan jälkeen otettiin kreikkalaiskatolisille. Se purettiin ränsistyneenä v.1898.

Luterilaiset rakensivat oman puisen ristikirkon v.1759 (Tuomas Suikkanen) Vanhan kirkon käydessä pieneksi seurakunta rakensi kivikirkon vv.1929-30. Uudet kreikkalaiskatoliset kirkot tehtiin v.1847 ja v.1894

Käkisalmen linna oli alkujaan karjalaisten Vuoksen suuhun rakentama kylälinna, mahdollisesti samalle saarelle, jossa on nykyinen Vanha linna. Linnan rakensivat Novgorodilaiset v.1294. Ruotsalaiset valloittivat sen jo seuraavana vuonna 1295. V.1310 venäläiset hävittivät linnan ja rakensivat paikalle uuden. Siitä lähtien linna pysyi pääasiallisesti heidän hallussaan vuoteen 1580, jolloin Pontus De la Gardie sen valloitti (Pontuksen sota). Siihen asti olivat linnan varustukset olleet matalia valleja. Ainoa kivirakennus oli posadnikka (=käskynhaltija) Jakovin v.1364 rakentama kivinen torni. Ruotsalaiset loivat uuden asun linnoitukselle v.1580-97, jolloin saarelle rakennettiin kivivallit sekä niihin liittyvät tornit ja vallin sarvet (bastionit). Myöhempi rakennustyö vv.1600- ja 1700-luvuilla kohdistui enimmäkseen entisten varustusten lujittamiseen ja korjaamiseen. Myös naapurisaarella oleva kaupunki ympäröitiin samanaikaisesti varustuksilla, jotka muodostivat suljetun bastioneilla varustetun vallituskehän.

Täyssinän rauhassa (v.1595) joutuivat ruotsalaiset luovuttamaan linnoituksen venäläisille, mikä tapahtui v.1597. Vuonna 1611 Jaakko de la Gardie valloitti linnan takaisin ja venäläisten onnistui vasta isonvihan alussa (v.1710) saada se uudelleen haltuunsa. Sen jälkeen ei linnoitus ole enää ollut sotatapahtumien kohteena. Siinä säilytettiin v.1700-1800-lukujen vaihteessa aika-ajoin valtiollisia vankeja. Venäläinen sotaväki piti linnaa hallussaan vuoteen 1850, jolloin se alueineen siirtyi Suomen valtiolle. Siitä eteenpäin linna oli nelisenkymmentä vuotta tyhjänä ja alkoi rappeutua, kunnes sitä v.1887 ryhdyttiin korjaamaan muinaismuistoksi. V.1894 torniin sijoitettiin Käkisalmen kaupungin omistama kansatieteellinen museo.

V:n 1710 jälkeen Vanhan linnan pohjoispuolella oleva linnoitettu osa kaupunkia jäi yksinomaan sotilasviranomaisten haltuun ja sitä ruvettiin nimittämään Uudeksi linnaksi. Kun sotaväki sen sittemmin jätti, käytettiin rakennuksia parikymmentä vuotta vankilana. V.1889 ne sisustettiin mielisairaalaksi ja myöhemmin kasarmeiksi. V.1939 sekä maalaiskunnassa että kaupungissa oli asukkaita noin 5100.

Käkisalmi tunnettiin tuhansista omenapuistaan Omenankukkain kaupunkina (Viljo Kojo: Kaupunki-idylli).

Perääntyessään elokuussa 1941 venäläiset joukot polttivat ja hävittivät 90% kaupungin rakennuksista.

1. puoliso: Arvid Hansinpoika Rothovius Pälkäneen kirkkoherra., s. 1615 Käkisalmi, k. 1670 Pälkäne.

Ylioppilas Turussa sl. 1640. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Arvidus Johannis. Alimman luokan stipendiaatti – kl. 1644. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1644 – sl. 1645. — Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin (Joh. Wittenbergin rykm.) saarnaaja 1647. Apulaispappi Pälkäneellä (1652), kappalainen siellä 1658, kirkkoherra 1669. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1669. (Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852).
Vanhemmat: Johan (Hans) Birgersson Roth-Rothovius ja Elin Bengtintytär.
Vanhemmat: Hans Johan Rothovius e. Roth, s. 1580 Ruotsi, Småland, Angelstad, Hedenstorp, k. 8/1628 Venäjä, Inkeri, Jaama ja Elin Rothovius o.s. Arvidsson, k. 1655 Venäjä, Inkeri, Jaama.

Käkisalmen linna (ven. ???????? Kopena, Krepost Korela, ruots. Keksholms fästning) on keskiajalla perustettu linnoitus Vuoksen pohjoisen laskuhaaran suulla Käkisalmessa, Venäjälle kuuluvassa Karjalassa Suomen vuonna 1944 luovuttamalla alueella. Alun perin Novgorodin 1300-luvulla rakennuttama kivilinna on historian eri vaiheissa kuulunut myös Moskovan suuriruhtinaskunnalle, Ruotsille, Venäjän keisarikunnalle, Suomelle, Neuvostoliitolle ja Venäjälle.

Lapset:

Kristina Lignipaeus o.s. Rothovius , s. noin 1650 Pälkäne. Tauluun 682

Catharina Forsæus o.s. Rothovius , s. 1654 Pälkäne. Tauluun 683

Arvid Rothovius , s. 1656 Pälkäne. Tauluun 684

Maria Maexmontanus o.s. Rothovius , s. 1660 Pälkäne. Tauluun 709

2. puoliso: Matias Mårteninpoika Lignipaeus Pälkäneen kirkkoherra 1671, k. 16.12.1699 Pälkäne.
Vanhemmat: Mårten Lignipaeus, s. 1589 Lempäälä ja Lisbeta Lignipaeus.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 682

VI Kristina Arvidintytär Lignipaeus o.s. Rothovius, (Taulusta 681, äiti Katarina Rothovius) s. noin 1650 Pälkäne, k. 29.10.1739.

Puoliso: Matts Matiaksenpoika Lignipaeus Kävi (Matthias Matthiae Pelkenensis) Turun katedraalikoulua 21.3.1674 (in cl. I colleg.). Ylioppilas (Satacundensis) Turussa kevätlukukausi 1677; mainitaan läsnäolevana ylioppilaana vuoden 1681 tarkastuksessa.

Pälkäneen pitäjänapulainen luultavasti 1686, kappalainen 1688, sijaiskirkkoherra (vicepastor) 1698, kirkkoherra isänsä jälkeen 1700.

Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun pappeinkokouksessa 1694, respondentti 1698, saarnaaja (conc.) (suomeksi) 1701.

Julkaisi Turussa 1679 promootiorunon. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (1.3.) 1679, 29.11.1689 ja 30.6.1700., s. 16.01.1660 Lempäälä, k. 1711 Pälkäne.
Vanhemmat: Matias Lignipaeus, k. 16.12.1699 Pälkäne ja Anna Lignipaeus o.s. Tolpo, s. Kokemäki, k. 1664 Lempäälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 683

VI Catharina Arvidintytär Forsæus o.s. Rothovius, (Taulusta 681, äiti Katarina Rothovius) s. 1654 Pälkäne, k. 26.07.1732 Ruotsi, Ålsborg, Dalsland, Vedbo, Steneby.

Steneby kyrka Foto: Tommy Löfgren. Steneby kyrka byggdes på 1200-talet och blev tillbyggd 1733. Tornet tillkom 1751. Många kyrkobyggnader har upplevt svåra tider, då man inte hade råd att renovera. Steneby kyrka hade inte ens tak under slutet av 1500-talet. Under 1700-talet blev det bättre tider och kyrkorna kunde restaureras. Steneby kyrka fick sitt nuvarande utseende under 1700-talet och många av inventarierna är från den tiden. Den medeltida dopfunten i täljsten har endast foten kvar och förvars nu under trappan till predikstolen. Predikstolen byggdes 1779 av Erik Grund. Akltaruppsatsen i bondbarock är gjord på 1700-talet av träsnidaren Nils Falk. Kyrkklockorna är från 1756 och 1932. En medeltida klocka finns bakom altaret. Bakom orgelfasaden från slutet av 1700-talet står orgeln från 1959.

Puoliso: 1675 Anders Ranrolph Bryngelinpoika Forsæus 1669 Anders Forsaeus Andreas Brynolphi, Vermlandus 2054. * Örissä noin 1635. Vht: talollinen Örin pitäjän Forsbolissa Bryngel Andersson ja luultavasti hänen 2. puolisonsa Marit Olofsdotter. Ylioppilas Turussa 1669 ‹nimeä ei mainita Turun akatemian lähteissä›. Vihitty papiksi 1673. — Stenebyn komministeri 1674., s. 1635 Ruotsi, Ålsborg, Ör, Forsebol, k. 24.05.1717 Ruotsi, Ålsborg, Dalsland, Vedbo, Steneby.

Andreas Forsaeus var son till bonden Bryngel Andersson och sannolikt Marit Olofsdotter, som Bryngel var gift med 1637 och som troligen var hans 2:a hustru. Andreas studerade i Åbo 1669, fick privilegier 1673 och blev komminister i Steneby 1674. Gifte sig på 1670-talet med Catharina Rothovia, emellanåt kallad Roth. Catharina hörde genom modern till den märkliga Sursillsätten från Finland. Andreas bodde i Bröttegen, som under hans tid blev komministerboställe. Enligt F. Fryxell blev han mot slutet av sin levnad kompastor i Bäcke. Andreas änka bodde till 1719 med sin yngsta dotter Maria i Östersbyn, Steneby, då natten mellan 25 och 26 oktober en häftig eldsvåda under rådande storm lade alla husen i aska.

Källa: "Karlstads stifts herdaminne" av Anders Edestam.

Comm. Anders Forsaeus i Steneby gjorde barnsöl 15 mars 1682.

Källa: Vedbo härads dombok.

Compastorn i Bäcke herr Anders Forsaeus och Hans Olsson i Ed överlät till Herlog Olsson i Stränge 1/4 i 1 Ed, Ör, för 66 rdr (till Anders Forsaeus 20 och till Hans 46 rdr), köpebrev 10 september 1695.

Källa: Nordals härads dombok.

Anders Forsaeus verifierade ett testamente daterat 9 januari 1698, efter Börta Persdotter i Ärtemark.

Källa: utdrag ur Sundals härads dombok 1698.

Lapset:

Märta Taxell o.s. Forsæus s. 1684 Ruotsi, Ålsborg, Bröttegen, Steneby, Bengtsfors, k. 26.04.1736 Ruotsi, Ålsborg, Bröttegen, Steneby, Bengtsfors l.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 684

VI Arvid Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 681, äiti Katarina Rothovius) Hämeenkyrön kirkkoherra 1695-, lääninrovasti, s. 1656 Pälkäne, k. 24.09.1732 Hämeenkyrö.

Turun katedraalikoulun oppilas 21.3.1674 (in cl. I colleg., Arvidus Arvidi [Rothovii Pelkenenses]). Ylioppilas Turussa kl. 1679 [Rothovius] Arvid. Sup. Satac _ 141. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1678/79] Arvidus Rothovius. Phil Magister | Scholæ Triv. Tavastburg. Rector Vigilantiss:s Postea Pastor | et Præpos. | in Kyro. | cujus Filii 5 huic albo inscripti seqvuntur | A:o 1732 d: 28 Apr. obiit. Respondentti 16.6.1688 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Respondentti 24.7.1688 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM 26.7.1688. Respondentti 10.5.1689 (teol.), pr. Petter Laurbecchius 914. — Hämeenlinnan triviaalikoulun rehtori 1690. Hämeenkyrön kirkkoherra 1695. Lääninrovasti. Joutui venäläisten vangiksi 1714, viety Pietariin. Palasi virkaansa rauhanteon jälkeen. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698.

Kyrö-nimiseen emäpitäjään lukeutui ennen koko Pohjois-Satakunta. Kirkkopitäjä syntyi, kun kirkko otti haltuun pakanallisissa kulttimenoissa käytetyt yhteisalueet ja järjesti verotuksen. Tämä tapahtui todennäköisesti vuosien 1260-1270 vaiheilla. Pyhän Henrikin legendassa (n. 1290) Kyrö kristittyine asukkaineen mainitaan kaksi kertaa. Nimeltä ensimmäiset Hämeenkyrön kirkkoherrat tiedetään katoliselta ajalta, vuodelta 1483. Hämeenkyrön kirkko valmistui 1782. Ensimmäiset urkunsa se sai 1880. Vanhalla hautausmaalla sijaitseva siunauskappeli on vuodelta 1895. Sen läheisyydestä löytyy myös Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään sukuhauta. Jumesniemen kylään rakensi kirkon ja koulun Kärjen talon isäntä Adam Sasslin, joka myös palkkasi opettaja-papin 1848. Tämänhetkinen, suomalaisittainkin harvinainen kirkko-koulu kohosi 1909-1910. Kyrön pappila on sijainnut yli 700 vuoden ajan lähes samalla paikalla. Nykyisen – vuosina 1846-1849 rakennetun – pappilan piirustukset tilattiin Keisarillisesta Intendentinkonttorista, jota johti C.L. Engel. Kirkonkylän seurakuntatalo valmistui 1917 ja Kyröskosken seurakuntatalo 1963. Kirkkoherranvirasto sijaitsee 1966 valmistuneessa virastotalossa. Uudelle hautausmaalle rakennettiin Mäntyrinteen kappeli 1974. Särkijärven leirikeskuksen luonnonkauniista miljööstä on nautittu vuodesta 1985 lähtien. Hämeenkyrön kirkon alttaritaulun maalasi J. Z. Blackstadius. Hämeenkyrön kirkon viimeisin sisäremontti valmistui kesäksi 2008. Arvokkaimpiin seurakunnan esineisiin lukeutuvat ensimmäiset suomenkieliset Raamatut vuodelta 1642, joita seurakunnassa on kaksi kappaletta. Lisäksi seurakunnassa on latinankielinen Raamattu vuodelta 1543. Arvokkaisiin esineisiin seurakunnassa kuuluvat myös useat seurakunnan hopeaesineet.

Puoliso: Elisabet Johanneksentytär Rothovius o.s. Frisius s. 1671 Kangasala, k. 12.02.1740 Hämeenkyrö.
Vanhemmat: Johannes Arvidi Frisius, s. 13.05.1613 Naantali, k. 1672 Pöytyä ja Karin Frisius o.s. Utter, s. 1620, k. 1694 Hauho.

Lapset:

Johan Arvid Rothovius , s. 1693 Hämeenlinna. Tauluun 685

Maria Mennander o.s. Rothovius , s. 23.03.1701 Hämeenkyrö. Tauluun 691

Carl Rothovius , s. 01.04.1705 Hämeenkyrö. Tauluun 705

Anna Favorin o.s. Rothovius , s. 1707 Hämeenkyrö. Tauluun 706

Christina Fonselius o.s. Rothovius , s. 1708 Hämeenkyrö. Tauluun 708

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 685

VII Johan Arvid Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 684, isä Arvid Rothovius) Ikaalisten kappalainen 1722, kirkkoherra 1729. Rovasti 1746., s. 1693 Hämeenlinna, k. 22.10.1772 Ikaalinen.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot sl. 1711 Johan Rothovius vanhempi Johannes Arvidi, Kyroensis 5170. * Hämeenlinnassa noin 1693. Vht: Hämeenkyrön kirkkoherra, FM Arvid Rothovius 2729 (yo 1679, † 1732) ja Elisabet Frisius. Turun katedraalikoulun oppilas (1710). Ylioppilas Turussa sl. 1711 [Rothovius] Johan Satac _ 281. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 6.10.1711 d. 6 Octobr. 1711. Joh. Rothovius | Kyroensis. | Arv: Filius | primum Sacell:s et postea | pastor Ikalensis. | Designatus Præpos: ibidem meritissimus. | obiit 1772. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.11.1722. — Ikaalisten vt. kappalainen ylioppilaana isonvihan lopulla (1720–21). Ikaalisten kappalainen 1722, kirkkoherra 1729. Rovasti 1746. Lääninrovasti. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1736 ja 1755.

Ikaalisten kirkko, joka tunnetaan myös Fredrika Sofian kirkkona, on ilmeisesti järjestyksessään paikkakunnan kolmas kirkko. Se rakennettiin tukholmalaisen arkkitehti Thure G. Wennbergin suunnitelmien pohjalta puusta ja se valmistui 1801. Kirkon rakentamisesta vastasi tunnettu pohjalainen kirkonrakentaja Salomon Köhlström. Silloinen kirkkoherra Henrik Bergroth vihki kirkon käyttöön 4. elokuuta 1801. Kirkko on sisäviisteinen ristikirkko, jonka itä-länsisuuntainen pääsakara on selvästi poikkisakaraa pidempi. Kirkkoa uudistettiin perusteellisesti vuosina 1859–1860, jolloin mm. rakennettiin uusi kellotapuli sekä sakaroiden leikkauskohtaan kirkon harjalle suuri suorakulmainen ja telttakattoinen lyhtyrakennelma. Kirkon jokaisen sakaran seinäpintaa jakaa kaksi pyörökaarista ikkunaa. Niiden välisissä nurkkaviisteissä on myös kolmas samanlainen ikkuna. Kirkon sisäkatteena on puinen holvaus ja keskustassa neljän pylvään kannattelemana lyhdyn valoaukko. Kirkon alttaritauluna on Bernt Godenhjelmin maalaama Kristuksen kirkastuminen vuodelta 1874. Kirkon nykyinen saarnastuoli on peräisin 1930-luvulta. Kellotapulin alakerrassa on varastoituna myös tätä vanhempi noin 1700-luvulta peräisin oleva maljan muotoinen saarnastuoli.

Puoliso: Kristina Johanintytär Rothovius o.s. Favorinus s. 27.06.1700 Ikaalinen, k. 22.03.1782 Ikaalinen.
Vanhemmat: Johan Favorinus, s. 1664 Hämeenkyrö, k. 1716 Hämeenlinna (vankeudessa venäläisten pahoinpitelemänä verensyöksyyn) ja Katarina Favorinus o.s. Hacks, s. 8/1676 Hämeenkyrö, k. 24.01.1761 Ikaalinen, Pappila.

Lapset:

Daniel Rothovius , s. 20.11.1729 Ikaalinen. Tauluun 686

Isak Rothovius , s. 01.06.1732 Ikaalinen. Tauluun 689

Katarina Alcenius o.s. Rothovius , s. 25.03.1734 Ikaalinen. Tauluun 690

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 686

VIII Daniel Johaninpoika Rothovius, (Taulusta 685, isä Johan Rothovius) Ikaalisten kappalainen., s. 20.11.1729 Ikaalinen, k. 25.02.1791 Ikaalinen.

Puoliso: 05.10.1756 Mouhijärvi Maria Mikaelintytär Rothovius o.s. Polviander. (Taulu 1058) s. 29.11.1729 Mouhijärvi, k. 29.04.1790 Ikaalinen.
Vanhemmat: Mikael Polviander, s. 1685 Kokemäki, Askola, k. 08.03.1743 Mouhijärvi ja Sara Katarina Polviander o.s. Wegelius, s. 06.01.1690 Pudasjärvi, k. 30.01.1739 Mouhijärvi.

Lapset:

Hedvig Ulrika Stenman o.s. Rothovius , s. 02.02.1772 Ikaalinen. Tauluun 687

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 687

IX Hedvig Ulrika Danielintytär Stenman o.s. Rothovius, (Taulusta 686, isä Daniel Rothovius) s. 02.02.1772 Ikaalinen, k. 08.07.1820 Kankaanpää.

Puoliso: Olof Stenman Kankaanpään kappalainen., s. 12.11.1764 Kankaanpää, k. 08.04.1821 Kankaanpää.

Lapset:

Berndt Olof Stenman , s. 06.08.1798 Kankaanpää. Tauluun 688

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 688

X Berndt Olof Olofinpoika Stenman, (Taulusta 687, äiti Hedvig Stenman) Ikaalisten lukkari., s. 06.08.1798 Kankaanpää, k. 16.07.1843 Ikaalinen.

Puoliso: Kristina Sofia Henrikintytär Stenman o.s. Bergroth s. 26.08.1785 Taivassalo, k. 30.07.1866 Ikaalinen.
Vanhemmat: Henrik Johan Bergroth, s. 22.07.1744 Pirkkala, k. 22.11.1810 Ikaalinen ja Helena Ulrika Bergroth o.s. Prochman, s. 24.12.1756 Punkalaidun, k. 06.03.1844 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 689

VIII Isak Johaninpoika Rothovius, (Taulusta 685, isä Johan Rothovius) s. 01.06.1732 Ikaalinen, k. 08.04.1786 Punkalaidun.

1. puoliso: 20.03.1770 Mouhijärvi Sara Christina Isakintytär Rothovius o.s. Polviander. (Taulu 1059). (Taulu 1060) s. 18.04.1739 Mouhijärvi, Pappila, k. 08.07.1774 Honkilahti.
Vanhemmat: Isak Polviander, s. 19.06.1712 Tyrvää, k. 04.04.1796 Mouhijärvi, Pappila ja Katariina Polviander o.s. Rajalin, s. 18.03.1719 Ikaalinen, k. 15.06.1789 Mouhijärvi, Pappila.

2. puoliso: 05.09.1776 Akaa Catharina Gabrielintytär Rothovius o.s. Favorinus s. 10.08.1738 Akaa, Pätsiniemi, Naskala, k. 19.10.1815 Akaa.
Vanhemmat: Gabriel Favorinus, s. 08.06.1711 Ikaalinen, k. 09.09.1780 Akaa ja Elisabet Favorinus o.s. Taulerus, s. 01.04.1713 Hämeenkyrö, k. 09.07.1783 Akaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 690

VIII Katarina Johanintytär Alcenius o.s. Rothovius, (Taulusta 685, isä Johan Rothovius) s. 25.03.1734 Ikaalinen, k. 19.08.1777 Alaveteli.

Puoliso: 11.01.1763 Ikaalinen Johan Gabrielinpoika Alcenius. (Taulu 616) Isojoen kappalaisen (isänsä) apulainen 1755. Alavetelin kappalainen 1771., s. 05.04.1731 Ikaalinen, k. 03.04.1782 Alaveteli.

sl. 1751 Johan Alcenius 7623. * 5.4.1731. Vht: Isojoen kappalainen Gabriel Alcenius 5474 (yo 1725, † 1790) ja Maria Fonselius. Porin triviaalikoulun oppilas 11.3.1747 (cl. conrect. #91) – 1751. Ylioppilas Turussa sl. 1751 [Allenius]‹¿› Johannes Satac _ 433. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 22.10.1751 [1751] d. XXII. Octobr. Johannes Alcenius Ikalensis. | Adjunctus Sacellani in Lapfierd Ordinatus 1755 in Julio. | Sacellanus in Nedrewetel. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755 Johan Alsenius. — Isojoen kappalaisen (isänsä) apulainen 1755. Alavetelin kappalainen 1771. † Alavetelissä 3.4.1782.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7623.
Vanhemmat: Gabriel Laurentii Alcenius, s. 23.04.1702 Lempäälä, k. 22.04.1790 Isojoki ja Maria Alcenius o.s. Fonselius, s. 04.02.1708 Ikaalinen, k. 19.08.1784 Isojoki.

Alavetelin kirkko, Kruunupyy. Alavetelin kirkko ja tapuli. Kuva: MV/RHO Maria Kurtèn 2007. Alavetelin kirkko tapuleineen ja kirkkotarhoineen muodostaa tyypillisen Pohjanmaan jokivarsille 1700-luvun puolivälissä perustetun kappeliseurakunnan kirkkoympäristön. Kirkon ja tapulin nykyasussa näkyvät sekä kirkonrakentaja Matti Hongan että tunnetun pohjalaisen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun rakennusvaiheet 1700-luvun puolestavälistä ja 1800-luvulta. Alavetelin empiretyylisen keskikupolikirkon runkona on Matti Hongan rakentama kappeliseurakunnan ensimmäinen kirkko, yksi Pohjanmaan varhaisimmista ulkoviisteillä varustetuista ristikirkoista. Kirkossa on 1800-luvun lopun muutostöistä peräisin oleva halkaisijaltaan hieman ristikeskusta pienempi lanterniiniin päättyvä kahdeksankulmainen kupoli. Myös kellotapuli on rakennettu Matti Hongan johdolla 1764-1767, mutta muotoiltu kokonaan uudelleen 1800-luvun lopun korjauksessa. Kirkkosalia leimaavat kirkon rakentamisajalta peräisin oleva irtaimisto ja esineistö. Barokkiklassistinen saarnastuoli ylisuurine kaikukatoksineen on alaveteliläisen kirkkomaalari Johan Backmanin 1752 tekemä ja kolmea vuotta myöhemmin maalaama. Harmaan, mustan ja valkoisen sävyillä tehty maalaus jäljittelee norsunluuta, marmoria ja ebenholtzia. Kaikukatosta koristavat Backmanin veistokset. Kastemaljan koristeellinen jalusta lienee sekin Backmanin tekemä. Kirkon esineistöön kuuluu ennennäkemättömän suuret, lähes metrin korkuiset messinkilampetit vuodelta 1766 sekä seurakunnan kappalaisena vuoteen 1770 toimineen Anders Chydeniuksen muotokuva. Kirkko, tapuli, kiviaidan rajaama kirkkotarha sekä niiden länsipuolella oleva hautausmaa muodostavat näyttävän kokonaisuuden Ållisbackenin mäellä Perhonjokivarressa. Historia: Alavetelin seurakunta perustettiin 1752 Kokkolan kappeliksi ja erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi 1894. Kuntaliitosten seurauksena se on liitetty Kruunupyyn seurakuntayhtymään. Kappeliseurakunnan kirkko rakennettiin 1751-1754 kirkonrakentaja Matti Hongan johdolla. Alavetelin kirkko oli Hongan ensimmäinen taidonnäyte. Kirkko laajennettiin sisäviisteillä ja varustettiin keskitornilla Intendentinkonttorin 1812 päiväämän piirustuksen mukaan 1817 rakennusmestari Henrik Kuorikosken johdolla. Mikko Karjalahden johdolla tehdyssä uudistuksessa 1889-1891 keskitorni suurennettiin keskikupoliksi ja ulko- ja sisäseinät vuorattiin ponttilautaverhouksella. Tuolloin myös kiinteä sisustus saarnastuolia lukuun ottamatta uusittiin. Matti Hongan johdolla 1764-1767 rakennettu tapuli muutettiin nykyiseen asuunsa Juho Jaakko Kuorikosken korjauksessa 1892. Kirkon sisämaalaus tehtiin 1967 Thorvald Lindqvistin johdolla.

Lapset:

Johan Gabriel Alcenius s. 22.12.1763 Isojoki, k. 12.01.1764 Isojoki.

Johannes Alcenius Kappalaisen apulainen 1791 Isojoella., s. 09.06.1765 Isojoki, k. 05.06.1802 Isojoki.

16.2.1786 Johan Alcenius 10233. * Isojoella 9.6.1765. Vht: Alavetelin kappalainen Johan Alcenius 7623 (yo 1751, † 1782) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Rothovius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.9.1779 – 1785. Pääsykuulustelu 15.2.1786. Ylioppilas Turussa 16.2.1786 [Alcenius] Johannes Ostrob. _ 658:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.2.1786 [1786] Johannes Alcenius, die XVIII Febr:. Pater Sacellano in Neder-Wetil, natus die IX Julii 1765. | Sacros obtinuit ordines 1791, Adjunctus Sacellani in Storå Paroeciæ Lappfjerd constitutus, ubi diem obiit supremum 17‹–›. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 19.6.1790. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.6.1790. — Armovuodensaarnaaja Isojoella 1790, kappalaisen apulainen 1792. † Isojoella 5.1.1802. Naimaton.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10233.

Isaac David Alcenius s. 13.04.1768 Isojoki, k. 24.03.1769 Isojoki.

Lars Gabriel Alcenius s. 16.05.1769 Isojoki, k. 18.02.1770 Isojoki.

Christina Maria Hannelius o.s. Alcenius , s. 14.08.1770 Isojoki. Tauluun 616

Carl Fredrik Alcenius s. 05.01.1772 Alaveteli.

Gustaf Gabriel Alcenius s. 12.02.1773 Alaveteli.

Elias Daniel Alcenius Ylioppilas, s. 15.08.1777 Alaveteli, k. 04.05.1804 Turku.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 11.2.1790 – 1798. Ylioppilas Turussa sl. 1798 [Alcenius] Elias Daniel, Ostrob. _ 809. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.9.1798 [1798] Elias Daniel Alcenius die XVIII Septembris. natus die XVI Julii MDCCLXXVII. | Studerade Juridik, men dog ung. † ylioppilaana Turussa (ruots. seurak.) 4.5.1804. Naimaton.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 691

VII Maria Arvidintytär Mennander o.s. Rothovius, (Taulusta 684, isä Arvid Rothovius) s. 23.03.1701 Hämeenkyrö, k. 1785 Pirkkala.

Puoliso: 24.02.1721 Hämeenkyrö Jonas Jonaksenpoika Mennander Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä (1717–22). — Pirkkalan pitäjänapulainen 1719, kappalainen 1722. Urjalan kirkkoherra 1733. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1736., s. 15.09.1698 Turku, k. 18.07.1762 Urjala.
Vanhemmat: Jonas Mennander, s. 1671 Kalanti, k. 13.04.1721 Pirkkala ja Brita Mennander ent. Solinus o.s. Sandelinus, s. 1652 Turku, k. 1724 Pirkkala, Sorkkala, Sikojärvi.

Kivisakasti Urjalankylässä merkkinä Urjalan seurakunnan kirkoista 1500-1700 luvuilla

Lapset:

Elisabet Wallenius o.s. Mennander , s. 31.12.1723 Pirkkala. Tauluun 692

Jonas Gustaf Mennander , s. 01.03.1729 Pirkkala. Tauluun 703

Arvid Mennander , s. 24.11.1730 Pirkkala. Tauluun 704

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 692

VIII Elisabet Jonaksentytär Wallenius o.s. Mennander, (Taulusta 691, äiti Maria Mennander) s. 31.12.1723 Pirkkala, k. 23.03.1801 Pirkkala.

Puoliso: 06.12.1746 Urjala Jeremias Karlinpoika Wallenius Pirkkalan kirkkoherra 1766. Lääninrovasti 1774., s. 21.12.1717 Vesilahti, k. 21.04.1787 Pirkkala.

Porin triviaalikoulun oppilas 17.10.1729 – (1733, cl. rect.). Ylioppilas Turussa kl. 1735. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.2.1735 [1735 d: 18 Febr.] Jeremias Caroli Wallenius Wesilaxensis | S. Ordines subiit d. 10 Maii A:o 1736 et Constitutus Adjunctus Ministerii in Wesilax. | jam Sacellanus ibidem. | Deinde Past: et Præp. Birkalensis obiit 1787. d. 21. Apr. Vihitty papiksi 10.5.1738. — Vesilahden pitäjänapulainen 1738, kappalainen 1744. Varapastori 1759. Pirkkalan kirkkoherra 1766. Lääninrovasti 1774. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1763.
Vanhemmat: Karl Wallenius, s. 18.11.1673 Akaa, k. 26.05.1742 Vesilahti ja Maria Wallenius o.s. Hacks, s. 22.06.1670, k. 08.06.1736 Vesilahti.

Lapset:

Margaretha Elisabet Fonselius ent. Livon o.s. Wallenius , s. 6/1748 Vesilahti. Tauluun 693

Karl Gustaf Wallenius , s. 18.04.1751 Vesilahti, Suomela. Tauluun 695

Jonas Emmanuel Wallenius s. 08.07.1756 Vesilahti, Suomela.

Johan Wallenius s. 28.07.1758 Vesilahti, Suomela.

Maria Christiana Wallenius s. 05.07.1760 Vesilahti, Suomela.

Gabriel Wallenius s. 30.04.1762 Vesilahti, Suomela.

Frirerica Maria Wallenius s. 31.05.1763 Vesilahti, Suomela.

Arvid Henrik Wallenius , s. 09.12.1766 Vesilahti, Suomela. Tauluun 698

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 693

IX Margaretha Elisabet Jeremiaantytär Fonselius ent. Livon o.s. Wallenius, (Taulusta 692, äiti Elisabet Wallenius) s. 6/1748 Vesilahti, k. 04.02.1822 Pirkkala.

1. puoliso: 08.01.1771 Pirkkala Matias Livon s. 1741, k. 06.11.1772 Pirkkala.

Lapset:

Maria Elisabet Mennander o.s. Livon , s. 05.03.1773 Pirkkala. Tauluun 694

2. puoliso: 03.04.1777 Pirkkala Mikael Eliaanpoika Fonselius. (Taulu 1108). (Taulu 1109) Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777., s. 04.10.1750 Ikaalinen, Keturi, k. 17.03.1791 Kankaanpää.

kl. 1769 Mikael Fonselius 8823. * Ikaalisissa 4.10.1750. Vht: Ikaalisten kappalainen Elias Fonselius 6355 (yo 1737, † 1779) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Polviander. Porin triviaalikoulun oppilas 15.2.1765 (cl. conrect. #107) – 6.1768. Ylioppilas Turussa kl. 1769 Fonselius, Mich. Sat. _ 515. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 6.2.1769 A:o 1769 Die 6. Febr: Michaël Fonselius Ikalensis Nat. 1750. | Sacris initiatus ordinibus 1773 | Adjunctus Ministerii in Ikalis | Sacellanus ibidem. | obiit 179‹–›. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 22.6.1773 Michel Forselius‹!› Satacundensis, student d. 11. Februarii 1767‹!›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.6.1773. — Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777. † Kankaanpäässä 17.3.1791.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8823
.
Vanhemmat: Elias Fonselius, s. 6/1715 Ruotsi (vanhempien paon aikana), k. 19.04.1779 Ikaalinen, Keturi ja Margareta Fonselius o.s. Polviander, s. 06.02.1726 Sastamala, k. 21.02.1767 Ikaalinen, Keturi.

Kankaanpään kirkko on vuonna 1839 käyttöön vihitty päätytornillinen, puurakenteinen ja sisäviisteinen ristikirkko Kankaanpäässä. Kirkko edustaa uusklassismia tyylisuunnaltaan. Kirkon suunnitteli saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel. Istumapaikkoja kirkossa on noin 1 000. Kirkon ristikeskuksessa on laakealla telttakatolla katettu attikamainen korotus. Ristikeskuksessa on kupoli. Uusklassismia edustava päätytorni on kupukatteinen. Felix Frang on maalannut kirkon Kristuksen kirkastuminen -nimisen alttaritaulun vuonna 1922. Vuosina 1938–1939 Urho Lehtinen maalasi kirkkosalin seiniin maalaukset. Urut on puolestaan valmistanut Hans Heinrich. Uruissa on 40 äänikertaa. Kirkko on Satakunnan suurimpiin puukirkkoihin lukeutuva, ja se sijaitsee kirkonmäellä näkyen kauaksi Ruokojärven taakse. Myös Isojoen ja Kauhajoen rajalla sijaitsevasta Lauhanvuoren kansallispuiston näkötornista voi kiikareilla 24-metrisen kirkontornin havaita. Kankaanpään kirkko sijaitsee osoitteessa Keskuskatu 64. Vuonna 1641 perustettiin Suur-Ikaalisten kirkkopitäjä, johon Kankaanpää liitettiin. Vuonna 1756 paikkakunnalle valmistui kirkko, nykyisen kirkon edeltäjä. Vuonna 1759 Kankaanpäälle myönnettiin kappelioikeudet. Kankaanpää on ollut itsenäinen seurakunta vuodesta 1841 lähtien, jolloin Ikaalisten kirkkopitäjä purettiin. Nykyinen kirkko vihittiin 2. kesäkuuta 1839 käyttöön. Tosin tuolloin rakennus oli vielä kesken osittain. Kaikki paikkakuntalaiset sukupolvet ovat kirkon valmistumisen jälkeen osallistuneet korjaustöihin ja uudisrakentamiseen. Viimeksi rakennusta on korjattu kirkon 150-vuotisjuhliksi.

Lapset:

Elias Jeremias Fonselius s. 17.01.1778 Kankaanpää, Pappila.

Mikael Fonselius s. 02.05.1783 Kankaanpää, Pappila.

Friederica Lovisa Fonselius s. 28.07.1788 Kankaanpää, Pappila.

Sara Catarina Fonselius s. 11.04.1790 Kankaanpää, Pappila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 694

X Maria Elisabet Matiaksentytär Mennander o.s. Livon, (Taulusta 693, äiti Margaretha Fonselius ent. Livon) s. 05.03.1773 Pirkkala, k. 19.04.1862 Ylöjärvi.

Puoliso: Carl Fredrich Arvidinpoika Mennander. (Taulu 704) s. 16.11.1774 Kalajoki, k. 10.08.1808 Kauhajoki (Kauhajoen taistelussa).
Vanhemmat: Arvid Mennander, s. 24.11.1730 Pirkkala, k. 29.03.1798 Liminka ja Susanna Elisabet Mennander o.s. Cajanus, s. 31.03.1745 Kruunupyy, k. 04.01.1780 Liminka.

Kauhajoen taistelu oli osa Suomen sotaa, ja se käytiin 10. elokuuta 1808 nykyisen Kauhajoen keskustan tuntumassa. Taistelussa kenraali Georg Carl von Döbelnin komentamat Ruotsin joukot löivät kenraali Dmitri Dmitrijevitš Šepelevin (myös Schepeljeff) komentamat Venäjän joukot. Nykyisin Kauhajoen taistelun vuosipäivänä, 10. elokuuta vietetään Kauhajoella "Kauhajoen päivää". Ruotsalaisten ylivoimasta huolimatta 28.–29. heinäkuuta käyty Parjakannevan taistelu päättyi ruotsalaisten perääntymiseen majuri Carl von Otterin johdolla Kurikkaan. Aikaisemmin heinäkuussa Kauhajoen talonpojat olivat nousseet kapinaan venäläisiä vastaan. Kauhajoen kapinaksi nimetty tapahtuma päättyi venäläisen kenraali Vasili Orlov-Denisovin kasakoiden suorittamaan kostoretkeen. Kauhajokea hävitettiin polttaen ja ryöstäen. Orlov-Denisov kasakoineen poistui Kauhajoelta heinäkuun puolivälin jälkeen, mutta palasi jälleen Parjakannevan taisteluun. Taistelun aikana ja sen jälkeen Orlov-Denisov joukkoineen poltti Päntäneellä taloja. Eversti Bibikov joukkoineen poltti puolestaan lukkari Carl Magnus Wallenströmin puustellin. Kauhajoen kapinan aikana metsiin paenneet kauhajokiset olivat hieman ehtineet jo rauhoittua, mutta nyt Orlov-Denisov oli jälleen paikkakunnalla. Kenraali Georg Carl von Döbeln oli Parjakannevan taistelun aikana Lapualla, josta hän sai määräyksen lähteä Kauhajoelle, koska von Otterin kaksi pataljoonaa olivat riittämättömiä suojaamaan Kauhajokea. Kauhajoella tultaisiin käymään taistelu ja venäläiset tultaisiin ajamaan pois paikkakunnalta. Taistelu olisi von Döbelnin ja hänen 2. Prikaatin porilaispataljooniensa ensimmäinen itsenäinen taistelu. Von Döbelnin tiedetään sanoneen joukoilleen mahdollisesti juuri tulossa olevan ensimmäisen itsenäisen taistelutehtävän innoittamana, että "ne (joukot) saisivat kylliksi puuhata ja marssia kotiseutuaan kohti, vaikka kaikki hornan henget olisivat tietä salpaamassa". Von Döbeln joukkoineen saapui Kurikkaan 30. heinäkuuta, jossa he joutuivat odottamaan siihen asti, kun 70 talonpojasta koostuva joukko sai Kauhajoelle johtavat sillat korjattua. Parjakannevan taistelusta Kurikkaan paennut ruotsalaisjoukko oli tuhonnut perääntyessään sillat. Joukot pääsivät jatkamaan matkaansa jälleen 2. elokuuta. »Tie kauhea ja peloittava. Ajoin yksinäni. Kauhajoella ei näkynyt ainoatakaan ihmist��. Tahdoin syöttää hevostani, vaan en tavannut missään taloa. Poltettujen kylien taajoja raunioita. Yhdellä ainoalla syöttövälillä kuljin seitsemän kylän halki, joista ei ollut hituistakaan jäljellä. Vihdoin kylä, mutta ilman asukkaita. He ovat metsässä, siellä niillä on kotinsa, mutta muuta ei olekaan. Tapasin vanhan äijän, joka oli rohjennut tulla esille armeijan jäljestä nähdäkseen, oliko hänen talonsa tuhkana. Syötin hevostani ja ajoin edemmäksi. Kaikki poltettuna, raastettuna, tuhottuna. Laihot oli leikattu, niityt syötetty, kylät poltettu, asukkaat karkoitettu, piesty, hirtetty, murhattu. Kirkolla oli hirsipuu, jossa oli roikkunut kaksi ihmistä.» (Sotatuomari Aspin kuvaus Kauhajoelta Kauhajoen kapinan ja Kauhajoen taistelun väliseltä ajalta.) Sotatuomari Aspin kuvaus saattaa olla liioiteltu, mutta venäläisten aiheuttama jälki Kauhajoella oli silti riittävän pahaa, että se herätti ärtymystä von Döbelnin joukoissa. Von Döbelnin oman kertoman mukaan Kauhajoki oli "hirsipuilla, tulella ja miekalla" hävitetty. Kauhajoen taistelussa Ruotsin tappiot olivat noin 57–67 sotilasta, joista 20–30 kaatuneita. Haavoittuneiden joukossa oli yhteensä 13 pohjalaista. Tiedot Venäjän tappioista vaihtelevat 119 kaatuneesta 250:en. Tiedot venäläisten haavoittuneiden määrästä vaihtelevat puolestaan 30:stä 200:an. Venäjä tunnusti vieneensä taistelupaikalta 200 haavoittunutta, mistä seurasi von Döbelnin kuvaamia verivirtaisia maanteitä. Von Döbelnin joukot hautasivat 119 venäläistä kaatunutta. Myös kauhajokiset talonpojat hautasivat venäläisiä suohon viisi tai kuusi yhtä kuoppaa kohti. Vaikka Ruotsin tappiot olivat vähäiset Venäjän vastaaviin verrattuna, oli von Döbeln huolissaan, sillä senhetkisen tilanteen vuoksi sairaus tai pieni haava saattoi johtaa jopa kuolemaan. Ruotsin joukoilla oli pulaa lääkkeistä, eikä pohjalaisjoukoissa ollut edes kunnollista välskäriä. Von Döbelnin mielestä Kauhajoen taistelu oli "loistava ja suurenmoinen näytelmä" ja kapteeni Carl Brakelin mukaan taistelu oli sujunut aivan, kuten harjoituksissakin. Paikalliset asukkaat seurasivat tiiviisti taistelua, jonka päätyttyä he palasivat piilopaikoistaan iloisina auttamaan haavoittuneiden ja kuolleiden kokoamisessa mättäiltä ja ojista. »Pitkin verivirtaista maantietä makasivat he huiskin haiskin ja ynnä niiden kanssa poisheitettyjä lihatynnyreitä, patoja, vaatteita, tykkipyöräin kappaleita, ampumavara-kirstuja ja kuolleita hevosia» (kuvaili von Döbeln taistelun jälkiä.) Kauhajoen taistelun jälkeen kenraali von Döbeln meni Lapväärttiin, jossa otti nostoväen johtajuuden itselleen. Kauhajoelle jäivät vielä majuri Carl von Otterin johtamat pohjalaisjoukot sekä majuri Johan Adolf Grönhagenin johtama porilaispataljoona. Yhteensä joukoissa oli noin 1 200 miestä, jotka siirtyivät venäläisten perässä kohti Nummijärveä, jossa 28. elokuuta käytiin Nummijärven taistelu. Von Döbeln palkittiin Kauhajoen taistelun päivänä Miekkaritarikunnan suurristillä ansioistaan Lapuan taistelussa. Lisäksi kapteeni Erik Ugglaa ja majuri Carl Gyllencreutzia ehdotettiin ritareiksi samaan ritarikuntaan. Kapteeni C. Printzille, luutnantti F. von Numersille ja C. Herlingille, vänrikki G. Printzille ja C. von Essenille sekä lippujunkkari C. Herlinille ehdotettiin heidän urhollisuutensa vuoksi kultamitalia.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 695

IX Karl Gustaf Jeremiaanpoika Wallenius, (Taulusta 692, äiti Elisabet Wallenius) Akaan pitäjänapulainen 1777, kappalainen 1782, kirkkoherra 1801., s. 18.04.1751 Vesilahti, Suomela, k. 05.10.1807 Akaa.

Turun katedraalikoulun oppilas 9.3.1764 (in circ. inf. cl. IV, Wesilax. 13 ann.) – 20.6.1768 (examen). Piti Turun koulussa 20.6.1768 päätöspuheen "De artibus liberalibus". Pääsykuulustelu 20.6.1768. Ylioppilas Turussa 20.6.1768 Wallenius, Car. Gust. Sat. _ 512. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 21.6.1768 [1768] Die 21. m: Junii Carolus Gustawus Wallenius Birckalaënsis Nat: 1751. | Sacris initiatus ordinibus A:o 1772 | Promotus Philosophiæ Magister A:o 1775. | Sacellanus in Achas. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 11.9.1772. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.9.1772. Respondentti 10.11.1773 pro exercitio, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Respondentti 25.2.1775 pro gradu, pr. Vilhelm Robert Nääf U718. FM 28.6.1775. — Pirkkalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1772. Akaan pitäjänapulainen 1777, kappalainen 1782, kirkkoherra 1801.

Puoliso: Beata Ulrika Wallenius o.s. Gyldenär

Lapset:

Augusta Vilhelmina Teetgren o.s. Wallenius , s. 30.04.1798 Akaa. Tauluun 696

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 696

X Augusta Vilhelmina Carlintytär Teetgren o.s. Wallenius, (Taulusta 695, isä Karl Wallenius) s. 30.04.1798 Akaa, k. 29.05.1876.

Puoliso: Johan Gustav Johaninpoika Teetgren s. 02.12.1793 Lempäälä, k. 15.05.1836 Ristiina.

Lapset:

Juliana Vilhelmina Grenman o.s. Teetgren , s. 02.10.1831 Rääkkylä. Tauluun 697

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 697

XI Juliana Vilhelmina Johanintytär Grenman o.s. Teetgren, (Taulusta 696, äiti Augusta Teetgren) s. 02.10.1831 Rääkkylä, k. 02.01.1904 Mikkeli.

Puoliso: Elis Vilhelm Sebastian Jakobinpoika Grenman Mikkelin ala-alkeiskoulun opettaja 1855., s. 21.12.1827 Heinola, k. 21.03.1891 Ristiina.

Loviisan triviaalikoulun oppilas 5.2.1840 – 1842. Porvoon yläalkeiskoulun oppilas 1842 (cl. IV) – 1843. Porvoon lukion oppilas 16.6.1843 – 16.6.1846 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 8.10.1846 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 18). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1846 15/10 1846 Elias Wilhelm Grénman | Syntynyt 21/12 1827. Heinolan Kaupungissa. Isä: Jacob Fredrik, Lasarettin Toimittaja (Lazaretts Sysloman). Äiti: Catharina Lowisa Nylender, kuollut 8/12 1838. Opetus ensin erityinen. Tuli Lovisan kouluun ‹–›. Respondentti 10.12.1851 pro exercitio, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. FK 3.5.1853. FM 30.5.1853. — Mikkelin ala-alkeiskoulun opettaja 1855, lakkautuspalkalle 1884.
Vanhemmat: Jakob Fredrik Grenman, s. 10.07.1793 Pernaja, k. 07.09.1879 Mikkelin pitäjä ja Katarina Lovisa Grenman o.s. Nylander, s. 04.08.1799 Heinola, k. 08.12.1838 Heinola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 698

IX Arvid Henrik Jeremiaanpoika Wallenius, (Taulusta 692, äiti Elisabet Wallenius) Ilmajoen kappalaisen apulainen 1791. Peräseinäjoen kappalainen 1799., s. 09.12.1766 Vesilahti, Suomela, k. 23.06.1822 Peräseinäjoki.

Turun katedraalikoulun oppilas 27.2.1778 (in cl. conrect., Birc. 11 ann.) – 1779. Porin triviaalikoulun oppilas 13.2.1781 (cl. syntact. #254) – 21.6.1785. Pääsykuulustelu 29.6.1785. Ylioppilas Turussa 28.6.1785 [Wallenius] Arvidus Henr. Satac _ 652. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 29.6.1785 [1785] d: 29. Junii Arwid Hen: Wallenius Birckalensis natus 1765. | Sacrium suscepit munus 1791. | Adj: Sacell: in Ilmola | Sacellanus in Päräsejnäjoki. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 21.3.1791. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.3.1791. — Ilmajoen kappalaisen apulainen 1791. Peräseinäjoen kappalainen 1799.

Puoliso: Sofia Magdalena Gabrielintytär Wallenius o.s. Alcenius s. 01.11.1766 Ilmajoki, k. 26.10.1807 Seinäjoki.
Vanhemmat: Gabriel Alcenius, s. 08.04.1735 Ikaalinen, k. 20.08.1804 Isokyrö (matkalla) ja Elisabet Alcenius o.s. Rein, s. 08.07.1740 Ilmajoki, k. 28.08.1808 Ilmajoki, Korpi.

Lapset:

Gabriel Jeremias Wallenius , s. 14.01.1794 Ilmajoki. Tauluun 699

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 699

X Gabriel Jeremias Arvidinpoika Wallenius, (Taulusta 698, isä Arvid Wallenius) Pirkkalan kirkkoherra 1839. Rovasti 1842. Tampereen ala-alkeiskoulun tarkastaja 1845. Vt. lääninrovasti 1851, vakinainen 1855., s. 14.01.1794 Ilmajoki, k. 28.10.1862 Pirkkala.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 17.2.1807 – 11.12.1813. Pääsykuulustelu 28.1.1814. Ylioppilas Turussa 29.1.1814 [Wallenius] Gabr. Jerem. Ostrob. _ 1041. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.2.1814 [1814] Gabriel Wallenius die 2 Februarii. Natus die 14. Januarii 1794. | Philosophiæ Doctor 1819. Rector Pædagogiæ i Jacobstad. Prestvigd 1837. Undergick Pastoral examen 1837. Kyrkoherde i Birkala 1840. Prost. Respondentti 19.6.1816 pro exercitio, pr. Erik Gustaf Ehrström 12093. FK 11.12.1818. Respondentti 26.5.1819 pro gradu, pr. Fredrik Vilhelm Pipping 11295. FM 28.6.1819. Teki matkan Pietariin vuoro-opetuskouluihin tutustumista varten. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.6.1837. — Turun Bell-Lancasterkoulun opettaja 1820. Pietarsaaren pedagogion vt. rehtori 1826, vakinainen s.v. Pirkkalan kirkkoherra 1839. Rovasti 1842. Tampereen ala-alkeiskoulun tarkastaja 1845. Vt. lääninrovasti 1851, vakinainen 1855. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1842.

Runebergin mökki rakennettiin alkuaan Ylisen tilalle. Mökki sai nimensä kansallisrunoilijasta, joka asui vaimonsa Fredrikan kanssa mökissä kesän 1834. Frederikan hyvä ystävä Augusta Lundahl (Gabriel Walleniuksen puoliso) vuokrasi mökin heille. Kerrotaan, että Runebergit viettivät siellä suruaikaa ensimmäisen lapsensa kuoleman jälkeen. Runeberg viihtyi hyvin Kaukajärvellä uiden ja metsästellen. Haiharan nukkemuseon perustamisen jälkeen rakennus siirrettiin Haiharan kartanoalueelle nykyiselle paikallleen osaksi taidekeskusta. Nykyään mökissä toimii kesäisin ja joulun alla Tampereen taideteollinen yhdistys Interin myyntinäyttely. Mökissä järjestetään myös pienimuotoisia taidekursseja. Runebergin mökki toimii myyntinäyttely- ja taidekurssitilana. Kuva: Teemu Keskinen.

Puoliso: Augusta Charlotta Gustafintytär Lundahl-Wallenius o.s. Lundahl Suomalainen ruotsiksi kirjoittanut runoilija., s. 20.09.1811 Tampere, k. 14.06.1892 Tampere.

Augusta Charlotta Lundahl-Wallenius (21. syyskuuta 1811 Tampere – 14. kesäkuuta 1892 Tampere) oli suomalainen ruotsiksi kirjoittanut runoilija.

Tamperelaisen kauppaneuvoksen Gustaf Lundahlin (1783–1846) tytär Augusta Lundahl pääsi ystävänsä Fredrika Runebergin avulla mukaan Lauantaiseuran toimintaan. Lundahl oli ystävystynyt Fredrikan kanssa kun he olivat samaan aikaan 1820-luvun alussa Turussa tyttöpensionaatissa. Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg vierailivat Lundahlien luona Tampereella kahteen otteeseen 1833 ja 1834.

Ensimmäisen runonsa Till Tammerfors Augusta Lundahl kirjoitti 17-vuotiaana. Hän toimi 1832 perustetun Helsingfors Morgonblad-lehden avustajana ja julkaisi siellä runoja nimimerkillä A-a. Lundahlilla oli lyhyt ja onneton romanssi lehden toimittajan Johan Jakob Nervanderin kanssa. Vuonna 1833 hänen runokokoelmansa Vinterblommor från Finland af Augusta ilmestyi G. H. Mellinin kalenterissa Vinterblommor ja ne saivat hyvän vastaanoton Ruotsissa.

Augusta Lundahl meni naimisiin 5.1.1844 Pirkkalan rovastin Gabriel Jeremias Walleniuksen (1794–1862) kanssa. Hän jatkoi edelleen kirjallisuus- ja musiikkiharrastuksiaan sekä käänsi englannin kielestä uskonnollisia runoja. Lundahl ei kuitenkaan enää julkaissut näitä käännöksiä eikä myöskään omia runojaan.

Augusta Lundahl on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Lähteet

Augusta Lundahl SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Saran sisaret : Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun : Runebergin varjossa
Kertomuksia Mansesta - Tampereen historian verkkojulkaisu : Gustaf Lundahl oli Tampereen mahtimiehiä
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Gabriel Jeremias Wallenius. Verkkojulkaisu 2005 .

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Augusta_Lundahl.
Vanhemmat: Gustaf Lundahl, s. 21.01.1783 Messukylä, k. 20.08.1846 Tampere ja Anna Charlotta Lundahl o.s. Rung, s. 25.01.1785 Turku, k. 29.06.1823 Tampere.

Augusta Charlotta Lundahl-Wallenius (21. syyskuuta 1811 Tampere – 14. kesäkuuta 1892 Tampere)

Lapset:

Klementia Gabriella Elisabeth Sumelius o.s. Wallenius , s. 14.09.1851 Tampere. Tauluun 700

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 700

XI Klementia Gabriella Elisabeth Gabrielintytär Sumelius o.s. Wallenius, (Taulusta 699, isä Gabriel Wallenius) s. 14.09.1851 Tampere, k. 08.04.1936 Nokia.

Puoliso: 16.09.1880 Tampere Frans Peter Wilhelm Petterinpoika Sumelius s. 08.07.1843 Pirkkala, k. 23.11.1898 Tampere.
Vanhemmat: Petter Johan Sumelius, s. 12.03.1798 Kangasala, k. 20.11.1846 Pirkkala, Keho ja Johanna Ulrika Sumelius o.s. Söderberg, s. 02.05.1805 Pensalo, Finby, k. 10.04.1856 Kangasala.

Lapset:

Väinö Rafael Sumelius s. 08.09.1881 Tampere.

Toini Elisabet Lindén ent. Procopé o.s. Sumelius , s. 06.12.1882 Tampere. Tauluun 701

Anna Augusta Procopé o.s. Sumelius , s. 01.05.1884 Tampere. Tauluun 702

Elna Johanna Sumelius s. 24.06.1886 Tampere, k. 08.12.1943 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 701

XII Toini Elisabet Fransintytär Lindén ent. Procopé o.s. Sumelius, (Taulusta 700, äiti Klementia Sumelius) s. 06.12.1882 Tampere, k. 12.04.1922 Itävalta, Wien.

Puoliso: 14.03.1903 Tampere Nils Gabriel Berndtinpoika Procopé s. 24.03.1873 Turku, k. 27.06.1941 Helsinki.
Vanhemmat: Berndt Niclas Procopé, s. 05.01.1835 Porvoo, Myllykylä, k. 23.04.1908 Turku ja Maria Johanna Procopé o.s. Ahlgrén, s. 22.06.1847 Nousiainen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 702

XII Anna Augusta Fransintytär Procopé o.s. Sumelius, (Taulusta 700, äiti Klementia Sumelius) s. 01.05.1884 Tampere, k. 21.06.1945 Nokia.

Puoliso: 20.12.1926 Helsinki Berndt Ossian Berndtinpoika Procopé s. 25.10.1871 Turku, k. 23.12.1942 Nokia.
Vanhemmat: Berndt Niclas Procopé, s. 05.01.1835 Porvoo, Myllykylä, k. 23.04.1908 Turku ja Maria Johanna Procopé o.s. Ahlgrén, s. 22.06.1847 Nousiainen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 703

VIII Jonas Gustaf Jonaksenpoika Mennander, (Taulusta 691, äiti Maria Mennander) Urjalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1754, kirkkoherra 1763., s. 01.03.1729 Pirkkala, k. 10.10.1777 Urjala.

Turun katedraalikoulun oppilas 1.3.1744 (in cl. rect., Urdialens.) – 17.6.1746 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1746 [Mennander] Jonas Satac. _ 409. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 17.6.1746 [1746 die 17. Junii] Jonas Gust: Mennander. Birckalaënsis. | Adjunctus Parentis Pastoris in Urdiala ordinatus 1754 | jam wero pastor ibidem. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 8.4.1754. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen kirjattu pöytäkirjaan 10.4.1754. — Urjalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1754, kirkkoherra 1763.

1. puoliso: 10.07.1763 Vesilahti Maria Elisabet Nilsintytär Mennander o.s. Tolpo s. 1735 Urjala, k. 05.07.1767 Urjala.
Vanhemmat: Nils Tolpo, s. 01.12.1698 Turku, k. 23.10.1757 Kokemäki ja Anna Kristina Tolpo o.s. Gråå, k. 1764 Kokemäki.

2. puoliso: Märtha Magdalena Carlintytär Mennander o.s. Granfelt s. 07.09.1727 Kuru, Keihäslahti, k. 01.11.1811 Lempäälä.
Vanhemmat: Carl Gustaf Granfelt, s. 28.07.1683 Naantali, Storby, k. 24.12.1767 Pirkkala, Valkila ja Magdalena Granfelt o.s. von Pfaler, s. 07.03.1688 Pirkkala, Sankila, k. 28.10.1779 Pirkkala, Valkila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 704

VIII Arvid Jonaksenpoika Mennander, (Taulusta 691, äiti Maria Mennander) Kalajoen kirkkoherran apulainen 1768. Limingan kappalainen 1775., s. 24.11.1730 Pirkkala, k. 29.03.1798 Liminka.

kl. 1748 Arvid Mennander 7393. * Pirkkalassa 24.11.1730. Vht: Urjalan kirkkoherra Jonas Mennander U1250 († 1762) ja Maria Rothovius. Turun katedraalikoulun oppilas 1.3.1744 (in cl. conrect., Urdialens.) – 13.6.1748 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1748 [Mennander] Arvid. Satac. [_ 420]. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.6.1748 [1748] die 20. Junii Arwidus Mennander. Birckalensis. Nat. 1730. | Edito specimine de Usu arboris populi in Oeconomia. 1759. factus Philos: Candidatus die 28 Apr: 1760, Pro gradu denfendit Dissertationem De Usu Philos: in Republica Gubernanda, die 11 Junii. | Eodem anno laurea coronatus. | ordinatus adjunctus pastoris Uhleoborgensis 1763. | Sacellanus in Limmingo. Respondentti 27.6.1759 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. FK 28.4.1760. Respondentti 11.6.1760 pro gradu, pr. Karl Mesterton U700. FM 25.8.1760. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Oulun kirkkoherran apulainen 1763. Armovuodensaarnaaja Kruunupyyn hospitaalissa 1767. Kalajoen kirkkoherran apulainen 1768. Limingan kappalainen 1775. † Limingassa 29.3.1798.

Puoliso: 27.10.1768 Kalajoki Susanna Elisabet Erikintytär Mennander o.s. Cajanus. (Taulu 694) s. 31.03.1745 Kruunupyy, k. 04.01.1780 Liminka.
Vanhemmat: Erik Cajanus, s. 15.09.1703 Kruunupyy, k. 11.05.1765 Kruunupyy ja Barbro Cajanus o.s. Escholin, k. 1785 Kruunupyy.

Lapset:

Maria Mennander s. 12.03.1770 Kalajoki.

Elisabet Mennander s. 13.12.1771 Kalajoki, k. 13.02.1772 Kalajoki.

Anna Margareta Mennander s. 02.01.1773 Kalajoki.

Carl Fredrich Mennander , s. 16.11.1774 Kalajoki. Tauluun 694

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 705

VII Carl Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 684, isä Arvid Rothovius) Hämeenkyrön kappalainen 1733. Sääksmäen kirkkoherra 1743 (vahv. 1744)., s. 01.04.1705 Hämeenkyrö, k. 10.08.1767 Sääksmäki.

Ylioppilas Turussa sl. 1723 Rothovius Carol. Satac _ 302. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 3.12.1723 [1723] d. 3 December Carolus Rothovius Kyroënsis | Sacellanus Tavast-Kyroënsis | sub initium A. 1733 constitutus. | jam Pastor in Sæxmæki. 1744. — Hämeenkyrön kappalainen 1733. Sääksmäen kirkkoherra 1743 (vahv. 1744). Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1759 (sairastui vähän ennen kokousta ja sai tilalleen Karjalohjan kirkkoherran).

Kivikirkko, keskiaikainen. Rapolan muinaislinnan ympärille esihistoriallisella ajalla kasvaneen asutuksen jatkuvuudesta kertova keskiaikainen kirkko on myös maisemallisesti kiinteä osa alueen kulttuuriympäristöä. Kirkko noudattaa keskiaikaisen kirkon perustyyppiä. Pohjoispuolella on kuitenkin sakariston sijasta 1800-luvun laajennusosa, eteläpuolella 1930-luvulla tehty asehuoneen muotoa seuraava laajennus. Itäpäädyn tiilikoristelun muodostava kookas ristikomero toistuu länsipäädyssä, jossa on siihen liittyvissä pyörö- ja nauhakomeroissa myös maalauskoristelua. Kirkkosalia kattaa suippokaarinen betoniholvi, joka maalauksineen kiinteä sisustuksen tavoin on 1930-luvun alusta. Kirkkotarhassa olevan kellotapulin kivinen alaosa kuuluu paikalle jo 1700-luvun loppupuolella rakennettuun tapuliin. Nykyasu, jossa tapulin yläosa on betonirakenteinen, on K.S. Kallion käsialaa. Hän on myös piirtänyt kiviaidan luoteispuolella olevan ruumiskellarirakennuksen. Sääksmäen kirkko on alun perin keskiaikainen kivikirkko Sääksmäellä Valkeakoskella. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1495–1500. Keskiaikaisessa hahmossa ovat enää itäinen ja läntinen pääty sekä vähäiset osat niitä yhdistävistä sivuseinistä. Sääksmäen kirkko on seurakuntansa kotikirkko. Valkeakosken ja Sääksmäen seurakuntien yhdistyttyä Sääksmäen seurakunta kattaa nykyään koko Valkeakosken kaupungin. Kesäisin kirkko palvelee tiekirkkona. Kirkko paloi vuonna 1929 ja vihittiin uudelleen käyttöön 1933. Taiteilija Kalle Carlstedt on maalannut kirkon koristemaalaukset. Viimeksi kirkko on restauroitu vuosina 1998–1999.

Puoliso: Anna Catharina Johanintytär Rothovius o.s. Fonselius s. 02.03.1723 Parainen, k. 11.07.1744 Sääksmäki.
Vanhemmat: Johan Fonselius, s. 04.11.1691 Ikaalinen, k. 26.05.1741 Sääksmäki ja Elsa Fonselius o.s. Hasselberg.

Lapset:

Arvid Rothovius s. 11.07.1744 Sääksmäki, k. 01.08.1744 Sääksmäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 706

VII Anna Arvidintytär Favorin o.s. Rothovius, (Taulusta 684, isä Arvid Rothovius) s. 1707 Hämeenkyrö, k. 10.03.1782 Ikaalinen.

Puoliso: Nils Johaninpoika Favorin Ikaalisten nimismies, s. 02.11.1697 Ikaalinen, k. 21.02.1770 Ikaalinen.
Vanhemmat: Johan Favorinus, s. 1664 Hämeenkyrö, k. 1716 Hämeenlinna (vankeudessa venäläisten pahoinpitelemänä verensyöksyyn) ja Katarina Favorinus o.s. Hacks, s. 8/1676 Hämeenkyrö, k. 24.01.1761 Ikaalinen, Pappila.

Lapset:

Nils Favorin , s. 02.12.1731 Ikaalinen. Tauluun 707

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 707

VIII Nils Nilsinpoika Favorin, (Taulusta 706, äiti Anna Favorin) Ikaalisten nimismies, s. 02.12.1731 Ikaalinen, k. 01.12.1802 Pirkkala.

Puoliso: Margaretha Andersintytär Favorin o.s. Wirzenius s. 20.07.1735 Tyrvää, k. 30.10.1813 Tyrvää.
Vanhemmat: Anders Wirzenius, s. 04.03.1713 Kiikka, k. 01.01.1804 Tyrvää ja Ebba Wirzenius o.s. Hornborg, s. 1714 Kokkola, k. 21.09.1747 Kiikka.

Lapset:

Nicolaus Favorin s. 02.04.1763 Ikaalinen, Osara, k. 01.02.1822 Janakkala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 708

VII Christina Arvidintytär Fonselius o.s. Rothovius, (Taulusta 684, isä Arvid Rothovius) Christina kuoli 36-vuotiaana synnytykseen., s. 1708 Hämeenkyrö, k. 02.10.1744 Ikaalinen.

Puoliso: 23.09.1740 Hämeenkyrö Elias Johaninpoika Fonselius. (Taulu 693) Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752., s. 6/1715 Ruotsi (vanhempien paon aikana), k. 19.04.1779 Ikaalinen, Keturi.

kl. 1737 Elias Fonselius 6355. * paon aikana 6.1715. Vht: Ikaalisten kirkkoherra Johan Fonselius 3239 (yo 1685, † 1729) ja hänen 4. puolisonsa Margareta Sirenius. Porin triviaalikoulun oppilas 8.2.1731 – (1733, cl. conrect.). Ylioppilas Turussa kl. 1737 [Fonselius] Elias _ 364. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.2.1737 [1737. d: 28 Febr.] Elias Johannis Fonselius Jkalensis | Sacro ordini initiatus Adj: Min: in Ikalis. A:o 1752. Sacellanus ibidem communi fere Auditorum suffragio constitutus, cui, quorum intererat, album adjecerunt calculum. | diem obiit supremum 1779. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752. † Ikaalisissa 19.4.1779.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6355.
Vanhemmat: Johan Fonselius, s. 1658 Vehmaa, k. 28.08.1730 Ikaalinen ja Margareta Fonselius o.s. Sirenius, s. Kemiö.

Lapset:

Justina Fonselius s. 11.08.1741 Ikaalinen, Keturi, k. 30.11.1765 Ikaalinen, Keturi.

Elias Fonselius s. 09.01.1743 Ikaalinen, Keturi, k. 22.08.1749 Ikaalinen, Keturi.

Vauva Fonselius Vauva syntyi kuolleena., s. 02.10.1744 Ikaalinen, Keturi, k. 02.10.1744 Ikaalinen, Keturi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 709

VI Maria Arvidintytär Maexmontanus o.s. Rothovius, (Taulusta 681, äiti Katarina Rothovius) s. 1660 Pälkäne, k. 1720 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Puoliso: Mikael Johaninpoika Maexmontanus Lempäälän kappalainen, vänrikki. Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1699-1719., s. 1648 Turku, k. 04.06.1719 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Vanhemmat: Johan Maexmontanus, s. 22.06.1616 Turku, k. 01.06.1696 Lempäälä ja Beata Maexmontanus o.s. Lilius, s. Längelmäki, k. 23.07.1705 Lempäälä.

Lapset:

Mikael Maexmontan e. Maexmontanus , s. 23.03.1690 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 710

Johan Maexmontan e. Maexmontanus , s. 1692 Lempäälä. Tauluun 738

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 710

VII Mikael Mikaelinpoika Maexmontan e. Maexmontanus, (Taulusta 709, äiti Maria Maexmontanus) Lempäälän pitäjänapulainen 1720 (vahv. 1722), kappalainen 1725-1763. Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1725-1763., s. 23.03.1690 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 12.05.1763 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Kävi (Michael Michaelis Maexmontanus Lempel.) Turun katedraalikoulua – 14.6.1711 (Soc. Acad. ded.). Ylioppilas (Satacundensis, Lempälensis) Turussa kevätlukukausi 1710, kirjoittautui (Michaël Maexmontanus Lempaelensis) osakuntaan 28.3.1710 (Turun katedraalikoulun matrikkelin mukaan meni akatemiaan vasta yli vuotta myöhemmin kuin oli kirjoitettu ylioppilasmatrikkeliin).

Vihittiin papiksi (rovasti Jacobus Ritzin ordinoima) 4.3.1720 Lempäälän papiston apulaiseksi, vt. kappalaiseksi; Lempäälän pitäjänapulainen 1722, kappalainen 1725.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1543

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

kl. 1710 Mikael Maexmontanus nuorempi Michael Michaelis, Lempälensis 5134. * Lempäälässä 23.3.1690. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 2008 (yo 1668/69, † 1719) ja Maria Rothovius. Turun katedraalikoulun oppilas – 14.6.1711 (Soc. Acad. ded., Michael Michaelis Maexmontanus Lempel.). Ylioppilas Turussa kl. 1710 [Mexmontanus] Israel‹¿› _ 277. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.3.1710 [1710 Mart. 28.] Michaël Mæxmontanus | Lempælensis | Sacellanus ibd. On merkitty Turun koulun matrikkeliin vasta 14.6.1711 akatemiaan päästetyksi, vaikka oli kirjoitettu ylioppilaaksi jo yli vuotta aiemmin. Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä 4.3.1720. — Lempäälän pitäjänapulainen 1720 (vahv. 1722), kappalainen 1725. ‡ Lempäälässä 12.5.1763.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5134.

Lempäälän kirkko eli Pyhän Birgitan kirkko on Lempäälän keskustassa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Pyhän Birgitan muistolle. Lempäälän kirkko on rakennettu noin 1502–1505, ja se on edelleen Lempäälän seurakunnan käytössä oleva luterilainen kirkko. Kirkko on sijainnut maakuntien rajalla ja on siten saanut rakennustaiteellisia vaikutteita sekä Satakunnasta että Hämeestä. Kirkkoon mahtuu noin 650 henkilöä. Lempäälän kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. Historiaa: Kun Lempäälän ja Vesilahden yhteisen kirkkopitäjän kirkko paloi Aimalassa 1400-luvun alussa, rakennettiin Lempäälään Lempäälän seurakunnan ensimmäinen oma kirkko vuosina 1418–1419. Tämän kirkon on täytynyt olla puusta tehty, ja se on todennäköisesti sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen kirkko. Kirkkoon on tehty monia muutoksia, joista merkittävin tehtiin 1835–1838, jolloin kirkko laajennettiin yksilaivaisesta ristikirkoksi seurakunnan väkiluvun kasvun takia. Samalla purettiin vanha asehuone sekä Sotavallan kartanon hautakappeli ja jokaiseen ristisakaraan tehtiin neliapilaikkunat. Kirkkoa on myöhemmin korjattu sisätiloista suuremmin vuonna 1895 sekä 1920-luvulla, jolloin arkkitehtina oli Ilmari Launis. Viimeisin suuri peruskorjaus valmistui vuonna 1984. Esineistö: Lempäälän kirkon ainoa keskiajalta säilynyt esine on alttarin yläpuolinen krusifiksi, joka lienee hankittu kirkon vihkiäistilaisuuteen. Kirkon neliosaisen alttaritaulun on maalannut 1759 turkulainen taidemaalari Johan Georg Geitel. Alttaritaulun aiheina ovat Herran ehtoollinen, Kristus Getsemanessa, Ristiinnaulitseminen ja Kristuksen ylösnousemus. Kirkossa on myös uudemmat 1902 lahjoitetut lempääläläisen Kaarlo Enqvist-Atran maalaamat alttaritaulut. Mitään alttaritauluista ei ole sijoitettu itse alttarille. Kirkon vuodelta 1839 oleva uusgoottilainen saarnastuoli on samalta ajalta kuin kirkon laajentaminen ristikirkoksi. Kirkon urut ovat 31-äänikertaiset, ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 1987. Kellotapuli: Lempäälän kirkon kellotapuli sijaitsee kirkkotorin etelälaidalla. Alun perin kellotapulin rakensi vuonna 1787 tyrvääläinen rakennusmestarin Mikko Lajander. Myös kellotapulia on korjattu ja muutettu useasti, viimeksi se on peruskorjattu 1967. Tapulin alakerrassa toimii myös tapulimuseo.

1. puoliso: Anna Kristina Nilsintytär Maexmontan o.s. von Pfaler Anna kuoli 34-vuotiaana synnytyksessä., s. 1689 Pirkkala, Partola, k. 18.08.1723 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila.
Vanhemmat: Nils von Pfaler, k. 1714 Pirkkala, Partola ja Anna Margareta von Pfaler o.s. von Birckhotz, k. 1724 Pirkkala, Partola.

Lapset:

Mikael Maexmontan , s. 21.08.1721 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila. Tauluun 711

Anna Maria Maexmontan s. 14.08.1723 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila.

2. puoliso: 12.05.1743 Lempäälä Beata Jöranintytär Maexmontan o.s. Långbäck Lempäälän Herralan Jöran-rengin tytär, äiti Brita., s. 21.12.1718 Lempäälä, Herrala, k. 22.09.1801 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Lapset:

Johannes Maexmontan s. 26.05.1743 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 16.02.1764 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Gabriel Maexmontan s. 28.03.1747 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Ericus Maexmontan s. 19.04.1751 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 19.02.1829 Lempäälä, Lemponen.

Maria Maexmontan s. 12.03.1756 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 18.03.1826 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 711

VIII Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 710, isä Mikael Maexmontan) Lempäälän kappalainen 1764-1774, Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1764-1774., s. 21.08.1721 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila, k. 27.03.1774 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Turun katedraalikoulun oppilas 8.3.1737 (in cl. syntact., Maeximont. Lempel.) – (1739). Ylioppilas Turussa sl. 1741 Mæxmontanus Mich. Satac _ 390. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 13.9.1741 [1741. d: 13 Sept.] Michaël Mæxmontanus. Lempælensis | Adjunctus Sacellani in Lempälä ordinatus 1746. | postea Sacellanus ibidem | obiit 1774. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.5.1746.

— Lempäälän kappalaisen (isänsä) apulainen 1746, kappalainen 1764.

Lempäälän kirkko eli Pyhän Birgitan kirkko on Lempäälän keskustassa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Pyhän Birgitan muistolle. Lempäälän kirkko on rakennettu noin 1502-1505, ja se on edelleen Lempäälän seurakunnan käytössä oleva luterilainen kirkko. Kirkko on sijainnut maakuntien rajalla ja on siten saanut arkkitehtuurisia vaikutteita sekä Satakunnasta että Hämeestä. Kirkkoon mahtuu noin 650 henkilöä. Lempäälän kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. Kun Lempäälän ja Vesilahden yhteisen kirkkopitäjän kirkko paloi Aimalassa 1400-luvun alussa, rakennettiin Lempäälään Lempäälän seurakunnan ensimmäinen oma kirkko vuosina 1418-1419. Tämän kirkon on täytynyt olla puusta tehty, ja se on todennäköisesti sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen kirkko. Kirkkoon on tehty monia muutoksia, joista merkittävin tehtiin 1835-1838, jolloin kirkko laajennettiin yksilaivaisesta ristikirkoksi seurakunnan väkiluvun kasvun takia. Samalla purettiin vanha asehuone sekä Sotavallan kartanon hautakappeli ja jokaiseen ristisakaraan tehtiin neliapilaikkunat. Kirkkoa on myöhemmin korjattu sisätiloista suuremmin vuonna 1895 sekä 1920-luvulla, jolloin arkkitehtina oli Ilmari Launis. Viimeisin suuri peruskorjaus valmistui vuonna 1984. Lempäälän kirkon ainoa keskiajalta säilynyt esine on alttarin yläpuolinen krusifiksi, joka lienee hankittu kirkon vihkiäistilaisuuteen. Kirkon neliosaisen alttaritaulun on maalannut 1759 turkulainen taidemaalari Johan Georg Geitel. Alttaritaulun aiheina ovat Herran ehtoollinen, Kristus Getsemanessa, Ristiinnaulitseminen ja Kristuksen ylösnousemus. Kirkossa on myös uudemmat 1902 lahjoitetut lempääläläisen Kaarlo Enqvist-Atran maalaamat alttaritaulut. Mitään alttaritauluista ei ole sijoitettu itse alttarille. Kirkon vuodelta 1839 oleva uusgoottilainen saarnastuoli on samalta ajalta kuin kirkon laajentaminen ristikirkoksi. Kirkon urut ovat 31-äänikertaiset, ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 1987. Lempäälän kirkon kellotapuli sijaitsee kirkkotorin etelälaidalla. Alun perin kellotapulin rakensi vuonna 1787 tyrvääläinen rakennusmestarin Mikko Lajander. Myös kellotapulia on korjattu ja muutettu useasti, viimeksi se on peruskorjattu 1967. Tapulin alakerrassa toimii myös tapulimuseo.

Puoliso: 12.10.1756 Lempäälä Anna Charlotta Johanintytär Maexmontan o.s. Gadd s. 25.03.1737 Lempäälä, k. 08.03.1774 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Vanhemmat: Johan Gustaf Gadd, s. 1707, k. 07.02.1740 Lempäälä ja Anna Maria Justander ent. Gadd o.s. Chytraeus, s. 20.11.1711 Lempäälä, k. 21.09.1783 Lempäälä, Herrala.

Lapset:

Alexander Maexmontan , s. 30.06.1757 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 712

Adolf Maexmontan , s. 11.09.1758 Lempäälä, Haurala, Ryökäs. Tauluun 721

Jakob Maexmontan , s. 15.03.1760 Lempäälä, Haurala, Ryökäs. Tauluun 722

Anna Maria Maexmontan s. 18.03.1762 Lempäälä, Kuokkala.

Ester Fredrica Maexmontan s. 15.01.1764 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Brita Charlotta Maexmontan s. 26.08.1765 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Sofia Juliana Maexmontan s. 20.12.1766 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Brita Lotta Maexmontan s. 20.04.1768 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Sofia Magdalena Maexmontan s. 05.05.1771 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Mikael Maexmontan , s. 25.12.1773 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 733

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 712

IX Alexander Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 711, isä Mikael Maexmontan) Sääksmäen pitäjänapulainen 1784, kappalainen 1801., s. 30.06.1757 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 09.02.1834 Sääksmäki.

Turun katedraalikoulun oppilas 23.2.1768 (in cl. etymol., Lämpälä. 10 ann.) – (1769). Turun katedraalikoulun oppilas 16.2.1771 (in cl. conrect., Lämpäl. 13 ann.) – 1774 (cum testim. vitae abiit e cl. conrect.). Ylioppilas Turussa 1.3.1775 Mexmontan, Alex. Sat. _ 551. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 3.3.1775 1775 Die 3 m: Mart: Alexander Mæxmontanus Lempæläënsis Nat 1757. | Sacris ordinibus initiatus est 1781. | Adj Minist. in Säxmäki 1784 | Sacell ibid 1801. | Diem obiit supr 1834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 5.12.1781. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 7.12.1781. — Lempäälän kappalaisen apulainen 1781. Sääksmäen pitäjänapulainen 1784, kappalainen 1801. † Sääksmäellä 9.2.1834.

Puoliso: 28.12.1786 Sääksmäki Ulrika Sofia Johanintytär Maexmontan o.s. Svinhufvud af Qvalstad s. 20.07.1765 Sääksmäki, Rapola, k. 15.04.1825 Sääksmäki.
Vanhemmat: Johan Gustaf Svinhufvud af Qvalstad, s. 19.09.1728 Sääksmäki, k. 21.08.1810 Sääksmäki, Rapola ja Hedvig Svinhufvud af Qvalstad o.s. Forell, s. 06.06.1734 Helsinki, k. 19.05.1810 Sääksmäki, Rapola.

Lapset:

Hedvig Sofia Maexmontan s. 31.08.1788 Sääksmäki.

Anna Charlotta Hagelberg o.s. Maexmontan , s. 19.08.1791 Sääksmäki. Tauluun 713

Margareta Fredrika Maexmontan s. 24.09.1800 Sääksmäki, k. 26.04.1882 Turku.

Ulrika Lovisa Elers o.s. Maexmontan , s. 07.05.1803 Sääksmäki. Tauluun 718

Klara Albertina Hagelberg o.s. Maexmontan , s. 16.05.1805 Sääksmäki. Tauluun 719

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 713

X Anna Charlotta Alexanderintytär Hagelberg o.s. Maexmontan, (Taulusta 712, isä Alexander Maexmontan) s. 19.08.1791 Sääksmäki, k. 28.08.1828 Sääksmäki.

Puoliso: 1816 Sääksmäki Matias Elias Isakinpoika Hagelberg Sääksmäen kappalainen, s. 07.03.1792 Ikaalinen, k. 31.12.1849 Sääksmäki.

5.10.1810 Matias Elias Hagelberg 12363. * Ikaalisissa 7.3.1792. Vht: Ähtärin kappalainen Isak Johan Hagelberg 9761 (yo 1780, † 1812) ja Hedvig Sofia Fonselius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 20.2.1804 – 9.6.1810. Ylioppilas Turussa 5.10.1810 Hagelberg, Matth. Elias, Ostrob _ 1001. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.10.1810 [1810] Mathias Elias Hagelberg Die 9 Octobris. Natus die 7 Martii 1792. | Prestvigd 1814; Sockne Adjunct i Sääxmäki 1819, och Kapellan dersammastädes 1835. Pappistutkinto. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 18.6.1814. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.6.1814. — Armovuodensaarnaaja Ähtärissä 1814. Sääksmäen kappalaisen apulainen 1815, pitäjänapulainen 1819, kappalainen 1835. Ollut ajoittain mielisairaana. †.
Vanhemmat: Isak Johan Hagelberg, s. 19.07.1761 Mouhijärvi, k. 07.02.1812 Ähtäri ja Hedvig Sofia Hagelberg o.s. Fonselius, s. 20.07.1765 Ikaalinen, k. 20.08.1850 Ikaalinen.

Lapset:

Fredrik Julius Hagelberg , s. 20.11.1821 Sääksmäki. Tauluun 714

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 714

XI Fredrik Julius Matiaksenpoika Hagelberg, (Taulusta 713, äiti Anna Hagelberg) s. 20.11.1821 Sääksmäki, k. 27.03.1894 Forssa.

Puoliso: Amanda Sofia Fredrikintytär Hagelberg o.s. Eklund s. 24.10.1818 Tampere, k. 21.07.1867 Forssa.

Lapset:

Carl Johan Fredrik Hagelberg , s. 14.03.1846 Tampere. Tauluun 715

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 715

XII Carl Johan Fredrik Fredrikinpoika Hagelberg, (Taulusta 714, isä Fredrik Hagelberg) s. 14.03.1846 Tampere, k. 02.06.1909 Tampere.

1. puoliso: Gustava Elina Hagelberg o.s. Strömberg s. 19.10.1850 Helsinki, k. 16.08.1883 Hausjärvi.

Lapset:

Ingeborg Johanna Maria Forrström o.s. Hagelberg , s. 24.11.1875 Tuusula. Tauluun 716

Sulo Julius Hagelberg Veturinkuljettaja, s. 13.03.1880 Tuusula.

2. puoliso: 07.05.1877 Karjala, Säkkijärvi Beata (Beda) Alexandra Fredrika Carlintytär Hagelberg o.s. Järnefelt s. 01.04.1852 Taipalsaari, Jauhiala, k. 22.12.1944 Riihimäki.
Vanhemmat: Carl Konstantin Järnefelt, s. 04.01.1829 Tohmajärvi, k. 10.02.1909 Viipuri ja Katinka (Katarina) Järnefelt o.s. Svaetichin, s. 03.02.1835 Taipalsaari, k. 01.01.1907 Hämeenlinna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 716

XIII Ingeborg Johanna Maria Carlintytär Forrström o.s. Hagelberg, (Taulusta 715, isä Carl Hagelberg) s. 24.11.1875 Tuusula.

Puoliso: 21.07.1906 Hausjärvi Klas Erik Erikinpoika Forrström Metallinpakottaja ja taidetakoja. Perheen sukunimi oli vuoteen 1935 saakka Forsström, minkä jälkeen se vaihdettiin Talariksi., s. 25.09.1877 Janakkala.
Vanhemmat: Erik Forrström, s. 19.02.1846 Säkkijärvi, Kolhola, k. 28.05.1896 Kymi, Helilä ja Beata (Beda) Alexandra Fredrika Hagelberg o.s. Järnefelt, s. 01.04.1852 Taipalsaari, Jauhiala, k. 22.12.1944 Riihimäki.

Lapset:

Erkki Holger Konstantin Talari e. Forrström , s. 08.03.1907 Tampere. Tauluun 717

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 717

XIV Erkki Holger Konstantin Klasinpoika Talari e. Forrström, (Taulusta 716, äiti Ingeborg Forrström) Suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hänen töitään on muun muassa Valtion taidemuseossa Ateneumissa.
, s. 08.03.1907 Tampere, k. 18.05.1983 Helsinki.

”En tiedä, mitä linjaa kuljen.
Maalaan niin kuin sielu sanoo. Tulee sitä, mitä taidan.
Tietysti on selvää, että on pidettävä jollakin tavoin jalat maassa kiinni.

- - - Ilman työtä ei päästä mihinkään. Ihan turhaa, että istutaan ja puhutaan taiteesta. Ei se pitkälle vie.
Inspiraatio vaatii työtä. Jos ei osaa, niin ei siitä milloinkaan mitään tule.
Mutta työtä, sitä pitää tehdä ankarasti. Sitä ei tee koskaan liikaa.”

Holger Erkki Konstantin syntyi maaliskuussa 1907 Tampereella. Hänen vanhempansa olivat Ingeborg (o.s. Hag) ja Klaus Erkki Forsström. Perheenpää oli ammatiltaan metallinpakottaja ja taidetakoja. Perheen sukunimi oli vuoteen 1935 saakka Forsström, minkä jälkeen se vaihdettiin Talariksi.

Erkki oli jo pikkupoikana kiinnostunut taiteesta. ”Yhdeksänvuotiaana tiesin sanoa, miksi taion – taiteilijaksi.” Kouluajoilta hän muistaa ihailleensa luokkatoverinsa taitavia piirustuksia hevosista hieman kateellisenakin. Pelkkä lahjakkuus ei kuitenkaan riittänyt; hevosen piirtäjästä tuli eläinlääkäri, mutta Erkki Talarista tuli kovalla työllä taiteilija.

Tie taiteilijaksi oli mutkainen. Varojen puuttuessa Talari pääsi aloittamaan taideopintonsa vasta kaksikymmentäkolmevuotiaana. Hän oli nähnyt lehdessä Santeri Salokiven ilmoituksen, jossa tämä mainitsi ottavansa yksityisoppilaita. Kotoa rahaa taideopintoihin ei tullut, joten Talari opiskeli Salokiven opastamana suunnilleen vuoden verran ja siirtyi vasta sen jälkeen Taideteollisuuskouluun, jossa hän suoritti iltakoulun yleisen kurssin 1931–1934.

Aloitteleva taiteilija innostui grafiikasta jo noina Taideteollisuuskoulun vuosina. Hänen varhaistuotantoonsa opiskeluajoilta kuuluu kohopainotöiden ohella myös metalligrafiikkaa, lähinnä kuivaneulatöitä ja viivasyövytyksiä. Myöhemmin hän keskittyi pääasiassa lino- ja puupiirroksiin, sillä niitä oli helpompi tehdä: niihin ei tarvittu prässejä, happoja ja muita syväpainografiikassa välttämättömiä tarvikkeita.

Talarin isoäiti muisti aina varoitella, että ”taiteilijaelämä on tyhjää”. Vaikka nuori taiteilija ei ottanutkaan onkeensa ohjeesta, rahahuolet pakottivat Talarin kouluttautumaan toiseenkin ammattiin: opettajaksi. Hän opiskeli päiväkoulun puolella paitsi grafiikan, myös piirustuksenopettajien osastoilla. Työ oli Talarille mieluista, ei vain ikävä käytännön sanelema pakko. ”Koulutyöstä minä todellakin pidin”, kertoi taiteilija 70-vuotishaastattelussaan, ”sanoivat muut sitten nykyisestä koulumenosta mitä.”

Samaan aikaan grafiikanlinjalla opiskeli myös Tapio Tapiovaara, joka kuului Tulenkantajat-lehden toimituskuntaan. Ilmeisesti juuri hänen kauttaan Talari sai muutamia kuvitustehtäviä lehdestä. Lehdessä julkaistiin Nuori nainen, Tapaaminen ikkunassa ja sohvalla istuvaa, ikkunasta ulos katselevaa miestä esittävä aihe. Vuosina 1934–1935 Talari jatkoi opintoja vielä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
1940-luvun puolivälissä hän kävi myös Aukusti Tuhkan taidegrafiikan kurssin.

Monien muiden ikäpolvensa graafikoiden tavoin Talari keskittyi vuosikymmenen lopulla lähinnä puupiirroksiin. Laattamateriaalina hän käytti yleensä vaneria. Itse kaiverrustyön hän teki tavallisesti vain yhdellä taltalla saadakseen kuvalle mahdollisimman yhtenäisen ilmeen.

1930-luvulla Talari teki enimmäkseen henkilöaiheista grafiikkaa. Lisäksi ajan tuotantoon kuului joitakin maisema-aiheita ja kaupunkinäkymiä sekä eläinaiheisia puupiirroksia, kuten Rotta (1937) ja Varikset (1938). Suurin osa Talarin puupiirroksista on pohjimmiltaan realistisia, mutta toisinaan niissä on havaittavissa dramaattista valon ja varjon käsittelyä, joka on ominaisempaa hänen 1940-luvun teoksilleen.

Niissä näkyvät surrealismiin keskittyneeltä Halmstadin ryhmältä saadut vaikutteet. Laajat mustat pinnat, vapautunut ja iskevän tuntuinen leikkaustekniikka sekä jyrkät valaistuskontrastit luovat kuviin dramatiikkaa ja vauhdikkuutta. Tummia pintoja rytmittävät ohuet, vapaamuotoisesti leikatut linjat ja paikka paikoin kourutaltalla työstetyt vaaleat alueet. Ajan keskeisiin teoksiin kuuluu Kantelettaren kehtolaulujen puupiirroskuvitus.

Erkki Talarilla ja hänen vaimollaan Laimi-Inkerillä (o.s. Kajava) oli kolme lasta. Vuonna 1958, kun lapset olivat jo oppikoulussa, Sirkka-lehdessä (09/1958) haastateltiin perheen emäntää siitä, miten perheen talousmenot hoidettiin, kun perheenisän ansiot vaihtelevat suuresti kuukausittain. Laimi-Inkeri oli ollut kahdeksan vuotta kotirouvana lasten ollessa pienempiä. ”Meidän pieni maamme ei ole mikään otollinen elinpaikka taiteilijalle – vapaa taiteilija ja hänen perheensä joutuvat kyllä kestämään monenlaista huolta ja vaikeutta”, perheen äiti kertoi. ”Nuoruuden innossa ja uskossa moni yrittää elämistä yksinomaan taiteensa varassa, ja meneehän se, niin kauan kuin lapset ovat pieniä eivätkä suuret koulu- ja vaatemenot alinomaa horjuta budjettia.”
Sirkka 09/1958. . Noihin aikoihin Laimi-Inkeri kävi jo palkkatyössä ja Erkki Talarikin teki myös käyttögrafiikkaa: mainoksia, julisteita ja etikettejä.

Debyyttinäyttelynsä (1934) jälkeen Talari osallistui uutterasti Suomen Taiteilijain näyttelyihin sekä Nuorten näyttelyihin. ”Puupiirräntää oli silloin esiintynyt vähänlaisesti näyttelyissä ja ilman muuta työt hyväksyttiin”, taiteilija totesi myöhemmin vaatimattomasti, ”Tämä tapahtui omaksi ihmeekseni.” Vuonna 1956 hän herätti huomiota värillisillä puupiirroksillaan Galerie Hörhammerin näyttelyssä, jossa esillä oli myös Ahti Lavosen, Voitto Vikaisen, Olavi Haaralan ja Eino Ruutsalon teoksia.

Talarin teoksia oli esillä myös ulkomaisissa yhteisnäyttelyissä ympäri Eurooppaa, muiden muassa Budapestissa ja Wienissä 1937, Neuvostoliitossa 1943–54, Jugoslaviassa 1950-luvun puolivälissä ja Italiassa vuosikymmenen lopulla. 1960-luvun lopulla Talarin töitä nähtiin myös New Yorkissa.

Ensinäyttelyn perusteella Talari leimattiin ensisijaisesti graafikoksi, mitä hän itse myöhemmin harmitteli. Itse hän halusi olla tasapuolisesti värin ja viivan taiteilija. ”Ne tukevat toinen toistansa, grafiikka ja maalaus. Aluksi voin piirtää ja sitten maalata. Piirustus on kuin alku, johon nojautuu.”

Lähteet:

Anttonen, Erkki
Taidegrafiikka 1895-1950.
Teoksessa Ars. Suomen Taide 6.1990.

Anttonen, Erkki,
Kansallista vai modernia. Taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää.
Kuvataiteen keskusarkisto. Valtion taidemuseo, Helsinki 2006.

Forsberg R.
”Ei taiteilijoilla ole mitään etuoikeuksia.”
Sos.Dem. 6.2.1949.

Kahden laukun järjestelmä
Sirkka 09/1958.

Peltola, Leena
Teoksessa Ars. Suomen Taide 5. (1990.)

Suomen kuvataiteilijamatrikkeli
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=1433

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taidekoulutus:
Taideteollinen keskuskoulu 1931-34, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1934-35, Aukusti Tuhkan taidegraf.kurssi 1946.

TAITEELLINEN TYÖ:
Taiteilijan debyytti oli 1934.

RYHMÄNÄYTTELYT, FESTIVAALIT, RYHMÄTYÖT:
Suomen Taiteilijain näyttely 1938, 1943, 1945, 1946, 1947, 1954, 1956, Suomen Taideakatemian 3-v. näyttely 1950, 1953, Nuorten näyttely 1939, 1942, 1943, 1945.

KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT JA ESITYKSET:
Moskova, Neuvostoliitto 1934, Riika, Latvia 1935, Budapest, Unkari, Wien, Itävalta 1937, Kööpenhamina 1937, Tukholma 1944, 1947, 1948, Oslo 1946, 1950, 1959, Brno ja Praha, Tshekkoslovakia 1947, Praha, Tshekkoslovakia 1954, Nässjö, Ruotsi 1948, Reykjavik 1948, Lübeck, München, Düsseldorf, Saksan Liittotasavalta 1952, Miami, USA 1952, Moskova ja Leningrad, Neuvostoliitto 1943-54, Ljubljana, Jugoslavia 1954, 1955, 1957, DDR 1954, Rooma, Italia 1955, Lugano, Sveitsi 1956, Ascoli, Città di Portoguaro, Italia 1957, Edinburgh ja Brighton, Iso-Britannia 1957, Berliini ja Weimar, DDR 1960, Sveitsi 1952, kiertonäytt. Intia 1953, Xylon-näytt. Zürich, Sveitsi 1953, Ancona, Italia 1967, 1968, 1969, New York, USA 1969, 1970, Biarritz, Ranska 1970, Zürich, Sveitsi 1970, Pariisi, Ranska 1975, Basel, Sveitsi 1977.

PALKINNOT, KUNNIAMERKIT JA ARVONIMET:
V palk. valt:n taidekilp:ssa 1945, III palk. Suomen Taideyhdistyksen dukaattikilp:ssa 1945, Hgin kaup:n palk. 1953. Ulkomaiset: Kunniamain. kuvituskilp:ssa Hollanti 1938, Eur. Artegallerian kunniamit. 1968, II palk. Anconan näytt:ssä Italia 1969.

OPETUSTYÖ:
Opett. oppikoulussa 1950-74.

Lähde: http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1433.

Erkki Talari: Kimalaisia (1955) puupiirros.

Puoliso: 1933 Laimi-Inkeri Sulontytär Talari o.s. Kajava ent. Jaeckell

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 718

X Ulrika Lovisa Alexanderintytär Elers o.s. Maexmontan, (Taulusta 712, isä Alexander Maexmontan) Molemmat puolisot kuolivat punatautiin ja haudattiin yhdessä 13.10.1852., s. 07.05.1803 Sääksmäki, k. 07.08.1852 Loppi.

Ulrika Lovisa Alexandersdr Maexmontan (1803-1852)

Puoliso: 26.02.1825 Sääksmäki, Vuorentaan rustholli Fredrik Fredrikinpoika Elers Lopen kirkkoherra, s. 04.12.1795 Urjala, Laukeela, k. 13.08.1852 Loppi.

20.6.1817 Fredrik Elers 13025. * Urjalassa 4.12.1795. Vht: Urjalan nimismies, toimitusvouti Fredrik Adrian Elers († 1811) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Reilin. Turun katedraalikoulun oppilas 15.9.1809 (in cl. prim.) – 13.6.1817 (examen). Ylioppilas Turussa 20.6.1817. Hämäläisen osakunnan jäsen 1817 [MDCCCXVII] ‹–› Fredricus Elers natus die 5 Decembris. MDCCXCV Patre Fredrico Adriano Elers, Expeditions Befallningsman in Urdiala. | afgången med Betyg att blifva prest i Åbo Stift d. 6 Juni 1820. | Kyrkoherde i Loppis 14/11 1832. | Prost. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 10.6.1820. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.6.1820. — Pappina Kangasalla, Sääksmäellä, Urjalassa ja Tammelassa. Huittisten pitäjänapulainen 1827. Marttilan kappalainen 1829. Lopen kirkkoherra 1835. Rovasti 1842. Fredrik Elers on julkaissut teoksen: Tal vid finska evang. sällsk. sammankomst 1835, painettu Turussa 1837. † Lopella 13.8.1852. Pso: 1825 Ulrika Lovisa Maexmontan († 1852).

Kuva: Rovasti Fredrik Elers, Lopen kirkkoherra. F. W. Nikanderin öljymaalaus n. 1850.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 719

X Klara Albertina Alexanderintytär Hagelberg o.s. Maexmontan, (Taulusta 712, isä Alexander Maexmontan) s. 16.05.1805 Sääksmäki.

Puoliso: Jakob Efraim Isakinpoika Hagelberg Lapuan kappalaisen apulainen 1842., s. 16.01.1801 Ähtäri, k. 28.10.1876 Isokyrö.

17.6.1823 Jakob Efraim Hagelberg 13799. * kaksosena Ähtärissä 16.1.1801. Vht: Ähtärin kappalainen Isak Johan Hagelberg 9761 (yo 1780, † 1812) ja Hedvig Sofia Fonselius. Porin triviaalikoulun oppilas 24.8.1815 (cl. etymol. #702) – 13.6.1823. Pääsykuulustelu 16.6.1823. Ylioppilas Turussa 17.6.1823. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.6.1823 [1823] Junii die XVIII. Jacobus Ephraim Hagelberg Ikeliensis natus die XIII. Januarii MDCCCI. | Sacris Ordd. initiatus 1826. | Adjunctus Sacellani in Kuricka 1832. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 10.12.1825. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1825. — Pappina Kortesjärvellä, Sääksmäellä, Somerolla, Vanajassa ja Kurikassa, viimein Lapuan kappalaisen apulainen 1842. † Isossakyrössä 28.10.1876.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13799
.
Vanhemmat: Isak Johan Hagelberg, s. 19.07.1761 Mouhijärvi, k. 07.02.1812 Ähtäri ja Hedvig Sofia Hagelberg o.s. Fonselius, s. 20.07.1765 Ikaalinen, k. 20.08.1850 Ikaalinen.

Lapset:

Emil Efraim Hagelberg , s. 18.04.1829 Somero. Tauluun 720

Carl Victor Hagelberg s. 23.10.1832 Kurikka.

Maria Sofia Hagelberg s. 23.08.1838 Kurikka.

Alexander Hagelberg s. 05.04.1842 Lapua.

Amanda Lovisa Hagelberg s. 22.03.1847 Lapua.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 720

XI Emil Efraim Jakobinpoika Hagelberg, (Taulusta 719, äiti Klara Hagelberg) Värjärimestari, s. 18.04.1829 Somero.

Puoliso: 20.11.1861 Lapua Sofia Olivia Peterintytär Hagelberg o.s. Chydenius. (Taulu 109) Mamselli, s. 30.04.1830 Vaasa.
Vanhemmat: Peter Kristian Chydenius, s. 01.06.1794 Lumijoki, k. 25.11.1865 Lapua ja Sofia Chydenius o.s. Kellander, s. 29.04.1805 Pori, k. 28.08.1831 Kauhava.

Lapset:

Erik Wilhelm Hagelberg , s. 21.07.1868 Ylistaro. Tauluun 109

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 721

IX Adolf Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 711, isä Mikael Maexmontan) Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1797, ero 1816., s. 11.09.1758 Lempäälä, Haurala, Ryökäs, k. 24.01.1838 Lempäälä, Innilä.

kl. 1775 Adolf (Karl A.) Maexmontan 9329. * Lempäälässä 11.9.1758. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 6790 (yo 1741, † 1774) ja Anna Charlotta Gadd. Turun katedraalikoulun oppilas 23.2.1768 (in cl. etymol., Lämpälä. 9 ann.) – (1769). Turun katedraalikoulun oppilas 16.2.1771 (in cl. conrect., Lämpäl. 12 ann.) – 19.6.1775 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1775 [Mexmontan] Adolph, Sat. _ 554. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 19.6.1775 [1775 Die 19 Junii] Adolphus Mæxmontan Lempälensis. Nat. 1759. | Auscultans Dicasterii Aboens:. Tuomarintutkinto 15.12.1779. Turun hovioikeuden auskultantti 10.6.1780. — Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1782, varanotaari 1784. Varatuomari. Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1797, ero 1816. † Lempäälässä 24.1.1838.

Puoliso: Elisabet Maexmontan o.s. Martin s. 1774, k. 05.09.1857 Lempäälä, Innilä.

Lapset:

Karl Vilhelm Maexmontan Sihteeri, varatuomari 1838., s. 31.03.1807 Lempäälä, Innilä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 722

IX Jakob Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 711, isä Mikael Maexmontan) Handlande i Åbo, Commerceråd
Kauppias Turussa., s. 15.03.1760 Lempäälä, Haurala, Ryökäs, k. 03.04.1829 Lempäälä.

Puoliso: 29.10.1795 Turku (ruots.srk.) Margareta Elisabeth Andersintytär Maexmontan o.s. Roos s. 06.06.1773 Turku (ruots.srk.), k. 14.08.1856 Turku.

Lapset:

Jakob Johan Maexmontan , s. 13.10.1796 Turku. Tauluun 723

Margareta Elisabet Tihleman o.s. Maexmontan s. 24.06.1800 Turku, k. 16.09.1875 Turku.

Frans Viktor Maexmontan s. 03.09.1804 Turku, k. 24.07.1832 Ruotsi, Södermanland, Nyköping.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 723

X Jakob Johan Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 722, isä Jakob Maexmontan) Metsästyskuningas, joka ampui yht. 745,5 jänistä. Kauppia, sai Bussilan kartanon lahjaksi isältään, jota isännöi. (Heljä Karjalainen-Manninen), s. 13.10.1796 Turku, k. 07.02.1884 Piikkiö, Pussilan kartano.

Jakob Johan Maexmontan (13. lokakuuta 1796 Turku – 7. helmikuuta 1884 Bussilan kartano, Piikkiö) oli suomalainen tilanomistaja, tunnettu ajokoirametsästyksen harrastaja sekä metsästysaiheista kirjoittanut kirjailija. Maexmontan toimi 1820-luvun lopulle saakka kauppiaana Turussa mutta ryhtyi sitten maanviljelijäksi. Hän omisti Piikkiön Hepojoen kylässä sijainneen Bussilan kartanon jossa hän järjesti jänisjahteja vierailleen.

Aikalaisten Suomen metsästyskuninkaaksi kutsuma Maexmontan piti tarkkaa kirjanpitoa muun muassa omistamistaan ajokoirista, saaliiksi saaduista jäniksistä sekä jahteihin osallistuneista metsästystovereistaan. Vuosina 1850-1865 Maexmontan julkaisi ruotsin kielellä kuusi metsästystä ja aseita käsitellyttä teosta ja lisäksi hän kirjoitti useita metsästysaiheisia artikkeleita suomalaisiin ja ruotsalaisiin lehtiin.

Maexmontanin vanhemmat olivat kauppaneuvos Jakob Johan Maexmontan (1760–1829) ja Margareta Elisabet Roos. Hän oli naimisissa vuodesta 1819 Carolina Sofia Tjäderin kanssa. Heidän poikansa oli jalkaväenkenraali Fridolf Leonard Maexmontan (1821–1901). Fridolf Maexmontanin poika kenraalimajuri Nikolai Maexmontan (1860–1932) toimi Suomen kaartin viimeisenä komentajana ennen kaartin lakkauttamista 1905.

Teoksia

Om Ströfvaren med afseende a dess uppfödande, vård och inöfning, jemte underrättelse om Harjagt med Ströfvare, samt bihang om Botemedel mot åtskilliga Hundens sjukdomar 1850, 103 sidor (Jägare och jagtvänner I)(suomennettu nimellä Om Stöfvaren - Ajokoirametsästys, Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 15/2005), 179 sivua
Dubbelbössan med perkussionsantädning, dess beskrifning, vård, rengöring och skottställning och samt i sammanhang dermed om skjutkonsten jemte anteckningar om krut, hagel, förladdningar och knallhattar; samt andra underrättelser, hvilka för jägaren kunna vara af fjärde 1852, 114 sidor (Jägare och jagtvänner II)(suomentamaton)
Orrjagt med bullvan samt orrskytte om vintern ifrån släda, under åkning. J. W. Lillja, Åbo 1852, 20 sidor (suomennettu nimellä Orrjagt med bulvan - Teerenmetsästys kuvilta ja talvella reestä ajon aikana, Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 12/2001), 36 sivua
Stussaren med perkussionsantändning, dess beskrifning, vård och rengöring; samt i sammanhang dermed om skjutkonst med kula 1955, 144 sidor (Jägare och jagtvänner III) (suomentamaton)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jakob_Johan_Maexmontan.

Piikkiön Pussilan kartanon 1819 rakennettu hautakappeli. Piikkön kirkon pohjoispuoleisella kalliolla sijaitseva kellotapuli on rakennettu 1810. Se on pääpiirteissään rakennettu Tukholman yli-intendentinvirastossa laaditun ehdotuksen mukaan. Useaan otteeseen laajennetussa kirkkotarhassa on Pussilan kartanon omistajan 1819 tiilestä rakennuttama, keltaiseksi kalkittu hautakappeli. Eteläseinustan vieressä sijainneesta kauppias Jakob Bremerin rakennuttamasta ja Turun kaupunginarkkitehti C.Fr. Schröderin suunnittelemasta hautakappelista on säilynyt vain sen lattiassa olleet hautalaatat.

Puoliso: 18.11.1819 Turku (ruots.srk.) Carolina Sofia Jeanintytär Maexmontan o.s. Tjäder s. 12.12.1801 Turku (ruots.srk.), k. 08.12.1878 Turku.

Kuvassa Carolina Sofia Tjäder (1801-1878) ja miehensä Jakob Johan Maexmontan (1796-1884)

Lapset:

Fridolf Leonard Maexmontan , s. 02.07.1821 Turku. Tauluun 724

Johan Rudolf Maexmontan , s. 30.10.1822 Turku. Tauluun 728

Carolina Rosina Maexmontan s. 01.07.1825 Turku.

Sigfrid Edvard Maexmontan , s. 07.07.1831 Piikkiö, Pussilan kartano. Tauluun 732

Frans Maexmontan s. 29.08.1834 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 07.01.1889.

Sofia Augusta Maexmontan s. 08.06.1838 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 1905.

Wilhelmina Emilia Maexmontan s. 29.12.1841 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 13.10.1877 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 724

XI Fridolf Leonard Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 723, isä Jakob Maexmontan) Jalkaväenkenraali., s. 02.07.1821 Turku, k. 01.12.1901 Helsinki.

Fridolf Leonard Maexmontan otettiin 1839 aliupseeriksi 9. suomenmaalaiseen linjapataljoonaan, missä hänet ylennettiin aliluutnantiksi 17.9.1845 ja luutnantiksi 17.7.1847. Maexmontan siirrettiin 21.7.1848 palvelukseen 6. Libaun (Liepajan), H. K. K. Preussin Prinssi Karlin jalkaväkirykmentin reservipataljoonaan ja ylennettiin alikapteeniksi 24.3.1849. Hänet määrättiin luutnantin arvoisena kouluttajaksi Henkivartioväen Liettuan rykmenttiin 31.8.1850. Maexmontan ylennettiin alikapteeniksi 23.4.1854, kapteeniksi 18.12.1855 ja everstiksi 5.5.1861. Hän toimi rykmentissä palvellessaan myöhemmin myös komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana.

Maexmontan siirrettiin 22.7.1862 pataljoonankomentajaksi Henkivartioväen Hatsinan jalkaväkirykmenttiin, mistä hänet komennettiin erityistehtäviin Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen jaoston päällikön esikuntaan 22.11.1864. Hänet määrättiin 38. Tobolskin jalkaväkirykmentin komentajaksi Siperiaan 18.1.1865. Tämän jälkeen hänet 1870 määrättiin 5. tarkk’ampujaprikaatin vt. komentajaksi, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin seuraavana vuonna kenraalimajuriksi ylennettynä. Maexmontan ylennettiin 1882 kenraaliluutnantiksi pysytettynä edellisessä tehtävässään. Hän sai eron sotapalveluksesta jalkaväenkenraalina 5.2.1891. Saman vuoden lopulla hän muutti Helsinkiin ja vietti siellä loppuelämänsä.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 3 11.11.1858; VenSt 2 14.2.1864; VenA 2 mk. 1867; VenVl 4 4.1.1869; VenVl 2 11.9.1888; VenVK 5.2.1891.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=265.

Puoliso: 23.09.1853 Turku Louise Adolfina Adolfintytär Maexmontan o.s. Plantin s. 15.10.1829 Parainen, Pyhäs, Västergård, k. 1915 Helsinki.

Lapset:

Nikolai Mexmontan e. Maexmontan , s. 15.08.1860 Venäjä, Streina. Tauluun 725

Maria Langhoff o.s. Maexmontan , s. 11.06.1862 Venäjä, Pietari. Tauluun 726

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 725

XII Nikolai Fridolfinpoika Mexmontan e. Maexmontan, (Taulusta 724, isä Fridolf Maexmontan) Suomalainen kenraalimajuri, joka toimi ylitarkastusosaston päällikkönä Suomen sisällissodan aikana. Hän oli Suomen kaartin viimeinen komentaja vuosina 1903–1905., s. 15.08.1860 Venäjä, Streina, k. 15.11.1932 Helsinki.

Nikolaj Mexmontan (16. kesäkuuta 1860 Strelna, Venäjän keisarikunta – 15. marraskuuta 1932 Helsinki) oli suomalainen kenraalimajuri, joka toimi ylitarkastusosaston päällikkönä Suomen sisällissodan aikana. Hän oli Suomen kaartin viimeinen komentaja vuosina 1903–1905.

Nikolaj Mexmontanin isä oli jalkaväenkenraali Fridolf Maexmontan.[1] Mexmontan oli aktivisti ja hän laati suunnitelman tulevaa Suomen itsenäistymiseen tähtäävää kansannousua varten Tukholmassa vuonna 1917. Hän oli yhteydessä Saksaan, jonka mukaantuloa Mexmontan piti välttämättömänä, sillä Suomessa oli venäläisiä joukkoja. Mexmontan olisi itse mielellään siirtynyt kansannousuarmeijan päälliköksi, mutta Mannerheimia tukenut Hannes Ignatius vapautti Mexmontanin lopuista suunnittelutöistä. Hänen tilalleen tuli Vilhelm Aleksander Thesleff.

Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918. Kun Mexmontan palasi Ruotsista hänelle annettiin tehtäväksi toimia joukkojen tarkastuksesta vastaavan ylitarkastusosaston päällikkönä valkoisten päämajassa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 18. helmikuuta 1918. Hän toimi ylitarkastusosaston päällikkönä kunnes sota päättyi jääden eläkkeelle 30. toukokuuta 1918. Hän oli ensimmäinen itsenäistymisen jälkeen kenraalikuntaan ylennetty upseeri Suomen armeijassa.

Nikolaj Mexmontan oli naimisissa kenraali Georg Edvard Ramsayn tyttären Johanna Eleonooran kanssa. Ramsay oli myös Suomen kaartin komentajia.

Nikolaj Mexmontan (Maexmontan) (16. kesäkuuta 1860 Strelna, Venäjän keisarikunta – 15. marraskuuta 1932 Helsinki)

Puoliso: 22.01.1887 Suomen kaarti Johanna Leonora Georgentytär Maexmontan o.s. Ramsay Finsk friherrinna. Rysk hovfröken 1883-05-27. H. M. Keisarinnan hovineiti, vapaaherratar., s. 13.11.1863 Helsinki, Munkkiniemi, k. 11.03.1943 Helsinki.
Vanhemmat: George Edvard Ramsay, s. 19.09.1834 Viipuri, k. 05.07.1918 Helsinki ja Elisabeth ''Lilly'' Ramsay o.s. Cumming, s. 26.03.1842 Venäjä, Pietari, k. 14.01.1919 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 726

XII Maria Fridolfintytär Langhoff o.s. Maexmontan, (Taulusta 724, isä Fridolf Maexmontan) s. 11.06.1862 Venäjä, Pietari, k. 22.08.1935 Helsinki.

Puoliso: 09.12.1886 Liettua, Vilna Carl Fredrik August Fredrikinpoika Langhoff Suomalainen vapaaherra ja jalkaväenkenraali, joka toimi Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteerinä 1906–1913. Hän oli viimeinen Suomessa aateloitu., s. 14.02.1856 Heinola, k. 18.11.1929 Helsinki.

Carl Fredrik August Langhoff (14. helmikuuta 1856 Heinola – 18. marraskuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen vapaaherra ja kenraali, joka toimi Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteerinä 1906–1913. Hän oli viimeinen Suomessa aateloitu.

Langhoff polveutui tanskalaisesta Langgaard-suvusta. Hänen vanhempansa olivat apteekkari Fredrik Langhoff ja Johanna Charlotta Lucander. Langhoff opiskeli ensin 1864–1870 Helsingfors Lyceumissa. Sen jälkeen hän suoritti 1870–1877 kadettikoulun sekä 1881–1884 Nikolajevin yleisesikunta-akatemian erinomaisin arvosanoin, ja palveli sitten upseerina Venäjällä ja Suomessa. Hän osallistui 1877–1878 Henkivartioväen Izmailovon rykmentin aliluutnanttina Turkin sotaan ja kunnostautui Gornyi Dubnjakin taistelussa lokakuussa 1877 sekä Plevnan, Praveckin ja Sandornikin taisteluissa marraskuussa. Vuonna 1892 everstiksi ylennettynä hän oli Suomessa 1. Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan komentajana 1894–1896, Suomen sotaväen esikuntapäällikkönä 1896–1897 ja Suomen kaartin komentajana 1897–1899. Sen jälkeen palasi Venäjälle maineikkaan Semjonovin kaartin päälliköksi viiden vuoden ajaksi. Langhoff ylennettiin vuoden 1901 alusta kenraalimajuriksi, ja vuosina 1904–1906 hän toimi jalkaväkidivisioonan komentajana.

Langhoff nimitettiin tammikuussa 1906 erotetun Constantin Linderin tilalle Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin ja ylennettiin joulukuussa kenraaliluutnantiksi. Langhoff oli ministerivaltiositeerin virkaan keisari Nikolai II:n ehdokas, ei suomalaisten. Hän kuitenkin omaksui perustuslaillisen linjan, saavutti suomalaisten poliittikkojen luottamuksen ja pyrki kokoamaan valtiosihteerinvirastoon tuekseen suomalaisia siviilivirkamiehiä. Hän yritti huonolla menestyksellä jarruttaa toisen sortokauden kehitystä ja vaati muun muassa Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seynin erottamista. Myöhemmin Langhoff pyrki myöntymään vähemmän tärkeissä asioissa voidakseen jarruttaa pahimpia Suomen asemaan kohdistuvia uhkia, kuten suunnitelmaa Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien liittämiseksi suoraan Venäjään. Protestiksi asioiden kehitykselle hän jätti 1911 alkaen useita eroanomuksia, jotka keisari kuitenkin hylkäsi. Langhoff erosi lopulta 12. huhtikuuta 1913, kun joukko yhdenvertaisuuslakia vastustaneita Viipurin hovioikeuden jäseniä oli tuomittu vankeuteen venäläisessä tuomioistuimessa. Hänen seuraajakseen nimitettiin 21. huhtikuuta suomenvenäläinen Vladimir Markov.

Langhoff oli samanaikaisesti ministerivaltiosihteeriytensä kanssa 1906–1913 myös Helsingin yliopiston vt. kansleri.

Langhoff sai tammikuussa 1912 vapaaherran aatelisarvon ja hänen sukunsa introdusoitiin Suomen Ritarihuoneelle saman vuoden lokakuussa vapaaherrallisena sukuna nro 63.] Langhoff on siten Suomessa viimeinen ja ainoa säätyvaltiopäivien lakkauttamisen jälkeen aateloitu sekä ainoa suoraan vapaaherran arvoon korotettu henkilö.

Langhoff sai jalkaväenkenraalin arvon Venäjän armeijassa eronsa yhteydessä 21.4.1913 ja uudelleen itsenäisessä Suomessa 13.4.1918, jolloin hänestä tuli itsenäisen Suomen armeijan järjestyksessä toinen kenraali C. G. E. Mannerheimin jälkeen. Hän ei kuitenkaan korkean ikänsä vuoksi toiminut valkoisessa armeijassa rintamakomentajana, vaan sotilassairaaloiden tarkastajana, ja erosi palveluksesta pian sisällissodan päätyttyä. Sisällissodan jälkeen Langhoff oli muun muassa asiantuntijajäsenenä 1919–1920 asevelvollisuuslakia valmistelleessa komiteassa sekä Suomen Kadettiklubissa, jonka puheenjohtajana toimi 1923–1926. Hän julkaisi vuosina 1922–1923 ministerivaltiosihteerikauttaan kuvaavat kolmiosaiset muistelmat Sju år såsom Finlands representant inför tronen: minnen och anteckningar åren 1906–1913. Viimeiset vuotensa Langhoff vietti lähinnä hiljaiselämää Helsingissä ja maatilallaan Espoossa, mutta toimi myös Helsingin verolautakunnan puheenjohtajana kuolemaansa asti.

Langhoff oli vuodesta 1886 naimisissa Maria Maexmontanin kanssa, joka oli jalkaväenkenraali Fridolf Maexmontanin tytär. Heidän ainoa poikansa Fridolf kuoli vuonna 1919 lapsettomana, joten Langhoffin aatelissuku sammui mieslinjalta hänen kuollessaan itse 1929 ja lopullisesti vuonna 1975, kun hänen ainoa tyttärensä, keisarinnan hovineiti Maroussie Langhoff kuoli Tukholmassa 81-vuotiaana.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/August_Langhoff

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Fredrik August Langhoff opiskeli Helsingfors Lyceumissa 1864 - 1870, minkä jälkeen hänet otettiin oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 29.7.1870. Valmistuttuaan kadettikoulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Henkivartioväen Izmailovon rykmenttiin 10.6.1877. Langhoff ylennettiin aliluutnantiksi 30.8.1877. Hän oli rykmenttinsä mukana 26.8.1877 - 4.9.1878 Turkin sodassa ja kunnostautui Gornyi Dubnjakin taistelussa lokakuussa 1877 sekä Plevnan, Praveckin ja Sandornikin taisteluissa marraskuussa 1877. Langhoff määrättiin Turkin sodan lopulla 8.6.1878 adjutantiksi Henkivartioväen Izmailovon rykmentin 3. pataljoonaan, missä tehtävässä hän toimi 18.5.1881 saakka.

Langhoff suoritti Nikolain yleisesikunta-akatemian kurssin Pietarissa 8.10.1881 - 25.3.1884, ja hänet ylennettiin kurssin aikana luutnantiksi 17.4.1883. Kurssin jälkeen hänet määrättiin 25.3.1884 alikapteeniksi ylennettynä palvelukseen Vilnan sotilaspiirin esikuntaan. Langhoff nimitettiin 30. jalkaväkidivisioonan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi Vilnaan 30.9.1884, ylennettiin kapteeniksi 8.11.1884 ja siirrettiin 2. armeijakunnan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi 28.5.1885. Langhoff oli komennettuna komppanianpäälliköksi 17. tarkk’ampujapataljoonaan 23.11.1885 - 16.9.1886. Hänet määrättiin 5.11.1887 vt. yleisesikuntaupseeriksi erityistehtäviä varten 2. armeijakunnan esikuntaan, 26.1.1888 vt. esiupseeriksi 5. paikallisprikaatin hallintoon ja ylennettiin 24.4.1888 everstiluutnantiksi.

Langhoff määrättiin 22.3.1890 Suomen asevelvollisen sotaväen Päällikköhallituksen adjutantiksi, ja hän toimi sen vt. esikuntapäällikkönä sekä ylisotatuomioistuimen jäsenenä 3.6. - 3.9.1890. Hänet määrättiin Venäjän armeijan pääesikunnan sotilasopetuskomitean kanslian nuoremmaksi sihteeriksi 17.8.1891. Langhoff ylennettiin everstiksi 5.4.1892 ja komennettiin pataljoonankomentajaksi Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 27.4. - 10.9.1893. Hänet määrättiin 28.12.1894 1. Uudenmaan suomalaisen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin Suomen sotilaspiirin (kenraalikuvernöörin) viraston Suomen sotaväen esikunnan vt. esikuntapäälliköksi 29.6.1896. Langhoff vakinaistettiin tehtävään 7.9.1896 Venäjän armeijan yleisesikunnan upseeriluetteloihin merkittynä ja määrättiin kenraalikuvernöörin käskyllä 13.10.1896 myös Suomen ylisotaoikeuden jäseneksi. Hänet nimitettiin Henkivartioväen 3. Suomen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi 7.2.1897, ja hänelle myönnettiin 10.2.1897 ero Suomen ylisotaoikeuden jäsenyydestä sekä Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen esikunnan esikuntapäällikön tehtävästä.

Langhoff määrättiin 25.9.1899 Henkivartioväen Semenovskojen rykmentin komentajaksi ja ylennettiin kenraalimajuriksi 1.1.1901. Hänet siirrettiin 21.10.1904 Henkivartioväen 1. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin komentajaksi sijoitettuna henkivartioväen jalkaväkeen ja pysytettynä Henkivartioväen Semenovskojen rykmentin upseeriluetteloissa, joista hänet vapautettiin 23.12.1904. Langhoff nimitettiin 23.1.1906 H. M. Keisarin ministerivaltiosihteeriksi Suomea varten ja samalla Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston vt. kansleriksi. Hänet merkittiin yleisesikunnan upseeriluetteloihin 12.6.1906 ja ylennettiin kenraaliluutnantiksi 6.12.1906.

Langhoff kohotettiin vapaaherralliseen arvoon 14.1.1912, ja hänen sukunsa merkittiin introduktiossa 14.10.1912 Suomen ritarihuoneeseen vapaaherrallisena sukuna 63.

Langhoff erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta ja ministerivaltiosihteerin tehtävästä jalkaväenkenraalina 2.4.1913. Reserviin jäätyään hän muutti Helsinkiin. Suomen vapaussodan aikana Langhoff toimi sotilaallisen terveydenhoitolaitoksen ja lääkärihuollon tarkastajana 12.4.1918 lähtien. Hänet merkittiin Suomen armeijan upseeriluetteloon jalkaväenkenraalina 13.4.1918, ja hän sai siirron armeijan reserviin 27.5.1918 sekä edelleen eron armeijan reservistä 17.9.1918.

Suurlakon jälkeen tammikuun lopulla 1906 Langhoff nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi. Hänellä oli takanaan merkittävä ura Venäjän armeijan yleisesikunnassa ja huomattavien joukko-osastojen komentajana. Häntä oli käytetty 1890-luvulla asiantuntijana useissa keisarin nimittämissä Suomen sotaväen uudelleenorganisointia ja lainsäädäntöä käsitelleissä komiteoissa. Vaikka Langhoff tunnettiinkin rehelliseksi ja isänmaanystäväksi, eivät suomalaiset poliitikot luottaneet häneen täysin. Pelättiin, ettei hän olisi tarpeeksi perillä oloista eikä kykenisi määrätietoisesti puolustamaan Suomen etuja. Langhoff osoittautui kuitenkin mieheksi paikallaan, etenkin kun keisari Nikolai II osoitti hänelle henkilökohtaisesti mitä suurinta suopeutta ja luottamusta.

L. H. S. Mechelinin ja A. J. Hjeltin 1906 - 1909 senaattien kanssa kenraali Langhoff oli luottamuksellisissa suhteissa, mutta 1909 jälkeen tilanne suuresti vaikeutui, kun kenraali V. Markoffin senaatti nimitettiin ja jalkaväenkenraali F. A. Seyn tuli Suomen kenraalikuvernööriksi. Langhoff esitti turhaan keisarille useaan kertaan Seynin erottamista, ja suotuisasti alkanut ministerivaltiosihteerin tehtävä muuttui yhä toivottomammaksi. Hän pyrki myöntymään pienissä asioissa keskittääkseen ponnistelut suuriin, ja näin hän muun muassa sai Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien yhdistämisen Venäjään lykätyksi. Ministerivaltiosihteerin aseman käytyä kestämättömäksi Langhoff erosi huhtikuussa 1913, kun venäläisessä tuomioistuimessa oli tuomittu yhdenvertaisuuslain vastustamisen johdosta vankeuteen joukko Viipurin hovioikeuden jäseniä. Samalla hän erosi Aleksanterin yliopiston vt. kanslerin toimesta puolustettuaan yliopistoa taitavasti venäläisten hyökkäyksiltä.

Eläkkeellä Langhoff kirjoitti muistelmiaan, jotka ilmestyivät 1922 - 1923 kolmessa osassa: Sju år såsom Finlands representant inför tronen on seikkaperäinen kuvaus hänen vaikeasta tehtäväsarastaan ministerivaltiosihteerinä. Vapaussodan puhjettua Langhoff ilmoittautui vapaaehtoisena Suomen valkoisen armeijan palvelukseen. Korkean ikänsä johdosta rintamatehtäviä hänelle ei uskottu, mutta hän työskenteli ansiokkaasti sotilaallisen terveydenhoitolaitoksen tarkastajana sodan päättymiseen saakka. Langhoff sai syyskuussa 1918 virallisesti eron Suomen armeijan palveluksesta ja hän toimi Suomen kadettikoulussa opiskelleiden upseerien muodostamassa Suomen Kadettiklubissa, jonka puheenjohtajana hän oli 1923 - 1926. Käytettiinpä hänen asiantuntemustaan hyväksi myös Suomen sotaväen asevelvollisuuslakikomiteassa 1919 - 1920. Helsingin kaupungin verolautakunnan jäsenenä kenraali Langhoff toimi kuolemaansa saakka.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 4 urh. 2.5.1878; RomTrD 17.6.1878; sodan 1877 - 1878 hop. mm. 17.8.1878; YE-merkki 25.3.1884; VenSt 3 24.4.1888; keisarin kabinetin lahjoittama brilj. sormus26.7.1891; VenA 3 7.10.1891; VenSt 2 23.2.1896; Aleksanteri III:n hallitsijakauden hop. mm. 9.3.1896; RanskKL ups. 24.10.1897; RomTR K 24.10.1897; VenA 2 6.12.1899; RuotsMR K 1 12.4.1902; VenVl 4 25 v. palv. 9.12.1902; RanskKL R 21.2.1904; VenVl 3 6.12.1904; VenA 1 1.1.1909; Poltavan taistelun 1709 vaalea pr. 200-vuotismm. 17.6.1909; isänmaallisen sodan 1812 vaalea pr. 100-vuotismm. 26.12.1912; VenVl 2 21.2.1913; Romanovien hallitsijasuvun 300-v. riemujuhlan vaalea pr. mm. 21.2.1913; Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisriemujuhlan perintömrk. 22.2.1913; Vs. mm. sk. 31.1.1922; Suomen Kadettiklubin kult. mrk. 1927.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=239

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

August Langhoff gjorde karriär inom det militära och var ministerstatssekreterare 1906–1913. På denna post gjorde han vad han kunde för att hävda de finländska intressena.

August Langhoff härstammade från den danska släkten Langgaard och ansåg sig själv vara soldat ut i fingerspetsarna. Han utexaminerades med utmärkta betyg från Kadettkåren i Fredrikshamn och Nikolajevska militärakademin i Petersburg. Langhoff gjorde en snabb karriär i den ryska armén: som 36-åring var han överste och som 44-åring generalmajor. I Finland var han kommendör för Livgardets finska skarpskyttebataljon och i Ryssland kommendör för det ryktbara Semjonovska gardet.

Langhoff fick en hög samhällelig position när kejsaren utnämnde honom till ministerstatssekreterare i Petersburg 1906. Hans tid på denna post inföll under en tid som präglades av världspolitisk och inrikespolitisk turbulens. Langhoffs viktigaste uppgift blev att utgöra en länk mellan den ryska kejsarmakten och storfurstendömet Finland under de svåra förhållanden som rådde under autonomins sista årtionde. Hela Langhoffs tid som ministerstatssekreterare präglades av kejsar Nikolaj II:s strävan att koppla samman den finländska lagstiftningen och administrationen med de allmänna riksomfattande intressena.

Langhoff kände kejsaren personligen och fick sin nya administrativa post efter storstrejken 1906 då han efterträdde Constantin Linder. Langhoff var emellertid inte finländarnas kandidat till befattningen. Det ansågs att han inte hade tillräcklig kännedom om vare sig förhållandena i Finland eller civiladministrationen i Finland och Ryssland. Han betraktades också som en ärelysten karriärist. Efter att ha tillträtt tjänsten hamnade Langhoff genast mellan två eldar: å ena sidan var han kejsarens förtrogne, å andra sidan knöts han allt närmare till den konstitutionella fronten i Finland.

Langhoff lyckades anställa civila tjänstemän från Finland till sitt kansli, och avsikten var att dessa skulle avvärja de planer som betraktades som lagstridiga. Då det gällde att försvara Finlands autonoma ställning motsvarade resultaten i praktiken inte riktigt Langhoffs förväntningar, och han lämnade in ett flertal avskedsansökningar mellan 1911 och 1913. Kejsaren beviljade dem inte. Också finländarna föredrog Langhoff på posten framför ett ryskt alternativ. Det samma gällde uppdraget som tf. kansler vid Helsingfors universitet, som Langhoff tilldelats 1906. Under sin tid som universitetets kansler såg han bland annat till att universitetet i Alma Söderhjelm fick sin första kvinnliga lärare och docent.

Till slut lämnade han emellertid frustrerad sin tjänst som ministerstatssekreterare 1913. År 1912 upphöjdes Langhoff i friherrligt stånd, som ende och siste finländare efter att ståndslantdagen avskaffats. Sina sista år tillbringade han i Helsingfors och på sin gård Miniato i Esbo.

Jaana Gluschkoff / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3271.
Vanhemmat: Fredrik Wilhelm Langhoff, s. 26.08.1814 Venäjä, Pietari, k. 21.03.1887 Helsinki ja Johanna Charlotta Langhoff o.s. Lucander, s. 19.09.1828 Uusikaupunki, k. 17.08.1861 Joroinen.

August Langhoff vuonna 1897.

Lapset:

Fridolf Kaonstantin Langhoff s. 03.03.1888 Liettua, Vilna, k. 21.10.1919 Helsinki.

Maria Louise Charlotte (Maroussia) Alexeieff ent. Maximoff o.s. Langhoff , s. 15.12.1893 Venäjä, Pietari. Tauluun 727

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 727

XIII Maria Louise Charlotte (Maroussia) Carlintytär Alexeieff ent. Maximoff o.s. Langhoff, (Taulusta 726, äiti Maria Langhoff) Keisarinnan hovineiti., s. 15.12.1893 Venäjä, Pietari, k. 02.01.1975 Ruotsi, Tukholma.

Maria Louise Charlotte (Maroussia) Langhoff (1893-1975)

1. puoliso: 15.09.1916 Venäjä, Pietari, eronneet 1919 Ivan Maximoff s. 07.02.1881 Venäjä, Pietari, k. 29.05.1937 Helsinki.

2. puoliso: 28.12.1919 Helsinki Georges Alexeieff s. 19.02.1891 Venäjä, Pietari, k. 1976.

Historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk underrättelsetjänst. Berättat av Joura Alexeieff Langhoff
för Agneta Ulfsäter-Troell, Caroline Berglund, Gunilla de Besche-Öhrvall.

La Belle Époque var de vackras och de förmögnas epok och de lysande societetsevenemangens tid såväl i Paris som i S:t Petersburg. I den kejserliga metropolen befann sig den ivrigt uppvaktade Maroussia Langhoff, en firad skönhet i societeten, en av dem som kunde spegla sig i bladguld och kristall på de magnifika baler som avlöste varandra.

Boken innehåller unika bilder från ett halvt sekel ur familjen Langhoffs privata fotoalbum. Bl.a bilder från vinterpalatset då Maroussia arbetade där som sjuksköterska under första världskriget.

http:// www.adlibris.com/se/bok/atersken-historien-om-maroussia-langhoff- hovfroken-i-st-petersburg-och-georges-alexeieff-rysk-officer-i-fransk- tjanst-9789529963157.

Georges Alexeieff (1891-1976)

Lapset:

Georges ”Joura” Alexeieff-Langhoff e. Alexeieff Joura Langhoff gjorde en banbrytande insats under fyrtio år som chef för Kungsträdgården., s. 6/1922 Helsinki, k. 14.08.2010 Ruotsi, Tukholma.

Georges Alexeieff-Langhoff till minne:

Vd Georges ”Joura” Alexeieff-Langhoff, Stockholm, har som tidigare meddelats avlidit vid 88 års ålder den 14 augusti. Närmaste anhörig är hans maka Karin Langhoff (född von Otter). Han var född i Helsingfors.

Joura Langhoff gjorde en banbrytande insats under fyrtio år som chef för Kungsträdgården.

Joura Langhoff hade en kosmopolitisk bakgrund. Då han blev student i Helsingfors 1940 talade han flytande fyra språk – svenska, finska, franska och ryska. Jouras mor Maroussia var dotter till Finlands ministerstatssekreterare August Langhoff i S:t Petersburg. Hans far Georges Alexeieff var en framstående rysk marinofficer, som övergick till den franska underrättelsetjänsten.

Joura Langhoff blev som 17-åring anställd vid Franska legationen som chifferexpert under vinterkriget. Efter studentexamen blev han legationens pressattaché.

De första efterkrigsåren innebar en stor påfrestning för familjen Langhoff. Den kommunistiske inrikesministern Yrjö Leino lät natten till den 21 april 1945 storma familjens bostad i Helsingfors för att häkta pappan tillsammans med många andra exilryssar som sovjetiska regeringen ville ha tag på. Pappan hade emellertid rest över till Sverige.

I Langhoffs familj växte misstanken att Joura ändå skulle gripas som gisslan för fadern. Mor och son reste i hemlighet genom brittisk förmedling via Österbotten och vidare i en öppen fiskebåt över havet till Umeå och därifrån till Stockholm.

Efter 1948 blev den politiska situationen lugnare i Finland. Kommunisterna hamnade utanför regeringen. Joura Langhoff kunde återvända och blev 1952 anställd vid olympiska spelen i Helsingfors och fyra år senare vid Ryttarolympiaden i Stockholm 1956.

Joura Langhoff behöll ett starkt intresse för sitt gamla hemland. Han deltog helhjärtat i den arbetsgrupp som genomförde den lyckade Finn Finland-kampanjen i Sverige på 1960-talet.

Joura Langhoff var en charmerande person, kunnig och intresserad av både historia och nutid. Som den gentleman han var talade han alltid med takt och ton om det förflutna.

Tom Söderman / http://www.dn.se/arkiv/familj/georges-alexeieff-langhoff-till-minne/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirja kirjailijalta Joura Alexeieff Langhoff:

Återsken : historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk tjänst
Joura Alexeieff Langhoff
sidottu, 2006, ruotsi, ISBN 9789529963157
31,40 €

Historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk underrättelsetjänst. Berättat av Joura Alexeieff Langhoff för Agneta …
.

Joura Alexeieff Langhoff: Återsken

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 728

XI Johan Rudolf Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 723, isä Jakob Maexmontan) Löjtnanten vid grenadier skarpskytte bataljonen., s. 30.10.1822 Turku, k. 1895 Helsinki.

1. puoliso: 18.02.1852 Turku Maria Charlotta Erikintytär Maexmontan o.s. Ullner Kauppiaan tytär, sotilaan vaimo., s. 21.12.1829 Turku, k. 07.08.1854 Turku.
Vanhemmat: Erik Gustaf Ullner, s. 03.10.1785 Kemiönsaari, Västanfjärd, k. 13.07.1855 ja Agata Fredrika Ullner o.s. Malm, s. 09.01.1791 Turku, k. 15.11.1860.

2. puoliso: 13.12.1855 Turku Sofia Rosalia Erikintytär Maexmontan o.s. Ullner s. 17.01.1831 Turku, k. 14.03.1857 Turku.
Vanhemmat: Erik Gustaf Ullner, s. 03.10.1785 Kemiönsaari, Västanfjärd, k. 13.07.1855 ja Agata Fredrika Ullner o.s. Malm, s. 09.01.1791 Turku, k. 15.11.1860.

Lapset:

Sofia Augusta Gadding o.s. Maexmontan , s. 01.09.1856 Turku. Tauluun 729

3. puoliso: 21.03.1863 Pori Hilma Charlotta Kristina Magnuksentytär Maexmontan o.s. Hellström Kauppiaan tytär, sotilaan vaimo., s. 30.05.1839 Pori, k. 05.03.1871 Turku.

Lapset:

Johan Maexmontan , s. 22.12.1863 Turku. Tauluun 730

Anna Maria Åkerman o.s. Maexmontan , s. 03.01.1865 Turku. Tauluun 731

4. puoliso: 15.08.1872 Helsinki Johanna Wilhelmina Maexmontan o.s. Rudin s. 28.01.1848 Ruotsi, Tukholma, k. 21.12.1895 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 729

XII Sofia Augusta Johanintytär Gadding o.s. Maexmontan, (Taulusta 728, isä Johan Maexmontan) s. 01.09.1856 Turku.

kummi: handlanden Johan Maexmontan
kummi: hofrättsrådinnan Maria Elisabeth Thileman
kummi: handlanden Gustaf Ferdinand Ullner
kummi: dess hu Anna Möller
kummi: stabskapitainen Theodor Tihleman
kummi: mamsell Rosina Maexmontan
kummi: löjtnanten Carl Schauman
kummi: mamsell Emma Thileman
kummi: underlöjtnanten och riddaren Olivier Grotenfelt
kummi: mamsell Klementina Ullner.

Puoliso: 24.08.1879 Knut Robertinpoika Gadding s. 23.02.1845 Porvoo, Hommanäsin kartano.
Vanhemmat: Robert Sten Henrik Gadding, s. 23.05.1795 Porvoo, k. 16.09.1872 Askola ja Fredrika Wilhelmina Antoinette Gadding o.s. Åkerstedt, s. 31.10.1811 Askola, Huuvarin puustelli.

Hommanäsin kartano (Lövingsin kartano) Hommanäsin kartano on muodostettu 1600-luvun alkupuolella ja omistajat tunnetaan vuodesta 1606 lähtien. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1827 edustaen empiretyyliä. Osa aikaisempaa päärakennusta 1700-luvulta on vieläkin olemassa. Kartano on tunnettu aikaisemmasta omistajastaan, kuuluisasta 1700-luvun sissipäällikkö Tapani Löfvingista.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 730

XII Johan Johaninpoika Maexmontan, (Taulusta 728, isä Johan Maexmontan) s. 22.12.1863 Turku.

Puoliso: Lida Maexmontan o.s. Losevoi

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 731

XII Anna Maria Johanintytär Åkerman o.s. Maexmontan, (Taulusta 728, isä Johan Maexmontan) Anna isännöi Ylöjärven Teivaalan ratsusäteritilaa 1189-1890, s. 03.01.1865 Turku.

1. puoliso: 12.11.1889 Hämeenlinna Julius Casimir Gustafinpoika Åkerman Ylöjärven Teivaalan ratsusäteritilan isäntä 1889., s. 05.06.1863 Helsinki, Suomenlinna, k. 28.12.1889 Ylöjärvi, Teivaala.

2. puoliso: 1894 August Frankenfeldt

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 732

XI Sigfrid Edvard Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 723, isä Jakob Maexmontan) Hän valmistui farmaseutiksi vuonna 1853 ja tuli apteekkariksi Jyväskylään 1858. Helsingistä Maexmontan osti apteekin 1860 ja myi sen jälleen 1863. Hän toimi ilmeisesti Suomenlinnan apteekkarina vuodesta 1866. Jossain vaiheessa apteekin mainitaan menneen konkurssiin, minkä jälkeen Maexmontan perusti menestyvän viinatehtaan ja alkoholin tuontiliikkeen, joiden yhteydessä toimi myös pelikorttitehdas., s. 07.07.1831 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 26.03.1880 Helsinki.

S. E. Maexmontan oli kotoisin Turun läheltä Piikkiöstä. Hän valmistui farmaseutiksi vuonna 1853 ja tuli apteekkariksi Jyväskylään 1858. Helsingistä Maexmontan osti apteekin 1860 ja myi sen jälleen 1863. Hän toimi ilmeisesti Suomenlinnan apteekkarina vuodesta 1866. Jossain vaiheessa apteekin mainitaan menneen konkurssiin, minkä jälkeen Maexmontan perusti menestyvän viinatehtaan ja alkoholin tuontiliikkeen, joiden yhteydessä toimi myös pelikorttitehdas.

Sigfrid Edvard kuoli 26.3.1880 Helsingissä pitkällisen sydäntaudin murtamana.
(Oikealla kuolinilmoitus 28.3.1880 Helsingfors Dagblad no 83.)
Herra Maexmontan toimi vuosina 186465 ateljeekuvaajana ja jonkin aikaa ilmeisesti myös kiertävänä kuvaajana. Hän käytti Turussa toimineen norjalaissyntyisen valokuvaaja Ole Jonsen Aunen kulissia ja liikemerkkiä. Tämä viittaa siihen, että Sigfrid olisi oppinut valokuvaustaidon tämän ateljeessa. Harrastus jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi sijoittuen siihen kauteen, jolloin hän ei hoitanut omaa apteekkia.

Helsingissä Maexmontan vuokrasi Pohjoisen Esplanadinkadun ja Kluuvikadun kulmasta ateljeehuoneiston, jota neidit Hilda ja Karin Magito olivat käyttäneet. Hänen käyntikorttikuvansa olivat yleensä kaavamaisen yksitoikkoisia ja käytetty rekvisiitta niukkaa. Käyntikorttikuvien kääntöpuolella oleva sinisellä painettu ornamentiikka on sama kuin Ole Jonsen Aunen käyttämä. Maexmontan vain vaihtoi oman nimensä ornamentin sisälle (S.E. Maexmontan). Maexmontan otti myös vaimostaan Johannasta visiittikorttikuvan, joka on tallessa Museoviraston kuva-arkistossa.

Sven Hirn kertoo ”Kameran edestä ja takaa” teoksessaan, että 1800-luvun puolivälissä valokuvaus siirtyi ”apteekkarikauteen”, koska valokuvien tekeminen edellytti melkoista kemikaliota, ja eri vaiheet erillisiä reseptejä. Liuoksia ei ollut aluksi valmiina, joten kuvaajan oli itse huolehdittava ”laboratoriopuuhasta”. Näppäryyden ohella tarvittiin kärsivällisyyttä. ”Erilaisten tököttien käsittely oli lisäksi sekä siivotonta, hajuaistia koettelevaa että määrätyissä olosuhteissa myös paloturvallisuutta arveluttavasti vaarantavaa.” Esimerkiksi paperivedoksia varten käytettiin munanvalkuaisella käsiteltyä albumiinipaperia, jota tosin ryhdyttiin valmistamaan teollisesti sangen pian. Joka tapauksessa tuon ajan valokuvaajilta vaadittiin taiteellisen silmän ja kohtalaisen kätevyyden ohella auttavaa kemiallisten prosessien hallitsemista. Huomattavan moni varhaisimmista valokuvaajistamme olikin saanut proviisorin koulutuksen.

Apteekkarin ammatti mahdollisti myös valokuvausta rahakkaamman uran, sillä viinatehtailukin vaati aikanaan kemistin taitoja. 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomessa ryhdyttiin voimakkaasti propagoimaan viinien valmistusta kotimaisista raakaaineista. Tällaiset tehtaat eivät vaatineet suuria perustamispääomia eivätkä monimutkaisia koneita. Maukkaat ja terveellisinäkin mainostetut hedelmä ja marjaviinit kasvattivat suosiotaan etenkin, kun niiden huokea hinta toi juomat vähemmän varakkaiden ulottuville. Ilmeisesti Maexmontan iski tähän saumaan jossain vaiheessa ennen kuolemaansa ja aloitti menestyvän alkoholikaupankäynnin ja viinatehtailun. Valtaosa tuon ajan viinatehtaista sijaitsi kaupungeissa, ja erityisesti Helsingissä alalla oli apteekkareita ja proviisoreita. Heidän taitonsa lääkkeiden valmistuksessa antoi hyvät edellytykset myös viinasekoitusten laatimiseen. Joidenkin lähteiden mukaan Maexmontanin viinatehdas olisi sijainnut Töölössä, mutta ainakin yksi Maexmontanin viinatehdas sijaitsi Siltavuorenrannalla tuolloin vielä puisen Pitkänsillan kupeessa. ( Ylempänä kuvassa vasemmalla piipullinen rakennus) Tehdas paloi vuonna 1918 dramaattisten tapahtumien keskellä.

Kts: http://www.jukkajoutsi.com/helsinki2.html/ Sivustolla kerrotaan seuraavaa: ”Taistelujen tuhot ympäri Helsinkiä olivat Tampereen tuhoihin nähden verraten pieniä., mutta kaupunkilaisille järkyttäviä. Eniten kärsivät ne rakennukset, joihin punaiset linnoittautuivat. Suurimpia tuhot olivat perjantaina 12.4.1918 'Turun kasarmilla', joka tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Näyttävä tulipalo syttyi myös Pitkänsillan eteläreunassa, jossa sijainnut 'Maexmontan' väkiviinatehdas paloi suurella roihulla. Palokunta saapui taistelujen keskelle palopaikoille, muttei kyennyt sammuttamaan paloja.” (Nyström Samu: Helsinki ja helsinkiläiset sodassa. Teoksessa Kolbe Laura & Nyström Samu, Helsinki 1918. Pääkaupunki ja sota. Minerva, Helsinki.)

Sigfrid Edvardin lisäksi Maexmontanin suvussa on vaikuttanut muiden muassa kuuluisa kuvataiteilija Frans Maexmontan (18471901), jonka isä oli apteekkari. Suvusta löytyy myös kauppaneuvos Jakob Maexmontan (17601829), Suomen Kaartin viimeinen komentaja Nikolai Maexmontan (1860–1932) ja yliopiston lähinnä viimeinen miekkailunopettaja Mauritz Maexmontan (18561936, ilmeisesti kuvataiteilija Frans Maexmontanin veli).

Lähde: http://kaupunginosat.net/oulunkyla/historia/maexmontan/Sigfrid_Edvard_Maexmontan.html.

Sigfrid Edvard (S.E) Maexmontan 7.7.1831 – 26.3.1880. Kuva: Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Puoliso: Johanna Charlotta Maexmontan o.s. Andersson s. 04.02.1844 Ruotsi, k. 10.03.1903 Helsinki.

Johanna Charlotta Maexmontan os. Andersson (1844-1903)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 733

IX Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 711, isä Mikael Maexmontan) s. 25.12.1773 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 26.12.1833 Turku.

Mikael Maexmontan (1773-1833) Museo: Suomen kansallismuseo. Kuva: Jan Lindroth 2002.

Puoliso: 09.04.1811 Turku Kristina Vilhelmina Kristianintytär Maexmontan o.s. Åkerman s. 03.12.1794 Turku, k. 12.12.1864 Turku.

Lapset:

Frans Mikael Maexmontan , s. 17.08.1814 Turku. Tauluun 734

Maria Wilhelmina Edmea Maexmontan s. 17.05.1829 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 734

X Frans Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 733, isä Mikael Maexmontan) Apteekkari, s. 17.08.1814 Turku, k. 11.12.1883 Siuntio, Kehlan kartano.

Mexmontanin vanhemmat olivat apteekkari Frans Mikael Mexmontan ja Paulina Augusta Lovisa Lindström. Hän pääsi ylioppilaaksi 1876 Helsingin yksityislyseosta, suoritti voimistelunopettajan tutkinnon 1892 sekä valmistui filosofian kandidaatiksi 1903 ja maisteriksi 1904. Maxmontanin vaimo oli vuodesta 1889 Johanna Natalia Theresia Buch-Oberleitner (k. 1937).

Miekkailunopettajan ura

Mexmontan toimi ensin voimistelunopettajana useissa Helsingin ruotsalaisissa oppikouluissa vuosien 1879 ja 1890 aikana, samoin kuin Helsingin kansankirjaston hoitajana, sairausvoimistelijana ja hierojana. Helsingin yliopiston apulaismiekkailunopettajana hän oli 1885-1895 ja miekkailunopettajana 1895–1926. Helsingfors skidsklubbin puheenjohtajana hän toimi 1898–1908. Mexmontan oli Helsingin miekkailijoiden ja Suomen miekkailuliiton kunniajäsen.

Aktivisti ja kalterijääkäri

Mexmontan osallistui kutsuntalakkoihin 1902–1904, oli mukana perustamassa Voimaliittoa 1906 ja kuului sen johtokuntaan. Mexmontan sai julkisuutta 1902, kun osallistui Senaatintorilla käytyyn kahakkaan kasakoiden ja ylioppilaiden välillä. Taitavana miekkailijana tunnettu Mexmontan sai pelkkä kävelykeppi aseenaan yhden kasakan putoamaan hevosen selästä mutta hän haavoittui myös itse päähän kasakan sapeliniskusta.

Vuosina 1915–1917 kalterijääkäreihin kuulunut Mexmontan oli vangittuna maanpetoksellisesta toiminnassa Pietari-Paavalin linnoituksessa, Pietarin etappivankilassa ja Pähkinälinnassa. Hän sai aluksi kuolemantuomion, joka muutettiin 20 vuoden pakkotyöksi. Vapauduttuaan Venäjän vallankumouksen aikaan hän toimi aktiivisesti Helsingin ensimmäisessä suojeluskunnassa.

Mexmontanin katkaistujen jalkakahleiden pienoisjäljennös on osa kalterijääkärien yhteistunnusta, jossa on lisäksi Spalernajan vankilan kultainen pienoisavain.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauritz_Mexmontan

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

30.5.1876 MEXMONTAN Mauritz Bernhard 20046 (Uusm.). * Helsinki 15.4.1856, vanht apteekkari Frans Mikael Mexmontan ja Paulina Augusta Lovisa Lindström. Yo Hfors privatlyc. VO 92, FK (fm) 03, FM 04. Yliop. miekkailutaidon opettaja 95-26. † Helsinki 21.1.1936. – Pso 1889 Hanna Natalia Theresia Buch-Oberleitner (Tartosta).

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20046.

Kehlan kartano on muodostettu vuonna 1683, mutta omistajat tunnetaan vuodesta 1540 lähtien. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1800-luvulla ja peruskorjattu vuonna 1900. Viljamakasiini on peräisin vuodelta 1820.

Puoliso: Paulina Augusta Lovisa Gustafintytär Maexmontan o.s. Lindström s. 1824, k. 03.05.1883 Siuntio, Kehlan kartano.
Vanhemmat: Gustaf Adolf Lindström, s. 31.08.1792 Jaakkima, k. 23.04.1847 Helsinki ja Anna Christina Lovisa Lindström o.s. Lagus, s. 04.12.1798 Sysmä, Liikola, k. 02.11.1881 Siuntio.

Lapset:

Frans Michael Christian Maexmontan , s. 14.06.1847 Helsinki. Tauluun 735

Karl Lorentz Fabian Maexmontan s. 12.07.1850 Helsinki, k. 29.11.1876 Siuntio, Kelan kartano.

Kelan kartano Siuntiossa. Keskiaikainen ratsupolku kulkee ohi Sjundbyn kartanon ja kiertää Vikträskin itäreunaa. Tie kulkee myös Kelan kartanon pihapiirin läpi. Kartanon päärakennus on 1800-luvulta ja näyttävä, punatiilinen navetta tien reunassa on valmistunut vuonna 1901. Rakennus on Museoviraston suojelema. Laakson eteläreunassa virtaavan puron varrella on 1700-luvulla ollut jalkamylly. Kartano on yksityisomistuksessa.

Mauritz Bernhard Maexmontan , s. 15.04.1856 Helsinki. Tauluun 736

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 735

XI Frans Michael Christian Fransinpoika Maexmontan, (Taulusta 734, isä Frans Maexmontan) Yo Vasa gymn. Fm-yo. Opisk. Hgin polyt. op. Taidemaalari, taideopettaja ja taideteollisuuden harjoittaja. Lehtimies., s. 14.06.1847 Helsinki, k. 26.09.1901 Helsinki (kirj. Siuntio).

Frans Maexmontan (1847–1901) Suomi: Purjehdus Yöllä. Svenska: Nattig seglats. English: Sailing at Night.

Puoliso: 21.11.1879 Helsinki, eronneet 1892 Lydia Amalia Karlintytär Maexmontan o.s. Lagus s. 11.05.1855 Vaasa, k. 19.10.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Ludvig Lagus, s. 03.11.1804 Sipoo, k. 15.02.1870 Vaasa ja Charlotta Amalia Lagus o.s. von Blau, s. 14.03.1828 Venäjä, Tver, k. 1907.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 736

XI Mauritz Bernhard Fransinpoika Maexmontan, (Taulusta 734, isä Frans Maexmontan) Helsingin yliopiston miekkailunopettaja joka osallistui aktivistien, Voimaliiton ja jääkäriliikkeen toimintaan 1900-luvun alussa., s. 15.04.1856 Helsinki, k. 21.01.1936 Helsinki.

Puoliso: 1889 Johanna Teresia Gustavintytär Maexmontan o.s. Buch-Oberleitner s. 1862, k. 1937 Helsinki.

Lapset:

IRA Natalie Leontine Pauline Maexmontan s. 1896 Helsinki, k. 1936 Helsinki.

Atta Jadwiga Laurell o.s. Maexmontan , s. 20.08.1904 Helsinki. Tauluun 737

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 737

XII Atta Jadwiga Mauritzintytär Laurell o.s. Maexmontan, (Taulusta 736, isä Mauritz Maexmontan) s. 20.08.1904 Helsinki, k. 10.02.1977 Leppävirta.

Atta Jadwiga Laurell (Maexmontan) (1904-1977)

Puoliso: 1938 Arnold August Henrikinpoika Laurell Suomalainen toimittaja, kirjailija ja suomentaja, kirjailijanimi A. Laurio., s. 13.12.1894 Kuopio, k. 03.01.1972 Leppävirta.

Arnold August Laurell, kirjailijanimi A. Laurio (13. joulukuuta 1894 Kuopio – 3. tammikuuta 1972 Leppävirta) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja suomentaja.

Laurellin vanhemmat olivat tukkipäällysmies Henrik August Laurell ja Katri Hämäläinen. Hän kävi Kuopion lyseota 1905–1915 ja oli sitten toimittajana Kuopiossa vuoteen 1925 saakka. Laurell asui 1945 Leppävirroilla.

Laurell oli naimisissa vuodesta 1938 Atta Jadwiga Mexmontanin kanssa.

Teoksia

Ryskt fängelseliv : efter Mauritz Mexmontans av A. Laurell på finska nedskrivna anteckningar redigerade och översätta till svenska av Ragnar Numelin. Söderström, Helsingfors 1958

Nimellä A. Laurio :

Pako kaupungista eli konttorituolilta lypsypallille : romaani. Karisto 1947

Suomennoksia

Stefan Zweig : Hairahduksen hetki : romaani. Karisto 1929 (alkuteos Vierundzwanzig Stunden aus dem Leben einer Frau)
Leo Perutz : Kolmas luoti : romaani. Karisto 1929 (alkuteos Der Dritte Kugel)
Leo Perutz : Menneisyyden kahleissa : tarina vanhasta Itävallasta. Karisto 1929
Wilhelm Hegeler : Nellyn miljoonat : romaani. Karisto 1930
E. T. A. Hoffmann : Paholaisen eliksiirit : romaani. Karisto 1930, 2. painos 1989 (alkuteos Die Elixiere des Teufels)
David Potter : Väärän nimen varjolla : toimintaromaani. Karisto 1931 (alkuteos The Lady of the Spur)
George Paston : Naisen oikku : romaani. Karisto 1933
Bent Demer : Sabotaaši. Tammi 1945
Tarujen Hellas : vanhoja klassillisia satuja ; kertonut Gustav Schwab ; kuvitus A. J. Carstens ym. ; suomentaneet Arnold Laurell ja Werner Anttila. Karisto 1957, 7. painos 2000 (alkuteos Griechische Heldensagen)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arnold_Laurell

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
.

Arnold August Laurell (1894-1972)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 738

VII Johan Mikaelinpoika Maexmontan e. Maexmontanus, (Taulusta 709, äiti Maria Maexmontanus) Porin triviaalikoulun rehtori 1747., s. 1692 Lempäälä, k. 26.05.1748 Pori.

kl. 1711 Johan Maexmontanus Johannes Michaelis, Satacundensis 5168. * Lempäälässä noin 1690. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 2008 (yo 1668/69, † 1719) ja Maria Rothovius. Ylioppilas Turussa kl. 1711 [Mexmontanus] Johan Satac _ 280. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 15.6.1711 [1711. d: 15 Junii] Johannes Mæxmontanus. | Collega Sch. Triv. Wasensis | dein ConRector ibidem | post modum vero Rector Sch: Trivi. Biorneb: | obiit 1749. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Vaasassa) 1.3.1725. — Vaasan triviaalikoulun ylempi kollega 1724, konrehtori 1735. Porin triviaalikoulun rehtori 1747. † Porissa 26.5.1748.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5168.

Puoliso: 13.07.1725 Lempäälä Anna Maria Erikintytär Maexmontanus o.s. Justander s. 21.06.1698 Jokioinen, Jokioisten kartano, k. 02.02.1758 Lempäälä, Kuokkala, Kolkkila.
Vanhemmat: Erik Justander, s. 1660 Turku, k. 1708 Turku ja Maria Eufrosyne Justander o.s. Wessman, s. 1671 Jokioinen, Jokioisten kartano, k. 06.06.1744 Vaasa.

Lapset:

Anna Stina Maexmontan s. 21.10.1727 Mustasaari.

Johannes Maexmontan s. 31.08.1731 Mustasaari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 739

V Jakob Johanneksenpoika Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) Halikon ja Piikkiön kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, Turun hovioikeuden asessori 1684., s. Parainen, k. 06.11.1694 Turku.

Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 9.11.1642. Respondentti 18.4.1649, pr. Mikael Gyldenstolpe. Respondentti 19.11.1651, pr. Axel Kempe. Turun hovioikeuden auskultantti 1651. — Turun hovioikeuden notaari 1654, sihteeri 1672, aatelittomien luokan asessori 1684, ero 1685. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero s.v.

Aviopuolisoiden kuoleman jälkeen heidän lapsensa käräjöivät vuosikausia saadakseen edes äidinperintönsä, sillä isänperintö oli sidottu takaukseen, johon Walstenius oli mennyt vävynsä Hans Wiensin puolesta. Oikeus ratkaisikin asian 1701 lasten hyväksi. (GS 7106 & Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: (1642) Jakob Wallenius, myöhemmin Walstenius Jacobus Johannis, Loimijokiensis 266. Vht: Loimaan kirkkoherra Johan (Johannes Petri, † 1658) ja Anna Johansdotter Limingius. Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 9.11.1642. Respondentti 18.4.1649, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 19.11.1651, pr. Axel Kempe 168. Turun hovioikeuden auskultantti 1651. — Turun hovioikeuden notaari 1654, sihteeri 1672, aatelittomien luokan asessori 1684, ero 1685. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero s.v.

1. puoliso: Tytär Aronintytär Walstenius o.s. Achrelius s. noin 1635 Turku.
Vanhemmat: Erik Achrelius, s. 15.05.1604 Ruotsi, Öster-Åker, Roslagen, k. 17.04.1670 Turku ja Margareta Achrelius o.s. Rothovius, s. 1613, k. 1694 Turku.

2. puoliso: 26.02.1657 Turku Elisabet Aronintytär Walstenius o.s. Klöfversköld. (Taulu 658) k. 27.07.1693 Turku.
Vanhemmat: Aron Klöfversköld e. Klöfverblad, s. 1605, k. 07.02.1666 Viipuri ja Anna Klöfversköld o.s. Rothovius, s. 1605 Ruotsi, Nyköping, k. 27.05.1652 Viipuri.

Lapset:

Margareetta Walstenius . Tauluun 740

Kristina Corte o.s. Walstenius . Tauluun 658

Krister Walstenius Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 19.3.1684. Viittauksia: Consistorii academici Aboensis protokoll V 1679–1685 (utg. T. Carpelan, 1914) s. 114 (29.11.1680, mainitaan "både secret. Walstenii söner"), 421 (stud. Christier. Valstenius)., k. 1694 Turku.

Anna Bange o.s. Walstenius . Tauluun 741

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 740

VI Margareetta Jakobintytär Walstenius, (Taulusta 739, isä Jakob Walstenius) k. jälkeen 1712 Turku.

Puoliso: 18.09.1683 Turku Hans Wiens Turun linnan kirjuri, raatimies, k. 27.07.1697 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 741

VI Anna Jakobintytär Bange o.s. Walstenius, (Taulusta 739, isä Jakob Walstenius) k. 1692 Turku.

Puoliso: Anders Andersinpoika Bange. (Taulu 676) Turun ja Porin läänin lääninkamreeri., k. 1692 Turku.

Lapset:

Anders Bange , s. 1676 Suomi. Tauluun 742

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 742

VII Anders Andersinpoika Bange, (Taulusta 741, äiti Anna Bange) Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716., s. 1676 Suomi, k. 04.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 – sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 – sl. 1700. Respondentti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 – sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. — Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. ‡ Tukholmassa (Hedvig Eleonora) 4.8.1719.

1. puoliso: 1707 Turku Sara Andersintytär Bange o.s. Bergius. (Taulu 792). (Taulu 793) s. Turku, k. 1714 Turku.
Vanhemmat: Anders Bergius, s. 21.04.1661 Turku, k. 18.09.1724 Taivassalo ja Sara Bergius o.s. Wärdh, s. Taivassalo, k. 15.01.1732 Taivassalo.

Lapset:

Anders Bange , s. 11.08.1708 Taivassalo. Tauluun 743

2. puoliso: Katarina Kristerintytär Forss ent. Bange o.s. Walstenia. (Taulu 671). (Taulu 676) s. 26.02.1697 Naantali, k. 1757 Vehmaa.
Vanhemmat: Krister Walstenius, s. 1650 Loimaa, k. 11.06.1712 Vehmaa ja Kristina Walstenius o.s. Alander, s. 1670 Ahvenanmaa, Finström, k. 1752.

Lapset:

Karl Bange , s. 12.05.1717 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 677

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 743

VIII Anders Andersinpoika Bange, (Taulusta 742, isä Anders Bange) Pietarsaaren pitäjän kappalainen., s. 11.08.1708 Taivassalo, k. 10.02.1765 Pietarsaaren merimiesseurakunta.

Puoliso: Katarina Jakobintytär Bange o.s. Wikar s. 1719 Vaasa, k. 13.09.1791 Maalahti.
Vanhemmat: Jakob Wikar e. Lill-Wikar, s. 1675 Kruunupyy, k. 28.04.1753 Maalahti ja Brita Wikar o.s. Ross, s. 24.01.1688 Vaasa, k. 05.05.1722 Vaasa.

Lapset:

Jacob Bange , s. 24.11.1752 Pietarsaari. Tauluun 744

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 744

IX Jacob Andersinpoika Bange, (Taulusta 743, isä Anders Bange) Vaasan triviaalikoulun rehtori 1810., s. 24.11.1752 Pietarsaari, k. 10.02.1836 Vaasa.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8895

Vaasan triviaalikoulun oppilas 5.9.1765 – 9.12.1769 (testim.). Pääsykuulustelu 15.2.1770. Ylioppilas Turussa kl. 1770 Bange, Jacob. Ostrob. _ 522. Pohjalaisen osakunnan jäsen 21.2.1770 [1770] Jacobus Bange die XXI Februarii. Natus d. 24 Nov. 1752. | 1782 Collega Scholæ Uhleåborgensis. | Collega superior ibidem 1792, & Conrector 1802. Rector Scholæ Wasensis designatus 24/10 1810. | mortuus 1836. — Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1782, ylempi kollega 1792, konrehtori 1802. Vaasan triviaalikoulun rehtori 1810 (virkaan 1813), virkavapaa vanhuuden takia 1825. Suomen valtuutettuna rajankäynnissä Ruotsin rajalla 1810–11. † 10.2.1836.

Puoliso: 19.08.1787 Oulu Elisabet Erikintytär Bange o.s. Tulindberg s. 09.09.1763 Vähäkyrö, k. 13.12.1847 Vaasa.

Lapset:

Anders Bange s. 19.11.1788 Oulu, k. 03.07.1789 Oulu.

Erik Bange s. 06.12.1789 Oulu, k. 12.12.1809 Turku.

Beata Charlotta Bange s. 12.05.1791 Oulu, k. 06.08.1791 Oulu.

Jacob Bange s. 17.01.1793 Oulu, k. 10.06.1793 Oulu.

Jacob Gabriel Bange Varatuomari, naimaton., s. 03.05.1794 Oulu, k. 02.11.1819 Vaasa.
Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Oulun triviaalikoulun oppilas 3.9.1804 (cl. I) – 12.1810 (dim.). Ylioppilas Turussa 12.2.1811 [Bange] Jacob. Gabr. Ostrob _ 1005. Pohjalaisen osakunnan jäsen 13.2.1811 [1811] Jacobus Gabriel Bange. Die 13 Februarii Natus Die 3:tio Maji 1794. Tuomarintutkinto. Vaasan hovioikeuden auskultantti 9.1.1815. — Varatuomari 1817.

Catharina Christina Wasastjerna o.s. Bange , s. 28.10.1796 Oulu. Tauluun 745

Hedvig Elisabeth Wasastjerna o.s. Bange , s. 29.09.1798 Oulu. Tauluun 755

Sofia Margareta Bange s. 20.01.1801 Oulu, k. 16.04.1860.

Carolina Lovisa Bange s. 22.07.1802 Oulu, k. 05.08.1890.

Fredric Vilhelm Bange s. 14.07.1804 Oulu, k. 16.05.1805 Oulu.

Fredrika Wilhelmina Bange s. 30.03.1806 Oulu, k. 14.04.1806 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 745

X Catharina Christina Jacobintytär Wasastjerna o.s. Bange, (Taulusta 744, isä Jacob Bange) s. 28.10.1796 Oulu.

Puoliso: Johan Jakob Abrahaminpoika Wasastjerna s. 26.01.1781 Vaasa, k. 14.02.1858 Vaasa.
Vanhemmat: Abraham Wasastjerna e. Falander, s. 02.12.1746 Kokkola, k. 20.01.1815 Vaasa ja Catharina Elisabet Wasastjerna o.s. Rahm, s. 08.06.1762 Kokkola, k. 14.06.1793 Vaasa.

Lapset:

Jakob Viktor Wasastjerna , s. 14.06.1819 Vaasa. Tauluun 746

Alfred Edgar Wasastjerna , s. 05.06.1821 Maalahti. Tauluun 750

Evert Edelfried Wasastjerna , s. 23.02.1833 Maalahti, Åminneborg. Tauluun 752

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 746

XI Jakob Viktor Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 745, äiti Catharina Wasastjerna) Senator och ledamot av kejserliga senatens för Finland justitiedepartement 1869-11-27., s. 14.06.1819 Vaasa, k. 11.03.1895 Helsinki.

Puoliso: 19.07.1860 Uskela, Eriksberg Vendla Helena Vilhelmina Evertintytär Wasastjerna o.s. Bonsdorff s. 19.07.1839 Uskela, Eriksberg, k. 11.03.1921 Helsinki.
Vanhemmat: Evert Julius Bonsdorff, s. 24.09.1810 Turku (ruotsalainen srk.), k. 30.07.1898 Uskela, Eriksberg ja Wendla Ottiliana Bonsdorff o.s. von Willebrand, s. 11.04.1811 Muurla, k. 05.07.1842 Muurla.

Lapset:

Viktor Valdemar Wasastjerna , s. 08.03.1879 Helsinki. Tauluun 747

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 747

XII Viktor Valdemar Jacobinpoika Wasastjerna, (Taulusta 746, isä Jakob Wasastjerna) Yo Nya sv. lärov. i Hfors. Oikt 1904. VT 1907. Turun hovioik. hovioik.neuvos 1930-31, kihlak.tuomari Porvoossa 1931-., s. 08.03.1879 Helsinki, k. 15.07.1941 Helsinki.

Student därst. 1897-05-15. Auskultant i Vasa hovrätt 1904-04-18 och i Åbo hovrätt s. å. 12/10. Vice häradshövding 1907-05-31. Brottmålsnotarie vid rådsturätten i Åbo 1910-03-07. Civilnotarie därst. s. å. 7/10. Kanslist i Åbo hovrätt 1914-02-23. Notarie därst. 1917-06-04. Fiskal 1918-01-24. Adjungerad ledamot av hovrätten från 1913-02-17. Assessor 1918-11-23. Hovrättsråd 1930-04-25. Häradshövding i Borgå domsaga 1931-12-09.

Puoliso: 13.05.1905 Helsinki Ebba Hildegrand (Hildi) Hermannintytär Wasastjerna o.s. Öhrbom Everstiluutnantin tytär, kihlakunnantuomarin rouva., s. 08.02.1879 Helsinki, k. 25.03.1951 Helsinki.

Lapset:

Anita Helena Armfelt o.s. Wasastjerna , s. 12.01.1909 Helsinki. Tauluun 748

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 748

XIII Anita Helena Viktorintytär Armfelt o.s. Wasastjerna, (Taulusta 747, isä Viktor Wasastjerna) Suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija., s. 12.01.1909 Helsinki, k. 13.09.1988 Halikko, Vuorentaka.

Anita Helena Armfelt, o. s. Wasastjerna (12. tammikuuta 1909 Turku – 13. syyskuuta 1988) oli suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija.

Anita Armfeltin vanhemmat olivat Viktor Waldemar Wasastjerna (1879–1941) ja Ebba Hildegard Öhrbom (1879–1951). Hän oli naimisissa kreivi Carl-Gustaf August Magnus Armfeltin (1897–1970) kanssa joka omisti Vuorentaan kartanon Halikossa.

Teoksia

Väntan : romaani. Schildt, Helsingfors 1954
Väntrummet : kuunnelma. Radioteatern 1960

Lähteet

Anita Armfelt SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Kirjasampo.fi : Anita Armfelt
SLS's dramadatabas Daniel : Anita Armfelt
Martti Strangin GeneaNet-tietokanta : Anita Helena Wasastjerna
Anneli Kotisaari : Isak Erik Erikinpoika Tigerstedt o.s. Falander s. 24.6.1686 Turku ja hänen jälkeläisiään yhteensä 196 taulua, taulu 50 : Carl-Gustaf August Magnus Armfelt
.

Anita Helena Wasastjerna (1909-1988)

Puoliso: Carl-Gustaf August Magnus Carl-Augustinpoika Armfelt Agronomen friherre (finska greven), s. 27.04.1897 Halikko, Wiurila, k. 19.08.1970 Halikko, Vuorentaka.
Vanhemmat: Carl-August Reinhold Lars Armfelt, s. 08.09.1862 Kaarina, k. 21.05.1942 Salo ja Juliana Frederikke Adelaide Armfelt o.s. Hoppe, s. 10.06.1873 Tanska, Randers, Mørke, Toftaholm, k. 02.09.1967 Halikko, Wiurila.

Vuorentaan kartano Kuvaus Vuorentaan kartano on yksi harvoista maamme keskiajalta ja 1500-luvulta säilyneistä ylhäisaateliston kivilinnoista, jonka nykyasu on peräisin 1850-luvulla tehdystä korjauksesta. Se on osa Halikonlahden maassamme ainutlaatuista ja tiivistä kartanokeskittymää, joka on vuosisatojen kuluessa muodostunut Horn-suvun keskiaikaisperäisistä Åminnen, Viurilan ja Vuorentaan kartanoista. Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen historisoiva asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Kartano sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Uskelan- ja Halikonjoen laakson maisema-alueella. Historia Vuorentaka oli ilmeisesti asuttu jo ennen vuotta 1300. Sen tiedetään olleen keskiaikainen asumakartano ja Joensuussa ja Vuorentaassa oli jo 1500-luvulla aatelisen Horn-suvun kivirakennuksia. Vuorentaan keskiaikaista kivirakennusta korjattiin 1648, joka vuosiluku jäi nähtäville rakennuksen julkisivuun aina 1850-luvulle. Rakennus oli tyhjillään 1700-luvun jälkipuoliskolla ja 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi. Päärakennus sai nykyisen asunsa laajan korjaustyön ja laajennuksen tuloksena 1850-luvun puolivälissä. Runkoon lisättiin vielä arkkitehti Carl Armfeltin suunnittelema eteisloggia 1892. Vuorentaka oli yksi Hornien tiloista Halikossa, ja sen omistus liittyi Joensuun kartanoon 1749-1800 ja Viurilan kartanoon 1803-1935. 1800-luvulla Hornien tilaomistus oli suurimmilaan, ja tuolloin he omistivat kolmanneksen Halikon viljelymaasta. Lisätietoa V.J. Kallio, Halikon historia. Halikon seurakunta ja kunta 1930. Eino Jutikkala - Gabriel Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941. Carl Jacob Gardberg, Suomen kartanoita. 1989. Halikon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.

Lapset:

Sigrid Helena Boström o.s. Armfelt , s. 25.08.1928 Helsinki. Tauluun 749

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 749

XIV Sigrid Helena Carl-Gustafintytär Boström o.s. Armfelt, (Taulusta 748, äiti Anita Armfelt) s. 25.08.1928 Helsinki, k. 23.01.2012 Helsinki.

Puoliso: Karl-Henrik Carlinpoika Boström s. 01.09.1929 Helsinki, k. 1994.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 750

XI Alfred Edgar Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 745, äiti Catharina Wasastjerna) Se Gården vid kanalen. Utg. Sv. Litt. sällskapet 2013. Arrenderade från från 1877 Tammenpää gård, i Angelniemi., s. 05.06.1821 Maalahti, k. 23.04.1906 Espoo, Gumböle.

Alfred Edgar, (son av Johan Jakob, Tab. 2), född 1821-06-05 Åminneborg Student i Helsingfors 1837-10-05 och i Uppsala 1840-10-07. Extra ordinarie elev vid Falu bergsskola 1843-01-14–1844. Nivellör vid Saima kanal 1845-06-04. T. f. arbetschef därst. 1846-08-29. Arbetschef 1847-03-20. Tillika ingenjör av 4. klass (löjtnant) vid väg- och vattenkommunikationskårens ingenjörsfördelning i Finland 1848-04-05. RRS:tStO3kl 1856-09-25. Ingenjör av 3. klass (stabskapten) 1857-03-10. Ingenjör av 2. klass (kapten) 1858-02-02. Ingenjör av 1. klass (överstelöjtnant) 1862-01-22. RRS:tAO3kl s. å. 29/4 och S:tStO2kl 1866-04-08. Distriktsingenjör i Tammerfors distrikt 1867-04-20. Överförd å civilstat såsom ingenjör av 1. klass vid nämnda kår 1870-01-14. RRS:tAO2kl s. å. 11/9. Överingenjör och ledamot av överstyrelsen för väg- och vattenkommunikationerna i Finland s. å. 28/9. Avsked 1881-07-21. RRS:tVlO3kI s. d. Död 1906-04-23 Gumböle.

Puoliso: Maria Adelaine Alfredintytär Wasastjerna o.s. Boy s. 1831, k. 1908 Espoo, Gumböle.

Lapset:

Osvald Severin Wasastjerna , s. 01.04.1864 Helsinki. Tauluun 751

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 751

XII Osvald Severin Alfredinpoika Wasastjerna, (Taulusta 750, isä Alfred Wasastjerna) Yo Vasa lyc. Oikt 1888. VT 1890. Tilanom. Espoossa ja Angelniemellä. Valtiopäivämies ja RKP:n kansanedustaja vuosina 1907–1908., s. 01.04.1864 Helsinki, k. 26.10.1935 Helsinki.

Osvald Severin Wasastjerna (1. huhtikuuta 1864 Helsinki – 26. lokakuuta 1935 Helsinki)

Puoliso: Olga Lovisa Gustava Augusta Augustintytär Wasastjerna o.s. Armfelt Kreivitär., s. 11.09.1864 Halikko, Wiurila.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Armfelt, s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.

J. Knutsson 1845, Viurila. Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Omistajana oli tuolloin Magnus Johansson till Wiorela. Hänen tyttärensä Elseby avioitui Henrik Flemmingin kanssa ja peri Wiurilan. Tästä lähtien Wiurila periytyi äidiltä tyttärelle 300 vuoden ajan. Vuonna 1787 vapaaherra, kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt osti Wiurilan säterin. Hänen poikansa Gustaf Mauritz peri Joensuun kartanon, toinen poika August Philip Wiurilan ja Vuorentaan kartanot. August Philip antoi Suomen ensimmäisen valtionarkkitehdin, italialaisen Carlos Bassin tehtäväksi piirtää Wiurilaan uusi päärakennus. Työ saatiin päätöseen vuonna 1811, jolloin uusklassismia edustava kartanorakennus oli valmis. August Philipin poika Magnus Reinhold rakennutti talouskeskuksen 1835-45. Sen julkisivun luojana oli toisena valtionarkkitehtinä toiminut C.L.Engel. Kreivi Magnus Reinholdin poika August Armfelt oli aikansa huomattava vaikuttaja sekä tarmokas maanviljelijä. Hänen aikanaan Wiurilassa oli tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo. Omavaraisen Wiurilan miljöössä toimi useita käsityöammatin harjoittajia ja omat alukset kuljettivat ulkomaille viinaa, voita, vehnää, sahatavaraa sekä muita tuotteita. Wiurilan kokonaispinta-ala käsitti tuolloin 48.000 hehtaaria, siitä noin puolet Karjalan Hiitolassa. Viimeinen kreivi, Carl August Armfelt (k.1942) toimitti Wiurilaan sähkön ja vesijärjestelmän.Tila oli pienentynyt maan luovutuksissa sekä perintöjen jaoissa. Niinpä viljelysmaata oli enää kolmekymmentä hehtaaria ja saman verran metsää kun Carl Augustin tyttären tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa 1951. Nykyiseen kukoistukseensa Wiurila on kohonnut hänen ja miehensä Günter Brüninghausin ansiosta.Nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria. Eräänä erikoisuutena on ollut sokerimaissin viljely. Tilanhoitoa jatkaa Brüninghausien tytär Anne Marie Aminoff.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 752

XI Evert Edelfried Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 745, äiti Catharina Wasastjerna) s. 23.02.1833 Maalahti, Åminneborg, k. 20.05.1930 Helsinki.

Evert Edelfrid (son av Johan Jakob, Tab. 2), född 1833-02-23 Åminneborg Student i Helsingfors 1849-06-23. Filosofie kandidat därst. 1853-05-13 och promov. filosofie magister s. å. 30/5. Lärare i matematik vid privatgymnasium i Helsingfors 1853–1855. Nivellör vid järnvägsbyggnaden mellan Helsingfors och Tavastehus 1857-02-03. Arbetschef därst. s. å. 26/4. Ingenjör av 5. klass (underlöjtnant) vid väg- och vattenkommunikationskårens ingenjörsfördelning i Finland 1858-02-02. Ingenjör av 4. klass (löjtnant) därst. 1862-01-22. RRS:tStO3kl s. å. 29/3. Arbetschef i 3. distriktet av järnvägsbyggnaden S:t Petersburg –Riihimäki 1868-03-02–1870-11-01. RRS:tAO3kl 1870-09-11. Ingenjör av 3. klass 1871-02-09. Bandirektör vid statsjärnvägarna i Finland 1873-05-27. RRS:tStO 2kl 1882-04-09, S:tAO2kl 1885-08-08 och S:tVlO4kl 1886-11-22. RRS:tVlO3kl 1898-04-17. Avsked s. å. 20/5. Erhöll en briljanterad snusdosa s. å. 29/6. Utmärkelsetecknet för 40 års tjänst s. å. 18/12. Promov. jubelmagister 1907-05-30. Konsultativ ledamot av överstyrelsen för väg- och vattenbyggnader i Finland 1898–1913. Död 1930-05-20 i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wasastjerna_nr_2196#TAB_18.

Puoliso: 23.08.1859 Uusikaarlepyy Matilda Wilhelmina Nilsintytär Wasastjerna o.s. Barck s. 02.10.1833 Vaasa, k. 06.01.1879 Helsinki.

Lapset:

Elin Maria Donner o.s. Wasastjerna , s. 09.07.1860 Hausjärvi. Tauluun 753

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 753

XII Elin Maria Evertintytär Donner o.s. Wasastjerna, (Taulusta 752, isä Evert Wasastjerna) s. 09.07.1860 Hausjärvi, k. 05.05.1933 Helsinki.

Puoliso: 10.01.1883 Helsinki Anders Severin Andersinpoika Donner Tähtitieteen professori Helsingin yliopiston observatoriossa 1883–1915., s. 05.11.1854 Kokkola, k. 15.04.1938 Helsinki.

Anders Severin Donner (5. marraskuuta 1854 Kokkola – 15. huhtikuuta 1938 Helsinki) oli tähtitieteen professori Helsingin yliopiston observatoriossa 1883–1915.[1] Ennen professoriksi nimitystään hän oli tähtitieteen dosentti 1881–1883. Hän oli yliopiston vararehtori 1902–1911, rehtori 1911–1915, vt. kansleri 1917–1919 ja 1921–1926. Donner toimi myös Astronomische Gesellschaftin varapuheenjohtajana 1922–1924.

Merkittävintä Donnerin uralla oli observatorion vuosikymmenien mittainen osallistuminen hänen johdollaan kansainväliseen valokuvauksen avulla toteutettuun tähtiluettelo- ja tähtikarttahankkeeseen Carte du ciel -projektiin. Helsingissä tähtiluettelon valokuvaus aloitettiin 1890, ja 1937 valmistui Helsingin tähtiluettelon viimeinen osa. Helsingin luettelo sisältää noin 285 000 tähden kirkkaudet ja tarkat sijainnit. Donner lahjoitti tähtivalokuvaustyön suurimmaksi osaksi yliopistolle.

Donner opiskeli varsinaisesti matematiikkaa ja jatkoi opintoja Leipzigin ja Königsbergin yliopistossa. Hän sai 1880 tohtorin arvon Helsingin yliopistosta. Matematiikan ohella Donner tutki myös tähtitiedettä toimiessaan Gothassa Adalbert Kruegerin apulaisena ja myöhemmin Tukholmassa Hugo Gyldénin johdolla.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tähtitieteen professori Anders Donner jatkoi edeltäjiensä, Friedrich Argelanderin ja Adalbert Kruegerin, luomaa kansainvälisesti arvostettua tähtiluettelotraditiota Suomessa. Hän johti puoli vuosisataa kestäneen tähtiluettelohankkeen Suomen osuuden valmiiksi ensimmäisenä ja pitkään ainoana maailmassa. Donnerin hallinnollisia kykyjä tarvittiin toisen venäläistämiskauden ja ensimmäisen maailmansodan vaikeina vuosina yliopiston johtotehtävissä. Hän tuki voimakkaasti uusien luonnontieteellisten tutkimusalojen organisatorista kehitystä ja vaikutti näkyvissä asemissa myös pankki- ja vakuutuselämässä.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3178/.

Anders Donner. Eero Järnefeltin maalaama muotokuva vuodelta 1926.

Lapset:

Mathilda Louise Hendell o.s. Donner , s. 25.11.1885 Helsinki. Tauluun 754

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 754

XIII Mathilda Louise Andersintytär Hendell o.s. Donner, (Taulusta 753, äiti Elin Donner) s. 25.11.1885 Helsinki, k. 19.05.1923 Helsinki.

Puoliso: 04.01.1907 Helsinki Lauri Gustavinpoika Hendell-Auterinen e. Hendell Tietosanakirja-alan uranuurtajia Suomessa, koulutukseltaan filosofian kandidaatti., s. 25.04.1878 Kuopio, k. 03.05.1938 Helsinki.

Lauri Juhana Hendell-Auterinen (25. huhtikuuta 1878 Kuopio – 3. toukokuuta 1938 Helsinki) oli tietosanakirja-alan uranuurtajia Suomessa, koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Hän työskenteli koulun piirissä 1903–1914 ja Helsingin yliopiston kanslerinsihteerinä 1922–1938. Hän toimi vuonna 1909 ilmestymisen aloittaneen Tietosanakirjan toimitussihteerinä 1906–1919 ja 1930-luvulla ilmestyneen Ison Tietosanakirjan päätoimittajana 1928–1938.

Julkaisuja

Kirja ja kirjapainotaito, 1912, uudistettu 2. p. V. A. Vuorion kanssa 1942.
.
Vanhemmat: Gustav Kristian Hendell, s. 24.09.1843 Raahe, k. 26.09.1878 Kuopio ja Elisabet Snellman o.s. Telén, s. 13.12.1854 Kitee, k. 01.11.1935 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 755

X Hedvig Elisabeth Jacobintytär Wasastjerna o.s. Bange, (Taulusta 744, isä Jacob Bange) dotter av rektorn vid trivialskolan i sistnämnda stad Jakob Bange och Elisabet Tulindberg., s. 29.09.1798 Oulu, k. 16.01.1837 Vaasa.

Puoliso: 23.01.1817 Vaasa Frans Didrik Abrahaminpoika Wasastjerna e. Fahlander han 1824 anlade en klädesfabrik. Sålde egendomen 1834 och bosatte sig i Vasa till stadens brand 1852., s. 30.05.1786 Vaasa, k. 10.08.1853 Helsinki.

Frans Didrik, (son av Abraham Fahlander, adlad Wasastjerna, Tab. 1), född 1786-05-30 i Vasa. Student i Greifswald 1801-06-00, i Uppsala 1803-09-27 och i Åbo 1804. Tjänstgjorde vid Serafimerlasarettet i Stockholm 1808 och 1809. Underläkare vid Upplands regemente 1809-07-25. Avsked s. å. Överflyttade 1810 till Finland och skötte för faderns räkning Kolkki hemman i Lillkyro socken, tills han vid arvskiftet efter fadern 1819 övertog denna egendom, varest han 1824 anlade en klädesfabrik. Sålde egendomen 1834 och bosatte sig i Vasa till stadens brand 1852. Varefter han flyttade till Helsingfors. Död där 1853-08-10 i koleran. Han var under de sista 14 åren fullständigt blind. Hopbragte en rikhaltig och värdefull samling naturalier, som sedan en del förstörts i Vasa stads brand, skänktes till universitetet i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wasastjerna_nr_2196#TAB_26.
Vanhemmat: Abraham Wasastjerna e. Falander, s. 02.12.1746 Kokkola, k. 20.01.1815 Vaasa ja Catharina Elisabet Wasastjerna o.s. Rahm, s. 08.06.1762 Kokkola, k. 14.06.1793 Vaasa.

Wasastjerna nr 2196.

Lapset:

Catharina Elisabet Wasastjerna Naimaton, s. 24.04.1818 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 05.09.1890 Vaasa.

Merikaarron myllykosket, jokivarsiasutus ja Kolkin kartano, Vaasa. Kyröjoen Kolkkilankosken rantaan rakennettu Kolkin kartano Vähäkyrössä. Kuva: MV/RHO Timo Kantonen 2005. Merikaarron myllykosket myllyineen ja niihin liittyvine rakenteineen, sahoineen ja sahapaikkoineen sekä niiden vaikutuksesta muodostunut jokivarsiasutus työväenasuntoineen ja patruunanrakennuksineen kuvastaa vuosisataista Kyrönjoen vesivoiman hyödyntämistä. Kyrönjoen koskien voimankäyttöön perustuvat tuotantorakennukset Merikaarrossa ja Kolkissa ovat varhaisimpia Pohjanmaalla. Koskissa on vanhastaan ollut useita myllyjä, ja Merikaarron jokivarsiasutus ja Kolkin kartano ovat syntyneet näiden koskien tuntumaan. Kolkki on ollut vesisahoineen ja raivattuine vesiväylineen Pohjanmaan rannikon laivanrakennukseen liittyvä tuotantopaikka. Merikaarron vanha työväenasutus on keskittynyt kosken partaalle, tien varteen Annalankoskelle. Annalankosken mylly ja siihen liittyvät rakennukset on kunnostettu Vähäkyrö-seuran toimesta museoksi. Joen pohjoisrantaa seuraavan tien varren asuinrakennukset ovat pääosin 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Merikaarron silta on Kyrönjoelle tunnusomainen riippusilta ja rakennettu 1929-1930. Kolkin verkatehtaan patruunan kaksikerroksinen, mansardikattoinen asuinkartano sijaitsee kosken pohjoisrannalla. Kolkin alueella on säilynyt myös myllytupana toiminut mökki. Kolkinkoskessa on säilynyt selkeästi tunnistettavina kiinteinä jäännöksinä kivirakenteita kosken vesisahasta, joen pohjoisrannan sarkatehtaasta ja jauhomyllyistä sekä niiden uomista ja patorakennelmista. Merikaarron kulttuurimaisemaa täydentää joen ja tien väliin istutettu puukujanne. Merikaarto ja Kolkki ovat osa Kyrönjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Historia Kyrönjoen kaikissa koskipaikoissa oli mylly 1500-luvulla; Ylistarossa 10 myllyä, Vähässäkyrössä 25. Merikaarron Kolkkila on ollut yksi Kyrönjoen virtaaman alimpia ja rannikkoa lähimpiä koskipaikkoja ja sellaisena otollinen vesivoiman hyödyntämisessä. Vuosisadan puolivälissä Kyröjoen suu sijaitsi Kolkinkosken tienoilla, ja tuolloin Merikaarrossa oli n. 33 taloa. Vaasalainen kauppaneuvos Abraham Falander osti Kolkin talon maita ja koskiosuuden ja perusti koskipaikkaan sahan 1783. Hän omisti Vaasan kaupungin lähettyvillä sijainneen laivaveistämön ja laajensi näin liiketoimintaansa. Tukkeja uitettiin paikalle pitkin Kyrönjokea, jota Falander perkautti 1782 uittoväyläksi yli kymmenen peninkulman matkalta. Falander rakensi 1700-1800-luvun taitteessa Kolkin päärakennuksen. Kolkin verkatehdas sai rakennusluvan pohjoisrannalle 1828 ja laitosta laajennettiin 1841, jolloin myös tamppi eli vanuttamo siirrettiin sen yhteyteen. Teollisuuslaitokset työllistivät kylän asukkaita. Saha ja verkatehdas lopettivat toimintansa 1870-1880-luvulle tultaessa. Lähelle Kolkin kartanoa saatiin tiettävästi 1810- tai 1820-luvulla perustetun ja nyttemmin puretun myllyn lisäksi uuden myllyn ja sahan lupa 1901. Myllyn toiminta loppui 1940-luvun loppupuolella ja sahaus 1950-luvulla. Kolkki myytiin kunnalle 1923, ja tilaa käytettiin mm. vanhainkotina vuoteen 1971, jolloin se myytiin yksityiselle. Merikaarron lisäksi myös Kolkissa oli rautarakenteinen riippusilta, jonka rakentaminen alkoi 1922. Kolkin isännän Karl Villförin aloitteesta rakennetun sillan korvasi 1970-luvun lopulla uusi silta. Lisätietoa Abraham Falander (Wasastjerna). Eteläpohjalaisia elämäkertoja A-L. Toim. Reino Ala-Kulju et al. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto. Vaasa 1963.

Jakob Frans Oskar Wasastjerna , s. 15.10.1819 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano. Tauluun 756

Carl Teodor Wasastjerna , s. 27.06.1821 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano. Tauluun 758

Edla Olivia Forsberg o.s. Wasastjerna , s. 03.01.1824 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano. Tauluun 759

Hedvig Sofia Augusta Wasastjerna s. 01.12.1826 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 22.04.1839 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano.

Berndt Vilhelm Wasastjerna s. 04.10.1830 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 27.09.1833 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano.

Bernt Gustaf Adrian Wasastjerna s. 04.10.1836 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 02.12.1837 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 756

XI Jakob Frans Oskar Fransinpoika Wasastjerna, (Taulusta 755, äiti Hedvig Wasastjerna) Jakob Frans Oskar Wasastjerna (1819–1889 oli suomalainen sukutieteilijä ja kapteeni. Hän oli vuodesta 1867 Porvoon tullinhoitaja ja toimi vuodesta 1882 Ritarihuoneen genealogina. Tullförvaltare i Borgå 1867-07-16., s. 15.10.1819 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 21.02.1889 Porvoo.

Jakob Frans Oskar, (son av Frans Didrik), född 1819-10-15 Kolkki Kvartermästare vid 1. finska sjöekipaget 1839-12-10. Avsked därifrån 1842-12-15. Underfänrik vid 12. finska linjebataljonen 1843-04-04. Fänrik därst. 1845-07-18. Underlöjtnant 1848-06-20. Bataljonsadjutant 1849-06-25. Bataljonskassör 1850-08-29. Avförd från sistnämnda befattning 1853-01-01. Ritlärare vid junkarskolan i Helsingfors s. å. 12/5. Löjtnant vid nämnda bataljon 1854-06-10. Transp. till 21. finska linjebataljonen 1855-02-01 och till 22. bataljonen s. å. 6/6. Stabskapten därst. s. å. 21/10. Kaptens avsked 1856-11-23. Extra ordinarie kammarskrivare vill generaltulldirektionen i Finland 1857-01-09. T. f. överuppsyningsman på tullverkets kustbevakningsångfartyg Suomi s. å. 25/9. Överuppsyningsman på nämnda fartyg 1858-02-05. Distriktschef i Finlands Östra tulldistrikt 1859-04-27. RRS:tAO3kl 1864-05-01. Tullförvaltare i Borgå 1867-07-16. RRS:tStO 2kl 1880-05-02. Riddarhusgenealog 1882-04-25. Utmärkelsetecken för 40 års tjänst 1886-11-24. Död 1889-02-21 i Borgå. Han utgav 1879–1883 Ättartaflor öfver den på Finlands riddarhus introducerade adeln.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wasastjerna_nr_2196#TAB_27.

Porvoon Näsinmäen Hautausmaa, Porvoo, Uusimaa, Finland.

1. puoliso: 06.11.1847 Helsinki Johanna Beata Karlintytär Wasastjerna o.s. Nordenborg dotter av kaptenen vid 3. finska skarpskyttebataljonen Carl Adolf Nordenborg., s. 06.11.1818 Espoo, k. 03.03.1864 Viipuri.
Vanhemmat: Karl Adolf Nordenborg, s. 26.12.1793 Helsinki ja Sofia Adolfina Nordenborg o.s. Ingman, s. 05.07.1797.

Lapset:

Sofia Vilhelmina Wasastjerna s. 09.02.1849 Vaasa, k. 06.02.1851 Helsinki.

Johanna Wasastjerna s. 11.03.1852 Vaasa, k. 06.10.1852 Vaasa.

Karl Oskar Wasastjerna , s. 11.10.1853 Helsinki. Tauluun 757

Hanna Elisabet Wasastjerna Naimaton., s. 02.10.1856 Helsinki, k. 29.08.1876 Porvoo.

Ernst Valdemar Wasastjerna Extra tjänsteman vid statsjärnvägarna i Finland 1878. Stationsföreståndare vid Kolho station på Tammerfors–Vasa järnväg 1883-05-24. Död ogift ., s. 19.02.1860 Viipuri, k. 26.07.1883 Porvoo.

2. puoliso: 20.06.1865 Porvoo Maria Margareta Danielintytär Wasastjerna o.s. Mether s. 21.11.1827 Valkeala, k. 20.09.1888 Porvoo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 757

XII Karl Oskar Jakobinpoika Wasastjerna, (Taulusta 756, isä Jakob Wasastjerna) Henkivartioväen 3. suomalaisen tarkk´ampujapataljoonan kaartinkapteeni., s. 11.10.1853 Helsinki, k. 13.04.1923 Helsinki.

Carl Oskar (son av Jakob Frans Oskar, Tab. 27), född 1853-10-11 i Helsingfors. Kadett i Fredrikshamn 1869-07-18. Fänrik vid livgardets 3., finska, skarpskyttebataljon 1877-06-22. Underlöjtnant därst. 1880-05-02. RRS:tStO3kl s. å. 11/9. Bataljonskvartermästare 1881-02-14. Löjtnant 1882-09-11. RRS:tAO3kl 1884-09-11. Stabskapten 1887-09-11. Bataljonschef s. å. 15/11. RRS:tStO2kl 1890-09-11. Riddarhusgenealog 1891-06-16. Kamrerare vid finska brandstodsbolaget för landet 1896-12-01. Avsked ur militärtjänsten med gardeskaptens grad 1897-03-08. Avsked från nämnda kamrerarebefattning 1911-01-10. Verkst. direktör för Helsingfors utskänkningsaktiebolag s. å. 13/1. Död 1923 13/? i Helsingfors. Har utgivit bl. a. Finlands ridderskaps och adels kalender 1900, 1906, 1912, 1917 och 1923.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wasastjerna_nr_2196#TAB_28.

Carl Oskar Wasastjerna, född 1853-10-11 i Helsingfors.

Puoliso: 13.09.1884 Helsinki Alvina Valborg Elisabet Andersintytär Wasastjerna o.s. Malmgren dotter av guvernören i Uleåborgs län, filosofie doktorn Anders Johan Malmgren och Augusta Lundberg., s. 08.02.1865 Ruotsi, Tukholma, k. 17.01.1945 Helsinki.

Lapset:

Anna Lisa Wasastjerna född 1886-07-18 i Helsingfors, liksom systern. Stiftsjungfru. Anställd i Nordiska föreningsbankens filial Privatbanken 1906-10-15. Avsked. Har överflyttat till Nordamerika., s. 18.07.1886 Helsinki, k. 27.12.1975 USA, California, Santa Cruz.

USA, California.

Greta Wasastjerna Stiftsjungfru. Har överflyttat till Nordamerika., s. 20.08.1889 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 758

XI Carl Teodor Karlinpoika Wasastjerna, (Taulusta 755, äiti Hedvig Wasastjerna) Farm. kandidat 1843-02-22. Provisorsexamen 1848-02-26. Apotekare i S:t Michel 1850-05-15. Sålde apoteket 1865-01-18. Föreståndare för kronoupplagsmagasinet i Kristina socken 1869-08-09–1872-11-19. Död barnlös 1882-06-14 i S:t Michel., s. 27.06.1821 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 14.06.1882 Mikkeli.

Puoliso: Olivia Fredrika Jakobintytär Wasastjerna o.s. Grenman s. 05.09.1830 Heinola (tontti n:ro 15), k. 1903 Mikkeli.
Vanhemmat: Jakob Fredrik Grenman, s. 10.07.1793 Pernaja, k. 07.09.1879 Mikkelin pitäjä ja Katarina Lovisa Grenman o.s. Nylander, s. 04.08.1799 Heinola, k. 08.12.1838 Heinola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 759

XI Edla Olivia Fransintytär Forsberg o.s. Wasastjerna, (Taulusta 755, äiti Hedvig Wasastjerna) s. 03.01.1824 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 24.02.1888 Vaasa.

Puoliso: 05.11.1850 Vaasa Anders Forsberg Työnjohtaja, tilanomistaja Vähäkyrön Kolkissa., s. 28.11.1800 Tanska, Praesto Naestved, k. 27.12.1853 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano.

Lapset:

Betty Olivia Constance Forsberg s. 05.08.1851 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano.

Anders William Forsberg , s. 18.03.1853 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano. Tauluun 760

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 760

XII Anders William Andersinpoika Forsberg, (Taulusta 759, äiti Edla Forsberg) Yo Vasa elem.lärov. FK (fm) 1876, FM 1877, FL ja FT 1888. Valtion maanviljelys- ja kauppakem. laboratorion johtaja 1880-, polttimoiden tarkastaja 1912., s. 18.03.1853 Vähäkyrö, Kyröjoki, Kolkkilankoski, Kolkin kartano, k. 04.11.1921 Helsinki.

Puoliso: 1883 Lovisa Rosina Gustafintytär Forsberg o.s. Helsingius s. 25.08.1856 Turku, k. 16.12.1932 Helsinki.
Vanhemmat: Gustaf Fredrik Helsingius, s. 17.08.1815 Hattula, k. 27.04.1886 Lohja ja Maria Sofia Rosina Helsingius o.s. Heurlin, s. 03.05.1822 Turku, k. 02.03.1863 Lohja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 761

V Maria Johanneksentytär Barck o.s. Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) s. 1630 Kokemäki, k. 11.09.1710 Kokemäki.

Puoliso: 1663 Kokemäki Nils Olofinpoika Barck Köyliönkartanon, Ulvilan Saaren ja Vehmaan Piiloisten kartanoiden vouti, Saaren ja Piiloisten hopmanni, s. 1620 Ruotsi, k. 24.04.1683 Huittinen.

Nils Barck oli Uppsalan handskrivaren Olof Larsson Barckin ja vaimonsa Anna Persdotterin poika. Annan isä oli luultavasti Per Jonsson Kempe (vanhempi).

Suku liittyy luultavasti Barkerydin Barckeihin. Yhteyksiä näyttää olevan sekä Kempeihin (Fahnehielm) että Barkerydiin. Kiinnostavaksi tämän tekee se, että Barkerydin Barckeihin kuuluva Bäcksedan kirkkoherra Harald Barck avioitui Grännassa Maria von Fahnehielmin ent. Kempke kanssa. Sekä se, että etunimi Lars toistuu Barkerydin Barckeilla ja heidän perillisillään sekä Ruotsissa ja Suomessa.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 762

V Anna Johanneksentytär Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) Loimaan kappalaisen rouva, s. 4/1633 Naantali, k. 25.07.1706 Loimaa. Puolisot:
1.Vuonna 1653 Johan Brunlöf .s.Tyrvää k.1661 Loimaa
Yo Turussa 1645/46 ,apulaispappi Loimaalla 1656 ja kappalainen 1658
Lapsi Mikael Brunlöf .Kalannin kirkkoherra .k.1720

2.Vuonna 1662 Matias Rungius .s.1640. Yo Turussa 1659 ,Loimaan pitäjänapulainen 1662 .kappalainen 1675 ,kirkkoherra 1693. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1696.
Kuoli venäläisten pahoinpitelemänä 1715
Lapset:
1.Henrik Rungius .Loimaan kappalainen. k.1720
2.Johan Rungius .Narvan superintendentti ,FM ja TT. k.1704
3.Jacob Rungius .Loimaan kirkkoherra. k.1723
.

1. puoliso: Matias Henrikinpoika Rungius e. Rynkö Loimaan pitäjänapulainen 1662, kappalainen 1675, kirkkoherra 1693 (virkaan 1695)., s. 1640 Loimaa, Onkijoki, k. 1715 Loimaa (venäläisten pahoinpitelemänä).
Vanhemmat: Heikki Rynkö, s. 1615 Loimaa, Onkijoki, k. 1669 Loimaa, Onkijoki ja Beata Rynkö o.s. Pietilä, s. 1610 Loimaa, Niinijoensuu, k. 21.09.1692 Loimaa, Onkijoki.

Lapset:

Margareta Gummerus o.s. Rungius , s. 1669 Loimaa, Onkijoki. Tauluun 763

2. puoliso: 1653 Johan Michelinpoika Brunlöf Apulaispappi Loimaalla (1653), kappalainen 1658., k. 1661 Loimaa.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=302

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1645/46 Johan Brunlöf Johannes Michaelis, Tyrvensis 503. Kotoisin Tyrväältä, vanhemmat ehkä: Kiikan Ruotsilan talollinen Michel Eskilsson ja Margareta. Ylioppilas Turussa 1645/46. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1645/46] Johannes Michaëlis Tyrwensis | Sacellanus Loimijokiensis. Respondentti 12.12.1649, pr. Eskil Petraeus U1. — Apulaispappi Loimaalla (1653), kappalainen 1658. † Loimaalla 1661. Pso: 1653 Anna Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa († 1706).
.

Lapset:

Mikael Brunlöf , s. välillä 1653-1660 Loimaa. Tauluun 764

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 763

VI Margareta Matiaksentytär Gummerus o.s. Rungius, (Taulusta 762, äiti Anna Walstenius) s. 1669 Loimaa, Onkijoki, k. 13.02.1741 Alastaro, Mökköinen.

Puoliso: Anders Henrikinpoika Gummerus Loimaan pitäjänapulainen 1695, vt. kirkkoherrana ainakin 1710–11 ja isonvihan aikana 1715–16., s. 1671 Orivesi, Voitila, Ärrälä, k. 4/1716 Loimaa (venäläisten pahoinpitelemänä).

sl. 1690 Anders Gummerus Andreas Henrici, Satacundensis 3703. Vht: Oriveden kirkkoherra Henrik Gummerus 765 (yo 1650, † 1682) ja Kristina Lilius tämän 1. avioliitossa. Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa sl. 1690 [Gumerus] Andr. Björneb _ 189. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1690/91] Andreas Gummerus. | Adjunctus Ministerii in Loimijoki. | Obiit Vice Pastor in Loimjoki A:o 1716. in Aprili male havitus a Muscovitis. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 2.6.1695. — Loimaan pitäjänapulainen 1695, vt. kirkkoherrana ainakin 1710–11 ja isonvihan aikana 1715–16. † venäläisten pahoinpitelemänä Loimaalla 4.1716.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3703
.
Vanhemmat: Henrik Gummerus, s. 1630 Sahalahti, k. 1682 Orivesi ja Kristiina Gummerus o.s. Lilius, s. 1640, k. 1692 Orivesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 764

VI Mikael Johaninpoika Brunlöf, (Taulusta 762, äiti Anna Walstenius) Lapin kirkkoherra 1692, Kalannin 1698. Kustavin kappalaisen talon isäntä 1678.1692., s. välillä 1653-1660 Loimaa, k. 1720 Ruotsi, Tukholma (paon aikana).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1670 Mikael Brunlöf Michael Johannis, Satacundensis 2067. Vht: Loimaan kappalainen Johan Brunlöf 503 (yo 1645/46, † 1661) ja Anna Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1670 Bruunlöf Mich. Joh:is _ 100. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1669/70] Michaël Brunlöff. | Sacell. in Töfsala. | postea Pastor in Lappo, demum Pastor in Nykyrckia | obiit Holmiæ. — Armovuodensaarnaaja Taivassalon Kustavissa 1677, sitten kappalainen siellä (1679). Lapin kirkkoherra 1692, Kalannin 1698. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1700. † paon aikana Tukholmassa 1720. Pso: Maria Wärdh († 1732).

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Brunlöf, Michael Johannis (K 1720)

Brunlööf / Bruunlöf / Brwnlöf, Michel Johansson

S mahdollisesti Loimaa 1650-luvulla (jälkeen 1653). V Loimaan kappalainen Johannes Michaelis Brunlöf ja Anna Johansdotter Walstenia hänen 1. avioliitossaan.

Ylioppilas (Satacundensis) Turussa kevätlukukausi 1670.
Taivassalon Vartsalan ja Pyhän Jaakobin saarnahuonekunnan (Kustavin) kappalainen 1678; Lapin T.l. kirkkoherra 1692; Kalannin (Uusikirkko T.l.) kirkkoherra 1698; pakeni perheineen Ruotsiin 1713 ja mainitaan (kolme lasta) siellä pakolaiskomission luettelossa 1716.

Turun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (ruotsiksi) 1700.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 31.3. ja 24.4.1686, 16.6. ja 25.8.1688, 30.6.1697, 13.5.1703, 20.1. ja 22.6.1704, 19.6.1709 ja 30.4.1710.

Brunlöf kaivautti itselleen ja jälkeläisilleen haudan Kalannin kirkon kuoriin 1711. Suomen Kansallismuseossa Helsingissä on Brunlöfiä ja hänen puolisoaan esittävät muotokuvat.

K pakolaisena Tukholmassa 1720.

P Maria Henriksdotter Wärdh, S 19.9.1659, K Kalanti (Uusikirkko T.l.) 21.12.1732.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=303.

Puoliso: Maria Henricintytär Brunlöf o.s. Wärdh. (Taulu 675) s. 19.09.1659, k. 21.12.1732 Kalanti, Harikkala.

Lapset:

Emanuel Brunlöf , s. 22.10.1686 Kustavi. Tauluun 675

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 765

V Agneta Johanneksentytär Utter o.s. Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) Kangasalan ja Taivassalon kappalaisen rouva, s. välillä 1635-1636. Puolisot:
1.Kangasalan kappalainen (jo 1656) Johan Utter. k.1670
Lapsi. Johan Utter yo 1677 ,FM , Oriveden kirkkoherra. k.1722
2.Taivassalon kappalainen Anders Almannus. k. n.1685
3.Taivassalon kappalainen Mikael Stigelius. k.1692.

Puoliso: Juho Georgenpoika Utter Kangasalan kappalainen, ylioppilas konsistorin pöytäkirjassa 17.6.1646, apulaispappi Pöytyällä 1654., s. 1625 Pöytyä, k. 1670 Kangasala.
Vanhemmat: Georg Utter, s. 1590 Pori, k. 3/1654 Kangasala ja Valborg Utter, s. 1590, k. 1659 Kangasala.

Lapset:

Margareetta Utter . Tauluun 766

Johan Utter , s. 1665 Kangasala. Tauluun 767

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 766

VI Margareetta Juhontytär Utter, (Taulusta 765, äiti Agneta Utter) k. 04.10.1725 Kustavi. Kustavi (ruots. Gustavs, entinen Kivimaa) on vuonna 1874 perustettu Suomen kunta, joka kuuluu Vakka-Suomen seutukuntaan ja Varsinais-Suomen maakuntaan. Nimensä Kustavi on saanut Kustaa III:lta, joka perusti nimeään kantavan seurakunnan Saaristomeren Suomen puoleiselle reunalle. Rantaviivaa Kustavilla on noin 908 km, ja Kustavissa on noin 3 100 kesäasuntoa[7].

31. heinäkuuta 2011 Kustavissa oli 888 asukasta.[2] Kustavin pinta-ala on 769,88 km², josta 166,43 km² on maata, 1,88 km² sisävesialueita ja loput 601,57 km² merivesialueita.[1] Kustavin naapurikunnat ovat Brändö, Länsi-Turunmaa, Naantali, Taivassalo ja Uusikaupunki.
.

Puoliso: 01.11.1693 Taivassalo Juho Klaudiuksenpoika Tocklenius Kustavin kappalainen 1699, k. 1729 Kustavi. Turun katedraalikoulun oppilas 12.2.1684. Ylioppilas Turussa (bor.) 1686. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.10.1693. — Apulaispappi Taivassalossa 1693. Kustavin kappalainen siellä 1699 (1694?). Oleskeli paon aikana Tukholmassa (1714). Oli leski mennessään naimisiin Margarethan kanssa.
Vanhemmat: Claes Mattsson Tokila ja Kirstin.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 767

VI Johan Johaninpoika Utter, (Taulusta 765, äiti Agneta Utter) 1694 Oriveden kirkkoherra, s. 1665 Kangasala, k. 16.09.1722 Orivesi.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1677 Johan Utter Johannes Johannis, Raumoensis 2523. Vht: Kangasalan kappalainen Johan Utter 530 (yo (1646), † 1670) ja Agneta Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1677 Utter Joh. J. Raum _ 128. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1676/77] Johannes Utter, Raumoënsis. | obiit Pastor in Oriwesi. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1682 – sl. 1682. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1683 – kl. 1686. Respondentti 31.3.1686 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Ylimmän luokan stipendiaatti sl. 1686 – sl. 1691. Respondentti 29.5.1688 pro gradu, pr. Simon Paulinus 2226. FM 26.7.1688. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa helatorstaina 21.5.1691. — Turun katedraalikoulun vt. kollehtori 1690. Nauvon vt. kirkkoherra 1691. Porin triviaalikoulun konrehtori s.v. Turun katedraalikoulun konrehtori 1693. Oriveden kirkkoherra 1694. Vt. lääninrovasti 1715. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698 ja 1705. † Orivedellä 3.1722, ‡ 16.9.1722. Pso: Beata Gustafsdotter Collinius († 1722).

-------------------- Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1677 Johan Utter Johannes Johannis, Raumoensis 2523. Vht: Kangasalan kappalainen Johan Utter 530 (yo (1646), † 1670) ja Agneta Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1677 Utter Joh. J. Raum _ 128. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1676/77] Johannes Utter, Raumoënsis. | obiit Pastor in Oriwesi. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1682 – sl. 1682. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1683 – kl. 1686. Respondentti 31.3.1686 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Ylimmän luokan stipendiaatti sl. 1686 – sl. 1691. Respondentti 29.5.1688 pro gradu, pr. Simon Paulinus 2226. FM 26.7.1688. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa helatorstaina 21.5.1691. — Turun katedraalikoulun vt. kollehtori 1690. Nauvon vt. kirkkoherra 1691. Porin triviaalikoulun konrehtori s.v. Turun katedraalikoulun konrehtori 1693. Oriveden kirkkoherra 1694. Vt. lääninrovasti 1715. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698 ja 1705. † Orivedellä 3.1722, ‡ 16.9.1722. Pso: Beata Gustafsdotter Collinius († 1722).
.

Puoliso: Beata Gustafintytär Utter o.s. Collinius. (Taulu 968) s. 1672 Nauvo, k. 22.09.1722 Orivesi.
Vanhemmat: Gustaf Collinius, k. 02.02.1679 Nauvo ja Kristina Collinius o.s. Thauvonius, k. Nauvo.

Lapset:

Beata Palander o.s. Utter , s. 1696. Tauluun 768

Catharina Florin o.s. Utter , s. 06.04.1714 Orivesi. Tauluun 779

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 768

VII Beata Johanintytär Palander o.s. Utter, (Taulusta 767, isä Johan Utter) s. 1696, k. 21.03.1768 Angelniemi, Marttila.

Puoliso: 28.06.1720 Orivesi Abraham Abrahaminpoika Palander Rauman triviaalikoulun oppilas. Turun katedraalikoulun oppilas. Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä (1717–22). — Längelmäen pitäjänapulainen 1718. Tammisaaren pedagogi ja kappalainen 1719. Antskogin ruukinsaarnaaja Pohjassa 1722. Fagervikin ruukinsaarnaaja Inkoossa 1726. Dragsfjärdin kappalainen 1729., s. 06.03.1695 Keuruu, k. 28.02.1753 Dragsfjärd.
Vanhemmat: Axel Palander, k. 04.06.1727 Kuorevesi ja Maria Palander o.s. Wächter, k. 1760 Kuorevesi.

Lapset:

Abraham Palander , s. 25.06.1722 Pohja, Antskog. Tauluun 769

Beata Maria Hagelberg ent. Schultén o.s. Palander , s. 1724 Pohja, Antskog. Tauluun 770

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 769

VIII Abraham Abrahaminpoika Palander, (Taulusta 768, äiti Beata Palander) Kemiön pedagogi 1755, pitäjänapulainen 1758., s. 25.06.1722 Pohja, Antskog, k. 17.01.1780 Kemiö, Tiuda.

Turun katedraalikoulun oppilas 2.10.1735 (in cl. conrect., Kimit.) – 19.6.1739 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Palander] Abrah. _ 377. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.2.1746. — Dragsfjärdin kappalaisen (isänsä) apulainen 1746, armovuodensaarnaaja siellä 1753. Kemiön pedagogi 1755, pitäjänapulainen 1758. † Kemiössä 17.1.1780.

1. puoliso: 1745 Turku Anna Beata Fredricintytär Palander o.s. Spöhler s. 24.09.1727 Kemiö, k. 1748 Dragsfjärd.

Lapset:

Abraham Palander s. 10.06.1747 Dragsfjärd, k. 11.10.1747 Dragsfjärd.

2. puoliso: 28.10.1750 Kemiö Elisabeth Henrikintytär Palander o.s. Arctelius s. 03.12.1710 Mustio, k. 27.05.1778 Kemiö, Tiuda.

3. puoliso: 01.12.1778 Angelniemi Anna Margareta Rolandintytär Palander o.s. Martin Anna kuoli 40-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 1739 Angelniemi, k. 1779 Kemiö, Tiuda.

Lapset:

Abram Palander s. 07.04.1779 Kemiö, Tiuda.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 770

VIII Beata Maria Abrahamintytär Hagelberg ent. Schultén o.s. Palander, (Taulusta 768, äiti Beata Palander) s. 1724 Pohja, Antskog, k. 28.06.1772 Nauvo, Prostvik.

Nauvon kirkko on Nauvossa sijaitseva keskiaikainen kivikirkko. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1430–1450. Museovirasto on määritellyt Nauvon kirkon ja kirkonseudun valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Nauvossa on säilynyt Suomen vanhin 1600-luvulta peräisin oleva urkusoitin, "Nauvon positiivi", joka on nykyään Kansallismuseossa. Nauvon positiivi sijaitsi kirkossa sivuseinän lehterillä, jonka kannatinpalkki on edelleen paikoillaan. Nykyiset urut länsipään oven päälle tehdylle lehterille rakensi ruotsalainen urkurakentaja Olof Schwan 1791. Urut olivat alun perin yksisormioiset, liitejalkiolla varustetut. Urkujen erikoisuutena on kaksiosainen rakenne, joka jakautuu länsipäädyn ikkunan molemmille puolille. Jens Zachariassen teki urkuihin vuonna 1878 toisen sormion ja jalkion sekä myös muutoksia I-sormion dispositioon. Urkujen soittopöytä sekä soittokoneisto ovat Zachariassenin tekemiä. Veljekset Moberg Ruotsista korjasi urut vuonna 1975 ja palautti I-sormion Schwanin muotoon. Nauvon urut ovat Suomen säilyneistä 1700-luvun uruista suurimmat ja ainoat restauroidut.

1. puoliso: 27.04.1746 Turku Samuel Samuelinpoika Schultén Universitetsrektor, Professor i Åbo
, s. 07.11.1680 Ruotsi, Västerås, Svedvi, k. 22.02.1752 Turku.

Samuel Schultén (1680-1752)

Lapset:

Nathanael Gerhard af Schultén e. Schultén , s. 29.10.1750 Nauvo. Tauluun 771

2. puoliso: 17.06.1753 Nauvo Anders Gabriel Johaninpoika Hagelberg Löjtnant vid Åbo läns dragoner
., s. 04.02.1716, k. 24.03.1780 Nauvo, Prostvik.

Lapset:

Gabriel August Hagelstam e. Hagelberg , s. 16.04.1755 Nauvo, Prostvik. Tauluun 775

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 771

IX Nathanael Gerhard Samuelinpoika af Schultén e. Schultén, (Taulusta 770, äiti Beata Hagelberg ent. Schultén) Todellinen valtioneuvos 1821. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1793, ulkomainen jäsen 1812. Omisti Nauvon Söderbyn, s. 29.10.1750 Nauvo, k. 04.06.1825 Turku.

16.6.1762 Nathanael Gerhard Schultén, aateloituna 1809 af Schultén vanhempi 8378. * Nauvossa 19.10.1750. Vht: lainopin professori Samuel Schultén U520 († 1752) ja hänen 2. puolisonsa Beata Maria Palander tämän 1. avioliitossa. Pääsykuulustelu 16.6.1762. Ylioppilas Turussa 16.6.1762 Schulten Nath. Gerh. _ 482. Respondentti 12.6.1771 pro exercitio, pr. Martin Johan Wallenius 6924. Respondentti 17.7.1772 pro gradu, pr. Anders Planman 7015. FM 22.7.1772 priimus. Preeses 5.5.1773 pro venia docendi. Todistus Uppsalan yliopistossa vierailua varten registratuurassa 29.7.1773. Riemumaisteri 27.6.1823. — Turun akatemian tähtitieteen dosentti 1773. Tukholman tähtitieteellisen observatorion palveluksessa 1773, Uppsalan 1774. Turun akatemian vt. fysiikan professori 1777. Armeijan laivaston professori 1779. Mukana Välimeren-retkikunnassa nuorten meriupseerien tähtitieteen opettajana 1786. Karlbergin sota-akatemian professori 1792–1809. Kanslianeuvos 1805. Eversti laivastossa, merimittauskunnan päällikkö sekä luotsilaitoksen ylitirehtööri 1808, ero 1813. Aateloitu 1809. Siirtyi Suomeen. Hallituskonseljin (senaatin) talousosaston jäsen ja kirkollistoimituskunnan päällikkö 1814, ero 1822. Samalla luotsi- ja majakkalaitoksen tarkastaja 1816–22. Valtioneuvos 1817. Todellinen valtioneuvos 1821. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1793, ulkomainen jäsen 1812. Omisti Nauvon Söderbyn. † Turussa (ruots. seurak.) 4.6.1825. ‡ Nauvoon.

Puoliso: Jacobina Theodora Jacobinpoika af Schultén o.s. Finckenberg. (Taulu 130) s. 06.03.1767 Nauvo, Hankalahti, k. 14.12.1828 Turku.

Lapset:

Margareta Maria Rabenius o.s. af Schultén , s. 24.03.1790 Nauvo, Prostvik. Tauluun 772

Otto Reinhold af Schultén , s. 01.12.1798 Solna. Tauluun 773

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 772

X Margareta Maria Nathanaelintytär Rabenius o.s. af Schultén, (Taulusta 771, isä Nathanael af Schultén) s. 24.03.1790 Nauvo, Prostvik, k. 03.04.1819 Ruotsi, Uppsala.

Löysin tällä viikolla pienen kirja-aarteen: Helsingin kaupunginmuseon vuonna 2001 julkaiseman teoksen “Häät - Bröllop”. Teokseen on koottu museon keräämää hääaiheista arkistomateriaalia, ja se liittyy museon vuonna 2001 toteuttamaan Häät-näyttelyyn.

Yksi kirjan kiinnostavimmista luvuista koskee hääillallisia. Kirjasta nimittäin löytyy useita otteita Magdalena af Schulténin 1800-luvun alussa pitämästä luettelosta, johon hän oli koonnut tietoja perheessään järjestetyistä päivällisistä ja illallisista.

Luettelosta löytyy muun muassa Margaretha Maria af Schulténin (1790-1819) ja Uppsalan yliopiston professorin Georg Rabeniuksen (1771-1846) vuonna 1814 Turussa juhlittujen häiden menu. Ja se onkin melkoinen.

Ateriointi aloitettiin jo ennen vihkimistä, jolloin juotiin teetä manteli- ja sokeriteeleipien sekä lehikäisten eli roonien kera. Heti vihkimisen jälkeen tarjoiltiin melonia sekä kaksi kulhollista pomeranssia ja mustaviinimarjahyytelöä. Hääillallista edelsivät vielä voileivät, juusto ja hieno viina.

Itse hääillallisten ruokalajeja oli seitsemäntoista, minkä päälle tulivat vielä jälkiruoat.

Ateria aloitettiin munapasteijoilla sekä laatikoissa tarjotuilla raidallisella lihalla ja kalamurekkeella. Seuraavaksi tarjottiin kylmää ankeriasta ja hanhihyytelöä etikan kera, minkä jälkeen pöytään tuotiin vasikanpaistia ja oliivikastiketta. Paistin jälkeen vuorossa oli ravunpyrstöjä ja silpoherneitä sekä paistettua, silavoitua haukea ja kapriskastiketta.

Väliruokana tarjoiltiin lämmintä mantelileipävanukasta sekä kylmää hanhipaistia omenasoseen kera. Toisena väliruokana oli kylmä hillovanukas ja kermahyytelöä.

Seuraavaksi pöytään tuli kalkkunapaisti hillottujen kurkkujen, kirsikoiden, puolukoiden ja lakkojen kera. Sitruunakiisseli tarjottiin kupeista. Keltaisen ja punaisen lakkahyytelön jälkeen seurasivat mantelikrokaani ja marenkikruunut.

Jälkiruoaksi oli varattu kahdeksan lautasellista konvehteja, neljä koria manteleita ja rusinoita sekä neljä hillokulhoa, joissa oli keltaisia vadelmia, ananasta, tummia kirsikoita ja punaisia vadelmia.

Eturuokien viineinä olivat madeira ja portviini. Pääruokien aikana nautittiin punaviiniä, punssia ja bischoffia (juomasekoitusta, joka sisältää muun muassa punaviiniä, hehkuviiniä, sokeria, mausteneilikkaa sekä kanelia). Jälkiruokaviinejä mainitaan olleen neljä.

Huh-huh! Tässäpä haastetta häitään järjesteleville. Ja tarjolla valmis menu, vaikkapa sitten 1800-luvun teemahäihin.

Lähde: Häät - Bröllop, 2001. Julkaisija: Helsingin kaupunginmuseo. Arkistolähde: Malla af Schulténin menuluettelo, häämenut HKM. Hanna Reinikainen.
.

Puoliso: 1814 Turku Lars Georg Olofinpoika Rabenius Professor i juridik och rektor vid Uppsala universitet., s. 18.01.1771 Ruotsi, Uppland, Näs, k. 23.07.1846 Ruotsi, Uppland, Gottsunda.

Ylioppilas Turussa 2.12.1783 Rabenius, Laurent. Georgius, Svecus _ 635:. Ruotsalaisen osakunnan jäsen [1783] D. 2 Decemb. \ Laurentius Georgius Rabenius, Upsaliensis Nat. 1771 Patre Professore Upsal. b. m. Olavo Rabenio. Stipendiaattiteesi 26.4.1788, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Matkapassi opintojen jatkamiseksi Tukholman kautta Uppsalaan matkustamista varten 23.8.1788. Ylioppilas Uppsalassa 22.9.1788 Laurentius G. Rabenius Westmannus (* 1771). Civis antea Acad. Aboensis. Filius Consultissimi Professoris Juris Doct. Olai Rabenii. Todistus registratuurassa 9.6.1789. FK Uppsalassa 1791. Respondentti Uppsalassa 8.6.1791 pro gradu, pr. hist. prof. Er. Mich. Fant. FM Uppsalassa 16.6.1791. MOK 1792. MOL 1800. MOT Uppsalassa 5.6.1810 (ilman juhlallisuuksia). Riemumaisteri 1842. — Uppsalan Västmanland-Dala osakunnan inspehtori 1812. Uppsalan lainop. tiedek. promoottori 1818. — Uppsalan yliopiston konsistorin ylim. kanslisti 1792, dosentti 1793, vakinainen konsistorin kanslisti 1794, talous- ja kauppaoikeuden professori 1807, ero 1837. Yliopiston rehtori 1815, 1823 ja 1830. Aateloitu 1834. † Bondkyrkassa 23.7.1846.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lars Georg Rabenius, född den 18 januari 1771 i Näs socken i Uppland, död den 23 juli 1846 på Gottsunda nära Uppsala, var en svensk rättslärd, professor och rektor för Uppsala universitet, son till Olof Ingelsson Rabenius och Anna Kristina Bruncrona, gift år 1814 med Margareta Maria Schultén, omgift 1822 med Eva Charlotta Bruncrona. I första äktenskapet föddes ingen son. I andra äktenskapet föddes Olof Matthias Theodor Rabenius.
Biografi

Efter akademiska studier i Åbo med början 1783, och Uppsala, dit han flyttade 1788, blev han filosofie magister 1791. Han blev 1792 extra ordinarie kanslist i akademiska kansliet. Juris utriusque kandidat blev han 1792 och kort därefter docent vid juridiska fakulteten, blev juris licentiat 1800 och utnämndes 1807 till jurisprudentiæ, oeconomiæ et commerciorum professor i Uppsala. Juris utriusque doktor 1810; arbetande ledamot i Lagkommissionen [1811–1814; ledamot av Krigsvetenskapsakademien 1810, Lantbruksakademien 1812, Vetenskapssocieteten i Uppsala 1829 samt flera andra lärda samfund. År 1834 erhöll han adlig värdighet och tog avsked från sin professur 1837. Lars Rabenius ligger begravd på Uppsala gamla kyrkogård.
Bibliografi

Han utarbetade läroböcker i de ämnen, som han undervisade i, nämligen "Lärobok i svenska kamerallagfarenheten" (2 delar 1825), "Lärobok i nationalekonomien" (1829) "Lärobok i svenska kyrkolagfarenheten" (1836) vilka hade betydande inflytande.

Denna artikel eller delar av den är baserade på artikeln Rabenius, Lars Georg ur Svenskt biografiskt handlexikon (SBH), utgiven 1906.

Företrädare:
Anders Hultén Uppsala universitets rektor
Ht 1815 Efterträdare:
Per von Afzelius
Företrädare:
Johan Winbom Uppsala universitets rektor
Vt 1823 Efterträdare:
Jacob Åkerman
Företrädare:
Lars Peter Walmstedt Uppsala universitets rektor
Vt 1830 Efterträdare:
Erik Gustaf Geijer
Företrädare:
Benjamin Höijer Inspektor vid Västmanlands-Dala Nation i Uppsala
1812–1838 Efterträdare:
Christian Erik Fahlcrantz.

Lars Georg Rabenius, porträtt målat av J. G. Sandberg 1834.

Lapset:

Anna Johanna Margareta Rabenius s. 17.01.1816 Ruotsi, Uppsala, k. 16.08.1826 Nauvo, Prostvik.

Sofia Juliana Charlotta Rabenius s. 13.02.1817 Ruotsi, Uppsala, k. 05.04.1817 Ruotsi, Uppsala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 773

X Otto Reinhold Nathanaelinpoika af Schultén, (Taulusta 771, isä Nathanael af Schultén) Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 01.12.1798 Solna, k. 08.11.1884 Helsinki.

Ylioppilas Uppsalassa 2.6.1812 Otto Reinholdt Schultén Westmanno-Dalecarlus. Respondentti Uppsalassa 6.11.1816, pr. talous- ja kauppaoik. prof. L. G. Rabenius. FK Uppsalassa 11.3.1818. Respondentti Uppsalassa 26.5.1818 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. N. Fr. Biberg. FM Uppsalassa 16.6.1818. MOK Uppsalassa 12.6.1819. Ylioppilas Turussa 13.7.1819. Turkulaisen osakunnan jäsen 5.10.1819 5/10 1819. Otto Reinh. af Schultén 1/12 1798. Todistus senaatin palvelukseen pyrkimistä varten registratuurassa 24.11.1820. Riemumaisteri 1.5.1869. — Muutti Suomeen 1819. Senaatin talousosaston ylim. kopisti 1820, kansliatoimituskunnan kopisti 1821. Suomen asiain komitean kanslisti Pietarissa 1823. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinviraston arkistonhoitaja 1826, kirjaaja s.v. Protokollasihteerin arvonimi 1830. Valtiosihteerinviraston 2. osaston 2. toimitussihteeri 1831, 1. toimitussihteeri ja 2. osaston päällikkö 1833, ero 1844. Samalla yliopiston kanslerinsihteeri 1831–44. Valtioneuvos 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1844, ero 1854. Todellinen valtioneuvos 1848. Viipurin hovioikeuden presidentti 1854, ero 1863. Vapaaherra 1859. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1863, oikeusosaston varapuheenjohtaja 1865, ero 1874. Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.

1. puoliso: Anna Karolina Perintytär af Schultén o.s. Törnqvist s. 28.12.1824 Helsinki, k. 25.12.1856 Viipuri.

Lapset:

August Benjamin (Atte) af Schultén , s. 19.12.1856 Viipuri. Tauluun 774

2. puoliso: 1860 Naema Aurora Carlintytär af Schultén o.s. von Haartman. (Taulu 125). (Taulu 130) s. 17.06.1822 Turku, k. 1866 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Carl Daniel von Haartman, s. 05.05.1792 Turku, ruotsalainen srk., k. 15.08.1877 Piikkiö ja Maria Helena Rosina af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén, s. 04.07.1800 Turku, k. 24.01.1840 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 774

XI August Benjamin (Atte) Otonpoika af Schultén, (Taulusta 773, isä Otto af Schultén) Yo Hfors privatlyc. FK (fm) ja FM 1877, FL ja FT 1881. Yliop. kemian dos. 1881-1904. † Pariisi 28-29.9.1912., s. 19.12.1856 Viipuri, k. 29.09.1912 Ranska, Pariisi.

August Benjamin af Schultén.

Puoliso: Johanna Adolfintytär af Schultén o.s. Törngren s. 23.02.1859 Tampere, k. 05.10.1900 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Törngren, s. 27.04.1824 Turku, k. 03.03.1895 Tampere ja Sofia Charlotta Törngren o.s. Idestam, s. 14.04.1830 Helsinki, k. 06.10.1913 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 775

IX Gabriel August Andersinpoika Hagelstam e. Hagelberg, (Taulusta 770, äiti Beata Hagelberg ent. Schultén) Kapteeni, 1801 Hagelstam. Köpte 1791 Westerkulla gård., s. 16.04.1755 Nauvo, Prostvik, k. 25.08.1818 Helsinki, Westerkulla.

Gabriel August Hagelberg 1801 Hagelstam (1755-1818)

Puoliso: 18.11.1781 Nauvo Anna Loviisa Augustintytär Hagelstam o.s. Quick/Ehrensvärd Planeraren och byggaren av Sveaborg, Augustin Ehrensvärds o.ä. dotter. Suomenlinnan rakentajan Augustin Ehrensvärdin avioton tytär., s. 14.04.1758, k. 6/1840 Helsinki, Westerkulla.
Vanhemmat: Augustin Ehrensvärd, s. 25.09.1710 Ruotsi, Västmanland, Barkarö sn, Fullerö, k. 04.10.1772 Mynämäki ja Mamsell Quick, s. Sysmä.

Anna Lovisa Quick (1758-1840)

Lapset:

August Hannibal Hagelstam e. Hagelberg , s. 23.06.1782 Nauvo, Prostvik. Tauluun 776

Otto Julius Hagelstam , s. 11.03.1784 Nauvo, Prostvik. Tauluun 778

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 776

X August Hannibal Gabrielinpoika Hagelstam e. Hagelberg, (Taulusta 775, isä Gabriel Hagelstam) Hagelberg 1801 Hagelstam. Helsingin pitäjän Haltialassa (Tomtbacka) asunut kuninkaallisen laivaston kapteeni (1801), sittemmin majuri. Nimi Hagelstam otettu käyttöön 1801. Lillbäskin tila siirtyi 17.1.1815 August Hagelstamille. Hän osti Backaksen ja Silfvastaksen tilat vuonna 1824, myyjänä oli Suomen Keisarillisen Senaatin Finanssi-toimituskunta. Backaksen hinta oli 39 ruplaa 75 kopeekka hopeassa, Silfvastas maksoi 54 ruplaa 7 kopeekkaa hopeassa. Päärakennuksen runko on peräisin vuodelta 1818., s. 23.06.1782 Nauvo, Prostvik, k. 28.03.1833 Helsingin pitäjä.

.

Puoliso: 1/1811 Gustava Fredrica Gustafintytär Hagelstam o.s. von Boisman s. 11.07.1791 Helsinki, Suomenlinna, k. 13.08.1849 Helsingin pitäjä.
Vanhemmat: Gustaf Adrian von Boisman e. Boisman, s. 08.04.1745 Turku (ruotsalainen seurak.), k. 10.10.1808 Raahe ja Anna Gustava von Boisman ent. von Knorring o.s. Bock, s. 13.06.1758 Helsinki, k. 17.06.1836 Helsingin pitäjä.

Lapset:

Carl August Adrian Hagelstam , s. 10.10.1811 Helsingin pitäjä. Tauluun 777

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 777

XI Carl August Adrian Augustinpoika Hagelstam, (Taulusta 776, isä August Hagelstam) Kadetti Haminan kadettikoulussa 1827–28. Yksityistodistus, antaja: Johan Ludvig Runeberg. Ylioppilas Helsingissä 19.12.1829. Aliupseeri Ruotsin palveluksessa 1833, ero kapteenina 1839. Tilanomistaja Helsingin pitäjän Backasissa., s. 10.10.1811 Helsingin pitäjä, k. 10.08.1852 Helsinki.

19.12.1829 kadetti Karl August Adrian Hagelstam 14673. * Helsingin pitäjässä 10.10.1811. Vht: Helsingin pitäjän Haltialassa (Tomtbacka) asunut kapteeni August Hannibal Hagelstam (aikaisemmin Hagelberg, † 1833) ja Gustava Fredrika von Boisman. Kadetti Haminan kadettikoulussa 1827–28. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 19.12.1829 (arvosana approbatur äänimäärällä 10). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 1830 [1830] Carolus Augustus Adrianus Hagelstam, natus in paroecia Helsinge die 10 Oct. A. 1811, patre olim Praefecto vigilium Svecano. E Schola privata Albo Universitatis adscriptus die 19 Dec. a. 1829, accepto Epitheto: Approbatur. | Afdsbetyg 1832. | Lieutenant i Svensk tjenst: afskedad med Capitains-titel. | Död. — Aliupseeri Ruotsin palveluksessa 1833, ero kapteenina 1839. Tilanomistaja Helsingin pitäjän Backasissa. † Helsingissä 10.8.1852.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14673

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.

Puoliso: 10.06.1851 Helsingin pitäjä Wilhelmina Emilia Elisabet Carlintytär Hagelstam o.s. Uggla Kesällä 1888 kapteenin rouva Emelie Hagelstam Veromiehenkylästä sai palkinnon karjanäyttelyn komeimmasta eläimestä., s. 15.07.1833 Lapinjärvi, Kimonkylä, Eskola, k. 05.04.1919 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Erik Uggla, s. 12.12.1798 Pohja, Borgby, k. 10.07.1891 Helsinki ja Gustava Amalia Charlotta Uggla o.s. Jack, s. 17.02.1808 Jämsä, k. 08.01.1888 Helsinki.

Wilhelmina Emilia Elisabet Uggla (1833-1919)

Lapset:

Carl August Julius Hagelstam Hän oli kolmenkymmenenneljän vuoden ikäinen, kun Backas myytiin ja siirtyi Ehnroothien suvulle. Kerrotaan, että tämä neljännen polven Hagelstam oli kevytmielinen ja vietti "huonoa elämää" aiheuttaen äidilleen, leskirouva Emelielle suurta huolta ja murhetta., s. 21.05.1852 Helsingin pitäjä, k. 18.01.1925 Helsinki.

Backas. Backaksen kartano on Vantaan kaupungin Pakkalan kaupunginosassa sijaitseva kartano. 1600-luvulla perustettu Backaksen kartano tunnetaan etenkin sen historiasta Osuusliike Elannon (nyk. HOK-Elanto) tuotantotilana 1900-luvulla. Kartano ja viereinen Petaksen virkatalo muodostavat kohteen Backas - Elannon suurtila valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luettelossa[ Backaksen paikalla oli jo 1500-luvulla samanniminen tila, mutta varsinainen kartano syntyi vasta 1600-luvulla tilojen yhdistyessä. Kartano sijaitsi vanhan Turku-Viipuri-maantien eli Kuninkaantien (nyk. Ylästöntie) varrella, muutama kilometri silloisesta Helsingin pitäjän kirkosta länteen. Backas oli Ruotsin vallan aikana säteri eli ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsusotilas kuninkaan joukkoihin ja joka nautti vastapalvelukseksi verovapaudesta. Tilan omistajat, jotka vaihtuivat taajaan 1600-1700-luvuilla, olivatkin pääasiassa ratsumestareita ja sotilasvirkamiehiä, muun muassa anjalamies Johan Anders Jägerhorn (vuodesta 1785). Vuodesta 1801 vuoteen 1808 Backaksen omisti Gustav von Boisman, Vantaanjoen eteläpuolella sijainneen Tomtebackan eli Haltialan säterin isäntä. Von Boismanin jälkeen tila siirtyi hänen vävylleen August Hagelstamille, joka rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna 1818. Tämän poika Carl Hagelstam laajensi Backaksen alueita ja kehitti menestyksellisesti sen maanviljelyä. 1886 kartanon osti Hagelstameilta Carl Ehrnrooth, joka viljeli sitä ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Carl Ehrnrooth päätti luopua Backaksesta, ja ostajaksi tarjoutui Osuusliike Elanto, joka tarvitsi suurtilan Helsingin läheisyydestä tuottaakseen elintarvikkeita myymälöihinsä ja ravintoloihinsa. Kaupanhieronta herätti närkästystä muissa kartanonomistajissa ja pääkaupungin ruotsinkielisissä piireissä, jotka pelkäsivät vasemmistolaisen osuusliikkeen turmelevan Helsingin pitäjän vanhan ruotsinkielisen kulttuurin ja suomalaistavan sen väestön. Näkyvistä protesteista ja lehtikirjoittelusta huolimatta Elanto osti Backaksen 1916. Tilan pinta-ala oli ostohetkellä 683 hehtaaria josta peltoa 141 ja metsää 482 hehtaaria, ja tila ulottui Vantaanjoelta Tuusulan rajalle saakka. Oston jälkeen Elanto aloitti Backaksessa laajan kehitysohjelman jonka tarkoituksena oli muodostaa kartanosta mallitila. 1900-luvun alkupuolella Backas olikin suurtila, joka tuotti pääosan Elannon pääkaupunkiseudulla myymistä elintarvikkeista. Suomen maatilat -matrikkelin (1931) mukaan Backaksessa oli 1930-luvun alussa sata lehmää ja 900 sikaa, yli 140 hehtaaria viljeltyä peltoa, laajaa puutarhaviljelyä sekä kolme suurkasvihuonetta tomaatti- ja kurkkuviljelyä varten. Saman matrikkelin mukaan tilalta myytiin vuosittain "n. 80 000 kg. sianlihaa sekä kasvitarhatuotteita, perunoita, maitoa ja viljaa Helsinkiin". Kartanon valtavilta metsäalueilta tuotiin puutavaraa ja turvetta junalla omaa pistoraidetta pitkin. Viiden kilometrin pituinen rata valmistui 1920 ja sitä käytettiin turvepehkun, mudan, hiekan ja saven kuljetukseen. Turvepehkua ja mutaa kuljetettiin suolta kartanon pelloille ja hiekkaa ja savea taas kartanon omalle tiilitehtaalle. Rata alkoi kartanon talouskeskuksesta ja johti Veromiehenkylän kautta pohjoiseen nykyisen Helsinki-Vantaan lentoaseman alueelle. Elannon ravintoloiden, leipomon ja oluttehtaan ruokajätteet puolestaan kuljetettiin Helsingistä Backaksen sikojen ruoaksi. Elanto perusti alueelle 1919 oman tiilitehtaan, jonka tuotteilla rakennettiin 1920-luvulla kartanon nykyiset muhkeat ulkorakennukset: talli, navetta, suursikala, kuivaamo-puimala sekä henkilökunnan asuintaloja. Myös Veromiehenkylän kansakoulu (nyk. Veromäen koulu) rakennettiin kartanon tiilistä ja kartanon maalle, kouluttamaan sen työntekijöiden lapsia. Vanhaa päärakennusta uudistettiin ja siitä tehtiin tilanhoitajan asunto- ja konttorirakennus. Talvisodan aikana Elannon pääjohtajan Väinö Tannerin ollessa Risto Rytin hallituksen ulkoministeri, Suomen hallitus kokoontui Backaksen päärakennuksessa. Backaksen tiloja käytettiin myös valtionarkiston hajasijoituspaikkana Helsingin pommitusten aikana. 1940-luvulta lähtien Helsingin maalaiskunnan ja sittemmin Vantaan kaupungin kasvu söi vähän kerrallaan kartanon valtavat maa-alueet. Sotien jälkeen Backaksen maita pakkolunastettiin siirtoväen asuttamiseksi, ja Helsinki-Vantaan lentoaseman rakentaminen vei niistä yli 400 hehtaaria. Myös Kehä III sekä sitä reunustavat teollisuusalueet lohkaisivat itselleen Backaksen maata. Kun maatalous keskellä kasvavaa kaupunkia oli muuttunut mahdottomaksi, Elanto myi 1986 kaiken vielä jäljellä olleen maan rakennusliikkeille jättäen itselleen vain kartanon ulkorakennuksineen. Backaksen entisille maille on rakennettu mm. Veromiehen, Vantaanportin ja Kartanonkosken asuinalueet. Nykyisin Backaksen kartanon rakennukset on suojeltu. Sen kasvihuoneissa toimi kesään 2009 saakka HOK-Elannon puutarhakeskus ja päärakennuksessa pitopalvelu. Suojelemattomat kasvihuoneet purettiin vuoden 2009 aikana. Entinen puimalarakennus on kunnostettu juhlasaliksi, jossa järjestetään mm. Vantaan barokkiviikkojen konsertteja. 2010-luvulla HOK-Elannon liiketoiminta kartanolla muodostuu päärakennuksen ja puimalan vuokraamisesta tilaisuuksien pitoon sekä kesäravintolasta päärakennuksessa. Osa kartanoalueen taloista on autioina - ainoastaan vesikatot on uusittu lisävahinkojen välttä miseksi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 778

X Otto Julius Gabrielinpoika Hagelstam, (Taulusta 775, isä Gabriel Hagelstam) Riksdagsledamot, Arméofficer, Hydrograf., s. 11.03.1784 Nauvo, Prostvik, k. 28.04.1870 Ruotsi, Tukholma, Skeppsholm.

Hagelstam, Otto Julius, f 11 mars 1784 på Prostvik, Nagu (Åbo o Björneb), d 28 april 1870 i Sthlm (Skeppsh). Föräldrar: kaptenen Gabriel August Hagelberg o Anna Lovisa Qvick. Sergeant vid Sveaborgs eskader april 01, officersex maj 01, fänrik vid armens flotta 16 nov 01, löjtn i flottorna 18-jan 08, löjtn vid arméns flotta 8 dec 08, kapten i flottorna 1 maj 10, kapten i Sjömätningskåren 20 nov 10, major i flottorna 23 mars 13, överstelöjtn där 31 okt 15, adl 11 maj 18, deltog i riksdagarna 23, 28— 30, 34—35, 40—41, 44-45 och 56—58, överstes n h o v 11 maj 26. — LKrVA 16, LFS 22, LLA 41.

G 17 april 17 på Stjärnsund, Askersunds landsförs, m Eva Fredrika Burenstam, f 14 okt 91 där, d 8 juni 77 i Sthlm (Klara), dtr till brukspatron Olof Burén, adl B, o Carolina Camitz.
Biografi

I samband med utnämningen till fänrik vid Sveaborgseskadern av arméns flotta 1801 antog H namnet Hagelstam och adlades under detta namn 1818. Han utmärkte sig vid upprepade tillfällen under finska kriget 1808—09, särskilt i drabbningen vid Grönviks sund 30 aug 1808 och dubbades till RSO på själva platsen för drabbningen. Efter fredsslutet kvarstannade han i sv tjänst, blev 1810 kapten i flottorna och s å i den år 1808 upprättade sjömätningskåren. Vid sammanslagningen 1824 av de båda flottorna, arméns flotta och örlogsflottan, till en enda organisation, K Maj:ts flotta, och sjömätningskårens indragning i samband därmed överfördes H på indragningsstat.

H:s verksamhet som hydrograf inföll under en tid av uppsving såväl för sjömätningsverksamheten som sjökarteutgivningen, sedan Gustaf Klint genom nådigt brev 26 mars 1798 erhållit privilegium att utgiva sjökartor. H var fast knuten till sjömätningskåren under nästan hela dess tillvaro. Han började sin verksamhet som sjömätare redan 1801 och upplodade 1803 skärgårdsområdet väster om Porkala, beordrades till sjömätning 1804 och senare i Bohuslänska skärgården och andra delar av västkusten, biträdde 1804—07 vid trianguleringar, basmätningar och pliktningar i Sthlms och Ålands skärgårdar och deltog 1808 i de förberedande arbetena för Göta kanal. Han rekognoscerade 1811—12 och 1819 Öregrunds, Gävle, Sthlms, Södermanlands och Östergötlands skärgårdar och utförde 1813 basmätningar på isen vid Bottniska viken upp till Umeå. S å ingick H i en skärgårdsexpedition till Norge och upprättade 1816 baser för uppmätning och pliktning av sjöarna Vättern, Viken, Roxen, Boren och Hjälmaren. I sin meritförteckning uppger han, att han 1810 som befälhavare för en division kanonslupar med uppgift att försvara inloppet till Karlskrona mot engelsmännen upprättat en utförlig karta över skärgården utanför Karlskrona. Under krigstjänstgöring i Norge 1814 avfattade han med hjälp av två biträden en hydrografisk karta i fyra blad över området från sv gränsen till Krokstadfjorden i skalan 1: 20 000 och ensam en dylik karta över Singlefjorden och Hvalöy. I tryck föreligger av hans hand såväl krigskartor som geografiska kartor. Mest betydande av de senare är den synnerligen utförliga Geografisk militairisk och statistisk karta öfver hela Sverige och Norrige 1820, som blev högt uppskattad och utkom i tre upplagor.

H var outtröttligt verksam för ordnandet av Sveriges sjöförsvar. Hans förslag 1818 om en farled mellan Ortalaviken och Bagghusfjärden ledde till upptagandet av Väddö kanal. Som adelsman tog han livlig del i riksdagsförhandlingarna om sjöförsvaret och författade flera skrifter i denna fråga. Missnöjd med flottornas sammanslagning förordade H istället för en flotta av linjeskepp, avsedd att behärska Östersjön, ett kustförsvar baserat på en skärgårdsflotta av kanonjollar understödd av undervattensminor och ångbåtar. Även skarpskytterörelsen hade i H en varm förespråkare.

Som ägare till Stjärnsunds egendom, vilken H fått i arv efter sin svärfar, och därefter Lisma egendom i Södermanland, inlade han stora förtjänster om lantbruket. Han var en häftig motståndare till den då gällande brännvinslagstiftningen och brännvinsbränningen som en binäring till jordbruket. Kort före 1853—54 års riksdag, som kom att bilda epok i brännvinslagstiftningens historia, utkom hans skrift om husbehovsbränningen som spreds i 45 000 exemplar. Verkningarna av hans och många andras bemödanden var, att brännvinsskatten för att .stävja brännvinsmissbruket 1855 omlades och husbehovsbränningen fem år senare förbjöds.

H:s samtid vitsordade hans skicklighet som officer med grundliga kunskaper och en ovanlig arbetsförmåga. Han var en stor patriot, vänlig och meddelsam i umgänget, men hade kanske alltför omoderna och orubbliga åsikter i fråga om det sv sjöförsvarets utformning.

Författare

Herman Richter / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13498.

Otto Julius Hagelstam (1784-1870)

Puoliso: Eva Fredrika Olofintytär Hagelstam o.s. Burenstam s. 14.10.1791 Ruotsi, Närke, Askersund, Stjernsunds slott, k. 08.06.1877 Ruotsi, Tukholma.

Eva Fredrika Burenstam (1791-1877)

Lapset:

Jarl Olof Julius Hagelstam s. 14.03.1818 Inari, Lemmenjoki, Lisma, k. 01.06.1824 Inari, Lemmenjoki, Lisma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 779

VII Catharina Johanintytär Florin o.s. Utter, (Taulusta 767, isä Johan Utter) s. 06.04.1714 Orivesi, k. 17.06.1800 Karjalohja.

Puoliso: 02.09.1746 Orivesi Isaac Mårteninpoika Florin Karjalohjan kirkkoherra, s. 28.06.1716 Ruotsi, k. 06.10.1800 Karjalohja.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

12.1730 Isak Florin vanhempi 5813. * paon aikana 28.6.1716.

Vht: Kangasalan kirkkoherra, FM Mårten Florinus, myöh. Florin 3652 (yo 1690, † 1731) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Edner.

Porin triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa 12.1730 [Florinus] Isaac. Austr _ 332. Respondentti 3.7.1742 pro exercitio, pr. Johan Browallius U670. Respondentti 28.6.1745 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 18.7.1745. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.5.1746.

— Ahvenanmaan (vt.?) pedagogina vuonna 1743. Ruoveden vt. kappalainen 1746. Ruoveden pitäjänapulainen Kurussa 1749. Karjalohjan kirkkoherra 1773. Tuli heikkomieliseksi 1788. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1755.

† Karjalohjalla 6.10.1800.
Vanhemmat: Mårten Florin e. Florinus, s. 1670 Paimio, k. 20.12.1731 Kangasala ja Katarina Florin o.s. Edner, s. 1675 Rauma, k. 02.02.1724 Kangasala.

Lapset:

Catharina Christina Florin s. 25.12.1746 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.

Ulrica Cristiana Florin Styngd & audet., s. 04.04.1748 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 07.06.1770 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.

Jonas Florin Maanmittarin apulainen Hämeen läänissä 1774., s. 12.09.1750 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 05.08.1826 Karjalohja.

Ylioppilas Turussa 18.2.1769 [Florin] Jonas, Satac. _ 515. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.2.1769 [1769] Die 20 m: Febr. Jonas Florin Ruowesiensis Natus | 12/9 | 1750 | Witam adoptawit Geodæticam | Obiit 5/8 1826. Maanmittausauskultantti 1774. — Maanmittarin apulainen Hämeen läänissä 1774. Sittemmin maanviljelijä. † Karjalohjalla 5.8.1826. Naimaton.

Isaac Florin , s. 19.04.1752 Kuru, Olkitaipale, Mylläri. Tauluun 780

Johanna Christina Florin s. 08.07.1757 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.

Otto Reinhold Florin Ylioppilas Turussa kl. 1783 [Florin] Otto Reinh. Satacund _ 628. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 11.4.1783 [1783] Die XI. April: Otto Reinhold: Florin natus 1764. | Vitæ rurali se addixit. — Karjalohjan Suurniemen rusthollari., s. 22.09.1762 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 29.01.1832 Karjalohja, Suurniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 780

VIII Isaac Isaacinpoika Florin, (Taulusta 779, äiti Catharina Florin) Karjalohjan kirkkoherra, filosofian maisteri, s. 19.04.1752 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 09.04.1825 Karjalohja.

Puoliso: 04.12.1794 Eva Kristina Johanintytär Florin o.s. Nordberg s. 20.05.1777 Pohja, k. 1829 Karjalohja.

Lapset:

Engla Christina Pipping o.s. Florin , s. 09.01.1799 Karjalohja. Tauluun 781

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 781

IX Engla Christina Isaacintytär Pipping o.s. Florin, (Taulusta 780, isä Isaac Florin) s. 09.01.1799 Karjalohja, k. 27.01.1892 Helsinki.

Puoliso: 17.08.1817 Fredrik Wilhelm Jostinpoika Pipping Yliopiston rehtori 1823–24, 1833–36 ja 1836–39. Kollegineuvos 1836. Aateloitu 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1841, kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–53, ero 1855. Valtioneuvos 1845, oppihistorioitsija., s. 14.12.1783 Turku (ruots. srk.), k. 23.01.1868 Helsinki.

Fredrik Wilhelm Pipping (14. joulukuuta 1783 Turku – 23. tammikuuta 1868 Helsinki) oli suomalainen professori, senaattori ja Turun akatemian sekä myöhemmin Helsingin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastonhoitaja vuosina 1814–1845. Hänen edeltäjänsä tässä virassa oli teoreettisen filosofian professori Gabriel Palander ja seuraajansa oppihistorian professori Alexander Blomqvist.

Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Jost Joakim Pipping (1720–1793) ja Magdalena Catharina Lexell (1745–1804) Turusta.

F. W. Pipping muistetaan etenkin kokoamastaan bibliografiasta Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista sekä työstään Turun palossa tuhoutuneen akatemian kirjaston uudelleen kokoamiseksi. Tässä työssä hänelle oli suureksi avuksi kirjankeräilijä Matti Pohto.

Pipping on kirjoittanut esimerkiksi suomalaisen kirjapainotaidon historiasta teoksessa Några historiska underrättelser om boktryckeriet i Finland (Suomen tiedeseura, julkaistu useana osana vuosina 1842–1867).

Hänet aateloitiin vuonna 1839 ja introdusoitiin Suomen ritarihuoneeseen seuraavana vuonna aatelisena sukuna 207, vanhalla nimellä Pipping. Pipping oli senaatin talousosaston jäsen 1841–1855 ja sen kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–1853.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Turussa 4.6.1799 [Pipping] Frid. Wilhelm, Borealis _ 817. Boreaalisen osakunnan jäsen 5.6.1799 [1799] Jun: 5: Fredric. Wilhelm Pipping. Natus die XIV. Decembris 1783. | Post Specimina egregie præstita, Philos: Candidatus dignissimus salutatus Anno 1804: atqve promotus Magister 1805. | Græcae Ling: Docens 1806. | Amanuensis Bibliothecæ Acad. Extraordinarius 1808. Curator Nationis Borea-Fennicæ 1809. | Aman. Biblioth. Ac. Ordinarius 1811. | Vice Bibliothecarius 1813. | Historiæ Litterariæ Professor et Bibliothecarius 1814. | Eques Ord. Imp. de S. Wladimiro in quarta Classe 1824. Inspector Nationis Borea-Fennicæ 1828. | Ord. Imp. de S. Anna in secunda Classe Eques d. 3. Maji 1834. | Titulo Consiliarii Collegiarum auctus d. (31 Dec. 1835) 12 Januarii 1836. | et Professor munere gratississime dimissus d. 23 Dec. 1836 (4 Jan. 1837) jure Emeriti, reservatis tamen sibi Bibliothecarii partibus. | Membrum Senatus Imp. Fenn. a die 1 Oct. a. 1841 esse jussus die 23 Apr. (5 Maji) e. a. Respondentti 2.4.1803 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 1804. Respondentti 17.6.1805 pro gradu, pr. Johan Bonsdorff 10389. FM 28.6.1805. Preeses 14.5.1806 pro venia docendi. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 12.7.1806. Ylioppilas Uppsalassa 27.9.1806 Fredric Wilhelm Pipping Borea- Fenno (* 1783). Litteraturæ Græcæ Docens ad Rec. Acad. Aboënsem. Civis antea Acad. Aboënsis. Riemumaisteri 29.5.1857. — Boreaalisen osakunnan kuraattori 1809, kunniajäsen (1818), inspehtori 1828–41. Yliopiston rahastontarkastaja 1829–41. Fil. tiedek. promoottori 1832 (sairastuneen Joh. Henr. Avellanin sijaisena) ja 1836. — Turun akatemian kreikkalaisen kirjallisuuden dosentti 1806, kirjaston ylim. amanuenssi 1808, vakinainen 1811, vt. oppihistorian professori ja vt. kirjastonhoitaja 1812–14, filosofian apulainen ja varakirjastonhoitaja 1813, vakinainen oppihistorian professori ja kirjastonhoitaja 1814, ero professuurista 1837 ja kirjastonhoitajan virasta 1845. Yliopiston rehtori 1823–24, 1833–36 ja 1836–39. Kollegineuvos 1836. Aateloitu 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1841, kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–53, ero 1855. Valtioneuvos 1845. † Helsingissä 23.1.1868.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11295

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pipping

Pipping on suomalainen saksalaisperäinen suku, jonka kaksi sukuhaaraa on aateloitu Suomessa. Joseph Pipping aateloitiin vuonna 1812 ja introdusoitiin Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1818 aatelisena sukuna numero 165, nimellä Pippingsköld. Hänen serkkunsa, Fredrik Wilhelm Pipping aateloitiin vuonna 1839 ja introdusoitiin seuraavana vuonna aatelisena sukuna 207, vanhalla nimellä Pipping.

Aikajärjestyksessä

Fredrik Wilhelm Pipping (1783–1868), professori ja Turun akatemian kirjastonhoitaja
Joachim Wilhelm Pipping (1818–1858), lääkäri, kirurgi, professorin arvo
Fredrik Josef Pipping (1823–1885), laki- ja valtiopäivämies
Wilhelm Pipping (1854–1926), lastenlääkäri, Helsingin yliopiston professori
Aline Pipping (1863–1963), kaunokirjallisuuden kääntäjä
Knut Hugo Pipping (1864–1944), foneetikko, kielentutkija ja professori
Ingevald Pipping (1887–1973), jääkärieversti
Rolf Pipping (1889–1963), kielitieteilijä, Åbo Akademin professori
Nils Johan Pipping (1890–1982), matemaatikko, Åbo Akademin professori
Hugo Edvard Pipping (1895–1975), taloustieteilijä, professori
Knut Gunnar Pipping (1920–1997), Åbo Akademin sosiologian professori
.
Vanhemmat: Jost Joachim Pipping, s. 19.08.1720 Ruotsi, Arboga, k. 12.01.1793 Turku (ruotsalainen srk.) ja Magdalena Catharina Pipping o.s. Lexell, s. 09.02.1745 Turku, k. 19.12.1804 Turku.

Fredrik Wilhelm Pipping, Karl Peter Mazérin maalaama muotokuva.

Lapset:

Knut Theodor Pipping , s. 15.08.1826 Turku. Tauluun 782

Joachim Wilhelm Pipping , s. 29.11.1818 Turku. Tauluun 788

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 782

X Knut Theodor Fredrikinpoika Pipping, (Taulusta 781, äiti Engla Pipping) Insinöörieverstiluutnantti, filosofian tohtori. Viipurin rahatoimikamarin puheenjohtaja 1879–81. Valtiopäivämies 1872., s. 15.08.1826 Turku, k. 19.02.1885 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1834 – 1842. Ylioppilas Helsingissä 22.6.1842 (arvosana laudatur äänimäärällä 35). Boreaalisen osakunnan jäsen 28.9.1842 [1842 Sept.] 28 Canutus Theodorus Pipping natus Aboae anno 1826 Aug. 15, Patre Fr. Wilh. Pipping Bibliothecario Univ. Membro Senatus etc. Respondentti 6.5.1846 pro exercitio, pr. Adolf Moberg 14605. Länsisuomalaisen osakunnan perustajajäsen 1846 28/9 1842 Knut Theodor Pipping. \ ... \ Skrifvit pro Exercitio V.T. 1845. Disputerat pro Exercitio V.T. 1846. Skrifvit pro Gradu H.T. 1846. Rysk Examen H.T. 1842. Filos. Kandidatexamen V.T. 1847. Promoverad Magister s. å. \ Uttog betyg för enskilda angelägenheten H.T. 1847 med vitsorden utmärkt flit hedr. o. berömv. uppförande. \ Gjort en resa till Tyskland för att Studera bergsvetenskap H.T. 1847. återkom H.T. 1849. FK 21.5.1847. FM 22.6.1847. Freibergin vuoriakatemian oppilas 29.3.1848. Väitöskirja 31.10.1855, pr. Adolf Edvard Arppe 15064. FML 12.12.1856. FMT 29.5.1857. — Tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan palvelukseen Helsinki-Hämeenlinna rautatierakennuksen työnjohtajana 1857, kapteeni (2. luokan insinööri) 1858, everstiluutnantti (1. luokan insinööri) 1862, piiri-insinööri Tampereen piirissä s.v., Helsinki-Hämeenlinna rautatien johtaja 1867, Pietari-Riihimäki rautatierakennuksen 2. piirin työnjohtajana 1868. Siirto tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen siviilivirkakuntaan 1. luokan insinöörinä 1870, Suomen yksityisrautateiden tarkastaja 1871, piiri-insinööri Saimaan piirissä 1875, ero 1880. Vt. piiri-insinöörinä Päijänteen piirissä. Viipurin rahatoimikamarin puheenjohtaja 1879–81. Valtiopäivämies 1872.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=16039

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas 82, filosofian kandidaatti ja maisteri 86, lisensiaatti ja tohtori 90. Opisk. Kielissä 88-89, 93-94, Upsalassa 9801. - Helsingin yliop, dos, 51-03, Göteborgin korkeak. pohjoism. kielten ja fonet. dosentti 03-07, Helsingin yliopiston ruotsink. ja kirjallisuuden ylim. professori 07, pohjoism. filol. professori 08-29. - Muinaistieteen toimik. jäsen 12-18, Ruots. kirjallisuuden seuran hall. jäsen 03-04 ja 07-36, varapuheen. j. 18-22 ja 24-36, puheenjohtaja 22-24, Turun akatemian valtuuskunnan puheenjohtaja 29-30, Uusmaal. osakunnan kuraattori01-02, inspeht. 18-24, Svenska landsmälsföreningen yhdistyksen puheenjohtaja 08-24, ritariston ja aatelin jäsen 97. - Julk. : Om klangfärgen hos sjungna vokaler (väitösk. ) 90, Theorie der Vocale 94, Zur Phonetik der finnischen Sprache 99, Gotländska studier 01, Guta lag och Guta saga 05-07, Äldre Västgötalagens ordskatt 13, Finländska ortnamn 18, Inledning till studiet av de nordiska spräkens ljudlära 22, Eddastudier I- IV (Studier i nordisk filologi 16, 17, 18, 20) 25-30, Rökstensinskriften en rättsurkund 32, Nya bidrag till eddametriken I- III 33 III- XIII 35, Studier i metrik och prosodi 37, Zur homerischen Metrik 37, toimitti sarjaa Studier i nordisk filologi 10-30. - Hidislenzka bókmentafjelagin 16, Deutsche Gesellschaft für Stimm- und Sprachheilkunden 28, International Society of Experimental Phoneticsin 30, Ruots. kirjallisuuden seuran kunniajäsen 36. - Fil. kunniatohtori (Upsala) 27.

Lähde: https://fi.wikisource.org/wiki/Kuka_kukin_oli:_P

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pohjoismaisen filologian prof. 1907-29
* Hämeenlinna 5.11.1864 † Turku 31.7.1944, vanht FMT, ins., ev.luutn. Knut Theodor
Pipping ja Kristina Lovisa Alina Standertskjöld.
Yo (uusm.) Ruots. norm.lys. 82. FK ja FM 86, FL ja FT 90. Opisk. Kielissä 88-89 ja
93-94, Uppsalassa 98-01.

Nya sv. lärov. -koulun englannin, sitt. saksan opettaja 89-93. Yliop. fonetiikan dos.
91-03. Pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dos. Göteborgin korkeak. 03-07. Helsingin
yliop. ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylim. prof. 07-08, pohjoismaisen filologian
prof. 08-29, konsistorin kielikomission j. 10-24, yliop. kielitutkintolautak. j. 25-
29. Uusm. osak. kuraattori 01-02, inspehtori 16-24. Tallbergin lainarahaston lautak.
j. 19-24.

Valtiopäivämies (aat.) 97. RKP:n paikallisos. hall. j. 08-10. Helsingin kansakoulujohtok.
j. 02-03. – Muinaistiet. toimik. j. 12-18. Sv. litt.sällsk. hall. j. 03-04, 07-36,
vpj. 18-22, 24-36, pj. 22-24. Tiet. seurain valtuusk. j. 19-24, Ruots. kirjallisuuden
edistämisvarojen valtuusk. pj. 23-24. Åbo akademin komission/valtuusk. j. 08-, pj.
29-30. Svenska landsmålsfören. pj. 08-24. Lärov. för gossar och flickor -koulun
johtok. pj. 15-24. Konkordia-liiton hall. pj. 13-14. Västankvarnin kansanop. ja
maamiesk. hall. pj. 19-24.

Suomen tiedeseuran j. 08 (pj. 27-28), Göteborgin vet.- och vitterhetssamh. j. 08,
Tukholman vitterhets-, historie- och antikvitetsakad. kjv.j. 10. Us. ulkom. kielitiet.
yhd. j. ja kunniaj. – Uusm. osak. kunniaj. 14, Sv. litt.sällsk. 36.
Muotokuva (A. Gebhard) yliop. 30, mitali (Sv. litt.sällsk.) 35. – Sv. litt.sällsk. palk. 02
ja 27, Hallbergin palk. 28. – FT h.c. (Uppsala) 27. – A 3 15, SVR K 27.

Puoliso 1888 Anna Constance Westermarck, s. 1867, k. 1942, vanht yliop. kamreeri
Nils Christian Westermarck ja Constance Gustava Maria Blomqvist. Lapset: 1)
Hugo Rudolf (Rolf) 1889-1963, FT, Åbo akademin prof.; 2) Nils Johan 1890-1982,
FT, Åbo akademin prof.; 3) Hugo Edvard 1895-1975, kansantaloustieteen prof.,
Åbo akademin kansleri; 4) Märta Helena Aline 1902-1990, FM, pso 27 FM Kurt Erik
Titus Reuter.

Om klangfärgen hos sjungna vokaler (vk.) 1890, Theorie der Vocale 94, Zur
Phonetik der finnischen Sprache 99, Gotländska studier 01, Guta lag och Guta
saga 05-07, Äldre Västgötalagens ordskatt 13, Finländska ortnamn 18, Inledning
till studiet av de nordiska språkens ljudlära 22, Eddastudier I-IV 25-30, Rökstensinskriften
en rättsurkund 32, Nya bidrag till eddametriken I-II 33, III-XIII 35, Studier i
metrik och prosodi 37, Zur homerischen Metrik 37, toim. sarjaa: Studier i nordisk
filologi 1910-30. (CT s 743-745 ja ST s 647-649)

Lähde: http://www.helsinki.fi/keskusarkisto/virkamiehet_2/index.htm

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pipping toimi Helsingin yliopiston fonetiikan dosenttina 1891–1903, Göteborgin korkeakoulun pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dosenttina 1903–1907, Helsingin yliopiston ruotsinkielen ja kirjallisuuden ylimääräisenä professorina 1907 sekä Helsingin yliopiston pohjoismaisen filologian professorina 1908–1929. Hän oli Uusmaalaisen osakunnan kuraattori 1901–1902 ja inspehtori 1918–1924. Pipping sai Uppsalan yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1927. Hän toimitti 1910–1930 Studier i nordisk filologi-sarjaa.

Pipping osallistui säätyvaltiopäiville aatelin edustajana 1897. Hän oli Svenska landsmålsföreningenin puheenjohtaja 1908–1924, Åbo Akademin valtuuskunnan puheenjohtaja 1929–1930, Muinaistieteen toimikunnan jäsen 1912–1918 sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallituksen jäsen 1903–1904 ja 1907–1936, varapuheenjohtaja 1918–1922 ja 1924–1936 sekä seuran puheenjohtaja 1922–1924.

Hugo Pipping oli naimisissa 1888-1942 Anna Constance Westermarckin kanssa. Heidän lapsiaan olivat Åbo Akademin professori Hugo Rudolf (Rolf) Pipping (1889–1963), Åbo Akademin professori Nils Johan Pipping (1890–1982) ja Åbo Akademin kansleri ja kansantaloustieteen professori Hugo Edvard Pipping (1895–1975).

Teoksia:

Om klangfärgen hos sjungna vokaler : undersökning utförd vid fysiologiska institutet i Kiel medels Hensens fonautograf, väitöskirja. Helsingfors 1890
Om Hensens fonautograf som ett hjälpmedel för språkvetenskapen. Författare, Helsingfors 1890
Några ord med anledning af stundande rättstafningsmötet. Författare, Helsingfors 1892
Über die Theorie der Vocale. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tomus XX,11. Societas scientiarum Fennicae, Helsingfors 1895
Zur Definition des H-Lautes. Mémoires de la Société néophilologique de Helsinki II. Helsingfors 1897
Zur Phonetik der finnischen Sprache : Untersuchungen mit Hensen's Sprachzeichner. Mémoires de la Société Finno-ougrienne XIV. Finsk-ugriska sällskapet, Helsingfors 1899
Gotländska studier. Akademiska bokhandeln, Uppsala 1901
Om runinskrifterna på de nyfunna Ardre-stenarna. Skrifter, utgifna af K. Humanitiska Vetenskapssamfundet i Uppsala 7, 3. Uppsala 1901
Bidrag till Eddametriken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 59. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1903
Nya gotländska studier. Göteborgs högskolas årsskrift 10, 1904. Wettergren & Kerber, Göteborg 1904
Grammatiska studier. Göteborgs högskolas årsskrift 11, 1905. Wettergren & Kerber, Göteborg 1905
Gutalag och Gutasaga jämte ordbok utgifna för Samfund til Udgivelse af gammel nordisk Litteratur. Köbenhavn 1905-1907
Zur Theorie der Analogiebildung. Mémoires de la Société néo-philologique à Helsingfors 4. Société néophilologique, Helsingfors 1906
Fornsvenskt lagspråk 1 : Strödda anteckningar. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 92. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1910
De skandinaviska Dnjeprnamnen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Rök-studier. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Ännu något om rimmen i Erikskrönikan. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Fornsvenskt lagspråk 2-3 : Spår av ofullständig vokalbalans i Äldre Västgötalagen ; Spår av ofullständig vokalbalans i Yngre Västgötalagens kyrkobalk. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 103. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1912
Nytt om Rökstensinskriften. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 103. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1912
Minnestal öfver Axel Olof Freudenthal, hållet vid Finska Vetenskaps-Societetens års- och högtidsdag den 29 april 1913. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,6. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Studien über die Funktion des Trommelfells. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,3. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Äldre Västgötalagens ordskatt : samlad och ordnad. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,4. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Fornsvenskt lagspråk 4 : Strödda anteckningar. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 113. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Till frågan om l- och n-ljudens kvalitet i de nordiska språken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 118. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Vadstena-brakteaten och Charnay-spännet. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 118. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Fornsvenskt lagspråk 5 ; Studier över Äldre Västgötalagen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 124. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1915
Urgermanskt aiw i de nordiska språken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 133. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1917
Finländska ortnamn. Skrifter utgivna av Åbo akademikommitte 7. Schildt, Helsingfors 1918
Om runinskriften på Rökstenen. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tom 49,1. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1919
Rökstensinskriften ännu en gång. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tom 49,3. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1921
Sex kapitel ur de nordiska språkens grammatik. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 156. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1921
Inledning till studiet av de nordiska språkens ljudlära. Söderström, Helsingfors 1922
Eddastudier 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 182. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1925
Yxne-Orchis. Commentationes humanarum litterarum Tom. 1,3. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1925
Eddastudier 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 189. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1926
Eddastudier 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Emil von Qvanten som vetenskapsman : ett hundraårsminne. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Oden i galgen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Bruno Sjöros. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 205. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1929
En metodfråga. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 205. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1929
Eddastudier 4. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 216. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1930
Statistik och språkvetenskap. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 216. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1930
Till läran om vokalharmonien och vokalbalansen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 224. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1931
Rökstensinskriften, en rättsurkund. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 233. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1932
Gömda bindrunor. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Nya bidrag till eddametriken 1-2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Sigtuna-amuletten. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Nya bidrag till eddametriken 3-13. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 247. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1935
Studier i metrik och prosodi. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 263. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1937
Zur homerischen Metrik : eine statistische Untersuchung. Commentationes humanarum litterarum 9. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1937
Ein Beitrag zur römischen Metrik. Commentationes humanarum litterarum 13,1. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1942
Zur Erklärung des Stellungsgesetzes von Marx : einige Beobachtunge. Commentationes humanarum litterarum 13,2. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1942
Über die Bedeutung der Wortgrenzen in der römischen und griechischen Metrik : einige Beobachtungen. Commentationes humanarum litterarum 13,5. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1943
Om enstaviga slutord i Runebergs hexameter. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 299. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1945

Palkinnot

Svenska Litteratursällskapetin palkinto 1902, 1927
Hallbergska priset 1928

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Knut_Hugo_Pipping
.

Knut Theodor Pipping (1826-1885)

1. puoliso: 1848 Preussi, eronneet 1855 Bertha Augusta Pipping o.s. Gisevius s. Preussi, k. ennen 1860 Helsinki.

Preussi 20 markkaa v.1873 Au.

Lapset:

Bertha Adéle Pipping s. 27.03.1849 Saksa, Sachsen, Dresden.

Maximilian Wilhelm Pipping , s. 01.06.1851 Helsinki. Tauluun 783

2. puoliso: 09.04.1860 Janakkala Christina Lovisa Alina Henrikintytär Pipping o.s. Standertskjöld s. 20.12.1842 Janakkala, k. 20.11.1864 Hämeenlinna.
Vanhemmat: Henrik Johan Standertskjöld, s. 31.05.1811 Janakkala, k. 18.06.1899 Janakkala ja Margareta Christina Standertskjöld o.s. von Kraemer, s. 13.08.1818 Hauho, k. 19.03.1900 Helsinki.

Lapset:

Anna Kristiina Pipping s. 14.05.1861 Hämeenlinna, k. 28.06.1926 Norja.

Kenny Aline Pipping Suomalainen kaunokirjallisuuden ruotsintaja. Pipping käänsi italiasta ruotsin kielelle Carlo Collodin Pinocchion seikkailut ja Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän., s. 18.03.1863 Hämeenlinna, k. 28.08.1963 Helsinki.

Kenny Aline Pipping (18. maaliskuuta 1863 Hämeenlinna – 28. elokuuta 1963 Helsinki)

Knut Hugo Pipping , s. 05.11.1864 Hämeenlinna. Tauluun 785

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 783

XI Maximilian Wilhelm Knutinpoika Pipping, (Taulusta 782, isä Knut Pipping) Yo Thus gymn. Fm-yo. Ins.t. (polyt. op.) 1874. Laivakonstruktööri ja liikemies Amerikassa ja Helsingissä. Insinööri., s. 01.06.1851 Helsinki, k. 29.11.1936 Helsinki.

1. puoliso: 1883, eronneet 1912 Minna Christine Johanintytär Pipping o.s. Bielenberg. (Taulu 462) s. 1861 Saksa, Holstein.

Lapset:

Alf Pipping , s. 24.11.1885 USA, Pennsylvania, Altoona. Tauluun 784

Ingevald ''Inge'' Pipping , s. 28.12.1887 Usa, NY, Altona. Tauluun 462

2. puoliso: 1913 Fanny Erika Pipping o.s. Backman s. 1892.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 784

XII Alf Maximilaninpoika Pipping, (Taulusta 783, isä Maximilian Pipping) s. 24.11.1885 USA, Pennsylvania, Altoona.

Puoliso: 14.08.1926 Helsinki Ester Elvira Thurentytär Pipping o.s. Berg s. 11.02.1891 Turku, k. 23.08.1975 Helsinki.
Vanhemmat: Thure Alvar Woldemar Berg, s. 02.04.1864 Turku, k. 10.10.1892 Turku ja Hilma Zoraida Berg o.s. Bergenwall, s. 25.05.1863 Turku, k. 29.11.1900 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 785

XI Knut Hugo Knutinpoika Pipping, (Taulusta 782, isä Knut Pipping) Foneetikko, kielentutkija ja professori., s. 05.11.1864 Hämeenlinna, k. 31.07.1944 Turku.

Hän pääsi ylioppilaaksi ruotsalaisesta normaalilyseosta 1882 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1886 sekä lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1890. Pipping harjoitti jatko-opintoja Kielissä 1888–1889 ja 1893–1894 sekä Uppsalassa 1898–1901.

Pipping toimi Helsingin yliopiston fonetiikan dosenttina 1891–1903, Göteborgin korkeakoulun pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dosenttina 1903–1907, Helsingin yliopiston ruotsinkielen ja kirjallisuuden ylimääräisenä professorina 1907 sekä Helsingin yliopiston pohjoismaisen filologian professorina 1908–1929. Hän oli Uusmaalaisen osakunnan kuraattori 1901–1902 ja inspehtori 1918–1924. Pipping sai Uppsalan yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1927. Hän toimitti 1910–1930 Studier i nordisk filologi-sarjaa.

Pipping osallistui säätyvaltiopäiville aatelin edustajana 1897. Hän oli Svenska landsmålsföreningenin puheenjohtaja 1908–1924, Åbo Akademin valtuuskunnan puheenjohtaja 1929–1930, Muinaistieteen toimikunnan jäsen 1912–1918 sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallituksen jäsen 1903–1904 ja 1907–1936, varapuheenjohtaja 1918–1922 ja 1924–1936 sekä seuran puheenjohtaja 1922–1924.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Knut_Hugo_Pipping.

Knut Hugo Pipping (1864 – 1944)

Puoliso: 19.09.1888 Helsinki Anna Constance Nilsintytär Pipping o.s. Westermarck s. 01.11.1867 Helsinki, k. 14.08.1942 Helsinki.

Anna Constance Pipping os. Westermarck (1867-1942)

Lapset:

Hugo Rudolf (Rolf) Pipping , s. 01.06.1889 Saksa, Kiel. Tauluun 786

Nils Johan Pipping Suomalainen matemaatikko ja 1930–1953 Åbo Akademin professori. Hänen tutkimuksensa olivat pääasiassa lukuteorian alalta. Hän väitteli 1919 ja työskenteli 1914–1920 Helsingissä Tähtitieellisessä observatoriossa ja 1921–1930 matematiikan lehtorina., s. 14.05.1890 Helsinki, k. 23.11.1982 Helsinki.

Hugo Edvard Pipping , s. 12.06.1895 Helsinki. Tauluun 787

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 786

XII Hugo Rudolf (Rolf) Knutinpoika Pipping, (Taulusta 785, isä Knut Pipping) Suomalainen kielitieteilijä. Hän oli Åbo Akademin ruotsin kielen ja pohjoismaisen filologian professori 1928–1956 ja rehtori 1936–1942. Hän julkaisi ja varusti selityksin Eerikinkronikan. Hänen kehittämänsä termi "sakprosa" (asiaproosa) on levinnyt laajaan käyttöön. Hän sai filosofian kunniatohtorin arvon 1954., s. 01.06.1889 Saksa, Kiel, k. 07.12.1963 Helsinki.

Hugo Rudolf "Rolf" Pipping, född 1 juni 1889 i Kiel, Tyskland, död 7 december 1963 i Finland, var en finlandssvensk författare och språkvetare, professor i filologi och svenska språket vid Åbo Akademi 1928–56 och rektor där 1936–42.

Rolf Pipping var son till professor i svenska språket Knut Hugo Pipping och Anna Constance Westermark, gift den 12 december 1918 i Stockholm med Estrid Augusta Constance Jägerskiöld. Han var far till Ulla Ehrenkrona, Knut Gunnar Pipping (1920–1997), Olof Runar Pipping (1923–1944) och Gunnar Pipping (1927–).

I sin filologiska forskning har Pipping bland annat ederat och publicerat studier kring Erikskrönikan. Han är även känd för att år 1912 ha myntat begreppet finlandssvensk. Tidsandan var i början på 1910-talet sådan att den svenskspråkiga befolkningen i Finland kände starkt behov av att på ett adekvat sätt benämna sig själva. En namntävling utlystes i tidningen Studentbladet och Rolf Pippings förslag finlandssvensk vann allmänt bifall. Vidare räknas också till Rolf Pippings förtjänst att ha 1938 myntat begreppet sakprosa.

Pipping utnämndes 1954 till hedersdoktor vid Göteborgs universite
Forskning rörande Erikskrönikan

Erikskrönikans ordskatt enligt texten i Cod. Holm. D 2. Doktorsavhandling, Åbo 1919.
Erikskrönikan enligt Cod. Holm. D.2 jämte avvikande läsarter ur andra handskrifter. Stockholm 1921. (Samlingar utgivna av Svenska fornskriftsällskapet. Serie 1, Svenska skrifter, 47 (= häfte 158.)
Nytryck med tillägg: Samlingar utgivna av Svenska fornskriftsällskapet, häfte 231, band 68. Uppsala 1963.
Kommentar till Erikskrönikan. Helsingfors 1926. (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland.)

Forskning rörande fornsvenska lagtexter

Strödda anteckningar till de fornsvenska lagarna 1931.
"Anteckningar till Västgötalagen" Arkiv för nordisk filologi 35, 1948, s.1–100.
Fsv. flokker såsom lagterm ; Ordspråksstudier. 2:3 A 1962.
Västgötalagens stadgande om svearna och konungavalet.

Övrigt

Huru man inte bör skrifva. Helsingfors 1920.
1922 – Uttrycksbehov och stilarter
Oskar Fredrik Hultman Efterlämnade skrifter. 1, Behandlingen av palatalt - r i fornsvenskan (medförfattare) 1931.
Oskar Fredrik Hultman Efterlämnade skrifter. 2, Föreläsningar över de östsvenska dialekterna (medförfattare) 1939.
Potenserande genitiv. Helsingfors 1937.
Språk och stil. Åbo 1940. Andra upplagan, Stockholm 1964.
1940 – En genusuppgift hos M.O. Wexionius-Gyldenstolpe
Om några grundtankar i Ferdinand de Saussures föreläsningar över allmän språkvetenskap. Lund 1946.
1949 – Hyllningsskrift till Rolf Pipping : 1 juni 1949 (medförfattare)
1953 – Namnen Grab, Grabbe och Grabbacka i Karis
1960 – Ordspråksstudier. 2:2 ; Innehållsförteckning till Studier i nordisk filologi bd 1-50(1910-1960)
1963 – Ordspråksstudier. 2:3 B, C
Utg.-år okänt – Fsv. torsbelgbune
.

Puoliso: 12.12.1918 Ruotsi, Tukholma Estrid Augusta Constance Axelintytär Pipping o.s. Jägerskiöld s. 20.10.1896 Ruotsi, Uppsala, k. 30.10.1932 Helsinki.
Vanhemmat: Axel Christer Edvard Leonard Jägerskiöld, s. 12.11.1867 Helsinki, Meilahti, k. 04.09.1945 Ruotsi, Väröbacka ja Sylvia Margareta Vivika Jägerskiöld o.s. Hisinger, s. 30.03.1872 Pohja, k. 08.01.1958 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Knut Gunnar Pipping Suomalainen sosiologi. Hän työskenteli professorina Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuosina 1956-1959. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Åbo Akademin professoriksi., s. 17.10.1920 Turku, k. 27.03.1997 Turku.

Pipping, Knut Gunnar (f. 17/9 1920 Åbo, d. där 27/3 1997), sociolog, fil.dr 1947, son till Rolf Pipping. Han var chef för en av Unesco utsänd forskningsgrupp i Tyskland 1950-52 och därefter bl.a. docent i sociologi vid Åbo Akademi samt professor vid Yhteiskunnallinen korkeakoulu i Tammerfors. Pipping var 1959-82 professor i sociologi med statistik vid Åbo Akademi och 1970-72 professor vid universitetet i Dar es Salaam. Han utförde fältforskningar i Tyskland, i den åländska skärgården och bland bondebefolkningen i Tanzania. Bland Pippings arbeten märks den banbrytande avhandlingen Kompaniet som samhälle (1947, fi. övers. Komppania pienoisyhteiskuntana, 1978), som behandlar de sociala relationerna inom ett maskingevärskompani under fortsättningskriget och hans studie över den efterkrigstida tyska ungdomen, Gespräche mit der deutschen Jugend (1954).

Lähde: http://www.uppslagsverket.fi/bin/view/Uppslagsverket/PippingKnut.

Pipping, Knut. Bland hans arbeten märks den banbrytande avhandlingen Kompaniet som samhälle (1947). Åbo Akademis bildsamling.

Olof Runar Pipping s. 12.05.1923 Turku, k. 29.06.1944 Suurmäki.

PIPPING, OLOF RUNAR

sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti koulul.
sotilasarvo sotamies
joukko-osasto 2./Er.P 18
joukko-osastokoodi 1472
syntymäaika 12.05.1923
synnyinkunta Turku
kotikunta Turku
asuinkunta Turku
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 29.06.1944
kuolinpaikka Suurmäki
kuolinkunta
Menehtymisluokka siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut
hautauskunta hauta/hautauskunta ei tiedossa

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=285148&raportti=1.

Gunnar Pipping Gunnar oli ruotsinsuomalainen kirjailija, joka asui Tukholmassa ja kirjoitti ruotsiksi., s. 1927 Turku.
1. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Catalogue of the exhibition of scientific instruments, Center for history of science / Gunnar Pipping translated and edited by Urban Jonsson
1989
Bok

2. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
The chamber of physics : instruments in the history of sciences collections of the Royal Swedish academy of sciences, Stockholm / Gunnar Pipping
1977
Bok

3. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
The chamber of physics : instruments in the history of sciences collections of the Royal Swedish Academy of Sciences, Stockholm / Gunnar Pipping
1991. - 2. ed.
Bok

4. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Christopher Polhems astronomiska ur / av Gunnar Pipping
1991
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - ISSN 0070-2528. ; 1992(60), s. 156-163 : ill.
Artikel/kapitel

5. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Georg Stiernhielm and his system of weights and measures.
2000
Ingår i: Stiernhielm 400 år / redaktörer: Stig Örjan Ohlsson och Bernt Olsson. - Stockholm : Kungl. Vitterhets historie och antikvitets akad. (KVHAA), 2000. - (Konferenser / Kungl. Vitterhets historie och antikvitets akademien, 0348-1433 ; 50). - ISBN 91-7402-306-3 ; S. [173]-178
Artikel/kapitel

6. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Instrumentutställning i Centrum för vetenskapshistoria / ansvar för utställning och katalog Gunnar Pipping
1988
Bok

7. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Några drag ur det svenska mått- och justeringsväsendets historia / av Gunnar Pipping
1968
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - 0070-2528. ; 1968, s. [43]-66 : ill.
Artikel/kapitel

8. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Tekniska museets föremålssamlingar : en bildsvit
1975
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - 0070-2528. ; 1975, s. [11]-36 : ill.
Artikel/kapitel

9. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
TRASK - den tredje svenska datorn.
1982
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - ISSN 0070-2528. ; 1982(51), s. 171-172
Artikel/kapitel

10. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Urmakare.
1996
Ingår i: Hantverk i Sverige / [redaktionskommitté: Bengt Nyström, Arne Biörnstad, Barbro Bursell]. - 2., rev. och utök. uppl.. - Stockholm : LT i samarbete med Nordiska museet, 1996. - ISBN 91-36-03283 -2 ; S. 343-351 : ill.
Artikel/kapitel

Lähde: http://libris.kb.se/hitlist? d=libris&q=WFRF%3a%28Pipping+Gunnar+1927+ %29&f=simp&spell=true&hist=true&p=1.

The chamber of physics: Instruments in the History of Sciences Collections of the Royal Swedish Academy of Sciences, Stockholm (Bidrag till Kungl. Svenska vetenskapsakademiens historia ; 12) Hardcover – 1977 by Gunnar Pipping (Author).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 787

XII Hugo Edvard Knutinpoika Pipping, (Taulusta 785, isä Knut Pipping) Åbo Akademin kansleri ja kansantaloustieteen professori., s. 12.06.1895 Helsinki, k. 13.04.1975 Helsinki.

Hugo Edvard Pipping (12. kesäkuuta 1895 Helsinki – 13. huhtikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä ja professori. Hän oli Helsingin ruotsalaisen kauppakorkeakoulun professori 1934–1941, Helsingin yliopiston professori 1941–1958, valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani 1945–1950 ja toinen vararehtori 1950–1958 sekä Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1946–1950. Helsingistä hän siirtyi Turkuun ja oli Åbo akademin kansleri 1958–1967.

Tutkijana hän oli erityisesti kiinnostunut taloushistoriasta ja kirjoitti laajat teokset Suomen Pankista ja Pohjoismaiden Yhdyspankista. Hän oli mukana myös päivänpolitiikassa Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituksen jäsenenä 1929–1944.

Hugo Edvard Pipping (1895 - 1975)

Puoliso: Ella Geologica Axelintytär Pipping o.s. Tammelander s. 10.08.1897 Teisko, Teiskola, k. 08.09.1988 Helsinki.
Vanhemmat: Axel Tammelander, s. 29.06.1865 Teisko, Teiskola, k. 13.03.1926 Tampere ja FLorence ''Miffo'' Armias Campbell Tammelander o.s. von Schoultz, s. 31.07.1876 Venäjä, Kramatjina, k. 13.01.1959.

Lapset:

Jost Joachim Pipping Korpraali, s. 14.06.1923 Helsinki, k. 15.04.1942 Syväri, Shemenski.

PIPPING, JOST JOACHIM
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli ruotsi
lasten lukumäärä 0
ammatti opisk.
sotilasarvo korpraali
joukko-osasto 1./Kev.Os.19
joukko-osastokoodi 7678
syntymäaika 14.06.1923
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 15.04.1942
kuolinpaikka Shemenski
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi.

Suomalaisjoukot rynnäköivät Shemenskin kylän alueella Syvärillä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 788

X Joachim Wilhelm Fredrikinpoika Pipping, (Taulusta 781, äiti Engla Pipping) Suomalainen lääkäri, Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin dosentti vuodesta 1853. Hänelle myönnettiin professorin arvo 1856. Hän oli Suomessa ensimmäinen narkoosin keksimisen jälkeisen kirurgian edustaja., s. 29.11.1818 Turku, k. 15.02.1858 Helsinki.

Puoliso: 1852 Kuopio Lovisa Josefina Johanintytär Pipping o.s. Kellgren. (Taulu 355) s. 02.01.1829 Kuopio, k. 1913 Helsinki.

Lapset:

Wilhelm Pipping , s. 26.06.1854 Helsinki. Tauluun 789

Charlotta (Lotti) Castrén o.s. Pipping , s. 10.09.1856 Helsinki. Tauluun 355

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 789

XI Wilhelm Joachiminpoika Pipping, (Taulusta 788, isä Joachim Pipping) Wilhelm Pipping (1854–1926) oli suomalainen lastenlääkäri ja Helsingin yliopiston lastentautiopin ylimääräinen professori 1892–1921, professori 1921–1923. Hän oli ensimmäinen erikoistunut suomalainen lastenlääkäri ja suomalaisen pediatriikan keskeinen henkilö vuosikymmeniä., s. 26.06.1854 Helsinki, k. 1926 Helsinki.

Wilhelm Pipping (1854-1926)

Puoliso: 30.11.1891 Helsinki Elna Maria Knutintytär Pipping o.s. Idestam s. 18.02.1867 Helsinki, k. 01.04.1936 Helsinki.
Vanhemmat: Knut Fredrik Idestam, s. 28.10.1838 Tyrväntö, Lahdentaa, k. 08.04.1916 Helsinki ja Maria Rosina Idestam o.s. Krook, s. 09.12.1841 Helsinki, k. 12.09.1925 Helsinki.

Lapset:

Erik Pipping Osallistunut kirjoittamaan kahta kasvistoa koskevaa kirjaa., s. 29.12.1893 Helsinki, k. 1980 Helsinki.

1. Omslag

Pipping, Erik, 1893- (författare)
Skolflora / E. Pipping, H. Ahlqvist, L. Fagerström
1959
Bok

2. Omslag

Pipping, Erik, 1893- (författare)
Skolflora / E. Pipping, H. Ahlqvist, L. Fagerström
1961. - 2. uppl.
Bok

Lähde: http://libris.kb.se/hitlist?q=zper:%22^Pipping%20Erik%201893^%22&p=1&m=10&d=libris&f=browse.

Gunnar Pipping s. 08.11.1895 Helsinki, k. 15.07.1905 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 790

V Margareetta Johanneksentytär Bergius o.s. Walstenius, (Taulusta 660, äiti Anna Limingius) s. 00.07.1637 Naantali, k. 00.11.1688 Uusikaupunki.

Puoliso: 04.10.1654 Loimaa Petter Antinpoika Bergius Lääninrovasti 1666, Taivassalon kirkkoherra 1671, Turun Yliopiston Kreikan- ja hebreankielen professori 1652, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653, s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 02.02.1692 Taivassalo.

Petter Bergius oli Turun katedraalikoulun oppilas 1628. Nyköpingin koulun oppilas 1630. Strängnäsin lukion oppilas 1632 Petrus And. Husb:. Turun lukion oppilas 1635. Ylioppilas Turussa sl. 1640 Bergius Petr. Andreæ _ 1. Deponoitu ensimmäisessä depositiossa, joka tapahtui piispa Isak Rothoviuksen talossa. Ylimmän luokan stipendiaatti (kl. 1644) – sl. 1649. Respondentti 17.10.1646 pro exercitio, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 3.3.1647 pro gradu, pr. Nils Nycopensis U20. FM 4.5.1647. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653. — Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1655 (ei enää 1665). Tukholman ja Södermanlandin maakunnan inspehtori 1665. Fil. tiedek. promoottori 1664. — Turun akatemian 2. filosofian apulainen 1649, kreikan ja heprean kielten professori 1652 (virkavahvistuskirja 1654), ero 1671. Akatemian rehtori 1659–60 ja 1669–70. Samalla Turun tuomiokapitulin jäsen 1657–71, palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1660–62 ja Piikkiön 1669–71. Lääninrovasti 1666. Taivassalon kirkkoherra 1671. † Taivassalossa 1691. ‡ 2.2.1692.

Deponoitu ensimmäisessä depositiossa, joka tapahtui piispa Isak Rothoviuksen talossa. Ylimmän luokan stipendiaatti 1644-49. Respondentti 17.10.1646 pro Exercitio, pr Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 3.3.1647 pro gradu, pr. Nils Nycopensis U20. FM 4.5.1647.
Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1655<1665. Tukholman ja Södermanlandin maakunnan inspehtori 1655. Filosofisen tiedekunnan promoottori 1664.

Julkaisi 10 väitöskirjaa filosofian alalta.
Puoliso 1652 Elin Henrichsdotter Carsten .s.1623 k.1652
Puolison vanhemmat: isä Helsingin oikeuspormestari Henrich Carsten
åiti Anna Henrichsdotter Witticius (Vitikka).
Vanhemmat: Antti, s. 1572 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga ja Brita, k. 1637 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga.

Hebreankielinen näppäimistö; punaisella merkittyä, hieman suomalaisesta poikkeavaa US-näppäimistöä on alla täydennetty sinisin merkein, jotka vastaavat suomalaista näppäimistöä.

Lapset:

Anna Wärdh o.s. Bergius , s. 29.11.1656 Turku. Tauluun 791

Juho Bergius , s. 11.05.1659 Turku. Tauluun 855

Anders Bergius , s. 21.04.1661 Turku. Tauluun 792

Margareetta Bergius s. 08.07.1666 Turku, k. 29.07.1676 Taivassalo.

Niilo Bergius s. 13.05.1669 Turku, k. 08.08.1669 Turku.

Petter Bergius , s. 03.02.1671 Turku. Tauluun 856

Maria Winter ent. Eneqvist o.s. Bergius , s. 05.07.1673 Taivassalo. Tauluun 872

Pirkko Bergius s. 23.04.1677 Taivassalo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 791

VI Anna Petterintytär Wärdh o.s. Bergius, (Taulusta 790, äiti Margareetta Bergius) Kaustian kruununrusthollin omistaja Taivassalossa., s. 29.11.1656 Turku, k. 30.03.1738 Ahvenanmaa, Sund, Kasteholma.

Anna omisti Kaustian kruununrusthollin Taivassalossa.
Anna Bergia kuoli Kasteholmassa Sundissa Ahvenanmaalla 81v 4kk 1 pv:n ikäisenä
aamulla kello 3 ja 4 välillä.
Hänet haudattiin 13.6.1738 Sundin kirkon kuoriin. Ruumissaarnan piti pastori Hallman.

1. puoliso: 18.07.1678 Taivassalo Henrik Henrikinpoika Wärdh Taivassalon Fagernäsin tilan vuokraaja eli lampuoti, nimismies, k. 1695 Taivassalo.

Oli Anna Bergian isän Petter Bergiuksen pitkäaikainen tuttava ja mahdollisesti samaa ikäluokkaa kuin Bergius. Oli ostanut Philip Mårtenssonilta talon Turusta Brahenkadulta ja tarjosi sitä myytäväksi 21.2.1670. Hänet mainitaan viimeisen kerran 2.4.1694, ja kuoli viimeistään alkuvuodesta 1695. Erään Henrik Wärdhin hautakivi on Taivassalon hautausmaalla, siinä on vuosiluku 1677, mikä ei pidä paikkaansa edellä mainitun kuolinajan kanssa. Onko mahdollista, että kyseessä on Henrik Wärdhin isä Henrik?
Vuokraaja Henrik Wärdin kuolinpesän osakkaina mainitaan (KO 30/10 1701) hänen leskensä Anna Bergia (joka huomautettiin nyttemmin menneen naimisiin Ahvenanmaan kruununvoudin Wilhelm Pihlin kanssa sekä tämän alaikäinen poika, ynnä kirkkoherra Mikael Brunlöf, kontrollööri (sitt. meritullien ylitarkastaja Suomessa ja kymmenien maatilain omistaja) Johan Hacks ynnä tämän lanko Taivassalon kirkkoherra maisteri Andreas Bergius. (Ruth Hjorth).

Lapset:

Henrik Wärdh Ylioppilas Turussa 1703, majoitusmestari henkiratsuväkirykmentissä 1710, 2-kornetti 1711, 1-kornetti 1713, luutnantti 1718 ero palveluksesta 1722, ratsumestarin arvo 1740., s. Taivassalo, k. 06.02.1749 Tukholma.

Sara Bergius o.s. Wärdh , s. Taivassalo. Tauluun 792

Margareta Hacks o.s. Wärdh , s. Taivassalo. Tauluun 847

2. puoliso: Wilhelm Wilhelminpoika Pihl Ylioppilas Turussa kl. 1703 [Piihl] Vilhelm Aland _ 249. Boreaalisen osakunnan jäsen 1703/04 [1703/04] Wilhelmus Pihl, | in adolescentia obiit. Ahvenanmaan kruununvouti., s. 1660, k. 1741 Ahvenanmaa, Sund, Kasteholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 792

VII Sara Henrikintytär Bergius o.s. Wärdh, (Taulusta 791, äiti Anna Wärdh) s. Taivassalo, k. 15.01.1732 Taivassalo.

Puoliso: 1689 Anders Petterinpoika Bergius. (Taulu 790). (Taulu 742) Valtiopäivämies 1713-14 ja 1719, s. 21.04.1661 Turku, k. 18.09.1724 Taivassalo.

Ylioppilas Turussa 1670/71 [Bergius] Ericus‹¿› [Aboens _ 103]. Respondentti 4.2.1682 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM 7.12.1682.

— Varrontavaltakirja Taivassalon kirkkoherraksi isänsä eläessä 1686 (virkaan 1692). Vt. lääninrovasti. Pakeni isonvihan ajaksi Ruotsiin (1714), Turun tuomiokapitulin lisäjäsenenä siellä 1716–20, palasi rauhanteon jälkeen vanhaan virkaansa. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1690 ja 1703, synodaaliväitöksen preeses 1705. Valtiopäivämies 1713–14 ja 1719.
.
Vanhemmat: Petter Bergius, s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 02.02.1692 Taivassalo ja Margareetta Bergius o.s. Walstenius, s. 00.07.1637 Naantali, k. 00.11.1688 Uusikaupunki.

Pyhän Ristin kirkko on varsinaissuomalaisen Taivassalon kunnan Kirkkosaaressa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on uusimman tutkimuksen mukaan rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä. Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan. Seurakunnan ensimmäinen puukirkko rakennettu melko varmasti jo 1200-luvulla, vaikka ensimmäinen tieto seurakunnasta on vuodelta 1350. Keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt alttarikaappi ja viisi puuveistosta, jotka on lahjoitettu Kansallismuseolle krusifiksia lukuun ottamatta. 1300-luvun alkuun ajoitettu krusifiksi on arvioitu Liedon mestarin koulukunnan työksi tekotavan ja laadun perusteella. Kirkon seinillä on kalkkimaalauksia, joista varhaisimmat on tehty kirkon valmistuttua. Taivassalon kirkko ja siitä puoli kilometriä luoteeseen sijaitsevat Taivassalon vanha pappila vuodelta 1756 ja uusi pappila vuodelta 1823 on Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kirkon sankaripatsas on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen prossiveistos vuodelta 1952.

Lapset:

Sara Bange o.s. Bergius , s. Turku. Tauluun 793

Anders Bergius , s. 1693 Taivassalo. Tauluun 794

Margareta Haartman o.s. Bergius . Tauluun 804

Johan Bergius , s. 28.12.1696 Taivassalo. Tauluun 817

Anna Bergius , s. Turku. Tauluun 818

Petter Bergius , s. 17.03.1700 Taivassalo. Tauluun 819

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 793

VIII Sara Andersintytär Bange o.s. Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) s. Turku, k. 1714 Turku.

Puoliso: 1707 Turku Anders Andersinpoika Bange. (Taulu 741). (Taulu 742). (Taulu 676) Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716., s. 1676 Suomi, k. 04.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 – sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 – sl. 1700. Respondentti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 – sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. — Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. ‡ Tukholmassa (Hedvig Eleonora) 4.8.1719.
Vanhemmat: Anders Bange, k. 1692 Turku ja Anna Bange o.s. Walstenius, k. 1692 Turku.

Lapset:

Anders Bange , s. 11.08.1708 Taivassalo. Tauluun 743

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 794

VIII Anders Andersinpoika Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) Teologian prof. 1728-44. Piikkiön pappilassa 1724-1728., s. 1693 Taivassalo, k. 23.08.1750 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 10.12.1730 Turku Anna Margareta Johaninpoika Bergius o.s. Meurman s. 1707, k. 21.11.1773 Ruotsi, Strängnäs.
Vanhemmat: Johan Meurman, s. 1659, k. 1730 Ruotsi, Tukholma ja Anna Meurman o.s. Roselia (Roselius), s. 24.01.1678 Ruotsi, Tukholma, k. 17.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Anders Bergius Bankobokhållare. Pankin kirjanpitäjä., s. 27.10.1731 Turku, k. 12.02.1764 Ruotsi, Tukholma, Klara.

Johannes Bergius s. 12.12.1732 Turku, k. 25.12.1732 Naantali.

Anna Sara Stenius o.s. Bergius , s. 1735 Turku. Tauluun 795

Catharina Johanna Bergius , s. 18.08.1736 Turku. Tauluun 803

Eva Ulrica Bergius s. 20.10.1737 Turku.

Ernst Johan Bergius † ung okänt var och när., s. 17.03.1739 Turku.

Carl Fredrik Bergius Döpt endast till Fridrich. Kontorsskrivare i Kammarkollegium., s. 17.11.1743 Ruotsi, Tukholma, k. 31.01.1772 Ruotsi, Tukholma, Nikolai.

Samuel Bergius s. 12.05.1745 Ruotsi, Tukholma, Nikolai, k. 1764 Ruotsi, Tukholma, Nikolai.

Margareta Ulrika Bergius Örebro på fattighuset., s. 23.02.1750 Ruotsi, Tukholma, Nikolai, k. 08.06.1812 Ruotsi, Örebro.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 795

IX Anna Sara Andersintytär Stenius o.s. Bergius, (Taulusta 794, isä Anders Bergius) s. 1735 Turku, k. 14.06.1785 Ruotsi, Örebro, Gällersta.

Puoliso: 30.01.1760 Daniel Josua Danielinpoika Stenius Hovpredikant 1751, kyrkoherde i Kumla sn 1760., s. 30.12.1719 Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Kvistbro, k. 10.06.1780 Ruotsi, Örebro, Kumla.
Vanhemmat: Daniel Petri Stenius, s. 18.06.1678 Ruotsi, Örebro, Hardemo, Nälbergs gård, k. 15.11.1741 Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Kvistbro ja Sofia Magdalena Stenius o.s. Wintroos ent. Winteroos, s. noin 1680 Ruotsi, Södermanland, Hyltinge, k. Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Kvistbro.

Lapset:

Petter Stenius , s. 1760 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 796

Anna Sofia Almgren o.s. Stenius , s. 30.01.1761 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 797

Johanna Lovisa Bruun o.s. Stenius , s. 17.10.1762 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 798

Anders Josua Stenius s. 20.11.1763 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 09.06.1764 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Daniel Josua Steno Stenius Kronobefallningsman i Växjö., s. 08.05.1765 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Carl Gustaf Stenius , s. 13.12.1766 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 799

Fredrik Stenius Livgardist., s. 17.06.1769 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Sara Ulrika Stenius s. 27.07.1770 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Carolina Charlotta Gellerstedt o.s. Stenius , s. 17.11.1778 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 802

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 796

X Petter Danielinpoika Stenius, (Taulusta 795, äiti Anna Stenius) Kronobåtsman., s. 1760 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Puoliso: Brita Henrikintytär Stenius s. 1754 Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Hidinge.

Lapset:

Anna Stina Stenius s. 24.11.1785 Ruotsi, Örebro, Längbro.

Brita Elisabet Stenius s. 30.07.1788 Ruotsi, Örebro Nikolai.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 797

X Anna Sofia Danielintytär Almgren o.s. Stenius, (Taulusta 795, äiti Anna Stenius) s. 30.01.1761 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Puoliso: Ericus Almgren Komministern i Kjula., s. 23.12.1746 Ruotsi, Örebro, k. 13.10.1800 Ruotsi, Örebro, Kumla.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 798

X Johanna Lovisa Danielintytär Bruun o.s. Stenius, (Taulusta 795, äiti Anna Stenius) s. 17.10.1762 Ruotsi, Örebro, Kumla.

Puoliso: K.a Bruun Löjtnant.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 799

X Carl Gustaf Danielinpoika Stenius, (Taulusta 795, äiti Anna Stenius) Fil. mag. Avled av överansträngning efter att ha dragit upp en oxe som fastnat i ett kärr., s. 13.12.1766 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 05.06.1815 Ruotsi, Eskilstuna, Dunkers Prästgård.

Prästgården innan den byggts ut med glasveranda och balkong. (Se bild fr. 1938).

Puoliso: 04.10.1801 Ruotsi, Nyköping Johanna Katarina Adamintytär Stenius o.s. Hjulhammar s. 02.11.1773 Ruotsi, Södermanland, Ärilä, Kroberga, k. 17.12.1823 Ruotsi, Eskilstuna, Dunkers Prästgård.
Vanhemmat: Adam Ludvig Hjulhammar, s. 04.02.1744 Ruotsi, Länsi-Götanmaa, Sotenäs, Kungshamn, k. 05.04.1830 Ruotsi, Malmköping, Häradsäng ja Anna Sofia Hjulhammar o.s. Schultze, s. 1755 Ruotsi, k. 07.02.1814 Ruotsi, Södermanland, Strängnäs.

Lapset:

Gustava Charlotta Stenius , s. 08.11.1802 Ruotsi. Tauluun 800

Lovisa Ulrika Stenbäck o.s. Stenius , s. 1813 Ruotsi. Tauluun 801

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 800

XI Gustava Charlotta Carlintytär Stenius, (Taulusta 799, isä Carl Stenius) s. 08.11.1802 Ruotsi, k. 1863 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 1826 Ruotsi, Tukholma, Brännkyrka Gustaf Adolf Rinkberg Dom fick åtta barn., s. 06.11.1787 Ruotsi, k. 10.04.1846 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 801

XI Lovisa Ulrika Carlintytär Stenbäck o.s. Stenius, (Taulusta 799, isä Carl Stenius) s. 1813 Ruotsi, k. 1889 Ruotsi.

Puoliso: Peter Johan Stenbäck s. 27.06.1799 Ruotsi, Södermanland, Vingåker, k. 20.12.1840 Ruotsi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 802

X Carolina Charlotta Danielintytär Gellerstedt o.s. Stenius, (Taulusta 795, äiti Anna Stenius) s. 17.11.1778 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. Ruotsi, Södermanland, Huddinge.

Puoliso: 1825 Ruotsi, Södermanland, Huddinge Anders Vilhelm Gellerstedt Kyrkoherden i Huddinge., s. 26.12.1772 Ruotsi, Örebro, k. 14.06.1831 Ruotsi, Södermanland, Huddinge.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 803

IX Catharina Johanna Andersintytär Bergius, (Taulusta 794, isä Anders Bergius) s. 18.08.1736 Turku, k. 22.08.1804 Ruotsi, Tukholma, Drottninghuset i Jakob.

Puoliso: 01.05.1764 Ruotsi, Södermanland, Sköldinge Peter Danielinpoika Stenius Komminister i Sköldinge sn år 1747 och kyrkoherde där 1760. På äldre dagar mycket sjuk., s. 04.03.1710 Ruotsi, Örebro Nikolai, k. 06.12.1772 Ruotsi, Södermanland, Sköldinge.
Vanhemmat: Daniel Petri Stenius, s. 18.06.1678 Ruotsi, Örebro, Hardemo, Nälbergs gård, k. 15.11.1741 Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Kvistbro ja Sofia Magdalena Stenius o.s. Wintroos ent. Winteroos, s. noin 1680 Ruotsi, Södermanland, Hyltinge, k. Ruotsi, Örebro, Lekeberg, Kvistbro.

Örebro Nikolai kyrka.

Lapset:

Anna Margareta Stenius s. 19.03.1765 Ruotsi, Södermanland, Sköldinge.

Andreas Stenius s. 27.08.1766 Ruotsi, Södermanland, Sköldinge.

Per Lindorm Stenius s. 09.03.1769 Ruotsi, Södermanland, Sköldinge.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 804

VIII Margareta Andersintytär Haartman o.s. Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) k. 1725/1726 Inkoo, Pappila.

Puoliso: 1708 Turku Gabriel Jakobinpoika Haartman Inkoon kirkkoherra., s. jälkeen 1670 Pori, k. 30.05.1730 Inkoo, Pappila.

Gabriel Jakobsson Haartman

S Pori oletettavasti 1670-luvulla. V Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson / Jaakko Pentinpoika Haartman (Hartman) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben.

Kävi ehkä Porin triviaalikoulua. Ylioppilas (Australis, Björneburgensis) Turussa 1693/94; respondentti pro exercitio 17.2.1700; pro gradu 7.11.1703; filosofian maisteri 14.12.1703.

Turun katedraalikoulun kollehtori (collector, lector extraordinarius) 1707; vihittiin papiksi Turussa 31.5.1709 Turun papiston apulaiseksi kouluvirassaan pysyen; Turun katedraalikoulun konrehtori 1710.

Haartman pakeni isonvihan alussa 1713 perheineen (kaksi lasta) Ruotsiin. Hänet mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1714, 1715 ja 1716 avustusta saaneena ja Ruotsissa 1717 palkkaa nostaneiden ja siellä pakolaisina olevien Turun ja Porin läänin virkamiesten luettelossa. Lisäksi hänet mainitaan vielä Ruotsissa 1720 palkkaa nostaneiden, sinne Liivinmaalta ja Suomesta paenneiden virkamiesten luetteloissa (hän oli nostanut palkkaa 2.7. ja 8.12.1720). Haartman nimitettiin Ruotsissa ollessaan Inkoon kirkkoherraksi 1719. Hän palasi Suomeen ja astui virkaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Rovasti ainakin jo syksyllä 1725.

Julkaisi promootiorunon Turussa 1694. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 4.11.1699, 25.5.1701, 4.12.1701, 31.5.1705 ja 17.5.1707; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 12.6.1730.

K Inkoo 30.5.1730.

P1 Margareta Bergia, K todennäköisesti noin 1725/26; P2 (viimeistään 1728) Kristina Nilsdotter Fridelin hänen 1. avioliitossaan, P2 V Korppoon kirkkoherra, filosofian maisteri Nicolaus Magni Fridelinus ja Maria Hansdotter Törnroos hänen 3. avioliitossaan.

Kristina Fridelinin P2 1732 Porvoon piispa, filosofian maisteri, teologian tohtori Gabriel Gabrielis Fortelius hänen 1. avioliitossaan, S Pori 11.8.1700, K Porvoo 24.11.1788.

http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3975

1693/94 Gabriel Haartman Gabriel Jacobi, Australis 3975. Vht: Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson Haartman († 1697) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben (porvarin tytär Porista). Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa 1693/94 [Hartman] Gabr. Björneb. _ 204. Respondentti 17.2.1700 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Respondentti 7.11.1703 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. FM 14.12.1703. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1709. — Turun katedraalikoulun kollehtori 1707, konrehtori 1710. Pakeni Ruotsiin isonvihan ajaksi. Inkoon kirkkoherra 1719 (virkaan noin 1721). Rovasti. † Inkoossa 30.5.1730.

Pso: 1:o Margareta Bergius; 2:o Kristina Fridelin tämän 1. avioliitossa.

Pson seur. aviomies: Porvoon piispa, FM ja TT Gabriel Fortelius 5295 (yo 1719, † 1788).

Appi: Korppoon kirkkoherra, FM Nils Fridelinus 3766 (yo 1691, † 1738).

Eno: Tammelan kirkkoherra Gabriel Gottleben 2225 (yo 1672/73, † 1713).

Veli: Sääksmäen kirkkoherra Jakob Haartman 4218 (yo 1696, † 1730).

Veli: teologian professori, FM Johan Haartman 4419 (yo 1699, † 1737).

Veli: henkikirjuri Grels Haartman 4711 (yo 1702/03, † 1760).

Poika: Vöyrin kirkkoherra, FM Jakob Haartman 5668 (yo 1729, † 1767).

Poika: Loimaan kirkkoherra, FM Gustaf Haartman 5906 (yo 1732, † 1781).

Poika: Vöyrin kirkkoherra Johan Haartman 6185 (yo 1735, † 1794).

Viittauksia: HYK ms., Index s. 82b. — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 264 (LIV); V. Lagus, Studentmatrikel. Supplement (1906) s. 43 (LIV); Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat IX 1705–1709 (julk. T. Carpelan, 1942) s. 174; Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat X 1709–1719 (julk. T. Carpelan, 1943) s. 43; Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat XII 1726–1731 (julk. T. Carpelan, 1948) s. 368, 466 (†); E. Koskenvesa (julk.), Turun hiippakuntaan papiksi vihityt vuosina 1690–1732. SSV 39 (1969–70) s. 150 #424. — C. H. Strandberg, Åbo stifts herdaminne I (1832) s. 372; C. H. Strandberg, Åbo stifts herdaminne II (1834) s. 263, 264; A. Bergholm, Sukukirja I (1892) s. 526 (Haartman Taulu 2); V. Selinheimo, Ha(a)rtman – von Haartman sukujen alkuperästä. Genos 7 (1936) s. 69; J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642–1828. HYKJ 30 (1962–66) #122G, 1374D, 1499G, 1846R, 2634G, 2930G, 3364R, 3369G; O. Rimpiläinen, In labore et aerumna. SKHST 107 (1978) s. 156; O. Rimpiläinen, Suomen julkiset koulut ja niiden opettajat isonvihan aikana. SKHSV 68–69 (1979) s. 48; A. A. Stiernman, Aboa literata – Turun akatemian kirjallisuus (suom. R. Pitkäranta). SKST 518 (1990) s. 166; J. Aminoff-Winberg, Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden (1995) #1607 (1714), 2795 (1715), 4033 (1716), 5096 (1717), 5205 (1720), 5509 (1720), 5516 (1720), 5524 (1720); Suomen kansallisbibliografia 1488–1700. SKST 642 (toim. T. Laine ja R. Nyqvist, 1996) #3259R, 3712.

-------------------- Henkilötiedot 1693/94 Gabriel Haartman Gabriel Jacobi, Australis 3975. Vht: Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson Haartman († 1697) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben (porvarin tytär Porista). Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa 1693/94 [Hartman] Gabr. Björneb. _ 204. Respondentti 17.2.1700 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Respondentti 7.11.1703 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. FM 14.12.1703. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1709. — Turun katedraalikoulun kollehtori 1707, konrehtori 1710. Pakeni Ruotsiin isonvihan ajaksi. Inkoon kirkkoherra 1719 (virkaan noin 1721). Rovasti. † Inkoossa 30.5.1730.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hartman, Gabriel Jakobsson

S Pori oletettavasti 1670-luvulla. V Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson / Jaakko Pentinpoika Haartman (Hartman) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben.

Kävi ehkä Porin triviaalikoulua. Ylioppilas (Australis, Björneburgensis) Turussa 1693/94; respondentti pro exercitio 17.2.1700; pro gradu 7.11.1703; filosofian maisteri 14.12.1703.

Turun katedraalikoulun kollehtori (collector, lector extraordinarius) 1707; vihittiin papiksi Turussa 31.5.1709 Turun papiston apulaiseksi kouluvirassaan pysyen; Turun katedraalikoulun konrehtori 1710.

Haartman pakeni isonvihan alussa 1713 perheineen (kaksi lasta) Ruotsiin. Hänet mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1714, 1715 ja 1716 avustusta saaneena ja Ruotsissa 1717 palkkaa nostaneiden ja siellä pakolaisina olevien Turun ja Porin läänin virkamiesten luettelossa. Lisäksi hänet mainitaan vielä Ruotsissa 1720 palkkaa nostaneiden, sinne Liivinmaalta ja Suomesta paenneiden virkamiesten luetteloissa (hän oli nostanut palkkaa 2.7. ja 8.12.1720). Haartman nimitettiin Ruotsissa ollessaan Inkoon kirkkoherraksi 1719. Hän palasi Suomeen ja astui virkaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Rovasti ainakin jo syksyllä 1725.

Julkaisi promootiorunon Turussa 1694. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 4.11.1699, 25.5.1701, 4.12.1701, 31.5.1705 ja 17.5.1707; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 12.6.1730.

K Inkoo 30.5.1730.

P1 Margareta Bergia, K todennäköisesti noin 1725/26; P2 (viimeistään 1728) Kristina Nilsdotter Fridelin hänen 1. avioliitossaan, P2 V Korppoon kirkkoherra, filosofian maisteri Nicolaus Magni Fridelinus ja Maria Hansdotter Törnroos hänen 3. avioliitossaan.

Kristina Fridelinin P2 1732 Porvoon piispa, filosofian maisteri, teologian tohtori Gabriel Gabrielis Fortelius hänen 1. avioliitossaan, S Pori 11.8.1700, K Porvoo 24.11.1788.

Lähde: https://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/902
.
Vanhemmat: Jakob Haartman, k. 1697 Halikko ja Kristina Haartman o.s. Gottleben, k. 1742.

Lapset:

Jakob Haartman Vöyrin vt. kirkkoherra 1740, kirkkoherra 1746. Lääninrovasti., s. noin 1713 Ruotsi (paon aikana), k. 28.10.1767 Vöyri, Pappila.

kl. 1729 Jakob Haartman 5668. * noin 1713. Vht: Inkoon kirkkoherra, FM Gabriel Haartman 3975 (yo 1693/94, † 1730) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Bergius. Ylioppilas Turussa kl. 1729 [Haartman] Jacob. Gabrielis Austr _ 323. Respondentti 16.12.1734 pro exercitio, pr. Isak Björklund U586. Respondentti 10.5.1735 pro gradu, pr. Johan Haartman 4419. FM 11.7.1735. Respondentti 11.7.1740, pr. Johan Browallius U670. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 25.7.1740. — Vöyrin vt. kirkkoherra 1740, kirkkoherra 1746. Lääninrovasti. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1760. † Vöyrillä 28.10.1767.

Lähde: https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=5668.

Gustaf (G. Gabriel) Haartman , s. 17.01.1715 Ruotsi (paon aikana). Tauluun 805

Johan Haartman , s. 12.08.1719 Ruotsi, Småland. Tauluun 816

Gabriel Haartman s. 10.10.1725 Inkoo, Pappila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 805

IX Gustaf (G. Gabriel) Gabrielinpoika Haartman, (Taulusta 804, äiti Margareta Haartman) Loimaan kirkkoherra 1750. Rovasti. Valtiopäivämies 1751–52 ja 1765–66., s. 17.01.1715 Ruotsi (paon aikana), k. 15.06.1781 Loimaa, Pappila.

kl. 1732 Gustaf (myös G. Gabriel) Haartman 5906. * paon aikana 17.1.1715. Vht: Inkoon kirkkoherra, FM Gabriel Haartman 3975 (yo 1693/94, † 1730) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Bergius. Ylioppilas Turussa kl. 1732 [Haartman] Gustav. Gabrielis Austr _ 337. Respondentti 8.10.1737 pro exercitio, pr. Johan Wallenius 5294. Respondentti 27.4.1738 pro gradu, pr. Henrik Hassel 5515. FM 4.7.1738. Respondentti 12.7.1740, pr. Petter Filenius U672. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.7.1741. — Turun tuomiorovastin apulainen 1741. Turun ruots. seurak. 1. kappalainen 1746, arkkidiakoni (1749). Loimaan kirkkoherra 1750. Rovasti. Synodaaliväitöksen varapreeses pappeinkokouksessa Turussa 1759, preeses 1763. Valtiopäivämies 1751–52 ja 1765–66. † Loimaalla 15.6.1781.

Lähde: https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=5906.

Puoliso: 28.01.1748 Turku (ruots.srk.) Magdalena Josefintytär Haartman o.s. Pipping s. 03.04.1716 Turku, k. 03.03.1786 Loimaa, Pappila.
Vanhemmat: Josef Pipping, s. 22.09.1683 Turku, k. 05.04.1740 Turku ja Magdalena Pipping o.s. Schultz, s. 08.03.1692 Turku, k. 17.07.1751 Loimaa.

Lapset:

Carl Gustaf Haartman s. 20.03.1749 Turku (ruots. srk.).

Greta Magdalena Haartman s. 15.02.1753 Loimaa, Pappila.

Jacob Gustaf Haartman s. 08.02.1754 Loimaa, Pappila.

Gustava Magdalena Segerstedt o.s. Haartman , s. 04.01.1756 Loimaa, Pappila. Tauluun 806

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 806

X Gustava Magdalena Gustafintytär Segerstedt o.s. Haartman, (Taulusta 805, isä Gustaf Haartman) s. 04.01.1756 Loimaa, Pappila, k. 01.06.1829 Sahalahti, Haapaniemi.

Puoliso: 09.09.1777 Loimaa Gustaf Fredrik Jonaksenpoika Segerstedt Kapteeni, s. 16.09.1736 Hämeenkyrö, Jumesniemi, k. 01.01.1816 Sahalahti, Haapaniemi.

1.2.1750 Gustaf Fredrik Segerstedt 7517. * Hämeenkyrössä 16.9.1736. Vht: henkirakuunarykmentin Ylä-Satakunnan komppanian kornetti Jonas Gustaf Segerstedt († 1753) ja Kristina Coselius. Ylioppilas Turussa 1.2.1750 Segerstedt Gust. Fredr _ 427. Ruotsalaisen osakunnan jäsen 1750: d. 1 Februar. \ Gustavus Fridericus Segerstedt, Helsingus,. — Voluntaari tykistössä 1751. Korpraali henkirakuunarykmentissä 1753, kersantti 1759. Kornetti Etelä-Skånen ratsuväessä 1760. Siirto henkirakuunarykmenttiin 1761, luutnantti 1768, alikapteeni 1775, kapteeni 1778, ero 1782. † Sahalahdella 1.1.1816.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7517.
Vanhemmat: Jonas Gustaf Segerstedt, s. Ruotsi, k. 16.07.1753 Hämeenkyrö, Jumesniemi ja Christina Segerstedt o.s. Coselius, s. 02.02.1710 Hämeenlinna, k. 31.03.1739 Hämeenkyrö, Jumesniemi.

Lapset:

Gustava Fredrika Lange o.s. Segerstedt , s. 07.03.1781 Loimaa. Tauluun 807

Eva Christina Segerstedt s. 05.08.1786 Sahalahti, Haapaniemi, k. 02.09.1789 Sahalahti, Haapaniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 807

XI Gustava Fredrika Gustafintytär Lange o.s. Segerstedt, (Taulusta 806, äiti Gustava Segerstedt) s. 07.03.1781 Loimaa, k. 03.08.1849 Sahalahti, Haapaniemi.

Puoliso: Carl Henrik Carlinpoika Lange Sahalahden Haapaniemen kartanon omistaja, everstiluutnantti, s. 08.12.1767 Hollola, k. 25.06.1835 Sahalahti, Haapaniemi.
Vanhemmat: Carl Gustaf Lange, s. 7/1725 Orimattila, k. 31.12.1803 Jämsä ja Helena Margareta Lange o.s. Gyllenbögel, s. 1738 Hollola, Pyhäniemi, k. 23.07.1819 Sahalahti, Haapaniemi.

Lapset:

Karl Fredrik Teodor Lange s. 05.09.1803 Sahalahti, Haapaniemi, k. 22.01.1858 Hämeenlinna.

Beata Christina Elisabet Sandberg o.s. Lange , s. 15.06.1816 Sahalahti, Haapaniemi. Tauluun 808

Albert Henrik Agaton Lange s. 17.10.1819 Sahalahti, Haapaniemi, k. 09.12.1896.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 808

XII Beata Christina Elisabet Carlintytär Sandberg o.s. Lange, (Taulusta 807, äiti Gustava Lange) s. 15.06.1816 Sahalahti, Haapaniemi, k. 24.12.1895 Hämeenlinna.

Beata Christina Elisabet Carlsdotter Sandbergin (os. Lange) hautapaasi Hämeenlinnan Ahveniston hautausmaalla.

Puoliso: Armid Fabian Jakobinpoika Sandberg Varatuomari 1839. Hämeen läänin lääninkonttoristi 1840, varalääninsihteeri 1841. Hämeenlinnan makasiininhoitaja 1854., s. 24.02.1803 Hämeenlinna, k. 05.01.1863 Hämeenlinna.

Hämeenlinnan Säästöpankki

Hämeenlinnan rovasti Matthias Churberg ehdotti vuonna 1843 Hämeenlinnan säästöpankin kantarahaston keräämistä. Keräys tuotti lahjoituksina 156 ruplaa ja lainoina 50 ruplaa. Hämeenlinnan kaupungin säästöpankki perustettiin vuonna 1846. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin läänin kuvernööri ja vapaaherra Carl Otto Reinhold Rehbinder, varapuheenjohtajaksi rovasti Matthias Churberg, sekä jäseniksi pormestari Otto Gustaf Utter, varalääninsihteeri Armid Fabian Sandberg, sairaalan taloudenhoitaja Gustaf Adolf Ekholm, raatimies Carl Zachris Schultz, kauppiaat Carl Johan Collin, Henrik Holm ja Johan Fredrik Lönnholtz, värjäritehtailija Carl Ahlbom ja kultaseppä Isak Reinhold Gustafsson. Säästöpankin ensimmäisenä toimipaikkana oli pieni huone lääninhallituksen talon kivijalkakerroksessa.

Hämeenlinnan Säästöpankki oli vaikeuksissa koko 1860-luvun kaupungin köyhyyden, katovuosien ja välinpitämättömän hoidon takia. Seuraavalla vuosikymmenellä laadittiin uudet säännöt, valittiin uusi kirjanpitäjä varalääninkamreeri August Efraim Rydman ja uusi johtaja lehtori Gustav Erik Eurén. 1900-luvulla Hämeenlinnan Säästöpankki osallistui valtakunnalliseen yhteistoimintaan ja liittyi vuonna 1907 Suomen Säästöpankkiyhdistykseen (vuodesta 1923 Suomen Säästöpankkiliitto) ja vuonna 1908 perustetun Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin osakkaaksi. Vuonna 1910 pankki liittyi säästöpankkien väliseen siirtoliikkeeseen.

1900-luvun alun poliittiset erimielisyydet vaikuttivat Hämeenlinnan Säästöpankin jakautumiseen. Perustuslailliset pitäytyivät entisessä pankin toiminnassa ja vastustivat venäläisten toimia, toinen puoli hyväksyi vanhan suomalaisen puolueen ohjelman eli kannattivat myöntyväisyyspolitiikkaa ja halusivat syrjäyttää pankin. Jälkimmäiset perustivat uuden pankin, Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin. Vuoden 1910 jälkeen aikaisemmalle säästöpankille kehittyi uusi nimi Hämeenlinnan Vanha Säästöpankki, joka hyväksyttiin virallisesti vuonna 1948. Pankin nimeksi yleistyi Vanha Pankki.

Vuonna 1909 pankki osti kiinteistön Raatihuoneenkatu 7:stä, johon se rakensi liiketalon vuonna 1910. Hämeenlinnan Vanhan Säästöpankin pääkonttoria uudistettiin useaan otteeseen. Vuosina 1962-1963 Vanha Pankki rakennutti Raatihuoneenkadun ja Rauhankadun kulmaukseen liike- ja asuinrakennuksen, josta pääkonttori sai lisätiloja, mutta laajeneva toiminta vaati yhä lisää tiloja. Vuonna 1964 pankki osti torin varrelta Raatihuoneenkatu 11:sta kaksi tonttia. Uuden toimitalon pääpiirustukset laati arkkitehti Mika Erno. Rakennuksen sisustustyöt suunnitteli arkkitehti Antti Nurmesniemi.

Hämeenlinnan Vanha Säästöpankki hankki vuonna 1947 Tyrvännön Säästöpankin sivukonttorikseen. Se sijaitsi Tyrvännön Suojaalassa ja se oli toiminut itsenäisenä pankkina vuodesta 1910. Tyrvännön sivukonttori sai oman liikehuoneiston vuonna 1951. Pankin hallitus halusi avata sivukonttorin myös Hätilän kaupunginosassa. Koska Hätilän asemakaava oli vielä keskeneräinen, osti pankki tontin Ruutikellarintie 1:stä A. Gust. Skogster Oy:n kanssa. Valmistuneessa liiketalossa, "Hätilänkeskus Oy:ssä" avattiin Vanhan Pankin Hätilän sivukonttori vuonna 1955. Hätilän kaupunginosan asemakaavan valmistuttua ryhdyttiin rakentamaan Viipurintie 23:een Vanhan Pankin omaa suurta liike- ja asuintaloa "Hätilän torni". Pankin sivukonttori avasi siinä ovensa vuonna 1958.

Kaurialan sivukonttori avattiin vuonna 1959 Parolantie 9:ään valmistuneessa rakennuksessa, Rinkelinmäen konttori vuonna 1968. Kun Vanaja liitettiin kaupunkiin, yhdistyi sen pankki Hämeenlinnan Vanhaan Säätöpankkiin. 1970-luvulle tultaessa oli pankin pääkonttorissa henkilökuntaa ja virkailijoita yhteensä 45. Seitsemässä sivukonttorissa oli yhteensä yli 60 vakituista virkailijaa.

Hämeenlinnan Vanha Säästöpankki ja Hämeenlinnan Suomalainen Säästöpankki allekirjoittivat yhtymissopimuksen vuonna 1970. Kanta-Hämeen Säästöpankin laajentuessa siitä tuli vuonna 1982 Kanta-Hämeen Aluesäästöpankki. Vuonna 1992 Kanta-Hämeen Aluesäästöpankki liittyi Suomen Säästöpankki SSP Oy:yn.

Lähde: https://www.hamewiki.fi/wiki/S%C3%A4%C3%A4st%C3%B6pankkimuseo

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13645

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 18.6.1822 Armid Fabian Sandberg 13645. * postuumina Hämeenlinnassa 24.2.1803. Vht: hämeenlinnalainen lasimestari ja ravintoloitsija Jakob Sandberg († 1802) ja Anna Margareta Wikberg. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 3.2.1817. Ylioppilas Turussa 18.6.1822. Hämäläisen osakunnan jäsen 18.6.1822 [MDCCCXXII Junii die 18.] Armidus Fabianus Sandberg natus die XXIV Februarii MDCCCIII. patre Jacobo Sandberg ‹Sanat Hospite diversorii. on yliviivattu ja päälle kirjoitettu Fenestorarum opifice.› Tavasteburgense. | Uttagit sitt betyg den 5:te Junii 1829. med Vitsord af Ett i alla afseenden stadgadt och berömvärdt Uppförande, samt Berömlig flit. varit 7 Terminer vid Univers. närvarande. | Vice Lands Secreterare i Tavastehus Län. Tuomarintutkinto 9.12.1828. Turun hovioikeuden auskultantti 21.12.1829. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1830. Hämeen läänin lääninkanslisti 1833, ero 1836. Varatuomari 1839. Hämeen läänin lääninkonttoristi 1840, varalääninsihteeri 1841. Hämeenlinnan makasiininhoitaja 1854. † Hämeenlinnassa 5.1.1863.

Armid Fabian Sandberin (1803-1863) hautapaasi Hämeenlinnan vanhalla hautausmaalla. Vanha hautausmaa: Hämeenlinnan kaupunki muutti nykyiselle paikalleen vuonna 1777 kuningas Kustaa III:n määräyksellä. Uusi kirkko valmistui vuonna 1798. Hautausmaa perustettiin kuninkaan määräyksestä kaupungin ulkopuolelle kulkutautivaaran takia. Kaurialan pellolta, nykyisen Turuntien varrelta varattiin alue hautausmaata varten. Se aidattiin ja varustettiin eteishuoneella, koska matka kirkolta oli pitkä. Hautausmaa osoittautui pian liian pieneksi, joten seurakunta sai maistraatin luvalla vuonna 1800 laajentaa sitä nahkurimestari Mongrenin peltopalstalla. Hautausmaa ympäröitiin vuonna 1809 kiviaidalla. Vuosina 1825 ja 1848 hautausmaata laajennettiin vielä hieman. Hautausmaan vieressä oli lääninlasaretin rakennukset, vastapäätä 1800-luvun lopulla rakennettuja Suomen kasarmeja. 1840-luvulla vanha lääninsairaala muutti Keinusaareen, ja hautausmaa laajeni vanhalle lasaretin tontille. Myöhemmin laajennusalue jäi tien alle eikä mikään enää muistuta kaupunkilaisia lasaretin olemassaolosta. Aluksi haudat merkittiin puuristein, mutta jo 1820-luvun puolivälissä tulivat käyttöön hautakivet. Vanhaan hautausmaahan on haudattu mm. Victorine Nordenswan. Nordenswan-suvulle pystytettiin empiretyylinen hautakappeli, joka on yhä paikallaan. Kuvernööri Rehbinderin suku haudattiin aidattuun perhehautaan hautausmaan kaakkoiskulmalle. Muita vanhaan hautausmaahan haudattuja henkilöitä olivat Gustaf Eurén, joka piti kymnaasia Pikkutorilla, säveltäjä Jean Sibeliuksen isä, kaupunginlääkäri Christian Sibelius ja runoilija Paavo Cajanderin vanhemmat Frans ja Maria Cajander sekä pastori Olof Reinhold Churberg. Hämeenlinnan lyseon lehtori Felix E. Seppälä inventoi vuonna 1963 vanhan hautausmaan hautamuistomerkit. Vuonna 2004 huomattiin, että inventoinnista kuluneen 40 vuoden aikana oli kadonnut 16 luettelossa mainittua hautamuistomerkkiä. Vain kymmenkunta kookasta hautakiveä on säilynyt vuosilta 1820 – 1840. Suurin osa niistä on makaavia. Säilyneet ristit ja paadet ovat peräisin 1850- ja 1860-luvuilta. Joukossa on myös venäjänkielisiä muistomerkkejä sekä vuonna 1918 kaatuneiden saksalaisten soturien muistoksi pystytetty monumentti. Lääkintöylihallituksen pääjohtaja K. F. von Willebrand totesi virkamatkallaan vuonna 1866 hautausmaan sijainnin olevan huono kulkutautien leviämisen kannalta. Kolera olikin koetellut erityisesti Hämeenlinnaa noina aikoina. Lisäksi kova maaperän vuoksi haudat oli kaivettu liian matalalle, minkä ohikulkijat saattoivat tuntea ainakin helteisinä kesäpäivinä. Maaherra C.O. Rehbinder kehotti seurakuntaa jo vuonna 1847 siirtämään hautausmaa Poltinaholle. Senaatti ei suostunut tähän, sillä Poltinaho oli sotaväen harjoituskenttä. Hautausmaa päätettiin siirtää Ahveniston harjulle. Vuonna 1872 vihittiin käyttöön Ahveniston hautausmaa, ja hautaaminen vanhaan hautausmaahan määrättiin lopetettavaksi. Hautausmaa jäi puistoksi, mutta vapaaehtoisten hoidossa puisto rapistui. Seurakunta luovutti sen kaupungille vuonna 1906, ja pian siitä kehittyi rauhallinen kävelypuisto. Kaupunginpuutarhuri Adolf Andersson laati uuden hoitosuunnitelman, jonka tuloksena hautausmaa sai entistä puistomaisemman ilmeen käytävineen ja istutuksineen. Samalla vanhoja hautamuistomerkkejä kunnostettiin. Nykyisin aitaamattomalla vanhalla hautausmaalla on kukkaistutuksia, pensaita ja puita. Vanha hautausmaa on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, jonka suojelusta päätettiin vuonna 1963. Vuonna 1992 hyväksytyssä asemakaavanmuutoksessa vanhan hautausmaan puisto on merkitty muinaismuistoalueeksi. Puiston pohjoissivulla on ortodoksinen kirkko.

Lapset:

Fabian Aristides Sandberg s. 21.02.1841 Hämeenlinna, k. 01.03.1889 Helsinki.

Emilia Lovisa Sandberg s. 25.08.1846 Hämeenlinna.

Aline Victoria Wilhelmina Söderman o.s. Sandberg , s. 15.06.1849 Hämeenlinna. Tauluun 809

Ingeborg Amanda Lucander o.s. Sandberg , s. 16.01.1854 Hämeenlinna. Tauluun 813

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 809

XIII Aline Victoria Wilhelmina Armidintytär Söderman o.s. Sandberg, (Taulusta 808, äiti Beata Sandberg) s. 15.06.1849 Hämeenlinna, k. 16.06.1913 Tampere.

Puoliso: Anders Antoninpoika Söderman Kauppias, s. 12.02.1841 Kokkola, k. 24.06.1883 Hämeenlinna.

Andreas Söderman Birth: 12 Feb 1841 Death: 24 Jun 1883 (aged 42) Burial : Ahvenisto Cemetery Hämeenlinna.

Lapset:

Hildegard Alina Matilda Wasz o.s. Söderman , s. 02.02.1873 Hämeenlinna. Tauluun 810

Hjalmar Aleksander Söderman , s. 30.03.1878 Hämeenlinna. Tauluun 812

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 810

XIV Hildegard Alina Matilda Andersintytär Wasz o.s. Söderman, (Taulusta 809, äiti Aline Söderman) s. 02.02.1873 Hämeenlinna, k. 14.06.1936 Oulu.

Hildegard Alina Matilda Wasz (Söderman) 1873-1936

Puoliso: Karl Leonardinpoika Wasz Häradsskrivare i Tammela, kammarråd, bosatt i Uleåborg, s. 27.11.1864 Salo, Muurla, k. 13.09.1954 Oulu.

Karl Wasz 1864-1954

Lapset:

Saga Hildegard Gussander o.s. Wasz , s. 01.01.1905 Hämeenlinna. Tauluun 811

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 811

XV Saga Hildegard Gussander o.s. Wasz, (Taulusta 810, äiti Hildegard Wasz) s. 01.01.1905 Hämeenlinna, k. 17.05.1977 Oulu.

Saga Hildegard Gussander (Wasz) 1905-1977

Puoliso: Wilhelm Evald Gussander Rikssvensk, direktör vid Shells kontor i Ulåborg.
, s. 12.04.1899 Ruotsi, Tukholma, k. 19.01.1962 Oulu.

Wilhelm Evald Gussander 1899-1962

Lapset:

Gunnel Gussander s. 27.01.1928 Kotka, k. 31.01.1928 Kotka.

Stig-Göran Alarik Gussander Ralliautoilija., s. 19.09.1929 Kotka, k. 05.07.2000 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 812

XIV Hjalmar Aleksander Andersinpoika Söderman, (Taulusta 809, äiti Aline Söderman) Kenraalimajuri., s. 30.03.1878 Hämeenlinna, k. 24.10.1949 Hämeenlinna.

Hjalmar Aleksander Söderman (30. maaliskuuta 1878 Hämeenlinna – 24. lokakuuta 1949) oli suomalainen kenraalimajuri.
Söderman kävi kadettikoulun 1900 ja opiskeli Hannoverissa Saksassa. Hän toimi vakuutusyhtiö Pohjolassa 1902-1912 sekä oli vakuutusyhtiö Vellamon toimitusjohtaja 1912-1919. Vuoden 1918 sotaan hän osallistui valkoisten puolelle ottaen osaa myös suunnitteluun ja asekuljetuksiin. Sodan aikana hän toimi Vaasan komendanttina sekä myös pataljoonankomentajana. Rauhan aikana hän toimi meripuolustuksen intendenttinä 1919, puolustusministeriön intendenttinä 1919-1921 sekä sotaväen taloustarkastajana 1921-1928. Hän oli mukana laatimassa Suomen armeijan talousohjesääntöä 1928. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1928. (Wikipedia).

Hjalmar Aleksander Söderman Birth: 30 Mar 1878 Death: 24 Oct 1949 (aged 71) Burial: Ahvenisto Cemetery Hämeenlinna.

Puoliso: Elna Charlotta Axelintytär Söderman o.s. Lucander. (Taulu 813) s. 06.02.1881 Mikkeli, k. 13.01.1961 Hämeenlinna.
Vanhemmat: Axel Herman Lucander, s. 27.07.1840 Lappeenranta, k. 07.06.1907 Helsinki ja Ingeborg Amanda Lucander o.s. Sandberg, s. 16.01.1854 Hämeenlinna, k. 02.03.1922 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 813

XIII Ingeborg Amanda Armidintytär Lucander o.s. Sandberg, (Taulusta 808, äiti Beata Sandberg) s. 16.01.1854 Hämeenlinna, k. 02.03.1922 Helsinki.

Puoliso: Axel Herman Erikinpoika Lucander. (Taulu 812) Helsingin poliisikamarin sihteeri, sittemmin passinvälitystoimiston omistaja., s. 27.07.1840 Lappeenranta, k. 07.06.1907 Helsinki.

Lapset:

Elna Charlotta Söderman o.s. Lucander , s. 06.02.1881 Mikkeli. Tauluun 812

Tyyne Dagmar Elisabeth Lucander , s. 05.09.1884 Mikkeli. Tauluun 814

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 814

XIV Tyyne Dagmar Elisabeth Axelintytär Lucander, (Taulusta 813, äiti Ingeborg Lucander) Hushållslärarinna i Blindskolan i Helsingfors
., s. 05.09.1884 Mikkeli.

Tyyne Dagmar Elisabeth Lucander 1884-

Puoliso: Hugo Leonard Leonardinpoika Wasz Veterinärläkare i Nystad, senare i Åbo
. Kuollut: 19. toukokuuta 1932 (60)
på sjukhus i Helsingfors., s. 29.09.1871 Salo, Muurla, k. 19.05.1932 Helsinki.

Hugo Leonard Wasz 1871-1932

Lapset:

Bror Ole Wasz-Höckert e. Höckert , s. 28.08.1918 Helsinki. Tauluun 815

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 815

XV Bror Ole Arnenpoika Wasz-Höckert e. Höckert, (Taulusta 814, äiti Tyyne Lucander) Kansanedustaja, emeritusprofessori, Adoptivson, med stud., s. 28.08.1918 Helsinki, k. 23.10.2015 Helsinki.

Henkilöiden Arne Höckert ja Maria Maralla Höckert biologinen poika
Henkilöiden Hugo Leonard Wasz ja Dagmar Wasz (Lukander) adoptoima poika

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bror Ole Wasz-Höckert [u?le vas'hökkärt][1] (28. elokuuta 1918 Helsinki – 23. lokakuuta 2015 Helsinki) oli suomalainen lastenlääkäri, professori ja kansanedustaja.[2] Hän edusti Ruotsalaista kansanpuoluetta Helsingin vaalipiiristä 1983–1991. Presidentin valitsijamies Ole Wasz-Höckert oli 1988.[3] Lastentautien lääkärinä uransa tehnyt Wasz-Höckert toimi Oulun yliopiston lastentautiopin professorina vuosina 1964–1972 ja Helsingin yliopiston lastentautiopin ruotsinkielisenä professorina vuosina 1972–1985.[4]
Elämä ja ura

Ole Wasz-Höckertin äiti oli Maria Marcella Schmidt ja isä eläinlääkäri, jääkärieläinlääkintäluutnantti Arne Höckert, joka hukkui pian Olen syntymän jälkeen matkalla Dresdeniin laivan ajettua miinaan Viron rannikolla. Arne Höckert oli kaksikielisestä (suomi ja ruotsi) perheestä. Hän oli avioitunut Dresdenissä eläinlääketieteellisessä opiskellessaan saksalaisen Schmidtin kanssa ja aviopari oli saanut jo yhden pojan ennen Olen syntymää vuonna 1914. Sotaorvoksi jääneen Olen adoptoivat vuonna 1920 Dresdenistä valmistunut eläinlääkäri Hugo Wasz ja hänen vaimonsa Dagmar Tyyne Lukander, joka oli Helsingin poliisipäällikön tytär. Ole Wasz-Höckert varttui Uudessakaupungissa.

Wasz-Höckert tuli ylioppilaaksi Ruotsalaisesta normaalilyseosta 1937,[5] aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa 1938 ja liittyi lääkintäsuojeluskuntaan. Jo heti talvisodan ensimmäisenä päivänä hänet nimitettiin Väestönsuojelun paikallisen ensiapuryhmän johtajaksi. Seuraavien sotavuosien aikana hän toimi yhteensä neljän vuoden ajan lääkintäupseerina etulinjassa.[6] Hänen sotilasarvonsa oli lääkintäluutnantti (1943).[5]

Sodan jälkeen 1950-luvulla Wasz-Höckert uudisti lasten tuberkuloosihoidon Suomessa. Sittemmin hän toimi lastentautiopin ja lastenklinikan organisoijana. 1980-luvun alun rauhanliikkeessä Ole Wasz-Höckert tuli tunnetuksi Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön Suomen toimikunnan puheenjohtajana 1981–1995. WHO:n ja UNICEFin asiantuntijatehtäviä hänellä on ollut vuodesta 1949.[7] Wasz-Höckert toimi YK:n 2. aseidenriisunnan erikoisistunnon kokousedustajana New Yorkissa 1982.[3]

Wasz-Höckert väitteli tohtoriksi vuonna 1950 ja sai lastentautien erikoislääkärin pätevyyden 1951.[5] Hän julkaisi useita lukuja käsi- ja oppikirjoissa, monografioita sekä yli 250 tieteellistä alkuperäisartikkelia, kongressireferaattia ja muuta kirjoitusta kansainvälisissä sarjoissa.[3]

Waz-Höckertin puoliso vuodesta 1940 oli hammaslääkäri Nina Gorbatow, perheeseen syntyi neljä lasta.[5]
Lähteet

Uttal av finlandssvenska efternamn Kotus. Viitattu 23.6.2018. (ruotsiksi)
Wasz-Höckert, Ole (1918–2015). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: 3. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Ole Wasz-Höckert Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/lastprof.html
Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 729-731. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
Ole Wasz-Höckertin haastattelu.
Huume-Suomen historia: lääkintäupseeri Ole Wasz-Höckertin haastattelu.
Uppslagsverket Finland.

Puoliso: 1940 Helsinki Nina Alexanderintytär Höckert o.s. Gorbatoff Hammaslääkäri., s. 10.08.1917 Inkoo.

Nina Höckert (Gorbatoff) 1917-

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 816

IX Johan Gabrielinpoika Haartman, (Taulusta 804, äiti Margareta Haartman) Kokkolan kirkkoherra., s. 12.08.1719 Ruotsi, Småland, k. 10.10.1794 Vöyri.

Puoliso: Katarina Sofia Johanintytär Haartman o.s. Gezelius s. 26.04.1730 Vöyri, k. 25.05.1795 Vöyri.
Vanhemmat: Johan Gezelius, s. 05.01.1698 Vöyri, k. 29.02.1740 Vöyri ja Beata Gezelius o.s. Kiemmer, s. 10/1711.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 817

VIII Johan Andersinpoika Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) Taivassalon kappalainen 1719 (virkaan 1722)., s. 28.12.1696 Taivassalo, k. 05.11.1725 Taivassalo.

Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 3.1715 [Bergius] Johann [Töf Salenses _ 289]. Boreaalisen osakunnan jäsen [Anno 1715 Mense Martio Parentis Soncstissimi admodum Reverendi atq: Clarissimi Mag: Andreæ Bergii, Töfsalensis Præpositi celeberrimi, filii adolescentes] Johannes [Bergii.] | V. Pastor et Sacell in Töfsala, 1726 obiit. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Tukholmassa) 1719.

— Taivassalon kappalainen 1719 (virkaan 1722). Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1724.

Puoliso: Margaretha Abrahamintytär Bergius o.s. Juslenius s. 19.05.1699 Somero, k. 28.06.1745 Perniö.
Vanhemmat: Abraham Juslenius, k. 17.12.1719 Ruotsi, Uppland, Närtuna ja Elisabet Juslenius o.s. Rancken, k. jälkeen 1720 Ruotsi, Uppland, Närtuna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 818

VIII Anna Anderintytär Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) s. Turku, k. 1714 Turku.

Puoliso: 1710 Turku Abraham Juhonpoika Dahlman Turun Katedraalikoulun oppilas, s. 12.02.1687 Taivassalo, k. 1/1723 Tukholma (suomalainen seurakunta).

kl. 1704 Abraham Dahlman Abrahamus Johannis, Töfsalensis 4807. Kastettu Taivassalossa 12.2.1687. Vht: Taivassalon Onnikmaan Isotalon rusthollari, nimismies Johan Nilsson Dahlman ja Karin Johansdotter. Turun katedraalikoulun oppilas 18.6.1700 (in cl. rect. circ. infer., Abrahamus Johannis Töfsalens.). Ylioppilas Turussa kl. 1704 [Daalman] Joh.‹¿› Johannis. Boreal _ 251. Boreaalisen osakunnan jäsen 17.6.1704 Mag. | Abrahamus Dahlman Töfsalensis [d: 17 Junii 1704.] | Sacell. Eccl. Fenn. Holm. dein Pastor ibidem ‹pastor-tieto on virheellinen› et obiit. Ylioppilas Pärnussa 21.9.1706. Respondentti Pärnussa 6.6.1708 pro exercitio, pr. kreikan ja itäm. kielten prof. Erik Fahlenius. FK 20.9.1709. Respondentti Pärnussa 23.10.1709 pro gradu, pr. teor. filos. prof. Elof Holstenius. FM Pärnussa 16.11.1709. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1711. — Apulaispappi (komministeri) Taivassalossa 1711. Pakeni sotaa Tukholmaan 1713. Tukholman suom. seurak. komministeri 1719. † Tukholmassa (suom. seurak.) 1.1723.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 819

VIII Petter Andersinpoika Bergius, (Taulusta 792, isä Anders Bergius) Pälkäneen kappalainen 1729. Kalvolan kirkkoherra 1730, Pirkkalan 1736., s. 17.03.1700 Taivassalo, k. 28.01.1764 Pirkkala.

1717 Petter Bergius 5280. * Taivassalossa 17.3.1700. Vht: Taivassalon kirkkoherra, FM Anders Bergius 2091 (yo 1670/71, † 1724) ja Sara Wärdh. Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 1717 [Bergius] Petrus _ 291. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 24.6.1722. — Taivassalon kirkkoherran (isänsä) apulainen 1722, armovuodensaarnaaja 1724. Ilman virkaa (1727). Pälkäneen kappalainen 1729. Kalvolan kirkkoherra 1730, Pirkkalan 1736. Oli perukirjan mukaan varakas ja omisti suuren kirjaston. † Pirkkalassa 28.1.1764.

Pirkkalan vanha kirkko on Pirkkalassa sijaitseva kirkkorakennus. Se on rakennettu vuonna 1921, jolloin Pirkkala ja Nokia erotettiin. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Ilmari Launis, ja siinä on 175 istumapaikkaa. Vuonna 1937 kirkko maalattiin taiteilija Uuno Alangon suunnitelmien mukaisesti, ja häneltä myös hankittiin alttaritaulu. Jouluaattona 24. joulukuuta 1945 tulipalo vahingoitti kirkon sisäpuolta pahasti. Seuraavana vuonna kirkkoa alettiin korjata, ja Uuno Alanko maalasi alttaritaulun kokonaan uudestaan. Kolmannen kerran kirkkoa korjattiin 1972, jolloin se sai lämmityslaitteiston, se maalattiin sisäpuolelta uudestaan ja urut uusittiin 16-äänikertaisiksi. Kirkon katuosoite on Anian Rantatie 226. Pirkkalan vanhin kirkko on sijainnut vanhan kirkon alueella jo 1200-luvulla. Ainoastaan vuosina 1857-1920 paikalla ei ollut kirkko- eikä hautaustoimintaa Pirkkalan kirkollisen elämän keskityttyä Pyhäjärven pohjoispuolelle rakennettuun Pirkkalan kivikirkkoon.

1. puoliso: 1730 Sigrid Margareta Davidintytär Bergius o.s. Petrejus s. 12.08.1683 Pori, k. 1748 Pirkkala.

2. puoliso: 1749 Maria Katariina Kristofferintytär Bergius o.s. Hartman s. 17.05.1724 Suoniemi, k. 1805 Vesilahti.
Vanhemmat: Kristoffer Hartman, s. 25.02.1693 Eesti, Narva, k. 25.09.1775 Ikaalinen ja Anna Katarina Hartman ent. Sundius ent. Hammarberg o.s. Eurenius, s. noin 1695 Ruotsi, Härnösand, k. 1779 Ikaalinen.

Lapset:

Petter Bergius , s. 15.02.1750 Pirkkala. Tauluun 820

Johan Bergius , s. 08.05.1752 Pirkkala. Tauluun 842

Anders Bergius , s. 26.02.1759 Pirkkala. Tauluun 843

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 820

IX Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 819, isä Petter Bergius) Ylioppilas Turussa 1765, suoritti maanmittarintutkinnon 1766 . Komissiomaanmittari Turun ja Porin läänissä 1782. Vesilahden Kosken kylän Orimuksen tilan isäntä 1779-1800, s. 15.02.1750 Pirkkala, k. 03.07.1809 Vesilahti, Koski, Orimus. Suomela

Suomelan kylä sijaitsee Alhonselän itärannalla. Kylää ympäröivät Rautialan, Alhonlahden ja Järvenrannan kylät. Suomelan alueella on asuttu varmasti jo rautakaudella. 1800-luvun lopulla löytyi kivikasoista viikinkiaikaisia (800-1050) esineitä, mm. kirveitä, keihäänkärkiä, miekansäilä, talousastioita sekä punnukset ja vaaka. Ratsujen käyttöön viittaa viikinkiaikaisen hevosenvaljaan osa, rautainen jalustin, jollaista ei muualla Suomessa ole tavattu.

Suomen kuuluisin kansanballadi Elinan Surma mainitsee Elinan kotitaloksi Suomelan. Laukon mahtavimman omistajan Klaus Kurjen puoliso oli Elina Juhontytär Stenbock. Avioliitosta syntyivät Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki ja myöhemmän Kurki-suvun kantaäiti Elina Kurki. Näiden lisäksi syntyi ehkä poika, joka kansanrunon mukaan poltettiin äitinsä kanssa Laukossa. Kansanrunossa Elina käskee Uotia hakemaan äitiään sanomalla, että "Juokse, jouvu Suomelahan, Käske häntä tänne tulla, Puhu paremmin kun onkaan." Laukosta on Suomelaan järven poikki 6 km.

Suomelan Elinan isäksi on asiakirjoissa mainittu Juho Olavinpoika Stenbock mutta äiti on tuntematon. Juho Olavinpoika oli Satakunnan läänitysten haltija (1463-65) ja kutsui itseään 29.12.1463 Ylä- ja Ala-Satakunnan päämieheksi. Juhon vaimoksi on sukutauluissa ilmoitettu Maunu Flemingin tytär, mutta ajoitusten suhteen tämä ei voi olla Elinan äiti. Jos Elinan äiti oli Juho Olavinpojan ensimmäinen vaimo, tämä saattoi lapsineen asua Suomelassa. Tiedot ovat kuitenkin hyvin puutteellisia.

Suomela -nimi mainitaan jo vuonna 1479, jolloin Jönns Somela oli Vesilahden laamannikäräjillä lautamiehenä. On epävarmaa, onko tämä laamanni juuri Juho Olavinpoika Stenbock, mutta koska on kyse laamannista, yhtäläisyys ei ole mahdoton. Seuraava tunnettu ja varma Suomelan omistaja on ollut Olavi Suomalainen (1540-1584). Lisänimen 'Suomalainen' Olavi lienee saanut talonsa mukaan. Talon nimi on voinut syntyä senkin vuoksi, että naapurikylässä on Tanska-niminen talo. Vuonna 1602 Suomelasta tuli Hovin jälkeen Vesilahden toinen ratsastila. Tilaa omisti tällöin kuuluisa aatelismies Arvid Finckenberg, joka taisteli Axel Kurjen joukoissa ja oli mm. vankina Puolassa.

Kirkkoherra Karl Valleniukselle (isän sekä isoisän nimi oli Joseph) Suomela tuli 1733. Karlin pojan, Joseph Vallenius kolmannen tytär Maria avioitui kornetti Carl Christoffer Silfversvärdin kanssa, ja näistä tuli Suomelan omistajia v. 1764. Marian ja Carlin tytär Catharina avioitui vuonna 1780 maanmittari Peter Bergiuksen kanssa (nimi usein lyhennettynä muodossa Per). Peter oli Pirkkalan kirkkoherra Petrus Bergiuksen poika. Peter ja Catharina asuivat kuitenkin Koskenkylän Orimuksella, samoin näiden kolme poikaa Petter, Karl Fredrik ja Anders Ulrik (s. 1786). Isojakokarttaan Per piirsi vuonna 1665 valmistuneen kirkon kuvan.

Anders Ulrik Bergius korotettiin vänrikiksi osallistuttuaan Pommerin sotaan 1807 ja Suomen sodan Lapuan taisteluihin 1808-09. Suomelaan Anders Ulrik siirtyi Hedvig -vaimonsa kanssa Narvan Ketolasta vasta vuonna 1825-1826. Carl Silfversvärdin Leski Maria asui näet Suomelassa vuoteen 1804 ja tämän vävy (eli Anders Ulrikin äidin siskon mies) kers. Magnus Fredrik von Cräutlein vuoteen 1824 asti. Mahdollisesti Bergiuksetkin omistivat Suomelaa jo vuodesta 1790.

Bergiuksia on ollut mm. kruununvouteina ja pappeina. Dilp.ins. Eino Bergius rakensi 1900-luvun alussa Suomelan rantaan moottorivenetehtaan, jonka veneitä vietiin hyvinkin kauas. Suomela oli Bergiuksien omistuksessa vuoteen 1959 asti, jolloin tilan ostivat Aino ja Pentti Mikkola.

Vuonna 1918 Suomela ympäristöineen joutui kiivaiden taisteluiden kentäksi. Valkoisten rintama oli Suomelan puolella ja punaisten rintama Lihmonjoen eteläpuolella ja aika ajoin myös Suomelassa, Järvenrannassa ja Kaltsilassa. Sodan loppuvaiheessa alueen kaikki rakennukset poltettiin, mm. Eino Bergiuksen moottorivenetehdas. Suomelan talosta pohjoiseen sijaitsevassa Pähkinämäessä on nähtävissä vielä valkoisten tekemiä kivisiä suojavalleja. Suomelasta hieman Järvenrantaan päin sijaitsee 1918-vuoden taistelujen valkoisten muistomerkki vuodelta 1938.

Kähkiönmäessä eli Lihmon ahteessa eli Suomelan ahteessa on aina ollut suuria kuusia. Suomelan isännän kerrotaan pitäneen niitä pyhinä. Kuuset kuitenkin kaatuivat 1800-luvun lopulla myrskyllä tien päälle. Uudet suuret kuuset saivat vuoden 1918 taisteluissa niin paljon lyijyä, että kerrotaan puunostajienkin niitä hylkineen. Rinteen puolivälissä on Vesilahden ensimmäinen teollisuushalli 1980-luvun alulta.

Suomela ennen vuotta 1918, jolloin kaikki rakennukset paloivat vapaussodan taistelujen yhteydessä. Etualalla venetehtaan rakennuksia.

Puoliso: 21.05.1780 Vesilahti Katariina Sofia Kallentytär Bergius o.s. Silfversvärd Vesilahden Bergius-suvun kantaäiti, s. 02.05.1751 Vesilahti, k. 30.05.1809 Vesilahti, Koski, Orimus.
Vanhemmat: Kalle Chritoffer Silfversvärd, s. 1718 Saksa, Mecklenburg, k. 01.10.1781 Vesilahti, Suomela ja Maria Silfversvärd o.s. Wallenius, s. 15.12.1727 Vesilahti, k. 1804 Vesilahti.

Suomelan-Järvenrannan-Kaltsilan alue Kuninkaankartaston mukaan 1700-luvun lopulla. Järvenrannan kylä oli silloin nykyisellä paikallaan. Kaltsilan kylä sijaitsi aivan Lihmonjärven rannalla ja hieman ylempänä oli pari torppaa. Lihmo-nimen alkuperä on tuntematon. Tie Keihosista Järvenrantaan ja siitä suoraan kirkonkylään parnnettiin 1905. Pienehkö tie kulki lisäksi järven rantaa Suomelan suuntaan.

Lapset:

Petter Bergius , s. 20.06.1781 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 821

Karl Fredrik Bergius , s. 10.08.1783 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 825

Antti Ulrik Bergius , s. 19.04.1786 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 832

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 821

X Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 820, isä Petter Bergius) Vesilahden Kosken kylän Orimuksen tilan isäntä 1801-1808., s. 20.06.1781 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 09.01.1864 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

Petter Bergiuksen isä maanmittari Peter Bergius piirsi isojaon Vesilahden karttoihin kirkon kohdalle vuonna 1665 rakennetun Vesilahden kirkon kuvan.

Puoliso: 23.01.1814 Vesilahti Maria Kristiina Mikontytär Bergius o.s. Tanska s. 29.08.1791 Vesilahti, Järvenranta, k. 24.05.1853 Vesilahti.

Lapset:

Carolina Enqvist o.s. Bergius , s. 24.12.1823 Lempäälä, Lastunen. Tauluun 822

Fredrik Wilhelm Bergius s. 12.05.1826 Lempäälä, Lastunen.

Vilhelmina Bergius s. 09.10.1828 Lempäälä, Lastunen.

Hedvig Christina Bergius , s. 07.07.1831 Lempäälä, Lastunen. Tauluun 823

Serafia Bergius , s. 17.06.1834 Vesilahti, Narva, Ketola. Tauluun 824

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 822

XI Carolina Petterintytär Enqvist o.s. Bergius, (Taulusta 821, isä Petter Bergius) s. 24.12.1823 Lempäälä, Lastunen, k. 08.01.1859 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola.

Puoliso: 11.03.1852 Vesilahti, Kirkonkylä Johan (äpärä) Annanpoika Enqvist e. Högvall Eskolan itsellinen., s. 20.06.1824 Vesilahti, k. 21.04.1866 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola.

Lapset:

Sofia Miina Enqvist s. 22.02.1853 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola, k. 18.09.1854 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola.

Josefina Enqvist s. 21.06.1855 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola, k. 25.07.1855 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola.

Matilda Karolina Enqvist Matilda muutti Vesilahdelta 22.10.1870 Messukylään., s. 31.05.1856 Vesilahti, Heinutsuu, Eskola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 823

XI Hedvig Christina Petterintytär Bergius, (Taulusta 821, isä Petter Bergius) s. 07.07.1831 Lempäälä, Lastunen.

Lapset:

Gustaf Anselm (äpärä) Bergius s. 14.03.1862 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola, k. 27.10.1863 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 824

XI Serafia Petterintytär Bergius, (Taulusta 821, isä Petter Bergius) Serafia kävi kirkossa vielä ehtoollisella 23.12.1863, s. 17.06.1834 Vesilahti, Narva, Ketola, k. 26.12.1863 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

Lapset:

Emma Maria (äpärä) Bergius s. 02.01.1862 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola, k. 28.09.1862 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 825

X Karl Fredrik Petterinpoika Bergius, (Taulusta 820, isä Petter Bergius) Maanmittausauskultantti, s. 10.08.1783 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 27.08.1839 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Puoliso: Kaisa Adamintytär Bergius ent. Ärölä o.s. Mulli s. 22.06.1791 Vesilahti, Mustinen, k. 05.03.1868 Vesilahti, Mustinen, Kukko.
Vanhemmat: Adam Mulli, s. 25.05.1758 Vesilahti, Mustinen, k. 03.04.1834 Vesilahti, Mustinen ja Anna Mulli o.s. Annala, s. 26.11.1756 Vesilahti, k. 10.01.1847 Vesilahti, Mustinen.

Lapset:

Maria Adolfina Smedberg o.s. Bergius , s. 09.11.1815 Mouhijärvi. Tauluun 826

Karolina Rasi o.s. Bergius , s. 16.07.1818 Vesilahti, Vännilä. Tauluun 827

Kaisa Sofia Hjelmerus o.s. Bergius , s. 31.12.1830 Vesilahti, Vännilä. Tauluun 829

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 826

XI Maria Adolfina Karlintytär Smedberg o.s. Bergius, (Taulusta 825, isä Karl Bergius) s. 09.11.1815 Mouhijärvi, k. 09.10.1887 Lempäälä, Lempoinen, Kiiliäinen.

Puoliso: Isak Johaninpoika Smedberg e. Tervalammi Mäkitupalainen, Isak oli elossa vielä 1910-luvun taitteessa., s. 17.02.1827 Lempäälä, Lastunen, k. jälkeen 1910 Lempäälä, Lempoinen, Kiiliäinen.
Vanhemmat: Johan Tervalammi, s. 29.08.1791 Lempäälä, Lastunen, k. 09.05.1863 Lempäälä, Lastunen ja Caisa Tervalammi, s. 15.06.1798, k. 03.09.1866 Lempäälä, Lastunen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 827

XI Karolina Karlintytär Rasi o.s. Bergius, (Taulusta 825, isä Karl Bergius) Karolina isännöi Rasin tilaa 1860-1867., s. 16.07.1818 Vesilahti, Vännilä, k. 20.10.1867 Vesilahti, Vakkala.

Puoliso: 15.05.1845 Vesilahti Carl Johaninpoika Rasi Rasin poika ja isäntä 1838-1860, s. 09.01.1819 Vesilahti, Vakkala, k. 23.09.1860 Vesilahti, Vakkala.

Lapset:

Marianna Minna Lehtonen o.s. Rasi , s. 19.04.1846 Vesilahti, Vakkala. Tauluun 828

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 828

XII Marianna Minna Carlintytär Lehtonen o.s. Rasi, (Taulusta 827, äiti Karolina Rasi) s. 19.04.1846 Vesilahti, Vakkala.

Puoliso: 27.12.1872 Vesilahti Nikodemus Matinpoika Lehtonen e. Väärä Salospohjan Ylisen renki, Kuralan Kaapun renki., s. 28.05.1845 Vesilahti, Toivola.

Lapset:

Juho Nestori Lehtonen s. 05.10.1875 Vesilahti, Niemi, Sjövring.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 829

XI Kaisa Sofia Karlintytär Hjelmerus o.s. Bergius, (Taulusta 825, isä Karl Bergius) Kaisa kuoli 41-vuotiaana keuhkotautiin., s. 31.12.1830 Vesilahti, Vännilä, k. 10.01.1872 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Puoliso: 22.06.1851 Vesilahti Axel Hermanninpoika Hjelmerus Räätäli, Axel kuoli 44-vuotiaana keuhkotautiin., s. 01.01.1829 Vesilahti, Pörrölä, Suppumäki, k. 04.03.1873 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Lapset:

Maria Adolfina Hjelmerus s. 28.03.1852 Vesilahti, Mustinen, Kukko, k. 26.05.1852 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Axel Frederic Hjelmerus s. 29.04.1853 Vesilahti, Mustinen, Kukko, k. 09.05.1855 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Olga Karolina Sirén o.s. Hjelmerus , s. 01.02.1865 Vesilahti, Mustinen, Kukko. Tauluun 830

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 830

XII Olga Karolina Axelintytär Sirén o.s. Hjelmerus, (Taulusta 829, äiti Kaisa Hjelmerus) s. 01.02.1865 Vesilahti, Mustinen, Kukko, k. 09.10.1906 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Puoliso: Juho Kustaa (äpärä) Vilhelmiinanpoika Sirén Pietilän renki., s. 12.02.1862 Vesilahti, Mantere, Perä-Pietilä.
Äiti: Vilhelmina Sirén, s. 16.07.1836 Vesilahti, Vakkala, Yli-Sisto.

Lapset:

Olga Aliisa Sirén s. 23.07.1885 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Enne Maria Sirén s. 01.04.1888 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Kustaa Sirén s. 11.08.1890 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Kaarle Augusti Sirén s. 04.06.1893 Vesilahti, Mantere, Pietilä, k. 16.01.1899 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Wilho Matias Sirén s. 24.02.1896 Vesilahti, Mantere, Pietilä, k. 20.01.1899 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Selma Lyydia Majuri o.s. Sirén , s. 05.08.1898 Vesilahti, Mantere, Pietilä. Tauluun 831

Toini Matilda Sirén s. 08.12.1900 Vesilahti, Mantere, Pietilä, k. 30.05.1906 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Wilho Armas Sirén s. 14.10.1903 Vesilahti, Mantere, Pietilä, k. 11.08.1905 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Väinö Armas Sirén s. 11.09.1905 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 831

XIII Selma Lyydia Juhontytär Majuri o.s. Sirén, (Taulusta 830, äiti Olga Sirén) s. 05.08.1898 Vesilahti, Mantere, Pietilä.

Puoliso: Heikki Antinpoika Majuri s. Jaakkima, Tervajärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 832

X Antti Ulrik Petterinpoika Bergius, (Taulusta 820, isä Petter Bergius) Vesilahden Kosken Orimuksen tilan isäntä 1809-1814, Suomelan ratsutilan isäntä 1825-1844, s. 19.04.1786 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 27.05.1857 Vesilahti, Suomela.

Puoliso: 1809 Hämeenlinna Heta Kristiina (äpärä) Hetantytär Bergius o.s. Rudberg. (Taulu 878) Ratsutila, Liukko-sukua 1200-1400 - luvulta, s. 05.05.1787 Hämeenlinna, k. 24.08.1867 Vesilahti, Suomela.
Äiti: Heta Helena Rudberg, s. 24.09.1759 Vahto, Hakola.

Lapset:

Johan Petter Bergius , s. 27.11.1810 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 833

Hedvig Sofia Vilhelmina Hacklin o.s. Bergius , s. 04.07.1813 Vesilahti, Suomela. Tauluun 836

Karolina Maria Lovisa Bergius s. 19.11.1816 Vesilahti, Suomela, k. 07.08.1819 Vesilahti, Suomela.

Edvard Adrian Bergius s. 13.04.1818 Vesilahti, Suomela, k. 28.10.1818 Vesilahti, Suomela.

Ernst Fredrik Konstantin Bergius , s. 21.03.1820 Vesilahti, Suomela. Tauluun 837

Otto Ulrik Julius Bergius s. 24.09.1823 Vesilahti, Narva, Ketola, k. 10.11.1824 Vesilahti, Narva, Ketola.

Sven Bergius s. 28.04.1826 Vesilahti, Suomela, k. 11.08.1827 Vesilahti, Suomela.

Eva Carolina Matilda Bergström o.s. Bergius , s. 23.08.1829 Vesilahti, Suomela. Tauluun 839

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 833

XI Johan Petter Antinpoika Bergius, (Taulusta 832, isä Antti Bergius) Maanmittari, Johan kuoli 50-vuotiaana keuhkotautiin., s. 27.11.1810 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 15.12.1860 Vesilahti, Suomela.

Puoliso: 20.05.1850 Vesilahti Johanna Juhontytär Bergius o.s. Bläck Johanna oli Suomelan piika saadessaan aviottoman lapsen, taloudenhoitaja Korpiniemen Uotilan talossa mennessään naimisiin. Johanna kuoli 70-vuotiaana keuhkotautiin., s. 20.03.1824 Urjala, Väkkärä, Kankainen, k. 31.05.1894 Vesilahti, Kirkonkylä.
Vanhemmat: Johannes Bläck, s. 05.06.1791 Urjala, Väkkärä, Kankainen, k. 13.06.1867 Urjala, Notsjö, Latovehmas ja Kaisa Bläck, s. 24.11.1788, k. 05.12.1864 Urjala, Notsjö, Latovehmas.

Lapset:

Viktor Bergius Tampereella tehtaan työntekijä. Viktor muutti entisenä työntekijänä 20.11.1891 Hämeenlinnaan., s. 05.09.1850 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila.

Carl Teofil Bergius s. 24.09.1852 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila, k. 05.12.1853 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila.

Hampus Leopold Mainio Bergius , s. 22.05.1856 Punkalaidun. Tauluun 834

Paul Harald Edvin Bergius , s. 07.08.1858 Suoniemi. Tauluun 835

Olga Johanna Bergius s. 10.12.1860 Vesilahti, Suomela.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 834

XII Hampus Leopold Mainio Johaninpoika Bergius, (Taulusta 833, isä Johan Bergius) s. 22.05.1856 Punkalaidun, k. 27.02.1895 Helsinki.

Puoliso: Amanda Maria Bergius o.s. Söderlund s. 15.06.1857 Helsinki.

Lapset:

Axel Brynolf Bergius s. 1881 Helsinki, k. 1882 Helsinki.

Agnes Matilda Bergius s. 22.02.1884 Helsinki.

Elin Augusta Bergius s. 14.03.1885 Helsinki.

Väinö Leopold Waara e. Bergius s. 11.01.1887 Helsinki, k. 24.04.1913 Tampere.

Sylvia Johanna Bergius s. 26.06.1888 Helsinki, k. 27.09.1888 Helsinki.

Olga Sylvia Bergius s. 1889 Helsinki, k. 1890 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 835

XII Paul Harald Edvin Johaninpoika Bergius, (Taulusta 833, isä Johan Bergius) Koneenkäyttäjä, s. 07.08.1858 Suoniemi, k. 09.03.1922 Tampere.

Puoliso: 09.11.1889 Tampere Vilhelmina Malakiaantytär Bergius o.s. Yli-Nurkka s. 18.09.1865 Karkku, Vihtiälä.
Vanhemmat: Malakias Yli-Nurkka e. Kipari, s. 08.04.1818 Suoniemi, Kauniainen, k. 22.09.1868 Karkku, Vihtiälä ja Karolina Vilhelmiina Yli-Nurkka o.s. Mulli, s. 13.01.1828 Vesilahti, Mustinen, k. 06.04.1883 Karkku, Vihtiälä.

Lapset:

Eino Harald Bergius s. 20.11.1890 Tampere, k. 1898 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 836

XI Hedvig Sofia Vilhelmina Antintytär Hacklin o.s. Bergius, (Taulusta 832, isä Antti Bergius) s. 04.07.1813 Vesilahti, Suomela, k. 18.04.1891 Vesilahti.

Puoliso: 03.01.1840 Vesilahti Kaarlo Fredrik Johanneksenpoika Hacklin e. Hakkila Rauman kappalainen 65.4.1843; varapastori 1846., s. 24.01.1814 Vesilahti, (Hakimäki) Hakkilan kartano, k. 08.11.1857 Rauma.

Turun katedraalikoulu 31.10.1824–20.6.1831; Turun lukio 25.8.1831–14.6.1834; ylioppilas 6.10.1834; pastoraalitutkinto 24.4.1851.

Vihittiin papiksi 14.6.1837, määrättiin Siuntion kappalaisen apulaiseksi; Kirkkonummen kirkkoherran apulainen 1838; Huittisten kappalaisen apulainen 1.7.1839; Vesilahden kirkkoherran apulainen 15.12.1839; Rauman kappalainen 65.4.1843; varapastori 1846.

YoM1 mukaan lisätty koulutusta koskevaa tietoa; Satakuntalaisen osakunnan jäsen 8.10.1834; varapastori 1846; puolison nimi Hedvig Sofia Vilhelmina Bergius.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/346.
Vanhemmat: Johannes Hakkila, s. 22.05.1788 Vesilahti, (Hakimäki) Hakkilan kartano, k. 26.05.1833 Vesilahti, (Hakimäki) Hakkilan kartano ja Maria Hakkila o.s. Jyskä, s. 23.03.1791 Vesilahti, Junnila, k. 07.11.1867 Vesilahti, (Hakimäki) Hakkilan kartano.

Pyhän Ristin kirkko on Vanhassa Raumassa sijaitseva kirkko, joka on valmistunut todennäköisesti vuosien 1515 ja 1520 välissä. Se rakennettiin alun perin Rauman fransiskaanikonventin kirkoksi. Kirkko muistuttaa ulkomuodoltaan muita satakuntalaisia keskiaikaisia kivikirkkoja, mutta sen kaksilaivainen pohjakaava noudattaa saarnaveljestön kirkoille tyypillistä muotoa. Päälaiva jatkuu samanlevyisenä kuoriin ja pohjoispuolella on kolmen pilarin erottama kapea sivulaiva. Kirkkoon mahtuu 800 henkilöä. Kirkon maalaukset ovat 1500-luvulta, ja ne esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Kirkon torni on rakennettu vuonna 1816 vanhan Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniolta otetuista kivistä. Valkoiseksi kalkittu torni toimi aikoinaan merenkulkijoiden maamerkkinä. Tulipalossa tuhoutunut tornin yläosa rakennettiin uudelleen palamattomista materiaaleista vuonna 1968. Pyhän Ristin kirkko toimi fransiskaanien kirkkona vuoteen 1538 saakka, jolloin luostari lakkautettiin uskonpuhdistuksen myötä. Pyhän Ristin kirkko pääsi rappeutumaan pahoin, kunnes se otettiin käyttöön luterilaisena kirkkona Pyhän Kolminaisuuden kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1640.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 837

XI Ernst Fredrik Konstantin Antinpoika Bergius, (Taulusta 832, isä Antti Bergius) Suomelan ratsutilan isäntä 1845-1904, s. 21.03.1820 Vesilahti, Suomela, k. 19.11.1904 Vesilahti, Suomela.

Vuoden 1893 kartassa tie Suomelan kautta kirkonkylään kulkee edelleen Kaltsilan kautta. Numero kylän nimen jälkeen tarkoittaa kylän talojen lukumäärää.

Puoliso: 03.10.1848 Rauma Amalia Vilhelmiina Juhontytär Bergius o.s. Bredlund s. 18.09.1825 Rauma maaseurakunta, k. 02.08.1898 Vesilahti, Suomela.

Lapset:

Ernst Oskar Vilhelm Bergius Henkikirjuri, s. 15.09.1849 Vesilahti, Suomela.

Olga Maria Vilhelmiina Bergius s. 03.10.1851 Vesilahti, Suomela.

Vesilahden tunnetuimpia sukuja on ollut Bergius-suku. He omistivat Suomelan kylän Suomelan tilan vuodesta 1825 lähtien. Suomela on tosin jo mainittu vuonna 1540, jolloin sitä isännöi Olavi Suomalainen. Suomelan tunnetuin isäntä oli Ernst Bergius, joka oli talon omistaja v. 1845-1904. Kuvassa Suomelan väkeä vuoden 1905 tienoilla. Kameran eteen ovat asettuneet vasemmalta lukien Olga, Elina, Paavo, Aleksanteri, Kalle, ja Orkari Bergius. Paavo Bergius omisti tilan v. 1905-1930. Aleksanteri Bergius oli Viljakkalan kappalaisena ja kirkkoherrana vuosina 1887-1941. (Kuvan om. Yrjö Punkari)

Kalle Eemeli Konstantin Bergius s. 10.02.1854 Vesilahti, Suomela.

1920- ja 1930-luvulla näkyvimpänä aatteellisena järjestönä toimi Vesilahdellakin suokeluskunta, jonka rinnakkaisorganisaationa oli Lotta Svärd-järjestö. Suojeluskunta Vesilahdelle oli perustettu jo lokakuun lopulla v. 1917. Kuvassa suojeluskuntalaisia 1920-luvun puolivälissä.

Aleksanteri Fredrik Mikael Bergius s. 25.09.1856 Vesilahti, Suomela.

Vesilahden maatalouslakkolaisten marssirivistö kirkonkylässä v. 1917. Yhteiskunnallinen järjestäytyminen johti keväällä 1917 siihen, että myös maatalousväestö ryhtyi vaatimaan itselleen kahdeksan tunnin työpäivää. Kun heidän vaatimuksensa eivät näyttäneet herättävän vastakaikua, seurauksena oli kylvöaikaan ajoitettuja maatalouslakkoja ympäri Suomea, myös Vesilahdella. Työväenyhdistyksiä perustettiin Vesilahdelle 1900-luvun alkuvuosina viisi.

Paul Juho Agapetus Bergius , s. 18.08.1858 Vesilahti, Suomela. Tauluun 838

Elina Sofia Kristiina Bergius s. 01.06.1863 Vesilahti, Suomela.

Kustaa Ulrik Ossian Bergius s. 04.01.1867 Vesilahti, Suomela.

Vesilahden ylivoimaisesti suurin ja tunnetuin tila on Laukon kartano. Tarinoiden mukaan se oli olemassa jo 1200-luvulla, jolloin sen isäntänä oli tunnettu pirkkalalaispäällikkö Matti Kurki. Ensimmäiset asiakirjatiedot kartanosta ovat tosin vasta 1380-luvulta, jolloin sen omisti tuomari Klaus Djäkn. Kurki-suvun omistukseen Laukko joutui vasta 1400-luvun alkupuolella, ja heillä se pysyi aina vuoteen 1817 saakka. 1800-luvulla Laukko kuului lukuisille omistajille, kunnes se myytiin v. 1929 Haarla-suvulle. Heidän hallussaan Laukko oli 1970-luvulle saakka. Kartano oli suurimmillaan 14000 hehtaarin laajuinen, jos mukaan lasketaan kaikki Laukkoon kuuluneet tilat. Laukon historiaan kuuluu myös surullisen kuuluisa torpparilakko v. 1906. Kuvassa Laukon päärakennus 1940-luvulla. Se oli valmistunut 1930-luvun alussa. Vanha päärakennus oli poltettu v. 1918.

Olga Emilia Charlotta Bergius s. 28.12.1868 Vesilahti, Suomela.

Vesilahden Narvan seurojentaloa rakennettiin keväällä 1934. Sen käyttäjinä olivat 1930-luvulla mm. Tähti-nuorisoseura sekä suojeluskunta ja Lotta Svärd-yhdistys. Talo vihittiin käyttöönsä 23.6.1934.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 838

XII Paul Juho Agapetus Ernstinpoika Bergius, (Taulusta 837, isä Ernst Bergius) Suomelan ratsutilan isäntä 1905-1930, s. 18.08.1858 Vesilahti, Suomela, k. 28.02.1938 Tampere.

Kuva Suomelan alarakennuksen portailta vuonna 1900 on ollut Mattias Bergiuksen omistuksessa. Kuvassa ovat seuraavat henkilöt: vasemmalta ylhäältä: tilanomistaja Konstantin Hjelmeroos, rouva Olga Mäkelä (os. Bergius). Alempana: tilanomistaja Ernst Fr.K. Bergius, kruununvouti, hovineuvos Paavo J.A. Bergius sylissään Paavo K.A. Bergius, sairaanhoitaja Agnes Bergius. Alarivissä: Neiti Elin S.Kr. Bergius, rouva Greta Irene Bergius-Perttuli, maatalousteknikko P.Ossian G. Bergius, talousopettaja Ina E.E. Bergius, hovineuvoksetar Anna Bergius, sylissä tilanomistaja V.Hannes F. Bergius (Mäki-Suomela), kelloseppä Carl U. Bergström (kuvan ottaja, jonka äiti o.s. Bergius). Kruununvouti Paavo Johan Agapetus Bergiuksen nimi esiintyy Laukon lakkojen yhteydessä sovittelevana virkavallan edustajana.

Puoliso: 18.08.1889 Lempäälä Anna Elisabet Gustafintytär Bergius o.s. af Hällström s. 15.07.1861 Lempäälä, Kukkola, k. 01.01.1934 Vesilahti.
Vanhemmat: Gustaf Vilhelm af Hällström, s. 05.01.1833 Helsinki ja Josefiina Sofia af Hällström o.s. Faller, s. 24.11.1832 Pori.

Lapset:

Ina Emilia Elisabet Bergius s. 11.10.1895 Vesilahti, k. 28.10.1975 Tampere.

Paavo Gustav Adolf Bergius s. 06.11.1897 Vesilahti, k. 26.11.1917 Vesilahti.

Veli Hannes Ilmari Bergius s. 24.10.1899 Vesilahti, k. 09.04.1960 Vesilahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 839

XI Eva Carolina Matilda Antintytär Bergström o.s. Bergius, (Taulusta 832, isä Antti Bergius) s. 23.08.1829 Vesilahti, Suomela, k. 09.12.1893 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

Puoliso: 24.08.1862 Vesilahti Carl Fredrik Carlinpoika Bergström Kruunun nimismiehen poika. Suomen tarkka-ampumapataljoonan alaupseeri., s. 17.11.1837 Urjala, k. 04.08.1898 Vesilahti, Kirkonkylä, Tapola.

Lapset:

Carl Ulrik Bergström , s. 17.08.1863 Vesilahti, Kirkonkylä, Kylähovi. Tauluun 840

Elina Maria Sofia Bergström s. 18.01.1865 Vesilahti, Kirkonkylä, Kylähovi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 840

XII Carl Ulrik Carlinpoika Bergström, (Taulusta 839, äiti Eva Bergström) Kello-ja kultaseppä, prok., s. 17.08.1863 Vesilahti, Kirkonkylä, Kylähovi, k. 06.04.1933 Helsinki.

Puoliso: Pauliina Bergström o.s. Sokura k. Helsinki.

Lapset:

Karin Aune Ingeborg Lammin-Koskinen o.s. Bergström , s. 04.03.1900 Helsinki. Tauluun 841

Paavo Perrakoski e. Bergström s. 27.05.1901 Tampere, k. 06.01.1988 Helsinki.

Harry Lennart Yrjö Bergström Suomalainen pianisti, säveltäjä ja kapellimestari., s. 04.04.1910 Tampere, k. 11.12.1989 Nurmijärvi.

Harry Lennart Yrjö Bergström (4. huhtikuuta 1910 Tampere – 11. joulukuuta 1989 Nurmijärvi) oli suomalainen pianisti, säveltäjä ja kapellimestari. Bergström on George de Godzinskyn ja Toivo Kärjen ohella huomattavimpia suomalaisia elokuvamusiikin säveltäjiä.

Bergström aloitti säveltämisen ja pianonsoiton opiskelun 1920-luvulla Uuno Klamin ja Ernst Lingon johdolla, ja 1930-luvulta alkaen hän sävelsi paljon elokuvamusiikkia. Hän myös auttoi alkuun Kipparikvartetin ja Metro-tytöt, joista ensimmäisessä hän toimi myös säestäjänä. Häntä pidetäänkin George de Godzinskyn ohella tärkeimpänä vaikuttajana suomalaisten lauluyhtyeiden synnyssä ja kehityksessä. Hän vieraili monesti myös kapellimestarina eri orkestereissa, enimmäkseen operetti-, varietee-, revyy- ja musikaaliesitysten yhteydessä.

Bergström muistetaan lisäksi Niilo Tarvajärven suositusta Tervetuloa aamukahville -radio-ohjelmasta, johon hän kirjoitti tunnussävelmän.

Bergström voitti Jussi-palkinnot musiikista elokuviin Rion yö (1951), Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953) ja Viimeinen savotta (1977).

Harry Bergströmin poika oli säveltäjä Matti Bergström ja veli viulisti Rainer Bergström.

Bergström käytti tuotannossaan myös salanimiä Gerald Beach, Harold G Burgess, Leonard Fleuvemont, Sointu Karikas, Lenny, Jorge Monterio ja Tintti-Kalle.

Bergström on haudattu Nurmijärven hautausmaalle vaimonsa viereen. Bergström oli naimisissa Sirkka Tuulikki Bergströmin o.s. Vuolle (1918–2007) kanssa.

Yhtyeet

Fred Freddy’s Dance Band, pianisti-hanuristi (1926–1927)
Black Birds, pianisti, johtaja (1927–1928)
Freddy’s Novelty Buddians, pianisti (1928–1930)
Hot Five, pianisti, johtaja (1930)
The Flappers Dance Band, pianisti (1931)
Rytmin Swing Trio, pianisti (1945)
Metro-tytöt, perustaja, musiikillinen johtaja, sovittaja, säestäjä (1947–1950)
Kipparikvartetti, perustaja, musiikillinen johtaja, sovittaja, säestäjä (1950–1983)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Bergstr%C3%B6m
.

Harry Bergström soittaa harmonikkaa sota-aikana.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 841

XIII Karin Aune Ingeborg Carlintytär Lammin-Koskinen o.s. Bergström, (Taulusta 840, isä Carl Bergström) s. 04.03.1900 Helsinki, k. 19.09.1989 Helsinki.

Lammin-Koskisen hautakivi Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla.

Puoliso: Eino Ilmari Lammin-Koskinen s. 24.05.1892 Helsinki, k. 18.07.1953 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 842

IX Johan Petterinpoika Bergius, (Taulusta 819, isä Petter Bergius) Ylioppilas Turussa kl. 1765 [Bergius] Joh. Satac. _ 496. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.3.1765 [1765 Die Mart: 20] Johannes Bergius Birckalaensis Natus 1752. | Geometriæ se obtulit. Maanmittausoppilas. — Asui vuodesta 1814 veljensä luona Vesilahden kirkonkylän Tapolassa. Ei ole tiettävästi työskennellyt maanmittarina Suomessa., s. 08.05.1752 Pirkkala, k. 15.09.1824 Vesilahti.

Puoliso: 22.07.1794 Tyrvää, Laukula Maria Bergius ent. Neunstedt o.s. Malmberg Maria asui erossa miehestään 1814 -, s. 3/1766, k. 13.06.1844 Tyrvää, Leiniälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 843

IX Anders Petterinpoika Bergius, (Taulusta 819, isä Petter Bergius) Insinööri. Vesilahden Tapolan isäntä 1791-1852 eli Anders oli isäntänä 61 vuotta., s. 26.02.1759 Pirkkala, k. 05.02.1852 Vesilahti, Tapola.

1. puoliso: 22.09.1790 Urjala Margareta Christina Simonintytär Bergius o.s. Lundanus s. 05.05.1750 Urjala, k. 08.02.1809 Vesilahti, Tapola.

2. puoliso: 1810 Vesilahti Hedvig Elisabeth Andersintytär Bergius o.s. Cajalén s. 08.08.1777 Vesilahti, Halmeen kartano, k. 12.12.1841 Vesilahti, Tapola.
Vanhemmat: Anders Cajalén, s. 1725 Turku ja Hedvig Eleonora Cajalén o.s. von Pfaler, s. 1742 Pirkkala, Haikka, k. 31.05.1807 Vesilahti, Halmeen kartano.

Lapset:

Katarina Elisabet Ticklén o.s. Bergius , s. 06.01.1811 Vesilahti. Tauluun 844

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 844

X Katarina Elisabet Andersintytär Ticklén o.s. Bergius, (Taulusta 843, isä Anders Bergius) Katarina isännöi Tapolaa 1882-1909 ja perikunta 1909-1911. Tilaa isännöi 1912-1923 Kalle Tuominen, minkä jälkeen Tapola siirtyi Vesilahden kunnalle 1924-., s. 06.01.1811 Vesilahti, k. 28.05.1909 Vesilahti, Tapola.

Puoliso: 05.07.1836 Vesilahti Gustaf Pehrinpoika Ticklén Vesilahden kirkkoherra 1858. Rovasti 1862. Vesilahden Tapolan vävy ja isäntä 1853-1882., s. 14.05.1807 Pyhäjärvi, k. 06.04.1882 Vesilahti, Tapola.

10.10.1825 Gustaf Ticklén 14111. * Pyhäjärvellä Ol. 14.5.1807. Vht: Pyhäjärven Ol. kappalainen Pehr Ticklén 9550 (yo 1778, † 1815) ja Hedvig Elisabet Bergh. Oulun triviaalikoulun oppilas 7.3.1819 (cl. I) – 1825 (dim.). Ylioppilas Turussa 10.10.1825. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.10.1825 [1825] Gustavus Ticklen die XI Octobris Natus die XIV Maji MDCCCVII | Invigd till Presta-Embetet 1830. Pastors Adjunkt i Vesilax s.å. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1830. — Vesilahden kirkkoherran apulainen 1830. Turun triviaalikoulun vt. apologista 1835. Porin triviaalikoulun vt. apologista 1836. Vesilahden kappalainen 1837, Munsalan 1849, Vaasan ja Mustasaaren 1853. Varapastori 1845. Vesilahden kirkkoherra 1858. Rovasti 1862. † Vesilahdella 6.4.1882.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14111.
Vanhemmat: Pehr Ticklén (Tikkanen), s. 24.03.1751 Alavieska, k. 04.07.1815 Pyhäjärvi ja Hedvig Elisabeth Ticklén o.s. Bergh, s. 15.05.1764 Pyhäjärvi, k. 17.05.1823 Pyhäjärvi.

Vesilahden kirkko vuodelta 1802. Vesilahden seurakunta, johon kuuluivat nykyinen Vesilahti ja Lempäälä, syntyi oletettavasti pian sen jälkeen, kun Birger jaarli oli valloittanut Suomen Ruotsin yhteyteen eli vuoden 1249 jälkeen. Kirkko rakennettiin todennäköisesti Toutosen selällä olevaan Luodon saareen, jossa myös pappilan mainitaan sijainneen. Seurakunta sai nimensä ehkä suuresta jakokunnasta, joka oli Vesilakti, Vesilaksi ja lopulta Vesilahti. Edelleen on olemassa Vesaniemi ja Vesalonsuo. Sana vesa tarkoittaa kuperakattoista lappalaisasumusta. Lappalaismuistoja alueelta on runsaastikin, mm. Kirkkolahden vanhempi nimi on Lapinlahti. Ensimmäinen asiakirjamaininta Vesilahden seurakunnasta on vuodelta 1346, jolloin kirkkoherrana oli Benedictus Thomae. Thomae mainitaan vielä vuodelta 1350, jolloin hän kuoli pyhiinvaellusmatkallaan Roomaan. Koska virka jäi näin avoimeksi, kirkon kymmenykset toimitettiin parina seuraavana vuonna paavin rahastoon, minkä keruutyön Johannes Guilaberti suoritti. Seuraavaksi kirkkoherraksi mainitaan vuonna 1357 Olaus Laurentii. Vesilahden roomalaiskatolinen seurakunta sai suojeluspyhimyksikseen Pietarin ja Paavalin, jotka olivat Pyhän Marian jälkeen tärkeimmät suojeluspyhimykset. Tämä merkitsee samalla sitä, että Vesilahti syntyi hyvin pian Sastamalan jälkeen ja oli ainakin jonkun aikaa Pyhäjärven laajan pirkkalaisalueen keskusseurakunta. Pohjoisempana tärkeitä rautakautisia keskuksia olivat Nokian Viiki ja Tampereen Vilusenharju. Niiden välimaastoon Pirkkalankylään rakennettiin oletettavasti 1300-luvun alkupuolella hyvin laajoja alueita palvelleen Pirkkalan seurakunnan Pyhän Jaakon kirkko. Vesilahden seurakunnan lähiseudut olivat kuitenkin kristittyä jo useita satoja vuosia aikaisemmin, mihin viittaavat mm. paikannimet, perimätiedot sekä runsaat viikinkiaikaiset ja lähetyskautiset muinaismuistot. Lähimmät varhaiskristilliset keskukset olivat Sakoisissa, Kirmukarmussa, Hinsalassa, Aimalassa ja Lempoisissa; hieman kauempana oli useita vastaavia (Laukko, Narva, Viiki, Vilusenharju). Uskonnollisten vaikutteiden tuojina olivat pääasiassa idän suunnalta tulleet kauppiaat ja munkit. Varhaisin oppi oli sen vuoksi perustaltaan bysanttilaista ja ortodoksista. Uskonnollisilla kyläyhteisöillä oli todennäköisesti myös pieniä kirkkorakennuksia, mutta ne joko kävivät tarpeettomiksi tai luovutettiin seurakunnan haltuun. Kuuluisan kansantarinan mukaan seurakuntalaiset joutuivat kuitenkin riitoihin kalastusalueista, minkä seurauksena vesilahtelaisten kerrotaan usuttaneen 'hullua miestä' polttamaan yhteisen kirkon. Tämä tapahtui oletettavasti 1400-luvun alussa, koska 1418-19 tiedetään kirkon valmistuneen Lempäälään Lempoisten kylään nykyisen kivikirkon paikalle. Lempäälä sai seurakuntansa suojeluspyhimyksikseen Maria Magdalenan ja uuden ruotsalaisen pyhimyksen Birgitan. 3. helmikuuta 1422 vihittiin suurin juhlallisuuksin Vesilahden Vesaniemeen puukirkko, jota itse piispa Maunu II Tavast oli vihkimässä. Tilaisuutta on todennäköisesti juhlistanut nykyisen kirkon etuseinällä oleva Ristiinnaulitun kuva, joka on Ulvilan mestarin tekemä (n. 1420). Kirkkojen paikkojen etsintään on liitetty yleinen kulkutarina lautoille sijoitetuista pyhimysten kuvista. Toinen tarina kertoo, että Vesaniemellä kasvoi suuri ?kuusi kultalatva? eli ?Sakakuusi satalatva?. Kristinuskon vuoksi levottomaksi käynyt 'pakanajumala' oli muuttanut itsensä kotkaksi ja tehnyt pesänsä kuuseen. Kuusta ryhdyttiin kaatamaan, jotta ilkeyksiä tekevä kotka pakenisi. Vasta kahdeksan pyhällä vedellä pirskotettua rautapaitaista miestä sai sakakuusen kaatumaan. Puun latva ulottui Kaakilaan saakka ja sen kanto oli niin suuri, että siihen mahtui 24 kuttua vohlinensa. Kuusen oksista tehtiin yksipuisia pöytiä, joita kerrotaan olleen vielä 1800-luvun alussa Kesolassa ja Melkkerillä. Oletettavasti tarinassa heijastuu vanhemman uskonnollisen yhteisön sekä ruotsalaisjohtoisen seurakuntakirkon väliset reviirikiistat. Roomalaiskatoliset nimittivät vierasuskoisia pakanoiksi. Perimätietojen mukaan vesilahtelaiset ja lempääläiset kävivät myös Karkun kirkossa, mutta Seppo Suvannon mukaan tämä tarkoittaa veroesineiden vientimatkoja hieman myöhemmin Karkun kirkkoon eli "Räämämaijaan". Sastamalan Pyhän Marian kirkkoa alettiin nimittää Karkun kirkoksi 1500-luvun alkupuolella. Veroesineitä saatettiin viedä myös Pirkkalan kirkolle. 1500-luvun alussa Vesilahteen ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoa, mutta tarina kertoo, että mikä päivällä saatiin valmiiksi, se yöllä hajotettiin. Todellisuudessa rakennustöitä viivästytti Kustaa Vaasan kiristynyt verotuspolitiikka. Kivikirkko valmistui melkein kokonaan, mutta salama poltti sen tai oikeastaan kivikuoren sisällä olleen vanhemman puukirkon vuonna 1602. Kirkkomaalla on näiltä ajoilta muistona vain kivisakasti, joka mahdollisesti ei edes ehtinyt toimia sakaristona. Sen sijaan sakasti oli vuosisatojen ajan Laukon Kurkien hautakappelina. Nykyisin sakasti toimii pienenä kirkkomuseona. Vuonna 1838 keskeneräisen ja oletettavasti jo luhistuneen kivikirkon muurit hajotettiin lopullisesti ja osa kivistä on nyt kirkkoa ympäröivissä kiviaidoissa. Seuraava puukirkko rakennettiin vuonna 1665, ja siitä on olemassa Peter Bergiuksen piirros isojakokartassa. Nykyisen kirkon rakensi vv. 1801-03 vihtiläinen Martti Tolpo Lkerblomin ja Fredenheimin suunnitelmien pohjalta. Tapuli on vuodelta 1782, kellot vuosilta 1792 ja 1810. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta, ja tuolin tekijän on mainittu olleen Kakolan vanki nimeltään Hepo-Matti. Apostoleiden kohokuvilla varustettua saarnatuolia kantaa puuveistos Kristoforoksesta. Juho Menander maalasi vuonna 1872 lehtereiden reunoihin Raamatun henkilöitä vuoden 1642 raamatun kuvituksen perusteella. Urkuja kirkkoon ryhdyttiin hankkimaan jo 1870-luvulla, mutta kartanonomistaja kaatoi hankkeen kirkonkokouksessa. Urkurahastoa kartutettiin keräyksillä, arpajaisilla ja jopa tanssihuveilla, jollaisen kerrottiin olleen mm. Halmeenmäen uudessa talossa 27.8.1882. Thulen urut valmistuivat vihdoin vuonna 1887. Urut olivat toiset pneumaattiset urut Suomessa. 1800-luvun lopulla kirkko maalattiin sisältä ajan hengen mukaisesti harmaaksi. Vuonna 1994 kirkko entistettiin täydellisesti alkuperäiseen, värikkäämpään asuunsa. Katosta paljastettiin ja entistettiin vuonna 1890 peitetyt tähdet ja aurinko. Hautausmaalla on edelleen muutamia 1800-luvun lopulla eläneen pitäjänsepän Karl Lindin taidokkaita metallisia ristejä, jotka kaikki ovat keskenään erilaisia. Osa risteistä on museoitu ja yksi Narvan kyläkirkon alttarina. 1900-luvun alussa kirkonmäki täyttyi muutaman kerran vuodessa suurista lähetysjuhlista ja evankeliumijuhlista. Lainamakasiinin ja kirkon välinen alue toimi juhlakenttänä, saarnatuoli kellotapulin varastosta tuotiin pihalle ja puheita pitivät niin kirkonmiehet kuin maallikkosaarnaajatkin. Lopuksi syötiin rusinasoppaa.

Lapset:

Wilhelmina Elisabeth Ticklén s. 27.09.1837 Pori.

Gustaf Ticklén , s. 25.03.1841 Vesilahti. Tauluun 845

Johan Saladin Ticklén Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1872. Yläneen khra 1886-95, Vesilahden 1895-. Rovasti 1898., s. 21.10.1843 Vesilahti, k. 16.01.1921 Vesilahti.

Juliana Eola Ticklén s. 10.02.1846 Vesilahti.

Hanna Naimi Ticklén s. 03.03.1849 Vesilahti.

Alma Maria Ticklén s. 18.01.1854 Vesilahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 845

XI Gustaf Gustafinpoika Ticklén, (Taulusta 844, äiti Katarina Ticklén) Yo Vasa gymn. FK (fm) 1869, LK 1878. Harjoitti lääkärin praktiikkaa Vesilahdella ja sitt. Oulaisissa., s. 25.03.1841 Vesilahti, k. 19.07.1906 Oulainen.

Gustafin ja Selman vihkimerkintä Lempäälän vihittyjen luettelossa vuodelta 1877.

Puoliso: 04.05.1877 Lempäälä Selma Konstance Johanintytär Ticklén o.s. Skogström Selma muutti Messukylästä vuonna 1877 Lempäälän pappilaan., s. 13.02.1857 Messukylä, k. 20.03.1893 Oulainen.

Lapset:

Zoe Mesterton o.s. Ticklén , s. 23.09.1877 Lempäälä, Pappila. Tauluun 846

Aina Ticklén s. 30.12.1879 Lempäälä, Pappila.

Maex August Ticklén s. 24.01.1882 Lempäälä, Pappila.

Saladin Ticklén s. 09.06.1884 Vesilahti, Tapola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 846

XII Zoe Gustafintytär Mesterton o.s. Ticklén, (Taulusta 845, isä Gustaf Ticklén) s. 23.09.1877 Lempäälä, Pappila, k. 14.04.1914 Helsinki.

Zoë Mesterton os. Ticklén.

Puoliso: Ernst Adolf (äpärä) Fannynpoika Mesterton s. 08.10.1873 Padasjoki, Jokioinen, Hietala, k. 31.08.1942 Helsinki.
Äiti: Fanny Evelina Mesterton, s. 28.08.1846 Heinola, Paloniemi.

Ernst Adolf Mesterton (1873-1942)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 847

VII Margareta Henrikintytär Hacks o.s. Wärdh, (Taulusta 791, äiti Anna Wärdh) s. Taivassalo, k. 12/1716 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 1695 Johan Petterinpoika Hacks Tulliylitarkastaja., s. 1667 Perniö, k. 1735 Rymättylä.

(1683) Johan Hacks Johannes Petri 3097. * noin 1667. Vht: Perniönkartanon vuokraaja Petter Pettersson Hakes (‡ 1675) ja Ingel Olofsdotter Berg tämän 1. avioliitossa. Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 3.11.1683. Stipendianomus 7.3.[1684]. Respondentti 1686 (Marklin), pr. Anders Wanochius 2021. Oraatio 12.5.1687 (ks. I. Collijn, Sveriges bibliografi, sp. 345). Alimman luokan stipendiaatti kl. 1687 – kl. 1688. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1688 – kl. 1689. — Turun meritullin kontrollööri (1692), tullinhoitaja 1705. Tulliylitarkastajan arvonimi. Omisti useita tiloja mm. Rymättylässä. † 1735.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3097.

Lapset:

Margareta Jerlström o.s. Hacks , s. 01.05.1709 Rauma. Tauluun 848

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 848

VIII Margareta Johanintytär Jerlström o.s. Hacks, (Taulusta 847, äiti Margareta Hacks) s. 01.05.1709 Rauma, k. 14.02.1789 Rauma, Lahti.

Puoliso: 17.08.1727 Rauma Niklas Arent Arentinpoika Jerlström Henkirakuunarykmentin rykmentinmajoitusmestari Niklas Arent Jerlström (yo Uppsalassa 9.10.1700, aatel. 1717. Maskun Kalelan kapteeniluutnantin puustellin isäntä 1726-1731., s. 02.10.1691 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe, k. 04.05.1764 Rauma, Lahti.
Vanhemmat: Arent Jerlström e. Ehrencreutz, k. 01.05.1700 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe ja Elisabet Jerlström o.s. Ehrenpreus, s. 18.03.1666 Ruotsi, Tukholma, k. 06.12.1732 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe.

Järle bruk år 1849. Teckning av Johan Gabriel Schultz.

Lapset:

Anna Sophia Eek o.s. Jerlström , s. 16.01.1733 Rauma, Lahti. Tauluun 849

Samuel Jerlström , s. 18.08.1736 Rauma, Lahti. Tauluun 853

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 849

IX Anna Sophia Niklaksentytär Eek o.s. Jerlström, (Taulusta 848, äiti Margareta Jerlström) s. 16.01.1733 Rauma, Lahti, k. 19.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

Puoliso: 1755 Rauma Johan Henrikinpoika Eek Valtiopäivämies 1760–62, s. 04.10.1723 Turku, k. 18.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

Lapset:

Johan Fredrik Eek , s. 15.07.1758 Rauma. Tauluun 850

Anna Lovisa Callmeyer o.s. Eek s. 03.11.1763 Tyrvää, Rautajoki.

Karl Gustaf Eek , s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki. Tauluun 852

Margaretha Ulrica Eek s. 23.10.1766 Tyrvää, Rautajoki.

Christina Eek s. 11.10.1775 Tyrvää, Rautajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 850

X Johan Fredrik Johaninpoika Eek, (Taulusta 849, äiti Anna Eek) Ruotsalainen eversti ja sotakirjailija. Överste vid Jämtlands regemente. Överstelöjtnant i Finska Kriget 1808-09. "Tappre Eek" nämns i Fänrik Ståls sägner (Döbeln vid Jutas), s. 15.07.1758 Rauma, k. 03.01.1820 Ruotsi, Tukholma.

Miehistönsä ihailema Johan Fredrik Eek kunnostautui Suomen sodassa rykmenttinsä mukana pääarmeijan kaikissa yhteenotoissa. Sodan jälkeen hän muutti Ruotsiin, jossa hänen uransa vähitellen hiipui taloudellisten vaikeuksien kourissa. Vielä ennen kuolemaansa Eek julkaisi omaelämäkertansa, joka jätti jälkensä myöhempään kirjallisuuteen.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/5636/

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Fredrik Eek (15. heinäkuuta 1758 Rauma – 3. tammikuuta 1820 Tukholma) oli ruotsalainen eversti ja sotakirjailija. Eek aikoi ryhtyä virkamieheksi ja opiskeli Turussa. Hän kuitenkin päätyi Henkirakuunarykmenttiin korpraaliksi. Sittemmin hän sai siirron Porin rykmenttiin, jonka kapteenina hän otti osaa Kustaa III:n sotaan kuuluneisiin Porrassalmen ja Haminan taisteluihin. Eek allekirjoitti myös kuningas Kustaa III:tta vastaan tarkoitetun Anjalan liittokirjan. Eek ylennettiin sotaa seuranneena rauhanaikana majuriksi. Hän johti porilaisjoukkojaan pitkän ajanjakson. Vuonna 1807 hän joutui lähtemään puolustamaan Pommerissa sijaitsevaa Stralsundia, joka tuohon aikaan kuului Ruotsille.

Vuosina 1808–1809 käydyssä Suomen sodassa Eek onnistuneesti otti yhteen venäläisten kanssa kaikissa taisteluissa, joihin Ruotsin pääarmeija otti osaa. Miehistö ihailikin Eekiä. 14. heinäkuuta käydyssä Lapuan taistelussa ruotsalaisjoukot Eekin johtamina tekivät venäläisten asemiin rynnäkön. Sittemmin Eek ajautui riitaan kenraali Carl Johan Adlercreutzin sekä upseerien kanssa suunniteltuaan Keski-Suomessa sissisotaa. Eekillä ei ollut taitoa johtaa suuria sotatoimia. Hän oli lisäksi kunnianarka. Näitä kahtaa seikkaa pidetään myös syinä erimielisyyksiin. Eek sairastui syksyllä 1808 ja parantui ja palasi vasta maaliskuun lopulla 1809 kotiseudulleen. Kun Haminan rauha 17. syyskuuta 1809 solmittiin ja Suomi luovutettiin Venäjälle, muutti Eek Ruotsiin. Venäläiset olivat Suomen sodan aikana kiduttaneet hänen kuuromykkää veljeään sekä ryöstäneet Eekin talon.

Eekillä oli vaikeuksia saada uutta työtä Ruotsiin saavuttuaan. Syynä tähän oli se, että häntä syytettiin kenraali Carl Johan Adlercreutzin vastaisen kirjasen tekijäksi. Vuonna 1813 Eek sai everstinarvon. Hän otti osaa Norjaa vastaan käytyyn sotaan Jämtlandin rykmentin päällikkönä. Eek köyhtyi koko ajan ja joutui luopumaan kodistaankin. Syy tähän oli se, että hän oli ollut viratta vuosia Ruotsiin tultuaan. Myös everstinviran myyjälle piti maksaa suuri korvaus. Eek erosi valtion palveluksesta ja ajautui konkurssiin, sillä Ruotsin kuningas ei ollut suostunut laina- tai palkankorotusvaatimuksiin. Perimätiedon mukaan Eek toimi tämän jälkeen Tukholmassa kantajana tai halonhakkaajana.

Eek teki myös omaelämäkertansa, josta käyvät ilmi riidanhalu, ylpeys sekä kunnianarkuus. Muun muassa Johan Ludvig Runebergin tuotanto on saanut vaikutteita tästä teoksesta sekä muista Eekin kirjoittamista papereista.

Perhe

Johan Fredrik Eekin vanhemmat olivat Anna Sophia Jerlström ja hovioikeudenneuvos Johan Eek.

Eek meni vuonna 1781 naimisiin vapaaherratar Sofia Christina von Dübenin kanssa ja sai tämän kanssa kolme lasta: Sofia Kristina (1782–1852), Ulrika Wilhelmina (1786–1826) ja Johanna Fredrika (1788–1844).

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eek, Johan Fredrik, f. 15 juli 1758 i Raumo, Finland, d. 3 jan. 1820 i Stockholm (Kungsh.). Föräldrar: hovrättsrådet i Åbo hovrätt Johan Eek och Anna Sophia Jerlström. Student vid Åbo akademi 1772; korpral vid Livdragonreg. 8 juni 1774; sergeant vid Björneborgs reg. 15 febr. 1776; stabsfänrik vid samma reg. 22 maj s. å.; löjtnant vid reg. 28 maj 1783; kapten vid reg. 30 juni 1787; regementskvartermästare vid reg. 17 juni 1793; chef för Kyrö kompani 2 okt. s. å.; major i armén 16 nov. 1799; 2:e major vid reg. 20 dec. 1804; l:e major vid reg. 1 mars 1808; överstelöjtnant i armén 2 maj s. å. och i reg. 29 juli s. å.; led. av kommittén till utredande av fd. finska arméns fältavlöningsfordringar 8 maj 1810; major vid Hälsinge reg. 19 juni 1810; överstelöjtnant och bataljonschef vid Södra skånska infanterireg. 10 dec. 1811; 1:e major vid Upplands reg. 2 mars 1813; överste och chef för Jämtlands reg. 13 april s. å.; avsked 29 april 1817. RSO 1797; RSOmstk 1808.

G. 30 dec. 1781 på Råby, Töfsala sn, Finland, m. friherrinnan Sofia Christina von Düben, dp 19 dec. 1759 på Örby, Lägga sn (Sth.), d. 31 maj 1822 på Dvärsätt, Rödöns sn (Jämtl.), dotter av kammarherren friherre Johan Gabriel von Düben och Christina Aurora Lilliemarck.

Biografi

E., vilken tillhörde en släkt från Finland och liksom sin fader var ämnad för den civila ämbetsmannabanan, studerade först i två år vid Åbo akademi. Av böjelse och ärelystnad valde han emellertid själv krigaryrket och blev korpral vid Livdragonregementet, där hans morfar varit officer. De anstolta officerarna vägrade dock att i sin krets upptaga en ofrälse, varför E., för att vinna befordran, måste söka transport till det mindre aristokratiska men för eftervärlden vida mer kända Björneborgs regemente. Händelsen efterlämnade måhända en viss bitterhet hos den unge E. och var den första allvarligare motgången i hans på svårigheter och förödmjukelser rika liv.

E. deltog i kriget mot Ryssland 1788—90 och var med vid framryckningen till Fredrikshamn 1788, den andra striden vid Porrasalmi 1789 och reträtten till Jorois samma år. Som så många andra officerare undertecknade E. Anjalaförbundets så kallade förbundsakt och påstods även ha sökt förleda manskapet att ej svara konungen. Liksom övriga åtalade, vilkas mål ej slutbehandlats, frikallades dock E. av denne från allt ansvar 16 sept. 1790.- Under de följande åren förde väl E. den indelte officerens vanliga enkla och lugna liv på sitt boställe, men 1807 fick han befälet över en fältbataljon av Björneborgs regemente, som då överfördes till Pommern. Här fanns ej mycken ära att hämta, men E. fick dock tillfälle att utmärka sig vid försvaret av Stralsund.

I början av 1808 utbröt så det krig, som skulle göra E:s namn känt för eftervärlden. Redan 24 febr. invecklades hans bataljon i en ganska häftig strid vid Kuuskoski. E. ansågs här ha visat prov på stort mod och rådighet. Vid arméns återtåg från Tavastehus fick andra brigaden, som E: s bataljon tillhörde, under överste C. .T. Adlercreutz' befäl ta en genväg över Lappo till Nykarleby. Efter härens återförening deltog E. i striderna vid Pyhäjoki 16 april och — sedan överste G. C. von Döbeln övertagit brigadbefälet — vid Siikajoki 18 april samt i det misslyckade försöket att avskära ryssarnas reträtt vid Nykarleby 24 juni.

Vid Lappo 14 juli 1808 fick E. enligt egen uppgift tillfälle att göra en mer personlig insats. Då en stor del av brigaden i stridens hetta miste kontakten med Döbeln, lät E. mot order befalla stormning av fiendens ställning. Enligt en annan uppgift (Brakel) var det de lägre officerarna, som buro ansvaret, men E. tog det i varje fall på sig, liksom för övrigt även brigadchefen. Båda ha också fått skörda ära och berömmelse för det lyckade anfallet. Dess alltför tidiga insättande fick dock olyckliga följder såtillvida, att det omintetgjorde den svenska stridsplanen och alla försök att avskära fienden (jfr art. G. C. von Döbeln, s. 739).

Omedelbart efter denna strid uppgjorde E. planer för en mindre avdelnings gerillakrig i mellersta Finland. Detta blev högst framgångsrikt, men ryssarna lära ha kommit underfund med E: s delaktighet. I varje fall plundrades hans hem, varifrån familjen flytt utom en dövstum broder till E., som torterades så svårt, att döden följde. E: s dotter uppger dock, att det ej var fråga om någon direkt hämndeakt, utan att ryssarna voro på jakt efter hennes far.

Under tiden hade E. sänts att förstärka en förtrupp, som under majoren frih. C. von Otters befäl framträngt mot sydväst. E. ansåg sig, troligen med rätta, illa behandlad, då han, ehuru överstelöjtnant i armén, ställdes under en majors befäl. Anledningen tycks ha varit, att han ej nog uppskattades av Adlercreutz. Åtminstone klagade hans regementschef, generalmajoren frih. J. F. Aminoff, något senare däröver. E. synes dock åtminstone för tillfället stått mindre väl även med sin brigadchef. På grund av styrkans otillräcklighet och sannolikt även osämja mellan befälhavarna blevo svenskarna slagna vid Bötom och Paljakka mosse 28—29 juli. Hela brigaden ställdes därefter åter under Döbelns direkta befäl. E. deltog sedan i striderna vid Kauhajoki 10 aug., vid Lappfjärd 29 aug., då generalmajoren frih. E. E. G. von Vegesack förde befälet, och i den ryktbara och ärorika striden vid Jutas 13 sept. 1808.

Under en del av hösten 1808 var E. sjuk men tillfrisknade och fick vara med om kapitulationen i Seivis 25 mars 1809. E. vågade härvid lika litet som någon av de andra bataljonscheferna ta befälet över de missnöjda trupperna. Då E:s bataljon upplöstes, höll denne ett kort men från hjärtat gående tal, vari han uttryckte sin tacksamhet och tillgivenhet samt sin övertygelse, att »edra tänkesätt till svenska moderlandet... i alla ödets omväxlingar bliva desamma». Efter freden i Fredrikshamn sept. 1809 visade E., att detta i varje fall gällde för honom själv genom att bege sig till Sverige, ehuru hans familj, som hösten 1808 rest dit, återvänt till Finland och stannade där i flera år.

Efter ankomsten till Sverige togs E. strax i anspråk för den grannlaga uppgiften att utreda den upplösta finska arméns innestående fordringar. Först vid årsskiftet 1811—12 erhöll han tjänst med lön på stat, vilket måhända gjort honom bitter, men E. är dock ej författare till en pamflett mot Adlercreutz, som tidigare (Rein) antagits. Som äldste bataljonschef vid det nyuppsatta Södra skånska roteringsregementet (sedan infanteriregementet) ledde E. så i regementschefens frånvaro dettas första organisation, som det förefaller med nit och skicklighet. Under krigsrustningarna hösten 1812 ledde han som regementsbefälhavare regementets marsch till Uddevalla och åter utan att vid hemkomsten ha en enda efterliggare, vilket »väl får anses som ganska berömvärt» (Ahlgren).

I början av 1813 befordrades E. i snabb följd till förste major vid Upplands regemente samt till överste och chef för Jämtlands regemente. I den senare egenskapen tjänstgjorde han under det korta fälttåget mot Norge 1814 som brigadchef för en kår, vilken dock blott utgjordes av hans eget regemente. I sept. riktade han krav till den norske befälhavaren att få besätta Röros m. fl. orter. Detta upprörde norrmännen såsom stridande mot det rådande stilleståndet, varför kronprins Karl Johan lovade ställa den självrådige översten till ansvar. Denne undslapp dock med en månads arrest på sitt boställe.

E: s tjänstgöring nalkades nu sitt slut på grund av ekonomiska svårigheter. Dessa torde ha börjat redan före 1808 men förvärrades säkert genom kriget och fredsslutet, då de villkor, som erbjödos de officerare, som föredrogo att stanna i svensk tjänst, voro mycket oförmånliga. E. torde även ha lidit större förluster än de flesta genom ryssarnas plundring av hans hem. Hans ställning synes även ha försämrats genom bristande ekonomiskt sinne samt ett utsvävande levnadssätt, särskilt under de första åren i Sverige.

Genom det rådande s. k. ackordsystemet innebar varje befordran en ekonomisk påfrestning för en dåtida officer, och E. själv tycks vilja göra gällande, att det var utnämningen till chef för Jämtlands regemente, som ruinerade honom. Lönen synes visserligen ha varit ovanligt låg — 1,400 rdr — men i gengäld betalade K. M: t 1816 hela ackordet i enlighet med ett tidigare löfte av Karl Johan. Därigenom förlorade dock E. rätten att få någon ersättning vid sin avgång och fordringsägarna den enda säkerhet de haft. E. ville därför få löfte om ackord vid sitt avskedstagande i alla fall eller också rätt att gå i rysk tjänst, ett förslag, som lär ha vållat honom enbart obehag. Härtill bidrogo måhända också rykten om övergrepp i tjänsten. Hotad av lagsökning begärde E. därefter, i samband med sitt deltagande i krigsbefälets förhandlingar i Stockholm i början av 1817, förgäves ett lån av konungen samt högre lön. På grund av en ytterst ömtålig militär hederskänsla och kanske även i förargelse över avslaget begärde E. då ett högst förhastat avsked, som beviljades med vederbörlig pension. Samma dag, som E. lämnade sin tjänst 1 maj 1817, blev han bysatt i högvaktsarresten på Stockholms slott, varifrån han dock snart befriades av sina forna kamrater vid Södra skånska infanteriregementet, som övertogo den skuld, för vilken bysättningen ägt rum. Ett erbjudande av officerarna vid Jämtlands regemente att efterskänka en skuld på 1,000 rdr avböjdes av E., bland annat emedan det endast skulle komma övriga fordringsägare till godo. Översten såg sig nämligen nödsakad att begära sig själv i konkurs 27 nov. 1817.

E:s liv under den följande tiden, vilken han tycks ha tillbragt i Stockholm, är höljt i dunkel. Yngre samtida uppge, att han försörjt sig med kroppsarbete, bärande riddartecknet av Svärdsorden med stora korset på arbetsblusen, antingen som vedhuggare (Crusenstolpe, Montgomery) eller som bärare (Mörner, Rancken). En samtida (Collin) avvisar dock dessa rykten, emedan E. ej skulle ha behövt kroppsarbeta eller orkat med detta. Hälsan kan väl dock ha stått bi till en början, och det är uppenbart, att han ej ville leva av nådegåvor — sitt pensionsbrev nödgades han pantsätta. Tvärtom lovade E. trots konkursen att söka ersätta fordringsägarna. Då tanken på kroppsarbete veterligen ej var honom främmande, synas de ihållande ryktena, ehuru ej fullt bevisade, icke böra avvisas som ogrundade.

Våren 1819 insjuknade emellertid E. allvarligt, och mot slutet av året opererades han för blåssten av professor J. W. von Döbeln utan någon kostnad för den sjuke själv. Ett antagande, att det var konungen, som betalade, synes ej osannolikt, då dennes gunstling Magnus Brahe visade intresse för E. Karl Johan stod också i begrepp att tilldela denne en särskild pension av 150 rdr om året, men detta hann ej ske före E: s död 3 jan. 1820, varför beloppet i stället tilldelades hans änka. Till hennes förmån såldes E: s föregående år utgivna självbiografi, som är präglad av författarens grämelse och bitterhet över motgångarna. Han ansåg sig förtalad inför konungen och övergiven av denne. Detta torde åtminstone ej vara helt riktigt. E. hade nästan som en rätt krävt hjälp av kronan för att reda upp sina affärer i stället för att vädja till Karl Johans personliga frikostighet. En audiens hos denne i samband med E: s avsked skall dock ej ha blivit beviljad. Det bistånd E. fick under sin sista sjukdom sammanhängde möjligen också med att han just i början av 1819 inför konungen rentvått sig från de beskyllningar, som riktats mot honom. Dålig ekonomi och hetsigt sinne torde dock ha varit de egentliga orsakerna till E:s olycka, även om förtal och därav framkallad övergående onåd kunna ha bidragit därtill.

E. var personligen en tapper krigare och synes varmt ha vårdat sig om sina underordnades väl, av vilka han även tycks ha varit mycket avhållen. Däremot torde han varken ägt förmåga eller kunskaper att föra något högre självständigt befäl. Ett häftigt och stolt, ja. sturskt sinne synes ha försvårat samarbetet med honom och givit anledning till konflikter även med överordnade. Den heder och plikttrohet, som tyckas ha präglat E. i tjänsten — måhända med ett undantag 1788 — skola däremot ej ha utmärkt hans familjeliv.

E. har besjungits av J. L. Runeberg i dikten »Döbeln vid Jutas» i »Fänrik Ståls sägner». Familjens olycksöde 1808 har behandlats Mellin i novellen »Paavo Nissinen».

Författare

Sture M. Waller / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=16635.

Eek, Johan Fredrik, f. 15 juli 1758 i Raumo, Finland, d. 3 jan. 1820 i Stockholm (Kungsh.).

Puoliso: 1781 Sofia Christina Johanintytär Eek o.s. von Düben. (Taulu 326) Vapaaherratar., s. 30.12.1759 Ruotsi, Tukholma, Örby, k. 31.05.1822 Ruotsi, Jämtland, Krokom, Dvärsätt.

Lapset:

Christina Eek s. 16.03.1782 Tyrvää, Rautajoki.

Lovisa Albertina Eek s. 06.08.1785 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Ulrika Wilhelmina Bohm o.s. Eek , s. 01.10.1786 Kuru, Keihäslahti, Kuru. Tauluun 851

Johanna Fredrica Eek s. 29.12.1788 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Fredrik Wilhelm Eek s. 11.09.1791 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Carl Ferninand Eek s. 20.08.1794 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 851

XI Ulrika Wilhelmina Johanintytär Bohm o.s. Eek, (Taulusta 850, isä Johan Eek) s. 01.10.1786 Kuru, Keihäslahti, Kuru, k. 13.01.1826 Pirkkala.

Puoliso: 22.02.1810 Pirkkala Samuel Samuelinpoika Bohm. (Taulu 325). (Taulu 326) Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Pirkkalan Pappilan isäntä 1807-1831., s. 22.03.1770 Sotkamo, k. 21.10.1831 Pirkkala.

7.11.1787 Samuel Bohm 10380. * Sotkamossa 22.3.1770. Vht: Siikajoen kirkkoherra Samuel Bohm 7628 (yo 1751, † 1800) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Elisabet Frosterus. Oulun triviaalikoulun oppilas 1785 – 20.6.1787 (pro vale). Ylioppilas Turussa 7.11.1787 [Bohm] Samuel. Ostrob. _ 677:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 7.11.1787 [1787] Samuel Bohm die VII Novembris. Nat: die XXII Martii, 1770 | Patre Pastore in Siikajoki. Sacris initiatus 1793 & Philosophiæ Magister promotus 1795. Collega inferior Scholæ Trivialis Uloburgensis 1796, & superior ibidem 1801. Pastor in Birckala constitutus anno 1807. | Obiit anno 1831. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1790 Samuel Bohm Ostrobotn:s (* 1770). Respondentti Uppsalassa 21.12.1791 pro exercitio, pr. Skytten kaunopuh. ja polit. prof. Jak. Fr. Neikter. FK (1793). Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 17.12.1793. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.12.1793. Respondentti 12.3.1794 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 23.6.1795. — Siikajoen kirkkoherran (isänsä) apulainen 1793. Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1796, ylempi kollega 1802. Siikajoen vt. kirkkoherrana 1801–05. Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1825. † Pirkkalassa 21.10.1831.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10380.
Vanhemmat: Samuel Bohm, s. 20.05.1733 Oulu, k. 20.11.1800 Siikajoki ja Katarina Elisabet Bohm o.s. Frosterus, s. 25.12.1749 Kajaani.

Lapset:

Katarina Wilhelmina Lilius o.s. Bohm , s. 15.03.1813 Pirkkala. Tauluun 327

Fredrik Samuel Bohm s. 25.12.1815 Pirkkala, k. 06.06.1892 Tammisaari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 852

X Karl Gustaf Johaninpoika Eek, (Taulusta 849, äiti Anna Eek) Ylioppilas Turussa sl. 1781 [Eek] Carl Gustaf, Tavast. _ 605. — Luutnantti (1794). Kapteeni armeijan laivastossa., s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki.

Puoliso: 13.03.1800 Rauma, Lahti Magdalena Sofia Samuelintytär Eek o.s. Jerlström. (Taulu 853). (Taulu 854) s. 20.03.1783 Rauma, Lahti, k. 20.03.1867.
Vanhemmat: Samuel Jerlström, s. 18.08.1736 Rauma, Lahti, k. 20.05.1817 Rauma, Lahti ja Christina Juliana Jerlström o.s. Åberg, s. 22.12.1752 Rauma, Lahti, k. 1815.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 853

IX Samuel Niklaksenpoika Jerlström, (Taulusta 848, äiti Margareta Jerlström) Hovimajoitusmestari 1762., s. 18.08.1736 Rauma, Lahti, k. 20.05.1817 Rauma, Lahti.

(1756) Samuel Jerlström 7947. Kastettu Raumalla 18.8.1736. Vht: henkirakuunarykmentin rykmentinmajoitusmestari Niklas Arent Jerlström (yo Uppsalassa 9.10.1700, aatel. 1717, † 1764) ja Margareta Hacks. Mainitaan ylioppilaana Vehmaan ja Ala-Satakunnan tuomiokirjassa 1756, mutta ei Turun akatemian lähteissä. — Korpraali Länsi-Götan ratsuväkirykmentissä 1762. Hovimajoitusmestari 1762. Omisti Lahden Rauman pitäjässä. † Raumalla 20.5.1817.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7947.

Puoliso: 30.01.1770 Rauma Christina Juliana Johanintytär Jerlström o.s. Åberg. (Taulu 852) s. 22.12.1752 Rauma, Lahti, k. 1815.

Lapset:

Samuel Johan Jerlström s. 01.12.1770 Rauma, Lahti.

Bror Niklas Jerlström s. 23.05.1772 Rauma, Lahti.

Axel Eric Jerlström s. 31.07.1774 Rauma, Lahti.

Christina Charlotta Jerlström s. 16.07.1779 Rauma, Lahti.

Carl August Jerlström Korpral vid Västgöta kavalleriregemente. Hovkvartermästare 1762., s. 28.09.1781 Rauma, Lahti, k. 07.03.1867 Rauma, Nihattula.

Magdalena Sofia Eek o.s. Jerlström , s. 20.03.1783 Rauma, Lahti. Tauluun 854

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 854

X Magdalena Sofia Samuelintytär Eek o.s. Jerlström, (Taulusta 853, isä Samuel Jerlström) s. 20.03.1783 Rauma, Lahti, k. 20.03.1867.

1. puoliso: 13.03.1800 Rauma, Lahti Karl Gustaf Johaninpoika Eek. (Taulu 849). (Taulu 852) Ylioppilas Turussa sl. 1781 [Eek] Carl Gustaf, Tavast. _ 605. — Luutnantti (1794). Kapteeni armeijan laivastossa., s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki.
Vanhemmat: Johan Eek, s. 04.10.1723 Turku, k. 18.05.1794 Kustavi, Salminiittu ja Anna Sophia Eek o.s. Jerlström, s. 16.01.1733 Rauma, Lahti, k. 19.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

2. puoliso: 10.12.1816 Rauma, Lahti Fredrik Johaninpoika Lillienberg Immatrikulerad på riddarhuset Finland 1818-02-05 under nr 100 bland adelsmän., s. 27.03.1775 Kalanti, k. 14.04.1846 Rauma.

Fredrik, född 1775-03-27. Volontär vid Björneborgs regemente 1782-03-16. Fänrik vid Björneborgs regementet 1785-09-27. Löjtnant i armén 1790-08-23 och vid regementet 1804-12-20. Kaptens avsked 1812-02-14. Immatrikulerad på riddarhuset Finland 1818-02-05 under nr 100 bland adelsmän. Död 1846-04-14 i Raumo. Han var under finska kriget 1788–1790 med vid Porrassalmi och Laitasilta och blev vid Porrassalmi blesserad. Sårades även vid Stralsund den 1807-08-08 under pommerska kriget.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Lillienberg_nr_1431.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 855

VI Juho Petterinpoika Bergius, (Taulusta 790, äiti Margareetta Bergius) Ylioppilas Turussa 1670/71, alimman luokan stipendiaatti 1680-81, keskimmäisen luokan stipendiaatti 1681-82, Respondentti 11.2.1682 pro gradu, FM 7.12.1682, ylimmän luokan stripendiaatti 1683-1689, Turun katedraalikoulun lehtori 1690., s. 11.05.1659 Turku, k. 12.07.1692 Turku.

Johan Bergius tuli ylioppilaaksi Turussa 1670-71. Filosofian maisteri 7.12.1682.
Turun katedraalikoulun lehtori 1690.

Puoliso: 06.06.1688 Taivassalo Margareetta Yrjöntytär Bergius o.s. Ruuth s. 1655, k. 26.04.1694 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 856

VI Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 790, äiti Margareetta Bergius) Rymättylän kappalainen 1693, rovasti. Rymättylän kappalisen puustellin vävy ja isäntä 1693-1697., s. 03.02.1671 Turku, k. 1697 Rymättylä.

Ylioppilas Turussa 1680/81 [Bergius] Petrus Petri _ 148. Respondentti 29.10.1687, pr. Anders Wanochius. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Rymättylässä) 24.7.1692. Apulaispappi Taivassalossa 1692. Rymättylän kappalainen 1693. Rovasti. (GS 7503).

Rymättylän kirkko etelästä katsoen. Rymättylän kirkko rakennettiin keskiajalla kahden merenlahden väliselle kannakselle. Kirkkolahti oli suojaisa satamapaikka, myös nykyinen Kirkkojärvi oli tuolloin merenlahti. Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen rakentamishistoriasta on erilaisia käsityksiä. Rymättylän kirkon vanhimpana osana on pidetty sakastia, joka voidaan ajoittaa 1300- luvulle. Tämän käsityksen mukaan paikalla olisi tuolloin ollut puukirkko. Kivikirkko rakennettiin 1300- ja 1400-lukujen taitteessa ja holvaus tehtiin 1400–luvun lopussa. Kirkon maalaukset on tehty kun holvaukset on saatu valmiiksi mahdollisesti 1520-luvulla, jolloin uskonpuhdistus oli jo alkamassa Saksassa. Toisen käsityksen mukaan koko kirkkosali holveineen on rakennettu yhdellä kertaa 1400-luvun lopussa. Rymättylän kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille. Toinen Jaakobille omistettu keskiaikainen kirkko on Rengon kirkko. Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika oli Jeesuksen opetuslapsi. Perimätiedon mukaan hän saarnasi evankeliumia Espanjassa asti. Kärsittyään marttyyrikuoleman jo vuonna 44 hänet haudattiin Espanjaan, Santiago de Compostellaan. Hänen haudastaan muodostui tärkeä pyhiinvaelluskohde, jollainen Santiago on tänäkin päivänä. Rymättylän yksilaivainen kirkkosali on poikkeuksellisen ehyt kokonaisuus. Hyvin alhaalta alkavat holvikaaret luovat tuntemuksen yhtenäisestä tilasta. Kirkkosalissa istuessa katse kiinnittyy kuoriseinän viimeistä tuomiota esittävään maalaukseen. Alempana kuoriseinällä ovat apostolien kuvat. Kirkkoa kiertää Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta kertova kuvasarja Biblia pauperum eli Köyhien Raamattu. Tilaa koristavat myös kattoa ja holveja kiertävät kukka-aiheiset ornamentit. Entisen kuoriaidan paikkeilla on 1300-luvuta peräisin oleva Triumfikrusifiksi. Muita keskiaikaisia puuveistoksia, mm. 1300 luvulta peräisin oleva Pyhä Jaakob, on kirkossa kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Kirkon uusin koristus on professori Päikki Prihan suunnittelemat Messukasukat ja alttarivaatteet. Kirkon opastetut kierrokset: varaukset Naantalin matkailusta ma-pe 9-16.30 puh. 02 435 9800, info@naantalinmatkailu.fi, www.naantalinmatkailu.fi

Puoliso: 01.01.1693 Rymättylä Kristiina Niilontytär Sievonius ent. Bergius o.s. Fontelius k. noin 1700 Rymättylä.

Lapset:

Petter Bergius , s. 22.03.1697 Rymättylä. Tauluun 857

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 857

VII Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 856, isä Petter Bergius) Bromarvin Kansjärven rusthollari, asui myös Kisko Haapaniemessä 1720 - ja 1730-luvulla. Toimi tuolloin kruununvoutina., s. 22.03.1697 Rymättylä, k. 21.06.1741 Bromarv, Kansjärvi. Bromarv (suom. Bromarv. Bromarf (ruots. Bromarv) on entinen Suomen kunta Uudellamaalla. Sen pääosa sijaitsi Toisen Salpausselän länsipäässä olevalla niemellä, jossa nykyisinkin on Bromarvin kylä, mutta kuntaan kuului myös osa Hankoniemeä. Bromarvin kunta liitettiin 1977 pääosiltaan Tenholaan ja eteläkulmalta (Täktom, Bengtsår ja Santala (ruots.Sandö) Hankoon. Tenholan liityttyä vuonna 1993 Tammisaareen, ja Tammisaaren liityttyä vuoden 2009 Raaseporiin pääosa entisistä Bromarvin alueista kuuluu nykyään Raaseporin kuntaan.

Bromarvin naapurikunnat olivat Dragsfjärd (aiemmin Hiittinen), Hanko, Särkisalo, Tenhola ja Västanfjärd. Bromarvin vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers ja se vahvistettiin vuonna 1950.

Vuoden 1960 väestönlaskennan mukaan 91,7 prosenttia Bromarvin asukkaista puhui äidinkielenään ruotsia.
.

Bromarvin kirkko

Puoliso: Helena Andersintytär Bergius o.s. Tenell Bromarvin Kansjärfissä Inspektorin vaimo 1737., s. 18.02.1701 Karjalohja, Tenhola, k. 14.03.1746 Bromarv, Kansjärvi.
Vanhemmat: Anders Tenell, s. 1675, k. Karjalohja, Tenhola ja Ingeborg Tenell o.s. Ackerman, s. 1674, k. 1744.

Lapset:

Petter Bergius , s. 12.05.1723 Kisko, Haapaniemi. Tauluun 858

Anders Johan Bergius s. 23.01.1725 Kisko, Haapaniemi.

Anna Margareta Bergius s. 09.01.1727 Kisko, Haapaniemi, k. 30.05.1789 Bromarv, Kansjärvi.

Nicolaus Bergius s. 21.12.1728 Kisko, Haapaniemi.

Kristoffer Bergius Ylioppilas Turussa kl. 1745 [Bergius] Christophor. Nyl _ 404. — Tykkijunkkari Viaporin tykistössä, ylisapööri kersantin palkalla 1764, ero luultavasti 1782. Asui vuodesta 1783 Bromarvin Kansjärvellä., s. 12.05.1730 Kisko, Haapaniemi, k. 27.05.1810 Bromarv, Kansjärvi.

Kristoffer Bergiuksen käsialanäyte.

Christina Erling o.s. Bergius , s. 22.08.1733 Kisko, Haapaniemi. Tauluun 861

Emanuel Bergius s. 10.07.1737 Bromarv, Kansjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 858

VIII Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 857, isä Petter Bergius) Bromarvin Kansjärven rusthollari., s. 12.05.1723 Kisko, Haapaniemi, k. 21.03.1771 Bromarv, Kansjärvi.

Kansjärven kartano. Hyötypuutarha. Aineistotyyppi Kuva Aiheen paikka Bromarv, Uusimaa Aiheen aika n 1936 Organisaatio Museovirasto - Musketti Kokoelma Historian kuvakokoelma Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma Inventaarionro HK6000:13 Kuvaustiedot: n 1936

1. puoliso: 11.11.1746 Tenhola Maria Yrjöntytär Bergius s. 1731, k. 21.11.1754 Bromarv, Kansjärvi.

Lapset:

Anna Lisa Bergius , s. 02.11.1749 Bromarv, Kansjärvi. Tauluun 859

Petter Bergius s. 28.08.1752 Bromarv, Kansjärvi.

Kansjärven kartano. Ilmakuva. Aineistotyyppi Kuva Aiheen paikka Bromarv, Uusimaa Aiheen aika n 1936 Organisaatio Museovirasto - Musketti Kokoelma Historian kuvakokoelma Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma Inventaarionro HK6000:30 Merkinnät Tyyppi: merkintä Sisältö: [Leima:] KANSJERF GÅRD / BROMARF Kuvaustiedot: n 1936 Ilmavoimat, kuvaaja.

Margareta Bergius s. 11.11.1754 Bromarv, Kansjärvi.

Christina Bergius s. 11.11.1754 Bromarv, Kansjärvi.

2. puoliso: 15.11.1757 Bromarv Maria Helena Johanintytär Bergius o.s. Wichtman s. 1734 Vihti, Oravala, k. 24.12.1799 Bromarv, Kansjärvi.
Vanhemmat: Johan Wichtman, s. 21.08.1698 Vihti, Oravala, k. 1765 Vihti, Oravala ja Anna Kristina Wichtman o.s. Grass, s. 1708, k. 1791 Vihti, Oravala.

Alasalissa on esillä paljon kodinhoitoon liittyviä esineitä kuten esimerkiksi vanhanaikainen mankeli. Salmelan historia juontaa juurensa aina 1300-luvulle, jolloin Vihtiin on nykytietojen mukaan muodostunut ensimmäiset pysyvät asutukset. Ensimmäisiä asutuksia olivat vanhat kylätontit, joista yksi on Oravalan mäki. Oravalan tila on yksi Vihdin vanhimmista tiloista. Se on ollut saman talonpoikaissuvun hallinnassa aina vuodesta 1543. Vanhin säilynyt rakennus on Salmelan päärakennus, jonka Pirkko Ritvala on kunnostanut Salmelan kotimuseoksi. Salmela on rakennettu vuonna 1784. Oravala on ollut aina vuodesta 1621 1800-luvulle asti rustholli eli ratsutila, jonka piti maanveron maksamisen sijaan varustaa ratsumiehiä Ruotsin valtakunnan sotajoukkoihin. Vaikka ratsupalvelus lakkautettiin Venäjän vallan aikana, rusthollit säilyttivät nimityksensä. Tila jakaantui kahtia 1700-luvulla pitkän perintöriidan seurauksena. Oravalan isäntä Heikki Jaakonpoika kuoli lapsettomana, jolloin tilan perivät hänen veljenpoikansa Jaakko Jaakonpoika ja Juho Jaakonpoika Wichtman. Veljekset eivät kuitenkaan osanneet elää tilalla sovussa, vaan jakoivat sen kahteen osaan. Ylöstalon eli Salmelan otti omistukseensa Jaakko Jaakonpoika ja Alestalon eli Niemelän Juho Jaakonpoika. Niemelästä käytetään selvyyden vuoksi nimeä Oravala. Salmela myytiin vuonna 1917 raumalaiselle tehtailijalle Emil Pakkalalle, joka halusi tilasta itselleen kesähuvilan. Varsinaisen huvirakennuksen hän rakennutti kuitenkin läheiselle mäelle Salmelan riihen hirsistä. Pakkalan huvilaa kutsutaan Hopeaniemeksi. Oravalan tila oli monen sukupolven ajan jaettuna kahteen osaan ja tilat periytyivät tyttärien ja poikien kautta aina seuraavalle sukupolvelle. 1900-luvulle tultaessa Oravalan omistava suku kulki Törnström-nimen alla. Tuolloin sen hetkinen isäntä, Sven Israel Törnström päätti kansallishengen innoittamana suomentaa sukunimensä. Oravala ”siirtyi” Hiidenheimojen omistukseen. Tilan seuraava isäntä Sven Israel Hiidenheimon jälkeen oli hänen nuorin poikansa, kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo. Artturi Hiidenheimo osti vuonna 1929 Salmelan Emil Pakkalalta, joka ei pystynyt huolehtimaan kokonaisesta tilasta. Artturi Hiidenheimo sai näin yhdistettyä vuosikymmentä hajallaan olleen Oravalan tilan jälleen yhdeksi. Hopeaniemi jäi kuitenkin edelleen Pakkalan omistukseen. Salmela periytyi myöhemmin Artturi Hiidenheimon tyttärelle, Pirkko Ritvalalle. Artturi Hiidenheimo oli jo nuorella iällä taiteiden ystävä ja hänen ystäväpiiriinsä kuului muun muassa maalari Wilho Sjöström, joka asui usein kesäisin Oravalassa. Toinen tilalla asunut taitelija, Helge Dahlman asuin Salmelassa vuosina 1950-55. Dahlman itse kutsui Salmelassa viettämäänsä aikaa elämänsä ehjimmäksi ja harmonisimmaksi jaksoksi. Molempien taiteilijoiden töitä on esillä Salmelan kotimuseossa. Museosta huolehtii nykypäivänä Pirkko ja Reino Ritvalan Salmela -säätiö s.r, joka on perustettu Pirkko Ritvalan kuoleman jälkeen. Säätiön alkuperäisiä jäseniä ovat Pirkko Ritvalan neljä lasta: Jyrki Ritvala, Mervi Ritvala, Marjaana Pousar ja Arja Teramo. Itse museorakennus on kaksikerroksinen, pohjalaisvaikutteinen maalaistalo, jonka tyyppisiä ei ole enää montaa pystyssä Vihdin alueella. Talon rakentamisen aikaan Vihdissä liikkui paljon pohjalaisia rakennusmiehiä, joiden kädenjälkeä talon uskotaan olevan. Museossa esillä oleva esineistö on joko Oravalan perintöjä tai lähialueelta hankittua. Pirkko Ritvalan syntymästä tulee kuluneeksi tänä syksynä 100 vuotta. Vihdin Oravalan Salmela-museo Oravalantie 245, Nummela. Avoinna: kesäsunnuntaisin klo 13-16 tai sopimuksen mukaan. Yhteystiedot: Vihdin museo puh. (09) 4258 318, Vihdin matkailupalvelu puh. 044 051 1411. Vapaa pääsy.

Lapset:

Johan Friedrich Bergius s. 02.10.1758 Bromarv, Kansjärvi.

Adolph Bergius , s. 17.10.1760 Bromarv, Kansjärvi. Tauluun 860

Hedvig Stina Bredenberg o.s. Bergius s. 01.04.1763 Bromarv, Kansjärvi, k. 19.08.1835 Turku.

Christopher Bergius s. 28.06.1766 Bromarv, Kansjärvi.

3. puoliso: Maria Jacobintytär Saxell ent. Bergius o.s. Wichtman s. 31.10.1724 Vihti, Oravala, k. 17.06.1795 Karjalohja, Sakkola.
Vanhemmat: Jacob Wichtman, s. 1696 Vihti, Oravala, k. 04.06.1772 Vihti, Oravala, Ylitalo ja Margareta Wichtman o.s. Lunderberg, s. 14.02.1698 Suomusjärvi, k. 08.10.1769 Vihti, Oravala, Ylitalo.

Wichtmanin sinetti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 859

IX Anna Lisa Petterintytär Bergius, (Taulusta 858, isä Petter Bergius) s. 02.11.1749 Bromarv, Kansjärvi, k. 21.06.1793 Bromarv, Kansjärvi.

Puoliso: 18.10.1770 Bromarv Hans Hansinpoika Mallenqvist Seppä, s. 24.02.1739 Tenhola, Malarby, k. 07.03.1820 Bromarv, Kansjärvi.

Lapset:

Anna Katarina Mallenqvist s. 13.11.1773 Tenhola, Malarby.

Alexander Mallenqvist s. 22.02.1776 Bromarv, Kansjärvi.

Lovisa Mallenqvist s. 04.10.1778 Bromarv, Kansjärvi.

Christina Elisabeth Mallenqvist s. 30.03.1781 Bromarv, Kansjärvi.

Albertina Mallenqvist s. 04.05.1784 Bromarv, Kansjärvi.

Fredrica Mallenqvist s. 31.12.1786 Bromarv, Kansjärvi.

Adolph Mallenqvist s. 25.03.1790 Bromarv, Kansjärvi.

Hedvig Maria Mallenqvist s. 12.11.1791 Bromarv, Kansjärvi.

Christopher Mallenqvist s. 14.06.1793 Bromarv, Kansjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 860

IX Adolph Petterinpoika Bergius, (Taulusta 858, isä Petter Bergius) Muutti Fagervikin ruukille vuonna 1780 ja toimi siellä kirjurinaa ja kirjanpitäjänä. 1792 muutti sieltä Tenholan Skogbyn ruukille vaimonsa (Ulrica Gtönmark), kolmen lapsen ja piian kera., s. 17.10.1760 Bromarv, Kansjärvi, k. 03.06.1794 Tenhola, Skogby bruk.

Fagervikin kartano sijaitsee Fagervikin kylässä Inkoossa. Kartano on alunperin rakennettu Fagervikin ruukin yhteyteen. Kartanon päärakennus, jonka on suunnitellut arkkitehti C. F. Schröder, valmistui vuonna 1773. Kartano suojeltiin Uudenmaan lääninhallituksen päätöksellä 1992. Fagervikin puisto on perustettu 1700-luvulla. Kartanon pohjoispuolella puisto on laaja, englantilaistyyppinen maisemapuisto ja kartanon eteläpuolella puisto on hoidetumpi, lähinnä barokkityylinen muotopuutarha, jossa sijaitsee mm. komea suihkulähde ja uusgoottilainen, kunnostettu kasvihuone. Vaativien kasviharvinaisuuksien kasvatukseen viehättyneen Fridolf Hisingerin aikaan Fagervikissa oli omat huoneensa muun muassa ananaksen, orkideoiden, kamelioiden ja palmujen kasvatukseen. Parhaimmillaan orkideahuoneessa oli 45 eri lajiketta. Fagervikin kirkko sijaitsee kartanon yhteydessä. Kyseessä on yksi Suomen harvoista yksityisomistuksessa olevista kirkoista. Fagervikin kartano, ruukin alue ja kirkko ovat olleet Hisingin (Hisinger) suvun yhtäjaksoisessa yksityisomistuksessa vuodesta 1723.

Puoliso: 30.09.1787 Fagervik Ulrica Stenman ent. Bergius o.s. Grönmark Asui Fagervikin kartanossa vihkimisen aikaan vuonna 1787., s. 22.06.1766, k. 07.01.1857 Suomusjärvi, Laidike, Eerola.

Lapset:

Anna Lena Bergius s. 18.05.1788 Fagervik, Fagervikin ruukki.

Johan Adolph Bergius s. 04.07.1790 Fagervik, Fagervikin ruukki.

Gustaf Bergius s. 09.08.1791 Fagervik, Fagervikin ruukki, k. 01.05.1793 Tenhola, Skogby bruk.

Skogsbyn ruukin masuuni laitteistoineen ja patojärjestelmineen on yksi harvoista säilyneistä. Skogbyn masuuni ja Fagervikin ruukki antavat yhdessä lähes täydellisen kokonaiskuvan Suomen 1700-luvun loppuvuosikymmenten rautaruukista. Skogbyn entinen rautaruukki sijaitsee Hankoniemen luoteisrannalla, asumattomalla metsäseudulla. Ruukinalue käsittää 1700-luvun lopulla rakennetun masuunin, ruukin konttorirakennuksen ja patolammet sekä masuuniin liittyneen 1800-luvun puolessa välissä rakennetun puhalluskoneen. Alueella on myös kivisen myllyn rauniot sekä runsaasti erilaisten ruukin toimintaan liittyneiden rakennusten ja rakenteiden jäänteitä sekä joitakin työväenmökkejä. Skogbyn ruukin teollista toimintaa jatkanut saha on ollut Uudellemaalle perustetuista sahoista pitkäikäisimpiä ja tuotannoltaan merkittävimpiä höyrysahoja. Edelleen hyvin säilynyt sahayhdyskunta antaa hyvän kuvan työväestön asuinolojen kehityksestä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Skogbyn sahayhdyskunta on Hankoniemen itärannalla Tammisaareen johtavan laivaväylän tuntumassa. Saha-alueelle johtavan tulotien varressa sijaitseva yhdyskunta käsittää eriaikaisia työväen asuinrakennuksia 1880-luvulta 1950-luvulle. Asutuksen keskellä sijaitsevat VPK:n talo, kauppa, seurantalo, terveystalo ja kaksi koulua. Sahan johtajan asunto on paikalle siirretty 1700-luvulta peräisin oleva Skogbyn ruukin entinen päärakennus. Sahayhdyskuntaan liittyy myös 1930-1940-luvun omakotialue ja sodanjälkeinen asuinalue. Sahalta rautaruukin läheisyyteen kulkee Harparskog-linja, joka on suomalaisten vuoden 1940 välirauhansopimuksella perustettua Hankoniemen neuvostotukikohtaa vastaan 1940-1941 rakentama kantalinnoitettu pääpuolustuslinja. Historia Fagervikin ja Billnäsin rautaruukkien omistaja Carl Billsten nuorempi perusti 1682 Skogbyn masuunin hyvän satamapaikan ääreen. Historiallisesti Skogby oli lähes koko toiminta-aikansa osa Fagervikin ruukkia. Skogbyssä valmistettiin Ruotsista tuodusta malmista takkirautaa Fagervikin ja Pinjaisten (Billnäs) ruukkien kankirautapajojen käyttöön. Nykyinen, alaosaltaan harmaakivinen ja yläosaltaan tiilinen masuuni rakennettiin 1789. Masuuniin liittynyt puhalluskone valmistui 1856. Ylemmän masuunilammen harmaakivipato rakennettiin 1780 ja ruukin konttorirakennus 1783. Laitoksen toiminta loppui 1908. Höyrysaha jatkoi Skogbyn teollista toimintaa rautaruukin lopettamisen jälkeen. Sahan perusti Mauritz Hisinger 1888 ja Oy Fiskars Ab:n omistukseen se siirtyi 1891. Sahan vanhimmat asuinrakennukset ja ruokala rakennettiin sahan perustamisvuonna. Toinen merkittävä työväen asuinrakennusten rakentamiskausi oli 1920-luku. Höyrysahan nykyiset tuotantorakennukset rakennettiin pääasiassa 1950-1980-luvuilla. Sahan toiminta päättyi 1987.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 861

VIII Christina Petterintytär Erling o.s. Bergius, (Taulusta 857, isä Petter Bergius) s. 22.08.1733 Kisko, Haapaniemi, k. 24.04.1792 Bromarv, Räkuby.

Puoliso: Magnus Larsinpoika Erling s. 17.01.1702, k. 09.05.1762 Bromarv, Räkuby.

Lapset:

Erik Johan Erling , s. 14.11.1755 Bromarv, Räkuby. Tauluun 862

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 862

IX Erik Johan Magnuksenpoika Erling, (Taulusta 861, äiti Christina Erling) Turun katedraalikoulun oppilas 21.2.1767 (in cl. conrect., Tenalens. 11 ann.) – 15.6.1771 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1771 Erling, Er. Joh. Tav. _ 529. — Tilanomistaja Bromarvin Räkubyssä., s. 14.11.1755 Bromarv, Räkuby, k. 07.11.1808 Bromarv, Räkuby.

Puoliso: 16.07.1789 Tenhola Wendela Gustava Christofferintytär Erling o.s. Schütz s. 30.11.1766 Tenhola, Krokby, k. 01.08.1809 Bromarv, Räkuby.
Vanhemmat: Christoffer Schütz, s. 14.10.1718 Raasepori, k. 04.03.1795 Tenhola, Krokby ja Anna Juliana Schütz o.s. Skragge, s. 10.06.1737 Porvoo, k. 07.08.1809 Bromarv, Rekuby.

Lapset:

Erik Johan Erling , s. 14.08.1790 Bromarv, Räkuby. Tauluun 863

Ulrica Sannholm o.s. Erling , s. 21.05.1792 Bromarv, Räkuby. Tauluun 867

Adolf Erling , s. 10.02.1794 Bromarv, Räkuby. Tauluun 868

Christina Erling s. 06.08.1796 Bromarv, Räkuby.

Gustava Erling s. 21.04.1798 Bromarv, Räkuby.

Lars Erling s. 19.03.1800 Bromarv, Räkuby.

Wilhelm Erling s. 19.06.1803 Bromarv, Räkuby.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 863

X Erik Johan Erikinpoika Erling, (Taulusta 862, isä Erik Erling) s. 14.08.1790 Bromarv, Räkuby, k. 1861.

1. puoliso: 14.11.1816 Bromarv Sofia Erling o.s. Dahl s. 15.05.1792 Bromarv, Kalvdal, k. 13.11.1826 Ekenäs, Grefö.

Lapset:

Johan Adolph Erling s. 04.01.1818 Bromarv, Söderstrand, k. 01.03.1818 Bromarv, Söderstrand.

Erik Johan Erling s. 03.03.1819 Ekenäs, Grefö, k. 29.01.1861 Ekenäs, Grefö.

Vendla Gustava Erling s. 01.11.1822 Ekenäs, Grefö, k. 23.04.1823 Ekenäs, Grefö.

2. puoliso: Anna Charlotta Emanuelintytär Erling o.s. Mellberg s. 25.07.1824 Bromarv, Knopkägra.

Lapset:

Erik Johan Erling , s. 03.01.1853 Ekenäs, Grefö. Tauluun 864

Erika Eufremia Englund o.s. Erling , s. 14.07.1856 Ekenäs, Grefö. Tauluun 865

Charlotta Olivia Helenius o.s. Erling , s. 11.11.1859 Ekenäs, Grefö. Tauluun 866

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 864

XI Erik Johan Erikinpoika Erling, (Taulusta 863, isä Erik Erling) s. 03.01.1853 Ekenäs, Grefö, k. 26.08.1922 Ekenäs, Grefö.

Puoliso: Maria Lovisa Carlintytär Erling o.s. Holmström s. 23.03.1844 Ekenäs, Nabb Östergård, k. 15.04.1934 Ekenäs, Grefö.
Vanhemmat: Carl August Holmström, s. 10.03.1823 Ekenäs, Skåldö Västergård, k. 16.09.1869 Ekenäs, Nabb Östergård ja Gustava Lovisa Holmström o.s. Forsman, s. 11.12.1811 Ekenäs, Nabb Östergård, k. 04.08.1894 Ekenäs, Nabb Östergård.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 865

XI Erika Eufremia Erikintytär Englund o.s. Erling, (Taulusta 863, isä Erik Erling) s. 14.07.1856 Ekenäs, Grefö, k. 25.08.1903 Ekenäs (Tammisaari).

Puoliso: Anders Johan Erikinpoika Englund Kronolotsålderman., s. 03.06.1850 Ekenäs (Tammisaari), k. 02.08.1900 Ekenäs (Tammisaari).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 866

XI Charlotta Olivia Erikintytär Helenius o.s. Erling, (Taulusta 863, isä Erik Erling) s. 11.11.1859 Ekenäs, Grefö.

Puoliso: Henrik Johan Helenius s. 23.06.1859 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 867

X Ulrica Erikintytär Sannholm o.s. Erling, (Taulusta 862, isä Erik Erling) s. 21.05.1792 Bromarv, Räkuby, k. 13.11.1815 Bromarv, Rekuby.

Puoliso: Erik Johan Erikinpoika Sandholm s. 26.02.1783 Bromarv, Sandö Östergård, k. 11.02.1860 Bromarv, Rekuby.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 868

X Adolf Erikinpoika Erling, (Taulusta 862, isä Erik Erling) s. 10.02.1794 Bromarv, Räkuby, k. 09.11.1884 Jalasjärvi.

Puoliso: Johanna Elisabet Johanintytär Erling o.s. Wanonius s. 10.06.1801 Messukylä, k. 08.07.1868 Jalasjärvi.

Lapset:

Karl Emil Erling s. 11.05.1825 Lempäälä, Kulju.

Johan Adolf Erling , s. 21.01.1827 Lempäälä, Kulju. Tauluun 869

Johanna Charlotta Erling s. 16.05.1829 Lohtaja.

Erik Wilhelm Erling , s. 08.05.1831 Kokkola. Tauluun 870

Lars Enock Erling , s. 03.01.1837 Lohtaja. Tauluun 871

Christina Elisabeth Erling s. 19.10.1839 Lohtaja.

Gustaf Leonard Erling s. 15.05.1842 Lohtaja.

Hilda Gustava Erling s. 03.09.1845 Lohtaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 869

XI Johan Adolf Adolfinpoika Erling, (Taulusta 868, isä Adolf Erling) s. 21.01.1827 Lempäälä, Kulju, k. 26.01.1860 Kokkola.

Puoliso: Gustava Charlotta Carlintytär Erling o.s. Såltin s. 01.07.1820 Tenhola, Hulta, k. 1904 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 870

XI Erik Wilhelm Adolfinpoika Erling, (Taulusta 868, isä Adolf Erling) s. 08.05.1831 Kokkola, k. 24.05.1911 Kurikka.

Puoliso: Sofia Charlotta Carlintytär Erling o.s. Fredriksson s. 18.10.1839 Hämeenlinna, k. 27.08.1912 Kurikka.
Vanhemmat: Carl Petter Fredriksson, s. 26.12.1811 Ruotsi, Norrbotten, Nederkalix fs, Ytterbyn, k. 24.12.1853 Hämeenlinna ja Carolina Sofia Fredriksson o.s. Sandberg, s. 31.10.1806 Hämeenlinna, k. 02.02.1886 Hämeenlinna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 871

XI Lars Enock Adolfinpoika Erling, (Taulusta 868, isä Adolf Erling) s. 03.01.1837 Lohtaja, k. 08.04.1878 Jalasjärvi.

Puoliso: Magdalena Johanintytär Erling o.s. Lehtola s. 18.01.1848 Jalasjärvi, k. 15.03.1944 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 872

VI Maria Petterintytär Winter ent. Eneqvist o.s. Bergius, (Taulusta 790, äiti Margareetta Bergius) s. 05.07.1673 Taivassalo, k. 1704 Uusikaupunki.

1. puoliso: 25.06.1693 Taivassalo Juho Matiaksenpoika Eneqvist Uudenkaupungin pedagogi 1693, k. 17.09.1699 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Matias Eneqvist, k. 1692 Salo ja N.n Eneqvist.

2. puoliso: 1700 Turku Juho Juhonpoika Winter Ylioppilas Turussa 1693, Uudenkaupungin pedagogi 1699, vastaa rehtorin arvoa ja pappi, s. 19.01.1674 Turku, k. 02.12.1765 Uusikaupunki.
Turun katedraalikoulun oppilas 27.1.1687. Ylioppilas Turussa 1693.
Respondentti 1695. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1699.
Uudenkaupungin pedagogi 1699. Isovihan aikana kaupungin veronkantomies 1714,
sai Ritzin johtamalta tuomiokapitulilta määräyksen palata pedagoginvirkaansa 1719,
virasta ero 1745. Rehtorin arvonimi.
Vanhemmat: Johan Winter, s. 27.04.1645 Eesti, Tartto, k. 1705 Turku ja Kristiina Winter o.s. Herweg, s. 25.12.1649 Suomi, k. 02.08.1691 Turku.

Winter on haudattu Tuomiokirkon alle Sakariston kohdalle. Toinen oikealla ylhäältä. Eli Schultz oli arvostetumpi kuin Winter.

Lapset:

Margareetta Ylenii (Ylenius) o.s. Winter , s. 23.03.1703 Turku. Tauluun 873

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 873

VII Margareetta Juhontytär Ylenii (Ylenius) o.s. Winter, (Taulusta 872, äiti Maria Winter ent. Eneqvist) s. 23.03.1703 Turku, k. 22.01.1778 Masku, Laulainen.

Puoliso: 1730 Uusikaupunki Henrik Yrjönpoika Ylenii (Ylenius) e. Heikkilä Mannermaskun kappalainen 1730-1786, s. 22.01.1705 Yläne, Kirkkokylä, k. 26.01.1786 Masku, Laulainen.

Turun katedraalikoulun oppilas (1722, circ. infer.) – 18.6.1726 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1726 Yllenius Henr. Satac _ 311. Boreaalisen osakunnan jäsen 22.6.1726 [1726 Die 22 Junii] Henricus Yllenius Pöytiensis. | Concion. in Mascu. | et Sacellanus. 1731. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.9.1729. — Uudenkaupungin pedagogin apulainen 1728. Armovuodensaarnaaja Maskussa 1729, kappalainen siellä 1730.
Vanhemmat: Yrjö Heikkilä, s. 1662 Yläne, Kirkkokylä, k. 16.04.1732 Yläne ja Valpuri Heikkilä, s. 04.04.1666 Pori, k. 23.11.1742 Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:

Margaretta (Maria Reetta) Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius) , s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala. Tauluun 874

Kristiina Ylenii (Ylenius) s. 26.04.1733 Masku, Laulainen.

Maria Ylenii (Ylenius) s. 24.11.1734 Masku, Laulainen.

Henrik Juho Ylenii (Ylenius) , s. 23.07.1736 Masku, Laulainen. Tauluun 940

Elisabeth Ylenii (Ylenius) s. 15.12.1737 Masku, Laulainen.

Fredrik Ylenii (Ylenius) s. 15.02.1741 Masku, Laulainen.

Anna Leena Ylenii (Ylenius) s. 10.12.1742 Masku, Laulainen.

Brita Ylenii (Ylenius) s. 01.10.1744 Masku, Laulainen.

Kristian Ylen e. Ylenii (Ylenius) Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkäniemessä, s. 01.02.1751 Masku, Laulainen, k. 23.01.1811 Masku, Laulainen. Turun katedraalikoulun oppilas 22.2.1773 (in cl. infim., Yllenius Masku. 21 ann.) – 16.6.1780 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1780 Ylenius, Christian, Boreal. _ 589. Boreaalisen osakunnan jäsen 16.6.1780 [1780 Junii 16.] Christianus Ylenius natus 1751. d: ‹–› febr | Horticulturae operam dedit. Matkapassi vuodeksi Tukholmaan matkustamista varten 17.9.1782. — Jätti opinnot 1785. Pyrki kirjoittautumaan uudestaan ylioppilaaksi v. 1794 ja 1801, mutta konsistori ei hyväksynyt hakemusta (pöytäk. 27.2.1801). — Maanviljelijä. Viimeksi Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkämäessä. † Maariassa 23.1.1811.
Pso: 1790 Lisa Andersdotter.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 874

VIII Margaretta (Maria Reetta) Henrikintytär Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius), (Taulusta 873, äiti Margareetta Ylenii (Ylenius)) Kappalaisen tytär. Vahdon Hakolan torpan emäntä., s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala.

Puoliso: 1752 Turku-Pori Kristian Rudberg Maskun Kierikaisen varusmestarin puustellin isäntä 1743-1752, ajuri, Yläneen kartanon eli Herrgårdin pehtoori 1761. Vahdon Hakolan torppari., s. 1725 Vahto, k. 02.01.1788 Vahto, Hakola.

Lapset:

Malkom Taavetti Rudberg s. 02.08.1752 Masku, Kierikainen.

Yläneen kartano

Yläneen kartano eli Vanhakartano on keskiajalta lähtien tunnettu kartano entisessä Yläneen kunnassa Pöytyällä. Suurin osa Yläneen alueesta on ollut kartanon alusmaita.

Vuosisatojen kuluessa kartano on ollut useiden tunnettujen aatelissukujen, kuten Fleming-, Creutz-, Lybecker- ja Jägerhorn af Spurila-suvun omistuksessa.

1800-luvun alussa Yläneen kartanon maat käsittivät noin 25 000 hehtaaria. Puolet kartanosta myytiin vuonna 1807 Carl Reinhold Sahlbergille. Sahlbergien osaa alettiin kutsua Yläneen Uusikartanoksi ja toista osaa Vanhakartanoksi.

Euralainen Frans Fredrik Björni osti 14. toukokuuta 1890 Yläneen kartanon Uusikartanon leskirouva Walter Reinhold Sahlbergin perikunnalta. Björni osti 10. elokuuta 1892 Yläneen kartanon Vanhakartanon irtaimistoineen sen viimeiseltä aatelissäätyiseltä omistajalta nimituomari (varatuomari) Reinhold Jägerhornilta.

Björni möi 8. huhtikuuta 1905 Vanhakartanon irtaimistoineen vanhimmalle pojalleen Onni Björnille (myöhemmin Rantasalo). Uudenkartanon hän möi 24. toukokuuta 1913 nuorimmalle pojalleen Sulho Björnille (Rantasalo).[4]

Vuodesta 1905 lähtien kartanon omisti maanviljelysneuvos, kansanedustaja Onni Rantasalo (1884-1977), jonka suvulla kartano on edelleen.

Kartanon puinen, kaksikerroksinen päärakennus on 1790-luvulta. Pihamaata rajaavat siipirakennukset ovat 1600-luvulta.

Museovirasto on vuonna 2009 määritellyt Yläneen Vanhakartanon ja ympäröivän viljelysmaiseman valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Vuonna 2010 Turun AMK selvitti yhä maanviljelystilana toimivan kartanon rakennusten kunnostamismahdollisuuksia yhdessä omistajan kanssa tavoitteena toteuttaa kunnostus EU-hankkeena.

Yläneen Vanhakartano:

Kuvaus
Yläneen Vanhakartanoa eli Yläneenkartanoa ympäröi keskiajalta lähtien muotoutunut ja suurmaanomistuksesta edelleen kertova avoin viljelysmaisema. Vanhakartano on kiinteine myöhäiskustavilaisine sisustuksineen edustava 1700-luvun lopun kartano, ja sen sivurakennuksista toinen on maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia.

Yläneenjoen rannalla, pienen kosken kohdalla sijaitsevassa pihapiirissä on kolme asuinrakennusta: kaksikerroksinen, mansardikattoinen päärakennus ja kaksi pihapiiriä rajaavaa aumakattoista sivurakennusta. Päärakennuksen takana on puutarha ja talousrakennukset sijaitsevat etelässä ja lounaassa.

Todennäköisesti 1790-luvun alussa rakennettu kaksikerroksinen päärakennus on ilmeeltään lähinnä klassistinen, vaikkakin siinä vielä on vanhakantainen mansardikatto. Kartanon kiinteä sisustus on myöhäiskustavilainen. Toisen kerroksen suuressa salissa, ruusuhuoneessa ja kahdessa kabinetissa on Mustiossa toimineen maalarin Pehr Sundbergin maalaamat joonialaisin pilasterein ja medaljonkiaihein koristellut pellavatapetit ja ovenpäällysmaalaukset. Päärakennuksen interiööreissä samoin kuin itäisen flyygelin huoneissa on euralaisen taiteilijan Jalmari Karhulan jugend-aikaisia muutoksia ja maalauksia, esim. ruokasalissa, isännän huoneessa ja itäisen sivurakennuksen Säästökassa-huoneessa. Turkulainen taiteilija August Kaario on maalannut vanhoihin pellavatapetteihin omia lisäyksiään. Samaten salin ovenpäälliskuvat ovat todennäköisesti hänen tekemänsä, ilmeisesti 1930-luvulla.

Sivurakennusten tarkka rakentamisajankohta ei ole tiedossa. Idänpuoleinen lienee arkkitehtonisen volyyminsa ja yksityiskohtiensa perusteella rakennettu 1700-luvun alussa, mahdollisesti jo 1600-luvun lopussa. Se on vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia maassamme. Lännen puoleinen sivurakennus on muutettu itäisen kaltaiseksi aumakattoineen ja pieniruutuisine ikkunoineen vuoden 1916 jälkeen.

Vanhakartanon kautta kulkeva Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhdistävä tie muodostui keskiajalla pyhiinvaellusreitiksi, Pyhän Henrikin tieksi. Legendan mukaan Köyliön järven jäällä surmatun Uppsalan piispa Henrikin ruumis kuljetettiin surmapaikalta ja haudattiin Nousiaisiin.

Historia
Varsinais- Suomen keskeisimpiin asutusalueisiin nähden syrjäisellä Pyhäjärven seudulla oli vähäistä asutusta jo historiallisen ajan alussa. Yläneenkartano eli Yläneen Vanhakartano sijoittui Pyhäjärveen laskevan Yläneenjoen koskelle paikalle, jonka liepeillä oli ollut rautakautista asutusta. Sen kautta kulki talvitie Varsinais-Suomesta Turusta koilliseen Satakuntaan Kokemäelle.

Yläneen Vanhakartanon on mainittu olevan jo 1380-luvulla vanhaa rälssiä ja se muodosti keskiajalla seudun suurimman ja merkittävimmän kartanoläänin. Kartano oli 1500- ja 1600-luvulla Fleming-suvun omistuksessa. Perimätiedon mukaan sivurakennuksen kellariholveja käytettiin tuolloin vankilana. Suurin osa kartanon lampuotitiloista erotettiin ja muodostettiin Uusikartano-nimellä 1809, jolloin Yläneenkartano sai nimen Vanhakartano. Kartano siirtyi nykyisen omistajasuvun haltuun 1905.

Lisätietoa
Gabriel Nikander, Finländska herrgårdar under den gustavianska tiden. Historisk tidskrift för Finland. 1917.

(O.T), Yläneenkartano. Menneisyyden ja nykyisyyden esittelyä. 1937.

Mittauspiirustukset, Irja Sahlberg: asemapiirros, plaanit, päärakennuksen leikkaus. 1945. Turun maakuntamuseo.

Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. Pöytyän, Yläneen ja Oripään historiatoimikunta 1969.

Juhani Vainio, Asutusrakenteen kehitys Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1984.

Elias Härö, Kartanoarkkitehtuuri. Ars. Suomen taide 2. Otava 1988.

Pia Mattila-Lonka, Kartanoita ja korven kansaa. 2001.

Yläneen Vanhakartanon päärakennus (Herregård). Malkom Rudbergin isä Kristian oli kartanossa ajurina ja pehtoorina 1750-luvun tienoilla.

Kristiana Margareetta Rudberg s. 08.01.1754 Vahto, Hakola.

Yläneen kartano mainitaan jo vuonna 1381 "vanhana rälssitalona". Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1400-luvun alussa sen omisti Turun linnan silloinen isäntä Klaus Lydekenpoika Djäkn. Hän tyttärensä mentyä naimisiin laamanni Klaus Flemingin kanssa, siirtyi Yläne tälle suvulle. Flemingin pojanpoika myi sen sitten saman vuosisadan lopussa valtionhoitaja Sten Sturelle. Perinnönjaon yhteydessä Yläne kuului hetken aikaa kuningas Kustaa Vaasalle, kunnes kaupan kautta omistajaksi tuli jälleen Fleming-sukuinen Joakim Joakiminpoika. Vaikka Kustaa Vaasa välillä olisi halunnut kartanon takaisin itselleen, joutui se lopulta Eerik Flemingin ja hänen vaimonsa Hebla Sparren tyttärelle, Filippalle.
Filippalla ja hänen miehellään Knut Kurjella ei ollut lapsia. Rouvan kuoltua avattiin hänen testamenttinsa ja sen perusteella itse kartano joutui herttua Juhanalle, kun taas irtaimisto sai leski Knut. Säilyneistä tilikirjoista ja vastaavista käy kuitenkin ilmi, että Knut Kurki ei tainnut loppujen lopuksi saada Yläneeltä juuri mitään. Ainakin herttua toimitti Turun linnaan suuret määrät kartanon irtaimistoa ja näiden inventaarioista voi muodostaa käsityksen mm. Filippa Flemingin vaatetuksesta.
Esimerkiksi vihreää "arneskia" oli peräti 96 kyynärän pakka. Samettikankaat olivat pääosin mustia, mutta silkkisiä löytyi mustien lisäksi ruskeina, punaisina ja vihreinä. Nämä jakautuivat arnesk-, atlask-, cartek-, damaski-, dvelsk-, saijen- ja taftisilkkeihin. Englanninverkaa oli jonkin verran, mutta ikävä kyllä vuosien mittaan olivat Turun linnan koiperhoset päässeet nakertamaan näitä kangaspakkoja.

Filippa Flemingin pukuja oli myös tallessa. Niistä voidaan mainita kolme samettista, seitsemän silkkistä ja yksi verkainen. Silkkipuvuista oli neljä atlaskista, kaksi damaskista ja yksi cartekista. Lisäksi inventoitiin useita puolihihoja, sekä silkkisiä että samettisia. Esiliinoja oli kuusi kappaletta. Keittiössä rouva Fleming niitä tuskin tahri, sillä esiliinat olivat nekin silkkiä ja samettia. Kauluksia ja päähineitä oli niitäkin laaja valikoima.

Vaatteiden lisäksi kankaita tarvittiin suosittuihin seinävaatteisiin. Niillä saatiin asumismukavuutta varsinkin kylminä talvikuukausina. Flemingin perua Turun linnassa olivat muutamat esiriput ja verhot sekä niihin liittyneet koristereunuskankaat. Peitteitä ja ryijyjä oli tietysti runsaasti, mutta lisäksi mainitaan peräti kullattua nahkaa. Näitä on voitu käyttää mm. tapetteina, kuten Ruotsin puolella tiedetään tehdyn samalla vuosisadalla. Ne voitiin helposti irrottaa ja siirtää huoneesta tai talosta toiseen.

Turkiksia ei Filippalta jäänyt kovin paljoa ja ne vähätkin oli koi turmellut, sillä inventoinnin yhteydessä löydettiin kokonainen kirstu tuhoutuneita verhoja ja turkistavaroita. Sänky- ja liinavaatteita oli valtavat määrät ja lähes yksinomaan ulkomaisista kankaista.

Kun tavallisen talollisen vaimo löysi vaatekirstustaan arkiasun lisäksi yhden pyhäpuvun ja ehkä pari kolme esiliinaa, kertoo Filippa Flemingin jäämistö 1500-luvun aatelistomme tavattomasta vauraudesta. Aviokaupoilla pyrittiin maksimoimaan omaisuuden kasvattamista ja perinnöt jaettiin tiukkojen lakien ohjatessa toimintaa. Nyrkkisääntönä oli, että tytär peri aina puolet siitä, mitä hänen veljensä sai. Tämä keskiaikainen laki oli voimassa aina vuoteen 1878. Tilojen jakaminen pienempiin osiin ei tullut kyseeseen, sillä tästäkin oli olemassa omat sääntönsä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vapaaherra Lorentz Creutz nuorin Laurentius Laurentii, liber baro 3081. * Mietoisissa 26.4.1672. Vht: Turun ja Porin läänin maaherra, vapaaherra Lorentz Creutz 756 (yo 1650, † 1698) ja hänen 1. puolisonsa Ebba Maria Fleming. Ylioppilas Turussa sl. 1683 [Creutz] Lorentz [L B. de Catzaris _ 157]. Ylioppilas Uppsalassa 28.1.1690 Lorentz Creutz L. B. [Optimo Rectoris Academiæ Aboensis testimonio instructj se inscripserunt.]. — Kapteeni henkirakuunarykmentissä 1699, majuri 1702, everstiluutnantti 1704. Omisti Lehtisen ja Tuokilan Mietoisissa, Yläneen kartanon sekä Flostan Ruotsissa. † kaatui Volhovissa 19.2.1709. Naimaton.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vapaaherra Claes Lybecker U1170. * Mietoisissa 20.9.1722. Vht: ratsumestari, vapaaherra Georg Henrik Lybecker (yo Rostockissa 1.10.1708, † 1730) ja Ebba Eleonora Creutz. Rehtori Schultén muistutti konsistorissa 29.4.1737, etteivät "nuoret Lybeckerit" ole vielä ilmoittautuneet, jotta heidät voisi konstituutioiden mukaisesti kirjoittaa akatemian matrikkeliin. — Notaari. Hovijunkkari 1744. Omisti vuoteen 1770 Yläneen kartanon sekä Vehmaalla Nuhjalan ja Kosken, sittemmin Torsåkerin tilan Ruotsin Hammarbyssä. Turun maapäivien osanottaja 1742. Valtiopäivämies 1751–52. † Hammarbyssä 20.2.1779.

Pso: 1:o 1744 Johanna Katarina Yxkull († 1750); 2:o 1752 Anna Kristina Åkerhielm († 1791).

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuralan kartanotilan historia

Kurala mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran Yläneenkartanon lampuotitilana vuoden 1620 vaiheilla. Yläneenkartanon täydellisen rappion aikana 1700-luvulla myös Kurala jäi autioksi. Kuralan yksinäistilan historia alkaa vuodesta 1769. Ensimmäiset omistajat olivat nimeltään Johannes Henrikinpoika (s. 1.12.1700) ja hänen vaimonsa Liisa Johanneksentytär (s. 1704 / k. 1779). Nykyisen päärakennuksen valmistumisen aikaan vuonna 1830 tila kuului Pöytyän Kolkkisten Värrille.

1800-luvun jälkipuoliskon Kuralaa isännöi myös Yläneen Vanhakartanoa hallinnut Jägerhornien aatelissuku. Vahvistamattoman perimätiedon mukaan Aleksis Kivikin on vieraillut Kuralan kartanotilalla 1860-luvulla sillä Kivi ja Alexander Jägerhorn olivat suorastaan erottamattomat opiskelijakaverukset. Suuressa rahapulassa vuonna 1869 Aleksis Kivi suunnitteli yhtenä vaihtoehtona jopa pehtoriksi ryhtymistä ystävänsä tilalle Yläneellä, mutta näin ei kuitenkaan koskaan käynyt.

Vuonna 1892 taloustirehtööri Frans Fredrik Björni osti Vanhankartanon ja samalla siis myös Kuralan talousvaikeuksiin ajautuneelta Reinhold Jägerhornilta. Reinholdin veljen assessori Blechard Jägerhornin leski Louise Jägerhorn sai kaupanteon yhteydessä kuitenkin oikeuden edelleen asua Kuralassa. Iäkäs leskirouva, Yläneen viimeinen aatelinen kuoli Kuralassa vuonna 1900.

Björnin pojasta Onnista tuli Vanhankartanon ja Kuralan omistaja vuonna 1905 ja samalla hän muutti sukunimensä Rantasaloksi. Kunnallisneuvos Onni Rantasalo omisti Kuralan vuoteen 1940 asti, mutta ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti sillä 1920-luvulla Kurala oli välillä myös opettaja Mauno Digertin omistuksessa. Rantasaloa ja Digertiä yhdessä pidetään osuuskassa-aatteen isinä ja he perustivat yhdessä Yläneelle osuuskassan vuonna 1906.

Vuonna 1942 Kuralan osti Heikki Malmivaara yhdessä tyttärensä Kertun kanssa. Malmivaaran aiempi tila jäi rajan taakse Kurkijoelle. Malmivaara kuoli yllättäen vuonna 1947 ja Kuralaa jäivät isännöimään tytär Kerttu puolisonsa Eero Majurin kanssa. Vuonna 1968 Kurala siirtyi heidän pojalleen Heikki Majurille, joka sai Kuralan isännyyden yhdessä vaimonsa Ritvan kanssa. Heikki ja Ritva aloittivat matkailutoiminnan maanviljelyksen sivuelinkeinona vuonna 1987 vastaanottamalla alkuun 4H-kesälapsia. He onnistuivat kasvattamaan kävijämääriä 1990-luvulla huomattavasti ja Kuralan kartanotila tunnettiin Helsinkiä myöten.

Vuonna 2009 Kurala siirtyi jälleen suvusta toiseen kun Laura ja Matti Koivisto ostivat Kuralan kartanotilan Heikki ja Ritva Majurilta. Tässä kohtaa siirrytäänkin nykypäivään, johon voit tutustua tämän sivuston muilla sivuilla ja tietenkin myös vierailemalla paikanpäällä.

Lähteet:
Pia Mattila-Lonka, Kartanoita ja korven kansaa. 2001.
Aulikki Ylönen, Pöytyän Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. 1969.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Uusi Suometar 19.05.1888
Maatilan myynti

Yläneen kartano samannimisessä pitäjässä, johon kuuluu 1 yhden manttaalin allodisäteri, 7 samanluontoista (raja- ja pyykki-) taloa yhteensä vähän päälle 1 2/3 manttalia sekä 1/12 osan manttalin rälssitalo. Maanalaa on ylipäänsä 9,407 tynn.-alaa, josta peltoa 755 tynn.-alaa. niittyä 1,388, pelto- ia niittymaata sekä suoviljelystä 168 tynn.-alaa. Omassa viljelyksessä on 415 tynn.-alaa peltoa ja 478 tynn.-alaa niittyä; pelto sijaitsee kolmessa ryhmässä, kaksi niistä eri kantatiloina täydellisesti rakettu, kolmas äsken muodostettuna ulkotilana, kaikki pantu vuoroviljelykseen. Viljantulo on ollut 360 á 500 tynnyriä rukiita, 850 á 1100 tynn. kauroja, 50 á 100 tynn. ohria, paitsi herneitä, virnaa, juurikkaita y. m. Karjaa on vuosivuodelta lisätty ja nyt on 85 lypsävää lehmää, jotka antavat keskimäärin 650 kannua. Meijeri on hyvässä kunnossa, ja merkki Englannissa hyväksi tunnettu.

Metsä on jaettu järjellistä käyttöä varten neljään hakkausryhmään, käsittäen yhteensä 4,116 tynn.-alaa kasvullisia maita ja siitä on vuosittain myyty vaihtelevia määriä. 40 torpparia ja lampuotia sekä 13 mökkiläistä tekee vuodossa 5,719 päivätyötä, joista 440 hevosella sekä 74 kaapunginmatkaa, paitsi vähän raha-, voi- ja viljaveroa y. m. Kaikkien tilojen verot kruunulle, kunnalle, kirkolle y. m. nousevat 1,000 m:kan vaiheille. Päätilan kartano sijaitsee kosken partaalla, jonka voimaa ei ole vielä käytetty, mutta kaava on saatavana myllynrakennusta varten 3 tai 4 kiviparilla.

Tila on v. 1885 hypotekiarviossa noussut 300,000 markan arvoiseksi; se myydään irtaimistoneen tahi paljaanaan. Likempiä tietoja antaa ja ostotarjoomuksia vastaanottaa Kesäkuun kuluessa

Varatuomari R. Jägerhorn.

Osoite: Aura & Ylänne.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oiva Onni Rantasalo (28. huhtikuuta 1884 Eura – 14. lokakuuta 1977 Yläne) oli kansanedustaja, maanviljelysneuvos ja kartanonomistaja.
Onni Rantasalo omisti Yläneen Vanhakartanoa eli Yläneenkartanoa vuodesta 1905.

Onni Rantasalo syntyi Eurassa. Hänen vanhempansa olivat Frans Fredrik Björni ja Henrika Wilhelmina Piipanoja. Perhe muutti Yläneelle Björnin ostettua Yläneenkartanon vuonna 1892. Onnista tuli Yläneenkartanon omistaja 1905 ja hän omisti kartanon kuolemaansa saakka.

Onni Rantasalo opiskeli ylioppilaaksi ja kävi maanviljelyskoulua 1902. Hän muutti sukunimensä Björnistä Rantasaloksi vuonna 1906. Rantasalo toimi valtion omistaman Yläneen Uudenkartanon tilanhoitajana vuosina 1910–1914. Hän oli perustamassa Yläneelle Osuuskauppaa ja Osuuskassaa, ja toimi osuuskassan hoitajana 20 vuotta.

Onni Rantasalo valittiin itsenäisen Suomen ensimmäiseen eduskuntaan Turun eteläisestä vaalipiiristä 1. marraskuuta 1917 Suomalaisen puolueen (nykyisin Kansallinen Kokoomus) edustajana. Hän osallistui Perustuslakivaliokunnan ja Suuren valiokunnan työskentelyyn. Rantasalon edustajakausi päättyi 31. maaliskuuta 1919.

Onni Rantasalo ja lääkäri Aili Matilda Andelin vihittiin avioliittoon 1953. Heille syntyi kaksi lasta.

Onni Rantasalo osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän toimi puheenjohtajana seuraavissa luottamustehtävissä: Yläneen kuntakokous, Yläneen kunnanvaltuusto, Varsinais-Suomen osuuskassojen liiton johtokunta, Varsinais-Suomen maanviljelysseuran johtokunta, Savialueen maamieskoulun johtokunta, Lounais-Suomen osuusteurastamon hallintoneuvosto, Uuden Auran hallintoneuvosto, Varsinais-Suomen tuberkuloosipiirin kuntainliiton liittovaltuusto ja Varsinais-Suomen historiantutkimusyhdistyksen hallitus. Varapuheenjohtajana hän toimi Varsinais-Suomen kansallisliitossa, Pellervo-seuran valtuuskunnassa ja Hankkijan Turun piirineuvostossa. Näiden lisäksi hän osallistui useiden yhdistysten hallintoelimiin.

Onni Rantasalolle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi 1933 ja maanviljelysneuvoksen arvonimi 30. joulukuuta 1942.

Yläneen Vanhakartano on sijoittunut Yläneenjoen koskipaikkaan.

Katariina Kristiina Gröndahl o.s. Rudberg , s. 04.03.1756 Vahto, Hakola. Tauluun 875

Risto Henrik Rudberg s. 17.04.1758 Vahto, Hakola, k. 02.05.1762 Vahto, Hakola. Kuoli hukkumalla 4-vuotiaana.

Heta Helena Rudberg , s. 24.09.1759 Vahto, Hakola. Tauluun 878

Saara Liisa Sanden o.s. Rudberg , s. 21.08.1761 Yläne, Herregård. Tauluun 879

Kristian Rudberg s. 23.04.1763 Vahto, Hakola.

Johanna Rudberg s. 24.06.1765 Vahto, Hakola, k. 21.09.1767 Vahto, Hakola.

Justiina Maria Rudberg s. 05.04.1767 Vahto, Hakola, k. 18.10.1767 Vahto, Hakola.

Anna Brita Rudberg s. 23.09.1768 Vahto, Hakola, k. 24.08.1783 Vahto, Hakola. Anna Brita kuoli isorokkoon 15-vuotiaana.

Melkina Susanna Rudberg s. 15.08.1771 Vahto, Hakola, k. 18.02.1856 Jokioinen.

Abraham Rudberg s. 01.08.1773 Vahto, Hakola, k. 23.08.1783 Vahto, Hakola. Abraham kuoli isorokkoon 10-vuotiaana.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 875

IX Katariina Kristiina Kristianintytär Gröndahl o.s. Rudberg, (Taulusta 874, äiti Margaretta Rudberg) Sisäkköpalvelija. Puusepän vaimo., s. 04.03.1756 Vahto, Hakola, k. 06.04.1825 Tohmajärvi, Uusikylä.

Sisäkköpalvelija Katariina Kristiina Rudberg 1756-1825 avioitui "Karjalan kuninkaan", vouti Gabriel Walleniuksen kartanossa Tohmajärven Jouhkolan hovissa puuseppäkisälli Henrik Juhonpoika Gröndahlin 1750-1824 kanssa 12.10.1783 Aviomies oli 1782 tullut Turusta komeaa Jouhkolan kartanoa rakentamaan.

Jouhkolan kartanon historiaa:

V. 1764 Karjalan kruununvouti Gabriel Wallenius perusti Jouhkolan Hovin.
Tilasta muodostui myöhemmin Pohjois Karjalan suurin tila n. 9 000 hehtaarin maa-alueineen.
Walleniuksen toimenpiteiden ansiosta Tohmajärvestä kehittyi maakunnan hallinnollinen,
sivistyksellinen ja taloudellinen keskus yli 50 vuodenajaksi. Keskuksen pääpaikka oli
nimenomaan Jouhkola.

Gabriel Walleniuksen jälkeen Jouhkolan Hovin isännäksi tuli Petrus Wallenius,
joka toimi Tohmajärven kirkkoherrana. Pojista toinen, Gabriel jatkoi Ala-Karjalan
kruununvoutina. Gabriel nuorempi joutui hallintoaikanaan suuren tehtävän eteen järjestäessään
keisari Aleksanteri I vierailun Tohmajärvelle.Keisari vieraili Jouhkolassa ja kerrotaan,
että Pohjois-Karjala näki historiansa komeimman näytelmän keisarin saapuessa
Hoviin elokuussa v. 1819.

Myös Elias Lönnrot vieraili v. 1828 Hovissa ensimmäisellä runonkeruumatkallaan.

Petrus Walleniuksen jälkeen tilan isännäksi tuli Gonrad Wallenius
v. 1838 vain 11 vuoden ajaksi, josta ajasta olevat tiedot ovat hyvin vähäisiä.

Seuraava isäntä oli kirkkoherra Petrus Walleniuksen vävy senaattori S. H. Antell.
Hänen aikanaan perustettiin Jouhkolan ensimmäinen suomenkielinen maanviljelyskoulu,
jonka johtajaksi kutsuttiin nuori, mutta innokas suomalaisuusmies Antti Manninen.
Koulu toimi vuosina 1857-1867. Lopettamisen syynä oli oppilaiden puute, nälkävuodet
sekä käyttövarojen niukkuus.

Senaattori Antellilta Jouhkolan tila periytyi Casten Antellille, joka vaimonsa
Emilie de la Capellen kautta omisti Tjysterbyn kartanon Pernajassa. Sivutilan asemaan
jääneen Jouhkolan Casten Antell myi liikemies A. P. Tirkkoselle. Kaikki tilaan
kuulunut irtain omaisuus siirrettiin tuolloin Pernajaan.

Vuosisadan vaihteessa Jouhkolan tila siirtyi nopeasti omistajalta toiselle. Alkuperäinen
Walleniuksen rakennuttama päärakennus paloi v. 1904. Tilan silloinen omistaja K. A. Welin
rakennutti uuden jugend-tyylisen päärakennuksen. K.o. rakennus on edelleenkin Jouhkolan
tilan päärakennuksena nykyisten omistajien käytössä. V. 1907 valmistunut rakennus on
Museoviraston asiantuntijoiden mukaan ainutlaatuinen Suomessa.

Vuonna 1940 Jouhkolan omistajaksi tuli Toivo Levanoja. Hän kunnosti rappiolle mennyttä
tilaa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1976. Tilan nykyiset
omistajat ovat vuodesta 1992 lähtien olleet Harri ja Heljä Leinonen, jotka ovat viime vuosina
määrätietoisesti kehittäneet Jouhkolan Hovin juhla- ja majoituspalvelujen tarjontaa.

.

Otsikkoteksti Yläneen kartanon tilikirjasta 1579.

Puoliso: 12.10.1783 Tohmajärvi Heikki Gröndahl Heikki muutti Turusta vuonna 1782 Tohmajärvelle. Puuseppä, rakensi mm. Jouhkolan kartanoa., s. 1750 Turku, k. 16.12.1824 Tohmajärvi, Uusikylä.

Tohmajärven Jouhkolan kartano, jota myös Heikki Gröndahl oli rakentamassa.

Lapset:

Reetta Kristiina Kiander o.s. Gröndahl , s. 23.12.1784 Tohmajärvi, Jouhkola. Tauluun 876

Heta Charlotta Gröndahl s. 04.11.1787 Tohmajärvi, Kemie.

Kristian Henrikus Gröndahl s. 23.12.1789 Tohmajärvi, Kemie.

Johannes Gröndahl s. 25.09.1792 Tohmajärvi, Kemie.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 876

X Reetta Kristiina Heikintytär Kiander o.s. Gröndahl, (Taulusta 875, äiti Katariina Gröndahl) s. 23.12.1784 Tohmajärvi, Jouhkola, k. 14.12.1832.

Puoliso: 23.02.1806 Tohmajärvi Aleksanteri Antti Jaakkimanpoika Kiander Hatuntekijän poika, jääkäri, Tohmajärven Peijonniemen torppari. Aleksanteri kuoli 43-vuotiaana ''slaagiin''., s. 24.10.1778 Tammisaari, k. 01.03.1822 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Lapset:

Heta Charlotta Immonen o.s. Kiander , s. 17.10.1807 Tohmajärvi, Peijonniemi. Tauluun 877

Anna Katariina Kiander s. 06.05.1811 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Juho Heikki Kiander s. 06.05.1813 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Maija Stina Kiander s. 04.10.1817 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Antti Aleksanteri Kiander s. 15.03.1820 Tohmajärvi, Peijonniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 877

XI Heta Charlotta Aleksanterintytär Immonen o.s. Kiander, (Taulusta 876, äiti Reetta Kiander) s. 17.10.1807 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Puoliso: 21.12.1823 Tohmajärvi Jaakko Immonen s. 11.01.1802.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 878

IX Heta Helena Kristianintytär Rudberg, (Taulusta 874, äiti Margaretta Rudberg) s. 24.09.1759 Vahto, Hakola.

Lapset:

Heta Kristiina (äpärä) Bergius o.s. Rudberg , s. 05.05.1787 Hämeenlinna. Tauluun 832

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 879

IX Saara Liisa Kristianintytär Sanden o.s. Rudberg, (Taulusta 874, äiti Margaretta Rudberg) Kuoli keuhkotautiin 52-vuotiaana vävynsä kotona., s. 21.08.1761 Yläne, Herregård, k. 26.01.1820 Maaria, Niuskala.

Puoliso: 1785 Matias Matiaksenpoika Sanden Hakolan uudisasukas, lampuoti, Haaviston torppari, Rudbergin vävy, Maarian Niuskalan ruotuvaivainen., s. 10.06.1761, k. 13.06.1852 Maaria, Niuskala.

Mistä Matti Sandén tulee siitä minulla ei ole tietoa, mutta on huomioitava että Vahdon RK:n 1782-87 mukaan Sara lähtee Hakolasta 1784 Maskuun ja puolison Matin kohdalla on että tullut 1785 Maskusta. Joissakin myöhemmissä rippikirjoissa syntymäpaikaksi on merkitty Merimasku tai Masku. ensin Matin syntymäaika on 1765 joka myöhemmin muuttuu 10.6.1761. Selvittämistä vaikeuttaa mm. se että Maskun rippikirjat puuttuvat väliltä 1781-95 ja vihkitiedot alkavat myös myöhemmin.
Lampuoti Matti Sandén muuttaa 29.11.1819 Vahdon Hyrköisistä Maarian Niuskalan sotilaspuustellin lampuodiksi (eli Puustellin vuokraaja arrendaattori oli vuokrannut tilaa edelleen lampuodille) ja jossa on lampuotina vain muutaman vuoden, sen jälkeen mainitaan entiseksi lampuodiksi ja myöhemmin mainitaan rippikirjoissa, että oleskelee Karkun pitäjässä. palaa kuitenkin Niuskalaan jossa kuolee kirkonköyhänä (k.f.) 13.6.1852.

Lähde: Simo Rönnemaa

.

Lapset:

Abraham Sanden , s. 17.08.1786 Vahto, Hakola. Tauluun 880

Melkina Susanna Sanden , s. 04.08.1788 Vahto, Hakola. Tauluun 881

Iisakki Antti Sanden Iisakki kuoli 10-vuotiaana ''kylmänvihaan'' eli kuolioon., s. 02.10.1791 Vahto, Hakola, k. 06.01.1802 Vahto, Haavisto.

Jaakoppi Juho Sanden , s. 23.12.1793 Vahto, Hakola. Tauluun 882

Matteus Albinus Sanden , s. 09.09.1797 Vahto, Haavisto. Tauluun 932

Markus Reinhold Sanden , s. 19.04.1800 Vahto, Haavisto. Tauluun 933

Kalle Kustaa Sanden Kalle kuoli 3-vuotiaana hinkuyskään., s. 10.12.1803 Vahto, Haavisto, k. 28.01.1807 Vahto, Haavisto.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 880

X Abraham Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 879, äiti Saara Sanden) Laulaja, hukkui ollessaan uimassa 42-vuotiaana., s. 17.08.1786 Vahto, Hakola, k. 07.07.1828 Rauman kaupunkisrk.

Mistä Abrahamin isä Matti Sandén tulee siitä minulla ei ole tietoa, mutta on huomioitava että Vahdon RK:n 1782-87 mukaan Sara lähtee Hakolasta 1784 Maskuun ja puolison Matin kohdalla on että tullut 1785 Maskusta. Joissakin myöhemmissä rippikirjoissa syntymäpaikaksi on merkitty Merimasku tai Masku. ensin Matin syntymäaika on 1765 joka myöhemmin muuttuu 10.6.1761. Selvittämistä vaikeuttaa mm. se että Maskun rippikirjat puuttuvat väliltä 1781-95 ja vihkitiedot alkavat myös myöhemmin.
Lampuoti Matti Sandén muuttaa 29.11.1819 Vahdon Hyrköisistä Maarian Niuskalan sotilaspuustellin lampuodiksi (eli Puustellin vuokraaja arrendaattori oli vuokrannut tilaa edelleen lampuodille) ja jossa on lampuotina vain muutaman vuoden, sen jälkeen mainitaan entiseksi lampuodiksi ja myöhemmin mainitaan rippikirjoissa että oleskelee Karkun pitäjässä. palaa kuitenkin Niuskalaan jossa kuolee kirkonköyhänä (k.f.) 13.6.1852.

Abraham Matinpoika Sandén s.17.2.1786 (ei Vahdon syntyneissä) menee naimisiin 12.7. 1812 (ei ole löytynyt vihityistä) Gustava Lindbergin kanssa.
(Turku rk 1807-12 Norra s.28 N nro 8 ; pig Gustava Lindberg 26.2.1788 Loppis, vigde. 12.7.1812 Abraham Sandén ifr. Vahto till Vahto 13.7.1812)
Ilmeisesti jatkoivat saman tien Raumalle. Ei Gustava Lopellakaan ole syntynyt vaan Lopen rippikirjassa 1798-1803 s.141 Launoinen Heikkilä, mainitaan tulleen Hämeenlinnasta 1802.

Lähde: Simo Rönnemaa
.

Rauman Pyhän Ristin kirkko. KUORIN MAALAUKSET Kuorissa olevat keskiaikaiset seinä- ja holvimaalaukset on tehty piispa Arvi Kurjen aikana (1510-1522). Maalaukset esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Niiden pääaiheena on Neitsyt Maria, joka mahdollisti Kristuksen ihmiseksi tulemisen ja ristinuhrin. Maalaukset seuraavat oppinutta teologista ohjelmaa ja niiden tekijäksi oletetaan ruotsalaisen Albertus Pictorin maalariryhmän seuraajiin kuulunutta taiteilijaa. NEITSYT MARIAN KUNNIAKSI Maalauksista merkittävimmät ovat itä- ja pohjoisseinällä. Eteläseinällä on esitetty Jeesuksen sukupuu. Kuningas Davidin isän Iisain kyljestä versoaa puu, jonka oksien henkilöhahmot kuvaavat Israelin kahtatoista heimoa. Latvasta kohoaa aurinkoon puettu Neitsyt Maria ja siitä nouseva ristinpuu. Pohjoisseinän maalaukset on sovitettu yhteen sommitelmaksi, jossa apostolit ovat polvistuneet Neitsyt Marian tyhjän haudan äärelle ja Kristus saattaa kruunatun äitinsä enkelikuoron ylistäessä taivaaseen. Kuori-ikkunan yläpuolella on esitetty Armonistuin, Isä Jumala, Pyhä Henki ja Ristiinnaulittu valtaistuimella heidän välissään.

Puoliso: 12.07.1812 Gustava Lindberg s. 26.02.1788 Loppi.

Lapset:

Kustava Adolfiina Sanden Kuoli kurkkumätään 3-vuotiaana., s. 25.09.1813 Rauman kaupunkisrk, k. 28.01.1817 Rauman kaupunkisrk.

Rauman Pyhän Ristin kirkko. Kirkko ja sen maalaukset restauroitiin vuonna 1891 arkkitehti Jac. Ahrenbergin suunnitelmien mukaan. Kirkon kiinteä sisustus, kuten penkit ovat tältä ajalta. Kunnallisneuvos J.W. Söderlund lahjoitti kuori-ikkunaan Kristuksen kirkastusta esittävän lasimaalauksen, jonka on valmistanut Glasmalerei Louis Jessel Berliinissä. Sakariston ikkunan lasimaalaus, aiheenaan Jeesus siunaa lapsia, on taiteilija Antti Salmenlinnan suunnittelema vuodelta 1946. Kirkon uusin esinelahjoitus on tornin eteisen kirkkolaiva, joka saatiin kaupungin 525-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1967. Kirkkolaiva on tehty Raumalla vuonna 1860 rakennetun fregatti Osmon mukaan.

Anna Sofia Sanden s. 04.10.1816 Rauman kaupunkisrk.

Kustaa Abraham Sanden s. 05.07.1819 Rauman kaupunkisrk.

Eva Fredrica Sanden s. 23.01.1823 Rauman kaupunkisrk.

Johan Ephraim Sanden s. 19.03.1826 Rauman kaupunkisrk.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 881

X Melkina Susanna Matiaksentytär Sanden, (Taulusta 879, äiti Saara Sanden) Lampuotin tytär Vahdosta., s. 04.08.1788 Vahto, Hakola.

Melkinä Susanna Sandén ja hänen miehensä Erik Johan Eriksson eivät mielestäni olleet koskaan Niuskalan Isäntäpari, vaan lähtivät heti Matin lampuotikauden loputtua Räntämäki Räimä ja sieltä Wirusmäkeen jossa Erik on Inhuses Karl. 1831 he muuttavat Kaarinaan Hagan kartanoon jossa Erik on vuoden renkivoutina ja muuttavat taas,

Lähde: Simo Rönnemaa.

Puoliso: 13.10.1825 Maaria Eerik Juho Eerikinpoika Renki, k. Maaria.
NIUSKALAN NAVETTA:

Vuonna 1955 otetussa kuvassa on tien oikealla puolella
Niuskalan kivinavetta, joka on kuvanottohetkellä
jo yli satavuotias – se on rakennettu vuonna 1845.
Navetan alin kerros on rakennettu luonnonkivestä ja
yläosa puusta.
Tien vasemmalla puolella on talli- ja sikalarakennus,
joka on myös vielä paikallaan, mutta ei näy kuvassa.
Navetta on ainoa, mitä on jäljellä vanhasta Niuskalan
talosta, jonka juuret yltävät 1100-luvulle, jolloin
se sai alkunsa todennäköisesti vapaan uudisasutuksen
kautta. Ensimmäiset kirjalliset maininnat talosta on
vuodelta 1442, jolloin kirkonkirjoissa on mainittu Maarian
pitäjänkokouksen lautamiehenä Juha Niuska eli
Johannis Nyuska. 1400–1500-lukujen vaihteessa talo
siirtyi kirkon omistukseen ja sen omisti tuomiokirkon
Pyhän Ruumiin alttari. Vuonna 1555 talo peruutettiin
kruunulle ja se olikin kruununtalona pitkään. 1800-luvun
lopussa se oli henkirakuunarykmentin vartiokomppanian
vääpelin virkatalona.
Kun kuljetaan kuvassa olevaa tietä eteenpäin, pohjoiseen
päin, tullaan paikkaan, jossa on edelleen löydettävissä
jälkiä kivikautisesta asutuksesta noin vuosilta
2000–1300 eKr. Paikalla on sijainnut Riihivainion
kivikautinen asuinpaikka. Tämän vuoksi alue onkin
merkitty kaavassa muinaismuistoalueeksi.
Niuskalan navetta sijaitsee vastapäätä Niuskalankadun
ja Nikkarmäenkujan risteystä. Jäljellä olevat talot
on suojeltu alueella voimassa olevassa asemakaavassa,
kertoo Turun museokeskuksen tutkija Sanna Kupila.
Alueelle rakentaminen edellyttää myös arkeologisia
tutkimuksia.
Navetan oikealla puolella häämöttävät Halisten kerrostalot
ja nykyajasta kertoo myös se, että Turun kaupungin
omistuksessa olevat navettarakennukset ovat
päässeet pahasti rapistumaan.

Maarian kunnan Niuskalan talon navetta vuonna 1955.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 882

X Jaakoppi Juho Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 879, äiti Saara Sanden) Lampuoti, tilan vuokraaja, lukkari, kanttori, muuttivat Vahdosta Suoniemelle 13.5.1823, Jaakoppi kuoli 66-vuotiaana ''luuvaloon'' eli kihtiin., s. 23.12.1793 Vahto, Hakola, k. 29.11.1860 Suoniemi.

Suoniemen puukirkko on vuodelta 1803 ja se korjattiin perusteellisesti 1900-luvun alussa.

Puoliso: 19.05.1819 Vahto Justiina Israelintytär Sanden o.s. Rask s. 07.08.1791 Vahto, Kierikkala.
Vanhemmat: Israel Rask, s. 15.07.1750 Vahto, Kierikkala, k. 25.05.1826 Vahto, Kierikkala, Hemmola ja Anna Rask, s. 1750, k. 18.12.1829 Vahto, Hemmola.

Lapset:

Juho Jaakoppi Sanden , s. 18.03.1819 Vahto, Hyrköis. Tauluun 883

Kustava Karoliina Mäkelä o.s. Sanden , s. 12.12.1823 Suoniemi. Tauluun 906

Kustaa Fredrik Sanden s. 09.10.1826 Suoniemi.

Kalle Kustaa Laurila e. Sanden , s. 11.04.1828 Suoniemi. Tauluun 930

Justiina Vilhelmiina Jakopiina Sanden s. 11.04.1828 Suoniemi.

Vilhelmiina Jakopiina Sanden s. 18.02.1831 Suoniemi.

Aukusta Charlotta Ala-Heikkilä o.s. Sanden , s. 14.07.1834 Suoniemi. Tauluun 931

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 883

XI Juho Jaakoppi Jaakopinpoika Sanden, (Taulusta 882, isä Jaakoppi Sanden) Kurun lukkari., s. 18.03.1819 Vahto, Hyrköis, k. 25.11.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Kurulaiset oppivat vähitellen hoitamaan myös kunnallisia asioita ,koska kuntakokouksessa 28.10.1866 hyväksyttiin ''kunnallinen ääntölista'' ,ja kuntakokouksen esimieheksi valittiin kolmeksi vuodeksi metsänhoitaja
Alfred von Hausen ja varamieheksi lukkari Juho Jaakoppi Sanden vuoden 1867 alusta.
Lukkari Juho Jaakoppi Sanden asui aatelissukuisen vaimonsa Johanna Albertina Söderströmin (Schultz) kanssa
Syväojan torpassa Vanhakylän Kurun Olkitaipaleessa. Kuoli vatsakatarriin 60 -vuotiaana.
Tila sijaitsi Pappilan eli Myllärin rajalla (naapuri mm.Paavo Leppänen)
Syväoja eli lukkarila siirtyi heidän jälkeensä kanttorin tyttären Sophia Johannan ja uuden
lukkarin nuorimies Wilhelm Palosen omistukseen.
Kalle Kustaa Ojanen oli renkinä Syväojan torpassa, mutta ei ollut sukulainen.
Kurun lukkareilla ei ollut vakinaista virka-asuntoa vielä 1800-luvun puolivälissä.
Vuonna 1870 päätettiin kuntakokouksessa, että silloisen lukkarinasunnon Syväojan torpan katto ja ikkunat sekä muu remontti tehdään kunnan varoin.
Koska lukkarin asunto oli oli kunnan varoin kunnostettu, niin vuonna 1881 päätettiin myydä lukkari-Sanden vainajan asuma Syväojan torppa, jos Vanhakylän isäntä antaa suostumuksensa.
Torpan myyntiä ei toteutettu ja kuntakokouksessa ehdotettiin sen siirtoa kirkonkylään, vain talollinen Mooses Kastari vastusti hanketta.
Syväojan torppa siirrettiin lähelle uutta kirkonkylän kansakoulua ja siihen tehtiin kaksi kamaria lisää.
Lukkarin virkatalo valmistui vuoden 1882 mikonpäiväksi.
Virkatalossa oli nyt keittiö, kolme kamaria ja sali.Syväojan torppa sai nimen Suova.

Kunnallisen itsehallinnon alku Kurussa:
Kirkollinen ja maallinen paikallishallinto olivat nivoutuneet 1860-luvulle tultaessa tiukasti yhteen pitäjänkokousinstituution ympärille.
Maaseudun vanha itsehallintoelin -käräjät - oli kaventunut miltei pelkäksi oikeustoimen yksiköksi. Kirkolle ja papeille tämä sidos alkoi käydä ylivoimaiseksi.
Kirkkoherrojen ja kappalaisten johtamat pitäjän- ja kappelinkokoukset joutuivat nimittäin käsittelemään perinteisten uskonnollisten ,seurakunnallisten ja kirkkokuriin liittyvien tehtävuien lisäksi myös köyhäihoitoa ,terveydenhoitoa ,kansanopetusta ,verotusta ,paloapua ,viljamakasiinin hoitoa ja tie- ja siltakysymyksiä.
Asiaa ryhdyttiin korjaamaan 6.2.1865 annetulla asetuksella ''kunnallishallinnosta maalla''.
Asetuksen tavoitteena oli seurakuntaa vastaavan maallisen yhteisön luominen :
Kunnan ja seurakunnan erottaminen.
Kurulaiset koettivat tarttua tähän mahdollisuuteen 25.9.1865 pitämässään ''kunnalliskokouksessa'' seuraavat henkilöt (Kurun kappalainen Isak Salenius, kappalaisen apulainen Magnus Alander ,lukkari J.J.Sanden (Johan Jacob) ,kirkkoväärti Kustaa Laurila ,pitäjän suurimpien talojen isännät ,neljä torpparia ,suutari ja Parkkuun sahan kirjuri) esittivät:
''Koska asia on vielä niin uusi ja hankimatoin ,että suuri osa seurakunnasta ej tätä vielä oikein käsitä ,niin suostuttiin yksimielisesti ,että piti mentämän Kupernörin tykö nöyrimmällä pyynnöllä että Hänen Kejsarillisen Majesteetinsä Armollisen asetuksen jälkeen Helmikuun 6 päivästä ja sen 83§ saada hoitta kunnallisasiamme ,niinkuin ne tähän asti on hoidetut ovat.

Kurulaisten vastahangalla ei ollut merkitystä : oma kunta piti perustaa ja syksyllä 1865 siihen oli aikaa 2 1/2 vuotta.
Kurulaiset odottelivat vuoden verran ja tarttuivat sitten ripeästi toimeen. Kunnallisasetus määräsi, että ensin piti pitää pitäjän-tai kappelinkokous verolistan laatimiseksi ja hyväksymiseksi.
Verot ratkaisivat, paljonko sai kunnallisia ääniä vai saiko niitä lainkaan.
16.9.1866 pidetyssä kappelikokouksessa kurulaiset valitsivat takseerausmiehet laatimaan verolistaa.
Sen valmistuttua Ruoveden kirkkoherran J.W.Durchmanin johtama uusi kappelikokoyus hyväksyi 28.10.1866 ääntölistan ja valitsi kunnan ensimmäiset johtomiehet.
Kuntakokouksen johtomieheksi tuli metsänhoitaja Arndt von Hausen, varaesimieheksi lukkari J.J.Sanden, kunnallishallinnon esimieheksi räätäli Emanuel Rikander ja varaesimieheksi suntio Mikael Hellen. Heidän johdollaan Kuru käynnisti kunnallishallintonsa vuoden 1867 alusta.

Kevään 1869 jälkeen maininnat kuntahallituksesta miltei katoavat, kunnes 2.10.1871 pidetyssä kuntakokouksessa valittiin 24 ''valtuusmiestä kunnan kokouksiin''.
Tähän valtuustoon kuuluivat:
Kustaa Laurila, Kustaa Vanhakylä, Josua Taipale, Mooses Kastari, Manu Kolkki, Manu Vetikko, Matti Poikeluspohja, Juha Ristaniemi, Antti Toikkonen, Enok Lähteenmäki, Kaarlo Pyydysmäki (1880-luvulla Pyydysmäki valittiin kahdesti Ruoveden tuomiokunnan talonpoikaisedustajana säätyvaltiopäiville), Benjamin Peltoniemi, Juha Tyrkkölä, Matti Ikonen, Matti Ylä-Paappanen, Gabriel Sormunen, Heikki Ylä-Minkkinen, Heikki Puntanen, Kustaa Vehmaanperä, Matti Luomajärvi, Jeremias Ylinen, Esa Kalliojärvi, Antti Hanhisuo ja Kaarle Paulaniemi.
Valtuuston jäsenistä 14 oli talollisia, 2 maatilan vuokraajia, 7 torppareita ja yksi kauppias (A.Toikkonen).

Jos oli uuden kunnallishallinnon vaikeaa ,niin vaikeaa oli myös pöytäkirjojen teko. Kurussa kirjurin tehtävät hoiti ja uskottiin kunnallishallinnon alkaessa sujuvakynäiselle lukkari J.J.Sandenille.
Pöytäkirjan tarkastajiksi kelpasivat tottumattomatkin kirjoittajat ,kuten Jeremias Ylinen (puumerkki), Kaarlo Kustaa Laurila, Juuse Ala-Paappanen ja Benjamin Peltoniemi.

Lukkari Johan Jacob Sanden hoiti Kurun kunnallispöytäkirjojen teon kuntakokouksen esimies -ja kunnallislautakunnan puheenjohtajakautensa 1868-1872 jälkeenkin aina kuolemaansa asti vuonna 1879.
Tästä ylimääräisestä kirjurin toimesta hänelle maksettiin 30-50 markan palkkaa.

Kurun ensimmäiseksi kunnanesimieheksi valittiin säätyläinen , metsänhoitaja Arndt von Hausen, mutta valta kunnassa siirtyi pian talollisten käsiin. Von Hausen vaati nimittäin 40 markan vuotuista korvausta toimestaan , mutta kun kuntakokous ei siihen suostunut, hän erosi, ja hänen sijalleen valittiin ensin pitäjän pitkäaikainen ja pidetty lukkari Johan Jacob Sanden. Hänen jälkeensä aina vuoteen 1917 kuntakokousta johtivatkin sitten pitäjän suurimpien talojen isännät.
Kunnallinen johtovalta keskittyi lopulta melko harvoihin käsiin. Johan Jacob Sanden, Juho Kustaa Tienari ja Anton Lörpys toimivat sekä kuntakokouksen että kunnallislautakunnan puheenjohtajina.

Kurun lukkareina toimivat Johan Jacob Sanden 1843-1879, Heikki Minkkinen 1880, Juho Koivunen 1881-1883 ,Anton Numminen 1884-1932 (48 vuotta).
Näistä lukkareista Johan Danden ja Anton Numminen nousivat huomattavaan asemaan paitsi kirkonpalvelijoina myös kunnallismiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina.
Lukkari Sanden toimi kuntakokouksen puheenjohtajana 1868, kunnallislautakunnan esimiehenä 1869-1872, kunnalliskokouksen varaesimiehenä 1867-1868 ja epävirallisena kunnankirjurina 1873-1879.

Hieman kärjistäen Kurussa oli kaksi puoluetta kansakoulun puolesta ja vastaan.
Koulun tukijoina olivat talolliset Kaarlo Pyydysmäki ja Juho Kustaa Tienari, nimismies M.A.Nordqvist, lukkari J.J.Sanden, pehtori Gabriel Snäll ja pastorit Jonatan Johansson sekä Karl Gustaf Siren.
Keihäslhden koulu valmistui viimein 1881, Johan Jacob Sandenin kuoltua.

Kurun kunnan kirjasto aloitti 20.5.1861. Varat kirjastoon ylläpitoon saatiin keräyksillä, mutta vuodesta 1875 lähtien kunta otti sen kustantaakseen. Kaikkina vuosina näitä maksuja ei aina kannettu, vaan kunta kustansi uusien kirjojen hankinnan väliin valtion viinaverorahoilla tai koiraveroilla.
1870 -luvulla kirjastonhoitajina toimivat mm. Johan Jacob Sanden ja kunnallislautakunnan puheenjohtaja Kalle Lehtinen.

Kuru is 50 km from Tampere city in Finland

Puoliso: 17.02.1848 Kuru Johanna Albertiina Joonaksentytär Sanden ent. Söderström o.s. Schultz Kauppa-apulaisen (lääkärin, väärä tieto) ja sitten lukkarin rouva, taloudenhoitaja-kirjanpitäjä, muutti Turusta Kuruun vuonna 1842., s. 27.04.1816 Turku (Suomalainen srk.), k. 05.05.1892 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Johanna Albertina Söderström hoiti rokottajan virkaa Kurussa, joka oli perinyt rokottajan ja parantajan taidot ensimmäiseltä lääkäriaviomieheltään.
Lähde: KURUN HISTORIA 1867-1918/Erkki Laitinen

PS: Lähdetietojen (seuraava kirjoitus*) mukaan Johannan ensimmäinen puoliso ei ollut lääkäri, vaan
kauppa-apulainen.

*Johanna Albertina muutettua 1842 Turusta
Kuruun hän julkaisi 1844 seuraavan kuulutuksen:
Kuulutus Finlands Allmänna Tidning :
2.8.1844 no 177 sivu 4 ja 7.8.1844 no 181 sivu 4
Som min man Handelsbetjänten Carl Söderström, sedan
han för nära 8 är bortflyttat ifrån Abo stad, icke låtit höra af
sig, så varder han härigenom anmanad att inom stadgad tid
infinna sig I sammanlefnad med mig, eller göra de påståenden
hvartill fog kunna finnas; i annat fall ingår jag I annat gifte.
Ruovesi Kuru den 17 Julii 1844.
Johanna Albertina Söderström
Kuulutuksessa Söderströmin ammatiksi on edelleen merkitty Handelsbetjänten.
Ansiokkaassa sukukirjassasi Vaivaisesta aateliin olet taulussa 1014
maininnut, että Söderström olisi ollut lääkäri. En ole löytänyt
tällaista tietoa. Mistä olet löytänyt tällaisen merkinnän?
Handelsbetjänten on 1800 ollut "en av gårdsfarihanlande borgare anstäld
person som gör handelsresor (flertalet kom dock att äga egna rörelser)."

Lähdetieto: Markku Mikkola.
Vanhemmat: Joonas Schultz, s. 02.11.1785 Turku (suomalainen srk.), k. 19.03.1828 Turku (suomalainen srk.) ja Sofia Ulla Schultz o.s. Andolin, s. 09.04.1789 Turku, k. 23.06.1842 Turku.

Turun kartta vuodelta 1808. Karttan on merkitty ''harmaalla savulla'' vuonna 1827 Turun palossa tuhoutunut alue.

Lapset:

Juho Ferninand Sanden , s. 23.12.1849 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 884

Aukusti Eetu Sanden , s. 16.03.1852 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä. Tauluun 893

Emilia Josefina Ojanen o.s. Sanden , s. 09.07.1854 Kuru, Olkitaipale, Mylläri. Tauluun 894

Aukusta Jakopiina Sanden s. 25.08.1857 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, k. 11.10.1863 Kuru, Olkitaipale, Syväoja.

Alfred Aleksanteri Sanden s. 19.05.1859 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, k. 21.09.1862 Kuru, Olkitaipale, Syväoja.

Kurun kirkon suunnitteli Matti Åkerblom ja rakennustöitä johti kirkonrakentajamestarin sisarenpoika Matti Åkergren. Kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1781 ja se vihittiin käyttöön saman vuoden syyskuun 30. päivänä ja nimettiin Kustaa Aadolfin kirkoksi. Muodoltaan kirkko on pitkäkirkko, jossa on kylkiäiset molemmilla sivuilla. Kellotapuli liittyy kiinteästi kirkkorakennukseen. Tornin sipulikupoli välipullistumineen on erikoinen ja siinä on vaikutteita alankomaalaisesta renessanssista ja italialaisesta barokista. Kellotapulissa on kaksi kelloa, joista pienempi hankittiin vuonna 1782 Tukholmasta ja suurempi vuonna 1821 Pietarista. Kirkon pääoven vieressä on vaivaisukko, jonka on valmistanut Matti Mäkinen vuonna 1936. Ensimmäinen maininta vaivaisukosta löytyy seurakunnan asiakirjoista vuodelta 1855. Kirkkotarhassa on 10-hankainen kirkkovene Kapee vuodelta 1877. Kapeella soudettiin kirkkomatkoja vielä 1920-luvulla. Vuonna 1848 rakennettiin sakaristo kirkon itäpäätyyn nykyiselle paikalleen. Alun perin sakaristo sijaitsi kirkon pohjoissivulla olevassa kylkiäisessä. Urut ja urkulehteri rakennettiin 1894. Viimeksi kirkko on maalattu sisältä vuonna 2001.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 884

XII Juho Ferninand Juhonpoika Sanden, (Taulusta 883, isä Juho Sanden) Lukkarin poika, nuorimies. Hemminki Vanhakylä ottaa omistukseensa Vanhakylän Syväojan 1890-luvun lopulla., s. 23.12.1849 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 22.03.1887 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Kurun kirkko.

Puoliso: 08.10.1871 Kuru Malvina Mikontytär Järvinen ent. Packalen ent.Sanden o.s. Hankuri Palhoniemen kartano, aiemmin Nygård, aiemmin Tyrkkölä on maatila Ylöjärven Kurussa Kurun kirkonkylän koillispuolella. Malvina oli Tyrkkölän Hankurin torpan tytär. Naimisissa Kurun lukkarin Johan Sandenin s.1819 pojan Johan Sandenin s.1849 kanssa saaden hänen kanssaan 7 lasta. Johan Sanden kuoli 1887. Tuomittu salavuoteudesta 22.4.1892 (synnytti aviottoman lapsen Tyynen vuonna 1892, jolloin hän otti sukunimekseen Packalen noin kuudeksi vuodeksi. Nimi oli otettu joko Tyynen isän mukaan tai vain Sanden-sukunimen jälkeen piti ottaa hienompi sukunimi, uskon jälkimmäiseen teoriaan. Packalen sukunimi ei siis siirtynyt äidiltä eikä tyttäreltäkään jälkipolville. Malvina meni uudelleen naimisiin Manu Järvisen kanssa vuonna 1898., s. 02.05.1851 Kuru, Karjula, Tyrkkölä, k. 28.06.1933 Kuru, Olkitaipale.
Vanhemmat: Mikko Hankuri, s. 29.09.1802 Kuru, Karjula, Tyrkkölä, k. 14.03.1882 Kuru, Karjula, Tyrkkölä ja Reetta Stina Hankuri o.s. Gök, s. 19.10.1810 Teisko, Hankala, Harala, k. 13.10.1902 Kuru, Karjula, Tyrkkölä.

Kuvassa Malvina Järvinen ent. Packalen, ent.Sanden, os. Hankuri oikealla ja vasemmalla hänen toinen miehensä Manu Järvinen s.1845 Kuru, Vaakaniemi, Säynäjäniemi. Keskellä takana Juho Sandenin (1849-1887) ja Malvinan tytär Maria s.1883 Kuru, Olkitaipale, Syväoja ja edessä Malvinan avioton lapsi Tyyne s.1892 Kuru, Olkitaipale, Syväoja. Kuva otettu 1901-1903, omistaa Reijo Kauppala.

Lapset:

Hulda Malviina Rautalahti o.s. Sanden , s. 19.04.1872 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 885

Toivo Ferdinand Särkkä e. Sanden , s. 23.07.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 886

Atte August (Ade) Sanden (Sandene) , s. 09.03.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 888

Impi Mathilda Lönnberg o.s. Sanden , s. 14.03.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 889

Väinö Johannes Sanden , s. 08.03.1881 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 890

Maria Tammenheimo o.s. Sanden , s. 19.03.1883 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 892

Aino Vilhelmiina Sanden Aino kuoli 13-vuotiaana kurkkumätään., s. 04.05.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 18.07.1899 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Kuvassa Aino Sandenin äiti Malvina 81-vuotiaana vuonna 1932. Kuvan omistaa: Reijo Kauppala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 885

XIII Hulda Malviina Juhontytär Rautalahti o.s. Sanden, (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Hulda muuttaa Suoniemelle 8.4.1895, s. 19.04.1872 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 15.01.1954.

Huldan veli Atte (Ade) Sanden (Sandene) purjehti tällä laivalla (S.S. IVERNIA) Englannin Liverpoolista Amerikkaan.

Puoliso: 19.05.1895 Sven Salomon Efraiminpoika Rautalahti e. Kärryksenoja Asepalvelukseen kelpaamaton, Mäkelän työmies. Perhe muutti Suoniemeltä 12.3.1899 Tampereelle., s. 03.05.1874 Jämijärvi, Sydänmaa.
Vanhemmat: Efraim Kärryksenoja e. Ihanamäki, s. 14.02.1848 Kankaanpää ja Albertiina Kärryksenoja o.s. Kangas, s. 06.06.1846 Kankaanpää.

Lapset:

Hilja Elisaberh Rautalahti s. 18.08.1895 Suoniemi, Pakkala, Mäkelä.

Impi Kaarina Rautalahti s. 24.07.1898 Suoniemi, Pakkala, Mäkelä, k. 21.03.1900 Tampere.

Arvo Einar Rautalahti s. 16.06.1900 Tampere.

Impi Kaarina Rautalahti s. 02.05.1903 Tampere.

Ester Maria Rautalahti s. 02.02.1905 Tampere.

Lauri Olavi Rautalahti s. 25.01.1907 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 886

XIII Toivo Ferdinand Juhonpoika Särkkä e. Sanden, (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Konduktööri, s. 23.07.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 08.10.1928 Helsinki.

Toivo Ferninand Särkkä ent. Sanden

Puoliso: 04.06.1904 Helsinki Matilda Sofia Kustaantytär Sanden o.s. Petrell s. 15.09.1878 Hausjärvi, k. 19.12.1952 Helsinki.
Vanhemmat: Kustaa Petrell, s. 15.12.1835 Sääksmäki, k. 19.11.1928 Hausjärvi ja Karoliina Petrell, s. 08.02.1837 Hausjärvi, k. 17.10.1917 Hausjärvi.

Lapset:

Impi Sofia Särkkä s. 15.05.1905 Helsinki, k. 03.05.1949 Helsinki.

Maunu Ferninand Särkkä , s. 08.07.1906 Helsinki. Tauluun 887

Aune Matilda Särkkä s. 03.12.1907 Helsinki, k. 16.06.1980 Helsinki.

Alpo Harald Särkkä Vänrikki, kivenveistäjä., s. 01.04.1909 Helsinki, k. 09.03.1940 Kuhmo (kaatui).

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

1: SÄRKKÄ, ALPO HARALD
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä
ammatti kivenveistäjä
sotilasarvo vänrikki
joukko-osasto 3./SissiP 5
joukko-osastokoodi
syntymäaika 01.04.1909
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
kuolinaika 09.03.1940
kuolinpaikka
kuolinkunta Kuhmo
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=510735&raportti=1

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14. helmikuuta sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, mikä johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin suomalaisten onnistumisia päivän aikana. Suomalaiset hyökkäsivät Vetkoon edennyttä Dolinin hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan kahdelta suunnalta ja sitkeän taistelun jälkeen hiihtoprikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta ja loput joukoista alkoivat hajota lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa. SissiP 5 onnistui puhdistamaan JR 27:n huoltotien aina Kesseliin saakka, mutta palasi takaisin saatuaan tilanteesta vääriä tietoja. Suomalaiset keskittivät lisäjoukkoja huoltotien pohjoispäähän uutta vastahyökkäystä varten. Päivän aikana neuvostojoukot yrittivät neljästi rynnäkköä JR 27:n huoltojoukkoja vastaan, mutta tulivat joka kerran torjutuiksi. Kiekinkosken suunnalla suomalaiset saivat haltuunsa osan edellisinä päivinä menettämistään asemista.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuhmon_taistelut.

Talvisodan muistomerkki Raatteen portissa Likoharjun muistomerkki paljastettiin 11.8.1963 Purasjokilinjan taisteluiden kunniaksi. Teksti: "Tämä muistomerkki on pystytetty Raatteen tiellä vv. 1939 - 40 käytyjen kunniakkaiden taisteluiden muistoksi. Korpisoturiveljet." Käyntiohje: Raatteen tien (yt 9125) varrella noin 8 km päässä Kuhmo - Lentiira - Suomussalmi tieltä (st 912), tien eteläpuolella Harjulan talon kohdalla.

Aili Taimi Särkkä s. 20.10.1911 Helsinki, k. 14.10.1949 Helsinki.

Elma Ebba Särkkä s. 28.08.1914 Helsinki, k. 23.03.1915 Helsinki.

Eini Eva Särkkä s. 28.08.1914 Helsinki, k. 30.04.1915 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 887

XIV Maunu Ferninand Toivonpoika Särkkä, (Taulusta 886, isä Toivo Särkkä) s. 08.07.1906 Helsinki, k. 18.03.1986 Helsinki.

Maunu Ferdinand Särkkä 1906-1986.

Puoliso: Karin Alexandra Särkkä o.s. Sandberg s. 12.03.1906 Helsinki, k. 21.04.1994 Helsinki.
Vanhemmat: Erik Anton Sandberg, s. 17.05.1877 Bromarf, Wättlax, k. 22.03.1951 Helsinki ja Elin Maria Sandberg, s. 25.03.1881 Helsinki, k. 23.07.1933 Helsinki.

Maunu ja Karin (vanhempineen)Särkän hautapaasi Helsingissä

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 888

XIII Atte August (Ade) Juhonpoika Sanden (Sandene), (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Kurun Keihäslahden Aholan itsellinen, muutti perheineen 27.3.1911 Amerikkaan, ostivat 40 eekkeriä (16ha) maata ja rakensivat talon Michiganin Powderhornin vuoristoseudulle ja Atte kävi metsätöissä ja viljeli maataan. Vaimonsa kuoltua 1927 hän myi maatilansa ja muutti uuden vaimonsa maatilalle Michiganin Pohjois Bessemeriin. He puhuivat keskenään suomea ja saunoivat., s. 09.03.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 20.12.1947 Usa, Michigan, North Bessemer.
Father's Journey to a Better Life
By Eddie Sandene:

Father was born in Kuru, Hamé, Finland on March 9, 1877. His parents, Johan Ferdinand Sandén and Malvina Mickelsdotter Hankuri had 8 children but father was the only one that emigrated to America. His Grandfather, Johan Jacob Sandén had been a Lukkari for the church in Kuru. This was not an ordained position but was considered a relatively important position in the church at that time, second to the Priest. The duties included the Parish clerical and bell ringing duties. In the mid 1800's his Great Grandfather , Jacob Johan was listed on the church records as an Lb.b, which meant that he was a landowner. In 1793 when Jacob Johan was born his father Matts Sandén is listed on these same records as nybygg which means settler. I suppose he settled the property and Jacob was then listed as the owner.
Father married Maria Ahola on December 28, 1903 and they had one son, Verner Edvard, born on August 13, 1904. They chose to immigrate to America and did so in 1911. I have a picture postcard showing the ship "Polaris" which is what they sailed on from Finland to England. It was sent to his brother-in-law, Taavetti Ahola, in Aurora Location in Ironwood. (He was known as David Aho here). Father writes, in Finnish of course, that he will be leaving from Hanko on March 27 and will be coming directly to Ironwood. The card is postmarked in Ironwood on April 3, 1911 so he mailed it some time prior to leaving.

The Polaris was "appropriated" by the Russian Government in 1914 and the name was changed to the S/S Kretchet. In the latter part of 1941 she was in the Harbor at Hong Kong. She was sunk during a Japanese air raid on December 25 when Japan was invading Hong Kong. Remember Pearl Harbor?
He sailed on the Ivernia
e landed in Boston, instead of Quebec like Mother had. From there he apparently
e did some farming and also worked in the woods like so many Finns did. I recall a
from England to America. The Ivernia was 528 feet long with a 64.9 ft. beam. She was built in Newcastle, England in 1900 and the owner was Cunard Steam Ships Co. LTD. The port of Registry was Liverpool. The Ivernia was sunk in 1917 while carrying troops, by a German Uboat.

He landed in Boston, instead of Quebec like Mother had. From there he apparently
traveled by rail directly to Ironwood. He bought forty acres near Black River road, on the road to what is now Powderhorn Mountain. The house that is on the property is still in use and has been since he sold it to move to what was our home in North Bessemer.
He did some farming and also worked in the woods like so many Finns did. I racall a
story about a couple of experiences he had while hauling cordwood along what is now Black River road. At this time it was only a woods road leading toward the Harbor. One experience was late on a winter day when he was returning home with his team of horses and a sleigh loaded with cordwood. He could hear a pack of wolves howling and soon they appeared on the road behind him. He said they followed at a distance until he got near to their farmhouse at which time they decided to go elsewhere. Another time he saw a young deer floundering in the snow and he skied over to it. He touched it lightly with a ski tip and the deer died on the spot. It was apparently weak and easily overcome because I know that he would not have done anything to cause this. He never even deer hunted as far as I know. Another story was told to me by a neighbor who also worked in the woods. He told me that while skidding tie cuts which were used in the mine Father would bundle up as much as the horse could pull and then he would carry a couple on his shoulders. He would always end up with a bigger pile at the end of the day than the others.
His wife Maria died on July 13, 1927 at the age of 41. He remained single until he
o be continued)
married my mother on February 3, 1929. He then sold his property near the Powderhorn Mountain ski area and moved to North Bessemer where mother lived. He started a new life and family, which is the story of my beginning. This will be another story describing what it was like to grow up in a Finnish community with Finnish as my first language,
.

Atte Sanden alias Ade Sandene kuvattuna ennen Amerikkaan lähtöä vuonna 1911. Kuva otettu Tampereella osoiteessa Läntinen Esplenaadinkatu 16.

1. puoliso: 28.12.1903 Kuru Maria Esaiantytär Sanden o.s. Ahola s. 17.08.1885 Kuru, Keihäslahti, Lammi, k. 13.07.1927 Usa, Michigan, Powderhorn mountain. Finn, Italian find happiness,
trace family heritage:

DAILY GLOBE / SENIOR SENTINEL SENIOR SENTINEL / DAILY GLOBE
A Finn from a north Bessemer farm marries an Italian girl
from the Palms Location. Nearly 52 years later, they live
in the oldest building in the Palms, high above Bessemer.

By DIANE MONTZ
Globe Staff Writer
BESSEMER — In the family histories of Ed
and Dolores Sandene, you can read the history of
the Gogebic Range.
Both are first generation Americans, born in
the Western Upper Peninsula to immigrant parents.
Ed's family came from Finland; Dolores',
from Italy.
Ed grew.up on a farm in north Bessemer. He
recalls doing homework by the light of a kerosene
lamp before the farm had electricity.
Dolores Facchinello was raised in a small mining
house less than a block from where the couple
live today in the Palms Location high above
Bessemer.
They met when Dolores worked at a rootbeer
stand in Bessemer.
"The first time my father met Eddie, he said in
Italian to my mother, 'Oh, a Finlander,"' Dolores
said. "We got married young."
That was almost 52 years ago. They have
raised two children and buried one of them, their
son Tim, who died of pancreatic cancer in the
prime of life in 2002.
Although the cultures differ, marriages
betweens Finns and Italians of their generation
were not uncommon, according to the Sandenes.
"Italians, I swear, adore food," Dolores said.
"They make a big thing about eating."
Finnish men, Ed said, don't express their emotions.
He laughs, telling a joke from FinnFest
about a Finnish man who "loved his wife so much,
he almost told her."
Dolores said, "The Finns are very intelligent.
In school, all the Finnish kids were on the honor
roll."
They joke that their children are Finntalians,
but Ed is quick to add, "We don't believe in being
\
hyphenated Americans."
Like .most area men of his generation, Ed
worked underground in the mines. When the
mines closed, he got a job with Lake Superior District
Power Co. in Bessemer.
In 1970, the utlilty transferred him to Phillips,
Wis., where he handled big commercial and
industrial accounts throughout the region. In
1975, the family moved again, to Park Falls,
"where Ed worked as district manager for eight
years.
They had kept their Bessemer house, a former
mining company office. Built in 1886, it is the oldest
building in the Palms Location, although
today it stands across the street from its original
location. •
When a utility company job opened in Ironwood,
"I took it," Ed said.
He worked with large industry start-ups like.
Bessemer Plywood and Project Elph, as weir as
established companies such as Pope & Talbot at
Ladysmith.
It was a good job, Ed said. He dealt with the
top people at every company.
"I was alone in a car almost every day," he said.
"When I retired, I had an ego problem."
He retired at age 55. The company was downsizing
and offered a buyout program.
"They make you an offer you can't refuse," Ed
said.
It's been good," Dolores said of their 19-year
retirement.
GENEALOGY BUFF GOES TO FINLAND
In 1992, Ed began to research his family tree.
"I wanted to learn more about my heritage," he
said.
It was a laborious effort before computers.
He wrote to the church in the town in Finland
where his father came from. He got a reply,
directing him to relatives who were slow to
respond.
"Finnish people are known to be distrustful of
people" until they get to know them, he said.
Eventually, he met the niece of a distant \
cousin. She was in Canada on a work-study program
and flew to Houghton to visit these American
kin.
The connection led Ed and Dolores to travel to
Finland in 1995.
Relatives planned an itinerary, loaned'-'ah',
apartment and car and served as guides. Late in
the visit, Ed realized their host had filled the gas
tank in the car each night for their next days
travels — when Ed filled the tank one day, he converted
liters to gallons, Finnish currency to U.S.
dollars and discovered that gas cost $6 a gallon in
Finland in 1996.
"I had wanted to go to Finland. They had
everything arranged for us," Ed said. . . - . - . '
The Sandenes went to the church where his
mother had be-an confirmed. A local newspaper
reporter interviewed them, took their picture and
wrote about life for Finns in Michigan's Upper
Peninsula.
Ed speaks Finnish, although he said it is the
"old Finnish" spoken at home in the late 1800s.
"I had to relearn my Finnish," he said. Few
people his age spoke English, although students
now study English and one European language in
grades four through 10.
In Finland in 1995, everyone had a cell phone
(Nokia is a Finnish company).
The good roads and. clean countryside
impressed the Bessemer visitors. There were no
bottles and cans tossed along the roads, no junk
cars in yards, Dolores said.
Some customs survived the long-ago ocean
crossings.
"In Finland, when you visit, you've got to have
coffee," Ed said,— served with "five kinds of pastries."
Eventually, computerized genealogical registries
helped Ed with his family research.
The Finnish Genealogical Society put church
records online. But Ed got stuck. His
father's family had moved at some point,
and he didn't know from where. The family
name, too, was different. It was
changed to Sandene in 1788 — a Finnish
custom in which a name reflected the
place where a family lived.
Then the Mormon site came online —
he plugged in his father's name and got a
full pedigree.
One of his father's brother's granddaughters
had gone to Brigham Young
University in Provo in 1957 and filed
family data.
"That ended my search on my Dad's
side," Ed said.
WRITING His HISTORY
Ed has written his family history, two
volumes so far in three-ring binders
chronicling life in Finland and America.
There are copies of ship passenger lists,
old postcards and photos and other documents.
"My parents were Finnish immigrants,
having come to this country to find a better
life."
That begins "The Good Old Days (or
were they?)"
His father, Atte Sanden was born in
1877 in Kuru, Finland. He married
Maria Ahola in 1903. They had a son,
Verner Edvard, in 1904.
In 1911, the young family sailed from
Finland to England and then on to America.
They landed in Boston, and probably
took the train to Ironwood, where
Maria's brother, David Aho, lived.
They bought 40 acres on the road to
Powderhorn Mountain. Atte built a
house, farmed and worked in the woods
"like so many of the Finns did," Ed wrote.
Marie died in 1927 at age 41.
Ed's mother Selina, was born in 1891
in Karhunpiilos. Her siblings emigrated
to America one by one, beginning in
1893. She sailed to Quebec in 1909. The
$42 fare included railroad travel from
Quebec to the Sault and then on to Lfonwood.
'
In 1911, she married Erick Muhonen,
a logger who became a section foreman
on the Duluth South Shore Railroad.
In 1921, Erick died unexpectedly and
the couple's sickly young son died nine
days later. Selina continued to live on
their farm, raising four daughters.
"It is hard to imagine a Finnish immi- -
grant who came to this country just a few
years earlier could manage on her own,"
Ed wrote.
He notes that her sisters and brothers
lived nearby, with families of their own.
Friends from Finland and other relatives
also lived here. Bessemer was a Finnish
community, Ed wrote, which meant that
it was a lot like living in Finland.
In 1929, Atte Sanden and Selina Simila
Muhoneii married. Atte sold the Pow- •
derhorn land and moved to his new wife's
farm in north Bessemer.
Ed, born in 1932, is the middle child of
three. A brother was born in 1930; a sister
in 1935.
Growing up on the farm, Ed raked hay
in the summer and "got Americanized in
.school." At home, the family • spoke
Finnish and made wood for the sauna.
Ed jokes that he never took a shower
until he began playing sports on high
school teams.
Italian Side of Family
Dolores knows less about the Italian
heritage of her parents, Louis and Elizabeth
Facchinello.
"I wish I would've been like Ed rand
done research when the 'oldies' were still
alive," she said.
Her mother emigrated from Italy as a
young girl with her family. They lived in
Iron Belt, Wis., then moved to Bessemer.
Dolores' grandfather had been a machinist
in Italy and did work for the mines
that resulted in him being given a large
ornate house. Dolores' mother loved
school, but had to leave after'fifth grade
to care for/her own ailing mother.
"Tell them about your Dad," Ed
prompts. •'••'.
"He was a colorful little Italian,"
Dolores said. .
"He loved to cook," Ed said.
They remember him cooking a meal
marking the dedication of the Peterson
Mine and, the same day, a wedding dinner
for Dolores'sister. . . ; • ' '
"His spaghetti was out of this world," .
Ed said.
Dolores said her father had traveled
around the country and'lived for awhile
in Chicago, where he became a lifelong
White Sox fan. He taught himself to read
and write English, in part so that he
could read "The Sporting News."
"He read that till the day he died,"
Dolores said.
His wandering ended in Bessemer,
where he met the woman he married.
In May 1956, Ed Sandene went to work
underground in the Penokee Mine Photos
taken with a camera smuggled underground
by another miner show a wiry
young man, pants worn over his boots in
the style of the day that distinguished the
workers.from the supervisors
He loaded ore to be.hauled to the surface
and worked on the timber gang that delivered
wood needed to shore up the drifts in the
mine. He greased the wheels oh the skip,
escaping injury'when someone dropped a
crowbar down the shaft. . : :
Sandene wrote about his mining work:
"Overall I have a lot of good memories
about the mining experience. It is a rewarding
feeling to have been a part of this era on the
Gogebic Range. The underground miners
can share this experience, which others can
only imagine .... these memories are a major
part of not only my life but also a part of the
history of the Gogebic Range. Iron ore is why
these towns are here and to have been part
of that experience will never leave me."

Miner Ed Sandene of Bessemer runs the tugger underground. Sandene went to work in the mines in 1956.
.
Vanhemmat: Esaias Manu Ahola, s. 27.01.1859 Kuru, Keihäslahti, Lammi ja Maria Ahola o.s. Ontto, s. 29.07.1858, k. Kuru, Keihäslahti, Lammi.

Ennen Amerikan matkaa otettu kuva vuodelta 1910. Kuvassa Atte Sanden, vaimonsa Maria ja vaimon sisar Eliina ja Sandenin poika Verner.

Lapset:

Verneri Edvard Sanden Verneri asui Washingtonin valtiossa., s. 13.08.1904 Kuru, Keihäslahti, Ahola.

Father married Maria Ahola on December 28, 1903 and they had one son, Verner Edvard, born on August 13, 1904. They chose to immigrate to America and did so in 1911. I have a picture postcard showing the ship "Polaris" which is what they sailed on from Finland to England. It was sent to his brother-in-law, Taavetti Ahola, in Aurora Location in Ironwood. (He was known as David Aho here). Father writes, in Finnish of course, that he will be leaving from Hanko on March 27 and will be coming directly to Ironwood. The card is postmarked in Ironwood on April 3, 1911 so he mailed it some time prior to leaving.

John V. Sanden (Sandene) s. 1912 Usa, Michigan, North Bessemer.

USA, Michigan, Bessemer Main St 10.

2. puoliso: 03.02.1929 Usa, Michigan Selina Sandene o.s. Muhonen Selinan sisarukset muuttivat Amerikkaan yksi kerrallaan, ensimmäinen vuonna 1893, Selina vuonna 1909, kasvatti miehensä kuoltua neljää tytärtään heidän maatilallaan., s. 25.09.1891 Lestijärvi, k. 15.05.1966 Usa, Michigan, Ironwood.

Erick ja Selina Muhonen, USA, North Bessemer, Michigan, about 1911

Lapset:

Elmer Sandene s. 16.01.1930 USA, Michigan, North Bessemer, k. 24.12.1990 USA, Wiscons, Taycheedah. Taycheedah on kaupunki Fond du Lac County , Wisconsin , Yhdysvallat . Väestö oli 3666 vuoden 2000 väestönlaskennassa. Väestönlaskenta-nimetyt paikat St. Peter ja Taycheedah ja rekisteröimättömät yhteisöt Peebles ja Silica sijaitsevat kaupungin. Rekisteröimätön yhteisö Malone sijaitsee osittain kaupungin.

Maa Yhdysvalloissa
Valtion Wisconsin
Lääni Fond du Lac
Alue
- Yhteensä 35,2 m² mi (91.3 km 2)
- Land 30,0 m² mi (77.7 km 2)
- Vesi 5,2 m² mi (13.6 km 2)
Korkeus [1] 1073 ft (327 m)
Väkiluku ( 2000 )
- Yhteensä 3666
- Tiheys 122.2/sq mi (47.2/km 2)
Aikavyöhyke Central (CST) ( UTC-6 )
- Kesä ( DST ) CDT ( UTC-5 )
FIPS code 55-79125 [2]
BKTL: sta ominaisuus tunnus 1584267 [1].

USA, Michigan, Bessemer Main St 7

Ed (Eddie) J. Sandene Ed on elossa vuonna 2011 79-vuotiaana, s. 1932 Usa, Michigan, North Bessemer. Elämä suomalainen yhteisö: Suomen Jätkä

Eddie Sandene
Pohjois Bessemer että pohjoispuolelle Bessemer ja koko Black River. Se oli eräänlainen asetettu
toisistaan, koska se oli reunustaa etelässä Black River ja käytettävissä vain kaksi tietä.
Se ratkaistiin ensisijaisesti Suomen maahanmuuttajille ja heidän perheilleen. Ainoa poikkeus oli puolalainen
perhe joka asettui sinne. Synnyin tähän Suomea maailmalle täällä Yhdysvalloissa. Vanhempani
olivat molemmat syntyneet Suomessa ja tuli tähän maahan nuorina aikuisina. Heidän kieli-, tulli-,
ruoka, ystävät, naapurit ja kaikki muukin suomalainen. Oma äidinkieli on suomalainen, vaikka
Minä opin joitakin Englanti veljeltäni ja sisko ennen koulunkäynnin. Samalla kun
"Amerikkalaistettu" koulussa menin kotiin Suomen ympäristö. Tämä jätti minut kanssa
"Suomalaisuus", että vielä tänäkin päivänä.
Siinä oli joitakin mielenkiintoisia merkkejä asuvat Pohjois Bessemer noina varhaisina vuosina.
Suomen ihmiset mielellään käyttää lempinimiä, joista osa ei ole aivan ilmaista, mutta ne
ei kuvata joitakin piirre henkilön niin nimeksi. Jotkut näistä hahmon nimet olivat
"Puipulli Villi", "Pikku Antti", "Frenchy", "Vara Suu Heikki" jne. merkityksiä jotta ne
mainittu, "Nonsense Willy, Little Andrew", "Frenchy", kyllä, siellä oli yksi ranskalainen siellä,
ja "Crooked Mouth Henry". Toinen tapa Suomen kansan on käyttää sukunimi
kun ne viittaavat joku, kuten olisin Santiinin Eti (Sandene n Eddie).
Sitten oli kiertävä miehiä, jotka näyttivät aika ajoin töihin. Siellä oli yksi, jonka
lempinimi Olen haluton toistamaan pelossa loukkaavan jotakuta. Se liittyy fyysisen ominaisuuden tai
Pikemminkin sen puute, joka johtui mitä tapahtui Suomessa. Hän leikkasi kaikki
Puun me tarvitaan kokki liesi, uuni ja saunassa. Hän ei koskaan tehnyt katsella, mutta
vedonnut asemaa auringon tietää milloin lopettaa tältä päivältä. Tietenkin tämä oli ennen
päivän moottorisahan. Hän käytti vain kirves ja yhden miehen katkaisu näki leikata puiden
sittemmin katkaistu oikeaan pituus näki rig.
Toinen ikimuistoinen oli "Sotamies", mikä tarkoittaa sotilas. Tarina on se, että hän lähti
sotia, vaikka en koskaan ollut selvittää kumpi. Joka tapauksessa, hän myös näyttää jopa tehdä muita
työtä maatilalla. Usein nämä työntekijät nukkui saunassa, tulee taloon vain aterioita.
Toinen yhteinen piirre oli, että kun he olivat työskennelleet viikon tai niin he halusivat maksaa. He
sitten kävellä kaupunkiin ja puhalla rahaa tavernassa. Kerran huono "Sotamies" oli todella
epätoivoisesti päästä kaupunkiin, mutta Black River tulvi yli. Hän oli mahdollisuus saada yli
silta, mutta tie oli pesty pois toisella puolella, vettä kaatamalla huuhtoutumiskauden.
Yritä kuten hän yö, hän ei voinut saada yli, joten hän joutui kärsimään kunnes vesi laski.
Siellä oli muitakin, jotka tulivat tänne testata vesillä myös, mutta edellä mainitut kaksi olivat niitä, jotka
aika paljon jäi Pohjois Bessemer. Tarina "Sotamies" oli, että hän ei vain ollut
ollut sotilas, hän myös piti olla opiskellut ministeriölle Suomessa. Tiedän, että hän
oli kaunis käsiala, joka oli oltava lähtöisin jonkinlainen koulutus. Joka
leikkaamaan puuta oli Charlie, joka mainitsin oli tämä tietty puute fyysinen piirre. Hänellä oli myös
arvet hänen päähänsä jonka hän selitti. Hänen mukaansa verta oli kiehuvat päänsä ja hän
otti kirveen ja löi itsensä niin veri tuli ulos. Hän sanoi tämä auttoi. Veljeni ja minä olimme
monia mielenkiintoisia keskusteluja hänen kanssaan myös joitakin saunassa, jossa hän näytti haluavan
puhua.
Yritän keskustella Sauna kokemuksia meillä oli meidän savusauna myöhemmin kysymys. Tämä
oli alkuperäinen suomalainen sauna, joka ei ollut savupiippua. Olen kokenut, että vasta 14-vuotiaana.
sauna siirrettiin lähemmäksi talon ja uudistettava puulämmitteinen kiuas. On
monia lämpimiä muistoja niistä päivää savuisessa saunassa lapsuuteni.

Ed Sandene kävi työssä kaivoksessa vuonna 1956.

Työni asema oli 29. päivänä tasolla Pabst H akseli joka sijaitsi lähellä Jesseville, vain itään Bonnie tien. Akseli oli kaltevuus akselin sijaan vertikaalinen kuin jotkut toiset. Rinne oli noin 70 astetta Pohjois mikä asetti 29. tason lastaus sub jossa työskentelin, noin 2900 metriä alempana vanha County Road.

Kaikki tämä johtaa johonkin, joka liittyy kaltevuus akselille. Aikana päivävuorossa paineilmatyökalua mekaanikko oli hänen työpiste lopussa sorto ei kaukana minun työpiste. Hän käski minun mennä 29. tasolle asemalla puoliltapäivin tämän tiettynä päivänä. Tämä oli päivä ja se oli selkeä ja aurinkoinen, ja olin päivävuorossa. Jos oli paljon likaa olin valmis signaalin nosto insinööri lopettaa ohittaa. Omat motorman tuli minulle ja odotimme hetkeä.
Kuvassa Jim Forslund ja minä klo 29. tason asemalle. Takanamme on akseli joka on erittäin tärkeä tässä tapahtumassa. Jonkin verran valaistus tällä alalla, koska se oli työalueella ajoittain. Se oli kun toimitukset pinta oli purettu ja jossa miehet saivat päälle ja pois häkistä. Kaivostyöläiset ja muille, jotka työskentelivät 31. tasolle nousseet
täällä minä kun menin 13th tasolla rasvaa vastapainoksi ohittaa. Yleisvalaistukseen tärkein kinoksia oli hämärä, juuri ja juuri tarpeeksi nähdä esineitä ja ihmisiä.

Joskus kesällä ukkosen aiheuttaisi sähkökatko. Ja kaikki valot menisi ulos. Tämä kun on ilmeistä, mitä todellinen pimeys. Olen usein sammutti valon minun kypärä vain kokea tämän, se oli pimeä! Yksi asia en tajunnut vasta nyt kun ajattelen tätä, ei ollut mitään keinoa olisimme voineet saada pintaan näinä aikoina. Joilla ei ole sähköä, kaikki, myös häkki, hyppää, tuggers jne. pysähtyi. Tuntuu pelottavalta nyt.

Kun se oli lähellä puolenpäivän menimme akselin ja odotti Yhtäkkiä, akseli ja koko ympäröivä alue oli niin kirkas kuin se on ulkopuolella. Aurinko paistoi suoraan akselin pienen hetken ja sitten haalistuneet. Pian se näytti kaivos kohtaus uudestaan.

Tämä tapahtui kesällä, kun aurinko oli juuri oikealla paikalla niin, että se paistaa suoraan akselille. Kulman akselin Etelä ollut osasyynä tähän ilmiöön. Tämä epätavallinen kohtaus oli näkyvissä vain lähialueella akselille. Olen nähnyt tämän vain, että yksi kerta ja koskaan unohda sitä. Se on jälleen yksi rakkaita muistoja, että jäänteitä noina päivinä.
.

Ed Sandene matkallaan tutustumassa krokotiiliin.

Tyyne Lorraine Brown o.s. Sanden (Sandene) Tyyne asuu Michiganin Ironwoodissa West Bessemerissä, s. 1935 Usa, Michigan, North Bessemer.

Dolores ja Ed Sandene sekä Edin sisko Tyyne Brown os. Sandene

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 889

XIII Impi Mathilda Juhontytär Lönnberg o.s. Sanden, (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Impi oli Keihäslahden Rapakon piikana 1895-1896, muutti Tampereelle 21.11.1896. Palvelustyttö. Impi muutti 24.11.1901 Sipooseen., s. 14.03.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 14.03.1958 Helsinki.

Impi Matilda Sanden.

Puoliso: 17.11.1901 Tampere Kalle Gunnar Karlinpoika Lönnberg Kalle muutti 24.11.1901 Sipooseen. Perhe muutti Sipoosta 26.10.1906 Helsinkiin., s. 24.12.1876 Kirkkonummi, Kauhala, Pietilä, k. 22.02.1941 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Magnus (äpärä) Lönnberg e. Qvick, s. 02.02.1852 Pernaja, Forsby, Hannusas ja Klara Lönnberg o.s. Jossas, Backböle, s. 03.04.1849 Myrskylä.

Karl Gunnar Lönnberg 1876-1941.

Lapset:

Kaarlo Leonard (Lenni) Lönnberg s. 21.08.1903 Sipoo, Savijärvi, k. 18.02.1940 Heinjoki, Pienpero.

LÖNNBERG, KARL LEONARD
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli ruotsi
lasten lukumäärä
ammatti aliupseeri
sotilasarvo ylikersantti
joukko-osasto 9./JR 61
joukko-osastokoodi
syntymäaika 21.08.1903
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 18.02.1940
kuolinpaikka Pienpero
kuolinkunta Heinjoki
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi.

Lennart (Karl Leonard) Lönnberg 1903-1940.

Astrid Viola Borgström o.s. Lönnberg s. 17.02.1905 Sipoo, Savijärvi, k. 25.01.1955 Helsinki.

Kuvassa vasemmalta Kalle Gunnar Lönnberg s.1876 Kirkkonummi sylissään Kaarlo Leonard ''Lenni'' s.1903 Sipoo, Impi Matilda os.Sanden s.1879 Kuru sylissään Astrid Viola s.1905 Sipoo. Kuva: 1907, omistaa Reijo Kauppala.

Bror Birger Lönnberg s. 22.10.1908 Helsinki, k. 21.10.1972 Helsinki.

Bror Birger Lönnberg 1908-1972.

Doris Maria Margaretha Kauppala o.s. Lönnberg s. 09.06.1915 Helsinki, k. 30.09.1991 Helsinki.

Doris Maria Margaretha Kauppala (Lönnberg) 1915-1991.

Gösta Torsten Magnus Lönnberg s. 27.06.1923 Helsinki, k. 13.05.2010 Espoo.

Gösta Torsten Magnus Lönnberg 1923-2010.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 890

XIII Väinö Johannes Juhonpoika Sanden, (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Väinö muutti vaarinsa veljen isännöimään Hintalan torppaan kasvattilapseksi ja Aukusti jäi vapaalle, mutta jäi vaimonsa kanssa taloon asumaan., s. 08.03.1881 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 30.04.1970 USA, Michigan, North Bessemer.

Väinö Sanden s.1881 Kuru

Puoliso: 29.11.1899 Kuru Hilta Kallentytär Sanden o.s. Raivio s. 11.01.1882 Kuru, Riuttaskorpi, k. 03.04.1963 USA, Michigan, North Bessemer.
Vanhemmat: Kalle Oskari Raivio, s. 09.12.1855 Kuru, Riuttaskorpi, k. 12.04.1927 Kuru, Riuttaskorpi ja Reetta Liisa Raivio o.s. Lamminoja, s. 01.02.1856 Kankaanpää, Hongo, k. 20.10.1907 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:

Väinö Armas Hintala e. Sanden , s. 23.12.1900 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala. Tauluun 891

Paavo Aukusti Sanden s. 16.02.1902 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala, k. 07.12.1903 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.

Siiri Julia Sanden s. 15.10.1904 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.

Tyyne Maria Mäkelä o.s. Sanden s. 11.07.1909 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.

Reino Sanden s. 31.07.1917 Kuru, Aurejärvi, k. 07.11.1928 Kuru, Aurejärvi.

Martta Kaartinaho o.s. Sanden s. 26.07.1919 Kuru, Aurejärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 891

XIV Väinö Armas Hintala e. Sanden, (Taulusta 890, isä Väinö Sanden) s. 23.12.1900 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.

Puoliso: Marjaana Aleksandra Johanneksentytär Hintala o.s. Aho s. 29.04.1899 Kuru, Riuttaskorpi, Pallineva.
Vanhemmat: Johannes Aho e. Pallineva, s. 17.06.1866 Kuru, Riuttaskorpi ja Maria Miina Aho, s. 15.03.1870 Kuru, Aurejärvi, Kiviniemi.

Lapset:

Vilho Edvard Hintala (sankarivainaja, kaatui vihollisen kranaatista), s. 20.06.1920 Kuru, Aurejärvi, k. 25.10.1941 Uhtua.

HINTALA, VILHO EDVARD
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti
sotilasarvo sotamies
joukko-osasto 1./JR 11
joukko-osastokoodi
syntymäaika 20.06.1920
synnyinkunta Kuru
kotikunta Kuru
asuinkunta Kuru
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 25.10.1941
kuolinpaikka Uhtua
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Kuru
hautausmaa Kuru, Aurejärvi.

Maire Maria Utukka o.s. Hintala s. 30.07.1923 Kuru, Aurejärvi, k. 30.03.2011 Ikaalinen.

Toivo Johannes Hintala s. 04.12.1924 Kuru, Aurejärvi, k. 23.07.1944 Äyräpää, Vuosalmi.

HINTALA, TOIVO JOHANNES
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti
sotilasarvo sotamies
joukko-osasto 1./JR 57
joukko-osastokoodi 6522
syntymäaika 04.12.1924
synnyinkunta
kotikunta Kuru
asuinkunta Kuru
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 23.07.1944
kuolinpaikka Vuosalmi
kuolinkunta Äyräpää
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Kuru
hautausmaa Kuru, Aurejärvi.

Arvo Henrik Hintala Kirvesmies Tampereella., s. 06.07.1928 Kuru, Aurejärvi.

Sirra Kyllikki Tikkanen o.s. Hintala s. 28.08.1929 Kuru, Aurejärvi, k. 16.07.2005 Lieksa.

Veli Ensio Hintala s. 06.02.1941 Kuru, Aurejärvi.

Leena Rajala o.s. Hintala s. 23.04.1942 Kuru, Aurejärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 892

XIII Maria Juhontytär Tammenheimo o.s. Sanden, (Taulusta 884, isä Juho Sanden) Maria Sanden muutti Kurusta 19.11.1903 Tampereelle. Tulitikkutehtaan työntekijä., s. 19.03.1883 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Maria Sanden.

Lapset:

Betty Maria Margereta (äpärä) Sanden Betty kuoli 2-vuotiaana keuhkotautiin., s. 15.12.1904 Tampere, k. 27.03.1907 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 893

XII Aukusti Eetu Juhonpoika Sanden, (Taulusta 883, isä Juho Sanden) Hoiti Kurussa suntion tointa vuodesta 1873, sen jälkeen lukkarikokelas. Aukusti ja Miina muuttivat Kurun Riuttaskorven Yläminkkisen talonhoitajiksi 1893-1895. Ylä-Minkkisen omisti kauppaneuvos A. Ahlström. Sanden muutti vuonna 1895 vaimoineen Kurun Aurejärven Hännisen Hintalaan torppariksi ja asuivat siinä vielä 1910-luvulla., s. 16.03.1852 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä.

Puoliso: 03.07.1879 Kuru Vilhelmiina (Miina) Tuomaantytär Sanden o.s. Hannuksela Miina muutti Kauhajoelta Kuruun 11.4.1878 Olkitaipaleen Syväojalle., s. 05.04.1858 Kauhava.
Vanhemmat: Tuomas Hannuksela, s. 02.04.1812 Kauhava ja Anna Hannuksela o.s. Hjerpe, s. 11.02.1828 Kauhava.

Lapset:

Aukusti Aleksanteri Sanden s. 28.02.1880 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä, k. 10.05.1880 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 894

XII Emilia Josefina Juhontytär Ojanen o.s. Sanden, (Taulusta 883, isä Juho Sanden) Emilia kuoli 34-vuotiaana vatsatautiin., s. 09.07.1854 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 09.01.1889 Kuru, Olkitaipale.

Tienarin vanha talo, joka on rakennettu vuoden 1860 aikoihin. Tässä asui Aino Ojanen perheineen vuoteen 1965 saakka.

Puoliso: 02.07.1874 Kuru Matti Kustaanpoika Ojanen Matti Ojanen oli Kurun pitäjän räätäli, muutti kotoaan Olkitaipaleen Sillanmäestä Kurun Petäjälammin Ylä-Paappaselle rengiksi v.1864 eli 11-vuotiaana, v.1869, renki Syväojalla 1869-71, Petäjälammin Ikosella itsellinen (nimi muuttui Ojaseksi) 1871-74, Syväojalla 1874-1901, jolloin Syväoja yliviivattiin rippikirjasta. Matti muutti perheineen Olkitaipaleen Vanhakylän Ojanen-nimiselle tilalle., s. 07.09.1853 Kuru, Riuttaskorpi, Kallio, k. 24.04.1936 Kuru, Olkitaipale.

Toimitu N:o 11593

Pöytäkirja vuokra-alueen lohkomisesta
Vanhakylän perintötilalla RN:o 5:22
Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä
Hämeen läänissä, tehnyt vanhempi
maanmittausinsinööri Lauri Särkkä
syyskuun 12 päivänä 1921.

Toimitus alettiin mäkitupalaisen Matti Ojasen anomuksesta ja annetaan siitä tieto maanmittauskonttoriin.
Saapuvilla toimituspaikalla olivat äskenmainittu Matti Ojanen ja myyjää Kurun kuntaa edusti valtalirjalla joulukuun 18. päivältä 1920 maanviljelijä Arvi Riihikoski.
Todistajina olivat paikalla Matti Lahdenperä ja J. Ketonen

Jääviä ja estettä ei ilmaantunut.
Käsillä olevista asiakirjoista havaitaan, että Vanhakylän tilaa omistaa kiinnekirjan nojalla 2. päivältä 1920 Kurun kunta, joka kauppakirjalla huhtikuun 17. päivältä 1921 pn myynyt Räätäli Matti Ojaselle hänen hallussaan olevan Ojasen mäkituvan sovittuja rajoja myöten.
Vanhakylän tila on lohkomalla syntynyt 1921, lohkominen on maarekisteriin merkitty kesäkuun 1. päivänä 1921.
Ojasen tilan tilukset on ennestään täysin pyykitetyt, rajoittuen viimeksi toimitetussa lohkomisessa syntyneisiin Palosen, Majasen ja Syvälän tiloihin ja pohjoisessa Leppäjärveen.
Lohkominen toimitetaan vanhalla tiluskartalla. Jyvityksestä sovittiin siten, että lohottavan Ojasen tilan tiluksille pannaan keskimääräiseksi jyväarvoksi 3, emätilan viljelyksille, joita ilmoituksen mukaan on jäänyt 18.60 hehtaaria, pannaan jyväluvuksi 10 ja muille tiluksille keskimäärin 2 jyvää.
Vanhat , tarpeelliset tiet jäävät yhteisiksi. Osuus kalaveteen seuraa manttaalien mukaan.
Laadittiin lohkomiskirja ja merkittiin, että ostaja maksaa lunastushinnan ilman valtion välitystä.
Lohkomiskulut maksaa Kurun kunta, sikäli kun niitä ei valtion varoista makseta.
Annettiin valitusosotus, jonka otti Arvi Riihikoski.
Pöytäkirja luettu ja työ hyväksyttiin.
Toimituspaikalla, syyskuun 12. päivänä 1921.

Virallisesti:
Lauri Särkkä
Vanhempi maanmittausinsinööri

Matti Ojanen Arvi Riihikoski

Todistavat:

Matti Lahdenperä J. Ketonen

Jyvitys on tilusten suhteellista arviointia. Yleensä jyvityksessä otetaan huomioon maapohjan tai vesialueen arvo ilman siihen liittyviä ainesosia. Poikkeuksena metsätalouteen käytettävän metsän osalta jyvityksessä otetaan huomioon metsätyyppiä vastaava keskimääräinen puusto paikkakunnalla. Jyvitys voidaan esittää suhdelukuna tai raha-arvona. Tiluksen jyväluku ilmoitetaan kokonaislukuna pinta-alayksikköä kohti. Tiluksen jyvitysarvo on jyväluku kerrottuna pinta-alalla.

Matti Kusttanpoika Ojanen myy Ojasen tilan pojalleen Eero Ojaselle, joka osaltaan on vielä velkaa tilasta isälleen Matille isänsä kuoltua 24.4.1936. Velkaa on jäljellä kuolinhetkellä 7700 mk.

MATTI KUSTAANPOIKA OJASEN PERUNKIRJA:

Vuonna 1936 kesäkuun 25. päivänä toimittivat allekirjoittaneet uskotut miehet ulosottomies Yrjö Korvenpää ja tilallinen Paavo Syrjälä perunkirjoituksen viime huhtikuun 24. päivänä kuolleen räätäli Matti Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli asunto - ja kotipaikka Kurun kunnan Olkitaipaleen kylän Ojasella ja jolta jäi oikeudenomistajina seuraavat lapset Jenny Ojanen, synt.24/9 1874, Matti Ojanen, synt.16/7.1877, Kalle Ojanen, synt. 28/2.1884, Eemil Ojanen, synt.30/12.1886, Iida Ojanen, synt.4/4.1892, Hulda Honkanen o.s. Ojanen, synt.25/1.1894, Yrjö Ojanen, synt.23/11.1897, Eero Ojanen, synt.4/11.1903, Paavo Ojanen, synt.15/7.1906 ja Lyyli Ojanen, synt. 15/1.1909 sekä toimituksessa, joka pidettiin Kurun kunnan Olkitaipaleen kylän Ojasella oli saapuvilla edellämainituista oikeudenomistajista Matti Ojanen, Kalle Ojanen, Eero Ojanen ja Paavo Ojanen.

Tämän jälkeen ilmoitti oikeudenomistajista Eero Ojanen valanvelvoituksin kuolinpesän varat ja velat, jotka merkittiin ja arvioitiin seuraavasti:

A. Pesän varat:
a) Rahaa
1. Käteistä rahaa 1115,05
2) Talletus K.O.P. Kuru 3535,85
3) Saatavaa Eero Ojaselta 7700

12350,90 mk

b) Pito - ja liinavaatteet.
1) 1 kpl Turkit 50
2) 1 kpl Kesäpalttoo 15
3) 1 kpl Puku 35
4) 1 kpl Sarkapuku 35
5) 1 kpl Housut 15
6) 1 kpl Päällystakki 10
7) 3 kpl Lakkeja 1,50
8) 1 par. Kengät 20
9) 1 kpl Villapaita 15
10) 1 kpl Kaulahuivi 5
11) 6 par. Sukkia 24
12) 3 par. Tumppuja 6
13) Alusvaatteita 20

251,50 mk

c) Sekalaista.
1) 1 kpl Sakset 5
2) 1 kpl Rässirauta 5
3) 1 kpl Sarkaviltti 10
4) 1 kpl Kello 5
5) 1 kpl Ompelukone 300
6) Käsirattaat 40
7) 1 kpl Työreki 100

465 mk

PESÄN VARAT YHTEENSÄ Smk. 13067,40

B. Pesän velat ja vähennykset:
1) Hautajaiskuluihin 600
2) Hauta ja sen kunnostaminen 400
3) Toimituskulut 100
4) Vaivaisprosentti Smk:sta 13067,40 1/8 % 16,50

PESÄN VÄHENNYKSET YHTEENSÄ Smk. 1116,50

C. Yhteenveto

Pesän varat 13067,40
Pesän vähennykset 1116,50

PESÄN SÄÄSTÖ SIIS sMK. 11950,90

Vainaja ei ole antanut ennakolta perintöä, lahjaa eikä muutakaan omaisuutta, joka olisi otettava huomioon perintöveroa määrättäessä.
Vakuutan rehellisesti, valan velvoituksella, ilmoittaneeni kuolinpesän varat ja velat niin tarkoin, etten tieten ole jättänyt mitään siihen kuuluvaa ilmoittamatta.

Paikka ja aika edellämainitut
E. Ojanen

Tässä perunkirjoituksessa olemme olleet saapuvilla. Paikka ja aika edellämainitut.
Matti Ojanen Kalle Ojanen
Paavo Ojanen

Näin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuutamme. Paikka ja aika edellämainitut.
Yrjö Korvenpää Paavo Syvälä
Ulosottomies -- Tilallinen Kurussa

Perintöveroa koskevia ilmoituksia voidaan lähettää tilalliselle Eero Ojaselle, osoite: Kuru. Olkitaipale.

Vaivaisten osuus Smk 16,50 kuitataan Kurun kunnan rahastoon maksetuksi.
Kurussa, heinäkuun 29. päivänä 1936.
Uuno Sääkslahti

Edellä olevat perunkirjat käsitelty Kurun perintöverolautakunnan kokuksessa joulukuun 23. päivänä 1936. 3 § kohdalla. Ei veroa.
Kalle Hauturi

.
Vanhemmat: Juho Kustaa Ojanen e. Tienari, s. 04.02.1823 Kuru, Olkitaipale, k. 23.06.1868 Kuru, Olkitaipale ja Anna Karoliina Ojamäki ent. Ojanen o.s. Majamäki, s. 25.06.1824 Ruovesi, Pihlajalahti, k. 26.12.1903 Kuru, Olkitaipale, Lahdenperä, Ojamäki.

Räätäli Matti Ojanen.

Lapset:

Jenny Emilie Johansson o.s. Ojanen , s. 24.09.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 895

Matti Ojanen , s. 16.07.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 896

Arvid Aleksanteri Ojanen s. 01.10.1880 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 03.12.1885 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Kuolinsyy punatauti eli veriripuli.

Olkitaipaleen Vanhakylän Syväojan torppa on merkitty kartan alaosaan.

Kalle Jaakko Ojanen , s. 28.02.1884 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 898

Eemeli Manu Ojanen , s. 30.12.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 905

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 895

XIII Jenny Emilie Matintytär Johansson o.s. Ojanen, (Taulusta 894, äiti Emilia Ojanen) Jenny muutti Kurusta 3.11.1894 piiaksi Tampereelle. Ompelija. Jenny Ojanen muutti Tampereelta 9.11.1903 Ruotsiin., s. 24.09.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Muutti naimatonna Tampere 3.11.1894.

Jennyn isän Matti Ojasen perunkirjoituksen allekirjoittajat Kurussa 25.6.1936

Puoliso: 26.12.1901 Tampere Hilmer Johansson Nuorempi masinisti Tampereella, Ruotsin alamainen., s. 25.09.1875 Ruotsi, Borås.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 896

XIII Matti Matinpoika Ojanen, (Taulusta 894, äiti Emilia Ojanen) Pitäjän räätäli, Matti muuttaa perheineen vuonna 1903 Olkitaipaleen Laurilan mäkitupalaiseksi., s. 16.07.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 24.09.1936 Kuru, Olkitaipale.
Vuonna 1919 haudankaivajaksi, jonka tehtäviin kuului myös hautausmaan kunnossapito, valittiin
mäkitupalainen Matti Salminen.
Seuraavana vuonna Matti Ojanen valittiin haudankaivajaksi.
Hän erosi virastaan 1932 ja hänen jälkeensä Eero Ojanen toimi haudankaivajana 15 vuotta.
Eero Ojanen oli Matti Ojasen velipuoli eli heidän isänsä oli Matti Kustaanpoika Ojanen.

Vankavesi-laiva kävi Parkkuussa niin kauan kuin laivaliikennettä oli, torstaisin.
Ojasen Matin teki mieli Tampereelle, vaimo Maria ei olisi siihen helpolla lupaa antanut.
Matti sanoi: ''Kyllä sinun uudessa hiivaleivässä oli varmaan naula, kun vatsaan koskee heti syönnin jälkeen''.
Maria hätääntyi:
- Kyllä sinun täytyy huomenna lähteä Tampereelle lääkäriin.
Matti Tampereen reissun jälkeen selitti, että lähellä Tamperetta häntä alkoi kovasti oksettaa ja hän kuuli järvestä sellaisen äänen, että varmasti se naula tuli oksennuksen mukana pois, eikä tarvinnut mennä lääkäriin.

Kalle Ahonen ja Matti Ojanen olivat sopineet sunnuntaiaamuna ongelle menosta. Seppä meni 4. aikaan Ojaselle. Maria sanoi:
- Matti lähti jo aamulla.

MATTI OJASEN PERUNKIRJOITUS:

Vuonna 1936 joulukuun 7. päivänä toimittivat allekirjoittaneet
uskotut miehet talollinen Elias Laurila ja poliisikonstaapeli
Kustaa Koskinen perunkirjoituksen viime syyskuun 24. päivänä
kuolleen räätäli Matti Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli
asunto - ja kotipaikka Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä ja
jolta, kuten oheenliitetty ote kirkonkirjasta osoittaa,
jäi oikeudenomistajina: leski Maria Ojanen sekä lapsi
Jenny Maria, synt. 9/7 1901, vihitty avioliittoon Hemmi Mäkisen
kanssa 19/9 1926.
Saapuvilla toimituksessa, joka pidettiin vainajan asunnossa
Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä,
olivat oikeudenomistajat kumpikin itse.

Leski Maria Ojasta, jonka hallinnassa pesä oli, kehoitettiin valan velvoituksella tarkoin ilmoittamaan pesä. Tämän jälkeen kirjoitettiin kirjaan ja arvioitiin kuolinpesän pmaisuus, velat ja lyhennukset seuraavassa järjestyksessä:

Pesän Varat:
Kiinteätä:
Kallio-niminen tila R.N:o 2:12 Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä 20000

Kultaa ja hopeaa:
1 kpl sormus 50
1 kpl taskukello 50

Huonekaluja:
Huonekaluja yhteensä 1000

Pito - liina - ja sänkyvaatteita:
12 kpl lakanaa ja 12 pyyheliinaa 280
2 kpl vällyjä, 3 täkkiä ja 2 vilttiä 475
6 kpl tyynyä ja 3 säkistä tehtyä polstarinkuorta 115
3 kpl pöytäliinaa 30

Sekalaista taloustavaraa:
1 kpl partaveitsi, silmälasit, radio 213
Kahvi - ja ruokakalusto 250
Keitto - ja leivinkalusto 120
8 kpl ämpäriä, 3 saavia ja 4 pyttyä 105
3 kpl neulomakonetta, 2 herätyskelloa ja 1 seinäkello 1530
2 kgr pellavalankaa ja 1 kapsäkki 70
1 kpl rantanuotta, 8 rysää ja 2 venettä 500
2 kpl rässirautaa ja 2 sakset 30
Kivityökaluja, puusepäntyökaluja ja veneenlaudat 135
1 kpl rautakanki, lapiot, talikot ja kihvelit 45
Työkirveet, sahat ja tahko 70
4 kpl viikatetta, 2 sirppiä, 2 haravaa ja 1 hanko 50
2 kpl tolppa - ja 1 potkukelkka ja 2 kuokkaa 75
14 kpl pärekoppaa, 1 tukkisakset ja köyttä 110
1 kpl lihatiinu, 1 pyykkipunkka ja 1 kaljatynnyri 45
6 kpl paistinpelliä, 4 läkkilaatikkoa ja kirnu 19
1 kpl seinäpeili, 2 kuvataulua ja 1 kaljapullo 60
Vainaan pitovaatteet 1500
Lesken pitovaatteet 1500

Eläimiä ja heiniä:
1 kpl lehmä 700
Heiniä 500

Rahaa ja talletuksia:
Käteistä rahaa oli kuolinhetkellä 200
Kurun Säästöpankissa vastakirjan N:o 668 5901,13

KUOLINPESÄN VARAT YHTEENSÄ Smk. 35828 :-

Pesän velat ja poistot:
Hautauskuluja 2000
Sairaalamaksuja 520
Sukuselvitys 20
Rekisterimaksu 10
Toimitusmiesten palkkio 150
Vaivaisprosentti 44,80

VELKOJA JA POISTOJA YHTEENSÄ Smk. 2744 :-

Pesän varat Smk. 35828,13
Pesän velat ja poistot 2744,80

PESÄN SÄÄSTÖ SIIS Smk. 33083,33

Pesän hoitajan, leski Maria Ojasen, ilmoituksen mukaan on vainaja ostanut eläessään tyttärelleen Jenny Maria Mäkiselle ennakkoperintönä Tiensuu-nimisen tilan R.N:o 2 Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä, minkä tilan hinta oli 3300 mk.
Vainaja ei ole antanut muuta ennakkoperintöä, kuin edellä sanotut eikä lahjaa, joka olisi huomioon otettava perintöveroa määrättäessä.
Perintöveroa koskevia ilmoituksia ottaa vastaan pesänhoitajana leski maria Ojanen, jonka osoite on: Parkkuu.
Valan velvoituksella vakuutan ilmiantaneeni edelläolevan kuolinpesän niin tarkoin, etten siitä tieteni ja tahallani ole mitään pois jättänyt.

Paikka ja aika edellämainitut.
Maria Ojanen

Niin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuuttavat
Elias Laurila Kustaa Koskinen

Edellä olevat perunkirjat käsitelty Kurun perintölautakunnan kokouksessa joulukuun 23 päivänä 1936 17§ kohdalla
Menee veroa
Tytär Jenny Maria Mäkinen saa 19514,47 mk, vero 655 mk

Nämä perunkirjat on jätettävä kaksoiskappalein, varustettuina leimamerkeillä veroa vastaavaan määrään Kihlakunnanoikeudelle talvikäräjissä 1937.

Perunkirjoitusmaksu edellämainitusta kuolinpesän omaisuudesta, Smk 44,80, Kurun kunnan rahastoon maksetuksi kuitataan. Kurussa tammik. 13 p:nä 1937.

Matti Ojasen perunkirjan allekirjoitukset vuonna 1936.

Puoliso: 31.05.1900 Kuru Maria Matintytär Ojanen o.s. Pajunen s. 13.04.1881 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen, k. 06.03.1940 Kuru, Olkitaipale.
Vanhemmat: Matti Pajunen e. Leponiemi, s. 12.01.1853 Kuru, Keihäslahti, k. 06.06.1920 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen ja Manta Pajunen, s. 19.09.1858 Ikaalinen, Sarkkila, Tervaoja, k. 16.06.1881 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen.

Lapset:

Jenny Maria Mäkinen o.s. Ojanen , s. 09.07.1901 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä. Tauluun 897

Paavo Johannes Ojanen Paavo kuoli 2-vuotiaana vatsatautiin., s. 14.08.1903 Kuru, Olkitaipale, Laurila, k. 10.10.1905 Kuru, Olkitaipale, Laurila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 897

XIV Jenny Maria Matintytär Mäkinen o.s. Ojanen, (Taulusta 896, isä Matti Ojanen) s. 09.07.1901 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, k. 16.03.1971 Kuru, Olkitaipale.

Jennyn isä Matti Matinpoika Ojanen asuessaan perheineen Kallion (rekisterin:ro 2:12, osa kiinteistöstä Laurilan tienhaaran alapuolella (palsta n:ro 6), toinen osa vastapäätä tienhaaraa) ) torpassa Linkkilänmäessä, osti tyttärelleen Jenny Maria Mäkiselle ennakkoperintönä Tiensuu -nimisen tilan rekisterin:ro 2:11 Laurilasta rekisterin:ro 2:14, on Kallion kiinteistön vieressä.
Tiensuu-tilan hinta oli 3300 mk eli nykyrahassa 1100 €
Kallio- tilan hinta oli v.1937 Matti Kustaanpoika perunkirjoituksessa merkitty 20000 mk:n arvoiseksi eli nykyrahassa 6000 €. Kiinteistöt Kallio ja Tiensuu siirtyivät Jenny-tyttärelle myöhemmin.
Talossa asuu nykyisin Paula Mäkinen ja sieltä on lähtöisin myös painonnostajana tunnettu Eino Mäkinen.

Räätäli Matti Ojasen omisti Kallio-nimisen kiinteistön ja osti myöhemmin Tiensuu-kiinteistön Laurilan kantatilasta Linkkilänmäestä.

Puoliso: 19.09.1926 Kuru Hemmi(nki) Matias Mäkinen s. 04.03.1902 Kuru, Ristaniemi, k. 22.12.1969 Kuru, Olkitaipale.
Vanhemmat: Juho Heikki Valkeejärvi ent. Mäkinen e. Vehmaisto, s. 08.01.1854 Teisko, Ahoi, Pehu ja Milja Mäkinen ent. Koskinen o.s. Riihikoski, s. 14.11.1864 Ruovesi, Visuvesi, Ylistalo, Riihikoski.

Parkkuun rakennusmiehiä alakoulun työmaalla 1930-luvun alussa. Henkilöt vasemmalta ovat: ?, Sulo Haapanen, ?, Oskari Mäkinen ja pikkupoika Veikko Mäkinen, Jaakko Mäkinen, Juho Niemi, Hemmi Mäkinen ja ?. Kuva Jalmari Mantereen.

Lapset:

Vuokko Mäkinen

Eino Matias Mäkinen Tampereen kaupungin yli-insinööri, eläkkeellä., s. 13.06.1926 Kuru, Olkitaipale, k. 13.08.2014 Tampere.

OMAT ENNÄTYKSET:

Kuula/SP 7.26 kg
Ulkona 16.29 Helsinki 6.9.1958

MAAOTTELUEDUSTUKSET
Ulkona
Kuula/SP 7.26 kg

2 16.21 Helsinki 1957
4 15.61 Stockholm SWE 1957
2 16.29 Helsinki 1958
5 16.17 Göteborg SWE 1959

Eino Matias Mäkinen on entinen suomalainen raskaansarjan painonnostaja. Hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 1955 ja osallistui neljiin olympialaisiin ollen parhaimmillaan viides, mikä oli siihen mennessä paras suomalaissuoritus olympiatason painonnostossa.

Eino Mäkinen nosti ensimmäisenä suomalaisena yhteistuloksen 400 kg. Hänen sarjansa vuoden 1953 SM-kilpailuissa oli punnerrus 117,5kg, tempaus 120kg ja työntö 162,5kg, joista punnerrus ja tempaus olivat Suomen ennätyksiä ja työntö pohjoismaiden ennätys. Kaiken kaikkiaan Mäkinen paransi raskaansarjan yhteistuloksen Suomen ennätystä 13 kertaa. Hänen parhaaksi sarjakseen jäi vuonna 1964 nostettu 472,5kg (142,5-150-180).

Vuonna 1953 Eino Mäkinen oli maailmanmestaruuskisojen 9. ja EM-kisojen 5. Huomioitakoon, että 1950-luvulla MM- ja EM-kilpailut käytiin yhtä aikaa. Tuloksista poistettiin Euroopan ulkopuoliset nostajat ja katsottiin ketkä olivat Euroopan parhaat. Samana vuonna Mäkinen voitti pohjoismaiden mestaruuden. Vuoden 1954 MM-kilpailussa Mäkinen oli neljäs ja EM-tuloksissa hopealla. Seuraavana vuonna Eino Mäkinen saavutti uransa parhaan tuloksen, kun hän oli MM-kisoissa pronssilla kahden yhdysvaltalaisen jälkeen ja niinollen EM-kisoissa mestari, kun USA:laiset poistuivat edeltä. Mäkisen sijoitusta selittää osaltaan Neuvostoliiton taktikointi. Neuvostoliitto laittoi höyhensarjaan kaksi painonnostajaa, ja otti siinä kaksoisvoiton, eikä näin ollen voinut laittaa raskaaseen sarjaan yhtään nostajaa. Raskaaseen sarjaan Neuvostoliiton ei kannattanut laittaa nostajaa, koska Yhdysvalloilla oli ennakkoon kaksi ylivoimaista painonnostajaa (Paul Anderson ja Jim Bradford).

Eino Mäkinen oli vuonna 1955 voittanut suomalaisen painonnostohistorian ensimmäisen Euroopan mestaruuden ja ollut MM-kilpailuissa pronssilla. Hän olikin Melbournessa ainoa suomalaispainonnostaja. Yli 90-kiloisissa onnistunut olympiasuoritus riittää viidenteen sijaan.

Mäkisen sarjan voittaa Yhdysvaltojen ihmistunkki Paul Anderson. Jyhkeä amerikkalainen kasaa tasan 500 kilon yhteistuloksen, jolla voittaa kevyempänä Argentiina Humberto Selvetin. Andersonin tuloskunto ja oma paino putoaa ennen kilpailua sairauden takia rajusti. Helsingin kisojen tapaan Yhdysvallat korjaa olympialavalta neljä kultamitalia, Neuvostoliitto kolme. Tommy Kono uusii olympiavoittonsa. 90-kiloiset voittaa Neuvostoliiton Arkadi Vorobjev, joka uransa jälkeen kouluttautuu tohtoriksi pääaineenaan painonnosto. Vorobjevia pidetäänkin tieteellisten harjoittelujärjestelmien uranuurtajana. yli 90 kg: 5) Eino Mäkinen 432,5 (127,5+137,5+167,5)

Eino Mäkinen osallistui neljiin olympialaisiin. Vuoden 1952 kotikisat olivat vielä tutustumisreissu. Melbournessa 1956 ja Roomassa 1960 hän oli viides. Tokiossa 1964 tuli keskeytys, kun sormesta lähti nahka.

Eino Mäkinen kilpaili myös kuulantyönnössä. Hänen vahvuutensa oli räjähtävä voima eikä niinkään tekniikka. Mäkinen voitti Kalevan kisoista neljä mitalia ja osallistui myös Suomi–Ruotsi-maaotteluun. Hänen ennätyksensä kuulantyönnössä on vuoden 1958 Suomi–Ruotsi-maaottelussa työnnetty 16,29. Suomen ennätys tuolloin oli Reijo Koiviston 16,86.

Eino Mäkinen on poissa.

Painonnoston ensimmäinen arvokilpailuvoittaja Eino Mäkinen on kuollut. Hän oli syntynyt 13. kesäkuuta 1926 Kurussa ja kuoli 13. elokuuta Tampereella.
Eino Mäkinen voitti ensimmäisenä suomalaisena painonnostajana Euroopan mestaruuden Münchenissä 1955. Samassa yhteydessä käydyissä maailmanmestaruuskilpailuissa hän sijoittui raskaassa sarjassa (yli 90 kiloa) kolmanneksi.

Mäkisen saavutuksen arvo ja vaikutus olivat merkittäviä suomalaiselle painonnostourheilulle. Euroopan mestaruus antoi uskoa suomalaisten menestymismahdollisuuksiin kansainvälisillä lavoilla ja vaikutti myönteisesti lajin valtakunnalliseen leviämiseen. Arvokilpailuvoitto huomioitiin laajasti myös tiedotusvälineissä. Mäkinen saavutti urallaan seitsemän arvokisamitalia. Hän nosti MM-pronssia Münchenin kisojen lisäksi myös Wienissä 1961. EM-kisoista tuli hopeaa 1954, 1957 ja 1961 sekä pronssia 1959.

Mäkinen osallistui peräti neljiin olympialaisiin, ensimmäisen kerran Helsingissä 1952. Hän sijoittui olympialaisissa kahdesti viidenneksi, Melbournessa 1956 ja Roomassa 1960.
Mäkinen saavutti 11 Suomen mestaruutta, viisi Pohjoismaiden mestaruutta ja 36 SE-tulosta sekä edusti Suomea yli 30 maaottelussa. Hän teki ensimmäisenä suomalaisena 400 kilon yhteistuloksen kolmiottelussa (punnerrus, tempaus ja työntö), ja hänen ennätyksensä oli 472,5 kiloa.

Mäkinen menestyi painonnoston ohella myös kuulantyönnössä. Hän saavutti kakkoslajissaan kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin sekä oli mukana neljässä maaottelussa. Kuulantyönnössä hänen ennätyksensä oli 16,29.
Mäkinen edusti urallaan Kurun Ryhtiä, Tampereen Kisaveikkoja ja Tampereen Pyrintöä.
Aktiiviuransa jälkeen Mäkinen toimi joukkueenjohtajana kansainvälisissä arvokilpailuissa, muun muassa Mexico Cityn 1968 ja Münchenin olympialaisissa 1972, Suomen Olympiakomitean hallituksessa ja valtuuskunnassa, kansainvälisen painonnostoliiton teknisessä valiokunnassa, Suomen Painonnostoliiton varapuheenjohtajana sekä pitkäaikaisena tilintarkastajana ja Tampereen Pyrinnön puheenjohtajana. Painonnostoliitto kutsui Mäkisen myös kunniajäseneksi.

Mäkinen toimi aktiivisesti myös politiikassa. Hän oli kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana 1979 ja kuului 16 vuotta Tampereen kaupunginvaltuustoon. Ammatiltaan Mäkinen oli rakennusinsinööri ja työpäällikkö.
Mäkisestä julkaistiin kirja 2009. Eino Mäkinen Kurun Karhu -nimisen teoksen kirjoitti Lauri Järvinen.
Eino Mäkistä jäivät kaipaamaan vaimo Aila, poika Jukka Matti ja sukulaiset sekä laaja ystävien ja tuttavien joukko.
.

Eino Mäkisen kilpailu-uran yksi huippuhetkistä oli Euroopan mestaruus Munchenissä 1955 saksalaisen Theo Alderingin jäädessä hopealle. Pronssi meni itävaltalaiselle Franz Höbbille. Eino Mäkinen punnersi, tempasi ja työnsi raskaassa sarjassa (yli 90 kg) Munchenissä 1955 yhteensä 422,5 kg (127,5-127.5-167,5) ja sai EM-kullan lisäksi MM-pronssia. Mäkisen perhe oli MM-lavalla edustettuna vahvasti, sillä myös pikkuveli Paavo Mäkinen nosti Munchenissä. Keskiraskaassa sarjassa nostanut Paavo pyörtyi yrittäessään punnertaa 115 kg. Neuvostovalmentaja Tsubinidse nousi lavalle ja kantoi pyörtyneen suomalaisen pois. Kaikkien hämmästykseksi Paavo nousi uudelleen lavalla ja puhtaasti tuon traagisen 115 kg ylös.

Paula Mäkinen Asuu kotitalossaan, naimaton., s. Kuru, Olkitaipale.

Parkkuu 1920-luvulla Linkkilän mäeltä kuvattuna. Keskellä tien vasemmassa reunassa on Mäkisen talo.

Paavo Mäkinen s. 1930 Kuru, Olkitaipale, k. Tampere.
18.3.1955:

Ranskan painonnostajien taloudellinen tilanne sallii vain neljän nostajan saapua maaotteluun Suomea vastaan: Mikko Hokka ottaa voiton 67,5-kiloisissa SE-tuloksella 337,5 kg ja Eino Mäkinen raskaassa sarjassa (410), mutta 75-kiloisissa Georges Firmin (365) kukistaa Pentti Niemisen (325) ja 90-kiloisissa Jean Debuf (Ranskan ennätys 417,5) Lauri Kinasen (360). Täytesarjoissa tiukin taisto käydään 82,5-kiloisissa, jossa Bengt Lindh (365) on niukasti Paavo Mäkistä (362,5) parempi.

Tampereella Painonnostoliiton mestaruuskilpailuissa Paavo Mäkinen nostaa 82,5-kiloisissa yhteistuloksen PE:n 380 kg ja tekee ylimääräisellä yrityksellä saman tempauksessa (125 kg). Mestareiksi kruunataan Paavon lisäksi Väinö Kaipiainen (56-kiloiset), Seppo Kurkela (60), Mikko Hokka (67), Pentti Nieminen (75), Lauri Kinanen (90) ja Eino Mäkinen (yli 90).

Vasemmalla Paavo Mäkinen, keskellä Eino Mäkinen ja oikealla Vuokko Mäkinen. Einon sylissä on Paula Mäkinen.

Pauli Ilkka Veli Mäkinen Rakennusmestari, s. 20.01.1943 Kuru, Olkitaipale, k. 15.07.1985 Tampere.

Hemmi ja Jenny Mäkisen ja poikansa Paulin hauta Kurun Tammikankaalla.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 898

XIII Kalle Jaakko Matinpoika Ojanen, (Taulusta 894, äiti Emilia Ojanen) Tienarin Kalliomäen mäkitupalainen, työmies., s. 28.02.1884 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 13.05.1947 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Kalle Jaakko Matinpoika Ojanen muutti Kurusta 8.11.1900 Messukylään Hatanpään Seppälän tilan rengiksi (nyk. Ahlmanin koulu, Hallilantie 24 Tampere) naimattomana
ja takaisin 14.12.1903 Kuruun Ylä-Toikolle rengiksi.
Avioliiton solmittuaan 31.03.1908 he muuttivat Laurilaan itsellisiksi ja
v.1911 Tienarin mäkitupalaisiksi ja asuivat Tienarin Kalliomäessä, jonka omistajiksi Kalle Ojanen perheineen tuli vuonna 1920.
20.6.1920 Kalliomäen mäkitupa erotettiin omaksi tilakseen.

Toimitus N:o 8618

Pöytäkirja vuokra-alueiden lohkomisesta
Tienarin perintötilalla N:o 6 R. N:o 6:9
Olikitaipaleen kylässä Kurun kunnassa
Hämeen lääniä.
Tehnyt nuorempi maanmittausinsinööri
K.D. Sinervä alempana mainittuina
aikoina vuonna 1920.

Toimitus alotettiin myyjän anomuksesta.

1§
10. päivänä heinäkuuta
asiallisten kanssa sovitussa ja heille ilmoitetussa kokouksessa. Itse paikalla olivat ssapuvilla myyjä Juho Tienari ja ostajat torppari Kalle Haapaniemi ja mäkitupalainen Kalle Ojanen.
sekä todistajiksi kutsutut vuokralautakunnan jäsenet Arvo Ristaniemi ja Oskari Mäkelä,
molemmat tästä kunnasta.

Kun ei jääviä eikä muutakaan estettä toimitusta vastaan ilmaantunut, antoivat asianosaiset luovutuskirjan, liiteettäväksi seuraavat oikeiksi todistetut jäljennökset ja otteet.
1:0) Haapaniemen tilan saantokirjasta 8/7 1920
2:0) Kalliomäen tilan saantökirjasta 20/6 1920

Tyytymättömyys tähän toimitukseen on puhevallan menettämisen uhalla kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tätä päivää lukuunottamatta kirjallisesti ilmoitettava läänin Maaherralle viimeistään 30:nä päivänä kello 12 päivällä, ja on tämä todistus tai säädetyssä järjestyksessä oikeaksi todistettu jäljennös siitä valtakirjaan liitettävä.

Viran puolesta
K.D. Sinervä
nuor. maanmittausinsinööri

Pöytä - ja toimituskirjat, jotka ovat meille julkiluetut, hyväksymme täten allekirjoituksellamme
Toimituspaikalla, aika kuten yllä

Juho Tienari Kalle Ojanen
Kalle Haapaniemi
+

Todistavat:
Arvo Ristaniemi Oskari Mäkelä

Viran puolesta K.D. Sinervä
nuor. maanmittausinsinööri

KALLE JAAKKO OJASEN PERUKIRJA:

Vuonna 1947 heinäkuun 12 päivänä toimittivat allekirjoittaneet uskotut miehet työnjohtaja P.E. Uusitalo ja mv. Pentti Tienari perunkirjoituksen toukokuun 13 päivänä kuolleen tilallisen Kalle Jaakko Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli asunto - ja kotipaikka Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä ja jolta jäi oikeudenomistajana leski Lyyli Mirjami Ojanen, o.s. Vuorenmaa, sekä täysi-ikäiset lapset: autonkulj. Martti Jaakko Ojanen, s. 1/12 1909, mv.vaimo Aino Kaarina Perikangas, o.s. Ojanen, mv.vaimo Nelly Raakel Kuslmala o.s. Ojanen, käsityöläinen Greta Mirjam Marjamäki, o.s. Ojanen, metsäkoulunoppilaan v.mo Helvi Kyllikki Raita-aho, o.s. Ojanen ja mv. Osmo Kalevi Ojanen. Saapuvilla toimituksessa, joka pidettiin vainajan vainajan asunnossa Kalliomäen tilalla Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä, olivat kaikki muut oikeudenomistajat paitsi Aino Kaarina Perikangas ja Helvi Kyllikki Raita-aho.

Leski Lyyli Mirjami Ojanen, jonka hallinnassa kuolinpesä oli, ilmoitti valanvelvoituksin kuolinpesän varat ja velat, jotka merkittiin ja arvioitiin seuraavasti:

A. Pesän varat.

a) Puhdasta rahaa
1) Postisäästöpankin Säästötilillä N:o 950944 8000
2) Käteisenä 32500

40500 mk

b) Pitovaatteet:
2 paria miesten pukuja, vanhoja 1000
4 paria miesten alusvaatekertoja 800
3 paria miesten jalkineita 900
3 kpl mieten päähineitä 150
4 kpl miesten villapaitoja 1200
3 kpl miesten pukuja 750
3 paria naisten pukuja 750
4 paria naisten alusvaatekertoja 600
4 paria naisten jalkineita 400
1 kpl naisten päällystakkeja 300
3 kpl naisten pääliinoja 150

6250 mk

c) Liinavaatteita:
5 kpl lakanoita 1000
4 kpl tyynynpäällisiä 200
2 paria ikkunanvehoja 300
4 kpl pöytäliinoja 400
12 kpl pyyheliinoja 600

1500 mk

c) Sänkyvaatteita:
1 kpl täkki 500
1 kpl välly 500
2 kpl patjoja 500
4 kpl tyynyjä 200

1400 mk

d) Huonekaluja;
1 kpl pöytä 100
2 kpl puusänkyjä 400
1 kpl piironki 250
1 kpl keinutuoli 150

900mk

f) Sekalaista 1 kpl lehmä 15000
1 kpl silppumylly 1000
1 kpl naisten rannekello 1000
1 kpl viljakomi 500
1 kpl kangaspuut 1000
Keittoastiat 1000
Ruokailuvälineet 500
Puuastiat 200
Vesiastiat 400
Kirveet ja sahat 300
1 rautakankea ja lapio 250

21150 mk

VAROJA YHTEENSÄ 72700 mk

B. Pesän velat ja poistot.
1) Hautajaiskulut 14000
2) Lääkärinpalkkiot 4000
3) Veroja varten 500
4) Toimitusmiesten palkkio 500
5) Vaivaistenprosentti eli 1/8 % mk:sta 72700:- 90

POISTOJA YHTEENSÄ 19090 mk

C. Lopputili.
Pesän varat 72700 mk
Pesän poistot 19090 mk

PESÄN SÄÄSTÖ 53610 mk

Vainaja ei ole antanut mitään ennakkoperintöä, lahjaa eikä muutakaan omaisuutta, joka olisi huomioonotettava perintöveroa määrättäessä.
Perintöveroa koskevia ilmoituksia ottaa pesänhoitajana vastaan leski Lyyli Ojanen, jonka osoite on Parkkuu.
Valanvelvoituksin vakuutan rehellisesti ilmoittaneeni pesän varat ja velat niin tarkoin, etten tieten tahtoen ole mitään jättänyt siihen kuuluvaa ilmoittamatta.

Paikka ja aika edellä mainitut.

Lyyli Ojanen
Tilallisen leski Kurun kunnan
Olkitaipaleen kylästä.

Martti Ojanen Nelly Kulmala
Greta Marjamäki Osmo Ojanen

Näin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuutamme.
Paikka ja aika edellä mainitut.

P-E. Uusitalo Pentti Tienari
.

Kalle Jaakko Ojanen.

Puoliso: 31.03.1908 Kuru, Ylä-Toikko Lyyli Mirjam Juhontytär Ojanen o.s. Vuorenmaa Lyyli muutti vuonna 1905 Vuorenmaasta Ylöjärven Pohjan kylän Pietilän taloon piiaksi, ollen siellä kaksi vuotta, jonka jälkeen hän muutti Kurun Vaakaniemen Ylä-Toikolle piiaksi., s. 31.10.1888 Ylöjärvi. Pengonpohja, Intti, k. 21.02.1951 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Lyyli Mirjam Juhontytär Wuorenmaa muutti Ylöjärveltä Kuruun 19.12.1907
Ylä-Toikkoon piiaksi.
Kävi rippikoulun korkein arvokirjaimin ja on rokotettu.
.
Vanhemmat: Juho Kustaa Vuorenmaa e. Ala-Korpilahti, s. 02.05.1844 Viljakkala, Karhe, k. Ylöjärvi, Pengonpohja, Intti ja Amanda Vilhelmiina Vuorenmaa o.s. Nukari, s. 05.09.1843 Ylöjärvi, Pengonpohja, Hatanpää, k. 25.01.1891 Ylöjärvi, Pengonpohja, Intti.

Jaakko ja Lyyli Ojanen.

Lapset:

Martti Ojanen , s. 01.12.1909 Kuru, Olkitaipale, Laurila. Tauluun 899

Aino Kaarina Perikangas o.s. Ojanen , s. 09.06.1912 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 900

Nelly Raakel Kulmala o.s. Ojanen , s. 11.03.1915 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 901

Aarne Veikko Ojanen Aarne kuoli vauvana heikkouteen., s. 29.12.1917 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 17.07.1918 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Aarnen isän Kalle Jaakko Ojasen k. 13.5.1947 perukirjan allekirjoittajat

Greeta Mirjami Nironen e Marjamäki o.s. Ojanen , s. 01.01.1920 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 902

Helvi Kyllikki Raita-Aho o.s. Ojanen , s. 11.09.1922 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 903

Osmo Kalevi Ojanen , s. 11.05.1925 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 904

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 899

XIV Martti Jaakko Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) Autoilija, kiviliikkeenharjoittaja, s. 01.12.1909 Kuru, Olkitaipale, Laurila, k. 05.06.1993 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Ojasen Martti (MJ, kuten tutut sanoivat) joutui Hämeensillalla Tampereella ratsiaan. Poliisi kysyi:
- Pitääkös käsijarru?
Martti sanoi, ettei hän tiedä.
Kaksi poliisia meni kuorma-auton taakse työntämään, mutta auto ei liikahtanutkaan.
Poliisi tuli MJ:n puheille ja vähän näreissään sanoi: - Pitihän se. MJ sanoi siihen:
- Mutta enhän minä tiedä teidän voimavarojanne.

Ojasen Martti meni katsastamaan jo hieman ruosteista henkilöautoaan Lakalaivaan Tampereella.
Katsastusmies naputteli piikillään alustaa ja hups..läpi meni.
MJ hermostui katsastusmiehelle, nappasi piikin häneltä ja löi piikin nokkapellin läpi.
- Kyllä se tästäkin läpi menee.
Ei auttanut, uusintakatsastus odotti.

Kurussa poliisit seurasivat Marttia, joka ajoi kuorma-autollaan. Jotain oli pielessä ja poliisit pysäyttivät Martin tienposkeen.
Martti kehui ensin poliiseja tärkeästä työstä ja yritti pehmittää virkavaltaa.
Kun tämä ei auttanut hän alkoi haukkua poliiseja kyttääjiksi. Tämäkään ei auttanut, sakko tuli.

MJ lasketteli polkupyörällä Riihtenperän mäkeä alas eräänä kesäisenä sunnuntaina hakeakseen lehden Simo Tienarin pihassa olevasta jakolaatikosta.
Ojasen Kalevi oli lähellä Riihikosken tienhaaraa ja MJ pysähtyi juttelemaan. Kalevi sanoi:
- Sinä laskit vapaalla Riihtenperän mäen tukka putkella.
MJ hieraisi kädellään kaljua päälakeaan ja sanoi:
- Kyllä siinä tukka hulmusi.

Martti oli kova poika tekemään kaikenlaista uutta. Kerran hän alkoi valmistaa kokonaan pellistä tehtyä venettä.
1960-70 lukujen vaihteessa koko Parkkuussa kuului pitkin päivää kova pauke, kun MJ muotoili lekalla venettään. Yht'äkkiä ääni ja vene häipyivät. Tänäkään päivänä ei tiedetä mihin vene hävisi.
Menikö kokeilussa Parkkuunlahden pohjaan vai myytiinkö romurautana?

Parkkuun kouluulla äänestettiin aikoinaan kaikissa vaaleissa. Martilla oli kunnia-asia mennä hyvissä ajoin äänestypaikalle ja ensimmäisenä äänestäjänä hän sai katsoa, oliko uurna tyhjä.
Ja kaikissa vaaleissa hän kävikin äänestämässä.

Martti Ojanen oli armeijassa nappiherrojen kuljettajana. Kerranki he menivät järven jäätä pitkin hyvin varovaisesti, koska jäät olivat melko heikot.
Martti kertoi meille klopeille:
- Ja jään alla oli 65 metriä vettä ja muta.

Martti oli monitoimimies, hän soitti mm. haitaria ja pianoa. Kerran h��n oli veljellään Osmolla ja klopit pyysivät MJ:tä soittamaan. Joku huomasi pienen virhesoinnin ja huomautti siitä Martille.
Martti hyväntahtoisesti sanoi: - Lainaa sormet.
(Martti oli nuorempana menettänyt sormiaan raamisahassa).

.

Martti Ojanen lähtee moottoripyörällä hyvin varustautuneena matkaan.

Puoliso: 28.06.1943 Kuru Taimi Anna-Liisa Ojanen o.s. Mäenpää Lasten Merjan ja Leenan sijaisäiti, kotiavustaja Kurun kunnalla., s. 21.02.1921 Kuru, Aurejärvi, k. 26.01.2000 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.
Vanhemmat: Gernhard Mäenpää, s. 20.05.1887 Kuru, Aurejärvi, k. 10.04.1959 Kuru, Aurejärvi ja Lempi Vilhelmiina Mäenpää o.s. Kovanen, s. 01.04.1891 Kuru, Aurejärvi.

Taimi Ojanen kasvattilastensa Merjan ja Leenan kanssa ulkoilemassa talvella.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 900

XIV Aino Kaarina Perikangas o.s. Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) s. 09.06.1912 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 28.08.1990 Tampere.

Muutti Kurusta 21.2.1931 Pohjois-Pirkkalaan ja takaisin (Pohjois-Pirkkala liitetty Tampereeseen) Tampereelta Kuruun 22.10.1940. Yhteensä 6 lasta, joista 2 kuollut pienenä.
Aino muutti eronneena 14.5.1984 Tampereelle Viinikan seurakuntaan.
Haudattu Kuruun 8.9.1990.

Kalle ja Lyyli Ojanen lapsiensa Ainon ja Martin kanssa. Kuva otettu noin vuonna 1918.

Puoliso: 18.06.1941 Kuru, eronneet 25.05.1982 Toivo Pellervo Pellervo Perikangas s. 25.09.1914 Kuru, Olkitaipale, k. 03.12.1986 Kuru.
Vanhemmat: Juho Toivo Leppänen e. Perikangas, s. 24.04.1879 Kuru, Poikelus, Lamminperä, k. 29.10.1935 Kuru, Poikelus ja Eeva Elina Perikangas o.s. Mattila, s. 20.01.1879 Parkano, Hakomäki, k. 05.03.1923 Kuru, Olkitaipale, Perikangas.

Aino os. Ojanen ja Toivo Perikankaan hääkuva vuodelta 1941.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 901

XIV Nelly Raakel Kulmala o.s. Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) Eläkeläinen, s. 11.03.1915 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 29.04.2010 Kuru, Kirkonkylä. Nelly muutti Kurusta 20.2.1931 Tampereelle .sieltä takaisin Kuruun 21.9.1933 ja
11.6.1934 Kurusta Pohjois-Pirkkalaan naimattomana. Nelly Raakel Ojanen muutti Tampereen Harjusta 24.3.1943 Kurun seurakuntaan.
Nelly Kulmala os. Ojanen muutti Kurun seurakunnasta 19.3.1962 Tyrvään seurakuntaan avioliitossa eläen. Muutti Tyrvään seurakunnasta 15.11.1962 Kurun seurakuntaan.

Aino, Lyyli-äiti sylissään Nelly, isä-Kalle ja Martti-poika. Kuva vuodelta 1915. Kuvannut Nellyn , Ainon ja Martin Matti-vaari.

1. puoliso: 22.12.1946 Kuru Alku Sulo Kulmala Alku kuoli 54-vuotiaana sydänveritulppaan., s. 29.10.1904 Kuru, Sontu, Paulajärvi, k. 02.05.1959 Kuru, Sontu.
Vanhemmat: Kalle Kulmala ent. Keskinen e. Sillanmäki, s. 11.07.1875 Kuru, Olkitaipale, Lahdenperä, k. 15.01.1946 Kuru, Sontu ja Aliina Alviina Kulmala, s. 23.06.1882 Hämeenkyrö, Heinijärvi, Luuki, k. 12.10.1948 Kuru, Sontu.

Alku ja Nelly Kulmalan hauta Kurun Tammikankaalla.

2. avopuoliso: Martti Rudolf Ranta-aho s. 21.07.1917, k. 13.02.1990 Kuru, Kirkonkylä.

Osmo Ojasen muistoa kunnioittamassa Nelly Kulmala os. Ojanen ja Martti Ranta-aho.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 902

XIV Greeta Mirjami Nironen e Marjamäki o.s. Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) Ompelija, Lokomolla töissä., s. 01.01.1920 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 03.06.1996 Ylöjärvi. Greeta muutti Kurusta 4.1.1937 Tampereelle Harjuun ja takaisin Kuruun 22.3.1943.
Muutti Joel Nirosen kanssa Kurusta Ylöjärvelle 9.1.1952.

Lyyli-äiti, Helvi+kissa, Reepa, Osmo ja Jaakko-isä Kalliomäessä, Näsijärvi taustalla.

1. puoliso: 18.02.1944 Kuru Kaarlo Kustaa Pellervo (Kalle) Marjamäki Kaarlo ja Arvo olivat Saareksessa huutolaisina. Kaarlon veli Arvo kertoili juttuja jossa hän ja Kalle painivat Saareksen talossa heidän ollessaan lapsia., s. 02.04.1921 Kuru, Sontu, Paulajärvi, k. 15.07.1944 Äyräpää, Vuosalmi.

Äyräpään-Vuosalmen taistelut

Äyräpään- Vuosalmen taistelut käytiin kesä-heinäkuussa 1944 Karjalankannaksella Vuoksen etelärannalla Äyräpäässä ja Vuoksen pohjoisrannalla Vuosalmella. Ne olivat osa laajempaa Puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella.

Taistelun kulku

Puna-armeijan suurhyökkäys oli alkanut 9.6.1944 ja edennyt jo Viipurin pohjoispuolelle Tali-Ihantalan alueelle. Leningradin rintaman alkuperäiseen suunnitelmaan ei sisältynyt ylimenohyökkäystä eikä yleensäkään hyökkäystä Vuosalmella. Mutta kun 21. ja 23. Armeijan hyökkäys ei johtanut toivottuun tulokseen Suomenlahden ja Vuoksen välillä, marsalkka Govorov tarkisti suunnitelmansa ja päätti ylittää Vuoksen sen kapeimmalta kohdalta ja hyökätä Vuosalmessa. Hän antoi hyökkäystehtävän 23. Armeijalle, jolla oli käytettävissään kolme Armeijakuntaa (6., 98., ja 115. AK) sekä 17. linnoitusalue, joka oli puolustuksessa Vuoksen alajuoksulla. Neuvostoliiton 3. armeijakuntaa ei Leningradin rintamalla esiintynyt.

Suomalaisten keskeneräinen VKT-linja kulki Vuoksen pohjoisrannalla ja ylimenohyökkäys edellytti sen murtamista. Äyräpään harjanteella sijaitsi 7 km pitkä ja vain 200-300 metriä syvä sillanpääasema (Pölläkkälä-kirkonmäki-Kylä-Paakkola), jonka tarkoituksena oli estää neuvostojoukkojen pääsy ja kaivautuminen Vuoksen rantaan. Paikka oli ongelmallinen, koska Kylä-Paakkolan korkeimmalta harjanteelta pystyi hallitsemaan maisemaa pitkälle Vuosalmen puolelle. Sillanpääasema oli alun perin suunniteltu osaksi puolustuslinjaa. Sillanpääaseman mielekkyydestä keskusteltiin ja kiisteltiin komentajien keskuudessa.

Kannaksen joukot oli määrätty 15.6. viivytykseen ja III Armeijakunta oli 20.6. lähes kokonaisuudessaan asettunut puolustusasemiin VKT-linjalle. 2. divisioona vetäytyi pääosin osin Vasikkasaaren ponttonisillan ja lossin kautta Vuoksen pohjoisrannalle ja ryhtyi samantien parantamaan asemiaan. Neuvostojoukot saapuivat Äyräpään alueelle 21.6.44.

Ihantalan ja Viipurinlahden taisteluiden vielä jatkuessa kiivaina, kehittyi Äyräpään ja Vuosalmen alueella suoranainen suurtaistelu. Vuosalmea oli puolustamassa kaksi vahvistettua pataljoonaa 2. Divisioonasta. JR 7 komensi everstiluutnantti Ehrnrooth ja JR 49 eversti Frans Wahlbäck. Vahvennetun 2.D:n kaistalla oli 0,7 pataljoonaa rintamakilometriä kohti.

Tykistö muodosti keskeisen osan puolustusta ja sitä oli seitsemän patteristoa, joista neljä tuki Äyräpäätä. Tykistö ampui 4.-7.7. välisenä aikana noin 40 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan.

Ilmavoimilla oli myös erittäin merkityksellinen tehtävä neuvostojoukkojen lamaannuttamisessa.

Tunnusteluhyökkäyksiä

Venäläiset suorittivat useita tunnusteluhyökkäyksiä 21.6. lähtien Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.

Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan,noin 5000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.

Suurhyökkäyksen valmistelu

Neuvostojoukot valmistelivat hyökkäystä huolellisesti useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1500 pienempää 3-6 miestä kantavaa paattia. Neuvostojoukot harjoittivat ahkerasti lauttapartiointia Vuoksessa, mutta ne tuhottiin säännöllisesti. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maan tasalle.
Rauhallisemman valmisteluvaiheen aikana kumpikin osapuoli harjoitti ahkerasti tiedustelutoimintaa vastapuolen tilanteen selvittämiseksi. Suomalaiset jatkoivat kiireisesti kenttälinnoitustöitään, joita kuitenkin häiritsi jatkuva tykistö- ja kranaatinheitintuli.

29.6. venäläisten todettiin keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi 1.7. neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella Pasurinkankaantiellä, jossa marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli 10 jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetuskuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Vilkas liikenne jatkui seuraavana päivänä, jolloin vuorokaudessa havaittiin 700 kuorma-autoa liikkeellä kohti Äyräpäätä. Autoissa kuljetettiin miehistön lisäksi ponttoneja, veneitä ja runsaasti tykistöä. 3.7. liikenne alkoi hiljentyä ja neuvostojoukkojen oletettiin olevan kokonaisuudessaan perillä. Huomattiin myös, että Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2-3 raketinheitinpatteria. Neuvostoilmavoimien toiminta alkoi vilkastua 2.7. ja ne pudottivat fosforipommeja, jotka sytyttivät metsän palamaan.

Propaganda

Valmisteluvaiheeseen kuului myös propagandan luonti, joka yllytti neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. "Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko Neuvostoliiton kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille."
[muokkaa] Suurhyökkäys

Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3.7. ja aamulla 4.7. klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatinheitintä ja yli 100 maataistelu- ja pommikonetta.

Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9.7. varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan 2 km leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötuli 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon 8 patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja muodostamaan itselleen sillanpääaseman.

Sillanpääaseman kohtalo

Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavan yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n Komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet Er.P 25:n ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan ja kaatui tai joutui sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.

Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6.7. klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.

Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolme kertaa, mutta 7.7. hyökkääjän 92.D joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja lossin seudun.

Maasto-olosuhteet

Äyräpäänharjanne on rapakivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpalevaikutus oli erityisen voimakasta. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja taistelijoiden selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.

Neuvostojoukot ylittävät Vuoksen

Tulivalmistelun tauottua, joen ylle laskettiin lentokoneesta näkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtautumaan suomalaisten asemiin vastarannalla, sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin syvyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin välittömästi levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9.7. kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta. Puolustus alkoi pitää sen jälkeen, kun suomalaiset vetäytyivät Vuosalmen peltoaukeilta perinteiseen suomalaiseen metsämaastoon.

Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi, joita luvattiin paikalle vasta vuorokauden kuluttua. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142. divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9.7. 13 500 laukausta.

Lisävoimia paikalle

Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen Ps:n D:n ja määräsi sen iskuosan, Jääk Pr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.

Henkilövaihdokset

Kesken taisteluiden 7.7. vaihtui 2.D:n komentaja, jolloin Martolan tilalle astui majuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentajakenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.

Päivittäisiä tapahtumia 4.7.-17.7.

Yöllä 4.-5.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.

Kenraalimajuri Martola katsoi 5.7., ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman,mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.

6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.

7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.

Vihollinen tunkeutui 8.7. Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.

Vihollinen aloitti 9.7. klo 6.00 kiivaan tulivalmistelun ampuen 8000 kranaattia Vasikkasaaren ja lossin alueelle. Noin 150 lentokonetta pommitti ylimenoaluetta, jonka jälkeen venäläisten ratkaiseva ylimeno alkoi. Suomalaisten vastavalmistelu tykistöllä alkoi klo 5.40 8 patteristolla.

10.7. vastaisena yönä käytiin Vuosalmen sillanpääasemassa ankaria taisteluja, suomalaisten pyrkiessä työntämään venäläiset takaisin Vuokseen, tässä kuitenkaan onnistumatta. Venäläiset vastaavasti pyrkivät samanaikaisesti laajentamaan sillanpääasemaansa pohjoiseen ja luoteeseen, jolloin rintama oli sekava.

Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch totesi 10.7. vihollisen aktiivisuuden suuntautuneen ensi sijassa III Armeijakuntaa vastaan Vuosalmella, mutta päätteli virheellisesti niiden painopisteen olevan edelleenkin Tali-Ihantalassa. Samalla hän pyysi lisävoimia Vuosalmelle, jolloin hänelle luovutettiin käyttöön Panssaridivisioonan pääosat, Jääkäriprikaatin (5 pataljoonaa) sekä Rynnäkkötykkipataljoonan ja -patterit eli yhteensä 21 tykkiä. Näitä tuki raskas patteristo. 14. jääkäriprikaatin vahvuus oli 3 335 miestä.

Tilanne oli suomalaisten kannalta erityisen kriittinen 11.7., jolloin karkureita jouduttiin erillisen pataljoonan avulla palauttamaan takaisin linjaan. Tilannetta pyrittiin helpottamaan mm. ampumalla tykistöllä päivän aikana 13 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan ja tuomalla kaksi pataljoonaa täydennysmiehiä paikalle. Huonon sään vuoksi saksalaiset suorittivat vain yhden vaakalennon Vuosalmessa, mutta vihollisen IL-2:t hyökkäsivät jatkuvasti.

12.7.1944 Vuosalmella saatiin pysäytetyksi vihollisen eteneminen pitkin rantaa Antreaan päin. Keskustassa oli myös vaikeuksia, mutta iltaan mennessä saatiin torjutuksi suurin osa. Illalla oli sillanpääasema noin 6,5 km pitkä ja syvimmillään 2,5 km leveä.

13.7. Omat vastahyökkäykset tuottivat paikoittain menestystä.

15.7. Vuosalmelle siirrettiin lisää joukkoja IV Armeijakunnan alueelta. III Armeijakunnalle alistettiin JR 11, JR 200, Kev.Psto 16.

16.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja. Lähes viisi viikkoa taistellut JR 49 pääsi lepäämään ja tilalle saapui W. Halstin komentama JR 11.

Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17.7. saakka, jolloin se muuttui asemasodaksi. Taisteluihin osallistui kaikkiaan 8 venäläistä divisioonaa ja joista vain 3 parina viimeisenä päivänä.

Vuosalmi rauhoittuu

Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä.

Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tuli alkoi heiketä ja jalkaväki ei kyennyt enää hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta.

Tappiot

Taistelussa kaatui arviolta 15 000 venäläistä sotilasta. Suomalaiset menettivät kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 6000 miestä. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9.-17.7.44 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19 .Pr menetti 6.7. puolet vahvuudestaan.

Taistelun merkitys

Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, joka oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa.

1: MARJAMÄKI, KAARLO KUSTAA P.
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti työm.
sotilasarvo jääkäri
joukko-osasto 1./JP 4
joukko-osastokoodi 9232
syntymäaika 02.04.1921
synnyinkunta Kuru
kotikunta Kuru
asuinkunta Kuru
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 15.07.1944
kuolinpaikka Vuosalmi
kuolinkunta Äyräpää
menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Kuru
hautausmaa Kuru.
Vanhemmat: Kalle Marjamäki, s. 02.02.1884 Kuru, Sontu, Paulajärvi, k. 03.04.1959 Ikaalinen ja Hilja Josefiina Marjamäki o.s. Enqvist, s. 12.10.1886 Teisko, Kulju, Pohja, Antila, k. 08.05.1932 Ikaalinen.

Sotamies Marjamäki Inossa 2.6.1944. sa-kuva. Lähettänyt: Kimmo Marjamäki

2. puoliso: 23.12.1950 Kuru Joel Nironen s. 03.07.1911 Hartola, k. 29.10.1968 Ylöjärvi.

Joel ja Greeta Nirosen hauta Ylöjärven hautausmaalla.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 903

XIV Helvi Kyllikki Raita-Aho o.s. Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) s. 11.09.1922 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 11.03.2013 Keuruu. Helvi muutti Kurusta 28.11.1938 Tampereen Harjun seurakuntaan.
Naimisiin Kurun Metsäoppilaitoksen oppilaan Leo Raita_Ahon kanssa.

Helvin (os. Ojanen) ja Leo Raita-ahon hääkuva vuodelta 1943.

Puoliso: 15.08.1943 Keuruu Leo Armas Raita-Aho Metsäteknikko Kurun metsäopistolta, Leo kuoli tapaturmaisesti., s. 07.01.1918 Orivesi, k. 13.05.1962 Keuruu.
Vanhemmat: N.n Raita-Aho ja N.n Raita-Aho.

Kantajat valmiina saattamaan Leon viimeiselle matkalle. Leon poika Tuomo ei ymmärrä vielä asiaa, onhan hän vasta 6:n vuoden ikäinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 904

XIV Osmo Kalevi Ojanen, (Taulusta 898, isä Jaakko Ojanen) Maanviljelijä. Tienarin ½ osa muutettiin Leijuksi, Leijun isäntä 1943-1978. Leiju jaettiin kahteen osaan. Kotimäki tuli Kaarlo Tienarin pojalle Simo Tienarille ja toinen puoli, Leiju jäi Kaarlon leskelle Aino Ojaselle e. Tienari., s. 11.05.1925 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 01.07.1978 Kuru, Olkitaipale, Leiju.

Osmo Ojanen oli Olkitaipaleen kylän Tienarin talosta halotun Leijun talollinen 1943-1978.

Osmo muutti Kurusta 28.6.1940 Tampereen Tuomiokirkon seurakuntaan ja oli töissä Tampereen Santalahdessa sijaitsevalla Näsijärven Pahvitehtaalla 2 vuotta.
(Näsijärven Pahvitehdas perustettiin vuonna 1893 Tampereen Santalahteen Näsijärven rannalle ja se oli toiminnassa vuoteen 1989 saakka. Axel Sumelius osti vuonna 1903 tehtaan ja uudisti sen täydellisesti.
Tehdas valmisti ensimmäisenä Suomessa lumppupahvia ja sen tuotevalikoimaan kuuluivat muun muassa lakinlippapahvi, rautateiden matkalipuissa käytetty pahvi, matkalaukut ja sähköeristyspahvi. Tehtaan vuosituotanto oli 550 tonnia ja sen palveluksessa oli parhaimmillaan 200 henkilöä).

Talin-Ihantalan suurtaistelu ja torjuntavoitto

Venäläisten päämääränä oli ollut Viipurin valloittamisen jälkeen tunkeutua syvälle Etelä-Suomeen ja pakottaa Suomi antautumaan ehdoitta. He eivät saavuttaneet tätä päämääräänsä siihen varatussa ajassa suomalaisten sitkeän vastarinnan vuoksi.

Stukat tulevat

Tässä kuvaus Talin taistelusta: Kolmen tunnin kuluttua venäläiset avasivat voimakkaan tykistö- ja krh-tulen, johon liittyi Stalinin urkujen kammottava pauhu. Samanaikaisesti lentoase iski 130 koneen voimalla raivokkaasti etulinjan asemia vastaan. Tienoon täytti hetkessä hirvittävä meteli. Kranaattien yksityisiä räjähdyksiä ei voinut toisistaan erottaa, oli vain yhtämittaista tärinää, mutta aina kun lentopommi räjähti lähellä, tuntui kuin sydäemen takovat lyönnit olisivat pysähtyneet. Hengitystä salpasi ja suu haukkoi hapetonta ilmaa kuin kuíville heitetyllä kalalla. Kaikkea, mitä maan kamaraan kiinteästi kuuluu, oli nyt ilmassa ja lisäksi rautaa ja terästä.
Samassa alkoi kuullua voimistuvaa moottorien surinaa. Stukat tulevat! Sodan alkusoitto pauhaa pian toisille mollissa, toisille duurissa. Helvetillinen räjähdys, maata, kiviä, puita, rapaa, kaikkea mahdollista lennähtää näkyviin kuin jättiäiskäden lennättämänä. Toinen räjähdys, huutoja ja meteliä. Omat patteristot alkavat syytää kuolemaa keskelle riehuvaa ja kiehuvaa sekasortoa. Kun myllerrystä oli kestänyt tunnin verran, lentokoneet lähtivät, mutta vihollistykistö ei antanut armoa. Kaiken hävityksen keskellä lojuivat kaatuneet ja haavoittuneet. JR 50:n tappiot kaatuneina ja haavoittuneina kohosivat vuorokauden käydyissä taisteluissa 500 henkeen.

Pakokauhun estäminen

Suomalaiset perääntyivät ankarasti taistellen vaiheittain pohjoiseen. Viipuri menetettiin 20.6.1944. Hajalle löytyjen suomalaisjoukkojen perääntyessä niistä karkasi noin 12 000 sotilasta, joista teloitettiin 46. Kesäkuun lopussa ja heinäkuun alkupuolella käytiin maamme historian kannalta kovimmat ja voitolliset torjuntataistelut rintamalinjalla Viipurinlahti-Tali-Ihantala-Vuosalmi-Äyräpää-Vuoksi. Ratkaisevasti suomalaisten sotilaiden taistelutahtooon ja menestykseen vaikuttivat Syväriltä ja Maaselän kannakselta tuodut täydennysjoukot, panssaritorjunnan ja tyksitön tulivoiman tuntuva kasvu sekä saksalaisen lento-osaston Kuhmleyn saapuminen. Lento-osasto lakkautti vihollisen ilmaherruuden. Suomen Saksalta saaman sotilaallisen avun jatkumisen turvasi presidentti Rytin Hitlerille antama henkilökohtainen sitoumus, ettei hänen nimittämänsä hallitus solmisi rauhaa muutoin kuin yhteisymmärryksessä Saksan kanssa. Viipurin menetyksen jälkeen näytti tilanne Suomen kannalta toivottomalta. Tali-Ihantalan taistelut olivat suomalaisen sisun ja peräänantamattomuuden mestarinäyte. Vihollinen pysäytettiin ja Suomen ja Suomen itsenäisyys turvattiin. Suomalaiset joukot olivat nyt äärimmäsin ponnistuksin ja uhtauksin saavuttaneet loistavan torjuntavoiton ylivoimaisesta vihollisesta. Suomalaisten saavuttama torjuntavoitto Talin-Ihantalan suurtaistelussa oli varmistunut. Se ei kuitenkaan vielä yksin riittänyt. Tarvittiin vielä torjuntavoitot Viipurinlahdella ja Vuosalmella sekä Laatokan pohjoispuolella.

Kallis hinta - arvokas torjuntavoitto

Suomi joutui maksamaan kalliit lunnaat vapaudestaan ja itsenäisyydestään.Ratkaiseva ja historiallinen torjuntavoitto vaati 1 666 kaatunutta, 7204 haavoittunutta ja 184 kadonnutta eli yhteensä 9 044 miestä. Suomalaiset ja saksalaiset ilmavoimat tuhosivat Kannaksen taisteluissa kesällä 1944 yhteensä 569 vihollisen lentokonetta. Tästä määrästä yli puolet pudotettiin Talin-Ihantalan suurtaistelun aikana. Venäläiset meneettivät noin 600 panssarivaunua.
Kenraalievesti D.N. Gusev oli 21. Armeijakunnan komentaja. Hän antoi käskyn alaisilleen hyökkäyksen keskeyttämisestä ja puolustukseen ryhmittymisestä. Venäläisten oli pakko irrottaa joukkoja Saksan rintamalle. Tähän heitä velvoitti länsiliittouneiden kanssa Teheranissa marras-joulukuussa 1943 tehty sopimus, että venäläiset käynnistävät yleishyökkäyksen saksalaisia vastaaan itärintamalla samanaikaisesti, kun länsiliittoutuneet nousevat Normandiassa. Länsiliittouneiden maihinnousu Normandiaan alkoi 6.6.1944. Venäläiset eivät kuitenkaan pitäneet lupaustaan, He salasivat länsiliittouneilta hyökkäyksensä Suomeen. Venäläiset pelkäsivät Yhdysvaltojen vastustavan Suomen valtaamista ja miehittämistä. Joka tapauksessa venäläisillä oli nyt kiire irrottaa joukkojaan Karjalan kannakselta ja siirtää niitä Saksan vastaiselle rintamalle. Maailman kohtalot ratkaistiin Berliinin suunalla. Suomalaisten sitkeällä torjunnalla saavuttama ajanvoitto oloi osaltaan ratkaissut kansamme kohtalon. Suomi säilytti itsenäisyytensä ja välttyi vaipumasta satelliittien joukkoon.

SOPIMUSKIRJA:

Viitaten luetteloon ja arvioimiskirjaan, jonka uskotut miehet ovat laatineet Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä Tienarin talossa 30 päivänä heinäkuuta 1940 tilallisen Kaarlo Tienarin jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa, on luettelo ja arvioimiskirjassa mainitusta irtaimesta omaisuudesta keskenämme sovittu seuraavasti:
(Huom. Katso Kaarlo Tienarin perunkirjoitus hänen lisätiedoistaan)

Puimakone.
Luettelossa mainitun pelumyllyn myynnin jälkeen on hankittu silppurilietso.
Polttomoottorin myynnin jälkeen on hankittu sähkömoottori.
2 kpl. kasmasiinejä.
Sampo ja Tukeva äkeet.
2 kpl. jousiäkeitä.
Niitto -, harava -, ja kylvökone sekä kiekkojyrä.
Pajakalusto.
Mankeli.

Yllämainittu omaisuus jakautuu meidän kolmen allekirjoittaneen Pentti Tienarin, Osmo Ojasen ja Simo Tienarin kesken seuraavasti:

Ylläolevasta omaisuudesta omistan minä Pentti Tienari puolet sekä minä Osmo Ojanen ja minä Simo Tienari neljänneksen kumpikin.
Muu tässä luettelo - ja arvioimiskirjassa mainittu omaisuus on keskenämme tehdyllä sopimuksella jo aikaisemmin jaettu.

Myöhemmin on hankittu seuraava yhteinen omaisuus:

Sähköllä käypä vesipumppu johtoineen, josta mina Pentti Tienari omistan puolet, minä Osmo Ojanen ja minä Simo Tienari kumpikin neljänneksen.

Klapisirkkeli, josta minä Pentti Tienari omistan 1/3, minä Osmo Ojanen 1/3 ja josta kolmasosa kuuluu Kauppilan tilan omistajalle Juho Tienarille.

Kurussa helmikuun 19 päivänä 1953

Pentti Tienari / Osmo Ojanen

Aino Ojanen
Alaikäisen Simo Tienarin holhooja.

Todistavat:

Aarne Lehtinen / Jaakko Rimppi

RN.o 6:35 (Tienari) antaa RN. olle 6:34 (Leiju) oikeuden käyttää teitä kuviot 122, 96, 173a ja 265a
3 metrin levyisenä puutavaran kuljetusta varten ja saa RN. olta 6:34 oikeuden käyttää maantielle johtavaa tiekuviota 122, 5 metrin levyisenä ojain sisäreunoista mitattuna sekä Pullinkorvelle johtavaa tietä kuvio 512, 3 metrin levyisenä, kuten kartalle on merkitty.

Otteen oikeaksi todistaa Hämeen läänin maanmittauskonttorissa,
heinäkuun 14 p. 1955
Arkistonhoitaja Knut Wendelin.

Osmo Ojasen rippikuva.

Puoliso: 23.12.1943 Kuru Aino Kyllikki Ojanen ent. Tienari o.s. Lahdenpohja Tienarin emäntä 1937-1943, Leijun emäntä 1943-1987, syytinki kuolemaansa saakka., s. 26.11.1915 Kuru, Vaakaniemi, k. 07.07.1993 Kuru, Olkitaipale.

LEIJUN lohkomiset:

303-415-6-23 X TIENARI
12.10.1950 halkominen
303-415-6-34 X LEIJU

7.4.1961 pakkolunastus
25.3.1964 tilusvaihto
303-415-6-40 X MAANTIEALUE
8.8.1962 piirirajankäynti
8.7.1986 rajamerkkien siirto
14.11.2003 yleisen tien lunastus ja liittäminen koko rekisteriyksiköllä.

-25.3.1964 lohkominen
-303-415-6-40 X PUTKA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-41 PUTKA
Uusi 303-415-6-42 X LEIJU

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-53 X SAUNARANTA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-53 SAUNARANTA

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-54 X MÄENPÄÄ
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-54 MÄENPÄÄ

- 14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-55 X KOSKENRANTA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-55 KOSKENRANTA

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-56 X RANTAHARJU
--12.12.2007 kiinteistöjen yhdistäminen
--303-415-6-109 X Rantaharju
--1.1.2009 kuntajaon muutos
--980-458-6-109 Rantaharju

Uusi 303-415-6-57 X LEIJU
-22.3.1972 lohkominen
-303-415-6-69 X KOIVURINNE
-12.12.2007 kiinteistöjen yhdistäminen
-980-458-6-109 Rantaharju

Uusi 303-415-6-70 X LEIJU
-27.11.1975 lohkominen
-27.11.1975 piirirajankäynti
-303-415-6-75 X KOTIMÄKI
-14.1.1982 yleistietoimitus
-6.6.1986 yleistietoimitus
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-75 KOTIMÄKI

Uusi 303-415-6-76 X LEIJU
-19.7.1989 lohkominen
-303-415-6-83 X VEIKKOLA
-2.10.1991 osuuden siirto kiinteistöön
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-83 VEIKKOLA
--28.12.2010 yhteisalueosuuden siirto MMLm/5593/33/2010

Uusi 303-415-6-84 X LEIJU
-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-88 X VILLENKULMA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-88 VILLENKULMA

-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-89 X SAMMALVAARA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-89 SAMMLVAARA

-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-90 X KATVE
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-90 KATVE
-28.12.2010 yhteisalueosuuden siirto MMLm/5593/33/2010

Uusi 303-415-6-91 X LEIJU
-9.12.1993 lohkominen
-303-415-6-92 X LAURINPELTO
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-92 LAURINPELTO

Uusi 303-415-6-93 X LEIJU
-14.3.2000 luovutetun määräalan rekisteröinti
-6.12.2001 rajankäynti ja lohkominen
-303-415-6-93-M601 X
-liitetty kiinteistöön
-980-458-6-105 RANTALA (Vatka)

1.1.2009 kuntajaon muutos
Uusi 980-458-6-93 LEIJU
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

12.10.1950 TIENARIN TILA:

Peltoa 26,678 ha
Niittyä 3,283 ha
Viljelyskelpoista maata 2,335
Varsinaista metsämaata 98,171

YHTEENSÄ:
130,467 ha / jyvitysarvo 120678,25
Joutomaata 1,225 ha

TIENARISTA VÄHENNETÄÄN YHTEINEN VARASTOALUE JA LASTAUSPAIKKA:

YHTEENSÄ:
Pinta-ala 1,215 ha / jyvitysarvo 1530,50 mk
Joutomaata 0,082 ha

12.10.1950 TIENARIN TILASTA JÄÄ JAETTAVAKSI TILOILLE LEIJU JA TIENARI:

Peltoa 26,596 ha / jyvitysarvo 63949 mk
Niittyä 3,283 ha / jyvitysarvo 4471,50 mk
Viljelyskelpoista maata 2,335 ha / jyvitysarvo 1946,50 mk
Varsinaista metsämaata 97,038 ha / jyvitysarvo 48780,75 mk

YHTEENSÄ:

129,252 ha / jyvitysarvo 119147,75 mk
joutomaata 1.143 ha.

.
Vanhemmat: Kalle Lahdenpohja, s. 20.01.1874 Kuru, Vaakaniemi, Ala-Toikko, k. 26.10.1927 Kuru, Vaakaniemi ja Lempi Maria Lahdenpohja o.s. Salmelin, s. 01.01.1882 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, k. 30.03.1954 Kuru, Vaakaniemi.

Aino Ojanen lapsineen vuonna 1957.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 905

XIII Eemeli Manu Matinpoika Ojanen, (Taulusta 894, äiti Emilia Ojanen) Eemeli oli Ylä-Toikon renki mennessään naimisiin, Tienarin itsellinen, Ristaniemen työmies 1914-15, itsellinen 1916-1920., s. 30.12.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 26.01.1965 Kuru.

Tienarin itsellisen Eemeli ja Josefina Ojasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: 21.04.1908 Kuru Josefiina Antonintytär Ojanen o.s. Lehtonen Kastarin torpan Salon tytär. Josefiina oli Ylä-Toikon piika mennessään naimisiin., s. 23.02.1888 Kuru, Olkitaipale, Kastari, Salo, k. 27.06.1968 Kuru.
Vanhemmat: Anton (Antti) Lehtonen e. Lähdekorpi, s. 23.11.1858 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen, k. 03.12.1917 Kuru, Olkitaipale, Tienari ja Maria Miina Lehtonen o.s. Salonen, s. 01.07.1864 Kuru, Vaakaniemi, Ylä-Toikko.

Lapset:

Yrjö Henrikki Ojanen s. 24.06.1909 Kuru, Olkitaipale, Tienari, k. 28.06.1931 Kuru.

Elvi Maria Ojanen s. 09.04.1912 Kuru, Olkitaipale, k. 07.09.1929 Kuru-laiva.

Iita Annikki Ojanen s. 01.09.1914 Kuru, Ristaniemi, k. 17.11.1928 Kuru.

Toini Elisa Ojanen ent. Halviala o.s. Ojanen s. 05.09.1917 Kuru, Ristaniemi, k. 25.11.2001 Kuru, Olkitaipale.

Erkki Olavi Ojanen Eläkeläinen, s. 24.10.1919 Kuru, Ristaniemi, k. 28.05.2011 Kuru.

Erkki ja Kauko O.O:n 50-vuotis juhlissa 5/1975

Pentti Kalervo Ojanen s. 02.09.1926 Kuru, Olkitaipale, k. 23.11.1985 Kuru.

Pentti Ojasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Viljo Johannes Ojanen s. 30.01.1932 Kuru, Olkitaipale. Muutti naimatonna Sääksmäki 10.11.1959.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 906

XI Kustava Karoliina Jaakopintytär Mäkelä o.s. Sanden, (Taulusta 882, isä Jaakoppi Sanden) Kustava oli lukkarin & kanttorin tytär, muutti Kurun Riuttaskorven Suutarilaan emännäksi v. 1856 Suoniemeltä lapsineen miehensä kuoltua., s. 12.12.1823 Suoniemi, k. 10.04.1899 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

1. puoliso: 16.05.1844 Suoniemi Aaron Aaroninpoika Tolppa Aaron kuoli lavantautiin 34-vuotiaana, s. 09.07.1818 Tottijärvi, k. 03.08.1852 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.
Vanhemmat: Aaron Tolppa e. Jussila, s. 29.12.1792 Hämeenkyrö, Timi, k. 14.01.1860 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä ja Helena Tolppa, s. 28.11.1794 Karkku, k. 02.03.1861 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä.

Lapset:

Amanda Helena Ketola o.s. Sanden , s. 29.10.1844 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä. Tauluun 907

Erika Karolina Sanden , s. 16.04.1847 Suoniemi, Pakkala, Antintalo. Tauluun 921

Kustava Vilhelmina Haukijärvi o.s. Sanden , s. 31.01.1850 Suoniemi, Pakkala, Antintalo. Tauluun 922

2. puoliso: 08.06.1856 Kuru Antti Matinpoika Mäkelä Lampuoti. Suutarila siirtyi Tampereen Asfalttitehdas Oy:n omistukseen 1890-luvun alussa (N:ro1, 5/24 manttaalia)., s. 14.11.1823 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 14.05.1898 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.
Vanhemmat: Matti Mäkelä e. Suojärvi II, s. 29.01.1793 Kuru, Riuttaskorpi, k. 23.01.1871 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila ja Heta Mäkelä o.s. Gode, s. 08.04.1801 Tampere, Harju, Lielahti, k. 08.06.1856 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:

Antti Valentin Mäkelä s. 15.01.1858 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 25.03.1862 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Emma Elina Moisio o.s. Mäkelä , s. 18.11.1859 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila. Tauluun 926

Juho Aukusti Koivunen e. Mäkelä , s. 12.01.1862 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila. Tauluun 927

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 907

XII Amanda Helena Aaronintytär Ketola o.s. Sanden, (Taulusta 906, äiti Kustava Mäkelä) Amanada asui Kurussa Kurun Suutarilassa, Kurun puustellissa, Mäkelän talossa, Ylä-Minkkisellä ja kruununtorppa Petäjäjärvellä., s. 29.10.1844 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä, k. Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: 19.10.1861 Kuru Gabriel Matinpoika Ketola e. Kallio Renkinä Mäkelässä 1861-62, Suutarilassa päärenkinä 1862-63, Yläminkkisellä isäntärenkinä 1863-65, itsellinen renki Mäkelässä 1865-67, sama Suutarilassa 1867-68, torpparina Riuttaskorven kruununtorppa Petäjäjärvellä 1869-1977, muutto Kurun Keihäslahden Alamännistön torppariksi 1877-1878, taas muutto Kurun Riuttaskorven Mäkelän Ketolaan torppariksi 1878 -, s. 26.02.1835 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 16.02.1905 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Vanhemmat: Matti Kallio e. Leppämäki, s. 01.04.1796 Kuru, Riuttaskorpi, k. 30.10.1841 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä ja Liisa Kallio o.s. Ala Kallio, s. 09.04.1801 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 29.12.1885 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Lapset:

Kalle Eemeli Vierikko e. Ketola , s. 30.09.1862 Kuru, Keihäslahti, Kuru. Tauluun 908

Juho Anselmi Kitunen e. Ketola , s. 11.03.1865 Kuru, Riuttaskorpi, Ylä-Minkkinen. Tauluun 912

Eelis Henrik Ketonen e. Ketola , s. 19.01.1867 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä. Tauluun 913

Otto Ketola Otto oli kuuromykkä., s. 28.07.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Oskar Ketola s. 18.04.1875 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 19.03.1876 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Oskar Ketola , s. 13.06.1877 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä. Tauluun 916

Matti Ketola Matti kuoli 28-vuotiaana aivokuumeeseen., s. 20.06.1879 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 03.05.1908 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Ketolan hautapaasi Kurun Tammikankaalla. Kuva Riitta Järvinen Kangasala

Emma Johanna Frang o.s. Ketola , s. 08.10.1881 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä. Tauluun 917

Toivo Ketola s. 21.07.1883 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Amanda Karoliina Hakola o.s. Ketola , s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä. Tauluun 918

Olga Maria Ketola s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 908

XIII Kalle Eemeli Gabrielinpoika Vierikko e. Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) Riuttaskorven Vierikon kruununtorpan isäntä., s. 30.09.1862 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Puoliso: 29.12.1886 Kuru Anna Antintytär Kalliojärvi s. 28.12.1863 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi.
Vanhemmat: Antti Kalliojärvi, s. 12.09.1823 Kuru, Riuttaskorpi, Torttijärvi, k. 02.05.1864 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi ja Anna Kalliojärvi o.s. Sillanpää, s. 03.10.1825 Kuru, Riuttaskorpi, Minkkinen, k. 08.03.1911 Kuru, Keihäsjärvi.

Lapset:

Juho Eeli (Eeti) Vierikko , s. 10.02.1888 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 909

Arviiti Vierikko s. 23.09.1889 Kuru, Riuttaskorpi.

Kalle August Vierikko , s. 26.11.1891 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 910

Lauri Jaakop Vierikko s. 04.04.1894 Kuru, Riuttaskorpi, k. 1975.

Katri Sofia Vierikko s. 25.06.1896 Kuru, Riuttaskorpi, k. 23.11.1896 Kuru, Riuttaskorpi.

Iivari Teohardt Vierikko , s. 10.09.1897 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 911

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 909

XIV Juho Eeli (Eeti) Kallenpoika Vierikko, (Taulusta 908, isä Kalle Vierikko) s. 10.02.1888 Kuru, Riuttaskorpi, k. 1962 Kuru.

Puoliso: 11.04.1917 Kuru Lempi Maria Juhontytär Vierikko o.s. Lammi s. 20.03.1886 Kuru, Riuttaskorpi, k. 04.12.1953 Kuru.
Vanhemmat: Juho Heikki Lammi, s. 11.01.1850 Virrat (Kuru), Riuttaskorpi, Puntanen, k. 10.11.1915 Kuru, Riuttaskorpi ja Miina Lammi o.s. Koivulammi, s. 04.01.1862 Virrat, k. 1944 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:

Raakel Lemmitty Harden o.s. Vierikko s. 11.08.1917 Kuru, Riuttaskorpi, k. 26.02.1988.

Lasse Juhani Vierikko Tilallisen poika, s. 13.12.1919 Kuru, Riuttaskorpi, k. 14.10.1941 Inkeri, Valkeasaari (kaatui).

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta

Sotilasarvo: korpraali
Joukko-osasto: Jalkaväkirykmentti 3, 1. komppania (1./JR 3)
Siviilisääty: naimaton
Lapsia: 0
Kansalaisuus: Suomi
Kansallisuus: Suomi
Äidinkieli: suomi.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta Sotilasarvo: korpraali Joukko-osasto: Jalkaväkirykmentti 3, 1. komppania (1./JR 3) Siviilisääty: naimaton Lapsia: 0 Kansalaisuus: Suomi Kansallisuus: Suomi Lasse Juhani Vierikko (1919-1941)

Ossi Valio Vierikko s. 01.10.1924 Kuru, Riuttaskorpi, k. 03.05.2008.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 910

XIV Kalle August Kallenpoika Vierikko, (Taulusta 908, isä Kalle Vierikko) s. 26.11.1891 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: 02.09.1920 Kuru Lempi Toini Manuntytär Vierikko o.s. Latoniemi s. 28.02.1901 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen, k. 23.12.1985 Kuru.
Vanhemmat: Manu Latoniemi e. Yläjoki, s. 17.02.1858 Kuru, Poikelus, Lamminperä, k. 11.02.1918 Kuru, Keihäsjärvi ja Anna Latoniemi o.s. Ojanen, s. 28.02.1856 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 21.12.1918 Ruovesi, Pihlajalahti, Sillanpää.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 911

XIV Iivari Teohardt Kallenpoika Vierikko, (Taulusta 908, isä Kalle Vierikko) s. 10.09.1897 Kuru, Riuttaskorpi, k. 22.11.1984 Kuru.

Puoliso: Lyyti Josefiina Fabianintytär Vierikko o.s. Aalto s. 10.06.1898 Kuru, Vaakaniemi, Leppälahti, Markkula, k. 24.04.1981 Kuru.
Vanhemmat: Fabian Aalto e. Latoniemi, s. 18.06.1860 Kuru, Keihäsjärvi, k. 13.10.1952 Kuru, Olkitaipale, Markkula ja Josefiina Aalto o.s. Stengård, s. 05.10.1864 Ikaalinen, Juhtimäki, Hauturi, Stengård, k. 18.05.1901 Kuru, Leppälahti, Markkula.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 912

XIII Juho Anselmi Gabrielinpoika Kitunen e. Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) Kurun Keihäsjärven Saarijärven tilan Rajalan mäkitupalainen 1894-1899, Riuttaskorven Vehkosen tilan Kitusen kruununtorpan isäntä 1899--1920-luvulle., s. 11.03.1865 Kuru, Riuttaskorpi, Ylä-Minkkinen.

Puoliso: 17.05.1891 Kuru Vilhelmiina Aatuntytär Kitunen o.s. Rajala s. 29.07.1869 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi.
Vanhemmat: Aatu Rajala, s. 06.05.1845 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi ja Selma Pitkälä, s. 12.12.1846 Kuru, Karjula, Pyydysmäki, k. 08.06.1882 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi.

Lapset:

Iivari Sakkeus Kitunen s. 23.08.1892 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Kalle Anselmi s. 20.03.1895 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi, Rajala, k. 18.01.1896 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi, Rajala.

Viljo Johannes Kitunen s. 03.05.1897 Kuru, Keihäsjärvi, Saarijärvi, Rajala.

Kalle Ilmari Kitunen s. 12.02.1900 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

Toivo Jaakko Kitunen s. 24.06.1903 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

Paavo Eemil Kitunen s. 22.08.1905 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

Huugo Valdemar Kitunen s. 14.05.1907 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

Martti Jeremias Kitunen s. 26.06.1910 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

Bertta Maria Kitunen s. 17.03.1914 Kuru, Riuttaskorpi, Vehkonen, Kitunen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 913

XIII Eelis Henrik Gabrielinpoika Ketonen e. Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) Riuttaskorven Haukijärven renki, itsellinen. Riuttaskorven Pohjasmäen itsellinen., s. 19.01.1867 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 10.01.1923 Kuru, Riuttaskorpi.

1. puoliso: 20.05.1888 Kuru Maria Eufrosyne Mikontytär Ketola o.s. Riitijoki s. 17.08.1869 Kuru, Aurejärvi, k. 20.09.1894 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki.
Vanhemmat: Mikko Riitijoki e. Fågel, s. 02.07.1824 Parkano, k. 13.11.1899 Kuru, Aurejärvi ja Vilhelmiina Riitijoki o.s. Mustalahti, s. 06.12.1840 Parkano, Alaskylä.

Lapset:

Johannes Ketola s. 02.08.1888 Kuru, Riuttaskorpi, Haukijärvi, k. 16.07.1889 Kuru, Riuttaskorpi, Haukijärvi.

Emma Maria Heino o.s. Ketonen , s. 18.12.1891 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki. Tauluun 914

2. puoliso: 19.07.1896 Kuru Hilda Maria Taavetintytär Leppa ent. Ketonen o.s. Lähteenmäki Hilda muutti poikansa Toivon kanssa miehensä kuoleman jälkeen 1923 Kanadaan., s. 01.05.1876 Ikaalinen, Juhtimäki, Erä.

Lapset:

Kalle Ketonen s. 21.03.1898 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki, k. 09.09.1900 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki.

Olga Elisabeth Ketonen s. 05.11.1901 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki, k. 12.08.1910 Kuru, Riuttaskorpi, Leppälä.

Toivo Leppa e. Ketonen Toivo muutti Kandasta takaisin Suomeen vaimonsa Kertun kanssa ja molemmat kuolivat hoitokodissa Tampereella., s. 1912 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki, k. Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 914

XIV Emma Maria Eeliksentytär Heino o.s. Ketonen, (Taulusta 913, isä Eelis Ketonen) Olkitaipaleen Vanhakylän Leveelahden torpan piika 1907, Emma muutti vuonna 1908 takaisin kotiinsa., s. 18.12.1891 Kuru, Riuttaskorpi, Pohjasmäki, k. 23.07.1965 Kuru, Olkitaipale.

Emma Heino os. Ketonen. Kuva Ritva Järvinen Kangasala

Puoliso: Kalle (äpärä) Karoliinanpoika Heino e. Hast Kalle oli armeijaan kelpaamaton, virheellöinen. Kaarle muutti Kurusta 31.10.1907 Teiskoon., s. 16.11.1873 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Moisio, k. 26.01.1950 Kuru, Olkitaipale.

Kalle Heinoa kutsuttiin Posti-Kalleksi ja mummua kutsuttiin Postin Emmaksi (lapsia Postin kakaroiksi), koska Kalle oli postinkantaja. Hän oli vammautunut tietääkseni kehdossa, kun isosisko katsoi öljylampulla Kalle-vauvaa kehtoon ja vauva sai pahoja palovammoja, mm. toiseen käteen. Tässä liitteenä vielä kuolinilmoitus.

Lähde: Ritva Järvinen Kangasala.
Äiti: Karoliina (äpärä) Mäennenä, s. 25.12.1843 Peräseinäjoki, Kihniö, Liikala, k. 31.01.1907 Kuru, Keihäslahti.

Kalle Heinon kuolinilmoitus.

Lapset:

Pentti Kalevi Heino s. 17.03.1926 Kuru, Olkitaipale, k. 13.04.1978 Australia, Sydney.

Sisko Aleksandra Metso o.s. Heino , s. 17.10.1927 Kuru, Olkitaipale. Tauluun 915

Matti Väinämö Heino s. 03.02.1929 Kuru, Olkitaipale, k. 20.05.1996 Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 915

XV Sisko Aleksandra Kallentytär Metso o.s. Heino, (Taulusta 914, äiti Emma Heino) s. 17.10.1927 Kuru, Olkitaipale, k. 02.08.2016 Kuru, Olkitaipale.

Sisko Metson os. Heino ja hänen miehensä Soini Metson ja isänsä Kalle Heinon kaunis hautakivi Kurun Tammikankaan hautausmaalla. Kuva Riitta Järvinen Kangasala

1. vihkimättä: Pentti Maunu Peltonen s. 12.07.1927 Tampere, k. 2002 Tampere.

2. puoliso: 16.12.1956 Kuru Soini Armas Metso s. 24.07.1929 Karjalankannas, Käkisalmi, k. 15.10.2016 Kuru, Olkitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 916

XIII Oskar Gabrielinpoika Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) s. 13.06.1877 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 1929 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: 22.06.1906 Kuru Lyyli Katri Juhontytär Ketola o.s. Mäkelä s. 02.08.1884 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Juho Manu Mäkelä, s. 26.03.1830 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 20.02.1916 Kuru, Riuttaskorpi, Vähä-Mäkelä ja Amanda Mäkelä o.s. Heinämäki, s. 05.08.1854 Kuru, Riuttaskorpi, Ylä-Minkkinen.

Lapset:

Wiljo Johannes Ketola s. 13.05.1907 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Meeri Amanda Ketola s. 15.09.1909 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 917

XIII Emma Johanna Gabrielintytär Frang o.s. Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) s. 08.10.1881 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: 04.09.1900 Kuru Teemu (äpärä) Liisanpoika Frang Teemu otettiin kasvatiksi Keihäsjärven Alasen Salmen torppaan 13-vuotiaana. Salmen torppari 1897 alkaen. Teemu muutti vaimonsa Emman kanssa 4.3.1902 Amerikkaan, jossa syntyi tytär Elli. Teemu palasi perheineen Amerikasta ennen vuotta 1909. Keihäslahden Leponiemen itsellinen. Karjulan Vähä-Karjun Särkijärvi/Männistön osaviljelijä (0,0225 manttaalia)., s. 01.06.1876 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.
Äiti: Liisa Frang, s. 01.06.1845 Kuru, Riuttaskorpi, Järvenpää.

Lapset:

Elli Aurora Frang s. 01.11.1906 Amerikka.

Eero Olavi Frang s. 23.06.1909 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 918

XIII Amanda Karoliina Gabrielintytär Hakola o.s. Ketola, (Taulusta 907, äiti Amanda Ketola) s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: 08.09.1905 Kuru Oskari Salomon Salomoninpoika Hakola e. Eklund Tilallinen, Oskari kuoli 72-vuotiaana sydäninfarktiin., s. 27.10.1879 Kuru, Riuttaskorpi, k. 24.10.1952 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Salomon Eklund, s. 08.07.1842 Virrat, Vaskivesi, Taipale, k. 06.11.1919 Kuru, Karjula, Ojala ja Ulla Eklund o.s. Hakola, s. 20.05.1843 Kuru, Riuttaskorpi, k. 02.05.1906 Kuru, Riuttaskorpi, Hakola.

Lapset:

Aili Miranda Siltanen o.s. Hakola , s. 28.04.1907 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 919

Elo Oskari Hakola s. 12.10.1909 Kuru, Riuttaskorpi.

Kauko Veikko Hakola , s. 15.10.1912 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 920

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 919

XIV Aili Miranda Oskarintytär Siltanen o.s. Hakola, (Taulusta 918, äiti Amanda Hakola) s. 28.04.1907 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: 01.07.1936 Kuru Väinö Johannes Manunpoika Siltanen Sekatyömies, metsätyönjohtaja., s. 27.12.1908 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi, Alamännistö, k. 21.04.1995 Kuru.
Vanhemmat: Manu Siltanen e. Svartvik, s. 31.03.1879 Kuru, Hainari, k. 03.12.1933 Kuru ja Hilda Maria Siltanen o.s. Lahtinen, s. 29.07.1883 Kuru, Olkitaipale, k. 10.11.1950 Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 920

XIV Kauko Veikko Oskarinpoika Hakola, (Taulusta 918, äiti Amanda Hakola) s. 15.10.1912 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: Kerttu Helena Hakola o.s. Koskinen s. 26.03.1921 Kuru.
Vanhemmat: Juho Kustaa Koskinen, s. 26.01.1892 Parkano, k. 29.10.1967 Parkano ja Olga Amalia Koskinen o.s. Andersson, s. 16.04.1891 Kuru, Aurejärvi, Ahvenlammi, Kaunisto, k. 10.08.1938 Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 921

XII Erika Karolina Aaronitytär Sanden, (Taulusta 906, äiti Kustava Mäkelä) Muutti Kurun Riuttaskorven Suutarilaan, Karjulan Hietalaan piiaksi, s. 16.04.1847 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.

Puoliso: 14.04.1872 Kuru, Vähäkrju Kalle (äpärä) Kustavanpoika Karjulan hietalan, Riuttaskorven Suutarilaan rengiksi, muutti vaimonsa kanssa 19.7.1873 Ruoveden Pihlajalahden Nenosen Hakajärven Lammin tölliin rengiksi, Kalle kuoli Korpelassa 39-vuotiaana vaivaisena ''pakotukseen''., s. 11.08.1840 Kuru, Karjula, Pyydysmäki, k. 19.10.1879 Ruovesi, Ritoniemi, Korpela.
Äiti: Kustava Sofia, s. 03.09.1803 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Lapset:

Amanda s. 16.01.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 18.02.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Kalle Eemeli s. 21.06.1875 Ruovesi, Pihlajalahti, Nenonen, Hakajärvi, Lammi.

Manu s. 28.01.1878 Ruovesi, Pihlajalahti, Nenonen, Hakajärvi, Lammi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 922

XII Kustava Vilhelmina Aaronintytär Haukijärvi o.s. Sanden, (Taulusta 906, äiti Kustava Mäkelä) s. 31.01.1850 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.

Puoliso: 27.12.1868 Kuru Kalle Kustaa Antinpoika Haukijärvi e. Mäkelä Riuttaskorven Suutarilan (N:ro1, 5/24 manttaalia) lampuoti, Kalle siirtyy Haukijärvelle. Suutarila siirtyy vuonna 1887 Tampereen Asfalttitehdas Oy:n omistukseen., s. 16.04.1849 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 11.07.1891 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Antti Mäkelä, s. 14.11.1823 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 14.05.1898 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila ja Ulla Mäkelä o.s. Petäjäniemi, s. 30.05.1821 Kuru, Karjula, k. 09.07.1855 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Lapset:

Emma Karoliina Hakamäki o.s. Haukijärvi , s. 11.02.1870 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila. Tauluun 923

Oskar Haukijärvi e. Haukijärvi s. 25.11.1872 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Kalle Viktor Haukijärvi , s. 08.09.1875 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila. Tauluun 924

Juho Aukusti Haukijärvi s. 29.12.1877 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Manu Järvi e. Haukijärvi Manulla ollut vaimo ja kolme lasta USA:ssa, s. 19.01.1880 Kuru, Riuttaskorpi, k. 23.01.1953 USA, Minnesota.

Antti Haukijärvi s. 30.03.1882 Kuru, Riuttaskorpi, k. 30.12.1906 Kuru, Riuttaskorpi.

Amanda Vilhelmiina Haukijärvi s. 21.11.1884 Kuru, Riuttaskorpi, k. 19.08.1888 Kuru, Riuttaskorpi.

Niilo Matias Haukijärvi , s. 19.02.1886 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 925

Aatu Johannes Haukijärvi s. 14.06.1890 Kuru, Riuttaskorpi, k. 19.10.1890 Kuru, Riuttaskorpi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 923

XIII Emma Karoliina Kallentytär Hakamäki o.s. Haukijärvi, (Taulusta 922, äiti Kustava Haukijärvi) s. 11.02.1870 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 04.05.1914 Kuru, Riuttaskorpi, Vähä-Suutarila.

Puoliso: Antti Kustaanpoika Hakamäki e. Ala-Männistö Riuttaskorven Hakamäen tilan (1/10 manttaalia) isäntä 1887-1917, jonka jälkeen Antti ja poika muuttivat Kurusta 28.11.1917 Pirkkalaan., s. 11.08.1859 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi, Vehkajärvi.
Vanhemmat: Kustaa Aatu Ala-Männistö e. Lepistö, s. 28.09.1822 Kuru, Keihäslahti, Kuru, k. 17.07.1879 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi, Ala-Männistö ja Maija Stina Herrahuhta, s. 05.02.1822 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Lapset:

Antti Eemil Hakamäki s. 24.11.1886 Kuru, Riuttaskorpi.

Kalle Oskari Hakamäki s. 23.02.1889 Kuru, Riuttaskorpi, k. 02.10.1891 Kuru, Riuttaskorpi.

Emma Amanda Hakamäki s. 05.12.1891 Kuru, Riuttaskorpi, k. 05.01.1892 Kuru, Riuttaskorpi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 924

XIII Kalle Viktor Kallenpoika Haukijärvi, (Taulusta 922, äiti Kustava Haukijärvi) s. 08.09.1875 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 23.09.1949 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: 15.10.1893 Kuru Manta Matintytär Haukijärvi o.s. Luomajärvi s. 20.02.1873 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Matti Luomajärvi, s. 09.04.1825 Kuru, Riuttaskorpi, k. 09.01.1902 Kuru, Riuttaskorpi ja Maria Miina Luomajärvi o.s. Lannetta, s. 14.03.1830 Kuru, Aurejärvi, k. 24.07.1903 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:

Olka Maria Haukijärvi s. 10.06.1894 Kuru, Riuttaskorpi, k. 20.12.1896 Kuru, Riuttaskorpi.

Kalle Vihtori Haukijärvi s. 05.11.1895 Kuru, Riuttaskorpi.

Olga Maria Haukijärvi s. 05.08.1897 Kuru, Riuttaskorpi.

Lempi Amanda Haukijärvi s. 20.01.1900 Kuru, Riuttaskorpi.

Laura Kustaava Haukijärvi s. 01.10.1901 Kuru, Riuttaskorpi, k. 14.07.1903 Kuru, Riuttaskorpi.

Eino Johannes Haukijärvi Jatkosodan metsäkaartilainen., s. 28.03.1903 Kuru, Riuttaskorpi, k. 17.07.1957 Kuru, Pohjankapee, Ala-Kapee, Autio.

Eino teki metsäkaartissa korsussa asuessaan lapsilleen leikkikaluja, kuvassa hänen tekemänsä puuhevonen.

Laura Kustaava Haukijärvi s. 22.08.1910 Kuru, Riuttaskorpi, k. 04.02.1977 Kuru, Riuttaskorpi.

Hannes Veli Haukijärvi s. 07.10.1914 Kuru, Riuttaskorpi, k. 24.03.1965 Kuru.

Manu Veikko Haukijärvi s. 06.10.1916 Kuru, Riuttaskorpi, k. 27.10.1918 Kuru, Riuttaskorpi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 925

XIII Niilo Matias Kallenpoika Haukijärvi, (Taulusta 922, äiti Kustava Haukijärvi) s. 19.02.1886 Kuru, Riuttaskorpi, k. 10.06.1958 Kuru, Riuttaskorpi.

Ida ja Niilo Haukijärven hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: Ida Johanna Haukijärvi s. 17.02.1902, k. 30.08.1975 Kuru, Riuttaskorpi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 926

XII Emma Elina Antintytär Moisio o.s. Mäkelä, (Taulusta 906, äiti Kustava Mäkelä) s. 18.11.1859 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Puoliso: 15.09.1878 Kuru Aleksanteri (Santeri) Nikodeemuksenpoika Moisio e. Haukilahti Kurun Riuttaskorven Vierikon kruununtorppari. Virtain Vaskiveden Rajalan Moision torppari, s. 21.01.1854 Kuru, Riuttaskorpi, Vierikko.
Vanhemmat: Nikodeemus Vierikko ent. Haukilahti e. Sormunen, s. 01.04.1827 Kuru, Aurejärvi, Sormunen, k. 14.05.1907 Kuru, Riuttaskorpi ja Maria (äpärä) Haukilahti o.s. Ellilä, s. 05.05.1829 Virrat, Ilomäki, k. 15.12.1867 Ruovesi, Visuvesi, Ranta-Pusu.

Lapset:

Amanda Elina Moisio o.s. Vierikko s. 25.08.1879 Kuru, Riuttaskorpi.

Nestor Nikodeemus Moisio e. Vierikko s. 25.02.1882 Kuru, Riuttaskorpi.

Eeli Jaakoppi Moisio e. Vierikko s. 31.07.1884 Kuru, Riuttaskorpi.

Väinö Aleksanteri Moisio e. Vierikko s. 04.01.1887 Kuru, Riuttaskorpi.

Matti Moisio e. Vierikko s. 13.09.1889 Kuru, Riuttaskorpi.

Toivo Antero Moisio s. 27.04.1892 Virrat, Vaskivesi, Rajala, k. 06.07.1901 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

Emma Johanna Moisio Emma muutti Kanadaan vuonna 1920, s. 19.01.1895 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

Lempi Maria Moisio s. 27.11.1896 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

Paavo Patrikki Moisio s. 15.04.1899 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

Aina Matilda Moisio s. 14.03.1902 Virrat, Vaskivesi, Rajala, k. 16.11.1902 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

Eemeli Moisio s. 01.04.1904 Virrat, Vaskivesi, Rajala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 927

XII Juho Aukusti Antinpoika Koivunen e. Mäkelä, (Taulusta 906, äiti Kustava Mäkelä) Juho oli Petäjälammin Ylä-Paappasen Niinimäen suutari 1884-1915., s. 12.01.1862 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 16.04.1915 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

Puoliso: 30.06.1883 Kuru Olga Pauliina Kustaantytär Koivunen o.s. Ahlgren s. 31.08.1863 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

Lapset:

Aino Sofia Lehtinen o.s. Koivunen , s. 15.05.1884 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki. Tauluun 928

Arviiti Aleksanteri Koivunen Ylä-Paappasen Niinimäen suutari., s. 11.09.1886 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

Urho Johannes Koivunen , s. 01.05.1890 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki. Tauluun 929

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 928

XIII Aino Sofia Juhantytär Lehtinen o.s. Koivunen, (Taulusta 927, isä Juho Koivunen) s. 15.05.1884 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

Puoliso: 19.06.1903 Kuru Eemil Eetu Kallenpoika Lehtinen Kurun Karjulan Kosken itsellinen vuoteen 1911, jonka jälkeen perhe muutti Kurusta 30.11.1911 Pirkkalaan. Pirkkalan Memmolan Alastalon sahanasettaja 1911-, s. 09.10.1877 Kuru, Petäjälammi, Pohja.
Vanhemmat: Kalle Heikki Lehtinen e. Hörman, s. 20.10.1844 Kuru, Hainari, Kivioja ja Tilta Lehtinen o.s. Lamminniemi, s. 05.03.1857 Kuru, Keihäslahti.

Lapset:

Martta Esteri Lehtinen s. 20.08.1904 Kuru, Karjula, Koski.

Toini Eufrosyne Lehtinen s. 11.02.1906 Kuru, Karjula, Koski.

Viljo Feliks Lehtinen s. 14.01.1908 Kuru, Karjula, Koski.

Mauno Eemil Lehtinen s. 15.09.1910 Kuru, Karjula, Koski.

Aili Inkeri Lehtinen s. 01.03.1914 Pirkkala, Memmola, Alastalo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 929

XIII Urho Johannes Juhanpoika Koivunen, (Taulusta 927, isä Juho Koivunen) Urho oli Amerikassa ja perusti siellä perheen vuonna 1913 ja palasi Suomeen. Ylä-Paappasen Niinimäen suutari., s. 01.05.1890 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

Puoliso: 1913 Amerikka Maria Katariina Vihtorintytär Koivunen o.s. Korkeamäki s. 07.12.1895 Pomarkku.

Lapset:

Yrjö Viljami Koivunen Yrjö on kastettu Kurussa 28.03.1919., s. 29.03.1913 Amerikka.

Kerttu Astrid Koivunen Kerttu on kastettu Kurussa 28.03.1919., s. 29.08.1914 Amerikka.

Ingrid Eleonoora Koivunen s. 25.07.1919 Kuru, Petäjälammi, Ylä-Paappanen, Niinimäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 930

XI Kalle Kustaa Jaakopinpoika Laurila e. Sanden, (Taulusta 882, isä Jaakoppi Sanden) Suoniemen Ruolahden Laurilan talon isäntärenki., s. 11.04.1828 Suoniemi, k. Suoniemi, Ruolahti.

Puoliso: 08.03.1857 Suoniemi Vilhelmiina Heikintytär Laurila o.s. Sanden Piika, s. 22.06.1831 Karkku, k. Suoniemi, Ruolahti.

Lapset:

Kalle Viktor Laurila s. 25.12.1857 Suoniemi, Ruolahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 931

XI Aukusta Charlotta Jaakopintytär Ala-Heikkilä o.s. Sanden, (Taulusta 882, isä Jaakoppi Sanden) s. 14.07.1834 Suoniemi.

Puoliso: 26.12.1855 Suoniemi Malakias Aaroninpoika Ala-Heikkilä e. Tolppa Perhe muutti 9.11.1864 Mouhijärvelle, s. 09.12.1828 Tottijärvi.
Vanhemmat: Aaron Tolppa e. Jussila, s. 29.12.1792 Hämeenkyrö, Timi, k. 14.01.1860 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä ja Helena Tolppa, s. 28.11.1794 Karkku, k. 02.03.1861 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä.

Lapset:

Augusta Karoliina Ala-Heikkilä s. 17.11.1856 Suoniemi, Ruolahti.

Kalle Enrill Ala-Heikkilä s. 05.08.1863 Suoniemi, Ruolahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 932

X Matteus Albinus Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 879, äiti Saara Sanden) Liedon Vakoisten rusthollin lampuoti, Matteus kuoli 40-vuotiaana hermokuumeeseen., s. 09.09.1797 Vahto, Haavisto, k. 07.07.1838 Lieto, Loukinainen, Vakoinen.

Puoliso: 20.11.1823 Maaria Valpuri Tuomaantytär Sanden o.s. Kukkarkoski Valpuri oli Kärsämäen Marttilan piika naimisiin mennessään, Liedon Loukinaisten Vakoisten rusthollin emäntä, s. 20.04.1801 Lieto.
Vanhemmat: Tuomas Kukkarkoski, s. 23.11.1763 Lieto ja Liisa Kukkarkoski o.s. Harviainen, s. 17.11.1765 Lieto.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 933

X Markus Reinhold Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 879, äiti Saara Sanden) Lukkari, Markus oli vangittu luultavasti noin vuonna 1825 epäiltynä murhasta. Hänet tuomittiin Helsingin edustalla olevaan Viaporin (nyk.Suomenlinna) Särkän saaren vankilaan seitsemäksi vuodeksi., s. 19.04.1800 Vahto, Haavisto, k. 1841.

Lukkarin tehtävät vuoden 1686 kirkkolaissa
Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla;

"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.

Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.

Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu"

1800-luvun alkupuolella lukkarin tehtäviin kuului myös erinäisiä välskärin töitä, mm. rokotusten antaminen. Toisaalta mm. Halikon seurakunnan hankittua urut kirkkoonsa, tuli lukkarista samalla myös urkuri.

Edellä mainittua kirkkolakia ei aikain kuluessa aina noudatettu ja monien lukkarin luku- sekä kirjoitustaito saattoi olla perin heikkoa. On myös mainintoja siitä, että 1700-luvun puolivälissä lukkari olisi antanut lapsille opetusta.

Lukkarit sairaiden hoitajina

Vielä 1700-luvulla vallitsevan käsityksen mukaan suonenisku oli tehokas hoito miltei jokaisessa sairaudessa. Lääkärien ja välskärien harvalukuisuudesta johtuen väestöllä ei ollut Ruotsissa ja varsinkaan Suomessa juuri mahdollisuuksia päästä osalliseksi tästä verrattomasta parannuskeinosta.

Collegium medicum esitti sen vuoksi vuonna 1750 maaherroille toivomuksen, että lukkarit voisivat palvella sairaita suonta iskemällä. Asian tärkeyden vuoksi myös terveyskomissio kysyi vuoden 1753 valtiopäivillä, "eikö lukkareiksi otettavien pitäisi tästä lähtien osata suonen avaaminen, koska seurakunnan jäsenillä olisi silloin sairauden sattuessa mahdollisuus päästä jonkun lähellä asuvan verenlaskijan luokse ja välttyä turvautumasta naisväkeen tai muihin, jotka eivät ymmärrä avata oikeaa suonta."

Collegium medicum teki vuonna 1755 asiasta esityksen suoraan kuninkaalle, joka hyväksyi sen. Sekä silloisten että tulevien lukkareiden oli nyt hankittava taito iskeä suonta. Collegium medicum lupasi ilmoittaa asiasta tuomiokapituleille, joiden tuli saattaa määräykset seurakuntien tietoon papiston välityksellä. Vuoden 1756 valtiopäiviä varten laatimassaan kertomuksessa Collegium medicum ilmoittikin huolehtineensa kuninkaan käskyn mukaan, ”ettei ainoastaan piirilääkärien, vaan myös lukkareiden joka pitäjässä, on osattava avata suoni sairaalta.”

Lukkarien käyttäminen muullakin tavalla apuna sairaanhoidon tehtävissä tuli jälleen esille Collegium medicumissa vuonna 1794. Silloin ehdotettiin, että lukkarien olisi suoneniskun lisäksi opittava mm. sitomaan murtumia ja haavoja, avustamaan sukupuolitautien hoidossa, tuntemaan tavallisimmat taudit ja lääkeyrtit, laatimaan kertomuksia taudeista sekä säilyttämään ja jakamaan lääkkeitä. Suunnitelma näyttää kuitenkin rauenneen silloin.

Asia sai Suomessa uuden käänteen, kun vuonna 1797 perustettu ”Suomalainen Huonenhallituxen Seura” eli Suomen Talousseura otti huolekseen isorokon torjunnan järjestämisen. Näihin aikoihin seura joutui muutoinkin pohtimaan maamme lääkintähuollon kurjaa tilaa. Eräänä ratkaisuna pidettiin välskärintaitojen opettamista lukkareille.

Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin professori Josef Pipping (1760–1815, vuodesta 1812 aateloituna Pippingskiöld) puolsi lämpimästi ratkaisua. Lääkäreille kuuluvien tehtävien uskominen lukkareille herätti toisaalta myös melkoista vastustusta. Pippingin mielestä "meidän suomalainen rahvaamme on äkillisesti ilmaantuvien sairauksien sattuessa todella jätetty kohtalonsa käsiin. Ainoa apu, joka voidaan ottaa lukuun, on kutsua lukkari, jota suoneniskutaitonsa vuoksi yleisesti nimitetään pitäjän tohtoriksi." Eräin paikoin lukkarit olivat jopa pitäneet kotiapteekkiakin, josta he saattoivat jakaa yksinkertaisia rohdoksia seurakuntalaisille.

Pipping ei pitänyt lukkarin taitoja riittävinä sisätautien hoitoa ajatellen. Hän ei ollut myöskään kovin ihastunut juuri suoneniskentään, vaan olisi mieluummin nähnyt peräruiskun lukkarien hoitovälineenä. Pipping toivoi kuitenkin, ”että Suomen tuleville lukkareille annettaisiin monenlaisia hyödyllisiä tietoja, joiden avulla he voisivat vaarallisten tilanteiden uhatessa palvella maanmiehiään.”

Suomen Talousseura teki kuitenkin vuonna 1802 kuninkaalle esityksen, että lukkarit velvoitettaisiin hankkimaan rokonistuttamisen ja rokottamisen taito. Rokonistuttamisella tarkoitettiin isorokon keinotekoista istuttamista käsivarren iholle hengenvaarallisen isorokkotartunnan ehkäisemiseksi. Se oli osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vähentää ratkaisevasti isorokkoepidemioiden varsin huomattavia väestötappioita. Juuri samoihin aikoihin tuli tunnetuksi brittiläisen lääkärin Edward Jennerin vuonna 1798 kuvaama rokottaminen, jossa isorokolta suojaaminen tapahtui lehmärokon avulla.

Esityksessään Suomen Talousseura piti lisäksi hyödyllisenä, että lukkarit samalla voisivat oppia joitakin välttämättömiä tietoja ja taitoja helppojen ja vähemmän vaativien kirurgisten toimenpiteiden suorittamiseksi, kuten lääkitsemään tuoreita haavoja, sitomaan yleisimpiä murtumia, pysäyttämään verenvuotoja, parantamaan käärmeenpuremia ja antamaan peräruiskeita. Kustaa IV Aadolf hyväksyi maaliskuussa 1803 seuran ehdotukset.

Kuninkaallinen majesteetti ilmoitti tahtonsa olevan, että lukkarin toimiin pyrkivien oli tästä lähtien osoitettava lääkärin antamalla todistuksella taitonsa suorittaa rokonistutusta ja rokotusta, minkä lisäksi heidän oli siinä laajuudessa kuin mahdollista hankittava kyky hallita tavallisimpia välskärin tehtäviä.

Rokottamisen saattoi oppia piirilääkärin luona tai lääninlasaretissa. Välskärin taitoja lukkarit joutuivat harjoittelemaan lasaretissa keskimäärin kolme kuukautta. Annettujen todistusten mukaan heille opetettiin mm. tuoreiden ja märkäisten haavojen hoitoa ja sitomista, tulehdusten, märkäpaiseiden, kuolioiden, paleltumien ja palovammojen hoitoa, sijoiltaan menneiden jäsenten paikoilleen asettamista ja murtumien sitomista, päähän, silmiin, rintaan, niveliin ja valtimoon sattuneiden vammojen hoitoa sekä peräruiskeiden, verijuotikkaiden, espanjankärpäsen ja vetohaavojen käyttöä.

Suomen Talousseura aloitti rokotukset jo kesällä 1803 eräillä eteläisen Suomen paikkakunnilla. Seuran suunnitelmat rokotuksen järjestämiseksi koko maassa hyväksyttiin ehdotusten mukaisesti keväällä 1804. Päätöksessä rokotuksesta huolehtiminen määrättiin Suomen Talousseuran tehtäväksi. Se huolehtikin asiasta aina vuoteen 1824 saakka. Rokottajina toimivat pääasiallisesti seurakuntien lukkarit.

Tässä yhteydessä on aiheellista mainita, että Turun tuomiokirkon lukkari Erik Forssell suoritti vuonna 1808 onnistuneen kokeilun lehmärokon istuttamiseksi lehmään, jonka rokkorakkuloista saatiin rokkoainetta lähetettäväksi eri puolille maata.

Vuodesta 1825 maa jaettiin piirilääkärien valvomiin rokotuspiireihin, joihin valtio palkkasi rokottajat. Moni lukkari ryhtyi valtion rokottajaksi eli rokkoherraksi, kuten kansa heitä tapasi nimittää. Alkuvaiheessa rokottajista oli lukkareita noin kolmannes, mutta heidän osuutensa pieneni jatkuvasti. Lukkarien rokotustaidon vaatimus pysytettiin voimassa vuosien 1825 ja 1859 rokotusjulistuksissa, mutta ei enää vuoden 1883 rokotusasetuksessa.

Suomen Talousseura ponnisteli vielä 1810-luvun loppupuolella lukkarien opastamiseksi seurakuntalaisten avuksi mitä erilaisimmissa lääkintätehtävissä, sillä seura oli isorokon tuhojen lisäksi aivan aiheellisesti huolissaan erityisesti katovuosien, punataudin, hukkumisten ja eläintautien aiheuttamien menetysten johdosta.

Suomen Talousseura pyysi lääketieteen tohtori Adolph Reinhold Bouchtia laatimaan lukkareiden opettamiseksi ja kansan valistamiseksi taulukon ”Pelastuskeinoja äkillisessä hengenvaarassa ja valekuolemassa”. Ne onnettomuuksien uhrit, joiden auttamiseksi taulukon ruotsinkielisessä luonnoksessa annetaan ensiapuohjeita, olivat ”Hukkuneet”, ”Häkään, savuun ja höyryihin tukehtuneet”, ”Myrkytetyt”, ”Kuristetut ja hirtetyt”, ”Paleltuneet”, ”Palaneet”, ”Putoamisesta tai törmäyksestä murskaantuneet tai puristuksiin joutuneet”, ”Salamaniskemät”, ”Valekuolleet vastasyntyneet lapset”, ”Hullujen koirien tai eläinten puremat”, ”Myrkyllisten käärmeiden pistämät” sekä ”Verenvuodot haavoista”. Yleisinä parannuskeinoina esitettiin ”Hierominen kuivilla esineillä”, ”Hierominen märillä pyyhkeillä”, ”Lämpimät kylvyt”, ”Ilman puhaltaminen suun kautta”, ”Tupakkaperäruiskeet”, ”Oksettaminen”, ”Aivastuttaminen” ja ”Kastamiskylvyt kylmään veteen”.

Suomen Talousseura oli pyytänyt taulukkoluonnoksen johdosta lausunnon Collegium medicumilta. Tämän tammikuussa 1819 luonnoksesta antaman lausunnon mukaan esitetyistä keinoista olisi väärin käytettynä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ohjeissa ei ollut vaadittavaa ”selvyyttä, tarkkuutta ja täydellisyyttä”. Lisäksi niissä mainittiin voimakkaasti vaikuttavia rohtoja, joita voimassa olevien säännösten mukaan ei saanut käyttää ilman lääkärin joka tapausta varten erikseen antamaa määräystä. Siksi keisarillinen kollegium ei voinut pitää luonnosta sen laatuisena, ”että sen julkaiseminen voisi tuottaa tarkoitettua hyötyä.”

Collegium medicumin kielteisen lausunnon vuoksi yritys taulukon julkaisemiseksi raukesikin. Lukkarien oli 1850-luvulla käytettävä aikansa suurimmaksi osaksi lasten opetukseen eikä vaatimusta välskärin taitojen hallitsemisesta pidetty enää ehdottomana. Vaikka taitojen tarpeellisuudesta vielä keskusteltiinkin vuonna 1869 uuden kirkkolain valmistelun aikana, ei vaatimusta kuitenkaan otettu silloin lakiin.

Viimeistelty 24.3.1999. Julkaistu lyhennettynä Suomen Lääkärilehdessä 1991: 26: 2355. Lukkari Erik Forssellia koskeva tieto lisätty maaliskuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. Lahden kaupunki. Hämeenlinna 1982. (Väitöskirja)

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900- luvulla. Porvoo 1980

VIAPORIN VANKILA:

Linnoituksen valmistuttua perustettiin Viaporiin yleinen vankila jolla oli oma saarnaaja vuoteen 1766, jolloin virka lakkautettiin. Linnaseurakunnan saarnaja hoiti vankilan saarnaajan tehtäviä vuoteen 1812, jolloin vankila jälleen sai oman saarnaajan. Tämä hoiti myös linnaseurakunnan saarnaajan tehtäviä vuodesta 1816. Vangit olivat vuosina 1855-1856 sisämaan vankiloissa ja vankila lakkauetettiin vuonna 1863.

- Vanhemmat kirjat lienevät tuhoutuneet pommituksen aikana 9-10/8 1855, jolloin kirkko paloi. [O. Durchman: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos 3(1932)]

Suomenlinnan Särkästä vankilasaari Särkä eli Särkänlinna, ruotsiksi Långörn, on yksi Suomenlinnan saarista. Se sijaitsee muista hieman erillään pohjoiseen, Harakasta itään ja Kaivopuistosta etelään. Helsingistä katsoen matalahko, pohjois-etelä -suuntainen saari on lähinnä kaupunkia. Särkän pituus on n. 260 metriä ja leveys enimmillään n. 100 metriä.

Alaltaan vähäisen Särkän strateginen sijainti on tärkeä, siltä kun on hyvä valvoa Särkän salmea. Muun Viaporin tavoin Särkällä tehtiin linnoitus -töitä useaan otteeseen 1740-luvun lopulta alkaen Ruotsin vallan loppuun. Saarelle valmistui keskuslinnoitus sekö maavalleista ja harmaakivestä tehdyt rantavarustukset. Saaren keskiosaan rakennettuun linnoitukseen kuuluivat kaponieerit von Törne ja Gerdes ja näiden välinen pitkähkö kurtiini. Linnan pihalla oli miehistökasarmi.

Vallan vaihduttua Viapori siirtyi venäläisen insinöörikomennuskunnan alaisuuteen. Tämä teki uudistussuunnitelmia ja rakennutti saarille lisärakennuksia tarpeen mukaan. Särkkä sai myös omat suunnitelmansa. Saari sai kuitenkin 1820-luvun pulivälissä aivan uuden tehtävän, siitä tuli poliittisten vankien sijoituspaikka, oikeastaan vankilasaari.

Autonomian alkupuolella Viaporissa toimi kruununvankila ja työlaitos. Näiden laitosasukit olivat suomalaisia ja hallinto kotimaista. Särkän uusi vankila oli kokonaan näistä erillään palvellen valtakunnallisia tarkoitusperiä. Särkän vangit tulivat Venäjältä. Ensimmäiset olivat dekabristeja.

Kuvassa keskellä oleva Viaporin (nykyinen Suomenlinna) vankilassari Särkkä.

Puoliso: Helena Sofia Sanden o.s. Grönqvist s. 1797 Porvoo, k. 21.11.1855 Helsinki.

Suomenlinnan vankilan sellien ikkunat alarivissä. Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.

Lapset:

Sofia Sanden s. 07.04.1835 Helsinki.

Aukeaa taivas.! Hyvin kaunista on tällä vankilasaarella nyt, silloin 1800-luvun alkupuolella täyttä tuskaa ja kärsimystä! Sofia syntyi Markuksen vankila-ajan jälkeen. Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.

August Sanden , s. 22.08.1837 Helsinki. Tauluun 934

Reinhold Sanden s. 22.08.1837 Helsinki.

Kuva vankilan pihasta saaren keskustaan päin.! Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 934

XI August Markuksenpoika Sanden, (Taulusta 933, isä Markus Sanden) Konnuksen kanaalin vahti. August muutti Kuopiosta 3.7.1868 Leppävirralle., s. 22.08.1837 Helsinki, k. 13.06.1890 Leppävirta, Konnuksen kanava.

Konnuksen kanavat

Kolme eri ikäistä kanavaa ja viisi koskea käsittävä Konnuksen kanava-alue sijaitsee 6 km päässä Leppävirran kirkonkylästä, virran yläjuoksulla. Kanava yhdistää Kallaveden ja Unnukan.

Kalastajien ja retkeilijöiden suosimalla historiallisella koskialueella on liikkumista helpottavat pitkospuut ja laitureita kalastamista varten. Makkaran- tai kalanpaistosta sekä nuotiokahveista voi nauttia laavulla.

Kanava-alueen vieraita palvelee Kahvila-Muikkuravintola Konnustupa. Vierasvenepaikkoja vanhojen kanavien laitamilla sekä laiturin sivustaa noin 40 metriä.

Konnuksen kanava on Saimaan syväväylän sulku, joka on rahtiliikennettä varten kauko-ohjauksessa Taipaleen kanavalta.

Katso myös Merenkulkulaitoksen kotisivut >>

Historiaa:
Ensimmäinen Konnuksen kanavista valmistui vuonna 1841. Saimaan kanavan valmistuttua 1856 se osoittautui liian pieneksi ja alueelle rakennettiin uusi kanava nälkävuosien hätäaputyönä. Kanava otettiin käyttöön 1869.

Vanhin kanava muutettiin uittokanavaksi vuosina 1917- 1919, jolloin sen seinämät betonoitiin. Kolmannen kanavansa Konnus sai vuonna 1973, kun syväväylä ja uusi Saimaan kanava rakennettiin.

Konnuksen kanaali.

Puoliso: 28.02.1859 Kuopio Aleksandra Loviisa Sanden o.s. Nikander Alaksandra eli miehensä kuoleman jälkeen Leppävirran Konnuslahden loisena. Loinen: maaseudun tilattomaan väestöön kuuluva, omaa asuntoa vailla oleva henkilö, joka korvauksetta tai pienestä korvauksesta asuu toisen luona., s. 07.02.1837 Leppävirta.

Lapset:

August Aleksanteri Sanden , s. 06.03.1859 Kuopio. Tauluun 935

Sofia Augusta Sanden s. 19.09.1860 Kuopio, k. 16.11.1918 Leppävirta.

Fredrik Reinhold Sanden s. 28.07.1862 Kuopio.

Karl Viktor Sanden s. 14.04.1864 Kuopio.

Elise Matilda Torvinen o.s. Sanden , s. 08.12.1867 Leppävirta, Konnuksen kanava. Tauluun 939

Ida Aleksandra Sanden s. 11.06.1869 Leppävirta, Konnuksen kanava.

Axel Edvard Sanden koneenkäyttäjä, s. 03.10.1871 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. 15.01.1931 Leppävirta, Konnuksen kanava.

Dagmar Emilia Sanden Konnuslahden opettaja, s. 25.04.1878 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. 16.10.1939 Leppävirta.

Leppävirta: Konnuslahden koulu

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 935

XII August Aleksanteri Augustinpoika Sanden, (Taulusta 934, isä August Sanden) August muutti Leppävirralta 15.11.1875 Viipuriin. torppari, koneenkäyttäjä, sorvari, s. 06.03.1859 Kuopio.

Puoliso: 01.10.1881 Pietarin suomalainen Marian srk. Anna Petterintytär Sanden o.s. Pesonen s. 16.03.1856 Sääminki. Utrasniemi, k. 26.12.1925 Leppävirta.

Lapset:

Arvid Aleksanteri Sanden , s. 16.02.1882 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta. Tauluun 936

Aleksandra Sanden s. 03.09.1883 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 25.06.1891 leppävirta.

Anna Augusta Sanden s. 07.05.1886 Pietarin suomalainen Marian srk., Kuopio, k. 03.08.1953 leppävirta.

Fanny Olivia Tuukkanen o.s. Sanden Fanny kuoli 37-vuotiaana synnytyksessä., s. 25.04.1888 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 11.12.1925 Leppävirta.

Elin Maria Sanden s. 10.08.1891 Leppävirta, k. 16.12.1968 Leppävirta.

Yrjö August Sanden s. 15.01.1893 Leppävirta, k. 02.11.1893 Leppävirta.

Hilja Sofia Kinnunen o.s. Sanden , s. 24.11.1894 Leppävirta. Tauluun 938

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 936

XIII Arvid Aleksanteri Augustinpoika Sanden, (Taulusta 935, isä August Sanden) Torppari, kuoli oman käden kautta., s. 16.02.1882 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 20.03.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakunnat

Vuonna 1745 muodostettiin Pietariin kaksi luterilaista seurakuntaa, joista ruotsinkielinen sai vuonna 1767 nimekseen Pyhän Katariinan seurakunta ja suomenkielinen sai nimekseen Pyhän Marian seurakunta vuonna 1804. Seurakuntien juuret ulottuvat kuitenkin pitemmälle. Pietarin kaupunki perustettiin vuonna 1703 entisen Nevanlinnan kaupungin paikalle. Nevanlinnassa oli asunut suomalaisia ja ruotsalaisia, jotka olivat uskonnoltaan luterilaisia. Pietariin muodostuikin pian luterilainen ruotsalais-suomalainen seurakunta. Seurakunta hajosi kuitenkin 1730-luvulla suomalaiseen ja ruotsalaiseen seurakuntaan.
Pyhän Marian seurakunta

Suomenkielisen Pyhän Marian seurakunnan jäsenistö oli seurakunnan alkuaikoina kotoisin pääsääntöisesti Inkerin alueelta ja Viipurin läänistä, mutta kun koko Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän valtakuntaan, jäsenistöä alkoi tulla muualtakin. 1700-luvulla suomalaiseen seurakuntaan kuului myös virolaisia, mutta he perustivat vuonna 1787 oman Pyhän Johanneksen seurakuntansa.

Suomalaisella seurakunnalla oli myös maaseurakunta, johon kuului joukko kyliä Pietarin ympäristöstä. Laajimmillaan suomalainen Pyhän Marian seurakunta oli 1890-luvulla, jolloin seurakuntaan kuului yli 20 000 jäsentä. Seurakunnan toiminta vaikeutui Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 ja vuonna 1938 neuvostoviranomaiset lakkauttivat seurakunnan ja takavarikoivat sen kirkkorakennuksen.
Pyhän Katariinan seurakunta

Pyhän Katariinan seurakunta oli ruotsinkielinen ja yhteispohjoismainen. Seurakunnan jäsenistön enemmistö oli kuitenkin suomalaisia ja sillä oli kiinteä yhteys Suomeen. Esimerkiksi Pyhän Katariinan seurakunnan patronuksena, eli suojelijana, toimi Suomen ministerivaltiosihteeri.

Ruotsalainen seurakunta oli kaupunkiseurakunta, mutta siihen liittyi aika ajoin muuallakin Venäjällä kuin vain Pietarissa asuneita. Kaikki jäsenetkään eivät olleet ruotsinkielisiä. Joskus tapahtui, että statuksen vuoksi myös suomenkielinen liittyi jäseniksi Pyhän Katariinan seurakuntaan. Enimmillään seurakuntaan kuului noin 7000 jäsentä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen suurin osa seurakuntalaisista siirtyi Suomeen tai Ruotsiin. Seurakunnan toimintaa yritettiin ylläpitää Ruotsin valtion tuella, mutta vuonna 1936 neuvostoviranomaiset ottivat kirkkorakennuksen haltuunsa.
Seurakuntien tehtävät

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakuntien tehtävät olivat samankaltaisia kuin muidenkin luterilaisten seurakuntien. Seurakuntien pappien velvollisuus oli pitää personaalikirjoja eli rippikirjoja. Samoin pappien piti luetteloida vuosittain syntyneet, vihityt ja kuolleet. Näitä tehtäviä edellytti vuoden 1832 Venäjän evankelisluterilaisen kirkon kirkkolaki. Suomesta järjestelmä erosi siinä, että kirkonkirjoista oli lähetettävä joka vuosi jäljennökset konsistoreille. Konsistorit olivat kirkon hallintoelimiä, jotka vastasivat lähinnä hiippakuntia.

Kirkonkirjojen pitämisen lisäksi seurakunnilla oli monia muita tehtäviä. Tärkeimpiä olivat seurakuntien pappien suorittamat kirkolliset toimitukset: kaste, rippi, avioliittoon vihkiminen, ruumiin siunaus ja jumalanpalvelukset. Näiden lisäksi seurakuntien ympärille muodostui muun muassa erilaisia yhdistyksiä, jotka eivät kuitenkaan virallisesti kuuluneet seurakuntien alle, mutta joiden yhteydet seurakuntiin olivat hyvin kiinteät.

Seurakuntien arkistojen asiakirjat

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan koostuvat samankaltaisista aineistoista kuin suomalaisten luterilaisten seurakuntien arkistot. Arkiston järjestys ei ole täysin samanlainen kuin Suomen puoleisten kirkonarkistojen, mutta Pyhän Marian seurakunnan arkistoa luetteloitaessa ja järjestäessä on kuitenkin noudatettu, mikäli mahdollista, samaa kaavaa kuin muitakin suomalaisia kirkonarkistoja luetteloitaessa. Kansallisarkistossa säilytettävä Pyhän Marian seurakunnan arkisto sisältää aineistoa vuosilta 1733 – 1936. Pyhän Katariinan seurakunnan arkistoa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta mikrofilmikopiot ovat käytettävissä Kansallisarkistossa.

Keskeisiä sarjoja henkilö- ja sukuhistorian tutkijan kannalta ovat ehtoollisilla käyneiden luettelot, rippikirjat, historiakirjat, muuttaneiden luettelot ja muuttokirjat. Historiakirjat sisältävät syntyneiden ja kastettujen luettelot, kuulutettujen ja vihittyjen luettelot sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot. Pyhän Katariinan seurakunnan kirkonkirjoissa on käytetty ruotsinkieltä kun taas Pyhän Marian seurakunnan kirkonkirjoissa käytetty kieli oli vuoteen 1892 saksa ja siitä eteenpäin venäjä.

Pyhän Marian seurakunnan arkistoon kuuluu myös Pietarissa toimineen Suomen henkikaartin rykmenttiä ja keisarillista sotaorpoinstituuttia varten perustetun Pyhän Konstantinin sotilasseurakunnan rippi- ja historiakirjat vuosilta 1810–1831 sekä kiertokirjeet ja saapuneet kirjeet ja papintodistukset. Lisäksi Pyhän Marian seurakunnan arkisto sisältää kirkon kiinteistöä koskevia asiakirjoja ja kirkon rakennus- ja asemakaavapiirustuksia.
Miten voin hyödyntää seurakuntien arkistoja?

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakuntien arkistot ovat tärkeitä lähteitä tutkittaessa Pietarissa asuneita ja vaikuttaneita suomalaisia ja muita pohjoismaalaisia. Seurakuntien arkistot ovat siis oiva lähde varsinkin suku- ja henkilöhistoriasta kiinnostuneille.

Tutkijan kannattaa tutustua myös Suomen passiviraston arkistoon, sillä säätyläisiä lukuun ottamatta kaikkien suomalaisten, jotka muuttivat Venäjälle, tuli hankkia oleskelupassi. Passiviraston arkisto on siis seurakuntien arkistoa kattavampi, koska kaikki pietarinsuomalaiset eivät seurakuntiin liittyneet.

Tutkimuksen alkuun pääsemistä helpottaa, jos on perehtynyt kirjallisuuteen joka käsittelee suomalaisia Pietarissa ja Venäjällä. Aiheeseen hyvin johdattelevia kirjoja ovat Max Engmanin Suomalaiset Venäjällä ja Pietarinsuomalaiset sekä Suureen itään. Suomalaiset Venäjällä ja Aasiassa.

Miten etsin asiakirjoja arkistoista?

Pyhän Marian seurakunnan arkisto on luetteloitu Vakka-arkistietokantaan, joten tutustuminen kannattaa aloittaa sieltä. Perushakuun kirjoitetaan hakusanaksi ”Pyhän Marian seurakunta”. Hakutuloksista valitaan Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto. Valitsemalla sarjat-linkin pääsee tutustumaan arkiston sisältöön.

Pyhän Marian seurakunnan arkisto on tutkijoiden käytettävissä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä. Alkuperäiset kirkonkirjat ovat käyttökiellossa huonokuntoisuutensa vuoksi, joten niiden sijasta tutkijan on käytettävä mikrofilmejä. Mikrofilmien etsijä voi aloittaa työnsä jo kotikoneella Suomen sukututkimusseuran HisKi – Historiakirjat hakuohjelman avulla. Hakeminen tapahtuu niin, että valitaan HisKin hakuohjelmasta Pietarin suomalainen Marian seurakunta ja klikataan linkkiä lisätietoa seurakunnasta. Valitsemalla sitten kohdan mikrofilmit saadaan esiin luettelo, josta selviää mikrofilmin tunnus. Mikrofilmejä voi etsiä myös Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen mikrofilmisalista löytyvän mikrofilmiluettelon avulla.

Suuri osa Pyhän Marian seurakunnan arkistosta on digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Digitoituun osaan seurakunnan arkistosta pääsee esimerkiksi kirjoittamalla vapaasana-hakuun ”Pyhän Marian seurakunta” Sen jälkeen valitaan arkistonmuodostaja Pietarin Pyhän Marian seurakunta. Tämän jälkeen klikataan linkkiä Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto. Esiin tulee näkymä jossa on digitoidut sarjat ja niistä valitaan sitten haluttu.

Pyhän Katariinan seurakunnan arkistoa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta kirkonkirjoihin on mahdollista tutustua Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen mikrofilmisalissa jossa ne ovat mikrofilmikopioina. Haluttua mikrofilmiä voi etsiä mikrofilmiluettelosta Mikrofilmit Ruotsi 607:7. Pyhän Katariinan seurakunnan mikrofilmit löytyvät kyseisestä luettelosta kohdasta Riksarkivet i Stockholm, Svenska församlingen S:ta Katharina i S:t Petersburg. Pyhän Katariinan seurakunnan kirkonkirjat ovat käytettävissä mikrofilmeinä myös Mikkelin maakunta-arkistossa.

Tutkijan kannattaa huomioida, että seurakuntien arkistot eivät sisällä tietoa kaikista suomalaisista tai ruotsalaisista, jotka asuivat Pietarissa. Enemmistö, joka jäi kaupunkiin pitemmäksi aikaa, liittyi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jompaankumpaan seurakuntaan. Toisaalta sosiaalisen nousun myötä Suomesta muuttaneet saattoivat liittyä johonkin Pietarin saksalaisista seurakunnista, jotka olivat luterilaisten seurakuntien arvojärjestyksessä kaikkein korkeimmalla sijalla.

Pyhän Marian seurakunnan kirkko Pietarissa.

Puoliso: 02.12.1905 Viipurin tuomioseurakunta Hulda Elisabet Sanden o.s. Forsberg s. 1887 Leppävirta.

Lapset:

Ilta Rauha Sanden , s. 24.02.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo. Tauluun 937

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 937

XIV Ilta Rauha Sanden, (Taulusta 936, isä Arvid Sanden) s. 24.02.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Puoliso: 21.02.1941 Leppävirta Henry William (Viljam) Thits Henry otti osaa Suomen sotiin 1939-40 ja 1941-1942. Korpraali JR 30:ssä. K. (kaatui) 21.2.1942 Juksovassa Syvärillä (Aunuksessa)., s. 17.02.1914 USA, Washington, Aberdeen, k. 21.01.1942 Aunus, Syväri, Vaskusjärvi.

THITZ, HENRY VILJAM

sääty leski
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti mv.
sotilasarvo korpraali
joukko-osasto 4./JR 30
joukko-osastokoodi
syntymäaika 17.02.1914
synnyinkunta
kotikunta Leppävirta
asuinkunta Leppävirta
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 21.01.1942
kuolinpaikka Vaskusjärvi
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Leppävirta
hautausmaa Leppävirta.
Vanhemmat: Hannes Evald Thits, s. 05.05.1888 Leppävirta, k. 02.12.1975 Leppävirta, Mustinmäki, Mustinlahti ja Hilda Maria Thits ent. Ketola o.s. Myllymäki, s. 22.02.1893 Peräseinäjoki, k. 02.11.1964 Leppävirta, Mustinmäki, Mustinlahti.

Aberdeen on kaupunki Grays Harborin piirikunnassa, Washingtonin osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Kaupungin perusti uudisasukas Samuel Benn vuonna 1884. Vuonna 2000 kaupungissa oli 16 461 asukasta. Kaupunki on piirikunnan taloudellinen keskus.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 938

XIII Hilja Sofia Augustintytär Kinnunen o.s. Sanden, (Taulusta 935, isä August Sanden) Hilja oli tilan emäntä, kuoli 62-vuotiaana munuaistulehdukseen., s. 24.11.1894 Leppävirta, k. 28.09.1957 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Puoliso: Kusti Kinnunen Souttulan Kinnunen, maatila., s. Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo, Souttula.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 939

XII Elise Matilda Augustintytär Torvinen o.s. Sanden, (Taulusta 934, isä August Sanden) Oma poika ampui äitinsä vahingossa., s. 08.12.1867 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. jälkeen 1900 Leppävirta, Petromäki.

Puoliso: 24.06.1892 Leppävirta Petteri Olavinpoika Torvinen s. 25.08.1850 Leppävirta, Petromäki.
Vanhemmat: Olavi Torvinen, s. 17.12.1809 Leppävirta, Petromäki, k. 31.07.1866 Leppävirta, Petromäki ja Loviisa Ulla Partanen, s. 30.06.1811 Leppävirta, Saamais, k. 15.11.1857 Leppävirta, Petromäki.

Pirunvuoren luola, Petromäki, Leppävirta. Tiedossa on suuntaa antavat koordinaatit: 6942300 3545600.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 940

VIII Henrik Juho Henrikinpoika Ylenii (Ylenius), (Taulusta 873, äiti Margareetta Ylenii (Ylenius)) Maskun kappalainen 1786, oli ensin isänsä apulainen 1763., s. 23.07.1736 Masku, Laulainen, k. 13.03.1815 Masku, Laulainen.

Turun katedraalikoulun oppilas 24.4.1750 (in cl. conrect., Mascuensis) – 13.6.1755 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1755. Boreaalisen osakunnan jäsen 20.6.1755 1755 den 20 Junii Henricus Johannes Ylenius. | nat. ann. 1736 die VI Julij | Sacris initiatus 1763. Sacellanus in Masko 1786. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Maskun kappalaisen (isänsä) apulainen 1763, kappalainen 1786.

Maskun kirkko pappiloineen muodostaa Turun seudun rannikon vanhimpiin seurakuntiin kuuluvan Maskun kirkollisen keskuksen. Sen monipuoliseen keskiaikaiseen ja vuosisatojen mittaan kehittyneeseen ympäristöön kuuluvat lisäksi keskiaikaisten teiden risteyksessä seisova tapuli sekä kirkkomaa hautakappeleineen. Kirkko sijaitsee Maskunjoen varren viljelyseudulla, joka on rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen keskusaluetta. Maskun kirkko sijaitsee Turun ja Rauman sekä Naantalin ja Ruskon välisten keskiaikaisten teiden risteyksessä. Kirkon vieressä on rautakautinen hautapaikka, ns. Humikkalan kalmisto ja lähellä Myllymäen esihistoriallinen asuinpaikka. Kirkon paanukattoiseen runkohuoneeseen liittyy pohjoispuolella lähellä itäpäätyä runkohuonetta vanhempi sakaristo ja eteläpuolella runkohuonetta nuorempi asehuone. Kirkossa ei poikkeuksellisesti ole länsiportaalia. Papinoven edessä on säilynyt puurakenteinen eteishuone. Yksilaivaisessa nelitraveisessa kirkkosalissa on pilasterien ja kilpikaarien varaan tehdyt tähtiholvit. Holvien ruoteet on koristeltu viiva-aiheisella juovituksella. Seinien alaosaa kiertää punaisella ja sinisellä värillä 1600-luvulla tehty draperiamaalaus. Kirkon penkit ja urkulehteri ovat 1880-luvulta. Keskiaikaiseen taide-esineistöön kuuluvat mm. myöhäiskeskiaikainen triumfikrusifiksi, sleesialainen alttarikaappi ja kalkkikivinen kasteallas. Barokkityylinen saarnastuoli, kuorin lattiassa olevat kalkkikiviset hautalaatat sekä kaksikantista linjalaivaa esittävä kirkkolaiva ovat 1600-luvulta. Seuraavalta vuosisadalta ovat kirkkoherra Simon Vacceniuksen ja hänen vaimonsa Regina Reuterin votiivikaappi, kirkkomaalari Jonas Bergmanin tekemät öljymaalaukset sekä rokokootyylinen, seurakunnan nuorison lahjoittama kaappikello. Kirkkomaalla ovat Juvan ja Kankaisten hautakappelit. Lähellä sijaitsevan Kankaisten kartanon 1600-luvun puolivälissä kivestä rakennuttua hautakappelia on myöhemmin käytetty varastosuojana. Pohjaltaan neliön mallista rakennusta kattaa kaksiosainen pyramidikatto, joka on katettu paanutuksella. Rakennuttaja lienee ollut valtaneuvos Kustaa Eevertinpoika Horn (1614-1666). Juvan hirsirakenteinen hautakappeli on 1700-luvun loppupuolelta. Kellotapuli kirkon länsipuolella kulkevien teiden risteyksessä on harmaakiviseltä alaosaltaan keskiaikainen, mutta sen yläosan puurakenteiden valmistumisajankohtaa ei tunneta. Maskun kirkkoherranpappila on perustettu jo keskiajalla Humikkalan kylän tiluksille, kirkon lähettyville. Nykyinen pappilan empiretyylinen aumakattoinen päärakennus on rakennettu 1860 lääninarkkitehti G.Th. Chiewitzin suunnitelmin. Holvatun kivikellarin vanhimmat osat on rakennettu 1685. Pappilan pihapiiriin kuuluu puisto ja muita rakennuksia, joista talli on 1800-luvulta ja seurakuntatilaksi 1940-luvulla muutettu ns. Hemmingin tupa 1900-luvun alkupuolelta. Historia Masku mainittiin seurakuntana jo 1234. Se oli vuodesta 1399 Turun piispan prebendinä (palkkaseurakuntana)uskonpuhdistukseen asti ja 1809-1834 Turun akatemian prebendinä. Kirkon harmaakivinen runkohuone holvattiin ja tiilipäädyt rakennettiin 1400-luvun loppupuolella. Sakaristo korotettiin 1780 ja kuori-ikkunaa laajennettiin 1700-luvun lopussa. Kirkon sisustus uusittiin 1880-luvulla. Arkkitehti Alarik Tavaststjernan johdolla tehdyssä restauroinnissa 1915 seinien alaosan draperia-maalaus otettiin esille ja kuori-ikkunaan tehtiin lasimosaiikki.

Puoliso: Maria Elisabet Ylenii (Ylenius) o.s. Lohman s. 07.02.1749, k. 18.03.1830 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Mynämäen keskiaikainen kirkko kuuluu maaseudun mahtavimpiin ja sen erikoisuutena on länsipäähän suunniteltu massiivinen tornirakennelma. Kirkon kuorissa oleva Henrik Flemingin ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin hautamuistomerkki on barokin kuvanveistotaiteen hienompia esimerkkejä Suomessa. Mynämäen kirkonkylä sijaitsee viljelysalueen keskellä Mynäjoen varrella. Kirkko on poikkeuksellisen kookas hallikirkko. Runkohuonetta vanhempi sakaristo on pohjoisseinän itäpäässä. Kuoripäädyssä ei ole tiilikoristelua ja kuori-ikkuna on kolmiosainen. Sivuseiniä jäsentävät tukipilarit. Länsipäädyssä olevaa lähes runkohuoneen levyistä ja sen tasakerran korkuista torninjalkaa kattaa runkohuoneen kanssa yhteinen vesikatto. Kolmilaivaisessa ja viisitraveisessa kirkkosalissa on jyhkeät nelikulmaiset pilarit ja tasakorkeat ristiholvit. Keskilaiva on sivulaivoja kapeampi. Keskiaikaiseen esineistöön kuuluvat alttaripöydän kalkkikivilevy, kalkkikivinen kasteallas sekä lukuisat keskiaikaiset veistokset ja antemensalen osat. Suurvalta-ajalta on peräisin saarnastuoli sekä kaksiosainen Henrik Flemingin (k. 1650) ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin maallisen elämän katoavuutta kuvastava hiekkakivinen hautamuistomerkki sekä siihen liittyvä kookas epitafi. Kirkkomaata reunustaa kylmämuurattu kiviaita. Mynämäen pappila sijaitsee kirkon itäpuolella Mynäjoen varrella. Pappilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1866. Historia Mynämäki mainittiin säilyneissä asiakirjoissa ensi kerran seurakuntana 1309 ja pitäjässä sijaitsi kirkko saman vuosisadan puolimaissa. Keskiaikaisen kivikirkon sakaristo rakennettiin ennen päälaivaa. Kirkon kiinteä sisustus uusittiin ja ikkunat laajennettiin 1865. Kirkko korjattiin nykyasuunsa arkkitehti Olli Kestilän suunnittelemassa restauroinnissa 1959-1960.

Lapset:

Beata Maria Ristimäki o.s. Ylenius , s. 14.09.1769 Masku, Laulainen. Tauluun 941

Elisabetha Ylenius s. 28.03.1771 Masku, Laulainen.

Diedrich Ylenius s. 17.05.1772 Masku, Laulainen, k. 15.02.1775 Masku, Laulainen.

Hedvig Sofia Ylenius s. 16.05.1776 Masku, Laulainen, k. 09.08.1776 Masku, Laulainen.

Fredrica Lovisa Ylenius s. 14.07.1777 Masku, Laulainen.

Gustava Magdalena Cajander o.s. Ylenius , s. 25.03.1779 Masku, Laulainen. Tauluun 942

Gustaf Adolf Ylenius s. 18.05.1781 Masku, Laulainen, k. 08.07.1781 Masku, Laulainen.

Carl Fredric Ylenius s. 01.07.1782 Masku, Laulainen, k. 08.07.1782 Masku, Laulainen.

Conrad Eric Ylenius s. 27.07.1783 Masku, Laulainen.

Henric Johan Ylenius s. 07.01.1785 Masku, Laulainen.

Carl Fredric Ylenius s. 31.07.1787 Masku, Laulainen, k. 18.08.1801 Masku, Laulainen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 941

IX Beata Maria Henrikintytär Ristimäki o.s. Ylenius, (Taulusta 940, isä Henrik Ylenii (Ylenius)) s. 14.09.1769 Masku, Laulainen, k. 28.06.1849 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Puoliso: Henrik Henrikinpoika Ristimäki Ristimäen rusthollin isäntä., s. 04.01.1773 Masku, Ristimäki, Alatalo, k. 21.10.1837 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Lapset:

Gustava Beata Ristimäki s. 27.11.1797 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Carl Henric Ristimäki s. 02.03.1801 Masku, Ristimäki, Alatalo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 942

IX Gustava Magdalena Henrikintytär Cajander o.s. Ylenius, (Taulusta 940, isä Henrik Ylenii (Ylenius)) s. 25.03.1779 Masku, Laulainen, k. 21.01.1859 Mynämäki.

Puoliso: Karl Erikinpoika Cajander e. Carström Maskun ja sitten Mynämäen lukkari, s. 23.09.1778 Askainen, Kainun rakuunatorppa, k. 17.07.1835 Mynämäki.
Vanhemmat: Erik Carström, s. 21.12.1748 Askainen, Kainu Wäräisten torppa, k. 02.10.1823 Mynämäki ja Walborg Carström, s. 22.03.1753 Askainen, Kainu, Heikkilä, k. 16.05.1821 Askainen.

Lapset:

Karl Axel Cajander s. 06.04.1799 Masku, Pappila.

Gustaf Adolf Cajander s. 15.03.1801 Masku, Pappila.

Gustava Carolina Cajander s. 28.01.1805 Masku, Pappila.

Anna Lovisa Cajander s. 08.02.1807 Masku, Pappila.

Henrik Johan Cajander , s. 26.05.1809 Masku, Pappila. Tauluun 943

Fredrika Wilhelmina Cajander s. 16.10.1811 Mynämäki, Kirkonmäki.

Konrad Erik Cajander s. 02.01.1814 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 24.02.1814 Mynämäki, Kirkonmäki.

Sofia Magdalena Cajander s. 16.01.1815 Mynämäki, Kirkonmäki.

Maria Charlotta Cajander s. 16.01.1815 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 19.12.1815 Mynämäki, Kirkonmäki.

Knut Ferninand Cajander , s. 16.01.1817 Mynämäki, Kirkonmäki. Tauluun 944

August Reinhold Cajander , s. 03.05.1819 Mynämäki, Kirkonmäki. Tauluun 945

Nils Alexander Cajander , s. 28.07.1821 Mynämäki. Tauluun 946

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 943

X Henrik Johan Karlinpoika Cajander, (Taulusta 942, äiti Gustava Cajander) s. 26.05.1809 Masku, Pappila.

Puoliso: 30.10.1834 Gustava Johanintytär Cajander

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 944

X Knut Ferninand Karlinpoika Cajander, (Taulusta 942, äiti Gustava Cajander) s. 16.01.1817 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 30.08.1844 Mynämäki.

Puoliso: 12.12.1837 Mynämäki Eva Cajander o.s. Rönnbäck s. 12.10.1816 Turku, k. 26.03.1862 Mynämäki.

Lapset:

Alexandra Olivia Cajander s. 09.11.1838 Mynämäki, Kirkonmäki.

Eva Karolina Cajander s. 30.04.1840 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 18.05.1840 Mynämäki, Kirkonmäki.

Selma Aqvilina Cajander s. 11.08.1841 Mynämäki, Kirkonmäki.

Axel Ferdinand Cajander s. 19.03.1843 Mynämäki, Kirkonmäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 945

X August Reinhold Karlinpoika Cajander, (Taulusta 942, äiti Gustava Cajander) s. 03.05.1819 Mynämäki, Kirkonmäki.

Puoliso: Lovisa Johanintytär Cajander Talollisen tytär, s. 03.03.1815 Mynämäki.

Lapset:

Berndt August Cajander s. 02.01.1852 Mynämäki, Kirkonmäki.

Ida Lovisa Cajander s. 20.08.1853 Mynämäki, Nihattula.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 946

X Nils Alexander Karlinpoika Cajander, (Taulusta 942, äiti Gustava Cajander) s. 28.07.1821 Mynämäki, k. 14.04.1905 Mynämäki.

Mynämäki-Virmo

Nämä nimet ovat innoittaneet monet pohtimaan niiden alkuperää. Jo 1700-luvulla mm Gregorius Hallenius pohti asiaa maisterinväitöskirjassaan. Nimiproblematiikkaa selvitellään myös Perälän kirjoittamassa Mynämäen historiassa. Seuraava esitys pohjautuu kuitenkin Suomalaiseen paikannimikirjaan vuodelta 2007.

Mynämäki –nimen iästä ja käytöstä on vaikea saada selkoa, koska asiakirjoissa käytetään ruotsinkielistä Virmo-nimeä niin kauan kuin asiakirjat laadittiin ruotsiksi. Suomenkielisestä on kuitenkin olemassa yksittäinen asiakirjamaininta Mynemedh (härad) vuodelta1567.

Pitäjännimeä vanhemmalta vaikuttaa pitäjän halkivirtaavan joen nimi Mynäjoki, joka juontunee joen lähtökohdan, Mynäjärven nimestä.

Mynämäen vanhoja kansankielisiä muotoja ovat Mynämä ja Minämä. Ne osoittavat, että nimen alkuperäisasu on ollut Mynämä. Lopun mäki on syntynyt muodoltaan oudon nimen selvennykseksi. Samanlainen kehitys on esimerkiksi sanoissa Längelmäki ja Pieksämäki. Mynämäen mynä-alkuiset nimet ovat ainutkertaisia Suomen nimistössä. Niiden alkuperä on täysin hämärtynyt.

Virmo on edelleenkin Mynämäen ruotsinkielinen nimi. Asiakirjoissa nimen kirjoitusasu vaihtelee: Gunno de Virmu 1309, de Wirmo 1352, Wirmaa 1375. Vanhimmat kirjoitusasut osoittavat, että kyseessä ei ole suomalaisperäinen maa-loppuinen nimi, kuten monet muut mo-loppuiset ruotsinkieliset nimet. Esimerkiksi Vehmaa – Vemo. Lars Hulden on esittänyt nimen perustuvan henkilönimeen esim. Värmund, Vidmund tai Vigmund. On myös esitetty Mynäjoen vanhaksi nimeksi Virmasjoki (virma = nopea). Nimeä on kuitenkin pidettävä edelleen selvittämättömänä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Puoliso: Gustava Wilhelmina Zefaniaksentytär Cajander o.s. Gallén s. 10.10.1825 Lemu, Kallela, k. 09.10.1865 Mynämäki, Lehtimäki.
Vanhemmat: Stefan Gallén, s. 12.02.1796 Lemu, Kallela, k. 06.01.1832 Lemu, Kallela ja Gustava Gallén ent. Cajander o.s. Johansdotter, s. 1802.

Lapset:

Karl Alexander Cajander , s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs. Tauluun 947

Amanda Wilhelmina Cajander s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs, k. 01.09.1850 Mynämäki.

Johanna Gustava Cajander s. 18.04.1856 Mynämäki, k. 26.12.1856 Mynämäki.

Elin Alexandra Cajander s. 25.05.1860 Mynämäki, k. 01.01.1893 Mynämäki.

Alma Gustava Cajander s. 18.06.1862 Mynämäki, k. 26.02.1891 Mynämäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 947

XI Karl Alexander Nilsinpoika Cajander, (Taulusta 946, isä Nils Cajander) Rehtori, historoitsija, s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs, k. 08.01.1911.

Puoliso: 1875 Anna Mathilda Henrikintytär Cajander o.s. Allenius s. 19.04.1848 Loimaa, k. 1921.

Lapset:

Aimo Kaarlo Cajander , s. 04.04.1879 Uusikaupunki. Tauluun 948

Eino Cajander , s. 11.05.1882 Uusikaupunki. Tauluun 951

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 948

XII Aimo Kaarlo Karlinpoika Cajander, (Taulusta 947, isä Karl Cajander) Suomen pääministeri, metsänhoitotieteen professori, Metsähallituksen pääjohtaja

A. K. Cajander oli 1920- ja 1930-luvulla johtava suomalainen metsäalan auktoriteetti. Tutkijana hänet tunnetaan erityisesti metsätyyppiteorian kehittäjänä. Metsähallituksen ensimmäiseksi pääjohtajaksi nimitetyn Cajanderin asiantuntemusta käytettiin myös puuteollisuuden johtotehtävissä. Kansallisen Edistyspuolueen puheenjohtajana Cajander oli keskeinen poliittinenkin vaikuttaja, jonka ura huipentui pääministerikauteen talvisodan alla., s. 04.04.1879 Uusikaupunki, k. 21.01.1943 Helsinki.

Aimo Kaarlo Cajander (4. huhtikuuta 1879 Uusikaupunki – 21. tammikuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen metsätieteilijä ja poliitikko, Metsähallituksen ylijohtaja, Kansallisen Edistyspuoleen puheenjohtaja sekä kolminkertainen pääministeri. Talvisodan syttyminen katkaisi hänen poliittisen uransa ja on leimannut hänen jälkimainettaan. Cajander kehitti metsätyyppiopin.

Sisällysluettelo

1 Elämänvaiheet
1.1 "Malli Cajander"
2 Lähteet

Elämänvaiheet

Cajander syntyi Uudessakaupungissa ja hänen vanhempansa olivat alkeiskoulun rehtori Karl Alexander Cajander ja Mynämäen kihlakunnan kruununvoudin tytär Anna Mathilda Cajander Allenius. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turussa vuonna 1896, opiskeli kasvitiedettä yliopistolla, matkusti Siperiaan keräämään aineistoa 1903 valmistuneeseen väitöskirjaansa ja nimitettiin pian kasvitieteen dosentiksi. Hän kouluttautui myös metsänhoitajaksi Evon metsäopistossa ja nimitettiin metsänhoidon opettajaksi yliopistolle heti kun alan opetus käynnistyi vuonna 1908 uudessa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Alan professoriksi Cajander tuli 1911. Vuonna 1918 hän tuli myös virkaatekeväksi metsähallituksen ylijohtajaksi ja johti laitosta kuolemaansa asti. Virallisesti hänet nimitettiin ylijohtajaksi vasta 1927 sekä uuteen pääjohtajan virkaan 1934, jolloin hän viimein luopui professuuristaan. Hän vaikutti metsätalouteen myös valtionyhtiöiden Veitsiluoto Oy:n ja Enso-Gutzeitin hallintoneuvostojen puheenjohtajana 1930-luvulla.

Presidentti K. J. Ståhlberg kutsui Cajanderin yllättäen virkamiespääministeriksi kesäkuussa 1922, vaikkei hän sitä ennen ollut osallistunut politiikkaan. Hänellä oli tosin kokoomuksen jäsenkirja, mutta hänen poliittiset mielipiteensä olivat lähempänä presidentin edustamaa edistyspuoluetta. Cajanderin I hallitus hoiti maan asioita eduskuntavaalien ylitse, 166 päivän ajan. Se oli itsenäisen Suomen ensimmäinen virkamieshallitus. Pääministeri Cajander hoiti samalla myös toisen maatalousministerin salkkua. Tammikuussa 1924 hän palasi vastaavissa olosuhteissa johtamaan toistakin hallitusta (Cajanderin II hallitus, 135 päivää), jonka kaudelle osui niin sanottu upseerikriisi, mistä kuitenkin selvittiin välikohtauksitta. Cajander alkoi näin vähitellen kiskoontua politiikkaan, ja hän liittyi Kansalliseen Edistyspuolueeseen 1927. Seuraavana vuonna hänestä tuli puolustusministeri Oskari Mantereen virkamieshallitukseen ja vaaleissa 1929 hänet valittiin eduskuntaan Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Vuonna 1933 Cajander valittiin jo puolueensa puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti. 1930-luvulla hänet nähtiin edistyspuolueen vasemman siiven johtavana poliitikkona, T. M. Kivimäki oikean siiven. Hän johti ajoittain myös pieneksi kutistunutta eduskuntaryhmää ja oli tasavallan presidentin valitsijamiehenä 1937 ja uudelleen 1940.

Kolmannen kerran Cajander kohosi pääministeriksi keväällä 1937, tällä kertaa poliitikkona eikä virkamiehenä. Cajanderin III hallitus muistetaan Suomen ensimmäisenä punamultahallituksena, jonka vahvat puolueet olivat maalaisliitto ja SDP. Kolmantena pyöränä oli pieni edistyspuolue, ja Cajanderille jäi sovittelijan rooli hallituksen vahvojen miesten, Juho Niukkasen ja Väinö Tannerin välissä. Hän aloittikin sittemmin traditioksi muodustuneen niin sanotun hallituksen iltakoulun järjestämisen viikoittain. Hallituksen tärkeimmät aikaansaannokset olivat kansaneläkelain säätäminen, yliopiston pitkän kielikiistan ratkaiseminen ja jahkailun jälkeen myös puolustuslaitoksen uusien perushankintojen aloittaminen. IKL:n lakkautus sen sijaan ei onnistunut, ja Ahvenanmaan linnoituskysymys jäi ratkaisematta.

Hallitus ja etenkin Cajander muistetaan Suomen historiassa kuitenkin parhaiten talvisotaan johtaneesta kehityksestä. Cajanderin ja ulkoministeri Rudolf Holstin sekä tämän seuraaja Eljas Erkon on katsottu hukanneen tilaisuutensa muotoseikkoihin takertumisen (tai huonon poliittisen pelisilmän) vuoksi niin sanotuissa Jartsev-neuvotteluissa keväällä 1938, viivytelleen liian pitkään puolustushankintojen aloittamisessa sekä suhtautuneen liian huolettomasti ja naiivisti Neuvostoliiton vaatimuksiin ja sodanuhkaan syksyllä 1939 (ks. Talvisodan tausta). Legendaariseksi on muodostunut Cajanderin väitetty kommentti Neuvostoliiton hyökkäyksen alkamisesta: "Tarkoittaako tämä, että hallitus kokoontuu ennen virka-aikaa?". Sodan sytyttyä hallitus sai vielä eduskunnan luottamuksen, mutta sen oli silti jätettävä paikkansa, ja Cajanderin korkealentoinen poliittinen ura romahti äkisti. Hän jatkoi sota-aikana vielä rivikansanedustajana, Suomen huollon puheenjohtajana ja metsähallituksen johdossa, kunnes kuoli sairauskohtaukseen eduskuntatalossa tammikuussa 1943.

Cajander oli myös Suomalaisen Tiedeakatemian esimies 1922–1923 ja Suomen Tiedeseuran puheenjohtaja 1935–1936.

A. K. Cajanderin poikia olivat kasvitieteilijä Aarno Kalela ja metsäntutkija Erkki Kalela, joista ensin mainitun pojista Jorma Kalela on Turun yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori ja suurlähettiläs Jaakko Kalela tasavallan presidentin kanslian entinen kansliapäällikkö.

"Malli Cajander"

Kesäkuussa 1939 Cajander ilmoitti tyytyväisyytensä sen johdosta, että Suomen puolustuslaitoksen hankintamenoja on siirretty seuraaville vuosille. Tämä osoittautui virhearvioksi. Elokuussa pidetyn sotaharjoituksen päättäjäispuheessa Cajander lausui: "mitä silloin olisimme hankkineet, esimerkiksi lentokoneita, ilmatorjuntavälineitä ynnä muuta, olisivat jo nyt suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin...". Tätä puheesta irrotettua yksityiskohtaa käytettiin myöhemmin hyväksi osoittamaan Cajanderin suhtautumista puolustushankintoihin. Talvisodan aikana kansa antoi malli Cajanderin nimen sotilasunivormulle (tai oikeammin juuri sen puutteelle), joka koostui vain sotilaan omista vaatteista, kokardista ja vyöstä.

Lähteet

Mikko Uola ja Matti Leikola: ”Cajander, Aimo Kaarlo”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 75–78. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Cajanderin III hallitus

Cajanderin III hallitus oli Suomen tasavallan 22. hallitus. Se oli enemmistöhallitus, jossa olivat mukana Sosialidemokraattinen puolue, Maalaisliitto, Edistyspuolue, RKP ja kolme ammattiministeriä. Hallitus toimi 995 hallituspäivää 12. maaliskuuta 1937 - 1. joulukuuta 1939. Erotessaan se oli noussut Suomen siihen saakka toiseksi pitkäikäisimmäksi hallitukseksi Kivimäen hallituksen jälkeen.

SDP pääsi hallitukseen ensimmäistä kertaa sitten 1926–27 toimineen Tannerin hallituksen jälkeen. Hallituksesta käytettiin yleisesti nimitystä punamultahallitus, joka sittemmin vakiintui tarkoittamaan muitakin sosialidemokraattien ja Maalaisliiton (myöhemmin Suomen Keskustan) yhdessä muodostamia hallituksia. Cajanderin hallitus, joka nojasi eduskunnassa vahvempaan enemmistöön kuin yksikään sen edeltäjistä, osoitti kansalaissodan synnyttämän kahtiajaon valkoiseen ja punaiseen Suomeen olevan murenemassa.[1] Sen sijaan Isänmaallinen Kansanliike julisti Cajanderin hallituksen nimityksen "ovenavaukseksi bolševismille".[2]

Ajatus vasemmiston ja keskustan yhteishallituksesta oli noussut esille jo vuoden 1933 eduskuntavaalien jälkeen, mutta vasta mahdollisimman laajapohjaista hallitusta kannattaneen Kyösti Kallion valinta tasavallan presidentiksi oli tehnyt sen mahdolliseksi. Hallitusneuvottelujen vaikeimmaksi ongelmaksi nousi hallituksen kokoonpano: SDP ei hyväksynyt Kokoomusta eikä Maalaisliitto Ruotsalaista Kansanpuoluetta hallitukseen, eikä kumpikaan hyväksynyt toisen puolueen edustajaa pääministeriksi. Koska hallitukseen tulivat SDP:n ja Maalaisliiton vahvimmat miehet Väinö Tanner ja Juho Niukkanen, päädyttiin kompromissina antamaan pääministerin paikka Edistyspuolueeseen kuuluneelle professori Aimo Cajanderille. Hallituksen ministerinsalkut jakaantuivat kahta Edistyspuolueen edustajaa (Cajander ja ulkoministeri Rudolf Holsti) sekä yhtä ammattiministeriä (oikeusministeri Arvi Ahmavaara) lukuun ottamatta tasan SDP:n ja Maalaisliiton kesken.[1]

Pientä puoluetta edustanutta pääministeri Aimo Cajanderia pidettiin aluksi vain hallituksen puheenjohtajana, jonka tehtävänä oli todeta, mitä suuret puolueet olivat päättäneet. Cajander ei itsekään pyrkinyt olemaan poliittinen linjanvetäjä, vaan enemmänkin hallinnon valvoja ja ohjaaja. Cajanderin roolia sovittelijana osoitti uutena työmuotona käyttöön otettu ns. hallituksen iltakoulu. Pääministeri otti tavakseen kutsua ministerit keskiviikkoiltaisin virka-asuntoonsa keskustelemaan vapaamuotoisesti kulloinkin päätettäväksi tulevista asioista. Iltakoulussa alettiin pian käsitellä asiat niin valmiiksi, että seuraavassa valtioneuvoston virallisessa istunnossa tarvittiin enää vain päätöksen muodollinen vahvistus. Myöhemmin iltakoulu siirtyi pidettäväksi valtioneuvoston juhlahuoneistoon.[1]

Cajanderin hallituksen eniten huomiota herättänyt ministerinvaihdos oli ulkoministeri Rudolf Holstin ero marraskuussa 1938 ja Helsingin Sanomien päätoimittajan Eljas Erkon nimittäminen hänen tilalleen muutamaa viikkoa myöhemmin. Suomen Berliinin-lähettiläs Aarne Wuorimaa raportoi Holstin solvanneen päihtyneenä Adolf Hitleriä ja muita Natsi-Saksan johtomiehiä eräillä diplomaattipäivällisillä Kansainliiton päämajassa Genevessä saman vuoden syyskuun lopulla. Holstin eron muodollisena syynä olivat terveydelliset seikat ja palkkaerimielisyydet, mutta ulkomailla eron tulkittiin johtuneen ennen kaikkea Saksan painostuksesta. Hallituksessa sosiaaliministerinä toiminut K.-A. Fagerholm on pitänyt Holstin eroa menetyksenä, koska tämän diplomaattisia taitoja olisi hänen mielestään tarvittu syksyllä 1939 Neuvostoliiton kanssa käydyissä neuvotteluissa varsinkin, kun Holsti ei ollut edistänyt minkäänlaista kanssakäymistä Natsi-Saksan kanssa. [3] Uusi ulkoministeri Eljas Erkko erosi edeltäjästään ratkaisevasti siinä, että hän kannatti tiukkaa sitoutumista pohjoismaiseen yhteistyöhön myös turvallisuuspolitiikassa eikä Neuvostoliitolle tarvinnut antaa mitään erikoisasemaa Suomen ulkovaltasuhteissa.[1]

Liberaalin Cajanderin johtaman hallituksen puolustusbudjetti oli tiukka. Talvisodan sytyttyä 30.11. 1939 useille reserviläisille ei riittänyt omaa univormua ja he saivat vain kokardin päähineeseensä erottamaan sotilaan siviilistä. Tätä sotilaspukua kutsuttiin malli Cajanderiksi. Samoin puolustusministeri Juho Niukkasen nimestä keksittiin useita puolustusbudjettiin liittyviä irvailuja.

Parlamentarismista poiketen Cajanderin hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi eduskuntavaalien 1939 jälkeen.

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri Aimo Cajander 12.3.1937–1.12.1939 Edistyspuolue

Ulkoasiainministeri Rudolf Holsti 12.3.1937–16.11.1938 Edistyspuolue
Väinö Voionmaa (Vt.) 16.11.1938–1.12.1938 SDP
Eljas Erkko 12.12.1938–1.12.1939 Edistyspuolue

Oikeusministeri Arvi Ahmavaara 18.3.1937–11.1.1938 amm.
Albin Ewald Rautavaara 11.1.1938–13.10.1939 amm.
J.O. Soderhjelm 13.10.1939–1.12.1939 RKP

Sisäasiainministeri Urho Kekkonen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Puolustusministeri Juho Niukkanen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Valtiovarainministeri Väinö Tanner 12.3.1937–1.12.1939 SDP

Opetusministeri Uuno Hannula 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Maatalousministeri Pekka Heikkinen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Apulaismaatalousministeri Juho Koivisto 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Hannes Ryömä 12.3.1937–2.9.1938 SDP
Väinö Salovaara 2.9.1938–1.12.1939 SDP

Kulkulaitosten ja yleisten töiden apulaisministeri Väinö Salovaara 12.3.1937–2.9.1938 SDP
Pietari Salmenoja 20.9.1939–1.12.1939 SD

Kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Voionmaa 12.3.1937–1.12.1938 SDP

Sosiaaliministeri Jaakko Keto 12.3.1937–9.11.1937 SDP
Karl-August Fagerholm 9.11.1937–1.12.1938 SDP

Apulaissosiaaliministeri Oskari Reinikainen 2.9.1938–1.7.1939 SDP

Kansanhuoltoministeri Rainer von Fieandt 20.9.1939–1.12.1939 amm.

Salkuton ministeri Ernst von Born 13.10.1939–1.12.1939 RKP

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aimo Kaarlo Cajander (s. 4. huhtikuuta 1879 – k. 21. tammikuuta 1943) oli suomalainen vaatesuunnittelija, biologi ja poliitikko. Hänen kuuluisin luomuksensa on sotia edeltävän ajan suurin kohauttaja eurooppalaisessa sotilasmuodissa, ns. malli Cajander. Malli Cajander edusti aikanaan edelläkävijänä funktionaalista muotia, jossa muodon määritteli Puolustusvoimien hankintamäärärahojen suuruus, tai oikeammin pienuus. Cajander toi kohua herättäneen syys- ja talvimallistonsa catwalkille kuuman ja trendikkään vuoden 1939 loppukesästä.

” Jermulla on yllään tyylikkään harmoninen ja funktionaalinen malli Cajander -sarjan aistikas univormu. Jermu on yhdistänyt ennakkoluulottomasti malli Cajander Collectionin omaan ajattomaan arkivaateparteensa. Malli Cajander, joka koostuu tyylikkäästä nahkavyöstä ja suikkaan kiinnitettävästä sinivalkeasta kokardista, tuo yleisasuun ryhtiä. Niukka asukokonaisuus korostaa kansallisia erityispiirteitä ja eurooppalaisessa muodissa tätä nykyä harvinaista ja virkistävää sotilasmenojen laiminlyöntiä. Ja seuraavaksi mallimme tulevat yhtä aikaa lavalle Sillanpään Marssilaulun jytkyttäessä taustalla. Kevyt ja käytännöllinen eleganssi erottuu Moskovan malliston punasuikasta ja Berliinin nahkapainotteisesta kahden ässän linjasta. Eikä tässä vielä kaikki! Malli Cajanderin aseistus on samaa maata! ”

Cajanderin uskalias linja ei kuitenkaan aivan vastannut muotimaailman muutoksia ja etenkään valtapoliittisia realiteetteja. Ainoa lohtu suomalaiselle muotiteollisuudelle oli, että yhdenmukainen ja haalarimainen neuvostomuoti puri kansalaisiin vielä vähemmän.
.

Aimo Kaarlo Cajander (4. huhtikuuta 1879 Uusikaupunki – 21. tammikuuta 1943 Helsinki). Suomen 8., 10. ja 22. pääministeri. Cajanderin I hallitus 2. kesäkuuta 1922 - 14. marraskuuta 1922. Cajanderin II hallitus 18. tammikuuta 1924 - 31. toukokuuta 1924. Cajanderin III hallitus 12. maaliskuuta 1937 - 1. joulukuuta 1939.

Puoliso: 14.08.1906 Tohmajärvi Laina Elisabet Johanintytär Cajander o.s. Cederberg s. 20.05.1882 Hausjärvi, k. 1956 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Antero Cederberg, s. 18.05.1852 Kokkola, k. 28.01.1915 Mikkeli ja Minna Cederberg o.s. Hjelt, s. 26.05.1860 Helsinki, k. 25.06.1918 Mikkeli.

Pääministeri Cajander puolisoineen Finlandiakuoron konsertissa Messuhallissa.

Lapset:

Kaarlo Erkki Kalervo Kalela e. Cajander , s. 10.05.1909 Helsinki. Tauluun 949

Irja Inkeri Annikki Schauman o.s. Kalela/Cajander , s. 03.01.1918 Helsinki. Tauluun 950

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 949

XIII Kaarlo Erkki Kalervo Aimonpoika Kalela e. Cajander, (Taulusta 948, isä Aimo Cajander) s. 10.05.1909 Helsinki, k. 06.05.1964 Helsinki.

Puoliso: Aino Marjatta Otontytär Kalela o.s. Saarinen s. 07.03.1911 Orivesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 950

XIII Irja Inkeri Annikki Aimontytär Schauman o.s. Kalela/Cajander, (Taulusta 948, isä Aimo Cajander) s. 03.01.1918 Helsinki.

Puoliso: Georg August Henrik Georgenpoika Schauman Filosofian lisensiaatti. Schauman oli 1943–1950 Helsingin yliopiston kirjaston amanuenssi, 1950–1956 valtiotieteellisessä seminaarikirjastossa kirjastonhoitaja ja vuosina 1957–1979 Eduskunnan kirjaston ylikirjastonhoitaja., s. 07.08.1916 Helsinki, k. 28.10.1996 Helsinki.
Vanhemmat: Georg Carl August Schauman, s. 14.09.1870 Helsinki, k. 06.10.1930 Helsinki ja Agnes Aline Sofie Schauman o.s. de la Chapelle, s. 18.08.1887 Helsinki, k. 21.04.1962 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 951

XII Eino Karlinpoika Cajander, (Taulusta 947, isä Karl Cajander) Agronomi, s. 11.05.1882 Uusikaupunki, k. 19.09.1928.

Puoliso: Saima Yolanda Johanintytär Cajander o.s. Cederberg s. 27.06.1884 Tampere, k. 10.12.1972.
Vanhemmat: Johan Antero Cederberg, s. 18.05.1852 Kokkola, k. 28.01.1915 Mikkeli ja Minna Cederberg o.s. Hjelt, s. 26.05.1860 Helsinki, k. 25.06.1918 Mikkeli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 952

IV Dorde Juhontytär Paldanius o.s. Limingius, (Taulusta 620, äiti Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus) s. 1608 Ii, k. Paltamo.

Puoliso: Samuel Thomae Vicarinpoika Paldanius. (Taulu 63) Paltamon kirkkoherra 1644-1651., s. 1596 Hailuoto, k. 1651 Paltamo.
Vanhemmat: Vicar Thomas Paldanius, s. 1575 Oulu, k. 1603 Hailuoto ja N.n Paldanius, k. Hailuoto.

Lapset:

Catarina Cajanus o.s. Paldanius , s. noin 1626 Paltamo. Tauluun 953

Brita Argillander o.s. Paldanius , s. 1632 Kuopio. Tauluun 954

Elias Paldanius , s. 1634 Paltamo. Tauluun 958

Johannes Paldanius , s. 1637 Paltamo. Tauluun 960

Kristina Lyra o.s. Paldanius , s. 1650 Paltamo. Tauluun 961

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 953

V Catarina Samuelintytär Cajanus o.s. Paldanius, (Taulusta 952, äiti Dorde Paldanius) Catarina kuoli 24-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. noin 1626 Paltamo, k. 18.09.1650 Paltamo.

Puoliso: 1649 Paltamo Johan Andersinpoika Cajanus. (Taulu 174). (Taulu 199). (Taulu 264). (Taulu 409) Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672., s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo.

Johan Andersson Cajanus

http://www.genealogia.fi/hakukanta/control/ctrlSelaus1.php?a=30&s=254&u=e

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=656

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=344

http://www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/kainuu/060.htm

http://yle.fi/uutiset/kainuun_tuntemattomat_suuruudet/5072485

Johan Andersinpoika Cajanus, * 19.12.1626 Paltamo, † 13.5.1703 Paltamo. (Rv.Mf. 3324, Ruumissaarna). Oulun pedagogion oppilas 1636. Yo Uppsalassa 27.11.1642, Turussa sl. 1648 656. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1659. Koko kreivi Per Brahen (1602-1680) vapaaherrakunnan (Kajaanin lääni, Salo, Siikajoki, Pielinen, Kuopio ja Iisalmi) lääninrovasti 1665, mutta vuodesta 1680 alkaen vastuualue käsitti vain Kajaanin läänin.

Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä "Lylyhammas". Saarnaaja pappeinkokouksessa 1670 Oulussa. Valtiopäivämies 1672 Tukholmassa. Oli vielä pappeinkokouksessa 1702 Oulussa. Teki vielä marraskuussa 1702 tiedustelumatkan Kuusamoon, Lapin ja Venäjän rajalle (J. Cajanuksen kirje J. Ehrenskiöldille 19.11.1702, ks. Jukka Kokkonen, Rajaseutu liikkeessä (2002), s. 131). Kuoli kotonaan Paltamossa saatuaan halvauksen käydessään Kiannalla kevättalvella 1703. Omisti Paltamon Paltaniemen Sutelan ainakin vuodesta 1673. Käytti ensimmäisenä Kainuu-nimeä nykyisestä Kainuun maakunnasta vuonna 1663 kirjoittamassaan pitäjänkertomuksessa.

"Ylioppilas Upsalassa 1642, Turussa (pohj.) 1648. Vihittiin papiksi samana vuonna. Paltamon kirkkoherra 1660. Valtiopäivämies." Mennessään naimisiin Anna Mathesiuksen kanssa, oli Johan jäänyt leskeksi Catharina Paldaniuksesta. Annan kuoltua Johan meni vielä naimisiin Elisabet Wittingin kanssa, G.S. n. 9028. Catharinan ja Johanin mahdollisista lapsista ei ole tietoa, Annalla ja Johanilla oli kuusi lasta. Elisabetinkin kanssa Johanilla oli yksi lapsi. Johan oli myös kansanperinteen kerääjä.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

sl. 1648 Johan Cajanus Johannes Andreæ, Cajanus 656. * Paltamossa 19.12.1626. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Anders Eriksson ja Agneta Mattsdotter. Oulun pedagogion oppilas 1636. Ylioppilas Uppsalassa 27.11.1642 Johannes Andreæ Both. Ylioppilas Turussa sl. 1648 [Cajanus] Joh. Andreæ _ 33. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1648] Johannes Andreæ Cajanus | Upsaliæ depositus. Pastor et Præpos: Paldamoensis 1660. Frater Erici Andreæ Cajani, supra sub N:o 35 observati. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. — Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672. † Paltamossa 15.4.1703. Pso: 1:o 1649 Kristina Samuelsdotter Paldanius († 1650); 2:o 1652 Anna Johansdotter Mathesius († 1668); 3:o 1669 Elisabet Gustafsdotter Witting tämän 2. avioliitossa († 1692).

-------------------- Cajanus on suomalainen pappissuku. Suvun vanhimpia tunnettuja jäseniä on Anders Eriksson Hjerta (Cajanus), joka toimi Kajaanin vapaaherrakunnan voutina 1600-luvun alussa.Hänen neljä poikaansa toimivat Paltamon, Pielisjärven, Lohtajan ja Sotkamon kirkkoherroina.
.
Vanhemmat: Anders Cajanus e. Hjerta, s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:

Katarina Cajanus s. 1650 Paltamo, k. 1650 Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 954

V Brita Samuelintytär Argillander o.s. Paldanius, (Taulusta 952, äiti Dorde Paldanius) s. 1632 Kuopio, k. Kuopion maasrk.

Puoliso: Johan Ivarinpoika Argillander. (Taulu 473) Oli läänitysvoutina ja sittemmin vuodesta 1681 kruununvoutina. Asui perheineen Kuopion Savisaaren kartanossa, jota kutsuttiin myös Tuppuralansaareksi., s. 1640 Kuopio, k. 1700 Kuopion maasrk.

Lapset:

Johan Argillander , s. 1662 Kuopio. Tauluun 473

Brita Salmenius o.s. Argillander , s. 1664 Kuopion maasrk. Tauluun 955

Zachris Argillander , s. 31.12.1676 Kuopio. Tauluun 957

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 955

VI Brita Johanintytär Salmenius o.s. Argillander, (Taulusta 954, äiti Brita Argillander) s. 1664 Kuopion maasrk., k. 09.07.1721 Kerimäki, Kaksola.

Puoliso: Petrus Grelsinpoika Salmenius Kerimäen kappalainen 1688-1711., s. 1655, k. noin 1715 Inkerinmaa (vankina).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2123

15.3.1671 Pehr Salmenius Petrus Gregorii, Savolaxensis 2123. Vht: Salmin kirkkoherra Grels (Gregorius Johannis) ja N.N. Ylioppilas Turussa 15.3.1671 [Salmenius] Petr. Georgii‹¿› _ 104. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1671 d. 15. Mart.] Petrus Gregorii Salmenius. Savol. — Kerimäen kappalainen 1684. Viety venäläisten sotavankina Venäjälle 1711. Hoiti papintehtäviä Inkerissä. † luult. 1710-luvulla. Pso: Brita Argillander († 1721).

Petrus Georgii kuoli luultavasti 1710-luvulla. Kerimäen kappalainen 1688-1711. Viety venäläisten sotavankina Venäjälle 1711. Hoiti papintehtäviä Inkerissä.

Kerimäen kirkko on maailman suurin puukirkko, jonka pituus on 45 metriä, leveys 42 m ja korkeus 27 m, ristin huippuun 37 m. Kirkon penkkien yhteenlaskettu pituus on noin 1670 m ja istumapaikkoja löytyy yli 3000 hengelle. Seisomapaikkoineen kirkkoon mahtuu kerralla n. 5000 ihmistä. Piirustukset laati kirkon arkkitehti Anders Granstedt v. 1844 aikaisempia piirrustuksia suurentaen tavoitteena, että puolet tuolloisesta pitäjän asukkaista mahtuisi kerralla kirkkoon. Rakennustyöt aloitettiin samana vuonna. Pitäjäläiset olivat valinneet kirkon urakoitsijaksi rakennusmestari A.M. Tolpon, jonka kuoltua Theodor Tolpo valittiin viemään loppuun isänsä aloittama hanke. Kirkko valmistui 25.9.1847. Kerimäen kirkko oli rakennuksena kiistatta oman aikansa ihme niin suunnittelultaan kuin toteutukseltaankin. Iso kirkko on lämpimän vuodenajan kirkko, jumalanpalvelusten, vihkitoimitusten, juhlien, konserttien ja turismin paikka. Kellotapuli rakennettiin samaan aikaan kuin kirkkokin. Kellotornin korkeus maasta on 42 metriä. Siinä on kaksi kirkonkelloa, pieni vuodelta 1684 ja suuri vuodelta 1884. Ison kirkon jatkeeksi rakennettiin v. 1932 pieni kirkko talvikirkoksi sakaristoa suurentamalla. Samalle paikalle valmistui vuonna 1953 kokonaan uusi "talvikirkko" kylmän vuodenajan jumalanpalvelushuoneeksi. Nykyisen asunsa tämä kirkko sai vuoden 1997 peruskorjauksessa.

Lapset:

Enoch Salmenius , s. 24.12.1705 Kerimäki. Tauluun 956

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 956

VII Enoch Petruksenpoika Salmenius, (Taulusta 955, äiti Brita Salmenius) Juvan kappalainen, s. 24.12.1705 Kerimäki, k. 21.03.1786 Juva, Männynmäki.

Juvan kirkko on 1800-luvun jälkipuoliskon kirkkoarkkitehtuurin yleiskuvan kannalta keskeinen rakennus. Kirkko ja siihen puistokäytävän liittämä lehtevä hautausmaa ovat Juvan uusiutuneen keskusta-alueen vanhinta kulttuuriympäristöä. Päätytornillisen pitkäkirkon julkisivut ovat graniittikvaaderia. Ovi- ja ikkuna-aukkojen sekä tornin huipun tiilimuuraukset elävöittävät taidokasta kivityötä. Kiinteältä sisustukseltaan hyvin säilynyttä lehterien reunustamaa kirkkosalia kattaa tynnyriholvi. Kirkkosalin juhlavuutta korostavat keskikäytävän yläpuolella riippuvat messinkiset empirekruunut, jotka on 1833 valmistanut pietarilainen Carl Tegelsten Helsingin yliopiston juhlasaliin. Alttaritaulun aiheena on Jeesus siunaa lapsia ja sen on maalannut Alexandra Frosterus-Såltin 1899. Kirkkotarhaa ja sen sankaripuistoa ympäröi kivimuuri, jonka portiksi sommiteltu sankaripatsas on Ilmari Wirkkalan käsialaa. Historia Juva on toinen jo keskiajan kuluessa Savoon perustetuista seurakunnista. Kirkkopitäjän perustamisasiakirja vuodelta 1442 on säilynyt. Nykyisen kirkon edeltäjä, kivikirkon valmistumisen jälkeen Anttolaan myyty puukirkko, oli rakennettu isonvihan venäläismiehityksen jälkeen 1729. Kivikirkirkko on rakennettu rakennusmestari Erkki Kuorikosken johdolla 1856-63. Rakennusurakasta vastasi Vehmaan kartanon omistaja luutnantti Georg E. Grotenfelt. Kirkon piirustukset laativat Intendentinkonttorin arkkitehdit E.B. Lohrmann ja C.A. Edelfelt, joka Hämeen lääninrakennukonttorin esimiehenä valvoi kirkon rakentamista ja vastasi sisustuksen piirustuksista.

Puoliso: 14.12.1735 Ruokolahti Anna Sofia Ertvinintytär Salmenius o.s. Winter s. 1718, k. 11.04.1752 Juva, Männynmäki.
Vanhemmat: Ertvin Winter, s. 1691 Turku, k. 1738 Ruokolahti ja Anna Maria Winter o.s. Tillman, s. 1690, k. 1738 Ruokolahti.

Lapset:

Adolf Ertvin Salmenius s. 10.12.1736 Juva, Männynmäki.

Petter Salmenius s. 09.04.1738 Juva, Männynmäki.

Brigitha Maria Salmenius s. 02.04.1740 Juva, Männynmäki.

Anna Sofia Salmenius s. 24.12.1741 Juva, Männynmäki.

Ertvin Wilhelm Salmenius s. 06.06.1746 Juva, Männynmäki.

Carl Henrik Salmenius s. 11.12.1748 Juva, Männynmäki.

Christoffer Salmenius s. 13.06.1750 Juva, Männynmäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 957

VI Zachris Johaninpoika Argillander, (Taulusta 954, äiti Brita Argillander) Nimismies, s. 31.12.1676 Kuopio, k. 13.11.1740 Kuopio, Haminanlahti.

Puoliso: Kristina Martinuksentytär Argillander o.s. Kiliandra (Kiliander, Kilijander). (Taulu 637) k. 07.03.1762 Kuopio.

Lapset:

Johan Argillander , s. 11.07.1735 Tohmajärvi. Tauluun 637

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 958

V Elias Samuelinpoika Paldanius, (Taulusta 952, äiti Dorde Paldanius) Ylioppilas Uppsalassa 11.1654 Elias Samuelis [Paldanius Bothnienses]. — Iisalmen pitäjänkirjuri 1663, Kuopion 1673. Omisti Kuopion Savilahden., s. 1634 Paltamo, k. 1686 Kuopio, Savilahti.

Harjula ja Savilahti

1600- luvulla Elias Samuelinpoika Paldanius avioitui Juhana Iivarinpoika Argillanderin sisaren Maria Skopan kanssa. Hän yhdisti kahdesta Taskisen suvulle kuuluneesta Savilahden kylän autiotalosta ja vaimonsa suvun alueista Savilahden tilan. Myöhemmin tästä tilasta muodostui Harjulan kartano.

Savilahden kylän Harjulan tilan ostivat Tawastit vuonna 1776. Kapteeni Torsten Tawast kuoli vuonna 1788 ja Harjula jäi hänen puolisolleen ja lapsilleen. Tilaa asuttanut tytär Eva Sofia Tawast ja hänen tunnettu puolisonsa eversti Carl Leonard Lode avioituivat vuonna 1791. Perimisasioita lienee järjestetty jo isäntä Tawastin eläessä. Vuonna 1842 tilan omistajaksi tuli Johan Henriksson. Kuopion kaupunki osti tilan Henrikssoneilta vuonna 1866. Tilan 1700- ja 1800-luvun vaihteessa rakennettu aumakattoinen päärakennus oli rantatöyräällä sijaitsevan rivitalon paikalla 1960-luvun alkuun. Sen edessä suorakaiteisen pihapiirin reunoilla oli viisi muuta rakennusta, joissa hoitolaitos toimi ennen nykyisiä tiloja.

Ensimmäisten Suomen tiilitehtaiden joukossa toimintaluvan sai Savilahden tiilitehdas vuonna 1850. Tehdasta pyöritti A. Keinänen. 1800-luvun lopulla Savilahdessa toimi myös kymmenisen ihmistä työllistänyt tulitikkutehdas, jonka omisti David Keinänen. Tulitikkutehdas lopetti toimintansa vuonna 1896.

Harjulassa toimi 1800-luvun lopulla Puutarhaseuran toimisto, jonka ympäristössä oli useita pieniä kauppapuutarhoja osa Savisaaressa, osa Savilahden pohjukassa ja osa Harjulan rinteessä.

Kaupunki vuokrasi viljelysmaita Savilahden alueelta 1800-luvun lopulta lähtien. Savilahdessa sijaitsi useampi maatila, muun muassa Savilahden eteläpohjukassa Siippaala sekä Mustinalammen tuntumassa Mustinharjun ja Peltolan tilat. Vuokraustoiminta ja maanviljely päättyivät osittain, kun osa Savilahden asukkaista häädettiin vuonna 1935 ammuslataamon tieltä.

1900- luvun alussa Savilahden pohjukan etelärannalla toimi myös nahkatehdas, joka oli maisteri Sarven omistuksessa. Oy Eloranta osti sen ja isännöitsijäksi tuli Holopainen, nahka-alan ammattilainen. Sota-ajan loputtua samalle paikalle perustettiin Vahrosen saha, joka oli ainut rannan tuntumassa toiminut yritys.

Lähde: http://www.savilahti.com/varhaisin-historia.

Kuopion kaupungin synnyssä Savilahdella on ollut merkittävä rooli. Savisaari ja lahden koillisranta (Harjula ja Niuvanniemi) edustavat kaupungin historiallisen ajan vanhinta asutusta. Varhaisimmat historiamerkinnät Savilahdesta alkavat 1500-luvulta, jolloin Tuppuraiset asuttivat heidän mukaansa nimettyä Tuppuralansaarta. Saari tunnetaan nyttemmin nimellä Savisaari. Nimeä alettiin käyttää uusien omistajien Heikkisten aikaan 1500-luvun lopulla. Nimi lienee lähtöisin alueen maaperästä.

Puoliso: Maria Andersintytär Paldanius o.s. Skopa s. 1636 Paltamo, k. Maaninka.

Lapset:

Johan Paldanius , s. 1660 Kuopio, Savilahti. Tauluun 959

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 959

VI Johan Eliaanpoika Paldanius, (Taulusta 958, isä Elias Paldanius) Ylioppilas Uppsalassa 1.7.1676 Johannes Eliæ Paldanius. Ylioppilas Turussa kl. 1678 [Paldanius] Joh. Eliæ Ostrob _ 135. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1678] Johannes Eliæ Paldanius. Ups. depos. — Kuopion 2. kappalainen 1693., s. 1660 Kuopio, Savilahti, k. 1694 Kuopio, Savilahti.

Kuopion Snellmaninpuiston alueella on ollut Kuopion kaupungin ensimmäinen päätori. Tuomiokirkko kuvastaa kaupungin asemaa 1775 perustetun Savo-Karjalan läänin pääkaupunkina. Snellmaninpuisto ympäristöineen, puistoon välittömästi liittyvä kirkkokortteli harmaakivisine tuomiokirkkoineen sekä perinteisestä puukaupungista säilyneet Kuopion korttelimuseon ja Kuninkaankadun puutalomiljööt ovat Kuopion ruutukaavakeskustan rakennushistoriallisesti merkittävimpiä osia. Kaupungin keskustassa oleva Vahtivuoren mäelle rakennettu kirkko on Pohjois-Savon ensimmäinen kivirakennus. Yleishahmoltaan uusklassillinen, loivakattoinen harmaakivikirkko on tasavartinen ristikirkko. Askeettisessa sisätilassa kaartuu rapattu lautaholvi. Kaupunkikuvallisista syistä on kirkon kelloille ja aikakellolle varattu torni sijoitettu itäisen ristivarren päähän, alttari puolestaan on läntisessä ristivarressa. Kirkon kortteli on ympäröity harmaakivimuurilla. Kirkon tontti liittyy maisemallisesti sen itäpuolella olevaan Snellmanin puistoon. Puisto on saanut nimensä 1886 sinne pystytetystä Johannes Takasen veistämästä J.V. Snellmanin patsaasta. Snellmaninpuiston alue on ollut kaupungin kaupan keskus aina 1850-luvulle saakka. Puistoa ympäröivä rakennuskanta, joka koostuu liike-, pankki- ja museorakennuksista, on eri-ikäisyydestään huolimatta varsin yhtenäistä. Puiston pohjoispuolta rajaavan Kauppakadun pankkirakennuksiin kuuluvat entinen Maatalousosakepankki, taidemuseona toimiva entinen KOP:n talo sekä ravintolana toimiva entinen Suomen Pankki, jonka vierellä on 1907 valmistunut art nouveau -tyylinen Kuopion museo. Edelleen koulukäytössä toimiva entinen Teollisuuskoulu reunustaa puistoa Maaherrankadulla. Koulun pihapiirissä on Ylä-alkeiskoulun voimistelusaliksi valmistunut nk. Mutteri. Yksikerroksinen entinen työväentalo on valmistunut 1837. Kuopion vanhimpien kaupunginosien rakentamisesta on hyvä esimerkki Snellmaninpuiston tuntumassa sijaitseva Snellmanin kotimuseo ja sen yksikerroksinen aumakattoinen asuinrakennus. Kuninkaankadun, Kirkkokadun, Sorvarinkadun ja Kuopionlahdenkadun rajaama kortteli muodostaa Kuopion korttelimuseon. Korttelissa on kaikkiaan 11 rakennusta, joista Kuninkaankadun ja Kirkkokadun varren talot sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Puutalomiljöön kokonaisuuteen liittyy rivi Kuninkaankadun varren historiallisia rakennuksia kuten Kuopion Klubi, Tuomiorovastin pappila, Barsokevithchin talo, 1920-luvun kerrostaloja ja Snellmanin puiston kulmalla Minna Canthin talo. Tuomiorovastin pappila on osa Kuopion säilynyttä historiallista puutalorakennetta ja yksi harvoista 1700-luvulta säilyneistä kustavilaisen kauden kaupunkitaloista. Pappilan puinen, mansardikattoinen päärakennus on valmistunut 1780 vasta perustetun Kuopion lääninhallituksen sihteerin ja kamreerin virka-asunnoksi. Sorvarinkadun ympäristössä on hyvin nähtävissä Kuopion kaupunkikuvan ja ruutukaavan erityispiirre rännikatumiljöö (ks. erillinen kohde Kuopion rännikatuverkosto). Historia: Kuopio perustettiin 1549 Tavinsalmi-nimisenä kappelina Juvan emäseurakuntaan. Itsenäiseksi kirkkopitäjäksi se muodostettiin 1552. Kuopio perustettiin läänin pääkaupungiksi 1775 ja kaupungin perustamiskirjaan sisältyi pitäjänkirkon sijoittuminen kaupungin alueen sisäpuolelle. Kaupungin ensimmäinen kirkonpaikka oli nykyisen Piispanpuiston alueella. Kivikirkon piirustukset saatiin Tukholmasta 1795 ja rakentaminen aloitettiin 1805 rakennusmestari Jacob Rijfin johdolla. Suomen sota keskeytti työt 1808 ja niitä päästiin jatkamaan vasta 1813 luutnantti Pehr Granstedtin laatiman, Tukholman yli-intendentinviraston piirustuksesta ainoastaan tornin päätteen osalta muutetun piirustuksen mukaan. Kirkko vihittiin käyttöön huhtikuussa 1816. Kirkon sisäasu on vuodelta 1961. Snellmaninpuiston alue oli aluksi Kuopion kaupungin päätori. Kauppapaikkana tori toimi 1850-luvulle. Kaupungin muita toreja olivat nykyinen Piispanpuisto, sataman edusta ja nykyinen tori markkinatorina. Ensimmäiset puut istutettiin kirkon ympärille ja torille 1842. Kirkonmäkeä kiertävä kivimuuri portaineen rakennettiin 1800-luvun lopulla. Puisto sai nykyisen Snellmanin puiston nimen 1886. Snellmanin kotimuseo on 1827 valmistunut, ns. Oppmanin talona tunnettu rapattu hirsirakennus, jossa J.V. Snellman asui 1845-1849. Snellman toimi 1843-1849 Kuopiossa Ylä-alkeiskoulun rehtorina ja toimitti suomenkielistä Maamiehen Ystävää ja ruotsinkielistä Saima-lehteä sekä myöhemmin Litteraturbladetia. Ylä-alkeiskoulu purettiin 1903 teollisuuskoulun tieltä. Snellmanin kotimuseo kunnostettiin 1981. Korttelimuseo perustettiin 1970-luvulla. Korttelin rakennukset ovat 1700- ja 1800-luvuilta.

Puoliso: Anna Erikintytär Paldanius o.s. Brax. (Taulu 634) s. 1670 Muhos, k. 1733 Kuopio, Savilahti.

Lapset:

Elisabet Hoffrén o.s. Paldanius , s. 1686 Kuopio, Savilahti. Tauluun 634

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 960

V Johannes Samuelinpoika Paldanius, (Taulusta 952, äiti Dorde Paldanius) Vihitty papiksi Viipurissa 1659. — Paltamon kappalainen (Turun hiippak.) 1659., s. 1637 Paltamo, k. 1672 Paltamo.

Puoliso: Anna Henrikintytär Paldanius ent. Cajanus o.s. Kauhanen. (Taulu 250)

Lapset:

Maria Magdalena Lithovius o.s. Paldanius , s. 1667 Paltamo. Tauluun 250

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 961

V Kristina Samuelintytär Lyra o.s. Paldanius, (Taulusta 952, äiti Dorde Paldanius) Mainittiin vielä vuoden 1725 henkikirjassa "Petter Lyras enkias hs:" (Talossa ei asunut henkiverotettuja.) Niemisjärvi no 2 (Tuleva Paununniemi), s. 1650 Paltamo, k. jälkeen 1725 Iisalmi, Niemisjärvi.

Puoliso: Petrus Henricuksenpoika Lyra Axel Bergholm, Sukukirja s. 829.

Bergholm tuo esille, että Petrus Lyra on ( luul t.1. Pietarin poika ). toinen kappalainen Iisalmella., s. 1645 Pieksämäki, k. 1678 Iisalmi.
Vanhemmat: Henricus Petri Lyra, s. 1618 Hauho, k. 1664 Pieksämäki ja Carin Lyra, k. Pieksämäki.

Lapset:

Kristina Hoffrén o.s. Lyra s. Iisalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 962

III Magdaleena Östenintytär Arctophilacius o.s. Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) Kalajoen pappilan emäntä, eli Kalajoella ''vanhana ja voimattomana'' vielä maaliskuussa 1650., s. 1565 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. 1650 Kalajoki.

Magdalena Östenintytär Sursill , ( isä Östen Sursill) s. noin 1580 Umeå, Sverige, k. 1650 Kalajoki. Yksi Östen Erikinpojan seitsemästä tyttärestä, joista Sursillin suku on saanut alkunsa. Calamnius-suvun kantaäiti.

Puoliso: Petrus Michaelis (Petter) Arctophilacius , Kalajoen kappalainen, kirkkoherra 1612, valtiopäivämies; rovasti, laivuri, s. 1575 Lohtaja, k. 1647 kesällä, Kalajoella, haudattu 1648 Kalajoki, vuosina 1636-1781 toimineen kirkon lattian alle. Vanhemmat: Mikko Matinpoika Mattila, Lohtajan nimismies 1571-1608, talollinen, maakauppias ja laivuri, s. 1540 Lohtaja, k. 1616 Lohtaja ja Inger Eriksdotter. Calamnius-suvun kantaisä (Petrus Michaelis (Petter) Arctophilacius)

Far Östen Sursill och mor Magdalena samt Farfar Eric Ångerman Sursill och farmor Dordre samt syster Catharina redovisas på annan plats i släktkrönikan.

--------------------

Syntynyt 1500-luvulla, elää 1650. Perhesuhteet: Ei lapsia Samuel Paldaniuksen kanssa.

Bergholm sivu 1000 mainitsee: Samuel Thomae Paldanius k. 1651, puoliso Östenintytär Sursill'in tytär. Oli elossa "vanhana ja vähävoimaisena" Kalajoella vielä maaliskuussa 1650.
.

Puoliso: Petrus (Pieti) Mikonpoika Arctophilacius e. Matinmikko/Mattila Kalajoen kappalainen, kirkkoherra 1612, Pohjois-Pohjanmaan rovasti, valtiopäivämies, rovasti, laivuri, s. 1570 Lohtaja, k. 1647 Kalajoki.

Lohtajan talonpoikaisista kauppiaista merkittävin ja rikkain oli 1500-luvun jälkipuolella Mikko Mattila, jonka isä oli jo ollut varakas kauppias ja laivanomistaja. Tällaisesta talosta pystyttiin lähettämään poika opintielle aikana, jolloin se oli Pohjanmaalla hyvin harvinaista. Antiikin kieliin perehdyttyään Pieti Mikonpoika otti nimekseen Arctophilacius, jonka merkityksen osoittaa parhaiten hänen poikansa Gabriel Calamniuksen nuorena käyttämä muoto Arctophilax. Atte Kalajoki on todennut sen juontuvan kreikan kielen sanasta arktophylaks, 'karhunvartija', joka on pohjoisen taivaan komean tähtisikermän vanha nimi. Sen Mattilan Pieti epäilemättä tiesi, mutta kun arktos merkitsee samalla 'pohjoista', Arctophilacius voidaan tulkita myös 'pohjolan vartijaksi'.
Pietari Arctophilacius oli 1603 ilmeisesti kapteeni Lauri Niilonpojan pohjalaisen lippukunnan sotapappina Virossa, jossa hän taisteli Puolaa vastaan, mutta viimeistään 1607 hänestä tuli Kalajoen kappalainen ja 1610 saman pitäjän kirkkoherra. Hän toimi sittemmin myös lääninrovastina ja edusti Pohjanmaan papistoa vuoden 1634 valtiopäivillä.
Herra Pietari oli taloudellisesti yritteliäs ja taitava mies. Hän hankki itselleen Kalajoen Eteläkylän Siipolan ja Hietalan talot, ja vuonna 1627 hänellä oli niissä ja pappilassa yhteensä muun muassa 6 hevosta, 20 härkää, 3 sonnia ja 51 lehmää - ilmeisesti Pohjanmaan suurin karja. Päästäkseen osalliseksi Rahjan saariston tuottavaan lohenpyyntiin kirkkoherra hankki pappilan omistukseen Paattiskarit ja Korkiakarin. Kun Arctophilaciukselle kokoontui omista elinkeinoista ja kirkkoherran suuresta palkasta paljon kauppatavaraa, hän hankki oman laivan, jollainen hänellä oli viimeistään 1617. Siitä lähtien herra Pietarilla näyttää olleen aina vähintään yksi merikelpoinen alus. Laivoja hän käytti paitsi omien tavaroiden kuljetukseen myös kruunun verovarojen rahtaamiseen; 1620 kirkkoherran alus tuhoutui kovassa myrskyssä Kruunupyyn Hästöfjärdenillä täynnä verojyviä. Vuonna 1631 hän myi erään laivan kruunulle.
Veronvuokraaja Jaakko Burmanin jäätyä 1625-26 suureen velkaan kruunulle hänen takaajansa, joihin Pietari Arctophilacius kuului, tuomittiin maksamaan velka. Tämä oli tuntuva isku, mutta hallituksen on kerrottu myöntäneen kirkkoherralle vuodeksi yksinoikeuden tervan ostamiseen Kalajoen markkinoilta, mistä hän sai Terva-Pietin liikanimen. Arctophilacius kuoli rikkaana miehenä, kuten näkyy siitäkin, että hänen arkkunsa koristamiseen käytettiin vähintään naula (425 grammaa) hopeaa. Pietari Arctophilaciuksesta polveutuvat Calamniusten ja Kallingien suvut, ja lukuisia hänen jälkeläisiään oli pappeina Kalajoen suurpitäjässä 1700-luvulle saakka.

Kaplan i Kalajoki socken, i Österbotten. Kyrkoherde i Kalajoki socken, i Österbotten 1612. Prost över norra Österbotten. . 'Han kallades Terva Pieti av köpmännen i Gamla Karleby, för det han ett ar uppköpt all tjära i Kalajoki.' (GS 7659 & Bergholm SUKUKIRJA I sivu 267).
Vanhemmat: Mikko Matinpoika Mattila, s. 1540 Lohtaja, k. 1616 Lohtaja ja Inger Eriksdotter.

Kävi ilmeisesti Turun katedraalikoulua (Tapio Vähäkangas 1991).

Sotilaspappi jossakin pohjalaisessa lippukunnassa ainakin vuodesta 1603; Kalajoen kappalainen 1605, kirkkoherra 1610 (mainitaan kirkkoherrana jo mikonpäivän aikaan); Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan maarovasti (lääninrovasti), tiedot hänen suorittamistaan rovastintarkastuksista kuitenkin puuttuvat (Lempiäinen 1967).

Pappissäädyn valtiopäivämies 1634 Tukholmassa, jossa allekirjoitti 29.7. valtiopäiväpäätöksen.

Arctopilacius osti Kalajoen Sipolan 1608 ja omisti huomattavan suuren karjan. Hän harjoitti laajamittaista kauppapurjehdusta ja sai siitä hyvästä ilmeisen kateellisilta Kokkolan porvareilta nimen Terva-Pieti.

K Kalajoki (haudattiin Kalajoen kirkon lattian alle) kesällä 1647.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=136

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Mikko Mattila, s. noin 1540 Kokkola, k. 1616 Kokkola ja N.n Mattila, k. Kokkola.

Pieti Arctophilaciuksen hauta Kalajoella 2007.

Lapset:

Gabriel Arctophilacius , s. 1595. Tauluun 963

Margareta Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius , s. 1600 Kalajoki. Tauluun 969

Sara Lauraeus o.s. Arctophilacius , s. 1605 Kalajoki. Tauluun 1055

Susanna Mathesius o.s. Archtophilacius , s. 1610 Kalajoki. Tauluun 1142

Beata Wallenstierna o.s. Arctophilacius , s. 1615 Kalajoki. Tauluun 1154

Carolus Petri Kalling e. Arctophilacius , s. 1619 Kalajoki. Tauluun 1156

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 963

IV Gabriel Petruksentytär Arctophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) Kalajoen kappalainen, kirkkoherra. Kemin kappalainen, kirkkoherra., s. 1595, k. 1648 Kemi.

Gabriel Calajokius (Petrus Michaelis (Petter), s. 1603, Kalajoki, k. 1648, Kemi (Keminmaa?). Arvo/ammatti: 1645 Kalajoen kappalainen, Kemin (Keminmaan?) kirkkoherra 1643. Hän otti elämänkumppanikseen Margaretha Brynielsdotter noin 1637, Kalajoki. Margaretha Brynielsdotter oli s. 1600, k. jälkeen 1652, Kalajoki.

Alk. Arctophilacius, sitten ylioppilaana Arctophilax. Myöhemmin Calajokiensis ja Kalajokius, josta kuitenkin sitten kääntäen sen suomalaisen loppupuolen latinaksi (joki=amnis) muodosti nimen Calamnius. Kirjoittautui 17.11.1623 Wittenbergin yliopistoon ja 1625 Rostockin yliopistoon Saksaan. Kalajoen kappalainen, sittemmin Kemin kirkkoherra (1643) lankonsa Pictorius´en jälkeen. Tog namnet Calamnius, alla nu levande Calamnius-ättlingars förfader. GS:n mukaan eli Kalajoella leskenä vielä 1652. Tuomivaaran mukaan vaimon nimi olisikin Anna Vendelius. SS:n mukaan eli Kalajoella vielä 1652. Stigin tutkimuksessa sivulla 15 sanotaan, että Anna Vendelius olisi ollut naimisissa Gabriel Lithoviuksen kanssa (Kemin kappalainen, kuollut 1641). Genealogia Sursilliana on samaa mieltä.

Lapset Gabriel Calajokius ja Margaretha Brynielsdotter: Brita Calamnius, s. noin 1630. Gabriel Calamnius, s. 1630, Kalajoki, k. 1673, Iijoki. Magdalena Calamnius

Student at Universities of Wittenberg in 1623 and Rostock in 1625

Gabriel Petri kallade sig Calamnius eller Calajockius, var också präst, först i Kalajoki sedan i Kemi. Dennes son Gabriel Gabrielsson Calamnius var prästadjunkt i Nykarleby, sedan på Åland och sist i Ijo och åter dennes son Josef Gabrielsson C. var präst i Kalajoki, gifte sig med Elin Thorvöst, handlandedotter från Åbo. Av deras barn slog sig sonen Herman ned som handlande i Nykarleby och släkten kvarlevde på orten i fyra generationer som handlande.

--------------------

Gabriel Petri kallade sig Calamnius eller Calajockius, var också präst, först i Kalajoki sedan i Kemi.
.

Puoliso: Margareetta Birgerintytär Arctophilacius s. noin 1600.

Lapset:

Gabriel Calamnius e. Arctophilacius , s. 1630 Kalajoki. Tauluun 964

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 964

V Gabriel Gabrielinpoika Calamnius e. Arctophilacius, (Taulusta 963, isä Gabriel Arctophilacius) Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1649.

Uudenkaarlepyyn pitäjänapulainen lyhyen ajan, ehkä 1655–1656; Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååthin, myöhemmin Gustaf Hornin rykmentin) saarnaaja, oli rykmenttinsä mukana Ahvenanmaalla, Puolassa, Baltiassa, Inkerinmaalla 1656–1658 ja samalla Ivangorodin linnansaarnaaja 1657 (osa rykmentistä majaisli siellä); Pohjanmaan jalkaväkirykmentin rykmentinpastori 1659–1669, palveli Riiassa ainakin kesällä 1660, jolloin anoi Turun tuomiokapitulilta seurakuntavirkaa kotimaassa; Iin kirkkoherra 1669., s. 1630 Kalajoki, k. 1673 Iijoki.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=715

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=348

Gabriel Calamnius var prästadjunkt i Nykarleby, sedan på Åland och sist i Ijo, dog 1672.

Gabriel Calamnius (Gabriel, Petrus Michaelis (Petter), s. 1630, Kalajoki, k. 1673, Iijoki. Arvo/ammatti: Iin kirkkoherra. Hän otti elämänkumppanikseen Anna Florinus1659. Vanhemmat: Thomas Florinus ja Catharina Carin Borgstadius. Anna Florinus oli s. noin 1640, Vaasa, k. 1673, Iijoki. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1649. Toiminut myös sotilaspappina.

Lapset Gabriel Calamnius ja Anna Florinus:

Josef Calamnius, s. 1660, k. 1716, Haapajärvi. Petter Calamnius, s. 1662, Riga, Latvija, k. 1722, Kalajoki?. Margareta Calamnius, s. noin 1666, k. 7 Syy. 1738, Ylistaro.

http://kirjastovirma.net/ylivieska/juurikosken_partaalla/isoviha

Eräänä tammikuun iltana 1718 kolkutti Ylivieskan pappilan ovea kaksi talonpoikaisasuun pukeutunutta uupunutta matkaajaa. Toinen heistä oli pastori Gabriel Calamniuksen isän sisaren mies, Ylistaron kappalainen Anders Affren, ja hänen seuralaisensa oli Maksamaan (Maxmon) kappalainen Anders Ruth. Papit olivat kirjoittaneet Ruotsin sotilasjohdolle kirjeen ja pyytäneet lähettämään Suomeen sotajoukkoja suojelemaan turvattomaksi jäänyttä kansaa vainolaisen mielivallalta. Kirjelähetti oli joutunut venäläisten käsiin, ja häneltä löydetty kirje oli paljastanut pappien hankkeen. Kirjeensä kohtalosta kuultuaan papit pakenivat kotiseurakunnastaan, talonpojaksi pukeutuneina matkasivat pohjoiseen ja tulivat Ylivieskaan. He saivat yösijan pappilan ullakkokamarissa, mutta heillä ei ollut mahdollisuus pitempään viipyä Calamniuksen luona, sillä pappila oli vainolaisten silmälläpidon alaisena. Liekö ollut seuraava ilta, kun pappilan ohi ratsastava kasakkapartio näki kynttilän liekin häivähdyksen ullakkokamarin pienessä ikkunassa. Partio tunkeutui pappilaan, löysi ullakolta kaksi pappilan väkeen kuulumatonta miestä ja vei heidät ja pastori Calamniuksen päällikkönsä kuulusteltavaksi. Kuulustelua tehostanut ruoskiminen sai papit ilmaisemaan henkilöllisyytensä ja tunnustamaan lähettäneensä kirjeen Ruotsin sotilasjohdolle. Affren, Ruth ja kirjeeseen syytön Calamnius viettiin Turkuun, missä heidät suljettiin vanhan linnan synkkiin vankiholveihin. Anders Ruth menehtyi siellä ruoskimisvammoihin, syyttömäksi todettu Gabriel Calamnius vapautettiin, ja hän palasi ylivieskalaisten sielunpaimeneksi, mutta Anders Affren kuljetettiin Ylivieskaan ja hirtettiin Pappisaaressa joulukuussa 1718.

Tiedot Affrenin vangitsemis- ja kuolinajasta ja kuolinpaikasta ovat jossain määrin ristiriitaisia. Edellä olen kertonut tapahtumien ajoituksen sellaisena kuin Affrenin leski Margareta Calamnius oli ne sodan jälkeen antamassaan selvityksessä kertonut. Kokkolalainen raatimies Jakob Falander (1699–1768) tallensi laajoihin muistiinpanoihinsa myös isonvihan tapahtumia maakunnassa. Hänen mukaansa Affren vangittiin Ylivieskassa jo syksyllä 1717, viettiin Turkuun tutkittavaksi, kuljetettiin takaisin Ylivieskaan ja hirtettiin Pappisaaressa, kun taas pappi ja kirjailija Karl Henrik Strandbergin (1780–1865) vuosina 1823–1832 kirjoittaman Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan Affren hirtettiin Turussa 1717. Perimätiedon mukaan Ylivieskan pappi olisi joutunut vainolaisten epäluulojen ja vihanpidon kohteeksi ja hänet olisi hirtetty Kalajoessa olevassa saaressa, jota sittemmin on sanottu Pappisaareksi.
.

Puoliso: 1659 Kalajoki Anna Thomasintytär Calamnius o.s. Florinus. (Taulu 576) s. 1640, k. 1673 Kalajoki.
Vanhemmat: Thomas Florinus e. Blom, s. noin 1597, k. 1648 Mustasaari ja Katarina Florinus o.s. Borgstadius, s. 16.04.1614 Porvoo, k. 1678.

Lapset:

Petter Calamnius , s. 1662 Riika, Latvia. Tauluun 576

Petter Calamnius , s. 1662 Riika, Latvia. Tauluun 965

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 965

VI Petter Gabrielinpoika Calamnius, (Taulusta 964, isä Gabriel Calamnius) Kapellan i Kalajoki 1690, kyrkoherde där 1716, Kirkkoherra, Kalajoki., s. 1662 Riika, Latvia, k. 1722 Kalajoki.

Student i Åbo (Österbottens nation) år 1680. Kyrkoherde i Kalajoki 1722. Första giftet med Elsa Granberg. Hennes far var kyrkoherde i Lohteå, Erik Granberg. Andra giftet år 1711 eller 1712 med kronofogdens i Uleåborgs södra härad, Petter Önsells, änka Margaretha Brenner och Catharina Brenner

Kalajoen kirkkoherra http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2883

Petter Gabrielinpoika Calamnius , Kapellan i Kalajoki 31.08.1690; kirkkoherra siellä 1716, s. 1662 Riga, Latvija, k. 1722 Kalajoki? Ylioppilas Turun Akatemiassa 1680. Kalajoen kappalainen 1690, kirkkoherra 1716. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan joutuivat mm. Kalajokilaakson asukkaat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, P.C. jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä. Nationis Ostrobothniensis n:o 284. Sacellanus in Calajoki 31.8.1690. Kalajoen kirkkoherra vuonna 1716. Opiskeli Turussa v. 1680.

Calamniusten Vaasan haaran kantaisä. (GS 7668 & MS).

Hän otti elämänkumppanikseen (1) Elsa Granberg126 1694, Kalajoki. Vanhemmat: Erik Granberg ja Elisabeth Munselius. Elsa Granberg oli s. 1650, k. 1711.

Hän otti elämänkumppanikseen (2) Margaretha Brenner127 1711 tai, 1712 Vaasa. Vanhemmat: Henrik Brenner ja Catharina Brochius. Margaretha Brenner oli s. ABT 12.1681, Turku, k. 2 Hei. 1766, Sievi. Ylioppilas Turun Akatemiassa 1680. Kalajoen kappalainen 1690, kirkkoherra 1716. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan joutuivat mm. Kalajokilaakson asukkaat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, P.C. jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä. Nationis Ostrobothniensis n:o 284. Sacellanus in Calajoki 31.8.1690. Kalajoen kirkkoherra vuonna 1716. Opiskeli Turussa v. 1680. Calamniusten Vaasan haaran kantaisä. Lefde ännu 1694.
.

Puoliso: 1712 Vaasa Margaretha Henrikintytär Calamnius o.s. Brenner. (Taulu 417). (Taulu 425) s. 12/1681 Turku, k. 02.07.1766 Sievi.

Lapset:

Maria Helena Frosterus ent. Thauvonius o.s. Calamnius , s. 1715 Lohtaja. Tauluun 966

Brita Christina Fortelius o.s. Calamnius , s. 1718 Kalajoki. Tauluun 417

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 966

VII Maria Helena Pehrintytär Frosterus ent. Thauvonius o.s. Calamnius, (Taulusta 965, isä Petter Calamnius) s. 1715 Lohtaja, k. 26.12.1747 Oulu.

1. puoliso: 26.06.1735 Lohtaja Abraham Gabrielinpoika Thauvonius s. 1710 Närpiö, k. 26.06.1742 Närpiö.
Vanhemmat: Gabriel G. Thauvonius, s. 1661 Perniö, k. 09.01.1719 Ruotsi, Kalmar, Västervik ja Elisabeth Thauvonius o.s. Rothenius, s. 10.08.1670 Kokkola.

Lapset:

Elisabet Margareta Stenbäck o.s. Thauvonius , s. 04.02.1737 Närpiö. Tauluun 967

Kristina Collinius o.s. Thauvonius . Tauluun 968

2. puoliso: 12.01.1744 Hailuoto Jacob Abrahaminpoika Frosterus. (Taulu 424). (Taulu 425). (Taulu 202) Rovasti Lohtajalla 1778., s. 17.07.1711 Oulu, k. 15.08.1794 Lohtaja.

Henkilötiedot

sl. 1732 Jakob Frosterus 5984. * Oulussa 17.7.1711. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1732 [Frosterus] Jacob. Ostrob _ 342. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1732 [1732] Jacobus Abrahami Frosterus. 1738. Sacellanus in Paldamo. 1743. Uhloensis. 1756 constitutus Pastor in Lochteå. | Obiit 1794. Vihitty papiksi 1734. — Armovuodensaarnaaja Sotkamossa 1734–36, sitten kotiopettajana tuomari Leijonmarckin perheessä Uudellamaalla (Åström 1947). Paltamon kappalainen 1738, Oulun 1744. Lohtajan kirkkoherra 1755. Rovasti 1778. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751 ja 1760. † Lohtajalla 15.8.1794.

Pso: 1:o 1740 Klara Forsström; 2:o 1744 Maria Helena Calamnius tämän 2. avioliitossa († 1747); 3:o 1749 Brita Helsing († 1756); 4:o 1757 Magdalena Altan († 1778); 5:o 1779 Susanna Wallman tämän 2. avioliitossa († 1794).

Pson edell. aviomies: Kokkolan pedagogion rehtori (Oulun koulun nim. konrehtori), FM Abraham Thauvonius 5512 (yo 1726, † 1742).

Appi: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Appi: Kalajoen kirkkoherra Pehr Calamnius 2883 (yo 1680, † 1722).

Appi: Lohtajan kirkkoherra Johan Altan 5181 (yo 1712, † 1755).

Poika: asianajaja Pehr Frosterus, myöh. (1783) Frostér 8396 (yo 1762, † 1803).

Poika: katselmuskirjuri Abraham Frosterus 9878 (yo 1781, † 1834).

Poika: Siikajoen kappalainen Israel Frosterus 10467 (yo 1789, † 1826).

Poika: Reisjärven pitäjänapulainen Johan Jakob Frosterus 10909 (yo 1794, † 1808).

Poikapuoli: Kälviän nimismies Zachris Unaeus 10201 (yo 1785, † 1804).

Vävy: Toholammin pitäjänapulainen Gustaf Johan Cajanus 7570 (yo 1750, † 1784).
Vanhemmat: Abraham Frosterus, s. 1680 Oulu, k. 20.04.1726 Paltamo ja Katarina Frosterus o.s. Cajanus, s. 26.05.1694 Paltamo, k. 29.12.1762 Sotkamo.

Jacob Frosterus (1711-1794)

Lapset:

Catharina Christina Cajanus o.s. Frosterus , s. 24.07.1746 Oulu. Tauluun 426

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 967

VIII Elisabet Margareta Abrahamintytär Stenbäck o.s. Thauvonius, (Taulusta 966, äiti Maria Frosterus ent. Thauvonius) Elisabet kuoli synnytyksen jälkeiseen komplikaatioon., s. 04.02.1737 Närpiö, k. 31.03.1759 Vaasa, Maalahti.

Puoliso: 06.04.1758 Lohtaja Johan Josefinpoika Stenbäck. (Taulu 204) Alahärmän kappalainen., s. 02.01.1728 Ilmajoki, k. 24.01.1789 Alahärmä.

kl. 1747 Johan Stenbäck 7282. * Ilmajoella 2.5.1728. Vht: Ilmajoen kappalainen Josef Steenbäck 4828 (yo 1704, † 1737) ja Maria Arenius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 7.2.1738 – 1747. Ylioppilas Turussa kl. 1747 Steenbæck Joh. Ostrob _ 413. Pohjalaisen osakunnan jäsen 22.2.1747 [1747] Johannes Stenbäck. 1755. Adjunctus Pastoris in Malax. | Adjunctus Ministerii ibidem. | 1763. Sacellanus in Härmä Lappoënsi. | Obiit 1789. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755. — Maalahden kirkkoherran apulainen 1755, pitäjänapulainen 1757. Alahärmän kappalainen 1763. † Alahärmässä 24.1.1789.

Lapset:

Maria Helena Stenbäck s. 26.02.1759 Maalahti, Ytterby, k. 31.05.1759 Maalahti, Ytterby.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 968

VIII Kristina Abrahamintytär Collinius o.s. Thauvonius, (Taulusta 966, äiti Maria Frosterus ent. Thauvonius) k. Nauvo.

1. puoliso: 1671 Gustaf Johaninpoika Collinius. (Taulu 767) Nauvon (Inkerin superintendentin palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1670, vakinainen kirkkoherra 1673. Turun maakuntakokouksen osanottaja 1676., k. 02.02.1679 Nauvo.

Gustaf Collinius Gustavus Johannis, Pälkänensis 1515. Vht: Pälkäneen kirkkoherra Johan Collinius (Johannes Ambrosii, † 1668) ja Elin Staffansdotter. Ylioppilas Turussa 1661/62 [Collinus]‹¿› Gust. Joh. Pelkenens _ 69. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1661/62] Gustavus Collinius. | Pastor in Nagu. Respondentti 9.11.1666 pro exercitio, pr. Axel Kempe 168. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1667 – sl. 1667. Respondentti 14.12.1667 pro gradu, pr. Jakob Flachsenius 787. FM 26.5.1668. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1668. Ylimmän luokan stipendiaatti sl. 1668 – sl. 1669. Respondentti 7.5.1670 (teol.), pr. Enevald Svenonius 132. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1670. — Turun akatemian deposiittori 1669. Nauvon (Inkerin superintendentin palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1670, vakinainen kirkkoherra 1673. Turun maakuntakokouksen osanottaja 1676. † Nauvossa 2.2.1679. Pso: 1671 Kristina Abrahamsdotter Thauvonius tämän 1. avioliitossa.

Lapset:

Beata Utter o.s. Collinius , s. 1672 Nauvo. Tauluun 767

2. puoliso: 1680 Nauvo Bertil Michelinpoika Boman (Boraeus) — Turun läänin jalkaväkirykmentin (von Fersenin rykm.) saarnaaja (1672), ero kahden vuoden poissaolon takia 1676. Nauvon kirkkoherra 1679., k. 1691 Nauvo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 969

IV Margareta Petruksentytär Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) Margareetta eli leskenä Uudenkaarlepyyn pitäjässä 1660., s. 1600 Kalajoki, k. 1660 Uusikaarlepyy.

1. puoliso: Johan Olofinpoika Pictorius. (Taulu 5) Kemin kirkkoherra. Pictorius joutui Kemin kirkkoherrana syytetyksi saamelaisten huonosta kohtelusta. Tämä liittyi ilmeisesti Uppsalan arkkipiispan ja Turun piispan väliseen kiistaan Kemin Lapin kirkkohallinnollisesta asemasta. Syytteet todettiin lähes täysin perättömiksi., s. 1595 Turku, k. 1643 Kemi.

Sukunimi toisinaan Målare, Målareson från Åbo, isä oli Olavi-niminen turkulainen maalari. Kemin kirkkoherra. Johannes Olavinpoika Pictorius joutui Kemin kirkkoherrana syytetyksi saamelaisten huonosta kohtelusta. Tämä liittyi ilmeisesti Uppsalan arkkipiispan ja Turun piispan väliseen kiistaan Kemin Lapin kirkkohallinnollisesta asemasta. Syytteet todettiin lähes täysin perättömiksi.
Kapellan i Kalajoki, blef 1630 Kyrkoherde i Kemi. (MS & GS 7964).
Vanhemmat: Olavi / Olof (Pictorius), Turkulainen maalari ja N N.

Lapset:

Magdalena Gammal o.s. Pictorius , s. 1625. Tauluun 5

Beata Tawaststjerna o.s. Pictorius , s. 1630. Tauluun 970

Margareta Tawast o.s. Pictorius , s. 1631 Kemi. Tauluun 1046

Susanna Carlman o.s. Pictorius , s. noin 1632. Tauluun 1047

2. puoliso: Jakob Jakobinpoika Carlman Uudenkaarlepyyn kappalainen kaiketi 1621 (mainitaan 1628); Uudenkaarlepyyn kirkkoherra kuningatar Kristiinan kollaatiokirjeellä 31.5.1636., s. 23.07.1602 Pietarsaari, k. 5/1653 Uusikarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 970

V Beata Johanintytär Tawaststjerna o.s. Pictorius, (Taulusta 969, äiti Margareta Carlman ent. Pictorius) s. 1630, k. 1700 Liminka.

Puoliso: Erik Henrikinpoika Tawaststjerna e. Tawast Kihlakunnan tuomari, Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan tuomari 1680. Tullitarkastaja Pohjanmaalla, läänitysvouti, aatelisen Tavaststjerna-suvun kantaisä aateloituna vuodesta 1687., s. 1627 Turku, k. 29.12.1693 Liminka.

Adliga ätten i Finland nr. 81 TAWASTSTJERNA

Häradshövdingen i Österbottens norra domsaga Erik Tawast av Åbogrenen av adliga ätten nr 3 Tawast adlades 10.2.1687 och introducerades 7.2.1689 under nr 1107. Ätten immatrikulerades i Finland 30.1.1818.

Ennen Anders Mathesiusta oli vuodesta 1680 Pohjois-Pohjanmaan tuomarina pietarsaarelainen kauppias Erik Tavast, Ebba Brahen ja de la Gardie-suvun suosikki, joka aateloitiin nimellä Tavaststjärna. Hän ei kuitenkaan hoitanut virkaansa tyydyttävästi, vaan joutui konkurssiin 1692 ja sai samalla eron virastaan, jota siis kutsuttiin jatkamaan päteväksi tuomariksi tunnettu Anders Mathesius. Suosijoisen puuttuessa hän jäi ilman aatelisarvoa.

Lähde: http://www.geni.com/people/Erik-Tawast-Tawaststjerna/6000000011371118814

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tawaststjerna on vanha suomalainen aatelissuku, joka tunnettiin varsinkin 1800-luvulla virkamies- ja sotilassukuna. Myöhemmin se on tullut tunnetuksi myös sivistyssukuna.

Tawaststjernan suku on haarauma eräästä jo keskiajalla vaikuttaneesta aatelisesta Tavast-suvusta, jolla ei ole todistettua sukuyhteyttä tunnetumpaan Tavastin piispalliseen rälssisukuun. Suvun vanhin tunnettu kantaisä on ennen vuotta 1561 kuollut kartanonomistaja Henrik Jönsinpoika Tavast. Varatuomarina Pohjanmaan tuomiokunnassa toiminut Erik Tawast (noin 1625–1693) aateloitiin 10. helmikuuta 1687 nimellä Tawaststjerna ja hänen sukunsa esiteltiin kaksi vuotta myöhemmin Ruotsin ritarihuoneelle numerolla 1107. Suomen ritarihuoneella se sai vuonna 1818 numeron 81. Erik Tawast kuului Tawast-suvun samaan turkulaiseen sukuhaaraan, jonka eräät muut edustajat saivat 1756 käyttöönsä aiemmin sammuneen aatelisen hauholaisen sukuhaaran edustusoikeuden ritarihuoneella (Suomessa aatelissuku nro 3). Hänen veljensä Henrik puolestaan aateloitiin vuonna 1664 nimellä Tawastén.

Varsinkin suvun nuorempi sukuhaara profiloitui 1700- ja 1800-luvuilla aikana sotilassukuna, ja siihen kuului useita kenraaleita. Näistä erään Venäjälle asettuneen sukuhaaran jälkeläisistä tuli 1900-luvulla useita valkoisia emigrantteja.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tawaststjerna
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Erik Tawast, adlad Tawaststjerna (son av Henrik Tawast, se adliga ätten Tawast), född i Åbo. Kronobefallningsman i Österbotten 1651. Inspektor över hela Östernorrlands (Österbottens) tullar 1657. Tillika hauptman på grevinnan Ebba Brahes gods i Finland och arrendator av det Rosenhaneska friherreskapet Ikalaborg. Häradshövding i Österbottens norra kontrakt 1680-12-30. Adlad 1687-02-10 (introd. 1689 under nr 1107). Avstod tjänsten 1693 till sin son Jakob Pontus. Död s. å. 29/12.
Vanhemmat: Henrik Tawast, s. 1600 Turku, k. 10.03.1667 Turku ja Maria Tawast, k. 1630 Turku.

Adliga ätten Tawaststjerna nr 1107 Adlad 1687-02-10, introd. 1689. Ätten, om vars äldre släktled se adliga ätten Tawast, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-01-30 under nr 81 bland adelsmän och har sedan 1824 icke varit representerad i Sverige.

Lapset:

Jakob Pontus Tawaststjerna , s. 02.08.1666 Pietarsaari. Tauluun 971

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 971

VI Jakob Pontus Erikinpoika Tawaststjerna, (Taulusta 970, äiti Beata Tawaststjerna) Pohjoi-Pohjanmaan tuomarin (isänsä) apulainen 1692, Suursavon tuomiokunnan tuomari. Jaakob kuoli 50-vuotiaana vahingonlaukaukseen., s. 02.08.1666 Pietarsaari, k. 04.09.1716 Suur-Savossa vahingonlaukaukseen.

sl. 1676 Jakob Pontus Tavast, vuodesta 1687 Tavaststjerna Jacobus Pontus Erici, Ostrobotniensis 2497. * Pietarsaaressa 2.8.1666. Vht: Pohjois-Pohjanmaan kihlakunnantuomari Erik Henriksson Tavast (aateloituna 1687 Tavaststjerna, † 1693) ja hänen 1. puolisonsa Beata Johansdotter Pictorius. Ylioppilas Turussa sl. 1676 [Tavast] Jac. Erici Ostrob _ 126. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1676] Jacobus Er. Tavast. | Militiæ Fiscalis. dein Iudex territorialis in Savolaxia. Ylioppilas Uppsalassa ? ‹nimeä ei mainita yliopiston matrikkelissa›. Turun hovioikeuden auskultantti. — Kuninkaallisen kanslian ylim. kanslisti. Pohjanmaan läänin sotatuomari 1686. Pohjois-Pohjanmaan tuomarin (isänsä) apulainen 1692. Suur-Savon tuomiokunnan tuomari 1693. † vahingonlaukaukseen 4.9.1716.

Pso: 1687 Margareta Henriksdotter Gråå († 1755).

Appi: Oulun ja Kajaanin linnojen komendantti Henrik Gråå 584 (yo (1647), † 1698).

Setä: Etelä-Suomen laamanni, FM Henrik Tavast, aatel. 1664 Tavastén 475 (yo (1645), † 1706).

Eno: Uudenkaarlepyyn kappalainen Petter Pictorius 988 (yo 1653, † 1672).

Pojanpojan pojanpoika: Kuhmoisten kappalainen Karl Viktor Tavaststjerna 14062 (yo 1825, † 1871).

Tyttärenpoika: vääpeli Otto Magnus Weissman 6651 (yo 1740).

Lanko: kihlakunnantuomari Erik Rosendal 2158 (yo 1671/72, † 1705).

Vävy: varatuomari Karl Leijonberg 3722 (yo 1690/91, † 1718).

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jakob Pontus (son av Erik Tawast, adlad Tawaststjerna), född 1666-08-02 i Jakobstad. Student, först i Åbo 1676 och uppgives sedan hava studerat i Uppsala (ej där inskriven). Auskultant i Åbo hovrätt. Extra ordinarie kanslist i k. kansliet. Auditör vid Österbottens regemente 1686-05-22. Häradshövding i Österbottens norra kontrakt 1693-01-16 efter sin fader. Häradshövding i Stora Savolaks 1697. Vådeligen ihjälskjuten 1716-09-04 av en underofficer.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Tawaststjerna_nr_1107#TAB_2.

Puoliso: 29.11.1687 Pietarsaari Margaretha Henrikintytär Tawaststjerna o.s. Gråå. (Taulu 1171) s. 1669 Oulu, k. 15.05.1754 Mikkeli.
Vanhemmat: Henrik Gråå, s. 1630 Oulu, k. 15.03.1698 Oulu ja Elsa Gråå o.s. Jenderjan, s. 1645 Oulu, k. 25.05.1697 Oulu.

Lapset:

Elsa Margareetta Leijonberg o.s. Tawaststjerna , s. Pietarsaari. Tauluun 972

Elisabet Sofia Fieandt ent. Schmiedefelt o.s. Tawaststjerna , s. 22.10.1695 Pietarsaari. Tauluun 973

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 972

VII Elsa Margareetta Jakobintytär Leijonberg o.s. Tawaststjerna, (Taulusta 971, isä Jakob Tawaststjerna) s. Pietarsaari, k. jälkeen 1762.

Puoliso: Carl Didrikinpoika Leijonberg e. Barckman Ylioppilas Turussa 1690/91 [Lejonberg] Carolus [_ 190]. — Varatuomari. Suur-Savon tuomiokunnan vt. tuomari isonvihan aikana vuoteen 1714. Pohjanmaan pohjoisen tuomiokunnan vt. tuomari 1716. Elossa 6.10.1718. † 1718., k. 1718.

1690/91 Karl Leijonberg Carolus Dieterici, nobilis 3722. Vht: Suomen maakuntatullitarkastaja Didrik Barckman (Dietericus Jacobi, yo Uppsalassa 31.8.1638, aatel. 1675 Leijonberg, † 1692) ja hänen 2. puolisonsa Sigrid Gyllenkrok. Ylioppilas Turussa 1690/91 [Lejonberg] Carolus [_ 190]. — Varatuomari. Suur-Savon tuomiokunnan vt. tuomari isonvihan aikana vuoteen 1714. Pohjanmaan pohjoisen tuomiokunnan vt. tuomari 1716. Elossa 6.10.1718. † 1718.

Pso: 1709 Elsa Margareta Tavaststjerna tämän 1. avioliitossa (elossa 1762).

Appi: kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tavast, v:sta 1687 Tavaststjerna 2497 (yo 1676, † 1716).

Veli: Jakob Barckman, v:sta 1675 Leijonberg 1928 (yo 1667/68).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 973

VII Elisabet Sofia Jakobintytär Fieandt ent. Schmiedefelt o.s. Tawaststjerna, (Taulusta 971, isä Jakob Tawaststjerna) s. 22.10.1695 Pietarsaari, k. 27.02.1742 Mikkeli, Kyyhkylä.

Kyyhkylän kartanossa oli huollettu sotainvalideja vuodesta 1927 lähtien. Kuvassa päärakennus. KYYHKYLÄN KARTANO. Mikkelin maalaiskunta. Kyyhkylänniemen kylä N:o 1. Rustholli. Pinta-ala 938 ha (1833). Torppia 16 (1830). Talon nimi tulee ilmeisesti sukunimestä Kyyhkynen. Paikannimenä Kyyhkylä oli jo 1500-luvulla. Omistajat: Kyyhkylän kartano syntyi, kun Pietari Brahen vouti Hans Bomgård yhdisti 1600-luvulla kaksi ratsumiestilaa yhdeksi kantataloksi. Bomgårdilla ja sitten hänen leskellään Kyyhkylä oli vuoteen 1705 saakka. Seuraava omistaja oli kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tawaststjerna, jolta kartano isonvihan jälkeen siirtyi hänen vävylleen majuri Johan Henrik Fieandtille. Tällä, vuodesta 1751 von Fieandtiksi aateloidulla suvulla Kyyhkylä oli vuoteen 1847 saakka. Tuolloin omistajaksi tuli kauppias Jaakko Manninen. Hänen jälkeensä omistajina oli Wilhelm Sillfors, kapteeni Lydig von Phaler, parooni Wrede, insinööri Hjelt ja kauppaneuvos David Pulkkinen. Vuonna 1927 omistajaksi tuli Vapaussodan Invalidien Liitto, 1970 Sotainvalidien Veljesliitto ja 2003 Kyyhkylä-säätiö. Rakennukset: Kyyhkylän vanhin päärakennus oli vaatimaton puutalo ja sijaitsi lähellä Saimaan rantaa nykyisen Lottalan kohdalla. Nykyinen päärakennus, Kartano, on vuodelta 1856. Alun perin se oli yksikerroksinen rapattu rakennus mutta korotettiin kaksikerroksiseksi 1928. Muutostöitä invalidikodissa tehtiin 1976, 1982 ja 1987. Täydellinen korjaus tehtiin myös 2000-luvulla rakennuksen muututtua sotainvalidien sairaskodista hotelli-ravintolaksi. Suurin osa pihapiirin rakennuksista tuhoutui tulipalossa 1935. Päärakennuksen lisäksi paloa edeltäneeltä ajalta on vain johtajan asuntona ollut Puistola. Keltainen huvimaja, jossa on doorilaispylväiden kannattama kupukatto, on vuodelta 1945. Kyyhkylä oli päämajan käytössä sekä talvisodan että jatkosodan aikana. Lähteet: Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 132; Kuosa 1988 s. 81–110; Suomenmaa 1924 s. 94; Suomen maatilat 1932 p. 156; Wirilander 1982 s. 591–592; Wirilander 1997. www.kyyhkyla.fi

1. puoliso: 03.05.1713 Fabian Johan Detlofinpoika Schmiedefelt s. 1687 Karjalohja, Luuskala, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu.
Vanhemmat: Detlof Schmiedefelt, s. 1650, k. 1688 Karjalohja, Luuskala ja Beata Schmiedefelt o.s. Gyllenhierta, k. jälkeen 1693 Karjalohja, Luuskala.

Adliga ätten Schmiedefelt nr 751 †. Adlad 1649-10-15 introducerad 1668. Utdöd 1788-04-13. Ätten har utgrenat sig i friherrliga ätten Schmiedefelt. Litteratur: J. Ramsay, Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden.

Lapset:

Beata Elisabet Aminoff o.s. Schmiedefelt , s. 1714. Tauluun 974

2. puoliso: 1715 Johan Henrik Albrechtinpoika Fieandt Kajaanin linnan komendantti 1715. Hänen lapsensa saivat aateliasarvon nimellä von Fieandt ja merkittiin Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin 1752., s. 03.02.1683 Eesti, Tallinna, k. 23.08.1741 Lappeenranta (kaatui taistelussa).

Johan Henrik Fieandt (1683–1741) oli virolaissyntyinen suomalainen sotilas. Hän oli Kajaanin linnanpäällikkö vuodesta 1715 ja puolusti sitä kuukauden ajan, ennen kuin antautui ja joutui vastoin sopimusta venäläisten vangiksi. Hän karkasti vankeudesta ja kaatui pikkuvihan aikana Lappeenrannassa. Isän ansioista lapset aateloitiin 1751 nimellä von Fieandt.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Henrik_Fieandt

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Henrik Fieandt oli karoliini, joka taisteli suuren Pohjan sodan aikana Liivinmaalla, Inkerinmaalla ja Suomessa jääden vangiksi Napuen taistelun jälkeen. Paettuaan sotavankeudesta hän puolusti Kajaanin linnaa mutta joutui antautumaan piirittäjille ja vangittiin uudelleen. Fieandt karkasi toisen kerran ja pääsi perheineen Ruotsiin. Hän osallistui Karl Gustaf Armfeltin Norjan sotaretkeen ja sodan jälkeen jatkoi palveluaan Savon rykmentissä. Fieandt kaatui hattujen sodan alussa Lappeenrannan taistelussa. Hänen lapsensa aateloitiin hänen ansioistaan.

Lähde: Veli-Matti Syrjö/http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/554/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Fieandt, Johan Henrik (1683 – 1741)

Olen suomalaisen sukuhaaramme kantaisä ja muutimme Virosta Suomeen 1700 -luvun alussa. Ylpeänä mainittakoon, että Henrik -nimi kulkee suvussamme yli sukupolvien.

Solmin avioliiton kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tavaststjernan tyttären Elisabet Sofian kanssa 1713. Avioliiton myötä tämä Mikkelin pitäjässä sijaitseva Kyyhkylän kartano siirtyi suvullemme.

Taistelin suuren Pohjan sodan aikana Liivinmaalla, Inkerinmaalla ja Suomessa jääden vangiksi Napuen taistelun jälkeen helmikuussa 1714.

Taistelustahan alkoi Isonvihan aika. Onnistuin pakenemaan sotavankeudesta ja olin mukana puolustamassa Kajaanin linnaa, joka oli Suomessa enää ainoa linna, jossa Ruotsin lippu liehui – mutta minut vangittiin uudelleen.

Pakenin jo toisen kerran sotavankeudesta ja vein perheeni Ruotsiin.

Kun Karl Gustaf Armfeltin Norjan sotaretki oli ohi, palasimme Suomeen ja aloitin Savon rykmentin palveluksessa.

Kunnianosoituksena ansiokkaasta sotilasurastani sukumme aateloitiin marraskuun 21. päivä 1750 nimellä von Fieandt.

Onnellisesta avioliitostamme Elisabetin kanssa syntyi kuusi poikaa.

Vanhin poikani Karl Johan yleni majuriksi asti ja kuuluisin pojanpojistani on Karlin toiseksi nuorin poika, Otto Kaarle von Fieandt. Hänen sotilasuransa kesti lähes 55 vuotta ja Otto teki merkittävän uran upseerikouluttajana ja topografian opettajana.

Lähde: http://www.kyyhkyla.fi/kyyhkyla/historia/kyyhkylan-kuuluisat-isannat/fieandt-johan-henrik/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Syntynyt Virossa vuonna 1683 Ruotsi-Suomen suurvalta-aikana. Meni naimisiin Kyyhkylän isännän, kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tawaststjernan tyttären Elisabet Sofian kanssa ja näin hänestä tuli Kyyhkylän uusi isäntä. Heillä oli seitsemän lasta, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Johan Henrik Fieandt sai surmansa 23.8.1741 Venäjää vastaa käydyssä taistelussa Lappeenrannassa. Myöhemmin Kyyhkylän isännyyden peri heidän vanhin poikansa Karl Johan Fieandt. Johan Henrik Fieandt oli osallistunut 20 sotaretkeen ja ollut isonvihan aikana Kajaanin linnan puolustuksessa. Näiden ansioiden vuoksi Johan Henrik Fieandtin lapset korotettiin vuonna 1751 aatelissäätyyn.

Kajaanin linnan komendantti 1715. Hänen lapsensa saivat aateliasarvon nimellä von Fieandt ja merkittiin Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin 1752. // Kommendant vid Kajana slott 1715. Hans barn adlades med namnet von Fieandt och immatrikulerades på Riddarhuset 1752.

Ruotsalaista aatelissukua.

Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin majuri 1733. Fieandtin lapset saivat aatelisarvon nimellä von Fieandt hänen sotilaallisten ansioittensa perusteella 1751, ja pojat merkittiin Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin 1752.

Kuolinsyy: kaatui Lappeenrannan taistelussa. Arvo/ammatti: Kajaanin linnan komendantti 1715 ja sen puolustaja 1716.

Lähde: http://www.geni.com/people/Johan-Fieandt/6000000000506991587

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Henrik Fieandt, född 1683-02-03 i Estland. Ryttare vid Tiesenhausens livländska kavalleriregemente 1700. Mönsterskrivare vid Tiesenhausens livländska kavalleriregemente 1703-12-00. Kvartermästare 1703. Löjtnant vid Savolaks och Nyslotts läns regemente till fot 1711-02-21. Kapten vid Savolaks och Nyslotts läns regemente 1712-03-12. Fången vid Storkyro 1714-02-19, men befriade sig själv 1714. Kommendant i Kajaneborg 1715-10-17. Måste efter fem veckors belägring uppgiva fästningen till ryssarna 1716-02-24 och fördes fången inåt Ryssland, men rymde 1718-02-15 med hustru och ett litet barn och inställde sig vid regementet. Sekundmajor vid regementet 1718-07-18. Kaptens indelning 1719. Major 1733-05-05. Stupade 1741-08-23 i slaget vid Villmanstrand. 'Han hade bevistat tjugu fälttåg och var en utmärkt tapper och skicklig officer, blev flera gånger fången av ryssarna och utstod därunder många vedervärdigheter, men befriads sig alltid själv.' Barnen blevo 1751-11-21 för faderns förtjänster adlade (sönerna 1752 introducerade under nr 1920).

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kyyhkylän kuuluisat isännät

Varsinainen Kyyhkylän kartano syntyi 1630-luvulla kahdesta lähekkäin sijainneesta talosta, joiden isännät olivat ilmeisesti keskimääräistä vauraampia.

Toisen talon isäntä oli Säämingin kirkkoherran poika, Suur-Savon vouti Pietari Eerikinpoika Kostiainen ja hänen jälkeensä Moision kartanon isäntä, skotlantilaissyntyinen William Robertsson. Toisen talon isäntänä oli laamanni, sotaväen ylipäällikkö Arvid Stålarmin kartanovoutina Moisiossa toiminut Pentti Tapaninpoika. Välit naapuritalojen isäntien välillä eivät tuolloin olleet kovin hyvät.

Kartano syntyi, kun molemmat talot joutuivat Pietari Brahen läänitysvouti Hans Bomgårdin omistukseen. Kreivi Pietari Brahe, joka oli Suomen kenraalikuvernööri, teki vuonna 1638 matkan Savoon ja kuulema mieltyi Mikkelin seutuun niin, että halusi läänitysalueen täältä itselleen.

Bomgårdien jälkeen vuonna 1705 omistajaksi tuli kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tawaststjerna. Isonvihan aikana kartano siirtyi hänen vävylleen majuri Johan Henrik von Fieandtille. Fieandtin suvulla Kyyhkylä oli 1700-luvun loppupuolelle ja sitten uudelleen 1820-luvulta 1840-luvulle. Välillä rustholli kuului majuri Benjamin Meinanderille, joka asui kartanossa vain muutaman vuoden ja vuokrasi sen sitten kruununvouti Olof Nordvikille. Tämän kuoltua hänen leskelleen Elisabet Sofia Laurellille ja sitten Elisabet Sofia Laurellin kanssa naimisiin menneelle rajatulli-inspehtori Kasper Carlborgille. Von Fieandtien jälkeen Kyyhkylän omisti 1840-luvulla kauppias Jaakko Manninen, sitten hänen vävynsä Wilhelm Sillfors, jonka jälkeen kapteeni Lydik von Pfaler. Kyyhkylän seuraava omistaja oli insinööri Otto Hjelt. Rusthollikauden jälkeen Kyyhkylän omistajat vaihtuivat vähän väliä:

Otto Hjeltiltä vuonna 1910 maanviljelijä Juho Heiskaselle, häneltä pankinjohtaja Väinö Pursiaiselle, häneltä maanviljelijä Hjalmar Pohjanheimolle, häneltä maanviljelijä Jussi Grönlundille, häneltä maanviljelijä Armas Aholalle ja sitten 1922 kauppaneuvos David Pulkkiselle. Vuonna 1927 Kyyhkylä ostettiin Vapaussodan Invalidien Liitolle.

Alunperin taloon oli päässyt parhaiten vesitietä pitkin, mutta 1600-luvun alussa tiekin oli raivattu siten kuntoon, että siitä pääsi kieseillä ja kuomureellä.
Hans Bomgård

Kyyhkylän kartanon ensimmäinen isäntä, muuttanut ilmeisesti Ruotsista. Pietari Brahen läänityshallinnon edustaja. Hänen aikana Kyyhkylää käytettiin käräjäpaikkana. Bomgård kuoli vuonna 1678, jonka jälkeen Kyyhkylä jäi hänen pojalleen.
Johan Henrik Fieandt

Syntynyt Virossa vuonna 1683 Ruotsi-Suomen suurvalta-aikana. Meni naimisiin Kyyhkylän isännän, kihlakunnantuomari Jakob Pontus Tawaststjernan tyttären Elisabet Sofian kanssa ja näin hänestä tuli Kyyhkylän uusi isäntä. Heillä oli seitsemän lasta, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Johan Henrik Fieandt sai surmansa 23.8.1741 Venäjää vastaa käydyssä taistelussa Lappeenrannassa. Myöhemmin Kyyhkylän isännyyden peri heidän vanhin poikansa Karl Johan Fieandt. Johan Henrik Fieandt oli osallistunut 20 sotaretkeen ja ollut isonvihan aikana Kajaanin linnan puolustuksessa. Näiden ansioiden vuoksi Johan Henrik Fieandtin lapset korotettiin vuonna 1751 aatelissäätyyn.
Otto Karl von Fieandt

Otto Karl von Fieandt oli Johan Henrik Fieandtin pojanpoika. Hän syntyi Kyyhkylässä vuonna 1758 ja kuoli vuonna 1825. Kahdesta avioliitosta hänellä oli yhteensä 15 lasta, jotka asuivat Kyyhkylässä vuoteen 1843 saakka.
Jaakko Manninen

Hän syntyi vuonna 1803 Mikkelin pitäjän Riiskassa. Kyyhkylän omistus siirtyi vuonna 1845 kauppias Jaakko Manniselle. Kyyhkylän asuinrakennus oli vanha ja ahdas, joten hän rakennutti perheelleen uuden talon, nykyisen päärakennuksen. Rakennustyöt kestivät vuosia, mutta valmistui vuonna 1856. Rakennuksesta tuli yksikerroksinen. Tarkoituksena oli tehdä talosta kaksikerroksinen, jotta Mannisen ainoa poika Ferdinand Napoleon saisi aikanaan itselleen tilavan asunnon, mutta kun poika hukkui 13-vuotiaana Aurajokeen, toinen kerros jätettiin rakentamatta. Jaakko Manninen ehti asua uudessa rakennuksessa vain kaksi vuotta, sillä hän kuoli vuonna 1866.
David Pulkkinen

Kauppaneuvos David Pulkkinen oli Kyyhkylän viimeinen yksityinen omistaja. Hän syntyi Mikkelin pitäjässä vuonna 1851 ja kuoli vuonna 1925. Hän ehti olla Kyyhkylän isäntänä vain kolmisen vuotta.
.
Vanhemmat: Albrecht Fieandt, s. 1659 Eesti, Tallinna, k. 11/1705 ja N.n Fieandt o.s. von Heijen, k. 1704.

Kajaanin linnan päällikkö Fieandt linnaan paenneiden perheiden ympäröimänä. Carl Larssonin kuvitusta Välskärin kertomuksiin vuodelta 1884. Kajaanin linnan rakennustyöt aloitettiin kuningas Kaarle IX:n käskystä vuonna 1604. Perustustyöt aloitettiin vuonna 1604 ja itse rakentaminen 1605. Kaarle IX perusti 1600-luvun alussa Pohjois-Suomeen sekä Oulun kaupungin että Kajaanin linnan. Hän halusi näin vahvistaa Ruotsin valta-asemaa Kainuussa, jonka maa oli saanut Täyssinän rauhassa vuonna 1595. Lisäksi linna suojaisi asukkaita ja uudisasukkailta venäläisten hävitysretkiltä. Se oli valmistuttuaan Euroopan pohjoisin kivilinna. 1900-luvun lopussa on keskustelu siitä, että oliko paikalla ennen 1600-lukua linnaa tai muuta rakennusta. Aiempien rakennusten puolesta on esitetty, että sijainti oli strategisesti merkittävä. Todisteita aiemmista rakennuksista ei ole löytynyt, ja siksi esimerkiksi Kainuun museon tutkija Heikki Rytkölä pitää oletusta aiemmista rakennuksesta liian rohkeana. Linnaa alettiin rakentaa Oulujärven itäpuolelle Kajaaninjoen koskessa olevaan saareen. Sen piti pystyä puolustautumaan mahdollisia piirittäjiä vastaan, ja sitä rakentamaan Kaarle IX lähetti muurimestari Isak Rasmuksenpojan. Rakennustyöt etenivät hitaasti, sillä alueella oli pulaa työväestä ja rakennusaineista. Kustaa II Aadolf määräsi 1619 rakennustyöt keskeytettäviksi. Tässä vaiheessa harmaakivestä tehty linna oli suorakaiteen muotoinen ja kummassakin päässä oli puolipyöreä tykkitorni. Linna jäi keskeneräiseksi, ja sitä käytettiin ensimmäisinä vuosikymmeninä vankilana. Sitä pidettiin hyvänä vankein karkotuspaikkana, sillä se sijaitsi syrjäisessä erämaassa. Linnan tunnetuin vanki oli jesuiittoihin ja paaviin pitämiensä yhteyksien takia tuomittu Uppsalan yliopiston professori Johannes Messenius. Hän oli vankina Kajaanin linnassa lähes 20 vuoden ajan, ja hänet siirrettiin vuonna 1636 Ouluun. Messenius kirjoitti vankiaikanaan moniosaisen historiateoksen, Scondia illustratan. Kreivi Pietari Brahe sai 1650 Kajaanin vapaaherrakunnan läänityksekseen, ja seuraavana vuonna Brahe perusti linnan yhteyteen Kajaanin kaupungin. Brahe halusi, että hänen läänityksiään hoidettaisiin edustavista hallintorakennuksista, joten linna muutettiin vuosien 1661–1666 aikana aatelislinnaksi. Rakennustöiden aikana linnaa korotettiin ja puiset asuinrakennukset korvattiin muuratuilla. Samuel Lång viimeisteli rakennustyöt 1665, jolloin sisäpihan muurit korotettiin ulkomuurien tasolle. Kajaanin linna sai pitää paikkansa Kajaanin vapaaherrakunnan pääpaikkana vuoteen 1681, jolloin reduktion yhteydessä läänitys peruutettiin. Linnasta tuli jälleen voudin linna, jonka vastuulla oli myös alueen puolustus. Suuri Pohjan sota syttyi vuonna 1700, ja Kajaani ja sen lähikylät poltettiin vuonna 1712. Linnan komendantti, everstiluutnantti Johan von Meurman aloitti tämän jälkeen puolustuksen vahvistamisen. Tornien ylimpiä kerroksia muutettiin tykeille sopivaksi, muurien päälle laskettiin kolmen metrin paksuinen turvekerros, ovi- ja ikkuna-aukot peitettiin ja rannoille laskettiin erilaisia esteitä. Kajaanin linna oli Ruotsin viimeinen tukikohta Suomessa, kun Olavinlinna oli kukistunut 1714. Kajaanin linnan ulkopuolelle saapui maaliskuussa 1715 venäläisjoukko, joka vaati välitöntä antautumista. Johan Henrik Fieandtin johtamat noin 50 puolustajaa pitivät pintansa, ja venäläiset pysyivät poissa yli puolen vuoden ajan. Venäläiset palasivat joulukuussa, jolloin kenraali Tsekin toi paikalle noin 4 000 miestä. Venäläiset piirittivät linnaa viisi viikkoa, ja Fieandt suostui antautumaan 24. helmikuuta 1716. Venäläiset olivat luvanneet päästää puolustajat vapaaksi ja antaa heidän säilyttää omaisuutensa. Lupauksia ei kuitenkaan pidetty, ja piirittäjät veivät mukanaan kaiken ja lähettivät sekä sotilaat että siviilit vankeina Turkuun tai Venäjälle. Kenraali Tsekin räjäytti linnan maaliskuussa 1716. Zachris Topeliuksen historiallisessa romaanissa Välskärin kertomuksia sivutaan kahteen otteeseen Kajaanin Linnaa ja sen historiaa. Romaanin ensimmäisessä jaksossa yksi päähenkilöistä, ratsumestari Kustaa Bertel, kohtaa vuonna 1635 linnassa rakastettunsa ruhtinatar Regina von Emmeritzin. Juonen käänteissä tavataan myös linnan kuuluisin vanki, ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius ja valtapoliittisiin vehkeilyihinsä sortuva katolinen jesuiitta Hieronymus. Romaanin kolmannessa jaksossa Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1716 Perttilä/Bertel-suvun myöhempi edustaja Kustaa Bertelsköld, taistelussa haavoittunut karoliini, kokee linnassa vaimonsa kanssa venäläisten piirityksen ja linnan antautumisen. Tapahtumissa ovat mukana myös todelliset historialliset henkilöt, linnanpäällikko Johan Henrik Fieandt sekä sittemmin kautta Euroopan suurta mainetta saavuttanut paltamolaissyntyinen voimamies Daniel Cajanus, ”Pitkä Taneli”, joka Topeliuksen tarinassa kolmetoistavuotiaana poikasena räjäyttää linnan ruutikellarin ja aikaansaa näin vihollisen valtaaman Kajaanin linnan tuhoutumisen. Linnan piiritystä ja sinne paenneiden naisten ja lasten hätää kuvasi nuori Eino Leino ensimmäisessä painetussa runossaan Kajaanin linna (Hämeen Sanomat 26.9.1890). Runossa sääli ja sotilaan velvollisuuden tunnot kamppailevat linnan ankaran päällikön Fieandtin mielessä. Myös Ilmari Calamniuksen runossa Mennyttä muistellessa, tulevaa toivoessa Kajaanin linnan rauniot herättelevät ensin mieleen sotaisia kuvia menneisyydestä, mutta runoilija julistaa uudenlaisen linnan rakentamista, missä lippuna liehuu ”valon aate” ja linnan haltijana hallitsee ”hengen voima”. Kajaanissa järjestetyissä kansanopistoarpajaisissa 1896 lausuttu runo ilmestyi myös painettuna Pohjalaisen osakunnan Joukahainen-albumissa (nro 11, 1897). Kajaanilaisen toimittaja-kirjailija Jussi Kukkosen eräissä historiallisissa romaaneissa Kajaanin linna näytteli niin ikään tärkeää osaa. Kainuu palaa -romaani (1942) liittyy ns. sarkasodan nimellä tunnettuun venäläisten hävitysretkeen Kajaanin seudulle vuonna 1712. Romaanissa linna toimii tukikohtana paikallisten talonpoikien sissitoiminnalle, jolla yritettiin vastustaa maahantunkeutujaa. Henkilögalleriaan kuului myös huonomaineinen majuri Simo Affleck ("Hurtta"). Vangittu karoliini (1946), joka kertoo Kajaanin linnan päällikön Johan Henrik Fieandtin ja hänen perheensä tarinan, alkaa linnan puolustustaistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Myös Kukkosen kirjassa Daniel Cajanus on romaanihenkilönä mukana seuraten Fieandtin perhettä vankeuteen ja heidän pakomatkallaan takaisin vapauteen.

Lapset:

Elsa Margareta Jägerhorn af Spurila ent. Hästesko af Målagård o.s. von Fieandt , s. 01.11.1717 Venäjä, Siperia. Tauluun 984

Karl Johan von Fieandt e. Fieandt , s. 26.05.1722 Mikkeli. Tauluun 1001

Magnus Fredrik von Fieandt , s. 24.08.1725 Kuopio. Tauluun 1002

Johan Henrik von Fieandt e. Fieandt , s. 07.09.1729 Mikkeli. Tauluun 1031

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 974

VIII Beata Elisabet Fabianintytär Aminoff o.s. Schmiedefelt, (Taulusta 973, äiti Elisabet Fieandt ent. Schmiedefelt) s. 1714, k. 13.04.1793 Heinola.

Puoliso: 29.05.1739 Mikkeli Gregori Gregorinpoika Aminoff Volontär vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1715-03-05. Fänrik 1718-10-23. Löjtnant 1736-10-01. Kaptenlöjtnant 1742-01-02. Konfirmationsfullmakt. 1746-09-10. Kapten 1749. Avsked 1757-11-17 med pension., s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna, k. 28.01.1758 Mäntyharju.
Vanhemmat: Gregori Aminoff, s. 1674 Inkerinmaa, Wruskoi, k. 30.03.1732 Raaseborg ja Elisabet Aminoff o.s. Konow, s. 13.08.1674 Venäjä, Pietari, k. 30.12.1739.

Kaprion linna 30-vuotisen sodan aikoina 1618-1648. Kaprio (ruots. Koporje) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Leningradin alueen Lomonosovin piirissä sekä entinen luterilainen seurakunta Inkerissä. Kaprion kylä sijaitsee Kaprionjoen yläjuoksulla, Pietarin ja Veimarin välisen radan samannimisen aseman läheisyydessä. Asukkaita kylässä on noin 1 400 henkeä, kunnassa noin 2 400. Kaprio on vanhaa vatjalaisten, inkerikkojen ja inkerinsuomalaisten asuinaluetta. Alueella on perinteisesti ollut myös venäläisasutusta.

Lapset:

Fabian Detlof Aminoff s. 05.04.1741 Kangasniemi, k. 20.12.1777.

Gustav Aminoff s. 22.05.1745 Mikkeli, k. 1748 Mikkeli.

Zacharias Wilhelm Aminoff , s. 05.05.1747 Hirvensalmi. Tauluun 975

Erik Magnus Aminoff , s. 03.02.1751 Mikkeli. Tauluun 982

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 975

IX Zacharias Wilhelm Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 974, äiti Beata Aminoff) Everstiluutnantti., s. 05.05.1747 Hirvensalmi, k. 30.01.1829 Joroinen.

Zakarias Vilhelm, (son av Gregori, tab 33), född 1747-05-05 i Savolaks övredels härad. Volontär vid Savolaks lätta infanteriregemente 1757. Trumslagare vid karelska dragonregementet 1761-11-10. Korpral vid karelska dragonregementet 1765-01-29. Förare 1768-02-27, fältväbel 1770-09-21. Fänrik vid Savolaks fotjägarekår 1770-12-11. Sekundlöjtnant 1774-04-13. Premiärlöjtnant 1779-04-23 kapten 1789-04-16. Major 1796-08-21 regementskvartermästare 1800-06-09. RSO 1802-12-09. Överstelöjtnant och chef för kåren 1802-12-09. Avsked 1806-08-12. Immatrikulerad med sin son på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän. Död 1829-01-30 Johanala.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_79.

Puoliso: 13.08.1771 Joroinen Hedvig Catharina Magnuksentytär Aminoff o.s. Brundert s. 14.01.1753 Joroinen, Paajala, k. 02.02.1814 Joroinen.
Vanhemmat: Magnus Gustav Brundert, s. 1704, k. 04.08.1762 Joroinen, Paajala ja Brigitta Brundert o.s. Grotenfelt, s. 16.08.1716, k. 27.08.1776 Joroinen, Paajala.

Joroisten kartanot, Joroinen. Örnevikin eli Paajalan kartanon päärakennus. Kuva: MV/RHO 1774 Elias Härö 1967. Kotkatlahden kylä N:o 1. Säteri, rustholli. Pinta-ala 1 851 ha (1852). Torppia 18 (1830). Paajalan nimi tulee 1500-ja 1600-luvuilla omistajina olleista Paajasista. Örnevikiksi kartanoa ryhdyttiin kutsumaan 1600-luvun lopulla Kotkatlahden kylän ruotsinnoksena. Omistajat: Paajalan alkuna oli ratsumestari Nils Grothin (aateloituna Grotenfelt) 1659 ratsupalvelusta vastaan Kotkatlahden kylästä saama pieni talo. Vuoteen 1690 mennessä talo kasvoi Paajalan kartanoksi. Se oli suvun päähaaran asuinpaikka vuoden 1821 perinnönjakoon saakka. Grotenfelteilla Paajala on edelleen. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Päärakennus, empiretyylinen pitkänurkkatalo siirrettiin nykyiselle paikalleen 1830-luvulla, jolloin sitä myös jatkettiin. Hirsinen väentupa on vuodelta 1874.

Lapset:

Fredrik Aminoff , s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala. Tauluun 976

Lovisa Hästesko af Målagård o.s. Aminoff , s. 16.12.1776 Joroinen. Tauluun 978

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 976

X Fredrik Zachariaanpoika Aminoff, (Taulusta 975, isä Zacharias Aminoff) s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala, k. 15.04.1858 Joroinen, Brasegorg.

Puoliso: Maria Sofia Gabrielintytär Aminoff o.s. Ehrnrooth s. 16.10.1781 Rantasalmi, Södervik, k. 25.05.1808 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gabriel Johan Ehrnrooth, s. 26.02.1741 Kristiina, Puntala, k. 27.06.1783 Rantasalmi, Södervik ja Anna Juliana Ehrnrooth o.s. Poppius, s. 28.12.1754 Juva, k. 03.09.1811 Mikkeli, Paukkula.

Lapset:

Hedvig Juliana Sofia Melart o.s. Aminoff s. 01.09.1806 Rantasalmi, k. 07.10.1861 Turku.

Fredrika Wilhelmina Löfgren o.s. Aminoff , s. 27.09.1807 Rantasalmi. Tauluun 977

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 977

XI Fredrika Wilhelmina Fredrikintytär Löfgren o.s. Aminoff, (Taulusta 976, isä Fredrik Aminoff) s. 27.09.1807 Rantasalmi, k. 25.12.1855 Viipuri.

Puoliso: 1836 Karl Peter Larsinpoika Löfgren Kengityssepän poika, Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860., s. 21.11.1801 Oulu, k. 24.03.1874 Viipuri.

Oulun triviaalikoulun oppilas 29.8.1810 (cl. I) – 1819 (avg.). Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 3.7.1821. Pohjalaisen osakunnan jäsen 4.7.1821 [1821] Carolus Petrus Löfgrén die IV Julii. Natus die XX Novembris MDCCCI. | Dicasterio Vasensi adscriptus 1828. Vice Häradshöfdinge 1831. Förestod Lappska Tingslagen 1833. Förestår andra delen af Leppävirta Dom-Saga 1834. | Hugnad med Häradshöfdinge namn med tour och befordringsrätt 1838. Tuomarintutkinto 6.6.1828. Vaasan hovioikeuden auskultantti 3.7.1828. — Varatuomari 1831. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1838. Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860, ero 1868.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 978

X Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, (Taulusta 975, isä Zacharias Aminoff) s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

1. puoliso: noin 1795 Joroinen Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 985). (Taulu 986) s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes.
Vanhemmat: Samuel Jacob Hästesko af Målagård, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.

Lapset:

Hedvig Sofia Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård , s. 22.04.1800 Joroinen. Tauluun 979

Samuel Wilhelm Hästesko af Målagård s. 18.02.1807 Joroinen, k. 04.08.1808 Joroinen.

2. puoliso: 29.07.1810 Venäjä, Pietari Salomon Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 985). (Taulu 987) Kapteeni., s. 13.07.1781 Joroinen, k. 25.05.1822 Joroinen.
Vanhemmat: Samuel Jacob Hästesko af Målagård, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.

Lapset:

Carl Torsten Wilhelm Hästesko af Målagård s. 02.11.1810 Joroinen, k. 28.04.1813 Joroinen.

Anna Lovisa Tujulin o.s. Hästesko af Målagård , s. 25.05.1812 Joroinen. Tauluun 980

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 979

XI Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 978, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.

1. puoliso: 22.07.1822 Joroinen Gabriel Wilhelm Georgenpoika Brunow s. 14.09.1785 Iitti, k. 15.06.1826 Sääminki.

2. puoliso: 07.08.1838 Joroinen Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff. (Taulu 982). (Taulu 983) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.
Vanhemmat: Erik Magnus Aminoff, s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina ja Eva Christina Aminoff o.s. Meijer, s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 980

XI Anna Lovisa Salomonintytär Tujulin o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 978, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 25.05.1812 Joroinen, k. 11.01.1864 Joroinen.

Puoliso: Johan Fredrik Erikinpoika Tujulin Pohjanmaan keskiosan ylisen tuomiokunnan tuomari, varatuomari., s. 21.01.1803 Leppävirta, k. 28.12.1859 Kokkola.

Lapset:

Fanny Beata Forsman o.s. Tujulin , s. 05.02.1851 Kokkola. Tauluun 981

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 981

XII Fanny Beata Johanintytär Forsman o.s. Tujulin, (Taulusta 980, äiti Anna Tujulin) s. 05.02.1851 Kokkola, k. 23.07.1925 Ilmajoki.

Puoliso: 04.08.1872 Helsinki Carl Waldemar Carl-Rudolfinpoika Forsman Kaskisten piirin kansakouluntarkastaja 1904., s. 19.10.1847 Turku, k. 27.11.1922 Ilmajoki.
Vanhemmat: Carl Rudolf Forsman, s. 15.08.1802 Veteli, k. 29.07.1882 Vaasa ja Sofia Charlotta Forsman o.s. Björnberg, s. 20.01.1820 Pori, k. 04.03.1904 Vaasa.

Lapset:

Kaarle Yrjö Forsman s. 08.05.1881 Helsinki, k. 26.05.1951 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 982

IX Erik Magnus Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 974, äiti Beata Aminoff) Luutnantti., s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina.

Volontär vid Nylands infanteriregemente 1763. Korpral 1764. Rustmästare 1773-06-09. Förare 1778-04-28. Fänrik 1780-11-06. Avsked 1796-05-27. Löjtnant. Immatrikulerad med sina söner på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän.

Puoliso: 27.12.1792 Loviisa, Liljendal Eva Christina Gustafintytär Aminoff o.s. Meijer. (Taulu 979) s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.
Vanhemmat: Gustaf Johan Meijer, s. 1729 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 13.09.1802 Loviisa, Liljendal ja Eva Ulrica Meijer o.s. Korpenfelt, s. 04.08.1737 Asikkala, Lilleinäs, k. 21.05.1800 Loviisa, Liljendal.

Lapset:

Gustaf Wilhelm Aminoff , s. 21.10.1793 Hamina. Tauluun 983

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 983

X Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff, (Taulusta 982, isä Erik Aminoff) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.

Puoliso: 07.08.1838 Joroinen Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård. (Taulu 978). (Taulu 979). (Taulu 986) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.
Vanhemmat: Carl Gustaf Hästesko af Målagård, s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes ja Lovisa Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 984

VIII Elsa Margareta Johanintytär Jägerhorn af Spurila ent. Hästesko af Målagård o.s. von Fieandt, (Taulusta 973, äiti Elisabet Fieandt ent. Schmiedefelt) s. 01.11.1717 Venäjä, Siperia, k. 15.07.1790 Mikkeli.

1. puoliso: 18.05.1736 Mikkeli Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård Fänrik vid Savolaks regemente. Död 1742-02-28 Visulaks å. 4/3. Han bevistade slaget vid Villmanstrand 1741-08-22 och blev där fången., s. 1712, k. 28.02.1742 Visulahti.
Vanhemmat: Samuel Jakob Hästesko af Målagård, s. 27.10.1675 Ruotsi, Västerbotten, Malå, k. 29.05.1753 Rantasalmi ja Maria Hästesko af Målagård o.s. Hoffman, s. 1685 Viro, Narva, k. 15.05.1750 Rantasalmi.

Lapset:

Samuel Jacob Hästesko af Målagård , s. 09.12.1738 Rantasalmi. Tauluun 985

Johan Henrik (H.J) Hästesko af Målagård , s. 24.02.1741 Mikkeli. Tauluun 988

2. puoliso: 05.08.1746 Mikkeli Carl Fredrik Claesinpoika Jägerhorn af Spurila Stabslöjtnant vid Savolaks regemente 1756-10-14. Kapten 1760-03-07., s. 10.08.1722 Ruotsi, Värmland, Grava, Kärne, k. 02.03.1793 Mikkeli.

Carl Fredrik, (son av Claes Henrik), till Visulaks i S:t Michels socken. Döpt 1722-08-10 Kärne. Volontär vid Närkes och Värmlands regemente 1735. Korpral vid Närkes och Värmlands regemente 1737-08-00. Rustmästare 1740-03-00. Furir 1740-11-00. Adjutant vid Savolaks och Nyslotts infanteriregemente 1742-04-08. Fänrik vid Savolaks regemente 1747-01-09. Stabslöjtnant vid Savolaks regemente 1756-10-14. Kapten 1760-03-07. RSO 1770-04-28. Avsked 1772-08-12. Död 1793-03-02.
Vanhemmat: Claes Henrik Jägerhorn af Spurila, s. 1683, k. 21.04.1745 Mikkeli ja Brigitta Jägerhorn af Spurila o.s. Granfeldt från Dal, s. 1683 Ruotsi, Värmland, k. 13.06.1740 Ruotsi, Värmland, Grava, Kärne.

Kärne är Gravas största gård och omfattade, enligt häradskartan från 1880-talet, totalt 875 hektar varav 300 hektar odlad mark. Hemmanet var sammanhållet i en brukningsdel. Birgittinerklostret i Vadstena erhöll under medeltiden ”1 mantal Tierna i Grafue sochn”. Hem- manet övergick vid reformationen 1527 till staten och blev anslaget till kaptensboställe. Under åren 1585 till 1595 var Grava temporärt eget pastorat och under denna period var Kärne kyrkoherdens boställe. Från 1812 var Kärne översteboställe för cheferna för Värmlands regemente. Huruvida rege- mentscheferna verkligen bodde på Kärne är osäkert, gården var troligen mer att betrakta som ett s k löneboställe. På 1910-talet började Kronan förbereda för en (del-)försäljning av sina egendomar. 1916 kom en proposition att N:a och S:a Sakrisbäcken, Jonstorp, Bren, Mariehov och Damhult skulle av- styckas till egna fastigheter. Vidare bildades Kärne kronopark som staten behöll. Kvar till den ”nya” Kärne gård blev 248 hektar varav ca 160 hektar åker. 1918 slutfördes lantmätarnas avstyck- ningsarbete. När de olika försäljningarna senare skedde är oklart men själva Kärne gård friköptes 1938 av bröderna Johansson. År 1946 inköptes gården av David Frisk och den ägs nu av hans dotter Ingrid Nilsson och hen- nes döttrar. Under dessa ägare har gården utvecklats kraftigt och hyste som mest ca 200 nötkrea- tur. 1998 avvecklades djurbesättningen och sedan dess äger Grava inte någon mjölkbesättning.

Lapset:

Georg Henrik Jägerhorn af Spurila , s. 06.10.1747 Mikkeli. Tauluun 998

Carl Fredrik Jägerhorn af Spurila Volontär vid Savolaks infanteriregemente 1756-12-00. Furir vid Björnbergska regemenet 1762-06-12. Sekundlöjtnant vid Savolaks jägarregemente 1770-12-11. Stabskapten vid Savolaks jägarregemente 1780-06-12. Major 1793-02-01. RSO 1801-05-28. Premiärmajor vid Savolaks fotjägarregemente 1802-05-06. Död ogift., s. 21.02.1749 Pieksämäki, k. 23.12.1806 Ruotsi, Tukholma.

Claes Magnus Jägerhorn af Spurila Volontär vid Savolaks regemente 1761. Sergeant vid Savolaks regemente 1770-09-21. Adjutant vid Savolaks jägarregemente 1775-10-26. Fänrik vid Savolaks jägarregemente 1775-12-20. Löjtnant 1779-04-23. Kapten 1789-04-16. Död 1789-10-00. Av blessyrer, undfångna vid Laitasilta 1789-10-09., s. 31.03.1755 Mikkeli, k. 09.10.1789 Sääminki, Laitasilta.

Kustaa III:n sota, Sääminki, Laitasilta 1788-1790.

Lorentz Johan Jägerhorn af Spurila Vice auditör vid Savolaks regemente 1782-10-01. Auditör vid Savolaks regemente 1785-07-27. Död ogift., s. 04.06.1760 Visulahti, k. 24.05.1808 Mikkeli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 985

IX Samuel Jacob Gustafinpoika Hästesko af Målagård, (Taulusta 984, äiti Elsa Jägerhorn af Spurila ent. Hästesko af Målagård) Kapteeni, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen.

Puoliso: 26.12.1773 Kuopio Anna Sofia Torstenintytär Hästesko af Målagård o.s. Tawast. (Taulu 978) s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.
Vanhemmat: Torsten Tawast, s. 20.01.1727 Kangasniemi, k. 15.12.1788 Kuopion msk., Savilahti ja Eva Sofia Tawast o.s. Rehbinder, s. 1730, k. 05.10.1818 Kuopion msk., Savilahti.

Lapset:

Carl Gustaf Hästesko af Målagård , s. 22.02.1775 Kuopio. Tauluun 986

Salomon Hästesko af Målagård , s. 13.07.1781 Joroinen. Tauluun 987

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 986

X Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård, (Taulusta 985, isä Samuel Hästesko af Målagård) s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes.

Puoliso: noin 1795 Joroinen Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff. (Taulu 975). (Taulu 978). (Taulu 983) s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.
Vanhemmat: Zacharias Wilhelm Aminoff, s. 05.05.1747 Hirvensalmi, k. 30.01.1829 Joroinen ja Hedvig Catharina Aminoff o.s. Brundert, s. 14.01.1753 Joroinen, Paajala, k. 02.02.1814 Joroinen.

Lapset:

Hedvig Sofia Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård , s. 22.04.1800 Joroinen. Tauluun 979

Samuel Wilhelm Hästesko af Målagård s. 18.02.1807 Joroinen, k. 04.08.1808 Joroinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 987

X Salomon Samuelinpoika Hästesko af Målagård, (Taulusta 985, isä Samuel Hästesko af Målagård) Kapteeni., s. 13.07.1781 Joroinen, k. 25.05.1822 Joroinen.

Puoliso: 29.07.1810 Venäjä, Pietari Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff. (Taulu 975). (Taulu 978). (Taulu 983). (Taulu 986) s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.
Vanhemmat: Zacharias Wilhelm Aminoff, s. 05.05.1747 Hirvensalmi, k. 30.01.1829 Joroinen ja Hedvig Catharina Aminoff o.s. Brundert, s. 14.01.1753 Joroinen, Paajala, k. 02.02.1814 Joroinen.

Lapset:

Carl Torsten Wilhelm Hästesko af Målagård s. 02.11.1810 Joroinen, k. 28.04.1813 Joroinen.

Anna Lovisa Tujulin o.s. Hästesko af Målagård , s. 25.05.1812 Joroinen. Tauluun 980

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 988

IX Johan Henrik (H.J) Gustafinpoika Hästesko af Målagård, (Taulusta 984, äiti Elsa Jägerhorn af Spurila ent. Hästesko af Målagård) Valtiopäivämies 1765-66, 1769-70, 1771-72. eversti ja rykmentin komentaja, mestattu., s. 24.02.1741 Mikkeli, k. 08.09.1790 Ruotsi, Tukholma.

Mikkelin triviaalikoulun oppilas (1748). Tykistökadetti 1754. Ylioppilas Turussa 15.7.1755 Hæstsko Joh. Henr. Nob _ 447. Smålandilaisen osakunnan jäsen 2.8.1755 Joh. Henr. Hestesko, Nobilis, Civis Academiæ die 15. Julii, A. 1755. factus in hunc Album relatus est d. 2. Augusti, d. a. — Kersantti Hessensteinin rykmentissä 1758, alivänrikki 1761. Vänrikki Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentissä 1765. Siirto kuninkaan henkivartiostoon 1770. Kapteeni Savon jääkäriosastossa s.v. Siirto Turun läänin jalkaväkirykmenttiin 1773, majuri 1777, everstiluutnantti 1781, eversti ja rykmentin komentaja 1787, erotettu 1790. Tuomittu kuolemaan yhtenä Anjalan liiton päämiehistä s.v. Valtiopäivämies 1765–66, 1769–70 ja 1771–72. † mestattu Tukholmassa 8.9.1790.

Johan Henrik Hästesko af Målagård (24. helmikuuta 1741 Mikkeli – 8. syyskuuta 1790 Tukholma) oli suomalainen sotilas ja Ruotsin armeijan upseeri, joka osallistui Kustaa III:n sodan aikaiseen upseerikapinaan ja joka tästä syystä teloitettiin.

Johan Henrik Hästesko oli Savon rykmentin luutnantin Gustaf Hästeskon poika Mikkelistä. Hästesko osallistui Pommerin sotaan (1757–1762). Hän tuli kapteeniksi Savon jääkärirykmenttiin 1770, siirtyi Turun jalkaväkirykmenttiin 1774, ja hänet nimitettiin everstiksi ja rykmentin päälliköksi 1787. Kuningasmielinen kenraaliluutnantti Georg Henrik Jägerhorn, joka oli tunnettu muun muassa Porrassalmen taistelusta, oli hänen velipuolensa.

Historiaan Hästesko on jäänyt yhtenä Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle 9. elokuuta 1788 lähetetyn niin sanotun Liikkalan kirjeen allekirjoittajista ja Anjalan liiton kapinallisena.

Liikkalan sotaleirissä kirjoitetussa kirjeessä upseerit kertovat huomanneensa, että aloitettu sota on Ruotsin kannalta oikeudeton. Kirjoittajat toivoivat Ruotsin ja Venäjän naapurisopua ja esittivät, että tämän edistämiseksi Venäjä luovuttaisi Ruotsille Turun rauhassa saamansa ns. Vanhan Suomen alueen Kaakkois-Suomesta. Rauhantahtoaan vakuuttaakseen upseerit olivat jo vetäneet joukkonsa Ruotsin puolelle rajaa.

Liikkalan nootin allekirjoittivat kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt, eversti Sebastian von Otter, eversti Johan Henrik Hästesko, kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö Per af Enehjelm, everstiluutnantti Otto Klingspor, yliadjutantti Karl Henrik Klick ja ratsuväen päällikkö Gustaf von Kothen. Kirjettä lähti viemää keisarinnalle majuri Johan Anders Jägerhorn.

Sodan alettua heinäkuussa 1788 Hästesko komensi Turunläänin jalkaväkirykmenttiä, joka eteni rajana olleelta Kymijoelta kohti Haminaa aina Husulaan saakka. Kuningas Kustaa III kulki joukkojen mukana. Husulassa 31. heinäkuuta 1788 Hästesko ja Porin rykmentin komentaja Sebastian von Otter pyysivät kuningasta vetämään joukot omalle puolelle valtakunnan rajaa. Kuningas piti joukoille puhuttelun ja kysyi, ovatko ne valmiit seuraamaan häntä. Hästeskon yllyttämät Turunläänin jalkaväkirykmentin miehet vaikenivat, ja kuningas jäi vaille joukkojen tukea. Kun Hästesko ja von Otter uudestaan pyysivät kuningasta vetäytymään, tämä luopui Haminan valtauksesta ja joukot lähtivät perääntymään kohti rajaa.

Hästesko pidätettiin 1789 osallisuudesta kapinaan. Hänet siirrettiin Tukholmaan sotaylioikeuden tuomittavaksi. Hästesko tuomittiin kuolemaan huhtikuussa 1790, ja hänet mestattiin 8. syyskuuta 1790 Tukholman Ladugårdslandstorgetilla.

Vaikka Liikkalan nootin allekirjoittajat ja kymmeniä muita Anjalan liiton miehiä tuomittiin kuolemaan, oli Hästesko ainoa, joka todella teloitettiin. Eino Jutikkala arvioi hänen muita kovemman kohtalonsa johtuneen toisaalta siitä, että hän oli yksi päätekijöistä, toisaalta siitä, että hän oli Husulassa puhutellut kuningasta loukkaavasti.

Kuningas Kustaa III sai tietää Liikkalan kirjeestä heti tuoreeltaan. Hän vaati komentaja Armfeltia kirjoittamaan kuninkaalleen uskollisuudenvalan ja keräämään siihen upseereiltaan allekirjoituksen, jolla nämä lupaavat taistella vaikka viimeiseen mieheen. Valakirja syntyi, mutta se ei ollut aivan kuninkaan toivoma. Anjalan liittokirjassa 113 upseeria kyllä vakuuttaa uskollisuuttaan, mutta he myös puolustavat Liikkalan miehiä ja vaativat muun muassa rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista.

ANJALAN LIITTO:

Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.

Kustaa III:n sotaa (1788–1790) ja kuninkaan itsevaltaista politiikkaa vastustettiin laajasti upseeripiireissä. Sotaa pidettiin laittomana. Joukko upseereita alkoi sodan alettua hankkia rauhaa ja valtiopäivien koollekutsumista. Armeijan henki oli huono ja upseerit olivat haluttomia sotimaan. Tämä näkyi muun muassa lukuisina eronpyyntöinä.

Ruotsin ja Venäjän sota alkoi heinäkuun alussa 1788. Elokuussa Kustaa III:n joukot piirittivät Savonlinnassa Olavinlinnaa, ja ennen sotaa Kymijoelle ryhmittynyt armeija oli edennyt Haminan lähistölle. Upseereiden vastahakoisuus ja tyytymättömyys – lähes avoin kapina – sekä kuninkaan päättämättömyys johtivat siihen, että Kustaa III käsittämättömästi luopui hyökkäyksestä Haminaan. Ruotsin armeijan pääjoukko lähti vetäytymään huonossa järjestyksessä kohti vanhaa rajaa.

Liikkalan nootti

Liikkalan sotaleiristä Ruotsin armeijan upseerit lähettivät 9. elokuuta 1788 Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle ns. Liikkalan nootin. Kirjeessä upseerit kertoivat huomanneensa, että aloitettu sota on Ruotsin kannalta oikeudeton. Kirjoittajat toivoivat Ruotsin ja Venäjän naapurisopua ja esittivät, että tämän edistämiseksi Venäjä luovuttaisi Ruotsille Turun rauhassa 1743 saamansa ns. Vanhan Suomen alueen eli Kaakkois-Suomen. Rauhantahtoaan vakuuttaakseen upseerit olivat jo vetäneet joukkonsa Ruotsin puolelle rajaa.
Anjalan liittoa kuvataan myös entisen Anjalan kunnan vaakunassa: kolme kättä tekevät liitonmerkin.

Liikkalan nootin allekirjoittivat: kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt, eversti Sebastian von Otter, eversti Johan Henrik Hästesko, kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö Per af Enehjelm, everstiluutnantti Otto Klingspor, yliadjutantti Karl Henrik Klick ja ratsuväen päällikkö Gustaf von Kothen.
Kirjettä lähti viemään keisarinnalle majuri Johan Anders Jägerhorn, jota pidetään koko suunnitelman isänä.

Anjalan liittokirja

Kuningas Kustaa III sai tietää Liikkalan kirjeestä heti tuoreeltaan. Hän vaati komentaja C. G. Armfeltia kirjoittamaan kuninkaalleen uskollisuudenvalan ja keräämään siihen upseereiltaan allekirjoituksen, jolla nämä lupaavat taistella vaikka viimeiseen mieheen. Valakirja syntyi, mutta se ei ollut aivan kuninkaan toivoma.

Niin sanotussa Anjalan liittokirjassa 12. elokuuta 1788 113 upseeria kyllä vakuuttaa uskollisuuttaan, mutta he myös puolustavat niin sanottuja Liikkalan miehiä, pitävät sotaa Ruotsin hyökkäyssotana, arvioivat sotilaallisen tilanteen toivottomaksi ja vaativat muun muassa rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista. Kirjeessä allekirjoittajat kertovat kääntyneensä rauhan asiassa Katariina II:n puoleen. Jos tämä ei suostuisi kunnialliseen rauhaan, upseerit lupasivat puolustaa valtakunnan rajaa viimeiseen veripisaraan.

Anjalan liittokirjan tekstin ideoi Johan Anders Jägerhorn ja muotoili Karl Henrik Klick. Anjalan liitto on saanut nimensä upseerien kokouspaikkana olleesta Anjalan kartanosta entisen Anjalankosken kunnan, nykyisen Kouvolan alueella.

Kapinan kuivuminen

Kustaa III:n ei ollut helppo olla Suomessa kapinallisten upseerien keskellä. Kun Tanska ryhtyi valmistelemaan sotaa Ruotsia vastaan, Kustaa III sai hyvän syyn palata Ruotsiin: paluu ei näyttänyt paolta. Ylipäälliköksi Suomeen jäi kuninkaan veli, Södermanlandin herttua Kaarle.

Liittolaisten päämäärien selkiintymättömyys ja sisäiset ristiriidat auttoivat kuningasta pääsemään tilanteen herraksi. Kun Kaarle-herttua määräsi joukot hajaantumaan talvimajoitukseen lokakuussa 1788, upseereilla ei enää ollut mahdollisuutta yhteisiin neuvonpitoihin ja vehkeilyyn. Anjalan liitto kuivui kokoon lopulta varsin nopeasti.

Liittolaisten johtajaksi kohosi Carl Gustaf Armfelt (1724–1792), ja myös Johan Anders Jägerhorn oli kapinallisten keskeinen voimahahmo. Samoin Ruotsin armeijasta jo aiemmin Venäjälle loikannut Georg Magnus Sprengtporten kuului liiton merkittäviin tukijoihin. Yhtenä Anjalan liiton taustasyynä oli Suomessa pienessä upseeripiirissä kaavailtu itsenäisyys tai jonkinasteinen itsehallinto. Sprengtportenin lähdettyä Jägerhorn oli ehkä tärkein näistä "itsenäisyysmiehistä."

Menestyksekäs sota Tanskaa vastaan vahvisti kuninkaan asemaa. Anjalan liittoon osallistuneet upseerit pidätettiin 1789. Liikkalan nootin allekirjoittajat ja kymmeniä muita Anjalan liiton miehiä tuomittiin kuolemaan sodan aikana ja sen jälkeen. Silti ainoastaan Johan Henrik Hästesko todella teloitettiin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Henrik Hästesko, syntynyt 24 helmikuu 1741 vuonna Mikkelissä , Savon , kuollut 8 syyskuu 1790 (teloitettiin), Ruotsin armeijan jäsen Anjalan . Hästesko osallistui Pommerin sotaan (1757-1762). Hänen vanhempansa nimeltään Gustaf Hästesko ja Elsa Margareta von Fieandt.

Hästeskos sotilaallinen ura alkoi vuonna 1754, kun hän niin 13-vuotias hyväksyttiin kadetti tykistössä. Aikana ponnistelujaan Pommerin sotaan (1757-1762), hän eteni nopeasti sotilaallisen hierarkian: Kersantti vuonna 1758, Ensign henkilökunta klo Hessensteinska Rykmentti 1761st Sodan jälkeen hän toimi Vice President, Ensign at Savon fotjägarregemente , ja tuli sen kapteeni 1770th Hänen uransa jatkui Turun jalkaväkirykmentin , jossa hän vuonna 1787 nimitettiin eversti .

Kun Venäjän sota - provosoi Kuningas Kustaa III - purkautui vuonna 1788 tuli Abo jalkaväkirykmentin olevan osa ns Husulan armeijan ja sijoittui ulkopuolella Hamina . Hästesko, joka oli hyvin kriittinen sodan soitimella yhdessä colonels von Otter ja Montgomery kuningas 31. heinäkuuta samana vuonna. He korostivat vaikeuksia sodan ja pyysi, että säädyt kutsutaan koolle. Viikkoa myöhemmin hän oli yksi allekirjoittajista Liikkalan kirjeen heti , ja 12 elokuu 1788, hän kirjoitti ja 112 muuta päällystön aikana Anjalaakten .

Britanniassa ja Preussi eivät olleet valmiita antamaan Venäjälle sellainen valttikortti, mutta antoi tukensa Kustaa III: n sota politiikkaa, ja kun Tanska hyökkäsi Ruotsissa elokuun lopussa, kehitys oli tilapäisesti Kuninkaantie.

Allekirjoittajien Anjalaakten pidätetty ja viety pääomaa; kaikki vaan Johan Henrik Hästesko anteeksi elämään. Hänet tuomittiin "kadottaa elämänsä, kunnia ja tavarat" ja mestattiin klo Barn Country Market (tänään Östermalmstorgin) Tukholmassa 8. syyskuuta 1790th

Nordic Family: "Hänen yksityiselämäänsä kuvattu H. niin ankara ja ahdistava mestari; hänen julkisen esiintymisensä hän ilmestyi uskalias, rohkea ja holtiton. Hän oli G. Sprengtporten sosiaalisessa ehdoin, mutta kuitenkin itse sanonut, että hän ei ollut liittynyt sprengtportenska själfständighetspartiet Suomessa tai oli tietoinen sen suunnitelmista. "

Hästesko oli velipuoli ja kenraaliluutnantti Georg Henrik Jägerhorn , joka sanoutunut irti kuninkaallinen ilkivallalta.

Lähde: http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=sv&u=http:// sv.wikipedia.org/wiki/Johan_Henrik_H%25C3%25A4stesko&prev=search.

Johan Henrik Hästesko af Målagård (24. helmikuuta 1741 Mikkeli – 8. syyskuuta 1790 Tukholma) oli suomalainen sotilas ja Ruotsin armeijan upseeri, joka osallistui Kustaa III:n sodan aikaiseen upseerikapinaan ja joka tästä syystä teloitettiin.

Puoliso: 03.04.1770 Perniö Beata Helena Hästesko af Målagård o.s. von Marian s. 28.05.1754 Perniö, Melkilä, k. 1841.

Lapset:

Charlotta Margareetta Helena af Petersen o.s. Hästesko af Målagård , s. 1775 Perniö. Tauluun 989

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 989

X Charlotta Margareetta Helena Johanintytär af Petersen o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 988, isä Johan Hästesko af Målagård) s. 1775 Perniö, k. 10.12.1850 Dragsfjärd.

Puoliso: 25.11.1799 Perniö Volter Juhonpoika af Petersen e. Petersen Taalintehtaan ja Björkbodan patruuna 1797. Aateloitu 1810, af Petersen. Vuorineuvos s.v., s. 23.10.1774 Dragsfjärd, k. 13.12.1841 Dragsfjärd.

Yksityistodistus 30.3.1786. Pääsykuulustelu 30.3.1786. Ylioppilas Turussa 31.3.1786 Petersen, Wolter, SvioGoth _ 661:. Ruotsalaisen osakunnan jäsen 1786: d. 31 Martii \ Wolter Pettersen, SveoGothus. Nat. 1774, Patre Rei Metallicæ Possessore in Kimitho. Johanne Adolpho Pettersen. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 11.5.1791. Ylioppilas Uppsalassa 13.7.1791 Wolter Petersen Westergothus (* 1774) Antea Civis Acad. Åboens. Turun hovioikeuden auskultantti 29.10.1793. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1794. Taalintehtaan ja Björkbodan patruuna 1797. Aateloitu 1810. Vuorineuvos s.v. † Dragsfjärdissä 13.12.1841.
Vanhemmat: Juho Adam Petersen, s. 1737, k. 06.08.1797 Kemiö, Björkboda ja Fredrika Petersen o.s. Wittfooth, s. 09.10.1744 Turku, k. 01.01.1798 Kemiö, Björkboda.

Lapset:

Beata Fredrika Charlotta Ramsay o.s. af Petersen , s. 08.12.1800 Kemiönsaari, Björboda. Tauluun 990

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 990

XI Beata Fredrika Charlotta Volterintytär Ramsay o.s. af Petersen, (Taulusta 989, äiti Charlotta af Petersen) s. 08.12.1800 Kemiönsaari, Björboda, k. 23.07.1868 Kemiönsaari, Björboda.

Beata Fredrika Charlotta af Petersen (1800-1968)

Puoliso: 28.12.1821 Turku Karl August Andersinpoika Ramsay Karl meni serkun kanssa naimisiin. Senaattori, salaneuvos., s. 10.11.1791 Kuopio, k. 08.12.1855 Helsinki.

SALANEUVOS:

Venäjän keisarikunta

Venäjän keisarikunnassa arvonimi (tainyi sovetnik) oli käytössä 1722–1917 osana Pietari Suuren käyttöön ottamaa rankijärjestelmää, joka rinnasti hovin ja siviilihallinnon virkamiesten arvoasteikon sotilasarvoihin. Tällä asteikolla salaneuvos oli kolmanneksi ylin arvoaste, joka vastasi kenraaliluutnanttia ja merivoimien vara-amiraalia Tätä ylempi arvonimi todellinen salaneuvos puolestaan vastasi kenraalia tai amiraalia. Toiseen arvoluokkaan kuulunut todellinen salaneuvos oikeutti puhutteluun "teidän korkeaylhäisyytenne", kun taas salaneuvosta puhuteltiin "teidän ylhäisyytenänne". Todellisen salaneuvoksen yläpuolella oli hallinnossa vain kansleri.

Suomen suuriruhtinaskunta

Salaneuvos oli virka- ja arvonimenä käytössä myös Suomessa Venäjän vallan alla. Vuonna 1897 annetussa Suomen viimeisessä Arvojärjestyksessä (29/1897) kaikki suuriruhtinaskunnan sotilas- ja siviilivirat oli jaettu neljääntoista luokkaan. Tosin Suomessa ensimmäinen luokka oli tyhjä, ja virkojen luettelo alkoi toisen luokan arvoilla. Tällöin todellinen salaneuvos oli arvoista korkein.

Ylioppilas Turussa 25.11.1802 Ramsay. Carol. August. Nobil. Wiburg. _ 885. Viipurilaisen osakunnan jäsen 25.11.1802 [1802] Novemb. d. 25. Carl August Ramsaij natus d. 10. Novemb. 1791. Patre Andrea Johanne Ramsaij Satrapa ditionis Cuopioensis: privatim institutus. 6 Rd:. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 27.11.1802 [1802] 27 Novemb \ Carl August Ramsay \ 10/11 1791 \ Landshöfding \ Cuopio \ Ingick i Kongl: Åbo Hofrätt under vår termin 1808. | Landshöfding i Wiborg. Ledamot i Kejsr. Senaten 1834. | Riddare af Annae 1:sta Cl. m Kejs. Kronan och af St. Wlad. Ordens 2:dra Class. Tuomarintutkinto 27.5.1808. Turun hovioikeuden auskultantti 14.6.1808. FT h.c. 20.7.1840. — Hallituskonseljin talousosaston kansliatoimituskunnan kopisti 1809. Suomen asiain komitean kanslisti Pietarissa s.v., kirjaaja 1812, protokollasihteeri 1814, toimitussihteeri 1822. Samalla Suomen kenraalikuvernöörinkanslian vt. toimituspäällikkö 1812–13 ja Turun akatemian kanslerin sihteeri 1820–26. Laamannin arvonimi 1819. Viipurin läänin varamaaherra 1825, maaherra 1827, ero 1834. Valtioneuvos 1826. Senaatin talousosaston jäsen 1834, kamaritoimituskunnan päällikkö 1834–41, ero 1844. Samalla tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan jäsen 1834. Salaneuvos 1841. Omisti mm. Dragsfjärdin Björkbodan ja Taalintehtaan. † matkalla Helsingissä 8.12.1855.
Vanhemmat: Anders Johannes Ramsay, s. 24.11.1744 Sahalahti, Saarioinen, k. 11.08.1811 Elimäki ja Johanna Barbara Ramsay o.s. Petersen, s. 25.01.1769 Kemiö, Taalintehdas, k. 25.01.1845 Helsingin pitäjä.

Karl August Ramsay

Lapset:

Charlotta Johanna Maria, Aminoff o.s. Ramsay , s. 09.06.1823 Venäjä, Pietari. Tauluun 991

Alexander Wolter Ramsay , s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari. Tauluun 992

Johan August Ramsay , s. 06.07.1827 Viipuri. Tauluun 993

Isabella Sofia Matilda Silfverskiöld o.s. Ramsay , s. 30.07.1829 Viipuri. Tauluun 996

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 991

XII Charlotta Johanna Maria, Karlintytär Aminoff o.s. Ramsay, (Taulusta 990, äiti Beata Ramsay) s. 09.06.1823 Venäjä, Pietari, k. 04.01.1905 Masku, Kankaisten kartano.

Kankaisten kartanolinna

Kuvaus
Kankaisten kartanolinna on yksi harvoja keskiajalta periytyviä ylemmän aateliston rakennuttamia kivisiä asuinkartanoita ja maamme vanhimpia asuinlinnoja. Maskunjoen laakson viljelyseudulla, rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen keskusalueella sijaitsevan Horn-suvun rakennuttaman kartanolinnan vanhimmat osat ovat ilmeisimmin 1400-luvun lopulta. Rakennuksessa on säilynyt Ruotsissa yleisten keskiaikaisten vartiolinnojen rakennustavasta juontuva muoto.

Kolmikerroksinen, rapattu linna on muodoltaan lähes kuutiomainen ja sitä kattaa savupiippuun päättyvä, jyrkähkö telttakatto. Pohjaratkaisu on ruotsalaisten esikuvien mukaan neliömäinen. Julkisivun symmetria ja mm. ikkuna-aukkojen pystysuorat akselit periytyvät 1756 korjauksesta. Toisessa kerroksessa interiöörit ovat 1700-luvun lopun kustavilaisessa asussa rintapaneeleineen, pannoomaalauksineen ja lasitettuine kaakeliuuneineen.

Pihapiiriä rajaa symmetrisesti kaksi 1800-luvun sivurakennusta. Lisäksi kartanon alueella on kivinen viinapränni ja useita talousrakennuksia, kuten entinen karjarakennus ja navetta 1800-luvulta. Kartanoa ympäröivä puisto laskeutuu pieneen jokilaaksoon. Kartanolla ja Maskun kirkolla on maisemallinen yhteys.

Historia
Ensimmäinen säilynyt asiakirjamaininta Kankaisista tehtiin 1346, jolloin kylässä oli ainakin kaksi taloa. Kartanoksi Kankaisen muodosti ilmeisesti 1410-luvulla Turun linnanpäällikkönä vuodesta 1411 toiminut Klaus Lydekenpoika Diekn. Kankaisten kartano oli Horn-suvun omistuksessa 1400-luvulta ja Henrik Klaunpoika Horn rakennutti Kankaisten nykyisen kivisen kartanolinnan 1500-luvun keskivaiheilla. Osia rakennuksesta, mm. kellari rakennettiin ilmeisesti jo 1400-luvun lopulla.

Linnan korjaus, jolloin kolmas kerros purettiin, tehtiin 1762-1763 professori Nils Hasselbomin omistajakaudella. Kolmas kerros rakennettiin uudelleen 1935 Berndt Aminoffin ja Alb. Richardtssonin suunnitelmien mukaan. Kartanon omistus siirtyi 1990-luvulla Åbo Akademin säätiölle.

Kankaisten kartano (ruots. Kankas) on Maskussa sijaitseva vanha säteritila, josta on mainintoja jo 1300-luvulta lähtien Djeknien, Hornien ja Aminoffien suvun omistamana. Henrik Klasson Horn rakennutti paikalle kivisen linnan 1500-luvulla. Beata Sofia Bock a.d.H Suddenbach omisti Kankaisten 1729-1739. Linnaa korjattiin perusteellisesti 1763–1764 ja 1935. Kartanon omistaa nykyään Åbo Akademin säätiö. Museovirasto määritteli sen vuonna 2009 yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Puoliso: 10.09.1842 Dragsfjärd, eronneet 1847 Viktor Vilhelminpoika Aminoff Everstiluutnantti., s. 17.08.1811 Raisio, k. 14.10.1848 Raisio.

Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 22.6.1826. Merkitty Uusmaalaisen osakunnan matrikkeliin Turun palon jälkeen [1826] Victor Aminoff, nobilis, natus in Ecclesia Reso die 17:mo Augusti a. 1811, patre Cohortis præfecto. E Schola privata Albo Universitatis additus die 22:do Junii. — Vanhempi aliupseeri 2. Suomen tarkk'ampujarykmentissä 1827. Siirto Suomen kaartiin 1829, alivänrikki s.v., portepévänrikki 1830, vänrikki 1831, aliluutnantti 1833, luutnantti 1834, alikapteeni 1840, kapteeni 1842, ero everstiluutnanttina 1846.
Vanhemmat: Vilhelm Berndt Aminoff, s. 15.04.1782 Kemiö, Gammelby, k. 29.06.1857 Ruotsi, Tukholma ja Maria Ulrica Aminoff o.s. Collén.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 992

XII Alexander Wolter Carlinpoika Ramsay, (Taulusta 990, äiti Beata Ramsay) Omisti Kellokosken tehtaan Tuusulassa vuodesta 1882. Perusti 1887 lankarullatehtaan Ab. Tornator ja sen toimitusjohtaja., s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 07.08.1891 Lahti (matkalla rautatieaseman lähellä).

Helsingin yksityislyseon oppilas 1834 – 1837. Kadetti Haminan kadettikoulussa 1.6.1839 – 19.1.1841. Nikolain ratsuväkijunkkariopiston oppilas Pietarissa 8.1841 – 12.1842. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 13.6.1843 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 16). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 12.10.1843 den 12 October 1843. Alexander Wolter Ramsay. | Syntynyt Pietarissa s: 11 p: Syyskuussa 1825. Isä: Keheime Raati Carl August Ramsay, syntynyt Kuopiossa 1791, Äiti: Beata Charlotta af Petersén. Luki Helsingin Lykeionassa vuoesta 1834 aina 1836:teen asti. Sota-oppilas Haminan Sotilasopistossa 1/6 1839, ylimuutettiin Hevosniekka osastoon Henki-Wartio-Junkerien Opistossa Pietarissa 1841 Elo kuussa, erosi siitä Joulu kuussa 1842. Oppilas 13/6 1843 toistimella: Adprobatur cum Laude (16:sta huutoa). Otti pienemmän Jumaluus opin Tutkion 9/11 1843 toistimella: Nöjaktiga; Wenäin kielen tutkion 5/12 1843 toistimella: Fullkomligt Nöjaktiga. Jäsen Suomen Kirjallisuuden Seurassa 8/5 1844. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 1.10.1846. Falunin vuorikoulun ylim. oppilas 1849 – 1850. — Taalintehtaan patruuna Dragsfjärdissä 1855–67. Kamreeri yksityisessä Hanko-Hyvinkää rautatieyhtiössä 1874. Omisti Kellokosken tehtaan Tuusulassa vuodesta 1882. Perusti 1887 lankarullatehtaan Ab. Tornator ja sen toimitusjohtaja. † matkalla Lahden rautatieaseman lähellä 7.8.1891.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kadett i Fredrikshamn 1839-07-26. Avgick utan avslutad kurs 1842-01-19. Junkare vid gardeskavallerijunkarskolan s. å. i aug. Avgick därifrån s. å. Student i Helsingfors 1843-06-13. Extra ordinarie elev vid bergsskolan i Falun 1849–1850. Förvaltare vid Dalsbruk i Dragsfjärds kapellförsaml. av Kimito socken och ägare av nämnda bruk 1855–1867. Kamrerare vid Hangö–Hyvinge enskilda järnväg 1874. Ägare av Mariefors bruk i Tusby socken från 1882. Därjämte grundare av och verkst. direktör för aktiebolag Tornator (trådrullefabrik) 1887. Död 1891-08-07 i närheten av Lahtis järnvägsstation.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Alexander Wolter Ramsay (1825-1891)

Puoliso: 28.05.1851 Ruotsi, Falun Emmy Beata Catharina Gustafintytär Ramsay o.s. Tham. (Taulu 133). (Taulu 209) s. 09.08.1830 Ruotsi, Gästrikland, Ovansjö fg, Ånge, k. 14.08.1929 Espoo.
Vanhemmat: Gustaf Sebastian Tham, s. 22.09.1797 Ruotsi, Skaraborg, Undenäs, Forsvik, k. 03.01.1876 Ruotsi, Tukholma ja Sofia Elisabet Tham o.s. Sowelius, s. 16.12.1809 Raahe, k. 27.02.1880 Ruotsi, Halmstad, Sperlingsholm.

Tham (1830-1929)

Lapset:

Sofia Stenbäck o.s. Ramsay , s. 11.03.1852 Dragsfjärd (Kemiönsaari), Taalintehdas. Tauluun 209

Wilhelm Ramsay , s. 20.01.1865 Kemiönsaari, Dalsbruk (Taalintehdas). Tauluun 133

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 993

XII Johan August Carlinpoika Ramsay, (Taulusta 990, äiti Beata Ramsay) Tuomarintutkinto 27.5.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 19.6.1852. — Maanviljelijä. Omisti Melkkikän kartanon Perniössä vuodesta 1855., s. 06.07.1827 Viipuri, k. 09.10.1910 Perniö.

Puoliso: Serafia Sofia Johanintytär Ramsay o.s. Hellström s. 21.12.1829 Turku, k. 04.05.1901 Perniö, Mälkilä.

Lapset:

Axel William Ramsay , s. 11.12.1867 Perniö. Tauluun 994

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 994

XIII Axel William Johaninpoika Ramsay, (Taulusta 993, isä Johan Ramsay) Nissbackan kartanon omistaja, Maanviljelijöiden Maitokeskus Oy:n johtokunnan puheenjohtaja
agronomi

William Ramsay omisti Helsingin maalaiskunnassa Nissbackan ratsutilan, jonka hän kehitti vuodesta 1894 korkeatasoiseksi mallimaatilaksi. Hän oli Svenska lantbrukssällskapens i Finland förbundin perustajia ja puheenjohtaja 16 vuotta. Ramsay kunnostautui erilaisten yhteenliittymien ja maanviljelijäkokousten kokoajana ja oli 1907 perustamassa Maanviljelijöiden Maitokeskus Oy:tä. Sen johtokunnan puheenjohtajana hän toimi loppu elämänsä. Ramsay oli myös Helsingin pitäjän kunnanvaltuuston puheenjohtaja., s. 11.12.1867 Perniö, k. 20.03.1944 Helsinki.

Puoliso: Märta Eugenie Carlintytär Ramsay o.s. Armfelt s. 08.02.1870 Savonlinna, k. 15.04.1933 Helsingin pitäjä.
Vanhemmat: Carl Magnus Mauritz Armfelt, s. 10.08.1836 Halikko, k. 20.12.1890 Turku ja Eugenie Armfelt o.s. Palmfelt, s. 19.05.1840 Hämeenlinna, k. 15.03.1913 Turku.

Lapset:

Märta Sofie Eugenie Müller o.s. Ramsay , s. 03.06.1896 Helsinki. Tauluun 995

Carl August William Ramsay Nissbacka on sijainnut nykyisen Vantaan alueella, Lahdentien itäpuolella Hakunilantien ja Sotungintien risteyksen vaiheilla. Pinta-ala oli 1930-luvulla 328 ha. Omistajia mm. ”Johan August Ramsay 1895-1900; Axel William Ramsay, maanviljelysneuvos vuodesta 1900” (Säterier och Storgårdar i Finland, I, s. 461)., s. 26.04.1899 Helsinki, k. 06.05.1953 Helsingin pitäjä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 995

XIV Märta Sofie Eugenie Axelintytär Müller o.s. Ramsay, (Taulusta 994, isä Axel Ramsay) s. 03.06.1896 Helsinki, k. 1984 Helsinki.

Puoliso: 18.06.1935 Helsinki Ernst Henrik Wilhelm Fritzinpoika Müller s. 20.03.1893 Oulu, k. 03.01.1953 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 996

XII Isabella Sofia Matilda Carlintytär Silfverskiöld o.s. Ramsay, (Taulusta 990, äiti Beata Ramsay) s. 30.07.1829 Viipuri, k. 14.12.1869 Ruotsi, Alingsås.

Puoliso: 16.08.1849 Turku, Björkboda Peter Fredrik Berntinpoika Silfverskiöld Everstiluutnantti., s. 17.11.1817 Ruotsi, Trökörna, Thamstorp, k. 17.03.1890 Ruotsi, Tukholma.

Peter Fredrik (Per), (son av Bernt Johan), född 1817-11-17 Thamstorp. Rustmästare vid Värmlands fältjägarkår 1833-09-18. Furir vid Värmlands fältjägarkår 1834-03-14. Fanjunkare 1836-02-24. Officersexamen 1838-02-28. Underlöjtnant vid Västgötadals regemente 1838-08-10. Löjtnant vid Västgötadals regemente 1844-02-02. 2. kapten 1854-08-11. Major 1863-08-07. RSO 1864-01-23. Överstelöjtnant i armén 1878-05-10. Avsked med tillstånd att kvarstå i armén 1879-01-17. Var under åtskilliga år inspektor för Alingsås läroverk. Död 1890-03-17 i Stockholm. Ägde under olika tider dels Björksäter i Råda socken, Skaraborgs län, dels Bryngelnäs i Alingsås landsförs, Älvsborgs län.
Vanhemmat: Bernt Johan Silfverskiöld, s. 30.05.1787 Ruotsi, Göteborg, k. 02.03.1852 Ruotsi, Skara ja Aurora Vilhelmina Silfverskiöld o.s. Ramsay, s. 03.02.1796, k. 22.07.1855 Ruotsi, Skara.

Lapset:

Bernt Carl August Silfverskiöld , s. 21.09.1850 Ruotsi, Skaraborg, Råda. Tauluun 997

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 997

XIII Bernt Carl August Peterinpoika Silfverskiöld, (Taulusta 996, äiti Isabella Silfverskiöld) s. 21.09.1850 Ruotsi, Skaraborg, Råda, k. 19.07.1941 Ruotsi, Göteborg, Vasa.

Puoliso: Anna Hedvig Elisabet Silfverskiöld o.s. Ahlström s. 10.02.1866, k. 28.02.1941 Ruotsi, Göteborg, Vasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 998

IX Georg Henrik Carlinpoika Jägerhorn af Spurila, (Taulusta 984, äiti Elsa Jägerhorn af Spurila ent. Hästesko af Målagård) Vapaaehtoinen Savon rykmentissä 1758; Hänestä tuli varusmestari 1762, luutnantti 1775, kapteeni 1780, majuri 1786, everstiluutnantti 1789 ja kenraalimajuri 1799., s. 06.10.1747 Mikkeli, k. 29.08.1826 Ruotsi, Södermanland, Brännkyrka, Vårby Estate.

Lt. Gen. Georg Henrik Jägerhorn af Spurila (suomi)

Georg (Göran) Henrik Jägerhorn af Spurila (6. lokakuuta 1747 Mikkeli – 29. elokuuta 1826) oli suomalainen upseeri ja kirjailija. Hän osallistui Kustaa III:n sotaan ja oleskeli Tukholmassa Suomen sodan aikaan 1808–1809.

Jägerhorn af Spurila -sukuun kuulunut Georg Henrik Jägerhorn syntyi 1747 Mikkelissä kapteeni Carl Fredrik Jägerhornin ja Elsa Margareta von Fieandtin poikana. Isä oli melkein koko virka-aikansa kuulunut Savon prikaatiin, ja siellä myös Georg Henrik Jägerhorn aloitti uransa vasta 11-vuotiaana. Hänestä tuli varusmestari 1762, luutnantti 1775, kapteeni 1780, majuri 1786, everstiluutnantti 1789 ja kenraalimajuri 1799.

Vuonna 1775 Jägerhorn osallistui ihaillun ja arvostetun Georg Magnus Sprengtportenin johtamana Savon alueen kartoittamiseen. Jägerhorn menestyi erityisesti Kustaa III:n Venäjän sodassa 1788–1790 ja myötävaikutti keskeisesti Porrassalmen taisteluiden kulkuun, jossa hänen rohkeutensa ja viisautensa käänsivät tappion voitoksi. Hänen rohkeutensa ja urhollisuutensa huomattiin myös Parkumäellä ja Kärnäkoskella, joiden taisteluiden jälkeen Jägerhorn palkittiin ylennyksellä everstiksi ja virkanimityksellä kenraaliadjutantiksi. Jägerhorn nimitettiin Savon jääkärirykmentin, Karjalan jääkäreiden, Karjalan rakuunarykmentin sekä Kymenkartanon pataljoonan komentajaksi 23. syyskuuta 1790.

Jägerhorn ei ottanut osaa Anjalan liittoon, toisin kuin hänen pikkuserkkunsa Johan Anders Jägerhorn ja velipuolensa Johan Henrik Hästesko, joka ainoana teloitettiin osallisuudestaan Anjalan liittoon.

Jägerhorn oli erittäin ylpeä suomen kielen taidostaan. Hän oli sotaa kokenut upseeri ja tunsi varsinkin Savon alueen todella hyvin. Vuosina 1791–1793 hän toimi Haapaniemen sotakoulun johtajana, minkä aikana hän kirjoitti useita oppaita ja muistioita. Hän muun muassa ehdotti mottitaktiikan ottamista käyttöön Savon ja Karjalan metsäisessä maasto-olosuhteissa.

Rauhan jälkeen Jägerhorn nimitettiin Suomen sotilasylipäällikön, kenraali Wilhelm Mauritz Klingsporin apulaisena, ja Kustaa III:n jouduttua murhayrityksen kohteeksi Jägerhorn määrättiin kaikkien Suomessa olevien joukkojen komentajaksi. Määräys kumottiin poliittisista syistä kuninkaan kuoltua. Jägerhorn ylennettiin kenraalimajuriksi 1799.

Jägerhorn suunnitteli niin sanotun Jägerhornin aseen Studsare m/1793 Savon jalkaväenjääkärirykmentille ja Karjalan jääkärirykmentille. Aseessa ei ollut rihlausta, ja se valmistettiin Norrtäljessä.

Vuonna 1804 kuningasmielinen Jägerhorn sai vapautuksen ja muutti Ruotsiin. Hänen muistelmiensa mukaan muutto johtui siitä, että hän ennusti Suomen menetyksen Venäjälle. Hän palasi 1808 palvelukseen Kustaa IV Aadolfin pyynnöstä. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin Tukholman varuskunnan ylipäälliköksi ja kuninkaan poissaolon aikaisen väliaikaisen valtioneuvoston jäseneksi. Hän pyysi kuitenkin jo joulukuussa vapautusta ja päätti kaikki toimensa armeijassa kokonaan 1812.

Hän oli Ruotsin miekkaritarikunnan komentaja suurristillä 1809, Krigsmannasällskapetin jäsen vuodesta 1797 ja työskentelevä Krigsvetenskapsakademin kunniajäsen vuodesta 1821.

Hänen puolisonsa oli Fredrika Charlotta Hongelin.

Georg Henrik Jägerhorn kuoli 1826 Vårbyn kartanossaan Brännkyrkan pitäjässä Södermanlandissa Ruotsissa.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/586/
.

Vårby gård från sjösidan, omkring 1910.

Puoliso: 20.01.1793 Ruotsi, Tukholma Fredrika Charlotta Jägerhorn af Spurila o.s. Hongelin s. 1759 Ruotsi, k. 12.04.1805 Ruotsi, Södermanland, Brännkyrka, Vårby Estate.

Lapset:

Georg Fredrik Jägerhorn af Spurila s. 02.09.1793 Mikkeli, k. 22.08.1794 Mikkeli.

Charlotta Reiher o.s. Jägerhorn af Spurila , s. 18.07.1794 Mikkeli. Tauluun 999

Antoinetta Fredrika Pistolekors o.s. Jägerhorn af Spurila , s. 11.10.1796 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 1000

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 999

X Charlotta Göranintytär Reiher o.s. Jägerhorn af Spurila, (Taulusta 998, isä Georg Jägerhorn af Spurila) s. 18.07.1794 Mikkeli, k. 25.12.1861 Sulkava, Tiittala.

Huddingen kirkko talvella. Foto: Huddinge församling. Tukholman eteläpuolella, Huddingessa, paljastettiin sunnuntaina ruotsinsuomalaisten muistomerkki. Muistomerkistä toivotaan paikkaa, jonne voi tulla hiljentymään ja muistelemaan omaisiaan, joiden hautapaikka on Suomessa ja pohtimaan omia juuriaan, kertoo Huddingen seurakunnan Anu Ritjärvi. Muistomerkki luo myös nostetta ja näkyvyyttä ruotsinsuomalaisille.

Puoliso: 07.07.1812 Ruotsi, Tukholma, Huddinge, Vårby Carl Johan Carlinpoika Reiher Majuri, Tiittalan isäntä., s. 24.06.1781 Sulkava, Hyvärilä, k. 09.12.1846 Sulkava, Tiittala.

född 1781-06-24, Hyvärilä Volontär vid Savolaks regemente 1791. Kadett vid Haapaniemi 1795. Utexaminerad 1799. Adjutant vid Savolaks regemente 1799. E. fänrik vid Savolaks regemente 1799-06-05. Sekundadjutant 1802-05-06. Sekundlöjtnant 1808. Bevistade finska kriget 1808–1809. GMtf. Kapten i armén 1809. Majors avsked 1810-06-09. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland 1818-02-06 under nr 62. Död 1846-12-09 på sin gård Tiittala i Sulkava socken [Wå].

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aateliset Tiittalan omistajiksi

Enwaldit muuttivat Leppävirralle Vokkolan kartanoon vuonna 1800, ja Tiittala myytiin leskirouva von Bornille. Ruotsin kruunu varusteli 1700-luvun lopulla raja-alueitaan sotaa varten, ja Sulkavallekin perustettiin sotilasvirkataloja. Von Bornit olivat Pommerista Ruotsiin 1700-luvulla muuttanut aatelinen sotilassuku, jonka yksi haara asettui Sulkavalle Tiittalaan. Leskirouva kuoli 1810, ja Tiittala myytiin toiselle aateliselle sotilassuvulle, Baijerista Sulkavan Hyypiölahteen muuttaneille Reihereille. Tilaa hallitsi ensin leskirouva Barbara Reiher (o.s. Grotenfelt) ja sittemmin hänen poikansa Carl-Johan Reiher, joka eläköityi Suomen sodasta majurina vuonna 1812.

Nykyinen päärakennus rakennetaan

Majuri Reiher oli eläkepäivinään toimelias maanviljelijä, joka kunnostautui myös kunnallispolitiikassa. Reiher oli yli 30 vuotta Sulkavan kirkkoväärtinä, ja osallistui mm. Sulkavan nykyisen kirkon rakentamiseen vuonna 1822. Kun käräjätuomari Brochiuksen 1695 rakennuttama edellinen päärakennus paloi vuonna 1835, majuri Reiherin kerrotaan haalineen koolle kirkon rakennuksessa olleet 270 miestä vetämään hirsiä Tiittalan uutta päärakennusta varten.

Tämän vuonna 1836 rakennetun päärakennuksen piirustukset on tehnyt tiettävästi C. L. Engel, ja rakennus on kahdessa kerroksessa, käsittää 14 huonetta ja on kokonaispinta-alaltaan lähes 600 neliömetriä. Päärakennus edustaa puhdaslinjaista etelä-savolaista empiretyyliä, joka hakee yhtymäkohtia Helsingin, Porvoon tai Loviisan empirekaupunginosiin. Päärakennuksen keskellä on lähes 100 neliömetrin juhlasali. Kartanorakennus ympäröivine pihapiireineen on tänä päivänä Museoviraston suojeluksessa valtakunnallisesti merkittävänä rakennuskohteena. Aateliset suvut von Born ja Reiher sekä näyttävä päärakennus ovat tuoneet Tiittalalle aidon kartanon leiman.

Tiittalasta tulee maanviljelyksen airue

Majuri Reiher kuoli vuonna 1846. Kun hänen poikansa kuoli naimattomana Ruotsin armeijan luutnanttina vuonna 1857, Tiittalan kartanon puolikas siirtyi Reiherin tyttären omistukseen. Hänen aviomiehensä lääninlääkäri Peter Lindfors lunasti tilan itselleen vuonna 1860, kun majuri Reiherin leskirouva kuoli. Lindforsien poika eläinlääkäri Carl-Filip Lindfors peri tilan ja isännöi sitä kuolemaansa 1904 saakka. Carl-Filip Lindfors oli innokas kasvi- ja eläintieteilijä. Hän kehitti Tiittalan maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hän julkaisi myös kirjoituksen ’Sulkava sockens fåglar’ ja oli mm. Juvan tuomiokunnan edustajana valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä vuonna 1888.

Tiittalan kartanoa isännöi 1800-luvun lopulla Carl Philip Lindfors. Hän oli aktiivinen luonnontieteilijä, maanviljelyksen edelläkävijä ja valtiopäivämies vuonna 1888, talonpoikaissäädyssä. Lindforsin merkittävä 450 täytetyn linnun kokoelma siirrettiin Savonlinnaan jäämistönä vuonna 1904.

Lähde: http://www.tiittalankartano.fi/1800-luku.php.
Vanhemmat: Carl Gustaf Reiher, s. 18.01.1749 Helsinki, k. 11.02.1796 Sulkava ja Hedvig Barbara Reiher o.s. Grotenfelt, s. 22.02.1759 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik), k. 16.01.1839 Sulkava.

Tiittala, päärakennus, kuisti, Kirsti Kovanen, 1991. Rustholli. Pinta-ala 1 066 ha (1827). Torppia 14 (1830). Talon nimi tulee Tiittasista, joilla se oli 1600-luvun puolivälin tienoilla. Omistajat: Tiittasten jälkeen rusthollin omistajina oli Nybergeitä vuoteen 1776 asti. Heidän jälkeensä isännäksi tuli kihlakunnantuomari Peter R. Fabritius, jota 1792 seurasi hänen vävynsä tuomari Anders J. Enwald. 1800-luvun alkuvuosina Tiittalassa asui von Born suvun jäseniä. Heidän jälkeensä omistajana oli majuri C. J. Reiher, sitten hänen leskensä ja vuodesta 1861 vävy, piirilääkäri P. Ph. Lindfors, jonka suvulla Tiittala oli vuoteen 1909. Sen jälkeen omistajina olivat liikemiehet Antti Kurenniemi ja Esaias Pärnänen, joilta kauppias Hjalmar Bagge osti Tiittalan vuonna 1912. Bagget, jotka 1920-luvulla vaihtoivat sukunimensä Tiittalaksi, olivat kartanon omistajina 1990-luvulle saakka. Vuonna 1997 Tiittala tuli nykyisille omistajilleen Timo Huttuselle ja Elina Lindellille. Heidän aikanaan kartanossa on ollut ravintola- ja majoitustoimintaa. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Päärakennus paloi 1835. Sen tilalle rakennettiin nykyinen, osittain kaksikerroksinen, puinen, empiretyylinen keskeissalirakennus, jossa on leveä poikkipääty. Talo rakennettiin 1830-luvulla C. L. Engelin suunnitelman mukaan ja uusittu 1936. Pihapiirissä on myös pitkänurkkainen tupa- ja aittarakennus. Kaikki rakennukset kunnostettiin 1998–2006 välisenä aikana.

Lapset:

Carl Georg Reiher s. 31.01.1814 Sulkava, Tiittala.

Henrica Hedvig Charlotta Reiher s. 24.12.1815 Sulkava, Tiittala.

Antoinette Johanna Reiher s. 12.02.1818 Sulkava, Tiittala.

Vendla Catharina Carolina Reiher s. 03.02.1823 Sulkava, Tiittala.

Arendt Henric Carl Reiher s. 17.11.1826 Sulkava, Tiittala.

Florentina Fredrica Josephina Reiher s. 10.04.1832 Sulkava, Tiittala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1000

X Antoinetta Fredrika Georgentytär Pistolekors o.s. Jägerhorn af Spurila, (Taulusta 998, isä Georg Jägerhorn af Spurila) s. 11.10.1796 Ruotsi, Tukholma, k. 29.07.1877 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: 23.11.1830 Viipuri Georg Fredrik Gustafinpoika Pistolekors Asessori., s. 28.10.1802 Sääminki, Niittylahti, k. 26.03.1872 Sääminki, Niittylahti.

Georg Fredrik (son av Gustaf Magnus), född 1802-10-28 i Sääminge sn. Kadett vid Haapaniemi (sedermera Fredrikshamn) 1816-10-17. Avgick därifrån 1820-02-25 och inträdde i rysk krigstjänst. Fänrik vid viborgska infanteriregementet s. å. Underlöjtnant därst. Löjtnant 1823. Brigadadjutant 1824. Avsked 1829. Sekreterare vid proviantkommissionen i Viborg. Kollegieassessors titel 1836. Avsked och överflyttade till Sverige 1840. Återflyttade till Finland. Död 1872-03-26 Niittylahti.

Lähde; https://www.adelsvapen.com/genealogi/Pistolekors_nr_321#TAB_52.
Vanhemmat: Gustaf Magnus Pistolekors, s. 23.10.1771 Sääminki, Niittylahti, k. 03.03.1836 Sääminki, Niittylahti ja Catharina Elisabet Pistolekors, s. 04.10.1770 Sääminki, Aholahti, k. 29.01.1845 Rantasalmi, Rantasalo 2.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1001

VIII Karl Johan Johaninpoika von Fieandt e. Fieandt, (Taulusta 973, äiti Elisabet Fieandt ent. Schmiedefelt) Majuri., s. 26.05.1722 Mikkeli, k. 03.07.1776 Mikkeli, Kyyhkylä.

Carl Johan Fieandt, adlad von Fieandt, (son av Johan Henrik Fieandt), född 1722-05-26 i S:t Michels socken. Rustmästare vid Savolaks och Nyslotts infanteriregemente 1730-12-26. Furir vid Savolaks och Nyslotts infanteriregemente 1733-11-13. Fältväbel 1739-09-13. Adjutant vid Savolaks regemente 1741-08-07. Fänrik vid Savolaks regemente 1742-01-02. Sekundlöjtnant 1742-04-14, konfirmationsfullmakt 1742-08-19. Premiärlöjtnant 1744-12-19. Kaptenlöjtnant 1750-10-09. Stabskapten 1752-10-30. Kapten 1753-03-22. RSO 1761-03-23. Sekundmajor 1765-11-27. Premiärmajor 1772-07-15. Avsked med pension 1774-07-20.

Kyyhkylässä on asunut sotainvalideja jo vuodesta 1927. Kyyhkylässä on pitkät perinteet sotainvalidien, veteraanien ja heidän puolisoidensa sekä erityisryhmien kuntoutuksessa. Kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta vastaa erikoislääkäri, omahoitaja ja kuntoutujan tarpeen mukaan muu moniammatillinen työryhmä, joka on Suomen kattavimpia. Kuntoutusjakso sisältää yksilöllistä harjoittelua, terapiaa, ryhmäliikuntaa, kuntosaliharjoittelua sekä virkistystoimintaa. Majoittuminen on kahden hengen huoneissa täysihoidolla. Sotainvalidit ja heidän puolisonsa hakevat kuntoutusjakson maksusitoumuksen Valtiokonttorilta, rintamaveteraanit puolisoineen omalta terveyskeskukseltaan ja lotat Lotta Svärd Säätiöltä.

1. puoliso: 15.09.1745 Nurmijärvi Helena Sofia Danielintytär von Fieandt o.s. Wulfcrona s. 11.12.1723 Nurmijärvi, Kytäjärvi, Kytäjän kartano (Nääs), k. 28.11.1749 Mikkeli, Kyyhkylä.
Vanhemmat: Daniel Wulfgrona, s. 11.10.1692 Ruotsi, Tukholma ja Sofia Elisabet Giös o.s. Klingspor, s. 23.04.1686 Ruotsi, Tukholma, Vallentuna, Bällsta, k. 1747.

2. puoliso: 17.03.1751 Mikkeli Ebba Charlotta Otontytär von Fieandt o.s. Furumarck s. 08.03.1729 Kitee, k. 28.12.1802 Leppävirta, Karlvik.
Vanhemmat: Otto Carl Furumarck, s. 09.01.1703 Eesti, Narva, k. 04.03.1768 Mikkeli, Savonlahti ja Christina Furumarck o.s. Affleck, s. 05.12.1699 Pielisjärvi, k. 24.02.1761 Mikkeli, Savonlahti.

Ebba Furumark kuoli vuonna 1802 Karlvikissä. Karlvikin maat olivat ensin talonpoikaisomistuksessa, kunnes ne 1700 -luvun lopulla osti pitäjää n isojakoa suorittamaan saapunut piirimaanmittari Karl Johan Hartman. Silloin Ryynänrannan nimeä kantanut tila nimettiin uudelleen omistajansa mukaan Karlvikiksi. Uusi päärakennus valmistui pian uuden omistajan alaisuudessa. Kun Hartman kuoli vuonna 1801, kartano siirtyi Iisalmen kirkkoherran pojan Fredrik Lagin omistukseen ja sai kokea tuta Suomen sodan taistelut Leppävirralla – venäläisten tykit tulittivat kartanon seinään reikiä. Karlvikin omistajat vaihtuivat tiuhaan, se oli muun muassa Leppä virran piirin nimismiehen Gustaf Fredrik Kulvikin omistuksessa. Vuonna 1867 kartanon isännäksi tuli tuomari Mathias Brunou, joka oli edellisenä vuonna avioitunut Kulvikin tyttären kanssa. Brunoun aikana kartanoon rakennettiin lisäosia ja sen puutarha kukoi sti. Säätyläisvaltaa Karlvikissa kesti 1930 -luvulle asti, kunnes kartano siirtyi maanviljelijä Kustaa Tiitiselle, joka muutti tilan nimen Päivärannaksi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1002

VIII Magnus Fredrik Johaninpoika von Fieandt, (Taulusta 973, äiti Elisabet Fieandt ent. Schmiedefelt) Komppanianpäällikkö 1774-12-20, majuri, s. 24.08.1725 Kuopio, k. 22.02.1808 Ristiina, Byvik.

Magnus Fredrik Fieandt, adlad von Fieandt, (son av Johan Henrik Fieandt), född 1725-09-24. Volontär vid Willebrands värvade regemente 1740-01-01. Furir vid Savolaks och Nyslotts läns regemente 1741. Förare vid Savolaks och Nyslotts läns regemente 1742. Fältväbel 1742-04-14. Fänrik vid Savolaks regemente 1755-10-04. Löjtnant vid Savolaks och Nyslotts läns regemente 1760-03-07. Kapten 1768-07-12. Regementskvartermästare 1774. Kompanichef 1774-12-20. Avsked med majors n. h. o. v. 1777-12-17. Död 1808-02-22, Byvik ).

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_11.

Puoliso: 02.12.1758 Moisio Sigrid Regina Otontytär von Fieandt o.s. Furumarck s. 15.01.1734 Moisio, k. 18.09.1798 Ristiina, Byvik.

Lapset:

Carolina Christina Winter o.s. von Fieandt , s. 13.08.1760 Rantasalmi. Tauluun 1003

Otto Henrik von Fieandt , s. 26.09.1762 Kristiina, Byvik. Tauluun 1006

Elisabeth Sophia von Fieandt Fröken, s. 16.11.1763 Ristiina, Byvik, k. 26.05.1826 Ristiina, Byvik.

Johan Fredrik von Fieandt , s. 16.06.1766 Mikkeli. Tauluun 1014

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1003

IX Carolina Christina Magnuksentytär Winter o.s. von Fieandt, (Taulusta 1002, isä Magnus von Fieandt) s. 13.08.1760 Rantasalmi, k. 06.11.1794 Rantasalmi.

Puoliso: Karl Henrik Ertwininpoika Winter Kapteeni, s. 21.02.1760 Mikkeli, k. 04.03.1819 Rantasalmi.
Vanhemmat: Ertvin Wilhelm Winter, s. 1725, k. 18.02.1772 Mikkeli ja Katarina Winter o.s. Poppius, s. 20.08.1725 Juva, k. 04.05.1766 Sulkava.

Lapset:

Fredrika Stålhane o.s. Winter , s. 1784 Etelä-Savo. Tauluun 1004

Margareta Regina Caloander o.s. Winter , s. 1788 Rantasalmi. Tauluun 1005

Georg Adolf Winter s. 24.09.1791 Rantasalmi, k. 24.05.1840 Padasjoki.

Maria Charlotta Winter s. 27.08.1792 Rantasalmi, k. 07.09.1792 Rantasalmi.

Carolina Sophia Winter s. 27.08.1792 Rantasalmi, k. 29.08.1792 Rantasalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1004

X Fredrika Karlintytär Stålhane o.s. Winter, (Taulusta 1003, äiti Carolina Winter) s. 1784 Etelä-Savo, k. 1816 Ristiina, Liikala.

Puoliso: 26.12.1807 Ristiina Anders Erik Alexanderinpoika Stålhane Fältväbel därst. 1816-01-31., s. 03.05.1788 Ristiina, k. 24.03.1845 Ruotsi, Västergotland, Tidaholm, Acklinga.

Anders Erik, (son av Alexander Magnus), född 1788-05-03 i Kristina socken i Finland. Volontär vid Savolaks' infanteriregemente 1797-07-02. Furir vid Savolaks fotjägarregemente 1805-06-28. Sergeant vid Savolaks infanteriregemente 1808-08-10. SMtf 1809-07-11. Transp. till Skaraborgs regemente 1810-06-19. Fältväbel därst. 1816-01-31. Kejserliga ryska korset för 1813 och 1814 års kampanjer 1816-11-17. Avsked 1838-01-25. Död 1845-03-24. Bevistade finska kriget 1808–1809 och kriget i Tyskland 1813–14.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/St%C3%A5lhane_nr_292#TAB_22.

Lapset:

Carl Fredrik Stålhane s. 28.06.1808 Ristiina, k. 27.08.1809 Ristiina.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1005

X Margareta Regina Karlintytär Caloander o.s. Winter, (Taulusta 1003, äiti Carolina Winter) s. 1788 Rantasalmi, k. Tyrvää.

Puoliso: Karl Karlinpoika Caloander s. 10.07.1778 Turku, k. 13.08.1831 Tyrvää.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1006

IX Otto Henrik Magnuksenpoika von Fieandt, (Taulusta 1002, isä Magnus von Fieandt) Suomen sodassa taistellut suomalainen eversti., s. 26.09.1762 Kristiina, Byvik, k. 15.09.1823 Nuijamaa, Viipurin pitäjä, Kananojan kartano.

Ristiinasta oli mies, Otto Fieandt, hänpä ties antaa muille käskyjänsä, kun oli vanhin veljistänsä; sodass´ oli, tosiaan, everstiluutnanttina vaan, armeijaan ois saannut tulla, jos ois voinnut muita kuulla. Vaan hän kulki polkuaan, teki päänsä jälkeen vaan, ketään ei totella tainnut, siis ol´erijoukon saannut. Kas mink´ oli muotoinen: päällä harmaa takkinen, tehty kotikankahista, villat kotilampahista. Päässään isän hattua piti nukkavierua, peru Lapehelta saatu, missä ukkovaari kaatu. Talvell´oli laajassa lammasnahka-turkissa talonpoikais-lapikkaissa joukon eessä ratsastaissa. j.n.e.

Lähde: Johan Ludvig Runeberg VÄNRIKKI STOOLIN TARINAT Tukholma, 1887

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Henrik von Fieandt (26. syyskuuta 1762 Ristiina – 15. syyskuuta 1823 Viipurin pitäjä) oli Suomen sodassa taistellut suomalainen eversti.

Elämäkerta

Von Fieandtin vanhemmat olivat majuri Magnus Fredrik von Fieandt ja Sigrid Regina Furumarck. Hänet kirjattiin seitsemänvuotiaana vapaaehtoiseksi Savon jääkärirykmentin riveihin ja hänestä tuli vänrikki 16-vuotiaana vuonna 1778. Kustaan sodan aikana von Fieandt toimi kreivi Hamiltonin adjutanttina ja hän oli mukana myös Anjalan liitossa. Sotaylioikeus tuomitsi von Fieandtin tämän vuoksi kuolemaan, mutta kuningas Kustaa III armahti hänet. Von Fieandt jatkoi sotilasuraansa ensin Hämeen läänin jalkaväkirykmentin kapteenina ja vuodesta 1796 majuriksi ylennettynä Rautalammin pataljoonan komentajana.

Suomen sodan alkaessa helmikuussa 1808 Hämeen läänin jalkaväkirykmenttiin palannut von Fieandt johti omaa osastoaan. Osasto suojasi Suomen armeijan itäistä sivustaa, kun armeija eteni takaisin etelään Siikajoen taistelun jälkeen. Von Fieandt valtasi 8. kesäkuuta 1808 noin parinsadan miehen voimin Perhossa sijainneen suuren venäläisten varaston.[2] Von Fieandt soti Perhon ja Karstulan alueella noin 3 000-4 000 miehen vahvuisia venäläisjoukkoja vastaan ja valtasi myös Kyyjärvellä sijainneen tärkeän Lintulahden tienristeyksen. Suomalaiset joutuivat kuitenkin perääntymään ylivoiman edessä takaisin Perhoon 2. heinäkuuta 1808 käydyn Lintulahden taistelun jälkeen.

Von Fieandt joutui peräytymään Veteliin saakka 11. heinäkuuta 1808 käydyn Kokkonevan taistelun jälkeen, mutta saatuaan avukseen eversti Odert Reinhold von Essenin osaston molemmat osastot ryhtyivät taas etenemään. Kun von Essenin joukko palasi takaisin pääarmeijan yhteyteen, everstiluutnantiksi ylennetty von Fieandt jäi johtamaan noin 1 500 miehen vahvuista osastoa.

Von Fieandtin osasto kärsi yli 500 miehen tappiot kenraali Vlastovin johtamia venäläisiä joukkoja vastaan Karstulan taistelussa 21. elokuuta 1808. Suomalaisten puolustusasemat olivat huonot ja von Fieandtin laiminlyötyä tiedustelun venäläiset pääsivät saarrostamaan heidät. Von Fieandtin joukot vetäytyivät nyt pohjoista kohti vetäytyvän pääarmeijan yhteyteen. Von Fieandt osallistui sodan taisteluihin vielä Ruotsin puolella Länsipohjassa.

Suomen sodan päätyttyä von Fieandt erosi armeijan palveluksesta everstin arvoisena vuonna 1810. Hän palasi takaisin Suomeen ja asui viimeiset elinvuotensa Kananojan tilalla Viipurin pitäjässä.

Muuta

Fieandtin kunniaksi on nimetty Vetelissä tie, Fiiantintie. Myös Ristiinassa on Otto von Fieandtintie.

”

Ristiinasta oli mies
Otto Fieandt, hänpä ties
vesa vanhin veljeskantaa
nuotin millä käskyt antaa.

Jäyräs omaa jälkeään,
piti päänsä, kääntymään
toisen käskyyn mahdottoman,
niinpä saikin joukon oman.
”

– J.L. Runeberg. Otto von Fieandt

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

3 von Fieandt, Otto Henrik, sonson till F 1, dubbelkusin till F 2, f 26 sept 1762 i S:t Michels sn (S:t Michels 1), Finland, d. 15 sept 1823 på Kananoja gård i Viborgs sn (Viborgs 1). Föräldrar: majoren vid Savolaks reg Magnus Fredrik v F o Sigrid Regina Furumarck. Volontär vid Savolaks lätta infanterireg 1769, rustmästare där 27 okt 1773, fänrik 21 jan 1778, löjtn i reg 25 juni 1783, sekundlöjtn vid Rautalampi komp 10 mars 1787, reduc till fänriks tjänsteställn vid Tavastehus reg 24 april 1788, kapten i armén 2 sept 1789, stabskapten vid o major i Rautalampi bataljon 31 juli 1796, ånyo reduc till löjtn:s tjänsteställn vid Tavastehus reg 24 maj 1797, överstelöjtn i armén 29 juli 1808, avsked med överstes titel 5 (ej 9) juni 1810. RSO 1799.

G 1) 12 juni 1791 m frih Ulrika Maria Rehbinder, f 21 juni 1769 i Leppävirta sn (Kuopio 1), d. aug 1800 på Koskensaari, Rautalampi sn (Kuopio 1), dtr av häradsh frih Henrik Johan R o Brita Catharina Ehrnrooth, 2) 15 dec 1801 på Tavastby, Elimä sn (Nyland) m frih Ulrika Margareta Rehbinder, d. 2 febr 1774, f 1 juni 1848 på Viksberg, Pemars sn (Åbo o Björneb 1), dtr av majoren o kretsdomaren frih Bernt Otto R o Jakobina Sara Maria Nohrström.

Biografi

Efter tidens sed inskrevs Otto F redan i gossåldern som volontär vid Savolaks regemente och fick sin utbildning under Göran Magnus Sprengtportens ledning i Brahelinna militärskola. Åren 1777—80 tjänstgjorde han vid de rekognosceringsarbeten i östra Finland, som vid denna tid utfördes vid den nyorganiserade Savolaksbrigaden. Han kom också allt framgent att besitta en ingående kännedom om denna del av Finlands topografi. Om hans krigsvetenskapliga intressen vittnar, att han på 1790-talet uppfann ett slags brandprojektiler, s k concardkulor, som kunde användas till gevär av alla typer, och han hugnades härför under någon tid med en gratifikation på 100 rdr årligen. Vid utbrottet av 1788 års krig mot Ryssland deltog han i förpostfäktningarna 13 juli i Anjala pass och 3 och 5 aug vid Kaipias och invecklades därefter i Anjalasammansvärjningen. Han underskrev förbundsakten och åtog sig att på sin regementschefs översten greve O V Leijonstedts vägnar sprida kännedom om denna bland trupperna i Savolaks. Utrustad med det s k avertissementet, i vilket myteristerna framlade sin syn på kriget och sina krav på riksdag och fullföljande av den av dem illegalt inledda kontakten med ryska kejsarinnan i syfte att ernå fred, anlände F den 27 aug till brigadstaben i Rantasalmi. Här trädde han i kontakt med den sedermera svårt komprometterade chefen för Savolaksbrigaden, överste B J Hastfer och andra officerare, bland dem hans blivande fältkamrater 1808—09, G J Adlercreutz och J A Sandels. Dessa omvittnade sedermera, att F:s språk vid detta tillfälle varit skarpt uppfordrande, och det fastslogs vid den efterföljande rättsundersökningen, att F visat stort nit vid röstvärvningen för förbundsakten. Någon verklig framgång uppnådde han härvidlag dock ej Savolaksbrigadens officerare antog en parallellresolution, där man i ganska tama ordalag uttalade sin förhoppning om ett snart slut på kriget och i övrigt avvisade tanken på officerskåren som någon slags grundlagskontrollerande myndighet, och vid Tavastehus reg blev antalet underskrifter obetydligt. F:s handlingssätt i Anjalaaffären kan knappast motiveras av inflytande från någon politisk åskådning. Man är snarare böjd att peka på släktskapsförbindelser. Hans kusin, kaptenen vid Savolaks reg O C v F (F 2), var aktiv s k självständighetsman. Vid den undersökningskrigsrätt, som i maj följande år hölls i Heinola, förklarade F, att han ej så noga känt innehållet i förbundsakten, men att han ansett att generallöjtnant C G Armfelts ställningstagande borgat för, att det ej kunde ligga något högförrädiskt i att biträda aktionen, och i brev till generalen en chef, J A Meijerfeldt, förklarar F, att han »hyser andra tänkesätt än utav Anjalaförbundet kunde inhämtas». Krigsrätten var böjd att se med förståelse på F:s fall. Han förklarades visserligen häktad, men vid sin rapport härom till Meijerfeldt skriver krigsrättens ordförande, överste H L Svedenhielm: »Det ömmade hela krigsrätten och i synnerhet mig, att taga ett så hårt, men lagligt beslut i anseende till en så hurtig och rask ungdom, som ej insåg sviterna av sin vådeliga commission utan följde förmäns befallning .. . han vill ej resa hem till sina föräldrar, nej han önskar endast till sin postering, som ligger i fiendens stundeliga åsyn .. .». Redan inom en månad försattes F på fri fot, och han uppger, att han kort därefter vid personligt sammanträffande med konungen på Peippola gård erhållit dennes förlåtelse, och orsaken uppges ha varit en ytterligt djärv rekognoscering över Kymmene älv, som F skulle ha företagit. Säkert är i varje fall, att han i striden vid Uttismalm 28 juni tjänstgjorde som konungens personlige adjutant. Därefter innehade han samma tjänst hos efter varandra generalmajorerna Ph von Platen och H W Hamilton, av vilka den förstnämnde, hos vilken han avancerade till överadjutant, i ett ännu bevarat tjänstgöringsintyg vitsordar hans utomordentliga förtrogenhet med Finlands inbyggare och deras språk samt »dess noga connaissance om lätta kriget». Under krigets fortsättning deltog F med tapperhet ytterligare i tjugotalet träffningar, bl a i striden vid Högfors, och 2 sept 1789 fick han kaptensfullmakten, varjämte den i oktober 1789 i Anjala sammanträdande krigsrätten förklarade, att man med åtalet mot F ämnade låta bero — ett avgörande, som krigskollegium 2 febr 1790 fastställde. Det var också under energiskt åberopande av allt detta, som F försvarade sig mot regementskrigsfiskalen Wallenqvists anklagelser, när denne i febr 1790 åter upptog saken mot honom inför högsta domstolen, varvid denna i sitt utslag 19 april 1790 i Anjalamålet forinaliter måste fälla honom till ansvar. Den långa listan på domfällda officerare upptager sålunda under rubriken »till livet straffas och arkebuseras» även F:s namn, ehuru han av konungen benådades.

År 1794 utbröts Rautalampi kompani ur Tavastehus reg och formerades till fristående förband, och F utnämndes till stabskapten, men redan efter ett år avvecklades arrangemanget ånyo. Den stridbare F öppnade därvid en befordringstvist vid regementet, som slöt med att K M:t i sin resolution 1799 medgav Rautalampiofficerarna att vid Tavastehus reg behålla samma tjänstefullmakter, som de förut innehaft.

Vid krigsutbrottet i febr 1808 befann sig F:s regemente vid Kymmene älv, och han gjorde därifrån den långa reträtten till Österbotten, där han deltog i slaget vid Siikajoki den 18 april. Det är emellertid främst som befälhavare över det detachement, som utgjorde arméns vänstra flygel och trädde i verksamhet omkring 1 juni vid den allmänna offensiven söderut, som F, erfaren partisankrigare som han var, blivit känd i historien. Hans uppgift var att på Saarijärvivä-gen »figurera» mot den ryska huvudarméns etapplinje till Österbotten. Hans första uppgift blev att med en trupp på 200 man bemäktiga sig det ryska förrådsupplaget i Perho, och den 5 juni tågade han förbi Kivijärvi kyrkby, där han med sin legendariska karbas i handen skingrade en bondemenighet, som av fienden uppbådats att svära Rysslands kejsare trohetseden. F tog i stället allmogens tjänster i anspråk för sina aktioner; han satte på fötter en hel camou-flagestyrka av bönder med störar, som fick agera trupp, och använde dem även vid spaning och mindre bakhåll. Den 8 juni tog han Perho och dess förråd i ett snabbt och skickligt överfall, vid vilket den ryska truppen fullständigt överraskades och gav sig fången 85 man stark. Rajevskij förlorade därvid viktiga förråd för flera dagar, och händelsen bidrog till ryssarnas beslut att kort därefter utrymma Gamlakarleby. F förefaller därpå att ha handlat helt på egen hand; han utdelade tagna vapen och förråd bland allmogen och fortsatte marschen söderut mot vildmarkerna. Den 22 juni ställdes även två Savolaksbataljoner — varav en jägarbataljon — till hans förfogande, så att hans styrka nu uppgick till c:a 500 å 600 man, och han besatte den strategiska vägpunkten Lintulaks, där han i den skogbeväxta och liuperade terrängen förskansade sig mot den med tredubbel övermakt anryckande Vlastov. Den 3 juli utkämpades striden vid Lintulaks. F försvarade framgångsrikt sin fördelaktiga ställning, då han efter ett misslyckat fientligt överflyglingshot kom på den olyckliga idén att söka »med bajonetten till-rycka sig segern». Vlastov kastade då fram sin reserv, något som F saknade, och F måste anträda återtåget. Hans styrka förstärktes nu till 1 100 man, men den 11 juli angreps han på nytt av 3000 ryssar under Jankovitj vid Kokonsaari mosse. Striden blev en av de skarpaste under hela fälttåget, och karakteristiskt för F:s energiska befälsföring var, att han först efter åtta timmars strid, varunder han fick omkring 200 döda och sårade och förbrukade nästan hela sitt ammunitionsförråd, gav vika för övermakten.

Adlercreutz' seger vid Lappo den 14 juli avbröt dock för denna gång den ryska framryckningen mot Gamlakarleby. Trots att högkvarteret städse betraktade F:s manövrer med tydlig reservation, utverkade Klingspor hos konungen hans utnämning till överstelöjtnant under hänvisning till hans mod och handlingskraft vid flera tillfällen. F framlade nu en plan på offensiv i samverkan med Gronstedts 4:e brigad mot den ryska styrkan i Saarijärvi, men högkvarteret lämnade denna utan avseende och uppmanade F att ensam göra framstöten mot Saarijärvi. Då F under hänvisning till sin absolut otillräckliga styrka gjorde svårigheter, övervägde Klingspor, som ej låtit övertyga sig av F:s rapport om nio starkt förskansade ryska bataljoner i Saarijärvi, att ersätta honom med en annan befälhavare. När så den segerrike Adlercreutz från slagfältet vid Alavo avlät ett brev till F och i tämligen retlig ton hotade att ytterligare decimera det lilla detachementet, om några framsteg på hans frontavsnitt ej kunde göras, beslöt F att än en gång bjuda fienden spetsen och gick med sin styrka på 1600 man i ställning vid Karstula by. Här angreps han den 21 aug av Vlastov i spetsen för över 3000 man. En tio timmars eldstrid följde. F, som förskansat sig i en skogsförhuggning, visade emellertid ingen oro för utgången utan sågs hela tiden lugnt blossa på sin pipa, då en bonde slog larm, att ryssarna igångsatt en av sina sedvanliga omfattningsrörelser mot hans vänstra flank. Finnarna måste då skyndsamt överge sin ställning. Reträtten till Lintulaks blev ytterst förlustbringande, då F företog den med flyglarna så långt utsträckta, att de i den brutna terrängen blev avskurna i det rådande mörkret och hällregnet. När han påföljande morgon höll mönstring med sina skaror, hade han endast kvar c:a 350 man, och han säger själv i sina efterlämnade anteckningar, att han därvid inför truppen ej kunde dölja sin djupa sinnesrörelse.

Emellertid kunde katastrofens omfattning betydligt begränsas, då ryssarna lämnade de retirerande i fred, och de skingrade skarorna kunde åter samlas, så att F: s förlust stannade vid c:a 300 man i döda, sårade och fångar. Karstula blev början till slutet för den finska arméns fälttåg i eget land. Huvudarmén måste nu bryta sitt segerlopp mot söder och anträda den sista förtvivlade marschen mot norr, men F kan ej — trots att han förvisso inte var någon fältherre av rang — lastas för, att hans sommaroperationer blev förfelade. Om utgången visade, vilken betydelse det vänstra flankskyddet hade, borde han ej ha lämnats att utkämpa alla sina bataljer mot en dubbelt eller flerdubbelt överlägsen fiende, något som en högkvarterets påpasslige kritiker, Johan Fredrik Aminoff, också vid tillfälle påpekade.

Vid arméns reträtt norrut under de hektiska septemberdagarna hade F ännu en betydelsefull roll att spela. Hans operationer fram och åter i triangeln Kronoby-Gamla-karleby-Övervetil tedde sig föga planmässiga alltefter högkvarterets förtvivlade order och kontraorder under trycket av de anryckande ryska kolonnerna. Först fick F order att sluta sig till armén i Nykarleby, varifrån man planerade en allmän utskeppning till Sverige, och att därvid förstöra broarna norr om Gamlakarleby, men sedan han den 5 sept hunnit bränna Kauko bro, fick han nya order med innebörd att armén skulle passera Gamlakarleby norrut mot Uleåborg, och att de förstörda broarna sålunda måste återställas. Samtidigt som armén kämpade vid Oravais och Döbeln vid Jutas drev tillbaka den ryska kolonn, som bröt fram mot Nykarleby, sändes Gripenbergs brigad den 13 sept till den av Vlastov norr om Gamlakarleby hårt ansatte F:s hjälp. Men Gamlakarleby föll 14 sept i ryssarnas händer, och reträttvägen norrut syntes stängd. Det kom nu på Gripenbergs och F:s lott att upprepa Döbelns bragd. Genom sin framstöt mot Kronoby tvang Gripenberg ryssarna att ånyo uppgiva Gamlakarleby, medan F vid Kauko tro spärrade vägen för Vlastovs avantgarde. Passagen norrut var därmed säkrad, och F:s kår infogades den 17 sept i Gripenbergs brigad, med vilken han gjorde den långa reträttmarschen utefter Bottniska viken. I mars 1809 var F chef för Gripenbergs arriärgarde i striden vid Sangis vid Torneå, där han ännu en gång höll fienden under Alexejev stången, men synes ha påbörjat reträtten, då konventionen i Kalix kom emellan och han jämte sina landsmän den 25 mars trädde i rysk krigsfångenskap, ur vilken han frigavs den 21 dec samma år.

Efter freden hörde F till de finska officerare, som ville söka sig över till Sverige. Den 15 jan 1810 ansökte han om proviantmästaretjänsten i Karlskrona under hänvisning till, att han i sitt fädernesland ej såg någon framtid, sedan han där förlorat både tjänst och egendom. Han kunde dock ej erhålla beställningen och kvarstannade då i Finland till sin död. Sin sista tid tillbringade han på egendomen Kananoja utanför Viborg.

F är som människa för eftervärlden levandegjord av Johan Ludvig Runeberg. Det förtjänar påpekas, att dikten om F kanske mer än någon annan av »sägnerna» har autenticitetsvärde som personlighetstolkning. Som ung student 1826—27, således några få år efter F:s död, hade Runeberg kondition i det Saarijärvi, där F i fjorton år under sin tjänst vid Rautalampi bataljon haft sitt indelta officersboställe, och traditionerna om dennes originalitet och lynnesegenheter, framför allt hans tyranniska handhavande av karbasen som disciplinmedel, har varit legio, även om den poetiska färgläggningen är väl påtaglig. F var också den förste av krigshjältarna från 1808—09, som Runeberg ägnade en »fänriksdikt». Den enda bild av F, som finns kvar är den bekanta »pipkarikatyren», som korresponderar med Runebergs uppfattning av honom, och som går igen som tema hos Edelfelt.

Sig själv har F i någon mån karakteriserat i sin dagbok från 1808 års fälttåg (KrA; tr 1953). Den är hållen i en kärv och fullständigt olitterär stil, men den väcker sympati genom sin författares frihet från braverande, genom hans lojalitet och ödmjukhet inför sin uppgift. F vidgår ofta sina misstag och slutar med förhoppningen, att det måhända kunde förunnas efterkommande att lära av dem till fromma för konung och fosterland.

Författare

Sven Åstrand / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=14114

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Henrik, (son av Magnus Fredrik Fieandt, adlad von Fieandt), född 1762-09-26 i Kristina socken. Volontär vid Savolaks lätta infanteriregemente 1769. Rustmästare vid Savolaks lätta infanteriregemente 1776. Fänrik 1778-01-21. Löjtnant i regementet 1783-06-25. Löjtnant vid Tavastehus regemente 1788-04-24. Stabsadjutant hos generallöjtnanten von Platen 1788 och hos generallöjtnanten Hamilton 1789 under kriget emot Ryssland. Kapten vid Tavastehus regemente 1788-09-02, invecklades i Anjalamännens planer och var en av de mest komprometterade. Ibland arméns yngre officerare, samt dömdes att arkebuseras, men benådades. Major vid Rautalampi bataljon 1796-07-21. RSO 1799-11-16. Överstelöjtnant i armén 1808-07-29. Avsked med överstes titel 1810-06-09. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 128 bland adelsmän. Död 1823-09-15 Kananoja Han är känd såsom en bland de av Runeberg besjungna hjältarna i 1808–1809 års krig. Förde under kriget vanligen egen trupp och utmärkte sig vid flera tillfällen såsom vid Perho 1808-06-08 och Karstula 1808-06-08.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_12.

Tilannevuosi 1932. KANANOJA, 25 km Lappeenrannasta, 27 km Viipurista ja 6 km Räihän sululta (Saimaan kanavalla). Sen kanssa on yhdysviljelyksessä Pohjolan tila v:sta 1914. Omistaja v:sta 1915 Ab. Kaukas Fabrik. Kuulunut aikaisemmin mm. von Fieandt, Friis, Miller, Meyer, Franck ja Jalkanen suvuille. Tila oli venäläisen sotajoukon leiripaikkana v:n 1741 sodassa. Pinta-ala 2 178,05 ha, josta puutarhaa 0,6, peltoa 127,3, luonnonniittyä 39,75, viljeltyä laidunta 25,28, metsämaata 1 909,04 ja joutomaata 76,08 ha. Pellot tasaisia savimultamaita ja 20 ha suoviljelyksiä. 2,5 ha on risusalaojissa. Vapaa viljelys. V. 1930 oli 8,85 ha ruista, 0,5 vehnää, 31,38 kauraa, 4,17 ohraa, 0,85 vihantarehua, 0,8 hernettä, 0,5 perunaa, 1,97 juurikasveja, 70,57 heinää, 7,11 kesantoa ja 0,6 ha muussa käytössä. Talouskeskus viljelysten keskellä, ulkotilan viljelykset 11 km:n päässä. 2-kerroksinen päärakennus (9 huon.) on Otto von Fieandtin rakennuttama. 72 lehmän kivinavetta uusittu 1927. Karjasuojissa vesijohto (turbiinipumppu) ja navetassa myös automaattiset juomakupit. Kotieläimiä: 12 hevosta, 73 lehmää, 3 sonnia, 17 lammasta ja 13 kanaa. Karja Ay- ja lampaat kainuulaista rotua. Tuotteet myydään etupäässä oman tehtaan työväestölle, osa viedään Lappeenrantaan. Hoidetusta havumetsästä myyty saha-, paperi- ja polttopuita. Metsämaita on vuosittain ojitettu. Sähkövalo omassa koskessa olevasta voimalaitoksesta. Mylly (2 kivip.), halkaisu- ja katkaisusirkkeli, traktori ja pärehöylä. Käyttövoimana myös polttomoottori. Karjanhoidon harjoittelutila. Lähde: Suomen maatilat, IV osa.

1. puoliso: 12.06.1791 Leppävirta Ulrika Maria Henrikintytär von Fieandt o.s. Rehbinder Vapaaherratar, s. 21.06.1769 Leppävirta, k. 02.08.1800 Rautalampi, Koskensaari.

Rehbinderin vaakuna.

2. puoliso: 1802 Elimäki Ulrika Margareta Berntintytär von Fieandt o.s. Rehbinder s. 22.01.1774 Eesti, Tallinna (Reval), k. 01.06.1848 Paimio, Viksbergin kartano.
Vanhemmat: Bernt Otto Rehbinder, s. 08.09.1733 Eesti, Neu Nüggen, k. 16.01.1795 Liivinmaa ja Jakobina Sara Maria Rehbinder o.s. Nohrström, s. 24.04.1747 Ruotsinpyhtää, k. 26.11.1809 Rautalampi.

Viksbergin kartano, noin vuoteen 1722 saakka Hevonpää, on kartano Paimionjoen suun länsirannalla Paimiossa. Asemies Nils Pedersson (Jägerhorn af Spurila) omisti Hevonpään kartanon vuonna 1471. Kartano pysyi suvussa kunnes se siirtyi Gyllenhierta-suvulle, Nils Pederssonin pojanpojan tyttären Cecilia Christersdotterin (Jägerhorn af Spurila) mentyä naimisiin amiraali Nils Svenssonin (Gyllenhierta) kanssa 1530-luvulla. Gyllenhierta-suku käytti Hevonpäätä sukunimenään aina siihen asti kunnes Ruotsin ritarihuone perustettiin 1625. Sukua alettiin tuolloin nimittää Gyllenhiertaksi sukuvaakunan mukaan. Hevonpää oli Gyllenhiertojen pääkartano vuoteen 1670 asti. Viksberg-nimi esiintyy kirjoissa vasta isovihan jälkeen 1722. Viksbergin nykyisen asun on luonut Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder 1770-luvulla. 1800-luvulla kartanon omistajiin kuuluivat muun muassa kreivi Robert Henrik Rehbinder, minsterivaltiosihteeri. Kreivi Rehbinder omisti kartanon 1811–1841. Hänen adoptiolapsensa, Ludvig Hedenberg ja Lovisa Charlotta Vilhelmina Jägerhorn af Storby, menivät naimisiin ja perivät kartanon. Vuonna 1905 kartanon osti Erik Dahlström. Kartano on yhä hänen jälkeläistensä hallussa. Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa kartano on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kartanon mailta lahjoitettiin alue 1928 valmistunutta Lars Sonckin suunnittelemaa Pyhän Jaakobin kirkkoa varten. Kirkkotarhassa on hautakappeli, jonne on haudattu paitsi kreivi Rehbinder puolisoineen, myös hänen äitinsä ja isänsä vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder.

Lapset:

Ottiliana Anna Nyberg o.s. von Fieandt , s. 09.05.1806 Rautalampi, Koskensaari. Tauluun 1007

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1007

X Ottiliana Anna Otontytär Nyberg o.s. von Fieandt, (Taulusta 1006, isä Otto von Fieandt) s. 09.05.1806 Rautalampi, Koskensaari, k. 14.11.1868 Helsinki.

Annan isä Otto Henrik von Fieandt (26. syyskuuta 1762 Ristiina – 15. syyskuuta 1823 Viipurin pitäjä)

Puoliso: 08.05.1825 Rautalampi Claes Henrik Nyberg Suomen maanmittausylihallituksen ylitirehtöörin apulainen, kamarineuvos., s. 20.09.1799 Pernaja, Svartholma, k. 09.10.1883 Helsinki.

Lapset:

Otto Gustaf Nyberg , s. 25.06.1825 Rautalampi, Koskensaari. Tauluun 1008

Frans Edvard Nyberg , s. 07.02.1843 Helsinki. Tauluun 1009

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1008

XI Otto Gustaf Otonpoika Nyberg, (Taulusta 1007, äiti Ottiliana Nyberg) Suomen lennätinosaston päällikkö, Oulun läänin kuvernööri, everstiluutnantti., s. 25.06.1825 Rautalampi, Koskensaari, k. 03.09.1879 Oulu.

Nyberg syntyi vuonna 1825 tulevan suurperheen esikoisena. Hänen vanhempansa olivat Rautalammilla syntynyt Ottiliana Anna von Fieandt ja Svartholmissa syntynyt kamarineuvos Claes Henrik Nyberg. Nyberg kävi Haminassa Suomen kadettikoulun ja palveli upseerina useissa venäläisissä joukko-osastoissa. Palattuaan Suomeen vuonna 1855 hän eteni merkittäviin asemiin Suomen suuriruhtinaskunnan hallinnossa. Nybergistä tuli Suomen lennätinosaston ensimmäinen päällikkö. Tässä virassaan hän muun muassa pyrki edistämään suomen ja ruotsin kielen asemaa lennätinliikenteessä sekä naisten pääsyä lennätinvirkailijoiksi.

Vuonna 1873 Nyberg nimitettiin Oulun läänin kuvernööriksi, jona hän ehti olla kuuden vuoden ajan, kuolemaansa saakka. Kuvernöörinä Nyberg kiinnitti huomionsa Oulun vanhan linnan jäännösten rapistumiseen, ja hänen onnistuikin hankkia valtion varoja linnan raunioiden kunnostusta varten. Kunnostustöiden ansiosta Linnansaari alkoi saada nykyistä puistomaista luonnettaan. Edeltäjänsä, maaherra George von Alfthanin (1862–1873) tavoin Nyberg ihaili myös Oulun Hupisaarten kauneutta. Hupisaaret olivat olleet 1860-luvulle saakka melkein luonnontilassa, mutta Alfthan ja Nyberg ryhtyivät kunnostamaan niitä englantilaistyyliseksi puistoalueeksi, jossa vältettiin tiukkoja muotoja ja kankeata pensas- tai nurmisommittelua. Nykyisinkin Oulun Hupisaaret muodostavat yhden Suomen hienoimmista puistoalueista.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Nyberg

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Nyberg oli yksi monista Suomen kadettikoulun kasvateista, jotka 1800-luvulla etenivät merkittäviin asemiin Suomen suuriruhtinaskunnan hallinnossa. Palveltuaan useissa venäläisissä joukko-osastoissa hän palasi Suomeen 1855. Suomen lennätinosaston ensimmäisenä päällikkönä Nyberg vaikutti merkittävästi kotimaisten kielten aseman parantamiseen lennätinliikenteessä sekä naisten pääsyyn lennätinvirkailijoiksi. Viimeiset kuusi elinvuottaan Nyberg toimi Oulun läänin kuvernöörinä.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/8633/.

Otto Nybergin kunniaksi vuonna 1955 julkaistu postimerkki.

Puoliso: Leontine Samuelintytär Nyberg o.s. Geschwendt. (Taulu 122) s. 15.12.1830 Helsinki, k. 24.11.1893 Oulu.

Lapset:

Anna Elisabet Gripenberg o.s. Nyberg , s. 16.01.1855 Venäjä, Pietari. Tauluun 122

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1009

XI Frans Edvard Claesinpoika Nyberg, (Taulusta 1007, äiti Ottiliana Nyberg) Kenraalimajuri, s. 07.02.1843 Helsinki, k. 01.10.1912 Porvoo.

Frans Edvard Nyberg otettiin 1854 oppilaaksi Paavalin kadettikouluun Pietariin, josta hänet siirrettiin junkkarina Konstantinin sotakouluun 27.6.1862. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 24.6.1863 ja komennettiin saman vuoden syyskuussa palvelukseen Henkivartioväen Hatsinan jääkärirykmenttiin. Hän otti rykmentin mukana osaa Puolan kapinan kukistamiseen 1863 - 1864.

Nyberg ylennettiin 1866 luutnantiksi. Hän suoritti 1866 - 1869 Nikolain insinööriopiston kurssin ja yleni kurssin aikana alikapteeniksi 1867. Insinööriopiston jälkeen Nyberg siirrettiin Venäjän armeijan sotilasinsinöörikuntaan kapteenina ja komennettiin Odessan sotilaspiirin insinöörikunnan palvelukseen vuoden 1869 lopulla. Odessasta Nyberg sai siirron luokantarkastajan apulaiseksi ja linnoitusopin opettajaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 28.8.1870. Hänet siirrettiin 1872 Venäjän armeijan sotilasopetuslaitosten ylihallinnon upseeriluetteloihin ja ylennettiin 1873 everstiluutnantiksi sekä 1876 everstiksi pysytettynä Suomen kadettikoulun tehtävissään. Nyberg sai 22.1.1879 siirron Tambovin kuvernementtiin Borisoglebskin sotilasteknillisen opiston johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi aina 30.10.1881 saakka, jolloin sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina.

Lähes välittömästi reserviin siirtymisensä jälkeen kenraali Nyberg tuli ruotsalaisen Nobel-yhtiön palvelukseen. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneellä liikemiesurallaan hän järjesti ja johti yhtiön öljykauppaa Volgan alueella sekä vastasi yhtiön teknisen ja kaupallisen toiminnan levittäytymisestä niin Venäjällä kuin Länsi-Euroopassa. Nyberg 1903 perusti omissa nimissään kiinalaisen teen maahantuontiyhtiön, ja häntä voidaan pitää tällä saralla uranuurtajana Suomessa. Nybergin teekauppa oli tuskin kovin menestyksekästä, sillä 1900-luvun alussa teen käyttö oli Suomessa varsin vähäistä eikä ollut juuri kasvanut 1930-luvulle tultaessa.

Kunnia- ja ansiomerkit: VenSt 2 1878; VenA 2 1897.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=305.

Frans Edvard Nyberg (1843-1912)

Puoliso: 08.11.1869 Helsinki Ida Emilia Berndtintytär Nyberg o.s. Aminoff s. 09.09.1847 Helsinki, k. 23.09.1926 Helsinki.
Vanhemmat: Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff, s. 28.10.1809 Siuntio, Backa ja Ida Matilda Aminoff o.s. Avellan, s. 24.10.1817 Turku, k. 13.06.1859 Helsinki.

Lapset:

Wolmar (Wolli) Nyberg Luutnantti, pankinjohtaja., s. 06.12.1870 Hamina, k. 09.08.1958 Kauniainen.

Wolmar (Wolli) Nyberg (1870-1958)

Elsa Nyberg s. 24.01.1873 Hamina.

Signe Nyberg s. 26.01.1874 Hamina, k. 05.01.1880.

Ingrid Aminoff o.s. Nyberg , s. 05.05.1876 Hamina. Tauluun 1010

Carl (Lullu) Nyberg , s. 03.02.1879 Hamina. Tauluun 1012

Frans Nyberg Porvoon kaupunginmuseon intendentti, graafikko, kuvataiteilija., s. 21.09.1882 Venäjä, Pietari, k. 18.05.1962 Porvoo.

Frans Nyberg (Kul) (1882-1962)

Ida Nyberg s. 14.05.1885 Venäjä, Saratov.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1010

XII Ingrid Fransintytär Aminoff o.s. Nyberg, (Taulusta 1009, isä Frans Nyberg) s. 05.05.1876 Hamina, k. 18.01.1933 Helsinki.

Puoliso: Bruno Roland Berndtinpoika Aminoff Asemapäällikkö rautatien kirjuri., s. 02.08.1871 Helsinki, k. 30.03.1929 Helsinki.

Bruno Roland (son av Bernt Ivar), född 1871-08-02 i Helsingfors. Telegrafist vid Udelnaja järnvägsstation 1897. 2. bokhållare vid Viborgs järnvägsstation 1898-03-00. 1. bokhållare vid Antrea järnvägsstation 1903. Stationsinspektor vid Sorjo järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen vid Sorjo järnvägsstation 1908-07-10. Transport till Pulsa järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen därstädes 1912-05-09. Stationsinspektor vid Kexholms station 1920-02-11.
Vanhemmat: Berndt Ivar Lars Aminoff, s. 08.10.1843 Helsinki, k. 28.02.1926 Viipuri ja Ebba Aminoff o.s. Örn, s. 05.06.1851 Helsinki, k. 24.12.1889 Helsinki.

Lapset:

Carl Gregori Aminoff , s. 09.11.1908 Viipuri, Kurkijoki. Tauluun 1011

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1011

XIII Carl Gregori Brunonpoika Aminoff, (Taulusta 1010, äiti Ingrid Aminoff) Terveydenhuollon tarkastaja Helsingissä, s. 09.11.1908 Viipuri, Kurkijoki, k. 05.08.1955 Espoo.

Puoliso: 28.12.1935 Helsinki Maja-Kristina Carlintytär Aminoff o.s. Nyberg. (Taulu 1012). (Taulu 1013) s. 16.06.1910 Helsinki, k. 17.08.2012 Espoo.
Vanhemmat: Carl (Lullu) Nyberg, s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen ja Tyra Frida Vivica Nyberg o.s. Eklundh, s. 1888, k. 1917 Helsinki.

Lapset:

Cajus TG Aminoff

Britti Maria Birgitta Aminoff-Tuomi o.s. Aminoff

Jutta Vivica Margareta Aminoff

Ingrid Tyra Kristina Aminoff

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1012

XII Carl (Lullu) Fransinpoika Nyberg, (Taulusta 1009, isä Frans Nyberg) Helsingin yliopiston bakteriologian ja serologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti., s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen.

Yliopp. 98, fil.
kand. 03, fil. maist. 07, lääket. kand.
08, lääket. lis. 13, lääket. ja kir. toht.
13. Opintomatka Saksaan 22.
-Nobel-yht. naftateht. kemisti Bakussa
01-06, yliop. lastensair. assistentti
14-18, Grankullan parant. lääk. 18-31, dosentti 19, yliop.
sero-bakterio-log. lait. assistentti v:sta 25, tekn.
korkeak. hygien, op. v:sta 31.
Yksit. lääk. 13-30, Grankullan
lasten-hoito-op. joht. 20-32,
sairaanhoitaja-tark. hygien, op. v:sta 26. -
Grankullan kauppalan valt. jäsen v:sta 26,
Grankullan yhteisk. johtok. jäsen
v:sta 24, terveysh. lautak. jäsen
v:sta 20. - Julk.: über die Kolonien
der lophotrichen Stäbchenbakterien
(väitösk.), 12 ja yli 40 tieteell.
kir-joitt. bakteriolog. ja hygien, al.
-Puolueeton. - Erikoisharr.:
puutarha-viljelys, linnunmunien keräily.
.

Carl Nyberg (1879-1943)

1. puoliso: 1909 Tyra Frida Vivica Gustafintytär Nyberg o.s. Eklundh. (Taulu 1011) s. 1888, k. 1917 Helsinki.
Vanhemmat: Gustaf Woldemar Eklundh, s. 18.11.1858 Ruotsi, Örebro, Fellingsbro, k. 10.05.1942 Espoo ja Wivi Josefina Eklundh o.s. Winter, s. 18.02.1862 Leppävirta, k. 09.10.1939 Espoo.

Lapset:

Maja-Kristina Aminoff o.s. Nyberg , s. 16.06.1910 Helsinki. Tauluun 1013

Caj Nyberg s. 03.02.1916 Helsinki, k. 23.02.1941 Helsinki.

2. puoliso: Ebba Arinda Gustafintytär Nyberg o.s. von Schantz s. 07.12.1894 Lammi, Hietoinen, k. 1959 Espoo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1013

XIII Maja-Kristina Carlintytär Aminoff o.s. Nyberg, (Taulusta 1012, isä Carl Nyberg) s. 16.06.1910 Helsinki, k. 17.08.2012 Espoo.

1. puoliso: 28.12.1935 Helsinki Carl Gregori Brunonpoika Aminoff. (Taulu 1010). (Taulu 1011) Terveydenhuollon tarkastaja Helsingissä, s. 09.11.1908 Viipuri, Kurkijoki, k. 05.08.1955 Espoo.
Vanhemmat: Bruno Roland Aminoff, s. 02.08.1871 Helsinki, k. 30.03.1929 Helsinki ja Ingrid Aminoff o.s. Nyberg, s. 05.05.1876 Hamina, k. 18.01.1933 Helsinki.

Lapset:

Cajus TG Aminoff

Britti Maria Birgitta Aminoff-Tuomi o.s. Aminoff

Jutta Vivica Margareta Aminoff

Ingrid Tyra Kristina Aminoff

2. puoliso: Terje Ulf Eugen Ernstinpoika Enkvist Professori, s. 03.10.1904 Helsinki, k. 15.07.1975 Pernaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1014

IX Johan Fredrik Magnuksenpoika von Fieandt, (Taulusta 1002, isä Magnus von Fieandt) Majuri, s. 16.06.1766 Mikkeli, k. 11.07.1836 Ristiina, Byvik.

Volöntäs vid Savolax infanteriregemente 1775-02-18; Kadett på Haapaniemi 1781-1787; Fänrik vid sagde regemente 1788-06-16; Bevistade finska kriger 1788-1790; Löjtnant vid Kajan bataljon 1789-08-20; Kapten i arméen 1803-03-30; Tarnsporterad till Savolaks infenteriregemente 1806-07-28; Bevistade finska kriget 1808 och 1809; Riddare af Svärdsorden 1809-04-03; Majors afsked 1809-04-19;
Kajaanin jääkäripataljoonan Hyrynsalmen komppanian luutnantti (merkintä: määrätty tiedusteluun?).

Puoliso: Carolina Albertina Carlintytär von Fieandt o.s. Charpentier s. 06.04.1796 Laukaa, Kuhankoski, k. 02.05.1876 Porvoo.
Vanhemmat: Carl Fredrik Charpentier, s. 19.01.1766 Pohjanmaa, k. 05.01.1815 Laukaa, Kuhankoski ja Albertina Charpentier o.s. Toll, s. 03.01.1768 Sysmä, k. 27.08.1837 Kristiina.

Lapset:

Albertina Maria Öhman o.s. von Fieandt , s. 28.03.1816 Ristiina, Byvik. Tauluun 1015

Karl Fredrik von Fieandt , s. 23.06.1817 Ristiina, Byvik. Tauluun 1024

Otto Vilhelm von Fieandt s. 31.12.1822 Ristiina, Byvik, k. 02.05.1828 Ristiina, Byvik.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1015

X Albertina Maria Johanintytär Öhman o.s. von Fieandt, (Taulusta 1014, isä Johan von Fieandt) s. 28.03.1816 Ristiina, Byvik, k. 05.07.1885 Helsinki, Jätkäsaari.

Albertina Maria Öhman (von Fieandt) (1816-1885)

Puoliso: Johan Edvard Johaninpoika Öhman Pappi, lehtori, sanomalehtimies, s. 13.10.1809 Helsinki, k. 27.08.1856 Ruotsi, Tukholma.

30.10.1828 Johan Edvard Öhman 14544. * Helsingissä 13.10.1809. Vht: helsinkiläinen kultaseppämestari Johan Öhman († 1820) ja Katarina Schogster. Helsingin triviaalikoulun oppilas 9.4.1817. Porvoon lukion oppilas 9.9.1824 – 24.8.1827 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 30.10.1828. Uusmaalaisen osakunnan jäsen 19.11.1828 [1828] Nobembr. 19 Johan Edvardus Öhman, natus | Helsingforsiae die 13 Octobris a. 1809, Patre ibidem Fabro aurario. E Gymnasio Borgoënsi Albo Universitatis adscriptus die 30:mo Octobris, a. 1828. | Prom. Philos. Mag. 21/6 1836. E. O. Aman. vid Univ. Bibl. sedan Adjunct vid Borgå Gymnasium och Histor. Lector dersammastädes. Respondentti 4.2.1832 pro exercitio, pr. Axel Gabriel Sjöström 12274. Stipendiaattiteesi 23.10.1833, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. Stipendiaattiteesi 19.4.1834, pr. Karl Evert Ekelund 12097. FK 18.6.1834. FM 21.6.1836. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 15.6.1839. — Yliopiston kirjaston ylim. amanuenssi 1835. Porvoon lukion apulainen 1836, vt. historian lehtori s.v., vakinainen 1838, virkavapaa 1851. Samalla Porvoon yksityisen esilukion opettaja ja esimies 1837–42. Rovasti 1849. Sanomalehtimies. Asui sittemmin tilallaan Porvoon pitäjän Domargårdissa. † matkalla Tukholmassa 27.8.1856. Pso: 1837 Albertina Maria von Fieandt († 1885).
Vanhemmat: Johan Öhman, s. 23.08.1777 Tuusula, k. 04.08.1820 Helsinki ja Catharina Öhman o.s. Schogster, s. 26.12.1788 Tuusula, k. 10.12.1828 Helsinki.

Johan Edvard Öhman, syntyi Helsingissä 13.10.1809.

Lapset:

Ida Carolina Öhrnberg o.s. Öhman , s. 31.12.1838 Porvoo. Tauluun 1016

Johanna (Hanna) Runeberg o.s. Öhman , s. 30.09.1840 Porvoo. Tauluun 1018

Edvard Öhman s. 16.09.1842 Porvoo, k. 26.05.1843 Porvoo.

Johan Öhman s. 14.04.1844 Porvoo, k. 29.04.1844 Porvoo.

Elias Öhman , s. 28.07.1845 Porvoo. Tauluun 1019

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1016

XI Ida Carolina Johanintytär Öhrnberg o.s. Öhman, (Taulusta 1015, äiti Albertina Öhman) Pormestarin rouva, aktuaari, s. 31.12.1838 Porvoo, k. 09.01.1924 Helsinki.

Med borgmästarinnan Ida Öhrnberg som avled i förgår på sjukhus i Helsingfors har en trofast svensk tvinna gått över till otänt land. Dotter till lektorn vid Borgå gymnasium, prosten J.E.Öhman och hans maka Albertina Maria von Fieandt, föddes hon i Borgå år 1838 och mottog redan i barndomsåren kulturella intryck från sin närmaste omgivning. Känslan för det svenska i landet fick riklig näring. Skoltiden förflöt dels i Borgå och dels i Helsingfors. Genom giftermålet med justitieborgmästaren C.A.Öhrnberg. blev huvudstaden sedan den boningsort och den arbetsplats, där plikter av många slag bondo henne för livet. Var hjälp behövdes, stod borgmästarinnan alltid redo. Alla lotterier för Svenska teatern, för skolan i Kuopio, för välgörenhet m.m. sköttes städse med vana och framgång av fru Ida Öhrnberg.
Svenska bildningssträvanden blevo borgmästarinnans varmaste livsintresse. Hon glömde dem inte för välgörenhet - Fruntimmersföreningens arbetsutskott var dock ett av föremålen för omsorgerna - inte heller för tjänsten som fru Öhrnberg antog efter sin makes död år 1877. Aktuarietjänsten vid magistraten i Helsingfors, skötte borgmästarinnan Öhrnberg oförvitligt till år 1908. Årens tyngd hindrade ej den andligt spänstiga kvinnan att utföra sitt dagliga värv med omsorg och punktlighet. Intelligent och vaken deltog fru Öhrnberg städse i allt som rörde vårt politiska liv och det fosterländska ansvaret.
Först nu, när krafterna sveko, trädde hon ut från arbetsfältet, men den svenska gärning borgmästarinnan Ida Öhrnberg fullgjort skall sent glömmas. Närmast sörjes den avlidna av dotter och son.
Källa: Nekrolog. Hufvudstadsbladet, 11.01.1924, nr 11, s. 5. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1396468?page=5. Nationalbibliotekets digitala samlingar.

Puoliso: Carl Adolf Edvardinpoika Öhrnberg Hovioikeuden asessori, Borgmästare i Helsingfors 25.2.1874-1.1.1875, justitieborgmästare 1.1.1875-, s. 07.05.1813 Helsinki, k. 02.06.1877 Helsinki.

22.9.1830 Carl Adolf Öhrnberg 14746. * Helsingissä 7.5.1813. Vht: helsinkiläinen puuseppä ja huonekalutehtailija Josef Örnberg († 1839) ja Gustava Ramstedt. Helsingin triviaalikoulun oppilas 31.1.1823 – 1827 (testim.). Porvoon lukion oppilas 3.9.1827 – 14.6.1830 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.9.1830 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 18). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 1830 [1830] Carolus Adolphus Öhrnberg, natus Helsingforsiae die 7 Maji 1813, patre Artifice politioris operis lignei. E Gymnasio Borgoënsi Albo Universitatis inscriptus die 22 Sept. a. 1830, accepto Epitheto: Approbatur cum laude. | Prom. Phil. Mag. 21/6 1836. | Curator för Nyl. Afd. 4/6 1839. Respondentti 5.12.1835 pro exercitio, pr. Axel Gabriel Sjöström 12274. FK 10.5.1836. FM 21.6.1836. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 7.12.1838. Stipendiaattiteesi 11.12.1839, pr. Johan Matias Sundwall 12290. Stipendiaattiteesi 4.4.1840, pr. Jakob Johan Nordström 13220. MOK 28.5.1853. Turun hovioikeuden auskultantti 4.7.1853. — Uusmaalaisen osakunnan kuraattori 1839. — Oikeusraatimies Helsingissä 1855. Varatuomari s.v. Hovioikeudenasessorin arvonimi 1865. Helsingin kunnallispormestari 1874, oikeuspormestari 1875. Tammikuun valiokunnan jäsen 1862. Valtiopäivämies 1863–64, 1867, 1872 ja 1877–78 (†). † Helsingissä 2.6.1877. Lähde: Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Carl Adolf Öhrnberg.

Keisari Aleksanteri II julistaa vuoden 1863 säätyvaltiopäivät avatuiksi. Kuvassa mukana Carl Adolf Öhrnberg.

Lapset:

Edvard Öhrnberg , s. 04.07.1863 Helsinki. Tauluun 1017

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1017

XII Edvard Carlinpoika Öhrnberg, (Taulusta 1016, äiti Ida Öhrnberg) Teollisuusneuvos, s. 04.07.1863 Helsinki, k. 26.06.1940 Helsinki.

Puoliso: 19.06.1907 Helsinki Ester Matilda Hjalmarintytär Öhrnberg o.s. Munsterhjelm Laulaja, laulunopettaja, kääntäjä, s. 26.09.1876 Tuulos, k. 13.02.1966 USA, California, San Bernandino.

Uusi Suometar 19. Kesäkuuta 1907 Vihittyjä: Karl Edward Öhrnberg ja neitsyt Ester Mathilda Munsterhjelm. Eronneet, ei lapsia.
Vanhemmat: Magnus Hjalmar Munsterhjelm, s. 19.10.1840 Tuulos, k. 02.04.1905 Helsinki ja Olga Mathilda Munsterhjelm o.s. Tanninen, s. 18.01.1856 Helsinki, k. 26.05.1929 Helsinki.

Adliga ätten Munsterhjelm nr 1796 Adlad 1726-09-15, introd. s. å. Ätten, som efter Finlands förening med Ryssland icke varit representerad i Sverige, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-01-24 under nr 115 bland adelsmän.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1018

XI Johanna (Hanna) Johanintytär Runeberg o.s. Öhman, (Taulusta 1015, äiti Albertina Öhman) s. 30.09.1840 Porvoo, k. 25.11.1929 Helsinki.

Johanna Runeberg (Öhman) (1840-1929)

Puoliso: Ludvig Mikael Johaninpoika Runeberg Lehtori, s. 19.01.1835 Helsinki, k. 29.03.1902 Porvoo.

L. M. Runeberg pääsi ylioppilaaksi Porvoon lukiosta vuonna 1854. Hän suunnitteli alun perin ryhtyvänsä täyspäiväiseksi taiteilijaksi, mutta päätti lähteä opiskelemaan luonnontieteitä. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1860 sekä opettajakandidaatiksi 1863. Runeberg oli luonnontieteen lehtorina Kuopion lukiossa ja lyseossa 1863–1888.

Taiteilijanuransa Ludvig Mikael Runeberg aloitti vasta vetäydyttyään eläkkeelle Porvooseen. Hänen alaansa olivat maalaus ja kameekivien leikkaus/hionta.
Vanhemmat: Johan Ludvig Runeberg, s. 05.02.1804 Pietarsaari, k. 06.05.1877 Porvoo ja Fredrika Charlotta Runeberg o.s. Tengström, s. 02.09.1807 Pietarsaari, k. 27.05.1879 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1019

XI Elias Johaninpoika Öhman, (Taulusta 1015, äiti Albertina Öhman) Helsingin kunnallispormestari 1887-1908, pol. syistä erotettuna 1903-06.
Valtiopäivämies.
Valtioneuvos 1907., s. 28.07.1845 Porvoo, k. 15.03.1908 Helsinki.

Elias Öhman (28. heinäkuuta 1845 Porvoo – 15. maaliskuuta 1908 Helsinki) oli suomalainen kunnallispormestari ja kymmenkertainen valtiopäivämies.

Öhmanin vanhemmat olivat lehtori, rovasti Johan Edvard Öhman ja Albertina Maria von Fieandt ja puoliso vuodesta 1883 Anna von Fieandt (k. 1937). Hän tuli ylioppilaaksi 1862 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1868 ja molempien oikeuksien kandidaatiksi 1875. Varatuomarin arvon Öhman sai 1877. Hän oli oikeusneuvosmies Helsingissä 1879–1887 ja Helsingin kunnallispormestari 1887–1908, joskin erotettuna virastaan 1903–1906, koska ei suostunut toimeenpanemaan Bobrikovin diktatuurin käskyjä. Helsingin rahatoimikamarin puheenjohtaja Öhman oli 1881–1887 ja hänellä oli myös useita muita kunnallisia luottamustehtäviä. Öhman sai valtioneuvoksen arvonimen 1907. Hän oli porvarissäädyssä Pietarsaaren edustaja 1885 ja Helsingin edustaja 1882, 1888, 1891, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906.

Öhman harrasti nuoruudesta asti vapaapalokuntatoimintaa ja hän oli Helsingin VPK:n monivuotinen puheenjohtaja. Pormestarinrinne Helsingin Katajanokalla on nimetty hänen mukaansa.

Elias Öhman (28. heinäkuuta 1845 Porvoo – 15. maaliskuuta 1908 Helsinki)

Puoliso: Anna Karlintytär Öhman o.s. von Fieandt. (Taulu 1024) Pormestarin rouva, s. 10.11.1860 Ristiina, Byvik, k. 23.03.1937 Hanko.
Vanhemmat: Karl Fredrik von Fieandt, s. 23.06.1817 Ristiina, Byvik, k. 04.08.1895 Ristiina, Byvik ja Anna Catharina von Fieandt o.s. Qvist, s. 29.08.1831 Hamina, k. 16.08.1905 Ristiina, Byvik.

Anna Öhman (von Fieandt) (1860-1937)

Lapset:

Carl Arne Öhman , s. 05.04.1884 Helsinki. Tauluun 1020

Greta Maj Hrabie ent. Aminoff o.s. Öhman , s. 07.04.1891 Helsinki. Tauluun 1021

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1020

XII Carl Arne Eliaksenpoika Öhman, (Taulusta 1019, isä Elias Öhman) Pankinjohtaja, kansanedustaja, s. 05.04.1884 Helsinki, k. 14.08.1968 Helsinki.

Carl Arne Öhman (1964-1968)

Puoliso: Salli Elisabet (Lisbet) Berndtintytär Öhman o.s. Söderman s. 17.08.1889 Köyliö, k. 18.04.1971 Helsinki.

Salli Elisabet (Lisbet) Öhman (Söderman) (1889-1971)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1021

XII Greta Maj Eliaksentytär Hrabie ent. Aminoff o.s. Öhman, (Taulusta 1019, isä Elias Öhman) Diplomiekonomi, s. 07.04.1891 Helsinki, k. 24.03.1969 Helsinki.

Greta Maj Hrabie, Aminoff (Öhman) (1891-1969)

1. puoliso: Nils Carlinpoika Hrabie Direktör för HAB:s kontor i Vasa. Deltog i Helsingfors befrielse i frihetskriget., s. 07.06.1888 Helsinki, k. 16.04.1957 Vaasa.

Lapset:

Nils Erik Hrabie Oikeustieteen ylioppilas, s. 27.05.1914 Helsinki, k. 20.02.1940 Viipuri, Säiniö (kaatui).

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta

Sotilasarvo: kornetti
Joukko-osastot: Erillinen pataljoona 20 (ruotsinkielinen) (Er.P 20 (ruotsink.)); Erillinen pataljoona 20 (Er.P 20)
Siviilisääty: naimaton
Lapsia: 0
Kansalaisuus: Suomi
Kansallisuus: Suomi
Äidinkieli: ruotsi.

Nils Erik Hrabie (1914-1940)

Ulla Margareta Holtti o.s. Hrabie , s. 19.12.1916 Helsinki. Tauluun 1022

Beata Niemi o.s. Hrabie , s. 25.12.1918 Helsinki. Tauluun 1023

2. puoliso: Berndt Herman Adolfinpoika Aminoff Diplomiarkkitehti, s. 26.01.1886 Viipuri, k. 02.05.1972 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Peter Aminoff, s. 09.05.1856 Viipuri, k. 20.09.1938 Helsinki ja Anna Maximiliana Aminoff o.s. Adlercreutz, s. 18.07.1856 Kirkkonummi, k. 27.09.1925 Viipuri.

Berndt Herman Aminoff (1886-1972)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1022

XIII Ulla Margareta Nilsintytär Holtti o.s. Hrabie, (Taulusta 1021, äiti Greta Hrabie ent. Aminoff) s. 19.12.1916 Helsinki, k. 03.07.2012 Vaasa.

Puoliso: Carl Erik Carlinpoika Holtti Pankin kamreeri, s. 31.10.1914 Helsinki, k. 01.08.1984 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1023

XIII Beata Nilsintytär Niemi o.s. Hrabie, (Taulusta 1021, äiti Greta Hrabie ent. Aminoff) Prokurist. Luftövervakningslotta / IVK Vasa i vinterkriget och fortsättningskriget., s. 25.12.1918 Helsinki, k. 18.05.1984 Kouvola.

Puoliso: Veikko Armas Juhonpoika Niemi Leipuri, kondiittori, yrittäjä, s. 01.01.1917 Kauhajoki, k. 12.08.1989 Kouvola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1024

X Karl Fredrik Johaninpoika von Fieandt, (Taulusta 1014, isä Johan von Fieandt) Kamarineuvostossa, Kansallinen kauppakamarissa Mikkelin läänissä., s. 23.06.1817 Ristiina, Byvik, k. 04.08.1895 Ristiina, Byvik.

Carl Fredrik, (son av Johan Fredrik), född 1817-06-23 Byvik Student i Helsingfors 1835-06-17. Auskultant i Viborgs hovrätt 1842-10-14. Extra kanslist i Viborgs hovrätt 1842-12-17. Vice häradshövding 1845-06-18. Vice landssekreterare i S:t Michels län 1847-06-16. Kronofogde i S:t Michels härad 1856-04-30. RRS:tStO3kl 1862-04-29. Lanträntmästare i S:t Michels län 1866-11-20. Kollegiiassessors titel 1867-04-28. Landskamrerare i nämnda län 1868-06-19. RRS:tStO2kl 1871-04-09. Kammarråd 1875-04-29. RRS:tAO2kl 1881-04-24. Avsked 1882-03-09. Död 1895-03-04 på sin gård Byvik.

https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_21.

Karl Fredrik von Fieandt (1817-1895)

1. puoliso: Fredrika Sofia Danielintytär von Fieandt o.s. Poppius Piiripäällikön rouva, s. 29.01.1826 Juva, Inkilän kartano, k. 18.04.1857 Ristiina, Byvik.

Etelä-Savon maakuntaliitto (Kuvat 1980- 1990-luvuilta). KYLÄLAHTI, BYVIK: KARTANO. Ristiina. Kylänlahden kylä N:o 1. Rustholli. Pinta-ala 423 ha (1868). Torppia 7 (1839). Omistajat: Vuonna 1664 talo oli valtiopäivämies Heikki Antinpoika Mikkasen omistuksessa. 1700-luvun alussa isäntänä oli rykmentinkirjuri Karl Qvist ja 1720-luvulta lähtien Antti Toivakainen, 1740-luvulla Juho Pöntinen ja 1750-luvulla ratsumestari Schatelowitz. 1770-luvun alussa kartano tuli von Fieandt-suvun omistukseen, joilla se oli 1900-luvun alkuun saakka. Kylälahti oli Vänrikki Stoolin tarinoiden sankari Otto von Fieandtin kotitalo. Von Fieandtien jälkeen omistajina on ollut Kahelineja sekä Helmmaneja. Vuonna 1911 kartano siirtyi Heikkisille ja 1990-luvulla Pölhöille. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Yksikerroksinen, klassisistinen, satulakattoinen päärakennus on vuodelta 1890. Pihapiirissä on myös tiilinen viljamakasiini vuodelta 1863 sekä muutama hirsirakenteinen talousrakennus.

Lapset:

Carl Johan von Fieandt , s. 26.01.1849 Mikkeli. Tauluun 1025

Bror Albert von Fieandt Suomalainen juristi ja virka- ja valtiopäivämies., s. 05.06.1852 Mikkeli, k. 17.09.1894 Mikkeli.

Bror Albert von Fieandt (5. kesäkuuta 1852 Ristiina – 17. syyskuuta 1894 Mikkeli) oli suomalainen juristi ja virka- ja valtiopäivämies.

Von Fieandtin vanhemmat olivat lääninkamreeri, kamarineuvos Karl Fredrik von Fieandt ja Fredrika Sofia Poppius ja puoliso vuodesta 1883 Edith Matilda Savander. Von Fieandt tuli ylioppilaaksi Porvoossa 1871, suoritti oikeustutkinnon 1876 ja sai varatuomarin arvon 1879. Hän oli Mikkelin läänin varalääninsihteeri vuodesta 1883. Von Fieandt oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1888, 1891 ja 1894.

Bror Albert von Fieandtin veli oli lääkäri, professori Karl Johan von Fieandt. Hammaslääkäri, valtiopäivämies Arvid Harald von Fieandt oli hänen velipuolensa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bror Albert, (son av Carl Fredrik), född 1852-06-05 i S:t Michel. Student i Helsingfors 1871-05-30. Auskultant i Viborgs hovrätt 1877-01-20. Extra ordinarie kopist i senaten för Finland 1877-02-13. Vice häradshövding 1879-05-28. Juridisk ledamot i uppbådsnämnden i S:t Michels län 1880. Vice landssekreterare i i S:t Michels län 1883-02-13. Avsked från befattningen i uppbådsnämnden 1883. RRS:tStO3kl 1888-04-19. Död 1894-09-17 i S:t Michel.

Hulda Sofia Sahlstein o.s. von Fieandt , s. 21.06.1855 Ristiina, Byvik. Tauluun 1029

2. puoliso: Anna Catharina Carlintytär von Fieandt o.s. Qvist. (Taulu 1019) s. 29.08.1831 Hamina, k. 16.08.1905 Ristiina, Byvik.

Lapset:

Anna Öhman o.s. von Fieandt , s. 10.11.1860 Ristiina, Byvik. Tauluun 1019

Ernst von Fieandt Maanmittausinsinööri, s. 16.02.1862 Ristiina, Byvik, k. 06.12.1926 Ristiina, Rauhaniemi.

Bertha Elisabeth von Fieandt s. 01.03.1863 Ristiina, Byvik, k. 05.10.1863 Ristiina, Byvik.

Hanna von Fieandt s. 05.10.1864 Ristiina, Byvik, k. 06.10.1864 Ristiina, Byvik.

Sigrid Elisabeth von Fieandt s. 06.06.1866 Ristiina, Byvik, k. 26.07.1868 Ristiina, Byvik.

Algot Fredrik von Fieandt Lääkäri Viipurissa, s. 18.01.1868 Mikkeli, k. 02.02.1939 Ristiina, Byvik.

Algot Fredrik von Fieandt (1868-1939)

Blenda Karolina von Fieandt Lääkäri Helsingissä, s. 28.01.1870 Mikkeli, k. Helsinki.

Blenda Karolina von Fieandt (1870-)

Ines Maria von Fieandt s. 06.01.1871 Mikkeli, k. 05.03.1873 Mikkeli.

Arvid Harald von Fieandt Hammaslääkäri, s. 18.11.1873 Mikkeli, k. 21.08.1955 Helsinki.

Jarl Edvard von Fieandt Maatalousinsinööri, s. 14.05.1875 Mikkeli, k. 23.06.1929 Toijala.

Jarl Edvard (son av Carl Fredrik, tab 18), född 1875-05-14 i S:t Michel. Student i Helsingfors 1893-05-31. Elev vid lantmäteriet 1893. Utexaminerad från fackskolan för lantmäteri vid Polytekniska institutet i Helsingfors 1895-05-31. Tillförordnad lantbruksingenjör i Finlands 6. distrikt 1905. Lantbruksingenjör i 5. distriktet 1905-10-24, i 2. distriktet 1908-03-12 och i 1. distriktet 1918.

Jarl Edvard von Fieandt (1875-1929)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1025

XI Carl Johan Karlinpoika von Fieandt, (Taulusta 1024, isä Karl von Fieandt) Piirilääkäri, professori, s. 26.01.1849 Mikkeli, k. 05.02.1925 Helsinki.

Student i Helsingfors 1865-06-26. Filosofie kandidat 1869-12-21. Med. kandidat 1872-03-06. Filosofie magister 1873-05-30. Assistentläkare vid allmän sjukhusets i Helsingfors ögonavdelning 1874-10-01. Med. lic. 1875-05-31. Provinsialläkare i Pielisjärvi distrikt 1876-10-31. Slotts- och lasarettsläkare i Uleåborg 1879-05-20. RRS:tStO3kl 1895-04-14. Provinsialläkare i Tavastehus distrikt 1897-03-29.

Professors titel 1913-04-27. Avsked 1913-10-28.

Carl Johan von Fieandt, född 1849-01-26 i S:t Michel. (1849-1925)

Puoliso: Eva Maria Didrikintytär von Fieandt o.s. von Essen af Zellie s. 17.01.1850 Mikkeli, k. 20.04.1916 Hämeenlinna.
Vanhemmat: Didrik Adolf von Essen af Zellie, s. 29.03.1814 Heinola, Paason kartano, k. 12.01.1856 Mikkeli ja Sofia Alexandra von Essen af Zellie o.s. Lilius, s. 15.05.1829 Lappeenranta, k. 01.02.1878 Nurmes.

Adliga ätten von Essen af Zellie nr 723 Adlad i Sverige 1663-11-27, introducerad 1664. Ätten, som har gemensamt ursprung med adliga ätten von Essen, blev även introducerad endast med detta namn, men har sedermera, troligen till åtskillnad från de andra adliga ätterna von Essen, blivit kallad von Essen af Zellie. I Finland, på vars riddarhus den 1818-01-26 immatrikulerades under nr 58 bland adelsmän, kallas den endast von Essen.

Lapset:

Olof Hakon von Fieandt Apulaisesikuntapäällikkö, s. 22.06.1876 Helsinki, k. 05.05.1910 Helsinki.

Margaretha Maria Suolahti o.s. von Fieandt , s. 08.08.1877 Nurmes. Tauluun 1026

Halvar Magnus von Fieandt Yo Oulun lys. LK 1901, LL 1906, LKT 1912. Helsingin yliop. patologisen anatomian dos. 1912-13. Suomi-yhtiön lääkäri 1914-36. Sairaala Mehiläisen ylilääkäri 1935-36., s. 11.03.1879 Nurmes, k. 12.05.1936 Helsinki.

Halvar Magnus von Fieandt oli suomalainen lääkäri. Hän oli Suomen ensimmäisiä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäreitä, ja häntä arvostettiin niin praktikkona kuin tutkijanakin. Hän oli Helsingin yliopiston patologisen anatomian dosentti 1912–1913.

Dr. Halvar Magnus von Fieandt, M.D., Ph.D. (1879-1936)

Walborg Sofia von Fieandt Filosofian kandidaatti, s. 21.08.1881 Oulu, k. 16.06.1968 Hämeenlinna.

Nanna Karolina Renkonen ent. Streng o.s. von Fieandt Lehtori, filosofian maisteri, s. 29.08.1883 Oulu, k. 24.04.1918 Porvoo.

Eva Alexandra von Fieandt Filosofian kandidaatti, s. 09.03.1885 Oulu, k. 20.08.1962 Hämeenlinna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1026

XII Margaretha Maria Carlintytär Suolahti o.s. von Fieandt, (Taulusta 1025, isä Carl von Fieandt) s. 08.08.1877 Nurmes, k. 14.04.1950 Helsinki.

Puoliso: Viktor Hugo Edvardinpoika Suolahti e. Palander Germaanisen filologian professori, s. 07.10.1874 Hämeenlinna, k. 23.02.1944 Helsinki.

Viktor Hugo Suolahti (vuoteen 1906 Palander; 7. lokakuuta 1874 Hämeenlinna – 23. helmikuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, filologi ja Helsingin yliopiston rehtori.

Koulutus

Suolahden vanhemmat olivat lehtori Edvard Wilhelm Palander ja Aurora Ottilia Kockström.[2] Suolahti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1892 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1896. Tämän jälkeen hän teki useaan otteeseen tutkimuksia Saksassa ja väitteli filosofian tohtoriksi 1900. Väitöskirjan aiheena oli Die althochdeutschen Tiernamen I.

Yliopistoura

Suolahti toimi ruotsin ja saksan kielten opettajana Helsingissä 1899–1912. Vuonna 1901 hänet valittiin Helsingin yliopiston germaanisen filologian dosentiksi. Kun yliopiston romaanisen ja germaanisen filologian professuuri jaettiin kahtia 1911, Suolahdesta tuli germaanisen filologian professori. Tätä virkaa hän hoiti yli neljäkymmentä vuotta, aina vuoteen 1941 asti. Tiedemaailmassa Suolahden keskeisin erikoisala oli sanahistoria. Hänen sanastotutkimuksensa vaikuttivat merkittävästi suomalaiseen germaanisen filologian tutkimukseen.

Suolahti oli myös huomattava yliopistollinen hallintomies. Hän toimi ensin Helsingin yliopiston vararehtorina vuosina 1917–1923, sitten rehtorina 1923–1926 ja lopulta kanslerina 1926–1944. Suolahti toimi myös Hämäläis-Osakunnan inspehtorina. Vuodesta 1921 hän toimi myös ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajana, oltuaan sen jäsen jo vuodesta 1900. Suolahti oli myös alansa julkaisujen toimittaja sekä useiden eri yhdistysten, lautakuntien ja säätiöiden hallitusten jäsen, samoin kuin Suomen kulttuurirahaston kunniaesimies ja Kansallispankin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja.
Poliittinen ura

Politiikassa Suolahti toimi Kansallisen Kokoomuspuolueen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1918–1920 ja uudelleen valittuna vuosina 1925–1926, jolloin hän oli myös puolueen asettama ehdokas presidentinvaalissa. Kansanedustajana Suolahti oli Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä valittuna vuosina 1919–1922.

Suolahden puoliso vuodesta 1905 oli Greta Maria von Fieandt (1877–1950). Heille syntyi neljä lasta. Pentti Linkola on Suolahden tyttärenpoika. Suolahden veljiä olivat lääketieteen tohtori, kenraali Eino Suolahti ja historiantutkija Gunnar Suolahti.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti.

Politiikassa Suolahti toimi Kansallisen Kokoomuspuolueen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1918–1920 ja uudelleen valittuna vuosina 1925–1926, jolloin hän oli myös puolueen asettama ehdokas presidentinvaalissa. Kansanedustajana Suolahti oli Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä valittuna vuosina 1919–1922.

Lapset:

Hilkka Margareta Linkola o.s. Suolahti , s. 06.01.1907 Helsinki. Tauluun 1027

Osmo Juhana Suolahti , s. 05.04.1910 Helsinki. Tauluun 1028

Hertta Maria Suolahti s. 1912 Helsinki, k. 1951.

Anni Hillevi Suolahti s. 1914 Helsinki, k. 1918 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1027

XIII Hilkka Margareta Hugontytär Linkola o.s. Suolahti, (Taulusta 1026, äiti Margaretha Suolahti) Luonnontieteiden yo. sairaalalaborantti, s. 06.01.1907 Helsinki, k. 24.10.2001 Helsinki.

Hilkka Margareta Linkola (Suolahti) (1907-2001

Puoliso: Kaarlo Pentti Karlinpoika Linkola e. Collan Professori, s. 06.06.1888 Joensuu, k. 27.04.1942 Helsinki.

Kaarlo Linkola (born Collan) (1888-1942) was a Finnish botanist and phytogeographer.

Linkola was docent of botany at Helsinki University 1919-1922. He was professor of botany at University of Turku from 1922, and at Helsinki University from 1925 (in a newly established second chair of botany). He was head of the botanical institute from 1926, dean of the Faculty of Science for two periods (1930-1933 and 1936-1938) and rector of Helsinki University 1938-1941.

Linkola’s doctoral dissertation (1916) dealt with the impact of culture of vegetation in Southern Karelia. Much later Ilkka Hanski used Linkola’s data on plants associated with villages isolated in the boreal forest landscape matrix to illustrate his core-satellite hypothesis.

Linkola made a unique contribution to the understanding of regeneration in herbaceous plant communities in studying the natural occurrence of seedlings in meadows and on cliffs.

Linkola and his students made a suite of investigations of root architecture. These studies are amongst the earliest in a still oft-neglected field. The last of these reports was published quite a while after Linkola’s early death.

Kaarlo Linkola was member of the Finnish Academy of Science and Letters. He co-founded the Finnish Union for Nature Protection and was its first chairman. He was father of Pentti Linkola.

Hufvudstadsbladet, 28.04.1942, nr 113, s. 1

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2240523?page=1 Nationalbibliotekets digitala samlingar

https://en.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Linkola
.

Kaarlo Pentti Linkola (Collan) (1888-1942)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1028

XIII Osmo Juhana Hugonpoika Suolahti, (Taulusta 1026, äiti Margaretha Suolahti) VTT:n tutkija, s. 05.04.1910 Helsinki, k. 19.10.1963 Helsinki.

FD. VTT:n tutkija, useita julkaisuja. Ohjasi elokuvat ”Rakennamme” 1957, ”Miten miljardit säästyvät” 1952 ja ”Parempaa puuta – parempaa puusta”. Kirjallisuutta: ” Laho ja sen torjunta”.

Puoliso: Helena Maria Vladimirintytär Suolahti o.s. Hrimaly s. 11.10.1909 USA, California, Santa Clara, San Jose, k. 27.10.1983 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1029

XI Hulda Sofia Karlintytär Sahlstein o.s. von Fieandt, (Taulusta 1024, isä Karl von Fieandt) s. 21.06.1855 Ristiina, Byvik, k. 24.03.1919 Kuopio.

Hulda Sofia Sahlstein (von Fieandt) (1855-1919)

Puoliso: Herman Werner Georgenpoika Sahlstein Lääninrahastonhoitaja Kuopiossa 1894-. Kollegiasessori., s. 05.03.1843 Joroinen, k. 31.10.1911 Kuopio.

Muistokirjoitus Savotar -lehdessä 2.11.1911: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292585?page=2

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899:

6.11.1865 SAHLSTEIN Herman Werner 18551 (savokarj. 1868). * Joroinen 5.3.1843, vanht kruununvouti Georg Magnus Sahlstein ja Maria Sofia Mollerus. Yo Kuopio gymn. Kamt 1871. Pielisjärven kihlak. kruununvouti 1875-84, Kuopion kihlak. 1884-94. Lääninrahastonhoitaja Kuopiossa 1894-. Kollegiasessori. † Kuopio 31.10.1911. – Pso 1877 Hulda Sofia von Fieandt.

Lapset:

Einar Werner Sahlstein , s. 30.05.1887 Kuopio. Tauluun 1030

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1030

XII Einar Werner Wernerinpoika Sahlstein, (Taulusta 1029, äiti Hulda Sahlstein) Pankinjohtaja. Voimistelija. Osallistui Lontoon vuoden 1908 IV Olympialaisiin voittaen joukkuevoimistelun pronssimitalin., s. 30.05.1887 Kuopio, k. 06.03.1936 Helsinki.

Einar Werner Sahlstein (30 May 1887 – 6 March 1936) was a Finnish gymnast who won bronze in the 1908 Summer Olympics. He also won two Finnish national championships in track and field athletics.

Gymnastics

Einar Sahlstein at the Olympic Games Games Event Rank Notes
1908 Summer Olympics Men's team 3rd Source:

He won the Finnish national championship in team gymnastics as a member of Ylioppilasvoimistelijat in 1909.

Track and field

At the 1908 Finnish Athletics Championships, he won a gold in the two-handed javelin throw event, and another one in the combined jumps event.

Other

He was a chairman of the club Warkauden Urheilijat.

He was a founding member of the club Ounasvaaran Hiihtoseura and a board member in 1927–1935.

Career

He performed his matriculation exam in Kuopio Finnish Coeducational School in 1908 and a legal degree the University of Helsinki in 1912. He worked in banking since 1913.

He was in the staff of the Rovaniemi White Guard. He led a platoon in the Rovaniemi skirmish in the opening days of the Finnish Civil War.[8] He received The medal of merit of the Civil Guards.

He sat in the municipal council of Rovaniemi kauppala.

Family

His parents were provincial treasurer Verner Sahlstein and Hulda von Fieandt. He married Aino Castren in 1916. They had four children.

https://en.wikipedia.org/wiki/Einar_Sahlstein.

Einar Werner Sahlstein (30 May 1887 – 6 March 1936) was a Finnish gymnast who won bronze in the 1908 Summer Olympics. He also won two Finnish national championships in track and field athletics.

Puoliso: Aino Margit Maria Axelintytär Sahlstein o.s. Castrén Kauppias, omisti kemikalikaupan Porvoossa, s. 20.11.1895 Nurmes, k. 10.10.1975 Rovaniemi.

Aino Margit Maria Sahlstein (Castrén) ja Einar Werner Sahlstein

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1031

VIII Johan Henrik Johaninpoika von Fieandt e. Fieandt, (Taulusta 973, äiti Elisabet Fieandt ent. Schmiedefelt) Furir vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1745. Sergeant vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1759. Fänrik 1763-12-08., s. 07.09.1729 Mikkeli, k. 02.04.1765 Kuopio.

Puoliso: Christina Elisabet Johanintytär von Fieandt o.s. Bure s. 25.11.1738, k. 24.03.1784 Maaninka, Tavinsalmi.

Lapset:

Erik Johan von Fieandt , s. 01.03.1762 Kuopio. Tauluun 1032

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1032

IX Erik Johan Johaninpoika von Fieandt, (Taulusta 1031, isä Johan von Fieandt) Eversti, s. 01.03.1762 Kuopio, k. 16.08.1810 Ruotsi, Tukholma.

Erik Johan, född 1762-03-01. Volontär vid Savolaks lätta infanteriregemente 1766-06-06. Student i Åbo 1776. Korpral vid nämnda regemente 1777-03-23. Rustmästare vid Savolaks lätta infanteriregemente 1778-06-30. Fänrik på extra stat 1779-04-23. Löjtnant på extra stat 1785-09-27. Kapten vid karelska jägarekåren 1788-03-24. Major i armén 1789-05-14. RSO 1789-06-02. Major vid karelska jägarekåren 1791-06-28. Överstelöjtnant 1795-09-30. Vice landshövding i Savolaks och Karelens län 1803-01-01–1803-06-30. Överste och chef för karelska jägarekåren 1803-05-11. Avsked från karelska jägarekåren med tillstånd att såsom överste kvarstå i armén 1805-05-10. Död 1810-08-16 i Stockholm. Gift 1798-09-04 med Catharina Charlotta Duncan i hennes 2:a gifte (gift 1:o 1786 med häradshövdingen i Karelens övre domsaga, lagmannen Henrik Johan Porthan, född 1753, död 1796-12-01), född 1764-12-21, död 1834-11-17 Pelgjärvi.

https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_35.

Puoliso: Catharina Charlotte Nilsintytär von Fieandt o.s. Duncan s. 21.12.1764 Ahvenkoski, k. 17.11.1834 Pälkjärvi, Alahovi.

Lapset:

Erik Johan von Fieandt s. 13.07.1799 Pälkjärvi, k. 06.09.1801 Pälkjärvi.

Sofia Charlotta Karsten o.s. von Fieandt , s. 26.02.1801 Pälkjärvi. Tauluun 1033

Karl Adolf von Fieandt Varatuomari, tilanomistaja, naimaton., s. 21.11.1802 Pälkjärvi, k. 06.02.1846 Pälkjärvi.

Karl Adolf von Fieandt, synt. Pälkjärvellä(?) 21.11.1802. Vht: eversti Erik Johan von Fieandt 9395 (yo 1776, † 1810) ja Katarina Charlotta Duncan tämän 2. avioliitossa.

Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 8.5.1819. Viipurilaisen osakunnan jäsen 8.5.1819 8/5 1819 \ Carl Adolph von Fieandt \ 21/11 1802 \ Öfverste \ Pelgjervi \ Ingått vid Hof Rätten. V. Häradsh. Tuomarintutkinto 28.5.1824. Turun hovioikeuden auskultantti 15.6.1824. Vaasan hovioikeuden auskultantti 3.9.1825. — Varatuomari 1829.

Tilanomistaja Pälkjärvellä. † Pälkjärvellä 6.2.1846. Naimaton.

Georg Henrik von Fieandt , s. 29.12.1804 Pälkjärvi. Tauluun 1040

Eric Gustaf von Fieandt , s. 09.04.1807 Pälkjärvi, Alahovi. Tauluun 1042

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1033

X Sofia Charlotta Erikintytär Karsten o.s. von Fieandt, (Taulusta 1032, isä Erik von Fieandt) s. 26.02.1801 Pälkjärvi, k. 10.10.1873 Kuopio.

Puoliso: Johan Anton Petterinpoika Karsten e. Carsten. (Taulu 404) Majuri, kirjakauppias, s. 17.01.1795 Pälkäne, Kantokylä, k. 14.04.1871 Kuopio, Lahdentaka.
Vanhemmat: Petter Gustaf Carsten, s. 05.01.1747 Pälkäne, Ruotsila, k. 20.05.1819 Naantali ja Jakobina Johanna Carsten o.s. Cedersparre, s. 29.05.1769 Loimaa, Reitola, k. 1840 Naantali.

Lapset:

Mauritz Erik Karsten Ylioppilas, naimaton, s. 20.08.1824 Pälkjärvi, k. 21.12.1846 Kuopio.

Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 11.6.1842 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 3.10.1842 3/10 1842 Eric Mauritz Karsten | Syntynyt Pelgjärven Pitäjässä sinä 20:na päivännä, Elo Kuusa, 1824. Isä Majori Jean, Anton Karsten; Äiti Charlotte Sophie von Fieandt. Kotipaika Kuopion Kaupunki. Oppias 11/6 1842. toistimella Viisaus Opin Makisterilta M. Crusellilta. | Kirjoitti 23 päiv. Touko-kuuta w. 1846, pro Exercitio, ja sai todistukseksi Admittitur. Kuoli Kuopion kaupungissa 21/12 1846. † ylioppilaana Kuopiossa 21.12.1846. Naimaton.

Rosalia Karsten s. 08.05.1826 Pälkjärvi, k. 15.04.1827 Pälkjärvi.

Julia Charlotta Serlachius o.s. Karsten , s. 20.07.1827 Käkisalmi. Tauluun 1034

Teodor Karsten , s. 10.11.1836 Kuopio. Tauluun 404

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1034

XI Julia Charlotta Johanintytär Serlachius o.s. Karsten, (Taulusta 1033, äiti Sofia Karsten) s. 20.07.1827 Käkisalmi, k. 31.12.1854.

Puoliso: Karl Reinhold Ferninand Eliaksenpoika Serlachius s. 03.05.1822 Iitti, k. 08.01.1890 Porvoo.
Vanhemmat: Elias Reinhold Serlachius, s. 02.04.1789 Pernaja, Särkilahden kartano, k. 02.05.1837 Loviisa ja Anna Fredrika Serlachius o.s. Göhle, s. 05.09.1797 Loviisa, k. 28.06.1868 Loviisa.

Lapset:

Gustaf Leonard Serlachius , s. 15.11.1851 Porvoo. Tauluun 1035

Inez Josefa Serlachius Musiikinopettaja, s. 24.01.1853 Porvoo, k. 17.10.1937 Helsinki.

Johan Julian Serlachius , s. 20.12.1854 Kuopio. Tauluun 1036

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1035

XII Gustaf Leonard Karlinpoika Serlachius, (Taulusta 1034, äiti Julia Serlachius) Piirilääkäri Huittisissa, s. 15.11.1851 Porvoo, k. 11.12.1893 Huittinen.

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 Henkilötiedot: 16.6.1869 SERLACHIUS Gustaf Leonard 19068 (Uusm.) Synt. Porvoo 15.11.1851, vanht kieltenopett. Karl Reinhold Ferdinand Serlachius ja Julia Charlotta Karsten. Yo Jkylän alk.op. FK (fm) 1874, FM ja LK 1877, LL 1881. Piirilääkäri Huittisissa 1883-. † siellä 11.12.1893. – Pso 1883 Maria Augusta Holm.

Puoliso: Maria Augusta Gustafintytär Serlachius o.s. Holm s. 23.03.1860 Porvoo, k. 09.04.1934 Helsinki.
Vanhemmat: Gustaf Robert Holm, s. 06.06.1823 Porvoo, k. 26.02.1861 Porvoo ja Maria Karolina Holm o.s. Åhman, s. 14.03.1827 Porvoo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1036

XII Johan Julian Karlinpoika Serlachius, (Taulusta 1034, äiti Julia Serlachius) Tuomari, s. 20.12.1854 Kuopio, k. 16.04.1925 Helsinki.

Julian Serlachius
Johan Julian Serlachius (20. joulukuuta 1854 Kuopio – 16. huhtikuuta 1925 Helsinki) oli suomalainen oikeusoppinut ja korkeimman oikeuden jäsen.

Elämäkerta
Julian Serlachius kuului Serlachiusten sukuun ja hänen vanhempansa olivat kieltenopettaja Karl Ferdinand Reinhold Serlachius ja Julia Charlotta Karsten. Julian Serlachius kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta vain 15-vuotiaana. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1874 ja lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1878, varatuomarin arvon hän sai 1879. Lakitieteen tohtoriksi Serlachius väitteli 1881. Hän toimi Helsingin yliopistossa roomalaisen ja yksityisoikeuden dosenttina 1881–1882 ja jonkin aikaa myös vt. professorina, mutta hävisi vakinaisen viran haun vuonna 1885 R. A. Wredelle. Serlachius jätti tämän jälkeen akateemisen uran, mutta kirjoitti myöhemminkin oikeustieteellistä tutkimuskirjallisuutta ja useita alan oppikirjoja. Hänen erikoisalaansa olivat yksityis- ja talousoikeus. Hän puolusti omaperäistä näkemystään oikeuslähdeopista, jossa hänen pyrkimyksenään oli korvata roomalainen oikeus suomalaisiin oikeuslähteisiin perustuvalla oppirakennelmalla.

Serlachius työskenteli lainvalmistelukunnassa ja Viipurin hovioikeuden eri viroissa sekä 1891–1897 Jämsän tuomiokunnan tuomarina. Hän oli myös valtiopäiväedustajana porvarissäädyssä 1885 Kemin kaupungin edustajana ja 1891 Helsingin kaupungin edustajana. Poliittisilta mielipiteiltään hän oli konservatiivinen. Hänet nimitettiin senaatin oikeusosaston jäseneksi vuonna 1900, mutta hän erosi tehtävästä vain muutaman kuukauden kuluttua protestina kielimanifestille. Sen jälkeen hän oli Suomen kaupunkien hypoteekkikassan toimitusjohtaja 1901–1918, Osuuskassojen Keskuslainarahaston hallintoneuvoston puheenjohtaja 1904–1916 ja Pellervo-seuran johtokunnan jäsen 1901–1917, vuodesta 1903 varapuheenjohtaja. Tammikuussa 1919 hänet nimitettiin korkeimman oikeuden oikeusneuvokseksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuoden 1924 lopussa. Serlachius muistetaan vuoden 1901 osuustoimintalain valmistelijana. Laista hän julkaisi lakikomitean jäsenen Axel Wilhelm Granströmin kanssa myös Pellervo-Seuran julkaiseman käsikirjan.

Serlachius oli vuodesta 1883 naimisissa Paula Emilia Söderhjelmin kanssa. Heidän lapsiaan olivat oikeusministeri Eric J. Serlachius ja tasavallan presidentin puoliso Gerda Ryti. Julian Serlachiuksen veli oli rikosoikeuden professori ja monipuolisen uran luonut poliitikko Allan Serlachius.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julian_Serlachius

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

SERLACHIUS Johan Julian Uusm.), synt. Kuopio 20.12.1854, vanht kieltenopettaja Karl Ferdinand Reinhold Serlachius ja Julia Charlotta Karsten. Yo Jkylän alk.op. FK (hk) 1874, FM 1877, MOK 1878, MOL ja MOT 1881. VT 1879. Senaattori oikeusos. 1900. Kaupunkien hypoteekkikassan joht. 1901-18. Kork. oik. oikeusneuvos 1919-24. Yliop. siviililainsäädännön ja roomal. oikeuden dos. 1881-82. † Helsinki 16.4.1925.

Johan Julian Serlachius (20. joulukuuta 1854 Kuopio – 16. huhtikuuta 1925 Helsinki) oli suomalainen oikeusoppinut ja korkeimman oikeuden jäsen.

Puoliso: Paula Emilia Carlintytär Serlachius o.s. Söderhjelm s. 30.05.1861 Viipuri, k. 04.05.1950 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Viktor Söderhjelm, s. 28.01.1827 Valkjärvi, k. 22.04.1868 Viipuri ja Pauline Caroline Elisabeth Söderhjelm o.s. Bienemann von Bienenstamm, s. 09.06.1832 Kuurinmaa, Hasenboth, k. 03.02.1890 Latvia, Jelgava.

Paula Emilia Serlachius (Söderhjelm) (1861-1950)

Lapset:

Eric Johan Serlachius Suomalainen lakimies, joka toimi oikeusministerinä Kivimäen hallituksessa vuosina 1933–1936., s. 17.05.1884 Viipuri, k. 22.09.1936 Helsinki.

SERLACHIUS Erik Johan, NN. * Viipuri 14.4.1884, vanht MOT, oikeusneuvos, senaattori Johan Julian Serlachius ja Paulina Emilia Söderhjelm. Yo Sv. normallyc. LaK 1910. VT 1913. Asianajaja Helsingissä. Oikeusministeri 1934-36. † Helsinki 22.9.1936. — Pso 1916 Martha Burmeister.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eric Johan Serlachius (17. toukokuuta 1884 Viipuri – 22. syyskuuta 1936) oli suomalainen lakimies, joka toimi oikeusministerinä Kivimäen hallituksessa vuosina 1933–1936. Hallituksessa Serlachius edusti Ruotsalaista kansanpuoluetta. Serlachius erosi Kivimäen hallituksesta Helsingin yliopiston opetuskieltä koskeneiden kiistojen vuoksi ja hänen seuraajakseen oikeusministerinä tuli Emil Jatkola. Hän kuului Serlachiuksen sukuun. Hänen isänsä oli oikeusneuvos Julian Serlachius, äitinsä Paulina Emilia Söderhjelm ja sisarensa presidentin puoliso Gerda Ryti (o.s. Serlachius).

Erik Serlachius pääsi ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseota vuonna 1903. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin ja Münchenin yliopistoissa ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1910. Serlachius sai varatuomarin arvon 1913. Hän opiskeli vielä merioikeutta Lontoossa 1914.

Serlachius toimi asianajajana Helsingissä ja hän oli asianajotoimisto Serlachius & Rydin toinen osakas. Serlachius perusti tämän toimiston vuonna 1914 yhdessä lankonsa Risto Rytin kanssa. Serlachius oli merioikeuslainsäädännön asiantuntija ja hän toimi Suomen Merenkulkuliiton sihteerinä ja oli jäsenenä ja sihteerinä merenkulkukomiteassa vuonna 1919. Serlachius oli myös sotasaalistuomioistuimen jäsenenä vuonna 1919. Hän oli Helsingin Asianajajayhdistyksen johtokunnan jäsen ja Suomen Vakuutus Osakeyhtiön johtokunnan puheenjohtaja.

Erik Serlachius kuoli Helsingissä Diakonissalaitoksella syyskuussa 1936 pitkällisen sairauden jälkeen. Hän oli naimisissa vuodesta 1916 Martha Burmeisterin kanssa ja heillä oli yksi lapsi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eric_J._Serlachius.

Eric Johan Serlachius (17. toukokuuta 1884 Viipuri – 22. syyskuuta 1936). Eric, Martha ja heidän tyttärensä Anita Serlachiuksen hautakivi Helsingissä.

Jarl Egil Serlachius Diplomi-insinööri, s. 19.10.1885 Helsinki, k. 29.09.1960 Tammisaari.

Jarl Egil Serlachiuksen hautakivi.

Gerda Paula Ryti o.s. Serlachius , s. 11.10.1886 Helsinki. Tauluun 1037

Rolf Viktor Serlachius Metsänhoitaja, s. 26.11.1900 Helsinki, k. 30.10.1980 Helsinki.

Serlachius, Rolf Viktor, metsänhoitaja, Hki.

Synt. Hki 26. XI. 00; vanht oikeusneuvos Johan Julian S. ja Paula Emilia Söderhjelm. Puol. Toini Katarina Randelin 26-; vanht metsänhoit. Oskar R. ja Alexandra Tarasow. Lapset: Christel 32, Johan 34.

Yliopp. 19, metsänhoit. 22, - Avust. Perä-Pohjolan piirik. 29-34, metsähall. Kemin ja Simon laivausp. laivaustöiden joht. 33-34, oy Woodsellers ab:n prok. 34-37, S. sahanomist. yhd. tiedoitusos. pääll. ja S. propsin viejien yhd. asiam. 37-40, S. sahanomist. yhd. toimitusj. 40-49, Kemi oy:n myyntipääll. 50-. - Puunviejät ry:n asiam. 41-42. -Vientisahojen valvontayhteisön hall. pj. 43-44, Sahojen valvonta-yhteisön 45-47, Puunviejät ry:n hall. j. 43-45.

Rolf ja Toini Serlachiuksen hautakivi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1037

XIII Gerda Paula Johanintytär Ryti o.s. Serlachius, (Taulusta 1036, isä Johan Serlachius) Presidentinrouva, s. 11.10.1886 Helsinki, k. 08.09.1984 Helsinki.

Presidentinrouva Gerda Ryti piti heinäkuussa 1941 puheen reserviläisperheiden auttamiseksi ja yleisen tunnelman nostamiseksi. Rouva Ryti korosti puheessaan suomalaisten kykyä selviytyä, rakastaa toisiaan ja huolehtia kanssaihmisistä.

Puoliso: Risto Heikki Kaarlenpoika Ryti Tasavallan presidentti 1940-44, presidentti, s. 03.02.1889 Huittinen, Lauttakylä, Loimaankylä, k. 25.10.1956 Helsinki.

Risto Heikki Ryti (3. helmikuuta 1889 Huittinen – 25. lokakuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen Kansallisen Edistyspuolueen poliitikko, talvisodan pääministeri ja viides Suomen tasavallan presidentti. Hän oli myös kansanedustaja, Suomen Pankin pääjohtaja 1924–1943 (virkavapaalla vuodesta 1939) ja 1944–1945 sekä kahdesti valtiovarainministeri. Ryti oli koulutukseltaan juristi ja toimi myös asianajajana. Ryti on ainoa Suomen presidentti, joka ei ole ollut päivääkään puolustusvoimain ylipäällikkö. Hänen edeltäjänsä Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden puolustusvoimain komentajalle, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimille talvisodan alkaessa 1939, ja se palautui luovuttajainstituutiolle Mannerheimin tultua Rytin seuraajaksi 1944.

Rytin presidenttikaudelle ajoittuivat toinen maailmansota ja jatkosota. Jotta rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa olisi voitu kirjoittaa, Ryti otti syyn Saksan kanssa liittoutumisesta omille niskoilleen ja erosi presidentin virasta Mannerheimin eduksi. Sodan jälkeen Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kuritushuoneeseen kymmeneksi vuodeksi, mutta presidentti Paasikivi armahti hänet vuonna 1949.

Ylen Suuret suomalaiset -ohjelmassa (2004) suomalaiset saivat äänestää suurinta suomalaista. Risto Ryti sijoittui äänestyksessä toiseksi Mannerheimin jälkeen. Esiraati ei ollut valinnut Rytiä ehdokkaaksi, vaan hän nousi ”mustana hevosena” suosioon.

Lapsuus ja nuoruusvuodet

Risto Rytin lapsuuskoti oli 410 hehtaarin tila Satakunnassa Loimijoen rannalla, Huittisten Loimankylässä. Navetassa oli 50 nautaa. Riston isä Karl Evert Mauriala oli naimisiin mennessään muuttanut sinne. Tilan nimi oli Ryti. Tuohon aikaan oli melko tavallista, että sukunimeksi otettiin tilan nimi. Näin teki Riston isäkin. Evert Ryti oli mukana perustamassa paikkakunnalle hevoskasvatusyhdistystä ja karjantarkastusyhdistystä, turvepehkutehdasta ja meijeriä. Hänellä oli itsellään raamisaha ja hän teki tukkikauppoja.

Riston äidillä Ida Vivika Rytillä, o.s. Junttila, oli hoidettavanaan seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Ida Ryti kuului vauraaseen Junttilan talonpoikaissukuun. Hänen sisarensa oli Nikkilän kartanon emäntä ja veli Huittisten kruununvouti. Junttilat olivat läheistä sukua kokemäkeläisille Äimälöille ja Aejmelaeuksille

Kun kylän opettajatar ei saanut pidettyä kuria koulussa ja Ida-emäntäkin kutsuttiin sinne poikien vallattomuuksia selvittämään, Risto otettiin jo parin kouluviikon jälkeen pois koulusta. Ida-äiti suostutteli naapurinsa, kansanopiston johtajan M. A. Knaapisen antamaan Ristolle yksityistunteja. Jo ennen koulussa tapahtunutta välikohtausta Knaapinen oli opettanut Ristoa kaksi vuotta. Knaapinen tosin oli sitä mieltä, että pojan olisi pitänyt saada käydä koulua muiden lasten kanssa, mutta Riston äiti ei siitä välittänyt. Knaapisella oli omat kiireensä, joten yksityistuntien välit venähtivät joskus pitkiksi ja Ristolle tuli ylipitkiä läksyjä, joista poika kuitenkin selvisi kiitettävästi. Jopa niin hyvin, että hänet otettiin kymmenvuotiaana suoraan Porin lyseon toiselle luokalle.

Ylioppilaaksi Risto Ryti kirjoitti 17-vuotiaana 1906 ja aloitti opinnot Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon kolmessa vuodessa 1909.

Ura lakimiehenä

Koska Ryti valmistuessaan oli liian nuori istumaan vielä käräjiä, hän perusti vanhemman juristikollegansa kanssa Raumalle asianajotoimiston. Tässä vaiheessa hänen asiakkaakseen tuli maanviljelysneuvos Alfred Kordelin. Ryti valittiin useiden Kordelinin omistamien liikkeiden ja yhtymien johtokuntiin. Risto Rytin ansiota on myös, että Kordelin testamentissaan määräsi omaisuutensa suomalaisen kulttuurin edistämiseen.

Asianajotoiminnan ohella Ryti opiskeli ja sai varatuomarin arvon 1912. Aikanaan Ryti pääsi istumaan käräjiä Euran tuomiokunnan tuomarin Kyanderin johdolla[6] ja opiskeli samalla käräjäkiireiden keskellä valmistuen molempien oikeuksien kandidaatiksi 1914.

Samana vuonna 1914 hän oli auskultanttitoverinsa Eric Serlachiuksen kanssa Englannissa Lontoossa muutaman kuukauden opiskelemassa merioikeutta[4]. Tällä matkalla hän tutustui tulevaan vaimoonsa, Eric Serlachiuksen sisareen ja oikeusoppineen Julian Serlachiuksen tyttäreen Gerdaan. Suomeen palattuaan Eric ja Risto perustivat Helsinkiin Asianajotoimisto Serlachius & Rytin, ja Gerda palkattiin heille konttoristiksi. Ryti toimi suurlahjoittaja Alfred Kordelinin lakimiehenä. Suomen Valtameren takainen Kauppa Oy:n johtajana Ryti oli 1919–1921.

Risto Ryti ja Gerda Serlachius avioituivat vuonna 1916. Heidän lapsiaan olivat termodynamiikan ja koneopin professori Henrik Ryti (1916–2002), paperiteknologian professori Niilo Ryti (1917–1997) ja lääketieteen lisensiaatti Eva Saxén (o.s. Ryti, 1922–2009). Risto Rytin nuorempi sisar oli lääkäri ja Helsingin yliopiston bakterilogian ja serologian dosentti Elsa Ryti.

Suomen Pankin pääjohtajana

Siirryttyään Kyösti Kallion hallituksen valtiovarainministerin toimesta Suomen Pankin pääjohtajaksi Ryti kannatti Bertil Ohlinin 1923 esittämiä ajatuksia ja tähtäsi nopeasti markan arvon vakauttamiseen. Kovan markan politiikka johti siihen, että Ryti piti kiinni kultakantaa tarkoittavasta puntasidoksesta niin pitkään, että reaalikorko Suomessa nousi ja lama syveni aiheuttaen pakkohuutokauppoja, pulaliikkeitä ja oikeistoradikalismia. Hän ilmeisesti aliarvioi työmarkkinoiden jäykkyyden, minkä vuoksi hintojen ja palkkojen sopeutuminen kilpailukykyiselle tasolle onnistui vain kivulloisen hitaasti. Vuonna 1929 alkaneen 1930-luvun laman vuoksi Suomi luopui vasta 1931 puntasidoksesta. Punta oli tuolloin nykyistä dollaria vastaava maailmankaupan varantovaluutta, mikä piti puntaa kultakannassa.

Rytin talouspolitiikka oli erittäin liberaalia. Hän uskoi Anders Chydeniuksen ajatuksiin ja piti kaikenlaista valtion puuttumista talouselämään pahana ja haitallisena. Hänen yleinen sosialisminvastaisuutensa ja samaan aikaan Neuvostoliitossa ja Saksassa nähdyt ääriesimerkit vaikuttivat varmasti myös hänen talouspoliittisten periaatteidensa syntyyn.

Risto Rytin johdolla toteutettu tiukka talouspolitiikka aiheutti suurta katkeruutta erityisesti maatalousväestön keskuudessa. Sen ankarimmaksi kriitikoksi nousi Teknillisen Korkeakoulun kansantaloustieteen professori, keynesiläisen talouspolitiikan kannattaja Yrjö Jahnsson, joka suositteli korkokannan alentamista Suomen Pankin setelinantoa lisäämällä ja valtion menojen kasvattamista talouden elvyttämiseksi. Näin työttömyys Jahnssonin mukaan vähentyisi, kotimainen kulutus lisääntyisi ja maanviljelijät saisivat tuotteensa paremmin kaupaksi. Ryti piti kuitenkin tärkeimpänä luottamuksen saavuttamista kansainvälisillä rahamarkkinoilla, koska hänen näkemyksensä mukaan Suomi ei nuorena itsenäisenä valtiona ja verisen sisällissodan kokeneena maana ollut kovin houkutteleva luotonannon tai ulkomaisten investointien kohde. Vuonna 1931 Suomen ulkomainen nettovelka oli kasvanut lähes 50 prosenttiin vuotuisesta bruttokansantuotteesta.[12] Niinpä Suomi ryhtyi Rytin johdolla määrätietoisesti lyhentämään velkojaan, mukaan lukien Yhdysvalloilta 1920-luvun alussa otetut lainat. Kun Suomi ainoana maana sai joulukuussa 1932 maksetuksi kokonaan takaisin lainansa Yhdysvalloille, tästä saatiin erittäin suuri propagandaetu myöhempiä luottojärjestelyjä ajatellen. Ulkomaisia velkoja maksettiin pois niin ahkerasti, että Suomi oli vuonna 1939 käytännössä velaton; nettovelka oli enää yksi prosentti BKT:sta. Rytin talouspolitiikan suurin ansio oli pula-ajan jääminen Suomessa lyhemmäksi kuin muualla Euroopassa ja sen menestykselle oli ratkaisevaa SDP:n vahvan miehen, eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtajan Väinö Tannerin vankka tuki.

Talvisota 1939–1940

Kun Neuvostoliitto alkoi pommittaa yllättäen Suomea 30. marraskuuta 1939, valtiojohto näki välttämättömäksi saada pääministeriksi juuri Rytin. Edes Kallion ja Mannerheimin yhteinen painostus ei tahtonut saada tätä suostumaan tehtävään ennen kuin he vetosivat Rytin velvollisuudentuntoon maataan kohtaan.

Ryti toimi talvisodan ajan pääministerinä ja joutui presidentti Kyösti Kallion toistuvan sairastelun takia hoitamaan yhä enemmän myös presidentin tehtäviä.[14] Maaliskuussa 1940 Ryti johti Suomen valtuuskuntaa, joka neuvotteli Moskovassa rauhasta Neuvostoliiton johtajien kanssa. Valtuuskunnan muut jäsenet olivat valtioneuvos J. K. Paasikivi, kenraali Rudolf Walden ja professori Väinö Voionmaa. Neuvottelujen aikana Ryti esitti Neuvostoliitolle luovutettavan alueen väestölle mahdollisuutta jäädä entisille asuinsijoilleen, mistä hän oli ennen Moskovaan lähtöään keskustellut yksityisesti ulkoministeri Väinö Tannerin kanssa. Neuvostoliiton neuvottelijat, ulkoministeri Vjatšeslav Molotov ja NKP:n Leningradin piirin pääsihteeri Andrei Ždanov, torjuivat Rytin ehdotuksen jyrkästi; Neuvostoliitto halusi alueen nimenomaan väestöstä tyhjennettynä, jollaisena se rauhanneuvottelujen aikana oli. Suurelle yleisölle Rytin ehdotus paljastui vasta 1950-luvun alussa ilmestyneistä, Kirvusta kotoisin olleen puolustusministeri Juho Niukkasen muistelmista.

Vastentahtoisesti, muiden johtavien poliitikkojen, lähinnä Paasikiven toivomuksesta, Ryti myöntyi presidenttiehdokkaaksi, kun Kallio ilmoitti tulleensa pysyvästi estyneeksi hoitamaan presidentin tehtäviään syksyllä 1940. Koska normaaleja presidentin valitsijamiesvaaleja ei katsottu voitavan sotatilan takia järjestää, säädettiin poikkeuslaki, jonka nojalla vuoden 1937 valitsijamiehet valitsivat presidentin siksi ajaksi, mikä Kallion toimikaudesta oli jäljellä, toisin sanoen 1. maaliskuuta 1943 saakka. Tässä vaalissa Ryti sai 288 ääntä 300:sta 19. joulukuuta 1940 ja tuli myös toimen haltijaksi samana päivänä Kallion kuollessa.

Jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen mukaan Rytin ja marsalkka Gustaf Mannerheimin keskinäiset suhteet olivat talvisodan aikana ja sen jälkeen aina Rytin presidentiksi valitsemiseen saakka olleet erittäin hyvät. Mannerheim oli Linkomiehen mukaan vaalin jälkeen sanonut kenraali Eino Suolahdelle, että vaalin yhteydessä esillä olleista ehdokkaista Ryti oli ainoa, jonka kanssa hän voisi olla luottamuksellisessa yhteistyössä. Linkomiehen saaman käsityksen mukaan Rytin ja Mannerheimin keskinäiset välit kuitenkin viilenivät Rytin presidenttikaudella, mikä ei silti vaikuttanut heidän yhteistyöhönsä. Linkomies itse oli tutustunut häntä viisi vuotta vanhempaan Rytiin jo kotikaupungissaan Raumalla, mutta tiiviiseen yhteistyöhön he päätyivät vasta Linkomiehen tultua pääministeriksi. Rytiä ja Linkomiestä yhdisti myös Satakuntalainen osakunta, jonka inspehtori Linkomies oli, ja joka oli kutsunut Rytin kunniajäsenekseen.

Jatkosota 1941–1944

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Saksalaiset kertoivat Suomelle, että Neuvostoliitto oli heille ilmaissut aikovansa vielä valloittaa Suomen, mutta vielä maaliskuussa 1941 Ryti kirjoitti päiväkirjaansa, että maamme tulisi pysyä ”suurvaltain välienselvittelyjen ulkopuolella”. Ryti selosti tilannetta hallitukselle 9. kesäkuuta 1941 päiväkirjansa mukaan seuraavasti:

”Jos Saksan ja Venäjän välillä nyt syntyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Saksa on ainoa valtio, joka tätä nykyä pystyy lyömään Venäjän tai ainakin huomattavasti sitä heikentämään, eikä liene maailmalle vahingoksi, vaikka Saksakin siinä leikissä heikkenisi.”

Operaatio Barbarossa alkoi 22. kesäkuuta 1941 Saksan ja sen liittolaisten hyökätessä Neuvostoliittoon. Muutama päivä myöhemmin, 25. kesäkuuta, Neuvostoliitto alkoi pommittaa suomalaisia kaupunkeja, jolloin Suomi katsoi olevansa mukana sodassa ja aloitti menetettyjen alueiden takaisin valtaamisen (ja vielä ”rauhanneuvottelujen pelivaran”). Ryti sanoi radiopuheessaan 26. kesäkuuta 1941 ”rauhaa rakastavan kansamme joutuneen jälleen ikiaikaisen vihollisen raa’an hyökkäyksen kohteeksi, Suomella on kuitenkin rinnallaan Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa valtakunnankansleri Hitlerin komennossa.” Ryti totesi, että suomalaiset eivät tunteneet vihaa paljon kärsineitä ja sorron alla eläneitä Neuvostoliiton kansoja kohtaan, mutta katsoi myös, ettei suomalaisten tarvinnut surra Molotovin ja kumppaneiden joutumista ”oman šakaalipolitiikkansa uhreiksi”.

Ryti sanoi Suomen käyvän erillistä sotaa eikä suostunut vierailemaan Hitlerin luona, mutta Hitler tuli yllätysvierailulle Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäiville 4. kesäkuuta 1942. Ryti huomasi Hitlerin olevan yksityiselämässään ”lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen” sekä tuntevan sympatiaa suomalaisia kohtaan mutta säilytti vastenmielisyytensä tämän julkista roolia ja kansallissosialismia kohtaan. Hitlerin vanavedessä Suomeen saapui heinäkuun lopulla 1942 vierailulle Saksan salaisen poliisin Gestapon päällikkö Heinrich Himmler, joka tapasi Rytin presidentin vapaa-ajan asunnossa Tamminiemessä. Rytin ja Himmlerin keskustelujen sisällöstä ei ole varmaa tietoa, mutta ne lienevät ainakin sivunneen juutalaiskysymystä, koska Ryti merkitsi päiväkirjaansa Himmlerin olevan ”äärimmäisen jyrkkä antisemitisti”.

Sodan takia vuoden 1937 valitsijamiehet suorittivat erikoislain nojalla myös presidentinvaalin 1943, jossa Risto Ryti valittiin uudestaan presidentiksi. Koska kuusi vuotta aiemmin valittujen valitsijamiesten mandaatti tavallaan oli päättynyt, toimikauden pituudeksi säädettiin poikkeuksellisesti ainoastaan kaksi vuotta.

Ryti seurasi päivittäin hyvin yksityiskohtaisesti sotilaallisen tilanteen kehitystä eri rintamanosilla, mutta hän puuttui sotilaallisiin päätöksiin vain silloin, kun niillä oli myös poikkeuksellisen suuri poliittinen merkitys.

Kun karjalaisten evakuointi nousi aiheelliseksi kysymykseksi, länsisuomalaiset talousmiehet Ryti, Tanner ja Paasikivi pitivät karjalaisten asuttamista muualle Suomeen kansantaloudellisesti niin kalliina, että kannattivat siirtoväelle mahdollisuutta halutessaan jäädä kotiseuduilleen Neuvostoliitolle luovutettavalle alueelle.

Ryti–Ribbentrop-sopimus

14. heinäkuuta 1943 Ryti kirjoitti olevansa varma Saksan häviöstä.lähde? Keväällä 1944 hän ennakoi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tulevan Karjalankannasta pitkin.lähde? Kesäkuussa Normandian maihinnousun jälkeen Neuvostoliitto halusi kiirehtiä Suomen valloittamista vapauttaakseen siten joukkoja kilpajuoksuun kohti Berliiniä.

Keväällä 1944 Saksa esitti kolmesti Suomelle liittosopimusta, mutta joka kerta Ryti torjui sen. Sen taustalla oli useita tekijöitä: Italia oli vaihtanut puolta. Unkari vaati saada käyttää asevoimiaan vain itärintaman takaisiin partisaanien vastaisiin operaatioihin. Tähän Saksa vastasi kaatamalla Unkarin hallituksen. Romania pysyi liittosuhteessa Ion Antonescun yksinvallan avulla. Suomen halu irrottautua sodasta Saksan rinnalla oli tässä puitteessa Saksalle vielä kovempi pala nieltäväksi. Suomen neuvottelut rauhasta Neuvostoliiton kanssa tammikuusta alkaen ärsyttivät Saksaa. Myös suomalaisen median kirjoitukset hermostuttivat Saksan ylintä johtoa. Helsingin Sanomat oli julkaissut Britannian ilmasotaa kritisoivan artikkelin, Suomen Sosialidemokraatissa ryhmä professoreita protestoi sitä, että Saksa ”evakuoi” Tarton yliopiston kokoelmia, ja myös suomenruotsalainen lehdistö julkaisi rauhaan kehottavia artikkeleita.

19. huhtikuuta 1944 Hitler kielsi aseiden viennin Suomeen. Tällöin Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tarjosi sotilaallisesti ahtaalla olevalle Suomelle liittosopimusta, joka takaisi Saksan toimitukset Suomeen, mutta lupaisi, että Suomi ei tekisi erillisrauhaa vaan jatkaisi sotaa loppuun asti Saksan rinnalla.

Saksan häviö oli tuolloin jo varma, joten sopimus olisi estänyt Suomea tarvittaessa irrottautumasta sodasta. Väitetään, että Ryti olisi juristina keksinyt allekirjoittaa sopimuksen omissa nimissään, jotta hän voisi erollaan vapauttaa Suomen sopimuksesta – Suomihan ei olisi sopimusosapuoli. Toisaalta Ryti olisi mieluummin löytänyt jonkin toisen ratkaisun, mutta marsalkka Gustaf Mannerheim ja pääministeri Edwin Linkomies olivat sopimuksen kannalla. Ryti lensi tapaamaan Mannerheimia, keskusteli tämän kanssa, ja sitten pohti asiaa yksikseen kunnes päätyi allekirjoittamaan tämän niin sanotun Ribbentrop-sopimuksen omissa nimissään, vaikka hyvin tiesi sen voivan johtaa kuolemantuomioon sodan päätyttyä.lähde? Ryti olisi halunnut viedä Ribbentrop-sopimuksen eduskuntaan mutta ei voinut tehdä niin, koska eduskunta ei olisi sopimusta hyväksynyt.

Kyseessä oli Suomen laillisten instituutioiden, tasavallan presidentin ja hallituksen, tekemä sopimus siitä, ettei Suomi tee erillisrauhaa Saksasta riippumatta. Kyseessä ei ollut kuitenkaan Suomea valtiona sitonut toimi, sillä silloisen Hallitusmuodon mukaan vain eduskunta saattoi päättää sodasta ja rauhasta. Tasavallan presidentti oli vain operatiivinen ulkopolitiikan johtaja eduskunnan rinnalla tässä asiassa. Kun Ryti erosi, Rytin kirje Hitlerille menetti sitovuutensa myös uuteen tasavallan presidenttiin nähden.

Rytin kirje edisti jo alkaneita Saksan vilja- ja asetoimituksia. Saksan sotilaallinen tuki ei osin ehtinyt ajoissa ratkaisutaisteluihin, mutta täytyy muistaa, että Viipurinlahdella taisteltiin ankarasti vielä elokuun alussa. Saksalaiset maajoukot osallistuivat taisteluihin siellä. Saksasta saadut panssarintorjunta-aseet olivat tärkeitä ratkaisutaisteluissa. Baltiasta Immolaan jo ennen Rytin kirjettä tullut Kuhlmeyn lento-osasto oli tehokas. Kesä–heinäkuussa 1944 Suomi onnistui torjumaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen, joskin suurin uhrein. Josif Stalin luopui Teheranissa 1. joulukuuta 1943 saavutetun yhteisymmärryksen pohjalta yrityksestä kukistaa Suomen ja siirsi omien etujensa nimissä merkittävästi joukkoja Saksaa vastaan ehtiäkseen Berliiniin ennen länsivaltoja. Suomi sitoi kesäkuussa 1944 kaikkiaan 56 neuvostodivisioonaa. Stalin ymmärsi, että länsi tuki merkittävästi poliittisella tasolla Suomea. Hän ei yrittänytkään haastaa Salpalinjaa, mikä olisi todennäköisesti johtanut Yhdysvaltain ja Britannian voimakkaaseen reagointiin. Yhdysvallat olisi saattanut vähentää ns. lend-and-lease-apuaan Stalinille, joka ei enää halunnut uutta kriisiä länsivaltojen kanssa Suomen vuoksi.

Rytin ero

Ryti erosi presidentintoimestaan 1. elokuuta 1944 ilmoittaen siitä valtioneuvostolle lähetetyllä kirjelmällä, jolloin tasavallan presidentin tehtävien hoitaminen siirtyi neljäksi päiväksi pääministeri Linkomiehelle. Presidentintoimeen astui 4. elokuuta säädetyllä erityislailla Mannerheim. Hän katsoi Rytin tekemän sopimuksen olleen pätemätön. Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuun alussa 1944. Mannerheim luonnehti Rytin menettelyä Ribbentrop-sopimusta allekirjoitettaessa kansalaisen uroteoksi (en medborgerlig bragd).

Presidentti Mannerheim nimitti Rytin uudelleen Suomen Pankin pääjohtajan virkaan syyskuun alussa 1944. Ryti kuitenkin aloitti virassa vasta pitkän kesä- ja sairausloman jälkeen lokakuun alussa. Eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtaja, Rytin vanha aisapari Väinö Tanner toivotti hänet jälleen tervetulleeksi hoitamaan vastuunalaista tehtäväänsä. Sisäpoliittinen tilanne alkoi kuitenkin sodan päätyttyä muuttua, ja vuoden 1945 eduskuntavaalien jälkeen valittiin uudet pankkivaltuusmiehet, joiden puheenjohtajaksi tuli sosialidemokraateista kansandemokraatteihin siirtynyt Mauno Pekkala. ”Uuden ajan” myötä Rytin ja hänen varamiehensä Jukka Rangellin asema Suomen Pankin johdossa kävi kestämättömäksi, minkä vuoksi kumpikin pyysi eroa kesäkuun lopulla 1945.

Sotasyyllisyystuomio

Sosialistinen eduskuntaryhmä eli niin kutsutut ”kuutoset” tekivät tammikuussa 1945 eduskuntakyselyn niistä henkilöistä, joiden he katsoivat olleen vastuussa Suomen joutumisesta sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Saman vuoden kesäkuussa 55 SKDL:n, SDP:n, Maalaisliiton ja RKP:n kansanedustajaa teki asiasta välikysymyksen. Vastauksessaan pääministeri J. K. Paasikivi viittasi Hornborgin komitean mietintöön ja presidentti K. J. Ståhlbergin lausuntoon, joiden mukaan Suomen lainsäädäntö ei tuntenut poliittista sotasyyllisyyttä. Tilanne muuttui, kun liittoutuneet solmivat elokuussa 1945 niin kutsutun Lontoon sopimuksen, jonka mukaan rikoksista rauhaa vastaan rangaistaan samalla tavoin kuin perinteisistä sotarikoksista.

Risto Ryti sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hänen takanaan entinen pääministeri Edwin Linkomies ja oikealla syytettyjen puolustuksen johtaja Hjalmar J. Procopé.
Rytiä vastaan nostettiin liittoutuneiden Valvontakomission (käytännössä Neuvostoliiton) vaatimuksesta myös taannehtivan rikoslainsäätämisen kiellosta poiketen perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädetyn sotasyyllisyyslain nojalla syyte. Rytiä ja seitsemää muuta sota-ajan johtavaa poliitikkoa syytettiin ”virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi”. Rytin osalta rikkomusten ilmoitettiin tapahtuneen raskauttavien asianhaarojen vallitessa.

Hannu Rautkallion ja Lasse Lehtisen uuden tutkimuksen mukaan oikeusministeri Urho Kekkosella oli suuri osuus sotasyyllisyyslain laatimisessa, ja Kekkonen myös kiristi puolueensa Maalaisliiton puheenjohtajan Viljami Kalliokosken eroamaan uhkaamalla muuten haastaa tämänkin sotasyyllisyysoikeuteen.

Martti Turtolan luonnehdinnan mukaan Risto Ryti ja Väinö Tanner olivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnin keskeiset syytetyt. Virka-asemansa perusteella Ryti oli muodollisesti ”sotasyyllinen numero 1”, mutta kommunistien ja valvontakomission näkemyksen mukaan tämä ”kunnia” kuului ehdottomasti Tannerille, joka oli toiminut sotien aikana ulko- ja valtiovarainministerinä. Turtolan mukaan venäläiset suhtautuivat Rytiin jopa arvostavasti, kun taas Tanner oli heidän silmissään aatteellinen petturi. Neuvostoliiton hallituksen äänenkannattaja Izvestija julkaisi marraskuussa 1945 Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsitelleen kirjoituksen, jonka mukaan pääsotasyyllinen oli Väinö Tanner ja hänen ”merkittävimpiä rikostovereitaan” Risto Ryti, entinen pääministeri Jukka Rangell ja entinen valtiovarainministeri Tyko Reinikka.

Samalla perusteella tuomittiin myös muita sotaan syyllisiksi. Pääasiassa Paasikiven ja Kekkosen vaikutuksesta käyty sotasyyllisyysoikeudenkäynti Säätytalossa aiheutti senkin, että Suomi oli itse tuominnut syytetyt sotasyyllisiksi ennen kuin liittoutuneet olisivat ehtineet esittää vaatimuksia ulkomaisesta oikeudenkäynnistä. Suuret sotarikosoikeudenkäynnit käytiin Nürnbergissä vasta 1946.

Max Jakobson on kirjoittanut, että neuvostoliittolaiset uskoivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnin osoittavan suomalaisille ja ulkomaailmalle, että Suomen sodanaikainen politiikka oli ollut väärää, rikollista ja turmiollista. Kirjailija Yrjö Soinin ja historioitsija Hannu Rautkallion mukaan Rytin ja muiden syytettyjen rauhallinen ja asiallinen, mutta samalla myös itsevarma esiintyminen oikeudenkäynnissä sen alusta loppuun saakka oli kuitenkin epämieluisa yllätys valvontakomissiolle ja Suomen hallitukselle: sotasyyllisyysoikeudenkäynti näytti muodostuvan sävyltään mielenosoitukselliseksi näytelmäksi, jonka sankareita olivat syytetyt ja konnia sodan voittajat. Syytetyt tiesivät, että valtaosa suomalaisista oli tukenut sotavuosina toteutettua politiikkaa. Omassa puolustuspuheessaan Ryti selosti tapahtumien kulkua syksystä 1939 alkaen pitäen itseään miltei sivuhenkilönä.[40][41] Hieman ennen oikeudenkäynnin päättymistä pitämässään loppupuheenvuorossa Ryti totesi:

» Minä en tiedä, mikä tulos tästä oikeudenkäynnistä on oleva. Suomen kansan edun ja kunnian vuoksi toivon syytteiden hylkäämistä, sillä sellainen laki kuin laki sotasyyllisten rankaisemisesta on ja sen perusteella annetut langettavat tuomiot tuskin voisivat olla jättämättä nöyryytyksen tunnetta Suomen kansalle ja epämiellyttävää tahraa Suomen oikeushistoriaan. Henkilökohtaisesti tulos sitä vastoin merkitsee minulle vähemmän. Minulla on hyvä omatunto. Olen aina koettanut voimieni ja parhaan ymmärrykseni mukaan pyyteettömästi palvella isänmaatani ja toivon jossakin muodossa voivani tehdä sitä vastaisuudessakin. Mutta isänmaan palvelemisessa ei paikka ole ratkaiseva, vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä vankilassa kuin presidentinlinnassa.»

Oikeudenkäynnissä Ryti tuomittiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Oma sotasyyllisyysoikeudenkäynti saattoi pelastaa tuomitut kovemmilta liittoutuneiden langettamilta rangaistuksilta, mutta toisten näkemysten mukaan kyse oli lähinnä vain kotimaisesta politiikasta. Tuomiokäytännöstä ei ollut merkittäviä toista maailmansotaa koskevia kansainvälisiä ennakkotapauksia sotasyyllisyysoikeutta Suomessa käytäessä. Ryti itse kirjoitti päiväkirjassaan:

”Tosiasiallisesti oikeudenkäynti lisäksi muodostuu omituiseksi näytelmäksi, johon osallistuvat eivät edusta omaa itseänsä ja omia oikeuskäsityksiään vaan jotakin aivan muuta. Todellinen syyttäjä tässä asiassa ei ole Suomen valtiovalta vaan erään vieraan valtion hallitus. Todelliset vastaajat eivät ole ne henkilöt, jotka ovat täällä syytettyinä, vaan vastaajana on Suomen kansa. Ja todellinen tarkoitus tällä oikeudenkäynnillä ei ole syytettyjen teoillaan loukkaaman yleisen oikeustajunnan hyvittäminen tuomitsemalla heidät rangaistuksiin, vaan se, että suomalainen tuomioistuin päätöksellään julistaisi Suomen hyökkääjäksi sodassa ja väärämielisen sodan jatkajaksi, jolloin vastapuoli osoittautuisi rauhaa rakastavaksi, vääryyttä kärsineeksi aiheettoman hyökkäyksen uhriksi."

Viimeiset vuodet

Ryti joutui lopulta kärsimään tuomiostaan vankilassa runsaat kolme vuotta, kunnes Paasikivi armahti hänet 1949 huolimatta suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton lehdistön äänekkäistä vastalauseista. Normaalin käytännön mukaan Ryti olisi päässyt ehdonalaiseen vapauteen vasta helmikuussa 1951, mutti hänet oli lokakuussa 1948 siirretty vaikean sairauden vuoksi hoidettavaksi Kivelän sairaalaan.

Paasikiven päiväkirjamerkinnät keväältä 1949 osoittavat hänen käyneen vaikeaa ja raskasta henkistä taistelua sisäpoliittisen paineen ja ulkopoliittisen uhan välillä. Neuvostoliittolaisten jyrkkä reaktio Väinö Tannerin päästyä vankilasta marraskuussa 1948 ei tiennyt hyvää. Sosialidemokraatit halusivat valita ehdonalaisessa vapaudessa olleen Tannerin Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ja ilmoittivat, että he eivät tukisi Rytin armahtamista, ellei Tanner saisi samalla takaisin sotasyyllisyystuomion vuoksi menettämäänsä kansalaisluottamusta. Pitkän harkinnan jälkeen Paasikivi päätti toukokuussa 1949 armahtaa Rytin nojautuen tämän lääkärien antamaan lausuntoon, jonka mukaan Rytin sairaus oli laadultaan erittäin vakava ja parantumaton. Samalla hän vapautti Väinö Tannerin, T. M. Kivimäen, Edwin Linkomiehen ja Jukka Rangellin heidän tuomioidensa jäljellä olleista osista. Tämän nojalla kaikki sotasyyllisinä tuomitut nauttivat jälleen kansalaisluottamusta. Rytille itselleen armahdus merkitsi käytännössä vain sitä, että vartijoina olleet poliisit poistuivat Kivelän sairaalan eteisestä.

Ryti ei tämän jälkeen enää palannut politiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa syrjässä julkisuudesta kotonaan Helsingin Kaivopuistossa. Hän ehti aloittaa muistelmiensa kirjoittamisen, mutta teos jäi keskeneräiseksi. Joulukuussa 1953 Tuomiojan hallitus päätti maalauttaa Rytin muotokuvan asetettavaksi valtioneuvoston linnan istuntosalin seinälle, ja paljastustilaisuus pidettiin arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa kesäkuussa 1955. Vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa, toukokuussa 1956, Ryti vihittiin Helsingin yliopistossa valtiotieteen kunniatohtoriksi. Ryti ei sairautensa vuoksi voinut itse saapua kumpaankaan juhlatilaisuuteen, vaan häntä edustivat hänen perheensä jäsenet. Hänen viimeinen matkansa suurten kansanjoukkojen saattamana 11. marraskuuta 1956 oli kansallinen merkkitapaus, vaikka virallinen Suomi joutuikin vaikenemaan siitä Neuvostoliiton pelossa. Rytin hautajaiset osuivat poliittisesti arkaan ajankohtaan, sillä Unkarin kansannousu oli kärjistynyt veriseksi kriisiksi vain joitakin päiviä aiemmin. Ruumiinsiunauksen toimitti arkkipiispa Ilmari Salomies ja valtiovallan tervehdyksen esitti eduskunnan puhemies V. J. Sukselainen. Rytin omaisten pyynnöstä muistopuheen Rytin arkun äärellä piti hänen ystävänsä ja entinen avustajansa Lauri Puntila, joka viittasi rohkeasti Rytin saamaan sotasyyllisyystuomioon:

»Jos on rikos rakastaa isänmaata ja kansaansa enemmän kuin omaa oikeutta elämään, Risto Rytin tuomitseminen on ollut oikein. Jos sitä pidetään hyveenä, on hänen kohdallaan tapahtunut oikeusmurha. – – – Jos on erehdys tukahduttavissa olosuhteissa suojella jättiläispalon uhkaamaa kotia, Risto Rytin toiminnan tuomitseminen on oikeutettu. Jos taas ponnistelua pienenkin kansan itsenäisyyden säilyttämiseksi pidetään arvossa, Risto Ryti nousee suurten valtiomiestemme riviin.»

Historioitsija Jukka Tarkan mukaan Rytin hautajaisissa oli tunnelmineen ja ulkoisine puitteineen samantapainen isänmaallisen mielenosoituksen vivahde kuin marsalkka Mannerheimin hautajaisissa tammikuussa 1951. Ryti on haudattu Helsingin Hietaniemeen: U25-13-5.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Ryti.
Vanhemmat: Kaarle Evert Ryti e. Yli-Mauriala, s. 22.09.1854 Huittinen, Mauriala, k. 08.12.1931 Huittinen, Lauttakylä, Loimaankylä ja Ida Vivika Ryti o.s. Junttila, s. 27.09.1863 Huittinen, Junttila, k. 01.10.1929 Huittinen, Lauttakylä, Loimaankylä.

Risto Ryti - sotavuosien presidentti Viileä ja harkitseva Risto Ryti joutui talvisodan pääministerinä ja jatkosodan presidenttinä kantamaan harteillaan poliittisen vastuun maan kohtaloista. Jatkosodan jälkeen Ryti tuomittiin Neuvostoliiton vaatimuksesta sotasyyllisenä kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Itsenäisyydestä maksettu hinta oli kova. Rytin osalta se merkitsi henkilökohtaista uhrautumista maan hyväksi. Vankilavuodet mursivat Rytin terveyden. Sittemmin hänen toiminnalleen on annettu julkinenkin tunnustus, jota heti sodan jälkeen ei voitu poliittista syistä antaa. Teksti: Reijo Perälä

Lapset:

Kari Henrik Ryti , s. 29.12.1916 Helsinki. Tauluun 1038

Niilo Erik Ryti Paperiteknologian professori, s. 08.09.1919 Helsinki, k. 25.12.1997 Helsinki.

Niilo Erik Ryti oli suomalainen diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti ja tekniikan kunniatohtori. Ryti työskenteli G. A. Serlachius Osakeyhtiön Kankaan paperitehtaalla vuosina 1945-1960, ensin käyttöinsinöörinä ja vuodesta 1950 teknisenä johtajana, ja edelleen vuosina 1960-63 Wilh. Schauman osakeyhtiön Pietarsaaren paperitehtaan teknisenä johtajana. Vuosina 1963-1977 hän toimi Teknillisen korkeakoulun paperitekniikan professorina ja vuosina 1977-1979 Jaakko Pöyry international osakeyhtiön toimitusjohtajana ja vuosina 1979-1982 Jaakko Pöyry-yhtiöiden johtoryhmän jäsenenä. Tekniikan kunniatohtorin arvon hän sai vuonna 1981.

Aikalaiskirja: Kuka kukin oli - Who's who in Finland 1978 ? Ryti, Niilo Erik, toimitusjohtaja, tekn. lisensiaatti, Hki. a s. Hki 8.9.19; vanht tasav. presid. Risto Heikki R. ja Gerda Paula Serlachius. Puol. Anna Katri Räty 41-; vanht maanvilj. Jaakko R. ja Lydia Räsänen. Lapset: Helmi (Kauppila) 41, Hanna-Liisa (Erkinheimo) 43, Risto 46, Eeva-Riitta (Saarelma) 49, Anna-Maija 57. a Yliopp. 37, dipl.ins. 44, tekn. lis. 60 (TKK), a G.A. Serlachius Kankaan paperiteht. käyttöins. 45-50, tekn. joht. 50-60, Oy Wilh. Schauman Pietarsaaren paperiteht. tekn. joht. 60-63, Tekn. korkeak. paperitekn. prof. 63-77, Jaakko Pöyry International oy:n tj. 77-. Yliluutn. 67. a SL K, VR 4 tlk. ja VR 4.

Niilo Erik Ryti (8. syyskuuta 1919 Helsinki – 25. joulukuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti ja tekniikan kunniatohtori.

Eva Paula Margareta Saxén o.s. Ryti , s. 25.07.1922 Helsinki. Tauluun 1039

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1038

XIV Kari Henrik Ryti, (Taulusta 1037, äiti Gerda Ryti) Termodynamiikan ja koneopin professori, s. 29.12.1916 Helsinki, k. 15.01.2002 Espoo.

Wikipedia:

Karl Johan Henrik Ryti oli suomalainen tieteilijä ja Teknillisen korkeakoulun professori. Ryti toimi Valtion lentokonetehtaan suunnittelijana toisen maailmansodan ajoista vuoteen 1957 ja sen jälkeen vuosina 1958–1983 Teknillisen korkeakoulun lämpötekniikan ja koneopin professorina. Hän nosti lämpötekniikan teoreettisen tutkimuksen ja opetuksen korkealle kansainväliselle tasolle. Hän paneutui syvällisesti teknillisten mittajärjestelmien kehittämiseen. Hän oli Tekniikan käsikirjan päätoimittaja 1954–1965.

Aikalaiskirja: Kuka kukin on - Who's who in Finland 1978 ? Ryti, Karl Johan Henrik, professori, Espoo. a s. Hki 29.12.16; vanht tasav. presid. Risto Heikki R. ja Gerda Paula Serlachius. Puol. mus.opett. Aino Annikki Palomäki 43, er. 74; vanht ylijunailija Juho P. ja Tekla Maria Korzard. Lapset: Hilkka (Hirvonen) 49, Reino 51, Elsa 54. a Yliopp. 35, dipl.ins. 40, tekn. toht. 49 (TKK). Opintomatk. Saksaan 42-43, Englantiin 52-53. a Valmet Oy:n Kokkolan lentomoottorikorjaamon piirustuskontt. pääll. 41-44, Linnavuoren moottoriteht. työpajains. 44-47, Treen teht. standardisoimistston pääll. 47-55, ilmastointios. ins. 55-56, Tekn. korkeak. lämpötekn. ja koneopin vt. prof. 56-58, prof. 58-. a Julk.: Tekniikan käsikirjan 7. ja 8. p. (vesiturbiinit, hydrauli-tekniikka, suureet, yhtälöt, symbolit ja merkitsemistavat, lämmön siirtyminen, termodynamiikka, vektorianalyysi, matematiikka, nomografia, dimensioanalyysi, liukulaakerit ym.), sen päätoimitt. 54-64. a SL K. a P.: kokoomus, a Harr.: hiihto, eräretkeily, valokuvaus.

Kauko Räike, Risto Rytin patsas, 1979. Huittisten Lauttakylä. Risto Ryti on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle, jossa on myös hänen hautamuistomerkkinsä. Samassa haudassa lepää Rytin vaimo Gerda Ryti. Rytin syntymäpitäjä Huittinen on muistanut häntä monin tavoin. Huittisten museossa on Risto Rytille omistettu osasto ja kaupungin läpi kulkeva pääkatu on nimetty Risto Rytin kaduksi. Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa sijaitsee konsertti- ja konferenssitila Risto Ryti -sali. Huittisten keskiaikaisen kirkon puistossa on vuonna 1979 paljastettu Risto Rytin patsas, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Kauko Räike. Lisäksi hänen syntymäkotinsa paikalla on muistomerkki. Tunnetuin Rytin muistomerkeistä on vuonna 1994 Helsingissä paljastettu kuvanveistäjä Veikko Myllerin suunnittelema Risto Rytin muistomerkki. Abstrakti veistos herätti aikoinaan suurta kohua ja sen pystyttämistä vastustettiin jopa nimiä keräämällä. Muistomerkkiä vastustavaan adressiin saatiin yli 140 suomalaisen vaikuttajan nimet. Myllerin veistos kuitenkin paljastettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisena Hesperian puistossa. Rytin toimintaan ja elämään liittyviä muistolaattoja löytyy Helsingistä neljästä eri paikasta. Kulosaaressa on hänen mukaansa nimetty katu, kuja sekä puisto. Risto Rytin koulukaupungissa Porissa on myös useita muistomerkkejä. Porin Lyseossa on kuvanveistäjä Kauko Räikkeen suunnittelema reliefi. Lisäksi kaupungista löytyy kaksi Rytiin liittyvää muistolaattaa. Vuonna 2009 paljastettiin kuvanveistäjä Sofia Saaren suunnittelema veistos. Patsaan edustalla oleva aukio on nimetty Risto Rytin aukioksi. Raumalla on muistolaatta talon seinässä, jossa Ryti aloitti lakimiesuransa. Vuonna 1993 perustettiin Helsingissä Risto Ryti -seura vaalimaan Rytin muistoa ja edistämään hänen elämäntyönsä tuntemusta. Valtionrautateiden raskas tavarajunaveturi Tr1 sai nimen ”Risto” presidentti Rytin mukaan.

Aino Annikki Ryti o.s. Palomäki Musiikinopettaja, Laulaja, laulun opettaja, s. 10.09.1915 Hausjärvi, k. 08.06.1985 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1039

XIV Eva Paula Margareta Saxén o.s. Ryti, (Taulusta 1037, äiti Gerda Ryti) Lääketieteen lisensiaatti, s. 25.07.1922 Helsinki, k. 23.06.2009 Orivesi, Wetterkulla.

Saxénin puoliso vuodesta 1947 oli professori Erkki Saxén, perheeseen syntyi neljä tytärtä. Saxén tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1940 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1947. Sisätautien erikoislääkärin pätevyyden hän sai 1959. Uransa alkuvuosina Saxén työskenteli Kivelän sairaalassa Helsingissä, sota-aikana hän oli toiminut apusisarena ja sotasairaalan apulaislääkärinä.

http://runeberg.org/kuka/1978/0878.html.

Puoliso: Arno Erik (Erkki) Saxén Lääketieteen ja kirurgian tri, patologisen anatomian professori, s. 23.08.1921 Helsinki, k. 24.08.2021 Helsinki.

Wikipedia:

Erkki Saxén suomalainen patologian ruotsinkielinen professori.
Arno Erik (Erkki) Saxén (23. elokuuta 1921 Helsinki – 24. elokuuta 2021 Helsinki) oli Helsingin yliopiston patologisen anatomian professori.[2] Hän oli kansainvälisesti tunnettu syöpätautien asiantuntija.
Saxénin vanhemmat olivat professori Arno Saxén ja Katri Natalia Palmroth, professori Lauri Saxén oli hänen veljensä. Saxén tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1939 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1947. Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli 1948 ja sai patologian erikoislääkärin pätevyyden 1953. Saxén oli Helsingin yliopiston patologisen anatomian dosentti vuodesta 1953 vuoteen 1960. Hän työskenteli valmistuttuaan sekä Helsingin yliopiston että muun muassa HYKSin palveluksessa, patologisen anatomian ruotsinkieliseksi professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1961, ja suomenkieliseen virkaan hänet nimitettiin vuonna 1978. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1986.
Saxén avioitui 1947 presidentti Risto Rytin ja hänen puolisonsa Gerda Rytin tyttären, lääketieteen lisensiaatti Eva Rytin kanssa. He saivat neljä lasta, joista Irma Thesleff on professori.
Vanhemmat: Arno Saxén, s. 30.05.1895 Jyväskylä, k. 19.11.1952 Helsinki ja Katri Natalia Saxén o.s. Palmroth, s. 23.03.1898 Hämeenlinna, k. 31.05.1992 Helsinki.

Arno Erik (Erkki) Saxén (23. elokuuta 1921 Helsinki – 24. elokuuta 2021 Helsinki) oli Helsingin yliopiston patologisen anatomian professori. Hän oli kansainvälisesti tunnettu syöpätautien asiantuntija.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1040

X Georg Henrik Erikinpoika von Fieandt, (Taulusta 1032, isä Erik von Fieandt) Varatuomari, s. 29.12.1804 Pälkjärvi, k. 13.05.1841 Vaasa.

Georg Henrik von Fieandt, synt. Pälkjärvellä 29.12.1804. Vht: eversti Erik Johan von Fieandt 9395 (yo 1776, † 1810) ja Katarina Charlotta Duncan tämän 2. avioliitossa.

Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 8.5.1819. Viipurilaisen osakunnan jäsen 8.5.1819 [8/5 1819] \ Georg Henrik von Fieandt \ 29/12 1804 \ [%C3%96fverste] \ [Pelgjervi] \ Den 12 Dec. 1821, uttagit betyg för att ingå vid Hof Rätten. Tuomarintutkinto 12.12.1821. Vaasan hovioikeuden auskultantti 22.2.1822. — Varatuomari 1827. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1832. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1832, kirjaaja 1835, aktuaari s.v.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Georg Henrik, (son av Erik Johan, tab 35), född 1804-12-29. Student i Åbo 1819-05-08. Auskultant i Vasa hovrätt 1822-02-22. Vice häradshövding 1827-06-18. Häradshövdings n. h. o. v. 1832-11-20. Kanslist i Vasa hovrätt 1832-11-20. Registrator i Vasa hovrätt 1835-02-27. Aktuarie 1835-05-23. Död 1841-05-13 i Vasa. Gift 1833-08-29 i Pelgjärvi socken med Margareta Charlotta von Schantz, född 1811-06-16, död 1853-02-17 i Helsingfors, dotter av överstelöjtnanten Johan Eberhard von Schantz, och Johanna Sofia Didron.

https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_36.

Adlad 1751-11-21, introducerad 1752. Enligt en släkttradition, meddelad i Historiallisia tutkimuskokelta XVIII, Helsingfors 1881, skulle majoren Johan Henrik Fieandts fader hava varit en rik borgare i Riga vid namn Wigandt, och sonen av fruktan för straff hava flytt hemifrån och, då han blev ryttare vid Tiesenhausens regemente, ändrat sitt namn till Fieandt. I Reval förekom vid ifrågavarande tid en borgaresläkt Fiant, Fieandt, men något samband mellan denna släkt och den svenska-finländska ätten von Fieandt har ännu icke kunnat påvisas. Jämför G Adelheim. Die Genealogie der alten Familien Revats (1925). – Ätten immatrikulerades på finska riddarhuset under nr 128 bland adelsmän 1818-01-26.

Puoliso: Margareta Charlotta Johanintytär von Fieandt o.s. von Schantz s. 16.06.1811 Pori, k. 17.02.1853 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Eberhard von Schantz, s. 26.02.1774 Mouhijärvi, k. 20.11.1837 Pori ja Johanna Sofia von Schantz o.s. Didron, s. 06.08.1776 Pälkjärvi, k. 28.01.1831 Pori.

Lapset:

Charlotta Eufrosyne von Schantz o.s. von Fieandt , s. 03.08.1834 Vaasa. Tauluun 1041

Georg Johan von Fieandt s. 27.07.1840 Vaasa, k. 23.10.1840 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1041

XI Charlotta Eufrosyne Georgentytär von Schantz o.s. von Fieandt, (Taulusta 1040, isä Georg von Fieandt) s. 03.08.1834 Vaasa, k. 09.01.1923 Helsinki.

Puoliso: Johan Filip Filipinpoika von Schantz Säveltäjä, kapelimestari, s. 17.01.1835 Pori, k. 24.07.1865 Helsinki.

Filip von Schantz (1835–65) oli säveltäjä, kapellimestari ja viulisti, joka opiskeli Tukholmassa ja Leipzigissa (1856–60) ja piti sävellyskonsertin Helsingissä (1858). Isänmaalliset pyrkimykset näkyvät kansanlaulujulkaisuissa ja ensimmäisessä Kalevala-aiheisessa sävellyksessä, Kullervo-alkusoitossa (1860).

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Filip (son av Filip Vilhelm, tab 67), född 1835-01-17 i Björneborg. Student i Helsingfors 1853-10-15. Bedrev därefter musikstudier. Kapellmästare vid Nya teatern i Helsingfors 1860. Flyttade 1862 efter teaterns brand till Stockholm, där han övertog ledningen av ett musikkapell. Död 1865-07-24 i Helsingfors. Kompositör. Gift 1860-07-26 på Alahovi i Pälkjärvi socken, med sin kusin Charlotta Eufrosyne von Fieandt, född 1834-08-03 i Vasa, död 1923-01-09 i Helsingfors, dotter av hovrättsaktuarien Georg Henrik von Fieandt, och Margareta Charlotta von Schantz.

https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Fieandt_nr_1920#TAB_36.
Vanhemmat: Filip Wilhelm von Schantz, s. 15.02.1806 Pori, k. 05.01.1852 Pori ja Henrika Christina von Schantz o.s. Gyldén, s. 07.01.1808 Sulkava, k. 23.02.1881 Porvoo.

Filip von Schantz (1835–65) oli säveltäjä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1042

X Eric Gustaf Erikinpoika von Fieandt, (Taulusta 1032, isä Erik von Fieandt) Kenraalimajuri, s. 09.04.1807 Pälkjärvi, Alahovi, k. 11.11.1888 Pälkjärvi, Alahovi.

Puoliso: Anna Elisabeth Johanintytär von Fieandt o.s. Hallonblad s. 30.04.1821 Sortavala, k. 18.06.1869 Pälkjärvi, Alahovi.

Lapset:

Charlotta Elisabet Matilda Arppe o.s. von Fieandt , s. 14.03.1850 Hamina. Tauluun 1043

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1043

XI Charlotta Elisabet Matilda Erikintytär Arppe o.s. von Fieandt, (Taulusta 1042, isä Eric von Fieandt) s. 14.03.1850 Hamina, k. 03.06.1938.

Puoliso: 06.04.1876 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Pälkjärvi Clas Ludvig Nilsinpoika Arppe. (Taulu 1119) Yo Hfors privatlyc. Fm/jur-yo. Värtsilän ja Möhkön rautatehtaiden isännöitsijä. Student från Helsingfors' lyceum den 1866-05-25. Klas Ludvig Arppe var industridisponent och fabrikspatron., s. 04.12.1846 Kitee, k. 07.12.1891 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Värtsilä.
Vanhemmat: Nils Ludvig Arppe, s. 19.12.1803 Kitee, k. 09.12.1861 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Värtsilä ja Matilda Arppe o.s. Porthán, s. 16.02.1826 Kitee, k. 28.11.1855 Kitee.

Wärtsilän tehdas Värtsilässä noin vuonna 1930. Wärtsilä Oyj Abp on suomalainen konepajateollisuutta harjoittava pörssiyhtiö, joka toimittaa laivamoottoreita, -koneistoja ja -laitteistoja sekä öljy-, kaasu- ja monipolttoainemoottoreihin perustuvia voimalaitoksia. Yhtiö on historiansa aikana toiminut myös muun muassa telakka-, paperikone-, lukko-, keramiikka- ja lasiteollisuudessa. Yhtiöllä on Suomessa merkittävää toimintaa Vaasassa, Turussa ja Helsingissä. Wärtsilän juuret ovat vuonna 1834 Tohmajärven Värtsilän kylään perustetussa sahassa, jonka kiteeläinen teollisuusmies Nils Ludvig Arppe osti vuonna 1836. Sahan rinnalle Arppe rakennutti vuonna 1851 Wärtsilän rautaruukin. Arppen kuoleman jälkeen saha ja rautaruukki siirtyivät hänen perillisilleen ja heidän perustamalleen osakeyhtiölle, jonka nimeksi tuli vuonna 1898 Wärtsilä Aktiebolag. Siitä muodostettiin vuonna 1907 uusi yhtiö nimeltään Ab Wärtsilä Oy. Vuonna 1926 yrityksen toimitusjohtajaksi nousi diplomi-insinööri Wilhelm Wahlforss. 1930-luvun laman aikaan yritys tuotti raskaita tappioita, mutta Wahlforss onnistui saneeraamaan yrityksen kuntoon. Hän muun muassa neuvotteli henkilökunnan kanssa palkanalennuksista. Wärtsilän yritystoiminnassa alkoi uusi vaihe, kun sen muutamia vuosia aiemmin ostama ja omistama telakka-, paperikone- ja lukkoteollisuuden aloilla toimiva Kone- ja Siltarakennus Oy fuusioitiin Wärtsilään vuonna 1938. Kauppaan sisältyi muun muassa Hietalahden Sulkutelakka Helsingissä ja Crichton-Vulcanin telakka Turussa. Yhtiön nimeksi muutettiin tällöin Wärtsilä-yhtymä O/Y ja Wahlforss nimitettiin sen pääjohtajaksi. Kyseessä oli 1930-luvun merkittävin yrityskauppa Suomessa. Sotien jälkeen Wärtsilällä oli merkittävä rooli sotakorvausteollisuudessa. Suomen laivanrakennusteollisuus kasvoi kansainvälisesti kilpailukykyiseksi ja merkittäväksi teollisuudenalaksi. Sotakorvausten jälkeen tilauksia saatiin niin Neuvostoliitosta kuin muualtakin maailmasta. Vuonna 1965 monialakonsernin nimi muutettiin muotoon Oy Wärtsilä Ab. Konserniin kuului telakoiden lisäksi muun muassa Arabian posliinitehdas, Abloy, Iittalan lasitehdas, paperikonetehdas Järvenpäässä sekä nousevana alana dieselmoottorien valmistus. Dieseleitä tehtiin Turun telakan yhteydessä sekä Onkilahden Konepajalla Vaasassa. Helsingissä sijainnut Wärtsilän vanha konepaja siirrettiin Järvenpäähän ja se erikoistui paperikoneiden valmistukseen. Vuonna 1969 muodostettiin Tampellan, Valmetin ja Wärtsilän kesken TVW-sopimus, jonka mukaan vastuu paperi- ja kartonkikoneista jaettiin kolmen yrityksen kesken koneiden valmistamien lopputuotteiden perusteella. Wärtsilän vastuulle tulivat hienopaperikoneet. Lisäksi muodostettiin yhteinen TVW-markkinointiorganisaatio. Wärtsilän paperikoneita Suomessa: Jämsänkosken paperitehdas, PK3, toiminnassa vuodesta 1960. Tervasaaren paperitehdas, PK6, toiminnassa vuosina 1966–2007. Kymin paperitehdas, Kuusanniemi, PK7, toiminnassa vuosina 1970–2006. Kymin paperitehdas, päällystyskone C1, toiminnassa vuosina 1969–1989. Veitsiluodon paperitehdas PK2, toiminnassa vuodesta 1962. Veitsiluodon paperitehdas, päällystyskone, toiminnassa vuodesta 1972. 1980-luvulla telakkateollisuus joutui kannattavuuskriisiin Aasiasta tulleen kilpailun johdosta. Toiminnan tehostamiseksi Valmetin ja Wärtsilän telakat yhdistettiin Wärtsilä Meriteollisuus -nimisen yrityksen alle vuoden 1987 alusta. Ahdinko kuitenkin jatkui, ja vuonna 1989 se huipentui Suomen teollisuushistorian siihen asti suurimpaan konkurssiin. Samalla useat yhtiön alihankkijoina toimineet yhtiöt ajautuivat vaikeuksiin. Toimintaa jatkoi Masa-Yards. Wärtsilä Meriteollisuuden telakat ovat nykyisin Meyer Turku Oy:n omistuksessa. Pieneksi kutistunut emo-Wärtsilä oli lähellä joutua nurkanvaltauksen uhriksi. Tämän torjumiseksi Oy Wärtsilä Ab ja toinen monialayhtiö Oy Lohja Ab sulautettiin vuonna 1990, jolloin syntyneen uuden yhtiön nimeksi otettiin Metra Oy (Metalli ja Rakennus). 1990-luvulla Metra karsi toimialojaan luopumalla muun muassa Lohjalta siirtyneestä rakennusmateriaaliteollisuudesta, lukko-, lasi- ja posliinitehtaista sekä elektroniikkatehtaasta, josta myöhemmin tuli Elcoteq Oyj. Metra keskittyi sen jälkeen merimoottorien ja voimaloiden valmistamiseen ja huoltoon. Wärtsilän dieselvalmistus oli saanut alkunsa jo 1938 yrityksen ostettua lisenssin Kruppin dieselien valmistukseen. Alussa dieseltoimiala palveli vain omien telakoiden tarpeita. 1960-luvun alussa esiteltiin Wärtsilän ensimmäinen itse suunnittelema dieselmoottori, Wärtsilä Vasa 24. 1980-luvulla Wärtsilä Diesel erotettiin erilliseksi tytäryritykseksi. Wärtsilä Diesel oli kasvanut voimakkaasti Wärtsilän ja sitä seuranneen Metran ostettua lukuisia pieniä dieselvalmistajia (esim. NOHAB, SACM, Stork). Wärtsilä Diesel nousi suurten dieselvalmistajien joukkoon ostettuaan konkurssiin ajautuneen Bremer Vulkanin omistaman puolikkaan New Sulzer Dieselistä (NSD) 1997. Loppuosuus kuului Italian valtion omistamalle telakkayhtiö Fincantierille. NSD oli erikoistunut suuriin, hidaskäyntisiin kaksitahtimoottoreihin, kun taas Wärtsilä Dieselin erikoisalaa olivat keskinopeat nelitahtidieselit. Yritysten fuusioiduttua sai alkunsa Wärtsilä NSD. Vuosina 1995–2000 Wärtsilä valmisti nopeakäyntisiä dieselmoottoreita yhdessä yhdysvaltalaisen Cumminsin kanssa. Yhteisyrityksen nimi oli Cummins-Wärtsilä. 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Metra myi pois loputkin Abloyn ja Sanitecin (entiset Arabian kylpyhuoneposliinit) osakkeensa ja osti Fincantierin osuuden Wärtsilä NSD:stä. Vuonna 2000 Metra muutti nimensä takaisin Wärtsiläksi ja Wärtsilä NSD yhdistettiin emokonserniin. Wärtsilä osti muun muassa potkureita valmistaman Lipsin sekä useita laivojen ja voimalaitosten huoltoon erikoistuneita yrityksiä. Wärtsilästä kehittyi järjestelmätoimittaja, joka kykeni toimittamaan täydellisiä voimanlähde- ja propulsiopaketteja laivoihin sekä voimalaitoksia avaimet käteen -toimituksina. Wärtsilä kykenee tarjoamaan myös kattavan huoltoverkoston tuotteilleen koko niiden elinkaaren ajaksi. 2000-luvun alussa Wärtsilä on panostanut myös bioenergiaan ja polttokennotekniikkaan. Wärtsilä on toimittanut voimalaitoksia ja laivateknologiaa 165 maahan, yhteenlasketun voimantuotantokapasiteetin ollessa 43 gigawattia. Yhtiön suurimmat tuotantoyksiköt ovat Vaasassa ja Triestessä Italiassa. Sveitsin Winterthurissa Wärtsilällä on tuoteyhtiö ja tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö. Aasian merkitys markkina-alueena kasvaa jatkuvasti ja tuotantoa on laajennettu muun muassa Kiinassa, Intiassa ja Koreassa. Mittavan huoltoverkoston myötä Wärtsilällä on yli 170 toimipistettä noin 70 maassa. Wärtsilän holdingyhtiö Bermudalla omistaa konsernin eteläamerikkalaisia tytäryhtiöitä. Yhtiön tulos raportoidaan ja verotetaan Suomessa omistajansa tulona. Lisäksi Wärtsilällä on lukuisia tytäryhtiöitä Caymansaarilla ja muualla Karibialla muun muassa huoltopalveluiden tuottamiseksi, sekä Guernsey-saarelle rekisteröity jälleenvakuutusyhtiö. Wärtsilän mukaan veroparatiiseiksi lukeutuviin maihin rekisteröidyt yhtiöt keskittävät ja helpottavat kirjanpitoa ja laskentaa. Wärtsilä toimittaa varaosia vapaakauppa-alueiden kautta off shore -laivoille. Wärtsilän osakkeista noin puolet on ulkomaisten ja hallintarekisteröityjen omistajien omistuksessa ja neljäsosa kotitalouksilla. Wärtsilä julkaisee säännöllisesti liiketoimintakohtaiset luvut sekä konserniluvut, mutta ei erittele maakohtaisia tunnuslukuja. Wärtsilän tuotevalikoimaan kuuluvat nykyään meripuolella diesel-, kaasu- ja kaksoispolttoainemoottorit, laivojen voimansiirtojärjestelmät (alennusvaihteet ja potkurijärjestelmät) sekä huoltopalvelut. Maapuolelle Wärtsilä valmistaa diesel-, kaasu- ja kaksoispolttoainemoottoreita sekä biopolttoainevoimaloita sähkön ja lämmön tuotantoon. Voimaloita toimitetaan myös kokonaistoimituksina, jolloin Wärtsilä hoitaa koko voimalaitoksen pystytyksen. Lisäksi Wärtsilä tarjoaa huoltopalveluja. Wärtsilän valmistamien moottorien sylinterihalkaisijat ovat välillä 20-96 cm. Wärtsilä valmistaa nelitahtisia rivi- ja V-moottoreita sekä teettää lisenssivalmistajilla kaksitahtisia rivimoottoreita. Kaksitahtimoottorit valmistetaan Sulzer-merkillä. Nelitahtiset, keskinopeat moottorit ovat yrityksen päätuote. Hidaskäyntisten, kaksitahtisten moottorien valmistajana Wärtsilä on kolmen suurimman joukossa. Kaikki kaksitahtimoottorit on suunniteltu toimimaan raskaalla dieselöljyllä. Moottoreiden sylinteriluvut ovat välillä 4-20. Tehokkain moottori on 14-sylinterinen 2-tahtidiesel, jonka sylinterit on sijoitettu riviin. Se painaa noin 2300 tonnia pelkän kampiakselin painaessa 300 tonnia. Jokaisen sylinterin tilavuus on 1820 litraa, ja jokainen tuottaa 7780 hevosvoimaa. Näin tehokkain versio tuottaa yhteensä 108 920 hp/102 rpm, 25 480 litran tilavuudella. Maksimivääntö, 5 608 312 lb/ft, saavutetaan samalla kierrosalueella. Wärtsilän raskaalla polttoöljyllä toimivat nelitahtiset moottorit on esitelty alla mallikohtaisesti mukaan lukien muutamia sylinterikonfiguraatioita. Sylinterikonfiguraation ensimmäinen numero tarkoittaa sylinterien määrää, L-kirjain rivimoottoria (vanhemmissa versioissa R) ja V-kirjain V-moottoria. Jälkimmäinen lukema tarkoittaa sylinterin halkaisijaa senttimetreissä ja sen perässä oleva kirjain on teholuokan tunnus, joka on käytössä ainoastaan merimoottoreissa; voimalaitosmoottoreissa sitä ei ole. Esimerkki: 12V46C tarkoittaa että moottori on 12-sylinterinen V-moottori, jonka sylinterin halkaisija on 46 cm, ja sylinteriteho 975 kW. Wärtsilä valmistaa kaasukäyttöisiä moottoreita, joiden perusrakenne pohjautuu raskaalla polttoöljyllä käyviin moottoreihin. Mallinumerointi noudattelee samaa logiikkaa kuin edellä olevissa dieselmoottoreissakin, mutta kaasukäyttöisyys ilmaistaan seuraavilla kirjainyhdistelmillä. SG-mallit ovat kipinäsytytteisiä, eli niissä on sytytystulpat. DF-malleissa kaasun syttyminen hoidetaan sylinteriin ruiskutettavalla pilottipolttoaineella. DF-mallia (Dual Fuel) voidaan ajaa myös pelkällä polttoöljyllä. Polttoaineen vaihdon voi tehdä myös moottorin ollessa kuormitettuna. DF:n edeltäjä GD-malli edustaa kaasumoottorien vanhempaa sukupolvea, jossa kaasua jouduttiin paineistamaan ennen sylinteriin suihkuttamista ja joka siksi vaatii toimiakseen kalliin ja rikkoutumisherkän lisälaitteiston. Wärtsilän nelitahtiset kaasu- ja monipolttoainemoottorit on esitelty alla mallikohtaisesti mukaan lukien muutamia sylinterikonfiguraatioita.

Lapset:

Elin Ea Gardberg o.s. Arppe , s. 30.12.1891. Tauluun 1044

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1044

XII Elin Ea Clasintytär Gardberg o.s. Arppe, (Taulusta 1043, isä Clas Arppe) s. 30.12.1891, k. 26.10.1981 Helsinki.

Elin Ea Gardberg (Arppe) (1891-1981)

Puoliso: 04.10.1916 Helsinki Axel Werner Verner Antoninpoika Gardberg Yo Hfors reallyc. (fm-yo 1897). Ins.t. (polyt. op.) 1902, jatko-op. Lontoossa ja Saksassa. Tekn. korkeak. tekstiiliteollisuuden prof. 1911-18. Tekn. johtaja (Yhdistyneet Villatehtaat/Hyvinkää) 1917-18, Forssa ab/sitt. Oy Finlayson-Forssa Ab) 1919-51., s. 10.12.1878 Tammisaari, k. 22.05.1964 Helsinki.

GARDBERG, Axel Werner, dipl.ing., teknisk ledare, Forssa. * Ekenäs 10. 12. 78. Föräldrar: fabrikör Anton Gabriel Gardberg. o. Maria Olin. Gift 1916 med Elin Arppe. Student från Svenska reallyceum i H:fors 1897. Bedrev studier i England i 2,5 års tid (City and Guilds of London Institute) och i Tyskland under 1 år (Preussische höhere Fachschule fur Textilindustrie i Aachen och Technikum fur Textilindustrie in Reutlingen, Würtemberg). Företog talrika studieresor till Tyskland, England, Belgien, Schweiz, Tjeckoslovakien, Polen och Sverige. Maskiningenjör från Polytekniska Institutet i Helsingfors 1902. Kardmästare vid Vasa bomullsspinneri (Vasa Bomullsmanufaktur Ab) 1906-09. Professor i mekanisk teknologi vid Tekniska högskolan i Helsingfors 1911-17, teknisk ledare vid De förenade yllefabrikerna i Hyvinge 1917-18, teknisk direktör för Forssa Ab och sedermera Finlayson-Forssa Ab fr.o.m. 1919. Var medlem i Forssa kyrkofullmäktige sedan 1920 och köpingsfullmäktige sedan19 26. Ordf. i direktionen för Forssan työväenopisto sedan 1928. Medlem i Tekniska Föreningen i Finland (1909). Han var stor vän av fotboll och under sin Englandsvistelse blev speciellt Manchester United hans stora favoritlag. Sedermera (1905) introducerade han, tillsammans med två andra samtida, fotbollsspelet i Vasa. Dessa tre fotbollspionärer var också initiativtagare till grundandet av idrottsföreningen Allmänna Idrottskommittén (AIK) i Vasa.

Lähde: https://www.geni.com/people/Axel-Werner-Gardberg/6000000001597318856?through=6000000000663009717.

Lapset:

Elna Maria Charlotta von Troil o.s. Gardberg , s. 30.08.1921 Helsinki. Tauluun 1045

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1045

XIII Elna Maria Charlotta Axelintytär von Troil o.s. Gardberg, (Taulusta 1044, äiti Elin Gardberg) s. 30.08.1921 Helsinki, k. 15.11.2010 Espanja, Madrid.

Puoliso: 22.10.1949 Helsinki Lars Stensson (L.S.) Samuel Verner Steninpoika von Troil Vapaaherra, s. 18.08.1923 Helsinki, k. 1993.
Vanhemmat: Sten Gustaf Samuel Verner von Troil, s. 16.04.1894 Turku ja Carola Pauline Hedvig Johanna Von Troil o.s. Wrede af Elimä, s. 21.07.1897 Perniö (Kemiö), Germundsvedjan puustelli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1046

V Margareta Juhontytär Tawast o.s. Pictorius, (Taulusta 969, äiti Margareta Carlman ent. Pictorius) s. 1631 Kemi, k. 25.09.1695 Pyhäjoki.

1. puoliso: Jaakoppi Josefinpoika Munselius. (Taulu 1168). (Taulu 1169) Ylioppilas Turussa 1644, Pohjanmaan lainlukija ja Pietarsaaren pormestari, valtiopäivämies 1659-1990, s. Uusikaarlepyy, k. 25-29.10.1669 Pietarsaari. Ylioppilas Turussa kl. 1644 Munselius Jac. Josephi _ 21. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Iacobus Josephi Munselius. | Borgmästare i Jacobstad. Oraatio 20.3.1645. Turun hovioikeuden auskultantti. — Turun hovioikeuden asiakirjakirjuri 1649. Pietarsaaren pormestari 1653–69, samalla Pietarsaaren postimestari, Pohjanmaan kruununtuomiokunnan lainlukija 1653–69 sekä Kaarleporin ja Vöyriporin vapaaherrakuntien alilaamanni 1664–69. Valtiopäivämies 1659–60. (GS 8905).
Vanhemmat: Josef Munselius, s. Uusikaarlepyy, k. 1649 Uusikaarlepyy ja Susanna Munselius o.s. Witting, s. 1600 Kokkola, k. 1645 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Jaakoppi Munselius k. jälkeen 1700 Vesilahti, Halme. Sota-auditööri jo 1691. Ylioppilas Turussa sl. 1669 [Munselius] Jac. Jac. Ostrob _ 99. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1669] Jacobus Jacobi Munselius. — Turun kämnerioikeuden notaari 1675. Turun ja Porin läänin lääninsihteeri 1687. Sotatuomari (militie auditeur) Turun läänissä 1688. Asianajaja Turussa vuoteen 1695. Omisti Vesilahden Halmeen kartanon. † luultavasti siellä 1700-luvun alussa. (GS 8906 & Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852).

2. puoliso: Juho Henrikinpoika Tawast. (Taulu 193). (Taulu 584). (Taulu 657) Pyhäjoen kirkkoherra 1680, valtiopäivämies 1686. Juho oli turkulaista pappissukua, s. noin 1626 Turku, k. noin 1689 Pyhäjoki.

Johan Tavast Johannes Henrici, Aboensis 736. Vht: turkulainen kauppias, raatimies Henrik Mattsson Tavast († 1667) ja N.N. Ylioppilas Turussa 1649/50 Tavast Joh. Henrici Ab _ 36. Respondentti 17.1.1652, pr. Eskil Petraeus U1. — Pietarsaaren pitäjän kappalainen 1652. Pyhäjoen kirkkoherra 1680. Valtiopäivämies 1686. † Pyhäjoella 1689.

Pso: 1:o Anna Eriksdotter Sursill; 2:o Margareta Johansdotter Pictorius tämän 2. avioliitossa († 1695).

Pson edell. aviomies: Pietarsaaren pormestari, alilaamanni Jakob Munselius 376 (yo 1644, † 1669).

Veli: Etelä-Suomen laamanni, FM Henrik Tavast, aatel. 1664 Tavastén 475 (yo (1645), † 1706).

Poika: ylioppilas Erik Tavast 3051 (yo 1683, † 1692).

Poika: Pyhäjoen siltavouti Isak Tavast 3052 (yo 1683).

Sisarenpoika: Askaisten pitäjänapulainen Karl Thelin 2797 (yo 1679, † 1740).

Lanko: Uudenkaarlepyyn kappalainen Petter Pictorius 988 (yo 1653, † 1672).

Vävy: Raahen pormestari Henrik Corte 1793 (yo 1665, † 1706).

Vävy: Saloisten kappalainen, FM Johan Salonius 2443 (yo 1676, † 1687).

Vävy: pataljoonansaarnaaja Jakob Julenius 2915 (yo 1681, † 1691).

Vävy: Haapaveden kappalainen Karl Kranck U404 († 1695).

Vävy: Kuusamon kirkkoherra Sigfrid Bonelius 3470 (yo 1687, † 1716).

Vävy: Pyhäjoen kappalainen Josef Carlander U459 († 1699).

Vävy: Haminan kaupunginsihteeri Pehr Nyman 4815 (yo 1704, † 1728).
Vanhemmat: Henrik Tawast, s. 1600 Turku, k. 10.03.1667 Turku ja Maria Tawast, k. 1630 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1047

V Susanna Johanintytär Carlman o.s. Pictorius, (Taulusta 969, äiti Margareta Carlman ent. Pictorius) s. noin 1632, k. 1697.

Susanna Pictorius s.noin 1630, k. 1697.

Hän otti elämänkumppanikseen (1) Knut Carlman. Vanhemmat: Jakob Carlman ja Margaretha Witting. Knut Carlman oli s. noin 1630, Finland, k. __.10.1656, Kurland, Kuurinmaa. Arvo/ammatti: Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pastori.

Hän otti elämänkumppanikseen (2) Johan Forsman.35 Vanhemmat: Petter Petri Petrejus ja Anna Forsman. Johan Forsman oli s. 1626, Nordmaling, Sverige, k. 1683, Kajaani, Finland. Arvo/ammatti: Kajaanin linnan päällikkö ja komendantti 1681, majuri.

Ylioppilas Turussa (pohj.) 1644. Han blef 1644 Student i Upsala; 1648 Regementsskrifvare vid Drottning Christinas Lifgarde, hvilket han 1650 åtföljde till Tyskland; Commendant i Uleåborg 1675 och sedan i Cajanaborg 1680.

Lapset Susanna Pictorius ja Knut Carlman:

i. Jakob Carlman, s. noin 1650, k. 1680, Uusikaarlepyy.

Lapset Susanna Pictorius ja Johan Forsman:

i. Johan Forsman, s. 1655, Uusikaarlepyy, k. 1707, Uusikaarlepyy.

ii. Anna Forsman,36 s. noin 1655, k. ennen 1664. Eli 1660, kuoli kaikesta päättäen v:een 1664 mennessä.

iii. Anna Forsman, s. 1664, k. 1726, Oulu.

iv. Carl Forsman, s. noin 1665, k. 9 Tou. 1715, Stockholm, Sverige.
.

1. puoliso: Jakob Canutus Jakobinpoika Carlmannus e. Carlman. (Taulu 1183). (Taulu 1184) Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååthin rykmentin) rykmentinpastori 1654., s. Uusikaarlepyy, k. 10/1656 Kuurinmaa sotaretkellä.

Carlmannus, Canutus Jacobi (K 1656)

Carlman, Chanutus Jacobi, Cnut / Knut Jakobsson

S ilmeisesti Uusikaarlepyy. V Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Jacobus Jacobi Carlman ja hänen 1. puolisonsa Margareta Knutsdotter Witting.

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1644; piti Turun akatemiassa opinnäytepuheen dogmatiikan alalta (Oratio de nato Jesu Christo) 16.12.1644 (julkaistiin painettuna Turussa 1645); mainitaan konsistorin pöytäkirjassa vielä 1645.

Uudenkaarlepyyn kappalainen ilmeisesti noin 1645. Uudenkaarlepyyn asukkaat anoivat kesällä 1650 Carlmannusta kirkkoherrakseen isänsä jälkeen ja mainitsevat kuningatar Kristiinalle osoitetussa, 2.7.1650 päivätyssä anomuskirjelmässä tämän palvelleen kappalaisena seurakuntaa viiden vuoden ajan. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååthin rykmentin) rykmentinpastori 1654.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (14).12.1650 ja 7.4.1655.

K Kuurinmaa sotaretkellä rykmenttinsä mukana lokakuussa 1656.

P äitipuolensa tytär Susanna Johansdotter Pictoria hänen 1. avioliitossaan, K toistamiseen leskeksi jäätyään 1697, PV Kemin kirkkoherra Johannes Olai Pictorius ja Margareta Pettersdotter Arctophilacia hänen 1. avioliitossaan.

Susanna Pictorian P2 Kajaanin linnan päällikkö ja komendantti, majuri Johannes Pettersson Forsman (alkuaan Forselius), S Nordmaling, Ruotsi 1626, K 1683.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=391

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1644 Knut Carlmannus Canutus Jacobi, Ostrobotniensis 378. Vht: Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Jakob Carlman (Jacobus Jacobi, † 1653) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Knutsdotter. Ylioppilas Turussa kl. 1644 Carlmannus Chanut. Jacobi _ 21. Oraatio 16.12.1644. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Canatus Iac. Carlmannus. | Sacellan i NyCarleby, sedan Regements Pastor vid Österbottens Regemente. Dog i Polen 1655. — Uudenkaarlepyyn kappalainen (noin 1645?). Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååtin rykm.) rykmentinpastori 1654. † 10.1656. Pso: Susanna Johansdotter Pictorius tämän 1. avioliitossa.

Knut Carlman. Vanhemmat: Jakob Carlman ja Margaretha Witting. Knut Carlman oli s. noin 1630, Finland, k. __.10.1656, Kurland, Kuurinmaa. Arvo/ammatti: Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pastori.

Lähde: http://www.geni.com/people/Jacobi-Carlmannus/6000000008338881747?through=6000000010441967644.
Vanhemmat: Jakob Carlman, s. 23.07.1602 Pietarsaari, k. 5/1653 Uusikarlepyy ja Margareta Carlman o.s. Witting, s. Kokkola, k. 1650 Uusikarlepyy.

2. puoliso: Johan Petterinpoika Forsman (Petrejus). (Taulu 641) Han blev år 1659 utnämnd till "hauptman" över Klas Totts grevskap Carleborg och bosatte sig på Forsbacka., s. 1626 Ruotsi, Nordmaling, k. 1683 Kajaani.

Johan Forsman, född 1616 i Sverige, död 1683 i Kajana. Han blev år 1659 utnämnd till "hauptman" över Klas Totts grevskap Carleborg och bosatte sig på Forsbacka. Ägde även grannhemmanet Jutbacka. Han är den finländska stamfadern till släkterna Forsman, Koskimies, Yrjö-Koskinen. [Läs mer: Forsmans och andra fogdars öden och äventyr av V.K.E. Wichmann. Han var gift med Susanna Pictoria, änka efter kapellanen i Nykarleby Knut Jakobsson Carlman som var son till förra ägaren till Forsbacka, Jacobus Carlman. Efter mannens död står hon som ägare till Forsbacka till år 1695.

Lapset:

Johan Forsman , s. 1655 Uusikaarlepyy. Tauluun 1048

Carl Forsman Ylioppilas Turussa sl. 1680 [Forsman] Carol. Johannis Ostrob _ 148. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1680] Carolus Joh. Forsman. Viron reduktiokomission kanslisti. Kokkolan pormestari 1693, samalla postimestari 1705. Valtiopäivämies 1693, 1697 ja 1713–14., s. 1665 Uusikaarlepyy, k. 09.05.1715 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1048

VI Johan Johaninpoika Forsman, (Taulusta 1047, äiti Susanna Carlman) Uudenkaarlepyyn kappalainen 1681, kirkkoherra 1693., s. 1655 Uusikaarlepyy, k. 1707 Uusikaarlepyy.

Även stamfar till släkten Koskimies och Yrjö-Koskinen. Student i Uppsala 1644. 1675 utnämnd till kommendant i Uleåborg och 1681 till samma befattning i Kajana. 1660 med drottning Kristinas livgarde i Tyskland som regementskrivare frö livgardet. Major, befallningsman för grevskapet Carleborg i Nykarleby. Flyttade 1675 fr. Nykarleby till Uleåborg. Innehade Forsbacka hemman och från 1664 även Juthbacka. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1674/75 Johan Forsman Johannes Johannis, Nycarlebyensis 2365. Vht: Kajaanin linnan komendantti Johan Pettersson Forsman (aikaisemmin Petrejus, † 1682) ja Susanna Johansdotter Pictorius tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Turussa 1674/75 Forsman Joh. Joh. Neocarl: _ 116. Respondentti 11.12.1678, pr. Johan Flachsenius 981. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.2.1681. — Uudenkaarlepyyn kappalainen 1681, kirkkoherra 1693. † Uudessakaarlepyyssä 1707. Pso: 1:o Magdalena Vilhelmsdotter Ross;Pso: 2:o Brita Henriksdotter Hoffrenius.

Lähde: http://www.geni.com/people/Johan-Forsman/6000000003340372302?through=6000000015921735059.

1. puoliso: Brita Henrikintytär Forsman ent. Neostadius o.s. Hoffrenius. (Taulu 632). (Taulu 641) s. 1660 Sotkamo, k. 1739 Uusikaarlepyy.
Vanhemmat: Henricus Hoffrenius e. Houru, s. 1629 Oulu, k. 1710 IIsalmi ja Elisabet Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1632 Oulu, k. 1710 IIsalmi.

2. puoliso: Magdalena Wilhelmintytär Forsman o.s. Ross s. 1664 Uusikaarlepyy, k. 1705 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Johan Forsman , s. 30.01.1699 Uusikaarlepyy. Tauluun 1049

Karl Forsman , s. 13.08.1698 Uusikaarlepyy. Tauluun 1050

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1049

VII Johan Johaninpoika Forsman, (Taulusta 1048, isä Johan Forsman) Kruunupyyn kappalainen 1735., s. 30.01.1699 Uusikaarlepyy, k. 24.05.1780 Kruunupyy.

Yo Uppsalassa 15.11.1717 Johan Forsman U655. * Uudessakaarlepyyssä 30.1.1699. Vht: Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Johan Forsman 2365 (yo 1674/75, † 1707) ja hänen 1. puolisonsa Magdalena Ross. Ylioppilas Uppsalassa 15.11.1717 Johannes Forsman Ostro-Bothniensis ‹Exul›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 29.6.1726. — Kokkolan pitäjänapulainen 1726, pedagogi 1730. Kruunupyyn kappalainen 1735. † Kruunupyyssä 24.5.1780.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U655
.

Kruunupyyn kirkko ympäristöineen edustaa perinteistä pohjalaisen jokivarsiasutuksen kirkonkyläkeskusta yhteisöllisine kokoontumispaikkoineen. Empirekirkon on rakentanut kuuluisaan pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun kuulunut Heikki Kuorikoski 1822 pohjanaan Yli-intendentinviraston suunnitelmat. Kirkon ympäristöön kuuluu kappalaisen pappila sekä matkan päässä kirkkoherran pappila Torgare. Kirkon läheisyydessä on säilynyt myös käräjätalo. Kirkonkylän rungon muodostaa kylän halki virtaava Kruunupyynjoki ja sen polveilua seuraava kylätie. Historiallinen rakennuskanta keskittyy joen rannoille. Kylätaajaman reunalla oleva suuri puukirkko tapuleineen hallitsee maisemaa. Kappalaisen pappila sijaitsee joen etelärannalla ja kirkkoherran pappila, Torgaren pappila, kirkonkylän itälaidalla joen vartta seuraavan vanhan maantien varrella. Kirkon vieressä jokirannassa on paikalliseen talonpoikaiseen tapaan rakennettu käräjätalo, joka on lajissaan ainutlaatuinen. Käräjätalon länsipuolella, Åminnestanissa on yksi harvoista maassamme säilyneistä kirkkotuparyhmistä. Vanhat kirkkotuvat on muutettu pysyväisasunnoiksi. Joen puistomaisella etelärannalla on kappalaispappilan lisäksi muutamia vanhoja pihapiirejä ja pohjoisrannan tien varrella pienimuotoista asutusta. Kaksi myllyä, Biskopskvarnen ja Persjönskvarnen antavat visuaalisen lisänsä jokimaisemalle. Kruunupyyn empirekirkko on pohjamuodoltaan sisäviisteinen ristikirkko. Ristikeskuksen laajuiselta kahdeksankulmaiselta attikalta kohoaa pieni lanterniini. Ristivarsissa on tympanonpäädyt. Kirkkosalissa on ristikeskuksen laajuinen laakea välikattokupoli, seiniä jäsennöi voimakas kattolista ja ikkunoiden kummankin puolen sijoitetut pilasterit. Edellisestä kirkosta peräisin olevat alaveteliläisen kirkkomaalari Johan Backmanin 1750-luvun lopulla tekemät maalaukset on sijoitettu sakariston kuorista erottavaan seinään ja pohjois- ja eteläristin itäseiniin. Myös komea saarnastuoli kaikukatoksen veistoksineen on Backmanin valmistama. Kruunupyyn kellotapuli on vanhin säilynyt pohjalainen renessanssitapuli. Kellotapulin rakentamisajankohdan tiedot vaihtelevat vuodesta 1675 aina 1690-luvun alkupuolelle. Torgaren pappilan rakennukset ja pihapiiri kuvastavat selkeästi pappilakulttuuria ja pappiloitten rakennustapaa vaiheessa, jolloin pappilan talous perustui maanviljelykseen. Pappilan rakennukset on sijoitettu kahteen pihapiiriin. Pappilan päärakennuksessa on symmetrinen karoliininen pohjakaava keskeissaleineen. Pappilan talouskeskuksen rakennuskantaan kuluu myös 1840-luvun renkitupa, mankelitupa ja kivinavetta. Kruunupyyn seurakunta perustettiin 1607 Pietarsaaren ja Kaarlelan emäseurakuntien osista. Kruunupyyn nykyinen kirkko on järjestyksessään neljäs. Kirkon suunnittelun lähtökohtana oli Yli-intendenttiviraston piirustus vuodelta 1796. Kirkko rakennettiin 1822 rakennusmestari Heikki Kuorikosken johdolla. Samaan aikaan kunnostettiin tapuli. Empiretyylinen ulkovuoraus tehtiin 1824. Kirkkoa korjattiin 1951-1952, jolloin mm. kirkon penkit uusittiin. Kruunupyyn kirkkoherran virkatalo rakennettiin seurakunnan muodostamisen aikaan tuolloisen kappelin läheisyyteen. Torgare liitettiin kirkkoherran taloon 1600-luvun puolivälissä. Pappilan päärakennus pystytettiin aikaisemman paikalle rakennusmestari Hans Riskan johdolla 1796. Rakennuksen runkoa jatkettiin 1856 länsipäädystä ja tässä vaiheessa rakennus sai keltaisen värin. Torgaren pappila liittyy joidenkin maamme merkkihenkilöiden elämänvaiheisiin. Siellä vierailivat mm. H.G. Porthan, joka vietti osan lapsuuttaan pappilassa enonsa, kirkkoherra Gustaf Jusleniuksen luona, sekä J.L. Runeberg.

1. puoliso: Kruunupyy Elisabet Erikintytär Forsman o.s. Cajanus s. 01.06.1707 Kruunupyy, k. 14.09.1745 Kruunupyy.
Vanhemmat: Erik Cajanus, s. 1675 Sotkamo, k. 26.04.1737 Kruunupyy ja Margareta Cajanus o.s. Lund, s. 20.07.1682.

Lapset:

Jacob Forsman s. 08.03.1739 Kruunupyy.

Margaretha Elisabeth Forsman s. 25.04.1740 Kruunupyy, k. 21.06.1740 Kruunupyy.

Johannes Forsman s. 17.08.1742 Kruunupyy, k. 29.08.1742 Kruunupyy.

Gabriel Forsman s. 29.07.1744 Kruunupyy, k. laskettu 18.08.1744 Kruunupyy.

2. puoliso: 15.10.1746 Pietarsaari, Pedersöre Brita Erikintytär Forsman ent. Cederberg o.s. Fant s. 13.06.1709 Pietarsaari, Pedersöre, k. 01.04.1750 Kruunupyy.

Lapset:

Johannes Forsman s. 25.01.1748 Kruunupyy.

Brigitta Elisabeth Forsman s. 19.05.1749 Kruunupyy, k. 24.06.1749 Kruunupyy.

3. puoliso: 16.10.1750 Kalajoki Magdalena Elisabet Fabianintytär Forsman o.s. Gutzén s. 05.04.1727, k. 14.11.1758 Kruunupyy.

Lapset:

Elisabeth Margareta Forsman s. 09.06.1753 Kruunupyy.

4. puoliso: 28.12.1759 Teerijärvi Anna Forsman o.s. Gezelius s. 1706, k. 31.05.1781 Kruunupyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1050

VII Karl Johaninpoika Forsman, (Taulusta 1048, isä Johan Forsman) Omisti talon Kokkolassa vuoteen 1725. Kannuksen kappalainen s.v., s. 13.08.1698 Uusikaarlepyy, k. 25.12.1750 Kannus.

Yo Uppsalassa 2.4.1717 Karl Forsman U652. * Uudessakaarlepyyssä 13.8.1698. Vht: Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Johan Forsman 2365 (yo 1674/75, † 1707) ja hänen 1. puolisonsa Magdalena Ross. Ylioppilas Uppsalassa 2.4.1717 Carolus Forsman O.bothn. Vihitty papiksi Växjön hiippakunnassa 1721. — Visingsön koulun vt. konrehtori Smålandissa 1721. Palasi Suomeen 1722. Omisti talon Kokkolassa vuoteen 1725. Kannuksen kappalainen s.v. † Kannuksessa 25.12.1750.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U652
.

Puoliso: Kristina Johanintytär Forsman o.s. von Streitbach s. 30.09.1690 Ruotsi, k. 03.01.1770 Kannus.

Lapset:

Magdalena Flander o.s. Forsman , s. 18.12.1723. Tauluun 1051

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1051

VIII Magdalena Karlintytär Flander o.s. Forsman, (Taulusta 1050, isä Karl Forsman) s. 18.12.1723, k. 12.05.1781 Paavola.

Puoliso: Jakob Jakobinpoika Flander Siikajoen pitäjänapulainen Paavolassa 1754., s. 18.04.1722 Vähäkyrö, k. 21.02.1776 Paavola.

sl. 1744 Jakob Flander 7029. * Vähässäkyrössä 18.4.1722. Vht: Perkiön Flanderin talollinen Vähässäkyrössä Jakob Flander ja N.N. Vaasan triviaalikoulun oppilas 7.9.1733 – 1743. Ylioppilas Turussa sl. 1744 Flander Jac. Ostrob _ 402. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1744 [1744] Jacobus Flander. 1747. Adjunctus sacellani Lochtoënsis. 1753. Adjunctus Ministerii Sijkajokiensis constitutus. ‹Vuosiluku 1775 on sittemmin korjattu vuodeksi 1766.› mortuus. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.3.1747. — Kannuksen kappalaisen apulainen 1747. Siikajoen pitäjänapulainen Paavolassa 1754. † Paavolassa 21.2.1776.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7029.

Lapset:

Magdalena Ståhlberg o.s. Flander , s. 25.12.1753 Kannus. Tauluun 1052

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1052

IX Magdalena Jakobintytär Ståhlberg o.s. Flander, (Taulusta 1051, äiti Magdalena Flander) s. 25.12.1753 Kannus, k. 01.10.1787 Utajärvi.

Puoliso: Gabriel Johan Gabrielinpoika Ståhlberg. (Taulu 550) Sotkamon kappalainen 1808. Varapastori. Koskenperkaaja., s. 25.02.1741 Muhos, Laitasaari, k. 22.09.1819 Sotkamo.

Ylioppilas Turussa sl. 1758 [Ståhlberg] Gabr. Ostrob _ 461. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.10.1758 [1758] Gabriel Ståhlberg d 11 October. | Dubia jactatus fortuna, an unqvam sacerdotio fungeretur; A:o 1766 examen feliciter præstitit, sacerdos bono tandem cum omine Holmiæ factus est sub comitiis. Patrisq: constitutus adjunctus in Muhois. | Sacellanus in Utajärvi 1773. | Propter operam in torrentibus fluvii Uloënsis, præsertim Niskakoski, navigabilibus reddendis consumptam nummo honorario aureo donatus. Sacellanus in Sotkamo. Obiit 1819. Todistus ordinaation hakemista varten pöytäkirjassa 2.5.1763. Todistus registratuurassa 11.5.1765. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 3.6.1766. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Tukholmassa) 11.7.1766. — Utajärven kappalaisen (isänsä) apulainen 1766, kappalainen siellä 1773. Sotkamon kappalainen 1808. Varapastori. Koskenperkaaja. † Sotkamossa 22.9.1819.
Vanhemmat: Gabriel Ståhlberg, s. 23.07.1699 Rauma, k. 08.04.1767 Muhos, Laitasaari ja Elsa Elisabet Ståhlberg o.s. Groop, s. 1707 Muhos, k. 08.08.1864 Muhos.

Sotkamon kirkko on Sotkamon seurakunnan kirkko. Kirkossa on noin 1 400 istumapaikkaa, ja se on näin ollen Kainuun kirkoista suurin. Sotkamon seurakunta on Kainuun vanhoja seurakuntia, joka erotettiin Paltamon emäseurakunnasta vuonna 1647. Nykyinen kirkkorakennus on järjestyksessään jo viides kirkko seurakunnan historiassa. Vanhemmat kirkot tuhoutuivat tulipalossa tai ne purettiin huonokuntoisina. Lääninarkkitehti Johan Oldenburgin vuonna 1854 suunnittelema kirkko rakennettiin vuosina 1860–1870. Rakentaminen sijoittui nälkävuosiin, jolloin neljäsosa Sotkamon väestöstä kuoli nälkään. Myös kirkkoherra ja rakennustöiden urakoitsija kuolivat. Kirkko vihittiin käyttöön vuoden 1870 elokuussa. Se on empiretyylinen päätytornillinen pitkäkirkko. Kirkon alttaritaulun Kristuksen ylösnousemus on maalannut taiteilija Severin Falkman vuonna 1877. Talvisodan aikana maaliskuussa 1940 kirkkoon osui kaksi lentokoneesta pudotettua pommia, joista toinen räjähti ja vaurioitti muun muassa alttaritaulua. Kirkkoon mahtui alun perin 2 300 henkeä, mutta vuosien 1954–55 peruskorjauksen ja vuonna 1996 rakennettujen uusien urkujen asennuksen jälkeen tilat ovat pienentyneet noin tuhannella.

Lapset:

Jacob Gabriel Ståhlberg , s. 29.03.1771 Paavola. Tauluun 1053

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1053

X Jacob Gabriel Gabrielinpoika Ståhlberg, (Taulusta 1052, äiti Magdalena Ståhlberg) Hyrynsalmen kruununnimismies., s. 29.03.1771 Paavola, k. 09.11.1806 Hyrynsalmi.

Puoliso: Eva Magdalena Gabrielintytär Ståhlberg o.s. Lagerberg s. 28.02.1773 Hailuoto, k. 1844 Paltamo.

Lapset:

Carl Henrik Ståhlberg , s. 15.04.1799 Hyrynsalmi. Tauluun 1054

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1054

XI Carl Henrik Jacobinpoika Ståhlberg, (Taulusta 1053, isä Jacob Ståhlberg) Pielaveden kirkkoherra 1855 (virkaan 1858), virkavapaa 1871., s. 15.04.1799 Hyrynsalmi, k. 01.11.1878 Pielavesi.

Ylioppilas Turussa 26.10.1819. Pohjalaisen osakunnan jäsen 29.10.1819 [1819] Carolus Henricus Ståhlberg die XXIX Octobris Natus die XV Aprilis MDCCLXXXXIX. | Philosophiæ Candidatus 1827. Promotus 1832. Officio Curatoris functus a. 15 Sept. 1832 usque ad 30 Jan. 1834. | Theologiæ Lector vid Wiborgs Gymnasium 1842. Stipendiaattiteesi 13.11.1822, pr. Daniel Johan Myréen U939. Respondentti 12.6.1824 pro exercitio, pr. Johan Jakob Tengström 11688. FK 13.6.1828. FM 21.6.1832. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 18.12.1847. — Pohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1832–34. — Aleksanterin yliopiston kirjaston ylim. amanuenssi 1829, vakinainen s.v. Helsingin yksityislyseon opettaja 1831, esimies 1840. Porvoon lukion vt. uskonnon, filosofian ja eksegetiikan yliopettaja 1841. Viipurin lukion vt. yliopettaja s.v., 1. teologian lehtori s.v. Rovasti 1849. Pielaveden kirkkoherra 1855 (virkaan 1858), virkavapaa 1871. † Pielavedellä 1.11.1878.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13328.

Puoliso: Anna Sofia Aronintytär Ståhlberg o.s. Wenell. (Taulu 342) s. 12.07.1822 Kuopio, k. 04.04.1908 Pielavesi.

Lapset:

Fredrik August Teräksinen e. Ståhlberg , s. 12.06.1863 Pielavesi. Tauluun 342

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1055

IV Sara Petruksentytär Lauraeus o.s. Arctophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) Kalajoen nimismies miehensä kuoltua 1670-1675., s. 1605 Kalajoki, k. 1694 Kalajoki.

Puoliso: Olof Sigfridinpoika Lauraeus Kalajoen nimismies., s. 1610 Kalajoki, k. 1670 Kalajoki.

Lapset:

Gabriel Lauraeus , s. 1649 Kalajoki. Tauluun 1056

Kristina Wegelius o.s. Lauraeus , s. 1650 Kalajoki. Tauluun 1057

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1056

V Gabriel Olofinpoika Lauraeus, (Taulusta 1055, äiti Sara Lauraeus) Turun tuomiokapitulin varanotaari 1670, notaari 1673, samalla tuomiokirkon taloudenhoitaja 1678., s. 1649 Kalajoki, k. 20.01.1681 Turku.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1666 Gabriel Lauraeus Gabriel Olai, Ostrobotniensis 1851. * noin 1649. Vht: Kalajoen nimismies Olof Sigfridsson Laurila ja Sara Pettersdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1666 Lauræus Gabr. Olai _ 89. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1666] Gabriel Lauræus. | Notarie i DomCapitlet i Åbo 1673, och tillika Domkyrko Sysloman ifrån år 1678. Död 1681. — Turun tuomiokapitulin varanotaari 1670, notaari 1673, samalla tuomiokirkon taloudenhoitaja 1678. † Turussa 20.1.1681. Pso: Katarina Tomasdotter Rajalenius tämän 1. avioliitossa († 1710).

Puoliso: 02.07.1673 Katarina Tomaksentytär Hartman ent. Lauraeus o.s. Rajalenia (Rajalenius). (Taulu 61) s. 1648 Huittinen, k. 19.02.1710 Tyrvää.
Vanhemmat: Tomas Rajalenius, s. Huittinen, Raijala, Mattila, k. 23.01.1688 Tyrvää ja Catharina Rajalenius o.s. Mulinus (Muuli), s. Turku, k. 02.10.1710 Tyrvää.

Lapset:

Sara Gisselkors o.s. Lauraeus , s. noin 1674 Muhoskylä. Tauluun 61

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1057

V Kristina Olofintytär Wegelius o.s. Lauraeus, (Taulusta 1055, äiti Sara Lauraeus) s. 1650 Kalajoki, k. 1720 Tyrvää.

Puoliso: 1684 Johan Tuomaksenpoika Wegelius e. Uppa Tyrvään kirkkoherra 1697. Rovasti 1706. Lääninrovasti 1707., s. 12/1659 Seinäjoki, Ilmajoki, k. 03.05.1725 Tyrvää.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: Yo Uppsalassa 15.9.1680 Johan Wegelius Johannes Thomæ, Ostrobotniensis U394. * noin 1660. Vht: Seinäjoen kylän Uppalan talollinen Ilmajoella Tomas Jakobsson ja Karin Josefsdotter. Oulun pedagogion oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 15.9.1680 Johannes Thomæ Vegelius O-Bothniensis cum testimonio Rectoris Scholæ Uloensis. — Oulun triviaalikoulun ylempi kollega 1685. Pudasjärven kirkkoherra 1689, pidätetty virantoimituksesta pietistisenä 1691, sai luvan palata papinvirkaan 1692. Paimion kappalainen 1693. Tyrvään kirkkoherra 1697. Rovasti 1706. Lääninrovasti 1707. Isonvihan aikana paossa Torniossa 8½ vuotta. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1696, saarnaaja pappeinkokouksessa 1701. † Tyrväällä 3.5.1725.

Pso: 1684 Kristina Lauraeus.

--------------------

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2639:

Vegelius, Johannes Thomae (1659–1725) Weggelfius / Wegelius, Johan Tomasson S Seinäjoki, Ilmajoki ilmeisesti joulukuun lopulla 1659. V Ilmajoen pitäjän Seinäjoen kylän Uppalan talollinen Tuomas Jaakonpoika / Thomas Jakobsson Uppa ja Kaarina Joosepintytär / Karin Josefsdotter. Kävi Oulun pedagogiota. Ylioppilas (O-Bothniensis, Johannes Thomae Vegelius cum testimonio Rectoris Scholae Uloensis) Uppsalassa 15.9.1680. Oulun triviaalikoulun ylempi kolega (collega superior) 1685 Laurentius Andreae Ulstadiuksen eron jälkeen; Pudasjärven kirkkoherra 1689. Wegelius joutui Pudasjärvellä alusta alkaen huonoihin väleihin kirkkoherran virkaa menestyksettä hakeneen seurakunnan kappalaisen Johannes Olai Keckmanin kanssa tämän syyttäessä esimiestään harhaoppien kannattajaksi. Wegelius tuomittiin yltiöpietistinä virasta pidätettäväksi ja erotettiin kirkkoherranvirasta 1691; kuningas vahvisti erottamispäätöksen 8.9.1692. Uudelleen kuulusteltuna 1692 Wegelius antoi vakuutuksen puhdasoppisuudestaan, hänet otettiin takaisin papistoon ja hänelle määrättiin annettavaksi sopiva virka Turun hiippakunnassa. Paimion kappalainen 1693, astui virkaan 1694; Tyrvään kirkkoherra 1697; rovasti 1706; Tyrvään rovastikunnan lääninrovasti 1707, suoritti yhdessätoista seurakunnassa yhteensä 64 rovastintarkastusta 1707–1713. Isonvihan aikana venäläisten miehitysjoukkojen kiduttamaksi joutunut Wegelius pakeni 1713 seurakunnastaan Tornion Lappiin, missä "lymyi Lapinmaan matalissa majoissa" 8,5 vuotta. Hän palasi virkaansa Tyrvään seurakuntaan 1722. Synodaaliväitöksen respondentti (synod. resp.) Turun pappeinkokouksessa 1696, opponentti (opp.) 1700, saarnaaja (conc.) (suomeksi) 1701. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 22.2.1696 ja 20.12.1711.

Omisti Tyrvään Kiikassa Jaamalan ratsutilan vuodesta 1703. (Lempiäinen 1967).. K Tyrvää 3.5.1725.

P 1684 Kristina Olofsdotter Lauraea, PV Kalajoen nimismies Olavi Sipinpoika / Olof Sigfridsson Laurila ja Saara Pietarintytär / Sara Persdotter.
Vanhemmat: Tuomas Uppa, s. 1635 Seinäjoki, Ilmajoki, k. 1695 Seinäjoki, Ilmajoki ja Kaarina Uppa o.s. Kärkelä, s. 1632 Ilmajoki, Nikkola, k. 29.06.1709 Tyrvää.

Lapset:

Sara Katarina Polviander o.s. Wegelius , s. 06.01.1690 Pudasjärvi. Tauluun 1058

David Wegelius , s. 04.04.1696 Paimio. Tauluun 1110

Gabriel Wegelius , s. 05.09.1702 Tyrvää. Tauluun 1140

Kristina Enckell o.s. Wegelius , s. 28.08.1700 Tyrvää. Tauluun 1141

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1058

VI Sara Katarina Johanintytär Polviander o.s. Wegelius, (Taulusta 1057, äiti Kristina Wegelius) s. 06.01.1690 Pudasjärvi, k. 30.01.1739 Mouhijärvi.

Puoliso: 03.03.1710 Mouhijärvi Mikael Simoninpoika Polviander. (Taulu 686) Mouhijärven kirkkoherra 1722., s. 1685 Kokemäki, Askola, k. 08.03.1743 Mouhijärvi.

Ylioppilas Turussa sl. 1702 [Polviander] Mich. Satac. _ 246. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 21.9.1702 [1702] 21 Sept. Michaël Polwiander | Adjunctus Ministerij in Tyrwis. | Phil: Magister promotus 1712. | Rector Scholæ Biörneburgensis constitutus 1712. | Jam Past:r Mouhijerfviensis | obiit 1743. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1709. Respondentti 19.12.1711 pro gradu, pr. Petter Hahn 2187. FM 15.2.1712. — Tyrvään kirkkoherran apulainen 1709. Porin pedagogion rehtori 1712. Mainitaan isonvihan aikana pakolaisena Ruotsissa (1717, 1720). Toisen tiedon mukaan Rauman triviaalikoulun vt. rehtorina isonvihan aikana 1717–21. Mouhijärven kirkkoherra 1722. Puhuja pappeinkokouksessa Turussa 1721.
Vanhemmat: Simon Polviander e. Knuuttila, s. 1645 Kiukainen, Kölypolvi, Knuutila, k. 1711 Ikaalinen ja Anna Polviander o.s. Barck, k. 8/1729 Kokemäki, Askola.

Lapset:

Isak Polviander , s. 19.06.1712 Tyrvää. Tauluun 1059

Sara Eneberg o.s. Polviander , s. 24.05.1722 Mouhijärvi. Tauluun 1107

Maria Rothovius o.s. Polviander , s. 29.11.1729 Mouhijärvi. Tauluun 686

Margareta Fonselius o.s. Polviander , s. 06.02.1726 Sastamala. Tauluun 1108

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1059

VII Isak Mikaelinpoika Polviander, (Taulusta 1058, äiti Sara Polviander) Mouhijärven kirkkoherra 1744, lääninrovasti 1772., s. 19.06.1712 Tyrvää, k. 04.04.1796 Mouhijärvi, Pappila.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1729 Isak Polviander 5659. * Tyrväällä 19.6.1712. Vht: Mouhijärven kirkkoherra, FM Mikael Polviander 4702 (yo 1702, † 1743) ja hänen 1. puolisonsa Sara Katarina Wegelius. Porin triviaalikoulun oppilas 1722 (cl. syntact.). Ylioppilas Turussa kl. 1729 [Polviander] Isaac. Michaelis _ 323. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.2.1729 [1729. d: 18 Feb:] Isaacus Mich: Polviander. Mouhijärviensis. | S. ordinibus initiatus et Sacellanus Legion. Pedestris Biorneburg:s constitutus 1737. | Pastor in Mouhijærvi 1744. | Præpositus contractus. Vihitty papiksi 1737. — Porin läänin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaaja (asuen Ikaalisissa) 1737. Mouhijärven kirkkoherra 1744. Lääninrovasti 1772. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1746 ja 1751, saarnaaja pappeinkokouksessa 1773. † Mouhijärvellä 4.4.1796. Pso: 1738 Katarina Rajalin († 1789).

Mouhijärven kirkko. Kuva Carita Malkamäki. Tyrvään ja Mouhijärven kirkot ovat aikalaisia, joissa on paljon samaa. Arkkitehti P. J. Gylichin suunnittelemat punatiilirakennukset muistuttavat ulkoisesti toisiaan, sisällä katon kupolirakenteet ovat samantyyppiset, samoin valkeat, kultakoristeiset saarnastuolit. Ensimmäisen saarnahuoneen mouhijärveläiset saivat 1500-luvun lopulla, tosin sen paikasta ei ole varmaa tietoa. Toinen kirkko sijaitsi Selkeen kartanon mailla. Se sai purkutuomion 1878, ja hirsistä rakennettiin Mouhijärven ensimmäinen kansakoulu Uotsolaan. Vanhan kirkon tontilla (Vanhankirkontie 102) on nyt hautausmaa ja vanhan kellotapulin pohjasta 1999 kunnostettu kesäkappeli. Kolmas – eli nykyinen – kirkko rakennettiin Mustianojan Haavoistenmäkeen. Se vihittiin käyttöön 1858. Alttaritaulun Kristus ristillä on maalannut 1918 Felix Frang.

Puoliso: Katariina Henrikintytär Polviander o.s. Rajalin. (Taulu 689) s. 18.03.1719 Ikaalinen, k. 15.06.1789 Mouhijärvi, Pappila.
Vanhemmat: Henrik Rajalin e. Perttula, s. 1673 Huittinen, k. 04.05.1750 Ikaalinen ja Catharina Johanna Rajalin o.s. Keckonius, s. 24.05.1686 Huittinen, k. 1766.

Lapset:

Sara Christina Rothovius o.s. Polviander , s. 18.04.1739 Mouhijärvi, Pappila. Tauluun 1060

Katarina Elisabet Gadd o.s. Polviander , s. 24.09.1743 Mouhijärvi, Pappila. Tauluun 1061

Mikael Polviander , s. 25.08.1748 Mouhijärvi, Pappila. Tauluun 1062

Daniel Polviander , s. 01.10.1756 Mouhijärvi, Pappila. Tauluun 1077

Iisakki Manu Polviander , s. 17.04.1758 Mouhijärvi, Pappila. Tauluun 1080

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1060

VIII Sara Christina Isakintytär Rothovius o.s. Polviander, (Taulusta 1059, isä Isak Polviander) s. 18.04.1739 Mouhijärvi, Pappila, k. 08.07.1774 Honkilahti.

Puoliso: 20.03.1770 Mouhijärvi Isak Johaninpoika Rothovius. (Taulu 685). (Taulu 689) s. 01.06.1732 Ikaalinen, k. 08.04.1786 Punkalaidun.
Vanhemmat: Johan Arvid Rothovius, s. 1693 Hämeenlinna, k. 22.10.1772 Ikaalinen ja Kristina Rothovius o.s. Favorinus, s. 27.06.1700 Ikaalinen, k. 22.03.1782 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1061

VIII Katarina Elisabet Isakintytär Gadd o.s. Polviander, (Taulusta 1059, isä Isak Polviander) s. 24.09.1743 Mouhijärvi, Pappila, k. 07.04.1822 Mouhijärvi.

Puoliso: 4/1774 Mouhijärvi Pehr (Petrus) Andersinpoika Gadd Ylioppilas Turussa 25.5.1761 [Gadd] Petrus [Tav fratr _ 476]. Todistus papinviran hakemista varten Porin läänin jalkaväkirykmentistä registratuurassa 15.4.1771. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Tukholmassa) 24.12.1771.

— Porin läänin jalkaväkirykmentin ylim. pataljoonansaarnaaja 1771, vakinainen 1773, rykmentinpastori 1787., s. 08.07.1749 Karkku, Toijala, k. 23.05.1789.
Vanhemmat: Anders Berndt Gadd, s. 1718, k. 25.04.1775 Karkku, Toijala ja Sofia Gadd o.s. Carlqvist, s. 01.01.1728 Sysmä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1062

VIII Mikael Isakinpoika Polviander, (Taulusta 1059, isä Isak Polviander) Hämeenkyrön kirkkoherra s.v. rovasti 1801, lääninrovasti 1806, s. 25.08.1748 Mouhijärvi, Pappila, k. 10.03.1819 Hämeenkyrö. Ylioppilas Turussa 20.6.1763 [Polviander] Mich. Sat. _ 486. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 21.6.1763 [1763] Die 21 Junii Michaël Polviander Mouhijärfwiensis Nat: 1748. | Sacris initiatus ordinibus 1771, promotus Magister 1772. | deinde Pastor in Kyro. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 13.5.1771. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.5.1771. Respondentti 1.7.1771 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. Respondentti 17.6.1772 pro gradu, pr. Johan Bilmark 7242. FM 22.7.1772. — Hämeenkyrön kirkkoherran apulainen 1771. Varapastori 1781. Henkirakuunarykmentin ylim. pataljoonansaarnaaja 1782. Hämeenkyrön kirkkoherra s.v. Rovasti 1801. Lääninrovasti 1806. † Hämeenkyrössä 10.3.1819.

Pso: Katarina Brigitta Taulerus († 1830).

Appi: Hämeenkyrön kirkkoherra, FM Arvid Taulerus 6158 (yo 1735, † 1782).

Vävy: Ruoveden kirkkoherra, FM Karl Henrik Bergroth 10887 (yo 1794, † 1841).

Puoliso: Katariina Birgitta Polviander o.s. Taulerus k. 1830 Hämeenkyrö.

Lapset:

Katariina Sofia Bergroth o.s. Polviander , s. 26.09.1785 Hämeenkyrö. Tauluun 1063

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1063

IX Katariina Sofia Mikaelintytär Bergroth o.s. Polviander, (Taulusta 1062, isä Mikael Polviander) s. 26.09.1785 Hämeenkyrö, k. 30.04.1840 Ruovesi.

Puoliso: 23.07.1805 Hämeenkyrö Carl Henrik Henrikinpoika Bergroth. (Taulu 212) Ruoveden kirkkoherra 1824, rovasti 1834, lääninrovasti 05.04.1837 Tampereella., s. 02.01.1777 Taivassalo, k. 19.03.1841 Ruovesi. Kalle Bergroth oli Porin triviaalikoulun oppilas 9.3.1789 (cl. syntact. #289) – 8.6.1794. Ylioppilas Turussa 27.6.1794 [Bergroth] Carolus Henricus Boreal. _ 753:. Boreaalisen osakunnan jäsen 27.6.1794 [1794] Junii 27. Carolus Henricus Bergroth. Natus d. 2. Januarii 1777. | Adj: Pastoris in Längelmäki 1802. Promotus Ph: Magister d: 15: Junii eodem anno. | Adj. Ministerii in Längelmäki 1804. | Sacellanus in Längelmäki et Kuorehwesi 1814. Examen præstitit pastorale, addito ei epiteth. approbatur c. laude, vere 1819. Curam gerens in Längelmäki 1820. Pastor ibid. 1821. Pastor in Ruovesi in Majo 1826. Respondens in Actu disputatioris synodali 1825. | Præpositus honor. 13/12 1834. | Membrum Ordinis Imp. de S. Anna in tertia Classe 26/4 1840. | Obiit die 19 Martii a. 1841. Respondentti 14.12.1799 pro exercitio, pr. Jakob Tengström 9006. FK 12.12.1800. Respondentti 16.5.1801 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 23.3.1802. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.3.1802. FM 15.6.1802. — Längelmäen pitäjänapulainen 1804. Kuoreveden kappalainen 1814. Längelmäen kirkkoherra 1820, Ruoveden 1824. Rovasti 1834. Lääninrovasti 1837. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1825. † Ruovedellä 19.3.1841.

Pso: 1805 Katarina Sofia Polviander († 1840).

Appi: Hämeenkyrön kirkkoherra, FM Mikael Polviander 8444 (yo 1763, † 1819).

Poika: Pihlajaveden kappalainen Johan Mikael Bergroth 13843 (yo 1823, † 1842).

Poika: Ähtärin kappalainen Karl Edvard Bergroth 15439 (yo 1836, † 1890).

Poika: Tampereen tehtaansaarnaaja, varapastori Berndt Gustaf Bergroth 15480 (yo 1837, † 1880).

Poika: Keuruun kirkkoherra Frans Henrik Bergroth 15620 (yo 1838, † 1881).

Vävy: Lapuan pitäjänapulainen, herännäispappi Nils Gustaf Malmberg 14377 (yo 1827, † 1858).

Vävy: Messukylän kirkkoherra, FM Josef Grönberg 14598 (yo 1829, † 1903).

Vävy: Vöyrin kirkkoherra Frans Oskar Durchman 14880 (yo 1831, † 1880).

Vävy: Limingan kirkkoherra, FM ja TT Julius Immanuel Bergh 15018 (yo 1832, † 1878).

Vävy: Hämeenkyrön kirkkoherra Matias Hellstén 15253 (yo 1834, † 1889).
Vanhemmat: Henrik Johan Bergroth, s. 22.07.1744 Pirkkala, k. 22.11.1810 Ikaalinen ja Helena Ulrika Bergroth o.s. Prochman, s. 24.12.1756 Punkalaidun, k. 06.03.1844 Ikaalinen.

Lapset:

Juho Mikael Bergroth Pihlajaveden kappalainen 1833 -, s. 16.03.1806 Längelmäki, k. 25.02.1842 Pihlajavesi. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 15.2.1819 – 30.9.1823. Pääsykuulustelu 8.10.1823. Ylioppilas Turussa 9.10.1823. Boreaalisen osakunnan jäsen 28.10.1823 [1823] Octobr. die XXVIII. Johannes Michael Bergroth. Längelmäkensis, Natus die XVI Martii 1806. | Adjunctus Pastoris in Ruovesi die III Junii 1828. | Sacellanus in Pihlajavesi 21/8 1833. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 24.5.1828. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.6.1828. — Ruoveden kirkkoherran apulainen 1828. Pihlajaveden kappalainen 1833. † Pihlajavedellä 25.2.1842.

Pso: 1831 Ebba Lovisa Cajanus († 1893).

Appi: Teuvan kirkkoherra, FM ja LT Abraham Cajanus 11282 (yo 1799, † 1828).

Sofia Amanda Karolina Malmberg o.s. Bergroth , s. 06.03.1810 Längelmäki. Tauluun 1064

Carl Edvard Bergroth , s. 29.08.1813 Längelmäki. Tauluun 212

Frans Henrik Bergroth , s. 01.12.1817 Kuorevesi. Tauluun 1074

Olivia Wilhelmina Bergh o.s. Bergroth , s. 22.11.1820 Kuorevesi. Tauluun 1076

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1064

X Sofia Amanda Karolina Carlintytär Malmberg o.s. Bergroth, (Taulusta 1063, äiti Katariina Bergroth) Ruustinna, s. 06.03.1810 Längelmäki, k. 21.11.1851 Lapua.

SOFIA AMANDA KAROLINA BERGROTH

Toimiessaan Kalojoen suurseurakunnan kirkkoherran apulaisena Nils Gustaf solmi 12.9.1832 avioliiton Ruoveden kirkkoherran Karl Henrik Bergrothin ja Catharina Sofian (o.s. Polviander) tyttären Sofia Amanda Karolinan (6.3.1810-21.11.1851) kanssa. Puolisoonsa Nils Gustav tutustui ollessaan ylioppilaaksi tulonsa jälkeen kotiopettajana Ruovedellä kapteeni Enehjelmin perheessä Ritoniemen kartanossa. Nils Gustafin ja Sofian ensimmäinen koti oli Kalajoen pappilan piharakennuksessa.

Bergrothin perheessä oli neljä poikaa ja viisi tytärtä. Pojista tuli pappeja ja tyttäristä pappilan emäntiä, joten Malmbergin perhettä ympäröi laaja sukulaispiiri. Lapsista vanhin oli Johan Mikael s. 16.3.1809, joka vihittiin 4.4.1831 avioliittoon Ebba Lovisa Cajanuksen (s. 23.12.1907) kanssa. Hän toimi papiksi valmistuttuaan isänsä apulaisena Ruovedellä sekä myöhemmin pihlajavedellä. Sofia Amanda Karolina oli ikäjärjestyksessä toiseksi vanhin. Kolmas lapsi Emilia Charlotta (s. 23.6.1812) vihittiin 12.1.1842 avioliittoon Kirkkonummen pitäjänapulaisen Matias Hellstenin (s 26.6.1814) kanssa. Hellsten toimi myöhemmin Hämeenkyrön kirkkoherrana. Neljäs lapsista Karl Edvard (s. 21.8.1813) sai puolisokseen (vih. 19.1.1841) Vöyrin pappilan tyttären Karolina Amalia Stenbäckin (s. 1.3.1813). Toimipaikka oli aluksi Längelmäki, myöhemmin Ähtäri. Karl Edvard ja puolisonsa olivat Malmbergille sisaruksista ehkä läheisimät. Heidän Hanna-tyttärensä puoliso oli Martin Wegelius, musiikkimies. Sisaruksista viides Berndt Gustaf (s. 19.4.1815) vihittiin 9.12.1842 avioliittoon senaatin kamreerin tyttären Anna Loviisa Nordensvanin (s. 7.2.1818) kanssa. Hän toimi Tampereen tehtaan- ja kaupunginsaarnaajana. Sisaruksista kuudes Evelina Augusta (s. 16.8.1816) vihittiin 16.8.1838 avioliittoon Fransa Oskar Durchmanin kanssa. Paavo Ruotsalainenkin oli häissä mukana. Durchman toimi lähituntumassa Malmbegin kanssa. Sisaruksista seitsemäs Frans Henrik (s. 1.12.1817) sai puolisokseen Essenin tytärpuolen Hilda Elisabet Fabritiuksen (s.8.6.1815) kuuluisissa Espoon häissä 3.7.1843. Toimipaikkoja oli Längelmäki, Pihlajavesi ja Keuruu, jossa kirkkoherrana 1847-1881. Sisaruksista toiseksi nuorin Selma catharina (s. 19.6.1819) vihittiin avioliittoon 11.1.1841 Tampereen tehtaansaarnaaja J. Grönbergin (s. 10.2.1813) kanssa, joka myöhemmin toimi Messukylässä. Sisaruksista nuorin Olivia Wilhelmina (s. 22.11.1820) vihittiin 11.1.1841 avioliittoon Julius Immanuel Berghin (s. 30.3.1818) kanssa, joka toimi yliopiston heprean kielen dosenttina 1839-1844, myöhemmin Kuopion lukion opettajana ja rehtorina sekä Limingan kirkkoherrana.

Nils Gustaf Malmbergin ja Sofia Amanda Karolina Bergrothin avioliitosta syntyi seitsemän lasta. Esikoispoika sai raamatullisen nimen Salatiel (Sealtiel), joka esiintyi Daavid-kuninkaan sukuluettelossa 1. Aikak 3:17. Nimen pohjana on anomista merkitsevä sana, joten se sisältää ajatuksen: Jumalalta olemme hänet anoneet. Muut lapset olivat Eliel, Ida, Sofia, Gustaf, Frans, Lydia ja Julia.

Sofia Amanda Karolina Malmberg kuoli 21.11.1851, siunauksen toimitti Yli-härmässä 19.12.1851 J.I. Bergh. Hän kuvasi vainajan elämänvaiheita perheenäitinä ja mainitsi erityisesti hänen veisuulahjansa.

Puoliso: 12.09.1832 Ruovesi Nils Gustaf Hermanninpoika Malmberg Suomalainen pappi. Hän oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen herätysliikkeen johtohahmoja., s. 16.02.1807 Ylistaro, Ookilan pappila, k. 21.09.1858 Lapua.

Pentti Taipaleen kirjoitus vuoden 1993 sukukirjasta Nils Gustav Malmbergin suku
NIILO KUSTAA MALMBERGIN ELÄMÄNVAIHEET

Niilo Kustaa Malmberg syntyi 16.2.1807 Ookilan pappilassa Ylistarossa pitäjänapulaisen Herman Malmbergin ja Liisa Greta o.s. Aejmelaeuksen esikoisena. Hän menetti isänsä jo 1809. Neljä kuukautta isän kuoleman jälkeen syntyi hänen veljensä, joka sai isävainajan mukaan nimen Herman. Leskeksi jäänyt äiti solmi uuden aviioliiton 1811 armovuodensaarnaaja Johan Simeliuksen kanssa. Vain neljä vuotta Niilo Kustaa vietti Ookilassa. Perhe muutti Reisjärvelle ja sieltä Laihialle. Niilo Kustaa kävi koulua Raahessa, Oulussa ja Vaasassa. Näin hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa sisältyi monia muutoksia. Maassamme elettiin Suomen sodan jälkeistä syvällistä muuttumisen aikaa.

Monivaiheinen oli myös Niilo Kustaan opiskelukausi 18.27-30. Koulutien alkaessa oli tavoitteena nimismieheksi valmistautuminen. Kirjoittauduttuaan Turun yliopistoon kesäkuussa 1827 hän kuitenkin ryhtyi lukemaan teologiaa. Jo 4.-5.9.1827 sattunut Turun palo keskeytti yliopiston toiminnan; se jatkuui vasta syksyllä 1828 yliopiston siirryttyä Helsinkiin, maan uuteen pääkaupunkiin. Tuon välivuoden Malmberg toimi kotiopettajana Ruovedellä Ritoniemen kartanossa E.G. Af Enehjelmin perheessä, J.L Runebergin seuraajana. Siellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa, Ruoveden pappilan tyttäreen Sofia Amanda Bergrothiin.

Malmbergin syksyllä 1828 jatkuneet opinnot keskeytti yllättävä lähtö Pietariin. Pyhän Katariinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E.K. Ehrström oli pyytänyt Helsingin yliopistoa ehdottamaan sopivaa apulaista hoitamaan saarnavuoroja hänen sairautensa aikana. Tuohon seurakuntaan kuului myös suomalaisia.

Pietarin uskonnollisille oloille antoi noina aikoina poikkeuksellisia piirteitä evankelinen, yleiskirkollinen liikehdintä, joka kosketti ylhäisöäkin. Vaikutteita oli tullut monelta taholta. Aluksi on viitattava Inkerissä vaikuttaneeseen hurmokselliseen liikkeeseen, joka ulottui Pietariinkin. Siihen liittyi epäterveitä ilmiöitä. Kenties juuri siitä syystä Aleksanteri I oli kutsunut Porvoon piispan S. Cygnaeuksen järjestämään Venäjän luterilaisen kirkon oloja (1820-1830). Järjestelyt koskivat myös P. Katariinan seurakuntaa.

Merkittävimmät vaikutteet olivat tulleet mannermaalla, roomalaiskatolisella maaperällä syntyneestä herätysliikkeestä. Sen virittäjä oli ”uskonvanhurskauden saarnaaja” pastori Martin Boos (1782-1825). Toimiessaan aluksi kotiseudullaan Baijerissa hän koki oman kirkkonsa taholta vastustusta ja vainoa. Karkotukseen johtaneen oikeudenkäynnin jälkeen hän toimi kymmenisen vuotta Itävallassa, missä niin ikään syntyi laaja ja syvälle vaikuttanut herätys. Myös herätysliikkeen kannattajia vainottiin. Aleksanteri I otti näitä siirtolaisina mm. pääkaupunkiinsa sekä Etelä-Venäjälle ja kutsui heidän sielunhoitajakseen J. Gossnerin ja I. Lindlin. Nämä Martin Boosin hengenheimolaiset olivat vaikuttavia julistajia. Gossner toimi Pietarissa 1820-25, Lindl Pietarissa ja Etelä-Venäjällä 1819-23.

Brittiläiseltä taholta tulleita vaikutteita edusti skotlantilainen Joh. Paterson hoitaessaan Raamattuseuran asioita Pietarissa 1820-24. Intiassa lähetystyössä ollut englantilainen Rikh. Knoll sekä Siperian lähetystyöhön osallistunut ruotsalainen Cornelius Rahm virittivät lähetysharrastusta, joka oli läheinen myös Boosin ystäville.

Venäjän hallituspiirien suopeus uskonnollista liikettä kohtaan loppui kuitenkin jo vuoden 1820 tienoilla. Venäjän, Itävallan ja Preussin hallitsijain 1815 solmiman altarin ja valtaistuimen ”pyhän allianssin” tavoitteissa tapahtui jyrkkä käänne ryhdyttäessä tukahduttamaan kumouksellisiksi katsottuja ilmiöitä. Uskonnillisen liikkeen johtohenkilöt karkotettiin Venäjältä yksi toisensa jälkeen. Herätysliikkeen huippu oli jo takanapäin Malmbergin tullessa Pietariin helmikuussa 1829. Hänen tehtäviinsä kuului jumalanpalvelusten lisäksi ainakin kaksi viikkosaarnaa P. Katariinan kirkossa.

Malmberg seurusteli paljon myös sikäläisten saksalaisten kanssa, joilta hän sai tietoja vainottujen kokemuksista ja mannermaan herätysliikettä kuvaavista teoksista. V. 1826 oli ilmestynyt J. Gossnerin toimittama Martin Boosin ”omaelämänkerta” (ruots. 1835). tuo laaja teos sisältää Boosin raamatullista julistusta ja hänen elämänsä vaiheita kuvaavaa aineisto. Muita kirjalöytöjä oli Gossnerin Hengellinen aarreaitta sekä Lindlin Yksivakainen sana nykyiselle ajallemme eli tutkinto synnistä Pyhää Henkeä vastaa (suom. 1858). Tästä kirjasesta Malmberg sai kipinän sieluunsa. Hänestä tuli syttyvä julistaja, jonka vaikutukseen vallanpitäjien huomio ennen pitkää kiintyi. Seurauksena oli karkotus joulukuussa 1829.

Tuona kymmenen kuukautta kestäneenä kautena Malmberg sai käänteentekeviä vaikutteita. Hän löysi heräätävän sanoman ja sai kokemuksia rohkean julistajan osaksi tulevasta rististä. Hän joutui kosketukseen myös lähetystyön kanssa. Näiden vaikutteiden pysyvyyttä kuvaa, että hän myöhemmin mainitsi usein ystävilleen Lindlin kirjasesta (Rosendahl II 276) ja että hänen kirjastoonsa kuuluivat myös mm. Martin Boosia kuvaava teos (Palava kynttilä) sekä Gossnerin ”aarrearkku”.

Osoittaen ”kiitettävää uutteruutta ja kaikissa suhteissa vakaata ja kiitettävää käytöstä” Malmberg jatkoi opiskelua Helsingissä ja suoritti tutkintonsa jo keväällä 1830. Hänet vihittiin papiksi 11.6.1830 ja määrättiin Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi. Malmberg kirjoitti samalla kertaa papiksi vihitylle R.H. Aspelinille 26.9.1830: ”Pääasiallinen ja parhain seurani ja ajanvietteeni on kallis Raamattuni.” Näissä sanoissa on kuulevinaan kaiun Pietarissa tapahtuneesta mielenmuutoksesta. Boosin ”omaelämänkerrasta” ja hänen saarnoistaan näet voi päätellä, että Boos oli viihtynyt Raamatun ääressä.

Malmberg sai työtoverikseen Jomas Laguksen, joka oli vuodesta 1828 lähtien toiminut Ylivieksassa. Kun Lagus ensi kerran kirjoitti Keski-Pohjanmaalla syntyneestä herätyksestä elokuussa 1831, hän mainitsi: ”Malmberg on Jumalan Hengen herättämänä ollut minulle suureksi avuksi.”

Amanda Sofia Bergrothin ja Niilo Kustaa Malmbergin häät vietettiin Ruoveden pappilassa 12.9.1832.

Malmbergin julistus herätti kohua Kalajoella. Siksi hän joutui esimiehensä tohtori Johan Frosteruksen puhutteluun. Herätys laajeni, kun Malmberg siirrettiin 1833 Pidisjärvelle. Helluntaina 1834 hän kohtasi ensi kerran Paavo Ruotsalaisen ja ystävystyi tämän kanssa. Tämä historiallinen kohtaaminen merkitsi muutakin kuin Savon ja Kalajokivarren herännäisyyden yhteyden alkua. Malmberg näet tunnusti (1851), että Ukko Paavo ”nylki hänestä Pietarissa saadun kristillisyyden Herran valolla ja voimalla” (Nivalassa 1834). Sanonta ilmaisee yhtäältä Pietarissa saatujen vaikutteiden luonnetta ja niiden kestävyyttä, toisaalta Paavo Ruotsalaisen merkitystä herännäisyydelle. Jonas Lagus tutustui Ruotsalaiseen vasta 1836.

Viranomaisten vastustus, jota Malmberg oli kokenut jo Pietarissa, johti oikeudenkäynteihin heränneitä vastaan. Kalajoen käräjät alkoivat 1838. Heränneitä syytettiin kiellettyjen hartaustilaisuuksien pitämisestä ja varojen keräämisestä lähetykselle. Malmbergin johtoasemaa osoittaa se, että hän esitti oikeudelle 16 herännäispapin puolesta vastineen. Siinä sanottiin mm.: ”Monen todistuksen kautaa on näytetty toteen, ettemme me papit ole tutkimuksen alaisina olleiden kokousten alullepanijat, vaan että kansan halu kuulla Jumalan sanaa on saanut ne aikaan. Pyydämme siis, että jos kihlakunnanoikeus tässä huomaisi jotakin rikosta, josta tulisi langettaa tuomio, me papit tuomittaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra Kristus uskoi meille kalliin opetusvirkamme, niin velvoitti hän meidät tyytymään kaikkeen, sekä katkeraan että suloiseen, mikä meitä tässä virassa tulisi kohtaamaan.” Vastineessa kuvastuu herännäisyyden uudistama käsitys pappisvirasta.

Vaasan hovioikeus tuomitsi 17.6.1840 N.G. Malmbergin, J. Laguksen, Fr.O. Durchmanin ja L.H. Laurinin puolen vuoden virkaeroon. Tuomioista ja vastustuksesta huolimatta herännäisyys voimistui ja laajeni noina aikoina. Keväällä 1838 Malmberg oli siirretty Lapualle ja hänen lankonsa Durchman Yli-Härmään. Etelä-Pohjanmaalla tapahtui herätystä erityisesti 1839. Malmbergin julistus vaikutti kansanihmisiin ja hänen keskeinen asemansa vahvistui entisestään. Lapualla hän koki myös syvän nöyryytyksen pian puolisonsa kuoltua (21.11.1851) Lapset Eliel, Ida Sofia, Gustaf, Frans ja Lydia jäivät nuorina orvoiksi.

Heikki Ylikangas on viimeksi käsitellyt teoksissaan sitä kriisiä, johon herännäisyys joutui tuona aikana, ja niitä huhuja, joita Malmbergin entiset ystävät hänestä levittivät. Karjalan herännäisyys, renqvistiläisyys, oli jo aikaisemmin ohjautunut omalle taholleen. Sen jälkeen haarauti 1840-luvulla evankelisuus Fr.G. Hedbergin johdolla omaksi suunnaksi. Ylihärmän pappeinkokous 1.4.1852 merkitsi repeämää, jossa suurin osa herännäispapeista erosi Malmbergistä ja herännäisyydestä. ”Älä jätä sitä kansaa, älä jätä sitä kansaa”, kuultiin Malmbergin rukoilleen tuomioitten painon alla. Heränneen kansan ahdinko ja samalla sen luottamus Malmbergiin kuvastuu ylistarolaisen Maria Kitinojan sanoista hänelle (1853): ”Kyllä näytti ensin varsin surkealta, kun näytti kaikki menevän, ja minä ajattelin, että kun opettaja nyt arvonsa kadottaa, niin eihän tästä enää mitään tule. Mutta nyt minusta näyttää, että saatatte paremmin ylönkatsotussa tilassa Jumalan valtakuntaa rakentaa kuin arvon ja kunnian aikana.”

Heränneen kansan kokoajiksi jäivät hajaannuksen jälkeen Malmberg ja Vilhemi Niskanen.

Malmberg solmi uuden avioliiton keväällä 1853 Helena Huhtalan kanssa, johon hänen lapsensakin olivat useiden vuosien aikana hyvin tutustuneet. Wilhelmi Malmivaara syntyi Tynjälässä 13.2.1854.

Niilo Kustaa Malmberg kuoli 21.9.1858. Hautaussaatto, jonka osanottajain määrä nousi viiteen tuhanteen, oli kolmen kilometrin mittainen. Ystävät kantoivat rakastamansa opettajan arkun kodista lähtien. Hauta oli avattu siten, että kantajat saattoivat viedä arkun pohjaan asti. ”Saatetaan niin kauas kuin voidaan”, he sanoivat.

Siitä huolimatta, että Niilo Kustaa Malmberg oli viime vuosisadan herännäisyyden keskeisimpiä henkilöitä, hänen kirjallinen jäämistönsä oli yllättävän vähäinen. Hänen merkityksensä johtui suurelta osin siitä, että hän oli ennen muuta syttyvä julistaja ja sielunhoitaja.

suomalainen pappi. Hän oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen herätysliikkeen johtohahmoja.

Lapset:

Ida Sofia af Enehjelm o.s. Malmberg , s. 15.04.1839 Lapua. Tauluun 1065

Lydia Theslöf o.s. Malmberg , s. 25.11.1844 Lapua. Tauluun 1072

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1065

XI Ida Sofia Nilsintytär af Enehjelm o.s. Malmberg, (Taulusta 1064, äiti Sofia Malmberg) s. 15.04.1839 Lapua, k. 08.09.1869 Kauhajoki.

Puoliso: Matias Fabian Ericinpoika af Enehjelm. (Taulu 479) s. 06.04.1821 Saarijärvi, Kolkanlahti, k. 10.06.1875 Kauhajoki.
Vanhemmat: Eric Gustaf af Enehjelm, s. 10.12.1774 Helsinki, k. 04.01.1832 Ruovesi, Rajalahti, Ritoniemi ja Anna Lovisa af Enehjelm o.s. Hackzell, s. 01.12.1783 Maaninka, k. 27.12.1851 Elimäki.

Riekon talon pihapiiri, Saarijärvi, Kolkanlahti, 1900-luvun alku. Keski-Suomen museo.

Lapset:

Sofia Elisabeth af Enehjelm s. 17.08.1858 Nurmo, k. 07.03.1861 Isokyrö.

Gustaf Emil af Enehjelm , s. 22.02.1860 Isokyrö. Tauluun 1066

Axel Fabian af Enehjelm , s. 31.10.1861 Isokyrö. Tauluun 1069

Anna Ida Charlotta Holma / Hellman o.s. af Enehjelm , s. 23.04.1864 Isokyrö. Tauluun 1070

Ellen Ida Maria Svanljung o.s. af Enehjelm , s. 19.12.1865 Ilmajoki. Tauluun 1071

Sigrid Ida Helena Soini o.s. af Enehjelm , s. 10.10.1867 Ilmajoki. Tauluun 479

Dagmar Ida Emilia af Enehjelm s. 1869 Kauhajoki, k. 02.05.1870 Kauhajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1066

XII Gustaf Emil Matiaksenpoika af Enehjelm, (Taulusta 1065, äiti Ida af Enehjelm) Everstiluutnantti., s. 22.02.1860 Isokyrö, k. 31.10.1918 Hämeenlinna.

Gustaf Emil (son av Mattias Fabian), född 1860-02-22 i Storkyro socken. Kadett i Fredrikshamn 1874-07-09. Underlöjtnant vid 7. (Tavastehus) finska skarpskyttebataljon 1881-08-20. Löjtnant vid 7. (Tavastehus) finska skarpskyttebataljon 1884-06-13. Bataljonsadjutant 1885-05-18–1888-04-12. RRS:tStO3kl 1885-08-05. Stabskapten 1891-03-14. Tillika translator i ryska språket vid rådstuvurätten och magistraten i Tavastehus 1892. RRS:tAO3kl 1894-02-15. Kapten 1895-04-13. Överstelöjtnant 1901-03-11. RRS:tStO2kl 1901-09-01. Uppförd på indragningsstat 1902-02-10. Inspektör för med statsmedel understödda träslöjdskolan i Tavastehus 1902. Tillförordnad polismästare i Tavastehus 1906–1907. Translator i ryska språket hos länsstyrelsen i Tavastehus län 1907. Brandmästare i Tavastehus 1911. Ånyo tillförordnad polismästare i Tavastehus 1918. Tillförordnad krigskommissarie i Åbo läns II. distrikt 1918. Införd i finska arméns rullor 1918. Överste. Död 1918-10-31 i Tavastehus och begraven i Helsingfors. Gift 1882-03-25 med Hedvig Matilda Alfthan, född 1857-09-27 i Vederlaks socken, dotter av gardeskaptenen Apollon Alfthan och Julia Alfthan.

Puoliso: Hedvig Matilda Apollonintytär af Enehjelm o.s. Alfthan s. 27.09.1857 Viipuri, Virolahti, Pajulahti, k. 20.01.1935 Helsinki.
Vanhemmat: Apollon Alfthan, s. 02.04.1816 Viipuri, k. 02.02.1886 Vaasa ja Julia Alfthan, s. 02.07.1825 Viipuri, k. 23.12.1882 Kuopio.

Lapset:

Hjördis Hedvig Ingeborg Ekebom o.s. af Enehjelm , s. 17.01.1883 Hämeenlinna. Tauluun 1067

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm , s. 02.10.1886 Hämeenlinna. Tauluun 1068

Hanna Anna Maria af Enehjelm Sairaanhoitaja., s. 01.08.1890 Hämeenlinna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1067

XIII Hjördis Hedvig Ingeborg Gustafintytär Ekebom o.s. af Enehjelm, (Taulusta 1066, isä Gustaf af Enehjelm) s. 17.01.1883 Hämeenlinna, k. 24.01.1921 Helsinki.

Puoliso: 12.01.1904 Hämeenlinna Claes Oskas Karlinpoika Ekebom s. 13.07.1877 Helsinki, k. 09.11.1926 Helsinki.

Claes Oskar Ekebom.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1068

XIII Alexis Gustaf Maximilian Gustafinpoika af Enehjelm, (Taulusta 1066, isä Gustaf af Enehjelm) Oopperalaulaja, Yleisradion kuuluttaja, s. 02.10.1886 Hämeenlinna, k. 19.07.1939 Helsinki.

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm syntyi 2.10.1886 Hämeenlinnassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1906 ja lähti sen jälkeen opiskelemaan filosofiaa ja sosiologiaa Helsingin Yliopistoon. Tieteellinen ura vaihtui kuitenkin parissa vuodessa taiteelliseksi, sillä vuonna 1908 yliopisto-opinnot saivat jäädä ja Enehjelm matkusti Saksaan ja Itävaltaan opiskelemaan laulua. Münchenissä häntä opetti Helmut Schinkel ja Wienissä (1909-13) Akademie für Musik und Darstellende Kunst –oppilaitoksessa Haböck. Laulajan uransa Enehjelm aloitti konserttilaulajana. Hän toimi myös laulunopettajana Helsingin Musiikkiopistossa 1914-19. Vasta vuonna 1919 hän sai kiinnityksen Suomalaiseen oopperaan, jossa hän tosin viihtyi vain vuoden, koska Darmstadtin Hessisches Landestheater kiinnitti hänet neljäksi vuodeksi omaan solistikuntaansa. Ura Suomalaisessa oopperassa jatkui vuodesta 1924 vuoteen 1931. Enehjelm esiintyi oopperan lisäksi myös konserttilavoilla ja oratoriosolistina. Hän konsertoi myös ulkomailla, muun muassa Wienissä, Berliinissä, Dresdenissä, Hampurissa ja Pietarissa.

Oopperanäyttämöllä Enehjelm esiintyi noin 50 eri roolissa. Esimerkiksi: Florestan Beethovenin Fideliossa, Kreivi Almaviva Rossinin Sevillan parturissa, Radames Verdin Aidassa, Pinkerton Puccinin Madama Butterflyssa, Don Jose Bizet'' Carmenissa sekä nimiosat Wagnerin Tannhäuserissa ja Lohengrinissa. Hänen äänensä oli erinomaisesti koulutettu, metallisen kirkas ja kantava, mutta samalla lämmin ja taipuisa. Hänen esitystapaansa kehuttiin hienostuneeksi ja varmaksi, vaikka hän saikin toisinaan negatiivista palautetta puutteellisista näyttelijän kyvyistään. Aikalaisten mukaan häntä oli kaikesta huolimatta ilo kuunnella. Vuonna 1926 Alexis af Enehjelm ryhtyi sivutöinään avustamaan aloittelevaa Yleisradiota. Aluksi hän toimi ohjelmapäällikkönä, kuuluttajana ja selostajana. Sivutyö vaihtui päätoimiseksi vuonna 1931, jolloin Enehjelm siirtyi kokonaan Yleisradion palvelukseen. Vuodesta 1934 hän toimi selostus- ja viihdeosaston päällikkönä. Oopperan ja radiotyön lisäksi Enehjelm sävelsi yksinlauluja, julkaisi novellikokoelman (1919), romaanin Giovanna går vilse (1934) ja runoja sekä suomensi oopperatekstejä. Alexis af Enehjelm kuoli Helsingissä 19.7.1939.

Sortavalan musiikkijuhlilla vuonna 1926 autossa istuvat vas. Robert Kajanus, Alma Kuula, Leevi Madetoja ja Alexis af Enehjelm.

Puoliso: 02.06.1917 Helsinki Brita Constance Johanna Christerintytär af Enehjelm o.s. Hisinger-Jägerskiöld s. 14.06.1894 Helsinki.
Vanhemmat: Christer Ludvig Edvard Hisinger-Jägerskiöld e. Jägerskiöld, s. 12.08.1856 Turku, k. 21.01.1924 Helsinki ja Constance Maria Hisinger, s. 04.06.1865 Pohja, k. 29.11.1940 Helsinki.

Lapset:

Per Erik Fridolf af Enehjelm Per kaatui talvisodassa 21-vuotiaana., s. 27.04.1918 Helsinki, k. 08.03.1940 Suonionsaari.

Maaliskuun 1940 taistelut:

4. divisioonan maaliskuussa käymien taisteluiden taustalla oli neuvostojoukkojen suunnitelma saarrostaa Viipuri hyökkäämällä Viipurinlahden yli kaupungin lounaispuolelta. Puna-armeija keskitti alueelle kaikkiaan noin viiden divisioonan vahvuiset joukot. Maaliskuun alussa suomalaisjoukkojen johtosuhteissa ja komentajissa tapahtui useita muutoksia sangen lyhyen ajan sisällä ja alueelle jouduttiin keskittämään runsaasti uusia joukkoja neuvostoliittolaisten hyökkäykseen osallistuvien joukkojen määrän alkaessa hahmottua ylemmille johtoportaille. 1. maaliskuuta alkaen pääosa 4. divisioonasta oli alistettuna Rannikkoryhmälle (aiemmin Viipurin rannikkolohko), jonka komentajana oli aluksi kenraalimajuri Kurt Wallenius ja sittemmin kenraaliluutnantti Karl Oesch.

Maaliskuun alusta aina sodan loppuun saakka divisioonan joukot joutuivat käymään taisteluitaan muun muassa Viipurinlahden saaristossa ja länsirannalla, jossa ei ollut linnoitettuja asemia ja maaperän kallioisuuden vuoksi joukoilla ei ollut myöskään mahdollisuutta kaivautua asemiin. Viipurinlahdelle oli päämajan toimeksiannosta sahattu railo hyökkäysvaunuesteeksi, mutta kovien pakkasten edelleen jatkuessa este jäätyi nopeasti umpeen eikä sillä enää ollut estearvoa. Myöskään Viipurinlahden länsirannalla ei ollut etukäteen valmisteltuja asemia.

Maaliskuun alkupäivinä divisioona kävi viivytystaistelua Viipurinlahden saaristossa. 1. maaliskuuta Uuraansaaressa puolustautuva pataljoona (I/JR 11) pystyi torjumaan neuvostojoukkojen hyökkäykset, mutta seuraavana päivänä pakotti Hannukkalansaaren suunnasta etenevä vastustaja pataljoonan vetäytymään saaren keskiosiin. 3. maaliskuuta aamulla neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksensä kiivaan tulivalmistelun jälkeen, mutta hyökkäys saatiin vielä torjuttua. Puna-armeijan joukkojen onnistuttua kiertämään jäitse suomalaisjoukkojen selustaan ja saatuaan murron aikaiseksi itse rintamassa oli vetäytyminen kuitenkin aloitettava. Viimeiset suomalaisjoukot vetäytyivät Uuraansaaresta seuraavan päivän aamuna.
Viipurinlahden taisteluiden aikaan konetuliaseiden merkitys korostui puolustuksessa, koska neuvostojoukot hyökkäsivät usein avoimien jäälakeuksien yli. Kuvassa Lahti-Saloranta pikakivääri Viipurinlahden rannikolla. Alueen linnoittamattomuus käy kuvasta hyvin ilmi.

Uuraansaaressa käytyjen taiteluiden aikana 2. maaliskuuta neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksensä myös Viipurinlahden Turkinsaarta vastaan. Suomalaisjoukot kykenivät kuitenkin torjumaan hyökkäykset vaikka kärsivätkin kovia tappioita kiivaassa tykistötulessa. Tykistötulen aiheuttamia tappioita lisäsi saaren kivikkoinen maasto, joka ei tarjonnut kovinkaan paljon suojaa ja esti kaivautumisen. Puna-armeijan joukkojen onnistui seuraavana päivänä nousta maihin saareen, mutta suomalaisjoukot pystyivät lyömään ne takaisin jäälle vastahyökkäyksellään. Vastustaja jäi kuitenkin asemiin jäälle saaren läheisyyteen ja jatkoi kiivasta tykistötultaan saareen.

4. maaliskuuta Turkinsaaressa jouduttiin jälleen torjumaan useita neuvostojoukkojen tekemiä hyökkäyksiä. Alueella taistellut JR 11 joutui kiinnittämään enenevässä määrin huomionsa luoteiseen sivustaansa, jossa puna-armeijan joukot olivat valloittaneet mm. Mäntysaaren ja Lammassaaren. Päivän aikana neuvostojoukot hyökkäsivät myös Suonionsaaren eteläosaan ja Ravansaareen, joissa molemmissa ne saivat haltuunsa sillanpääasemat. Vastahyökkäyksistä huolimatta kummassakaan saaressa hyökkääjää ei enää saatu työnnettyä takaisin.

5. maaliskuuta oli Viipurinlahden taisteluissa sikäli merkittävä päivä, että ensimmäiset neuvostojoukot pääsivät etenemään jääalueen kautta mantereelle asti aivan JR 11:ta oikealla sivustalla Niskapohjassa. Kiivaimmat taistelut päivän aikana käytiin kuitenkin Ravansaaressa, jonne puna-armeijan joukot hyökkäsivät kahdestakin suunnasta hyökkäysvaunujen tukemana. Ravansaaren puolustamisesta vastasi suoraan JR 11:ta esikunnan alaisuuteen muodostettu Osasto L, johon kuului muun muassa rannikkolohkon joukkoja. Lisäksi saaren miehitykseen lisättiin ammuksensa loppuun kuluttaneen Ravansaaren linnakkeen henkilöstö, joka ryhtyi siis taisteluun jalkaväen tapaan. Neuvostojoukot saavuttivat päivän aikana sillanpääaseman saaresta ja suomalaisjoukot vetäytyivät saaren eteläosasta. JR 12 torjui neuvostojoukkojen hyökkäykset omalla pääpuolustusaseman lohkollaan aina 9. maaliskuuta asti.

6. maaliskuuta neuvostojoukot pääsivät tunkeutumaan jo suuremmin voimin mantereelle Karjaniemessa aivan divisioonan vastuualueen länsilaidassa, jossa puolustautuvat joukot oli koottu yhtenäisen johdon alle ja nimetty Osasto Varkoksi. Osastoon kuului noin kolmen pataljoonan joukot, jotka olivat kuitenkin jo taisteluissa kuluneita ja väsyneitä.

Neuvostojoukot keskittivät divisioonan puolustusalueeseen kuuluneille saarille koko ajan lisää joukkojaan ja 7. maaliskuuta onnistui puna-armeija murtamaan suomalaisten puolustuslinjan Suonionsaaressa. Suomalaisjoukot vetäytyivät saaren keskiosiin ja alueelle haalituilla voimilla yrittivät suomalaiset vastahyökkäystäkin, joka ei johtanut tulokseen. Karjaniemessä maihinnoussutta vihollista yritettiin karkotta Osasto Varkon vastahyökkäyksellä, mutta hyökkäys ei johtanut tulokseen, tosin neuvostojoukot eivät päivän aikana enää yrittäneetkään edetä.

Suomalaiset suunnittelivat uutta vastahyökkäystä Suonionsaaressa 8. maaliskuuta aamuksi, mutta neuvostojoukot ehtivätkin jatkamaan hyökkäystään suomalaisasemia vastaan. Päivän taisteluiden seurauksena oli suomalaisten vetäytydyttävä Suonionsaaresta, Esisaaresta ja Ravansaaresta. Divisioonalle määrätystä pääpuolustusasemasta jouduttiin siis luopumaan ja taistelut alkoivat siirtyä saari saarelta kohti mannerta. Tilanteen kehittyessä uhkaavaksi JR 11:ta lohkolla alisti Rannikkoryhmän esikunta 4. divisioonalle omasta reservistään JR 68:n, joka ryhmitettiin pääosiltaan JR 11 taakse. Osasto Varkon puolustuslohkolla neuvostojoukot jatkoivat etenemistään päästen päivän aikana jo aivan Viipurin ja Säkkijärven välisen uuden maantien tuntumaan noin kahden kilometrin päässä alkuperäisestä maihinnousupaikastaan.
Viipurinlahden taisteluiden aikana divisioonalle alistettiin lisää tykistöä. Kuvassa 76 K 02, joka oli myös KTR 4:n pääkalusto.

9. maaliskuuta neuvostojoukot jatkoivat etenemistään JR 11 lohkolla ja jo aamupäivän aikana puna-armeija oli saanut haltuunsa kolme saarta (Kattilansaari, Hapenensaari ja Turkinsaari). Suomalaisjoukot vetäytyivät aluksi Piispansaareen, mutta siitäkin oli luovuttava ennen puolta päivää. Suomalaisjoukot olivat nyt koko lohkon leveydeltä vetäytyneet mantereelle. Osasto Varkon joukot joutuivat vetäytymään päivän aikana aiemmin mainitun maantien pohjoispuolelle jonne hyökkäys saatiinkin pysäytettyä. Neuvostojoukkojen itää kohti suuntautuneet hyökkäykset saatiin torjuttua ja sivustauhka JR 12 vastaan saatiin estettyä.

Neuvostojoukkojen eteneminen divisioonan vastuualueen keskiosassa (JR 11) saatiin pysäytettyä 10. maaliskuuta suomalaisten torjuessa puna-armeijan hyökkäykset rantaviivalle Vaakkurin ja Vahvaniemen alueilla. Neuvostojoukot pystyivät kuitenkin hyödyntämään edellisenä päivänä miehittämiään alueita hyökkäyksessään divisioonan vasenta lohkoa vastaan (JR 12) ja saivat siellä vallattua viimeisiäkin suomalaisjoukkojen hallussa olleita saaria ja jatkaa vielä hyökkäystä mantereellekin muun muassa Koivuniemen alueella. Suomalaisten vastahyökkäykset pysähtyivät heti alkuunsa, mutta toisaalta Marjaniemeen saatiin muodostettua toistaiseksi pitävä puolustuslinja. Osasto Varkon lohkon aivan läntisimmässä osassa tilanne oli muuttua kriittiseksi puna-armeijan joukkojen onnistuessa tunkeutumaan osaston läntisen naapurin asemiin iltapäivällä. Neuvostojoukot pääsivät etenemään jopa kolmen kilometrin matkan ennen kuin avuksi hälytettyjen suomalaisjoukkojen onnistui aloittaa vastahyökkäys, jolla tilanne saatiin vakiinnutettua Nisalahden kylän pohjoisosiin. Samanaikaisesti neuvostojoukkojen onnistui päästä suomalaisasemiin myös idempänä, mutta nopeasti aikaansaadulla vastahyökkäyksellä puna-armeijan joukot saatiin lyötyä takaisin lähtöasemiinsa.

11. maaliskuuta suomalaiset pystyivät torjumaan lähes kaikki neuvostojoukkojen hyökkäykset divisioonan alueella, mutta Repolan itäpuolella ja Vilajoella puna-armeijan joukot pääsivät murtoon. Murtoalueet saatiin kuitenkin rajattua ja vastahyökkäyksiä varten alueille keskitettiin lisää suomalaisjoukkoja. 12. maaliskuuta toteutetut vastahyökkäykset johtivat haluttuun tulokseeen ja Repolan alueella neuvostojoukot saatiin työnnettyä takaisin Viipurinlahden jäälle sekä Vilajoella omat asemat palautettua. Neuvostojoukkojen todettiin pyrkivän osasto Varkon alueella jopa irtautumaan taisteluista pääsivät suomalaisjoukot vastustajaa seuraten jopa paikoin hieman etenemäänkin.

Sodan viimeisenä päivänä neuvostojoukkojen kaikki hyökkäykset torjuttiin 4. divisioonan alueella. Tieto tulevasta rauhasta saavutti joukot aamupäivän kuluessa, mikä omalta osaltaan lienee rauhoittanut puna-armeijankin suurinta hyökkäysintoa.

Rauha 13. maaliskuuta 1940

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan rauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11.

4. divisioona vetäytyi muiden II armeijakunnan joukkojen kanssa uudelle valtakunnanrajalle tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti 15. maaliskuuta klo 10 ja 19. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään seitsemän kilometriä vuorokaudessa.

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin muun muassa maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta vaan lomauttamisesta, jotta miehien nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä.

Tappiot

4. divisioona kärsi talvisodan aikana noin 1 065 kaatuneen, noin 285 kadonneen ja noin 2 755 haavoittuneen tappiot. Kokonaistappioiksi muodostui siten noin 4 105 miestä.

Panssarintorjuntatykkien vähäisyydestä johtuen hyökkäysvaunuja vastaan jouduttiin käyttämään tilapäisvälineitä. Kuvassa polttopullo, jota myös ”Molotovin cocktailiksi” kutsuttiin.

Constance Maria af Enehjelm s. 12.08.1919 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1069

XII Axel Fabian Matiaksenpoika af Enehjelm, (Taulusta 1065, äiti Ida af Enehjelm) Oulun läänin kuvernööri 1915-, s. 31.10.1861 Isokyrö, k. 01.06.1922 Tanska, Kööpenhamina.

Af Enehjelm:

Af Enehjelm on suomalainen aatelissuku. Everstiluutnantti Pehr Hellenius veljineen aateloitiin vuonna 1772 ja introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen aatelisena sukuna numero 2089, nimellä af Enehielm. Suomen Ritarihuoneen järjestäytyessä vuonna 1818 suku sai numeron 154, nimellä af Enehjelm. Myös suomalainen vapaaherrallinen suku von Hellens on lähtöisin ruotsalaisperäisestä Helleniuksen kauppiassuvusta.

Sisällysluettelo

1 Suvun jäseniä
1.1 Ruotsalainen suku nro 2089
1.2 Suomalainen suku nro 154

Suvun jäseniä

Ruotsalainen suku nro 2089

Cris af Enehielm (s. 1954), suomalainen taidemaalari
Andreas af Enehielm (s. 1987), suomenruotsalainen näyttelijä

Suomalainen suku nro 154

Axel Fabian af Enehjelm (1861–1922), Oulun läänin kuvernööri
Alexis af Enehjelm (1886–1939), suomalainen oopperalaulaja ja toimittaja
Helen af Enehjelm (1909-1991), suomenruotsalainen kirjailija
Margot af Enehjelm, Englannille vakoilleen, ns. amatööriliigan jäsen
Nina af Enehjelm, RKP:n kunnallispoliitikko ja toimittaja, Margot af Enehjelmin "lapsenlapsi", Tapani Kansan entinen avopuoliso

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Axel Fabian af Enehjelm (1861–1922) oli venäläismielinen Oulun läänin kuvernööri.

Upseerikoulutuksen jälkeen Enehjelm palveli tarkka-ampujapataljoonissa, viimeksi kapteenina Vaasassa 1900 – 1903. Sotilasuran jälkeen hän toimi poliisimestarina Vaasassa ja lyhyen aikaa myös Helsingissä. Kenraalikuvernööri Bobrikovin tukijana Enehjelmistä ei suomalaisten keskuudessa pidetty, mutta 1906 hänet nimitettiin virkamieheksi kenraalikuvernöörin kansliaan ja 1910 tullihallituksen päätirehtööriksi. Päätirehtöörinä ollessaan Enehjelm sai valtioneuvoksen arvonimen.

Oulun läänin kuvernöörinä Enehjelm aloitti 8. heinäkuuta 1915. Enehjelmin saavutukset kuvernöörinä liittyvät lähinnä pyrkimyksiin estää jääkärien toiminta. Tavoitteidensa saavuttamiseksi Enehjelm ei kaihtanut laittomiakaan keinoja: laittomia vangitsemisia, kotietsintöjä, ilmiantoja ja uhkailuja. Tammikuussa 1917 Enehjelmin aloitteesta perustettiin 100-miehinen poliisiryhmä ahdistelemaan jääkäreitä sekä urheilu- ja ampumaseurojen puheenjohtajia. Uusi poliisikunta ei kuitenkaan ehtinyt kauan toimia, kun Venäjän vallankumous teki Enehjelmin organisoiman ahdistelutoiminnan vaikeaksi.

Oulun kaupunginvaltuusto kävi 17. maaliskuuta Enehjelmin luona vaatimassa tämän eroa. Enehjelm ilmoitti valtuustolle eroavansa. 24. maaliskuuta Enehjelm lähti Oulusta. 1918 hän matkusti Pietariin, josta hänet kuitenkin palautettiin Suomeen. Suomessa silloinen Terijoen komendantti Kai Donner vangitsi Enehjelmin ja hänet lähetettiin Helsinkiin, jossa hänet kuitenkin vapautettiin. Jouduttuaan Suomessa ihmisten vihan ja halveksunnan kohteeksi, Enehjelm muutti Tanskaan. Enehjelm kuoli Tanskassa vuonna 1922.

Axel Fabian (son av Mattias Fabian, Tab. 7), född 1861-10-31 i Storkyro socken. Kadett i Fredrikshamn 1876-07-28. Underlöjtnant vid 3. (Vasa) finska skarpskyttebataljon 1883-08-24. Löjtnant vid 3. (Vasa) finska skarpskyttebataljon 1888-03-31 med tur från 1887-08-24. Bataljonskassör 1890-05-22–1893-05-23. Bataljonsadjutant 1893-07-06. RRS:tStO3kl 1896-02-23. Stabskapten 1898-04-13. Kapten 1900-10-22. RRS:tAO3kl 1901-09-01. Agent i finska brandstodsbolagets för landet Vasa distrikt 1902-02-20–1903-07-08. Tillförordnad polismästare i Vasa med placering på arméinfanteriet 1903-07-05. Överstelöjtnant 1904-04-10. Hugnad med en briljanterad ring 1905-04-30. Polismästare i Helsingfors 1905-06-13–12/12. Avsked ur militärtjänsten med överstes grad 1906-01-30. Tillförordnad kassör vid generalguvernörskansliet i Finland 1906. RRS:tStO2kl 1907-05-05. Hugnad med en briljanterad ring 1908-04-26. Tillförordnad yngre tjänsteman för särskilda uppdrag vid generalguvernörskansliet i Finland 1908. RRS:tAO2kl 1909-04-11. Äldre tjänsteman för särskilda uppdrag hos generalguvernören över Finland 1909-11-12. Generaltulldirektör 1910-10-26. RRS:tV1O4kl 1912-04-07. Verkligt statsråds titel 1915-04-04. Guvernör i Uleåborgs län 1915-06-21. RRS:tV1O3kl 1917-01-31. Avsked 1917-04-03. Död 1922-06-01 i Köpenhamn.

Puoliso: Amalia Lovisa Fredrikintytär af Enehjelm o.s. Ernst s. 08.07.1871 Vaasa, k. 18.02.1917 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1070

XII Anna Ida Charlotta Matiaksentytär Holma / Hellman o.s. af Enehjelm, (Taulusta 1065, äiti Ida af Enehjelm) s. 23.04.1864 Isokyrö, k. 24.02.1933 Helsinki.

Puoliso: Anders Viktor Johaninpoika Holma / Hellman s. Pietarsaari, Pedersöre.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1071

XII Ellen Ida Maria Matiaksentytär Svanljung o.s. af Enehjelm, (Taulusta 1065, äiti Ida af Enehjelm) s. 19.12.1865 Ilmajoki, k. 21.04.1932 Venäjä, Pietari.

Puoliso: 1909 Karl Johan Johaninpoika Svanljung Asianajaja Helsingissä., s. 31.01.1861 Vaasa, k. 22.11.1932 Venäjä, Pietari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1072

XI Lydia Nilsintytär Theslöf o.s. Malmberg, (Taulusta 1064, äiti Sofia Malmberg) s. 25.11.1844 Lapua, k. 11.07.1931 Helsinki.

Puoliso: Alexander Henrikinpoika Theslöf Sotakomissaari, s. 19.06.1827 Närpiö, k. 14.07.1897 Oulu.

Lapset:

Sigfrid Maria Heinricius o.s. Theslöf , s. 24.04.1879 Kajaani. Tauluun 1073

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1073

XII Sigfrid Maria Alexanderintytär Heinricius o.s. Theslöf, (Taulusta 1072, äiti Lydia Theslöf) suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut toimittaja ja kirjailija., s. 24.04.1879 Kajaani, k. 24.10.1925 Helsinki.

Sigrid Maria Heinricius os. Theslöf (24. huhtikuuta 1879 Kajaani – 24. lokakuuta 1925 Helsinki) oli suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut toimittaja ja kirjailija. Hän käytti nimimerkkejä S. H. ja Siri Hjälm.

Sigrid Heiriciuksen vanhemmat olivat kruununvouti Alexander Theslöf ja Lydia Malmberg. Hän oli naimisissa vuodesta 1892 vakuutusmatemaatikko ja lehtori Petter August Heinriciuksen (1863-1937) kanssa.

Sigrid Heinricius toimi aktiivisesti vuonna 1892 perustetussa Naisasialiitto Unionissa. Vuonna 1922 hän oli yhdessä Maikki Fribergin käynnistämässä vuosittain Helsingissä pidettyjä Naisten Joulumessuja jossa naiset saattoivat myydä itse valmistamiaan kotiteollisuustuotteita.

Teoksia

Upptåg och äfventyr berättade af S- H- ; illustr. af Alexandra Såltin. Helsingfors 1904
Utan vapen : tidsbild ; tecknad af Siri Hjälm. Söderström, Helsingfors 1907
Österbotten : lifsbilder och sagolåtar. Hangö tryckeri & tidning, Hangö 1909
Nationalitetsidéns genombrott vid scenerna i Sverge och Norge. Schildt, Borgå 1915
Sagolandet eller Féernas alfabet ; bilder Margit Sjöblom. M. Bähr, Helsingfors 1920
Om gångna tiders odling : förhållandena i Esbo före fatiåren på 1860-talet : memorial från frågekurserna i Esbo behandlande hembygdsforskning den 25 och 26 mars 1916 ; sammanställt av Sigrid Heinricius ; manuskriptet kompletterat av Bernhard Juslin och Per Åke Laurén. Esbo stadsmuseums hembygdsserie 3. Esbo stadsmuseum, Esbo 1996
.

Sigrid Maria Heinricius os. Theslöf (24. huhtikuuta 1879 Kajaani – 24. lokakuuta 1925 Helsinki)

Puoliso: Petter August Petterinpoika Heinricius Yo Kuopion lys. FK (hk) ja FM 1886, FL (väit.) 1889. Suomal. norm.lys. matem. aineiden vanh. leht. 1912-30. Helsingin suom. kauppakorkeak. opett. ja vt. prof. 1912-28. Vakuutusmatemaatikko (Suomi)., s. 24.10.1863 Kuopio, k. 15.01.1937 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1074

X Frans Henrik Carlinpoika Bergroth, (Taulusta 1063, äiti Katariina Bergroth) Keuruun kirkkoherra 1867. Rovasti 1873. Valtiopäivämies 1877–78., s. 01.12.1817 Kuorevesi, k. 09.08.1881 Keuruu.

Keuruun vanhan kirkon sisätunnelman on ikuistanut muun muassa Akseli Gallen-Kallela maalaukseensa Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa.

Puoliso: Hilda Elisabet Johanintytär Bergroth o.s. Fabritius. (Taulu 1117) s. 08.06.1825, k. 10.08.1882 Keuruu.
Vanhemmat: Johan Fabritius, s. 21.03.1800 Savonlinna, k. 02.03.1833 Kitee ja Katalina Sofia Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe, s. 06.03.1806 Kitee, k. 03.02.1894 Hattula.

Lapset:

Lydia Wegelius o.s. Bergroth , s. 12.01.1844. Tauluun 1075

Adiel Frans Bergroth Yo Jkylän alk.op. FK (hk) ja FM 1873. TEt 1875, vih. pap. 1888. Viipurin ruots. lyseon uskonnon ja suomen lehtori 1877-, koulun rehtori. Valtiopäivämies., s. 03.11.1848 Keuruu, k. 26.04.1905 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1075

XI Lydia Fransintytär Wegelius o.s. Bergroth, (Taulusta 1074, isä Frans Bergroth) Sai opetusta kotonaan, kävi kaksi vuotta Laurénin ruots. tyttökoulua Pietarsaaressa. Johti ensimm. puolisonsa Adolf Wegeliuksen kanssa kuumesairaalaa Perhon seurakunnassa 67—68. muutti leskeksi jäätyään vanhempiensa pappilaan Keuruulle, missa suoritti kansanvalistustyötä. Helsingin suom. tyttökoulussa opettajana 72—77, opetti uskontoa, maantiedettä ja laskentoa, vuosina 73—74 lisäksi kaunokirjoitusta ja 74 75 käsitöitä, 75—76 englantia VII luokalla, syksyllä 73 vt. johtajattare-na. Opiskeli historiaa ja suomea Naisten akatemiassa Helsingissä. Mentyään uusiin naimisiin siirtyi Ouluun, jossa otti osaa yhteiskunnalliseen ja sivistystyöhön, mm. kuului Oulun suom. tyttökoulun perustajiin, oli vaivaishoitohallituksen piiritarkastajana Elberfeldin järjestelmän mukaan. Julkaisi kertomuksia Pääskysessä, Kyläkirjaston Kuvalehdessä, Oulun Viikkosanomissa ym. Suomensi mm. Perheellisen rakennuskirjan yhdessä Lydia von Essenin kanssa (1862). Muistelmateos Äidin muistelmia ilmestyi Helmi Krohnin toimesta 19. (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 12.01.1844, k. 19.06.1916 Oulu.

1. puoliso: Adolf Adolfinpoika Wegelius. (Taulu 1128). (Taulu 1129). (Taulu 101) Yo Kuopio gymn. TEt 1860, vih. pap. 1861. Kappalainen Perhossa 1867-., s. 06.10.1836 Helsinki, k. 04.12.1868 Perho.
Vanhemmat: Adolf Vilhelm Wegelius, s. 09.03.1799 Turku, k. 23.09.1888 Pohja ja Charlotta Katarina Amalia Wegelius o.s. Mozelli, s. 10.03.1806 Turku, k. 21.05.1843 Helsinki.

Lapset:

Uno Wegelius , s. 10.09.1867 Perho. Tauluun 101

2. puoliso: Petter Gustaf Petterinpoika Wegelius e. Hällfors s. 03.01.1842 Keuruu, k. 18.01.1890 Oulu.

Lapset:

Arvi Johannes Wegelius s. 20.09.1888 Oulu, k. 17.03.1942.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1076

X Olivia Wilhelmina Carlintytär Bergh o.s. Bergroth, (Taulusta 1063, äiti Katariina Bergroth) s. 22.11.1820 Kuorevesi, k. 15.01.1878 Liminka.

Puoliso: 1841 Julius Immanuel Carlinpoika Bergh Heprean kielen ja kirjallisuuden dosentti 1839-43, pappi, herännäisjohtaja. Julius Immanuel Bergh lukeutui Savon herännäisyyden johtaviin pappisvaikuttajiin ja Paavo Ruotsalaisen läheisiin ystäviin. Liikkeen hajaantuessa hän säilytti yhteytensä Nils Gustaf Malmbergin johtamaan herännäisyyteen. Opettajan ja papin virkojensa ohessa Bergh vaikutti myös kirkon hallinnossa sekä valtiopäivämiehenä., s. 30.03.1810 Suonenjoki, k. 27.02.1878 Liminka.

Julius Immanuel Bergh (30. maaliskuuta 1810, Suonenjoki – 27. helmikuuta 1878, Liminka) oli teologian tohtori, kirkkoherra, pedagogi ja herännäispappi. Bergh toimi opettajana ja rehtorina muun muassa Kuopiossa sekä Limingan kirkkoherrana. Hän osallistui valtiopäiville ja oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän oli Paavo Ruotsalaisen ystävä ja herännäisyyden keskeisiä pappisvaikuttajia. Bergh oli Johan Fredrik Berghin veli ja Mimmi Bergh oli hänen tyttärensä.

Sisällysluettelo

1 Elämänvaiheet
2 Opetus- ja koulutyö
3 Herännäispappi
4 Teologinen toiminta
5 Yhteiskunnallinen toiminta

Elämänvaiheet

Julius Immanuel Bergh syntyi Suonenjoella 30. maaliskuuta 1810. Hänen vanhempansa olivat Suonenjoen kappalainen Karl Fredrik Bergh ja tämän toinen vaimo Juliana Bergh. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1832 Bergh ryhtyi opiskelemaan vanhoja kieliä ja keskittyi etenkin hepreaan, johon liittyi hänen Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansakin (1839). Väitöskirjan julkaisun jälkeen hänet nimitettiin dosentiksi. Teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1844. Samana vuonna hänet vihittiin papiksi ja hän siirtyi Kuopion lukioon opettajaksi. Kuopion hiippakuntahallituksen jäsenenä hän toimi vuodesta 1851 vuoteen 1861, jolloin hän siirtyi Limingan kirkkoherraksi. Limingan seurakuntaan kuuluivat tuolloin Lumijoen, Tyrnävän, Temmeksen ja Kempeleen kappeliseurakunnat. Bergh hoiti virkaansa Limingassa kuolemaansa saakka. Raamatunsuomennoskomitean jäsen hän oli vuodesta 1861 alkaen. Hän sai teologian tohtorin arvon 1864. Julius Immanuel Bergh kuoli Limingassa 27. helmikuuta 1878.

Opetus- ja koulutyö

Opettajan uransa Julius Immanuel Bergh aloitti 1835, aluksi Gripenbergin naisopistossa ja 1836 Helsingin yksityislyseossa. Tästä toimesta hänet erotettiin, koska hän oli joutunut Porvoon piispan Carl Gustaf Ottelinin epäsuosioon erään sanomalehtiväittelyn johdosta. Vuonna 1844 hän tuoreena teologian kandidaattina ja pappina siirtyi Kuopion lukion uskonnon ja heprean opettajaksi. Aluksi hän oli virkaa tekevä lehtori, mutta sai pian vakituisen viran. Hän toimi lukion rehtorina vuosina 1850–1853. Kuopiossa ollessaan hän kannatti tyttökoulun perustamista ja piti koulun vihkiäisjuhlassa puheen opettajille. Limingan kirkkoherraksi siirryttyään hän huolehti lukutaidon leviämisestä ja perusti lisää kiertokouluja kirkkoherrakuntansa seurakuntiin. Hän edisti suomenkielisten oppikoulujen perustamista muun muassa toimiessaan pappissäädyn edustajana valtiopäivillä.

Herännäispappi

Julius Immanuel Berghin uskonnollisuus ilmeni jo varhain. Hän liittyi herännäisyyteen opiskellessaan Helsingissä. Vieraillessaan veljensä, Nurmijärven kappalaisen Johan Fredrik Berghin luona, hän tutustui sikäläiseen herännäisyyteen. Myös loma-aikoina Suonenjoella hän seurasi herännäisyyden leviämistä. 1830-luvulla hän oli Helsingin heränneiden ylioppilaiden, niin sanottujen yliopistopietistien, johtomiehiä Lars Stenbäckin ja Carl Gustaf von Essenin kanssa. Hän osallistui Jonas Laguksen julkaiseman lehden Tidningar i andeliga ämnen – Hengellisiä sanomia (1836–1838) toimitustyöhön veljensä kanssa. Tämän jälkeen hän toimitti Lars Stenbäckin ja C. G. von Essenin kanssa lehteä Evangeliskt Veckoblad (1839–1841). Hän osallistui myös J. L. Runebergin ja Lars Stenbäckin väliseen kirjalliseen väittelyyn Runebergia vastaan suunnatulla kirjoituksella (Helsingfors Tidningar 1838). Siirryttyään Kuopioon 1844 hän päätyi kosketukseen Pohjois-Savon herännäispiirien ja Paavo Ruotsalaisen kanssa.

Kun herännäisliike oli hajoamassa Paavo Ruotsalaisen ja Fredrik Gabriel Hedbergin ja heidän kannattajiensa riitoihin, Bergh oli aktiivisesti mukana osapuolten välisissä keskusteluissa ja väittelyissä. Herännäisyyden suuressa skismassa 1850-luvun alussa, jolloin suurin osa papeista irtaantui liikkeestä ja etenkin N. G. Malmbergista, Bergh säilytti välinsä Malmbergiin. Hänen oppineisuutensa ja pyrkimykset sivistyksen edistämiseen aikaansaivat kuitenkin vieroksuntaa herännäisyyden talonpoikaispiireissä. Limingassa Jonas Lagukselta vaikutteita saaneet heränneet vieroksuivat muun muassa Berghin pappilan tuvassa pitämien seurojen muotoja, kuten Raamatun lukua perinteisen postillojen ja hartauskirjallisuuden luvun asemesta sekä virsikirjan käyttöä Siionin virsien asemesta. Eripura tuli ilmeiseksi, kun kappalaiseksi 1868 tullut Emil August Wichmann alkoi pitää omassa pappilassaan vanhan perinteen mukaisia seuroja samaan aikaan kuin Bergh isossa pappilassa.

Berghin suhde herännäisyyteen oheni hänen ollessaan Limingan kirkkoherrana, ja hän alkoi tuntea J. T. Beckin niin sanotun raamatullisen teologian eli biblisisminä tunnetun beckiläisyyden läheiseksi samoin kuin monet 1850-luvulla herännäisyydestä eronneet papit. Näistä poiketen hän katsoi löytävänsä Beckiltä Paavo Ruotsalaisen opin piirteitä.

Teologinen toiminta

Bergh kuului herännäisyyden alkuvaiheen merkittävimpiin teologeihin, vaikka hänen tuotantonsa tällä saralla oli suppea. Hänen Vanhan testamentin Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansa Vaticinia Joelis sacri vatis Fennice versa notisque philologicis illustrata (1839) julkaistiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa oli tekstin runomuotoinen, Kalevalan tyyliin tehty käännös ja toisessa osassa selitykset. Vuonna 1847 hän julkaisi Kuopion lukiossa pitämäänsä virkaanastujaisesitelmään perustuvan kirjasen Försök till framställande af kyrkans förhållande till verlden i närvarande tid, joka käsitteli kirkon suhdetta maailmaan. Kirjasessa Berghin arvostelu kohdistui toisaalta kirkon ja valtion toimivaltojen sekoittamiseen ja toisaalta teologiseen rationalismiin ja intellektualismiin. Berghin mielestä protestanttiset valtiokirkot olivat joutuneet vallanpitäjien herruuteen, mistä oli seurannut kirkon sisäisen vapauden katoaminen. Kuopion kautenaan Bergh kirjoitti myös lyhyen johdannon luterilaisiin tunnustuskirjoihin (1849) sekä kirjasen Hos hvem finnes den heliga ande? (1859). Berghin viimeinen teologinen julkaisu oli Kuopion hiippakunnan synodaalikokousta varten laadittu synodaaliväitöskirja Försök till granskning af det kyrkliga inspirationsbegreppet (1864), joka perustui saksalaiseen aineistoon.

Yhteiskunnallinen toiminta

Bergh valittiin 1862 tammikuun valiokuntaan, joka valmisteli valtiopäivien koollekutsumista. Hän ei kuitenkaan voinut ottaa tehtävää vastaan. Bergh oli valtiopäivillä pappissäädyn jäsenenä 1863–1864, 1867 ja 1877–1878 ja osallistui muun muassa kirkkolakia ja suomalaisten oppikoulujen perustamista koskevien asioiden käsittelyyn. Suhteessa esivaltaan hän edusti lojaalia kantaa. Esimerkiksi valtiopäivillä vuonna 1878 hänen ehdotuksensa miljoonan markan määrärahasta Turkin sodassa haavoittuneiden venäläisten sotilaiden avustamiseksi hyväksyttiin. Kirkolliskokouksen jäsen hän oli 1876 ja raamatunkäännöskomitean jäsen 1861–1878.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Immanuel_Bergh.
Vanhemmat: Carl Fredrik Bergh, s. 23.11.1763 Maaninka, k. 09.02.1844 Suonenjoki ja Juliana Bergh, s. 12.02.1769 Pyhäjärvi, k. 31.05.1821 Suonenjoki.

Julius Immanuel Bergh (30. maaliskuuta 1810, Suonenjoki – 27. helmikuuta 1878, Liminka)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1077

VIII Daniel Isakinpoika Polviander, (Taulusta 1059, isä Isak Polviander) Mouhijärven kirkkoherran (isänsä) apulainen 1779, kappalainen siellä 1784, Teiskossa 1803, taas Mouhijärvellä 1805. Mouhijärven kirkkoherra 1807., s. 01.10.1756 Mouhijärvi, Pappila, k. 21.11.1833 Mouhijärvi, Pappila.

Ylioppilas Turussa 1.3.1774 [Polviander] Daniel, Satac. _ 546. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 1.3.1774 [1774] Die 1. m: Martii Daniel Polwiander Mouhijärwiensis Nat 1756 | A:o 1779 sacris initiatus ordinibus. | Sacellanus in Mouhijärfvi. | 1784 | Pastor ibidem 1807. | Obiit Nov. 1833. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 14.12.1779. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1779. — Mouhijärven kirkkoherran (isänsä) apulainen 1779, kappalainen siellä 1784, Teiskossa 1803, taas Mouhijärvellä 1805. Mouhijärven kirkkoherra 1807.

Puoliso: 29.10.1795 Turun linnan srk. Katarina Sofia Danielintytär Polviander o.s. Tollet s. 07.02.1772 Tyrvää, Haunia.
Vanhemmat: Daniel Tollet, s. 16.02.1727 Huittinen, k. 09.05.1784 Merimasku ja Eeva Kustava Tollet o.s. Neunstedt, s. 02.01.1746 Köyliö, Köyliönkartano, k. 17.10.1779 Merimasku.

Lapset:

Edla Sofia von Qvanten o.s. Polviander , s. 10.10.1796 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu. Tauluun 1078

Catharina Fredrica Packalén o.s. Polviander , s. 04.06.1798 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu. Tauluun 1079

Gustava Vilhelmina Sadenius o.s. Polviander s. 02.10.1800 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu, k. 07.06.1877 Uusikirkko.

Daniel Gustaf Constantin Polviander s. 17.07.1804 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu.

Michael Emanuel Polviander s. 22.12.1809 Mouhijärvi, Pappila.

Johan Mauritz Polviander s. 20.11.1811 Mouhijärvi, Pappila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1078

IX Edla Sofia Danielintytär von Qvanten o.s. Polviander, (Taulusta 1077, isä Daniel Polviander) s. 10.10.1796 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu, k. 1846 Espoo.

1. puoliso: 24.06.1823 Mouhijärvi Johan Kristian Johaninpoika Lundbäck Hämeenlinnan vt. kappalainen 1822–24, Uudenkaupungin 1825., s. 23.11.1793 Suoniemi, k. 07.06.1826 Uusikaupunki.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 17.6.1812 Johan Kristian Lundbeck 12548. * Suoniemellä 23.11.1793. Vht: apulaispappi Johan Kristoffer Lundbäck 9559 (yo 1778, † 1794) ja Katarina Leistenius. Turun katedraalikoulun oppilas 25.2.1806 (in cl. prim.) – 12.6.1812 (examen). Ylioppilas Turussa 17.6.1812 Lundbeck Joh. Christ. Satacund. _ 1024. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.6.1812 1812.‹!› Junii XVIII. Johannes Christianus Lundbeck, Karckuensis natus die XXIII Novembris MDCCCXCIII. | Adj. Past:s in Loimjoki A:o 1814. | diem obiit supremum 1825. Todistus registratuurassa 13.12.1814. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.12.1814. — Loimaan kirkkoherran apulainen 1814. Hämeenlinnan vt. kappalainen 1822–24, Uudenkaupungin 1825. † Uudessakaupungissa 7.6.1826. Pso: 1823 Edla Sofia Polviander tämän 1. avioliitossa († 1846).

2. puoliso: 29.01.1832 Mouhijärvi Karl Fredrik Abelard Henrikinpoika von Qvanten Lopen kirkkoherra 1853. Rovasti 1860., s. 18.05.1804 Tyrvää, Koivula, Looru, k. 20.11.1867 Loppi.

Porin triviaalikoulun oppilas 8.2.1817 (cl. etymol. #726) – 12.6.1823. Pääsykuulustelu 16.6.1823. Ylioppilas Turussa 17.6.1823. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.6.1823 [1823] Junii die XVIII. Carolus Fridericus Abelard von Qvanten natus Tyrviensis die XVIII. Julii MDCCCIV. | Sacc. Ordd. initiatus Aboæ 1826. Adjunctus Ministerii in Tammela 1834. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 10.6.1826. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.6.1826. — Pappina Kiikassa, Karkussa ja Mouhijärvellä. Tammelan pitäjänapulainen 1834. Varapastori 1841. Espoon kappalainen 1844 (virkaan 1847). Lopen kirkkoherra 1853. Rovasti 1860.
Vanhemmat: Henrik Gustaf von Qvanten, s. 08.11.1775 Sahalahti, k. 14.07.1808 Lapua (kaatui taistelussa) ja Hedvig Elisabet von Qvanten ent. Nordlund o.s. Roupé, s. 16.09.1776 Ikaalinen, k. 29.03.1839 Kiukainen.

Lopen nykyinen kirkko rakennett iin arkkitehti Kiseleffi n suunnitelmien mukaan v. 1885-87. Alun perin kirkkoon tultiin sisään tornin alta, ja altt ari oli nykyisen seurakuntasalin takaseinän kohdalla. Tällöin kirkossa oli paikkoja n. 1800 henkilölle. Kirkko paloi lämmityskauden alkaessa v. 1914. Korjauksen jälkeen kirkko otett iin käytt öön uudessa asussa v. 1921. Tuolloin perä- ja altt ariosat erotett iin väliseinillä eri saleiksi ja kirkkosali "käännett iin neljänneksen vastapäivään”. Kirkon nykyiset urut ovat v. 1988 rakennetut tanskalaiset Christensen-urut, joissa on 29 äänikertaa. Altt aritaulu Vuorisaarna on Kaapo Wirtasen v. 1928 maalaama. Malleina toimi 1920-luvun loppilaisia. Madonna-patsas on peräisin 1400-luvun Lübeckistä. Patsas oli pitkään vanhassa kirkossa, mutt a siirrett iin uuden kirkon saarnastuolin lähelle tasaisempaan lämpötilaan. Kirkkorakennuksen länsiosan musiikkisali, entinen rippikoulusali, toimi siunauskappelina vuoteen 1966 eli nykyisen kappelin valmistumiseen saakka. Musiikkisalissa on kirkon vanha alttaritaulu, Felix Frangin Ylösnousemus vuodelta 1901. Kirkon itäosassa olevaan seurakuntasaliin kokoonnutaan jumalanpalvelusten jälkeen kirkkokahville. Seurakunnan omien tilaisuuksien lisäksi seurakuntasalia vuokrataan yksityisiä juhlatilaisuuksia varten. Kirkossa on jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10, ja lisäksi kirkkovuoden juhlapyhinä. Kesäaikaan kirkko toimii tiekirkkona erikseen ilmoitett avina ajankohtina. Kirkon kaste- ja lähetyskyntt elikön ääressä voi muistaa läheistä ihmistä rukouksessa ja sytytt ää kyntt ilän rukouksen merkiksi. Lopen nykyisen hautausmaan kohdalle valmistui puinen ristikirkko v. 1805 ja vihitt iin käytt öön v. 1806. Tämä kirkko paloi salaman iskusta v. 1858. Nykyisin paikalla on muistomerkki, jonka äärellä voi muistaa muualle haudatt uja vainajia. Palon jälkeen senaatt i määräsi rakennett avaksi tiilikirkon, mutt a koska hanke tuntui liian suurelta, loppilaiset saivat senaatilta luvan uuden puukirkon rakentamiseen. Kirkkoon varatt uja tiiliä on edelleen monissa rakennuksissa eri puolilla Loppea. Uusi puukirkko rakennett iin nykyisen kirkon paikalle v. 1869, mutt a paloi salaman iskusta v. 1880. Lopen vanhan kirkon suojeluspyhimys on Pyhä Birgitt a, kansan suussa Santa Pirjo. Kirkko on pärekatt oinen, vaatimaton hirsikirkko. Joensuun yliopiston lustotutkimuksen perusteella kirkkoon käytett yjen seinähirsien viimeisiksi kasvuvuosiksi on määritelty 1665 ja 1666. Kirkko rakennett iin alun perin länsi-itäsuuntaisesti suorakaiteen muotoon. Seurakunnan väkimäärän kasvaessa 1700-luvulla kirkko muutett iin ristikirkoksi: kuori siirrett iin sakariston eteen. Kirkossa tehtiin v. 1916 suuri korjaustyö purkamalla ristinhaara pois ja palautt amalla kuori alkuperäiseen paikkaansa. Ulkoseinät vuoratt iin laudoilla vanhojen hirsien säästämiseksi. Huonokuntoinen kellotapuli oli purett u jo aikaisemmin. Kirkkoa käytett iin jumalanpalveluksiin vuoteen 1805 asti sekä 1860- ja 1880-luvuilla kirkkojen palojen jälkeen. Kirkon hirsiä yritett iin huutokaupata v. 1805 jälkeen, ja välillä kirkkoa käytett iin jopa heinälatona. Kirkon alle ja kirkonmäelle on haudatt u paljon loppilaisia, mistä on muistona von Törne-suvun ja Sakari Pälsin haudat. Altt arin yläpuolella oleva taulu on ilmeisesti R. W. Ekmanin Kristuksen ylösnousemusta kuvaava taulu vuodelta 1852, sitt emmin palaneesta kirkosta. Saarnastuoli koristeellisine puuleikkauksineen on ilmeisesti 1600-luvulta. Uudempaa esineistöä on loppilaisen seppä Ilmari Frimanin takoma kyntt elikkö sekä Lopen Martt ojen v. 2002 lahjoitt ama vihkiryijy, joka on kudott u loppilaisen 1700-luvun lopulta olevan mallin mukaan. Kirkko on avoinna nähtävyyskirkkona kesäisin ja lisäksi ryhmille sopimuksen mukaan. Kesäkuukausina kirkossa pidetään iltahartaus joka torstai klo 20. Jyrkkä polku parkkipaikalta sekä se, ett ei kirkossa ole sähköä eikä urkuja, rajoittaa kirkon käytt öä vihkimisiin ym. "Lukkarin penkin" virsinumerotaulun alla olevaan lippaaseen voi jätt ää lahjan lähetystyölle.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1079

IX Catharina Fredrica Danielintytär Packalén o.s. Polviander, (Taulusta 1077, isä Daniel Polviander) s. 04.06.1798 Mouhijärvi, Uotsola, Hoppu, k. 1878 Virrat.

Puoliso: Henrik Johan Henrikinpoika Packalén Virtain kappalainen 1835. Varapastori 1837., s. 21.05.1791 Ikaalinen, k. 02.02.1860 Virrat.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 20.6.1810 Henrik Johan Packalen 12342. * Ikaalisissa 21.5.1791. Vht: Ikaalisten nimismies Henrik Johan Packalen († 1818) ja Anna Johanna Kriander. Porin triviaalikoulun oppilas 20.2.1800 (cl. etymol. #464) – 16.6.1810. Ylioppilas Turussa 20.6.1810 [Packalen] Henr. Joh., Satac., _ 997. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.6.1810 [1810] D. XX Junii. Henricus Johannes Packalén Ikaliniensis natus Die XXI Maji MDCCXCI. | Adj. Past:s in Mouhjärwi A:o 1813. | Sacellanus in Mouhijärwi A:o 1821. | Sacellanus in Wirdois 1835. Vice Pastor 1837. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 19.5.1813. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1813. — Mouhijärven kirkkoherran apulainen 1813, kappalainen 1821. Virtain kappalainen 1835. Varapastori 1837. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1842. † Virroilla 2.2.1860. Pso: 1827 Katarina Fredrika Polviander († 1878).
Vanhemmat: Henrik Johan Packalén, s. 09.08.1751 Tyrvää, Kaltsila, Rosila ja Anna Johanna Packalén o.s. Kriander, s. 24.12.1753 Karkku.

Virtain nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1772 - 1774 tunnetun kirkonrakentajan Antti Hakolan johdolla vuonna 1651 rakennetun ensimmäisen kirkon paikalle. Nykyisen kirkon ulkonäkö on aikojen kuluessa vaihdellut. Gustav Kuorikoski suunnitteli v. 1884 kirkon sisätilojen perusteellisen uusimisen. Tällöin rakennettiin myös urkulehteri. Vuosien 1967 - 1968 korjauksissa Seppo Rihlama pyrki saamaan kirkon yleisasultaan vastaamaan Kuorikosken suunnitelmia. Uusin peruskorjaus tehtiin v. 1993 - 1994 Esko Räntilän johdolla. Kirkossa on Kangasalan urkutehtaan valmistamat mekaaniset urut vuodelta 1980. Niissä on kolme sormiota ja 30 äänikertaa. Kirkon kolmesta kellosta vanhin on vuodelta 1657. Alttaritaulun on maalannut Aleksandra Såltin v. 1897 ja sen aiheena on Vapahtajan ilmestyminen pääsiäisaamuna Maria Magdaleenalle. Ilmari Launis on suunnitellut alttaritaulun kehyksen sekä kastepöydän v. 1925. Kirkon kynttiläkruunuista vanhin on keskimmäinen, jonka on tehnyt Leander Helander v. 1857. Virrat kuului alunperin Ruoveden seurakuntaan, josta se erotettiin omaksi kappeliseurakunnaksi v. 1651. Itsenäinen kirkkoherrakunta siitä tuli v. 1859. Pääoven edessä olevassa venevajassa on vanha kirkkovene. Itäisen portin luona on virtolaisen Voipa Sulkavan pronssiveistos "Vaivaispoika". Esko Räntilän Virtain kirkon historiikki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1080

VIII Iisakki Manu Isakinpoika Polviander, (Taulusta 1059, isä Isak Polviander) Mouhijärven kirkkoherran apulainen, Kurun kappalainen., s. 17.04.1758 Mouhijärvi, Pappila, k. 12.10.1835 Kuru.

Henkilötiedot
1.3.1774 Isak Emanuel Polviander 9202. * Mouhijärvellä 17.4.1758. Vht: Mouhijärven kirkkoherra Isak Polviander 5659 (yo 1729, † 1796) ja Katarina Rajalin. Ylioppilas Turussa 1.3.1774 [Polviander] Isaac Imman. Sat. _ 546. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 1.3.1774 [1774 Die 1. m: Martii] Isaacus Emanuel Polwiander Mouhijärwiensis Nat 1758 | Coadjutor Parentis, Præpositi et Pastoris in Mouhijerfwi, anno 1784. die 26. m: Maii, factus. | Sacellanus in Keuru 1807. | v Past 182‹–›. | Mort 1835. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa [5.1784]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1784. — Mouhijärven kirkkoherran (isänsä) apulainen 1784, Ruoveden 1797. Kurun kappalainen 1807. Varapastori 1826. † Kurussa 12.10.1835.
Pso: 1788 Sara Katarina Levon († 1857).

Poika: Ruoveden pitäjänapulainen Robert August Polviander 13663 (yo 1822, † 1857).

Pojanpoika: alikapteeni Mauritz Gustaf Polviander 16225 (yo 1844, † 1888).

Vävy: apulaispappi Anders Hellén 14316 (yo 1827, † 1840).
.

Puoliso: 24.01.1788 Mouhijärvi Saara Katariina Polviander o.s. Levon s. 24.01.1759 Vesilahti, k. 12.03.1857 Ruovesi, Tapionkylä, Tapio.

Lapset:

Kaarle Kustaa Polviander , s. 04.03.1788 Mouhijärvi. Tauluun 1081

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1081

IX Kaarle Kustaa Iisakinpoika Polviander, (Taulusta 1080, isä Iisakki Polviander) Porin rykmentin lipunkantaja Suomen sodassa 1808-1809., s. 04.03.1788 Mouhijärvi, k. 28.09.1876 Kuru. Kaarle Kustaa Polvianderia pidetään J.L.Runebergin
vänrikki Stoolin esikuvana.

Carl Gustaf Polviander (4. maaliskuuta 1788 Mouhijärvi – 28. syyskuuta 1876 Kuru) osallistui Suomen sotaan Porin Rykmentin lipunkantajana ja häntä on pidetty yhtenä mahdollisena esikuvana J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa kertojana esiintyvälle vänrikki Stoolille. Toisena vänrikki Stoolin esikuvana on mainittu entinen aliupseeri ja vänrikki Fredrik Adolf Pelander joka asui Ruoveden Ritoniemen talossa samoihin aikoihin kun Runeberg oli siellä kotiopettajana.

Polvianderin vanhemmat olivat Mouhijärven kirkkoherran apulainen ja myöhempi Kurun kappalainen Isak Emanuel Polviander (1758–1835) ja Sara Katarina Levon. Polviander lähti itsekin opiskelemaan papiksi Turun Akatemiaan mutta hän joutui erotetuksi sopimattoman käytöksen vuoksi yhdessä opiskelutoverinsa Jakob Henrik Zidénin (Vänrikki Stoolin tarinoiden luutnantti Zidén) kanssa.

Toverukset liittyivät vuodenvaihteessa 1803–1804 Kuninkalliseen Porin Rykmenttiin. Polviander nimitettiin 1804 rykmentin Ruoveden komppanian muonittajaksi ja hän sai asuttavakseeen Hainarin sotilasvirkatalon Kurussa. Vuonna 1807 Polviander oli Porin rykmentin mukana Napoleonin joukkoja vastaan käydyssä sodassa Pommerissa Saksassa ja haavoittui olkapäähän kiväärin luodista Krüpersfrontin taistelussa Stralsundin edustalla. Rykmentti siirrettiin sitten takaisin Suomeen ja Suomen sodan aikana Polviander taisteli rykmentin lipunkantajana Kuuskoskella, Siikajoella, Uudessakaarlepyyssä, Lapualla, Kauhajoella, Lapväärtissä, Juuttaalla ja Oravaisissa. Hän haavoittui sodan aikana kaksi kertaa saaden Kauhajoella luodin polveensa ja Lapualla hän menetti kuulon vasemmasta korvastaan ammuksen räjädyksessä. Polvianderin sota päättyi Sievissä rykmentin luovuttaessa lippunsa ja aseensa venäläisille. Erotessaan armeijan palveluksesta 1810 Polviander sai vänrikin arvon.

Polviander palasi sodasta 22-vuotiaana ja asettui asumaan Hainarin virkataloon jonka hän sai pitää edelleen. Polviander oli kaksi kertaa naimisissa ja hänellä oli 18 lasta. Runebergiin Polviander tutustui ollessaan kalastamassa ja metsästämässä Ruoveden Ritoniemessä asuneen kapteeni af Enehjelmin kanssa. Runeberg oli af Enenhjelmin perheessä kotiopettajana 1825–1826 ja hän vieraili sitten useaan otteeseen Polvianderin luona Hainarissa ja kävi tämän kanssa yhteisillä metsästysretkillä. Polviaderin kertomat sotatarinat antoivatkin hänelle sitten aineistoa myöhempiä teoksiaan varten.

Polviander oli vielä yli 70-vuotiaana kunniavieraana Tampereella 1858 pidetyissä Suomen sodan 50-vuotisjuhlissa ja käytti siellä Suomen sodan aikaista univormuaan. Polviander kuoli syyskuussa 1876 Hainarissa ja hänet haudattiin 12. lokakuuta 1876 Kurun vanhalle hautausmaalle. Polvianderin toiveen mukaisesti hänen haudalleen pystytettiin kesällä 1886 muistokiveksi Ämmänsillan mäestä otettu yksinkertainen kivilaatta.

Kurun ulkomuseossa sijaitsevassa Vänrikki Stoolin tuvassa on esillä muun muassa Polvianderin sota-aseita sekä sohva, jolla Runebergin kerrotaan nukkuneen käydessään Polvianderin luona. Tupa on entinen Hainarin talon päärakennus jossa Polviander aikanaan asui.

Vänrikki Karl Gustav Polvianderista on syksyllä 2009 ilmestynyt kirja "VÄNRIKIN TARINA, Karl Gustav Polviander, Porin rykmentin lipunkantaja ". Kirja on myynnissä Kurun palvelupisteessä 20 euron hintaan. Kirjan on kirjoittanut Tuulikki Sillanpää-Janssen.

Kirja on tarina Suomen kansallisrunoilija J.L. Runebergin, metsästystoverista ja ystävästä, Porin Rykmentin lipunkantajasta, vänrikki Karl Gustav Polvianderista, Suomen Sodan ”Vänrikki Stoolin” esikuvasta. Kirjan alkulauseen on kirjoittanut Porin Prikaatin komentaja Eversti Eero Pyötsiä.

Kirja kertoo Porin Rykmentin maineikkaasta historiasta ja ankarista Suomen sodan taisteluista, Adlercreutzin, Gripenbergin, von Döbelnin, Eekin ja Grönhagenin johdolla. Kirja kertoo taisteluista Kuuskoskella, Siikajoella, Lapualla, Kauhajoella, Lapväärtissä, Juuttaalla, aselevosta Lohtajalla, Olkijoen sopimuksesta ja lopuksi sodan päättyessä Kainuun sopimuksesta.

Ylpeydellä urhoollinen Polviander kantoi taisteluiden etunenässä Porin Rykmentin lippua ja siinä hulmuavaa sapelia pitävää Porin karhua. Sodan loputtua vänrikki palasi Kuruun sotilasvirkataloonsa, jossa hän Runebergin kanssa teki lukuisia metsästys ja kalastusmatkoja ”Hirvenhiihtäjien” alkulähteillä, luonnonkauniissa ja linturikkaassa Kurussa.

Satakuntalaisen pappissuvun jälkeläinen ja suuren perheen isä vänrikki Polviander syntyi Ruotsin vallan aikana, ja kuoli Venäjän vallan aikana, mutta hänen sydämensä oli aina täyttänyt suuri toivo omasta vapaasta isänmaasta. Teräksinen vänrikki oli kuollessaan viimeinen Suomen sodan veteraani. Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1878 hänen muistokirjoituksessaan Suomen sodan sotureista: ”Korutonta oli heidän elämänsä; he eivät maailman mahtavien joukossa röyhkeilleet, mutt’ sydän oli puhdasta kultaa ja tahratonna se viimeiseen hengenvetoon asti sykki isänmaalle.”

Vuonna 1906 Turun ja Porinläänin maaherra, valtiopäivämies Wilhelm Theodor von Kraemer, ja hänen poikansa Helsingin joukkojen komentaja everstiluutnantti Robert von Kraemer tekivät vänrikin sotilasvirkatalosta sen kansallishistoriallisen arvon takia ”Stoolin tupa” museon Turun linnan pihalle. Vuonna 1934 Porin Rykmentti kunnosti vänrikin hautamuistomerkin. Vuonna 1960 "Stoolin tupa" museo palasi Kuruun. Vuonna 1987 Kanttori Pentti Tynkkynen sävelsi Polvianderista ”Vänrikki Stool” oopperan, ja vuonna 2008 Polvianderin synnyinkodin pihalle Mouhijärvellä pystytettiin ” Vänrikki Stool ” muistomerkki.

Karl Gustaf Polviander (1788 - 1876)

Karl Gustaf Polviander syntyi 5.3.1788 Mouhijärvellä. Hänen isänsä oli pappi jo kolmannessa polvessa ja sukuperinne edellytti, että vanhin poika olisi ryhtynyt jatkamaan isänsä työtä. Isä laittoikin pojan Turun akatemian papinkouluun. Poika oli hyväpäinen, mutta samalla kovin hurja ja vallaton samoin kuin hänen opiskelutoverinsa Jaakko Henrik von Zidén, joka Vänrikki Stoolin tarinoissa tunnetaan urheana luutnantti von Zidéninä. Yhdessä nämä kaverukset tekivät Turussa sellaisia kepposia, joita akatemian opettajat eivät sulattaneet. Pojat erotettiinkin akatemiasta hengelliseen säätyyn kelpaamattomina.

Kirjat vaihdettiin miekkaan ja vuodenvaihteessa 1803-1804 toverit liittyivät Suomen armeijaan, Kuninkaalliseen Porin Rykmenttiin. Polvianderin sotilaskyvyt huomattiin heti ja 26.4.1804 hänet nimitettiin majoittajaksi Ruoveden komppaniaan. Samalla hän sai hallintoonsa Hainarin sotilasvirkatalon Kurussa.

Polviander oli suuri ja komea mies, oikea sotilastyyppi: runsaasti yli 3 kyynärää pitkä (kyynärä 60 cm) - komea mies jolla oli harmaat silmät, vaaleat hiukset ja viikset. Vanhoilla päivilläänkin hän säilytti sotilasryhtinsä kulkien aina suorana ja joustavin askelin. Polvianderilla kerrotaan olleen leppoisa ja leikkisä luonne ja hyvänä tarinankertojana hän oli aina valmis kertoilemaan sotamuistelmiaan.

SOTILASSANKARI

Tulikasteensa Polviander sai ottamalla rykmentteineen osaa Ruotsin sotaan Napoleonia vastaan Pommerissa vuonna 1807. Hän oli mukana tulisessa Krüpersfrontin taistelussa Stralsundin edustalla, missä Porin Rykmentti urhean kapteeni Ekin johdolla niitti mainetta. Tässä taistelussa Polviander sai luodin pohkeeseensa, mikä vaivasi häntä kuolemaansa asti.

Koska kotimaasta alkoi kuulua hälyttäviä tietoja, siirrettiin rykmentti takaisin kotiin, jossa sitä odotti tuliset taistelut. Suomessa Polviander rykmenttinsä mukana otti osaa kahdeksaan suurempaan taisteluun Suomen sodassa 1808-09: Kuuskoskella, Siikajoella, Uudessa Kaarlepyyssä, Lapualla, Kauhajoella, Lapväärtissä, Juuttaalla ja Oravaisilla.

Taisteluissa Polviander haavoittui kahdesti, pahiten Kauhajoella, missä luoti osui hänen polveensa melko pahasti. Tästä johtuva kolotus oli hänen vaivojensa lisänä koko lopun iän. Muuten hän kesti koko sotaretken vaivat ja vastukset hyvin. Hän oli mukana myös rykmenttinsä kurjana antautumishetkenä Sievissä. Polviander oli itsekseen päättänyt repiä Porin Rykmentin kunniakkaan lipun mieluummin riekaleiksi ja iskeä lippusalon kiveen sirpaleiksi kuin antaa se viholliselle. Hän luopui kuitenkin viime hetkessä tästä päätöksestään nähdessään, miten muut lipunkantajat ojensivat lippunsa ehjänä voittajille.

RAUHAN TÖISSÄ

Sodan päätyttyä Polviander palasi Kuruun ja asettui asumaan entiseen virkataloonsa Hainarille, jonka hän sai pitää edelleen armosta. Tästä mainitsee Runeberg runossaan Vänrikki Stool: "Stool, hän söi armoleipää vain". Sodan päättyessä Polviander oli vasta 22 vuotias.

Polviander eleli onnellista perhe-elämää lukuisan lapsiparven ympäröimänä ja kaikkien pitäjäläisten kunnioittamana "Hainarin Vänrikkinä". Tyynenä ja hilpeänä luonteena tunnettu Polviander oli arvossapidetty ja nautti niin talonpoikaisen kansa kuin säätyläisten keskuudessa suurta suosiota. Elo oli yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta vänrikin kerrotaan olleen yhtä iloinen ja leikkisä, elettiinpä huonoja tai hyviä päiviä.

HAINARIN VÄNRIKKI JA NUORI RUNEBERG

Polviander kalasteli ja metsästeli seudun säätyläisten, erityisesti Ruoveden Ritoniemessä asuneen kapteeni af Enehjelmin kanssa. Näillä retkillään hän tuli kosketuksiin Runebergin kanssa, jolloin heidän välilleen kehittyi läheinen ystävyyssuhde. Runeberg oli ahkera vieras Kurun Hainarilla ja tällöin hän sai kuulla vänrikiltä paljon sota- ym. tarinoita. Näistä Runeberg sai aineksia Vänrikki Stoolin tarinoihin, Hirvenhiihtäjiin ja moniin muihin runoelmiinsa. Kurussa Runeberg teki Polvianderin kanssa laajoja metsästysmatkoja saaden läheisen kosketuksen kurulaiseen kansanelämään, joka häntä suuresti kiinnosti.

KUNNIOITETTU SOTAVANHUS

Kallenpäivänä saapui vanhojen sotaurhojen lähetystö tervehtimään Polvianderia tämän vanhan ystävän ja sotatoverin Almin johdolla. Heillä oli yllään vanhat porilaisunivormut ja he kunnioittivat entistä pidettyä lipunkantajaansa hurraahuudoin ja kiväärinlaukauksin. Veteraanien vuodenkierrossa tämä oli kenties odotetuin juhlatapahtuma.

Suomen sodan 50-vuotisjuhlissa Tampereella 1858 silloin jo yli 70 vuotias Polviander oli kunniavieraana. Sotavanhus esiintyi täydessä sodanaikaisessa univormussaan, jonka kuluneisuutta hän jälkeenpäin harmitteli. Suoraselkäisenä, valkopartaisena veteraanina hän kuitenkin herätti kaikkien ihailua ja kerrotaanpa hänen näissä veteraanitansseissa joutuneen naisten suosikiksi niin, että häntä lakkaamatta pyydettiin poloneesia tanssimaan.

Vänrikki kuoli virkatalossaan Hainarilla syyskuun 28. päivänä 1876 ja haudattiin lokakuun 15. päivänä Kurun vanhalle hautausmaalle. Hänen hautajaisistaan muodostui vaikuttava isänmaallinen surutilaisuus, sillä vänrikki oli kuollessaan viimeinen Suomen sodan veteraani. Ennen kuolemaansa oli vänrikki määrännyt ottamaan Ämmänsillan mäestä kivilaatan, jota ei saanut hakata. Siitä tuli panna hänen haudalleen yksinkertainen muistokivi. Näin tehtiinkin.

Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden päähenkilön esikuva Carl Gustaf Polviander. Vänrikki, Porin rykmentin lipunkantaja. Herrastuomari, alempi aatelismies. Carl saapui Kuruun Ruovedelta v.1807. Isä Carl oli syntynyt Mouhijärven pappilassa 5.3.1788, kuoli Kurussa 28.9.1876.

.

Kansikuva kirjasta - Vänrikin tarina. Kirjoittanut Tuulikki Sillanpää-Janssen. Myynnissä Kurun palvelupisteessä, hinta 20€.

1. puoliso: 21.02.1822 Kuru, Hainari Juliana Antintytär Polviander o.s. Lepistö Juliana on merkitty syntyneeksi Ruovedella, mutta rippikirjassa ei ole siitä merkintää syntyneissä, Hainarin taloudenhoitaja ja emäntä, Juliana kuoli 41-vuotiaana ''pöhöttymään''., s. 12.12.1787 Kuru, Keihäsjärvi, k. 26.02.1830 Kuru, Hainari, Kivioja.
Vanhemmat: Antti Lepistö e. Arms, s. 1750, k. 1801 Ruovesi (murhattu) ja Leena Lepistö, s. 1754.

Lapset:

Kalle Polviander Kallen syntymäpaikasta ei ole tietoa, tuntuu epätodennäköiseltä, että Kalle on Julianan poika, koska Juliana olisi ollut vielä 15-vuotias synnyttäessään Kallen, Huittisten lukkari, s. 19.04.1814, k. 29.05.1891 Huittinen.

Kustaa Maurits Polviander Alikapteeni, Kustaa on merkitty syntyneeksi Ruovedella, mutta merkinttää siitä ei ole Ruoveden rippikirjassa. Kustaa kuoli Kosken tilalla 68-vuotiaana kaatumatautiin., s. 23.11.1819, k. 23.08.1888 Kuru, Karjula, Koski.

Karoliina Sofia Thurman o.s. Polviander , s. 15.05.1822. Tauluun 1082

Matilda Eleonoora Schmidt o.s. Polviander s. 04.03.1824 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 11.07.1902 Tampere.

Eelis Aleksanteri Polviander , s. 15.09.1826 Kuru, Hainari, Kivioja. Tauluun 1087

Loviisa Augusta Forsström o.s. Polviander Tampereen postimestarin vaimo., s. 21.07.1829 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 29.11.1918 Helsinki.

2. puoliso: 29.03.1835 Kuru, Hainari Anna Kaisa Yrjöntytär Polviander o.s. Peltoniemi Hainarin piika, s. 16.11.1809 Kuru, Karjula.
Vanhemmat: Yrjö Peltoniemi e. Pusu, s. 07.10.1778 Kuru, Aurejärvi ja Valpuri Peltoniemi, s. 05.01.1772 Kuru, Karjula, Koski.

Lapset:

Amanda Charlotta Polviander , s. 05.10.1832 Kuru, Hainari, Kivioja. Tauluun 1088

Edla Vilhelmiina Helin o.s. Polviander , s. 02.06.1834 Kuru, Hainari, Kivioja. Tauluun 1102

Berndt Juho Polviander Berndtistä tuli vaimonsa Loviisa Nordlundin perimän Ala-Härkälän ratsutilan isäntä. Berndt hukkui 74-vuotiaana kalastaessaan Kokemäenjokeen., s. 04.12.1835 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 30.04.1910 Kokemäki, Kokemäenjoki.

Emilia Katariina Polviander Emilia kuoli 1-vuotiaana (hinku)yskään., s. 19.09.1837 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 12.07.1839.

Selma Gunilla Polviander Selma kuoli 11-vuotiaana Paiseen aiheuttamaan komplikaatioon., s. 09.05.1839 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 01.04.1851 Kuru, Hainarin virkatalo.

Olga Maria Salminen o.s. Polviander , s. 23.03.1841 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1105

Hilma Adolfiina Siukonen o.s. Polviander Siukosen perhe asui Kurun Karjulan, jossa Hilman mies Josua oli pientilallinen ja pitäjänräätäli, s. 28.01.1843 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 11.01.1916 Kuru, Karjula.

Alfred Polviander Alfred kuoli 6-vuotiaana paiseen aiheuttamaan komplikaatioon., s. 2/1845 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 17.04.1851 Kuru, Hainarin virkatalo.

Manu Ferninand Polviander Vihdin Pietilän kansakoulun opettaja 1872-1912 eli kuolemaansa asti., s. 08.10.1847 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 21.08.1912 Vihti, Pietilä.

Frans Oskar Polviander Frans kuoli 4-vuotiaana kurkunpään tuberkuloosiin., s. 14.10.1849 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 04.11.1853 Kuru, Hainarin virkatalo.

Ivar Edvin Polviander , s. 04.04.1852 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1106

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1082

X Karoliina Sofia Kaarlentytär Thurman o.s. Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Karoliinan syntymäpaikkaa ei ole tiedossa, asui Kurun Hainarin Rasilla., s. 15.05.1822, k. 31.03.1881 Kuru, Riuttaskorpi, Kotamäki.

Puoliso: 26.12.1841 Kuru Antti Thurenpoika Thurman e. Koski Pitäjän räätäli, metsänvartija. Sillanpään Kaitalan torpan itsellinen. Keihäslahden irtolainen vaimonsa Fredrikan kanssa eli kiersi asumassa talosta taloon., s. 07.08.1818 Kuru, Hainari, Rasi, k. 20.02.1906 Kuru, Keihäslahti.
Vanhemmat: Thure Koski e. Ylinen Siivikkala, s. 03.09.1793 Pirkkala, k. 29.08.1824 Kuru, Karjula ja Liisa Särkikoski o.s. Koski, s. 22.04.1795 Kuru, Karjula, k. 07.12.1880 Kuru, Karjula, Karjunkoski, Särkikoski.

Lapset:

Kalle Maurits Thurman s. 28.01.1843 Tampere, Tuomiokirkkoseurakunta.

Antti Kustaa Terho e. Thurman , s. 25.10.1845 Kuru, Hainari. Tauluun 1083

Eelis Manu Thurman s. 13.01.1848 Kuru, Karjula, Koski.

Maria Josefiina Salminen o.s. Thurman , s. 01.07.1849 Kuru, Hainari, Rasi. Tauluun 1084

Iivari Thurman s. 20.05.1852 Kuru, Hainari, Rasi.

Matias Thurman s. 20.04.1855 Kuru, Hainari.

Juho Aleksius Toivio e. Thurman , s. 06.09.1857 Kuru, Karjula, Koski, Särkikoski. Tauluun 1086

Matilda Thurman s. 27.09.1861 Kuru, Aurejärvi, Frigård.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1083

XI Antti Kustaa Antinpoika Terho e. Thurman, (Taulusta 1082, äiti Karoliina Thurman) Puuseppä eli nikkari, sai mestarin oikeudet vuonna 1874., s. 25.10.1845 Kuru, Hainari, k. 1935 Kuru, Karjula.

Puoliso: Eeva Aleksina Taavetintytär Terho ent. Thurman o.s. Markkula s. 27.05.1852 Viljakkala, k. 21.05.1929 Kuru, Karjula.
Vanhemmat: Taavetti Markkula e. Viitaniemi, s. 18.12.1815 Viljakkala, k. 07.07.1867 Viljakkala ja Eeva Justiina Markkula o.s. Ristaniemi, s. 24.11.1819 Kuru, Ristaniemi, k. 07.01.1894 Viljakkala.

Lapset:

Signe Maria Thurman Signe muutti Kurusta 11.07.1893 Tampereelle ja Tampereelta 1910-luvulla Helsinkiin., s. 18.07.1874 Kuru, Karjula, Koski.

Tilta Juliana Thurman s. 16.02.1876 Kuru, Karjula, Koski.

Toivo Timoteus Thurman s. 09.05.1878 Kuru, Karjula, Koski.

Suoma Siviä Thurman Lähetys-opettajatar, s. 25.03.1883 Kuru, Karjula, Koski.

Lempi Vieno Thurman Lempi muutti Kurusta 22.07.1910 Tampereelle., s. 22.03.1885 Kuru, Karjula, Koski.

Iina Sofia Thurman Iina muutti Kurusta 24.12.1916 Tampereelle., s. 01.02.1888 Kuru, Karjula, Koski.

Taimi Terve Thurman Taimi muutti Kurusta 27.04.1914 Hartolaan., s. 04.04.1890 Kuru, Karjula, Koski.

Lahja Hyvä Thurman s. 21.02.1893 Kuru, Karjula, Koski, k. 10.03.1895 Kuru, Karjula, Koski.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1084

XI Maria Josefiina Antintytär Salminen o.s. Thurman, (Taulusta 1082, äiti Karoliina Thurman) Hainarin Rasin torpan poika, Maria ripitetty kolmesta salavuoteudesta, s. 01.07.1849 Kuru, Hainari, Rasi.

Lapset:

Eufrosyne Thurman s. 08.03.1870 Kuru, Riuttaskoerpi, Vihola.

Lapset:

Edvard Thurman s. 27.05.1877 Kuru, Hainari, k. 31.01.1881 Kuru, Karjula, Koski.

Lapset:

Kalle Thurman , s. 07.02.1881 Kuru, Karjula, Koski. Tauluun 1085

1. puoliso: 07.12.1889 Kuru Kalle Efraiminpoika Salminen e. Löyttyjärvi Renki, itsellinen. Taipaleesta Tienarille v.1883-85, Parkkuun sahalle 1885-98, Tienarille 1898-, s. 31.05.1850 Kuru, Keihäslahti, Lammi.
Vanhemmat: Efraim Löyttyjärvi, s. 12.09.1790 Kuru, Kapee, Vänninmaja, k. 11.06.1867 Kuru, Keihäslahti, Lammi ja Eeva Loviisa Löyttyjärvi o.s. Nisula, s. 05.11.1814 Ikaalinen, Juhtimäki, Nisula, k. 08.04.1889 Kuru, Keihäslahti, Lammi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1085

XII Kalle Marianpoika Thurman, (Taulusta 1084, äiti Maria Salminen) Renki Tienarilla v.1897-98, Taipaleessa 1898-1900, Ristaniemen itsellinen 1900 -, kirvesmies, puuseppä; Ristaniemen mäkitupalainen. Kalle Thurmannin poika Arvo Thurman rakensi Olkitaipaleen Tienarin Raatosaareen (Jakama) talon, jonka hän myi Kalle ja Elli Leimulle. Leimut myivät Raatosaaren taiteilija Yrjö Tähtiselle. Kalle kuoli 85-vuotiaana virtsaumpeen., s. 07.02.1881 Kuru, Karjula, Koski, k. 08.06.1966 Kuru, Ristaniemi.

Puoliso: 03.08.1900 Kuru Hulda Maria Teemuntytär Thurman o.s. Syrjänen s. 13.04.1879 Kuru, Ristaniemi, k. 10.12.1959 Kuru, Ristaniemi.
Vanhemmat: Nikodemus (Teemu) Syrjänen e. Jyräkoski, s. 02.11.1850 Ikaalinen, Kiiala ja Tilda Henrika Sillman, s. 20.09.1840 Kuru, Sontu, Myllymaa.

Lapset:

Eino Anselmi Thurman s. 30.05.1901 Kuru, Ristaniemi.

Arvo Thurman s. 08.11.1903 Kuru, Ristaniemi.

Kalle Thurmannin poika Arvo Thurman rakensi Olkitaipaleen Tienarin Raatosaareen (Jakama) talon, jonka hän myi Kalle ja Elli Leimulle. Leimut myivät Raatosaaren taiteilija Yrjö Tähtiselle.

Artturi Adolf Thurman Laivamies Kuru-laivalla., s. 31.10.1906 Kuru, Ristaniemi, k. 07.09.1929 Tampere, Näsijärvi, Kuru-laiva.

Kaarlo Henrik Thurman s. 06.08.1909 Kuru, Ristaniemi.

Aili Siviä Thurman s. 27.03.1912 Kuru, Ristaniemi.

Taimi Orvokki Thurman s. 07.01.1915 Kuru, Ristaniemi.

Vieno Kyllikki Thurman s. 01.03.1918 Kuru, Ristaniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1086

XI Juho Aleksius Antinpoika Toivio e. Thurman, (Taulusta 1082, äiti Karoliina Thurman) Karjulan Vähä-Karjun tilan Särkijärven torpan vävy ja itsellinen., s. 06.09.1857 Kuru, Karjula, Koski, Särkikoski, k. 31.07.1922 Tampere.

Puoliso: 28.06.1879 Kuru Maria Topiaksentytär Toivio ent. Thurman o.s. Särkijärvi s. 25.05.1854 Kuru, Karjula, Vähä-Karju, k. 11.07.1922 Tampere.
Vanhemmat: Topias Särkijärvi, s. 25.02.1822 Kuru, Karjula, Vähä-Karju, k. 24.02.1899 Kuru, Karjula, Vähä-Karju ja Elisabeth (Liisa) Särkijärvi o.s. Hötsänä, s. 03.02.1822 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen, k. 11.08.1876 Kuru, Karjula, Vähä-Karju.

Lapset:

Aleksius Rafael Thurman s. 29.02.1880 Kuru, Karjula, Vähä-Karju, k. 19.03.1881 Kuru, Karjula, Vähä-Karju.

Oskari Ferninand Thurman s. 20.02.1881 Kuru, Karjula, Vähä-Karju, k. 03.09.1882 Kuru, Karjula, Vähä-Karju.

Kaarle Henrik Thurman Muurari, Kaarle kuoli 45-vuotiaana sydänkohtaukseen., s. 09.06.1883 Kuru, Karjula, Vähä-Karju, k. 26.01.1929 Tampere.

Alma Maria Thurman s. 09.12.1885 Teisko, Padustaipale.

Lyyli Aleksandra Thurman s. 05.05.1889 Tampere, k. 08.08.1890 Tampere.

Urho Johannes Thurman s. 07.05.1891 Tampere.

Anna Elisabeth Luovi o.s. Thurman s. 22.11.1893 Tampere, k. 11.02.1968 Tampere.

Toini Aleksandra Thurman s. 28.03.1896 Tampere, k. 10.08.1898 Tampere.

Toivo Maurits Thurman Toivo kuoli 18-vuotiaana lavantautiin., s. 21.03.1898 Tampere, k. 02.04.1916 Tampere.

Olga Vilhelmiina Thurman s. 14.10.1900 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1087

X Eelis Aleksanteri Kaarlenpoika Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Kirjanpitäjä, Eelis muutti Messukylän Hatanpäältä 12.10.1832 Teiskon Savon kylän Ala-Viitaniemeen. Eelis muutti Teiskosta 1.11.1864 perheineen Tyrväntöön., s. 15.09.1826 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 27.10.1916 Tyrväntö.

Puoliso: 03.07.1861 Teisko Johanna Kustava Juhontytär Polviander o.s. Iso-Kartano s. 16.08.1839 Teisko, Värmälä.
Vanhemmat: Juho Iso-Kartano, s. 18.03.1814 Teisko, Värmälä ja Heta Sofia Iso-Kartano o.s. Jyväkorpi, s. 22.09.1814 Teisko, Teiskola.

Lapset:

Selma Johanna Polviander s. 07.07.1862 Teisko, Savo, Ala-Viitaniemi.

Aina Sofia Polviander s. 22.11.1863 Teisko, Savo, Ala-Viitaniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1088

X Amanda Charlotta Kaarlentytär Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Kurun Hainarin virkatalon emäntä., s. 05.10.1832 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 31.08.1914 Lapua, Pappila.

Amanda Polvianderin vaarin Isaac Isaacsson Polviander haki Turun ja Porin lääninkansliasta
vesiasioiden hakemuksen:
Kuru/ Käsittelyn aikana: Ruovesi
Parkunkoski
Hakija: Polviander Isaac Emanuel
Akti: AD 1778/145 1818 Päätös: 3.11.1818 Nro 2539
Lisätiedot : Kahden jalkamyllyn hävittäminen ja yhden säilyttäminen

Isaac Emanuel Polviander s.17.4.1758 Mouhijärvi
k.1835 Kuru
Mouhijärven kirkkoherran apulainen, Kurun kappalainen.

Puoliso: 05.06.1854 Kuru Kustaa Henrik Yrjönpoika Polviander e. Kauppila Kauppilan poika, renkinä Paappasella, Ylä-Toikolla, Ristaniemessä -1851, kotonaan Kauppilassa 1851-52, Nygårdilla eli Tyrkkölässä 1852-54, Petäjälammin Savelassa 1854, jossa vihittiin. Vuonna 1855 Hainarin virkatalon lampuoti eli maanvuokraaja, lautamies, herrastuomari, furriiri=majoittaja, muutti Hainarin virkatalosta vänrikki Kaarle Kustaa Polvianderin kuoleman jälkeen Kurun Keihäslahden Lahdenmäen taloon Kurussa., s. 17.01.1829 Kuru, Olkitaipale, Tienari, k. 27.02.1893 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Kustaa Henrik Yrjönpoika, renki, Hainarin virkatalon vuokraaja, herrastuomari, vihittiin 5.6.1854 vänrikin tyttären Amanda Charoltta Polvianderin kanssa, s.5.10.1832 Kuru. k.31.8.1914 Lapua
Heidän asuinpaikkansa:
1854 - Savelan torppa

1855 - Hainarin virkatalon vuokraajana hänet tunnettiin nimillä Kustaa
Hainari ja Kustaa Polviander
1876 - 1893 Lahdenmäen torpan vuokraajana ,heistä käytettiin nimeä
Lahdenmäki
1893 - 1906 Lahdenmäen vuokraaja on heidän poikansa Pekka Aleksander
Polviander.

Sen ajan tapa oli nimittää ihmiset talojen mukaan ja koska heidän lapsensa olivat kaikki syntyneet Polvianderin Hainarin virkatalossa, vanhinta lukuunottamatta, joka syntyi Savelassa, Hainari nimen jälkeen Amanda ja Kustaa jatkoivat Polviander nimen käyttöä vaihtamatta jatkuvasti nimeään, ja näin Kustaasta tuli Polviander. Isänsä Yrjö on saattanut kulkea Kauppilan nimellä, isoisä ja Yrjön veli Matts Tienarin nimellä.

Kustaa Yrjönpoika oli pätevä maanviljelijä ja isättömänä kasvanut poika sai Amandan kanssa avioliiton solmiessaan tavallaan uuden isän vänrikistä, joka hänestä kovasti piti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tutkin tuota asiaa vielä uudestaan ja olen nyt täysin varma, että Tuulikki Sillanpää-Jansen on tulkinnut väärin kirkonkirjoissa olevat merkinnät.

Kustaa Henrikille löytyy merkinnät talonnimet joita voisi ajatella sukunimen korvikkeiksi:

syntymäkoti Kauppila
lampoutina Hainari ja
torpparina Lahdenmäki.

En löytänyt yhtään merkintää, jossa hänelle olisi merkitty nimi Polviander.

Lasten syntymämerkinnöissä esikoinen Emilia syntyi Kurun Petäjälammin Savelassa Kustaa Henrikin ollessa Savelan renkinä. Muut lapset syntyivät Hainarissa.

Viimeisen lapsen, Pekka Aleksanterin, kohdalla syntymämerkintä on ”Wanh: Kustaa Yrjönpoika Hainari, w Amanda Charlotta Polviander”.

Muiden Hainarissa syntyneiden kohdalla merkintä on ”Gustaf Jöransson och des hustru Amanda Polviander”. Uskoakseni tuon on Tuulikki Sillanpää-Jansen luullut tarkoittavan, että Polviander on kummankin sukunimi. Sitähän tuo merkintä ei kuitenkaan tarkoita. Sen vahvistaa myös rippikirjamerkinnät, joissa Gustaf Jöransson on ilman sukunimeä, mutta Amandalla on aina sukunimi Polviander merkittynä.

Tiedot: Jorma Järviö Tampere.
Vanhemmat: Yrjö Kauppila e. Tienari, s. 08.03.1795 Kuru, Olkitaipale, k. 20.07.1829 Kuru, Olkitaipale, Tienari ja Liisa Kauppila o.s. Ylä-Toikko, s. 09.01.1799 Kuru, Vaakaniemi, k. 14.03.1868 Kuru, Olkitaipale, Tienari.

Kustaa (Kauppila) ja Amanda Poliander.

Lapset:

Emilia Olivia Sarparanta o.s. Polviander , s. 01.07.1854 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen, Savela. Tauluun 1089

Anna Järvinen o.s. Polviander , s. 03.12.1855 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1090

Eelis Polviander s. 21.09.1857 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 16.01.1862 Kuru, Hainarin virkatalo.

Olga Polviander , s. 08.09.1859 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1091

Kustaa Mauritz Polviander s. 20.09.1861 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 19.06.1863 Kuru, Hainarin virkatalo.

Selma Amanda Polviander , s. 04.11.1863 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1096

Maria Aleksina Vesanen o.s. Polviander , s. 03.08.1865 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1097

Anna Gustava Moisio o.s. Polviander , s. 24.08.1868 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1098

Toivo Elias Purola e. Polviander , s. 17.03.1871 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1100

Pekka Aleksanteri Polviander , s. 03.12.1874 Kuru, Hainarin virkatalo. Tauluun 1101

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1089

XI Emilia Olivia Kustaantytär Sarparanta o.s. Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Emilia muutti vuosi 1. lapsensa syntymän jälkeen 8.7.1882 Suoniemelle, missä synnytti kuukauden päästä toisen lapsensa., s. 01.07.1854 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen, Savela, k. 1929.

Puoliso: 29.12.1880 Kuru Emil Alfred Kallenpoika Söderman-Sarparanta e. Söderman Emil oli opiskelija naimisiin mennessään, s. 25.04.1854 Vesilahti.
Vanhemmat: Kalle Söderman, s. 11.05.1814 Turku, k. 20.10.1871 Vesilahti ja Maria Elisabet Söderman o.s. Rosenberg, s. 17.07.1814 Turku, k. 13.05.1884 Tyrväntö.

Lapset:

Ilo Yrjö Söderman-Sarparanta s. 23.08.1881 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 08.04.1918 Lieto.

Eino Emil Söderman-Sarparanta s. 14.08.1882 Suoniemi.

Impi Maria Vuorikoski o.s. Söderman-Sarparanta s. 15.10.1883 Suoniemi.

Helmi Siviä Söderman-Sarparanta s. 24.12.1884 Suoniemi.

Lauri Kustaa Söderman-Sarparanta s. 07.03.1886 Sauvo, Karuna. Tervetuloa Karunan kylään, joka sijaitsee Sauvon kunnan eteläisessä kärjessä. Karunan kunta perustettiin 1869 ollen itsenäinen kunta vuoteen 1969 asti, jolloin se liitettiin Sauvon kuntaan. Karuna on huomattavalta osaltaan saaristoa, jossa asuu noin 700 asukasta. Kesäaikaan asukasluku kasvaa merkittävästi kesäasukkaiden saapuessa nauttimaan merellisistä ja luonnonkauniista maisemista. Meri ja historia ovatkin näkyvämpiä elementtejä. Karunasta on lyhyt matka isompiin kaupunkeihin kuten Turkuun ja Saloon.

Sauvon kunnan karunan kylä. Ennen kunta.

Ruusa Emilia Söderman-Sarparanta s. 04.05.1887 Lieto, k. 26.03.1936 Helsinki.

Olli Alfred Söderman-Sarparanta s. 22.07.1893 Lieto.

Paavo Valdemar Söderman-Sarparanta s. 02.08.1896, k. 27.03.1918 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1090

XI Anna Kustaantytär Järvinen o.s. Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) s. 03.12.1855 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 1928.

Puoliso: 15.10.1875 Kuru, Hainarin virkatalo Iivar (oäkta)) Maijanpoika Järvinen Suutari Hainarissa ja Kosken taloissa, s. 01.09.1854 Kuru, Leppämäki.

Lapset:

Amanda Josefiina Järvinen Muutti Lietoon 30.10.1893 ja sieltä Turkuun 5.11.1895, s. 02.10.1876 Kuru, Hainari, Kivioja.

Edvard Heribert Järvinen s. 15.03.1879 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 18.08.1882 Kuru, Hainari, Kivioja
.

Maria Aurora Vuoristo o.s. Järvinen Muutti Tampereelle 2.11.1899, sieltä Pietarsaareen ja sieltä kotiin Kurun Koskelle vuonna 1907., s. 20.03.1881 Kuru, Hainari, k. 1950.

Hilda Alexandra Järvinen Hilda muutti 22.9.1902 Hämeenlinnaan, s. 21.04.1883 Kuru, Hainari, k. 1968.

Anton Henrik Järvinen Anton muutti Pietarsaareen 29.12.1906, s. 12.01.1886 Kuru, Hainari, k. 1931.

Väinö Markus Järvinen s. 25.04.1889 Kuru, Karjula, Koski, k. 1983.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1091

XI Olga Kustaantytär Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Kihlakunnan tuomarin tytär., s. 08.09.1859 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 02.10.1925 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki.

Puoliso: 03.09.1874 Kuru Johan Edvard Juhonpoika Poukkanen e. Poukka Poukan talon poika, postin kuljettaja, s. 16.09.1852 Ruovesi, Pappila, Wasu, Poukka, k. 25.06.1910 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki.
Vanhemmat: Juho Poukka, s. 23.02.1805 Ruovesi, Pappila, Wasu, k. 07.06.1868 Ruovesi, Pappila, Wasu ja Maria Poukka, s. 03.06.1826 Ruovesi, k. 28.01.1867 Ruovesi, Pappila, Wasu.

Johan ja Olga Poukkasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Lapset:

Beata Emilia Wammaskoski o.s. Poukkanen Beeta muutti 1894 Kurun Keihäslahden Kurun taloon piiaksi ja muutti 13.5.1898 Huittisiin., s. 27.05.1875 Kuru, Hainari, k. 1963 Huittinen.

Axel Edvard Poukkanen s. 12.12.1876 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki, k. 05.06.1889 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki.

Elsa Pauliina Poukkanen Naimaton, muutti Tampereelle 7.11.1898, s. 28.01.1879 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki, k. 07.07.1962 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki.

Hilda Katariina Poukkanen s. 14.11.1880 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki, k. 05.04.1882 Kuru, Keihäslahti, Ylä-Paappanen, Lahdenmäki.

Tilma Maria Lindström o.s. Poukkanen Mies Magnus Lidström-Oulu, s. 25.09.1883 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 05.06.1964 Oulu.

Eemeli Abraham Poukkanen , s. 12.01.1886 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki. Tauluun 1092

Niilo Johannes Poukkanen s. 27.03.1888 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1957 Kuru.

Kustaa Edvard Poukkanen s. 11.10.1890 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 04.11.1891 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Jaakko Fredrik Poukkanen Ouluun 1913, s. 18.07.1892 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1982 Oulu.

Olavi Nikolai Poukkanen , s. 14.12.1894 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki. Tauluun 1093

Olli Ruben Poukkanen Muutti Ouluun 1915, puoliso Agnes, s. 21.01.1897 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki, k. 2/1986 Oulu.

Anni Elisabet Bäckström o.s. Poukkanen , s. 08.06.1899 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki. Tauluun 1095

Vilho Joonas Poukkanen Muutti Ouluun 9.3.1931, s. 28.03.1901 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki, k. 1964 Oulu.

Edvard (Eetu) Joonas Poukkanen Muutti Ouluun 36.1.1928, 1-puoliso Kerttu -2 lasta, II-puoliso Jenni, s. 16.12.1903 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki, k. 30.04.1986 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1092

XII Eemeli Abraham Poukkanen, (Taulusta 1091, äiti Olga Polviander) s. 12.01.1886 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1928 Kuru.

Puoliso: 24.11.1907 Kuru Eelin Petronella Matintytär Poukkanen o.s. Moisio s. 27.05.1886 Kuru, Pohjankapee, Ala-Kapee.
Vanhemmat: Matti Moisio e. Ala-Kapee, s. 12.01.1843 Kuru, Pohjankapee ja Miina Moisio o.s. Kovettu, s. 15.04.1844 Ruovesi, Murole.

Lapset:

Aino Irene Poukkanen s. 04.02.1910 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1093

XII Olavi Nikolai Poukkanen, (Taulusta 1091, äiti Olga Polviander) s. 14.12.1894 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki, k. 05.06.1971 Kuru.

Olavi ja Helmi Poukkasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: Helmi Sofia Kallentytär Poukkanen o.s. Kivistö Helmi muutti Kurusta 03.11.1906 Tampereelle., s. 29.12.1890 Kuru, Keihäslahti, Kuru, k. 31.07.1976 Kuru.
Vanhemmat: Kalle Kivistö e. Männistö, s. 02.05.1856 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi ja Maria Kivistö ent. Pohja o.s. Kivelä, s. 05.07.1852 Parkano, k. 06.01.1912 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Lapset:

Olli Nikolai Poukkanen , s. 24.03.1920 Kuru. Tauluun 1094

Laina Maria Poukkanen Diakonissa, s. 17.01.1922 Kuru, k. 20.03.2018 Viljakkala, Karhe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1094

XIII Olli Nikolai Poukkanen, (Taulusta 1093, isä Olavi Poukkanen) s. 24.03.1920 Kuru, k. 31.03.2017 Kuru.

Puoliso: N.n Poukkanen

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1095

XII Anni Elisabet Bäckström o.s. Poukkanen, (Taulusta 1091, äiti Olga Polviander) s. 08.06.1899 Kuru, Keihäslahti, Lahdenmäki, k. 14.01.1977 Oulu.

Puoliso: Heikki Bäckström s. 26.10.1896 Oulu, k. 29.07.1973 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1096

XI Selma Amanda Kustaantytär Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) s. 04.11.1863 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 1952.

Puoliso: 28.07.1882 Kuru Elias Rudolf Eenokinpoika Nurmi e. Koski Elias Nurmi muutti Kurusta 23.7.1901 perheineen Tampereelle., s. 07.04.1861 Kuru, Karjula.
Vanhemmat: Eenokki Koski e. Ristaniemi, s. 01.11.1823 Kuru, Ristaniemi, k. 17.12.1870 Kuru, Karjula ja Matilda (Tilda) Serafia Koski o.s. Sivil, s. 25.03.1834 Kuru, Karjula, k. 21.05.1914 Kuru, Karjula.

Lapset:

Rauha Maria Nurmi s. 18.07.1883 Kuru, Karjula, Koski, k. 1972.

Eino Rudolf Ilmari Nurmi s. 26.02.1886 Kuru, Karjula, Koski, k. 1970.

Helmi Aleksantra Nurmi s. 04.07.1888 Kuru, Karjula, Koski.

Toini Siviä Nurmi s. 24.01.1893 Kuru, Karjula, Koski, k. 1974.

Impi Esteri Nurmi s. 22.12.1896 Kuru, Karjula, Koski, k. 1976.

Aune Katriina Nurmi s. 25.12.1900 Kuru, Karjula, Koski, k. 1992.

Aino Pätiälä o.s. Nurmi s. 1903, k. 1992.

Vilho Nurmi s. 1906, k. 1973.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1097

XI Maria Aleksina Kustaantytär Vesanen o.s. Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Maria muutti Kurusta 1.1.1890 Tammelan kuntaan pakkonaituna., s. 03.08.1865 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 10.07.1941 Lahti.

Puoliso: 29.12.1899 Kuru Jooseppi Matinpoika Vesanen Heinolan kaupungin taloudenhoitaja, s. 15.12.1862 Kuru, Aurejärvi, Saksa, k. 15.04.1933 Heinola.
Vanhemmat: Matti Mattila, s. 18.07.1829 Teisko, Rikala, Leponiemi ja Heta Skott, s. 23.11.1821 Virrat, Tyrkön ruotu, Vilamo, Mustajärvi, k. 18.06.1868 Kuru, Keihäslahti, Lammi, Löyttyjärvi.

Jooseppi Vesasen kuolinilmoitus lehdessä.

Lapset:

Alli Elisabet Varmajoki e. Vesanen Kansakoulunopettaja, s. 21.07.1890 Tammela, Porras, Turpo, Arola, k. 1874.

Olavi Kullervo Vesanen s. 13.08.1892 Tammela, Porras, Turpo, Arola, k. 30.07.1894 Tammela, Porras.

Veera Rebekka Töyrylä o.s. Vesanen s. 15.05.1893 Tammela, Porras, Turpo, Arola, k. 1980.

Paavo Vesanen s. 1897 Tammela, Porras, Turpo, Arola, k. 1930.

Eero Vesanen s. 20.02.1901 Tammela, Porras, Turpo, Arola, k. 11.03.1973 Helsingin pitäjä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1098

XI Anna Gustava Kustaantytär Moisio o.s. Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Anna muutti Mouhijärvelle 5.12.1891 kansakoulunopettajana, toimi siellä 1,5 lukvuotta ja muutti 31.7.1893 Viitasaareen, muutti miehensä ja tyytärensä kanssa Viitasaaren kunnan omistamasta Suovanlahden Kiimingin Raalikkalan talosta 13.10.1897 Lappeenrantaan, s. 24.08.1868 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 20.01.1931 Lappeenranta.

Puoliso: 19.06.1894 Viitasaari Otto Heikki Matinpoika Moisio Filosofian kandidaatti, s. 10.12.1866 Viitasaari, k. 09.01.1923 Lappeenranta.

Lapset:

Heikki Moisio s. 1895, k. 1955.

Anna Elisabet Mannermaa o.s. Moisio , s. 21.05.1896 Viitasaari. Tauluun 1099

Laila Saarenmaa o.s. Moisio s. 1898, k. 1980.

Katri Soininen o.s. Moisio s. 1900, k. 1975.

Helena Sillanpää o.s. Moisio s. 1903, k. 1991.

Urpo Moisio s. 1909, k. 1931.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1099

XII Anna Elisabet Mannermaa o.s. Moisio, (Taulusta 1098, äiti Anna Moisio) Hammaslääketieteen lisensiaatti, s. 21.05.1896 Viitasaari, k. 1962.

Puoliso: 09.09.1922 Lappeenranta Eero Jalava Kansalaissodan reservin lääkintäkapteeni, Heinolan kaupunginlääkäri. Eero kaatui talvisodan loppuvaiheessa., s. 01.12.1895 Lappeenranta, k. 25.02.1940 Äyräpää, Salmenkaita. JALAVA, EERO

sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 1
ammatti lääket.lis.
sotilasarvo lääkintäkapteeni
joukko-osasto II/JR 6
joukko-osastokoodi
syntymäaika 01.12.1895
synnyinkunta Lappeenranta
kotikunta Heinola
asuinkunta Heinola
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 25.02.1940
kuolinpaikka Salmenkaita
kuolinkunta Äyräpää
hautauskunta Heinola
hautausmaa Heinola
hautapaikka 82
menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu.
Vanhemmat: Toivo Eemeli Jalava e. Väinämöinen Jussilainen, s. 05.05.1861 Janakkala, Hyvikkälä, Jussila, k. 20.11.1897 Ruotsi, Enköping ja Selma Emilia Jalava o.s. Toppelius, s. 18.07.1874 Heinola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1100

XI Toivo Elias Kustaanpoika Purola e. Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Toivo muutti Kurusta 22.11.1891 Lammin pitäjään Iso-Evolle metsänvartija-oppilaaksi, muutti 11.10.1893 Sippolaan, s. 17.03.1871 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 1956.

Puoliso: Amanda Vilhelmiina Matintytär Purola o.s. Albrecht s. 10.07.1875.

Lapset:

Aarne Purola s. 1896, k. 1974.

Vilho Purola s. 1898.

Anne Davis o.s. Purola s. 1899.

Kaarlo Purola s. 1901.

Mauri Purola s. 1903, k. 1987.

Meri Siitonen o.s. Purola s. 1906, k. 1994.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1101

XI Pekka Aleksanteri Kustaanpoika Polviander, (Taulusta 1088, äiti Amanda Polviander) Lahdenmäen torppari, Pekan perhe muutti 26.12.1905 Tampereelle, poliisikonstaapeli, s. 03.12.1874 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 25.08.1926 Tampere.

Puoliso: 03.09.1895 Kuru, Hainari Amanda Vilhelmiina Matintytär Solin Amanda kävi kansakoulun Viljakkalassa asuessaan, päästötodistus 1.6.1883, s. 15.11.1870 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Rapakko, k. 02.06.1916 Tampere.
Vanhemmat: Matti Solin, s. 14.09.1841 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Rapakko ja Eveliina Vilhelmiina Solin o.s. Lörpys, s. 06.06.1847 Kuru, Petäjälammi.

Lapset:

Elli Elisabeth Polviander s. 04.08.1896 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 03.09.1896 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Katri Augusta Polviander s. 05.07.1897 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 11.02.1904 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Anna Aliisa Polviander s. 06.12.1899 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1970.

Maria Amanda Polviander s. 16.08.1902 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1908.

Alli Helena Polviander s. 28.12.1904 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki, k. 1994.

Paavo Polviander s. 1907, k. 1937.

Eeva Polviander s. 1914, k. 2006.

Veli Polviander Alikersantti, s. 1915, k. 14.05.1943 Rajajoki.

POLVIANDER, VELI PEKKA
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 2
ammatti levyseppä
sotilasarvo alikersantti
joukko-osasto 1./JR 48
joukko-osastokoodi 3047
syntymäaika 10.08.1915
synnyinkunta Tampere
kotikunta Tampere
asuinkunta Tampere
haavoittumisaika 14.05.1943
haavoittumispaikka Rajajoki
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 14.05.1943
kuolinpaikka 39.KS
kuolinkunta
menehtymisluokka kuoli haavoittuneena, siunattu ja haudattu
hautauskunta Tampere
hautausmaa Tampere, Kalevankangas

SUOMEN KAAKKOISIN KYLÄ:

Rajajoki, jota myöskin Perä-Kuokkalaksi kutsuttiin, oli Terijoen pitäjän ja koko Suomenkin kaakkoisin kylä, rajoittuen lännessä Ollilan kylään, etelässä Suomenlahteen, sekä idässä ja pohjoisessa valtakunnan rajana olleeseen Rajajokeen. Valtakunnan rajan välitön läheisyys ja sen vaihtelut eri aikakausina toivat oman leimansa rajakylän elämään. Rajajoelta oli matkaa Terijoen keskustaan 18 km, Viipuriin 96 km ja Pietariin 35 km.
Raja Rajajoelle vuonna 1323

1000- luvun alussa, jolloin Suomi oli vielä heimoasteella, sen sivuilla olevat valtakunnat Ruotsi ja Novgorod pyrkivät laajentamaan vaikutustaan sen alueelle. Pitkien sotavaiheiden jälkeen solmittiin vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauha, joka oli ensimmäinen kirjallinen sopimus jolla vahvistettiin Ruotsin ja Novgorodin välinen raja kulkemaan Rajajoessa.

Vähitellen Suomesta tuli yhä kiinteämpi osa Ruotsia mutta suomalaista asutusta levisi Pähkinäsaaren rajan yli toisellekin puolelle, josta jatkuvat rajakiistat haittasivat yhteiskunnallistakin kehitystä.

Vuonna 1595 solmitussa Täyssinän rauhassa raja Karjalan kannaksen osalta säilyi samana kuin aikaisemminkin, mutta vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa Ruotsi laajensi alueitaan aina Suomenlahden eteläpuolelle saakka.

Pietari Suuren johdolla aloitettiin Venäjän menetetyn aseman palauttaminen, Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 ja Turun rauhassa vuonna 1743 Venäjä siirsi rajansa takaisinpäin aina Kymijoelle saakka.

1800-luvun alkupuolella Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ranskan Napoleon ehdottivat Ruotsille yhteistä Englantiin kohdistettua mannermaasulkemus -sopimusta. Ruotsin kieltäydyttyä ehdotuksesta, Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1807 ja valloitti sen. Haminan rauhassa syyskuussa 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän yhteyteen ja autonomian aikana, vuonna 1812, vanha-Suomikin liitettiin takaisin muuhun Suomeen.

Suomen itsenäistyttyä, vuonna 1917 valtakunnan raja pysyi edelleenkin Rajajoessa ja sen jatkeena olevassa Ruostekanavassa.
Pietari tärkein kauppapaikka

Pietari oli ennen Suomen itsenäistymistä rajajokelaistenkin tärkein kauppapaikka. Sinne oli hyvät kulkuyhteydet, esim. parhaana huvila-asutus aikana, ennen ensimmäistä maailmansotaa kulki Pietarin ja Terijoen välillä lähes 40 junavuoroa vuorokaudessa.

Maanteitse vietiin hevosilla elintarvikkeita, polttopuita ym. kauppatavaraa Pietariin ja hevoskyyti oli yleisin kuljetusmuoto myöskin huvila-asukkaiden muuttokuormille. Huviloita oli silloin huomattava määrä mm. Dyynin alueella.
Rajaa muutetaan kivääritehtaan vuoksi

Aikanaan Rajajoki oli hiljaiseloa elävä, pikkutiloja käsittävä kyläyhteisö, mutta vuonna 1714 oli Rajajoen alueeseen kuuluvaan Systerbäckiin perustettu venäläisten ase- ja ankkuritehdas (Systerbäckin kivääritehdas). Tehdas sai tarvitsemansa työvoiman, sekä tehtaan polttoaineeksi puuhiiltä sille alistetulta suomenpuoleiselta alueelta.

Tehtaan tonttialueesta kuului kuitenkin Siestarjoen pohjoispuoli Rajajoen alueeseen ja joen toinen puoli kuului Venäjälle, Pietarin kuvernementtiin. Erilaisten neuvottelujen jälkeen keisari määräsi 4.2.1864, että Rajajoen asetehtaan alue liitettäisiin Pietarin kuvernementtiin erinäisin aluekorvauslupauksin. Rajajoki ja Suomi menetti näin 14 neliökilometrin laajuisen maa-alueen Venäjälle, mutta korvauksen saanti unohtui.

Suomen itsenäistyttyä raja säilyi Ruostekanavassa, mutta Tarton rauhassa 1920 edustajamme ottivat esille Systerbäckin alueen korvauslupauksen, joka tuottikin tuloksen ja näin Suomi sai korvauksena Venäjältä Petsamon alueen, jonka nikkelirikkauksista ei silloin ollut tietoakaan.
Rautatie tuo turistit

Helsinki - Pietari rautatien valmistuminen vuonna 1870 oli piristysruiske Rajajoenkin talouselämälle ja tämän jälkeen alkanut huvila-asutuksen kasvu muutti koko paikkakunnan elämänmenoa. Maanviljelyksestä aikaisemmin saatu toimeentulo laantui huvila-asutuksen aikana. Parempaan tulokseen pääsi rakentamalla sopiviin paikkoihin huviloita vuokrattavaksi kesäasukkaille ja puuhailemalla vaikka ajurin ammatissa.

Ulkolaisia kesävieraita oli Terijoella parhaaseen aikaan, ennen vuotta 1914, jopa 140.000 henkeä.
Raja sulkeutuu

Suomen itsenäistyttyä huvilaelämä tyrehtyi ja seurauksena oli ankara taloudellinen pulakausi, jonka torjumiseksi oli pakko kohentaa omaa maatalouden tuotantoa ja investoitava metsistä pääomaa. Maatalouden kehitys olikin erittäin nopeaa 1930-luvun lopulle tultaessa.

Vuosina 1918-25 myytiin liki puolet huviloista siirrettäväksi muualle Suomeen.

Vaikka rautatie Rajajoelle oli valmistunut jo 1870, valmistui Rajajoen asema omaan käyttöönsä vasta 1.12.1917. Sitä ennen se oli maailmansodan aikana venäläisten sotasairaalana. Tämä arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema, aikaisemmista asemarakennustyypeistä täysin poikkeava rakennus oli Suomen kauneimpia asemarakennuksia.

Tässä Rajajoen asemarakennuksessa pidettiin mm. Suomen ja Venäjän väliset rauhanneuvottelut, jotka johtivatkin Tarton rauhansopimukseen 11.12.1920. Samalla loppuivat myöskin rajalla ajoittain ilmenneet rauhattomuudet.

Itsenäisyyden aikana Rajajoki oli Karjalan kannaksen ainoa rajanylityspaikka, jonka mukanaan tuomat erilaiset toiminnot, niin rautatielaitos kuin rajavartiostokin antoivat oman leimansa kylän elämälle.

Itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä 1920-30 luvuilla Rajajoen asema oli melkoinen toiminnan keskus. Matkustajajunia kulki Viipuriin useampi junapari päivässä ja kansainvälisessä liikenteessä yksi junapari päivässä välitti liikennettä Venäjälle. Varsinainen turistiliikennehän siihen aikaan oli melko vähäistä, mutta todennäköisesti virkamatkoilla olevien matkustajien joukosta erottui joskus hyvinkin monenlaisia kansallisuuksia.

Venäjältä tuleva tavaraliikenne oli melko vilkasta. Kaikki venäläisissä tavaravaunuissa tullut tavara täytyi siirtokuormata Rajajoella suomalaisiin vaunuihin eteenpäin kuljetusta varten ja päinvastoin.

Rajajoki ja varsinkin rajan rautatiesilta olivat kotimaisten matkailijoiden suosittuja turistikohteita. Parhaina vuosina turistien kävijämäärä nousi jopa 40.000 - 50.000 henkilöön.
Puun uittoa Rajajoessa

Rajajoki oli jokena valtakunnan vuosisatainen raja itää vastaan (mm. 1323-1617 ja 1812-1940). Se alkoi Kivennavan - Raudun rajalta Kuuritsan suolta, noin 60 kilometriä virrattuaan se lähellä Suomenlahtea laski Venäjän puoleiseen Siestar-järveen (Roslivan järvi). Se kulki tämän jälkeen kappaleen matkaa Venäjän puolella, siinä kohdassa missä Ruostekanava oli valtakunnan rajana ja palasi taas yhteiseksi rajaksi vajaan kilometrin päässä merestä.

Joki toimi myöskin puutavaran uittoväylänä niin suomalaisille kuin venäläisillekin. Joen yläjuoksulta uittivat ensin venäläiset sahatukkeja Kuttermannin sahalle, joka sijaitsi Korotniekan peltojen kohdalla. Venäläisten tukkien mentyä ohi rautatiesillan alkoi suomalaisten propsien uitto joessa. Puomit seisauttivat propsisumat välittömästi rautatiesillan pohjoispuolella olevalle nostopaikalle, josta ne hinattiin pienoisrataa myöten mäkeä ylös rautatien varteen, rautateiden edelleen kuljetettavaksi.

Propsien nostopaikan kohdalla on ollut ennen Suomen itsenäistymistä ylikulkusilta, jonka tukipylväiden jäännöksiä on vieläkin Suomenpuoleisella rannalla nähtävissä. Nyt venäläiset ovat rakentaneet isot maantiesillat rautatien sekä etelä- että pohjoispuolelle.
Suomalaista asutusta Rajajoen molemmin puolin

Ennen Suomen itsenäistymistä oli joen molemmin puolin olevissa kylissä, Rajajoella, Valkeasaaressa, Retukylässä ja Systerbäckissäkin ollut asutus pääosin suomalaista. Rajan sulkeuduttua yhteys joen yli katkesi kertaheitolla. Monet perheet, joiden kodit olivat työ- ym. tehtävien johdosta jokirajan Venäjän puolella, joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa sinne ja heidän oli tultava salateitse Suomen puolelle. Rajan taakse jäänyt suomalainen väestö (inkeriläiset) joutui Stalinin aikana kokemaan vainon ajat kaikessa karmeudessaan.

Rauhan vuosina eläminen rajan välittömässä läheisyydessä oli aivan normaalia elämää, ilman mitään rajoituksia tai uhkia, vaikka muualta tulleet henkilöt sitä hiukan karttoivatkin. Rajaseudun asukkaille se oli luonnollinen olotila, joki on rajana ja sillä hyvä. Rajan välittömässä läheisyydessä oli rauhallisinta asua. Vuoden 1939 kesällä alkoi näkyä naapurin puolella varustautumisen merkkejä, mutta kukaan ei uskonut että sota voisi syttyä. Evakkoon lähtökin lokakuun alkupuolella oli kuin lomallelähtö muutamaksi viikoksi ja sitten paluu takaisin kotiin, mutta se evakossa olo on jatkunut vielä tänäkin päivänä.
Sodat tuhosivat Rajajoen alueen

Sotien aikana tuhoutuivat kaikki rakennukset Rajajoen alueelta, joten vanhoista paikoista löytyy vain joitakin raunion osia ja paikoin sodanaikaisia juoksuhaudan jäänteitä maastossa.

Venäläisten vilkas rakennustoiminta on keskittynyt entisen kyläkeskuksen ulkopuolelle, kuten Dyynin hotellit meren rantaan, entisen kylätien pohjoispuolella oleville peltoalueille aina rautatien tuntumaan saakka ja laaja omakotialue rautatien pohjoispuolella. Vanhan kylätien paikalle on rakennettu Terijoen - Pietarin välinen maantie, sekä uusi maantie Systerbäckin vanhaa rautatiepohjaa myöten Rajajoen asemaseudun ohitse Terijoelle ja Kivennavalle. Entinen Dyynin tienhaarasta Rajajoen asemalle mennyt tie palvelee nyt uuden asutusalueen liikennettä. Muut entiset paikallistiet ovat hävinneet täysin maastosta.

Suomen kaakkoisin kylä Rajajoki, missä Veli Polviander haavoittui kuolettavasti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1102

X Edla Vilhelmiina Kaarlentytär Helin o.s. Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Finlaysonin tehtaan työntekijän vaimo., s. 02.06.1834 Kuru, Hainari, Kivioja, k. 12.03.1919 Tampere. Josuan vaimo oli Edla Vilhelmiina Polviander, jonka isää, Kaarle Kustaa Polvianderia pidetään J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin esikuvana.(Kaarle Kustaan isä oli Kurun kappalainen Iisak Emanuel Polviander, joka kastoi Johanna Elisabet Sarénin) Kurussa vietetään kesäisin Vänrikki Stoolin päiviä. Josuan poika oli opettaja Oskar Fredrik Helin, ja hänen poikansa puolestaan Oulun piispa Olavi Konstantin Heliövaara s. 1891.

Edla Vilhelmiina Polviander

Puoliso: 01.07.1860 Kuru, Hainari (kruunu) Joosua Elias Joosepinpoika Helin Finlaysonin tehtaan työntekijä., s. 19.04.1837 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, Lassila, k. 13.04.1908 Tampere.
Vanhemmat: Jooseppi Helin e. Lahdenpohja, s. 16.04.1811 Kuru, Vaakaniemi, Toikko, k. 25.03.1868 Messukylä ja Charlotta Katariina Sofia Helin o.s. Lassila, s. 02.04.1811 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 27.01.1852 Messukylä.

Tehtaiden savuja Tampereen sydämen, Tammerkosken, rannalla v. 1901. Vasemmalla on Finlaysonin eli tamperelaisittain Pumpulin tehdasrakennusryhmä, ja oikealla Satakunnansillan takana Tampereen Pellavatehdas. Vuonna 1900 oli Finlaysonilla 3030 työntekijää ja pellavatehtaassa 1612. Valtaosa Tampereen teollisuusväestöstä hankki elantonsa näissä kahdessa tehtaassa, sillä v. 1900 oli Tampereella 10539 teollisuus- ja käsityöammateissa työskentelevää. Tampere oli Suomen suurin teollisuuskaupunki aina 1880-luvulle saakka, jolloin Helsinki ohitti sen.

Lapset:

Oskari Fredrik Helin , s. 18.07.1861 Tampere, Tuomioseurakunta. Tauluun 1103

Kalle Elias Helin s. 19.07.1870 Tampere, Tuomioseurakunta.

Tampereen nuorin metallialan suurteollisuuslaitos on Valmet Oy, joka tuli Tampereelle lentokonetehtaana v. 1936. Sodan jälkeen lentokonetuotanto lopetettiin Tampereella, ja niiden sijaan ryhdyttiin valmistamaan mm. rautatievaunuja, veturinosia, polttomoottoreita, erilaisia työkoneita sekä 1940-luvun lopulta lähtien Tampereen kaupungin liikennelaitoksen tilaamia, ns. trolleybusseja, joiden käyttövoimana oli sähkö. Kuvassa busseja, tamperelaisittain onnikoita, kootaan Valmetin tehtailla v. 1950. Vuonna 1953 oli TKL:llä käytössään jo 22 trolley-johdinautoa (rollikka).

Tuure Topias Helin s. 01.11.1877 Tampere, Tuomioseurakunta.

Tammerkosken partaalle syntyi myös Takon puuhiomo ja paperitehdas v. 1865. Tämä alunperin Tampereen Kattohuopatehtaana tunnettu yhtiö siirtyi lukuisten omistajanvaihdosten jälkeen G. A. Serlachius Oy:lle v. 1917. Kun tulipalo oli tuhonnut v. 1923 vanhan puuhiomon ja paperitehtaan, ryhdyttiin tehdasta uusimaan järjestelmällisesti. Uusittu tehdas aloitti toimintansa v. 1932, jolloin se oli yksi moderneimmista alallaan. Tehdas keskittyi yhä enemmän erilaisten kartonkilaatujen tuottamiseen. Kuvassa Takon kartonkitehtaan työntekijöitä 1940-luvulla.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1103

XI Oskari Fredrik Joosuanpoika Helin, (Taulusta 1102, äiti Edla Helin) Kansakoulun opettaja. Oskari muutti Tampereelta opettajana 10.6.1885 Kurun Keihäslahden kansakouluun opettajaksi ja asumaan opettajien asuntoon, meni naimisiin sai kolme lasta ja muutti perheineen 27.9.1894 Hämeenlinnaan, s. 18.07.1861 Tampere, Tuomioseurakunta.

Puoliso: 25.09.1885 Tampere, Tuomioseurakunta Sofia Charlotta Fredrikintytär Branthill Sofia muutti Tampereelta 10.8.1885 Kurun Keihäsjärven kansakoulun opettajan asuntoon., s. 09.05.1864 (Tampere), Messukylä.
Vanhemmat: Fredrik Konstantin Branthill, s. 26.11.1838 Tampere, Tuomioseurakunta ja Anna Charlotta Branthill o.s. Rosenberg, s. 20.01.1833 Tampere, Tuomioseurakunta, k. 30.06.1895 Tampere, Tuomioseurakunta.

Lapset:

Anna Sofia Helin s. 03.01.1886 Kuru, Keihäslahden kansakoulu, k. 19.02.1886 Kuru, Keihäslahden kansakoulu.

Lauri Olavi Helin s. 04.04.1887 Kuru, Keihäslahden kansakoulu, k. 04.03.1888 Kuru, Keihäslahden kansakoulu.

Aarne Oskari Helin s. 14.09.1889 Kuru, Keihäslahden kansakoulu.

Olavi Konstantin Heliövaara e. Helin , s. 21.02.1891 Kuru, Keihäslahden kansakoulu. Tauluun 1104

Martti Mikael Helin s. 10.11.1892 Kuru, Keihäslahden kansakoulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1104

XII Olavi Konstantin Oskarinpoika Heliövaara e. Helin, (Taulusta 1103, isä Oskari Helin) Oulun hiippakunnan piispa 1954-1963, s. 21.02.1891 Kuru, Keihäslahden kansakoulu, k. 12.10.1980 Oulu. Olavi Heliövaara tuli ylioppilaaksi vuonna 1910. Vihittiin papiksi 1914. Teol.kand:ksi 1933. Sai samana vuonna rovastin arvonimen. Teol. kunniatohtoriksi 1955. Opintomatka Saksaan ja Skandinaviaan vuonna 1937. Ruoveden 2. kappalainen vuosina 1922-1934. Raahen kirkkoherra 1922-34 ja samalla keskikoulun jatkoluokan opettaja 1922-1927. Oulun suomalaisen jatkokoulun opettaja 1928-1933. Kirkolliskokouksen jäsen 1933, -43, -53, -58, -63. Kirkolliskokouksen sihteerinä 1948. Porvoon suomalaisessa seurakunnassa vuosina 1934-44. Porvoon kaupungin suomenkielisen kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja 1938-44. Suomen kirkon sisälähetysseuran johtokunnassa 1945-54. Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliitossa1946-54. Kristillisen taideseuran johtokunnassa 1946-1954. Seurakuntaopiston säätiön hallituksessa 1947. Oulun diakonissakodin johtokunnassa 1956. Nuorten Ystäväin yhdistyksen johtokunnassa 1957. Vanhojen ja työkyvytt��mien pappien ja kanttoriurkurien viranhoidon avustamiskomiteassa 1933. Kirkollisvirkakomitean eläkelaitoskomitean sihteeri ja varapuheenjohtaja 1938-1942. Kirkolliskokouksen vuosina 1943, -48 ja -58 asettaman kirkollislain uudistamiskomitean jäsen sekä 1953 asetetun kirkkolain uudistamiskomitean jäsen. Diakonissain palkkausta ja eläkettä koskevan komitean puheenjohtaja. Oulun tuomiokapitulin asessori 1928-1934. Tampereen tuomiokapitulin asessorina 1940-1944. Kirkkohallituksen kirkkoneuvos vuosina 1944-1954. Oulun hiippakunnan piispa 1954-63.

Julkaisuja: Jeesus - tutkimuksen probleemeja (1932), Lakeja ja asetuksia kirkollisille toimihenkilöille (1936), Kirkkolaki 4.p. (1945).

Olavi Heliövaaran piispaksi vihkiminen vuonna 1954.

Puoliso: 1918 Hanna Irene Helin o.s. Schänberg

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1105

X Olga Maria Kaarlentytär Salminen o.s. Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Itsellisen Matti Salmisen vaimo., s. 23.03.1841 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 03.09.1921 Kuru.

Olga Salmisen (os. Polviander) hautakivi Kurun vanhalla hautausmaalla.

Puoliso: Matti (äpärä) Johannanpoika Salminen s. 18.03.1854 Kuru, Karjula, Nygård, k. 07.03.1920 Kuru.
Äiti: Johanna Trappukangas, s. 29.04.1827 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1106

X Ivar Edvin Kaarlenpoika Polviander, (Taulusta 1081, isä Kaarle Polviander) Kurun kiertokoulun opettaja, Iivar kuoli 36-vuotiaana kaatumatautiin., s. 04.04.1852 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 23.11.1888 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Puoliso: 05.11.1875 Kuru Malviina Heikintytär Koskinen ent. Polviander o.s. Kivinen Kiertokoulun opettajan leski. Malviina muutti Kurun Lahdemäestä 1.11.1891 Oriveden Porvolan Naapin taloon ja meni toisen kerran naimisiin., s. 21.11.1858 Ruovesi, Pihlajalahti, Kivijärvi.
Vanhemmat: Henrik Kivinen e. Tienari, s. 24.11.1821 Kuru, Olkitaipale, k. 09.06.1876 Ruovesi, Siikalahti, Riekkola, Sarvana ja Eonika Kivinen o.s. Trappukangas, s. 07.04.1829 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen.

Lapset:

Salli Emilia Polviander s. 19.05.1876 Kuru, Hainarin virkatalo.

Gustaf Henrik Polviander s. 02.07.1878 Kuru, Hainarin virkatalo, k. 29.12.1878 Kuru, Hainarin virkatalo.

Hulda Maria Polviander s. 14.02.1880 Kuru, Hainarin virkatalo.

Saida Katarina Polviander s. 21.09.1883 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

Kerttu Susanne Polviander s. 22.05.1886 Kuru, Keihäslahti, Kuru, Lahdenmäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1107

VII Sara Mikaelintytär Eneberg o.s. Polviander, (Taulusta 1058, äiti Sara Polviander) s. 24.05.1722 Mouhijärvi, k. 29.08.1765 Merikarvia.

Puoliso: Anders Michelinpoika Eneberg Merikarvian kirkkoherra 1761., s. 01.11.1712 Pori, k. 08.08.1788 Merikarvia.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1734 Anders Eneberg 6069. * Porissa 1.11.1712. Vht: porilainen porvari Michel Johansson Enberg († 1729) ja Sigrid Eriksdotter Strandberg. Porin triviaalikoulun oppilas 3.11.1722 – (1733, cl. rect.). Ylioppilas Turussa kl. 1734 Eneberg Andr. Satac _ 348. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 30.1.1734 [1734. den 30 Januarii.] Andreas Michaëlis Eeneberg. Biörneburgensis. | primo vice dein ordin. Apologista Arctopolit. | Pastor in Sastmola | obiit 1788. Vihitty papiksi 1739. — Porin triviaalikoulun vt. apologista 1736, vakinainen apologista ja laulunopettaja 1740. Merikarvian kirkkoherra 1761. † Merikarvialla 8.8.1788. Pso: 1:o 1739 Sara Polviander († 1765); 2:o Klara Dalerus († 1795).

Sastmola (Merikarvia) prästegård 1758-63 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5486643
...
Sastmola (Merikarvia) prästegård 1788-93 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5486727

.

Lapset:

Isak Eneberg s. 14.08.1756 Pori, k. 22.07.1835 Vehmaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1108

VII Margareta Mikaelintytär Fonselius o.s. Polviander, (Taulusta 1058, äiti Sara Polviander) Margareta kuoli 41-vuotiaana synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 06.02.1726 Sastamala, k. 21.02.1767 Ikaalinen, Keturi.

Puoliso: 27.08.1745 Ikaalinen Elias Johaninpoika Fonselius. (Taulu 693). (Taulu 708) Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752., s. 6/1715 Ruotsi (vanhempien paon aikana), k. 19.04.1779 Ikaalinen, Keturi.

kl. 1737 Elias Fonselius 6355. * paon aikana 6.1715. Vht: Ikaalisten kirkkoherra Johan Fonselius 3239 (yo 1685, † 1729) ja hänen 4. puolisonsa Margareta Sirenius. Porin triviaalikoulun oppilas 8.2.1731 – (1733, cl. conrect.). Ylioppilas Turussa kl. 1737 [Fonselius] Elias _ 364. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.2.1737 [1737. d: 28 Febr.] Elias Johannis Fonselius Jkalensis | Sacro ordini initiatus Adj: Min: in Ikalis. A:o 1752. Sacellanus ibidem communi fere Auditorum suffragio constitutus, cui, quorum intererat, album adjecerunt calculum. | diem obiit supremum 1779. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752. † Ikaalisissa 19.4.1779.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6355.
Vanhemmat: Johan Fonselius, s. 1658 Vehmaa, k. 28.08.1730 Ikaalinen ja Margareta Fonselius o.s. Sirenius, s. Kemiö.

Lapset:

Johan Fonselius s. 29.06.1746 Ikaalinen, Keturi, k. 28.08.1749 Ikaalinen, Keturi.

Daniel Fonselius s. 22.08.1747 Ikaalinen, Keturi, k. 11.07.1748 Ikaalinen, Keturi.

Mikael Fonselius , s. 04.10.1750 Ikaalinen, Keturi. Tauluun 1109

Maria Catharina Fonselius s. 16.12.1751 Ikaalinen, Keturi.

Anna Sofia Fonselius s. 30.12.1753 Ikaalinen, Keturi.

Christina Lovisa Fonselius s. 16.02.1755 Ikaalinen, Keturi.

Maria Catharina Fonselius s. 13.01.1757 Ikaalinen, Keturi.

Sara Maria Fonselius s. 07.02.1759 Ikaalinen, Keturi.

Isaacus Fonselius s. 18.01.1761 Ikaalinen, Keturi.

Hedvig Magdalena Fonselius s. 23.03.1763 Ikaalinen, Keturi.

Anna Elisabet Fonselius s. 16.11.1764 Ikaalinen, Keturi.

Johannes Gabriel Fonselius s. 09.02.1767 Ikaalinen, Keturi, k. 26.06.1767 Ikaalinen, Keturi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1109

VIII Mikael Eliaanpoika Fonselius, (Taulusta 1108, äiti Margareta Fonselius) Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777., s. 04.10.1750 Ikaalinen, Keturi, k. 17.03.1791 Kankaanpää.

kl. 1769 Mikael Fonselius 8823. * Ikaalisissa 4.10.1750. Vht: Ikaalisten kappalainen Elias Fonselius 6355 (yo 1737, † 1779) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Polviander. Porin triviaalikoulun oppilas 15.2.1765 (cl. conrect. #107) – 6.1768. Ylioppilas Turussa kl. 1769 Fonselius, Mich. Sat. _ 515. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 6.2.1769 A:o 1769 Die 6. Febr: Michaël Fonselius Ikalensis Nat. 1750. | Sacris initiatus ordinibus 1773 | Adjunctus Ministerii in Ikalis | Sacellanus ibidem. | obiit 179‹–›. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 22.6.1773 Michel Forselius‹!› Satacundensis, student d. 11. Februarii 1767‹!›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.6.1773. — Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777. † Kankaanpäässä 17.3.1791.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8823
.

Puoliso: 03.04.1777 Pirkkala Margaretha Elisabet Jeremiaantytär Fonselius ent. Livon o.s. Wallenius. (Taulu 692). (Taulu 693) s. 6/1748 Vesilahti, k. 04.02.1822 Pirkkala.
Vanhemmat: Jeremias Wallenius, s. 21.12.1717 Vesilahti, k. 21.04.1787 Pirkkala ja Elisabet Wallenius o.s. Mennander, s. 31.12.1723 Pirkkala, k. 23.03.1801 Pirkkala.

Lapset:

Elias Jeremias Fonselius s. 17.01.1778 Kankaanpää, Pappila.

Mikael Fonselius s. 02.05.1783 Kankaanpää, Pappila.

Friederica Lovisa Fonselius s. 28.07.1788 Kankaanpää, Pappila.

Sara Catarina Fonselius s. 11.04.1790 Kankaanpää, Pappila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1110

VI David Johaninpoika Wegelius, (Taulusta 1057, äiti Kristina Wegelius) Tammelan pitäjänapulainen 1725, s. 04.04.1696 Paimio, k. 18.07.1731 Jokioinen.

Puoliso: 13.07.1725 Vesilahti Katarina Gabrielinpoika Wegelius o.s. Gottleben s. 09.08.1689 Tammela.

Lapset:

David Wegelius , s. 18.05.1726 Tammela. Tauluun 1111

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1111

VII David Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1110, isä David Wegelius) Vesilahden kirkkoherra 1769. Rovasti 1789. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1775., s. 18.05.1726 Tammela, k. 22.10.1806 Vesilahti.

Porin triviaalikoulun oppilas (1745, cl. rect. #62). Ylioppilas Turussa kl. 1745 [Wigelius] David Ostrob‹¿› _ 402. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 22.1.1745 [1745 die 22. Januarii] David Davidis Wegelius. Tyrwensis. | Sacris initiatus 1749 Adjunctus Præp. in Tyrwis‹!› | Postea designatus Compastor Legionis Pedestris Biörneburgensis. | constitutus Sacellanus in Tavastkyro 1758. | jam wero Pastor in Wesilax. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1749. — Tammelan kirkkoherran apulainen 1749. Porin läänin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaaja 1751. Hämeenkyrön kappalainen 1758. Vesilahden kirkkoherra 1769. Rovasti 1789. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1775. † Vesilahdella 22.10.1806.

Puoliso: 1751 Margareta Johanintytär Wegelius o.s. Hornborg s. 18.02.1734 Tyrvää, k. 09.02.1799 Vesilahti.
Vanhemmat: Johan Hornborg, s. 1682 Turku, k. 08.08.1754 Tyrvää ja Margareta Hornborg o.s. Ross, s. 1702 Turku, k. 27.12.1754 Tyrvää.

Lapset:

Johan Wegelius Ylioppilas Turussa kl. 1767 [Wegelius] Joh. Sat. _ 506. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 3.6.1767 [1767] Die 3 M: Junii Johannes Wegelius TawastKyroensis Natus 1752. | Diu obscurus latuit et academiæ valdixesse‹?› præsumbatur 1786. — Sairaalloinen. Toiminut kirjurina. Naimaton., s. 07.02.1752 Tyrvää, k. 02.06.1828 Suoniemi.

David Wegelius , s. 13.01.1754 Tyrvää. Tauluun 1112

Herman Wegelius , s. 04.08.1755 Tyrvää. Tauluun 1114

Joakim Wegelius , s. 1757. Tauluun 1127

Karl Fredrik Wegelius , s. 17.07.1759 Hämeenkyrö. Tauluun 1130

Benjamin Adolf Wegelius , s. 18.08.1768 Hämeenkyrö. Tauluun 1138

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1112

VIII David Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1111, isä David Wegelius) Ylioppilas Turussa 2.5.1771 [Wegelius] Dav. Tav. _ 528. Respondentti 8.12.1773, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Todistus hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten registratuurassa 10.12.1773. Turun hovioikeuden auskultantti 25.2.1774.

— Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1776, varanotaari 1778. Varatuomari. Asessori. Tilanomistaja Hattulan Pelkolassa., s. 13.01.1754 Tyrvää, k. 29.06.1813 Hattula.

Puoliso: 03.08.1784 Tottijärvi Fredrika Gabrielintytär Wegelius o.s. Wallenius s. 05.04.1768 Hattula, k. 24.04.1833 Hartola.
Vanhemmat: Gabriel Wallenius, s. 22.11.1725 Tottijärvi, Huhtaa, Vitikka, k. 15.11.1808 Kitee, Suorlahti ja Kristina Sofia Wallenius o.s. Possenius, s. 11.06.1745 Liperi, k. 02.08.1807 Kitee, Suorlahti.

Lapset:

David Wegelius s. 27.12.1797 Hattula, Peltola, k. 07.09.1867 Hattula, Peltola.

Gabriel Wegelius , s. 01.03.1803 Hattula, Peltola. Tauluun 1113

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1113

IX Gabriel Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1112, isä David Wegelius) s. 01.03.1803 Hattula, Peltola, k. 26.07.1861 Hattula, Pelkola.

1. puoliso: 23.06.1831 Suoniemi Sofia Katarina Benjaminintytär Wegelius. (Taulu 1138). (Taulu 1139) s. 04.12.1812 Harju, Lielahti, k. 10.05.1842 Hattula, Pelkola.
Vanhemmat: Benjamin Adolf Wegelius, s. 18.08.1768 Hämeenkyrö, k. 03.12.1833 Suoniemi ja Katarina Kristina Wegelius o.s. Hasselgren, s. 12.01.1781 Helsinki, k. 09.02.1862 Karkku.

Lapset:

Adolf David Gabriel Wegelius s. 14.05.1832 Hattula, Pelkola.

Carl Valdemar Wegelius s. 29.11.1833 Hattula, Pelkola.

Olga Catharina Fredrika Wegelius s. 05.02.1838 Hattula, Pelkola.

Herman Ferninand Wegelius s. 12.01.1840 Hattula, Pelkola.

Evert Vilhelm Wegelius s. 05.04.1841 Hattula, Pelkola.

2. puoliso: 05.01.1845 Loimaa Emma Katarina Karlintytär Wegelius o.s. Wirzenius s. 25.11.1811 Loimaa, k. 25.01.1876 Hattula, Pelkola.
Vanhemmat: Karl Daniel Wirzenius, s. 18.03.1779 Loimaa, k. 24.12.1846 Loimaa ja Johanna Magdalena Wirzenius o.s. Tennberg, s. 17.02.1790 Kangasala, k. 23.05.1852 Loimaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1114

VIII Herman Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1111, isä David Wegelius) Kiteen kirkkoherra., s. 04.08.1755 Tyrvää, k. 12.05.1799 Kitee.

Puoliso: 29.12.1782 Tohmajärvi Catharina Elisabet Gabrielintytär Wegelius o.s. Wallenius s. 17.04.1765 Liperi, k. 01.01.1833 Sortavala.
Vanhemmat: Gabriel Wallenius, s. 22.11.1725 Tottijärvi, Huhtaa, Vitikka, k. 15.11.1808 Kitee, Suorlahti ja Kristina Sofia Wallenius o.s. Possenius, s. 11.06.1745 Liperi, k. 02.08.1807 Kitee, Suorlahti.

Lapset:

Catharina Fredrika Hallonblad o.s. Wegelius , s. 13.06.1798 Kitee. Tauluun 1115

Margaretha Sofia Arppe o.s. Wegelius , s. 24.12.1783 Vesilahti. Tauluun 1116

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1115

IX Catharina Fredrika Hermannintytär Hallonblad o.s. Wegelius, (Taulusta 1114, isä Herman Wegelius) s. 13.06.1798 Kitee, k. 21.01.1863 Sortavala.

Puoliso: 25.06.1820 Kitee Johan Caroli Fredici Carlinpoika Hallonblad. (Taulu 23) Käkisalmen pohjoisen kihlakunnan kruununvouti 9.2.1819. Kollegiasessori 12.1.1837., s. 15.12.1789 Kalajoki, k. 01.04.1848 Sortavala.

Lapset:

Johanna Fredrika Molander o.s. Hallonblad , s. 25.08.1823 Sortavala. Tauluun 23

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1116

IX Margaretha Sofia Hermannintytär Arppe o.s. Wegelius, (Taulusta 1114, isä Herman Wegelius) s. 24.12.1783 Vesilahti, k. 07.05.1808 Kitee.

Puoliso: Nils Carlinpoika Arppe. (Taulu 95) Karjalan alisen tuomiokunnan tuomari 1793. Laamannin arvonimi 1818., s. 07.07.1766 Eurajoki, Vuojoki, k. 28.03.1823 Kitee.

23.6.1784 Nils Arppe 10138. * Eurajoella 7.7.1766. Vht: Eurajoen Vuojoen pehtori Karl Israel Arppe († 1797) ja Kristina Eriksdotter. Porin triviaalikoulun oppilas 19.2.1782 (cl. rect. #90) – 31(!).6.1784. Ylioppilas Turussa 23.6.1784 [Arpe] Nicolaus, Satac. _ 642:. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 25.6.1784 [1784] d: XXV Junii Nicolaus Arppe. Euraåminnensis natus 1766. | Auscultans Dicasterii Wasensis. Tuomarintutkinto 15.12.1785. Vaasan hovioikeuden auskultantti 24.7.1786. — Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1787. Varatuomari 1792. Karjalan alisen tuomiokunnan tuomari 1793. Laamannin arvonimi 1818. † Kiteellä 28.3.1823.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10138.

Lapset:

Katalina Sofia Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe , s. 06.03.1806 Kitee. Tauluun 1117

Nils Ludvig Arppe , s. 19.12.1803 Kitee. Tauluun 1119

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1117

X Katalina Sofia Nilsintytär Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe, (Taulusta 1116, äiti Margaretha Arppe) s. 06.03.1806 Kitee, k. 03.02.1894 Hattula.

1. puoliso: 1824 Kitee Johan Gabrielinpoika Fabritius. (Taulu 440). (Taulu 1074) Tilanomistaja Kiteellä, omisti Puhoksen kartanon ja sahan., s. 21.03.1800 Savonlinna, k. 02.03.1833 Kitee.

Lapset:

Hilda Elisabet Bergroth o.s. Fabritius , s. 08.06.1825. Tauluun 1074

Lina Sofia Amalia Ingman o.s. Fabritius , s. 08.01.1827 Kitee. Tauluun 1118

2. puoliso: 21.01.1841 Helsinki Carl Gustaf Otonpoika Essen af Zellie. (Taulu 85). (Taulu 95) s. 20.03.1815 Vöyri, Oravainen, k. 22.07.1895 Hiitola.
Vanhemmat: Otto Mauritz von Essen af Zellie, s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki ja Brita Christina von Essen af Zellie o.s. Thodén, s. 08.07.1783 Pietarsaari, k. 30.01.1821 Vöyri, Kimon ruukki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1118

XI Lina Sofia Amalia Johanintytär Ingman o.s. Fabritius, (Taulusta 1117, äiti Katalina Essen af Zellie ent. Fabritius) s. 08.01.1827 Kitee, k. 29.06.1846 Kauhava.

Puoliso: 24.12.1844 Espoo Anders Wilhelm Henrikinpoika Ingman. (Taulu 427). (Taulu 440) Suomalainen teologi ja suomenkielisen eksegetiikan kehittäjä. Hän toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston eksegetiikan professorina vuosina 1864–1877. Hän liittyi ensin herännäisyyteen, myöhemmin hän oli beckiläinen., s. 07.07.1819 Lohtaja, k. 05.09.1877 Helsinki.

Anders Wilhelm Ingman (7. heinäkuuta 1819 Lohtaja – 5. syyskuuta 1877 Helsinki) oli suomalainen teologi ja suomenkielisen eksegetiikan kehittäjä. Hän toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston eksegetiikan professorina vuosina 1864–1877. Hän liittyi ensin herännäisyyteen, myöhemmin hän oli beckiläinen.

Ingmanin vanhemmat olivat maanmittari Henrik Johan Ingman ja Brita Magdalena Cajanus. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun lukiosta 1838 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1842, maisteriksi 1844, teologian kandidaatiksi 1860, teologian lisensiaatiksi 1861 ja teologian tohtoriksi 1863. Ingman vihittiin papiksi 1844 ja hän sai varapastorin arvon 1855.

Ingman oli Helsingin yliopiston Pyhän Raamatun eksegetiikan vt. professori 1862–1864 ja vakinainen professori 1864–1877. Ingman oli Hämäläisen osakunnan inspehtori 1868–1877 ja teologisen tiedekunnan dekaani 1875–1877. Hän oli jäsenenä raamatunkäännöskomiteassa 1861 ja kirkkolakiehdotuksen tarkistuskomiteassa 1869. Ingman oli lisäksi Suomalaisen kirjallisuuden seuran kieliosaston puheenjohtaja 1868.

Ingman julkaisi korjatun raamatunsuomennoksen vuosina 1858–1859. Hänen käännöksensä eivät kuitenkaan saaneet yleistä hyväksyntää. Vuoden 1859 Raamattua kutsutaankin koetusraamatuksi, koska myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu ”Koetus-käännös”. Ingman kirjoitti yli sata kirjaa, muun muassa teoksen Raamatun selitykset, sekä julkaisi useita sanomalehtikirjoituksia.

Ingman toimi Alahärmän seurakunnan kappalaisen apulaisena vuosina 1844–54, ylimääräisenä pappina Messukylän seurakunnassa 1854-55 sekä kappalaisena Ylivetelin seurakunnassa 1855-64.[1] Hänen puolisonsa, synnytykseen vain 18-vuotiaana kuolleen Lina Fabritius Ingmanin, hauta vuodelta 1846 on kirkkomaan vanhin tunnettu hauta.

Ingman oli naimisissa kolme kertaa:

1844–1846 Lina Sofia Amalia Fabritiuksen (k. 1846) kanssa
1847–1857 Erika Agata Hällforsin (k. 1857) kanssa
vuodesta 1858 Emilia Fredrika Wilhelmina Palmrothin kanssa.

Teoksia

Ännu några ord om pietismen. 1843
Hedbergska verklärans vederläggning och Evangelii försvar. 1850
Hedbergianismen, skärskådad efter den Heliga Skrift. 1851–1852
Om det bibliska trospegreppet och dess historiska utveckling, väitöskirja. 1860
Om Messianitetens egendomliga skaplynne i Gamla Testamentet, väitöskirja. 1864
Bibliska betraktelser I–III. 1868–1877

Kirjallisuutta

Pihlajamaa, Lauri: Anders Wilhelm Ingman: elämä ja kirjallinen työ. Terttu Pihlajamaa förlag, Tukholma 2006. ISBN 91-975844-0-1.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders_Wilhelm_Ingman

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oulun triviaalikoulun oppilas 10.2.1829 (cl. I) – 13.6.1835 (dim.). Turun lukion oppilas 25.8.1835 – 12.6.1838 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 23.6.1838 (arvosana laudatur äänimäärällä 37). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 3.10.1838. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Anders Wilhelm Ingman, född den 7 Juli 1819, son till Commissions-Landtmätaren H. J. Ingman i Lohteå; inskrifven i Syd-Österb. Afd. den 3 Oktob. 1838. Phil. Cand. 1842. Prom. Magister 1844. Prestvigd s.å. | Kapellans Adjunct i Ala Härmä. Respondentti 1841 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. FK 14.12.1842. FM 21.6.1844. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.12.1844. TK 28.11.1860. Väitöskirja 12.12.1860, pr. Gabriel Geitlin 13473. TL 27.3.1861. TT 13.5.1863. Väitöskirja 11.5.1864 pro munere. — Hämäläisen osakunnan inspehtori 1868–71. Teologisen tiedekunnan dekaani 1875. — Pappina Alahärmässä, Hattulassa ja Messukylässä. Vetelin kappalainen 1855. Varapastori s.v. Aleksanterin yliopiston vt. eksegetiikan professori 1862, vakinainen 1864.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15607
.
Vanhemmat: Henrik Johan Ingman, s. 01.12.1773 Pohja, Mörby, k. 13.11.1819 Lohtaja ja Brita Magdalena Ingman o.s. Cajanus, s. 06.06.1773 Lohtaja, k. 09.03.1845 Lohtaja.

Anders Wilhelm Ingman (7. heinäkuuta 1819 Lohtaja – 5. syyskuuta 1877 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1119

X Nils Ludvig Nilsinpoika Arppe, (Taulusta 1116, äiti Margaretha Arppe) Suomalainen teollisuusmies, joka omisti mm. Värtsilän, Utran ja Puhoksen sahat sekä Värtsilän, Möhkön ja Käenkosken rautaruukit Pohjois-Karjalassa., s. 19.12.1803 Kitee, k. 09.12.1861 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Värtsilä.

Nils Ludvig Arppe (19. joulukuuta 1803 Kitee, Suoparsaari – 9. joulukuuta 1861 Värtsilä) oli suomalainen teollisuusmies, joka omisti mm. Värtsilän, Utran ja Puhoksen sahat sekä Värtsilän, Möhkön ja Käenkosken rautaruukit Pohjois-Karjalassa.

Laamannin poika Arppe valmistui ylioppilaaksi 1820 ja toimi hovioikeuden auskultanttina 1823. Seuraavana vuonna hän aloitti lankomiehensä sahaliikkeessä Puhoksessa avustajana. Hän perusti 1832 Kuurnankosken sahan ja vuokrasi seuraavana vuonna Puhoksen ja Utran sahat.

Arppe tunnetaan myös Läskelän paperitehtaan perustajana. Wärtsilä Oyj:n juuret ovat Värtsilään vuonna 1834 perustetussa sahassa, jonka Arppe osti vuonna 1836. Vuonna 1833 Arppe rakennutti Kiteen Puhoksessa Ilmarisen, Suomen ensimmäisen höyrylaivan, joka rahtasi puutavaraa Saimaan vesistössä. Arppe myös raivautti vesireittejä, jotta uitto sujuisi helpommin.

Arppe on haudattu Kiteen kirkkomaahan kahden ensimmäisen vaimonsa, Porthanin sisarusten, Jeanetten ja Mathildan väliin. Samaan sukuhautaan on haudattu myös Arppen 7-vuotiaana kuollut Anna-tytär hänen kolmannesta avioliitostaan. Kiteen keskustassa oleva yläkoulu on nimetty hänen mukaansa Arppen kouluksi.

Nils Ludvig Arppe ja senaattori, Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston rehtori Adolf Edvard Arppe olivat keskenään velipuolia.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Ludvig_Arppe

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

12.5.1820 Nils Ludvig Arppe 13368. * Kiteellä 20.12.1803. Vht: laamanni Nils Arppe 10138 (yo 1784, † 1823) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Sofia Wegelius. Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 12.5.1820. Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.5.1820 [12/5 1820] \ Nils Ludvig Arppe \ 20/12 1803 \ Lagman \ Kides \ Den 11 Junii 1823 uttagit betyg för att ingå vid Kejserl: Vasa HofRätt. Tuomarintutkinto 12.6.1823. Vaasan hovioikeuden auskultantti 23.6.1823. — Lankonsa FM Johan Fabritiuksen sahaliikkeen ja kartanon hoitaja Kiteen Puhoksessa 1824. Puhoksen ja Utran sahojen vuokraaja 1832. Perusti Kuurnakosken sahan 1833. Rakennutti Suomen ensimmäisen höyrylaivan Ilmarisen s.v. hinaamaan puutavaralotjia Saimaalla. Osti Tohmajärven Värtsilän ja perusti sinne sahan 1834 sekä masuunin 1852. Omisti myös mm. Möhkön rautaruukin ja Käenkosken harkkohytin sekä ja Läskelän sahan. † Tohmajärvellä 9.12.1861.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13368

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arppe, Nils Ludvig (1803 - 1861)

teollisuudenharjoittaja

Itä- Suomen esi-industrialistisen teollisuuden edellytykset kohenivat 1812 ratkaisevasti, kun Vanha Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntaan ja itäraja siirtyi Saimaalta Laatokalle ja Rajajoelle. Tätä mahdollisuutta käytti 1820-luvulta alkaen hyväkseen myös Nils Ludvig Arppe, joka myi Pohjois-Karjalassa sijaitsevien puun- ja raudanjalostuslaitoksiensa tuotteita Pietarin kasvaville markkinoille. Saimaan vesistöä pitkin kulkevan tavaraliikenteen nopeuttamiseksi Arppe rakennutti Puhoksen sahallaan Suomen ensimmäisen höyrylaivan 1833. Hän paneutui myös raudanjalostukseen Värtsilässä ja Möhkössä, joka kasvoi Suomen suurimmaksi rautaruukiksi tuhansine työntekijöineen.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4229/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Herra Arppe ei ollut vain Karjalan vaan koko maan toimeliaimpia ja taitavimpia rauta-alan teollisuusmiehiä", kirjoitti Finlands Allmänna Tidning muistokirjoituksessaan Nils Ludvig Arppesta. Se ei ollut liikaa sanottu maan suurimman ruukin perustajasta.

Teksti Tiina Rasilainen

Vuonna 1848 Adolf von Rauch patosi Möhkönkosken taatakseen vesivoiman riittävyyden ostamalleen Möhkön masuunille. Hän teki virheen. Paitsi, että hän oli padonnut virran ilman lupaa, hän oli astunut paikallisen tarmonpesän, Nils Ludvig Arppen varpaille. Teollisuuspatruuna Arppe omisti Pohjois-Karjalassa useita sahoja sekä metsä- ja suoalueita, joista osa oli Möhkönkosken yläpuolella, eikä hän ilahtunut von Rauchin toimista. Seurasi taistelu Möhköstä.

Suomen teollistuminen otti ensiaskeleitaan 1500- ja 1600-luvuilla, kun ensimmäiset rautaruukit perustettiin Lounais-Suomeen ja vuorimalmia alettiin pelkistää raudaksi kuilu-uuneissa eli masuuneissa. Suomen vuorimalmiesiintymät olivat pieniä ja huonolaatuisia, joten suurin osa malmista tuotiin Ruotsista. Malmin jalostus Suomessa oli silti kannattavaa, sillä raudan kysyntä Euroopassa kasvoi koko ajan. Masuunit tarvitsivat toimiakseen vesivoimaa ja puuhiiltä, joita Suomen vesistöt ja metsät tarjosivat runsaasti.

Vuorimalmin kuljetus Itä-Suomeen oli hankalaa, mutta siellä oli saatavilla järvien ja soiden pohjaan saostunutta malmia. Ensimmäinen järvimalmiruukki perustettiin 1746 Juankoskelle. Kiinnostus järvimalmiin kasvoi, kun Suomi 1809 liitettiin Venäjään ja vuorimalmin tuonti Ruotsista vaikeutui. Järvimalmin nosto oli nopeaa ja helppoa, ja kauppa kävi nyt myös Pietarin suuntaan. 1800-luvun alussa Itä-Suomeen perustettiin useita järvimalmiruukkeja, yksi Ilomantsin Möhköön Koitajoen varrelle.

Kiista padosta.

Lupa Möhkön masuunille myönnettiin 1837 C. G. Nygrenille, mutta hanke keskeytyi, kun ensimmäinen rahoittaja kuoli ja toinen lähti ulkomaille. 1847 Nygren myi oikeutensa eteenpäin, ja pietarilainen Adolf von Rauch jatkoi rakennustöitä. Saadakseen riittävästi vesivoimaa von Rauch anoi lupaa Möhkönkosken patoamiselle ja päätöstä odottamatta rakennutti padon 1848.

Arppe valitti luvattomasta padosta kuvernöörille ja vaati sitä purettavaksi. Purkupäätös annettiin, mutta siihen sisältyi lupa toisentyyppiselle padolle. Arppe teki uuden valituksen perustellen laajasti, miksi patoa ei pitäisi lainkaan rakentaa tai ainakin olisi asetettava tiukka raja vedenkorkeudelle. Hänen mukaansa joen varren niityt, suot ja metsät vahingoittuisivat pysyvästi ja vähävaraisten maanviljelijöiden elämä vaikeutuisi, jos Koitajoen vedenkorkeus nousisi. Hän oli jopa valmis rakennuttamaan itse uuden masuunin, joka ei tarvitsisi patoa. 1850 Möhköä tarjottiinkin Arppen ostettavaksi, mutta hinnasta ei päästy sopimukseen eikä kauppoja tehty.

Möhkö vaikeuksissa.

Samaan aikaan Arppe oli perustamassa omaa masuunia Värtsilään. Osan tarvittavasta malmista hän suunnitteli nostavansa Ilomantsin järvistä, jotka oli vallattu Möhkölle mutta sijaitsivat hänen maillaan. Kesällä 1851 Arppe käytti omistajanoikeuttaan malmin nostoon. Lisäksi hän osti Käenkosken ruukin, joka myös käytti Möhkön malmiapajia. Möhkön toiminta vaikeutui entisestään, ja siellä annettiin periksi. Heinäkuussa 1851 Arppe osti ruukin 75?000 hopearuplalla sekä erillisellä summalla sen harkkorauta- ja jauhovarastot. Hän oli voittanut taistelun.

Nousu rappiosta.

Aluksi Möhkö oli pettymys. Tehdas oli huonosti rakennettu ja vanha masuuni kurjassa kunnossa. Uutta masuunia oli alettu rakentaa ilman asianmukaista lupaa, ja luvaton patokin oli edelleen paikoillaan. Arppe haki lupaa käyttää vanhaa ja uutta masuunia rinnan ja suunnitteli padon purkamista, mutta tehtaan saaminen toimivaksi ilman sitä olisi vaatinut suuria muutostöitä. Wärtsilän tehdas oli etusijalla Arppen ajatuksissa ja raudan kysyntäkin laskenut. 1852 Arppe päätti keskeyttää ruukin toiminnan toistaiseksi.

Käänne parempaan oli lähellä. 1854 puhkesi Krimin sota, joka lisäsi raudan kysyntää ja nosti hintoja. Järvimalmiruukkien kannattavuus parani, joten Arppe ryhtyi uudistamaan Möhköä. Molemmat masuunit purettiin ja niiden tilalle rakennettiin yksi suuri, samanlainen kuin Wärtsilässä. Toiminnan käynnistyttyä 1856 Möhkö nousi Wärtsilän rinnalle Suomen suurimmaksi rautaruukiksi. Sen päätuote takkirauta soveltui sellaisenaan valuraudaksi ja oli työstettävissä kankiraudaksi. Lähes kaikki myytiin nopeasti eteenpäin jatkojalostukseen. Möhkön raudantuotanto 1857–60 oli noin 17 604 kippuntaa (3 300 tonnia) vuodessa.

Vesivoiman turvaamiseksi tehtaan kanavaa laajennettiin 1857, mutta talvisin ja kuivina kausina lisävoimanlähteeksi tarvittiin höyrykonetta. Arppe joutui nyt itse hakemaan lupaa vastustamalleen padolle. Ensimmäinen päätös oli kielteinen, ja uusi käsittely venyi. 1861 rajuilmalla syttynyt tulipalo tuhosi masuunirakennuksen ja teki muutakin vahinkoa. Arppe aloitti uudelleenrakennustyöt heti, mutta ei ehtinyt nähdä niiden valmistumista.

Arppen jälkeen.

Arppe kuoli joulukuussa 1861, mutta elämä Möhkössä jatkui. 1865 kiistelty pato sai lopulta luvan. 1870-luvulla alueelle rakennettiin toinen masuuni, uusi kanava ja manufaktuuripaja. Ajoittain Möhkö oli Suomen suurin takkiraudan tuottaja. Siellä työskenteli satoja henkilöitä, ja sillä oli oma kauppa, koulu ja kirjasto, joita myös Möhkön kyläläiset käyttivät. Haittapuolena oli, että pato aiheutti yläpuolisille pelloille toistuvia tulvia – aivan kuten Arppe oli ennustanut.
1880-luvulla kannattavuus alkoi heiketä, kun vuorimalmin saatavuus taas parani. Paperiteollisuuden nousu lisäsi puun kysyntää, joten metsiä ei kannattanut enää polttaa hiileksi. 1908 ruukki lopetti toimintansa. W. Gutzeit & Co osti tehtaan ja metsät ja työllisti möhköläiset metsätöihin 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen metsäteollisuuden työvoimatarve väheni ja kaupungistuminen hiljensi Möhköä.

Nykyään järvimalmi jälleen sulaa Möhkössä. Alue restauroitiin 1988–94 ruukki- ja savottamuseoksi, jossa järjestetään kesäisin muun muassa raudanvalmistusnäytöksiä.

Lue lisää:
Olof Mustelin: Nils Ludvig Arppe – Karjalan teollisuuden perustaja (1969)
Asko Salokorpi: Suomen rautaruukit (1999)

Lähde: http://maailmanhistoria.net/artikkelit/patruuna-taisteli-ruukin-kukoistukseen/.

Nils Ludvig Arppe (1803–1861) oli suomalaisen teollisuuden uranuurtaja ja suuri maanomistaja. Eero Järnefelt maalasi hänet valokuvasta.

1. puoliso: Jeanette Charlotta Nilsintytär Arppe o.s. Porthán s. 24.01.1821 Kitee, k. 12.03.1843 Kitee.
Vanhemmat: Nils Gabriel Porthán, s. 22.02.1795 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Pälkjärvi, k. 19.04.1827 Kitee ja Sophie Catherine Porthán o.s. von Schantz, s. 22.07.1799 Pori, k. 24.04.1871 Helsinki.

Lapset:

Johanna (Jeanette) Charlotta Backman o.s. Arppe , s. 19.02.1843 Kitee. Tauluun 1120

2. puoliso: Matilda Nilsintytär Arppe o.s. Porthán. (Taulu 1043) s. 16.02.1826 Kitee, k. 28.11.1855 Kitee.
Vanhemmat: Nils Gabriel Porthán, s. 22.02.1795 Pohjois-Karjala, Tohmajärvi, Pälkjärvi, k. 19.04.1827 Kitee ja Sophie Catherine Porthán o.s. von Schantz, s. 22.07.1799 Pori, k. 24.04.1871 Helsinki.

Lapset:

Clas Ludvig Arppe , s. 04.12.1846 Kitee. Tauluun 1043

Julia Eva Maria Genetz o.s. Arppe , s. 01.04.1851 Hämeenlinna. Tauluun 1121

3. puoliso: Amalia Christina Georgentytär Arppe o.s. Seitz s. 28.12.1833 Johannes, k. 05.01.1908 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1120

XI Johanna (Jeanette) Charlotta Nilsintytär Backman o.s. Arppe, (Taulusta 1119, isä Nils Arppe) s. 19.02.1843 Kitee, k. 20.02.1878 Impilahti.

Puoliso: Herman Karlinpoika Backman s. 25.10.1837 Rautalampi, Kurkilampi, k. 01.12.1899 Viipuri.
Vanhemmat: Karl Backman e. Pakarinen, s. 26.09.1810 Rautalampi, Kurkilampi, k. 30.07.1883 Nurmes ja Anna Stina Backman o.s. Ahla, s. 08.07.1801 Lumijoki, k. 11.07.1883 Impilahti.

Lapset:

Nils Herman Ludvig Backman s. 20.09.1871 Impilahti, k. 27.08.1937 Muolaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1121

XI Julia Eva Maria Nilsintytär Genetz o.s. Arppe, (Taulusta 1119, isä Nils Arppe) s. 01.04.1851 Hämeenlinna, k. 10.11.1931 Helsinki.

Puoliso: Arvid Oskar Gustaf Karlinpoika Genetz kirjailijanimeltä Arvi Jännes, oli suomalainen runoilija ja kielentutkija sekä senaattori 1901–1905. Genetz julkaisi vain yhden runokokoelman, Muistoja ja toiveita (1889). Hänen tunnetuimmat runonsa ovat Herää Suomi, Karjala ja Väinölän lapset., s. 01.07.1848 Impilahti, k. 03.05.1915 Helsinki.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid_Genetz

Yliopp. Helsingin ruots. lyseosta 66, fil. kand. 71, fil. lis. 77. Suomen ja ruotsin tuntiopettajana Helsingin suom. tyttökoulussa 72—75, Helsingin normaalilyseossa 72—75, Helsingin suom. alkeisopistossa 72—75. Suomen kielen ja kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa 77—78, hoiti professuuria 77. Hämeenlinnan normaalilyseon suomen ja ruotsin lehtori 77 87, Helsingin suom. normaalilyseon suomen ja ruotsin lehtori 87—91. Suomen kielen ja kirjallisuuden professori 91—93, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori 93—01. Senaattori ja kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö 01—05. Raamatunkäännöskomitean jäsen 86—06. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies 92—02. Julkaisi lukuisia tutkimuksia etupäassä suomen ja suomen sukukielten alalta, kuten Suomen kielen äänne- ja muoto-opin ynnä runousopin (1881, useita painoksia), Ruotsalals-suomalaisen sanakirjan (1887), Kuollan lapin sanakirjan ynnä kielennäytteitä (1891). Kirjailijanimenä Arvi Jännes julkaisi runokokoelman Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi (1889), jossa mm. »Herää, Suomi», »Väinölän lapset» ja »Karjala». (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli)

GENETZ, Arvid Oskar Gustaf, synt. Impilahdella 1. 7. 1848. Kuoli Helsingissä 3. 5. 1915. Vanhemmat: Kruununvouti Carl Johan Gabriel Genetz ja Laura Charlotta Johanna Ferrin. Yliopp. 1866, fil. kand. 1871, fil. maisteri 1873, fil. lis. ja fil. tohtori 1877; suomenkielen ja kirjallisuuden dosentti 1877. Hels. yliopiston suomenkielen ja kirjallisuuden professori 1891, suomalais-ugrilaisen kielitutkimuksen professori 1893. — Hels. suomal. tyttökoulun suomen- ja ruotsinkielen opettaja 1872—75, Hämeenlinnan normaalilys. suomen- ja ruotsinkielen lehtori 1877—87, Hels. normaalilys. suomen- ja ruotsinkielen lehtori 1887—91. Senaattori ja kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö 1901—05. Suomal. Kirjallis. Seuran esimies 1892—1902, Suom. Tiedeseur. jäsen 1888 lähtien, Unkarin Tiedeakat. jäsen 1879 lähtien. — Oli Kuopion hiippakunnan koulunopettajien edustaja valtiopäivillä 1891, oli edustajana kirkolliskokouksessa 1903. Opinto- ja tutkimusmatkoja: Suojärven murteen tutkimiseksi 1867; karjalaismurteiden tutkimiseksi Aunuksen ja Vienan läänissä 1871; kansa- ja kielitieteellinen tutkimusmatka Kuollan lappalaisten keskuuteen 1876; vuoden kestävä opintomatka Budapestiin 1878—79; tutkimusmatka Itä-Venäjälle tsheremissien, ostjakkien ja vogulien keskuuteen 1887—88 sekä syrjäänien, votjakkien ja mordvalaisten keskuuteen 1889. . Julkaissut mm.: Kuvauksia kansan elämästä Salmin kihlakunnassa, 1870; Vepsän pohjoiset etujoukot 1872, 1873; Matkamuistelmia Venäjän Lapista, 1877—79; Lautphysiologische Einfuhrung in das Studium der westfinnischen Sprachen mit besondexev Berucksichtigung des (Yliopist. väi- tösk. 1877 );Versucheiner karelischen Lautlehre, 1877; lapp utazäsomböl (Unkarin Tiedeakatem. julkais. 1879); Lyhyt Kasanin tatarin kielen kielioppi (Hämeeni, normaalilys. vuosikertomus 1883—84); Qst-tscheremissische Sprachstudien /. Sprachproben mit deutscher Uebersetzung, 1889; Suomen partikkelimuodot (professorinväitösk. 1890); Kuollan Lapin murteiden sanakirja ynnä kielennäytteitä, 189P; Suomalaisugrilainen d ensimmäisen ja toisen tavun 1896; Suo mat ais-ugrilaiset s’ ja s sanojen alussa, 1899; Ost-Permische Sprachstudien, 1897. — Kuusimitta Suomen kielellä, 1873; Suomen kielen äänne- ja muoto-oppi ynnä runousoppi, 1881; Kielellisiä aineksia Suomen sillan rakennukseen, 1882; Mietintö kieliopillisten koulu-oppikirjojen yhtämukaisiksi järjestämisestä ynnä suomenkielisille kouluille aijottujen kielioppien luonnoksia, 1888; Muistutuksia uuden raamatunsuomennoksen kielestä, 1887; Katsaus Suomen kielen käytäntöön vuosisadan lopussa, 1900; Jälkileikkuuta Agricolan kielestä, 1886. Julkaisi kirjailijanimellä Arvi Jännes mm. seuraavat runokokoelmat ja runot: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi, 1889; Patvaskan pakinoita, 1896; Toukokuun lauluja, 1897; useita suomennoksia. Puoliso 2. 6. 1877 Julia Eva Maria Arppe, synt. 1. 4. 1851, kuollut 10. 11. 1931. Vanhemmat: Tehtailija Niilo Ludvig Arppe ja Mathilda Porthan.

Lähde: Hämeenlinnan Normaalilyseo ja Lyseo 1873-1948

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arvid Oskar Gustaf Genetz (1. heinäkuuta 1848 Impilahti – 3. toukokuuta 1915 Helsinki), kirjailijanimeltä Arvi Jännes, oli suomalainen runoilija ja kielentutkija sekä senaattori 1901–1905. Genetz julkaisi vain yhden runokokoelman, Muistoja ja toiveita (1889). Hänen tunnetuimmat runonsa ovat Herää Suomi, Karjala ja Väinölän lapset.
Henkilötietoja

Genetzin vanhemmat olivat kruununvouti Carl Johan Garbriel Genetz ja Laura Charlotta Ferrin. Säveltäjä Emil Genetz (1852–1930) oli hänen veljensä. Genetz oli vuodesta 1877 naimisissa Julia Eva Maria Arppen kanssa.[1] Perheeseen syntyi kuusi lasta, pojat Juho (1880–1964), Arvi, Niilo ja Paavo (1892–1970) sekä tyttäret Laura ja Helvi. Saima Harmaja (1913–1937) oli Laura Genetzin tytär.

Koulutus ja työura

Genetz pääsi ylioppilaaksi 1866, valmistui filosofian kandidaatiksi 1871 ja väitteli tohtoriksi 1877. Hän toimi aluksi suomen ja ruotsin opettajana Helsingin lyseoissa mutta pääsi sitten Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden dosentiksi 1877. Genetz hoiti jonkin aikaa myös professori August Ahlqvistin virkaa, ja hänet valittiin Ahlqvistin kuoltua suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi 1891. Genetzin kilpakumppani viranhaussa oli tämän vanha oppilas E. N. Setälä. Setälä oli vaikuttamassa vuotta myöhemmin siihen, että virka jaettiin kahtia suomen kielen ja kirjallisuuden sekä suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professuureiksi. Jälkimmäinen oli enemmän Genetzin alaa, joten hän siirtyi siihen ja Setälä sai suomen kielen ja kirjallisuuden professuurin. Genetz työskenteli professorina vuoteen 1901 asti.

Tutkiakseen suomensukuisia kieliä Genetz teki useita tutkimusmatkoja Vienan Karjalaan ja Siperiaan. Näiltä retkiltään hän toi mitä luultavimmin Suomeen myös kolme naisten nimeä, Outi, Aune ja Heli. Nämä nimet annettiin Genetzin kolmelle lapsenlapselle ensimmäisinä Suomessa, poikkeuksena Julius Krohnin tytär Aune Krohn. Genetziä on pidetty modernin morfofonologian edelläkävijänä, sillä hän kuvasi saamelaiskielten morfologisia vaihteluja tavalla, joka muistutti generatiivisessa kielitieteessä myöhemmin käytettyjä syvä- ja pintarakenteen toisistaan erottavia malleja. Historiallisen kielitieteen alalla hän oli ensimmäinen, joka oivalsi, että saamelaiskielissä oli runsaasti lainoja itämerensuomalaisista kielistä ja että tämä oli avain saamelaiskielten äännehistorian ymmärtämiseen.

Genetz toimi Suomen senaatin jäsenenä ja kirkollisasian toimituskunnan päällikkönä 1901–1905. Hän oli myös Kansanvalistusseuran toimikunnan, Raamatun käännöskomitean, Unkarin tiedeakatemian ja Suomen tiedeseuran jäsen ja toimi viimeksi mainitun puheenjohtajana 1900-1901. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Genetz toimi melkein koko professoriaikansa.

Kirjallinen tuotanto

Runous

Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi (Weilin & Göös 1889)
Muutamia Arvi Jänneksen runoja (Kansanvalistusseura 1892)
Toukokuun-lauluja (KS 1897)

Tietokirjallisuus

Ensi tavuun vokaalit suomen, lapin ja mordvan kaksi- ja useampitavuisissa sanoissa (SKS 1896)
Kertomus Suojärven pitäjäästä ja matkustuksistani siellä v. 1867 (Suomi-kirjassa; SKS 1870)
Kielellisiä muistoonpanoja Kaakkois-Karjalasta (nimellä Arvi Jännes; SKS 1889)
Kuollan Lapin murteiden sanakirja ynnä kielennäytteitä (Finska Vetenskaps-Societeten 1891)
Lyhyt Kasan’in tatarin kielen kielioppi (1884)
Lärobok i finska språkets grammatik (K. E. Holm 1882)
Muistutuksia uuden raamatunsuomennoksen kielestä (nimellä Arvi Jännes; WSOY 1887)
Neuvoja Suomen kielen opettajille (nimellä Arvi Jännes; Werner Söderström 1886)
Ost-permische Sprachstudien (Finsk-ugriska sällsk. 1897)
Ost-Tscheremissische Sprachstudien 1 (1889)
Ruotsalais-suomalainen sanakirja (nimellä Arvi Jännes; WSOY 1887)
Suomalais-ugrilainen d ensimmäisen ja toisen tavuun vokaalien välissä (SKS 1896)
Suomen kieli-oppi (Holm , 1881)
Suomen kielioppi (nimellä Arvi Jännes; Werner Söderström 1886)
Suomen partikkelimuodot (väitöskirja; Arvid Genetz 1890)
Suru- ja muistojuhlassa maaliskuun 14 p:nä 1895 (Fr. ja P. 1895)
Tutkimus Aunuksen kielestä (SKS 1884)
Tutkimus Venäjän Karjalan kielestä (SKS 1881)
Unkarin ensi tavuun vokaalien suhteet suomalais-lappalais-mordvalaisiin (SKS 1898)
Versuch einer karelischen Lautlehre (J. C. Frenckell & Sohn , 1877)

Suomennokset

Auerbach, Berthold: Sysmäläinen (salanimellä Kusta Karjalainen; K. E. Holm 1877)
Runeberg, Johan Ludvig: Hirvenhiihtäjät (Söderström 1884)
Ruotsin valtakunnan laki (Oskar Favénin ja J. G. Sonckin kanssa; SKS 1896)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid_Genetz.
Vanhemmat: Karl Johan Gabriel Genetz, s. 07.07.1817 hiitola, Pukinniemi, k. 08.08.1870 Impilahti ja Laura Charlotta Johanna Genetz o.s. Ferrin, s. 10.02.1826 Impilahti, Pappila, k. 06.12.1871 Impilahti.

Arvid Genetz 1890-luvun alussa. (Valokuva Daniel Nyblin.)

Lapset:

Juho Kaarlo Jännes e. Genetz , s. 28.07.1880 Hämeenlinna. Tauluun 1122

Laura Maria Harmaja o.s. Genetz , s. 16.09.1881 Hämeenlinna. Tauluun 1124

Paavo Klaus Emil Jännes e. Genetz , s. 20.03.1892 Helsinki. Tauluun 1126

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1122

XII Juho Kaarlo Arvidinpoika Jännes e. Genetz, (Taulusta 1121, äiti Julia Genetz) Suomalainen maatalouspoliitikko, joka toimi Maataloustuottajain Keskusliiton (MTK) ensimmäisenä puheenjohtaja vuosina 1917–1918 ja 1923–1955., s. 28.07.1880 Hämeenlinna, k. 26.01.1964 Helsinki.

Juho Kaarle Jännes (vuoteen 1906 Genetz; 28. heinäkuuta 1880 Hämeenlinna – 26. tammikuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen maatalouspoliitikko, joka toimi Maataloustuottajain Keskusliiton (MTK) ensimmäisenä puheenjohtaja vuosina 1917–1918 ja 1923–1955.

Jänneksen vanhemmat olivat professori ja senaattori Arvid Genetz sekä Julia Arppe. Suomenmielinen Genetz käytti kirjailijanimeä Arvi Jännes ja hänen lapsensa suomensivat sukunimensä Jännekseksi. Juho Jännes kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1898 ja opiskeli yliopistossa pääaineinaan fysiikkaa ja kemiaa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1903. Jännes perehtyi maataloustieteisiin suorittaessaan jatko-opintoja Saksassa. Hän peri vanhemmiltaan Ahtialan kartanon Lohjalla, mutta muuten hänellä ei ollut henkilökohtaista kosketusta maanviljelyyn. Vuosina 1908–1918 Jännes toimi Helsingin maanviljelyslyseon rehtorina, mihin tehtävään hänet oli kutsunut Hannes Gebhard. Vuonna 1917 Jännes valmistui filosofian lisensiaatiksi ja väitteli seuraavana vuonna tohtoriksi.

Jännes toimi SOK:n puheenjohtajana 1916–1917, jolloin hän epäonnistui osuuskauppaliikkeen jakautumisen estämisessä. Kun Suomen Maataloustuottajain Keskusliitto perustettiin vuonna 1917, Jännes valittiin sen valtuuskunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Järjestön jäsenmäärä oli aluksi pieni ja sen vaikutusvalta nojasi johtohenkilöiden asiantuntemukseen. MTK:n jäsenkunnalle Jännes jäi melko etäiseksi henkilöksi. Suomen ulkoasiainhallinnon perustamisvaiheessa Jännes nimitettiin 1918 lähetystöneuvokseksi ja kauppakomission puheenjohtajaksi Berliiniin. Vuosina 1919–1920 hän toimi Suomen lähettiläänä Berliinissä. Presidentti K. J. Ståhlberg erotti hänet sen jälkeen kun Suomen sotaministeriön Saksassa tekemistä asekaupoista oli syntynyt julkisuudelta salattu skandaali. Kotimaahan palattuaan Jännes perusti elannokseen Ahtialan kartanoon puutarha- ja taimikaupan.

Jännes palasi MTK:n valtuuskunnan johtoon 1923. Vuodesta 1935 nimikkeenä oli johtokunnan puheenjohtaja. Hän oli ajoittain ehdolla myös Maataloushallituksen ylijohtajaksi, mutta häntä ei nimitetty tehtävään. Sotien jälkeen MTK ja Jännes sen johdossa suhtautuivat nihkeästi valmiiden peltojen luovuttamiseen Karjalan evakoille. Jänneksen ehdotuksesta vuonna 1940 perustettiin Pellonraivaus Oy uudismaiden raivaamisen edistämiseksi. Sotien jälkeen MTK:n jäsenkunta laajeni huomattavasti ja toiminta muuttui aiempaa räväkämmäksi. Jännes luopui puheenjohtajuudesta vasta vuonna 1955. Hän teki myös MTK:n tilauksesta tutkimuksia maataloudesta, toimi Pohjolan Talonpoikaisjärjestöjen Keskusneuvostossa (NBC) ja oli aktiivinen maatalouskerhotoiminnassa.

Maatalousjärjestöjen ohella Jänneksellä oli runsaasti muitakin luottamustehtäviä. Hän oli pitkäaikainen Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, Valtion maanviljelyskemian laboratorion johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1939–1954 ja kuului Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuskuntaan 1929–1942. Hän oli myös yksi sähkölamppuja valmistavan Airamin perustajista ja sen johtokunnan puheenjohtaja 1921–1931 sekä uudelleen vuodesta 1948.

Jännes sai professorin arvonimen 1948.

Jänneksen puoliso oli Suomen Sotilaskotiliiton puheenjohtaja Toini Jännes, o.s. Liljeström (1884–1942). Heidän lapsiaan olivat professori Lauri Jännes, puutarha-arkkitehti Jussi Jännes sekä taidegraafikko Lea Ignatius. Hänen veljensä oli näyttelijä Paavo Jännes ja sisarentyttärensä runoilija Saima Harmaja.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_J%C3%A4nnes.

Juho Jännes 1950-luvun alussa.

Puoliso: Toini Maria Karlintytär Jännes o.s. Liljeström. (Taulu 312) Suomen sotilaskotiliiton puheenjohtaja vuosina 1937–1942., s. 19.10.1884 Hausjärvi, k. 05.07.1942 Kuusamo, Murtovaara (jatkosodassa).

Toini Jännes, o.s. Liljeström (19. lokakuuta 1884 Helsinki – 5. heinäkuuta 1942 Kuusamo) oli Suomen sotilaskotiliiton puheenjohtaja vuosina 1937–1942. Hän ja kaksi muuta sotilaskotisisarta saivat surmansa neuvostoliittolaisten partisaanien väijytyksessä Kuusamossa kesällä 1942.

Toini Jännes valmistui ylioppilaaksi 1902, filosofian kandidaatiksi 1910 ja maisteriksi 1918. Töölön yhteiskoulun kielten opettajana hän toimi 1911–1917. Hän suomensi teoksia hollannista, saksasta ja norjasta. Jänneksen puoliso oli Maataloustuottajain Keskusliiton (MTK) pitkäaikainen puheenjohtaja Juho Jännes (1880–1964).

Lapset:

Heli Eeva Kirsti Laura Virkkunen o.s. Jännes , s. 18.10.1908 Helsinki. Tauluun 312

Lea Toini Johanna Ignatius o.s. Jännes , s. 26.10.1913 Helsinki. Tauluun 1123

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1123

XIII Lea Toini Johanna Juhontytär Ignatius o.s. Jännes, (Taulusta 1122, isä Juho Jännes) Suomalainen taidegraafikko., s. 26.10.1913 Helsinki, k. 27.06.1990 Lohja.

Lea Ignatius, s. Jännes (26. lokakuuta 1913 Helsinki – 27. kesäkuuta 1990 Lohja) oli suomalainen taidegraafikko.

Ignatius opiskeli piirustusta ja taidehistoriaa Helsingin yliopistossa sekä Taideteollisuuskeskuskoulussa 1930-luvulla. Hän tuli tunnetuksi etevänä piirtäjänä ja muotokuvamaalarina. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Helsingissä Strindbergin Taidesalongissa syksyllä 1948. Taidegrafiikkaa hän opiskeli 1960-luvun lopulla Salzburgissa Itävallassa ja 1970-luvulla Pariisissa, ja nousi Suomen eturivin taidegraafikkojen joukkoon. Ignatiuksen teoksia on useiden suomalaisten ja ulkomaisten taidemuseoiden kokoelmissa. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin 1979.

Ignatius oli avioliitossa dipl.ins. Reino Ignatiuksen (1913–2001) kanssa. Heidän esikoistyttärensä on taidegraafikko Elina Luukanen (s. 1941). Hänen vanhempansa olivat Maataloustuottajain Keskusliiton (MTK) pitkäaikainen puheenjohtaja Juho Jännes (aiemmin Genetz, 1880-1964) ja Suomen Sotilaskotiliiton puheenjohtajana toiminut Toini Jännes (s. Liljeström, 1884-1942).

LEA IGNATIUS: Akvatinta, signeerattu ja päivätty 1984, numeroitu 30/70. "Kaukametsät". Laattakoko 24,5 x 26,5 cm.

Puoliso: Reino Ilmari Gustafinpoika Ignatius Vaasan Tekn. seuran puh.joht. v:sta 43, Vaasan ammattioppilait. johtok. puh.joht. v: sta 44, Vaasan rak.toimik. puh.joht. v:sta 46., s. 02.03.1913 Tyrväntö, k. 05.04.2001 Helsinki.

IGNATIUS, Reino Ilmari, dipl.ins., tekn. apul.joht., Vaasa. * Tyrväntö 2. 3. 13. Vanh.: fil.maist. Gustaf Selim I. ja Elma Eklund. Puol. v:sta 39 Lea Toini Johanna Jännes. — Yliopp. Hels. suom. yhteisk. 32. Dipl.ins. Suom. Tekn. kor¬keak. kem.os. 37. — Anal. kem. assist. Tekn. korkeak. 37, T:mi M. Havulinnan (nyk. Havulinna Oy:n) kemisti 38—39, Suomen So-keri Oy:n Vaasan teht. kemisti 39, käyttöins. 43, tekn. apul.joht. v:sta 46. — Vaasan tekn. koulun kem. tuntiopett. 44, pikakoulutustoiminnan Vaasan paik.pääll. 44—46. — Vaasan Tekn. seuran puh.joht. v:sta 43, Vaasan ammattioppilait. johtok. puh.joht. v: sta 44, Vaasan rak.toimik. puh.joht. v:sta 46. •— STS:n (35), Suom. Kemistien seuran, Vaasan teknikkojen seuran, Työntutkijain killan y.m. jäsen. — Vm. 2, Mm. 39—40, Vss Am 1. — Erikoisharr.: retkeily, vesi-urheilu, puutarhanhoito, laulu.

Lähde: https://www.geni.com/people/Reino-Ilmari-Ignatius/4145655706390053995?through=4166462298320047931.
Vanhemmat: Gustaf Selim Ignatius, s. 12.09.1877 Iisalmi, k. 17.04.1943 Helsinki ja Elma Ignatius o.s. Eklund, s. 13.02.1878 Pietarsaari, k. 05.12.1948 Helsinki.

Reino Ilmari Ignatius (1913-2001)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1124

XII Laura Maria Arvidintytär Harmaja o.s. Genetz, (Taulusta 1121, äiti Julia Genetz) Suomalainen taloustieteilijä ja kirjailija. Hän oli kotitaloustieteen uranuurtaja Suomessa., s. 16.09.1881 Hämeenlinna, k. 18.01.1954 Helsinki.

Laura Maria Harmaja os. Genetz (16. syyskuuta 1881 Hämeenlinna – 18. tammikuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä ja kirjailija. Hän oli kotitaloustieteen uranuurtaja Suomessa.

Harmajan vanhemmat olivat senaattori Arvid Oskar Gustaf Genetz ja Julia Eva Maria Arppe. Hän pääsi ylioppilaaksi 1900 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1905 ja maisteriksi 1907.

Laura Harmaja toimi opettajana Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa 1913–1916 ja 1920–1923, Helsingin kauppiaskauppakoulussa 1915-1918, Suomalaisessa jatkoopistossa 1914–1923 sekä Helsingin kasvatusopillisessa talouskoulussa (sittemmin Kotitalousopettajaopisto) 1915–1951. Hän hoiti Helsingin yliopiston kodin taloustieteen professuurin opetustehtäviä 1947–1950.

Laura Harmaja oli Kotiliesi-lehden toimituskunnan jäsen 1922–1954, Suomen naisten kansallis1iiton ja Suomen naisyhdistyksen varapuheenjohtaja sekä Kasvatusopillisen talouskoulun säätiön johtokunnan ja Suomen kotitalouskeskuksen puheenjohtaja.

Laura Harmaja oli naimisissa vuodesta 1906 taloustieteilijä ja professori Leo Harmajan kanssa. Heidän lapsiaan olivat:

Outi Eeva Fredrika Talvitie (1911–1936)
runoilija Saima Rauha Maria Harmaja (1913–1937)
talvisodassa kaatunut lentäjä ja kirjailija Tapani Kaarle Arvid Harmaja (1917–1940)
Kirsti Hilja Julia Toppari (s. 1923)

Teoksia

Robert Owen yhteiskunnallisen uudistuksen tienraivaaja. Elämänkertoja 15. Kansanvalistusseura, Helsinki 1906
J. Conrad : Kansantalouspolitiikka ; Laura ja Leo Harmajan suomentama ja maamme oloja esittävillä lisäyksillä täydentämä, 4 nidosta. WSOY 1911-1913
Kansantaloustieteen oppikirja, kirjoittajat Laura ja Leo Harmaja. Suomen liikemiesten kauppaopiston julkaisuja 16. Otava 1914, 2. täyd. painos 1918, 3. uud. painos 1925, 4. laaj. painos 1940, 5. uud. painos 1946
Kansantalouden pääpiirteet, kirjoittajat Laura ja Leo Harmaja. Otava 1915, 2. täyd. painos 1919, 3. täyd. painos 1924, 4. täyd. painos 1929, 5. uud. painos 1943, 6. uud. painos 1948
Kaupunkilaiskodin menot 1 : Emännän tilikirja. WSOY 1915, 2. painos 1919, 3. painos 1931
Kaupunkilaiskodin menot 2 : Palvelijan tilikirja. WSOY 1915, 2. painos 1923
Perheen tulot ja menot : vähäväkisten tilikirja. WSOY 1916, 2. painos 1926
Katsaus kunnalliselämään : kunnallistiedon ensi alkeita : kunnallislakien uudistamisen johdosta. WSOY 1918
Lasten juttuja ; kuvittanut Vivi Munsterhjelm. Otava 1919
Pienokaisia. Otava 1920
Nykyajan kulutuspolitiikan tehtäviä. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 18. Kansantaloudellinen yhdistys, Helsinki 1921
Salakieli ynnä muita tarinoita, lastenkirja. WSOY 1921
Esko ja emaljikattila ynnä muita tarinoita, lastenkirja. WSOY 1925
Kansantaloustiede, kirj. Laura ja Leo Harmaja. Liike-elämä, Kaupan ja teollisuuden tietokirja 2. Otava 1925
Kotitalous nykyajan yhteiskunnassa. WSOY 1925, 2. painos 1927
Perheenemännän taloudellinen tehtävä. Kotilieden kirjasto 19. WSOY 1928
Emännän pakinoita. Kotilieden kirjasto 30. WSOY 1930
Kodin kirjanpito : etupäässä palkannauttijain käytettäväksi. WSOY 1933
Kotilieden tilikirja. WSOY 1933, 2. painos 1938, 5. painos 1946
Saima Harmaja : Kootut runot ja kehitys runoilijaksi : päiväkirjaotteiden valossa, toim. Laura Harmaja. WSOY 1938, 2. täyd. painos 1942, 4. painos 1944, 8. painos 1948
Kotitalous kansantalouden osana ; julkaissut Kansantaloudellinen yhdistys. Kansantaloudellinen käsikirjasto. WSOY 1946
Muistoalbumi ynnä muita juttuja lapsista; Laura Harmajan aikaisemmista kokoelmista koonnut ja painokuntoon saattanut Kirsti Toppari ; kuvitus Maija Karma. WSOY 1951

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Laura_Harmaja

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Laura Harmaja (os. Genetz) oli ensimmäinen taloustieteilijä, joka toi Suomeen kotitaloustieteen ideoita ja sovelsi niitä omissa tutkimuksissaan. Hän kirjoitti useita kirjoja kotitaloudesta ja julkaisi tutkimuksiaan myös Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Harmajaa on pidetty kotitaloustieteen ainoana teoreetikkona Suomessa. Hänen tutkimuksensa ja yhteiskunnallinen toimintansa perustuivat kotitalouden tieteellistämisen ja rationalisoinnin ideoille. Harmaja otti ensimmäisenä Suomessa esille naisten tekemän kotityön ja kulutuksen merkityksen modernissa kansantaloudessa.

Harmaja teki useita aloitteita maa- ja kotitalouden järkiperäistämiseksi sekä asumisolojen ja terveydenhoidon kehittämiseksi. Omana aikanaan radikaali oli ehdotus perheenisien työpäivän lyhentämisestä.

Harmaja vaikutti myös merkittävästi kotitaloustieteen opetuksen järjestämiseen Helsingin yliopistossa.

Lisätietoa:

Elina Saarikoski: "Laura Harmaja - kotitalouden vaikuttajanainen". Kotitalous 57(1993):2, s. 28-31.

Ulla Vuorela: "Hilma Granqvist". Kansallisbiografia.

Visa Heinonen: "Peasant ethic and the spirit of consumption. From Household Advising to Consumer Policy in the 20th Century Finland." Bibliotheca Historica 33.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hämeenlinnassa syntynyt Laura Maria Harmaja os. Genetz (1881–1954) oli taloustieteilijä ja kirjailija. Hän oli kotitaloustieteen uranuurtaja Suomessa. Toisin kuin aikalaisensa yleensä, Laura Harmaja ymmärsi kotitalouden olevan huomattava osa kansantaloutta. Teoksessaan Kotitalous nykyajan yhteiskunnassa (1925) Laura Harmaja korostaa kulutusta taloudellisen toiminnan lopullisena päämääränä ja keinona korkeampien päämäärien saavuttamiseksi.

Hän pääsi ylioppilaaksi 1900 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1905 ja maisteriksi 1907. Vuosina 1903 – 1908 hän opiskeli myös Berliinin yliopistossa.

Hän oli naimisissa vuodesta 1906 taloustieteilijä ja professori Leo Harmajan kanssa. Heidän lapsiaan olivat Outi Eeva Fredrika Talvitie, runoilija Saima Rauha Maria, lentäjä ja kirjailija Tapani Kaarle Arvid Harmaja sekä toimittaja Kirsti Hilja Julia Toppari. Harmajan vanhemmat olivat senaattori Arvid Oskar Gustaf Genetz ja Julia Eva Maria Arppe.

Laura Harmaja toimi opettajana Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa 1913–1916 ja 1920–1923, Helsingin kauppiaskauppakoulussa 1915-1918, Suomalaisessa jatko-opistossa 1914–1923 sekä Helsingin kasvatusopillisessa talouskoulussa (sittemmin Kotitalousopettajaopisto) 1915–1951. Hän hoiti Helsingin yliopiston kodin taloustieteen opettaja 1947–1950. Vaikka Laura Harmaja oli tieteellisesti orientoitunut, hän ei laatinut tutkimuksistaan väitöskirjaa. Harmaja oli perustamassa Kotiliesi-lehteä v. 1922 ja kuului sen toimituskuntaan v. 1954 asti.

Lähde: http://www.hamewiki.fi/wiki/Laura_Maria_Harmaja

.

Leo ja Laura ( os Genetz ) Harmajan perhekuva vuodelta 1928.

Puoliso: 1906 Helsinki Leo Kaarlenpoika Harmaja e. Schadewitz Sukunimi vuoteen 1906 Schadewitz. Suomalainen talous- ja tilastotieteilijä sekä kansantaloustieteen professori., s. 28.06.1880 Juva, k. 07.05.1949 Helsinki.

Leo Harmaja (sukunimi vuoteen 1906 Schadewitz; 28. kesäkuuta 1880 Juva – 7. toukokuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen talous- ja tilastotieteilijä sekä kansantaloustieteen professori.

Harmajan vanhemmat olivat maanviljelijä Kaarle Wilhelm Schadewitz (vuodesta 1906 Harmaja) ja Fredrika Häyrinen. Perheeseen kuuluivat pojat Leo ja Martti sekä tyttäret Aino, Hilja, Tyyni, Liina ja Rauha. Isä Kaarle Schadewitz oli aikanaan opiskellut vuoden verran Jyväskylän seminaarissa, mutta hän joutui rahanpuutteen takia lopettamaan opintonsa. Myöhemmin Kaarle piti vaimonsa Fredrikan kanssa kotikoulua vaimon kotitalossa Virtasalmen Häyrilässä. Kaarle Schadewitz viljeli omistamaansa Kurkimäen tilaa Juvalla ja toimi siinä ohella myös rokottajana ja kiertokoulun opettajana. Vaikka perheen toimeentulo oli niukkaa kaikki lapset pääsivät käymään oppikoulua Mikkelissä. Tämän teki mahdolliseksi Fredrika Häyrisen veljen valtiopäivämies Aapeli Häyrisen testamenttilahjoitus.

Leo Harmaja pääsi ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1898 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1903 sekä filosofian lisensiaatiksi ja filosofian tohtoriksi 1907. Harmajan väitöskirjan aiheena oli Göteborgin järjestelmän toteutus Suomessa.

Leo Harmaja toimi Tilastollisen päätoimiston ylimääräisenä virkamiehenä 1903–1904, maanviljelyshallituksen virkaa toimittavana aktuaarina 1909,rautatiehallituksen tariffitoimiston vt. liikennetarkastajana 1909–1912 ja vakinaisena tarkastajana 1912–1917. Hän oli valtionarkistonhoitajana 1917, sosiaalihallituksen ensimmäisenä aktuaarina 1918–1919 ja tullihallituksen tilastokonttorin esimiehenä 1919 sekä 1919–1935 sosiaalihallituksen tilasto-osaston ja sittemmin sosiaaliministeriön sosiaalisen tutkimus- ja tilastotoimiston johtajana.

Harmaja oli Helsingin yliopiston kansantaloustieteen, finanssiopin ja tilastotieteen apulaisena 1935–1945, teknillisen korkeakoulun kansantaloustieteen vt. professorina 1936–1937 sekä Helsingin yliopiston kansantaloustieteen vt. professorina 1939–1941 ja teknillisen korkeakoulun kansantaloustieteen professorina 1945–1948.[1] Hän toimi opettajana myös Suomen liikemiesten kauppaopistossa 1907–1929, Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1925–1939 ja Sotakorkeakoulussa vuodesta 1930. Harmaja oli Valtiotieteen käsikirjan päätoimittaja vuoteen 1924 saakka ja Sosialisen Aikakauskirjan toimittaja vuoteen 1935 saakka. Harmajan toimi useiden valtion komiteoiden puheenjohtajana, sihteerinä, jäsenenä tai asiantuntijana. Hän edusti Suomea kansainvälisissä kongresseissa Roomassa 1925, Lontoossa 1934, Bernissä 1925 ja Pariisissa 1937. Harmaja oli mukana perustamassa 1925 Kansalaiskorkeakoulua (vuodesta 1930 Yhteiskunnallinen Korkeakoulu). Harmaja sai kanslianeuvoksen arvonimen vuonna 1934.

Harmaja oli Kansantaloudellisen yhdistyksen sihteeri 1918–1934, rahastonhoitaja 1918–1935 sekä esimies 1936. Hän oli Kansantaloudellisen Aikakauskirjan toimituksen jäsen 1933–1949, Sosialipoliittisen yhdistyksen esimies 1933–1935 ja 1940, varaesimies 1935–1936 sekä yhdistyksen johtokunnan jäsen 1929–1930 ja 1936–1949. Hän oli myös Sosiaalihallituksen virkamiesyhdistyksen puheenjohtaja 1929–1934, Suomen virkamiesyhdistyksen keskushallituksen jäsen 1930–1933 ja varapuheenjohtaja 1933 sekä Henkisen työn yhtymän varapuheenjohtaja 1934–1935.

Leo Harmaja oli naimisissa vuodesta 1906 Laura Maria Genetzin kanssa jonka isä oli senaattori, professori ja runoilija Arvid Genetz. Heidän lapsiaan olivat:

Outi Eeva Fredrika Talvitie (1911–1936)
runoilija Saima Rauha Maria Harmaja (1913–1937)
talvisodassa kaatunut lentäjä ja kirjailija Tapani Kaarle Arvid Harmaja (1917–1940)
Kirsti Hilja Julia Toppari (s. 1923)

Teoksia

Gööteporin järjestelmän synty. Tiedettä kansalle n:o 3. Yrjö Weilin, Helsinki 1903 (nimellä Leo Schadewitz)
Suomen kansalliskirjastot : tilastollinen katsaus maamme kansankirjasto-oloihin 1900-luvun alussa. Kansanvalistus-seuran toimituksia 129. Kansanvalistus-seura, Helsinki 1904 (nimellä Leo Schadewitz)
Gööteporin järjestelmä Suomessa : yhteiskunnallis-tilastollinen tutkimus. Taloustieteellisiä tutkimuksia 4. Kansantaloudellinen yhdistys, Helsinki 1907
Kunnallisen tuloverotuksemme uudistamisesta. Helsinki 1908
J. Conrad : Kansantalouspolitiikka ; Laura ja Leo Harmajan suomentama ja maamme oloja esittävillä lisäyksillä täydentämä, 4 nidosta. WSOY 1911-1913
Kansantaloustieteen oppikirja, kirjoittajat Laura ja Leo Harmaja. Suomen liikemiesten kauppaopiston julkaisuja 16. Otava 1914, 2. täyd. painos 1918, 3. uud. painos 1925, 4. laaj. painos 1940, 5. uud. painos 1946
Kansantalouden pääpiirteet, kirjoittajat Laura ja Leo Harmaja. Otava 1915, 2. täyd. painos 1919, 3. täyd. painos 1924, 4. täyd. painos 1929, 5. uud. painos 1943, 6. uud. painos 1948
Suomen rautateiden kuljetusmaksut ja niihin liittyvät säännökset. WSOY 1915, 2. uud. painos 1917 (ruotsiksi nimellä Järnvägstarifferna i Finland jämte stadganden rörande desamma. Söderström, Helsingfors 1916)
Suomen rautateiden kuljetusmaksut ja niihin liittyvät säännökset: lisävihko. WSOY 1916
Valtionrautatiet liikeyrityksenä : liikennepoliittinen tutkielma : esitetty Suomen liikemiesyhdistyksen kokouksessa. Suomen liikemiesyhdistyksen julkaisuja 1. WSOY 1916
Palkkauskysymys valtionrautateillä : periaatteellisia näkökohtia. Ajankysymyksiä 20. WSOY 1917
Kansalaistietoja syventämään valtio- ja yhteiskuntatieteiden avulla. Otava 1918
Suomen valtionrautateiden tariffin uudistus. Suomen liikemiesyhdistyksen julkaisuja 5. Otava 1919
Suomen tullipolitiikka Venäjän vallan aikana 1 : Vuoteen 1859. Taloustieteellisiä tutkimuksia 24. WSOY 1920
Valtiotieteiden käsikirja 1-2 nide; toimitus Leo Harmaja, A. E. Tudeer, Tapio Voionmaa. Tietosanakirja, Helsinki 1920
Finanssitieteen alkeet. Suomen liikemiesten kauppaopiston julkaisuja 21. WSOY 1922, 2. uud. painos 1942, 3. uud. painos 1947
Suomen aikaisemmat maataloustullit. Maataloustuottajain keskusliiton julkaisuja n:o 27. Maataloustuottajain keskusliitto, Kerava 1922
Valtiotieteiden käsikirja 4 osa : Terveydenhoito-äänioikeus; toimitus: Leo Harmaja ym. Tietosanakirja, Helsinki 1924
Kansantaloustiede, kirj. Laura ja Leo Harmaja. Liike-elämä, Kaupan ja teollisuuden tietokirja 2. Otava 1925
Tullikysymykset Suomen kansantaloudellisessa kirjallisuudessa ennen maan itsenäistymistä. Taloustieteellisiä tutkimuksia 32. Otava 1925
Henkisen työn tekijäin verotaakka : eräitä näkökohtia. Henkisen työn yhtymä, Helsinki 1926
Sosialialkohologian pääpiirteet. WSOY 1927
Yhteiskuntatiedon alkeet : oppikirja kansakoulun jatko-opetusta varten. Otava 1927, 2. painos 1930, 3. täyd. painos 1937
Yhteiskuntaopin oppikirja. Otava 1928, 2. uud. painos 1932
Piirteitä Genetz-suvun esivanhemmista, Suomen Sukututkimusseuran kuukausikokouksessa 13.05 1930 pidetty esitelmä. Helsinki 1930
Rahanarvon vakavuus talouselämän perustuksena. Tampereen säästöpankki, Tampere 1932
Effects of the war on economic and social life in Finland. Economic and social history of the World War-sarja. Yale University Press, New Haven 1933
Suomen ja Tanskan kauppasuhteiden järjestäminen vuoden 1831 kauppasopimuksella : Tanskan arkistolähteistä saatuja lisätietoja. Helsinki 1933
Tullipolitiikan vaikutus Suomen kansantalouden teollistumissuuntaan ennen maailmansotaa. Kansantaloudellisia tutkimuksia 2. Otava 1933
Kansantaloudellinen yhdistys 1884-1934 : Volkswirtschaftlicher Verein 1884-1934. Otava 1934
Tulliverotuksen aiheuttama rasitus : esitelmä Kansantaloudellisen yhdistyksen kokouksessa maaliskuun 11 päivänä 1935. Helsinki 1935
Mikkelin lääni 1831-1931 : vaiheiden ja kehityksen pääpiirteitä. WSOY 1936
Tilastotieteen oppikirja. Yhteiskunnallisen korkeakoulun julkaisuja 2. Otava 1939, 2. uud. painos 1947
Maailmansodan vaikutus Suomen taloudelliseen kehitykseen. Kansantaloudellisia tutkimuksia 10. WSOY 1940 (saksaksi nimellä Die Einwirkung des Weltkrieges auf die wirtschaftliche Entwicklung Finnlands. Helsinki 1940)
Der Alkohol und die Erhöhung des Lebensniveaus. Protokoll des XXII Internationalen Kongresses gegen den Alkoholismus, Helsinki 1939. Helsinki 1941
Oskar Groundstroem. Helsinki 1941
Max Sering. Helsinki 1942
Werner Sombart. Helsinki 1942
Sosiaalipolitiikka tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen esineenä. Helsinki 1943
Kotitalous kansantalouden osana (Laura Harmajan kanssa). Helsinki 1946
Försäkringens begrepp och plats i socialekonomiens lärosystem. Skrifter utg. av Nationalekonomiska föreningen i Skåne 6. Gleerup, Lund 1947
Arvid Genetz - Arvi Jännes : elämänvaiheet ja elämäntyö; toim. Leo Harmaja. WSOY 1949
Kansantaloustieteellinen sanasto, sanastotoimikunta Leo Harmaja ym. Kansantaloudellinen yhdistys, Helsinki 1949

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Harmaja

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Leo Harmaja (1880-1949)

Syntyjään Schadewitz, mutta muutti sukunimensä suuressa nimien suomentamiskampanjassa v. 1906. Vanhemmat Kaarle Schadewitz ja Fredrika Schadewitz (o.s. Häyrinen), jotka niinikään tuolloin muuttivat nimensä Harmajaksi.

Kansantaloustieteilijä. Erikoisalanaan hänellä oli tullipolitiikka; myös tilastotiede oli erityisvahvuutena. Toimi aluksi virkamiehenä sosiaaliministeriössä ja sosiaalihallituksessa.

Teknillisen korkeakoulun kansantaloustieteen professori 1945-1949.
Helsingin yliopiston kansantaloustieteen apulainen (apulaisprofessori).

Leo Harmaja sai kanslianeuvoksen arvon v. 1934.

Hän toimi eräiden alan aikakauslehtien toimittajana. Leo Harmaja esitti itse asiassa ensimmäisenä Tampereen yliopiston syntysanat. Hän kirjoitti useita paljon käytettyjä kansantaloustieteen ja lähialojen oppikirjoja. Osassa niistä oli toisena kirjoittajana hänen puolisonsa, fil. maist. Laura Harmaja.

Leo Harmaja oli kiinnostunut historiasta ja sukututkimuksesta, ja hän on myös julkaissut näiltä aloilta.

Leo Harmajan vaimo oli Laura Maria Harmaja (1881-1954), senaattori, professori ja runoilija Arvid Genetzin tytär. Heillä oli neljä lasta: Outi Eeva Fredrika Talvitie (1911-1936), Saima Rauha Maria Harmaja (1913-1937), Tapani Kaarle Arvid Harmaja (1917-1940) ja Kirsti Hilja Julia Toppari (1923-).

Julkaisuja

Gööteporin järjestelmä Suomessa. – Helsinki 1907 (väitöskirja).

Kansantaloustieteen oppikirja. – 248 s. Otava. 1. painos. Helsinki 1914 (Liikemiesten Kauppaopiston julkaisuja XVI) (5. painos Helsinki 1946) (Laura ja Leo Harmaja).

Effects of the War on Economical and Social Life in Finland. – In: Economic and Social History of the World War Series. Yale University Press. New Haven 1933.

Kansantaloudellinen yhdistys 1884-1934. Volkswirtschaftlicher Verein 1884-1934. – 209 s. Otava. Helsinki 1934.

Piirteitä Genetz-suvun esivanhemmista. – Genos 2: 85-97. 1931. (esitelmä, joka Fil. tri Leo Harmajan oli määrä pitää Suomen Sukututkimusseuran kuukausikokouksessa 13/5 1930 mutta jonka esitelmöitsijän sairastumisen vuoksi luki hänen tyttärensä ylioppilas Outi Harmaja).

Mikkelin lääni 1831-1931. – WSOY. Porvoo-Helsinki 1936.

Tilastotieteen oppikirja. – 264 s. Otava. 2. painos. Helsinki 1947.

Arvid Genetz – Arvi Jännes – elämänvaiheet ja elämäntyö. – 415 s. WSOY. Porvoo-Helsinki 1949.

Lähde: https://koivu.luomus.fi/users/harmaja/Leo_Harmaja.htm.

Leo Harmaja (sukunimi vuoteen 1906 Schadewitz; 28. kesäkuuta 1880 Juva – 7. toukokuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen talous- ja tilastotieteilijä sekä kansantaloustieteen professori.

Lapset:

Outi Eeva Fredrika Talvitie o.s. Harmaja , s. 12.09.1911 Helsinki. Tauluun 1125

Saima Rauha Maria Harmaja Suomalainen kirjailija ja runoilija. Harmaja muistetaan traagisesta elämäntarinastaan ja varhaisesta kuolemastaan sekä elämää ja kuolemaa kuvaavista tunteikkaista runoistaan., s. 08.05.1913 Helsinki, k. 21.05.1937 Helsinki.

Saima Rauha Maria Harmaja (8. toukokuuta 1913 Helsinki – 21. huhtikuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Harmaja muistetaan traagisesta elämäntarinastaan ja varhaisesta kuolemastaan sekä elämää ja kuolemaa kuvaavista tunteikkaista runoistaan.

Elämä ja ura

Saima Harmajan vanhemmat olivat kansantaloustieteilijä, filosofian tohtori ja kanslianeuvos Leo Harmaja (alk. Schadewitz, 1880–1949) ja filosofian maisteri Laura Harmaja (o.s. Genetz, 1881–1954). Perheessä oli kaikkiaan neljä lasta, joista Saima oli toiseksi vanhin. Saiman pikkuveli oli lentäjä ja kirjailija Tapani Harmaja ja heidän äidinpuoleinen isoisänsä oli runoilija ja senaattori Arvid Genetz.

Saima Harmaja alkoi kirjoittaa runoja ja kertomuksia heti lukemaan opittuaan. Hän liittyi 15-vuotiaana Nuoren Voiman Liittoon, joka oli jo pari vuotta aikaisemmin rohkaissut häntä jatkamaan kirjoittamista. Liiton jäsenenä Harmaja itsekin myöhemmin arvosteli nuorten kirjailijanalkujen tekstejä ja rohkaisi heitä pysymään valitsemallaan tiellä.

Harmajan murrosikää varjosti paitsi nuorille tyypillinen maailmantuska, myös ruumiillinen tuska: keuhkotauti, joka antoi ensi oireitaan 1929. Harmajan ensimmäinen runokokoelma Huhtikuu ilmestyi 1932. Nuori runoilija eli elämänsä onnellisinta aikaa, sillä hän koki palavan runoilijan kutsumuksensa saaneen vihdoin julkisen hyväksynnän. Myös rakkaus astui ensimmäistä kertaa tuoreen ylioppilaan elämään, ja hän kihlautui. Haaveet onnellisesta tulevaisuudesta sulhasen kanssa elivät vahvoina Harmajan mielessä. Onni ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen. Harmajan sulhanen etääntyi yhteisistä tulevaisuudenkuvista. Harmajan kirjallisuudenhistorian yliopisto-opinnot keskeytyivät, kun keuhkotauti paheni. Parempiakin hetkiä sairaudessa oli, niin että Harmaja pääsi matkustamaan muun muassa Italiaan ja hän pystyi osallistumaan Tarton yliopiston opetukseen syyslukukaudella 1933.

Harmajan elämänhalu katosi lopullisesti hänen sisarensa Outin kuoltua synnytykseen 1936. Äitinsä mukaan nimetty tyttövauva Outi kuitenkin oli ilahduttamassa Harmajan viimeistä elinvuotta. Harmaja kuoli tuberkuloosiin 23-vuotiaana 1937. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle kortteliin U6-27-16. Harmajan muistoa vaalimaan on perustettu Saima Harmaja -seura.

Viljo Tarkiaisen Finsk litteraturhistorian mukaan Harmaja kuului Tulenkantajiin, joka oli 1900-luvun alun merkittävin kirjailijaryhmä ja johon kuuluivat myös muun muassa Mika Waltari ja Olavi Paavolainen. Kerttu Saarenheimo kuitenkin arvostelee Tarkiaisen väitettä kirjassaan Tulenkantajat ja toteaa, että Harmaja tuntuu tässä "olevan vieraassa seurassa". Harmajan runoista on selvästi aistittavissa sairaan ja yksinäisen nuoren tytön kärsimys ja tuska. Vaikutuksia runoihinsa Harmaja sai paitsi aikalaisistaan kuten Uuno Kailaalta, myös aikaisemmilta suurilta runoilijoilta, kuten Aleksis Kiveltä ja Dantelta.

Saima Harmaja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1935 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuonna 1936.

Tuotanto

Runokokoelmat

Huhtikuu. Runoja, 1932 Runeberg-projektissa ja Doriassa
Sateen jälkeen. Runoja, 1935 Runeberg-projektissa ja Doriassa
Hunnutettu. Runoja, 1936 Runeberg-projektissa ja Doriassa
Kaukainen maa. Runoja, 1937 Runeberg-projektissa ja Doriassa

Muut runojulkaisut sekä päiväkirjat

Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa. Porvoo: WSOY, 1938. – 2. täydennetty laitos 1942. Uusi painos: Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39652-0.
Elämän auetessa. Koulutytön päiväkirjoja, 1939 Runeberg-projektissa ja Doria
Päiväkirjan lehtiä vv. 1933–37, 1942
Valikoima runoja, 1958
Varhainen kevät, lisälehtiä Saima Harmajan päiväkirjoista. Toim Kirsti Toppari, 1977
Palava elämä. Päiväkirjaa, kirjeitä. Toimittanut Kirsti Toppari. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1985 (3. painos 1998). ISBN 951-0-12881-3.
Aamusateen maa, valikoima kokoelmista Huhtikuu, Sateen jälkeen, Hunnutettu, Kaukainen maa, Jälkisatoa. Toim. Aino-Kaarina Mäkisalo, 1988
Sydämeni soi. Valikoima runoja ja päiväkirjaotteita, 1988
Läheisyys, 1994

Saima Harmajasta kertovat teokset

Saima Harmaja: legenda jo eläessään. Kaarina Helakisa, 1978
Istala, Päivi: Saima Harmaja – runoilijoista runoilijoin. 2. uudistettu painos (1. painos 2007). Pohjautuu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkiston vuosina 2005–2006 järjestämään keruuseen. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40156-9.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Saima_Harmaja.

Saima Rauha Maria Harmaja (8. toukokuuta 1913 Helsinki – 21. huhtikuuta 1937 Helsinki)

Tapani Kaarle Arvid Harmaja Suomalainen lentäjä ja kirjailija., s. 13.04.1917 Helsinki, k. 01.02.1940 Viipurinlahti.

Tapani Kaarle Arvid Harmaja (13. huhtikuuta 1917 Helsinki – 1. helmikuuta 1940 Viipurinlahti) oli suomalainen lentäjä ja kirjailija.

Harmajan vanhemmat olivat kansantaloustieteilijä Leo Harmaja (alk. Schadewitz, 1880–1949) ja filosofian maisteri Laura Harmaja (o.s. Genetz, 1881–1954). Runoilija Saima Harmaja oli Harmajan vanhempi sisar. Tapani ja Saima Harmajan äidinpuoleinen isoisä oli runoilija ja senaattori Arvid Genetz (Arvi Jännes). Harmaja tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1934 ja aloitti yhteiskuntatieteiden opinnot Helsingin yliopistossa. 1937 hän oli Lontoossa kieli- ja lentäjän ammattiopinnoissa. Kadettikoulussakin välillä opiskellut Harmaja palasi yliopistoon ja valmistui filosofian kandidaatiksi.

Asevelvollisuutensa 1935-1936 suorittanut reservin vänrikki Harmaja oli saanut tähystäjä- ja lentäjäkoulutuksen. Suomen ilmavoimat tehosti kalustohankintoja syksyllä 1939 alkaneen toisen maailmansodan vuoksi. 23. lokakuuta 1939 allekirjoitetun hankintasopimuksen mukaan Italiasta ostettiin 25 Fiat G.50 -hävittäjää. Harmaja oli eräs koneiden ostoon liittyneistä koelentäjistä. Hän teki Torinon kentän yläpuolella 800 km/h syöksynopeusennätyksen, jossa kone vaurioitui. Tupakoimaton Harmaja sai ennätyksestään Fiat-yhtiöltä lahjaksi kultaisen savukekotelon. Kultainen savukekotelo on palkinto, jonka Maanpuolustuskorkeakoulun Tukisäätiö luovuttaa vuosittain yleisesikuntaupseerikurssin parhaalle lentäjälle.

Ilmavoimissa 1936-1937 ja 1939 palvellut Harmaja kaatui talvisodan aikana ilmataistelussa 1. helmikuuta 1940 Viipurinlahdella Nuoraalla lähellä Venäjänsaarta. Fokker-hävittäjällä FR–115 lentänyt Harmaja yritti irtaantua vihollisista pilven läpi syöksymällä, mutta ei onnistunut enää oikaisemaan konettaan.

Teoksia

Pilven veikot : maailmansodan kuuluisimpien lentäjien tarina. WSOY 1938, 2. painos 1941, 3. painos 1953
Kauluksennappi : yksinäytöksinen huvinäytelmä, kirjoittanut Tap. WSOY:n näytelmäsarja 169. WSOY 1945 (nimimerkillä Tap)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapani_Harmaja.

Fiat G.50 Freccia (Nuoli) oli italialainen toisen maailmansodan aikainen hävittäjälentokone. G.50 oli ensimmäinen sarjatuotantoon päässyt italialainen yksi-taso ja ala-taso hävittäjälentokone, jossa oli sisäänvedettävä laskuteline. Koneella oli hyvät lento-ominaisuudet ja Espanjan sisällissodassa kokeiltavana olleet koneet osoittivat G.50:n taistelukyvyn. 1930-luvun loppupuolella koneiden kehitys oli kuitenkin nopeaa, ja toisen maailmansodan alkaessa 1939 G.50 oli jo nopeudeltaan ja nousukyvyltään heikohko. Lisäksi kone oli aseistettu liian kevyesti, vain kahdella, vaikkakin suurikaliberisella konekiväärillä. Syksyllä 1939 alkaneen toisen maailmansodan johdosta Suomen ilmavoimat tehosti kalustohankintojaan. 23. lokakuuta 1939 allekirjoitetun hankintasopimuksen mukaan Italiasta ostettiin 25 G.50-konetta. Reservin luutnantti Tapani Harmaja, runoilija Saima Harmajan veli, oli eräs koneen ostoon liittyvistä koelentäjistä. Hän teki Torinon kentän yläpuolella 800 km/h syöksynopeusennätyksen, jossa kone vaurioitui. Tupakoimaton Harmaja sai ennätyksestään Fiat-yhtiöltä lahjaksi kultaisen savukekotelon. Hän kaatui ilmataistelussa Viipurin yläpuolella 1. helmikuuta 1940. Kultainen savukekotelo on palkinto, jonka Maanpuolustuskorkeakoulun Tukisäätiö luovuttaa vuosittain yleisesikuntaupseerikurssin parhaalle lentäjälle.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1125

XIII Outi Eeva Fredrika Leontytär Talvitie o.s. Harmaja, (Taulusta 1124, äiti Laura Harmaja) Lääketieteen kandidaatti. Outi kuoli synnytyksen jälkiseurauksiin 24-vuotiaana., s. 12.09.1911 Helsinki, k. 29.03.1936.

Outi Talvitie

In memoriam

Aukeni aurinkoon rakas, tuoksuva pensas.
Ruusuin puhkesi tuo, ihanampana muita.
Ruususta ruusuun, kuin suven lämpö ja hurma, rakkaus
huokui.

Niin tuli pitkäinen, alas maahan se iski.
Ei ikivanhaan puuhun, ei lahokantoon
koskenut tuo ase taivainen, kukan päätä ei katkonut
sairaan.

Vain suven ruusuihin tulisimpiin se iski.
Tuoksuen tuskassakin pois kuolivat nuo hymyhuulin.
Jäi itu hento, imien tuhkasta voimaa: versova ruusu.

2.4.1936

Saima Harmaja.

Puoliso: 14.04.1935 Yrjö Ilmari Iisakinpoika Talvitie Synnytysten - ja naistentautien erikoislääkäri. Yrjö Talvitiellä oli merkittävä osuus kunnallisen ja yksityisen sairaalatoiminnan sekä yksityislääkäritoiminnan kehittämisessä Lahdessa vuodesta 1946 alkaen., s. 04.09.1906 Vaasa, k. 2000 Helsinki.

Perhe, opiskelu ja erikoistuminen

Yrjö Ilmari Talvitie syntyi Vaasassa 4.9.1906. Hänen vanhempansa olivat rovasti Iisakki Vihtori Talvitie ja Tyyne Sofia Elfving. Perheessä oli kaikkiaan seitsemän lasta, joista Yrjö oli vanhin. Seuraava ikäjärjestyksessä oli Veikko (s. 1907), josta tuli hammaslääkäri. Tämän veljesparin elämäntaipaleet kulkivat rinnakkaisina ja läheisinä loppuun saakka. Yrjö Talvitie kuoli 93 vuotta täytettyään vuonna 2000 Helsingissä, jossa hän oli asunut hoivakodissa muutaman vuoden ajan.

Yrjö Talvitie tuli ylioppilaaksi 31.5.1927 Mikkelin lyseosta. Suoritettuaan asevelvollisuuden vuosina 1927–1928 ja reserviupseerikoulun vuonna 1928 hän aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa Savolaisen osakunnan jäsenenä. Hän suoritti medikofiilitutkinnon 22.9.1930, valmistui lääketieteen kandidaatiksi 31.5.1932 ja lääketieteen lisensiaatiksi 11.4.1938 (laillistettu 13.4.1938). Lääkintäupseerikurssin hän suoritti vuonna 1933. Opiskeluaikanaan Talvitie oli amanuenssina Kirurgian klinikassa, Naistenklinikassa ja Lapinlahden sairaalassa. Hän hoiti myös kunnanlääkärin sijaisuutta Impilahdella 8 kk vuonna 1934, Lappajärvellä 4 kk vuonna 1936 sekä Pöytyällä, Yläneellä, Oripäässä ja Aurassa 1 kk:n vuonna 1937. Talvitie otti osaa myös opiskelijoiden järjestötoimintaan ja hän oli vuosina 1933–1935 ylioppilaskuntien hallituksen ja Lääketieteen kandidaattiseuran johtokunnan jäsen.

Talvitie avioitui 14.4.1935 lääketieteen kandidaatti Outi Eeva Fredrika Harmajan (s. 13.9.1911) kanssa, jonka vanhemmat olivat kanslianeuvos, professori Leo Harmaja ja Laura Maria Genetz. Outi Harmaja oli nuorena keuhkotautiin kuolleen runoilija Saima Harmajan sisar. Outi Talvitie synnytti tyttären 20.3.1936 ja kuoli synnytyksen jälkiseurauksiin yhdeksän päivää myöhemmin eli 29.3.1936. Tytär sai äitinsä mukaan kasteessa nimet Outi Eeva (myöhemmin avioit. Piirto).

Talvitien valmistuminen lääkäriksi tapahtui siis kaksi vuotta hänen puolisonsa kuoleman jälkeen. Aivan ilmeisesti tapahtuma vaikutti siihen, että Talvitie valitsi tulevaksi erikoisalakseen synnytykset ja naistentaudit. Hän oli Porin yleisen sairaalan synnytys- ja naistentautien osaston vt. osastonlääkärinä 4 kk vuonna 1938 sekä Viipurissa Naistensairaalan vt. nuorempana apulaislääkärinä 2 kk vuonna 1938, vt. apulaislääkärinä 2,5 kk vuonna 1939 ja nuorempana apulaislääkärinä 6.2.1939–31.5.1940. Viime mainittuun aikaan sisältyi 30.11.1939–13.3.1940 käyty talvisota ja Naistensairaalan evakuointi Kuusankoskelle.

Synnytysten ja naistentautien erikoislääkärin oikeuteen tarvittavan palvelun Talvitie suoritti Helsingin yleisen sairaalan Naistenklinikalla, ensin vapaaehtoisena apulaislääkärinä 2,5 kk vuonna 1940, vt. apulaislääkärinä 3 vuotta vuosina 1940–1943 ja apulaislääkärinä 29.11.1943–30.6.1945. Erikoislääkärin oikeuden Talvitie sai vuonna 1943. Edellä mainittuihin aikoihin sisältyi myös palvelu puolustusvoimissa jatkosodan vuosina 1941–1944, 2 kk linnakkeiston lääkärinä, 2 kk kenttäsairaalan lääkärinä, 12 kk kenttäsairaalan päällikkölääkärinä ja 21 kk. sotasairaalan lääkärinä, samoin kuin toiminta Viipurin lääninsairaalan vt. alilääkärinä vuosina 1943–1944. Viime mainittuna aikana Talvitie oli takaisin vallatun Viipurin lastensuojelulautakunnan jäsen vuonna 1943 ja huoltotoimikunnan jäsen vuonna 1944.

Jatkosodan vuosiin ajoittui myös Talvitien avioituminen 21.12.1941 terveyssisar Annikki Kaarina Vännin (s. 14.5.1911) kanssa. Puolison vanhemmat olivat talonomistaja Anselm Vänni ja Aina Lydia Hildén. Yrjö Talvitien toisesta avioliitosta syntyi kolme lasta, Yrjö Juhani s. 9.4.1943, Leena Marjut s. 12.6.1944 (avioit. Honkavaara) ja Ann-Mari s. 9.3.1949 (avioit. Hannula).

Viipuri oli ollut Talvitielle mieluisa asuinpaikka ja työympäristö. Jatkosodan jälkeen kaupunki oli menetetty Neuvostoliitolle rauhansopimuksen johdosta. Siten myös Talvitien oli etsittävä itselleen uusi kotipaikka. Vuonna 1945 hän toimi Helsingissä Malmin äitiysneuvolan lääkärinä 6 kk ja sen jälkeen hän oli 1.7.1945–31.7.1946 lääkärinä Kuusankosken naistensairaalassa, joka jatkoi Viipurin naistensairaalan toimintaa uudessa sijoituspaikassa. Sairaalan toiminta päättyi kuitenkin vuoden 1946 puolivälissä.

Lääkärinä Lahdessa

Yrjö Talvitien tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat kohdistua Lahteen jo vuonna 1945. Silloin Lahden kaupunginkätilö Kerttu Jantunen kävi Helsingissä Naistenklinikalla puhumassa Yrjö Talvitien kanssa yksityissairaalan perustamisesta Lahteen. Hankkeeseen tulivat mukaan myös Kerttu Jantusen (avioit. myöh. Muroma) sisaret ylihoitaja Toini Roine (o.s. Jantunen) ja sairaanhoitaja Maire Jantunen (avioit. myöh. Rajaniemi). Lääkintöhallituksessa suhtauduttiin myönteisesti hankkeeseen, mutta sen virkamiehet ennustivat tämän taloudellisesti uhkarohkean yrityksen kariutuvan pian.

Tarvikkeiden hankinta sairaalaa varten aloitettiin jo syksyllä 1945. Ajankohta oli erityisen vaikea uuden laitoksen perustamista ajatellen. Kaikki oli säännösteltyä ja sotien jälkeisenä pula-aikana oli puutetta kaikesta, mutta puolustusministeriön talousosastolta saatiin ostaa sotasairaaloiden käytöstä vapautunutta tarvikkeistoa, mm. instrumentit, liinavaatteet ja astiat. Instrumentarium Oy:stä saatiin vähitellen ostetuksi potilassängyt, yöpöydät, leikkaus- ja tutkimuspöydät, leikkaussalin valaisimet sekä muut tarvittavat tutkimus- ja hoitovälineet. Hankitut tarvikkeet jouduttiin toistaiseksi säilyttämään varastoituina.

Talvitie valittiin 1.7.1946 alkaen Lahden kaupungin synnytyslaitoksen ylilääkäriksi. Samalla hän aloitti myös yksityisvastaanoton pitämisen kaupungilla. Synnytyslaitos sijaitsi kaupunginsairaalan vieressä alun perin G. A. von Zweygbergin yksityiseksi lapsenpäästölaitokseksi vuonna 1911 valmistuneessa rakennuksessa. Rakennus oli ollut viimeksi Lahden Suojeluskunnan omistuksessa ja rauhansopimuksen mukaan se joutui Neuvostoliiton ja sen kanssa liittoutuneiden valtioiden omistukseen. Lahden kaupunki oli kuitenkin saanut lunastaa sen itselleen ja sen jälkeen rakennus kunnostettiin ja muutettiin ns. Naistensairaalaksi, jossa hoidettiin synnyttäjien lisäksi myös naistentautien potilaita. Talvitiestä tuli tämän Naistensairaalan ylilääkäri 7.11.1947. Naistensairaala liitettiin vuonna 1962 Lahden kaupunginsairaalaan synnytys- ja naistentautien osastona. Talvitiellä oli suuri osuus siinä, että Lahdessa aloitettiin vuonna 1965, eräänä varhaisimmista paikkakunnista Suomessa, naisten yleiset kohdunkaulan syöpätarkastukset PAPA-menetelmällä tutkittujen irtosolunäytteiden avulla. Talvitie osallistui 1960-luvulla keskusteluun suunnitteilla olevan Lahden (myöh. Päijät-Hämeen) keskussairaalan sairaansijojen jakautumisesta erikoisalojen kesken.

Työ Lahden kaupunginsairaalan synnytys- ja naistentautien osastossa oli raskasta ja vaativaa, sillä ulkoiset olosuhteet vanhoissa ja ahtaissa tiloissa olivat vaikeat, synnyttäjien määrä suuri ja kolmen lääkärin kesken jakautuva päivystysvelvollisuus erittäin raskas. Yrjö Talvitie oli kaupunginsairaalan synnytys- ja naistentautien osaston ylilääkärinä vuoteen 1970, jolloin hän siirtyi eläkkeelle.

Lahden Yksityissairaalan hanke oli edistynyt vähitellen vuoden 1946 aikana. Sairaalaa varten saatiin vuokratuksi tilat Salpausselän harjun pohjoispuolella Jalkarannassa sijaitsevasta Salpaushovista, joka oli alun perin rakennettu hiihtohotelliksi. Sairaala aloitti toimintansa 9.6.1947 ja siinä oli hoitopaikkoja synnyttäjiä varten 15 ja lähinnä kirurgisia potilaita varten 20. Sairaalassa toimi synnytysten- ja naistentautien, kirurgian sekä korva-, nenä ja kurkkutautien erikoisalojen lääkäreitä, samoin kuin anestesialääkäreitä. Sairaalan toimitusjohtajana oli koko ajan sairaanhoitaja Toini Rinne ja vastaavana lääkärinä oli Yrjö Talvitie toiminnan alusta vuoden 1962 loppuun saakka. Syyskuussa 1956 sairaala siirtyi kaupungin keskustassa sijaitsevaan kerrostaloon Kirkkokatu 1 – Fellmaninkatu 3. Yksityissairaalan toiminta lakkasi vuoden 1970 lopulla.

Talvitien kolmas tärkeä avaus oli yksityisen laboratoriotoiminnan kehittäminen Lahdessa. Yksityissairaala, samoin kuin kaupungilla toimivat yksityislääkärit tarvitsivat lisääntyvästi laboratoriopalveluja. Yksityissairaalan laboratoriopalvelujen turvaamiseksi perustettiin osakeyhtiö He-mo Oy, jonka osakkaiksi tulivat sairaanhoitajat Anja Aromaa, Annikki Seppälä, Laura Varmanen ja Toini Siniö, sekä lääkärit Yrjö Talvitie ja yksityislääkäri Helvi Knuuttila. Lääkärien mukana olo turvasi potilaiden ja näytteiden lähettämisen laboratorioon. Talvitie oli Hemon johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1955–1975. Tässä tehtävässä hän osoitti voimakasta määrätietoisuutta ja suurta päättäväisyyttä.

Laboratorio avattiin vaatimattomissa tiloissa 25.4.1947 talossa Oikokatu 4 – Saimaankatu 3. Huoneisto oli 4. kerroksessa eikä hissiäkään ollut. Vuodesta 1950 alkaen He-Mo toimi samassa talossa Saimaankadun puolella 1. kerroksessa. Laboratoriossa tehtiin tutkimuksia yksityisten potilaiden lisäksi myös Lahden kunnallissairaalalle ja Lahden Yksityissairaalalle. Vuonna 1952 Hemo Oy (ent. He-Mo) Oy siirtyi taloon Aleksanterinkatu 13, jossa se on toiminut siitä lähtien. Hemosta kehittyi kaupungin ensimmäinen ja suurin lääkäriasema, joka on liitetty vuonna 2003 osaksi Suomen Terveystalo Oyj:tä.

Talvitie liittyi Lahdessa heti paikallisen Kyminlaakson Lääkäriseuran jäseneksi ja osallistui alusta pitäen aktiivisesti sen toimintaan. Hän oli luonteeltaan sydämellinen, myhäilevä, harkitseva, sovitteleva ja yhteishenkeä luova. Lääkäriseuran kokouksissa käydyissä keskusteluissa hän korosti oikean kollegiaalisuuden ja eettisen toiminnan merkitystä. Talvitie oli Kyminlaakson Lääkäriseuran varapuheenjohtaja vuosina 1949–1951 ja puheenjohtaja vuosina 1957–1958. Hänet kutsuttiin seuran kunniajäseneksi vuonna 1974 ja kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1992. Hän oli Lahdessa taksoituslautakunnan jäsen vuosina 1951–1954, tarkoituksena valvoa epävirallisesti kaupungin lääkärikuntaan kohdistettua harkintaverotusta. Talvitie oli myös Suomen Lääkäriliiton, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen sekä Pohjoismaisen Gynekologiyhdistyksen jäsen. Kyminlaakson Lääkäriseura osallistui vuonna 1969 Yrjö Talvitien muotokuvan maalauttamiseen. Libanonilaisen Cici Sursokin maalaama muotokuva lahjoitettiin Lahden kaupunginsairaalalle.

Yrjö Talvitien veli Veikko Talvitie (1907–1972) oli valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1937. Hän oli tullut hammaslääkäriksi Lahteen vuonna 1940. Jo talvisodan ja jatkosodan aikana puolustusvoimien tehtävissä oltuaan hänet nimitettiin vuonna 1944 Viipurin sotilassairaalan toimintaa Lahdessa jatkaneen Keskussotilassairaala 2:n hammaslääkäriksi ja vuonna 1946 myös Hennalan varuskunnan hammaslääkäriksi. Iloinen ja toimelias ”Veikko-Poika” kutsuttiin jo vuonna 1947 Kyminlaakson Lääkäriseuran jäseneksi ja hän osallistui seuran toimintaan varsin aktiivisesti, niin kokouksissa kuin juhlissakin. Näin toisilleen läheisten veljesten yhteys toteutui myös lääkäriseuran piirissä.

Ennen Lahteen muuttoaan Yrjö Talvitie oli kuulunut Helsingissä Suomalaiseen Klubiin ja Viipurissa tunnettuun Pamaus -seuraan. Lahdessa hänen yhdistystoimintansa liittyi hänen harrastuksiinsa. Hän oli Lahden Urheilukalastajat ry:n aktiivinen jäsen ja sen puheenjohtaja vuosina 1956–1962 sekä kunniajäsen vuonna 1973, ja myös Suomen Urheilukalastajien liiton jäsen. Samoin hän oli Lahden Purjehdusseuran jäsen, kuten myös Lahden Taideyhdistyksen jäsen ja sen kunniajäsen vuonna 1984. Talvitie harrasti lisäksi matkailua ja osallistui mm. Kyminlaakson Lääkäriseuran järjestämiin seuramatkoihin. Leningradiin (Pietariin) vuonna 1961 tehdystä matkasta hän kirjoitti kertomuksen seuran vuonna 1983 julkaistuun 75-vuotishistoriikkiin. Harrastuksista voidaan mainita edelleen aikaisempina vuosina verkkopallopeli eli tennis, ja kuvataiteiden ohella myös numismatiikka sekä postimerkkien kerääminen. Lisäksi hän kuului Lahden Teollisuusseuraan, jonka jäseniä olivat monet lahtelaiset vaikuttajat, muutkin kuin teollisuusmiehet.

Ylilääkäri Yrjö Talvitie ja kaksi hänen pitkäaikaista osastonlääkäriään, Sakari Lankinen ja Mikko Olki, muodostivat sopivan työryhmän. Sanottiin, että Lankinen miettii, Olki puhuu ja Talvitie tekee työt. Talvitie, Lankinen ja Olki kuuluivat puolisoineen niihin lahtelaisiin, jotka nähtiin tavallisesti yhdessä kaupungin eri kulttuuritilaisuuksissa. Usein samassa ryhmässä oli mukana myös heidän hyvä ystävänsä, toimitusjohtaja Berndt Starckjohann puolisonsa kanssa. Kerran ennen teatteriesitystä Mikko Olki kuuli taempana istuvan rouvashenkilön sanovan vierustoverilleen, että Talvitien, Lankisen ja Oljen hän kyllä tuntee, mutta tuon neljännen gynekologin nimeä hän ei tiedä. Sen jälkeen Berndt Starckjohann sai usein kuulla olevansa ”kaupungin neljäs gynekologi”.

Yrjö Talvitien sotilasarvot: Res. vänrikki 1928, res. lääkintäluutnantti 1934, res. lääkintäkapteeni 1940, lääkintämajuri 1942.

Yrjö Talvitien kunniamerkit: SVR 4 1940, SVR 3 1942, SVR 1 R 1959.

Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2007. Eräitä vuosilukujen tarkistuksia lokakuussa 2008.

Lähde: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/talvitie.htm.
Vanhemmat: Iisakki Vihtori Talvitie, s. 11.04.1875 Ilmajoki, k. 04.05.1948 Ilmajoki ja Tyyni Sofia Talvitie o.s. Elfving, s. 07.12.1884 Vaasa.

Kuva vuodelta 1927: Yrjö Talvitie.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1126

XII Paavo Klaus Emil Arvidinpoika Jännes e. Genetz, (Taulusta 1121, äiti Julia Genetz) uomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Jännes näytteli useissa teattereissa ja sai taiteellisia voittoja etenkin koomikkona. Hän näytteli myös noin 70 elokuvassa, kuten Hätävara, Hopeakihlajaiset ja Linnaisten vihreä kamari. Lisäksi Jännes suomensi näytelmiä, s. 20.03.1892 Helsinki, k. 19.12.1970 Helsinki.

Paavo Klaus Emil Jännes (20. maaliskuuta 1892 Helsinki – 19. joulukuuta 1970 Helsinki), alun perin Genetz, Arvid Genetzin poika, oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Jännes näytteli useissa teattereissa ja sai taiteellisia voittoja etenkin koomikkona. Hän näytteli myös noin 70 elokuvassa, kuten Hätävara, Hopeakihlajaiset ja Linnaisten vihreä kamari. Lisäksi Jännes suomensi näytelmiä.

Elämä ja ura

Teatterissa

Paavo Jännes valmistui Suomen Kansallisteatterin oppilaskoulusta vuonna 1912. Hänen ensimmäisiä roolejaan oli pääosa Maria Jotunin komediassa Savu-uhri, jossa hän pääsi hyödyntämään "luontaisia koomikonlahjojaan". Kriitikot kiittivät Jänneksen suoritusta, mutta kokonaisuutena näytelmä ei onnistunut ja poistettiin pian ohjelmistosta. Ida Aalbergin syntymäpäivän muistonäytännössä 4. joulukuuta 1916 Jännes loi nautittavan abbé-tyypin yhdessä Emil Falckin kanssa. Uransa alkuvuosina Jänneksen taiteellisiin voittoihin kuului niin ikään rooli näytelmässä Fannyn ensi näytelmä.

Jännes tulkitsi useita Nummisuutareiden hahmoja. Eskoa hän näytteli myös saksaksi vuonna 1923. Kihlaus-näytelmän Aapelia Jännes näytteli puolestaan esperantoksi. Näytelmässä Cyrano Bergerac hän tulkitsi nimiosan. Anna-Maria Tallgren arvioi Jänneksen Cyranoa "reippaaksi ja hauskan vauhdikkaaksi" mutta "auttamattoman suomalaiseksi", "liian leveäksi ja laajaliikkeiseksi". Yhden onnistuneimmista komediahahmoistaan Paavo Jännes loi ministeri Badekowina huvinäytelmässä Herra ministeri. Hän sai rooliinsa psykologista syvyyttä. Jännes niitti taiteellista kunniaa myös Tartuffen nimiroolissa. Bernard Shaw’n teoksessa Caesar ja Kleopatra hän tulkitsi Caesaria. Agapetuksen farssi Olenko minä tullut haaremiin oli yleisömenestys Kansallisteatterissa keväällä 1927. Jänneksellä oli siinä keskeinen miesrooli.

Vuonna 1953 Jännes ohjasi Pyynikin kesäteatterissa Tampereella Ludvig Holbergin klassikkokomedian Jeppe Niilonpoika.

Valkokankaalla

Paavo Jänneksen elokuvaura alkoi kuutisen vuotta ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan valmistumisen jälkeen 1913 tuomarin roolilla elokuvassa Sylvi. Teoksen ohjasi Teuvo Puro. Vuonna 1919 Jännes näytteli poliisia elokuvassa Venusta etsimässä eli erään nuoren miehen ihmeelliset seikkailut. 1920-luvulla Jännes keskittyi teatteriuraansa. Vuonna 1932 hän debytoi äänielokuvassa: hän tulkitsi toimittajaa komediassa Olenko minä tullut haaremiin.

Jännes on elokuvissaan yleensä sivuosassa. Tyypillisesti hän näyttelee hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevaa miestä, kuten tuomaria, johtajaa tai everstiä. Aktiivisin elokuvakausi kesti Jänneksellä vuodesta 1937 vuoteen 1962. Hänen tunnetuimpia valkokangasosiaan lienee Karl Littow klassikossa Linnaisten vihreä kamari. Harvoihin pääosiin kuuluu jo mainittu toimittaja Salomon Harju Olenko minä tullut haaremiin -elokuvan ensimmäisessä filmatisoinnissa (1932), Miehen kylkiluu -elokuvan Tuomas Lukasson sekä Einar Koskimaan osa elokuvassa Hopeakihlajaiset. Vuonna 1958 Jännes nähtiin värielokuvassa Niskavuoren naiset. Uran joutsenlaulu oli vuonna 1969 elokuvassa Ruusujen aika, sama elokuva oli viimeinen myös näyttelijäveteraaneille Matti Lehtelä ja Unto Salminen.

Muuta

Paavo Jännes oli 24. helmikuuta 1941 alkunsa saaneen Aleksis Kiven Seuran perustajajäsen. Vuonna 1950 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Naimisissa Jännes oli kahteen otteeseen. Ensimmäinen puoliso oli laulaja Annikki Uimonen (vuosina 1921–1929) ja toinen maisteri Marjatta Rekola (vuodesta 1935).

Kiinnitykset

Suomen Kansallisteatteri 1913–1919; 1920–1928; 1938–1940
Vapaa Näyttämö 1919–1920
Viipurin Näyttämö 1928–1929
Turun Teatteri 1929–1933
Viipurin Kaupunginteatteri 1933–1938
Helsingin Kansanteatteri 1940–1949
Radioteatteri 1949–1950
Suomi-Filmin näyttelijä 1938–1945

Filmografia

Sylvi (1913)
Venusta etsimässä eli erään nuoren miehen ihmeelliset seikkailut (1919)
Olenko minä tullut haaremiin (1932)
Miehen kylkiluu (1937)
Sysmäläinen (1938)
Markan tähden (1938)
Punahousut (1939)
Hätävara (1939)
Avoveteen (1939)
Aktivistit (1939)
Tottisalmen perillinen (1940)
Poikani pääkonsuli (1940)
Kyökin puolella (1940)
Kersantilleko Emma nauroi? (1940)
Viimeinen vieras (1941)
Ryhmy ja Romppainen (1941)
Poretta eli keisarin uudet pisteet (1941)
Yli rajan (1942)
Synnin puumerkki (1942)
Neljä naista (1942)
Kuollut mies rakastuu (1942)
Hopeakihlajaiset (1942)
Tositarkoituksella (1943)
Syntynyt terve tyttö (1943)
Jees ja just (1943)
Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944)
Pellonmäen tarina (1944)
Kuollut mies vihastuu (1944)
Kartanon naiset (1944)
Dynamiittityttö (1944)
Vuokrasulhanen (1945)
Vastamyrkky (1945)
Valkoisen neilikan velho (1945)
Linnaisten vihreä kamari (1945)
Kyläraittien kuningas (1945)
Kolmastoista koputus (1945)
Naimisiin päiväksi (1946)
Menneisyyden varjo (1946)
Kultainen kynttilänjalka (1946)
”Minä elän” (1946)
Tuhottu nuoruus (1947)
Pimeänpirtin hävitys (1947)
Soita minulle, Helena! (1948)
Hormoonit valloillaan (1948)
Radio tekee murron (1951)
Tervetuloa aamukahville eli Tottako toinenkin puoli? (1952)
Rikollinen nainen (1952)
Kulkurin tyttö (1952)
Kipparikvartetti (1952)
Kaikkien naisten monni (1952)
Tyttö kuunsillalta (1953)
Mustasukkaisuus (1953)
Rakastin sinua, Hilde (1954)
Leena (1954)
Tähtisilmä (1955)
Ryysyrannan Jooseppi (1955)
Rakas lurjus (1955)
Lähellä syntiä (1955)
Vieras mies (1957)
Risti ja liekki (1957)
Nuori mylläri (1958)
Niskavuoren naiset (1958)
Taas tapaamme Suomisen perheen (1959)
Avaruusraketilla rakkauteen (1959)
Pikku Pietarin piha (1961)
Kultainen vasikka (1961)
Pojat (1962)
Elokuva jalostavasta rakkaudesta (1967)
Ruusujen aika (1969)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_J%C3%A4nnes.

Paavo Klaus Emil Jännes (20. maaliskuuta 1892 Helsinki – 19. joulukuuta 1970 Helsinki), alun perin Genetz, Arvid Genetzin poika, oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja.

1. puoliso: 31.01.1921 Helsinki, eronneet 1930 Annikki Vilhelmina Pekantytär Jännes o.s. Uimonen Suomalainen oopperalaulaja., s. 22.05.1891 Kuopio, k. 10.06.1937 Kuopio.

Annikki Wilhelmiina Uimonen (22. toukokuuta 1891 Kuopio – 10. kesäkuuta 1936 Kuopio) oli suomalainen oopperalaulaja.

Uimonen aloitti lauluopintonsa Helsingin Musiikkiopistossa 1908 Abraham Ojanperän johdolla. Hän kiersi ympäri Suomea Otto Kotilaisen sävellyskonserttien solistina. Vuonna 1911 Uimonen piti oman konsertin Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Uimonen opiskeli Wienissä 1909–1912 laulupedagogi, professori Filip Forstenin johdolla, Berliinissä Husslerin ja Italiassa Eugenio Giraldonin johdolla. Hän sai kiinnityksen Tšernivtsin oopperaan vuosiksi 1911–1913. Hän vieraili muun muassa Prahassa, Weimarissa, Hampurissa ja Wienin keisarillisessa oopperassa. Suomen Oopperassa hän vieraili 1914–1917 ja 1924.

Suomessa hän esiintyi muun muassa Carmenin nimiroolissa, jossa hän saavutti erityistä menestystä. Lisäksi hän esiintyi ympäri Suomea muun muassa Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon sooloesiintyjänä. Myös Tukholman ja Kööpenhaminan oopperat kutsuivat hänet vierailevaksi tähdekseen. Hänen menestyksensä jatkui oopperoissa Simson ja Delila, Lepakko ja Martha.

Hän oli rehevä olemukseltaan ja temperamentiltaan, ja hänen alttonsa oli verevä. Ennen sairastumistaan hän toimi Helsingin konservatorion laulunopettajana ja musiikkitoimittajana.

Uimonen asui Itävallan Czernowitzissa unkarilaisen kapellimestarin Sándor Jemnitzin kanssa, minkä seurauksena hän synnytti 1913 pojan, Erwin Aleksander Uimosen. Hänen puolisonsa oli vuosina 1921–1930 näyttelijä Paavo Jännes. Annikki Uimonen kuoli Kuopiossa 45-vuotiaana.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Annikki_Uimonen.

Annikki Wilhelmiina Uimonen (22. toukokuuta 1891 Kuopio – 10. kesäkuuta 1936 Kuopio) oli suomalainen oopperalaulaja.

2. puoliso: 01.03.1935 Helsinki Helmi Marjatta Genetz o.s. Rekola s. 23.05.1909, k. 19.11.2003 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1127

VIII Joakim Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1111, isä David Wegelius) s. 1757, k. 1837.

Puoliso: Johanna Hansintytär Wegelius o.s. Richter s. 04.11.1760 Turku, k. 14.03.1820 Kaarina.
Vanhemmat: Hans Gottfrid Richter, s. 1711 Turku, k. 16.04.1789 Turku ja Brita Sofia Richter o.s. Lydeman, s. 1722, k. 27.03.1797 Turku.

Lapset:

Adolf Vilhelm Wegelius , s. 09.03.1799 Turku. Tauluun 1128

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1128

IX Adolf Vilhelm Joakiminpoika Wegelius, (Taulusta 1127, isä Joakim Wegelius) Turun katedraalikoulun vt. venäjänopettaja 1823–24. Yliopiston konsistorin ylim. amanuenssi 1825, vakinainen 1828, yliopistonsihteeri 1829, yliopistonkamreeri 1840, ero 1860., s. 09.03.1799 Turku, k. 23.09.1888 Pohja.

1. puoliso: 1835 Turku Charlotta Katarina Amalia Larsintytär Wegelius o.s. Mozelli. (Taulu 1075) Musiikinopettajatar, s. 10.03.1806 Turku, k. 21.05.1843 Helsinki.

Lapset:

Adolf Wegelius , s. 06.10.1836 Helsinki. Tauluun 1129

2. puoliso: 1845 Sofia Charlotta Fredrika Noachintytär Wegelius o.s. Wendell. (Taulu 213) s. Pohja, Mörby, k. 1886 Pohja.
Vanhemmat: Noach Wendell, s. 11.01.1786 Tenhola, Gennarby, k. 07.05.1869 Pohja, Mörby ja Gustava Lovisa Wendell o.s. Ingman, s. Pohja, Mörby, k. 1884 Pohja, Mörby.

Lapset:

Martin Wegelius , s. 10.03.1846 Helsinki. Tauluun 213

Hanna Wegelius s. 26.10.1847 Helsinki, k. 26.10.1847 Helsinki.

Lydia Johanna Wegelius s. 25.12.1858 Helsinki, k. 25.08.1859 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1129

X Adolf Adolfinpoika Wegelius, (Taulusta 1128, isä Adolf Wegelius) Yo Kuopio gymn. TEt 1860, vih. pap. 1861. Kappalainen Perhossa 1867-., s. 06.10.1836 Helsinki, k. 04.12.1868 Perho.

Puoliso: Lydia Fransintytär Wegelius o.s. Bergroth. (Taulu 1074). (Taulu 1075). (Taulu 101) Sai opetusta kotonaan, kävi kaksi vuotta Laurénin ruots. tyttökoulua Pietarsaaressa. Johti ensimm. puolisonsa Adolf Wegeliuksen kanssa kuumesairaalaa Perhon seurakunnassa 67—68. muutti leskeksi jäätyään vanhempiensa pappilaan Keuruulle, missa suoritti kansanvalistustyötä. Helsingin suom. tyttökoulussa opettajana 72—77, opetti uskontoa, maantiedettä ja laskentoa, vuosina 73—74 lisäksi kaunokirjoitusta ja 74 75 käsitöitä, 75—76 englantia VII luokalla, syksyllä 73 vt. johtajattare-na. Opiskeli historiaa ja suomea Naisten akatemiassa Helsingissä. Mentyään uusiin naimisiin siirtyi Ouluun, jossa otti osaa yhteiskunnalliseen ja sivistystyöhön, mm. kuului Oulun suom. tyttökoulun perustajiin, oli vaivaishoitohallituksen piiritarkastajana Elberfeldin järjestelmän mukaan. Julkaisi kertomuksia Pääskysessä, Kyläkirjaston Kuvalehdessä, Oulun Viikkosanomissa ym. Suomensi mm. Perheellisen rakennuskirjan yhdessä Lydia von Essenin kanssa (1862). Muistelmateos Äidin muistelmia ilmestyi Helmi Krohnin toimesta 19. (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 12.01.1844, k. 19.06.1916 Oulu.
Vanhemmat: Frans Henrik Bergroth, s. 01.12.1817 Kuorevesi, k. 09.08.1881 Keuruu ja Hilda Elisabet Bergroth o.s. Fabritius, s. 08.06.1825, k. 10.08.1882 Keuruu.

Lapset:

Uno Wegelius , s. 10.09.1867 Perho. Tauluun 101

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1130

VIII Karl Fredrik Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1111, isä David Wegelius) Vesilahden kirkkoherra 1807., s. 17.07.1759 Hämeenkyrö, k. 05.07.1809 Vesilahti.

Porin triviaalikoulun oppilas 9.9.1774 (cl. conrect. #120) – 20.6.1777. Ylioppilas Turussa 7.1777 [Wegelius] Carl Fridric, Tawast. _ 566. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 21.11.1782. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 22.11.1782. — Vesilahden kirkkoherran (isänsä) apulainen 1782, pitäjänapulainen 1786, kappalainen 1787. Varapastori 1794. Vesilahden kirkkoherra 1807. † Vesilahdella 5.7.1809.

Maanmittari Peter Bergius piirsi isojaon karttoihin kirkon kohdalle vuonna 1665 rakennetun kirkon kuvan. Vesilahden seurakunta, johon kuuluivat nykyinen Vesilahti ja Lempäälä, syntyi oletettavasti pian sen jälkeen, kun Birger jaarli oli valloittanut Suomen Ruotsin yhteyteen eli vuoden 1249 jälkeen. Kirkko rakennettiin todennäköisesti Toutosen selällä olevaan Luodon saareen, jossa myös pappilan mainitaan sijainneen. Seurakunta sai nimensä ehkä suuresta jakokunnasta, joka oli Vesilakti, Vesilaksi ja lopulta Vesilahti. Edelleen on olemassa Vesaniemi ja Vesalonsuo. Sana vesa tarkoittaa kuperakattoista lappalaisasumusta. Lappalaismuistoja alueelta on runsaastikin, mm. Kirkkolahden vanhempi nimi on Lapinlahti. Ensimmäinen asiakirjamaininta Vesilahden seurakunnasta on vuodelta 1346, jolloin kirkkoherrana oli Benedictus Thomae. Thomae mainitaan vielä vuodelta 1350, jolloin hän kuoli pyhiinvaellusmatkallaan Roomaan. Koska virka jäi näin avoimeksi, kirkon kymmenykset toimitettiin parina seuraavana vuonna paavin rahastoon, minkä keruutyön Johannes Guilaberti suoritti. Seuraavaksi kirkkoherraksi mainitaan vuonna 1357 Olaus Laurentii. Vesilahden roomalaiskatolinen seurakunta sai suojeluspyhimyksikseen Pietarin ja Paavalin, jotka olivat Pyhän Marian jälkeen tärkeimmät suojeluspyhimykset. Tämä merkitsee samalla sitä, että Vesilahti syntyi hyvin pian Sastamalan jälkeen ja oli ainakin jonkun aikaa Pyhäjärven laajan pirkkalaisalueen keskusseurakunta. Pohjoisempana tärkeitä rautakautisia keskuksia olivat Nokian Viiki ja Tampereen Vilusenharju. Niiden välimaastoon Pirkkalankylään rakennettiin oletettavasti 1300-luvun alkupuolella hyvin laajoja alueita palvelleen Pirkkalan seurakunnan Pyhän Jaakon kirkko. Vesilahden seurakunnan lähiseudut olivat kuitenkin kristittyä jo useita satoja vuosia aikaisemmin, mihin viittaavat mm. paikannimet, perimätiedot sekä runsaat viikinkiaikaiset ja lähetyskautiset muinaismuistot. Lähimmät varhaiskristilliset keskukset olivat Sakoisissa, Kirmukarmussa, Hinsalassa, Aimalassa ja Lempoisissa; hieman kauempana oli useita vastaavia (Laukko, Narva, Viiki, Vilusenharju). Uskonnollisten vaikutteiden tuojina olivat pääasiassa idän suunnalta tulleet kauppiaat ja munkit. Varhaisin oppi oli sen vuoksi perustaltaan bysanttilaista ja ortodoksista. Uskonnollisilla kyläyhteisöillä oli todennäköisesti myös pieniä kirkkorakennuksia, mutta ne joko kävivät tarpeettomiksi tai luovutettiin seurakunnan haltuun. Kuuluisan kansantarinan mukaan seurakuntalaiset joutuivat kuitenkin riitoihin kalastusalueista, minkä seurauksena vesilahtelaisten kerrotaan usuttaneen 'hullua miestä' polttamaan yhteisen kirkon. Tämä tapahtui oletettavasti 1400-luvun alussa, koska 1418-19 tiedetään kirkon valmistuneen Lempäälään Lempoisten kylään nykyisen kivikirkon paikalle. Lempäälä sai seurakuntansa suojeluspyhimyksikseen Maria Magdalenan ja uuden ruotsalaisen pyhimyksen Birgitan. 3. helmikuuta 1422 vihittiin suurin juhlallisuuksin Vesilahden Vesaniemeen puukirkko, jota itse piispa Maunu II Tavast oli vihkimässä. Tilaisuutta on todennäköisesti juhlistanut nykyisen kirkon etuseinällä oleva Ristiinnaulitun kuva, joka on Ulvilan mestarin tekemä (n. 1420). Kirkkojen paikkojen etsintään on liitetty yleinen kulkutarina lautoille sijoitetuista pyhimysten kuvista. Toinen tarina kertoo, että Vesaniemellä kasvoi suuri ?kuusi kultalatva? eli ?Sakakuusi satalatva?. Kristinuskon vuoksi levottomaksi käynyt 'pakanajumala' oli muuttanut itsensä kotkaksi ja tehnyt pesänsä kuuseen. Kuusta ryhdyttiin kaatamaan, jotta ilkeyksiä tekevä kotka pakenisi. Vasta kahdeksan pyhällä vedellä pirskotettua rautapaitaista miestä sai sakakuusen kaatumaan. Puun latva ulottui Kaakilaan saakka ja sen kanto oli niin suuri, että siihen mahtui 24 kuttua vohlinensa. Kuusen oksista tehtiin yksipuisia pöytiä, joita kerrotaan olleen vielä 1800-luvun alussa Kesolassa ja Melkkerillä. Oletettavasti tarinassa heijastuu vanhemman uskonnollisen yhteisön sekä ruotsalaisjohtoisen seurakuntakirkon väliset reviirikiistat. Roomalaiskatoliset nimittivät vierasuskoisia pakanoiksi. Perimätietojen mukaan vesilahtelaiset ja lempääläiset kävivät myös Karkun kirkossa, mutta Seppo Suvannon mukaan tämä tarkoittaa veroesineiden vientimatkoja hieman myöhemmin Karkun kirkkoon eli "Räämämaijaan". Sastamalan Pyhän Marian kirkkoa alettiin nimittää Karkun kirkoksi 1500-luvun alkupuolella. Veroesineitä saatettiin viedä myös Pirkkalan kirkolle. 1500-luvun alussa Vesilahteen ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoa, mutta tarina kertoo, että mikä päivällä saatiin valmiiksi, se yöllä hajotettiin. Todellisuudessa rakennustöitä viivästytti Kustaa Vaasan kiristynyt verotuspolitiikka. Kivikirkko valmistui melkein kokonaan, mutta salama poltti sen tai oikeastaan kivikuoren sisällä olleen vanhemman puukirkon vuonna 1602. Kirkkomaalla on näiltä ajoilta muistona vain kivisakasti, joka mahdollisesti ei edes ehtinyt toimia sakaristona. Sen sijaan sakasti oli vuosisatojen ajan Laukon Kurkien hautakappelina. Nykyisin sakasti toimii pienenä kirkkomuseona. Vuonna 1838 keskeneräisen ja oletettavasti jo luhistuneen kivikirkon muurit hajotettiin lopullisesti ja osa kivistä on nyt kirkkoa ympäröivissä kiviaidoissa. Seuraava puukirkko rakennettiin vuonna 1665, ja siitä on olemassa Peter Bergiuksen piirros isojakokartassa. Nykyisen kirkon rakensi vv. 1801-03 vihtiläinen Martti Tolpo Lkerblomin ja Fredenheimin suunnitelmien pohjalta. Tapuli on vuodelta 1782, kellot vuosilta 1792 ja 1810. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta, ja tuolin tekijän on mainittu olleen Kakolan vanki nimeltään Hepo-Matti. Apostoleiden kohokuvilla varustettua saarnatuolia kantaa puuveistos Kristoforoksesta. Juho Menander maalasi vuonna 1872 lehtereiden reunoihin Raamatun henkilöitä vuoden 1642 raamatun kuvituksen perusteella. Urkuja kirkkoon ryhdyttiin hankkimaan jo 1870-luvulla, mutta kartanonomistaja kaatoi hankkeen kirkonkokouksessa. Urkurahastoa kartutettiin keräyksillä, arpajaisilla ja jopa tanssihuveilla, jollaisen kerrottiin olleen mm. Halmeenmäen uudessa talossa 27.8.1882. Thulen urut valmistuivat vihdoin vuonna 1887. Urut olivat toiset pneumaattiset urut Suomessa. 1800-luvun lopulla kirkko maalattiin sisältä ajan hengen mukaisesti harmaaksi. Vuonna 1994 kirkko entistettiin täydellisesti alkuperäiseen, värikkäämpään asuunsa. Katosta paljastettiin ja entistettiin vuonna 1890 peitetyt tähdet ja aurinko. Hautausmaalla on edelleen muutamia 1800-luvun lopulla eläneen pitäjänsepän Karl Lindin taidokkaita metallisia ristejä, jotka kaikki ovat keskenään erilaisia. Osa risteistä on museoitu ja yksi Narvan kyläkirkon alttarina. 1900-luvun alussa kirkonmäki täyttyi muutaman kerran vuodessa suurista lähetysjuhlista ja evankeliumijuhlista. Lainamakasiinin ja kirkon välinen alue toimi juhlakenttänä, saarnatuoli kellotapulin varastosta tuotiin pihalle ja puheita pitivät niin kirkonmiehet kuin maallikkosaarnaajatkin. Lopuksi syötiin rusinasoppaa.

Puoliso: 22.06.1790 Tyrvää Catharina Sophia Johanintytär Wegelius o.s. Sanmarck s. 02.12.1771 Tyrvää, Vehmainen, k. 07.02.1857 Alastaro.

Lapset:

Herman Gabriel Wegelius , s. 14.07.1798 Vesilahti. Tauluun 1131

Bror Fredrik Wegelius , s. 02.09.1796 Vesilahti. Tauluun 1132

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1131

IX Herman Gabriel Karlinpoika Wegelius, (Taulusta 1130, isä Karl Wegelius) lä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvouti 1825., s. 14.07.1798 Vesilahti, k. 12.03.1834 Hämeenkyrö.

Turun katedraalikoulun oppilas 23.8.1809 (in cl. apolog.) – 16.6.1813 (abiit e cl. collect.). Veronkantokirjuri ennen ylioppilaaksi tuloa 1814. Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 12.6.1818. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 16.6.1818 [1818] D. XVI. Junii. Herm: Gabr. Wegelius, Wesilaxensis, natus 14. Julii 1798. | Auscultandi venia ad Supr. Dicast. Ab. ornatus A:o 1820. | Vice Lands Kamer: i Åbo 1823. | Kronofogde i Kyrö 182‹–› | Diem supremum obiit 12/3 1834. | Riddare af S:t Anna Ordens 3:dje Class 1832. Kameraalitutkinto 13.12.1820. Tuomarintutkinto 13.12.1820. Turun hovioikeuden auskultantti 19.12.1820. — Senaatin ylim. kamarikirjuri 1821. Sotakomissariaatin kamarikirjuri 1822. Turun ja Porin läänin varalääninkamreeri 1823. Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvouti 1825. † Hämeenkyrössä 12.3.1834.

Puoliso: 28.08.1829 Suoniemi Margareta Charlotta Benjaminintytär Wegelius. (Taulu 1138) s. 26.01.1811 Pirkkala, k. 25.02.1865 Karkku.
Vanhemmat: Benjamin Adolf Wegelius, s. 18.08.1768 Hämeenkyrö, k. 03.12.1833 Suoniemi ja Katarina Kristina Wegelius o.s. Hasselgren, s. 12.01.1781 Helsinki, k. 09.02.1862 Karkku.

Lapset:

Ida Charlotta Catharina Wegelius s. 14.07.1830 Hämeenkyrö, Vanaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1132

IX Bror Fredrik Karlinpoika Wegelius, (Taulusta 1130, isä Karl Wegelius) Piikkiön kihlakunnan kruununvouti 1831., s. 02.09.1796 Vesilahti, k. 24.10.1837 Paimio.

Turun katedraalikoulun oppilas 2.2.1809 (in cl. sec.) – 6.11.1812 (abiit e cl. rect., testim. vitae 8.12.1812). Yksityistodistus s.d. Pääsykuulustelu 22.6.1813. Ylioppilas Turussa 22.6.1813 Wegelius, Frider., Satac., _ 1037. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 22.6.1813 [1813 Jun. XXII] Fridericus Stigelius Vesilaxensis Natus die II Septembris MDCCXCVI. | Rei camerali se addixit 1815. | Scriba Territorialis ad inferiorem s. Australem partem Superioris Satacundiæ A:o 1818. | Kronofogde i Piikkis härad 183‹–›. | Obiit 1837. Kameraalitutkinto 11.6.1814. Todistus registratuurassa 12.9.1815. — Senaatin ylim. kamarikirjuri 1815. Ylä-Satakunnan alisen kihlakunnan vt. henkikirjuri 1817, vakinainen 1818, vt. kruununvouti 1826. Piikkiön kihlakunnan kruununvouti 1831. † Paimiossa 24.10.1837.

1. puoliso: 13.08.1822 Siuntio Johanna Karolina Wegelius o.s. Svanstrub Johanna kuoli synnyttäessään 28-vuotiaana., s. 24.07.1801 Alastaro, Männistö, k. 20.10.1829 Alastaro, Männistö.

Lapset:

Carl Fredrik Wegelius , s. 17.06.1825 Alastaro, Männistö. Tauluun 1133

Gustaf Adolf Wegelius s. 18.06.1827 Alastaro, Männistö.

2. puoliso: 1835 Paimio Antoinette Sofia Jakobintytär Wegelius o.s. Sevón. (Taulu 165) s. 1802, k. 1835 Paimio.

Lapset:

Sofia Fredrica Aschan o.s. Wegelius , s. 16.10.1835 Paimio, Aro. Tauluun 1137

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1133

X Carl Fredrik Fredrikinpoika Wegelius, (Taulusta 1132, isä Fredrik Wegelius) Carl saapui Turkuun vuonna 1840, Loimijoelta 1853 Kuruun nimismieheksi ja edelleen 4.5.1865 Tyrväälle., s. 17.06.1825 Alastaro, Männistö, k. 28.05.1875 Tyrvää.

Puoliso: Augusta Johanna Jakobina Karlintytär Wegelius o.s. Wialén s. 13.07.1833 Kangasala, k. 15.05.1900 Helsinki.

Lapset:

Olga Augusta Wegelius s. 27.01.1855 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Emma Johanna Wegelius s. 20.08.1856 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Anna jakobina Wegelius s. 05.11.1857 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Fredrik Wegelius s. 09.05.1860 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Carl Wegelius s. 09.05.1860 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Rosa Johanna Wegelius s. 05.09.1862 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård.

Orkar Wegelius , s. 19.03.1864 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård. Tauluun 1134

Gustaf Wegelius s. 1867 Tyrvää, k. 1883.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1134

XI Orkar Carlinpoika Wegelius, (Taulusta 1133, isä Carl Wegelius) Yo Hfors normallyc. Oikt 1889. VT 1891. Valtiokonttorin sihteeri 1901-., s. 19.03.1864 Kuru, Karjula, Tyrkkölä eli Nygård, k. 15.09.1910 Helsinki.

Kauniilla paikalla lähellä Kurun keskustaa sijaitsevan Palhoniemen historia liittyy myös Tampereen historiaan. Hatanpään kartanon isäntänä tunnetuksi tullut Johan Idman osti aiemmin pitäjän vauraimpiin taloihin kuuluneen, mutta välillä jopa autioksi jääneen Tyrkkölän vuonna 1814. Paikan nimi muuttui Nygårdiksi. Idmanilla oli Tammerkosken rannalla masuuni ja hän perusti sulatusuunin Kurun Karjulankosken partaalle. Siellä sulatettiin järvimalmia, joka sitten kuljetettiin Tampereelle. Idmanilla oli Kurussa paljon vaikutusvaltaa. Hän toi Kurun kirkkoon kellon Pietarista ja rakennutti valtion avustamana Itä-Teiskon kautta Tampereelle kulkevan tien. Kun Idman oli ostanut Hatanpään kartanon, Nygård jäi loma-asunnoksi ja metsästysmajaksi. Nykyinen päärakennus rakennettiin vuosina 1914–15. Se vaurioitui pahasti kansalaissodan melskeissä. Noin 5000 hehtaarin tila säilyi Idmanin suvun hallussa aina 1920-luvulle, jolloin se myytiin tehtailija J. R. Enquistille . Hän myi siitä Tampereen kaupungille 166 hehtaarin palan vuonna 1930. Kaupunki perusti Palhoniemeen koulukodin, joka oli tarkoitettu pahankurisille pojille. Sen elämä kesti parikymmentä vuotta. Vuonna 1952 paikalla aloitti Palhoniemen kunnalliskoti, joka oli tarkoitettu lähinnä kroonisesti alkoholisoituneille miesvanhuksille. Keski-ikä oli tosin alkuaikoina vain vähän päälle 40 vuotta. Usein vastahakoiset asukit tuotiin Kuruun poliisikyydillä. Kunnalliskoti muuttui Palhoniemen huoltokodiksi vuonna 1961. Nimenmuutoksesta huolimatta asiakaskunta ja tavoitteet pysyivät suunnilleen entisellään. Vuosien saatossa asiakkaiden keski-ikä on noussut ja hoidollisuus korostunut. Lähde: Tauno Haapala: Palhoniemen historiaa.

Puoliso: 1896 Elin Alexandra Johanintytär Wegelius o.s. Holländer s. 04.06.1872 Nauvo, k. 19.09.1925 Turku.

Lapset:

Marja Hillevi Paavolainen o.s. Wegelius , s. 1899. Tauluun 1135

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1135

XII Marja Hillevi Oskarintytär Paavolainen o.s. Wegelius, (Taulusta 1134, isä Orkar Wegelius) s. 1899.

Puoliso: Lauri Pekanpoika Paavolainen. (Taulu 527) DI, kirjailija, vuorineuvos., s. 17.02.1899 Kivennapa, Tirttula, k. 12.09.1958 Helsinki.

Lauri Paavolainen (1899–1958) oli yritysjohtaja ja järjestöjohtaja. Hän oli Oy Strömberg Ab:n apulaistoimitusjohtaja 1937–1956 ja toimitusjohtaja 1956–1958. Vuosina 1950–1953 hän oli Suomen Metalliteollisuusyhdistyksen puheenjohtaja ja 1953–1958 Suomen Teollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja.

Kivennavan kuudes kirkko vihtittiin käyttöön 1812 ja se tuhotui talvisodassa (Kuva: Museovirasto ja Kivennapaseuran kokoelmat). Kivennavan kuudes kirkko valmistui vuonna 1808, mutta se vihittiin käyttöön vasta 29.6.1812 Suomen sodan melskeiden tyynnyttyä. Uusi kirkko tunnettiin Pyhän Pietarin kirkkona ja se palveli seurakuntaansa kolmentoista vuosikymmenen ajan, kunnes se poltettiin talvisodan puhjettua. Sitä pitävät kivennapalaiset vieläkin ainoana oikeana kotikirkkonaan.

Lapset:

Jorma Paavolainen , s. 17.02.1927 Helsinki. Tauluun 1136

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1136

XIII Jorma Laurinpoika Paavolainen, (Taulusta 1135, äiti Marja Paavolainen) Toimitusjohtaja, varatuomari., s. 17.02.1927 Helsinki, k. 19.06.1980 Helsinki.

Varatuomari Jorma Laurinpoika Paavolainen syntyi 17.2.1927 Helsingissä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1946 ja valmistui varatuomariksi 20.12.1956. Paavolainen on tehnyt opintomatkan Englantiin vuonna 1961.

Työuransa Jorma Paavolainen aloitti Asianajotoimisto Kaarlo Castrénin apulaisena 1953-1955. Toimittuaan Toijalan tuomiokunnan notaarina ja Alopaeus & Eräsen apulaisena hän siirtyi Kemi Oy:n palvelukseen vuonna 1955. Kemi Oy:ssä hän oli lakimiehenä, johtokunnan ja hallintoneuvoston sihteerinä sekä laki- ja hallintoasiain osastonjohtajana vuoteen 1961. Paavolainen toimi Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton neuvottelevana virkamiehenä vuosina1962-1964 ja Rautaruukki oy:n laki- ja henkilöasiain sekä hallinto-osaston päällikkönä vuosina1964-1970. Paavolainen aloitti Lahden Lasitehdas, Borub ja K:ni sekä sen tytäryhtiöitten toimitusjohtajana vuonna 1970.

Jorma Paavolaisella on ollut monia luottamustoimia, joista mainittakoon vuonna 1970 alkaneet jäsenyydet Suomen Lasiteollisuuden Työnantajaliiton ja Lahden Kauppakamarin hallituksissa. Vuonna 1971 hänestä tuli HOP:n hallintoneuvoston jäsen ja Keskinäinen yhtiö Teollisuusvakuutuksen hallintoneuvoston varsinainen jäsen. Suomen Teollisuusliiton aluepoliittisen valiokunnan jäsen hän oli vuodesta 1972. Paavolainen nimitettiin Lahden Islannin kunniakonsuliksi vuonna 1972.

Jorma Paavolainen harrastuksiksi mainitaan autoilu, veneily ja ratsastus. Hän avioitui vuonna 1964 valtiotieteitten maisteri Pirkko Liisa Soinisen kanssa, syntynyt 1930. Avioliitto oli Paavolaiselle toinen.

Sininen kirja XIII mainitsee vuonna 1976, että Oy Lahden Lasitehdas - Lahtis Glasbruk Ab:n on "ikkunalasitehdas", joka jalostaa mm. tasolasia. Vuonna 1978 se tytäryhtiöineen, Lahden Lasihiomo Oy ja Oy Autolasi Ab, siirtyi uusille omistajille. Näistä yksi oli Pilkington Brothers Ltd. Tehdas jatkaa edelleen toimintaansa Pilkington Lahden Lasitehdas Oy -nimisenä.

Jorma Paavolaisen aineistoa on vuosilta 1961-1978 yhteensä 0,28 hyllymetriä. Se koostuu Suomen Lasitehdasta ja suomalaisen lasiteollisuuden 1970-luvun vaiheita, mm. "lasisotaa", koskevista asiakirjoista sekä lehtileikkeistä. Eräässä lehtileikkeistä kerrotaan, että 2.6.1976 yhtiökokouksessa "Paavolainen (entinen toimitusjohtaja TA) anoi eroa terveydellisistä syistä". Yhtiöitten toimitusjohtajaksi valittiin Paraisten Kalkin rakennustarviketeollisuusryhmän kehitysjohtaja, diplomi-insinööri Bo Sandberg.

Marja Yliruka 11.10.2006

Lähteet

Johtoporras VI.. Talouselämän johto- ja luottamushenkilöitä. Sininen kirja Oy. Kirjapaino Oy Savo 1971.

Kuka kukin on 1978. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu 1978.

Suuri kansalaishakemisto II. Itä-Hämeen Kirjapaino Oy. Toim.Voitto Liukkonen. Heinola 1967.

Suomen lakimiehet. Arvi A. Karisto Osakeyhtiön kirjapaino. Toim. Seija Posti ja Mikael Tiderman. Hämeenlinna 1975.

Sininen kirja XIII. Suomen talouselämän hakemisto. Sininen kirja Oy. Kirjapaino Savon Sanomain Kirjapaino Oy. Helsinki 1976.

Painamattomat lähteet:

Pilkington. [viitattu 6.10.2006]. Saatavilla www-muodossa:
.
.

1. puoliso: 21.06.1953 Helsinki, eronneet 21.02.1963 Christina Eerontytär Snellman. (Taulu 526). (Taulu 527) Taidemaalari., s. 25.02.1928 Helsinki, k. 14.11.2014 Espanja, Valencia, Alicante, Xàbia.

Edesmenneiden taiteilijoiden listalla sukunimellä Snellman signeeratut teokset ovat nyt tiedustelujen perusteella erityisen haluttuja.

”Listan ykkönen taidemaalari Christina Snellman kuoli vuonna 2014. Hänelle helmikuussa järjestetty muistonäyttely Hagelstamilla Helsingissä on todennäköisesti innostanut keräilijöitä. Listan kakkonen Anita Snellman ja kolmonen Anna Snellman ovat olleet tuttuja ja haluttuja nimiä ollut jo pitkään.”

Eero Snellmanin (Christina Snellmanin isä) ja Johannes Snellmanin töitä on markkinoilla silloin tällöin. ”Naispuolisten Snellmanien signeeraukset ovat lisänneet kiinnostusta myös miesten teoksiin”, Pauliina Laitinen-Littorin arvioi.

Lähde: https://www.taloustaito.fi/Teemat/Taide/Kuvataiteen-kuuma-lista-kevat-2016/TOP-20-Edesmenneet-taiteilijat/.
Vanhemmat: Eero Juhani Snellman, s. 08.09.1890 Helsinki, k. 07.11.1951 Helsinki ja Greta-Lisa Jäderholm-Snellman o.s. Jäderholm, s. 22.05.1894 Helsinki, k. 09.02.1973 Espanja, Valencia, Alicante.

Christina Snellman: Kalloja ja iiriksiä. Öljy kankaalle, 100 cm x 81 cm, 1973. Kuva: Kansallisgalleria/ Yehia Eweis.

2. puoliso: 1964 Helsinki Pirkko Liisa Paavolainen o.s. Soininen Valtiotieteen maisteri., s. 13.05.1930, k. 28.07.2001 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1137

X Sofia Fredrica Fredrikintytär Aschan o.s. Wegelius, (Taulusta 1132, isä Fredrik Wegelius) s. 16.10.1835 Paimio, Aro, k. 05.12.1864 Naantali.

Puoliso: Gustaf Pehrinpoika Aschan. (Taulu 164). (Taulu 165) Pharmacist in Naantali 1854-1880 and raatimies, apteekkari., s. 12.01.1820 Porvoo, k. 24.05.1908 Naantali.
Vanhemmat: Pehr Johan Aschan, s. 12.08.1783 Pieksämäki, k. 01.04.1850 Rautalampi ja Anna Katarina Aschan o.s. Wickström, s. 30.03.1797 Porvoo, Kullo Nytorp, k. 26.09.1874 Rautalampi.

Gustaf Aschan (1820-1908)

Lapset:

Gustaf Severin Aschan s. 23.10.1861 Naantali, k. 28.06.1867 Naantali.

Ilma Sofia Gustava Aschan s. 09.06.1863 Naantali, k. 17.10.1863 Naantali.

Aina Frederika Aschan s. 23.10.1864 Naantali, k. 02.02.1865 Naantali.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1138

VIII Benjamin Adolf Davidinpoika Wegelius, (Taulusta 1111, isä David Wegelius) Kihlakunnantuomarin arvonimi 1812. Mainitun tuomiokunnan vakinainen tuomari s.v. † Suoniemellä 3.12.1833., s. 18.08.1768 Hämeenkyrö, k. 03.12.1833 Suoniemi.

Porin triviaalikoulun oppilas 13.2.1781 (cl. syntact. #255) – 7.12.1783. Pääsykuulustelu 16.3.1786. Ylioppilas Turussa 16.3.1786 [Wegelius] Benjamin Adolph Tavast. _ 660:. Tuomarintutkinto 18.6.1791. Turun hovioikeuden auskultantti 8.5.1792. — Hämeenlinnan vt. pormestari 1795–96. Varatuomari 1802. Ylä-Satakunnan yläosan tuomiokunnan vt. tuomari 1810–12. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1812. Mainitun tuomiokunnan vakinainen tuomari s.v. † Suoniemellä 3.12.1833.

Puoliso: 21.03.1810 Pori Katarina Kristina Wegelius o.s. Hasselgren. (Taulu 1113). (Taulu 1131) s. 12.01.1781 Helsinki, k. 09.02.1862 Karkku.

Lapset:

Margareta Charlotta Wegelius , s. 26.01.1811 Pirkkala. Tauluun 1131

Sofia Katarina Wegelius , s. 04.12.1812 Harju, Lielahti. Tauluun 1139

Adolphina Amalia Wegelius s. 04.12.1812 Harju, Lielahti.

Elisabet Fredrika Wegelius s. 10.09.1814 Pirkkala.

Rosalie Wegelius s. 15.08.1816 Harju, Lielahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1139

IX Sofia Katarina Benjaminintytär Wegelius, (Taulusta 1138, isä Benjamin Wegelius) s. 04.12.1812 Harju, Lielahti, k. 10.05.1842 Hattula, Pelkola.

Puoliso: 23.06.1831 Suoniemi Gabriel Davidinpoika Wegelius. (Taulu 1112). (Taulu 1113) s. 01.03.1803 Hattula, Peltola, k. 26.07.1861 Hattula, Pelkola.
Vanhemmat: David Wegelius, s. 13.01.1754 Tyrvää, k. 29.06.1813 Hattula ja Fredrika Wegelius o.s. Wallenius, s. 05.04.1768 Hattula, k. 24.04.1833 Hartola.

Lapset:

Adolf David Gabriel Wegelius s. 14.05.1832 Hattula, Pelkola.

Carl Valdemar Wegelius s. 29.11.1833 Hattula, Pelkola.

Olga Catharina Fredrika Wegelius s. 05.02.1838 Hattula, Pelkola.

Herman Ferninand Wegelius s. 12.01.1840 Hattula, Pelkola.

Evert Vilhelm Wegelius s. 05.04.1841 Hattula, Pelkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1140

VI Gabriel Johaninpoika Wegelius, (Taulusta 1057, äiti Kristina Wegelius) Karkun kirkkoherran apulainen 1729, vt. kirkkoherra 1734, vakinainen 1740., s. 05.09.1702 Tyrvää, k. 19.09.1746 Karkku.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1722 Gabriel Wegelius 5350. * Tyrväällä 5.9.1702. Vht: Tyrvään kirkkoherra Johan Wegelius U394 († 1725) ja Kristina Lauraeus. Ylioppilas Turussa 1722 [Wigelius] Gabr. [Johannis _ 299]. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 27.9.1722 [1722. d: 27 Septembris] Gabriel Wegelius Tyrviensis V: Pastor in Karcku. | Jam Pastor ordinarius ibid. | Obiit 1745. ‹Sukunimeksi on kirjoitettu ensin Wigelius, joka on sittemmin korjattu muotoon Wegelius.›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.12.1729. — Karkun kirkkoherran apulainen 1729, vt. kirkkoherra 1734, vakinainen 1740. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1735. ‡ Karkussa 19.9.1746.

Puoliso: Katarina Johanintytär Wegelius o.s. Thurovius s. 15.09.1707 Huittinen, k. 05.05.1775 Kiikka, Jaamala.
Vanhemmat: Johan Thurovius, s. 13.12.1672 Huittinen, k. 31.05.1730 Huittinen ja Hedvig Thurovius o.s. Keckonius, s. 20.02.1684 Huittinen, k. 1714 Huittinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1141

VI Kristina Johanintytär Enckell o.s. Wegelius, (Taulusta 1057, äiti Kristina Wegelius) s. 28.08.1700 Tyrvää, k. 03.11.1762 Kauhava.

Puoliso: Johan Johaninpoika Enckell Kauhavan kappalainen 1729-., s. 1696 Karkku, k. 04.09.1770 Kauhava.

1722/23 Johan Enckell 5372. * Kangasalla noin 1696. Vht: Karkun kirkkoherra Johan Enckell 2961 (yo 1681/82, † 1739) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Thuronius. Ylioppilas Turussa 1722/23 [Enckel] Johann. Tavast _ 301. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.12.1723. — Tituloitu ylioppilaaksi (Stud. D:n Johan Enckell) jo Tyrvään rovastikunnan tarkastuspöytäkirjassa 20.4.1721 (SKHST 90, 1973, s. 137), joten oli rovasti Ritzin Turussa jo isonvihan aikana ylioppilaaksi ottama, ennen kuin kirjoittautui Uudenkaupungin rauhan jälkeen Tukholmasta Turkuun palanneen akatemian matrikkeliin. — Saarna-apulainen Karkun kirkkoherran (isänsä) luona ylioppilaana (1721). Karkun kirkkoherran apulainen 1723. Kauhavan kappalainen 1729. † Kauhavalla 4.9.1770.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5372
.
Vanhemmat: Johan Enckell, s. 1664 Karkku, k. 02.10.1739 Karkku ja Margareta Enckell o.s. Thuronius, s. 11.09.1670 Pori, k. 10.08.1708 Karkku.

Kauhavan kirkko on valmistunut vuonna 1925 samalla paikalla sijainneen puukirkon tilalle. Vanha vuonna 1756 valmistunut härmäläisen Antti Hakolan rakentama puukirkko paloi jouluaamuna vuonna 1921. Nykyisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkko rakennettiin betonilaatalle, joka ei kuitenkaan kestänyt sen painoa. Jo kirkon vihkiäisjuhlassa Mikkelinpäivänä vuonna 1925 näkyi vaarallisia halkeamia eri puolilla kirkkoa ja kirkkojen tuntija professori Heikki Klemetti kirjoittikin: “Kaatuuko Kauhavan kirkko?“ Kirkko ei kaatunut, mutta se jouduttiin perustamaan uudelleen vuonna 1962. Nyt Kauhavan kirkko seisoo tukevasti kovaan pohjaan saakka ulottuvien teräsbetonipaalujen päällä. SiunauskappeliAlttaritaulun, joka saatiin pelastetuksi vanhasta kirkosta, on vuonna 1882 maalannut tohtorinna Aleksandra Såltin. Kirkko on maalattu sisältä vuosina 1964 ja 1979 taiteilija Yki Nummen värisuunnitelman mukaisesti. Kirkossa on kahdet urut: vanhat Kangasalan Urkutehtaan valmistamat 22-äänikertaiset pneumaattiset urut ovat kirkon etuosassa ja uudet vuonna 1968 hankitut saman urkutehtaan valmistamat 32-äänikertaiset mekaaniset urut ovat kirkon takalehterillä. Kirkossa on 950 istumasijaa. Kirkon alakerrassa on seurakuntasali ja kerhohuoneita. Kesällä 1980 kirkkoon asennettiin uusi kuparikatto entisen betonipaanukaton tilalle. Kirkkoon saatiin hissi vuonna 1996. Kirkkopihassa on kuvanveistäjä Johannes Haapasalon tekemä sankaripatsas sekä Jääkärimuistomerkki, menneiden sukupolvien muistokivi, Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi sekä paikka, jossa voi sytyttää kynttilän muualle haudattujen muistolle. Siunauskappeli on valmistunut kirkon viereen vuonna 1955.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1142

IV Susanna Petruksentytär Mathesius o.s. Archtophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) s. 1610 Kalajoki, k. 1689 Kalajoki.

Puoliso: Josef Matiaksenpoika Mathesius Kalajoen kirkkoherra 1648., s. 1608 Saloinen, k. 03.09.1685 Kalajoki.

Josef Matiasson Mathesius

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1652 Per Mathesius Petrus Josephi, Ostrobotniensis 887. * noin 1635. Vht: Kalajoen kirkkoherra Josef Mathesius (Josephus Matthiæ, yo Uppsalassa 9.1626, † 1685) ja Susanna Pettersdotter Arctophilacius. Ylioppilas Turussa sl. 1652 [Mathesius] Petr. Josephi Ostrob _ 45. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1652] Petrus Josephi Mathesius. | Sacellanus in Kalajoki 1692. Obiit 1693. Respondentti 21.5.1653, pr. Eskil Petraeus U1. — Kalajoen pitäjänapulainen 1654, kappalainen (1670). † Kalajoella 1693. Pso: Katarina Eriksdotter Falander (jäi leskeksi).

Valtiopäivämies, liikemies. Josef Mathesiuksesta tuli Kalajoen kappalainen 1630 ja viimein pitäjän kirkkoherra 1648. Rovasti. Omisti laivan, jolla kuljetti jatkuvasti rahtia, kuten monet muutkin Pohjois-Pohjanmaan rannikon kirkkoherrat. Hän oli muistotarun mukaan "merkillinen ja yhteiskunnassa varsin voipa mies". Eikä taru liioittele. Kalajoen kirkkoherra oli Pohjanmaan säätynsä edustajana ja papiston puhemiehenä Tukholman mainittavilla valtiopäivillä vuonna 1655, missä päätettiin, että reduktsiooni oli toimeenpantava ja ryhdyttävä suureen sotaan Puolaa vastaan. Ja kun kaksi vuotta myöhemmin sodan liekki leimusi uhkaavana Suomen itärajoilla ja suomalaisilta nk. maakuntapäivillä vaadittiin uusia suostuntaveroja sotaa varten, oli Josef Mathesius papiston puhemiehenä Tornion kokouksessa touko- ja kesäkuussa 1657. Jo isän eläessä oli kolme Josefin poikaa vihitty papiksi; näistä kaksi palveli Kalajoella, vanhempi apulaisena, nuorempi vakinaisena kappalaisena. Lähde: Kyrönmaa I Etelä-Pohjalaisen Osakunnan Julkaisu Hankki pojilleen Uusi-Kaarlebyn koulun ylläpitämiseksi määrätyt teinirahat Kalajoen pitäjästä. Josef Mathesius oli Kalajoen kappalainen noin vuodesta 1630 ja kirkkoherra vuodesta 1648 alkaen, Limingan kirkkoherra ja rovasti n. 1670-1680. Papin viran ohella hän oli yritteliäs liikemies hyvässä ja pahassa, katso esim. Ahlholm (Corvinus) Henrik. Hän oli perimätiedon mukaan "merkillinen ja yhteiskunnassa varsin voipa mies". Kalajoella Josef oli syytinkimiehenä Etelänkylän Heusalan talossa. Hän omisti useita laivoja, jopa 20 metrisiä, joista yhden hän möi Tukholmassa 1648, vuonna 1668 hänellä oli vielä yksi tällainen. Henrik Ahlholmin kanssa hän haki lupaa malminetsintään. Hän toimi pitäjäläisten kunnioitettuna nokkamiehenä kun Kalajokelaiset riitelivät 1650-1660 vapaaherra Schering Rosenhanea vastaan. Riidassa oli kyse kalastusoikeuksista, Rosenhane halusi osallistua lohenpyyntiin ja verottaa silakanpyyntiä, mutta pitäjäläiset vastustivat, kirkkoherra Josef Mathesius kärjessä, vedoten ikiaikaisiin oikeuksiinsa. Schering Rosenhane piti Josef Mathesiusta arvossa ja peräytyi vaatimuksistaan haluten säilyttää välit. http://www.geni.com/people/Schering-Rosenhane/6000000001885062857 Kun Axel Rosenhane peri vapaaherrakunnan vuonna 1663, kiista puhkesi uudestaan ja Johan mm. hajotutti vapaaherran padon. Axel vei tapauksen kesäkäräjille jossa hävisi jutun, kun rovasti ja maaherra katsoivat pitäjäläisten olevan oikeassa. http://www.geni.com/people/Axel-Rosenhane/6000000006127719256? through=6000000001885062857 Kirkkoherra Josef Mathesius oli edusti Pohjanmaata Tukholman valtiopäivillä 1655, kun syntyi päätös peruuttaa läänitykset - kuten Ikalaporin eli Kalajoen vapaaherrakunta. Tämä reduktio oli varmasti Mathesiuksen mieleen, kuten yltä voimme lukea. Läänitysten purkaminen tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1682 sillä kuningas lähti sotaan. Kuningas Kaarle X Kustaa näet oli tarjonnut Puolalle sotilaallista yhteistyötä Venäjää vastaan, mutta kruununperimysriidan vuoksi Vaasa-sukuinen Puolan kuningas ei suostunut jolloin Kaarle päätti hyökätä. Hän valtasikin Puolan lyhyessä ajassa, mutta joutui lähtemään sieltä aseisiin noussutta Tanskaa vastaan. Se kannatti sillä Roskilden rauhassa 1658 Ruotsi sai mm. Skoonen. Taistelut leimusivat Suomen itärajallakin, Inkerinmaalla ja Käkisalmessa, jonne venäläiset olivat hivuttautuneet Kaarlen ollessa Puolassa, ja suomalaisilta vaadittiin uusia suostuntaveroja sotaa varten n. k. maakuntapäivillä. Josef Mathesius oli papiston puhemiehenä Tornion kokouksessa touko-kesäkuussa 1657. Josefin elinaikana kolme hänen poikaansa ehdittiin vihkiä papiksi. Näistä kaksi palveli Kalajoella. Yhdestä pojasta, Anders Josefinpoika Mathesiuksesta, tuli pätevä lakimies joka toimi mm. kihlakunnantuomarina 1663 Erik Tawastjernan jälkeen. Kalajoen kappalainen 1630-1648.1 Sai kappalaisena ollessaan haltuunsa Eteläkylän Heusalan. Oli koko pitäjän luotettu johtaja, käydessään 1630-luvulla kovaa kiistaa vapaaherransa kanssa. Hankki 1636 luvan matkustaa ympäri maata malminetsinnässä Pyhäjoen kirkkoherran kanssa. Myi Tukholmassa 1648 isohkon aluksen.3 Kalajoen kirkkoherra 1648-1685. Rovasti. "Oli merkillinen ja yhteiskunnassa varsin voipa mies". Valtiopäivillä 1655 säätynsä edustajana ja papiston puhemiehenä Tornion maakuntakokouksessa 1657. Hankki pojilleen Uudenkaarlepyyn koulun ylläpitämiseksi määrätyt teinirahat Kalajoen pitäjästä. Omisti 1688 kölistä 11 syltä (22 metriä) pitkän aluksen. K. 1685. -

Puoliso Susanna Arctophilacius, elossa vielä 1689. Vanhemmat: Kalajoen kirkkoherra Petrus Arctophilacius ja Magdalena Östenintytär Sursill, katso Sursill suku.1

Lapset Susanna Arctophilacius ja Josef Mathesius:

Petrus (Petter) Mathesius, s. 1635, Kalajoki, k. 1693, Kalajoki.

Johan Mathesius,10 s. 1637, Kalajoki,11 k. 1657, Turku. Kuolinsyy: rutto. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1653. Naimaton.

Mathias Mathesius,12 s. 1638, Kalajoki,13 k. 1657, Turku. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1656. Naimaton. Kuollut ruttoon kuten Johan veljensäkin

Josef Mathesius,14 s. 2 Maa. 1640, Kalajoki, k. 10 Maa. 1689, Kalajoki, haud. 7 Huh. 1689. Arvo/ammatti: Kalajoen kirkkoherra 1686. Hän otti elämänkumppanikseen Maria Thorwöst 15 Syy. 1668, Turku. Vanhemmat: Petter Thorwöst ja Elin Såger. Uuteenkaarlepyyhyn kouluun 1647. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1654, Upsalassa 18.10.1662. Suoritti Thuronius´en johdolla maisteriväitöksensä "Theoremata nonnulla miscellancea psychologia" 05.09.1665. Maisteri 25.05.1666. Vihittiin papiksi keväällä 1667 ja määrättiin isänsä apulaiseksi Kalajoelle. Pietarsaaren kappalainen 1670. Puolusti pappeinkokouksessa 15.02.1670 Oulussa esimiehenä piispa Gezelius'en synodaaliväitösk. ,,Qvaestiones theol. selectae de libero arbitrio." Isänsä jälkeen Kalajoen kirkkoherra 1686. Tutki ylioppilaana ensin lakitiedettä, niin että katsottiin kelpaavaksi hovioikeuteen. Hänen Pietarsaaressa ollessaan syntyi arvoriita Joh. Tavastin ja hänen välillään, edelliselläkö vanhempana kappalaisena vaiko jälkimmäisellä maisterina oli oleva etusija (ks. Strandberg, Herdam. II, 96-97). Kokkolan porvarien kanssa syntyi riita 1688, kun omalla aluksellaan oli kuljettanut tervoja Ruotsiin. Rakennutti itselleen eri lukutuvan, josta pitäjäläiset lupasivat 1690 leskelle maksaa 20 vaskital. Puoliso: adventin aikana 1667 Maria Thorwöste, Turun kaupp. Peter Thorwöste'n ja Elin Såger'in tytär, joka 2:o naitiin Lapväärtin kirkkoherralle Johannes Beckman'ille. Perheen nimiltään tuntemattomat lapset kuolivat pieninä. Maria Thorwösten häät Josef M:n kanssa olivat Turussa 15.9.1668 (Turun tuomiokirkon tilikirja, jossa morsian on nimeltään Maria Persdotter).

Gabriel Mathesius, s. noin 1643, Kalajoki, k. 1692, Kalajoki.

Margaretha Mathesius, s. 1644, Kalajoki, k. 17 Hel. 1695, (1705?) Pyhäjoki.

Anders Mathesius, s. 1646, Kalajoki, k. 1714, Hailuodon tienoilla.

Susanna Mathesius, s. 1647, Kalajoki.

Magdalena Mathesius, s. 1649, Kalajoki.

Anna (Maria) Mathesius, s. 1652, Kalajoki.

Beata Mathesius, s. noin 1653, Kalajoki.

Katrina Mathesia,15 s. 1655, Kalajoki, k. 1706.

Todennäköisesti ylioppilas (Josephus Matthiae Ostrobothn.) Uppsalassa syyskuu 1626.

Kalajoen kappalainen 1630, kirkkoherra 1648; Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan lääninrovasti viimeistään 1655, suoritti rovastintarkastuksen Oulussa 1657 ja 1665 ja Kemissä 1668 (Lempiäinen 1967).

Mathesius oli ”muuan Kalajoen kaikkein huomattavimpia kirkkoherroja, näyttää olleen luonteeltaan luja ja tarmokas, ja vaikka hänellä oli ilmeisiä taipumuksia itsevaltaisuuteen ja ahneuteen, hän oli enimmäkseen varsin hyvissä suhteissa seurakuntaansa. – – Hän edisti voimakkaasti pitäjän asutusta, auttoi puutetta kärsiviä talonpoikia ja taisteli rohkeasti pitäjän oikeuksien puolesta vapaaherra Rosenhanea vastaan” (Pentti Virrankoski 1956). Rovasti Mathesiuksella oli läänityksenä muutamia kyliä Kalajoelta (Ihalaporin vapaaherra Schering Rosenhane oli valtaneuvos ja kuningas Kaarle X Kustaan luottamusmiehiä). Hän eli hyvin vanhaksi ja ehti palvella pappina Kalajoella 54 vuotta.

Pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1655 ja papiston puhemies Torniossa 1657 pidetyillä maakuntapäivillä.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 23.4. ja 21.5.1653, 8.5.1658, 30.5. (6.6.) 1662, 7(5).6.1665, 9.6., 10.6. ja 20.12.1676, (23).2., 9.11. ja päiväämätön dedikaatio. 1678, 24.11.1683.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1617

Brita Mathesius, s. noin 1663, Kalajoki, k. 1739.
.
Vanhemmat: Matias Mathesius e. Halicoensis (Matthesius), "de Halikko”, s. 1570 Turku, k. 1622 Saloinen ja Margareta Mathesius, s. 1580 Rauma, k. Saloinen.

Lapset:

Johan Mathesius Johan kuoli ruttoon ylioppilaana., s. Kalajoki, k. 1671 Turku.

Petter Mathesius , s. 1635 Kalajoki. Tauluun 1143

Josef Mathesius , s. 02.03.1640 Kalajoki. Tauluun 1144

Margareta Carlander o.s. Mathesius , s. 1644 Kalajoki. Tauluun 1145

Gabriel Mathesius . Tauluun 1146

Ander Mathesius , s. 1646 Kalajoki. Tauluun 1153

Matias Mathesius Ylioppilas, k. 1657 Turku.

lioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1656 Matias Mathesius Matthias Josephi, Ostrobotniensis 1143. Vht: Kalajoen kirkkoherra Josef Mathesius (Josephus Matthiæ, yo Uppsalassa 9.1626, † 1685) ja Susanna Pettersdotter Arctophilacius. Ylioppilas Turussa sl. 1656 [Mathesius] Matth. Josephi _ 55. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1656] Mathias Josephi Mathesius. † ruttoon ylioppilaana Turussa 1657.

Magdalena Hamnius o.s. Mathesius s. 1649 Kalajoki, k. 1695.

Magdalena Mathesius (Susanna Arctophilacius, Petrus Michaelis (Petter), s. 1649, Kalajoki. Hän otti elämänkumppanikseen Olof (Olaus) Hamnius. Vanhemmat: Elias Hamnius ja Margaretha Wallerian. Olof (Olaus) Hamnius oli s. noin 1650, k. 1689. Olof (Olaus) Hamnius, ylioppilas Turussa (pohj.) 1667. Turun hovioikeuden auskultantti. Pohjanmaan kruununtuomiokunnan lainlukija 1672-74. Pohjois-Suomen laamannikunnan alilaamanni 1676-80. Suur-Savon tuomiokunnan tuomari 1680.

Pariskunnan yhteinen hautakivi Kruunukylän kirkossa latinalaisella kirjoituksella. Häradshövding i Stor-Savolax domsaga från 1680. Efter Per Calamnius blev Olof Cygnell kyrkoherde i Kalajoki. Han synes ej ha vunnit sockenbornas bevågenhet. I synnerligen dåliga papper var han hos sockenskrivaren och skalden Gabriel Persson Calamnius, född 1694, som redan tidigare svårt hade kränkt Cygnells moder Susanna Hannius heder och ära genom att utpeka henne som baron Fitinghoffs hora. Nu sände han dessutom till konsistoriet två mot Cygnell riktade anklagelser. I dessa klandrade han Cygnell för opassande leverne. Dessutom anklagade han kyrkoherden för att han vägrat utdela nattvarden åt honom. Dessa anklagelser voro så grava, att Cygnell drog sockenskrivaren inför rätta. På tinget 1729 dömdes Calamnius till att såväl skriftligen som muntligen officiellt be om förlåtelse för sina gärningar.

Lapset Magdalena Mathesius ja Olof (Olaus) Hamnius:

Elias Hamnius, s. noin 1670, k. 29 Kes. 1725, Pietarsaari, haud. 1725, Pietarsaari. Arvo/ammatti: Pormestari. Hän otti elämänkumppanikseen Maria Bäck. Maria Bäck oli s. 1660, k. 4 Hel. 1746, Kronoby. Elias Hamnius; Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1690. Pohjois-Suomen alilaamanni 1701. Oleskeli isonvihan aikana Medelpadissa (1717). Pietarsaaren pormestari 1719. Valtiopäivämies 1723 (edusti Pietarsaaren lisäksi myös Raahea ja Kristiinankaupunkia). Avioliitto oli lapseton.

Susanna Hamnius, s. 1675, Pietarsaari.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1143

V Petter Josefinpoika Mathesius, (Taulusta 1142, äiti Susanna Mathesius) s. 1635 Kalajoki, k. 1693 Kalajoki.

Puoliso: Catharina Erikintytär Mathesius o.s. Falandra. (Taulu 422) s. Turku, k. 1719 Kemiö.

Lapset:

Magdalena Cajanus o.s. Mathesius , s. 1662 Kalajoki. Tauluun 422

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1144

V Josef Josefinpoika Mathesius, (Taulusta 1142, äiti Susanna Mathesius) Kalajoen kirkkoherra., s. 02.03.1640 Kalajoki, k. 10.03.1689 Kalajoki.

Josef Josefsson Mathesius

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1616

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1654/55 Josef Mathesius Josephus Josephi, Ostrobotniensis 1065. * Kalajoella 2.3.1640. Vht: Kalajoen kirkkoherra Josef Mathesius (Josephus Matthiæ, † 1685) ja Susanna Pettersdotter Arctophilacius. Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa 1654/55 [Mathesius] Joseph. Josephi Ostr. _ 51. 75. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1654] Josephus Josephi Mathesius | Disputationem Gradualem Theoremata nonnulla miscellanea Psychologica exhibentem Ps. Thuronio Aboæ edidit 1655 in 4:to. Deinde Pastor et Præpositus in Calajoki factus est. | A:o 1655. Obiit 1689. Respondentti 10.1659, pr. Enevald Svenonius 132. Respondentti 1662 (Lidén), pr. Axel Kempe 168. Ylioppilas Uppsalassa 18.10.1662 Josephus Mathesius junior accessit Studiosus Aboënsis. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1663 [Mathesius Joseph. Josephi Ostr. _ 51. 75]. Respondentti 7.6.1665 pro gradu, pr. Anders Thuronius 663. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1667. FM Turussa 26.5.1668. — Pietarsaaren pitäjän 2. kappalainen 1670. Kalajoen kirkkoherra 1685. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1670. † Kalajoella 10.3.1689. Pso: 1668 Maria Thorwöste tämän 1. avioliitossa († 1700).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1065

Ylioppilas (Ostrobotniensis, Bothniensis) Turussa 1654/55, mainitaan vallattomana ylioppilaana; respondentti lokakuussa 1659 ja 1662; ylioppilas (Josephus Mathesius junior accessit Studiosus Aboënsis) Uppsalassa 18.10.1662, uudelleen Turussa syyslukukausi 1663; pro gradu 7(5).6.1665; filosofian maisteri 26.5.1668.

Vihittiin papiksi (kaiketi Turussa) 1667 ilmeisesti Kalajoen kirkkoherran (isänsä) apulaiseksi, mainitaan sijaiskirkkoherrana (vicepastor) 1668 ja 1670; Pietarsaaren kappalainen (2. sarjaa) 1670, lienee astunut virkaan 1671; Kalajoen kirkkoherra isänsä jälkeen 1685.

Synodaaliväitöksen preeses (synod. praeses) Turun hiippakunnan Vaasan papeinkokouksessa 1670.

Julkaisi Turussa hääonnittelurunon 1656 sekä hautajaisrunon ja akateemisen onnittelurunon 1658. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 8.5.1658, 14.12.1661, 10.6.1676, 9.11.1678, 24.11.1683, 4.6.1687 ja 6.10.1688; väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 6(5).5. ja 2.12.1665, 24.11. (7.12.)1666.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1616.

Puoliso: 15.09.1668 Turku Maria Petterintytär Mathesius o.s. Thorwöste k. 1700 Kalajoki.
Vanhemmat: Petter Thorwöste, s. 1600 Hollanti, k. 06.05.1659 Turku ja Elin Thorwöste o.s. Såger, s. 30.06.1614 Turku, k. 14.08.1669 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1145

V Margareta Josefintytär Carlander o.s. Mathesius, (Taulusta 1142, äiti Susanna Mathesius) s. 1644 Kalajoki, k. 17.02.1695 Pyhäjoki.

Puoliso: Johan Laurinpoika Carlander Pyhäjoen kirkkoherra 1676. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1680., s. 1630 Oulu, k. 1680 Pyhäjoki.

Johan Larsson Carlander

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1658 Johan Carlander Johannes Laurentii, Ostrobotniensis 1251. Vht ilmeisesti: oululainen kauppias, raatimies Lars Simonsson (Luotolainen) ja Lisbeta. Ylioppilas Uppsalassa 28.7.1652 Jonas‹!› Laurentij Carlander Ostr.Bothn. Respondentti Uppsalassa 25.9.1658 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. Petr. Liungh. Ylioppilas Turussa sl. 1658 Carlander Joh. Laurentii Botn _ 59. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1658] Johannes Laur: Carlander. Upsaliæ depositus. | Edidit duas Dissertationes, priorem Upsaliæ De Natura et caussis Virtutis Moralis Ps. Liung 1658. Alteram Aboæ Theoremata miscellanea exhibentem Ps. Kiämpe 1661. Deinceps Rector Scholæ ‹Kaupungin nimi Carolinæ Antiqvæ on sittemmin korjattu muotoon NeoCarolinæ.› factus est. | Deniq: Pastor in Pyhäjoki 1674. Obiit 1680?. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 25.1.1661. Respondentti 9.2.1661 pro gradu, pr. Axel Kempe 168. FM 11.6.1661. — Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun rehtori 1660. Pyhäjoen kirkkoherra 1676. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1680. † Pyhäjoella 1680. Pso: Margareta Josefsdotter Mathesius († 1695).

Lapset:

Susanna Prochman o.s. Carlander s. noin 1670, k. 1694 Siikajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1146

V Gabriel Josefinpoika Mathesius, (Taulusta 1142, äiti Susanna Mathesius) Ylioppilas Uppsalassa 24.9.1662 Gabriel Matesius [Osterbotn.]. Ylioppilas Turussa sl. 1663 [Mathesius] Gabr. Ostrob _ 75. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1663] Gabriel Mathesius. Upsaliæ depositus. Sacellanus atq: vice Pastor in Calajoki obiit 1692. Respondentti [Sine anno] (Marklin), pr. Axel Kempe 168.

— Kalajoen kappalainen 1673., k. 1692 Kalajoki.

Kalajoen kirkko rakennettiin peittämättömästä punatiilestä 1876-1879. Sen suunnitteli F. W. Lüchow. Pitkäkirkon toisessa päädyssä on torni ja toisessa alttari, joka on kuoriabsidissa. Istumapaikkoja siinä on noin 1 300 ja pinta-alaa 988 neliömetriä. Alun perin kirkko oli uusgoottilainen ja kolmilaivainen. Tulipalo tuhosi kirkon 16. helmikuuta 1930. Kirkko rakennettiin uudelleen vuosina 1930-1931, ja vihittiin käyttöön 15. helmikuuta 1931. Kirkon uudistuspiirustukset teki W. G. Palmqvist, jolloin tornin huippua madallettiin ja kirkkosalin pitkämuotoinen laiva tehtiin betoniseksi tynnyriholviksi. Alun perin niissä oli taitekatot ja sivulaivoissa tasakatot. Alttaritaulun on maalannut Adolf von Becker 1887 ja se kuvaa Kristuksen ylösnousemusta. Urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas 1931. Niissä on 27+1 äänikertaa. Erillisessä kellotapulissa (A. W. Arppe, 1815) on kaksi kelloa vuosilta 1813 ja 1830.

Puoliso: 1675 Maria Nilsintytär Mathesius o.s. Bergudd. (Taulu 602) s. 28.06.1658, k. 18.07.1735.

Lapset:

Nils Mathesius , s. 29.08.1676 Kalajoki. Tauluun 1147

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1147

VI Nils Gabrielinpoika Mathesius, (Taulusta 1146, isä Gabriel Mathesius) Pyhäjoen kirkkoherra, s. 29.08.1676 Kalajoki, k. 24.02.1740 Pyhäjoki.

Nils Gabrielssson Mathesius

Niilo Mathesius, "tämä tuli ylioppilaaksi Turussa (pohj.) vuonna 1686 saatuaan juuri 10 vuotta täyttäneeksi. Nuori ylioppilas ei kumminkaan heti jatkanut lukujansa yliopistossa, vaan oleskeli nähtävästi kotonansa, kunnes vuonna 1695 uudestaan kirjoitettiin ylioppilaaksi". Hän väitteli vuonna 1700 professori Munsterin johdolla ,,De fideli patriota" (Uskollisesta kansalaisesta), vihittiin maisteriksi 14.12.1700 ja mainitaan jo seuraavana vuonna Pyhäjoen Haapajärven kappalaisena. Kun venäläiset Napuen onnettoman taistelun jälkeen 1714 etenivät hävittäen ja surmaten Pohjanmaalla, pakeni Niilo Mathesius perheineen (appeinen ja anoppeinen) Ruotsiin, missä oleskeli Idenoren pitäjässä lähellä Hudiksvallia. Pohjanlahden tuolla puolen ei ollut vihollisen jaloissa, kuten poloisessa syntymämaassa, mutta silti paloi mieli Pohjanmaalle, kymmenen virran köyhään, mutta täydelleen rakkaaseen maahan. Jo vuonna 1716 oli Mathesius saanut Kaarlo-kuninkaalta valtakirjan Pyhäjoen kirkkoherran virkaan 1725, mutta vasta kun rauha oli tehty palasi hän 1721Suomeen. Pyhäjoen kirkkoherrana oli hän sitten kuolemaansa saakka vuoteen 1740. Pyhäjoen vanha kirkkoherra oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen puolisonsa oli, Pyhäjoen kirkkoherran, rovasti Pietari Portinuksen tytär Anna Portina, joka kesti miehensä kanssa kaikki pakomatkan vaivat ja vuosien vieriessä lahjoitti hänelle 16 lasta. Anna Portinan kuoltua nai Niilo Mathesius pyhäjokelaisen talonpoikaistyttären Maria Niskasen, joka kartutti Mathesiuksen sukua 9:llä vesalla. Tästä jälkimäisestä avioliitosta syntyi Yrjö Mathesius Pyhäjoella huhtikuun 11 päivänä armon vuonna 1732. Vähäinen ei ollut se lapsilauma, joka kasvoi Pyhäjoen pappilassa. Vaikka tuoni teki lapsijoukossa pelottavaa hävitystä ennätti näistä kuitenkin kahdeksan tai yhdeksän täyteen ikään. Ja kumma; useat näistä ovat tavalla tai toisella piirtäneet nimensä Suomen historian aikakirjoihin. Rovasti ainakin jo 1738. (Nils M. lienee ollut arvoltaan rovasti jo v. 1735.) Saarnaaja Kokkolan synodaalikokouksessa 06.02.1738 Antoi poikansa teokseen "De Ostrobotnia" Pyhäjoen seutua koskevat tiedot. Maria Niskanen jäi toisen kerran leskeksi v. 1764 (vrt. Strandberg II, s. 175) ja kuoli Yrjö-poikansa luona (K. F. Mennanderin kirjeitä III, s. 492). Oli edellisen puolison aikana talossa sisäpalvelijana ja 02.07.1745 meni uusiin naimisiin Siikajoen kappalaisen Matias Salmelinin kanssa. Omasi Mathesiuksen kuoltua osan Kittilän talosta Pyhäjoella, jonka möi poikapuolelleen P. N. M:lle 16.03.1752

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 26.11.1686 Nils Mathesius Nicolaus Gabrielis, Ostrobotniensis 3352. * Kalajoella 29.8.1676. Vht: Kalajoen kappalainen Gabriel Mathesius 1636 (yo 1663, † 1692) ja Maria Bergudd tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa 26.11.1686 [Mathesius] Nic. Gabrielis Ostrob _ 170. 213. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1686] Nicolaus Gabr. Mathesius. | 26 Nov. | Primo Magister in Philos. proclamatus 1700. Sacellanus in Pyhäjoki 1701. jam pastor 1715. Præpositus adjacentis contractus constitutus 1725. 1740 mortem occubuit. Disputavit de Philautia Sana 1696. et 1700. de fideli patriota. Uudestaan ylioppilas Turussa 1695/96 [Mathesius Nic. Gabrielis Ostrob _ 170. 213]. Respondentti 28.11.1696 pro exercitio, pr. Johan Munster 2581. Respondentti 3.11.1700 pro gradu, pr. Johan Munster 2581. FM 14.12.1700. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1701. — Haapaveden kappalainen 1701. Pakeni Ruotsiin 1714, asui siellä Idenorin pitäjässä Hudiksvallin lähellä. Pyhäjoen kirkkoherra 1715 (virkaan 1721). Lääninrovasti 1725. Puhuja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706, saarnaaja 1738. † Pyhäjoella 24.2.1740. Pso: 1:o 1701 Anna Pettersdotter Portinus († 1725); 2:o 1727 Maria Pettersdotter Niskanen (Axeen) tämän 1. avioliitossa († 1776).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3352
.

Asiakirjoissa Pyhäjoki mainitaan itsenäisenä seurakuntana ensimmäisen kerran v. 1573. Tätä vuotta pidetään seurakunnan perustamisvuotena. Pyhäjoki on yksi Pohjanmaan vanhoista emäseurakunnista. Siihen kuului aikoinaan koko Pyhäjokilaakso Savon rajoja Pyhäjärveä myöten. Pyhäjoen ensimmäinen varsinainen kirkko valmistui 1586. Se oli pieni goottilaistyylinen puukirkko, jossa oli merimerkiksi tarkoitettu 56 m korkea torni. Kirkko purettiin 1850-luvulla pienuutensa ja huonokuntoisuutensa vuoksi. Vanhan kirkko sijaitsi Pyhäjoen vanhalla hautausmaalla v. 1976 rakennetun, Simo Knupin suunnitteleman, kirkkotapulin läheisyydessä. Kellotapuli palvelee yhä seurakuntaa. Sen vierellä on vanhan kirkon muistomerkki.Kellotapuli Toisen kirkon rakentamista mietittiin lähes 80 vuotta. Se toteutettiin vielä vanhan emäseurakunnan voimin C. L. Engelin piirustusten mukaan. Kirkko valmistui v. 1844. Se oli 1200 paikkainen empire-tyylinen ristikirkko, jossa oli valtava keskuskupoli. 1960-luvulle tultaessa siitä voitiin todeta, että se oli mahdollisesti parhaiten alkuperäisen asunsa säilyttänyt Engelin puurakennuksista. Kirkko restauroitiin v. 1969. Salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi tämän upean kirkon juhannuskesän yönä v. 1974. Kirkon arvokas irtaimisto saatiin lähes kokonaan pelastettua. Irtaimistoa on osittain esillä nykyisessä kirkossa sekä Annalan kotiseutumuseossa. Uuden kirkon suunnittelu uskottiin arkkitehtitoimisto Karvala & Silvennoisen tehtäväksi 161 kilpailuehdotuksen joukosta. Kilpailu oli siihen mennessä laajin kirkon suunnittelukilpailu maassamme. Vihkiäisjuhlaa voitiin viettää 4. adventtina v. 1977. Uusi kirkkoKirkko edustaa modernia rakennustyyliä. Siinä perinteisen kirkon harmoninen sakraali tunnelma liittyy uudenlaisiin muoto- ja rakenneratkaisuihin. Suunnittelijan lähtökohtana on ollut Psalmin sana ”Ylentäkää sydämenne Jumalan puoleen”. Kirkon pohjaratkaisu on lähes neliön muotoinen. Katto kohoaa jyrkkenevästi alttarin yläpuolelle yli 20 metriin. Kuoriin tulee voimakas valo korkeasta eteläikkunasta. Salin muoto johdattelee kävijän ajatuksia valoon ja ylös korkeuteen – kohti Jumalaa. Kirkon tunnelma on valoisa ja rauhallinen, mutta samalla myös dynaaminen ja ajatuksia herättävä. Kirkkosalin seinällä on kuvanveistäjä Kari Juvan laaja tiilireliefi ”Kymmenen neitsyttä’. Se on Pyhäjoen kirkonKari Juvan tiilireliefi Kymmenen neisyttä pysyväissaarna: ”Valvokaa”. Kirkon kuoriin sijoitetut vanhan kirkon kynttiläkruunut ja kastemalja tuovat viestin vuosisatojen takaa seurakunnan ensimmäisestä kirkosta. Niihin liittyy vaikuttavia ihmiskohtaloita ison vihan ajalta 1700-luvulta. Yhdessä kynttiläkruunussa on tätä aikaa koskeva lahjoittajan teksti. Kirkkoon tulijaa tervehtii Engelin kirkon palosta säästynyt vaivaisukko. Kirkkopiha ja hautausmaa muodostavat laajan, yhtenäisen puiston keskelle kirkonkylää. Alue on viihtyisä levähdyspaikka vanhoine merituulten tuivertamine mäntyineen, kirkon palosta kertovine honkineen ja herkkine kukkaistutuksineen. Kaikki kirkkopihan uudet rakennuksen ovat saman arkkitehtitoimiston KSOY:n suunnittelemat. Nuorisotila Sarpatti v. 1987 ja uusi seurakuntatalo v. 2001 valmistuneet. Ne muodostavat yhtenäisen kauniin arkkitehtonisen kokonaisuuden.

1. puoliso: 03.12.1701 Kalajoki Anna Petterintytär Mathesius o.s. Portinus s. 31.08.1683 Oulu, k. 31.05.1725 Pyhäjoki.

Lapset:

Johan Mathesius , s. 06.07.1709 Pyhäjoki. Tauluun 1148

Petter Niclas Mathesius , s. 22.03.1711 Pyhäjoki. Tauluun 1149

2. puoliso: 12.09.1727 Pyhäjoki Maria Petterintytär Mathesius o.s. Niskanen (Axeen). (Taulu 667) s. 07.10.1700 Pyhäjoki, k. 28.09.1776 Teerijärvi.

Lapset:

Anna Margareta Juslenius o.s. Mathesius . Tauluun 667

Georg Mathesius , s. 11.04.1732 Pyhäjoki. Tauluun 1150

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1148

VII Johan Nilsinpoika Mathesius, (Taulusta 1147, isä Nils Mathesius) Suomalainen poliitikko ja virkamies., s. 06.07.1709 Pyhäjoki, k. 13.09.1765 Englanti, Lontoo.

Tausta

Mathesius syntyi Pyhäjoen kirkkoherra Nils Mathesiuksen ja Anna Portinan perheeseen, Mathesiuksen pappissukuun. Hänen veljiään olivat lääninrovasti ja poliitikko Per Niklas Mathesius sekä pappi ja kirjailija Georg Mathesius. Hän opiskeli Uppsalassa vuodesta 1724 lähtien, siirtyi Turkuun 1727, mutta palasi jonkin ajan kuluttua Ruotsiin. Mathesius oli naimisissa Rebecka Bergin kanssa.

Ura

Mathesius sai viran kuninkaallisesta kirjastosta suomen kielen kääntäjänä 1735. Hän tuli pian tunnetuksi vilkkaasta poliittisesta kiinnostuksestaan, erityisesti myssypuolueen kannattajana. Vuosien 1738 ja 1741 valtiopäivien aikana hän tuli tunnetuksi hattupuolueen terävänä kriitikkona.

Vakoilusta epäiltynä

Hattupuolue pyrki todistamaan, että myssypuolue harrastaa maanpetoksellista yhteistyötä venäläisten diplomaattien kanssa paljastamalla heille valtiopäivien salaisessa valiokunnassa käsiteltyjä asioita. Helmikuussa 1741 suomalainen kansliapresidentin sihteeri Johan Gyllenstierna pidätettiin Venäjän-lähettilään ovella, ja tutkimukset osoittivat hänen saaneen lähettiläältä rahaa salaisista tiedoista. Gyllenstierna sai teosta kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Tutkimuksissa nousi myös esille, että juttuun olisi sekaantunut kolme muutakin suomalaista, Johan Arckenholtz, Johan Mathesius ja Göran Helsingius. Tunnustusten saamiseksi heitä kidutettiin, mutta tunnustuksia tai lisätietoja ei saatu. On tulkittu, että heillä ei olisi ollut osaa vakoiluun, vaan he olisivat vain keskustelleet valtiopäivämiesten kanssa sotapolitiikan vaaroista. Mathesiusta vastaan nostettiin syytä hänen yhteyksistään venäläiseen ministeriin nimeltä Bestuscheff. Häntä syytettiin maanpetturuudesta. Hän kiisti syytteet, mutta hänet tuomittiin sekaantumisesta valtiopäivävaaleihin ja -neuvotteluihin ja tuomittiin kuukaudeksi vedelle ja leivälle ja vangittavaksi pidemmäksi aikaa. Hänet vapautettiin 1743 hattujen sodan päätettyä.

Myöhempi virkaura

Vuonna 1745 Mathesius nimitettiin Pohjanmaan lääninsihteeriksi. Vuonna 1752 hän sai säätyjen vakuutuksen ylenemisestään virka-asteikolla. Vuonna 1760 hänet nimitettiin asessoriksi ja 1762 laamanniksi, mutta hän säilytti kuitenkin lääninsihteerin viran. Hieman myöhemmin hän sanoutui irti läänisihteerin virasta. Vuonna 1763 hän oli jonkin aikaa Pohjanmaan varamaaherrana. Hän kuoli ollessaan matkalla Lontooseen 1765.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Mathesius.

Puoliso: Rebeckka Hansintytär Peldan o.s. Berg. (Taulu 617) s. 1719 Lapväärtti, k. 04.02.1803 Kristiinankaupunki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1149

VII Petter Niclas Nilsinpoika Mathesius, (Taulusta 1147, isä Nils Mathesius) Pyhäjoen kirkkoherra, s. 22.03.1711 Pyhäjoki, k. 23.11.1772 Pyhäjoki.

Petter Niclas Mathesius

Per Niklas Mathesius was a Finnish clergyman and politician. See https://fi.wikipedia.org/wiki/Per_Niklas_Mathesius (in Finnish)

In Finnish: sl. 1727 Per Niklas Mathesius 5571. * Pyhäjoella 22.3.1711. Vht: Pyhäjoen kirkkoherra, FM Nils Mathesius 3352 (yo 1686, † 1740) ja hänen 1. puolisonsa Anna Portinus. Hudiksvallin koulun oppilas 1719 – 1723. Ylioppilas Uppsalassa 30.3.1724 *Petrus Nicolaus Mathesius [fratres Ostrob. sub priv. inform.]. Ylioppilas Turussa sl. 1727 Mathesius Petr. Nicolaus Ostrob _ 317. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1727] Petrus Nicolaus Mathesius. Upsaliæ accesit. Editis dissertationibus Philosophicis Upsaliæ. Magister pronunciatus 1734. Pastor vero Regiminis constitutus 1736. 1744. Pastor Pyhäjokiensium. | Præpositus. Obiit 1773. Respondentti Uppsalassa 16.6.1733 pro exercitio, pr. matem. prof. Sam. Klingenstierna. Respondentti Uppsalassa 17.6.1734 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. FM Uppsalassa 18.6.1734. Vihitty papiksi 1734. — Yksi Pohjalaisen osakunnan vanhimman matrikkelin laatijoista 1730. — Armovuodensaarnaaja Kokkolassa 1734–35. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin rykmentinpastori 1736, samalla Pyhäjoen kirkkoherran (isänsä) apulainen 1737, armovuodensaarnaaja siellä 1740. Pyhäjoen kirkkoherra 1744 (venäläinen valtakirja jo 1742). Rovasti 1757. Lääninrovasti 1763. Sukututkija, täydensi Genealogia Sursilliana -käsikirjoitusta. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. Valtiopäivämies 1755–56, 1760–62 ja 1765–66. † Pyhäjoella 23.11.1772.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5571
.

Puoliso: Brita Andersintytär Mathesius o.s. Kiemmer. (Taulu 12) s. 11.09.1715 Vaasa, k. 06.02.1774 Pyhäjoki.

Lapset:

Anna Westzynthius o.s. Mathesius , s. 15.05.1741 Pyhäjoki. Tauluun 12

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1150

VII Georg Nilsinpoika Mathesius, (Taulusta 1147, isä Nils Mathesius) Uudenkaarlepyyn kirkkoherra. Rovasti. Taloustieteellinen ja uskonnollinen kirjailija., s. 11.04.1732 Pyhäjoki, k. 12.07.1816 Uusikaarlepyy.

Georg Nicolai Mathesius (11. huhtikuuta 1732 Pyhäjoki – 12. heinäkuuta 1816 Uusikaarlepyy) oli suomalainen pappi. Hän toimi kirkkoherrana Uudessakaarlepyyssä ja kirjoitti ruotsinkielisiä taloudellisia ja uskonnollisia kirjoja.

Mathesiuksen vanhemmat olivat Pyhäjoen kirkkoherra Nils Mathesius (1676–1740) ja hänen toinen puolisonsa Maria Niskanen. Hän kävi Oulun triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1749. Mathesius valmistui filosofian maisteriksi 1757 ja hänet vihittiin samana vuonna papiksi.

Mathesius oli Kruunupyyn vt. kirkkoherrana vuodesta 1757, Teerijärven kappalaisena vuodesta 1759, Sulvan kappalaisena vuodesta 1781 sekä Uudenkaarlepyyn kirkkoherrana vuodesta 1793 astuen tähän virkaan 1795. Mathesius sai rovastin arvon 1807.

Mathesius oli naimisissa 1759–1813 Katarina Brunellin (k. 1813) kanssa. Mathesiuksen veljiä olivat Juhana ja Petter Niklas Mathesius. Hänen poikiaan olivat Pietarsaaren pitäjän kappalainen Lars Mathesius (1760–1830) ja Uudenkaarlepyyn kappalainen Nils Mathesius 1772–1822.

Julkaisuja

Kansalliskirjaston Fennica-tietokannan mukaan

Dissertatio academica, de benedictione divina Ischmaëli data, quam consens. ampliss. facult. philos. in Reg. Acad. Aboensi, praeside, ... dn. Carolo Abrah. Clewberg, l.l. o.o. & graec. profess. reg. & ord. pro laurea, ad publicum examen modeste defert [1757]
Dissertatio de utilitate matheseos in oeconomia, quam, consensu ampliss. facult. phil. in Reg. Acad. Aboënsi, praeside celeberrimo viro, dn. Petro Kalm, oeconom. profess. ordin. nec non Societ. Reg. Stockh. membro, publice examinandam sistit Georgius [1755]
Kärleks gudinnan Veneris wälde, eftersinnat, då adjuncten wid Gamle-Carleby församlingar, herr magister Johan Tengstroem, och mademoiselle Maria Chydenia, ... ingingo et christeligit ächta förbund, på Gamle-Carleby prästegård, d. 16. januarii 1 [1755]
Lärares christeliga anmärkningar, öfwer en tros bekännelse, den han infordrat och hwilken honom blifwit lemnad af en hans åhörare.1790.
Samtal, emellan en präst och en bonde, angående de af wår allernådigste konung wid detta årets början, indragna tilförene brukeliga helge-dagar; författadt af Georg Mathesius, år 1773.
Tankar, yttrade då regements-skrifwaren herr Jacob Brunell ... nedlades i des graf, som skedde Wasa [sic] d. 10 februarii 1778. Af G. M. 1778

Lähteet

Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p.
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Georg Mathesius. Verkkojulkaisu 2005 . Luettu 15.2.2015.

Puoliso: Katarina Lorentzintytär Mathesius o.s. Brunell s. 05.06.1738 Kruunupyy, k. 15.08.1813 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Nils Mathesius , s. 23.01.1772 Teerijärvi. Tauluun 1151

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1151

VIII Nils Georgenpoika Mathesius, (Taulusta 1150, isä Georg Mathesius) FM, Uudenkaarlepyyn kirkkoherran apulainen 1797, pedagogi siellä 1803, kappalainen 1810.

Nykarleby Gårdsnr 50. Detta var den s.k. skoltomten. År 1810 bodde kapellanen Nils Mathesius jämte hans hustru Maria och 4 minderåriga barn samt pigorna Anna, Anna och Greta här. Dessutom bodde landbonden Mickel Syrjä, hans hustru Carin och pigan Maria i gården jämte 3 minderåriga barn. —15 pers., s. 23.01.1772 Teerijärvi, k. 06.07.1822 Uusikaarlepyy.

Puoliso: Maria Elisabet Andersintytär Mathesius o.s. Juthe s. 13.01.1782 Uusikaarlepyy, k. 28.06.1857 Padasjoki.

Lapset:

Maria Catarina Mathesius s. 22.08.1802 Uusikaarlepyy, k. 19.11.1888 Padasjoki.

Charlotta Hällfors o.s. Mathesius , s. 17.06.1815 Uusikaarlepyy. Tauluun 1152

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1152

IX Charlotta Nilsintytär Hällfors o.s. Mathesius, (Taulusta 1151, isä Nils Mathesius) s. 17.06.1815 Uusikaarlepyy, k. 10.03.1855 Ikaalinen.

Puoliso: Henrik Johan Jakobinpoika Hällfors Ilmajoen kappalainen 1823, vt. kirkkoherrana 1826–30. Varapastori 1837. Ikaalisten kirkkoherra 1844. Rovasti 1850., s. 09.08.1792 Kristiinankaupunki, k. 10.03.1866 Ikaalinen.

Porin triviaalikoulun oppilas 30.8.1805 (cl. etymol. #533) – 20.6.1811. Ylioppilas Turussa 22.6.1811 [Hällfors] Henric Johan, Satac. _ 1011. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 9.10.1811 [1811] Oct. IX. Henricus Joannes Hællfors, Sastmolensis, natus die XX Aug. MDCCXCII. | Adj. Past:s in Ikalis A:o 1813. | ‹Teksti Pastor Urdialensis A:no 1833. on yliviivattu.› | Collega Scholae Arctopolitanae 1819. Sacellanus in Ilmola 1823. Vice Pastor 1837. Pappistutkinto 12.1813. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 17.12.1813. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.12.1813. — Ikaalisten kirkkoherran apulainen 1813. Porin triviaalikoulun kollega 1819, samalla vt. pataljoonansaarnaaja. Ilmajoen kappalainen 1823, vt. kirkkoherrana 1826–30. Varapastori 1837. Ikaalisten kirkkoherra 1844. Rovasti 1850. † Ikaalisissa 10.3.1866.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1153

V Ander Josefinpoika Mathesius, (Taulusta 1142, äiti Susanna Mathesius) Kihlakunnantuomari Suur-Savossa, myöhemmin Pohjanmaan ., s. 1646 Kalajoki, k. 1714 Hailuodon tienoilla venäläisten surmaamana.

Anders Mathesius, s.1646, Kalajoki, k. 1714, Hailuodon tienoilla. Arvo/ammatti: Kihlakunnantuomari Suur-Savossa, myöhemmin Pohjanmaan . Hän otti elämänkumppanikseen Cecilia Ausius 24 Kes. 1678, Tukholman pyhän Nikolauksen kirkossa Ruotsissa. Vanhemmat: Henrik Ausius ja Brita Brenner.

Valtiopäivämies. Anders Josefinpoika Mathesiuksesta, tuli pätevä lakimies joka toimi mm. kihlakunnantuomarina 1663 Erik Tawastjernan jälkeen. Ylioppilas Turussa 1665, Upsalassa 13.03.1671. Otti Upsalasta erotodistuksen 09.06.1675. Kokkolan pormestari 15.07.1675. Edusmies herrainpäivillä 1675, palkkio 400 vaskitaalaria, 1682, palkkio 500 vaskitaalaria, 1686, palkkio 300 vaskitaalaria ja 1689 palkkio 600 vaskitaaleria. Ilmoitti 21.05.1690 raastuvanoikeudelle tulleensa nimitetyksi Suur-Savon kihlakunnan tuomariksi ja piti jäähyväispuheensa. Siirrettiin Pohjanmaan pohjoisen kihlakunnan tuomariksi 1693, asuen Kokkolassa jonka kirkolle teki eri lahjoituksia. Otti eron virastaan 1707. Kuoli pakolaisena venäläisten surmaamana nähtävästi Hailuodon tienoilla. (lähde: Petrus Michaelis Arctophilacius Copyright 2013 By Anneli Kotisaari & Lars J W Holm)

Ennen Anders Mathesiusta oli vuodesta 1680 Pohjois-Pohjanmaan tuomarina pietarsaarelainen kauppias Erik Tavast, Ebba Brahen ja de la Gardie-suvun suosikki, joka aateloitiin nimellä Tavaststjärna. Hän ei kuitenkaan hoitanut virkaansa tyydyttävästi, vaan joutui konkurssiin 1692 ja sai samalla eron virastaan, jota siis kutsuttiin jatkamaan päteväksi tuomariksi tunnettu Anders Mathesius. Suosijoiden puuttuessa hän jäi ilman aatelisarvoa.

sl. 1665 Anders Mathesius Andreas Josephi, Ostrobotniensis 1791. Vht: Kalajoen kirkkoherra Josef Mathesius (Josephus Matthiæ, yo Uppsalassa 9.1626, † 1685) ja Susanna Pettersdotter Arctophilacius. Ylioppilas Turussa sl. 1665 [Mathesius] Andr. Josephi Ostrob _ 86. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1665] Andreas Josephi Mathesius. | Borgmästare in Gamle Carleby. Ylioppilas Uppsalassa 13.3.1671 Andreas Mathesius Ostrobotniensis. Ex. Acad. Aboënsi cum testim. — Kokkolan pormestari 1675. Suur-Savon kihlakunnan tuomari 1689. Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan tuomari (asuen Kokkolassa) 1693, ero 1707. Haaksirikkoutui Hailuodossa yrittäessään paeta Ruotsiin 1714 ja joutui venäläisten vangiksi. Valtiopäivämies 1675, 1676, 1680, 1682–83, 1686 ja 1689. † venäläisten surmaamana 1714.

Hailuodon vanha kirkko oli yksi Suomen vanhimmista puisista kirkkorakennuksista. Sen rakentaminen aloitettiin 1610-luvulla ja saatiin päätökseen vuonna 1620. Rakennus oli 17,8 metrin pituinen ja yhdeksän metrin levyinen, ja sen länsitorni pystytettiin kirkon länsipäädyn päälle. Kirkko oli koristeltu maalauksin, mutta maalarin nimi ei ole tiedossa. Pyhäkön koristelut uudistettiin vuonna 1659, jolloin maalaukset teki kirkkomaalari Christian Wilbrandt. Seurakunnan kasvaessa rakennus kävi kuitenkin ahtaaksi, joten vuonna 1686 kirkkoa pidennettiin lähes seitsemällä metrillä. Kirkon torni oli päässyt kallistumaan, ja se korjattiin vuonna 1730. Seurakunnan rahat eivät tuolloin riittäneet koko kirkon kunnostamiseen. Vuonna 1760 kirkon rinnalle rakennettiin erillinen kellotapuli. Kirkossa tehtiin perusteellinen kunnostus 1960-luvun puolivälissä, ja samalla otettiin esille vanhat seinämaalaukset. Kirkko tuhoutui kellotapulista alkunsa saaneessa tulipalossa 2. elokuuta 1968. Tuhoutuneen kirkon tilalle valmistui uusi kirkko vuonna 1972.

Puoliso: 14.06.1678 Ruotsi, Tukholma Cecilia Henrikintytär Mathesius o.s. Ausius Hän otti elämänkumppanikseen Anders Mathesiuksen 24 Kes. 1678, Tukholman pyhän Nikolauksen kirkossa Tukholmassa, Ruotsissa. s., s. Ruotsi, Uppsala.
Vanhemmat: Henrik Ausius, s. 28.09.1603 Ruotsi, Jönköping, Ås, k. 23.04.1659 Ruotsi, Uppsala ja Margareta Ausius o.s. Brenner, s. 08.02.1624 Ruotsi, k. 1673 Ruotsi, Uppsala.

Lapset:

Henrik Mathesius Raatimies Kokkolassa, manttaalikomissaari., s. 20.10.1683 Kokkola, k. 1714 Hailuodon tienoilla venäläisten surmaamana.

Ylioppilas Turussa sl. 1698 [Mathesius] Henr [Ostrob _ 223]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1698] Henricus Mathesius. | post bene feliciterq: exactos pulveres academicos, tum Upsaliæ, tum Aboæ, jam muniis Commissarii in Patria perfungitur cum laude. Moscovitis securi violenta percussus. Ylioppilas Uppsalassa 23.7.1703 Henricus Mathesius Ostroboth. Studiosus Aboensis. — Nimismies. Raatimies Kokkolassa 1708–11. Manttaalikomissaari (1711). † venäläisten surmaamana Hailuodossa 1714.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1154

IV Beata Petruksentytär Wallenstierna o.s. Arctophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) s. 1615 Kalajoki, k. 30.03.1693 Turku.

Puoliso: Olof Samuelintytär Wallenstierna Turun hovioikeuden asessori 1652. Sai aatelisarvon nimellä Wallenstierna 1678 ja otettiin Ruotsin ritarihuoneeseen 1686, s. 03.02.1611 Ruotsi, Uppsala, k. 01.02.1687 Turku.

Suomalainen aatelissuku No 77 Vallenstjerna, alkujaan Grubb. Ylioppilas Upsalassa 1629, sitten myös Frankfurt am Mainissa Saksassa, Oxfordissa ja Cambridgessä Englannissa sekä Leydenissä ja Amsterdamissa Hollannissa 1634 - 1636. Turun hovioikeuden asessori 1652. Sai aatelisarvon nimellä Wallenstierna 1678 ja otettiin Ruotsin ritarihuoneeseen 1686. ---------------------------------------------------------------

Finska adliga ätten nr 77 Vallenstjerna, ursprungligen Grubb. Uppsala studentkår år 1629, då också i Frankfurt am Main, Tyskland, Oxford och Cambridge i England, och Leiden och Amsterdam i Holland 1634 till 1636. Åbo hovrätt assessor 1652. Erhöll namnet adeln Wallenstierna 1678 och var Sveriges Knight's rum 1686.

Student därst. 1629-02-00 och vid flera utrikes universitet. Auskultant i Åbo hovrätt 1638-05-09. Handlingsskrivare därst. 1639. Aktuarie 1640-05-12. Vice sekreterare i hovrätten och tillika lagläsare i Kimito friherrskap 1641 samt dessutom underlagman i Norrfinne lagsaga 1645-05-02-1653. Assessor i hovrätten 1652-11-13. Tillika häradshövding i Lill-Savolaks domsaga 1658-1680. Adlad 1678-02-28 (introd. 1686 under nr 1034). Häradshövding i Masku och Vemo härader 1680-12-30. Död 1687-02-01 och begraven s. å. 10/4 i Åbo domkyrka, där han för 700 daler kopparmynt inköpt gravkor och varest hans vapen uppsattes. 'Han kom 1634 till Frankfurt am Main, varifrån han följde ambassadören greve Johan Oxenstierna till England, där han av honom understöddes med stipendium och uppehöll sig någon tid vid akademierna i Oxford och Cambridge. Reste därifrån till Leiden och hemkom 1636 över Amsterdam. Följde året därpå sin halvbroder, assessorn Magnus Rålambstierna till Åbo och ärvde sedermera efter honom åtskilliga gods.'

-------------------- Olof Samuelsson, adlad Wallenstierna Nr 1034

Häradshövding.

Lapset:

Christina Falander o.s. Wallenstierna , s. 1643 Turku. Tauluun 1155

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1155

V Christina Olofintytär Falander o.s. Wallenstierna, (Taulusta 1154, äiti Beata Wallenstierna) s. 1643 Turku, k. 1731 Turku.

Christina Wallenstierna

Christina Wallenius-Wallenstierna s. noin 1643, Turku, k. 1731, Turku. Hän otti elämänkumppanikseen Erik Falander79 1660. Vanhemmat: Erik Falander ja Magdalena Hermainen. Erik Falander oli s. 21 Maa. 1640, Turku, k. 16 Huh. 1697, Turku. Arvo/ammatti: Turun hovioikeuden asessori 1685, vapaaherra. V:sta 1678 Wallenstierna Sukuniemnmuutos v 1691. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1650. Filosofian kandidaatti 1665, Turun hovioikeuden auskultantti 1666. Kirjoittautui Giessenin yliopistoon 1666. Turun yliopiston kreikan- ja hebreankielen professori 1671, lainopin professori 1682, Turun hovioikeuden asessori 1685, aateloitiin nimellä Tigerstegt 1691 ja otettiin Ruotsin ritarihuoneen kirjoihin 1693.

Lapset Christina Wallenius-Wallenstierna ja Erik Falander:

i. Beata Falander-Tigerstedt,80 s. 5 Hel. 1667, Turku, k. 13 Tou. 1728, Turku. Hän otti elämänkumppanikseen Anders Lindh 7 Mar. 1711, Turku. Vanhemmat: Pehr Lindh ja Beata Parmander. Anders Lindh k. 1730, Turku. Arvo/ammatti: Turun oikeuspormestari 1711. V:sta 1691 Tigerstedt Oli leski avioituessaan Beatan kanssa. 1672/73 Anders Lind Andreas Petri, Ostrogotus 2241. Vht: Kemiön vapaaherrakunnan hopmanni Per Joensson (kotoisin Linköpingistä, † 1670) ja luult. Beata Parmander. Ylioppilas Turussa 1672/73 Lind And. Petri. Uudestaan ylioppilas Turussa 15.10.1681 Lindh. Andr. PetriOG _ 151. Oraatio 1684. Respondentti 9.6.1688, pr. Daniel Achrelius 1565. — Turun hovioikeuden asianajaja 1693. Raatimies Turussa 1697. Varapormestari. Turun oikeuspormestari 1711. Valtiopäivämies 1713–14 ja 1719. † Turussa syksyllä 1730.

ii. Christina Falander-Tigerstedt, s. 14 Mar. 1668, Turku, k. 4 Mar. 1729, Turku.

iii. Erik Falander-Tigerstedt, s. 20 Maa. 1670, Turku, k. 6 Hei. 1736, Hauho.

iv. Samuel Falander-Tigerstedt,81 s. 1671, Turku, k. 21 Jou. 1716,Norja. Arvo/ammatti: Hovioik.notaari, auditööri. V:sta 1691 Tigerstedt. Ylioppilas Turussa kl. 1682 [Fahlander]Sam. Erici [_ 152]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnanmatrikkeliin [1682] Samuel Erici Falander. Nob. Tigerstedt.Notarius Regii Dicasterii Aboensis. Oraatio 2.3.1693 (ks. pöytäk. 23.2.1693). Turun hovioikeuden auskultantti noin 1693. Turun hovioikeuden kanslisti 1701, notaari 1707. Sotatuomarina Kaarle XII:n armeijan mukana Ukrainassa 1709. Naimaton. Kuoli sotaretkellä Norjan tuntureilla

v. Petter Falander-Tigerstedt, s. 4 Elo. 1679, Turku, k. 14 Jou. 1742, Tuna.

vi. Helena Falander-Tigerstedt, s. 17 Hei. 1680, Turku, k. 10 Tou. 1729, Turku. V:sta 1691 Tigerstedt. Naimaton

vii. Johan Falander-Tigerstedt,83 s. 13 Syy. 1682, Turku, k. 21 Tam. 1721. Arvo/ammatti: Turun läänin ratsuväkirykmentin auditööri

viii. Magdalena Elisabet Tigerstedt, s. noin 1685, Turku, k. 14 Tam. 1768, Sunsvall, Ruotsi.

ix. Isak Erik Falander, s. 24 Kes. 1686, Turku, k. 23 Tam. 1742, Pieksämäki.

x. Margaretha Catharina Tigerstedt, s. 23 Lok. 1692, Turku, k. 3 Hei. 1738, Turku.
.

Puoliso: Erik Erikinpoika Tigerstedt e. Falander Turun hovioikeuden aatelittomien luokan asessori 1685. Aateloitu 1691. Siirto mainitun hovioikeuden aatelisluokan asessoriksi s.v. Turun ja Porin läänin vt. maaherrana 1694., s. 21.03.1640 Turku.

sl. 1650 Erik Falander, aateloituna 1691 Tigerstedt Ericus Erici, Aboensis 794. * Turussa 21.3.1640. Vht: Kokkolan kirkkoherra Erik Falander (Ericus Matthiæ, † 1672) ja Magdalena Hermainen. Ylioppilas Turussa sl. 1650 [Fahlander] Eric. Erici Tigerstedt _ 40. 71. Merkintä Indexissä Tigerstedt Eric Erici (Falander) _ 40. 71. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1650] Ericus Erici Falander Nobilis dictus Tigerstedt | 1682. Hebreæ et Grecæ Lingvæ Professor. 1686. Iuris utriusq: Professor. Deinde Dicasterii Aboënsis Assessor in ordinem Nobilitatis receptus est | die 27. Aprilis 1691. Obiit 1697. Respondentti 10.3.1660, pr. Olof Wexionius 437. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1662 [Fahlander Eric. Erici Tigerstedt _ 40. 71]. Merkintä Indexissä [Tigerstedt Eric Erici (Falander) _ 40. 71]. Respondentti 9.5.1663, pr. Anders Thuronius 663. FK Turussa 1665. Respondentti 2.12.1665 pro gradu, pr. Axel Kempe 168. Turun hovioikeuden auskultantti 1666. Opintomatka Saksaan ja Hollantiin 1666–68. Ylioppilas Giessenissä 16.10.1666 Ericus Falander, Finno. — Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1679–85. — Turun akatemian 2. filosofian apulainen 1668, 1. filosofian apulainen ja akatemian sihteeri 1669, samalla Närpiön vapaaherrakunnan alilaamanni 1668–71 ja Raaseporin kreivikunnan lainlukija 1670–75. Turun akatemian heprean ja kreikan kielten professori 1671, lainopin professori 1682–86. Akatemian rehtori 1681–82. Turun hovioikeuden aatelittomien luokan asessori 1685. Aateloitu 1691. Siirto mainitun hovioikeuden aatelisluokan asessoriksi s.v. Turun ja Porin läänin vt. maaherrana 1694. † Turussa 16.4.1697.
Vanhemmat: Erik Falander, s. 1607 Ruotsi, Falun, St.Kopparberget, k. 25.12.1672 Kokkola ja Magdalena Falander o.s. Hermainen, s. 1611 Kirkkonummi, k. Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1156

IV Carolus Petri Petruksenpoika Kalling e. Arctophilacius, (Taulusta 962, äiti Magdaleena Arctophilacius) Ylioppilas (Bothniensis) Uppsalassa 1.11.1636.

Kalajoen kappalainen (1. sarjaa) 1649, mainitaan toimineen aiemmin linnansaarnaajana (Vallinkoski 1968).

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 28.1.1648 (Arctophylacius), 21.5.1653 (Carolus P(etri) Arctophylax (sive Kalling)., s. 1619 Kalajoki, k. 1672 Kalajoki.

Carl (Carolus) Kalling (Petrus Michaelis (Petter), s. noin 1619, Kalajoki, k. 1672, Kalajoki. Arvo/ammatti: Kalajoen kappalainen 1648-1672. Hän otti elämänkumppanikseen Anna Cronbäck. Vanhemmat: Jeremias Cronbäck ja N Wiloides. Anna Cronbäck oli s. noin 1620, Kruununkylä, k. jälkeen 1695, Kalajoki. Käytti ensin Calajockius -nimeä mutta otti sittemmin nimen Kalling. Kalling-nimen synnystä on kaksi versiota: Siipolan pihassa oli ja on yhä n. 1½ metriä korkea kallio, jonka mukaan nimi on otettu. Toisen tiedon mukaan Kalling-nimi tulee paikannimestä Kalajoki. Carl kalling peri Siipolan v. 1647 ja lunasti muut pois. Hän asui tilalla kuolemaansa saakka. Hän omisti myös Mantilan tilan Kalajoen Norrbyssa 1649-53. V. 1648 hänestä tuli Kalajoen kappalainen.

Puoliso: Anna Jeremiaantytär Arctophilacius o.s. Cronbäck s. 1620 Kruunupyy, k. 1695 Kalajoki.

Lapset:

Pehr Petter Kalling , s. 09.01.1648 Kalajoki. Tauluun 1157

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1157

V Pehr Petter Caroluksenpoika Kalling, (Taulusta 1156, isä Carolus Kalling) Asessori Svean hovioikeudessa 17.12.1687-., s. 09.01.1648 Kalajoki, k. 11.02.1705 Ruotsi, Tukholma.

Student i Uppsala(Um.) 1669-10-21. Blev efter en år 1673 i Uppsala utgiven disputation, och utrikes resor kanslist hos svenska sändebudet i Paris 1674. Avsked därifrån 1678. Sekreterare i reduktionskommissionen 1680, och förde i reduktionskommissionen tillika protokollet. Assessor i Svea hovrätt 1687-08-13. Assessor i Svea hovrätt kommission 1687-12-17. Adlad 1698-03-30 (introducera 1699 under nr 1361). Död 1705-02-11, i Stockholm och begraven den 13 därpåföljande, enligt hans gravskrift, författad av Henr. Georg von Brobergen och införd i dennes »Lediga stunders poetiska tijdsfördrijf» (tryckta 1708). 'Under hemresan från sin anställning i Paris blev han tagen tillfånga i Danmark, men genast genom engelska ministerns bemedling lösgiven. Hade mycken kunskap i reduktionssakerna'.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Kalling_nr_1361

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pehr Petter Kalling (Carl (Carolus), Petrus Michaelis (Petter), s. 9 Tam. 1648, Kalajoki, k. 11 Hel. 1705, Stockholm, Sverige. Arvo/ammatti: Ruotsin Svean hovioikeuden asessori 1687, Greve. Hän otti elämänkumppanikseen Margaretha Bunge 8 Tou. 1684. Vanhemmat: Mårten Bunge ja Margaretha Jernstedt. Margaretha Bunge oli s. 9 Tam. 1668, Ruotsi, k. .6.1756, Ruotsi. Sukunimi vuoteen 1698 Calajokius. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1663, Upsalassa 1669. Ruotsin Svean hovioikeuden asessori 1687. Sai aatelisarvon nimellä Kalling 1698, merkittiin 1699 Ruotsin ritarihuoneen matrikkeliin numerolla 1361. Född i Kalajoki 1648. Död i Stockholm 11 februari 1705 och begravd i Storkyrkan (Nicolai) den 13 februari. Gravsatt i den s.k. Bungegraven nr 203. Han var son till Carl Calajockius, vilken ändrade namnet till Kalling. Petter Kalling blev student i Uppsala okt. 1669. Han utgav i Uppsala en disputation 1673 i ämnet "De jurisdictione". (Jurisdiktion = rätt för stat att utöva rättskipning i visst område utanför de egna gränserna.) Han vistades utomlands och var kanslist hos det svenska sändebudet i Paris från 1674 till 1678. Blev på hemresan från Frankrike tagen till fånga i Danmark. Genom den engelske ministerns bemedling blev Kalling lösgiven. (Skånska kriget pågick 1675-79). Sekreterare i Reduktionskommissionen januari 1681 till dec. 1687. (En sekreterare i Reduktionskommissionen höll i protokollet och hade att uppsätta koncepten till de utgående breven med en lön av 600 Dsm.) Assessor i Svea Hovrätt augusti 1687, samt 27 assessor i Reduktionskommissionen dec. 1687 men med bibehållande av assessoratet i S.H. Assessors lön den tiden var 5000 Dsm. Enl. Kungl. brev aug. 1687 utsåg Karl XI av eget initiativ Pehr Kalling till tjänst i hovrätten pga "Kallings förtjänst och duglighet är oss väl bekant".Reduktionskommissionen upplöstes 1687 och i stället uppgick den i en myndighet kallad Reduktionsdeputationen. Kalling var där ledamot till sin död samt ledamot av beredningen över reduktionsverket i Pommern 1691. "Kalling hade mycken kunskap i reduktionssakerna".

Adlad 30 mars 1698 samt introducerad på Riddarhuset 1699. Namnet Kalling behölls vid adlandet. Gift i Storkyrkan i Stockholm maj 1684 med Margareta (Greta) Bunge född 1668 och död förmodlingen sommaren 1756. Dotter till handelsborgmästaren i Stockholm Mårten Bunge och Margareta Jernstedt. Övertog svärfadern Mårten Bunges fastighet år 1696 vid Brunkebergsgatan 22 senare Malmtorgsgatan 4-6. Köpte 1698 Torsätra säteri i V.Ryd församling, Kungsängen. Uppland. Änkan Greta Kalling sålde Torsätra ca 1707 till Hermelin. Som ämbetsman i förvaltningen och även vid andra tillfällen ändrade Petter Kalling förnamnet till Pehr. När han blev adlad lät han inrista sitt vapen i en berghäll vid Torsätra. Paret Kalling hade minst 12 barn. (Enl. sammanställning av Carl A. Kalling 1998) Margareta Bunge var dotter till handelsborgmästaren i Stockholm Mårten Bunge och hans 1:a hustru Margareta Jernstedt, samt syster till statssekreteraren friherre Bunge. Adlad (nr 214). Ätten fortsätter grevlig i Sverige.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.

Puoliso: Margaretha Mårtenintytär Kalling o.s. Bunge Margareta Bunge var dotter till handelsborgmästaren i Stockholm Mårten Bunge och hans 1:a hustru Margareta Jernstedt, samt syster till statssekreteraren friherre Bunge. Adlad (nr 214). Ätten fortsätter grevlig i Sverige., s. Ruotsi, k. 1756 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Per (Pehr) Kalling , s. 1700 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 1158

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1158

VI Per (Pehr) Pehrinpoika Kalling, (Taulusta 1157, isä Pehr Kalling) En svensk greve, generallöjtnant, riksråd, politiker och kabinettskammarherre., s. 1700 Ruotsi, Tukholma, k. 1795 Ruotsi, Örebro, Rinkaby, Myrö.

Kalling, Pehr, f 1701 (Stiernman) eller 1700 (Rinkaby hfl; personalier i Myrö arkiv) trol i Sthlm, Jak (fb saknas), d 3 mars 1795 på Myrö, Rinkaby, ör. Föräldrar: assessorn Pehr K o Margareta Bunge. Page vid hovet 2 dec 10, volontär vid livgardet 12 juni 17, förare där 28 aug 17, sergeant 18 febr 18, fänrik 13 okt 18, i fransk tjänst 34— 38, capitaine réformé där 31 okt 34, löjtn vid sv livgardet 16 aug 37, stabskapten där 7 aug 41, kapten o kompanichef där 31 maj 43, kabinettskammarherre 11 april 44, överstelöjtn vid Upplands reg 5 sept 44, tillika överste o generaladjutant 12 nov 47, överste o chef för Närkes o Värmlands reg 8 mars 48, frih 21 nov 51, generalmajor vid armén 27 aug 57, generallöjtn 1 mars 63, generalmajors lön 7 sept 63, riksråd 5 febr 65—27 maj 69 o 26 aug 71—22 aug 72, greve 15 okt 71.

G 9 juli 49 på Kummelnäs i Boo, Sth, m grev Christina Margareta Eleonora Posse, d 13 juni 25, f 3 juli 12 på Myrö, dtr till översten greve Carl P o grev Christina Margareta Eleonora Lillienstedt.
Biografi

K började sin militära bana vid tämligen unga år. Som fänrik vid livgardet deltog han 27 nov 1718 under Karl XII:s eget befäl i stormningen av skansen Gyldenlöve och skall den 30 nov ha befunnit sig i löpgraven, när dödsskottet föll. Han säges ha varit en av de sista som talade med kungen. Därefter fortsatte han sin tjänstgöring vid livgardet. I mars 1730 fick han tillstånd att vistas utomlands (ans 9 mars 1730 i M 592) och tjänstgjorde flera år i den franska armén. Han deltog därvid bl a i fälttågen vid Rhen och Mosel under polska tronföljdskriget och bevistade belägringarna av fästningarna Kehl, Trarbach och Philipsburg. När hans permission sista gången förlängdes i jan 1737, omtalas han som kapten i överste Appelgrens regemente. S å utnämndes han till löjtnant i livgardet och återvände hem. Han deltog i 1741—43 års ryska krig och steg därefter tämligen raskt i graderna. 1748 blev han chef för Närkes och Värmlands regemente. K:s snabba befordran kan möjligen ha berott på goda förbindelser vid hovet. Han hörde nu till Fredrik I:s intima krets och utnämndes 1744 till kabinettskammarherre. Politiskt räknades K till hattarna och synes ha åtnjutit ett visst förtroende i partiet. Sålunda utsågs han till rådselektor vid riksdagarna 1742—43 och 1746—47. Vid sistnämnda riksdag tillhörde han också sekreta deputationen. Men hans ställning i partiet komplicerades genom att han indrogs i tvisten om Axel Fersens utnämning till generalmajor hösten 1750. Han var bland de överstar, som stödde Adolf Fredrik i dennes opposition mot utnämningen och, enligt Lovisa Ulrikas uttalande i brev till Fredrik den store (23 mars n st 1751), "tjänat med utmärkelse under Karl XII då Fersen ännu ej var född". K närmade sig sålunda det unga hovet och räknades efter tronskiftet till hovpartiet.

Omedelbart efter det misslyckade kuppförsöket i juni 1756 lämnade K liksom hans jämnårige vän och kamrat, översten Samuel Gustaf Stiemeld, huvudstaden. Men båda nämndes i Brahes, Horns och Pukes bekännelser som medverkande i den första av Hård uppgjorda upprorsplanen, som dock aldrig kom att utföras. De kallades därför till förhör inför ständernas kommission och inställde sig 20 juli. I sitt memoarutkast berättar Lovisa Ulrika, att K dessförinnan besökte kungaparet för att taga avsked; han fruktade nu för sitt liv. Förhöret ägde rum först 11 aug, då de huvudanklagade redan avrättats. Någon konfrontation med dem kunde sålunda ej äga rum, och K förnekade all kännedom om upprorsplanen. Han sade sig ej heller i sitt umgänge med Brahe och Horn eller vid sin uppvaktning hos kungaparet ha iakttagit något misstänkt. Förhörsprotokollet justerades 13 aug och K fick tilllåtelse att lämna huvudstaden. Att saken tog denna lyckliga vändning torde ha berott på de ledande hattarnas beslut att begränsa räfsten till de huvudansvariga.

Upplevelserna vid riksdagen blev den avgörande vändpunkten i K:s politiska bana. Under det pommerska kriget, till vilket han såsom generalmajor kommenderades nov 57, tillhörde han de fronderande. Hans yttrande till överbefälhavaren, generalen Hamilton, att han skulle göra sin plikt men inte utmärka sig, väckte förtrytelse, och man övervägde rent av att hemkalla honom, men först vid riksdagens början 1760 återvände han hem som självskrivet ombud för sitt regemente. Han engagerade sig starkt i den s k capitasaken och räknades nu snarast till mössorna men intog ännu knappast en verkligt inflytelserik ställning i partiet.

Det var först vid 1765—66 års riksdag som K framträdde som en av mösspartiets ledare. Han invaldes i SU, uppfördes på förslag till en av de lediga platserna i rådet och utnämndes i febr 1765.

Hösten 1765 fullbordades föreningen mellan hovet och hattpartiet. När Adolf Fredrik 25 nov förlänade Axel Fersen sera-fimerorden, uppfattades detta som den yttre bekräftelsen på försoningen. Som riksråd hade K gjort anspråk på företräde framför Fersen men förblev liksom de övriga nyutnämnda riksråden odekorerad. När K i stället i mars 1766 från kejsarinnan Katarina II mottog den förnämsta ryska orden, S:t Andreas, ledde detta till öppen brytning med kungafamiljen. Adolf Fredrik ville endast tillåta K att bära sin ryska orden på dennas högtidsdag och då under svärdsorden, men mindre sekreta deputationen medgav slutligen i juli 1766, att S:t Andreasorden finge bäras över svärdsorden, sedan full reciprocitet utlovats från rysk sida. Adolf Fredrik fasthöll vid sitt beslut, och K ansågs genom sitt agerande ha visat honom missaktning. Detta ökade oviljan mot mössregimen men främst naturligtvis mot K. Kungafamiljen visade honom öppet sin onåd, och han rönte också prov på allmänhetens ogillande. Situationen blev så småningom ohållbar, och K måste till sist ge vika. I närvaro av riksrådet Friesendorff och hovmarskalken Gyldenstolpe bekände han 29 sept sitt felsteg och lovade kungen under knäfall bot och bättring.

Någon verklig försoning innebar detta naturligtvis ej. K hörde till mösspartiets hänsynslösaste och mest hårdnackade ledare. Under tronavsägelsekrisen i dec 1768 motsatte han sig i det längsta riksdagens sammankallande, och han hörde givetvis till dem som i maj 1769 avlägsnades ur rådet. Återkallad i aug 1771 anförtroddes K överbefälet över huvudstadens trupper, sedan nyheten om upproret i Kristanstad 16 aug 1772 nått de makthavande. Det ankom alltså främst på honom att med maktmedel avvärja den hotande statskuppen. Han lät emellertid övertala sig av en officer vid gardet att beordra, att skarp ammunition skulle utlämnas och att officerskåren skulle samlas i rapportsalen 19 aug på förmiddagen. K underlättade härigenom ofrivilligt Gustav III:s förberedelser. När han själv försökte komma in i rapportsalen för att ta befälet över de samlade officerarna, avvisades han. K fick liksom övriga medlemmar av det gamla rådet avsked 22 aug, dock med bibehållen pension och andra bevis på kunglig nåd. Återstoden av sitt liv tillbringade han på sin egendom Myrö.

Lähde: http://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=12327

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pehr Kalling, född 1700 i Stockholm, död på gården Myrö i Örebro län den 3 mars 1795, var en svensk greve, generallöjtnant, riksråd, politiker och kabinettskammarherre, bror till Mårten Kalling.
Biografi

Kalling var son till assessorn i reduktionskommissionen Pehr Kalling och dennes hustru Margareta Bunge,[1] syster till Jakob Bunge och Bureättling.

Kalling började sin karriär som page vid hovet redan 1710, och redan år 1717 blir han grenadier-volontär vid Livgardet, och närvarar genom detta vid belägringen av Fredrikshald som nyutnämnd fänrik.

Kalling gick i fransk tjänst 1734 och blev kapten vid Lencks regemente, och han blev även utnämnd till Lencks adjutant. Då Frankrike vid denna tid var involverat i det Polska tronföljdskriget deltog Kalling vid ett flertal belägringar. Kalling begärde dock avsked 1737 för att återvända hem. Efter sin tid i Frankrike blev han utnämnd till löjtnant vid sin hemkomst och 1741 till kapten.

Kalling deltog även i det misslyckade Hattarnas ryska krig, men för Kalling personligen var de följande åren gynnsamma och han blev redan 1743 utnämnd till kabinettskammarherre vid hovet för att 1744 bli överstelöjtnant för Upplands regemente. 1747 blev han överste och generaladjutant för att 1748 bli utnämnd till överste och chef för Närke-Värmlands regemente, samma år blev han även utnämnd till riddare av den nyinstiftade Svärdsorden.

Den 21 november 1751 blev han upphöjd i friherrligt stånd och 1757 blev han generalmajor. Därefter deltog Kalling i det pommerska kriget och blev 1763 utnämnd till generallöjtnant.

Därefter vidtog en mer politisk del av Kallings liv, och han blev 1765 utnämnd till riksråd, och han spelade vid denna tid även en viktig del i Mösspartiet. 1769 förlorade mössorna makten, och Kalling blev avskedad ur rådet, men återinträdde redan 1771. Den 15 oktober 1771 blev han även upphöjd till greve, och var 1772 en av mössornas mest inflytelserika män. Vid Gustav III:s statskupp hade Kalling befälet över Stockholms garnison men lyckades inte stoppa kungen. Därefter blev han åter entledigad från rådet, och därefter fick han aldrig mer någon befattning eller militärt befäl.
Övrigt liv

Kalling gifte sig 1749 med grevinnan Kristina Margareta Eleonora Posse, dotter till översten greve Carl Posse och grevinnan Christina Margareta Charlotta Lillienstedt. Deras dotter Fredrika Lovisa Kalling var gift med generaladjutanten Idaron Armfelt och slog sig ner på Myrö där de båda avled utan efterkommande. Per Kallings son Pehr Adolf Kalling var major och riksdagsman.

Kalling dog vid 95 års ålder den 3 mars 1795 och begravdes i familjegraven i Rinkaby kyrka, Närke.
Källor

^ Anreps ättartavlor

Denna artikel eller delar av den är baserade på artikeln Kalling, Per ur Svenskt biografiskt handlexikon (SBH), utgiven 1906.

Gabriel Anrep, Svenska adelns Ättar-taflor

Lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Pehr_Kalling

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Per Kalling, friherre och greve Kalling (översiktstab 1, son av Peter Kalling, adlad Kalling, se adliga ätten Kalling nr 1361), till Myrö i Ringkarleby socken, Örebro län. Född 1700 (1698) i Stockholm. Page vid kunglig hovet (KrAB.) 1711-01-01. Grenadjärvolontär vid livgardet 1717-06-12. Förare vid livgardet 1717-08-28. Sergeant 1718-02-18. Fänrik 1718-10-13. Gick 1734 i fransk tjänst och blev kapten vid regementet Royal Suédois. Adjutant hos general Lenck. Avsked ur franska tjänsten 1737. Löjtnant vid svenska livgardet 1737-08-16. Kapten vid svenska livgardet 1741-08-07. Kabinettskammarherre 1743. Överstelöjtnant vid Upplands regemente 1744-09-05. Tillika överste och generaladjutant 1747-11-12 överste och chef för Närkes och Värmlands regemente 1748-03-08. RSO 1748-11-07. Friherre 1751-11-21 jämte yngre brodern Mårten (introducerad 1752 under nr 235). KSO med valspråk: Trygg och trogen 1754-11-26. Generalmajor av infanteriet 1757-08-27. Generallöjtnant 1763-03-01. Riksråd 1765-02-05. RRS:tAndrO 1766. Entledigad från riksrådsämbetet 1769-05-27. Åter inkallad i rådet 1771-08-19. Greve 1771-10-15 (introducerad 1775 under nr 91). För andra gången entledigad ur rådet 1772-08-22. RSO m st k 1772-09-12. Död 1795-03-08 på Myrö och ligger jämte sin fru begraven i egen byggd grav vid Ringkarleby kyrka. 'Han skickades vid 16 års ålder såsom kurir till konung Carl XII i Bender. Bevistade fälttåget i Norge 1718 och därunder belägringen av Fredrikshall, då han var med de två divisioner av gardet, som under konungens eget anförande, togo Gyldenlöves skans med storm, varefter han befordrades till officer, ävensom med i löpgraven samma natt konungen blev skjuten och talade med konungen kort förut. Deltog i fälttågen i Finland på 1740 och i Pommern på 1750-talen. Var dessutom under franska tjänsten med i belägringarna av Kehl och Filipsburg. Invecklades i 1756 års katastrof, då Brahe m. fl. halshöggs, men frikändes. Förordnades av rådet 1772-08-00 eller kort före regementsförändringen till befälhavare i Stockholm och visade sig då mycket nitisk för det varande regeringssättets bestånd, varför han blev på konungens befallning fängslad. Hugnades dock vid entledigandet ur rådet med pension. Bevistade under sin tjänstetid flere riksmöten och var anförtrodd många extra förrättningar. Gjorde Myrö med underlydande, vilket gods han inköpt, till fideikommiss för huvudmannen i sin grevliga ätt. Uppvaktade slutligen 1794 vid 94 eller 96 års ålder, ty han troddes varit född redan 1698, konung Gustaf IV Adolf vid dess resa genom Örebro och var då klädd i den karolinska ljusblåa rocken med stora gula mässingsknappar, vilken dräkt han på äldre dagar alltid bar.'

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Kalling_nr_91.

Greve Pehr Kalling chef över Närkes och Värmlandsregemente 1748-1765.

Puoliso: Christina Margareta Eleonora Carlintytär Kalling o.s. Posse på Kummelnäs (Medd. av aktuarien O. Edelstam.) i Bo kapellförsamling, Stockholms län med grevinnan Christina Margareta Eleonora Posse, född 1725-06-13, död 1812-07-03 på Myrö och begraven i familjegraven i Ringkarleby kyrka, dotter av översten, greve Carl Posse nr 51, och grevinnan Christina Margareta Eleonora Lillienstedt nr 72., s. 13.06.1725 Ruotsi, Tukholma, k. 03.07.1812 Ruotsi, Örebro, Rinkaby, Myrö.
Vanhemmat: Carl Posse, s. 11.06.1687 Ruotsi, k. 13.08.1737 Ruotsi, Tukholma ja Christina Margareta Eleonora Posse o.s. Lilliénstedt, s. 23.10.1700 Ruotsi, k. 19.08.1784 Ruotsi, Tukholma.

Myrö herrgård under 1930-talet. Myrö är en herrgård i Rinkaby socken i Örebro kommun, Närke. Byggnaden ligger sex kilometer öster om Örebro, vid Hjälmaren. Den första slottsbyggnaden på Myrö uppfördes på 1600-talet av Seved Bååth. År 1707 eldhärjades herrgården och på dess grundvalar lät Pehr Kalling uppföra den nuvarande herrgården, som stod klar 1774. Ritningarna gjordes av Carl Johan Cronstedt. 1902 moderniserades herrgården i nationalromantikens och jugendstilens tecken.Myrö (under medeltiden Myra) och Ulriksberg i Längbro socken har tillhört Vårfruklostret i Örebro. Egendomen kom genom Gustav Vasas reduktion 1527 till kronan. Det ägdes i början av 1500-talet av Sigrid Eskilsdotter Banér. Efter hennes död 1528 tillföll det dottern i andra giftet, Kristina Nilsdotter (Gyllenstierna). Hennes son Gustav Johansson (Tre Rosor) ägde Myrö efter henne. Under senare hälften av 1600-talet ägdes det av riksskattmästaren Seved Bååth och hans son. Sedan medlemmar av släkterna Ribbing, Wachtmeister och Spens innehaft egendomen, köptes den 1754 av dåvarande översten, sedermera riksrådet Pehr Kalling (1700–1795), som gjorde Myrö till fideikommiss och uppförde den nuvarande huvudbyggnaden.Gården är inriktad på avel av Highland cattle och har egen gårdbutik med slakteri. Nuvarande ägare, sedan 2009, är Nina och Johan Kalling.Namnet Myrö kommer av Myrom 1291, en dativform av myr (myre). Ändelsen har senare blivit -ö

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1159

III Margareetta Östenintytär Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) s. 1567 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. Kalajoki.

Puoliso: 1585 Vaasa Antti Tysk Tysk asui Vaasassa ja oli Ruotsin kuningas Kaarle IX:n räätäli., s. noin 1530 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1160

III Brita Östenintytär Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) s. noin 1571 Ruotsi, Uumaja, Västerteg.

Puoliso: Petter Jaakopinpoika Gumse Isonkyrön nimismies, Isokyrön Gumsilan eli Komsilan talon omistaja 1588, ratsumies, s. noin 1560 Isokyrö, k. 1629 Puola. Nimi alk. todennäköisesti Geet. Isonkyrön Gumsilan eli Komsilan talon omistaja 1588. Isonkyrön nimismies 1589. Varusti ratsumiehiä Ruotsi - Suomen armeijaan, ja palveli itsekin ratsumiehenä. Ajautui täten huovien puolelle nuijasodassa, jonka loppuvaiheessa siirtyi Puolaan. Eli siellä lopun elämäänsä.
Vanhemmat: Jaakoppi Gumse ent. Geet, k. 1586 Isokyrö ja Gumse.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1161

II Magdaleena Erikintytär Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Pietarsaaren ruustinna, saapui sisarensa Catharinan kutsumana Uumajasta Suomeen, s. 1528 Ruotsi, Uumaja, k. Pietarsaari.

Puoliso: Erik Juhonpoika Tenalensis Pietarsaaren kirkkoherra 1569, s. noin 1520 Pietarsaari, k. 24.05.1600 Pietarsaari.

Lapset:

Isak Sursill e. Tenalensis , s. noin 1550 Pietarsaari. Tauluun 1162

Anna Sursill, o.s. Tenalensis s. Pietarsaari, k. 28.08.1608 Pietarsaari.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1162

III Isak Erikinpoika Sursill e. Tenalensis, (Taulusta 1161, äiti Magdaleena Sursill) Pietarsaaren kappalainen 1607, s. noin 1550 Pietarsaari, k. noin 1622 Pietarsaari.

Puoliso: Anna Pehrinpoika Sursill, Pietarsaari o.s. Rasbo. (Taulu 583) Nimismiehen tytär Ruotsista.

Lapset:

Erik Sursill , s. 1592 Pietarsaari. Tauluun 583

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1163

II Carl Erikinpoika Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Kokkolan kirkkoherra 1582, s. 1534 Ruotsi, Uumaja; Länsipohja, k. 1618 Kokkola.

Carl Sursillin vaimo oli Anna, s.Tukholma ,Ruotsi, k.1618
Kaarlelan kirkkoherra Carolus Erici (Carl Eriksson) Sursill sekä Kaarlelan kappalainen Paulus Dionysii
allekirjoittivat Upsalan kokouksen päätökset 20.3.1593.
Päätökset olivat täysin luterilaisen opin mukaiset.Raamattu hyväksyttiin kristillisen opin perustaksi ja lisäksi hyväksyttiin 3 vanhakirkollista uskontunnustusta ja Ausburgin uskontunnustus vuodelta 1530.
Lisäksi kiellettiin väärän uskonnon harjoittaminen maassa ja Juhana III:n liturgia hylättiin.
Ne ,jotka olivat puolustaneet sitä joutuivat sanoutumaan siitä irti julkisesti.
Upsalan kokouksen päätökset lähetettiin joka puolelle valtakuntaa allekirjoitettavaksi.
Suomessa asiakirjan allekirjoitti 200 pappia sekä kymmenkunta aatelin ,porvariston ja talonpoikien edustajaa.
Carolus Erici oli arvostetu talonpojan Eric Ångermannin ''Sursillin'' poika.
Eric Sursill oli Kaarlelan kirkkoherrana 1582-1617.
Hän esti nuijamiehet hukuttamasta Abraham Melkiorssonin miehiä Tarharannan kahakan jälkeen.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

S Uumajan pitäjä, Länsipohja. V ”mahtava talonpoika” Uumajan pitäjän Tegin kylässä Erik Ångerman, lisänimeltään Sursill, ja Dordi N.N.

Carolus Erici tuli Pietarsaareen sisarensa Katarinan kutsumana ja pääsi sisarensa avustuksella koululaiseksi Turun katedraalikouluun.

Kokkolan kirkkoherra kuningas Juhana III:n nimittämänä 27.2.1582, mainitaan virassa vielä 1618

Allekirjoitti (”Karolus in Karleby pastor”; Confessio Fidein vuoden 1693 painetussa suomennoksessa ”Carolus Erici Carlebyysä.”) Uppsalan kokouksen päätöksen Turussa 19.6.1593.

Pappissäädyn edustaja Söderköpingin valtiopäivillä, allekirjoitti siellä 10.10.1595 neuvoston ja säätyjen yhteisen vastauksen Kaarle-herttualle, joka valtuutettiin Ruotsin valtionhoitajaksi.

Carolus Erici Sursill joutui yhdessä Vöyrin ja Pietarsaren kirkkoherrojen kanssa 1597 Nuijasodan aikaisten toimiensa vuoksi marski, käskynhaltija Klas Flemingin nuhdeltavaksi. (B. K. Åkerblom, Vörå sockens historia. 1962, s. 172).

Kirkkoherra Carolus (”Carll i Karlebij”) määrättiin 9.12.1589 maksamaan 20 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen. Hän (”Her Karl Kyrckioheerde i Karlebij”) sai Kaarle-herttuan kirjeellä 20.2.1602 korvaukseksi herttualle toimittamastaan hevosesta viisi tynnyriä viljaa. Muiden Pohjanmaan pappien tavoin hänelle myönnettiin 14.12.1608 elatukseksi 70 tynnyriä viljaa ja vuodelta 1614 säilyneen kuitin mukaan hän (”Carolus Ericj Karlebijensis”) yhdessä muiden Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa kuittasi (nimikirjoitus ja sinetti) vastaanottaneensa viljasaatavansa.

K Kokkola ilmeisesti 1618.

P Anna N.N., kotoisin Tukholmasta.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2412.

Upsalan kokouksen asiakirja: Kaarlelan kirkkoherra Carolus Erici Sursill sekä Kaarlelan kappalainen Paulus Dionysii allekirjoittivat Upsalan kokouksen päätökset vuonna 1593. Carolus Erici Sursill oli arvostetun talonpojan Eric Ångerman "Sursillin" poika. Eric Sursill oli kuuluisan Sursillin suvun kantaisä. Carl Sursill oli Kaarelan kirkkoherrana noin 1582-1617. Han esti nuijamiehet hukuttamasta Abraham Melkiorssonin miehiä Tarharannan kahakan jälkeen.

Puoliso: Anna Sursill s. 1543 Ruotsi, Tukholma, k. 1618 Kokkola.

1500-luvun Uppsalaa.

Lapset:

Anna Gammal o.s. Sursill , s. 1572 Kokkola. Tauluun 1164

Elisabet Witting o.s. Sursill , s. 1580 Kokkola. Tauluun 1166

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1164

III Anna Carlintytär Gammal o.s. Sursill, (Taulusta 1163, isä Carl Sursill) s. 1572 Kokkola, k. 1664.

Puoliso: Jacob Schepperus Matteuksenpoika Gammal Kyrkoherde i Gamla Karleby 1622. Ylioppilas Upsalassa 1614., k. 1636.
Vanhemmat: Matteus Jacobi Gammal, s. noin 1565 Pernaja, k. 03.06.1633 Vöyri ja Brita Gammal o.s. Viloides, s. 1570 Vöyri, k. noin 1610 Vaasa.

Lapset:

Maria Tawast o.s. Gammal , s. 1601. Tauluun 1165

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1165

IV Maria Jaakopintytär Tawast o.s. Gammal, (Taulusta 1164, äiti Anna Gammal) s. 1601, k. 1688 Turku. Turusta tunnetaan Maria Collina sekä hänen 1600-luvun alkupuolella elänyt isänsä Jacobus Jacobi Kolloinen (RAMSAY, Frälsesläkter: Tawast, t. VI CARPELANin teoksen »Åbo i geneal. hänseende» mukaan). Lisäksi huomattakoon Turun kämnerinoik. 28/4 1644 esiintyvä »herra» Johan Kollainen Lohjalta ja hänen ohellaan Lohjan kappalainen v. 1637 Johannes Jacobi (Leinberg Strandbergin mukaan) sekä Laguksen tuntema uusmaalainen Johannes Johannis Collinus (yliopp. 1650), joka myöhemmin toimi Lohjan kappalaisena.

Puoliso: 1661 Turku Henrik Matinpoika Tawast. (Taulu 584). (Taulu 970). (Taulu 1046) Kauppias, kreivi Jakob De la Gardien Suomen läänityksen hopmanni. Herrainpäivämies ja lääninvouti., s. 1600 Turku, k. 10.03.1667 Turku.

Henrik Tavast oli raatimies Turussa 1624. Hän oli myös läänitysvouti eli hopmanni (saksan sanasta “hauptman”) De la Gardien läänityskreivikunnassa 1627. Henrik kuoli “eräänä torstai-iltana kello viiden ja kuuden välillä” ja haudattiin 10.3.1667 omaan hautaan tuomiokirkkoon. Henrik oli aviossa kolmasti: kaksi ensimmäistä jäävät tuntemattomiksi (ensimmäinen kuoli 1630 mennessä, toinen ennen 1656), kolmas oli 1861 Maria Jakobintytär Kolloinen eli Collina. Henrikillä oli lapset:
.
Vanhemmat: Matti Tawast, s. Lempäälä, Hietanemi, k. 10.01.1610 Turku ja Brita Tawast, k. jälkeen 1616 Turku.

Henrik Tawastin hautakivi Turun tuomiokirkossa

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1166

III Elisabet Carlintytär Witting o.s. Sursill, (Taulusta 1163, isä Carl Sursill) s. 1580 Kokkola, k. 1635 Kokkola.

Puoliso: Knut Henrikinpoika Witting e. Vitticius 1624 Knut oli pormestari Kokkolassa., s. 1575 Kokkola, k. jälkeen 1633 Kokkola.
Vanhemmat: Henrik Henricus Vitticius e. Vitikka, s. 1530 Helsinki, k. Kokkola ja N.n Vitticius, k. Kokkola.

Lapset:

Elsa Limingius o.s. Witting , s. 1598 Kokkola. Tauluun 1167

Susanna Munselius o.s. Witting , s. 1600 Kokkola. Tauluun 1168

Karin Munselius o.s. Witting s. Kokkola, k. 1669 Uusikaarlepyy.

Carin Gråå o.s. Witting , s. 1605. Tauluun 1170

Gustaf Witting , s. 1610 Kokkola. Tauluun 1174

Margareta Carlman o.s. Witting , s. Kokkola. Tauluun 1183

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1167

IV Elsa Knutintytär Limingius o.s. Witting, (Taulusta 1166, äiti Elisabet Witting) s. 1598 Kokkola, k. 1640 Kokkola.

Puoliso: Gabriel Ljungonpoika Limingius Kokkolan pormestari, lainlukija, s. 1600 Liminka, k. 22.08.1652 Kokkola.
Vanhemmat: Ljungo Thomae Limingius e. Ingonis, s. 1550 Liminka, k. 1610 Ruotsi, Nyköping (matkalla) ja Margareta Limingius.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1168

IV Susanna Knutintytär Munselius o.s. Witting, (Taulusta 1166, äiti Elisabet Witting) s. 1600 Kokkola, k. 1645 Uusikaarlepyy.

Puoliso: Josef Jaakopinpoika Munselius. (Taulu 571). (Taulu 1046) Uuskaarlepyyn pormestari, s. Uusikaarlepyy, k. 1649 Uusikaarlepyy.

Lapset:

Jaakoppi Munselius , s. Uusikaarlepyy. Tauluun 1169

Elisabeth Granberg o.s. Munselius , s. 1630 Uusikaarlepyy. Tauluun 571

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1169

V Jaakoppi Josefinpoika Munselius, (Taulusta 1168, äiti Susanna Munselius) Ylioppilas Turussa 1644, Pohjanmaan lainlukija ja Pietarsaaren pormestari, valtiopäivämies 1659-1990, s. Uusikaarlepyy, k. 25-29.10.1669 Pietarsaari. Ylioppilas Turussa kl. 1644 Munselius Jac. Josephi _ 21. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Iacobus Josephi Munselius. | Borgmästare i Jacobstad. Oraatio 20.3.1645. Turun hovioikeuden auskultantti. — Turun hovioikeuden asiakirjakirjuri 1649. Pietarsaaren pormestari 1653–69, samalla Pietarsaaren postimestari, Pohjanmaan kruununtuomiokunnan lainlukija 1653–69 sekä Kaarleporin ja Vöyriporin vapaaherrakuntien alilaamanni 1664–69. Valtiopäivämies 1659–60. (GS 8905).

Puoliso: Margareta Juhontytär Tawast o.s. Pictorius. (Taulu 969). (Taulu 1046) s. 1631 Kemi, k. 25.09.1695 Pyhäjoki.
Vanhemmat: Johan Pictorius, s. 1595 Turku, k. 1643 Kemi ja Margareta Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius, s. 1600 Kalajoki, k. 1660 Uusikaarlepyy.

Lapset:

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1170

IV Carin Knutintytär Gråå o.s. Witting, (Taulusta 1166, äiti Elisabet Witting) s. 1605, k. 15.10.1669 Oulu.

Oikein vai väärin?1?

Poimittua:

Tässä kapteeni Fromhållt Johan Läpz vaatii kuolleen appiukkonsa, ratsuväen luutnantti Erich Draken vanhoja velkoja. Joseph Hansson on 1639 tehnyt Drakelle velkasitoumuksen (ratsu)varustuksesta (Rustning). Nyt vävypoika siis vaatii sitoumusta maksuun.

Voimme päätellä ainakin, että Erich Larssson Drake on kuollut ennen käräjäpäivää helmikuussa 1663.

Näin Erkki A Tikkanen sen tulkitsi; näyttäisi siis, että Erich Larsson Drake oli ratsuväen luutnantti, tämä seikkahan on ollut piilossa noissa tuomiokirjoissa. Jouni Kaleva: Täsmentäisin vielä Erik Draken kuolinaikaa. Erik jätti lesken Karin Knutintyttären, joka avioitui uudestaan Josef Munseliuksen kanssa. Munselius kuoli 1649.

Siispä Erik Drake kuollut välillä 1639 (Limingan sitoumus) - 1649 (Munseliuksen kuolema). Erkki A Tikkanen: Erik kuoli 1641 ennen 30.8. jolloin tämä rulla on päivätty. Hän kuului aluksi Pohjanmaan rykmenttiin kuuluneesen ratsukomppaniaan ja kun se lakkautettiin 1640, siirtyi hän Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin ja pian tämän jälkeen hän kuoli ratsumestari Johan Wittenbergin komppanian luutnanttina.

Munseliuksen 1. vaimo Susanna Witting kuoli 1645, jonka jälkeen siis lesket Josef ja Karin avioituivat

MUTTA: http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-7275.html

Muutamissa teoksissa on esitelty Jakob Munseliuksen toiseksi puolisoksi Karin Knutintytärtä, mikä on aivan oikein, mutta oliko hän Witting, se onkin toinen asia.

Knut Wittingillä oli jo Katarina-niminen tytär, joka oli kaksi kertaa naimisissa, ensin

majuri Bengt Gråån kanssa, joka kuoli 1646 erään tuomiokirjan mukaan, sekä heti sen jälkeen
n. 1648 Gabriel Forssmanin kanssa.

Heidät molemmat haudattiin Oulussa 1669.

Asiaa tutkinut ontutkinut kaikki Uudenkaarlepyyn tuomiokirjat ja vaikka Karin Knutintytär mainitaan siellä lukuisia kertoja Jutbackan omistajana, hänen sukunimeään ei mainita koskaan.

Lähde: http://www.geni.com/people/Karin-WITTING/5598335212330031693?through=5598335179540031687.

Puoliso: Bengt Henrikinpoika Gråå Tenholan kirkkoherran poika, majuri, s. 1600 Oulu, k. 1646 Oulu.
Vanhemmat: Henrik Gråå, s. 1580 Turku, k. 1643 Tenhola ja Karin Gråå, k. Tenhola.

Lapset:

Henrik Gråå , s. 1630 Oulu. Tauluun 1171

Sofia Palm o.s. Gråå , s. 8/1640. Tauluun 1172

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1171

V Henrik Bengtinpoika Gråå, (Taulusta 1170, äiti Carin Gråå) Näytteli Chronanderin ylioppilaskomediassa Surge 6.5.1647 Henricus B. Gråå. — Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Gust. Hornin, myöh. Detl. Hauenschildtin rykm.) rykmentinkirjuri (1663), samalla Pohjanmaan maakapteeni 1679. Oulun ja Kajaanin linnojen komendantti 1693., s. 1630 Oulu, k. 15.03.1698 Oulu.

Puoliso: Elsa Claesintytär Gråå o.s. Jenderjan. (Taulu 398). (Taulu 971) s. 1645 Oulu, k. 25.05.1697 Oulu.
Vanhemmat: Claes Jenderjan, s. 1610 Oulu, k. 1663 Oulu ja Margretha Jenderjan o.s. Ficke, s. 1611 Oulu, k. 1684 Oulu.

Lapset:

Margaretha Tawaststjerna o.s. Gråå , s. 1669 Oulu. Tauluun 971

Elisabeth Tammelander o.s. Gråå , s. 1672 Oulu. Tauluun 398

Henrik Gråå Sotatuomari, poikamies, s. 1675, k. 03.04.1704 Mikkeli.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1687 Henrik Gråå Henricus Henrici, Ostrobotniensis 3397. * noin 1675. Vht: Oulun ja Kajaanin linnojen komendantti Henrik Gråå 584 (yo (1647), † 1698) ja hänen 2. puolisonsa Elsa Jenderjan. Ylioppilas Uppsalassa 22.7.1686 *Henricus Gråå Ostro-Bothniensis, sub privata Dn. fratris informatione. Ylioppilas Turussa kl. 1687. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1687] Henricus Gråå. Ups. depos. Ylioppilas Uppsalassa 1.8.1691 Henricus Gråå reversus ex Acad. Aboensi post 5 annos. Sponsor ejus est Henricus Brenner. — Sotatuomari. ‡ Mikkelissä 3.4.1704. Naimaton.

Gabriel Gråå Turun tuomiokapitulin notaari 1688. Oulun pormestari 1689. Valtiopäivämies 1693 ja 1697., k. 5/1715 Piitime (pakomatkalla).

sl. 1679 Gabriel Gråå Gabriel Henrici, Ostrobotniensis 2818. * noin 1660. Vht: Oulun ja Kajaanin linnojen komendantti Henrik Gråå 584 (yo (1647), † 1698) ja hänen 1. puolisonsa N.N. Ylioppilas Uppsalassa 16.9.1676 Gabriel Henrici Gråå O.Both. Ylioppilas Turussa sl. 1679 [Gr%C3%A5%C3%A5] Gabr. Henrici Ostrob _ 145. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1679] Gabriel Henr. Gråå. Ups. dep. postea Consul Uhloensis. Mortuus 1715. | Antea Notarius Consistorii Ecclesiastici Aboënsis. Respondentti 1682 (Marklin), pr. Daniel Achrelius 1565. Ylioppilas Uppsalassa 25.10.1683 Gabriel H. Gråå O-Bothn. — Turun tuomiokapitulin notaari 1688. Oulun pormestari 1689. Valtiopäivämies 1693 ja 1697. † pakomatkalla Piitimessä 5.1715. Pso: 1689 Anna Lund tämän 2. avioliitossa († 1740).

Pson edell. aviomies: Oulun pormestari, lainlukija Jöran Zadler 1675 (yo (1664), † 1689).

Poika: Kristinehamnin koulumestari Gabriel Gråå U584 († 1743).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1172

V Sofia Bengtintytär Palm o.s. Gråå, (Taulusta 1170, äiti Carin Gråå) s. 8/1640, k. 27.02.1710 Raahe.

Puoliso: Zachris Danielinpoika Palm Raahen urkuri 13.07.1675-1684 ja raatimies, s. 1641 Turku, k. 11.09.1690 Raahe.

Zachris Danielsson Palm: Raahen urkuri ja raatimies. K. 1691.

Raahen kirkkoon laitettiin uudenaikaiset urut 1680-90, mitä varten Kreivi Pietari Brahe lähettti Turusta urkuriksi Zachris Palmin.
Raahen kaupungin neuvosmies 1676-1684 (Söderhjelm Alma, 1911, Raahen kaupunki 1649-1899, J. Simelius'en perillisten kirjapaino-osakeyhtiö, Helsinki).

Palmilla oli 1. vaimonsa kanssa useampia lapsia mm.

1 Orgam. Daniel Palm: vaimo 14.12.1700 Elisabeth Zachrisdr Hammar. isä Kruunupyyn hospitaalin vouti ja yo 1640. Zachris Eriksson Hammar. 1. vaimo Karin Simonsdr.- poika Erik, Lemlandin kirkkoherra. 2.Anna Granberg-Lohtovius -isä Josef Munselius -äiti Susanna Knutsdr Witting Jossain oli maininta, että Zachris Hammar olisi Ahvenanmaalta.

2 Tullikirjuri Isak Zachrisson Palm: k. 1718 Norjan sotaretkellä. Vaimo: Anna Matsdr Carlenius. -isä Matias Carlenius, Pielisjärven vouti. -äiti Elisabeth Philipsdr Eichman s. 28.1. 1648 Turku Huom. Elisabetin isä: Porin raatimies, Lyybekiläinen kauppias Philip Casparsson Eichman. Äiti Margareta Gabrielsdr Rothenius, jonka äiti Elsa Knutsdr Witting.

Elisabeth Eichmanin sisar Susanna Philipsdr Eichman naimisissa Israel Alftanuksen kanssa.

3. Christin Zachrisdr Palm: vihitty tullikirjuri Matts Nilsson Wallingin kanssa 1.3. 1691.

4. Mahdollisesti kolmas poika Lars. Vihitty Gl. Carleby Jgfru Cathar. Larsdr. Palm 10.1.1707 Mårten Jacobss. Stenbergh. -Catharina syntynyt 1687:Kalajoella kuollut Carin Larsdr.Palm 25.4.1751, 64v.

Zachris Danielsson Palmin 2. vaimo: Sofia Bengtsdr Gråå. - ei yhteisiä lapsia. -isä oulun linnanpäällikkö Bengt Henriksson Gråå-isä Tenholan khr Henrik. -äiti Catarina Knutsdr Witting Huom! Äidin 2. puoliso Oulun linnanpäällikkö Gabriel Mattson Forssman.

Voidaan ainakin päätellä, että Knut Wittingin jälkeläiset pitivät Palmeista. -3 tytärtä Susanna, Elsa ja Catarina mainitaan yllä.

Lapset:

Isak Palm , s. 1678 Raahe. Tauluun 1173

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1173

VI Isak Zachriksenpoika Palm, (Taulusta 1172, äiti Sofia Palm) Tullinkirjuri ja urkunisti Raahessa, katsastelukirjoittaja, s. 1678 Raahe, k. 1718 Norjan tuntureilla.

Puoliso: Anna Mathiaksentytär Palm o.s. Carlenius s. 1680 Kokkola, k. 30.10.1750 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:

Catharina Palm s. 01.05.1712 Raahe, k. 19.05.1712 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1174

IV Gustaf Knutinpoika Witting, (Taulusta 1166, äiti Elisabet Witting) Lohtajan kirkkoherra 1640, s. 1610 Kokkola, k. 1647 Lohtaja.

Puoliso: Brita Johanintytär Witting o.s. Nycarlus s. 1605 Uusikaarlepyy, k. 1647 Lohtaja.

Lapset:

Elisabeth Cajanus o.s. Witting , s. 1640. Tauluun 1175

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1175

V Elisabeth Gustafintytär Cajanus o.s. Witting, (Taulusta 1174, isä Gustaf Witting) s. 1640, k. 25.05.1692 Paltamo.

Puoliso: 1669 Paltamo Johan Andersinpoika Cajanus. (Taulu 174). (Taulu 199). (Taulu 264). (Taulu 409). (Taulu 953) Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672., s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo.

Johan Andersson Cajanus

http://www.genealogia.fi/hakukanta/control/ctrlSelaus1.php?a=30&s=254&u=e

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=656

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=344

http://www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/kainuu/060.htm

http://yle.fi/uutiset/kainuun_tuntemattomat_suuruudet/5072485

Johan Andersinpoika Cajanus, * 19.12.1626 Paltamo, † 13.5.1703 Paltamo. (Rv.Mf. 3324, Ruumissaarna). Oulun pedagogion oppilas 1636. Yo Uppsalassa 27.11.1642, Turussa sl. 1648 656. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1659. Koko kreivi Per Brahen (1602-1680) vapaaherrakunnan (Kajaanin lääni, Salo, Siikajoki, Pielinen, Kuopio ja Iisalmi) lääninrovasti 1665, mutta vuodesta 1680 alkaen vastuualue käsitti vain Kajaanin läänin.

Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä "Lylyhammas". Saarnaaja pappeinkokouksessa 1670 Oulussa. Valtiopäivämies 1672 Tukholmassa. Oli vielä pappeinkokouksessa 1702 Oulussa. Teki vielä marraskuussa 1702 tiedustelumatkan Kuusamoon, Lapin ja Venäjän rajalle (J. Cajanuksen kirje J. Ehrenskiöldille 19.11.1702, ks. Jukka Kokkonen, Rajaseutu liikkeessä (2002), s. 131). Kuoli kotonaan Paltamossa saatuaan halvauksen käydessään Kiannalla kevättalvella 1703. Omisti Paltamon Paltaniemen Sutelan ainakin vuodesta 1673. Käytti ensimmäisenä Kainuu-nimeä nykyisestä Kainuun maakunnasta vuonna 1663 kirjoittamassaan pitäjänkertomuksessa.

"Ylioppilas Upsalassa 1642, Turussa (pohj.) 1648. Vihittiin papiksi samana vuonna. Paltamon kirkkoherra 1660. Valtiopäivämies." Mennessään naimisiin Anna Mathesiuksen kanssa, oli Johan jäänyt leskeksi Catharina Paldaniuksesta. Annan kuoltua Johan meni vielä naimisiin Elisabet Wittingin kanssa, G.S. n. 9028. Catharinan ja Johanin mahdollisista lapsista ei ole tietoa, Annalla ja Johanilla oli kuusi lasta. Elisabetinkin kanssa Johanilla oli yksi lapsi. Johan oli myös kansanperinteen kerääjä.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

sl. 1648 Johan Cajanus Johannes Andreæ, Cajanus 656. * Paltamossa 19.12.1626. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Anders Eriksson ja Agneta Mattsdotter. Oulun pedagogion oppilas 1636. Ylioppilas Uppsalassa 27.11.1642 Johannes Andreæ Both. Ylioppilas Turussa sl. 1648 [Cajanus] Joh. Andreæ _ 33. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1648] Johannes Andreæ Cajanus | Upsaliæ depositus. Pastor et Præpos: Paldamoensis 1660. Frater Erici Andreæ Cajani, supra sub N:o 35 observati. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1648. — Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672. † Paltamossa 15.4.1703. Pso: 1:o 1649 Kristina Samuelsdotter Paldanius († 1650); 2:o 1652 Anna Johansdotter Mathesius († 1668); 3:o 1669 Elisabet Gustafsdotter Witting tämän 2. avioliitossa († 1692).

-------------------- Cajanus on suomalainen pappissuku. Suvun vanhimpia tunnettuja jäseniä on Anders Eriksson Hjerta (Cajanus), joka toimi Kajaanin vapaaherrakunnan voutina 1600-luvun alussa.Hänen neljä poikaansa toimivat Paltamon, Pielisjärven, Lohtajan ja Sotkamon kirkkoherroina.
.
Vanhemmat: Anders Cajanus e. Hjerta, s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:

Susanna Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus o.s. Cajanus , s. 1677 Paltamo. Tauluun 1176

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1176

VI Susanna Johanintytär Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus o.s. Cajanus, (Taulusta 1175, äiti Elisabeth Cajanus) s. 1677 Paltamo, k. 16.12.1744 Oulu.

Susanna Cajana

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13532&pnum=36

http://www.saunalahti.fi/anfag/5830a.htm

Susanna Johanintytär Cajana, * 1677 Paltamo, ‡ 16.12.1744 Oulu, ikä 67 v. (GS 9029). (pk 15.1.1745 Oulu). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa neljän lapsensa kanssa (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #4804).

1.Pso: n. 1695 Anders Jakobinpoika Frosterus, * n. 1665, ‡ 31.5.1713 Oulu. (GS 5375). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 24.9.1685, Turussa sl. 1688 3538. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. Oulun kappalainen 1692. Varapastori. Oulun kirkkoherra 1710.

Vht: Oulun kirkkoherra Jakob Simoninpoika Frosterus, * 21.9.1632 Oulu, ‡ 17.4.1710 Oulu. (pk 6.2.1711 Oulu). Yo Uppsalassa 6.11.1651, Turussa 1654/55 1062. & Catharina Andersintytär Lythraea, * n. 1640, ‡ 15.8.1697 Oulu. (GS 5374).

1.Lapsia:

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1696 Oulu, ‡ 5.7.1696 Oulu.

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1697 Oulu, ‡ 28.5.1697 Oulu.

Anders Andersinpoika Frosterus, * n. 1698 Oulu, ‡ 23.3.1736 Oulu, ikä 38 v. (GS 5376).Naimaton.

Catharina Andersintytär Frostera, * 31.8.1701 Oulu, † 14.6.1763 Luulaja. (GS 5380).

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1703 Oulu, ‡ 2.9.1703 Oulu.

Jakob Andersinpoika Frosterus, * n. 1709 Oulu, ‡ 12.2.1758 Oulu. (GS 5377).

Magdalena Andersintytär Frostera, * 20.3.1710 Oulu, † 5.9.1776 Paltamo. (GS 5383).

2.Pso: Rovaniemi 14.1.1720 (Rv.Mf. 3705) Lars Henrikinpoika Forbus, * n. 1667 Oulu, † 5.12.1725 Kemi. (GS 6663). Yo Uppsalassa 6.8.1684, Turussa kl. 1688 3482. FM 26.11.1694. Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isovihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706.

Vht: Kauppaporvari, laivanomistaja, raatimies ja pormestari Oulussa Henrik Casperinpoika Forbus, * n. 1620, ‡ 13.3.1681 Oulu. (GS 6497). Yo Uppsalassa 30.10.1647 U155. & Margareta Larsintytär Lithovia, * n. 1639, ‡ 12.5.1731 Liminka. (GS 4052). (Rv.Mf. 2523). (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3699, 4806).

(2.Miehen 1.Pso: viim. 1696 Sara Zachriksentytär Ulhegia, * n. 1670 Ii, † 1717. (Rv.Mf. 4802). (GS 5711).

3.Pso: Kemi 18.4.1727 Zacharias Gabrielinpoika Lithovius, * 17.2.1672 Oulu, † 17.9.1743 Oulu, ikä 71 v 7 kk. (GS 5905). Yo Turussa sl. 1692 3873. FM 14.12.1700. Nevanlinnan kirkkoherra 1702. Oleskeli Porvoossa 1703, pakeni sieltä edelleen Tukholmaan (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #113, 317, 703, 1456, 2657, 3889, 5387, 6796, 7166). Oulun kirkkoherra 1713 (virkaan 1721, vt. kirkkoherra 1713 Johan Cajanus Taulu 24). Rovasti 1721. Valtiopäivämies 1719 ja 1720. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1725. Suomenkielinen runoilija, jonka tunnetuin runo ”Kaarle XII:n kuolemasta” (1719) alkaa:

Oho orpoj' onnettomii!

Alimmaisii armottomii!

Vaivattua valtakuntaa!

Suomen saarta surkeata!

Kuinka kävi kätehemme

Kovuus kohtais kotohomme,

Osasit onnettomuudet,

Vahingot, viel' vaivaisuudet!

Sillä siirtyi sankar suuri,

Maakunnasta myöskin muuri,

Iso isänt' isänmaasta,

Kaatui kullainen kuningas,

Alimmaisilt' armollinen,

Lankeis luodilt' lentävältä,

Norjan nurmelle nykertyi,

Tylyn Tanskan tanterelle.

.

1. puoliso: 1695 Anders Jakobinpoika Frosterus Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. — Oulun kappalainen 1692. Varapastori. Oulun kirkkoherra 1710., s. 1660 Oulu, k. 31.05.1713 Oulu.

Lapset:

Magdalena Forsbäck o.s. Frosterus , s. 23.03.1710 Oulu. Tauluun 1177

Jakob Frosterus , s. Oulu. Tauluun 1182

2. puoliso: 14.01.1720 Rovaniemi Lars Henrikinpoika Forbus. (Taulu 198). (Taulu 199). (Taulu 652) Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706., s. 1672, k. 19.12.1725 Kemi.

Lars Henriksson Forbus

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1688 Lars Forbus Laurentius Henrici, Ostrobotniensis 3482. * noin 1672. Vht: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 6.8.1684 Laurentius Henrici Forbus [Fratres Ostrobothn.]. Ylioppilas Turussa kl. 1688 [Forbus] Laur. Bothn [_ 175]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1688] Laurentius Forbus. Ups. depos. | huc accessit 1688 in Febr. Laurea Magisterii decoratus 1691. Conrector factus est Uloensis 1690. Postea Pastor in Sijkajoki 1695, hinc Pastor et Præpositus in Kemi 1699, ubi exspiravit 1725. uno specimine exhibuit theoremata IV. selectiora Philosophica; altero egit de hyperbole Sacra. Respondentti 1.7.1690 pro exercitio, pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 3.7.1693 pro gradu, pr. David Lund 2257. FM 26.11.1694. — Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706. ‡ Kemissä 19.12.1725. Pso: 1:o Sara Zachrisdotter Ulhegius; Pso: 2:o 1720 Susanna Johansdotter Cajanus tämän 2. avioliitossa († 1744).
.
Vanhemmat: Henrik Forbus, s. 1630 Oulu, k. 10.03.1681 Oulu ja Margaretha Forbus o.s. Lithovius, s. 1639, k. 1731 Oulu, Liminka.

3. puoliso: 18.04.1727 Kemi Zacharias Gabrielinpoika Lithovius. (Taulu 249). (Taulu 264) s. 17.02.1672 Oulu, k. 17.09.1743 Oulu.

Zachris Gabrielsson

S ilmeisesti Oulu 17.2.1672. V Oulun kaupungin porvari Gabriel Gabrielsson Limingius ja Margareta (Uhlbrandt).

Ylioppilas (Ostrobotniensis, Uloens) Turussa syyslukukausi 1692; respondentti 1700, pro gradu 7.12.1700; filosofian maisteri 14.12.1700. Lithovius oli ylioppilaana kotiopettajana piispa Johannes Gezelius nuoremman perheessä.

Nevanlinnan kirkkoherra Inkerinmaalla kuninkaallisella valtakirjalla 12.3.1702; rovasti 1702. Lithovius pakeni lokakuussa 1702 venäläishyökkäystä Suomeen, saapui Porvooseen 1703, jatkoi sieltä Ruotsiin ja oleskeli sitten Tukholmassa ”vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa suuressa kurjuudessa”. Hänet mainitaan perheineen Tukholmassa oleskelevien avustusta saaneiden pakolaisten luettelossa 3.4.1712 ja Turun hiippakunnasta paenneiden luettelossa 23.9. 1712 avustusta 19.8.1711 saaneena ja sitten pakolaiskomission luetteloisssa 1712–1716 niin ikään avustusta saaneena.

Nimitettiin Oulun kirkkoherraksi 1713, astui virkaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721.

Pappissäädyn edustaja valtiopäivillä Tukholmassa 1719 ja 1720.

Synodaaliväitöksen preeses (synod. praeses) Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksessa 1725.

Zacharias Lithovius julkaisi ennen suurta Pohjan sotaa akateemisten opinnäytetöittensä lisäksi Turussa vuoden 1694 promootioon kahdeksalle pohjalaiselle maisterille omistetun ”latinankielisen runon, jossa hän ylistää kotiseutuaan Pohjanmaata ja asettaa sen jopa muinaisen Kreikan Helikonin edelle” (Pentti Lempiäinen 2005) sekä 1700 muistorunon teologian professorin ja Naantali-Raision kirkkoherran Andreas Jacobi Wanochiuksen hautajaisiin 1.5.1700. Lithoviusta on luonnehdittu Suomen kirjallisuudenhistoriassa "tyypilliseksi, joltistakin säetaitoa osoittavaksi tilapäisrunoilijaksi”, jonka ”runollinen toiminta keskittyy hänen pakolaisvuosiinsa. – – Hänen käsialaansa tunnetaan viisi runoa, jotka kaikki liittyvät merkittäviin tapahtumiin. Ensimmäinen on onnentoivotusruno Ulriika Eleonooran ja Hessenin perintöprinssin Friedrikin häihin 1715, toinen on valitusruno piispa Johannes Gezelius nuoremman kuoleman johdosta 1718, kolmannen aiheena on Kaarle XII:n kuolema 1719, neljäs on taas onnitteluruno Ulriika Eleonooran kruunauksen johdosta 1719, samoin viides Fredrikin kruunauksen johdosta 1720. – Lithoviuksen harrastelun laatua osoittaa se, että hän laati runoihinsa myös ruotsin- ja latinankieliset rinnakkaisasut; ruotsinkielisissä runoissa hän käytti mittana aleksandriinia, latinankielisissä heksametriä, mutta suomeksi hän kokeili kansanrunon muotoa. Parhaaseen tulokseensa hän ylti Kaarle XII:n kuolemaa valitellessaan; runon nimi on Threnodia Lugentis Fennoniae eli Surullisten Suomalaisten Parcu puheet. – – Hän pyrkii aloittamaan säkeen kaikki sanat samalla alkukirjaimella ja käyttää lisäksi parittaisia loppusointuja. Aito tunne runoista kuitenkin huokuu. 'Ne ovat ikään kuin nääntyvän Suomen povesta puhkeavia syviä huokauksia. Välistä, kun kuvailevat jotain onnellista tapausta, yrittävät ne iloansa osoittamaan, vaan tämä ilon ilmaus on aivan kuin sairaan hymyily, joka omaisiltaan tahtoo salata, kuinka vaikeasti häntä kipu kalvaa', kuten Julius Krohn on sattuvasti lausunut.” (Vilho Suomi 1963).

Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 23.8.1701; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 6.4.1723, 29.3.1729, 19.11.1737 ja 3.3.1739.

K Oulu 17.9.1743.

P1 noin 1702 Maria Gabrielsdotter Hinnel hänen 2. avioliitossaan, K ennen 1727. P1 V Nevanlinnan kaupungin pormestari Gabriel Hinnel ja Anna Jespersdotter Tvilling; P2 Kemi 18.4.1727 Susanna Johansdotter Cajana hänen 3. avioliitossaan, S ilmeisesti Paltamo 1677, K Oulu (haudattiin 16.12.) 1744, P2 V Paltamon kirkoherra, lääninrovasti Johannes Andreae Cajanus ja hänen 3. puolisonsa Elisabet Gustafsdotter Witting hänen 2. avioliitossaan.

Maria Hinnelin P1 Nevanlinna 31.1.1693 tai hieman aiemmin Lithoviuksen edeltäjä Nevanlinnan kirkkoherrana, rovasti, filosofian maisteri Ericus Justi Albogius, K Nevanlinna 4.7.1701.

Susanna Cajanan P1 Oulun aiempi kirkkoherra Andreas Jacobi Frosterus, K Oulu haudattiin 31.5.1713; P2 Kemin kirkkoherra, lääninrovasti, filosofian maisteri Laurentius Henrici Forbus hänen 2. avioliitossaan, S 1672, K 5.12.1725.
Vanhemmat: Gabriel Lithovius e. Limingius, s. Oulu, k. 31.10.1721 Ruotsi, Tukholma ja Margareta Lithovius o.s. Uhlbrandt, k. 1678 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1177

VII Magdalena Andersintytär Forsbäck o.s. Frosterus, (Taulusta 1176, äiti Susanna Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus) s. 23.03.1710 Oulu, k. 06.09.1776 Paltamo.

Puoliso: Simon Paulinpoika Forsström e. Forsbäck. (Taulu 201). (Taulu 425) Paltamon kirkkoherra, s. Oulu, k. 1740 Paltamo.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Simon Forsbäck, myöhemmin (1703) Forsström Simon Pauli, Ostrobotniensis 4568. Vht: oululainen kauppias, raatimies Paul Simonsson ja Maria Josefsdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Forsbeck Sim. Pauli Ostrob _ 235. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Simon Pauli Forsbäck. | D. ‹–› Nov. | Uloensis. Postea Forsström dictus. | 1710 Rector Uloënsis. 1712 Aboæ Magister Philosophiæ; 1727 Pastor et Præpos. in Paldamo. | Defunctus 1749. Ylioppilas Uppsalassa 10.7.1703 Simon Forsström Ostroboth. Stud. Aboens. Respondentti Uppsalassa 17.12.1706, pr. teol. prof. Joh. Esbergius. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1709 Forström Simon _ 276. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1709/10] Simon Forström. Upsalia venit. Magister Aboensis. Rector Scholæ Trivialis Uhloënsis. Pastor in Paldamo 1727. Deinde Præpositus districtus Cajaniensis 1730. Præses Synodo G:Carlebyensis 1732. | Se N:o 493. ‹#494›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Riddarholmissa) 25.5.1710. FM Turussa 15.2.1712. — Oulun triviaalikoulun rehtori 1709. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, palasi Ouluun 1721. Paltamon kirkkoherra 1727. Lääninrovasti. Valtiopäivämies 1731. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732. † Paltamossa 1740.

Pso: 1:o Magdalena Lithovius († 1727); 2:o Magdalena Frosterus tämän 1. avioliitossa († 1776).
Vanhemmat: Paul, k. Oulu ja Maria, k. Oulu.

Lapset:

Brita Christina Castrén o.s. Forsström , s. 23.07.1734 Paltamo. Tauluun 1178

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1178

VIII Brita Christina Simonintytär Castrén o.s. Forsström, (Taulusta 1177, äiti Magdalena Forsbäck) s. 23.07.1734 Paltamo, k. 26.04.1793 Paltamo.

Puoliso: Krister Matiaksenpoika Castrén. (Taulu 339). (Taulu 343) Kihlakunnan tuomari. Borgmästare 1771. Häradsdomare för Kemi och Kajana 1777.
., s. 23.01.1728 Kajaani, k. 23.01.1795 Paltamo.
Vanhemmat: Matias Castrén, s. 03.02.1693 Virrat, k. 22.06.1771 Paltamo ja Helena Castrén o.s. Albogios, s. 1690 Eesti, Narva, k. 1740 Kajaani.

Lapset:

Mathias Alarik Castrén , s. 16.09.1756 Paltamo. Tauluun 339

Simon Johan Castrén , s. 23.06.1765 Paltamo. Tauluun 1179

Gustav Adolf Castrén , s. 11.10.1772 Paltamo. Tauluun 1180

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1179

IX Simon Johan Kristerinpoika Castrén, (Taulusta 1178, äiti Brita Castrén) s. 23.06.1765 Paltamo, k. 28.02.1812 Kuhmoniemi.

Puoliso: Elisabet Kristina Fabianintytär Castrén o.s. Gutsén s. 15.01.1771 Pukkila, k. 27.11.1838 Haaparanta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1180

IX Gustav Adolf Kristerinpoika Castrén, (Taulusta 1178, äiti Brita Castrén) Hyrynsalmen nimismies., s. 11.10.1772 Paltamo, k. 18.03.1815 Ristijärvi.

Puoliso: Johanna Lovisa Petterintytär Castrén o.s. Planman s. 05.01.1778 Kajaani, k. 28.11.1824 Ristijärvi.
Vanhemmat: Petter Planman, s. 27.02.1727 Hattula, Tasala, Rahkola, k. 05.05.1790 Paltamo ja Magdalena Planman o.s. Schroderus, s. 15.04.1749 Sotkamo, k. 26.01.1817 Paltamo.

Lapset:

Reinhold Castrén , s. 31.08.1811 Ristijärvi. Tauluun 1181

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1181

X Reinhold Gustavinpoika Castrén, (Taulusta 1180, isä Gustav Castrén) Sotkamon pitäjänkirjuri., s. 31.08.1811 Ristijärvi, k. 12.05.1849 Sotkamo.

Puoliso: Johanna Elisabet Johaninpoika Castrén o.s. Cajan. (Taulu 558) s. 08.12.1812 Sotkamo, Hyttilä, k. 03.01.1874 Sotkamo.

Lapset:

Amanda Gustava Ståhlberg o.s. Castrén , s. 25.02.1841 Sotkamo. Tauluun 558

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1182

VII Jakob Andersinpoika Frosterus, (Taulusta 1176, äiti Susanna Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus) s. Oulu.

Puoliso: Margaretha Frosterus o.s. Gamman. (Taulu 614) s. 1711, k. 11.02.1776 Oulu.

Lapset:

Susanna Peldan o.s. Frosterus , s. 09.04.1740 Oulu. Tauluun 614

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1183

IV Margareta Knutintytär Carlman o.s. Witting, (Taulusta 1166, äiti Elisabet Witting) s. Kokkola, k. 1650 Uusikarlepyy.

Puoliso: 2/1626 Jakob Jakobinpoika Carlman. (Taulu 969). (Taulu 1047) Uudenkaarlepyyn kappalainen kaiketi 1621 (mainitaan 1628); Uudenkaarlepyyn kirkkoherra kuningatar Kristiinan kollaatiokirjeellä 31.5.1636., s. 23.07.1602 Pietarsaari, k. 5/1653 Uusikarlepyy.

Lapset:

Jakob Canutus Carlmannus e. Carlman , s. Uusikaarlepyy. Tauluun 1184

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1184

V Jakob Canutus Jakobinpoika Carlmannus e. Carlman, (Taulusta 1183, äiti Margareta Carlman) Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååthin rykmentin) rykmentinpastori 1654., s. Uusikaarlepyy, k. 10/1656 Kuurinmaa sotaretkellä.

Carlmannus, Canutus Jacobi (K 1656)

Carlman, Chanutus Jacobi, Cnut / Knut Jakobsson

S ilmeisesti Uusikaarlepyy. V Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Jacobus Jacobi Carlman ja hänen 1. puolisonsa Margareta Knutsdotter Witting.

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1644; piti Turun akatemiassa opinnäytepuheen dogmatiikan alalta (Oratio de nato Jesu Christo) 16.12.1644 (julkaistiin painettuna Turussa 1645); mainitaan konsistorin pöytäkirjassa vielä 1645.

Uudenkaarlepyyn kappalainen ilmeisesti noin 1645. Uudenkaarlepyyn asukkaat anoivat kesällä 1650 Carlmannusta kirkkoherrakseen isänsä jälkeen ja mainitsevat kuningatar Kristiinalle osoitetussa, 2.7.1650 päivätyssä anomuskirjelmässä tämän palvelleen kappalaisena seurakuntaa viiden vuoden ajan. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååthin rykmentin) rykmentinpastori 1654.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (14).12.1650 ja 7.4.1655.

K Kuurinmaa sotaretkellä rykmenttinsä mukana lokakuussa 1656.

P äitipuolensa tytär Susanna Johansdotter Pictoria hänen 1. avioliitossaan, K toistamiseen leskeksi jäätyään 1697, PV Kemin kirkkoherra Johannes Olai Pictorius ja Margareta Pettersdotter Arctophilacia hänen 1. avioliitossaan.

Susanna Pictorian P2 Kajaanin linnan päällikkö ja komendantti, majuri Johannes Pettersson Forsman (alkuaan Forselius), S Nordmaling, Ruotsi 1626, K 1683.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=391

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1644 Knut Carlmannus Canutus Jacobi, Ostrobotniensis 378. Vht: Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Jakob Carlman (Jacobus Jacobi, † 1653) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Knutsdotter. Ylioppilas Turussa kl. 1644 Carlmannus Chanut. Jacobi _ 21. Oraatio 16.12.1644. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Canatus Iac. Carlmannus. | Sacellan i NyCarleby, sedan Regements Pastor vid Österbottens Regemente. Dog i Polen 1655. — Uudenkaarlepyyn kappalainen (noin 1645?). Pohjanmaan jalkaväkirykmentin (Nils Bååtin rykm.) rykmentinpastori 1654. † 10.1656. Pso: Susanna Johansdotter Pictorius tämän 1. avioliitossa.

Knut Carlman. Vanhemmat: Jakob Carlman ja Margaretha Witting. Knut Carlman oli s. noin 1630, Finland, k. __.10.1656, Kurland, Kuurinmaa. Arvo/ammatti: Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pastori.

Lähde: http://www.geni.com/people/Jacobi-Carlmannus/6000000008338881747?through=6000000010441967644.

Puoliso: Susanna Johanintytär Carlman o.s. Pictorius. (Taulu 969). (Taulu 1047). (Taulu 641) s. noin 1632, k. 1697.

Susanna Pictorius s.noin 1630, k. 1697.

Hän otti elämänkumppanikseen (1) Knut Carlman. Vanhemmat: Jakob Carlman ja Margaretha Witting. Knut Carlman oli s. noin 1630, Finland, k. __.10.1656, Kurland, Kuurinmaa. Arvo/ammatti: Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pastori.

Hän otti elämänkumppanikseen (2) Johan Forsman.35 Vanhemmat: Petter Petri Petrejus ja Anna Forsman. Johan Forsman oli s. 1626, Nordmaling, Sverige, k. 1683, Kajaani, Finland. Arvo/ammatti: Kajaanin linnan päällikkö ja komendantti 1681, majuri.

Ylioppilas Turussa (pohj.) 1644. Han blef 1644 Student i Upsala; 1648 Regementsskrifvare vid Drottning Christinas Lifgarde, hvilket han 1650 åtföljde till Tyskland; Commendant i Uleåborg 1675 och sedan i Cajanaborg 1680.

Lapset Susanna Pictorius ja Knut Carlman:

i. Jakob Carlman, s. noin 1650, k. 1680, Uusikaarlepyy.

Lapset Susanna Pictorius ja Johan Forsman:

i. Johan Forsman, s. 1655, Uusikaarlepyy, k. 1707, Uusikaarlepyy.

ii. Anna Forsman,36 s. noin 1655, k. ennen 1664. Eli 1660, kuoli kaikesta päättäen v:een 1664 mennessä.

iii. Anna Forsman, s. 1664, k. 1726, Oulu.

iv. Carl Forsman, s. noin 1665, k. 9 Tou. 1715, Stockholm, Sverige.
.
Vanhemmat: Johan Pictorius, s. 1595 Turku, k. 1643 Kemi ja Margareta Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius, s. 1600 Kalajoki, k. 1660 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1185

II Margareetta Erikintytär Wernberg o.s. Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Tuomari Wernbergin vaimo Pohjanmaalla, s. 1515 Ruotsi, Uumaja.

Puoliso: Paul Pettrinpoika Wernberg Lagman i Österbotten. Domare över hela Finland. Tuomarin sijainen Pohjanmaalla 1563., s. noin 1510, k. noin 1563.

Lapset:

Gabriel Wernberg , s. noin 1536 Rauma. Tauluun 1186

Carl Wernberg Hämeenkyrön nimismies., k. Hämeenkyrö.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1186

III Gabriel Paulinpoika Wernberg, (Taulusta 1185, äiti Margareetta Wernberg) Vöyrin nimismies, lainlukija Pohjanmaalla 1618., s. noin 1536 Rauma, k. noin 1626 Vöyri.

Puoliso: Barbro Jakobintytär Werenbergius o.s. Viloides Vöyrin kirkkoherran tytär Barbara (Barbro) Jakobsdotter Viloides., s. välillä 1550-1555 Vöyri, k. Himanka.

Lapset:

Gustaf Wernberg , s. Vöyri. Tauluun 1187

Valborg Wargius o.s. Wernberg , s. 1575 Vöyri. Tauluun 1189

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1187

IV Gustaf Gabrielintytär Wernberg, (Taulusta 1186, isä Gabriel Wernberg) s. Vöyri, k. 1646 Vöyri.

Puoliso: Catharina Andersintytär Wernberg o.s. Frosterus s. noin 1612 Kalajoki, k. jälkeen 1646 Vöyri.
Vanhemmat: Anders Frosterus, s. Kalajoki, k. 1627 Ruotsi, Tukholma (K Tukholma valtiopäivillä ollessaan loppuvuodesta 1627) ja Margareta Frosterus o.s. Brennerus, s. 1590 Mustasaari, Kornsholm.

Lapset:

Gabriel Werander e. Wernberg , s. noin 1636 Vöyri. Tauluun 1188

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1188

V Gabriel Gustafinpoika Werander e. Wernberg, (Taulusta 1187, isä Gustaf Wernberg) Kruunupyyn kappalainen
, s. noin 1636 Vöyri, k. 1706 Kruunupyy.

Gabriel Gustafsson Werander

https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=1128

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot; kl. 1656 Gabriel Wuoronius, myöhemmin Werander Gabriel Gustavi, Ostrobotniensis 1128. * noin 1636. Vht: Vöyrin nimismies Gustaf Gabrielsson (Wernberg) ja Katarina Andersdotter Frosterus. Ylioppilas Uppsalassa 11.1654 Gabriel Gustavi Osthrobothniensis. Ylioppilas Turussa kl. 1656 Wuorenius Gab. Gust:i Ostrob _ 54. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1656] Gabriel Gustavi Wuoronius. — Pohjanmaan jalkaväkirykmentin saarnaaja 1660. Kruunupyyn kappalainen s.v. † Kruunupyyssä 1706.

Pso: Anna Gabrielsdotter (mainitaan 1683).
.

Puoliso: Anna Gabrielintytär Werander s. 1640, k. 05.12.1732 Vaasa.

Lapset:

Gustaf Werander Sulvan kappalainen
, s. noin 1668 Kruunupyy, k. 04.05.1705 Maalahti, Sulva.

Gustaf Gabrielsson Werander

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3438

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1687 Gustaf Werander Gustavus Gabrielis, Ostrobotniensis 3438. * noin 1668. Vht: Kruunupyyn kappalainen Gabriel Wuoronius, myöh. Werander 1128 (yo 1656, † 1706) ja N.N. Ylioppilas Turussa sl. 1687 Verander Gust. Gab:is Ostrob _ 173. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1687] Gustavus Gabr. Werander. | Adjunctus Ministerii in Malax 1687; Sacellanus ibidem 1699. Obiit 1705. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. — Apulaispappi Maalahdessa 1692. Maalahden Sulvan kappalainen 1697. † Sulvassa 4.5.1704.

Pso: Anna Magdalena Albertz tämän 1. avioliitossa.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1189

IV Valborg Gabrielintytär Wargius o.s. Wernberg, (Taulusta 1186, isä Gabriel Wernberg) Valborg Gabrielsdotter Wernberg (Werenberg), eli leskenä miehensä jälkeen ja sairasti jo miehensä eläessä melankoliaa., s. 1575 Vöyri, k. 1655 Alatornio.

Puoliso: Mårten Mattsinpoika Wargius Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra 1609; Närpiön kirkkoherra, mainitaan 1610; nimitettiin kuninkaan valtakirjalla tuolloin vielä Uppsalan arkkihiippakuntaan kuuluneen Alatornion seurakunnan kirkkoherraksi 1624; mainitaan olleen kuollessaan rovasti ., s. 1560 Vöyri, k. 05.02.1639 Alatornio (Tornion kirkon kuoriin alttarin alle).

Ylioppilas Uppsalassa 1601, suorittamansa tutkinnon jälkeen kerrotaan siirtyneen priimuksena ”astronomian luokalle”.

Mainitaan palvelleen ratsuväessä kenttäsaarnaajana Axel Kurckin lipustossa Liivinmaalla 1597-1601; Vöyrin kappalainen 1603 ja mainitaan tässä virassa 9.11.1608; Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra 1609; Närpiön kirkkoherra, mainitaan 1610; nimitettiin kuninkaan valtakirjalla tuolloin vielä Uppsalan arkkihiippakuntaan kuuluneen Alatornion seurakunnan kirkkoherraksi 1624; mainitaan olleen kuollessaan rovasti .

Strandberg kertoo paimenmuistonsa viitteessä kirkkoherra Wargiuksen saaneen Kustaa II Aadolfin valtakirjan Alatornion kirkkoherran virkaan, vaikkei hän ollut siihen halunnut saati sitä hakenut. Epätavallisen virkanimityksen syynä oli Strandbergin mukaan kuninkaan korviin tullut Wargiuksen lausunto ”eräällä valtiopäivämatkallaan Tukholmassa (på en Riksdags resa i Stockholm)”. Närpiön kirkkoherran oli kerrottu sanoneen torniolaisten uppiniskaisuutta ja vastahakoisuutta totella pappien määäryksiä valittaville, että mikäli hän olisi Torniossa, hän kyllä keksisi keinot ja panisi seurakuntalaiset kuriin. Tämän kuultuaan kuningas oli kertoman mukaan lähettänyt heti valtakirjan pastoraattiin Wargiukselle, joka ei uskaltanut kieltäytyä. Tarinaa ovat myöhemmät historiankirjoittajat ja paimenmuistojen tekijät (Gunnar Suolahti 1919, Leonard Bygdén 1923, H. J. Boström ja K. I. Nordlund 1928, Heikki Rantatupa 1988 ym.) kertoneet edelleen hieman erilaisina versioina.

Vilkkaasti liikennöidyn valtatien varrella sijaitsevassa pappilassa asuvana Wargius joutui majoittamaan virkataloonsa ja kestitsemään siellä kuninkaan palveljoita ja virkamiehiä sekä muita matkustavaisia, joten hänelle myönnettiin korvaukseksi suurista kuluistaan verohelpotuksia ja palkanlisää kuningas Kustaa II Aadolfin kirjeillä 12.7.1613 ja 12.3.1616. Wargius sai kuninkaan kirjeellä 28.3.1625 osuuden lohikymmenyksistä ja kirjeillä 29.3.1625 ja 9.4.1629 joka kymmenennen lohen ja 4 tynnyriä vastikeviljaa palkaksi jumalanpalvelusten toimittamisesta Kemin ja Tornion Lapissa. Pohjanlahden rannikon pappien yleisen käytännön mukaisesti hän harjoitti itse elintarvikekauppaa ja vei tuotteita Torniosta suoraan Tukholmaan.

Pappismies Bartholdus Stephani haastoi Tukholman kämnerinoikeudessa kirkkoherra Wargiuksen vastaamaan siitä, että tämä oli aikoinaan osallistunut hänen erottamiseensa Turun pappeinkokouksessa. Asiaa käsiteltiin 8.10.1627 valtaneuvostossa, joka vapautti Alatornion kirkkoherran syytteestä ja käski häikäilemättömäksi riitapukariksi tunnetun entisen sotilaspapin käyttäytymään rauhallisesti (Tapio Salminen 2007).

Wargius osti Rex-nimisen maatilan Vöyrin Rökiön kylästä ja omisti sen vielä 1620, vaikka oli jo kauan sitten muuttanut pois pitäjästä.

K Alatornio 5.2.1639 ja haudattiin Tornion kirkon kuoriin alttarin alle.

P Valborg Gabrielsdotter Wernberg (Werenberg), eli leskenä miehensä jälkeen ja sairasti jo miehensä eläessä melankoliaa, PV Vöyrin nimismies, lainlukija Pohjanmaalla Gabriel Påhlsson Werenbergius (Werenberg, Wernberg) ja Vöyrin kirkkoherran tytär Barbara (Barbro) Jakobsdotter Viloides.

Lähde: https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2626.

Lapset:

Brita Wargh (Wargius) , s. 1600 Vöyri. Tauluun 1190

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1190

V Brita Mårtenintytär Wargh (Wargius), (Taulusta 1189, äiti Valborg Wargius) s. 1600 Vöyri.

Puoliso: Johannes Laurentii Larsinpoika Kempe Ala-Tornion kappalainen 1629., s. noin 1585, k. noin 1642 Alatornio.

Johannes Laurentii Kempe

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1292

Kempe, Johannes Laurentii (K noin 1642). Johan Larsson. Alatornion kappalainen 1629 (1. sarjaa). Kempe käyttäytyi väkivaltaisesti, ja hänet tuomittiin tappelemisesta sakkoihin. Hänen valitettiin myös harjoittavan Lapissa luvatonta kaupankäyntiä, käyttäytyvän muutenkin häikäilemättömästi ja ottavan suorittamistaan kirkollisista toimituksista seurakuntalaisiltaan kohtuuttomia palkkioita. Luulajan kirkkoherra, rovasti Andreas Canuti Gevaliensis kertoo kirjeessään 10.3.1639 Kempen näiden rikkomustensa takia piileskevän kruununmiehiltä anoppinsa luona. K Alatornio noin 1642.

P Brita Mårtensdotter Wargh, PV Alatornion kirkkoherra, rovasti Martinus Matthiae Wargius ja Valborg Gabrielsdotter Wernberg.

Lapset:

Martinus Johannis Kempe , s. 01.05.1630 Alatornio. Tauluun 1191

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1191

VI Martinus Johannis Johanneksenpoika Kempe, (Taulusta 1190, äiti Brita Wargh (Wargius)) Jukkajärven ensimmäinen kirkkoherra 1675; Ylitornion kirkkoherra 1682., s. 01.05.1630 Alatornio, k. 11.02.1686 Ylitornio, Jukkasjärvi.

Martinus Johannis Kempe

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1295

Kempe, Martinus Johannis (1630–1686). Kempius, Mårten Johansson. S Alatornio 1.5.1630. V Alatornion kappalainen Johannes Laurentii Kempe ja Brita Mårtensdotter Wargh. Ylioppilas (Kempius) Uppsalassa 20.11.1645. Vihittiin papiksi kaiketi Härnösandissa 1651 Hudiksvallin papiston apulaiseksi, oli myös pedagogion koulumestari (rehtori); Alatornion kappalainen (2. sarjaa) 1653–1675; Jukkajärven ensimmäinen kirkkoherra 1675; Ylitornion kirkkoherra 1682. Kempe valitti maaherralle hänen seurakuntalaistensa kieltäydyttyä tunnustamasta häntä kirkkoherrakseen. Valitettuaan palkkansa vähyyttä 1680 Kempe sai Kuninkaallisen Majesteetin kirjeellä 5.12.1682 verovapauden omistamaansa maatilaan Haaparannan kylässä omaksi ja vaimonsa elinajaksi. K Ylitornio 11.2.1686.

P Malin Filipsdotter, K Haaparanta, Alatornio 1697.

Lähde: https://www.geni.com/people/Martinus-Johannis-Kempe/6000000012151183319.

Puoliso: Malin Filipsintytär Kempe k. 1697 Ruotsi, Haaparanta.

Lapset:

Herman Kempe , s. 1652 Ruotsi, Haaparanta. Tauluun 1192

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1192

VII Herman Martinuksenpoika Kempe, (Taulusta 1191, isä Martinus Kempe) Borgare i Torneå , kyrkoherde i Overtorneå., s. 1652 Ruotsi, Haaparanta, k. 17.04.1697 Ylitornio, Mikkolansaari.

Puoliso: Margareta Arendtintytär Kempe o.s. Grape s. 1642 Ruotsi, Västerås, k. 1714 Ylitornio, Mikkolansaari.

Lapset:

Magdalena Planting o.s. Kempe , s. 1685 Ylitornio. Tauluun 1193

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 1193

VIII Magdalena Hermannintytär Planting o.s. Kempe, (Taulusta 1192, isä Herman Kempe) s. 1685 Ylitornio, k. 09.12.1744 Ylitornio.

Puoliso: Petter Andersinpoika Planting Sockenskrivare., s. 12/1685 Ruotsi, Norrbotten, Piteå, k. 02.04.1755 Ylitornio.
Vanhemmat: Anders Planting, s. 1635 Ruotsi, Norrbotten, Piteå, k. 1717 Tornio ja Gertrud Planting, s. 1663 Tornio, k. 12.01.1732 Tornio.

Petter Plantingin nimikirjoitus vuodelta 1738.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

| Alku | Henkilöluettelo suku- ja myöhemmän sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä

A | B | C | D | E | F | G | H | I | J | K | L | M | N | O | P | Q | R | S | T | U | V | W | Y | Z | Å | Ö

	Amanda, s. 1873	921
	Anna	57
	Anna, s. 1543	1163
	Anna, s. 1585	58
	Anna, s. 1551	16
	Anna	653
	Anna, s. 1750	882
	Anna, s. 1640	1188
	Antti, s. 1572	790
	Beata, s. 1665	606
	Beata	222, 367, 631
	Brita	790
	Brita	1165
	Brita	591
	Brita, s. 1618	597
	Brita, s. 1754	796
	Caisa, s. 1798	826
	Carin	568
	Carin	633, 961
	Eerik Juho	881
	Efraim, s. 1790	1084
	Elin, s. 1630	567
	Gertrud, s. 1663	1193
	Gustava	943
	Ida Johanna, s. 1902	925
	Juliana, s. 1627	587
	Kaisa, s. 1788	833
	Kalle (äpärä), s. 1840	921
	Kalle Anselmi, s. 1895	912
	Kalle Eemeli, s. 1875	921
	Karin	1170
	Karoliina, s. 1837	886
	Kustava Sofia, s. 1803	921
	Laina Maria, s. 1922	1093
	Leena, s. 1754	1081
	Lisbeta	681
	Lovisa, s. 1815	945
	Lucia	3
	Malin	1191
	Malin (Magdaleena), s. 1535	56
	Manta, s. 1858	896
	Manu, s. 1878	921
	Margareetta, s. 1739	177
	Margareetta, s. 1600	963
	Margareta, s. 1580	197, 384, 563, 1142
	Margareta	585
	Margareta	603, 1167
	Maria, s. 1826	1091
	Maria	584, 970, 1046
	Maria, s. 1820	518
	Maria	201, 1177
	Maria, s. 1731	858
	Maria Miina, s. 1870	891
	Matti, s. 1580	566
	Matti (äpärä), s. 1854	1105
	Matts	14
	Mikko	622
	N.n	57
	N.n	57
	N.n	872
	N.n	903
	N.n	185, 620
	N.n	962
	N.n	604
	N.n	623
	N.n	622
	N.n	952
	N.n	1166
	N.n	14
	N.n	582
	N.n	2
	N.n	618
	N.n	1094
	Paul	201, 1177
	Riitta, s. 1600	566
	Sigfrid	597
	Tyris, s. 1590	648
	Valborg, s. 1590	765
	Valpuri, s. 1666	873
	Vilhelmina, s. 1836	830
	Walborg, s. 1753	942
(PALMROTH) HIRVISEPPÄ	Reino Wilhelm, s. 1906	90
A	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
AALTO	Fabian, s. 1860	911
	Josefiina, s. 1864	911
	Lyyti Josefiina, s. 1898	911
ABOGIA	Brita	397, 601
ACHRELIUS	Erik, s. 1604	739
	Margareta, s. 1613	739
	Tytär, s. 1635	739
ACHRÉN	Armas Pietari, s. 1886	481
ACKE	Eva Maria, s. 1855	254, 257
	Johan Axel Gustaf, s. 1859	257
ACKERMAN	Ingeborg, s. 1674	857
ADELBORG	Lovisa Carolina Ottilia, s. 1841	149
ADLERCREUTZ	Anna Maximiliana, s. 1856	1021
AEJMELAEUS	Catharina Sofia, s. 1771	379
	Helena Katarina, s. 1798	378, 379, 454
	Johan, s. 1794	379
	Karl Fredrik, s. 1761	379
	Klara Maria, s. 1716	228
AF ENEHJELM	Alexis Gustaf Maximilian, s. 1886	1066, 1068
	Amalia Lovisa, s. 1871	1069
	Anna Ida Charlotta, s. 1864	1065, 1070
	Anna Lovisa, s. 1783	1065
	Axel Fabian, s. 1861	1065, 1069
	Brita Constance Johanna, s. 1894	1068
	Constance Maria, s. 1919	1068
	Dagmar Ida Emilia, s. 1869	1065
	Ellen Ida Maria, s. 1865	1065, 1071
	Eric Gustaf, s. 1774	1065
	Gustaf Emil, s. 1860	1065, 1066
	Hanna Anna Maria, s. 1890	1066
	Hedvig Matilda, s. 1857	1066
	Hjördis Hedvig Ingeborg, s. 1883	1066, 1067
	Ida Sofia, s. 1839	1064, 1065, 479
	Matias Fabian, s. 1821	479, 1065
	Per Erik Fridolf, s. 1918	1068
	Sigrid Ida Helena, s. 1867	1065, 479
	Sofia Elisabeth, s. 1858	1065
AF FORSELLES	Anne-Marie, s. 1903	516
	Arthur Edvard, s. 1864	516
	Emma Adele, s. 1869	516
AF FROSTERUS	August Robert, s. 1863	446, 447
	Berndt Robert, s. 1894	447
	Johan Charles Emil, s. 1830	445, 446
	Marianne Jenny Amalia, s. 1872	447
	Sofia, s. 1832	446
AF HÄLLSTRÖM	Anna Elisabet, s. 1861	838
	Gustaf Vilhelm, s. 1833	838
	Josefiina Sofia, s. 1832	838
AF PETERSEN	Beata Fredrika Charlotta, s. 1800	989, 990
	Charlotta Margareetta Helena, s. 1775	988, 989
	Volter, s. 1774	989
AF SCHULTÉN	Anna Karolina, s. 1824	773
	August Benjamin (Atte), s. 1856	773, 774
AF SCHULTÉN ENT. VON HAARTMAN	Maria Helena Rosina, s. 1800	124, 125, 773
AF SCHULTÉN	Jacobina Theodora, s. 1767	130, 771
	Johanna, s. 1859	774
	Margareta Maria, s. 1790	771, 772
	Naema Aurora, s. 1822	125, 130, 773
	Nathanael Gerhard, s. 1750	770, 771, 130
	Otto Reinhold, s. 1798	771, 773, 130
AFFLECK	Christina, s. 1699	1001
AGRICOLA	Christer, s. 1593	661
	Helena, s. 1631	661
	Kerstin, s. 1600	661
AHLA	Anna Stina, s. 1801	1120
	Catharina Sofia, s. 1798	521
AHLGRÉN	Maria Johanna, s. 1847	701, 702
AHLGREN	Olga Pauliina, s. 1863	927
AHLHOLM	Anna	621
	Catharina (Carin), s. 1680	484
	Henrik, s. 1595	620, 621
	Margareetta, s. 1624	621, 622, 385
	Maria Gustava, s. 1828	215
AHLMAN	Sara Juliana, s. 1770	679
AHLSTRÖM	Anna Hedvig Elisabet, s. 1866	997
AHO	Johannes, s. 1866	891
	Maria Miina, s. 1870	891
	Marjaana Aleksandra, s. 1899	891
AHOLA	Esaias Manu, s. 1859	888
	Maria, s. 1858	888
	Maria, s. 1885	888
ALA KALLIO	Liisa, s. 1801	907
ALA-HEIKKILÄ	Augusta Karoliina, s. 1856	931
	Aukusta Charlotta, s. 1834	882, 931
	Kalle Enrill, s. 1863	931
	Malakias, s. 1828	931
ALA-KAPEE	Matti, s. 1843	1092
ALA-KORPILAHTI	Juho Kustaa, s. 1844	898
ALA-MÄNNISTÖ	Antti, s. 1859	923
	Kustaa Aatu, s. 1822	923
ALANDER	Kristina, s. 1670	671, 742
ALANEN	Aulis Johannes, s. 1906	273, 274
	Helmi Maria, s. 1867	272, 273
	Irma Inkeri, s. 1906	274
	Yrjö, s. 1860	273
ALANNE	Inkeri	308
ALBOGIOS	Helena, s. 1690	343, 350, 1178
ALBRECHT	Amanda Vilhelmiina, s. 1875	1100
ALCENIUS	Anna Amalia, s. 1811	230
	Anna Gustava, s. 1786	229, 230
	Axel Gabriel, s. 1826	230
	Carl Fredrik, s. 1772	690
	Christina Maria, s. 1770	690, 616
	Edla Mathilda, s. 1823	230
	Elias, s. 1743	230, 441
	Elias Daniel, s. 1777	690
	Elias Efraim, s. 1786	543
	Elisabet, s. 1740	698
	Elisabet Alexandra Alexandria, s. 1818	230, 231
	Gabriel, s. 1735	698
	Gabriel Laurentii, s. 1702	690
	Gustaf Gabriel, s. 1773	690
	Gustava Maria, s. 1801	543
	Henrik Gabriel, s. 1775	230
	Isaac David, s. 1768	690
	Johan, s. 1731	616, 690
	Johan Gabriel, s. 1763	690
	Johan Gabriel, s. 1820	230
	Johannes, s. 1765	690
	Katarina, s. 1734	685, 690, 616
	Katarina Wilhelmina, s. 1832	543
	Klara, s. 1753	230, 441
	Lars Gabriel, s. 1769	690
	Maria, s. 1708	690
	Maria Catharina, s. 1774	271, 441
	Sofia Gustava, s. 1815	230
	Sofia Magdalena, s. 1766	698
ALEXEIEFF ENT. MAXIMOFF	Maria Louise Charlotte (Maroussia), s. 1893	726, 727
ALEXEIEFF	Georges, s. 1891	727
	Georges ”Joura”, s. 6	727
ALEXEIEFF-LANGHOFF	Georges ”Joura”, s. 6	727
ALFTAN	Helena, s. 1669	612
	Israel, s. 1632	612
	Magdalena, s. 1611	411
	Sofia, s. 1643	612
ALFTHAN	Adèle, s. 1845	155
	Anna Maria, s. 1860	523
	Apollon, s. 1816	155, 1066
	Charlotta Adelaide, s. 1827	523
	Ferninand, s. 1822	523
	Hedvig Matilda, s. 1857	1066
	Julia, s. 1825	155, 1066
ALLENIUS	Anna Mathilda, s. 1848	947
	Susanna Gertrud, s. 1726	24
ALMGREN	Anna Sofia, s. 1761	795, 797
	Caspar, s. 1681	176, 389, 420
	Elisabeth, s. 1721	389, 390, 176, 420
	Ericus, s. 1746	797
	Katariina, s. 1725	389, 394
	Maria, s. 1699	387
	Petter, s. 1727	389, 395
	Riitta, s. 1722	395
ALSTADIUS	Agneta, s. 1578	596, 597
	Agneta	600, 598
	Anna, s. 1609	597, 603
	Brita	597, 600, 598
	Carl, s. 1600	597
	Caspar Martini, s. 1560	597
	Elisabet, s. 1630	598, 599, 386
	Michael Caspari, s. 1605	597, 601, 397
	Mårten, s. 1597	597, 598
AMINOFF	Adolf Peter, s. 1856	1021
	Alexander, s. 1865	90
	Anna Maximiliana, s. 1856	1021
	Augusta Matilda, s. 1850	556
	Beata Elisabet, s. 1714	973, 974
	Berndt Adolf Carl Gregori, s. 1809	1009
	Berndt Herman, s. 1886	1021
	Berndt Ivar Lars, s. 1843	1010
	Britti Maria Birgitta	1011, 1013
	Bruno Roland, s. 1871	1010, 1013
	Cajus TG	1011, 1013
	Carl Gregori, s. 1908	1010, 1011, 1013
	Charlotta Johanna Maria,, s. 1823	990, 991
	Ebba, s. 1851	1010
	Elisabet, s. 1674	974
	Emilie Julie Charlotte, s. 1807	328
AMINOFF ENT. BRUNOW	Hedvig Sofia, s. 1800	978, 979, 986, 983
AMINOFF	Erik Magnus, s. 1751	974, 982, 979
	Eva Christina, s. 1770	979, 982
	Fabian Detlof, s. 1741	974
	Fredrik, s. 1779	975, 976
	Fredrika Wilhelmina, s. 1807	976, 977
	Gregori, s. 1674	974
	Gregori, s. 1696	974
	Gunnar, s. 1910	90
	Gustaf Wilhelm, s. 1793	982, 983, 979
	Gustav, s. 1745	974
	Hedvig Catharina, s. 1753	975, 986, 987
	Hedvig Juliana Sofia, s. 1806	976
	Ida Emilia, s. 1847	1009
	Ida Matilda, s. 1817	1009
	Ingrid, s. 1876	1009, 1010, 1013
	Ingrid Tyra Kristina	1011, 1013
	Jutta Vivica Margareta	1011, 1013
	Lovisa, s. 1776	975, 978, 983, 986, 987
	Maja-Kristina, s. 1910	1012, 1013, 1011
	Maria Sofia, s. 1781	976
	Maria Ulrica	991
	Sophie Emmy Ulrika Julia, s. 1874	90
	Viktor, s. 1811	991
	Vilhelm Berndt, s. 1782	991
	Zacharias Wilhelm, s. 1747	974, 975, 986, 987
AMINOFF-TUOMI	Britti Maria Birgitta	1011, 1013
ANDERSSON	Johanna Charlotta, s. 1844	732
	Olga Amalia, s. 1891	920
ANDOLIN	Sofia Ulla, s. 1789	883
ANGLENIUS	Anna, s. 1663	367, 369
	Brita, s. 1622	623, 55
	Catharina, s. 1695	653, 370
	Daniel	55
	Daniel, s. 1662	369
	Katarina	188, 349, 654
	Samuel, s. 1690	369, 370
	Simon, s. 1620	16, 55
ANNALA	Anna, s. 1756	825
ANSENIUS	Maria, s. 1715	67, 267
ANTHONI	Allis, s. 1898	518, 519
	Eric Gustav, s. 1893	519
	Henrik Bernand (Berni), s. 1860	519
	Sigrid Matilda, s. 1864	519
ANTILA	Johan, s. 1774	220
ANTILA-RUOTSINOJA	Johan, s. 1774	220
	Johan, s. 1815	220
ANTMAN	Alma Maria, s. 1849	309, 520
	Simon Wilhelm, s. 1815	520
	Sofia Jacobina, s. 1820	520
ANTTILA	Eva Kristina, s. 1785	502
APPELGREN	Anna Sofia, s. 1851	338
	Christina, s. 1753	324, 336
	Fredrika Gustava, s. 1828	550, 338
	Gustaf Reinhold, s. 1752	336
	Gustaf Rudolf, s. 1820	337, 338
	Johan Reinhold, s. 1779	336, 337
	Vendla Sofia, s. 1788	337
ARCHTOPHILACIUS	Susanna, s. 1610	962, 1142
ARCTELIUS	Elisabeth, s. 1710	769
ARCTOPHILACIUS	Anna, s. 1620	1156
	Beata, s. 1615	962, 1154
	Carolus Petri, s. 1619	962, 1156
	Gabriel, s. 1630	963, 964, 576
	Gabriel, s. 1595	962, 963
	Magdaleena, s. 1565	56, 962
	Margareetta, s. 1600	963
	Margareta, s. 1600	962, 969, 5, 1169, 1184
	Petrus (Pieti), s. 1570	962
	Sara, s. 1605	962, 1055
ARENFELT	Maria Gertrud	640
ARENIUS	Brita Catharina, s. 1715	451
ARGILLANDER	Anna Catharina, s. 1724	634, 637
	Brita, s. 1662	409, 473
	Brita, s. 1632	952, 954, 473
	Brita, s. 1664	954, 955
	Catharina (Carin), s. 1680	484
	Elisabeth, s. 1693	473, 474
	Henrik, s. 1712	484
	Henrik Adolf, s. 1751	637, 638
	Johan, s. 1662	954, 473
	Johan, s. 1640	473, 954
	Johan, s. 1735	957, 637
	Johan, s. 1680	473, 484
	Johan, s. 1710	484
	Karin, s. 1760	638
	Kristina	637, 957
	Margareta, s. 1709	484
	Petter, s. 1786	638
	Zachris, s. 1676	954, 957, 637
ARJAS	Eino Erkki Olavi, s. 1916	94
	Kaja, s. 1918	93, 94
ARMFELT	Adelaide Gustava Aspasia (Vava), s. 1801	76
	Anita Helena, s. 1909	747, 748
	August Magnus Gustav, s. 1826	83, 144, 751
	Carl Magnus Mauritz, s. 1836	994
	Carl-August Reinhold Lars, s. 1862	748
	Carl-Gustaf August Magnus, s. 1897	748
	Edit Dido Inga Tyra, s. 1876	144
	Eugenie, s. 1840	994
	Gustav Mauritz, s. 1757	76
	Juliana Frederikke Adelaide, s. 1873	748
	Märta Eugenie, s. 1870	994
	Olga Lovisa Gustava Augusta, s. 1864	751
	Olga Maria Matilda, s. 1866	90
	Saga Augusta Gustava Adelaide, s. 1873	83
	Sigrid Constance, s. 1837	83, 144, 751
	Sigrid Helena, s. 1928	748, 749
ARMS	Antti, s. 1750	1081
ARPPE	Amalia Christina, s. 1833	1119
	Carolina, s. 1821	270, 296
	Charlotta Elisabet Matilda, s. 1850	1042, 1043
	Clas Ludvig, s. 1846	1119, 1043
	Elin Ea, s. 1891	1043, 1044
	Jeanette Charlotta, s. 1821	1119
	Johanna (Jeanette) Charlotta, s. 1843	1119, 1120
	Julia Eva Maria, s. 1851	1119, 1121
	Katalina Sofia, s. 1806	1116, 1117, 95, 440, 1074
	Laura Johanna Vilhelmina, s. 1836	164, 166
	Margaretha Sofia, s. 1783	1114, 1116, 95
	Matilda, s. 1826	1043, 1119
	Nils, s. 1766	95, 1116
	Nils Gabriel, s. 1823	166, 296
	Nils Ludvig, s. 1803	1116, 1119, 1043
ARVELO	Armas Pietari, s. 1886	481
	Lempi Inahelma	481
	Ritva Helinä, s. 1921	481
ARVIDSSON	Elin	681
	Kristina Elisabet, s. 1783	124
ARVOLANDER	Katarina, s. 1715	218
ASARIJEV	Vera	78
ASCHAN	Aina Frederika, s. 1864	165, 1137
	Anna Katarina, s. 1797	164, 1137
ASCHAN ENT. CARGER	Andrietta Sofia, s. 1795	163
ASCHAN	Gustaf, s. 1820	164, 165, 1137
	Gustaf Severin, s. 1861	165, 1137
	Hanna, s. 1847	165
	Helena Catharina, s. 1767	161, 162
	Henrika Vilhelmina, s. 1842	165
	Ida Charlotta, s. 1850	165
	Ilma Sofia Gustava, s. 1863	165, 1137
	Karl Henrik, s. 1787	162, 163
	Laura Johanna Vilhelmina, s. 1836	164, 166
	Pehr Johan, s. 1783	162, 164, 1137
	Petter, s. 1756	162
	Sofia Fredrica, s. 1835	1132, 1137, 165
	Torsten Gustaf, s. 1872	165
ASP	Anna Catharina, s. 1791	85
	Anna Margareta, s. 1748	85
	Johan, s. 1758	85
	Lovisa Charlotta, s. 1796	80, 84, 85
ASPEGRÉN	Andreas Cletus, s. 1763	225
	Brita Lena, s. 1758	225
	Broderus Wilhelmus, s. 1764	225
ASPEGRÉN ENT. MUNSELIUS	Sara, s. 1721	224, 225
ASPEGRÉN	Gabriel, s. 1708	225
	Karl Fredrik, s. 1757	225
ASPEGREN	Maria, s. 1726	178
ASPEGRÉN	Zacharias, s. 1761	225
ASPELIN	Aino Kyllikki, s. 1877	284, 285
	Anna Sofie Elisabet, s. 1850	284
	Bror Henrik Reinhold, s. 1806	281
	Daniel, s. 1850	281
	Elias Samuel, s. 1771	281
	Eliel, s. 1847	281, 287
	Elina Mathilda, s. 1859	281
ASPELIN ENT. REGNELL	Margit Charlotta, s. 1895	286
ASPELIN	Erik Samuel, s. 1793	289
	Fanny	288
	Frans Efraim, s. 1857	281
	Gustafa, s. 1816	270, 281
	Heino Lemmitty, s. 1881	284, 286
	Henrik Emmanuel, s. 1854	281, 288
	Ida Gustava, s. 1852	287
	Johannes Reinhold (J.R), s. 1842	281, 284
	Karolina Vilhelmina, s. 1844	281
	Katarina Lovisa, s. 1772	281
	Lydia Johanna, s. 1852	281
	Maria Emilia Aspelin, s. 1839	281
	Matilda Augusta, s. 1845	281
	Rosalie Emilie, s. 1823	289
	Selma Gustava Rosalie, s. 1837	281, 282
	Sofia Albertina, s. 1795	289
ASPELIN-HAAPKYLÄ	Eliel, s. 1847	281, 287
ASPLUND	Eino Erkki Olavi, s. 1916	94
ATHLIN	Hilda Johanna, s. 1881	436
AULIN	Anna Susanna, s. 1764	498
AURELL	Mathilda, s. 1841	77, 79
	Matti, s. 1857	79
AUSIUS	Cecilia	1153
	Henrik, s. 1603	1153
	Margareta, s. 1624	1153
AUSTRELL	Eeva Elois, s. 1810	25
	Gustava Sofia, s. 1768	25
	Juho Fredrik, s. 1785	25
	Petter Johannes, s. 1740	25
	Susanna Maria, s. 1782	24, 25
AVELLAN	Ida Matilda, s. 1817	1009
B	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
BACKMAN	Anna Stina, s. 1801	1120
	Fanny Erika, s. 1892	783
	Herman, s. 1837	1120
	Johanna (Jeanette) Charlotta, s. 1843	1119, 1120
	Karl, s. 1810	1120
	Maria Christina, s. 1751	266
	Nils Herman Ludvig, s. 1871	1120
BANGE	Anders, s. 1676	741, 742, 676, 793
	Anders, s. 1708	742, 743, 793
	Anders, s. 1788	744
	Anders	676, 741, 793
	Andreas, s. 1748	677
	Anna	739, 741, 676, 793
	Anna Katarina	677
	Beata Charlotta, s. 1791	744
	Carl Christopher, s. 1768	677, 678
	Carolina Lovisa, s. 1802	744
	Carolus Johannes, s. 1749	677
	Catharina Christina, s. 1796	744, 745
	Catharina Christina, s. 1757	677
	Christian David, s. 1754	677
	Elisabet, s. 1763	744
	Elisabet, s. 1727	677
	Erich Gustaf, s. 1752	677
	Erik, s. 1789	744
	Fredric Vilhelm, s. 1804	744
	Fredrika Wilhelmina, s. 1806	744
	Hedvig Elisabeth, s. 1798	744, 755
	Jacob, s. 1752	743, 744
	Jacob, s. 1793	744
	Jacob Gabriel, s. 1794	744
	Karl, s. 1717	676, 677, 742
	Katarina, s. 1719	743
	Lovisa, s. 1776	678
	Ottiliana Eleonora, s. 1795	678, 679
	Renata, s. 1771	678
	Sara	792, 793, 742
	Sofia Margareta, s. 1801	744
BARCK	Anna	1058
	Maria, s. 1630	660, 761
	Matilda Wilhelmina, s. 1833	752
	Nils, s. 1620	761
BARCKMAN	Carl	972
BASILIER	Matilda Josefina, s. 1820	551
BEHM	Anna Margareta, s. 1660	412
BERG	Anna Sofia	538
	Brita Rebecka, s. 1770	618, 619
	Ester Elvira, s. 1891	784
	Hans Henrik, s. 1735	617, 618
	Hilma Zoraida, s. 1863	784
	Margaretha Charlotta, s. 1748	618
	Rebeckka, s. 1719	617, 1148
	Thure Alvar Woldemar, s. 1864	784
BERGBOM	Brita, s. 1749	606, 607, 270, 313, 362, 454
	Catharina, s. 1774	170, 171
	Erik, s. 1688	606
	Jakob, s. 1745	170
	Katarina, s. 1751	169, 170
	Maria, s. 1709	605, 606
BERGENHJELM	Gertrud Helena	664
BERGENKLINGA	Henric, s. 1736	206
	Maria Christina, s. 1732	206
	Maria Kristiina, s. 1773	206
BERGENTIN	Catharina, s. 1730	318, 319
	Catharina, s. 1754	319
	Catharina, s. 1771	320
	Gerhard, s. 1759	319
	Henriika, s. 1844	321, 322
	Johan, s. 1721	319
	Johan, s. 1756	319
	Johan Henrik, s. 1805	320, 321
	Margareta, s. 1752	319
	Reinhold Wilhelm, s. 1763	319, 320
	Serafia, s. 1819	321
BERGENWALL	Hilma Zoraida, s. 1863	784
BERGGREN	Fredrika	298
BERGH	Carl Fredrik, s. 1763	1076
	Hedvig Elisabeth, s. 1764	844
	Juliana, s. 1769	1076
	Julius Immanuel, s. 1810	1076
	Olivia Wilhelmina, s. 1820	1063, 1076
BERGIUS	Adolph, s. 1760	858, 860
	Agnes Matilda, s. 1884	834
	Aleksanteri Fredrik Mikael, s. 1856	837
	Amalia Vilhelmiina, s. 1825	837
	Amanda Maria, s. 1857	834
	Anders, s. 1661	790, 792, 742
	Anders, s. 1759	819, 843
	Anders, s. 1693	792, 794
	Anders, s. 1731	794
	Anders Johan, s. 1725	857
	Anna, s. 1656	790, 791
	Anna	792, 818
	Anna Elisabet, s. 1861	838
	Anna Lena, s. 1788	860
	Anna Lisa, s. 1749	858, 859
	Anna Margareta, s. 1727	857
	Anna Margareta, s. 1707	794
	Anna Sara, s. 1735	794, 795
	Antti Ulrik, s. 1786	820, 832
	Axel Brynolf, s. 1881	834
	Carl Fredrik, s. 1743	794
	Carl Teofil, s. 1852	833
	Carolina, s. 1823	821, 822
	Catharina Johanna, s. 1736	794, 803
	Christina, s. 1733	857, 861
	Christina, s. 1754	858
	Christopher, s. 1766	858
	Edvard Adrian, s. 1818	832
	Eino Harald, s. 1890	835
	Elin Augusta, s. 1885	834
	Elina Sofia Kristiina, s. 1863	837
	Emanuel, s. 1737	857
	Emma Maria (äpärä), s. 1862	824
BERGIUS ENT. NEUNSTEDT	Maria, s. 3	842
BERGIUS ENT. ÄRÖLÄ	Kaisa, s. 1791	825
BERGIUS	Ernst Fredrik Konstantin, s. 1820	832, 837
	Ernst Johan, s. 1739	794
	Ernst Oskar Vilhelm, s. 1849	837
	Eva Carolina Matilda, s. 1829	832, 839
	Eva Ulrica, s. 1737	794
	Fredrik Wilhelm, s. 1826	821
	Gustaf, s. 1791	860
	Gustaf Anselm (äpärä), s. 1862	823
	Hampus Leopold Mainio, s. 1856	833, 834
	Hedvig Christina, s. 1831	821, 823
	Hedvig Elisabeth, s. 1777	843
	Hedvig Sofia Vilhelmina, s. 1813	832, 836
	Hedvig Stina, s. 1763	858
	Helena, s. 1701	857
	Heta Kristiina (äpärä), s. 1787	878, 832
	Ina Emilia Elisabet, s. 1895	838
	Johan, s. 1752	819, 842
	Johan, s. 1696	792, 817
	Johan Adolph, s. 1790	860
	Johan Friedrich, s. 1758	858
	Johan Petter, s. 1810	832, 833
	Johanna, s. 1824	833
	Johannes, s. 1732	794
	Juho, s. 1659	790, 855
	Kaisa Sofia, s. 1830	825, 829
	Kalle Eemeli Konstantin, s. 1854	837
	Karl Fredrik, s. 1783	820, 825
	Karolina, s. 1818	825, 827
	Karolina Maria Lovisa, s. 1816	832
	Katariina Sofia, s. 1751	820
	Katarina Elisabet, s. 1811	843, 844
	Kristoffer, s. 1730	857
	Kustaa Ulrik Ossian, s. 1867	837
	Margareetta, s. 1637	660, 790, 792
	Margareetta, s. 1655	855
	Margareetta, s. 1666	790
	Margareta	792, 804
	Margareta, s. 1754	858
	Margareta Christina, s. 1750	843
	Margareta Ulrika, s. 1750	794
	Margaretha, s. 1699	817
	Maria, s. 1673	790, 872
	Maria, s. 1731	858
	Maria Adolfina, s. 1815	825, 826
	Maria Helena, s. 1734	858
	Maria Katariina, s. 1724	819
	Maria Kristiina, s. 1791	821
	Nicolaus, s. 1728	857
	Niilo, s. 1669	790
	Olga Emilia Charlotta, s. 1868	837
	Olga Johanna, s. 1860	833
	Olga Maria Vilhelmiina, s. 1851	837
	Olga Sylvia, s. 1889	834
	Otto Ulrik Julius, s. 1823	832
	Paavo Gustav Adolf, s. 1897	838
	Paul Harald Edvin, s. 1858	833, 835
	Paul Juho Agapetus, s. 1858	837, 838
	Petter, s. 1612	790, 792
	Petter, s. 1671	790, 856
	Petter, s. 1750	819, 820
	Petter, s. 1697	856, 857
	Petter, s. 1700	792, 819
	Petter, s. 1781	820, 821
	Petter, s. 1723	857, 858
	Petter, s. 1752	858
	Pirkko, s. 1677	790
	Samuel, s. 1745	794
	Sara	791, 792, 742
	Sara	792, 793, 742
	Serafia, s. 1834	821, 824
	Sigrid Margareta, s. 1683	819
	Sven, s. 1826	832
	Sylvia Johanna, s. 1888	834
	Veli Hannes Ilmari, s. 1899	838
	Viktor, s. 1850	833
	Vilhelmina, s. 1865	835
	Vilhelmina, s. 1828	821
	Väinö Leopold, s. 1887	834
BERGMAN	Elina, s. 1882	555
	Erik Valdemar, s. 1911	90
	Helena, s. 1740	259
	Paulina, s. 1858	140
BERGQVIST	Ida Charlotta, s. 1850	165
BERGROTH	Adiel Frans, s. 1848	1074
	Carl Edvard, s. 1813	1063, 212
	Carl Henrik, s. 1777	212, 1063
	Carolina Amalia, s. 1813	206, 212
	Frans Henrik, s. 1817	1063, 1074, 1129
	Hanna, s. 1847	212, 213
	Helena Ulrika, s. 1756	688, 1063
	Henrik Johan, s. 1744	688, 1063
	Hilda Elisabet, s. 1825	1117, 1074, 1129
	Ilta Evelina, s. 1879	214, 215
	Juho Mikael, s. 1806	1063
	Julia Nanny Sofia, s. 1851	214
	Julius, s. 1849	212, 214
	Katariina Sofia, s. 1785	1062, 1063, 212
	Kristina Sofia, s. 1785	688
	Lydia, s. 1844	1074, 1075, 101, 1129
	Olivia Wilhelmina, s. 1820	1063, 1076
	Sofia Amanda Karolina, s. 1810	1063, 1064
BERGSTRÖM	Carl Fredrik, s. 1837	839
	Carl Ulrik, s. 1863	839, 840
	Elina Maria Sofia, s. 1865	839
	Eva Carolina Matilda, s. 1829	832, 839
	Harry Lennart Yrjö, s. 1910	840
	Karin Aune Ingeborg, s. 1900	840, 841
	Paavo, s. 1901	840
	Pauliina	840
BERGUDD	Maria, s. 1658	602, 1146
BERNAND	Rosina Susanna, s. 1842	513
BERNDTSON	Hulda Augusta, s. 1857	132
BIELENBERG	Minna Christine, s. 1861	462, 783
BIENEMANN VON BIENENSTAMM	Pauline Caroline Elisabeth, s. 1832	1036
BILDT	Maria Margareta, s. 1816	31
	Olof Vincent, s. 1787	31
	Sophia Elisabeth, s. 1790	31
BIÖRNSTRÖM	Anna, s. 1678	366, 191
BJÖRN	Beata, s. 1640	366
BJÖRNBERG	Sofia Charlotta, s. 1820	981
BJÖRNEBURGENSIS-TAMMELIN	Britha, s. 1600	63
BJÖRNSTRÖM	Anna, s. 1671	562, 190
	Catharina, s. 1631	186, 189
	Isak, s. 1665	189, 190
	Isak, s. 1670	364
	Magdalena, s. 1713	364
	Magnus, s. 1640	189
	Margareta, s. 1683	364
	Sven, s. 1670	189, 191
BLACKMAN ENT. SALONIUS	Elisabet, s. 1660	584, 586, 193
BLACKMAN	Åke, s. 1651	586
BLAD	Anna, s. 1779	636
	Christina Lovisa, s. 1781	636
	Elias, s. 1757	635, 636
BLAD ENT. HOFFRÉN	Prudentia, s. 1747	248, 636
BLAD	Henrik Johan, s. 1784	636
BLOM	Maria Charlotta, s. 1820	32
	N.n	14
	Thomas, s. 1597	14, 964
	Thomas	14
BLUM	Renata Elisabet, s. 1768	326
	Sofia Albertina, s. 1781	445
BLÄCK	Johanna, s. 1824	833
	Johannes, s. 1791	833
	Kaisa, s. 1788	833
BOCK	Anna Gustava, s. 1758	776
	Hedvig Sofia, s. 1730	489
BOGMAN	Anders Johan, s. 1758	646
	Brita, s. 1692	372
	Brita Kristiina, s. 1726	646
	Gustaf, s. 1722	645, 646
	Gustaf, s. 1756	646, 647
	Gustaf Antonii, s. 1686	645
	Maria Gustava, s. 1798	647
	Maria Sofia, s. 1769	647
	Sofia Magdalena, s. 1800	647
BOGMANSSON	Maria Gustava, s. 1798	647
	Sofia Magdalena, s. 1800	647
BOHLIN	Maria Christina	391, 392
	N.n	392
	Olavi	391
BOHM	Agatha Christina, s. 1791	326
	Fredrik Samuel, s. 1815	326, 851
	Georg	14
	Katarina Elisabet, s. 1749	324, 325, 851
	Katarina Wilhelmina, s. 1813	326, 327, 851
	Margaretha Elisabet, s. 1785	325, 330
	Samuel, s. 1770	325, 326, 851
	Samuel, s. 1733	325, 851
	Ulrika Wilhelmina, s. 1786	850, 851, 326
BOISMAN	Anna Sofia, s. 1723	48
	Ebba Maria, s. 1719	50
	Gustaf Adrian, s. 1745	776
	Henrik, s. 1683	48, 50
	Sara Juliana, s. 1683	48, 50
BOLDT	Aina Elisabeth "Elsa", s. 1873	255, 256
	Anna Kristina, s. 1831	445, 448, 256
	Eleonora Sofia, s. 1801	448
	Georg Fabian, s. 1791	448
	Johan Didrik, s. 1831	256, 448
	Karl (Charles) Emil Valentin, s. 1866	448, 256
BOMAN (BORAEUS)	Bertil	968
BONELIUS	Anna, s. 1663	584, 587
	Brita, s. 1693	587, 588
	Juliana, s. 1627	587
	Sigfrid, s. 1665	587
	Sigfrid, s. 1	587
BONGE	Margaretha, s. 4	196
BONSDORFF	Evert Julius, s. 1810	746
	Juliana Malvina, s. 1836	142
	Vendla Helena Vilhelmina, s. 1839	746
	Wendla Ottiliana, s. 1811	746
BOOSE	Brita Helena, s. 1680	578
BORG	Carl Jakob, s. 1788	172
	Christina Elisabeth, s. 1802	171, 172
	Edvard Wilhelm, s. 1830	172
	Gabriel, s. 1758	172
	Gustava Charlotta, s. 1817	293
	Maria Gustava, s. 1762	172
BORGSTADIUS	Katarina, s. 1614	964
BORGSTRÖM	Anna Margaretha, s. 1760	163
	Astrid Viola, s. 1905	889
BOSTRÖM	Karl-Henrik, s. 1929	749
	Sigrid Helena, s. 1928	748, 749
BOY	Maria Adelaine, s. 1831	750
BRANTHILL	Anna Charlotta, s. 1833	1103
	Fredrik Konstantin, s. 1838	1103
	Sofia Charlotta, s. 1864	1103
BRAX	Anna, s. 1670	634, 959
BREDENBERG	Hedvig Stina, s. 1763	858
BREDLUND	Amalia Vilhelmiina, s. 1825	837
BRENNER	Margareta, s. 1624	1153
	Margaretha, s. 12	417, 425, 965
BRENNERUS	Margareta, s. 1590	1187
BROCHIUS	Maria	419
BROTHERUS	Brita	642
BROWN	Tyyne Lorraine, s. 1935	888
BRUMMER	Eva Signe, s. 1890	299, 300
	Henry Magnus, s. 1923	300, 301
	Hildur Helena Maria, s. 1858	300
	Karl Emil Fabian, s. 1848	300
	Reino Emil, s. 1887	300
BRUMMERT	Carl Ossian, s. 1873	282
	Helia Irene, s. 1879	282
	Henrik Ludvig, s. 1874	282, 283
	Johan Edvard, s. 1876	282
	Johan Ludvig, s. 1840	282
	Laina Augusta, s. 1884	283
	Selma Gustava Rosalie, s. 1837	281, 282
	Vivi Emilia, s. 1877	282
BRUNDERT	Brigitta, s. 1716	975
	Hedvig Catharina, s. 1753	975, 986, 987
	Magnus Gustav, s. 1704	975
BRUNELL	Katarina, s. 1738	1150
BRUNLÖF	Elisabet, s. 1693	671, 675
	Emanuel, s. 1686	764, 675
	Johan	762
	Johan, s. 1713	675
	Maria, s. 1659	675, 764
	Maria, s. 1714	675
	Mikael, s. 1653	762, 764, 675
BRUNNERUS	Henrik Laurentius, s. 1741	401, 408
	Margareta	227
	Margareta, s. 1745	399, 408, 401
	Maria Kristina, s. 1766	408, 401
BRUNOW	Gabriel Wilhelm, s. 1785	979
BRUSIIN	Margareta Johanna, s. 1900	138
BRUUN	Johanna Lovisa, s. 1762	795, 798
	K.a	798
BRÄNNHOLM	Katarina Elisabet, s. 1815	352
BUCH-OBERLEITNER	Johanna Teresia, s. 1862	736
BUCHT ENT. FAHLÉN	Maria, s. 1728	223, 241
BUNGE	Margaretha	1157
BURE	Christina Elisabet, s. 1738	1031
BURENSTAM	Eva Fredrika, s. 1791	778
BÅNG	Sofia	62
BÄCK	Elisabeth, s. 1679	266
	Johan, s. 1690	266
	Magdalena, s. 1729	265, 266
	Margareta, s. 1720	252
	Maria Christina, s. 1751	266
	Zacharias, s. 1722	266
BÄCKMAN	Johanna Maria, s. 1838	123
	Katarina, s. 1719	228
BÄCKS	Brita, s. 9	579
BÄCKSTRÖM	Anni Elisabet, s. 1899	1091, 1095
	Heikki, s. 1896	1095
BÄCKVALL	Fredrika Christina, s. 1806	428
BÄFVERFELDT	Hedvig Lovisa, s. 1727	673
BÄHE	Fanny Emilia, s. 1837	428, 429
	Johan Adolf, s. 1829	208, 429
BÄHR	Anna, s. 1862	92
	Julia Nanny Sofia, s. 1851	214
	Karolina, s. 1831	207, 208
BÖCKELMAN	Margaretha Catharina, s. 1790	496
C	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
CAJALÉN	Anders, s. 1725	843
	Hedvig Eleonora, s. 1742	843
	Hedvig Elisabeth, s. 1777	843
CAJAN	Johanna Elisabet, s. 1812	558, 1181
CAJANA (CAJANUS)	Anna, s. 1657	409, 411
CAJANA	Brita, s. 1692	372
CAJANDER	Saima Yolanda, s. 1884	951
	Aimo Kaarlo, s. 1879	947, 948
	Alexandra Olivia, s. 1838	944
	Alma Gustava, s. 1862	946
	Amanda Wilhelmina, s. 1848	946
	Anna Lovisa, s. 1807	942
	Anna Mathilda, s. 1848	947
	August Reinhold, s. 1819	942, 945
	Axel Ferdinand, s. 1843	944
	Berndt August, s. 1852	945
	Eino, s. 1882	947, 951
	Elin Alexandra, s. 1860	946
	Eva, s. 1816	944
	Eva Karolina, s. 1840	944
	Fredrika Wilhelmina, s. 1811	942
	Gustaf Adolf, s. 1801	942
	Gustava	943
	Gustava Carolina, s. 1805	942
	Gustava Magdalena, s. 1779	940, 942
	Gustava Wilhelmina, s. 1825	946
	Henrik Johan, s. 1809	942, 943
	Ida Lovisa, s. 1853	945
	Johanna Gustava, s. 1856	946
	Kaarlo Erkki Kalervo, s. 1909	948, 949
	Karl, s. 1778	942
	Karl Alexander, s. 1848	946, 947
	Karl Axel, s. 1799	942
	Knut Ferninand, s. 1817	942, 944
	Konrad Erik, s. 1814	942
	Laina Elisabet, s. 1882	948
	Lovisa, s. 1815	945
	Maria Charlotta, s. 1815	942
	Nils Alexander, s. 1821	942, 946
	Selma Aqvilina, s. 1841	944
	Sofia Magdalena, s. 1815	942
CAJANER	Anna, s. 1742	267, 450
	Anna Magdalena, s. 1767	267
	Anna Maria, s. 1792	268, 270
	Anna Maria, s. 1771	267
	Carl Isak, s. 1779	69, 267
	Christina, s. 1761	267
	Emil Amador, s. 1810	70
CAJANER ENT. JUUTINEN	Greta, s. 1777	70
CAJANER	Erik Johan, s. 1834	269
	Erikus, s. 1771	267
	Esaias, s. 1777	69, 267
	Fredrica, s. 1799	315, 269, 450
	Fredrik, s. 1773	69, 70, 267
	Fredrik, s. 1805	70
	Johannes, s. 1766	267
	Katarina, s. 1751	67, 69, 267
	Kristiina, s. 1768	268
	Maria, s. 1775	69, 267
	Maria Christina, s. 1813	70
	Nils Petter, s. 1763	267, 268
	Nils Petter, s. 1790	268, 269
	Saara Christina, s. 1803	268, 313, 297
	Sara Kristina, s. 1765	267, 315, 269, 450
	Zacharias, s. 1732	265, 267, 69, 450
	Zacharias, s. 1769	267
CAJANUS	Agneta, s. 1606	366, 371, 409, 953, 1175
	Agneta, s. 1645	191, 366
	Anders, s. 1658	371
	Anders, s. 7	366, 371, 409, 953, 1175
	Anders, s. 1776	426, 441, 271
	Anders, s. 1666	181
	Anders Gustaf, s. 1807	441, 271
	Anna, s. 1632	384, 409, 174
	Anna	181
	Anna, s. 1698	182
	Anna Sofia, s. 1811	509
	Barbro	704
	Brita, s. 1662	409, 473
	Brita, s. 1737	45, 46
	Brita, s. 1659	371, 383
	Brita Magdalena, s. 1773	426, 427, 1118
	Britha, s. 1635	365, 371, 630
	Carolus (Carl), s. 1736	182, 183
	Catarina, s. 1626	952, 953
	Catharina, s. 1670	372
	Catharina, s. 1752	380, 381
	Catharina Christina, s. 1746	425, 426, 966
	Christina, s. 1705	264, 265, 69
	Christina, s. 1669	626, 630, 372
	Christina, s. 1738	182
CAJANUS E. LITHOVIUS ENT. HOFFREN	Margareta, s. 1670	223, 249, 372
CAJANUS	Elisabet, s. 1707	1049
	Elisabeth, s. 1640	1174, 1175, 199, 264
	Elisabeth, s. 1741	182
	Elisabeth	183
	Elisabeth, s. 1779	183, 184
	Emilia Matilda, s. 1836	40
CAJANUS ENT. ARGILLANDER	Brita, s. 1689	484
CAJANUS ENT. LEVANUS	Brita, s. 1688	627, 423
CAJANUS	Erik, s. 1658	409, 422, 265
	Erik, s. 1628	371, 630
	Erik, s. 1675	175, 1049
	Erik, s. 1688	422, 423
	Erik, s. 1703	704
	Felicia, s. 1651	409, 410
	Gustaf Johan, s. 1731	426
	Helena, s. 1706	180, 426
	Hilda Maria, s. 1841	509
	Isak, s. 1693	181, 182
	Johan, s. 1626	174, 199, 264, 409, 953, 1175
	Johan, s. 1690	422, 265, 69
	Johan, s. 1670	371, 372, 630
	Johan, s. 1726	375, 380
	Johan (Juhana), s. 1655	409
	Katarina, s. 1694	422, 424, 202, 324, 966
	Katarina, s. 1650	953
	Katarina, s. 1722	380
	Kristina Margaretha, s. 1739	180
	Lars, s. 10	372, 375, 46
	Lars Herman, s. 1807	509
	Magdalena, s. 1699	175, 390
	Magdalena, s. 1662	1143, 422, 265
	Magdalena, s. 1729	265, 266
	Margareta, s. 1710	422, 456
	Margareta, s. 1682	175, 1049
	Margareta Elisabet, s. 1730	375, 376, 117, 454
	Margaretha, s. 1660	409, 174
	Margaretha, s. 1733	182
	Maria Augusta Emilia, s. 1837	271, 272
	Maria Lovisa, s. 1813	270, 271
	Nils, s. 1727	375, 46
	Petter, s. 1709	180, 426
	Samuel, s. 1638	181
	Samuel, s. 1724	182
	Sara, s. 1699	372, 373, 117
	Susanna, s. 1677	1175, 1176, 199, 264
	Susanna Elisabet, s. 1745	694, 704
	Zacharias, s. 1732	265, 267, 69, 450
CALAMNIUS	Agatha, s. 1691	413, 577
	Anna, s. 1640	576, 964
	Anna	576
	Anna Margaretha, s. 1720	577, 413
	Beata, s. 1759	346, 347
	Brita Christina, s. 1718	965, 417
	Brita Christina, s. 1735	347, 581
	Catharina, s. 1691	240, 242, 169
	Elsa, s. 1650	571, 576
	Elsa Agatha, s. 1716	577, 578
	Erik, s. 1703	576
	Gabriel, s. 1630	963, 964, 576
	Gabriel, s. 1695	169, 242
	Gabriel "Gabriel Petri", s. 1694	576, 577, 413
	Jakob, s. 1764	581, 347
	Johan, s. 1725	242, 169
	Johan Gabriel, s. 1728	577
	Josef, s. 1660	11
	Josef, s. 1703	576
	Karl Josef, s. 1729	577, 581, 347
	Katarina, s. 1751	169, 170
	Katarina Sofia, s. 1791	253
	Margaretha, s. 12	417, 425, 965
	Maria, s. 1732	168, 169
	Maria Helena, s. 1715	965, 966, 425
	Petter, s. 1662	964, 576
	Petter	576
	Petter, s. 1662	964, 965, 417, 425
	Susanna, s. 1707	11
CALICIA (CALICIUS)	Nils, s. 1681	167, 168, 173, 375
CALICIA	Clara, s. 1711	66, 173
CALICIUS	Catharina (Carin), s. 1706	46, 375
	Elisabeth, s. 1684	167, 168, 173, 375
	Maria, s. 1705	167, 168
CALLMEYER	Anna Lovisa, s. 1763	849
CALOANDER	Karl, s. 1778	1005
	Margareta Regina, s. 1788	1003, 1005
CAMERON	Anna, s. 1610	16, 17
	Brita	17, 18
	Carl, s. 1610	17
CANDELIN	Agnes Christina, s. 1852	524
CARLAGIUS	Brita, s. 1689	484
CARLANDER	Brita, s. 1606	572, 626, 632
	Brita, s. 1630	652
	Elisabet, s. 1632	632, 651, 1048
	Elisabeth	624, 625
	Henrik, s. 1604	572, 626, 632
	Johan, s. 1630	1145
	Johannes, s. 1628	572
	Lars, s. 1610	624
	Magdalena, s. 1620	623, 624
	Margareta, s. 1630	368, 372, 626
	Margareta, s. 1644	1142, 1145
	Susanna, s. 1645	571, 572
	Susanna, s. 1670	1145
CARLENIUS	Anna	588
	Anna, s. 1680	1173
	Brita Johanna, s. 1794	277
CARLMAN ENT. PICTORIUS	Margareta, s. 1600	962, 969, 5, 1169, 1184
CARLMAN	Jakob, s. 1602	969, 1047, 1183
	Jakob Canutus	1183, 1184, 1047
	Margareta	1166, 1183, 1047
	Susanna, s. 1632	969, 1047, 641, 1184
CARLMANNUS	Jakob Canutus	1183, 1184, 1047
CARLQVIST	Sofia, s. 1728	237, 1061
CARSTEN	Jakobina Johanna, s. 1769	1033
	Johan Anton, s. 1795	404, 1033
	Klas Adolf, s. 1811	272
	Petter Gustaf, s. 1747	1033
CARSTRÖM	Erik, s. 1748	942
	Karl, s. 1778	942
	Walborg, s. 1753	942
CASTRÉN	Agnes Mathilda, s. 1869	360, 361
	Aino Margit Maria, s. 1895	1030
	Alarik Gustaf, s. 1787	339, 340
	Aleksandra Beata	353
	Amanda Gustava, s. 1841	1181, 558, 263
	Anna (Annette), s. 1799	340
	Brita Christina, s. 1734	1177, 1178, 339
	Charlotta (Lotti), s. 1856	788, 355
	Elisabet Kristina, s. 1771	1179
	Elsa Beata, s. 1758	351
	Emma Elisabeth, s. 1819	362, 363, 610
CASTRÉN ENT. SÖDERHJELM	Thyra Elisabet, s. 1880	356
CASTRÉN	Erik, s. 1732	350, 550, 610
	Erik Kristian, s. 1802	352
	Erkki Johannes, s. 1873	360
	Ernst Erik, s. 1813	359, 360, 550
	Esaias, s. 1809	352, 353
	Esaias, s. 1808	352
	Gunnar, s. 1878	355, 356
	Gustav Adolf, s. 1772	1178, 1180
	Helena, s. 1690	343, 350, 1178
	Isak August, s. 1819	352
	Jakob, s. 1781	350, 359, 550
	Jakob Albert, s. 1811	352
	Johan Abram, s. 1818	352
	Johanna Elisabet, s. 1812	558, 1181
	Johanna Fredrika	360
	Johanna Lovisa, s. 1778	1180
	Johanna Sofia, s. 1801	340
	Jonas Kristian, s. 1828	340, 341
	Katarina Elisabet, s. 1741	349, 350, 550, 610
	Katarina Elisabet, s. 1815	352
	Krister, s. 1728	339, 343, 1178
	Kristian, s. 1779	350, 352
	Lovisa Emilia (Emmi), s. 1863	341, 342
	Lovisa Natalia, s. 1830	354
	Maria, s. 1760	324, 343
	Martina, s. 1920	356, 358
	Mathias Alarik, s. 1756	1178, 339
	Mathias Alric, s. 1808	352
	Matias, s. 1693	343, 350, 1178
	Matias, s. 1764	350, 351
	Matias Aleksanteri, s. 1813	352, 354
	Nils Zachris, s. 1823	352
	Olof, s. 1882	355
	Reinhold, s. 1811	1180, 1181, 558
	Robert, s. 1851	354, 355
	Samuel, s. 1824	352
	Sara, s. 1912	356, 357
	Simon Johan, s. 1765	1178, 1179
	Sofia, s. 1755	324, 339
	Susanna Sofia, s. 1785	352
	Wilhelmina Ingeborg, s. 1834	341
	Zacharias, s. 1782	350, 362, 610
	Zacharias Henric, s. 1821	352
	Zachris, s. 1824	352
CEDERBERG	Saima Yolanda, s. 1884	951
	Johan Antero, s. 1852	948, 951
	Laina Elisabet, s. 1882	948
	Minna, s. 1860	948, 951
CEDERSPARRE	Jakobina Johanna, s. 1769	1033
CHARPENTIER	Albertina, s. 1768	1014
	Carl Fredrik, s. 1766	1014
	Carolina Albertina, s. 1796	1014
CHORAEUS	Maria Elisabeth, s. 1755	382
CHORE	Susanna Maria, s. 1780	260
CHYDENIUS	Abraham Vilhelm, s. 1794	499
	Charlotta Lovisa, s. 1804	500
	Edla Sofia Eilsabet, s. 1836	316, 317
CHYDENIUS ENT. PELANDER	Brita Magdalena, s. 1755	499
CHYDENIUS	Frans Jakob, s. 1828	317
	Fredric Engelbrecht, s. 1827	500
	Helena Augusta, s. 1846	499
	Jacob Wilhelm, s. 1834	499
	Jakob, s. 1732	499
	Karl Fredrik, s. 1792	500
	Kristina Charlotta, s. 1841	499, 500
	Maria Gustava, s. 1762	172
	Maria Lovisa, s. 1816	165
	Peter Kristian, s. 1794	317, 720
	Sofia, s. 1805	317, 720
	Sofia Maria, s. 1805	498, 499
	Sofia Olivia, s. 1830	109, 720
CHYTRAEUS	Anna Maria, s. 1711	711
CLÁSEN	Maria Lovisa, s. 1821	232
COLÉRUS	Anna-Greta, s. 1908	123
	Fredrik Magnus, s. 1870	123
	Ingrid, s. 1880	122, 123
	Johan Adolf, s. 1830	123
	Johanna, s. 1906	123
	Johanna Maria, s. 1838	123
COLLAN	Kaarlo Pentti, s. 1888	1027
COLLÉN	Maria Ulrica	991
COLLIN	Johan, s. 1699	72
COLLINIUS	Beata, s. 1672	968, 767
	Gustaf	767, 968
	Kristina	966, 968, 767
COLLINUS	Andrietta Sofia, s. 1795	163
	Anna Margaretha, s. 1760	163
	Fredrik, s. 1743	163
CORTE	Anders Henrik, s. 1706	592, 657
	Brita, s. 1653	656, 187
CORTE ENT. MATHESIUS	Margaretha, s. 1643	157, 396, 602, 657
CORTE ENT. SCHARFF	Beata, s. 1670	584, 592, 657
CORTE	Gabriel, s. 1680	657, 658
	Gustaf	657
	Henrik	187, 592, 656
	Henrik, s. 1647	656, 657, 592
	Henrik	657, 659
	Katarina Elisabet	659
	Kristina	655, 656, 187, 592
	Kristina	739, 658
	Margareta	657
COSELIUS	Christina, s. 1710	806
CREUTZ	Sigrid Constance, s. 1837	83, 144, 751
CRONBÄCK	Anna, s. 1620	1156
CUMMING	Elisabeth ''Lilly'', s. 1842	725
CUNELIUS	Brigitta, s. 1659	19
CURTELIUS	Brita, s. 1651	588
D	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
DAHL	Sofia, s. 1792	863
DAHLMAN	Abraham, s. 1687	818
DAHLSTRÖM	Augusta Charlotta, s. 1844	210
	Iris Elisabeth, s. 1928	211
	Johan Edvard, s. 1836	210
	Klas, s. 1925	210, 211
	Sofia Margareta (Greta), s. 1887	209, 210
	Svante, s. 1883	210
DAVIS	Anne, s. 1899	1100
DE COURTE	Henrik	657, 659
DE GEER AF TERVIK	Loviisa Fredrika Adelaide, s. 1844	469
DE HANJAS	Petrus, s. 1550	660
DE LA CHAPELLE	Agnes Aline Sofie, s. 1887	950
DE LA MOTTE	Margareta, s. 1628	662
DEUTSCH	Emanuel, s. 1720	665
DIDRON	Johanna Sofia, s. 1776	1040
DIEHL	Gösta, s. 1899	136
DOBROWOLSKIJ	Josefina, s. 1833	141
DOLI	Catharina, s. 1771	320
DOMANDER	Sigrid Matilda, s. 1864	519
DONNER	Anders Severin, s. 1854	753
	Elin Maria, s. 1860	752, 753
	Mathilda Louise, s. 1885	753, 754
DUNCAN	Catharina Charlotte, s. 1764	1032
DURCHMAN	Aarno Lennart, s. 1910	556
	Aino Rafael, s. 1873	112, 113
	Augusta Matilda, s. 1850	556
	Brita Maria, s. 1777	110
	Carolina (Liina), s. 1854	232
	Eila Kaarina, s. 1911	556
	Emma Charlotta, s. 1819	106, 110
	Emma Josefina, s. 1840	110, 111
	Frans Wilhelm, s. 1841	110, 112
	Gustaf, s. 1769	110
	Gustaf (Kyösti), s. 1881	556
	Hellä Aira Inkeri, s. 1908	556
	Ida Helena, s. 1879	112
	Inga Ilia, s. 1878	113
	Johan Adolf, s. 1811	232
	Josef Wilhelm, s. 1806	110
	Katharina Emilia, s. 1826	232
	Knut Fredrik, s. 1846	556
	Kustaa Olavi, s. 1907	556
	Maria Elisabeth (Betty), s. 1843	110, 114
	Maria Josefina, s. 1815	114
	Nils Gustaf, s. 1846	110
	Selma Konstantia, s. 1845	112
	Tyyne Ingrid, s. 1883	554, 556
	Väinö Sulo, s. 1870	112
DUVEL	Aukter	642, 650
	Helena, s. 1620	59, 397
E	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
EDELHEIM	Anna Maria, s. 1776	117, 118, 374
	Fredrik Wilhelm, s. 1770	118
	Karolina Margareta, s. 1808	118
	Maria Wilhelmina, s. 1805	118, 119
EDNER	Katarina, s. 1675	323, 779
EDSTRÖM	Anna Margareta, s. 1748	85
EEK	Anna Lovisa, s. 1763	849
	Anna Sophia, s. 1733	848, 849, 854
	Carl Ferninand, s. 1794	850
	Christina, s. 1782	850
	Christina, s. 1775	849
	Fredrik Wilhelm, s. 1791	850
	Johan, s. 1723	849, 854
	Johan Fredrik, s. 1758	849, 850, 326
	Johanna Fredrica, s. 1788	850
	Karl Gustaf, s. 1765	849, 852, 854
	Lovisa Albertina, s. 1785	850
	Magdalena Sofia, s. 1783	853, 854, 852
	Margaretha Ulrica, s. 1766	849
	Sofia Christina, s. 1759	326, 850
	Ulrika Wilhelmina, s. 1786	850, 851, 326
EHNQVIST	Harri Ola Ferdinand, s. 1912	294
	Hugo Ferdinand, s. 1876	294
	Huugo Aarne Eliel, s. 1913	294
	Verna Elina, s. 1883	293, 294
EHOJOKI	Harri Ola Ferdinand, s. 1912	294
	Huugo Aarne Eliel, s. 1913	294
EHRENCREUTZ	Arent	848
EHRENPREUS	Elisabet, s. 1666	848
EHRENSVÄRD	Augustin, s. 1710	775
EHRNROOTH	Adolf Erik, s. 1905	469, 472
	Anna Juliana, s. 1754	976
	Brita Margaretha, s. 1909	470
	Carl Albert, s. 1831	469
	Ernst Gustaf Valdemar, s. 1898	469
	Ernst Hjalmar, s. 1871	469
	Eva Beata Ulrica	472
	Gabriel Johan, s. 1741	976
	Gunnar Bror, s. 1893	138
	Hans Adolf Bertman	472
	Jan, s. 1929	470, 471
	Karin, s. 1876	468, 469
	Karin Birgitte, s. 1925	472
	Karin Birgitte Ingrid Louise	472
	Lars Carl Albert, s. 1897	469, 470
	Loviisa Fredrika Adelaide, s. 1844	469
	Margareta Johanna, s. 1900	138
	Maria Esther Elisabeth, s. 1920	138
	Maria Sofia, s. 1781	976
	Sibylle, s. 1936	471
EKEBOM	Claes Oskas, s. 1877	1067
	Hjördis Hedvig Ingeborg, s. 1883	1066, 1067
EKHOLM	Sofia Albertina, s. 1795	289
EKLUND	Amanda Sofia, s. 1818	714
	Elma, s. 1878	1123
	Oskari Salomon, s. 1879	918
	Salomon, s. 1842	918
	Ulla, s. 1843	918
EKLUNDH	Gustaf Woldemar, s. 1858	1012
	Tyra Frida Vivica, s. 1888	1011, 1012
	Wivi Josefina, s. 1862	1012
EKSTRÖM	Anna Signe, s. 1866	299
ELEPHANT	Anna Maria, s. 1695	245
ELERS	Fredrik, s. 1795	718
	Ulrika Lovisa, s. 1803	712, 718
ELFVING	Elina Johanna, s. 1851	289, 293
	Elsa Beata, s. 1758	351
	Ester, s. 1870	262, 263, 559
	Gustava Charlotta, s. 1817	293
	Henrik Eliel, s. 1848	293
	Jacob, s. 1707	351
	Jenny Sofia, s. 1840	261, 262, 559
	Karl Henrik, s. 1816	293
	Karl Oskar, s. 1835	262, 559
	Maria	351
	Tyyni Sofia, s. 1884	1125
	Venny Linnea, s. 1886	293
	Verna Elina, s. 1883	293, 294
ELINGIUS	Susanna, s. 1682	589
ELLILÄ	Maria (äpärä), s. 1829	926
ENBERG	Brita, s. 1765	393
	Juho, s. 1724	54, 393
	Katarina, s. 1761	54
	Kristiina Katariina, s. 1734	54, 393
ENBOM	Anna Sofia	538
	Christian	538
	Flora, s. 1820	539
	Jeannetta (Johanna), s. 1817	508
	Johan Herman, s. 1776	508, 539, 543
	Kristina Elisabet, s. 1788	508, 539, 543
	Kristina Ulrika, s. 1783	538
	Maria, s. 1822	543
ENCKELL	Johan, s. 1664	1141
	Johan, s. 1696	1141
	Kristina, s. 1700	1057, 1141
	Margareta, s. 1670	1141
ENEBERG	Anders, s. 1712	1107
	Isak, s. 1756	1107
	Sara, s. 1722	1058, 1107
ENEQVIST	Juho	872
	Matias	872
	N.n	872
ENGLUND	Anders Johan, s. 1850	865
	Erika Eufremia, s. 1856	863, 865
ENGSTRÖM	Hilda, s. 1882	329
ENHÖRING	Emil Augustin, s. 1864	147
	Eva Henny Maria, s. 1918	147
	Maria Emmy Rosina, s. 1881	146, 147
ENKVIST	Terje Ulf Eugen, s. 1904	1013
ENQVIST	Brita	567, 569
	Carolina, s. 1823	821, 822
	Hilja Josefiina, s. 1886	902
	Johan (äpärä), s. 1824	822
	Josefina, s. 1855	822
	Juho (Johan), s. 1626	566, 567
	Mathias, s. 1600	565, 566
	Matilda Karolina, s. 1856	822
	Pekka	569
	Sofia Miina, s. 1853	822
ENROTH	Anna Maria, s. 1686	487, 501
ERLING	Adolf, s. 1794	862, 868
	Anna Charlotta, s. 1824	863
	Charlotta Olivia, s. 1859	863, 866
	Christina, s. 1733	857, 861
	Christina, s. 1796	862
	Christina Elisabeth, s. 1839	868
	Erik Johan, s. 1755	861, 862
	Erik Johan, s. 1790	862, 863
	Erik Johan, s. 1853	863, 864
	Erik Johan, s. 1819	863
	Erik Wilhelm, s. 1831	868, 870
	Erika Eufremia, s. 1856	863, 865
	Gustaf Leonard, s. 1842	868
	Gustava, s. 1798	862
	Gustava Charlotta, s. 1820	869
	Hilda Gustava, s. 1845	868
	Johan Adolf, s. 1827	868, 869
	Johan Adolph, s. 1818	863
	Johanna Charlotta, s. 1829	868
	Johanna Elisabet, s. 1801	868
	Karl Emil, s. 1825	868
	Lars, s. 1800	862
	Lars Enock, s. 1837	868, 871
	Magdalena, s. 1848	871
	Magnus, s. 1702	861
	Maria Lovisa, s. 1844	864
	Sofia, s. 1792	863
	Sofia Charlotta, s. 1839	870
	Ulrica, s. 1792	862, 867
	Vendla Gustava, s. 1822	863
	Wendela Gustava, s. 1766	862
	Wilhelm, s. 1803	862
ERNST	Amalia Lovisa, s. 1871	1069
ESCHILLI	Dorde	596
	Jacobus, s. 1550	596
ESCHOLIN	Barbro	704
ESKELINEN	Elisabeth, s. 1757	246
ESKOLA	Helena, s. 6	478
ESPING	Karin, s. 1550	660
ESSEN AF ZELLIE	Anna Georgina, s. 1867	97
	Bror Allan, s. 1894	97
	Carl Gustaf, s. 1815	85, 95, 1117
	Eliel Thiodolf, s. 1833	105, 96
ESSEN AF ZELLIE ENT. FABRITIUS	Katalina Sofia, s. 1806	1116, 1117, 95, 440, 1074
ESSEN AF ZELLIE	Valter Lorenzo, s. 1860	96
	Wendla Elisabet, s. 1835	85, 96
	Östen Eliel, s. 1862	96, 97
ESSEVIUS	Anna, s. 1691	574
	Brita	574
	Erik	574
ESTLANDER	Eva Aurora, s. 1774	77
	Margareta, s. 1690	383
EURENIUS	Anna Katarina, s. 1695	819
F	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
FABRITIUS (FABRICIUS)	Reinhold Fredrik, s. 1850	34, 30
FABRITIUS	Alarik Vilhelm, s. 1846	34
	Anna Wilhelmina, s. 1787	34
	Erik Vilhelm, s. 1774	34
	Fredrica, s. 1818	27, 34, 30
	Hilda Augusta, s. 1852	28, 30
	Hilda Elisabet, s. 1825	1117, 1074, 1129
	Johan, s. 1800	440, 1074, 1117
	Lina Sofia Amalia, s. 1827	1117, 1118, 440
	Maria Vilhelmina, s. 1848	34
	Zakris (Zachris Wilhelm), s. 1812	30, 34
FAGERSTRÖM	Anton Erik, s. 1786	490
	Beata Katarina, s. 1749	490
	Henriette, s. 1803	489, 490
	Karl Johan, s. 1751	490
FAHLANDER	Frans Didrik, s. 1786	755
FALANDER	Abraham, s. 1650	411
	Abraham, s. 1746	745, 755
	Anders, s. 1744	497
	Brita, s. 1640	384, 485
	Christina, s. 1643	1154, 1155
	Elisabeth, s. 1684	485, 486
	Erik, s. 1607	411, 1155
	Erik, s. 1640	1155
	Isak, s. 1635	485
	Magdalena, s. 1690	411, 421
	Magdalena, s. 1611	411, 1155
FALANDRA	Catharina	422, 1143
FALCK	Agatha Sofia, s. 1789	26, 41
	Jakob, s. 1785	41
FALÉN	Beata Katarina, s. 1749	490
FALLER	Josefiina Sofia, s. 1832	838
FANT	Andreas, s. 1651	190, 562
	Anna, s. 1671	562, 190
	Anna, s. 1600	562
	Brita, s. 1709	1049
	Karin, s. 1651	561, 562, 190
	Michael, s. 1588	562
FAVORIN	Anna, s. 1707	684, 706
	Margaretha, s. 1735	707
	Nicolaus, s. 1763	707
	Nils, s. 1731	706, 707
	Nils, s. 1697	706
FAVORINUS	Catharina, s. 1738	689
	Elisabet, s. 1713	689
	Gabriel, s. 1711	689
	Johan, s. 1664	685, 706
	Katarina, s. 8	685, 706
	Kristina, s. 1700	685, 1060
FELLMAN	Anna, s. 1742	267, 450
	Esaias, s. 11	589
	Esaias, s. 1745	352
	Isak, s. 1816	518
	Katharina, s. 1753	352
	Maria, s. 1857	518
	Maria, s. 1820	518
	Nils, s. 1718	267
	Sara, s. 1718	267
	Sofia, s. 1722	589
	Susanna, s. 1682	589
	Susanna Sofia, s. 1785	352
FERRIN	Laura Charlotta Johanna, s. 1826	1121
FICKE	Margretha, s. 1611	243, 1171
	Maria, s. 1613	249, 383
FIEANDT	Albrecht, s. 1659	973
FIEANDT ENT. SCHMIEDEFELT	Elisabet Sofia, s. 1695	971, 973
FIEANDT	Johan Henrik, s. 1683	973
	Johan Henrik, s. 1729	973, 1031
	Karl Johan, s. 1722	973, 1001
	N.n	973
FINCKENBERG	Jacobina Theodora, s. 1767	130, 771
FINNILÄ	Selma Sofia, s. 1866	482
FJELLSTRÖM	Agatha, s. 1691	413, 577
FLANDER	Brita Gustava, s. 1811	454, 608
	Jakob, s. 1722	1051
	Magdalena, s. 1753	1051, 1052
	Magdalena, s. 1723	1050, 1051
FLEEGE	Vendla Karolina, s. 1790	440
FLORIN	Catharina, s. 1714	767, 779
	Catharina Christina, s. 1746	779
	Elisabet, s. 1736	323, 346
	Elisabeth	249, 323
	Engla Christina, s. 1799	780, 781
	Eva Kristina, s. 1777	780
	Isaac, s. 1752	779, 780
	Isaac, s. 1716	779
	Johanna Christina, s. 1757	779
	Jonas, s. 1750	779
	Katarina, s. 1675	323, 779
	Margaretha, s. 1730	323
	Mårten, s. 1670	323, 779
	Otto Reinhold, s. 1762	779
	Paul, s. 1699	323
	Susanna, s. 1732	323, 324, 171
	Ulrica Cristiana, s. 1748	779
FLORINUS	Anna, s. 1640	576, 964
	Katarina, s. 1614	964
	Magdalena, s. 1610	3, 14
	Mårten, s. 1670	323, 779
	Thomas, s. 1597	14, 964
FOCK	Iris Elisabeth, s. 1928	211
FONSELIUS	Anna (Annette), s. 1799	340
	Anna Catharina, s. 1723	705
	Anna Elisabet, s. 1764	1108
	Anna Sofia, s. 1753	1108
	Christina, s. 1708	684, 708
	Christina Lovisa, s. 1755	1108
	Daniel, s. 1747	1108
	Elias, s. 6	693, 708, 1108
	Elias, s. 1743	708
	Elias Jeremias, s. 1778	693, 1109
	Elsa	705
FONSELIUS ENT. LIVON	Margaretha Elisabet, s. 6	692, 693, 1109
FONSELIUS	Friederica Lovisa, s. 1788	693, 1109
	Hedvig Magdalena, s. 1763	1108
	Hedvig Sofia, s. 1765	713, 719
	Isaacus, s. 1761	1108
	Johan, s. 1691	705
	Johan, s. 1658	708, 1108
	Johan, s. 1746	1108
	Johannes Gabriel, s. 1767	1108
	Justina, s. 1741	708
	Margareta	708, 1108
	Margareta, s. 1726	1058, 1108, 693
	Maria, s. 1708	690
	Maria Catharina, s. 1751	1108
	Maria Catharina, s. 1757	1108
	Mikael, s. 1750	1108, 1109, 693
	Mikael, s. 1783	693, 1109
	Sara Catarina, s. 1790	693, 1109
	Sara Maria, s. 1759	1108
	Vauva, s. 1744	708
FONTELIUS	Kristiina	856
FONTELL	Albertina, s. 1823	313, 314
	August Gideon, s. 1854	314
	Isak August, s. 1824	314
FORBUS	Anna, s. 1670	650, 651, 642
	Aukter	642, 650
	Beata	655
	Brita, s. 1600	620, 649, 198, 625
	Brita, s. 1660	652
	Caspar, s. 1590	198, 625, 649
	Caspar, s. 1633	649, 655
	Catharina, s. 1691	240, 242, 169
	Elisabeth	624, 625
FORBUS ENT. JENDERJAN	Brita, s. 1630	652
FORBUS	Hans, s. 1560	649
	Hans, s. 1622	649, 650, 642
	Henrik, s. 1630	649, 652, 198, 1176
	Henrik, s. 1674	198, 652
	Jakob, s. 1636	649, 625
	Johan Johannis, s. 1679	368
	Johannes, s. 1650	223, 240
	Katarina, s. 1655	652, 653, 370
	Klara, s. 1697	222, 224
	Kristiina, s. 1658	584
	Kristina	655, 656, 187, 592
	Lars, s. 1688	240, 241, 223
	Lars, s. 1672	198, 199, 652, 1176
	Margaret	649
	Margaretha, s. 1639	197, 198, 652, 1176
	Maria, s. 1728	223, 241
	Maria	239, 240, 223
	Maria, s. 1790	206
	Sara, s. 1721	224, 225
	Zacharias, s. 1690	224
FORDELL (WESTZYNTHIUS)	Anna, s. 1557	2, 15
FORDELL	Anna, s. 1603	582, 593
	Anna, s. 1603	13
	Dorothea, s. 1583	57, 582
	Elisabet	582, 583
	Hans, s. 1575	582
	Hans, s. 1530	3
	Henrik (Henricus Nikolai), s. 1520	2
	Jöns	582
	Lucia, s. 1560	3
	Lucia	3
	N.n	582
	Nils, s. 1490	2
FORELL	Hedvig, s. 1734	712
FORRSTRÖM	Erik, s. 1846	716
	Erkki Holger Konstantin, s. 1907	716, 717
	Ingeborg Johanna Maria, s. 1875	715, 716
	Klas Erik, s. 1877	716
	Maria	201, 203
FORSÆUS	Anders Ranrolph, s. 1635	683
	Catharina, s. 1654	681, 683
	Märta, s. 1684	683
FORSBERG	Anders, s. 1800	759
	Anders William, s. 1853	759, 760
	Betty Olivia Constance, s. 1851	759
	Edla Olivia, s. 1824	755, 759
	Hulda Elisabet, s. 1887	936
	Lovisa Rosina, s. 1856	760
FORSBÄCK	Magdalena, s. 1710	1176, 1177
	Simon	201, 425, 1177
FORSELIUS	Brita, s. 1655	605
	Catharina, s. 1664	605
	Elias, s. 1652	604, 605
	Erik, s. 1680	605
	Maria, s. 1709	605, 606
	Vilhelmiina, s. 1799	440
FORSELL	Erik, s. 1680	605
FORSENIA	Kerstin, s. 1600	661
FORSMAN (PETREJUS)	Johan, s. 1626	641, 1047
FORSMAN	Anna, s. 1850	77
	Anna, s. 1706	1049
	Aukusti Waldemar, s. 1856	215
	Brigitta Elisabeth, s. 1749	1049
	Carl, s. 1665	1047
	Carl Rudolf, s. 1802	981
	Carl Waldemar, s. 1847	981
	Elisabet, s. 1707	1049
	Elisabeth Margareta, s. 1753	1049
FORSMAN ENT. CEDERBERG	Brita, s. 1709	1049
FORSMAN ENT. NEOSTADIUS	Brita, s. 1660	632, 641, 1048
FORSMAN	Eva Aurora, s. 1774	77
	Fanny Beata, s. 1851	980, 981
	Fredrika	298
	Gabriel, s. 1744	1049
	Gustava Lovisa, s. 1811	864
	Hilma Aurora, s. 1836	298
	Jacob, s. 1739	1049
	Johan, s. 1655	1047, 1048, 641
	Johan, s. 1699	1048, 1049
	Johanna Aurora, s. 1842	77
	Johanna Magdalena, s. 1789	75
	Johannes, s. 1742	1049
	Johannes, s. 1748	1049
	Kaarle Yrjö, s. 1881	981
	Karl, s. 1698	1048, 1050
	Kristina, s. 1690	1050
	Lovisa Mathilda, s. 1819	75, 77
	Magdalena, s. 1664	1048
	Magdalena, s. 1723	1050, 1051
	Magdalena Elisabet, s. 1727	1049
	Margaretha Elisabeth, s. 1740	1049
	Maria, s. 1870	78
	Maria Gustava, s. 1828	215
	Mathilda, s. 1841	77, 79
	Oskar, s. 1848	77
	Oskar Wilhelm, s. 1815	77, 215
	Sofia Charlotta, s. 1820	981
	Vera	78
	Zacharias, s. 1763	77
	Zachris, s. 1805	298
	Zachris Wilhelm, s. 1839	77, 78
FORSS ENT. BANGE	Katarina, s. 1697	671, 676, 742
FORSS	Sigbritt Margaretha, s. 1924	464
FORSSEL	Ulrika Gustava, s. 1782	235
FORSSMAN	Maria Elisabeth, s. 1792	460
FORSSTRÖM	Brita Christina, s. 1734	1177, 1178, 339
	Klara, s. 1720	201, 202, 425
	Loviisa Augusta, s. 1829	1081
	Magdalena, s. 1694	200, 201, 425
	Simon	201, 425, 1177
FORTELIUS	Abraham Johan, s. 1716	412, 417
	Anna, s. 1739	179, 418
	Anna, s. 1710	179, 418
	Anna, s. 1657	409, 411
	Brita, s. 1765	393
	Brita Christina, s. 1718	965, 417
	Catharina, s. 1719	412, 419
	Elisabet Margareetta, s. 1753	390, 391, 420
	Erik, s. 1683	411, 412, 390
	Erik, s. 1714	412, 413
	Erik, s. 1648	411
	Erik, s. 1602	411
	Isak, s. 1722	412, 420, 390
	Isak, s. 1760	390, 393, 420
	Israel, s. 1755	390, 420
	Kristiina Elisabet, s. 1787	393
	Magdalena, s. 1611	411
	Manu	390, 420
	Margareta	390, 420
	Margareta, s. 1681	10
	Maria Katariina, s. 1751	390, 420
	Maria Katariina, s. 1759	390, 420
	Nathanael, s. 1757	390, 420
	Peter, s. 1743	417, 418
FORTELL	Abraham, s. 1751	413
	Anna Margaretha, s. 1720	577, 413
	Aurora Fredrika	416
	Carl August, s. 1790	415, 416
	Erik, s. 1714	412, 413
	Fredrik	413, 414
	Fredrik Wilhelm	414, 415
	Isak, s. 1749	413
	Isak Wilhelm	415
	N	414
	N	415
FRANCK	Nena Hulda Barbara, s. 1912	133, 137
	Rolf Edwin Herman, s. 1912	137
FRANG	Eero Olavi, s. 1909	917
	Elli Aurora, s. 1906	917
	Emma Johanna, s. 1881	907, 917
	Liisa, s. 1845	917
	Teemu (äpärä), s. 1876	917
FRANKENFELDT	August	731
FRANZÉN	Anna Fransiska, s. 1820	124, 151
	Anna Maria, s. 1776	117, 118, 374
	Charlotte, s. 1798	153
	Frans, s. 1699	117, 373
	Frans Mikael, s. 1772	117, 124, 374
	Helena Sofia, s. 1813	124, 152, 146
	Henriette Elisabet, s. 1803	124, 150
	Johan, s. 1784	117, 153, 374
	Karl Vilheln, s. 1808	124
	Kristina Elisabet, s. 1783	124
	Margareta Elisabet (Lily), s. 1779	124
	Margaretha Helena, s. 1781	117, 120, 374
	Maria Helena Rosina, s. 1800	124, 125, 773
	Sara, s. 1699	372, 373, 117
	Sofia, s. 1817	153, 154
	Sofia Kristiina, s. 1780	124
	Zachris, s. 1744	373, 374, 117
FREDRIKSSON	Carl Petter, s. 1811	870
	Carolina Sofia, s. 1806	870
	Sofia Charlotta, s. 1839	870
FREITAG	Frans Diedrich, s. 1675	394
	Frans Dietrich	394
	Johan, s. 1723	394
FRENCKELL	Arthur Reinhold, s. 1861	141
	Hedvig Rosina	140, 141
	Josefina, s. 1833	141
	Otto Reinhold, s. 1823	141
FRESE	Agneta, s. 1578	596, 597
	Hans Johan, s. 1553	596
FREULINGSHAUSEN	Aurora Fredrika	416
FREY	Alma Lovisa Alexandra, s. 1854	468
FRIEMAN	Brita Maria, s. 1786	382
	Carl Fredrik, s. 1777	381, 382
	Catharina, s. 1752	380, 381
	Johan, s. 1728	381
FRISIUS	Elisabet, s. 1671	684
	Johannes Arvidi, s. 1613	684
	Karin, s. 1620	684
	Sofia, s. 1643	612
FROSTELL	Anne-Marie, s. 1897	305
	Fridolf Ferdinand, s. 1863	305
	Helmi, s. 1878	305
FROSTERUS	Abraham, s. 1680	202, 324, 424, 966
	Abraham, s. 1743	442, 443, 345
	Abraham, s. 2	424, 451
	Abraham Wilhelm, s. 1771	443
	Agatha, s. 1806	315, 316, 450
	Anders, s. 1660	1176
	Anders	1187
	Anna	653
	Anna, s. 1600	562
	Anna Aurora Mathilda, s. 1806	445
	Anna Beata, s. 1758	444
	Anna Kristina, s. 1831	445, 448, 256
	Beata Gustava, s. 1800	444, 449, 100
	Brita Catharina, s. 1715	451
	Carl Jakob, s. 1774	443
	Catharina	424
	Catharina, s. 1695	653, 370
	Catharina, s. 1774	170, 171
	Catharina, s. 1612	1187
	Catharina Christina, s. 1746	425, 426, 966
	Christiana, s. 1747	451
	Christina, s. 1753	324, 336
	Christina Elisabeth, s. 1802	171, 172
	Emmy Johanna Sophie, s. 1908	517
	Emmy Maria Christina Julia, s. 1877	517
FROSTERUS ENT. THAUVONIUS	Maria Helena, s. 1715	965, 966, 425
FROSTERUS ENT. UHLBERG	Katarina, s. 1655	652, 653, 370
FROSTERUS	Erik, s. 1713	424, 442, 315
	Erik Johan, s. 1776	120
	Fredrica, s. 1799	315, 269, 450
	Georg Robert, s. 1835	445
	Gustaf, s. 1769	324, 345
	Jacob, s. 1761	442, 450, 269, 315
	Jacob, s. 1711	424, 425, 202, 966
	Jakob, s. 1632	424, 653
	Jakob	1176, 1182, 614
	Jakob, s. 1764	324, 171
	Johan, s. 1751	442, 444
	Johan (Juhana), s. 1720	424, 324, 171
	Johan Charles Emil, s. 1830	445, 446
	Johannes, s. 1750	451
	Katarina, s. 1694	422, 424, 202, 324, 966
	Katarina Elisabet, s. 1749	324, 325, 851
	Katarina Magdalena, s. 1718	424, 453, 378, 608
	Katarina Sofia, s. 1785	450
	Klara, s. 1720	201, 202, 425
	Magdalena, s. 1710	1176, 1177
	Magdalena, s. 1762	324, 344
	Margareta, s. 1590	1187
	Margareta Maria, s. 1813	120, 121
	Margaretha, s. 1711	614, 1182
	Margaretha Helena, s. 1781	117, 120, 374
	Maria, s. 1590	16
	Maria, s. 1753	444
	Maria, s. 1760	324, 343
	Maria Agatha, s. 1751	345, 443
	Renata, s. 1745	451, 452
	Robert Valentin, s. 1795	444, 445
	Sara Kristina, s. 1765	267, 315, 269, 450
	Sigfris Maria, s. 1730	315, 442
	Sigurd, s. 1876	517
	Simon, s. 1660	370, 653
	Sofia, s. 1755	324, 339
	Sofia Catharina, s. 1780	443, 345
	Sofia Elisabeth, s. 1715	442
	Susanna, s. 1732	323, 324, 171
	Susanna, s. 1740	1182, 614
FURUMARCK	Christina, s. 1699	1001
	Ebba Charlotta, s. 1729	1001
	Otto Carl, s. 1703	1001
	Sigrid Regina, s. 1734	1002
FÅGEL	Mikko, s. 1824	913
G	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
GADD	Anders Berndt, s. 1718	237, 1061
	Anna, s. 1754	228, 237
	Anna Charlotta, s. 1737	711
	Anna Johanna, s. 1786	237, 238
	Jakob Herman, s. 1747	237
	Johan Gustaf, s. 1707	711
	Katarina Elisabet, s. 1743	1059, 1061
	Pehr (Petrus), s. 1749	1061
	Sofia, s. 1728	237, 1061
GADDING	Fredrika Wilhelmina Antoinette, s. 1811	729
	Knut, s. 1845	729
	Robert Sten Henrik, s. 1795	729
	Sofia Augusta, s. 1856	728, 729
GAHMBERG	Elsa Charlotta, s. 1883	36, 510
GALLÉN ENT. CAJANDER	Gustava, s. 1802	946
GALLÉN	Gustava Wilhelmina, s. 1825	946
	Stefan, s. 1796	946
GALLUS	Anna	9
GAMMAL	Anna, s. 1572	1163, 1164
	Barbro	4, 7
	Brita, s. 1621	4, 6
	Brita, s. 1570	4, 561, 1164
	Gabriel Matthæi, s. 1599	561
	Jacob Schepperus	1164
	Karin, s. 1651	561, 562, 190
	Katarina, s. 1612	185, 561
	Knut, s. 1620	4, 5
	Magdalena, s. 1625	969, 5
	Magnus, s. 1593	4
	Margareta, s. 1602	3, 4
	Maria, s. 1601	1164, 1165
	Matteus Jacobi, s. 1565	4, 561, 1164
GAMMAN	Margaretha, s. 1711	614, 1182
GARDBERG	Axel Werner Verner, s. 1878	1044
	Elin Ea, s. 1891	1043, 1044
	Elna Maria Charlotta, s. 1921	1044, 1045
GELLERSTEDT	Anders Vilhelm, s. 1772	802
	Carolina Charlotta, s. 1778	795, 802
GENELL	Serafia, s. 1819	321
GENETZ	Arvid Oskar Gustaf, s. 1848	1121
	Helmi Marjatta, s. 1909	1126
	Juho Kaarlo, s. 1880	1121, 1122, 312
	Julia Eva Maria, s. 1851	1119, 1121
	Karl Johan Gabriel, s. 1817	1121
	Laura Charlotta Johanna, s. 1826	1121
	Laura Maria, s. 1881	1121, 1124
	Meri, s. 1885	135
	Paavo Klaus Emil, s. 1892	1121, 1126
GERASIMOV-DUKOWSKI	Sofia (Sonja)	552
GESCHWENDT	Leontine, s. 1830	122, 1008
GESTRENIA (GESTRICIUS)	Anna, s. 1580	3
GEZELIUS	Anna, s. 1706	1049
	Beata, s. 10	816
	Johan, s. 1698	816
	Katarina Sofia, s. 1730	816
GISEVIUS	Bertha Augusta	782
GISSELKORS	Catharina Margareta, s. 1691	61, 62
	Elisabeth, s. 1640	59, 60
	Isak, s. 1668	60, 61
	Katharina, s. 1753	352
	Krister, s. 1650	60
	Maria	351
	Sara, s. 1674	1056, 61
GIÖS	Anna Maria, s. 1670	680
	Ingegorg, s. 1621	680
	Johan, s. 1614	680
	Sofia Elisabet, s. 1686	1001
GJÖS	Barbro, s. 1630	663
GODE	Heta, s. 1801	906
GORBATOFF	Nina, s. 1917	815
GOTTLEBEN	Katarina, s. 1689	1110
	Kristina	804
GOTTSCHICK	Anna Katarina	491
GRAAN	Kristina	348
GRAFSTRÖM	Anders Abraham, s. 1790	146, 150, 152
	Helena Sofia, s. 1813	124, 152, 146
	Henny Michaela, s. 1849	152, 146
	Henriette Elisabet, s. 1803	124, 150
	Thor Frithiof, s. 1827	150
GRAMBERG	Gustaf Ferdinand, s. 1846	154, 155
	Gustaf Ferdinand, s. 1814	154
	Sofia, s. 1817	153, 154
GRAN	Catharina, s. 1718	443
GRANBERG	Adèle, s. 1845	155
	Anna, s. 1599	570
	Anna	571, 573
	Brita, s. 1575	57, 565
	Dorothea, s. 1583	57, 582
	Elisabeth, s. 1630	1168, 571, 410
	Elsa, s. 1650	571, 576
	Erik, s. 1623	570, 571, 410
	Felicia, s. 1651	409, 410
	Gustav, s. 1656	571, 410
	Lauri, s. 1582	57, 570
	Susanna, s. 1645	571, 572
GRANBERG-LOCHTOVIUS	Matias (Matti), s. 1560	57
GRANDELL	Katarina, s. 1666	7
GRANFELDT FRÅN DAL	Brigitta, s. 1683	984
GRANFELT	Carl Gustaf, s. 1683	703
	Magdalena, s. 1688	703
	Märtha Magdalena, s. 1727	703
GRANLUND	Elisabeth Margaretha, s. 1768	204, 217
	Jonas Reinhold, s. 1782	217
GRAPE	Klara, s. 1650	200
	Margareta, s. 1642	1192
GRASS	Anna Kristina, s. 1708	858
	Anna Maria, s. 1650	662
	Gustaf, s. 1626	662
	Margareta, s. 1628	662
GRENMAN	Aino Johanna Elisa, s. 1880	291
	Alvina Sofia Leontina (Natti), s. 1851	291
	Elis Vilhelm Sebastian, s. 1827	697
	Jakob Fredrik, s. 1793	697, 758
	Johannes, s. 1846	291
	Juliana Vilhelmina, s. 1831	696, 697
	Katarina Lovisa, s. 1799	697, 758
	Olivia Fredrika, s. 1830	758
GRIPENBERG	Alexander Leonard (Lennart), s. 1852	121, 122
	Anna Elisabet, s. 1855	1008, 122
	Gustaf Leonard, s. 1804	121
	Ingrid, s. 1880	122, 123
	Margareta Maria, s. 1813	120, 121
GROEN	Elisabeth, s. 1721	389, 390, 176, 420
GROOP	Elsa Elisabet, s. 1707	502, 1052
GROTENFELT	Brigitta, s. 1716	975
	Edit Alexandra Natalia, s. 1849	33
	Hedvig Barbara, s. 1759	999
GROTH	Anna	621
	Dorothea	186
GRÅÅ	Anna Kristina	703
	Bengt, s. 1600	1170
	Carin, s. 1605	1166, 1170
	Elisabeth, s. 1672	1171, 398
	Elsa, s. 1645	398, 971, 1171
	Gabriel	1171
	Henrik, s. 1630	1170, 1171, 398, 971
	Henrik, s. 1675	1171
	Henrik, s. 1580	1170
	Karin	1170
	Margaretha, s. 1669	1171, 971
	Maria, s. 1704	452
	Sofia, s. 8	1170, 1172
GRÖNDAHL	Heikki, s. 1750	875
	Heta Charlotta, s. 1787	875
	Hilma Lovisa, s. 1828	105
	Johannes, s. 1792	875
	Katariina Kristiina, s. 1756	874, 875
	Kristian Henrikus, s. 1789	875
	Reetta Kristiina, s. 1784	875, 876
GRÖNFORS	Katarina Elisabet, s. 1797	207
GRÖNHOLM (LAIHELIN)	Amanda, s. 1831	546
GRÖNHOLM	Anna Maria	580
GRÖNHOLM ENT. MENNANDER	Esther, s. 1895	37, 38
GRÖNHOLM	Karl Fredrik, s. 1893	38
GRÖNMARK	Ulrica, s. 1766	860
GRÖNQVIST	Helena Sofia, s. 1797	933
GUMMERUS	Anders, s. 1671	763
	Antti Johannes, s. 1882	557
	Christina, s. 1712	159, 160
	Elna Helena, s. 1889	554, 557
	Gustaf, s. 1840	557
	Helena, s. 1681	157, 159, 397
	Henrik, s. 1630	159, 763
	Johannes, s. 1670	159
	Kristiina, s. 1640	159, 763
	Margareta, s. 1669	762, 763
	Maria Sofia, s. 1852	557
GUMSE ENT. GEET	Jaakoppi	1160
GUMSE	Helena, s. 1706	180, 426
	Petter, s. 1560	1160
GUSSANDER	Gunnel, s. 1928	811
	Saga Hildegard, s. 1905	810, 811
	Stig-Göran Alarik, s. 1929	811
	Wilhelm Evald, s. 1899	811
GUSTAFSSON	Maria Lovisa	310
GUTSÉN	Elisabet Kristina, s. 1771	1179
GUTZÉN	Magdalena Elisabet, s. 1727	1049
GYLDÉN	Henrika Christina, s. 1808	1041
GYLDENÄR	Beata Ulrika	695
GYLLENBÖGEL	Helena Margareta, s. 1738	807
GYLLENHIERTA	Beata	973
GÖHLE	Anna Fredrika, s. 1797	1034
GÖK	Reetta Stina, s. 1810	884
H	Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
HAAKANA	Eero Sigfrid, s. 1892	482
	Juho Wilhelmi, s. 1856	482
HAALQVIST	Augusta Charlotta, s. 1844	210
HAARTMAN	Carl Gustaf, s. 1749	805
	Gabriel, s. 1670	804
	Gabriel, s. 1725	804
	Gabriel Erik, s. 1757	125
	Greta Magdalena, s. 1753	805
	Gustaf (G. Gabriel), s. 1715	804, 805
	Gustava Magdalena, s. 1756	805, 806
	Jacob Gustaf, s. 1754	805
	Jakob	804
	Jakob, s. 1713	804
	Johan, s. 1719	804, 816
	Katarina Sofia, s. 1730	816
	Kristina	804
	Magdalena, s. 1716	805
	Margareta	792, 804
HACKLIN	Hedvig Sofia Vilhelmina, s. 1813	832, 836
	Kaarlo Fredrik, s. 1814	836
HACKMAN	Alice Marianne, s. 1850	447
	Antoinette, s. 1844	143
	Johann Friedrich, s. 1801	143
	Julie Sophie, s. 1806	143
	Marianne Jenny Amalia, s. 1872	447
	Wilhelm, s. 1842	447
HACKS	Johan, s. 1667	847
	Katarina, s. 8	685, 706
	Margareta	791, 847
	Margareta, s. 1709	847, 848
	Maria, s. 1670	692
HACKZELL	Anna Lovisa, s. 1783	1065
HAGAN (HAAKANA)	Selma Sofia, s. 1866	482
HAGAN	Eero Sigfrid, s. 1892	482
	Elsa Sofia, s. 1893	479, 482
	Katri Laura Sofia	482
HAGELBERG	Alexander, s. 1842	719
	Amanda Lovisa, s. 1847	719
	Amanda Sofia, s. 1818	714
	Anders Gabriel, s. 1716	770
	Anna Charlotta, s. 1791	712, 713
	August Hannibal, s. 1782	775, 776
	Beata (Beda) Alexandra Fredrika, s. 1852	715, 716
	Carl Johan Fredrik, s. 1846	714, 715
	Carl Victor, s. 1832	719
	Emil Efraim, s. 1829	719, 720, 109
HAGELBERG ENT. SCHULTÉN	Beata Maria, s. 1724	768, 770
HAGELBERG	Erik Wilhelm, s. 1868	720, 109
	Fredrik Julius, s. 1821	713, 714
	Gabriel August, s. 1755	770, 775
	Gustava Elina, s. 1850	715
	Hedvig Sofia, s. 1765	713, 719
	Ingeborg Johanna Maria, s. 1875	715, 716
	Isak Johan, s. 1761	713, 719
	Jakob Efraim, s. 1801	719
	Klara Albertina, s. 1805	712, 719
	Lydia Emilia, s. 1887	108, 109
	Maria Sofia, s. 1838	719
	Matias Elias, s. 1792	713
	Sofia Olivia, s. 1830	109, 720
	Sulo Julius, s. 1880	715
HAGELSTAM	Anna Loviisa, s. 1758	775
	August Hannibal, s. 1782	775, 776
	Carl August Adrian, s. 1811	776, 777
	Carl August Julius, s. 1852	777
	Eva Fredrika, s. 1791	778
	Gabriel August, s. 1755	770, 775
	Gustava Fredrica, s. 1791	776
	Jarl Olof Julius, s. 1818	778
	Otto Julius, s. 1784	775, 778
	Wilhelmina Emilia Elisabet, s. 1833	777
HAKAMÄKI	Antti, s. 1859	923
	Antti Eemil, s. 1886	923
	Emma Amanda, s. 1891	923
	Emma Karoliina, s. 1870	922, 923
	Kalle Oskari, s. 1889	923
HAKANEN	Vendla, s. 1863	434
HAKKARAINEN	Anita Vivi Arnhild, s. 1915	547
HAKKILA	Johannes, s. 1788	836
	Kaarlo Fredrik, s. 1814	836
	Maria, s. 1791	836
HAKOLA	Aili Miranda, s. 1907	918, 919
	Amanda Karoliina, s. 1886	907, 918
	Elo Oskari, s. 1909	918
	Kauko Veikko, s. 1912	918, 920
	Kerttu Helena, s. 1921	920
	Oskari Salomon, s. 1879	918
	Ulla, s. 1843	918
HALICOENSIS (MATTHESIUS), "DE HALIKKO”	Matias, s. 1570	197, 384, 563, 1142
HALLONBLAD	Anna Elisabeth, s. 1821	1042
	Catharina Fredrika, s. 1798	1114, 1115, 23
	Johan Caroli Fredici, s. 1789	23, 1115
	Johanna Fredrika, s. 1823	1115, 23
HAMBERG	Johanna Fredrika	360
HAMMAR	Anna	571, 573
	Anna, s. 1691	574
	Anna Christina, s. 1713	574
	Brita, s. 1708	574, 575
	Brita	628, 629
	Jaakoppi, s. 1710	574
	Margareetta, s. 1711	574
	Nils	573, 574
	Nils, s. 1706	574
	Tomas, s. 1709	629
	Zacharias	573
HAMNIUS	Isak	14
	Magdalena, s. 1649	1142
HANKURI	Malvina, s. 1851	884
	Mikko, s. 1802	884
	Reetta Stina, s. 1810	884
HANNELIUS	Christina Maria, s. 1770	690, 616
	Magdalena, s. 1733	613, 615
	Salomon, s. 1722	615
	Salomon Josef, s. 1767	615, 616
HANNUKSELA	Anna, s. 1828	893
	Marketta, s. 1662	366
	Tuomas, s. 1812	893
	Vilhelmiina (Miina), s. 1858	893
HARDEN	Raakel Lemmitty, s. 1917	909
HARLIN	Regina, s. 1730	161
HARMAJA	Laura Maria, s. 1881	1121, 1124
	Leo, s. 1880	1124
	Outi Eeva Fredrika, s. 1911	1124, 1125
	Saima Rauha Maria, s. 1913	1124
	Tapani Kaarle Arvid, s. 1917	1124
HARTMAN	Anna Wilhelmina, s. 1787	34
HARTMAN ENT. LAURAEUS	Katarina, s. 1648	61, 1056
HARTMAN ENT. SUNDIUS ENT. HAMMARBERG	Anna Katarina, s. 1695	819
HARTMAN	Kristoffer, s. 1693	819
	Maria Katariina, s. 1724	819
HARVIAINEN	Liisa, s. 1765	932
HASSEL	Anna Sara	118
HASSELBERG	Elsa	705
HASSELGREN	Katarina Kristina, s. 1781	1113, 1131, 1138
HAST	Kalle (äpärä), s. 1873	914
HAUKIJÄRVI	Aatu Johannes, s. 1890	922
	Amanda Vilhelmiina, s. 1884	922
	Antti, s. 1882	922
	Eino Johannes, s. 1903	924
	Emma Karoliina, s. 1870	922, 923
	Hannes Veli, s. 1914	924
	Ida Johanna, s. 1902	925
	Juho Aukusti, s. 1877	922
	Kalle Kustaa, s. 1849	922
	Kalle Vihtori, s. 1895	924
	Kalle Viktor, s. 1875	922, 924
	Kustava Vilhelmina, s. 1850	906, 922
	Laura Kustaava, s. 1901	924
	Laura Kustaava, s. 1910	924
	Lempi Amanda, s. 1900	924
	Manta, s. 1873	924
	Manu, s. 1880	922
	Manu Veikko, s. 1916	924
	Niilo Matias, s. 1886	922, 925
	Olga Maria, s. 1897	924
	Olka Maria, s. 1894	924
	Oskar, s. 1872	922
	Oskar, s. 1872	922
HAUKILAHTI	Aleksanteri (Santeri), s. 1854	926
	Maria (äpärä), s. 1829	926
HEDERSTAM	Emanuel, s. 1720	665
	Gustava Sofia, s. 1730	664, 665
HEDMAN	Brita Rebecka, s. 1770	618, 619
	Leonard, s. 1759	619
	Maria Charlotta, s. 1792	619
HEDRAEUS	Helena Elisabet, s. 6	607
HEICKELL	Anna Sofia, s. 1811	509
HEIDEMAN	Arthur Leopold, s. 1862	115
	Lempi Oihonna, s. 1872	114, 115
	Paul Arthur, s. 1890	115
HEIKKILÄ	Henrik, s. 1705	873
	Valpuri, s. 1666	873
	Yrjö, s. 1662	873
HEINO	Emma Maria, s. 1891	913, 914
	Kalle (äpärä), s. 1873	914
	Maria Alma, s. 1906	481
	Matti Väinämö, s. 1929	914
	Pentti Kalevi, s. 1926	914
	Sisko Aleksandra, s. 1927	914, 915
HEINRICIUS	Petter August, s. 1863	1073
	Sigfrid Maria, s. 1879	1072, 1073
HEINTZIUS	Anna Elisabet, s. 1748	49
	Anna Kristina, s. 1719	49
	Anna Natalia, s. 1829	333
	Henrika Elisabeth, s. 1811	331
	Samuel, s. 1705	49
HEINÄMÄKI	Amanda, s. 1854	916
HELENIUS	Charlotta Olivia, s. 1859	863, 866
	Henrik Johan, s. 1859	866
HELIN	Aarne Oskari, s. 1889	1103
	Anna Sofia, s. 1886	1103
	Charlotta Katariina Sofia, s. 1811	1102
	Edla Vilhelmiina, s. 1834	1081, 1102
	Hanna Irene	1104
	Jooseppi, s. 1811	1102
	Joosua Elias, s. 1837	1102
	Kalle Elias, s. 1870	1102
	Lauri Olavi, s. 1887	1103
	Martti Mikael, s. 1892	1103
	Olavi Konstantin, s. 1891	1103, 1104
	Oskari Fredrik, s. 1861	1102, 1103
	Tuure Topias, s. 1877	1102
HELIÖVAARA	Olavi Konstantin, s. 1891	1103, 1104
HELLANDER	Hans Abraham	391
HELLSBERG	Elina Mathilda, s. 1859	281
HELLSTEN	Hilda Johanna, s. 1881	436
	Mathias Konstantin (Konsta), s. 1872	436
	Orvo Matias Kalervo, s. 1914	436
HELLSTRÖM	Hilma Charlotta Kristina, s. 1839	728
	Serafia Sofia, s. 1829	993
HELSINGIUS	Gustaf Fredrik, s. 1815	760
	Lovisa Rosina, s. 1856	760
	Maria Sofia Rosina, s. 1822	760
HEMMI	Brita Kristiina, s. 1726	646
HENDELL	Gustav Kristian, s. 1843	754
	Lauri, s. 1878	754
	Mathilda Louise, s. 1885	753, 754
HENDELL-AUTERINEN	Lauri, s. 1878	754
HENRIKSSON	Kaarlo Viktor (K.V), s. 1870	535
HERLIN	Carl Fredrik, s. 1772	531
	Margaretha Catharina, s. 1775	531
	Sofia Albertina, s. 1809	531
HERMAINEN	Magdalena, s. 1611	411, 1155
HERRAHUHTA	Maija Stina, s. 1822	923
HERWEG	Kristiina, s. 1649	872
HEURLIN	Maria Sofia Rosina, s. 1822	760
HIISI	Leila Kaarina, s. 1926	301
HIISI-BRUMMER	Leila Kaarina, s. 1926	301
HINDSBERG	Heta Marianne, s. 1914	275, 276
	Lars Erik Adolf, s. 1907	276
HINNEL	Maria	264
HINTALA	Arvo Henrik, s. 1928	891
	Leena, s. 1942	891
	Maire Maria, s. 1923	891
	Marjaana Aleksandra, s. 1899	891
	Sirra Kyllikki, s. 1929	891
	Toivo Johannes, s. 1924	891
	Veli Ensio, s. 1941	891
	Vilho Edvard, s. 1920	891
	Väinö Armas, s. 1900	890, 891
HIRMU	Greta Maria, s. 1897	303
HISINGER	Constance Maria, s. 1865	1068
	Sylvia Margareta Vivika, s. 1872	786
HISINGER-JÄGERSKIÖLD	Brita Constance Johanna, s. 1894	1068
	Christer Ludvig Edvard, s. 1856	1068
HJELMERUS	Axel, s. 1829	829
	Axel Frederic, s. 1853	829
	Kaisa Sofia, s. 1830	825, 829
	Maria Adolfina, s. 1852	829
	Olga Karolina, s. 1865	829, 830
HJELT	Minna, s. 1860	948, 951
HJERPE	Anna, s. 1828	893
HJERTA	Anders, s. 7	366, 371, 409, 953, 1175
	Beata	655
HJULHAMMAR	Adam Ludvig, s. 1744	799
	Anna Sofia, s. 1755	799
	Johanna Katarina, s. 1773	799
HOFFMAN	Maria, s. 1685	984
HOFFRÉN	Aaro Pontus, s. 1760	246
	Abraham, s. 1695	474
	Abraham, s. 1746	475
HOFFREN	Agneta	642
HOFFRÉN	Alla Liisa, s. 1818	477
	Anders Johan, s. 1823	477, 478
HOFFREN	Anna, s. 1670	650, 651, 642
HOFFRÉN	Anna Catharina, s. 1724	634, 637
	Anna Christina, s. 1764	246
	Anna Kaisa, s. 1759	476
	Anna Katri, s. 1749	246
HOFFREN	Anna Susanna, s. 1711	635
HOFFRÉN	Anne, s. 1727	475
	Annica, s. 1752	475
	Aron	632, 640
	Axel (Wilho) Wilhelm, s. 1854	478, 479
HOFFREN	Beata, s. 1696	222, 223, 241
HOFFRÉN	Brita	642
HOFFREN	Catarina Lisa, s. 1724	245, 246
HOFFRÉN	Catharina, s. 1754	475
	Catharina Lovisa, s. 1768	248
	Christina	643
	Christina, s. 1719	634
HOFFREN	Claes, s. 1696	223
HOFFRÉN	David, s. 1748	475
HOFFREN	Elias, s. 1757	635, 636
HOFFRÉN	Elisabet, s. 1680	157, 158, 397
	Elisabet, s. 1686	959, 634
	Elisabeth, s. 1693	473, 474
	Elisabeth, s. 1749	475
	Elisabeth, s. 1757	246
	Eva Elisabet, s. 1856	483
	Gabriel Johan, s. 1770	248
	Gustaf Henrik, s. 1772	247
HOFFREN	Hans, s. 1670	223
	Henricus Theodori	648
HOFFRÉN	Henrik, s. 1650	632, 633, 158
	Henrik, s. 1756	475
	Henrik, s. 1683	633, 634
	Henrik, s. 1706	634, 635
	Henrik Alexander, s. 1747	246, 248
	Henrik Jakob, s. 1724	639, 246
	Jacob, s. 1683	633, 639, 246
	Jakob Gustav, s. 1746	246, 247
	Jakob Henrici, s. 1666	632, 642, 651
	Johan, s. 1686	633
	Johan, s. 1759	475, 476
	Johan, s. 1719	474, 475
	Johan	623, 643
	Johan, s. 1780	476
	Johan, s. 1710	634
	Johan Aapo, s. 1762	246
	Johan Viktor, s. 1857	478, 483