amiraali@kaleviojanen.fi

Kalevi Ojanen






kalevi.ojanen@hotmail.fi

Kalevi Ojanen






http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat

(Kuvia pilkkivuosien varrelta)

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/matkatjamutkat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuruII

Paina tästä







VANHISKA JA MUUTA TIENARIN MÄESTÄ:

KURU-LAIVAN HAAKSIRIKKO JA MENEHTYNEET:




Tienari, Olkitaipaleen kievari 1860-luvun lopulta vuoteen 1877.

Vanhiska, rakennettu vuonna 1861 (hirrestä löydetty vuosiluku).

Oikealla Tienarin kantatalo, rakennettu vuonna 1929, siinä asui Tienarin mummu ja vaari loppuelämänsä Pentti Tienarin perheen kanssa.

Kauppila lohkaistiin Tienarista vuonna 1930 Aarne Tienarille perintöosuutena. Aarne ja Sanni Tienarin isännyyden jälkeen vuonna 1942, tila oli Aarnen kuoleman jälkeen perikunnan hallussa vuoteen 1951, jolloin alkoi Juho ja Irma Tienarin kausi ja he isännöivät Kauppilaa vuoteen 1982, jolloin Juhon ja Irman nuorin poika Tapani ja Päivi Tienari ottivat Kauppilan tilan hoitaakseen. Heillä on porsassikala. Tapanilla ja Päivillä on poika Jaakko ja tytär Anna.

Juho Tienari myi vuonna 1937 Tienarin puoliksi pojilleen Pentille ja Kaarlolle.

Keskellä olevan rakennuksen pirtissä asuivat ennen piiat ja rengit. Aino Tienarin miehen Kaarlo Tienarin kaaduttua sodassa 23.02.1940, Kaarlon (Kalle) osuus jäi hänen vaimolleen Aino Tienarille. Sodan jälkeen osuudet erotettiin Tienariksi ja Leijuksi. Leiju jäi Ainon ja hänen toisen puolisonsa Osmo Ojasen viljeltäviksi. Pentti ja Osmo kasvattivat sokerijuurikasta ja aloittivat yhdessä myös kanaloiden pidon. Osmo jätti kanalat, jota Pentti jatkoi. Osmo osti leikkuupuimurin 1960-70 luvun vaihteessa ja pui kylän talojen viljapeltoja pitkää päivää tehden koko syksyn, jos sää salli puinnin.

Aino Tienari meni naimisiin vuonna 23.12.1943 Osmo Ojasen kanssa ja asuttivat keskellä olevaa taloa. Perheeseen siunaantui Kallen ja Ainon pojan Simon lisäksi vielä 4 poikaa ja 2 tyttöä, joista nuorempi kuoli jo puolivuotiaana aivokalvontulehdukseen.

Ojasten asumassa rakennuksessa oli kolme kellaria ja keskimmäisen kellarin yläpuolella on pieni akkuna ja siinä oli "sisävessa", johon kulku oli eteisen kautta. Sisävessassa oli istuinosan alla peltinen kouru, jota pitkin jätökset menivät alla olevaan astiaan. Vessa tehtiin aikoinaan susien pelon vuoksi, koska niitä nähtiin lauma tallin vasemmalla puolella olevalla alavalla peltoaukealla.

Rakennuksen keskelle oli myöhemmin rakennettu kahta rakennusta yhdistämmän porstua ja pitkä eteinen ja sen päähän keittiö, mikä oli tosi hatara, talvella vesi jäätyi astioihin keittiössä. Eteisestä pääsi vintille ja se oli pelottava paikka, sinne ei uskallettu mennä lapsena ollenkaan. Vasemmalla puolella näin edestä katsottuna oli pirtti, kaksi akkunaparia ja oikealla sali, kaksi akkunaparia. Salin takana oli kaksi kamaria, keski - ja peräkamari. Rakennuksessa oli kolme piippua, yksi pirtin isoon uuniin ja pieneen uuniin, toinen keittiön lieteen, keskihuoneen ja salin uuneihin yhdeistetty piippu ja kolmas peräkamarin uunia varten. Peräkamarissa nukkui melkein koko perhe, mutta vanhempana Simo ja Kalevi nukkuivat keskihuoneessa. Akkunoihin oli laitettu tummennusverhot tai paremminkin pahvit sota-ajan pommituksia pelätessä. Ne vedettiin alas pimeän tultua valojen ollessa päällä sisällä.

Me Ojasen ja Tienarin lapset pelattiin ja leikittiin 10-tikkua ja "kolipiiloo" kesällä ja vanhempana jouduttiin kesällä heinätöihin ja keväällä kuorimaan puita. Koulun päättymispäivänä aina ensimmäiseksi riisuttiin juhlavaatteet ja rynnättiin kastamaan talviturkki Kauppilan rantaan, missä kävimme joskus jopa yli 20 kertaa päivässä. Näsijärvessä ei juurikaan käyty uimassa.

Simo vanhempana lapsena oli kova urheilemaan, kun me vasta leikittiin. Olimme joskus 1960-luvun alussa Nuijantiellä ottamassa aikaa, kun hän juoksi sataa metriä. "Lähtölaukaus" annettiin käsien heilautuksella. Simo valittiin Kurun parhaaksi urheilijaksi vuonna 1964.

Lähinnä vasemmalla oli hevostallit ja yläkertaan meni silta, jota pitkin sai vietyä heinää, joka pudotettiin hevosille yläkerran lattiassa olevasta aukosta. Matalan rakennuksen tallin puoleisessa päässä oli kolme puuceetä, ylhäällä oikealla puoli, oikealla näkymättömissä heinälato ja kuva on otettu navetan katolta.

Edessä on karjopiha, jonka portti näkyy olevan kiinni. Siihen laskettiin eläimet vapaaksi kevättä haistelemaan ja purkamaan iloaan vapaaksi päästyään. Portit piti olla tiukasti kiinni tai vasikat olisivat lähteneet karkuun

Kuvan on ottanut vuoden 1930 tienoilla Jalmari Mantere ja kuvan omistaa Matti Tienari.





Kuvat on otettu 1990-luvun puolivälissä ja puustoa on tullut paljon verrattuna 1930-luvun kuvaan, missä ei näkynyt yhtään pihapuuta. Kalevi on ottanut kuvat navetan katolta. Talli -ja puuceerakennus ovat saaneet myös peltikatteen. Tauno Ojanen karjopihan pihanpuoleisen portin tienoilla.





OO, Marjamäen Arvo, ST ja Lahdenpohjan Heimo Popedan edessä. Rekisterinumero oli HS-826. Arvo eli Bänkström ei koskaan tullut kylään ilman kravattia. Takana näkyvissä kaksi vanhiskan kolmesta kellarista. Maitohuone taustalla, minkä yhteydessä oli kaivo.





Juho ja Sanni Tienarin 10- lapsisen perheen toiseksi nuorimman Hannan ja Unto Lahti- Nuuttilan häät Tienarilla 18.6.1938. Hääväkeä Tienarin talon edessä. Vanhiska vasemmalla.




Tienarinmäen miehenalut ja saksalaisnaiset seurustelevat vanhiskassa 1970-luvun vaihteessa.




Rockin vuosikymmen 1970-luvun taitteessa näkyy myös vanhiskan seinillä. Pirtti on ollut renkien ja piikojen asuinpaikkana 1800-1900 lukujen vaihteessa, joten parisuhteita syntyi usein luonnollisista syistä. Pirttiä kiersi koko seinän pituiset penkkirivit. Neljä isoa ikkunaa, iso leivinuuni, yksi 1,5 metriä leveä ovi sekä uuninpanko , missä kuivateltiin vaatteita ja jalkineita sekä ruisleipävartaita noin 10 kpl.




Pirtti, jonka kalusteisiin kuului mm. kaksi rengin- tai piiansänkyä, vuonna 1817 tehty iso kaappi, n. 4 metriä pitkä pöytä ja penkki.







Taloa alettu rakentamaan vuonna 1861, koivu on kasvanut kellarin seinästä ja juuret ovat kellarissa, joten se on kasvanut nopeasti pitkäksi.

Seija vetää Minnaa pulkassa vuonna 1975.




Ruoveden Ylä- Korpulan talon pohjapiirustus on melkein sama kuin vanhiskan.




Kalevi laiskana vanhiskan rappusilla.




Sahtijuhlat pirtissä, olisiko Kalevin ja Seijan häiden rääppiäiset vuonna 1973, koivunoksat seinillä ja Hamsteri, Susi Salmi, Matti ja PT nurkassa istumassa. Sahtiastia pingispöydällä.




Sama porukka vanhiskan pihassa,vain OO lisänä hakemassa lisää sahtia, vai?




Tienarin vanhan talon pihaan on kurvannut mopollaan Ronimuksen Pekka, maistuisikohan sahti?




Uuni




Uusi Suometar hirren ja tapetin välissä keskihuoneessa (keittiön ja peräkamarin välissä).

Ilmestymispäivä perjantai 13.04.1877. Painettu Helsingissä.




Vanhojen talojen pihapiiriä.




Pirtin pääty.




Sisarusparvi ja äiti 1956, vanhiskan salin akkuna auki.




Vanhat tiinut, pesusoikot,kiulu ja viljan loukuttimet.




Saksan Clementsenien pariskunta vieraanamme, kuvassa Aarne, Pölykapseli, Kalevi ja Kauko. Ollaan vanhantalon keskihuoneessa, luultavasti Matti on kuvan ottaja.




Purkutyömaa edessä, sahti maistui välillä, se oli kylmässä Matin kellarissa, mihin suunnattiin joskus peräkkäin kuin sorsapoikue. Vexin kipsi kului purkamisen tahdissa. Kalevi astui saman jalkansa kaksi kertaa naulaan, oli seuraavana aamuna vähän arka ja sänky peluja täynnä.




Kellarikoivu vielä tukevasti pystyssä ja miehet.




Iso koivu kaadettu seinästä, mutta uutta pukkaa jo. Koko pirtistäkään ei näy enää kuin katto.




Pirtin eteisen puoleisessa päässä hirressä vuosiluku 1887, onkohan pirtin seinää korjattu silloin, kun pirtin ja salin väliin rakennettiin sisäeteinen ja keittiö. Koko talon rakentamiseen meni varmaan vuosia. Keskikamarin tapetin ja hirren välissä käytettiin lehtiä, joiden vuosiluku on 1877.




Jykevät hirret pitävät vielä laipiota paikallaan, vaikka siellä on eristeenä paksulti hiehoa hiekkaa. Ikkuna kehyksineen ei ole mitään tusinatavaraa.




Alareunassa pala penkkiä, joka kiersi koko pirtin seinän. Vanha levitettävä piikojen tai renkien sänky, välillä molempien yhdessä ;)




Muuri on murtunut, mutta hirsi pysyy.




Vilkaisu vintille, mitä lapsena aina pelättiin.




Keskimmäinen kellari on kestänyt n.150 vuotta ajan hammasta.




Mihin ne miehet katosivat, no tietysti sahd...eikun kahville.




Luhtiaitta puolin ja Tienarin talon välissä. Alakerrassa oli Tienarin varasto ja tikapuita ylös Ojsten varastoon.




Kalevi taituroi, korostan selvin päin, salin päädyssä pudotellen hirsiä. Kurkihirsi on jo alhaalla. Se katkaistiin eteisen päästä , kun se putosi piippukin kaatui ja näkyvyys oli hetken nolla. Katseet hakivat toisiaan peläten jonkun loukkaantuneen rytinässä. Mutta mehän ollaan purkamisen ammattilaisia, että meille ei käy kuinkaan vai oliko se juopon tuuria. Kysyn vaan?




Työpaikkavoimistelu on aina paikallaan, kuten vielä piippukin.




Hamsteri poseeraa peräkamarin akkunasta, kun Kalevi touhuaa katolla rautakangen kanssa.




Ulkokuisti purettu ja eteenpäin koneen voimalla sano. Veikon kipsi kului kulumistaan ja lääkäri ihmetteli miten se on noin kulunut. Veikko ihmetteli samaa. Taustalla näkyy keittiön akkuna, mihin mentiin sisäeteisen kautta. Mukavuuksiakin tässä talossa oli "sisävessan" lisäksi keittiöön tuleva vesijohto, joka oli kiinnitetty käsin pumpattavaan pumppuun. Vesi tuli luultavasti maitohuoneen kaivosta. Tienarin lähistöllä oli 5 kaivoa.




Kalevi peräkamarin päällä suunnittelee seuraavaa siirtoa kuin shakkipelaaja.




Vanhaiskan hirsiä Tienarin kantatalon edessä, pisimmät olivat 12-13 metriä pitkiä. Pentti Tienarin perhe asui siinä, kunnes rakensivat 1970- luvun tienoilla uuden talon. Pentin vanhemmat asuivat oikealla olevassa kulmahuoneessa loppuikänsä 1950- luvun alkupuolelle asti.




Juho Tienari eli Kauppilan Jussi ajoi vanhiskan hirret ensin Katve- mökille ja sieltä Ojasen Veikon Veikkolaan.




Ammattimies asettelee hirret saksalaisella tarkkuudella taapeliin.




Free Websites Counters
Visit Counter

Etusivu


Pitkäperjantain pilkkikisat


Politbyroo


Kuvakimara


Matin 20-vuotisjulkaisu pilkkikisoista


Tienarinmäkiläisiä


Vanhiska ja Kuru-laiva


Yleisurheilukilpailuja









amiraali@kaleviojanen.fi

Kalevi Ojanen






kalevi.ojanen@hotmail.fi

Kalevi Ojanen






http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat. (Kuvia pilkkivuosien varrelta)

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä







Parkkuun kyläsivut

Parkkuu paikallaan

Kurun lehti

Kurun sää

Parkkuun sää

Pakkasen purevuustaulukko

Suomen ennätyskalat

Kalojen alamitat ja rauhoitusajat

Näsijärven vesistön vedenkorkeudet

Näsijärvi

Maailman merien aallokoitten korkeudet

Tähtikartta

Swing - Jazz - Elvis ym radiot.

Radiot kuuluvat ainoastaan Windows-7 järjestelmässä.

Nettikameroita maailmalla

Huumoriapaja

Meriliikenne

Ilmaliikenne








Tienarin pajassa työskenteli usein seppänä Haapasen Lauri. Me klopit käytiin joskus pumppaamassa vasemmalla olevalla palkeella ilmaa hiillokseen ja se alkoi hehkua kuumana.










Matias Joosepinpoika s.11.02.1783 ja k.26.04.1858. Tienarin isäntä 1809-


Kurun kirkkoneuvosto vuonna 1818 ja kirkon kuudennusmiehet vuonna 1730.

Pirkkalan erämaa - asutusta ja Tienari sijaitsi Ylöjärven Erkin erämaalla. Yrjö Heikinpoika oli Tienarin talon isäntänä 1729-1746. Kirkon kuudennusmies 1730. Puumerkki 1741 ,tiimalasi.

Yrjö Heikinpoika syntyi Ruoveden Pihlajalahden Mommolla vuonna 1690 ja kuoli 30.04.1752 Kurun Tienarilla.

Vuonna 1570 Kurussa oli 5 taloa ,1600-luvun vaihteeseen mennessä niiden määrä kasvoi 36:een, mutta sittemmin taloja autioitui ja vuonna 1675 niitä oli enää 24. 1700-luvun taitteessa niitä oli 27. Tienari ,aluksi Vaakaniemen kylässä ,kuului Kurun taloihin vuodesta 1586 Petrus Mårtensson Tienari.




Ruoveden ja Kurun varakkaimmat talot vuonna 1800. Jooseppi Tienari oli Tienarin isäntä 1790-1809. Jooseppi s.02.12.1751 ja k.30.03.1912 keuhkotautiin.

Jooseppi Tienari oli Matti Taipaletta 3 riksiä rikkaampi, mikä varmaankin aiheutti naapurissa kateutta.

1 riksi eli riikintaalari oli 48 killinkiä eli 18 taalaria kuparissa tai 576 runstykkiä. Vuonna 1833 piika sai pestinä 8 riksiä ja palkkana saman 8 riksiä. Hevonen maksoi 170-200 kuparitaalaria eli 9-11 riksiä. Jooseppi Tienarin omaisuus oli 625 riksiä eli Tienari oli vauras talo ja Taipaleella melkein samansuuruinen omaisuus.










Ennen




Välillä, 1970-luvun puustoa. Vertaa isoa kuusta taimeen, joka on edellisessä kuvassa. Sama puu.




Nyt







Parkkuun laituri ennen.

Surullisen kuuluisa Kuru-laiva Parkkuun laivarannassa korjauksensa jälkeen vuonna 1931. Laiva oli haaksirikkoutunut syyskuussa kaksi vuotta aikaisemmin vieden mennessään aaltoihin 138 ihmistä , joista 45 oli kurulaisia.




Höyrylaivaosuuskunta Kuru

Kuru-laivaan tähtäävän osuuskunnan perustaminen sai heti laajaa kannatusta kunnassa, joskin joukosta löytyi myös soraääniä. Osuuskunta ajateltiin perustettavaksi laivaosuuskunta Tarjanteen mallin mukaiseksi, jolloin vähävaraisemmillakin on mahdollisuus tulla osuuskunnan jäseneksi. Höyrylaivaosuuskunta Kurun perustava kokous pidettiin 23. Helmikuuta 1913. Osuuskunnan perustamista anottiin Hämeenläänin kuvernööriltä tarkoituksena "välittämään yleistä laivaliikennettä Tampereen - Kurun laivareitillä". Lähinnä kyse oli osuuskunnan perustamissääntöjen hyväksymisestä. Yhden osuuden hinnaksi määrättiin 20 markkaa ja osuuksia oli mahdollisuus ostaa useampia. Eniten osuuksia osuuskuntaa perustettaessa, eli 50 kappaletta, oli Akseli Keskisellä, sekä talollinen Ikosella. Vaikka osakkaaksi pääsikin jokainen kansalaisluottamusta nauttiva, tuli sitä anoa osuuskunnan hallitukselta. Lisäksi osuuksien ylärajaksi määrättiin 1000 osuutta osakasta kohden. Höyrylaiva päätettiin hankkia sellaiseksi, että se pystyisi purjehtimaan ainakin yhdeksän kuukautta vuodesta. Lisäksi sen tulisi olla "suuruuteen ja nykyajan mukavuuksiin katsoen näiden seutujen huomatuinpain laivain veroinen." Nopeuden tulisi olla 12,5 solmua eli muita laivoja nopeampi. Pitkä purjehdusaika tarkoitti, että laivan tulisi kyetä kulkemaan vielä jopa 5-6 tuumaisessa jäässä. Kuru - laiva rakennetaan Osuuskunta sai laivan rakennustarjouksen useilta eri yhtiöiltä, joista lopulta valittiin Tampereen konetehdas OY Sommers af Hällström & Waldens. Tosin heidätkin oli jo kerran aiemmin hylätty liian kovan hinnan vuoksi. Laivan oli määrä valmistua vuoden 1915 purjehduskauden alkuun mennessä, kuten se sitten valmistuikin. Aluksen rakentaminen oli alkanut jo vuonna 1914. Kieltäytymisen johdosta kapteeniksi valittiin lopulta Karl Selin Jämsästä. Selin oli kokenut, purjelaivoilla maailman meriä kiertänyt ja sittemmin Tarjanteen kapteenina ollut merikarhu. Perämieheksi valittiin yksimielisesti perämies Wiktor Laine Kurusta ja koneenkäyttäjäksi Rautiainen 1850 markan vuosipalkalla. Perämiehen palkaksi tuli 100 markkaa kuussa. Kurusta ei kuitenkaan tullut edes Näsijärven suurinta, vaikkakin siitä tuli sisävesiemme voimakkain. Konepajan lähettämän laivanrakennuskirjan mukaan laivan pituus oli 30,48 metriä, vesirajan pituus 28,35 metriä, leveys 5,5 metriä ja syväys perästä 1,7 metriä. Tulipintainen 100 m2 höyrykattila antoi noin 300 hevosvoimaa tehoa. Tosin myöhemmin tehoksi ilmoitettiin jopa 355 hevosvoimaa. Kurun nopeus perustui myös osaltaan siihen, että se oli kilpailijoitaan kapeampi ja teräväkeulaisempi. Samalla tarkoituksena oli hyvä jäänmurtokyky. Ehkä osakseen kapea runko vaikutti laivan kantokykyyn, joka oli 116 rekisteritonnia eli vähemmän kuin leveämmän Tarjanteen kantokyky. Jo 20-luvun alussa Kuru kävi ahtaaksi matkustajamäärien lisääntyessä. Osuuskunta Kurun ylimääräisessä kokouksessa 26.11.1922 päätettiin laiva korjata ja uudistaa, sekä rakentaa yläkannelle matkustajatiloja. Nyt yläkannella oli vain komentosilta, ohjaushytti ja kapteenin hytti. Savupiipun takapuolella oli lähinnä pelastusveneet, eikä sinne juuri matkustajia mahtunut. Laivan uudistamisesta esiintyi myös soraääniä ja korjausta nykypiirrustuksilla pyydettiin vielä otettavaksi uudelleenkäsittelyyn, mihin osuuskunnan hallitus ei suostunut. Korjauspäätöksestä jouduttiin äänestämään, jonka ratkaisi vasta puheenjohtajan ääni remontin eduksi. Korjauksen oli tarkoitus valmistua seuraavaan purjehduskauteen mennessä. Vastustajat onnistuivat kuitenkin pistämään kapuloita rattaisiin niin, että korjauksia päätettiin lopulta siirtää kesällä eteenpäin. Todellisuudessa korjaukset ja muutostyöt pääsivät käyntiin vasta 1927. Työt käynnistyivät A. Ahlström OY:n Varkauden konepajan voimin Naistenlahden satamassa tammikuussa. Työn oli määrä valmistua kesäkuun 1. päivään mennessä, mutta toukokuussa alkoi metalliteollisuuden työsulku ja työt seisahtuivat kahdeksaksi kuukaudeksi. Näin kesä -27 jäi Kurun osalta kokonaan väliin. Korjaukset tulivat lopulta maksamaan 700 000 markkaa. Vanhat kansirakennelmat purettiin ja rakennettiin uudelleen. Rungon jatko-osana ollutta sivuseinää pidennettiin neljä metriä. Yläkannelle savupiipun taakse tuli neljä ensimmäisen luokan matkustajahyttiä ja loppuosaan jatkui peltinen aurinkokatos. Lisäksi mm. kaiteet, putkistot ja sisustus sekä höyrykattila uusittiin. Kolmannen luokan hytit olivat rungon sisällä ja ensimmäisen luokan hytit nyt kolmikerroksiseksi muodostuneen laivan yläkannella. Suurin sallittu matkustajamäärä nousi 218 henkeen. I Arkistolähteet: Hämeen maakunta-arkisto (HMA) Höyrylaivaosuuskunta Kurun arkisto Hallituksen pöytäkirjat 1913 Hallituksen pöytäkirjat 1915 E. Saapuneet asiakirjat II Lehdistö: Aamulehti 1913 Aamulehti 1922 III Kirjallisuus: Laitinen,Erkki, Kurun historia 1867-1918, Gummerus Oy, Jyväskylä 1988. Laitinen,Erkki, Kurun historia 1919-1985, Gummerus Oy, Jyväskylä 1992. Viitanen,Jani, Johtotähtenä Kuru, Kuru-laiva ja Kuru-Tampere välinen liikenne 1910-luvulta 1930-luvulle. Pro-seminaari, Tampereen yliopisto 1998.


Kurun tullessa liikenteeseen kesällä 1915, se ei suinkaan ollut yksin. Kurun kirkolta se lähti joka arkiaamu kello 5.00 ja takaisin Tampereelta kello 15.15. Matkalla se poikkesi Tokosella, Kapeessa, Toikolla, Räyniössä ja Rantalassa, sekä kahdesti viikossa vielä Tolkaalla ja kerran viikossa Ikosella. Väriä laivamatkaan toi kilpailu Aunen kanssa, joka lähti Tampereelta viisi minuuttia ennen Kurua. Vaikka Kuru oli nopeampi ja yleensä ohitti Aunen jo Näsinselän toisessa päässä ennen Harvassaarta, oli Aune laitureissa ketterämpi ja suoriutui niissä vikkelämmin, joten se ehti myös usein Rapakon laituriin (Kuruun) ennen Kurua. Kurulaiset olivat kuitenkin "oman" laivansa puolella ja kerrotaan osuuskaupan hoitajan uhanneen mustalla listalla kaikkia Aunella matkaavia. Kurulaiset olivat varsin ylpeitä laivastaan, jota pidettiin nykyaikaisimpana. Vaikka pikkupojatkin leikkivät silloin savimontuissa "Kuruja", oli laivalla myös epäilijöitä. Arvo Rouhonen kertoo isänsä sanoneen, että laiva kulki kyllä kovaa ja oli muutenkin hyvä, mutta kovin kapea, "kunnei vaan joskus kaatuisi." Näin sitten 14 vuotta myöhemmin kävikin. Eivätkä alkuun kaikki muutkaan aina luottaneet Kuruun, vaan kulkivat mieluummin muilla (leveämmillä) laivoilla. Kesä 1916 ja pääosin seuraavakin jäivät sitten Kurulta väliin. Tänä aikana kurulaiset joutuivat matkustamaan Teisko-yhtiön Aune-laivalla. Kurulle 20-luku oli vielä tuottoisaa aikaa, kuten muullekin laivaliikenteelle. Pitemmillä reiteillä, kuten Kuru-Tampere välillä linja-auto liikenne ei vielä uhannut laivaliikennettä, vaikka vuosikymmenen loppupuolella linja-auto liikenne laajenikin nopeaan tahtiin. Nyt Kuru lähti Rapakon laiturilta aamuisin kello 6.00 ja oli Tampereella noin kello 9 aikoihin. Takaisin laiva lähti kello 15.15. Matkalla laiva poikkesi Nygårdin, Tokosen, Kapeen, Toikon, Röyniön ja Rantalan laitureissa. Lisäksi maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin se poikkesi Tolkaan laiturissa, tiistaisin Ikosen, torstaisin Parkkuun ja perjantaisin Leppälahden laitureissa. Varsinkin Kapeen, Toikon ja Rantalan laitureihin matkaavista Kuru joutui kilpailemaan Tarjanteen ja Pohjolan kanssa. Jälleen kesä 1927 jäi Kurulta väliin, nyt muutos ja korjaustöiden johdosta, jotka viivästyivät. Tämän kesän kurun reittiä ajoi Ukko, joka oli entinen Aune laiva. Vuosi 1928 meni jälleen hyvin. Vaikka laivaliikenne ja kilpailu matkustajista olikin melko sopuisaa, kilpailtiin silti vesillä laivojen nopeudesta aina tilanteen tullen. Näihin kilpailuihin Kuru oli omiaan kapealla rungollaan ja tehokkaalla koneellaan. Toisen voittamiseksi höyrykoneista otettiin kaikki irti ja tappiosta syytettiin vaikkapa märkiä halkoja. Olihan tässä konemestarien ja lämmittäjienkin kunnia kyseessä. Laivat kilpailivat myös purjehduskauden pituudesta. Yleensä säännöllinen liikenne voitiin aloittaa vasta toukokuun puolenvälin jälkeen ja se kesti aina järvien jäätymiseen, marraskuun loppupuolelle. Saattoivatpa laivat, etenkin Kuru, kulkea pienessä jäässäkin, muttu ei Kurukaan sentään päässyt aikomaansa yhdeksän kuukauden purjehduskauteen, vaikka näin olikin ajateltu. III Kirjallisuus: Laitinen,Erkki, Kurun historia 1867-1918, Gummerus Oy, Jyväskylä 1988. Laitinen,Erkki, Kurun historia 1919-1985, Gummerus Oy, Jyväskylä 1992. Ruohonen,Arvo, Laivoja ja laivamiehiä Tampereen vesillä. Yleiskuvaus ja muistelmia höyrylaivaliikenteen ajalta. Tampereen keskuspaino 1968. Viitanen,Jani, Johtotähtenä Kuru, Kuru-laiva ja Kuru-Tampere välinen liikenne 1910-luvulta 1930-luvulle. Pro-seminaari, Tampereen yliopisto 1998.


Murhenäytelmä Näsijärvellä

Näsijärvellä riehui lauantaina 7. syyskuuta 1929 kova myrsky, jonka nopeudeksi mitattiin 8 beufortia eli noin 17-20 m/s. Kuru-laiva oli aamulla ajanut voimakkaassa takatuulessa Kurusta Mustanlahden satamaan välillä pelottavasti kallistellen. Koska laiva korotuksen jälkeen oli kuitenkin kallistellut aikaisempaa enemmän ja Kurun tiedettiin purjehtivan vastatuulessa vakaasti, päätti kapteeni Onni Saarinen perämiehen kanssa neuvoteltuaan lähteä liikkeelle aikataulun mukaisesti kello 15.15. Kuten kapteeni Aamulehden haastattelussa totesi, hetkeä aikaisemmin oli Ruovesi saapunut satamaan onnellisesti ja satamasta lähtenyt Ylöjärvi, joka pääsi onnellisesti matkaan. Molemmat olivat Kurua pienenpiä laivoja. Myrskystä huolimatta Kuruun uskaltautui 12 hengen miehistön lisäksi 150 matkustajaa, joista suuri osa oli tehtaan tyttöjä ja oppikoululaisia, jotka olivat matkalla viikonlopun viettoon maaseudulle vanhempiensa luokse. Laivalla oli myös monia isäntiä, jotka olivat tulleet meijerin maksupäiväksi kaupunkiin. Päivän aikana tuulen voimakkuus oli Näsijärvellä entisestään lisääntynyt. Aamulehti kertoi jopa 11½ beaufortin tuulilukemista, mutta kyseisten lukemien paikkansapitävyyttä on syytä epäillä. Näsinselälle päästyään Kuru alkoikin keikkua pituussuunnassa, mutta puski edelleen vakaasti vastatuuleen. Kasvava aallollo alkoi kuitenkin heittää vettä kannelle ja vauhtia hiljennettiin. Siilinkaria lähestyttäessä laiva joutui ristiaallokkoon ja sitä lähestyi kolme hyökyaaltoa, jotka silminnäkijät kuvasivat suurimmiksi koskaan näkemikseen. Aaltojen iskiessä kapteeni Saarinen pysäytti koneet, jotta laivan keula nousisi paremmin aaltojen päälle. Ensimmäinen aalto löi kuitenkin yli keulan ja täytti etukannen vedellä. Veden voimasta keula painui syvälle, ja kun toinen aalto löi, murtuivat matkustajatilan ovet ja vesimassat tulvivat sisään. Laivan ollessa hieman vasemmalle kallellaan, vyöryi vesimassa myös vasemmalle reunalle, ja kallistuminen yhdessä kolmannen aallon kanssa riitti kääntämään laivan sivutuuleen ja kaatamaan sen kyljelleen. Kaatuminen ja uppoaminen tapahtui niin nopeasti, että harvoilla oli mahdollisuus pelastua. Puolet matkustajista jäi laivan sisään ja veden varaan jääneistäkin useimmat hukkuivat hyiseen veteen saamatta otetta pelastusvöistä tai laivasta irronneista osista. Laivan pelastusveneistä yksi jäi kaatuneen Kurun alle, toinen irtosi itsestään ja kolmannen irrotti laivassa loppuun asti pysytellyt kapteeni Saarinen yhdessä matkustajan kanssa. Pelastusveneet kuitenkin keikahtivat myrskyn voimasta ympäri, mutta kolme matkustajaa onnistui pelastautumaan kumollaan olleen pelastusveneen avulla. Pelastuneista 22 hengestä 13 pelasti paikalle nopeasti ehtinyt Tarjanne-laiva. Muita laivoja ei paikalle saatu tarpeeksi nopeasti ja pelastustöissä terveytensä menettänyt Tarjanteen kapteeni Niilo Karimaa totesikin, että onnettomuuspaikalla näky oli kaamea sillä kaikki veden varaan joutuneita ei voitu auttaa. Tarjanteen lisäksi Hinaaja Näsijärvi pelasti kolme henkilöä ja uhkarohkeasti järvelle uskaltautunut moottorivene Suunta kaksi veden varaan joutunutta. Kolmen pelastusveneen päällä olleen lisäksi rantaan selvisi omin avuin yksi henkilö pelastusvöiden kannattelemana. Ilmoitus Aamulehdessä 9.9.1929 Onnettomuuden uhrien lukumäärästä oli pitkään vaihtelevia tietoja. Enimmillään kadonneeksi ilmoitettiin 145 henkeä, mutta myöhemmin selvisi, että monet kadonneista eivät olleetkaan laivassa. Uhrien etsinnät lopetettiin 29.9.1929, jolloin kateissa oli yhä kuusi uhria. Hukkuneiden lukumääräksi on Erkki Laitinen Kurun historia 1919-1985 -kirjassa saanut 136. Kurulaisia hukkuneista oli 45, tamperelaisia 30 ja Länsi-Teiskolaisia 25 henkeä, mikä oli peräti 5% kylän asukkaista. Yhteensä hukkuneita oli 20 pitäjästä. Hukkuneista monet olivat nuoria, uhreista lähes 60% oli alle 25-vuotiaita. Kurun uhreille järjestettiin yhteishautajaisia sekä Kurussa, Länsi-Teiskossa, että Tampereella. Useimmissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa laulettiin Titanicin onnettomuudesta tuttua "Sua kohti herrani"-virttä. Kalevankankaan hautausmaalla pidettyihin yhteishautajaisiin osallistui lähes 10000 ihmistä. Syyskuun 18. päivälle suunniteltu Tampereen perustamisen 150 vuotisjuhla korvautui nyt Kurun uhrien muistotilaisuudella. Lue myös: Onnettomuuden jälkipuinti: Syyt ja seuraukset Lähteet: Laitinen Erkki, Kurun historia 1919-1985, Jyväskylä 1992, s 269-281. Jutikkala Eino, Tampereen historia 3, Tampere 1979, s. 441-444. Aamulehti, syyskuu 1929.


Onnettomuuden jälkipuinti: Syyt ja seuraukset

Kurun onnettomuuden jälkiselvittelyissä oli paljon samoja piirteitä kuin yli 60 vuotta myöhemmin Estonian onnettomuutta selvitettäessä. Syiden ja syyllisten etsintä käynnistyi jo onnettomuusiltana. Jo maanantaina lehdet tiesivät kertoa, ettei laivan miehistöä voitu syyttää virheistä tai laiminlyönneistä. Onnettomuuden syyksi todettiin hyökyaallot, jotka olivat täyttäneet keulakannen ja matkustajatilat vedellä kaataen lopulta aluksen. Kuru-laiva korotettuna eli sellaisena kun se oli onnettomuuden tapahtuessa. Kuva: Valokuvaamo Aira. Tampereen museoiden kuva-arkisto. Tutkimuksissa turman keskeiseksi syyksi saatiin laivan rakenne. Kapeana aluksena Kuru ei noussut hyvin aaltojen harjalle, vaan katkaisi ne. Laivan kansirakennetta oli myös korotettu hiljattain, mikä sai aluksen uimaan entistä syvemmällä. Kurun korkea kansirakenne aiheutti sen, että aluksen painopiste oli ylhäällä ja tuulikuorma suuri. Näin kaatuminen oli väistämätöntä sen jälkeen kun vesimassat olivat kallistaneet alusta riittävästi. Myös etukannen umpinainen reelinki ja puuttuvat myrskyportit edesauttoivat onnettomuutta, sillä vesi ei näin päässyt poistumaan laivan etukannelta. Merenkulkuhallituksen kallistuskokeissa ja mittauksissa todettiin, että laivan painopiste oli aivan liian ylhäällä, erityisesti kun mukaan laskettiin matkustajien ja tavaroiden paino. Merenkulkuhallituksen johtaja kirjoittikin jo 12.9.1929 Helsingin Sanomissa, että suurin osa Suomen sisävesilaivoista oli Kurun kaltaisia kapearunkoisia aluksi, jotka eivät sopineet suurille ja tuulisille järvenselille. Kurun onnettomuuden seurauksena merenkulkuhallitus tiukensikin laivojen tarkastus- ja katsastusohjeita erityisesti vakauden, kansirakenteiden tuulikuorman ja myrskyporttien osalta. Lisäksi vesikannelle johtavat ovet piti tehdä vain ulospäin aukeaviksi. Oikeudenkäynneiltäkään ei vältytty. Huhun mukaan aluksen alkuperäisen rakentajan Sommers&Hällström&Waldensin konepajan insinöörit olivat varoittaneet Kurun omistajia Ahlströmin konepajalla tehdyn korotuksen vaarallisuudesta. Varoitusta ei kuitenkaan voitu näyttää toteen, eikä laivan omistajia vastaan näin ollen nostaa syytettä. Osa onnettomuuden uhrien omaisista sen sijaan haastoi Kurun kapteenin Onni Saarisen oikeuteen. Asiaa käsiteltiin Tampereen raastuvanoikeudessa kokonaista viisi kertaa. Sitä että laivan koneiden pysäyttämisellä olisi ollut osuutta Kurun haaksirikkoon ei voitu osoittaa. Kun kapteenilla ei katsottu olleen myöskään tietoa laivan epävakaudesta kovassa myrskyssä vapautti ensin raastuvanoikeus, ja lopulta joulukuussa 1931 myös hovioikeus, Onni Saarisen kaikista syytteistä. Ilmoitus Aamulehdessä 13.9.1929 Kurun onnettomuus herätti huomiota laajalti aina ulkomailla asti. Surunvalittelujen lisäksi alkoi pian tulla myös lupauksia taloudellisesta tuesta uhrien omaisille. Yhteishautajaiset kustannettiin kunkin kunnan toimesta ja tamperelaisten naisjärjestöjen aloitteesta alettiin puuhata kansalaiskeräystä. Syyskuun 19. päivä 1929 koko maan kirkoissa koottiin ylimääräinen kolehti turman uhrien omaisille. Vuoden 1930 kevääseen jatkunut kansalaiskeräys tuotti noin miljoona markkaa. Rahoja valvomaan perustettiin säätiö joka avusti uhrien perheitä taloudellisesti ja jakoi rahaa erityisesti orvoiksi ja puoliorvoiksi jääneiden lasten ja nuorten koulutukseen. Lähteet: Laitinen Erkki, Kurun historia 1919-1985, Jyväskylä 1992, s 269-281. Jutikkala Eino, Tampereen historia 3, Tampere 1979, s. 441-444. Aamulehti, syyskuu 1929.


Onnettomuuden uhrien määrästä oli heti onnettomuuden jälkeinä päivinä useanlaisia lukuja. Aamulehti kertoi 10.9.1929 otsikossaan tiedossa olleen jo 143 uhria, eli vain kolme päivää onnettomuuden jälkeen. Todellinen luku on myöhemmin osoittautunut pienemmäksi, joskaan ei kiistattomaksi. Tiedot jouduttiin keräämään katoamisilmoitusten ja kuolleiden naarauksen perusteella. Onettomuus sai melko laajaa kansainvälistä huomiota ja surunvalitteluja lähetettiin eripuolilta maailmaa. Uhrien naaraukset lopetettiin 27. päivä syyskuuta, koska työ oli viimeaikoina osoittautunut tuloksettomaksi. Uhreja oli kuljetettu kotipitäjiinsä sitä mukaan, kun saatiin ylös. Jo 10. päivä vietiin Länsi-Teiskoon ja Kuruun yhteensä seitsemän vainajaa ja seuraavana päivänä viisitoista vainajaa. Kaikenkaikkiaan 133 hukkuneen joukko jakaantui 18 pitäjän osalle, joista eniten hukkui kurulaisia, 45 henkeä. Teiskolaisia hukkui 29 henkeä, joista enin osa oli länsi-teiskolaisia. Kolmanneksi eniten uhreja oli Tampereen kaupungista, kaikkiaan 28 henkeä. Onnettomuuden uhreista suurin osa oli viljelijäperheistä (n. 50 henkeä) tai työväestöä (lähes 60 henkeä), josta monet olivat 16-25 vuotiaita tehtaantyttöjä. Kokonaisuudessaan uhreista oli lähes 60 alle 25 vuotiaita. Laivan henkilökunnan kahdestatoista jäsenestä yhdeksän hukkui ja menipä Kurun mukana syvyyksiin muutama maakunnallinen vaikuttaja. Moni perhe menetti useamman jäsenen ja lähes 30 henkeä jäi leskeksi, 80 puoliorvoksi ja yli 20 lasta orvoksi. Onnettomuus herätti myötätuntoa uhrien omaisia kohtaan koko maassa. Tampereen kaupunginhallitus päätti 9.9 tehdä esityksen 50 000 markan avustuksen myöntämisestä tamperelaisten hukkuneiden yhteishautaamiseksi ja omaisten avustamiseksi. Samoin oli valtioneuvosto myöntänyt määrärahan uhrien nostamiseksi ja omaisten avustamiseksi. Niinikään Tampereen kaupunki perui jo valmiiksi suunnitellut 150-vuotis juhlat ja päätti myöhemmin vielä myöntää 200 000 markkaa onnettomuuden johdosta pystytettävää muistomerkkiä varten. Samoin myös muut uhrien asuinkunnat osoittivat avustusvaroja uhrien hautaamiseen ja omaisten auttamiseen. Pelastusarmeijakin osallistui parhaansa mukaan omaisten ahdingon lieventämiseen. Kaupungin naisjärjestöjen toimesta pidettiin 12. päivä kokous, jossa päätettiin ryhtyä järjestämään koko maan kattava avunkeräys. Toimikunnan nimeksi valittiin Kurun onnettomuusuhrien avustustoimikunta ja keräyksen lupaa anottiin sisäministeriöltä. Samoin anottiin lupaa kerätä kaikissa maan kirkoissa kolehti uhrien omaisten auttamiseksi. Keräys tuotti hyvin ja monet tahot lahjoittivat avokätisesti rahaa omaisten auttamiseksi. Mm Maakuntain Pankki Oy lahjoitti 10 000, liikemies Kroheim Dresdenistä 2500 markkaa ja Tampereen säästöpankki 5000 markkaa. Samoin lahjoitti tasavallan presidentti 2000 markkaa. Vuoden 1930 kevääseen mennessä keräys oli tuottanut 1 300 000 markkaa. Avustuksia alettiin jakaa heti ja ensimmäisenä vuonna sitä sai 84 perhettä. Koska avustusten katsottiin jatkuvan vähintään toistakymmentä vuotta, päätettiin 13.12.1929 avustustoimikunnan ja varojen siirtämisestä perustettavalle säätiölle, johon tulisi jäseniä Tampereen kaupunginvaltuustosta kaksi, Hämeenläänin maaherra valitsisi kaksi, sekä Kurun ja Teiskon kunnat ja Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli kukin yhden. Säätiön toiminta tulisi lopettaa tammikuun 1. päivään 1950 mennessä. Varat siirrettiin säätiölle tammikuussa 1931, jolloin varoja oli vielä jäljellä 1 180 000 markkaa. Vuonna 1939 avustettavana oli vielä 44 henkeä ja 1942 enään 22 henkeä. Vuoden -42 lopulla rahaa oli enään vain 95 700 markkaa jäljellä. Itse kurulaiset saattoivat jäädä muita pitäjäläisiä heikommalle avustuksissa, sillä väitettiin, että Kurun köyhäinhoitolautakunnan lausunnot avustuksista olisivat olleet muita tiukempia. Marraskuussa 1929 Höyrylaivaosuuskunta Kuru päätti luovuttaa seuraavan kymmenen vuoden voitostaa 50 prosenttia uhrien omaisille. Onnettomuus kosketti pahiten juuri kuru- ja teiskolaisia, jotka menettivät suhteessa eniten väestöstään. Näillä paikkakunnilla tapaus muistettiin syvästi vielä vuosien kuluttua. Kaikenkaikkiaan onnettomuus sai niin laajaa julkisuutta, että avustustoimintaa ei voitu jättää vähälle huomiolle. I Arkistolähteet: Hämeen maakunta-arkisto (HMA) Höyrylaivaosuuskunta Kurun arkisto Hallituksen pöytäkirjat 1929 II Lehdistö: Aamulehti 1929 Kansan lehti 1929 III Kirjallisuus: Kärkönen,Orvo, Näsijärven murhenäytelmä, Otto Andersinin kustannusliike, Pori 1929. Laitinen,Erkki, Kurun historia 1919-1985, Gummerus Oy, Jyväskylä 1992. Viitanen,Jani, Johtotähtenä Kuru, Kuru-laiva ja Kuru-Tampere välinen liikenne 1910-luvulta 1930-luvulle. Pro-seminaari, Tampereen yliopisto 1998.


[Kurun alkuvaiheet] [Kuru - kurulaisten ylpeydenaihe] [Murhenäytelmä Näsijärvellä] [Onnettomuuden jälkipuinti] [Onnettomuuden uhrit ja omaisten avustaminen] [Kuru nostettiin ylös - kilpailu matkustajista]

Kuru nostettiin ylös - kilpailu matkustajista

Jo muutama päivä onnettomuuden jälkeen aloitettiin valmistella Kurun nostamista ylös. Nostamisen suorittava J.Virtanen saapui paikalle jo 11.9 ja alkoi tutkia nostamistapaa 14,5 metriä syvällä makaavan laivan ylös saamiseksi. Nostaminen onnistuttiin suorittamaan vasta 3.10 ja laivaa aloitettiin hetimiten puhdistaa ja korjata Kortenlahden satamassa, jotta se voisi liikenöidä vielä samana syksynä. Yläkannen hytit oli tosin tarkoitus ainakin toistaiseksi poistaa. Kurulaisten keskuudessa oli herännyt tyytymättömyyttä Höyrylaivaosuuskunta Kurua kohtaan, koska se ei ollut järjestänyt Kuru-laivan katkenneita kulkuvuoroja. Tämän johdosta perustettiin uusi yritys, joka hankki itselleen Pyhäjärvellä liikennöivän höyrylaiva Hämeenlinnan, tarkoituksenaan kuljettaa se Näsijärvelle. Laiva oli 28 metriä pitkä ja pystyi ottamaan 195 matkustajaa. Uusi yritys oli osakeyhtiömuotoinen, kuten Kurukin ja sai nimekseen Pohjois-Näsijärven liikenne Oy. Lähes välittömästi alkoi sanasota osuuskuntien välillä. Väitettiin, että kurulaiset kammoksuivat Kuru-laivan uudelleen käyttöönottoa ja sensijaan ovat vastaanottaneet tyytyväisinä uuden höyrylaivaosakeyhtiön ja sen laivan Hämeenlinnan. Tämä oli tietenkin vain vastapuolen propagandasotaa, jolla se pyrki parantamaan omaa kilpailuasemaansa. Korjattu Kuru-laiva aloitti jälleen liikenteen 14. marraskuuta. Laiva oli hyväksytty muutosten jälkeen väliaikaiseen liikenteeseen 100:lle matkustajalle. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Kurun uudelleen liikenteeseen ottamista ja niinpä osa onnettomuuden uhrien omaisista jätti kauppa ja teollisuusministeriölle anomuksen, että se kieltäisi Kurun uudelleen liikenteeseen ottamisen. Tähän ministeriössä ei suostuttu. Uuden laivayhtiön perustajat sensijaan kokivat tappion, sillä Hämeenlinnaa ei onnistuttu siirtämään syksyllä Näsijärveen, koska se ei sopinut Tampere-Porin radan alikulkutunnelista ennenkuin sen kansirakennelmat oli purettu. Siirtämiseen päästiin vasta tammikuussa ja kunnostuksen yhteydessä laivaa myös hieman sitten korotettiin. Komentosilta nostettiin ylös ja matkustajakansi sai etuosan suojaksi metallilevyt. Keväällä laivan nimi muutettiin Vankavedeksi. Ensimmäisenä onnettomuuden jälkeisenä syksynä Kuru liikennöi harvinaisen pitkään, aina 31. tammikuuta asti ja pääsi aloittamaan uuden purjehduskauden seuraavana keväänä niinikään harvinaisen aikaisin, jo 19. huhtikuuta. Tosin jää oli vielä 4-5 tuumaista, mutta tämä ei tuottanut Kurulle ongelmia. Sensijaan Vankaveden korjauksen eivät olleet vielä valmistuneet ja se pääsi aloittamaan liikenteen vasta myöhemmin keväällä. Nyt Kurun reitillä oli kaksi laivaa. molemmat kiersivät samat laiturit ja "kilpailu muodostui niin ankaraksi, ettei sellaista ollut ennen nähty". Kuru lähti Kurun kirkonrannasta Tampereelle joka arkiaamu kello 6.00 ja takaisin Tampereelta kello 15.15. Matkalla laiva poikkesi Tokosella, Kapeessa, Toikolla, Röyniössä ja Rantalassa. Lisäksi neljänä päivänä (mm. lauantaina) Toltaalla, tiistaina Ikosella, torstaina Parkkuussa ja perjantaina Leppälahdessa. Vankavesi lähti Kurusta Koskenrannasta (osuuskaupan laiturista) kello 5.30 ja Tampereelta takaisin kello 15.30. Laivat poikkesivat pääosin samoissa laitureissa paikoin hieman päiviä vaihdellen. Yleisön toivomuksesta Vankaveden lähtö Tampereelta muuttui 15. toukokuuta arkipäivisin kello 15:sta. Näin se siis lähti 15 minuuttia ennen Kurua. Tämä oli selvä merkki kilpailun kiristymisestä. Ensimmäisenä vuonna kilpailu oli niin kuumaa, että pitäjäläiset jakautuivat laivojensa "kannattajapuolueisiin". Taistelu oli hyvin tunnevaltaisella pohjalla ja jopa kansakoululapset tappelivat laivojen paremmuudesta. Laivoille annettiin myös haukkumanimiä, joka Kurulla oli "Kuoleman lulla" ja Vankavedellä "Vänkäri". Samoin rähinää herätti osuuskaupan tavaroiden kuljetus. Tähän saakka tavarat oli kuljetettu Vankavedellä, mutta nyt kutsuttiin koolle ylimääräinen osuuskuntakokous päättämääm kummalla laivalla tavarat kuljetettaisiin. Paikalle saapui arviolta 300 osuuskaupan jäsentä. Osuuskaupan hallinnon puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi joko "Kuru" tai "ei" ja mikäli "ei" voittaa, voi osuuskaupan hallinto päättää ratkaisun. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, sillä hallinto oli Vankaveden puolella. Lopulta päädyttiin äänestämään suoraan laivojen välillä, jolloin Kuru voitti äänin 175-47. Poliisi oli yrittänyt keskeyttää (tosin laittomasti) kokouksen, jolloin osa oli poistunut paikalta ja tähän vedoten hallinto ei toimeenpannut äänestystulosta. Lopulta kuljetukset päätettiin jakaa molempien laivojen kesken. Laivat kilpailivat edelleen nopeudesta reitillään. Vankavesi oli nopeampi laitureissa, mutta Kuru oli vahvempi vesillä (kuten oli ollut tilanne Kurun ja Aunen välillä). Kilpailu pudotti hinnat minimiin ja jopa alle kustannusten, mikä ei ollut eduksi kummallekaan laivalle. Leikillään puhuttiin, että "jos toinen vielä alentaa, niin toinen vie ilmaiseksi ja tarjoaa matkalla kahvit". Syksyllä -30 Höyrylaivaosuuskunta Kuru päätti rakentaa Kurun tilalle uuden leveämmän kaksikantisen laivan, mutta hankkeesta luovuttiin. Seuraavana kesänä (1931) Kuru lähti kohti Tamperetta kello 6.00, mutta siirsi takaisin lähtönsä 15 minuuttia aiemmaksi kello 15:sta. Vankavesi puolestaan lähti hieman ennen Kurua kello 5.45 ja 14.50. Seuraavana kesänä Kuru siirsi lähtönsä kello 5.30:een ja Vankavesi 10 minuuttia Kurua aiemmaksi. Jälleen seuraavana kesänä Vankavesi lähtikin jo 10 minuuttia Kurua myöhemmin. Kilpailusta eivät pitäneet enään laivamiehetkään matkustajista puhumattakaan ja niinpä Kurun kapteeni Onni Saarinen siityi 1932 liikealalle Tampereelle. Tilalle tuli J.Malin. Samoin lähti toimestaan Vankaveden kapteeni G.A.Wahlman. Eräs episodi laivakilpailussa oli 1933 käyty kauden "avauspurjehduskisa", jossa Vankavesi lähti Kurulta salaa puolenyön aikaan tuokokuussa murtamaan väylää Tampereelta-Kuruun. Satamassa päivystäneet Kurun miehet huomasivat tämän, hälyttivät miehistön ja aloittivat ankaran takaa-ajon. Laivat mursivat jäätä jonkinaikaa rinnan, mutta lopulta Kurun kirkolla Kuru oli kymmenen minuuttia ennen Vankavettä. Näin Kuru säilytti kunniansa. Laivojen kilpailu jatkui monena vuonna, siitä, kumpi keväisin lähtee ensin ja syksyisin on viimeisenä liikkeellä. Vähitellen 30-luvulla linja-auto liikenne kuitenkin kasvoi ja päihitti laivalla matkustamisen. Vuoden 1934 keväällä molemmat laivayhtiöt, Höyrylaivaosuuskunta Kuru ja Pohjois-Näsijärven liikenne myivät laivansa uudelle yhtiölle - Kurun höyrylaiva Oy:lle. Tällöin Kuru jäi entiselle reitilleen, mutta Vankavesi siirrettiin ensin Ruoveden ja siten Teiskon reitille. Vuonna 1936 yhtiön pääosakas Akseli Keskinen osti Vankaveden itselleen ja se eräiden mutkien kautta palasi Kuru-Tampere reitille vuonna 1939. Kuru sensijaan lopetti liikennöintinsä 1938 ja laivasta tehtiin tavallinen proomu. Sen kone ja kattila vietiin ensin Turenkiin, josta ne lopulta päätyivät Länkipohjan sahalle. Kuru ja Vankavesi päätyivät vielä kerran yhteen vuonna 1949, kun Visuvesi Oy:n omistaja Elis Lahtinen osti Vankaveden jo proomuna olleen Kurun rinnalle. Vankaveden ja Kurun rungot hitsattiin yhteen ja niillä oli tarkoitus kuljettaa sahatavaraa. Tämä ei kuitenkaan toiminut ja rungot lopulta päätyivät romuksi. II Lehdistö: Aamulehti 1929 Kansan lehti 1929 Kansan lehti 1930 Tammerkoski 1967:5 III Kirjallisuus: Laitinen,Erkki, Kurun historia 1919-1985, Gummerus Oy, Jyväskylä 1992. Peltola,Jarmo, Näsijärveltä maailmanmarkkinoille, Elis Lahtisen liiketoiminta ja Visuvesi Oy 1900-luvun alusta 1990-luvulle, Gummerus Oy, Jyväskylä 1994. Ruohonen,Arvo, Laivoja ja laivamiehiä Tampereen vesillä, Yleiskuvaus ja muistelmia höyrylaivaliikenteen ajalta, Tampereen keskuspaino 1969. Viitanen,Jani, Johtotähtenä Kuru, Kuru-laiva ja Kuru-Tampere välinen liikenne 1910-luvulta 1930-luvulle. Pro-seminaari, Tampereen yliopisto 1998.


S/s Kurun haaksirikossa menehtyneet

Seuraava luettelo on peräisin Orvo Kärkösen tuoreeltaan onnettomuuden jälkeen kirjoittamasta kirjasta "Näsijärven murhenäytelmä". Kärkönen luettelee 133 hukkuneen nimet. Kurun kunnasta vaipui laivan mukana 45 ihmistä, Teiskosta (enin osa länsi-teiskolaisia) 29 ja Tampereelta 28 ihmistä. Ruovesiläisiä hukkui 9, ikaalislaisia 4, ylöjärveläisiä 3, messukyläläisiä 3 ja parkanolaisia 2. Akaan pitäjästä, Alahärmästä, Karkusta, Korpilahdelta, Pohjois-Pirkkalasta, Punkalaitumelta, Sääksmäeltä, Urjalasta, Viljakkalasta ja Virtain pitäjästä menehtyi kustakin yksi ihminen. Tämä on virkavallan virallinen tilasto, mutta yleisimmin käytetty epävirallinen tieto kertoo, että Kurun uhreja olisi ollut viisi enemmän eli 138. Ristiriitaisuudet johtuvat siitä, että tarkkaan ei tiedetä, montako matkustajaa laivaan oli loppujen lopuksi tullut. Keitä nuo viisi tämän luettelon ulkopuolista olivat, jää historian hämärään. Virallisen tiedon mukaan hukkuneista 65 oli naisia, 68 miehiä. 18-vuotiaita tai nuorempia Näsijärvi vei 23. Nuorin hukkunut oli 5-vuotias tyttö Messukylän pitäjästä, toiseksi nuorin 12-vuotias koulupoika Kurun pitäjästä. Pelastuneita oli 22. Kuuden ihmisen ruumiita ei koskaan löydetty. AKAAN PITÄJÄSTÄ Maalari Vihtori Ilmari Ojanen, synt. 25. 5. 1895. Jälkeenjääneet: puoliso ja poika. ALAHÄRMÄN PITÄJÄSTÄ Työmies Arvi Kustaa Vuosimaa, synt. 1. 7. 1905 IKAALISTEN PITÄJÄSTÄ Talollisen tytär Tyyne Vilhelmiina Hiitti, synt. 18. 12. 1913 Talollisen tytär Aili Maria Jokijärvi (Marjamäki), synt. 27. 1. 1912 Talollisen tytär Lempi Katri Jokijärvi (Marjamäki), synt. 23. 11. 1915 Tehtaantyöntekijätär Fanni Raiskio, synt. 20. 6. 1913 KARKUN PITÄJÄSTÄ Työmies Nyyrikki Ilmari Immeri Jokinen, synt. 26. 9. 1904 KORPILAHDEN PITÄJÄSTÄ Työmies Väinö Ehonen, synt. 1901 KURUN PITÄJÄSTÄ Emäntä Aleksandra Ala-Kapee, synt. 15. 7. 1874. Jälkeenjääneet: puoliso ja 4 lasta. Koululainen Väinö Matias Ala-Kapee, synt. 14. 9. 1917, edellisen poika. Nimismies Kalle Heikki Hakkarainen, synt. 6. 11. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 6 lasta. Tilallisen tytär Martta Elisabeth Hangaslammi, synt. 22. 12. 1909 Lohkotilallinen Heikki Hietakangas, synt. 15. 1. l876. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta. Talollinen Kalle Oskari Hietalahti, synt. 25. 1. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta. Vuokraaja Isak Höök, synt. 5. 11. 1883. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta. Emännöitsijä Tyyne Matilda Järvenpää, synt. 9. 3. 1885. Leski. Palvelijatar Margareeta Järvinen, synt. 19. 4. 1914 Koululainen Seppo Erland Adolf Kalliojärvi, synt. 20. 10. 1916. Tilallisen poika Toivo Arvid Koivisto, synt. 20. 10. 1906. Torpparin vaimo Elsa Sofia Korpi (Lahtinen), synt. 20. 10. 1879. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Torppari Mikko Korpi (Lahtinen), synt. 29. 6. 1873. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Edellisen puoliso. Tarjoilijatar Aini Esteri Korpinen, synt. 10. 5. 1902 Työnjohtaja Arvid Koskinen, synt. 18. 12. 1878. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta. Tehtaantyöntekijätär Eliina Koskinen, synt. 25. 3. 1904. Tehtaantyöntekijätär Hilma Maria Kylänen, synt. 15. 11. 1907 Työmies Frans Matias Lahti, synt. 19. 9. 1875. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Työmiehen vaimo Matilda Lahti, synt. 13. 3. 1880. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Edellisen puoliso. Tehtaantyöntekijätär Elli Johanna Lahtinen, synt. 21. 7. 1906 Tehtaantyöntekijätär Sisko Siviä Lahtinen, synt. 23. 9. 1911 Työmies Matti Lamminen, synt. 14. 11. 1909 Kansimies Matti Lepistö, synt. 27. 3. 1887 Tarjoilijatar Irja Annikki Leppäoja, synt. 12. 7. 1910 Maanviljelijän poika Ensio Rudolf Lähteenmäki, synt. 2. 2. 1908 Maanviljelijän tytär Esteri Akia Lähteenmäki, synt. 17. 2. 1910 Maanviljelijän poika Viljo Johannes Lähteenmäki, synt. 1. 9. 1902 Muurari Vihtori Manninen, synt. 19. 3. 1874. Jälkeenjääneet: puoliso ja ottotytär. Opettajatar Anna Amanda Moisio, synt. 22. 10. 1901 Maanviljelijä Juho Arvid Myllymaa, synt. 22. 8. 1875. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta. Maanviljelijän tytär Aina Heleena Myllymaa, synt. 14. 10. 1909. Edellisen tytär. Tehtaantyöntekijätär Dagmar Sulamit Mäkinen, synt. 31. 12. 1910 Tilallisen poika Eeti Mäkelä, synt. 10. 4. 1910 Koululainen Jorma Veijo Mäkelä, synt. 12. 4. 1908 Liikeapulainen Anna Maria Nieminen, 19. v. Työmies Kalle Mauri Nieminen, synt. 30. 1. 1904 Työnjohtaja Lauri Juuse Nieminen, synt. 28. 7. 1892. Jälkeenjääneet: puoliso ja 4 lasta. Palvelijatar Aili Esteri Nummi, synt. 6. 7. 1912 Tarjoilijatar Elvi Maria Ojanen, synt. 9. 4. 1912 Tehtaantyöntekijätär Manda Tilda Peltomäki, synt. 29. 5. 1903 Talollisen poika Aaro Martialis Perikangas, synt. 20. 6. 1905 Maanviljelijän tytär Helmi Vilhelmiina Rasi, synt. 1. 10. 1912 Maanviljelijä Toivo Arvid Salo, synt. 18. 4. 1886 Työmies Reino Rikhard Tamminen, synt. 19. 3. 1912 Laivamies Artturi Adolf Thurman, synt. 31. 10. 1906 MESSUKYLÄN PITÄJÄSTÄ Työmies Kalle Jooseppi Lähdetluoma, synt. 12. 2. 1912 Työmiehen vaimo Josefiina Amanda Virta, synt. 20. 8. 1891. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta. Lapsi Vilma Terttuli Virta, synt. 23. 2. 1924. Edellisen tytär. PARKANON PITÄJÄSTÄ Maanviljelijä Juho Kauppila, synt. 14. 10. 1875. Jälkeenjääneet: 3 lasta. Maanviljelijän vaimo Hulda Maria Kauppila, synt. 30. 7. 1879. Edellisen puoliso. POHJOIS-PIRKKALAN PITÄJÄSTÄ Lämmittäjä Jaakko Vilhelm Fonsell, synt. 24. 7. 1912 PUNKALAITUMEN PITÄJÄSTÄ Leskivaimo Amanda Josefiina Ojanen, synt. 1860 RUOVEDEN PITÄJÄSTÄ Työnjohtaja Teofilus Helenius, synt. 13. 10. 1889 Perämies Johannes Leppänen, synt. 27. 8. 1905 Talollisen poika Lauri Lindholm, synt. 27. 7. 1907 Koululainen Toivo Olavi Lindqvist, synt. 30. 9. 1912 Leskirouva Aurora Moisio, synt. 9. 3. 1860 Kansimies Aarre Jooseppi Nieminen, synt. 22. 12. 1904 Neiti Iina Heleena Ojanen, synt. 23. 11. 1911 Metsätyönjohtaja Johannes Sulonen, synt. 21.12.1882. Jälkeenjääneet: 4 lasta. Rouva Emma Sulonen, synt. 2. 2. 1893. Jälkeenjääneet: 4 lasta. Edellisen vaimo. SÄÄKSMÄEN PITÄJÄSTÄ Työmies Anton Back, synt. 7.11.1895 TAMPEREEN KAUPUNGISTA Rakennustyömies Sulo Oskar Ahlgren, synt. 18. 1. 1885. Jälkeenjääneet: ottotytär. Rouva Ellen Edith Ahlgren, synt. 9. 11. 1879. Jälkeenjääneet: ottotytär. Edellisen puoliso. Koneenhoitaja Väinö Hannula, synt. 6. 11. 1886. Jälkeenjääneet: puoliso ja poika. Tehtaantyöntekijätär Kerttu Kaarina Henell, synt. 6. 6. 1906 Palvelijatar Suoma Aliina Hietala, synt. 3. 2. 1901 Tehtaantyöntekijätär Taimi Amanda Hietalahti, synt. 28. 2. 1909 Konttoristi Anton Valdemar Hirvelä, synt. 11. 9. 1885. Jälkeenjääneet: puoliso. Rouva Laura Amalia Jokinen, o.s. Järvinen, synt. 24. 4. 1898. Jälkeenjääneet: puoliso. Oikolukija Eedla Edit Järvinen, synt. 18. 10. 1903 Konttoristi Katri Vilhelmiina Järvinen, synt. 25. 11. 1899 Pesijätär Olga Koivu, synt. 27. 5. 1901. Jälkeejääneet: 2 lasta. Tehtaantyöntekijätär Olga Kaarina Koskela, synt. 23. 11. 1906 Sanomalehdentoimittaja Veikko Leuku, synt. 19. 5. 1891. Jälkeenjääneet: puoliso ja 5 lasta. Tehtaantyöntekijätär Helmi Alise Lindfors, synt. 5. 3. 1897 Tehtaantyöntekijätär Hilja Irene Lindfors, synt. 3. 3. 1899 Autonkuljettaja Lauri Lindroos, synt. 21. 8. 1901 Tehtaantyöntekijätär Klaara Katri Nieminen, synt. 12. 8. 1904 Rouva Laila Tuovi Mannila, o.s. Palmroos, synt. 16. 2. 1898. Jälkeenjääneet: puoliso. Konttoristi Sally Adele Palmroos, synt. 8. 12. 1899 Ylioppilas Reino Akseli Palmroos, synt. 29. 11. 1906 Koneenhoitaja Johan Viktor Prikander, synt. 22. 6. 1879. Jälkeenjääneet: puoliso. Tehtaantyöntekijätär Impi Josefiina Päivärinta, synt. 2. 9. 1911 Kirjaltaja Kaarlo Edvart Salmi, synt. 16. 7. 1907 Tehtaantyöntekijätär Ellen Maria Salmi, synt. 28. 12. 1910 Sähkömonttööri Unto Johannes Salminen, synt. 22. 2. 1911 Neiti Liisa Mirjami Salo, synt. 25. 2. 1912 Luennoitsija Kalle Ignatius Suotaala, synt. 11. 2. 1900. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi. Kansanedustaja Ida Johanna Vihuri, synt. 18. 8. 1882 TEISKON PITÄJÄSTÄ Maanviljelijä Kalle Yrjö Ala-Rantala, synt. 18. 4. 1884. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta. Tilallinen Aatu Hankaniemi, synt. 10. 10. 1873. Jälkeenjääneet: puoliso. Tilallisen tytär Maria Heikkilä, synt. 18. 10. 1878 Maanviljelijä Vilho Matias Heikkilä, synt. 13. 12. 1893. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi. Tilallisen tytär Aili Esteri Järvinen, synt. 22. 11. 1909 Palvelijatar Hilma Aliina Järvinen, synt. 5. 4. 1895 Tilallisen tytär Iida Aurora Järvinen, synt. 10. 3. 1903 Tilallisen tytär Maria Vilhelmiina Järvinen, synt. 27. 1. 1905 Tilallisen poika Reino Matti Henrik Järvinen, synt. 12. 8. 1911 Työnjohtaja Albert Vilhelm Kallio, synt. 27. 11. 1907 Talollisen tytär Hulda Johanna Lammi, synt. 22. 7. 1890 Lohkotilallinen Esaias Lehtonen, synt. 8. 6. 1879. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta. Työmies Kalle Olavi Leppänen, synt. 1911 Tilallisen poika Väinö Yrjö Moisio, synt. 10. 4. 1903 Tilallisen vaimo Hilma Myllymäki, synt. 7. 2. 1868. Jälkeenjääneet: puoliso ja 8 lasta. Tilallinen Oskari Samuel Mäenpää, synt. 15. 11. 1882. Jälkeenjääneet: puoliso ja tytär. Rakennusmestari Arvo Patrik Mäkelä, synt. 16. 4. 1899 Tilallisen tytär Saima Matilda Niemi, synt. 12. 3. 1910 Tilallisen poika Arvo Rikhard Nieminen, synt. 1. 1. 1906 Tehtaantyöntekijätär Tilda Josefiina Nieminen, synt. 16. 1. 1903 Emäntä Iida Eedit Rajala, synt. 15. 2. 1888. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi. Itsellinen Eelis Salmi, synt. 28. 8. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta. Tilallisen tytär Hilma Maria Salmi, synt. 24. 2. 1895 Itsellinen Kalle Kustaa Salminen, synt. 17. 7. 1858 Tilallinen Arvo Samuli Siukola, synt. 20. 8. 1902 Tilallisen vaimo Katri Viola Siukola, synt. 2. 6. 1902. Edellisen puoliso. Tilallinen Väinö Evert Siukola, synt. 8. 8. 1886. Jälkeenjääneet: puoliso ja 5 lasta. Koululainen Väinö Olavi Ylijoki, synt. 24. 11. 1916 Herastuomari Kustaa Aadolf Yli-Rantala, synt. 1. 4. 1864 URJALAN PITÄJÄSTÄ Leskiemäntä Maijastiina Salo, synt. 23. 7. 1864 VILJAKKALAN PITÄJÄSTÄ Teurastaja Konsta Hirvo, 48. v. VIRTAIN PITÄJÄSTÄ Emäntä Hilma Eliina Iso-Aho, synt. 17. 9. 1862 YLÖJÄRVEN PITÄJÄSTÄ Työmies Paavo Mateus Jylhä, synt. 30. 3. 1913 Talollisen tytär Eliina Vilhelmiina Vormisto, synt. 5. 11. 1891 Talollisen poika Paavo Erland Vormisto, synt. 25. 10. 1905 Lähde: Kärkönen, Orvo: Näsijärven murhenäytelmä (Otto Andersinin kustannusliike, Pori, 1929)


Höyrylaiva Kurun runko Visuvedellä syyskussa 2010







Parkkuun laituri nyt.