Päivitetty 22.04.2017

Kaikki päivitetty 18.09.2016







Uumaja, Ruotsi


Napsauta yläpuolella olevaa tekstiä








Näytä suurempi kartta





wordpress sivut







Parkkuun kyläsivut

Parkkuu paikallaan

Kurun lehti

Kurun sää

Parkkuun sää

Pakkasen purevuustaulukko

Parkkuu kuvina I

Parkkuu kuvina II

Pirkanmaan vesistöjen vedenkorkeudet päivittäin

Tienarinmäkiläiset

Kuru-Tienari-Ojanen

Tienarin sukuseura












http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/matkatjamutkat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuru

Paina tästä









Sukuselvityksen kohde

Erik Sursill e. Ångerman
s. 1480 Ruotsi, Uumaja ja hänen jälkeläisiään yhteensä 953 taulua

Tulostettu:
22.04.2017
Tekijä:
Kalevi Ojanen
Keskisenkatu 6 A 22
33710 Tampere
Puhelin +358503429851
amiraali@kaleviojanen.fi





SUKUJUTUT -ohjelma

ATK-palvelu Luhtasaari Oy
Seinäjoki
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | Paluu |

Taulu 1
I Erik Sursill e. Ångerman Talonpoika, lautamies, hapansilakan tuottaja, s. noin 1480 Ruotsi, Uumaja, k. välillä 1550-53 Ruotsi, Uumaja.

Erik Ångerman oli ylhäinen talonpoika Uumajassa. Hänen sukunsa oli kotoisin Ångermanlandista ,
mistä nimi Ångerman. Hän asui Uumajan Tegin kylässä vuodesta 1539 alkaen.
Hänen lisänimensä Sursill lienee ollut kotiseudun perintöä.Ångermanlantisia kutsuttiin yleisesti pilkkanimellä Sursill,
koska he olivat happamen silakan pääasiallisia tuottajia.
Erikin kotiseudulla hapansilakka oli suurta herkkua ,mutta muualla Ruotsissa tätä pahanhajuista herkkua ei aina ymmärretty.
Tukholman linnanpäällikö teki sopimuksen Erik Ångermannin kanssa isojen elintarvikemäärien hankkimisesta armeijalle.Erik toimitti kuitenkin silakan lisäksi myös hapansilakkaa.
Tätä norrlantilaista herkkua sotamiehet eivät kuitenkaan hyväksyneet ,vaan menivät syömälakkoon.
Kuningas Kustaa Vaasa kimmastui ja kohdisti kiukkunsa Erik Ångermanniin.
Erik Ångermannin lapsista 5 muutti Suomeen.
Hän oli veroista päätellen varakas talollinen ja asui Västertegissä aivan lähellä Uumajan kaupungin aluetta.
Erik Ångerman on lastensa kautta tullut alkuisäksi useammille Pohjanmaan pappissuvuille.
Suomen sivistyshistorialle sukusikermällä on ollut merkittävä vaikutus ,sillä lähes kaikki Suomen sivistyssuvut
ovat saaneet alkunsa Erik Sursillistä ja hänen lapsistaan.
Erik asetettiin syytteeseen pilaantuneen elintarvikkeen kauppaamisesta ja sai lisänimekseen''Sursill''.
Erik taittoi pilkalta terän ja ottamalla Sursillin viralliseksi nimekseen.Nimi jäi ja Sursillit kantoivat sitä kunniallisena sukunimenä.

SURSILLIN SUKU:


Sursillin suku (lat. Genealogia Sursilliana) on vanha ja laaja suomalainen sukututkimus pohjalaisista suvuista, jotka polveutuvat 1500-luvulla eläneestä länsipohjalaisesta talonpojasta. Sursillin suku pitää sisällään sekä mies- että naislinjaiset jälkeläiset.
Sisällysluettelo

1 Teos Genealogia Sursilliana
1.1 Terserus
1.2 Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä
1.3 Alcenius
1.4 1900-luku
2 Sursillit
3 Lähteet
4 Kirjallisuutta
5 Aiheesta muualla

Teos Genealogia Sursilliana
Terserus

Genealogia Sursillianan alullepanija on Turun piispa Johannes Terserus (1605–1678). Toimiessaan piispana 1658–1678 hän teki tarkastusmatkan Pohjanmaan seurakuntiin 1660, ja kiinnitti huomiota alueen säätyläissukujen voimakkaasti vaikuttavaan sukulaisuusverkostoon. Asiasta kiinnostuneena Johannes Terserus aloitti muistiinpanojen keräämisen alueen seurakunnista ja kokosi yhteen Sursillien sukutukimuksen perustan 150 vuoden ajalta. Terseruksen muistiinpanoissa oli sukututkimukselle vallankumouksellinen ajatus, sillä hän merkitsi sukupuuhun myös tyttärien avioliitot, ei ainoastan poikien.

Terseruksen jälkeen sukutietojen keräämistä jatkettiin Pohjanmaalla, eritoten Raahen ja Limingan seurakunnissa. Näissä suurissa seurakunnissa sukuluetteloista ilmenivät muun muassa sukujen alkuvaiheet; pappissukujen ensimmäisten pappien talonpoikaisten isien etu- ja sukunimet, heidän kantatalojensa nimet ja sijainnit. Näistä alkavat merkinnät jatkuivat kohden nykypäivää päivämäärin varustettuina. Lisäksi selostettiin henkilöiden yleisiä elämänvaiheita, avioliitot, lapset, hautakirjoitukset, sekä erikoiset tapahtumat.

Muistiinpanojen merkitystä lisää se, että useat vielä tuolloin käytössä olleet kirjaslliset lähteet ovat vuosisatojen kuluessa tuhoutuneet tai kadonneet. Terseruksen haastattelemat henkilöt ovat kuolleet viimeistään isonvihan aikoihin.
Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä

Terseruksen aloittamaa työtä jatkoi erityisesti Raahe-Saloisten kirkkoherra Martinus Henrici Peitzius (1655–1726) ja hänen poikansa, Kempeleen pitäjänapulainen Gabriel Martini Peitzius (1681–1752). Erityisesti Gabriel Peitzius kunnostautui Terseruksen sikermän täydentäjänä, ja säilyneet käsikirjoitukset näyttävätkin perustuneen juuri Peitziuksen muokkaamaan Sursillien sisarusparven sukukronikkaan. Gabrielin poika Kälviän kirkkoherra Martinus Gabrielis Peitzius (1716–1782) myi isänsä kuoltua tämän keruutyön tulokset Turun tuomiokapitulille, mutta ne tuhoutuivat Turun palossa 1827. Sekä Kansallisarkistossa että Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmassa on säilynyt varhaiset kopiot Peitziuksen Sursillianasta. Turun tuomiokapitulin kirjediaareista käy ilmi kyseisen version levinneen jo Peitziuksen eläessä laajasti Pohjanmaalle. Peitziuksen työ noteerattiin jopa emämaassa Ruotsissa. Valtakunnanarkkivaari Anders Anton von Stiernman kirjoitti kaikkiin hiippakuntiin 1749 kirjeen, jossa tämä kehotti kirkkoherroja laatimaan piirroksia ja kuvauksia pitäjiensä muinaisjäännöksistä. Samaan aikaan sijoittuu myös Ruotsin antikviteettikollegion perustaminen. Eräässä yksityiskirjeessään von Stiernman kuvailee ihastellen Peitziuksen valtavaa antikviteettikokoelmaa sekä ”ukon” intoa sen piilotteluun lukkojen takana.

Tuomiokapituli siis osti Peitziuksen kokoelmat, joihin kuului myös 55-sivuinen Sursilliana-käsikirjoitus, vuonna 1753. Tuomiokapituli lähetti käsikirjoituksen Pyhäjoen seurakunnan rovastille Petter Niclas Mathesiukselle, jotta tämä täydentäisi sitä puuttuvilta osilta. Turun tuolloinen piispa, professori Karl Fredrik Mennander katsoi teoksen julkaisemisen aiheelliseksi ja siksi tämä täydennyspyyntö. Mennanderin jälkeen vielä piispa Jakob Tengström ja professori ja ns. Suomen historian isä Henrik Gabriel Porthan myös suunnittelivat teoksen julkaisemista.

Kukaan näistä hyvistä aikojista ei kuitenkaan saanut painettua versiota aikaiseksi. Turun herrojen suunnitellessa painatusta levisi käsikirjoitus useina versioina maan, eritoten Pohjanmaan seurakunnissa. Tämä käsikirjoituksen oma elämä, erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä alueella, todennäköisesti pelasti sen nykypolville, sillä se ei tuhoutunut muiden käsikirjoitusten ja teosten mukana Turun palossa vuonna 1827.
Alcenius

Turun herrojen painosuunnitelmien kanssa samanaikaisesti aloitti myös Kalajoen kappalainen Elias Robert Alcenius (1796–1875) Terseruksen aloittaman sukuhistorian täydentämisen ja käytti tässä apunaan Pohjanmaalla siihen tehtyjä lisäyksiä. Myös hänellä oli vakaana tarkoituksena saattaa teos painokuntoon.

Alceniuksen täydentämän teoksen henkilötiedot jatkuivat aina 1840-luvulle saakka. Näin osa kirjaan päässeistä henkilöistä oli elossa vielä 1900-luvun puolellakin. Jo ennestäänkin suureen sukupuuhun lisättiin 2000 uutta sukunimeä, lähes 20 000 henkilöä, joista kertyi keskimäärin 11–13 uutta sukupolvea.

Alceniuksen kaksi vuosikymmentä kestäneen suurtyön myötä teoksen suuruudeksi tuli 366 painosivua ja tekijä itse kustansi sen. Tappioita välttääkseen hän keräsi 412 ennakkotilaajaa, jotka olivat pääsääntöisesti Pohjanmaan pappeja ja virkamiehiä. Mutta myös muualta maasta samojen virkaryhmien jäsenet tilasivat kirjaa. Tilaajista on luettelo teoksen alussa. Kirjan painos lienee ollut noin 500. Sen säilyneet kappaleet ovat kirjaharvinaisuuksia ja omistajiensa suuria aarteita.

Koska Alceniuksen urakka oli suuri, niin esittelyssä hän päätyi henkilöiden elämänvaiheissa vain pääpiirteiseen kuvaamiseen. Sikäli kun on saatu selville niin henkilöstä mainitaan tarkat henkiötiedot, tärkeimmät opinnot ja päätoimi sekä saadut arvonimet. Kirjan tekijällä oli realistinen käsitys mahdollisuuksistaan, sillä onhan vielä tänäänkin täydellisen sukututkimusteoksen aikaansaaminen mahdottomuus.
1900-luku

Koko 1900-luvun sukututkimus koki voimakasta kiinnostusta. Vuosisadan loppuun mennessä siitä oli tullut jo kansan syvien rivien keskuudessakin suosittu harrastus. Vuosisata näkikin Genealogia Sursilianasta kaksi uutta painosta, jotka tosin suuresti poikkeavat toisistaan

Ensiksi ehtivät Martti Wiljakkala (Wilander) ja Atte Kalajoki (Calamnius), jotka julkaisivat Alceniuksen jukaisun näköispainoksen 1959. Toimittajien osaksi tuli teoksen historian ja käytön selvittely, mahdollistihan uusi tekniikka vanhan ja keräilyharvinaisuudeksi muuttuneen teoksen saamisen kaikkien ulottuville. Mielenkiintoisesti kirjan uusintapainoksen ilmestyminen oli hyvin Oulu-keskeinen tapahtuma.

Vuosikymmen myöhemmin Eero Kojonen sai ulos kirjapainosta toistaiseksi uusimman kirjallisen version Genealogia Sursillianasta (1971). Kirjan kirjoittaja otti käyttöön Alceniuksen menetelmän ja lisäsi siihen uusia sukuhaaroja. Lisäksi hän säilytti alkuperäisen sukutietojen merkitsemistavan.

Teoksen ilmestymisen jälkeen siihen julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran Genos-aikakauskirjassa lisäyksiä ja korjauksia. Suomen sukututkimusseura on käynnistänyt vuonna 2010 uudelleen Sursillianan korjaushankkeen, jotta internetissä leviävien osittain vanhentuneiden ja virheellisten Sursill-tutkimusten korjaukset voitaisiin dokumentoituine lähteineen julkaista kootusti ja luotettavasti.
Sursillit

Sukuteoksen lähtökohtana on uumajalainen vauras talonpoika ja lautamies Erik Ångerman, jota kutsuttiin nimellä Sursill. Hänen puolisonsa lienee ollut Dordi-niminen henkilö. Hän eli 1500-luvun alkupuolella ja lienee kuollut noin 1550 ja hän toimii siis kantaisänä hyvin laajalle jälkeläisverkostolle myös Suomessa.

Erik Sursillin lukuisista lapsista viisi hajautui nykyisen Suomen alueelle: Catharina, Magdalena, Östen, Carl ja Margareta. Heistä Östen Erikssonilla, joka toimi Uumajan voutina ja siirtyi myöhemmin mitä todennäköisimmin lastensa kanssa Suomeen, oli seitsemän tytärtä: Anna, Catharina, Christina, Margareta, Brita, Barbro ja Magdalena. Näistä seitsemästä tyttärestä alkavaa sukuhistoriaa kutsutaan esimerkiksi 1950-luvun painoksessa ”Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi”.

Barbro Sursill avioitui Tukholmaan erääseen kauppiassukuun ja Margareta naitiin Laihialle. Muut tyttäret muuttavat myös Suomeen, ilmeisesti isänsä Östenin mukana, ja avioituvat pohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Pohjalaisia sukujuuria selvittävän sukututkijan kannattaakin perehtyä huolella uusimpaan Sursill-sukuteoksen painokseen sekä siihen tehtyihin korjauksiin ja lisäyksiin etsiessään esivanhempia. Sursillin suku on erityisen tiheä esiintymältään Koillismaalla, missä Sursillin jälkeläiset saattavat muodostaa jopa valtaosan pitäjiensä asukkaista. Pohjanmaan rannikko aina Kaskisia myöten on Sursillien asuttamaa.

Genealogia Sursilliana käsittelee mm. seuraavia sukuja: Aejmelaeus, Alcenius, Cajanus, Calamnius, Castrén, Forbus, Frosterus, Lithovius, Mathesius, Nylander, Roos, Schroderus, Snellman, Stenbäck, Toppelius, Wacklin, Wegelius.

On arveltu, että nykypäivänä Sursillin sukuun kytkeytyviä suomalaisia voi olla jopa 300 000 – 500 000.
Lähteet

? Sursill Genealogy. Corrections - Sursill.net
? SURSILLIEN KORJAUKSET JA TÄYDENNYKSET - Sursill.net
? Iikko B. Voipio: Sursillin suku (1400-). Kansallisbiografia 9. SKS, Helsinki 2007
? Genealogia Sursilliana. Tietosanakirja, II osa 1906. Helsinki, Tietosanakirja-Osakeyhtiö. Otava 1910
? Iikko B. Voipio: Sursill (1400 -) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kirjallisuutta

Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana. Helsingfors: J. C. Frenckell, 1850
Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana: [näköispainoksen toim. Martti Wiljakkala & Atte Kalajoki]. Oulu: Kustannusyhtiö Sursilliana, 1959
Sursillin suku = Genealogia Sursilliana. (täyd. ja toim. Eero Kojonen. Helsinki: Weilin + Göös, 1971
Nieminen, Johanna; Genealogia Sursillianan etunimistö 1600–1800-luvuilla : vertailuaineistona Jaakko Ilkan suvun etunimistö 1600- ja 1700-luvuilla. Turku, 1985

Entisiä ja Nykyisiä Sursillejä







Maallikoidenhan ei pitäisi puuttua asioihin, joihin he eivät ole erikoisesti — tai sano­kaamme ammatillisesti — pereh­tyneet. Siitä huolimatta minua tällä kerralla viehättää rohkeasti seikkailla harrastelija-genealogina, minkä innon luultavasti olen saanut perintönä äitivainajaltani. joka oli alasta kovin kiinnostunut jättäen jälkeensäkin melkoisen hyllyllisen erilaisia sukukirjoja, mitä sarjaa olen sitten sopivin hetkin täydentänyt uudemmilla teoksilla. Arkistoihin en ole kos­kaan uponnut, kun on ollut olevinaan riittävästi muita hom­mia, mutta vapaahetkinäni olen parhaaksi viihtymyksekseni se­lannut ja lukenut noita mennei­den polvien ja niistä joskus löytämieni esi-isien nimiä ja vai­heita käsitteleviä tutkimuksia. Olen tehnyt sen pelkästään omaksi huvikseni ajattelematta­kaan koskaan panna mitään pa­perille huomioistani, joita tuo ajanviete on tuonut mukanaan. Mutta nyt tuntuu siltä kuin voisi poiketa aikaisemmasta vaiteliai­suudesta — on kertynyt yhden suvun kohdalta siksi paljon ai­hetta, että siitä kenties kannat­taisi kertoella vähän laajemmal­lekin kuulijakunnalle.

Asia koskee meidän maassam­me jo vuosisatoja tunnettua ja laajalle levinnyttä Sursillien su­kua. Ajankohtaiseksi se on pääs­syt jälleen siitä syystä, että sen "peruskirjasta" Genealogia Sursillianasta on äsken tullut julkisuuteen kolmas painos, jos niin voi sanoa. Koska tästä teoksesta on aikaisemmin paljon kirjoitettu, en aio vaivata lukijoi­ta laajemmalla esittelyllä, mutta muutama viittaus sen syntyyn voi johdatuksellisesti olla paikal­laan, jos jotkut ehkä sellaista kaipaavat.

Kaikki sukua keskenään

Jo v. 1660 piispa Johannes Terserus tarkastusmatkallaan Pohjanmaalla pani merkille, että poikkeuksellisen suuri määrä tuon maakunnan säätyläisperheitä, pappeja, virkamiehiä ja porvareita oli sukua keskenään. Kaikki polveutuivat jostakin Uu­majan vieressä Ruotsin puolella asuneesta "suurtalonpojasta" Eric Ångerman-Sursillistä, jonka isosta lapsikatraasta viisi oli muuttanut Suomen puolelle. Täällä he olivat menneet naimi­siin ja jälkeläisineen levinneet yli maan. Ihmettelevä piispa alkoi oikein luetteloinnin, josta koostui seitsemän arkkia muistiinpanoja.

Tämä oli siemen, jota sitten seuraavat polvet, pääasiallisesti pappiloissa, kehittelivät heimon yhä kasvaessa, kunnes vihdoin Kalajoen kappalainen, sittemmin Lapväärtin kirkkoherra ja rovasti Elias Robert Alcenius (1796 — 1875) otti elämäntehtäväkseen järjestää kaikki tiedot painetta­vaan kuntoon ja niin hän sai vuosikymmeniä kestäneen täydennystyön ja tarkistusten jälkeen julkisuuteen teoksen Genea­logia Sursilliana, joka ilmestyi hänen omalla kustannuksellaan v. 1850. Painos ei ollut kuin 500 kpl., mutta varovaisena hän oli hankkinut 412 ennakkotilaajaa, jotka luetellaan teoksen alkulehdillä. Huvittavaa on panna merkille, että näistä tilauksista ai­noastaan yksi oli tehty suomen kielellä, nim. "Kilpinen, Wolmar, Toht. Jyväskylässä", minkä taakse kätkeytyy tunnettu suomalai­suuden esitaistelija, lääketieteen tohtori Wolmar Styrbjörn Schildt.

Jykevässä kirjassa on jo 345 sivua sukutietoa ja lopussa ole­vassa luettelossa noin 2 000 suku­nimeä. Näin olivat Sursillit n. 300 vuodessa levittäytyneet! Kun Alcenius ei ollut noudattanut sukukirjoissa tavallista agnaattista linjaa, jossa kuljetaan vain miehen nimen pohjalla, vaan toteuttanut kognaattisuuden pe­riaatetta eli että jatketaan selvi­tystä myös äidin puolelta eli "veriheimolaisuuden" perustalla, niin suvun jatkuminen tulee huomattavasti elävämmäksi, värikkäämmäksi ja näkemykseltään laajemmaksi. Hän ei myöskään ole tehnyt mitään yhteiskunnal­lista rajoituksia ja niin tapaammekin hänen luettelossaan kaikki piirit papeista haudankaivajiin, vapaaherroista torppareihin ja kauppaneuvoksista merimiehiin.

On itsestään selvää, että tämän kirjaharvinaisuuden säilyneet kappaleet olivat muutamien kirjastojen ja bibliofiilien hallussa eikä sitä enää ollut vuosikymme­niin kaupasta saatavissa, vaikka sukututkimuksen harrastaminen oli entisestään vilkastunut ja levinnyt uusiin piireihin, joita esivanhemmat eivät olleet aikai­semmin kiinnostaneet Tämän vuoksi kaksi Eric Sursillin oulu­laista jälkeläistä 14. ja 12 pol­vessa, Martti Wiljakkala (ent. Wilander) ja Atte Kalajoki (ent. Calamnius) suoritti kiitettävän työn julkaisemalla Alceniuksen vanhasta teoksesta v. 1960 faksimilepainoksen, joka sai mitä parhaimman vastaanoton.

Vallankumous sukuselvityksessä

Ja nyt, kuten sanottu, on käsillä Genealogia Sursillianan kolmas painos. Vaikka senkin pohjana on Alceniuksen alkuperäistutkimus, niin se tietää mel­koista vallankumousta käsiteltä­vänä olevan suvun tuntemisen vaiheissa. Ensiksikin se on kään­netty suomenkieliseksi, mutta li­säksi se on tarkistettu ja laajen­nettu samalla kun sen käyttökel­poisuutta on uuden järjestelyn avulla huomattavasti parannettu. Nyt siinä on historiikkeineen ja hakemistoineen entisten 367 si­vun sijasta 842 isokokoista sivua. Se on mahtava teos ja painaakin runsaat 2 kg, joten se ei sovellu luettavaksi vuoteessa ennen unen tuloa. Tämän jättiläistyön on suorittanut maisteri Eero Kojo­nen käyttäen siihen lähes puoli­toista vuosikymmentä, ja rahoit­tajana on ollut Koneen Säätiö, Jolle se "henkisenä vaihtoehtona" soveltuneekin hyvin, kun sen perustaja. Kone Oy, suurena his­sien valmistajana on tottunut kuljettamaan ihmisiä kerrosten läpi.

Ymmärrettävällä innolla ja hartaudella olen heti hankkinut sekä edellä mainitun faksimilelaitoksen että tämän uuden kol­mannen painoksen, koska oman sukutauluni mukaan sekä isän että äidin puolelta polveudun tuosta legendaarisesta alkuisästä Eric Ångerman-Sursillistä seitse­män eri kanavaa pitkin edustaen 12. polvea. Hänen kohdallaan tulee aina pysähdys, sillä Genea­logia Sursilliana ei tiedä hänestä muuta kuin asuinpaikan ja että hänen vaimonsa nimi oli Dordi. Valittaapa Suomen Sukututki­musseuran aikakauslehti Genos (2/1971) uutta painosta esitelles­sään, ettei kantaisästä, jolla on "mieltä, kiehtova sukunimi", tiedetä paljoakaan.

Toivottavasti en astu kenen­kään varpaille, jos huomautan, että tiedetään sentään oudon Sursill-nimen synnystä jotakin, vaikkei kovin runsaasti. Asia on tämäntapainen:

Ruotsin vapaussodan 1521—23 aikana teki linnaläänin päällikkö Lars Olsson Björnram kauppias Eric Ångermanin kanssa sopi­muksen isojen elintarvikemäärien hankkimisesta armeijalle. Kaup­pias — silloin häntä sanottiin kauppiaaksi — oli kotoisin Ångermanlandista ja maakunnan nimeä käytettiin tuohon aikaan paljon sukunimenä. Kauppakir­jassa hän otti toimittaakseen mm. silakkaa, jota silloin vielä sanottiin silliksi. (Nykyäänhän silakkaa Ruotsinkin puolella sanotaan strömmingiksi).

Hän ei kuitenkaan lähettänyt ainoastaan halpaa silliä, vaan osaksi myös "sursilliä" eli hapansilakkaa (nykyään "surströmming")

Tätä yhä edelleen suurta norrlantilaisten herkkua eivät yksinkertaiset sotamiehet kuitenkaan hyväksyneet, vaan toimeenpani­vat syömälakon. Kustaa Vaasa raivostui ja kohdisti vihansa Eric Ångermaniin, joka oli toiminut parhaassa ja luultavasti isän­maallisessa mielessä. Hänet asetettiin syytteeseen pahentuneen elintarvikkeen lähettämisestä ja kaiken lisäksi hän sai pilkkani­men "Sursill". Ruotsin kansahan on aina rakastanut tällaista hammastelua ja niinpä Tukhol­man kaupunginkirjoissa tuona aikana tavataan sellaisiakin ivanimiä kuin "Lasse skånsk sill". "Martin surlax" jne. Mutta Eric Ångerman, joka ilmeisesti oli terävä ja kekseliäs liikemies, tait­toi pilkalta kärjen ottamalla Sursillin viralliseksi sukunimekseen. Miten oikeudenkäynti päättyi, ei ole tiedossa, mutta kai asia saatiin selitettyä ilman pahempia seurauksia

Sukulaisuuden nojalla pitäisi tietysti olla Ericin puolella, mutta toisaalta ymmärrän Etelä-Ruotsista olevia sotamiehiäkin, sillä edelleenkin "surströmming" on koettelemus niiden tukholmalais-talojen asukkaille, joiden naapurina jokin ravintola tai norrlantilainen perhe syyskuussa herkut­telee tällä kalasäilykkeellä. Tie­dän mitä puhun, sillä sain ker­ran Tukholman-tuliaisina hienon purkillisen tuota jaloa kalaa. Se maistui ja lemusi kamalalta ja huoneistoa oli tuuletettava sen aterian jälkeen pari vuorokautta.



Uumajan-Erkin heimo

Mutta kiinnostavinta on tietysti tutustua siihen, keitä tähän "Uumajan-Erkin" heimoon on aiko­jen varrella kuulunut ja keitä hänen jälkeläistään tapaamme vielä nykyään keskuudessamme. Tällöin on otettava huomioon, että täydellisen selostuksen anta­minen on mahdottomuus jo ky­symykseen tulevien henkilöiden valtavan lukumäärän vuoksi, mi­hin tulee lisäksi, että alkuperäi­sen Alceniuksen laitoksen tiedot päättyvät 1840-luvun loppupuolel­la, mistä sukujohdon umpeen kurominen meidän päiviimme ta­pahtuu vain erilaisten aputeosten ja "monen konstin" avulla, näin huolimatta siitäkin, että äsken ilmestyneessä kolmannessa pai­noksessa muutamien harvojen sukuhaarojen kohdalla on jatket­tu aivan viime vuosikymmeneen saakka Näin ollen seuraavassa on vain pistokokeita, joita kirjoit­taja on omien päähänpälkähdystensä nojalla suorittanut. Kenen­kään tietoisen Sursillin ei siis pidä pahoittaa mieltään, jollei häntä mainita. Joku toinen kir­joittaja saattaa taas sattumanva­raisesti osua heihin. Jottei jat­kossa kyllästyttäisi Sursilli nimen yhtämittaiseen toistamiseen, käy­tetään sen sijasta vain alkukir­jainta S.

Lähteäksemme valtiollisesta elämästä tapaamme siinä useita nimekkäitä S:ejä. Näitä ovat Suomen ensimmäinen ministeri-valtiosihteeri Rob. H. Rehbinder ja häntä seuraavat esimerkiksi hänen "veriheimolaisensa" J. V. Snellman, Y. Z. Yrjö-Koskinen, J. R. Danielson-Kalmari, Leo Mechelin, E. G. Palmén, K. J. Stålberg, P. E. Svinhuvud ja Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim — kolme viimeksi mainittua tasavallan S-presidenttejä. Ensimmäinen ulkoasiainministerimme Otto Stenroth oli niininkään S. samoin kuin hänen useampikertainen seuraajansa Rudolf Holsti ja sosdem. työväen-liikkeemme patriarkka N. R. af Ursin.

Myöhemmin on S: ien valtiolli­nen vaikutus vähentynyt. Nykyi­sen hallituksen jäsenistä ei ku­kaan ole S. ja eduskunnassakin on enää vain yksi, Georg C. Ehrnrooth, ja jälkikin on sen mukaista. Onneksi eduskunnan oikeusasiamies Kaarlo Ståhlberg on oikea S., kuten hänen tar­mokkaista otteistaankin näkyy.



Kulttuurielämän Sursillit



Kulttuurielämän puolella on S:ien anti runsaampaa. Ensimmäisenä kohtaamme "Suomen historian isän" H. G. Porthanin ja hänen jälkeensä suomen kie­len ensimmäisen professorin M. A. Castrénin. Sitten tapaamme Aspelinin veljekset Johan Reinholdin ja Elielin (Aspelin-Haapkylä), joiden perästä kohtaamme huomattavan sarjan meidän päiviemme professoreita: akateemikko Rolf Nevanlinna ja hänen veljensä Frithiof, Rafael Koski-mies. L, Arvi P. Poijärvi, serkukset Jaakko ja Eino E. Suolahti, Martti Ruutu sekä harras sukututkija Yrjö Blomstedt. Varmuuden vuoksi on Helsingin yliopiston nykyinen rehtori Mikko Juva myös S. samoin kuin hänen puolisonsa, joka kuulunee tähän piiriin. Siihen kai on edelleen luettava äidinkielemme luotettava vartijaa Matti Sadeniemi sekä terveydenhoidollisen sektorin akateemiset edustajat, professorit Gunnar af Björkesten, Anders Langenskiöld. K. J. Oravisto ja ylilääkäri Juhani Railo — neljä vankkaa S-kirurgia sekä gynekologi, professori M. L. Rauramo ja lääkintäkenraalimajuri T. Y. Roschier.

Taidekirjallisuus, niin proosa kuin runous, on kautta sukupolvien kiinnostanut S:ejä. Niinpä heihin ovat kuuluneet Frans Michael Franzén, Michael Choraeus ja tunnettu muistelmien kirjoittaja Sara Wacklin. Sukupuun kukkasiin on luettava satu-setä Z. Topelius ja häntä myöhemmin mm. Juhani Aho, Hilja Haahti, Ilmari Kianto, Robert Kiljander, Teuvo Pakkala, Eino Railo ja Maila Talvio. Nykyään elävistä S-kirjailijoista ovat osu­neet silmiin Kersti Bergroth, Reino Palmroth (Palle), Ensio Rislakki ja Anni ja Väinö Voipio sekä vanhenevat nuorukaiset Pentti Saarikoski ja Jörn Donner. Runeberg ja Lönnrot eivät valitettavasti pääse joukkoon, mutta kun kumpainenkin nai S:in, niin heidän lapsensa ovat taas mukana. Runebergin ihastus sukuun oli muuten niin voimakas. että hänen nuoruudenrakastettunsa Emilie Björkstenkin oli S.

Näin kynänkäyttäjistä puheen ollen on mielenkiintoista todeta, että tämän Uuden Suomen ni­menmuutoksen jälkeen kolme ensimmäistä päätoimittajaa, Artturi H. Virkkunen, Ernst Nevanlinna ja Kaarlo Koskimies, kaikki oli­vat S:ejä. Tällä hetkellä edustaa tätä ihmeellistä sukua lehdessä sen toimituspäällikkö, asessori Jouko Ruotsalainen — ruotsalainenpa tietysti, kun on Uumajasta peräisin.

Mutta palataksemme varsinaisten taiteenharjoittajien pariin on musiikin kohdalla todettava, että niin Jean Sibelius kuin Robert Kajanus ovat olleet S:ejä. Mei­dän päiviemme laulavista ja soittavista S:eistä mainittakoon Kim Borg, Kaj Chydenius, Anja Ignatius, Jussi Jalas (rouvineen), Pentti Koskimies, Olavi ja Urpo Pesonen sekä itse musiikinprofessori Erik Tawaststjerna. Niin että äänessä pysytään edelleen 400 vuoden päästä.

Näyttämötaiteellakin on edus­tajansa alkaen siltä, että tänä vuonna juhlittavan Suomalaisen teatterin perustajat Kaarlo ja Emille Bergbom olivat S:ejä. Mutta vieläkin tapaamme heitä parrasvaloissa ja nimiltään tie ovat Ruth Snellman, Verna Piponius, Elli Castrén ja Matti Ora­visto. Lähinnä tähän ryhmään kuuluvaksi lienee luettava radion kuuluttajakreivi Cari-Erik Creutz, joten voinemme liioittelematta sanoa, että S: ien ääni tänä päivä­nä kantaa yli koko Suomen val­takunnan,

Kuvaamataiteet ovat jatkuvasti olleet lähellä S:ien sydäntä. Van­hin tunnettu tämän alan edusta­ja on kirkkomaalari Mikael Toppelius, mutta hänen kannoillaan tapaamme jo taiteilijaveljekset Magnus, Vilhelm ja Ferdinand von Wrightin, joita seuraavat sellaiset kuin Adolf von Becker ja Walter Runeberg, äskettäin poistuneiden joukosta mainitta­koon Venny Soldan-Brofeldt, Eero Snellman, Matti Warén ja H. Ahtela (Einar Reuter), mutta virkeinä ovat keskuudessamme nykypolveen kuuluvat taiteilija Johannes Gebhard ja professorit Tauno Miesmaa ja Lennart Segerstråle. Luetteloa voisi luulta­vasti täydentää, jos olisi aikaa tarkemmin upota taidehistoriaamme.
Yksi perhe — ei 20



Silmäys puolustusvoimiimme osoittaa, että sielläkin S:it ovat olleet tärkeillä paikoilla. Mannerheimin nimi jo mainittiin. Sivuuttaen valtaisen määrän muita S-sotilaita kannattaa kiinnittää huomio vain kahteen meidän päiviemme upseeriin: toinen on äskeinen puolustusvoimien ko­mentaja, jalkaväenkenraali Sakari Simelius ja toinen Mannerheim-ristin ritari, kenraaliluutnantti A. E. Martola, joka on suorittanut pitkän päivätyön mm. Yhdistyneiden kansakuntienkin palveluksessa, viimeksi Kypros-joukkojen komentajana.

Pistäytyäksemme ruumiinkulttuurin pariin otamme muutaman henkilönäytteen S:ien pyrinnöistä tälläkin alalla. Suomen voimistelun ja urheilun isä Ivar Wilskman oli S. ja perinnettä ylläpitää kaikkien tuntema Lauri eli Tahko Pihkala, joka myös on S. Mutta ei naisiakaan ole unohdettu, sillä heidän voimistelunsa uranuurtajat Elli Björkstén a Anni Collan ovat kumpikin S:ejä. Voinee välttää, että kansamme fyysinen kunto on melkoiselta osalta näiden tiennäyttäjien an­siota.

Mutta isänmaan hyvinvointi riippuu kai ennen kaikkea siitä, miten sen aineellisia mahdollisuuksia eli lyhyesti taloutta hoidetaan. Tätä "silmällä pitäen voi­daan todeta, että siinä työssä ovat S:it tänäkin päivänä voi­makkaasti mukana. Jo alan al­kukasvatuksesta huolehtivan kauppakorkeakoulun kanslerina on Klaus Waris, joka on S. Mutta erikoisen huomattava on suvun edustus pankkimaailmassa, mistä esitettäköön puhuvia esi­merkkejä. Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja ja hänen puolisonsakin ovat S:ejä, niin myös johtokunnan jäsenet M. J. A. Paloheimo ja Olli Kaila, minkä ohessa hallintoneuvoston puheen­johtaja Lauri J. Kivekäs ja jäsen Paavo Honkajuuri kuuluvat käsi­teltävänä olevaan sukuun. Poh­joismaiden Yhdyspankin pääjoh­taja on "ulkoseurakuntalainen". mutta toivottavasti hänen puoli­sollaan (o.s Brofeldt), joka on S., on mahdollisuus saada suvun ääni kuulumaan pankissa. Tässä häntä voinevat avustaa saman pankin johtokunnan jäsenet E. Schroderus ja Göran Stjernschantz, jotka ovat S:ejä. PYP:n hallintoneuvostossa edustavat su­kua varapuheenjohtaja Jacob von Julin ja jäsenet Bertel von Bonsdorff ja Kurt Swanljung.

Merkille pantavaa on, että S-vuorineuvoksia meillä on koko­naista kahdeksan: Petri Bryk, Heikki H. Herlin. Paavo Honka­juuri, Jacob von Julin, Aulis Kairamo. Lauri J, Kivekäs, Jo­han Nykopp ja J. A. Wasastjerna, jotka, kun heihin lisätään Kymi Oy:n S-toimitusjohtaja Kurt Swanljung ja ministeri Rai­ner von Fieandt. yhdessä edusta­vat mahtavaa panosta meidän teollisuudessamme. Merenkulkummekin on suurelta osaltaan S: ien käsissä, koska sekä Suomen Höyrylaiva Oy:n toimitusjohtaja Lars Langenskiöld että Oy Finn­lines ltd:n toimitusjohtaja Heikki Holma ovat S:ejä.

Tuntuu siltä kuin puheet mei­dän talouselämäämme hallitsevis­ta 20 perheestä voitaisiin lopettaa ja tyytyä syyttämään vain yhtä perhettä, jonka, nimi on Sursill.

Ja siirtyäksemme lopuksi evankelis-luterilaisen kirkkomme pii­riin todettakoon, että menneisiin polviin kuuluneiden satojen S-pappien joukosta voimme poimia herännäisjohtajat Lars Jacob Stenbäckin. Nils Gustaf Malm­bergin ja Wilhelmi Malmivaaran sekä ankaran arkkipiispan Gustaf Johanssonin ja hänen seuraajansa Lauri Ingmanin ja Erkki Kailan. Nykyinenkin arkkipiis­pamme Martti Simojoki samoin kuin hänen hammaslääkärirouvansa ovat S:ejä. Kirkko on hyvin pysynyt suvun hallussa.

Kaiken kaikkiaan voidaan edel­lä olevien mielivaltaisten esimerkkien nojalla sanoa, että S:it ovat kautta sukupolvien olleet puuhakasta väkeä, jonka puurtaminen ei näy vieläkään väsyneen. Heitä on ollut, niin kuin sano­taan, "joka lähtöön" ja näyttää olevan edelleenkin. Tunnetuimmaksi on heistä tullut marsalk­kamme Mannerheim, mutta nuo­ri polvi ponnistelee ankarasti hänen perässään. Siitä on todis­tuksena mm.. Ruotsin nykyinen pääministeri Olof Palme, joka suomalaisen isoäitinsä (Hanna von Born) välityksellä on pesun­kestävä Sursilli.

Tämän tarinan päätökseksi huvittaa ajatella, että minkähänlaista olisi jos Sursillitkin näinä sukuyhdistysten ja -kokousten aikoina yrittäisivät pitää jonkinlaiset "klaani-päivät". Olisihan heillä omasta takaa kaikki ohjel­makin, arkkipiispan toimittaman alkuhartauden jälkeen riittäisi laulajia, soittajia ja suupuheen pitäjiä vaikka millä mitalla — Jopa suurjuhlien tarvitsema ensi­apuasemakin olisi korkeinta luokkaa. Mutta tämän ajatuksen toteuttaminen on mahdottomuus, sillä tarvittavaa kokouspaikkaa ei ole olemassa. Jo kotimaisia S: e ja on niin paljon, etteivät he mah­tuisi edes Olympia-stadionille. Ja vähäisiä haarautumia on lisäksi Skandinavian ja Itämeren mais­sa, Saksassa, Ranskassa, jopa Amerikassa.

Mutta leikki sikseen. Genealo­gia Sursilliana on aarreaitta, josta esivanhemmistaan kiinnos­tuneet voivat tehdä yllättäviä löytöjä. Upeanmahtava kolmas painos sisältää ensikertalaiselle myös teoksen käyttöohjeet.
Erik Ångerman 1490- >1550-1553<, myöhemmin Sursill

Puoliso: Dordi Sursill o.s. Ångerman k. Ruotsi, Uumaja.
Dordi Ångermanin mies Erik Ångerman oli ylhäinen talonpoika Uumajassa. Hänen sukunsa oli kotoisin Ångermanlandista (Ångermanland, joskus myös suom. Angermanlanti, lat. Angermannia) on yksi Ruotsin maakunnista. Se sijaitsee Pohjois-Ruotsissa Norlannin pääalueella. Ångermanlandin pinta-ala on 19 894,3 km². Vuoden 2011 lopussa maakunnassa oli 131 086 asukasta, joten väentiheys oli 6,6 asukasta neliökilometriä kohti. Maakunta sijaitsee luonnonmaantieteellisesti ilmaistuna Pohjanlahden länsirannikolla. Sen naapurimaakuntia ovat Medelpadin, Jämtlandin, Lapin ja Västerbottenin maakunnat. Ångermanland on pinta-alaltaan Ruotsin kuudenniksi suurin maakunta. Maakunnan suurin kaupunkitaajama on Örnsköldsvik. Muut kaupungit ovat Härnösand, Kramfors ja Sollefteå. Maakunnan korkein kohta on Tåsjöberget, joka kohoaa 635 metrin korkeuteen. Suurin järvi on Tåsjön), mistä nimi Ångerman.

Lapset:
Katariina Westzynthius o.s. Sursill , s. noin 1510 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 2
Östen Sursill , s. 1520 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 56
Magdaleena Sursill , s. 1528 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 929
Carl Sursill , s. 1534 Ruotsi, Uumaja; Länsipohja. Tauluun 931
Margareetta Sursill Tuomari Wernbergin vaimo Pohjanmaalla, s. Ruotsi, Uumaja.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 2
II Katariina Erikintytär Westzynthius o.s. Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Pietarsaaren pitäjän ruustinna, s. noin 1510 Ruotsi, Uumaja, k. välillä 1569 Pietarsaari.
Catharina oli sisaruksista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle.
Hän palveli jonkin aikaa emännöitsijänä vouti Hans Fordellin kodissa Pietarsaaren pitäjässä.
Tämä Pohjanmaalle muutto oli selvästi osana Kustaa Vaasan hallituskauden loppuaikoina
toimeenpannusta Pohjois-Suomen erämaiden asuttamisesta.

Catharina Eriksdotter Westzynthius

Blomstedtin artikkelissa kyseessä on löytynyt Tukholman raastuvanoikeuden pöytäkirja 13.10.1634, jossa käsitellään perintöasiaa. Ajan tavan mukaan laajaa perillisten joukkoa on pyritty saamaan järjestykseen sukukaavion avulla, joka on johdettu laajan jälkeläisjoukon yhteisestä kantaisästä. Tässä tapauksessa hän on Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolai. Selvityksen mukaan tämä on ollut kahdesti naimissa. Kirkkoherran ensimmäiseksi vaimoksi kerrotaan tuomiokirjassa ”Margareta” ja toiseksi vaimoksi ”Christina”. Patronyymejä naisille ei mainita eikä heistä paljastu sen enempää. Catharina Eriksdotter Sursill ei siis tämän kaavion mukaan olisi ollut Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolain vaimo.

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

Catharina Eriksdotter Sursill ca 1555 Teg, Ume, Sweden - 1614 Pedersöre, Finland

gift med Henricus Nicolai Fordell - 1568 / 1583 Kyrkoherde 1543- Pastor, Pedersöre 1557 -

--------------------

Erik Ångermannin lapsista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa emäntäpiikana vouti Hans Fordellia Pietarsaaren pitäjässä, Pinonäsissä.

Catharina avioitui Pietarsaaren kirkkoherran Henric Nicolain kanssa. Avioliitto oli ensimmäisiä pappisavioliittoja Suomessa. Kustansi varakkaana papin emäntänä veljensä Kaarlen Turun kouluun.

Toisen tiedon mukaan Henrikin puoliso olisi ollut Margareta Erikintytär Sursill. Catharinan sisar Magdalena meni naimisiin Eric Tenalensin kanssa, joka tuli Pietarsaaren kirkkoherraksi 1569 eli Henric Nicolain seuraajaksi. Heistä polveutuvat suvut Durchman ja Hårdh.

Översättning:

Erik Ångermannin barn första, som kom ifrån Umeå Österbotten. Tjänade en tid som piga hos fogde Hans Fordell Jakobstads socken, Pinonäs.

Catharina gifte sig med Jakobstads kyrkoherde Henric Nicolai. Äktenskapet var en av de första prästgiftermål i Finland. Som välbärgad prästfru bekostade hon sin bror

Karls skolgång i Åbo.

Enligt andra uppgifter var Henriks fru Margareta Eriksdotter Sursill.

Catharinan syster Magdalena gift Eric Tenalensin, som blev James Church herraksi 1569 dvs Henric Nico lag efterträdare. Av dem som härrör från släkten Durchman och Hårdh.

(hoppas någon kan översätta detta bättre än de jag har här)

--------------------

G. S. n. 2, 2. sukupolvea.

"Catharina Erikintytär Sursill oli mainituista sisaruksista ensimmäinen, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa emäntäpiikana vouti Hans Fordellia Pietarsaaren pitäjässä."

--------------------

"Catharina Ericsdotter var bland sina syskon den första som kom från Umeå till Österbotten, hvarefter hon tjente som nyckelpiga hos Fogden Hans Fordell i Pedersöre, och gifte sig med Westzynthiska slägtens stamfader Henrici."

--------------------

Dotter till Eric Ångerman Sursill och Dordre samt syster till Carl och Östen som alla redovisas på annan plats i släktkrönikan.. --------------------

Erik Ångermans första barn, som kom ifrån Umeå Österbotten. Tjänade en tid som piga hos fogde Hans Fordell Jakobstads socken, Pinonäs.
Catharina gifte sig med Jakobstads kyrkoherde Henric Nicolai. Äktenskapet var en av de första prästgiftermål i Finland. Som välbärgad prästfru bekostade hon sin bror Karls skolgång i Åbo.
Enligt andra uppgifter var Henriks fru Margareta Eriksdotter Sursill.
Catharinan syster Magdalena gift Eric Tenalensin, som blev James Church herraksi 1569 dvs Henric Nico lag efterträdare. Av dem som härrör från släkten Durchman och Hårdh.

.

Puoliso: Vihitty 1550 Henrik (Henricus Nikolai) Nilsinpoika Westzynthius e. Fordell Fogde, Kyrkoherde i Pedersöre 1543-69. Stamfader för släkten Westzyntius, Kirkkoherra — 1543 — Pietarsaaren pitäjä, s. noin 1520 Uusimaa, k. 7/1569 Pietarsaari.

Henric Nicolai Westzynthius

Blomstedtin artikkelissa kyseessä on löytynyt Tukholman raastuvanoikeuden pöytäkirja 13.10.1634, jossa käsitellään perintöasiaa. Ajan tavan mukaan laajaa perillisten joukkoa on pyritty saamaan järjestykseen sukukaavion avulla, joka on johdettu laajan jälkeläisjoukon yhteisestä kantaisästä. Tässä tapauksessa hän on Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolai. Selvityksen mukaan tämä on ollut kahdesti naimissa. Kirkkoherran ensimmäiseksi vaimoksi kerrotaan tuomiokirjassa ”Margareta” ja toiseksi vaimoksi ”Christina”. Patronyymejä naisille ei mainita eikä heistä paljastu sen enempää. Catharina Eriksdotter Sursill ei siis tämän kaavion mukaan olisi ollut Pietarsaaren kirkkoherra Henricus Nikolain vaimo.

http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=222496&postcount=56

Genuin österbottnisk prästsläkt, känd sedan medlet av 1500 -talet. Namnet är taget efter Västersunds hemman i Pedesöre, där släkten av urålder varit bosatt och vilket pastorat dess äldsta medlemmar innehaft. Under senare hälften av 1600-talet spridde sig släkten till norra Österbotten, där den i snart 200 år haft sin hemvist i Ylivieska socken. En gren, Ylivieskagrenen, har sedan början av 1800-talet icke mera nyttjat släktens namn, utan ha dess medlemmar kallat sig efter de hemman de besuttit (Ängeslevä, Huhtakangas, Juurikoski, Uusitalo, Marjamaa o.s.v.) En annan gren flyttade över till Sverige och därifrån till Spanien och Italien; den är numera utgången.

--------------------

Henricus Nicolai Fordell - 1568 / 1583. Kyrkoherde 1543- .Pastor, Pedersöre 1557 -

gift med Catharina Eriksdotter Sursill ca 1555 Teg, Ume, Sweden - 1614 Pedersöre, Finland

---------------- VRT: Suku Forum [http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=108190&postcount=3]

Khra Henrik Nicolai (= Heikki Niilonpoika) oli - Sursill-lähteiden mukaan - naimisissa Katarina Erikintyttären kanssa. Tätä Katarinaa pidetään suomalaisten Sursillien ensimmäisenä kantaäitinä. Hänen kerrotaan tulleen Uumajasta Suomeen ensin emäntäpiiaksi Hannu Fordellin taloon. Sursill-lähteiden mukaan Henrikillä ja Katarinalla oli neljä lasta, Johan, Anna, Knut ja Dorde. Knutin ensimmäinen vaimo oli Lucia Hannuntytär Fordell - tässä siis Jokelan yllä muistelema yhteys. Knutin sukuhaarassa alettiin käyttää Westzynthius-nimeä Westersund-nimisen tilan mukaan. Yrjö Blomstedt on tutkinut Tukholmassa v. 1634 toimitetun perunkirjoituksen asiakirjoja. Kyse oli varakkaan pormestarinlesken Dorde Henrikintyttären jäämistöstä. Sukulaisia koskeva selvitys kertoo perunkirjoituksessa, että vainajan isällä Henrik Nicolailla oli ollut vaimot Margareta ja Christina, ja kummankin kanssa kolme lasta. Tässä siis päänvaivaa Sursill-kiinnostuneille. Lähde: Yrjö Blomstedt, Westzynthius-suvun alkupolvista muutama lisätieto. Genos 40 (1969), nro 2, s. 45-50. Artikkelia ei valitettavasti ole sähköisenä Sukututkimusseuran verkkosivuilla. (Maarit Kaipiainen Pohjalaiset-lista 26.5.2006)
====

..................................

Oli kahdesti naimisissa. Henrik oli Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1543-69. Hän sai papin palkkana puolet kirkonkymmenyksistä eli noin 40-70 tynnyriä viljaa, josta oli maksettava verot ja muut suoritukset. Henrik oli kuitenkin ilmeisesti melko varakas, koska hän oli säilyneiden kuittien mukaan maksanut 1558-61 kuningas Kustaa I:lle 20 Unkarin guldenia.

Hänet mainitaan myös vuoritoimen harjoittamisesta kiinnostuneiden luettelossa. Professori Yrjö Blomstedtin selvitysten mukaan Henricus Nicolain puoliso ei olisikaan Catharina, vaan Margareta. Kuitenkin hän sanoo, että Catharina olisi suvun muistitiedon mukaan uskottavampi kuin Terseruksen jäljennöksenä säilyneessä laitoksessa mainittu Margareta. Catharinasta ja Eric Nicolaista polveutuvat suvut Westzynthius, Heikel, Carp ja Laurin.

Försök till översättning efter som jag inte kan finska:

Var två gånger gift. Henry James var fordonsinnehavaren kyrkoherde 1543-69.

Han var en präst betala halv Kyrkan decimalsystem eller ungefär 40-70 tunnor säd, som betalas i skatter och andra betalningar. Henry var dock tydligen ganska rik, eftersom han hade konserverade intäkter betalat 1558/61 Gustav I till 20 ungerska gulden.

Han var också foder för att uppnå ett intresse i listan. Professor Yrjö Blomstedt, enligt de rapporter Henricus Nico lag make är inte Catharina, men Margareta. Men, säger han, det skulle vara Catharina generiska minne information enligt mer trovärdig än Terseruksen överlevande exemplar av institutionen sa Margareta. Catharinasta och Eric Nico slags härkomst från släkten Westzynthius, Heikel, Carp och Laurin.

--------------------

--------------------

G. S. n. 2.

"Syntyi uudellamaalla. Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra ainakin jo 1543. Westzynthius-suvun kantaisä. Kuoli ennen heinäkuuta 1569."

--------------------

Westzynthiska släktens stamfader. Namnet Westzynthius kommer från Vestersund i Pedersöre.

--------------------

Kyrkoherde i Pedersöre. Dog 1567 eller 1583? -------------------- Pastor i Pedersöre 1600. Informerad uti Wiborgs skola. Prästvigd i Strängnäs 1578. Utnämnd till Kapelan (komminister) 1570 - 1600. Kyrkoherde i Pedersöre 1600 - 1621. Underskrev Uppsala mötes beslut 1593.
.
Vanhemmat: Nils Westzynthius e. Fordell, s. 1490 Uusimaa ja N.n Westzynthius.

Lapset:
Canutus Henrici (Knut) Westzynthius , s. 1555 Pietarsaari. Tauluun 3
Anna Nurkka o.s. Fordell (Westzynthius) , s. 1557 Pietarsaari. Tauluun 15
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 3
III Canutus Henrici (Knut) Henrikinpoika Westzynthius, (Taulusta 2, äiti Katariina Westzynthius) Pietarsaaren kirkkoherra 1600, Uppsalan kokouksen allekirjoittajia 1593., s. 1555 Pietarsaari, k. 29.07.1621 Pedersöre.

Canutus Henrici Westzynthius

Kyrkoherde i Pedersöre.

--------------------

Knut Henrikinpoika syntyi 1555.1 Vihittiin papiksi 1578.

Knut ja Lucia Hansintytär Fordell vihittiin 1583.

Knut oli kirkkoherra Pietarsaaren pitäjässä 1600.

(Eero Kojonen, Sursillin-Suku)

http://www.vilppula.com/images/sursill/ksgenealogy.htm http://gw5.geneanet.org/index.php3?b=strang&lang=fi;p=canutus+henrici;n=westzynthius''''''

Sursill, Catharina Ericsdotter (taulusta 1. Isä: Ångerman, Erik Östeninpoika) s. Umeå. k. Finnland. Lisätietoja: Ilmeisesti elossa vielä 1614.

Catharina Ericsdotter var bland sina syskon den första som kom från Umeå till Österbotten, hvarefter hon tjente som nyckelpiga hos Fogden Hans Fordell i Pedersöre (Pietarsaari), oh gifte sig med Westzynthiska slägtens stamfader Henric Nicolai eller Jacobi, som blef Pastor i Pedersöre 1557 och dog 1568, eller enligt annan uppgift först 1583. **** Catharina Eerikintytär oli ensimmäinen Sursillin sisaruksista, joka tuli Uumajasta Pohjanmaalle. Palveli jonkin aikaa Pietarsaaren pitäjässä vouti Hans Fordellin emäntäpiikana, kustansi varakkaana papin emäntänä veljensä Kaarlen Turun kouluun.

1. puoliso Henric Nicolai, Fordell s. Uusimaa. k. 1568 (toinen versio v. 1583). Pastor i Pedersöre 1557; Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra ainakin jo 1543. Westhynzius-suvun kantaisä

Lapset:

1) Johan Henricsson k. 1570 (1580). Kapellan i Pedersöre 1578; kappalainen Pietrarsaari. Perhesuhteet: Död ogift 1570, eller, enligt Åbo Stifts Herdaminne, 1580.
Död ogift 1570,eller, enligt Åbo Stifts Herdaminne, 1580
2) Anna Henricsdotter (katso taulu 17) Perhesuhteet: Gift med Simon Johansson Nurka eller Nurkerus.
3) Dordre Henricsdotter (katso taulu 18) k. 1634 haudattu 1634 Tukholma.
4) Canutus Henrici (katso taulu 19) s. 1555. k. 29.07.1621 Pietarsaari. Pastor i Pederöre 1600; kirkkoherra Pietarsaari. Lisätietoja: Informerad uti Wiborgs skola; prestvigd i Strengnäs 1578, utnämd till Kapellan. Ammatinlisäyksiä: i Pedersöresamma år, underskrev Upsala Mötes Beslut 1593.

.

1. puoliso: Vihitty 1583 Lucia Hansintytär Westzynthius o.s. Fordell s. 1560 Pedersöre, k. 1599 Pedersöre.
Vanhemmat: Hans Hansinpoika Fordell, Nuijasodan aikainen nimismies ja talonpoikien edustaja Tukholmassa. Pietarsaaren vouti., s. 1530 Vöyri, k. 1606 Pedersöre ja Lucia Erikintytär Fordell, Fordellin vaimo otti osaa miehensä poliittisiin toimiin ja Klaus Fleming nimitti häntä "pahaksi piruksi"., s. Pori, k. Pedersöre.

2. puoliso: Vihitty 10.08.1600 Anna Petruksentytär Vigelius ent. Westzynthius o.s. Gestrenia (Gestricius) s. 1580 Ruotsi, Gävle, k. 01.02.1664 Kruununkylä (Kruunupyy).
Lapset:
Margareta Gammal o.s. Westzynthius , s. 21.09.1602 Pedersöre. Tauluun 4
Gabriel Westzynthius , s. 1606 Pedersöre. Tauluun 8
Carolus Westzynthius . Tauluun 13
Magdalena Florinus o.s. Westzynthius , s. 1610. Tauluun 14
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 4
IV Margareta Knutintytär Gammal o.s. Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) s. 21.09.1602 Pedersöre, k. 14.12.1667 Pietarsaari.

Puoliso: Vihitty 1618 Magnus Matteuksenpoika Gammal Ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 22.9.1610; respondentti 25.11.1611 ohjaajanaan Johannes Rudbeck.

Pietarsaaren kappalainen 1601; Vöyrin kappalainen 1614; Pietarsaaren kirkkoherra kuninkaan kollaatiokirjeellä 10.5.1622.

Julkaisi Disputatio ordinaria philosophica III. De praedicabilibvs, painettu Tukholmassa 1611. Dedikaatio Uppsalassa 1632 (veljensä julkaisemassa kirjassa).

Gammal osti 1620-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa kaksi maatilaa (Eugmo Bosund) Pietarsaaren saaristosta ja tilat yhdistettiin., s. 1593 Vöyri, k. 06.02.1636 Pietarsaari.
Vanhemmat: Matteus Jacobi Jacobinpoika Gammal, Vöyrin kirkkoherran (appensa) apulainen ehkä noin 1598, kirkkoherra appensa kuoltua 1601., s. noin 1565 Pernaja, k. 03.06.1633 Vöyri ja Brita Jakobintytär Gammal o.s. Viloides, s. 1570 Vöyri, k. noin 1610 Vaasa.

Lapset:
Knut Gammal , s. 1620 Pedersöre. Tauluun 5
Brita Stålbom o.s. Gammal , s. 1621. Tauluun 6
Barbro Rothenius o.s. Gammal . Tauluun 7
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 5
V Knut Magnuksenpoika Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) Ylioppilas Turussa sl. 1640. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Canutus Magni Botniensis. — Kemin kappalainen 1643., s. 1620 Pedersöre, k. 1664 Kemi.

Puoliso: Vihitty 1645 Magdalena Johanintytär Gammal o.s. Pictorius. (Taulu 786) s. 1625.
Vanhemmat: Johan Olofinpoika Pictorius, Kemin kirkkoherra. Pictorius joutui Kemin kirkkoherrana syytetyksi saamelaisten huonosta kohtelusta. Tämä liittyi ilmeisesti Uppsalan arkkipiispan ja Turun piispan väliseen kiistaan Kemin Lapin kirkkohallinnollisesta asemasta. Syytteet todettiin lähes täysin perättömiksi., s. 1595 Turku, k. 1643 Kemi ja Margareta Petruksentytär Carlman ent. Pictorius o.s. Arctophilacius, Margareetta eli leskenä Uudenkaarlepyyn pitäjässä 1660., s. 1600 Kalajoki, k. 1660 Uusikaarlepyy.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 6
V Brita Magnuksentytär Stålbom o.s. Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) s. 1621, k. 1682 Kälviä.

1. puoliso: Hans L. Stålbom Kristiinankaupungin pormestari, omisti talon kaupungissa ja viljeli erästä tilaa Öfwer Tiöckån (nyk. Tjöck) kylässä., k. 25.02.1661 Kristiinankaupunki.

Hans L. Stålbom. - Huolimatta sukunimen »ruotsalaisesta» kirjoitusasusta (oheinen näyte v. 1654 ja toinen v. 1645 VA 9117:163) hänen voi otaksua olleen syntyperältään saksalainen, tai ainakin Suur-Ruotsiin kotiutunut saksalaisen kieliyhteisön kasvatti [1]. - Siinä Turussa 5/12 1649 päivätyssä asiakirjassa, jolla Pietari Brahe perusti Koppön kaupungin (v:sta 1651 »Christinae Stadh») ja nimitti sen ensimmäiseksi pormestariksi Hans Ståhlbomin (!), häntä sanotaan a u d i t ö ö r i k s i [2]. Kyseinen juridiikkaan perehtymistä (ja opiskelua yliopistossa?) edellyttävä sotilastoimi hänellä oli tietenkin ennen v. 1640, jolloin hän jo huolehti ylimääräisten apuverojen kannosta Pohjanmaalla (Östra Norlanden); kamarikollegion kanssa 3/3 1641 tehdyn sopimuksen mukaan hän sitoutui vastaamaan »itäpuolen» pikkutulleista; seur. vuoden joulukuussa hän uudisti vuokrasopimuksen [3].

Stålbom oli usein poissa oikeuden istunnoista, hän kun jatkuvasti hoiteli pikkutullin yli-inspehtorin tehtäviä. Mutta ainakin 12/10 1659 hän istui taas pormestarin paikalla ja kertoi kuulleensa, että porvarit olivat hänen poissa ollessaan omin päin valinneet kaupungin edustajaksi Göteborgissa pidettäville valtiopäiville Niklas Reichenbachin. Siellä he olivat joka tapauksessa jouluk. 1659 molemmat. Tukholman valtiopäivillä 27/9 1660 hän oli kaupunkinsa ainoa edustaja [4]. Hän omisti talon kaupungissa ja viljeli erästä tilaa Öfwer Tiöckån (nyk. Tjöck) kylässä. - Helmik. 25 pnä 1661 ilmoitettiin raastuvassa, että pormestari on kuollut ja jo 2/3 todettiin, että eräät, jotka olivat suorittaneet hänen puolestaan kruunulle tullimaksuja sekä hänen Oulussa asuva takaajansa Bockmöller vaativat kuolinpesältä huomattavan suuria summia. Pöytäkirjojen liitteissä mainitaan irtaimesta omaisuudesta yhtä ja toista, mutta takavarikoidun omaisuuden kokonaismäärä ei niistä ilmene. Huhtik. 1662 päätettiin tiedustella maaherralta, kenen perillisistä pitäisi - maaherran mielestä - esiintyä vastaajana kaupungin ja kuolinpesän välisissä riita-asioissa: lesken, vävyjen vai poikien. Vävyt eivät tiettävästi halunneet vastata.

Puolisot: 1) (jo 1630-luvulla) Anna Johansdotter [5], jonka isä, Tukholmassa asunut Johan Olofsson, mainitaan vainajana 1656; 2) Brita Gammal, tämän 1. aviossa 2. puoliso Kälviän kirkkoherra Martinus Peitzius (s. 1610, k. maalisk. 1673) [6].

Lapsia 1. avioliitosta:

Margareta Stålbom, eli 1675, vainajana 1680 [7]. - Puoliso Jacobus Eliae Holmius, s.n. 1631, yliopp. 1652, isänsä apulainen Närpiössä 1654, Närpiön khra, kuoli 1697.

Elisabet Stålbom, p:o (jo 1656) Olof Snellman. Katso alempana!

Johan Stålbom, synt. n. 1638, kuoli äkilliseen tautiin 1.5. 1678 ja haud. Lokalahden kirkkoon 29.10. s.v. - Yliopp. (Ostrob.) Tur. 1658. Toimi Kristina Brahen kirjanpitäjänä Eurajoella 1664, Vaasaporin kreivikunnan ja »Saaren läänin» inspehtori 1668-1678 [8]. - Puoliso Maria Petraeus, s. Turussa 31.12. 1647, kuoli Föglössä 31.3. 1732. Vhmt: piispa Eskil Petraeus ja Anna Kock. (Marian 2. p:o oli vouti Elias Juhonpoika.)

Lapsia:

Johan, s. n. 1661, Föglön khra, kuoli 1737 [9].

Katarina, kuoli pakomatkalla ollessaan Ruotsissa 1715. Puoliso Turussa 27.10. 1698 Houtskarin kappalainen Samuel Hornaeus tämän 2. aviossa. H. toimi v:sta 1705 Uudenkaupungin kirkkoherrana v:sta 1722 samassa virassa Eurajoella [10].

Anna, mainitaan naimattomana 1700 [11].

Poika tai poikia. (jotka elivät 1662 Vaasan raast. 10/4 1643 mainitaan Asmus Stallbom, joka oli juonut olutta kaupungin kellarissa Thomas Watsonin kanssa).

[1] Nähdäkseni voidaan huomiota kiinnittää myös sukunimen erilaisiin kirjoitusmuotoihin. Kamarikollegion pöytäkirjoissa se on useimmiten Stalbohm, mutta kerran Stalbaum. Pohjanmaan tilikirjoissa tavataan usein (kirjurien merkitsemä) Stallbom. Kirjurien »etymologioimis»halun lisäksi voi monissa 1600-luvun tapauksissa arvailla myös tulokkaiden pyrkimystä mukautua uusiin oloihin (maassa maan tavalla); esim. Ekman bom) ks. ESAIAS TEGNER, Om svenska familjenamn (teoksessa »Ur språkens värld» I-III, 1922-30).

[2] [WALTER SJÖBLOM], Kristinestads historia (1915), ss. 15-16 ja 355-356. Auditööri Stålbomista puhuttaessa sopinee kiinnittää huomiota Turun akatemian konsistorin pöytäkirjoihin 16-18/3 ja 15-12/4 1646, joista ilmenee, että joku Hans Stalbom oli antanut Johannes Muntheliukselle maksumääräyksen (inwijsningh) muka dedikaation palkkioksi (?). Kyseinen Johannes (tavallisesti Munkthelius), oli syntynyt Tukholmassa 1618, opiskeli Turussa v:sta 1643, (Westmannus) maisteri Turussa 18/7 1645, asessori jne., aateloituna Lagercrona. Hänen isänsä oli (ELGENSTIERNAn mukaan) Uplannin rykmentin luutnantti Mattias Hannunpoika. Voisihan esim. ajatella jotakin »aseveli»yhteyttä tuon Mattiaksen ja Stålbomimme välillä, sukulaisuutta jne.

[3] Kammarkollegiets protokoll II & III, Sthlm 1940-41.

[4] Teoksessa »Kristinestads historia», ss. 363-364, esitetään kaupungin edustus kys. vuosien valtiopäivillä virheellisesti.

[5] Ks. Kristiinankaupungin RO 12/6 1654: eräs nainen oli sopimattomasti nimitellyt kaupungin arvohenkilöitä: pormestari oli »meskebuuk» (mäskimaha), hänen rouvansa »swartanna» jne. Viimeksi mainittu voi - valitettavasti - olla myös appellatiivinen, jonka »merkitystä» ei kannata lähteä arvailemaan.

[6] Vrt. Kälviän kär. 27-28/7 1674, 23/3 1675 ja 11-12/10 1675: Peitziuksen edellinen vaimo Kaarina Laurintytär oli kuollut 1662. - Släktbokin (Gammal) esittämä tieto, että Stålbom olisi nainut Britan v. 1649, perustunee erehdykseen; ks. Genealogia Sursillianaa Stålbomin kohdalla.

[7] KrRO 22/3 1662: »Företrädde sal. Stålboms mågh her Jacob Eliae i Närpes»; Närpiön mant.luett. 1675, Fin(n)by: H:r Jacob, capian, h. Margeta Hansdotter. Jo v. 1680 Holmiuksella oli vaimona Valborg [Biugg]; H:n perillisistä ks. mm. Närpiön kär. 10-11/9 1702. - H:n isä oli Tukholmassa n. v. 1600 syntynyt Elias H., äidin, Anna Eliaksent. Reichenhachin, veli oli aikaisemmin mainittu raatimies Niklas R.

[8] MAUNO JOKIPII, Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat II (1960), s. 262 ym.

[9] Uudenkaupungin RO 1-3/8 1689; Mynämäen kär. 27-/1 1692 ym.

[10] Mynämäen, Vehmaan ja Maskun laaman.kär. 3-4/5 1700; Laguksen kok. (VA): Biogr.: Hornaeus; Eurajoen kär. 1-6/10 1729; TOINI MELANDER, Personskrifter hänförande sig till Finland 1562-1713 (1956), no. 1669. - Painetuissa esivanhempaintauluissa mainitaan usein virheellisesti Samuel H:n tyttärien Hedvigin (s. n. 1703) ja Kristiinan (s. 1704) äitinä Kristiina Tolpo. Tämä H:n ensimm. vaimo haudattiin kuitenkin jo Laetare-sunnuntaina (3.4.) 1698 Korppoossa. STRANDBERGin Herdaminne-teoksessa on H:n 2. vaimosta melkein oikea tieto: »en biskop Petraei dotter, som dog under flykten». Mainittujen sisarusten lasten avioituminen keskenään - siis serkusten avioliitto - merkitsee mm. sitä, että esim. Sibeliuksen esivanhempain luettelossa Hans Stålbom (ja hänen tukholmalainen vaimonsa) on kaksi kertaa ja Juhani Ahon, jonka äiti oli Snellman, kolme kertaa. - Kyseisen avioliiton (Jakob Chydeniuksen ja Katarina Welinin, v. 1759) solmimiseksi vaaditut selvitykset ja tieto siihen saadusta luvasta löytynevät Turun tuomiokapitulin arkistosta. - Ks. mm. Bergholmin Sukukirja: Chydenius, taulut 2 ja 3 sekä Borg, taulut 10 ja 14, ja lisäksi Chydenius, taulu 11, Snellman, taulu 19.

[11] Jo mainituilla laam.oik:den käräjillä 1700 käsiteltiin kihlauksen purkua ym.; vastaajana mainitaan luutn. Henr. Job. Rehbinder.


Genos 32(1961), s. 52-58

ARVI ILMONIEMI
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
.
Pormestari Hans L. Stålbomin nimikirjoitus Kristiinankaupungin v:n 1654 manttaaliluettelon alla.

2. puoliso: Vihitty jälkeen 1661 Martinus Peitzius Kälviän kirkkoherra., s. 1610, k. 3/1673 Kälviä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 7
V Barbro Magnuksentytär Rothenius o.s. Gammal, (Taulusta 4, äiti Margareta Gammal) k. 1667 Kokkola.

Puoliso: Gustaf Gabrielinpoika Rothenius Kokkolan postimestari 1651–77, porvari siellä 1665, raatimies 1670–71, ajoittain vt. pormestarina., s. 1633 Kokkola, k. 18.11.1677 Kokkola.

Lapset:
Katarina Grandell o.s. Rothenius s. 02.05.1666 Kokkola.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 8
IV Gabriel Knutinpoika Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) Uudenkaarlepyyn kappalainen Gabriel Westzynthius (Gabriel Canuti, yo Uppsalassa 1.1628, † ~1670), s. 1606 Pedersöre, k. 1670 Uusikaarlepyy.

Puoliso: Margareta Jöranintytär Westzynthius o.s. Hordelius s. 1610.

Lapset:
Magnus Westzynthius , s. 02.02.1637 Pietarsaari. Tauluun 9
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 9
V Magnus Gabrielinpoika Westzynthius, (Taulusta 8, isä Gabriel Westzynthius) Kaplan i Brahestad; Raahen-Saloisten kirkkoherra, s. 02.02.1637 Pietarsaari, k. 19.06.1692 Raahe.

Vezynthius, Magnus / Måns Gabrielsson

S Pietarsaari syksyllä (”kynttilänmessun aikaan”) 1637. V Pietarsaaren, myöhemmin Uudenkaarlepyyn kappalainen Gabriel Canuti Westzynthius ja Margareta Jöransdotter Hordelia.

Kävi Uudenkaarlepyyn triviaalikoulua. Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1656, Uppsalassa? (ei matrikkelissa)

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa Tukholmassa 1664 Raahen kaupungin kappalaiseksi, samalla pedagogion koulumestari (paedagogus); Raahen kirkkoherra 1674; Raahen-Saloisten kirkkoherra 1691.

Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksessa 1680.

Julkaisi kaksi hautajaisrunoa Turussa (1658 ja 1679) ja hautajaisrunon Tukholmassa (1668). Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (4).10.1679.

K pitkään sairastettuaan Saloinen 19.6.1692 (haudattiin omaan muurattuun hautaansa kirkon lattian alle).

P Anna Larsdotter Galle, K Raahe 1.5.1689, PV Närpiön kirkkoherra Laurentius Johannis Gallus ja Margareta Mårtensdotter Wargh.

Puoliso: Anna Larsintytär Westzynthius o.s. Gallus k. 1698 Raahe.

Lapset:
Johan Westzynthius , s. 1671 Ylivieska. Tauluun 10
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 10
VI Johan Magnuksenpoika Westzynthius, (Taulusta 9, isä Magnus Westzynthius) Ylivieskan kappalainen, s. 1671 Ylivieska, k. 25.04.1740 Ylivieska.

Puoliso: Margareta Erikintytär Westzynthius o.s. Fortelius s. 01.03.1681 Paltmo, k. 09.11.1756 Kälviä.

Lapset:
Magnus Westzynthius , s. 25.07.1709 Raahe. Tauluun 11
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 11
VII Magnus Johaninpoika Westzynthius, (Taulusta 10, isä Johan Westzynthius) Ylivieskan kappalainen 1740, varapastorin arvo 1756., s. 25.07.1709 Raahe, k. 29.12.1762 Ylivieska.

Puoliso: Susanna Josefintytär Westzynthius o.s. Calamnius s. 10.10.1707 Haapajärvi, k. 1768 Haapajärvi.
Vanhemmat: Josef Gabrielinpoika Calamnius, Haapajärven kappalainen, s. 1660 Haapajärvi, k. 1716 Haapajärvi ja Helena (Elin) Catarina Thorvöst, s. 10.12.1671 Turku, k. Haapajärvi.

Lapset:
Johan Westzynthius , s. 11.09.1734 Alavieska. Tauluun 12
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 12
VIII Johan Magnuksenpoika Westzynthius, (Taulusta 11, isä Magnus Westzynthius) Pyhäjoen kirkkoherra, s. 11.09.1734 Alavieska, k. 21.11.1804 Pyhäjoki.

Puoliso: Anna Petterintytär Westzynthius o.s. Mathesius. (Taulu 917) s. 15.05.1741 Pyhäjoki, k. 20.07.1812 Oulu.
Vanhemmat: Petter Niclas Nilsinpoika Mathesius, Pyhäjoen kirkkoherra, s. 22.03.1711 Pyhäjoki, k. 23.11.1772 Pyhäjoki ja Brita Andersintytär Mathesius o.s. Kiemmer, s. 11.09.1715 Vaasa, k. 06.02.1774 Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 13
IV Carolus Knutinpoika Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) Pietarsaaren kirkkoherra, k. 1655 Pedersöre.

Puoliso: Anna Hansintytär Westzynthius o.s. Fordell s. 1603, k. Pedersöre.

Lapset:
Elisabet Wasbeck o.s. Westzynthius s. 1640 Pedersöre.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 14
IV Magdalena Knutintytär Florinus o.s. Westzynthius, (Taulusta 3, isä Canutus Westzynthius) s. 1610, k. 1678 Vaasa.

1. puoliso: Vihitty 1643 Thomas Thomasinpoika Florinus e. Blom Vaasan ja Mustasaaren kirkkoherra, valtiopäivämies., s. noin 1597, k. 1648 Mustasaari.
Vanhemmat: Thomas Eskilinpoika Blom, Turun linnan kirjurina main. 1602-06. Vehmaan Piiloisten omistaja 1614-19.sekä 1614-18 Vehmaan Ojan omistaja., k. 1603 Turku ja N.n Blom.

2. puoliso: Vihitty 1649 Isak Marcuksenpoika Hamnius Vaasan ja Mustasaaren kappalainen (1643–54)., k. 1654 Mustasaari.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1641 Isak Hamnius Isaacus Marci, Ostrobotniensis 169. Vht: Vaasan kappalainen Markus Hamnius (Marcus Andreæ) ja hänen 1. puolisonsa Maria Henriksdotter Brenner. Ylioppilas Turussa kl. 1641 Hamnius Jacob Marci _ 10. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Isacus Marci Hamnius. | Sacellanus in Wasa. — Vaasan ja Mustasaaren kappalainen (1643–54). † 1650-luvulla. Pso: Magdalena Knutsdotter (Westzynthius) tämän 3. avioliitossa.
3. puoliso: Vihitty 1655 Anders Petri Petruksenpoika Niurenius Huspredikant, s. 1598 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Njurunda, k. 1656 Pedersöre.
4. puoliso: Vihitty 1657 Georg Påhlinpoika Bohm Vaasan kirkkoherran (isänsä) apulainen. Sotilaspappi 1658, palveli Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä, k. 1659 Ruotsi, Jämtland.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1654/55 Georg Bohm Georgius Pauli, Ostrobotniensis 1063. Vht: Vaasan kirkkoherra, valtiopäivämies Pål Bohm (Paulus Marci, yo Uppsalassa 9.1624, † 1662) ja Klara Jöransdotter Lythraeus. Ylioppilas Uppsalassa 24.11.1652 Georgius Pauli Bhom. Ylioppilas Turussa 1654/55 Bhoom Georg Pauli Botn _ 51. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1654] Georgius Pauli Bohm. Upsaliæ depositus. — Vaasan kirkkoherran (isänsä) apulainen. Sotilaspappi 1658, palveli Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä. † Jämtlandissa 1659. Pso: Magdalena Knutsdotter (Westzynthius) tämän 4. avioliitossa (jäi leskeksi).
5. puoliso: Vihitty 1660 Matts Påhlinpoika
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 15
III Anna Henrikintytär Nurkka o.s. Fordell (Westzynthius), (Taulusta 2, äiti Katariina Westzynthius) s. 1557 Pietarsaari, k. 1626.

Puoliso: Vihitty 1580 Simon Johanneksenpoika Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Pastori, Isonkyrön kirkkoherra 1587, s. 1551, k. 1604 Isokyrö.

Underskrev Upsala Möte Beslut 1593. Pohjan pitäjässä asui 1500-luvun puolivälissä talollinen Johannes Nurkka. Hänen poikansa Simon oli Isonkyrön kirkkoherrana 1587. Silloisen käytännön mukaan hänestä käytettiin latinalaista nimimuotoa Simon Johannis (Johanneksenpoika) Nurkka tai Nurcherus. Simonin pojan Danielin poika Daniel (1628 - 1685) alkoi käyttää nimeä Anglenius. Nurkka on latinaksi angulus ja tästä johdettiin uusi sukunimi. Nurkka on ollut sukunimenä 1500-luvun jälkipuoliskolla eräällä Porin, ajoittain Helsingin kauppiaalla ja porvarissukuna vielä 1600-luvulla Helsingissä. Suku on mahdollisesti kotoisin Karkusta, missä on ollut Nurkka-nimisiä talonpoikia noihin aikoihin, Olaf Nurka 1530 ja vielä 1812 Henrik Nurkka. Myös Karjalan kannaksella on asunut Jons Nurcka 1616 Sakkolassa ja Madz Nurcka 1642 Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Nimi on tunnettu myös Kymen läänin alueella 1800-luvulla. Sukunimeksi Nurkka on tullut ehkä paikannimestä. Sana nurkka on rinnastettavissa sanoihin kulma, soppi tai reuna, jotka ilmaisevat esim. syrjäistä sijaintia tai asemaa pellonkulmassa.
NURKKA, Simo Johanneksenpoika, kirkkoherra 1587 - -1604. Isonkyrön nuijasodan aikainen kirkkoherra Simo Johanneksenpoika Nurkka lienee ollut kotoisin Karkusta, niissä asui samannimisiä talonpoikia. Linnaleiristä syntyneessä riidassa hän asettui alunperin Pohjanmaan talonpoikien puolelle ja toivoi maakunnan vaikeaan asemaan apua ennen kaikkea Kaarle herttualta. Niinpä hän puhui eräässä joulukuun 23. päivänä 1594 antamassaan todistuksessa "armollisesta ruhtinaastani herttua Kaarlesta". Herttuan kehotettua pohjalaisia lähettämään suuren lähetystön Tukholmaan linnaleiristä valittamaan. Nurkka kirjoitti kesäkuun 29. päivänä 1596 Pentti Poutun johdolla Kyröstä lähteville todistuksen, että heidät oli pantu oikealle asialle ja että talonpojat olivat kohtuuttoman linnaleirin takia joutuneet miltei puille paljaille. Omaksumastaan kannasta kirkkoherra Nurkka sai myöhemmin vastata Klaus Flemingille. Marski saapui näet heti Santavuoren taistelun jälkeen Isoonkyröön ja majoittui joksikin aikaa Nurkan pappilaan. Paitsi sitä että hän piti kirkkoherraa vankina omassa talossaan, hän kutsutti sinne Etelä-Pohjanmaan muitakin pappeja ja piti heille ankaran nuhdesaarnan. Myöhemmin Nurkka sai kärsimästään nöyryydestä ja aineellisista menetyksistään vähäisen korvauksen. Syyskuun 20:ntenä 1598 päivätyn kuittauksen mukaan hän nosti kruunun varoista 2 tynnyriä voita "siitä suuresta vahingosta, minkä kapinalliset suomalaiset olivat hänelle edellisenä vuonna aiheuttaneet panemalla hänet kahleisiin ja ryöstämällä hänen omaisuuttaan". Simo Nurkka oli naimisissa Pietarsaaren kirkkoherran Henrik Niilonpojan ja Katarina Eerikintytär Sursillin tyttären Anna Henrikintyttären kanssa. Hänen jälkeläisensä käyttivät sukunimeä Nurckerus ja Anglenius. (Eteläpohjalaisia Elämänkertoja Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto A. L Tiedot: Lea Holma).

Lähde: http://www.annelikotisaari.net/anna.fordell.htm.

Lapset:
Johan (Hans) Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Kälviän kirkkoherra 1639, s. noin 1583, k. 1641 Kälviä. Johan Nurka var Kapellan i Gamla Carleby, då han 1639 blef Pastor i Kelviå, der han dog 1641. Han var gift med en Pastors dotter från Bygdeå, Gunilla. Yo Uppsalassa 1610, Pohjan pitäjän kirkkoherra 1620 (GS 5)., s. 1583, k. 1641 Kälviä.
Carl Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Pohjan pitäjän kirkkoherra 1620, s. noin 1585, k. 1626 Pohja. Ylioppilas Upsalassa 1610. , s. 1585, k. 1626 Pohja.
Michael Nurkka (Nurcka)-Nurcherus Isokyrön kappalainen, s. 1586, k. 1628 Isokyrö.
Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus , s. 1587 Oulu. Tauluun 16
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 16
IV Daniel Simonpoika Nurkka (Nurcka)-Nurcherus, (Taulusta 15, äiti Anna Nurkka) s. 1587 Oulu, k. 1627 Oulu.

Puoliso: Maria Jacobintytär Frosterus o.s. Reyer Arbogasta kotoisin, isä Jakob oli Ruotsin Kuninkaan Johan III hovipalvelija. Kun Daniel kuoli, meni Maria naimisiin Simon Ericinpoika Frosteruksen kanssa, jonka ensimmäinen vaimo Brita Kempe oli kuollut 1628., s. 1590 Ruotsi, Arboga, k. 1651 Oulu.
Vanhemmat: Jakob Michaelinpoika Reyer, kuningas Juhana III:n hovipalvelija/kunglig hovjunkare, s. 1550 Saksa, Schleswig-Holstein, Ascheberg, k. Ruotsi, Tukholma ja Anna Olavintytär Reyer, s. 1551, k. Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Anna Cameron o.s. Nurkka , s. noin 1610 Oulu. Tauluun 17
Simon Anglenius e. Nurkka , s. noin 1620 Oulu. Tauluun 55
Daniel Nurkka Sukunmi alk. Nurkka, välillä Nurckerus. Kirkkoherra vuodesta 1667 lähtien kuolemaansa asti 1685. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1643-44, Upsalassa 1645. Vihitty papiksi 1645. (GS 481 & Lea Holma), Pudasjärven ensimmäinen kappalainen vuodesta 1651., s. 1628, k. 12.06.1685 Pudasjärvi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 17
V Anna Danielintytär Cameron o.s. Nurkka, (Taulusta 16, isä Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus) s. noin 1610 Oulu, k. 09.06.1685 Oulu.

Puoliso: Carl Cameron Porvari Oulussa, tullaaja, s. noin 1610, k. jälkeen 1658 Oulu.

Lapset:
Brita Tuderus o.s. Cameron . Tauluun 18
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 18
VI Brita Carlintytär Tuderus o.s. Cameron, (Taulusta 17, äiti Anna Cameron) k. 02.04.1698 Tervola.

Puoliso: Daniel Johanneksenpoika Tuderus Toimittuaan sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla Kemin Tervolan kappalainen 1673., s. 1630 Maaria, k. 1687 Tervola.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2546

Tuderus, Daniel Johannis (K 1687)

Tvderus, Daniel Johansson

S kaiketi Maaria oletettavasti 1630-luvulla. V Maarian, myöhemmin Kemin kirkkoherra Johannes Johannis Somerus ja hänen 1. puolisonsa Anna Kristoffersdotter (Bylow ?).

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1656. Tuderus mainitaan niiden ylioppilasmellakoiden yhteydessä, joiden takia hänen vanhempi veljensä Gabriel Johannis Tuderus erotettiin yliopistosta. Hän seurasi vapaaehtoisesti veljeään Ruotsiin. Ylioppilas (Bothniensis) Uppsalassa yhdessä veljensä kanssa 5.12.1659.

Toimittuaan sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla Kemin Tervolan kappalainen 1673.

Tuderus sai maaherran päätöksellä 20.2.1677 ”heikon asemansa” takia viljeltäväkseen Mikkolan autiotilan Kemin Alapaakkolan kylässä ja kuninkaan kirjeellä 1.3.1678 omaksi ja vaimonsa eliniäksi Maikkalan autiotilan Muurolan kylässä korvauksena Liivinmaalla tekemistään palveluksista ja maksamatta jääneistä palkoista. Hän osti vähän ennen kuolemaansa Oulun pormestarilta Henrik Forbukselta maatilan Lapinniemen kylästä.

Julkaisi hautajaisrunon Turussa 1658 ja hääonnittelukirjasen (Maris och Cupidinis Krijgh) 1660 Pohjanmaan jalkaväkirykmentin majurin Georgius Sabelin (Sabelfanan) ja neito Margareta Johansdotter Axehielmin häihin Wålsättrassa Ruotsissa 27.12.1660 (ei painettu Suomessa). Kirjaseen sisältyy Tuderuksen suomenkielinen runo Votum Fennicum. O Kaicken Cappalten Luoja – –

K Tervola, Kemi 1687.

P1 Brita Andersdotter, K Tervola, Kemi 1670-luvun alussa; P2 keväällä 1674 Brita Karlsdotter Camron, K Tervola, Kemi (haudattiin 2.4.) 1698, P2 V Oulun tullinhoitaja Karl Camron ja Annika Danielsdotter.

Ylioppilas Uppsalassa 5.12.1659 Daniel Johannis Tuderus Bothniensis [Ex Academ. Aboensi venerunt.]. Sotilaspappina Väinänsuun linnoituksessa Liivinmaalla. Tervolan kappalainen 1673. [Lähde: Yo-matrikkeli 1640–1852 ]

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Upsalassa (pohj.) 1656, Upsalassa 05.12.1659. Opiskeli Turussa 1656, mutta kun veli Gabriel erotettiin yliopistosta, siirtyi vapaaehtoisesti tämän kanssa Upsalaan ja kirjoittautui siellä jouluk. 1659 akatemiaan. Palveli sotilaspappina Liivinmaalla Väinänsuun skanssissa. Tervolan kappalainen 1673. Valitti käräjillä 1675, ettei ollut saanut kymmenyksiään kadon vuoksi ja pyysi apua nälkäänäkevälle perheelleen. Sai maaherran päätöksellä 1677 autiotilan Kemin Alapaakkolasta viljeltäväkseen ja kalastusoikeudet Muurolassa. Lisäksi hän sai omaksi ja vaimonsa eliniäksi Maikkalan autiotilan korvaukseksi Liivinmaalla tehdyistä palveluksista ja rästiin jääneestä palkasta. Maikkalan tila oli ollut 10 vuotta autiona, eikä voinut elättää enempää kuin kolme lehmää. Perhe eli suuressa puutteessa.
Vanhemmat: Johannes Johannis Johanneksenpoika Tuderus e. Somerus, Maarian kirkkoherra 1640; Kemin kirkkoherra Turun tuomiokapitulin valtuuttamana 16.8.1648, astui virkaan nähtävästi jo 1649 ja sai kuningattarelta vahvistuskirjeen 19.10.1650., s. 1600 Somero, k. 10/1672 Kemi ja Anna Kristofferintytär Tuderus o.s. Stichaea, s. noin 1610, k. 1643 Maaria.
Tervolan seurakunta kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Kemi-Tornion rovastikuntaan. Seurakunta sijaitsee Kemijokivarressa Keminmaan ja Rovaniemen välissä. Tervolan seurakunnan erikoisuutena on kolme kirkkoa samassa pihassa. Kuvassa vasemmalla Vanha kirkko vuodelta 1689 ja Isokirkko vuodelta 1864 oikealla. Niiden välissä täydenkuun alla Seurakuntakeskuksen kirkko vuodelta 1974. (Valokuva Lea Ruotsalainen).

Lapset:
Gabriel Tuderus . Tauluun 19
Hedvig Uhlenius o.s. Tuderus s. 1670, k. 04.04.1742 Oulu.
Jakob Tuderus , s. 1678 Tervola. Tauluun 44
Carolus Tuderus , s. 1680 Kemi, Tervola. Tauluun 47
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 19
VII Gabriel Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) Oululainen kauppias, Gabriel hukkui Iijokeen., k. 30.07.1733 Ii.

Puoliso: Vihitty 07.12.1711 Viitasaari Kristiina Sigfriduksentytär Tuderus o.s. Ignatius s. 1692 Viitasaari, k. 17.01.1742 Viitasaari.
Vanhemmat: Sigfridus Matthiaksenpoika Ignatius, Viitasaaren kirkkoherra, s. Juva, k. 1703 Viitasaari ja Brigitta Bengtintytär Ignatius o.s. Cunelius, s. 1659 Luumäki, k. 20.09.1719 Viitasaari.

Lapset:
Sigfrid Tuderus s. 22.01.1712 Viitasaari, k. 04.02.1712 Viitasaari.
Brita Kristiina Tuderus s. 22.01.1713 Viitasaari, k. 09.09.1716 Viitasaari.
Maria Tuderus s. 24.03.1715 Viitasaari, k. 13.06.1730 Oulu.
Hedvig Tuderus s. 10.12.1719 Ii, k. 10.04.1720 Ii.
Daniel Tuderus , s. 05.01.1721 Ii. Tauluun 20
Brita Kristiina Tuderus s. 29.12.1722 Oulu, k. 14.02.1723 Oulu.
Carl Tuderus s. 11.01.1724 Oulu.
Jakob Tuderus s. 24.09.1726 Oulu, k. 09.10.1726 Oulu.
Sigfrid Tuderus s. 13.11.1729 Oulu.
Elisabet Tuderus s. 11.04.1731 Oulu, k. 25.07.1731 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 20
VIII Daniel Gabrielinpoika Tuderus, (Taulusta 19, isä Gabriel Tuderus) Joroisten kirkkoherra 1766-, s. 05.01.1721 Ii, k. 18.03.1769 Joroinen, Hosianranta.

Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Tuderus Jac. et Dan. Ostrob _ 375]. Pohjalaisen osakunnan jäsen 19.2.1739 [1739] Daniel Tuderus Sacellanus in Sulkava. | mortuus. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 30.4.1742. — Iisalmen kappalaisen apulainen 1742. Apulaispappina Pieksämäellä. Sulkavan kappalainen 1744. Varapastori 1755. Joroisten kirkkoherra 1766. † Joroisissa 18.3.1769.

Pso: 1746 Katarina Elisabet Wadsten († 1772).

Isän isä: Tervolan kappalainen Daniel Tuderus 1144 (yo 1656, † 1687).

Poika: Leppävirran kirkkoherra Gabriel Tuderus 9204 (yo 1774, † 1805).

Poika: Karjaan kirkkoherra Abraham Vilhelm Tuderus 9205 (yo 1774, † 1832).

Poika: komissiomaanmittari Gustaf Adolf Tuderus 10080 (yo 1784, † 1817).

Tyttärenpoika: Tampereen apteekkari Johan Georg Långhjelm 11621 (yo 1802, † 1820).

Tyttärenpoika: Sortavalan kappalainen Gustaf Vilhelm Åkerblom 11811 (yo 1804, † 1833).

Kasvatusisä: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745).

Lanko: kruununvouti Johan Wadsten 6765 (yo 1741, † 1758).

Vävy: Myrskylän sijaiskirkkoherra Samuel Polin 8604 (yo 1765, † 1820).
Joroisten kirkon kattokruunu vuodelta 1698.

Puoliso: Vihitty 1746 Katariina Elisabet Johanintytär Tuderus o.s. Wadsten Katariina kuoli 47-vuotiaana keuhkotautiin., s. 05.11.1728 Sulkava, k. 30.11.1772 Joroinen, Hosianranta.
Vanhemmat: Johan Gabrielinpoika Wadsten, Lääninkamreeri, s. 1700, k. 29.02.1788 Ilomantsi ja Anna Magdalena Joakimintytär Meinander o.s. Wargentin, s. 1694 Pyhtää, k. 10.06.1778 Ilomantsi.

Lapset:
Eva Lovisa Polin o.s. Tuderus , s. 17.08.1752 Sulkava. Tauluun 21
Maria Elisabet Långhjelm o.s. Tuderus , s. 30.08.1761 Sulkava. Tauluun 24
Gabriel Tuderus , s. 16.07.1754 Sulkava. Tauluun 26
Anna Magdalena Åkerblom o.s. Tuderus , s. 18.07.1758 Sulkava. Tauluun 42
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 21
IX Eva Lovisa Danielintytär Polin o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 17.08.1752 Sulkava, k. 08.05.1802 Myrskylä.

Puoliso: Vihitty 8/1770 Joroinen, Pappila Samuel Jakobinpoika Polin Myrskylän (Porvoon piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherran apulainen 1768, sijaiskirkkoherra ja kappalainen 1773., s. 24.03.1744 Luumäki, k. 1820 Iitti.

21.6.1765 Samuel Polin 8604. * Luumäellä 24.3.1744. Vht (Släkten Polin, 1943, s. 14): Luumäen kappalainen Jakob Polin 5675 (yo 1729, † 1748) ja Elisabet Walderman. Porvoon lukion oppilas 21.6.1756. Ylioppilas Turussa 21.6.1765 Polin Sam. Wib. _ 497. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1765] Junii d. 21. Samuel Polin. Filius Pastoris in Valkiala. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 29.6.1768. Todistus saamaansa kutsua noudattaen Porvoon tuomiokapitulilta ordinaation hakemista varten registratuurassa 28.7.1768. — Myrskylän (Porvoon piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherran apulainen 1768, sijaiskirkkoherra ja kappalainen 1773, halvaantui 1791, ero 1796. Muutti 1804 Iittiin. † Iitissä 1820.

Lapset:
Anna Lovisa Polin s. 27.09.1773 Myrskylä, Pappila.
Maria Christina Molander o.s. Polin , s. 08.03.1777 Myrskylä, Pappila. Tauluun 22
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 22
X Maria Christina Samuelintytär Molander o.s. Polin, (Taulusta 21, äiti Eva Polin) s. 08.03.1777 Myrskylä, Pappila.

Puoliso: Vihitty 21.07.1795 Myrskylä, Vesalahti Adolf Claesinpoika Molander Ylioppilas Turussa 26.11.1782 [Molander] Adolph, Wiburg _ 622. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1782] Novemb. 26. Adolph Molander. n. 1764. Patre P. & Præp. in Ilomantz. Maanmittausauskultantti 21.12.1782. — Kersantti Karjalan jääkäriosastossa 1788, vänrikki s.v., aliluutnantti 1789, 2-luutnantti 1791, alikapteeni 1806, majurina 1809. Majuri Ruotsi-Suomen armeijassa 1810. Tilanomistaja Kesälahden Mäntyniemessä., s. 16.08.1765 Kesälahti, k. 22.07.1824 Kesälahti.

Lapset:
Agatha Maria Molander s. 29.08.1800 Kesälahti, k. 12.05.1845 Sääminki.
Clas Herman Molander , s. 17.02.1817 Kesälahti. Tauluun 23
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 23
XI Clas Herman Adolfinpoika Molander, (Taulusta 22, äiti Maria Molander) Ylioppilas Helsingissä 1870. Suoritti yleisen oikeustutkinnon 1880. Valtiopäivämies. Sai vapaaherran arvon 1887 ja merkittiin ritarihuoneen luetteloihin vapaaherrana 1888. Riemumaisteri 1890. Valtiopäivämies., s. 17.02.1817 Kesälahti, k. 03.12.1897 Helsinki.

Senaatin raha-asiaintoimituskunnan päällikkö, valtiopäivämies. Vihitty: 18.03.1847 Sortavala.
Ylioppilas Helsingissä 1836. Filosofian kandidaatti 1840. Filosofian maisteri 1840. Suoritti tuomarintutkinnon 1842, kameraalitutkinnon 1843. Todellisen valtioneuvoksen arvo 1860. Aateloitiin 1863 ja otettiin Suomen ritarihuoneen kirjoihin 1864. Hämeen läänin kuvernööri 1865. Senaatin talousosaston jäsen 1869, kamari- ja tilitoimituskunnan päällikkö 1870, raha-asiaintoimituskunnan päällikkö 1871. Salaneuvoksen arvo 1875. Sai vapaaherran arvon 1887 ja merkittiin ritarihuoneen luetteloihin vapaaherrana 1888. Riemumaisteri 1890. Valtiopäivämies.

Puoliso: Vihitty 18.03.1847 Sortavala Johanna Fredrika Johanintytär Molander o.s. Hallonblad. (Taulu 880) s. 25.08.1823 Sortavala, k. 24.02.1879 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Caroli Fredici Carlinpoika Hallonblad, Käkisalmen pohjoisen kihlakunnan kruununvouti 9.2.1819. Kollegiasessori 12.1.1837., s. 15.12.1789 Kalajoki, k. 01.04.1848 Sortavala ja Catharina Fredrika Hermannintytär Hallonblad o.s. Wegelius, s. 13.06.1798 Kitee, k. 21.01.1863 Sortavala.

Lapset:
Maria Catharina Johanna Molander Vapaaherrallisen Molander-suvun viimeinen jäsen., s. 11.04.1848 Helsinki, k. 28.12.1924 Helsinki.
Herman Maximilian Molander Varatuomari 1883. Tullihallituksen tilastollisen konttorin johtaja 1885. Vapaaherrallisen Molander-suvun viimeinen miespuolinen jäsen. Naimaton., s. 07.05.1852 Helsinki, k. 24.11.1899 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 24
IX Maria Elisabet Danielintytär Långhjelm o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 30.08.1761 Sulkava, k. 28.12.1798 Kuopio, kaupunkiseurakunta.

Puoliso: Vihitty 21.10.1779 Sulkava Juho Heikki Juhonpoika Långhjelm Kuopion - vuodesta 1777 ja sitten Tampereen apteekkari., s. 03.04.1748 Virrat, Marttinen, k. 23.12.1831 Virrat, Marttinen.

Proviisori Johan Henrik Långhjelm sai 1700-luvun lopussa haltuunsa tontin no. 2 (suunnilleen nykyisen Vanhan kirkon pohjois- tai koillispuolelta), ja ennen pitkää hän sai koko koskenrannan puutarhakseen sillä perusteella, että hän viljelisi siellä tärkeitä lääkekasveja.

Tampere sai ensimmäisen apteekkinsa vuonna 1800, eli kaksikymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. Siihen asti tamperelaisten lähin apteekki sijaitsi Hämeenlinnassa. Kuninkaallisella kirjeellä Tampereelle perustettu apteekki oli Suomen 23. apteekki. Nykyään Ensimmäinen apteekki onkin Tampereen vanhin toimiva yritys.

Tampereen ensimmäinen apteekkilupa myönnettiin Johan Henrik Långhjelmille, joka laittoi apteekin nykyisen Vanhan kirkon pohjoispuolella olevalle tontille. Apteekki sijaitsi kaupungin komeimmassa ja ensimmäisessä kaksi kerroksisessa talossa.

Lääkekasvien viljely kuului säädösten mukaan apteekkarin velvollisuuksiin. Siksi apteekkari Långhjelm sai tonttinsa ja Tammerkosken välisen alueen puutarhaksi tarpeellisten kasvien viljelyä varten. Edelleen tästä noin hehtaarin suuruisesta alueesta muistuttaa nykypäivään asti säilynyt Puutarhakatu. Itse puutarhaa ei enää ole. Sen paikalla on nyt kaupungin vanha kirjastotalo.

Suomen suurimmaksi kieltolain aikaan:

Tampereen Ensimmäinen apteekki kasvoi 20-luvulle tultaessa Suomen suurimmaksi apteekiksi. Eniten reseptejä toimitettiin kieltolain aikana vuonna 1922. Apteekki piti Suomen suurimman aseman aina 1960-luvulle asti.

Kieltolain voimaantulon jälkeen resepteillä hankitun alkoholin määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Alkoholista tuli apteekeille tärkeä tulonlähde. Oma roolinsa tässä asiassa oli tietenkin myös lääkäreillä ja eläinlääkäreillä. Lääkärit kirjoittivat lääkkeeksi esimerkiksi spriitä kääreisiin ja konjakkia suun kautta nautittavaksi.

Lopulta kieltolaki kumottiin neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Kieltolakia ei koskaan todella kunnioitettu Suomessa eikä sen avulla saavutettu tavoiteltua kansanraittiutta. Uuden väkijuomalain mukaisesti alkoholin myynti aloitettiin 5.4.1932 klo 10.


Pharmacopoea Gananderiensis

YHDISTEITÄ, YRTEJÄ ja MERKKITAVAROITA: Haawoja Parantawaa Sakiaa Woidetta (waria ja Suutarin pikiä sekä Puu-Öljyä), Kalkkiwettä (wanhoihin haawoihin), Ihmeteltävää Jaloa Parantawaa Palsamia - moneen sisäiseen ja ulkonaiseen wammaan (raastettua naurista, puuöljyä, Mönjää, petäjän pihkaa ja Mirhaa, walkiata Lilja-Öljyä sekä jauhettua Kamferia, pisara palowiinaa), Neljän Ryövärin Etikkata (hywä willin koiran puremiseen), Maij Balsamia (kapiin ja rupiin päässä), Rhabarberia, Pirun Paskaa, Camferttia, Safframia, Bärnsteinin Öljyä (Tytöille, jotka owat wedenkarvaiset ja kadottaneet kuukautisensa), lutrattua Salpietaria, Wattaa Wahwistawaa Eliksiiriä (oksennukseen ja kun ruokalysti on poissa), Silmi Wettä (ruusuun ja punaisiin silmiin), Wat-taa Awaawata eli Rikkowata Keittoa, Koiran Paska Jauhoja (wanhoihin ilkeihin haawoihin), Tupakkia (hinkuun ja hammastautiin).

Nöyrä Muistio

Tukeutuen yleisesti tunnettuun mitä hyödyllisimpään huolenpitoon Suomen viljelyksestä, jota Kunink. Suomen TalousSeura ennen kaikkea hoitaa nykyään, kun Valistuksen soihtu jo on alkanut levittää totuuttaan myös tämän kauan unohduksissa olleen rakastetun Isäinmaan ylle, olen havainnut helläksi velvollisuudekseni vaikuttaa niin jalojen päämäärien voittoon niin paljon kuin voin. - Tampereen kaupunki ei omista niin paljoa laidunmaata, että harvat lehmät voisi ruokkia siellä yli kesän. Seikka, joka myös on huomion arvoinen. - Mutta mikään pieni este Kaupungin vaurastumiselle ei ole se, että koko Virran toinen puoli kuuluu Hatanpäälle. Tuolla puolella ovat tuottoisimmat mahdollisuudet monenlaisille laitoksille, jotka, jos Kaupungin on joskus tarkoitus kehittyä, pitäisi kuulua yhteen. - Tämä kaikki on melko välttämätöntä, jotta aikaa myöten kehittyisi todella Tampereen Kaupunki. Mutta välttämättömimpien asiain ja olosuhteiden joukossa on myös se, että täällä tarvitaan Pormestaria, jolla on arvovaltaiset valtuudet. Kaupunki on alusta pitäen kärsinyt kaikenlaisista Järjestysmiehistä, joilla kaikilla on ollut erityiset harrastuksensa. En tiedä tokko joku näistä Herroista on asunut Kaupungissa, vielä vähemmin he ovat omistaneet siellä taloa, mikä Hyvinkin on tarpeen mikäli Kaupunki saattaisi toivoa hyötyvänsä sellaisesta Henkilöstä. - Tätä ja paljoa muuta odotetaan Kunink. Seuralta, joka niin erinomaisena esiintyy kaiken keskellä Suomea viljelemässä ja valistamassa. Omalta osaltani, en näe mitään suurempaa tyydytystä kuin saada alati myötävaikuttaa niin jalojen päämäärien puolesta, en mitään palkkiota suurenmoisempana kuin tietoisuutta kunniallisesta vaivannäöstä sen seudun parhaaksi, joka kätkee isäni, minut ja minun lapseni.

Tampereella 20. Maalis-Kuuta 1801

Juhan Henric Långhjelm
apteekkari


Pharmacopoea Svecica (1)

SIMPLICIA - YRTTEJÄ: Iisoppia (Hyssopus), mesikkää (Melilotus), meiramia (Origanum), tarhakyntteliä (Satureia), ajuruohoa (Thymus), sormustinkukkaa (Digitalis), kiiltomalvaa (Malva silvestris), minttua (Mentha), salviaa (Salvia), arnikkia (Arnica), kamomillasauniota (Matricaria), sauramoa (Anthemis), laventeliaa (Lavendula), pietaryrttiä (Tanacetum), tulikukkaa (Verbascum), tilliä (Anethum), anisruohoa (Pimpinella anisum), korianteria (Coriandrum), venkoliaa (Foeniculum), oopiumunikkoa (Papaver somniferum), horkkakatkeroa (Gentiana).

Pharmacopoea Svecica (2)

SIMPLICIA - YRTTEJÄ: Laukkaa (Allirum), salkoruusua (Althea), koivua (Betula), sorsimoa (Atropa), hirvenjuurta (Inula), liperiä (Levisticum), pukinjuurta (Pinpinella), persiljaa (Petroselium), pihlajaa (Sorbus), ylimmäistä yrttiä (Imperatoria), kurjenmiekka (Iris), raparperiä (Rheum), virmajuurta (Valeriana), pärskäjuurta (Veratum), ukonhattua (Aconitum), malia eli koiruohoa (Arthemisia absinthum), ruusuleinikkiä (Adonis), verijuurta (Agrimonia), hamppua (Cannabis), katkoa (Conium), marunaa (Artemisia), hullukaalia (Hyoscýmus), siunattua ohdaketta (Cnicus).


Anomus ja Päätös:

Esiintyi Herra apteekkari Långhjelm ja jätti kirjoituksen, joka on tähän sanasta sanaan otettuna näin kuuluva: Kuten kunink. asetukset ennakkotapauksina ovat esittäneet apteekkarille maata Plantaaseiksi viljellä lääkekasveja ja koska vapaa alue nykyisin talon N:o 2 ja Virran välissä on siihen sopivaa ja Parhaiten käytettävissä, niin anon nöyrimmästi, että mainittu vapaa-alue myönnetäköön samoin kuin sopiva paikka rannasta määrättäköön Kemiallis Farmaseuttista Laboratoriota varten, varsinkin kun Rakennus on Palovaarallinen ja tarvitsee usein suuria määriä vettä.
- Tämän lisäksi ko. Apteekkari esitti myös että, koska tätä hänen nyt esittämäänsä aluetta ei ole jaettu miksikään Tontiksi hänen silloin on ilman mitään maksua liitettävä se Kaupungin Asema kaavaan; mikä ylläoleva sitten kun ko. apteekari oli poistunut johti seuraavaan

Päätökseen:

Vaikka allekirjoittaneet järjestysmiehet kuten myös Kaupungin Vanhimmat ymmärtävät apteek. Långhjelmin Rantaan ehdottaman ja anoman Laboratorio laitoksen Hyödyn ja välttämättömyyden kuten myös mainitun vapaan alueen käyttämisen Plantaasiksi Lääkekasvien viljelyyn varsinkin kun tätä aluetta ei koskaan voi käyttää paremmalla tavalla ja koska näin molemmat julkisesti ja laillisesti voi hyvin yhdistää - niin arvelivat Kaupungin Vanhimmat kuitenkin ettei ole sopivaa siihen suostua vaan omistavat Hakemuksen sangen kiitettävälle Maaherran Wirastolle lopullisen päätöksen tekemiseksi - mikä hänelle sisäänkutsun jälkeen julistettiin.

.
Vanhemmat: Juho Georg Heikintytär Långhjelm, Virtain kappalainen., s. 18.10.1722 Keuruu, k. 27.09.1782 Virrat, Marttinen ja Susanna Gertrud Gustafintytär Långhjelm o.s. Allenius, s. 12.09.1726 Kuru, Mylläri, k. 12.02.1804 Virrat.
Vanha lääkekaappi Turun apteekkimuseossa.

Lapset:
Susanna Maria Austrell o.s. Långhjelm , s. 16.03.1782 Kuopio, kaupunkiseurakunta. Tauluun 25
Anna Elisabeth Långhjelm s. 28.06.1784 Kuopio, kaupunkiseurakunta.
Juho Georg Långhjelm Tampereen apteekkari 1813 -, Juho kuoli 34-vuotiaana keuhkotautiin., s. 26.02.1786 Kuopio, kaupunkiseurakunta, k. 08.03.1820 Tampere.

Ylioppilas Turussa kl. 1802 [Långhielm] Joh. Georg. Ostrob.‹¿› _ 877. Viipurilaisen osakunnan jäsen 7.6.1802 [1802] d: 7. Junii. Johan Georg Långhjelm, natus d. 26. Februarii 1786. patre Johanne Henrico Långhjelm, Pharmacopola ante hac in Cuopio jam in oppido Tammerfors. Privata usus institutione. 2. Rd:. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 9.6.1802 [1802] 9 Junij \ J: G: Långhjelm \ 1786 \ Apotheqvare \ Tammerfors \ ‹–›. — Tampereen apteekkari 1813 (privilegio vasta 1820).
Commercen talo 1910-luvulla, siinä sijaitsi silloin Tampereen Ensimmäinen apteekki.
Carl Gustaf Långhjelm s. 04.08.1789 Kuopio, kaupunkiseurakunta.
Antti Henrik Långhjelm s. 06.09.1791 Kuopio, kaupunkiseurakunta.
Gabriel Vilhelm Långhjelm s. 02.03.1797 Kuopio, kaupunkiseurakunta.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 25
X Susanna Maria Juhontytär Austrell o.s. Långhjelm, (Taulusta 24, äiti Maria Långhjelm) s. 16.03.1782 Kuopio, kaupunkiseurakunta, k. 24.06.1813 Ruovesi, Pekkala.

Puoliso: Vihitty 1810 Ruovesi, Pekkala Juho Fredrik Petterinpoika Austrell Luutnantti, Pekkalan kartanon isäntä 1820-1822, s. 08.08.1785 Ruovesi, Pekkala, k. 1822 Ruovesi, Pekkala.

Fideikomissin otti haltuunsa hänen ainoa elossa oleva poikansa, Fredrik Johan Austrell (s. 1783, k. 1822). Hän oli myös ottanut osaa vuoden 1808-1809 sotaan ja palvellut Ruoveden komppaniassa Porin rykmentissä, kuuluisien Rothin ja Spoofin joukoissa. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti. Palattuaan sodasta kotiin Fredrik Johan solmi avioliiton vuonna 1810 Susanna Maria Långhjelmin kanssa, joka kuoli jo vuonna 1813. Fredrik Johan Austrell itse kuoli vuonna 1822 alle 40-vuotiaana lapsettomana.
Vanhemmat: Petter Johannes Petterinpoika Austrell, Vänrikki, Ruoveden Pekkalan isäntä 1783-1820, s. 03.10.1740 Lempäälä, Kulju, Lujala, k. 21.09.1820 Ruovesi, Pekkala ja Gustava Sofia Fredrikintytär Austrell o.s. von Kothen, s. 13.03.1768 Ruovesi, Storminiemi, k. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala.
Pekkalan ensimmäinen traktori Kullervo. Kullervo on suomalainen vapaaherra G. W. Wreden suunnittelema ja A.B. Turun rautateollisuus- ja vaunutehdas Oy:n valmistama traktori, jota valmistettiin vuosina 1918–1924 noin 500 kappaletta. Traktoria oli kahta mallia: Kullervo 1 ja Kullervo 2.

Lapset:
Eeva Elois Austrell Eeva kuoli noin vuoden ikäisenä punatautiin., s. 1810 Ruovesi, Pekkala, k. 10.08.1811 Ruovesi, Pekkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 26
IX Gabriel Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803., s. 16.07.1754 Sulkava, k. 01.03.1805 Leppävirta.



2.3.1774 Gabriel Tuderus 9204. * Sulkavalla 16.7.1754. Vht: Joroisten kirkkoherra Daniel Tuderus 6545 (yo 1739, † 1769) ja Katarina Elisabet Wadsten. Porvoon lukion oppilas 12.3.1765. Ylioppilas Turussa 2.3.1774 [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1774. Mart. 2. Gabriel Tuderus. | n. 1754. Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten 14.3.1774. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.12.1776. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.1.1777. — Rantasalmen kirkkoherran apulainen 1777. Tohmajärven kirkkoherran apulainen 1781. Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen 1783. Kuopion vt. kirkkoherra 1785. Savon jääkäriosaston rykmentinpastori 1787. Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803. † Leppävirralla 1.3.1805.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9204
.
Leppävirran kirkko kuvattuna vuonna 1894. Leppävirran kivestä rakennettu kirkko edustaa Intendentinkonttorin kirkkosuunnittelua ja on tyyliltään puhdaspiirteisen uusklassinen. Seurakunnan järjestyksessään kolmas kirkko on muodoltaan länsitornillinen pitkäkirkko. Pitkiä julkisivuja jäsennöivät keskelle sijoitetut, vain vähän seinästä ulkonevat poikkipäädyt portaaleineen. Kirkko on pitkällisistä suunnittelu- ja rakentamisvaiheistaan huolimatta tyyliltään uusklassinen. Kuusi nelikulmaista pilariparia jakavat kirkon sisätilan kolmeen laivaan. Pilarit kannattavat voimakkaasti profiloitua palkistoa. Kaarevaholvisen keskilaivan päätteenä on neljällä pylväällä puolipyöreäksi rajattu kuoriapsidi. Keskilaivaa kiertää kaikilla sivuilla lehterikerros. Kirkkoa matalampi sakaristo on kirkon itäpään jatkeena. Kirkkoon liittyy vanha, kiviaidan rajaama hautausmaa. Historia Leppävirran seurakunta erotettiin Kuopion emäseurakunnasta 1639. Seurakunnan edellinen, 1800-luvun alussa rakennettu puinen ristikirkko paloi heinäkuussa 1834 salaman sytyttämänä. Nykyisen kirkon Intendentinkonttorissa laaditut piirustukset ovat vuodelta 1835 ja ne on vahvistettu 1838. Helsinkiläisen muurarimestari Henrik Andstenin urakoima rakennustyö aloitettiin 1841 ja jouluna 1846 uudessa kirkossa pidettiin ensimmäinen jumalanpalvelus. Rakennustyö oli kuitenkin huonosti tehty. Sen mittava korjaaminen alkoi vasta 1856 arkkitehtien C. A. Edelfelt ja H. Dalström laatiman suunnitelman mukaan ja se valmistui 1862 mennessä. Vuonna 1948 salamaniskun sytyttämä tulipalo vaurioitti kirkon kattorakenteita sekä sisäholvia. Kirkko kunnostettiin 1980-luvulla arkkitehti Heikki Elomaan suunnitelman mukaan.

Puoliso: Maria Claesintytär Tuderus o.s. Molander Kirkkoherran tytär, ruustinna., s. 02.02.1758 Tohmajärvi, k. 11.03.1794 Ilomantsi, Pappila.
Vanhemmat: Claes Johan Aaroninpoika Molander, Kesälahden kirkkoherra 1761, Ilomantsin 1776. Lääninrovasti 1774., s. 08.04.1724 Sulkava, k. 27.05.1799 Ilomantsi ja Maria Johanintytär Molander o.s. Wadsten, s. 1730, k. 1810 Ilomantsi.

Lapset:
Maria Elisabet von Wright o.s. Tuderus , s. 07.08.1784 Ilomantsi, Pappila. Tauluun 27
Agatha Sofia Falck o.s. Tuderus , s. 05.07.1789 Ilomantsi. Tauluun 41
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 27
X Maria Elisabet Gabrielintytär von Wright o.s. Tuderus, (Taulusta 26, isä Gabriel Tuderus) s. 07.08.1784 Ilomantsi, Pappila, k. 11.05.1846 Kuopio, Haminanlahti.

Puoliso: Vihitty 26.03.1801 Leppävirta Henrik Magnus Jonaksenpoika von Wright Kapten och kompanichef vid karelska jägarkåren 1806-08-23., s. 16.11.1771 Kuopio, Haminanlahti, k. 23.09.1850 Kuopio, Haminanlahti.

Henrik Magnus (son av Jonas Mauritz Wright, adlad och adopt. von Wright), född 1771-11-16 Haminanlaks Volontär vid Savolaks infanteriregemente 1782-01-01. Kadett vid Haapaniemi 1782–1788. Fänrik vid nämnda regemente 1786-01-19. Sekundlöjtnant därst. 1791-12-20. Artillerikapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1798-06-18. Kapten och kompanichef vid karelska jägarkåren 1806-08-23. Bevistade kriget i Finland 1808–1809. Majors avsked 1809-04-19. GMtf s. å. 13/7. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 149 bland adelsmän. Död 1850-09-23 på Haminanlaks.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_6.
Vanhemmat: Jonas Mauritz Henrikinpoika von Wright e. Wright, Kapteeni, s. 24.09.1727 Karjaa, k. 12.11.1813 Kuopio, Haminanlahti ja Anna Christina Magnuksentytär Wright o.s. Tawast, s. 20.03.1751 Tohmajärvi, Kemie, k. 11.06.1846 Kuopio, Haminanlahti.
Henrik Magnus Markus von Wright (1771-1850)

Lapset:
Torsten Henrik von Wright s. 23.06.1802 Kuopio, Haminanlahti, k. 20.11.1802 Kuopio, Haminanlahti.
Sylvia curruca. Torstenin veljen Wilhelm von Wrightin maalaama Hernekerttu (Sylvia curruca). Lintu on pieni harmahtava kerttulaji, jolla on päässään naamaria muistuttava tumma kuvio. Harmahtava selkä, vaaleampi vatsapuoli, valkoinen kurkku, tummanharmaa naamio. Pituus 12–14 cm, siipien kärkiväli 19 cm, paino 11–13 g. Vanhoilla hernekertuilla on täydellinen sulkasato heinä-elokuussa. Keväällä vanhan ja nuoren saattaa pystyä erottamaan höyhenpuvun kulumisasteesta: nuori lintu on kuluneemmassa puvussa. Ääni on terävä naksaus. Laulu on lyhyt, yksinkertainen säksätys, kuin ravistelisi kuivia herneitä purkissa. Vanhin suomalainen rengastettu hernekerttu on ollut 5 vuotta 1 kuukautta 14 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut latvialainen, vähintään 7 vuotta 7 kuukautta vanha yksilö. Hernekerttu pesii Euroopassa Lounais-Eurooppaa ja Lappia lukuun ottamatta, sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa. Fennoskandiassa pohjoisraja menee tuntureita pitkin. Se muuttaa talveksi Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, Arabiaan tai Intiaan. Syysmuutto on elo-syyskuussa, kevätmuutto touko-kesäkuussa. Suomessa pesii 200 000 – 350 000 paria. Aurinkoisilla kuivilla paikoilla, kuten katajikkoisilla kedoilla ja metsänreunoissa, kuusen- ja männyntaimikoissa, meren luodoilla, puutarhoissa ja pihoilla. Ei tavata sulkeutuneessa metsässä. Pesä on pensaassa tai kuusessa melko matalalla, ja on rakennettu tavallisesti kuivista kuusenoksista ja pehmustettu joillakin kuiduilla. Muninta alkaa toukokuun loppupuolella. Munia on 3–7 kpl, tavallisesti 5 tai 6. Molemmat emot hautovat yhteensä noin 12 vrk. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä runsaan 10 päivän ikäisinä. Jotkut parit saattavat pesiä kahdesti kesän aikana.
Carolina von Wright s. 05.06.1803 Kuopio, Haminanlahti, k. 07.11.1804 Kuopio, Haminanlahti.
Gustava von Wright s. 07.05.1804 Kuopio, Haminanlahti, k. 08.11.1804 Kuopio, Haminanlahti.
Magnus von Wright , s. 13.06.1805 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 28
Sofia Vilhelmina von Wright s. 16.12.1807 Kuopio, Haminanlahti, k. 06.06.1808 Kuopio, Haminanlahti.
Wilhelm von Wright , s. 05.04.1810 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 31
August von Wright s. 27.04.1813 Kuopio, Haminanlahti, k. 14.06.1813 Kuopio, Haminanlahti.
Ferdinand von Wrightin (1822-1906) maalaus: Ensi yllätys, 1880.
Adolf von Wright , s. 07.09.1815 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 32
Wilhelmina von Wright s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, (kaksonen).
Fredrica Fabritius o.s. von Wright , s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, (kaksonen). Tauluun 34
Rosalie von Wright s. 05.07.1819 Kuopio, Haminanlahti, k. 18.12.1892 Kuopio, Haminanlahti.
Rosalie Henriksdotter von Wright (1819-1892)
Julius von Wright , s. 03.12.1820 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 35
Ferninand von Wright Suomalainen taidemaalari. Paitsi maisema- ja lintumaalarina hänet tunnetaan myös etevänä muotokuvamaalarina., s. 19.03.1822 Kuopio, Haminanlahti.

Haminalahden taiteilijaerakko

Ferdinand von Wright (1822-1906) arvosti kotiseutuaan Kuopion Haminalahtea niin paljon, että asui ja työskenteli siellä lähes koko elämänsä ajan. Lähiympäristön luonto, maisema ja eläimistö, tarjosivat hänelle runsaasti aineksia maalauksiin ja piirustuksiin. Monet hänen maalauksistaan ovat saavuttaneet pysyvän suosion kansan keskuudessa.

Ferdinand aloitti uransa Magnus ja Wilhelm -veljiensä tavoin graafisena kuvittajana. Lähes itseoppineesta, sinnikkäästi taitojaan kartuttaneesta Ferdinandista kehkeytyi vuosikymmenten kuluessa suuri taiteilija, joka merkitys maamme taidehistoriassa on kiistaton. Hänen taidettaan on kuitenkin totuttu esittelemään vain osana von Wrightin -veljesten taiteellista tuotantoa.

Tällä sivustolla Ferdinand von Wright, hänen elämänsä ja taiteellinen tuotantonsa tuodaan esiin itsenäisenä kokonaisuutena, lähtökohdaltaan paikallisesta näkökulmasta.

Lähde: http://wright.taidemuseo.kuopio.fi/

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nuorin veli Ferdinand työskenteli seitsemän vuotta Wilhelmin apulaisena, hoiti kalastuksenvalvojan toimen viransijaisuutta ja maalasi samalla useita Skandinaviens fiskar -teoksen vesivärimalleista.

Ferdinand oli veljeksistä ainoana saanut varsinaista taidekoulutusta. Hän oli myös heistä paras maalari. Palattuaan 1844 Ruotsista ja suoritettuaan taideakatemian koulun perusopinnot hän oli Ekmanin yksityisoppilaana Turussa. Vuonna 1847 hän kävi käsiksi öljyväreihin Magnus-veljensä esimerkin mukaisesti. Hän lähti täydentämään koulutustaan Düsseldorfiin 1858 mutta kääntyikin kesken matkan Dresdeniin - ei ihmekään - olihan hän jo 1850-luvulla maalannut kotonaan dresdeniläisen romantikon Caspar David Friedriehin teoksia muistuttavia maisemia. Hän opiskeli Dresdenissä 1858-59 norjalaisen Siegwald Dahlin johdolla, jonka isä, suuri J. C. Dahl, oli Friedriehin lähiystäviä. Ferdinandin mukana tuli Suomeen Dresdenin koulukunnan suosima alla prima -tekniikka. 1800 - luvun maalauksessa se lieneekin ollut käsityön kannalta sopivin menetelmä. Periaatteena oli, että taiteilija maalasi pienen kappaleen taulusta kerralla valmiiksi ja siirtyi sitten pohjustuksen toiseen kohtaan. Etuna oli, ettei koskaan tarvinnut maalata puolikuivalle tai kuivalle värille, ja maalari pystyi hallitsemaan työnsä täysin ilman tummenemisen, kellastumisen tai halkeilun vaaraa. Ferdinand kirjoitti matkapäiväkirjaansa 27. heinäkuuta 1858: "On tavattoman hauskaa maalata kerralla valmiiksi, alla prima, kuten Dahl sitä nimittää... Onkin suuri ero maalata tällä uudella tavalla ja sitä paitsi se on erinomaisen mukavaa, käy muuten monin verroin joutuisamminkin ja samalla välttyy harmeilta, joita ainakin minulle usein tahtoi sattua, nimittäin kun olin tehnyt taulun pohjamaalauksen, siitä tuli usein aika kaunis, mutta myöhemmin se ei koskaan ollut yhtä hyvä- nykyisin niin ei tietysti voi enää käydä, koska pohjamaalausta ei tehdä, vaan kaikki maalataan heti valmiiksi."

Vaikka Cygnaeus ja monet muutkin suolsivat Ferdinand von Wrightille kiitosta, hän pelkäsi alituiseen saavansa "lehdistöltä vettä niskaansa" eikä mielellään pitänyt näyttelyjä. Jonkin verran kritiikkiä hän joka tapauksessa joutui kestämään eläinhahmojensa "puutteellisesta ympäristöstä" (&ARINGbo Underrättelser 29.6.1861), "sinivioletin kylmistä sävyistä" (Helsingfors Dagblad 29.5.1863) ja "yksityiskohtien paisuttelusta mielikuvituksen kustannuksella" (H.D. I5.41i864).

Jälkimaailman näkökulmasta kritiikki ei tässä kohtaa ole oikeutettu. Ferdinand tutki lintujaan suoraan luonnossa metsästäjän valppain silmin jättäen luonnontieteelliset näyttelykopit omaan arvoonsa, hänen huuhkajansa on maalattu juuri kun se iskee jänikseen, harakat riitelevät kuolleesta koppelosta, urosmetsot taistelevat soitimella. Niiden rinnalla Magnus-veljen linnut ovat kuin täytettyjä. Erityisen hienoja ovat Ferdinand von Wrightin maalausten taustamaisemat. Holmbergin ja Churbergin rinnalla hän itse asiassa olikin parhaita maisemamaalareitamme. Kookas maisemamaalaus Näköala Haminanlahdelta (1853) osallistui Helsingin näyttelyyn 1854 ja sai Morgonbladetissa kiitosta F. Berndtsonilta. Helsingfors Tidningarissa Z. Topelius kutsui sitä "Maammelaulun uudeksi säkeistöksi", ja S. Elmgren kirjoitti Litteraturbladetissa, ettei "suomalaista maisemaa ole milloinkaan maalattu niin luonnonmukaisesti ja niin taiteellisen ihannoivasti kuin tässä täydellisessä mestariteoksessa". Ferdinand eli korkeaan ikään, joskin hän sairasteli paljon. Myös vuoteessa hän kuitenkin kykeni maalaamaan maaten toisella kyljellään, kuten voi nähdä Arvid Liljelundin mainiosta maalauksesta vuodelta 1897.

Lyhyesti sanoen jokaisen kolmen veljeksen jokaiseen maalaukseen sopivat sanat, jotka Helsingfors Tidningar kirjoitti Magnus von Wrightin maisemasta 10.5.1860: "Tässä taulussa on niin paljon rakkautta, että se säteilee."

Ferdinand von Wrightin maalauksiin Valtion Taidemuseon kokoelmissa pääset tutustumaan tästä. Noudata samoja ohjeita kuin Magnuksen ja Ferdinandin yhteydessä.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright (19. maaliskuuta 1822 Kuopion pitäjä – 31. heinäkuuta 1906 Kuopion pitäjä) oli suomalainen taidemaalari. Paitsi maisema- ja lintumaalarina hänet tunnetaan myös etevänä muotokuvamaalarina.

Hänen vanhempansa olivat Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin tavoin myös hänen taiteellinen lahjakkuutensa ilmeni varhain lintukuvien maalaamisena. Kouluopetusta hän sai kotiopettajalta.

Vuonna 1837 Ferdinand matkusti Ruotsiin avustamaan veljeään Wilhelmiä tämän kuvitustöissä ja toimi hänen sijaisenaan Ruotsin taideakatemian piirtäjänä. Vuonna 1842 hän opiskeli jonkin aikaa taideakatemiassa ja palasi Suomeen 1844. Hän eli lähes erakoituneena mutta tuotteliaana Haminalahteen synnyinkotinsa viereen rakennuttamassaan Lugnet-nimisessä huvilassa. Vuonna 1885 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Edellisenä vuonna saamastaan halvauksesta huolimatta hän jaksoi jatkaa taiteellista työtään kuolemaansa asti. Hänen sairaudenaikaiseen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Taistelevat metsot, joka on yksi Suomen tunnetuimmista maalauksista. Ferdinand kuoli poikamiehenä.

Ateneumin kokoelmissa ovat hänen maalauksistaan muun muassa Huuhkaja iskee jäniksen (1860), Merikotka syömässä saalistaan (1861), Riiteleviä harakoita kuolleen koppelon ympärillä (1867), Kuollut sepelkyyhkynen (n. 1867) ja Taistelevat metsot (1886).

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_von_Wright

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright oli nuorin ja lahjakkaimpana pidetty kolmesta von Wrightin taiteilijaveljeksestä. Veljiensä Magnuksen (1805-1868) ja Wilhelmin (1810-1887) tavoin hän maalasi pikkutarkalla biedermeieriksi luokiteltavissa olevalla tyylillä lähinnä eläin- ja maisema-aiheisia teoksia. Ferdinand von Wrightillä on Suomen taiteen historiassa arvostettu asema, joskin hän on hieman jäänyt Suomen taiteessa tärkeämmiksi katsottujen ns. kultakauden mestareiden, kuten Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan varjoon.

Ferdinand von Wright syntyi 19.3. vuonna 1822 Kuopion Haminalahdessa. Hän oli Henrik Magnus von Wrightin ja hänen vaimonsa Maria Elisabetin viidestoista lapsi. Perhe asui maalaiskartanossa, jonka toimeentulo saatiin lähiluonnosta. Täten luonto tuli heille tutuksi ja suuren arvostuksen kohteeksi, joka näkyi von Wrightin veljesten taiteessa. Veljessarja tunnetaankin heidän eläintieteellisistä maalauksistaan, joissa lintujen kuvaus näytteli pääosaa. Nuori Ferdinand kiinnostui taiteesta vanhempien veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin innoituksesta ja jo alle kymmenenvuotiaana hän jäljensi heidän teoksiaan.

Ferdinand lähti vuonna 1837 Tukholmaan. Siellä hänen oli tarkoitus saada lisäoppia ja asua varakkaan isoenonsa kreivi Tawastin vieraana. Ferdinand päätyi kuitenkin Wilhelm-veljensä luo Bohusläniin, jossa hän avusti tätä ja toista veljeään Magnusta Svenska Foglar -teoksen kuvittamisessa. Seuraavien viidentoista vuoden aikana Ferdinand von Wright matkusti Suomen ja Ruotsin väliä. Hän halusi olla veljiensä seurassa ja vieraili useasti etenkin Wilhelmin luona Orustin saarella. Toisaalta hän kuitenkin ikävöi kotiseutuaan Haminalahtea ja palasi sinne aina takaisin.

Vaikka Ferdinand von Wright sai jonkin verran taideopetusta, pidetään häntä sekä hänen veljiään itseoppineina maalareina. Vuonna 1842 Ruotsissa ollessaan Ferdinand opiskeli lyhyen aikaa Tukholman taideakatemiassa ja 1840-luvun lopussa hän oli lyhyitä jaksoja Turussa Robert Wilhelm Ekmanin oppilaana. 1850-luvun puolivälissä Ferdinand pysyi Haminalahdessa ja maalasi lintujen ohessa myös maisemia. Vuonna 1853 valmistunut Näköala Haminalahdelta oli Ferdinand von Wrightin läpimurtotyö. Teoksessaan hän oli saavuttanut runebergiläisen idyllin Suomen kansallismaisemasta ja hänet noteerattiin vihdoin valtakunnallisesti.

Vuonna 1858 Ferdinand suuntasi Magnuksen kehotuksesta vielä kerran taideoppiin. Opintomatkan alkuperäisenä tavoitteena oli suunnata pohjoismaisten taiteilijoiden suosimaan Düsseldorfin taideakatemiaan, mutta Ferdinandin matka veikin Dresdeniin. Suunnanmuutoksen syynä on nähty olleen Ferdinandin kasvanut kiinnostus siellä vaikuttaneisiin luontoromantikoihin Caspar David Friedrichiin ja Johan Christian Clausen Dahliin, jonka poika eläinmaalari Siegwald Dahl toimi Dresdenissä myös opettajana. Kahden kuukauden opiskelujakson jälkeen hän palasi Ruotsin kautta takaisin Suomeen.

1860-luvulla Ferdinand von Wright asettui pysyvämmin Haminalahteen, jossa hän asui pääkartanon läheisyydessä sijainneessa kodissaan seuraavat parikymmentä vuotta. Linnut nousivat jälleen pääosaan hänen tuotannossaan ja näissä maalauksissa alkoivat näkyä myös Dresdenistä omaksutut vaikutteet. Teosten aihe- sekä värimaailma muuttuivat ja hän korosti niissä luonnossa ilmenevää olemassaolonkamppailua.

1870-luvulla Ferdinand von Wrightin teoksia pidettiin taidepiirien mielestä vanhentuneina ja kritiikistä masentuneen taiteilijan terveys alkoi pettää. Reumatismi rajoitti vasta 50 vuotta täyttäneen taiteilijan liikkumista ja seuraavalla vuosikymmenellä sattuneet halvauskohtaukset tekivät hänet vuoteen omaksi. Tämä ei kuitenkaan lopettanut hänen taiteilijanuraansa, vaan hän työsti lukuisia teoksia sängystä käsin. Vuonna 1886 Ferdinand maalasi tunnetuimman teoksensa Taistelevat metsot. Teos saavutti suuren suosion kansan keskuudessa ja nosti ikääntyneen taiteilijan arvostusta myös taidepiirien sisällä. Vuonna 1889 Ferdinandin teoksia oli näytteillä Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa hänet palkittiin pronssimitalilla. Ferdinand von Wright kuoli Haminalahdessa heinäkuun 31. päivänä vuonna 1906.


Taistelevat metsot 1886 (Öljy kankaalle 124x188,5. Ateneumin taidemuseo)

Taistelevat metsot on Ferdinand von Wrightin tunnetuin maalaus. Teos valmistui vuonna 1886 taiteilijan ollessa yli 60-vuotias ja se edustaa hänen myöhäistuotantoaan. Taistelevien metsojen merkitys Suomen taiteen historialle on ollut suuri, mutta vielä erityisempi merkitys sillä on ollut koko suomen kansalle. Teoksen aihe ja luonnonkuvauksen tapa koskettivat suomalaisia ja lukuisten jäljennösten, versioiden ja painokuvien myötä siitä on muodostunut suomalaisen taiteen tärkeä kansallinen symboli.

Taistelevat metsot muodostui Ferdinand von Wright uran kannalta tärkeäksi teokseksi. Hän oli Savon sydänmaille eristäytyneenä maalannut jo vuosikymmeniä samoja lintu- ja lähiympäristönsä maisema-aiheita, jotka poikkesivat taiteen uusista valtavirtauksista. Hänestä oli tullut epämuodikas taiteilija, jota taidepiirit eivät enää ottaneet kovin vakavasti. Sairastelujensa ohessa Ferdinand von Wright alkoi maalata Taistelevia metsoja, jonka yhteydessä hän palasi aikaisempiin luonnondramatiikka käsitteleviin aiheisiinsa. Teoksesta ilmenevä luonnontaistelun kuvaus yhdistettiin Suomen kansan kohtaloon, jota vaivasi epävarmuus vuosisadan vaihteen poliittisten myllerrysten johdosta. Teos osoittautui aiheeltaan ajankohtaiseksi ja liitti Ferdinand von Wrightin takaisin taiteen kokonaiskuvaan. Taistelevat metsot saavutti jo syntyhetkenään suuren suosion ja maalaus ostettiin Taideyhdistyksen kokoelmiin.

Taistelevista metsoista käy ilmi Ferdinand von Wrightin tarkka paneutuminen niin kohteen kuin sen taustankin kuvaamiseen. Hän kuvasi maalauksen linnut tieteellisen tarkasti luonnollisessa ympäristössään, joka noudatteli topografisesti täsmällistä maisemaa. Romantiikan hengessä suomalainen identiteetti oli sidottu luontoon kuuluvaksi, jonka myötä myös kuvataiteissa esitetyt luontoaiheet muodostuivat kansallista identiteettiä korostaviksi tekijöiksi. Täten Taistelevista metsoista välittyvä suomalaisen koskemattoman erämaaluonnon kuvaus nousi tekijäksi, johon kansan syvät rivit pystyivät samastumaan. Taistelevia metsoja voidaan pitää avainteoksena suomalaisen luonnonkuvaamisen traditiossa, joka on säilyttänyt arvostuksensa läpi vuosikymmenten. Yhä tänä päivänä suomalaista identiteettiä rakennetaan ja ylläpidetään osittain luonnonkuvaamisen kautta, jonka näkyvimmäksi tekijäksi voidaan nimetä nykyään luontovalokuvaus.

Taistelevista metsoista on aikojen saatossa rakentunut todellinen kotimaisen taiteen ikoni, joka on tuttu kaikille suomalaisille. Teos on eniten kopioitu suomalainen maalaus, josta löytyy lukemattomia toisintoja. Taistelevia metsoja löytyy niin harrastajien näyttelyistä käsintehtyinä kopioina, painokuvajäljennöksinä kuin kanava-töinä ja kuvakudoksina useiden suomalaisten kotien seiniltäkin.

Lähde: https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/taiku_opiskelu/kurssit/klassikot/materiaalit/ferdinand

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright var en av de första bildkonstnärerna i Finland som försörjde sig uteslutande på sin konst. Istället för att ägna sig åt traditionella altartavlor och porträtt valde han att ge sig i kast med nya motiv, speciellt landskap och djurbilder. Hans karriär tog sin början samtidigt som ett nytt konstliv växte fram i Finland på 1840-talet, och den fortsatte under 1880- och 1890-talens blomstringstid för finländsk målarkonst. Då stod von Wright redan utan­för omvälvningarna inom måleriet, men representerade traditionen från den finska nationella bildkonstens första tider.

Ferdinand von Wright avstod redan tidigt från möjligheterna till en socialt framträdande ställning och nöjde sig med ett anspråkslöst liv, huvudsakligen på fädernegården Haminanlaks utanför Kuopio. Främst genom sina konstnärsbröder Magnus och Wilhelm von Wright hade han kontakter med yttervärlden, men det nära och känsliga förhållandet till hembygden och naturen i Savolax var den viktigaste utgångspunkten för hans konstnärskap.

Ferdinand von Wright var den yngste i en familj med flera barn. Då Magnus von Wright, som hade börjat sin vetenskapliga och konstnärliga bana i Åbo och Stockholm, återvände till Haminanlaks 1829, var Ferdinand endast sju år gammal. De första skissböckerna är från 1830–1831, då hans äldre bror ännu bodde kvar på Haminanlaks.

Ferdinand von Wrights konstnärliga anlag förkovrades snabbt. Han vistades 1837–1844 hos brodern Wilhelm i Sverige och kom i fatt de äldre bröderna som zoologisk illustratör. Efter vad han själv uppgivit gick han vid denna tid även teckningsklassen vid Konstakademien i Stockholm och började studera i den så kallade antikklassen. Med all sannolikhet skulle han ha kunnat bli kvar i Sverige och följa bröderna i spåren som vetenskaplig illustratör, men han återvände 1844 till Finland.

Ferdinand von Wright gick i Finland målmedvetet och modigt in för att skapa sig en bana som fritt utövande konstnär. Han valde oljemålning och deltog 1846 i Finska konstföreningens första utställning. Hans tidiga 1840-talsproduktion i Finland var rätt begränsad, men motivvalet var brett: hit hörde utom fåglar, porträtt, stilleben och landskap även folkliv. Vägledning i folklivsskildring fick han av R.W. Ekman, vars elev han varit i Åbo två månader våren 1849. Det är däremot svårt att upptäcka något spår av Ekmans akademiska idealism i von Wrights målningar. Hans utgångspunkter och hans konstnärsnatur var helt olika Ekmans.

Ferdinand von Wright vistades 1850–­1852 återigen hos Wilhelm i Sverige, nu på västkusten på ön Orust i Bohuslän. Hans konst mognade och fick estetiskt en ny, självständig karaktär. I Sverige började en starkt kreativ fas, och den fortsatte efter hemkomsten till Finland. Kort efter resan målade han en klassisk bild av ett finskt insjölandskap, ”Vy från Haminanlaks” (1853), som blev en kejserlig donation till Finska konstföreningens samlingar. Konstnärligt mer betydande var flera småskaliga landskapsmålningar från 1850-talet. Dessa målningar intar en viktig plats i 1800-talets konsthistoria i Finland.

År 1858 begav sig von Wright på sin enda studieresa utanför Norden. I stället för att likt flertalet kolleger resa till Düsseldorf begav han sig till Dresden. Dresdenbesöket fick överraskande följder: tyngdpunkten förflyttades från landskapsmålning till fågelmålning. Konstnärens fina produktion av landskapsmålningar upphörde här lika snabbt som den i Orust hade fått sin början. Troligen hade studiet av samlingarna i detta stora centrum för konst och arbetena av konstnärerna i staden fått honom att känna att det fanns brister i hans teknik och utbildning som landskapsmålare. Fågelmåleriet var ett område som han kände sig mera hemma­stadd i.

Resan påverkade von Wrights konst på flera sätt. Hans fågelmålningar hade redan tidigare haft ett berättande innehåll, men det var ett drag som blev allt viktigare efter besöket i Dresden. Också medveten­heten om kompositionens betydelse stärktes – en enbart ornitologisk utgångspunkt räckte inte längre till. Efter resan målade von Wright alltmer dramatiska och monumentala verk. I de mest typiska av dem är det en rörelse hos en stor fågel som höjer vingarna som dominerar kompositionen (t.ex. ”Berguv slår hare” 1860).

Samtidigt började von Wright i mindre arbeten avbilda också mer intima objekt, så som egna tamduvor eller ripor i vinterdräkt, mycket noggrant och raffinerat. Till detta skede hör även mycket detaljerade målningar av havsfåglar (knipor, ejdrar), målningar som samtidigt är djupt koncentrerade på helheten och dess estetiska nyanser. Ferdinand von Wrights konstnärliga egenart framträder kanske allra bäst i dessa fågelmålningar från 1860-talet.

På 1870-talet höll von Wrights konst ännu hög nivå, men detta årtionde var för honom konsthistoriskt sett en kristid. Ett tyskt konstideal hade fått fotfäste i Finland, och i synnerhet ett gryende intresse för franskt friluftsmåleri skilde sig stort från von Wrights konstuppfattning.

Ferdinand von Wright hörde på 1880-­talet inte längre till den krets av konstnärer som intresserade expertisen. Vid samma tid nådde han emellertid med ett flertal små beställningsarbeten och speciellt med sin stora utställningsmålning ”Stridande tjädertuppar” (1886) en position i den stora publikens med­vetande, en position som visat sig vara bestående. Bland yngre konstnärer var han speciellt uppskattad av Hjalmar Munsterhjelm, Arvid Liljelund och Eero Järnefelt. Matti Karppanen, von Wrights assistent och elev, fortsatte som fågelmålare i lärarens fotspår. Delvis genom Karppanens förmedling, delvis i andra sammanhang har Ferdinand von Wright utövat ett inflytande som fortgått ända fram till 2000-­talet, dock i konstlivets marginal.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4172.
Charles Riis: Ferdinand von Wright (1880-luku).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 28
XI Magnus Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Taidemaalari ja ornitologi., s. 13.06.1805 Kuopio, Haminanlahti, k. 05.07.1868 Helsinki.

Magnus von Wright (13. kesäkuuta 1805 Kuopion pitäjä – 5. heinäkuuta 1868 Helsinki) oli taidemaalari ja ornitologi. Lintukuvitusten ja -maalausten ohella hänet tunnetaan maisemista, joita hän alkoi maalata 1860-luvulla. Magnus von Wright oli Suomen ensimmäisiä talvimaisemien kuvaajia, tunnettuja ovat esimerkiksi Talvimaisema Savosta (1860) ja Annankatu kylmänä talviaamuna (1868). Hänen Helsinki-kuvansa ovat myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita.

Elämä ja ura

Wright maalasi 1838 ensimmäisen öljymaalauksensa, joka kuvasi tilhiä. Hän teki 1857 lyhyen opintomatkan romanttisen maisemamaalauksen keskuspaikkaan Düsseldorfiin. Wright maalasi lisäksi runsaasti kukka- ja hedelmäasetelmia.

Magnus von Wright opiskeli Turun kymnaasissa 1823–1825 ja lähti Tukholman taideakatemian oppilaaksi.[2] Samaan aikaan hän opiskeli myös Carl Johan Fahlcranzin ja J. F. Julinin johdolla. Eräiden muiden nuorten suomalaisten kanssa hän osallistui K. A. Gottlundin Otava-lehden kuvittamiseen. Ruotsalaisen kreivin ja ornitologin Nils Bonden aloitteesta ja kustannuksella hän ryhtyi valmistamaan suurta kuvateosta Svenska Foglar (1828–1838), jonka tekemisessä häntä avusti nuorempi veli Wilhelm von Wright. Hän palasi Suomeen 1829 ja toimi vuodesta 1831 maanmittauskonttorin kartanpiirtäjänä. Hän toimi yliopiston eläinmuseon preparaattorina 1845–1849.[2] Vuonna 1859 hän julkaisi teoksen Finlands foglar, hufvudsagligen till deras drügter besgrifna.

Von Wright julkaisi 1838 oppikirjan Grunder i rita och teckna ja osallistui 16 litografialla teoksen Finland framställdt i teckningar kuvittamiseen. Myös hänen päiväkirjojaan on julkaistu.

Magnus von Wright opetti yliopiston piirustussalilla 1849–1868. Hänet valittiin Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan yhdistyksen perustamisvuonna 1846 ja hän toimi tässä luottamustehtävässä aina kuolemaansa 1868 saakka. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle. Haudalle pystytettiin 1872 Suomen Taideyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistokivi. Kiven suunnitteli arkkitehti Axel Hampus Dahlström ja Walter Runeberg toteutti siihen taiteilijan palettia esittävän pienen marmorireliefin.

Hänen puolisonsa oli vuodesta 1837 Christina Sofia Salmén (k. 1874). Vanhemmat: Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Magnus_von_Wright

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

VON WRIGHT VELJEKSET

Von Wrightin kolmella veljeksellä on maamme taidehistoriassa arvostettu asema. He olivat kotoisin Haminanlahden kartanosta Kuopion läheltä ja olivat maalareina miltei kokonaan itseoppineita. Silti he päihittivät teknisesti kaikki aikalaisensa. Mitkään muut tämän ajan maalaukset eivät liioin ole yhtä hyvin uhmanneet aikaa kuin heidän. He maalasivat hienon detaljoidusti ja hehkuvan värein - tyyli lienee luonnehdittavissa lähinnä biedermeieriksi. Vanhin veli Magnus von Wright (i8o5-68) toimi opettajana Helsingissä ja nousi siten heistä kolmesta merkittävimmäksi Suomen taide-elämässä. Toiseksi vanhin Wilhelm von Wright (1810-87) teki Ruotsissa eläintieteellistä kuvitustyötä. Suurin lahjakkuus oli nuorin veli Ferdinand von Wright (I822-1906), joskaan hän ei pitkään aikaan saanut ansaitsemaansa arvonantoa, sillä hän oli ylen arka ja pelkäsi asettaa töitään näyttelyihin. Niinpä hän valitsi mieluiten yksinäisen elämän Haminanlahdella. Von Wrightin veljekset maalasivat enimmäkseen eläimiä ja maisemia, jos kohta heidän tuotantoonsa kuuluu myös muotokuvia ja asetelmia.

MANGNUS VON WRIGHT

Magnus asui Ruotsissa vuosina 1826-29 ja hankki elantonsa kuvittamalla Gottlundin Otava-kalenteria. Parin vuoden ajan hän maalasi akvarelleja kreivi Nils Bonden planssiteokseen Svenska Foglar (Ruotsin linnut). Avuksi tuli Wilhelm-veli, joka jäikin Ruotsin tiedeakatemiaan piirtäjäksi ja Bohusläänin kalastuksenvalvojaksi.

Palattuaan Suomeen 1829 Magnus von Wright kiinnitettiin maanmittaushallituksen kartanpiirtäjäksi, ja häntä ruvettiin kutsumaan insinööriksi. Vuonna 1845 hän aloitti työnsä yliopiston eläintieteellisenä preparaattorina. Hän Oli1I838 julkaissut litografioin kuvitetun planssiteoksen Grunder 1 Teckna och Rita (Piirtämisen perusteet), ota käytettiin piirustuksen oppikirjana sekä Turussa että Helsingissä. Hän oli niin ikään mukana kuvittamassa teosta Finland framstäldt 1 teckningar sekä kuului Suomen Taideyhdistyksen perustjajäseniin ja sen ensimmäiseen hallitukseen. Vuonna 1849 hän aloitti yliopiston piirustuksenopettajana. Suomen Taideyhdistys lähetti hänet I857 Diisseldorfiin tutustumaan sikäläisiin taideoloihin.

Magnus von Wright julkaisi useita luonnontieteellisiä teoksia, mm. perusteellisen teoksen Finlands foglar (Suomen linnut, I859), jonka toinen osa ilmestyi vasta hänen kuolemansa jälkeen 1873. Alkuvaiheissaan Magnus von Wright maalasi lähinnä vesivärein. Läpimurtonsa öljymaalarina hän teki vasta 1839 oltuaan sitä ennen J. E. Lindhin opissa. Magnus von Wrightin lintumaalauksista välittyy eläintieteellisen preparaattorin tarkkuus ja asiantuntemus. Kaikkein arvokkaimpia ovat hänen myöhäistuotantoonsa kuuluvat maisemat, erityisesti 1860-luvun Helsingin kuvaukset. Ilmapiiri, valaistus ja vuodenaika on tutkittu niissä tavattoman huolellisesti. Voi suorastaan nähdä, kuinka aurinko heijastuu kalastajamökkien pärekattoon kirkkaana kesäpäivänä ja kuinka heinäkuorma vetävä hevonen huokuu höyryä Annankadun portin pielessä kylmänä talviaamuna. Nykykatsojan silmissä maalausten aikaisemmin moitittu naivismi vain korottaa niiden arvoa.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magnus von Wright invigde som naturvetenskaplig illustratör och målare sina yngre bröder i konstnärsyrket. Han innehade som lärare en viktig position när det finska konstlivet växte fram i början och mitten av 1800-talet. Inom ornitologin utförde von Wright en livsgärning som illustratör och preparator av fåglar men även som forskare, trots att han saknade formell akademisk utbildning. Målarkonsten fick från 1850-talet en allt viktigare roll i von Wrights verksamhet och hans flesta verk av betydelse tillkom under hans sista levnadsår.

Avgörande för Magnus von Wrights målmedvetna naturintresse var hans tidiga medlemskap i Finlands första vetenskapliga sällskap, Societas pro Fauna et Flora Fennica, grundat 1821. Han vann inträde i sällskapet under gymnasietiden i Åbo på 1820-talet. Wright avbröt sin skolgång, men han knöt viktiga kontakter med Finlands ledande vetenskapsmän, bl.a. de blivande professorerna Alexander von Nordmann och Johan Magnus af Tengström. Dem träffade han på 1830-talet på nytt, sedan han slagit sig ner i Helsingfors, dit universitetet 1828 hade flyttats från Åbo.

Magnus von Wright vistades i Stockholm 1826–1829. Vistelsen fick en avgörande betydelse för hans konstnärliga utveckling; han studerade även några månader vid Konstakademien i Stockholm och i en privat ritskola. Wright började avbilda fåglar och använde sig, förmodligen som den förste i Sverige, av den nya litografitekniken för att trycka fågelbilder i färg. Resultatet blev planschverket Svenska foglar (1828–1838), som han utförde tillsammans med brodern Wilhelm och som finansierades av greve Nils Bonde. Magnus von Wright återvände till Finland 1829. Till en början bosatte han sig på fädernegården Haminanlaks i närheten av Kuopio, och från 1831 bodde han i Helsingfors. Sitt uppehälle förtjänade han till en början som kartritare vid general­lantmäterikontoret. Han utnämndes 1845 till preparator vid universitetets zoologiska museum och 1849 till ritlärare vid universitetet; sedan 1847 hade han vikarierat för P.?A. Kruskopf.

Magnus von Wright hade en viktig roll i det nya finska konstliv som växte fram i storfurstendömets unga huvudstad Helsingfors. Han var under 1830- och 1840-talen en av de få bildkonstnärerna i staden, och i styrelsen för Finska konstföreningen, stiftad 1846, var han den ende konstnären. Wright var även teckningslärare för barn från burgna högreståndsfamiljer samt i några skolor. Dessutom fick han ett antal tillfälliga uppdrag som krävde stor färdighet i teckning och konstnärligt öga, såsom att måla vapen eller kopiera bilder av soldatuniformer. Naturvetenskapliga bilder ritade han också ständigt, som egna minnesanteckningar, men även för medicinska och zoologiska publikationer.

Som lärare vid universitetet från 1840-­talets slut hade von Wright bättre möjligheter än tidigare att ägna sig åt målarkonsten, och han skapade sig nu en karriär som landskapsmålare. År 1857 studerade han några månader i Düsseldorf för den kände norske konstnären Hans Gude.

Magnus von Wright målade även en del fågelmotiv i olja, men framför allt målade han herrgårdar och kulturlandskap. På senare tid avbildade han gamla trähusmiljöer i Helsingfors, vilka hade utgjort ett kärt motiv i hans teckningar och akvareller ända sedan han flyttade till Helsingfors. Som bildkonstnär under små förhållanden kämpade von Wright nästan hela sitt liv med ekonomiska problem och bodde i hyreslägenheter på olika håll i Helsingfors.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3693

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magnus (son av Henrik Magnus), född 1805-06-13 på Haminanlaks i Kuopio socken. Elev vid konstakademien i Stockholm 1826. Återvände till Finland 1829. Kartritare vid generallantmäterikontoret därst. 1831-05-13. Vice lantmätares titel 1836-07-23. Preparator vid universitetets i Helsingfors zoologiska museum 1845-01-18. Ritlärare vid nämnda universitet 1849-08-09. Studieresa till Düsseldorf 1857. L av finska VS s. å. RRS:tStO3kl 1861-05-05. RNS:tOO 1866-07-23. Död 1868-07-05 i Helsingfors. Han var en framstående djur- och landskapsmålare. Utgav tillsammans med brodern Vilhelm planschverket Svenska foglar efter naturen och på sten ritade (1828–1838) samt utförde landskapsteckningar i blyerts och illustrationer till planschverket Finland framställt i teckningar (1845). Finska vetenskapssocieteten publicerade 1856 hans Anteckningar under en ornitologisk resa från Kuopio till Aavasaksa och 1859 första delen av ett större arbete över Finlands fåglar.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_8.
Magnus von Wright (13. kesäkuuta 1805 Kuopion pitäjä – 5. heinäkuuta 1868 Helsinki)

Puoliso: Vihitty 15.05.1837 Helsinki Christina Sofia Enochintytär von Wright o.s. Sallmén Mademoiselle., s. 12.07.1813 Jaakkima, k. 30.11.1874 Helsinki.
Vanhemmat: Enoch Anders Ertvininpoika Sallmén , Kapteeni, s. 17.06.1778 Kitee, k. 18.12.1817 Jaakkima ja Margaretha Albertina Sallmén o.s. Tujulin, s. 1782, k. 07.04.1847 Jaakkima.
Carduelis flammea. Christinan miehen Magnus von Wrightin maalaama Urpiainen (Carduelis flammea, aikaisemmin Acanthis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa. Urpiaisen pituus on noin 12–14 cm ja paino 12–15 grammaa. Urpiainen on jaettu useisiin alalajeihin. Suomessa pesii nimialalaji flammea ja viime vuosina myös eteläinen cabaret. Juhlapukuinen koiras muistuttaa hemppokoirasta, sillä on punainen rinta ja punainen otsatäplä. Urpiaisen selkä on juovikas ja maha vaaleampi. Nokka on lyhyt ja keltainen. Naaras ja nuori lintu ovat harmaanruskean kirjavia ja viiruisia, ja punaista on vain otsassa, jos siinäkään. Cabaret on kooltaan hieman pienempi ja puku on ruskeampi kuin flammean. Laulu on vaatimatonta surinaa ja kutsuäänten toistoa, jonka koiras saattaa esittää laululennossa. Kutsuääni on samea ”dsä-dsä-dsä”, varoitusääni venytetty ”tsuii”. Vanhin suomalainen rengastettu urpiainen on ollut 10 vuotta 6 kuukautta ja 20 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin urpiainen. Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoiset osat. Britteinsaarilla ja Keski-Euroopassa erilliset kannat. Parimäärä Suomessa: 300 000 – 600 000. Pesii koko maassa, runsaimpana Lapissa. Epäsäännöllinen vaelluslintu, joka liikkuu pitkin vuotta ravintotilanteen mukaan. Joskus runsas talvella, joskus täysin kateissa vaellettuaan etelämmäksi. Urpiaista ja sille lähisukuista tundraurpiaista näkee toisinaan samoissa parvissa esimerkiksi ruokintapaikoilla. Pensaikot, tunturikoivikot, metsänreunat ja harvapuiset metsät. Syksyllä ja talvella rikkaruohostot. Vierailee mielellään lintulaudoilla.Maljamainen, höyhenin vuorattu pesä matalalla puussa tai pensaassa tai korkealla kuusessa. Naaras munii kahdesti 4–6 ruskein täplin ja juovin kirjailtua munaa. Naaras hautoo 10–12 vrk, poikaset lähtevät pesästä 12–13 vrk:n ikäisinä.

Lapset:
Christina Elisabet (Betty) von Wright Folkskollärarinna därst. 1867. Avsked 1905-09-01, ogift., s. 25.02.1838 Helsinki, k. 01.12.1917 Helsinki.
Maria Vilhelmina (Mia) von Wright Renskriverska hos senaten för Finland. Erhöll en briljanterad brosch 1912-04-07. Avsked, ogift., s. 25.06.1839 Helsinki, k. 15.05.1921 Helsinki.
Hulda Sofia Westling o.s. von Wright , s. 27.10.1841 Helsinki. Tauluun 29
Evert Magnus von Wright Anställd vid Helsingfors–S:t Petersburgs järnväg. Depotföreståndare vid Lahtis' station 1873-12-29., s. 29.02.1844 Helsinki, k. 26.02.1883 Lahti.
Ernst Wilhelm von Wright s. 09.01.1848 Helsinki, k. 1888.
Ferninand von Wright s. 12.08.1850 Helsinki.
Hilda Augusta Fabritius o.s. von Wright , s. 18.03.1852 Helsinki. Tauluun 30
Elin Matilda von Wright s. 24.10.1857 Helsinki, k. 28.12.1882 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 29
XII Hulda Sofia Magnuksentytär Westling o.s. von Wright, (Taulusta 28, isä Magnus von Wright) s. 27.10.1841 Helsinki, k. 27.07.1876 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 23.08.1870 Helsinki Östen Gustaf Karlinpoika Westling o Kuopio gymn. Jur. yo. Suomen Pankin virkamies 1869-, viim. ensimm. kamreeri 1895-98., s. 12.03.1841 Laukaa, k. 15.03.1905 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 30
XII Hilda Augusta Magnuksentytär Fabritius o.s. von Wright, (Taulusta 28, isä Magnus von Wright) Ekenäs gamla gravgård, Raasepori, Etelä-Suomi, Finland, s. 18.03.1852 Helsinki, k. 01.06.1926 Tammisaari.

Puoliso: Vihitty 1880 Reinhold Fredrik Zakriksenpoika Fabritius (Fabricius). (Taulu 34) Yo Kuopio gymn. FK (fm) ja FM 1873, LK 1876, LL 1880. Kuopion tarkk’ampujapatalj. lääkäri 1881-1901. Piirilääkäri (Tyrvää, Tammisaari) 1901-19. Kollegineuvos., s. 31.08.1850 Kuopio, Ritisenlahti, k. 19.04.1919 Tammisaari.
Vanhemmat: Zakris (Zachris Wilhelm) Erikinpoika Fabritius, Kuopion piirin vakaaja 1862., s. 13.08.1812 Kuopio, Ritisenlahti, k. 08.02.1887 Kuopio, Ritisenlahti ja Fredrica Henrikintytär Fabritius o.s. von Wright, s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, (kaksonen), k. 13.07.1902 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 31
XI Wilhelm Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Kamarijunkkari. Wilhelm von Wright (1810-87) teki Ruotsissa eläintieteellistä kuvitustyötä, suomalais-ruotsalainen taidemaalari ja kuvittaja., s. 05.04.1810 Kuopio, Haminanlahti, k. 02.07.1887 Ruotsi, Bohuslän, Marieberg.

WILHELM VON WRIGHT

Wllhelm julkaisi litografiona teoksen Skandinaviens fiskar (Skandinavian kalat). Wilhelm oli maalannut öljyväreillä jo vuonna 1829. Vuonna 1839 hänet valittiin Tukholman taideakatemiaan. Wilhelmin tuotantoon kuuluu lisäksi naiivin jäykkiä mutta samalla tavattoman viehkeitä asetelmia ja interiöörejä, samoin sisarten, sukulaisten ja ystävien pehmeästi luonnehdittuja lyijykynämuotokuvia. Wilhelm halvaantui 1856 ja eli siitä pitäen vuoteeseen sidottuna kotikartanonsa Mariebergin työhuoneessa Bohusläänissä.

Lähde: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/wright.html

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wilhelm von Wright (5. huhtikuuta 1810 Kuopion pitäjä – 2. heinäkuuta 1887 Orust, Ruotsi) oli suomalais-ruotsalainen taidemaalari ja kuvittaja.

Von Wrightin vanhemmat olivat Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Veljensä Magnuksen tavoin Wilhelm ampui ahkerasti lintuja ja maalaili jo poikaiässä vesivärein lintukuvia. Veljensä kutsusta hän matkusti vuonna 1823 Tukholmaan, jossa auttoi Magnus-veljeään teoksen Svenska foglar efter naturen valmistamisessa. Vuonna 1833 hän sai viran Tukholman tullikamarissa. Vuonna 1835 hänet valittiin Ruotsin taideakatemian vakinaiseksi piirtäjäksi. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvon, ja hänet kutsuttiin taideakatemian jäseneksi. Vuoden 1836 tienoilla hän asui Orustin saarella Bohuslänin rannikolla, ja hänet nimitettiin maakunnan kalastuksentarkastajaksi 1856. Pian hän kuitenkin sai halvauksen, joka teki hänet loppuelämäkseen lähes työkyvyttömäksi.

Wilhelmiä on pidetty taiteilijaveljessarjan teknisesti etevimpänä kykynä sekä piirtäjänä että maalarina. Hänen merkittävin kuvitustyönsä on 60 väritaulua sisältävä Skandinaviens fiskar. Samantapaisia kuvasarjoja on hänen tekeminään enemmänkin. Hän toimi myös Ruotsin taideakatemian julkaisujen ja aikakauskirja Tidskrift för Jagare och Natur Forskaren kuvittajana.

Hänen puolisonsa oli vuodesta 1845 Maria Margareta Bildt, joka kuoli toukokuussa 1884. Avioliitto oli lapseton, mutta heillä oli kaksi kasvattitytärtä, Maria Bildtin veljentyttäret, jotka pitivät Wilhelmistä huolta hänen viimeisinä aikoinaan.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_von_Wright

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wilhelm var den mellersta av konstnärsbröderna von Wright. Till skillnad från bröderna Magnus och Ferdinand levde och verkade han huvudsakligen i Sverige och ägnade sig främst åt vetenskapliga illustrationer. På detta område överträffade han i både mängd och kvalitet sin bror Magnus. Även Wilhelm har en plats i Finlands konsthistoria, inte bara på grund av sitt ursprung utan också för sitt nära samband med de två andra bröderna och deras konst.

Wilhelm von Wright kom till Sverige i slutet av sommaren 1828. Hans äldre bror Magnus bjöd in honom för att hjälpa­ till med ett stort beställningsarbete, planschverket Svenska Foglar (1828–1838). Då Magnus återvände till Finland hösten 1829, fick Wilhelm överta ansvaret för arbetet. Finansiären, greve Nils Bonde, beställde även en omfattande samling fjärilsbilder av honom. Detta material publicerades först 1989. Wilhelm von Wright bidrog ivrigt med illustrationer och även med egna intressanta artiklar i den viktiga Tidskrift för Jägare och Naturforskare, som gavs ut 1832–1834.

Wilhelm von Wright etablerade sig som naturvetenskaplig illustratör, vilket också slutligen blev hans yrke. Han anställdes 1834 som tecknare vid Vetenskapsakademien i Stockholm. Med anledning av detta avstod han från sitt finska medborgarskap. Vid akademien gjorde von Wright en stor och viktig insats. Tjänsteställningen förde honom i kontakt med frontlinjen i tidens naturvetenskapliga forskning. Tack vare arvet från Carl von Linné höll svensk vetenskap i början av 1800-talet fortfarande en hög nivå internationellt sett. Under den här tiden utvecklade Wilhelm von Wright sin målningsteknik till ett mästerskap som nådde sin kulmen i verket Skandinaviens fiskar (1836–1857). Av hans illustrationsarbeten blev det hans viktigaste och kvalitetsmässigt främsta arbete, även om Svenska foglar är mera känt.

Arbetet på Skandinaviens fiskar förde Wilhelm von Wright till Bohuslän på den svenska västkusten. Detta landskap, helt präglat av hav och vind, kom att bilda ramen för de bästa, men också svåraste åren i hans liv. Där lärde han känna lokalpatrioten Olof Vincent Bildt, som bodde på ön Orust och var en kännare av folket och de historiska förhållandena, och dessutom av naturen på ön. År 1845 gifte sig von Wright med Bildts dotter Maria. Han byggde sig ett hem, som fick namnet Marieberg efter hustrun. Hemmet blev sedermera ett museum. Också brodern Ferdinands konst har anknytning till Orust, speciellt i början av 1850-talet.

Wilhelm von Wright var den förste av bröderna som lärde sig oljemålningsteknik. Det var 1829, kort efter ankomsten till Sverige. Han handleddes av landsmannen R.W. Ekman, som då studerade vid Konstakademien i Stockholm. Motivet för den första målningen var skjutna fåglar som hänger på en vägg. Detta kända 1600-talsmotiv avbildade han och bröderna också senare. En höjdpunkt i Wilhelms oljemålningsproduktion var åren 1850–1852, då brodern Ferdinand bodde hos honom på Marieberg. Då tillkom Wilhelm von Wrights främsta arbeten: ”Döda gräs­änder” och ”Havssula”.

Wilhelm von Wright blev allvarligt sjuk i slutet av 1855 och tvingades tillbringa resten av sitt liv så gott som helt förlamad. Under denna långa tid varken tecknade eller målade han, men med hustruns hjälp höll han kontakt med sina syskon. De besökte honom några gånger på Orust.

Finland var alltid viktigt för Wilhelm von Wright. Breven förtäljer hur han från sjukbädden mindes hembygden i Savolax. Han ville också att originalbilderna till Svenska foglar, som var i hans ägo, skulle bevaras i fäderneslandet. Genom Magnus von Wrights försorg tillföll de Nationalbiblioteket i Helsingfors.

Jukka Ervamaa / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3694.
Wilhelm von Wright (5. huhtikuuta 1810 Kuopion pitäjä – 2. heinäkuuta 1887 Orust, Ruotsi)

Puoliso: Vihitty 24.08.1845 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo Maria Margareta Olofintytär von Wright o.s. Bildt s. 24.07.1816 Ruotsi, Bohuslän, Orust, Morlanda, Kårehogen, k. 14.05.1884 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Marieberg.

Ätten Bildt är sedan länge förknippad med Morlanda. Länge var det en medlem av släkten som var herre på säteriet och alltjämt ägs det av en ättling till den siste med namnet. Släkten som sådan lever dock vidare med den nuvarande utrikesministern som en av medlemmarna. Namnet Morlanda är också knutet till det pastorat som till 1924 även omfattade Skaftö. Denna ö hade dessförinnan från 1888 haft en komminister under Morlanda pastorat och ännu tidigare två kapellförsamlingar, Fiskebäckskil och Grundsund, den senare tillkommen 1798, medan sillfiskeperioden fortfarande gav stora inkomster. Den i Fiskebäckskil var av betydligt äldre datum. Förändringens vågor har under senare år sköljt över Morlanda och Skaftö pastorat. De på Orust har slagits ihop och Skaftö tillhör numera Lysekil. På Orust kan man dock fortfarande uppleva gångna tider. På vägen mellan Henån och Ellös, inte långt från Morlanda kyrka, ligger ett hus där tiden har stått stilla sedan det var bebott och sedan länge hyser ett hembygdsmuseum. Det omfattar flera byggnader i anslutning till herresätet Torebo, som är knutet till två personligheter under 1800-talet, Axel Vincent Bildt och Wilhelm von Wright (1810-1887). Den förre bodde på Torebo till sin död 1915, den andre var hans svärson och gjorde sig ryktbar som konstnär med fåglar som sin specialitet.

Släkten von Wright härstammade från Skottland men flyttade till Sverige och adlades. Namnet skall uttalas så som det stavas, ”vrikt”. Medlemmarna bodde främst i Finland. Wilhelm von Wright blev en framstående fågeltecknare men hade som motiv också fiskar. Det ledde honom till västkusten där han lärde känna familjen Bildt. Den stora sillfiskeperioden, under vilken också fiskelägen som Kungshamn, Gullholmen och Käringön förutom Grundsund fick sina kyrkor, var vid denna tid sedan länge slut men Kungl. Maj:t utnämnde Wilhelm von Wright till inspektör över fiskerierna i Bohuslän, säkerligen en inte alltför betungande syssla. Vid 35 års ålder gifte han sig ståndsmässigt med Maria Margareta Bildt och det sägs att han med egna händer byggde det hus på Torebos ägor som han till hustruns ära lät kalla Marieberg. Redan 1856 drabbades Wilhelm von Wright vid 46 års ålder av en stroke och låg förlamad till sängs återstoden av sitt liv, dvs i 31 år. Äktenskapet blev barnlöst men svärfadern lät Marieberg stå kvar och fick hysa hans stora samling av hembygdsföremål.

Lähde: http://svenhgullman.nu/oevrigt/torebo.htm.
Vanhemmat: Olof Vincent Abrahaminpoika Bildt, Kallades magister., s. 24.02.1787 Ruotsi, Bohuslän, Orust, Morlanda, Kårehogen, k. 22.01.1863 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo ja Sophia Elisabeth Fredrikintytär Bildt o.s. Mannercrantz, s. 23.10.1790 Ruotsi, Enköping, k. 15.03.1860 Ruotsi, Bohuslän, Morlanda, Orust, Torebo.
Det bildtsta hembygdsmuseet är inrymt i ett hus, Marieberg, som Axel Vincent Bildts svärson Wilhelm von Wright med egna händer (sägs det) uppförde på herresätet Torebos ägor. Det kan vara sant eftersom han var mycket händig och själv tillverkade både gevär och de verktyg som han behövde. Wilhelm von Wright var en mångsysslare och ägnade sig åt jakt och fiske men framför allt var han konstnär. Det är som sådan han har gjort sig ett namn för eftervärlden. Huset är i stort sett likadant som det var när von Wright bodde där. Det enda som skiljer är verandan som byggdes till senare. Efter svärsonens död 1887 och när dottern inte längre var i livet, lät Axel Vincent Bildt Marieberg stå kvar som det var och använde rummen för att förvara alla de föremål som han hade samlat på sig under årens lopp. Frågan är hur många utedass som fortfarande är i bruk! På Marieberg får besökarna i varje fall nöja sig med sådana toaletter som för ett par generationer sedan var det vanliga. Som synes på bilden är det möjligt för fyra personer samtidigt att nyttja avträdet. Tre pappersrullar står till besökarnas förfogande. Paret Wilhelm och Maria Margareta von Wright hade inga barn men det går att föreställa sig att när de hade gäster, kunde dessa utnyttja dasset samtidigt. Liksom i gamla tider står ett fat och en kanna med vatten på ett bord intill och handdukar hänger på väggen. Det kan noteras att huset har moderniserats så till vida att en dusch har installerats i källaren men även intendenten måste utnyttja det gamla avträdet.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 32
XI Adolf Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Pistolsmed. Kirurgisk instrumentmakare vid universitetet i Helsingfors., s. 07.09.1815 Kuopio, Haminanlahti, k. 29.01.1894 Kuopio, Haminanlahti.
Ferdinand von Wrightin (1822–1906) maalaus Näköala Haminalahdesta (Lugnet) vuodelta 1877. Haminalahti on kylä Kuopiossa noin kahdeksan kilometriä keskustasta lounaaseen. Haminalahti on Kallaveden lahti Kuopionniemen länsireunan tyvellä. Haminalahden kylän alueella on Haminalahden kartanon lisäksi muun muassa nuorisoseurantalo, kaupungin kurssi- ja leirikeskus, metsästysmaja ja Juttuharjun seurantalo. Seudulle on rakennettu runsaasti uutta asutusta, lähinnä omakotitaloja. Alueelta on tehty vuonna 1874 Pohjois-Savon merkittävin rautakautinen muinaislöytö. Kiviröykkiöstä löytyi 1000-luvulle ajoittuvia länsisuomalaistyyppisiä naisen pronssikoruja, jotka ovat todennäköisesti polttohaudan esineistöä. Haminalahteen avattiin vuoden 2006 lopulla 4,3 kilometrin mittainen kulttuuripolku. Polku esittelee Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin taideteoksia ja heidän synnyinseutunsa maisemia, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti veljesten tuotantoon.

Puoliso: Vihitty 24.06.1845 Kuopio, Rauhanlahti Maria Charlotta Karlintytär von Wright o.s. Blom s. 18.08.1820 Kuopio, Rauhanlahti, k. 10.01.1899 Kuopio, Haminanlahti.

Lapset:
Karl Magnus von Wright s. 26.12.1847 Kuopio, Haminanlahti.
Viktor Julius von Wright , s. 05.08.1856 Kuopio, Haminanlahti. Tauluun 33
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 33
XII Viktor Julius Adolfinpoika von Wright, (Taulusta 32, isä Adolf von Wright) Suomalainen huonekalutehtailija Kuopiosta. Hän oli tunnettu sosiaaliliberaali ja oli vuonna 1883 mukana perustamassa Helsingin työväenyhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1896., s. 05.08.1856 Kuopio, Haminanlahti, k. 16.05.1934 Helsinki.

Viktor Julius von Wright (5. elokuuta 1856, Kuopio – 16. toukokuuta 1934, Helsinki) oli suomalainen huonekalutehtailija Kuopiosta. Hän oli tunnettu sosiaaliliberaali ja oli vuonna 1883 mukana perustamassa Helsingin työväenyhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1896. Hän pyrki toiminnallaan edistämään työväestön olosuhteita ja siten patoamaan heidän radikalisoitumistaan sosialistisiin yhdistyksiin. Hänen toimintansa vuoksi Suomen työväenliikkeen alkuvaihetta nimitetään wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. von Wright toimitti vuosina 1886–1889 muun muassa Uuden Suomettaren liitteenä ilmestynyttä Arbetaren–Työmies -lehteä. Ammattiliittojen syntyminen vei suosiota wrightiläisiltä työväenyhdistyksiltä. Viktor von Wright oli aatelissäädyn edustaja säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1904.

Viktor von Wright oli myös Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja häntä kutsutaan joskus "Suomen käsityöläisten isäksi". Ammatillista osaamista edistävä Mestarikiltaneuvosto ry on perustanut V. J. von Wrightin nimeä kantavan ritariston tunnustukseksi merkittävästä toiminnasta korkean osaamisen, kädentaitoalan ja/tai käsi- ja pienteollisuuden hyväksi.

Viktor von Wrightin setiä olivat taidemaalarit Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wright.


Viktor Julius von Wright : käsityöläisveteraanin muistelmia ; toim. V. Pinomaa. K. F. Puromiehen kirjapaino, Helsinki 1931

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Julius_von_Wright

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viktor Julius (son av Adolf, Tab. 10), född 1856-08-05 Haminanlaks Grundade en vide- och rottingvaruflätningsfabrik i Helsingfors 1879 (upphörde 1931). Ordförande i Helsingfors arbetarförening 1884–1896, i finska industridelegationen och dess centralkommitté 1901–1905 och från 1908, i förbundet för inhemskt arbete 1904–1911. Kommerseråds titel 1907-05-05. Ordförande i styrelsen för Helsingfors hantverks- och industriförening från 1908. Ordförande i hemindustridelegationen 1913–1928. RNS:tOO 1913. Ordförande i förvaltningsrådet för Hantverkaraktiebanken i Finland 1917. Ledamot av yrkesutbildningsrådet i Finland 1918, dess ordförande 1919–1932. KDDO 2gr 1919-04-30. KFinlVRO2kl 1921-12-31. KVO2kl 1922. Ordförande i centralnämnden för yrkesundervisningsanstalterna i Finland och i Finlands hantverks- och industriförbund. KNS:tOO 1932. Död 1934-05-16 i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_12

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viktor von Wright, som ägde en vide- och rottingfabrik, gav sitt namn åt den wrightska arbetarrörelsen, vars avsikt var att undervisa och handleda arbetarna samt att genom förhandlingar med arbetsgivaren förhindra en socialistisk radikalisering. Wright verkade under lång tid i olika före­ningar och organisationer och i ledningen för sitt eget företag.

Viktor von Wrights far, mekanikern och vapensmeden Adolf von Wright, hade för avsikt att bli chef för Finlands första gevärsfabrik och bekantade sig därför i mitten av 1830-talet med olika vapen­fabriker i Sverige. Verksamheten stupade dock på det motstånd som kom från Ryssland. Adolf von Wright var en skicklig hantverkare och Viktor fick ofta följa med faderns arbete hemma i verkstaden på ­Haminanlaks gård.

Under missväxtåren 1867–1868 hamnade Adolf von Wright i ekonomiska bekymmer. Själv var han både låntagare och långivare och kunde på grund av missväxten inte betala sina skulder. Han tvingades sälja släktgården till sina systrar Rosa och Wilhelmina von Wright och själv flytta till Helsingfors där han så småningom, med hjälp av en familjebekant, fick anställning vid universitetet för att framställa kirurgiska instrument. Hemgården köptes senare upp av hans son Adolf von Wright, som hade studerat till agronom.

Viktor von Wright fick först undervisning i hemmet men inledde sin egentliga skolgång i Helsingfors. Han hade dålig syn och måste läsa med förstoringsglas. Av denna orsak blev han på felaktiga grunder placerad i blindskola, men kunde senare återgå till normal skolgång i Svenska normallyceum.

Efter genomgången mellanskola inledde Viktor von Wright 16 år gammal snickarstudier. Hans bror Magnus von Wright, som studerade konst i Tyskland, lockade även sin bror att bege sig utomlands. Med statligt stöd for Viktor till Nürnberg, och senare till Leipzig, där han under fyra års tid studerade framställning av korgarbeten. Ibland besökte han Finland och deltog i industriutställningar eller arbetade i en korgfabrik i Köpenhamn. Han återvände 1877 till Helsingfors som fullärd vide- och rottingmästare.

Under ett par års tid arbetade von Wright i andras tjänst och företog resor utomlands men grundlade i februari 1879 en fabrik för tillverkning av vide- och rottingvaror i Helsingfors. Efter ett par års initialsvårigheter stod företaget på stadig grund och växte sedan i jämn takt de följande åren. Wright lämnade fabriken först 1931.

Viktor von Wright har framförallt blivit känd för sin roll som grundare av den finska arbetarrörelsen. Under studietiden i Tyskland bekantade han sig med den snabbt växande socialdemokratiska rörelsen, bland annat genom en socialdemokratisk tidning som utkom i Nürnberg. Utgående från sin läsning och från egna erfarenheter på sin arbetsplats iakttog han arbetarnas bedrövliga situation. I diskussioner med arbetarna fick han höra om arbetarrörelsens organisation och verksamhetsformer i Tyskland.

Efter återkomsten till Finland och grundandet av det egna företaget var von Wright speciellt mån om att förhindra att utvecklingen i Tyskland skulle upprepas i Finland. Arbetarbefolkningens intressen måste tas till vara, annars skulle följden bli en radikal och revolutionär utveckling som skulle bryta den samhälleliga ordningen. När von Wright representerade sin ätt på Riddarhuset i samband med lantdagen 1888 framförde han en motion om begränsning av den allmänna arbetstiden till 12 timmar och en förbättring av speciellt arbetarbefolkningens förhållanden. Hans ansökan fick dock ett närmast roat, för att inte säga hånfullt, mottagande.

Wright beslöt att själv agera för att arbetarrörelsen inte skulle utvecklas i revolutionär riktning. På hans initiativ grundades 1884 Helsingfors arbetarförening, vars ordförande han var i ett tiotal år. Före­ningen arrangerade möten där man diskuterade förbättringar av arbetarbefolkningens förhållanden och folkbildningsfrågor. Efter modell från utlandet hade man, som motvikt till arbetarföreningen, grundat Arbetets vänner, vars uppgift var att bedriva humanitär och upplysande verksamhet.

Viktor von Wright verkade också i tre års tid som ordförande i Finlands arbetar­delegation. Dessutom var han 1893 och 1896 ordförande vid delegationens representantmöten. Anmärkningsvärt är att vid 1893 års allmänna möte endast 5–7 av 21 representanter tillhörde arbetarklassen medan övriga var hantverksmästare, redaktörer m.m. Viktor von Wrights goda avsikter förverkligades dock inte och hela arbetarrörelsen radikaliserades snabbt på 1890-talet. Som en följd av detta avstod han 1896 från alla uppdrag, både i Helsingfors och i Finlands arbetardelegation. En bidragande orsak var också att en annan representant för adeln, N.?R. af Ursin, samma år gjorde sitt insteg i ledningen för den nationella arbetarrörelsen.

Förutom arbetarföreningen var Viktor von Wright med om att 1898 grunda Finlands industridelegation, arbets­givarnas samarbetsdelegation. Själv hade han föredragit att stå utanför delegationens verksamhet men redan efter något år valdes han till dess ordförande. Wright var aktiv även i många andra organisationer och föreningar; han deltog i allmänna industrikommissionens möten, i bestyrelsen för utställning av lärlingsarbeten, i allmänna hemslöjdsmöten, i hemslöjdsdelegationen och i Helsingfors socialnämnd, m.m. Utöver sitt engagemang i föreningar skrev han ett stort antal artiklar, till en början huvudsakligen i Helsingfors Dagblad, senare i Nya Pressen och slutligen, fram till sin död, i Hufvudstadsbladet.

Viktor von Wright var ledamot av Helsingfors stadsfullmäktige i femton års tid i början av 1900-talet. Tidigare hade hans försök att komma in i fullmäktige misslyckats. Senator Leo Mechelin hade motsatt sig hans medlemskap med hänvisning till att han kunde bli en ”farlig” representant för arbetarrörelsen. Vid seklets början var han tydligen inte mera farlig; han hade ju redan ett decennium tidigare, i samband med radikaliseringen av arbetarrörelsen, förlorat dess förtroende.

Jari Hanski / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4361.
Viktor Julius von Wright (5. elokuuta 1856, Kuopio – 16. toukokuuta 1934, Helsinki)

Puoliso: Karin Matilda Karlintytär von Wright o.s. Molander s. 03.04.1878 Joroinen.
Vanhemmat: Karl Johan Julius Claesinpoika Molander, s. 1839, k. 1884 ja Edit Alexandra Natalia Nilsintytär Molander o.s. Grotenfelt, s. 16.12.1849 Viipuri, k. 23.08.1930 Lapväärtti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 34
XI Fredrica Henrikintytär Fabritius o.s. von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) s. 22.07.1818 Kuopio, Haminanlahti, (kaksonen), k. 13.07.1902 Ikaalinen.
Fredrika Fabritius (os. von Wright) (1818-1902)

Puoliso: Vihitty 19.07.1844 Kuopio Zakris (Zachris Wilhelm) Erikinpoika Fabritius. (Taulu 30) Kuopion piirin vakaaja 1862., s. 13.08.1812 Kuopio, Ritisenlahti, k. 08.02.1887 Kuopio, Ritisenlahti.

8.3.1831 Zachris Vilhelm Fabritius 14847. * Kuopiossa 13.8.1812. Vht: varatuomari Erik Vilhelm Fabritius 10655 (yo 1791, † 1833) ja Anna Vilhelmina Hartman. Kuopion triviaalikoulun oppilas 10.2.1823 – 1828 (utan betyg). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 8.3.1831 (arvosana approbatur äänimäärällä 10). Viipurilaisen osakunnan jäsen 19.3.1831 19/3 1831 \ Zachr. Vilh. Fabritius \ 13/8 1813 \ Vice Häradshöfd. Erik Vilh. Fabritius \ Kuopio Sock. \ [Betyg] af Magr. Doc. Gyldén \ Uttog betyg d. 22/6 1833 för att vid Ldtm. Stat. ingå. Maanmittausoppilas 5.3.1833. Maanmittausauskultantti 6.7.1833. — Varamaanmittarin arvonimi 1841. Varamaanmittari Kuopion läänissä 1848. Vakinainen komissiomaanmittari Mikkelin läänissä 1853, Kuopion läänissä 1861, ero 1866. Kuopion piirin vakaaja 1862. † Kuopiossa 8.2.1887.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14847.
Vanhemmat: Erik Vilhelm Pehrinpoika Fabritius, Varatuomari 1799., s. 18.01.1774 Kuopio, k. 10.03.1833 Kuopio, Ritisenlahti (kartano) ja Anna Wilhelmina Karlintytär Fabritius o.s. Hartman, s. 19.08.1787 Leppävirta, k. 13.12.1877 Kuopio, Ritisenlahti (kartano).

Lapset:
Alarik Vilhelm Fabritius Yo Kuopio gymn. FK (fm) ja FM 1869, LK 1872, LL 1876. Antrean piirin piirilääkäri 1876-1911., s. 23.01.1846 Kuopio, Ritisenlahti, k. 24.10.1911 Jääski.
Maria Vilhelmina Fabritius s. 08.07.1848 Kuopio, Ritisenlahti.
Reinhold Fredrik Fabritius (Fabricius) , s. 31.08.1850 Kuopio, Ritisenlahti. Tauluun 30
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 35
XI Julius Henrikinpoika von Wright, (Taulusta 27, äiti Maria von Wright) Uppsyningsman och kassör vid Taipale och Konnus kanaler i Leppävirta socken 1862-04-28., s. 03.12.1820 Kuopio, Haminanlahti, k. 31.12.1885 Kuopio.

Julius (son av Henrik Magnus), född 1820-12-03 i Kuopio socken. Kvartermästare vid 1. finska sjöekipaget 1840-02-14. Junkare därst. s. å. 16/6. Avsked 1841-11-01. T. f. instruktör och övervapenmästare vid finska indelta militären 1855-03-16. Avsked 1859-06-03. Extra ordinarie landskanslist vid länsstyrelsen i Kuopio län 1860-11-21. Uppsyningsman och kassör vid Taipale och Konnus kanaler i Leppävirta socken 1862-04-28. Avsked 1874-01-16. Död 1885-12-31 i Kuopio socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_13.
Julius Henriksson von Wright (1820-1885)

Puoliso: Vihitty 10.07.1862 Pieksämäki Pauline Wilhelmina Carlintytär von Wright o.s. Lindeberg s. 07.07.1836 Pieksämäki, k. 10.10.1872 Savonlinna.
Pauline Wilhelmina von Wright (Lindeberg) (1836-1872)

Lapset:
Ferdinand von Wright , s. 01.06.1863 Leppävirta. Tauluun 36
Magnus Hjalmar von Wright , s. 04.02.1868 Varkaus. Tauluun 37
Arvid Vilhelm von Wright , s. 03.10.1869 Leppävirta. Tauluun 39
Frans Julius von Wright , s. 13.07.1871 Leppävirta. Tauluun 40
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 36
XII Ferdinand Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Agros Oy:n toimitusjohtaja 1899-1819. Kauppaneuvos 1922, valtiopäivämies ja kansanedustaja. Von Wright omisti vuodesta 1916 Kirkkonummella Abramsbyn kartanon ja hän omisti myös Danskarbyn kartanon 1916–1921., s. 01.06.1863 Leppävirta, k. 02.06.1930 Kuopio.

Kunta Kirkkonumm Kylä Abramsby Tilan nimi Abramsby Tilannevuosi 1931

Omistaja Ferdinand v. Wright perilliset , Knut Bäckström Lisätietoja ABRAMSBY, 6,5 kiri Masalan asemalta ja 40 km Helsingistä. Omistajat v:sta 1930 F. v. Wrightin perilliset. IIoitajana Knut Bäckström. Abramsby oli alkujaan kylä, joka käsitti 4 tilaa. Niiden omistajina olivat 1540 Abraham Jönsson, Jakob Andersson, Per Mänsson ja Henrik Olofsson. Jonkin vuoden kuluttua yhdistettiin kaksi viimemainittua ja v. 1589 sai Abraham Jönssonin pojanpoika Thomas Jönsson sekä Henrik Bertilsson kumpikin puolet kylästä. V. 1606 yhdistettiin nämäkin tilat yhdeksi, joka sai nimen Abramsby. Tämän jälkeen tila kuulunut min. Ridderkorp, Veneman ja Lenning suvuille sekä F. v. Wrightille v:sta 1916. — Pinta-ala 399,5 ha, josta puutarhaa 1, peltoa 94,5, luonnonniittyä 15, viljeltyä laidunta 5,5, viljelyskelpoista maata 6, metsämaata 270,5 ja joutomaata 7 ha. Pellot epätasaisia savi-, multa- ja hiekkamaita, niistä 62 ha riukusalaojissa. Luonnonniitty on pahasti veden vaivaamaa. Viljeltyä laidunta tehdään lisää 5,6 ha. Talouskeskus viljelysten reunassa. Päärakennuksia kaksi, joista toinen (9 huon.) rakennettu 1900, sijaitsee puiston ja puutarhan keskellä, lehtokujan päässä. Toinen 2-kerroksinen (11 huon.), myös puiston ympäröimä. Navetta (40 lehm.) harmaasta kivestä v:lta 1880 ja talli (11 hev.) puusta, vanhempi. Työläisasuntoja 7, joissa yhteensä 23 huonetta. Navetassa on vesijohto. Viljelyskiertoja 2, joista toisessa vapaa vuorotus ja toisessa: kesanto, syysvilja, 3 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli 5 ha rukiilla, 3,5 vehnällä, 31,1 kauralla, 2 vihantarehulla, 1 herneellä, 1,75 perunalla, 3,5 rehujuurikasveilla, 34,65 heinällä, 1 juhannusrukiilla ja 11 ha kesantona. V. 1929 saatiin vehniä 3 230 kg, heiniä 6 000 kg, lanttuja 82 000 kg ja turnipseja 95 000 kg ha:lta. Kotieläimiä: 11 hevosta, 50 lehmää, 1 sonni, 4 sikaa ja 35 kanaa. Hevosista 9 työ- ja 2 ajohevosta, karja Ay-, josta 32 A- ja loput B-kantakirjassa ja siat SY-rotua. Suurimmat tulot maidon, peru noiden, lanttujen, punajuurikkaiden, siemenviljan, lihan ja siitosvasikoiden myynnillä, menekkipaikkana etupäässä Helsinki. Metsä suunnitelman mukaan hoidettua havumetsää, josta venäläiset aikoinaan kaatoivat n. 60 ha. Voimakoneena traktori sekä raakaöljymoottori. Omistaja ayrshireyhdistyksen, laidunyhdistyksen, koeviljelysyhdistyksen, maatalouden tvötehoseuran, Uudenmaan- ja Ilämeenläänin maanviljelysseuran ja maamiesseuran jäsen. Erotettu 0.5 ha:n mäkitupa-alue.

Lähde: Suomen maatilat, I osa

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

23.5.1881 VON WRIGHT Ferdinand 20805 (Uusm.). * Leppävirta 1.6.1863, vanht kanavapäällikko Julius von Wright ja Pauline Wilhelmina Lindeberg. Yo Hfors normallyc. FK (hk) 1884. Journalisti 1882-88. Lehti- ja liikemies. Ab Agroksen toim.joht. 1899-1918. Kauppa- ja teollisuuskomission jäsen 1918-19, kauppa- ja teollisuustoimik. vt. ylijohtaja. Valtiopäivämies ja kansaned. (RKP). Säterinomistaja Kirkkonummella. Kauppaneuvos 1922. † Kirkkonummi 2.6.1930. – Pso 1) 1891 Johanna Maria Nykopp, k. 1927; 2) 1929 Elsa Charlotta Gahmberg.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20805

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand (son av Julius, Tab. 13), född 1863-06-01 i Leppävirta socken. Student i Helsingfors 1881-06-23. Filosofie kandidat 1884-12-15. Disponent för Hangö tryckeri- och tidningsaktiebolag. Verkst. direktör för aktiebolag Agros i Helsingfors 1899. FFrK3kl 1918. FFrkrMM. Direktör för finska statens handels- och industrikommission s. å. T. f. överdirektör i handels- och industristyrelsert i Finland 1918-12-00–1919. Avsked från direktörsskapet för statens handels- och industrikommissiora s. å. Kommerseråds titel 1922-12-19. Död 1930-06-02 på Abramsby i Kyrkslätts socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Wright_nr_2077#TAB_14

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ferdinand von Wright (1. kesäkuuta 1863 Leppävirta – 2. kesäkuuta 1930 Kirkkonummi) oli suomalainen toimitusjohtaja, kauppaneuvos, valtiopäivämies ja kansanedustaja.Von Wrightin vanhemmat olivat kanavanhoitaja Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Hän pääsi ylioppilaaksi 1881, valmistui filosofian kandidaatiksi 1884 ja suoritti lainopin opntoja 1885–1887.Uransa alussa von Wright toimi lehtimiehenä 1882–1888 (Kuopion Sanomat, Nya Pressen (1906–1914), Päivän Uutiset (1887–1889)). Hän oli Arthur H. Borgström voinvientiliikkeen osakkaana Hanko vuodesta 1889 alkaen ja toimi maatalouskoneita ja maataloustarvikkeita myyneen Agros johtajana 1893–1899 ja toimitusjohtajana 1899–1918. Von Wright oli kauppa- ja teollisuuskomission jäsen 1918–1919, kauppa- ja teollisuushallituksen vt. ylijohtaja 1919 ja VR-Yhtymä ylireviisori 1919–1921. Von Wright sai kauppaneuvoksen arvon 1922.Von Wright oli aatelissäädyn edustajana mukana Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät 1900 ja 1904–1906. Hän oli sitten Ruotsalainen kansanpuolue kansanedustajana 1922–1924 edustaen Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Hän oli myös Hangon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Lisäksi von Wright oli muun muassa Suomen elintarpeiden tuontikunnan hallintoneuvoston, Suomen messut-osuuskunnan ja Suomen Metsästäjäliitto puheenjohtajana. Von Wright omisti vuodesta 1916 Kirkkonummella Abramsbyn kartanon ja hän omisti myös Danskarbyn kartanon 1916–1921.Ferdinand von Wright oli naimisissa kaksi kertaa: Yritysjohtaja Tor von Wright (1891–1962) oli Ferdinand von Wrightin poika. Tor von Wrightin poika oli puolestaan filosofi Georg Henrik von Wright. Muita Ferdinand von Wrightin poikia olivat jääkärieversti, Suomen metalliteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja Gunnar von Wright ja jääkärimajuri Sven von Wright.

Lähde: http://jsonpedia.org/annotate/resource/html/fi:Ferdinand_von_Wright_(poliitikko)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oy Agroksen toimitusjohtaja, kartanonomistaja
filosofian kandidaatti

Ferdinand von Wright oli savolaiseen aatelissukuun syntynyt liike-elämän, etujärjestöjen ja politiikan vaikuttaja, joka teki elämäntyönsä Helsingissä. Hän toimi Agros Oy:n pitkäaikaisena johtajana muuttaen sen kahdessa vuosikymmenessä yhdeksi aikansa suurimmista maatalouskoneliikkeistä. Von Wright tunnettiin myös – sukunsa taipumukset perittyään – taitavana metsästäjänä ja luonnon läheisyydestä nauttivana kartanonomistajana.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=302.
Agroksen osakekirjat olivat pelkistettyjä. Vuonna 1892 Hangossa perustettu maatalouskoneliike oli aikanaan alallaan maan suurin. Koneiden lisäksi sen valikoimaan kuuluivat myös siemenet, lannoitteet ja rehut. K. H. Renlund Oy hankki Agroksen osake-enemmistön vuonna 1938. Agros lakkasi vuonna 1945 sulauduttuaan Renlundiin. Tämän vuoden 1923 osakekirjan allekirjoittivat pankinjohtaja J. O. Wasastjerna ja valtiopäivämies Ferdinand von Wright. Agros Osakeyhtiö oli suomalainen vuosina 1892–1943 toiminut maataloustarvikkeiden ja -koneiden tukkukauppa joka oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä alallaan suurin Suomessa. Agroksen perusti 1892 Arthur H. Borgström jatkamaan Hangossa toimineen Smörexportfirman Arthur H. Borgströmin harjoittamaa maatalouden rehujen, lannoitteiden ja siementen maahantuontia. Vuonna 1899 Agros laajensi toimintaansa maatalouskonekauppaan ostettuaan Emil Björkellin liikkeen. Yhtiön pääkonttori oli vuoteen 1900 saakka Hangossa josta se siirtyi Helsinkiin. Agroksen toimitusjohtajana vuosina 1899–1918 oli Ferdinand von Wright (1863–1930). Agroksen uusi, arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kolmikerroksinen pääkonttori valmistui 1911 Helsinkiin Mikonkadun ja Hallituskadun kulmaan. Agros perusti 1919 Yhdysvaltoihin The Agros Corporation nimisen tytäryhtiön. Vuonna 1923 Agros hankki omistukseensa Espoon Turvepehku Oy:n jolla oli turvepehkutehdas Espoon Kilossa. Vuonna 1927 hankittiin Oitin kartano ja sen mukana Oitin Tiilitehdas Oy jonka oli perustanut 1907 Oscar Forsström. Agros luopui 1920-luvun alussa maatalouskonekaupasta ja 1929 se realisoi koko tavaravarastonsa hankkien tuloilla kiinteistöjä ja osakkeita. Agros fuusioitiin 1943 Oy K. H. Renlund Ab:hen. Renlund oli ostanut Agroksen osake-enemmistön jo 1938 yhtiön toimitusjohtajalta insinööri Björn Runebergiltä (1881–1949) . Vuonna 1940 Renlundin pääkonttori muutti Agroksen entiseen pääkonttorirakennukseen. Renlund puolestaan siirtyi OTK:lle 1959. Oitin Tiilitehdas Oy (vuodesta 1950 Renlundin Tiili Oy) jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1959 saakka.

Puoliso: Vihitty 06.12.1929 Espoo Elsa Charlotta Edvinintytär Snellman o.s. Gahmberg s. 24.08.1883 Kuopio, k. 15.09.1970 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 37
XII Magnus Hjalmar Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Utexaminerad från Polytekniska institutets i Helsingfors fackskola för lantmäteri 1886-05-31. Lantmäteriauskultant 1888-05-17., s. 04.02.1868 Varkaus, k. 06.06.1930 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.09.1893 Jalasjärvi Anna Emilia Carlintytär von Wright o.s. Müller Lärarinna vid Helsingfors stads folkskolor 1901., s. 09.12.1865 Lohtaja, k. 28.05.1942 Tampere.

Lapset:
Esther Grönholm ent. Mennander o.s. von Wright , s. 18.01.1895 Jalasjärvi. Tauluun 38
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 38
XIII Esther Magnuksentytär Grönholm ent. Mennander o.s. von Wright, (Taulusta 37, isä Hjalmar von Wright) s. 18.01.1895 Jalasjärvi, k. 24.04.1976 Tampere.

Puoliso: Vihitty 06.01.1918 Tampere Karl Fredrik Karlinpoika Grönholm Direktören för Tampereen Vesi- ja lämpöjohto OY, diplomingenjören., s. 14.07.1893 Kymi, k. 02.04.1949 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 39
XII Arvid Vilhelm Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Yo Kuopion lys. Fm-yo ?1896. MIt (polyt. op.) 1894. Maanmittari Turun ja Porin läänissä 1900-28, viim. Kuopion läänin maanmittauskonttorin tarkastaja 1928-., s. 03.10.1869 Leppävirta, k. 08.06.1929 Kuopio.

Puoliso: Vihitty 10.11.1906 Turku Olga Maria Henrikintytär von Wright o.s. Kivinen s. 26.12.1876 Laitila, k. 17.12.1944 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 40
XII Frans Julius Juliuksenpoika von Wright, (Taulusta 35, isä Julius von Wright) Everstiluutnantti ja metsänhoitaja. Suomen sisällissodan aikana von Wright organisoi yhdessä Gustaf Finnen kanssa valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet., s. 13.07.1871 Leppävirta, k. 28.10.1934 Helsinki.

Frans Julius von Wright (13. heinäkuuta 1871 Leppävirta – 28. lokakuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen everstiluutnantti ja metsänhoitaja. Suomen sisällissodan aikana von Wright organisoi yhdessä Gustaf Finnen kanssa valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet.

Von Wrightin vanhemmat olivat kanavankaitsija Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion yksityislyseosta 1893 ja hän kävi Haminan kadettikoulun 1896. Wright palveli luutnanttina Kuopion 5. tarkk'ampujapataljoonassa 1896–1902 kunnes hänet Suomen oman sotaväen lakkauttamisen yhteydessä siirrettiin 1902 lakkautuspalkalle.

Von Wright suoritti Evon metsäopistossa metsänhoitajan tutkinnon 1904 ja hän toimi sitten vt. aluemetsänhoitajana 1904–1907, W. Rosenlew & Co:n metsänhoitajana Porissa 1907–1917 ja Kemijoen uittoyhdistyksen uittopäällikkönä 1917–1921.

Suojeluskuntien perustamisessa syksyllä 1917 mukana ollut von Wright nimitettiin joulukuussa 1917 Pohjolan suojeluskuntien piiripäälliköksi ja hänestä tuli piirin esikuntapäälliköksi nimitetyn Kemin Karihaaran selluloosatehtaan teknillisen johtajan Gustaf Finnen lähin avustaja. Gustaf Finne joka ol myös käynyt Haminan kadettikoulun organisoi Suomen sisällissodan aikana valkoisten valtaamiin kaupunkeihin kenttäoikeudet. Finne toimi sodan ensin Tampereen ja sitten Viipurin komendanttina kaupunkien valtausten jälkeen. Finne vastasi yhteensä 25 000 punaisen tutkinnasta ja näistä yli 600 ammuttiin tutkinnan jälkeen.

Von Wright toimi laivaston intendenttinä 1922–1924 ja vuodesta 1924 puolustusministeriön ylireviisorina. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1926.

Frans Julius von Wright oli naimisissa vuodesta 1907 Fanny Birgitta (Birgit) Strömbergin kanssa.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Frans_Julius_von_Wright

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14.6.1893 VON WRIGHT Frans Julius 24193 (Savokarj.). * Leppävirta 13.7.1871, vanht kanavankaitsija Julius von Wright ja Paulina Vilhelmina Lindeberg. Yo Kuopio privatlyc. Käynyt kadettik. 1886-92. Palv. sekä Suomen että Venäjän armeijoissa. Luutn. 1901, siirr. 1902 lakk.palk. Fm-yo ?1895. Mht (Evo) 1904. W. Rosenlew & Co:n metsänhoitaja Porissa 1907-17. Kemijoen uittoyhd. uittopääll. 1917-21.Puolustusministeriön ylireviisori 1924-. Ev.luutn. 1926. † Helsinki 28.10.1934. – Pso 1907 Fanny Birgitta (Birgit) Strömberg.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24193.
Frans Julius von Wright (13. heinäkuuta 1871 Leppävirta – 28. lokakuuta 1934 Helsinki)

Puoliso: Fanny Birgit Birgerintytär von Wright o.s. Strömberg s. 04.03.1878 Lohja, k. 05.01.1971 Helsinki.
Vanhemmat: Birger Konstantin Johaninpoika Strömberg, Kapteeni; v.t. linjakasööri rautateillä., s. 21.05.1829 Helsinki, k. 07.04.1890 Tammisaari ja Emilia Matilda Larsintytär Strömberg o.s. Cajanus, s. 16.12.1836 Kemi, Ilmola, k. 10.09.1931 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 41
X Agatha Sofia Gabrielintytär Falck o.s. Tuderus, (Taulusta 26, isä Gabriel Tuderus) s. 05.07.1789 Ilomantsi, k. 15.02.1824 Ilomantsi.

Puoliso: Jakob Jakobinpoika Falck s. 25.07.1785, k. 26.10.1835 Ilomantsi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 42
IX Anna Magdalena Danielintytär Åkerblom o.s. Tuderus, (Taulusta 20, isä Daniel Tuderus) s. 18.07.1758 Sulkava, k. 16.08.1829 Parikkala, Uukuniemi.

Puoliso: Vihitty 26.12.1780 Ilomantsi Gustaf Viktor Matthiaksenpoika Åkerblom s. 04.10.1754 Parikkala, Uukuniemi, k. 17.12.1819 Parikkala, Uukuniemi.

Lapset:
Ernst Johan Åkerblom , s. 18.03.1798 Parikkala, Uukuniemi. Tauluun 43
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 43
X Ernst Johan Gustafinpoika Åkerblom, (Taulusta 42, äiti Anna Åkerblom) s. 18.03.1798 Parikkala, Uukuniemi, k. 03.05.1870 Lappeenranta.

Puoliso: Sofie Elisabeth Jakobintytär Åkerblom o.s. Stråhlmann s. 16.09.1823 Lappeenranta, k. 27.02.1886 Lappeenranta.
Vanhemmat: Jakob Alexander Jakobinpoika Stråhlmann, Lappeen ja Lappeenrannan kirkkoherra 1820. Rovasti 1826. Vt. lääninrovasti 1830, vakinainen 1843., s. 22.04.1782 Karjala, Antrea, k. 18.06.1846 Lappeenranta ja Catharina Karlintytär Stråhlmann o.s. Sattler, s. 25.11.1795 Viipuri, k. 24.04.1837 Lappeenranta.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 44
VII Jakob Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) s. 1678 Tervola, k. 04.10.1746 Oulu.

Puoliso: Brita Andersintytär Tuderus o.s. Niska s. 1685 Oulu, k. 10.07.1762 Oulu.

Lapset:
Birgitta Nylander o.s. Tuderus , s. 1709. Tauluun 45
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 45
VIII Birgitta Jakobintytär Nylander o.s. Tuderus, (Taulusta 44, isä Jakob Tuderus) s. 1709, k. 19.08.1783 Oulu.

Puoliso: Vihitty 23.11.1729 Oulu Daniel Mattsinpoika Nylander Kauppias Oulussa., s. 1701 Oulu, k. 1768 Oulu.

Lapset:
Brita Cajanus o.s. Nylander , s. 14.07.1737 Oulu. Tauluun 46
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 46
IX Brita Danielintytär Cajanus o.s. Nylander, (Taulusta 45, äiti Birgitta Nylander) s. 14.07.1737 Oulu, k. 07.04.1813 Oulu.

Puoliso: Vihitty 13.12.1757 Oulu Nils Larsinpoika Cajanus. (Taulu 255) Oululainen kauppias, s. 17.12.1727 Oulu, k. 11.07.1777 Oulu.
Vanhemmat: Lars Johaninpoika Cajanus, Kauppaporvari Oulussa. Oulun rk 1723-30, 1723-30, 1731-41., s. 10/1702 Oulu, k. 12.01.1735 Oulu ja Catharina (Carin) Nilsintytär Holm ent. Cajanus o.s. Calicius, Muutti Oulusta 1772 Haukiputaalle., s. 1706 Oulu, k. 13.09.1788 Haukipudas.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 47
VII Carolus Danielinpoika Tuderus, (Taulusta 18, äiti Brita Tuderus) Laukaan kirkkoherra 1729., s. 1680 Kemi, Tervola, k. 25.03.1745 Laukaa.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=2545

Tuderus, Carolus Danielis (K 1745) Karl Danielsson

S ilmeisesti Tervola, Kemi oletettavasti 1670-luvulla. V Kemin Tervolan kappalainen Daniel Johannis Tuderus ja hänen 2. puolisonsa Brita Karlsdotter Camron.

Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1696; ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 11.11.1704.

Vihittiin papiksi Turussa 21.9.1707 Kokkolan kirkkoherran apulaiseksi; Laukaan pitäjänapulainen Viipurin hiippakunnassa 1710; Viitasaaren pitäjänapulainen 1716, vt. kirkkoherra 1720–1721; Kangasniemen kappalainen 1724; Laukaan kirkkoherra 1729.

Isonvihan aikana Carolus Tuderus puolusti seurakuntalaisiaan niin Laukaassa kuin Viitasaarellakin tiukasti ja menestyksekkäästi valloittajan verovaatimuksia vastaan. Laukaalaiset todistivat Uudenkaupungin rauhan jälkeen joulukuussa 1721, että hän oli ”puolustanut tätä seurakuntaa monin tavoin, seisonut puolellamme niin paljon kuin vain hänelle on ollut mahdollista ja kestänyt kanssamme monissa kidutuksissa ja koettelemuksissa, niin että jollei tämä herra Tuderus muun kunnianarvoisan papiston kanssa olisi ollut tukenamme ja turvanamme, meidän olisi täytynyt nääntyä sen sietämättömän taakan alle, jonka alaisia me kaikki olimme”. Viitasaarelaiset puolestaan vakuuttivat samoihin aikoihin, että Tuderus oli huolehtinut ”tänä vaarallisena ja verisenä aikana myös ajallisesta hyvinvoinnistamme ja säilymisestämme. Kun säälimättömät kantomiehet jo olivat ajaneet ainoan karjamme taloistamme, hän hankki ne meille takaisin, sai veron vähennetyksi ja toimitti meille myös suuren liennytyksen kuormaston kuljetuksessa. Jollei tämä herra Tuderus olisi ollut tukemme ja suojelijamme, olisimme totisesti tulleet perinpohjin hävitetyksi ja porsaattomiksi ja lehmättömiksi." Tuderuksen varsinaisesta toiminnasta pappina laukaalaiset totesivat ”hänen virvoittaneen meidän vaivaisia sielujamme noina kauheina ja verisinä aikoina” ja viitasaarelaiset kertoivat hänen ”palvelleen meitä Jumalan sanalla innokkaasti saarnaamalla ja jakamalla Pyhää Sakramenttia kaikille suurimmaksi tyydytykseksi” (Rimpiläinen 1978).

K Laukaa 25.3.1745.

P Laukaa 1713 Magdalena Johansdotter Sinia, S 1695, K Laukaa 11.10.1760, PV Laukaan kirkkoherra Johannes Isaaci Sinius ja Anna Henriksdotter Mathesia. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1696 Karl Tuderus Carolus Danielis, Ostrobotniensis 4240. Vht: Tervolan kappalainen Daniel Tuderus 1144 (yo 1656, † 1687) ja hänen 2. puolisonsa Brita Camron. Ylioppilas Turussa sl. 1696 Tuder Car. Dan. Ostrob _ 216. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1696] Carolus Tuderus. Ylioppilas Uppsalassa 11.11.1704 Carolus Tuderus Studiosus Aboënsis cum testim. Rect. Acad. Aboënsis natione vero Ostrobothn. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.9.1707. — Apulaispappi Kokkolassa 1707. Laukaan pitäjänapulainen (Viipurin hiippak.) 1710 (noin vuoteen 1714). Viitasaaren pitäjänapulainen 1716, vt. kirkkoherrana 1720–21. Kangasniemen kappalainen 1724. Laukaan kirkkoherra 1729. † Laukaassa 25.3.1745. Pso: ~1713 Magdalena Sinius († 1760).

http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172.

Puoliso: Vihitty 1714 Magdalena Johanintytär Tuderus o.s. Sinius. (Taulu 156). (Taulu 276) s. 1695 Iisalmi, k. 11.10.1760 Laukaa.
Vanhemmat: Johan Isakinpoika Sinius, Ylioppilas Uppsalassa 24.7.1672 Johannes Isaci Sinius O-Bothniensis. Vihitty papiksi 1676. - Iisalmen kappalainen viimeistään 1681 ja toisena kappalaisena 1688-1711. Laukaan kirkkoherra 1714-1729., s. 1651 Saloinen, Siniluoto, k. 28.04.1729 Laukaa ja Anna Henrikintytär Sinius o.s. Mathesius, s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.

Lapset:
Johan Tuderus , s. 1713 Viitasaari. Tauluun 48
Jacob Tuderus, Sr. , s. 1716 Laukaa. Tauluun 50
Anna Limatius o.s. Tuderus , s. 1723 Viitasaari. Tauluun 52
Fredrik Tuderus , s. 06.09.1727 Kangasniemi. Tauluun 53
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 48
VIII Johan Caroluksenpoika Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1734, vt. kappalainen 1737, kirkkoherra 1746. Rovasti 1777. Lääninrovasti s.v., s. 1713 Viitasaari, k. 23.10.1785 Laukaa.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1731 Johan Tuderus 5872. * noin 1713. Vht: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745) ja Magdalena Sinius. Turun katedraalikoulun oppilas 4.5.1730 (in cl. rect., Savol. Laukens.) – 31.5.1731 (examen). Ylioppilas Turussa sl. 1731 [Tuderus] Johan. Caroli Tav _ 335. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.10.1731 [1731] Johannes Tuderus. Adjunctus parentis, deinde Sacellanus in Laucas. Pastor ib:m | 17‹–› Præpositus Contractus adjacentis 177‹–› Obiit 17‹–›. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 15.1.1734. — Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1734, vt. kappalainen 1737, kirkkoherra 1746. Rovasti 1777. Lääninrovasti s.v. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Porvoossa 1755. † Laukaassa 23.10.1785. Pso: 1741 Anna Sofia Boisman († 1797).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5872.
Laukaan kirkko on Laukaassa sijaitseva empiretyylinen puukirkko, jossa näkyy myös varhaisia uusgotiikan merkkejä koristelistoissa ja suippokaari-ikkunoissa. Se on arkkitehtien Carl Ludvig Engelin ja A. W. Arppen suunnittelema ja valmistui vuonna 1835. Kirkossa on tilaa 800 hengelle ja se on puinen sisäviisteinen ristikirkko. Hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin maalaama alttaritaulu esittää Kristusta Kirkastusvuorella. Tarkkasilmäiset huomaavat alttaritaulussa Mooseksen päähän maalatut sarvet, mikä johtuu vanhan Raamatun käännöksen käännösvirheestä, jota taiteilija noudatti. Kirkossa on 36-äänikertaiset urut, jotka Kangasalan urkutehdas valmisti vuonna 1963. Vuosien 1962–1963 peruskorjauksessa sisätilasta tuli hyvin pelkistetty arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaan. Erillinen kellotapuli on rakennettu Heikki Kuorikosken johdolla 1823. Kirkon viimeisin peruskorjaus tehtiin vuonna 2002, jolloin kirkko maalattiin sisä- ja ulkopuolelta, katto uusittiin, asennettiin sammutusjärjestelmä, sakasti uudistettiin ja eteistiloihin rakennettiin morsiushuone. Kirkon korkeimmalla kohdalla on torni eli lanteriini, josta on hyvä näköala kaikkiin ilmansuuntiin. Talvisodan aikana sitä käytettiin ilmavalvontaan niin, että ilmavalvontalotat päivystivät tornissa yötä päivää. Kirkon alakerrassa on kirkkomuseo, joka on yksi harvoista alan museoista. Siellä on esineitä, kuvia, karttoja, piirroksia ja tekstejä Laukaan seurakunnan vaiheista. Museossa on nähtävänä ennallistuspiirrokset Laukaan vanhimmista kirkoista, sekä vanhimman, Hartikan kirkon seinähirsi ja harjaristi 1500-luvun lopusta.

Puoliso: Vihitty 1741 Anna Sofia Henrikintytär Tuderus o.s. Boisman s. 29.07.1723 Viitasaari, Hilmo, k. 26.11.1797 Laukaa.
Vanhemmat: Henrik Jakobinpoika Boisman, Rautalammin komppanian päällikkö, ero 1742., s. 1683 Karjala, Käkisalmi, k. 02.05.1747 Viitasaari, Jurvansalo ja Sara Juliana Perintytär Boisman o.s. Stierncrantz, s. 1683 Ruotsi, Örebro, Nora, k. 12.12.1757 Viitasaari, Jurvansalo.

Lapset:
Karl Henrik Tuderus , s. 02.12.1741 Laukaa. Tauluun 49
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 49
IX Karl Henrik Johaninpoika Tuderus, (Taulusta 48, isä Johan Tuderus) Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1767. Hartolan kappalaisen apulainen 1769., s. 02.12.1741 Laukaa, k. 24.07.1811 Hartola.



7.3.1764 Karl Henrik Tuderus 8489. * Laukaassa 2.12.1741. Vht: Laukaan kirkkoherra Johan Tuderus 5872 (yo 1731, † 1785) ja Anna Sofia Boisman. Porvoon lukion oppilas 18.4.1757 – 12.1763. Ylioppilas Turussa 7.3.1764 Tuderus Car. Henr. _ 490. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1764 d. 7. Mart.] Carolus Henr. Tuderus. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 24.2.1767. — Laukaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1767. Hartolan kappalaisen apulainen 1769. Haki Hartolan kappalaisen virkaa appensa kuoltua (1785), jolloin sai tietojensa heikkouden takia kutsun tulla tuomiokapitulin tutkittavaksi. Ei noudattanut kutsua, eikä saanut uutta virkamääräystä. Asui ilman virkaa Hartolassa. † Hartolassa 9.4.1799.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8489
.
Vanhin maininta Hartolasta on vuodelta 1398 paavin kirjeessä, jossa mainitaan Hartolan kirkkopitäjä. Tuosta ensimmäisestä kirkosta ei ole muita kirjallisia dokumentteja. Perimätiedon mukaan kirkko sijaitsi Jääsjärven ja Rautaveden välisellä kannaksella, ja se on todennäköisesti ollut ns. seutukirkko ilman omaa pappia ja pappilaa. Sysmän kappelina Hartola tai Koskipää, mitä nimeä myös käytettiin, esiintyy 1540-luvulta lähtien Hartolan seurakunta itsenäistyi 31.8.1784 omaksi kirkkoherrakunnaksi. Päätöksessään kuningas Kustaa III nimesi seurakunnan poikansa Ruotsin kruununprinssin mukaan Kustaa Aadolfin seurakunnaksi, millä nimellä seurakunta tunnettiin 1800-luvun lopulle saakka. Ensimmäisen kirkon jälkeen seuraava maininta on Sipi Henrikinpojan 1590-luvulla rakentamasta kappelikirkosta. Kirkko oli 1600-luvun lopulla käynyt pieneksi ja huonokuntoiseksi. Sen tilalle rakennettiin vuosina 1691 - 1693 puinen ristikirkko. Kirkon rakensi rakennusmestari David Juhonpoika kahdentoista talollisen avustamana. Tämä kirkko purettiin 1928 ja siirrettiin Pertunmaalle, jossa osin sen hirsistä rakennettiin Pertunmaan kirkko. Pertunmaan kirkon kuori on Hartolan vanhan kirkon kuori. Pertunmaalle siirrettiin myös 1680-luvulla samoin David Juhonpojan rakentama kellotapuli. Vanhan kirkon paikalla Koskipääntien ja Kaikulantien risteyksessä on Hartolan Ylemmäisiltä tuotu muistokivi. Vanhan kirkon alttaritaulu, L.J. Carlströmin "Jeesuksen taivaaseenastuminen", on sijoitettu Hartolan seurakuntataloon. Hartolan nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1911 - 1913, ja Savonlinnan piispa O.I. Colliander vihki sen käyttöön 16.12.1913. Kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck, joka toimi myös urakoitsijana. Osa kirkon rakennuskivistä on louhittu kirkon paikalta, osa Ylemmäisten kylästä. Kirkko on uusgotiikan ja jugend-tyylin vaikutteita sulattanut kansallisromantiikan tyylinen graniittikirkko. Josef Stenbäck suunnitteli myös alttaritauluna olevan lasimaalauksen "Teidän edestänne", jossa Jeesus kuvataan ristillä kahden enkelin ympäröimänä. Lasityön on tehnyt Heinrich Schiffers Bremerhafenista, Saksasta. Arkkitehdin tytär, Maija Stenbäck (sittemmin Tawaststjerna) oli valokuvamallina enkelin suunnittelussa. Kirkon taontatyöt on tehnyt Fredrik Westman Raahesta. Kirkon kellotorniin siirrettiin vanhasta kirkosta kellot, joista suurempi oli hankittu vuonna 1865 ja pienempi Pietarista vuonna 1829. Pienen kellon rikkouduttua hankittiin kesällä 2007 uusi kello Juutilan valimosta Kaavista. Kirkon katon vesivuodoista tahdottiin päästä eroon 1950- ja 60-luvuilla kattamalla kirkko kuparilevyillä entisten betonipaanujen asemesta. Kirkko kuivatettiin perusteellisesti ja maalattiin uudelleen sisältä. Työt tehtiin professori Esko Järventauksen suunnitelmien ja ohjeiden mukaan. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 1966. Hartolan kirkko korjattiin satavuotisjuhlia varten vuonna 2013 arkkitehti Virpi Tervosen johdolla. Näkyvimmät muutokset ovat kirkon kuoriosan lattian palauttaminen entiseen punaharmaaseen salmiakkikuvioon, sakastissa olleen vanhan kirkon kattokruunun sijoittaminen alttarin yläpuolelle sekä kirkon takaosaan rakennetut yleisöwc ja varastohuone. Vanhaan kirkkoon urut rakensi B.A. Thule vuonna 1896. Alun perin 15-äänikertaiset urut siirsi Kangasalan urkutehdas 1914 uuteen kirkkoon. Vuosina 1960 - 1961 urkuja uusittiin ja äänikerrat lisättiin 19+1:een. Urut olivat aluksi kirkon torniosan parvella, mutta siirrettiin 1932 takalehterille. Vuonna 1998 otettiin käyttöön Railimaria Rajasmaan suunnittelemat ja valmistamat uudet kirkkotekstiilit "Kuule minua". Viime vuodenvaihteessa Hartolan seurakuntaan kuului 2432 jäsentä.

Puoliso: Anna Elisabet Samuelintytär Tuderus o.s. Heintzius s. 23.02.1748 Hartola, k. 24.07.1811 Hartola.
Vanhemmat: Samuel Mikaelinpoika Heintzius, s. 1705, k. 21.04.1785 Hartola ja Anna Kristina Arvidintytär Heintzius o.s. Orre, s. 1719, k. 09.02.1781 Hartola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 50
VIII Jacob Caroluksenpoika Tuderus, Sr., (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Saarijärven kappalainen 1761. Varapastori 1777., s. 1716 Laukaa, k. 10.03.1787 Saarijärvi.

Prästvigd 30.11.1744, kaplan i Saarijärvi 1761-87.

kl. 1739 Jakob Tuderus 6544. * noin 1716. Vht: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745) ja Magdalena Sinius. Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Tuderus] Jac. et Dan. Ostrob _ 375. Pohjalaisen osakunnan jäsen 19.2.1739 [1739] Jacobus Tuderus. Sacellanus in Jyväskylä, par: Laukas | obiit. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 1.12.1744. — Apulaispappi Jyväskylässä 1744. Armovuodensaarnaaja Laukaassa 1745, kirkkoherran apulainen 1746. Saarijärven kappalainen 1761. Varapastori 1777. † Saarijärvellä 10.3.1787.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6544.
Saarijärven kirkko on rakennettu intendentinkonttorissa C. L. Engelin kaudella laadittujen piirustusten mukaan ja sen varsinaisena suunnittelijana pidetään A. F. Granstedtia. Rakennustyötä johti Jaakko Heikinpoika Kuorikoski vuonna 1849. Puinen kirkkorakennus on tasavartinen sisäviisteinen ristikirkko. Ristivarret ovat satulakattoiset. Kirkon kahdeksankulmaisessa keskiössä on kattolyhtyyn päättyvä suuri halkaisijaltaan 18-metrinen kupoli. Lyhdyn laessa oleva Kristuksen ylösnousemuksen symboli, kullattu aurinko, on lattiapinnasta mitattuna 29,10 metrin korkeudessa. Empiren klassinen muotokieli hallitsee julkisivuja. Kuoripäätyä lukuun ottamatta kirkkosalia kiertää yhtenäinen lehteri. Auringonvalo siivilöityy kattolyhdyn ikkunoista kirkon sisätilaan. Ensimmäiset, 27-äänikertaiset urut hankittiin vuonna 1901 Kangasalan urkutehtaalta. Vuosisadan alussa kirkkoon asennettiin myös lämmityslaitteet. Kirkon alttaritaulu vihittiin käyttöön vuonna 1911. Aleksandra Såltinin teos esittää kirkastusvuoritapahtumaa. Saarnatuolin koristeena olleet saarijärveläisen taiteilija Hannes Autereen puuveistokset "Enkeli" ja "Madonna" ovat edelleen kirkossa. Kirkossa olevat Johan N. Backmannin Ristiinnaulittua ja Ehtoollista esittävät alttaritaulut ovat edellisestä kirkosta, jonne ne hankittiin 1756. Kirkon ensimmäinen peruskorjaus tehtiin arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitelmien mukaan. Tuolloin kirkkoon asennettiin sähkövalot ja kupolin valoaukko peitettiin. Toisen peruskorjauksen 1961 suunnitteli arkkitehti Veikko Leisten. Kolmas laaja kunnostus valmistui vuonna 1998 seinäjokelaisen arkkitehti Aulis Jääskeläisen toteuttamana. Tällöin avattiin umpeenlaudoitettu kupoli, ja uusi saarnastuoli tehtiin kirkon ensimmäisen saarnastuolin pohjalta. Saarijärven ensimmäinen kirkkorakennus oli noin vuodelta 1593. Toinen kirkko vuodelta 1628 oli pitkäkirkko. Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1694. Saarijärven seurakunta perustettiin vuonna 1628, kun se Palavasalmi-nimisenä kappeliseurakuntana erotettiin Rautalammin emäseurakunnasta. Seurakunta itsenäistyi vuonna 1639 ja sai 1690 nimen Saarijärvi. Vuonna 2007 Saarijärveen liitettiin vapaaehtoisella seurakuntaliitoksella Kannonkosken, Kivijärven ja Pylkönmäen seurakunnat. Niistä tuli Saarijärven seurakuntaan kuuluvia kappeliseurakuntia. Nykyisin Saarijärven seurakunta on noin 11 500 jäsenen yhteisö. Kirkon sankarihautausmaan sankaripatsas on kuvanveistäjä Hannes Autereen pronssiveistos "Kotiseudun henki" v. 1953.

Puoliso: Vihitty 26.02.1745 Hartola Ebba Maria Henrikintytär Tuderus o.s. Boisman s. 1719 Kärkölä, k. 10.04.1805 Hollola.
Vanhemmat: Henrik Jakobinpoika Boisman, Rautalammin komppanian päällikkö, ero 1742., s. 1683 Karjala, Käkisalmi, k. 02.05.1747 Viitasaari, Jurvansalo ja Sara Juliana Perintytär Boisman o.s. Stierncrantz, s. 1683 Ruotsi, Örebro, Nora, k. 12.12.1757 Viitasaari, Jurvansalo.

Lapset:
Maria Juliana Lucander o.s. Tuderus , s. 20.03.1748 Laukaa, Siikala. Tauluun 51
Carl Didrich Tuderus s. 30.01.1752 Laukaa, Siikala.
Jacob Tudeer e. Tuderus, Jr. Tuomarintutkinto 8.7.1785. Porin rykm. luutnantti, sotatuomari ja Porin kämnerioikeuden puheenjohtaja., s. 18.03.1764 Saarijärvi, k. 31.03.1833 Pori.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 51
IX Maria Juliana Jacobintytär Lucander o.s. Tuderus, (Taulusta 50, isä Jacob Tuderus, Sr.) s. 20.03.1748 Laukaa, Siikala, k. 23.06.1791 Pieksämäki.

Puoliso: Erik Mikaelinpoika Lucander Kesälahden kirkkoherra 1799. Rovasti 1812., s. 05.09.1740 Korpilahti, k. 22.12.1827 Kesälahti.



http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8417

1.3.1763 Erik Lucander 8417. * Korpilahdella 5.9.1740. Vht: Korpilahden kappalainen Mikael Lucander 5832 (yo 1731, † 1754) ja Maria Roos tämän 2. avioliitossa. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 1755. Porvoon lukion oppilas 22.2.1759 – 1762. Ylioppilas Turussa 1.3.1763 Lucander, Eric. Tav. _ 484. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 24.2.1767. Todistus ordinaation hakemista varten Porvoon hiippakunnasta saamaansa kutsua noudattaen kirjattu pöytäkirjaan 28.2.1767. — Asikkalan kappalaisen apulainen 1767, Saarijärven 1769. Armovuodensaarnaaja Kivijärvellä 1778, kappalainen siellä 1779. Pieksämäen 2. kappalainen 1785, 1. kappalainen 1791. Varapastori 1792. Kesälahden kirkkoherra 1799. Rovasti 1812. † Kesälahdella 22.12.1827. Pso: 1:o 1769 Maria Juliana Tuderus († 1791); 2:o 1811 Katarina Elisabet Arppe († 1828). Appi: Saarijärven kappalainen Jakob Tuderus 6544 (yo 1739, † 1787). Poika: Uukuniemen kappalainen Karl Fredrik Lucander 11378 (yo 1800, † 1841). Poika: Kesälahden kappalainen Adolf Emanuel Lucander 12692 (yo 1814, † 1835). Tyttärenpoika: Anjalan kappalainen (Myrskylän nim. sijaiskirkkoherra) Adolf Vilhelm Roschier 13057 (yo 1817, † 1831). Tyttärenpoika: piirilääkäri, FM ja LKT Karl Erik Soldan 14845 (yo 1831, † 1870). Vävy: Korpilahden kappalainen Karl Sirén 9614 (yo 1778, † 1809). Vävy: Iisalmen kappalainen Isak Blom 10888 (yo 1794, † 1826).
.
Kesälahden kirkon Tukholmassa vuonna 1774 valmistetun ja seurakunnalle lahjoitetun vanhan kirkonkellon kyljen teksti kehoittaa: "Cosca tämän kellon ääni cuulu teidän corwihin. Pienet suuret kiiruhtacot astumahan templihin Sydämellä puhtahalla Herran sana culemaan Taiwan kallista totutta joca aica oppimaan." Vanha Kellotapuli: Vuonna 1770 rakennettiin Kesälahden toisen kirkon kupeelle, nykyisen vanhan pappilan mäelle Matti Petrellin toimesta kellotapuli, joka siirrettiin vuonna 1836 Kesälahden kolmannen kirkon kupeelle. Nykyisen ulkonäkönsä se sai Daavid Rahikaisen käsien jäljiltä. Siirron yhteydessä entinen hirsinen tapuli sai lautavuorauksen. Kellotapuli on perukorjattu Museoviraston sekä Ympäristökeskuksen avustuksella vuosina 2006-2009, josta tapulille myönnettiin Europa Nostra Finland -järjestön pääpalkinto vuonna 2009. Vanha kellotapuli on erinomainen muistomerkki menneiden sukupolvien kirkonrakennustaidosta ja rakkaudesta kirkkoon.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 52
VIII Anna Caroluksentytär Limatius o.s. Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) s. 1723 Viitasaari, k. 09.01.1779 Laukaa.

Puoliso: Carl Pekanpoika Limatius e. Liimatainen Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746., s. 1706 Viipuri, k. 20.02.1779 Laukaa.

http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=126127

Ylioppilasmatrikkelista: ( http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172 ) (kl. 1735 Karl Limatius 6172. * Viipurissa noin 1716. Vht: Pyyrinlahden Liimattalan talollinen Viitasaarella Petter Karlsson Liimatainen ja Elisabet Cunelius. Porvoon lukion oppilas 7.3.1730 – 3.4.1734. Ylioppilas Turussa kl. 1735 [Limatius] Carol. Tav. _ 354. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.9.1739. — Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746. † Laukaassa 20.2.1779. Pso: 1740 Anna Tuderus († 1779). Appi: Laukaan kirkkoherra Karl Tuderus 4240 (yo 1696, † 1745). Poika: Viitasaaren nimismies Karl Fredrik Limatius, myöh. Carlsson 8844 (yo 1769, † 1812). Poika: sihteeri Johan Limatius, myöh. Carlsson 9681 (yo 1779, † 1809). Vävy: Laukaan kappalainen, FM Otto Reinhold Bökman 7698 (yo 1752, † 1792). Sukulainen(?): Joroisten kirkkoherra Johan Limatius 4551 (yo 1700, † 1732). Viittauksia: HYK ms., Index s. 118b. — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 436 (LXXXVII); Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat XIII 1731–1738 (julk. T. Carpelan, 1952) s. 356 (27.3.1735, novitius Limatius ... des fader är och har warit bofast i Tawastland, ehuruwäl at sonen är född i Viborg, dit föräldrarne wid fiendens infall i landet flyttat ...); B. Lunelund-Grönroos (julk.), Matriculum gymnasii Borgoensis 1725–1809. SSJ 17 (1946) #96. — M. Akiander, Herdaminne I. BNF 13 (1868) s. 475; Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #288; E. Koskenvesa, Porvoon hiippakuntaan papiksi vihityt vuosina 1722–1829. SKHSV 70–71 (1981) s. 154.)

Sukuhakurin keskustelussa ( http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=126127 ) viitataan lähteeseen http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6172 , josta: Karl Limatius 6172. * Viipurissa noin 1716. Vht: Pyyrinlahden Liimattalan talollinen Viitasaarella Petter Karlsson Liimatainen ja Elisabet Cunelius. Porvoon lukion oppilas 7.3.1730 – 3.4.1734. Ylioppilas Turussa kl. 1735 [Limatius] Carol. Tav. _ 354. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.9.1739. — Laukaan kirkkoherran apulainen 1739, kappalainen 1746. † Laukaassa 20.2.1779.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 53
VIII Fredrik Caroluksenpoika Tuderus, (Taulusta 47, isä Carolus Tuderus) Kauppias Oulussa 1754, raatimies, valtiopäivämies., s. 06.09.1727 Kangasniemi, k. 17.02.1808 Oulu.

Puoliso: Vihitty 05.04.1753 Oulu Margareta Johanintytär Tuderus o.s. Possenius s. 04.05.1736 Oulu, k. 27.12.1758 Oulu.

Lapset:
Carl Tuderus s. 20.01.1754 Oulu, k. 10.04.1754 Oulu.
Johan Tuderus , s. 02.08.1755 Oulu. Tauluun 54
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 54
IX Johan Fredrikinpoika Tuderus, (Taulusta 53, isä Fredrik Tuderus) Kauppias Oulussa 1777., s. 02.08.1755 Oulu, k. 1791 Oulu.

Puoliso: Vihitty 15.09.1778 Tornio Katarina Juhontytär Tuderus o.s. Enberg s. 01.08.1761 Tornio, k. 21.07.1805 Oulu.
Vanhemmat: Juho Petterinpoika Enberg, Kuoli kuumeeseen 45-vuotiaana., s. noin 1724 Tornio, k. 05.12.1769 Tornio ja Kristiina Katariina Johanintytär Enberg o.s. Tolpo, Kuoli keuhkotautiin 39-vuotiaana., s. 29.01.1734 Tornio, k. 03.08.1773 Tornio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 55
V Simon Danielinpoika Anglenius e. Nurkka, (Taulusta 16, isä Daniel Nurkka (Nurcka)-Nurcherus) Vehmaan kihlakunnan lainlukija, s. noin 1620 Oulu, k. noin 1651 Oulu. Simon tuli ylioppilaaksi Uppsalassa 1641, Turussa (pohj.) 1643, Turun hovioikeuden auskultantti,
Vehmaan kihlakunnan lainlukija, Uudenkaupungin raatimies 1649-51.

Puoliso: Brita Hansintytär Anglenius o.s. Houru-Hoffrenius. (Taulu 509) s. noin 1622 Oulu, k. 06.10.1672 Vaasa.
Vanhemmat: Hans Pietarinpoika Houru, Kauppias, nimismies, Oulun raatimies, s. 1591 Oulu, k. 1644 Oulu ja Magdalena Juhontytär Houru o.s. Limingius, s. 1598 Liminka, k. 05.03.1664 Oulu.

Lapset:
Daniel Anglenius Ylioppilas Turun pohj. 1669, s. Oulu, k. 01.05.1677 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 56
II Östen Erikinpoika Sursill, (Taulusta 1, isä Erik Sursill) Talollinen Uumajan pitäjän Västertegin kylässä n.1553-1580 ,Uumajan vouti ,valtiopäivämies, 10 lasta, s. 1520 Ruotsi, Uumaja, k. 1598 Ruotsi, Uumaja.

Östen Sursill oli Uumajan vouti. Valtiopäivämies.
Talollinen Uumajan pitäjän Västertegin kylässä noin 1553-1580.
Seitsemän tytärtä, jotka kaikki muuttivat Suomeen ja joiden mukaan Genealogia Sursillianaa on kutsuttu myös Sju Systrar Slägt-Register eli Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi.
Östenin seitsemästä tyttärestä kuusi muuta (paitsi Brita) menivät naimisiin Suomeen.
Suomeen muuttanut Catharina Sursill otti luokseen myös tämän Östen- veljensä lapsia.
Uumaja, Umeå, Ruotsi

Puoliso: Vihitty 1554 Malin (Magdaleena) Erikintytär Sursill s. 1535 Laihia, Laihela, k. 1580 Uumaja, Ruotsi.

Lapset:
Katariina Lithovius o.s. Sursill , s. noin 1552 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 57
Anna Sursill , s. 1553 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 482
Kristiina Lithovius-Limingius-Corvinus o.s. Sursill , s. 1562 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 506
Magdaleena Arctophilacius o.s. Sursill , s. 1565 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 779
Margareetta Sursill , s. 1567 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 927
Barbro Sursill s. 1570 Ruotsi, Uumaja.
Erik Sursill Talollinen Uumajan pitäjän Tegbyssä., s. ennen 1570 Ruotsi, Uumaja, Västerteg.
Brita Sursill , s. noin 1571 Ruotsi, Uumaja, Västerteg. Tauluun 928
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 57
III Katariina Östenintytär Lithovius o.s. Sursill, (Taulusta 56, isä Östen Sursill) s. noin 1552 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. jälkeen 1614 Raahe, Saloinen, Siniluoto.

Lars kuoli puolisoista ensin ja Catharina meni toisen kerran naimisiin Mattias Granbergin kanssa.
(Mattias oli vouti ja ehkä myös tilallinen Saloisissa, heidän tyttärensä oli Brita Granberg) ja kolmannen kerran Henrik Lithoviuksen kanssa. Vaikka Sursillin suku tuntuu hyvin tutkitulta, on vanhoissa tiedoissa paljon virheitä ja lisätutkimiselle on aina tilaa.
Catharina Sursill oli kolmasti naimisissa ja hänen on täytynyt jäädä ensimmäisestä miehestään, josta tunnetaan vain etunimi, Lars, leskeksi ennen vuotta 1580. Larsille on soviteltu myös nimeä Sinius asuinpaikan mukaan.
Tästä avioliitosta olisi syntynyt mm. poikaHans Larsson ja tytär Anna Larsdotter (SS 3301), jonka mies olisi ollut äidin myöhemmän (kolmannen) aviomiehen poika, Josef Limingius.

Catharinan kerrotaan ottaneen luokseen Suomeen veljensä tyttäriä. Catharinan toinen mies oli ilmeisesti Mattias Larsson ja kolmas Henrik Lithovius.
Henrikin poika, Joha Limingius, puolestaan nai isänsä myöhemmän vaimon sisaren, Christina Östensdotterin (SS 5956), joka kuoli n. 1632.
Catharina on ollut naimisissa jo 1570-luvulla ja syntynyt siis viimeistään 1550-luvun alussa.
Sisaruksina Catharinan ja Christinan ikäero on ollut reippaasti yli 20 vuotta, jos he todella olivat sisaruksia. On esitetty, että Christina olisikin Östenin lapsenlapsi. Asiaa selvittelee laajemmin Tapio Vähäkangas Genos-lehdessä n:o 69 (1998), s. 78-84, 98-99.

Catharinasta polveutuvat suvut Fellman, Wegelius, Tornberg, Hilden, Granberg, Cajanus, Lythraeus, Frosterus, Appelgren, Castren, Gammal, Fant, Gezelius, Lithovius, Topelius, Keckman, Franzen, Nylander, Reinius, Ehrström, Mathenius, Costiander, Höckert, Schroderus, Falander, Snellman ja Chydenius.

1. puoliso: Vihitty noin 1574 Saloinen Lauri Siniluoto e. Sinius Talonpoika, s. 1556 Raahe, Saloinen, Siniluoto, k. ennen 1576 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Saloinen (ruots. Salois, Saloinen), aik. Salo,[2] oli Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Suomen kunta. Saloisten kunta liitettiin 1973 Raaheen. Salo oli yksi Pohjanmaan vanhoista emäpitäjistä, Salon seurakunta perustettiin 1300-luvun alkupuolella. Saloisten pyhän Olavin kirkko tiilestä on vuodelta 1932 (rakennusmestari Pekka Karvonen). Paikalla aiemmin sijainnut keskiaikainen puukirkko paloi vuonna 1930.

Saloisissa sijaitsee Rautaruukki Oyj:n Raahen Terästehdas.

Toinen suuri mullistus Saloisissa oli kuntaliitos Raaheen vuoden 1973 alussa. Liitoksen taustalla oli Rautaruukin perustaminen Saloisiin. Liitoksesta oli puhuttu jo 1950-luvun lopulta lähtien, silloin oli kuitenkin Saloisissa päätetty pyrkiä lykkäämään liitosta mahdollisimman pitkälle. Terästehdas hankkeen toteuduttua asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi. [5]

Saloisten seurakunta jatkoi kuntaliitoksen jälkeen toimintaansa edelleen omana kirkkoherrakuntanaan, talouden hoito oli kuitenkin nyt yhteinen Raahen kanssa jonka johdosta muodostettiin Raahen seurakuntayhtymä. Pattijoen kunnan liityttyä Raaheen myös Pattijoki tuli mukaan seurakuntayhtymään. Oman kirkkoherran ja kirkkoherrakunnan saloistelaiset menettivät vuonna 2007, jolloin Saloinen ja Pattijoki liitettiin Raahen seurakuntaan.

.
Vanhemmat: N.n Siniluoto ja N.n Siniluoto.

Lapset:
Hannu Sinius , s. 1575 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Tauluun 58
Anna Lithovius Limingius o.s. Sinius , s. 1580 Oulu. Tauluun 184
2. puoliso: Vihitty noin 1576 Saloinen Matias (Matti) Erikinpoika Granberg-Lochtovius Saloisen vouti. Eli kuningas Kaarle IX:n aikana., s. noin 1560 Ruotsi, Uumaja, k. jälkeen 1614 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Vanhemmat: Erik ja Anna Henrikintytär, s.Pietarsaari. Kaarle IX:n aikana oli alikirjusri.
Tutkijan kommentit: Vouti, ehkä myös tilallinen Saloisissa.
Tapio Vähäkangas: Muurame on kirjoittanut selventäviä tietoja GENOS 69 (1669) s.78-84 (Lohtajan Grandgrien esivanhemmat) Kojosen Sursillianassa ilmeisen erheellisesti Matthias Erikinpoika
http://www.genealogia.fi/genos/69/69_78.htm Catarina Östenintyttären toisen puolison henkilöllisyyttä on kovasti tutkittu viime aikoina.
Alkuperäinenlähde väittää hänen nimekseen Matthias Erikinpoika, ''vouti kuningas Kaarle IX:n ajalta''.
1500-luvun lopulta tai 1600-luvulla ei tämän nimistä voutia Pohjanmaalta kuitenkaan ei ole
löytynyt.
anhimmissa Sursillianan lähteissä ei täällä voudilla ole lainkaan isänsä nimeä. Virhetulkinnan ansiosta hän on saanut vastoin alkuperäisiä tietoja isänsä nimeksi Erik. Näin on luotu virheellinen tieto, joka on ollut jatkotutkimuksen tulppana.
Väärän partonyyminpoistuttua haittaamasta jatkotutkimuksia huomio kääntyy 1580-luvulla vaikuttaneeseen Pohjanmaan voudinmieheen ja alikirjuriin Matts Laurinpoikaan.
Nimiyhdistelmä matts Laurinpoika Christina Sursillin poikaan Laurentius Matthiae tukee teoriaa, että olemme tavoittaneet isän ja pojan.
Yhteiskunnallinen asema saa yleensä arviotonta arvonnousua jälkeläisten muistellessa esi-isiään, joten alikirjurista on hyvinkin voinut tulla lopulta vouti. Muita sopivia vouyiluokan Matteja ei Pohjanmaalta löydy tuolta ajalta.
Kun Laurentius Matthiaen tiedetään syntyneen Saloisissa, ei pitäisi olla vaikeaa tavoittaa veroluetteloiden avulla hänen isäänsä Matti Laurinpoikaa.
Hailuoto oli jo ennen vuotta 1582 muodostunut omaksi seurakunnaksi, joten se voidaan jättää haravoitavan alueen ulkopuolelle, vaikka se edelleenkin kuului Saloisten hallintopitäjään.
Pappismiehen ilmoittama syntymäpaikkakunta on varmasti tarkoittanut kirkkopitäjää. ohjanmaalta on säilynyt verrattain hyvin veroluettelot 1580-luvulta.
Vuodelta 1582 Saloisista on säilynyt myös tilattoman väestön (husman) luettelo, mutta siinä ei esiinny ketään srn nimistä. Vuonna 1852 Saloisten hallintopitäjässä hallitsi maata 16 Mattia. Näistä erottuu selvästi Matti Laurinpoika Siikajoelta 21 pannin suuruisen talon isäntänä.
Talossa on olluy myös palkollisia. koska veroa maksettiin kuudesta ''nokasta''. Se oli kylän selvästi suurin talo. Koko Saloisten hallintopitäjässä vain Fordellien jälkeläisellä Josef Ollinpojalla Saloisissa oli vielä suuremmat viljelykset.
Väärän patronyymin poistuttua haittaamasta jatkotutkimuksia huomio kiintyy 1580-luvulla vaikuttaneeseen Pohjanmaan voudinmieheen ja alikirjuriin Matti Laurinpoikaan.
Nimiyhdistelmä Matti Laurinpoika yhdistettynä Christina Sursillin poikaan Laurentius Matthiae tukee teoriaa, että olemme tavoittaneet isän ja pojan.
.
Lapset:
Brita Kataja o.s. Granberg , s. 1575 Oulu, Salo, Saloinen. Tauluun 433
Lauri Granberg , s. 1582 Saloinen. Tauluun 438
Dorothea Fordell o.s. Granberg , s. noin 1583 Oulu. Tauluun 451
3. puoliso: Vihitty noin 1584 Liminka Henrik Laurinpoika Limingius -Corvinus e. Lithovius Limingan kirkkoherra 1583 ja Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan rovasti., s. noin 1537 Kaarina, Littoinen, k. välillä 1615 Liminka ,Oulu.

Lea Holma: "s. ennen 1550 Kaarinan Littoisten kylässä lampuodin poikana, Limingan kirkkoherra 1583, rovasti, allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen Turussa 1593, kuollut 1615. 1. puoliso tuntematon, 2. puoliso Katarina Östenintytär Sursill. Katarinan kolmas avioliitto."

Henrik Laurinpoika Lithovius mainitaan ensimmäisen kerran Limingan kirkkoherrana 10.4.1575 kuningas Juhanan lahjoituskirjeessä Limingan pappilasta. Hän allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen 1593. Oli Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan rovastina. Edusti Linköpingin valtiopäivillä vuonna 1600, Pohjanmaan papistoa. Vuoden 1586 maakirjassa Oulunsalossa omisti Henrik-niminen pappi talon. Todennäköisesti hän oli Limingan kirkkoherra. Hänen mainitaan olleen varsin merkittävä pappismies Pohjanmaalla. Limingan pitäjä oli historiansa aikana laajimmillaan juuri Henrik Lithoviuksen aikana. Siihen kuuluivat Oulu, Oulunsalo, Muhos, Kempele, Tyrnävä, Temmes, Lumijoki, Utajärvi, Vaala, Kajaani, Sotkamo, Paltamo ja Ristijärvi. Laajuus kesti 20 vuotta. Pitäjässä oli 224 taloa vuonna 1600. Uudisasutuksen taustalla oli voimakas savolainen asutusliike erityisesti 1570-luvulta lähtien. Suuren seurakunnan kirkkoherran tulot olivat ruhtinaallisen suuret. Kuitenkin oli sotia ja katoja, jotka alensivat seurakuntalaisten palkanmaksukykyä. Niinä aikoina, kun Suomeen juurtui evankelis-luterilainen usko, oli esi-isiäni Pohjanmaalla pappeina. Henrik Laurinpoika Lithovius oli Limingan kirkkoherrana vuodesta 1583 lähtien. Hän kuoli vuonna 1615. Hänen poikansa Johan Lithovius eli Limingius oli Limingan kappalaisena ja sitten Oulun ensimmäisenä kirkkoherrana 28.9.1610 lähtien. Simon Johanneksenpoika Nurkka eli Nurcherus oli Isonkyrön kirkkoherrana 1587. Hän kuoli luultavasti 1604. Erik Henrikinpoika Frosterus oli Kalajoen kappalaisena 1573 jälkeen ja sitten Hailuodon kirkkoherrana arvattavasti 1599. Hän kuoli 1616 tai 1618. Näiden neljän mainitaan olleen niiden pappien joukossa, jotka vuonna 1593 allekirjoittivat Upsalan kokouksen päätöksen.

Lithovius, Henrik Laurinpoika s. n. 1550 (ennen) Kaarina Littoisten kylä. k. 1615 Liminka. Kirkkoherra, Liminka n. 1575 - 1615, provasti; rovasti. Henrik Laurinpoika Lithovius, kotoisin Kaarinan Littoisten kylästä, lampuodin poika, muodosti sen nimestä itselleen sukunimen. Limingan kirkkoherra 1583. Allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen 1593. Provastina kuoli 1615.

Puoliso 1:o tuntematon; 2:o Katarina Sursill, Uumajan voudin Östen Sursillin tytär, joka ennen oli ollut naimisissa 1:o Lauri nimisen talonpojan kanssa, 2:o vouti (Kaarle IX:n aikana) Matias Eerikinpojan kanssa. 2:o puoliso Catharina Östensdotter Sursill. (Henricus Laurentii Swart). Lapsia Johan, Josef, Christiern, Brita, Karl. Limingan kirkkoherra 1575-1614. Rovasti. Salon kirkkoherra, Erik XIV:n nimittämä. Allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksen 1593. Kirjoitti pohjanmaan sotahävityksistä vuosina 1585-88, jolloin venäläiset tappoivat Oulun tienoilla yli 1000 henkeä. Henrikin 1:o puoliso (Johanin ja Josefin äiti) tuntematon. Hänestä polveutuvat myöskin Alholm ja Hoffrén-suvut sekä naiskannalta myöhempi Topelius-suku.

Isä: Lars s. Kaarina, Littoinen. Bond från Littois by S:t Carins socken, tilallinen Littoisten kylässä.

http://kotisivu.tpnet.fi/kpaunasa/esivanhemmat/16-5181.htm

G. S. n. 2343, 3. sukupolvea

Henrik oli Catharina Östenintytär Sursillin 3. puoliso ja leski mennessään Catharinan kanssa naimisiin. Henrik oli kotoisin Kaarinan Littoisista. Limingan kirkkoherra vuodesta 1583. Rovasti.

--------------------

Henricus Laurentii

Birth (n. 1550) - (ennen)

Henrik Laurinpoika Lithovius

* Born: n. 1550, Kaarinan Littoinen

* Marriage (1): Katarina Östenintytär Sursill

* Marriage (2):

* Died: 1615, Liminka at age 65

Elämänvaiheita:

Pappisnimensä Henrik Laurinpoika otti syntymäkuntansa (Littoinen) mukaan, kuten noina aikoina useimmiten oli tapa. Niinpä Henrikin pojatkin ottivat vastaavasti sukunimekseen Limingius, Liminkalaisia kun olivat. Henrik käytti myös sukunimeä Korppi eli Corvinus, ehkä pienenä sisäpiirin vitsinä, papit kun pukeutuivat mustiin.

Henrik oli alunperin Salon kirkkoherra Erik XIV:n nimittämänä, Limingan kirkkoherra hänestä tuli Tuomas Ingonpojan jälkeen vuodesta 1575 alkaen. Tässä virassa hän oli aina kuolemaansa, 1615 saakka. Henrik allekirjoitti Upsalan kokouksen päätöksen Augsburgin uskontunnustuksen hyväksymisestä vuonna 1593. Hänestä tuli rovasti vähän ennen kuolemaansa. Tämän jälkeen kaikki Limingan papit koko 1600-luvun ajan olivat Henrikin jälkeläisiä, yhtä lukuunottamatta, mutta tämäkin oli sentään suvun vävy.

Henrik kirjoitti kuningas Juhana III:lle kirjeen Oulun satamassa 25.7.1586 ja kuvasi siinä 25-vuotisen sodan tuhoja Pohjanmaalla "välirauhan" vuosina 1585-88, jolloin venäläiset tappoivat Oulun tienoilla yli 1000 henkeä. Tuossa luvussa Henrik ilmeisesti jonkin verran liioittelee, sillä se lähentelee jo koko Oulun tiennon senaikuista väestömäärää. Limingan venäläiset vainolaiset (ja karjalaiset siinä mukana) tuhosivat lähes kokonaan vuonna 1589 ja taas 1592.

25-vuotinen sota (1570-95) päättyi Ruotsin voittoon. Iivana IV Julma, Juhana III:n henkilökohtainen vihamies, joutui tunnustamaan Ruotsin oikeudet Viroon, antoi Ruotsille Narvan ja luopui kaikista vaatimuksistaan Pohjois-Suomeen ja Lappiin, näin jälkikäteen arvioituna ainakin joksikin aikaa : -)

Henrikin 1. puoliso on tuntematon mutta 2. puoliso oli Katarina Sursill.
Vanhemmat: Lauri Lithovius, Talollinen, s. 1500 Kaarina, Littoinen ja Anna Henrikintytär Lithovius, s. Pietarsaari.
Lapset:
Cristiern Lithovius , s. noin 1575 Oulu, Liminka. Tauluun 463
Brita Lithovius s. Oulu, Liminka.
Christina Lithovius s. 1590 Oulu, k. 1620 Oulu.
Karl Lithovius s. 1592 Oulu, Liminka.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 58
IV Hannu Laurinpoika Sinius, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) Siniluodon talon isäntä., s. 1575 Raahe, Saloinen, Siniluoto, k. 1645 Raahe, Saloinen, Siniluoto. Salon eli Saloisten pitäjänSalon kylän Siniluodon talon isäntä. Tämän vuoksi hänelle on soviteltu sukunimeä Sinius.
Vuonna 1635 karjaluettelossa Salon kylässä ensimmäisenä oli Hans Larsson Sinius, samoin v. 1641 manttaaliluettelossa.

Siniluoto on kylä Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla Pohjanlahden rannalla entisen Saloisten kunnan alueella. Se sijaitsee Siniluodonlahden ympärillä noin 5 km Saloisten kirkonkylältä lounaaseen. Kylällä on venesatama, uimaranta ja kesäkioski.Ensimmäiset asukkaat Siniluotoon tulivat uudenajan alussa tai mahdollisesti jo myöhäiskeskiajalla, jolloin Siniluodon kantatila perustetiin. Siniluoto oli siihen aikaan vasta merestä noussut saari noin 200–300 metrin päässä rannasta. Nykyisin Siniluoto on jo kasvanut kiinni mantereeseen. 1700-luvun alussa Siniluodon talon osti Salon kylän Juusolan talon poika Matti Hannunpoika Juusola, jota ajan tavan mukaan kutsuttiin siitä lähtien Matti Siniluodoksi. Hänen poikansa Matti Matinpoika tuli myöhemmin, suuren kirkkoriidan aikana, paikkakunnalla kuuluisaksi Salon talonpoikien edustajana ja kuninkaissa kävijänä. Myöhempinä aikoina Siniluodon talosta on lohkottu monia muita tiloja mm. Kerolan suvun talo Seppälä, josta on syntyisin nykyisin jo kolmatta kautta eduskunnassa istuva kansanedustaja Inkeri Kerola. Rautaruukin tultua 1960-luvulla perustetuksi Saloisiin myös Siniluodon kylä on saanut uusia asukkaita. Tehtaan perustaminen on vaikuttanut myös alueen luontoon, aiemmin merenlahtena olleesta Siniluodonlahdesta tehtiin Rautaruukin tarpeisiin makeanvedenallas, jonka kautta Salon joet Piehinkijoki ja Haapajoki laskevat vetensä Kuljunlahden altaaseen. Haapajoki laskee luontaisesti ja Piehinkijoki kanavaa myöten Siniluodonlahteen.

Puoliso: Vihitty Oulu Anna Hannuntytär Sinius s. 1585 Oulu, k. 04.12.1675 Raahe, Saloinen, Siniluoto.

Lapset:
Isak Sinius , s. 1620 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 59
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 59
V Isak Hannunpoika Sinius, (Taulusta 58, isä Hannu Sinius) Voutina Kajaanissa 1651- ja tullinhoitaja. Sotkamon kruununvouti 1681-. Kajaanin vapaaherrakunnan Kajaanin voutikunnan vouti 1664, Johan Siniuksen isä Isak Hannunpoika asui vuodesta 1651 alkaen Kajaanissa., s. 1620 Saloinen, Siniluoto, k. 05.02.1687 Kajaani.

Sinius (Kari Bergholm)

"Sinius-suku on saanut alkunsa Oulun läänin Salon pitäjästä. Sieltä kotoisin olleen Kajaanin kihlakunnan voudin Iisak Hannunpojan lapset ottivat isänsä kotitalon Siniluodon mukaan sukunimen Sinius."

- - - - - -

Iisak Hannunpoika eli 1600-luvun puolimaissa, ja suvun kukoistuskausi oli n. 1770-1820, jolloin samanaikaisesti oli elossa jopa kahdeksan täysi-ikäistä miespuolista Siniusta, mutta jo 1846 suku sammui mieskannalta ja 1870 kokonaan. Suvun häviö on suorastaan tyrmistyttävän nopea. Sen ulkonaisena syynä oli se, että viimeisen sukupolven kymmenestä miespuolisesta viisi kuoli ennen täysi-ikäisyyttä ja loput viisi jäivät naimattomiksi. Sinius-suku on siis hävinnyt, mutta avioliittojensa kautta se solmi sukulaisuussuhteet useisiin huomattaviinkin sivistyssukuihin, kuten Antell, Antilius, Cajanus, Calamnius, Ganander, Gummerus, Heikel, Hoffrén, Höckert, Kihlman, Niska, Schroderus, Sovelius, Tuderus, Wacklin, Wegelius ja Westzynthius. Näiden välityksellä Iisak Hannunpojalla yhä on paikkansa varmaankin kymmenientuhansien nykysuomalaisten esivanhempaintaulussa.

G. S. n. 2354, 5. sukupolvea

"Kajaanin vapaaherrakunnan Kajaanin voutikunnan vouti 1664, oli elossa vielä 1682.".

Puoliso: Helena Authorintytär Sinius o.s. Duvel "Helena (Elin) Duvel, joka ehkä käytti myös isäpuolensa nimeä Trumbel, eli leskenä 1661. Vanhemmat turkulainen kauppias Author Duvel ja Elisabet Platz.", s. 1620 Turku, k. 1702 Kajaani.

Lapset:
Elisabeth Gisselkors o.s. Sinius , s. 1640 Paltamo, (kaksonen). Tauluun 60
Helena Paldanius o.s. Sinius , s. 1640 Paltamo, (kaksonen). Tauluun 63
Johan Sinius , s. 1651 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 156
Iisak Sinius , s. 1660 Saloinen, Siniluoto. Tauluun 173
Kristina Sinius , s. 1670 Kajaani. Tauluun 180
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 60
VI Elisabeth Isakintytär Gisselkors o.s. Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1640 Paltamo, (kaksonen), k. 21.04.1739 Oulu.

Puoliso: Krister Nilsinpoika Gisselkors Kajaanin pormestari, maakapteeni 1657-1673, s. noin 1650, k. jälkeen 1693 Oulu.

Lapset:
Isak Gisselkors , s. 1668 Kajaani. Tauluun 61
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 61
VII Isak Kristerinpoika Gisselkors, (Taulusta 60, äiti Elisabeth Gisselkors) Muhoksen kappalainen., s. 1668 Kajaani, k. 11.07.1731 Muhos, Laitasaari.

Mainitaan Kajaanissa vuonna 1697, vihitty papiksi 1698. Tuli ylioppilaaksi Upsalassa 1687 ja opiskeli Turussa 1691. Hänet valittiin Muhoksen toiseksi kappalaiseksi 1698. Omisti Muhoksella 1/2 manttaalin talon, mutta menetti tilansa isonvihan aikana, jolloin Muhoksella ei tainnut olla ketään pappia. Hän osti sitten 1/2 manttaalin Pehkolan talon. Muhoksen kappalaiset saivat kohtuullisen palkan. Heidän koko palkkansa oli 2.500 kiloa viljaa vuodessa, mutta vain hyvinä satovuosina voitiin palkkakapat kerätä täysimääräisinä. Tämän lisäksi he saivat muita elintarvikkeita. Kappalaiset pyrkivät myös hankkimaan muita lisätuloja. Isak rakensi toisen kappalaisen ja talonpoikien kanssa lohipadon, mihin he saivat voudilta luvan 4 1/2 tynnyrin verolohia vastaan. Isak Gisselkors tuli Muhoksen kappalaiseksi (järjestyksessään toinen) Ercus Braxin jälkeen. Isak oli kajaanilaisen pormestarin poika. Aluksi hän asettui asumaan Oulujoen pohjoiselle puolelle Kekkosen 1/2 manttaalin taloon. Matti Kesti asui toisella puolella. Kun Isonvihan aikana (kuten yllä olevasti kerrotaan) Isak menetti talonsa ja tavaransa (n. v. 1726) hän muutti tyhjäksi jääneeseen Korttilan savupirttiin. Sen jälkeen hän osti yllä mainitun Pehkolan talon viisi vuotta myöhemmin. Lähde: Raivion torpan perilliset sivu 5, kirjoittanut Ritva Ranta Verojen keruu oli tarkkaa puuhaa Pohjanmaalla. Miehitysaikana veroja vaadittaessa oli viranomaisten välillä tartuttava toimeen ankarastikin. Kruununvouti Kristian Zimmerman sai marraskuun 15. päivänä 1742 ankaran kirjeen husaarirykmentin tarvitsemien muonavarojen myöhästymisestä. Viran menettämisen uhalla Zimmermanin oli toimitettava myöhästyneet verot etelään. Kruununvouti käski 20.11., että Oulun ja Hailuodon nimismiehen Isak Gisselkorssin oli ankarimman edesvastuun ja rangaistuksen uhalla neljän tunnin kuluessa käskettävä julistuksin ja kapuloin väestöä hankkimaan nuo verot. Näin kertoo Virrankosken Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin Historia V s. 465-466 Ericus Braxia seurasi Muhoksen toisena kappalaisena vuonna 1698Isak Gisselkors, Kajaanin maakapteenin ja pormestarin poika, joka on syntynyt vuonna 1668. Hän oli opiskellut sekä Upsalassa että Turussa. Hänen puolisonsa vuodesta 1691 oli Turun tuomiokirkkona taloudenhoitajan ja tuomiokapitulin notaarin Gabriel Lauraeuksen tytär Sara. Isak Gisselkors kuoli Muhoksella 11.7.1731. Lähde: Genos 49 (1978), s. 7-25 Väestön vaellusteitä etsimässä Lakit.lis. PENTTI J. VOIPIO, Helsinki.
Vanhan Oulun emäseurakunnan Muhoksen kappelin kappalainen, Herra Isaac Gisselkors näyttää vuonna 1700, pari vuotta virkaanastumisensa jälkeen hankkineen itselleen Laitasaaren kylässä olevan Kekkosen talon N:o 28,joka yhä nykyään Kekkola -nimisenä on maakirjoissa, tosin pahoin pirstottuna. Hän tietenkin pyrki varmistamaan rakkaan vaimonsa ja pienten lastensa toimeentulon senkin jälkeen, kun hänen oma aikansa oli täyttyvä. Tuskin hän silloin aavisti, että tuo tila tulisi olemaan yhtenä etappina hänen lastensa kohdalla alka-vassa alenevassa säätykierrossa, tuossa ilmiössä, johon tutkimus aikaisemmin kiinnitti vähän huomiota, mutta joka yhteisessä elämäntaipaleessamme on yhtä normaali tapahtumasarja kuin nouseva säätykierto. Ei kai hän myöskään arvannut, että hänen poikansa Krister, joka isän kuoltua jäi tilaa viljelemään, saisi länsisuomalai-sittain - talon mukaan nimen Kekkonen. Kävipä niinkin, että kappalaisemme, vaikka hän kirkonkirjoissa pysyi oikeanimisenä, mainitaan muutamana vuonna maakirjoissa Herra Isak Kekkosena. Poika Krister ei kuitenkaan unohtanut nimeään, sillä kun hän 16 vuotta isän kuoleman jälkeen haki toisen vaimonsa Oulujoelta ja muutamaa vuotta myöhemmin muutti sinne perheineen, hänet siellä aina mainitaan Gisselkorsina. Hänestä ei siis alkanut mitään uutta Kekkos-sukua. Kekkolan talon omistussuhteet ja samalla sen asukkaiden nimet muuttuivat myöhemminkin. Niinpä Pekka Heikura muuttui Kekkoseksi, mutta eräs hänen pojanpoikansa taas muualle muutettuaan kantoi Pekka Kärnän nimeä. Kuitenkin Pekka Heikuran samoin kuin talon seuraavan omistajan Matti Halosen, sittemmin Kekkosen jälkeläisistä osa on myöhempinäkin aikoina edelleen elänyt Kekkosen nimellä, mahdollisesti nykyaikaan asti, mikä seikka onvi tutkimatta. Näiden niin sanoakseni "väärien" Kekkosten nimenantajan, Kekkolan talon nimi pohjautunee toki johonkin "oikeaan" Kekkoseen, joka jo kauan aikaisemmin oli saapunut paikkakunnalle. Lähes sata vuotta ennen Herra Isaacinaikoja tavataankin Laitasaaren kylän asukkaalla Matti Ollinpoika Kekkonen jaa hänen jälkeensä ensin Antti ja sitten Pekka ja Matti Kekkonen. Isakin syntymäaika tarkistettu Muhoksen mikrofilmeiltä. Tilikirjt. IK 126. Tyttäret Justiina, Magdalena Anna ja Sara, joka naimisissa. (GS 2356, 8618, http://kotisivu.dnainternet.net/b001samiheim/Gisselkors_jp).

Lähde: http://www.annelikotisaari.net/saraa2.htm#Taulu%201.

Puoliso: Vihitty 25.03.1691 Tyrvää Sara Gabrielintytär Gisselkors o.s. Lauraeus. (Taulu 827) s. noin 1674 Muhoskylä, k. 01.03.1752 Oulu.
Vanhemmat: Gabriel Olofinpoika Lauraeus, Turun tuomiokapitulin varanotaari 1670, notaari 1673, samalla tuomiokirkon taloudenhoitaja 1678., s. 1649 Kalajoki, k. 20.01.1681 Turku ja Katarina Tomaksentytär Hartman ent. Lauraeus o.s. Rajalenia (Rajalenius), s. 1648 Huittinen, k. 19.02.1710 Tyrvää.

Lapset:
Catharina Margareta Lithovius o.s. Gisselkors , s. 1691 Muhos. Tauluun 62
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 62
VIII Catharina Margareta Isakintytär Lithovius o.s. Gisselkors, (Taulusta 61, isä Isak Gisselkors) s. 1691 Muhos, k. 1767 Tyrnävä.

Puoliso: Abraham Henrikinpoika Lithovius Talollinen.
Vanhemmat: Henrik Josefinpoika Lithovius, Limingan pitäjänapulainen., k. 1715 Liminka ja Sofia Abrahamintytär Lithovius o.s. Bång.

Lapset:
Isak Lithovius Talollinen, s. 3/1723 Tyrnävä, k. 12/1795 Tyrnävä.
Sofia Lithovius s. 8/1723 Tyrnävä, k. 14.04.1801 Kempele.
Maria Lithovius s. 20.04.1734 Tyrnävä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 63
VI Helena Isakintytär Paldanius o.s. Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1640 Paltamo, (kaksonen), k. 1730 Iisalmi.

Puoliso: Zacharias Samuelinpoika Paldanius Skrivare i Iidensalmi, fullm. 10.7.1678., Iisalmen pitäjänkirjuri, s. 1645 Paltamo, k. 1690 Iisalmi.
Vanhemmat: Samuel Thomae Vicarinpoika Paldanius, Paltamon kirkkoherra 1644-1651., s. 1596 Hailuoto, k. 1651 Paltamo ja Britha Mathiaksentytär Paldanius o.s. Björneburgensis-Tammelin, s. noin 1600, k. 1645 Paltamo.

Lapset:
Helena Wacklin o.s. Paldanius , s. 1682 Iisalmi. Tauluun 64
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 64
VII Helena Zachariaksentytär Wacklin o.s. Paldanius, (Taulusta 63, äiti Helena Paldanius) s. 1682 Iisalmi, k. 06.05.1759 Oulu.

Puoliso: Vihitty 1700-1703 Pielavesi Mikael (Mikko) Wacklin e. Rytkönen (Vakkola) Wacklin sai postimestarin valtakirjan Ouluun 14.10.1717, mutta muutti Ouluun vasta 1719., s. 1678 Pielavesi, Vakkola, k. 21.04.1737 Oulu.

Kansallisbiografia:

Wacklin-suvun kantaisänä pidetään Iisalmen pitäjän Pielaveden Vakkolan talosta syntyisin ollutta talollisen poikaa Mikko Vakkolaa, joka sittemmin Iisalmen lukkarina omaksui nimen Mikael Wacklin (1678 - 1737). Hänen puolisonsa oli Iisalmen pitäjänkirjurin Zacharias Paldaniuksen ja Helena Siniuksen tytär Helena Paldania (1682 - 1759). Pariskunta tuli jo ennen vuosien 1713 - 1721 venäläismiehitystä eli isoavihaa Ouluun, missä Mikael Wacklin sai porvarinoikeudet ja harjoitti kauppaa. Oulun postimestarina hän toimi vuodesta 1717. Aikalaistodistuksen mukaan Wacklin oli "niin viinaanmenevä, että harvoin oli selvin päin", mikä häiritsi myös viranhoitoa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Postimestari Wacklinin varhaiset vaiheet:

Posted by Ritva Rajander-Juusti in Oulu, Ruotsi

Kesämökin kuistille ilmestyi laatikollinen vanhoja sukututkimuslehtiä setäni varastosta, kiitos siitä! Lehtien sisällysluetteloita hellepäivänä selaillessani osui haaviin kaksi pientä artikkelia, jotka johtivat oululaisen postimestari Mikael Wacklinin jäljille.

Aikaisemmin yleiseksi muodostunut käsitys on ollut, että postimestari olisi lähtöisin Pielaveden Vakkolan talosta. Ilja Kokkonen valaisi kuitenkin uudempaa näkökantaa asiaan SukuForumissa 2007 . Hänen mukaansa Pielaveden historiaa tutkineet eivät ole löytäneet mitään Vakkolan taloa. Pielavedeltä tunnetaan kuitenkin aivan 1700-luvun alusta lukkari nimeltä Mikael Waickenius, joka sitten 1700-luvun alkuvuosina katoaa Pielaveden kirjoista. Hän kirjoittaa:

”Jo Pielaveden ja Keiteleen historian I osassa on arveltu, että tämä Mikael olisi pielavetisen Rytkösten suvun poikia. Uudessa Rytkösten sukukirjassa (Rytkösiä sukupolvesta toiseen 2006) tämä Mikael on sukututkija Arvo Korpelaan nojautuen katsottu varakkaan pielavetisen isännän ja kuudennusmiehen Juho Matinpoika Rytkösen n. vuonna 1675 syntyneeksi Mikko-pojaksi. Nimi Wacklin/Waickenius olisi hankittu Oulussa eikä liittyisi mitenkään aikaisempaan nimeen tai talonnimeen”.

Olen yrittänyt selvittää postimestarin perheen alkutaipaleita ennenkin, sillä hänen tyttärensä Elisabetin (esiäitini) syntymäaikaa en vielä ole onnistunut löytämään. Sedän tuoma lehtinippu vei taas pari askelta lähemmäksi arvoituksen ratkaisua, sillä niistä selvisi missä postimestarin perhe oleskeli 1700-luvun alkuvuosina.

Tässä siis hahmotelmaa postimestarin perheen alkutaipaleesta:

1694

Mikko Rytkönen Pielavedeltä muutti Ouluun ja työskenteli siellä mahdollisesti kauppa-alalla.

1703-1706

Toimi Pielavedellä lukkarina. Sara Wacklinin kirjan ”Satanen muistelmaa Pohjanmaalta” mukaan Mikael palasi Oulusta joksikin aikaa takaisin Pielavedelle lukkariksi. Pielavedeltä tunnetaankin aivan 1700-luvun alusta lukkari nimeltä Mikael Waickenius, joka sitten 1700-luvun alkuvuosina katoaa Pielaveden kirjoista.

Avioitui ennen vuotta 1703 Helena Zachariaantytär Paldanian (s. 1682 Iisalmessa) kanssa. Ensimmäinen lapsi Zachris syntyy 1703 ja seuraava Johan 1705 Pielavedellä.

Noin 1706-1707

Perhe muutti Ouluun. Lapsia syntyy lisää: Samuel 1710 Oulu, Elisabet (vuosi tuntematon, todennäk. ennen 1707)

1712 Mikael Wacklin mainitaan kinkerikirjassa vaimonsa, tämän Samuel-veljen, Anna-siskon ja rengin kanssa asuvaksi Oulussa.

1714 – 1719

Suuri Pohjan sota siirtyi Suomen alueelle vuoden 1709 aikana. Venäläiset miehittivät Oulun 27.11.1714 ja Tornion seuraavan vuoden helmikuussa. Väki siirtyi sotatoimien edellä pakolaisiksi Ruotsiin joko meren yli tai Pohjanlahden ympäri Länsipohjaan. Oulun seudulla taisteltiin vielä 1719 ja 1720.Suomalaisia isonvihan pakolaisia on ollut Ruotsissa melkoisia määriä, arviot vaihtelevat välillä 10 000 – 20.000. Länsipohjassa heitä arvellaan olleen noin 8.000.Rauha tehtiin syksyllä 1721 ja asukkaat alkoivat palata kotikaupunkiinsa.

Sukulehtien artikkeleista kävi ilmi, että postimestari perheineen (monen muun oululaisen tavoin) oli vihollista karussa Ruotsissa. Tätä hypoteesia olin ennenkin tuloksetta tutkaillut, mutta ajatuksella, että pakotie olisi vienyt Tukholmaan saakka.

Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Mikael Wacklin mainitaan vaimoineen 1715 Råneån (noin 100 km Torniosta länteen) kinkerikuulutuskirjassa. Perhettä ei mainita pakolaisten joukossa enää 1716. Matka lienee jatkunut hieman etelämmäksi, sillä:

4.11.1717 kastettiin Piteån maaseurakunnassa Mikael Wacklinin ja Helena Paldaniuksen poika Mikael. Kummina tuttuja oululaisnimiä: Arfvolander, Estlander, Bonsdorff sekä äidin sisko Anna Paldania.

Grapen mukaan Wacklin sai postimestarin valtakirjan Ouluun 14.10.1717, mutta muutti Ouluun vasta 1719.

Nuorimmat lapset ovat syntyneet Oulussa, taidemaalari Isak 1721, Helena 1722 ja Anna 1724.

Tuo postimestari oli muutenkin vekkuli tyyppi, vaikutti kolmen poikansa kanssa tuon ajan yltiöpietistisessä liikkeessä, mutta sai toisaalta maaherralta nuhteita siitä, että hoiteli virkatehtäviään ”sumussa ja humussa”….. Siksipä hän ansaitsee vielä toisen postauksen lähiaikoina.

Lähde: https://ajantarinat.wordpress.com/2011/07/11/postimestari-wacklinin-varhaiset-vaiheet/

Lähde: Ritva Rajander-Juustin sukututkimukset.

Lapset:
Zacharias Wacklin , s. 1703 Pielavesi. Tauluun 65
Johan Wacklin , s. 1705 Pielisjärvi. Tauluun 67
Elisabet Mellin ent. Collin o.s. Wacklin , s. välillä 1707 Oulu. Tauluun 72
Samuel Wacklin s. 1710 Oulu, k. 19.11.1780 Laihia.
Mikael Wacklin , s. 04.11.1717 Ruotsi, Norrbotten, Piteå. Tauluun 73
Anna Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen) , s. 23.01.1724 Oulu. Tauluun 114
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 65
VIII Zacharias Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Zacharias toimi kauppiaana ja raatimiehenä Oulussa ja osallistui myös kaupungin edustajana valtiopäiville., s. 1703 Pielavesi, k. 04.05.1772 Oulu.

Mikael Wacklinin ja Helena Paldanian lapsista Zachris Wacklin (1703 - 1772) toimi kauppiaana ja raatimiehenä Oulussa ja osallistui myös kaupungin edustajana valtiopäiville. Hän oli erittäin monipuolinen yrittäjä, jolla oli muun muassa saha ja pikipolttimo Pikisaaressa. Wacklineilla oli Oulun pienvalmistuksessa suoranainen monopoli 1700-luvun jälkipuolella. Zachris Wacklinilla oli myös kalankasvatuslampi ja espanjalaisten lampaiden tarha lampaanjalostusta varten. Hän oli myös laivanrakentaja, -varustaja ja kauppias. Hän oli aikanaan Oulun rikkain porvari: hänen varallisuutensa nousi 1766 yli 130 000 kuparitalariin. Zachris Wacklin harjoitti laivoillaan vilkasta Tukholman-purjehdusta ja oli tällä tavoin osaltaan välittämässä pietististen virtausten leviämistä Ouluun. Kaupungissa syntyikin vahva pietistinen herännäisyys, jossa Wacklineilla oli keskeinen sija.

Zachris Wacklinille ja Sara Uhlbomille syntyi kaikkiaan 17 lasta, joista useimmat kuolivat pienenä.

Puoliso: Vihitty 18.04.1727 Oulu Sara Jakobintytär Wacklin o.s. Uhlbom s. 1711.

Lapset:
Michael Wacklin , s. 10.11.1728 Oulu. Tauluun 66
Jacobus Wacklin s. 14.12.1730 Oulu.
Zacharias Wacklin s. 01.12.1731 Oulu.
Jakob Wacklin s. 11.09.1733 Oulu.
Henricus Wacklin s. 29.08.1735 Oulu.
Samuel Wacklin s. 06.02.1737 Oulu.
Sara Wacklin s. 03.05.1739 Oulu.
Zachris Wacklin s. 14.12.1740 Oulu.
Zachris Wacklin s. 12.07.1742 Oulu.
Ephraim Wacklin s. 13.12.1743 Oulu.
Daniel Wacklin s. 17.07.1745 Oulu.
Maria Wacklin s. 14.11.1746 Oulu.
Freidrich Wacklin s. 19.06.1748 Oulu.
Zachris Wacklin s. 21.11.1749 Oulu.
Anna Helena Wacklin s. 10.03.1751 Oulu.
Sara Maria Wacklin s. 14.09.1752 Oulu.
Brita Christina Wacklin s. 26.09.1754 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 66
IX Michael Zachariaksenpoika Wacklin, (Taulusta 65, isä Zacharias Wacklin) s. 10.11.1728 Oulu.

Puoliso: Elisabet Gabrielintytär Wacklin o.s. Lemón (Sinius). (Taulu 172) s. 05.10.1732 Oulu, k. 06.02.1759 Oulu.
Vanhemmat: Gabriel Johaninpoika Sinius, s. 1706 Ruotsi, k. 02.03.1766 Oulu ja Clara Nilsintytär Sinius o.s. Calicia, s. 1711, k. 04.02.1750 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 67
VIII Johan Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Johan Wacklin (1705 - 1766) jatkoi isänsä jälkeen kaupungin postimestarina., s. 1705 Pielisjärvi, k. 01.10.1766 Oulu.

Kansallisbiografia:

Johan Wacklin (1705 - 1766) jatkoi isänsä jälkeen kaupungin postimestarina. Johan Wacklin oli Oulun pietistiherännäisyyden johtohenkilöitä. Hänellä oli yhteyksiä myös (-> Erik Erikinpoika ja -> Jakob Erikinpoika) Erikinpoikien separatistiseen liikkeeseen, joskin herätyksen ratkaisevat vaikutteet saatiin Tukholmasta. Hän arvosteli kirkkoa, sen pappeja ja sakramentteja erittäin voimakkaasti; jos kirkosta eroaminen olisi ollut mahdollista, hän olisi sen tehnyt. Johan Wacklinia ja muita pietistejä syytettiin käräjillä harhaopista mutta raastuvanoikeuden kuulustelussa hän morsiamineen kuitenkin luopui jyrkistä käsityksistään, katui puheitaan ja halusi palata kirkon yhteyteen. Hänen puolisonsa (->) Elsa Christina Holmsten (1709 - 1735) oli ehkä tiukemmin omaksunut pietistisen separatismin, mikä ilmeni myös hänessä jyrkkänä kirkonvastaisuutena ja tapakristillisyyden arvosteluna.

1. puoliso: Vihitty 14.03.1734 Oulu Elsa Kristina Wacklin o.s. Holmsten s. 1709, k. 1735 Oulu.



Kansallisbiografia:

Hänen puolisonsa (->) Elsa Christina Holmsten (1709 - 1735) oli ehkä tiukemmin omaksunut pietistisen separatismin, mikä ilmeni myös hänessä jyrkkänä kirkonvastaisuutena ja tapakristillisyyden arvosteluna. Elsa Holmsten oli mystisyyteen ja runollisuuteen taipuvainen. Hän sepitti runoja, joita painettiin arkkiveisuvihkona Joca cuole eläisäns, Ej se cuole cuollesans Vaasassa 1777. Vihkon otsikkovirsi on ollut monissa laulukirjoissa ja on yhä myös virsikirjassa (numero 307: Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle).
.

2. puoliso: Vihitty 30.07.1737 Oulu Maria Wacklin o.s. Ansenius s. 1715, k. 09.12.1793 Oulu.
Lapset:
Joseph Wacklin s. 03.11.1737 Oulu.
Johan Wacklin Postimestari, s. 12.12.1739 Oulu, k. 05.10.1766 Oulu.
Nathanael Wacklin s. 29.10.1742 Oulu, k. 18.06.1749 Oulu.
Helena Wacklin s. 10.02.1745 Oulu, k. 21.09.1752 Oulu.
Christina Kindgren o.s. Wacklin , s. 15.03.1749 Oulu. Tauluun 68
Katarina Cajaner o.s. Wacklin , s. 15.04.1751 Oulu. Tauluun 69
Maria Åman o.s. Wacklin , s. 24.10.1754 Oulu. Tauluun 71
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 68
IX Christina Johanintytär Kindgren o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 15.03.1749 Oulu, k. 16.08.1820 Oulu.

Puoliso: Anders Kindgren s. 1754, k. 11.05.1830 Oulu.

Lapset:
Margareta Lovisa Kindgren s. 11.06.1787 Oulu.
Anders Vilhelm Kindgren s. 04.10.1789 Oulu, k. 08.04.1793 Oulu.
Eric Ulric Kindgren s. 07.10.1792 Oulu, k. 08.03.1816 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 69
IX Katarina Johanintytär Cajaner o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 15.04.1751 Oulu, k. 09.11.1828 Oulu.

Puoliso: Vihitty 08.02.1773 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Zacharias Johaninpoika Cajaner e. Cajanus. (Taulu 293). (Taulu 295) Sodankylän kirkkoherra 1769., s. 31.03.1732 Paltamo, k. 22.08.1784 Sodankylä.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1749). Ylioppilas Turussa sl. 1751 [Cajanus] Zacharias _ 433. Pohjalaisen osakunnan jäsen 25.11.1751 [1751] Zacharias Cajanus. | Mutato nomine Cajaner se vocavit. Disputavit de usu qvem præstat oeconomia in interpretanda scriptura sacra, 1760 & paulo post A:o 1760 in promotione Magistr. honores philosophicos ut et ordines sacros suscepit. | 1769. in Nov. Pastor in Sodankylä constituitur. | Obiit 1784. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen pöytäkirjassa 11.5.1759. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.5.1759. Respondentti 28.6.1759 pro exercitio, pr. Karl Mesterton U700. FK sl. 1759. Respondentti 17.5.1760 pro gradu, pr. Pehr Kalm 6189. FM 25.8.1760. — Kemijärven kappalaisen apulainen 1759. Sodankylän kirkkoherra 1769. † Sodankylässä 22.8.1784.
Vanhemmat: Johan Erikinpoika Cajanus, Yo Uppsalassa 17.7.1706 U594. Venäläiset pahoinpitelivät hänet sarkasodan aikana maaliskuussa 1712. Vihitty papiksi Kalmarin hiippakunnassa 25.3.1720. Paltamon kappalainen 1722. Asui Paltamon Paltaniemen 1 Sutelassa., s. 1690 Paltamo, k. noin 1740 ja Christina Zachariaksentytär Cajanus o.s. Lithovius, s. 08.07.1705 Ruotsi, Tukholma, k. 03.08.1767 Ii.

Lapset:
Fredrik Cajaner , s. 08.11.1773 Sodankylä. Tauluun 70
Maria Cajaner s. 08.09.1775 Sodankylä.
Esaias Cajaner Kauppias Oulussa 1804., s. 25.06.1777 Sodankylä, k. 1809 Turku.
Carl Isak Cajaner s. 11.06.1779 Sodankylä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 70
X Fredrik Zachariaanpoika Cajaner, (Taulusta 69, äiti Katarina Cajaner) s. 08.11.1773 Sodankylä, k. 14.05.1841 Oulu.

Oulun triviaalikoulun oppilas (1790). Ylioppilas Turussa sl. 1792 [Cajaner] Fridericus Ostrobotn. _ 733:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 3.11.1792 [1792] Fredricus Cajaner die III Novembris natus die V Decembris 1773. | Erfor mångfaldiga oblida öden under sina resor i England och Frankrike. | Slutade sina dagar pa Fattighuset i Uleåborg 1842. — Lähti ulkomaille ja koki kovia Ranskassa ja Englannissa. Osallistui Bonaparten palveluksessa Egyptin sotaretkeen 1799. Palasi sittemmin kotimaahan. ‡ Oulussa 14.5.1841.

Pso: 1809 Greta Wilmi tämän 2. avioliitossa.

Puoliso: Vihitty 24.08.1809 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Greta Matiaksentytär Cajaner ent. Juutinen o.s. Wilmi Tilallisen tytär., s. 05.11.1777 Sotkamo, k. 23.06.1849 Sotkamo, Liuhala, Laaka.

Lapset:
Fredrik Cajaner s. 06.07.1805 Oulu.
Emil Amador Cajaner s. 12.01.1810 Oulun tuomiokirkkoseurakunta, k. 10.02.1810 Oulu.
Maria Christina Cajaner s. 23.02.1813 Oulu, k. 18.02.1835 Reisjärvi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 71
IX Maria Johanintytär Åman o.s. Wacklin, (Taulusta 67, isä Johan Wacklin) s. 24.10.1754 Oulu, k. 22.12.1802 Oulu.

Puoliso: Vihitty 06.02.1795 Oulu Petter Åman s. 1755, k. 15.01.1810 Oulu.

Lapset:
Helena Christina Åman s. 14.08.1781 Oulu, k. 18.11.1816 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 72
VIII Elisabet Mikaelintytär Mellin ent. Collin o.s. Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) s. välillä 1707 Oulu, k. 11/1754 Oulu.

1. puoliso: Vihitty 23.03.1729 Oulu Johan Collin s. 1699 Ruotsi, k. 2/1736 Oulu.

2. puoliso: Vihitty 14.08.1737 Oulu Carl Jacob Joonaksenpoika Mellin Kultaseppä, s. 1708 Ruotsi, Östergotland, Norrköping, k. 15.04.1759 Oulu.

Carl Jacob Mellin otettiin kultasepän oppipojaksi Tukholmassa Jacob Theeden verstaaseen 1722 ja hän sai kisällin arvon kesällä 1728. Hieman vajaa kymmenen vuotta kisällinä lienee kulunut Tukholmassa ja vuonna 1737 hän haki jäseneksi kultaseppien ammattikuntaan Tukholmassa, mutta esitti toivomuksen, ettei hänen tarvitsisi tehdä mitään kallista mestarinnäytettä, sillä hänen aikomuksenaan oli asettua kaukaiseen Ouluun. Tähän suostuttiinkin, mutta kilta vaati työnäytteeksi pienemmän teoksen, teekannun, joka esitettiinkin 1737 ja Carl Jacobille myönnettiin mestarin arvo Ouluun, Tukholman ammattikunnan alaisena. Oulun kultaseppien ammattikunta perustettiin virallisesti vasta 1784.

Lähde: Ritva Rajander-Juustin sukututkimukset.
Lapset:
Sara Elisabet Mellin s. 26.08.1741 Oulu, k. 04.03.1806 Oulu.
Eva Christina Mellin s. 07.02.1745 Oulu, k. 08.02.1745 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 73
VIII Mikael Mikaelinpoika Wacklin, (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) Oululainen kauppias ja laivanvarustaja., s. 04.11.1717 Ruotsi, Norrbotten, Piteå, k. 13.09.1763 Oulu.
Mikael Mikaelinpojasta maalattu muotokuva vuodelta 1755. Tekijä veli Isak. Mikael Mikaelinpoika oli oululainen kauppias ja laivanvarustaja.

Puoliso: Vihitty 06.03.1746 Oulu Eva Christina Petterintytär Wacklin o.s. Hollender s. 15.10.1729 Oulu, k. 01.01.1814 Ruotsi, Norrbotten, Piteå.

Lapset:
Eva Christina von Essen af Zellie o.s. Wacklin , s. 30.08.1751 Oulu. Tauluun 74
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 74
IX Eva Christina Mikaelintytär von Essen af Zellie o.s. Wacklin, (Taulusta 73, isä Mikael Wacklin) s. 30.08.1751 Oulu, k. 16.01.1830 Oravainen, Kimon ruukki.

Puoliso: Vihitty 26.11.1771 Oulu Gustaf Johan Georgenpoika von Essen af Zellie Kapteeni, s. 08.11.1735 Heinola, k. 01.02.1823 Oravainen, Kimon ruukki.

Gustaf Johan, (son av Georg Reinhold), född 1735-11-08 Paaso Volontär vid artilleriregementet 1752-02-06. Underkonduktör vid fortifikationen 1757-09-05. Fänrik vid armén i Pommern 1758-10-13. Placerad till tjänstgöring vid Österbottens regemente 1759. Utesluten från regementet 1764-02-01. Åter placerad vid Österbottens regemente 1766-07-08. Premiäradjutant vid Österbottens regemente 1768-07-12. Stabslöjtnant 1769-03-30. Stabskapten 1778-04-01. Avsked 1785-04-20. Ingick åter i tjänst 1788 vid Österbottens enrolleringsmanskap, som efter krigets slut reducerades. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 58 bland adelsmän 1818-01-26. Död 1823-02-01 Oravais.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Essen_af_Zellie_nr_723#TAB_50.
Vanhemmat: Georg Reinhold Odertinpoika von Essen af Zellie, Luutnantti, s. 06.01.1705 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 11.02.1752 Heinola ja Sofia Gertrud Torstenintytär von Essen af Zellie o.s. Torwigge, s. 05.10.1712 Vöyri, k. 01.11.1789 Heinola.
Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta, Vöyri. Myllyksi muutettu vasarapaja Kimon Yläruukilla. Paikalla toimii kesäteatteri. Kuva: MV/RHO Maria Kurtén 2007. Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta muodostavat ajallisesti ja rakennuskannaltaan monipuolisen 1700-luvun alusta nykypäiviin toimineen Kimojokivarteen sijoittuvan tuotanto- ja teollisuusympäristöjen ketjun. Kimon ruukki, joka edustaa hyvin 1700-luvun ruukkiympäristöä patoineen, kankivasarapajoineen, ruukinkatuineen ja tuotantorakennuksineen, on ollut osa kautta maan ulottunutta ruukkien suuromistusta. Rautaruukkitoiminnasta alkunsa saanut Oravaisten tehdasyhdyskunta on yhtenäinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka rakennuskanta on pääosin peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Röykasjärvestä laskevan Kimojoen varrella on noin viiden kilometrin matkalla useita peräkkäisiä koskia, joiden kaikkien rannoilla on ollut Kimon ruukkiin liittyviä tuotantorakennuksia, myllyjä, sahoja ja erityyppisiä rakenteita. Alimmasta vasarapajasta on noin kahdeksan kilometrin matka Oravaisten ruukille. Kimon rautaruukin toiminta on jakautunut kolmeen erilliseen yksikköön saman joen rannoilla (Alaruukki/Nedre hammaren, Keskiruukki/Mellanbruket ja Yliruukki/Övre hammaren). Niiden vesivoimaa säädellyt Röykasjärven rannalla oleva pato on yksi Suomen vanhimmista ja kookkaimmista. Luonnonkivipadon ulkomuurissa on ankkuriraudoin kirjaimet JJ ja RF (Johan Jennings ja Robert Finlay) sekä vuosiluku 1760. Yläruukilla (Övre hammaren) on pato ja hyvin säilynyt 1784 rakennettu, myllyksi muutettu vasarapaja. Ruukinpaikan yläpuolella on käytöstä jäänyt tielinja ja komea kivisilta. Nykyisin alueella toimii Oravaisten teatteri. Keskiruukki/Mellanbruket eli Nyhammare on nuorin Kimon kolmesta kankivasarapajasta Mutta-nimisen kosken varrella. Rakennuksen seinässä on vuosiluku 1788 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Alaruukki/Nedre hammaren, Kimon ruukin varsinainen ydinosa, on sijainnut alimman kaksiosaisen kosken varrella. Siellä ruukkimaisema patoineen, patoaltaineen, ruukinkatuineen ja monine tuotantorakennuksineen on säilyttänyt hyvin 1700-luvun luonteensa. Ruukin päärakennuksen lisäksi siellä on käsipaja, mekaaninen verstas, joka rakennettiin nippupajan paikalle ja vasarapajan rauniot. Vasarapajasta on jäljellä noin puolitoista metriä paksut harmaakiviseinät ja niiden sisäpuolella voimakanavan rauniot sekä ahjojen pohjia. Pajan holvatun oven yläpuolelle on hakattu vuosiluku 1791 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Kosken vastakkaisella rannalla entisen puhallushuoneen paikalla on pieni tiilinen voimalaitos vuodelta 1920. Alaruukilla toimii nykyisin mm. taontapajoja ja museo. Oravaisten tehdasyhdyskunnan nykyisen rakennuskannan pääosa on tekstiilitehtaan kukoistuskaudelta 1920-1930-luvulta. Punatiilisten tehdasrakennusten ryhmä on entisen masuunin ja konepajan paikalla. Teollisuushistoriallisesti Oravaisten tehtaiden merkitttävin osa on punatiilestä 1922 rakennettu höyryvoimalaitos. Ruukinkadun rakenne on suurimmaksi osaksi hajonnut, ja kasarmityyppiset tekstiilitehtaan työväenasunnot on sijoitettu väljemmin tehtaan lähiympäristöön. Historia Kimon ruukki sai perustamisprivilegion 1703. Masuuni rakennettiin melkein kymmenen kilometriä lähemmäksi merta, Oravaisiin. Rautamalmi saatiin Utöstä, Pohjanmeren eteläsaaristosta ja Herrängin kaivokselta Roslagenissa. Masuunilta harkkorauta kuljetettiin jokea pitkin Kimoon, jossa se taottiin kankiraudaksi. Oravaisten masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin masuunin rinnalla ajoittain Suomen suurin takkiraudantuottaja. Kapteeni Lars Magnus Björkmanista (aateloituna Björkenheim) tuli Oravaisten ruukin omistaja 1818. Björkmanin omistajakauden alkuaika oli Oravaisissa merkittävien uudistusten aikaa. Björkmanin rakennuttama tunnusmajakka Oravaisten edustalla Stubbenin saarella Uudessakaarlepyyssä palveli ruukkien rahtilaivaliikennettä. Raudanjalostus päättyi Kimossa 1890-luvulla. Oravaisten ruukin masuunin ja valimon lopettamisen jälkeen 1867 Oravaisten historiassa alkoi tekstiiliteollisuusvaihe 1885. Tekstiiliteollisuuden kukoistuskautta olivat erityisesti 1920-luku ja 1930-luvun alku. Yhtiön nimeksi tuli Oravaisten Verkatehdas Oy / Oravais Klädesfabrik Ab 1935. Päätuotteina olivat 1960-luvun keskivaiheilla jersey- ja crimplenekankaat. Vielä 1975 tehdas työllisti noin 430 työntekijää, mutta 1988 tekstiiliteollisuus loppui Oravaisissa. Vanhan tekstiilitehtaan tiloissa aloitti toimintansa maailman johtaviin hiomapapereiden valmistajiin kuuluva KWH-Mirka. Lisätietoa: Zachris Topelius, Finland framstäldt i teckningar 1845.

Lapset:
Gustaf Johan von Essen af Zellie , s. 14.05.1778 Siikajoki. Tauluun 75
Otto Mauritz von Essen af Zellie , s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela. Tauluun 85
Christina Charlotta Wegelius o.s. von Essen , s. 23.09.1782 Kokkola. Tauluun 96
Lovisa Eleonora Lagus o.s. von Essen af Zellie , s. 23.10.1796 Pietarsaari. Tauluun 103
Gustava Elisabet Reuter o.s. von Essen , s. 04.05.1792 Pedersöre, Wästersund. Tauluun 104
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 75
X Gustaf Johan Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) Luutnantti, s. 14.05.1778 Siikajoki, k. 26.08.1829 Vöyri, Oravainen.

Puoliso: Johanna Magdalena Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Forsman s. 07.09.1789 Vaasa, k. 21.10.1827 Vöyri, Oravainen.

Lapset:
Johan August von Essen e. von Essen af Zellie , s. 11.05.1815 Laihia. Tauluun 76
Lovisa Mathilda Forsman o.s. von Essen af Zellie , s. 16.03.1819 Laihia. Tauluun 77
Carl Vilhelm von Essen af Zellie , s. 03.10.1820 Laihia. Tauluun 80
Otto Mauritz von Essen af Zellie , s. 20.04.1824 Vöyri, Oravainen. Tauluun 84
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 76
XI Johan August Gustafinpoika von Essen e. von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Kuopion läänin kuvernööri., s. 11.05.1815 Laihia, k. 26.08.1873 kaarina.
Johan August von Essen (1815-1873)

Puoliso: Vihitty 21.05.1846 Ruotsi Adelaide Gustava Aspasia (Vava) Gustavintytär von Essen o.s. Armfelt s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri, k. 19.05.1881 Kaarina.
Vanhemmat: Gustav Mauritz Magnuksenpoika Armfelt, Hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt. Hän toimi Pietarissa Suomen Asiain Komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi 1812. Gustav Armfelt adoptoi Anna von Medemin lapsen Wilhelmina Gustava Charlottan s. 20.12.1798 omiin nimiinsä., s. 31.03.1757 Tarvasjoki, Marttila, Juvan kapteeninpuustelli, k. 19.08.1814 Venäjä, Pietari, Tsarskoje Selo ja Katharina Friederike Wilhelmine Benigna Peterintytär von Biron, Herzog, Wilhelmine inherited from her father Duke Peter, The Duchy of Sagan, and the dominion of Nachod including the castles Ratiborice and Chalkowitz all in Bohemia., s. 08.02.1781 Latvia, Jelgava, k. 29.11.1839 Itävalta, Wien.
Adelaide Gustava Aspasia Armfelt (1801-1880)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 77
XI Lovisa Mathilda Gustafintytär Forsman o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Lovisa kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 16.03.1819 Laihia, k. 09.05.1850 Ylivieska.

Puoliso: Vihitty 13.02.1839 Maalahti Oskar Wilhelm Zachariaksenpoika Forsman Isonkyrön kirkkoherra 1871, herännäispappi ja runoilija., s. 27.02.1815 Vähäkyrö, k. 15.02.1886 Isokyrö.

Oskar Wilhelm Forsman (27. helmikuuta 1815 Vähäkyrö – 15. helmikuuta 1886 Isokyrö) oli suomalainen herännäispappi ja runoilija.

Forsmanin vanhemmat olivat Vähänkyrön kirkkoherra Zachris Forsman ja Eva Aurora Estlander. Hän kävi Vaasan triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi 1831. Forsman valmistui filosofian kandidaatiksi 1837 ja maisteriksi 1840. Hänet vihittiin papiksi 1838.

Forsman toimi Vaasan triviaalikoulun vt. alempana kollegana 1834, Maalahden kirkkoherran apulaisena vuodesta 1838 ja Pirttikylän saarnaajan apulaisena vuodesta 1841. Hän oli kappalaisena Peräseinäjoella vuodesta 1847, Pihlajavedellä vuodesta 1850 ja Jurvassa vuodesta 1855. Forsmanista tuli Jurvan kirkkoherra 1863 ja Isonkyrön kirkkoherra 1871. Hän sai rovastin arvon 1869 ja toimi vt. lääninrovastina 1878 sekä vakinaisena lääninrovastina 1879–1885.

Forsman kirjoitti suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Hän ei julkaissut tuotantoaan omana elinaikanaan, mutta hänen poikansa August Valdemar Koskimies ja Juho Rudolf Koskimies julkaisivat siitä valikoiman vuonna 1915. Forsmanin runoista suurin osa on häihin, syntymäpäiväonnitteluihin ja vastaaviin tarkoitettua tilapäisrunoutta. Runot ovat valtaosin ruotsinkielisiä.

Forsman oli naimisissa kaksi kertaa:

1839–1850 Lovisa Matilda von Essenin (k. 1850) kanssa
vuodesta 1850 Maria Gustava Ahlholmin kanssa

Forsmanilla oli kahdesta avioliitostaan 16 lasta. Hänen lapsiaan olivat muun muassa lehtori ja suomentaja Kaarlo Koskimies, lehtori Hildur Koskimies, musiikin lehtori Iivari Koskimies, kielen- ja kirjallisuudentutkija A. V. Koskimies ja piispa Juho Koskimies.

Teoksia

O. W. Forsmanin muistoksi : jälkeenjääneitä runoja, puheita ja kirjeitä. Toim. A. V. Ks ja J. R. Ks. 1915

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Wilhelm_Forsman

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaasan triviaalikoulun oppilas 13.2.1824 – 1830. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 14.5.1831 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 16). Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.5.1831 [1831] Oscarius Vilhelmus Forsman die XVI Maji Natus XXVII Februarii anni MDCCCXV | Philosophiæ Candidat 1837. | Prestvigd till Pastors Adjunct i Malax 1838. Respondentti 1836 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. FK 15.12.1837. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1838. FM 20.7.1840. — Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1834. Maalahden kirkkoherran apulainen 1838. Pirttikylän saarnaajan apulainen 1841. Peräseinäjoen kappalainen 1847, Pihlajaveden 1850, Jurvan 1855. Jurvan kirkkoherra 1863, Isonkyrön 1871. Rovasti 1869. Vt. lääninrovasti 1878, vakinainen 1879–85. Etelä-Pohjanmaan suosituimpia herännäispappeja.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14856
.
Vanhemmat: Zacharias Georgenpoika Forsman, Vähäkyrön kirkkoherra 1819., s. 31.12.1763 Ylikannus, k. 03.05.1839 Vähäkyrö ja Eva Aurora Jakobintytär Forsman o.s. Estlander, s. 23.09.1774 Lapväärtti, k. 17.06.1856 Laihia.
Isonkyrön kirkko on Isonkyrön seurakunnan pääkirkko. Se on valmistunut 1877. Kirkon alttaritaulu on vuodelta 1878. Ida Silverbergin kopio Rubensin maalauksesta Kristus ristillä. Kirkko on peruskorjattu ja sisältä maalattu 1956 sekä uudelleen sisältä maalattu 1984. Kirkon kellot ovat olleet alun perin vanhassa kirkossa. Pitäjäkokous päätti uuden kirkon rakentamisesta 1843, kun maaherran määräämässä katselmuksessa oli todettu, ettei vanhan kirkon korjaaminen ja laajentaminen onnistu. Vuonna 1864 kirkonkokous päätti rakentaa kirkon Th. Chiewitsin suunnitelmien mukaan. Tämän jälkeen rakentaminen viivästyi vielä yli kymmenellä vuodella muun muassa piirustusten uusimisen, Ylistaron omaksi seurakunnaksi eroamisen ja katovuosien vuoksi. Kirkon vieressä sijaitseva punatiilinen siunauskappeli on vuodelta 1878. Sen on todennäköisesti suunnitellut pääkirkon rakennustöitä johtanut rakennusmestari August Lassallin.Kirkon läheisyydessä sijaitseva hautausmaa on vihitty käyttöön 1896. Hautausmaan pinta-ala on noin 2 hehtaaria ja hautoja siellä on noin 2000. Erillisen sankarihauta-alueen suunnitteli arkkitehti Matti Visanti vuonna 1918. Visanti on suunnitellut myös hautamuistomerkin Kyrön karhu sekä hautojen laatat ja ristit. Sankarihauta-alueelle on haudattu yhteensä yli 200 vapaus-, talvi- ja jatkosodan sankarivainajaa.

Lapset:
Zachris Wilhelm Forsman , s. 30.11.1839 Maalahti. Tauluun 78
Mathilda Aurell o.s. Forsman , s. 02.06.1841 Pirttikylä. Tauluun 79
Johanna Aurora Peltonen o.s. Forsman s. 25.12.1842 Pirttikylä, k. 27.12.1892 Virrat.
Oskar Forsman s. 16.08.1848 Peräseinäjoki.
Anna Forsman s. 29.04.1850 Peräseinäjoki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 78
XII Zachris Wilhelm Osakarinpoika Forsman, (Taulusta 77, äiti Lovisa Forsman) Yo Vasa gymn. Jur. yo. Palv. armeijassa, viim. majurina 147. Samaran jalkaväkirykmentissä., s. 30.11.1839 Maalahti, k. 27.03.1885 Venäjä, Kronstadt.
Huonokuntoiset Aleksanterin (etualalla) ja Pietari Suuren linnakkeet Kronstadin edustalla. Kronstadt perustettiin vuonna 1703 Venäjän linnoitukseksi suuren Pohjan sodan aikana. Linnoituksen nimenä oli aluksi Kronslot, Kronšlot, Kruununlinna). Kronstadtin laivasto perustettiin 18. toukokuuta 1704. Kaupungin perustamishetkeksi katsotaan 18. lokakuuta 1723, jolloin Pietari I Suuri antoi julistuksen linnoituskaupungista. Suunnittelutöihin osallistui tsaarin Hollannista palkkaama vara-amiraali Cornelius Cruys. Vuonna 1723 käyttöön otettu nimi Kronstadt tarkoittaa Kruununkaupunkia. Stadt on saksaa ja tarkoittaa kaupunkia, ja Kron(e) tarkoittaa kruunua. Linnoituksen vanha osa koostui kolmesta bastionista ja niitä yhdistävästä muurista. Saarelle rakennettiin myös oma telakka ja kanavia. Venäjän sodat Ranskan, Britannian ja Ruotsin kanssa edistivät linnoituksen kehittämistä edelleen Pietarin suojaksi Itämereltä. Marraskuussa 1824 myrsky nosti vedenpintaa neljä metriä Pietarissa ja Kronstadtissa kolme ja puoli metriä. Kronstadtissa oli tuolloin noin 17 500 sotilasta ja 7 300 muuta asukasta. Asuinoloista johtuen sairastavien sotilaiden jatkuva rivivahvuus oli vain 90 % kirjavahvuudesta, 10 % sairasti jatkuvasti. Tulvatuhojen jälkeen Kronstadtia alettiin rakentaa kivestä kestävämmäksi. Oolannin sodassa Kronstadt ei kohdannut merkittävää uhkaa kauppasaartoa valvovan brittiläisen tai ranskalaisen laivaston taholta niin kuin Suomen Pohjanlahden ja Suomenlahden satamat sekä Ahvenanmaan ja Suomenlahden merilinnoitukset, minkä vuoksi se jäi koskemattomaksi. Vuosina 1890–1917 alettiin Kronstadtin varustamisessa käyttää betonia. Uudet linnakkeet Obrytsev ja Totleben rakennettiin kilometrin mittaisille keinotekoisille saarille ja niiden betoniosat nousivat kymmenen metrin korkeuteen meren pinnasta. Yhteensä viisitoista linnoitusta rakennettiin 17 keinotekoiselle saarelle. Kun brittilaivasto tuki Baltian itsenäisyystaistelua, se sai tukikohdan Suomelta Karjalankannakselta Koivistolta. Seitsemän brittiläistä moottoritorpedovenettä hyökkäsi elokuussa Kronstadtin sisäsatamaan upottaen Pamjat Azovan, taistelulaiva Petropavlovskin sekä panssarilaiva Andrei Petro-Pervozvannyin. Britit menettivät kolme moottoritorpedovenettä, 15 kaatunutta ja yhdeksän sotavankia. Kronstadtin merilinnoitus oli kuitenkin riittävän vahva estämään suurhyökkäykset sitä itseään ja Pietarin kaupunkia vastaan. Kronstadtissa oli yhteiskunnallista liikehdintää 1905–1907 Venäjän–Japanin sodan pettymyksen takia, ja siitä seurasi demokratiavaatimuksia autokraattisella Venäjällä sekä 1921 Kronstadtin kapina. Laivastotukikohdan matruusit, jotka olivat vuonna 1917 tukeneet Venäjän Lokakuun vallankumousta, nousivat kapinaan Leninin johtamaa bolševikkihallitusta vastaan; kapinan kukistuttua monet kapinalliset pakenivat saarelta Suomeen. Toisessa maailmansodassa Leningradin piirityksen aikana 1941–1944 Kronstadt pysyi Neuvostoliiton hallussa koko ajan ja linnoitus esti Saksan pääsyn Leningradiin. Saksalaiset upottivat taistelulaiva Marat’n syöksypommittamalla sitä Junkers Ju 87:llä. Kronstadtiin on alkanut muodostua myös kaupallista toimintaa. Mm. Islantilais-suomalainen Containerships Group perusti 50 hehtaarin alueelle Moby Dick -nimisen tavaraterminaalin Kotlinin saarelle. Terminaalin suunniteltu enimmäiskäsittelykapasiteetti on 500 000 TEU:a vuodessa. Vuodesta 1997 on alueella ollut kaksi linjaa, joiden kapasiteetti on 180 000 konttia vuodessa. Alueen hallinnasta on käyty kiistoja Venäjän federaation rakennusvalvontaviraston Luoteis-Venäjän piirin ja Moby Dick -yhtiön (ven. OOO ???? ???, OOO Mobi Dik) välillä. Pietarin kaupungin omaisuuskomitean Kronstadtin piiri päätti ottaa osan alueesta takaisin kaupungin haltuun padonrakentamisen edistämiseksi. Kronstadtin sotilasalueluonteen vuoksi sinne alkoi vapaa pääsy vasta marraskuussa 1996, jolloin aluetta alettiin ajatella myös turistikohteena. Osa Kronstadtin linnoituksesta on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Nykyisin Kronstadtia on avattu myös matkailulle. Pietarin tulvapadon yhteyteen rakennetun maantien myötä saarelle pääsee nyttemmin myös ajoneuvoilla. Retusaaren seurakunta, ”Kronstatti”, oli virolais-suomalais-ruotsalainen ja se perustettiin 1836. Kirkkona toimi Nikolain kirkko. Väkiluku oli 540 suomalaista, 1 400 virolaista ja 90 ruotsalaista vuonna 1913. Seurakunta oli olemassa 1920-luvulle asti, mutta Kronstadtin kapinan tukahduttamisen jälkeen luterilaista asutusta ei juuri jäänyt Retusaarelle.

Puoliso: Vihitty noin 1868 Venäjä, Staraja Russa Vera Forsman o.s. Asarijev k. 1875 Venäjä, Kronstadt.

Lapset:
Maria Forsman s. 17.11.1870 Venäjä, Kronstadt.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 79
XII Mathilda Oskarintytär Aurell o.s. Forsman, (Taulusta 77, äiti Lovisa Forsman) s. 02.06.1841 Pirttikylä, k. 13.04.1919 Isokyrö.

Puoliso: Vihitty 17.06.1888 Isokyrö Matti Juhonpoika Aurell e. Jupakka s. 11.06.1857 Ylistaro, k. 27.03.1942 Isokyrö.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 80
XI Carl Vilhelm Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Kruununvouti Kajaanin kihlakunnassa., s. 03.10.1820 Laihia, k. 28.12.1870 Kajaani.

Carl Vilhelm, (son av Gustaf Johan, tab 51) född 1820-10-03 i Laihela socken. Student i Helsingfors 1839-06-18. Extra ordinarie landskontorist vid länsstyrelsen i Uleåborgs län 1846-04-01. Landskontorist vid länsstyrelsen i Uleåborgs län 1850-11-18. Länsbokhållare i Uleåborgs län 1852-07-10. Kronofogde i Kajana härad 1862-08-21. RRS:tStO3kl 1868-04-12. Död 1870-12-28 i Kajana.

Gift 1848-01-26 på Kimo bruk i Vörå socken med sin kusin Anna Charlotta von Essen af Zellie, född 1825-10-15 på Kimo, död 1873-01-24 i Kuopio, dotter av löjtnanten Otto Mauritz von Essen af Zellie och hans 2:a fru Lovisa Charlotta Asp.

Puoliso: Vihitty 26.01.1848 Vöyri, Kimo Anna Charlotta Otontytär von Essen af Zellie. (Taulu 85) s. 15.10.1825 Vöyri, Oravainen, k. 24.01.1873 Kuopio.
Vanhemmat: Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01., s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki ja Lovisa Charlotta Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp, s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.

Lapset:
Emilia Nystén o.s. von Essen af Zellie , s. 16.05.1849 Oulu. Tauluun 81
Aina Johanna von Essen af Zellie , s. 17.08.1851 Oulu. Tauluun 82
Georg Didrik von Essen af Zellie , s. 10.06.1864 Kajaani. Tauluun 83
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 81
XII Emilia Carlintytär Nystén o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) s. 16.05.1849 Oulu, k. 09.12.1872 Raahe.

Puoliso: Karl Woldemar Carlinpoika Nystén Yo Kuopio gymn. Tuomt 1864. VT 1867. Uudenmaan läänin lääninsiht. 1882-93. Ilomantsin tuomiok. tuomari 1883-. Laamannin arvo 1894. Valtiopäivämies., s. 25.12.1844 Pukkila, k. 23.09.1899 Joensuu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 82
XII Aina Johanna Carlintytär von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) Gift 1875-03-17 med sin både kusin och syssling, direktören Carl Jonatan von Essen af Zellie., s. 17.08.1851 Oulu.

Puoliso: Vihitty 17.03.1875 Carl Jonatan von Essen af Zellie

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 83
XII Georg Didrik Carlinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 80, isä Carl von Essen af Zellie) s. 10.06.1864 Kajaani.

Georg Didrik (son av Carl Vilhelm), född 1864-06-10 i Kajana. Kadett i Fredrikshamn 1877-08-09. Underlöjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1886-08-23 med tur från 1885-08-19. Löjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1890-03-10 med tur från 1889-08-19. Transporterad till finska dragonregementet 1890-10-19. Regementskvartermästare vid finska dragonregementet 1890-11-19–1891-02-18. Regementsadjutant 1891-06-16–1891-10-23. Stabsryttmästare 1892-04-06. RRS:tAO3kl 1895-02-15. Ryttmästare 1897-03-27. Placerad på armékavalleriet 1901-12-18. Avsked 1902-09-25. Trafikchef vid spårvägsbolaget i Helsingfors 1904-04-07. Förklarad ställd på militär indragningsstat 1906-07-19. Trädde under finska frihetskriget i tjänst såsom tillförordnad kommendör för 1. regementet av Helsingfors jägarbrigad 1918-04-13. Däruti stadfäst 1918-05-10. Överstelöjtnant och brigadchef 1918-05-19. Avsked 1918-07-07. Avgick från nämnda trafikchefsbefattning 1919-01-00. Införd i finska arméns rullor med överstes grad 1919-02-04. Överbefälhavare för rikets skyddskårer 1919-02-28–1921-06-21. FFrMM m ros. KFinlVRO2kl 1919-07-22. Verkställande direktör i Helsingfors magasinsaktiebolag 1923-12-22.

Puoliso: Saga Augusta Gustava Adelaide Augustintytär Von Essen af Zellie o.s. Armfelt Kreivitär, s. 13.11.1873 Halikko, Viurila.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Magnuksenpoika Armfelt, August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana., s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Carlintytär Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 84
XI Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 75, isä Gustaf von Essen af Zellie) Paimion pitäjänapulainen 1855 (virkaan 1857). Varapastori 1857, s. 20.04.1824 Vöyri, Oravainen, k. 30.04.1865 Paimio, Loppi.

Oulun triviaalikoulun oppilas 3.2.1834 (cl. I). Vaasan triviaalikoulun oppilas 1837. Turun lukion oppilas 24.8.1841 – 15.6.1844 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1844 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 2.10.1844. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Otto Mauritz von Essen, son till Leutnanten Johan Gust. von Essen, född d. 20 Aprill 1824, inskr. i Syd. Österb. Afd. d. 2 Octob. 1844. | Prestvigd 1846 till Pastors Adjunkt i Tav.Kyro. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.12.1846. — Hämeenkyrön kirkkoherran apulainen 1846. Velkuan saarnaaja 1850 (virkaan 1853). Kakskerran saarnaaja 1853 (virkaan 1856). Paimion pitäjänapulainen 1855 (virkaan 1857). Varapastori 1857.

Lähde: http://www.geni.com/people/Otto-Mauritz-Essen-af-Zellie/6000000013266280338?through=6000000013266420229

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Student i Helsingfors 1844-06-22. Prästvigd i Åbo 1846-12-17. Predikant i Velkua 1850-11-20 och i Kakskerta 1853-11-09. Sockenadjunkt i Pemar 1857. Vice pastors titel 1857. Pastoralexamen 1861-12-16.
Paimion kivikirkko keskiaikaisperäisen Suuren Rantatien varrella kuuluu maamme harvojen 1600-luvun kivikirkkojen joukkoon. Paimion vanha pappila sijaitsee keskiaikaisella paikallaan. Pappilan pihapiiri rakennuksineen kuvastaa hyvin pappiloiden asumiskulttuuria 1800-luvulla. Paimion kivikirkko on muodoltaan yksilaivainen pitkäkirkko, jonka aumakattoisesta runkohuoneesta ulkonevat sakaristo ja asehuone. Saarnatuoli ja lehteri on rakennettu 1748-1749. Alttarinkehys vuodelta 1755 on Samuel Bernerin ja alttaritaulu vuodelta 1865 R.W. Ekmanin suunnittelema. Kirkkomaan kiviaitaan liittyy alaosaltaan harmaakivinen kellotapuli 1700-luvulta. Vanhaa hautausmaata ympäröi kivimuurin lisäksi kuusiaita. Suuri Rantatie, joka ylittää Paimionjoen kirkonkylän kohdalla, kulkee kirkonkylän halki Vistantienä. Paimionjoen länsirannalla avoimessa viljelymaisemassa syrjässä kirkonkylästä ja pitäjän kirkosta sijaitsevan kirkkoherranpappilan pihapiiri rakennuksineen kuvastaa hyvin pappiloiden asumiskulttuuria 1800-luvulla, vaikkakin maatalouteen liittyvät rakennukset ovat hävinneet maaviljelyksen loputtua. Pappilan puinen päärakennus on rakennettu 1804-1806 Frans Mikael Franzénin ollessa Paimion kirkkoherrana. Rakennusta on jatkettu ja sen ulkoasua muutettu 1800-luvun jälkipuolella. Rakennuksen alla oleva kivikellari on osin 1500-luvulta. Päärakennuksen vieressä oleva sivurakennus on 1880-luvulta. Paimion pappila sijoittuu Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Historia Paimion keskiaikainen seurakunta perustettiin 1325. Paimion Pappilan kylä oli asutettu jo rautakaudella ja kirkkoherran pappila sijaitsi nykyisellä paikalla jo ainakin 1300-luvusta lähtien. Paimion nykyinen kirkko rakennettiin 1681-1689 uudelle paikalle Vistan kylään, kun vanha kirkko oli huonokuntoisena päätetty hylätä. Kirkon kiinteä sisustus uusittiin 1748-1756 ja osin uudelleen 1863 tehdyn lääninarkkitehti P.J. Gylichin suunnitteleman sisäkorjauksen yhteydessä. Lautaholvaus korvattiin taitekatolla 1863. Kirkkoa restauroitiin 1952. Ruumishuone valmistui 1929 kirkkomaan kaakkoisportin luokse.

Puoliso: Vihitty 01.07.1847 Vöyri, Oravainen Thekla Otontytär von Essen af Zellie. (Taulu 85) s. 04.06.1828 Vöyri, Oravainen, k. 20.11.1912 Turku.
Vanhemmat: Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01., s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki ja Lovisa Charlotta Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp, s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 85
X Otto Mauritz Gustafinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01., s. 18.03.1780 Kokkola, Kaarlela, k. 16.03.1848 Vöyri, Kimon ruukki.

Rustmästare vid Österbottens regemente 1798-09-20. Sergeants karaktär 1801-03-02. Fänrik i armén 1802-05-06. Löjtnant vid Österbottens regemente 1808-07-21. Avsked 1809-04-01. Död 1848-03-16 på Kimo bruk i Vörå socken som han ägde. Han bevistade finska kriget 1808–1809.

1. puoliso: Vihitty 15.10.1812 Oravainen Brita Christina Larsintytär von Essen af Zellie o.s. Thodén s. 08.07.1783 Pietarsaari, k. 30.01.1821 Vöyri, Kimon ruukki.

Lapset:
Otto von Essen af Zellie , s. 21.09.1813 Vöyri, Oravainen. Tauluun 86
Emilia Ottilia Christina Stenbäck o.s. von Essen af Zellie , s. 07.07.1817 Vöyri, Oravainen. Tauluun 89
Carl Gustaf Essen af Zellie , s. 20.03.1815 Vöyri, Oravainen. Tauluun 93
2. puoliso: Vihitty 12.12.1824 Pietarsaari Lovisa Charlotta Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp. (Taulu 80). (Taulu 84) s. 09.02.1796 Pietarsaari, k. 11.05.1839 Vöyri, Kimon ruukki.
Vanhemmat: Johan Asp, s. 05.07.1758 Pietarsaari, k. 20.04.1807 Pietarsaari ja Anna Margareta Asp o.s. Edström, s. 1748, k. 30.05.1824 Pietarsaari.
Lapset:
Anna Charlotta von Essen af Zellie , s. 15.10.1825 Vöyri, Oravainen. Tauluun 80
Thekla von Essen af Zellie , s. 04.06.1828 Vöyri, Oravainen. Tauluun 84
Wendla Elisabet Lagus o.s. Essen af Zellie , s. 12.05.1835 Vöyri, Oravainen. Tauluun 94
3. puoliso: Vihitty 29.03.1840 Pietarsaari Anna Catharina Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Asp s. 28.12.1791 Pietarsaari, k. 09.11.1850 Munsala.
Vanhemmat: Johan Asp, s. 05.07.1758 Pietarsaari, k. 20.04.1807 Pietarsaari ja Anna Margareta Asp o.s. Edström, s. 1748, k. 30.05.1824 Pietarsaari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 86
XI Otto Otonpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) Ägde Keppo i Jeppo kapell av Nykarleby socken. Död i Nykarleby socken 1876-11-20., s. 21.09.1813 Vöyri, Oravainen, k. 20.11.1876 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.

Puoliso: Vihitty 08.03.1836 Alahärmä Anna Kristina Kristianintytär von Essen af Zellie o.s. Snellman s. 10.06.1814 Kokkola, k. 15.12.1895 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.
Vanhemmat: Kristian Henrik Gerhardinpoika Snellman, s. 28.12.1777 Piippola, k. 22.05.1855 Haukipudas ja Maria Magdalena Matiaksentytär Snellman o.s. Röring, s. 12.07.1779 Pyhäjoki, k. 18.07.1814 Kokkola.

Lapset:
Anna Ottilia Roos o.s. von Essen af Zellie , s. 08.02.1837 Eurajoki. Tauluun 87
Otto Henrik von Essen e. von Essen af Zellie , s. 25.03.1841 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo. Tauluun 88
Carl Jonatan von Essen af Zellie s. 07.10.1851 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 87
XII Anna Ottilia Otontytär Roos o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 86, isä Otto von Essen af Zellie) s. 08.02.1837 Eurajoki, k. 21.11.1908 Uusikaarlepyy.

Puoliso: Vihitty 01.07.1856 Jepua Elias Johaninpoika Roos s. 06.09.1834 Kalajoki, k. 26.06.1901 Uusikaarlepyy.

Lapset:
Hugo Jonathan Roos s. 25.11.1863 Uusikaarlepyy.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 88
XII Otto Henrik Otonpoika von Essen e. von Essen af Zellie, (Taulusta 86, isä Otto von Essen af Zellie) Kepon sahan omistaja, s. 25.03.1841 Uusikaarlepyy, Jepua, Keppo, k. 13.08.1907 Uusikaarlepyy.

Kepon kartanon ja teollisuuslaitokset osti Kimon ruukin kirjanpitäjä Carl Otto von Essen. Edellä mainituista omistajista kukaan ei ollut asunut tilalla. Tämän perinteen Otto von Essen mursi ja muutti ränsistyneeseen asuintaloon, joka sijaitsi kukkulalla teollisuuslaitosten läheisyydessä noin 200 metriä nykyisestä kartanorakennuksesta pohjoiseen.

Vuonna 1869 vanha Kepon kartano samoin kuin saha ja useimmat muutkin rakennukset paloivat maan tasalle. Saha rakennettiin välittömästi uudelleen. Päärakennusta ei kuitenkaan enää pystytetty vanhalle paikalleen. Nykyisen Kepon kartanon kohdalla sijainnutta pienehköä taloa sen sijaan sekä levennettiin että pidennettiin. Nykyisen Kepon kartanon runko on siis peräisin 1860-luvun lopulta.

Otto von Essenin aikana saha kukoisti. Pietarsaarelainen Peter Malm nuorempi, tunnettu laivanvarustaja ja teollisuusmies, tuli osakkaaksi sahalle 1840. Malm rahoitti sahan toiminnan ja myi valmiit tuotteet; von Essen toimi sahantarkastajana ja osti puut. Hänen lankonsa Johan Vilhelm Snellman asui Kepon kartanossa vuonna 1839 ja toimi jopa tilapäisenä sahantarkastajana, kun Otto von Essen oli sairaana.

1860-luvulla sahan vuosituotanto oli yli kymmenentuhatta tukkia. Yhteistyö kahden osakkaan välillä kangerteli, ja vuonna 1876 saha siirtyi kokonaan toiminimi Peter Malm nuoremman omistukseen. Tulipalo sinetöi sahan kohtalon vuonna 1893. Sen jälkeen ei Kepon kosken rannalla enää ole ollut sahaa.

Vesivoimaa riitti muihinkin tarkoituksiin. Sahaa vastapäätä rakennettiin 1831 tullimylly. Vuonna 1851 sahan alapuolelle rakennettiin pellava- ja hamppuöljynpuristamo.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

född 1851-10-07 Keppo Ägnade sig åt affärsverksamhet. Kontorist i England 1872–1873. Ägare av Kiitola shoddyfabrik 1881, Mjölnara kvarn och Jeppo yllespinneri 1896. Verkställande direktör för Aktiebolag Jeppo yllespinneri med därtill hörande Kiitola hemman. FFrK4kl 1918 och 3kl 1919. Död 1921-12-13 på Kiitola.
UUSIKAARLEPYY/ KEPPO Kepon kartano sijaitsee Ylä-Jepualla Lapuanjoen rantamaisemassa, Keponkosken varressa. Näyttävä myöhäisempirerakennus on vuodelta 1869. Ruukin rakennuskantaan kuuluu lisäksi mm. konttori, työväen asuinrakennus ja talousrakennuksia. Keponkoski sahoineen oli 1700-luvulla kaskislaisen J. Bladhin teollisuuslaitoksia ja 1800-luvulla Oravaisten Kimon ohella yksi Björkmanin (aateloituna Björkenheim) teollisuussuvun tuotantopaikoista.

Puoliso: Vihitty 24.09.1864 Jepua Amanda Peterintytär von Essen o.s. Kranck s. 21.01.1842 Vimpeli, k. 05.01.1917 Helsinki.
Amanda von Essen (Krank) (1842-1917)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 89
XI Emilia Ottilia Christina Otontytär Stenbäck o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 07.07.1817 Vöyri, Oravainen, k. 06.01.1915 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 16.01.1834 Vöyri Carl Fredrik Karlinpoika Stenbäck, Jr.. (Taulu 204) Alavuden ja Kuortaneen kirkkoherra 1846. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1859. Valtiopäivämies 1863–64., s. 14.04.1798 Kauhava, k. 13.04.1875 Alavus.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 6.2.1812 – 12.1817. Ylioppilas Turussa 12.2.1818. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.2.1818 [1818] Carolus Fredericus Stenbäck die XVIII Februarii. Natus die XXVIII Aprilis 1798. | Upsaliam se contulit 1827. Redux. Sacros iniit ordines 1831. Specimine pastorali, magna cum Laude, præstito. Pastor in Utsjoki, Lapponiæ, constitutus est 1833. | Pastors-Adjunct i NyCarleby. | Kyrkoherde i Alavo 1846. Respondentti 12.6.1822, pr. Benjamin Frosterus 12369. Todistus registratuurassa 30.8.1827 sinnad att sig vid Universitetet alldeles skilja, samt att på annan ort och väg söka sin fortkomst. Ylioppilas Uppsalassa 23.10.1827 Carl Fredric Stenbäck Fenno (* 1798) Antea Civis Academiæ Aboensis. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.11.1831. — Utsjoen ja Inarin vt. kirkkoherra 1831, vakinainen 1833. Rovasti 1841. Alavuden ja Kuortaneen kirkkoherra 1846. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1859. Valtiopäivämies 1863–64.
Vanhemmat: Karl Fredrik Johaninpoika Stenbäck, Sr., Sotasairaalan saarnaajana Alahärmässä 1808. Vt. lääninrovasti 1812, vakinainen 1816. Vöyrin kirkkoherra 1823., s. 04.11.1760 Maalahti, k. 30.04.1838 Vöyri ja Beata Johanintytär Stenbäck, Jr. o.s. Mellberg, s. 27.04.1766 Pietarsaari, k. 01.04.1807 Kauhava.

Lapset:
Josef Daniel Stenbäck , s. 02.05.1854 Alavus. Tauluun 90
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 90
XII Josef Daniel Carlinpoika Stenbäck, (Taulusta 89, isä Carl Stenbäck, Jr.) Arkkitehti, s. 02.05.1854 Alavus, k. 27.03.1929 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 29.03.1883 Helsinki Anna Johanintytär Stenbäck o.s. Bähr s. 20.07.1862 Seinäjoki, k. 10.03.1949 Helsinki.

Lapset:
Matti Kivekäs e. Stenbäck , s. 01.01.1888 Helsinki. Tauluun 91
Lauri Jaakko Kivekäs e. Stenbäck Muutti nimensä Helsingissä 29.12.1925 Stenbäck => Kivekäs

Aaltosen Kenkätehdas Oy:n toimitusjohtaja v:sta 1947 ja Lokomo Oy:n v:sta 1948. Suomen Työantajain Keskusliiton puheenjohtaja v:sta 1957. Kauppa- ja teollisuusministeri 1957-58., s. 07.07.1903 Juankoski, k. 12.02.1998 Helsinki.

Lauri Jaakko Kivekäs, titled Vuorineuvos (July 7, 1903 Muuruvesi, Finland – February 12, 1998; surname until 1926 Stenbäck), was a Finnish businessman. He served as Minister of Trade and Industry of Finland from 1957 to 1958. He was the former Chairman of Confederation of Finnish Industries and the first Chairman of Nokia Corporation after the 1967 merger of the three Finnish companies Nokia Company, Finnish Rubber Works and Finnish Cable Works. He remained Nokia Chairman until 1977 when he was replaced by Björn Westerlund.
Lauri Jaakko Kivekäs ent. Stenbäck (1903-1998)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 91
XIII Matti Josefinpoika Kivekäs e. Stenbäck, (Taulusta 90, isä Josef Stenbäck) Päätoimittaja, kirjailija., s. 01.01.1888 Helsinki, k. 04.04.1918 Tampere.

Matti Kivekäs

Ylioppilas 1908, minkä jälkeen ryhtyi opiskelemaan Helsingin Yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Mutta opinnot keskeytyivät pian, ja hän vietti useita vuosia laajoilla ulkomaanmatkoilla, erityisesti Unkarissa, jonka kieleen ja sivistykseen hän tunsi erityistä kiintymystä. Olemukseltaan valoisana, lämminsydämisenä ja lahjakkaana hän kykeni solmimaan läheiset suhteet unkarilaisiin kulttuuripiireihin. Kotimaahan palattuaan Kivekäs ryhtyi suomentamaan unkarilaista kirjallisuutta. Tyyssijakseen hän hankki pienviljelytilan Tuusulasta. Paitsi suomentajana, hän tuli tunnetuksi monista mainioista arvosteluistaan, matkakuvauksistaan ym. Ryhdyttyään uudelleen opiskelemaan hän suoritti kandidaatintutkinnon 1916 ja valittiin sen jälkeen vastaperustetun Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi. Vapaussodan puhjettua hän toimi Tampereella Punaisen Ristin sairaalapalveluksessa. Kaupungin valtauksen kynnyksellä 3.4.1918 hän kaatui takaa päin tähdätystä luodista.
Matti Kivekäs ent. Stenbäck (1888-1918)

Puoliso: Vihitty 18.02.1917 Helsinki Maj Karin Karlintytär Snellman Kansakoulun opettaja, s. 28.10.1889 Helsinki, k. 11.01.1990 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Johaninpoika Snellman, Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen ylitirehtööri 1909–1925, todellinen valtioneuvos 1917., s. 02.10.1855 Helsinki, k. 20.10.1928 Helsinki ja Ellen Sofia Tagentytär Snellman o.s. Möller, s. 02.12.1864 Ruotsi, Skåne, Malmö, k. 29.10.1944 Helsinki.
Maj Karin Hela / Kivekäs (Snellman) (1889-1990)

Lapset:
Kaja Arjas o.s. Kivekäs , s. 01.08.1918 Loviisa. Tauluun 92
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 92
XIV Kaja Matintytär Arjas o.s. Kivekäs, (Taulusta 91, isä Matti Kivekäs) s. 01.08.1918 Loviisa, k. 06.09.1978.

Puoliso: Vihitty 09.09.1939 Eino Erkki Olavi Einarinpoika Arjas e. Asplund s. 09.10.1916 Rautalampi, k. 23.11.1997 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 93
XI Carl Gustaf Otonpoika Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 20.03.1815 Vöyri, Oravainen, k. 22.07.1895 Hiitola.

Puoliso: Vihitty 21.01.1841 Helsinki Katalina Sofia Nilsintytär Essen af Zellie ent. Fabritius o.s. Arppe. (Taulu 881). (Taulu 882) s. 06.03.1806 Kitee, k. 03.02.1894 Hattula.
Vanhemmat: Nils Carlinpoika Arppe, Karjalan alisen tuomiokunnan tuomari 1793. Laamannin arvonimi 1818., s. 07.07.1766 Eurajoki, Vuojoki, k. 28.03.1823 Kitee ja Margaretha Sofia Hermannintytär Arppe o.s. Wegelius, s. 24.12.1783 Vesilahti, k. 07.05.1808 Kitee.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 94
XI Wendla Elisabet Otontytär Lagus o.s. Essen af Zellie, (Taulusta 85, isä Otto von Essen af Zellie) s. 12.05.1835 Vöyri, Oravainen, k. 04.10.1891 Alastaro.

Puoliso: Vihitty 12.01.1860 Paimio Eliel Thiodolf Jonaksenpoika Essen af Zellie e. Lagus. (Taulu 103) s. 28.09.1833 Ylivieska, k. 10.10.1904 Turku.
Vanhemmat: Jonas Nilsinpoika Lagus, Pyhäjärven kappalainen, s. 21.05.1798 Kurikka, k. 24.06.1857 Pyhäjärvi ja Lovisa Eleonora Gustafintytär Lagus o.s. von Essen af Zellie, s. 23.10.1796 Pietarsaari, k. 17.05.1836 Ylivieska.

Lapset:
Valter Lorenzo Essen af Zellie s. 10.11.1860 Vähäkyrö, k. 28.12.1863 Eurajoki.
Östen Eliel Essen af Zellie , s. 21.09.1862 Eurajoki. Tauluun 95
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 95
XII Östen Eliel Elielinpoika Essen af Zellie, (Taulusta 94, isä Eliel Essen af Zellie) s. 21.09.1862 Eurajoki.

Puoliso: Vihitty 11.09.1893 Turku Anna Georgina Georgentytär Essen af Zellie o.s. Lillia s. 13.03.1867 Turku.

Lapset:
Bror Allan Essen af Zellie s. 06.07.1894 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 96
X Christina Charlotta Gustafintytär Wegelius o.s. von Essen, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 23.09.1782 Kokkola, k. 28.03.1854 Maalahti.
Kristina Charlotta von Essen (1782-1854)

Puoliso: Vihitty 03.12.1809 Kokkola Jakob Esaiaanpoika Wegelius Jakob Wegelius oli suomalainen lääkäri ja pappi. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 1802 ja lääketieteen tohtoriksi 1817. Teologian kunniatohtorin arvon hän sai 1857. Vuoden 1808–1809 sodassa hän toimi sotilaslääkärinä. Sen jälkeen hän toimi pappina useissa seurakunnissa ja oli vuodesta 1832 Maalahden seurakunnan kirkkoherra. Lankonsa Jonas Laguksen vaikutuksesta hän päätyi herännäisyys-herätysliikkeen piiriin ja toimi Pohjanmaan ruotsinkielisten herännäisten johdossa., s. 09.12.1779 Vöyri, k. 08.01.1861 Maalahti.

Ylioppilas Turussa 11.2.1796 [Wegelius] Jacobus, Ostrobotn _ 767. Pohjalaisen osakunnan jäsen 13.2.1796 [1796] Jacobus Esajæ Wegelius die 13 Febr. Natus die 9 December 1779. | Philosophiæ Magister 1802; Ordinerad till Kapellans Adjunct i Oravais 1805; Kapellan i Oravais 1809; Medicinæ Doctor 1817; Kapellan i Solf 1827; Kyrkoherde i Malax 1832; Prost 1834. Respondentti 11.6.1800 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 17.4.1801. Respondentti 19.5.1802 pro gradu, pr. Gustaf Gabriel Hällström 10699. FM 15.6.1802. LK 11.4.1804. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 29.5.1805. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.6.1805. Palveli Tukholman serafiimilasaretissa. LL 19.6.1807. Respondentti 29.10.1817 pro doctoratu, pr. Gabriel von Bonsdorff 9659. LT 6.11.1817. Riemumaisteri 30.5.1853. TT h.c. 10.11.1857 (nim. 27.5.1857). — Rokottajana Etelä-Pohjanmaalla Suomen talousseuran lähettämänä 1803. Oravaisten kappalaisen apulainen 1805. Vöyrin kirkkoherran (isänsä) apulainen 1807. Sotasairaalan lääkäri Alahärmässä 1.8.1808, seurasi armeijaa lääkärinä ja pappina Uumajaan, ero 28.3.1809. Oravaisten kappalainen s.v., Sulvan 1827. Maalahden kirkkoherra 1832. Rovasti 1834. Vt. lääninrovasti 1856. † Maalahdessa 8.1.1861.
Vanhemmat: Esaias Henrikinpoika Wegelius, Riemumaisteri 28.6.1819. — Vöyrin kappalaisen apulainen 1767, kappalainen 1772, kirkkoherra 1796. Rovasti 1800., s. 07.01.1744 Sodankylä, k. 21.06.1821 Vöyri ja Ulrika Olofintytär Wegelius o.s. Tunæus, s. 24.05.1744 Vöyri, k. 06.05.1817 Vöyri.
Jakob Wegelius (1779–1861)

Lapset:
Betty Sofia Schroderus o.s. Wegelius , s. 16.02.1813 Oravainen. Tauluun 97
Charlotta Swan o.s. Wegelius , s. 02.01.1815 Oravainen. Tauluun 100
Wendla Lovisa Petterson o.s. Wegelius , s. 29.03.1824 Oravainen. Tauluun 102
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 97
XI Betty Sofia Jakobintytär Schroderus o.s. Wegelius, (Taulusta 96, äiti Christina Wegelius) s. 16.02.1813 Oravainen, k. 04.07.1866 Maalahti.
Betty Sofia Wegelius (1813-1866)

Puoliso: Gustaf Henrik Isakinpoika Schroderus Vaasan ja Mustasaaren kappalainen 1838 (virkaan 1840). Varapastori 1841. Siikajoen kirkkoherra 1847. Rovasti 1850., s. 16.12.1801 Sotkamo, k. 25.11.1858 Siikajoki.

Lapset:
Gustaf Schroderus s. 09.06.1833 Maalahti, k. 13.08.1853 Siikajoki.
Charlotta Wilhelmina Wichmann o.s. Schroderus , s. 21.06.1841 Vaasa. Tauluun 98
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 98
XII Charlotta Wilhelmina Gustafintytär Wichmann o.s. Schroderus, (Taulusta 97, äiti Betty Schroderus) s. 21.06.1841 Vaasa, k. 27.03.1927 Oulu.

Puoliso: Emil August Carlinpoika Wichmann. (Taulu 371) Hailuodon kirkkoherra 1875 (virkaan 1877), Pyhäjoen 1881 (virkaan 1883)., s. 06.08.1831 Raahe, k. 18.09.1886 Pyhäjoki.

Vaasan lukion oppilas 1847 – 1850. Ylioppilas Helsingissä 5.10.1850 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Pohjalaisen osakunnan jäsen 23.9.1851 Emil August Wichmann, Aptekarin Carl Wichmannin poika, syntynyt 6:na päivänä elo kuuta 1831., Opistolaiseksi tehty 4:nä päivänä loka kuuta 1850. sisään kirjoitettu 23:na päivänä Syyskuuta 1851. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 24.9.1851. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 1.5.1854. — Pappina Siikajoella, Paavolassa ja Revonlahdella. Revonlahden kappalainen 1863 (virkaan 1865), Vihannin 1867 (ei astunut virkaan), Limingan 1868. Varapastori 1864. Hailuodon kirkkoherra 1875 (virkaan 1877), Pyhäjoen 1881 (virkaan 1883). † Pyhäjoella 18.9.1886.
Vanhemmat: Carl Martininpoika Wichmann, Raahen apteekkari. Martin Christian Wichmann omisti Raahessa kirkkoa vastapäätä talon, joka edelleenkin, tosin muutettuna, on olemassa. Talo siirtyi sittemmin hänen pojalleen Carlille ja edelleen tämän pojalle, apteekkari Johan Valentin W:lle, joka sen myi 1864 seuraajalleen., s. 08.08.1792 Raahe, k. 13.03.1856 Raahe ja Beata Gustava Johanintytär Wichmann o.s. Frosterus, s. 22.05.1800 Pudasjärvi, k. 14.08.1871 Kouvola.
Emil August Wichmann (1831-1886)

Lapset:
Agnes Betty Gustava Wegelius o.s. Wichmann , s. 28.08.1870 Liminka. Tauluun 99
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 99
XIII Agnes Betty Gustava Emilintytär Wegelius o.s. Wichmann, (Taulusta 98, isä Emil Wichmann) s. 28.08.1870 Liminka, k. 19.11.1958 Helsinki.

Puoliso: Uno Adolfinpoika Wegelius. (Taulu 846). (Taulu 897) Yo Oulun yksit.lys. TEt 1892, vih. pap. 1893. Oulun komministeri 1903-14, Tuusulan khra 1914-. Lääninrovasti., s. 10.09.1867 Perho, k. 05.12.1925 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Adolfinpoika Wegelius, Yo Kuopio gymn. TEt 1860, vih. pap. 1861. Kappalainen Perhossa 1867-., s. 06.10.1836 Helsinki, k. 04.12.1868 Perho ja Lydia Fransintytär Wegelius o.s. Bergroth, Sai opetusta kotonaan, kävi kaksi vuotta Laurénin ruots. tyttökoulua Pietarsaaressa. Johti ensimm. puolisonsa Adolf Wegeliuksen kanssa kuumesairaalaa Perhon seurakunnassa 67—68. muutti leskeksi jäätyään vanhempiensa pappilaan Keuruulle, missa suoritti kansanvalistustyötä. Helsingin suom. tyttökoulussa opettajana 72—77, opetti uskontoa, maantiedettä ja laskentoa, vuosina 73—74 lisäksi kaunokirjoitusta ja 74 75 käsitöitä, 75—76 englantia VII luokalla, syksyllä 73 vt. johtajattare-na. Opiskeli historiaa ja suomea Naisten akatemiassa Helsingissä. Mentyään uusiin naimisiin siirtyi Ouluun, jossa otti osaa yhteiskunnalliseen ja sivistystyöhön, mm. kuului Oulun suom. tyttökoulun perustajiin, oli vaivaishoitohallituksen piiritarkastajana Elberfeldin järjestelmän mukaan. Julkaisi kertomuksia Pääskysessä, Kyläkirjaston Kuvalehdessä, Oulun Viikkosanomissa ym. Suomensi mm. Perheellisen rakennuskirjan yhdessä Lydia von Essenin kanssa (1862). Muistelmateos Äidin muistelmia ilmestyi Helmi Krohnin toimesta 19. (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 12.01.1844, k. 19.06.1916 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 100
XI Charlotta Jakobintytär Swan o.s. Wegelius, (Taulusta 96, äiti Christina Wegelius) Sharlotta auttoi nuorena isäänsä sairaiden hoidossa. Hän jäi varhain leskeksi kolmen pojan ja kolmen tyttären kanssa. Onneksi isoisä, Maalahden kirkkoherraksi siirtynyt Jakob Wegelius eli vanhaksi ja saattoi auttaa tyttärensä lapsia opintielle. (GS 3082 & Helsin Sanomat; Kuukausiliite Joulukuu 2006)., s. 02.01.1815 Oravainen, k. 15.08.1866 Vaasa.

Puoliso: Edvard Johaninpoika Swan Ylioppilas Turussa (pohj.) 1825. Filosofian kandidaatti 1830. Vihittiin papiksi 1832. Filosofian maisteri 1832. (GS 8345). Purmon kappalainen 1844, varapastori, s. 18.08.1809 Ruotsi, Tukholma, k. 18.01.1849 Pietarsaari, Purmo.

Lapset:
Johan Edvard Swan , s. 31.03.1837 Maalahti. Tauluun 101
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 101
XII Johan Edvard Edvardinpoika Swan, (Taulusta 100, äiti Charlotta Swan) s. 31.03.1837 Maalahti, k. 10.03.1883 Hamina.

Puoliso: Olivia Vilhelmina Viktorintytär Swan o.s. Runeberg s. 25.04.1839 Pori, k. 28.10.1882 Hamina.
Vanhemmat: Viktor Lorentzinpoika Runeberg, Merikapteeni, s. 20.09.1809 Pietarsaari, k. 28.10.1849 Pori ja Johanna Christina Augustintytär Runeberg o.s. Palmen, s. 01.03.1804 Kauvatsa, k. 24.03.1852 Pori.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 102
XI Wendla Lovisa Jakobintytär Petterson o.s. Wegelius, (Taulusta 96, äiti Christina Wegelius) s. 29.03.1824 Oravainen, k. 1918 Nivala.

Puoliso: Gustaf Reinhold Johaninpoika Petterson. (Taulu 495) Nivalan kirkkoherra 1872, rovasti 1881, s. 13.12.1822 Piippola, k. 04.11.1890 Nivala.

Oulun triviaalikoulun oppilas 3.2.1834 (cl. I) – 12.6.1839 (dim.). Turun lukion oppilas 15.6.1839 – 8.6.1843 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1843 (arvosana laudatur äänimäärällä 21). Pohjoispohjalaisen osakunnan jäsen 23.9.1843. Nimi on kopioitu 1844 Pohjoispohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Gustaf Reinhold Petterson, född den 13 December 1822, son till Kapellanen i Sotkamo Johan Petterson, inskrifven i Nord-Österb. Afd. den 23 Septemb. 1843. | Prestvigd 1845. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1845. — Pappina Sotkamossa ja Ristijärvellä. Varapastori 1858. Sotkamon kappalainen 1861 (virkaan 1863). Nivalan (Pidisjärven) kirkkoherra 1872 (virkaan 1876). Rovasti 1881.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Petterson, Sotkamon kappalainen 1822, varapastori 1837., s. 03.01.1777 Muhos, k. 27.02.1860 Sotkamo ja Fredrika Sofia Johanintytär Petterson o.s. Snellman, s. 28.08.1788 Hyrynsalmi, k. 09.10.1875 Haapajärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 103
X Lovisa Eleonora Gustafintytär Lagus o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 23.10.1796 Pietarsaari, k. 17.05.1836 Ylivieska.

Puoliso: Vihitty 13.05.1821 Pietarsaari Jonas Nilsinpoika Lagus. (Taulu 94) Pyhäjärven kappalainen, s. 21.05.1798 Kurikka, k. 24.06.1857 Pyhäjärvi.

Lapset:
Selim Sigvart Lagus s. 04.02.1822 Vöyri, k. 07.10.1831 Vaasa.
Saladin Lagus s. 14.08.1824 Vöyri, k. 05.10.1832 Ylivieska.
Hilma Lovisa Gröndahl o.s. Lagus s. 19.01.1828 Vöyri, k. 30.12.1889 Joensuu.
Alma Constanza Lagus s. 15.05.1830 Ylivieska, k. 14.09.1845 Pyhäjärvi.
Eliel Thiodolf Essen af Zellie e. Lagus , s. 28.09.1833 Ylivieska. Tauluun 94
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 104
X Gustava Elisabet Gustafintytär Reuter o.s. von Essen, (Taulusta 74, äiti Eva von Essen af Zellie) s. 04.05.1792 Pedersöre, Wästersund, k. 23.04.1860 Oravainen.

Puoliso: Vihitty 16.07.1815 Oravainen Johan Fredrik Johanneksenpoika Reuter Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa 1800., s. 19.11.1783 Ruotsi, Norrbotten, Luleå, Råneå, k. 23.06.1855 Oravainen.

kl. 1798 Johan Fredrik Reuter 11168. * 19.11.1782. Vht: Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa Johan Reuter (kotoisin Ruotsista, † 1811) ja Anna Holmström. Ylioppilas Turussa kl. 1798 Reuther, Joh. Frid. Ostrobotn. _ 799. Pohjalaisen osakunnan jäsen 14.2.1798 [1798] Johannis Fredr: Reuther die XIV Febr: natus die XIX Novemb: 1782. | Förste Bokhållare på Kimo bruk 1800. — Kimon ruukin kirjanpitäjä Oravaisissa 1800. † Oravaisissa 23.6.1855.
Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta, Vöyri. Kimon ruukki, Alaruukki. Kuva: MV/RHO Maria Kurtén 2007. Kimon ruukki ja Oravaisten tehdasyhdyskunta muodostavat ajallisesti ja rakennuskannaltaan monipuolisen 1700-luvun alusta nykypäiviin toimineen Kimojokivarteen sijoittuvan tuotanto- ja teollisuusympäristöjen ketjun. Kimon ruukki, joka edustaa hyvin 1700-luvun ruukkiympäristöä patoineen, kankivasarapajoineen, ruukinkatuineen ja tuotantorakennuksineen, on ollut osa kautta maan ulottunutta ruukkien suuromistusta. Rautaruukkitoiminnasta alkunsa saanut Oravaisten tehdasyhdyskunta on yhtenäinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka rakennuskanta on pääosin peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Röykasjärvestä laskevan Kimojoen varrella on noin viiden kilometrin matkalla useita peräkkäisiä koskia, joiden kaikkien rannoilla on ollut Kimon ruukkiin liittyviä tuotantorakennuksia, myllyjä, sahoja ja erityyppisiä rakenteita. Alimmasta vasarapajasta on noin kahdeksan kilometrin matka Oravaisten ruukille. Kimon rautaruukin toiminta on jakautunut kolmeen erilliseen yksikköön saman joen rannoilla (Alaruukki/Nedre hammaren, Keskiruukki/Mellanbruket ja Yliruukki/Övre hammaren). Niiden vesivoimaa säädellyt Röykasjärven rannalla oleva pato on yksi Suomen vanhimmista ja kookkaimmista. Luonnonkivipadon ulkomuurissa on ankkuriraudoin kirjaimet JJ ja RF (Johan Jennings ja Robert Finlay) sekä vuosiluku 1760. Yläruukilla (Övre hammaren) on pato ja hyvin säilynyt 1784 rakennettu, myllyksi muutettu vasarapaja. Ruukinpaikan yläpuolella on käytöstä jäänyt tielinja ja komea kivisilta. Nykyisin alueella toimii Oravaisten teatteri. Keskiruukki/Mellanbruket eli Nyhammare on nuorin Kimon kolmesta kankivasarapajasta Mutta-nimisen kosken varrella. Rakennuksen seinässä on vuosiluku 1788 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Alaruukki/Nedre hammaren, Kimon ruukin varsinainen ydinosa, on sijainnut alimman kaksiosaisen kosken varrella. Siellä ruukkimaisema patoineen, patoaltaineen, ruukinkatuineen ja monine tuotantorakennuksineen on säilyttänyt hyvin 1700-luvun luonteensa. Ruukin päärakennuksen lisäksi siellä on käsipaja, mekaaninen verstas, joka rakennettiin nippupajan paikalle ja vasarapajan rauniot. Vasarapajasta on jäljellä noin puolitoista metriä paksut harmaakiviseinät ja niiden sisäpuolella voimakanavan rauniot sekä ahjojen pohjia. Pajan holvatun oven yläpuolelle on hakattu vuosiluku 1791 ja kirjaimet BMB (Bengt Magnus Björkenheim). Kosken vastakkaisella rannalla entisen puhallushuoneen paikalla on pieni tiilinen voimalaitos vuodelta 1920. Alaruukilla toimii nykyisin mm. taontapajoja ja museo. Oravaisten tehdasyhdyskunnan nykyisen rakennuskannan pääosa on tekstiilitehtaan kukoistuskaudelta 1920-1930-luvulta. Punatiilisten tehdasrakennusten ryhmä on entisen masuunin ja konepajan paikalla. Teollisuushistoriallisesti Oravaisten tehtaiden merkitttävin osa on punatiilestä 1922 rakennettu höyryvoimalaitos. Ruukinkadun rakenne on suurimmaksi osaksi hajonnut, ja kasarmityyppiset tekstiilitehtaan työväenasunnot on sijoitettu väljemmin tehtaan lähiympäristöön. Historia: Kimon ruukki sai perustamisprivilegion 1703. Masuuni rakennettiin melkein kymmenen kilometriä lähemmäksi merta, Oravaisiin. Rautamalmi saatiin Utöstä, Pohjanmeren eteläsaaristosta ja Herrängin kaivokselta Roslagenissa. Masuunilta harkkorauta kuljetettiin jokea pitkin Kimoon, jossa se taottiin kankiraudaksi. Oravaisten masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin masuunin rinnalla ajoittain Suomen suurin takkiraudantuottaja. Kapteeni Lars Magnus Björkmanista (aateloituna Björkenheim) tuli Oravaisten ruukin omistaja 1818. Björkmanin omistajakauden alkuaika oli Oravaisissa merkittävien uudistusten aikaa. Björkmanin rakennuttama tunnusmajakka Oravaisten edustalla Stubbenin saarella Uudessakaarlepyyssä palveli ruukkien rahtilaivaliikennettä. Raudanjalostus päättyi Kimossa 1890-luvulla. Oravaisten ruukin masuunin ja valimon lopettamisen jälkeen 1867 Oravaisten historiassa alkoi tekstiiliteollisuusvaihe 1885. Tekstiiliteollisuuden kukoistuskautta olivat erityisesti 1920-luku ja 1930-luvun alku. Yhtiön nimeksi tuli Oravaisten Verkatehdas Oy / Oravais Klädesfabrik Ab 1935. Päätuotteina olivat 1960-luvun keskivaiheilla jersey- ja crimplenekankaat. Vielä 1975 tehdas työllisti noin 430 työntekijää, mutta 1988 tekstiiliteollisuus loppui Oravaisissa. Vanhan tekstiilitehtaan tiloissa aloitti toimintansa maailman johtaviin hiomapapereiden valmistajiin kuuluva KWH-Mirka.

Lapset:
Hilma Edvina Lybeck o.s. Reuter , s. 11.08.1822 Oravainen. Tauluun 105
Emma Charlotta Durchman o.s. Reuter , s. 01.10.1819 Uusikaarlepyy. Tauluun 108
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 105
XI Hilma Edvina Johanintytär Lybeck o.s. Reuter, (Taulusta 104, äiti Gustava Reuter) s. 11.08.1822 Oravainen, k. 27.07.1879 Kirkkonummi.

Puoliso: Johan Jakob Jacobinpoika Lybeck Saarijärven (Porvoon hiippak.) 1891. Rovasti 1878., s. 31.12.1819 Vaasa, k. 04.12.1898 Saarijärvi.

Lapset:
Gustaf Edvard Lybeck , s. 15.11.1851 Pirttikylä. Tauluun 106
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 106
XII Gustaf Edvard Johaninpoika Lybeck, (Taulusta 105, äiti Hilma Lybeck) Kauhajoen kirkkoherra, s. 15.11.1851 Pirttikylä, k. 25.05.1927 Kauhajoki.
Gustaf Edvard Lybeck (1851-1927)

Puoliso: Vihitty 12.03.1878 Kalvola Sofia Lovisa Wilhelmintytär Lybeck o.s. Skogström s. 26.04.1855 Tyrvää.

Lapset:
Lydia Emilia Hagelberg o.s. Lybeck , s. 19.12.1887 Kauhajoki. Tauluun 107
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 107
XIII Lydia Emilia Gustafintytär Hagelberg o.s. Lybeck, (Taulusta 106, isä Gustaf Lybeck) s. 19.12.1887 Kauhajoki.

Puoliso: Erik Wilhelm Emilinpoika Hagelberg. (Taulu 599) s. 21.07.1868 Ylistaro, k. 26.04.1920.
Vanhemmat: Emil Efraim Jakobinpoika Hagelberg, Värjärimestari, s. 18.04.1829 Somero ja Sofia Olivia Peterintytär Hagelberg o.s. Chydenius, Mamselli, s. 30.04.1830 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 108
XI Emma Charlotta Johanintytär Durchman o.s. Reuter, (Taulusta 104, äiti Gustava Reuter) s. 01.10.1819 Uusikaarlepyy, k. 29.09.1900 Tampere.

Puoliso: Vihitty 07.04.1839 Utsjoki Josef Wilhelm Gustafinpoika Durchman Ruoveden kirkkoherra 1853, virkavapaa sokeuden takia 1870., s. 09.03.1806 Kuivaniemi, k. 08.09.1891 Ruovesi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13893

Ruovesi (Lähde: Martti Strangin sukututkimus (www.strang.ch)) Oulun triviaalikoulun oppilas 10.2.1817 (cl. I) – 12.1823 (dim.). Pääsykuulustelu 10.2.1824. Ylioppilas Turussa 12.2.1824. Pohjalaisen osakunnan jäsen 14.2.1824 [1824] Josephus Gvilgelmus Durchman die XIV Februarii, natus die IX Martii MDCCCVI. | Sacros obtinuit ordines 1828. Kapellans Adjunkt i Franzila samma år. Kapellans Adjunkt i Pyhäjoki Haapajärvi 1829. Kapellans Substitut i Suomussalmi 1833. Kapellans Adjunkt i Ijå 1834. Kapellan i Enare (Inari) 1838. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 24.5.1828. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.6.1828. — Rantsilan kappalaisen apulainen 1828, Haapaveden 1829. Suomussalmen vt. kappalainen 1833. Iin kappalaisen apulainen 1834. Muonion kirkkoherran apulainen 1836 (ei astunut virkaan). Armovuodensaarnaaja Iissä 1837. Inarin kappalainen s.v., samalla ajoittain Utsjoen vt. kirkkoherrana sekä Inarin ja Utsjoen seurakuntien rokottaja 1842. Varapastori 1843. Ylistaron kappalainen 1847. Ruoveden kirkkoherra 1853, virkavapaa sokeuden takia 1870. Vt. lääninrovasti 1857, vakinainen 1861–79. † Ruovedellä 8.9.1891.

Lääninrovasti Josef Durchman oli tunnettu suomen kielen harrastuksestaan, ja hän oli 1840-luvulta alkaen avustanut Lönnrotia suomalais-ruotsalaisen sanakirjan kokoamistyössä. Eräänä todistuksena miesten ystävyydestä on tekijän omistuskirjoituksella varustettu Talonpojan kotilääkäri, joka on edelleen suvun hallussa. Rovasti Josef Durchman käänsi uskonnollista kirjallisuutta ruotsista suomeksi ja kuului luonnollisesti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan.
Vanhemmat: Gustaf Josefinpoika Durchman, Iin pitäjänapulainen Kuivaniemellä 1800. Iin kappalainen 1813., s. 10.08.1769 Ii, k. 02.04.1837 Ii ja Brita Maria Johanintytär Durchman o.s. Sarelius, s. 26.12.1777 Simo, Simoniemi, Niemelä, k. 02.12.1859 Ruovesi.
Tapulin kellot kutsuvat kirkkoon. Ruoveden kellotapuli on rakennettu - yllättävästi - ennen kirkkoa. Kuuluisa kirkonrakentaja Antti Piimänen suunnitteli tapulin, joka pystytettiin v. 1772 nykyisen kirkkopihan pääpotin kohdalle. Parikymmentä vuotta myöhemmin v. 1793 - kirkon valmistuttua - tapuli siirrettiin nykyiselle paikalleen. Ruoveden kirkon kellot kuuluvat otollisissa sääolosuhteissa miltei parinkymmenen kilometrin päähän. Tapulissa sijaitsee myös pieni kirkkomuseo. Ruumiinsiunaukset toimitettiin Ruovedellä 1920-luvun lopulle saakka kellotapulin edessä. Kirkkovaltuusto päätti rakennustöiden aloittamisen 1926, arkkitehtina toimi Oiva Kallio ja rakennusmestarina Heikki Tiitola. Siunauskappeli valmistui elokuussa 1928 ja vihittiin juhlallisesti käyttöön kirkon 150-vuotisjuhlien yhteydessä. Tiilestä rakennuttuna ja päältä valkoiseksi rapattuna Ruoveden siunauskappeli muistuttaa perinteistä basilikaa pyörökaarisine ikkunoineen ja jykevine, julkisivua hallitsevine betonipylväineen. Jyrkkä punatiilipäällysteinen aumakatto viittaa kansallisromanttisen suunnan suosimiin keskiaikaisten kirkkojen kattoratkaisuihin. Ensimmäiset 14-äänikertaiset urut asensi Valkjärveläinen Theodor Buchert vuonna 1864. Kirkon toiset 22-äänikertaiset urut hankittiin tehtailija B.A. Thulélta Kangasalta vuonna 1905. Kolmannet 28-äänikertaiset urut ostettiin Kangasalan urkutehtaasta vuonna 1968.

Lapset:
Emma Josefina Sandelin o.s. Durchman , s. 27.04.1840 Inari. Tauluun 109
Frans Wilhelm Durchman , s. 03.11.1841 Oravainen. Tauluun 110
Maria Elisabeth (Betty) Kranck o.s. Durchman , s. 29.12.1843 Inari. Tauluun 112
Nils Gustaf Durchman Yksityislääkäri Tampereella 1886-1907. Viim. piirilääkäri Uudessakaarlepyyssä 1907-22., s. 03.03.1846 Inari, k. 29.06.1925 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 109
XII Emma Josefina Josefintytär Sandelin o.s. Durchman, (Taulusta 108, äiti Emma Durchman) s. 27.04.1840 Inari, k. 09.08.1899 Maalahti.

Puoliso: Vihitty 31.07.1860 Ruovesi Frans Viktor Petterinpoika Sandelin s. 17.07.1833 Kristiinankaupunki, Siipyy, k. 24.08.1897 Maalahti.

Lapset:
Aimo Hugo Sandelin s. 20.05.1862 Virrat, k. 06.05.1863 Virrat.
Maria Sandelin s. 21.12.1863 Virrat, k. 22.12.1863 Virrat.
Eino Kauno Sandelin s. 16.12.1864 Virrat, k. 15.10.1937 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 110
XII Frans Wilhelm Josefinpoika Durchman, (Taulusta 108, äiti Emma Durchman) Savitaipaleen kirkkoherra 1900-. Rovasti 1899., s. 03.11.1841 Oravainen, k. 13.08.1934 Savitaipale.

3.10.1864 DURCHMAN Frans Wilhelm 18403 (pohj. 1868). * Inari 3.11.1841, vanht khra, lääninrov. Josef Wilhelm Durchman ja Emma Charlotta Reuter. Yo Vasa gymn. TEt 1868, vih. pap. 1869. Alahärmän khra 1883-1900, Savitaipaleen 1900-. Rovasti 1899. † Savitaipale 21.9.1934. – Pso 1) 1869 Selma Konstantia Hällfors, k. 1910; 2) 1914 Ida Helena Widell.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18403.
Savitaipaleen vanhin kirkko oli v. 1599 valmistunut rukoushuone, joka sijaitsi jossain nykyisen hautausmaan ja rannan välillä. Seurakunnan itsenäistyttyä v. 1639 rakennettiin toinen kirkko v. 1640 nykyisen kellotapulin lähelle.Kolmas kirkko paloi v. 1773 salaman sytyttämänä ollessaan vielä hieman keskeneräinen. Neljännen kirkon rakentamiseen ryhdyttiin välittömästi, mutta työt edistyivät verkalleen. Kirkko vihittiin vasta vuonna 1794. Viides kirkko valmistui v. 1827 ja sen oli suunnitellut ja urakoinut savitaipalelainen kirkonrakentaja Matti Salonen. Se sijaitsi paikalla, johon venäläiset olivat aiemmin rakentaneet vallit tykkipattereita varten. Tällä paikalla on myös seurakunnan nykyinen kirkko. Matti Salosen isä, Juhana Salonen, on rakentanut mm. Lappeen ja Lemin kirkot. Tämä kirkko tuhoutui vuoden 1918 sodassa. Seurakuntalaiset rakensivat väliaikaisen jumalanpalvelushuoneen, seurakunnan kuudennen kirkon, pitäjäntuvan yhteyteen. Savitaipaleen nykyinen kirkko on arkkitehti Stenbäckin myöhäistuotantoa, lähes viimeinen hänen useita kymmeniä kirkkoja käsittävästä tuotannostaan, johon kuuluvat mm. Mikkelin, Joensuun, Joutsenon, Nilsiän ja Raahen kirkot. Arkkitehti Stenbäck opiskeli viime vuosisadalla Saksassa. Sieltä hän omi kirkkoihinsa korkeat holvikaaret keskiaikaisten kirkkojen esikuvan mukaan. Runsaissa koristeluissa on taas selviä vaikutteita kansallisromanttisesta hengestä. Saarnatuoli on hänen useissa kirkoissaan alttaria keskeisempi paikka. Siksi hänen kirkkojaan nimitetään usein 'saarnakirkoiksi'. Kirkkoa rakennettaessa pitäjäläiset tekivät talon koon ja muun varallisuutensa perusteella päivätöitä rakennustyömaalla vuosina 1921-1924 kuka hevosen kanssa kuka ilman. Kirkon kivet on louhittu Kaskeinkylän Viuhonvuoresta ja kuljetettu Lavikanlahden yli rakennuspaikalle, matka on n. 5 km. Talvisodan aikana kirkko toimi tuomiokirkkona, sillä Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli piispa Yrjö Loimarannan johdolla majaili evakossa Savitaipaleen pappilassa.

1. puoliso: Vihitty 10.06.1869 Vaasa Selma Konstantia Karlintytär Durchman o.s. Hällfors s. 15.09.1845 Isokyrö, k. 20.05.1910 Savitaipale.
Vanhemmat: Karl Erik Jakobinpoika Hällfors, Isonkyrön 1844. Rovasti 1829. Lääninrovasti (1837)., s. 28.01.1794 Kristiinankaupunki, k. 05.04.1854 Isokyrö ja Gustava Carlintytär Hällfors o.s. von Hartmansdorff, s. 04.06.1811 Ahvenanmaa, Jomala, k. 09.07.1873 Vaasa.

Lapset:
Väinö Sulo Durchman s. 10.04.1870 Ahlainen, k. 21.07.1938.
Aino Rafael Durchman , s. 04.09.1873 Ruovesi. Tauluun 111
2. puoliso: Vihitty 13.02.1914 Savitaipale Ida Helena Oskarintytär Durchman o.s. Widell s. 01.07.1879 Karjala, k. 21.06.1960 Savitaipale.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 111
XIII Aino Rafael Fransinpoika Durchman, (Taulusta 110, isä Frans Durchman) s. 04.09.1873 Ruovesi, k. 29.03.1912 Savitaipale.

Puoliso: Vihitty 05.10.1904 Savitaipale Inga Ilia Karlintytär Durchman o.s. Juvenius s. 14.05.1878 Ikaalinen, k. 23.08.1932 Savitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 112
XII Maria Elisabeth (Betty) Josefintytär Kranck o.s. Durchman, (Taulusta 108, äiti Emma Durchman) s. 29.12.1843 Inari, k. 1924 Kivijärvi.
Maria Elisabeth (Betty) Kranck os. Durchman (1843-1924)

Puoliso: Vihitty 23.08.1869 Ruovesi Frans Petter (Pekka) Simoninpoika Kranck Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1867. Kivijärven khra 1883-. Rovasti 1899., s. 10.09.1844 Oulu, k. 28.08.1910 Kivijärvi.
Vanhemmat: Simon Petter Eliaanpoika Kranck, Kuollut 1845 Laivamatkalla Tukholmasta Ouluun. Oli ammatiltaan laivuri., s. 06.08.1792 Kuusamo, k. 07.10.1845 Tukholma>Oulu ja Maria Josefina Gustafintytär Kranck o.s. Durchman, s. 06.08.1815 Ii, k. 07.07.1900 Kivijärvi.
Frans Petter (Pekka) Kranck (1844-1910)

Lapset:
Emma Zuleima Kranck s. 28.11.1870 Ruovesi.
Lempi Oihonna Heideman o.s. Kranck , s. 28.05.1872 Ruovesi. Tauluun 113
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 113
XIII Lempi Oihonna Fransintytär Heideman o.s. Kranck, (Taulusta 112, äiti Maria Kranck) s. 28.05.1872 Ruovesi, k. 1963 Amerikka, Michigan, Calumet.
Lempi Oihonna Heideman (Kranck) (1872-1963)

Puoliso: Vihitty 1888 Suomi Arthur Leopold Henrikinpoika Heideman Yo Uleåborgs lyc. TEt ja vih. pap. 1885. Joutui syytteeseen harhaoppisuudesta ja muutti Amerikkaan 1889. Toimi siellä pappina Calumetissa, Michiganissa., s. 08.03.1862 Oulu, k. 28.11.1928 Amerikka, Michigan, Calumet.

Lapset:
Paul Arthur Heideman s. 01.04.1890 Amerikka, Michigan, Calumet, k. 1972.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 114
VIII Anna Mikaelintytär Schulin o.s. Wacklin (Rytkönen), (Taulusta 64, äiti Helena Wacklin) s. 23.01.1724 Oulu, k. 29.03.1782 Oulu.

Puoliso: Mikael Juhonpoika Schulin e. Suhonen s. 1719, k. 07.02.1769 Oulu.

Lapset:
Helena Keckman ent. Franzén o.s. Schulin , s. 05.10.1755 Oulu. Tauluun 115
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 115
IX Helena Mikaelintytär Keckman ent. Franzén o.s. Schulin, (Taulusta 114, äiti Anna Schulin) s. 05.10.1755 Oulu, k. 08.05.1811 Oulu.
Helena Mikaelintytär Schulin (1755-1811)

1. puoliso: Vihitty 08.11.1770 Oulu Zachris Fransintytär Franzén. (Taulu 253). (Taulu 254) Raatimies, kirkonisäntä, suurkauppias ja laivanvarustaja., s. 06.04.1744 Oulu, k. 18.07.1787 Oulu.
Vanhemmat: Frans Fransinpoika Franzén, Kauppias ja raatimies Oulussa. Oulun kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54, 1755-59, 1760-65, 1766-71., s. 01.02.1699 Käkisalmi, k. 12.03.1764 Oulu ja Sara Johanintytär Franzén o.s. Cajanus, s. 1699 Oulu, k. 21.03.1767 Oulu.

Lapset:
Anna Maria Edelheim o.s. Franzén , s. 05.12.1776 Oulu. Tauluun 116
Margaretha Helena Frosterus o.s. Franzén , s. 15.11.1781 Oulu. Tauluun 118
Frans Mikael Franzén , s. 09.02.1772 Oulu. Tauluun 122
Johan Franzén , s. 06.05.1784 Oulu. Tauluun 152
2. puoliso: Lars Henrik Kristianinpoika Keckman. (Taulu 256). (Taulu 257) Kauppaneuvos Keckman oli porvarissäädyn edustajana Ruotsi- Suomen viimeisillä valtiopäivillä vuonna 1800. Häntä on pidettävä yhtenä Oulun huomattavimmista porvareista. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I majoitettiin Oulun- vierailunsa aikana kauppaneuvos Keckmanin taloon., s. 04.03.1754 Ylikiiminki, k. 15.12.1853 Oulu.
Vanhemmat: Kristian Henrik Johaninpoika Keckman, Siikajoen kirkkoherra, lääninrovasti, s. 17.03.1723 Ii, k. 10.06.1784 Siikajoki ja Margareta Elisabet Larsintytär Keckman o.s. Cajanus, s. 06.12.1730 Oulu, k. 26.09.1792 Haukipudas.
Lapset:
Elisabet Catariina Julin o.s. Keckman , s. 29.03.1790 Oulu. Tauluun 155
Christian Henrik Keckman Kauppakirjuri, s. 10.12.1791 Oulu, k. 02.07.1826 Oulu.
Carl Niclas Keckman Suomalainen yliopiston lehtori, kirjastonhoitaja ja suomen kielen kehittäjä., s. 25.06.1793 Oulu, k. 09.05.1838 Helsinki.

Carl Niclas Keckman (25. kesäkuuta 1793 Oulu – 9. toukokuuta 1838 Helsinki) oli suomalainen yliopiston lehtori, kirjastonhoitaja ja suomen kielen kehittäjä. Keckmanilla oli johtava rooli suomen kielen kehittämisessä 1820- ja 1830-luvuilla.

Keckmanin vanhemmat olivat oululainen tervaporvari ja laivanvarustaja, kauppaneuvos Lars Henrik Keckman (1754–1833) ja Helena Schulin. Keckmanin velipuoli oli piispa ja runoilija Frans Mikael Franzén. Keckman valmistui filosofian maisteriksi 1815 ja väitteli tohtoriksi 1829 aiheenaan suomen verbien taivutus "De formis conjugationum in lingua Fennica meditationes".

Keckman toimi toimi Turun akatemian kirjaston amanuenssina 1816–1829 ja Turun Wiikkosanomain toimittajana 1822–1823. Kun yliopisto siirtyi Turun palon jälkeen 1828 Helsinkiin Keckmanista tuli uuden Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ensimmäinen suomen kielen lehtori. Hän hoiti lehtorin virkaa 1828–1838 ja toimi samalla yliopiston kirjastonhoitajana 1830–1838. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamiskokous 16. helmikuuta 1831 pidettiin Keckmanin kodissa ja Keckman toimi seuran esimiehenä 1831 sekä sihteerinä 1831–1838. Kirjallisuuden seuran ensimmäinen julkaisu, vuonna 1834 ilmestynyt sveitsiläisen Heinrich Zchokken kansankirja Kultala (Das Goldmacherdorff) oli myös Keckmanin suomentama.

Keckman alkoi laatia suomen kielen sanakirjaa mutta tämä työ ei ehtinyt valmistua hänen elinaikanaan. Elias Lönnrot käytti Keckmanin materiaalia 1880 ilmestyneessä suomen kielen sanakirjassaan. Keckman toimitti yhteistyössä Elias Lönnrotin kanssa vuonna 1835 ilmestyneen vanhan Kalevalan. Keckman julkaisi 1821 myös luettelon suomeksi painetuista kirjoista (Förteckning å härtills vetterligen tryckta finska skrifter).

Kirjallisuutta

Irmeli Pääkkönen: Suomalainen sydämestä – Carl Niclas Keckmanin toiminta suomen kielen kehittäjänä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1994
C. N. Keckmanin kirjeitä 1812–1838. Toimittanut Irmeli Pääkkönen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 695. Pieksämäki 1998

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Niclas_Keckman

Carl Niclas (Niklas) Keckman - syntyi 25.6.1793 Oulussa, kuoli 9.5.1838 Helsingissä - suoritti 22-vuotiaana filosofian maisterin tutkinnon 13.10.1815. C.N. Keckman oli 1820- ja 1830-luvuilla aikansa johtava suomen kielen asiantuntija. Keckman toimi Turun akatemian kirjaston amanuenssina 1816-29, Turun Viikkosanomain toimittajana 1822-23, Helsingin yliopiston (Helsingin yliopisto toimi Helsinkiin 1828 siirtymisen jälkeen alkuun Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto -nimellä) ensimmäisenä suomen kielen yliopistonlehtorina 1828-38 ja yliopiston kirjastonhoitajana 1830-38, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) perustajajäsenä 1831 ja SKS:n ensimmäisenäesimiehenä 1831 sekä sittemmin SKS:n sihteerinä 1831-38. Carl Niclas Keckman oli eräs suomen kielen sanakirjahankkeen alullepanijoista sekä Elias Lönnrotin kansanrunouteen liittyvien keruumatkojen tukija ja Lönnrotin keräämien Kalevala-tekstien editoritoimittaja 'tekstien painokuntoon toimittaja' Vanhaan Kalevalaan (1835).
Carl Niclas Keckman (25. kesäkuuta 1793 Oulu – 9. toukokuuta 1838 Helsinki)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 116
X Anna Maria Zachriksentytär Edelheim o.s. Franzén, (Taulusta 115, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 05.12.1776 Oulu, k. 14.04.1816 Turku.

Puoliso: Vihitty 1798 Fredrik Wilhelm Paulinpoika Edelheim e. Krogius Karjalan laamannikunnan laamanni 1803–33, samalla hallituskonseljin (senaatin) oikeusosaston jäsen 1809–33. Aateloitu 1817. Valtioneuvos 1822. Todellinen valtioneuvos 1828. Omisti Bosgårdin kartanon Porvoossa., s. 23.07.1770 Porvoo, k. 25.05.1833 Helsinki.

Porvoon lukion oppilas 11.2.1784. Ylioppilas Turussa 12.2.1787 [Krogius] Fridericus Wilhelm. Wib. _ 669:. Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.2.1787 1787. Febr. 12. Fridric Vilhelm Krogius. nat. d. 25. Julii 1770. Patre S. Th. Doct. & Archi Præpos. Borgoënsi D: Paulo Krogio. E Gymnasio Borgoënsi. 4. Rd:. Respondentti 9.6.1790 (jur.), pr. Matias Calonius 7958. Tutkinto oikeusvirkoja varten 12.6.1790. Todistus Turun hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten registratuurassa 14.6.1790. Turun hovioikeuden auskultantti 17.6.1790. — Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1791. Pääesikunnan päällikön toimiston sotasihteeri Suomessa 1792, ero 1801. Protokollasihteerin arvonimi 1796. Karjalan laamannikunnan laamanni 1803–33, samalla hallituskonseljin (senaatin) oikeusosaston jäsen 1809–33. Aateloitu 1817. Valtioneuvos 1822. Todellinen valtioneuvos 1828. Omisti Bosgårdin kartanon Porvoossa. † Helsingissä 25.5.1833.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hän oli Karjalan laamannikunnan laamanni vuodesa 1803 ja hallituskonseljin (myöh. senaatin) oikeusosaston jäsen vuodesta 1809. Vahvistamattoman tiedon mukaan hän kieltäytyi kenraalikuvernöööri Arseni Zakrevskin vaatimuksesta vannoa uskollisuudenvala suuriruhtinas Konstantinille Venäjällä käytössä olleen valakaavan mukaan, joka olisi tunnustanut tämän itsevaltiaaksi hallitsijaksi, ja tilaisuus jouduttiin keskeyttämään. Myöhemmin tuli tieto että Konstantin luopuu kruunusta, jolloin uskollisuudenvala vannottiin Nikolai I:lle Suomessa käytössä olleen valakaavan mukaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Paul Paulinpoika Krogius, Porvoon hiippakunnan piispa 1789, samalla palkkapitäjiensä Lammin, Myrskylän ja Sipoon kirkkoherra s.v. Valtiopäivämies 1778–79, 1786, 1789 ja 1792., s. 22.03.1724 Porvoo, k. 12.01.1792 Turussa matkalla valtiopäiville Gävleen ja Anna Sara Krogius o.s. Hassel.
STANSVIKIN HISTORIA Stansvikin allodisäterin historia itsenäisenä tilana ulottuu 1790-luvulle, jolloin se erotettiin Degerön säteristä, joka silloin käsitti suurimman osan Degerön ja Villingin saarista. Aluksi muutama sana tästä Stansvikin kantatilasta, jonka kohtaloa voidaan seurata 1500-luvun loppupuolelta asti. Silloin sen omisti Helsingin pormestari Lars Mickelsson, jonka poika Augustinus Larson (1646 jälkeen aatelisnimeltään Svanström) peri säterin. Svanströmin tytär, Gunilla Svanström, peri Degerön kartanon, jonka hänen tyttärensä Anna Kristina Brunow vuorostaan peri joskus 1700-luvun alussa. Myrskylän kartanossa 2.1.1735 päivätyn sopimuksen mukaan Anna Kristina Brunowin tytär, Sofia Elisabet Mellin, sai Degerön huomenlahjana solmiessaan avioliiton luutnantti, vapaaherra Otto Armfeltin (k. 1742) kanssa. Degerön peri heidän poikansa, Uudenmaan jalkaväen luutnantti, Carl Adam Armfelt, joka kuoli Degerössä vuonna 1792. Stansvikin historia itsenäisenä tilana alkoi 15.9.1798, jolloin Armfeltin perilliset myivät Degerön yhtiölle, jonka osakkaana oli muun muassa majuri Johan Ludvig Brant. Hän sai osalleen Stansvikin torpan, joka silloin oli 3/16 osa Degerön säteristä. Tila arvioitiin 5/32 manttaaliksi ja pinta-ala oli n. 170 tynnyrinalaa. Kauppasumma oli 1 000 valtion velkariksiä. Majuri Brant ei koskaan asettunut asumaan tilalleen. 1780-luvulla havaittiin, että Stansvikin kalliot sisälsivät huomattavasti rauta- ja hopeamalmia. Kaivostoiminta osoittautui kuitenkin kannattamattomaksi.Vuosien 1798-1799 manttaalikirjojen mukaan asutti Stansvikia vain kaivosseppä Boman. Vuosina 1800-1801 Stansvik näyttää olleen autiona. Vuosien 1802-1804 manttaalikirjojen mukaan Stansvikin omisti kapteeni Fabian Casimir Rosvall, joka oli syntynyt Ruotsissa 1766 ja saanut sotilaallisen koulutuksen Karlskronassa. Hän asui Stansvikissa jonkin aikaa, koska yksi hänen kirjoittamistaan useista oppikirjoista yksi on päivätty Stansvikissa 25.8.1804. Manttaalikirjojen perusteella voidaan olettaa, että nykyinen kartanorakennus on rakennettu 1803 tai 1804. Sen tyylikin viittaa juuri vuosisadan vaihteeseen. Kirjoista ilmenee, että kartanorakennus rakennettiin vanhojen kalastajatorppien ympärille. Luksusluokan asunnoista perittävän veron kiristäminen 1790-luvulla on saattanut vaikuttaa talon arkkitehtuuriin. Se perustui nimittäin ikkunoiden määrään. Stansvikin julkisivulla olevien lukuisten ikkunoiden piti tehdä varakas vaikutelma, kun taas talon takapuolelle tehtiin monta valeikkunaa. Rosvall oli kenties itse laatinut kartanon piirustukset. Kartanon päärakennuksen sisään jääneet kaksi kalastajatorppaa ovat 1700-luvun alkupuolelta. Vuonna 1790 Viaporiin tullut Rosvall, joka 1808 oli ylennetty majuriksi, meni rauhanteon jälkeen 1809 Venäjän laivaston palvelukseen ja yleni kenraalimajuriksi. Saatuaan aatelisarvon 1821 hän kirjoitti nimensä von Rosvall ja sai lopulta valtioneuvoksen arvonimen. Jossakin vaiheessa hän muutti Sipoon Söderkullan kartanoon, jonka hän sodan jälkeen oli ostanut. Tunnettu muotokuva- ja miniatyyrimaalari Emanuel Thelning, joka oli syntynyt Ruotsissa 1767, asui manttaalikirjan mukaan Stansvikissa jo vuonna 1805, joten on todennäköistä, että Rosvall myi Stansvikin hänelle sinä vuonna.. Thelning työskenteli ahkerasti maalaten varuskunnan upseerien muotokuvia ja tuli tunnetuksi suurella taulullaan, joka esittää Porvoon valtiopäiviä 1808. Taulu, joka maalattiin Stansvikissa, hankki hänelle myös 600 ruplan vuotuisen eläkkeen. Thelningin myöhemmin muutettua Pietariin, Stansvik oli vuokrattuna Viaporin korkeille venäläisille upseereille. Thelning kuoli Pietarissa yksin ja unohdettuna 1831. 11.11.1817 lapseton Thelning myi Stansvikin 9 000 ruplasta vasta-aateloidulle hallituskonseljin jäsenelle, sittemmin valtioneuvokselle Fredrik Vilhelm Edelheimille. Vuonna 1821 oli Edelheimin perhe ottanut kartanon hallintaansa asuen siellä vain kesäisin. Edelheimin kuoltua 1833 kuului Stansvikin tila hänen lapsilleen 5.9.1836 saakka, jolloin hänen vanhin poikansa, senaatin kanslisti, sittemmin senaattori ja valtioneuvos Paul Henrik Edelheim lunasti siskonsa pesästä ja tuli Stansvikin omistajaksi. Omaisuus arvioitiin silloin 12 000 ruplaksi. Lemmentemppeli periytyy Edelheimien ajoilta (1817-1855), tarkempaa aikamääritystä historiasta ei tiedetä. 1.1.1856 Stansvik vaihtoi jälleen omistajaa, kun Paul Edelheimin lasten holhooja, pankinjohtaja Frans Edelheim, myi kartanon lääketieteen ja kirurgian tohtorille, sittemmin paroniksi aateloidulle ja lääkintöhallituksen pääjohtajalle Knut Felix von Willebrandille. Kauppasumma oli 8 500 hopearuplaa, josta 6 572 ruplaa oli tilaan kiinnitettyä velkaa. von Willebrand teki paljon työtä kartanon kaunistamiseksi muun muassa istuttamalla kauniin tammikujan, johon tammen terhot tuotiin 1860 Ranskasta saakka. Luonnonkauneutensa ja isäntäväen miellyttävän vieraanvaraisuuden ansiosta Stansvikista tuli kesäisin monelle pääkaupungin asukkaalle pidetty pakopaikka ja kartanon maille perheen monet ystävät saivat kesäasuntonsa, johon he vuosi vuoden jälkeen palasivat samalla innolla. Viimeksi mainittujen joukossa mainittakoon erityisesti August Schauman, Knut Furuhjelm sekä A. von Collan. Myös Degerön naapurien kanssa oli vilkasta seuraelämää. Erityisesti perheeseen kuuluvien nuorten - Victor, Maria, Erik, Reinhold ja Alice v. Willebrand - iloinen ja vapaa elämä yhdessä naapuritilojen ikätoveriensa kanssa antoi heille unohtumattomia muistoja. Pääjohtaja von Willebrand kuoli 1893 ja hänen vaimonsa Anna Sofia 1914, jolloin tila siirtyi heidän lapsilleen. Ruotsiin siirtyneet perilliset vierailivat tämän jälkeen kesä toisensa jälkeen Stansvikissa seurustellen erityisesti Alfred ja Gustav Norrménien perheiden sekä August Ramsayn kanssa. Näin pidettiin huolta siitä, että vanhojen aikojen iloinen seuraelämä jatkui vielä pitkään. Vuonna 1938 Helsingin kaupunki osti Stansvikin. Vuodesta 1945 kartano on maa-alueineen ja rakennuksineen ollut vuokrattuna Jytyliiton Helsingin paikallisyhdistykselle, Jyty Helsinki ry:lle, jäsenistönsä virkistyskäyttöön.

Lapset:
Maria Wilhelmina von Hausen o.s. Edelheim , s. 27.02.1805 Porvoon maalaiskunta. Tauluun 117
Karolina Margareta Edelheim s. 09.04.1808 Porvoon maalaiskunta, k. 19.08.1887 Nastola.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 117
XI Maria Wilhelmina Fredrikintytär von Hausen o.s. Edelheim, (Taulusta 116, äiti Anna Edelheim) s. 27.02.1805 Porvoon maalaiskunta, k. 14.11.1885 Hollola, Mukkula.
Mukkulan kartano (kuva 2008) (ruots. Mokulla) on Lahden kaupungin omistuksessa oleva ja Vesijärven rannalla sijaitseva kartano. Kartano on vuokrattu yksityisyrittäjälle ja kartanon alueeseen sisältyvät kartano, Mukkulanranta, jossa on kioski minkä lähistöllä järjestetään kesäviikonloppuisin tansseja, venelaituri, tenniskenttä, Mukkulan leirintäalue ja minigolf-rata. Mukkulan tilasta on mainintoja 1400-luvulta ja kartanon omistajat ovat mainitut maarekisterissä 1539 alkaen. 1570-luvulla Mukkulan kartanoon liitettiin toinen maatila. 1744–1752 kartano oli Metherien omistama ja 1795–1958 von Hauseneiden. Mukkulan kartanon tammia kasvavan puutarhan uskotaan olevan peräisen kapteeni Arndt von Hausenin ajalta, 1700-luvun lopulta. Sen uskotaan tulleen korotetuksi kaksikerroksiseksi 1800-luvun puolivälissä. Kartanoa on peruskorjauksissa muutettu huomattavasti ulkoasultaan 1898 ja 1937 sekä 1985 ja 2001. Kartano toimii nykyisin tilausravintolana, tilaushotellina ja tilauskokouspaikkana. Lahden kaupunki osti kartanon 285 000 000 markalla (nimellisesti nykyään 2 850 000 markkaa eli 479 335,59 euroa). Laajimmillaan kartano on ollut 1900-luvun alussa, jolloin sen pinta-ala oli 360 hehtaaria, josta 110 hehtaaria peltoa. Kartanon tiloissa toimi Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1976–1981. Kartanossa on järjestetty 1963 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous alkaen joka toinen vuosi. Välivuosina on järjestetty Lahden runomaraton. Vuodesta 2009 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on järjestetty Hollolassa Messilän kartanossa. Mukkulan kartanon puistossa on kartanon päärakennuksen lounaispuolella polun varrella J. K. Paasikiven rintakuva omalla jalustallaan. Alueen kunnostukseksi tehokkaampaan matkailukäyttöön on vuonna 2010 aloitettu suunnittelutyö, johon kuuluu muun muassa asuntorakentaminen. Mukkulan kartanon päärakennuksen eteläpuolella on uimaranta, tanssilava ja laituri. Tanssilavasta länteen on maakattoinen suuri sauna, jossa järjestetään yleisölle lenkkisauna tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin alkaen kello 16. Mukkulan kartanon puistosta, jossa kasvaa runsaasti tammia, ja jossa on tenniskenttä, länteen päin sijaitsee Mukkulan leirintäalue, jossa on runsaasti matkailuvaunu- ja matkailuautovieraita. Leirintäaluetta ympäröivällä vesialueella Vesijärvessä heittokalastetaan jonkin verran lahnoja, ahvenia ja haukia. Alueelta voi vuokrata myös veneitä. Tanssilavan ohjelmapalvelut eivät kuulu Mukkulan kartanon matkailutoimintaan suoraan, vaan ne on vuokrattu eri yrittäjälle, joka järjestää Mukkulan laituritanssit. Kesäisin Mukkulan kartanon rannassa Vesijärvessä olevan laiturin itäpuolella olevalla tanssilavalla järjestetään keskiviikkoisin kello 18 ja sunnuntaisin kello 15 Mukkulan laituritanssit. Kartanon päärakennuksesta pohjoiseen sijaitsi minigolf-kenttä. Paikalle rakennettiin syksyllä 2010 koirapuisto.

Puoliso: Vihitty 09.01.1827 Helsinki Arndt Johan Arndtinpoika von Hausen Päätullijohtokunnan jäsen 1827–29. Tilanomistaja Hollolan Mukkulassa., s. 27.06.1792 Orimattila, Kuivanto, Warpula, k. 08.10.1865 Helsinki.

Varusmestari Hämeen läänin jalkaväkirykmentin jääkäripataljoonassa 1801. Ylioppilas Turussa 27.2.1808 [von Hausen] Arnold Johan Tav. _ 959. Hämäläisen osakunnan jäsen 27.2.1808 [MDCCCVIII] Febr. die XXVII Arnoldus Johannes von Hausen, natus die 26 Junii anno 1792. patre Centurione Arnoldo Johanne von Hausen. | Auscultant i Kejserl. Åbo Hof Rätt V.T. 1811. | Referendarie-Sekreterare i K. Senatens Oec. Dep. Tuomarintutkinto 10.6.1811. Turun hovioikeuden auskultantti 21.6.1811. — Hallituskonseljin talousosaston ylim. kopisti 1811, sotilastoimituskunnan kopisti s.v., kansliatoimituskunnan kanslisti 1815. Samalla Suomen sotaväen vt. sotasihteeri 1814, vt. ylisotatuomari 1816. Sotaviskaali ylisotaoikeudessa 1816–27. Protokollasihteerin arvonimi 1821. Senaatin kansliatoimituskunnan protokollasihteeri 1826, valtiovaraintoimituskunnan vt. apulaisesittelijäsihteeri 1829, sotilastoimituskunnan esittelijäsihteeri 1832, siirto valtiovaraintoimituskuntaan 1841, ero 1842. Päätullijohtokunnan jäsen 1827–29. Tilanomistaja Hollolan Mukkulassa.
Vanhemmat: Arndt Johan Arndtinpoika von Hausen, Kapteeni 1792. Siirto Uudenmaan prikaatiin 1800, ero 1801. Omisti Hollolan Mukkulan vuodesta 1795., s. 01.02.1744 Paimio, k. 03.01.1810 Hollola, Mukkula ja Katarina Margareta Jakobintytär von Hausen o.s. Krook, s. 29.08.1756 Hollola, Pappila.

Lapset:
Carl Wilhelm Valfrid von Hausen s. 12.10.1827 Helsinki.
Maria Charlotta von Hausen s. 30.01.1829 Helsinki.
Arndt Vilhelm von Hausen s. 18.12.1835 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 118
X Margaretha Helena Zachriksentytär Frosterus o.s. Franzén, (Taulusta 115, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 15.11.1781 Oulu, k. 09.05.1850 Oulu.

Puoliso: Vihitty 21.07.1811 Oulu Erik Johan Johaninpoika Frosterus Ilmajoen kirkkoherra FM., s. 03.01.1776 Kärsämäki, k. 17.06.1826 Ilmajoki.

Lapset:
Margareta Maria Gripenberg o.s. Frosterus , s. 18.11.1813 Ilmajoki, Ilmola. Tauluun 119
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 119
XI Margareta Maria Erikintytär Gripenberg o.s. Frosterus, (Taulusta 118, äiti Margaretha Frosterus) s. 18.11.1813 Ilmajoki, Ilmola, k. 31.05.1856 Viipuri.

Puoliso: Vihitty 06.12.1846 Raahe Gustaf Leonard Nilsinpoika Gripenberg Henkivartioväen Suomen tarkk´ampujapataljoonan kapteeni 1834. Suomen pankin Oulun vaihtokonttorin pankinkomissaari 1852, kamarineuvos 1963., s. 25.04.1804 Pori, k. 22.06.1878 Lappeenranta.

Lapset:
Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg , s. 25.11.1852 Oulu. Tauluun 120
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 120
XII Alexander Leonard (Lennart) Gustafinpoika Gripenberg, (Taulusta 119, äiti Margareta Gripenberg) Suomalainen everstiluutnantti, teollisuusjohtaja ja senaattori., s. 25.11.1852 Oulu, k. 14.09.1933 Helsinki.

Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg (15. syyskuuta 1852 Oulu – 14. syyskuuta 1933) oli suomalainen everstiluutnantti, teollisuusjohtaja ja senaattori.

Gripenbergin vanhemmat olivat kamarineuvos Gustaf Leonard Gripenberg ja Margaretha Maria Frosterus. Hän kävi 1870 Haminan kadettikoulun ja 1873-1876 Pietarin sotainsinööriakatemian. Gripenberg palveli henkikaartin ratsastavassa krenatöörikomppaniassa 1870-1876 ja oli sotilasinsinöörinä ja Suomen kadettikoulun opettajana 1876-1879. Gripenberg ylennettiin kapteeniksi 1877 ja everstiluutnantiksi 1879. Hän oli Vaasan rautatierakennustyömaan vanhempana insinöörinä 1879-1881, Kymijoen lauttausyhdistyksen toimitusjohtajana 1881-1886, teollisuushallituksen insinöörinä 1886-1896 ja tie- ja vesirakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä 1896.

Gripenberg oli senaatin talousosaston jäsen ja kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö 1896-1900, Bröderna Åström Ab:n toimitusjohtaja 1900-1903 ja 1905 sekä senaatin talousosaston jäsen ja kulkulaitostoimituskunnan päällikkö Mechelinin senaatissa 1905-1907 ja Suomen Pankin valtuusmies 1907-1908. Gripenberg oli vuosina 1903-1904 karkotettuna poliittisista syistä ja asui Tukholmassa. Karkotuksen syynä oli se että hän oli kirjoittanut nimimerkillä Nemo passiivista vastarintaa kannattaneen kirjasen.

Gripenberg oli sittemmin Tampereen Puuvillateollisuus Oy:n isännöitsijänä 1908-1909, Suomen puuvillatehtaiden yhtymän puheenjohtajana 1909-1920, Suomen työnantajain lakkovakuutusyhtiön johtokunnan puheenjohtaja 1911-1926, palovakuutusyhtiö Imatran johtokunnan puheenjohtajana 1911-1916 ja hallintoneuvoston jäsenenä 1916-1933 sekä Pohjoismaiden osakepankin hallintoneuvoston jäsen vuodesta 1916.

Gripenberg osallistui säätyvaltiopäiville ritariston ja aatelin jäsenenä 1882-1906.

Lennart Gripenberg oli naimisissa 1877-1916 Anna Elisabeth Nybergin kanssa.

Teoksia

Nimimerkillä Nemo:

Partierna och 1885 års landtdag : strödda reflexioner, af Nemo. Edlund, Helsingfors 1885, 1886
Tankar i politiska frågor, af Nemo. Edlund, Helsingfors 1886
Alla med!, betraktelser af Nemo. Otava 1901 (suomeksi Kaikki mukaan! : mietteitä, kirj. Nemo; suomentanut Juhani Aho. Otava 1901)
Vika eller stå? Stockholm 1902 (suomeksi Seistako vai väistyä, Tukholma 1903)
Ännu några ord. Otava 1902 (suomeksi Vielä sananen, Otava 1902)
Skall Finlands folk kunna bevara sin ställning såsom ett fritt folk. Söderström, Helsingfors 1925

Omalla nimellä:

Arbetare, arbetsgifvare och arbetslöner : i en fråga för dagen. Söderström, Borgå 1890
Betänkande i frågan om organiserande af fackföreningar i landet. 1894 (suomeksi Mietintö ammattiyhdistysten järjestämisestä maassamme. Weilin & Göös, Helsinki 1894)
Oulun-Waalan rautatie. Helsinki 1905
Yhteinen metsätalous : käsikirja, Pellervon kirjasto n:o 17. Pellervo-seura 1905
Viljanmyynti-osuuskunnat : käsikirja, Pellervon kirjasto n:o 19. Pellervo-seura 1906
Oulun - Vaalan rautatie, osa 2. Oulu 1907
Suomen valtionrautatiet 1862-1912 : historiallis-teknillis-taloudellinen kertomus, tehneet Lennart Gripenberg ja Teodor Munck; suomentanut K. A. Wahlstedt. Helsinki 1912
Kymmene aktiebolag. Åbo 1918
I fråga om strejkförsäkring. Arbetsgifvarnas i Finland ömsesidiga strejkförsäkringsbolag, Åbo 1921 (suomeksi Lakko-vakuutuksesta. Lakkovakuutusyhtiö, Turku 1921)
Ur mina levnadsminnen. Söderström, Helsingfors 1922
Wärtsilä bruk, dess tillkomst och utveckling intill närvarande tid. Wärtsilä, Helsingfors 1922
Kymmene flottningsförening 1873-1922: Minnesskrift med anledning av 50-årig gemensam flottning i Päijänne vattenområde 1873-1922 : översikt. 1924 (suomeksi Kymin lauttausyhdistys: Muistojulkaisu 50-vuotisen yhteisuiton johdosta Päijänteen vesistössä v.v. 1873-1922. 1924)
Aktiebolaget W. Gutzeit & C:o 1872-1922. W. Gutzeit, Helsinki 1924
Anteckningar om släkten Gripenberg. 1927
Läskelä bruks aktiebolag 1905-1929 : ett kvart sekels arbete, skildrat av Lennart Gripenberg. 1929
J. G. Bergbom : minnesanteckning. 1931
Maskin- och brobyggnads aktiebolaget 1892-1932 samt dess föregångare. Suomen kauppa ja teollisuus, Helsinki 1932 (suomeksi nimellä Kone- ja siltarakennus osakeyhtiö 1892-1932 sekä sen edeltäjät. Suomen kauppa ja teollisuus, Porvoo 1932)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Gripenberg

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alexander Leonard (Lennart) (son av Gustaf Leonard, tab 36), född 1852-11-15 i Uleåborg. Kadett i Fredrikshamn 1864-09-02. Fänrik vid livgardets hästgrenadjärregemente 1870-08-02. Löjtnant 1874-09-11. Efter avslutad kurs vid Nikolajevska krigsingenjörsakademien transp. till krigsingenjör med stabskaptens grad 1876-07-08. Kommenderad till finska kadettkåren såsom repetitör s. å. 2/10. Placerad på krigsingenjörkåren s. å. 17/11. Kapten 1877-09-11. Klassinspektorsadjoint och 2:e lärare i krigsvetenskaperna (fortifikation) vid nämnda kadettkår 1879-03-25. Överstelöjtnants avsked s. å. 21/10. Yngre ingenjör vid Vasa–Tammerfors under byggnad varande järnväg s. å. Verkst. direktör för Kymmene stockflottningsaktiebolag 1881. Intendent för manufakturerna vid industristyrelsen i Finland 1886-04-24. RRS:tStO2kl 1890-04-13 och S:tAO2kl 1893-03-28. Överdirektör i överstyrelsen för väg- och och vattenbyggnaderna i Finland 1896-02-12. Senator och ledamot i senatens för Finland ekonomidepartement samt chef för dess handels- och industriexpedition s. å 13/5. RRS:tV1O3kl 1897-04-25. Avsked 1900-07-05. Chef för firman Bröder Åströms fabriker i Uleåborg s. å. Under våldsregimen i Finland 1903 förbjuden att vistas i landet. Förbudet upphäft 1905-01-00. Verkst. direktör i aktiebolag Bröder Åström i Uleåborg s. å. Senator och ledamot i senatens ekonomidepartement samt chef för dess kommunikationsexpedition s. å. 1/12. Avsked 1907-08-10. Disponent för Tammerfors bomullsmanufakturaktiebolag 1908. Avgick från denna befattning 1909-10-01. Äg. Metsola i Hausjärvi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Gripenberg_nr_931#TAB_38
.
Alexander Leonard (Lennart) Gripenberg (15. syyskuuta 1852 Oulu – 14. syyskuuta 1933)

Puoliso: Vihitty 02.01.1877 Oulu Anna Elisabet Otontytär Gripenberg o.s. Nyberg s. 16.01.1855 Venäjä, Pietari, k. 07.11.1916 Helsinki.
Vanhemmat: Otto Gustaf Otonpoika Nyberg, Suomen lennätinosaston päällikkö, Oulun läänin kuvernööri, everstiluutnantti., s. 25.06.1825 Rautalampi, Koskensaari, k. 03.09.1879 Oulu ja Leontine Samuelintytär Nyberg o.s. Geschwendt, s. 15.12.1830 Helsinki, k. 24.11.1893 Oulu.

Lapset:
Ingrid Colérus o.s. Gripenberg , s. 05.05.1880 Kangasala. Tauluun 121
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 121
XIII Ingrid Alexanderintytär Colérus o.s. Gripenberg, (Taulusta 120, isä Alexander Gripenberg) Yo Nya sv. samskolan i Hfors. Hk-yo ?1899. Toimi ennen avioliittoa lastentarhan opettajana Oulussa ja konttoristina Helsingissä., s. 05.05.1880 Kangasala, k. 25.02.1963 Turku.

Puoliso: Vihitty 04.08.1905 Helsinki Fredrik Magnus Johaninpoika Colérus Yo Turun lys. FK (hk) 1896. Porin lys. suomen ja latinan opettaja 1905-26 (koulun rehtori 1922-26), Turun suomal. klass. lys. latinan ja suomen nuor. lehtori 1926-37., s. 16.10.1870 Pyhämaa, k. 31.08.1940 Hausjärvi.
Vanhemmat: Johan Adolf Fredrikinpoika Colérus, Pyhämaan kirkkoherra 1867, Kangasalan 1876. Rovasti 1875., s. 14.10.1830 Pyhämaa, k. 03.09.1889 Kangasala ja Johanna Maria Andersintytär Colérus o.s. Bäckman, s. 31.05.1838 Ulvila, k. 30.01.1904 Tampere.

Lapset:
Johanna Colérus s. 08.08.1906 Helsinki.
Anna-Greta Colérus s. 04.11.1908 Pori.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 122
X Frans Mikael Zachariaksenpoika Franzén, (Taulusta 115, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 09.02.1772 Oulu, k. 14.08.1847 Ruotsi, Västernorrland,ärnösand, Säbrå församling.

Frans Michael Franzén, född 9 februari 1772 i Uleåborg, Finland, död 14 augusti 1847 i Säbrå, Västernorrlands län, var en svensk skald. Han var även ledamot av Svenska akademien från 1808 och dess ständige sekreterare 1824-1834, och medlem av psalmbokskommitten 1811-1819. Kyrkoherde i Kumla, biskop i Härnösand 1834.

Frans Michael Franzén var son till handlaren och rådmannen Zachris Franzén (1744-1787) och Helena Schulin. Släkten kommer från Kexholm, Finland där flera förfäder till Frans Michael Franzén varit handlanden. Frans Michael Franzén var gift 1. med Margareta Elisabet Roos, 2. Sofia Kristina Wester, och 3. Kristina Elisabet Arvidsson.

Redan vid tretton års ålder blev Frans Michael Franzén student vid Kungliga Akademien i Åbo trots att fadern helst såg honom gå i släktens spår. Den uppskattning han rönte vid universitetet gjorde dock att Franzén bara kortvarigt försökte hörsamma faderns önskan. 1790 begav han sig till Uppsala universitet där han studerade Immanuel Kant för Daniel Boëthius. Åter i Åbo disputerade han 1791 med Om språkets ursprung för vilken han blev utnämnd till docent i vältalighet året därefter.

Franzén var en stor beundrare av Anna Maria Lenngren och de tyska förromantikerna. 1793 debuterade han som poet i Stockholms-posten och belönades efter ytterligare några bidrag i samma tidning med pris från Svenska akademien, nominerad av Johan Henric Kellgren.

1795 anställdes Franzén som guvernör åt Fredrika Bremers far Carl Fredrik Bremer med vilken han gjorde resor i Europa, något som på den tiden endast ankom de riktigt välsituerade. 1796 fick han tjänst som bibliotekarie i Åbo där han snart gjorde akademisk karriär som professor i lärdomshistoria, 1798, historia, och praktisk filosofi, 1801. Han kom under denna tid till insikt att filosofin var sprungen ur hans religiösa övertygelse, vilket ledde till att han lät prästviga sig 1803. Därefter följde anställningar i Kumla, och Klara i Stockholm, innan han utsågs till biskop i Härnösand dit han kom 1834 och stannade till sin död.

Hans Samlade dikter utgavs jämte en biografi i två band av svärsonen Anders Abraham Grafström 1867.

Franzén är även ihågkommen för sina bidrag till den svenska psalmboken.

Hans dotter Maria Helena Rosina Franzén var gift med Carl Daniel von Haartman, och de blev föräldrar till Olof Palmes farmors mor.

Psalmer

Ack, döden haver hädanryckt (1695 nr 331, 1819 nr 344) omarbetat tidigare version
Bereden väg för Herran (1819 nr 53)
Den korta stund jag vandrar här (1819 nr 119)
Din sol går bort, men du blir när (1819 nr 436)
Din spira, Jesus, sträckes ut (1819 nr 118)
Fridens Gud, oss frid förläna (1937 nr 506)
Hör, Gud ännu sin nåd dig bjuder (1986 nr 402) skriven 1814
Kom, o Jesus, väck mitt sinne. (1819 nr 352)
Min vilotimma ljuder (1819 nr 444)
När allt omkring mig vilar (1819 nr 433)
O Herre Gud, gör nåd med mig (1819 nr 181 därefter i Alin/Eklunds version) bearbetad okänt årtal
O Jesus, än de dina
På Sinai stod Herren Gud
Säll är den man, som fruktar Gud (1695 nr 98, 1819 nr 339), bearbetat okänt årtal
Vad ljus över griften (1819 nr 102)
Vak upp! Hör väkten ljuder (1819 nr 165)

Han efterlämnade också dryckesvisor:

Bordsvisa
Glädjens ögonblick

Franzén begravdes på Härnösands kyrkogård i vad som sen kommit att bli en familjegrav. På hans gravsten är ingraverat:

H.H.BISKOPEN/ÖFVER HERNÖSANDS STIFT M. M./DOCTOR/FR. MICH. FRANZÉN/FÖDD D 9 FEBR. 1772/DÖD D. 14 AUG. 1847/---- MAKA, BARN OCH BARNBARN/SÖRJANDE OCH TACKSAMMA/RESTE STENEN

Källa: Svenska Wikipedia

_________________________________________________________

Franz Mikael Franzén (9. helmikuuta 1772 – 14. elokuuta 1847) oli suomalainen runoilija.

Franzén syntyi oululaiseen kauppiasperheeseen. Jo nuorena hänet huomattiin kirjallisesti lahjakkaaksi, ja hänestä tuli aikansa lapsitähti. Hän kirjoitti ylioppilaaksi jo 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja 20-vuotiaana dosentti. Parhaiten hänet kuitenkin tunnettiin runoilijana, joka vaikutti merkittävästi Runebergiin ja Topeliukseen. Hän myös sepitti rationalistisessa hengessä virsiä, joita on edelleen suomalaisessakin virsikirjassa: numerot 5, 234, 392, 562, 588. Lisäksi hän kirjoitti juomalaulun Glädjens ögonblick.

1790-luvulla Franzén oli kenties suosituin suomalainen runoilija. Hänen parhaimpia teoksiaan lienee runoelma Människans anlete.

Franzénin filosofianhistoriallinen avaintyö on Kantin filosofian harrastamisen vakiinnuttaminen Suomeen. Upsalassa ruotsalaisten kantilaisten, Boëthiuksen ja Höijerin, johdolla opiskellut Franzén oli nuorempana taipuvainen radikalismiin ja uskonnollisen tapakulttuurin kyseenalaistamiseen.

Franzén teki 1790-luvun puolivälissä matkan Pariisiin. Kotimaahan palattuaan hän toimi Turun akatemian kirjastonhoitajana ja otti 1798 hoitaakseen kirjallisuushistorian professorin viran. Myöhemmin hän otti vastaan pappisviran. Vuonna 1811 hän muutti Ruotsiin ja toimi siellä muun muassa Ruotsin akatemian jäsenenä.

Franzén oli myös jonkin aikaa Åbo tidning -julkaisun päätoimittajana.

Franz Mikael Franzénin muistopatsas sijaitsee Oulun tuomiokirkon vieressä Franzénin puistossa.

Lähde: Wikipedia -------------------- -------------------- http://sv.wikipedia.org/wiki/Frans_Michael_Franz%C3%A9n --------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

kl. 1785 Frans Mikael Franzén 10162. * Oulussa 9.2.1772. Vht: oululainen kauppias, raatimies Zachris Franzén († 1787) ja Helena Schulin tämän 1. avioliitossa. Oulun triviaalikoulun oppilas 1782. Ylioppilas Turussa kl. 1785 Frantzén, Franc. Mich. Ostrob. _ 646. Pohjalaisen osakunnan jäsen 26.2.1785 [1785] Frans Michaël Frantzen die XXVI Februarii. Nat: die IX Februarii 1772. | Patre Mercatore Uloburgensi | 1789 Philosophiæ Magister promotus. 1792 Eloqventiæ Docens ad Academiam Aboensem constitutus. 1795 Bibliothecarius ibidem. 1798 Historiæ Litterariæ Professor. 1801 Historiarum & Moralium Professor. 1803 Sacros suscepit ordines, Pastori Ecclesiar. i Pemar constitutus. 1803 Assessor Consistorii Ecclesiastici Aboensis. 1804 Inspector Nationis Ostrobotniensis. 1808 Academiæ Svecanæ Octodecimvir. 1811 Pastor Ecclesiarum in Kumla & Halsberg Dioeceseos Strengnesensis Sveciæ designatus, qvo abiit decus nationis nostræ desideratissimum. | 1814 Membrum ordinis de Stella Polari. 1818 Theol. Doctor. | Episcopus Hernösandensis 1832. | Comitiis Regni a. 1823 adfuit. | Närvarande såsom jubelmagister i Hfors 1840. | Död den 14 ‹–› 1847. Respondentti 20.12.1786 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 9.7.1789 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 14.7.1789. Ylioppilas Uppsalassa 24.9.1790 Frans Michaël Frantzén Ostroboth. (* 1772). Phil. Mag. Aboëns. Preeses 15.12.1791 pro venia docendi. Ulkomaanmatka Tanskaan, Saksaan, Hollantiin, Ranskaan ja Englantiin 1795–96. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.7.1803. TT h.c. Uppsalassa 15.10.1818. Riemumaisteri Uppsalassa 15.6.1839 ja Helsingissä 20.7.1840. — Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1800–11, Pohjalaisen osakunnan 1804–11. Fil. tiedek. promoottori 1810. — Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentti 1792, kirjastonhoitaja 1795, kirjallisuudenhistorian professori ja kirjastonhoitaja 1798, käytännöllisen filosofian professori 1801, virkavapaa 1811, ero s.v. Samalla palkkapitäjänsä Paimion kirkkoherra 1803–10. Turun tuomiokapitulin jäsen 1803–11. Kumlan kirkkoherra (Strängnäsin hiippak.) 1810 (virkaan 1812). Rovasti 1814. Lääninrovasti 1820. Tukholman Klaran seurak. kirkkoherra 1824. Tukholman konsistorin jäsen 1825. Härnösandin hiippakunnan piispa 1831 (virkaan 1834), samalla palkkapitäjiensä Säbrån ja Noran kirkkoherra. Sanomalehtimies Turussa 1794–1809. Ruotsin akatemian jäsen 1808. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1815. Tunnettu runoilija. Valtiopäivämies Ruotsissa 1823, 1828–30, 1834–35 ja 1840–41.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10162.
Frans Michael Franzén porträtterad 1823 av Johan Gustaf Sandberg.

1. puoliso: Vihitty 24.09.1799 Kokkola Margareta Elisabet (Lily) Andreaksentytär Franzén o.s. Roos s. 16.09.1779 Pietarsaari, k. 20.03.1806 Turku.
Margareta Elisabet "Lilly" Andreaksentytär Roos (1779-1806)

Lapset:
Maria Helena Rosina af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén , s. 04.07.1800 Turku. Tauluun 123
Henriette Elisabet Grafström o.s. Franzén , s. 24.09.1803 Turku. Tauluun 149
2. puoliso: Vihitty 1807 Ruotsi, Tukholma Sofia Kristiina Erikintytär Franzén o.s. Wester s. 22.05.1780 Ruotsi, Haddebo, Hallsberg, k. 22.10.1829 Ruotsi, Tukholma.
Lapset:
Karl Vilheln Franzén Ylioppilas Uppsalassa 14.6.1827 Carl Wilhelm Franzén Sud. Neric. (* 1808). Hovioikeudentutkinto sl. 1829. Svean hovioikeuden auskultantti 8.1.1830. Vuoritutkinto 6.1833. Vuorikollegion auskultantti 20.6.1833. — Geschworner Västernorrlandissa 1836. Palellutti päänsä pahoin, tuli mielisairaaksi ja asetettiin holhouksenalaiseksi 1844. † Vadstenassa 13.10.1844. Naimaton., s. 05.06.1808 Turku, k. 13.10.1844 Ruotsi, Itä-Götanmaa, Vadstenaadstena.
Anna Fransiska Kempe o.s. Franzén , s. 29.05.1820 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 150
Helena Sofia Grafström o.s. Franzén , s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla. Tauluun 151
3. puoliso: Vihitty 16.01.1831 Ruotsi, Tukholma Kristina Elisabet Franzén o.s. Arvidsson s. 06.09.1783 Ruotsi, Örebro, k. 18.09.1859 Ruotsi, Uppsala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 123
XI Maria Helena Rosina Fransintytär af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén, (Taulusta 122, isä Frans Franzén) s. 04.07.1800 Turku, k. 24.01.1840 Helsinki.
Maria Helena Rosina von Haartman os. Franzén.

Puoliso: Vihitty 21.08.1818 Ruotsi, Kumla Carl Daniel Gabrielinpoika von Haartman Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842, lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori., s. 05.05.1792 Turku, ruotsalainen srk., k. 15.08.1877 Piikkiö.

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä. Hän opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Haartman oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Carl Daniel von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen lapsiaan olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Lähteet: Otavan iso tietosanakirja, osa 3. Helsinki: Otava, 1962.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Turussa 4.6.1805 [Haartman] Car. Dan., Ab., _ 923. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 12.7.1806. Ylioppilas Uppsalassa 27.9.1806 Carl Daniel Haartman Aboensis (* 1792) [Ambo fratres cives antea Acad. Aboënsis Moderatore utuntur præcl. Mag. Pipping. Posterior ob prætextatam ætatem adhuc injuratus. D:nus Mag. Pipping et discipuli Albo Facultatis inscripti sunt d. 15 Dec. 1806 Decano Landerbeck.]. Matkapassi Kemiöön matkustamista varten 14.4.1808. Respondentti Uppsalassa 15.6.1811 pro exercitio, pr. lääket. ja kasvit. prof. Carl Peter Thunberg. Turkulaisen (yhd.) osakunnan perustajajäsen 1813, aiemmin vanhan Turkulaisen osakunnan jäsen 5/6 1805. Carl von Haartman 5/5 1792. | Phil. Doctor 1815. Medicinae Doctor 1817. Utnämnd General Directeur för Medic. verket i Finland 1836. Professor i Chirurg. och Barnförlossningskonsten 1833–1838. (Curator för Åbo nation 1819–1825. Stadsphysicus i Åbo). FK 13.5.1813. LK 29.11.1814. Respondentti 9.1815 pro gradu, pr. Johan Gadolin 9305. FM 13.10.1815. Tieteellinen matka Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Ranskan kautta Englantiin ja Skotlantiin, lääketieteellisiin kouluihin tutustumista varten, 1815–16. LL Turussa 11.11.1816. Respondentti 15.3.1817 pro doctoratu, pr. Johan Agapetus Törngren 10991. LT 6.11.1817. Preeses 29.9.1833 pro munere. Riemumaisteri 31.5.1869. — Turkulaisen osakunnan kunniajäsen (1818), kuraattori 1819–25. — Pietarilaisen Abouchoffin hospitaalin vt. lääkemääräysten antaja 1814–15. Turun kaupunginlääkäri 1817. Turun akatemian (Aleksanterin yliopiston) kirurgian ja synnytysopin apulainen 1818. Professorin arvonimi 1830. Kirurgian ja synnytysopin professori 1833, ero 1838. Samalla Turun kehruuhuoneen lääkäri 1818, lääninlasaretin lääkäri 1824, keskusrokotevaraston esimies s.v., Turun synnytyssairaalan lääkäri 1825, Kupittaan kolerahospitaalin lääkäri 1831 ja Kupittaan terveyslähteen intendentti 1819–33. Lääkintöylihallituksen vt. päätirehtööri 1833, vakinainen 1836, ero 1855. Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Haartman, Carl Daniel von (1792 - 1877)

lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori

3 vaimoa, 24 lasta. Haudattu Kuusiston kirkon haut.maa

Eric Sundström. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum. Carl Daniel von Haartman eteni sukuyhteyksiensä, kunnianhimonsa ja asiantuntemuksensa avulla yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professoriksi sekä lääkintöhallituksen ylijohtajaksi. Von Haartman osoittautui tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi johtajaksi, joka uudisti suomalaista lääkintätoimea voimakkaasti ja nosti sen kansainväliselle tasolle.

Carl Daniel von Haartmanista tuli isänsä, lääketieteen professori (->) Gabriel Erik von Haartmanin jalanjäljissä lääkäri sekä synnytysopin uranuurtaja, joka ammensi esikuvansa ulkomailta. Ennen kandidaatintutkintoaan hän oli useaan otteeseen Uppsalassa, ja valmistuttuaan hän palveli lääkärinä Pietarissa. Vuosina 1816 - 1817 hän oli pitkään Lontoossa, Edinburghissa, Pariisissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa sekä perehtyi käytännölliseen synnytysoppiin Tukholmassa. Syvimmät vaikutteensa hän sai Lontoosta.

Turun kaupunginlääkärinä 1817 ja seuraavana vuonna Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin apulaisena virkauransa aloittanut Carl Daniel von Haartman nimitettiin 1825 kätilöopetusta varten perustetun synnytyslaitoksen johtajaksi Turkuun. Hänen kätilöille julkaisemaansa opaskirjaa Handbok för barnmorskor (1821) käytettiin 30 vuotta, ja siinä olevat ajatukset ovat nykyäänkin varsin ajankohtaisia. Kirjan mukaan lapsen imettäminen on äidin ensimmäinen velvollisuus.

Hyvin käynnistynyt virkaura oli katketa 1831, kun von Haartman joutui ristiriitaan kenraalikuvernööri (->) A. A. Zakrevskij'n kanssa koleran karanteenin järjestämisestä. Vaikutusvaltaisen veljen (->) Lars Gabriel von Haartmanin väliintulo esti Carl Daniel von Haartmanin siirtymisen Ruotsiin, ja 1833 hänet nimitettiin Helsingin Aleksanterin yliopiston kirurgian professoriksi ja kolme vuotta myöhemmin lääkintöhallituksen ylijohtajaksi.

Professorina von Haartman joutui ristiriitaan saksalaisen luonnonfilosofian edustajien kanssa, mutta lääkintätoimen ylijohtajana hän sai rauhassa kehittää rautaisella kädellä maan terveysoloja. Hän matkusti organisoimassa kulkutautien vastaista kamppailua ja julkaisi 1844 - 1845 suurelle yleisölle tarkoitetun lääkärikirjan. Apteekkeja von Haartman ei onnistunut saamaan valtion haltuun, mutta hänen työnsä mielenterveyspotilaiden hoidon edistämiseksi oli suuriarvoista. Saadakseen jonkinlaisen käsityksen ajanmukaisesta mielisairaalasta hän kävi tutustumassa Pietarissa olevaan Euroopan täydellisimpänä pidettyyn hoitolaitokseen. Suomessa perustettiin hänen vaikutuksestaan Lapinlahden mielisairaala 1841, ja Seilin sairaala muutettiin parantumattomien potilaiden turvalaitokseksi. Von Haartmanin toiminnan myötä mielisairaiden kohtelu muuttui sairaanhoidoksi ja tämänhenkinen asetus hoidosta annettiin 1840. Von Haartmanin aikana 1847 julkaistiin myös uusi asetus syfiliksen vastustamiseksi.

Von Haartman edisti merkittävästi lääkäreiden ammattitason nostamista. Keisarin määräyksellä hän sai luvan perustaa 1834 lääkäreille erityisen kirjallisuusrenkaan, jonka toimintaa helpotti huomattavasti postivapauden myöntäminen. Hänen aloitteestaan perustettiin myös 1835 Finska Läkaresällskapet, jonka puheenjohtajanakin hän toimi. Von Haartman vaikutti 1837 annettuun kieltoon levittää ulkomaista lääketieteellistä kirjallisuutta ilman lääkintöhallituksen lupaa - tarkoituksena oli estää etenkin salalääkkeiden myyntiä. Lisäksi hän edisti Suomessa 1838 eläinlääkäreiden kouluttamisen lähettämällä neljä nuorukaista opiskelemaan Tukholmaan.

Von Haartmanin tehokkuus lääkintälaitoksen kehittäjänä kytkeytyi tästä hallinnonhaarasta vastaavan senaatin kansliatoimituskunnan päällikkyyteen, jossa toimi hänen aikanaan 1836 - 1855 neljä eri senaattoria. On huomattavaa, että 14 viimeistä vuotta von Haartmanin lanko (->) C. F. Richter oli kansliatoimituskunnan päällikkönä ja veli L. G. von Haartman talousosaston varapuheenjohtajana. Lisäksi Pietarissa oli heidän perhetuttavansa, ministerivaltiosihteeri (->) Alexander Armfelt, jonka kanssa von Haartman oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa. Suhteittensa avulla von Haartman pystyi saattamaan useimmat suunnitelmat haluamaansa päätökseen. Niihin kuuluivat erityisesti Helsingin kliinisen instituutin laajentaminen ja Helsingin yleisen sairaalan perustaminen 1841 sekä Lapinlahden mielisairaalan perustaminen. Lääkintöhallituksen uudelleenjärjestäminen juuri ennen von Haartmanin nimittämistä pääjohtajaksi loi muutenkin tarmokkaalle ja aloitteliaalle professorille monia mahdollisuuksia kehittää laitosta.

Tieteellisen kunniahimonsa ja asiantuntemuksensa avulla von Haartman nosti suomalaisen lääkintätoimen kansainväliselle tasolle. Hänen toiminnassaan yhdistyivät kyky tarttua suvun tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä luoda uusia verkostoja. Valtioneuvoksen arvonimen hän sai 1842.

Carl Daniel von Haartmanilla oli kolmesta avioliitosta yhteensä 24 lasta, joista kuusi kuoli pienenä. Verkostojen luomista edistivät hänen useiden tyttäriensä naimakaupat: hänellä oli vävyinään kaksi senaattoria, hovioikeuden presidentti, kuvernööri, kenraalimajuri ja professori. Von Haartmanin pojat puolestaan sijoittuivat merkittäviin tehtäviin eri aloille ja levittivät siten isänsä yhteiskunnallista vaikutusta.

Carl Daniel von Haartman S 5.5.1792 Turku, K 15.8.1877 Piikkiö. V senaattori Gabriel Erik von Haartman ja apteekkarintytär Fredrika Lovisa von Mell. P1 1818 - Maria Helena Rosina Franzén S 1800, K 1840, P1 V arkkipiispa Frans Michael Franzén ja Margareta Elisabet Roos; P2 1843 - Juliana Sofia Ramsay S 1815, K 1858, P2 V kapteeni Fredrik Adolf Ramsay ja Karolina Ulrika Hagström; P3 1860 - Emilia Teodora Westzynthius S 1835, P3 V esittelijäsihteeri Karl Gabriel Westzynthius ja Magdalena Charlotta af Schultén. Lapset: Karl Frans Gabriel S 1819, K 1888, lääkäri; Sofia Rosina S 1821, K 1890, P kuvernööri Alexander Lavonius; Naema Aurora S 1822, K 1866, P1 lääninsihteeri Arvid Gabriel Haartman, P2 hovioikeuden presidentti Otto Reinhold af Schultén; Hedvig Lovisa Fransiska S 1824, K 1907, P senaattori Johan August von Born; Lars Otto S, K 1826; Hugo Leonard S 1827, K 1829; Hugo Leonard S 1829, K 1902, kenraalimajuri; Frans S 1831, K 1900, tullihoitaja; Lars Emil S 1833, K 1906, eversti; Karl Knut S, K 1835; Alfons Jerome S 1836, K 1890, insinööri; Elisabet Helena S 1838, K 1839; Alfred Mikael S 1839, K 1907, maatalousneuvos; Fridolf Rafael S 1830, K 1902, liikemies; Karl Adolf Alexander S 1846, K 1850; Karolina Rosina Julia S 1848, K 1917, P hovioikeudenneuvos Gregorius Gummerus; Naema Maria Helena S 1850, K 1876, P senaattori Oskar Fredrik Wilhelm Gylling; Alma Maria Fransiska S 1852, P professori Oskar Martin Ramström; Carl Adolf S 1854, tilanomistaja; Anna Margareta Lovisa S 1861, K 1936; Hedvig Eleonora S 1862, K 1902, P esikuntakapteeni Frand Rudolf von Tavel; Emma Maria Charlotta S 1864, K 1866; Maria Teodora S 1866, K 1936, P hovioikeudenneuvos Nikolai Waldemar von Wendt; Carl Erik Johannes S 1869, K 1925, kunnallispormestari.

TUOTANTO. Katso T. Carpelan, L. O. Tudeer, Helsingin yliopisto : opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828 I - II. 1925. 16 tieteellistä teosta vuosina 1817 - 1872 sekä lääkintöhallituksen kiertokirjeitä 1834 - 1854.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. M. Klinge et al., Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808 - 1917. 1989; N. Pesonen, Terveyden puolesta - sairautta vastaan : terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. 1980; A. Sarvilinna, Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. 1938; R. Savolainen, Keskusvirastolinnakkeista virastoarmeijaksi : senaatin ja valtioneuvoston alainen keskushallinto 1809 - 1995. 1996; F. von Willebrand, Minnestal // Acta Societas scientarium Fennicae XI. 1880.

Kirjoittaja(t): Raimo Savolainen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä.

Von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Maria Helena Rosina Franzén (1800-1840), metsänhoitaja Alfred Michael von Haartman (1839-1907) oli heidän poikansa. Muita von Haartmanin lapsia olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Von Haartman opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Hän oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Daniel_von_Haartman.
Vanhemmat: Gabriel Erik Gabrielinpoika von Haartman e. Haartman, Vuoteen 1810 asti Haartman. Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810., s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrika Lovisa von Haartman o.s. von Mell, s. 17.06.1770 Turku, k. 13.05.1792 Turku.
Carld Daniel von Haartman, Carl Timoleon von Neffin maalaama muotokuva.

Lapset:
Carl Frans Gabriel von Haartman , s. 08.12.1819 Turku, ruotsalainen srk. Tauluun 124
Sofia Rosina Lavonius o.s. von Haartman , s. 27.06.1821 Turku. Tauluun 126
Naema Aurora af Schultén o.s. von Haartman , s. 17.06.1822 Turku. Tauluun 128
Hedvig Lovisa Fransiska von Born o.s. von Haartman , s. 08.12.1824 Turku. Tauluun 129
Lars Otto von Haartman s. 26.03.1826 Turku, k. 31.03.1826 Turku.
Frans von Haartman , s. 21.06.1831 Turku. Tauluun 138
Lars Emil von Haartman , s. 19.07.1833 Piikkiö. Tauluun 141
Carl Knut von Haartman s. 07.02.1835 Helsinki, k. 27.02.1835 Helsinki.
Alfons Jérôme von Haartman , s. 30.09.1836 Piikkiö. Tauluun 145
Elisabeth Helena von Haartman s. 20.06.1838 Piikkiö, k. 19.01.1839 Turku.
Alfred Michael von Haartman , s. 20.12.1839 Helsinki. Tauluun 147
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 124
XII Carl Frans Gabriel Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Keisarin henkilääkäri 1860, keisarinnan 1863, virkavapaa 1875. Todellinen valtioneuvos 1863. Salaneuvos 1871., s. 08.12.1819 Turku, ruotsalainen srk., k. 01.05.1888 Sveitsi, Luzern.

28.11.1836 Karl Frans Gabriel von Haartman 15448. * Turussa (ruots. seurak.) 8.12.1819. Vht: lääkintöylihallituksen päätirehtööri, FM ja LT Karl Daniel Haartman, v:sta 1810 von Haartman 11967 (yo 1805, † 1877) ja hänen 1. puolisonsa Maria Helena Rosina Franzén. Helsingin yksityislyseon oppilas 1832 – 1836. Ylioppilas Helsingissä 28.11.1836 (arvosana laudatur äänimäärällä 29). Turkulaisen osakunnan jäsen 14.2.1837 14/2 1837. Carl Frans von Haartman. 8/12 1819 Född i Åbo; hans Fader var: General Directeuren för Medicinal Werket Carl von Haartman. ... ‹–› Uttog Afd. Betyg för att företaga en resa till Sverige 7/6 1842. återkom efter några veckor. Medicine Candidat 27/4 1843 med omd. Laudatur. Medicinae Licentiat 1845, uttog Afdelningsbetyg den 14 Juni 1845 med bästa vitsord. ‹–› [Anmärkningar:] Gjorde en resa till Ryssland i vetenskapligt ändamål 1840, 1841,. Respondentti 5.6.1839, pr. Alexander Fredrik Laurell 14327. FK 4.6.1840. FM 20.7.1840. Opiskeli Moskovassa 1840–41. LK 27.4.1843. LL 5.6.1845. Väitöskirja 23.6.1846 pro doctoratu, pr. Evert Julius Bonsdorff 14213. LKT 21.6.1847. — Lääkintöylihallituksen ylim. kanslisti 1843. Alilääkäri Helsingin yleisessä sairaalassa 1849, ero 1850. Nuorempi lääkäri venäläisessä 26. meriekipaasissa s.v. Hovineuvos 1851. Ohjaaja ja lääkemääräysten antaja Povivalin instituutissa Pietarissa s.v. Suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan vt. lääkäri 1853. Nuorempi lääkäri venäläisessä 13. meriekipaasissa 1854, ero s.v. Mainitun suuriruhtinattaren vakinainen lääkäri s.v. Kollegiasessori s.v. Valtioneuvos 1858. Keisarin henkilääkäri 1860, keisarinnan 1863, virkavapaa 1875. Todellinen valtioneuvos 1863. Salaneuvos 1871. Omisti Rauhalinnan villan Luzernissa. † Luzernissa 1.5.1888.

Pso: 1858 Sofia Maria von Fehleisen tämän 2. avioliitossa († 1904).

Viittauksia: HYK ms., Turkul. osak. matr. II #373; HYKA, Album 1817–65 s. 339; HYKA FTA Ba, Tutkintoluettelot 1828–53. — T. Carpelan, Studentmatrikel (1928–30) s. 68; H. Dahlström, Helsingfors lycei matrikel 1831–1889. SSJ 21 (1953) #44. — G. Topelius, Unga landsmän i Ryssland på 1840-talet (1935) s. 163; T. Carpelan, Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna (1937–42) s. 125 (von Haartman Tab. 3); Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #3605.

Carl Frans Gabriel von Haartman syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori, Turun kaupungin ja lasaretin lääkäri Carl Daniel von Haartman (1792–1877) ja Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840). C. D. von Haartman oli myöhemmin lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja, virkaa tekevänä vuosina 1833–1836 ja vakinaisena vuosina 1836–1855. Sen ohella hän oli Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori vuosina 1833–1838. C. D. von Haartman oli naimisissa kolmesti ja hän sai kolmen puolisonsa kanssa yhteensä 24 lasta. Carl F. G. Haartman oli lapsista vanhin, ja hänen ja nuorimman lapsen välinen ikäero oli 50 vuotta.

Carl Frans Gabriel von Haartman kirjattiin ylioppilaana Helsingin yliopistoon vuonna 1836, hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1840. Vuosina 1840–1841 hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja oleskeli Pietarissa oppiakseen venäjän kielen täydellisesti. Sen jälkeen hän luki lääketiedettä Helsingin yliopistossa, jossa hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1843 ja lisensiaatiksi vuonna 1845. Hän väitteli vuonna 1846 aiheesta "Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden" ja hänet promovoitiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1847.

Vuosina 1846–1848 Haartman teki laajan ulkomaisen opintomatkan. Aluksi hän opiskeli Tukholmassa lapsenpäästöoppia, Berliinissä kirurgiaa sekä Prahassa patologista anatomiaa ja diagnostiikkaa. Sen jälkeen hän viipyi kokonaisen vuoden Pariisissa, jossa hän opiskeli naistentautioppia, sukupuolitautioppia sekä psykiatriaa. Hänen kaikki opettajansa Manner-Euroopassa olivat huomattavia lääketieteen tutkijoita.

Ranskasta Haartman siirtyi Isoon-Britanniaan, jossa hän oli ensin Edinburghissa tunnetun synnytyslääkärin James Young Simpsonin oppilaana. Viime mainittu tuli juuri niihin aikoihin kuuluisaksi ottamalla käyttöön kloroforminukutuksen synnytyskipujen lievittämisessä. Keväällä 1848 Haartman oli Lontoon General Lying-in Hospitalin synnytysosaston kirurgina neljän kuukauden ajan ja hänen ansiostaan kloroforminukutus tuli tunnetuksi Lontoossa. Hän olikin antanut siellä 25 kloroforminukutusta, joista pisin oli kestänyt 6 tuntia.

Haartman palasi Suomeen kesällä 1848 ja hänet nimitettiin vuoden 1849 alusta Helsingin yleisen sairaalan kirurgian osaston alilääkäriksi. Tuohon aikaan naistentautien hoito kuului vielä kirurgian opetusalaan. Ulkomaisten opintomatkojensa ansiosta Haartman oli Suomessa varhaisin erikoiskoulutuksen saanut asiantuntija sekä naistentauteihin liittyvässä kirurgiassa että kloroformin käytössä nukutusaineena.

Haartman antoi Suomessa ensimmäisen kloroforminukutuksen vuonna 1848 naiselle, jolta poistettiin rypäleraskaus (mola hydatidosa) paloina. Hän teki myös kloroforminukutuksessa helmikuussa 1849 maassamme ensimmäisen munasarjan poiston monilokeroisen rakkulakasvaimen vuoksi. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta potilas kuoli kaksi päivää myöhemmin vatsakalvontulehdukseen. Todettakoon samalla, että seuraavina munasarjan poiston tekivät J. A. Estlander (1831–1881) vuonna 1868 ja F. Saltzman (1839–1914) vuonna 1872. Myös heidän potilaansa kuolivat leikkauksen jälkeen vatsakalvontulehdukseen. Erään kerran Haartman oli asettanut verijuotikkaan (iilimato) potilaana olleen vanhan ylhäisörouvan kohdun kaulaan. Tätä hoitoa käytettiin mm. paikallisten tulehdusten hoitoon. Juotikas lähti kuitenkin liikkeelle ja hakeutui kohdunonteloon, josta sen poistaminen tuotti suuria vaikeuksia lääkärille. Myöhemmin Haartman kirjoitti vuonna 1863 kohdun virheasennoista ja niiden korjaamisesta mekaanisilla menetelmillä, jollaisina käytettiin usein mm. kohdun sisäisiä pessaareja.

Kirurgisen osaston alilääkärin virka ei tyydyttänyt Haartmania. Hän piti Helsingissä myös yksityispraktiikkaa ja saavutti suuren suosion Kaivopuistossa kylpylävieraina olleiden venäläisten ylhäisönaisten keskuudessa. Pian venäläiset kylpylävieraat alkoivat houkutella Haartmania Pietariin, jossa odotukset praktiikan osalta olivat erittäin lupaavia, ja hän sanoutuikin irti alilääkärin virasta vuonna 1850 ja muutti Pietariin. Siellä Haartman sai viran venäläisen 26. meriekipaasin nuorempana lääkärinä vuosien 1851–1853 ajaksi, ja vuonna 1851 hän toimi lisäksi Povivalin instituutissa apuopettajana (repetiittorina) ja apulaislääkärinä (ordinaattorina). Vuoden 1854 ajan Haartman oli venäläisen 13. meriekipaasin nuorempana lääkärinä. Sairaalatyön ohella Haartman piti menestyvää yksityispraktiikkaa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa Pietarin ylhäisön keskuudessa suosituin synnytysten ja naistentautien lääkäri. Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi jo vuonna 1851.

Vuonna 1852 Haartman sai potilaakseen keisari Nikolai I:n (1796–1855) tyttären, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan (1819–1876). Viime mainitun suosituksesta Haartman kutsuttiin hoitamaan myös kruununperijä Aleksanteria (1818–1881), josta tuli keisari Aleksanteri II vuonna 1855, ja tämän puolisoa, Hessenin prinsessa Maria Aleksandrovnaa (1824–1880). Haartman toimi Maria Aleksandrovnan tilapäisenä lääkärinä vuodesta 1853 ja vakinaisena lääkärinä vuodesta 1854, avustaen häntä synnytyksissä ja valvoen hänen lastensa terveyttä. Haartman sai kollegiasessorin arvon vuonna 1854 ja valtioneuvoksen arvon vuonna 1858. Eräiden lähteiden mukaan hän oli keisari Aleksanteri II:n henkilääkäri vuodesta 1860, ja joka tapauksessa hän oli keisarinna Maria Aleksandrovnan henkilääkäri vuodesta 1863. Haartmanin asema kohosi jatkuvasti, ja hänestä tuli todellinen valtioneuvos vuonna 1863 ja salaneuvos vuonna 1871.

Haartmanin vaikein lääketieteellinen ongelma keisarillisessa perheessä oli vanhimman pojan, perintöruhtinas Nikolain (1843–1865) sairaus ja kuolema 22-vuotiaana. Nikolai oli vuoden 1863 aikoihin hevosen selästä pudottuaan alkanut tuntea selkäkipuja, jotka eivät vaikuttaneet kuitenkaan hänen yleisvointiinsa. Syksyllä 1864 hän tunsi itsensä Euroopan matkan aikana väsyneeksi ja voimattomaksi, ja Firenzessä olon aikana hänelle ilmaantui kovia selkä- ja hermokipuja. Hän joutui olemaan makuulla ja oleskeli Nizzan lämpimässä ilmastossa paranemisen toivossa. Huhtikuun alussa 1865 hänelle tuli kuumetta ja päänsärkyä, ja hän kuoli 12.4.1865 vaikean kuumetaudin oirein.

Ruumiinavauksessa perintöruhtinas Nikolain kuolinsyyksi todettiin tuberkuloottinen aivokalvontulehdus, joka oli saanut alkunsa selkärangan tuberkuloosipesäkkeestä. Muut keisariparin lähipiiriin kuuluneet lääkärit levittivät huhua, että Haartmanin laiminlyönti perintöruhtinaan tutkimuksessa ja hoidossa oli aiheuttanut tämän kuoleman. Nykyisen tietämyksen mukaan lääketiede oli silloin voimaton tuberkuloottisen sairauden hoidossa. Keisaripari ei esittänyt Haartmania kohtaan syytöksiä, mutta hän koki tapahtuman kuitenkin hyvin masentavana kokemuksensa urallaan. Haartman toimi keisarinnan henkilääkärin tehtävässä vielä kymmenen vuotta, kunnes hänelle myönnettiin ero vuonna 1875.

Perintöruhtinas Nikolai haudattiin toukokuun lopulla 1865 Pietarissa. Hänen muistokseen rakennettiin Nizzaan ortodoksinen rukoushuone, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1868. Rukoushuone laajennettiin myöhemmin keisari Nikolai II:n (1868–1918) aikana loisteliaaksi ortodoksiseksi kirkoksi.

Suomalaisen lääkärin kutsuminen Venäjän keisariperheen lääkäriksi liittyi siihen, että venäläisten ylimysperheiden jäsenet ja varsinkaan ulkomaalaissyntyiset heistä eivät tunteneet luottamusta venäläisiin ja Venäjällä koulutuksensa saaneisiin lääkäreihin. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua kuitenkin 1870-luvulla, jolloin myös moskovalainen professori Sergei Petrovitsh Botkin (1832–1889) tuli keisarinnan henkilääkäriksi Haartmanin jälkeen.

Haartman oli avioitunut vuonna 1858 Sofia Maria von Fehleisenin (1825–1904) kanssa, tämän erottua edellisestä avioliitostaan. Avioparilla oli yksi tytär, Gourly (1860–1901), joka solmi avioliiton sleesialaisen tilanomistajan Erwin von Zastrovin kanssa.

Jo ennen eläkkeelle siirtymistä Haartmania olivat alkaneet vaivata voimistuvat ja lamaannuttavat kivut hartioissa ja käsivarsissa. Hän oli pitkiä aikoja työkyvytön, kirjoittaminen oli vaikeaa ja hänen käsialansa tuli hiljalleen mahdottomaksi lukea. Myöhemmin hänen liikuntakykynsäkin oli lähes olematon. Haartman matkusteli perheensä kanssa Ruotsissa ja hoiti toistuvasti sairauttaan Saksan ja Böömin kylpylöissä. Hän rakennutti 1880-luvun alussa huvilan Sveitsiin, Meggenin kylään Vierwaldstätter -järven rannalle, lähelle Luzernin kaupunkia. Siellä hän myös kuoli vuonna 1888.

Haartman oli jo Pietarin vuosista lähtien kerännyt huomattavan taidekokoelman, joka käsitti lähes 30 Alankomaissa eläneiden tai koulutettujen taiteilijoiden 1600-luvulla maalaamaa taulua. Haartman testamenttasi kokoelmansa Suomen Taideyhdistykselle ja nykyään se on osa Ateneumin kokoelmista.

Carl F. G. von Haartmanin julkaisuja:

Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden. Väitöskirja 1846.

Några iakttagelser om Chloroformens bruk i barnförlossningskonsten. FLH 1849–1850: 4: 11–32.

Ovariotomi, förrättad å Allmänna Hospitalet i Helsingfors. FLH 1849–1850: 4: 69–77.

Julkaisuja saksaksi ja ranskaksi Pietarissa ilmestyneissä lääketieteellisissä aikakauskirjoissa 1840-luvulla.

Lähde: http://www.geni.com/people/Carl-Frans-Gabriel-von-Haartman

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arno Forsius

Venäjän keisariperheiden suomalaiset lääkärit Carl F. G. von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910)

Kaksi suomalaista lääkäriä sai kunnian toimia 1800-luvun loppupuolella Venäjän keisariperheiden lääkäreinä. He olivat Carl Frans Gabriel von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910). Näistä henkilöistä on melko vähän tietoja erilaisissa hakuteoksissa, mutta toisaalta heistä on julkaistu melko laajat elämäkerrat kirjoituksen lopussa mainituissa teoksissa. Seuraavassa esitetään suppeat koosteet heidän elämänvaiheistaan.

Carl F. G. von Haartman (1819–1888)

Carl Frans Gabriel von Haartman syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori, Turun kaupungin ja lasaretin lääkäri Carl Daniel von Haartman (1792–1877) ja Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840). C. D. von Haartman oli myöhemmin lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja, virkaa tekevänä vuosina 1833–1836 ja vakinaisena vuosina 1836–1855. Sen ohella hän oli Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori vuosina 1833–1838. C. D. von Haartman oli naimisissa kolmesti ja hän sai kolmen puolisonsa kanssa yhteensä 24 lasta. Carl F. G. Haartman oli lapsista vanhin, ja hänen ja nuorimman lapsen välinen ikäero oli 50 vuotta.

Carl Frans Gabriel von Haartman kirjattiin ylioppilaana Helsingin yliopistoon vuonna 1836, hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1840. Vuosina 1840–1841 hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja oleskeli Pietarissa oppiakseen venäjän kielen täydellisesti. Sen jälkeen hän luki lääketiedettä Helsingin yliopistossa, jossa hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1843 ja lisensiaatiksi vuonna 1845. Hän väitteli vuonna 1846 aiheesta "Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden" ja hänet promovoitiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1847.

Vuosina 1846–1848 Haartman teki laajan ulkomaisen opintomatkan. Aluksi hän opiskeli Tukholmassa lapsenpäästöoppia, Berliinissä kirurgiaa sekä Prahassa patologista anatomiaa ja diagnostiikkaa. Sen jälkeen hän viipyi kokonaisen vuoden Pariisissa, jossa hän opiskeli naistentautioppia, sukupuolitautioppia sekä psykiatriaa. Hänen kaikki opettajansa Manner-Euroopassa olivat huomattavia lääketieteen tutkijoita.

Ranskasta Haartman siirtyi Isoon-Britanniaan, jossa hän oli ensin Edinburghissa tunnetun synnytyslääkärin James Young Simpsonin oppilaana. Viime mainittu tuli juuri niihin aikoihin kuuluisaksi ottamalla käyttöön kloroforminukutuksen synnytyskipujen lievittämisessä. Keväällä 1848 Haartman oli Lontoon General Lying-in Hospitalin synnytysosaston kirurgina neljän kuukauden ajan ja hänen ansiostaan kloroforminukutus tuli tunnetuksi Lontoossa. Hän olikin antanut siellä 25 kloroforminukutusta, joista pisin oli kestänyt 6 tuntia.

Haartman palasi Suomeen kesällä 1848 ja hänet nimitettiin vuoden 1849 alusta Helsingin yleisen sairaalan kirurgian osaston alilääkäriksi. Tuohon aikaan naistentautien hoito kuului vielä kirurgian opetusalaan. Ulkomaisten opintomatkojensa ansiosta Haartman oli Suomessa varhaisin erikoiskoulutuksen saanut asiantuntija sekä naistentauteihin liittyvässä kirurgiassa että kloroformin käytössä nukutusaineena.

Haartman antoi Suomessa ensimmäisen kloroforminukutuksen vuonna 1848 naiselle, jolta poistettiin rypäleraskaus (mola hydatidosa) paloina. Hän teki myös kloroforminukutuksessa helmikuussa 1849 maassamme ensimmäisen munasarjan poiston monilokeroisen rakkulakasvaimen vuoksi. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta potilas kuoli kaksi päivää myöhemmin vatsakalvontulehdukseen. Todettakoon samalla, että seuraavina munasarjan poiston tekivät J. A. Estlander (1831–1881) vuonna 1868 ja F. Saltzman (1839–1914) vuonna 1872. Myös heidän potilaansa kuolivat leikkauksen jälkeen vatsakalvontulehdukseen. Erään kerran Haartman oli asettanut verijuotikkaan (iilimato) potilaana olleen vanhan ylhäisörouvan kohdun kaulaan. Tätä hoitoa käytettiin mm. paikallisten tulehdusten hoitoon. Juotikas lähti kuitenkin liikkeelle ja hakeutui kohdunonteloon, josta sen poistaminen tuotti suuria vaikeuksia lääkärille. Myöhemmin Haartman kirjoitti vuonna 1863 kohdun virheasennoista ja niiden korjaamisesta mekaanisilla menetelmillä, jollaisina käytettiin usein mm. kohdun sisäisiä pessaareja.

Kirurgisen osaston alilääkärin virka ei tyydyttänyt Haartmania. Hän piti Helsingissä myös yksityispraktiikkaa ja saavutti suuren suosion Kaivopuistossa kylpylävieraina olleiden venäläisten ylhäisönaisten keskuudessa. Pian venäläiset kylpylävieraat alkoivat houkutella Haartmania Pietariin, jossa odotukset praktiikan osalta olivat erittäin lupaavia, ja hän sanoutuikin irti alilääkärin virasta vuonna 1850 ja muutti Pietariin. Siellä Haartman sai viran venäläisen 26. meriekipaasin nuorempana lääkärinä vuosien 1851–1853 ajaksi, ja vuonna 1851 hän toimi lisäksi Povivalin instituutissa apuopettajana (repetiittorina) ja apulaislääkärinä (ordinaattorina). Vuoden 1854 ajan Haartman oli venäläisen 13. meriekipaasin nuorempana lääkärinä. Sairaalatyön ohella Haartman piti menestyvää yksityispraktiikkaa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa Pietarin ylhäisön keskuudessa suosituin synnytysten ja naistentautien lääkäri. Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi jo vuonna 1851.

Vuonna 1852 Haartman sai potilaakseen keisari (tsaari) Nikolai I:n (1796–1855) tyttären, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan (1819–1876). Viime mainitun suosituksesta Haartman kutsuttiin hoitamaan myös kruununperijä Aleksanteria (1818–1881), josta tuli keisari Aleksanteri II vuonna 1855, ja tämän puolisoa, Hessenin prinsessa Maria Aleksandrovnaa (1824–1880). Haartman toimi Maria Aleksandrovnan tilapäisenä lääkärinä vuodesta 1853 ja vakinaisena lääkärinä vuodesta 1854, avustaen häntä synnytyksissä ja valvoen hänen lastensa terveyttä. Haartman sai kollegiasessorin arvon vuonna 1854 ja valtioneuvoksen arvon vuonna 1858. Eräiden lähteiden mukaan hän oli keisari Aleksanteri II:n henkilääkäri vuodesta 1860, ja joka tapauksessa hän oli keisarinna Maria Aleksandrovnan henkilääkäri vuodesta 1863. Haartmanin asema kohosi jatkuvasti, ja hänestä tuli todellinen valtioneuvos vuonna 1863 ja salaneuvos vuonna 1871.

Haartmanin vaikein lääketieteellinen ongelma keisarillisessa perheessä oli vanhimman pojan, perintöruhtinas Nikolain (1843–1865) sairaus ja kuolema 22-vuotiaana. Nikolai oli vuoden 1863 aikoihin hevosen selästä pudottuaan alkanut tuntea selkäkipuja, jotka eivät vaikuttaneet kuitenkaan hänen yleisvointiinsa. Syksyllä 1864 hän tunsi itsensä Euroopan matkan aikana väsyneeksi ja voimattomaksi, ja Firenzessä olon aikana hänelle ilmaantui kovia selkä- ja hermokipuja. Hän joutui olemaan makuulla ja oleskeli Nizzan lämpimässä ilmastossa paranemisen toivossa. Huhtikuun alussa 1865 hänelle tuli kuumetta ja päänsärkyä, ja hän kuoli 12.4.1865 vaikean kuumetaudin oirein.
Ruumiinavauksessa perintöruhtinas Nikolain kuolinsyyksi todettiin tuberkuloottinen aivokalvontulehdus, joka oli saanut alkunsa selkärangan tuberkuloosipesäkkeestä. Muut keisariparin lähipiiriin kuuluneet lääkärit levittivät huhua, että Haartmanin laiminlyönti perintöruhtinaan tutkimuksessa ja hoidossa oli aiheuttanut tämän kuoleman. Nykyisen tietämyksen mukaan lääketiede oli silloin voimaton tuberkuloottisen sairauden hoidossa. Keisaripari ei esittänyt Haartmania kohtaan syytöksiä, mutta hän koki tapahtuman kuitenkin hyvin masentavana kokemuksensa urallaan. Haartman toimi keisarinnan henkilääkärin tehtävässä vielä kymmenen vuotta, kunnes hänelle myönnettiin ero vuonna 1875.

Perintöruhtinas Nikolai haudattiin toukokuun lopulla 1865 Pietarissa. Hänen muistokseen rakennettiin Nizzaan ortodoksinen rukoushuone, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1868. Rukoushuone laajennettiin myöhemmin keisari Nikolai II:n (1868–1918) aikana loisteliaaksi ortodoksiseksi kirkoksi.

[Lisäys lokakuussa 2007: Perintöruhtinas Nikolai oli kihlautunut vuonna 1864 Tanskan kuninkaan Kristian IX:n tyttären Dagmarin (1847–1928) kanssa. Nikolain kuoltua Dagmar kihlattiin tämän veljelle Aleksanterille (1845–1894), joka oli julistettu kruununperijäksi, ja avioliitto solmittiin vuonna 1866. Ennen avioliittoa Dagmar kääntyi ortodoksiseen uskoon ja sai venäläisen nimen Maria Feodorovna. Perintöruhtinas Aleksenterista tuli Venäjän keisari Aleksanteri III vuonna 1881, hänen isänsä saatua surmansa pommiattentaatin seurauksena. Aleksanteri III:n kuoltua Venäjän keisariksi tuli vuonna 1894 hänen ja keisarinna Maria Feodorovnan poika, perintöruhtinas Nikolai (1868–1918, keisarina Nikolai II).]

Suomalaisen lääkärin kutsuminen Venäjän keisariperheen lääkäriksi liittyi siihen, että venäläisten ylimysperheiden jäsenet ja varsinkaan ulkomaalaissyntyiset heistä eivät tunteneet luottamusta venäläisiin ja Venäjällä koulutuksensa saaneisiin lääkäreihin. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua kuitenkin 1870-luvulla, jolloin myös moskovalainen professori Sergei Petrovitsh Botkin (1832–1889) tuli keisarinnan henkilääkäriksi Haartmanin jälkeen.

Haartman oli avioitunut vuonna 1858 Sofia Maria von Fehleisenin (1825–1904) kanssa, tämän erottua edellisestä avioliitostaan. Avioparilla oli yksi tytär, Gourly (1860–1901), joka solmi avioliiton sleesialaisen tilanomistajan Erwin von Zastrovin kanssa.

Jo ennen eläkkeelle siirtymistä Haartmania olivat alkaneet vaivata voimistuvat ja lamaannuttavat kivut hartioissa ja käsivarsissa. Hän oli pitkiä aikoja työkyvytön, kirjoittaminen oli vaikeaa ja hänen käsialansa tuli hiljalleen mahdottomaksi lukea. Myöhemmin hänen liikuntakykynsäkin oli lähes olematon. Haartman matkusteli perheensä kanssa Ruotsissa ja hoiti toistuvasti sairauttaan Saksan ja Böömin kylpylöissä. Hän rakennutti 1880-luvun alussa huvilan Sveitsiin, Meggenin kylään Vierwaldstätter -järven rannalle, lähelle Luzernin kaupunkia. Siellä hän myös kuoli vuonna 1888.

Haartman oli jo Pietarin vuosista lähtien kerännyt huomattavan taidekokoelman, joka käsitti lähes 30 Alankomaissa eläneiden tai koulutettujen taiteilijoiden 1600-luvulla maalaamaa taulua. Haartman testamenttasi kokoelmansa Suomen Taideyhdistykselle ja nykyään se on osa Ateneumin kokoelmista.

Carl F. G. von Haartmanin julkaisuja:

Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden. Väitöskirja 1846.
Några iakttagelser om Chloroformens bruk i barnförlossningskonsten. FLH 1849–1850: 4: 11–32.
Ovariotomi, förrättad å Allmänna Hospitalet i Helsingfors. FLH 1849–1850: 4: 69–77.
Julkaisuja saksaksi ja ranskaksi Pietarissa ilmestyneissä lääketieteellisissä aikakauskirjoissa 1840-luvulla.

Lähteet on mainittu kirjoituksen lopussa.

Alexander von Collan (1819–1910)

Alexander Collan (von Collan vuodesta 1874) syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat Iisalmen kirkkoherra Per Johan Collan ja Kristina Elisabeth Crohns. Perheessä oli kaikkiaan kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Alexander oli järjestyksessä viides lapsista.

Alexander Collan suoritti ylioppilastutkinnon joulukuussa 1836 ja aloitti sen jälkeen opinnot Helsingin yliopistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi keväällä 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi samana kesänä. Opiskeluaikana Collan harrasti menestyksellä miekkailua, ja opettajansa Gioacchino Ottan kuoltua hän haki vuonna 1848 yliopiston miekkailunopettajan virkaa, mutta tuloksetta. Ottan vaimo Hedvig (o.s. Appelström) toimi fysioterapeuttina ja Collanilla oli tästä toiminnasta myönteinen käsitys.

Lääketieteen opinnot Collan aloitti syksyllä 1840 ja hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi keväällä 1845. Valmistuminen kesti tavallista kauemmin, kaikesta päätellen Collanin sairastelun vuoksi. Lisensiaattitutkintoon tähtäävien lukujen aikana hän opiskeli välillä Tukholmassa vuosina 1846–1847 lastentauteja ja sisätauteja. Collan valmistui lääketieteen lisensiaatiksi kesäkuussa 1847. Hän väitteli heti sen jälkeen professori E. J. Bonsdorffin johdolla valmistuneella, vertailevaa anatomiaa käsittelevällä väitöskirjalla "Jemförande Anatomisk Beskrifning öfver Muskelsystemet hos paddan (Bufo cinereus Sneidt)", ja sai viikkoa myöhemmin pidetyssä promootiossa lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon.

Lääkäriksi valmistuttuaan Collan toimi syksyllä 1847 kolme kuukautta Lapinlahden sairaalassa eli "Houruhuoneessa Helsingin kaupungin tykönä" alilääkärin viransijaisena, mikä oli tarpeen valtion virkojen saamiseksi. Sen jälkeen hänet nimitettiin tammikuussa 1848 Suomen meriekipaasin alilääkärin virkaan. Kesällä 1850 Collan haki virkavapautta ulkomaista opintomatkaa varten. Hän viipyi ensin Wienissä maaliskuuhun 1851 saakka ja opiskeli siellä tunnettujen kliinikkojen ohjauksessa patologista anatomiaa, synnytyksiä, ihotauteja, lastentauteja, auskultaatiota ja perkussiota, kirurgisia leikkauksia ja silmätauteja. Wienistä Collan matkusti Pariisiin, jossa hän opiskeli erityisesti silmätauteja ja niiden hoitoa. Hän hankki opintomatkansa aikana huomattavan määrän lääketieteellisiä instrumentteja sekä Haminan kadettikoululle että itselleen. Hän palasi kotimaahan elokuussa 1851. [J. E. Railon lopussa mainitussa kirjoituksessa on kuvaukset Alexander von Collanin kotiapteekista ja instrumenttikaapista.]

Collan oli hakenut opintomatkansa aikana avoimeksi tullutta Haminan kadettikoulun esikuntalääkärin virkaa ja hänet nimitettiin siihen tammikuussa 1851. Hän aloitti työnsä uudessa virassa elokuussa 1851 kotimaahan palattuaan. Viranhoidon ohella Collan piti yksityispraktiikkaa, jolla kävi potilaita myös ympäröivän maaseudun alueelta.

Keisari Nikolai I (1796–1855) kävi Suomessa vuoden 1854 alkupuolella ja yöpyi maaliskuussa Haminassa. Keisarin seurueeseen kuulunut kenraali Rostovzeff oli silloin majoitettuna Collanin luokse. Kenraali mieltyi kielitaitoiseen ja sivistyneeseen isäntäänsä, ja ehdotti tälle siirtymistä Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin pian vapautuvaan virkaan. Kun Collan esiteltiin keisarille, tämä yhtyi kenraalin ehdotukseen. Collanille myönnettiin hovineuvoksen arvo jo vuonna 1854.

Keisari Nikolai I:n kuoltua vuonna 1855 hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II (1818–1881), mutta annetut lupaukset pysyivät voimassa. Collan sai Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3 lk:n kunniamerkin huhtikuussa 1856 ja joulukuussa 1856 hän sai komennuksen Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin virkaan. Jo joulukuussa 1858 hänet nimitettiin koulun vanhimmaksi lääkäriksi kollegineuvoksen arvoisena. Collan teki Venäjältä käsin vielä opintomatkat Saksaan ja Ranskaan vuosina 1859, 1869 ja 1871.

Taloudellisen asemansa parannuttua Collan solmi avioliiton 1857 Adèle Marie Grotenfeltin (1839–1858) kanssa, jonka vanhemmat olivat kollegiasessori Reinhold Wilhelm Grotenfelt ja Rosalie Wilhelmina Stålarm-Tavast. Nuori puoliso menehtyi jo seuraavana vuonna vaikeaan synnytykseen ja myös lapsi kuoli kolmen päivän ikäisenä. Collan avioitui uudelleen vuonna 1859 ensimmäisen puolisonsa serkun Marie Lovisa Karolina Grotenfeltin (1840–1916) kanssa, jonka vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Herman Bernt Grotenfelt ja Lovisa Adolfina Karolina Grotenfelt. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, tytär ja poika.

Keisarillisen hallinnon suosio Collania kohtaan jatkui edelleen ja helmikuussa 1862 hän sai valtioneuvoksen arvon. Keisariperheen lääkäriksi Collan kutsuttiin elokuussa 1866, jolloin hänet määrättiin seuraamaan keisariparin kahta nuorinta lasta, 9-vuotiasta Sergeitä (1857–1905) ja 6-vuotiasta Pavelia (1860–1919), matkalla Krimin Livadiaan runsaan kahden kuukauden ajan. Collan teki vastaavanlaisia matkoja keisarillisen perheen lääkärinä myöhemminkin vuoteen 1871 saakka, kahdesti Krimille ja kerran Aleksanteri II:n sairastelevan puolison, keisarinna Maria Aleksandrovnan mukana Saksan Kissingeniin. Tämän kirjoituksen alussa mainittu Carl F. G. von Haartman oli toiminut keisariperheen lääkärinä vuodesta 1853 saakka. Hän näyttää olleen keisariperheen lääkäri vakinaisessa asuinpaikassa Pietarissa, kun taas Collan toimi perheenjäsenten terveyden valvojana näiden matkoilla ollessa.

Collanin yhteiskunnallinen asema kohosi jatkuvasti. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon vuonna 1873 ja hänet aateloitiin vuonna 1874, jolloin hän otti nimen von Collan. Vuonna 1877 hänelle myönnettiin keisarillisen henkikirurgin arvonimi. Keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881 pommiattentaatissa ja keisariksi tuli hänen poikansa Aleksanteri III (1845–1894), jonka aviopuoliso oli ylempänä mainittu Maria Feodorovna (eli Tanskan prinsessa Dagmar). Aleksanteri III:n valtakaudella Collan sai vuonna 1884 eron ja eläkkeen Nikolajevin ratsuväenkoulun vanhimman lääkärin virasta, minkä lisäksi hänelle myönnettiin salaneuvoksen arvonimi. Hän oli saanut myös korkeita kunniamerkkejä, mm. Pyhän Annan 2 lk:n ritarimerkin keisarinkruunun kera vuonna 1871 ja Pyhän Stanislauksen 1 lk:n ritarimerkin vuonna 1883.

Eläkkeelle siirryttyään Alexander von Collan jätti Pietarin ja palasi Suomeen. Hän oli silloin 65 vuoden ikäinen ja edelleen aktiivinen, ja toimi mm. vuosina 1886–1896 Artjärven reservikomppanian lääkärinä. Hän oli myös sukunsa edustajana aatelissäädyssä kaikilla säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1906. Lisäksi hän oli johtokunnan puheenjohtaja Fruntimmerskolan i Helsingfors -koulussa vuosina 1885–1907.

Valtiopäivillä Collan otti usein kantaa terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. Vuonna 1885 hän teki aloitteen koululääkärin palkkaamisesta kouluhallitukseen. Hän perusteli asiaa sillä, että koululaiset kärsivät usein sairauksista, joita voitiin ehkäistä huolehtimalla kouluympäristön hygieniasta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Samoilla valtiopäivillä hän totesi, että hygienian alalla tarvittiin oli tarvetta parantaa valistusta ja suositteli sen vuoksi piirilääkärien hygieniakoulutuksen kehittämistä ja heidän lukumääränsä lisäämistä.

Vuonna 1888 Collan kiinnitti huomiota siihen, että Helsingin yliopistossa ei ollut hygienian professuuria siitä huolimatta, että kansanterveyteen oli kiinnitetty lisääntyvästi huomiota jo 1800-luvun puolivälistä ja että Finska Läkaresällskapet oli tehnyt jo vuonna 1879 esityksen ehdotuksen alan oppituolin perustamisesta yliopistoon. Seura oli tehnyt asiasta uuden ehdotuksen vuonna 1887 ja arvelujen mukaan Collanin esitys valtiopäivillä oli ajoitettu tukemaan sitä. Tällä kerralla yritykset tuottivat tulosta ja hygienian professuuri perustettiin vuonna 1890.

1800-luvun lopulla tehtiin useita ehdotuksia kiertävien sairaanhoitajattarien palkkaamiseksi maalaiskuntiin piiri- ja kunnanlääkärien avuksi. Asiaa kannatettiin varsinkin Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Terveydenhoitolehden asiantuntijoiden piirissä. Asia oli esillä myös vuoden 1897 valtiopäivillä, jolloin Collan osallistui keskusteluun. Hänen mielestään sairaanhoitajattarien vähäisen määrän vuoksi heistä olisi enemmän hyötyä esim. sairaalatyössä lääkärien apuna.

Lopuksi on aiheellista kiinnittää huomiota Collanin lääketieteellisen julkaisutoimintaan. Edellä on jo mainittu hänen ansiokas väitöskirjansa. Finska Läkaresällskapet alkoi julkaista vuonna 1849 lääketieteellistä uutislehteä Notisblad för Läkare och Farmacevter. Silloin Collan liittyi lehden avustajakuntaan ja vaikutti osaltaan lääketieteen uusien aatteiden levittämiseen lääkärikunnan ja lääkkeenvalmistajien tietoisuuteen. Hän kirjoitti vuosina 1849–1856 lehteen toistakymmentä 1–4 sivun mittaista selostusta ulkomaisista artikkeleista.

Collan laati em. lehteen vuonna 1850 kirjoituksen "Om Delphinium staphysagria emot Scabies", erään kannusruoholajin käytöstä syyhytaudin hoidossa. Hänen vuonna 1851 julkaisemansa kirjoitus syyhypunkista "Om scabies sarcoptosa (enl. Hebra)" oli selvästi enemmänkin Ferdinand von Hebran luennoista Wienissä tehtyihin muistiinpanoihin perustuva kirjoitus kuin uutisartikkeli, ja samalla se oli osoitus hänen kasvavasta kiinnostuksestaan ihotauteja kohtaan. Lisäksi Collan julkaisi aikakauskirjassa Finska Läkaresällsapets Handlingar V (1853–1856) kaksi kirjoitusta aiheesta "Om Eczem", jotka julkaistiin vuonna 1856 myös eripainoksena nimellä "Om hudens sjukdomar. Förra afdelningen". Kirjoituksesta voidaan päätellä, että Collanin tarkoituksena oli laatia ihotauteja koskeva oppikirja, mutta ensimmäinen osa ei saanut koskaan jatkoa. Pietarissa olonsa aikana Collan kirjoitti FLH:iin vuonna 1880 kirjoituksen "Bidrag till behandlingen af difteri". Se julkaistiin samana vuonna saksaksi aikakauslehdessä "St. Petersburger Medizinischer Wochenschrift".

Vuonna 1884 Collan ryhtyi jatkamaan F. J. Rabben aloittamaa Suomen lääkintä- ja terveydenhuoltoasetusten kokoamista ja julkaisemista. Rabben työ oli päättynyt vuoteen 1870. Collan julkaisi nyt asiakirjat vuosilta 1871–1898 kolmena osana: Finlands Medicinal-Författningar. Femte delen, 1871–1886 (1888), Finlands Medicinal-Författningar. Sjätte delen, 1887–1893 (1894) ja Finlands Medicinal-Författningar. Sjunde delen, 1894–1898 (1899).

Alexander von Collan kuoli Helsingissä kesäkuussa 1910 lähes 91 vuoden ikäisenä.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2007. Lokakuussa 2007 lisätty Venäjän keisariperhettä koskevia tietoja.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: [The] History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Societas Scientiarum Fennica. Helsinki 1975.

[Collan, A. von:] Finlands Medicinal-Författningar, V–VII (1871–1898). Helsingfors 1888–1899.

Kalleinen, K. ja Klinge, M.: Nikolai Aleksandrovitsh (1843–1865), Venäjän kruununperillinen, yliopiston kansleri. Suomen kansallisbiografia 7, Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.

Kartio, K.: Carl von Haartman – lääkäri ja taiteenkeräilijä. Teoksessa: Helsingin olutkuningas, keisarinnan henkilääkäri ja Alankomaiden vanhoja mestareita. Näyttelykirja 3.11.1994–8.1.1995. Ulkomaisen taiteen museo ja Sinebrychoff. [Helsinki] 1994.

Railo, J. E.: Kunniahenkikirurgi Alexander von Collan ja hänen instrumenttikaappinsa. Hippokrates 1991, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. Vammala 1991.

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli, http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ . Internet 2007.

Lähde: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkilaa.htm.
Karl Franz Gabriel von Haartman (1819-1888)

Puoliso: Vihitty 1858 Sofia Maria von Haartman o.s. von Fehleisen s. 07.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 25.03.1904 Saksa, Stuttgart.
Luzern on samannimisen kantonin pääkaupunki Sveitsissä. 1. tammikuuta 2010 kaupungissa oli 76 702 asukasta. Luzern on tunnettu matkailukaupunki, liikenneristeys ja suosittu kongressikeskus. Kaupungissa on merkittävää metalliteollisuutta. Wikipedia.

Lapset:
Courly von Zastrov o.s. von Haartman , s. 17.08.1860 Venäjä, Pietari. Tauluun 125
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 125
XIII Courly von Zastrov o.s. von Haartman, (Taulusta 124, isä Carl von Haartman) s. 17.08.1860 Venäjä, Pietari, k. 15.02.1901 Schlesien (Sleesia).
FÜRSTENSTEININ LINNA (puol. Ksia;z.) On Puolan kolmanneksi suurin linna ja Sleesian linnojen helmi. Tämä yksi Euroopan suurimmista linnoista ( 400 huonetta) on rakennettu vuosina 1288-1292 kallioille 392 m korkeuteen. Myöhemmin linnaa on laajennettu aina 1900 -luvulle saakka. Linnassa onkin näkyvillä vaikutteita useilta eri vuosisadoilta. Ksiazin linnaa, alkuperäiseltä saksalaiselta nimeltään Fürstenstein, on hallinnut kautta aikojen useat eri omistajat, mutta pisimpään se on ollut 400 vuotta linnaa hallinneen Hochbergin suvun hallussa. Toisen maailman sodan aikaan Organisaatio Todt takavarikoi linnan ja teki linnaan muutoksia päämääränään tehdä linnasta yksi Adolf Hitlerin tukikohdista. Vuodesta 1943 alettiin porata 2 km tunneleita linnan alla olevaan kallioon. Ne sijaitsevat 55 metriä linnan sisäpihan alla. Akselin yli 40 m syvä, käytävien jotka oli vahvistettu betonilla ja teräksellä halkaisija oli 5-8 metriä. 3200 m² betoni halleista johtaa käytävä linnan kellareihin. Halleista menee 55 m korkea hissikuilu linnan barokki osaan. Tämä näyttäisi viittaavan siihen että hallit oli tarkoitettu toimimaan väestönsuojina. Gross-Rosenin keskitysleirin 3000 vangia suorittivat kaivuu työn. Maanalainen järjestelmä jonka piti olla valmis v. 1950 käyttötarkoitus ei ole täysin selvä. Joko maanalainen asetehtaaksi, Wehrmachtin, Luftwaffen ja ylimpien SS johtajajien komentokeskukseksi ja Führerin jopa atomipommin kestäväksi päämajaksi. Saksan hävittyä sodan puna-armeija sai linnan haltuunsa tuhoten linnaa ja vieden kaiken irtaimiston mennessään. Sodan jälkeen Fürstenstein osana muuta Sleesiaa luovutettiin osaksi Puolaa ja linna sai nykyisen nimensä.

Puoliso: Erwin von Zastrov

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 126
XII Sofia Rosina Carlintytär Lavonius o.s. von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 27.06.1821 Turku, k. 11.01.1890 Ruotsi, Tukholma.
Ebban äiti Rosina Lavonius (os. Von Haartman, 1821 – 1890). Runoilijapiispan Frans Mikael Franzénin tyttärentytär.

Puoliso: Vihitty 02.02.1842 Helsinki Alexander Abrahaminpoika Lavonius Suomalainen virkamies ja Oulun läänin kuvernööri., s. 04.01.1802 Viipuri, k. 17.03.1875 Ruotsi, Länsi-Götanmaa, Forshem, Årnäs gård.
Ebban isä Alexander Lavonius (1802 – 1875). Oulun läänin maaherra.

Lapset:
Carl Alexander Lavonius s. 19.08.1843 Ruotsi, Tukholma, k. 06.09.1860 Kuopio.
Ebban Veli Alexander Lavonius nuorempi (1843 – 1860). Alexander kuoli 17-vuotiaana ja kertoman mukaan kummittelee nykyään Ebban lapsuudenkodissa Oulussa, Kajaaninkatu 15.
Maria Amelie Albinia Linden ent. Ekman o.s. Lavonius s. 24.01.1846 Ruotsi, Tukholma, k. 30.10.1915 Ruotsi, Tukholma.
Ebban vanhempi sisar Maria Lavonius (1846 – 1915). Avioitui Joensuun kartanon isännän Kristoffer Linderin kanssa, myöhemmin leskeksi jäätyään ruotsalaisen Oscar Ekmanin kanssa.
Rosina Olga Naema Lavonius s. 03.07.1848 Ruotsi, Tukholma, k. 13.02.1849 Ruotsi, Tukholma.
Ebba Charlotta Lovisa zu Solms-Braunfels o.s. Lavonius , s. 19.02.1850 Helsinki. Tauluun 127
Anna Julia Matilda Palme o.s. Lavonius s. 10.03.1858 Oulu, k. 19.01.1935 Ruotsi, Djursholm, Danderyd, Svalnäs gård.
Ebban nuorempi sisar Anna Lavonius (1858 – 1935). Avioitui ruotsalaisen Henrik Palmen kanssa. Henrik Palme oli Ruotsin myöhemmän pääministerin Olof Palmen isosetä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 127
XIII Ebba Charlotta Lovisa Alexanderintytär zu Solms-Braunfels o.s. Lavonius, (Taulusta 126, äiti Rosina Lavonius) s. 19.02.1850 Helsinki, k. 31.07.1927 Italia, Lazio, Frascati.
Prinsessa Ebba zu Solms-Braunfels. Ebba Louisa Charlotta Lavonius (1850 – 1927). Avioitui prinssi Albrecht zu Solms-Braunfelsin kanssa. Kuvassa Ebba Wiesbadenissa keväällä 1889, jolloin hän tapasi prinssi Albrechtin ensi kerran. Kuva: Markus H. Korhosen kokoelmat.

Puoliso: Vihitty 02.09.1889 Saksa, Hessen, Wiesbaden Albrecht Friedrich Ernst Bernhard Wilhelm Maria Friedrichinpoika Prins till Solms-Braunfels Saksalaisen keisarisuvun jäsen, Solms-Braunfelsin prinssi. Preussin-Ranskan sodan (1870–1871) veteraani., s. 10.02.1841 Saksa, Nordrhein-Westfalen, Düsseldorf, k. 08.03.1901 Saksa, Hessen, Wiesbaden.
Prinssi Albrecht zu Solms-Braunfels (1841 – 1901). Ebban puoliso 1889 lähtien. Prinssi oli haavoittunut Preussin-Ranskan sodassa ja oli pyörätuolissa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 128
XII Naema Aurora Carlintytär af Schultén o.s. von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 17.06.1822 Turku, k. 1866 Ruotsi, Tukholma.

1. puoliso: Vihitty 1850 Arvid Gabriel Jacobinpoika von Haartman Ylioppilas Turussa 22.12.1821. Turkulaisen osakunnan jäsen 15.2.1822 15/2 1822. Gabr: Arv: Haartman 31/9‹!› 1805. | Vice Lands-Secreterare i Åbo. Häradshöfding. Tuomarintutkinto 14.6.1827. Kameraalitutkinto 15.6.1827. Todistus senaatin talousosaston sekä kameraali- ja veronkantolaitosten virkoja varten registratuurassa 16.6.1827. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1827. — Varatuomari 1831. Turun ja Porin läänin varalääninkamreeri 1832, varalääninsihteeri 1833, lääninsihteeri 1840. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1837., s. 30.09.1805 Nauvo, k. 16.07.1855 Nauvo.

2. puoliso: Vihitty 1860 Otto Reinhold Nathanaelinpoika af Schultén. (Taulu 630). (Taulu 632) Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 01.12.1798 Solna, k. 08.11.1884 Helsinki.

Ylioppilas Uppsalassa 2.6.1812 Otto Reinholdt Schultén Westmanno-Dalecarlus. Respondentti Uppsalassa 6.11.1816, pr. talous- ja kauppaoik. prof. L. G. Rabenius. FK Uppsalassa 11.3.1818. Respondentti Uppsalassa 26.5.1818 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. N. Fr. Biberg. FM Uppsalassa 16.6.1818. MOK Uppsalassa 12.6.1819. Ylioppilas Turussa 13.7.1819. Turkulaisen osakunnan jäsen 5.10.1819 5/10 1819. Otto Reinh. af Schultén 1/12 1798. Todistus senaatin palvelukseen pyrkimistä varten registratuurassa 24.11.1820. Riemumaisteri 1.5.1869. — Muutti Suomeen 1819. Senaatin talousosaston ylim. kopisti 1820, kansliatoimituskunnan kopisti 1821. Suomen asiain komitean kanslisti Pietarissa 1823. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinviraston arkistonhoitaja 1826, kirjaaja s.v. Protokollasihteerin arvonimi 1830. Valtiosihteerinviraston 2. osaston 2. toimitussihteeri 1831, 1. toimitussihteeri ja 2. osaston päällikkö 1833, ero 1844. Samalla yliopiston kanslerinsihteeri 1831–44. Valtioneuvos 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1844, ero 1854. Todellinen valtioneuvos 1848. Viipurin hovioikeuden presidentti 1854, ero 1863. Vapaaherra 1859. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1863, oikeusosaston varapuheenjohtaja 1865, ero 1874. Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.
Vanhemmat: Nathanael Gerhard Samuelinpoika af Schultén e. Schultén, Todellinen valtioneuvos 1821. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1793, ulkomainen jäsen 1812. Omisti Nauvon Söderbyn, s. 29.10.1750 Nauvo, k. 04.06.1825 Turku ja Jacobina Theodora Jacobinpoika af Schultén o.s. Finckenberg, s. 06.03.1767 Nauvo, Hankalahti, k. 14.12.1828 Turku.
Nauvo (ruots. Nagu) on entinen Suomen kunta Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunta kuului aiemmin Turun ja Porin lääniin ja sitten Länsi-Suomen lääniin. Nauvo mainitaan historiallisissa asiakirjoissa jo vuonna 1395. Nauvo koostuu noin 3 000 saaresta, luodosta ja kalliosta. Pääsaaret ovat Iso-Nauvo (Storlandet) ja Pikku-Nauvo (Lillandet). Seilin saaressa sijaitsee Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Nauvon naapurikunnat ennen kunnan lakkauttamista olivat Dragsfjärd, Korppoo, Parainen ja Rymättylä. Nauvon keskiaikainen harmaakivikirkko on 1430–1450-luvuilta. Kunta oli kaksikielinen. Asukkaista 70 prosenttia puhui äidinkielenään ruotsia ja 29 prosenttia suomea vuonna 2008. Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö yhdistyivät vuoden 2009 alussa uudeksi Länsi-Turunmaan kaupungiksi, jonka nimi vuoden 2012 alussa muutettiin Paraisiksi. Nauvossa on vilkas satama, esimerkiksi Airistolta sopivan päivämatkan päässä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 129
XII Hedvig Lovisa Fransiska Carlintytär von Born o.s. von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 08.12.1824 Turku, k. 23.12.1907 Porvoo, Gammelbacka.

Puoliso: Johan August Samuelinpoika von Born Var vice lantmarskalk vid lantdagen 1872 och lantmarskalk vid lantdagen 1877–1878., s. 29.08.1815 Porvoo, Gammelbacka, k. 29.10.1878 Helsinki.

Student i Helsingfors 1832-01-21. Auskultant i Åbo hovrätt 1834-12-19. Extra ordinarie kopist i kejs. senatens för Finland justitiedepartement 1835-12-03 och extra ordinarie kammarskrivare i senatens ekonomidepartement 1836-06-23. Extra notarie i Åbo hovrätt 1837-06-22. Vice häradshövding 1838-12-20. Kanslist i Åbo hovrätt 1839-03-25. Registrator i Viborgs hovrätt 1839-10-01. Tillförordnad protokollssekreterare 1840-05-26. Protokollssekreterares namn och värdighet 1841-04-15. Aktuarie i Viborgs hovrätt 1841-06-15. Extra fiskal i Viborgs hovrätt 1841-10-16. Notarie 1841-10-23. Protokollssekreterare i finansexpeditionen av senatens ekonomidepartement 1842-04-14. RBS:tAO3kl 1854-03-04. Kammarjunkare vid kejs. hovet 1855-02-16. Överdirektör vid generaltulldirektionen i Finland och chef för tullverket i Finland 1855-11-21. RRS:tStO2kl 1857-04-15, och erhöll till detta ordenstecken kejs. krona 1859-04-24. Statsråds titel 1861-05-05. Erhöll en briljanterad ring med kejsarens namnchiffer 1862-04-17. Finsk friherre 1864-05-01 (introducerad på finska riddarhuset 1865-04-11 under nr 47). Senator och ledamot av kejs. senatens för Finland ekonomidepartement samt chef för senatens kansliexpedition 1865-04-07. Kammarherre vid kejs. hovet 1865-04-12. RRS:tAO2klm. kejs. krona 1866-11-09. Chef för jordbruksexpeditionen i senaten 1866-12-12. RRS:tV1O3kl 1868-08-26. RRS:tStO1kl 1871-04-09 och S:tAO1kl 1873-04-20. Avsked 1873-05-10, varefter han ägnade sig åt skötseln av sina egendomar Gammelbacka i Borga socken och Sarvlaks i Pernå socken. Var vice lantmarskalk vid lantdagen 1872 och lantmarskalk vid lantdagen 1877–1878. Död 1878-10-29 i Helsingfors och begraven i Pernå.
Vanhemmat: Samuel Fredrik Karlinpoika von Born, Senaatin varapuheenjohtaja 12.12.1826-12.1.1828, s. 02.07.1782 Loviisa, k. 15.11.1850 Helsinki ja Catharina Elisabet von Born o.s. von Morian, s. 05.02.1793 Pernaja, Sarvilahti.

Lapset:
Viktor Magnus von Born , s. 08.10.1851 Helsinki. Tauluun 130
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 130
XIII Viktor Magnus Johaninpoika von Born, (Taulusta 129, äiti Hedvig von Born) s. 08.10.1851 Helsinki, k. 15.09.1917 Pernaja, Sarvilahti.
Suur-Sarvilahden kartano Pernajassa. Sarvilahden kartanon päärakennus on toinen suurvalta-ajan arkkitehtuuri-ideaalin mukaan rakennetuista ylhäisaatelin asuinlinnoista maassamme Louhisaaren kartanon lisäksi. Kartanon aikanaan huomattavan laajoilla tiluksilla on monipuolisia ja eri vuosisadoilta peräisin olevia rakennettuja ympäristökokonaisuuksia sekä vuosisatoja viljelyssä ja laidunnettuna olevia alueita. Sarvilahden kartanokeskusta ympäröi Suuren Rantatien eteläpuolinen viljelymaisema ja laidunalue sekä Strömslandetissa sijaitsevat jakamattoman Sarvilahden kartanon vanhat lampuotikylät Ströms ja Hormnäs sekä kartanon pohjoispuolelle 1910-luvun alussa jakojen seurauksena syntynyt Norr-Sarvlaxin kartano. Kolmikerroksisen hollantilaista klassismia kuvastavan kartanon päärakennuksen muurarimestarina ja mahdollisesti suunnittelijana on Lorentz Creutzin toimeksiannosta toiminut viipurilainen Achatius Groneberg. Kuutiomaisen rakennuksen runko jakautuu kahdella poikittaisella sydänseinällä keskeishallitilaksi ja sen molemmin puolin erikokoisiksi huonesarjoiksi. Kolmanteen kerrokseen on sisustettu juhlasali ja edustavimmat vierashuoneet. Identtiset, säterikattoiset sivurakennukset sekä porttirakennuksina toimivat tiiliset 1850-luvulla rakennetut talli ja viljamakasiini täydentävät barokkipihan symmetristä sommitelmaa. Läntisessä, todennäköisesti 1600-luvun sivurakennuksessa on säilynyt karoliiniselta ajalta peräisin oleva säterikatto. Toinen sivurakennuksista on korvattu 1880 palon jälkeen uudella. Kartanon talousrakennukset sijaitsevat kauempana päärakennuksesta. Kartanon puutarhan vanhimmat osat ovat luultavasti päärakennuksen rakentamisajalta. Kartanon ohitse virtaavan joen varsilla ja patolammen ympärillä levittäytyvä maisemapuisto on peräisin 1850-luvulta. Myös pitkät puukujanteet on istutettu 1800-luvulla. Päärakennuksen ja sivurakennusten välisen geometrisesti järjestetyn muotopuutarhan hahmo on Paul Olssonin suunnittelema 1930-luvulla. Kartanon päärakennuksen takana olevassa metsikössä patolammen äärellä on jäljellä kartanon vanha mylly. Kartanokeskusta ympäröi keskiajalta periytyvän Suuren rantatien eteläpuolinen laaja viljelymaisema. Strömslandetissa sijaitsevat Hormnäs, Bagarböle, Grevböle, Ströms, Tjuvö ja Lappnor ovat jakamattoman Sarvilahden kartanon vanhoja lampuotikyliä. Erityisen hyvin vanhaa kylärakennetta kuvastaa rakenteensa ja vanhan rakennuskantansa lähes muuttumatta säilyttänyt Ströms, jonka kolme taloa sijaitsevat edelleen hyvin tiiviisti tien itäpuolella olevalla loivalla mäellä. Kartanon maiden jakamisen tuloksena 1910-luvun alussa syntynyt Norr-Sarvlax sijoittuu kartanon pohjoispuolelle. Norr-Sarvlaxin rakennuskantaan kuuluu kivisen päärakennuksen lisäksi työväenasuinrakennuksia, tiilinen viljamakasiini ja kartanolle johtavan tien varressa oleva Putgårdenin kaksikerroksinen talo. Historia Sarvilahden rälssitilan maita ovat hallinneet 1400-luvulta alkaen maan ylhäisaatelistoon kuuluvat Creutz-, von Morian- ja von Born-suvut, kunnes kartano 1956 siirtyi testamentilla Svenska Litteratursällskapetin omistukseen. Lorenz Creutz vanhempi loi Sarvilahden kartanosta todellisen suurtilan ostamalla ja yhdistämällä suuren joukon lähiseudun tiloja. Kartanon päärakennuksen rakennustyöt aloitettiin 1672. Päärakennus vaurioitui sekä isonvihan (1713-1721) että pikkuvihan (1742-1743) aikana. Päärakennusta kunnostettiin sotien jälkeen ja mm. muutamat kattomaalaukset maalattiin tässä korjausvaiheessa. Päärakennukseen tarttui tuli sivurakennuksen tuhonneesta tulipalosta vuonna 1880. Tulipalossa tuhoutuivat kartanon säterikatto ja kolmas kerros. Kartano kunnostettiin arkkitehti F.A. Sjöströmin suunnitelmien mukaan, säterikatto korvattiin aumakatolla ja julkisivuun avattiin uusi ikkuna-akselisto. Palanut sivurakennus rekonstruoitiin 1600-luvun asuunsa. Vuonna 1934 tehdyssä, Hilding Ekelundin suunnittelemassa restauroinnissa palautettiin päärakennukseen 1600-luvun tyylinen säterikatto. Norr-Sarvlaxin kartano syntyi 1900-luvun alussa Sarvilahden omistajan Viktor Magnus von Bornin jakaessa kartanon maita kahdeksan lapsensa kesken. Lisätietoa P.O. von Törne, Sarvlax. Herrgårdar i Finland I. Helsingfors 1928. Ragna Ahlbeck, Gods och herresäten i Finland. 1946. Olle Siren, Sarvlax. Gårdshushållningen och gårdssamhället från 1600-talet till 1900-talet. Folklivstudier XII. SLS. Lovisa 1980. Elias Härö, Kartanoarkkitehtuuri. Ars. Suomen taide 2. 1988. C.J. Gardberg, Suomalaisia kartanoita. 1989. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto. Helsinki 1993. Ranja Hautamäki, Historiallisten puutarhojen ja puistojen inventointi. Museovirasto 1996. Selja Flink, Pernajan eteläosien rakennusinventointi 1996. Pernajan kunta 1997. Olle Sirén, Pernajan pitäjän historia keskiajalta 2000-luvulle. Pernajan kunta 2003.

Puoliso: Hulda Augusta Fredrikintytär von Born o.s. Berndtson s. 28.04.1857 Helsinki, k. 22.01.1891 Pernaja, Sarvilahti.

Lapset:
Karin Helena Ramsay o.s. von Born , s. 04.09.1877 Porvoo, Gammelbacka. Tauluun 131
Ellen Augusta (Ellan) von Born , s. 08.04.1882 Pernaja, Sarvilahti. Tauluun 137
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 131
XIV Karin Helena Viktorintytär Ramsay o.s. von Born, (Taulusta 130, isä Viktor von Born) Suomalainen vapaaherratar. Yo Priv. sv. flickskolan i Hfors. Fm-yo ?1899. Opisk. arkkitehtuuria polyt. op., s. 04.09.1877 Porvoo, Gammelbacka, k. 25.04.1918 Helsinki.
Karin Helena Ramsay os. von Born (1877-1918)

Puoliso: Vihitty 14.01.1900 Porvoo, Gammelbacka Wilhelm Alexanderinpoika Ramsay. (Taulu 809) Valtiopäivämies, geologian ja mineralogian professori, Fennoskandian tutkija, Wilhelm Ramsay nosti suomalaisen geologian opetuksen ja tutkimuksen kansainväliselle tasolle. Ramsay tuli kuuluisaksi Kuolan niemimaalle tekemistään tutkimusretkistä ja luonnonmaantieteellisen käsitteen Fennoskandia määrittelemisestä, professorn vid universitetet i Helsingfors, fil. doktorn., s. 20.01.1865 Kemiönsaari, Dalsbruk (Taalintehdas), k. 08.01.1928 Helsinki.

Wilhelm Ramsay

Wilhelm Ramsay (20. tammikuuta 1865, Dalsbruk – 8. tammikuuta 1928, Helsinki) oli suomalainen geologi ja Helsingin yliopiston geologian ja mineralogian professori.

Sisällysluettelo

1 Tieteellinen ura
2 Muu toiminta
3 Lähteet
4 Aiheesta muualla

Tieteellinen ura

Ramsay promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1882 ja tohtoriksi 1885. Hän osallistui seitsemään retkikuntaan Kuolan niemimaalle vuosina 1887–1914. Hän löysi Kuolan niemimaalta kivilajin, joka sai hänen mukaansa nimen Ramsayit. Hän julkaisi vuonna 1894 saksaksi Fennia-aikakauskirjassa kuvitetun selostuksen retkistä. Ramsay teki tieteellisiä tutkimusmatkoja myös Aunuksen Karjalaan ja 1903 retken Kaninin niemimaalle. Vuonna 1889 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi mineralogiassa ja geologiassa. Vuonna 1892 hän sai Aleksanterin palkinnon, jolla hän kustansi vuoden tutkimusmatkan Saksaan ja Ranskaan. Vuosina 1899–1928 hän toimi Helsingin yliopiston mineralogian ja geologian professorina ja oli vuosina 1924–1927 Matemaattis-luonnontieteellisen osaston dekaanina.

Kuolan-matkoillaan Ramsay otti runsaasti valokuvia, ja tallessa on n. 500 lasinegatiivia. Hän julkaisi useita alansa tutkimuksia ja otti ensimmäisenä käyttöön nimen Fennoskandia. Hän esitteli ja määritteli nimityksen 1898 julkaistussa teoksessaan Über die geologische Entwicklung der Halbinsel Kola in der Quartärzeit. Kuolan niemimaalta hän löysi mineraalin, joka sai nimekseen ramsayiitti, ja näyte löytyy yliopiston kokoelmista. Myöhemmin mineraali on todettu samaksi kuin lorentsiniitti. Ramsayn tutkimukset tukivat myös teoriaa, joka nimesi rantaviivan siirtymisen syyksi maankuoren kohoamisen mannerjäätikön sulamisen jälkeen.
Muu toiminta

Wilhelm Ramsay oli Wolter Ramsayn yhdestätoista lapsesta kahdeksas ja kuului aateliseen Ramsayn sukuun. Hän oli naimisissa Karin von Bornin kanssa ja sai kuusi lasta. Karinin kautta hän peri Fantsnäsin kartanon Pernajassa. Wilhelm Ramsay oli August Ramsayn veli.

Vuosina 1899–1905 Ramsay oli aatelissäädyn edustajana Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivillä. Vuosina 1904–1905 hän hoiti appensa Viktor Magnus von Bornin asioita, kun tämä oli maanpaossa Ruotsissa. Suomen sisällissodan aikana hän auttoi valkoisia, mutta joutui vankilaan, kun palvelija ilmiantoi hänet.
Lähteet

Ramsay, Wilhelm (pdf) Helsingin yliopisto. Viitattu 20.2.2009.
Otavan iso tietosanakirja, Otava 1964
Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1964

Aiheesta muualla

Wilhelm Ramsay Kansallisbiografiassa
Suuri Kuolan retki 1887 Tutkijoiden Lappi. Oulun yliopiston kirjasto. Viitattu 20.2.2009.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Ramsay.
Vanhemmat: Alexander Wolter Carlinpoika Ramsay, Omisti Kellokosken tehtaan Tuusulassa vuodesta 1882. Perusti 1887 lankarullatehtaan Ab. Tornator ja sen toimitusjohtaja., s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 07.08.1891 Lahti (matkalla rautatieaseman lähellä) ja Emmy Beata Catharina Gustafintytär Ramsay o.s. Tham, s. 09.08.1830 Ruotsi, Gästrikland, Ovansjö fg, Ånge, k. 14.08.1929 Espoo.
Suomen Maantieteellinen Seura - Geografiska Sällskapet i Finland 5. marraskuuta 2014 · Suurkiitokset kaikille tämän vuoden Maantieteen päivistä! Seura palkitsi tapahtuman iltajuhlassa kaksi menestynyttä maantieteilijää mitalein. Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaralle myönnettiin Ragnar Hult -mitali tunnustuksena merkittävästä kaupunkimaantieteellisestä tutkimustyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. (Ragnar Hult -mitalin esikuvana on maantieteen ensimmäinen dosentti, Ragnar Hult (1857-1899). Vuonna 1887 Hult perusti kaikkia suomalaisia maantieteestä kiinnostuneita yhdistävän Suomen Maantieteellisen yhdistyksen, Suomen Maantieteellisen seuran edeltäjän.) Uppsalan yliopiston dosentti Eric De Geer vastaanotti tapahtumassa Wilhelm Ramsay -mitalin tunnustuksena merkittävästä Suomeen liittyvästä maantieteellisestä tutkimuksesta. De Geer on työssään vuosikymmenten ajan tutkinut kielivähemmistöjä ja muuttoliikkeitä Suomessa ja Pohjoismaissa. (Mitali jaetaan geologian dosentti Wilhelm Ramsayn (1865-1928) kunniaksi. Ramsay osallistui uransa aikana lukuisiin retkikuntiin muun muassa Kuolan niemimaalle. Julkaisuissaan hän kehitti käsitteen Fennoskandia. Ramsayn tieteellinen työ nosti suomalaisen geologian opetuksen ja tutkimuksen kansainvälisesti korkealle tasolle.)

Lapset:
Hulda Emmy Beata Sumelius o.s. Ramsay , s. 22.01.1903 Helsinki. Tauluun 132
Henrik Viktor Volter Ramsay , s. 12.07.1904 Pernaja. Tauluun 133
Hulda Elsa Katarina Ramsay , s. 04.08.1906 Pernaja. Tauluun 134
Nena Hulda Barbara Franck o.s. Ramsay , s. 20.10.1912 Helsinki. Tauluun 135
Wilhelm August Wolter Ramsay , s. 19.10.1917 Helsinki. Tauluun 136
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 132
XV Hulda Emmy Beata Wilhelmintytär Sumelius o.s. Ramsay, (Taulusta 131, isä Wilhelm Ramsay) s. 22.01.1903 Helsinki, k. 15.09.1964 Kirkkonummi, Smedsby.

Hulda Emmy Beata Ramsay

Kunta Kirkkonummi Kylä Smedsby Tilan nimi Smedsby Tilannevuosi 1931 Omistaja Olof Sumelius , Hulda o.s. Ramsay Lisätietoja SMEDSBY, 4 km Masalan asemalta ja 35 km Helsingistä. Omistajat Olof Sumelius vsta 1924 ja puolisonsa Hulda (o.s. Ramsay) v:sta 1927. Ollut samalla suvulla 14 v. Se on yhdistetty kolmesta tilasta Ollas, Bystolas ja Barkars. Ne mainitaan jo 1500-luvulla, jolloin Ollas kuului Hans Perssonille (1589—1614), Bystolas Hans Staffanssonille (1600—02) ja Barkars Simon Jakobssonille (1558—96). Tilat olivat kukin eri omistajilla v:een 1840; silloin ne yhdistettiin ja omistajaksi tuli Johan Lindström, v:een 1884. Tämän jälkeen ovat tilat olleet yhdistettyinä muodostaen Smedsbyn kartanon. Pinta-ala 312 ha, josta puutarhaa 2, peltoa 85, viljeltyä laidunta 3,5, metsämaata 204,5, joutomaata 15 ja muuta maata 2 ha. Pellot epätasaisia savi- ja multamaita; niistä 30 ha risusalaojissa. Talouskeskus viljelysten keskellä. Päärakennus v:lta 1845, puusta, sisältäen 13 huonetta, keskuslämmitys. Vilja-aitta kivestä v:lta 1840; sen yhteydessä painorehutorni. Karjasuoja tiilestä v:lta 1917 automaattisin juottolaittein. Tilanhoitajan rakennus puusta v:lta 1916, osittain 2-kerroksinen, puimahuone v:lta 1923, 7 työläisasuntoa sisältäen yhteensä 26 huonetta. Sähköpumppu nostaa veden säiliöön, josta se painuu talousrakennuksiin. Viljelyskiertoja 2: lähinnä taloa olevassa juurikasvikierrossa vapaa viljelys ja loisessa: kesanto, syysvilja, kaura, 4 heinää, kevätvilja. Viljelyskasvien alat olivat v. 1929: rukiin 5,37 ha, vehnän 0,5, kauran 21,8, ohran 0,5, vihantarehun 4, herneen 0,5. perunan 1,5, juurikasvien 1, heinän 43,03 ja kesannon 6,8 ha. Kotieläimiä: 11 hevosta, 38 lehmää, 1 sonni, 15 kanaa ja ,i ankkaa. Karja Ay-rotua. Sen keskilypsy oli 1929 3 678 kg maitoa ja 140,8 kg rasvaa, säännöllisten 3 809 kg maitoa ja 140,2 kg rasvaa ja parhaan lehmän tuotanto 5 865 kg maitoa ja 217,8 kg rasvaa. Tärkeimmät kaupalliset tuotteet maito, vilja, rehut, puutarhan antimet ja liha, markkinapaikkana Helsinki. Metsä sekametsää, jossa 1923 oli 43 % mäntyä., 35 % kuusta ja 20 % koivua. Myyty tukkeja, kaivos- ja paperipuita. Sähkövalo ja -voima Etelä-Suomen Voima Oy:ltä. Tilalla mylly, lajittelukone, maidonjäähdyttäjä, puhalluskone painorehua varten ja paja. Maatalouden ja kotitalouden harjoittelutila. Omistaja ayrshireyhdistyksen, Laborin, koeviljelysyhdistyksen, verotuslautakunnan. tielautakunnan ja kansakoulun johtokunnan jäsen.

Lähde Suomen maatilat, I osa
.
Hulda Emmy Beata Sumelius os. Ramsay (1903-1964)

Puoliso: Fredrik Olof (Ole) Gustafinpoika Sumelius Kirkkonummin Smedsby-nimisen tilan omistaja., s. 09.09.1898 Tampere, k. 07.09.1973 Kirkkonummi, Smedsby.
Vanhemmat: Gustaf Oscar (Gösta) Gustafinpoika Sumelius, s. 29.05.1866 Tampere, k. 07.03.1940 Tampere ja Agnes Maria Richardintytär Sumelius o.s. Thulé, s. 08.06.1893 Tampere, k. 23.06.1959 Tampere.
Fredrik Olof Sumelius (1898-1973)

Lapset:
Marina Nydegger o.s. Sumelius s. Kirkkonummi, Smedsby.
Sumeliuksen talo on Tampereella Keskustorin itälaidalla sijaitseva nelikerroksinen asuin- ja liiketalo joka on valmistunut 1901. Jugendtyylisen talon suunnitteli arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman ja Wasastjerna ja sen rakennuttaja oli kauppias, myöhemmin vuorineuvos Gösta Sumelius. Gösta Sumeliuksen isä Gustaf Oskar Sumelius perusti 1859 Tampereelle vähittäis- ja tukkukauppaa harjoittaneen liikkeensa. Like muutti 1870 Tampereen Kauppatorin (nykyinen Keskustori) varrella sijainneeseen yksikerroksiseen puutaloon. Sumeliuksen liike siirtyi vuonna 1884 harjoittamaan yksinomaan tukkukauppaa. Vuonna 1889 valmistui Sumeluiksen kauppatalon viereiselle tontille Tammerkosken rantaan kaksikerroksinen Sumeliuksen palatsi Sumeliuksen perheen asuintaloksi ja vuonna 1901 valmistui torin varteen uusi liiketalo entisen puutalon paikalle.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 133
XV Henrik Viktor Volter Wilhelminpoika Ramsay, (Taulusta 131, isä Wilhelm Ramsay) s. 12.07.1904 Pernaja, k. 02.12.1977 Helsinki.
Henrik V. Ramsay (1904-1977)

Puoliso: Vihitty 25.04.1932 Helsinki Virma Meri Georgentytär Ramsay o.s. Ignatius s. 12.04.1910 Venäjä, Kamennoje, k. 01.01.1966 Italia, Rooma.
Vanhemmat: Georg Fredrik Gustafinpoika Ignatius, s. 07.11.1879 Iisalmi, k. 09.11.1953 Tuusula ja Meri Atlentytär Ignatius o.s. Genetz, s. 10.11.1885 Hamina, k. 03.04.1943 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 134
XV Hulda Elsa Katarina Wilhelmintytär Ramsay, (Taulusta 131, isä Wilhelm Ramsay) s. 04.08.1906 Pernaja.

Puoliso: Vihitty 12.02.1937 Helsinki Gösta Fredrikinpoika Diehl Suomalainen taidemaalari. Maailmansotien välisenä aikana kotimaassaan liian kansainväliseksi koettu Gösta Diehl maalasi erityisesti maisemia, satama-aiheita ja sisäkuvia, henkilösommitelmia ja asetelmia kubistisessa klassisen monumentaalisessa hengessä. Hänen ranskalaisvaikutteinen, koloristinen maalaustyylinsä alkoi saada tunnustusta vasta toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti 1950-luvulla. Diehlin taidetta on kuvailtu usein viileäksi ja älylliseksi., s. 05.03.1899 Viipuri, k. 03.05.1964 Helsinki.

Gösta Diehl (5. maaliskuuta 1899 Viipuri – 3. toukokuuta 1964) oli suomalainen taidemaalari. Diehl tuli tunnetuksi sekä kubistina että koloristina.

Diehlin vanhemmat olivat valokuvaaja Fredrik Diehl ja Maria, o.s. Dryselius. Gösta syntyi perheeseen vuonna 1899 Viipurissa. Perhe joutui taloudellisiin vaikeuksiin Frederikin kuoltua Göstan ollessa viiden vuoden iässä. Maria ja hänen neljä poikaansa joutuivat tällöin asumaan pienessä huoneen ja keittiön asunnossa.

Gösta Diehl sai perheensä talousvaikeuksista huolimatta käydä koulua ja pääsi ylioppilaaksi 1917. Hän muutti Helsinkiin ja opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Albert Gebhardin johdolla. Vuonna 1922 hän pääsi erään metsäteollisuuden edustuston kirjeenvaihtajaksi Pariisiin, missä avautui mahdollisuus opiskeluun kaupungin vapaissa taidekouluissa.

Diehl sai vähitellen töitään esille Pariisin taidegallerioihin ja alkoi menestyä taiteilijana. Helsingissä hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Stenmanin taidesalongissa Heikinkadulla vuonna 1926. Vakinaisesti takaisin Suomeen palattuaan Diehl vuokrasi 1935 Albert Edelfeltin entisen ateljeen Helsingin Kruununhaan Liisankatu 27:n piharakennuksesta. Seitsemännen kerroksen ullakkoasunnosta oli avarat näkymät muun muassa Pitkänsillan yli Hakaniemeen.

Diehl meni vuonna 1937 naimisiin Hulda Ramsayn kanssa. Parille syntyi pian lapsia, joista Franciska vuonna 1937, Gösta 1938 ja Anders 1941. Diehlit asuivat Liisankadun ateljeeasunnossaan lähes 20 vuotta. Huoneiston varustelutaso oli niukka, joten perhe joutui tulemaan toimeen ilman omaa kylpyhuonetta tai keittiötä, ja myös portaikossa sijainnut wc oli naapureiden kanssa yhteinen. Talvella lämmittämiseen tarvittiin puita ja koksia, joita jouduttiin kantamaan päivittäin kellarista seitsemänteen kerrokseen ilman hissiä. Vuonna 1954 perhe muutti lopulta taiteilijakoti Lallukkaan, jossa Diehlit asuivat Gösta Diehlin kuolemaan asti.

Monet Gösta Diehlin tunnetuista töistä syntyivät Kruununhaan ateljeekodissa. Näihin kuuluvat muun muassa Pommitettu kylä ja Näköala ikkunasta, jotka ovat nykyisin Ateneumin taidemuseon kokoelmissa.

Diehl perusti yhdessä Yngve Bäckin, Ragnar Ekelundin, Torger Enckellin, Unto Pusan, Sigrid Schaumanin ja Sam Vannin kanssa Prisma-taiteilijaryhmän, joka painotti modernismia ja voimakasta väri-ilmaisua. Ryhmä järjesti monia yhteisnäyttelyitä, joista ensimmäinen oli Taidehallissa keväällä 1956. Prisman ansiosta Diehlin työt alkoivat saada yhä laajempaa huomiota ja tunnustusta.

Vuonna 1953 Diehlille myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Vuodesta 1957 lähtien Diehl toimi myös kuvataiteiden opettajana Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla.
Lähteet

Kuvataiteilijamatrikkeli
Kertomuksia Helsingin kortteleista – Osa 31: Hevonen

Aiheesta muualla

Gösta Diehlin teokset Valtion taidemuseon kokoelmissa.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6sta_Diehl

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gösta Diehl målade främst landskapsvyer, hamnmotiv, interiörer, arbeten med personmotiv och stilleben i en kubistisk och klassisk monumental stil. Hans franskinfluerade målarstil började vinna erkänsla först efter andra världskriget, speciellt under 1950-­talet. Diehls konst har beskrivits som sval och intellektuell.



Tack vare sin familjebakgrund blev Gösta Diehl internationellt inriktad. Hans far, fotografen Fredrik Diehl, var född i Kristiania (Oslo), dit familjen flyttat från Butzbach i Hessen. Hans mor, Maria Dryselius från Småland, var en vän av fransk kultur och filosofi. Också Viborg, Gösta Diehls barndomsstad, hade en öppen och kosmo­politisk atmosfär. Familjen kunde inte stödja den unge konstnären ekonomiskt i början av hans bana; fadern hade avlidit när gossen var endast fem år gammal och därefter levde familjen i fattigdom.?



År 1922 fick Diehl anställning som korrespondent hos Finska träsliperiföreningens agent i Paris och bodde där i tolv år fram till 1934. Han kunde ägna sig åt konsten på heltid, efter att ha varit korrespondent i tre år. Åren 1922–1927 studerade han vid de fria akademierna Colarossi och Grande Chaumière. Grunderna hade han lärt sig som elev till Albert Gebhard vid Finska konstföreningens ritskola i Helsingfors.?



Av de samtida konstnärerna kom Othon Friesz, som hade börjat som fauvist, att göra störst intryck på Diehl. Personligen kände Diehl bland andra Georges Braque och André Derain. Under sin tid i Paris fick han sina målningar utställda på höstsalongen och Salon des Tuileries. År 1931 var han med om att grunda gruppen Salon de L’Oeuvre Unique. Tiden i Paris satte sina spår i Diehls konst: sen- och postimpressionismen och André Derains intellektuella och rena stil bildade grunden för hans expressiva 1940-talsstil. I Diehls målningar från början av 1950-talet framträder en intellektuellt präglad komposition och en influens från kubismen och Picasso.?



Gösta Diehls franskinfluerade stil att måla vann erkänsla i hemlandet först efter andra världskriget, trots att han hade ställt ut på Gösta Stenmans konstsalong redan 1926. Hans arbeten framstod då som i grunden främmande för det finska konstlivet och dess nationalistiska atmosfär. Diehls skicklighet som tecknare vann uppskattning, men hans färgbehandling var ”alldeles för internationell”, som Bertel Hintze konstaterar. Ett indirekt erkännande kom Diehl till del när han återvände hem och höll en separatutställning 1934, då han fick beställning på ett större grupporträtt av bergsrådet Leonard Baumgartner och hans familj. Det omfångsrika målningen blev färdig strax före vinterkrigets utbrott 1939.?



Under vinterkriget var Diehl med om att grunda Konstnärernas vapenbrödraförbund i Helsingfors, där han även var ordförande. Förbundets utställning i konstmuseet Ateneum hösten 1940 väckte liv i det i övrigt då stagnerade konstlivet. Förbundets medlemmar förenades i högre grad av kärleken till fosterlandet än av någon konstnärlig ståndpunkt, konstaterade Diehl i efterhand. Själv var Diehl pacifist med blick för krigets fasa och lidande bakom retoriken om hjältemod och tapperhet. Han hade redan under studieåren i Paris anslutit sig till det internationella fredsförbundet i Paris; 1957 deltog han i en finsk delegation på en fyra veckors resa till Kina.?



En separatutställning 1945 på salong Bäcksbacka visade Diehls produktion från samma år: ett fyrtiotal oljemålningar och ett dussin akvareller. Utställningen kom att bli en konstnärlig succé. Kritikerna beundrade målningarnas färgprakt och lyskraft och tilltalades av den intellektuella och osentimentala hållning de fann hos Diehl. Sigrid Schauman beskrev Diehls konst som sval och intellektuell. Dessa karakteristika kom att följa hans konst i fortsättningen.?



En separatutställning 1951, återigen på salong Bäcksbacka, inledde Diehls 1950-tal. Till de starkaste verken på utställningen räknas hans kubistiska komposition, ”Bomber över byn” (1950), en uppskakande skildring av åldringars, kvinnors och barns öde i krig. I andra verk med personmotiv, som ”Ung kärlek” och ”Medelhavsfiskare”, höll sig Diehl mera målmedvetet till en kubistisk komposition.?



Jämfört med 1940-talet var 1950-talet avsevärt mer öppet och mottagligt för den franskinfluerade kolorismen. Diehl var inte längre ensam om sin ambition. Tillsammans med Yngve Bäck, Ragnar Ekelund, Torger Enckell, Unto Pusa, Sigrid Schauman och Sam Vanni grundade Gösta Diehl Prismagruppen 1956, i första hand med sikte på gemensamma utställningar. Gruppens medlemmar fick inte framträda i andra grupputställningar. Prismas utställning 1957 var för Diehl en kritikerframgång. Konstkritikern Sakari Saarikivi ansåg i Helsingin Sanomat att Diehls arbeten var de mest anslående och framhöll hans stora kompositioner ”Balett” och ”Mannen med måsarna” som ”livfulla i sin dynamik och kraftfulla i sin kolorit”, medan han såg något ”kallt och hårt” i de halvabstrakta arbetena: ”Det är som om en vilja av stål höll en sjudande eruptionsdrift i bojor.” När den är som bäst förenar sig ändå intellekt och känsla i en harmonisk dynamik i Diehls konst.?



Gösta Diehl målade landskap och interiörer, person- och hamnmotiv samt stilleben i en klassiskt kubistisk stil, men han kunde också pröva en mer dynamisk och fartfylld stil som han lärt sig av futuristerna, såsom i ”Skenande häst” (1959).?



Kubismens och framför allt Jacques Villons influens markerades ytterligare då Diehl besökte kubismutställningen i Musée d’Art Moderne i Paris 1953. Även om Diehl hade en behärskad komposition som anknyter till det monumentala, fick han utföra endast två monumentala arbeten: mosaiken ”Skönhetens födelse” (1960) i Vita korsets kontorsbyggnad i Botby och mosaiken ”Gammalt-nytt-evigt” (1962) i Nordiska föreningsbankens filialkontor i Björneborg.?



Diehls idealitet, ansvarskänsla och intresse för sina kollegers sociala villkor ledde till att han efter andra världskriget valdes till ordförande för Konstnärsgillet i Finland 1944–1950. Han var även en av grundarna av Nordiska konstförbundet och styrelseordförande för den finska sektionen 1945–1946. Diehls frispråkighet och hans djärva initiativ tilltalade uppenbarligen inte alla, varför han i början av 1950-talet lämnade sina förtroendeuppdrag. Andra skäl till detta var hans svaga hälsa och hans vilja att till fullo fördjupa sig i sitt eget skapande arbete.

http://www.blf.fi/artikel.php?id=1310/Marja Sakari

.
Gösta Diehl (5. maaliskuuta 1899 Viipuri – 3. toukokuuta 1964)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 135
XV Nena Hulda Barbara Wilhelmintytär Franck o.s. Ramsay, (Taulusta 131, isä Wilhelm Ramsay) s. 20.10.1912 Helsinki, k. 11.08.1998 Tampere.

Puoliso: Rolf Edwin Herman Edvininpoika Franck s. 11.08.1912 Oulu, k. 28.08.1981 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 136
XV Wilhelm August Wolter Wilhelminpoika Ramsay, (Taulusta 131, isä Wilhelm Ramsay) s. 19.10.1917 Helsinki, k. 27.11.1998 Espanja, Tenerife.

Puoliso: Maria Esther Elisabeth Gunnarintytär Ramsay o.s. Ehrnrooth s. 10.10.1920 Helsinki, k. 30.04.1999 Espanja, Tenerife.
Vanhemmat: Gunnar Bror Axelinpoika Ehrnrooth, s. 02.09.1893 Tuusula, k. 16.02.1948 Espoo, Gumböle ja Margareta Johanna Hugontytär Ehrnrooth o.s. Brusiin, s. 15.04.1900 Vanaja, k. 23.12.1992 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 137
XIV Ellen Augusta (Ellan) Viktorintytär von Born, (Taulusta 130, isä Viktor von Born) s. 08.04.1882 Pernaja, Sarvilahti.

Puoliso: Vihitty 26.05.1908 Helsinki Per Olof Johaninpoika von Törne Professori., s. 26.02.1882 Viipuri.

Student i Helsingfors 1899-05-15. Filosofie kandidat 1903-05-29. Filosofie licentiat 1907-03-24. Promov. filosofie doktor s. å. 30/5. Docent i allmän historia vid universitetet i Helsingfors 1911-12-21. Lärare i historia vid Nya svenska flickskolan i Helsingfors 1912–1915. Professor i nordisk historia vid Åbo akademi 1918-08-01. Ledamot av finska historiska samfundet s. å. Avsked från docenturen i Helsingfors 1919-02-06. LSkS 1921. RNO 1922. HL av Accademia Internazionale i Neapel 1923. RJohO. TyRKHtn 2kl 1926. LFVS 1927. Skyddskårernas förtjänstkors. Äg. Strandbacka i Pernå socken.
Vanhemmat: Olof Johan Reinhold Johaninpoika von Törne, s. 23.06.1849 Lauritsala, k. 08.04.1910 Helsinki ja Olga Elisabet Alexandrine Eugenintytär von Törne o.s. von Knorring, s. 13.12.1856 Helsinki.

Lapset:
Christina Margareta von Törne s. 16.03.1909 Helsinki, k. 11.12.1909 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 138
XII Frans Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Hangon vt. tullinhoitaja 1873, vakinainen 1875. Hovineuvos 1895., s. 21.06.1831 Turku, k. 02.02.1900 Hanko.

9.6.1849 Frans von Haartman 16702. * Turussa (ruots. seurak.) 21.6.1831. Vht: lääkintöylihallituksen päätirehtööri, FM ja LT Karl Daniel Haartman, v:sta 1810 von Haartman 11967 (yo 1805, † 1877) ja hänen 1. puolisonsa Maria Helena Rosina Franzén. Helsingin yksityislyseon oppilas 1842 – 1843 (ja 1844–1849). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 9.6.1849 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 2.10.1849 2/10 1849 Frans von Haartman ... Juris-examen H.T. 1852 [Afgång från Afdelningen:] H.T. 1852 med vitsorden: hedr. o. berömv. uppf. berömlig flit. ‹–›. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 17.3.1851. Tuomarintutkinto 14.12.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 21.1.1853. Suurempi kameraalitutkinto 31.5.1858. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1853. Varatuomari 1856. Suomen kaartin sotatuomari s.v., virkavapaa sairaalloisuuden takia 1858, ero 1859. Samalla senaatin talousosaston ylim. kamarikirjuri 1858, sotilastoimituskunnan kamarikirjuri 1859. Tammisaaren tullinhoitaja 1862. Hangon vt. tullinhoitaja 1873, vakinainen 1875. Hovineuvos 1895. † Hangossa 2.2.1900.

Pso: 1858 Paulina Bergman († 1908).

Appi: Koiviston kappalainen Robert Magnus Bergman 14529 (yo 1828, † 1880).

Yksityistod. antaja: Henrik August Reinholm 15501.

Viittauksia: HYK ms., Länsisuom. osak. matr. #207; HYKA, Album 1817–65 s. 537; HYKA OTA Ba, Oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirja 1828–72 s. 117; KA Ansioluettelokokoelma; TMA Turun HO, Luettelo auskultanteista 1750–1896 #1299. — T. Carpelan, Studentmatrikel (1928–30) s. 160; H. Dahlström, Helsingfors lycei matrikel 1831–1889. SSJ 21 (1953) #295. — K. F. J. Schauman, Finlands jurister (1879) #220; A. Bergholm, Keisarillisen Suomen hallituskonseljin ja senaatin puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1809–1909 (1912) s. 241; V. Schvindt, Biografiska anteckningar öfver officerare och civile tjänstemän vid Lifgardets finska skarpskyttebataljon (1912) s. 148; T. Carpelan, Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna (1937–42) s. 126 (von Haartman Tab. 4); Sursillin suku (täyd. ja toim. E. Kojonen, 1971) #3615.

Lähde: http://www.geni.com/people/Frans-von-Haartman/4165872?through=6000000004646343476.

Puoliso: Paulina Robertintytär von Haartman o.s. Bergman s. 1858 Koivisto, k. 1908 Hanko.

Lapset:
Hedvig Rosina Frenckell o.s. von Haartman . Tauluun 139
Gerda Elisabet Winter o.s. von Haartman , s. 1877 Hanko. Tauluun 140
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 139
XIII Hedvig Rosina Fransintytär Frenckell o.s. von Haartman, (Taulusta 138, isä Frans von Haartman) k. 02.08.1892 Hanko.

Puoliso: Arthur Reinhold Otonpoika Frenckell Yo Hfors privatlyc. FK (hk) 1882, FM 1885. Hufvudstadsbladetin omistaja ja päätoimittaja. Valtiopäivämies., s. 31.05.1861 Helsinki, k. 24.11.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Otto Reinhold Johaninpoika Frenckell, s. 21.07.1823 Turku, k. 28.02.1886 Helsinki ja Josefina Gabrielintytär Frenckell o.s. Dobrowolskij, s. 1833, k. 1914 Helsinki.
Arthur Reinhold Frenckell (1864-1933)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 140
XIII Gerda Elisabet Fransintytär Winter o.s. von Haartman, (Taulusta 138, isä Frans von Haartman) s. 1877 Hanko, k. 1963 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 1949 Hugo Adolfinpoika Winter Yo Jkylän lys. TEt 1889, vih. pap. 1890. Hartolan khra 1914-20, Saarijärven 1920-47. Rovasti 1928., s. 03.07.1866 Hartola, k. 23.04.1949 Saarijärvi.

Lahden kauppala kuului Hollolan seurakuntaan. Kauppala kuitenkin pyrki monin eri tavoin eroon tästä seurakuntayhteydestä ja rakennutti itselleen kirkon. Se vihittiin käyttöön 28.12.1890. Omasta kirkosta ja erityisluonteestaan huolimatta Lahti ei pystynyt muodostamaan omaa seurakuntaa kauppalakaudella. Lahtelaisten sielunpaimenena toimi Hollolan seurakunnan kappalainen. Hän huolehti kirkkokomennosta Lahdessa.

Vuonna 1894 Hollolan toisen kappalaisen virkaan nimitettiin Hugo Winter. Hän oli virassa koko kauppalakauden ja vielä kymmenen vuotta kaupungissakin. Hugo Winter syntyi Hartolassa vuonna 1866 vanhaan pappissukuun, hänen isänsä oli kirkkoherra Adolf Winter.

Lahden seurakunnallinen tilanne oli kirkon valmistumisen jälkeen erikoislaatuinen. Kirkko oli kauppalan itsensä rakentama ja ylläpitämä. Kirkkoa hoiti kauppalan yleisen kokouksen valitsema kirkkotoimikunta. Se ei aina tyytynyt pelkkään kiinteistönhoitoon vaan halusi tuolloin tällöin valita myös kirkossa saarnaavat henkilöt. Kappalainen Winter ei voinut tällaista hyväksyä. Tilanne kärjistyi erityisesti vuonna 1901, jolloin hän ajautui kirkonisäntä Taavi Vainion kanssa voimakkaisiin erimielisyyksiin. Tuomiokapituli ratkaisi lopulta riidan: kirkkotoimikunta hoitaa kirkkoa ja sen taloutta, Hollolan seurakunta puolestaan huolehtii jumalanpalvelusten ja muun sielunhoidon järjestämisestä.

Hugo Winterin tiukka ote seurakuntatoimintaan kuvasi hänen asennettaan muutoinkin. Hänen panoksensa Lahden huoltotoimintaan ja yleiseen sivistyselämään oli huomattava. Hän osallistui hyvin laajasti erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Hugo Winter oli ennen Lahden seurakunnan perustamista paikkakunnan oma pappi, ja sen mukaisesti häntä arvostettiin. Hän tunsi suurta mielenkiintoa sosiaalista työtä kohtaan. Hän liikkui usein eri työpaikoilla ja kutsui seurakuntalaisia hengellisiin tilaisuuksiin. Hän suhtautui myönteisesti vuonna 1900 perustetun Lahden työväenyhdistyksen toimintaan.

Hugo Winter oli kiihkeästi ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen. Muistitiedon mukaan Winter kulki kadulla hieman kumarassa omissa ajatuksissaan eikä yleensä tervehtinyt vastaantulijoita. Hän oli voimakkaiden sympatioiden ja antipatioiden ihminen. Hänellä ei ollut mielenkiintoa mielestään turhaan seurusteluun. Tietty sosiaalinen eristyneisyys lienee syynä siihen, että hän avioituikin vasta vanhoilla päivillään. Kiistattomista ansioistaan huolimatta Hugo Winterin omalaatuinen persoona jätti hänet lahtelaisille hieman etäiseksi ja vieraaksi.


Hugo Winterin omaperäinen harrastus oli kaukomatkailu. Hän kävi jo 1890-luvulla Intiassa, Itä-Aasiassa, Etelä-Afrikassa ja Egyptissä. 1900-luvun alussa matkat jatkuivat vuosittain, esimerkiksi vuonna 1907 hän kävi Himalajalla, Shanghaissa ja Hawaijilla. Kaksi vuotta myöhemmin hän vieraili Huippuvuorilla ja vuonna 1913 hän matkasi Algerian kautta Australiaan ja Uruguaihin.

Lähde: http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/henkilot/winter-hugo/

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arno Forsius

Hugo Winter (1866–1949) – Lahden kauppalan ja kaupungin pastori

Hugo Winter syntyi Hartolassa 3.7.1866. Hän oli vuosina 1894–1915 Hollolan seurakunnan 2. kappalainen ja siinä ominaisuudessa erityisesti Lahden kauppalan ja vuodesta 1905 kaupungin pastori. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949. Myös hänen kaksi sisartaan asui pitkään Lahdessa. Hedvig Elisabeth Winter (1875–1963) teki täällä vuodesta 1899 elämäntyönsä lastentarhanopettajattarena. Lydia Augusta Dobrohotov (o.s. Winter, 1878–1965) piti miehensä, muusikko ja orkesterinjohtaja Nikolai Dobrohotovin (k. 1946) kanssa 1920- ja 1930- luvulla Lahden Musiikki- ja taidekauppaa, jonka yhteydessä oli konserttitoimisto ja taidesalonki.

Perhekunta ja koti

Hugo Winterin isä Adolf Magnus Winter (1828–1880), joka oli vihitty papiksi vuonna 1850, tuli vuonna 1851 Hartolaan kirkkoherra Nils Robert Bonsdorffin (1803–1859) apulaiseksi. Adolf Winter ja Bonsdorffin tytär Julia Malvina (1836–1926) solmivat avioliiton vuonna 1857. Adolf Winteristä tuli Hartolan kappalainen vuonna 1867 ja kirkkoherra vuonna 1877. Hänen lapsistaan elivät aikuisiksi edellä mainittujen lisäksi Ernst Robert Magnus (1857–1934), Anna Helena (1859–1927, avioit. von Gerdten ja myöh. von Gerdten-Boisman), Sigrid Rosina (1864–1913, avioit. Bergroth) sekä Maria (1871–1951, avioit. Mikkola), joka tunnetaan paremmin kirjailijana nimellä Maila Talvio. Pojat Viktor Hugo (1862–1863) ja Gustaf Adolf (1868–1868) kuolivat aivan pieninä.

Adolf Winterin perhe asui Hartolassa aluksi Savelan pikkupappilassa, lähes peninkulman päässä kirkolta länteen. Winterin tultua kirkkoherraksi perhe siirtyi vuonna 1877 isoon pappilaan, joka oli kolmisen kilometriä kirkolta pohjoiseen. Adolf Winterin kuoltua Malvina Winter muutti vuonna 1883 lastensa kanssa Nipulin taloon, jonka Adolf Winter oli hankkinut kaiken varalta perheensä turvaksi. Talo sijaitsi noin 28 kilometrin päässä Hartolan kirkolta kaakkoon, lähellä silloista Mäntyharjun rajaa. Nykyisin talo kuuluu Pertunmaan kuntaan. Malvina Winter elätti perheensä Nipulissa maata viljelemällä.

Maila Talvio eli Maria Winter mainitsee muistelmateoksessaan "Rukkasia ja kukkasia" veljensä Hugon vain pari kertaa. Ero kouluun lähtevästä rakkaasta "Hugi"-veljestä oli vaikea ja Maria oli istunut silloin entistä hartaammin flyygelin vierellä veljen soittaessa Mozartin sonaatteja. "Hugi" halusi itsekin sisarensa istuvan siinä ja kuuntelevan. "Hugi" ja vanhemmat sisaret opettivat myös Marialle nuotit. Musikaalisuutensa lapset olivat perineet äidiltään. Tyttökouluaikanaan Maria kävi kesällä Nipulissa ollessaan "Hugin" kanssa kalassa Vääräjärvellä parin virstan kävelymatkan päässä.

Hugo Winter tuli ylioppilaaksi 26.5.1885. Sen jälkeen hän opiskeli teologiaa Helsingin Aleksanterin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 8.1.1890. Pastoraalitutkinnon hän suoritti 29.9.1892. Sen jälkeen hän palveli ylimääräisenä pappina Pyhäjärvellä (V.l.). Hollolassa ja Hirvensalmella. Kun Maria Winter vihittiin avioliittoon Juuse Mikkolan kanssa Nipulin talossa 6.7.1893, vihkimisen suoritti morsiamen Hugo-veli, joka oli valmistunut papiksi kolme vuotta aikaisemmin.

Lahden pastori

Lahden kauppalan oma kirkko oli valmistunut vuonna 1890 ja kauppalalla oli oma kirkkotoimikunta. Hollolan 2. kappalaisen pääasiallinen tehtävä oli Lahden asukkaiden sielunhoito, mutta lisäksi hänen oli käytävä vuorollaan joka kolmas viikko Hollolassa saarnaamassa. Niinä sunnuntaina, jolloin kappalainen hoiti virkatehtäviä Hollolassa, pidettiin Lahden kirkossa iltajumalanpalvelus.

Hugo Winter nimitettiin Hollolan seurakunnan 2. kappalaiseksi 1.5.1894 alkaen. Hän hoiti Lahdessa jumalanpalvelusten lisäksi kaikki papille kuuluvat kirkolliset toimitukset. Vaikka hän oli musikaalinen ja soitti useitakin instrumentteja, hän ei kuitenkaan laulanut eikä myöskään messunnut jumalanpalveluksissa.

Vakinaisen paikan saatuaan naimattomana elänyt Winter oli toivonut saavansa äitinsä Malvinan asumaan luokseen. Tämä toteutuikin syksyllä 1894, jolloin pahoin velkaantunut Nipulin talo myytiin. Malvina Winter muutti silloin Lahteen ja hän asui asui poikansa luona myös Hartolassa ja vielä Saarijärvelläkin aina kuolemaansa saakka. Winter asui Lahdessa aluksi vuokralla ja ainakin vuonna 1897 hän oli vuokralaisena kauppias G. Kollinin omistamassa talossa (Mariankatu 19 – Hämeenkatu 14). Kesällä 1899 Winter osti Lahden VPK:lta tontin Vuorikadun ja Lahdenkadun kulmauksesta (nyk. Vuorikatu 6–8 – Erkonkatu 5) ja rakennutti sille oman talon. Se tunnettiin pappilana ja siellä oli myös Lahden pastorinkanslia vuodesta 1910, jolloin kaupungiksi vuonna 1905 tulleessa Lahdessa alettiin pitää kirkonkirjat erikseen.

Kauppala maksoi Winterille 300 mk vuodessa vuokra-apua ja vuodesta 1899 myönnettiin "kauppalan saarnaajan" palkkaukseen 600 mk ennestään maksetun vuokrarahan lisäksi. Ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia Lahdessa pidettiin kerran kuukaudessa sen jälkeen, kun rautatiehallitus oli osoittanut papin palkkaukseen sitä varten 200 markan apurahan. Kun Winter oli velvollinen saarnaamaan joka kolmas sunnuntai Hollolassa, pyrkivät kauppalan asukkaat saamaan näinä päivinä muita pappeja hoitamaan päiväjumalanpalveluksen Lahden kirkossa. Tästä aiheutui kiistaa Winterin ja Lahden kirkkotoimikunnan välillä.

Kirkkoväärti Taavi Vainio ja eräs kirkkotoimikunnan jäsen olivat pitäneet luonnollisena, että muissa seurakunnissa saarnaamaan oikeutetut saivat tehdä sen myös Lahdessa ilman Winterin lupaa. Winter oli silloin lukenut muutamia kirkkolain pykäliä, joiden mukaan papistolla oli yksinomainen oikeus määrätä, kuka sai esiintyä Lahden kirkossa. Myöhemmin oli kuitenkin jälleen sallittu pastori A. J. Bäckin esiintyminen kirkossa ilman Winterin lupaa. Kiistan taustalla lienevät vaikuttaneet Winterin ja evankelisen suunnan väliset näkemyserot. Winter arvosteli evankelista liikettä, joka puolestaan oli arvostellut kirkkoa ja sen papistoa. Lahdessa käytiin asiasta julkinen väittelykin vuoden 1901 alussa.

Winter ilmoitti Porvoon tuomiokapitulille syksyllä 1901, että Lahden kirkossa oli kirkkotoimikunnan luvalla esiintynyt pari evankelisen herätysliikkeen kiertävää saarnaajaa, jotka eivät olleet saaneet siihen lupaa häneltä tai Hollolan muilta papeilta. Hän kertoi kysyneensä, luulivatko kirkkotoimikunnan jäsenet olevansa oikeutetut määräämään ilman papiston lupaa, kuka sai saarnata Lahden kirkossa. "Pääasiallisin syy tällaisiin selkkauksiin on luullakseni evankeelisen suunnan johtavilla henkilöillä Lahdessa ja ennen kaikkea kirkkoväärtti Taavi Vainiolla, joka omavaltaisesti tahtoo määräillä Lahden kirkossa", kirjoitti Winter asiasta omana mielipiteenään. Hän huomautti vielä, että kirkkoneuvostoa vastaava Lahden kirkkotoimikunta oli Lahden kauppalan yleisen kokouksen eikä kirkonkokouksen valitsema. Porvoon tuomiokapituli ratkaisi tämän "kirkkoriidan" vuoden 1902 alussa. Sen mukaan kauppalan asukkailla oli oikeus ja velvollisuus asettamansa kirkkotoimikunnan kautta hoitaa rukoushuoneensa (kauppalan kirkon) taloudellisia asioita, mutta toimikunnalla ei ollut oikeutta määrätä sen käyttämisestä jumalanpalveluksiin.

Jumalanpalvelusten ja papille kuuluvien kirkollisten tehtävien ohella Winter osallistui myös muuhun seurakuntatyöhön ja siihen liittyvään hengelliseen toimintaan. Hän piti säännöllisesti rippikoulua nuorille. Muistitietojen mukaan rippikoulu alkoi ja päättyi aina polvirukouksella. Katekismus oli opittava kokonaan ulkoa. Raamatunhistorian lisäksi rippikoulussa luettiin mm. Paavalin roomalaiskirje, josta oli myös osattava pitkiä otteita ulkoa. Virsiläksyjä oli runsaasti, mutta Winter laulatti rippikoulussa mieluummin hengellisiä lauluja. Järjestystä hän piti yllä tiukasti ja tarvittaessa talutti häiritsijät korvasta nurkkaan seisomaan. Winter antoi Lahdessa tukensa vapaakirkolliselle herätykselle ja sen järjestämille tilaisuuksille. Pyhäkoulutyössä hän oli mukana ainakin jokavuotisissa joulujuhlissa ja Hartolaan muutettuaan hän saattoi Lahdessa käydessään vierailla vielä vapaaseurakunnan kokouksessa.

Winterin aikana Lahteen saatiin ensimmäinen diakonissa, jonka palkkasi Lahden Diakonissayhdistys. Huhtikuussa 1910 Winter valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa sen kunniajäseneksi ja samassa kokouksessa hän toivotti diakonissa Linda Kuusisen tervetulleeksi uuteen työpaikkaansa. Diakoniatyölle kerättiin Lahden kirkossa kolehti neljästi vuodessa, mutta Diakonissayhdistys toivoi sen keräämistä kerran kuussa. Winter oli esityksen kannalla, mutta Hollolan muiden pappien vastustuksen vuoksi toivomus ei toteutunut. Lähetystyön tukeminen alkoi Lahdessa vuonna 1903 ompeluseuran merkeissä. Winter kuulutti kirkossa Anna Forsbergin ja tämän äidin tekemän aloitteen johdosta lähetysompeluseuran pitämisestä näiden luona. Toiminta vakiintui heti ja ompeluseura kokoontui vuorollaan myös Winterin ja hänen äitinsä kotona.

Winter tunsi suurta mielenkiintoa sosiaalista työtä kohtaan. Lahdessa hänen tiedetään liikkuneen työpaikoilla seurakuntalaisten keskuudessa ja kutsuneen näitä mukaan hengellisiin tilaisuuksiin. Winter suhtautui myönteisesti vuonna 1900 perustetun Lahden Työväenyhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen pyynnöstä hän vihki loppiaisena 1902 käyttöön sen nykyiselle Radiomäelle valmistuneen talon. Puheessaan Winter kosketteli tasapuolisesti työväenliikkeen eri suuntauksia ja toivoi niille menestystä. Hän totesi myös, vaikka kansan sivistys onkin tärkeä asia, että uskonnon omaaminen on välttämätöntä.

Winterin käsitykset työväen aseman parantamisesta näyttävät olleen wrightiläisen eli porvarillisen työväenliikkeen mukaisia. Siinä ei pyritty ratkaisevalla tavalla muuttamaan työväen elinehtojen perusteita, vaan ainoastaan parantamaan heikossa asemassa olleiden työläisten asemaa avustuksia antamalla. Siten Winterillä ei ollut syvempää yhteyttä työväenliikkeen aatteen kanssa. Hän oli myös pettynyt siihen, että työväenliikkeessä arvosteltiin papistoa ja kirkon edustamia pyhiä arvoja. Ratkaisevaksi Winterin suhtautumiselle työväenliikkeeseen muodostui hänen kertomansa mukaan tilaisuus, jossa hän oli puhumassa yhdessä Eetu Salinin kanssa. Salin oli nimittäin julistanut siellä työväenliikkeen taistelua kaikkia jumalia vastaan, olivatpa ne taivaassa tai maan päällä. Vastavetona Winterin aloitteesta perustettiin Lahteen vuonna 1906 kristillinen työväenyhdistys. Vaikka sen toiminta oli pysyvää, sen jäsenmäärä jäi vähäiseksi.

Kiistat jokaviikkoisten jumalanpalvelusten järjestämisestä Lahdessa johtivat siihen, että kauppalan asukkaat ryhtyivät suunnittelemaan lähikylien kanssa erillisen kappeliseurakunnan muodostamista. Toisena vaihtoehtona oli kokonaan oman papin saaminen kauppalaan. Senaatti hyväksyi jo tammikuussa 1901 Lahden kirkkoherrakunnan muodostamisen, mutta sen toteutuminen jäi riippumaan Hollolan papiston palkkauksen järjestämisestä. Lahden kaupunkia koskevien kirkonkirjojen pitäminen erikseen alkoi kuitenkin vuonna 1910. Lahden seurakunta pääsi lopulta itsenäistymään 1.5.1916, jolloin Hollolan seurakunnan kirkkoherran Nestor Seijesin virkakausi päättyi. Näihin vaiheisiin ajoittui myös Winterin lähtö Lahdesta, kun hän siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherraksi. Lahdesta muuttaessaan Winter myi talonsa kruununvouti Iivari Tiusaselle.

Vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja

Lahden kaupungin vaivaishoitohallituksen puheenjohtajana oli vuonna 1907 leipuri Oskar Lefrén. Vuoden 1908 alusta puheenjohtajaksi tuli Hugo Winter, joka hoiti tätä tehtävää vuoteen 1914 asti. Puheenjohtaja toimi myös vaivaishoitohallituksen sihteerinä ja hoiti sen kirjeenvaihdon sekä muut toimistotyöt. Vaivaishoitohallitus oli pitänyt kokouksensa vuonna 1907 silloisella "kaupungintalolla", järjestysmies Frostellin omistamassa talossa Nikolainkadun varrella (nyk. Vapaudenkatu 6). Vaivaishoitohallitus kokoontui kuitenkin vuodesta 1908 alkaen Winterin kotona, koska "kaupungintalolla" oli tilanpuutetta monien kokousten johdosta. Vuodesta 1913 vaivaishoitohallituksella oli oma huone uudessa kaupungintalossa ja siitä lähtien kokoukset pidettiin siellä.

Winterin laatimista pöytäkirjoista ja vuosikertomuksista käy selvästi ilmi, että hänen kaudellaan vaivaishoitohallituksen työskentelyä leimasivat kristillisyyden, siveellisyyden ja raittiuden aatteet. Winter ei ollut lainkaan tyytyväinen kaupungin elämään: "Siveellinen elämä paikkakunnalla ei ole ollut kiitettävä. Sitä todistavat monet törkeät rikokset kuluneen vuoden aikana. – Ikävänä havaintona paikkakunnallamme ilmenee myös kerjääminen, joka johtuu ainakin osaksi yleisen sivistyksen puutteesta. Kerjäämistä on koetettu ehkäistä lähettämällä ruunun (valtion) kyydillä omille paikkakunnille henkilöitä, jotka eivät ole täällä kirjoissa eivätkä ole voineet itseänsä elättää. Ne isät, jotka ovat juomaria – ja niitä löytyy paljo – eivät yleensä huolehdi perheistänsä." Vaivaisavun syynä työikäisillä mainittiin työnpuute, "mutta monasti myös laiskuus, tuhlaavaisuus, juoppous y.m. köyhyyden liittolaiset." Vaivaishoitohallitus teki vuonna 1910 rahatoimikamarille esityksen myös perhepuutarhojen järjestämisestä kaupungissa asuvalle työväestölle, mutta hanke ei toteutunut.

Lastensuojeluun kiinnitettiin myös paljon huomiota. Vuonna 1908 valitettiin, että juomarit eivät yleensä huolehdi perheistään: "Myöskin tapahtuu silloin tällöin, että perheen isä poistuu ja lapset jäävät kurjuuteen. Ei ole sen tähden ihmeteltävää, että lapsiraukat ovat kiusatut kerjäämiseen. Tämän epäkohdan poistamiseksi olisi yhteiskunnan toimittava siihen suuntaan, että raittiutta koetettaisiin edistää vaikeuttamalla väkijuomien saantia ja harrastamalla kristillisyyttä, joka on paras välikappale herättämään velvollisuuden tunnetta ihmisissä itseänsä ja muita kohtaan." Lapsiperheille annettiin tarvittaessa säännöllistä raha-avustusta lasten ylläpitoa ja kasvattamista varten. Ellei lapsilla ollut mahdollisuuksia elää perheen yhteydessä, otettiin heidät vaivaishoitohallituksen huostaan ja annettiin mahdollisimman pian elätteelle. Joitakin lapsia voitiin sijoittaa Lahden Hyväntekeväisyysyhdistyksen ylläpitämään lastenkotiin. Muutenkin vaivaishoitohallitus pyrki tekemään yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Winterin aikana kaupunki joutui perustamaan oman vaivaistalon. Vaivaishoitohallituksen toiminta alkoi vaikeutua vuoden 1911 loppupuolella: "Ei ollut mitään kotia, johon olisi voinut sijoittaa sairaat ja mielipuolet." Sen lisäksi oli vaikeata periä takaisin tilapäisesti tai työttömyyden vuoksi myönnettyä köyhäinapua työkykyisiltä, jotka olivat velvolliset maksamaan velkansa työllään. Oman vaivaistalon ja mielisairaalan rakentaminen otettiin vihdoin käsiteltäväksi valtuustossa helmikuussa 1913. Valtuusto päätti rakentaa vaivaistalon sauna- ja ulkohuonerakennuksineen Launeelle kaupungin omistamalle tiilitehtaan tontille vuoden 1914 alkuun mennessä. Vaivaistalon valmistumista odotettaessa tilanne vaikeutui siinä määrin, että vaivaishoitohallituksen oli valtuuston luvalla järjestettävä väliaikainen vaivaistalo Mattilanmäelle maanviljelijä Nestor Peltolalta vuokrattuun rakennukseen. Vuoden 1913 lopulla saatettiin muuttaa väliaikaiselta ja puutteelliselta vaivaistalolta varsinaiseen vaivaistaloon, joka ei tosin ollut vielä täysin kunnossa. Vaivaistalossa voitiin jossakin määrin antaa työtä apua tarvitseville naisille. Miehille oli vaikeampi keksiä työtä ja esim. vuonna 1914 "Muutamia heistä on kuitenkin pakoitettu ottamaan osaa puhdistustöihin hautausmaalla."

Hartolassa ja Saarijärvellä

Hugo Winter siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherran virkaan. Hänen äitinsä Malvina, joka oli silloin 79-vuotias, pääsi poikansa mukana takaisin nuoruudenkotiinsa. Winteristä tuli 1.5.1923 Saarijärven kirkkoherra. Siellä ollessaan hän sai rovastin arvonimen vuonna 1928.

Saarijärvellä asuessaan Winter joutui mukaan Hartolan Koskipään kartanon kohtaloihin. Winterin sisar Annie von Gerdten-Boisman, Koskipään kartanon omistaja, kuoli vuonna 1927. Sisarukset perivät yhdessä velkaisen ja mailtaan pieneksi supistuneen kartanon, sillä omistajalla ei ollut rintaperillisiä. Maila Talvio ajoi kovasti talon luovuttamista Itä-Hämeen Museoyhdistykselle, mihin taas Hugo-veli suhtautui varsin viileästi. Hugo Winter ei ymmärtänyt mitä hyötyä museosta olisi, mutta sanoi, että sisar voi toki tehdä mitä haluaa. Maila Talvio huusi veljensä koolle kutsumassa irtaimiston huutokaupassa itselleen ne Koskipään esineet, joita Museoyhdistys piti tärkeinä, ja lahjoitti ne yhdistykselle. Yhdistys sai myös haltuunsa kartanon rakennukset otettuaan vastattavakseen tilan velat, jotka maksettiin pääasiallisesti Maila Talvion keräämien lahjoitusten turvin.

Hugo Winterin äiti Malvina kuoli Saarijärvellä vuonna 1926. Winter avioitui vasta sen jälkeen joulukuussa 1929 Gerda Elisabet von Haartmanin kanssa, joka oli syntynyt Hangossa vuonna 1877. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949 ja hänet haudattiin Hartolaan. Hänen leskensä muutti miehensä kuoltua Helsinkiin ja kuoli siellä vuonna 1963.

Maailmanmatkaaja

Hugo Winter oli omana aikanaan harvinainen maailmanmatkaaja. Toistaiseksi ei ole käynyt ilmi, oliko hänen matkojensa tarkoituksena tyydyttää tiedonhalua ja uteliaisuutta vai vapautua aina välillä muutaman viikon ajaksi tavanomaisen elämän huolista. Eräiden tietojen mukaan Winter olisi Intiaan, Itä-Aasiaan ja Etelä-Afrikkaan suuntautuneilla matkoillaan tutustunut näille alueille suuntautuneeseen lähetystyöhön. Pappismatrikkelin mukaan Winterin varhaisin ulkomaanmatka tapahtui jo vuonna 1890. Joillakin matkoilla hän oli enonsa, matematiikan ja luonnontieteen yliopettaja Ernst Jakob Waldemar Bonsdorffin matkakumppanina, mm. Egyptissä vuonna 1896. Vuoden 1902 matkasta ei ole mitään tietoja ja vuonna 1905 hän teki tarkemmin tuntemattoman valtamerimatkan. Genovan kautta vuonna 1907 tapahtunut matka suuntautui Himalajalle, Shanghaihin ja Havaijille. Vuonna 1909 Winter kävi enonsa Ernst Bonsdorffin kanssa Huippuvuorilla. Vuonna 1913 matka kulki Algerian kautta Australiaan ja Uruguayihin, joten kyseessä näyttää olleen maailmanympärimatka.

Hartolassa asuessaan Winter kävi ainakin vuonna 1921 Yhdysvalloissa. Saarijärveltä hän teki vuonna 1925 matkan Etelä-Afrikkaan, vuonna 1929 Yhdysvaltoihin ja Länsi-Intian saarille, vuonna 1935 Yhdysvaltoihin, vuonna 1936 Pariisiin, vuonna 1937 Unkariin, vuonna 1938 Etelä- ja Väli-Amerikan maihin sekä Länsi-Intian saarille ja vuonna 1939 Portugaliin ja Italiaan. Winter on kuvannut lyhyesti matkavaikutelmiaan korteissa ja kirjeissä, joita hän on lähettänyt Lahteenkin. Matkoilta palattuaan hän kertoi kokemuksistaan varta vasten järjestetyissä tilaisuuksissa. Niistä saatettiin toisinaan periä pääsymaksujakin, joiden tuotto käytettiin köyhien avustamiseen. [Lisätietoja on vuonna 2005 julkaistussa kirjassa ”Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925” (katso lisäystä kirjallisuusluettelossa).

Lisäys joulukuussa 2010: Hugo Winterin matkailuharrastukseen liittyy myös hänen vuonna 1914 julkaisemansa matkaopas ”Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914”.

Persoonallisuus

Winter oli kiihkeästi ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen. Perheen kotikieli oli ollut ruotsi ja sisaruksetkin käyttivät ruotsia kirjeissään eräin poikkeuksin. Winter osasi lisäksi ainakin saksaa. Maila Talvio lähetti veljelleen Hugolle joulukuussa 1894 ruotsinkielisen kirjeen, jonka kuoreen hän oli kirjoittanut osoitteen suomeksi: "Pastori Hugo Winter, Lahti". Veli oli pian pyytänyt kirjeessään selitystä siihen. Maila Talvio vastasi, että hän oli päättänyt Suomessa kirjoittaa kaikki osoitteet suomeksi. Veljen oli nyt alistuttava siihen, että hänen sisarensa suomenmielisenä ja suomenkielisenä tekisi niin edelleenkin. Hugo Winter ei koskaan ymmärtänyt sisarensa kantaa ja vielä yli 75 vuoden ikäisinä molemmat käyttivät keskinäisessä keskustelussa järkähtämättömästi omaa kieltään, Hugo ruotsia ja Maila suomea.

Winter oli tehtävissään huolellinen ja erityisen täsmällinen. Hän hoiti kaikki tehtävänsä minuutin tarkkuudella ja yritti opettaa täsmällisyyttä myös seurakuntansa jäsenille. Kerran hän oli sanonut myöhästyneille käsiänsä hieroen: "Kunhan ette kerran myöhästyisi taivaastakin". Hartolan Vuorenkylässä Winterin kerrotaan lähteneen pois enempiä odottelematta, kun väki ei ollut ilta-askareiltaan ehtinyt ajoissa klo 18 alkavaksi ilmoitettuun hartauteen. Paikalla ollut helluntailiikkeen saarnaaja käytti tilaisuuden hyväkseen ja niin helluntailiike sai kylässä alkunsa.

Vanhat lahtelaiset ovat kertoneet, että Winter kulki kadulla hieman kumarassa omissa ajatuksissaan eikä hän yleensä tervehtinyt vastaantulijoita. Winterin piittaamattomuus vastaantulijoista ja omissa ajatuksissa kulkeminen oli yleisesti tunnettua. Niinpä Matilda Wennström, professori Torsti Verkkolan äiti, piti suoranaisena ihmeenä ja mieleen jääneenä tapauksena, että Winter kerran tervehti häntä Helsingissä kadulla.

Winter oli voimakkaiden sympatioiden ja antipatioiden ihminen. Hänen kerrottiin ystävystyneen lähinnä herätykseen tulleiden henkilöiden kanssa. Winterillä ei näytä olleen mielenkiintoa turhiin keskusteluihin ja seurusteluun pelkän seurustelun vuoksi. Hän saattoi sekä kotona että kylässä lopettaa keskustelun, jos se siirtyi pois uskonelämästä. Hänen eristyneisyytensä lienee ollut eräänä syynä siihen, että hän solmi avioliiton vasta vanhoilla päivillään. Silloinkin Winterin kerrotaan nimittäneen puolisoaan "talon toisen pään asukkaaksi", hänen itsensä asuessa omissa oloissaan talon toisessa päässä.

Winterin panos Lahden seurakuntaelämän, sosiaalisen huollon ja yleisen sivistyselämän kehittämisessä muodostui merkittäväksi. Hän oli valistunut, paljon maailmaa nähnyt, yhteiskunnallisia kysymyksiä harrastava ja sosiaalista moraalia korostava ihminen. Hän paneutui tehtäviinsä määrätietoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Winterin omalaatuinen persoonallisuus aiheutti sen, että hän jäi seurakuntalaisille etäiseksi ja vieraaksi. Ne henkilöt, jotka pääsivät lähelle häntä, saattoivat kuitenkin todeta hänet lämminsydämiseksi ihmiseksi, joka tunsi erityistä myötätuntoa avun tarpeessa olleita kohtaan.

Julkaistu aikaisemmin: Hollolan Lahti 1992: 3: 4–8. Tarkistettu ja muokattu joulukuussa 2003.

Lisäys joulukuussa 2004:

Gerda Winterin (o.s. von Haartman) elämää on kuvattu Esa Hakkaraisen kirjoituksissa "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu", Saarijärven Joulu 2003, 4–8, ja "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu 2", Saarijärven Joulu 2004, 4–9. Niissä kuvataan paljon myös Hugo Winterin elämää.

Kirjallisuutta:

Airas, T.: Lahden seurakunnan itsenäistyminen ja toiminta. Lahti 1967.

Bonsdorff, E.: Elämäni varrelta. Porvoo 1923.

Forsius, A.: Lahden kaupungin sosiaalilautakunta 1907–1984, lastensuojelulautakunta 1924–1950, kasvatusneuvolan johtokunta 1954–1984. Lahden museolautakunta, Piirteitä Lahden historiaan XIV. Lahti 1984.

Godenhjelm, H.: Suomen evankelis-luterilaisen papiston matrikkeli. Tekijän kustannuksella, Sortavala 1927.

Halila, A.: Lahden historia. Lahden kaupunki. Lahti 1958.

Heikkilä, M.: Lahden seurakunnat ja uskonnollinen elämä. Teoksessa Lahden historia 2. Lahden kaupunki. Savonlinna 1992.

Heikkinen, A.: Hollolan historia III. Taloudellisen ja kunnallishallinnollisen murroksen vuosista 1860-luvulta toiseen maailmansotaan sekä katsaus Hollolan historiaan 1940–1970. Hollolan kunta. Lahti 1975.

Järvinen, O.: Lahti ennen meitä. Kylä- ja kauppalakauden vaiheita. Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna 1965.

Kertomukset Lahden kaupungin kunnallishallinnosta 1906–1914. Lahti 1911–1917.

Nieminen, K.: Lahden kauppalan historia. Lahti 1920.

Peräoja, A.: Hartolan seurakunta. Teoksessa Hartolan kirja, toim. E. Markkanen, 2. painos. Pieksämäki 1979.

Talvio, M.: Rukkaset ja kukkaset. Muistinäkyjä. WSOY, Porvoo 1947.

Tuulio, T.: Maila Talvion vuosikymmenet. Edellinen osa (1871–1911). WSOY, Porvoo 1964. Jälkimmäinen osa (1911–1951). WSOY, Porvoo 1965.

Lahden historiallisen museon kokoelmat.

Lisäys lokakuussa 2009:

Särkiö, P.: Lahden ensimmäisen papin kuolemasta 60 vuotta. Hugo Winteristä on paljon muistikuvia ja kertomuksia. Etelä-Suomen Sanomat 18.10.2009, s. 14. (Kirjoitus kertoo lähes yksinomaan Winteristä Saarijärven kirkkoherrana.)

Lisäyksiä joulukuussa 2010:

Winter, Hugo (toim. Maija Länsisalo): Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925. Sampo-lehti. Saarijärvi 2005.

Winter, Hugo (toim.): Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914. Helsinki 1914. [50 sivua, 2 karttalehteä.]

Lähde: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/h_winter.html.
Vanhemmat: Adolf Magnus Gustafinpoika Winter, Hartolan kappalainen 1865 (virkaan 1867), kirkkoherra 1876., s. 16.10.1828 Joroinen, k. 18.10.1880 Hartola ja Juliana Malvina Robertintytär Winter o.s. Bonsdorff, s. 1836, k. 1926 Saarijärvi.
Hugo Winter (1866-1949)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 141
XII Lars Emil Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Eversti Venäjän armeijassa 1868. Tilanomistaja Suomessa. Valtiopäivämies., s. 19.07.1833 Piikkiö, k. 23.10.1906 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 30.12.1863 Antoinette Johannintytär von Haartman o.s. Hackman s. 21.06.1844 Viipuri, k. 08.11.1898 Helsinki.
Vanhemmat: Johann Friedrich Johanninpoika Hackman, Hackman & Co:n johtaja

Viipurinsaksalainen Johan Friedrich Hackman nuorempi nousi 1849 johtamaan perheyritystä, josta oli vuosisadan alkupuolella kasvanut Suomen merkittävin puualan toimija. Kauppahuone oli samalla merkittävä kaupan ja teollisuuden harjoittaja. Lapsuudenkodissa saatu valistushenkinen kasvatus leimasi Hackmanin toimintaa näkyvänä kulttuuri- ja sivistysharrastuksena. Aateloitu sittemmin v. 1874 nimellä Hackman., s. 01.10.1801 Viipuri, k. 04.08.1879 Herttuala ja Julie Sophie Nikolauksentytär Hackman o.s. Jaenisch, Viipurin Rouvasväenyhdistys oli siis ensimmäinen Suomessa perustettu rouvasväenyhdistys. Yhdistyksen ensimmäisten jäsenten pelkkä nimien luettelo vie keskelle Viipurin vanhaa saksalaista aristokratiaa ja kulttuuria. Rouva Sophie Örnin kehotuksesta varojen hoitoa varten muodostui kaupungin 12 säätyläisnaisesta erityinen yhdistys. Tähän joukkoon kuuluivat kreivitär Eva Mannerheim s. Schantz ja rouvat Elisabeth Jaenisch s. Stråhlman, Charlotte Sesemann s. Jaenisch, Dorothea Buchmann s. Åkeson, Wilhelmine Rothe s. Tesche, Adelaine Heitmann s. Baumann, Anna Rosenius s. Schröder, Marie Hackman s. Laube, Julie Hackman s. Jaenisch ja Amalie Wahl s. Frankenhäuser sekä neiti Julie Seidler., s. 06.08.1806 Venäjä, Moskova, k. 14.03.1879 Viipuri.

Lapset:
Karl Frans Fredrik Emil von Haartman , s. 16.05.1865 Venäjä, Pietari. Tauluun 142
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 142
XIII Karl Frans Fredrik Emil Larsinpoika von Haartman, (Taulusta 141, isä Lars von Haartman) Tilanomistaja., s. 16.05.1865 Venäjä, Pietari, k. 23.02.1935 Pitkäniemi.
.

Puoliso: Edit Dido Inga Tyra Augustintytär von Haartman o.s. Armfelt Kreivitär., s. 03.04.1876 Halikko, k. 25.09.1954 Halikko.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Magnuksenpoika Armfelt, August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana., s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Carlintytär Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.

Lapset:
Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman , s. 06.07.1897 Helsinki. Tauluun 143
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 143
XIV Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil Karlinpoika von Haartman, (Taulusta 142, isä Karl von Haartman) Suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja., s. 06.07.1897 Helsinki, k. 27.08.1980 Espanja, Alamillo.

Carl Magnus Gunnar Emil von Haartman, lempinimeltään Goggi, (6. heinäkuuta 1897 Helsinki – 27. elokuuta 1980 El Alamillo, Espanja) oli suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja.

Sisällysluettelo

1 Elämä
2 Ohjauksia
3 Teoksia
4 Lähteet
5 Aiheesta muualla

Elämä

Carl von Haartman syntyi Helsingissä 6. heinäkuuta 1897. Hänen isänsä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja hänen äitinsä kreivitär Edit Armfelt. Vereltään von Haartman oli täysaatelinen ja hänen sukujuurensa ylsivät moneen suomalaiseen aatelis- ja sotilassukuun.

Carl von Haartman aloitti koulunsa Helsingissä. Turussa hän kävi Ruotsalaisen klassillisen lyseon, jonka jälkeen opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Tilanne kiristyi ja muuttui levottomaksi tammikuun lopulla 1918 myös Turussa, josta von Haartman lähtikin ystävänsä kanssa reellä Kauhajoelle. Kaverukset liittyivät toiseen poikajoukkoon, joka sitten matkan varrella joutui yhteenottoihin venäläissotilaiden kanssa. Lopulta Kauhajoelle päästyä matka jatkui junalla Vaasaan, josta von Haartman jatkoi matkaansa Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella perhetuttava, jääkäriluutnantti Åke Gustaf Wahren välitti hänet Uudenmaan Rakuunarykmenttiin, jossa von Haartman sijoitettiin "Kuolemaeskadroonana" tunnettuun 2. eskadroonaan. Uudenmaan Rakuunarykmentin runko muodostui kuuluisasta Saksanniemen ratsupoliisikoulusta, mutta sitä täydennettiin pohjalaisten avulla Pohjanmaalla. Maaliskuun alussa Uudenmaan Rakuunarykmentti lähetettiin ensin Jyväskylään, josta se marssi rintamalle Jämsään ja Kuhmoisiin. Kuuluisimmat taistelunsa rykmentti kävi Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Orivedellä, Kuhmalahdessa, Lempäälässä ja Vesilahdella.

Von Haartman sai ensin ylennyksen korpraaliksi sitten kersantiksi ja lopulta lippujunkkariksi, jonka arvon sai upseerikoulutukseen sopivaksi katsottu aliupseeri.

Sisällissodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan rakuunarykmentissä, joka oli majoittautunut Helsingin Kampin kasarmeille. Kesällä 1918 ensimmäiset vapaaehtoiset lähetettiin Libauhun saksalaisten järjestämälle sotalentäjäkurssille ja von Haartman oli valittujen joukossa. Von Haartmanin koulutus jatkui Utissa vuonna 1919, mutta tehtyään tehtyään laskun nokka edellä hänet komennettiin takaisin Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Von Haartman kuitenkin pääsi pian Suomen tasavallan ensimmäiselle kadettikurssille, joka järjestettiin vuosina 1919-1920.

Kadettikoulun jälkeen vuonna 1920 kornetti von Haartman jatkoi edelleen palvelustaan Uudenmaan Rakuunarykmentissä, joka sai alkuvuonna 1921 siirron Lappeenrantaan. Rykmentissä hän palveli vuoteen 1924 asti. Vuosina 1921–1922 von Haartman opiskeli Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Lopulta hän joutui eroamaan rykmentistä jouduttuaan ongelmiin ja sai erotessaan ylennyksen ratsumestariksi.

Von Haartmanin perhe päätti lähettää poikansa Yhdysvaltoihin, jossa tämä työskenteli tilapäistöissä rakennuksilla, karjapaimenena, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana, jonka asemassa hän ajautui Hollywoodiin. Hollywoodissa hän pääsi sotilasalan asiantuntijaksi elokuvayhtiöön toimien muun muassa sotilasasiantuntijana elokuvassa Siivet vuonna 1927, mutta lopulta mielenkiinto sotaelokuviin lopahti ja hän päätti palata kotimaahansa, jossa saikin töitä Suomi-Filmin ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Pulavuosina von Haartman kuitenkin joutui jättämään yhtiön. Vuonna 1930 von Haartman kuitenkin onnistui solmimaan avioliiton Elsa Segerbergin kanssa.

Carolus-isän kuoltua vuonna 1935 von Haartman sai suuren perinnön ja näin ollen elintaso oli turvattu. Hän kuitenkin kaipasi töitä ja veri veti uudelleen armeijaan. Lopulta uusia kokemuksia hamuavana von Haartman lähti sisällissotaa käyvään Espanjaan, jossa liittyi hän kenraali Francisco Francon johtamaan kansalliseen armeijaan. Siellä von Haartman yleni aina pataljoonankomentajaksi asti. Espanja oli ammatillisessa mielessä opettava kokemus, koska siellä hän tutustui nykyaikaiseen sodankäyntiin panssarivaunuineen ja ilmavoimineen. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta.

Espanjan sodan päätyttyä 1938 von Haartman palasi Suomeen, jossa syttyi pian talvisota. Ratsumestari von Haartman palasi takaisin Suomen armeijaan, jossa hänet määrättiin Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaalla von Haartman oli johtamassa kovia taisteluita alaisenaan kapteeni Aarne Juutilainen eli "Marokon kauhu", jonka alaisuudessa taas oli kuuluisaksi tullut tarkka-ampuja, alikersantti Simo Häyhä. Espanjan-vuosiensa takia Haartmania kutsuttiin toisinaan "Espanjan kauhuksi". Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin ansioituneena majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodan sytyttyä von Haartman jatkoi aluksi edelleen Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopulla hän yleni JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 von Haartman pääsi saksan kielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet nimitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Espanjaan ja Portugaliin asemapaikkanaan Madrid. Siellä hän tapasi kreivitär Marie-Eugenie "Ifi" Zichy-Pallavicinin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1944.

Kesällä 1943 von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loputtua syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen, jossa puolustusvoimien johto erotti hänet. Syinä olivat Francon joukoissa taistelleen von Haartmanin poliittinen kanta ja "heikko sotilaallinen koulutus".

Von Haartmanit päättivät muuttaa takaisin Espanjaan, jonka pääkaupungissa Madridissa Carl aloitti Espanjan ja Suomen välisen kompensaatiokaupan harjoittamisen. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83 vuoden iässä elokuussa 1980. Hänet haudattiin kotimaahansa Halikon hautausmaalle. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi lapsi, Christina.

Ohjauksia

Korkein voitto (1929)
Kajastus (1930)

Teoksia

Haartman kirjoitti viisi kirjaa:

En nordisk Caballero i Francos Armé (1939)
Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940),
Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940),
Slag i slag (1971)
Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähteet

Porvali, Mikko: Upseeri ja herrasmies Carl von Haartman : aikansa ongelmanuoren uskomaton elämäntarina. Sotilasaikakauslehti, 2000, 75. vsk, nro 1, s. 70-72. (suomeksi)


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seinäjoella 90 vuotta sitten 27.2.1918 uudelleen perustettuun Uudenmaan Rakuunarykmenttiin kuului sotilaita, jotka myöhemmin loivat upseerinuran ratsuväessä ja muissa aselajeissa.

Ehkä värikkäimmän elämän koki Carl von Haartman, joka osallistui Suomessa vapaus-, talvi- ja jatkosotiin sekä Espanjan sisällissotaan Francon armeijassa. Hän haavoittui vapaussodassa kolmesti, Espanjan sisällissodassa viidesti ja talvisodassa kerran. Hän on saanut lukuisia kunniamerkkejä. Ansioistaan huolimatta hän on jäänyt melko vähälle huomiolle sotasankareita koskevassa kirjoittelussa, sotaväen kaskukirjoissa sitä vastoin on paljon häntä koskevia anekdootteja. Hän oli vilkas ja kekseliäs ja joutui usein kommelluksiin ja rangaistuksiin.

Carl (Goggi) von Haartman syntyi Helsingissä 6.7.1897. Isä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja äiti kreivitär Edit Armfelt. Esivanhempiin kuuluvat monet suomenruotsalaiset aatelis- ja sotilassuvut. Mannerheimkin oli hänelle sukua. Carl aloitti koulun Helsingissä. Turussa hän suoritti Ruotsalaisen klassillisen lyseon ja opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Kun tilanne Turussa kävi tammikuun lopussa 1918 levottomaksi, Carl lähti erään kaverinsa kanssa rekikuljetuksella Kauhajoelle. Matkalla joukko, johon kaverukset olivat liittyneet, joutui kahakoihin venäläisten sotilaiden kanssa. Kauhajoelta siirryttiin junalla Vaasaan, josta Carlin matka jatkui Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella hän perhetuttunsa, jääkäriluutnantti Åke Wahrenin välityksellä astui Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Hänet sijoitettiin 2. eskadroonaan, Kuolemaneskadroonaan. URR lähetettiin maaliskuun alussa rintamalle, ensin junalla Jyväskylään ja sieltä marssien Jämsään ja Kuhmoisiin. URR:n tärkeimmät taistelupaikat olivat Kuhmoinen, Länkipohja, Orivesi, Kuhmalahti, Lempäälä ja Vesilahti.

Von Haartman ylennettiin ensin korpraaliksi, kersantiksi ja viimein lippujunkkariksi. Lippujunkkarin arvon sai aliupseeri, jonka katsottiin sopivan upseerikoulutukseen.

Vapaussodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan URR:ssa, joka asettui Helsinkiin Kampin kasarmeihin. Kesällä 1918 Suomen armeija lähetti ensimmäiset vapaaehtoiset saksalaisten sotalentäjäkurssille Libauhun ja von Haartmankin tuli valituksi. Hänen lentäjäkoulutuksena jatkui 1919 Utissa, mutta tehtyään nokkalaskun hänet komennettiin takaisin rakuunarykmenttiin. Pian hän pääsi oppilaaksi itsenäisen Suomen ensimmäiselle kadettikurssille (1919-1920). Kadettikouluajan lähtemättömin muisto oli, kun hänelle tehtiin "keksittyjen selitysten" vuoksi terveen umpisuolen leikkaus.

Kadettikoulun jälkeen kornetti von Haartman sijoitettiin jälleen URR:ään, joka siirrettiin vuoden 1921 alussa Lappeenrantaan. Hän palveli Rakuunarykmentissä 1920-1924 ja yleni ratsumestariksi. Vuosina 1921-1922 hän oli komennuksella Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Vuonna 1924 hän ajautui rykmentissään hankaluuksiin ja joutui eroamaan.

Nyt Carlin perhekunta päätti lähettää suvun mustan lampaan Yhdysvaltoihin. Oltuaan tilapäistöissä rakennuksilla, cowboyna, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana hän ajautui Hollywoodiin. Siellä hän pääsi elokuvayhtiön sotilasalan asiantuntijaksi. Kun mielenkiinto sotaelokuviin heikentyi, Carl palasi 1928 Suomeen ja sai töitä Suomi-Filmissä ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Pulavuosina hän joutui jättämään Suomi-Filmin. Carl solmi avioliiton Elsa Segerbergin kanssa vuonna 1930.

Isän kuoleman jälkeen Carl sai 1935 huomattavan perinnön, mutta kaipasi kuitenkin kunnon työtä. Paremman puutteessa hän lähti juuri alkaneeseen Espanjan sisällissotaan ja eteni pataljoonankomentajaksi saakka. Hän sai Espanjassa kokemusta nykyaikaisesta sodankäynnistä, johon kuuluivat ilmavoimat sekä panssariautot ja -vaunut. Carl sai 1937 tiedon pitkään sairaana olleen puolisonsa kuolemasta.

Pian Espanjan sodan päättymisen jälkeen alkoi talvisota. Ratsumestari palasi Suomen armeijaan ja hänet sijoitettiin JR 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaan kovissa taisteluissa hänen alaisenaan toimi legendaarinen kapteeni Aarne Juutilainen, Marokon Kauhu, ja Juutilaisen alaisena taas kunnostautui tarkkampujana alikersantti Simo Häyhä. Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodassa von Haartman toimi aluksi JR 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopussa hänet nimitettiin JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 hänet määrättiin saksankielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet lähetettiin Suomen Espanjan ja Portugalin sotilasasiamieheksi. Madridissa hän tapasi unkarilaisen kreivittären Marie-Eugenie (Ifi) Zichy-Pallavieninin, josta 1944 tuli hänen toinen vaimonsa.

Von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi kesällä 1943. Jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen ja puolustusvoimain johto erotti hänet kirjeellä upseerin virasta syynä poliittinen kanta ja heikko sotilaallinen koulutus.

Von Haartmanit muuttivat takaisin Espanjaan ja Carl ryhtyi Madridissa harjoittamaan kompensaatiokauppaa Espanjan ja Suomen välillä. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83-vuotiaana 27.8.1980. Hänen hautansa on Halikon hautausmaalla. Hänellä oli yksi lapsi, Christina ensimmäisestä avioliitosta.

Von Haartmanin vaiherikkaasta elämästä saa lisää tietoa mm. hänen itsensä kirjoittamasta viidestä kirjasta: En nordisk Caballero i Francos Armé (1939), Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940), Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940), Slag i slag (1971) ja Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähde: http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/rakuunaupseerin-v%C3%A4rik%C3%A4s-el%C3%A4m%C3%A4-1.797477.
Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman (1897-1980)

1. puoliso: Elsa Ingialdintytär von Haartman o.s. Segerberg Näyttelijä, elokuvissa : Aatamin puvussa ja vähän Eevankin v. 1931, Kajastus v. 1930. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut Carl von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta., s. 30.11.1910 Helsinki, k. 24.04.1937 Helsinki.
Vanhemmat: Ingiald Eugen Segerberg, Insinööri., k. Helsinki ja Ellen Gustafva Johanintytär Segerberg o.s. Reuterfelt, s. 1871 Ruotsi, k. 06.09.1928 Helsinki.

Lapset:
Christine von Haartman , s. 12.02.1931 Helsinki. Tauluun 144
2. puoliso: Vihitty 1944 Espanja, Madrid Marie-Eugenie Rafaelintytär von Haartman o.s. Zichy-Pallavicini (Zichy de Zich et Vásonkeö) Kreivitär., s. 1902 Unkari, k. Espanja, Alamillo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 144
XV Christine von Haartman, (Taulusta 143, isä Carl von Haartman) Carl von Haartmanin Malagassa asuva tytär, Christine von Haartman tulee myöskin olemaan läsnä kunniavieraana. Yhdistämällä heidän henkilökohtaisen ja intiimin näkökulmansa historiantutkijoiden laajaan tuntemukseen ja analyysiin, olemme vakuuttuneita siitä että voimme tarjota yleisölle kiinnostavan ja ainutkertaisen tapahtuman. (Suomen Madridin-instituutin
everstiseminaari ja näyttely: 30.11 - 1.12.2005), s. 12.02.1931 Helsinki.

Puoliso: Santiago Arcos y Carvajal e. de los Arcos y Cuadra 17. conde de Bailén., s. 19.04.1922 Espanja, Madrid, k. 23.02.1981 Espanja, Malaga.
Vanhemmat: Carlos de los Arcos y Cuadra, s. 28.01.1898 Ranska, Pariisi, k. 21.04.1964 Espanja, Madrid ja María del Pilar de Carvajal y Santos-Suárez, 16. condesa de Bailén, s. 19.06.1898, k. 28.09.1974 Espanja, Madrid.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 145
XII Alfons Jérôme Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) s. 30.09.1836 Piikkiö, k. 14.11.1890 Tampere.

Puoliso: Henny Michaela Andersintytär von Haartman o.s. Grafström. (Taulu 151) s. 05.07.1849 Ruotsi, Uumaja, k. 07.09.1929 Ruotsi, Tukholma, Danderyd.
Vanhemmat: Anders Abraham Abrahaminpoika Grafström, Kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67., s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja ja Helena Sofia Fransintytär Grafström o.s. Franzén, s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 25.10.1891 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Maria Emmy Rosina Enhöring o.s. von Haartman , s. 03.07.1881 Ahvenanmaa, Jomala. Tauluun 146
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 146
XIII Maria Emmy Rosina Alfonsintytär Enhöring o.s. von Haartman, (Taulusta 145, isä Alfons von Haartman) s. 03.07.1881 Ahvenanmaa, Jomala, k. 14.09.1974.

Puoliso: Vihitty 1900 Ruotsi Emil Augustin Guatfinpoika Enhöring Fil. stud. till 86. Anst. vid sv.-n. generalkonsulatet i Helsingfors; v. konsul o. konsulatsekreterare i Shanghai, Kina, 95; v. konsul i Blyth, England, 97., s. 10.09.1864 Ruotsi, Norrköping, Vånga, k. 04.02.1946 Ruotsi, Norrköping.

Lapset:
Eva Henny Maria Enhöring s. 07.08.1918 Englanti, k. 12/1996 Ruotsi, Halland, Frillesas.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 147
XII Alfred Michael Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 123, äiti Maria af Schultén ent. von Haartman) Maanviljelysneuvos, Tuorlan kartanon omistaja, metsänhoitaja., s. 20.12.1839 Helsinki.

Michael von Haartman syntyi vaikutusvaltaiseen sukuun ja aloitti uransa isänsä ja setänsä jäljillä senaatissa ja eteni viroissa, mutta siirtyi varsin pian maaviljelyn ja siihen läheisesti liittyvän liiketoiminnan pariin. Hänellä oli Piikkiössä Tuorlan kartanossa mylly, meijeri ja säilyketehdas, joissa hän kokeili 1800-luvun loppulla teknisiä uutuuksia ja etsiskeli sopivia tuotteitta sekä hyviä markkinointikeinoja. Von Haartman käytti runsaasti sanomalehtimainontaa, ja ilmoitukset olivat huolella suunniteltuja. Hän perusti 1885 Tuorlaan myös maatalouskoulun.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=178.
Alfred Michael von Haartman (1839-1907)

Puoliso: Vihitty 18.06.1874 Ruotsi, Tukholma Elma Johanintytär von Haartman o.s. Kempe s. 17.05.1853 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.

Lapset:
Elma Rosina Elisabet Rålamp o.s. von Haartman , s. 01.02.1876 Ranska. Tauluun 148
Carl Michael von Haartman s. 04.01.1879 Ranska, k. 20.04.1890 Ranska.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 148
XIII Elma Rosina Elisabet Alfredintytär Rålamp o.s. von Haartman, (Taulusta 147, isä Michael von Haartman) s. 01.02.1876 Ranska, k. 11.12.1963 Ruotsi, Tukholma, Djursholm.

Puoliso: Vihitty 15.10.1907 Ruotsi, Tukholma, Oskarskyrkan Erik Anders Sigfrid Erikinpoika Rålamp Hovjägmästare 1914-12-31., s. 10.05.1864 Ruotsi, Uppland, Västra Ryd, Granhammars slott, k. 29.10.1936 Ruotsi, Uppsala, Husby-Sjultolfts förs, Ekolsund.

Erik Anders Sigfrid, (son av Erik Axel, tab 22), född 1864-05-10 på Granhammar. Elev vid Ultuna lantbruksinstitut 1888. Utexaminerad 1890. Förvaltare på Sundby 1891-04-01. Nämndeman 1895. Hovjägmästare 1914-12-31. RVO 1915-06-06. KDDO2gr 1925-10-10. GV:sJmt 1928-06-16. KVO2kl 1930-06-06. Skytte GM. Ordförande i styrelsen för Återförsäkringsaktiebolag Robur och i Mjölkcentralens förvaltningsutskott. Ledamot av styrelserna för Allm. brandförsäkringsverket för byggnader å landet och för De svenska kristallglasbruken. Härjämte sina syskon ägt Malma hemman i Ludgo socken, Södermanlands län och äger sedan 1908 Granhammar i Västra Ryds socken, Uppsala län. Död 1936-10-29 på Ekolsund, Husby-Sjultolfts förs, Uppsala län (Engelbrekts förs, Stockholm, db 232) och begraven i Västra Ryd, Uppsala län.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/R%C3%A5lamb_nr_59#TAB_23.
Vanhemmat: Erik Axel Claesinpoika Rålamp, Ledamot av nötboskapspremieringsnämnden i Uppsala län 1892., s. 08.07.1829 Ruotsi, Tukholma, k. 20.08.1908 Ruotsi, Uppland, Västra Ryd, Granhammars slott ja Lovisa Carolina Ottilia Andersintytär Rålamp o.s. Adelborg, Dotter av kaptenen Anders Otto Adelborg, och Lovisa Vilhelmina Bohnstedt., s. 04.03.1841 Ruotsi, Tukholma, k. 04.03.1879 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 149
XI Henriette Elisabet Fransintytär Grafström o.s. Franzén, (Taulusta 122, isä Frans Franzén) s. 24.09.1803 Turku, k. 22.01.1833 Ruotsi, Tukholma, Solna.

Puoliso: Vihitty 23.06.1822 Ruotsi, Örebro, Kumla Anders Abraham Abrahaminpoika Grafström. (Taulu 145) Kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67., s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja.

1 Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå. Föräldrar: grosshandlaren Abraham G o Maria Magdalena Lochner. Inskr vid UU 19 juni 09, mag där 15 juni 15, amanuens vid univ:bibl 13 maj 19, docent i fäderneslandets hist 30 juni 20, lektor vid Karlbergs krigsakad 9 okt 21 (tilltr 22), prästv 9 jan 30, eo hovpredikant 14 mars 31, lektor i hist vid Härnösands gymn 20 mars 33, prof:s titel 18 maj 33, kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67, led av prästeståndet 40—41, 44— 45, 47—48, 50—51. — SA:s dubbla stora pris 25, Lundbladska priset 7 dec 33, LSA 39, LMA 41, LLA 42.

G 1) 23 juni 22 i Kumla m Henriette Elisabeth Franzén, f 24 sept 03 i Åbo, d 14 jan 33 på Karlberg (Solna), dtr till biskopen Frans Michael F o Margareta Elisabeth Roos, 2) 28 aug 38 i Härnösand m sin första hustrus halvsyster Helena Sophia Franzén, f 8 sept 13 i Kumla, d 25 okt 91 i Sthlm (Hedv El), dtr till F M F o Sophia Christina Wester.
Biografi

Anders G:s far var förmögen, men svåra ekonomiska motgångar, bl a till följd av Sundsvalls brand 1803, ställde familjen på bar backe, och endast med hjälp från utomstående kunde G fortsätta sina studier. Hans avsikt var att bli präst, men sedan han fått en mångårig kondition i ett grevligt hus i Västmanland och Sthlm bereddes han tillfälle att fortsätta sina studier till magistergraden. I Uppsala tillhörde G kretsen kring Malla Silfverstolpe och kom i kontakt med de unga romantiska poeterna; till hans promotionskamrater hörde Atterbom och Almquist. Stort bifall väckte G:s panegyriska tal på vers med anledning av Karl XIII:s död 1818, framfört i den studerande ungdomens namn vid universitetets sorgefest.

För en större allmänhet debuterade G som skald i Sthlms-Posten 1817, och de följande åren publicerade han flitigt naturlyriska och känslosamt erotiska poem såväl i denna tidning som i Atterboms Poetisk Kalender. Bland dessa ungdomsdikter märks den romantiskt fosterländska »växelsången» Norrland, en hyllning till hembygden som länge behöll sin plats i läseböcker och antologier. Ett vekt sentimentalt drag och en vag idealism, med tiden alltmer religiöst betonad, var från början utmärkande för G:s lyrik. Härmed kom han tidens publiksmak till mötes; den melodiska versbehandlingen och den lättillgängliga formen bidrog också att göra G till en i vida kretsar läst och uppskattad poet. Några av hans dikter tonsattes (bl a av J E Nordblom) och kom att ingå i 1800-talets populära sångskatt.

Den unge G var otvivelaktigt påverkad av nya skolan men tillägnade sig inte dennas spekulativa estetik och dunkla diktion, även om han i några dikter ger uttryck åt filosofisk meditation; så är fallet i den av samtiden mycket beundrade Platos dröm, byggd på det mytiska uppslaget att kärleken och döden är tvillingsyskon. Längst i elegisk pessimism och romantisk världssmärta gick G i dikten Sången, som föranledde Tegnér att i sin dikt med samma titel protestera mot »denna litania över ack! och o!». En humoristisk-satirisk ådra skymtar i Husbyggnaden, en mot nya skolan riktad skämtdikt på skickligt behandlat, parodiskt »haltande» versmått.

Föga stridbar till sin natur höll sig G annars utanför den litterära striden. Personligen stod han Leopold nära och vann inträde i dennes krets. I Markalls sömnlösa nätter placerades han betecknande nog bland »de teckenförbidande neutrer». Fosforisten Palmblad skrev om honom 1819, att »hans verser innehålla ett jämt lagom av poesi och äro en läcker godbit för mängden, som begärligt suger till sig vispat skum och finner den durabla spisen alltför hårdsmält».

Sedan G under en sommarvandring blivit bekant med familjen Franzén i Kumla och förlovat sig med en av den berömde skaldens vackra döttrar, sökte och fick han lektoratet i historia vid Karlberg. Här blev han mycket uppskattad för sin pedagogiska förmåga och sitt praktiska handlag, bl a i konsten att rita åskådliga fälttågskartor. Vid Karlberg odlades vid denna tid även litterära intressen, och G synes ha fått betydelse som inspiratör för en grupp gryende poettalanger (»kadettskolan»). G hade en inte obetydlig förmåga som tecknare, främst av landskapsmotiv, och även för estetisk teori och konstkritik visade han i yngre år intresse. Det främsta resultatet härav är hans skarpsinniga och om fin uppfattning vittnande studie över några verk av Sergel, en uppsats som fick betydelse för synen på den klassicistiska konsten i Sverige.

1825 vann G en stor yttre framgång som diktare, då han av Sv akademin tilldelades dubbla stora priset för sin Sång vid kronprinsparets förmälning. Dikten är poetiskt föga märklig, ett flyhänt uttryck för tidens troskyldiga rojalism. Prisbelöningen, som enligt Tegnérs uppfattning gjorde akademin till »ett underdånigt spektakel inför publiken», berodde, som Schück visat, huvudsakligen på att G:s svärfar Franzén satt med bland bedömarna. Även G:s senare inval i akademin sammanhängde med vördnaden för Franzén, vars älskvärda personlighet och poetiska läggning man trodde sig igenkänna hos G.

På ett annat fält än lyrikens gjorde G en värdefull insats, då han skrev texten till det av C Forssell utgivna bildverket Ett år i Sverge, ett arbete av bestående folkloristiskt värde, inte minst på grund av de på egna rön och iakttagelser byggda anteckningar om folkliga seder och bruk som G fogat in i den annars från litterära källor kompilerade texten. Bland hans övriga prosaarbeten bör nämnas levnadsteckningen över F M Franzén, skriven som inledning till dennes Skaldestycken. Stilistiskt blek bärs den upp av en äkta beundran för föremålet och har ett visst värde som biografisk källa.

Att G 1833 sökte lektorat i sin gamla skolstad Härnösand hade direkt samband med Franzéns flyttning dit som biskop. Som medlem av domkapitlet blev G sin opraktiske svärfaders högra hand. Han ansågs »nära nog som en andra biskop» och placerades i andra förslagsrummet vid biskopsvalet efter denne. Samhällsnyttiga insatser på ett vidare fält gjorde G som grundläggare av Norrlands tidningar, som han en tid även redigerade, och som energisk initiativtagare till den första reguljära ångbåtstrafiken från Sthlm till Norrland.

Som kyrkoherde i Umeå från 1836 vann G stort anseende som predikant och själasörjare och gjorde även aktningsvärda insatser för fattigvård och folkundervisning. Hans duglighet togs också i anspråk för ett mångårigt riksdagsmannaskap, ehuru hans politiska insatser synes ha varit ringa. I prästeståndet tillhörde han den konservativa falangen.

Sitt poetiska författarskap fortsatte G långt upp i åren. Hans dikter trängde ut till en bred folklig läsekrets, även i form av »visor tryckta i år». Ännu 1920 heter det, att hans mest populära sånger »finns i varenda svensk stuga». Hit hör sentimentalt vemodiga dikter som Norrlänningens hemlängtan, Sommarnatten i Norden samt Harpan och Den fattiga kvinnan, de två sistnämnda »fattigdomsballader», som visar författarens sociala medkänsla och formellt anknyter till en genre- och stiltradition från 1700-talet. Harpan är en något tårmild skildring av de fattiga barnen, som glömmer sin hunger vid tonerna från faderns harpa och somnar in i döden. Dikten skrevs som en vädjan om hjälp till dem som drabbats av hungersnöden i Norrland 1832.

Andra dikter från G:s senare år har en religiöst elegisk stämning eller ger vackra norrländska naturbilder; andra åter har ett starkare reflekterande drag som inte är till fördel för deras poetiska verkningskraft. G:s vidsträckta litterära beläsenhet bar frukt i ett flertal översättningar och bearbetningar av utländsk diktning; främst bör nämnas hans tolkning av Grillparzers sorgespel Sappho.

Om G:s personlighet vittnar Dahlgren på grundval av personlig kännedom: »Han var ej en mäktig, ej en stark ande, men dock en kraftfull, självständig, manlig . ..; han var en god, vänlig, förbindlig man med ett kärleksfullt och ömt sinnelag, men ömt utan svaghet». Som nyckel till G:s andliga utveckling är hans diktning föga givande, därför att den saknar djupare originalitet och i stort sett följer upptrampade stigar. Han var en romantisk epigon, präglad av religiös och fosterländsk idealism utan utpräglad personlig färg. I ungdomen tog han intryck av den då moderna romantiska diktningen, senare av Franzéns. Poetisk begåvning inom det lilla formatet, äkta ehuru inte stor känsla, ett utvecklat sinne för stil och form kan inte frånkännas honom — Tegnér talar med rätta om hans »vackra ehuru något smånätta talang». Nu väl bortglömd som diktare var G för flera generationer poesiläsare en älskad skald, vars dikter och sånger trängde djupare ner i folklagren än de samtida stora diktarnas.

Författare

Gösta Lundström / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13127.
Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå.

Lapset:
Thor Frithiof Grafström Riksdagsledamot, Präst, Poet
., s. 06.04.1827 Ruotsi, Tukholma, Solna, Karlsberg slott, k. 13.08.1883 Ruotsi, Tukholma, Klara.

2 Grafström, Thor(e) Frithiof, son till G 1 i hans 1:a g, f 6 april 1827 på Karlbergs slott (Solna), d 13 aug 1883 i Sthlm (Klara). Inskr vid UU ht 45, fil kand 13 juni 50, disp pro gradu 29 april 51, mag 16 juni 51, prästv 7 okt 57, pastorsadj vid Nicolai förs i Sthlm 57, eo hovpredikant 17 jan 59, legationspred i Paris 10 juni 59, i London 18 april 63, kh i Klara förs i Sthlm 16 nov 66, teol dr i Lund 28 maj 68, överhovpred 30 april 72, led av FK 75—83, ordensbiskop 22 nov 80. SA:s lilla pris 48 o 52, stora priset 61.

G 18 juli 61 i Sthlm (Klara) m Heloise Desdemona Hazelius, f 29 juni 36 där (ibid), d 14 febr 16 i Danderyd (Sth), dtr till generalmajoren Johan August H o Eva Louise Svanberg.
Biografi

Frithiof G, som tidigt beundrade faderns och morfaderns diktning, tävlade redan som 19-åring i Sv akademin med en samling elegier, Andaktens stunder, som tillerkändes hedersomnämnande. 1848 erhöll han akademins andra pris för sina minneselegier över Franzén utmynnande i orden: »Var ej hans liv beständigt en gudstjänst? /Den som har levat som han, lever evärdligt hos Gud», och 1852 fick han samma pris för dikten Sångens framtid, ett idealistiskt och religiöst inlägg i debatten »Är vår tid poetisk?», väckt av B E Malmström, som f ö uppläste G:s dikt på akademins högtidsdag. Sin största poetiska framgång fick han med den heroiska och naturromantiska Fjellappen, som belönades med det stora priset 1861. När Wirsén första gången läste denna dikt — säger han i den levnadsteckning som inleder G:s Dikter (1884) — »eldades han av fosterländsk stolthet och trodde sångens gyllene tid vara återkommen». G kom emellertid att senare huvudsakligen skriva tillfällighetsdikter av ganska enkelt slag, och någon skald ovanför epigonklassen blev han aldrig.

Hans vetenskapliga studier resulterade i två smärre akademiska avhandlingar, Om krigsföretagen inom Sverige straxt efter Carl XII:s död (1851) och hans lektorsspecimen Om undervisning i modersmålet (1853). I den senare ansluter han sig nära till de pedagogiska grundsatser som redan Quintilianus uppställt och understryker vikten av att väl känna till »det yppersta af fäderneslandets litteratur», att bortkasta »allt långods» och »att med kraft och ledighet ordna och behärska språkets alla tillgångar». Sina stilideal sökte han också tillämpa i sina predikningar, och bl a därigenom kom han att bli en av de huvudstadspräster, som samlade de största åhörarskarorna. Åtskilliga av hans predikningar och tal trycktes; en god föreställning om deras stil ger hans Minnen från Klara kyrka (1878—79).

Som riksdagsman hade G inte samma förmåga att övertyga och vinna sympati. Både som motionär och debattör intresserade han sig framför allt för förhållandet mellan stat och kyrka, men på grund av oklarheter i sina resonemang rönte han motstånd av både religionsfrihetens och statskyrkans anhängare. Mest uppmärksammad blev hans motion 1878—79 att den icke döpte och icke konfirmerade skulle ställas under 1873 års dissenterlag och därmed bl a få rätt till borgerlig vigsel. Större framgång hade han beträffande lagarna om prästbefordran, vid vilkas behandling han ivrade för att församlingarna skulle få vidgad rätt att kalla den präst de önskade.

Författare

Ragnar Amenius / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13130.
T Frithiof Grafström 1827-1883)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 150
XI Anna Fransiska Fransintytär Kempe o.s. Franzén, (Taulusta 122, isä Frans Franzén)

Begravd i familjegraven där fadern, biskop Frans Michael Franzén, också är begravd på Härnösands kyrkogård. På hennes marmorkors är graverat :

ANNA FRANZISKA KEMPE/ FÖDD FRANZÉN/ DÖD 10 APRIL 1848/ I EN ÅLDER AF NÄRA 28 ÅR/ PS. 468 (Psalm nr 468 i 1819 års psalmbok Gud, dig min sak hemställer jag.
, s. 29.05.1820 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 10.04.1848 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.

Puoliso: Johan Carl Kristoffer Karlinpoika Kempe s. 19.11.1799 Saksa, Stralsund, k. 19.11.1872 Ruotsi, Västernorrland, Härnösand.
J C Carl Kempe (1799-1872)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 151
XI Helena Sofia Fransintytär Grafström o.s. Franzén, (Taulusta 122, isä Frans Franzén) s. 08.09.1813 Ruotsi, Örebro, Kumla, k. 25.10.1891 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Vihitty 28.08.1838 Ruotsi, Västernorrland, Ruotsi, Västerbotten, Härnösand Anders Abraham Abrahaminpoika Grafström. (Taulu 145). (Taulu 149) Kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67., s. 10.01.1790 Ruotsi, Västernorrland, Sundsvall, Gustav Adolf förs., k. 24.07.1870 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja.

1 Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå. Föräldrar: grosshandlaren Abraham G o Maria Magdalena Lochner. Inskr vid UU 19 juni 09, mag där 15 juni 15, amanuens vid univ:bibl 13 maj 19, docent i fäderneslandets hist 30 juni 20, lektor vid Karlbergs krigsakad 9 okt 21 (tilltr 22), prästv 9 jan 30, eo hovpredikant 14 mars 31, lektor i hist vid Härnösands gymn 20 mars 33, prof:s titel 18 maj 33, kh i Umeå 28 okt 35 (tilltr 1 maj 36), honorärprost 37, teol dr 14 juni 45, kontraktsprost 18 juli 49— 4 dec 67, led av prästeståndet 40—41, 44— 45, 47—48, 50—51. — SA:s dubbla stora pris 25, Lundbladska priset 7 dec 33, LSA 39, LMA 41, LLA 42.

G 1) 23 juni 22 i Kumla m Henriette Elisabeth Franzén, f 24 sept 03 i Åbo, d 14 jan 33 på Karlberg (Solna), dtr till biskopen Frans Michael F o Margareta Elisabeth Roos, 2) 28 aug 38 i Härnösand m sin första hustrus halvsyster Helena Sophia Franzén, f 8 sept 13 i Kumla, d 25 okt 91 i Sthlm (Hedv El), dtr till F M F o Sophia Christina Wester.
Biografi

Anders G:s far var förmögen, men svåra ekonomiska motgångar, bl a till följd av Sundsvalls brand 1803, ställde familjen på bar backe, och endast med hjälp från utomstående kunde G fortsätta sina studier. Hans avsikt var att bli präst, men sedan han fått en mångårig kondition i ett grevligt hus i Västmanland och Sthlm bereddes han tillfälle att fortsätta sina studier till magistergraden. I Uppsala tillhörde G kretsen kring Malla Silfverstolpe och kom i kontakt med de unga romantiska poeterna; till hans promotionskamrater hörde Atterbom och Almquist. Stort bifall väckte G:s panegyriska tal på vers med anledning av Karl XIII:s död 1818, framfört i den studerande ungdomens namn vid universitetets sorgefest.

För en större allmänhet debuterade G som skald i Sthlms-Posten 1817, och de följande åren publicerade han flitigt naturlyriska och känslosamt erotiska poem såväl i denna tidning som i Atterboms Poetisk Kalender. Bland dessa ungdomsdikter märks den romantiskt fosterländska »växelsången» Norrland, en hyllning till hembygden som länge behöll sin plats i läseböcker och antologier. Ett vekt sentimentalt drag och en vag idealism, med tiden alltmer religiöst betonad, var från början utmärkande för G:s lyrik. Härmed kom han tidens publiksmak till mötes; den melodiska versbehandlingen och den lättillgängliga formen bidrog också att göra G till en i vida kretsar läst och uppskattad poet. Några av hans dikter tonsattes (bl a av J E Nordblom) och kom att ingå i 1800-talets populära sångskatt.

Den unge G var otvivelaktigt påverkad av nya skolan men tillägnade sig inte dennas spekulativa estetik och dunkla diktion, även om han i några dikter ger uttryck åt filosofisk meditation; så är fallet i den av samtiden mycket beundrade Platos dröm, byggd på det mytiska uppslaget att kärleken och döden är tvillingsyskon. Längst i elegisk pessimism och romantisk världssmärta gick G i dikten Sången, som föranledde Tegnér att i sin dikt med samma titel protestera mot »denna litania över ack! och o!». En humoristisk-satirisk ådra skymtar i Husbyggnaden, en mot nya skolan riktad skämtdikt på skickligt behandlat, parodiskt »haltande» versmått.

Föga stridbar till sin natur höll sig G annars utanför den litterära striden. Personligen stod han Leopold nära och vann inträde i dennes krets. I Markalls sömnlösa nätter placerades han betecknande nog bland »de teckenförbidande neutrer». Fosforisten Palmblad skrev om honom 1819, att »hans verser innehålla ett jämt lagom av poesi och äro en läcker godbit för mängden, som begärligt suger till sig vispat skum och finner den durabla spisen alltför hårdsmält».

Sedan G under en sommarvandring blivit bekant med familjen Franzén i Kumla och förlovat sig med en av den berömde skaldens vackra döttrar, sökte och fick han lektoratet i historia vid Karlberg. Här blev han mycket uppskattad för sin pedagogiska förmåga och sitt praktiska handlag, bl a i konsten att rita åskådliga fälttågskartor. Vid Karlberg odlades vid denna tid även litterära intressen, och G synes ha fått betydelse som inspiratör för en grupp gryende poettalanger (»kadettskolan»). G hade en inte obetydlig förmåga som tecknare, främst av landskapsmotiv, och även för estetisk teori och konstkritik visade han i yngre år intresse. Det främsta resultatet härav är hans skarpsinniga och om fin uppfattning vittnande studie över några verk av Sergel, en uppsats som fick betydelse för synen på den klassicistiska konsten i Sverige.

1825 vann G en stor yttre framgång som diktare, då han av Sv akademin tilldelades dubbla stora priset för sin Sång vid kronprinsparets förmälning. Dikten är poetiskt föga märklig, ett flyhänt uttryck för tidens troskyldiga rojalism. Prisbelöningen, som enligt Tegnérs uppfattning gjorde akademin till »ett underdånigt spektakel inför publiken», berodde, som Schück visat, huvudsakligen på att G:s svärfar Franzén satt med bland bedömarna. Även G:s senare inval i akademin sammanhängde med vördnaden för Franzén, vars älskvärda personlighet och poetiska läggning man trodde sig igenkänna hos G.

På ett annat fält än lyrikens gjorde G en värdefull insats, då han skrev texten till det av C Forssell utgivna bildverket Ett år i Sverge, ett arbete av bestående folkloristiskt värde, inte minst på grund av de på egna rön och iakttagelser byggda anteckningar om folkliga seder och bruk som G fogat in i den annars från litterära källor kompilerade texten. Bland hans övriga prosaarbeten bör nämnas levnadsteckningen över F M Franzén, skriven som inledning till dennes Skaldestycken. Stilistiskt blek bärs den upp av en äkta beundran för föremålet och har ett visst värde som biografisk källa.

Att G 1833 sökte lektorat i sin gamla skolstad Härnösand hade direkt samband med Franzéns flyttning dit som biskop. Som medlem av domkapitlet blev G sin opraktiske svärfaders högra hand. Han ansågs »nära nog som en andra biskop» och placerades i andra förslagsrummet vid biskopsvalet efter denne. Samhällsnyttiga insatser på ett vidare fält gjorde G som grundläggare av Norrlands tidningar, som han en tid även redigerade, och som energisk initiativtagare till den första reguljära ångbåtstrafiken från Sthlm till Norrland.

Som kyrkoherde i Umeå från 1836 vann G stort anseende som predikant och själasörjare och gjorde även aktningsvärda insatser för fattigvård och folkundervisning. Hans duglighet togs också i anspråk för ett mångårigt riksdagsmannaskap, ehuru hans politiska insatser synes ha varit ringa. I prästeståndet tillhörde han den konservativa falangen.

Sitt poetiska författarskap fortsatte G långt upp i åren. Hans dikter trängde ut till en bred folklig läsekrets, även i form av »visor tryckta i år». Ännu 1920 heter det, att hans mest populära sånger »finns i varenda svensk stuga». Hit hör sentimentalt vemodiga dikter som Norrlänningens hemlängtan, Sommarnatten i Norden samt Harpan och Den fattiga kvinnan, de två sistnämnda »fattigdomsballader», som visar författarens sociala medkänsla och formellt anknyter till en genre- och stiltradition från 1700-talet. Harpan är en något tårmild skildring av de fattiga barnen, som glömmer sin hunger vid tonerna från faderns harpa och somnar in i döden. Dikten skrevs som en vädjan om hjälp till dem som drabbats av hungersnöden i Norrland 1832.

Andra dikter från G:s senare år har en religiöst elegisk stämning eller ger vackra norrländska naturbilder; andra åter har ett starkare reflekterande drag som inte är till fördel för deras poetiska verkningskraft. G:s vidsträckta litterära beläsenhet bar frukt i ett flertal översättningar och bearbetningar av utländsk diktning; främst bör nämnas hans tolkning av Grillparzers sorgespel Sappho.

Om G:s personlighet vittnar Dahlgren på grundval av personlig kännedom: »Han var ej en mäktig, ej en stark ande, men dock en kraftfull, självständig, manlig . ..; han var en god, vänlig, förbindlig man med ett kärleksfullt och ömt sinnelag, men ömt utan svaghet». Som nyckel till G:s andliga utveckling är hans diktning föga givande, därför att den saknar djupare originalitet och i stort sett följer upptrampade stigar. Han var en romantisk epigon, präglad av religiös och fosterländsk idealism utan utpräglad personlig färg. I ungdomen tog han intryck av den då moderna romantiska diktningen, senare av Franzéns. Poetisk begåvning inom det lilla formatet, äkta ehuru inte stor känsla, ett utvecklat sinne för stil och form kan inte frånkännas honom — Tegnér talar med rätta om hans »vackra ehuru något smånätta talang». Nu väl bortglömd som diktare var G för flera generationer poesiläsare en älskad skald, vars dikter och sånger trängde djupare ner i folklagren än de samtida stora diktarnas.

Författare

Gösta Lundström / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13127.
Grafström, Anders Abraham, f 10 jan 1790 i Sundsvall, d 24 juli 1870 i Umeå.

Lapset:
Henny Michaela von Haartman o.s. Grafström , s. 05.07.1849 Ruotsi, Uumaja. Tauluun 145
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 152
X Johan Zachriksenpoika Franzén, (Taulusta 115, äiti Helena Keckman ent. Franzén) s. 06.05.1784 Oulu, k. 03.12.1849 Oulu.

Puoliso: Charlotte Johanintytär Franzén o.s. Lang s. 26.11.1798 Raahe, k. 14.03.1826 Oulu.

Lapset:
Sofia Gramberg o.s. Franzén , s. 04.02.1817 Oulu. Tauluun 153
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 153
XI Sofia Johanintytär Gramberg o.s. Franzén, (Taulusta 152, isä Johan Franzén) s. 04.02.1817 Oulu, k. 19.10.1885 Oulu.

Puoliso: Gustaf Ferdinand Gustafinpoika Gramberg Oululainen kauppias 1835, laivanvarustaja ja sahateollisuusmies, s. 17.2.1814 Raahe, kastettu 18.2.1814 Raahe, k. 22.6.1877 Oulu, haudattu Oulu. Kävi 3 vuotta kauppakoulua Lyypekissä Saksassa. Kauppaneuvoksen arvo 1859. (GS 7613)., s. 17.02.1814 Raahe, k. 22.06.1877 Oulu.

Lapset:
Gustaf Ferdinand Gramberg , s. 14.07.1846 Oulu. Tauluun 154
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 154
XII Gustaf Ferdinand Gustafinpoika Gramberg, (Taulusta 153, äiti Sofia Gramberg) s. 14.07.1846 Oulu, k. 29.01.1892 Helsinki.

Puoliso: Adèle Apollonintytär Granberg o.s. Alfthan s. 17.10.1845 Viipuri, k. 24.04.1917 Helsinki.
Vanhemmat: Apollon Carlinpoika Alfthan, Godsägare, glasfabrikant, stabskapten., s. 02.04.1816 Viipuri, k. 02.02.1886 Vaasa ja Julia Johanintytär Alfthan, s. 02.07.1825 Viipuri, k. 23.12.1882 Kuopio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 155
X Elisabet Catariina Larsintytär Julin o.s. Keckman, (Taulusta 115, äiti Helena Keckman ent. Franzén) Elisabet kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 29.03.1790 Oulu, k. 23.04.1815 Turku.

Puoliso: Vihitty 07.08.1813 Oulu Johan Jakob Johaninpoika von Julin e. Julin Teollisuusmies, vuorineuvos, vuodesta 1849 aateloituna von Julin., s. 05.08.1787 Oulu, k. 11.03.1853 Helsinki.

Historia

Fiskarsin ruukin perusti hollantilainen Peter Thorwöste 1649 kuningatar Kristiinan privilegiolla, jolla hän sai oikeuden valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita tykkejä lukuun ottamatta. Samana vuonna hän sai myös luvan perustaa Fiskarsiin masuunin ja kankivasaran. Lähistöllä sijaitseva Antskogin ruukki oli päätynyt Thorwösten hallintaan jo joitakin vuosia aiemmin.

Pohjan pitäjästä tuli 1600-luvulla Suomen raudan valmistuksen keskus; vuonna 1640 perustettiin Antskogin ruukki, 1641 Billnäsin ruukki ja Fiskars siis 1649. Lähiympäristössä sijaitsivat jo vuonna 1616 perustettu Mustion ruukki ja 1646 perustettu Fagervikin ruukki. Vaikka esim. Fiskarsin tarvitsema malmi jouduttiinkin pääosin kuljettamaan Tukholman saaristosta Utön kaivoksesta, ruukkien perustaminen Suomeen kannatti. Pohjan pitäjä ympäristöineen oli seutua, jolla oli käyttämätöntä vesivoimaa sekä runsaasti metsää puuhiilen valmistamiseen - näin kruunu säästi Ruotsin Bergslagenin metsiä. Lisäksi Pohjankuru tarjosi sopivan satamapaikan.

Fiskarsin kankirauta vietiin pääasiassa sellaisenaan takaisin Ruotsiin, Tukholman Vanhankaupungin Järntorgetille, mutta kankiraudasta valmistettiin myös nauloja, lankaa, veitsiä ja kuokkia sekä raudoitettuja pyöriä. Ruukissa valmistettiin myös valutavaraa, kuten patoja ja paistinpannuja.

Raudanvalmistus vaati ammattitaitoa, jota ei ollut paikallisesti saatavilla. Thorwöstelle myönnettiin jo 1640-luvulla lupa hankkia erikoiskoulutettua työvoimaa ulkomailta, mm. Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista.

1700-luvulla suuret nälkävuodet ja isoviha tekivät tuhojaan myös Fiskarsissa. Lähistöllä sijaitsi venäläisen siviili- ja sotilashallinnon keskus, ja venäläiset ryöstivät ja hävittivät Fiskarsin ja Antskogin ruukit 1713. Fiskarsin ruukki sai uuden omistajan, kun John Montgomerie osti sen 1731. Ulkomaista työvoimaa palkattiin lisää; tuon ajan palkkalistoilta löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Clas Pijra, Michel Gilliam, Noe Puse ja Jean Dardanell. Vuonna 1740 Fiskarsissa oli 115 asukasta.

Ruukki sai jälleen uudet isännät, kun Robert Finlay ja John Jennings ostivat sen 1750-luvulla. Jennings luopui pian osuudestaan, mutta Finlay jatkoi ruukin toimintaa aloittaen myös Kiskon Orijärveltä löytyneen kuparin jalostuksen. Finlayn ruukkitoiminta kariutui kuitenkin vararikkoon vuonna 1771, ja ruukki päätyi tukholmalaisen B. M. Björkmanin omistukseen. Hänen poikansa muutti Fiskarsiin, sillä autonomian aikana maan ja teollisuuden ulkomaalaisten omistajien oli uusien määräysten mukaan asuttava Suomessa. Parikymppisen pojan huikenteleva elämäntapa aiheutti kuitenkin ruukin myymisen vuonna 1822 Johan (John) von Julinille (1787-1853).

Johan von Julinin kausi (1822-1853)

Julinin myötä alkoi tärkeä vaihe ruukin historiassa. Hänen johdollaan ruukin toiminta painottui nimenomaan raudan jalostamiseen. Julin oli turkulainen apteekkari ja laajalti matkustellut ja edistyksellinen mies, jonka toimesta ruukkiin perustettiin mm. Suomen ensimmäinen hienotaepaja 1830 ja konepaja 1837. Konepajan merkittävimpiä töitä oli Finlaysonin puuvillatehtaan 90 valurautapylvästä ja suuri vesipyörä sekä Saimaan kanavayhtiölle toimitetut mekaaniset rakenteet.

Teollisuuden lisäksi Julin kehitti myös ruukin maataloutta ja metsänhoitoa. Karjankasvatuksesta luovuttiin vasta vuonna 1970, jolloin Fiskarsissa oli vielä 104 Julinin aikoinaan hankkimasta ayrshire-karjasta polveutuvaa sarvipäätä. Fiskarsin aurat ovat osa suomalaisen maatalouden kehitystarinaa. Ulkomailta tuotujen mallien pohjalta kehitettiin nimenomaan suomalaiseen maaperään soveltuvia auratyyppejä, ja 1800-luvun lopussa mallistoon kuului yli neljäkymmentä erilaista auraa. Hevosvetoisia auroja valmistettiin yhteensä yli miljoona kappaletta.

Fiskarsin ruukki oli edelläkävijöitä myös terveydenhuollon ja koulutuksen saroilla. Ruukki sai oman tehtaanlääkärinsä jo vuonna 1860. Vuonna 1892 avattiin oma kymmenpaikkainen sairaala. Vuonna 1826 Julin rakennutti koulurakennuksen (Tornikellorakennuksen), jossa opiskeltiin 1833 edistyksellisen Bell-Lancaster -systeemin mukaisesti. Erilaiset yhdistykset toimivat vilkkaasti tarjoten vapaa-ajan harrastustoimintaa ruukkilaisille, mm. urheilua, musiikkia ja vapaapalokuntatoimintaa.

Ruukin kukoistuksesta Julinin kaudella kertoo myös sen väkiluvun kasvu: vuonna 1818 asukkaita oli 196, vuonna 1823 253 ja vuonna 1852 jo 661 henkeä, joista ruukin työntekijöitä 156. Kun mukaan lasketaan myös muut Fiskarsille kuuluneet laitokset ja maaomistukset, on työntekijöiden määrä 425 (kokonaisasukasmäärä 1384).

Julin aateloitiin vuonna 1849 ja hän sai käyttää nimeä John von Julin. Tunnuslauseenaan hänellä oli: "Toimi, Totuus ja Toivo" (yllättäen suomeksi).

Julinin kuoltua 1853 ruukkia johti holhoojahallinto, ja vuonna 1883 perustettiin Fiskars Aktiebolag -niminen osakeyhtiö. Yhtiöittämisen myötä myös ruukista tuli osa isompaa kokonaisuutta, mikä vaikutti myös sen kehitykseen.

1900-luku

1900-luvun alun lamasta Fiskars selvisi metsiensä ja maataloutensa ansiosta, minkä jälkeen yhtiön taloudellinen kehitys oli suotuisaa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli Suomen raskaan terästeollisuuden tulevaisuuden näkymät heikot.

Kahden maailmansodan välinen yhtiön taloudellinen kehitys oli erittäin epävakaata, noudatellen yleistä talouskehitystä maassamme. Onnistuneiden yritysostojen ja investointien ansiosta yhtiön talous oli jälleen loistavassa kunnossa 1930-luvun lopussa, jolloin toinen maailmansota keskeytti Suomen talouselämän hyvän kehityskauden. Sodan aikana Fiskarsin tuotantolaitokset kävivät täydellä teholla. Tilauksista ei ollut pulaa, sen sijaan lähes kaikesta muusta kuten mm. raaka-aineista, polttoaineesta ja työvoimasta.

Toisen maailmansodan jälkeiset vaikeudet, mm. sotakorvaukset, siirtoväen asutus ja säännöstelytalous koettelivat myös yhtiötä ja ruukkia.

1920-60-luvuilla Fiskars hankki omistukseensa lukuisia eri teräsalan tehtaita ja yrityksiä.

1950-luvun muutosten ja uusorganisointien joukossa oli metsien tuottojen kasvattaminen yritysostoin ja metsätieverkoston luomisella, mikä mahdollisti vanhojen yli-ikäisten metsien hakkuut. Tämä tieverkosto on edelleen olemassa.

Viime vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet yhtiön kehitys seurasi yleisiä talouden trendejä; 1970-luvulla kansainvälinen öljykriisi aiheutti ongelmia Suomen taloudelle ja teollisuudelle, jonka jälkeen talouden nopea kasvu 80-luvlla loppui tylysti 90-luvun alkaessa. 1900-luvun lopussa Fiskars oli monialayritys, joka metalliteollisuuden lisäksi valmisti mm. nostureita, lipputankoja ja elektroniikkaa. Keskittyminen kuluttajatuotteisiin ja yhtiön kansainvälistyminen voimistui, kun Yhdysvaltoihin perustettiin ensin saksitehdas vuonna 1977 ja sitten tytäryhtiö Fiskars Brands Inc. vuonna 1984.

1980-luvulla myös ruukin toimintoja järjestettiin uudelleen. Ruukit ovat kautta historian olleet hyvin omavaraisia yhteisöjä, tästä perintönä oli myös ruukissa oma metsä-, sähkö-, rakennus- jne osastonsa. Teollinen toiminta vaati ajanmukaisempia tiloja ja tuotantorakennuksia siirrettiin Billnäsiin. Teollisuuden myötä muuttivat pois myös asukkaat ja monia kiinteistöjä jäi tyhjilleen. Myös ruukin toimintoja karsittiin ja ajanmukaistettiin. Koko ajan on ruukki kuitenkin ollut yhtiölle tärkeä; täällä ovat sen juuret aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukkia varten tehtiin erilaisia kehittämissuunnitelmia. Tarkoituksena oli säilyttää ruukki elävänä, perinteitä vaalien. "Elävä ruukki" -teemalla alkoi uusien asukkaiden ja toimintojen löytäminen. Kaunis ympäristö ja luonto tarjosi ainutlaatuisen ympäristön ja vanhat rakennukset mahdollisuuksia, mikä vetosi erityisesti käsityöläisiin, muotoilijoihin ja taiteilijoihin. Vuoteen 1993 mennessä Fiskarsiin oli muuttanut jo yli 20 eri alan ammattilaista ja vähitellen heidän keskuudessaan eräsi ajatus yhteisen näyttelyn järjestämisestä.

Tavoitteena oli alusta saakka saada aikaan korkeatasoinen näyttely, jossa oli ennakkoluulottomasti esillä rinnakkain niin taide-, käsityö- kun taideteollisuusalankin tuotteita. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli esineiden korkea laatu.

Ensimmäisestä näyttelystä muodostui todellinen yleisö- ja arvostelumenestys. Positiivinen vastaanotto innosti järjestäjiä jatkamaan ja kehittämään näyttelytoimintaa seuraavinakin vuosina.

Huhtikuussa 1996 perustettiin Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta. Vuosien varrella jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut - osuuskuntaan kuuluu nyt yli 100 jäsentä edustaen lähes kaikkia käsityön, muotoilun ja taiteen osa-alueita. Suurimmat ammattiryhmät ovat puusepät, keraamikot, teolliset muotoilijat ja kuvataiteilijat.

Fiskars on jo vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisen suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden esittelypaikkana: näyttelyt ovat yksi alan suurimmista vuosittaisista tapahtumista Suomessa. Ne ovat keränneet runsaasti julkisuutta sekä kävijöitä. Näyttelyvieraiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta; nykyään niihin tutustuu vuosittain noin 25 000 kävijää.

Fiskars-yhtiö tänään

Vuonna 2009 Fiskarsin perustamisesta tuli kuluneeksi 360 vuotta. Tänään Fiskars-konserni on kansainvälinen yhtiö, jonka toiminta rakentuu kuluttajalähtöisesti, vahvojen erikoisbrändien avulla kasvaen. Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala, Gerber ja Buster. Osakkuusyhtiö Wärtsilä Oyj Abp on myös merkittävä osa konsernia.
Vanhemmat: Johan Jacob Julin, Turun apteekkari, asessori, s. 26.09.1752 Ruotsi, Västerås, k. 29.05.1820 Turku ja Albertiina Julin o.s. Karberg, s. 10.03.1765 Oulu, k. 08.05.1835 Turku.
Teollisuusneuvos, vuorineuvos Johan Julin 1787-1853

Lapset:
Emma Elisabet von Julin s. 20.03.1815 Turku (ruotsalainen seurakunta), k. 10.06.1815 Turku (ruotsalainen seurakunta).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 156
VI Johan Isakinpoika Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) Ylioppilas Uppsalassa 24.7.1672 Johannes Isaci Sinius O-Bothniensis. Vihitty papiksi 1676. - Iisalmen kappalainen viimeistään 1681 ja toisena kappalaisena 1688-1711. Laukaan kirkkoherra 1714-1729., s. 1651 Saloinen, Siniluoto, k. 28.04.1729 Laukaa.

Puoliso: Vihitty 1695 Raahe Anna Henrikintytär Sinius o.s. Mathesius. (Taulu 275). (Taulu 276). (Taulu 47) s. 1651 Pyhäjoki, k. 1734 Raahe.
Vanhemmat: Henrik Johaninpoika Mathesius, Pyhäjoen kappalainen., s. 1630 Pyhäjoki, k. 1660-luvulla Pyhäjoki ja Margaretha Jakobintytär Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus), s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

Lapset:
Elisabet Hoffrén o.s. Sinius , s. 1680. Tauluun 157
Helena Gummerus o.s. Sinius , s. 1681 Iisalmi, Ulmala. Tauluun 158
Margareta Lång o.s. Sinius s. 1685 Iisalmi.
Henrik Sinius , s. 1685 Iisalmi. Tauluun 166
Johan Sinius , s. 1689 Oulu. Tauluun 167
Magdalena Tuderus o.s. Sinius , s. 1695 Iisalmi. Tauluun 47
Gabriel Sinius , s. 1706 Ruotsi. Tauluun 172
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 157
VII Elisabet Johanintytär Hoffrén o.s. Sinius, (Taulusta 156, isä Johan Sinius) s. 1680, k. 16.04.1771 Kangasniemi.

Puoliso: Petrus Henrikinpoika Hoffrén. (Taulu 519) Kangasniemen kirkkoherra., s. 06.01.1676 Iisalmi, k. 08.05.1756 Kangasniemi.

Ylioppilas Uppsalassa 26.10.1703 Petrus Henrici Hoffren Careliensis. — Apulaispappi Kuopiossa (1710). Kuopion vt. kirkkoherra isonvihan aikana 1718–22. Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin rykmentinpastori 1722. Kangasniemen kirkkoherra 1737. † Kangasniemellä 8.5.1756.
Vanhemmat: Henrik Henricuksenpoika Hoffrén e. Hoffrenius, Ylioppilas Uppsalassa 23.6.1671 Henricus Henrici Hofrenius O:Botniensis. — Iisalmen kappalainen (1678). Kuopion kirkkoherra 1692., s. 1650 IIsalmi, k. 28.12.1718 Kuopio ja Kristiina Henricuksentytär Hoffrén o.s. Lyra, s. 1658 IIsalmi, k. 25.06.1730 Kuopio.

Lapset:
Petter Hoffrén s. 15.05.1723 Kuopio, k. 23.07.1779 Ristiina.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 158
VII Helena Johanintytär Gummerus o.s. Sinius, (Taulusta 156, isä Johan Sinius) s. 1681 Iisalmi, Ulmala.

Puoliso: Vihitty 1701 Iisalmi Johannes Henrikintytär Gummerus Ylioppilas Turussa sl. 1690 [Gumerus] Gumerus Joh Bjorneb _ 189. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1690/91] Johannes Gummerus. | ‹Sana Adj. yliviivattu.› Sacellanus in Idensalmi. Obiit A:o 1724. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1696.

— Antskogin ruukinsaarnaaja Pohjassa 1696. Juvanruukin saarnaaja Kuolemajärvellä (noin 1697–1700). Iisalmen kappalaisen apulainen (1705), 2. kappalainen 1723.

† epäselvissä oloissa Iisalmella 17.6.1724., s. 1670 Orivesi, k. 17.06.1724 iisalmi, Ulmala.
Vanhemmat: Henrik Josefinpoika Gummerus, Ylioppilas Turussa sl. 1650. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1650/51] Henricus Josephi Orivesiensis. | Pastor Jbidem. Obiit A:o 1682. — Oriveden kirkkoherran (isänsä) apulainen (1657).Oriveden kappalainen 1669, kirkkoherra 1678., s. 1630 Sahalahti, k. 1682 Orivesi ja Kristiina Henrikintytär Gummerus o.s. Lilius, s. 1640, k. 1692 Orivesi.

Lapset:
Christina Lyra o.s. Gummerus , s. 1712 Iisalmi. Tauluun 159
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 159
VIII Christina Johanneksentytär Lyra o.s. Gummerus, (Taulusta 158, äiti Helena Gummerus) s. 1712 Iisalmi, k. 08.01.1786 Pieksämäki.

Puoliso: Henrik Johaninpoika Lyra Pieksämäen 2. kappalainen 1736. Varapastori 1769., s. 16.03.1699 Kuhmoinen, k. 01.02.1775 Pieksämäki.



Joutui isonvihan aikana 15-vuotiaana venäläisten vangiksi. Venäläisten ylipäällikkönä oli ruhtinas, sotamarsalkka Mihail Golitsyn, joka valloitti Suomen 1713-1714 ja viipyi Suomessa rauhantekoon asti. Golitsyn otti Henrik Lyran palvelukseensa Hämeenlinnassa j a koetti käännyttää hänet ortodoksiseen uskoon, jolloin hän karkasi. Hänet vangittiin taas 1717 ja vietiin Turkuun, missä hän kärsi raipparangaistuksen. Henrik toimi kappalaisena Pieksämäellä vuodesta 1736. Hänen elämänvaiheistaan on olemassa käsin kirjoitettu kertomus.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1729 lastenopettaja Henrik Lyra 5669. Kastettu Kuhmoisissa 16.3.1699. Vht: Kuhmoisten kappalainen Johan Lyra 2108 (yo 1670/71, † 1704) ja Kristina Jemsonius. Koki kovia isonvihan aikana (Akiander II s. 158). Lastenopettaja. Ylioppilas Turussa 30-vuotiaana kl. 1729 [Lyra] Henr. Tavast _ 323. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa (Laukaassa) 5.2.1730. — Kangasniemen kirkkoherran apulainen 1730. Pieksämäen 2. kappalainen 1736. Varapastori 1769. † Pieksämäellä 1.2.1775. Pso: 1730 Kristina Gummerus († 1786).
.

Lapset:
Johan Lyra , s. 19.06.1733 Kangasniemi. Tauluun 160
Henrik Lyra Kiuruveden kappalainen 1767. Varapastori., s. 02.03.1738 Pieksämäki, k. 11.03.1775 Kiuruvesi.



5.3.1753 Henrik Lyra 7711. * Pieksämäellä 2.3.1738. Vht: Pieksämäen kappalainen Henrik Lyra 5669 (yo 1729, † 1775) ja Kristina Gummerus. Pääsykuulustelu 5.3.1753. Ylioppilas Turussa 5.3.1753 [Lyra] Henr [Vib. _ 437]. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1753 d. 5. Mart.] Henricus Lyra. Todistus ordinaation hakemista varten noudattaen saamaansa kutsua Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaajaksi pöytäkirjassa 27.6.1758. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.7.1758. — Pielisjärven kirkkoherran apulainen 1758. Kiuruveden kappalainen 1767. Varapastori. † Kiuruvedellä 11.3.1775.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7711
.
Päätös Kiuruveden kappeliseurakunnan toisen kirkon rakentamisesta tehtiin 1844. Ensimmäinen kirkko oli kunnoltaan liian huono enää korjattavaksi. Uudesta kirkosta tuli myös aiempaa suurempi. C. J. E. Gustavsonin piirustukset valmistuivat 1845. Työt etenivät haapajärveläisen kirkkoväärtin Daniel Kuonan toimiessa rakennusmestarina. Kirkko vihittiin käyttöönsä 21.8.1853. Kirkko rakennettiin ensimmäisen kirkon pohjoispuolelle niin että vanhaa kellotapulia voitiin edelleen käyttää. Kuva Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen arkistosta; kuva otettu 1900-luvun alussa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 160
IX Johan Henrikinpoika Lyra, (Taulusta 159, äiti Christina Lyra) Pieksämäen kappalaisen apulainen 1763, 2. kappalainen siellä 1776. Varapastori 1781., s. 19.06.1733 Kangasniemi, k. 31.07.1781 Pieksämäki (löydetty metsästä kuolleena).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 31.8.1753 Johan Lyra 7741. * Kangasniemellä 19.6.1733. Vht: Pieksämäen kappalainen Henrik Lyra 5669 (yo 1729, † 1775) ja Kristina Gummerus. Yksityistodistus 12.8.1753. Ylioppilas Turussa 31.8.1753 [Lyra] Joh Vib. _ 439. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1752.‹! p.o. 1753, katso Vib. #718.› d. 31. Aug: Johannes Lyra. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.6.1757. — Pieksämäen kappalaisen (isänsä) apulainen 1757. Armovuodensaarnaaja Mikkelissä 1761. Uudestaan Pieksämäen kappalaisen apulainen 1763, 2. kappalainen siellä 1776. Varapastori 1781. Viimein heikkomielinen. † pakeni metsään 28.6.1781, löydetty kuolleena Pieksämäellä 31.7.1781. Pso: 1765 Regina Harlin († 1794).

Johan Henrikinpoika Lyra (1733–1781) kirjattiin Viipurilaiseen osakuntaan kuuluvana ylioppilaana Turun akatemiaan vuonna 1753. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1757 ja määrättiin 2. kappalaisena Pieksämäellä toimivan isänsä Henrik Johaninpoika Lyran apulaiseksi. Johan Lyra oli välillä armovuoden saarnaajana Mikkelin kirkkoherran virassa vuosina 1761–1763. Sen jälkeen hän palasi Pieksämäelle isänsä apulaiseksi tämän vuonna 1775 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Isänsä kuoltua Johan Lyra määrättiin Kangasniemen kirkkoherran apulaiseksi vuonna 1775, mutta vuonna 1776 hänet valittiin isänsä jälkeen Pieksämäen 2. kappalaiseksi, saatuaan vaalissa lähes kaikki äänet.

Johan Lyra solmi avioliiton Regina Harlinin (1728–1794) kanssa, jonka vanhemmat olivat Karjalan rakuunaeskadroonan majoitusmestari Henrik Göran (Georg) Harlin (1692–1777) ja Maria Reisner (1695–1776). Avioliitosta syntyi neljä lasta. Poika (6.1) Henrik Johan Johaninpoika Lyra (1768–1844) valmistui papiksi. Kolmesta tyttärestä kaksi kuoli lapsena ja kolmas, Helena Katarina Lyra, avioitui Petrus Aschanin (1756–1805) kanssa, joka oli vihitty papiksi vuonna 1778 ja josta tuli myöhemmin Petäjäveden ja viimeksi Kosken Hl. (nyk. Hämeenkoski) kappalainen. Heidän lapsistaan Juvan kappalainen Gustaf Adolf Aschan (1794–1832) on tämän kirjoittajan esivanhempia. Johan Lyran sisarista Helena Lyra avioitui kersantti ja myöhemmin toimitusvouti Karl Gustaf Harlinin (1737–1772) kanssa, joka oli Johan Lyran puolison Regina Harlinin veli.

Johan Lyra joutui mielenhäiriöön kesällä 1781 ja hän poistui kotoaan metsään 28.6.1781. Hänet löydettiin vasta 31.7.1781 kuolleena eräältä metsäaukiolta lähellä Haukivuoren kirkkoa. Leski ja kaksi elossa olevaa lasta jäivät suureen puutteeseen, sillä Johan Lyra oli ehtinyt olla ennen kuolemaansa varsin lyhyen ajan vakinaisessa papin virassa.
.

Puoliso: Vihitty 19.06.1765 Rantasalmi, Asikkala Regina Jöranintytär Lyra o.s. Harlin s. 17.10.1730 Rantasalmi, Asikkala, k. 08.11.1786 Pieksämäki, Pyhitty.

Lapset:
Maria Christina Lyra s. 13.02.1766 Pieksämäki, Pyhitty.
Helena Catharina Aschan o.s. Lyra , s. 23.02.1767 Pieksämäki, Pyhitty. Tauluun 161
Henrik Johan Lyra s. 28.11.1768 Pieksämäki, Pyhitty.
Christina Regina Lyra s. 25.11.1770 Pieksämäki, Pyhitty.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 161
X Helena Catharina Johanintytär Aschan o.s. Lyra, (Taulusta 160, isä Johan Lyra) s. 23.02.1767 Pieksämäki, Pyhitty.

Puoliso: Vihitty 1782 Petter Petterinpoika Aschan Petäjäveden kappalainen 1785, Kosken Hl. 1798., s. 26.11.1756 Porvoo, k. 02.06.1805 Koski.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 5.4.1774 Petter Aschanius, myöhemmin Aschan 9220. * Porvoossa 26.11.1756. Vht: Mikkelin kirkkoherra Petter Asicanius, myöh. Aschan 5697 (yo 1729, † 1760) ja Margareta Rahling tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa 5.4.1774 Ascanius, Petr. Vib. _ 547. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1774 April. 5.] Petrus Aschanius. Patre Past. in S:t Michel. | n. 1756. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 9.12.1778. — Pieksämäen kirkkoherran apulainen 1778. Petäjäveden kappalainen 1785, Kosken Hl. 1798. † Koskella Hl. 3.6.1805. Pso: 1782 Helena Katarina Lyra.

Lapset:
Karl Henrik Aschan , s. 09.12.1787 Jämsä. Tauluun 162
Pehr Johan Aschan , s. 12.08.1783 Pieksämäki. Tauluun 163
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 162
XI Karl Henrik Petterinpoika Aschan, (Taulusta 161, äiti Helena Aschan) Helsingin apteekkari 1814., s. 09.12.1787 Jämsä, k. 12.04.1837 Helsinki.



(ei ole ylioppilas) Karl Henrik Aschan U1317. * Petäjävedellä 6.7.1787. Vht: Kosken Hl. kappalainen Petter Aschanius, myöh. Aschan 9220 (yo 1774, † 1805) ja Helena Katarina Lyra. Porvoon lukion oppilas 4.2.1800 – 9.5.1803 (Svecano sive testim. vitae). Apteekkioppilas Hämeenlinnassa 1803, Turussa 1806. — Ei ole koskaan edes pyrkinyt ylioppilaaksi (vrt. Lagus). — Farmaseutti 1807. Proviisori 1811. Helsingin apteekkari 1814. † Helsingissä 12.4.1837.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U1317
.

Puoliso: Andrietta Sofia Fredrikintytär Aschan ent. Carger o.s. Collinus s. 14.04.1795 Helsinki, k. 07.04.1863 Helsinki.
Vanhemmat: Fredrik Johaninpoika Collinus, Helsingin kirkkoherra (Porvoon hiippak.) 1783. Lääninrovasti 1784., s. 17.05.1743 Ruovesi, Pappila, k. 08.04.1816 Helsinki ja Anna Margaretha Gustafintytär Collinus o.s. Borgström, s. 08.04.1760 Porvoo, k. 01.09.1815 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 163
XI Pehr Johan Petterinpoika Aschan, (Taulusta 161, äiti Helena Aschan) Rautalammin kappalainen 1822., s. 12.08.1783 Pieksämäki, k. 01.04.1850 Rautalampi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11701

11.2.1803 Pehr Johan Aschan 11701. * 12.8.1783. Vht: Kosken Hl. kappalainen Petter Aschanius, myöh. Aschan 9220 (yo 1774, † 1805) ja Helena Katarina Lyra. Loviisan triviaalikoulun oppilas. Porvoon lukion oppilas 15.2.1797 – 2.12.1802. Ylioppilas Turussa 11.2.1803 Aschan Petr. Joh. Wiburg _ 889. Viipurilaisen osakunnan jäsen 21.2.1803 [1803] d: 21. Februarii Peter Johan Aschan. natus d. 12. Aug: 1783. patre Petro Aschan Sacellano in Koskis paroeciæ Lampis. E Gymnasio Borgoënsi. 3 Rd: | Dimissus c. testimonio d. 16. Aug: 1808. Sacro ordini Borgoæ initiandus. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 23.2.1803 [1803] 23 Febr. \ Pehr Johan Aschan \ 12/8 1783 \ Vice Pastor \ Koskis \ Prestvigd i Borgå 1808. Matkapassi Lammille matkustamista varten 30.5.1808. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 15.8.1808. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 26.10.1808. — Porvoon tuomiorovastin apulainen 1808. Varapastori 1813. Porvoon tuomiokirkkoseurak. kappalainen 1818. Rautalammin kappalainen 1822. † Rautalammilla 1.4.1850. Pso: 1822 Anna Katarina Wickström († 1874). Poika: Impilahden nim. kappalainen Pehr August Aschan 16423 (yo 1846, † 1887). Vävy: Taipalsaaren kirkkoherra Nils Gabriel Arppe 15830 (yo 1840, † 1896). Vävy: Keuruun kirkkoherra Johan Warén 16398 (yo 1846, † 1883).
.

Puoliso: Vihitty 1822 Anna Katarina Johanintytär Aschan o.s. Wickström s. 30.03.1797 Porvoo, Kullo Nytorp, k. 26.09.1874 Rautalampi.

Lapset:
Gustaf Aschan , s. 12.01.1820 Porvoo. Tauluun 164
Laura Johanna Vilhelmina Arppe o.s. Aschan , s. 09.05.1836. Tauluun 165
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 164
XII Gustaf Pehrinpoika Aschan, (Taulusta 163, isä Pehr Aschan) Pharmacist in Naantali 1854-1880 and raatimies, apteekkari., s. 12.01.1820 Porvoo, k. 24.05.1908 Naantali.
Gustaf Aschan (1820-1908)

1. puoliso: Sofia Fredrica Fredrikintytär Aschan o.s. Wegelius. (Taulu 900). (Taulu 905) s. 16.10.1835 Paimio, Aro, k. 05.12.1864 Naantali.
Vanhemmat: Bror Fredrik Karlinpoika Wegelius, Piikkiön kihlakunnan kruununvouti 1831., s. 02.09.1796 Vesilahti, k. 24.10.1837 Paimio ja Antoinette Sofia Jakobintytär Wegelius o.s. Sevón, s. 1802, k. 1835 Paimio.

Lapset:
Gustaf Severin Aschan s. 23.10.1861 Naantali, k. 28.06.1867 Naantali.
Ilma Sofia Gustava Aschan s. 09.06.1863 Naantali, k. 17.10.1863 Naantali.
Aina Frederika Aschan s. 23.10.1864 Naantali, k. 02.02.1865 Naantali.
2. puoliso: Ida Charlotta Henrikintytär Aschan o.s. Bergqvist Räätälimestarin tytär., s. 02.07.1850 Helsinki, k. 10.11.1934 Naantali.
3. puoliso: Hanna Erikintytär Aschan o.s. Ingman s. 07.12.1847 Vaasa, k. 16.03.1876 Naantali.
Vanhemmat: Erik Mattsinpoika Ingman, Kauppias, s. 04.10.1812 Vöyri, k. 01.10.1888 Vaasa ja Maria Lovisa Erikintytär Ingman o.s. Chydenius, s. 08.11.1816 Pietarsaari, k. 1900 Vaasa.
Lapset:
Torsten Gustaf Aschan s. 22.08.1872 Naantali, k. 29.04.1873 Naantali.
4. avopuoliso: Henrika Vilhelmina Henrikintytär Aschan o.s. Thulin s. 16.05.1842 Naantali, Haijainen, Vennanpaltta, k. 22.03.1923 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 165
XII Laura Johanna Vilhelmina Pehrintytär Arppe o.s. Aschan, (Taulusta 163, isä Pehr Aschan) s. 09.05.1836, k. 12.06.1901 Taipalsaari.

Puoliso: Nils Gabriel Nilsinpoika Arppe Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari., s. 29.03.1823 Kitee, k. 14.11.1896 Taipalsaari.

Student 1840. Prästvigd den 1845-05-10. Utnämnd till kyrkoherdeadjunkt i Sääminki. Tjänstgjorde sedan i Luumäki. I Lemi blev han den 1851-05-01 personlig sockenadjunkt i Juva. Den 1862-05-01 fick han en kyrkoherdetjänst i Eno. Den 1870-05-01 fick han kyrkoherdetjänst i Taipalsaari. Länsprost i Villmanstrand den 1882-09-18. S:t Anna-medalj av tredje klassen den 1882-04-09.

Lähde: https://www.geni.com/people/Nils-Gabriel-Arppe/6000000007283987341?through=6000000007283991686.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 166
VII Henrik Johaninpoika Sinius, (Taulusta 156, isä Johan Sinius) s. 1685 Iisalmi, k. 13.05.1771 Pyhäjoki.

Puoliso: Maria Nilsintytär Sinius o.s. Calicius Maria Calicius s. 28.2.1705 k. Haukiputaalla 24.8.1779, oululaisen raatimiehen Nils Isakinpoika Caliciuksen ja Elisabet Samuelintytär Niskan tytär - Puoliso jo 1723 Johan Sinius (Johan Siniuksen poika) s. 1689. Porvari. Omisti kuollessaan mm. talon 4. korttelissa Liminganportinkadulla ja neljänneksen laivasta »Printz Adolph». Haud. Oulussa 12.2.1760., s. 28.02.1705 Oulu, k. 24.08.1779 Haukipudas.
Vanhemmat: Nils Isakinpoika Calicius, Raatimies Oulussa. Bouppteckning 24.1.1746, s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Samuelintytär Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 167
VII Johan Johaninpoika Sinius, (Taulusta 156, isä Johan Sinius) Porvari, kauppias Oulussa, s. 1689 Oulu, k. 12.12.1760 Oulu.

Puoliso: Maria Nilsintytär Sinius o.s. Calicius. (Taulu 166) Maria Calicius s. 28.2.1705 k. Haukiputaalla 24.8.1779, oululaisen raatimiehen Nils Isakinpoika Caliciuksen ja Elisabet Samuelintytär Niskan tytär - Puoliso jo 1723 Johan Sinius (Johan Siniuksen poika) s. 1689. Porvari. Omisti kuollessaan mm. talon 4. korttelissa Liminganportinkadulla ja neljänneksen laivasta »Printz Adolph». Haud. Oulussa 12.2.1760., s. 28.02.1705 Oulu, k. 24.08.1779 Haukipudas.
Vanhemmat: Nils Isakinpoika Calicius, Raatimies Oulussa. Bouppteckning 24.1.1746, s. 1681 Ii, k. 19.06.1745 Oulu ja Elisabeth Samuelintytär Calicius o.s. Niska, s. 1684, k. 04.06.1753 Oulu.

Lapset:
Maria Calamnius o.s. Sinius , s. 11.08.1732 Oulu. Tauluun 168
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 168
VIII Maria Johanintytär Calamnius o.s. Sinius, (Taulusta 167, isä Johan Sinius) s. 11.08.1732 Oulu, k. 1775 Oulu.

Puoliso: Vihitty 17.06.1750 Ruotsi, Tukholma Johan Gabrielinpoika Calamnius. (Taulu 241) Kauppias Oulussa. Tupakkatehtaan osakas siellä 1766, omisti myös laivaosuuksia
., s. 1725 Kalajoki, k. 15.03.1769 Oulu.

Johan Calamnius, s. 1725, k. 1769, Oulu, haud. 15 Maa. 1769, Oulu. Arvo/ammatti: Kauppias Oulussa, laivanvarustaja.

Kaksoisveli Josefille. Oululainen laiva, josta P. W. Snellman kirjasessaan "Skepp och skeppare i Uleåborg 1765 - 1815" (Oulu, Kirjapaino Oy Kaleva, 1938) mainitsee: Namn : Göös Tackling: Snauskepp Svåra läster i hela tal: 51 Byggnadsår eller förekomstid: 1765 Redare: Handelsman Johan Gabriel Calamnius och 9 andra delägare, bland dem även bönderna Johan Toppinen och Nils Jussila Skeppare och befäl- havare: Hans Andersson Thunberg, Johan Grund Antekcningar: Avgick 1766 bestyckad med 6 kanoner och 9 mans besättning via Amsterdam till Trieste vid Adriatiska havet. Lisäselvityksenä Snellman tuo alkulauseessaan esiin sen, ettei nimi suinkaan johdu kuhasta vaan sukunimestä Göös seuraavasti: "Skeppsnamnen i längden kunde även giva anledning till vissa betraktelser, men av utrymmesskäl inskränka vi oss till följande. Den förmodan ligger nära till hands, att skeppet "Göös" fått sitt namn efter den i Uleåborg sällsynta fisken med samma namn. Så är emellertid ej fallet, utan skeppet br namn efter landshövdingen i Österbottens då ännu odelade län Lorenz Johan Göös (Giös), som styrde länet 1763-1772. Pertti Vuorio Ps. Kait tiedätte mikä ja millainen taklaus snauskepp oli. Sehän on prikiksi takiloitu, kaksimastoinen alus ilman märssyä.:-) toivoo S-a Johan Gabrielinpoika oli ylioppilas Upsalassa 28.09. 1742 veljensä Josefin kanssa.
Vanhemmat: Gabriel Josefinpoika Calamnius, Kalajoen kappalainen., s. 20.09.1695 Haapajärvi, k. 25.05.1754 Kalajoki, Sulva ja Catharina Hansintytär Calamnius o.s. Forbus, s. 1691 Oulu, k. 13.06.1748 Kalajoki, Sulva.

Lapset:
Katarina Bergbom o.s. Calamnius , s. 28.11.1751 Oulu. Tauluun 169
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 169
IX Katarina Johanintytär Bergbom o.s. Calamnius, (Taulusta 168, isä Johan Calamnius) s. 28.11.1751 Oulu, k. 25.04.1832 Oulu.

Puoliso: Vihitty 25.11.1771 Oulu Jakob Erikinpoika Bergbom Oulun kihlakunnan kruununvouti., s. 06.07.1745 Kruununkylä, k. 04.02.1796 Oulu.

Lapset:
Catharina Frosterus o.s. Bergbom , s. 21.04.1774 Oulu. Tauluun 170
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 170
X Catharina Jakobintytär Frosterus o.s. Bergbom, (Taulusta 169, äiti Katarina Bergbom) s. 21.04.1774 Oulu, k. 09.06.1850 Oulu.

Puoliso: Vihitty 16.03.1794 Oulu Jakob Johaninpoika Frosterus. (Taulu 379) Kapellan i Kuhmoniemi 1793 och i Pulkkila 01 05 1805, s. 14.03.1764 Kajaani, k. 16.10.1821 Pulkkila.

26.2.1782 Jakob Frosterus 9914. * Kajaanissa 14.3.1764. Vht: Sotkamon kirkkoherra, FM ja TT Johan Frosterus 6333 (yo 1736, † 1809) ja Susanna Florin. Ylioppilas Turussa 26.2.1782 [Frosterus] Jacob, Ostrob. _ 609. Pohjalaisen osakunnan jäsen 27.2.1782 [1782] Jacobus Frosterus Die XXVII Febr: Natus Die XIV Martii 1764. | Sacros iniit ordines 1790. Sacellanus in Kuhmoniemi 1793, & in Pulkila 1805. | Obiit 1821. Respondentti 19.12.1787 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 24.3.1790. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.3.1790. — Sotkamon kirkkoherran (isänsä) apulainen 1790. Kuhmon vt. kappalainen 1791, vakinainen 1793. Pulkkilan kappalainen 1805. † Pulkkilassa 16.10.1821.
Vanhemmat: Johan (Juhana) Abrahaminpoika Frosterus, Sotkamon kirkkoherra., s. 30.11.1720 Paltamo, k. 10.06.1809 Sotkamo ja Susanna Paulintytär Frosterus o.s. Florin, s. 22.01.1732 Oulu, k. 18.02.1809 Sotkamo.
Ensimmäinen kirkko lienee rakennettu Pulkkilaan jo vuonna 1671. Toisen kirkon rakensi Jaakko Suonperä vuosina 1768–1769. Tyyliltään Suonperän suunnittelema kirkko oli tyypillinen pohjalainen ristikirkko. Nykyisessä kirkossakin esillä oleva alttaritaulu valmistui toiseen kirkkoon vuonna 1770. Kirkon niin ikään Toppeliuksen maalaama saarnastuoli on siirretty Raahen museoon. Toinen kirkko purettiin Senaatin suostumuksella 1908 uuden kirkon tieltä. Vanhan vaatimattoman näköisen kirkon tilalle haluttiin vuosisadan vaihteen koristeellisia muotoja. Heikki Klemettiä vanhan kirkon repiminen närkästytti, ja hän kuvaa muutosta seuraavasti: Sankeyn sävel körttinuotin tilalle, purjehdusseuran paviljonki herranhuoneen raunioille.

Lapset:
Christina Elisabeth Borg o.s. Frosterus , s. 23.07.1802 Kuhmoinen. Tauluun 171
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 171
XI Christina Elisabeth Jakobintytär Borg o.s. Frosterus, (Taulusta 170, isä Jakob Frosterus) s. 23.07.1802 Kuhmoinen, k. 21.09.1846 Ruovesi.

Puoliso: Vihitty 05.07.1821 Carl Jakob Gabrielinpoika Borg Ruoveden kirkkoherra 1846, Kemin 1852 (kuoli ehkä ennen virkaan astumista). Vt. lääninrovasti 1849. Rovasti 1850., s. 09.11.1788 Perho, k. 24.04.1853 Kemi.

13.2.1804 Karl Jakob Borg 11797. * Perhossa 9.11.1788. Vht: Raahen ja Saloisten kirkkoherra (Laihian nim. kirkkoherra) Gabriel Borg 9630 (yo 1778, † 1824) ja hänen 1. puolisonsa Maria Gustava Chydenius. Ylioppilas Turussa 13.2.1804 [Borg] Carolus Jacobus, Ostrob _ 903. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.2.1804 [1804] Carolus Jacobus Borg Die XV Februarii Natus die VIII Novembris 1787. | Prest 1811. Kapellan i Wihandi 1819, och i Pyhäjoki 1827. Vice Pastor 1834. | Pastoral Examen 1839 med Approbatur cum Laude. | Pastor i Ruovesi 1846. Pedagogian tutkinto 8.12.1806 (student Borg, tämä?). Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 28.6.1811. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.7.1811. — Pappina Kemissä ja Alatorniolla. Vihannin kappalainen 1819, Pyhäjoen 1827, ajoittain vt. kirkkoherrana. Varapastori 1834. Ruoveden kirkkoherra 1846, Kemin 1852 (kuoli ehkä ennen virkaan astumista). Vt. lääninrovasti 1849. Rovasti 1850. † Kemissä 24.4.1853.
Vanhemmat: Gabriel Carlinpoika Borg, Raahen ja Saloisten kirkkoherra 1818, Laihian 1823 (kuoli ennen virkaan astumista)., s. 07.08.1758 Pyhäjoki, k. 21.10.1824 Saloinen ja Maria Gustava Jakobintytär Borg o.s. Chydenius, s. 07.07.1762 Kokkola, Storby, k. 13.01.1807 Vihanti.

Lapset:
Edvard Wilhelm Borg Pieksämäen kirkkoherra 1886. Kansakouluntarkastaja 1868–83. Lapin kielen taitaja., s. 06.01.1830 Pyhäjoki, k. 13.01.1910 Oulu (matkalla).

21.6.1851 Edvard Vilhelm Borg 16975. * kaksosena Pyhäjoella 6.1.1830. Vht: Ruoveden kirkkoherra (Kemin nim. kirkkoherra) Karl Jakob Borg 11797 (yo 1804, † 1853) ja hänen 1. puolisonsa Kristina Elisabet Frosterus. Oulun triviaalikoulun oppilas 26.8.1839 (cl. I) – 30.5.1846 (avg.). Vaasan lukion oppilas 1847 – 1851. Ylioppilas Helsingissä 21.6.1851 (arvosana laudatur äänimäärällä 30). Pohjalaisen osakunnan jäsen 16.9.1851 Edward Wilhelm Borg Wirkaa edesseiowan Lääni Prouwastin ja Kirkkoherran Carl Jacob Borgin poika Ruoweden pitäjästä, syntynyt 6:na päiwänä Tammi kuuta 1830., Opistolaiseksi tehty 20:nä päiwänä Kesäkuuta 1851. sisään kirjoitettu 16:ta päiwänä Syyskuuta samana wuonna. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 23.9.1851. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 16.12.1853. — Pappina Limingassa ja Inarissa. Inarin ja Utsjoen rokottaja 1856–67. Inarin kappalainen 1857, samalla Utsjoen vt. kirkkoherra 1859. Utsjoen kirkkoherra 1860, samalla Inarin vt. kappalainen 1860–67, ero kirkkoherranvirasta 1867. Raahen ja Saloisten vt. kirkkoherra s.v., vakinainen 1868. Rovasti 1873. Vt. lääninrovasti 1884. Pieksämäen kirkkoherra 1886. Kansakouluntarkastaja 1868–83. Lapin kielen taitaja. † matkalla Oulussa 13.1.1910. Pso: 1:o 1856 Hilma Johanna Malmberg († 1877); 2:o 1878 Karolina Vilhelmina Malmberg († 1906).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 172
VII Gabriel Johaninpoika Sinius, (Taulusta 156, isä Johan Sinius) s. 1706 Ruotsi, k. 02.03.1766 Oulu.

Puoliso: Clara Nilsintytär Sinius o.s. Calicia. (Taulu 66) s. 1711, k. 04.02.1750 Oulu.

Lapset:
Elisabet Wacklin o.s. Lemón (Sinius) , s. 05.10.1732 Oulu. Tauluun 66
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 173
VI Iisak Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) Pastor i Sotkamo, Sotkamon kirkkoherra Kaarle XII:n 10.02.1714 valtuuttamana, s. 1660 Saloinen, Siniluoto, k. 1727 Sotkamo.

Puoliso: Margaretha Johanintytär Sinius o.s. Cajanus. (Taulu 278) s. 1660, k. 1734 Sotkamo.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Cajanus, Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672., s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo ja Anna Johanintytär Cajanus o.s. Mathesius, s. 1632 Pyhäjoki, k. 06.03.1668 Paltamo.

Lapset:
Erik Sinius , s. 1685 Sotkamo. Tauluun 174
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 174
VII Erik Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 173, isä Iisak Sinius) Ylioppilas Turussa sl. 1712 [Sinius] Ericus _ 285. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1712] Ericus Sinius. Eodem die accessit. Sacris initiatus est ordinibus et Sacellanus in Sotkamo constitutus. obiit | 1726. Ylioppilas Uppsalassa 6.12.1715 Ericus Sinius Ostroboth. exsul. — Sotkamon kappalainen 1722., s. 1685 Sotkamo, k. 1726 Sotkamo.

Puoliso: Magdalena Eerikintytär Sinius o.s. Cajanus s. 1699 Sotkamo, k. 1740 Sotkamo.
Vanhemmat: Erik Erikinpoika Cajanus, — Turun katedraalikoulun konrehtori 1698. Kruunupyyn kirkkoherra 1703. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714. Armovuodensaarnaaja Sunnessa Jämtlandissa (Härnösandin hiippak.) 1715. Lögdön ruukinsaarnaaja Ljustorpissa 1716. Palasi Kruunupyyhyn 1721(3?). Lääninrovasti 1722. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706., s. 1675 Sotkamo, k. 26.04.1737 Kruunupyy ja Margareta Jakobintytär Cajanus o.s. Lund, s. 20.07.1682.

Lapset:
Iisak Sinius , s. noin 1717 Sotkamo. Tauluun 175
Erik Sinius , s. 17.03.1718 Sotkamo. Tauluun 177
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 175
VIII Iisak Erikinpoika Sinius, (Taulusta 174, isä Erik Sinius) Paltamon kappalainen 1742-47, s. noin 1717 Sotkamo, k. 1747 Paltamo. Isak Sinius tuli ylioppilaaksi Turun pohj. 1735, Turun yliopistoon 1735, Vihitty Paltamon kirkkoherran apulaiseksi 1739, Paltamon kappalainen 1742.

Puoliso: Vihitty 27.11.1740 Sotkamo Elisabeth Casparintytär Groen o.s. Almgren. (Taulu 268). (Taulu 269) Kuoli keuhkotautiin., s. 1721 Paltamo, k. 19.02.1771 Paltamo.
Vanhemmat: Caspar Heikinpoika Almgren, Sotkamon kirkkoherra 1736, s. 01.07.1681 Pyhäjoki, k. 16.12.1744 Sotkamo ja Katariina Johanintytär Prochaeus, s. noin 1700 Paltamo, k. välillä 1732-39 Sotkamo.

Lapset:
Caspar Sinius s. 25.04.1741 Sotkamo.
Eerik Sinius , s. välillä 1739-1743 Sotkamo. Tauluun 176
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 176
IX Eerik Iisakinpoika Sinius, (Taulusta 175, isä Iisak Sinius) Kirjuri Oulussa, s. välillä 1739-1743 Sotkamo, k. Oulu. Eerik Sinius oli kirjurina Oulussa 1762-1775, jolloin muutti pois kaupungista.
Myöhemmät vaiheet tuntemattomat.
.

Puoliso: Vihitty 1766 Oulu Margareetta Sinius s. 1739 Oulu, k. 30.01.1773 Oulu.

Lapset:
Lapsi Sinius k. 29.11.1770 Oulu.
Lapsi Sinius k. 29.11.1770 Oulu.
Lapsi Sinius k. 15.02.1773 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 177
VIII Erik Erikinpoika Sinius, (Taulusta 174, isä Erik Sinius) Kirkkoherra Iissä., s. 17.03.1718 Sotkamo, k. 16.09.1791 Ii.

Ylioppilas Turussa kl. 1738 [Sinius] Eric. Erici Ostrob _ 370. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1.5.1738 [1738] Ericus Erici Sinius. die 1 Maii 1738. 1742 Adjunctus Sacellani Wasensis. 1746 Adjunctus ministerii ibidem | et 1757 Sacellanus; A:o 1774 Pastor Ijåensis | 1774. Obiit 1791. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 5.12.1741. — Vaasan kappalaisen apulainen 1741. Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1743. Vaasan ja Mustasaaren pitäjänapulainen 1746. Vaasan kappalainen 1757. Iin kirkkoherra 1774. † Iissä 16.9.1791.
Pyhän Laurentiuksen kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1942. Kuvalähde: Iin kotiseutuarkisto. Iin seurakunta on perustettu vuoden 1340 jälkeen. Iin kappeliseurakunta oli kolmanneksi vanhin Pohjois-Pohjanmaan seurakunta. Ensimmäinen kirkko Iin seurakuntaan rakennettiin vuosien 1340 ja 1274 välillä. Kirkkoja Iissä on ollut monta, mutta ne ovat tuhoutuneet ryöstelyjen, hävitysten ja osa salaman aiheuttaman tulipalon johdosta. Iin seurakuntaan rakennettiin vuonna 1865 kirkko, joka sai nimekseen Pyhän Laurentiuksen kirkko. Tämäkin kirkko paloi salaman sytyttämänä 23.8.1942. Kirkon palo oli seurakuntalaisille suuri menetys: rakennus oli kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja sen tuhoutuminen oli korvaamaton vahinko koko maakunnalle. Uutta kirkkoa ryhdyttiin suunnittelemaan heti, mutta rahaa ei ollut ja sota-aika oli juuri päättynyt. Kirkon rakentamiseen saatiin lahjoituksia, joista suurin – 10 miljoonaa markkaa – tuli Amerikan luterilaisilta kirkoilta. Yhteensä lahjoituksina saatiin 18,5 miljoonaa markkaa. Loput rahoituksesta järjestyi myymällä metsää ja ottamalla laina. Uutta kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan huhtikuussa 1949. Kirkottomana aikana seurakunta vuokrasi käyttöönsä Rauhanyhdistyksen seurahuoneen, jossa sitten suoritettiin kirkollisia toimituksia. Uudesta kirkosta tuli kivikirkko. Piirustukset kirkkoon laativat arkkitehdit Gustaf Strandberg ja A. Hytönen. Kirkon rakentamisen sai suoritettavakseen rakennusliike S. Valjus. Kesäkuussa 1950 vietettiin uuden kivikirkon vihkiäisiä. Muodoltaan uusi kirkko on vanhan Pyhän Laurentiuksen kirkon mallinen. Kirkko on matalaseinäinen pitkäkirkko, jonka pohja on 32,3 × 14,2 metriä ja korkeus 15,8 metriä. Kellotapuli sijaitsee kirkosta erillään. Istumapaikkoja kirkossa on noin 500. Alttaritaulun ”Jeesus opettaa veneestä” on maalannut taiteilija Eero Nelimarkka. Saarnatuolin koristeet ”Kristusmonogrammi” sekä veistokset ”Evakelistojen symbolit” ovat Oskari Jauhiaisen käsialaa. Kirkon itäsivustalla on 1940-luvulla pystytetty muistomerkki Pekka Vesaisen patsas, jonka on veistänyt taiteilija Kalervo Kallio. Urut on hankittu Kangasalan urkutehtaalta. Uruissa on 18 varsinaista ja 3 siirtoäänikertaa. Iin seurakunnalla on hautausmaa joen keskellä olevassa saaressa, Kruununsaaressa. Kruununsaaren hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1810. Vainajat kuljetettiin saareen veneellä sulan veden aikana ja reellä jäiden aikana. Vuonna 1957 valmistui maantie, joka kulkee saaren itäpäästä. Kruununsaari on kaunis ja omanlainen hautausmaa, joka on vieläkin käytössä. Talvi- ja jatkosodan vainajat haudattiin kirkkotarhaan, joka sijaitsee kirkon vieressä. Arkkitehti U. Heikkinen laati suunnitelman sankarihauta-alueesta. Kirkkotarhassa sijaitsee myös kaatuneiden muistomerkki, joka paljastettiin kesällä 1955.

Puoliso: Maria Andersintytär Sinius o.s. Aspegren s. 19.06.1726 Kristiinankaupunki, k. 26.11.1799 Munsala.

Lapset:
Abraham Sinius , s. 10.11.1754 Vaasa. Tauluun 178
Anders Sinius , s. 19.06.1746 Vaasa. Tauluun 179
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 178
IX Abraham Erikinpoika Sinius, (Taulusta 177, isä Erik Sinius) Siikajoen kappalainen 1794, s. 10.11.1754 Vaasa, k. 05.01.1800 Siikajoki.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.2.1762 – 3.6.1772 (testim.). Pääsykuulustelu 17.9.1772. Ylioppilas Turussa 17.9.1772 [Sinius] Abr. Ostrob. _ 538. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.9.1772 [1772] Abraham Sinius die XVII Sept. Natus die X Sept. 1754. | Sacros suscepit Ordines 1786. | Sacell. in Siikajoki 1794. Obiit 1799. Ylioppilas Uppsalassa 13.11.1775 Abraham Sinius Ost. Botn. (* 1754). Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.10.1786. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.10.1786. — Siikajoen kappalaisen apulainen 1786, kappalainen 1794. † Siikajoella 5.1.1800.
.

Puoliso: Vihitty 06.04.1794 Siikajoki Anna Johanintytär Fortelius o.s. Simelius s. 29.04.1739 Siikajoki, k. 16.07.1801 Siikajoki.
Vanhemmat: Johan Henrich Simelius, Rantsilan kappalainen 1745. Raahen ja Saloisten kirkkoherra 1774., s. 06.11.1712 Ylivieska, k. 27.10.1791 Saloinen ja Anna Fortelius o.s. Randström, s. 29.01.1710 Raahe, k. 17.10.1770 Rantsila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 179
IX Anders Erikinpoika Sinius, (Taulusta 177, isä Erik Sinius) Munsalan kappalainen 1796., s. 19.06.1746 Vaasa, k. 24.07.1822 Uusikaarlepyy, Munsala.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 9.9.1754. Yo Turussa sl. 1763 8465. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.7.1769. Vaasan kirkkoherran apulainen 1769, kappalaisen (isänsä) apulainen siellä s.v. Iin kirkkoherran (edelleen isänsä) apulainen 177(2). Munsalan kappalainen 1796.
Kivikirkko, päätytornillinen ristikirkko. Munsalan kirkko on parhaiten säilynyt esimerkki kustavilaisen ajan kivikirkoista. Se on jo mittasuhteiltaan ja täsmälliseltä tekotavaltaan vaikuttama ilmestys pohjalaisessa maisemassa. Henrik Gabriel Porthan mainitsi kirjeessään 1794, että "Munsala capells stenkyrka skulle duga till Domkyrka, både för sin storlek och sin vackra byggnad". Kirkko on pohjamuodoltaan tasavartinen ristikirkko, itäpäässä on matalampi sakaristo-osa ja länsipäässä länsitorni, jonka puusta rakennettu yläosa edustaa täsmällisesti tukholmalaisen barokkiklassismin muotokieltä. Pyörökaariset ikkunat ovat suuret ja ristivarsien päästä aumattu paanukatto loiva. Vaaleaksi kalkitun, valoisan kirkkosalin kiintopisteitä ovat Jakob Rijfin verstaassa 1790-luvun alussa valmistetut ja sinivihreällä draperiamaalauksilla ympäröidyt alttarilaite ja saarnastuoli, jotka kuuluvat aikansa korkeatasoisimpaan puusepäntyöhön. Samaa muotokieltä edustavat vielä 1835 tehdyt virsinumerotaulut. Jeesusta Getsemanessa, Ristiinnaulittua ja Pyhää ehtoollista esittävä kolmiosainen alttaritaulu on Johan Erik Lindhin nuoruudentyö vuodelta 1814. Länsilehterin 21-äänikertaiset barokkiurut ovat vuonna 1976 tehty rekonstruktio Kokkolan kirkkoon 1696 rakennetuista (Johan ja Christian Bejer), vuosina 1738 (Erik German) ja 1879 (Petter Lybäck) uusituista sekä Munsalaan 1879 ostetuista uruista. Kirkkotarhaa ympäröi korkea kiviaita 1830-luvulta, jossa eteläpuolella on porttirakennelma. Sen vieressä on vaivaisukko vuodelta 1851. Kirkonmäen eteläpuolella on 1823 rakennettu viljamakasiini. Kirkonkellot ovat kirkon länsipuolella sijaitsevalla hautausmaalla olevassa Matti Hakolan johdolla 1741 rakennetussa pohjalaistyyppisessä kellotapulissa. Seurakunnan edellinen kirkko sijaitsi sen läheisyydessä.

Puoliso: Kristina Margaretha Petterinpoika Cajanus s. 09.10.1739 Lohtaja, k. 06.04.1787 Pudasjärvi.
Vanhemmat: Petter Gustafinpoika Cajanus, Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1727 [Cajanus] Petr. Gustavi Ostrob 317. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1727] Petrus Gust: Cajanus. Sacellanus in Kuricka constitutus 1737. Jam adjunctus Lochtoënsis. | Obiit 1765. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.12.1729. — Kalajoen kirkkoherran apulainen 1729. Kurikan kappalainen 1730, ero 1731. Vähänkyrön kirkkoherran (appensa) apulainen 1731. Lohtajan pitäjänapulainen 1732, erotettu juopottelun takia, mutta sai virkansa takaisin 1755., s. 27.12.1709 Kannus, k. 23.12.1765 matkalla Toholammille ja Helena Johanintytär Cajanus o.s. Gumse, s. 30.11.1706 Isokyrö, Kyrönmaa, k. 24.09.1793 Lohtaja.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 180
VI Kristina Isakintytär Sinius, (Taulusta 59, isä Isak Sinius) s. 1670 Kajaani.

Puoliso: Anders Samuelinpoika Cajanus Kajaanin pedagogi 1688–95. Sotkamon pitäjänkirjuri (1699). Omisti tilan Iisalmen kirkonkylässä., s. 01.08.1666 Sotkamo, k. 09.04.1741 Iisalmi.

14.10.1685 Anders Cajanus Andreas Samuelis, Ostrobotniensis 3274. * noin 1666. Vht: Iisalmen nimismies Samuel Andersson Cajanus ja Anna Laukatar. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1683 Andreas Samuelis Cajanus O. Bothn. Ylioppilas Turussa 14.10.1685 [Cajanus] Andr. Samuelis Ostrob _ 166. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1685] Andreas Sam. Cajanus. — Kajaanin pedagogi 1688–95. Sotkamon pitäjänkirjuri (1699). Omisti tilan Iisalmen kirkonkylässä. † Iisalmella 9.4.1741.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3274

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Cajanus, Andreas Samuelis (noin 1666–1741)

Anders Samuelsson

S kaiketi Kajaani noin 1666. V Iisalmen nimismies Samuel Andersson Cajanus ja Anna Laukatar.

Ylioppilas (O.Bothniensis) Uppsalassa 6.10.1683, (Ostrobotniensis) Turussa 14.10.1685.

Kajaanin kaupungin pedagogion koulumestari ja kappalainen 1688–1695.

Omisti maatilan Iisalmen kirkonkylässä.

K Iisalmi 9.4.1741.

P Kristina Isaksdotter Sinia, K noin 1690, PV Paltamon ja Sotkamon vouti, Kajaanin tullinhoitaja Isak Hansson / Iisak Hannunpoika (Sinius; talollisenpoika Saloisten pitäjän Salon kylän Siniluodon talosta) ja Helena (Elin) Duval (Kari Bergholm Genos 1954, Eero Kojonen 1971).

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=334

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Samuel Andersinpoika Cajanus, Muutti Sotkamon Alasotkamosta 1670-luvun lopussa Iisalmeen. Iisalmen nimismies 1679-1711, jolloin myös riidoissa Iisalmen kirkkoherran Henrik Hoffreniuksen (n. 1629-1710) kanssa., s. 1638 Paltamo, k. 1712 Iisalmi (isovihan aikana) ja Anna Matintytär Cajanus o.s. Laukkanen, Pso: viim. 1672-75 Anna Mattsintytär Laukkatar, Kajaani, eli 1745 Iisalmi. Mainitaan ensimmäisen kerran leskenä 1722, kun leski Margareta Karfwotar vaati maksua Anders Cajanukselle myydystä kotitalosta (KA mf. ES 2011 (oo 25) Iisalmen käräjät 20.2.1722, s. Kajaani, k. Iisalmi.

Lapset:
Isak Cajanus , s. 1693 Kajaani. Tauluun 181
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 181
VII Isak Andersinpoika Cajanus, (Taulusta 180, äiti Kristina Sinius) s. 1693 Kajaani, k. 1768 Iisalmi.

Puoliso: Anna Cajanus o.s. Kakkinen s. 1698 Iisalmi, k. 1768 Iisalmi.

Lapset:
Samuel Cajanus s. 1724 Iisalmi, k. 1792 Iisalmi.
Margaretha Cajanus s. 28.05.1733 Iisalmi.
Carolus (Carl) Cajanus , s. 10.01.1736 Iisalmi. Tauluun 182
Christina Cajanus s. 16.06.1738 Iisalmi.
Elisabeth Cajanus s. 31.01.1741 Iisalmi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 182
VIII Carolus (Carl) Isakinpoika Cajanus, (Taulusta 181, isä Isak Cajanus) s. 10.01.1736 Iisalmi.

Puoliso: Elisabeth Cajanus o.s. Komulainen

Lapset:
Elisabeth Ryth o.s. Cajanus , s. 14.06.1779 Iisalmi. Tauluun 183
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 183
IX Elisabeth Carlintytär Ryth o.s. Cajanus, (Taulusta 182, isä Carolus Cajanus) s. 14.06.1779 Iisalmi, k. 27.11.1854 Iisalmi.

Tapani Kovalaine

16.01.09, 19:23

Elisabet Cajanus puuttuu Sursill-kirjasta, mutta pääsee ehkä seuraavaan painokseen? Elisabet syntyi Iisalmessa 14.7.1779 ja avioitui 1808 Michael Ryth'in 1780-1827 kanssa. Pariskunta muutti Iisalmi 3:sta Vieremäjärvi 4:ään vuonna 1814 ja sieltä Vehmas 1:een, josta Elisabet muutti leskenä Iisalmi 3:een siskonsa luo vuonna 1830 ja kuoli vuoden 1835 jälkeen.

Michaelilla ja Elisabethilla oli lapsia ainakin Johan, Karl, Anna Lisa, Michel ja Maria nuorimpana.

Elisabethin isä oli Carl Cajanus, joka syntyi 10.1.1736, mutta kulki rippikirjoissa jatkuvasti 1745 syntyneenä. Carlin vanhemmat olivat Isaac Cajanus 1693 ja Anna Kackinen 1698.

Vain lastenkirjan 1750-82 digikuvan 13 avulla voi todentaa Carlin syntymävuodessa olevan virheen. Kuva tulee tässä: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/lastenkirja_1750-1782_tk1451/13.htm

Seuraava kuva varmentaa, että kyseinen Carl on Carl Isaacsson: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1768-1773_tk1443_i/300.htm

Sitten on kuva, josta näkyy pariskunta Michael Ryth ja Elisabet Cajanus: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1807-1815_tk1445/122.htm

Tässä kuvassa näkyy Cajanus ja Kakkinen ja nuorin poika Carl: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1759-1765_tk1442-1443/34.htm

http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t1622315 12.4.1810 23.4.1810 Idensalmi Torp Karl Cajanus feber 65.

Puoliso: Vihitty 26.05.1808 Iisalmi Michael Clausinpoika Ryth Sotilas, torppari, s. 06.01.1780 Iisalmi, Pajujärvi, k. 22.09.1827 Iisalmi, Vehmasjärvi.

Lapset:
Johan Ryth Johan Ryth. Syntynyt 20.1.1810 Iisalmi, Paloinen. Avioparilla oli kuusi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku I s. 196. Kuollut lavantautiin 2.9.1863 Iisalmi, Lappetelä 6. — Puoliso 23.6.1841 Anna Katariina Mykkänen. Syntynyt 3.11.1817., s. 20.01.1810 Iisalmi, Paloinen, k. 02.09.1863 Iisalmi, Lappetelä.
Carl Ryth Carl Ryth. Syntynyt 20.12.1811 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. Avioparilla oli I aviosta kuusi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku 1 s. 197. Kuollut 1873 Iisalmi, Porovesi. renki, torppari. — Puoliso 1:o 22.12.1835 Iisalmi Karoliina Ruotsalainen. Syntynyt 3.4.1811 Iisalmi, Porovesi. piika. — Puoliso 2:o Brita Kettunen. Syntynyt 3.1.1819 Iisalmi. Kuollut 16.3.1900 Iisalmi., s. 20.12.1811 Iisalmi, Vierämäjärvi, k. 1873 Iisalmi, Porovesi.
Anna Lisa Ryth s. 08.01.1814 Iisalmi, Vierämäjärvi.
Mikael Ryth Mikael Ryth. Syntynyt 10.4.1816 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. sotilas. torppari. Avioparilla oli kolme lasta. ks. Irja leinon teos Ryytyn suku 1 s. 224. — Puoliso Loviisa Viinikka. Syntynyt 27.1.1820., s. 10.04.1816 Iisalmi, Vieremäjärvi.
Maria Ryth Maria Ryth. Syntynyt 9.8.1818 Iisalmi, Vieremäjärvi 4. Avioparilla oli viisi lasta, ks. Irja Leinon teos Ryytyn suku 1 s. 224. — Puoliso 6.7.1845 Krister Pehkonen. Syntynyt 18.4.1824 Iisalmi, Lampaanjärvi. talollisenpoika., s. 09.08.1818 Iisalmi, Vieremäjärvi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 184
IV Anna Laurintytär Lithovius Limingius o.s. Sinius, (Taulusta 57, äiti Katariina Lithovius) s. 1580 Oulu, k. 1657 Liminka.

Puoliso: Josef Henrikinpoika Lithovius Limingan kirkkoherra vuonna 1615 isänsä, Henrik Lithoviuksen, jälkeen aina vuoteen 1647 saakka., s. 1569 Oulu, Liminka, k. 1648 Oulu, Liminka.

Josef oli Limingan kappalainen 1610 ja hänestä tuli Limingan kirkkoherra vuonna 1615 isänsä, Henrik Lithoviuksen, jälkeen aina vuoteen 1647 saakka. Josef Henrikinpoika oli myös liikemies, kuten useat papit Pohjois-Pohjanmaalla. Hänellä oli mm. Montajanluodolla kala-apaja, jonka oli ostanut Matti Rajaiselta.
Ruotsin entinen pääministeri Olof Palme polveutuu Josefin pojasta Samuelista, kun eteenpäin mennään kymmenen sukupolvea. Josefin pojasta Isakista polveutuu Carl Gustav Mannerheim ja Josefin tyttärestä Annasta Kaarlo J. Ståhlberg.
Vanhemmat: Henrik Laurinpoika Limingius -Corvinus e. Lithovius, Limingan kirkkoherra 1583 ja Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan rovasti., s. noin 1537 Kaarina, Littoinen, k. välillä 1615 Liminka ,Oulu ja N.n Lithovius, k. Oulu, Liminka.

Lapset:
Isaachus Lithovius , s. 1605 Liminka. Tauluun 185
Lars Lithovius , s. 1607 Oulu, Liminka. Tauluun 196
Samuel Lithovius , s. 1608 Oulu, Liminka. Tauluun 245
Anna Mathesius o.s. Lithovius , s. 1610 Oulu, Liminka. Tauluun 263
Katarina Gammal o.s. Lithovius , s. 1612 Oulu, Liminka. Tauluun 429
Brita Mathesius o.s. Lithovius , s. 1616 Oulu, Liminka. Tauluun 431
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 185
V Isaachus Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 184, äiti Anna Lithovius Limingius) Kirkkoherra ja rovasti Limingassa., s. 1605 Liminka, k. 1652 Liminka.

Isaachus Josephi Lithovius

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=516

Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652). Hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. -------------------- Katarinas föräldrar hette Herr Isaacus Josephi Lithovius (Limingius) och mamman hette Margareta Johansdotter Londina (Salonia) (död 1660). Isaacus Josephi var Kyrkoherde i Limingo, och prost, och var bosatt 1648 i Limingo socken.

http://roadtriprelatives.blogspot.no/2012_08_01_archive.html, pkt. 65.

-------------------------------

Lithovius, Isaacus Josephi (K 1652)

Isak Josefsson

S ilmeisesti Liminka. V Limingan kirkkoherra, rovasti Josephus Henrici Lithovius ja Anna Larsdotter. Limingan kappalainen 1627 (Blomstedt), kirkkoherra isänsä jälkeen 16.10.1648. Rovasti. Lithovius oli nähtävästi yksi Limingan kaikkien aikojen suurimpia maanomistajia. Hän omisti kuollessaan Kristiernilän (Pietilän) kahden manttaalin tilan, puolentoista manttaalin Juustilan, kolme muuta asuintilaa ja yhden uudistilan (Jouko Vahtola 1977). K Liminka 1652.

P1 (ehkä Oulu noin 1626) Dorothea Klaesdotter Groth, P1 V Gävlen kaupungin porvari Klaes Groth ja luultavasti Margareta Andersdotter; P2 Margareta Johansdotter (Salonia), P2 V Saloisten kirkkoherra Johannes Thomae Londinus ja Anna Mattsdotter Mathesia.
Limingan nykyinen uusklassillinen ristikirkko valmistui vuonna 1826. . Ensimmäiset luonnokset siihen on laatinut Charles Bassi. Lopulliset piirustukset puurakenteiseksi kirkoksi laati 1823 A. F. Granstedt, joka oli Engelin oppilas ja työtoveri. Tornin detaljipiirustukset on laatinut Engel. Kirkon rakensi merkittävä kansanmestari Heikki Kuorikoski. Limingassa ollut kirkko ainakin vuodesta 1477 saakka. Limingan kirkko on poltettu vuosina 1496, 1589, 1592. Neljäs kirkko sijaitsi vanhalla hautausmaalla vuosina 1596 - 1825. Se purettiin huonokuntoisena vuonna 1825 kun nykyinen kirkko oli valmistumassa. Alttaritaulun "Kristuksen kirkastus" on maalannut Oskar Nylander v. 1849. Taulu on hänen viimeiseksi jäänyt työnsä. Muut taulut "Viimeinen tuomio" ja "Ristiinnaulitseminen" on maalannut Petter Bergström v. 1741 edelliseen kirkkoon. Taulut löytyivät myöhemmin nykyisen kirkon lattian alta remontin yhteydessä. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta. Sen on tehnyt kokkolalainen puuseppä Johan Kyntzell vuonna 1727. Maalaukset tehnyt Olof Ekelund Vaasasta: pönttöosassa, evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, keskellä Kristus. Porraskaiteessa apostolit Pietari, Paavali ja Timoteus. Ovenkehyksen sisäpinnassa muistoteksti, jossa silloisen maaherran, piispan ja Limingan papiston nimien lisäksi maalausvuosi 1727. Kirkon rakennusvaiheen aikana tehdyt sepäntyöt ovat kaikki lukkoseppä Josef Nymanin käsialaa. Kirkkomuseossa säilytetään edellisestä kirkosta peräisin olevia alttariseinän hirsiä, joissa on puumerkkikaiverruksia sekä maalauksia sekä kaiverruksina myös neljännen kirkon ääriviivat. Kirkkolaiva on vuonna 1740 hankittu laivamalli. On mahdollista, että malli olisi alunperin rakennettu 1670-80 luvulla. Tyypiltään malli on ruotsalainen linjalaiva. Urut on rakennettu vuonna 1899. Urkujen etufasadi on alkuperäinen, mutta 20-äänikertainen koneisto uusittiin täydellisesti vuonna 1971 (Kangasalan urkutehdas). Sakastin puolelle on ripustettu Limingan seurakunnan kaikkien kirkkoherrojen nimi- ja kuvataulut Tapuli on vuodelta 1733. Kajaanin linnan puuseppä Grels Norling rakensi sen alunperin Limingan neljättä kirkkoa varten. Tapuli edustaa tyypiltään ns. pohjalaista renessanssityyliä. Tapulin läpikäytävällä on Petter Bergströmin maalauksia. Kirkkoon mahtuu n. 850 henkeä.

1. puoliso: Margareta Johanintytär Lithovius o.s. Londinus (Salonius) Katarinas föräldrar hette Herr Isaacus Josephi Lithovius (Limingius) och mamman hette Margareta Johansdotter Londina (Salonia) (död 1660)., k. 1660 Liminka.
Vanhemmat: Johan Tomasinpoika Salonius e. Londinus (Tonttinen), Saloisten kirkkoherra appensa jälkeen 1624., k. 1668 Saloinen ja Anna Matintytär Salonius o.s. Mathesius, k. Saloinen.

Lapset:
Karl Lithovius . Tauluun 186
Catharina Björnström o.s. Lithovius , s. 1631 Liminka. Tauluun 188
Henrik Lithovius Oulun pedagogion kollega 1678., k. 1678 Oulu.

sl. 1671 Henrik Lithovius Henricus Isaaci, Limingius 2146. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Johansdotter. Ylioppilas Uppsalassa 3.11.1666 Henricus Isaci Limmingius O-Bothn. Minorennis non juravit. Ylioppilas Turussa sl. 1671 [Lithovius] Henr. [Isaci Limmingens _ 107]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Henricus Isaci Lithovius. | Collega Superior i Uleåborgs Trivial skola 1678, då han dog. — Oulun pedagogion kollega 1678. † Oulussa 1678. Naimaton.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2146
.
2. puoliso: Vihitty 1626 Oulu Dorothea Claesintytär Lithovius o.s. Groth s. Ruotsi, Gävle, k. Liminka.
Lapset:
Dorotea Salonius o.s. Lithovius , s. Liminka. Tauluun 191
Gabriel Limingius e. Lithovius , s. 1627 Liminka. Tauluun 193
Johannes Isaaci Limingius Lithovius e. Lithovius , s. 1640 Liminka. Tauluun 194
Isac Lithovius Ylioppilas Uppsalassa 25.10.1655 Isaacus Isaaci Limingius O-Bothniensis. Naimaton., s. Liminka, k. 1657 Ruotsi, Tukholma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 186
VI Karl Isaachuksenpoika Lithovius, (Taulusta 185, isä Isaachus Lithovius) Oulun kappalainen, k. 14.03.1681 Oulu.

sl. 1671 Karl Lithovius Carolus Isaaci, Limingius 2145. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Johansdotter. Ylioppilas Uppsalassa 3.11.1666 Carolus Isaci Limmingius O-Bothniensis. Ylioppilas Turussa sl. 1671 [Lithovius] Car. [Isaci Limmingens _ 107]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Carolus Isaci Lithovius. | Collega Superior i Uleåborg; Kapellan därstädes 1677. — Oulun pedagogion kollega 1672. Oulun 3. kappalainen 1677. ‡ Oulussa 14.3.1681.

Puoliso: Brita Henrikintytär Lithovius o.s. Corte. (Taulu 540) s. 22.06.1653 Raahe, k. 29.11.1700 Raahe.
Vanhemmat: Henrik Henrikinpoika Corte, Raahen ensimmäinen pormestari 1649-1680, valtiopäiväedustaja. Henrik Corte oli yksi monista Saksasta Tukholman kautta Pohjanmaalle päätyneistä kauppiaista, jotka havaitsivat 1600-luvun alkupuolella alueen taloudelliset mahdollisuudet. Hän oli poikkeuksellinen muuttaja, sillä vain harva tulokkaista perusti kaupungin. Corte oli toimelias mies, jolla riitti aikaa kaupunginhallintoon, kruunun viran hoitamiseen, aatelisherran palvelemiseen ja omien henkilökohtaisten liiketoimiensa menestykselliseen hoitamiseen., s. Saksa, Lübeck, k. 1680 Raahe ja Kristina Casparintytär Corte o.s. Forbus, s. Raahe, k. 1661 Raahe.
Soveliuksen talo Soveliuksen sukusäätiön talo on vanhimpia Raahessa säilyneitä asuinrakennuksia. Se sijaitsee samalla tontilla kuin Raahen ensimmäisen pormestarin Hendrich Corten komea kaupunkipalatsi 1600-luvun puolivälin jälkeen. Tontti ja sen rakennukset olivat eri omistajien hallussa, kunnes 5. toukokuuta v. 1777 kauppias Matts Sovelius osti sen. Kauppias Sovelius (13.12.1726-25.1.1795) rakennutti tontille uuden komean päärakennuksen, joka on säilynyt meidän päiviimme asti varsin lähellä alkuperäistä asuaan. Soveliuksen talo on tyypillinen 1700-luvun porvaristalo. Se on 2-kerroksinen, satulakattoinen ja vuorattu ns. peiterimalaudoituksella. Lisäksi siinä on karoliininen pohjakaava. Kaikki piirteitä, jotka tulivat muotiin 1700-luvun kuluessa. Soveliuksen talo valmistui 1780-luvun alussa ja on näin ollen iältään hieman nuorempi kuin mitä tähän asti on arveltu. Soveliuksen taloon on tehty suurisuuntaisia ikkunamuutoksia 1800-luvun loppuvuosikymmenillä ja pihafasadin ulkoeteinen on 1910-1920 -lukujen tuotosta. Muuten talo on säilyttänyt alkuperäisen asunsa hämmästyttävän hyvin huonejärjestelyitä myöten. Alakerrassa on sali 1920-luvulla jaettu kahtia, mutta muuten karoliininen pohjakaava: leveän eteisin takana sali ja niiden molemmin puolin kaksi huonetta on nähtävissä aivan puhtaana. Soveliuksen suku on vaikuttanut Raahessa aivan kaupungin alkuajoista lähtien. Soveliukset olivat lähes kaikki kauppiaita ja myöhemmin myös laivanvarustajia. Paitsi tämä sukusäätiön talo, on Rantatorin itälaidalla olevan Brahenkatu 2:n talo Soveliuksen rakentama, samoin Pekkatorin reunalla oleva nk. Kivi-Sovio (Jytyn toimintaa v. 2011). Talojen komeudesta voi vain päätellä, kuinka mahtava ja vaikutusvaltainen on suku Raahessa ollut. Soveliuksen sukusäätiön talossa on asunut kauppias Matts Soveliuksen perheen lisäksi Matts Soveliuksen tytär Kristiina Sovelius miehensä Anders Myhrbergin ja perheensä kanssa. Kuulu "Raahen poika", August Maximilian Myhrberg hän on syntynyt tässä talossa 24.7.1797. Matts Soveliuksen jälkeen talon peri samoin kauppias ja raatimies Johan Sovelius, joka eli elämänsä vanhana poikana. Johan Soveliuksen (14.10.1770-26.7.1852) aikana talossa on vieraillut kuningas Kustaa IV Aadolf. Johan Soveliuksen kerrotaan levittäneen pakallisen sinistä verkaa tielle kuninkaan asteltavaksi. johan Sovelius oli rakastunut kadun toisella puolella asuvaan serkkuunsa, Catharina Freitagiin. Nuoripari ei anomuksista huolimatta saanut lupaa avioliitolleen, ei kuninkaalta eikä keisariltakaan ja rakkautensa merkiksi rakastavaiset polttivat iltaisin kynttilöitä ikkunoillaan. Kerrotaan, että vielä Johan Soveliuksen kuoleman jälkeenkin nähtiin talon ikkunasta kajastavan kynttilän valon. Vuonna 1886 perusti kauppias ja raatimies Henrik Sovelius Soveliuksen apurahaston, "Soveliuska understöds fonden", jonka omaisuuteen Soveliuksen talo kuului ja kuuluu edelleenkin. Soveliuksen talosta piti tuleman asuintalo suvun jäsenille ja mahdollisesti muillekin vuokralaisille. vuosina 1897-1912 toimi talon yläkerrassa ruotsalainen klubi, jota ylläpiti yhdistys nimeltään "Svenska Bildningens Vänner". Raahen seminaarin osuuskuntaruokala "Oma Pata" oli myös talossa vuokralaisena vuosina 1909-1912, mutta muuten vuokralaiset ovat olleet lähinnä yksityisiä henkilöitä. Vuodesta 1974 saakka on Soveliuksen talo ollut Raahen kaupungille vuokrattuna. Aluksi siinä toimi Raahen musiikkiopisto vuoteen 1989 saakka ja nyt talo on vuokrattu Raahen museolle pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Pohjois-Pohjanmaan museon konservaattori Matti Laineen tekemän pintakäsittelytutkimuksen pohjalta tehtiin yläkerran konservointisuunnitelma ja keväällä 1990 avattiin 1890-luvun asuun entisöity yläkerta yleisölle.

Lapset:
Kristina Keckman o.s. Lithovius . Tauluun 187
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 187
VII Kristina Karlintytär Keckman o.s. Lithovius, (Taulusta 186, isä Karl Lithovius) k. 02.07.1738 Haukipudas.

Puoliso: Vihitty 1721 Daniel Johaninpoika Keckman Ylikiimingin pitäjänapulainen., s. 1679 Pudasjärvi, k. 04.03.1738 Ylikiiminki.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Daniel Keckman Daniel Johannis, Ostrobotniensis 4564. Vht: Pudasjärven kirkkoherra Johan Keckman U360 († 1707) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Anglenius. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Keckmannus Dan. Ostrob _ 235. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Daniel Keckman. | Adjunctus Ministerii in Ijå. 1738. obiit. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Hoiti papintehtäviä Haukiputaalla ylioppilaana isonvihan lopulla 1717–21. Iin pitäjänapulainen 1725, asuen vuodesta 1737 Ylikiimingissä. † 4.3.1738. Pso: 1:o Anna Simonsdotter Frosterus; 2:o 1721 Kristina Karlsdotter Lithovius.
Vanhemmat: Johan Olofinpoika Keckman e. Kähkönen, Pudasjärven kirkkoherra., s. 1657, k. 10.02.1707 Pudasjärvi ja Katarina Danielintytär Keckman o.s. Anglenius, k. 1694.

Lapset:
Carl Keckman s. 23.01.1723 Haukipudas, k. 10.03.1723 Haukipudas.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 188
VI Catharina Isaachuksentytär Björnström o.s. Lithovius, (Taulusta 185, isä Isaachus Lithovius) s. 1631 Liminka, k. 10.09.1730 Oulu.

Puoliso: Magnus Sveninpoika Björnström Kom och var nämnd 1668-71. Rådman och tullskrivare i Uleåborg. Sannolikt härstammande från Björneborg., s. 1640 Ii, k. 09.12.1678 Oulu.

Lapset:
Isak Björnström , s. 1665 Oulu. Tauluun 189
Sven Björnström , s. 1670 Oulu. Tauluun 190
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 189
VII Isak Magnuksenpoika Björnström, (Taulusta 188, äiti Catharina Björnström) Kemin maaseurakunnan kappalainen 1703-1717, s. 1665 Oulu, k. 1717 Kemi.


Student i Uppsala 1686. Apologist i Uleåborg fram till 1703, kaplan i Kemi landsförsamling 1703-1717.

-------------------- Jakob Isakssons föräldrar var Herr Isaacus Magni Björnström ( död 1717) och Anna Fant (1671-1709). Isaacus var Apologist, och kapellan. Apologist verkar vara en lärare och kaplan är en sorts hjälppräst. Student i Uppsala 1686. Apologist i Uleåborg fram till 1703, kaplan i Kemi landsförsamling 1703-1717. Tillsammans hade Isaacus och Anna minst 5 barn. Efter Annas död gifte Isaacus om sig och fick ytterligare två barn.

Puoliso: Anna Andreaksentytär Björnström o.s. Fant. (Taulu 430) s. 14.09.1671 Isokyrö, k. 28.07.1709 Kemi.
Vanhemmat: Andreas Michaelinpoika Fant, Ylioppilas Turussa kl. 1646 Fante Andr. Michaelis Botn 26. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1646] Andreas Michaelis Fante. | Sacellanus Wasensis 1655. Pastor in Lillkyrå 1669. Obiit 1691. Ylioppilas Uppsalassa 7.1650 Andreas Michaelis Fant Ostrobothniensis. Ex Abogensi Acad. — Vaasan kappalainen 1655. Vähänkyrön kirkkoherra 1669. Puhuja pappeinkokouksessa Vaasassa 1670., s. 1651, k. 10.07.1691 Vähäkyrö ja Karin Gabrielintytär Fant o.s. Gammal, s. 1651.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 190
VII Sven Magnuksenpoika Björnström, (Taulusta 188, äiti Catharina Björnström) Tullikirjuri, myöh. tullinhoitaja Oulussa., s. 1670 Oulu, k. 25.08.1753 Oulu.

Puoliso: Anna Josefintytär Biörnström o.s. Lithovius. (Taulu 246) s. noin 1678 Tyrnävä, k. 17.12.1742 Oulu.
Vanhemmat: Josef Samuelinpoika Lithovius, Yo Uppsalassa 10.1650, Turussa sl. 1652 927. Kempeleen pitäjänapulainen (1652). Tyrnävän kappalainen 1655., s. 1633 Liminka, k. noin 1691 Tyrnävä ja Agneta Andersintytär Lithovius ent. Antilius o.s. Cajanus, s. noin 1645 Paltamo, k. noin 1683 Tyrnävä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 191
VI Dorotea Isaachuksentytär Salonius o.s. Lithovius, (Taulusta 185, isä Isaachus Lithovius) s. Liminka, k. 1660 Saloinen.

Puoliso: Johan Johaninpoika Salonius Saloisten kappalainen 1651, siirtyi Rantsilan kappeliin ilmeisesti 1671., s. 1629, k. välillä 1679-1682 Rantsila.
Vanhemmat: Johan Tomasinpoika Salonius e. Londinus (Tonttinen), Saloisten kirkkoherra appensa jälkeen 1624., k. 1668 Saloinen ja Anna Matintytär Salonius o.s. Mathesius, k. Saloinen.

Lapset:
Johan Salonius , s. jälkeen 1650 Saloinen. Tauluun 192
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 192
VII Johan Johaninpoika Salonius, (Taulusta 191, äiti Dorotea Salonius) Saloisten kappalainen 1686., s. jälkeen 1650 Saloinen, k. 1687 Saloinen.

Johan Johansoninpoika, junior

Ylioppilas (Ostro-Bothniensis) Uppsalassa 9.11.1670, (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1676; respondentti (pro exercitio) 10.6.1676, (pro gradu) 8.7.1678; filosofian maisteri 27.11.1679.

Saloisten ehkä kirkkoherran apulainen noin 1680, Rantsilan kappalainen isänsä jälkeen 1685; Saloisten kappalainen 1686.

Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) 1680.

Julkaisi hautajaisrunon 1673 (ei painettu Suomessa) ja toisen hautajaisrunon Turussa 1677.

K Saloinen 1687.

Puoliso: Elisabet Juhontytär Blackman ent. Salonius o.s. Tawast. (Taulu 453). (Taulu 455) s. noin 1660 Pyhäjoki, k. 16.03.1690 Raahe.
Vanhemmat: Juho Henrikinpoika Tawast, Pyhäjoen kirkkoherra 1680, valtiopäivämies 1686. Juho oli turkulaista pappissukua, s. noin 1626 Turku, k. noin 1689 Pyhäjoki ja Anna Erikintytär Tawast o.s. Sursill, Tunnettua ruotsalaista talonpoikais - ja mahtisukua., s. noin 1620 Pietarsaari, k. 1675 Pyhäjoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 193
VI Gabriel Isaachuksenpoika Limingius e. Lithovius, (Taulusta 185, isä Isaachus Lithovius) Limingan kappalainen 1648., s. 1627 Liminka, k. 1660/61 Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1645/46 Gabriel Limingius Gabriel Isaaci 516. * noin 1627. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. Ylioppilas Turussa 1645/46 Lemingius Gabr. Isaaci _ 26. — Limingan kappalainen 1648. † 1660/61. Pso: Karin Eskilsdotter Keukonen tämän 1. avioliitossa (elossa 1697).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=516
.

Puoliso: Karin Staffanintytär Limingius o.s. Keukonen k. 1697 Liminka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 194
VI Johannes Isaaci Isaachuksenpoika Limingius Lithovius e. Lithovius, (Taulusta 185, isä Isaachus Lithovius) Ylioppilas (O-Bothniensis) Uppsalassa 16.6.1658.

Limingan kappalainen ehkä ainakin jo 1667., s. 1640 Liminka, k. 1673 Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: Yo Uppsalassa 16.6.1658 Johan Limingius, myöhemmin Lithovius Johannes Isaaci, Ostrobotniensis U270. Vht: Limingan kirkkoherra Isak Limingius (Isaacus Josephi, † 1652) ja hänen 1. puolisonsa Dorothea Claesdotter Groth. Ylioppilas Uppsalassa 16.6.1658 Johannes Isaaci Limingius O-Bothn. — Limingan kappalainen. † 1673. Pso: Brita Magdalena Jurvelius tämän 1. avioliitossa.

Puoliso: Brita Magdalena Mikaelintytär Limingius ent. Forbus o.s. Jurvelia (Jurvelius) s. 1650.

Lapset:
Margareta Pilkar o.s. Limingius Lithovius , s. 2/1671 Oulu. Tauluun 195
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 195
VII Margareta Johanneksentytär Pilkar o.s. Limingius Lithovius, (Taulusta 194, isä Johannes Limingius Lithovius) s. 2/1671 Oulu, k. 25.01.1737 Oulu.

Puoliso: Daniel Simoninpoika Pilkar Kauppias Oulussa, raatimies., s. 1673 Oulu, k. 05.04.1719 Ruotsi, Sundsvall, Njurunda.

Lapset:
Margaretha Bonge e. Pilkar s. 4/1700 Oulu, k. 12/1758 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 196
V Lars Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 184, äiti Anna Lithovius Limingius) Limingan kappalainen ja kirkkoherra vuodesta 1652, s. 1607 Oulu, Liminka, k. 1665 Oulu, Liminka.
Limingan kirkonseudun historiallisen maiseman keskeisinä elementteinä ovat rakennustaiteellisesti arvokas, 1800-luvun alkupuolen klassillisia ihanteita kuvastava kirkko, vanhassa kirkkotarhassa oleva pohjalainen renessanssitapuli sekä havupuita kasvava puistomainen hautausmaaympäristö. Mäki, jolla Limingan kirkko sijaitsee, muodostaa Limingan lakeuden tasaisessa luonnonympäristössä maisemallisen solmukohdan. Mäen valinta 1500-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaan suuren kirkkopitäjän emäkirkon rakennuspaikaksi on kohottanut sen lakeuden viljelysmaisemaa jäsentäväksi hierarkkiseksi pisteeksi. Kirkonmäki liittyy peltomaisemaan, jota reunustavat vanhoilla alkuperäisillä paikoillaan säilyneiden maatilojen muodostama kokonaisuus ja jota halkovat vain historialliselle viljelymaisemalle ja sen mittakaavalle alisteiset hiekkatiet. Peltomaiseman länsilaidalla kulkevan joen varrella ovat mm. Härmän, Arvonollin, Alatalon ja Rapakon talojen rakennusryhmät. Kirkko on muodoltaan korkea- ja kapeavartinen ristikirkko, jossa on loiva harjakatto ja ristikeskustassa attikaosalta nouseva kahdeksankulmainen lanterniini. Keltaiseksi maalattuja seiniä jäsennöivät leveät pilasterit ja kahdessa kerroksessa olevat ikkunat. Kirkkosalissa on valkaistut hirsiseinät, kaarevat lautaholvit ja ristikeskuksessa välikattokupoli. Joonialaisin pilarein varustettu alttarilaite on poikkeuksellisen näyttävä. Alttari- ja lehterikaiteet ovat balusterirakenteiset. Edellisessä kirkosta peräisin oleva saarnastuoli vuodelta 1727 on kokkolalaisen Johan Kyntzellin veistämä ja vaasalaisen Olof Ekelundin maalaama. Kellotapuli kirkon länsipuolella sijaitsevassa vanhassa kirkkotarhassa on rakennettu Kajaanin linnan puuseppänä toimineen Grels Norrlingin johdolla 1733. Kolmikerroksinen läpikäytävällä varustettu tapuli on pohjalaista renessanssityyppiä. Tapulin ulkovuoraus on 1880-luvulta. Limingan kirkko ympäristöineen sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Limingan lakeuden maisema-alueella. Historia Limingan kirkko rakennettiin Intendentinkonttorissa 1823 laadittujen piirustusten (A.F. Granstedt, C.L. Engel) mukaan rakennusmestari Henrik Kuorikosken johdolla. Kirkko valmistui 1826. Jo keskiajan lopulla perustetun Limingan seurakunnan edellisen, 1596 rakennetun ja sata vuotta myöhemmin pidennetyn, tukipilarikirkon seinähirsiä käytettiin nykyisen kirkon lattia- ja kattotuolirakenteisiin. Kirkon ulkovuoraus tehtiin 1836. Kirkko kunnostettiin 1982 (arkkitehti Jorma Teppo).

Puoliso: Catarina Margareta Matiaksentytär Lithovius o.s. Mathesius s. 1610 Raahe, k. 1660 Oulu, Liminka.
Vanhemmat: Matias Georgiuksenpoika Mathesius e. Halicoensis (Matthesius), "de Halikko”, Turun kaupungin porvarin poika, kirkkoherra, rovasti Saloisissa., s. 1570 Turku, k. 1622 Saloinen ja Margareta Matiaksentytär Mathesius, s. 1580 Rauma, k. Saloinen.

Lapset:
Margaretha Forbus o.s. Lithovius , s. 1639. Tauluun 197
Lars Lithovius , s. 1645 Oulu, Liminka. Tauluun 199
Maria Uhlstadius o.s. Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 238
Gabriel Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 242
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 197
VI Margaretha Larsintytär Forbus o.s. Lithovius, (Taulusta 196, isä Lars Lithovius) s. 1639, k. 1731 Oulu, Liminka.

Puoliso: Vihitty 1663 Oulu Henrik Casparinpoika Forbus. (Taulu 533). (Taulu 536) Ylioppilas Uppsalassa 30.10.1647 Hindricus Caspari Fårbudz. — Hailuodon vapaaherrakunnan vouti (1654–56), Iin vapaaherrakunnan (1661). Porvari Oulussa 1663, raatimies (1664), pormestari 1672. Valtiopäivämies 1668, 1678 ja 1680., s. 1630 Oulu, k. 10.03.1681 Oulu.
Vanhemmat: Caspar Hansinpoika Forbus, Raatimies ja Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan vouti 1639, Iin nimismies., s. 1590 Puola, Pomorskie, Gdansk, k. 17.12.1682 Oulu ja Brita Juhontytär Forbus o.s. Limingius, s. 09.06.1600 Ii, k. 11.08.1696 Ii.

Lapset:
Lars Forbus , s. 1672. Tauluun 198
Henrik Forbus Alatornion kirkkoherra, Kauppias ja raatimies Torniossa, Limingan kirkkoherra., s. 1674 Oulu, k. 13.12.1737 Oulu, Liminka.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot; sl. 1687 Henrik Forbus Henricus Henrici, Ostrobotniensis 3464. * noin 1674. Vht: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Lithovius. Ylioppilas Turussa sl. 1687 [Fårbuss] Henr. Bothn _ 174. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1687] Henricus Forbus. | 1694 Magister Constitutus. Primo Pastor Cohortis Navalis in Carlscrona, deinde Pastor et Præpositus in Torneå, demum in Limingo 1730. obiit 1737. Disputationes ejus sunt: de talionis indole ex. exod. 21: 24 et de ostracismo. Ylioppilas Turussa uudestaan sl. 1693 [Forbus] Henr. Ostrob _ 203. Respondentti 27.10.1694 pro exercitio, pr. David Lund 2257. Respondentti 1694 pro gradu (Marklin), pr. David Lund 2257. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 19.5.1696 ("M. Henr. Forsius"). — Sotilaspappi Wismarissa 1696. Vt. amiraliteetinsaarnaaja Karlskronassa s.v., vakinainen 1698. Alatornion kirkkoherra 1706, ero 1725. Rovasti 1713. Limingan kirkkoherra 1731. Kokosi isonvihan aikana talonpoikaisjoukkoja käyden useita kertoja venäläisten kimppuun. Harjoitti liiketoimintaa. Valtiopäivämies 1726–27 (Härnösandin hiippakunnan edustajana). Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Henrik Henriksson

S Oulu 1674. V Oulun kaupungin porvari, kauppias, raatimies ja lopulta pormestari, porvarissäädyn valtiopäivämies (1668, 1678 ja 1680) Henrik Caspersson / Kasperssoon (Uppsalan ylioppilas 1647 Henricus Caspari) Forbus (ylioppilas Uppsalassa 1647) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Larsdotter Lithovia.

Ylioppilas (Ostrobotniensis, Henricus Fårbuss Bothnicus.) Turussa syyslukukausi 1687 ja uudelleen (Henricus Forbus) syyslukukausi 1693; respondentti pro exercitio 27.10.1694; pro gradu 1694; filosofian maisteri 26.11.1694; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa 31.8.1694 kapakkatappeluun osallistuneena.

Vihittiin papiksi Turussa 19.5.1696 (virheellisesti Forsius) sotilaspapiksi Wismariin; Karlskronan vt. amiraliteetinsaarnaaja 1696, vakinainen 1698; Alatornion kirkkoherra 1706; Tornion kaupungin ja Ala- ja Ylätornion seurakunnat ja niihin kuuluvan Tornion Lapin käsittäneen rovastikunnan lääninrovasti 1713; Limingan kirkkoherra 8.1.1731.

Pappissäädyn valtiopäivämies 1726–1727; Turun hiippakunnan Kokkolan pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (ruotsiksi) 1732.

Isonvihan aikana Forbus kokosi talonpoikaisjoukkoja, jotka hänen johdollaan kävivät useita kertoja venäläisten sotilasosastojen kimppuun ja tuottivat viholliselle vahinkoa. Forbus oli itse jonkin aikaa paossa seurakunnastaan. Sodan aikana venäläiset ryöstivät Alatornion kirkon ja anastivat sieltä suurimman kirkonkellon. Kirkon rappeuduttua ja osan seinää luhistuttua palmusunnuntaina 1719 jumalanpalveluksen aikana rovasti Forbus korjautti kirkon omalla kustannuksellaan. Hän oli myös toimelias ja menestynyt liikemies, joka kävi liikematkoilla Tukholmassa ja omisti osuuden Köngasen kuparitehtaasta Ylitorniossa.

Forbus luovutti 1725 seurakuntalaisten ja tuomiokapitulin suostumuksella Alatornion kirkkoherranviran tytärpuolensa aviomiehelle Tornion pedagogion koulumestarille (rehtorille) Abrahamus Johannes Fougtille pysyen lääninrovastina, jota virkaa hän sitten hoiti erinomaisella ahkeruudella. Kuninkaallisen Majesteetin myöhemmin (30.6.1730) tiedusteltua Härnösandin tuomiokapitulilta syytä Forbuksen eroamiseen kirkkoherranvirasta tuomiokapituli ilmoitti, ettei ero ollut aiheutunut Forbuksen korkeasta iästä eikä raihnaisuudesta, vaan pääasiallinen syy oli ollut epäsopu seurakuntalaisten kanssa.

Julkaisi 1698 (ei painettu Suomessa) onnittelurunon Tukholmasta Holsteinin herttuakuntaan elokuussa 1698 onnistuneesti matkustaneen kuninkaallisen avioparin, Holstein-Gottorpin herttuan Friedrich IV:n ja hänen puolisonsa, kuningas Kaarle XII:n vanhimman sisaren Ruotsin prinsessa Hedvig Sofian kunniaksi; julkaisi Tukholmassa 1705 kaksi Karlskronassa amiraliteetin kirkossa pitämäänsä saarnaa, toinen oli uudenvuodenpäivän saarna vuodelta 1702 ja toinen yleisenä kiitospäivänä 12.2.1703 pidetty saarna, jossa kiitetään kuningas Kaarle XII:n saavuttamia voittoja (”Glädie-ljud med skyldigast vördnad och tacksäjelse öfwer Kongl. Maijtz af Swerige stora lycka och the härlige victorier som then himelske konungen Hans Maij:t vid Poultousk och äröfringen af staden Torn välsignat”). Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 13.12.1693, 8.9.1694 ja 20.6.1696; Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 3.10.1708 ja 10.3.1733.

K Liminka 13.12.1737 halvaukseen.

P1 Vaasa 8.6.1697 Magdalena Davidsdotter Nagel, S Vaasa (kastettu 1.2.) 1679, P1 V Vaasan kaupungin porvari, kauppias David Nagel ja Margareta Larsdotter; P2 Brita Zachrisdotter Ulhegia hänen 3. avioliitossaan, P2 V Iin kirkkoherra Zacharias Olai Ulhegius ja Margareta Andersdotter Lythraea; P3 Lövånger, Ruotsi 5.3.1717 Margareta Forsman hänen 3. avioliitossaan, S 1674, muutti leskeksi jäätyään Limingasta Tornioon, K Tornio 11.12.1754 (haudattiin Tornion kirkkoon).

Brita Zachrisdotter Ulhegian P1 Iin kirkkoherra Christophorus Claudii Alanus, S Korppoo noin 1664, K Ii haudattiin 2.7.1697; P2 Tornion kaupungin porvari, raatimies Henrik Ersson.

Margareta Forsmanin P1 Uumajan kaupungin porvari, kauppias Pehr Höjer; P2 Lövångerin kirkkoherra Nicolaus Jacobi Eurenius hänen 2. avioliitossaan, S Nora Ångermanland 16.7.1667, K Lövånger 20.4.1714.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=680.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 198
VII Lars Henrikinpoika Forbus, (Taulusta 197, äiti Margaretha Forbus) Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706., s. 1672, k. 19.12.1725 Kemi.

Lars Henriksson Forbus

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1688 Lars Forbus Laurentius Henrici, Ostrobotniensis 3482. * noin 1672. Vht: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 6.8.1684 Laurentius Henrici Forbus [Fratres Ostrobothn.]. Ylioppilas Turussa kl. 1688 [Forbus] Laur. Bothn [_ 175]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1688] Laurentius Forbus. Ups. depos. | huc accessit 1688 in Febr. Laurea Magisterii decoratus 1691. Conrector factus est Uloensis 1690. Postea Pastor in Sijkajoki 1695, hinc Pastor et Præpositus in Kemi 1699, ubi exspiravit 1725. uno specimine exhibuit theoremata IV. selectiora Philosophica; altero egit de hyperbole Sacra. Respondentti 1.7.1690 pro exercitio, pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 3.7.1693 pro gradu, pr. David Lund 2257. FM 26.11.1694. — Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isoavihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706. ‡ Kemissä 19.12.1725. Pso: 1:o Sara Zachrisdotter Ulhegius; Pso: 2:o 1720 Susanna Johansdotter Cajanus tämän 2. avioliitossa († 1744).
.

Puoliso: Vihitty 14.01.1720 Rovaniemi Susanna Johanintytär Lithovius ent. Forbus ent. Frosterus o.s. Cajanus. (Taulu 941). (Taulu 942) s. 1677 Paltamo, k. 16.12.1744 Oulu.

Susanna Cajana

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13532&pnum=36

http://www.saunalahti.fi/anfag/5830a.htm

Susanna Johanintytär Cajana, * 1677 Paltamo, ‡ 16.12.1744 Oulu, ikä 67 v. (GS 9029). (pk 15.1.1745 Oulu). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa neljän lapsensa kanssa (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #4804).

1.Pso: n. 1695 Anders Jakobinpoika Frosterus, * n. 1665, ‡ 31.5.1713 Oulu. (GS 5375). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 24.9.1685, Turussa sl. 1688 3538. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.5.1692. Oulun kappalainen 1692. Varapastori. Oulun kirkkoherra 1710.

Vht: Oulun kirkkoherra Jakob Simoninpoika Frosterus, * 21.9.1632 Oulu, ‡ 17.4.1710 Oulu. (pk 6.2.1711 Oulu). Yo Uppsalassa 6.11.1651, Turussa 1654/55 1062. & Catharina Andersintytär Lythraea, * n. 1640, ‡ 15.8.1697 Oulu. (GS 5374).

1.Lapsia:

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1696 Oulu, ‡ 5.7.1696 Oulu.

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1697 Oulu, ‡ 28.5.1697 Oulu.

Anders Andersinpoika Frosterus, * n. 1698 Oulu, ‡ 23.3.1736 Oulu, ikä 38 v. (GS 5376).Naimaton.

Catharina Andersintytär Frostera, * 31.8.1701 Oulu, † 14.6.1763 Luulaja. (GS 5380).

Andersinlapsi Frosterus, * n. 1703 Oulu, ‡ 2.9.1703 Oulu.

Jakob Andersinpoika Frosterus, * n. 1709 Oulu, ‡ 12.2.1758 Oulu. (GS 5377).

Magdalena Andersintytär Frostera, * 20.3.1710 Oulu, † 5.9.1776 Paltamo. (GS 5383).

2.Pso: Rovaniemi 14.1.1720 (Rv.Mf. 3705) Lars Henrikinpoika Forbus, * n. 1667 Oulu, † 5.12.1725 Kemi. (GS 6663). Yo Uppsalassa 6.8.1684, Turussa kl. 1688 3482. FM 26.11.1694. Oulun triviaalikoulun konrehtori 1690. Siikajoen kirkkoherra 1695, Kemin 1699. Oli isovihaa paossa 1715–18. Lääninrovasti. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1698, saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1706.

Vht: Kauppaporvari, laivanomistaja, raatimies ja pormestari Oulussa Henrik Casperinpoika Forbus, * n. 1620, ‡ 13.3.1681 Oulu. (GS 6497). Yo Uppsalassa 30.10.1647 U155. & Margareta Larsintytär Lithovia, * n. 1639, ‡ 12.5.1731 Liminka. (GS 4052). (Rv.Mf. 2523). (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3699, 4806).

(2.Miehen 1.Pso: viim. 1696 Sara Zachriksentytär Ulhegia, * n. 1670 Ii, † 1717. (Rv.Mf. 4802). (GS 5711).

3.Pso: Kemi 18.4.1727 Zacharias Gabrielinpoika Lithovius, * 17.2.1672 Oulu, † 17.9.1743 Oulu, ikä 71 v 7 kk. (GS 5905). Yo Turussa sl. 1692 3873. FM 14.12.1700. Nevanlinnan kirkkoherra 1702. Oleskeli Porvoossa 1703, pakeni sieltä edelleen Tukholmaan (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #113, 317, 703, 1456, 2657, 3889, 5387, 6796, 7166). Oulun kirkkoherra 1713 (virkaan 1721, vt. kirkkoherra 1713 Johan Cajanus Taulu 24). Rovasti 1721. Valtiopäivämies 1719 ja 1720. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Oulussa 1725. Suomenkielinen runoilija, jonka tunnetuin runo ”Kaarle XII:n kuolemasta” (1719) alkaa:

Oho orpoj' onnettomii!

Alimmaisii armottomii!

Vaivattua valtakuntaa!

Suomen saarta surkeata!

Kuinka kävi kätehemme

Kovuus kohtais kotohomme,

Osasit onnettomuudet,

Vahingot, viel' vaivaisuudet!

Sillä siirtyi sankar suuri,

Maakunnasta myöskin muuri,

Iso isänt' isänmaasta,

Kaatui kullainen kuningas,

Alimmaisilt' armollinen,

Lankeis luodilt' lentävältä,

Norjan nurmelle nykertyi,

Tylyn Tanskan tanterelle.


.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Cajanus, Paltamon pitäjänapulainen, sitten kappalainen 1651, kirkkoherra 1660. Rovasti (1665). Tunnettu ylläpitämänsä ankaran kirkkokurin takia kansan keskuudessa nimellä Lylyhammas. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670. Valtiopäivämies 1672., s. 19.12.1626 Paltamo, k. 15.04.1703 Paltamo ja Elisabeth Gustafintytär Cajanus o.s. Witting, s. 1640, k. 25.05.1692 Paltamo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 199
VI Lars Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 196, isä Lars Lithovius) Limingan kirkkoherra 1686, s. 1645 Oulu, Liminka, k. 1702 Oulu, Liminka.

sl. 1659 Lars Limingius, myöhemmin (1668) Lithovius Laurentius Laurentii, Limingius 1321. Vht: Limingan kirkkoherra Lars Limingius (Laurentius Josephi, yo Uppsalassa 9.1626, † 1668/69) ja Karin Mattsdotter (Mathesius). Ylioppilas Uppsalassa 16.6.1658 Laurentius Laurentij Limingius Ostroboth. Ylioppilas Turussa sl. 1659 [Limmingius] Laur. Laurentii _ 61. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1659] Laurentius Laurentii Limingius Upsaliæ depositus. | Sacellanus in Kemi, munere privatus 1700. ‹Tieto koskee nuorempaa kaimaa 3129›. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1667 [Lithovius] Laur. Laur: Ostrob _ 93. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1667] Laurentius Laur: Lithovius | Upsaliæ depositus. Edidit Theoremata qvædam selectiora Ps. Flachsenio Aboæ 1672. | Pastor in Limingo 1686. Obiit 1702. Respondentti 7.3.1668, pr. Petter Bång U182. Respondentti 9.12.1671 pro gradu, pr. Jakob Flachsenius 787. FM 4.6.1672. — Oulun pedagogion rehtori 1673 (ei astunut virkaan). Limingan kappalainen s.v., kirkkoherra 1686. Turun maakuntakokouksen osanottaja 1676. Puhuja pappeinkokouksessa Oulussa 1680. † Limingassa 1702.

Pso: Klara Grape († Ilmajoella 1744).

Setä: Oulun kirkkoherra Henrik Lithovius 375 (yo 1644, † 1677).

Serkku: Pyhäjoen kappalainen Henrik Mathesius 791 (yo 1650).

Veli: Limingan kirkkoherra Gustaf Lithovius U196 († 1685).

Veli: Limingan kappalainen Gabriel Lithovius 1407 (yo (1660)).

Lanko: Iin kirkkoherra, FM Anders Ulstadius 419 (yo 1644, † 1667).

Lanko: Oulun pormestari Henrik Forbus U155 († 1681).

Vävy: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738).

Vävy: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Puoliso: Klara Arendtintytär Lithovius o.s. Grape s. 1650 Ruotsi, Västerbotten, k. 12.03.1744 Ilmajoki.

Lapset:
Magdalena Forsström o.s. Lithovius , s. 24.06.1694 Oulu, Liminka. Tauluun 200
Henrik Laurentii Lithovius , s. 1700 Oulu, Liminka. Tauluun 217
Klara Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 220
Klara Lithovius , s. Oulu, Liminka. Tauluun 221
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 200
VII Magdalena Larsintytär Forsström o.s. Lithovius, (Taulusta 199, isä Lars Lithovius) s. 24.06.1694 Oulu, Liminka, k. 02.07.1727 Paltamo.

Puoliso: Simon Paulinpoika Forsström e. Forsbäck Paltamon kirkkoherra, s. Oulu, k. 1740 Paltamo.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Simon Forsbäck, myöhemmin (1703) Forsström Simon Pauli, Ostrobotniensis 4568. Vht: oululainen kauppias, raatimies Paul Simonsson ja Maria Josefsdotter. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Forsbeck Sim. Pauli Ostrob _ 235. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1700] Simon Pauli Forsbäck. | D. ‹–› Nov. | Uloensis. Postea Forsström dictus. | 1710 Rector Uloënsis. 1712 Aboæ Magister Philosophiæ; 1727 Pastor et Præpos. in Paldamo. | Defunctus 1749. Ylioppilas Uppsalassa 10.7.1703 Simon Forsström Ostroboth. Stud. Aboens. Respondentti Uppsalassa 17.12.1706, pr. teol. prof. Joh. Esbergius. Uudestaan ylioppilas Turussa sl. 1709 Forström Simon _ 276. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1709/10] Simon Forström. Upsalia venit. Magister Aboensis. Rector Scholæ Trivialis Uhloënsis. Pastor in Paldamo 1727. Deinde Præpositus districtus Cajaniensis 1730. Præses Synodo G:Carlebyensis 1732. | Se N:o 493. ‹#494›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Riddarholmissa) 25.5.1710. FM Turussa 15.2.1712. — Oulun triviaalikoulun rehtori 1709. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, palasi Ouluun 1721. Paltamon kirkkoherra 1727. Lääninrovasti. Valtiopäivämies 1731. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1732. † Paltamossa 1740.

Pso: 1:o Magdalena Lithovius († 1727); 2:o Magdalena Frosterus tämän 1. avioliitossa († 1776).
Vanhemmat: Paul Simoninpoika, Oululainen kauppias, raatimies., k. Oulu ja Maria Josefintytär, k. Oulu.

Lapset:
Klara Frosterus o.s. Forsström , s. noin 1720 Kokkola. Tauluun 201
Maria Munselius o.s. Forrström . Tauluun 202
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 201
VIII Klara Simonintytär Frosterus o.s. Forsström, (Taulusta 200, äiti Magdalena Forsström) s. noin 1720 Kokkola, k. 13.07.1742 Oulu.

Puoliso: Vihitty 1740 Kokkola Jacob Abrahaminpoika Frosterus. (Taulu 344). (Taulu 345) Rovasti Lohtajalla 1778., s. 17.07.1711 Oulu, k. 15.08.1794 Lohtaja.


Henkilötiedot

sl. 1732 Jakob Frosterus 5984. * Oulussa 17.7.1711. Vht: Paltamon kirkkoherra Abraham Frosterus 4284 (yo 1697, † 1726) ja Katarina Cajanus. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa sl. 1732 [Frosterus] Jacob. Ostrob _ 342. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1732 [1732] Jacobus Abrahami Frosterus. 1738. Sacellanus in Paldamo. 1743. Uhloensis. 1756 constitutus Pastor in Lochteå. | Obiit 1794. Vihitty papiksi 1734. — Armovuodensaarnaaja Sotkamossa 1734–36, sitten kotiopettajana tuomari Leijonmarckin perheessä Uudellamaalla (Åström 1947). Paltamon kappalainen 1738, Oulun 1744. Lohtajan kirkkoherra 1755. Rovasti 1778. Saarnaaja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751 ja 1760. † Lohtajalla 15.8.1794.

Pso: 1:o 1740 Klara Forsström; 2:o 1744 Maria Helena Calamnius tämän 2. avioliitossa († 1747); 3:o 1749 Brita Helsing († 1756); 4:o 1757 Magdalena Altan († 1778); 5:o 1779 Susanna Wallman tämän 2. avioliitossa († 1794).

Pson edell. aviomies: Kokkolan pedagogion rehtori (Oulun koulun nim. konrehtori), FM Abraham Thauvonius 5512 (yo 1726, † 1742).

Appi: Paltamon kirkkoherra, FM Simon Forsbäck, myöh. (1703) Forsström 4568 (yo 1700, † 1740).

Appi: Kalajoen kirkkoherra Pehr Calamnius 2883 (yo 1680, † 1722).

Appi: Lohtajan kirkkoherra Johan Altan 5181 (yo 1712, † 1755).

Poika: asianajaja Pehr Frosterus, myöh. (1783) Frostér 8396 (yo 1762, † 1803).

Poika: katselmuskirjuri Abraham Frosterus 9878 (yo 1781, † 1834).

Poika: Siikajoen kappalainen Israel Frosterus 10467 (yo 1789, † 1826).

Poika: Reisjärven pitäjänapulainen Johan Jakob Frosterus 10909 (yo 1794, † 1808).

Poikapuoli: Kälviän nimismies Zachris Unaeus 10201 (yo 1785, † 1804).

Vävy: Toholammin pitäjänapulainen Gustaf Johan Cajanus 7570 (yo 1750, † 1784).
Vanhemmat: Abraham Jacobinpoika Frosterus, Paltamon vt. kirkkoherra 1719, vakinainen 1724., s. 1680 Oulu, k. 20.04.1726 Paltamo ja Katarina Erikintytär Frosterus o.s. Cajanus, Pastorska., s. 26.05.1694 Paltamo, k. 29.12.1762 Sotkamo.
Jacob Frosterus (1711-1794)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 202
VIII Maria Simonintytär Munselius o.s. Forrström, (Taulusta 200, äiti Magdalena Forsström) k. 25.01.1748 Oulu.

Puoliso: Erik Henrikinpoika Munselius Ylioppilas Turussa sl. 1729 [Munselius] Eric. Ostrob _ 326. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1729 [1729] Ericus Munselius. Adjunctus Archidiaconi Aboensis 1737. 1738. Magister. 1739. Sacellanus Uhloensis. Deinde Pastor in Paldamo constitutus 1749. Obiit 1751. Respondentti 10.3.1733 pro exercitio, pr. Henrik Hassel 5515. Vihitty papiksi 1737. Respondentti 14.6.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738. — Turun ruots. seurak. kappalaisen apulainen 1737. Oulun kappalainen 1739. Paltamon kirkkoherra 1749., s. 1712, k. 03.03.1751 Paltamo.

Lapset:
Susanna Stenbäck o.s. Munselius , s. 04.02.1742 Oulu. Tauluun 203
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 203
IX Susanna Erikintytär Stenbäck o.s. Munselius, (Taulusta 202, äiti Maria Munselius) s. 04.02.1742 Oulu, k. 28.06.1813 Kuopio.

Puoliso: Vihitty 03.01.1760 Pietarsaari Johan Josefinpoika Stenbäck Alahärmän kappalainen., s. 02.01.1728 Ilmajoki, k. 24.01.1789 Alahärmä.

kl. 1747 Johan Stenbäck 7282. * Ilmajoella 2.5.1728. Vht: Ilmajoen kappalainen Josef Steenbäck 4828 (yo 1704, † 1737) ja Maria Arenius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 7.2.1738 – 1747. Ylioppilas Turussa kl. 1747 Steenbæck Joh. Ostrob _ 413. Pohjalaisen osakunnan jäsen 22.2.1747 [1747] Johannes Stenbäck. 1755. Adjunctus Pastoris in Malax. | Adjunctus Ministerii ibidem. | 1763. Sacellanus in Härmä Lappoënsi. | Obiit 1789. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755. — Maalahden kirkkoherran apulainen 1755, pitäjänapulainen 1757. Alahärmän kappalainen 1763. † Alahärmässä 24.1.1789.

Lapset:
Karl Fredrik Stenbäck, Sr. , s. 04.11.1760 Maalahti. Tauluun 204
Ericus Stenbäck s. 15.01.1762 Maalahti, Åminne, k. 28.08.1762 Maalahti, Åminne.
Johan Stenbäck , s. 18.01.1763. Tauluun 205
Elisabeth Margaretha Granlund o.s. Stenbäck , s. 10.08.1768 Härmä. Tauluun 216
Gustav Stenbäck s. 24.04.1779 Alahärmä.
Erik Stenbäck s. 19.11.1782 Alahärmä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 204
X Karl Fredrik Johaninpoika Stenbäck, Sr., (Taulusta 203, äiti Susanna Stenbäck) Sotasairaalan saarnaajana Alahärmässä 1808. Vt. lääninrovasti 1812, vakinainen 1816. Vöyrin kirkkoherra 1823., s. 04.11.1760 Maalahti, k. 30.04.1838 Vöyri.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 20.2.1771 – 11.12.1778. Ylioppilas Turussa 2.2.1779 [Stenbäck] Carl Fridric, Ostrob. _ 577. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.2.1779 [1779] Carolus Fridericus Stenbäck Die 2 Febr. natus die IV Novemb: 1760. | Sacros suscepit Ord. 1784. | Sacellanus in Ala Härmä Paroeciæ Lappo 1790, unde Pastor in Kuortane 1807. | Adjacentium paroeciarum Præpositus Vicarius 1809, nec non ordinarius 1814. | Pastor in Wörå 1823. | Eques ordinis St. Wolodimiri in 4:ta Classe 1835. Obiit 1838. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 24.5.1784. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1784. — Pietarsaaren vt. pedagogi 1781–83. Alahärmän kappalaisen (isänsä) apulainen 1784, kappalainen siellä 1790. Kuortaneen kirkkoherra 1807. Sotasairaalan saarnaajana Alahärmässä 1808. Vt. lääninrovasti 1812, vakinainen 1816. Vöyrin kirkkoherra 1823.

Puoliso: Vihitty 09.12.1790 Pietarsaari Beata Johanintytär Stenbäck, Jr. o.s. Mellberg. (Taulu 89) s. 27.04.1766 Pietarsaari, k. 01.04.1807 Kauhava.

Lapset:
Carl Fredrik Stenbäck, Jr. , s. 14.04.1798 Kauhava. Tauluun 89
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 205
X Johan Johaninpoika Stenbäck, (Taulusta 203, äiti Susanna Stenbäck) Laihian kirkkoherra 1826. Rovasti 1829. Vt. lääninrovasti 1837, s. 18.01.1763, k. 05.12.1843 Laihia.

17.8.1781 Johan Stenbäck 9875. * 16.1.1763. Vht: Alahärmän kappalainen Johan Stenbäck 7282 (yo 1747, † 1789) ja hänen 2. puolisonsa Susanna Munselius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 19.2.1774 – 22.6.1781. Ylioppilas Turussa 17.8.1781 Stenbäck, Johan, Ostrob. _ 601. Pohjalaisen osakunnan jäsen 17.8.1781 [1781] Johannes Stenbäck die XVII Augusti 1781. Natus die XVI Januarii 1763. | Vocatus Adjunctus Pastoris GamleCarlebyensis Sacros suscepit Ordines 1788. | Adjunctus Ministerii in NyCarleby 1792. Sacellanus in Ylistaro Paroeciæ Storkyro 1811. | Pastor in Laihela 1826. | Præpositi titulo ornatus 1829. | Membrum Imper. Ordinis de St. Anna in 3:a Classe 1840. Död 1844. Respondentti 28.2.1787 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 23.8.1788. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.9.1788. — Kokkolan kirkkoherran apulainen 1788. Uudenkaarlepyyn pitäjänapulainen 1792. Ylistaron kappalainen 1811. Laihian kirkkoherra 1826. Rovasti 1829. Vt. lääninrovasti 1837. † Laihialla 5.12.1843.

1. puoliso: Vihitty 1793 Uusikaarlepyy Anna Maria Samuelintytäe Stenbäck o.s. Kempe s. 29.06.1770 Uusikaarlepyy, k. 01.11.1808 Uusikaarlepyy.

Lapset:
Josef Stenbäck , s. 27.01.1800 Uusikaarlepyy. Tauluun 206
2. puoliso: Vihitty 1809 Ylistaro Maria Kristiina Henricintytär Stenbäck o.s. Bergenklinga s. 20.09.1773, k. 28.01.1814 Ylistaro.
Vanhemmat: Henric Bergenklinga, Hovioikeuden asianajaja, s. 14.03.1736 Oulu, k. 25.05.1798 Oulu ja Maria Christina Simonintytär Bergenklinga o.s. Polviander, s. 25.08.1732 Porin maasrk., k. 21.02.1814 Ylistaro.
Lapset:
Carolina Amalia Bergroth o.s. Stenbäck , s. 01.03.1813 Ylistaro. Tauluun 211
3. puoliso: Vihitty 1823 Ylistaro Maria Johanintytär Stenbäck o.s. Forbus s. 14.02.1790 Raahe, k. 05.08.1868 Vaasa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 206
XI Josef Johaninpoika Stenbäck, (Taulusta 205, isä Johan Stenbäck) Varatuomari 1822. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1823, aktuaari 1824, notaari 1826, varakanneviskaali 1832, sihteeri 1834, kanneviskaali 1839, asessori 1843., s. 27.01.1800 Uusikaarlepyy, k. 11.10.1852 Vaasa.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 9.2.1813. Yksityistodistus 11.12.1815. Pääsykuulustelu 11.12.1815. Ylioppilas Turussa 14.12.1815 Stenbäck, Joseph. Ostrob. _ 1071. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.12.1815 [1815] Josephus Stenbäck. die 15 Decembris. natus die 27 Januarii 1800. | Supremo Dicasterio Wasensi adscriptus 1818. Ordinarius Cancellista ibidem die XIII. Maji 1823, nec non Actuarius 1824. | Secretarius 1834. Advocat Fiscal derstädes 1839, Assessor 17/5 1843. Tuomarintutkinto 11.12.1817. Vaasan hovioikeuden auskultantti 24.1.1818. — Varatuomari 1822. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1823, aktuaari 1824, notaari 1826, varakanneviskaali 1832, sihteeri 1834, kanneviskaali 1839, asessori 1843. † Vaasassa 11.10.1852. Naimaton.

1. puoliso: Katarina Elisabet Stenbäck o.s. Grönfors s. 15.12.1797 Ahlainen, k. 16.04.1857 Seinäjoki.

Lapset:
Karolina Bähr o.s. Stenbäck , s. 05.07.1831 Vaasa. Tauluun 207
2. vihkimättä: Anna Maria Stenbäck o.s. Sacklén s. Leppävirta, k. 03.02.1891 Vaasa.
Lapset:
Johan Josef (AU-lapsi) Stenbäck Yo/tod. A. Frosterus. Tuomt 1861. VT 1863. Vaasan hovioik. asessori 1875-. Valtiopäivämies, s. 10.04.1838 Vaasa, k. 11.02.1892 Vaasa.
Edvard Otto (AU-lapsi) Stenbäck , s. 26.02.1840 Vaasa. Tauluun 208
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 207
XII Karolina Josefintytär Bähr o.s. Stenbäck, (Taulusta 206, isä Josef Stenbäck) s. 05.07.1831 Vaasa, k. 13.04.1875 Alavus.

Puoliso: Johan Adolf Ernstinpoika Bähe s. 11.06.1829 Seinäjoki, k. 19.02.1896 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 208
XII Edvard Otto (AU-lapsi) Josefinpoika Stenbäck, (Taulusta 206, isä Josef Stenbäck) Avioton lapsi on termi, jolla viitataan avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen, jonka vanhemmat eivät olleet keskenään naimisissa. Lyhyempänä termiä käytetään muodossa au-lapsi. Yo Thus gymn. FK (fm) 1868, FM 1869, LK 1871, LL 1877. Tyrvään piirin piirilääkäri 1884-96, Tammisaaren piirin 1896-1903., s. 26.02.1840 Vaasa, k. 30.07.1904 Helsinki (kirj. Tammisaari).

Puoliso: Sofia Alexanderintytär Stenbäck o.s. Ramsay. (Taulu 809) s. 11.03.1852 Dragsfjärd (Kemiönsaari), Taalintehdas, k. 1937 Helsinki.
Vanhemmat: Alexander Wolter Carlinpoika Ramsay, Omisti Kellokosken tehtaan Tuusulassa vuodesta 1882. Perusti 1887 lankarullatehtaan Ab. Tornator ja sen toimitusjohtaja., s. 11.09.1825 Venäjä, Pietari, k. 07.08.1891 Lahti (matkalla rautatieaseman lähellä) ja Emmy Beata Catharina Gustafintytär Ramsay o.s. Tham, s. 09.08.1830 Ruotsi, Gästrikland, Ovansjö fg, Ånge, k. 14.08.1929 Espoo.
Sofia Ramsay (1852-1937)

Lapset:
Sofia Margareta (Greta) Dahlström o.s. Stenbäck , s. 21.08.1887 Tyrvää. Tauluun 209
Otto Henrik Stenbäck s. 23.03.1892 Tyrvää, k. 1965.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 209
XIII Sofia Margareta (Greta) Edvardintytär Dahlström o.s. Stenbäck, (Taulusta 208, isä Edvard Stenbäck) s. 21.08.1887 Tyrvää, k. 1978 Turku.
Sofia Margareta (Greta) (1887-1978)

Puoliso: Svante Johaninpoika Dahlström Historian professori. Svante Dahlströmillä oli nuorena historian maisterina merkittävä osa uuden ruotsinkielisen korkeakoulun Åbo Akademin synnyssä 1918, ja myöhemmin hänestä tuli sen Suomen historian henkilökohtainen professori. Dahlström paneutui mielellään sekä tutkimuksissaan että lukuisissa populaaritieteellisissä kirjoituksissaan Turun kaupungin ja sen lähiseudun historiaan, ja hän esiintyi myös kaunokirjallisuuden kirjoittajana. Lisäksi hän teki tärkeää työtä arkistoalalla. Monipuolisesti kulttuurista kiinnostunut Dahlström oli suomenruotsalaisten sivistyspyrkimysten keskeinen hahmo muun muassa laulu- ja musiikkiliikkeessä., s. 14.10.1883 Turku, k. 21.05.1965 Turku.

Svante Dahlström, kirjailijanimi Père Noble (14. lokakuuta 1883 Turku – 21. tammikuuta 1965 Turku) oli suomalainen historiantutkija, joka keskittyi erityisesti Turun ja sen lähiseudun historiaan. Hänellä oli myös merkittävä osuus Åbo Akademin synnyssä vuonna 1918.

Dahlström tuli ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassisesta lyseosta ja aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa syksyllä 1901. Hän opiskeli muun muassa historiaa, teoreettista filosofiaa ja kansantaloutta ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1910.[3] Dahlström osallistui aktiivisesti yhdistystoimintaan ja työskenteli lyhyitä kausia Helsingfors-Posten-, Åbo Underrättelser- ja Politiken-lehdissä.

Dahlström toimi aktiivisesti Åbo Akademin perustamisen hyväksi ja toimi perustamisen jälkeen sen ensimmäisenä sihteerinä eli hallintojohtajana. Tämän ohella hän toimi Turun maistraatin arkiston aktuaarina vuodesta 1924. Dahlström väitteli tohtoriksi 1929, ja väitöskirja julkaistiin seuraavana vuonna myös suomeksi nimellä Turun palo: tutkimuksia Turun kaupungin rakennushistoriasta vuoteen 1843. Dahlström nimitettiin vuonna 1930 Åbo Akademin Pohjoismaiden historian dosentiksi, ja vuonna 1944 Suomen historian henkilökohtaiseksi professoriksi.

Dahlström julkaisi lukuisia kirjoitelmia erityisesti Turun ja Turunmaan historiasta, tunnetuimpina muun muassa Gullkrona ja Promenader I–III. Hän kirjoitti salanimellä Père Noble myös kaunokirjallisia tekstejä, kuten proosateoksen Sommar (Schildt, 1917) ja runokokoelman Bokslut (Bro, 1939).

Dahlströmin puoliso vuodesta 1925 oli musiikinopettaja Sofia Margareta (Greta) o.s. Stenbäck (1887–1978). Musiikkitieteilijä Fabian Dahlström on nuorin heidän kolmesta lapsestaan.

Sisällysluettelo

1 Lähteet
1.1 Kirjallisuus


Kirjallisuus

Jungar, Sune: Svante Dahlström – Åbohistorikern. Teoksessa Historiaa Auran rannoilla. Turkulaista historiantutkimusta ja historiantutkijoita. ISBN 951-29-1374-7. Turun Historiallinen Yhdistys, 1998.
Jungar, Sune: Dahlström, Svante (1883–1965). Teoksessa Suomen Kansallisbiografia, osa 2. ISBN 951-746-443-6. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. Artikkelin verkkoversio. (maksullinen artikkeli)
.
Vanhemmat: Johan Edvard Adolfinpoika Dahlström, Yo/tod. J.G. Friberg 1854. Tuomt 1859. VT 1861. Oikeusneuvosmies Turussa 1873., s. 01.01.1836 Turku, k. 20.07.1905 Turku ja Augusta Charlotta Johanintytär Dahlström o.s. Haalqvist, s. 12.05.1844 Ruotsi, Norrköping Municipality.
Svante Dahlström (1883-1965)

Lapset:
Klas Dahlström , s. 22.11.1925 Turku. Tauluun 210
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 210
XIV Klas Svantenpoika Dahlström, (Taulusta 209, äiti Sofia Dahlström) s. 22.11.1925 Turku, k. 12.01.2009 Brasilia, Guaíba.
Klas Dahlström (1925-2009)

Puoliso: Iris Elisabeth Alexanderintytär Dahlström o.s. Fock s. 12.11.1928, k. 03.01.2000 Brasilia, São Paulo, Campinas.
Iris Dahlström (1928-2000)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 211
XI Carolina Amalia Johanintytär Bergroth o.s. Stenbäck, (Taulusta 205, isä Johan Stenbäck) s. 01.03.1813 Ylistaro, k. 26.06.1906 Ähtäri.

Puoliso: Vihitty 19.01.1841 Laihia Carl Edvard Carlinpoika Bergroth. (Taulu 834) Ähtärin kappalainen, varapastori 1846, s. 29.08.1813 Längelmäki, k. 14.01.1890 Ähtäri.
Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 16.2.1824. Turun katedraalikoulun oppilas 11.10.1826 – 15.6.1833 (examen). Turun lukion oppilas 24.8.1833 – 10.6.1836 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 20.6.1836 (arvosana laudatur äänimäärällä 24). Boreaalisen osakunnan jäsen 20.6.1836 [1836] Junii die XX. Carolus Eduardus Bergroth natus in Längelmäki die XXIX Augusti anno MDCCCXIII, Patre, nunc Pastore atque Præposito in Ruovesi, Phil. Doct. Carolo Henrico Bergroth, et Matre Catharina Sophia Polviander. | Sacris initiatus et Adjunctus Pastoris in Ruovesi constitutus 15/12 1838. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.12.1838. — Ruoveden kirkkoherran (isänsä) apulainen 1838, armovuodensaarnaaja 1841. Ähtärin kappalainen s.v. Varapastori 1846. † Ähtärissä 14.1.1890.

Pso: 1841 Karolina Amalia Stenbäck († 1906).

Appi: Laihian kirkkoherra Johan Stenbäck 9875 (yo 1781, † 1843).
Vanhemmat: Carl Henrik Henrikinpoika Bergroth, Ruoveden kirkkoherra 1824, rovasti 1834, lääninrovasti 05.04.1837 Tampereella., s. 02.01.1777 Taivassalo, k. 19.03.1841 Ruovesi ja Katariina Sofia Mikaelintytär Bergroth o.s. Polviander, s. 26.09.1785 Hämeenkyrö, k. 30.04.1840 Ruovesi.

Lapset:
Hanna Wegelius o.s. Bergroth , s. 20.01.1847 Ähtäri. Tauluun 212
Julius Bergroth , s. 20.04.1849 Ähtäri. Tauluun 213
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 212
XII Hanna Carlintytär Wegelius o.s. Bergroth, (Taulusta 211, isä Carl Bergroth) Kävi Vaasan ruots. tyttökoulua. Helsingin suom. tyttö¬koulussa uskonnon, ruotsin ja englannin tuntiopettajana 80—87 (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 20.01.1847 Ähtäri, k. 27.11.1906 Helsinki.

Puoliso: Martin Adolfinpoika Wegelius. (Taulu 896) Suomalainen säveltäjä, jota voidaan hyvällä syyllä pitää Suomen musikkikasvatuksen isänä. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin Musiikkiopiston perustamisesta vuonna 1882. Helsingin Musiikkiopisto on vuodesta 1939 tunnettu nimellä Sibelius-Akatemia., s. 10.03.1846 Helsinki, k. 22.03.1906 Helsinki.

Martin Wegelius (10. marraskuuta 1846, Helsinki – 22. maaliskuuta 1906, Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, jota voidaan hyvällä syyllä pitää Suomen musikkikasvatuksen isänä. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin Musiikkiopiston perustamisesta vuonna 1882. Helsingin Musiikkiopisto on vuodesta 1939 tunnettu nimellä Sibelius-Akatemia. Wegelius pyrki saamaan opiston ohjelmaan mahdollisimman monipuolisesti kansainvälisiä vaikutteita ja muokkasi niistä omaperäisen kokonaisuuden. Hän kutsui opiston opettajiksi tunnettuja nuoria ulkomaisiakin kykyjä, mm. italialais-saksalaisen Ferruccio Busonin. Opetustyönsä ohessa Wegelius toimi musiikkikriitikkona Helsingfors Dagbladissa, konserttipianistina ja Suomalaisen Oopperan kapellimestarina.

Wegelius syntyi pietistihenkiseen helsinkiläiseen virkamieskotiin. Hänen ensimmäinen pianonsoiton opettajansa oli Gabriel Linsén, myöhempiä ruotsalainen Philip Jacobsson ja saksalainen Emil Zech. Valmistuttuaan filosofian maisteriksi vuonna 1869 Wegelius opiskeli valtion myöntämän stipendin turvin musiikkia Leipzigin konservatoriossa, Wienissä ja Münchenissä. Hänen ainoa laajempi kamarimusiikkiteoksensa on viulusonaatti vuodelta 1876. Hänen tunnetuimpana teoksenaan pidetään kuitenkin yksinlaulua Karin Månsdotters vaggvisa Topeliuksen tekstiin. Robert Kajanuksen tavoin hänetkin tunnetaan paremmin muuna kuin säveltäjänä. Helsingin Musiikkiopiston perustajana, Jean Sibeliuksen opettajana ja Akadeemisen laulukunnan pitkällisenä johtajana hän on eittämättä merkittävimpiä musiikkihenkilöitä Suomen historiassa. Wegeliuksen oppilaina olivat myös mm. Armas Järnefelt, Toivo Kuula, Erkki Melartin ja Selim Palmgren.

Martin Wegelius julkaisi useita pitkään käytössä olleita oppikirjoja sekä omaa opistoaan että kansa- ja oppikoulujen musiikinopetusta varten. Näitä olivat mm. yleisen musiikkiopin oppikirja Lärobok i allmän musiklära och analys I-II (1888-1889), säveltapailun oppikirja Lärobok och läsebok i tonträffning (1893), sointuopin oppikirja Kurs i homofon sats (1897) sekä musiikinhistorian oppikirja Den västerländska musikens historia (1893). Kaikki edellä mainitut kirjat ilmestyivät myös suomeksi.

Martin Wegelius valmisteli laajaa tutkielmaa suuresti ihailemastaan Richard Wagnerista, mutta hän ei ehtinyt saada sitä valmiiksi ennen kuolemaansa.

Martin Wegelius sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1902 ja hänet kutsuttiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1904.

Lähteet

Haapanen, Toivo: Suomen säveltaide, s. 80–84. Helsinki: Otava, 1940.

.
Vanhemmat: Adolf Vilhelm Joakiminpoika Wegelius, Turun katedraalikoulun vt. venäjänopettaja 1823–24. Yliopiston konsistorin ylim. amanuenssi 1825, vakinainen 1828, yliopistonsihteeri 1829, yliopistonkamreeri 1840, ero 1860., s. 09.03.1799 Turku, k. 23.09.1888 Pohja ja Sofia Charlotta Fredrika Noachintytär Wegelius o.s. Wendell, s. Pohja, Mörby, k. 1886 Pohja.
Martin Wegelius (10. marraskuuta 1846, Helsinki – 22. maaliskuuta 1906, Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 213
XII Julius Carlinpoika Bergroth, (Taulusta 211, isä Carl Bergroth) Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1873. Vetelin khra 1885-1903, Ähtärin 1903-. Rovasti 1896., s. 20.04.1849 Ähtäri, k. 04.02.1914 Ähtäri.
Ähtärin kirkko on Pohjanmaan kirkkoarkkitehtuurissa harvinainen 1930-luvulla rakennettu moderni kirkkorakennus. Kirkko hallitsee maisemallisesti kirkonkylän vanhaa ydintä, jonka liike- ja kaupparakennukset ovat säilyneet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen asussa. Ähtärin kirkko sijaitsee muuta maastoa korkeammalla Hankolankankaalla. Nykyinen vuonna 1937 valmistunut arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnittelema kirkko on järjestyksessä neljäs samalla paikalla. Vaaleaksi rapatun pitkäkirkon torni kohoaa 54 metrin korkeuteen. Professori Vilho Sjöströmin vuonna 1906 maalaama alttaritaulu on peräisin edellisestä, palaneesta kirkosta ja se kuvaa Jeesuksen vuorisaarnaa malleinaan ähtäriläiset ihmiset Ähtärijärven maisemissa. Kirkon katto- ja seinämaalaukset on tehnyt taiteilija Antti Salmenlinna. Kirkkoaukiota reunustavat pitäjänmakasiini, kirkkoveneille rakennettu venekatos sekä hautausmaalla oleva arkkitehti Touko Saaren piirtämä siunauskappeli vuodelta 1963. Kirkkomaalle vapaussodan muistomerkin on suunnitellut Alpo Sailo ja talvi- ja jatkosodan muistomerkin Ilmari Virkkala. Ähtärin vanha keskusta on kirkon länsipuolella. Asuin- ja liikerakennuksista koostuva kirkonkylän rakennuskanta on lähinnä 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alkupuolelta. Alkulantien eteläpuolella ovat Ollinkulma, Alkula, Tötterman, Mimmilä ja Kuntala eli vanha kunnantupa. Katulinjassa sijaitsevassa, 1800-luvun lopussa rakennetussa Alkulan talossa on toiminut ensin Säästöpankki ja myöhemmin posti. Ollinkulman päärakennus 1800-luvulta on siirretty paikalleen ja uudistettu kunnanlääkärin taloksi 1913. Rakennus on korjattu 1987-1988 päiväkodiksi. Alkulan vieressä sijaitseva Töttermanin talo on 1910-luvulla perustetun Ähtärin Sähkö Oy:n osakkaan, liikemies Fredrik Nikolai Töttermanin rakennuttama. Rakennus on siirretty viereiseltä Mimmilän tontilta ja sen vanhassa osassa on edelleenkin liikehuoneistoja. Mimmilä on sekin kauppias Töttermanin rakennuttama. Alun perin Mimmilä on rakennettu Helsingin Osakepankin taloksi, ilmeisesti 1914-1915. Rakennuksessa on ollut eri pankkien toimipiste aina vuoteen 1958 asti ja sen jälkeen se on ollut pääasiassa asuinkäytössä. Kuntala on paikalleen Ouluveden rannalta Markunniemestä 1876-1877 siirretty entinen kappalaisen pappila. Yksikerroksinen puurakennus on ollut Ähtärin alkuperäinen kunnantupa, ja se on toiminut kunnantalona aina nykyisen kaupungintalon valmistumiseen asti 1951. Historia Ähtärin ensimmäinen kirkko vuodelta 1657 purettiin seuraavalla vuosisadalla. Kolmas kirkko rakennettiin 1847, mutta se paloi 1935. Seurakunnan nykyinen, neljäs kirkko rakennettiin 1937 arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnitelmien mukaan. Ähtärin keskus rakentui kirkon läheisyyteen Hankolanmäelle. Kirkonkylän pääraitti oli Alkulantie, jonka varrelle keskittyivät kauppa ja palvelut. 1800-luvun loppupuolella rakennettu rautatie veti asutusta ja liike-elämää vähitellen puoleensa, ja keskusta siirtyi etelämmäs asemanseudulle. Kirkon kuoren absidi on runkohuonetta hieman matalampi ja kapeampi. Sen erottaa muusta kirkkosalista kahden pylvään kannattama kasetoitu vyökaari. Alttaripäädyn kulmauksessa on matala satulakattoinen sakasti, kirkon länsipäädyssä on 54 metriä korkeaan huippuun päättyvä torni, jonka kellot ovat vuodelta 1936 ja 1937. Runkohuoneessa on korkeat seinät, satulakatto ja kapeat segmenttipäätyiset ikkunat. Kirkkosalissa on kolme laivaa, sivulaivoissa on tasakatot ja keskilaivassa tynnyriholvi. Kirkkoa on korjattu 1966. Sen pinta-ala on 550 neliötä ja siellä on istumapaikkoja 850 hengelle. Edellisestä kirkosta peräisin olevan alttaritaulun Vuorisaarna on maalannut Wilho Sjöström 1906, malleina olivat ähtäriläiset ihmiset Ähtärinjärven maisemassa. Kirkon 26 + 3 -äänikertaiset urut on valmistanut Gebrüder Rieger 1937. Ähtärin seurakuntakeskus sijaitsee parin kilometrin päässä kirkosta, mutta kirkon vieressä on hautausmaa. Sen 1963 rakennettu siunauskappeli on arkkitehti Touko Saaren suunnittelema. Kirkkomaalla olevan Suomen sisällissodan muistomerkin on suunnitellut Alpo Sailo ja talvi- ja jatkosodan muistomerkin Ilmari Wirkkala.

Puoliso: Vihitty 11.08.1874 Ähtäri Julia Nanny Sofia Kaarlontytär Bergroth o.s. Bähr Kävi Vaasan ruots. tyttökoulua ja Jyväskyiän seminaaria, kuunteli luentoja Naisten akatemiassa Helsingissä. Helsingin suom. tyttökoulussa opettajana 73— 74, opetti kaikkia lukuaineita, kauno-kirjoitusta ja käsitöitä I luokalla. (Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli), s. 07.10.1851 Karstula, k. 09.09.1931 Mänttä-Vilppula.

Lapset:
Ilta Evelina Koskimies o.s. Bergroth , s. 22.11.1879 Pihlajavesi. Tauluun 214
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 214
XIII Ilta Evelina Juliuksentytär Koskimies o.s. Bergroth, (Taulusta 213, isä Julius Bergroth) s. 22.11.1879 Pihlajavesi, k. 09.11.1958 Helsinki.
Ja tämänkertaisessa kuvassa, joka on julkaistu Koskimiesten tyttärentyttären pojan Pekka Särkiön Helsingin pelastajat -artikkelin kuvituksena, on A.W. saanut rinnalleen ihanan Iltansa. Ei ihme, että mustasiipi yö jo silmään siitää! (Lähde: https://www.facebook.com/SyrjastakatsojanTarinoita/posts/376041765888136:0). Helsingin pelastajat. Helmikuussa 70 vuotta sitten Helsinki oli vähällä muuttua liekkimereksi ja soraläjäksi. Neuvostoliitto halusi pääkaupungin suurpommituksilla nujertaa suomalaisten selkärangan. Kolmantena pommitusyönä 26.-27.2.1944 lähes tuhannen pommikoneen lautat peittivät Helsingin yötaivaan. Ilmatorjuntatykit ampuivat yhtä mittaa sulkua Helsingin päälle mereltä lähestyvien koneiden eteen. Uudet tutkat ja kuulosuuntimalaitteet paikansivat pommittajia, joita valonheitinpatterit häikäisivät ja merkitsivät ilmatorjunnan maaleiksi. Vain viisi prosenttia tuhansista pommeista putosi kaupunkialueelle. Monet pommittajat purkivat ilmatorjunnan ahdistamina pommilastinsa merellä ennen Helsingin rannikkoa. Samasta syystä suurimmat tuhot tulivat eteläiseen Helsinkiin. Viimeisenä pommitusyönä kuoli 21 ihmistä ja 59 rakennusta tuhoutui. ”Koskaan aiemmin näin monet eivät ole olleet niin suuressa kiitollisuuden velassa näin harvoille” – näillä sanoilla Winston Churchill ylisti RAF:n lentäjiä, jotka puolustivat Lontoota. Ehkä jotain samaa voisi sanoa Helsingin ilmapuolustajista. Ilman heitä olisi tuhoutuneita rakennuksia ja kuolonuhreja voinut olla jopa tuhansia. Omaan perheeseeni liittyy muistoja viimeiseltä pommitusyöltä 26.-27.2. 1944. Yksi silloin tuhoutuneista rakennuksista oli äitini isoäidin koti Kaivopuistossa. Naapuri Aino Lauste kirjoitti hänelle evakkopaikkaan Keuruulle, missä hän oli veljensä rovasti Lauri Kallialan luona (13.3.44): ”Niin ikävästi kävi meidän talon, että se paloi ihan poroksi; ei ole kuin ulkoseinät jäljellä. Kaikki yläkerrat ovat romahtaneet alakertaan ja alakertaa myöten on kaikki sorana. Ei mitään voitu pelastaa, sillä palo syttyi otaksuttavasti palopommeista, jotka sytyttivät kaikki kerrokset yhtä aikaa vinnistä alakertaa myöten. … Me olimme koko yön siellä pienessä kylpyhuoneessa … Huomasimme kyllä pienestä ikkunasta, että tri Lydeckenin talo paloi, mutta emme tienneet omasta talostamme mitään ennen kuin se roihusi kaikissa kerroksissa. Juoksimme kipinäsateessa pihan yli tielle ja siitä talon n:o 7 suojahuoneeseen, luotuamme katseemme vielä kerran tuleen, joka ahmivin liekein hävitti kotimme. Kiitin Jumalaa joka oli meidät pelastanut palavasta talosta. Kun herra Randelin kuuli, että tuli oli syttynyt, juoksi hän kolmanteen kerrokseen pelastamaan jotain. Kahteen pieneen kapsäkkiin hän sulloi tavaraa, mutta ei päässyt enää portaita alas vaan heittäytyi kolmannen kerroksen parvekkeelta toisen kerroksen parvekkeelle ja siitä hyppäsi pihalle jolloin häneen sattui niin, että joutui sairaalaan. Kuulin, ettei hän sentään hengenvaarallisesti loukkaantunut. Rva Sauren sai tien puoleisen ikkunan kautta pelastettua lipaston ja vähän muutakin ja rva Federleyltä joka asui alhaalla pelastui melkein kaikki sillä tulen valta saatiin rajoitetuksi. Mutta meiltä muilta meni kaikki…” . ”Detta kort blev funnit vid en tillfällig rensning av syrenbuskarna i april” - kirjoitti I. Kaivopuisto 9B:ssä asunut runoilija Björling Keuruulle naapurilleen Ilta Koskimiehelle. Löytynyt kortti oli valokuva Ilta Koskimiehen miesvainajasta A.V. Koskimiehestä lukemassa Suometarta vuosisadan alussa. Lumisohjossa viikkokausia säilynyt valokuva oli ainoa muisto tuhoutuneesta kodista - ja kuin tervehdys ajan rajan takaa. Samana yönä tuhoutui muutaman sadan metrin päässä äitini lapsuudenkoti Pietarinkatu 1:n ylimmässä kerroksessa. Perheen äiti ja tyttäret olivat isoäidin kanssa evakossa Keuruulla. Perheen isä haki pommituksen jälkeen talosta ehjänä säilyneen suuren puolukkahillopurkin. Se oli kuitenkin säröillä ja purkki hajosi syliin. Väestönsuojelumiehet yrittivät ottaa kiinni tulen ja savun keskellä ”verissään” juoksevaa miestä. Hän sähkötti perheelleen evakkoon: ”Kotimme tuhoutunut täydellisesti, terveinä ollaan. Jussi” Kun isoäitini pääsi katsomaan tuhoutunutta asuntoa, oli romahtaneen kerroksen reunalle jäänyt sattuman oikusta hänen pianonsa, jonka katkenneet kielet olivat kiertyneet sotkuiseksi sykeröksi kuin naisen hiukset. Tätä näkyä hän muisteli vielä 99-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. (kuvassa isoäitini vanhemmat Ilta ja A.V. Koskimies). KOLMEN YÖN IHME. Kun Helsinki pelastui 1944. Näyttelyn avaa Helsingin kaupungintalolla 20.2. Ilmatorjuntasäätiön pj. kenraalimajuri Kari Siiki. Teksti: Pekka Särkiö/https://www.kotimaa24.fi/helsingin-pelastajat/

Puoliso: Vihitty 21.03.1900 Wetelin kirkko Aukusti Waldemar Oakarinpoika Koskimies e. Forsman FT, Helsingin suomalaisen normaalilyseon yliopettaja, professori., s. 07.01.1856 Pihlajavesi, k. 05.06.1929 Helsinki.

August Valdemar Koskimies (vuoteen 1906 Forsman; 7. tammikuuta 1856 Pihlajavesi – 5. kesäkuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen koulumies sekä suomen kielen ja kirjallisuuden tutkija. Hän kirjoitti myös runoja, joita on säveltänyt muun muassa Jean Sibelius.

A. V. Koskimies pääsi ylioppilaaksi Vaasan lyseosta vuonna 1874. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1882 ja lisensiaatiksi vuonna 1891. Professorin arvon hän sai vuonna 1926.

A. V. Koskimies aloitti opettajanuransa suomen kielen kollegana Porvoon ruotsalaisessa lyseossa vuosina 1888–1891 ja toimi sen jälkeen latinan kielen lehtorina Porin lyseossa vuosina 1891–1892.

Merkittävän elämäntyön A. V. Koskimies teki Helsingin Suomalaisessa normaalilyseossa, jossa hän toimi suomen ja ruotsin kielten lehtorina vuosina 1892–1907 ja samojen aineiden yliopettajana vuosina 1907–1926. Opettajana ja tulevien opettajien kouluttajana hän kehitti kaunokirjallisuuden opetusta sekä suomen kielen opetusmenetelmiä. Hänen tutkimustensa aiheita olivat pakanuuden aikainen henkilönnimistö, Christfried Ganander ja D. E. D. Europaeus.

Koskimies teki kesällä 1885 kieli- ja kansatieteellisen kenttätyömatkan Inariin keräten sieltä laajan ja poikkeuksellisen arvokkaan inarinsaamenkielisen kieli- ja perinneaineiston. Sen hän julkaisi vasta 33 vuotta myöhemmin T. I. Itkosen kanssa sen jälkeen, kun tämä oli muuntanut kirjoitukset foneettiseksi transkriptioksi, suomentanut ne ja täydentänyt kokoelmaa Uula Morottajan kielennäyttein. Koskimies toimitti myös veljensä Kaarlo Koskimiehen kanssa uudistetun laitoksen Frans Ferdinand Ahlmanin suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta sekä julkaisi kokoelmat sananlaskuja ja vanhan kirjasuomen näytteitä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntalaulu Kymmenen virran maa on alun perin Koskimiehen runo, johon sävelen teki Oskar Merikanto. Sen ensiesitys oli vuonna 1899.

A. V. Koskimiehen puoliso vuodesta 1900 oli runoilija ja suomentaja Ilta Koskimies (o.s. Bergroth, 1879–1958). Hänen veljensä oli Oulun hiippakunnan piispa Juho Koskimies.

Teoksia

Kristfriid Ganander, eräs Porthanin työkumppani (Forsman, A. V.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1887.
Tutkimuksia Suomen kansan persoonallisen nimistön alalta 1. Pakanuuden aikainen nimistö. Lisensiaattiväitöskirja. Tekijän kustannuksella, Helsinki 1891.
Taavetti Emanuel Taneli Europaeus. Gummerus, Jyväskylä 1896.
Novellivalikoima suomalaisten kirjailijain teoksista. WSOY, Porvoo 1904.
Kokoelma suomalaista runoutta koulua ja kotia varten. Yrjö Weilin, Helsinki 1905.
Suomalaisuuden liiton nimiopas. Yrjö Weilin, Helsinki 1907.
Inarinlappalaista kansantietoutta. Koonneet ja julkaisseet A. V. Koskimies ja T. I. Itkonen. Societé finno-ougrienne, Helsinki 1917.
Lisäyksiä Jusleniuksen Sana-Lugun Coetukseen. Salomon Kreander ja Juhana Castrén; julkaissut A. V. Koskimies. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1917.
Agricolasta Juteiniin. Kirjallis- ja kielihistoriallisia näytteitä vanhemmasta suomalaisesta kirjallisuudesta. WSOY, Helsinki 1921.
Vuosien varrelta. Runoelmia. WSOY, Porvoo 1926.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/A._V._Koskimies

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

SOUDA, SOUDA, SINISORSA. Idan mielestä kaikkein kaunein laulu, jonka Janne-herra on säveltänyt, oli August Waldemar Forsmanin runoon syksyllä 1899 sävelletty Souda, souda sinisorsa. A.W.Forsman oli pari vuotta aiemmin sanoittanut Sibeliuksen säveltämän promootiokantaatin, jonka tunnetuin osa on sittemmin virreksi muuttunut Soi kunniaksi Luojan. Kantaatin ja virren vaiheista on kerrottu tarkemmin kirkon verkkosivuilla http://evl.fi/virsikirj…/0/e2b16a13c7ea6de0c2256ffe003dbdd0…

Janne-herran ja Forsmanin yhteistyön alkaessa A.W. oli jo nelikymppinen vanhapoika, väitellyt tohtori ja Helsingin suomalaisen normaalilyseon suomen- ja ruotsinkielen lehtori. Sitten iski Suuri Rakkaus! Jo seuraavana syksynä Forsman sai Sibeliuksen säveltämään hurmioituneen runonsa Illalle, joka oli omistettu tuolloin vasta 18-vuotiaalle Ilta Bergrothille, Vetelin kirkkoherran tyttärelle, vaikka siinä näennäisesti lauletaankin tähti-illan ylistystä. Hurmion laatua heijastavat myös runon merkilliset uudissanat:

Oi, terve! tumma, vieno tähti-ilta,
sun haaveellista hartauttas lemmin
ja suortuvaisi yötä sorjaa HEMMIN,
mi hulmuaapi kulmais KUULAMILTA.

Kun oisit, ilta, oi, se TENHOSILTA,
mi sielun multa siirtäis LENTOISEMMIN
pois aatteen maille itse kun ma emmin
,ja siip' ei kanna aineen kahlehilta!

Ja itse oisin miekkoinen se päivä,
mi uupuneena saisin luokses liitää,
kun tauonnut on yö ja puuha RÄIVÄ,
kun mustasiipi yö jo silmään SIITÄÄ
ja laaksot, vuoret verhoo harmaa häivä
-oi, ilta armas, silloin luokses kiitää!

Laulettuna se kuulostaa tältä - laulajana on ihana Ann-Sofie Otter, jonka ruotsalainen aksentti on mielestäni ihan linjassa sanoituksen erikoisuuksien kanssa
Hymiö smile

https://www.youtube.com/watch?v=M3FjRNlrpGE

Illalle-laulu tehosi, olihan mielitietty itsekin lahjakas laulaja. 23 vuoden ikäerosta huolimatta tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen, sillä jo seuraavana syksynä Sibelius sai sävellettäväkseen A.W:n kirjoittaman varsinaisen kosiorunon eli juuri tämän

Souda, souda, sinisorsa,
souda tähän rantaan;
pesäs tänne rakenna sen
ritvakoivun kantaan!

Laske, laske, pursi pieni,
laske valkamaani;
purrestasi neito nuori,
astu asuntaani!

Tääll' on sija suoritettu
sammalista sulle;
tule, tule, kultaseni
kumppaniksi mulle!

Tääll' on aallot armahat ja
suuret hongat huojuu;
solkikoivut soreasti
aallon helmaan nuojuu.

Ja tältä se kuulostaa Kim Borgin laulamana

https://www.youtube.com/watch?v=HQgz3byDSuQ

A.V.Forsmanin ja Sibeliuksen yhteistyöstä voi lukea tarkemmin Sibelius-sivustolta http://www.sibelius.fi/suomi/musiikki/laulut_2.htm

Virallisesti tohtori A.W.Forsman ja neiti Ilta Bergroth, rovasti Bergrothin tytär, ilmoittivat kihlauksestaan lehdissä 11.10.1899. Kosioruno julkaistiin joulukuussa 1899 Joululyhteitä-albumissa. Häät vietettiin Wetelin pappilassa 21.3.1900. Ainoa tytär Aamu Aulikki Kotivalo syntyi keväällä 1904.

Vuonna 1906 Forsmanit suomensivat nimensä Koskimieheksi. A.V.Koskimiehen muita lauluina tunnettuja runoja ovat mm. Kymmenen virran maa ja Tuule tuuli leppeämmin. Ilta-rouvakin tuli tunnetuksi virsirunoilijana: hän kirjoitti Soi kunniaksi Luojan -virteen kolmannen säkeistön ja teki suomenkieliset sanat mm. Bachin lauluihin Rakkahin Jeesus ja Oi sielut, riemuitkaa.

Ja tämänkertaisessa kuvassa, joka on julkaistu Koskimiesten tyttärentyttären pojan Pekka Särkiön Helsingin pelastajat -artikkelin kuvituksena, on A.W. saanut rinnalleen ihanan Iltansa. Ei ihme, että mustasiipi yö jo silmään siitää!

Lähde: https://www.facebook.com/SyrjastakatsojanTarinoita/posts/376041765888136:0
.
Vanhemmat: Oskar Wilhelm Zachariaksenpoika Forsman, Isonkyrön kirkkoherra 1871, herännäispappi ja runoilija., s. 27.02.1815 Vähäkyrö, k. 15.02.1886 Isokyrö ja Maria Gustava Johanintytär Forsman o.s. Ahlholm, s. 18.04.1828 Suomussalmi, k. 09.02.1929 Karkku.
Aukusti Waldemar Koskimies (vuodesta 1906) (Forsman) (1856-1929)

Lapset:
Aamu Aulikki Kotivalo Koskimies - Lappi-Seppälä o.s. Koskimies , s. 11.02.1904 Helsinki. Tauluun 215
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 215
XIV Aamu Aulikki Kotivalo Aukustintytär Koskimies - Lappi-Seppälä o.s. Koskimies, (Taulusta 214, äiti Ilta Koskimies) Fm, s. 11.02.1904 Helsinki, k. 17.12.2003 Helsinki.
Aamu Aulikki Kotivalo Koskimies (vuodesta 1906) (Forsman) (1904-2003)

Puoliso: Vihitty 1936 Helsinki, eronneet 1965 Johannes (Jussi) Juhonpoika Lappi-Seppälä Diplomiarkkitehti, rakennushallituksen pääjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja. Lappi-Seppälä kirjoitti 1930-luvulla myös muutamia poikien seikkailukirjoja., s. 26.02.1911 Tampere, k. 24.01.1977 Helsinki.

Johannes (Jussi) Lappi-Seppälä (sukunimi vuoteen 1915 Seppälä, 26. helmikuuta 1911 Tampere – 24. tammikuuta 1977 Helsinki) oli diplomiarkkitehti, rakennushallituksen pääjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja. Lappi-Seppälä kirjoitti 1930-luvulla myös muutamia poikien seikkailukirjoja.

Sisällysluettelo

1 Elämäkerta
2 Lappi-Seppälä ja Martaksen suunnittelemia taloja
3 Kirjallista tuotantoa

Elämäkerta

Lappi-Seppälän vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Seppälä ja Karoliina Aleksandra Sundell. Hän pääsi ylioppilaaksi 1931 ja valmistui diplomi-arkkitehdiksi 1936. Lappi-Seppälä oli Arkkitehtuuritoimisto Lappi-Seppälä ja Martaksen perustaja yhdessä Iikka Martaksen kanssa ja toimi toimiston johtokunnan puheenjohtajana 1935–1960. Lappi-Seppälä toimi maatalousministeriössä asutusasiainosaston arkkitehtina 1938–1945 ja rakennustoimiston päällikkönä 1945–1949. Tämän jälkeen Lappi-Seppälä oli Helsingin maistraatin raatimiehenä ja Helsingin yliopiston puurakennusopin opettajana 1949–1953 ja rakennushallituksen pääjohtajana 1953–1971. Lappi-Seppälän nimitys rakennushallituksen pääjohtajaksi aiheutti 1950-luvulla niin sanotun arkkitehtisodan. Arkkitehtiliitto oli ajanut puheenjohtajaansa Alvar Aaltoa tähän virkaan, ja vastalauseeksi Aallon syrjäyttämiselle liitto julisti rakennushallituksen työt liiton jäsenten saartoon. Tätä saartoa jatkui vuoteen 1957.

Näiden tehtävien ohella Lappi-Seppälä oli valtionvarainministeriön sotavahinkojen korvaustoimiston toimistopäällikkönä 1940–1942, Maatalousseurojen keskusliiton jälleenrakennusvaliokunnan johtavana arkkitehtina 1942–1949 ja Miten rakennan -lehden päätoimittajana 1945–1967.

Lappi-Seppälä oli kokoomuksen kansanedustajana 1945–1953 edustaen Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä ja presidentin valitsijamiehenä vuosien 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa. Lappi-Seppälällä oli myös lukuisia luottamustehtäviä eri järjestöissä ja yrityksissä. Hän sai professorin arvonimen 1969.

Lappi-Seppälä oli naimisissa Aamu Aulikki Kotivalo Koskimiehen kanssa 1936–1965. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1965 Mirja Inkeri Teräsvirran (entinen Wilenius) kanssa.

Lappi-Seppälä ja Martaksen suunnittelemia taloja

Harjavallan kaupungintalo, 1952
Sanomalehti Kalevan toimitalo, Kirkkokatu, Oulu – 1953
Limingan kunnantalo – 1955

Kirjallista tuotantoa

Vaeltajavartion urotyö: Seikkailukertomus. Poikien seikkailukirjasto 37. Otava 1933, 2. painos 1959.
Partiolaisen muistikirja 1. Otava 1934.
Tulevan polyteekkarin opiskeluopas. Akateeminen kirjakauppa, Helsinki 1934, 2. painos 1940.
Pelastus perikadosta: Seikkailukertomus. Poikien seikkailukirjasto 44. Otava 1934.
Stålhandsken kasvinkumppani: Historiallinen kertomus. Poikien seikkailukirjasto 55. Otava 1935, 2. painos 1957.
Aina valmiina: Vaeltajavartion seikkailuja. Poikien seikkailukirjasto 64. Otava 1936, 2. painos 1960, 3. painos Skaudivarustus, Tallinna 1993.
Elävältä se maistui: Muistelmateos. Muistiin merkitsemisessä avusti Mirja Lappi-Seppälä. Kirjayhtymä 1972.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Lappi-Sepp%C3%A4l%C3%A4

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Jussi Lappi-Seppälän arkkitehtitöistä suomalaiset partiopiirit muistavat Nujakkalinnan koulutuskeskuksen suunnittelun.

Jussi Lappi-Seppälä oli Töölön Sinisten (alkujaan Helsingin Sinisten osasto II Töölö) osastonjohtaja Toivo "Topi" Katajan kera vuodesta 1930 alkaen.[1]. Opettaja- lehdessä häntä kuvataan "ikuiseksi partiopojaksi"

Lähde: https://fi.scoutwiki.org/Jussi_Lappi-Sepp%C3%A4l%C3%A4

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nimi: Lappi-Seppälä, Jussi
Ammatti / arvo: diplomiarkkitehti, pääjohtaja, professori
Aiemmat vaalipiirit: Uudenmaan läänin vaalipiiri 06.04.1945 - 28.03.1954
Aiemmat toimielinjäsenyydet ja tehtävät: Kulkulaitosvaliokunta - Laki- ja talousvaliokunta
Aiemmat eduskuntaryhmät: Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 06.04.1945 - 28.03.1954.
Johannes (Jussi) Lappi-Seppälä (sukunimi vuoteen 1915 Seppälä) (1911-1977)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 216
X Elisabeth Margaretha Johanintytär Granlund o.s. Stenbäck, (Taulusta 203, äiti Susanna Stenbäck) s. 10.08.1768 Härmä, k. 13.02.1834 Teerijärvi.

Puoliso: Vihitty 23.10.1814 Alahärmä Jonas Reinhold Stefaninpoika Granlund Teerijärven kappalainen 1821., s. 09.01.1782 Vaasa, k. 18.09.1839 Teerijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 217
VII Henrik Laurentii Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 199, isä Lars Lithovius) Maanmittari, Ruotsinojan talollinen., s. 1700 Oulu, Liminka, k. 29.02.1760 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Katarina Karlintytär Lithovius o.s. Arvolander s. 1715 Oulu, k. 03.11.1786 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:
Klara Lithovius s. 1745 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.
Lars Ruotsinoja e. Lithovius , s. 16.08.1747 Oulu, Liminka, Ruotsinoja. Tauluun 218
Karl Gustaf Lithovius s. 13.09.1749 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.
Isak Lithovius s. 17.07.1752 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 218
VIII Lars Henrikinpoika Ruotsinoja e. Lithovius, (Taulusta 217, isä Henrik Lithovius) Ruotsinojan talollinen, Sursill n:o 4048, s. 16.08.1747 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 21.03.1824 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Walborg Erikintytär Ruotsinoja o.s. Klaavula s. 06.12.1756 Oulu, Liminka, Klaula, k. 22.10.1831 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:
Kaisa Ruotsinoja , s. 11.02.1784 Oulu, Liminka, Ruotsinoja. Tauluun 219
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 219
IX Kaisa Larsintytär Ruotsinoja, (Taulusta 218, isä Lars Ruotsinoja) s. 11.02.1784 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 21.04.1854 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Puoliso: Johan Mikaelinpoika Antila-Ruotsinoja e. Antila Ruotsinojan talollinen., s. 11.05.1774 Oulu, Liminka, k. 21.02.1834 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.

Lapset:
Johan Ruotsinoja e. Antila-Ruotsinoja Ruotsinojan talollinen., s. 14.01.1815 Oulu, Liminka, Ruotsinoja, k. 11.05.1872 Oulu, Liminka, Ruotsinoja.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 220
VII Klara Larsintytär Lithovius, (Taulusta 199, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Puoliso: Mikael Samuelinpoika Lithovius Lapuan kirkkoherra 1717-, k. 1738 Lapua.

Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1687 Michael Lithovius [Ostrobothnienses cum testimon. Rectoris Scholæ Ulhe.]. Respondentti Uppsalassa 7.5.1691 pro exercitio, pr. kaunopuh. prof. Petr. Lagerlöf. Ylioppilas Turussa sl. 1692 [Lithovius] Mich. Ostrob. _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Michaël Lithovius. Ups. dep. 1687. Magister in Philosophia 1694. d. 25 Nov. Sacellanus primo Limingoensis, deinde Pastor Lapoensis. Mort. 1738. Disputavit Upsaliæ de natura atq: origine imbrium; Aboæ vero de constitutione proprietatis. Respondentti 13.5.1693 pro gradu, pr. Anders Wanochius 2021. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694. Limingan kappalainen 1696, Lumijoen 1709. Limingan vt. kirkkoherra isonvihan aikana noin 1714. Vangittu 1715 ja kuljetettu Turkuun, mutta pääsi pakenemaan. Paltamon vt. kirkkoherrana jonkin aikaa. Pakeni sittemmin Ruotsiin. Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725). Saarnaaja pappeinkokouksessa Vaasassa 1725, synodaaliväitöksen varapreeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 221
VII Klara Larsintytär Lithovius, (Taulusta 199, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Puoliso: Mikael Samuelinpoika Lithovius. (Taulu 247) Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725)., k. 16.05.1738 Lapua.

Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 8.10.1687 Michael Lithovius [Ostrobothnienses cum testimon. Rectoris Scholæ Ulhe.]. Respondentti Uppsalassa 7.5.1691 pro exercitio, pr. kaunopuh. prof. Petr. Lagerlöf. Ylioppilas Turussa sl. 1692 [Lithovius] Mich. Ostrob. _ 199. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1692] Michaël Lithovius. Ups. dep. 1687. Magister in Philosophia 1694. d. 25 Nov. Sacellanus primo Limingoensis, deinde Pastor Lapoensis. Mort. 1738. Disputavit Upsaliæ de natura atq: origine imbrium; Aboæ vero de constitutione proprietatis. Respondentti 13.5.1693 pro gradu, pr. Anders Wanochius 2021. FM 26.11.1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694. Limingan kappalainen 1696, Lumijoen 1709. Limingan vt. kirkkoherra isonvihan aikana noin 1714. Vangittu 1715 ja kuljetettu Turkuun, mutta pääsi pakenemaan. Paltamon vt. kirkkoherrana jonkin aikaa. Pakeni sittemmin Ruotsiin. Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725). Saarnaaja pappeinkokouksessa Vaasassa 1725, synodaaliväitöksen varapreeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738.
Vanhemmat: Samuel Samuelinpoika Lithovius, Ylioppilas Uppsalassa 10.1650 Samuel Samuelis [fratres Limingij]. Ylioppilas Turussa sl. 1652 [Limmingius] Samuel [Samuelis 46]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1652] Samuel Sam: Limingius. — Armovuodensaarnaaja Iissä 1659. Iin 2. kappalainen luult. s.v. Pudasjärven kirkkoherra 1686, Iin 1688., s. 1633 Liminka, k. 19.06.1692 Ii ja Beata Mikontytär Lithovius, k. Ii.

Lapset:
Beata Hoffren o.s. Lithovius , s. 1696 Oulu, Liminka. Tauluun 222
Klara Forbus o.s. Lithovius , s. 1697 Liminka. Tauluun 223
Lars Lithovius , s. 1699 Liminka. Tauluun 226
Isak Lithovius , s. 1/1709 Lumijoki. Tauluun 227
Mikael Lithovius Pietarsaaren kappalainen, s. 1714 Oulu, Liminka, k. 29.05.1756 Pietarsaari.

Ylioppilas Turussa sl. 1728 [Lithovius] Mich. [Ostrob _ 321]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1728] Michael Lithovius. | Primus | Magister 1738. 1740. Substitutus Pastoris in Pedersöre. 1755 Vice-Pastor et Sacellanus ibidem. 1756. diem obiit supremum. Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1732 Michaël Lithovius [Ostro-Bothnienses]. Respondentti Uppsalassa 7.6.1736 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Turussa 31.5.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738 priimus. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Pietarsaaren pitäjän kirkkoherran apulainen 1740, vt. kirkkoherrana 1751. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin vt. rykmentinpastori 1742–43. Pietarsaaren pitäjän kappalainen 1755. Varapastori. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja 1742. † Pietarsaaren pitäjässä 29.5.1756.
Pietarsaaren kirkko on Pietarsaaressa, Pohjanmaalla sijaitseva kirkkorakennus. Se on valmistunut vuonna 1731, ja se rakennettiin isovihan aikana poltetun Pietarsaaren ensimmäisen kirkon tilalle. Kirkon suunnittelusta vastasi rakennusmestari Johan Simonsson Knubb. Kirkon vuodelta 1784 peräisin olevat alttaritaulut ovat puolestaan tukholmalaisen muotokuvamaalari Frans Gabriel Westerbergin käsialaa. Rakennus on tasavartinen ristikirkko ja se kuuluu Suomen varhaisimpiin ristikirkkoihin. Kirkon messinkikruunut ovat 1690-luvulta seurakunnan ensimmäisestä kirkosta. Näkyvä esine on pormestari Niclas Wendeliuksen vuonna 1709 lahjoittama yli kolme metriä korkea seitsenhaarainen messinkinen kynttilänjalka. Lisäksi kirkossa on säilynyt kauppaneuvos Adolph Lindskogin 1840-luvulla lahjoittamat patarummut. Pohjalaistyyppinen kellotapuli on tehty rakennusmestari Henrik Thomasson Kattilin johdolla vuonna 1742. Hän oli kotoisin Jöralan kylästä Vöyristä. Kelloista kaksi on 1690-luvulta.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 222
VIII Beata Mikaelintytär Hoffren o.s. Lithovius, (Taulusta 221, isä Mikael Lithovius) s. 1696 Oulu, Liminka, k. 17.07.1770 Oulu.

1. puoliso: Vihitty 27.04.1718 Ruotsi, Tukholma Claes Johaninpoika Hoffren e. Hoffrenius s. 1696 Oulu, k. 19.04.1724 Oulu.
Vanhemmat: Johan Petterinpoika Hoffrenius, Postimestari, k. 1710 Oulu ja Margareta Simonintytär Cajanus ent. Lithovius o.s. Pilkar, s. 1670 Oulu, k. 08.04.1744 Oulu.

2. puoliso: Vihitty 18.04.1725 Oulu Lars Hansinpoika Forbus. (Taulu 239). (Taulu 240) Kauppias Oulussa, Sursilliana 6396, s. 1688 Oulu, k. 6/1763 Oulu.
Vanhemmat: Hans Hansinpoika Forbus, Siikajoen kirkkoherra, s. 1650 Ii, k. 12/1733 Siikajoki ja Maria Andersintytär Forbus o.s. Uhlstadius, s. Ii.
Lapset:
Maria Bucht o.s. Forbus s. 01.12.1728 Oulu, k. 01.09.1805 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 223
VIII Klara Mikaelintytär Forbus o.s. Lithovius, (Taulusta 221, isä Mikael Lithovius) s. 1697 Liminka, k. 1725 Kuusamo.

Puoliso: Zacharias Larsinpoika Forbus Kajaanin kirkkoherra 1714, Kuusamon 1718 (1722), Laihian 1733, Kemiön 1746, lääninrovasti, filosofian maisteri., s. 1690 Oulu, k. 10.10.1747 Kemiö.

kl. 1708 Zachris Forbus Zacharias Laurentii, Ostrobotniensis 5008. * noin 1690. Vht: Kemin kirkkoherra, FM Lars Forbus 3482 (yo 1688, † 1725) ja hänen 1. puolisonsa Sara Zachrisdotter Ulhegius. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 27.10.1704 *Zacharias Forbus Ostrobothn. sub. privato præceptore D:no Sim. Forström; etiam cum testim. Rect. Sch. Uloëns. Ylioppilas Turussa kl. 1708 [Forbus] Zachar. Ostrob _ 268. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1708] Zacharias Forbus. Ups: advenit. Magister Philosophiæ 1712 d. 15 Febr. Aboæ creatus. Primo | Adj: Pastoris in Kemi. Inde | Pastor Cajanensis, mox Kusamoënsis. Deinde 1734|(3)|. Pastor in Laihela. 1746 Pastor et Præpositus in Kimito. Obiit 1747. Respondentti 3.10.1708 pro exercitio, pr. Abraham Alanus 3244. Respondentti 15.12.1711 pro gradu, pr. Anders Pryss 3501. FM 15.2.1712. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712. — Apulaispappi (komministeri) Kemissä 1712. Kajaanin kirkkoherra 1714, Kuusamon 1718 (1722), Laihian 1733, Kemiön 1746.

Lähde: Ylioppilasmatrikkeli

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Forbus, Zacharias Laurentii (1690–1747)

Zachris Larsson

S ilmeisesti Oulu 1690. V Kemin kirkkoherra, lääninrovasti, filosofian maisteri Laurentius Henrici Forbus ja hänen 1. puolisonsa Sara Zachrisdotter Ulhegia.

Sai yksityisopetusta ja kävi Oulun triviaalikoulua. Ylioppilas (Ostrobothniensis) Uppsalassa 27.10.1704, (Ostrobotniensis) Turussa kevätlukukausi 1708; respondentti pro exercitio 3.10.1708; pro gradu 15.12.1711; filosofian maisteri 15.2.1712.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712 Kemin kirkkoherran (isänsä) apulaiseksi; Kajaanin kirkkoherra 1714; Kuusamon kirkkoherra 1718; Laihian kirkkoherra 1733, astui virkaan 1734; Kemiön kirkkoherra 1746.

Zacharias Forbus oli ahkera ja tunnollinen seurakunnanpaimen ja ankara kurin ja järjestyksen mies. Antti Poukkola kertoo (kirjoittamassaan 300-vuotisen Kuusamon seurakunnan paimenten kronikassa 1978) Forbuksen toiminnasta Kuusamossa, ettei kirkkoherra unohtanut syrjäisimpiäkään perukoita, vaan uhmaten pisimpienkin matkojen vaikeuksia riensi kaitsettaviensa luokse. Hänen kerrotaan käyneen Inarissakin säännöllisesti ja viipyneen siellä jopa 5–6 viikkoa. Ennen kaikkea Forbus yritti edistää lukutaitoa. Hän aloitti lukkarinkoulun Kuusamossa ja kehotti vanhempia ja holhoojia ahkerasti opettamaan lapsille sisälukua ja kristinoppia. Tärkeinä pitämiään tavoitteita toteuttaessaan Forbus ei kuitenkaan tyytynyt vain kehottelemaan, vaan antoi kehotuksetkin terävästi määräyksinä, joita oli ehdottomasti toteltava, jos halusi välttyä joutumasta syytettyjen penkille käräjillä ja jalkapuuhun. Kiivaan luonteensa ja kirkkokurin ylläpitämisessä käyttämiensä menettelytapojen takia Forbus joutui ennen pitkää suuriin vaikeuksiin seurakuntalaistensa kanssa. Hänen mainitaan käyttäneen ahkerasti vitsaa ja antaneen sitä tasapuolisesti ja niskoittelijan iästä riippumatta niin naisille kuin miehillekin.

Seppo Ervasti mainitsee kirjoittamassaan Kuusamon paikallishistorissa (1978) erään pahimmista yhteentörmäyksistä: ”Seurakuntalaisten ja Forbuksen välit menivät lopullisesti poikki, kun viimeksi mainittu ryhtyi kovin ottein juurittamaan pois paikkakunnalle yleisesti levinnyttä tupakanpolttoa. Forbus oli kirjoittanut oikein kirjan tuon tavan epäterveellisyydestä ja synnillisyydestä. Kun sitten tämä tapa kirkkoherran syväksi närkästykseksi alkoi tuohon aikaan yleisesti levitä Kuusamoonkin, ilmeisesti jatkuvasti laajentuvien ja vilkastuvien kauppasuhteiden vaikutuksesta, kirkkoherra kielsi tupakkamiehiltä ehtoolliselle pääsyn. Joukko seurakuntalaisia teki asiasta kantelun Kemin rovastille, Forbus pidätettiin joksikin aikaa viran toimituksesta ja kutsuttiin tuomiokapitulin puhutteluun Turkuun. Loppujen lopuksi Forbus palasi seurakuntaansa takaisin, päästi tupakkamiehet ehtoolliselle ja näin kriisi oli toistaiseksi ohitettu.”

Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 21.3.1708; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 13.5.1727, 26.5.1733 ja (31).5.1738.

K Kemiö 7.10.1747.

P1 Klara Michelsdotter Lithovia, K Kuusamo 1725, P1 V Lapuan kirkkoherra, filosofian maisteri Michael Samuelis Lithovius ja Klara Larsdotter Lithovia; P2 (jo 1729) Helena Andersdotter Calicia, torniolaisen laivurin ja laivanvarustajan tytär.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=687.

Lapset:
Sara Aspegrén ent. Munselius o.s. Forbus , s. 1721 Kuusamo. Tauluun 224
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 224
IX Sara Zachariaksentytär Aspegrén ent. Munselius o.s. Forbus, (Taulusta 223, äiti Klara Forbus) s. 1721 Kuusamo, k. 1817.

1. puoliso: Erik Henrikinpoika Munselius. (Taulu 202) Ylioppilas Turussa sl. 1729 [Munselius] Eric. Ostrob _ 326. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1729 [1729] Ericus Munselius. Adjunctus Archidiaconi Aboensis 1737. 1738. Magister. 1739. Sacellanus Uhloensis. Deinde Pastor in Paldamo constitutus 1749. Obiit 1751. Respondentti 10.3.1733 pro exercitio, pr. Henrik Hassel 5515. Vihitty papiksi 1737. Respondentti 14.6.1738 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 4.7.1738. — Turun ruots. seurak. kappalaisen apulainen 1737. Oulun kappalainen 1739. Paltamon kirkkoherra 1749., s. 1712, k. 03.03.1751 Paltamo.

Lapset:
Clara Munselius , s. 27.12.1749 Paltamo. Tauluun 225
2. puoliso: Vihitty 1756 Gabriel Anderinpoika Aspegrén Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1754. Rovasti 1764. Lääninrovasti 1768., s. 09.12.1708 Kristiinankaupunki, k. 13.04.1784 Pietarsaari.

Porin triviaalikoulun oppilas 1723. Ylioppilas Turussa 6.2.1730 [Aspegren] Gabr. Ostrob _ 327. Pohjalaisen osakunnan jäsen 1730 [1730] Gabriel Aspegreen. Geminas postqvam edidisset, De Arbore Virtutis dissertationes allegoricas, Upsalis Lauream obtinuit philosophicam 1737. 1740 Collega superior Wasensis; 1747. Conrector ibidem; 1749. Rector ibidem; 1754. Pastor in Pedersöre. | Meritorum, Eruditionis singularis, et integritatis ergo inclytus, Præpositi nomine et honore, a Consistorio Ecclesiastico, 1764, dignus censebatur. | Vita ejus legitur Åbo Tidn. 1785, N:o 6 sq. Obiit 1784. \ | 20 Gabriel Aspegren. Inskrefs i Nationens Matrikel 1730, under Theologiæ Professoren Daniel Juslenii Rectorat. Sedan han utgifvit 2 allegoriska dissertationer ”de Arbore Virtutis”, erhöll han, 1737, Lagerkransen i Upsala. 1747 utnämndes han Collega Superior vid Wasa trivial skola; 1749 till Conrector, och 1754 till Rector vid samma skola. Befordrades derefter till Kyrkoherde i Pedersöre. 1764 tillade DomKapitlet honom namn och värdighet af Prost, för hans förtjenster, hans utmärkta lärdom och ostraffliga vandel. Hans biografie kan läsas i Åbo Tidningar, för år 1785, N:o 6 och ff. | Dog 1784. Ylioppilas Uppsalassa 5.10.1733 Gabriel Andr. Aspegrèn Ostrobothniensis. Respondentti Uppsalassa 21.6.1736 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Uppsalassa 22.6.1737 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. FM Uppsalassa 30.6.1737. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Vaasan triviaalikoulun vt. alempi kollega 1732–33. Turun akatemian historian ja siveysopin dosentti 1738. Vaasan triviaalikoulun ylempi kollega 1740, konrehtori 1747, rehtori 1749. Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra 1754. Rovasti 1764. Lääninrovasti 1768. Puutarhaviljelyn edistäjä. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja ja pappissäädyn sihteeri 1742. Puhuja pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. † Pietarsaaren pitäjässä 13.4.1784.
Rosenlundin pappilan navetta. Rosenlundin pappila Pietarsaaren historiallisen kaupunkikeskustan laidalla muodostaa puutarhoineen, puistoineen ja talousrakennuksineen erittäin merkittävän pappilamiljöön. Kirkkoherra Aspegrenin puutarha ja talousrakennukset ovat hyödyn aikakauden merkittävimpiä rakennettuja muistomerkkejä maassamme. Pappilan puutarha on Suomen merkittävimpiä 1700-luvun geometrisiä puutarhoja. Pappilan nykyinen kaksikerroksinen puinen päärakennus on rakennettu 1798. Pihapiiriä rajaavat renkituvat ovat 1700-luvun jälkipuoliskolta. Miespihan koillispuolella oleva kirkkoherra Aspegrenin rakennuttama suuri kivestä 1773-1776 rakennettu navetta-tallikompleksi on lajissaan vanhimpia maassamme. Pappilan puutarhan alkuperäisiä elementtejä ovat rinteen kiviterassit, käytäväverkko ja niiden väliset viljelysruudut sekä puutarhaa ympäröivä, kulmistaan viistetty kivimuuri. Pappila on toiminut Pedersören kirkkoherran asuinpaikkana 1990-luvulle asti. Pedersören kotiseutumuseo toimii kivinavetassa. Historia Pietarsaaren ja Pedersören kirkkoherra Gabriel Aspegren sai 1755 luvan raivata Rosenlundin mäen viljelymaaksi. Pappilan puutarhan rakentamisen Aspegren aloitti samana vuonna Linnén oppien ja talousteorioiden mukaisesti. Puutarha oli aikansa suurimpia; se koostui 14 ruudusta ja kulmaukseen rakennettu kasvihuone oli varhaisimpia kasvihuoneita koko maassa. Aspegren rakennutti Rosenlundin pappilan päärakennuksen kahdessa vaiheessa 1750-1760-luvulla, mutta se purettiin 1797. Hänen seuraajansa Brunnius aloitti uuden päärakennuksen rakentamisen vanhan kellarikerroksen päälle 1798. Vuonna 1777 laadittu asemapiirros ja aksonometrinen kuvaus pappilasta, puutarhasta ja talousrakennuksista ympäristöineen antoivat hyvän lähtökohdan puutarhan onnistuneesti toteutetulle entistämistyölle 2000-luvun alussa. Tässä yhteydessä puutarhan huvimaja ja kasvihuone rakennettiin uudelleen.
Lapset:
Karl Fredrik Aspegrén s. 01.02.1757 Pietarsaari.
Brita Lena Aspegrén s. 25.11.1758 Pietarsaari.
Zacharias Aspegrén s. 15.01.1761 Pietarsaari, k. 1765 Pietarsaari.
Andreas Cletus Aspegrén s. 26.04.1763 Pietarsaari.
Broderus Wilhelmus Aspegrén s. 03.09.1764 Pietarsaari, k. 2/1826 Uusikaarlepyy.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 225
X Clara Erikintytär Munselius, (Taulusta 224, äiti Sara Aspegrén ent. Munselius) s. 27.12.1749 Paltamo, k. 12.11.1807 Vaasa.

Puoliso: Joachim Christian Johannis Philippi Johaninpoika Kantzau Släkten härstammade från Stralsund., s. 28.03.1732 Saksa, Mecklenburg-Vorpommern, Stralsund, k. 29.08.1819 Vaasa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 226
VIII Lars Mikaelinpoika Lithovius, (Taulusta 221, isä Mikael Lithovius) Armovuodensaarnaaja Hiitolassa. Räisälän kirkkoherra 1729, erotettu virkavirheiden ja sopimattoman elämän takia 1751., s. 1699 Liminka, k. 1761 Räisälä.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1723 Lars Lithovius 5389. * Limingassa noin 1699. Vht: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738) ja Klara Lithovius. Ylioppilas Uppsalassa 6.3.1719 Laurentius Lithovius Ostrobothn. Ylioppilas Turussa 1723 [Lithovius] Laur. Ostrob _ 302. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1723] Laurentius Lithovius. Ups: advenit | ubi 1714 Depos. | Pastor in Raisio Careliæ 1729. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 25.1.1729. — Armovuodensaarnaaja Hiitolassa. Räisälän kirkkoherra 1729, erotettu virkavirheiden ja sopimattoman elämän takia 1751. † Räisälässä 1761. Pso: Brita Insulanus tämän 2. avioliitossa.
Torstaina t. k. 21 p:nä kulki - ensi kertaa tänä kesänä - ankara ukonilma yli Räisälän seudun. Vähän jälkeen klo 4 i.p. kuului noin parin kilometrin piirissä kirkon ympärillä paukahdus niin kova kuin jos olisi tykki lauaistu joka talon nurkalla, ja jokainen riensi tarkastamaan, oliko salama ehkä hänen kotinsa sytyttänyt. Lähinnä kirkkoa asuvat huomasivat sen edustan olleen aivan kuin tulen vallassa, kaksikin tulipalloa sanoi joku siinä erottaneensa, eikä aikaakaan kun havaittiinkin, että kirkon pääoven edessä oleva eteinen ja läheinen ullakon nurkka todella olivat tulessa. Ensiksi paikalle sattuneet eivät ensi työkseen osanneet muuta kuin särkeä kirkon ikkuna ja rientää pelastamaan sen sisältä mitä ennättivät. Pian saatiin lähellä asuvalta suntiolta avaimet ja päästiin kirkonkelloja soittamaan hälytykseksi ympäristölle. Valitettavasti olivat nyt, kuten tavallisestikin tällaisissa tapauksissa, sammutusvehkeet vähäiset ja vaillinaiset. Ruiskuja oli tosin kaksi, kirkon ja pappilan, käytettävänä, mutta ainoastaan kolme tynnyriä saatiin kokoon, millä vettä ajaa. Maitoastioillakin sitä ajettiin lisää, mutta yhä siinä oli puutetta. Lisäksi olivat ruiskujen letkut liian lyhyitä, niin ettei niillä yletetty syytämään vettä korkealla olevaan kirkon ullakkoon, jossa tuli riehui. Ainoastaan maasta sinne vesipatsaat voitiin suunnata, mutta se oli aivan riittämätön ja tehoton vastustus tulimerelle, joka tuokiossa levisi ympäri koko laajan ullakon. Ainoastaan voimakas höyryruisku, jonka muutamia satoja metrejä pitkä letku olisi voitu viedä ohi virtaavaan jokeen, olisi tässä voinut tehota. Niinkauan kuin galvanoitu peltikatto saattoi sulkea tulen umpinaiseen ullakkoon, voitiin kuitenkin kirkosta korjata yhtä ja toista, kuten kruunut, alttaritaulu (R. V. Ekman'in viimeisiä maalauksia) sekä kaikki mitä sakaristossa tavaraa oli. Kun yltynyt tuli lopuksi voimallaan paukautti auki peltikaton ja samalla matto eli välikatto romahti alas, silloin oli silmänräpäyksessä koko kirkko yhtenä tulimerenä. Kaikista ikkunoista ja ovista lehahtivat lieskat ylös ilmoille ja auenneesta katonharjasta kohosi tulipatsas korkeimpia kuusiakin korkeammalle. Kuumuus oli niin ankara, että se pakotti ihmisjoukot joka taholla peräytymään, ja tuskin sieti kulkea sivuitse maantiellä ulkopuolella kirkkomaan aidan. Kirkko oli siis tulen oma, ja kun koko katto oli romahtanut sisään, tarttuivat liekit ahnaasti yli 140 vuoden ikäisiin honkaseiniin ja pian se irvisteli läpi jokaisesta saumasta, kunnes mahtavat honkakekäleetkin toinen toistensa jälkeen romahtelevat maahan. Niin pian kun itse kirkko oli jätettävä tulen valtaan, suunnattiin kaikki ponnistukset ainoastaan muutaman kymmenen metrin päässä olevan kellotapulin pelastamiseen. Sen seinämiä nyt valelivat molemmat ruiskut, ja kiitos tyyntyneen tuulen, yhä jatkuvan sateen sekä muutamien kirkon ympärillä kasvavien koivujen, nämä ponnistukset onnistuivat, kellotapuli pelastui. Salamaniskun ankaruudesta mainittakoon vielä todisteina, että se oli miehen korkeudelta kokonaan kuorinut ja jokapuolelta halaissut keskikokoisen koivun, joka seisoi kirkkotarhan maantienpuoleisen aidan vieressä ja kaivanut maan kuopalle sen ympäriltä. Sitäpaitsi se oli kirkon pohjoisen oven edessä olevista kiviportaista reväissyt palasen päällyskivestä ja sinkauttanut sen matkan päähän, sekä heittänyt kumoon läheisen telefoonipatsaan maantien vieressä ja pirstonut pari telefoonilankaa pieniksi palasiksi. Kolmekymmentäneljä vuotta sitten poltti salama niinikään kellotapulin, mutta saatiin silloin kirkko pelastetuksi. Nyt paloi kirkko huolimatta ukkosenjohdattimestaan, mutta kellotapuli säilyi. Kuten mainittu, oli kirkko jo yli 140 vuotta vanha, rakennettu 1763, mutta perinpohjin korjattu 1881. Se oli vakuutettu Suomenmaan evankeelis luterilaisten seurakuntain paloapuyhtiössä 85,000 markasta. Surulla ajattelevat seurakunnan kristilliset jäsenet kirkkoansa, joka heille säilytti niin paljon rakkaita muistoja. (Wiipuri 23.7.1910)

Puoliso: Brita Axelintytär Lithovius o.s. Insulanus
Vanhemmat: Axel Jakobinpoika Insulanus, s. Mäntsälä, k. 1731 Sakkola ja Margareta Abrahamintytär Insulanus o.s. Brunnerus, k. 1721 Sakkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 227
VIII Isak Mikaelinpoika Lithovius, (Taulusta 221, isä Mikael Lithovius) Lapuan kirkkoherra 1757. Rovasti 1776., s. 1/1709 Lumijoki, k. 02.10.1788 Lapua.

Yhden seurakunnan paimen

Isak Lithovius polveutui yhdestä Pohjanmaan mahtavimmista pappissuvuista. Suvun perinteiden mukaisesti hän lähti opiskelemaan pappisuralle ilmoittautuen Turun yliopistoon vuonna 1728 ja Uppsalan yliopistoon vuonna 1732.

Tuomikapituli myönsi nuorelle Lithoviukselle saarnaluvan vuonna 1734. Virkauran auttoi alkuun kirkkoherra-isä, joka vanhan kiistakumppaninsa Lapuan kappalaisen Johan Bäckmanin kuoltua joulukuussa 1734 pani toimeksi. Vuonna 1735 isä hoiti ensin poikansa pikavauhtia Lapuan pitäjänapulaiseksi ja vielä samana vuonna kappalaiseksi.

Perhekiistat Bäckmanien kanssa raukesivat paitsi kappalasen kuolemaan myös nuoreen rakkauteen, kun Isak Lithovius meni naimisiin Bäckmanin tyttären Katarinan kanssa.

Oman isänsä kuoleman jälkeen 1738 Lithovius jatkoi uuden kirkkoherran Johannes Asprothin kappalaisena ja nimitettiin tämän ikäännyttyä varapastoriksi vuonna 1750. Asprothin sairastumisen aikana kirkkoherran tehtävät jäivät paljolti Lithoviukselle. Tämän kuoltua Lithovius siirtyi kirkkoherraksi vuonna 1757.

Ennen kuolemaansa 1788 Isak Lithovius ehti olla Lapuan kirkkoherrana yli 30 vuotta ja palvella seurakunnan paimenena kaikkiaan peräti 53 vuotta. Vuonna 1776 hän sai rovastin arvon.

Lapuan ensimmäinen kirjailija

Lithovius oli Lapuan ensimmäinen varsinainen kirjailija. Jo nuorukaisena hän kirjoitti sisarensa Katarinan vihkiäisiin häärunon ja julkaisi vuonna 1735 tulevan appensa ruumissaarnan.

Nuorella Lithoviuksella näyttäisi olleen myös akateemisia intohimoja. Hän puolusti vuonna 1729 yhtä väitöskirjaa ja vuonna 1736 kahta. Jälkimmäiset suuntautuivat ulkonaisen kirkon hylkäämistä vaatinutta eriuskoisuutta vastaan.

Lithovius oli myös kastetta käsittelevän, Limingan kirkkoherran Esaias Fellmanin kirjoittaman synodaaliväitöksen respondenttina Kokkolan pappeinkokouksessa vuonna 1751.

Valtakunnallista julkisuutta Lapuan kirkkoherra sai vuonna 1765 ilmestyneellä teoksellaan. Se oli rippikoululaisten ja kinkereille osallistuvien katekismustaidon kuulustelemiseen tarkoitettu kysymyskirja. Vuonna 1778 Lithovius julkaisi vielä toisen kysymyskirjan.

Lithoviuksen kysymyskirjat eivät olleet ainutlaatuisia, sillä samantyyppisiä teoksia ilmestyi samoihin aikoihin muitakin. Alueellisesti niillä oli kuitenkin suuri merkitys. Molemmat teokset ylsivät kolmeen painokseen. Varhaisemmasta teoksesta otettiin painos vielä lähes kuusi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1833.

Kansanopetuksen käytännöllinen edistäjä

Kirkollisesti Lithovius edusti jo parhaat päivänsä nähnyttä puhdasoppisuutta. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli puhdasoppisuuden korostama kansanopetuksen edistäminen.

Lithovius toteutti kansanopetuksen edistämistä myös käytännön toimissaan. Hänen kappalaisaikanaan 1740-luvulla Lapualla aloitettiin rippikoulun ja kinkerien pitäminen. Kirkkoherra-aikana vuonna 1773 otettiin käyttöön katekismussaarnat ja kuulustelut.

Vuonna 1780 Lithovius teki vielä tarkastuskierroksen emäseurakunnan kaikille kirkoille. Käynneillä pyrittiin edistämään sekä lasten että aikuisten opetusta. Lastenkoulu ja rippikoulu erotettiin nyt selvästi toisistaan, ja niiden käymisestä annettiin yksityiskohtaisia ohjeita.

Lithoviuksen sydämellä oli muutenkin tilaa heikoimman kansanosan asialle. Syksyllä 1772 hän ilmoitti maaherralle köyhien määrän nousseen ja esitti pitäjään uutta ruodutusta, jotta heidät kaikki voitaisiin hoitaa. Suurin osa pitäjänmiehistä ei kirkkoherran ehdotukselle lämmennyt. Maaherra päätti riidan kompromissiin marraskuussa 1773.

Virkansa puolesta kirkkoherra Lithovius toimi itseoikeutetusti pitäjänkokouksen puheenjohtajana. Hänen johdollaan sorvattiin myös vuosina 1769–1770 Lapuan ensimmäinen kyläasetus, joka koski Alakylän, Liuhtarin ja Alanurmon kyliä.

Omapäinen etujensa valvoja

Lithovius oli kahdesti naimisissa ja jäi molemmista avioistaan leskeksi. Perhe-elämää varjostivat lasten kuolemat. Aikuiseksi eli 16 lapsesta vain 4.

Puitteiltaan pappilan elämänmeno oli selvästi herraskaisempaa kuin ympäröivissä talonpoikaistaloissa. Vuonna 1782 Lithoviuksen jouluostoksiin kuului mm. sokeria, ranskalaista viiniä, tattari-, riisi-, kaura- ja ”kokoryynejä”, rusinoita, viskunoita eli luumuja, kahdenlaisia manteleita, anista, kiulukoita eli ruusunmarjoja, puuteria, valkoista tärkkiä, sinistä tärkkiä, sinappia, valkoista inkivääriä, voimakasta pippuria, maustepippuria, saksankuminaa eli fenkolia, sahramia, muskottia, muskottikukkaa, kanelia, kardemummaa, pomeranssinkuoria, sitruunoita, piparjuurta, punasipulia, paksua tupakkaa ja huikeat yli 50 kiloa ruskeaa siirappia.

Isak Lithoviuksessa näyttäisi olleen aimo annos samanlaista yksipäätyisyyttä kuin isässään. Siinä missä isän perivihollinen oli kappalainen Johannes Bäckman, pojalla se oli komissiomaanmittari Hans Löfvendahl. Hänen kanssaan Lithovius riiteli sekä henkilökohtaisesti että maanjako-oikeuden kautta milloin isojaosta, milloin Vaasan-Kuopion maantien paikasta.

Vanhentunut Lithovius teki 1780-luvun alussa kovasti töitä saadakseen poikansa Samuelin pitäjänapulaisekseen ja sitä kautta mahdollisesti seuraajakseen. Samaan tapaan oli Isak itsekin tullut aikanaan kotiseurakuntaan. Kirkonkokouksen tekemiä anomuksia eikuitenkaan otettu huomioon.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

sl. 1728 Isak Lithovius 5635. * 1.1709. Vht: Lapuan kirkkoherra, FM Mikael Lithovius 3887 (yo 1692, † 1738) ja Klara Lithovius. Ylioppilas Turussa sl. 1728 [Lithovius] Isaac. [Ostrob _ 321]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1728] Isaacus Lithovius. d. 16. Septembr. Postqvam sacros adiisset ordines, edidit Anno post geminas dissertationes Theologicas de Separatismo et pro virili defendebat. 1736. Sacellanus in Lappo. 1751. Vicarius Pastor. 1757. Ordinarius. | Præpositus 1776. Obiit 1788. Respondentti 20.12.1729, pr. Esaias Fellman 5634. Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1732 Isaac Lithovius [Ostro-Bothnienses]. Respondentti 27.3.1736, pr. Anders Bergius 5267. Respondentti 3.4.1736, pr. Isak Björklund U586. — Lapuan pitäjänapulainen 1735, kappalainen s.v. Varapastori 1751. Lapuan kirkkoherra 1757. Rovasti 1776. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. ‡ Lapualla 2.10.1788.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5635.
Lapuan tuomiokirkko on C.L. Engelin puurakentamiseen sovittaman uusklassillisen keskikupolilla varustetun ristikirkkotyypin huomattavin edustaja. Vuonna 1956 perustetun hiippakunnan tuomiokirkko on eteläpohjalaisen hengenelämän keskeisimpiä paikkoja. Kirkkoympäristöön kuuluvat kirkkotarha lukuisine muistomerkkeineen, useita seurakunnallisia rakennuksia sekä maaseutukirkonkylälle tyypillisiä julkisia rakennuksia 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Lapuan kirkonkylä on muotoutunut Lapuan- ja Nurmojokien yhtymäkohtaan 1500-luvulta lähtien. Lapuan tuomiokirkko on muodoltaan tasavartinen, sisäviisteinen ristikirkko, jonka ristikeskuksesta kohoaa kahdeksankulmainen kupoli. Kirkon nykyinen sisäasu on pääasiallisesti arkkitehti Kauno S. Kallion suunnittelemasta uudistuksesta vuodelta 1927. Taiteilija Paavo Leinonen on maalannut keskikupolin pendentiivien ilmestyskirjan maalaukset sekä ikkunoiden lasimaalaukset. Kangasalan urkutehtaan 1938 valmistamat urut 85-äänikertoineen ovat Suomen suurimmat. Tapuli on seurakunnan edellisen, 1749 rakennetun kirkon aikainen. Se on kunnostettu ja korotettu 1838. Kirkkotarhassa on Lapuan taistelussa 1809 kuolleiden lapualaisten muistomerkki, lähes 300:n kaatuneen sankarihauta-alueen sekä vapaussodan muistomerkit on tehnyt Yrjö Liipola. Kirkon lähiympäristöön kuuluvat Nurmojoen varrella Lapuan hiippakunnan kanslia ja piispala sekä tien toisella puolella Virranniemen pappilan rakennukset sekä niitä ympäröivä laajahko puistoalue. Virranniemen 1793 rakennettu pappila on sijoitettu julkisivu kirkkoa kohti ja poikittain jokeen nähden. Pappila on juhla- ja kokoontumiskäytössä ja sen vierelle on rakennettu 1950-luvulla seurakuntatalo. Siiriläntien varrella on kouluna toimiva Hautasen talo, joka on rakennettu maatilan päärakennukseksi ja kauppiastaloksi 1897. Entinen emäntäkoulu sijaitsee Lapuan järjestyksessään toisen kirkon 1597-1650 paikalla. Koulun rakennuksia ovat olleet 1800-luvun puolimaissa rakennettu Leskelän yksikerroksinen Vanhatupa sekä 1930-luvulla rakennettu klassistinen päärakennus. Emäntäkoululla on matkailu- ja puutarhatoimintaa. Kirkon läheisyydessä on lisäksi arkkitehti Matti Visannin suunnittelema kaksikerroksinen vanha apteekkitalo sekä Nurmojoen varrella kaksikerroksinen puinen jugend-huvila Raparanta. Kirkkoon nähden Lapuanjoen vastarannalla on kaksikerroksinen Kosolan talo, joka tunnetaan Lapuanliikkeen perustajan ja IKL:n puheenjohtajan Vihtori Kosolan talona 1930-luvulla. Talon on rakennuttanut vaasalainen kauppias A.G. Wikman 1861 ja 1880-luvulla talossa on toiminut Suomen ensimmäinen maaseutukirjakauppa. Se on kuulunut jokivarren nauhamaiseen pohjalaistalojen rivistöön, joka on sijoittunut perinteiseen tapaan päärakennus joen suuntaisesti takanaan maantien varren talousrakennukset. Vihtori Kosolan isä osti talon 1890 ja se on ollut mm. jääkärien värväyspaikkana. Historia: Lapualla oli 1415 verokirjan mukaan 10 taloa ja vuoden 1500 tienoilla jo 40 taloa. Lapua sai oman kappelioikeuden Kyrön kirkkopitäjästä 1555. Tuolloin rakennettiin myös ensimmäinen saarnatupa. Omaksi seurakunnaksi Lapua itsenäistyi 1581. Hallintopitäjänä se mainittiin ensimmäisen kerran 1608. 1600-luvulla alkanut tervanpoltto lisäsi merkittäväksi talonpoikien varallisuutta. Myöhemmin alueen vauraus perustui alajoen viljelyslakeuteen, joka syntyi vuosisatoja kestäneen raivauksen ja kydönpolton tuloksena. Nykyinen kirkko on seurakunnan viides. Kirkko suunniteltiin arkkitehti C. L. Engelin johtamassa Intendentinkonttorissa 1824 ja se valmistui Heikki Kuorikosken rakentamana 1827. Arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitteleman korjauksen yhteydessä 1927 kirkkosaliin rakennettiin kaksi uutta lehteriä, penkit ja saarnastuoli uusittiin. Uusklassillinen ulkolaudoitus tehtiin 1835. Kirkkoa kunnostettiin 1977 arkkitehti Seppo Rihlaman suunnitelman mukaan. Tuomiokirkko siitä tuli 1956 Lapuan hiippakunnan perustamisen yhteydessä. Lapuan keskusta oli tiivis jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Lapua oli Etelä-Pohjanmaan suurimpia keskuksia. Lapuan keskusta-alue muodostettiin taajamaksi 1904, kauppalaksi 1964 ja kaupungiksi 1977.

1. puoliso: Vihitty 1737 Lapua Katarina Johanintytär Lithovius o.s. Bäckman s. 23.02.1719 Lapua, k. 13.01.1765 Lapua.

Lapset:
Samuel Lithovius , s. 02.08.1742 Lapua. Tauluun 228
Katarina Wilskman o.s. Lithovius , s. 14.08.1747 Lapua. Tauluun 233
Anna Gadd o.s. Lithovia (Lithovius) , s. 09.03.1754 Lapua. Tauluun 236
2. puoliso: Vihitty 26.06.1766 Mustasaari Klara Maria Nilsintytär Lithovius o.s. Aejmelaeus s. 06.04.1716 Ruotsi, Säterbo, k. 30.12.1772 Lapua.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 228
IX Samuel Isakinpoika Lithovius, (Taulusta 227, isä Isak Lithovius) Lapuan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1769, pitäjänapulainen siellä 1782., s. 02.08.1742 Lapua, k. 01.10.1798 Lapua.

kl. 1760 Samuel Lithovius 8196. * Lapualla 2.8.1742. Vht: Lapuan kirkkoherra Isak Lithovius 5635 (yo 1728, † 1788) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Bäckman. Vaasan triviaalikoulun oppilas 18.2.1757. Ylioppilas Turussa kl. 1760 [Lithovius] Sam. Ostrob _ 467. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.3.1760 [1760] Samuel Lithowius. die XI Martii. | 1766 Philosophiæ Magister creatus. 1769. Sacris initiatus. | Adjunctus Ministerii in Lappo a:o 1782. Respondentti 6.7.1762 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. Respondentti 14.6.1766 pro gradu, pr. Anders Planman 7015. FM 24.7.1766. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 15.2.1769. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.2.1769. — Lapuan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1769, pitäjänapulainen siellä 1782. † Lapualla 1.10.1798.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8196.

Puoliso: Vihitty 17.10.1775 Lapua Clara Maria Erlandintytär Lithovius o.s. Törn s. 18.02.1750 Mustasaari.

Lapset:
Isaac Erland Lithovius s. 28.07.1776 Lapua.
Johan Petter Lithovius s. 09.06.1782 Lapua.
Anna Gustava Alcenius o.s. Lithovius , s. 16.02.1786 Lapua. Tauluun 229
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 229
X Anna Gustava Samuelintytär Alcenius o.s. Lithovius, (Taulusta 228, isä Samuel Lithovius) s. 16.02.1786 Lapua.

Puoliso: Vihitty 26.02.1811 Lapua Henrik Gabriel Eliaanpoika Alcenius Pyhäjoen kirkkoherra 1837. Rovasti 1839., s. 20.04.1775, k. 09.10.1846 Pyhäjoki.

14.10.1794 Henrik Gabriel Alcenius 10910. * 20.4.1773. Vht: Kälviän kirkkoherra, FM Elias Alcenius 8422 (yo 1763, † 1806) ja Klara Moliis. Oulun triviaalikoulun oppilas 1786. Ylioppilas Turussa 14.10.1794 [Alcenius] Henricus Gabriel Ostrob _ 756:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1794 [1794] Henricus Gabriel Alcenius die XV Octobris Natus die XX Aprilis 1775. | Philosophiæ Magister 1798; Prest 1798; Predikant i Windala 1808; Kaplan i Lappajärvi 1820; Kyrkoherde i Pyhäjoki 1837. | Prost. Död 1846. Respondentti 21.12.1797 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. Respondentti 16.6.1798 pro gradu, pr. Johan Gadolin 9305. FM 26.6.1798. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 7.7.1798. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.7.1798. — Kälviän kirkkoherran (isänsä) apulainen 1798, armovuodensaarnaaja siellä 1806. Vimpelin saarnaaja 1808. Lappajärven kappalainen 1820, vt. kirkkoherrana 1813–15 ja 1832–33. Pyhäjoen kirkkoherra 1837. Rovasti 1839. † Pyhäjoella 9.11.1846.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10910.
Vanhemmat: Elias Gabrielinpoika Alcenius, Lapväärtin kappalaisen apulainen 1767. Evijärven kappalainen 1776, Pyhäjoen 1783. Kälviän kirkkoherra 1793., s. 30.03.1743 Isojoki, k. 24.02.1806 Kälviä ja Klara Henrikintytär Alcenius o.s. Moliis, s. 30.08.1753, k. 19.08.1813 Kälviä, Simukkala.
Asiakirjoissa Pyhäjoki mainitaan itsenäisenä seurakuntana ensimmäisen kerran v. 1573. Tätä vuotta pidetään seurakunnan perustamisvuotena. Pyhäjoki on yksi Pohjanmaan vanhoista emäseurakunnista. Siihen kuului aikoinaan koko Pyhäjokilaakso Savon rajoja Pyhäjärveä myöten. Pyhäjoen ensimmäinen varsinainen kirkko valmistui 1586. Se oli pieni goottilaistyylinen puukirkko, jossa oli merimerkiksi tarkoitettu 56 m korkea torni. Kirkko purettiin 1850-luvulla pienuutensa ja huonokuntoisuutensa vuoksi. Vanhan kirkko sijaitsi Pyhäjoen vanhalla hautausmaalla v. 1976 rakennetun, Simo Knupin suunnitteleman, kirkkotapulin läheisyydessä. Kellotapuli palvelee yhä seurakuntaa. Sen vierellä on vanhan kirkon muistomerkki. Toisen kirkon rakentamista mietittiin lähes 80 vuotta. Se toteutettiin vielä vanhan emäseurakunnan voimin C. L. Engelin piirustusten mukaan. Kirkko valmistui v. 1844. Se oli 1200 paikkainen empire-tyylinen ristikirkko, jossa oli valtava keskuskupoli. 1960-luvulle tultaessa siitä voitiin todeta, että se oli mahdollisesti parhaiten alkuperäisen asunsa säilyttänyt Engelin puurakennuksista. Kirkko restauroitiin v. 1969. Salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi tämän upean kirkon juhannuskesän yönä v. 1974. Kirkon arvokas irtaimisto saatiin lähes kokonaan pelastettua. Irtaimistoa on osittain esillä nykyisessä kirkossa sekä Annalan kotiseutumuseossa. Uuden kirkon suunnittelu uskottiin arkkitehtitoimisto Karvala & Silvennoisen tehtäväksi 161 kilpailuehdotuksen joukosta. Kilpailu oli siihen mennessä laajin kirkon suunnittelukilpailu maassamme. Vihkiäisjuhlaa voitiin viettää 4. adventtina v. 1977. Kirkko edustaa modernia rakennustyyliä. Siinä perinteisen kirkon harmoninen sakraali tunnelma liittyy uudenlaisiin muoto- ja rakenneratkaisuihin. Suunnittelijan lähtökohtana on ollut Psalmin sana ”Ylentäkää sydämenne Jumalan puoleen”. Kirkon pohjaratkaisu on lähes neliön muotoinen. Katto kohoaa jyrkkenevästi alttarin yläpuolelle yli 20 metriin. Kuoriin tulee voimakas valo korkeasta eteläikkunasta. Salin muoto johdattelee kävijän ajatuksia valoon ja ylös korkeuteen – kohti Jumalaa. Kirkon tunnelma on valoisa ja rauhallinen, mutta samalla myös dynaaminen ja ajatuksia herättävä. Kirkkosalin seinällä on kuvanveistäjä Kari Juvan laaja tiilireliefi ”Kymmenen neitsyttä’. Se on Pyhäjoen kirkonKari Juvan tiilireliefi Kymmenen neisyttä pysyväissaarna: ”Valvokaa”. Kirkon kuoriin sijoitetut vanhan kirkon kynttiläkruunut ja kastemalja tuovat viestin vuosisatojen takaa seurakunnan ensimmäisestä kirkosta. Niihin liittyy vaikuttavia ihmiskohtaloita ison vihan ajalta 1700-luvulta. Yhdessä kynttiläkruunussa on tätä aikaa koskeva lahjoittajan teksti. Kirkkoon tulijaa tervehtii Engelin kirkon palosta säästynyt vaivaisukko. Kirkkopiha ja hautausmaa muodostavat laajan, yhtenäisen puiston keskelle kirkonkylää. Alue on viihtyisä levähdyspaikka vanhoine merituulten tuivertamine mäntyineen, kirkon palosta kertovine honkineen ja herkkine kukkaistutuksineen. Kaikki kirkkopihan uudet rakennuksen ovat saman arkkitehtitoimiston KSOY:n suunnittelemat. Nuorisotila Sarpatti v. 1987 ja uusi seurakuntatalo v. 2001 valmistuneet. Ne muodostavat yhtenäisen kauniin arkkitehtonisen kokonaisuuden.

Lapset:
Anna Amalia Alcenius s. 09.12.1811 Vimpeli.

alkup - KASTAJA: döpt hemma af Hr Saul Mich Lindforss.
alkup - MAKSU1: 2
kummi: Den som förrättade döpet
kummi: Fru Lisa Wargelin
kummi: Expedition Befallningsman och Krono länsman Hr J.A. Molanderson
kummi: Dess Fru Clara Maria Törn
kummi: Klockaren Matts Strang.
Sofia Gustava Alcenius s. 01.05.1815 Vimpeli.

kummi: Glasmestaren i Jstad Carl Fr. Sikström
kummi: hustru Maria Andersdr Lillstrang
kummi: Per Johansson Storstrang
kummi: dess hustru Maria Abramsdr
kummi: Ungk. Jacob Henriksson Österspangar
kummi: pigorna Sara Thomasdr Kotkaniemi
kummi: Anna Jacobsdr Ojajärvi
kummi: Anna Jacobsdr Teppomäki.
Elisabet Alexandra Alexandria Lövenmark o.s. Alcenius , s. 17.09.1818 Vimpeli. Tauluun 230
Johan Gabriel Alcenius s. 26.11.1820 Lappajärvi, Hyvöniemi.
Edla Mathilda Alcenius s. 09.02.1823 Lappajärvi, Kyröniemi.
Axel Gabriel Alcenius s. 13.02.1826 Lappajärvi, Kyröniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 230
XI Elisabet Alexandra Alexandria Henrikintytär Lövenmark o.s. Alcenius, (Taulusta 229, äiti Anna Alcenius) s. 17.09.1818 Vimpeli, k. 09.09.1901 Oulu.

Puoliso: Vihitty 17.09.1841 Sotkamo Gustaf Johaninpoika Lövenmarck / Lövenmark Prost i Piippola församling, ligger begravd under ett järnkors på Piippolas kyrkogård., s. 01.11.1810 Raahe, k. 23.05.1877 Piippola.
Piippolan kirkko ennen vuoden 1888 muutostöitä. E. Hankosen maalaama taulu vuodelta 1948 sijaitsee sakastissa. Piippolan seurakunta kuului aikoinaan Siikajoen emäseurakuntaan. Piippolan saarnahuonekunta perustettiin kuninkaallisella kirjeellä 10.7.1769. Vuonna 1845 Piippolasta tuli emäseurakunta, johon nykyiset Siikajokilatvan seurakunnat kuuluivat kappeliseurakuntina. Kestilä, Pulkkila ja Pyhäntä itsenäistyivät vuoteen 1909 mennessä. Piippolan kirkko on puinen ristikirkko. Sen rakentaminen aloitettiin ilman lupaa jo ennen saarnahuonekunnan perustamista. Useiden vuosien rakennustyö jatkui Simo Jylkän johdolla vuoden 1771 alkuun, jolloin kirkko vihittiin käyttöön uudenvuodenpävänä. Kirkko sai nimekseen Magdalenan kirkko silloisen kruununprinsessan mukaan. Kirkkohankkeen vetäjänä oli isäntä Christer Piippo, jonka maasta kirkon paikka erotettiin. Piippo toimi myös ensimmäiset kymmenen vuotta kirkkoväärtinä. Alun perin kirkko rakennettiin niin suureksi, että seurakuntalaiset mahtuisivat kerralla kirkkoon – istumapaikkoja on 600. Vanha kirkkorakennus vaatii paljon huolenpitoa. Piippolan kirkossa suuria korjauksia on tehty toista kymmentä. Vuonna 1888 kirkon loivakaariset ovet ja ikkunat saivat goottilaisen muodon. Myös ulkoasu muuttui ratkaisevasti, minkä vuoksi kirkkoa ei aina uskota Simo Jylkän työksi. Kirkkoherra Rurik Calamnius kirjoittaa kirkon vaiheista vuonna 1912: ”Sen mukaan kuin varat myöten antoivat, koetti seurakunta pitää huolta siitä, että kirkko varsinkin sisältä olisi pyhää tarkoitustaan vastaavassa kunnossa: ja tavallaan olikin, vanhan kirkon seinämaalaus oli erityisen arvokas, sillä siellä oli maan kuulun kirkkomaalarin Michael Toppeliuksen siveltimen jälkiä.” Toppelius oli näet tilattu vuonna 1779 maalaamaan saarnastuoli tauluineen. Calamnius jatkaa: ”On valitettava vahinko, ettei kirkkoa korjattaessa vuonna 1888 tälle taidemaalaukselle, josta moni seurakunta varmaan olisi ylpeä, osattu antaa sen suurempaa arvoa, kuin että se uudella päällemaalauksella jäljettömiin hävitettiin.” Vuonna 1956–57 parannettiin lämpöeristyksiä ja tehtiin sisäikkunat, asennettiin sähkövalot ja uusittiin paanukatto. Vuosien 1999–2000 korjauksessa kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa, sakasti korjattiin, rakennettiin lisätiloja, lisättiin lämpöerityksiä ja alttaripöytä muutettiin irti seinästä. Myös penkkejä vähennettiin. Saarnastuoli konservoitiin vuoden 1779 asuun. Työn tekivät Ritva ja Raimo Alakärppä. Saarnastuolissa esiintyviä kuva-aiheita ovat Kristus, Matteus – siivekäs ihminen, Markus – leijona, Luukas – härkä, Johannes – kotka, Mooses – laintaulut, Kuolema – viikate. Kirkon 15-äänikertaiset urut on ostettu Kangasalan urkutehtaalta vuonna 1959. Viimeisimmässä korjauksessa kunnostettiin myös kirkkopuisto, jossa on 67 sankarivainajan paadet ja taiteilija Germund Paaerin suunnittelema yhteispatsas. Alttaritaulun ”Jeesus kolkuttaa ovelle” on maalannut Kaarlo Metsävainio vuonna 1910 saksalaisen Hofmannin alkuteoksen mukaan. Piippolan kirkon alttaritaulun sanoma julistaa sukupolvesta toiseen vanhan Raamatun sanoin: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa”. Lähde: http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/piippola

Lapset:
Henrik Edward Löwenmark , s. 01.07.1846 Puolanka. Tauluun 231
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 231
XII Henrik Edward Gustafinpoika Löwenmark, (Taulusta 230, äiti Elisabet Lövenmark) s. 01.07.1846 Puolanka, k. 04.07.1904 Helsinki.

1. puoliso: Vihitty 14.10.1879 Sotkamo Carolina (Liina) Johanintytär Löwenmark o.s. Durchman s. 19.12.1854 Sotkamo, k. 08.06.1934 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Adolf Gustafinpoika Durchman, s. 06.02.1811 Kuivaniemi, k. 09.07.1878 Sotkamo ja Katharina Emilia Karlintytär Durchman o.s. Thodén, s. 20.07.1826 Luoto, k. 03.03.1911 Helsinki.

Lapset:
Thyra Emilia Linderstam o.s. Löwenmark , s. 03.07.1881 Kajaani. Tauluun 232
2. puoliso: Hilda Charlotta Emilintytär Löwenmark o.s. Westerlund s. 11.06.1853 Oulu, k. 1878 Sotkamo.
Vanhemmat: Emil Westerlund, s. 09.05.1814 ja Maria Lovisa Johanintytär Westerlund o.s. Clásen, s. 15.05.1821 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 232
XIII Thyra Emilia Henrikintytär Linderstam o.s. Löwenmark, (Taulusta 231, isä Henrik Löwenmark) s. 03.07.1881 Kajaani.
Thyra Emilia Linderstamin passi.

Puoliso: Nils Gustafinpoika Linderstam Eesti ja Rootsi vaimulik. Aastatel 1918–1919 oli ta Ruhnu Püha Magdaleena koguduse õpetaja, aastatel 1919–1921 oli ta Tallinna Rootsi-Mihkli koguduse õpetaja., s. 18.01.1878 Ruotsi, Östergotland, Väversunda, k. 02.02.1947 Ruotsi, Malmö.

Nils Linderstam (15. jaanuar 1878 Väversunda – 1930 Malmö) oli Eesti ja rootsi vaimulik.

Nils Linderstam sündis Väversunda (asub praeguse haldusjaotuse järele Vadstena vallas, Östergötlandi läänis) praost Gustav Adolf Linderstami pojana. Ta õppis Vadstena ja Linköpingi koolides. Aastast 1898 õppis ta Uppsala Ülikoolis.

Pärast ülikooli lõpetamist töötas ta adjunktõpetajana Lapimaal. Seejärel töötas ta vanglavaimulikuna Härnösandis (asub praeguse haldusjaotuse järele Härnösandi vallas, Västernorrlandi läänis). Aastatel 1918–1919 oli ta Ruhnu Püha Magdaleena koguduse õpetaja, aastatel 1919–1921 oli ta Tallinna Rootsi-Mihkli koguduse õpetaja. Pärast seda teenis ta vaimulikuna Rootsis; Norrköpingis, Växjös ja Malmös.
Nils Linderstamin passi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 233
IX Katarina Isakintytär Wilskman o.s. Lithovius, (Taulusta 227, isä Isak Lithovius) s. 14.08.1747 Lapua, k. 07.06.1832 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.

Puoliso: Lorenz Magnus Nilsinpoika Wilskman s. 29.11.1747 Ruotsi, Östergotland, k. 15.10.1795 Alavus.

Lapset:
Otto Wilhelm Wilskman , s. 20.11.1777 Jyväskylä, Jusola. Tauluun 234
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 234
X Otto Wilhelm Lorenzinpoika Wilskman, (Taulusta 233, äiti Katarina Wilskman) s. 20.11.1777 Jyväskylä, Jusola, k. 21.03.1853 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.
Lauttamäki on hieno, perinteinen kesähää- ja kurssipaikka. Kohde on saanut vuosien varrella valtakunnallista ja maakunnallista tunnustusta maaseudun perinteiden ja kulttuuriympäristön vaalimisesta (mm. Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi v. 1987). Vanhan sukutilan 20 erilaista 1800-luvun rakennusta on kunnostettu matkailukäyttöön. Kesäkaudella 45 vuodepaikkaa. Pääjuhlatilana on maaseudun hengessä sisustettu navettarakennus, jossa on yhtenäinen juhlatila 150 hengelle. Riihikirkko. Nähtävänä luetteloitu kotimuseoesinekokoelma, yli 700 esinettä (Keski-Suomen museon luetteloima). Aamiaismajoitus B & B (huoneet, aitat): 45 €/hlö/vrk (sis. liinavaatteet, aamupalan ja alv:n). Käyntikohde sijaitsee vain 12 km päässä Kokkolantieltä (vt 13). Yhteyshenkilö: Mirva Lauttamäki

Puoliso: Ulrika Gustava Gustafintytär Wilskman o.s. Forssel s. 28.08.1782 Jyväskylä, Jusola, k. 21.03.1853 Saarijärvi, Pääjärvi, Lauttamäki.

Lapset:
August Wilskman , s. 24.06.1812 Saarijärvi. Tauluun 235
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 235
XI August Otonpoika Wilskman, (Taulusta 234, isä Otto Wilskman) Liljendalin kappalainen 1840, ero 1863. Varapastori 1845., s. 24.06.1812 Saarijärvi, k. 27.05.1891 Liljendal.

19.5.1832 August Wilskman 14943. * Saarijärvellä 24.6.1812. Vht: Saarijärven nimismies, toimitusvouti Otto Vilhelm Wilskman († 1849) ja Ulrika Gustava Forssell tämän 2. avioliitossa. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1.2.1826 – 1831. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 19.5.1832 (arvosana approbatur äänimäärällä 13). Hämäläisen osakunnan jäsen 19.5.1832 [1832] Maji 19. Augustus Wilskman natus die XXIV Junii 1812. in paroecia Patre Ottone Wilhelmo Wilskman, ibidem exactore, in albo Universitatis hodie inscriptus suffragiis 13. Approbatus. | Uttog Nat Bet. Dec 1836 | Prestvigd i Borgå, d. 14 Januari 1837, till Pastors Adjunkt i Syssmä. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 14.1.1837. — Sysmän kirkkoherran apulainen 1837. Liljendalin kappalainen 1840, ero 1863. Varapastori 1845. † Liljendalissa 27.5.1891.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14943.
Liljendalin kirkon historia ulottuu 1730-luvulle asti. Nykyinen kirkko on rakennettu vuonna 1886. Sen on suunnitellut Theodor Decker ja muodoltaan se on ristikirkko. Arkkitehtuuri edustaa tyypillistä 1800-luvun lopun kirkkotyyliä, joka korostaa kellotornia. Liljendalin kirkko on kirkkorakennus Loviisassa Uudellamaalla. Se on valmistunut vuonna 1886 ja edustaa arkkitehtuuriltaan uusgotiikkaa. Alun perin kirkon suunnitteli arkkitehti A. Boman, mutta vain hieman ennen rakennustöiden aloittamista kirkon piirustuksia täydensi arkkitehti Theodor Decker. Kirkkoa suunniteltaessa vaihtoehtoina olivat joko harmaakivikirkko tai puukirkko. Kustannussyistä päädyttiin puukirkkoon. 8. tammikuuta 1886 pidettiin tarjouskilpailu, jonka voitti arkkitehti Miertiz, joka myöhemmin antoi tehtävän edelleen rakennusmestari E. I. Eleniukselle. Urakkahinta oli 22 790 markkaa, ja siihen kuului, että seurakuntalaiset hankkivat kaiken rakennusmateriaalin. 17. tammikuuta 1886 päätettiin purkaa vanha kirkko ja käyttää kaikki käyttökelpoinen materiaali uuteen kirkkorakennukseen. Tänä aikana pidettiin jumalanpalvelukset Söderbyn koulussa. Jo 31. lokakuuta 1886 kirkko oli valmis tarkastettavaksi. Piispantarkastuksen yhteydessä 28.–29. marraskuuta uusi kirkko vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtina 1886.

Puoliso: Vihitty 04.06.1839 Saarijärvi Carolina Fredrika Andriette Gustafintytär Wiskman o.s. Lönnbladd s. 11.09.1814 Joutsa, k. 25.01.1893 Liljendal.
Vanhemmat: Gustaf Andersinpoika Lönnbladd, Saarijärven kirkkoherra 1829., s. 07.12.1775 Pori, k. 20.08.1834 Saarijärvi ja Sofia Lovisa Perintytär Lönnblad o.s. Molander, Sofia on muuttanut Pälkäneeltä Sysmän Olkkolaan 3.10.1805, muuttanut Sysmän Nuoramoistan Olkkolasta takaisin Pälkäneelle 3.10.1806., s. 18.11.1786 Hattula, Leiniälä, Pispalan talo, k. 05.11.1862 Laukaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 236
IX Anna Isakintytär Gadd o.s. Lithovia (Lithovius), (Taulusta 227, isä Isak Lithovius) s. 09.03.1754 Lapua, k. 24.06.1789 Ähtäri, Tuomarniemi.

Puoliso: Vihitty 1778 Jakob Herman Andersinpoika Gadd Rautalammin tuomiokunnan tuomari 1784, tuomiokunnan jaon jälkeen Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan 1796, s. 24.10.1747 Karkku, Toijala, k. 19.10.1811 Ähtäri, Tuomarniemi.

Jakob Herman Andersson Gadd

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

25.5.1761 Jakob Herman Gadd 8305. * Karkussa 24.10.1747.

Vht: Ylä-Satakunnan alaosan kihlakunnan kruununvouti, hovikamreeri Anders Berndt Gadd († 1775) ja Sofia Carlqvist.

Ylioppilas Turussa 25.5.1761 [Gadd] Jac. Herm [Tav fratr _ 476]. Respondentti 26.5.1764, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Todistus Turun hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 31.1.1765. Turun hovioikeuden auskultantti 6.3.1765.

— Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1765, notaari 1768. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1774. Varatuomari 1775. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1776, aktuaari 1780, notaari 1781, varakanneviskaali 1784. Rautalammin tuomiokunnan tuomari 1784, tuomiokunnan jaon jälkeen Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan 1796.

Pso: 1:o 1778 Anna Lithovius († 1789);

Pso: 2:o 1792 Brita Helena Smulter († 1859).
Vanhemmat: Anders Berndt Peterinpoika Gadd, Ylä-Satakunnan alaosan kihlakunnan kruununvouti, hovikamreeri Anders Berndt Gadd († 1775), s. 1718, k. 25.04.1775 Karkku, Toijala ja Sofia Jacobintytär Gadd o.s. Carlqvist,

Vanhemmat mahdollisesti

Sysmän kirkkoherra Jakob Carlqvist 4142 (yo 1695, † 1729) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Brosell.
, s. 01.01.1728 Sysmä.

Lapset:
Anna Johanna Roschier o.s. Gadd , s. 19.05.1786 Ähtäri, Heinämäki, Rönnbacka. Tauluun 237
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 237
X Anna Johanna Jakobintytär Roschier o.s. Gadd, (Taulusta 236, äiti Anna Gadd) Madamoiselle, s. 19.05.1786 Ähtäri, Heinämäki, Rönnbacka, k. 14.08.1853.

Puoliso: Vihitty 08.04.1812 Ähtäri Daniel Fredrik Erikinpoika Roschier Uuraisten rukoushuoneen saarnaaja, fil.maist., s. 01.01.1783 Mikkeli, k. 06.02.1848 Saarijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 238
VI Maria Larsintytär Uhlstadius o.s. Lithovius, (Taulusta 196, isä Lars Lithovius) s. Oulu, Liminka, k. 12.01.1690 Oulu.

Puoliso: Anders Andersinpoika Uhlstadius Iin kirkkoherra, s. Oulu, k. 1668 Ii.

sl. 1644 Anders Ulstadius Andreas Andreæ, Ostrobotniensis 419. Kotoisin Oulusta. Ylioppilas Uppsalassa 26.10.1641 Andr. Andreæ Ulostad. Ylioppilas Turussa sl. 1644 Ulostadius Andr Andr. Ostrob _ 23. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1644] Andreas And: Ulostadius. Upsaliæ depositus. | Publicavit 1:o Disputationem Politicam Prooemialem de Constitutione Politicæ, ejusdemq: materia rematiori Societate Conjugali, Paterna et Herili Ps. Wexionio 1646. 2:o Theoremata qvædam miscellanea Ps. Alano 1647. Magister factus 1647 d. 4. Maij.*) 1649. Rector Scholæ Uloënsis. Pastor in Ijo 1660. | *) Actum promotionis pulcra oratione hexametrica clausit gratias agens promotorum nomine, superioribus et auditoribus. Oraatio 4.12.1644. Respondentti 25.4.1646 pro exercitio, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1646 – kl. 1648. Respondentti 3.1647 pro gradu, pr. Georg Alanus U9. FM 4.5.1647 ultimus. Oraatio 29.6.1648. — Oulun pedagogion rehtori 1649. Iin kirkkoherra 1660. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1660.

Lapset:
Maria Forbus o.s. Uhlstadius , s. Ii. Tauluun 239
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 239
VII Maria Andersintytär Forbus o.s. Uhlstadius, (Taulusta 238, äiti Maria Uhlstadius) s. Ii.

Puoliso: Hans Hansinpoika Forbus. (Taulu 222) Siikajoen kirkkoherra, s. 1650 Ii, k. 12/1733 Siikajoki.

Ylioppilas Uppsalassa tammi–maalisk. 1669 Johannes Forbus Norbotn. Ylioppilas Turussa kl. 1671 [Forbus] Joh. Bothn _ 104. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1671] Johannes Forbus. | Upsaliæ depositus. Sacellanus primo Uhloensis. Deinde Pastor in Sijkajoki 1699. Obiit 1733. — Raahen kappalainen 1674, Oulun 1682. Siikajoen kirkkoherra 1699. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, oleskeli Noran pitäjässä Ångermanlandissa ja Sollefteåssa, palasi kirkkoherranvirkaansa rauhanteon jälkeen.

Lapset:
Lars Forbus , s. 1688 Oulu. Tauluun 240
Catharina Calamnius o.s. Forbus , s. 1691 Oulu. Tauluun 241
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 240
VIII Lars Hansinpoika Forbus, (Taulusta 239, äiti Maria Forbus) Kauppias Oulussa, Sursilliana 6396, s. 1688 Oulu, k. 6/1763 Oulu.

Puoliso: Vihitty 18.04.1725 Oulu Beata Mikaelintytär Hoffren o.s. Lithovius. (Taulu 221). (Taulu 222) s. 1696 Oulu, Liminka, k. 17.07.1770 Oulu.
Vanhemmat: Mikael Samuelinpoika Lithovius, Lapuan kirkkoherra 1717 (virkaan 1722 tai 1725)., k. 16.05.1738 Lapua ja Klara Larsintytär Lithovius, s. Oulu, Liminka, k. 1739 Lapua.

Lapset:
Maria Bucht o.s. Forbus s. 01.12.1728 Oulu, k. 01.09.1805 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 241
VIII Catharina Hansintytär Calamnius o.s. Forbus, (Taulusta 239, äiti Maria Forbus) s. 1691 Oulu, k. 13.06.1748 Kalajoki, Sulva.

Puoliso: Gabriel Josefinpoika Calamnius. (Taulu 168) Kalajoen kappalainen., s. 20.09.1695 Haapajärvi, k. 25.05.1754 Kalajoki, Sulva.



Gabriel Calamnius kävi Kokkolan pedagogiota ja sai sittemmin yksityisopetusta. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Calamnius palasi Haapajärvelle, missä hän joutui kotiväkensä kanssa kokemaan, kuinka venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Keski-Pohjanmaan ja aloittivat alkuvuoteen 1715 kestäneen verisen terrorin. Vuonna 1715 komentava venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan, ilmeisesti sinne sijoitetun pitäjänapulaisen Henrik Simeliuksen sairauden takia. Ennen miehitysajan kirkkohallinnon järjestämistä venäläiset toimivat näin, koska pappia tarvittiin myös hallintotehtäviin, kuten verotuksen järjestelyyn. Simeliuksen kuoltua tammikuussa 1716 Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja, ja isänsä kuoltua 1716 hän oli jonkin aikaa ainoana papinviran hoitajana koko Kalajoen suurpitäjässä. Koska häntä ei ollut vihitty papiksi, sitä edellyttävät toimitukset hoiti Lohtajan pitäjänapulainen Johannes Argillander.

Sodan jälkeen ylivieskalaiset kiittivät Calamniusta lämpimästi siitä, että hän oli ollut heidän uskollisena sielunhoitajanaan ja turvana venäläisiä vastaan. Hän oli ilmeisesti nähnyt vaivaa koettaessaan torjua miehittäjien liiallisia vaatimuksia ja onnistunutkin jossain määrin. Isänsä kuoltua Gabriel Calamnius otti äitinsä ja nuoret sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin. Itse hän joutui 1718 vaikeuksiin venäläisten syyttäessä häntä ja eräitä muita pohjalaisia pappeja yhteydenpidosta Ruotsin armeijaan. Calamnius vangittiin tammikuussa Ylivieskassa yhdessä hänen luokseen paenneen sukulaismiehen, Ylistaron kappalaisen Antti Affrenin, kanssa. Miehiä pahoinpideltiin ja heidät vietiin Turkuun, mutta Calamnius vapautettiin kolmentoista viikon vankeuden jälkeen, kun taas Affren hirtettiin.

Gabriel Calamnius palasi työhönsä Ylivieskaan osoittaen samaa velvollisuudentuntoa ja rohkeutta kuin ennenkin. Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru-Runot suomalaiset, joka painettiin 1734. Siinä hän runoja sepittäneen isänsä tapaan, osittain kalevalamittaa käyttäen, kuvaa isonvihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä voimakkaasti, joten tekijää ei voi moittia liioittelusta.

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi, ja hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi, ja Pohjanmaalle palattuaan hän toimi tiettävästi edelleen Ylivieskassa, kunnes sinne nimitettiin oma kappalainen 1722.

Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjänapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Hän sai sittemmin varapastorin arvonimen. Calamniuksen kuoleman jälkeen julkaistiin 1755 kokoelma hänen tilapäislainojaan. Gabriel Calamnius kuoli nähtävästi huulisyöpään mentyään Vaasaan lääkärinhoitoa saamaan.
Vanhemmat
Haapajärven kappalainen Josef Gabrielinpoika Calamnius ja Elin Thorwöste
Puoliso
Ängermanlannissa syksyllä 1721 Katarina Forbus, syntynyt 1690 tai 1691, kuollut 13.6.1748 Kalajoki, vanhemmat Siikajoen kirkkoherra Johannes Johanneksenpoika Forbus ja Maria Antintytär Ulstadius
.

Lapset:
Johan Calamnius , s. 1725 Kalajoki. Tauluun 168
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 242
VI Gabriel Larsinpoika Lithovius, (Taulusta 196, isä Lars Lithovius) Limingan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1661. Limingan kappalainen (1671)., s. Oulu, Liminka, k. Lumijoki.


Henkilötiedot
(1660) Gabriel Limingius, myöhemmin Lithovius Gabriel Laurentii, Ostrobotniensis 1407. Vht: Limingan kirkkoherra Lars Limingius (Laurentius Josephi, yo Uppsalassa 9.1626, † 1668/69) ja Karin Mattsdotter (Mathesius). Ylioppilas Uppsalassa 5.7.1655 Gabriel Laurentij Limmingius O-Bothniensis. Mainitaan ylioppilaana Turun akatemian konsistorin pöytäkirjassa 7.7.1660. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.6.1661. — Limingan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1661. Limingan kappalainen (1671). Asui Temmeksellä 1686.

Puoliso: Maria Claesintytär Lithovius o.s. Jenderjan s. 1640 Oulu, k. 1705 Liminka.
Vanhemmat: Klaus Jenderjan, k. 1660 Oulu ja Margretha Klausintytär Jenderjan o.s. Ficke, k. 1684 Oulu.

Lapset:
Lars Lithovius , s. 1680. Tauluun 243
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 243
VII Lars Gabrielinpoika Lithovius, (Taulusta 242, isä Gabriel Lithovius) Apulaispappi Limingassa 1709. Pakeni sotaa Ruotsiin, oleskeli Jämtlandissa (1717). Lumijoen kappalainen 1722., s. 1680, k. 1748 Lumijoki.

Puoliso: Margareta Simonintytär Lithovius o.s. Pechlinia (Pecklin) s. 14.10.1683 Ii, k. 1726 Kemi.

Lapset:
Maria Keckman o.s. Lithovius . Tauluun 244
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 244
VIII Maria Gabrielinpoika Keckman o.s. Lithovius, (Taulusta 243, isä Lars Lithovius) k. 17.11.1786 Kempele.

Puoliso: Samuel Johaninpoika Keckman Pudasjärven kirkkoherra., s. 22.05.1687 Pudasjärvi, k. 09.04.1761 Pudasjärvi.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1706 Samuel Keckman Samuel Johannis, Ostrobotniensis 4944. Kastettu Pudasjärvellä 22.5.1687. Vht: Pudasjärven kirkkoherra Johan Keckman U360 († 1707) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Anglenius. Ylioppilas Turussa sl. 1706 Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1706] Samuel Joh. Keckman. Pastor in Pudasjärvi | 1742. Antea Apologista Scholæ Uleoensis 1713, deinde Adjunctus Sacellani in Törnävä 1726. Denatus 1761. Uudestaan ylioppilas Turussa 1712/13 [Keckman Sam. Joh. Ostrob _ 263. 285]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Oulussa) 4.2.1725. — Oulun triviaalikoulun apologista 1713. Tyrnävän kappalaisen apulainen 1726. Pudasjärven kirkkoherra 1742. † Pudasjärvellä 9.4.1761. Pso: 1:o Maria Hedraeus; 2:o 1729 Maria Uhlberg; 3:o 1737 Maria Lithovius († 1786).
Vanhemmat: Johan Olofinpoika Keckman e. Kähkönen, Pudasjärven kirkkoherra., s. 1657, k. 10.02.1707 Pudasjärvi ja Katarina Danielintytär Keckman o.s. Anglenius, k. 1694.
Pudasjärven nykyinen, järjestyksessä kolmas kirkko. Pudasjärven seurakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi nykyisessä kirkkokartanossa Riekinkankaalla. Kirkko purettiin 1670-luvun alussa ja tilalle rakennettiin uusi kirkko vuonna 1673. Pudasjärven toinen kirkko oli Pohjanmaan 1600-luvun kirkkoarkkitehtuurille tyypillinen länsitornillinen pitkäkirkko. Isonvihan aikana ja sen jälkeen Pudasjärven kirkko oli rappeutunut pahoin. Kirkontorni oli romahtamaisillaan, ja tuomiokapituli kehotti seurakuntaa purkamaan sen välittömästi. 1760-luvulla kirkkoa korjailtiin jatkuvasti. Elokuussa 1777 pidettiin katselmus, jossa todettiin, että kirkko oli rappiokuntoinen, ahdas ja pimeä. Seurakuntaan oli saatava uusi kirkko. Uuden kirkon piirustukset laati arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantz. Ajan tyyli-ihanteiden mukaan Adelcrantz piirsi kirkosta ristikirkon. Tyyliltään kirkko on uusklassinen, ja istumapaikkoja siellä on noin 600. Rakennusurakan sai rakennusmestari Pentti Paso Alakiimingin kylästä; rakennustyö alkoi 11.9.1780, ja kirkon vihki käyttöön lääninrovasti, Siikajoen kirkkoherra Kristian Henrik Keckman 6.1.1783. Kirkko kastettiin Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa kruununprinssi Kustaa Adolfin nimikkokirkoksi. Kirkon sisustus ja maalaukset Vanhan kirkon sisävarustusta siirrettiin uuteen kirkkoon. Maalari Peter Bergströmiltä ostettiin kolme maalausta: Pyhä Ehtoollinen, Jeesus Getsemanessa ja Kristus ristillä. Bergström maalasi teokset vuonna 1741. Ehtoollisen asettaminen. Jeesus Getsemanessa. Kristus ristillä. Kirkossa on myös toinen ristiinnaulitsemista esittävä maalaus, mutta siinä ei ole signeerausta. Maalaus on tyyliltään Bergströmille ominainen, joten se lienee hänen maalaamansa. Saarnatuolin on veistänyt kirkon rakentaja Pentti Paso vuosina 1781–82. Kivijalan ja viinikellarin on muurannut muurari Matti Salmela. Puusepäntyöt kirkon sisällä on tehnyt oululainen snikkari Jakob Bränholm. Vuonna 1799 oululainen hopeaseppä Handsted valmisti kirkkoon ehtoollisvälineet, ja vuonna 1841 raahelainen kultaseppä Hårdh valmisti pienemmän ehtoolliskalkin ja -lautasen. Alttaritaulun Ristiinnaulittu on maalannut Johan Gustaf Hedman vuonna 1825. Taulun ovat kirkolle lahjoittaneet kirkkoherra Abr. Montin, kappalainen J. H. Kranck ja nimismies Cr. J. Planting. Ristiinnaulitseminen. Alttari. Saarnatuoli. Sakastissa säilytetään Pudasjärven vapaaehtoiskomppanian lippua Kustaa III:n sodan ajalta. Lippu on ommeltu vaaleansinisestä pellavakankaasta. Lipun toisella puolella on Pudasjärven kunnan sinetin karhu, toisella puolella on Pohjanmaan vaakuna. Urut on rakentanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1952; ne ovat 18-äänikertaiset pneumaattiset urut. Kellotapuli on rakennettu kesällä 1761. Rakentajana oli Heikki Väänänen. Tapulin maalaukset on tehnyt kirkkomaalari Mikael Toppelius vuosina 1765–66. Rakennuksen joka sivulla toistuvat samat kolme kuva-aihetta. Ensimmäinen maalaus esittää runsaudensarvia, jotka reunustavat lyyraa ja sen yläpuolella olevaa aurinkoa. Toisessa maalauksessa on takajaloillaan seisova jalopeura, joka kannattelee etukäpälissään jousta. Kolmas on kukkasommitelma. Myös kellotapulin oven yläpuolella on Toppeliuksen maalaus. Maalaus on aika himmentynyt, ja se esittää pasuunoihin puhaltavia enkeleitä. Sitä kiertää raamatunlauseita, jotka liittyvät ylösnousemukseen. Kirkonkellot Kirkon molemmat kellot säilyivät isonvihan yli maahan kätkettyinä. Kristiina-kuningattaren lahjoittama pienempi kello särkyi myöhemmin. Seppä Erkki Oinas ja talollinen Antti Keränen korjasivat kellon, mutta se katsottiin silti niin huonokuntoiseksi, että se päätettiin valaa uudelleen ja isommaksi. Kello kuljetettiin sulan veden aikana vuonna 1806 Tukholmaan, jossa valaja Carl Fredrik Grönvall valoi sen 680 kilon painoiseksi. Kesällä 1807 kello tuotiin Tukholmasta ja sitä soitettiin ensi kerran jouluna 1807. Hautausmaat Kirkon ympärillä oleva kirkkotarha oli päähautausmaana läpi 1700-luvun. Vainajia haudattiin myös kirkon ympärillä olleisiin katettuihin puuhautoihin. Hautojen täyttyessä ne tyhjennettiin luuhuoneeseen. Kirkon sisään haudattiin pappeja ja heidän perheenjäseniään, mutta myös varakkaat talonpojat lunastivat kirkosta hautapaikkoja itselleen ja perheelleen. Viimeiset hautaukset kirkkoon tehtiin vuonna 1779, koska valtiopäivät teki päätöksen, jossa se kielsi kirkkoon hautaamisen. 1760-luvulla aloitettiin hautaukset myös Jokijärven Simosensaareen sekä Kynsiperän Lotanniemeen. Hautausmaan ympärille rakennettiin vuonna 1796 hirsiaita, joka maalattiin punavärillä ja jonka katto tervattiin. Aita on 1300 metrin pituinen. Hautausmaan sisäänkäynnit olivat tapulin pohjahuoneessa ja asehuoneessa, joka rakennettiin vuonna 1761 samaan aikaan kuin kellotapulikin. Suomen sodan aikana vuosina 1808–09 riehuneet tautiepidemiat surmasivat ihmisiä siinä määrin, että hautausmaa kirkon ympärillä tuli täyteen. Vuonna 1809 kirkon läheisyydestä erotettiin uusi hautausmaa-alue. Lähdeluettelo Oulun läänin kirkot (1985). Länsikirja. Vahtola, Jouko (1981). Pudasjärven seurakunnan historia. Pudasjärven seurakunta, Pudasjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 245
V Samuel Josefinpoika Lithovius, (Taulusta 184, äiti Anna Lithovius Limingius) Lapinmaan rovasti, Iin kirkkoherra., s. 1608 Oulu, Liminka, k. 01.05.1659 Ii.

Puoliso: Catharina Nicolauksentytär Lithovius o.s. Lithman s. 1610 Ruotsin länsipohjan Kainuu, k. 1660 Ii.

Lapset:
Josef Lithovius , s. 1633 Liminka. Tauluun 246
Samuel Lithovius , s. 1633 Liminka. Tauluun 247
Britha Cajanus o.s. Lithovia , s. 1635 Liminka. Tauluun 251
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 246
VI Josef Samuelinpoika Lithovius, (Taulusta 245, isä Samuel Lithovius) Yo Uppsalassa 10.1650, Turussa sl. 1652 927. Kempeleen pitäjänapulainen (1652). Tyrnävän kappalainen 1655., s. 1633 Liminka, k. noin 1691 Tyrnävä.

Genealogia Sursilliana: Joseph Samuelsson Lithovius, Socknedadjunct, stationerad i Kembele 1652, Kapellam i Törnävä (Ilmajoki,Seinäjoki??) 1655, död 1692. Gitf 1.o med Pastorn uti Ilmola (Ilmajoki !) Jacob Paulison Peldans och dess maka Märtha Henriksdotter Strigelii dotter Margaretha Peldan, 2:o med fogden öfver Cajana och Pielis, Anders Ericsson Gyllenhjertas och dess maka Agneta Mattsdotters dotter Agneta Gyllenherta, 3:o med Kapellanen uti Ijo, Joseph Jacobsson Björns dotter Beata Björn (ej barn med denna). Barn af första giftet äro af följande de fem första, afdet andra de återstående, der trdje gifter var barnlöst.

1. puoliso: Margareta Jakobintytär Lithovius o.s. Peldan/Peldanius s. 1635 Ilmajoki.

Lapset:
Marketta Hannuksela o.s. Lithovius s. 21.12.1662 Tyrnävä, k. 24.04.1745 Ilmajoki.
Henrik Lithovius s. 1668 Tyrnävä, k. 1715 Liminka.

Yo Uppsalassa 2.10.1686 Henrik Lithovius Henricus Josephi, Ostrobotniensis U437. Vht: Tyrnävän kappalainen Josef Limingius, myöh. Lithovius 927 (yo 1652, † 1692) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Peldan. Oulun triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Uppsalassa 2.10.1686 Henricus Iosephi Lithovius [Ex Schola Uhloensi O. Bothn.]. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Raahessa) 24.1.1694. — Apulaispappi Limingassa 1694, sittemmin Kempeleen pitäjänapulainen siellä. † poltettu elävältä venäläisten toimesta 1716. (ehkä jo syksyllä 1715?). Pso: Sofia Bång.
2. puoliso: Vihitty noin 1676 Tyrnävä Agneta Andersintytär Lithovius ent. Antilius o.s. Cajanus. (Taulu 190) s. noin 1645 Paltamo, k. noin 1683 Tyrnävä.
Vanhemmat: Anders Erikinpoika Cajanus e. Hjerta, Kajaanin pitäjän nimismies 1632 lähtien, Per Brahen (1602-1680) vouti Kajaanin vapaaherrakunnassa eli Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Pielisen pitäjien vouti viimeistään 1651 lähtien., s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Mathiaksenpoika Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.
Lapset:
Sofia Lithovia s. noin 1675 Tyrnävä, k. jälkeen 1692 Tyrnävä.
Anna Biörnström o.s. Lithovius , s. noin 1678 Tyrnävä. Tauluun 190
Brita Lithovia s. noin 1680 Tyrnävä, k. jälkeen 1712 Ilmajoki.
3. puoliso: Beata Josephuksentytär Lithovius o.s. Björn s. noin 1640.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 247
VI Samuel Samuelinpoika Lithovius, (Taulusta 245, isä Samuel Lithovius) Ylioppilas Uppsalassa 10.1650 Samuel Samuelis [fratres Limingij]. Ylioppilas Turussa sl. 1652 [Limmingius] Samuel [Samuelis _ 46]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1652] Samuel Sam: Limingius. — Armovuodensaarnaaja Iissä 1659. Iin 2. kappalainen luult. s.v. Pudasjärven kirkkoherra 1686, Iin 1688., s. 1633 Liminka, k. 19.06.1692 Ii.

Puoliso: Beata Mikontytär Lithovius. (Taulu 221) k. Ii.

Lapset:
Beata Hoffrenius o.s. Lithovius . Tauluun 248
Anna Anglenius o.s. Lihovia , s. 1663 Pudasjärvi. Tauluun 249
Mikael Lithovius . Tauluun 221
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 248
VII Beata Samuelintytär Hoffrenius o.s. Lithovius, (Taulusta 247, isä Samuel Lithovius) k. 1719 ii.

1. puoliso: Petrus Pehrinpoika Hoffrenius. (Taulu 512). (Taulu 517) Ylioppilas (Ostro Bothniensis) Uppsalassa 6.10.1683. Vihittiin papiksi noin 1686 Iin pitäjänapulaiseksi, kappalainen (2. sarjaa) 1691. K Ii 1701., k. 1701 ii.
Vanhemmat: Pehr Hansinpoika Hoffrenius e. Houru, Iin kirkkoherra 1678. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670., s. 00.12.1625 Oulu, k. 15.08.1686 Ii ja Margareta Henrikintytär Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1630 Ii, k. 1702 Ii.

2. puoliso: Vihitty 1703 Johan Johannis Hansinpoika Forbus Ylioppilas Turussa sl. 1695 [Forbus] Johan Brahestad _ 212. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1695] Johannes Forbus. Brahestadensis. | Kapellan i Franzila. Död 1742. ‹Tieto kuuluu tämän kaimalle.›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1701. — Iin 2. kappalainen 1701., s. 1679 Raahe, k. 09.08.1719 Ii.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 249
VII Anna Samuelintytär Anglenius o.s. Lihovia, (Taulusta 247, isä Samuel Lithovius) s. 1663 Pudasjärvi, k. 09.03.1746 Pudasjärvi.

Puoliso: Daniel Danielinpoika Anglenius Pudasjärven kappalainen, s. 1662, k. 12.06.1725 Pudasjärvi.

Lapset:
Samuel Anglenius , s. 09.11.1690 Ii. Tauluun 250
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 250
VIII Samuel Danielinpoika Anglenius, (Taulusta 249, äiti Anna Anglenius) Tullimies, s. 09.11.1690 Ii, k. 12.06.1763 Pudasjärvi.

Puoliso: Catharina Simonintytär Anglenius o.s. Frosterus. (Taulu 537) s. 1695 Oulu, k. 09.01.1753 Oulu.
Vanhemmat: Simon Jakobinpoika Frosterus, Haukiputaan kappalainen 1689., s. 1660 Oulu, k. 1701 Haukipudas ja Katarina Henrikintytär Frosterus ent. Uhlberg o.s. Forbus, s. 1655 Oulu, k. 11.04.1749 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 251
VI Britha Samuelintytär Cajanus o.s. Lithovia, (Taulusta 245, isä Samuel Lithovius) s. 1635 Liminka, k. 1691 Sotkamo.

Puoliso: Vihitty noin 1658 Erik Andersinpoika Cajanus "Yo Uppsalassa 27.11.1642, Turussa sl. 1646 541. Esitti nähtävästi kirjuria ylioppilaskomediassa Surge 6.5.1647. Sotkamon kappalainen 1647, kirkkoherra 1651. Opponenssi pappeinkokouksessa 1670. (KA mf. ES 2113 (tt 1) Kajaanin käräjät 17.–18.2.1651 s.", s. 1628 Vaala, k. 1691 Sotkamo.

sl. 1646 Erik Cajanus vanhempi Ericus Andreæ, Cajanus 541. * noin 1628. Vht: Kajaanin vapaaherrakunnan vouti Anders Eriksson ja Agneta Mattsdotter. Ylioppilas Uppsalassa 27.11.1642 Ericus Andreæ Bothniensis. Ylioppilas Turussa sl. 1646 Cajanus Eric. Andreæ _ 27. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1646] Ericus Andreæ Cajanus. | Kyrkoherde i Sotkamo 1651. Dog 1691. Var son till Lagmannen Anders Ersson Gyllenhjerta, som kallade sig Cajanus sedan han blef Fogde öfver Kajana District. \ | 3. Ericus Andreæ Cajanus. Inskrifven i afdelningen 1646 under Linguarum Professoren Martini Stodii Rectorat. Kyrkoherde i Sotkamo 1651. Afled 1691. Han var den förste med det namnet i afdelningen. Var son till lagmannen Anders Ericsson Gyllenhjerta, hvilken kallade sig Cajanus, sedan han blifvit Fogde öfver Kajana district. Esitti nähtävästi kirjuria ylioppilaskomediassa Surge 6.5.1647 Ericus Andreæ Botn. — Sotkamon kappalainen 1647, kirkkoherra 1651. † Sotkamossa 1691. Pso: 1:o Kristina Eriksdotter Montanus; Pso: 2:o Brita Samuelsdotter Lithovius.
Vanhemmat: Anders Erikinpoika Cajanus e. Hjerta, Kajaanin pitäjän nimismies 1632 lähtien, Per Brahen (1602-1680) vouti Kajaanin vapaaherrakunnassa eli Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Pielisen pitäjien vouti viimeistään 1651 lähtien., s. 7/1600 Kirkkonummi, k. 8/1657 Paltamo ja Agneta Mathiaksenpoika Cajanus o.s. Laatikainen, s. 1606 Oulu, k. 1649 Paltamo.

Lapset:
Anders Cajanus Kävi Kajaanin pedagogiota. Ylioppilas (Finno) Uppsalassa 10.10.1674.

Sotkamon kappalainen (2. sarjaa) kaiketi 1680-luvulla., s. noin 1658 Sotkamo, k. 1689 Sotkamo.
Brita Uhlbrandt o.s. Cajanus s. noin 1659 Sotkamo, k. 1729 Oulu.
Johan Cajanus , s. 1670 Sotkamo. Tauluun 252
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 252
VII Johan Erikinpoika Cajanus, (Taulusta 251, äiti Britha Cajanus) Oulun kappalainen (apupappi 1693-), s. 1670 Sotkamo, k. 13.01.1734 Oulu.

Kävi Oulun triviaalikoulua. Ylioppilas (O.-Bothniensis) Uppsalassa 8.10.1687, (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1689; respondentti 1.3.1693.

Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa Paltamossa 5.2.1691 Paltamon kappalaiseksi; Oulun kappalainen (2. sarjaa) 1693, samalla kirkon taloudenhoitaja 1708–1711; Oulun vt. kirkkoherra 1713–1721 Tukholmaan paenneen Turun tuomiokapitulin määräämänä. Cajanus pakeni isonvihan aikana perheineen (vaimo Kristina Petterdotter Hoffrenia ja kaksi pientä lasta) Ruotsiin ja mainitaan siellä pakolaisluetteloissa avustusta saaneena Oulun vt. kirkkoherrana (vice Pastor) 1715 ja 1716 (Länsipohjassa oleskelevana 2.2.1716). Hän palasi Ouluun kappalaisen virkaansa 1722.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turussa 13.11.1697, 18.3.1705 ja 3.10.1708.


Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Nygård Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Pajukoski / Siirtola Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus MyHeritage sukupuissani (Ingman Web Site)
Johan Cajanus (hjerta) MyHeritage sukupuissani (Nielikainen-Nissinen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Jaakko Rantanen Web Site)
Johan Eriksson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Tanskat Web Site)
Johan Ericsson Cajanus MyHeritage sukupuissani (Elofsson Web Site)
näytä kaikki 19
Lähisukulaiset

Catharina Zachariasdr Ulhaegius
wife
Brita Johansdotter Cajana
daughter
Sara Johansdotter Cajana
daughter
Lars Johansson Cajanus
son
Sara Johanintytär Cajana
daughter
Christina Pettersdotter Hoffrenia
wife
Margaretha Pilkar
wife
Britha Samuelsdotter Lithovia
mother
Erik Andersson Cajanus
father
Andreas Erici Cajanus
brother
Agneta Cajana
sister
Brita Eriksdotter Cajanus
sister

About Johan Eriksson Cajanus

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=345

Johan Erikinpoika Cajanus, * n. 1669 Sotkamo, † 1733 Oulu, ‡ 20.1.1734 Oulu, ikä 64 v. (GS 3584). (pk 29.1.1734 & 24.2.1737 Oulu). Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 8.10.1687, Turussa sl. 1689 3614. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Paltamossa) 5.2.1691. Paltamon kappalainen 1691. Oulun kappalainen 1693, kirkon taloudenhoitaja 1708-11, vt. kirkkoherra 1713 (kirkkoherra Zacharias Lithovius Taulu 18). Isovihan aikana pakolaisena Ruotsissa Västerbottenissa (1715), palasi 1722 (Johanna Aminoff-Winberg: Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden #3738, 4798, 8938). KA mf. ES 2037 (rr 26) Paltamon käräjät 30.1.–1.2.1689 s. 112 "Capellanen H:r Erich Cajanus ... hans Broder Johannes Cajanus om 20 Åhr Gammal, wela komma till Sacellanien". Oulun hk 1692, 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702, 1703, 1704, 1705, 1706, 1707, 1708, 1709, 1710, 1711, 1712, kk 1712, rk 1723-30, 1731-41, 1742-54.

1.Pso: Catharina Zachariaksentytär Ulhegia, * n. 1670 Oulu, ‡ 19.6.1704 Oulu. (GS 5714). (pk 1.6.1711 Oulu).

Vht: Oulun kappalainen 1672, Iin kirkkoherra 1692 Zacharias Olofinpoika Heikola eli Ulhegius, * n. 2.1643 Oulu, ‡ 18.8.1695 Ii, ikä 52 v 6 kk. Yo Uppsalassa 16.6.1658, Turussa sl. 1666 1850. & Margareta Andersintytär Lythraea, * n. 1645, ‡ 21.4.1707 Oulu. (GS 5710). (pk 1.1709 & 21.3.1710 Oulu).

1.Lapsia:

Brita Johanintytär Cajana, * 1692 Oulu, † 19.11.1749 Kemi. (GS 3585).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1695 Oulu, ‡ 5.5.1695 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1696 Oulu, ‡ 12.7.1696 Oulu.

Sara Johanintytär Cajana, * 1699 Oulu, ‡ 21.3.1767 Oulu. (GS 3596).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1700 Oulu, ‡ 12.9.1700 Oulu.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1701 Oulu, ‡ 12.6.1701 Oulu.

Lars Johaninpoika Cajanus, * 10.1702 Oulu, ‡ 12.1.1735 Oulu, ikä 32 v 8 kk. (GS 3695).

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

Johaninlapsi Cajanus, * n. 1703 Oulu, ‡ 5.7.1703 Oulu. Haudattu yhtäaikaa sisarensa kanssa.

2.Pso: n. 1712 Christina Petterintytär Hoffrenia, * 27.2.1669 Ii, ‡ 27.8.1727 Oulu, ikä 58 v 6 kk. (GS 6049). (pk 23.3.1728 Oulu). Myi toisen miehensä kanssa 1712 edesmenneen miehensä Johan Possan osan Rantasalmen Korppilasta Rantasalmen kirkkoherralle Anders Heinriciukselle (n. 1672-1729) (ks. SSV 42(1987), s. 162-163). (A. Brenner, Oulun kaupungin perunkirjoituksia 1653–1800. SSJ 25 (1963–65)

Vht: Iin kirkkoherra Petter Hansinpoika Houru myöh. Hoffrenius, * n. 12.1625 Oulu, ‡ 15.8.1686 Ii, ikä 60 v 8 kk 1 vko. (GS 5999). Yo Turussa sl. 1646 543. & Margareta Henrikintytär Carlandra, * n. 1630 ?Kemi, † (rk) 24.9.1702 Ii.

(2.Vaimon 1.Pso: n. 1690 kruununnimismies Rantasalmella Johan Petterinpoika Possa, * n. 1670 Rantasalmi, † 1697 Rantasalmi. ).

3.Pso: Oulu 24.3.1728 Margareta Simonintytär Pilckar, * n. 1670, ‡ 8.4.1744 Oulu. (Rv.Mf. 4132). Pesänjako kauppias Daniel Pilckarin, hänen veljensä maisteri Johan Pilckarin, siskon Marta Pilckarin ja heidän lankonsa kauppias Gabriel Lithoviuksen välillä suoritettiin 27.1.1712 Oulussa.

Vht: Kauppias ja raatimies Oulussa Simon Johaninpoika Pilckar, ‡ 14.4.1695 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu). & Magdalena Danielintytär Sundelia, ‡ 17.1.1697 Oulu. (pk 21.3.1699 Oulu).

(3.Vaimon 1.Pso: 1693 (Rv.Mf. 3092) kauppaporvari Oulussa Hans Hansinpoika Hourén eli Hoffrén, * n. 1670 Oulu, ‡ 28.4.1701 Oulu. (pk 25.11.1702 Oulu). (ks. Genos 15(1944), s. 99-104; ES 2038 (rr 31) Iin käräjät 19.–20.2.1694 s. 292). Oulun hk 1695, 1696, 1697, 1698, 1699, 1700, 1701, 1702). 2.Pso: 1702/03 porvari ja raatimies Oulussa Gabriel Gabrielinpoika Lithovius, * n. 1670 Liminka, ‡ 31.10.1721 Tukholma. (GS 3919). (Rv.Mf. 4866).
.

1. puoliso: Vihitty 1694 Oulu Catharina Zachariaksentytär Cajanus o.s. Ulhaegius s. 1670 Oulu, k. 01.06.1711 Oulu.

Lapset:
Brita Bogman o.s. Cajana s. 1692 Oulu, k. 19.11.1749 Kemi.
Sara Franzén o.s. Cajanus , s. 1699 Oulu. Tauluun 253
Lars Cajanus , s. 10/1702 Oulu. Tauluun 255
2. puoliso: Vihitty 1698 Christina Pehrintytär Cajanus o.s. Hoffrenius. (Taulu 512). (Taulu 516) s. 27.02.1669 Oulu, k. 27.08.1727 Oulu.
Vanhemmat: Pehr Hansinpoika Hoffrenius e. Houru, Iin kirkkoherra 1678. Saarnaaja pappeinkokouksessa Oulussa 1670., s. 00.12.1625 Oulu, k. 15.08.1686 Ii ja Margareta Henrikintytär Hoffrenius o.s. Carlander, s. 1630 Ii, k. 1702 Ii.
3. puoliso: Vihitty 24.03.1728 Oulu Margareta Simonintytär Cajanus ent. Lithovius o.s. Pilkar. (Taulu 222) s. 1670 Oulu, k. 08.04.1744 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-h