Päivitetty 30.01.2017

Kaikki päivitetty 18.09.2016

Lähtösukuna nyt Aminoff

mukana mm. Svinhufvud

Lisätty SANKAREITA onko heitä....











Ruoveden kirkonkylä 1900-luvun alun asussaan.







Ruoveden Pekkalan omistaja vuodesta 1918 alkaen oli Hans Aminoff.



Tilannevuosi 1932

Pekkala, 25 km Korkeakosken asemalta, 73 km Tampereelta ja 0,1 km omalta laivalaiturilta. Omistaja v:sta 1918 Hans Aminoff. Tila on, kuten useat muut Ruoveden talot, alkujaan ollut pirkkalaisten erämaa-alueita ja kuului aikoinaan Vesilahden Laukon kartanon isännille, kunnes taloustirehtööri P. J. Austrell v. 1751 sen osti ja muodosti siitä ynnä muutamista siihen rajoittuvista rälssitiloista 1781 sukuunsa sääntöperintötilan. V. 1822 joutui tila perintönä J. P. Austrell nuoremman tyttärelle Vilhelmiinalle, joka oli naimisissa kapteeni Adolf Aminoffin kanssa.

Siitä lähtien ovat tilan omistaneet sanotun suvun jäsenet. Vv. 1888—1918 oli Pekkalan kartanon isäntä maanviljelysneuvos Aleksander Aminoff, jonka aikana tilasta kehittyi maa- ja metsätaloutensa puolesta yksi huomattavimpia suurtilojamme. Kun kapinalliset v. 1918 hänet murhasivat, joutui Pekkalan sääntöperintötila ja Taipaleen ulkotila hänen pojalleen, nykyiselle omistajalle. Tilasta on erotettu 20 torppaa ym. lohkotiloja, yhteensä 703,86 ha. Pinta-ala on nykyjään 3 237,26 lia; siitä puutarhaa 1, peltoa 297,66, viljeltyä laidunta 20, metsämaata 2 555,6, joutomaata 348 ja muuta maata 15 ha.

Kartano on viljelysten reunassa. Päärakennus on puusta, rak. 1700-luvulla ja lisätty ja uusittu 1838 ja 1928. Meijeri ja navetta v:lta 1864, sikala v:lta 1911 ja vilja-aitta ovat kivestä. 110 kanan kanala puusta v:lta 1926. Rakennuksissa on vesijohto (höyrypumppu). Pellot ovat savi ja hiekkamaita. Salaojitettuna riukuojilla on 15 ha.

Viljelyskiertoja on 2: A. 2 apilaa, juurikasvit, ohra ja vihantarehu; B. kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kauraa. Peltoalasta oli v. 1930 ruista 26 ha, vehnää 4. kauraa 80,65, ohraa 4, sekaviljaa 8,85, hernettä 0,91, perunaa 5,38, AJV-rehua heinästä 3, rehujuurikasveja 7,38, heinää 102,4, laidunta 28,54, kesantoa 25,05 ja puolikesantoa 1,5 ha. Kotieläimiä: 25 hevosta, 120 lehmää, 3 sonnia, 28 sikaa ja 88 kanaa. Karja on Ay-, siat SY- ja kanat leghornrotua.

Suurimmat rahatulot saadaan viljan, maidon, lihan, voin, munien sekä puu- ja kasvitarhatuotteiden myynnistä; maito viedään osuusmeijeriin, muut tuotteet myydään Tampereella ja paikkakunnalla. Metsä on havupuuvaltaista ja on sitä hoidettu suunnitelmallisesti v:sta 1858 alkaen. Myyty on etupäässä saha-, paperi- ja polttopuita. Tila on Ay-rotuisen karjan ja SY-rotuisten sikojen siitoskeskus sekä maatalouden ja sianhoidon harjoittelutila. Tilalla on 2-vuotinen karjakkokoulu. Voimakoneina höyrykone ja sähkömoottori. Sähkövaloa ja voimaa omasta voimalaitoksesta. II palk. kokotalouskilpailussa suurtilojen kesken Tampereen yl. maatalousnäyttelyssä. v. 1922. Vetokoneena traktori.

Lähde: Suomen maatilat, II osa

Ruoveden Pekkalan karjan keskituotanto.









Ruoveden Pekkalan päärakennus.







Ruoveden Pekkalan päärakennus. Kansallismuseon kokoelmat.







Sisäkuva Ruoveden Pekkalan päärakennuksesta. Kansallismuseon kokoelmat.







Talkooväki päivällisellä Ruoveden Pekkalassa, valokuva vuodelta 1890. Kansallismuseon kokoelmat.













Ruoveden Kekkoskyläntieltä Pekkalantietä pitkin ajetaan Jäminginselän rantamailla olevalle Pekkalan kartanolle.








Näytä suurempi kartta






Näytä suurempi kartta





wordpress sivut







Alexander Aminoff (1888-1918) Nyt fideikomissin haltijaksi ja tilan isännäksi tuli Emilie Aminoffin ainoa jäljelle jäänyt poika, filosofian maisteri Alexander Aminoff (s. 1865, k. 1918). Se asema, jonka Pekkala on saanut Suomen suurtilojen keskuudessa, on Alexander Aminoffin ansiota, ja se perustuu niin maanviljelyn kuin metsänhoidon tasoon ja laajuuteen. Uusi omistaja lunasti äitinsä ja sisartensa osuudet Ruhalan, Kantalan ja Pitkälän tiloista ja ryhtyi kohentamaan tilaa suurella työmotivaatiolla ja -halulla. Alexander Aminoff oli päässyt ylioppilaaksi Helsingissä Svenska Normallyceumista vuonna 1883, minkä jälkeen hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän oli taitava talous- ja kunnallismies ja häntä on kuvattu sanoilla aloiterikas, kaukonäköinen, tarmokas, uudistuksille altis ja valistunut. Sukuhaaransa päämiehenä hän osallistui säätyvaltiopäiville yhtenä aateliston edustajana. Ruovedellä Alexander Aminoff oli perustamassa Kurun-Ruoveden-Virtain Telefooni Osakeyhtiötä ja Ruoveden osuuskauppaa sekä toimi niiden hallituksen puheen­johtajana. Hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, kunnanvaltuuston jäsenenä, kouluvaliokunnan jäsenenä, säästöpankin isännistön jäsenenä ja puheen­johtajana sekä metsävaliokunnan perustajajäsenä. Lisäksi hän rakennutti omin varoin keuhkotautiparantolan ja lahjoitti sen kunnalle. Rakennuksessa toimii nykyisin lasten päiväkoti. Alexander Aminoff solmi avioliiton hovineiti Sophie von Kraemerin kanssa vuonna 1902. Hän oli amiraali OSCAR VON KRAEMER ja Sophie Cedercreutzin tytär. Alexanderin ja Sophien liitostaan syntyi kolme lasta: Hans, Ingrid ja Gunnar. Vuosina 1902-1904 Alexander Aminoff rakennutti Pekkalaan omalla höyrykoneella toimivan sähkölaitoksen, joka palveli aina toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1905 rakennettiin punatiilinen meijerirakennus, jonne sekä meijerikoulu että sähkölaitos muuttivat. Lisäksi Alexander Aminofff rakennutti suuren harmaakivisen viljamakasiinin, sikalan, Pitkälän navetan, sahan ja monia asuintiloja kartanon työväelle sekä kunnostutti myllyn. Vuonna 1912 navetan sisätilat kunnostettiin sataa lehmää varten. Alexander Aminoffin aikana otettiin käyttöön uudet ja modernit viljelytavat, tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa laadittiin koko kartanon metsille uusi hoitosuunnitelma, jonka tarkoituk­sena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnut säilyttäminen luonnon kanssa. Vuonna 1906 Alexander Aminoff sai maanviljelysneuvoksen tittelin kunnianosoituksena työstään. Suomen sisällissota toi mukanaan uuden katkeran koettelemuksen: tammikuussa 1918 Pekkalaan saapui 400 punakaartilaista, jotka pitivät tilaa hallussaan kaksi viikkoa. Myöhään illalla helmikuun 5. päivänä 1918 kaksi punaista tuli hakemaan Alexander Aminoffia Kalliolinnan huvilalta, jonne hän oli vienyt perheensä turvaan. Samana iltana, juuri ennen perääntymistään, tamperelaisten punakaartilaisten joukko murhasi Alexander Aminoffin hänen omassa työhuoneessaan. Punaisten lähdön jälkeen valkoiset joukot käyttivät Pekkalaa seitsemän viikon ajan etuvartiona. Sirpalekranaatit ja kiväärinkuulat jättivät surulliset jälkensä puiston puihin ja rakennusten seiniin punaisten ja venäläismatruusien yrittäessä vallata kartanoa takaisin haltuunsa. Myös osa karja- ja hevoskannasta tuhoutui ja toukotyöt jäivät joko tekemättä tai ne myöhästyivät huomattavasti.







Suomen Tasavallan III Presidentti PEHR EVIN SVINHUFVUD 2.3.1931 - 1.3.1937







Eduskunta hyväksyi julistuksen Suomen itsenäisyydestä 6. joulukuuta 1917. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin P. E. Svinhufvud luki itsenäisyysjulistuksen radiossa.






Valtiolippu on joko suorakaiteen muotoinen tai kolmikielekkeinen.

Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä). Suorakaiteinen valtiolippu on tarkoitettu valtion viranomaisille (esimerkiksi eduskunta, valtioneuvosto, korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, aluehallintovirastot, diplomaattiset edustustot ulkomailla ja valtion korkeakoulut) ja valtion alukset ennen liikelaitosuudistusta.

Yksityisessä omistuksessa näitä lippuja on useita; malliesimerkkinä voi mainita ne liput, jotka olivat virkatehtävissä surmansa saaneiden poliisien arkkujen peittona. Liput luovutettiin hautajaisten jälkeen omaisille, mutta heillä ei ole oikeutta liputtaa niillä.



Nyt on kulunut 70 vuotta presidenttimme P E Svinhufvudin poismenosta.

Presidentin täyttäessä 15. 12. 1936 seitsemänkymmentäviisi vuotta julkaistiin seuraava kirja

UKKO-PEKKA, Kuvakirja P.E. Svinhufvudin elämästä Toimittanut H.J. Viherjuuri ja Heikki Kekoni. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava 1936. Toimitustyössä auttaneet Asmo Alho ja Matti Sadeniemi.



Kirjoitan tähän kirjan alkupuheen:

Suomen Tasavallan presidentti Pehr Evind Svinhufvud täyttää joulukuun 15 p:nä seitsemänkymmentäviisi vuotta.



Kiitollisuuden ja kunnioituksen tuntein kiintyvät tällöin koko kansan katseet tähän itsenäisyystaistelumme suureen mieheen, jonka elämä ja työ on niin harvinaisen runsaassa määrin ollut pyhitetty isänmaalle ja sen kansan palvelukseen.

Svnhufvud af Qvalstad- suku on lähtöisin Ruotsin talonpoikaisvapauteen ja kansalliseen itsetuntoon varhaisimmin valveutuneesta maakunnasta, Taalainmaasta, jossa sen kantaisänä pidetään 1400-luvun loppupuolella elänyttä maakunnantuomari Pehr Jöhnson Scrifvarea. Ruotsiin lienee suku muuttanut alun perin Norjasta. Suku korotettiin aateliseen säätyyn v. 1574. Eräs suvun jäsenistä, Kaarle XII:n soturi, luutnantti Pehr Victor Svinhufvud muutti 1700-luvun alussa Suomeen ja asettui asumaan Etelä-Hämeeseen, Sääksmäelle. Suomenkielisen väestön keskellä asuen ja maamme parhaisiin aatelissukuihin avioliitoin yhtyen Svinhufvud-suvun jäsenet, soturit, virkamiehet ja tilanomistajat, kiintyivät varhain maahan ja kansaan ja tunsivat sen omakseen; voimakas suomalainen sukuperintö ja suomalaisuuden leimaamat piirteet ovat vaikuttavina näkyvissä myöskin Pehr Evind Svinhufvudissa. Tultuaan ylioppilaaksi v. 1878 Pehr Evind Svinhufvud suoritti filosofiankandidaattitutkinnon v. 1881, promovoituun maisteriksi seuraavana vuonna, tuli lakitieteen kandidaatiksi v. 1886 ja astui Turun hovioikeuden palvelukseen, jossa hänet v. 1891 nimitettiin kanslistiksi ja 10 vuotta myöhemmin asesoriksi. vuodesta 1903 hän toimi lainvalmistelukunnan jäsenenä ja muutti silloin perheineen Helsinkiin. – V. 1889 hän oli mennyt naimisiin Alma Ellen Timgrenin kanssa. Svinhifvudin valtiollinen toiminta alkaa v. 1894, jolloin hän sukunsa päämiehenä ottaa osaa valtiopäivien työhön. Hän kuului niihin ritariston ja aatelin jäseniin, jotka mainituilla valtiopäivillä alkoivat ensimmäisinä käyttää keskusteluissa suomen kieltä, jonka aseman puolustamiseen hänen ensimmäinen puheensakin tähtäsi. Kun vnäläistyttämispolitiikan raskaimmat ajat juuri ennen vuosisadan vaihdetta alkoivat, liittyi Svinhufvud järkähtämttömän vastarinnan kannattajiin. Hänen luonteensa suoraviivainen suomalaisuus ja peloton oikeuskäsityksensä vetosi lannistumatta lakiin eikä suostunut vähäisimpäänkään myönnytykseen perustuslakien pyhyyttä puolustettaessa. Hänestä tuli pian passiivisen vastarinnan johtoelimen, kagaalin jäsen, eikä aktivistienkaan ajatussuunta ollut hänelle vieras, sillä henkensä edestä taisteleva kansa on oikeutettu käyttämään kaikkia niitä keinoja, joilla valtio puolustaa olemassaoloaan ja kansa kansallisuuttaan, kuten hän lausui eräässä kuuluisassa puheessaan. Kansallinen puolustus silmämääränään Svinhufvud kannatti myöskin yleiseen äänioikeuteen perustuvan yksikamarisen eduskunnan luomista. Vuosina 1907- 14 Svinhufvud oli uuden eduskunnan vaikutusvaltaisimpia jäseniä. Tarmokkaasti ja tyynesti hän johti puhemiehenä sen toimintaa vv. 1907- 12. Ja kun venäläisten hyökkäykset Suomen valtiollista asemaa vastaan jälleen alkoivat v. 1908 – Venäjän- Japanin sota oli ne hetkeksi keskeyttänyt – piti hän puhemiehenä velvollisuutenaan ilmaista eduskunnan vastalauseen laittomia toimenpiteitä vastaan jokaisten valtiopäivien avajaisissa. Näin hän teki esim. v. 1909, jolloin eduskunta tämän johdosta hajoitettiin. Mutta kun eduskunnan enemmistö halusi saada jatkaa työtään rauhassa, luopui hän tämän vastalauseen ilmaisemisesta lähinnä seuraavina vuosina, mikä ei kutienkaan estänyt häntä päättäväisesti esiintymästä kaikkea laittomuutta vastaan. Kun tilanne siten v. 1912 uudelleen kiristyi arveluttavasti- Viipurin hovioikeuden jäsenet oli viety Krestyyn! – ja hän ilmaisi päättäneensä jälleen lausua vastalauseensa, ei häntä enää valittu puhemieheksi. Mutta eduskunnan pöytäkirjat sisältävät tältä ajalta hänen hämmästyttävän rohkeita lausuntojaan, joiden miehekkäässä sävyssä on synkimmänkin epätoivon keskellä raudanlujaa tahtoa ja valoisaa uskoa kansamme tulevaisuuteen. Kävi meidän oikeusjärjestyksemme tässä taistelussa kuinka hyvänsä, meidän kansaamme ei mikään pakkovalta voi hävittää. Kansan elinvoima riippuu sen omasta kunnosta, sen siveellisestä voimasta, ja ne ovat arvoja, jotka ovat yläpuolella pistinvaltaa, arvoja, joihin väkivalta ei yety, niistä määrää kansa itse. Svnhufvud oli nimitetty Lappeen tuomiokunnan tuomariksi v. 1908 ja samana vuonna hän oli ostanut itselleen Luumäen pitäjässä sijaitsevan Kotkaniemen kartanon. Virassaan hän saavutti väestön rajattoman luottamuksen. Hänen tyyni ja turvallinen, peräti suomalainen ja kansanomainen olemuksensa oli paljossa talonpoikaisen kansan omaksuman esikuvan kaltainen. Järkkymättömän periaatteensa mukaisesti Svinhufvud v. 1914 kieltäytyi tottelemasta erästä lainvastaista käskyä. Hänet pidätettiin virantoimituksessaan ja karkotettiin Siperiaan, jonne hänen puolisonsakin matkusti miehensä myötä. Rouva Svinhufvud palasi kuitenkin pian takaisin, mutta teki vielä kolme kertaa tuon pitkän matkan. Vasta maaliskuun vallankumous v. 1917 vapautti rohkean itsenäisyysmiehen maanpakolaisuudesta, ja kun hän puolisoineen palasi kotimaahansa, muodostui kulku yhtämittaiseksi riemuretkeksi, ja Helsingissä oli suunnaton innostunut väenpaljous häntä vastassa. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä uusi ja ankara työ odotti jo tekijäänsä. Vallankumouksellisen venäläisen sotaväen hillittömyys yltyi, kansaa uhkasi turmiollinen kahtiajako. Ensin senaatin prokuraattorina ja sittemmin uuden hallituksen puheenjohtajana Svinhufvud joutui nyt suorittamaan raskaan ja taitoa vaativan työn. Marraskuun 27. p:nä hänen hallituksensa ilmoitti ottaneensa tärkeimmäksi tehtäväkseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Joulukuun 4 p:nä seurais itsenäisyyden julistus. Voimakkaan järjestysvallan luomisen yhteydessä kärjistyi ristiriita vasemmiston kanssa, joka venäläiseen sotaväkeen nojaten teki vallankaappauksen ja vapaustaistelu alkoi. Svinhufvud pelastui kapinallisesta pääkaupungista vasta parin kuukauden piileskelyn jälkeen, johti siten tarmokkaasti hallitustoimia Vaasasta käsin ja saattoi toukokuun alussa palata vapautettuun pääkaupunkiin, jolloin hänestä tuli valtionhoitaja. Hallitusmuotoa koskevan kysymyksen yhteydessä tapahtui vahdinvaihto jo saman vuoden lopussa. Vapaussodan armeijan ylipäällikö Mannerheim astui valtiolaivan peräsimeen, ja Svinhufvud väistyi hyvin ansaitsemaansa lepoon rakkaaseen Kotkanniemeensä. – mutta vielä kerran häntä tarvittiin. Sisäpoliittiset vaikeudet saivat uhkaavan muodon v. 1930, jolloin Lapuanliike nousi voimakkaaseen tasiteluun yhä häikäilemättömämmäksi käyvää kommunismia vastaan. Tällaisena vakavana hetkenä isänmaa taas vetosi vanhaan, kokeneeseen mieheen, ja niin Svinhufvud tuli pääministeriksi ja sitten helmikuun 16 p:nä 1931 valittiin tasavallan presidentiksi. Suomen itsenäisyyden historia on monilta ratkaisevimmilta kohdiltaan Pehr Evind Svinhufvudin historiaa, miehen, jonka nimi erottamattomasti liittyy kansamme raskaimpiin, mutta myös onnellisimpiin kohtalonvuosiin. On sanottu, että kansa itse synnyttää hätänsä hetkellä itselleen johtajan; sellainen johtaja on myös Pehr Evind Svinhufvud. Hänen vakavassa ja voimakkaassa elämässään kuvastuu kansamme tie vaikeuksien kautta itsenäisyyteen. Ja hänessä itsessään, laillisuuden horjumattomassa puolustajassa ja Suomen itsenäisyyden julistajassa ja tarmokkaassa johtajassa, kansa näkee parhaat ominaisuutensa personoituneina. Svinhufvudin jyhkeässä vartalossa, hänen leveissä hartioissaan piilee oiekata suomalaista karhunkaatajan ja pellonraivaajan voimaa, hänen tuikeassa ulkonäössään ja järeässä äänessään on päämäärästään tietoisen miehen tarmoa. Mutta silmäkulmien vaiheilla asustaa myös valpas leikkisyys, eikä ulkokuoren arvokkuus kyekene peittämään sitä sydämen hyvyyttä, joka ilmaiseikse koko hänen olemuksensa verrattomassa rehevyydessä, sanan parhaassa mielessä kansanomaisessa iloisuudessa. Ukko-Pekan peraatitervehdys, yht´aikaa vakavan juhlallinen ja iloinen, on itse asiassa hänen persoonallisen omalaatuisuutensa tyypillinen ja selvä ilemennys, ei ele, vaan teko, jonka jokainen suomalainen ymmrtää ja joka kuin välähdyksenä avaa ien koko Suomen kansan Ukko-Pekan perisuomalaisen olemuksen perille.

( Kirjan sivuilta 5-8) .



Kts. Eino Leinon runo sivulla 31.3. 1917 ( Sivulla 43)



Pekka Svinhufvud.



Hän tuomaripöydästä vietiin pois, hän, kansan mies, Joka oikeutta säätää ja muillekin jakaa ties,

Ja oli kuin Suomesta sortunut ois lujin turva lain, Väkivalta ja vääryys jäljelle jäänehet vain.



Hän tuomaripöytähän istuu taas – mut hallitsemaan, Hän, oikeuden vartija, kalpa nyt kansan ja maan;

Hän valvovi siinä kuin harmaja paas, vakavarma niin, Teräskatse kantava myrskyihin kaukaisiin.



Kun tuomaripöydässä istuu hän – ties Suomi sen, Ties valkeat vallat kansojen oikeuden –

Valo on hän illankin himmenevän, tulenpatsas yön, Jota seuraavat joukot hengen ja ainehen työn.



Kun äänensä tuomaripöydästä soi- liet päällä veen Jylyn kuullut loitolla vyöryvän pauanteen-

Niin rauhassa maamies raataa voi, petos, vilppi vaan Käy piiloon mustaan peittäen muotoaan.



Siks ympäri tuomaripöydän tuon lyö kansa nyt Kädet liittoon kuin kilpilinna taas ehjeytynyt,

Ja seisova aalloissa aikojen vuon pyhä on se paas, Väkivalta min kaas, mutta oikeus pystytti taas.







Johan Fredrik Oskar von Kraemer palveli 1837 - 1840 Aleksanterin kadettikoulun merikomppaniassa, josta hänet 1.2.1840 otettiin Pietarin merikadettikouluun. Von Kraemer ylennettiin gardemariniksi 31.8.1844 ja aliupseeriksi 4.11.1844. Hän osallistui 1846 fregatti Prozerpinan koulutuspurjehduksiin Itämerellä. Valmistuttuaan Pietarin merikadettikoulusta hänet ylennettiin midshipsmaniksi ja määrättiin 1. meriekipaasiin 2.9.1846, mistä hänet siirrettiin 9. meriekipaasiin 11.3.1847. Von Kraemer palveli 1848 - 1849 Narva-aluksella ja oli tuolloin komennettuna 18. meriekipaasiin. Hänet ylennettiin luutnantiksi 5.5.1850, ja hän otti osaa Borodino-aluksen matkaan Arkangelista Kronstadtiin sekä osallistui 1851 - 1852 Narvan purjehduksiin Itä- ja Pohjanmerellä. Von Kraemer siirrettiin Mustanmeren laivastoon 1853, ja hän purjehti Mustallamerellä linjalaiva Dvenatsat Apostolofilla, korvetti Andromachella ja fregatti Sizopolilla sekä risteili Mustanmeren itärannikolla fregatti Mesembrialla. Hän palveli 1854 Dvenatsat Apostolofilla Sevastopolin redillä. Itämaisen sodan aikana 1854 - 1855 von Kraemer puolusti Sevastopolia Volynian redialusten päällikkönä; hän haavoittui 17.10.1854 ja 16.4.1855. Sodan jälkeen 7.2.1857 von Kraemer määrättiin 1. meridivisioonan komentajan vara-amiraali J. E. von Schantzin adjutantiksi, jolloin hän palveli skruuvikorvetti Veprillä päivystävänä yleisesikuntaupseerina matkalla Kronstadtista Mustallemerelle. Vuonna 1858 hän toimi höyrylaiva Otvažnyillä lippu-upseerina. Hänet ylennettiin kapteeniluutnantiksi 20.9.1859, ja hän oli klipperi Razboinikin ja fregatti Svetlanan vanhimpana upseerina matkalla Kronstadtista Kaukoitään 1859 - 1862. Von Kraemer siirrettiin 7.4.1863 1. suuramiraalin meriekipaasiin, jolloin hän palveli Svetlanan vanhimpana upseerina, ja komennettiin 20.7.1863 korvetti Vitjazin päälliköksi Pohjois-Amerikan ja Länsi-Intian purjehdukselle. Von Kraemer ylennettiin 2. luokan kapteeniksi 17.8.1864. Hänet komennettiin fregattien Osljabja ja Aleksandr Nevski päälliköksi purjehdukselle Atlantille 22.1.1866, minkä jälkeen hän palveli amiraali Butovin eskaaderissa Kreikan vesillä. Von Kraemer määrättiin 25.9.1868 Aleksandr Nevskin päälliköksi paluumatkalle Tanskan salmien kautta Kronstadtiin. Suuriruhtinas Aleksei Aleksandrovitš oli aluksella tällä matkalla. Von Kraemer korotettiin matkojen aikana H. M. Keisarin sivusadjutantiksi 25.9.1866 ja ylennettiin 1. luokan kapteeniksi 13.1.1868. Von Kraemer määrättiin 29.3.1869 korvetti Varjagin päälliköksi matkalle Kronstadtista Arkangeliin ja takaisin sekä nimitettiin 21.5.1869 eskaaderimajuriksi (lippukapteeni). Hän oli 1871 - 1872 höyryfregatti Svetlanan päällikkönä ja johti purjehdusta Yhdysvaltoihin, minkä jälkeen matka jatkui Hyväntoivonniemen kautta Kiinaan ja Japaniin sekä Suezin kanavan kautta takaisin Kronstadtiin. Von Kraemer nimitettiin Kronstadtin satamakapteeniksi 1.3.1874 ja ylennettiin kontra-amiraaliksi H. M. Keisarin seurueeseen 13.1.1875. Hänet määrättiin nuoremmaksi lippukomentajaksi Itämeren laivastoon 20.3.1876 sekä komennettiin 23.11.1878 laivastoeskaaderin komentajaksi Välimeren ja Kreikan purjehdukselle. Von Kraemer korotettiin eskaaderimajuriksi H. M. Keisarin seurueeseen 8.5.1882, ja hän komensi keisarillisia jahteja Aleksandriaa sekä Deržinaa Itämerellä 1882 - 1883. Tämän jälkeen hän komensi keisarin lippukapteenina purjehduksia Suomenlahden saaristossa 1884 - 1885. Von Kraemer ylennettiin vara-amiraaliksi ja nimitettiin laivaston teknillisen komitean puheenjohtajaksi 13.1.1886 sekä korotettiin H. M. Keisarin kenraaliadjutantiksi 10.3.1886. Hänet nimitettiin Venäjän laivaston pääesikunnan päälliköksi 10.12.1888, ja hän oli 1890 komennettuna Mustanmeren eskaaderin komentajaksi. Von Kraemer nimitettiin 28.10.1894 Nikolain meriakatemian konferenssin jäseneksi ja 26.5.1896 Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi. Hän sai eron laivaston pääesikunnan päällikön tehtävästä 25.7.1896, ylennettiin amiraaliksi 2.9.1896 ja kutsuttiin Nikolain meriakatemian konferenssin kunniajäseneksi 21.12.1896. Von Kraemer toimi 1898 - 1903 Venäjän Punaisen Ristin esimiehenä Pietarissa. Keisarillisessa Venäjän laivastossa autonomian ajalla palvelleista suomalaisista meriupseereista amiraali von Kraemer oli merkittävin. Hän teki koko elämäntyönsä Venäjällä, joten hänen merkityksensä on jäänyt suomalaisille varsin tuntemattomaksi. Bernhard Estlanderin ja Karl Ekmanin kirjoittama von Kraemerin elämäkerta Från hav och hov. Amiral Oscar von Kræmers levnadslopp skildrat på grundvalen av efterlämnade papper (1931) kertoo seikkaperäisesti niin von Kraemerin monivaiheisesta meriupseeriurasta kuin keisarillisen Venäjän laivastosta 1830-luvulta 1900-luvun alkuun.







Johan Fredrik Oscar von Kraemer (1829–1904) oli kunnollinen mies – hyvä poika, rohkea sotilas, isänmaallinen suomalainen, uskollinen ja arvostettu upseeri, rakastava aviomies ja huolehtiva isä. Hauholla syntyneen von Kraemerin elämänkaari ei rajoittunut tavanomaiseksi sotilasuraksi, vaan sillä oli kiinteät kytkennät myös ajan kulttuuriin ja politiikkaan. Amiraaliksi ja valtakunnanneuvoston jäseneksi kohonneen meriupseerin 60-vuotinen ura hakee vertaistaan. Hän joutui jo seitsenvuotiaana eroon perheestään venäläiseen kadettikouluun, haavoittui Sevastopolissa Krimin sodan aikana, purjehti maailman ympäri, kuljetti lemmenkipeän suuriruhtinaan Villiin länteen, toimi Mustanmeren laivaston komentajana ja vastasi Venäjän merivoimien teknisestä kehittämisestä. Sivistynyt ja huumorintajuinen von Kraemer selviytyi niin pyörremyrskystä Intian valtamerellä, haaksirikosta Tanskan rannikolla kuin hovijuonitteluista kansainvälisissä tehtävissä. von Kraemer teki huiman uransa suomalaisittain muualla; autonomian ajan suomalaisista meriupseereista korkea-arvoisin ja vaikutusvaltaisin on nykysuomalaisille varsin tuntematon – tai ehkä tuttu Pyynikin olutpanimon taannoisesta amiraali-oluen kansainvälisiä merisankareita esitelleestä etiketistä. von Kraemer palveli kaikkiaan neljää keisaria – kolmea aivan heidän lähipiirissään – ja oli arvostettu vieras Euroopan hoveissa. Hän oli sydämeltään suomalainen ja kiinni isänmaassaan monin sitein. Kun hänen elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä suomalaisen identiteetin ja suurvenäläisyyden asetelma kääntyi sortovuosien ristiriidaksi, von Kraemer teki mitä voi Suomen aseman helpottamiseksi ja vaaransi korkean asemansa, jopa turvallisuutensakin. Kirjan runsas kuvitus on ajankuvaa parhaimmillaan: se pohjautuu keskeisesti amiraalin jälkeläisten hallussa olevaan ainutlaatuiseen jäämistöön ja käsittää lahjakkaan kirjoittajan laajan kirjeenvaihdon lisäksi suuren määrän valokuvia, muistiinpanoja, taide- ja muistoesineitä, kirjoja sekä karttoja. Heikki Tiilikainen, everstiluutnantti evp. ja journalisti, on kirjoittanut useita sotahistoriallisia tietokirjoja. Heikki Tiilikainen (2008) ISBN-978-952-5671-14-8 Koko: 210 x 272 mm Sivuja: 224 Sidottu, neliväri Suositushinta: 40 € Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö AtlasArt 2. painos







1970–92 Amiraali A IV pullotettiin ensimmäisen kerran helmikuun puolivälissä 1970. Silloin etikettisarjaan kuului kuusi amiraalia; Horatio Nelson, Klas Horn, Sir Francis Drake, Otto Nordenskjöld, John Rushworth Jellicoe ja Carl August Ehrensvärd. Seuraavat kuusi uutta kasvoa otettiin mukaan 1971. Nämä olivat: Heihachiro Togo, Alfred von Tirpitz, Michel de Ruyter, Oscar von Kraemer, Edward ”Old Grog” Vernon, Klas Larsson Fleming. Amiraali III lanseerattiin 27.1.1982. Samaan aikaan tuotiin markkinoille Amiraali I, minkä etiketissä esiintyi vain Nelson. 1984 Ilmestyi12 uutta amiraalia sekä A IV- että III-olueen. Jippona mukaan tuli myös lakiton Kraemer, jota esiintyi painoarkilla vain yksi kappale muiden neljää vastaan.







Mannerheim, Gustaf (1867 - 1951) tasavallan presidentti, Suomen marsalkka, valtionhoitaja Gustaf Mannerheim oli Venäjän keisarillisen armeijan kenraali, tutkimusmatkailija ja sitten itsenäistyvässä ja itsenäisessä Suomessa kolmen sodan ylipäällikkö ja kaksi kertaa valtionpäämies. Hänestä tuli jo omana aikanaan kotimaassa ja ulkomailla Jean Sibeliuksen ohella Suomen tunnetuin henkilö. Gustaf Mannerheimille osoitettiin jo varhain kunnioitusta, joka ilmeni kadunnimissä, muistopatsaissa ja yleisön arvostamassa kotimuseossa. Ihailu ja arvostus ovat vaihdelleet aikojen muuttuessa: voittanut puoli kohdisti vuoden 1918 ylipäällikköön aluksi jopa myyttistä ihailua ja hävinnyt puoli kaunaa, 1939 - 1944 vihollinen yritti aktivoida jo laantuneita kielteisiä tunteita saaden kuitenkin aikaan pikemminkin vastavaikutuksen, ja 1970-luvun vasemmistoaallossa esiintyi jälleen Mannerheim-kritiikkiä. Ihailu korostui vastaavasti Suomen marsalkan kuoleman ja hautajaisten aikoina, suuren ratsastajapatsashankkeen yhteydessä 1950-luvun lopulla sekä jälleen 1980- ja 1990-luvulla. Mannerheimia on tutkittu vilkaasti 1950-luvulta alkaen. Gustaf Mannerheim syntyi 1867 Louhisaaren linnassa Askaisissa Turun pohjoispuolella vanhempiensa kolmantena lapsena ja peri vapaaherran arvon; suku on kreivillinen siten, että vanhin poika on kreivi. Hänen isänsä kreivi Carl Robert Mannerheim samoin kuin hänen äitinsä Hedvig Charlotta Helena (Hélène) von Julinin lähisukulaiset olivat teollisuus- ja liikemiehiä, kun taas isoisä, hovioikeuden presidentti, kreivi Carl Gustaf Mannerheim ja tämän isä, senaattori, kreivi Carl Erik Mannerheim olivat korkeita virkamiehiä. Lähisukulaisten piirissä tarjosivat samastumiskohteita Kaukoidässä ja Pietarissa korkean karriäärin tehnyt amiraali Johan Eberhard von Schantz sekä maailmankuuluisuutta saavuttanut, Ruotsiin muuttanut tutkimusmatkailija, professori, vapaaherra Adolf Erik Nordenskiöld, samoin kuin isoisän serkkujen, Stjernvallin sisarusten (heitä oli Aurora Karamzin) menestys Pietarin korkeimmissa piireissä.

Gustaf Mannerheimin sotilasuran alkuvaiheet Pietarissa rakentuivat sekä isänpuoleisten sukulaisten suhteiden ja suositusten ett äidinpuoleisten sukulaisten taloudellisen avun varaan. Isän vararikko ja paonomainen lähtö Suomesta, perheen hajoaminen ja äidin varhainen kuolema leimasivat Mannerheimin lapsuutta ja vaikuttivat hänen lähettämiseensä Suomen Kadettikuntaan Haminaan 15-vuotiaana 1882. Suomen aatelille aikaisemmin tyypillinen sotilasura oli jo useimmiten vaihtunut toisiin elämänpäämääriin, mistä Mannerheimin isä on esimerkkinä. Perheen nopeasti heikentynyt taloudellinen asema ja Gustafin kunnianhimoinen, itsepäinen luonteenlaatu tekivät kuitenkin juuri sotilasuran sopivaksi. Mannerheim erotettiin kuitenkin kurinpitorikkomusten takia Kadettikoulusta 1886. Hän meni silloin Helsinkiin Böökin yksityiskymnaasiin ja suoritti ylioppilastutkinnon 1887. Heti tämän jälkeen hän lähti Pietariin ja onnistui pääsemään Nikolain ratsuväenopistoon syyskuussa 1887. Tässä vaativassa sotakoulussa hän menestyi hyvin, ja hänet ylennettiin kornetiksi 1889. Mannerheimin päämääränä oli pääsy keisarilliseen kaartiin kuuluviin eliittijoukko-osastoihin, mutta hänet määrättiin aluksi maaseutuvaruskuntaan Puolaan, mistä hän vuoden kuluttua pääsi sukulaisdaamien keisarinnalle suosittamana ja enonsa taloudellisesti tukemana H. M. Keisarin henkikaartiin kuuluvan H. M. Keisarinnan chevalier-kaartin ratsuväkirykmenttiin. Mannerheim ylennettiin kaartinluutnantiksi 1893, kaartinaliratsumestariksi 1899 ja kaartinratsumestariksi 1902. Mannerheim säilytti lojaalin uskollisuutensa chevalier-kaartin komentajaa keisarinna (vuodesta 1894 leskikeisarinna) Maria Feodorovnaa kohtaan, teki kohteliaisuuskäyntejä hänen luokseen Tanskaan 1920-luvulla ja piti hänen valokuvaansa pöydällä salongissaan Helsingissä keisari Nikolai II:n valokuvan rinnalla. Komean ulkonäkönsä ja hyvän käytöksensä ansiosta Mannerheim joutui näyttävään tehtävään keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Feodorovnan kruunajaisissa Moskovassa 1896.

Hän solmi 1892 sukulaisten järjestämän avioliiton varakkaan kenraalintyttären (Anastasie Mannerheim) Anastasie Arapovan kanssa. Avioliitto vapautti Mannerheimin siihen saakka jatkuneista taloudellisista huolista. Palvelu kaartinrykmentissä edellytti sellaista edustavuutta, johon upseerinpalkka ei mitenkään riittänyt, ja seurapiireissä suosittu, komea Mannerheim oli neiti Arapovan kannalta onnistunut valinta. Pariskunta, jolle syntyi kaksi tytärtä, Sophie ja Anastasie, lienee käyttänyt kotikielenään Pietarissa ranskaa; venäjä ja saksa tulivat kysymykseen maatiloilla Moskovan lähellä ja Kuurinmaalla. Avioliitto ajautui kuitenkin kriisiin, ja puolisot erosivat käytännössä 1903 ja sittemmin virallisesti; he solmivat kuitenkin 1930-luvulla välinsä uudelleen, ja Mannerheim vietätti Helsingissä entisen puolisonsa kuoleman johdosta 1937 ortodoksisen sielunmessun. Mannerheimin avioliittokäsitykseen lienee vaikuttanut suomalaisen itsenäisen, aloitteellisen naisen traditio ja etenkin hänelle hyvin läheisen isonsiskon Sophie Mannerheimin malli, kun taas Anastasie Mannerheim edusti kaikesta päättäen yläluokan seuraelämään kasvatetun naisen tyyppiä mutta myös uskonnollista uhrautuvaisuutta, joka ilmeni hänen lähtiessään Punaisen Ristin palveluksessa humanitääriseen työhön Kaukoitään 1901. Vapaaherratar Mannerheim muutti myöhemmin tyttärineen Ranskaan; Gustaf Mannerheim solmi siteet tyttäriinsä uudestaan palattuaan Suomeen. Varsinkin Sophie oleskeli ajoittain Suomessa ja oppi jonkin verran ruotsia. Hän oli 1919 isänsä valtionhoitajuuden aikana emännän tehtävissä ja filosofisen tiedekunnan suuren promootion kunniatehtävissä yleisenä seppeleensitojattarena.

Mannerheim ei päässyt yleisesikunta-akatemiaan ilmeisesti lähinnä venäjäntaitonsa puutteiden takia. Sen sijaan hän erikoistui hevosekspertiksi sekä ostamalla siitos- ja erikoishevosia armeijalle että pyrkimällä itse ylläpitämään hevossiittolaa maatilallaan, osaksi varmaan Ruotsiin muuttaneen veljensä Johan Mannerheimin esimerkin mukaisesti. Hän toimi vuodesta 1903 mallieskadroonan päällikkönä ja kaartin ratsuväkirykmenttien ratsastusopetuksen johdossa ja saavutti kuuluisuutta kilparatsastajana. Mannerheim etsi kuitenkin tapaa päästä eteenpäin urallaan. Kun sota Japania vastaan syttyi helmikuussa 1904, hän ilmoittautui vapaaehtoisena rintamalle, ja hänet komennettiin everstiluutnantin arvoisena 52. Nezhinin husaarirykmenttiin, joka oli sijoitettu Mantshurian rintamalle. Samaan aikaan eräät Mannerheimin sukulaiset, etenkin vanhempi veli, pankinjohtaja, kreivi Carl Mannerheim oli hallituksenvastaisen poliittisen opposition eräänä johtomiehenä karkotettu Ruotsiin, ja ne piirit, joihin hän sitoutui, etsivät kontaktia Japaniin kapinan nostattamiseksi Suomessa. Eräät muutkin sukulaiset muuttivat Ruotsiin, ja sukulaisten välinen kirjeenvaihto tuo esiin kummankin puolen argumentteja. Mannerheim korosti sotaan osallistumisen merkitystä karriäärilleen. Tällä tavoin hän saattoi korvata yleisesikunta-akatemian puutteen ja samalla helpottaa avioeron tuomia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmiaan. Rintamalla Mannerheim toimi aloitteellisesti ja pyrki kunnostautumaan mutta joutui kärsimään sodan huonosta johtamisesta ja ylimmän johdon sisäisistä kiistoista. Hän saavutti esimiestensä arvostuksen, ja vaikka hän ei saanut eniten tavoittelemaansa palkintoa, Yrjön ristiä, hänet ylennettiin everstiksi Mukdenin taistelussa osoittamansa urhoollisuuden vuoksi taistelun päivämäärästä alkaen. Jo tällöin Mannerheim suunnitteli pitkää tiedusteluretkeä Aasian vähän tunnetuille alueille; tässä vaikutti Nordenskiöldin ja ruotsalaisten ja venäläisten tutkimusmatkailijoiden (Sven Hedin, Nikolai Przhewalskij) esikuva sekä eräiden toisten upseerien esimerkki. Samalla hän laski, että menestyksellinen ekspeditio antaisi hänelle sen kunnostautumismahdollisuuden, jota hän tarvitsi edetäkseen urallaan; hänen tavoitteenaan oli ilmeisesti kaartinrykmentin komentajuus. Japanin sodasta palattuaan Mannerheim oleskeli 1905 - 1906 Suomessa ja Ruotsissakin ja osallistui sukunsa vapaaherrallisen haaran edustajana ensimmäistä kertaa - Suomen viimeisiin - säätyvaltiopäiviin. Mannerheim ei osallistunut julkiseen poliittiseen debattiin säädyssään, mutta hän solmi henkilökohtaisia suhteita ja tuli tunnetuksi henkilönä, jota poliittisten olojen mahdollisesti muuttuessa voisi ajatella - aikaisemman tradition mukaisesti - senaattoriksi tai jopa ministerivaltiosihteeriksi. Samalla hän solmi tärkeitä suhteita myös tieteellisiin ja fennomaanisiin piireihin valmistautuessaan huolellisesti sitä Aasian-ekspeditiota varten, jolle hänet oli jo määrätty. On mahdollista, että yleisesikunnan päällikkö, kenraali Feodor Feodorovitsh Palitsyn ja hänen reformipuolueensa halusivat tahallaan pitää Mannerheimin poissa ajankohdan poliittisen kuohunnan maailmasta estääkseen häntä leimautumasta ja säilyttääkseen hänet tulevia tehtäviä varten. Palitsyn joutui kuitenkin eroamaan Mannerheimin Aasian-matkan aikana. Mannerheimin nimittäminen ministerivaltiosihteerin apulaiseksi tai ministerivaltiosihteeriksi tuli kuitenkin myöhemmin esille, mutta poliittinen tilanne ei näyttänyt tekevän mahdolliseksi sellaista ratkaisua, jossa ministerivaltiosihteeri olisi voinut olla sekä hallitsijan että kotimaisten eliittien hyväksymä. Mannerheim aloitti pitkän ekspeditionsa Turkmenistanin Kashgarista lokakuussa 1906 päämääränään Peking. Hän ratsasti vain muutaman miehen johdossa lähes kokonaan Kiinalle kuuluvilla alueilla, missä hänen sotilaallisena tehtävänään oli tutkia näitä Venäjää, Kiinaa ja Isoa-Britanniaa kiinnostavia, pääosin asumattomia vuoristo- ja autiomaaseutuja. Hänen tieteelliset päämääränsä liittyivät myös sotilaallisiin päämääriin, siis alueen mahdollisimman täydelliseen kuvaukseen. Mannerheim osoitti huomattavaa tieteellistä lahjakkuutta ja ambitiota tutkiessaan kohtaamiensa heimojen tapoja, kieltä, etnisiä piirteitä ja seutujen arkeologiaa sekä kerätessään esineistöä ja ottaessaan valokuvia. Esineistö tuli Helsinkiin Suomalais-Ugrilaiselle Seuralle, joka sittemmin julkaisi Mannerheimin yksityiskohtaisen matkapäiväkirjan ja avusti Mannerheimia suurelle yleisölle tarkoitetun matkakuvauksen laadinnassa. Valokuva-aineistoa on julkaistu 1990-luvulla samalla, kun kokoelmat on saatettu yleisön nähtäväksi Kulttuurien museossa Helsingissä. Mannerheim palasi Pietariin syyskuussa 1908. Keisari kuunteli kiinnostuneena hänen matkaraporttinsa. Mannerheim oli ansioitunut saamaan oman rykmentin, mutta asia viipyi vielä tammikuuhun 1909, jolloin hän saavutti tavoitellun kaartinrykmentinkomentajan aseman, tosin aluksi maalaisvaruskunnassa Novominskissa Puolassa. Kaartin joukko-osastot olivat yleensä Pietarissa, mutta joitakin oli Puolassa (ja yksi oli ollut vuoteen 1905 Helsingissä). Puolan rintama oli olennaisen tärkeä varustauduttaessa mahdolliseen sotaan Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Mannerheim osoittautui menestykselliseksi joukkojensa harjoittajaksi sekä Novominskissa että siirrettynä 1911 Varsovaan H. M. Keisarin kaartinulaanirykmentin komentajaksi. Hänet ylennettiin 1911 kenraalimajuriksi ja nimitettiin 1912 H. M. Keisarin seurueen jäseneksi, mikä vastasi kenraaliluutnantin arvoa. Seurueen lopettamisen yhteydessä hänet 1917 ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Varsovassa Mannerheim vietti erään elämänsä onnellisimmista jaksoista: hän oli onnistunut karriäärissään, tunsi tehtävänsä tärkeäksi ja mielekkääksi, solmi läheisiä ja antoisia suhteita Puolan aristokratian parhaisiin piireihin ja saattoi ylläpitää läheisiä suhteita sisaruksiinsa Suomessa ja Ruotsissa. Hän kiintyi syvästi ruhtinatar Marie Lubomirskaan; Mannerheimin tälle kirjoittamat kirjeet ovat suurimmaksi osaksi säilyneet, ja ne on julkaistu. Ne antavat jälkimaailmalle tilaisuuden tutustua Mannerheimiin korkeatasoisena, huomaavaisena ja tuntevana ihmisenä. Kirjeet rouva Lubomirskalle on suureksi osaksi lähetetty elokuussa 1914 puhjenneen maailmansodan rintamilta. Mannerheim oli koko sodan ajan rintamakomentajana pääasiassa Itävalta-Unkarin vastaisilla rintamilla ja Romaniassa. Hän joutui viettämään nämä vuodet sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvin rasittavissa olosuhteissa ja koki sekä menestyksiä että takaiskuja. Yleisesti Venäjän onnistui alkumenetysten jälkeen pitää asemansa, ja sota osoittautui pitkäksi. Kaipaamansa Yrjön ristin urhoollisuudesta Mannerheim sai 18.12.1914. Maaliskuun vallankumous 1917 vaikutti heti oloihin armeijassa ja sodassa. Mannerheim ei ollut uuden hallituksen suosiossa ja sai syyskuussa jättää komentotehtävät; hän oli reservissä ja pyrki palauttamaan terveyttään Odessassa. Venäjän olojen muuttuessa yhä sekavammiksi ja kenraali Lavr Georgijevitsh Kornilovin suuren hyökkäysoperaation epäonnistuttua Mannerheim alkoi suunnitella vetäytymistä siviiliin ja paluuta Suomeen. Mutta Suomessakin olot muuttuivat syksyllä 1917 yhä kaoottisemmiksi ja sisällissodan vaara kasvoi, kun valtiollisen järjestyskoneiston romahdettua perustettiin sekä punaisia että valkoisia kaarteja. Tammikuussa 1918 P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen senaatti ja sen sotilasasiantuntijat jo valitsivat Mannerheimin hallitusta kannattavien suojeluskuntien ylipäälliköksi; Mannerheim arvioitiin sopivimmaksi monista Venäjän armeijassa toimineista tai toimivista suomalaissyntyisistä kenraaleista. Tämä arvio perustui epäilemättä hänen syntyperäänsä ja sosiaalisiin suhteisiinsa sekä poliittisiin suhteisiinsa myös oppositiokannalla olleisiin sukulaisiinsa. Valinta ei ottanut huomioon Mannerheimin saksalaisvastaista ja entente-mielistä perusvakaumusta, mistä sittemmin aiheutui ristiriitaa, sillä Svinhufvud ja yleensä Suomen johtavat porvarilliset piirit olivat jo aikaisemmin syksyllä sitoutuneet Saksaan ja laskivat sen varaan, että Saksa takaisi myös sotilaallisesti Suomen eron Venäjästä. Mannerheim sai muodollisen määräyksen ylipäällikkyyteensä 16.1.1918 ja matkusti Seinäjoelle, mihin hän perusti esikuntansa valkoiselle tukialueelle keskeisten liikenneyhteyksien varteen ja erilleen Vaasassa toimivasta senaatista. Hän muodosti esikuntansa Venäjän armeijassa palvelleista suomalaisista ja sai vahvistukseksi huomattavan määrän ruotsalaisia vapaaehtoisia esiupseereja, millä oli tärkeä sotilaallinen ja myös poliittinen merkitys. Mannerheim ei halunnut esikuntaansa saksalaisia, eikä Saksa ennen Brest-Litovskin rauhantekoa 3.3.1918 ollutkaan valmis lähettämään Suomeen sotilaitaan. Kun Saksa sitten päätti osallistua Suomen tilanteen ratkaisemiseen ja lähettää kenraali kreivi Rüdiger von der Goltzin johtaman Itämeren divisioonan Suomeen, Mannerheim joutui poliittisista syistä muuttamaan strategiaansa. Sota alkoi Pohjanmaalla "vapaussotana" useiden venäläisten varuskuntien aseistariisumisella; tämä oli sekä aseiden hankinnan ja pohjoisen tukialueen muodostamisen että koko taistelun legitimoimisen kannalta olennaisen tärkeää. Mannerheimin tarkoituksena oli nyt koota joukkoja - asevelvollisuus pantiin toimeen - ja harjoittaa niitä sekä hankkia Ruotsista tai muualta aseita. Saksan intervention lähestyessä hän päätti aiottua nopeammin vallata vahvan punaisen tukikohdan, Tampereen, mikä kovien taistelujen ja suuren molemminpuolisen mieshukan jälkeen onnistuikin. Samalla valkoinen armeija eteni Savossa etelää kohti ja päämaja siirrettiin Mikkeliin. Mannerheimin mielessä oli epäilemättä koko ajan myös se mahdollisuus, että valkoiset venäläiset yrittäisivät läntisten entente-valtojen avulla ennemmin tai myöhemmin kukistaa bolshevikkihallituksen ja että Suomi osallistuisi tähän operaatioon. Korostaakseen vapaussodan suomalaista, ei-saksalaista luonnetta Mannerheim järjesti 16.5.1918 "talonpoikaisarmeijansa" suureen voitonparaatiin Helsinkiin. Helsingin punaisen hallituksen ja sotaväen oli nimittäin kuukautta aikaisemmin kukistanut von der Golz joukkoineen, ja saksalaismielisyys oli Helsingissä voimakasta. Mannerheim asettui nyt vastustamaan senaatin poliittista ja sotilaallista saksalaissuuntausta, joka oli siirtämässä Suomen täysin Saksan valtapiiriin saadakseen Suomelle turvallisuustakuun Venäjää ja omia punaisia vastaan. Kun senaatti ei myöntynyt Mannerheimin vaatimuksiin, hän poistui 1.6.1918 maasta vakuuttuneena siitä, että entente kuitenkin voittaisi. Mannerheim oli siis poissa maasta vapaussodan lopun kohtalokkaan sisällissotavaiheen, suurten vankileirien valtavien tauti- ja nälkäkuolemien ja pitkällisten oikeusprosessien ajan; hän oli jo sodan aikana yrittänyt estää "valkoista terroria" ja vastustanut punaisten massavangitsemista sekä heihin kohdistettavaa legalistista yksilöllistä maanpetosoikeudenkäyntimenettelyä. Syksyllä 1918 Mannerheim neuvotteli Lontoossa ja Pariisissa, ja kun Suomessa oli keisarillisen Saksan romahdettua tehtävä hallituksen vaihdos, Mannerheim kutsuttiin vuosien 1772 ja 1789 hallitusmuotojen mukaiseksi väliaikaiseksi korkeimman vallan haltijaksi valtionhoitajan (riksföreståndare) nimekkeellä siihen saakka, kunnes jo 1917 ajankohtaiseksi tullut hallitusmuotokysymys ratkaistaisiin. Mannerheim sai asemansa ja edustamansa entente-suuntauksen tueksi läntisiltä entente-valloilta suuren elintarvikelähetyksen, joka pelasti Suomen nälkäkatastrofilta, ja kevään 1919 kuluessa hän sai Ison-Britannian ja Yhdysvallat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden ja Ranskan uudistamaan jo kerran myöntämänsä ja sitten pidättämänsä tunnustuksen. Näiden tunnustusten ja Tukholmaan sekä Kööpenhaminaan suuntautuneiden virallisten valtiovierailujensa sekä muiden symbolisesti tärkeiden toimiensa avulla Mannerheim vahvisti olennaisella tavalla Suomen uutta suvereenia asemaa pyrkien sitomaan sen voittajavaltioihin Ranskaan ja Englantiin sekä Ruotsiin. Kysymys Venäjän tulevaisuudesta oli kuitenkin auki; Mannerheim toivoi, että kommunistivalta voitaisiin kukistaa siellä niin kuin Suomessa, sillä esimerkiksi Unkarissahan näin oli jo käynyt. Mannerheimin valtionhoitajakauden suurin kysymys oli suhtautuminen valkoisten venäläisten joukkojen pyrkimykseen valloittaa Pietari, mikä todennäköisesti olisi johtanut bolshevikkihallituksen kukistumiseen. Mannerheimin mielestä Suomen olisi tullut osallistua operaatioon, mutta neuvottelut valkoisten venäläisten kanssa osoittautuivat hankaliksi. Valkoiset venäläiset eivät voineet ennakoida kansalliskokousta eivätkä taata Suomen suvereniteettia. Suomi taas oli sitoutumalla Saksaan, kukistamalla kiinteämpää Venäjän-suhdetta kannattaneet punaiset ja vahvistamalla sitten suvereniteettiaan länsivaltojen avulla jo varsin selvästi eronnut Venäjästä riippumatta siitä, millaiseksi se ennakoidussa kansalliskokouksessa muodostettaisiin. Rajakahakoiden jatkuessa Kannaksella varsinkin kesäkuussa 1919 aktivistipiirit yrittivät houkutella Mannerheimia käyttämään monarkkista valtaansa hyökkäyksen aloittamiseksi, mutta Mannerheim epäsi myötävaikutuksensa, koska hän ei löytänyt Suomesta riittävää poliittista tukea hankkeelle. Hän vahvisti 17.7.1919 eduskunnassa kesäkuussa kompromissina aikaansaadun uuden hallitusmuodon. Mannerheim ei suoranaisesti puuttunut hallitusmuotodebattiin, mutta hän oli jo 16.5.1918 pitämässään puheessa sisä- ja ulkopoliittisista syistä edellyttänyt lujaa hallitusvaltaa, ja voitiin perustellusti arvella, ettei hän vahvistaisi ainakaan puhtaasti eduskuntakeskeistä valtiomuotoa. Kun monarkiahanke oli syksyllä sitoutunut tappiolle jääneeseen Saksaan eikä kuninkaan valinnalla voitu saada mitään muutakaan suurvaltaa Suomen turvallisuuden takaajaksi, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi monarkkisen ja edustakuntakeskeisen valtiomuodon kompromissi, presidenttikeskeinen tasavalta, jota on luonnehdittu vaalimonarkkiseksi. Presidentille varattiin hallitusmuodossa niin laajat asetuksenanto-oikeudet sekä eräät muut oikeudet, ettei niitä koskaan otettu täysinä käyttöön. Vuoden 1919 hallitusmuoto syntyi Venäjän sisällissodan ja Suomen ja Venäjän välillä vallinneen sotatilan aikana, ja se osoitti toimivuutensa erityisesti ulkopoliittisesti vaikeina aikoina. Mannerheimin valtionhoitajakaudesta jäivät hallitusmuodon ja ulkomaisten itsenäisyydentunnustusten ohella muistuttamaan hänen perustamansa pysyvä Suomen Valkoisen Ruusun sotilas- ja siviiliansioritarikunta; edellisenä vuonna hän oli ylipäällikkönä perustanut Vapaudenristin ritarikunnan, joka perustettiin uudelleen 1939 pysyväksi sotilasansioritarikunnaksi. Näiden ritarikuntien tunnukset suunnitteli yhtenä Mannerheimin adjutanteista 1919 toiminut, häntä hieman vanhempi kuuluisa taidemaalari, sittemmin (1919) nimiprofessori Akseli Gallen-Kallela. Gallen-Kallela suunnitteli Suomelle myös muuta valtiollista symboliikkaa, mutta enin osa suunnitelmista jäi toteutumatta Mannerheimin erottua tehtävästään. Uuden hallitusmuodon mukainen tasavallan presidentin vaali toimitettiin 25.7.1919, mutta ei valitsijamiesten vaan poikkeuksellisesti eduskunnan toimesta. Siinä Mannerheim sai 50 ääntä Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajilta, mutta valituksi tuli 143 äänellä Maalaisliiton, Kansallisen Edistyspuolueen ja sosiaalidemokraattien ehdokas, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti K. J. Ståhlberg. Mannerheimin ja Ståhlbergin välit eivät muodostuneet luottamuksellisiksi, ja suunnitelmat Mannerheimin nimittämisestä armeijan ylipäälliköksi tai suojeluskuntien varsin itsenäiseksi ylipäälliköksi eivät toteutuneet.

Mannerheim vetäytyi yksityiselämään, ja hänelle kerättiin varsin huomattava kansalaislahja, jonka turvin hän saattoi tulla toimeen. Hän vuokrasi Kaivopuistosta Fazer-suvun omistaman huvilan ja korjautti sen vastaamaan niitä tarpeita, joita hänellä arkisin yksinkertaista sotilaselämää viettävänä mutta toisinaan entisenä valtionpäämiehenä ja tyylinmukaisesti edustavana perheettömänä herrasmiehenä oli. Hän omisti 1920-luvulla paljon aikaa Suomen Punaiselle Ristille ja 1920 perustamalleen Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, jonka toiminnalla hän pyrki kansakunnan eheyttämiseen ja sisällissodan esiintuoman vastakohtaisuuden tasoittamiseen sisarensa Sophie Mannerheimin ja sittemmin arkkiatri Arvo Ylpön sekä monien muiden avulla. Mannerheim matkusti myös ulkomailla metsästys- ja terveyskylpylämatkoilla ja piti yllä yhteyksiä poliittisiin ja diplomaattisiin piireihin. Hän näyttää jossakin määrin kaivanneen aktiivista elämää, joksi humanitäärinen työ, pienet liiketoimet (Liittopankin hallintoneuvoston puheenjohtajuus, kesäkahvila Hangossa huvilan kupeessa), lukeminen, konserteissa käyminen ja seurapiirielämä eivät täysin riittäneet. Vuonna 1929 alkanut taloudellinen ja poliittinen murrosvaihe aktualisoi Mannerheimin aseman, ja eräät oikeistoradikaaliset piirit toivoivat Mannerheimin ryhtyvän sotilasdiktaattoriksi. Hän oli kuitenkin varovainen lapuanliikkeeseen ja sen eri kannattajaryhmiin nähden eikä antanut mitään sitoumuksia; hän seurasi kiinteästi tilannetta varustautuen nähtävästi siihenkin mahdollisuuteen, että lapualaiset saisivat vallan haltuunsa. Kuohuntavaiheen presidentiksi nostama P. E. Svinhufvud nimitti pian valtaan tultuaan maaliskuussa 1931 Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sodanaikaiseksi ylipäälliköksi sitoen hänet näin jälleen muodollisestikin valtiojärjestelmään. Mannerheim sai sotamarsalkan arvon 1933. Maailmantilanteen muuttuminen vuodesta 1933 lähtien siirsi Suomen puolustuspoliittisia painotuksia. Siihen saakka jatkunut Itä-Karjala- ja Inkerinmaa-innostus ja Suur-Suomi-ideologia vaimenivat Saksan ja Neuvostoliiton nopeasti voimistuessa; samalla heikkeni Suomelle ja muille pienille maille tärkeäksi luullun Kansainliiton suhteellinen merkitys. Mannerheim oli aikaansaamassa 1935 julkisestikin päätettyä "pohjoismaista suuntausta", joka ei kuitenkaan antanut Suomelle turvallisuustakeita. Pohjoismaisella suuntauksella tuli kuitenkin olemaan suuri poliittis-psykologinen merkitys, ja kun Suomen ja Neuvostoliiton välille syttyi sota 1939, se johti vapaaehtoisliikkeeseen ja merkittävään humanitääriseen ja aseapuun Ruotsista sekä tuki länsimaissa Suomea kohtaan noussutta sympatiaa. Mannerheim viljeli 1933 - 1939 Ruotsin-suhteiden lisäksi ahkerasti suhteita Isoon-Britanniaan. Hän edusti Suomea kuningas George V:n hautajaisissa ja oli yhteydessä Britannian ilmavoimiin ja lentokoneteollisuuteen. Saksan-suhteita hän ylläpiti metsästysretkillä marsalkka Hermann Göringin kanssa, mutta suuriksi kansallisiksi juhlatilaisuuksiksi muodostetuissa 70-vuotisjuhlissaan 1937 ja vapaussodan 20-vuotisjuhlissa 1938 hän keskittyi Saksan-yhteyksien sijasta korostamaan kansallista yhtenäisyyttä ja lähestymään sosiaalidemokraatteja, jotka olivat tuolloin yhdessä Maalaisliiton kanssa ensi kertaa mukana koalitiohallituksessa. Mannerheimin jatkuvasta painostuksesta huolimatta armeija oli syksyllä 1939 tärkeiltä osiltaan huonosti varustettu. Mannerheim katsoi suomalais-neuvostoliittolaisten raja- ja turvallisuusneuvottelujen aikana, ettei Suomella ollut mahdollisuuksia ajaa niin tiukkaa linjaa kuin hallitus ajoi, ja suositteli aluemyönnytyksiin ja -vaihdoksiin suostumista uhaten välillä erota.

Kun neuvottelujen kariutuminen kuitenkin johti sotaan 30.11.1939, Mannerheim otti vastaan ylipäällikön tehtävän ja perusti uudelleen päämajansa Mikkeliin. Hän pysyi ylipäällikkönä 31.12.1944 asti ja oleskeli enimmän osan tätä kautta Mikkelissä. Iästään ja terveytensä ongelmista huolimatta hän työskenteli herkeämättömästi koko sodan ajan, paria aivan lyhyttä lomaa lukuun ottamatta, ja antoi näin päämajalle ja koko armeijalle ja kansalle esimerkin tilanteen vakavuuden vaatimasta panoksesta. Talvisodan, sen jälkeisen sittemmin välirauhaksi kutsutun ajan ja uuden, 25.6.1941 puhjenneen jatkosodan ajan Mannerheim oli jäsenenä siinä neljän tai viiden henkilön ryhmässä, joka tosiasiallisesti johti maata. Tähän piiriin kuuluivat Mannerheimin lisäksi presidentiksi 1940 tullut Risto Ryti, vuorollaan pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies, ulkoministerit Väinö Tanner, Rolf Witting ja Henrik Ramsay sekä koko ajan puolustusministerinä ollut jalkaväenkenraali Rudolf Walden. Mannerheimilla oli siten tärkeä vaikutus jo 1939 - 1940 talvisodan käymiseen ja pyrkimyksiin rauhan solmimiseksi. Hän korosti voimakkaasti sitä, että armeija oli saavuttamistaan sankarillisista torjuntavoitoista huolimatta heikko ja kestokykynsä äärirajoilla ja että raskaatkin rauhanehdot oli siksi hyväksyttävä, niin kuin tehtiinkin. Talvisodan päättymistä seurasi Neuvostoliiton jatkuva, yleisen maailmantilanteen aiheuttama painostus, jonka ainoana vastavoimana saattoi olla Saksa. Saksa oli kuitenkin liitossa Neuvostoliiton kanssa, mutta syyskuusta 1940 alkaen Saksa alkoi vähitellen ottaa Suomen suojelukseensa Neuvostoliittoon nähden, ja vuodenvaihteesta 1941 sotilaalliset yhteydet päämajojen välillä tiivistyivät hiljalleen; viimeiseen saakka oli kuitenkin epävarmaa, ryhtyisikö Saksa - ja milloin - sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä aikana Suomi saattoi kuitenkin merkittävästi parantaa armeijan varustetasoa. Suomen liittyminen kesällä 1941 sotaan herätti sodan päätyttyä ja myöhemmin tutkimuksessa suurta kiinnostusta; on haluttu selvittää, milloin Suomi liittyi ratkaisevasti Saksan Neuvostoliiton-vastaiseen sodan valmisteluun ja ketkä Suomessa tätä valmistelua johtivat tai olivat siitä tietoisia. Marsalkan sodanjohto 1941 - 1944 oli tärkeältä osalta psykologista: hän piti arvovallallaan päämajan kenraalit ja rintamakomentajat sekä hallituksen jäsenet johdossaan ja vähensi pitkittyvän sodan aikana tavanomaisia sisäisiä ristiriitoja ja kilpailua. Sama arvovallan poliittinen merkitys tuli esiin suhteessa Saksaan, jolta Mannerheim Suomen johtajista selvimmin vaati ja saattoi vaatia Suomen poliittisen ja sotilaallisen itsenäisyyden muodollista ja asiallista kunnioittamista. Tämä ilmeni mielenkiintoisesti Mannerheimin 75-vuotispäivänä 4.6.1942, jolloin Saksan Führer Adolf Hitler saapui henkilökohtaisesti onnittelemaan juuri Suomen marsalkaksi nimitettyä Mannerheimia; Mannerheimin käytöstä tässä tilanteessa on pidetty esikuvallisena kohteliaisuuden ja samalla omasta arvovallasta kiinnipitämisen yhdistelmänä, jolla Saksan tavoittelema määräysvalta tai muodollisen liittosopimuksen vaatiminen voitiin torjua niin, että selvittiin presidentti Rytin kesällä 1944 antamalla takuulla, joka oli voimassa vain muutaman viikon. Mannerheimin psykologista, kansallisesti kokoavaa merkitystä korostettiin sodan aikana eri tavoin, muun muassa postimerkeillä ja siten, että hänen syntymäpäiväkseen nimettiin lähes kaikkiin Suomen kaupunkeihin hänen nimeään kantava katu. Vapaudenristin ritarikuntaan perustettiin erityisen urhoollisuuden merkiksi Mannerheim-risti rahapalkintoineen. Vanha marsalkka vieraili jonkin kerran rintamilla ja erilaisissa isänmaallisissa tilaisuuksissa lohduttamassa sotaorpoja ja kaatuneiden omaisia.

Neuvostoliiton suurhyökkäys kesä - heinäkuussa 1944 pakotti Suomen armeijan vetäytymään Itä-Karjalassa ja peräytymään Kannaksella Viipurin länsipuolelle asti. Näin syntyi valmius raskaidenkin rauhanehtojen hyväksymiseen. Rauhan edellytyksenä oli hallituksen vaihdos ja siteiden katkaiseminen Saksaan. Mannerheim suostui, ja hänet valittiin tasavallan presidentiksi eduskunnassa 4.8.1944. Tästä alkoi rauhanprosessi, jonka Mannerheim onnistui ajoittamaan ilmeisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Saksa oli jo riittävästi heikentynyt niin, ettei sen Baltiassa olevista asemistaan ja ilmavoimistaan huolimatta arveltu tuhlaavan voimiaan Suomen valloittamiseen - niin kuin Romaniassa oli tapahtunut - ja Saksan pienet yritykset torjuttiin alkuunsa. Neuvostoliitolla ei taas enää ollut intressiä vaatia täydellistä antautumista tai valloittaa sotilaallisesti Suomea sen keskittäessä voimansa Baltian, Puolan ja Saksan suunnalle. Länsivallat ja Ruotsi olivat valmiita poliittisesti ja myös taloudellisesti tukemaan Suomen erillisrauhaa. Samalla Suomen kansa oli Itä-Karjalan menetyksen ja Kannaksen ja Viipurin tappioiden jälkeen valmis ottamaan vastaan raskaat rauhanehdot, joiden hyväksyminen keväällä, kun armeija vielä oli lyömättömänä Syvärillä ja Etelä-Kannaksella, olisi saattanut maan ja armeijan lojaalisuuskriisiin. Mannerheim johti siten yhtä aikaa presidenttinä, ylipäällikkönä ja käytännössä myös pää- ja ulkoministerinä (etenkin uuden pääministeri Antti Hackzellin halvaannuttua kesken neuvottelujen) rauhanprosessin elo - syyskuussa 1944 Suomen Tukholman-lähettilään G. A. Gripenbergin kiinteästi avustamana. Mannerheim keskitti siten lyhyeksi aikaa kaiken vallan käsiinsä; hänen auktoriteettinsa oli keskeisen tärkeä kansan mielialojen johtamisen ja etenkin armeijan johtamisen kannalta. Armeijan oli konkreettisimmin orientoiduttava nopeasti uudelleen, kun välit Saksaan ja Saksan Pohjois-Suomessa oleviin joukkoihin katkaistiin ja vastaavasti jouduttiin tekemisiin entisen vihollisen Neuvostoliiton sotilaiden ja pian siviiliedustajien kanssa. Mannerheimin auktoriteetilla oli jatkuvasti merkitystä Liittoutuneiden valvontakomission asetuttua Helsinkiin välirauhan jälkeen ja samoin uuden, J. K. Paasikiven muodostaman poliittisen hallituksen astuttua Hackzellin ja Urho Castrénin lyhytaikaisten presidenttihallitusten sijaan marraskuussa 1944. Tällöin Mannerheimin rauhanprosessin aikainen vallankeskitysvaihe päättyi, ja hän joutui myös suurin epäilyksin suostumaan nimittämään Paasikiven hallitukseen kommunistisen jäsenen, sisäministeri Yrjö Leinon. Mannerheim oli tämänkin jälkeen Paasikiven hallituksen periaatteellisena tukena nimenomaan oikeiston epäilyksiä vastaan, vaikkakaan hän ei aktiivisesti tukenut hallitusta eikä sen uuden suunnan politiikkaa, luultavasti sekä siksi, että hän tunsi epäilyksiä hallituksen linjaa kohtaan, että siksi, että hän halusi säilyttää mahdollisuuden hallituksen vaihtamiseen. Tämän jälkeen Mannerheimin osuus valtion johtamiseen väheni myös sen vuoksi, että hänen terveytensä heikkeni, ja hän matkusti leikattavaksi Tukholmaan ja sittemmin lomamatkalle Portugaliin. Vaikka Mannerheim olikin valittu presidentiksi poikkeusvaiheen ajaksi, hän ei kuitenkaan halunnut erota heti kevään 1945 eduskuntavaalien jälkeen. Tämä johtui osin siitä, että maailmantilanne oli vielä epäselvä sodan jatkuessa toukokuuhun 1945 saakka, osin siitä, että Mannerheim pelkäsi joutuvansa tuomittavaksi välirauhansopimuksen edellyttämässä ja valvontakomission kiirehtimässä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Sekä suomalaisten että neuvostoliittolaisten intressissä oli kuitenkin säästää Mannerheim tästä, ja saatuaan tästä selvyyden hän erosi maaliskuussa 1946; ylioppilaat osoittivat hänelle soihtukulkueena kunnioitustaan, mikä oli ajan oloissa tärkeä merkki. Myös kommunistit olivat valmiit myöntämään Mannerheimin merkityksen rauhan aikaansaamisessa.

Mannerheim omistautui tämän jälkeen hoitamaan heikentynyttä terveyttään Tukholmassa sekä pääosin Valmontin sanatoriossa Montreux'ssä Sveitsissä. Siellä hän kirjoitti apulaistensa jalkaväenkenraali Erik Heinrichsin, maisteri Emerik Olsonin ja eversti Aladar Paasosen kanssa muistelmiaan. Hän kertoi elämänsä jaksoista avustajilleen, jotka sitten kirjoittivat ne tulevan kirjan luvuiksi, minkä jälkeen Mannerheim tarkasti käsikirjoituksen ja korjasi sitä huomattavastikin. Mannerheimin kuollessa 27.1.1951 (Suomen aikaa 28.1.) teos oli niin valmis, että sen ensimmäinen osa voitiin julkaista vielä samana vuonna. Mannerheimin ruumis tuotiin Suomeen, hänen arkkunsa asetettiin lit de paradelle Helsingin Suurkirkkoon (sittemmin Tuomiokirkkoon), ja kymmenet tuhannet kansalaiset vaelsivat hiljaisuuden vallitessa sen ohi. Mannerheim haudattiin Hietaniemen sankarihautausmaalle 4.2.1951 suurin sotilaallisin juhlamenoin, reservin sotilaiden, ylioppilaiden ja partiolaisten muodostaessa kunniakujan halki kaupungin poikkeuksellisen kylmänä pakkaspäivänä. Hallitus oli poliittisen varovaisuuden takia päättänyt olla ottamatta osaa surujuhlaan, mutta siitä huolimatta pääministeri Urho Kekkonen ja ulkoministeri Åke Gartz osallistuivat näkyvästi surusaattoon. Muistopuheen Suurkirkossa piti eduskunnan puhemies K.-A. Fagerholm. Se, että hän oli sosiaalidemokraatti, osoitti symbolisesti merkittävällä tavalla jo 1930-luvulla ilmennyttä ja sodan aikana lujittunutta käsitystä Suomen kansallisen konsensuksen historiallisesta hyväksymisestä. Tähän käsitykseen osallistuivat kaikki kansalaispiirit ja lehdistö kommunisteja lukuun ottamatta. Mannerheimin hautajaiset ja häneen sen jälkeen sekä ulkomailla että varsinkin kotimaassa kohdistettu huomio ja kunnioitus, jota muistelmien ilmestyminen ja Kaivopuiston-kodin avaaminen Mannerheim-museona huomattavasti vahvistivat, merkitsivät ideologista käännekohtaa siirryttäessä sodanjälkeisestä aikaisemman historian kieltävästä aatteellisesta vaiheesta sellaiseen identiteettiin, joka yhdisti Suomen historian eri vaiheet keisariajasta ja sotienvälisestä ajasta sodan ja sodanjälkeiseen aikaan yhdeksi kontinuiteetiksi. Mannerheimin kunnioittamiseksi oli hänen suostumuksellaan jo 1937 perustettu säätiö - Suomen ensimmäisen - ratsastajapatsaan veistämiseksi; eräiden mielestä Mannerheim oli turhamainen, mutta olennaisempaa oli varmastikin tietoisuus kokoavien kansallisten symbolien välttämättömyydestä. Mannerheimista oli jo 1918 joka tapauksessa tullut symbolihahmo, 1930-luvulla ja sodan aikana hän oli sellainen enenevässä määrin ja saattoi tällä roolillaan painottaa identiteettikehitystä tärkeänä pitämäänsä suuntaan. Hänen keskeisiä arvojaan olivat eurooppalaisuus - läheiset suhteet Ruotsiin ja länsieurooppalaiseen kulttuuriin -, sotilaallisen valmiuden ylläpito ja sen edellytyksenä vahva kansallinen konsensus, joka edellytti valko-punaisen ristiriidan umpeen luomista sekä lasten ja nuorison terveydestä ja tulevaisuudesta huolehtimista. Hän vastusti sosialismia oppina ja Neuvostoliittoa sen ilmentymänä, samoin Saksassa kansallissosialismina ja kotimaansa aitosuomalaisuutena ilmentynyttä nationalismia. Suomen kielikysymyksessä hän korosti voimakkaasti sovinnollisuutta; itse hän erittäin kielitaitoisena ja laajan kansainvälisen kokemuksen saaneena piti tärkeänä kansainvälistä yhteydenpitoa eri tasoilla. Hänelle oli tärkeää korostaa ulkopolitiikkaa ja kansainvälisten voimasuhteiden ymmärtämistä kotimaisen sisäpoliittisen hajanaisuuden, pikkupolitikoinnin ja myös juristerian sijasta. Ensimmäisen maailmansodan kuluessa Mannerheim oppi ajattelemaan miehistön säästämisen ja huollon merkitystä, ja Suomen sotien 1939 - 1944 (1945) aikana hän huolehti erityisesti miestensä hengen säästämisestä sekä haavoittuneiden huollosta ja kaatuneiden kunnioittamisesta. Ratsastajapatsashanke lähti uudelleen käyntiin varsinkin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ajamana ja johti kolmeen tulokseen: Mannerheim-tietoisuuden kasvuun keräyksen ja keräysmerkin ansiosta, itse patsaaseen, joka useiden kilpailujen jälkeen Aimo Tukiaisen veistämänä paljastettiin suurin juhlamenoin 4.6.1960, ja ylijääneisiin varoihin, joilla muun muassa ostettiin valtiolle Mannerheimin syntymäkoti, historiallisesti arvokas Louhisaaren kartano. Sittemmin Mannerheim-monumentteja nousi useihin muihinkin Suomen kaupunkeihin, Mikkeliin, Lahteen, Tampereelle ja Turkuun. Mannerheimista ilmestyi kaksi elämäkertaa jo 1930-luvulla, Kai Donnerin ja Anni Voipio-Juvaksen. Hänen kuolemansa jälkeen koottiin dokumenttifilmeistä yhtenäinen kooste, ja 1957 - 1959 ilmestyi ensimmäinen laaja ja syvällinen Mannerheim-elämäkerta, jonka oli kirjoittanut hänen sodanaikainen läheinen avustajansa jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. 1960-luvulla Mannerheimin testamentissaan perustama Mannerheim-Säätiö, jonka päätehtävänä on lähettää suomalaisia upseereja ulkomaisiin sotakorkeakouluihin, avasi perimänsä kirjeaineiston Mannerheimin sukulaisen, ruotsalaisen professori Stig Jägerskiöldin käyttöön. Jägerskiöldin eri maissa suorittamat todella huomattavat arkistotutkimukset, kirjelöydöt ja haastattelut johtivat lopulta kahdeksanosaiseen suurteokseen. Samoihin aikoihin kun englantilainen J. E. O. Screen nosti esiin Mannerheimin venäläisajan, alettiin kiinnittää huomiota Mannerheim-kultin vaiheisiin ja Mannerheimia käsiteltiin romaaneissa ja näytelmissä (muun muassa Paavo Rintala,Ilmari Turja). 1970-luvun vasemmistoliikkeessä ilmeni Mannerheimin ja ehkä vielä enemmän Mannerheim-kultin arvostelua. Uudemmista Mannerheim-tutkimuksista merkittävin on Veijo Meren psykologisesti oivaltava Mannerheim-elämäkerta (1988).

Carl Gustaf Emil Mannerheim S 4.6.1867 Askainen, K 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi. V kreivi Carl Robert Mannerheim ja Charlotta Helena (Hélène) von Julin. P 1892 - 1919 (ero) Anastasie Arapova S 1872, K 1936, PV kenraalimajuri Nikolai Arapov ja Vera Kasakova. Lapset: Anastasie S 1893, K 1978; Sophie S 1895, K 1963. URA. Haminan kadettikoulu 1882 - 1886; ylioppilas 1887; Nikolain ratsuväkikoulu, Pietari 1887 - 1889. Kornetti 1889; luutnantti 1893; aliratsumestari 1899; ratsumestari 1903; everstiluutnantti 1904; eversti 1905; erikoistehtävissä Keski-Aasiassa 1906 - 1908; Ulaanirykmentin komentaja 1909 - 1913; kenraalimajuri 1911; ratsuväkiprikaatin komentaja 1914 - 1915; 12. ratsuväkidivisioonan komentaja 1915 - 1917; VI ratsuväkiarmeijakunnan komentaja 1917; kenraaliluutnantti 1917; Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö 26.1.1918 - 31.5.1918; ratsuväenkenraali 1918; Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 - 26.7.1919; Suomen armeijan ylipäällikkö 30.12.1918 - 12.9.1919; puolustusneuvoston puheenjohtaja 1931 - 1939; sotamarsalkka 1933; tasavallan puolustusvoimain komentaja 17.10.1939 - , ylipäällikkö 30.11.1939 - 5.10.1944; Suomen marsalkka 1942; tasavallan presidentti 4.8.1944 - 8.3.1946. Kunnianosoitukset: Vapaudenristi (VR) 4 mrk. 1918; VR 1 mk. 1918; VR suurr. mk. 1918; Vapaussodan mm. sk. 1918; Suomen Valkoisen Ruusun suurr. kk. 1919; Suomen Punaisen Ristin ar., pr. am. 1930; Vapaudenristi suurr. jkk., mk. 1940; Vapaudenmitali 1 rk. 1940; Talvisodan mm. msk. 1940; Väestönsuojelun am. 1 sk. 1940; Pro Benignitate Humana 1940; Mannerheim-risti 1 ja 2 1941; Vapaudenristin am. 2 1942; Suomen Leijonan suurr. mk. 1942; Jääkärikmr. 1942; Suomen Valkoisen Ruusun suurr. kk., jkk., mk. 1944; Suojeluskuntain kult. ar.; Reserviupseeriliiton kult. am.; P. Annan R 3 mk. 1900; P. Stanislauksen R 2 mk. 1905; P. Annan R 2 mk. 1907; P. Vladimirin R 4 mrk. 1907; P. Vladimirin R 3 1909; P. Vladimirin R 3 mk. 1915; Pyhän Yrjön miekka 1915; P. Yrjön R 4 1915; P. Stanislauksen R 1 mk. 1915; P. Annan R 1 mk. 1915; P. Vladimirin R 2 mk. 1916; Itävallan Frans Josefin ups. 1895; Italian Pyhän Mauritiuksen ja Pyhän Lazaruksen R 1902; Kreikan Vapahtajan R 1902; Preussin rautaristi 1 1918; Preussin rautaristi 2 1918; Ruotsin Miekka-r. K srk. 1918; Ranskan Kunnialegioonan ups. 1918; Persian Leijonan ja Auringon R 2, R 3 1918; Ruotsin Serafiimi-r. K 1919; Tanskan Elefantti-r. R 1919; Liettuan Suojeluskaartin kult. kmr. 1926; Viron Kotkanristin 1 mk. 1930; Ruotsin Punaisen Ristin kult. am. 1 1930; Tanskan Punaisen Ristin kmr. 1930; Liettuan Vyties Kryzius -r. R 1 1933; Norjan Punaisen Ristin m. 1933; Saksan Punaisen Ristin suurr. 1933; Viron Punaisen Ristin suurr. 1933; Saksan Punaisen Ristin suurr. tlk. 1937; Brittiläisen imperiumin suurr. 1938; Latvian Punaisen Ristin kr. 1 1938; Saksan Kotkan suurr. 1939; Ranskan Kunnialegioonan suurr. 1940; Saksan rautaristi 1 ja 2 1941; Romanian Mikael Urhoollisen R 1, 2 ja 3 1941; Italian Sotilasr. suurups. 1942; Japanin Nousevan Auringon suurr. Paulovniakukkasin 1942; Kroatian Kuningas Zvonimirin Kruunu-r. suurr. mrk. 1942; Ruotsin Miekka-r. 1 lk. suurr. mk. 1942; Saksan Kotkan kult. suurr. 1942; Unkarin Ansio-r. suurr. kruunun k., mk. 1942; Saksan rautaristi R tlk. 1944.Filosofian kunniatohtori Helsinki 1919, Szeged 1942. Lukuisia kunniajäsenyyksiä. TUOTANTO. Alustava selonteko matkasta, joka tehtiin Hänen Majesteettinsa käskystä Kiinan Turkestanin ja Kiinan pohjoisten maakuntien halki Pekingiin vuosina 1906 - 08. Pietari 1909 (venäjäksi); A Visit to the Sarö and Shera Yögurs. 1911; Across Asia : from West to East in 1906 - 1908 I - II. 1940; Resa genom Asien : fältmarskalken friherre C. G. Mannerheims dagböcker förda under hans resa Kaspiska havet - Peking I - II. Stockholm 1940 (suomeksi 1940 - 1941); Tigerjakt i Indien // Finlands Jakt- och Fisketidskrift 1940; Fra Samarkand til Peking paa Hesteryg. København 1941; Ratsain halki Aasian. 1941 (ruotsiksi 1942, 1961); Puhtain asein : sotamarsalkka Mannerheimin päiväkäskyjä vuosilta 1918 - 1942. 1942 (ruotsiksi 1942); Rit door Azi. Amsterdam 1943; Muistelmat 1 - 2. 1951 - 1952 (ruotsiksi 1951, ranskaksi 1952, englanniksi 1953); Mälestused. Tukholma 1952; Erinnerungen. Zürich 1952; Marsalkens minnen : nationalupplaga av G. Mannerheim: Minnen 1 - 2. 1954; Memorias. 1954; Suomen marsalkan muistelmat : G. Mannerheimin Muistelmien I - II kansanpainos. 1954; Memorias del Mariscal Mannerheim 1 - 2. 1960; Päiväkirja Japanin sodasta 1904 - 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille. 1982; Anilar. Ankara 1988; Kirjeitä seitsemän vuosikymmenen ajalta. 1983 (ruotsiksi 1984); Sotilastiedustelijana Kiinassa : C. G. Mannerheimin muistiinpanoja 1906 - 08. 1994. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Gustaf Mannerheimin arkisto, Kansallisarkisto; kirjekokoelmia eri arkistoissa Suomessa ja Ruotsissa. Scripta Mannerheimiana : puheenvuoroja Mannerheim-kirjallisuudesta & valikoiva bibliografia. 1996 (sisältää Mannerheimin omat teokset mukaan lukien valikoiman kirjallisuutta ja artikkeleita yhteensä 352 nimekettä).

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Cedercreutz. 1937; G. Finne. 1934; F. Fischer. 1955; K. Kallio. 1965; K. Kallio. 1967; L. Leppänen. 1955; V. Leppänen. 1959; J. Munsterhjelm, pronssinen korkokuva Mannerheimista ja Svinhufvudista. 1924, Vaasan kaupungintalon julkisivu (kipsikopio, Helsingin yliopiston juhlasalin lämpiö); E. Porila. 1939 - 1940; E. Porila. 1956; A. Tukiainen. 1960; E. Wikström. 1919, 1933. Maalaukset: H. Backmansson. 1911, 1926, 1927; A. Favén. 1920 - 1940, 1921, 1923; A. R. T. Fischer. 1925; A. Gallén-Kallela. 1918, 1929; A. Haartman. 1954; E. Järnefelt. 1922, 1933; E. Rautala. 1930, 1934; W. Sjöström. 1920; E. Snellman. 1951; L. Sparre. 1919, 1942; E. Tilvis. 1957; U. Uljakas. 1941; I. Vainio. 1953; D. Wallenskiöld-Lindeman. 1957; Mitalit: A. Gallen-Kallela. 1919, 1920; E. Hiltunen. 1965; H. Häiväoja. 1997, Kolmen Marski-mitalin sarja; J. Munsterhjelm. 1922; K. Räsänen; A. Tukiainen. 1960; H. Varenne. 1919; J. Vikainen. 1960; E. Wikström. 1942. GUSTAF MANNERHEIMIN MUKAAN NIMETTY. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1920; Mannerheimin-linja, pääpuolustuslinja 1939; Mannerheim-museo, Helsinki; Mannerheim-risti, Vapaudenristin ritarikunnan 1. ja 2. luokan Mannerheim-risti 1940; Metsästysmajamuseo, Loppi; muistopäivä, Mannerheimin syntymäpäivä 4.6., vsta 1942 Puolustusvoimien lippujuhlapäivä; Päämajamuseo, Mikkeli; Mannerheim-Säätiö; Suomen Marsalkka Mannerheimin Perinnesäätiö, entinen Ratsastajapatsasvaltuuskunta; kadut, aukiot Fiskars, Hamina, Hanko, Helsinki, Karvia, Kokkola, Lahti, Lappeenranta, Loviisa, Mikkeli, Naantali, Nastola, Oulu, Parkano, Porvoo, Tammisaari, Vaasa; postimerkki 1937, 1941, 1952, 1967.







Mannerheim-risti (yllä 1.lk ja alla 2.lk, Ristikkäiset marsalkansauvat merkitsevät toiseen kertaan myönnettyä II luokkaa)







Jalkaväenkenraali A. Ehrnrooth (1905-2005) Adolf Erik Ehrnrooth syntyi Helsingissä 9.2.1905. Suvun sotilasperinteet ohjasivat hänet sotilasuralle. Vuonna 1922 hän suoritti ylioppilastutkinnon ja astui varusmiespalvelukseen Uudenmaan Rakuunarykmenttiin (URR), josta hän siirtyi oppilaaksi Kadettikoulun 5. kurssille. Suoritettuaan upseeritutkinnon 1924 Ehrnrooth palveli kornettina ja luutnanttina URR:ssä. Hän suoritti vuoden kurssin Strömsholmin ratsastuskoulussa Ruotsissa, ylennettiin ratsumestariksi 1931 ja suoritti Sotakorkeakoulun tutkinnon 1935. Sen jälkeen hän palveli Ratsuväkiprikaatin esikunnassa. Rykmentin komentaja ja Mannerheim-ristin ritari Syksyn 1939 YH:n aikana ja talvisodan alettua Ehrnrooth palveli Karjalankannaksella RvPr:n muodostaman Uudenkirkon ryhmän esikunnassa operatiivisen osaston päällikkönä. Jouluna 1939 hän aloitti 7. divisioonan esikuntapäällikkönä eversti Aarne Blickin alaisuudessa. Majuriksi Ehrnrooth ylennettiin tammikuussa.1940. Talvisodan päätyttyä Ehrnrooth toimi Itä-Savon sotilasläänin esikuntapäällikkönä. Liikekannallepanon alkaessa kesäkuussa 1941 hänet määrättiin 2.D:n esikuntapäälliköksi. Divisioonan hyökkäyksen alettua kesäkuun lopussa 1941 muodostettiin läpimurtoa varten Tst. Os. E, jota johtaessaan Ehrnrooth haavoittui vaikeasti. Vuoden 1942 alussa Ehrnrooth palasi toipilaana ja everstiluutnantiksi ylennettynä 2.D:n esikuntapäälliköksi Karjalankannakselle. Tämän tehtävän keskeyttivät sijaisuudet JR 28:n ja JR 7:n komentajana. Tammikuussa 1943 hänet määrättiin JR 7:n va. komentajaksi "Tyrjän rykmenttiin". Kesän 1944 ankarissa suurtaisteluissa Ehrnroothin johtamat joukot kunnostautuivat etenkin Siiranmäessä, Äyräpään sillanpäässä ja Vuosalmella. Heinäkuun alussa Ehrnrooth ylennettiin everstiksi. Sotarykmenttiinsä kotiuttamisen jälkeen Ehrnrooth sai joulukuun 1944 alussa määräyksen Uudenmaan Rakuunarykmentin – "Marskin Rykmentin" – komentajaksi. Ylipäällikkö Mannerheim nimitti eversti Ehrnroothin 4.12.1944 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi taitavasta ja pelkäämättömästä johtamisesta hyökkäys- ja asemasotavaiheessa sekä kesän 1944 viivytys- ja torjuntataisteluissa. Ehrnrooth toimi Taistelukoulun johtajana 1947 - 1952 ja Panssarirykmentin komentajana 1952 - 1956. Vuonna 1956 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja määrättiin ilmapuolustuksen tarkastajaksi. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1959 ja hän toimi 2. D:n komentajana 1960 - 1965. Tästä tehtävästä hän siirtyi eläkkeelle yli 43 vuotta kestäneen palvelusuran jälkeen. Itsenäisyyspäivänä 1980 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi ja 1989 hänelle myönnettiin Vapaudenristin suurristi. Hän on saanut useita muita korkeita kotimaisia ja ulkomaisia kunniamerkkejä. Eversti Adolf Ehrnrooth toimi jatkosodan aikana mm. JR 7:n komentajana.

Työ jatkui veteraani- ja maanpuolustusjärjestöissä.Ennen sotia ja joitakin vuosia niiden jälkeenkin Ehrnrooth osallistui menestyksekkäästi moniin ratsastuskilpailuihin. Hän kuului Suomen ratsastusjoukkueeseen Lontoon olympiakisoissa 1948. Hän oli veteraani- ja maanpuolustusasioissa voimakas vaikuttaja. Adolf Ehrnrooth oli aktiivinen toimija useassa maanpuolustusjärjestössä. Hän toimi johtotehtävissä muun muassa Suomen Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsasvaltuuskunnassa, Sotatieteellisess seurassa, Jalkaväkisäätiössä ja Mannerheim-ristin ritarien säätiössä. Hän oli mm. Suomen Marsalkka Mannerheimin Perinnesäätiön ja Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja sekä Kadettikunnan, Upseeriliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Savon Prikaatin Killan kunniajäsen. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth toimi perinnesäätiön puheenjohtajana 25 vuotta, jonka jälkeen hänet kutsuttiin säätiön kunniapuheenjohtajaksi. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kuoli 26. helmikuuta 2004 Turussa 99 vuoden iässä. Hänet siunattiin Helsingin Tuomiokirkossa talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta 2004 ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.







Hugo Standertskjöld syntyi Vanantaan kartanossa Janakkalassa 22. 9.1844. Hugo lähetettiin 12-vuotiaana Haminaan kadettikouluun ja sieltä sotilasuralle suvun perinteiden mukaisesti. 2 pieniValmistuttuaan kadettikoulusta Hugo palveli Puolassa 1864 - 1866. Tarinan mukaan Hugo tapasi Puolassa elämänsä naisen. Kerrotaan, että Hugo rakennutti Aulangon puistometsän nimenomaan saadakseen kreivittären muuttamaan Suomeen. Kreivitär ei kuitenkaan vastannut myöntävästi Hugon kosintaan. Jätettyään sotilasuransa Hugo sai paikan isänsä serkun, kenraali August Standertskjöldin, venäläisen Tulan kivääritehtaan apulaisjohtajana. Standerskjöld hankki näiden vuosien aikana mittavan omaisuuden asetehtailijana. Hugo luo uuden Aulangon Palattuaan Suomeen Hugo osti Karlbergin kartanon sekä muita lähitiloja vuonna 1883, kartanon silloiselta omistajalta, kenraali Galindolta. Tilojen yhteispinta-alaksi tuli n. 74 ha. Viisi vuotta myöhemmin Hugo osti vielä läheisen Katajiston kartanon. Hugoa kiinnosti eniten Karlbergin ja sen ympäristön kunnostaminen ja kaunistaminen. Eversti käynnisti välittömästi omien suunnitelmien ja varojensa pohjalta laajamittaiset puisto- ja puutarhatyöt. Karlbergissä Hugo vietti ainoastaan kesät, talviasuntona hänellä oli Helsingissä talo, jossa sijaitsee nykyisin Korkein oikeus. Puistometsä rakentuu Aulangonvuorelle rakennettiin uusia ajoteitä, leveitä kävelyteitä ja polkuja. Vuonna 1885 suuria metsäaloja yhdistettiin kartanoon ja metsää harvennettiin. Samalla avautui kauniita näköaloja 7 artikkeliympäristöön. Louhikkoisesta maastosta kaivettiin kiviä käsivoimin. Lisäksi puistometsään kaivettiin kaksi lampea, Metsälampi ja Joutsenlampi, joihin tuotiin vesilintuja. Puiston eri puolille rakennettiin useita huvimajoja. Nykyisin huvimajoista on jäljellä enää kaksi, goottilaistyylinen Ruusulaakson paviljonki sekä kiinalaisvaikutteinen Onnentemppeli. Rakennettiin myös graniittilinna, eläintarha ja karhuluola. Komeaksi lopuksi vuonna 1907 valmistui Aulangonvuorelle näkötorni. Eläintarha Joutsenlammesta lounaaseen sijaitsevalle Pukinmäelle eversti perusti oman eläintarhan vuonna 1890. Paikalle rakennettiin useita suuria aitauksia eläintarhoiksi monille ulkomaisille nisäkkäille ja lintulajeille sekä niiden talvehtimishuone ja lisäksi eläinhoitajan asunto. Eläintarhaan tuotiin kesyjä saksanhirviä, jotka eivät kuitenkaan menestyneet. Koreita riikinkukkoja ja fasaaneja hankittiin Tanskasta. Vuonna 1912 tarhassa oli kuusi peuraa, neljä vuorikaurista, mustia sikoja, neljä riikinkukkoa, 400 fasaania ja neljä joutsenta. Elintarvikepulan takia eläintarha jouduttiin lopettamaan ensimmäisen maailmansodan puhjettua. Hirvieläimet lähetettiin Korkeasaareen Helsinkiin, mutta fasaanit laskettiin vapauteen. Karlbergin kartano ja ympäröivä puisto Karlbergin kartanon päärakennus rakennettiin uudestaan ranskalaisen barokin vaikuttein ja pihaan tehtiin vierastalo (kavaljeeriflyygeli). Kartanon puisto kunnostettiin; sinne istutettiin puita, kukkaryhmiä, palmuja ja kaktuksia. Lisäksi alueelle pystytettiin kasvihuoneita ja suihkulähteitä sekä tehtiin luola. Vanajaveden ranta kunnostettiin ja sinne istutettiin yli 3 kilometrin matkalle hopeapajuja. Rantaan hankittiin kuvapatsaita ja lasipalloja. Samaan aikaan rantaan rakennettiin myös Aulangon Tekosaaret ja uimahuoneita. Ilamoon perustettiin kalanviljelylaitos, josta saatiin kuhat, forellit, lohet kartanon keittiöön. Työväestään Hugo piti huolta rakennuttamalla työväen lapsille kansakoulun. Karlbergin kartanolla oli jopa oma sähkölaitos Vanajaveden rannassa. Kartanon juhlat Aulangon alue on myös Hugon aikana ollut avoin kaikelle kansalle. Hugolla oli vieraskirja puiston alueella ja mitä enemmän nimiä kirjassa oli, sitä tyytyväisempi Hugon kerrotaan olleen. Hugo Standertskjöld oli myös vieraanvarainen isäntä. Joka kesä Karlbergissä vieraili sukulaisia, ystäviä ja seurapiiriväkeä. Vieraita kestittiin ja viihdytettiin mitä parhaimmalla vieraanvaraisuudella. Hugo otti itse vieraansa vastaan, eikä keneltäkään kuuleman mukaan kyselty kuinka kauan he aikovat viipyä. Vieraille järjestettiin hevosajelu- ja höyrylaivaretkiä, kävelyretkiä ja upeita illallisia. Vierailijoiden määrä kasvoi. Kartanosta oltiin kiinnostuneita ulkomaita myöten, olihan Hugo Standertskjöld luonut sen keskieurooppalaisia esikuvia noudattaen. Kartanon ja puiston nähtävyyksiin kävi tutustumassa ja ihailemassa puutarha-alan ammattilaisia, koululaisryhmiä ja matkailijoita läheltä ja kaukaa. (Starr, pro gradu työ 1985) Kesäkuun 27. päivä 1896 oli sanomalehti Hämäläisessä ilmoitus: ”Karlbergin puistoon on yleisöltä pääsy kielletty ensi tiistaina, sillä siellä pidetään suuria päivällisiä niille, jotka ovat elukoita ja maantuotteita, käsiteollisuutta ym. näytteille panneet maanviljelysnäyttelyyn Ryttylässä. Ylimääräinen juna tulee klo 3 j.pp. maanviljelysnäyttelystä Ryttylässä täkäläisen rautatiesillanpäähän, johon Hugo Standertskjöld on sitä varten rakennuttanut asemasillan ja 85-sylisen laiturin rantaan. Junalla tuodaan maanviljelysnäyttelystä kutsutut katselemaan Karlbergin puistoa..” Kutsua oli noudattanut noin tuhatkunta maataloustuottajaa emäntineen jotka tuotiin Ryttylästä junalla rautatiesillan viereen, sieltä he kävelivät rantatietä myöten kartanoon. Kartanon puistoon oli katettu valkoisilla liinoilla peitettyjä pöytiä. Tarjoilijat puuhailivat pöytiä ruuilla ja juomilla täyttäen. Kun Karlbergin nähtävyydet oli katsastettu, eversti antoi julistaa, että jokainen vieras istuutuisi pöytään nauttimaan talon antimista. Eversti itse kulki vieraiden joukossa. Emännille tarjottiin shampanjaa, miehille ”muuta”. Kun ruokailu oli jo päättymässä, niin puheensorina alkoi käydä yhä äänekkäämmäksi, sillä monet halusivat pitää puheen isännän kunniaksi. Kun sitten vielä vieraat keksivät haluta kantaa kelpo isäntäänsä kultatuolissa ympäri puistoa laulun kaikuessa, alkoi juttu jo käydä everstin hermoille. Hän tiedusteli ylihovimestarilta, kuinka paljon viiniä on tarjottu. Hovimestarin ilmoituksen mukaan 700 pulloa. Eversti käski siinä vaiheessa sulkea kellarin ja toimittaa vieraat takaisin junaan. Kaikki miehiset voimat tarvittiinkin vieraita junaan saattamaan. Kunnialla vihdoin jokainen pääsi vaunuunsa. Sinne päästyään joukko vielä kohotti eläköön huudon isännälleen. (Simojoki, Aulanko1947). Hugon lahjoitukset Hugo sijoitti suuria summia rahaa hyväntekeväisyyteen. Hän lahjoitti varoja mm. Haminan kadettikoululle, vuoden 1918 sodan invalideille, Suomen lääkäriseuralle syövän tutkimisen edistämiseksi, Ruotsalaisen kirjallisuuden seuran sivistysrahastoon, auttoi sukulaisiaan, antoi lahjoituksia tieteelle, taiteelle, musiikille ja kuvaamataiteelle, mutta ei halunnut tuoda lahjoituksiaan julkisuuteen. TARINOITA HUGON AJALTA12 artikkeli Järjestyksen ja täsmällisyyden mies Everstin töissä olleet ovat kertoneet. että eversti oli ponteva isäntä, joka vaati kaikessa sotilaallista täsmällisyyttä ja järjestystä. Tummaan pukuun pukeutuneena keppiään heilutellen hän kierteli suurta työmaataan valvomassa, ettei kukaan laiskottelisi, ja jakoi käskyjä kaikuvalla ja reippaalla äänellä. Hän itse oli täsmällisyyden perikuva. Joka kesä hän samaan aikaan saapui Karlbergiin, joka syksy lähti sieltä samaan aikaan ja hänen elämänsä Karlbergissa kulki aina määrättyjä, säännöllisiä raiteitaan. (Simojoki, aulanko 1947). Työntekijöistään huolehtiva mies Vaikka eversti oli työnantajana ankara, hän piti myös huolen työläisistään. Jos joku sairastui tai menetti kotieläimensä, antoi hän apuaan. Kerran kesässä järjestettiin väelle myös ”henkistä virkistystä” suuret juhlat Karlbergissa, Nämä juhlat pidettiin juhannuksena Onnentemppelin läheisellä kentällä. Juhliin oli varattu hyvää ohjelmaa. Saattoi tapahtua niin että Helsingistä saapui juhliin varta vasten tilattu soittokunta. Juhlissa tarjottiin vehnästä, leivoksia ym. ja jopa jaettiin paketteja, joissa oli kahvia, sokeria jne. Kun tanssi alkoi, ei auttanut muu kuin lähteä mukaan, kukaan ei saanut kuhnailla. Samoin kuin juhannuksena eversti muisti väkeään joulunakin, antaen joululahjoiksi rahaa ja monenlaista tavaraa. (Simojoki, Aulanko 1947). Edistyksellinen ja aikaansa edellä oleva mies Eversti oli innostunut uusista keksinnöistä. Karlbergiin hankittiin suurta ihmetystä aiheuttanut gramofoni heti kun sellaisen sai. Samoin hankittiin polkupyörät ja automobiilit, mm Suomen ensimmäinen Rolls Royce. Kartanoon rakennettiin myös oma sähkölaitos. Tätä tarkoitusta varten rakennettiin Vanajaveden rannalle punatiilinen linnamainen rakennus, pumppuhuone, josta vesivoiman avulla saatiin sähköä koko kartanon alueelle. Aikana, jolloin Hämeenlinnan kaupunki oli vielä öljyvalon varassa. (Hautajärvi, väitöskirja 1999). Herkuttelija ja kulinaristi Hugo Standertskjöld osallistui aina juhlien tarjoilun suunnitteluun, edellisenä päivänä hän laati pääkokkinsa kanssa ruokalistan, ja viinikellarin vartijan kanssa hän valitsi sopivat viinit. Jokainen henkilökuntaan kuuluva paneutui erittäin huolellisesti tehtäväänsä, tiesiväthän kaikki kuinka suuri herkuttelija eversti oli. Illallisen kalat – lohet, kuhat ja forellit – olivat peräisin kartanon omasta kalaviljelyslaitoksesta. Omasta puutarhasta saatiin kotimaiset marjat ja eksoottiset hedelmät. Illan suussa everstin tullessa tarkastuskierrokselleen oli kaikki valmista ja vieraat voivat käydä herkuista notkuvien pöytien ääreen torvisoittokunnan musiikin saattelemina. (Simojoki, Aulanko 1947). Hugon ajan päättyminen, kartanon palo Ikääntyessään Hugo mietti Karlbergin kartanon kohtaloa ja tarjosi tilaa ensin valtiolle. Oli suunniteltu, että sinne olisi perustettu maatalouskorkeakoulu. Asia kuitenkin pitkittyi ja niinpä Hämeenlinnan kaupunki osti Karlbergin ja muut tilat 1926 kolmannekselle niiden käyvästä arvosta eli 7 miljoonalla markalla. Yhtenä ehtona Hugo mainitsi, että alue on säilytettävä avoimena kaikelle kansalle. Seuraavana vuonna 1927 kartanon päärakennus ja kartanopuisto siirtyivät Matkailijayhdistykselle. Ikävä tapaus kuitenkin sattui tammikuun pakkasilla 1928, jolloin kaupungista huomattiin Karlbergin suunnalla liekkien loimotusta. Kartanon upea päärakennus tuhoutui palossa kokonaan. Hugo kuoli illalla 9.5.1931, jonka hän vietti ystävänsä, kansleri Hugo E. Pippingin kanssa Helsingissä kuuntelemalla oopperaesitystä. Hänet on haudattu Janakkalan Pyhän Laurin kivikirkon hautausmaalle Janakkalaan. Hugo oli perheetön ja niinpä sukulaiset joutuivat maksamaan valtiolle suuren perintöveron ja mm. Hugon Helsingissä sijaitseva kaupunkikoti meni veroina valtiolle. Everstin testamentti Ilman Hugo Standerstkjöldiä Suomi olisi jäänyt vaille sellaista jättiläispuistoa, joita 1700-luvulta lähtien perustettiin yksityislinnojen ympärille. Luonnon ja sen kauneuden ihailijana hän toivoi että Aulangolla vierailevat voisivat nauttia paikan nähtävyyksistä ja kauneudesta sukupolvilta toiselle. Hän halusi muistuttaa tihutöiden tekijöitä ja toimitti sanomalehteen vetoomuksen: ”Uhrauksilla suurilla kaunistin Karlbergin. Yleisön suojelukseen sun jättää uskalsin. Sopin jokaiselle oikeuden vapaasti vaeltaa siellä ja toivon; laitokset rauhassa olla saa. Mut surullinen kokemus päinvastainen se on; vain yhä näyttää yltyvän raatelu vallaton. Kunniantunnon lakihin ma teissa vetoan ja toivon toiminnalleni sen arvon antavan. Että kun johtaa kulkunne kauneuksiin Karlbergin te suojaatte sen luontoa; neuvotte muitakin. Se valistuksen on vapauden on vakaa velvoitus ja sitä mulla vaatia on täysi oikeus.”







Carola Christina Standertskjöld-Liemola, (o.s. Standertskjöld, 23. maaliskuuta 1941 Helsinki – 12. marraskuuta 1997 Kirkkonummi) oli 1960-luvun suosituimpia suomalaisia laulajia. Hän esitti jazzahtavaa iskelmämusiikkia, jossa oli usein myös blues- ja soul-vaikutteita. Ura: Carolan säännölliset esiintymiset alkoivat vuonna 1962, kun hänestä tuli solisti Esa Pethmanin yhtyeeseen, jonka mukana laulaja kävi keikoilla kotimaan lisäksi myös Puolassa ja Tšekkoslovakiassa. Vuonna 1963 Carola kierteli laajemminkin Euroopassa Hazy Osterwaldin yhtyeen kanssa ja samana vuonna ilmestyi ensimmäisenä singlenä juutalainen kansansävelmä ”Hava nagilah”. Ensimmäinen suuri hitti oli vuonna 1966 ilmestynyt ”Kielletyt leikit” ja sitä seurasivat 1960-luvulla muun muassa ”Jerusalem” (1968), ”Nuori tumma” (1968), ”Ei aina käy niin kuin haaveillaan” (1967), ”Mä lähden stadiin” (1967) (duetto Lasse Mårtensonin kanssa) sekä ”Rakkauden jälkeen” (1968). 1960-luvulla Carola osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1965 Lasse Mårtensonin sävellyksellä "Ge mig en grabb" ja vuonna 1966 kappaleella "Meren laulu". Vuonna 1965 Carola esiintyi Vaaksa Vaaraa sekä vuonna 1966 Topralli-nimisissä elokuvissa. Carolan esityksiä taltioitiin myös Yleisradion kantanauhoille. 1970-luvun alussa Carola levytti muun muassa hitit ”Penkki, puu ja puistotie” (1971), ”Herrojen kanssa pellonlaidassa” (1971), ”Rakastan saavuthan” (1972) ja ”Yksin” (1972). Vuonna 1971 hän osallistui euroviisukarsintoihin yhdessä Aarno Ranisen kanssa kappaleella ”Ei koskaan”, joka oli myös Ranisen säveltämä. 1970-luvun puolivälissä Carola siirtyi työskentelemään miehensä Georg Liemolan vihannestukussa, mutta palasi 1980-luvulla esiintymislavoille jazz-ohjelmistolla ja levytti vuonna 1980 Aarno Ranisen tuottaman albumin Maria, Maria ja vuonna 1985 Kassu Halosen tuottaman albumin Sydämeen jäi soimaan blues. 1980-luvun lopulla Carola konsertoi muun muassa UMO:n ja Iiro Rantalan kanssa. Viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1988 tehty ”Sydämeni jäi Sorrentoon”, joka ilmestyi kokoelmalevyllä Ciao ciao bambina. Carola ei tehnyt paljoakaan tavallisia tanssikeikkoja, vaan esiintymiset keskittyivät konserttilavoille, televisioon ja yökerhoihin. Vuonna 1965 Carola oli mukana TV-ohjelmassa Lumilinna, joka voitti Montreux’n Kultaisen ruusun. Vasta vuonna 2004 julkaistiin postuumisti pitkäsoitto, joka sisälsi sitä jazz-ohjelmistoa, jonka parissa Carola oli parhaimmillaan; Carola & Heikki Sarmanto Trio -albumin äänitykset tehtiin jo vuonna 1966, mutta niitä ei tuolloin julkaistu. Carola menehtyi nopeasti edenneeseen Alzheimerin tautiin vuonna 1997. Hän oli aikoinaan naimisissa Lasse Liemolan veljen Georg Liemolan kanssa. Albumit: Kielletyt leikit (1970) Carola (1975) Maria, Maria (1980) Parhaat palat (1980) Sydämeen jäi soimaan blues (1985) Kielletyt leikit (1993) 20 suosikkia – Rakkauden jälkeen (1997) 20 suosikkia – Kielletyt leikit (1997) 20 suosikkia – Ota tai jätä (2000) Musiikin tähtihetkiä (2001) Carola & Heikki Sarmanto Trio (2004) Parhaat: tulkitsijan taival (2004) Parhaat: tulkitsijan taival 2 (2005) Rakkauden jälkeen - Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963-1988 (2011) Rakkauden jälkeen – 40 hittiä ja harvinaista helmeä (2011)



















Kaikki päivitetty 18.09.2016










http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/matkatjamutkat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuru

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuruII

Paina tästä









Sukuselvityksen kohde

Ingrid Margareta Alexanderintytär Björnberg o.s. Aminoff
s. 22.07.1907 Ruovesi, Pekkala
ja hänen lähisukuaan 22 sukupolven takaa.

Tulostettu:
30.01.2017
Tekijä:
Kalevi Ojanen
Keskisenkatu 6 A 22
33710 Tampere
Puhelin +358503429851
amiraali@kaleviojanen.fi





SUKUJUTUT -ohjelma

ATK-palvelu Luhtasaari Oy
Seinäjoki
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | Paluu |

Lähtöhenkilöt

Ivan Andrejevitj Andrejinpoika Aminoff, s. Venäjä, k. Venäjä, Taulu 1
Anna Sjevelova, Aminoff, k. Venäjä, Taulu 1
Maria Baranov, Aminev, k. Venäjä, Taulu 2
Anna Nassokin, Aminev, Taulu 3
Ivan Yurevich Yurijinpoika Prince Golitsyn, s. 1517 Ukraina, Kiev, Pereyaslav, k. 10.05.1582 Venäjä, Tatarstan, Kazan, Taulu 395
Evdokiya Mrs Princess Golitsyna, s. 1528 Venäjä, Serpuhov (Nara-joen rannalla), k. Venäjä, Tatarstan, Kazan, Taulu 395

Audotja Pahomovna Pahomintytär Lomakov(a), Aminev, k. 24.07.1634 Tsekki, Bystricí, Domašovin hovi
, Taulu 5
Pelageja Grigoriovna Gregorintytär Skudin, Aminoff, s. 1582, k. 07.03.1691 Viro, Narva, Taulu 6
Alexander Ramsay, Taulu 396
Joneta Williamintytär Guthrie, Ramsay, Taulu 396
Elin Andersintytär till Botila (Puotila), Ramsay, s. 1570 Eesti, k. 1630 Urjala, Taulu 575
Märta Claesintytär Galle i Finland, Ramsay, k. 1646, Taulu 576
Elisabet Erikintytär Konow, Aminoff, s. 13.08.1674 Venäjä, Pietari, k. 30.12.1739, Taulu 8
Matts Simoninpoika Körning, k. 26.01.1569 Ruotsi, Uppland, Taulu 577
Brita Erikintytär Kuse, Körning, s. Ruotsi, Tukholma, k. jälkeen 1570 Ruotsi, Uppland, Taulu 577
Cecilia Andersintytär Rålamp, Körning, k. jälkeen 1633 Ruotsi, Taulu 668
Lindved Claesinpoika Hästesko af Målagård, k. jälkeen 1529, Taulu 669
N.n Hästesko af Målagård, Taulu 669
N.n Henrikintytär Ragvaldsson till Gerknäs, Hästesko af Målagård, Taulu 670
Bengta Mårtenintytär Creutz, Hästesko af Målagård, k. 1645, Taulu 671
Peder Justen, Juusteen, s. 1470, k. 1530 Viipuri, Taulu 721
Anna Sigfridintytär Juusteen, k. 1533 Viipuri, Taulu 721
N.n till Lindsby i Tenala, Juusteen, s. 1500 Raasepori, Tenhola, Taulu 722
Brita Erikintytär Gyllenlood e Grässa, s. 1534, k. 1614, Taulu 723
N.n van Sanden, k. Alankomaat, Taulu 797
N.n van Sanden, k. Alankomaat, Taulu 797
Lydik Nilsinpoika Jägerhorn, k. 1548 Porvoo, Taulu 799
Ingeborg Larsintytär Teit, Jägerhorn, Taulu 799
Måns Andersinpoika Grabbe till Koskis, s. 1470, k. 1520 Raaseporin linna, Taulu 816
Beata Andersintytär Boije, Grabbe till Koskis, s. noin 1470 Porvoo, Taulu 816
Karl Mattsinpoika Boije, k. Porvoo, Taulu 913
N.n Boije, k. Porvoo, Taulu 913
Rötker Olofinpoika Djäkn, k. noin 1510 Pohja, Gennäs, Taulu 977
Ragnhild Jöniksentytär Gädda, Djäkn, s. Ruotsi, k. jälkeen 1510 Pohja, Gennäs, Taulu 977
Brita Erikintytär Erling, Körning, k. 1699 Tenhola, Taulu 979
Johan Wenzel Carlinpoika Rotkirch, s. 27.04.1699 Viro, Tartto, k. 17.02.1758 Porvoon maalaiskunta, Taulu 980
Barbro Christina Lorenzintytär Hästesko-Fortuna, Rotkirch, s. 01.05.1698 Vihti, Olkkala, Kourla, k. 03.04.1771 Porvoon maalaiskunta, Taulu 980
N.n Hästesko af Målagård, Taulu 673
Lars Bertilinpoika Ekestubbe till Olkkala, s. 1570 Vihti, Olkkala, k. 1640 Vihti, Olkkala, Taulu 981
Brita Henrikintytär Ekelöf, Ekestubbe till Olkkala, s. 1579 Sipoo, k. 1630 Vihti, Olkkala, Taulu 981
Jakob Hansinpoika Giös, k. ennen 1635, Taulu 1006
Catharina Mårtenintytär Jägerhorn of Storby, Giös, s. 1580 Naantali, Storby, Taulu 1006
Olof Mårtensinpoika Jägerhorn af Storby, s. 1485, k. 1540 Naantali, Storby, Taulu 1016
Ragnhild Henrikintytär till Voltis, Jägerhorn af Storby, Taulu 1016
Kerstin Sigfridintytär Wilcken, Jägerhorn af Storby, k. 1592 Turku, Taulu 1017
Ingegorg Hieronymuksentytär von Birckholtz, Giös, s. 1621 Yläne, k. 1676 Pohja, Taulu 1007
Gustaf Månsinpoika Ille, s. 1614 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 23.04.1670 Tenala (Tenhola), Prästkulla, Taulu 1045
Anna Hansintytär Boije af Gennäs, Ille, s. 1615, k. 1671, Taulu 1045
Kristina Sofia Maria Carlintytär Engelbrecht, Aminoff, s. 22.11.1761 Saksa, Pommer, Neumuhl, k. 30.01.1828 Rauma, Taulu 1046
Lars Austrelius, Taulu 1047
Elisabet Jonsintytär Hellagia, Austrelius, Taulu 1047
Anna Stenintytär Lindemark, Austrelius, s. 1643, Taulu 1048
Anna Henrikintytär Silfversvan, Hästesko-Fortuna, s. 1630 Vihti, k. 02.03.1722 Vihti, Taulu 675
N.n Hästesko-Fortuna, Taulu 676
Gabriel Mårteninpoika Steen, s. 1640 Pori, k. 6/1681 Lempäälä, Taulu 1051
Brita Abrahamintytär Tyrvenius, Steen, s. 1646 Tyrvää, k. 1737 Eurajoki, Taulu 1051
Jakob (Jacobus) Mattsinpoika Vesilaxius, k. 1626 Vesilahti, Taulu 1059
Malin Vesilaxius, Taulu 1059
Elin Hansintytär Vesilaxius, Taulu 1060
Saara N.n, Vesilaxius, k. jälkeen 1711 Vesilahti, Taulu 1061
Leonard Kothen, k. 1571, Taulu 1209
N.n Kothen, Taulu 1209
Sara Cothenius, Taulu 1210
Johan Arnoldinpoika von Stackelberg, s. 1412 Liivinmaa, Wendau, Taulu 1216
Margareta Bartolomeuksentytär von Tiesenhausen, von Stackelberg, s. 1415, Taulu 1216
Bartolomeus von Tiesenhausen, s. 1380, Taulu 1249
Gertrud von Rosen, von Tiesenhausen, s. 1385, Taulu 1249
Margareetta Thurentytär Engedes, von Buxhoeveden ent. von Stackelberg, s. 1450 Liivinmaa, Polve, k. 1511 Venäjä, Taulu 1250
Otto von Buxhoeveden, Taulu 1251
N.n Scherenbecke, von Buxhoeveden, Taulu 1251
Claus Gerarduksenpoika Soye, k. noin 1390, Taulu 1253
N.n Parembeke, Soye, s. noin 1350, k. noin 1400, Taulu 1253
N.n Parempeke, Soye, Taulu 1254
N.n Soye, Taulu 1255
Johannes Odewarduksenpoika von Lode, s. Ala-Saksi, Bremen, k. noin 1240 Eesti, Taulu 1267
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1267
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1268
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1269
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1270
Margarete von Lode, k. Eesti, Taulu 1271
Elisabeth von Lode, a. Odryes, k. Eesti, Taulu 1272
N.n von Lode, a.d.H. Pöddes, k. Eesti, Taulu 1273
N.n von Zoege, Taulu 1257
Dorothea von Buxhoeveden, von Zoege, Taulu 1258
Klaus Clausinpoika von Ungern, k. 1584, Taulu 1316
N.n Clawesintytär Keel, von Ungern, Taulu 1316
Kristina von Berg, von Ungern, s. Ruotsi-Estonia, Ösel, Kaarma, Taulu 1317
Dorothea von Anrep, von Stackelberg, s. 1603 Estonia (Viro), Saarenmaa, k. 1645, Taulu 1226
Ebba Catharina Johanintytär Prytz, von Kothen, s. 10.07.1681 Ruotsi, Tukholma, k. 17.04.1721, Taulu 1320
Wasili Zebetojov, Taulu 1321
N.n Palageja, Zebetojov, Taulu 1321
Anna Lovisa von Bischwang (Bieschwang), Apolloff, s. 1665, k. jälkeen 1715 Venäjä, Taulu 1322
Gertrud Henrikintytär Creutzhammar, Jägerhorn, k. 1624, Taulu 802
Katarina Tuomaantytär Jägerhorn (von Jägerhorn), Taulu 803
Helena Erlandintytär Hjärne, Jägerhorn, s. 1640, k. 1697, Taulu 804
Erik Paulinpoika Bosin, s. 06.01.1654 Kokkola, k. 28.04.1715 Ruotsi, Västerbotten, Taulu 1323
Margaretta Erikintytär Rosendal, Bosin, s. 1656 Turku, k. 12.05.1715 Ruotsi, Uumaja, Taulu 1323
Erik Andersinpoika Rosendal, s. 1615 Ruotsi, Västerbotten, Lycksele, k. 04.12.1690 Turku, Taulu 1325
Margareta Johanintytär Bryggert, Rosendal, k. 07.01.1694 Helsinki, Taulu 1325
Matthias Nicolai Nilsinpoika Ignatius, s. 1610 Viipuri, k. 1680 Juva, Taulu 1333
N.n Ignatius, k. Juva, Taulu 1333
Anders Larsinpoika Nycopensis, k. 15.05.1688 Helsinki, Taulu 1362
Anna Aronintytär Klöfversköld, Nycopensis, s. 1630 Turku, k. 19.09.1688 Helsinki, Taulu 1362
Johan Otonpoika Kleeblatt, Klöfverblad, s. 1560 Saksa, Schleswig-Holstein, k. 19.02.1641 Ruotsi, Enköping, Litslena, Djurby, Taulu 1364
N.n Kleeblatt, k. ennen 1597, Taulu 1364
Elin Joenintytär Stålhandske, Klöfverblad, s. 1564 Kemiö, k. 04.02.1642 Ruotsi, Enköping, Litslena, Djurby, Taulu 1364
Laurentius Roth (Rothoff), s. 1520 Saksa, k. Ruotsi, Småland, Angelstad, Hedenstorp, Taulu 1395
N.n Roth, Taulu 1395
N.n Rothovius, Taulu 1396
Anna Erikintytär Rothovius, s. Nyköping, k. 15.04.1612 Nyköping, Taulu 1426
Margareta Sofia Johanintytär Godenhjelm, Ignatius, s. 20.12.1690 Turku, k. 06.06.1766 Hauho, Taulu 1361
Nils Perinpoika Groth, Grotenfelt, s. 20.12.1631 Ruotsi, Härnösand, k. 20.12.1703 Joroinen, Kotkatlahti, Örnevik, Paajala, Taulu 1427
Elisabet Bertholdintytär von Göben, Grotenfelt, s. 1626, k. 1686 Joroinen, Kotkatlahti, Örnevik, Paajala, Taulu 1427
Märta Olofintytär Zelow, Grotenfelt, s. 12.03.1653 Ruotsi, Kalmar, Misterhult, k. 1702 Joroinen, Kotkatlahti, Örnevik, Paajala, Taulu 1427
Berthold Jakobinpoika von Göben, s. 1600, Taulu 1443
Maria Brummer, von Göben, Taulu 1443
Helena Israelintytär Willander, Grotenfelt, s. 1684 Rantasalmi, k. 18.04.1760 Joroinen, Kotkatlahti, Örnevik, Paajala, Taulu 1428
Anna Catarina Andersintytär Norrgren, Grotenfelt, s. 24.09.1734 Rantasalmi, Parkunmäki, k. 02.09.1775 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik), Taulu 1429
Hans Plagman, Taulu 1445
N.n Plagman, Taulu 1445
Jacobus (Jacob) Pietarinpoika Finno, s. 1540 Varsinais-Suomi, k. 9/1588 Turku, Taulu 1469
Margareta Henrikintytär Myllar, Teet ent. Finno, k. 1605 Turku, Taulu 1491
Valborg Henrikintytär Finno, k. 29.04.1666 Turku, Taulu 1470
Hans Pederinpoika Uggla, k. noin 1500 Ruotsi, Taulu 1492
Ingeborg Johanintytär Uggla, k. noin 1500 Ruotsi, Taulu 1492
Christina Arvidintytär Drake af Intorp Store, Uggla, s. 1485, Taulu 1493
Brita Mickelintytär Halvhjort till Arnäs, Uggla, k. 1561 Ruotsi, Skåne, Murum, Påarp, Taulu 1494
Ingrid Erikintytär Uggla, Taulu 1513
Anders Hansintytär Ekeblad, s. 1500 Ruotsi, Västergotland, Strö, k. 25.07.1543 Germany, Hamburg, Taulu 1514
Agneta Nilsintytär Halvmåne, (Stolaätten), Ekeblad, s. 1508 Ruotsi, Västergotland, Strö, Stola, k. 1546 Ruotsi, Länsi-Götanmaa, Lidköping, Taulu 1514
Anna Christofferintytär Forstena, Ekeblad, s. 1559 Ruotsi, Västra Tunhem, k. 28.04.1648 Ruotsi, Småland, Strö, Stola, Taulu 1515
Märta Botvinintytär Anckar, Ekeblad, s. 1590 Ruotsi, Värmland, Grums, k. 15.06.1634 Saksa, Taulu 1522
Lennart Anderinpoika Hästesko af Målagård, s. Ruotsi, Värmland, k. 17.11.1676 Ruotsi, Lund, Taulu 1523
Ebba Samuelintytär Wildeman, Hästesko ent. Brase, k. 1730 Venäjä, Taulu 1531
Maria Hoffman, Hästesko af Målagård, s. 1685 Viro, Narva, k. 15.05.1750 Rantasalmi, Taulu 1524
Henrik Abrahaminpoika Poppius, s. 1649 Padasjoki, k. 09.11.1730 Juva, Taulu 1532
Elisabet Samuelintytär Reuter, Poppius, s. 1658 Viipuri, k. 1752 Juva, Taulu 1532
Katarina Elisabet Abrahamintytär Brunnerus, Poppius, s. 1677 Taipalsaari, k. 02.11.1752 Juva, Partala, Taulu 1532
Lars Petterinpoika Reuter, s. 1585, k. 1648 Pälkäne, Äimälä, Lassila, Taulu 1543
Elisabet Jöranintytär Lassila, Reuter, s. 1585 Pälkäne, Äimälä, Lassila, k. 1649 Pälkäne, Äimälä, Lassila, Taulu 1543
Margareta Johanintytär Vogel, Reuter, s. noin 1630, k. 1719 Viipuri, Taulu 1547
Anna Reinholdintytär Custor, Poppius, s. 07.10.1685 Ruotsi, Ingria, Neovia / Nyen, k. 12.05.1747 Juva, Taulu 1533
Katarina Johanintytär Nylander, Poppius, s. 27.06.1732, k. 14.12.1802 Juva, Inkilä, Taulu 1534
Sofia Lovisa Alléen, Grotenfelt, s. 15.03.1802 Turku, k. 14.12.1858 Tammisaari, Taulu 1436
Fredrik von Kraemer, s. noin 1651 Viro, Saarenmaa, k. 03.02.1706 Puola, Fraustadt, Taulu 1549
Helena Johanintytär Gribenberg, von Kraemer, s. 15.09.1676 Turku, k. 16.01.1724 Hattula, Taulu 1572
Susanna Erikintytär Berg, von Kraemer, s. 3/1708, k. 22.11.1738 Hauho, Taulu 1550
Carl Gustaf Erikinpoika Stjernvall, s. 27.04.1729 Turku, k. 17.04.1767 Turku, Taulu 1575
Margareta Otontytär Tandefelt, Stjernvall, s. 24.03.1739 Hartola, k. 18.10.1816 Lammi, Taulu 1575
Otto Johanintytär Tandefelt, s. 17.10.1695, k. 16.10.1757 Hartola, Gustaf Adolfin Koskipää, Taulu 1577
Ottiliana Lovisa Pehrintytär Gyllenecker, Tandefelt, s. 02.06.1718, k. 29.11.1788 Sysmä, Taulu 1577
Baltzar Heinrichinpoika von Platen, s. 27.05.1642 Saksa, Mecklenburg-Etu-Pommer, Rügen, Dornhof, k. 14.02.1716 Saksa, Mecklenburg-Etu-Pommer, Rügen, Dornhof, Taulu 1585
Dorothea Maria Pribbertintytär von Bohlen, von Platen, k. Saksa, Mecklenburg-Etu-Pommer, Rügen, Dornhof, Taulu 1585
Margareta Eleonora Johanintytär von Schwarzer (von Schwartzern-Drigge), von Platen, k. 1720, Taulu 1602
Vilhelmina Lovisa Fredrika Ulrika Carlintytär Iserhielm, von Platen, s. 31.01.1721, k. 30.06.1767 Ruotsi, Tukholma, Taulu 1587
Carl Emil Axelinpoika Cedercreutz, s. 02.05.1806 Pori, k. 22.02.1869 Venäjä, Pietari, Taulu 1603
Emilie Marie Sophie Johannintytär Hackman, Cedercreutz, s. 24.01.1826 Viipuri, k. 23.12.1903 Helsinki, Taulu 1603
Johann Friedrich Johanninpoika Hackman, s. 01.10.1801 Viipuri, k. 04.08.1879 Herttuala, Taulu 1604
Julie Sophie Nikolauksentytär Jaenisch, Hackman, s. 06.08.1806 Venäjä, Moskova, k. 14.03.1879 Viipuri, Taulu 1604
Nikolaus Andreas Andreaksenpoika Jaenisch, s. 03.05.1767 Viipuri (ruotsalainen srk.), k. 07.08.1848 Viipuri (saksalainen srk.), Taulu 1611
Dorothea Elisabeth Heinrichintytär von Frese, Jaenisch, s. 28.11.1784, k. 14.05.1874 Viipuri, Taulu 1611
Adrian Heinrich Heinrichinpoika von Frese, s. 25.07.1715 Eesti, Tallinna (Reval), Tallinnan linna, k. 18.07.1779 Eesti, Tallinna (Reval), Tallinnan linna, Taulu 1612
Agbeta Helena Hansintytär Eggers, von Frese, s. 07.08.1726 Eesti, Tallinna (Reval), Tallinnan linna, k. 05.06.1794 Eesti, Tallinna (Reval), Tallinnan linna, Taulu 1612
Gottfried (Bogdan Andreevich) Gottfriedinpoika Tannenberg, s. 21.03.1722 Saksa, Ostpreusen, Friedland, k. 13.05.1796 Venäjä, Moskova, Taulu 1618
Wilhelmina Voetius, Tannenberg, k. Venäjä, Moskova, Taulu 1618

Taulu 1
I Ivan Andrejevitj Andrejinpoika Aminoff s. Venäjä, k. Venäjä.

Puoliso: Anna Aminoff o.s. Sjevelova k. Venäjä.

Lapset:
Nikita Ivanovitch Aminev e. Aminoff , s. Venäjä. Tauluun 2
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 2
II Nikita Ivanovitch Ivaninpoika Aminev e. Aminoff, (Taulusta 1, isä Ivan Aminoff) Killed during the siege., s. Venäjä, k. 02.10.1552 Venäjä, Tatarstan, Kazan.

[S7] Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G, Carpelan, T. (1954), (Helsinki: Frenckellska Tryckeri Aktiebolagets Förlag), p. 12.
Nikita Ivanovitj Aminev. Stupade vid Ivan den grymmes belägring av Kasan 2.10 1552. Hans namn är till evig åminnelse inskrivet i Uspenska katedralen i Moskva.

[S35] La Noblesse de la Russie, vol. A, Ikonnikov, N. F. (1957), (Paris.), p. 30.
Nikita Ivanovitch, (Dolg.), tombé à l'ennemi devant Kazan le 2.10.1552, à l'assaut de la ville. (Dolg.)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

'Stupade vid Johan den grymmes belägring av Kasan 1552-10-02 och hans namn är till evig åminnelse Inskrivet i Uspenska katedralen i Moskva'.

Puoliso: Maria Aminev o.s. Baranov k. Venäjä.

Lapset:
Mikhaïl Nikititch Aminev , s. Venäjä. Tauluun 3
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 3
III Mikhaïl Nikititch Nikitanpoika Aminev, (Taulusta 2, isä Nikita Aminev) s. Venäjä, k. Venäjä.

[S7] Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G, Carpelan, T. (1954), (Helsinki: Frenckellska Tryckeri Aktiebolagets Förlag), p. 12.
Mihail Nikititj Aminev. - Gift med Anna Nassokin.

[S35] La Noblesse de la Russie, vol. A, Ikonnikov, N. F. (1957), (Paris.), p. 30.
Mikhaïl Nikititch (Dolg).
M. à Anna Nasaken (Nastchokine?).

Lähde: http://www.armigerousdescents.com/db/getperson.php?personID=I4675&tree=AD.

Puoliso: Anna Aminev o.s. Nassokin

Lapset:
Grigori Mikhaïlovitch Aminev , s. Venäjä. Tauluun 4
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 4
IV Grigori Mikhaïlovitch Mikhailinpoika Aminev, (Taulusta 3, isä Mikhaïl Aminev) Tsaari Freodorin juomanlaskija, boyar, Stolnik (munskänk) hos tsar Fyodor (Theodore) I Ivanovich., s. Venäjä, k. noin 1600 Venäjä, Moskova.

[S7] Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G, Carpelan, T. (1954), (Helsinki: Frenckellska Tryckeri Aktiebolagets Förlag), p. 12.
Grigori Mihailovitj Aminev. Stolnik (munskänk) hos tsar Fedor Joanovitj. Gift med furstinnan Helena Galitsin, dotter till furst Ivan Jurjevitj Galitsin och hans 1. fru Audotja N. N.

[S35] La Noblesse de la Russie, vol. A, Ikonnikov, N. F. (1957), (Paris.), p. 30.
Grigori Mikhaïlovitch (Dolg), stolnik dans le régne de Fedor Ioannovitch.
M. à la pr-sse Elena, fille du pr. Ivan Yourievtich Golitzine (NdR No3 qui +1582)

Lähde: http://www.armigerousdescents.com/db/getperson.php?personID=I4677&tree=AD.

Puoliso: Elena Ivanovna Ivanintytär Aminev o.s. Princess Golitsyn. (Taulu 395) s. 1554 Venäjä, Serpuhov (Nara-joen rannalla), k. Venäjä, Moskova.
Vanhemmat: Ivan Yurevich Yurijinpoika Prince Golitsyn, [S7] Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G, Carpelan, T. (1954), (Helsinki: Frenckellska Tryckeri Aktiebolagets Förlag), p. 12. Prince, Kniaz, Boyar, Ivan Yurievich Bulkakov- Galitzyn. Born ca. 1517, died 10th May 1582. Boyar (1574). Governor of Kazan. Ruhtinas, Pajari. Kazan´ in kuvernööri., s. 1517 Ukraina, Kiev, Pereyaslav, k. 10.05.1582 Venäjä, Tatarstan, Kazan ja Evdokiya Mrs Princess Golitsyna, s. 1528 Venäjä, Serpuhov (Nara-joen rannalla), k. Venäjä, Tatarstan, Kazan.
Serpuhovin vaakuna. Serpuhov on kaupunki Moskovan alueella Venäjällä. Se sijaitsee Okaan laskevan Nara-joen rannalla 99 kilometriä Moskovasta etelään. Kaupunki on Serpuhovin piirin keskus, mutta ei itse kuuluu sen yhteyteen, vaan muodostaa erillisen kaupunkipiirikunnan. Sen kautta kulkee Moskovan ja Harkovan välinen rautatie. Itäpuolelta sen ohittaa M2-valtatie. Asukkaita on 124 200 henkeä (vuonna 2007). Serpuhov mainitaan ensimmäisen kerran Moskovan suuriruhtinaan Iivana Kalitan testamentissa vuonna 1328 tai 1339. Nimensä se on saanut Naraan laskevasta pienestä Serpeika-joesta. Vuosina 1341–1456 kaupunki oli Serpuhovin lääniruhtinaskunnan keskus. Myöhemmin se liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan. 1300-luvun lopulla Serpuhoviin rakennettiin puinen linnoitus ja sen lähistölle perustettiin linnoitetut Vladytšnyin ja Vysotskin luostarit. Vuoden 1556 tienoilla Iivana Julman määräyksestä puulinnoitus korvattiin kivestä rakennetulla kremlillä. 1500-luvulla Serpuhovissa harjoitettiin raudantuotantoa ja käsiteollisuutta. 1600-luvun loppupuolella se oli huomattava kauppias- ja käsityöläiskeskus. Vuonna 1708 kaupunki liitettiin Moskovan lääniin ja vuonna 1781 siitä tuli Serpuhovin kihlakunnan keskus. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa kaupungissa tuotettiin purjekangasta, käytiin vilja- ja hamppukauppaa ym. 1700-luvun lopussa syntyi kutomoteollisuutta, ja 1800-luvun puolivälistä lähtien paikkakunta oli yksi Moskovan läänin puuvillavankangastuotannon keskuksista. Nykyään Serpuhovissa on metalli-, elintarvike-, kemian, tekstiili-, puunjalostus- ja rakennusteollisuutta. Kaupungin historiallinen ydin on Serpeikan ja Naran yhtymäkohdassa sijaitseva linnoitusmäki, jolla sijainneesta kivisestä kremlistä on säilynyt itäisen muurin kappaleita. Kremlin sisällä on vuonna 1696 rakennettu Pyhän kolminaisuuden katedraali. Vanhimmat luostarit sijaitsevat kaupungin etelälaidalla. Naran oikealla rannalla on metropoliitta Aleksin vuonna 1360 perustama Vladytšnyin luostari, jossa on mm. 1500–1600-lukujen vaihteessa rakennettu Neitsyt Marian temppeliin tuomisen katedraali. Luostaria ympäröivät paksut neliskulmaisilla torneilla varustetut muurit. Naran vasemman rannan loivalla kukkulalla sijaitsee Sergei Radonežilaisen vuonna 1374 perustama Vysotskin luostari, jossa on mm. 1500-luvun lopussa rakennettu Jumalanäidin sikiämisen katedraali sekä Pokrovan kirkko, johon sisältyy osia 1300-luvulla rakennetusta kirkosta. Luostarista on peräisin seitsemän 1300-luvun jälkipuoliskon bysanttilaisen ikonin kokonaisuus, jota säilytetään nykyään Tretjakovin galleriassa ja Venäläisen taiteen museossa. Muinaisen esikaupungin alueella on ennen vuotta 1713 rakennettu Pyhän kolminaisuuden kirkko ja barokkityylinen Pyhän Eliaan kirkko vuodelta 1748. Kremlin eteläpuolella on 1500-luvun kivikirkon paikalle vuosina 1835–1857 rakennettu Nikola Belyin empiretyylinen kirkko ja pieni Ristiinnaulitun luostari. Naran oikealla rannalla sijaitsevat 1700-luvun alussa rakennetut Herran temppeliin tuomisen, Pyhän Nikolaoksen ja Pokrovan kirkot. Kaupungin pohjoisosassa vanhan esikaupungin ulkopuolella on vuosina 1745–1755 rakennettu Herran ristin ylentämisen kirkko ja sen vieressä klassistinen talvikirkko vuosilta 1804–1809. Keskustassa on säilynyt runsaasti 1700-luvun lopun ja 1800-luvun asuinrakennuksia ja kauppiastaloja. Serpuhovin historiallisessa ja taidemuseossa on erinomainen kokoelma 1500–1600-lukujen moskovalaisia ikoneja, 1600–1700-lukujen länsieurooppalaista sekä 1700–1900-lukujen venäläistä maalaustaidetta. Serpuhovin suomalainen ystävyyskaupunki on Forssa.

Lapset:
Feodor Grigorjev Aminev , s. 1571 Venäjä, Moskova. Tauluun 5
Grigori Grigorievitch Aminev [S35] La Noblesse de la Russie, vol. A, Ikonnikov, N. F. (1957), (Paris.), p. 30.
Grigori Grigorievitch (Dolg) était dans la campagne par bateaux contre Kazan., s. Venäjä, Moskova.
Livre "La Noblesse de Russie" publié par Nicolas Ikonnikov, Maréchal de la noblesse de Kouznetzk, vice président du bureau généalogique de l'Union de la noblesse russe. Tome D, La descendance de Ratcha. Copie des livres généalogiques de l'Union de la Noblesse Russe, constitués d'après les actes et les documents existants, et complétés par le concours dévoué des nobles russes. Edité en ronéo, couverture imprimée, à Paris en 1933. Chapitres -Aminev : nobles, barons et comtes.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 5
V Feodor Grigorjev Grigorinpoika Aminev, (Taulusta 4, isä Grigori Aminev) Venäläinen aatelismies, maaherra, pajari (Venäjän muinaiseen ylhäisaateliin kuulunut henkilö ennen Pietari Suuren uudistuksia)., s. 1571 Venäjä, Moskova, k. 28.03.1628 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).

"3.2. ”Voi että, mikä ryhti hänel oli” – sukujuuret ja vapaaherrojen luonnekuva Ensimmäiset tiedot Aminoffien suvusta löytyvät 1600-luvun alusta Venäjältä, Novgorodin ja Pihkovan alueelta, kun Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin Inkerin sota. Suvun ensimmäinen tunnettu edustaja oli inkerinmaalainen Feodor Grigorievitj Aminev, joka toimi Iivananlinnan linnanpäällikkönä ja voivodina156, mutta joutui luovuttamaan linnan vuonna 1612 Kustaa II Aadolfin sotajoukoille. Mielenkiintoinen yksityiskohta Kankaisten historian kannalta on se, että kuninkaan joukkoja johti Kankaisten silloinen omistaja sotamarsalkka Evert Kaarlenpoika Horn. Feodor Grigorievitj Aminev aateloitiin 24.9.1618 ruotsalaiseksi aatelisherraksi nimellä Aminoff. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1650 numerolla 456.157 Suuri Pohjan sota (1700 - 1721) mullisti jälleen olot ja Inkerinmaa siirtyi Uudenkaupungin rauhassa uudelleen Venäjälle. Uusi rauha merkitsi suvulle maaomistusten ja rahavarojen menetyksiä ja suku siirtyi Inkerinmaalta Ruotsi-Suomen puolelle. Tilanne muuttui uudelleen Suomen sodan (1808 - 1809) jälkeen. Suurin osa Aminoff-suvusta asui autonomisen Suomen alueella ja suvun jäsenille tarjoutui mahdollisuuksia tsaarinvallan alla niin sotilaalliselle uralle kuin virkamiesuralle.158 Suomessa asuu nykyään kaksi Aminoff-suvun haaraa. Claes ja Fredrik Aminoff kuuluvat Aminoffien nuorempaan haaraan eli valtiomies ja kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoffin (1756 - 1842) jälkeläisiin. Kreivi Johan Fredrik Aminoff oli Claes Aminoffin isoisän isä."

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/69920/gradu2011elinarissanen.pdf?sequence=1

Lähde: https://www.geni.com/people/Feodor-Aminev/6000000012116814751

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

[S7] Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G, Carpelan, T. (1954), (Helsinki: Frenckellska Tryckeri Aktiebolagets Förlag), p. 12.
Feodor Gregorievitj Aminev, natural. Aminoff. Streltserhövidsman på Ivangorod. Tillfångatagen av ståthållaren på Narva Filip Scheding 1609 och kvarhållen i fångenskap till okt. 1610; anlitad såsom mellanhand vid underhandlingarna mellan svenskarna och ryssarna såväl under fångenskapen som i mars 1611. Vojvod på Ivangorods fästning, vilken han med tapperhet försvarade mot Evert Horn och först sedan all proviant tagit slut överlämnade till svenskarna 3.12 1612, varvid han och hans söner gick i svensk tjänst. Underståthållare på Ivangorod 1614, ståthållare på Augdov (Gdov) 1615. Deltog i kriget i Polen. Revisor i Ivangorods, Jama, Kaporje, Augdovs och Somers län 28.10 1615. Rådgivare vid gränsläggningen 30.5 1617. Ståthållare på Ivangorod antagligen redan 1617 (bekräftelse 28.9 1618). Naturaliserad svensk adelsman 24.9 s.å. (introd. 1650 under n. 456). Erhöll förläning i Duderhoffs pogost i Nöteborgs län 19.7 1614 såsom vederlag för arvgods i Pleskovska kretsen (bekräftad 9.8 s.å.) jämte bekräftelse på sina län i Augdovs län, vilka sedermera gingo förlorade genom länets avträdande till Ryssland 1617. Fick i vederlag gods i Karpoje och Jama län samt bekräftelse på Domassova hov 7.9 1618. Genom den stora Skytteska donationen - friherreskapet Duderhoff - gingo hans där befintliga förläningar förlorade, men han fick i vederlag 5.9 1623 den betydande donationen Gluhova hov med underlydande i Kaporje län. Ägde utom ovannämnda Obskova, Bor, Pleskovits och Sabrodja hov i Ingermanland. D. efter 28.3 1628, vilken dag han underskrev sitt testamente. - Gift med Audotja Lomakov d. kort efter 24.7 1634, vilken dag hon fick bekräftelse på sitt änkesäte Domassove hov, dotter till Pahom Lomakov.

[S35] La Noblesse de la Russie, vol. A, Ikonnikov, N. F. (1957), (Paris.), p. 30.
Fedor Grigorievitch (Dolg). Voïvod à Ivangorod 1611, il livra la ville aux Suédois. Naturalisé en Suède, il a été reconnu appartenant à la Noblesse et, en 1656, ses enfants ont été immatriculés sous le No 446.
M. à Evdokia Kamaïkov (var. Lomakov)

Lähde: http://www.armigerousdescents.com/db/getperson.php?personID=I4681&tree=AD.

Puoliso: Audotja Pahomovna Pahomintytär Aminev o.s. Lomakov(a) Isä Pahom Lomakov, äiti Maria Ribbing, k. 24.07.1634 Tsekki, Bystricí, Domašovin hovi.
Domašov nad Bystricí, Tsekin tasavalta. Domassovin hovi.

Lapset:
Esaias (Issaï) Fedorovitch Aminoff e. Aminev , s. 1598 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa). Tauluun 6
Stefan Feodorovitj Aminoff (, Lord of Gluhova) e. Aminev , s. 1612 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa). Tauluun 184
Agrafena Feodorovna Apolloff o.s. Aminoff , s. 1616 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa). Tauluun 330
Natalia Feodorovna Kalitin o.s. Aminoff (Aminev) s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).
Jefremia Aminoff (Aminev) s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).
Andre Aminoff (Aminev) s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).
Proskovia Feodorovna Rosladin o.s. Aminoff (Aminev) s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).
Johanna Aminoff (Aminev) s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa).
Michael (Michailo Feodorovitji) Aminoff (Aminev) , s. Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa). Tauluun 393
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 6
VI Esaias (Issaï) Fedorovitch Feodorinpoika Aminoff e. Aminev, (Taulusta 5, isä Feodor Aminev) s. 1598 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa), k. 10.04.1657 Inkerinmaa.
Adliga ätten Aminoff nr 456. Naturaliserad 1618-09-24 introducerad 1650. Ätten immatrikulerades på finska riddarhuset 1818-02-05 under nr 36 bland adelsmän. En medlem av ätten, som kvarstannade i Finland, upphöjdes i svensk Friherrlig värdighet 1808, blev icke introducerad på svenska riddarhuset, men fick 1818 introduktion på finska riddarhuset under nr 25 bland friherrliga ätter och upphöjdes 1819 i finskt grevligt stånd med värdigheten åtföljande äldste sonen, son efter son (introducerad 1821 under nr 5). På grund av ättens storlek har översiktstabellen måst uppdelas i tre särskilda tabeller.

Puoliso: Pelageja Grigoriovna Gregorintytär Aminoff o.s. Skudin s. 1582, k. 07.03.1691 Viro, Narva.
Pelageja Grigoriovna Skudin (vaakuna)

Lapset:
Gregori Aminoff , s. 1620 Inkerinmaa. Tauluun 7
Johann Aminoff , s. 1630 Inkerinmaa. Tauluun 147
Zacharias Aminoff , s. 1634 Inkerinmaa. Tauluun 166
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 7
VII Gregori Esaiaksenpoika Aminoff, (Taulusta 6, isä Esaias Aminoff) s. 1620 Inkerinmaa, k. 15.11.1675 Viro, Pärnu.

Puoliso: Märta Johanintytär Aminoff o.s. Ramsay. (Taulu 413). (Taulu 576) k. noin 1695.
Vanhemmat: Johan Hansinpoika Ramsay, Majuri, Someron Långsjön omistaja 1636 - 1648.
, s. Somero, Ihamäki, k. 1648 Saksa ja Märta Claesintytär Ramsay o.s. Galle i Finland, k. 1646.

Lapset:
Gregori Aminoff , s. 1674 Inkerinmaa, Wruskoi. Tauluun 8
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 8
VIII Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 7, isä Gregori Aminoff) Everstiluutnantti., s. 1674 Inkerinmaa, Wruskoi, k. 30.03.1732 Raaseborg.

Puoliso: Vihitty 1695 Elisabet Erikintytär Aminoff o.s. Konow Syntyi Pietarissa Ussad Suppavovan hovissa., s. 13.08.1674 Venäjä, Pietari, k. 30.12.1739.

Lapset:
Gregori Aminoff , s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna. Tauluun 9
Berndt Johan Aminoff , s. 16.03.1697 Inkerinmaa. Tauluun 56
Carl Gustaf Aminoff , s. 13.09.1700 Inkerinmaa. Tauluun 114
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 9
IX Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 8, isä Gregori Aminoff) Volontär vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1715-03-05. Fänrik 1718-10-23. Löjtnant 1736-10-01. Kaptenlöjtnant 1742-01-02. Konfirmationsfullmakt. 1746-09-10. Kapten 1749. Avsked 1757-11-17 med pension., s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna, k. 28.01.1758 Mäntyharju.
Kaprion linna 30-vuotisen sodan aikoina 1618-1648. Kaprio (ruots. Koporje) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Leningradin alueen Lomonosovin piirissä sekä entinen luterilainen seurakunta Inkerissä. Kaprion kylä sijaitsee Kaprionjoen yläjuoksulla, Pietarin ja Veimarin välisen radan samannimisen aseman läheisyydessä. Asukkaita kylässä on noin 1 400 henkeä, kunnassa noin 2 400. Kaprio on vanhaa vatjalaisten, inkerikkojen ja inkerinsuomalaisten asuinaluetta. Alueella on perinteisesti ollut myös venäläisasutusta.

1. puoliso: Vihitty 29.09.1719 Brita Jonaksentytär Aminoff o.s. Wagenia s. 13.09.1703 Ruotsi, Örnsköldsvik, Arnäs, k. 01.03.1737 Iisalmi.
Vanhemmat: Jonas Svenonis Sveninpoika Wagenius, Kirkkoherra, s. 1671 Ruotsi, Jämtland, Ragunda, k. 19.09.1714 Ruotsi, Västmanland, Arnas ja Anna Ericuksentytär Wagenius o.s. Plantin, k. 12.08.1716 Ruotsi, Västmanland, Arnas.

Lapset:
Margareta Elisabet Winter o.s. Aminoff , s. 30.09.1720. Tauluun 10
Gregori Aminoff , s. 06.05.1722 Iisalmi. Tauluun 11
Carl Fredrik Aminoff , s. 03.03.1724 Iisalmi. Tauluun 24
Bernt Jonas Aminoff , s. 09.09.1729 Iisalmi. Tauluun 34
Adolf Aminoff , s. 08.09.1733. Tauluun 46
2. puoliso: Vihitty 29.05.1739 Mikkeli Beata Elisabet Fabianintytär Aminoff o.s. Schmiedefelt. (Taulu 903). (Taulu 904) s. 1714, k. 13.04.1793 Heinola.
Vanhemmat: Fabian Johan Detlofinpoika Schmiedefelt, s. 1687 Karjalohja, Luuskala, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu ja Elisabet Sofia Jakobintytär Fieandt ent. Schmiedefelt o.s. Tawaststjerna, s. 22.10.1695 Pietarsaari, k. 27.02.1742 Mikkeli, Kyyhkylä.
Lapset:
Fabian Detlof Aminoff s. 05.04.1741 Kangasniemi, k. 20.12.1777.
Gustav Aminoff s. 22.05.1745 Mikkeli, k. 1748 Mikkeli.
Zacharias Wilhelm Aminoff , s. 05.05.1747 Hirvensalmi. Tauluun 47
Erik Magnus Aminoff , s. 03.02.1751 Mikkeli. Tauluun 54
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 10
X Margareta Elisabet Gregorintytär Winter o.s. Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) s. 30.09.1720, k. 24.04.1804 Rantasalmi.

Puoliso: Vihitty 1744 Carl Johan Ertvinpoika Winter Ylioppilas Turussa 8.5.1735. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1735. d. 8. Maii. Carolus Vinter. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 22.3.1738. — Virolahden kirkkoherran apulainen 1738. Apulaispappina Jääskessä, Virolahdella ja Ruokolahdella. Rautjärven kappalainen 1744. Varapastori 1755., s. noin 1715, k. 07.04.1766 Rautjärvi.
Vanhemmat: Ertvin Juhonpoika Winter, Jääsken kihlakunnan kruununvouti., s. 1691 Turku, k. 1738 Ruokolahti ja Anna Maria Winter o.s. Tillman, s. 1690, k. 1738 Ruokolahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 11
X Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) s. 06.05.1722 Iisalmi, k. 18.05.1795 Pielavesi.

Puoliso: Anna Charlotta Torstenintytär Aminoff o.s. Tawast s. 29.06.1728 Kangasniemi, k. 25.03.1789 Maaninka.
Vanhemmat: Torsten Henrikinpoika Tawast, Kapteeni Torsten Tawast (1685-1750) oli niitä suomalaisia sotilaita, jotka uskollisesti taistelivat suuressa pohjansodassa ja seurasivat kuningas Kaarle XII:tä vielä tämän viimeiselle sotaretkelle Norjaan. Samalla hurjapäisyydellä, mitä hän oli sotilaana osoittanut, Tawast suhtautui rauhan aikana kirkkoon ja papistoon., s. 1685 Viipuri, k. 26.02.1750 Kuopio ja Anna Isacintytär Tawast o.s. Pihlman, dotter av professorn vid Åbo universitet Isak Pihlman och Anna Lund., s. 29.06.1700, k. 30.05.1778 Kuopio.

Lapset:
Zachris Johan Aminoff , s. 19.07.1764 Rantasalmi. Tauluun 12
Germund Fredrik Aminoff , s. 21.03.1767 Hirvensalmi. Tauluun 22
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 12
XI Zachris Johan Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 11, isä Gregori Aminoff) Stabskapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1799-06-03., s. 19.07.1764 Rantasalmi, k. 12.03.1808 Leppävirta.

Zakarias Johan, (son av Gregori), född 1764-07-10 i Savolaks. Volontär vid Savolaks regemente 1767. Rustmästare 1779. Extra page vid hovet 1779. Extra fänrik 1780-03-15 fänriks indelning 1786-04-20 löjtnant 1789-04-23. Konstituerad kapten vid Uleåborgs regemente 1790-03-01. Stabskapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1799-06-03. RSO 1808-07-30, död 1808-03-12 (1810-02-27) Karlsvik.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_42.

Puoliso: Vihitty 08.11.1787 Maaninka Maria Elisabeth Magnuksentytär Aminoff o.s. Tawast s. 06.10.1754 Kuopio Msrk, Hiltulanlahti, k. 31.03.1804 Leppävirta.
Vanhemmat: Magnus Fredrik Torsteninpoika Tawast, Majuri, suomalainen ammattisotilas., s. 29.06.1728 Kangasniemi, k. 05.04.1789 Maaninka ja Maria Elisabeth Aronintytär Tawast o.s. Molander, Kirkkoherran tytär., s. 28.11.1728 Maaninka, k. 19.10.1810.

Lapset:
Fredrika Charlotta Molander o.s. Aminoff , s. 13.06.1791. Tauluun 13
Johanna Ulrika Wrede af Elimä o.s. Aminoff , s. 25.07.1789 Maaninka. Tauluun 14
Karl Henrik Aminoff , s. 20.02.1795 Iisalmi, Jokiniemi. Tauluun 19
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 13
XII Fredrika Charlotta Zachriksentytär Molander o.s. Aminoff, (Taulusta 12, isä Zachris Aminoff) s. 13.06.1791, k. 08.11.1872 Kouvola, Anjala.

Puoliso: Vihitty 25.10.1829 Anjala Johan K.J. Claesinpoika Molander Porvoon hiippakunnan piispa 1821, samalla palkkapitäjiensä Ilomantsin, Myrskylän, Sipoon ja Pernajan kirkkoherra 1821–37, s. 25.05.1762 Kesälahti, k. 26.01.1837 Porvoo.

Johan Molander (25. toukokuuta 1762 Kesälahti – 28. tammikuuta 1837 toimi Porvoon piispana 1821 alkaen kuolemaansa saakka.

Molander kohosi piispaksi etevyytensä, mutta myös poliittisen notkeutensa ja diplomaattisen varovaisuutensa takia. Jälkikäteen Molander onkin saanut keisarin uskollisen alamaisen leiman, eikä hänen ole katsottu nousseen edeltäjiensä tasolle kirkon itsenäisyyden puolustajana. Hänen piispankautensa kuitenkin osui ajanjaksolle, jota leimasivat suurvaltojen taantumuksellisuus, eurooppalaisten kansojen itsenäisyyspyrkimykset sekä taistelu perustuslain puolesta niin itsevaltaisella Venäjällä kuin muissakin manner-Euroopan johtavissa valtioissa. Valinta Porvoon piispaksi oli sikäli onnistunut, että Molander oli Ilomantsin vuosinaan jo Ruotsin vallan aikana joutunut tekemisiin ortodoksien kanssa ja hänellä oli toimessa tarvittavaa diplomaattista kykyä.

Sisällysluettelo

1 Opiskelu ja vuodet Ilomantsin kirkkoherrana
1.1 Syntymä, opiskelu ja ensimmäiset työt
1.2 Valinta Ilomantsin kirkkoherraksi
1.3 Kirkkoherran tehtävät
1.4 Suomen sodan aika
1.5 Heikki Kukkonen
1.6 Molander jättää Ilomantsin
2 Valinta Porvoon piispaksi
3 Uskonnollista kuohuntaa Savossa
3.1 Molander tuomiokapitulissa
3.2 Piispantarkastus Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1823
3.3 Piispantarkastuksen seurauksia
4 Renqvistin juttu jatkuu
5 Piispa ja kuuliaisuus keisarille
6 Molander suhteutettuna aikaansa
7 Perhesuhteet


Opiskelu ja vuodet Ilomantsin kirkkoherrana
Syntymä, opiskelu ja ensimmäiset työt

Johan Molanderin isä Klas Johan oli Kesälahdella kirkkoherrana, kun Johan syntyi. Klas Johan valittiin 1776 Ilomantsin kirkkoherraksi, mutta varsinaisesti ilomantsilaista ei pojasta vielä tällöin tullut, vaan häntä pidettiin kaupunkilaisena.

Johan Molander kävi 1776–1781 Porvoon lukiota, ja ylioppilaaksi hän valmistui Turussa 1781. Hän sai pappisvihkimyksen Porvoon hiippakunnassa 1784. Filosofian maisteri hänestä tuli 1786 ja teologian tohtori 1827. Vuonna 1834 Molander liittyi Pohjoismaiseen historialliseen seuraan Kongelige Nordiske oldskriftselskab maksamalla ainaisjäsenyyteen vaadittavat 100 ruplaa.

Ensimmäinen työpaikka Molanderilla oli 1784 Porvoon tuomiorovastin apulaisena. Hän siirtyi 1787 Rantasalmen triviaalikoulun konrehtoriksi ja muutti Kuopioon, kun koulu siirrettiin sinne. Kuopion-aikana Molander toimi Kuopion kaupunkiseurakunnan kappalaisena 1788–1795 ja Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin rykmentinpastorina 1795–1800.

Valinta Ilomantsin kirkkoherraksi

Klas Johan Molanderin kuoltua 1799 ilomantsilaiset ja enolaiset halusivat kirkkoherraksi tämän pojan Johan Molanderin.[Vaalissa ääniä saivat Johan Molander 26 63/250, kappalainen Carl Adolf Hougberg 13 17/32 ja kappalainen maisteri Johan Henrik Norring 5 30/80. Vuonna 1800 Molanderista tuli isänsä seuraaja Ilomantsin kirkkoherrana. Pappila pysyi nyt kansalle vieraampana, sillä uusi kirkkoherra oli varsin itsetietoinen herrasmies. Myöhemmät vuodet muodostuivat kuitenkin molemmin puolin rakentaviksi: Molander lähestyi seurakuntalaisiaan ja viileähköt välit muuttuivat lämpimämmiksi.

Kirkkoherran tehtävät

Vuoden 1723 papiston erioikeudet määräsivät, että papiston tuli pitää kaksi pitäjänkokousta vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Kirkkoherran merkittävä asema kokouksen puheenjohtajana johti siihen, että kirkkoherrasta tuli pitäjän tosiasiallinen johtaja. Molanderin aikana 1800-luvun alussa alkoivat äänestykset lisääntyä ja enemmistöperiaate löi itsensä lopullisesti läpi.

Ilomantsissa oli 77 pitäjänkokousta 1801–1821, ja niissä puitiin 227 asiaa. Pitäjänkokouksen toimialue oli laaja. Niissä päätettiin yhteisistä rakennushankkeista, jokien perkauksista, teiden aurauksista, kirkon ja pappilan kunnostuksista, köyhien ja sairaiden hoidosta, käsiteltiin viinanpolttoasiat, huolehdittiin seurakunnan taloudesta ja valittiin papit, lukkarit, suntiot ja edustajat eri tehtäviin. 1801–1821 pitäjän makasiineja käsiteltiin 31 kertaa. Usein aiheina olivat myös verotus, köyhät, sairaat ja rokotukset. Kirkon ja tapulin korjausta käsiteltiin 28 kertaa: uusi kello ja tapuli rakennettiin jo 1801. Molander joutui myös tekemään selkoa metsästyksestä sekä huolehtimaan petoeläinten aiheuttamista tuhoista. Makasiinirakennus sijaitsi kirkonmäellä ja myös sen hoidosta neuvoteltiin kirkkoherran kanssa.

Molanderin kirkollista ennakkoluulottomuutta kuvaa hyvin se, että hän järjesti kesäkirkon ulkoilmaan Koitereelle kuultuaan runolaulaja Mateli Kuivalatarta. Kesäkirkkoperinne jatkui 1900-luvun alkuun. Sen sijaan yrittäessään uuden lain mukaisesti antaa viinikassan luottamusmiesten hoidettavaksi Molander kohtasi vahvempansa, sillä asian vaikeuden vuoksi joutui lopulta itse sen hoitamaan. Havaitessaan uskonnollisia epäkohtia ja järjestyshäriöitä Molander kävi voimalla niiden kimppuun. Lisäksi luterilainen kirkkoherra oli ortodoksipappien esimies. Molanderin aikana suhteet kirkkojen välillä olivat hyvät, vaikka ajoittain esiin nousi kiista pappien kantamista maksuista.

Pappila oli pitäjän kulttuurikeskus, ja juhannusaattona vallasväki kokoontui onnittelemaan juhannuspäivän sankaria. Tällöin kuultiin isännän puhe, suvivirren ja eläköönhuutojen jälkeen sytytettiin kokko ja järjestettiin tanssit eli karkelot.

Suomen sodan aika

Kirkossa luettiin 6. helmikuuta 1808 kuninkaan kuulutus, jossa asekelpoisia miehiä kehotettiin pestautumaan sotaväkeen. Ilomantsin miehet ottivat vastaan kirkkoherran nuorempi veli, Tohmajärven komppanian kapteeni Adolf Molander. Ilomantsin, Enon ja Tohmajärven edustajat kokoontuivat 1. maaliskuuta Enon kappelille pohtimaan tilannetta rovasti Johan Molanderin ja kruununvouti Gabriel Wallenius nuoremman johdolla. Kokouksessa oltiin yksimielisiä siitä, ettei armeijalle luovutettaisi nostomiehiä. Sovittiin, että 150 miehen suojakomppania asetetaan vartioimaan omia rajoja, kuten 18 vuotta aikaisemmin oli tehty. Miehet oli tarkoitus muonittaa omin eväin ja heidän piti vuorotella rajavartioinnissa. Molander ja Wallenius lähettivät ilomantsilaisen Juho Kontturin Kuopioon saamaan aseita ja valtuutus johtaa sotajoukkoja.

Mönnin taistelussa 30. heinäkuuta venäläiset ajettiin pakoon ja Ilomantsin miehet ahdistivat pakenevia. Kuukauden kuluttua, 31. elokuuta, venäläiset voittivat ilomantsilaiset Konnunniemen taistelussa ja sota päättyi pitäjäläisten osalta. Sandels vetäytyi syyskuussa Ilomantsin pohjoispuolelle.

Sodan loputtua Enossa kiiteltiin keisari Aleksanterin menestystä ja Ilomantsissa Johan Molander puolestaan loi laajemman yleiskatsauksen Euroopan tapahtumiin. Sota ei ohittanut kuntaa ilman vahinkoja, ja sen aikana myös kirkollisella rintamalla oli syntynyt kitkaa. Molander katsoi isänsä tulleen hyvin toimeen ortodoksipapiston kanssa, kuten itsekin Johannes Stefanovin (k. 1807) kanssa, mutta tämän seuraaja Johannes (Ivan) Petrov tulisi Molanderin mukaan varmasti olemaan kantona kaskessa.

Petrov tuli 1808 papiksi Ilomantsin ortodoksiseurakuntaan. Sodan aikana kenraali Aleksejevin johtama sotilasosasto tunkeutui rajan yli Ilomantsiin ja osa kunnan ortodokseista tuki venäläisiä. Petrov toimi kenraali Mihail Dolgorukovin, Aleksejevin ja Nikolai Tutškovin tulkkina, ”suomalaisten rauhoittajana” ja seurasi ilomantsilaisia jäljittänyttä eversti Grengrossia, joten määrättyä varovaisuutta tarvittiin hänen suhteensa. Keväällä 1809 Petrov jätti valituksen, jossa hän syytti Liperin, Kiteen, Tohmajärven ja Pälkjärven luterilaisia pappeja ortodoksipappien tehtävien hoidosta ja kansan käännyttämisestä. Kenraalikuvernööri Spregtporten tutki asian ja lopulta Petrov sai itse muistutuksen 1811. Esimiestään Molanderia vastaan Petrov ei käräjöinyt.

Kirjeessään Walleniukselle Molander arvioi sodan aikaa. Kiitettyään pitäjän rahvasta ja virkamiehiä ”siivosta käytöksestä ja arvokkaasta esiintymisestä” sodan aikana Molander lausui, että tästä tekee poikkeuksen pastori Petrov: ”Ilman valtakirjaa hän on luvattomasti papintoimessa ja saa aikaan seurakunnassa levottomuutta. Hän on ottanut haltuunsa seurakunnan omaisuuden ja kalleudet, tuhlannut salaisesti seurakunnanvaroja, säikyttänyt ymmärtämätöntä kansaa ja tehnyt heidän olonsa epävarmaksi”.

Heikki Kukkonen

Virkaan astuttuaan hän lopetti isänsä tavan pitää koulua ilman eri korvausta. Johan Molander halusi keskittyä mieluummin varsinaiseen papintyöhön, mutta ilomantsilaiset tahtoivat jättää myös opetuksen papin tehtäväksi, sillä he pelkäsivät varsinaisen koulumestarin tulevan kalliiksi. Kun Molander lupasi valvoa pitäjänkoulun asioita ja sen luotettavuutta, päättivät kuntalaiset valita pitäjään koulumestarin.

Ilomantsin vuosinaan Molander tutustui talonpojan poikaan Heikki Kukkoseen. Molander oli hankkinut kahdelle pojalleen kotiopettajan, ja kolmanneksi oppia saamaan hän otti lahjakkaan Kukkosen. Ilomantsin pappilassa pojat oppivat ulkoa ruotsalaisen katekismuksen, kirjoitustaidon ja latinan kielioppia. Molander järjesti Kukkosen myös Kuopion triviaalikouluun ja tarjoutui kustantamaan opiskelun alkutaipaleen.Vauraassa pappilasta opiskelusta ja huolimatta pojasta ei koskaan tullut herraskaista. Myöhemmin Kukkonen muutti nimekseen Henrik Renqvist, "puhdas oksa", ja tämän nimisenä hänen ja Molanderin tiet jälleen kohtasivat.

Molander jättää Ilomantsin

Porvoossa hiippakunnan papisto oli kokoontunut maaliskuussa 1817 viettämään uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlaa. Kaunopuheinen ja viehättävä Johan Molander esiintyi juhlassa useaan kertaan. Hänen johtamiskykynsä tunnettiin niin Porvoon kuin Kuopion ajoilta. Ei siis ihme, jos häntä ajateltiin Magnus Jacob Alopaeuksen seuraajaksi 1818, todennäköisesti piispavainajan omasta esityksestä. Johan Molander sai 21. elokuuta 1818 Porvoon tuomiokapitulin välityksellä Armollisen Majesteetin suoman professorin arvonimen, mikä enteili uutta virkaa.

Lyhyen Zacharias Cygnaeus nuoremman piispankauden jälkeen Molanderin virallinen nimitys Porvoon piispaksi tapahtui 21. tammikuuta 1821 ja muutto huhtikuun aikana. Marianpäivänä hän piti lähtösaarnansa. Kirkolla pidetyssä pitäjänkokouksessa lautamies Adam Ryynänen merkitytti puheen pöytäkirjaan:

»Sen eropuheen johdosta, jonka kontrahtirovasti, professori ja ritari Molander on meille pitänyt – ehkä viimeisen Ilomantsin kirkossa – nyt saatuaan keisarilta määräyksen korkeampaan virkaan, on murheellista kadottaa opettaja, joka kaksi vuosikymmentä kuin hellä isä on käsitellyt, lohduttanut onnettomia, puolustanut syyttömästi vainottuja, pelastanut hätää kärsiviä ja ollut köyhien ja orpojen varma turva. Moni meistä on nauttinut näistä hyvistä töistä ja olisimme kiittämättömiä, ellemme tunnustaisi sitä huolenpitoa ja monenlaista uhrausta, jota herra professori on osoittanut seurakuntaa ja pitäjää kohtaan.»

Tämän jälkeen seurakuntalaiset sanoivat yhtyväns�� Ryynäsen sanoihin sanoen, ”etteivät osanneet olla kyllin kiitollisia.”

Valinta Porvoon piispaksi

"Kokenut, hyväntahtoinen ja työtovereiden kunnioittama" Molander valittiin piispaksi papiston melkein yksimielisellä tuella 21.1.1821. Vaikka hän olikin autonomian ajan Pohjois-Karjalan merkittävimpiä pappeja, piispana hän kuitenkaan ei itsenäisyydeltään kohonnut edeltäjiensä Magnus Jacob Alopaeuksen ja Zacharias Cygnaeus nuoremman tasolle vaan pyrki olemaan valtion uskollinen alamainen ja toteutti niitä käskyjä, joita sai Pietarista. Tämä asenne tulee hyvin esille hänen suhteessaan Savon herätysliikkeisiin, joihin hän suhtautui korostetun nuivasti ja joita hän virkaintoisesti hän asettui vastustamaan.

Uskonnollista kuohuntaa Savossa

Paavo Ruotsalaisen ja Henrik Renqvistin toiminta aiheutti kuohuntaa Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Liperiin 1817 kirkkoherran apulaiseksi nimitetty Renqvist oli joutunut riitoihin esimiehensä rovasti Peranderin kanssa, jonka valituksista alkoi 1820 prosessi Porvoon tuomiokapitulissa, Tällöin rovasti pyysi Porvoon tuomiokapitulilta apulaisen vaihtamista. Tuomiokapituli määräsi Ylä-Karjalan lääninrovastin Samuel Kiljanderin panemaan 1821 Liperissä toimeen rovastintarkastuksen Renqvistin asiassa. Kiljanderin arvio Renqvistista oli kielteinen, samoin nimismies Steniuksen.

Nilsiässä puolestaan heränneet valittivat piispalle kappalainen Arvid Sireliuksen toimista. Valituskirjelmän oli allekirjoittanut neljä talonpoikaa, ensimmäisenä Paavo Ruotsalainen. Kirjelmässä vedottiin keisariin, joka oli antanut oikeuden luterilaisen uskon harjoittamiseen. Sireliusta syytettiin oikeitten kristittyjen häpäisemisestä, sillä hän oli saarnoissaan ja lukukinkereillä panetellut ja sadatellut heränneitä ja oli jopa eräissä kinkereissä käynyt kiinni ruotivaivaiseen Juhana Martikaiseen ja puistellut häntä siksi, että tämä kuului heränneisiin.

Molander tuomiokapitulissa

Kiljander piti lausunnossaan Renqvistä sopimattomana papin tehtäviin ja epäili heränneiden liikkeen saattavan helposti hairahtua rikollisuuteen. Tähän Renqvist vastasi kirjelmällä, jonka kaksi liperiläistä talonpoikaa toi 11.4.1821 tuomiokapitulin istuntoon. Kirjoituksissaan hän hyökkäsi selvin sanoin Peranderia vastaan sekä vaati parempaa tarkastusta. Perander puolestaan vihjaisi Renqvistin liikkeen olevan kasvamassa hallitsemattomaksi kansanliikkeeksi. Kun siis tuomiokapitulin istunnossa 24.10.1821 Renqvistin asian käsittelyä johti ensi kerran Porvoon uusi piispa Johan Molander oli uskonnollinen asia saanut myös yhteiskunnallisen luonteen ja myöhemmin piispa pelkäsi jopa mahdollista kapinan puhkeamista. Vaikka Renqvista kuultiin tuomiokapitulissa, se päätti tutkituttaa syytteet myös käräjillä, sillä tuomiokapitulilla ei ollut oikeutta itse kuulla todistajia.

Liperistä oli myös tihkunut huhuja luterilaisen papiston sekaantumisesta ortodoksiseen sielunhoitoon. Molander piti tähän toimintaan syyllisenä Renqvistiä ja kutsui tämän 1822 puhutteluun.

Piispantarkastus Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1823

Renqvist oli vaatinut uutta tarkastusta ja sen hän myös sai, joskin toisissa merkeissä kuin oli tarkoittanut. Porvoon hiippakunnan pohjoisosien herätysliikkeet olivat aiheuttaneet levottomuutta korkeissa viranomaisissa, ja niin piispa Molander teki tarkastusmatkan niihin seurakuntiin, jotka olivat joutuneet viranomaisten huomion kohteiksi. Tarkastuksessa heränneet puolustivat päättäväisesti asiaansa, toisin kuin ainakin ulkoisesti taipuisammat Paavo Ruotsalaisen kannattajat. Liperissä piispaa saattoi pelottaa enemmän päättäväisten talonpoikien liikehdintä kuin Renqvistin väitetty harhaoppinen lahkolaisuus, mutta taktiset syyt kehottivat kohdistamaan toimenpiteet apupappiin, ei talonpoikiin.

Nilsiässä heränneet valittivat piispalle kappalainen Arvid Sireliuksen toimista. Valituskirjelmän oli allekirjoittanut neljä talonpoikaa, ensimmäisenä Paavo Ruotsalainen. Savon heränneet pyysivät keisarin nimissä piispaa palauttamaan heille vapauden ja oikeuden, jonka keisari oli kansalaisille luvannut. Piispa Molander keskusteli tarkastuksen aikana asianosaisten kanssa ja keskustelun pohjalta syntyi sovinto, joka oli heränneille edullinen. Piispa kysyi heränneiltä: "Vaatisitteko te pappia johonkin edesvastuuseen? Ettekö paremmin saattaisi antaa hänelle anteeksi niin kuin Kristus käskee vihamiehilleen antaa anteeksi?" Paavo Ruotsalainen vastasi: "Hyvin mielellään, herra piispa, kun hän vaan rauhan meille antaa." Sirelius ja Ruotsalainen löivät tämän jälkeen kättä ja lupasivat ikuista rauhaa ja sovintoa.

Piispan tarkastusmatka jatkui tämän jälkeen Iisalmeen, jonka heränneet myös valittivat papistaan. Piispa kysyi Iisalmen kirkossa, oliko kenelläkään huomauttamista papistoa vastaan. Vastaväitteitä ei kuulunut, mutta kuulemistilaisuuden jälkeen L. J. Niskanen ojensi useiden talonpoikien allekirjoittaman valituskirjeen, jossa valitettiin vainosta ja kerrottiin, että "tästä asiasta käytiin viimeis kesänä Pietarissa ja oltiin piispa Cygnaeuksen puheilla, joka vakuutti, ettei kirjan lukemisen ja veisaamisen tähden pidä heränneitten päästä hiuskarvankaan pudota". Piispa näyttää hämmästyneen talonpoikien oma-aloitteisuutta ja kysyi hieman loukkaantuneena heiltä: "Miksi ette kääntyneet valituksillanne oman piispanne puoleen, vaan lähditte Pietariin asiaa hoitamaan?" Piispa pyrki tasoittamaan papiston ja talonpoikien välejä, mutta Iisalmen rovasti oli kannassaan taipumaton.[

Maallikoiden vahva asema herännäisyydessä uhkasi papiston valtaa ja Molander piti liikettä yhteiskunnallisesti vaarallisena. Piispa myös havaitsi, että Renqvistin pyrkimys elämäntavan muutokseen oli voimassa olleelle uhka vallitsevalle paternalistiselle järjestelmälle. Puheet ahneudesta ja köyhäinhoidosta olivat jo alkua yhteiskunnallisesta ohjelmasta. Heinäkuussa 1823 Molander kirjoitti keisarille tapaamisesta tavalla, mistä saa kuvan piispan ja heränneiden vastakkainasettelusta:

»Renqvist ja hänen kannattajansa leimaavat kaikenlaiset oikaisut ja hartaudenharjoitusten rajoitukset uskonvainoksi - - - minua Renqvist on jo kuvaillut herjaavasti kaikesta myöntyväisyydestäni huolimatta.»

Lopulta juuri Molanderin toiminta johti Renqvistin kohtelun ankaruuteen ja saattoi herätysjohtajan perheen taloudellisesti tukalaan tilaan.

Piispantarkastuksen seurauksia

Iisalmeen, Nilsiään ja Liperiin tekemänsä tarkastusretken jälkeen piispa Molander korjasi omakätisesti tarkastuspöytäkirjan ja lähetti raportin valtiosihteeri Rehbinderille Pietariin. Piispa ehdotti, että harhaan johdettuja seurakuntalaisia kohdeltaisiin lempeästi, mutta Renqvist pitäisi siirtää pois seurakunnasta. Kun Molander vielä huomautti, että apupappi tulisi aiheuttamaan levottomuutta, mihin tahansa seurakuntaan hänet siirrettäisiin, hän itse asiassa vihjaisi, että Svartholman linnan saarnaajan toimi olisi Renqvistille sopiva.

Rehbinder esitteli asian keisarille 2.8.1823 Molanderin linjan mukaisesti. 3.9.1823 keisarillinen kirje saapui Porvooseen ja tuomiokapituli peruutti hallinnollisena asiana Renqvistin virkanimityksen Liperiin, mutta uudeksi sijoituspaikaksi keisari määräsi Porvoon, jossa Renqvist olisi tuomiokapitulin ja piispan välittömässä valvonnassa. Käskykirjeen toimeenpano kuitenkin viivästyi useita kuukausia, sillä Molander ei ollut kovin innokas ottamaan vaikeasti valvottavaa apupappia Porvooseen.

Muutoin piispa noudatti Pietarista saamaansa ohjetta suhtautua ymmärtävästi Pohjois-Savon heränneisiin, mutta sitäkin ankarammin Liperin apupappiin Henrik Renqvistiin, jonka toiminnan katsottiin murentavan papiston arvovaltaa ja synnyttävän pelättyä epäjärjestystä seurakunnassa.

Renqvistin juttu jatkuu

Jouduttuaan Liperin käräjille Renqvist tuomittiin 6.10.1823 vangittavaksi ja toimitettavaksi Kuopion lääninvankilaan.Renqvist vei asian 17.11. Vaasan hovioikeuteen, mutta jo sitä ennen 12.11. oli myös kirkon tuomiovallan rajoja puolustanut ja papin vangitsemiseen reagoinut Porvoon tuomiokapituli vedonnut hovioikeuteen. Valitusten seurauksena Renqvist vapautettiin joulukuun alussa, jonka jälkeen hän ilmoitti tuomiokapitulille, ettei voinut sairauden vuoksi lähteä Porvooseen. Tänne hän saapui vasta 25.2.1824 ja tuomiokapitulin kokouksessa hänelle ilmoitettiin, ettei häntä voitaisi nimittää virkaan Porvoossa niin kauan kuin virkarikossyyte oli ratkaisematta. Renqvist puolustautui tämän jälkeen kirjeitse arkkipiispa Jakob Tengströmille, mutta saamaansa tuomiota tai piispa Molanderia hän ei rohjennut arvostella. Sen sijaan hän valitti, että piispa Molanderille oli syötetty valheita.

Vaikka Renqvist oli vapautettu vankeudesta, hänen juttunsa Vaasan hovioikeudessa sai päätöksen vasta 14.7.1824. Se kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen. Samana päivänä tuomiokapituli totesi Renqvistin olevan jälleen kelvollinen papinvirkaan muualla kuin Liperissä. Jotta hänet voitiin palkata keisarin ohjeen mukaisesti Porvooseen, keisarilta anottiin tarkoitukseen palkkarahoja 750 ruplaa. Valtiosihteeri pyysi palkka-asiasta lisää tietoja ja elokuussa Molander luki tuomiokapitulille kenraalikuvernöörille osoittamansa vastauksen. Kerrattuaan asian pääpiirteet piispa lisäsi, että Renqvist oli tuomiokapitulissa syytteessä tottelemattomuudesta esimiestään kohtaan ja että hänet tunnettiin levottomuuksien lietsojana Liperissä. Näin Molander toi esiin kantansa, jonka mukaan Renqvistin kutsuminen Porvooseen oli hänelle epämieluisaa.]

Porvoossa syyskuussa 1824 Renqvist työllistettiin pedagogion vt. rehtoriksi, mutta tähänkin Molander suhtautui varauksella, sillä hänen mielestään oli arveluttavaa uskoa kasvavat lapset Renqvistin opetettaviksi. Lokakuussa Renqvist sai virkavapautta matkustaakseen Liperiin käräjille, mutta tällä matkalla hän viipyi odotettua kauemmin. Helmikuussa 1825 kruununvouti kertoi Renqvistin kiertävän kylillä herätyskokouksia pitämässä ja kun hän puolen vuoden poissaolon jälkeen 20.4.1825 palasi takaisin Porvooseen, joutui hän selittämään viipymistään tuomiokapitulille. 4.6. piispan poika Karl August Molander ilmiantoi Renqvistin kotipitäjässään pitämistä hartaustilaisuuksista. Tämä tarjosi piispa Molanderille puolestaan tilaisuuden ilmoittautua jääviksi Renqvistin virkarikossyytteen käsittelyssä, mistä piispa oli pelkästään huojentunut.

Elokuussa 1825 Porvooseen tekemällään tarkastusmatkalla kenraalikuvernööri Zakrevski sai tietää Renqvistin pitäneen hartaustilaisuuksia sekä kaupungissa että maaseudulla. Kenraalikuvernööri tivasi tuomiokapitulilta selitystä ja teroitti mieliin, että tuomiokapituli oli vastuussa koulunuorison suojelemisesta lahkolaisuudelta. Näin myös itse piispa Molander joutui vaikeuksiin keisarin antaman valvontatehtävän huonosta hoidosta. Molander pelkäsi keisarin täkäläistä edustajaa, syystäkin, sillä jyrkkäluntoinen Zakrevski antoi Suomen lainsäädännölle piutpaut. Piispa ja tuomiokapituli puolustautuivat sanomalla Renqvistin rikkoneen keisarin käskyä, minkä jälkeen tuomiokapituli ryhtyi välittömästi toimiin: Renqvistin kouluvirka peruttiin, eikä hänelle ollut Porvoossa osoittaa muuta työtä.Molander oli osallistunut asian valmisteluun, vaikka totesikin olevansa jäävi asiasta päätettäessä.

Käräjöinti Renqvistia vastaan jatkui. Puolustaessaan oikeuksia entinen apupappi ja Porvoon erotettu koulunjohtaja ei tietenkään voinut arvostella keisarin käskykirjettä,, vaan sen tulkitsijoita.

Molanderista syytetty antoi seuraavan arvion:

»Piispa oli muutamien pahantahtoisten panettelijoiden perusteettomien, laillisesti tutkimattomien ja todistamattomien ilmoitusten nojalla leimannut hänet suoraa päätä syylliseksi korkeimman vallan tykönä. Tällainen menettely oli sopimatonta aikakaudella, jolloin valistuksen soihdun olisi pitänyt hajottaa suvaitsemattomuuden synkät pilvet eikä omantunnonrauhan olla uskonkiistojen ja vainon kohteena.»

Aleksanteri I kuoli joulukuussa 1825 ja Molander muiden suomalaisten joukossa riensi esittämään uskollisuutensa uudelle hallitsijalle.[136] Vallanvaihdoksen aiheuttamassa epävarmassa tilassa Zakrevski esitti uudelle keisarille Nikolai I:lle ratkaisua Renqvistin tapaukseen. Molander oli jo 1823 huhtikuussa esittänyt Renqvistin sijoittamista Svartholmaan. Tämän ehdotuksen kenraalikuvernööri oli ilmeisesti kuullut piispalta itseltään, ja 16. kesäkuuta 1826 saavutti Porvoon Pietarista saapunut käsky, joka teki Henrik Renqvististä saarnaajan, itse asiassa vangin, Svartholman linnoitukseen. Johan Molanderille Renqvistin siirto pois Porvoosta oli mieleinen, mutta samalla hän pelkäsi tämän kirjoittamien uskonnollisten kirjoitusten leviämistä.

Kun Renqvist 1831 haki Orimattilan kappalaisen virkaa, Molander puolsi hakemusta vedoten Renqvistin osoittamaan vakauteen elämän ja opin puolesta. Tuomiokapituli kuitenkin äänesti piispan tahtoa vastaan.

Heikki Ylikankaan mukaan Henrik Renqvistiin kohdistetut varotoimet näyttävät antaneen sen tuloksen, mihin niillä oli tähdättykin. Kirkonmiehet pysyivät tiukasti kirkon ja valtion viitoittamalla tiellä.

Piispa ja kuuliaisuus keisarille

Piispa Molanderin toiminta Savon piispantarkastuksen aikana ja sen jälkeen oli ollut Renqvistin oikeutta loukkaava, varsinkin kun joukossa oli todistamattomia syytöksiä. Hänen toimintansa ei kuitenkaan ollut laitonta, sillä piispa oli vastuussa keisarille hiippakuntansa papiston ja kansa lojaalisuudesta. Molanderin suosittama ratkaisu (Svatrholmin vankeus) saattoi olla valtioviisasta, mutta samalla siinä uhrattiin Renqvistin oikeusturva, kun hänellä ei ollut mahdollisuuksia puolustautua syytöksiä vastaan. Kauko Pirisen mukaan piispan toiminta ei kuitenkaan ollut laitonta, vaikka Molanderin suositusten mukaisesti Renqvistista tehtiin toisille papeille varoittava esimerkki. Molander kirjoitti kenraalikuvernööri Zakrevskille Renqvistin tulleen tunnetuksi "uskonnollisten levottomuuksien johtajana", mikä lausuma dekabristikapinan jälkeisenä aikana aiheutti epäluuloa ja herätti kysymyksen, oliko Renqvist rukoilevaisten salaseuralainen vai vallankumouksellinen. Venäjällä asenne lahkolaisia vastaan oli jyrkän kielteinen, sillä monet keisarikunnan liikkeet olivat kääntyneet valtiovaltaa vastaan.

Pyrkiessään osoittamaan auliuttaan kenraalikuvernöörille piispa ajautui huomaamattaan umpikujaan. Molander sai lokakuussa 1825 Zakrevskilta salaisen määräyksen, ettei Renqvist saanut poistua Porvoosta. Koska kapitulilla ei kuitenkaan ollut oikeutta määrätä virantoimituserossa olevan pappismiehen olinpaikkaa, Renqvist kutsuttiin tammikuussa 1826 ainoastaan saamaan tiedon kenraalikuvernöörin kirjeestä. Näin piispan ja kapitulin ei tarvinnut ottaa vastuuta määräyksen laillisuudesta. Zakrevskin toimintaa leimaa tuona aikana muukin lainvastaisuus, jolla hän yritti päästä eroon ministerivaltiosihteeri Rehbinderistä.

1830 Johan Molander piti Helsingin Nikolainkirkon (nyk. tuomiokirkko) peruskiven muuraustilaisuudessa puheen, josta kiteytyneesti on luettavissa hänen suhteensa maalliseen valtaan. Ajan poliittinen kuohunta Euroopassa oli kiihkeää, ja piispa korostikin kirkon vastavallankumouksellista tehtävää. Etelä-Euroopan katolisissa maissa ilmenevää kuohuntaa Molander piti selvänä osoituksena katolisen kirkon pyrkimyksestä vääränlaiseen poliittiseen valtaan. Luterilaisuuden tunnusomaiseksi piirteeksi hän esitti esivallan kunnioittamisen ja uskollisuuden hallitsijaa kohtaan.

Molander suhteutettuna aikaansa

Piispa Molanderin toimintaa voi hyvällä syyllä kritisoida liiasta myöntyväisyydestä hallitsijaa kohtaan. 1800-luvun alun vuosikymmeninä hän ei ollut kuitenkaan ainoa, joka huolestui herätysliikkeiden vaikutuksesta. Lönnrot kävi hyökkäykseen heränneitä vastaan, koska nationalistisesta näkökulmasta körttiläisyys kävi yhä vaarallisemmaksi. Joulukuussa 1837 itse kansallisrunoilija Runeberg yhtyi tähän. Hän kirjoitti kansallismielisten äänenkannattajaan Helsingfors Morgonblad -lehteen artikkelisarjan "Vanhan puutarhurin kirjeitä". Ilmiannot Raamatun väärintulkitsijoista työllistivät niin kenraalikuvernööri Mensikovia kuin sisäasiainministeri Bludoviakin.

Fredrik Cygnaeus kirjoitti vuonna 1837 Molanderia ylistävän muistorunon.

Perhesuhteet

Piispa Molanderin ansioista hänen vanhin poikansa korotettiin 14.8.1830 aatelissäätyyn. Molander oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli serkku Fredrika Lovisa Tawast (k. 1827), Magnus Fr. Tawastin ja Maria Elisab. Molanderin tytär. Toinen puoliso 1829 ensimmäisen vaimonsa sisarentytär Fredrika Charlotta Aminoff (k. 1872). Hänellä oli ensimmäisestä avioliitosta viisi lasta: Runoilija- ja taidemaalariveljesten Lennart Forsténin ja Torsten Wilhelm Forsténin äiti Maria Charlotta Molander (1790–1857), asessori Johan Fredrik Molander (1793–1842), Ilomantsin kappalainen ja vuodesta 1837 kirkkoherra Karl August Molander (1795–1858), Aurora Fredrika Järnefelt, os. Molander (1800–1868) ja Sulkavan seurakunnan kirkkoherra Klas Magnus Molander (1803–1886).

Edeltäjä: Zacharias Cygnaeus nuorempi
Viipurin piispa 1821-1837
Seuraaja: Carl Gustaf Ottelin

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Molander
.
Johan K.J. Molander (25. toukokuuta 1762 Kesälahti – 28. tammikuuta 1837)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 14
XII Johanna Ulrika Zachriksentytär Wrede af Elimä o.s. Aminoff, (Taulusta 12, isä Zachris Aminoff) s. 25.07.1789 Maaninka, k. 15.04.1848 Anjala, Rabbelund.

Puoliso: Vihitty 04.04.1809 Kuopio Otto Rabbe Rabbenpoika Wrede af Elimä nderlöjtnant vid finska artilleriregementet 1789-05-13. Kadett vid Haapaniemi 1798–1801-07-01. Avsked ur militärtjänsten 1801-10-26., s. 22.07.1783 Elimä, Anjalan kartano, k. 02.02.1842 Anjala, Rabbelund.
Vanhemmat: Rabbe Bottlieb Otonpoika Wrede af Elimä, Henkivartiosotilas 1767, ero 1772. Omisti mm. Anjalan kartanon ja Villikkalan Elimäellä., s. 25.04.1742 Ruotsi, Kronoberg, Annerstad, k. 10.04.1828 Anjala, Rabbelugnin kartano ja Eva Christina Johanintytär Wrede af Elimä o.s. Creutz, s. 28.11.1757 Lapinjärvi, k. 17.09.1796 Pernaja.

Lapset:
Karl Gustaf Fabian Wrede af Elimä , s. 24.10.1819 Anjala, Rabbelund. Tauluun 15
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 15
XIII Karl Gustaf Fabian Otonpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 14, äiti Johanna Wrede af Elimä) Guvernör i Vasa län s. d. RRS:tAO2kl 1865-04-16., s. 24.10.1819 Anjala, Rabbelund, k. 18.07.1892 Anjala, Rabbelund.

Carl Gustaf Fabian, (son av Otto Rabbe), född 1819-10-24 i Anjala kapellförsaml. Kadett i Fredrikshamn 1835-04-07–1836-12-10. Student i Helsingfors 1838-06-22. Porte-épéejunkare vid 24. ridande artilleribatteriet. Kornett vid storfurstinnan Maria Nikolajevnas kyrassiärregemente 1841-06-25. Löjtnant därst. 1843-07-29. Stabsryttmästares avsked 1846-02-06. Åter i tjänst som löjtnant vid 2. (Vasa) finska indelta skarpskyttebataljon 1854-08-23. Stabskapten därst. 1855-02-11. Transp. till 5. (S:t Michels) finska indelta skarpskyttebataljon s. å. 26/5. Kapten därst. s. å. 23/11. Transp. till 9. (Viborgs) finska indelta skarpskyttebataljonen 1856-03-01. Major därst. 1858-04-04. Överstelöjtnant på arméinfanteriet och tjänstförrättande guvernör i Vasa län 1862-01-06. Avsked ur militärtjänsten 1863-07-31. Guvernör i Vasa län s. d. RRS:tAO2kl 1865-04-16, S:tAO2kl m kejs kr 1868-04-12, S:tVlO3kl 1871-04-09, S:tStO 1kl 1876-04-19, S:tAO1kl 1880-05-02 och S:tVlO2kl 1884-05-18. Avsked s. å. 2/10. Död 1892-07-18 Rabbelugn.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wrede_af_Elim%C3%A4_nr_44#TAB_64

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kadetti Haminan kadettikoulussa 1835–36. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 22.6.1838 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 19). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 10.10.1838 10/10 1838. Carl Gustaf Fabian Wrede | Syntyi 14/9 1819 Anjalan kappelissa, Isä: Rabbe Otto, Luutnantti, Äiti: Johanna Aminoff. 1834. Tuli hään Kadetiksi Haminassa. Otti v. 1836 eron Kadettin koulusta. Oppija 1838. Toistimella Opiston Apulaiselta, Viisausopin Tohtorilta Gyldéniltä; peätös 19 eäntä eli aprobatur cum laude. — Tykkimies 24. kevyessä ratsutykistöpatterissa 1839, tulittaja s.v., junkkari s.v., portepéjunkkari 1840. Kornetti suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan kyrassiäärirykmentissä 1841, luutnantti 1843, ero aliratsumestarina 1846. Luutnantti 2. Vaasan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854, alikapteeni 1855. Siirto 5. Mikkelin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan s.v., kapteeni s.v. Siirto 9. Viipurin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan 1856, majuri 1858. Everstiluutnantti armeijan jalkaväessä 1862, ero 1863. Vaasan läänin vt. kuvernööri 1862, vakinainen 1863, ero 1884. Omisti Anjalan Rabbelugnin. † Anjalassa 18.7.1892.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15602.
Karl Gustaf Fabian Wrede af Elimä (1819-1892)

Puoliso: Vihitty 13.05.1845 Margareta Sofia Eleonora Gustafintytär Wrede af Elimä o.s. Glansenstierna. (Taulu 949) s. 28.07.1821 Nastola, Jokelan kartano, k. 25.12.1864 Vaasa.
Vanhemmat: Gustaf Magnus Larsinpoika Glansenstierna, s. 05.08.1781 Nastola, Jokelan kartano, k. 04.02.1831 Nastola, Jokelan kartano ja Eva Sofia Otontytär Glansenstjerna o.s. Boije af Gennäs, s. 15.01.1796 Porvoon maalaiskunta, k. 03.08.1883 Nastola.
Margaretha Sophia Eleonora Glansenstierna (1821-1864)

Lapset:
Carl Ernst Wrede af Elimä , s. 17.05.1850 Anjala. Tauluun 16
Matilda Augusta Wrede o.s. Wrede af Elimä Suomenruotsalainen aatelinen, joka omisti elämänsä vankien ja vähäosaisten auttamiseen. Yleisradion järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä hän sijoittui sijalle 87., s. 08.03.1864 Vaasa, k. 25.12.1928 Helsinki.

Lapsuus ja nuoruus

Mathilda syntyi isänsä Carl Gustaf Fabian Wreden ja äitinsä Eleonora Wreden (o.s. Glansenstjerna) nuorimpana lapsena. Isä oli vapaaherralliseen Wrede af Elimä -aatelissukuun kuulunut Vaasan läänin kuvernööri. Mathilda Wreden veljiä olivat muun muassa senaattori Otto Wrede, ”Parkanon paronina” tunnettu originelli metsänhoitaja Gustaf Wrede ja metsähallituksen ylijohtaja Carl Ernst Wrede.

Lapsia oli perheeseen syntynyt kaikkiaan yksitoista, mutta näistä kaksi poikaa oli kuollut pienenä. Äiti kuoli joulupäivänä 1864 Mathildan ollessa vasta yhdeksän kuukauden ikäinen. Mathildan vanhimmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois ja Vaasan kodissa asuivat vakituisesti enää 16-vuotias Helena ja 6-vuotias Johanna. Ernst, Kasper ja Otto opiskelivat eri puolilla Suomea, Rabbe Pietarin paašiopistossa ja nuorimmat pojat Gustav ja Henrik kävivät koulua Helsingissä. Virkansa vuoksi isä joutui olemaan paljon poissa kotoa, eikä hän tuon ajan tapojen mukaisesti viettänyt paljon aikaa lastensa kanssa vaan lasten kasvatus jäi perheen äidin vastuulle. Eleonoran kuoleman jälkeen Mathildasta huolehti lastenhoitaja Anna, joka oli hoitanut muutkin kuvernöörin perheen lapset. Vanhin sisar Helena vastasi Mathildan kasvatuksesta.

Koulunkäynti

Isän viran takia perhe asui Vaasassa, mutta toinen koti oli Rabbelugnin kartano Anjalassa, missä vietettiin kesät. Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen takaisin lapsuudenkotiinsa Rabbelugniin. Eläinrakas Mathilda viihtyi hyvin Rabbelugnissa, missä hän sai ratsastaa kartanon hevosilla ja juosta veljiensä kanssa metsässä. Mathilda aloitti koulun seitsenvuotiaana Vaasassa. Kymmenvuotiaana Mathilda pantiin Rabbelugnin mailla olleeseen kouluun, jota hän kävi vuoden. Siellä hän oppi myös suomea. Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin 12-vuotiaana ja hän kävi tätä koulua kolme vuotta.

Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona, koska Helena-sisar huolehti emännän velvollisuuksista. Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä. Hän aloitti myös englannin kielen opiskelun. Mathildan oli tarkoitus mennä suorittamaan rippikoulunsa Jyväskylään, mutta lähtöä edeltävällä viikolla hän oli huonovointinen. Syynä oli ilmeisesti migreeni, josta hän kärsi tästä lähtien ajoittain koko elämänsä ajan. Mathilda suoritti rippikoulun Vaasassa pastori Heikelin luona, ja hänet konfirmoitiin pari viikkoa 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Hengellinen herääminen

Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat taas pahat päänsäryt. Mathildan oli kuitenkin osallistuttava isänsä aseman takia joihinkin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Helenan ja Mathildan oli tarkoitus osallistua eräisiin juhliin isänsä seuralaisina, mutta ennen tätä tilaisuutta tytöt halusivat mennä kuuntelemaan erästä saarnamiestä, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista. Hän tajusi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi ja myös hänen terveydentilansa koheni (vaivat tosin palasivat myöhemmin).

Työ vankien parissa

Mathilda oli tottunut näkemään vankeja jo lapsuudessaan. Vaasan lääninvankilan vankeja työskenteli myös vankilan ulkopuolella ja heitä kävi toisinaan töissä myös kuvernöörin pihapiirissä esimerkiksi halkoja hakkaamassa. Vuonna 1883 eräs vanki tuli korjaamaan Mathildan huoneen lukkoa. Mies oli luottovanki Otto Herman Gustafvasson, ja kuvernööri Wrede antoi Mathildan puhutella häntä. Mathilda kertoi vangille Jumalasta ja kokemastaan heräämisestä. Mathildan yllätykseksi vanki pyysi häntä tulemaan vankilaan, jotta hän voisi kertoa asiasta muillekin. Naisia oli käynyt ennenkin vankilassa julistamassa evankeliumia. Mathilda lupasi tulla heti seuraavana sunnuntaina, mutta isä oli jyrkästi tätä vastaan. Lopulta isä kuitenkin suostui sillä ehdolla että vankilan vahtimestari ja vartija olisivat paikalla Mathildan tavatessa vankeja. Kuvernööri oli virkansa puolesta myös vankilanjohtaja, joten vankilankaan puolesta ei ollut esteitä tapaamisille. Jo tätä ennen Mathildan Henrik-veli oli käynyt tapaamassa vankeja, mutta Henrikin käynnit olivat loppuneet pari kuukautta ennen kuin Mathilda aloitti omansa.
Kakolan vankien veistämä hautakivi Mathilda Wreden haudalla Anjalassa.

Keskusteluja vankiloissa

Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat toukokuulle 1884, jolloin Wredet muuttivat Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Mathilda halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan ja hän kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathilda yritti aloittaa myös raittiustyötä ja keräsi nimiä raittiusyhdistyksen perustamista varten, mutta ei saanut riittävää kannatusta tälle aatteelle.

Mathildalla oli myös yläluokkaisen asemansa puolesta velvollisuus huolehtia vähäosaisemmista, mutta intoa työlleen hän sai kristillisestä vakaumuksestaan. Mathildan ei tarvinnut olla huolissaan toimeentulostaan, mutta alaikäisenä hän tarvitsi isän suostumuksen toimilleen. Mathildalle olisi riittänyt tehtävää kotiseudullakin, mutta hän halusi palata vankien pariin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitain heistä taloudellisesti. Mathilda kirjoitti vankeinhoidon ylitirehtöörille Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa. Tukea hankkeeseensa Mathilda sai langoltaan, oikeustieteen professorilta Rabbe Axel Wredeltä. Mathilda saikin luvan vierailla vankiloissa ja keskustella vankien kanssa.

Luvan saatuaan Mathilda lähti pian helsinkiläisiin vankiloihin lankonsa kanssa. Varsinaiset vankilakäynnit Mathilda aloitti 1885 Lappeenrannasta ja Viipurista. Hän vietti runsaasti aikaa myös Suomen suurimmassa vankilassa Turun Kakolassa. Hänen käyntiensä tarkoituksena oli saada puhua Jeesuksesta. Myöhemmin hän huomasi vankien ja heidän perheidensä inhimillisen hädän ja alkoi tukea heitä myös sosiaalisesti. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja. Vankien parissa työskentely oli raskasta, ja vielä uuvuttavammaksi sen teki Mathildan nuori ikä ja kokemattomuus. Mathilda joutuikin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin lepäämään, sillä hän alkoi taas sairastella.

Toivola

Henrik Wrede palasi joulukuussa 1885 Suomeen oltuaan kaksi vuotta Siperiassa jakamassa Raamattuja. Hän alkoi yhdessä Mathildan kanssa suunnitella vapautuvien vankien turvakodin perustamista. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Tuomioja-nimisen torpan, joka sai uuden nimen Toivola. Paikka sijaitsi Kymijoen varrella ja kesäisin sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Aluksi asukkaiksi valittiin vain vapaaehtoisia, tuttuja uskovia vankeja. Toivola toimi maanviljelyä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan kokonaan veljensä hoidettavaksi jo parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään hänelle tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti, jolloin senaatti lopetti sen avustamisen. Toivolan ansiosta suomalaisia rikosvankeja ei lähetetty entiseen tapaan Siperiaan.

Avustustyötä

Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin ja perheen antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia ulkomaisia rahoittajia, joiden turvin hän saattoi jatkaa työtään. Näitä rahoittajia olivat muun muassa Mathildan pietarilaiset ystävät, ruhtinaat Paul Nicolay ja Paul Lieven. Kustannuksia aiheuttivat vangeille jaettavat painotuotteet kuten Raamatut ja hengelliset lehdet. Vuonna 1888 senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Lisäksi hän tuki vapautuvia vankeja taloudellisesti. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luokse. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Lisäksi Mathilda oli kasvissyöjä, ja hänen pyörtyilynsä ja muu sairastelunsa saattoi johtua osin aliravitsemuksestakin. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä.

Matti Haapoja

Matti Haapoja, puukkojunkkari ja murhamies, oli yksi vangeista, jotka tulivat Mathildalle läheisiksi. Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa tekemänsä murhan oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Vartijat eivät ensin meinanneet päästää Mathildaa tapaamaan vaaralliseksi tiedettyä miestä. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen kun Haapoja siirrettiin Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan. He olivat myös kirjeenvaihdossa. Mathilda otti hyvin raskaasti Haapojan itsemurhan.

Haapojan luuranko makasi kauan Helsingissä Anatomian laitoksella lääketieteen opiskelijoiden tutkittavana; 1920-luvulla luuranko koottiin ja siirrettiin Rikosmuseoon. Vuonna 1995 Haapojan luuranko lopulta haudattiin kotikuntaansa sukuhautaan.

Vankilatyön loppu

Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan.[2] Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankeinhoidon ulkopuolinen saa tavata vankeja kahden kesken. Kun tällaiset tapaamiset kiellettiin, Mathilda lopetti vankilakäyntinsä kokonaan, koska hän ei halunnut ulkopuolisten kuuntelevan arkaluontoisia keskusteluja. Mathildalle ei kerrottu että kiellon syyt olivat poliittiset, ja hän otti asian henkilökohtaisena loukkauksena.

Lähteet

Kymenlaaksolaiset vaikuttajahahmot
Antikainen 2004.

Kirjallisuutta

Antikainen, Marjo-Riitta: Sääty, sukupuoli, uskonto: Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883-1913. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-552-1.
Fogelberg, Evy: Vankien ystävä, Piirteitä Mathilda Wreden elämästä ja toiminnasta. Porvoo: WSOY, 1922. . Ekirja Gutenberg-projektissa
Hurskainen, Eeva: Mathilda Wrede: Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi. Helsinki: Kirjapaja Oy, 2004. ISBN 951-607-117-1.
Vasa, Kosti: Poliisimiehen muistelmia. WSOY, Porvoo, Helsinki 1967
Ståhlberg, Ester: Mathilda Wreden testamentti. WSOY, Porvoo 1950

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mathilda_Wrede

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Genom sina frivilliga insatser för att hjälpa internerade blev Mathilda Wrede känd både i Finland och utomlands som fångarnas vän. År 1883 inledde hon en trettioårig verksamhet som syftade till en andlig väckelse bland fångarna. Därefter verkade Mathilda Wrede bland annat i det internationella fredsarbetet.

Mathilda Wrede föddes som det yngsta av nio barn till landshövdingen i Vasa län, Carl Gustaf Wrede. Hennes mor dog tidigt, och systern Helena kom att ansvara för såväl familjens yngsta som för hushållsbestyren i hemmet. Mathilda gick i Fredrikshamns privata flickskola och tog privatlektioner i språk. Hon behärskade förutom svenska, franska och engelska också finska, som hon lärde sig på familjens andra hemort Anjala, där herrgården Rabbelugn var belägen.

Våren 1883 upplevde Mathilda Wrede ett andligt uppvaknande, tillsammans med de frikyrkliga i Vasa, när hon lyssnade till ett tal av den svenske predikanten Carl Orest. Samma år började hon besöka Vasa länsfängelse. En grogrund för denna verksamhet utgjorde den förkunnelse och sociala aktivitet som var en del av den frikyrkliga rörelsen och som också i Vasa märktes på många olika sätt. Själavårdsarbete bland fångar hade sedan slutet av 1860-talet bedrivits av bokhandlaren Alba Hellman (1845–1894), som var en viktig gestalt inom stadens frikyrklighet, och som Wrede senare karakteriserade som sin ”andliga mor”. Eftersom Hellman var sjuk hade hennes syster Hilda Hellman (1839–1901) och Mathildas bror Henrik Wrede (1854–1929) fortsatt med besöken. Av dem ärvde Mathilda Wrede sitt arbetsfält.

Mathilda Wredes främsta mål var att leda fångarna till andlig väckelse. Hon upplevde själavården av fångarna som sitt kall; ett värv som Gud hade kallat henne till. Hon förde dialog rörande trosfrågor med fångarna i deras celler eller i fängelsets kansli. Ibland höll hon tal och bibelförklaringar i fängelsets kyrka eller andra utrymmen. Hon delade ut religiös litteratur åt fångarna, närmast Nya testamentet och andliga traktat ämnade att leda fångarna till väckelse. Hon brevväxlade också med fångarna.

Ett motsvarande arbete hade redan gjorts på olika orter främst på initiativ av Fängelseföreningen i Finland, som hade grundats 1870. Wrede började 1884 med tillstånd av fångvårdsstyrelsens överdirektör Adolf Grotenfelt göra fängelsebesök på olika håll i Finland. Grotenfelt gav Wrede rätt att föra enskilda samtal med fångarna och att dela ut sådan religiös litteratur som fängelsepredikanterna godkänt. Alba Hellman sammanförde vid samma tid Wrede med sina engelska kontakter. Matilda Wrede började också få ekonomiskt stöd för sitt arbete från England, där Elizabeth Fry hade gjort en banbrytande insats för fångarnas själavård.

Något som självfallet gjorde det lättare för Wrede att påbörja sitt arbete var de rekommendationer hon fick från fångvårdens högsta ledning samt hennes sociala ställning och de därmed sammanhängande förbindelserna till bland annat landshövdingar, som kunde bevilja besökstillstånd till fängelserna. Inom fångvården förkom vid sidan av andra uppfattningar en progressiv, framstegsvänlig strömning, enligt vilken man tänkte sig att fången kunde botas från sin kriminella böjelse med hjälp av kristen fostran och kroppsarbete. Medan fängelse­predikanterna tog ansvar för själavården bland fångarna var extra arbetskraft välkommen på många orter.

Mathilda Wredes verksamhet var inte uteslutande av religiös karaktär. Hon strävade till att främja nykterheten, och snart kom också drag av socialt arbete med i bilden. Wrede förmedlade hälsningar från fångarna till deras anhöriga och stödde på många sätt fångarnas familjer. Hon skaffade kläder, arbetsredskap och pengar åt dem som skulle friges och hjälpte dem också finna arbetsplatser.

Även om Wrede försökte hjälpa de svagaste i samhället utan något egentligt samhällspolitiskt förnyelseprogram, avvek hennes arbete från den traditionella välgörenhet som utövades av välbeställda kvinnor ur den bildade klassen. När hon inledde sin verksamhet var hon en nittonårig ogift kvinna som överskred de allmänna konvenansreglerna genom att träffa manliga fångar på tu man hand. Hon verkade därtill alltid ensam om man inte räknar med de insatser hon under de första åren gjorde i den lokala fängelse­föreningen och i de frikyrkligas nykterhetsförening.

År 1886 grundade Wrede tillsammans med sin bror Henrik en arbetskoloni för frigivna manliga fångar i Anjala. Efter några år kom huvudansvaret för arbetskolonin Toivola att falla på Henrik Wrede, då hans syster koncentrerade sig på fängelsebesök i olika delar av Finland. Senatens jordbruksexpedition beviljade 1888 Wrede rätt till gratis resor och frakt på järnvägarna.

I slutet av 1880-talet knöt Wrede nya betydelsefulla kontakter. Hon lärde känna innehavaren av herrgården Monrepos i Viborg, Paul Nicolay, med vars hjälp hon fick kontakt med de s.k. pasjkovtserna, en kristen grupp som hörde till societeten i S:t Petersburg. Dessa kom med största sannolikhet att stödja hennes arbete. Furstefamiljen Lieven kom med åren att stå Wrede speciellt nära, och hon tillbringade flera ledigheter hos dem såväl i S:t Petersburg som i Livland. År 1889 innebar, andligt sett, en vändpunkt i Wredes liv. Hon lät sig döpas och knöts allt fastare till den frikyrkliga rörelsen.

Mathilda Wrede hade även nära kontakter till Frälsningsarmén, som inlett sin verksamhet i Finland 1889. Hon var vän med frälsningssoldaternas första ledare Hedvig von Haartman (1862–1902) och bodde en tid tillsammans med henne i en bostad som också användes som Frälsningsarméns högkvarter. De förenades av sin gemensamma adliga börd, sin personliga andliga väckelse och i sin kallelse till sociala insatser.

I S:t Petersburg ordnades 1890 en internationell fängelsekongress, i vilken en offentlig delegation från Finland deltog med tjänstemän vid den finländska fångvården. Mathilda Wrede hade kallats som deltagare. Hon kritiserade i sitt tal den s.k. progressiva inriktningen inom fångvården och betonade att lag och ordning inte kunde förändra fångarna. Det kunde endast Gud, och därför borde man enligt henne utveckla det själavårdande arbetet bland fångarna. I tidningspressen förekom många omnämnanden av Wredes deltagande i kongressen. Ännu större publicitet fick hon emellertid i samband med händelseförloppet kring mördaren Matti Haapoja, då tidningspressen intresserade sig för Haapojas och Wredes möten.

Matilda Wredes länge planerade resa till England kunde genomföras 1891. Oaktat hennes personliga engelska kontakter var det vanligt att man inom de frikyrkliga kretsarna sökte skolning och idéer just från den engelska väckelsekristen­heten. Under resan gjorde Wrede sitt eget arbete känt främst hos de bildade klasserna. På samma gång bekantade hon sig också med den lokala fångvården och Frälsningsarméns verksamhet.

Wrede signalerade sin trovärdighet och sin hängivenhet för sitt kall såväl genom sina vanor som genom sin klädsel. Hon ville inte använda sin friherrinnetitel utan uppträdde som fröken Wrede. Även om hon inte skapade någon egentlig uniform uppträdde hon redan på 1880-talet i en enkel mörk dräkt som påminde om frälsningsarméns sätt att klä sig. Wrede ville undvika utsmyckningar och allt framhävande av sin kvinnlighet. Som enda smycke började hon på 1890-talet använda en brosch med inskriptionen ”Armo ja rauha” (Nåd och frid). Vid samma tid började man kalla henne ”Fångarnas vän”

År 1892 fick Mathilda Wrede ett slags halvofficiell ställning inom fångvården när hon efter omröstning valdes till medlem i den nygrundade Suomen vankeinhoitomiesten yhdistys, en förening för fångvårdare i Finland. Föreningens målsättning var att samla tjänstemännen inom fångvården för att diskutera fångvården, särskilt hur den praktiskt skulle organiseras.

Man förhöll sig mestadels positiv till Wredes själavårdsarbete i fängelserna, även om en del negativa röster också hördes. Sitt mest märkbara stöd fick hon från Åbos straffängelse Kakola, där man ansåg att hon stödde fängelsepredikanterna i deras andliga förkunnelse. Å andra sidan försökte man i Tavastehus tukthus begränsa hennes besök genom att hänvisa till hennes frikyrklighet, som avvek från den lutherska läran.

I början av 1900-talet förändrades Wredes ställning inom fångvården. Hennes hälsa tillät inte längre en lika intensiv insats, och frågan blev hur verksamheten skulle kunna fortsätta. Detta löste sig dock när den unge studenten Erik Mandelin blev Wredes medhjälpare. Wrede handledde Mandelin, och han kom senare att axla hennes mantel. Samtidigt började fängelseförhållandena på många sätt förändras. Fängelsepersonalens utbildning hade förbättrats sedan 1880-talet. Efter storstrejken och Sveaborgsupproret internerades många politiskt aktiva vilka starkt kritiserade förhållandena i fängelserna; de protesterade bland annat genom att strejka. Fångvaktarna började hävda sina rättigheter, vilket ansträngde relationerna mellan väktarna och tjänstemännen. Fångvården kritiserades särskilt i arbetartidningarna. Även de divergerande strategierna i förhållande till förryskningspolitiken skapade konflikt.

Mathilda Wrede pläderade för att förbättra fångarnas ställning genom en gemensam front mot fängelsernas tjänstemän, av vilka majoriteten dittills hade stött henne. På basis av uppgifter Wrede hade gett publicerade redaktören Guss Mattsson 1908 en artikel i Argus vilken kritiserade förhållandena i Kakola, och som följd därav svalnade Wredes nära relationer till Kakolas direktör. Den nya uppskattning som Wrede åtnjöt bland politiskt aktiva fångar blev uppenbar när den socialdemokratiske lantdagsmannen Santeri Nuorteva 1909 föreslog ett anslag som skulle stöda hennes verksamhet. Initiativet förkastades i lantdagen eftersom Nuor­teva, som tidigare hade suttit i fängelse, var förhindrad att närvara.

Wredes aktiva arbete med fängelse­själavård avbröts slutligen 1913. Kakolas direktör förbjöd då enskilda sammanträffanden med fångarna, med hänvisning till Fångvårdsstyrelsens föreskrift som gällde alla fängelser. Wrede hade också öppet angripit förhållandena i Kakola inför fängelsets tjänstemän och fångvårdens ledning, och på så sätt förenat sig med de protester­ som framfördes av de strejkande och demonstrerande fångarna. Enligt Wrede gjordes inga framsteg i möten med fångar i närvaro av en vakt eller en tjänste­man, och hon upphörde därför helt med sin verksamhet.

Efter 1913 riktades Wredes intresse förutom mot att hjälpa frigivna fångar också mot bl.a. djurskydd. Hon skaffade sig en lantegendom i Karelen och anställde en frigiven fånge från Kakola att sköta den. Under oroligheterna 1917–1918 vaknade Wredes gamla intresse åter till liv. Hon besökte Kakola och fängelserna i Helsingfors några gånger, men besöken ledde inte till någon förnyad verksamhet. Besöken anslöt sig till Wredes strävan att i samband med inbördeskriget hjälpa både de vitas och de rödas fångar. Dessa strävanden vittnade också om hennes egen ställning i krigets virvlar. Hennes släktingar hörde till de vita och den största delen av hennes bekanta från fängelseperioden till de röda.

Efter inbördeskriget började Wrede intressera sig för internationellt fredsarbete. Hon deltog i Kristna fredsrörelsens (International Fellowship of Reconciliation) möten i Danmark 1919 och 1923 samt verkade som organisationens företrädare i Finland. Kristna fredsrörelsen var en samkristen, pacifistisk organisation grundad under första världskriget. Organisationen motsatte sig militärtjänstgöring och betonade Kristi kärlek som fredsskapande. På 1920-talet framträdde Wrede också på resor i Sverige och Danmark samt hjälpte ryska flyktingar i Finland.

Trots sina frikyrkliga böjelser lämnade Wrede aldrig den lutherska kyrkan. Hon jordfästes i Johanneskyrkan i Helsingfors och begravdes i Anjala. Fångar från Kakola skulpterade en minnessten för hennes grav. Mathilda Wrede blev redan under sin livstid rikskänd för sitt frivilliga arbete bland fångar. Hon har också vunnit internationell ryktbarhet genom sina resor och genom de biografier som skrivits om henne, vilka blivit översatta till ett flertal språk.

Marjo-Riitta Antikainen / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4712
.
Eero Järnefelt: Mathilda Wreden muotokuva (1896).
Johanna Sofia Paulina Wrede af Elimä , s. 26.07.1857 Anjala, Rabbelugnin kartano. Tauluun 18
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 16
XIV Carl Ernst Karlinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 15, isä Karl Wrede af Elimä) År 1918 Sålde Kapten Anderson Vestergårds på Ytternäs Åland till Ernst för 100 000 mk och såldes 1920 190 000 mk till Torvald Sundblon, s. 17.05.1850 Anjala, k. 03.06.1927 Nastola.
Carl Ernst Wrede af Elimä (1850-1927)

Puoliso: Sigrid Naema Maria Alexanderintytär Wrede af Elimä o.s. Schulman s. 18.07.1865 Helsinki, k. 31.10.1948 Helsinki.

Lapset:
Ernst Fabian Wrede af Elimä , s. 17.07.1886 Muolaa. Tauluun 17
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 17
XV Ernst Fabian Ernstinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 16, isä Ernst Wrede af Elimä) Suomalainen kansainvälisten asioiden hoitaja ja talousvaikuttaja., s. 17.07.1886 Muolaa, k. 21.02.1952 Helsinki.

Wreden vanhemmat olivat ylijohtaja, vapaaherra Carl Ernst Wrede ja Sigrid Naema Maria Schulman. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1906 ja lakitieteen kandidaatiksi 1911. Wrede toimi kansainvälisen maatalousinstituutin esittelevänä sihteerinä Roomassa 1912-1914, asianajajana Helsingissä 1916, lähetystösihteerinä ja -neuvoksena Suomen Berliinin suurlähetystössä 1918 ja ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä ja kansliapäällikkönä 1918-1921. Suomen Sahanomistajien yhdistyksen asiamies hän oli 1920-1921 ja toimitusjohtaja 1922-1940, Suomen Teollisuus-Hypoteekkipankin toimitusjohtaja hänestä tuli 1942. Wrede kuului moniin Suomen kansainvälisten kauppasuhteiden työryhmiin ja oli kauppasopimuskomitean jäsen 1932-1940 sekä ranskalais-suomalaisen kauppakamarin puheenjohtaja vuodesta 1935. Hän toimi myös muun muassa Telko Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodesta 1945 ja oli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja. Wrede julkaisi kunniamerkkejä käsittelevän kirjan Finlands utmärkelsetecken: en redogörelse för Finlands officiella och halvofficiella utmärkelse- och minnestecken vuonna 1946.

Wreden puoliso vuodesta 1913 oli kreivitär Sigrid Elsa Armfelt (k. 1976). Kuvanveistäjä Carl Henrik Wrede (1890–1924) oli hänen veljensä.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wrede, Ernst Fabian,
vapaaherra, varatuomari, Hki. - * Muolaa
17. VII. 86; vanht yli joht. vapaah.
Carl Ernst W. ja Sigrid Naema Maria
Schulman. Puol. v:sta 13 Sigrid Elsa
Armfelt; vanht kreivi Carl-August
Reinhold Lars A. ja Juliane Frederikke
Adelaide Hoppe. - Yliopp. 03, fil. kand.
06, fil. maist. 07, lakit. kand. 11,
varatuom. 15. Opintomatk. Ranskaan,
Italiaan ja Saksaan 12, 14,
Skandinaaviaan 17. - Kansainväl. maatal.
instit. esittel. siht. Roomassa 12-14,
asianajaja Hgissä 16, vt. lähet. siht.
Berliinissä 18, lähetystöneuvos ja 1.
lähet. siht. s. v., ulkoas. minist.
palv:ssa v:een 21, S. sahanomist.
yhdist. asiam. 20-21, toimitusjoht.
v:sta 22, Finnish Lumber
Manufactu-rers’ American Export Associationin
toimitusjoht. ja johtok. jäsen 25-31,
Pellervo-seuran johtok. jäsen 17-20.
-Suomeen lähet. saksal. retkik.
kus-tann. tutkineen komit, puheenj. 19,
Hgin välityslautak. siht. 21-26, johtok.
jäsen v:sta 26, saks.-suom. sovinto- ja
välityslautak. jäsen v:sta 25,
saks.-suom. kauppakam. johtok. jäsen v:sta
26, Hgin kauppakam. johtok. varaj.
26-29, vakin. v:sta 29,
kauppasopimus-komit, jäsen 32, hallit, edust.
Barcelonan ja Antwerpenin
maailman-näytt:ssä 29 ja 30. - Julk.:
Osake-yhtiöittemme verotus, 22, ruots. s. v.;
kirjoit, sanoma- ja aikakauslehd.
-K. SVR 2, VR 3, K. Ruotsin
Pohjant.-R, 2, K. Ruotsin Vaasan
R, 2, K. Tanskan Dannebr.-R, 2,
K. Ranskan Kunnialeg., Pr. Rr. 2,
Pr. Kruunu-R. 3, Itäv. Frans Josef-R.
ups., Johanniitt. Oik. R., Belgian
Kruunu-R. suurups., K. E sp. Siv. ar.
rintat. k., K. Esp. Isabella Katol.-R.,
Ital. Kruunu-R. suurups. - Puolue:
ruots. kansanp.
Ernst Fabian Wrede af Elimä (1886-1952)

Puoliso: Sigrid Elsa Carl-Augustintytär Wrede af Elimä o.s. Armfelt. (Taulu 213) Kreivitär, s. 14.06.1894 Halikko, Wiurila, k. 23.02.1976 Helsinki.
Vanhemmat: Carl-August Reinhold Lars Augustinpoika Armfelt, s. 08.09.1862 Kaarina, k. 21.05.1942 Salo ja Juliana Frederikke Adelaide Carlintytär Armfelt o.s. Hoppe, s. 10.06.1873 Tanska, Randers, Mørke, Toftaholm, k. 02.09.1967 Halikko, Wiurila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 18
XIV Johanna Sofia Paulina Karlintytär Wrede af Elimä, (Taulusta 15, isä Karl Wrede af Elimä) s. 26.07.1857 Anjala, Rabbelugnin kartano, k. 11.08.1927 Anjala, Wredeby.

Puoliso: Vihitty 23.07.1879 Anjala, Rabbelugnin kartano Rabbe Axel Henrikinpoika Wrede af Elimä. (Taulu 1432) Yksi Ruotsalaisen kansanpuolueen perustajista ja toimi puolueen kansanedustajana 1910-1913 ja 1917-1918. Wrede toimi Helsingin yliopiston professorina oikeustieteissä 1885-1905 ja yliopiston rehtorina 1905. Akateemista uraansa hän jatkoi Åbo Akademin kanslerina vuosina 1918-1930, s. 16.07.1851 Anjala, Wredeby, k. 16.02.1938 Anjala, Wredeby.

Rabbe Axel Wrede af Elimä (16. heinäkuuta 1851 Anjala – 16. helmikuuta 1938 Anjala) oli suomalainen oikeustieteen professori ja poliitiikko. Hän oli yksi Ruotsalaisen kansanpuolueen perustajista.

Elämäkerta

R. A. Wrede oli tunnetun vapaaherrallisen Wrede af Elimä -aatelissuvun edustaja. Hänen veljensä oli arkkitehti K. A. Wrede ja heidän lankonsa oikeustieteilijä Robert Hermanson. Wreden vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Henrik August Wrede ja Anna Vilhelmina Baeckman.[2] R. A. Wrede meni vuonna 1879 naimisiin pikkuserkkunsa Johanna Sofia Paulina Wreden (s. 1857) kanssa, joka oli Mathilda Wreden sisar. Suomen sisällissodassa kaatunut metsänhoitaja, vapaaherra Henrik August Wrede af Elimä (1884-1918) oli heidän poikansa.

Toimittuaan sukunsa edustajana valtiopäivillä vuodesta 1877 säätyvaltiopäivien loppuun Wrede oli kansanedustajana 1910–1913 ja 1917–1918. Wrede oli perehtynyt erityisesti siviililainoppiin ja prosessioikeuteen. Hän oli Helsingin yliopiston professori 1885–1905 ja rehtori 1905. Hänestä tuli senaatin oikeusosaston jäsen 1905 ja vuonna 1909 sen varapuheenjohtaja. Hän erosi senaatista vuonna 1909 keisarin perustuslain tulkinnan takia. Åbo Akademin kanslerina hän toimi lähes kuolemaansa asti. R. A. Wreden joskus unohdettu suurtyö oli Suomen hallitusmuodon valmistelu omistamassaan Wredebyn kartanossa kesällä 1917 yhdessä K. J. Ståhlbergin sekä Anton Kotosen kanssa. Heidän valmistelemansa luonnos toimi myöhemmin vuonna 1919 hyväksytyn tasavaltalaisen hallitusmuodon pohjana. Wrede tosin itse vastusti tasavaltaa ja olisi halunnut Suomesta monarkian.

Wrede johti komiteaa, jonka tehtävänä oli valmistella Suomeen moderni oikeudenkäyntimenettely. Wreden komitean ehdotus julkaistiin vuonna 1901, mutta vasta yli 90 vuotta myöhemmin tuo uudistus lopulta toteutettiin kun maahan saatiin suullinen, välitön ja keskitetty oikeudenkäyntimenettely. Lakimiehenä hän oli sekä suuriruhtinaskunnan aikana että sotien välisenä aikana ja kirjallisen tuotantonsa johdosta kauan sen jälkeen paras parhaiden joukossa ja uuttera etenkin yksityisoikeuden tutkijana ja tuntijana. Koulutuksensa hän oli viimeistellyt Saksassa, mutta maan itsenäistyttyä hän oli henkilökohtaisesti luomassa hyvin hedelmälliseksi osoittautunutta yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Hän henkilökohtainen osuutensa edelleen voimassa olevan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain syntymiseen oli suuri. Hänen nimensä on ollut viime vuosiin asti tuttu kaikille lakimiehille, koska hänen kirjojaan käytettiin niin kauan tenttikirjoina ja tiedekuntien pääsykoekirjoina (Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestys).

Vaikka Wrede olikin ollut vanhoillinen kuningasvallan kannattaja, hän oli tasavaltalaisen Ståhlbergin yhteistyökumppani ja ystävä myös tämän presidenttikaudella.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/R._A._Wrede

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rabbe Axel (son av Henrik August), född 1851-07-16 Wredeby Student i Helsingfors 1869-05-18. Filosofie kandidat därst. 1875-05-31 och promov. filosofie magister 1877-05-31. Jur. utr. kandidat 1879-05-24. Auskultant i Åbo hovrätt s. å. 9/6. Vice häradshövding 1880-12-20. Jur. utr. licentiat 1883-05-07 och jur. utr. doktor 1884-05-07. Professor i civillagfarenhet och romersk rätt vid universitetet i Helsingfors 1885-03-12. Ordförande i kommittén för rättegångsreform 1893–1901 och i grundlagskommittén 1917. RRS:tStO3kl 1897-04-25. Professor i civil processrätt, romersk rätt och juridisk encyklopedi vid nämnda universitet 1898-09-08. Under olaglighetstiden i Finland bortförd till Ryssland 1904, varifrån han senare, med förbud att återvända till Finland, erhöll rättighet att avresa till utlandet. Förbudet att återvända till Finland återkallat 1905-01-00. Rektor vid universitetet i Helsingfors s. å. 1/9. Senator och vice ordförande i senatens justitiedepartement s. å. 1/12. Avsked 1909-06-11. LFVS s. å. HL av juridiska föreningen i Finland 1912. Jur. hedersdoktor i Lund 1918. Ordförande hos fullmäktige i Finlands hypoteksförening 1918–1922. Kansler för Åbo akademi 1918-12-14. StkFinlVRO 1919-07-18. KmstkNO 1923. Filosofie hedersdoktor i Helsingfors 1923-05-31. Jur. hedersdoktor i Hamburg 1924. LVA s. å. LLHS 1925. Jur. hedersdoktor i München 1926. Filosofie jubelmagister vid universitetet i Helsingfors 1927. Avgick från kanslersämbetet 1930-10-25. HL av Institut für auswärtige Politik i Hamburg 1931. Teol. hedersdoktor vid Åbo akademi 1934. Han har utgivit en mängd arbeten på processrättens och statslärans område.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wrede_af_Elim%C3%A4_nr_44#TAB_58.
Vanhemmat: Henrik August Fabianinpoika Wrede af Elimä, Omisti Anjalan Wredebyn. Valtiopäivämies 1867, 1872, 1877–78 ja 1882., s. 03.05.1821 Anjala, Wredeby, k. 27.10.1883 Anjala, Wredeby ja Anna Vilhelmina Fredricintytär Wrede af Elimä o.s. Bäckman, s. 06.01.1825 Valkeala, k. 14.06.1868 Anjala, Wredeby.
R. A. Wrede, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva vuodelta 1896.

Lapset:
Rabbe Fabian Wrede af Elimä s. 23.04.1882 Helsinki, k. 29.06.1957 Anjala, Rabbelugnin kartano.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 19
XII Karl Henrik Zachriksenpoika Aminoff, (Taulusta 12, isä Zachris Aminoff) Kommissionslantmätare i Savolaks och Karelens (sedermera Kuopio) län 1821-11-06., s. 20.02.1795 Iisalmi, Jokiniemi, k. 27.05.1872 Iisalmi.

Carl Henrik, (son av Zakarias Johan, tab 38), född 1795-02-20 Jokiniemi Student i Åbo 1810-10-06. Auskultant i Åbo hovrätt 1815-06-19. Extra ordinarie kopist i kejserliga senatens ekonomidepartement 1818-06-19. Extra notarie i nämnda hovrätt 1818-06-22. Auskultant vid generallantmäterikontoret 1820-07-27. Kopist i senatens kansliexpedition 1821-03-31. Kommissionslantmätare i Savolaks och Karelens (sedermera Kuopio) län 1821-11-06. Transporterades till samma befattning i Viborgs län 1844-12-03. Avsked 1851-08-05. Död 1872-05-27 i Idensalmi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_39

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


.
Aatelismies (aatelissukua nro 36).

Puoliso: Vihitty 10.06.1838 Nilsiä, Västinniemi Maria Elisabet Johanintytär Aminoff o.s. Collan s. 21.07.1792 Pieksämäki, k. 25.11.1865 Nilsiä.

Muutti ensi kerran Pieksämäeltä 1811 Kuopio. Muuttanut pois Pieksämäeltä 3.4.1824 Kuopio, Savilahti. Muutti edelleen Kuopiossa 1824 Kuopio, Hiltulanlahti. Muutti Kuopion Hiltulanlahdesta 3.4.1824 Leppävirta 9, Nygård. Täällä Leppävirralla viimeinen kirjaus 17.6.1827. Muuttanut pois Leppävirralta naimattomana ehkä 1827 Pietari. Tuli Pietarista melko pian takaisin Suomeen. Synnytti 6 lasta ennen avioitumistaan. Lapsista olivat Adolf, Maria Gustava ja Henrik Johan puolisoiden yhteisiä ennen aviota syntyneitä lapsia ja heidät laillistettiin sekä kirjattiin Suomen Ritarihuoneen jäseniksi eli aateloitiin isän säätyyn. Aatelisuku nro 36 - Aminoff. Asiasta Keisarin päätös 26.07.1860. Lähde: Sipari/Pieksämäen Frilander-sukua.

Lapset:
Henrik Johan Aminoff , s. 08.07.1834 Nilsiä, Muuruvesi, Kauniskangas. Tauluun 20
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 20
XIII Henrik Johan Karlinpoika Aminoff, (Taulusta 19, isä Karl Aminoff) Metsänhoitaja., s. 08.07.1834 Nilsiä, Muuruvesi, Kauniskangas, k. 28.07.1912 Nilsiä, Ahmonsaari.

Henrik Johan (son av Carl Henrik), född 1834-07-08 i Kuopio. Tillförordnad underforstmästare hos överstyrelsen för forstväsendet i Finland 1857-06-10 forstkonduktör 1859-06-22. Tillförordnad forstmästare i Kuopio län 1859-12-22. Tillförordnad forstmästare i Tiillikka revir i nämnda län 1861. Ordinarie forstmästare därstädes 1865-05-23. Kollegiisekreterares titel 1897-04-25. Avsked med pension 1899-03-06. Kollegiiassessors titel 1899. Död 1912-07-28 på Ahmonsaari i Idensalmi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_42.
Metsänhoitaja Henrik Johan Aminoff (8.7.1834-28.7.1912)

Puoliso: Vihitty 19.08.1868 Iisalmi Anna Maria Johanintytär Aminoff o.s. Lagus s. 12.10.1847, k. 01.01.1918 Iisalmi, Ahmonsaari.
Vanhemmat: Johan Lorenz Anderisnpoika Lagus, Iisalmen kirkkoherra, lääninrovasti

Johan Lorenz Lagus toimi yli neljännesvuosisadan Iisalmen suurpitäjän kirkkoherrana. Yhdessä poikiensa ja vävyjensä kanssa hän pani alulle useita merkittäviä taloudellisia ja kasvatuksellisia hankkeita ja oli kunnallishallinnon johtajana mukana lähes kaikissa suurpitäjän ja Ylä-Savon taloudellisissa hankkeissa., s. 10.10.1805 Turku, k. 20.09.1881 Iisalmi ja Amalia Karolina Augusta Brorintytär Lagus o.s. Tamelander, s. 26.09.1824 Turku, k. 29.03.1869 Iisalmi.

Lapset:
Adolf (Atte) Esaias Aminoff , s. 08.07.1890 Iisalmi, Ahmonsaari. Tauluun 21
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 21
XIV Adolf (Atte) Esaias Henrikinpoika Aminoff, (Taulusta 20, isä Henrik Aminoff) Kutsuttiin lempinimellä "Atte". Metsänhoitaja. Kuoli ulkomaanmatkalla 21.9.1949 Ruotsi, Göteborg. Omisti Korhola-, Kapakka- ja Kauppila-nimiset tilat Iisalmessa. Oli Iisalmen Puutavara Oy:n toimitusjohtaja. Lähde: Sipari/Pieksämäen Frilander-sukua., s. 08.07.1890 Iisalmi, Ahmonsaari, k. 21.09.1949 Ruotsi, Göteborg.

Puoliso: Anna Elisabeth Karlinpoika Aminoff o.s. Schreck s. 03.05.1893 Tampere, k. 04.10.1952 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Karl Hjalmar Karlinpoika Schreck, Yo Hfors normallyc. Oikt 1881. VT 1884. Hovioik.neuvos Turussa 1913-15. Kihlak.tuomari (Lappeen, Salon ja Pirkkalan tuomiok.) 1915-21., s. 01.12.1857 Vanaja, k. 13.04.1921 Tampere ja Eva Nadine Alexanderintytär Schreck o.s. Helsingius, s. 06.09.1868 Hamina, k. 18.09.1905 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 22
XI Germund Fredrik Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 11, isä Gregori Aminoff) Majuri, s. 21.03.1767 Hirvensalmi, k. 25.02.1816 Rantasalmi.

Volontär vid Savolaks infanteriregemente 1773-04-02. Korpral vid Savolaks infanteriregemente 1775. Förare 1779. Kadett vid Haapaniemi militärskola 1779–1786. Furir vid regementet 1782. Sergeant 1785-05-30. Extra fänrik 1788-06-21. Fänrik 1788-06-21. Premiäradjutant 1789-04-16. Sekundlöjtnant 1789-04-29. Premiärlöjtnant 1796-12-05. Stabskapten 1802-07-07. Kompanichef 1804-01-03. RSO 1808. Majors avsked 1809-04-01. Död 1816-02-25 på Marieberg i Rantasalmi socken, till följd av en under sista kriget erhållen kontusion. Han deltog i finska krigen 1788–90 och 1808–09 samt utmärkte sig särskilt i striderna vid Revolaks, Alavo, efter vilken han för tapperhet nämndes till RSO, vid Ruona bro och Oravais.

1. puoliso: Vihitty 08.04.1792 Rantasalmi Helena Katarina Henrikintytär Aminoff o.s. Rehbinder. (Taulu 1460). (Taulu 1461) s. 05.10.1764 Leppävirta, k. 04.01.1806 Rantasalmi.
Vanhemmat: Henrik Johan Henrikinpoika Rehbinder, s. 15.11.1724 Nousiainen, k. 27.12.1772 Sauvo ja Brita Catarina Gustafintytär Rehbinder o.s. Ehrnrooth, s. 03.09.1742 Kristiina, Puntala, k. 05.05.1770 Leppävirta.

Lapset:
Germund Fredrik Aminoff , s. 25.07.1796 Rantasalmi, Mariaberg. Tauluun 23
2. puoliso: Vihitty 14.05.1807 Rantasalmi Anna Juliana Gabrielintytär Aminoff o.s. Ehrnrooth. (Taulu 1457). (Taulu 1459) s. 24.06.1778 Rantasalmi, Södervik, k. 06.11.1808 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gabriel Johan Gustafinpoika Ehrnrooth, Valtiopäivämies 1771–72., s. 26.02.1741 Kristiina, Puntala, k. 27.06.1783 Rantasalmi, Södervik ja Anna Juliana Henrikintytär Ehrnrooth o.s. Poppius, s. 28.12.1754 Juva, k. 03.09.1811 Mikkeli, Paukkula.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 23
XII Germund Fredrik Germundinpoika Aminoff, (Taulusta 22, isä Germund Aminoff) s. 25.07.1796 Rantasalmi, Mariaberg, k. 21.05.1876 Helsinki.

Germund Fredrik Aminoff (25. heinäkuuta 1796, Rantasalmi – 21. toukokuuta 1876, Helsinki) oli suomalainen filosofi ja filosofian professori.

Aminoffin vanhemmat olivat majuri Germund Fredrik Aminoff ja Helena Katarina Rehbinder. Hän pääsi ylioppilaaksi Turussa 1812 sekä Uppsalassa 1817 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1824 ja filosofian tohtoriksi Uppsalassa 1827.

Aminoff toimi Uppsalan Suomalaisen osakunnan kuraattorina vuosina 1818–1824. Hän toimi Aleksanterin yliopiston filosofian dosenttina vuonna 1831 ja filosofian apulaisena samasta vuodesta. Aminoff nimitettiin professoriksi vuonna 1838. Hän toimi teoreettisen ja käytännöllisen filosofian vt. professorina vuodesta 1848, vakinaisena 1849–1852. Filosofina Aminoff oli hegeliläinen.

Aminoff toimi Helsingfors lyceumin esimiehenä vuosina 1841–1845 ja painotarkastuskomitean jäsenenä vuosina 1847–1865. Aminoffin puoliso oli Beata Sofia von Essen (k. 1890). Heillä oli seitsemän lasta joista tunnetuin oli valtioneuvos Torsten Johan Aminoff (1847–1936).

Teoksia

De scepticismo philosophico I–IV, väitöskirja. 1830
De statu theologiae moralis adhuc vigentis in alium perfectiorem mox transgressuro, väitöskirja. 1844
De notione honestatis absolutae, väitöskirja. 1848
Meletemata philosophiam historiae universalis spectantia I–III, stipendiväitöskirja. 1851–1852

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Germund_Fredrik_Aminoff

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomalainen filosofi ja filosofian professori Keisarillisessa Aleksanterin–Yliopistossa Helsingissä.

Germund Fredrik Aminoff syntyi Rantasalmella. Aminoff aloitti opintonsa Uppsalan yliopistossa, josta hän valmistui kandidaatiksi vuonna 1824, maisteriksi vuonna 1827 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1844. Aminoff toimi suomalaisen osakunnan kuraattorina 1818–1824 Uppsalan yliopistossa. Vuonna 1831 hänet nimitettiin Helsingin Keisarillisen Aleksanterin–Yliopiston filosofian dosentiksi. Aminoff toimi teoreettisen ja käytännöllisen filosofian professorina samassa yliopistossa vuosina 1848–1852.

Aminoff sai professorin arvon 1838, mutta hänen nimityksestään filosofian professuuriin vuonna 1848 syntyi eripuraa. Jo ennen dosentin virkaan astumistaan oli Aminoff akateemisella teoksellaan De scepticismo philosophico liitetty tuona aikana suosittuun hegeliaanisen filosofian koulukuntaan. Suomen hegeliaanisen aatesuuntauksen eturivin edustaja ylitse muiden tänä aikana oli J. V. Snellman. Kun filosofian professori J. J. Tengström lähti virastaan vuonna 1848, oli toiveena, että hän lähdöllään tekisi tietä ystävälleen ja oppilaalleen Snellmanille.

Aminoff sai kuitenkin filosofian professuurin hoitaakseen vuonna 1848. Snellman oli asetettu ensimmäiselle sijalle, mutta Aminoff valittiin – vastoin konsistorin esitystä – virkaan, koska hän miellytti yliopiston johtoa enemmän. Päätös johti niin sanottuun ”Aminoffilaiseen serenadiin”, opiskelijoiden mielenosoitukseen Aminoffin asunnon ulkopuolella. Mielenosoitus oli muotoa ”Katzenjammer”, ts. kattiloilla, helistimillä ja muilla instrumenteilla aiheutettua meteliä. Epäluottamus kohdistui paitsi viranomaisten päätökseen professorin asettamisesta, myös Aminoffiin itseensä sanomalehtisensorin ominaisuudessa. Filosofian professuuri lakkautettiin vuonna 1852. Se perustettiin uudelleen vuonna 1856 tieteiden järjestelmän ja siveysopin professuurina. Professuurin sai Snellman.

Vuoden kuluttua filosofian professuurin lakkauttamisesta asetettiin Aminoff lakkautuspalkalle. Hän kuoli Helsingissä vuonna 1876.

Jonas Ahlskog/Filosofia.fi 2008. Suomennos Sonja Vanto/Filosofia.fi.

Lähteet
Klinge, Matti, Helsingfors universitet 1640 – 1990: Kejserliga Alexanders universitetet 1808 – 1917 (Helsingfors 1989)
Rein, Thiodolf, Åbo universitets lärdomshistoria 10: Filosofins studium vid Åbo Universitet (Helsingfors 1908).
Helsingin yliopiston matrikkeli

Lähde: http://filosofia.fi/suomalainen_filosofia/galleria/4959
.
Germund Fredrik Aminoff (25. heinäkuuta 1796, Rantasalmi – 21. toukokuuta 1876, Helsinki)

Puoliso: Vihitty 24.12.1837 Hämeenkoski Beata Sofia Otontytär Aminoff o.s. Essen af Zellie s. 18.01.1809 Hämeenkoski, k. 09.12.1890 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 24
X Carl Fredrik Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) Majuri, s. 03.03.1724 Iisalmi, k. 14.07.1805 Ruotsi, Tukholma, Ekerö.

Carl Fredrik, (son av Gregori), född 1724-03-31 (1724-03-08). Volontär vid Savolaks regemente 1735. Fänrik vid Savolaks regemente 1750-05-30. Gick 1754 i fransk tjänst och blev vid Savolaks regemente kapten 1757. Kapten i armen 1758-04-25. Löjtnant vid Tavastehus regemente 1759-08-14. Kapten vid dalregementet 1761-09-14 major i armen 1766-07-15. RSO 1767-11-23 genom byte transporterades till Gyllengranatska regementet 1772-04-01. Avsked 1772-04-08. Död 1805-07-14 Närlunda.
Carl Fredrik Aminoff (1724-1805)

1. puoliso: Catharina Elisabet Carlintytär Aminoff o.s. von Christierson s. 28.12.1728 Ruotsi, k. 13.12.1773 Ruotsi, Värmland, Skillingsmark.

Lapset:
Gregorius Aminoff s. 16.02.1751 Asikkala, k. 12.04.1751 Asikkala.
2. puoliso: Vihitty 06.05.1758 Ruotsi, Södermanland, Mälaren, Tynnelsö Juliana Sophia Erasmuksentytär Aminoff o.s. Winding dotter av majoren Erasmus Christoffer Winding., s. 1740, k. 25.02.1782 Ruotsi, Värmland, Stäholm.
Juliana Sophia Winding (1740-1782)
Lapset:
Catharina Sofia Aminoff Naimaton, s. 06.05.1759 Ruotsi, Södermanland, Mälaren, Tynnelsö, k. 01.03.1782 Ruotsi, Västmanland, Köping, Stäholm.
Tynnelsö slott och mangård kring 1869.
Gustaf Aminoff , s. 14.04.1771 Ruotsi, Taalainmaa. Tauluun 25
Justina Maria Malm o.s. Aminoff , s. 05.03.1775. Tauluun 30
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 25
XI Gustaf Carlinpoika Aminoff, (Taulusta 24, isä Carl Aminoff) Kenraalimajuri, s. 14.04.1771 Ruotsi, Taalainmaa, k. 25.12.1836 Ruovesi.

Gustaf Aminoff merkittiin vapaaehtoisena Savon kevyen jalkaväkirykmentin luetteloihin joulukuussa 1783. Hänet otettiin 4.5.1783 oppilaaksi Haapaniemen sotakouluun Rantasalmelle ja ylennettiin koulusta valmistuttuaan ylimääräiseksi vänrikiksi Savon kevyeen jalkaväkirykmenttiin 6.6.1788. Aminoff osallistui rykmentin mukana Ruotsin ja Venäjän väliseen sotaan 1788 - 1790 ja kunnostautui Suomenniemen, Puumalan, Partakosken, Kärnäkosken, Savitaipaleen ja Pirttimäen taisteluissa. Hänet ylennettiin vänrikiksi 19.8.1789 ja kornetiksi 25.2.1793.

Aminoff siirrettiin luutnanttina 7.2.1796 yliadjutantiksi Henkivartioväen husaarirykmenttiin. Hänet ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin adjutantiksi kuninkaan esikuntaan 17.4.1796. Aminoff kohosi yliadjutantiksi, ja hänet ylennettiin majuriksi armeijassa 26.4.1796. Hänet siirrettiin alimajurina 22.2.1798 Karjalan rakuunoihin ja ylennettiin ensimmäiseksi majuriksi 30.9.1799. Edelleen hänet ylennettiin everstiluutnantiksi armeijassa ja määrättiin Karjalan jääkäreiden päälliköksi 10.5.1805. Hän komensi tätä joukko-osastoa Suomen sodan taisteluissa 1808 - 1809 ja kunnostautui muun muassa Revonlahden, Lapuan, Alavuden ja Ruonan taisteluissa. Hänet ylennettiin sodan aikana 3.7.1808 everstiksi.

Aminoff määrättiin Vaxholmin linnoituksen päälliköksi keväällä 1810. Hän oli kuitenkin jo muuttanut Suomeen, eikä ottanut tehtävää vastaan vaan pyysi eron Ruotsin armeijan sotapalveluksesta, joka hänelle myönnettiin kenraalimajurina 26.6.1810. Hänet nimitettiin Savon ja Karjalan läänin maaherraksi 2.4.1810, mistä virasta hän sai eron 3.7.1827.

Aminoff-suku merkittiin 5.2 1818 Suomen ritarihuoneeseen aatelissukuna 36.

Kenraali Aminoff omisti Salahmin rautaruukin ja masuunin Vieremällä Iisalmen pohjoispuolella 1830-luvun alussa sekä Linnaisten kartanon Ruovedellä.
Kunnia- ja ansiomerkit: RuotsMR R 1805; RuotsMR suurr. K. 3.7.1809; VenA 1 11.9.1818.
Gustaf Aminoff (1771-1836)

Puoliso: Vihitty 16.01.1800 Helsinki Lovisa Jakobina Jakobintytär Aminoff o.s. Salsvärd s. 16.01.1780 Vihti, k. 25.01.1862 Turku.
Vanhemmat: Jakob Salsvärd e. Sahlstedt, aateloituna Salsvärd, everstiluutnantti, s. 10.10.1736 Ruotsi, Västerås, k. 07.10.1785 Vihti, Härkälän kartano ja Lovisa Ulrika Salsvärd o.s. Sohlberg, s. 04.08.1756, k. 22.03.1798 Helsinki.

Lapset:
Gabriel Mauritz Aminoff s. 07.08.1802 Mikkeli, k. 01.04.1806 Kuopio.
Gustaf Fredrik Jakob Aminoff , s. 09.02.1805 Mikkeli. Tauluun 26
Sofia Lovisa Ulrika Aminoff s. 05.08.1806 Kuopio, k. 29.08.1886 Turku.
Emilie Julie Charlotte Krogius o.s. Aminoff , s. 24.08.1807 Kuopio. Tauluun 27
Carolina Vilhelmina Aminoff s. 29.11.1809 Kuopio, k. 17.04.1810 Kuopio.
Alexander Gustaf Aminoff Kornetti, s. 16.08.1811 Kuopio, k. 18.04.1830 Venäjä, Podolian kuvernementti.
Ulrika Margareta Aminoff s. 18.10.1814 Kuopio, k. 13.05.1817 Kuopio.
Augusta Maria Aminoff s. 10.05.1816 Kuopio, k. 14.05.1817 Kuopio.
Konstantin Nikolai Aminoff Alikapteeni, s. 12.03.1819 Kuopio, k. 30.11.1856 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 26
XII Gustaf Fredrik Jakob Gustafinpoika Aminoff, (Taulusta 25, isä Gustaf Aminoff) Eversti, s. 09.02.1805 Mikkeli, k. 22.03.1868 Turku.

Gustaf Fredrik Jakob, född 1805-02-09. Page vid ryska hovet 1812-04-10. Kornett vid prinsens av Oranien husarregemente 1826-06-14. Löjtnant vid vid prinsens av Oranien husarregemente 1828-05-13. RRS:tAO4kl 1828-07-24 med påskrift: »För tapperhet». Medalj för deltagande i turkiska kriget 1828–1829 1829. RRS:tAO3kl med ros 1830-06-10. Stabsryttmästare 1831-06-18 ryttmästare med skvadron 1831-11-28. RPolVirtMilO4kl 1831. RRS:tWlO4kl 1835-12-30. Transporterad till furst Witgensteins husarregemente 1836-02-12. Major 1837-09-16. Medaljen för stormningen av Ahulgo 1839. RRS:tStO2kl 1840-02-29. Chef för Mozdokska kosackregementet 1840-02-29. Överstelöjtnant 1840-03-31. RRS:tStO2kl med kejs. kr. 1842-06-27. Överste 1845-08-21. Chef för 8. brigaden av kaukasiska kosacktruppen 1846-08-25. RRS:tAO2kl 1848-01-11. Avsked med rätt att bära uniform och hela lönen i pension 1849-04-03. RRS:tGO4kl 1849-12-08. Död 1868-03-22 i Åbo. Han bevistade med utmärkt tapperhet ryska fälttågen i Turkiet 1828–29, i Polen 1831–32 och i Kaukasien 1839–10 samt benämndes inom armen allmänt »den tappre Aminoff».

Puoliso: Vihitty 18.07.1851 Metsäkylä Emilia Vilhelmintytär Aminoff. (Taulu 110) s. 04.08.1810 Metsäkylä, k. 26.01.1859 Turku.
Vanhemmat: Vilhelm Berndt Johaninpoika Aminoff, Vaasan pataljoonan päällikkö 1825, ero everstiluutnanttina 1831., s. 15.04.1782 Kemiö, Gammelby, k. 29.06.1857 Ruotsi, Tukholma ja Maria Ulrica Aminoff o.s. Collén.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 27
XII Emilie Julie Charlotte Gustafintytär Krogius o.s. Aminoff, (Taulusta 25, isä Gustaf Aminoff) s. 24.08.1807 Kuopio, k. 20.03.1879 Turku.

Puoliso: Vihitty 24.02.1833 Ruovesi Adolf Gabrielinpoika Krogius Laamanni, kihlakunnantuomari, s. 28.12.1783 Rautalampi, k. 02.03.1846 Viipuri.
Vanhemmat: Gabriel Paulinpoika Krogius, s. 18.04.1733 Sääminki, k. 09.02.1807 Rautalampi ja Catharina Jakobintytär Krogius o.s. Sirelius, s. 02.07.1744 Inkoo, k. 22.10.1822 Rautalampi.
Adolf Gabrielsson Krogius (1783-1846)

Lapset:
Gustav Emil Fridolf Krogius s. 14.02.1834 Viipuri, k. 13.06.1842 Viipuri.
Lovisa Gabriella Lilius o.s. Krogius , s. 08.08.1842 Viipuri. Tauluun 28
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 28
XIII Lovisa Gabriella Adofintytär Lilius o.s. Krogius, (Taulusta 27, äiti Emilie Krogius) s. 08.08.1842 Viipuri, k. 28.01.1878 Turku.

Puoliso: Vihitty 28.01.1868 Turku Karl Fredrik Samuel Carlinpoika Lilius Varatuomari. Turun oikeuspormestari 1895., s. 30.08.1839 Hamina, k. 03.03.1906 Turku.
Vanhemmat: Carl Efraim Natanaelinpoika Lilius, Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64., s. 05.11.1803 Orivesi, k. 10.10.1867 Tyrvää ja Katarina Wilhelmina Samuelintytär Lilius o.s. Bohm, s. 15.03.1813 Pirkkala, k. 13.12.1839 Hamina.

Lapset:
Hugo Fredrik Lilius , s. 16.08.1876 Turku. Tauluun 29
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 29
XIV Hugo Fredrik Karlinpoika Lilius, (Taulusta 28, äiti Lovisa Lilius) Polyteknikko, s. 16.08.1876 Turku, k. 10.06.1934 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 21.09.1901 Helsinki Hilda Otontytär Lilius o.s. Engström s. 24.04.1882 Helsinki, k. 18.01.1945 Helsinki.

Lapset:
Lars Henrik Lilius s. 21.02.1908 Helsinki, k. 11.05.1997 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 30
XI Justina Maria Carlintytär Malm o.s. Aminoff, (Taulusta 24, isä Carl Aminoff) s. 05.03.1775, k. 1830.

Puoliso: Vihitty 22.02.1803 Mikkeli Anders Johan Johaninpoika Malm s. 01.02.1766 Iitti, k. 18.10.1830 Viipuri.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Malm, s. 23.02.1738 Iitti, k. 19.06.1782 Mikkeli ja Hedvig Sofia Carlintytär Malm o.s. Brusin, s. 28.08.1744, k. 01.01.1823 Rantasalmi.

Lapset:
Emelie Pistolekors o.s. Malm , s. 1811 Rantasalmi, Rantasalo. Tauluun 31
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 31
XII Emelie Andersintytär Pistolekors o.s. Malm, (Taulusta 30, äiti Justina Malm) s. 1811 Rantasalmi, Rantasalo, k. 1839 Rantasalmi, Pyyvilä.

Puoliso: Georg Fredrik Gustafinpoika Pistolekors s. 28.10.1802 Sääminki, k. 26.03.1872 Niittylahti.

Lapset:
Adelaide Maria Elisabeth Svinhufvud af Qvalstad o.s. Pistolekors , s. 16.12.1833 Viipuri. Tauluun 32
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 32
XIII Adelaide Maria Elisabeth Georgentytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Pistolekors, (Taulusta 31, äiti Emelie Pistolekors) s. 16.12.1833 Viipuri, k. 17.11.1874 Porvoo.

1. puoliso: Vihitty 18.07.1854 Rantasalmi Pehr Gustaf Pehrinpoika Svinhufvud af Qvalstad, I. (Taulu 610). (Taulu 611) Student i Åbo 1818-04-21. Extra ordinarie kammarskrivare i kejserliga senatens för Finland ekonomidepartement 1826-08-15. Landskontorist i Kymmenegårds län 1830-04-29. Länsbokhållare i nämnda län 1831-02-15. Erhöll en briljanterad ring s. å. 22/6. Vice landskamrerare i S:t Michels län 1832-01-24. Landskamrerares titel 1838-01-11. Lanträntmästare i nämnda län 1843-06-14. RRS:tAO3kl 1850-05-04 och S:tStO2kl 1864-05-01. Pehr Gustaf Svinhufvud ampui v. 1866 itsensä tekemiensä kavallusten vuoksi ja ajauduttuaan suuriin velkoihin ja avioeroon., s. 13.05.1804 Sääksmäki, Rapola, k. 30.09.1866 Mikkeli.
Vanhemmat: Peter Johaninpoika Svinhufvud af Qvalstad, Sergeant vid Tavastehus' läns regemente. Avsked. Fänriks karaktär 1795-07-22. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland 1818-01-30 under nr 7 bland adelsmän., s. 17.06.1772 Sääksmäki, Rapola, k. 29.04.1847 Mikkeli ja Sara Juliana Carlintytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Teetgren, s. 14.12.1776 Pälkäne, k. 08.05.1828 Sääksmäki, Rapola.
Per Gustaf Svinhufvud af Qvalstad (1804-1866)

Lapset:
Per Fredrik Wiking Svinhufvud af Qvalstad , s. 17.06.1857 Mikkeli. Tauluun 33
2. puoliso: Vihitty noin 1867 Adam Viktor Wulff s. 25.03.1830 Ruotsi, Lovö, k. 04.04.1895 Ahvenanmaa, Finström.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 33
XIV Per Fredrik Wiking Pehrinpoika Svinhufvud af Qvalstad, (Taulusta 32, äiti Adelaide Svinhufvud af Qvalstad) Kapteeni, s. 17.06.1857 Mikkeli, k. 20.06.1900 Venäjä, Transkaspien, Ashabad.

Kadett i Fredrikshamn 1871-07-05. Fänrik vid livgardets 3., finska skarpskyttebataljon 1878-04-28. Kommenderad till tjänstgöring vid finska undervisningsskarpskyttekompaniet 1879-09-23–1881-07-02. Underlöjtnant 1881-09-11. Transp. till 2., Åbo, finska skarpskyttebataljon med stabskaptens grad s. å. 5/10. Kompanichef därst. 1882-04-12. Kaptens avsked 1885-10-05. Ånyo i tjänst med stabskaptens grad vid ryska arméinfanteriet och anställd som stationschef vid transkaspiska militär järnvägen 1887-12-09. RRS:tStO3kl 1893-10-17. Död 1900 och avförd ur rullan s. å. 20/6.
Per Fredrik Wiking Svinhufvud af Qvalstad (1857-1900)

Puoliso: Vihitty 23.10.1880 Helsinki Fanny Clara Lovisa Fransintytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Mörtengren s. 30.07.1859 Porvoo, k. 06.04.1917 Helsinki.

Lapset:
Elma Lovisa Svinhufvud af Qvalstad s. 01.08.1881 Helsinki, k. 08.06.1906 Lahti, Mukkulan kartano (Mokulla).
Mukkulan kartano (ruots. Mokulla) on Lahden kaupungin omistuksessa oleva ja Vesijärven rannalla sijaitseva kartano. Kartanon on vuokrattu yksityisyrittäjälle ja kartanon alueeseen sisältyvät kartano, Mukkulanranta, jossa on kioski minkä lähistöllä järjestään kesäviikonloppuisin tansseja, venelaituri, tenniskenttä, Mukkulan leirintäalue ja minigolf-rata. Mukkulan tilasta on mainintoja 1400-luvulta ja kartanon omistajat ovat mainitut maarekisterissä 1539 alkaen. 1570-luvulla Mukkulan kartanoon liitettiin toinen maatila. 1744–1752 kartano oli Metherien omistama ja 1795–1958 von Hauseneiden. Mukkulan kartanon tammia kasvavan puutarhan uskotaan olevan peräisen kapteeni Arndt von Hausenin ajalta, 1700-luvun lopulta. Sen uskotaan tulleen korotetuksi kaksikerroksiseksi 1800-luvun puolivälissä. Kartanoa on peruskorjauksissa muutettu huomattavasti ulkoasultaan 1898 ja 1937 sekä 1985 ja 2001. Kartano toimii nykyisin tilausravintolana, tilaushotellina ja tilauskokouspaikkana. Lahden kaupunki osti kartanon 285 000 000 markalla (nimellisesti nykyään 2 850 000 markkaa eli 479 335,59 euroa). Laajimmillaan kartano on ollut 1900-luvun alussa, jolloin sen pinta-ala oli 360 hehtaaria, josta 110 hehtaaria peltoa. Kartanon tiloissa toimi Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1976–1981. Kartanossa on järjestetty 1963 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous alkaen joka toinen vuosi. Välivuosina on järjestetty Lahden runomaraton. Vuodesta 2009 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on järjestetty Hollolassa Messilän kartanossa. Mukkulan kartanon puistossa on kartanon päärakennuksen lounaispuolella polun varrella J. K. Paasikiven rintakuva omalla jalustallaan.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 34
X Bernt Jonas Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) Kapteeni, s. 09.09.1729 Iisalmi, k. 27.09.1804 Nummenkylä.

Volontär vid Savolaks regemente 1747-10-01. Sergeant vid Nylands Infanteriregemente 1749. Mönsterskrivare 1750. Extra fänrik 1758-07-06. Stabsfänrik vid Nylands Infanteriregemente 1759-03-27. Löjtnant 1768-09-18. Regementskvartermästare 1771-10-22. Kapten 1777-10-16. RSO. Avsked 1781-04-04.

Puoliso: Vihitty 21.01.1770 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari Louisa Charlotta Claesintytär Aminoff o.s. Armfelt. (Taulu 158) s. 08.05.1750 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari, k. 25.03.1821 Nummenkylä.
Vanhemmat: Claes Carlinpoika Armfelt, Everstiluutnantti, s. 19.12.1706 Inkerinmaa, k. 01.04.1769 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari ja Hedvig Christina Henrikintytär Armfelt o.s. Aminoff, s. 31.12.1728 Pernaja, k. 17.12.1751 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari.

Lapset:
Berndt Jonas Aminoff , s. 07.04.1775 Siuntio. Tauluun 35
Hedvig Lovisa Aminoff , s. 04.05.1779 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari. Tauluun 44
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 35
XI Berndt Jonas Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 34, isä Bernt Aminoff) Everstiluutnantti, s. 07.04.1775 Siuntio, k. 22.02.1823 Tammisaari.

Bernt Jonas, (son av Bernt Jonas, tab 60), född 1775-04-07 volontär vid Nylands inlanteriregemente 1780-12-17. Sergeant vid Nylands inlanteriregemente 1784-12-23. Fänrik 1787-06-30. Löjtnant 1796-10-26. Kapten vid Adlercreutzska regementet 1804-01-03. Avsked ur svensk tjänst med majors karaktär 1810-06-05. Kapten vid 3 finska jägarregementet 1812-10-10. Major därstädes 1813-01-15. Överstelöjtnant 1814-08-26. Avsked 1815-04-28. Immatrikulerad med sina söner på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän. Död 1823-02-22 i Ekenäs.

Puoliso: Vihitty 08.09.1805 Siuntio Ulrika Margareta Adolfinpoika Aminoff s. 05.07.1784 Rantasalmi, Leislahti, k. 13.11.1870 Helsinki.
Ulrika Margareta Aminoffin (1784-1870) hauta.

Lapset:
Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff , s. 28.10.1809 Siuntio, Backa. Tauluun 36
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 36
XII Berndt Adolf Carl Gregori Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 35, isä Berndt Aminoff) suomalainen eversti, kuvernöörin adjutantti ja valtiomies., s. 28.10.1809 Siuntio, Backa.

Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff (28. lokakuuta 1809 Siuntio - 16. tammikuuta 1875 Helsinki) oli suomalainen eversti, kuvernöörin adjutantti ja valtiomies.

Aminoff valmistui kadetiksi Haminan kadettikoulusta vuonna 1824. Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 1854. Hän osallistui Krimin sotaan Viipurin kuvernöörin adjutanttina 1857 ja toimi pysyvänä edustajana Suomen armeijan sotilastuomioistuimessa.

Aminoff osallistui Suomen suurruhtinaskunnan valtiopäiville aatelissäädyn edustajana vuosina 1867 ja 1872. Hän toimi myös Ritarihuoneen johtokunnan jäsenenä 1855-1860 välisenä aikana.

Aminoff avioitui Ida Matilda Avellanin kanssa vuonna 13.6. 1841, joka oli historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär, syntynyt Turussa 24. lokakuuta 1817.

Aminoff sai lukuisia lapsia vaimonsa Idan kanssa, mutta moni menehtyi varsin nuorena, joka kertoo siitä, että aikansa sairaudet ja kulkutaudit koskettivat kaikkia yhteiskuntaluokkia.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bernt Adolf Carl Gregori, (son av Bernt Johan), född 1809-10-28 i Sjundeå socken. Underofficerskorpral vid 3. finska jägarregementet 1823-10-20. Avsked därifrån 1824-09-24. Kadett i Fredrikshamn 1824-09-24. Fänrik vid reservbataljonen av 1. koloniserade sappörbataljon 1830-01-31. Underlöjtnant vid reservbataljonen av 1. koloniserade sappörbataljon 1834-04-10. Transport till livgardets finska skarpskyttebataljon 1834-04-20. Bataljonsadjutant 1836-02-17. Löjtnant 1838-05-24 äldste adjutant 1840-03-12. Stabskapten 1842-09-21. RRS:tAO3kl 1846-01-13. Kapten 1846-10-20. Överstelöjtnant 1851-04-20. Överste 1854-11-21. Ledamot av riddarhusdirektionen 1855-02-26. Guvernörsadjoint i Viborg 1855-06-28. RBS:tStO2kl 1857-04-15. Ständig ledamot av överkrigsdomstolen för finska militären och lotsverket 1857-05-31. RRS:t AO2kl 1865-02-03. RRS:tWlO4kl 1865-10-04. Död 1875-01-16 i Helsingfors.

Puoliso: Vihitty 23.01.1841 Turku Ida Matilda Johanintytär Aminoff o.s. Avellan s. 24.10.1817 Turku, k. 13.06.1859 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Henrik Karlinpoika Avellan, Suomalainen filosofi ja Turun akatemian professori 1812-32., s. 18.12.1773 Viipuri, k. 03.07.1832 Helsinki ja Kristina Eleonora Avellan o.s. Almqvist, s. 11.01.1795, k. 08.01.1821 Helsinki.

Lapset:
Berndt Ivar Lars Aminoff , s. 08.10.1843 Helsinki. Tauluun 37
Ida Emilia Nyberg o.s. Aminoff , s. 09.09.1847 Helsinki. Tauluun 42
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 37
XIII Berndt Ivar Lars Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 36, isä Berndt Aminoff) Viipurin ja Vaasan läänin pääarkkitehti., s. 08.10.1843 Helsinki, k. 28.02.1926 Viipuri.

Berndt Ivar Aminoff (8. lokakuuta 1843 Helsinki - 28. helmikuuta 1926 Viipuri) toimi Viipurin ja Vaasan läänin pääarkkitehtina.

Sisällysluettelo

1 Ura
2 Perhe

Ura

Aminoff valmistui insinööriksi Helsingin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1869 ja opiskeli vapaita taiteita Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa Tukholmassa vuosina 1866-1867. Tunnetuin Aminoffin suunnittelema rakennus on Peräseinäjoen kirkko. Lisäksi hän suunnitteli Sortavalan kirkon laajennustyön, majakoita Laatokalle ja useita kirkkoja Karjalankannakselle.

Viipurin läänin pääarkkitehtina hän laati Sortavalan kaupungin asemakaavan ja Vaasan läänin pääarkkitehtina Kokkolan kaupungin asemakaavan. Hän oli erityisen kiinnostunut egyptiläisestä arkkitehtuurista ja hän suoritti useita tutkimusmatkoja Aleksandriaan. Sortavalan kirkon laajennustyössä hän käytti egyptiläisiä vaikutteita, mutta kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Aminoff toimi myös 20 vuotta sihteerinä Viipurin Taiteenystävien yhdistyksessä, joka oli perustettu 1890. Hän myös piti piirustuskoulua vuodesta 1891.

Perhe

Berndt Aminoffin isä Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff oli valtiomies, eversti ja kuvernöörin adjutantti ja äiti Ida Matilda oli historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär (1817, Turku).

Berndt Aminoff avioitui aatelissukuun kuuluvan Ebba Örnin (5. kesäkuuta 1851 Helsinki - 24. joulukuuta 1998 Viipuri) kanssa. Heillä oli kolme lasta: Bruno Roland (2. elokuuta 1871 Helsinki - 3. maaliskuuta 1929 Käkisalmi), Elsa Iduna (24. heinäkuuta 1872 Kausala - 17. kesäkuuta 1959 Helsinki) ja Leon Harald (3. maaliskuuta 1879 Sortavala - 28. lokatuuta 1942 Ruovesi).

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bernt Ivar (son av Bernt Adolf Carl Gregori), född 1843-10-08 i Helsingfors, kadett i Fredrikshamn 1856-09-29 avgick därifrån 1860-10-30. Civilingenjör 1869. Tillförordnad stationsinspektor vid Kausala station 1870. Ordinarie stationsinspektor vid Kausala station 1872-10-26. Extra arkitekt vid överstyrelsen för allmänna byggnaderna i Finland 1873-02-25. Avsked från stationsinspektorsbefattningen 1873-03-06. Ledande arkitekt vid fyrbyggnaderna i Ladoga 1876. Tredje arkitekt och föreståndare för länsbyggnadskontoret i Nikolaistad 1884-05-14. 2. arkitekt och tillförordnad föreståndare för länsbyggnadskontoret i Viborg 1887-04-05. RRS:tStO3kl 1891-04-25. Avsked 1914-06-16.
Peräseinäjoen kirkko 1900-luvun alussa.

1. puoliso: Vihitty 04.09.1870 Helsinki Ebba Carlintytär Aminoff o.s. Örn s. 05.06.1851 Helsinki, k. 24.12.1889 Helsinki.

Lapset:
Bruno Roland Aminoff , s. 02.08.1871 Helsinki. Tauluun 38
Leon Harald Aminoff , s. 30.03.1879 Sortavala. Tauluun 40
2. puoliso: Olga Maria Alexanderintytär Aminoff o.s. Thesleff s. 25.03.1849 Mikkeli, k. 08.10.1911 Viipuri.
Vanhemmat: Alexander Adam Peterinpoika Thesleff, Kenraalimajuri., s. 26.05.1810 Venäjä, Pietari, k. 23.11.1856 Viipuri ja Eugenia (Jenny) Amalia Alexanderintytär Thesleff, Keisarinnan hovineiti, s. 06.02.1827 Helsinki, k. 22.09.1889 Antrea, Kavantsaaren rälssitila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 38
XIV Bruno Roland Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 37, isä Berndt Aminoff) Asemapäällikkö rautatien kirjuri., s. 02.08.1871 Helsinki, k. 30.03.1929 Helsinki.

Bruno Roland (son av Bernt Ivar), född 1871-08-02 i Helsingfors. Telegrafist vid Udelnaja järnvägsstation 1897. 2. bokhållare vid Viborgs järnvägsstation 1898-03-00. 1. bokhållare vid Antrea järnvägsstation 1903. Stationsinspektor vid Sorjo järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen vid Sorjo järnvägsstation 1908-07-10. Transport till Pulsa järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen därstädes 1912-05-09. Stationsinspektor vid Kexholms station 1920-02-11.

Puoliso: Ingrid Fransintytär Aminoff o.s. Nyberg. (Taulu 42) s. 05.05.1876 Hamina, k. 18.01.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Frans Edvard Claesinpoika Nyberg, Kenraalimajuri, s. 07.02.1843 Helsinki, k. 01.10.1912 Porvoo ja Ida Emilia Berndtintytär Nyberg o.s. Aminoff, s. 09.09.1847 Helsinki, k. 23.09.1926 Helsinki.

Lapset:
Carl Gregori Aminoff , s. 09.11.1908 Helsinki. Tauluun 39
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 39
XV Carl Gregori Brunonpoika Aminoff, (Taulusta 38, isä Bruno Aminoff) s. 09.11.1908 Helsinki, k. 1955 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 28.12.1935 Helsinki Maja-Kristina Carlintytär Aminoff o.s. Nyberg. (Taulu 43) s. 16.06.1910 Helsinki, k. 17.08.2012 Espoo.
Vanhemmat: Carl (Lullu) Fransinpoika Nyberg, Helsingin yliopiston bakteriologian ja serologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti., s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen ja Tyra Frida Vivica Nyberg o.s. Eklundh, k. 1917 Helsinki.

Lapset:
Cajus TG Aminoff
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 40
XIV Leon Harald Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 37, isä Berndt Aminoff) Handelsagent. Biträdande kronolänsman i Helsinge distrikt., s. 30.03.1879 Sortavala, k. 28.10.1942 Ruovesi.

Puoliso: Annie Charlotta Adamintytär Aminoff o.s. Granlund s. 08.11.1867 Hämeenlinna, k. 28.11.1954 Helsinki.

Lapset:
Alf Aeon Vänfrid Raymond Aminoff , s. 25.06.1902 Pori. Tauluun 41
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 41
XV Alf Aeon Vänfrid Raymond Leoninpoika Aminoff, (Taulusta 40, isä Leon Aminoff) s. 25.06.1902 Pori, k. 01.02.1976 Helsinki.

Puoliso: Arla Maria Carlintytär Aminoff o.s. Martin s. 17.04.1907.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 42
XIII Ida Emilia Berndtintytär Nyberg o.s. Aminoff, (Taulusta 36, isä Berndt Aminoff) s. 09.09.1847 Helsinki, k. 23.09.1926 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 08.11.1869 Helsinki Frans Edvard Claesinpoika Nyberg. (Taulu 362). (Taulu 38) Kenraalimajuri, s. 07.02.1843 Helsinki, k. 01.10.1912 Porvoo.



Frans Edvard Nyberg otettiin 1854 oppilaaksi Paavalin kadettikouluun Pietariin, josta hänet siirrettiin junkkarina Konstantinin sotakouluun 27.6.1862. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 24.6.1863 ja komennettiin saman vuoden syyskuussa palvelukseen Henkivartioväen Hatsinan jääkärirykmenttiin. Hän otti rykmentin mukana osaa Puolan kapinan kukistamiseen 1863 - 1864.

Nyberg ylennettiin 1866 luutnantiksi. Hän suoritti 1866 - 1869 Nikolain insinööriopiston kurssin ja yleni kurssin aikana alikapteeniksi 1867. Insinööriopiston jälkeen Nyberg siirrettiin Venäjän armeijan sotilasinsinöörikuntaan kapteenina ja komennettiin Odessan sotilaspiirin insinöörikunnan palvelukseen vuoden 1869 lopulla. Odessasta Nyberg sai siirron luokantarkastajan apulaiseksi ja linnoitusopin opettajaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 28.8.1870. Hänet siirrettiin 1872 Venäjän armeijan sotilasopetuslaitosten ylihallinnon upseeriluetteloihin ja ylennettiin 1873 everstiluutnantiksi sekä 1876 everstiksi pysytettynä Suomen kadettikoulun tehtävissään. Nyberg sai 22.1.1879 siirron Tambovin kuvernementtiin Borisoglebskin sotilasteknillisen opiston johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi aina 30.10.1881 saakka, jolloin sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina.

Lähes välittömästi reserviin siirtymisensä jälkeen kenraali Nyberg tuli ruotsalaisen Nobel-yhtiön palvelukseen. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneellä liikemiesurallaan hän järjesti ja johti yhtiön öljykauppaa Volgan alueella sekä vastasi yhtiön teknisen ja kaupallisen toiminnan levittäytymisestä niin Venäjällä kuin Länsi-Euroopassa. Nyberg 1903 perusti omissa nimissään kiinalaisen teen maahantuontiyhtiön, ja häntä voidaan pitää tällä saralla uranuurtajana Suomessa. Nybergin teekauppa oli tuskin kovin menestyksekästä, sillä 1900-luvun alussa teen käyttö oli Suomessa varsin vähäistä eikä ollut juuri kasvanut 1930-luvulle tultaessa.

Kunnia- ja ansiomerkit: VenSt 2 1878; VenA 2 1897.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=305.
Vanhemmat: Claes Henrik Nyberg, Suomen maanmittausylihallituksen ylitirehtöörin apulainen, kamarineuvos., s. 20.09.1799 Pernaja, Svartholma, k. 09.10.1883 Helsinki ja Ottiliana Anna Otontytär Nyberg o.s. von Fieandt, s. 09.05.1806 Rautalampi, Koskensaari, k. 14.11.1868 Helsinki.
Frans Edvard Nyberg (1843-1912)

Lapset:
Wolmar (Wolli) Nyberg Luutnantti, pankinjohtaja., s. 06.12.1870 Hamina, k. 09.08.1958 Kauniainen.
Wolmar (Wolli) Nyberg (1870-1958)
Elsa Nyberg s. 24.01.1873 Hamina.
Signe Nyberg s. 26.01.1874 Hamina, k. 05.01.1880.
Ingrid Aminoff o.s. Nyberg , s. 05.05.1876 Hamina. Tauluun 38
Carl (Lullu) Nyberg , s. 03.02.1879 Hamina. Tauluun 43
Frans Nyberg Porvoon kaupunginmuseon intendentti, graafikko, kuvataiteilija., s. 21.09.1882 Venäjä, Pietari, k. 18.05.1962 Porvoo.
Frans Nyberg (Kul) (1882-1962)
Ida Nyberg s. 14.05.1885 Venäjä, Saratov.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 43
XIV Carl (Lullu) Fransinpoika Nyberg, (Taulusta 42, isä Frans Nyberg) Helsingin yliopiston bakteriologian ja serologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti., s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen.

Yliopp. 98, fil.
kand. 03, fil. maist. 07, lääket. kand.
08, lääket. lis. 13, lääket. ja kir. toht.
13. Opintomatka Saksaan 22.
-Nobel-yht. naftateht. kemisti Bakussa
01-06, yliop. lastensair. assistentti
14-18, Grankullan parant. lääk. 18-31, dosentti 19, yliop.
sero-bakterio-log. lait. assistentti v:sta 25, tekn.
korkeak. hygien, op. v:sta 31.
Yksit. lääk. 13-30, Grankullan
lasten-hoito-op. joht. 20-32,
sairaanhoitaja-tark. hygien, op. v:sta 26. -
Grankullan kauppalan valt. jäsen v:sta 26,
Grankullan yhteisk. johtok. jäsen
v:sta 24, terveysh. lautak. jäsen
v:sta 20. - Julk.: über die Kolonien
der lophotrichen Stäbchenbakterien
(väitösk.), 12 ja yli 40 tieteell.
kir-joitt. bakteriolog. ja hygien, al.
-Puolueeton. - Erikoisharr.:
puutarha-viljelys, linnunmunien keräily.
.

Puoliso: Vihitty 1909 Tyra Frida Vivica Nyberg o.s. Eklundh. (Taulu 39) k. 1917 Helsinki.

Lapset:
Maja-Kristina Aminoff o.s. Nyberg , s. 16.06.1910 Helsinki. Tauluun 39
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 44
XI Hedvig Lovisa Berntintytär Aminoff, (Taulusta 34, isä Bernt Aminoff) s. 04.05.1779 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari, k. 06.05.1864 Tammisaari.

Puoliso: Vihitty 21.04.1805 Nummenkylä Bernt Anders Adolfinpoika Aminoff. (Taulu 46) Kapten vid Nylands jägarbataljon 1805-05-02. Avsked ur svensk tjänst 1810-05-29. Immatrikulerad med sin son på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän., s. 17.03.1780, k. 11.02.1817 Nummenkylä.
Vanhemmat: Adolf Gregorinpoika Aminoff, Generalmajor och chef för Savolaksbrigaden 1796-08-21, s. 08.09.1733, k. 16.01.1800 Jokkas prästgård ja Ulrika Eleonora Andersintytär Aminoff o.s. Nohrström, s. 12.09.1752 Pyhtää, Kuninkaankylä, k. 28.02.1826 Tammisaari.

Lapset:
Gregorius Aminoff , s. 03.11.1811 Siuntio. Tauluun 45
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 45
XII Gregorius Berntinpoika Aminoff, (Taulusta 44, isä Bernt Aminoff) s. 03.11.1811 Siuntio, k. 27.05.1874 Turku.

Puoliso: Sara Adelaide Constance Sofia (Sally) Ulrikintytär Aminoff o.s. Ithimæus s. 08.11.1834 Turku, k. 07.02.1922 Tenhola.

Lapset:
Hedvig von Bonsdorff o.s. Aminoff s. 31.03.1873 Turku, k. 08.12.1934.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 46
X Adolf Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) Generalmajor och chef för Savolaksbrigaden 1796-08-21, s. 08.09.1733, k. 16.01.1800 Jokkas prästgård.

Puoliso: Vihitty 28.10.1777 Pyhtää, Kuninkaankylä Ulrika Eleonora Andersintytär Aminoff o.s. Nohrström. (Taulu 44) s. 12.09.1752 Pyhtää, Kuninkaankylä, k. 28.02.1826 Tammisaari.
Vanhemmat: Anders Andersinpoika Nohrström, Ruukinpatruuna., s. 07.11.1713 Ruotsi, Mora, k. 16.03.1758 Ruotsinpyhtää, Strömfors ja Ester Sidonia Nohrström o.s. Raschau, s. 07.05.1720 Eesti, Saarenmaa, k. 12.02.1800 Kouvola.

Lapset:
Bernt Anders Aminoff , s. 17.03.1780. Tauluun 44
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 47
X Zacharias Wilhelm Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) Everstiluutnantti., s. 05.05.1747 Hirvensalmi, k. 30.01.1829 Joroinen.

Zakarias Vilhelm, (son av Gregori, tab 33), född 1747-05-05 i Savolaks övredels härad. Volontär vid Savolaks lätta infanteriregemente 1757. Trumslagare vid karelska dragonregementet 1761-11-10. Korpral vid karelska dragonregementet 1765-01-29. Förare 1768-02-27, fältväbel 1770-09-21. Fänrik vid Savolaks fotjägarekår 1770-12-11. Sekundlöjtnant 1774-04-13. Premiärlöjtnant 1779-04-23 kapten 1789-04-16. Major 1796-08-21 regementskvartermästare 1800-06-09. RSO 1802-12-09. Överstelöjtnant och chef för kåren 1802-12-09. Avsked 1806-08-12. Immatrikulerad med sin son på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän. Död 1829-01-30 Johanala.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_79.

Puoliso: Vihitty 13.08.1771 Joroinen Hedvig Catharina Magnuksentytär Aminoff o.s. Brundert. (Taulu 1440) s. 14.01.1753 Joroinen, Paajala, k. 02.02.1814 Joroinen.
Vanhemmat: Magnus Gustav Brundert, s. 1704, k. 04.08.1762 Joroinen, Paajala ja Brigitta Georgentytär Brundert o.s. Grotenfelt, s. 16.08.1716, k. 27.08.1776 Joroinen, Paajala.
Joroisten kartanot, Joroinen. Örnevikin eli Paajalan kartanon päärakennus. Kuva: MV/RHO 1774 Elias Härö 1967. Kotkatlahden kylä N:o 1. Säteri, rustholli. Pinta-ala 1 851 ha (1852). Torppia 18 (1830). Paajalan nimi tulee 1500-ja 1600-luvuilla omistajina olleista Paajasista. Örnevikiksi kartanoa ryhdyttiin kutsumaan 1600-luvun lopulla Kotkatlahden kylän ruotsinnoksena. Omistajat: Paajalan alkuna oli ratsumestari Nils Grothin (aateloituna Grotenfelt) 1659 ratsupalvelusta vastaan Kotkatlahden kylästä saama pieni talo. Vuoteen 1690 mennessä talo kasvoi Paajalan kartanoksi. Se oli suvun päähaaran asuinpaikka vuoden 1821 perinnönjakoon saakka. Grotenfelteilla Paajala on edelleen. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Päärakennus, empiretyylinen pitkänurkkatalo siirrettiin nykyiselle paikalleen 1830-luvulla, jolloin sitä myös jatkettiin. Hirsinen väentupa on vuodelta 1874.

Lapset:
Fredrik Aminoff , s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala. Tauluun 48
Lovisa Hästesko af Målagård o.s. Aminoff , s. 16.12.1776 Joroinen. Tauluun 50
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 48
XI Fredrik Zachariaanpoika Aminoff, (Taulusta 47, isä Zacharias Aminoff) s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala, k. 15.04.1858 Joroinen, Brasegorg.

Puoliso: Maria Sofia Gabrielintytär Aminoff o.s. Ehrnrooth. (Taulu 1457) s. 16.10.1781 Rantasalmi, Södervik, k. 25.05.1808 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gabriel Johan Gustafinpoika Ehrnrooth, Valtiopäivämies 1771–72., s. 26.02.1741 Kristiina, Puntala, k. 27.06.1783 Rantasalmi, Södervik ja Anna Juliana Henrikintytär Ehrnrooth o.s. Poppius, s. 28.12.1754 Juva, k. 03.09.1811 Mikkeli, Paukkula.

Lapset:
Hedvig Juliana Sofia Melart o.s. Aminoff s. 01.09.1806 Rantasalmi, k. 07.10.1861 Turku.
Fredrika Wilhelmina Löfgren o.s. Aminoff , s. 27.09.1807 Rantasalmi. Tauluun 49
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 49
XII Fredrika Wilhelmina Fredrikintytär Löfgren o.s. Aminoff, (Taulusta 48, isä Fredrik Aminoff) s. 27.09.1807 Rantasalmi, k. 25.12.1855 Viipuri.

Puoliso: Vihitty 1836 Karl Peter Larsinpoika Löfgren Kengityssepän poika, Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860., s. 21.11.1801 Oulu, k. 24.03.1874 Viipuri.

Oulun triviaalikoulun oppilas 29.8.1810 (cl. I) – 1819 (avg.). Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 3.7.1821. Pohjalaisen osakunnan jäsen 4.7.1821 [1821] Carolus Petrus Löfgrén die IV Julii. Natus die XX Novembris MDCCCI. | Dicasterio Vasensi adscriptus 1828. Vice Häradshöfdinge 1831. Förestod Lappska Tingslagen 1833. Förestår andra delen af Leppävirta Dom-Saga 1834. | Hugnad med Häradshöfdinge namn med tour och befordringsrätt 1838. Tuomarintutkinto 6.6.1828. Vaasan hovioikeuden auskultantti 3.7.1828. — Varatuomari 1831. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1838. Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860, ero 1868.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 50
XI Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, (Taulusta 47, isä Zacharias Aminoff) s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

1. puoliso: Vihitty noin 1795 Joroinen Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 1526). (Taulu 1527) s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes.
Vanhemmat: Samuel Jacob Gustafinpoika Hästesko af Målagård, Kapteeni, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Torstenintytär Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.

Lapset:
Hedvig Sofia Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård , s. 22.04.1800 Joroinen. Tauluun 51
Samuel Wilhelm Hästesko af Målagård s. 18.02.1807 Joroinen, k. 04.08.1808 Joroinen.
2. puoliso: Vihitty 29.07.1810 Venäjä, Pietari Salomon Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 1526). (Taulu 1528) Kapteeni., s. 13.07.1781 Joroinen, k. 25.05.1822 Joroinen.
Vanhemmat: Samuel Jacob Gustafinpoika Hästesko af Målagård, Kapteeni, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Torstenintytär Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.
Lapset:
Carl Torsten Wilhelm Hästesko af Målagård s. 02.11.1810 Joroinen, k. 28.04.1813 Joroinen.
Anna Lovisa Tujulin o.s. Hästesko af Målagård , s. 25.05.1812 Joroinen. Tauluun 52
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 51
XII Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 50, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.

1. puoliso: Vihitty 22.07.1822 Joroinen Gabriel Wilhelm Georgenpoika Brunow s. 14.09.1785 Iitti, k. 15.06.1826 Sääminki.

2. puoliso: Vihitty 07.08.1838 Joroinen Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff. (Taulu 54). (Taulu 55) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.
Vanhemmat: Erik Magnus Gregorinpoika Aminoff, Luutnantti., s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina ja Eva Christina Gustafintytär Aminoff o.s. Meijer, s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 52
XII Anna Lovisa Salomonintytär Tujulin o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 50, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 25.05.1812 Joroinen, k. 11.01.1864 Joroinen.

Puoliso: Johan Fredrik Erikinpoika Tujulin Pohjanmaan keskiosan ylisen tuomiokunnan tuomari, varatuomari., s. 21.01.1803 Leppävirta, k. 28.12.1859 Kokkola.

Lapset:
Fanny Beata Forsman o.s. Tujulin , s. 05.02.1851 Kokkola. Tauluun 53
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 53
XIII Fanny Beata Johanintytär Forsman o.s. Tujulin, (Taulusta 52, äiti Anna Tujulin) s. 05.02.1851 Kokkola, k. 23.07.1925 Ilmajoki.

Puoliso: Vihitty 04.08.1872 Helsinki Carl Waldemar Carl-Rudolfinpoika Forsman Kaskisten piirin kansakouluntarkastaja 1904., s. 19.10.1847 Turku, k. 27.11.1922 Ilmajoki.
Vanhemmat: Carl Rudolf Zachariaksenpoika Forsman, Ilmajoen kirkkoherra 1850, rovasti 1852. Teologian tohtori h.c. 1864., s. 15.08.1802 Veteli, k. 29.07.1882 Vaasa ja Sofia Charlotta Carlintytär Forsman o.s. Björnberg, s. 20.01.1820 Pori, k. 04.03.1904 Vaasa.

Lapset:
Kaarle Yrjö Forsman s. 08.05.1881 Helsinki, k. 26.05.1951 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 54
X Erik Magnus Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 9, isä Gregori Aminoff) Luutnantti., s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina.

Volontär vid Nylands infanteriregemente 1763. Korpral 1764. Rustmästare 1773-06-09. Förare 1778-04-28. Fänrik 1780-11-06. Avsked 1796-05-27. Löjtnant. Immatrikulerad med sina söner på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän.

Puoliso: Vihitty 27.12.1792 Loviisa, Liljendal Eva Christina Gustafintytär Aminoff o.s. Meijer. (Taulu 51) s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.
Vanhemmat: Gustaf Johan Meijer, Trädde i armétjänst; var förare i livkompaniet av Nylands infanteriregemente, och innehade förarens tjänstehemman Pesurs i Pernå Fasarby 1752-57; tituleras i olika sammanhang redan 1753 sergeant. Syns ha tagit avsked 22.8.1757. Ägare till den ena delen av gamla fädernehemmanet (Kortas II), och dessutom till det av fadern inköpta hemmanet Heickas; I kommunionböckerna uppträder han uteslutande under Heickas. Var ledamot i sockenstämman på 1780- och 90-talet., s. 1729 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 13.09.1802 Loviisa, Liljendal ja Eva Ulrica Joakimintytär Meijer o.s. Korpenfelt, s. 04.08.1737 Asikkala, Lilleinäs, k. 21.05.1800 Loviisa, Liljendal.

Lapset:
Gustaf Wilhelm Aminoff , s. 21.10.1793 Hamina. Tauluun 55
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 55
XI Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff, (Taulusta 54, isä Erik Aminoff) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.

Puoliso: Vihitty 07.08.1838 Joroinen Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård. (Taulu 50). (Taulu 51). (Taulu 1527) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.
Vanhemmat: Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård, s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes ja Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 56
IX Berndt Johan Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 8, isä Gregori Aminoff) Kapteeni., s. 16.03.1697 Inkerinmaa, k. 28.03.1779 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Bernt Johan, (son av Gregori), född 1697-03-16 blev fången 1704 vid Narva och upptagen av en rysk furste Repnin samt sänd till Moskva, där omdöpt och uppfostrad med furstens söner. Deltog som page vid ryska armén i slaget vid Pruth, följde 1713 ryska armén till Pommern, där han bevistade Stettins och Tönningens övergång. Studerade vid universiteten i Jena, Hålle och Leipzig. Följde ryska armén till Ungern 1717. Avvek vid återkomsten till Danmark och tjänade där en tid vid danska livgardet, men måste för en duell rymma och kom åter till Riga, där han blev löjtnant vid nämnde furst Repnins regemente. Avvek för andra gången 1723 och kom över till Stockholm. Avsade sig grekiska religionen och blev fältväbel vid Nylands infanteriregemente 1725-05-18. Avsked med löjtnants karaktär 1735. (Enligt ett manuskript & Riiaks' gård i Finland skall han sedermera hava »levat i stillhet», men enligt genealogierna blivit fänrik vid Nylands regemente 1747-01-27. Löjtnant vid Nylands regemente 1749-06-06. Stabskapten 1755-05-09. Bevistat pommerska kriget 1757–59 samt blivit kapten med kompani vid Jönköpings regemente 1764-06-26.). Död 1779-03-28 på Gammelby gård i Kimito socken, i Finland.
Riilahden kylä (Rilax by) mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvulla, mutta vasta 1600-luvulla perustettiin Riilahden säteritila. Muutaman sukupolven ajan sen omisti Körningin perhe, mutta vuodesta 1725 kartano on ollut Aminoff-suvun hallussa. Vuonna 1714 Riilahden edustalla käytiin verinen meritaistelu Venäjän ja Ruotsin laivastojen välillä. Taistelun kunniaksi on kartanon maille pystytetty muistomerkki. 1800-luvun alussa J.F. Aminoff, yksi kolmesta suomalaisesta kustavilaisesta, uudisti kartanon rakentaen uuden päärakennuksen sekä englantilaistyylisen puiston. Vuosien varrella tilalla on vieraillut niin Venäjän keisareita kuin marsalkka Mannerheim. Vuosisatojen ajan kartanossa on harjoitettu maa- ja metsätaloutta ja tänäkin päivänä se on toimiva maatila.

1. puoliso: Vihitty 1727 Christina Catharina Hansintytär Aminoff o.s. Körning. (Taulu 666). (Taulu 667). (Taulu 979) s. Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 06.04.1736 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
Vanhemmat: Hans Erikinpoika Körning, s. 1665 Tenhola, k. 21.11.1724 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano ja Brita Erikintytär Körning o.s. Erling, k. 1699 Tenhola.
Suuren Pohjan sodan aikana, 27 heinäkuuta 1714 käytiin Hangon pohjoispuolella Riilahden edustalla taistelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä. Venäläisten 100 laivan kaleerilaivasto oli onnistunut ohittamaan Hangonniemen ja sulkemaan pakotien ruotsalaisten pieneltä, 10 veneen laivasto-osastolta, joka oli Nils Ehrenskiöldin komennossa. Vaikka ylivoima oli moninkertainen, ruotsalaiset kieltäytyivät antautumasta ja niin käytiin useamman tunnin kestänyt raivoisa taistelu. Lopulta venäläiset voittivat taistelun. Ruotsalaisten veneet vallattiin ja miehet vangittiin. Tämä oli Venäjän laivaston ensimmäinen merkittävä voitto. Ruotsalaiset perääntyivät ja näin aukesi tie länteen. Ruotsalaisten urheutta on sittemin ylistetty ja tarinoita taistelun verisyydestä liikkui kansan keskuudessa. Heinäkuun 27. päivä on edelleen Venäjän laivaston vuosipäivä. Meritaistelun johdosta on Riilahden maille pystytetty kahdet muistomerkit taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Meritaistelun vuosipäivänä kunnioitetaan edelleen sankareiden muistoa. Suuren Pohjan sodan aikana, 27 heinäkuuta 1714 käytiin Hangon pohjoispuolella Riilahden edustalla taistelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä. Venäläisten 100 laivan kaleerilaivasto oli onnistunut ohittamaan Hangonniemen ja sulkemaan pakotien ruotsalaisten pieneltä, 10 veneen laivasto-osastolta, joka oli Nils Ehrenskiöldin komennossa. Vaikka ylivoima oli moninkertainen, ruotsalaiset kieltäytyivät antautumasta ja niin käytiin useamman tunnin kestänyt raivoisa taistelu. Lopulta venäläiset voittivat taistelun. Ruotsalaisten veneet vallattiin ja miehet vangittiin. Tämä oli Venäjän laivaston ensimmäinen merkittävä voitto. Ruotsalaiset perääntyivät ja näin aukesi tie länteen. Ruotsalaisten urheutta on sittemin ylistetty ja tarinoita taistelun verisyydestä liikkui kansan keskuudessa. Heinäkuun 27. päivä on edelleen Venäjän laivaston vuosipäivä. Meritaistelun johdosta on Riilahden maille pystytetty kahdet muistomerkit taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Meritaistelun vuosipäivänä kunnioitetaan edelleen sankareiden muistoa.

Lapset:
Fredrik Aminoff , s. 16.07.1727 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 57
Anna Elisabet von Toll o.s. Aminoff , s. 25.06.1731 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 103
Sofia Rotkirch o.s. Aminoff , s. 10.03.1737 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 108
2. puoliso: Anna Elisabet Karlintytär Aminoff o.s. Gjös. (Taulu 1009). (Taulu 1010) s. 11.06.1707 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 19.03.1769 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
Vanhemmat: Karl Gustaf Johaninpoika Giös, Ratsumestari., s. 1676 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 27.02.1717 Ruotsi, Södermanland, Strängnäs Domkyrkoförsamling ja Sofia Elisabet Adolfintytär Giös o.s. Klingspor, s. 23.04.1686 Ruotsi, Tukholma, Vallentuna, Bällsta, k. 1747.
Lapset:
Johan Adolf Aminoff , s. 24.02.1742 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 109
Charlotta Gustava Aminoff , s. 22.10.1744 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 113
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 57
X Fredrik Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 56, isä Berndt Aminoff) Ratsumestari, s. 16.07.1727 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 23.04.1766 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Puoliso: Vihitty 01.03.1750 Vihti Maria Elisabet Aminoff o.s. Rotkirch. (Taulu 627). (Taulu 980) s. 13.12.1725 Porvoo, Stensbölen allodiaalisäteri, k. 23.04.1766 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Riilahden kartano

Riilahden kartano (ruots. Rilax gård) on Tammisaaren Bromarvissa sijaitseva aateliskartano.

Riilahden nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1437. Se oli säteri vuodesta 1647. Kartanon omistajia ovat olleet Arvid Stålarm, Axel Oxenstierna sekä Körningin suku. Kartano on vuodesta 1725 yhtä keskeytystä lukuun ottamatta ollut Aminoffien suvun hallussa. Kartanossa syntyi mm. kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff vuonna 1756.

Kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitteli Pehr Granstedt ja se on rakennettu 1803-1806. Kartanoa ympäröi samalta ajalta oleva englantilainen puisto.

Kartanon viereisellä merialueella Gloppetin selällä käytiin suuren Pohjan sodan aikana 1714 Riilahden meritaistelu. Aleksanteri II pystytytti 1870 graniittiristin, ja 1928 pystytettiin toinen muistomerkki. Purjehtiessaan kesällä 1884 Suomen vesillä keisarillinen huvipursi saattueineen ankuroitui taistelupaikalle. Keisari Aleksanteri III vieraili kartanossa.
Vanhemmat: Johan Wenzel Carlinpoika Rotkirch, s. 27.04.1699 Viro, Tartto, k. 17.02.1758 Porvoon maalaiskunta ja Barbro Christina Lorenzintytär Rotkirch o.s. Hästesko-Fortuna, Kartanonrouva, kansanparantaja., s. 01.05.1698 Vihti, Olkkala, Kourla, k. 03.04.1771 Porvoon maalaiskunta.
Riilahden kartano Tammisaaressa.

Lapset:
Christina Elisabet von Kothen o.s. Aminoff , s. 17.01.1751 Vihti. Tauluun 58
Johan Fredrik Aminoff , s. 26.01.1756 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 84
Berndt Henrik Aminoff , s. 04.03.1761 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 85
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 58
XI Christina Elisabet Fredrikintytär von Kothen o.s. Aminoff, (Taulusta 57, isä Fredrik Aminoff) s. 17.01.1751 Vihti, k. 27.11.1792 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.10.1774 Tammisaari, Bromarv Gustaf von Kothen. (Taulu 1215) s. 08.11.1748 Ruotsi, Tukholma, k. 12.10.1808 Ruotsi, Tukholma, Ekerö.
Vanhemmat: Magnus Adolf Simoninpoika von Kothen, s. 28.12.1704 Ruotsi, Tukholma, k. 09.04.1775 Ruotsi, Uumaja ja Katarina Eleonora Pehrintytär von Kothen o.s. Adlerheim, s. 16.11.1715, k. 03.12.1780 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Catarina Maria von Kothen s. 22.12.1774 Inkoo, Fagervik, k. 23.03.1775 Inkoo, Fagervik.
Adolf Fredrik von Kothen , s. 18.05.1776 Kirkkonummi. Tauluun 59
Gustaf von Kothen , s. 21.02.1778 Kirkkonummi. Tauluun 60
Carl Axel von Kothen , s. 26.04.1779 Kirkkonummi. Tauluun 65
Augusta Eleonoora Lovisa Hisinger o.s. von Kothen , s. 30.05.1780 Kustavi. Tauluun 81
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 59
XII Adolf Fredrik Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 58, isä Gustaf von Kothen) s. 18.05.1776 Kirkkonummi, k. 17.03.1819 Ranska, Marseilles.

Puoliso: Vihitty Ranska, Marseilles Johanna Magdalena Andersintytär von Kothen o.s. Schartau s. 22.09.1772 Ranska, Marseilles, k. 19.08.1805 Ranska, Marseilles.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 60
XII Gustaf Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 58, isä Gustaf von Kothen) Valtiopäivämies 1809., s. 21.02.1778 Kirkkonummi, k. 26.01.1851 Helsinki.

Tuomarintutkinto 11.6.1795. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1796. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti Tukholmassa 1797. Turun hovioikeuden kanslisti 1799, ylim. viskaali 1802, notaari s.v. Vehmaan tuomiokunnan tuomari 1807. Laamannin arvonimi 1811. Viipurin laamannikunnan laamanni 1812–51. Samalla senaatin talousosaston jäsen 1820, kamaritoimituskunnan apulaispäällikkö 1823, päällikkö 1825. Valtioneuvos 1826. Senaatin oikeusosaston jäsen 1833. Todellinen valtioneuvos s.v. Valtiopäivämies 1809.

Puoliso: Johanna Agneta Danielintytär von Kothen o.s. Tollet s. 02.06.1784 Merimasku, k. 30.05.1835 Helsinki.
Vanhemmat: Daniel Danielinpoika Tollet, Ratsastaja, kapteeni., s. 16.02.1727 Huittinen, k. 09.05.1784 Merimasku ja Anna Mauritzintytär Tollet o.s. von Gertten, s. 04.10.1748, k. 08.05.1804 Turku.
Johanna Agneta Tollet (1784 - 1835)

Lapset:
Casimir von Kothen , s. 29.05.1807 Lokalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 61
Gustaf von Kothen , s. 31.07.1808 Lokalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 63
Mauritz Ferdinand Von Kothen , s. 17.06.1811 Kotalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 64
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 61
XIII Casimir Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 60, isä Gustaf von Kothen) Kenraaliluutnantti, kamariherra, vapaaherra., s. 29.05.1807 Lokalahti, Hermansaaren kartano, k. 25.11.1880 Saksan keisarikunta, Mecklenburg-Schwerinin suuriherttuakunta.

Casimir von Kothen suoritti ylioppilastutkinnon 29.5.1822 Turun akatemiassa ja harjoitti siellä oikeustieteellisiä opintoja 1822 - 1826. Sisäänpääsykokeen suoritettuaan von Kothen hyväksyttiin 8.6.1826 virkamieheksi Suomen asiain komiteaan Pietariin ja määrättiin 11.11.1826 aliupseerina Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin. Hänet ylennettiin alivänrikiksi 1.2.1827 ja vänrikiksi 6.4.1828. Hän osallistui rykmentissään sotatoimiin Turkkia vastaan 1828 - 1829. Von Kothen ylennettiin aliluutnantiksi 13.1.1831, ja hän oli mukana Puolan kapinan kukistamisessa 1831 - 1832, missä hän kunnostautui muun muassa Ostrolenkan taistelussa ja Varsovan valloituksessa. Hän palasi 27.2.1832 palvelukseen Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin.

Von Kothen ylennettiin luutnantiksi 20.11.1832 ja määrättiin 20.12.1833 Suomen kenraalikuvernöörin, amiraali, ruhtinas A. S. Menschikoffin adjutantiksi. Von Kothen siirrettiin 7.8.1837 Suomeen sijoitetun sotaväen esikunnan Suomen joukkojen jaoston vanhemmaksi adjutantiksi ja ylennettiin alikapteeniksi 6.9.1837. Hänet ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin 13.1.1840 everstiluutnanttina Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan pysytettynä Henkivartioväen Moskovan rykmentin upseeriluetteloissa. Von Kothen komennettiin 12.2.1840 yhdeksi Suomen edustajista neuvotteluihin Suomen ja Norjan lappalaisten välisistä riitakysymyksistä. Hänet siirrettiin erityistehtäviin Suomen kenraalikuvernöörin kansliaan 15.11.1840 ja määrättiin kanslian vt. tirehtööriksi 26.11.1840. Von Kothen sai eron sotapalveluksesta kollegineuvoksena 20.6.1843, ja hänet määrättiin Suomen kenraalikuvernöörin kanslian vakinaiseksi tirehtööriksi 5.7.1843.

Von Kothen nimitettiin Viipurin läänin vt. kuvernööriksi 20.3.1844. Hän toimi 1845 - 1853 Viipurin kaupungin talouskomitean puheenjohtajana Saimaan kanavan rakennustöiden ajan. Hänet nimitettiin 14.1.1846 Keisarillisen Suomen Senaatin talousosaston jäseneksi ja vakinaistettiin Viipurin läänin kuvernöörin virkaan. Von Kothenille myönnettiin H. M. Keisarin hovin kamariherran arvo 18.12.1847. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi armeijan jalkaväessä 20.4.1851.

Viipurin läänin vt. kuvernöörinä 1844 von Kothen osoittautui alusta lähtien aktiiviseksi, mutta virkavaltaiseksi ja laillisista muotoseikoista piittaamattomaksi virkamieheksi. Hänen toimestaan viipurilainen Kanava-lehti, joka oli varovaisesti arvostellut häntä Saimaan kanavan rakennuttamisen yhteydessä, lakkautettiin 1846, ja hän vaikutti myös J. V. Snellmanin Saima-lehden lopettamiseen, koska katsoi Snellmanin edustaneen lehdessään säätyjen liiallista tasa-arvoistamista.

Von Kothen sai eron Viipurin läänin kuvernöörin virasta, ja hänet nimitettiin senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi 1.10.1853. Hän vaikutti tuntuvasti 1856 koulujärjestyksen sisältöön: hänen keksintönsä olivat niin sanotut siviililukiot, joissa latinan sijasta opiskeltiin venäjää ja ranskaa, mutta jotka pian huomattiin epäkäytännöllisiksi ja lakkautettiin. Tullessaan 1858 senaatin sota-asiaintoimituskunnan päälliköksi von Kothen sai erityisen jaoston puheenjohtajana tehtäväkseen jouduttaa Suomen sotaväen lopullista järjestelyä. Hänet nimitettiin jäseneksi myös Suomen tie- ja vesikulkulaitosten johtokuntaan 1.4.1854. Hän toimi 1855 - 1861 jäsenenä Suomen ritarihuoneen johtokunnassa sekä 1855 - 1861 Suomen Taideseuran puheenjohtajana. Von Kothen ylennettiin 29.4.1855 kenraalimajuriksi keisarin seurueeseen ja määrättiin 30.4.1855 Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien vt. tarkastajaksi, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin 2.12.1855. Hänet vapautettiin väliaikaisesti 21.12.1855 senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä. Von Kothen toimi 1856 - 1857 Suomen tie- ja vesikulkulaitosten johtokunnan puheenjohtajana. Hän sai eron senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä määrättynä sota-asiaintoimituskunnan päälliköksi 11.1.1858. Syksyllä 1858 kenraalikuvernööri, jalkaväen kenraali, kreivi F. W. R. Berg oli pakotettu myöntämään von Kothenille virkavapauden omavaltaisuudesta johtuvien virkarikkeiden takia niin Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien tarkastajan virasta 24.4.1859 kuin myös senaatin sota-asiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä 12.7.1859. Keisarin seurueessa von Kothen silti pysytettiin.

Pietarissa von Kothen ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin Venäjän hallitsevan senaatin jäseneksi 5.5.1861. Hän toimi 1863 - 1866 Pietarin kaupungin holhouslautakunnan jäsenenä sekä Pietarin työlaitosten kuraattorina.

Von Kothen palasi 1860-luvun lopulla uudelleen Suomeen, ja hänet nimitettiin Aleksanterin yliopiston varakansleriksi 13.7.1869 sekä Suomen koulutoimen ylihallituksen ylitirehtööriksi 9.11.1869. Epäluuloinen asennoituminen hänen virkavaltaisuuttaan kohtaan oli kuitenkin edelleen vallalla ja osoittautui aiheelliseksi. Von Kothenin toimesta määrättiin 1871, ettei suomen kieli saanut enää sisältyä filosofian kandidaatin tutkinnon varsinaisiin aineisiin, ja pari vuotta myöhemmin annettiin uusia säännöksiä ylioppilaiden kurinpidosta. Von Kothen ajoi 1872 läpi uuden koululain, joka pakollisti jälleen venäjän kielen kouluissa. Hänen toimestaan myös Helsingissä 1864 perustettu ja suomenkielisen osaston 1867 saanut ruotsinkielinen normaalikoulu siirrettiin 1873 Hämeenlinnaan, missä se nimettiin Suomalaiseksi normaalilyseoksi. Koulupoliittisten uudistusten perimmäisenä tarkoituksena oli säilyttää ruotsinkielisen eliitin hallitseva asema Suomessa; suomenkieliset oli ohjattava lähinnä käytännöllisille aloille. Valtiopäivillä 1872 J. V. Snellmanin, F. L. Schaumanin ja A. Meurmanin johdolla von Kothenin koulupoliittista linjaa vastustettiin voimakkaasti. Myös Pietarin hallitsevat piirit olivat kyllästyneet von Kothenin omavaltaisiin toimintatapoihin: von Kothenille myönnettiin sairauden johdosta virkavapautta 4.4.1873, ja hänet vapautettiin kaikista Suomessa hänelle uskotuista viroista 17.12.1873. Viimeiset vuotensa von Kothen vietti tyttärensä luona Kittendorfissa Mecklenburg-Schwerinin suuriherttuakunnassa.

Kenraali von Kothenista on jäänyt jälkipolville varsin negatiivinen kuva, mutta toisaalta hänen aktiivisuutensa muun muassa Saimaan kanavan rakentamisessa oli kiistaton. Pitkään Venäjällä palvelleena von Kothen pyrki toimissaan katsomaan Venäjän valtakunnan etua eikä riittävästi ottanut huomioon niitä taloudellisia ja kulttuurisia pyrkimyksiä, joita suomalaiskansallinen sivistyneistö 1850 - 1860-luvuilla oli yhä voimakkaammin alkanut ajaa. Saatuaan siirron Viipurin läänin kuvernöörin virasta lokakuussa 1853 kenraali von Kothen hankki omistukseensa Lavolan kartanon alueelle rakennuttamansa Onnelan huvilatilan Viipurin pitäjässä. Asetuttuaan Kittendorfiin hän myi tilan 1870-luvun lopulla pietarilaiselle kauppiaalle Tilman Grommélle.
Kunnia- ja ansiomerkit: sodan 1828 - 1829 vaalea pr. mm. 1829; VenA 4 urh. 11.11.1831; Puolan kapinan kukistamisen mm. 1831; PuolVirMilR 4 1832; VenA 3 24.8.1835; VenVl 4 24.1.1838; VenSt 2 22.4.1843; VenA 2 14.4.1847; VenVl 3 4.5.1850; VenSt 1 4.1.1854; VenA 1 7.9.1856; VenVl 2 suurr. 13.1.1861; VenVK 13.1.1870; Aleksanteri II:n kuvalla brilj. nuuskarasia 9.4.1871; VenAN 1878.
Casimir von Kothen.

Puoliso: Anna Charlotta Gabrielintytär von Haartman. (Taulu 1299) Keisarinnan hovineiti., s. 13.12.1815 Turku, k. 27.08.1849 Saksin kuningaskunta, Dresden.
Vanhemmat: Gabriel Erik Gabrielinpoika von Haartman e. Haartman, Vuoteen 1810 asti Haartman. Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810., s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrica Sofia Georgentytär Ladau ent. von Haartman o.s. Fock, s. 13.09.1777 Kemiö, Karuna, k. 08.03.1849 Mäntsälä, Alikartano.

Lapset:
Alma Maria Alexandra von Oertzen-Kittendorf o.s. von Kothen , s. 17.09.1841 Helsinki. Tauluun 62
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 62
XIV Alma Maria Alexandra Casimirintytär von Oertzen-Kittendorf o.s. von Kothen, (Taulusta 61, isä Casimir von Kothen) Keisarinnan hovineiti (Alexandra Feodorovna), vapaaherratar., s. 17.09.1841 Helsinki, k. 19.08.1911 Ruotsi, Tukholma.
The ducal castle, southeast side, Schwerin, Mecklenburg-Schwerin, Germany.

Puoliso: Vihitty 16.01.1862 Venäjä, Pietari Hans Friedrich von Oertzen-Kittendorf s. 28.01.1816 Saksa, Mecklenburg-Schwerin, k. 22.01.1902 Saksa, Mecklenburg-Schwerin.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 63
XIII Gustaf Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 60, isä Gustaf von Kothen) Kenraalimajuri, vapaaherra., s. 31.07.1808 Lokalahti, Hermansaaren kartano, k. 23.12.1861 Turku.

Gustaf von Kothen otettiin oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 1823. Valmistuttuaan koulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin Viipurin jalkaväkirykmenttiin 15.2.1827. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 27.3.1829, minkä jälkeen hänet siirrettiin vänrikkinä Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin 13.1.1830. Rykmentin riveissä von Kothen osallistui Puolan kapinan kukistamiseen 1831 - 1832 ja kunnostautui erityisesti Varsovan valloituksessa. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 20.11.1832, luutnantiksi 18.12.1834, alikapteeniksi 18.12.1838 ja kapteeniksi 23.4.1843.

Von Kothen siirrettiin everstiluutnanttina Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan 30.12.1847 ja ylennettiin everstiksi 27.5.1848. Hänet määrättiin Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonan esikunnan nuoremmaksi esiupseeriksi 10.3.1849 ja pataljoonan vt. komentajaksi 28.12.1850, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin 4.3.1852. Von Kothen korotettiin H. M. Keisarin sivusadjutantiksi 27.2.1854. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi asetettuna Henkivartioväen jalkaväkeen ja nimitettiin Venäjän armeijan tarkk’ampujapataljoonien tarkastajan apulaiseksi sekä prikaatinkomentajan oikeuksin Suomen värvätyn väen valvojaksi 7.9.1856. Von Kothen kuoli virkamatkalla Turussa 23.12.1861.
Kunnia- ja ansiomerkit: PuolVirMilR 4 1832; Varsovan valloituksen mm. 1832; VenSt 3 18.12.1841; VenA 3 4.2.1847; VenA 2 17.12.1850; VenVl 4 17.12.1851; VenY 4 25 v. palv. 8.12.1855; VenVl 3 20.2.1859.

Puoliso: Vihitty 24.09.1837 Paimio Sofia Matilda Beata Carlintytär von Kothen. (Taulu 65) Vapaaherratar., s. 09.12.1818 Lemu, k. 23.03.1900 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Axel Gustafinpoika von Kothen, Majuri, vapaaherra., s. 26.04.1779 Kirkkonummi, k. 26.06.1853 Raisio ja Johanna Maria von Kothen o.s. Pippingsköld, s. 30.10.1791 Turku, k. 07.02.1871 Helsinki.

Lapset:
Gustaf Carl Magnus von Kothen s. 25.07.1838 Paimio, k. 07.11.1847 Venäjä, Pietari.
Jeanne Antoinette Constantia von Kothen s. 11.10.1841 Venäjä, Pietari, k. 13.05.1842 Venäjä, Pietari.
Rolf Casimir von Kothen s. 29.04.1843 Paimio, k. 26.12.1860 Venäjä, Pietari.
Gertrud Maria von Kothen s. 04.01.1849 Helsinki, k. 04.03.1900 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 64
XIII Mauritz Ferdinand Gustafinpoika Von Kothen, (Taulusta 60, isä Gustaf von Kothen) s. 17.06.1811 Kotalahti, Hermansaaren kartano, k. 23.05.1875 Janakkala, Hiiden kartano.

Puoliso: Vihitty 23.06.1857 Anjala, Wredeby Anna Gustafva Fredrika Emilia Fabianintytär Von Kothen o.s. Wrede af Elimä. (Taulu 1431) s. 1830, k. 1865.
Vanhemmat: Fabian Gottlieb Rabbenpoika Wrede af Elimä, s. 11.09.1780 Anjala, Wredeby, k. 19.04.1857 Anjala, Wredeby ja Anna Maria Nilsintytär Wrede af Elimä o.s. Grotenfelt, s. 22.07.1787 Mikkeli, Sokkala, k. 04.04.1865 Hamina.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 65
XII Carl Axel Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 58, isä Gustaf von Kothen) Majuri, vapaaherra., s. 26.04.1779 Kirkkonummi, k. 26.06.1853 Raisio.

1. puoliso: Vihitty 23.03.1806 Askainen Antoinette Lovisa Johanintytär von Kothen o.s. Lagerborg s. 05.12.1783 Askainen, k. 24.07.1813 Askainen.
Vanhemmat: Johan Adolf Carlinpoika Lagerborg, Turun ja Porin laamannikunnan laamanni 1793., s. 09.07.1753 Turku, k. 24.02.1805 Askainen ja Johanna Elisabet Hermannintytär Lagerborg o.s. Fleming af Liebelitz, s. 01.08.1757 Ruotsi, Tukholma, k. 25.03.1784 Askainen.

Lapset:
Johanna Maria von Troil o.s. von Kothen , s. 02.03.1807 Taivassalo. Tauluun 66
2. puoliso: Vihitty 11.04.1815 Turku Johanna Maria von Kothen o.s. Pippingsköld. (Taulu 63) s. 30.10.1791 Turku, k. 07.02.1871 Helsinki.
Vanhemmat: Josef Johaninpoika Pippingsköld e. Pipping, Turun akatemian kirurgian ja synnytysopin professori s.v. Akatemian rehtori 1814–15 (†). Aateloitu 1812., s. 05.05.1760 Turku, k. 26.02.1815 Turku ja Maria Johanintytär Pippingsköld o.s. Sederholm, s. 31.08.1769 Helsinki, k. 04.10.1798 Turku.
Lapset:
Sofia Matilda Beata von Kothen , s. 09.12.1818 Lemu. Tauluun 63
Adolf Fredrik Josef von Kothen , s. 29.04.1824 Askainen. Tauluun 77
Anna Augusta Ullner o.s. von Kothen , s. 07.05.1833 Paimio. Tauluun 80
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 66
XIII Johanna Maria Carlintytär von Troil o.s. von Kothen, (Taulusta 65, isä Carl von Kothen) s. 02.03.1807 Taivassalo, k. 06.02.1880 Ruotsi, Tukholma.
Johanna ja Samuel vihittiin Villnäsin kirkossa Askaisissa. Ägaren av Villnäs herrgård, generalguvernör Herman Claesson Fleming lät uppföra Villnäs kyrka, som representerar nyklassisk stil, år 1653 till Villnäs herrgårds kapellkyrka. Villnäs var senare under en lång tid i Mannerheim-släktens ägo och också Marskalk Carl Gustav Mannerheim är född där. På gravgården finns Mannerheim-släktens gravkapell. Villnäs adelskyrka hör till Finlands äldsta turistrutt ”De sju kyrkornas rutt” tillsammans med Reso, Masku, Nousis, Lemo, Merimasku och Nådendal. Askaistentie 38 21240 Villnäs, Masku

Puoliso: Vihitty 25.11.1827 Askainen, Villnäs Samuel Werner Knutinpoika von Troil Hämeen läänin kuvernööri, vapaaherra., s. 03.04.1798 Ruotsi, Tukholma, k. 27.08.1855 Hämeenlinna.

Samuel Werner von Troil (vanhempi)

Samuel Werner von Troil (3. huhtikuuta 1798 Tukholma – 27. elokuuta 1865 Hämeenlinna) oli ruotsalaissyntyinen vapaaherra, upseeri ja kuvernööri.

Uppsalan yliopistossa opiskellut Von Troil oli lipunkantajana Ruotsin kuninkaan henkirykmentissä vuodesta 1818 lähtien ja erosi palveluksesta 1822. Hän muutti Suomeen ja palveli Suomen jalkaväkirykmentissä vuoteen 1831 saakka, jolloin von Troil erosi palveluksesta luutnanttina.

Turun ja Porin läänin maaherranvirastosta hän siirtyi Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttoriin vuonna 1837. Turun ja Porin läänin virkaatekevänä kuvernöörinä von Troil toimi vuonna 1856, jonka jälkeen hän oli Mikkelin läänin kuvernöörinä 1856–1863 ja Hämeen läänin kuvernöörinä 1863–1865. Von Troil osallistui myös säätyvaltiopäiville vuosina 1863–1864.

Hänen poikansa Samuel Werner von Troil nuorempi toimi muun muassa senaattorina.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1814 Samuel von Troil Liber Baro Fenno (* 1798). Kansliatutkinto Uppsalassa 1817. — Kertoo ansioluettelossaan harjoittaneensa opintoja Turun ja Uppsalan yliopistoissa, mutta kirjoittautui nähtävästi vain jälkimmäiseen. — Lipunkantaja Ruotsin kuninkaan henkirykmentin husaariosastossa 1818, kornetti s.v., ero 1822. Vänrikki 1. Suomen jalkaväkirykmentissä (tarkk'ampujaprikaatissa) s.v., aliluutnantti 1823, pataljoonanadjutantti 1829, luutnantti 1830, ero 1831. Turun ja Porin läänin maaherran erityistehtäviin 1832. Protokollasihteerin arvonimi 1834. Johtaja Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttorissa 1837, Turun konttorin johtaja 1840. Turun ja Porin läänin vt. kuvernööri 1856, Mikkelin läänin s.v. Hämeen läänin kuvernööri 1863. Valtiopäivämies 1863–64.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Student i Åbo 1814 och i Uppsala s. å. 14/10. Fanjunkare vid livregementets husarkår 1818-04-27. Kornett därst. s. å. 2/6. Avsked 1822-08-02. Fänrik vid första finska infanteriregementet s. å. 18/6. Underlöjtnant därst. 1823-04-02. Placerad på första finska skarpskyttebataljonen 1827. Bataljonsadjutant därst. 1829-03-07. Löjtnant 1830-08-17. Avsked 1831-02-22. Anställd i särskilt uppdrag hos landshövdingen i Åbo län 1832-12-23. Protokollssekreterares n. h. o. v. 1834-05-03. Direktör i Finlands växeldepositions- och lånebank 1837-05-04. Styresman för växelkontoret i Åbo 1840-10-01. RRS:tAO3kl 1842-05-11 och S:tAO2kl 1847-03-24. T. f. guvernör i Åbo och Björneborgs län 1856-09-06 och i S:t Michels län s. å. 10/11. RRS:tVIO3kl 1859-04-24. Guvernör i Tavastehus län 1863-01-22. RRS:tStO1kl s. å. 30/7. Död 1865-08-27 i Tavastehus.
Vanhemmat: Knut von Troil, s. 04.09.1760 Ruotsi, Uppsala, k. 04.10.1825 Ruotsi, Tukholma ja Margareta Johanna von Troil o.s. Groen, s. 03.10.1773 Ruotsi, Tukholma.
Guvernören Samuel Werner von Troil (Stockholm 3.4.1798-Tavastehus 27.8.1865) sittande i knäbild.

Lapset:
Johanna Eleonora Lovisa Matilda Meurman o.s. von Troil , s. 05.09.1828 Kaarina. Tauluun 67
Samuel Werner von Troil , s. 14.02.1833 Turku, ruotsalainen srk. Tauluun 68
Knut Uno Axel Samuel von Troil , s. 25.02.1831 Nousiainen. Tauluun 75
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 67
XIV Johanna Eleonora Lovisa Matilda Samuelintytär Meurman o.s. von Troil, (Taulusta 66, äiti Johanna von Troil) s. 05.09.1828 Kaarina, k. 03.03.1853 Kaarina, Vähä-Heikkilä.



Hennes tilltalsnamn var Mathilda. Hon bodde hos sina föräldrar på Lill-Heikkilä sedan hennes man Otto Adolf Daniel Meurman avlidit 1850 i Drottningholm där han var på besök hos sin morbror Adolf Ivar Arwidsson.

Branden som inträffade den 3 mars 1853 finns refererad i Åbo Underrättelser den 11 mars 1853. Robert Wilhelm Ekman målade efter branden två tavlor med samma motiv - "Matilda med en änglabevingad Bertha i famnen omvärvd av rök men med en blå himmel centralr i fonden". En av dessa tavlor skall finnas hos von Troils i Finland. Zacharias Topelius, som var vän i familjen liksom Ekman, skrev en dikt "Det rätta hemmet".

Det skrevs också andra dikter och sånger om branden mm till exempel en "Sång vid Enkefru Protokollsekreterskan Mathilda Meurmans och dess dotter Bertha Marias jordfästning i Åbo Domkyrka den 12 mars 1853".

Om de här angivna händelserna finns ytterligare intressanta uppgifter. Åke Liedberg
.

Puoliso: Vihitty 20.08.1848 Turku Otto Adolf Daniel Carlinpoika Meurman Fänrik vid Livgardens Semnojovs regemente 3.3.1838, underlöjtnent 18.12.1840, avsked som löjtnant 30.1.1842. Fick Protokollsekreterarens värde17.6.1847 i den ryske tsarens tjänst. Hans dotter Ottilias uppväxt bekostades av medel från den ryske tsarens handkassa. Allt som köptes till henne bokfördes noga. [Troilska slkäktföreningen]., s. 28.01.1817 Padasjoki, Jokioinen, Saksala, k. 05.09.1850 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Carl Otto Constantininpoika Meurman, s. 12.03.1788 Lammi, k. 05.03.1845 Kangasala ja Amalia Lovisa Arvidintytär Meurman o.s. Arvidsson, s. 29.09.1793 Padasjoki, k. 26.06.1832 Kangasala.
Otto Adolf Daniel Meurman (1817-1850)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 68
XIV Samuel Werner Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 66, äiti Johanna von Troil) Suomalainen senaattori, vapaaherra, keisarin hovin kamariherra ja aateliston maamarsalkka., s. 14.02.1833 Turku, ruotsalainen srk., k. 27.04.1900 Helsinki.

Turun yläalkeiskoulun oppilas 23.8.1844 – 16.6.1847 (dim.). Turun lukion oppilas 24.8.1847 – 15.6.1850 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1850 (arvosana laudatur äänimäärällä 28). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 15.10.1850 15/10 1850 Samuel Werner von Troil \ ... \ ‹–›. Respondentti 26.5.1852 pro exercitio, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. FK 17.5.1853. FM 30.5.1853 ultimus. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 15.9.1853. Tuomarintutkinto 15.12.1855. Turun hovioikeuden auskultantti 20.12.1856. Suurempi kameraalitutkinto 26.5.1857. — Senaatin talousosaston ylim. kamarikirjuri 1857. Varatuomari 1858. Turun hovioikeuden kanslisti 1859, kirjaaja 1863, ylim. viskaali 1864, notaari 1866, ero s.v. Suomen Yhdyspankin Turun konttorin toimitusjohtaja 1867. Kamariherra Venäjän hovissa 1881, hovimestari 1883. Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1885, ero 1891. Omisti mm. Raision Mälikkälän. Valtiopäivämies 1867, 1872, 1877–78, 1882 (maamarsalkka), 1885 (maamarsalkka), 1888, 1894, 1897 (maamarsalkka), 1899 (maamarsalkka) ja 1900. † valtiopäivien aikana Helsingissä 27.4.1900.


Samuel Werner von Troil (14. helmikuuta 1833 Turku – 27. huhtikuuta 1900 Helsinki) oli suomalainen senaattori, vapaaherra, keisarin hovin kamariherra ja aateliston maamarsalkka.

Von Troilin vanhemmat olivat kuvernööri, vapaaherra Samuel Werner von Troil vanhempi ja Johanna Maria von Kothen. Von Troil suoritti tuomarin tutkinnon 1855 ja sai varatuomarin arvon 1858. Hän toimi Turun hovioikeudessa vuodesta 1859 ollen viime vaiheessa 1866 notaarina. Sen jälkeen hän toimi Suomen Yhdyspankin Turun konttorin johtajana 1866-1885. Turun kaupunginvaltuuston ensimmäisenä puheenjohtaja von Troil oli 1875-1886, vuonna 1876 hän oli kultakantakomitean ja 1883 yksityispankkikomitean puheenjohtaja. Suomen Talousseuran puheenjohtaja hän oli viiteen eri otteeseen.

Von Troil oli sukunsa edustajana valtiopäivillä vuodesta 1867 aina vuoteen 1900 saakka. Niistä hän toimi aatelissäädyn puheenjohtajana eli maamarsalkkana vuosien 1882, 1885, 1897 ja 1899 valtiopäivillä.

Von Troilista tuli Suomen keisarillisen Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja vuosiksi 1885-1891. Liberaaleihin kuuluneena hän puolusti Suomen perustuslaillista lainsäädäntöjärjestystä ja erosi senaatista protestiksi postimanifestista 1890 alkaneelle muutokselle

Von Troilin puoliso vuodesta 1858 oli vapaaherratar Charlotta Emelina von Troil (k. 1911).

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Samuel_Werner_von_Troil

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Samuel Verner, (son av Samuel Verner), finsk friherre. Född 1833-02-14 Nynäs Student i Helsingfors 1850-06-22. Filosofie kandidat 1853-05-17 och promov. filosofie magister s. å. 30/5. Auskultant i Åbo hovrätt 1856-12-20. Extra kammarskrivare i senaten för Finland 1857-06-10. Vice häradshövding 1858-12-22. Kanslist i nämnda hovrätt 1859-05-26. Registrator därst. 1863-10-17. Extra fiskal 1864-01-21. Notarie 1866-08-09. Avsked s. å. 5/10. Verkst. direktör i Föreningsbankens i Finland avdelningskontor i Åbo 1867-09-26. Ordförande i finska hushållningssällskapet 1871–1884. Ordförande hos stadsfullmäktige i Åbo 1875–1885. Kammarherre vid ryska hovet 1881-04-24. RNO s. å. 4/10. Lantmarskalk vid lantdagarna 1882, 1885, 1897 och 1899. Hovmästare vid ryska hovet 1883-05-27. Senator och ordförande i senatens ekonomidepartemant 1885-06-20. RRS:tStO1kl 1887-04-17. Avsked 1891-11-23. RRS:tAO1kl 1894-04-29. RRS:tVlO2kl 1897-06-16. Död 1900-04-27 i Helsingfors och begraven i Åbo.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_7.
Samuel Werner von Troil, tuntemattoman tekijän piirros 1880-luvulta.

Puoliso: Vihitty 17.08.1858 Ruotsi, Itägötanmaa Charlotta Emelina (Lotten) Unontytär von Troil s. 04.08.1833 Ruotsi, Tukholma, k. 11.01.1911 Turku.
Vanhemmat: Uno Knutinpoika von Troil, Filosofie kandidat i Åbo och promov. filosofie doktor (magister) 1827-07-10., s. 26.04.1803 Vanaja, k. 09.04.1839 Turkki, Konstantinopoli ja Gustava Charlotta Jaquette Aurora Nilsintytär von Troil o.s. Gyldenstolpe, Statsfrun hos drottningen, grevinnan., s. 04.07.1797 Ruotsi, Tukholma, k. 07.01.1839 Turkki, Konstantinopoli.
Samuel ja Charlotta von Troilin hautapaasi Turussa.

Lapset:
Maria Johanna Emilia (Mimmi) Leijonhufvud o.s. von Troil , s. 11.12.1859 Turku. Tauluun 69
Uno Werner Samuel von Troil , s. 15.07.1861 Turku. Tauluun 70
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 69
XV Maria Johanna Emilia (Mimmi) Samuelintytär Leijonhufvud o.s. von Troil, (Taulusta 68, isä Samuel von Troil) s. 11.12.1859 Turku, k. 06.11.1941 Ruotsi, Tukholma, Oscars förs.

Puoliso: Vihitty 20.08.1884 Turku Carl Erik Axelinpoika Leijonhufvud Adjutant hos konungen 1908-01-10–1910-12-10., s. 15.05.1853 Ruotsi, Gävleborg, Gävle, k. 12.03.1921 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora förs.

Carl Erik Axelsson, (son av Axel Christer Gregersson), född 1853-05-15 i Gävle. Kadett vid Karlberg 1871-02-01. Utexaminerad. 1874-03-31. Underlöjtnant i Södermanlands regemente 1874-04-10 och vid regementet 1877-04-13. Bevistade IV och XII tyska armékårernas höstmanöver 1876. Löjtnant 1881-08-06. 2. Adjutant 1882-02-03. Adjutant vid infanteriet volontärskola å Karlsborg 1883–1884. Brandchef i Nyköping 1885 –1889. 1. Adjutant 1886-03-05 Stadsfullmäktig i Nyköping 1887-07-11–1889-10-14. Ordonnansofficer vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1889-10-01–1890-08-15. Adjutant vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1890-08-15–1895-07-31. Kapten i regementet 1892-08-05 och vid regementet 1893-08-11. Adjutant hos kronprinsen 1893-12-18. RSO 1896-12-01. RDDO 1897-02-03. RNS:tOO1kl 1897-09-07. OIIsJmt 1897-09-18. RPrKrO3kl 1899-09-24. Major vid vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1900-04-06. Överstelöjtnant i armén 1903-12-11 och vid Vaxholms grenadjärregemente 1904-01-01. LSkS 1906-03-31. GVSbm 1906-09-20. OIISGbmt 1907-06-06. Adjutant hos konungen 1908-01-10–1910-12-10. KinDO 2kl, 3gr 1908-03-02. Avsked 1910-11-11. Överstelöjtnant i Södermanlands regementets reserv 1910-11-25. Befälhavare för Stockholms östra landstormsområde 1913-01-01–1919-09-30. Tillförordnad krigsarkivarie 1918-05-00. Död 1921-03-12 i Hedvig Eleonora förs, Stockholm och begraven i familjegraven i Lillkyrka kyrka, Örebro län. Krigshistorisk författare.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Leijonhufvud_nr_26#TAB_63.
Vanhemmat: Axel Christer Carlinpoika Leijonhufvud, Överste och chef för Hälsinge regemente 1864-01-26., s. 14.05.1819 Ruotsi, Gävleborg, Gävle, k. 09.12.1904 Ruotsi, Tukholma ja Emilie Jacquette Unontytär Leijonhufvud o.s. von Troil, s. 22.07.1832 Ruotsi, Tukholma, k. 01.05.1913 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora förs.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 70
XV Uno Werner Samuel Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 68, isä Samuel von Troil) Kamrerare i finska hushållningssällskapet 1897-05-31., s. 15.07.1861 Turku, k. 11.10.1938 Turku.

Uno Verner Samuel, (son av Samuel Verner), finsk friherre. Född 1861-07-15 i Åbo. Kadett i Fredrikshamn 1875-08-04. Fänrik vid livgardets jägarregemente 1882-08-19. Transp. till 2., Åbo, finska skarpskyttebataljon med löjtnants grad 1883-10-19. Bataljonsadjutant 1886-06-23–1891-01-19. Stabskapten s. å. 14/3. Kompanichef s. å. 12/5. RRS:tStO3kl 1892-01-06 och S:tAO3kl 1894-02-15. Kapten 1895-04-13. Kamrerare i finska hushållningssällskapet 1897-05-31. RRS:tStO2kl 1901-09-01. Avsked ur militär tjänst med överstelöjtnants grad 1902-11-28. T. f. linjekassör hos statsjärnvägarna i Finland 1903-06-13. Tillika generalagent i Finland för svenska livförsäkringsabol:t Thule 1905-12-19–1906. Avsked från linjekassörstjänsten 1912-04-01 och från kamrerarbefattningen hos hushållningssällskapet 1917-06-01. Kassaförvaltare hos livränteanstalten i Finland 1908. Äg. Malikkälä i Reso socken, sedan 1916.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_8.
Uno W. S. von Troil. Uno Werner Samuel von Troil (1861-1938)

1. puoliso: Vihitty 20.08.1885 Turku Aina Andersintytär von Troil o.s. Dammert dotter av provinsialläkaren i Tohmajärvi distrikt, med. och kirurg, doktorn Anders Gustaf Vilhelm Dammert och Anna Johanna Natalia Appelgren., s. 22.06.1863 Tohmajärvi, k. 26.12.1929 Turku.

.
von Troilin perhehauta Turussa.

Lapset:
Holger Uno Vilhelm Samuel von Troil , s. 02.09.1887 Turku. Tauluun 71
Knut Werner Walter Samuel von Troil , s. 16.03.1892 Turku. Tauluun 72
Sten Gustaf Samuel Verner von Troil , s. 16.04.1894 Turku. Tauluun 73
2. puoliso: Vihitty 25.03.1931 Ruotsi, Tukholma Hilma Louise (Lulla) Karlintytär von Troil ent. von Rehausen o.s. Richter s. 01.03.1871 Turku, k. 03.07.1942 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 71
XVI Holger Uno Vilhelm Samuel Unonpoika von Troil, (Taulusta 70, isä Uno von Troil) Direktör för dess filialkontor Kauppapankki i Helsingfors 1924-05-01., s. 02.09.1887 Turku, k. 07.02.1959 Helsinki.

Holger Uno Vilhelm Samuel, (son av Uno Verner Samuel), finsk friherre. Född 1887-09-02 i Åbo. Student i Helsingfors 1906-10-01. Statsexamen i försäkringsvetenskap och nationalekonomi vid universitetet i Göttingen 1909. Tjänsteman vid privatbanken i Helsingfors, aktiebolag 1911. Kontorschef hos bankirfirman C. W. Henrikson & Co i nämnda stad 1916-11-01. Prokurist i Helsingfors aktiebank 1918-12-01. Direktör för dess filialkontor Kauppapankki i Helsingfors 1924-05-01.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_9.
Holger ja Constance von Troilin hautapaasi Turusssa.

Puoliso: Vihitty 28.09.1912 Helsinki Constance Isabella Edvardintytär von Troil o.s. Ramsay. (Taulu 511) s. 11.11.1893 Helsinki, Munkkiniemi, k. 14.01.1987 Helsinki.
Vanhemmat: Edvard Alexander Georgenpoika Ramsay, nskr. i Finska kadettkåren 1876; transport till Pagekåren 1881 Kammar-page 1882; fänrik vid Livgardets 3. f i. skarp-skyttebat. 1883; underlöjtn. 1884; löjtn. 1887; stabskapt. 1899; kapten 1900; avsked m. överstes grad 1902., s. 17.03.1862 Helsinki, Munkkiniemi, k. 23.07.1915 Helsinki, Munkkiniemi ja Isabella Elisabet (Isa) Nikolaintytär Ramsay o.s. Rosinsky, s. 28.07.1869 Venäjä, Pietari, k. 08.05.1955 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 72
XVI Knut Werner Walter Samuel Unonpoika von Troil, (Taulusta 70, isä Uno von Troil) s. 16.03.1892 Turku, k. 28.11.1964.

Puoliso: Brita Fredrika Georgentytär von Troil o.s. von Haartman. (Taulu 1302) s. 20.08.1902 Kymi, k. 13.02.1990.
Vanhemmat: Georg Viktor Bernt Viktorinpoika von Haartman, s. 26.08.1858 Helsinki, k. 27.05.1929 Helsinki ja Anna Matilda Axelintytär von Haartman o.s. Kyander, s. 09.04.1866 Mäntyharju, k. 11.12.1922 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 73
XVI Sten Gustaf Samuel Verner Unonpoika von Troil, (Taulusta 70, isä Uno von Troil) Kommunalläkare i Kauhava 1.7.1922, finska friherren., s. 16.04.1894 Turku.

Sten Gustaf Samuel Verner, (son av Uno Verner Samuel), finsk friherre. Född 1894-06-16 i Åbo. Student i Helsingfors 1911-05-27. Med. kandidat 1915-12-15. Deltog i Finlands frihetskrig 1918 vid den s. k. Pellingekåren. FFrM2kl och FMM. Bataljonsläkare vid sjöbataljonen 1918-10-26. Sanitetslöjtnant 1919-08-06. T. f. andre läkare vid kustflottiljen 1921-01-01. Transp. till kustflottiljen. Med. licentiat 1921-11-16. Sanitetskapten 1922-04-28. Kommunalläkare i Kauhava s. å. 1/7. Bruksläkare vid Mänttä bruk och kommunalläkare i Mänttä och Kuorevesi socknar 1925-06-01.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_11.

Puoliso: Vihitty 25.05.1918 Helsinki Carola Pauline Hedvig Johanna Augustintytär Von Troil o.s. Wrede af Elimä s. 21.07.1897 Perniö (Kemiö), Germundsvedjan puustelli.
Vanhemmat: August Henrik Uno Wilhelminpoika Wrede af Elimä, s. 25.06.1869 Kemiö, Storvik, k. 02.07.1935 Siuntio, Suitian kartano ja Anna Matilda (Annette) Friedrichintytär Wrede af Elimä o.s. von Liphart, Dotter av godsägaren Fredrik Edvard von Liphart och grevinnan Pauline Caroline Eufrosyne Manteuffel., s. 22.07.1868 Eesti, Tartto (Dorpat), k. 10.10.1920 Eesti, Tallinna (Reval).
Valtio luovutti alkoholistihuoltolaa varten 1400-luvulta lähtien tunnetun Germundsvidjan tilan, joka sijaitsee hongikkoisella harjanteella Syvälahden rannalla. Tila oli 1700-luvulta sotilasvirkatalo. Vuonna 1937 voimaan astuneen alkoholistilain nojalla perustettu maamme ensimmäinen valtiollinen alkoholistiparantola aloitti toimintansa Germundsvidjassa samana vuonna. Asiakkaat työskentelivät huoltolan maatilalla, pelloila, metsässä, kasvihuoneissa, puutyöverstaassa, korjauspajassa ja navetassa. Perniön vastaanottokeskuksen kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennuskanta koostuu 1930-luvun jälkipuolella perustetun alkoholistihuoltolan rakennuksista ja huoltolavaihetta edeltäneistä Germundsvedjan tilan rakennuksista. Asetussuojelupäätös 31.8.1994 koski 1930-luvun laitosrakennuksia Lepola ja Toivola, talous-ruokalarakennusta ja pesula-saunarakennusta sekä tilan entistä päärakennusta 1880-luvulta, kalustovajaa ja vilja-aittaa. Suojelun keskeisiä tarkoituksia on, että alunperin valtion alkoholistihuoltolaksi syntyneen rakennuskannan säilyminen ympäristöineen laitoslajin historiallisesti ilmaisuvoimaisena edustajana pysyvästi turvataan. Laitos sijaitsee vuosisataisen asutus- ja rakennushistorian omaavalla alueella, johon liittyy myös muinaismuistolain (295/63) tarkoittamia arkeologisia intressejä. Kemiöstä liitettiin 1862 päätöksellä Germundsvedjan puustelli ja Strömman kylän Strömsbergin ja Myllymäen ratsutilat Perniöön.

Lapset:
Lars Stensson (L.S.) Samuel Verner von Troil , s. 18.08.1923 Helsinki. Tauluun 74
Knut Stensson Samuel Verner von Troil Vapaaherra, s. 08.01.1926 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 74
XVII Lars Stensson (L.S.) Samuel Verner Steninpoika von Troil, (Taulusta 73, isä Sten von Troil) Vapaaherra, s. 18.08.1923 Helsinki, k. 1993.

Puoliso: Vihitty 22.10.1949 Helsinki Elna Maria Charlotta Axelintytär von Troil o.s. Gardberg s. 30.08.1921 Helsinki, k. 15.11.2010 Espanja, Madrid.
Vanhemmat: Axel Werner Verner Antoninpoika Gardberg, Yo Hfors reallyc. (fm-yo 1897). Ins.t. (polyt. op.) 1902, jatko-op. Lontoossa ja Saksassa. Tekn. korkeak. tekstiiliteollisuuden prof. 1911-18. Tekn. johtaja (Yhdistyneet Villatehtaat/Hyvinkää) 1917-18, Forssa ab/sitt. Oy Finlayson-Forssa Ab) 1919-51., s. 10.12.1878 Tammisaari, k. 22.05.1964 Helsinki ja Elin Ea Clasintytär Gardberg o.s. Arppe, s. 30.12.1891, k. 26.10.1981 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 75
XIV Knut Uno Axel Samuel Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 66, äiti Johanna von Troil) s. 25.02.1831 Nousiainen, k. 13.03.1905 Pohja.

1. puoliso: Alexandra Catarina Johanna Johanintytär von Troil o.s. Hisinger s. 23.11.1835 Inkoo, Fagervik, k. 29.01.1858 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.

2. puoliso: Vihitty 20.03.1860 Inkoo, Fagervik Natalie Charlotta Amalia Johanintytär von Troil o.s. Hisinger s. 29.06.1837 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 28.05.1875 Raisio.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.
Lapset:
Hjalmar Fridolf Samuel von Troil s. 05.08.1861 Pohja, k. 14.02.1914 Pohja.
Alexandra Johanna von Hertzen o.s. von Troil , s. 04.10.1862 Helsinki. Tauluun 76
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 76
XV Alexandra Johanna Knutintytär von Hertzen o.s. von Troil, (Taulusta 75, isä Knut von Troil) s. 04.10.1862 Helsinki, k. 06.02.1932 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 22.09.1885 Pohja Magnus Gustafinpoika von Hertzen s. 16.03.1858 Savitaipale, k. 10.07.1942 Helsinki.
Vanhemmat: Gustaf Magnus Hansinpoika von Hertzen, Savitaipaleen kappalainen 1840. Varapastori 1848., s. 29.07.1803 Lapinjärvi, k. 14.10.1874 Savitaipale ja Elisabet Jakobina von Hertzen o.s. Kielgast, s. 07.10.1824, k. 22.12.1915 Savitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 77
XIII Adolf Fredrik Josef Carlinpoika von Kothen, (Taulusta 65, isä Carl von Kothen) Suomen valtionkonttorin johtaja, vapaaherra. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78., s. 29.04.1824 Askainen, k. 02.03.1896 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1835 – 1842. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 12.12.1842 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 17). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 9.2.1843 den 9 Febr 1843. Adolf Fredrick Gust: v. Kothen | Syntynyt 29 peivä Huhti kuussa 1824. Lemon pitäjäsä ja Turkun Länisä. Isä Carl Axel von Kothen Majori. äiti Johanna Maria Pippingsköld. Oppias 12 p. Joulu k. Toistimella Mag. C. M. Crusell. Jumaluus oppi tutkio 9 Touko k. 1843. Tutkio yhteisisssä tiätämyksissä 19 Kesä k. 1844. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 27.9.1844. Tuomarintutkinto 6.6.1848. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1848. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1848. Varatuomari 1852. Senaatin oikeusosaston ylim. kopisti 1853, prokuraattorintoimituskunnan kopisti s.v., kanslisti 1856, kirkollistoimituskunnan kanslisti 1859, valtiovaraintoimituskunnan protokollasihteeri 1865. Valtiokonttorin (lainopillinen) tirehtööri 1880, ero 1890. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78.

Adolf Fredrik Josef (son av Carl Axel), född 1824-04-29 på Autis (Villnäs förs. kyrkoarkiv.) i Villnäs kapellförsamling. Student i Helsingfors 1842-12-12. Auskultant i Åbo hovrätt 1848-06-20. Extra notarie i Åbo hovrätt 1848-12-20. Vice häradshövding 1852-06-19. Extra ordinarie kopist i kejserliga senatens för Finland justitiedepartement 1853-10-04. Kopist i senatens prokuratorsexpedition 1853-11-23. Kanslist i senatens prokuratorsexpedition 1856-11-06. Tillika kanslist i riddarhusdirektionen 1857-06-22. Kanslist i senatens ecklesiastikexpedition 1859-02-08. Avsked från kanslistbefattningen i riddarhusdirektionen 1860-01-19. Protokollssekreterare i finansexpeditionen 1865-04-18. RRS:tAO3kl 1877-04-29. Direktör i Finlands statskontor 1880-02-11. RRS:tStO2kl 1883-04-14. Utmärkelsetecken för 40 års oförvitlig tjänst 1888-12-01. Avsked 1890-06-12. Död 1896-04-02 i Helsingfors.

Puoliso: Vihitty 02.07.1859 Inkoo, Fagervik Sofia Karoliina Aleksandra Johanintytär von Kothen o.s. Hisinger s. 02.11.1834 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 04.04.1924 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.

Lapset:
Magnus Mikael (Manne) von Kothen , s. 11.07.1860 Helsinki. Tauluun 78
Aleksandra Anna Maria Ramsay o.s. von Kothen , s. 07.06.1862 Helsinki. Tauluun 79
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 78
XIV Magnus Mikael (Manne) Adolfinpoika von Kothen, (Taulusta 77, isä Adolf von Kothen) Everstiluutnantti, s. 11.07.1860 Helsinki, k. 03.08.1942 Helsinki.

Magnus Mikael (Manne) (son av Adolf Fredrik Josef), född 1860-07-11 i Helsingfors. Kadett i Fredrikshamn 1875-08-04. Transporterad till kejsarens pagekår 1880-11-24. Kammarpage 1881-10-25. Fänrik vid livgardets jägarregemente 1882-08-19. Underlöjtnant vid livgardets jägarregemente 1884-09-11. Löjtnant 1886-09-11. Adjutant hos generalguvernören över Finland med placering på arméinfanteriet såsom stabskapten 1890-05-05. RRS:tStO3kl 1891-09-11. Kameralexamen vid universitetet i Helsingfors 1892-05-07. Kapten 1894-09-11. RRS:tAO3kl 1897-12-18. Överstelöjtnants avsked 1899-03-14. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland ekonomidepartement 1899-04-10. Extra ordinarie kammarskrivare i tullstyrelsen 1899.

1. puoliso: Vihitty 19.01.1893 Helsinki Marie Matilde Justine Carlintytär von Kothen o.s. Jägerhorn af Spurila. (Taulu 176). (Taulu 179) s. 20.11.1871 Helsinki, (kaksonen), k. 12.01.1898 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Johan Gustavinpoika Jägerhorn af Spurila, s. 14.12.1819 Turku, k. 24.06.1890 Helsinki ja Louise Henriette Angelique Johanintytär Jägerhorn af Spurila o.s. von Knorring, s. 12.12.1837 Vaasa, k. 16.09.1896 Helsinki.

2. puoliso: Hilma Alexandra Fransintytär von Kothen o.s. Lundström s. 31.08.1888 Snappertuna/Tammisaari.
Snappertuna/Tammisaari, Raaseporin linna. Raaseporin linna rakennettiin Snappertunaan 1300-luvulla. Karjaasta ja Tammisaaresta on myös ensimmäiset kirjalliset lähteet noilta ajoilta. Tammisaari sai kaupunginoikeudet 1528, jolloin alueen hallinto siirtyi Snappertunasta sinne. Kaupungin merkittävän kirkon olemassaolo saattoi pelastaa sen kaupunkioikeudet, sillä kuningas Kaarle XI oli vielä 1690-luvulla aikeissa peruuttaa ne. 1600-luvulla kaupungin kaupankäynti kärsi myös merkantilismista eli valtion sääntelystä ja holhouksesta. Muun muassa vuonna 1614 ulkomaisten alusten tulo kaupungin satamaan kiellettiin ja vuonna 1636 ulkomaankauppa kiellettiin kokonaan. 1500-luvulla Raaseporin alueelle perustettiin useita Suomen ensimmäisistä ruukeista. Alueelle kehittyi merkittäviä ruukkikyliä kuten Fiskars, Billnäs, Fagervik, Antskog ja Åminnefors.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 79
XIV Aleksandra Anna Maria Adolfintytär Ramsay o.s. von Kothen, (Taulusta 77, isä Adolf von Kothen) Vapaaherratar., s. 07.06.1862 Helsinki, k. 22.11.1949 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 18.02.1888 Helsinki Archibald Viktor Gustafinpoika Ramsay. (Taulu 440). (Taulu 508) Kenraalimajuri, Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1897 ja 1900., s. 14.11.1847 Kuopion kaupunkiseurakunta, k. 06.03.1907 Helsinki.

URA:

Archibald Viktor Ramsay opiskeli Helsingfors Lyceumissa 1858 - 1860, minkä jälkeen hänet otettiin 30.9.1860 oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan. Kadettikoulusta Ramsay siirtyi H. M. Keisarin paašikouluun Pietariin 17.6.1866, ja hänet ylennettiin kamaripaašiksi 29.7.1867. Valmistuttuaan paašikoulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 24.7.1868. Ramsay ylennettiin aliluutnantiksi 28.4.1872 ja luutnantiksi 16.4.1876. Hän taisteli rykmenttinsä mukana Turkin sodassa 1877 - 1878 ja sai sodan jälkeen ylennyksen alikapteeniksi 11.9.1878. Ramsay ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin komppanianpäälliköksi Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 17.4.1887. Hänet ylennettiin everstiksi 17.4.1892. Hän sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina 22.4.1897. Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1897 ja 1900.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 4 urh. 1878; RomTrD 1878; sodan 1877 - 1878 vaalea pr. mm. 1878; VenSt 3 mrk. 1879; VenA 3 11.9.1882; VenSt 2 11.9.1888; VenA 2 11.9.1892; VenVl 4 rk. 4.10.1896.
Vanhemmat: Gustaf Adolf Andersinpoika Ramsay, Eversti, Kuopion läänin maaherra 1833, kuvernööri 1837-1854., s. 23.03.1794 Kuopio, k. 08.05.1859 Helsinki ja Vendla Kustava Georgentytär Ramsay o.s. von Essen af Zellie, s. 03.08.1816 Heinola, Paason allodiaalisäteri, k. 05.05.1908 Helsinki.
Kenraalimajuri, aatelinen valtiopäivämies.

Lapset:
Viola Vendla Sofia Ramsay s. 19.05.1889 Helsinki, k. 11.05.1975 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 80
XIII Anna Augusta Carlintytär Ullner o.s. von Kothen, (Taulusta 65, isä Carl von Kothen) s. 07.05.1833 Paimio, k. 13.12.1880 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 10.01.1854 Raisio August Robert Fredrik Carlinpoika Ullner. (Taulu 82) Tilanomistaja, kunnallisneuvos ja liikemies., s. 13.09.1831 Helsinki, k. 08.10.1897 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1844 – 1848. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 15.6.1848 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 24.10.1848 [1848 Oktober 24.] August Robert Ullner född den 13 September 1831 i Helsinge Socken. | Fadren Kapten. Ank. med betyg af ensk. lärare. Inskr. i Univ. Matr. d: 15. Juni med omdömet Approbatur cum laude och 15 röster. | Uttagit Afd:s Betyg d: 26 April 1850 för enskilda angelägenheter. | Uttagit Afd:s betyg den 8 Juni 1852 för att ingå vid Åbo Hof Rätt. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 17.1.1850. Matkusti 1½ vuodeksi Pietariin opiskelemaan venäjää ja ranskaa 1850. Tuomarintutkinto 27.5.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 16.6.1852. Suurempi kameraalitutkinto 15.12.1852. Viipurin hovioikeuden auskultantti 8.2.1853. Tharandtin metsänhoitoakatemian oppilas. Metsänhoitajatutkinto ja metsäkonduktööri 17.9.1859. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1852. Viipurin hovioikeuden ylim. kanslisti 1853. Varatuomari s.v. Lopen hoitoalueen vt. metsänhoitaja 1861–64. Maanviljelijä Helsingin pitäjän Königstedtissä. Helsingin pitäjän vt. kruununvouti 1867. Kunnallisneuvos 1869. Metsänhoitohallituksen kamreeri s.v., ero 1872. Teki konkurssin epäonnistuneiden suolakaivosspekulaatioiden seurauksena 1879 ja muutti Venäjälle 1880, toiminut siellä mm. Finland Wood Companyn palveluksessa, palasi Suomeen 1897.


August Robert Fredrik Ullner (13. syyskuuta 1831 Helsingin pitäjä – 8. lokakuuta 1897 Helsinki) oli suomalainen tilanomistaja, kunnallisneuvos ja liikemies.

Ullnerin vanhemmat olivat tilanomistaja, kapteeni Karl Gustaf Ullner ja hänen ensimmäinen puolisonsa Constance Augusta Hisinger. Ullner kiävi Helsingin yksityislyseota ja pääsi ylioppilaaksi 1848. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja suoritti tuomarintutkinnon sekä suuremman kameraalitutkinnon 1852 sekä sai varatuomarin arvon 1853. Ullner opiskeli sen jälkeen metsänhoitoa Tharantin metsänhoitoakatemiassa ja valmistui metsänhoitajaksi ja metsäkonduktööriksi 1859. Hän toimi Lopen hoitoalueen vt. metsänhoitajana 1861–1864.

Ullner omisti isältään perinnöksi saamansa Helsingin pitäjässä sijainneen Königstedtin kartanon. Hän oli Helsingin pitäjän vt. kruununvoutina 1867, toimi Helsingin pitäjän ensimmäisen pitäjänkokouksen puheenjohtajana ja hän sai kunnallisneuvoksen arvon 1869. Vuosina 1869–1872 Ullner toimi metsänhoitohallituksen kamreerina.

Ullner perusti Königstedtin kartanon maille 1864 Königstedtin lasitehtaan ja hän perusti myös 1872 Köningstedtin kartanon kansakoulun. Hän toimi 1870-luvun alussa urakoitsijana Hyvinkää-Hanko-rautatien rakennustyömaalla ja 1870 hänellä oli myös kultavaltaus Ivalojoen Kultalan alueella. Vuonna 1871 Ullner sai luvan aloittaa rautatien rakentamisen Turun ja Tampereen sekä Toijalan ja Hämeenlinnan välillä mutta tästä hankkeesta ei tullut siinä vaiheessa mitään.

Ullner teki epäonnistuneiden suolakaivossijoitustensa takia konkurssin 1879 ja menetti siinä yhteydessä myös Königstedtin kartanon. Hän muutti Venäjälle 1880 ja oli siellä muun muassa Finland Wood Companyn palveluksessa. Hieman ennen kuolemaansa hän palsi Suomeen 1897. Robert Ullner on haudattu Hisingerin suvun hautaholviin Helsingin pitäjän vanhan kirkon viereen.

Robert Ullner oli naimisissa 1854–1880 Anna Augusta von Kothenin (k. 1880) kanssa. Hän meni 1892 uudestaan naimisiin Johanna Elisabet Reilinin kanssa. Eläinsuojelun uranuurtaja ja kirjailija Constance Ullner oli hänen tyttärensä ensimmäisestä avioliitosta.

Lähde: Wikipedia.
Vanhemmat: Carl Gustaf Fredrikinpoika Ullner, Helsinkiläinen tilanomistaja, kapteeni., s. 24.08.1796 Mommola, k. 19.04.1849 Helsinki ja Constance Augusta Jacobintytär Ullner o.s. Hisinger, s. 01.05.1801 Helsinki, k. 02.01.1841 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 81
XII Augusta Eleonoora Lovisa Gustafintytär Hisinger o.s. von Kothen, (Taulusta 58, isä Gustaf von Kothen) s. 30.05.1780 Kustavi, k. 16.11.1825 Helsinki.

Puoliso: Jacob Vilhelm Karlinpoika Hisinger Omisti mm. Königstedtin kartanon Helsingin pitäjässä. Valtiopäivämies 1809, valtioneuvos., s. 16.10.1767 Turku, k. 03.08.1843 Espoo.
Vanhemmat: Karl Johaninpoika Hisinger e. Hising, Vaasan hovioikeuden varapresidentti 1802., s. 20.11.1738 Inkoo, Fagervik, k. 10.09.1805 Vaasa ja Anna Magdalena Josephintytär Hising o.s. Bremer, Anna kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 22.07.1747 Turku, k. 15.06.1769 Turku.
Vantaan Riipilässä, Vantaanjoen varrella, 35 hehtaarin alueella sijaitseva Königstedtin kartano siirtyi Suomen valtion omistukseen 1961. Tuolloin alkoi mittava ja kaksi vuotta kestänyt remontti, jonka jälkeen kartano ja sen sisätilat saivat entisen loistonsa takaisin. Viimeisin kartanon kohennus tehtiin 1997. Nykyinen rakennus on vuodelta 1816, jolloin sen rakennutti valtioneuvos Jacob Wilhelm Hisinger ja perimätiedon mukaan arkkitehtinä olisi toiminut Helsingin keskustankin rakennuksia suunnitellut Carl Ludwig Engel. Valtioneuvos Hisingerin jälkeen kartanon omistajiin ovat kuuluneet eversti Mikael Gripenberg sekä vapaaherra Gustaf Wrede, jonka Asta-vaimo möi kartanon sitten valtiolle. Königstedtin saleissa on herkullista kävellä; historiaa edustavat niin huonekalut, 1800-luvun peilit, suuret kristallikruunut kuin Ateneumin pysyväissijoitusten taideteokset. Oma mielenkiintoinen yksityiskohta on toisen kerroksen tapettiseinä. Suojellut tapetit ovat vuodelta 1853 ja ne esittävät sen ajan Pariisia ja Lontoota.

Lapset:
Constance Augusta Ullner o.s. Hisinger , s. 01.05.1801 Helsinki. Tauluun 82
Johan Vilhelm Hisinger Page vid pagekåren i S:t Petersburg. Löjtnant vid Koporska jägarregementet. Transp. till Nevska infanteriregementet 1832-03-11. Död i Ryssland., s. 02.11.1803 Helsinki, k. 07.11.1833 Venäjä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 82
XIII Constance Augusta Jacobintytär Ullner o.s. Hisinger, (Taulusta 81, äiti Augusta Hisinger) s. 01.05.1801 Helsinki, k. 02.01.1841 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 08.03.1825 Helsinki Carl Gustaf Fredrikinpoika Ullner. (Taulu 80) Helsinkiläinen tilanomistaja, kapteeni., s. 24.08.1796 Mommola, k. 19.04.1849 Helsinki.

Lapset:
Karl Ludvig Vilhelm Ullner , s. 16.05.1826 Helsinki. Tauluun 83
August Robert Fredrik Ullner , s. 13.09.1831 Helsinki. Tauluun 80
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 83
XIV Karl Ludvig Vilhelm Karlinpoika Ullner, (Taulusta 82, äiti Constance Ullner) Viipurin läänin 2. kutsunta-alueen sotakomissaari 1883. Akaan Kylmäkosken Jokihaaviston ratsutilan isäntä 1855-1873., s. 16.05.1826 Helsinki, k. 07.02.1894 Käkisalmi.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1836 – 1838. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 13.6.1843 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 14). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 12.10.1843 [1843 Octob. 12.] Carl Ludvig Wilhelm Ullner, född den 16 April 1826 i Helsingfors. | Fadren Capitaine. Ank. med bet. af ensk. Lärare. Inskr. uti Univ. Matr. den ‹–›, med omd. Approbatur cum Laude och 14 röster. | Fänrik vid Finska Gardet. | Uttagit Afd:s betyg 1844. Ultunan maanviljelyskoulun oppilas 1852–53. — Aliupseeri Suomen kaartissa 1844, vänrikki 1847, aliluutnantti 1849. Siirto luutnanttina ruhtinas Tschernischeffin ulaanirykmenttiin 1851, ero aliratsumestarina s.v. Luutnantti 2. Vaasan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854, alikapteeni 1855. Kapteeni 8. Uudenmaan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa s.v. Siirto 7. Porin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan 1858, ero majurina 1861. Hämeen läänin 1. piirin virkatalontarkastaja 1864–72, samalla alisen Sääksmäen kihlakunnan henkikirjuri 1868. Jämsän kihlakunnan kruununvouti 1872. Jämsän ja Längelmäen hoitoalueiden metsärahastonhoitaja 1876–83. Viipurin läänin 2. kutsunta-alueen sotakomissaari 1883. Omisti Akaan Jokihaaviston vuoteen 1872.

Akaan ja Kylmäkosken lainakirjastojen alkuhistoriaa:

"Akaassa olivat uusille kansansivistystyön aatteille parhaiten alttiita pitäjän säätyläiset, jotka sivistyksensä ja varallisuutensa ansiosta muodostivat Akaan asukkaiden yläryhmän.
Muutamat säätyläisistä innostuivat käytännölliseen työhön Akaan asukkaiden sivistystason kohottamiseksi.

Pitäjään päätettiin perustaa lainakirjasto asukkaiden lukuharrastuksen ja tätä tietä heidän tietomääränsä lisäämiseksi. Tarkoituksena oli avata kirjasto vuoden 1861 helmikuussa.

Kirjaston perustamista harrastaviin säätyläisiin lienevät kuuluneet pitäjän arvossapidetty rovasti E.N. Hildén, Jokihaaviston kartanonomistaja, majuri Ludvig Ullner, joka tarmokkaasti osallistui melkein kaikkiin uusiin edistyspyrintöihin sekä luutnantti Otto Vilhelm Oskar Segercrantz. Samaan ryhmään kuului ehkä myös Viialan ja Konhon kartanonomistaja Karl August Granfelt.

Lainakirjasto toimi nähtävästi vain parisen vuotta. Toiminta lainakirjaston hyväksi heräsi uudestaan henkiin vasta v. 1874, jolloin toiset innostuneet miehet puuhasivat sen hyväksi.
Heidän aloitteestaan perustettiin lukuyhtiö keräämään kirjastolle tarpeellisia rahavaroja.
Yrityksen sieluna voidaan pitää kauppias V. Niemistä. Hänen ohellaan työskentelivät uutterasti kirjaston kartuttamiseksi kartanonomistaja K. A. Karlstedt, rusthollari Akseli Sjöstedt ja opettaja David Lehtonen.

Lainakirjasto sijaitsi Akaan kansakoululla. Kirjastotoiminta laajentui myös muualle pitäjään. Niinpä Kylmäkoskelle saatiin pieni kirjasto samaan aikaan kuin kansakoulu. Kun Kylmäkosken kunta v. 1895 perustettiin, se otti haltuunsa tämän lainakirjaston."

Tekstit on lainattu kirjasta : Akaan historia Toijala-Kylmäkoski-Viiala Toinen osa (kirjoittanut Pekka Suvanto) v. 1954.
Akaan kirjaston 150-vuotislogon suunnittelu Soile Virtanen

Puoliso: Vihitty 26.02.1855 Pietarsaari Adelina Josefina Johanintytär Ullner o.s. Dreilick s. 02.10.1837 Porvoo, k. 24.09.1921 Helsinki.

Lapset:
Karl Holger Ullner s. 23.03.1856 Akaa, k. 03.03.1895 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 84
XI Johan Fredrik Fredrikinpoika Aminoff, (Taulusta 57, isä Fredrik Aminoff) Kenraalimajuri, presidentti, kreivi., s. 26.01.1756 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 30.03.1842 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Johan Fredrik Aminoff oli seitsemän vuoden ikäinen, kun hänet merkittiin isänsä, ratsumestari Fredrik Aminoffin toimesta vapaaehtoisena Uudenmaan rakuunarykmentin luetteloihin. Sukunsa perinteistä poiketen Aminoff ei aluksi valinnut sotilasuraa vaan aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1769. Hän kuitenkin keskeytti opinnot ja siirtyi seuraavan vuoden alussa Tukholmaan ja tuli 31.3.1770 kuningas Adolf Fredrikin hoviin paašiksi. Adolf Fredrikin kuoltua 12.2.1771 Aminoff jatkoi paašipalvelusta uuden kuninkaan, Kustaa III:n, hovissa. Aminoff saavutti nuoren hallitsijan suosion ja kohosi nopeasti urallaan: hänet määrättiin 25.9.1772 leskikuningattaren henkivartiorykmentin vara-adjutantiksi ja ylennettiin 3.3.1773 vänrikiksi sekä 31.3.1773 vänrikiksi Henkikaartissa. Hänelle myönnettiin 15.12.1773 vara-adjutantin arvo, ja 1774 Aminoff hyväksyttiin jäseneksi Ruotsin musiikkiakatemiaan. Aminoff ylennettiin luutnantiksi 21.8.1775 ja kapteeniksi armeijassa 22.2.1777, jolloin hänet samalla nimitettiin Henkikaartin esikunnan adjutantiksi. Hänet korotettiin 28.11.1777 ensimmäisen adjutantin arvoon ja nimitettiin kolmea vuotta myöhemmin yleisesikunta-adjutantiksi. Aminoff ylennettiin Henkikaartin alikapteeniksi 25.6.1781, kapteeniksi 15.5.1782 ja everstiluutnantiksi 20.2.1787, jolloin hänet myös määrättiin Henkikaartin yliadjutantiksi.

Ruotsin ja Venäjän välisen sodan sytyttyä 1788 Aminoff seurasi kuningas Kustaa III:ta Suomeen. Hän kunnostautui Brobyn, Utin, Liikkalan ja Pirttimäen taisteluissa keväällä 1790. Aminoff korotettiin kuninkaan kenraaliadjutantiksi, ylennettiin everstiksi armeijassa sekä nimitettiin Porin rykmentin komentajaksi 8.5.1790.

Kustaa III:n murhan jälkeen Södermanlandin herttua Kaarlen ja hänen apulaisensa, vapaaherra Gustaf Adolf Reuterholmin johtama holhoojahallitus kohdisti epäluulonsa kuninkaan entisiin suosikkeihin ja myös Aminoffiin; häntä syytettiin osallisuudesta holhoojahallituksen vastaiseen salaliittoon, jonka keskeinen hahmo oli silloinen Ruotsin Italian lähettiläs, kenraaliluutnantti Gustaf Mauritz Armfelt. Aminoff, joka oli 13.3.1794 eronnut aktiivipalveluksesta, vangittiin, ja Ruotsin korkein oikeus tuomitsi hänet 22.9.1794 maanpetoksesta kuolemaan sekä menettämään kunniansa, aatelisarvonsa ja omaisuutensa. Kuolemantuomiota ei kuitenkaan pantu täytäntöön, vaan Aminoff tuomittiin kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta Karlstenin linnaan.

Kustaa IV Adolfin syrjäytettyä holhoojahallituksen ja noustua Ruotsin valtaistuimelle marraskuun alussa 1796 Aminoff vapautettiin vankeudesta. Hän sai 12.12.1796 takaisin kansalais- ja sotilasarvonsa, ja hänet otettiin 4.5.1798 aktiivipalvelukseen kuninkaan kenraaliadjutanttina ja everstinä armeijassa. Aminoff nimitettiin 4.5.1798 uudelleen Porin rykmentin komentajaksi ja hänet ylennettiin 16.11.1799 kenraalimajuriksi armeijassa.

Kun Suomen sota alkoi helmikuun lopulla 1808, kenraali Aminoff määrättiin Suomessa olevan sotaväen ylipäällikön, jalkaväenkenraali, kreivi Wilhelm Mauritz Klingsporin neuvonantajaksi ja esikuntapäälliköksi. Ylipäällikölle lojaalisena Aminoff suhtautui sangen pessimistisesti Suomen mahdollisuuksiin puolustautua ylivoimaista vihollista vastaan, joskin hän maaliskuun alussa 1808 Hämeenlinnassa turhaan kehotti Klingsporia ryhtymään aktiivisempaan taisteluun. Sievissä 25.3.1809 solmittua Suomen armeijan antautumissopimusta Aminoff ei hyväksynyt lainkaan. Lohtajalla 29.9.1808 tehdyn väliaikaisen aselevon jälkeen Aminoff lähetettiin Tukholmaan ilmoittamaan sopimuksen ehdoista. Hänet korotettiin 15.10.1808 vapaaherralliseen arvoon Ruotsissa, mutta häntä ei introdusoitu Ruotsin ritarihuoneeseen.

Haminan rauha solmittiin 17.9.1809. Aminoff - useiden muiden suomalaissyntyisten upseerien lailla - jäi pysyvästi asumaan kotimaahansa ja siirtyi näin Venäjän keisarikunnan alamaiseksi. Aminoff johti 1810 Pietarissa suomalaista upseerilähetystöä, joka anoi keisari Aleksanteri I:ltä suomalaisupseerien taloudellisen aseman turvaamista. Keisari suhtautui myötämielisesti anomukseen, ja Aminoff pyysi eroa Ruotsin armeijan sotapalveluksesta, joka hänelle myönnettiin 26.6.1810.

Myös Aleksanteri I mieltyi Aminoffiin, joka kutsuttiin 6.11.1811 Suomen asiain komitean jäseneksi Pietariin ja sai 31.12.1811 salaneuvoksen arvon. Aleksanteri I myös vahvisti erityisellä asiakirjalla Aminoffin oikeuden vapaaherralliseen arvoon 18.3.1812. Aminoffin ja Suomen asiain komitean puheenjohtajan, jalkaväenkenraali, kreivi Gustaf Mauritz Armfeltin välinen yhteistyö ei sujunut, ja Aminoff erosikin 12.9.1814 komitean jäsenyydestä ja palasi Suomeen.

Aminoff-suku merkittiin Suomen ritarihuoneeseen introduktiossa 5.2.1818 aatelissukuna 36 ja 17.9.1818 vapaaherrallisena sukuna 25. Keisarin Suomen matkan aikana 12.9.1819 Johan Fredrik Aminoff korotettiin kreiviksi, jona hänet introdusoitiin Suomen ritarihuoneessa 6.11.1821. Hänelle tarjottiin 1821 Suomen asiain komitean puheenjohtajuutta, mutta hän kieltäytyi ja otti 9.9.1821 vastaan Turun akatemian sijaiskanslerin tehtävän. Aminoff oli sijaiskanslerina varsin taantumuksellinen ja esti tehokkaasti länsimaisten vapaamielisten aatteiden leviämisen akatemian piiriin. Tästä esimerkki oli Adolf Ivar Arwidssonin erottaminen Turun akatemian historian dosentin tehtävästä 29.5.1822. Ilmeisesti vanhoillista keisaria miellytti Aminoffin johtamistapa, sillä hänelle myönnettiin presidentin arvo 26.12.1823. Aminoff hoiti sijaiskanslerin tehtävää, kunnes akatemia Turun palon jälkeen siirrettiin Helsinkiin, ja sai eron tehtävästä 26.12.1827.

Tämän jälkeen Aminoff vetäytyi yksityiselämään Riilahden kartanoon Bromarviin. Lisäksi hän sai 1783 ensimmäisen avioliittonsa kautta omistukseensa Åminnen säteritilan Pohjan pitäjässä, mutta joutui avioeron myötä luopumaan siitä 1789. Aminoff sai Marlow-Trochendorfin lahjoitusmaatilan Pommerista 7.3.1791, jolloin hänet myös introdusoitiin Pommerin ritarihuoneeseen. Aminoff omisti 1818 - 1833 myös Sällvikin maatilan Pohjassa sekä 1818 - 1835 Bastön säteritilan Finnströmissä Ahvenanmaalla.

Kunnia- ja ansiomerkit:

RuotsMR R 2.9.1789; RuotsMR K 28.5.1801; RuotsMR K suurr. 28.5.1808; nuuskarasia brilj. Aleksanteri I:n kuvalla 17.9.1821.

Riilahden kartano:



Läntisellä Uudellamaalla Bromarvissa sijaitsee upean puutarhan ympäröimänä Riilahden kartano. Historiallinen miljöö on haluttu pitää elävänä nykyaikaisin keinoin.

Kartanon pellot muodostavat avoimen viljelylaakson, jota reunustaa lännestä metsä ja idässä Storön salmi.

Storön ja Prästön välisellä selällä käytiin heinäkuussa 1714 kuulu Riilahden meritaistelu, jossa venäläinen kaleerilaivasto löi ruotsalaisen laivasto-osaston.

Riilahti on kuulunut Aminoff-suvulle jo vuodesta 1725. Nykyisen rakennuksen sekä huvimajan ja luonnonpuiston rakennutti eversti Johan Fredrik Aminoff.

Pehr Granstedtin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1806. Kartanoa ympäröivä ainutlaatuinen englantilaistyylinen puisto istutettiin samoihin aikoihin.

Kartanon nykyinen isäntäpari Mikael ja Arja Aminoff haluavat pitää vanhan miljöön elävänä. Ratsastusleirit, luontoretket ja muut tapahtumat houkuttelevat Riilahteen paljon kävijöitä. Vieraat pääsevät myös nauttimaan Kartanon keittiön runsaista saaristolaisherkuista.

Teksti Heidi Sommar.
Kreivi Johan Fredrik Aminoff.

1. puoliso: Vihitty 10.09.1778 Inkoo, Fagervik, eronneet 23.11.1789 Johanna Barbara Johanintytär Aminoff o.s. Hisinger s. 13.12.1762 Inkoo, Fagervik, k. 11.01.1836 Ranska, Fontainebleau.

Riilahden kartano

Riilahden kartano (ruots. Rilax gård) on Tammisaaren Bromarvissa sijaitseva aateliskartano.

Riilahden nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1437. Se oli säteri vuodesta 1647. Kartanon omistajia ovat olleet Arvid Stålarm, Axel Oxenstierna sekä Körningin suku. Kartano on vuodesta 1725 yhtä keskeytystä lukuun ottamatta ollut Aminoffien suvun hallussa. Kartanossa syntyi mm. kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff vuonna 1756.

Kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitteli Pehr Granstedt ja se on rakennettu 1803-1806. Kartanoa ympäröi samalta ajalta oleva englantilainen puisto.

Kartanon viereisellä merialueella Gloppetin selällä käytiin suuren Pohjan sodan aikana 1714 Riilahden meritaistelu. Aleksanteri II pystytytti 1870 graniittiristin, ja 1928 pystytettiin toinen muistomerkki. Purjehtiessaan kesällä 1884 Suomen vesillä keisarillinen huvipursi saattueineen ankuroitui taistelupaikalle. Keisari Aleksanteri III vieraili kartanossa.
Vanhemmat: Johan Mikaelinpoika Hisinger e. Hising, Johan Hisinger, ennen aateloimista Hising (1727–1790), oli ruotsalaissyntyinen ruukinisäntä. Hän oli Ruotsin vuorikollegion palveluksessa 1747–1758. Isänsä Mikael Hisingin kuoltua hän otti haltuunsa tämän omistamat Skogbyn, Billnäsin, Fagervikin, Taalintehtaan ja Björkbodan rautatehtaat. Hän harjoitti suonviljelyä ja puutarhahoitoa. Vuorineuvos., s. 31.01.1727 Ruotsi, Tukholma, k. 19.05.1790 Inkoo, Fagervik ja Magdalena Katarina Hansintytär Hisinger o.s. Wittfooth, s. 26.10.1734 Turku, k. 08.04.1782 Inkoo, Fagervik.
Johanna Aminoff os. Hisinger,

Lapset:
Johanna Fredrika Magdalena Aminoff s. 22.12.1779 Ruotsi, Tukholma, k. 11.11.1784 Inkoo, Fagervik.

Fagervikin ruukki perustettiin v. 1646 ruotsalaisen Carl Billstenin toimesta. Täältä löytyivät kaikki toimintaedellytykset kuten vesivoima, meri kulkuväylänä sekä suuret metsävarat. 1700-luvun alussa toiminta oli kuitenkin hiipunut ja ruukki oli rappeutunut täysin isonvihan seurauksena.
Vuonna 1723 kaksi ruotsalaisveljestä nimeltä Hising ostivat ruukin tärkeine ruukkioikeuksineen. Siitä lähtien Fagervik on ollut saman suvun yhtäjaksoisessa omistuksessa. Jälleenrakentamistyöt etenivät ripeästi ja 1720-luvun puolessavälissä toiminnassa oli masuuna ja kaksi rautapajaa. Suomen ensimmäiset perunat viljeltiin Fagervikissa 1720-luvulla, seppien pikku puutarhoissa.

Michael Hisingin poika Johan eli Johanna Fredrika Magdalenan isä peri Fagervikin v. 1756. Voidaan sanoa, että hän on ollut Fagervikin merkittävin vaikuttaja ja kehittäjä. Ruukin toiminta kukoisti ja Fagervik oli alansa edelläkävijä. Johan Hisinger (aateloitu 1770) rakennutti mm. kartanon (1773) sivurakennuksineen (1762, 1763).
Johanin poika Mikael Hisinger jatkoi ruukkitoimintaa. Hän loi perustan ranskalaiselle puutarhalle ja hänen käsialaansa ovat myös englantilainen maisemapuutarha kiinalaisine paviljonkineen. Useimmat ruukintietä reunustavat mökit ovat Mikaelin ajalta.

Mikaelin pojasta Fridolf tuli isänsä seuraaja v. 1824. Suomi oli liitetty Venäjään, mikä aiheutti ruukkitoiminnan edellytyksille suuria vaikeuksia. Fridolf ryhtyi kehittämään Fagervikin toista toiminta-alaa, maataloutta, pohjustaen täten tulevaa rakennemuutosta. Hän toi myös monia uusia kasvilajeja Suomeen.
Hän rakennutti valkoisen Orangerian v. 1844, jossa viljeltiin mm. ananasta, orkideoita ja sitrushedelmiä.

Fridolfin kuoltua hänen poikansa Eduard peri Fagervikin v.1885. Hän jatkoi maatalouden kehittämistä,
kun taas ruukkitoiminta jatkoi hiipumista. Vuonna 1903 suuri kankivasara löi viimeisen lyöntinsä, 257- vuotinen ruukkitoiminta oli tullut tiensä päähän.

Eduardilla oli neljä tytärtä, joista kaksi lunastivat Fagervikin itselleen, yhteisomistuksena. Tänä päivänä Fagervikin omistavat näiden kahden sisaruksen lastelastenlapset; Otto von Frenckell, Barbara Hisinger-

Jägerskiöld ja Eva Hisinger-Jägerskiöld.

Maa- ja metsätalous on Fagervikin tärkein toiminta-alue.
Fagervikin kartanon päärakennus.
2. puoliso: Vihitty 16.08.1791 Ruotsi, Tukholma, eronneet 28.11.1794 Fredrika Erikintytär Falkenberg af Bålby ent. Aminoff o.s. Ruuth Vapaaherratar., s. 24.12.1774 Ruotsi, Karlskrona, k. 08.05.1829 Ruotsi, Liköping.
3. puoliso: Vihitty 13.08.1801 Ruotsi, Tukholma, Bromma Eva Mathilda Aminoff o.s. Bruncrona Eva kuoli 40-vuotiaana 4 kuukautta synntyksen jälkeen., s. 10.09.1781 Sauvo, k. 30.12.1821 Turku.
Lapset:
Fredrika Matilda Aminoff s. 24.09.1802 Mietoinen, k. 05.05.1805 Mietoinen.
Gustaf Aminoff Kreivi, kollegineuvos., s. 13.09.1803 Saaren säteritila, k. 28.10.1838 Itävalta-Unkari, Lombardia-Venetsian kuningaskunta, Venetsia.
Maria Sofia Aminoff s. 12.11.1804 Saaren säteritila, k. 12.02.1815 Saaren säteritila.
Adolf Aminoff Jalkaväen kenraali 1883. Valtiopäivämies., s. 25.02.1806 Saaren säteritila, k. 02.11.1884 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 85
XI Berndt Henrik Fredrikinpoika Aminoff, (Taulusta 57, isä Fredrik Aminoff) s. 04.03.1761 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 22.11.1819 Rauma.

1. puoliso: Vihitty 25.10.1784 Kahiluoto Kristina Sofia Maria Carlintytär Aminoff o.s. Engelbrecht. (Taulu 1046) s. 22.11.1761 Saksa, Pommer, Neumuhl, k. 30.01.1828 Rauma.

Lapset:
Augusta Fredrika Elisabeth Rotkirch o.s. Aminoff , s. 08.09.1785 Kahiluoto. Tauluun 86
Sofia Henrietta Aminoff s. 16.07.1787 Taivassalo, k. 22.04.1837 Turku.
Fredrik Aminoff s. 31.12.1788 Kustavi, k. 20.09.1799 Taivassalo.
Bernt Aminoff , s. 22.01.1790 Taivassalo. Tauluun 88
Carl Aminoff s. 19.06.1791 Taivassalo, k. 18.09.1791 Taivassalo.
Loviisa Charlotta Aminoff s. 01.07.1792 Taivassalo, k. 09.12.1831 Kangasala.
Johanna Kristiina Aminoff s. 09.12.1793 Kustavi, k. 03.03.1794 Kustavi.
Carl Aminoff s. 28.01.1795 Kustavi.
Adolf Aminoff , s. 25.09.1797 Kustavi. Tauluun 91
Caroliina Vilhelmiina Aminoff s. 22.10.1799 Kustavi, k. 17.09.1875 Helsinki.
Amalia Dorotea Aminoff s. 30.04.1801 Kustavi, k. 05.08.1801 Kustavi.
2. puoliso: Ulrica Magnuksentytär Aminoff o.s. Tawast s. 29.08.1769 Maaninka, Halola, k. 05.09.1853 Kuopio.
Maaningan Halolan kartanon kartta vuodelta 1788.
Lapset:
Agatha Juliana Krook ent. Lagi o.s. Aminoff , s. 03.07.1793 Maaninka, Venäjänsaari (sotilasvirkatalo). Tauluun 100
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 86
XII Augusta Fredrika Elisabeth Berndtintytär Rotkirch o.s. Aminoff, (Taulusta 85, isä Berndt Aminoff) s. 08.09.1785 Kahiluoto, k. 19.06.1846 Turku.

Puoliso: Vihitty 08.09.1803 Vaasa Karl Fredrik Wentzelinpoika Rotkirch Vaasan hovioikeuden presidentti, vapaaherra, s. 20.10.1775 Porvoo, k. 11.05.1832 Vaasa.

Karl Rotkirch tunnetaan myös nimellä Carl Rotckirch. Rotkirchin vanhemmat olivat majuri Wentzel Fredrik Rotkirch ja Kristina Lagerhjelm. Hän opiskeli Uppsalassa ja palveli vuodesta 1793 alkaen kuninkaan kansliassa, seuraten kuningas Kustaa IV Aadolfia tämän Suomen matkalla 1802. Virastaan Rotkirch erosi 1803, jolloin hänelle myönnettiin ensimmäisen toimitussihteerin arvo.

Eronsa jälkeen Rotkirch palasi Suomeen ja viljeli omistamaansa Pyhtään Storbyn tilaa. Hän toimi Kyminkartanon läänin aateliston edustajana Suomen lähestyskunnassa 1808–1809 ja osallistui Porvoon valtiopäiville 1809. Rotkirch toimi hallituskonseljin jäsenenä ja kirkollistoimituskunnan päällikkönä 1809–1812. Tästä virasta Rotkirch erosi vuonna 1812 ja muutti viljelemään Porvoon maalaiskunnassa sijainnutta perintötilaansa Stensböleä. Vuonna 1817 Rotkirch sai Vaasan hovioikeuden presidentin viran. Hänelle myönnettiin vapaaherran arvon 1830.

Rotkirchin puoliso vuodesta 1803 oli Augusta Fredrika Elisabet Aminoff (k. 1846). Suomen ensimmäisiin varsinaisiin naispuolisiin taidemaalareihin kuulunut Mathilda Rotkirch oli pariskunnan lapsi.

Lähteet

Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 377.
Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7 sivu 657
Wikipedia.
Karl Fredrik Rotkirch (1775 - 1832).

Lapset:
Berndt Adolf Rotkirch , s. 03.11.1816 Porvoon mlk. Tauluun 87
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 87
XIII Berndt Adolf Carlinpoika Rotkirch, (Taulusta 86, äiti Augusta Rotkirch) s. 03.11.1816 Porvoon mlk., k. 30.05.1866 Porvoon mlk.

Puoliso: Vihitty 26.07.1842 Ruovesi, Pekkala Vilhelmiina Sofia Adolfintytär Rotkirch o.s. Aminoff. (Taulu 91) s. 29.03.1821 Tampere, k. 16.12.1902 Porvoon mlk.
Vanhemmat: Adolf Berndtinpoika Aminoff, Pekkalan tilanomistaja Ruovedellä 1822-1849, venäjän kielen tulkki ja esikuntakapteeni., s. 25.09.1797 Kustavi, k. 06.11.1877 Ruovesi, Pekkala ja Fredrika Wilhelmiina Petterintytär Austrell, s. 28.02.1799 Porvoon mlk., k. 19.09.1868 Porvoon mlk.

Lapset:
Emilie Terese Sofia Segerstråle o.s. Rotkirch s. 24.06.1854 Porvoon mlk., k. 04.06.1927 Porvoon mlk.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 88
XII Bernt Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 85, isä Berndt Aminoff) s. 22.01.1790 Taivassalo, k. 20.08.1861 Kangasala.

Puoliso: Vihitty 18.09.1817 Kangasala Heloise Fredrika Gustafintytär Aminoff o.s. Uggla. (Taulu 463) s. 12.06.1797 Kangasala, k. 08.07.1866 Pirttikylä.
Vanhemmat: Gustaf Fredrik Claesinpoika Uggla, s. 24.07.1766 Kangasala, k. 22.01.1806 Kangasala ja Johanna Helena Gustafintytär Uggla o.s. Malm, s. 24.08.1778 Turku, k. 29.05.1819 Kangasala.

Lapset:
Berndt Fredrik Aminoff s. 22.04.1819 Kangasala, k. 19.06.1855 Venäjä, Krim, Simferopol.
Johanna Sofia Emilia Bergroth o.s. Aminoff , s. 05.09.1823 Tampere. Tauluun 89
Gregori Knut Aminoff s. 07.12.1829 Kangasala, k. 22.03.1831 Kangasala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 89
XIII Johanna Sofia Emilia Berndtintytär Bergroth o.s. Aminoff, (Taulusta 88, isä Bernt Aminoff) s. 05.09.1823 Tampere, k. 02.12.1899 Heinola.

Puoliso: Vihitty 05.01.1855 Kangasala Carl Gustaf Nilsinpoika Bergroth s. 11.05.1826 Sahalahti, k. 22.06.1867 Mustasaari.
Vanhemmat: Nils Aron Henrikinpoika Bergroth, Sahalahden kirkkoherra., s. 10.12.1780 Taivassalo, k. 21.02.1833 Sahalahti ja Johanna Ulrika Anderintytär Bergroth o.s. Steen, Johanna kuoli 75-vuotiaana ''slaagiin''., s. 11.02.1795 Kangasala, Pynnölä, k. 07.04.1870 Kuru, Olkitaipale, Parkkuun saha.

Lapset:
Maria Emilia Jahnsson o.s. Bergroth , s. 16.11.1855 Kangasala. Tauluun 90
Carl Fredrik Gustaf Bergroth s. 16.02.1859 Messukylä, k. 27.03.1863 Pirttikylä.
Nils Alexander Berndt Bergroth s. 10.09.1860 Messukylä, k. 13.03.1861 Kangasala.
Alfred Alexander Berndt Bergroth s. 22.07.1862 Kangasala, k. 06.04.1863 Pirttikylä.
Karl Alexander Fredrik Bergroth s. 05.02.1865 Pirttikylä, k. 01.11.1865 Pirttikylä.
Alfhild Irene Johanna Bergroth s. 02.02.1867 Pirttikylä, k. 02.03.1870 Vaasa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 90
XIV Maria Emilia Carlintytär Jahnsson o.s. Bergroth, (Taulusta 89, äiti Johanna Bergroth) s. 16.11.1855 Kangasala, k. 19.02.1909 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 16.09.1879 Albert Emil Jahnsson Rovaniemen, sittemmin Heinolan piirikunnan lääkäri., s. 08.11.1849 Taivassalo, k. 15.12.1913 Helsinki.

Lapset:
Aili Emilia Jahnsson s. 21.01.1881 Kittilä.
Hilja Maria Jahnsson s. 15.07.1882 Kittilä.
Aarne Kaarlo Emil Jahnsson s. 1883 Kittilä, k. 1883 Kittilä.
Hellin Ester Jahnsson s. 07.09.1885 Rovaniemi.
Elli Vilhelmiina Jahnsson s. 30.11.1886 Rovaniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 91
XII Adolf Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 85, isä Berndt Aminoff) Pekkalan tilanomistaja Ruovedellä 1822-1849, venäjän kielen tulkki ja esikuntakapteeni., s. 25.09.1797 Kustavi, k. 06.11.1877 Ruovesi, Pekkala.

Vänrikki Petter Johan Austrell nuoremman testamentissa oli Fredrik Johanin sisar Fredrika Wilhelmina ja hänen miehensä, esikuntakapteeni Adolf Aminoff (s. 1797, k. 1877) saaneet Ruhalan, Hakolan, Kantolan ja Pitkälän tilat, joiden hoidon he olivat ottaneet haltuunsa. Sen lisäksi kapteeni Aminoff oli ostanut puolet Tapion tilasta, jonne hän oli perustanut uuden kartanon, Lindnäsin. Kun Fredrik Johan Austrell kuoli vuonna 1822, Adolf Aminoffista, majuri Berndt Henrik Aminoffin ja Christina Sofia Maria von Engelbrechtin pojasta, tuli odottamatta uusi fideikomissin haltija.

Pekkalan rakennukset olivat pikkuhiljaa ränsistyneet. Päätalo, joka jo tuolloin sijaitsi nykyisellä paikallaan, oli ahdas ja vanhentunut. Päätalon edessä sivuilla sijaitsi kaksi sivurakennusta: itäisessä sivurakennuksessa oli keittiö ja läntisessä asui vänrikki Petter Johan Austrellin leski.

Idearikkaana miehenä Adolf Aminoff suuntasi energiansa Pekkalan kehittämiseen. Yleiseltä maatieltä päätalolle tehtiin uusi puilla reunustettu sisääntulotie, päätaloa laajennettiin itäänpäin uudella siipirakennuksella, päätalon huoneet uudistettiin ja uusi kerros rakennettiin niiden päälle. Kapteeni Aminoffin suunnitelmiin kuului, että myös läntiseen päätyyn rakennetaan siipirakennus.

Adolf Aminoffin toiminta jätti jälkensä myös muualle kuin kartanon ulkoiseen kohen­tamiseen. Yksitoista uutta torppaa liitettiin Pekkalaan vuosina 1822-1838. Kartanon maat mitattiin ja kartoitettiin, ojia kaivettiin, kaksi järveä kuivatettiin, uusia peltoja raivattiin, ränsistynyt mylly kunnostettiin täysin ja uusi patorakennus pysty­tettiin. Adolf Aminoff kiinnitti huomiota myös metsien hakkuisiin ja kaskeamiseen.

Vuonna 1849 Adolf Aminoff luovutti kartanon hallinnan 25-vuotiaalle pojalleen Adolf Fredrikille. Jäljelle jäävät vuotensa kapteeni Adolf Aminoff käytti puutarhan eksoottisten kasvien hoitoon, puulajipuiston eli arboretumin perustamiseen ja kirjallisiin harras­tuksiinsa. Adolf Aminoffin vaimo menehtyi vuonna 1867, ja hän kuoli itse kymmenen vuotta myöhemmin.
Ruoveden suurin maataloustila oli ja on edelleen Pekkalan kartano. Pekkala oli alunperin 1500-luvulla perustettu rälssitila, joka kuului Laukon kartanolle. Kurki-suvulta Pekkala siirtyi v.1690. 1760-luvulla Pekkalasta tuli kartano. Aminoff-suvun omistukseen Pekkala siirtyi v. 1822. Kartanolla oli useita maataloustyöntekijöitä ja torppareitakin yli 20 jo 1800-luvun puolivälissä. Kuvassa kartanon työmiehiä lähdössä töihin. Kuva on vuoden 1920 tienoilta.

Puoliso: Vihitty 16.07.1820 Tampere Fredrika Wilhelmiina Petterintytär Austrell. (Taulu 339). (Taulu 87) s. 28.02.1799 Porvoon mlk., k. 19.09.1868 Porvoon mlk.
Vanhemmat: Petter Johannes Petterinpoika Austrell, Vänrikki, Ruoveden Pekkalan isäntä 1783-1820, s. 03.10.1740 Lempäälä, Kulju, Lujala, k. 21.09.1820 Ruovesi, Pekkala ja Gustava Sofia Fredrikintytär Austrell o.s. von Kothen, s. 13.03.1768 Ruovesi, Storminiemi, k. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala.

Lapset:
Vilhelmiina Sofia Rotkirch o.s. Aminoff , s. 29.03.1821 Tampere. Tauluun 87
Fredrica Matilda Aminoff s. 03.03.1823 Ruovesi, Pekkala, k. 31.03.1845 Ruovesi, Pekkala.
Adolf Fredric Aminoff , s. 22.12.1824 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 92
Alexander Berndt Aminoff Alexander kuoli 20-vuotiaana punatautiin., s. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala, k. 09.10.1847 Ruovesi, Pekkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 92
XIII Adolf Fredric Adolfinpoika Aminoff, (Taulusta 91, isä Adolf Aminoff) Pekkalan kartanon isäntä 1849-1868, s. 22.12.1824 Ruovesi, Pekkala, k. 10.06.1868 Ruovesi, Pekkala.

Uusi sääntöperillinen Adolf Fredik Aminoff (s. 1824, k. 1868) oli syntynyt Lindnäsissä. Hän oli opiskellut yksityisesti sekä käynyt muutaman vuoden koulua Borgå Gymnasiumissa, minkä jälkeen hän oli päässyt ylioppilaaksi vuonna 1845. Opiskeltuaan neljä vuotta Helsingin yliopistossa hän muutti pysyvästi Pekkalaan asumaan. Adolf Fredrik Aminoff nai vuonna 1849 yhdeksäntoistavuotiaan Emilie Grotenfeltin, joka oli Joroisten Frugårdin kartanon omistajan, hovineuvos Nils Adolf Grotenfeltin tytär.

Ottaessaan vastaan Pekkalan sääntöperintötilan sekä Ruhalan, Hakolan ja Kantalan rälssitilat hallinnan Adolf Fredrik otti samalla kontolleen myös kartanon velat. Lisäksi hän vastasi vanhempiensa ylläpidosta. Tuolloin Adolf Fredrik rakennutti asunnoksi vanhemmilleen Kalliolinnan huvilan Viljakkalan vanhalle tontille.

Adolf Fredrik Aminoff oli isäntänä Pekkalassa 20 vuotta, minä aikana monia parannuksia tehtiin. Suuri luonnonkivistä rakennettu navetta pystytettiin vuonna 1862-1864 hätäaputyönä. Mylly ja kolme pientä sahaa liitettiin Pekkalaan, suuri tien­rakennus­hanke toteutettiin ja lainamakasiini rakennettiin torppareille. Hänen aikanaan laadittiin ensimmäinen järjestelmällinen hoitosuunnitelma kartanon metsille.

Vuonna 1849 Adolf Fredrik Aminoff perusti alustalaisten toimeentuloturvaksi oman laina­jyvästön, jonka tarkoituksena oli sekä lainata siemen- ja syömäviljaa jäsenilleen että antaa niitä ilmaiseksi vanhoille ja varattomille osakkaille huonoina vuosina. Näin jyvästö toimi eräänlaisena vanhuudenturvana alustalaisille. Lainajyvästön toiminta loppui torpparien itsenäistyttyä ja sen varat lahjoitettiin Pekkalan ja Ruhalan kansakouluille.

1850-luvun puolivälissä Pekkalaan kuului 41 torppaa: päätilalle 21, Ruhalaan 9, Pitkälään 6, Tapioon 3 ja Viljakkalaan 2.

1860-luvulla Adolf Fredik Aminoff joutui kamppailemaan suurten ongelmien kuten kato- ja nälkävuosien kanssa. Osa Pekkalan palvelushenkilökunnasta sairastui vakavasti, ja vuonna 1868 isäntä Adolf Fredrik Aminoff yllättäen menehtyi keuhkotautiin. Kovia kokenut tilan emäntä, joka kolme kuukautta miehensä kuoleman jälkeen synnytti kahdennen­toista lapsensa, joutui keittiötöihin ja lypsyhommiin. Kovat ajat kuitenkin vähitellen häipyivät ja hyvinvointi palasi, tosin hitaasti.
Adolf Fredrik Aminoff (1824-1868)

Puoliso: Vihitty 15.08.1850 Ruovesi Emilia Nilsintytär Aminoff o.s. Grotenfelt. (Taulu 1436) s. 23.01.1830 Turku, k. 09.01.1914 Ruovesi, Pekkala.
Vanhemmat: Nils Adolf Berndtinpoika Grotenfelt, Hovrättsråds n. h. o. v. 1836-01-12., s. 17.11.1797 Joroinen, k. 29.07.1836 Helsinki ja Sofia Lovisa Grotenfelt o.s. Alléen, innebränd jämte dottern Sofia vid Nassokinska gårdens brand i nämnda stad, dotter av hovrättsaktuarien Per Gustaf Alléen och Johanna Lovisa Barck., s. 15.03.1802 Turku, k. 14.12.1858 Tammisaari.
Emilia Aminoff (Grotenfelt) (1830-1914)

Lapset:
Augusta Matilda Durchman o.s. Aminoff , s. 15.08.1850 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 93
Johan Adolf Aminoff s. 04.07.1852 Ruovesi, Pekkala.
Emilia Aminoff s. 30.05.1854 Ruovesi, Pekkala.
Elin Vilhelmiina Aminoff s. 30.03.1856 Ruovesi, Pekkala.
Elna Sofia Aminoff s. 26.09.1857 Ruovesi, Pekkala, k. 27.07.1867 Ruovesi, Pekkala.
Sigrid Aminoff s. 19.07.1859 Ruovesi, Pekkala.
Alfhild Aminoff s. 04.08.1861 Ruovesi, Pekkala.
Gustaf Fredrik Aminoff s. 04.11.1862 Ruovesi, Pekkala.
Anna Aminoff s. 25.11.1863 Ruovesi, Pekkala.
Alexander Aminoff , s. 15.04.1865 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 95
Arthur Aminoff s. 25.10.1866 Ruovesi, Pekkala.
Eeva Aminoff s. 05.03.1868 Ruovesi, Pekkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 93
XIV Augusta Matilda Adolfintytär Durchman o.s. Aminoff, (Taulusta 92, isä Adolf Aminoff) s. 15.08.1850 Ruovesi, Pekkala, k. 28.02.1895 Kuopio.
Augusta Mathilda Durchman (Aminoff) (1850-1895)

Puoliso: Vihitty 16.09.1873 Ruovesi, Pekkala Knut Fredrik Gustavinpoika Durchman Liperin kappalaisen sijainen, armovuodensaarnaaja (1873-77), Raahen-Salon kirkkoherra, rovasti 1888-1919. Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1873. Raahen ja Saloisten khra 1888-. Rovasti 1896. Tuomiokapit. asessori. Valtiopäivämies 1897, 1899, 1900., s. 13.01.1846 Raahe, k. 20.05.1919 Salo.
Vanhemmat: Gustaf Gustafinpoika Durchman, Henkikirjoittaja., s. 02.03.1804 Kuivaniemi, k. 01.01.1858 Oulu ja Gustava Jakobina Durchman o.s. Heickell, s. 26.05.1810 Tornio, k. 12.01.1862 Oulu.
Knut Fredrik Durchman (1846-1919)

Lapset:
Anna Durchman s. 27.08.1874 Liperi, k. 20.12.1895 Kuopio.
Eino Durchman s. 06.02.1877 Iisalmi, k. 09.07.1881 Leppävirta.
Aimo Durchman s. 25.10.1878 Rautalammi.
Aarno Durchman s. 17.06.1880 Rautalammi, k. 25.08.1901 Inkoo.
Gustaf (Kyösti) Durchman , s. 12.12.1881 Iisalmi. Tauluun 94
Yrjö Durchman s. 17.05.1884 Iisalmi, k. 28.03.1937 Lahti.
Elli Durchman s. 30.09.1886 Iisalmi.
Elsa Durchman s. 20.04.1888 Raahe.
Lauri Durchman s. 12.02.1890 Kuopio, k. 20.02.1890 Kuopio.
Aili Durchman s. 16.06.1893 Kuopio, k. 26.12.1895 Kuopio.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 94
XV Gustaf (Kyösti) Knutinpoika Durchman, (Taulusta 93, äiti Augusta Durchman) s. 12.12.1881 Iisalmi, k. 15.08.1958 Oulu.

Puoliso: Vihitty 09.06.1906 Oulu Tyyne Ingrid Hermannintytär Durchman o.s. Ståhlberg s. 12.11.1883 Vaala, Säräisniemi, k. 18.02.1974 Oulu.
Vanhemmat: Herman Gustafinpoika Ståhlberg, s. 03.07.1851 Kuhmoniemi, k. 28.11.1922 ja Maria Carlintytär Ståhlberg o.s. Wickstrand, s. 08.12.1850 Oulu.

Lapset:
Kustaa Olavi Karijärvi e. Durchman s. 13.04.1907 Oulu.
Hellä Aira Inkeri Karijärvi o.s. Durchman s. 10.09.1908 Oulu, k. 24.08.1994 Oulu.
Aarno Lennart Karijärvi e. Durchman s. 31.05.1910 Oulu.
Eila Kaarina Karijärvi o.s. Durchman s. 26.09.1911 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 95
XIV Alexander Adolfinpoika Aminoff, (Taulusta 92, isä Adolf Aminoff) Yo Hfors normallyc. FK (hk) ja FM 1886. Pekkalan kartanon tilanomistaja Ruovedellä. Maanviljelysneuvos 1908. Valtiopäivämies. † punaisten surmaamana kotonaan 5.2.1918., s. 15.04.1865 Ruovesi, Pekkala, k. 05.02.1918 Ruovesi, Pekkala.

Alexander Aminoff (1888-1918)

Nyt fideikomissin haltijaksi ja tilan isännäksi tuli Emilie Aminoffin ainoa jäljelle jäänyt poika, filosofian maisteri Alexander Aminoff (s. 1865, k. 1918). Se asema, jonka Pekkala on saanut Suomen suurtilojen keskuudessa, on Alexander Aminoffin ansiota, ja se perustuu niin maanviljelyn kuin metsänhoidon tasoon ja laajuuteen. Uusi omistaja lunasti äitinsä ja sisartensa osuudet Ruhalan, Kantalan ja Pitkälän tiloista ja ryhtyi kohentamaan tilaa suurella työmotivaatiolla ja -halulla.

Alexander Aminoff oli päässyt ylioppilaaksi Helsingissä Svenska Normallyceumista vuonna 1883, minkä jälkeen hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän oli taitava talous- ja kunnallismies ja häntä on kuvattu sanoilla aloiterikas, kaukonäköinen, tarmokas, uudistuksille altis ja valistunut. Sukuhaaransa päämiehenä hän osallistui säätyvaltiopäiville yhtenä aateliston edustajana.

Ruovedellä Alexander Aminoff oli perustamassa Kurun-Ruoveden-Virtain Telefooni Osakeyhtiötä ja Ruoveden osuuskauppaa sekä toimi niiden hallituksen puheen­johtajana. Hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, kunnanvaltuuston jäsenenä, kouluvaliokunnan jäsenenä, säästöpankin isännistön jäsenenä ja puheen­johtajana sekä metsävaliokunnan perustajajäsenenä. Lisäksi hän rakennutti omin varoin keuhkotautiparantolan ja lahjoitti sen kunnalle. Rakennuksessa toimii nykyisin lasten päiväkoti.

Alexander Aminoff solmi avioliiton hovineiti Sophie von Kraemerin kanssa vuonna 1902. Hän oli amiraali Oscar von Kraemerin ja Sophie Cedercreutzin tytär. Alexanderin ja Sophien liitostaan syntyi kolme lasta: Hans, Ingrid ja Gunnar.

Vuosina 1902-1904 Alexander Aminoff rakennutti Pekkalaan omalla höyrykoneella toimivan sähkölaitoksen, joka palveli aina toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1905 rakennettiin punatiilinen meijerirakennus, jonne sekä meijerikoulu että sähkölaitos muuttivat. Lisäksi Alexander Aminofff rakennutti suuren harmaakivisen viljamakasiinin, sikalan, Pitkälän navetan, sahan ja monia asuintiloja kartanon työväelle sekä kunnostutti myllyn. Vuonna 1912 navetan sisätilat kunnostettiin sataa lehmää varten.

Alexander Aminoffin aikana otettiin käyttöön uudet ja modernit viljelytavat, tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa laadittiin koko kartanon metsille uusi hoitosuunnitelma, jonka tarkoituk­sena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnut säilyttäminen luonnon kanssa.

Vuonna 1906 Alexander Aminoff sai maanviljelysneuvoksen tittelin kunnianosoituksena työstään.

Suomen sisällissota toi mukanaan uuden katkeran koettelemuksen: tammikuussa 1918 Pekkalaan saapui 400 punakaartilaista, jotka pitivät tilaa hallussaan kaksi viikkoa. Myöhään illalla helmikuun 5. päivänä 1918 kaksi punaista tuli hakemaan Alexander Aminoffia Kalliolinnan huvilalta, jonne hän oli vienyt perheensä turvaan. Samana iltana, juuri ennen perääntymistään, tamperelaisten punakaartilaisten joukko murhasi Alexander Aminoffin hänen omassa työhuoneessaan.

Punaisten lähdön jälkeen valkoiset joukot käyttivät Pekkalaa seitsemän viikon ajan etuvartiona. Sirpalekranaatit ja kiväärinkuulat jättivät surulliset jälkensä puiston puihin ja rakennusten seiniin punaisten ja venäläismatruusien yrittäessä vallata kartanoa takaisin haltuunsa. Myös osa karja- ja hevoskannasta tuhoutui ja toukotyöt jäivät joko tekemättä tai ne myöhästyivät huomattavasti.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_3.html

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pekkalan kartanon metsänhoidon historia:

Ensimmäiset puutavaran myyntitulot saatiin jo 1700-luvulla kartanon perustajan Petter Johan Austrellin toimittaessa mastopuita Ruovedeltä rannikkokaupunkeihin, joissa hänellä oli kauppiasoikeudet. Kesti kuitenkin vielä monta vuosikymmentä, ennen kuin metsillä oli huomattavaa taloudellista merkitystä.

1800-luvun alussa metsien tärkein tehtävä oli tyydyttää kartanon ja torppien poltto- ja rakennuspuun tarve. Vuonna 1831 Adolf Aminoff luetutti kirkossa kuulutuksen, joka kielsi Pekkalan alustalaisia ja torppareita harjoittamasta minkäänlaista metsänraiskausta tai kaskeamista toistensa tai Pekkalaan kuuluvilla mailla 'uloskäskyn' eli häädön uhalla.

Vuonna 1858 Adolf Fredrik Aminoff laaditutti ensimmäisen kokonaisvaltaisen metsänhoito-ohjelman kartanon metsille. Jo siihen aikaan puutavaraa sahattiin oman käytön ohella myös myyntiin. Sahatavaraa kuljetettiin hevosajoneuvoilla aina Pietariin asti ja halkoja vietiin proomuilla Tampereelle.

Alexander Aminoffin aikaan tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Hän rakennutti uuden sahan ja palkkasi metsäkoulun käyneen Juho Passin metsätyönjohtajaksi vuonna 1889.

Vuonna 1890 metsänhoidonneuvoja vapaaherra Ernst Wrede laati uuden metsätalouden suunnitelman, joka tähtäsi yksipuolisesti tukkipuiden tuottamiseen. Vuonna 1892 Alexander Aminoff antoi kymmenkohtaisen ohjeen ”Metsänhoitosääntöjä Pekkalan kartanon alustalaisille”, jossa mm. torpparit velvotettiin hakkaaman kotitarvepuunsa määräaloilta ja niiltäkin ainostaan leimatut rungot.

Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa metsänhoitaja Tammelander laati uuden hoitosuunnitelman koko kartanon metsille. Metsänhoitotavat olivat muuttuneet Wreden suunnitelmista, ja niissä suosittiin sitä puulajia, joka kullekin metsäpalstalle sopi parhaiten. Uusien ohjeiden tarkoituksena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnun säilyttäminen luonnon kanssa.

Alexander Aminoffin kuoltua vuonna 1918 hänen leskensä Sophie Aminoff ryhtyi hoitamaan tilakokonaisuutta. Vuodesta 1920 lähtien rouva Aminoffia avusti tilan hoidossa metsänhoitaja Anders Benjamin Helander, joka oli jo aiemmin hoitanut tilan metsiä.

Vuonna 1918 ennen torpparivapautusta Pekkalan pinta-ala oli yli 8.000 hehtaaria, josta 90 % oli metsämaata. Metsänhoito-ohjelmat olivat suuntautuneet etupäässä puhdistushakkuisiin, minkä johdosta 1920-luvulle tultaessa Pekkalan metsät olivat kauttaaltaan suhteellisen vanhoja ja kasvukyvyltään heikkoja. Sen vuoksi metsiä ryhdyttiin nuorentamaan voimakkaan uudistamisen avulla. Päätehakkuut toteutettiin lohkottain siemenpuuasentoa soveltaen. Tästä oli kuitenkin luovuttava toistuvien myrskytuhojen ja karjan metsässä laiduntamisen takia sekä siirryttävä avohakkuuseen ja karsimiseen.

Vuosina 1905-1923 metsiä hakattiin vuosittain keskimäärin 3,3 m3 kasvullista metsähehtaaria kohti ja 2,7 m3 kehnokasvullista metsähehtaaria kohti. Hakatusta puusta keskimäärin 0,7 m3 oli tukkipuuta, 1,9 m3 pinopuuta ja paperipuuta sekä loput erilaista maataloustarvepuuta. Kokonaishakkuun määrä vaihteli vuosittain 14.000-18.000 m3.

Metsänhoito tänään

Nykyinen metsänhoito ja puutavaran tuotanto perustuu Helanderin soveltamaan metsänhoito-oppiin. 1900-luvulla kartanon metsät on inventoitu noin kerran vuosikymmenessä. Inventointien perusteella laaditut metsänhoitosuunnitelmat ovat siten olleet aina riittävän ajantasalla.

Metsänhakkuu ja -hoitotyöt on ulkoistettu 1980-luvulta alkaen kone- ja työvoimakustannusten suhteen muuttumisen myötä. 1990-luvulla siirryttiin metsänhoitosuunnitelmien jatkuvaan päivitykseen tietokonepohjaisen järjestelmän avulla, jolloin voitiin luopua työläistä inventoinneista.

Koska Pekkalan metsät ovat olleet suunnitelmallisen metsätalouden ja jatkuvien hakkuiden alaisia jo lähes 200 vuotta, niin voidaan varmuudella sanoa, että niissä ei esiinny koskemattomia, vanhoja metsiä, ns. ikimetsiä. Metsäluonto on kuitenkin säilyttänyt monimuotoisuutensa kuvioittaisen metsänkasvatuksen ja metsätieverkoston ansiosta. Viimeaikaiset tutkimukset Ruotsissa ja Suomessa osoittavat, että normaalissa talousmetsässä on yhtä paljon luonnon monimuotoisuutta kuin koskemattomissa ikimetsissä. Toisaalta metsäautotiet aikaansaavat rajapintoja metsän ja avomaaston väliin, ja niillä esiintyvä flora ja fauna on huomattavasti monipuolisempi kuin luonnonvaraisessa metsässä.


RUOVEDEN KOTISEUTUYHDISTYS:

Kotiseutuyhdistystä on alettu puuhaamaan Ruovedelle jo 1912. Silloin pidetyssä pitäjän koulu­kokouksessa nimettiin toimikunta viemään asiaa eteenpäin, mutta se ei ehtinyt pitää yhtään kokousta puheenjohtajaksi nimetyn henkilön muutettua pois paikkakunnalta. Perustamisasia nousi uudelleen esille syksyllä 1914 pidetyssä koulukokouksessa maanviljelys­neuvos Alexander Aminoffin aloitteesta. Uudelleen valittuun toimikuntaan nimettiin kokoonkutsujaksi maanviljelysneuvos Alexander Aminoff ja jäseniksi pastori Gerhard Väinönheimo, opettajat Liina Holm ja Kaarlo Mäki sekä suntio Kustaa Vinha. Toimikunta piti ensimmäisen kokouksensa 20.3.1915 Vinhalla. Aminoff alusti siinä kotiseutuasian lukemalla Aamulehdessä julkaistun tohtori A.M. Tallgrenin kirjoituksen "käytännöl­li­sestä kotiseutu­työstä". Kirjoitukseen liittyi myös sääntö­ehdotus, joka pienin muutoksin esitettiin sitten yhdistyksen perustavalle kokoukselle.

Yhdistyksen perustava kokous on pidetty jälleen koulukokouksen yhteydessä kirkonkylän kansa­koululla 25.3.1915. Kokouksessa oli läsnä 50 osanottajaa. Sen puheenjohtajana toimi rovasti Johan Schönberg ja sihteerinä opettaja Fanny Piirto. Kotiseututyön toimintatapoja ja tavoitteita esitteli kokouksessa tohtori A.A. Koskenjaakko Helsingistä ja opettaja Kaarlo Mäki kertoi Ruoveden asutus­historiasta. Vilkkaan keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti perustaa Ruoveden Kotiseutu­yhdistyksen. Samoin hyväksyttiin sille säännöt ja valittiin väliaikainen johtokunta. Yhdistyksen ensimmäinen järjestäytymiskokous on pidetty 18.6.1915. Seuraavaksi on pidetty 25.9.1915 yhdistys­kokous, jossa voitiin todeta Hämeen läänin Kuvernöörille toimitettujen sääntöjen saaneen vahvistuksen, jolloin yhdistys oli sen ajan sääntöjen mukaan laillinen. Tuohon aikaan Suomi oli vielä Venäjän yhteydessä oleva Suuriruhtinaskunta.

Yhdistyskokouksessa valittiin ensimmäinen varsinainen johtokunta, johon valittiin maan­viljelys­neuvos Alexander Aminoff, pastori Gerhard Väinön­heimo, agronomi K.R. Häkkinen, neiti Ilma Häkkinen ja opettaja Iisakki Piirto sekä varajäseniksi opettaja Jussi Hankala ja kaupanhoitaja Onni Luutonen. Johto­kunnan järjestäytymiskokous on pidetty kunnan­talolla 26.11.1915 ja siinä puheenjohtajaksi valittiin Alexander Aminoff, rahaston­hoitajaksi Gerhard Väinönheimo ja sihteeriksi Iisakki Piirto.

Alun innostus yhdistykseen laantui nopeasti eikä käytännön toiminta lähtenyt kunnolla vauhtiin. Vuosikokoukseen 1917 vaivautui vain kuusi jäsentä. Alexander Aminoff ja Ilma Häkkinen vetäytyivät jo tässä vaiheessa toiminnasta. Vuoden 1918 tapahtumat toivat paikkakunnalle levottomuutta ja seka­sortoa. Mm. Väärinmajassa, Pekkalassa ja Paarlammilla käytiin kiivaita taisteluita. Alexander Aminoff murhattiin kotonaan punaisten toimesta. Yhdistykset viettivät yleensä hiljaiseloa, Kotiseutu­yhdistyksellä hiljainen kausi kesti aina vuoteen 1932.
Kasvihuoneen sisäpuolta. Kuva on vuodelta 1914. Keskellä on kartanon omistaja, Alexander Aminoff.

Puoliso: Vihitty 14.12.1902 Ruovesi, Pekkala Sophie Emmy Ulrika Julia Johanintytär Aminoff o.s. von Kraemer. (Taulu 1556) Keisarinnan hovineiti. Pekkalan kartanon emäntä., s. 02.05.1874 Venäjä, Pietari, k. 17.01.1956 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fredrik Oskar Carlinpoika von Kraemer, Kolmen tsaarin amiraali., s. 19.05.1829 Hauho, k. 10.09.1904 Ruovesi, Pekkala ja Sofia Maria Julia Dorotea Carlintytär von Kraemer o.s. Cedercreutz, s. 11.11.1844 Viipuri, k. 06.04.1923 Helsinki.

Lapset:
Hans Oscar Adolf Aminoff , s. 14.09.1904 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 96
Ingrid Margareta Björnberg o.s. Aminoff , s. 22.07.1907 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 98
Gunnar Aminoff , s. 1910 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 99
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 96
XV Hans Oscar Adolf Alexanderintytär Aminoff, (Taulusta 95, isä Alexander Aminoff) Ruoveden Pekkalan kartanon isäntä 1918-1968., s. 14.09.1904 Ruovesi, Pekkala, k. 12.03.1968 Helsinki.
Hans Aminoff (1918-1968)

Näiden 1918 vuoden tapahtumien jälkeen Pekkalan fideikomissin haltijaksi sekä Taipaleen ja Hakolan tilojen omistajaksi nousi Alexander Aminoffin vanhin poika, Hans Aminoff (s. 1904, k. 1968). Muut tilakokonaisuuteen kuuluvat tilat jäivät Sophie Aminoffin haltuun, joka miehensä kuoleman jälkeen otti hoitaakseen koko omaisuuden hallinnon.

Tila oli luonteeltaan metsätila: vuonna 1918 Pekkalan pinta-alasta 90 % oli metsä­maata. Myös eläintenhoito kuului Pekkalaan. Nautakarjaa pidettiin sekä pää­tilalla että ulkotiloilla, päätilalla toimi siitossikalakeskus ja kanala, Pitkälässä kasvatettiin lampaita ja tilojen talleilla asusti noin 60 hevosta. Vuonna 1927 päätilan navettaan rakennettiin uusi sivurakennus.

Torppien pakkolunastuksissa vuosina 1919-22 Pekkalan tilat menettivät 66 torppaa, joiden kokonaispinta-ala oli 1.320 ha. Torppien pakkomyynnin jälkeen koko tilan pinta-alaksi jäi 7.314 hehtaaria. Tämä pinta-ala jakautui kolmeen osaan: sääntöperintötila 3.238 ha, Ruhala 3.110 ha ja Pitkälä 966 ha.

Vuonna1927 päärakennusta laajennettiin länteen rakentamalla siipirakennus, johon sijoitettiin salonki ja kirjasto sekä sen päätyyn terassi. Itäinen siipirakennus perus­korjattiin täydellisesti ja siihen laitettiin moderni keittiö.

Perinnönjako Alexander Aminoffin jälkeen tehtiin vuonna 1928, jolloin Hans Aminoff peri Pekkalan kantatilan sekä Taipaleen ja Hakolan tilat. Tämän perinnönjaon jälkeen Pekkalan pinta-ala oli 3.237 hehtaaria, josta 298 ha oli peltoa. Vuonna 1931 sääntö­perintö­tilalaki (fideikommiss) kumottiin eduskunnassa.

Vuonna 1933 Hans Aminoff avioitui Tukholmassa kreivitär Sigrid Oxenstiernan kanssa. Sigrid Aminoff oli kuvataiteilija. Vuonna 1934 heille syntyi tytär Antonia.

Toisen maailmansodan jälkeen Pekkalan kartano luovutti siirtoväelle yhteensä noin. 1.500 hehtaaria maata. Tähän sisältyivät mm. Taipaleen alueet, joita yhdessä Haara­lammin maiden kanssa kutsutaan nykyisin ns. Kaukolan kyläksi. Tämän jälkeen Pekkalan pinta-alaksi jäi noin 2.000 ha.

Hans Aminoff kuoli vuonna 1968, jolloin kartano siirtyi hänen ainoalle lapselleen Antonia Hackmanille.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_3.html.
Hans Oscar Adolf Aminoff (1904-1968)

Puoliso: Vihitty 11.09.1933 Ruotsi, Tukholma Sigrid Eva Gabriela Erikintytär Aminoff o.s. Oxenstierna af Korsholm och Wasa s. 06.09.1904 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora srk., k. 18.06.1994 Ruotsi, Tukholma, Sirishov Oscars srk.
Vanhemmat: Erik Carl Gabriel Axelinpoika Oxenstierna af Korsholm och Wasa, Överste och sekundchef för livgardet till häst 22.12.1905., s. 10.02.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 10.03.1913 Ruotsi, Tukholma, Djurgården, Sirishov ja Siri Eleonora Carolina Andréntytär Oxenstierna af Korsholm och Wasa o.s. Wallenberg, s. 21.09.1868 Ruotsi, Tukholma, Skeppsholmin srk, k. 15.12.1964 Ruotsi, Tukholma, Djurgården, Sirishov.
Sigrid Eva Gabriella Aminoff (1904-1994)

Lapset:
Antonia Sophia Eleonora Hackman o.s. Aminoff , s. 09.06.1934 Helsinki. Tauluun 97
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 97
XVI Antonia Sophia Eleonora Hansintytär Hackman o.s. Aminoff, (Taulusta 96, isä Hans Aminoff) Antonia peri Pekkalan kartanon kokonaan, koska hän oli Hans Aminoffin ainoa lapsi., s. 09.06.1934 Helsinki.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kartanokeitoksia_pekkalassa_41433.html#media=41437 "Pohjois-Hämeessä Ruovedellä Pekkalan kartano on ollut Antonia Hackmanin suvussa aina 1750-luvulta. Kartanon kauniissa maisemissa kasvatetaan nykyään lampaita ja valioluokan lihakarjaa.

Pekkalassa on ollut toimiva maatila jo 1500-luvulta. Tuolloin tila oli Laukon kartanon omistajasuvun Kurkien omistuksessa.

Kartanon empiretyylinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. 1928 taloa laajennettiin lisäosalla.

Vielä 50-luvulla Patrick Hackmanin tullessa Pekkalaan tilalla oli 23 työntekijää, nyt 1995 tilan nuorella isännällä Marcus Hackmanilla on enää yksi palkollinen, joka hänkin on jäämässä eläkkeelle.

Tilan väen vähennyttyä talon ruokasalin käyttö on harventunut. Kotoisassa ja lämminhenkisessä ruokasalissa syödään nykyisin vain kun tarvitaan enemmän tilaa.

Maanviljelys ei nykyään yksin riitä pitämään kartanoa pystyssä. Muita tulonlähteitä ovat muun muassa metsänhoito ja saha.

Harrastuksenaan talon vanhempi emäntä Antonia Hackman kasvattaa lampaita. Lampaan villasta hän sitten tekee kudontatöitä ja -lihasta erilaisia lammasruokia.

Antonia Hackman jakaa muutamia lammasreseptejään kartanokeitoksissa. Kartanon keittiössä valmistuu lammaskaalikeittoa, kaukaasialaista lammaspataa ja kuminalla maustettua lampaanmaksaa sekä jälkiruuaksi punaherukoita Pekkalan tapaan."

Teksti: Tsuua Kekäle

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Verokone - Helsingin Sanomat
Hackman Antonia Sophia Eleonora

SYNTYNYT 1934, ASUINPAIKKA RUOVESI
UUSIMMAT TIEDOT
Ansiotulo 2013: 0 €
Pääomatulo 2013: 831 539 €
Veroprosentti 2013: 32 %
YHTEENLASKETUT TULOT ( = suomalaisen vuosituloa [Kuinka monen tavallisen tulonsaajan tuloa henkilön verotettavat tulot vastaavat. Tulonsaajia ovat kaikki, joilla on verotettavia tuloja, kuten eläkeläiset ja työttömät. Vertailuluku on suomalaisen tulonsaajan mediaanitulo 2012, eli 22550 euroa. Lähde: Tilastokeskus.] )
Ansio- ja pääomatulot 2013: 831 538,78 € x 37
Verokoneessa tuloja yhteensä [Henkilön verotiedot näkyvät verokoneessa jokaiselta sellaiselta vuodelta, jona hänen ansiotulonsa, pääomatulonsa ja varallisuutensa (ennen vuotta 2006) ovat yhteensä olleet vähintään 150 000 euroa. Verokone ei siis kerro henkilön kokonaistuloja tältä ajanjaksolta, jos hän ei ole kaikkina vuosina ylittänyt 150 000 euron rajaa.] 3 585 451€

Lähde: http://www.hs.fi/verokone/henkilo/1934Hackman%20Antonia%20Sophia%20Eleonora.
Antonia Hackman os. Aminoff

Puoliso: Patrick Wilfredinpoika Hackman Pekkalan isäntä 1968-1990.

Patrick Hackman (1968-1990)

Antonia Hackmanin perittyä tilan hänen aviomiehensä, Patrick Hackman otti vastuun Pekkalan hoidosta. Maa- ja metsätieteiden lisensiaatti Patrick Hackman jatkoi karjanhoitoa ja maanviljelystä Pekkalassa. Iso kivinavetta muutettiin sikalaksi ja sianlihantuotantoa tehostettiin hankkimalla mm. Suomen ensimmäinen koneellinen lannanpoistoautomaatti. Vuonna 1979 Pekkalaan hankittiin skotlantilaista Aberdeen Angus -pihvikarjaa, jotta peltoviljelykiertoon saatiin myös nurmenviljely mukaan. Antonia Hackman keskittyi luonnostaan musta- ja ruskeavillaisten suomenlampaiden jalostamiseen.

Patrick Hackman on toiminut aktiivisesti Ruoveden kunnallispolitiikassa sekä kunnanvaltuutettuna että hallituksen jäsenenä. Hän oli perustamassa Suomen Angusyhdistystä ja toimi sen puheenjohtajana yli kymmenen vuotta. Hän toimi myöskin pitkään Maaseudun työnantajaliiton hallituksessa. Viime vuosina hän on työskennellyt eduskunnan luonnonvarainneuvoston metsäjaostossa.

Jätettyään tilanhoidon vanhimmalle pojalleen vuonna 1990 Patrick Hackman perusti Pekkalan meijerirakennukseen pienen sahan ja hankki Vaskujärveltä kalanviljelylaitoksen.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_4.html#ph

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pekkalan palvelusaha / Scutum Oy

Pekkalan nykyinen saha aloitti toimintansa 1990-luvun alussa, kun tilalla tapahtui sukupolvenvaihdos. Sahan toiminnasta vastaa Patrick Hackman. Saha toimii entisessä meijerikiinteistössä ja pyrkii nimensä mukaisesti tyydyttämään puualan erityistarpeita. USA:sta hankittu Wood-Mizer-vannesaha on laitoksen ydin. Laitoksessa on lisäksi särmäsaha ja puutavarakuivuri.

Sahaustoiminta on tarkkaa työtä mutta samalla joustavaa, koska mitat pystytään säätämään portaattomasti sahan teknisten ominaisuuksien vuoksi. Saha toimii pääasiassa tilauspohjalta ja sahatun tavaran varastot pyritään pitämään pieninä. Asiakas voi halutessaan tuoda oman tukkinsa sahattavaksi tai sopia kokonaistoimituksesta.

Saha on erikoistunut vähäoksaisen ja oksattoman paneelin, lattialautojen ja erikoisleveiden lattialankkujen valmistamiseen. Palvelusahan tähänastisen toiminnan aikana monet asiakkaat ovatkin hakeutuneet luoksemme erityisesti suurirunkoisten puiden sahaukseen: pystymme sahaamaan runkoja, joiden halkaisija on jopa 80 cm. Sahattavat puut voidaan jakaa osiin joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Wood-Mizer-vannesahan suuren tarkkuuden ja terän ohuuden johdosta vasta sahattu puutavara on myös laadukkaampaa kuin tavallisen sirkkelisahan tuotos. Tasaisen sahauspinnan ansiosta puutavarasta saadaan höyläpintainen vain vähäisellä ainestappiolla.

Pekkalan laajoista metsistä on mahdollista valita asiakkaiden tarpeiden mukaista puuta: valittavana on eri puulajien lisäksi eri ikäisiä ja eri kasvunopeuden omaavia puita. Yksi Pekkalan erikoispuista on lehtikuusi, joiden tuotanto aloitettiin jo vuosisata sitten.

Palvelun monipuolistamiseksi olemme hankkineet 7-kursoisen ruotsalaisvalmisteisen Jonsereds-höylän.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/elinkeinot/saha.html.
Vanhemmat: Wilfred Johaninpoika Hackman, s. 19.03.1909 Viipuri, k. 23.05.1979 Helsinki ja Alice Doris Catherine Ludvigintytär Hackman o.s. Blumberg, s. 09.07.1910 Viipuri, k. 20.01.1990 Helsinki.
Patrick Hackman

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 98
XV Ingrid Margareta Alexanderintytär Björnberg o.s. Aminoff, (Taulusta 95, isä Alexander Aminoff) s. 22.07.1907 Ruovesi, Pekkala, k. 21.02.2003.
Ingrid Margareta Aminoff (1907-2003)

Puoliso: Vihitty 02.07.1934 Helsinki Carl Gustaf Fredrik ''Gutti'' Fredrikinpoika Björnberg Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja, Myllykosken Paperitehdas Oy:n toimitusjohtaja. Carl Gustaf Björnberg tuli Myllykosken paperitehtaan toimitusjohtajaksi 1950-luvun alussa, jolloin tehdas erotettiin Yhtyneistä Paperitehtaista erilliseksi yhtiöksi. Björnbergin tehtäväksi tuli tehdaslaitosten uudistaminen ja tuotteiden kilpailukyvyn nostaminen, ja hän onnistuikin tässä erinomaisesti., s. 24.07.1901 Helsinki, (kaksonen), k. 08.12.1995.

Carl Gustaf Björnberg blev verkställande direktör för Myllykoski pappersbruk i början av 1950-talet, då fabriken avskildes från skogsindustriföretaget Yhtyneet paperi­tehtaat och blev ett eget bolag. Björnbergs uppgift blev att förnya fabriksenheterna och höja produkternas konkurrenskraft, vilket han lyckades utomordentligt med.

Claes Björnberg, som hade grundat Mylly­koski träsliperi aktiebolag, lämnade industrimannabanan efter 1920. Hans bror Fredrik Björnberg, som varit officer och landshövding samt adjoint hos ministerstatssekreteraren, blev då släktens representant i styrelsen för Yhtyneet paperitehtaat Oy (De förenade pappersbruken Ab). Han dog dock redan 1924, varefter hans då endast 24-åriga enda son Carl Gustaf Björnberg valdes in i styrelsen för Yhtyneet paperitehtaat. Denne hade blivit student 1920 och avlagt högre rättsexamen 1925.

Björnberg blev vice ordförande för Yhtyneet paperitehtaat; ordförande och verkställande direktör var general Rudolf Walden, som egenmäktigt ledde det bolag som han grundat. Ständiga investeringar gjorde att bolagets ekonomi hela tiden var trängd. Björnberg följde speciellt med utvecklingen av Myllykoski, som 1920 anslutits till Yhtyneet paperitehtaat. Förnyelserna inom Myllykoski inleddes under andra hälften av 1920-talet, då man byggde ett vattenkraftverk och ett träsliperi. Mitt under depressionen, 1932, började man bygga en tidningspappersfabrik, som var färdig att tas i bruk redan följande år. Till Björnbergs ansvarsområde hörde även kraftverksfrågan, och han tog initiativet till en inventering av vattenkraftsresurserna i Lappland. Det var också på hans initiativ som företagen inom träförädlingsindustrin beslöt att grunda ett eget vattenkraftsbolag, Pohjolan Voima Oy, 1943.

Samarbetet mellan general Walden och vicehäradshövding Björnberg löpte tämligen väl. År 1940 utnämndes dock generalens son Juuso Walden till verkställande direktör, och inom kort uppstod meningsskiljaktigheter mellan de båda huvudägarsläkterna. När general Walden avgick som ordförande i styrelsen 1945, året innan han avled, efterträddes han av Björnberg. Dennes ordförandeskap präglades dock av oenigheten mellan släkterna.

Meningsskiljaktigheterna mellan ordföranden och verkställande direktören orsakades främst av inriktningen på investeringarna och tidtabellen. År 1951 kom man fram till en jämförelsevis exceptionell lösning. Myllykoski bruk med tillhörande kraftverk samt andelar i bland annat ­Sunila cellulosafabrik avskiljes från Yhtyneet paperitehtaat Oy och övergick till aktie­ägarna inom släkten Björnberg. Myllykoski ombildades till ett nytt bolag, Myllykosken paperitehdas Oy, vars verkställande direktör blev Carl Gustaf Björnberg.

Samtidigt som Yhtyneet paperitehtaat gjorde stora investeringar i bland annat Kaipolas stora tidningspappersfabrik investerade Björnberg mycket försiktigare inom Myllykoski. Där koncentrerade man sig på det så kallade SC-papperet för tidskrifter och blev världsledande på detta område. Produktionstekniken introducerades även i bolagets pappersfabrik Madison Paper i delstaten Maine i Förenta staterna. I Myllykoski byggdes 1948 även en fabrik för tillverkning av gipsskivor för byggbranschen.

Utöver Myllykosken paperitehdas och Pohjolan Voima Oy ägnade sig Björnberg med stort intresse åt gruvdrift. Det av släkten ägda Ruskeala marmor Ab i Karelen hörde under mellankrigstiden till landets viktigaste kalkbrott, och periodvis var ledningen för denna enhet Björnbergs huvudsyssla. Den nya gränsdragningen efter kriget gjorde att Ruskeala förlorades till Sovjetunionen, men det av Björnberg ledda bolaget byggde upp ett nytt kalkindustricentrum, Louhi kalkfabrik i Kerimäki. Från mitten av 1930-talet letade man kopparmalm i norra Karelen på uppdrag av verkställande direktören. Fyndigheter uppdagades i Luikonlahti i Kaavi, där Myllykoski Oy som ett resultat av Björnbergs långsiktiga arbete inledde gruvdriften 1965.

År 1978 avgick Carl Gustaf Björnberg, 77 år fyllda, som verkställande direktör. Han hade då verkat som företagsledare i över fem decennier. Hans epok präglades av långsiktighet och av en klar vision om hur man leder ett företag. Han lät resultaten av sin verksamhet tala för sig själva och framträdde ytterst sällan i offentligheten.

Björnberg hade som 16-åring deltagit i inbördeskriget och senare i vinter- och fortsättningskriget. Krigsveteranernas och krigsinvalidernas verksamhet stod honom därför mycket nära. Björnberg dog i en ålder av 94 år i december 1995.

Björnbergs barn fortsatte att leda familje­bolaget Myllykoski. Den äldste sonen Fredrik Björnberg var styrelseordförande och den mellerste Carl G. Björnberg bolagets verkställande direktör. Den yngste sonen Hans J. Björnberg var å sin sida styrelseordförande och verkställande direktör för Partek-koncernen.

Kai Hoffman / http://www.blf.fi/artikel.php?id=5194

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suvun jäseniä

Karl Björnberg (1696–1775), kenraaliluutnantti
Carl Fredrik Björnbergin (1791–1849) Porilainen kauppias ja laivanvarustaja
Carl Anton Björnberg (1821–1866[5]), Porilainen kauppias ja Porin Konepajan perustaja
E. A. Björnberg, Tammikuun valiokunnan jäsen
Ricardo Björnberg, porilainen arkkitehti
Claës Björnberg, Myllykoski Träsliperi Aktiebolagin perustaja
Fredrik Geronimo Björnberg (–1924), Myllykoski Träsliperi Aktiebolagin perustaja, ministerivaltiosihteerin apulainen,[7] eversti[8] Claes Björnbergin veli
Carl Gustaf Björnberg (1901–1995), Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja, Myllykosken Paperitehdas Oy:n toimitusjohtaja
Hans J. Björnberg, Partekin toimitusjohtaja 1990-luvulla
Fredrik Björnberg (s. 1938), Myllykoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Carl G. Björnberg (s. 1941), Myllykoski Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Fredrik Björnbergin veli
Henrik Björnberg (s. 1969), Myllykoski Sales -yhtiön toimitusjohtaja, Fredrik Björnbergin poika, Geronimo Industrial Investments
Charlotta Björnberg (s. 1974), Myllykosken viestintäjohtaja, Fredrik Björnbergin tytär
Emelie Björnberg (s. 1979), vaatesuunnittelija, Myllykosken omistajia
Gustaf R. Björnberg (s.1981), Controller Myllykoski - 2011, Grizzly Hill Capital
Maria Björnberg-Enckell (s. 1963), Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bj%C3%B6rnberg.
Vanhemmat: Fredrik G (Geromino) Claësinpoika Björnberg, s. 31.05.1857 Pori, k. 29.12.1924 Helsinki ja Maria ''Lilly'' Charlotta Carlintytär Björnberg o.s. Sanmark, s. 16.03.1869 Helsinki, k. 16.08.1907 Helsinki.
BJÖRNBERG, Carl Gustaf (1901–1995)

Lapset:
Hans Johan Björnberg Oy Partek Ab 5 TJ 4, Oy Tampella Ab 4., s. 30.06.1944 Helsinki, k. 20.05.1990.
Hans Johan Björnberg (1944 - 1990)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 99
XV Gunnar Alexanderinpoika Aminoff, (Taulusta 95, isä Alexander Aminoff) Ruhalan kartanon omistaja, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen

Gunnar Aminoff oli ruoveteläinen suurmaanviljelijä. Hän tiedosti metsänhoidon arvon varhain ja pani suuren painon teknologian uusimmille sovelluksille maatilataloudessa. Ruovedellä hän oli keskeinen henkilö sähkö- ja puhelinlaitosten sekä osuuskaupan toiminnassa ja seurasi tässä niiden perustajiin kuuluneen isänsä viitoittamaa tietä. Aminoff oli vuodesta 1961 viidentoista vuoden ajan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen ja Tampereen osuuskauppapiirin puheenjohtaja., s. 1910 Ruovesi, Pekkala, k. 2008 Ruovesi, Pekkala.

Puoliso: Vihitty 08.08.1936, eronneet 1954 Terttu Aulikki Gustafintytär Rautawaara Suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä., s. 02.05.1906 Vaasa, k. 29.12.1990 Helsinki.

Terttu Aulikki Rautawaara (2. toukokuuta 1906 Vaasa – 29. joulukuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä.

Aulikki Rautawaaran isä oli laulaja ja kuoronjohtaja Gustaf Wäinö Rautawaara (ent. Jernberg, 1872–1950) ja äiti Wenny Johanna Emilia von Essen (1877–1962). Vanhemmilla oli oma musiikkikoulu, jossa äiti opetti pianon soittoa ja isä laulua. Aulikki Rautawaarasta piti alun perin tulla pianisti, mutta loukattuaan nuorena sormensa hän ryhtyi ottamaan laulutunteja isältään. Rautawaara opiskeli Helsingin konservatoriossa 1922–1925 ja antoi ensikonserttinsa 1927. Kauden 1932–1933 Rautawaara oli kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan. Hän sai pian apurahan, jonka turvin lähti täydentämään opintojaan Berliiniin.

Rautawaara sai kuuluisan kapellimestarin Wilhelm Furtwänglerin ansiosta kiinnityksen Hampurin oopperaan. Rautawaara esiintyi myös monilla muilla Saksan ja Itävallan kuuluisilla oopperanäyttämöillä. Hän teki myös Telefunken-levymerkin kanssa levytyssopimuksen ja äänitti noin 100 levytystä. Taidemusiikin lisäksi Rautawaara levytti joitain iskelmiä salanimellä Terttu Raija.

Aulikki Rautawaaran veli oli sellisti Pentti Rautawaara (1911–1965). Heidän serkkunsa on säveltäjä Einojuhani Rautavaara.

Rautawaara oli vuosina 1928–1931 naimisissa suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmon R. W. Palmrothin eli Pallen kanssa. Hänen toinen puolisonsa 1938–1954 oli tilanomistaja Gunnar Aminoff ja kolmas säveltäjä Erik Bergman vuosina 1956–1958.
Levytyksiä

Aulikki Rautawaara: Recordings 1938-1955. Finlandia Classics (2015)

Lähteet

Gronow, Pekka: Aulikki Rautawaara -discography. Finnish Music Quarterly, 1984, nro 4, s. 52–58.
Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 398–401. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
.
Aulikki Rautawaara Figaron häiden kreivittärenä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 100
XII Agatha Juliana Berndtintytär Krook ent. Lagi o.s. Aminoff, (Taulusta 85, isä Berndt Aminoff) s. 03.07.1793 Maaninka, Venäjänsaari (sotilasvirkatalo), k. 29.11.1873 Helsinki.
Agatha Juliana Aminoff (1793-1873)

1. puoliso: Vihitty 21.01.1813 Leppävirta Fredrik Johaninpoika Lagi e. Lagus Fredrik Lagus, vuodesta 1804 Lagi. Asessori. Omisti Leppävirran Päivärannan (Karlsvik)., s. 21.07.1781 Iisalmi, k. 27.01.1816 Leppävirta, Karlvik.

10.1794 Fredrik Lagus, vuodesta 1804 Lagi 10907. * Iisalmella 21.7.1781. Vht: Iisalmen kirkkoherra, FM ja TT Johan Lagus 7454 (yo 1749, † 1806) ja Lovisa Benedicta Kraftman. Ylioppilas Uppsalassa 29.11.1792 Fridericus Lagus Fenno (* 1781) Informatore D:no Thurdfield Westr. both. Ylioppilas Turussa 10.1794 [Lagus] Fridericus Wib _ 755:. Viipurilaisen osakunnan jäsen 6.10.1794 [1794 d. 6. Octobr.] Fridericus Lagus, natus d. ‹–› 1780. inde ab anno 1792 d. ‹–› civis Academiæ Upsaliensis. frater præcedentis. Merkitty v. 1796 Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin [1794 8. Oct:] \ Fredric Lagus \ 1780. \ Probst \ Idensalmi \ Ingeck i Kongl. Wasa Hof Rätt den ‹–› 1797; | Auditör 1805:. Tuomarintutkinto 2.6.1797. Vaasan hovioikeuden auskultantti 15.6.1797. — Vaasan hovioikeuden kanslisti 1803, ero 1805. Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin sotatuomari 1804, ero 1810. Asessori. Omisti Leppävirran Päivärannan (Karlsvik).

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10907.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Lagus, Jr., Iisalmen kirkkoherra 1771. Rovasti 1776. Vt. lääninrovasti 1796, vakinainen 1801. Valtiopäivämies., s. 16.10.1733 Kesälahti, k. 03.04.1806 Iisalmi ja Lovisa Benedicta Andersintytär Lagus o.s. Kraftman, s. 15.08.1752 Sysmä, k. 23.03.1791 Iisalmi.
Leppävirta, Karlvikintie, Karlvikin kartano. Sisäkuva luultavasti Karlvikin kartanon salista. Kuvassa keskellä pariovet. Vasemmalla kaksi tuolia, katosta riippuu kattokruunu. Seinälle ripustettu maisemaa esittävä taulu näkyy osittain. Oikealla oven vieressä pieni pöytä ja kaappi, kaapin edessä tuoli. Oikealla suuri ikkuna, jonka edessä korkea kukkapöytä. Kasvin oikealla puolella pöytä ja kaksi tuolia. Seinällä suurikuvioinen tapetti. Lattialla suuri plyyshimatto.

2. puoliso: Vihitty 02.04.1822 Kuopio Thomas Fredrik Gustafinpoika Krook Asessori, lääninrahastonhoitaja., s. 31.10.1779 Kitee, Kytänniemi, k. Kuopio.
Lapset:
Rudolf Theodor Lagi e. Krook , s. 27.02.1823 Kuopio. Tauluun 101
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 101
XIII Rudolf Theodor Fredrikinpoika Lagi e. Krook, (Taulusta 100, äiti Agatha Krook ent. Lagi) Suomalainen kirkkomuusikko ja säveltäjä., s. 27.02.1823 Kuopio, k. 30.12.1868 Helsinki.

Lagin vanhemmat olivat lääninrahastonhoitaja Fredrik Krook ja Agata Juliana Aminoff. Hän otti käyttöön äitinsä edellisen aviomiehen Fredrik Lagin sukunimen. Lagin puoliso vuodesta 1857 oli Evelina Augusta Schmidt (k. 1864). Helsingissä lyseon käytyään Lagi toimi 1840-1842 erään oopperaseurueen orkesterimuusikkona ja opiskeli samalla kieliä ja musiikkia. Hän opetti Kuopion yläalkeiskoulussa saksan kieltä ja laulua 1845-1850. Urkujen soittoa Lagi opiskeli Tukholmassa. Vuonna 1851 hänet nimitettiin Helsingin Nikolainkirkon ensimmäiseksi urkuriksi, mutta hän jatkoi samalla myös opettajan työtään. Lagi perehtyi Suomen ruotsinkielisten ja suomenkielisten virsikirjojen virsien syntyhistoriaan ja keräsi aiheesta laajan aineiston. Työ jäi kesken, mutta aineisto siirrettiin Helsingin yliopiston kokoelmiin. Virsikirjakomitean jäsenenä Lagi toimi 1866-1868.

Taiteellinen tuotanto

Lagi sai lähes valmiiksi uuden koraalikirjan, jonka viimeisteli ja täydensi Rickhard Faltin vuonna 1871. Hän julkaisi lisäksi muun muassa Valittujen Suomalaisten kansanlaulujen vihkot II, IV vuonna 1855. Lagi johti useita sinfoniakonsertteja, piti itsekin pari kirkkokonserttia ja avusti muissa konserteissa.

Sävellyksiä

Lagin säveltämiä ovat seuraavat virret:

68: Ristinpuussa Golgatalla (Stabat Mater),
193: Autuuden ja armon sana,
242: Jo vaietkoon vaikerrus, itku,
311. Jo joudu, mun sieluni, heräämähän (A-sävelmä),
426. Menkää maitten ääriin asti,
438. Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie,
490. Mä silmät luon ylös taivaaseen,
522. Anna, Herra, kansallemme,
588. Rauhan Herra, maailmaasi.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Lagi

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Lagin muistokirjoitus (ruotsiksi) (Hufvudstadsbladet, 5. tammikuuta 1869, numero 3, sivu 2)

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/376147.

Puoliso: Eveliina Augusta Gustafintytär Krook o.s. Schmidt s. 01.06.1828 Kuopio, k. 19.07.1864 Helsinki.

Lapset:
Julia Evelina Charlotta (Lilly) Snellman o.s. Lagi , s. 09.09.1858 Helsinki. Tauluun 102
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 102
XIV Julia Evelina Charlotta (Lilly) Rudolfintytär Snellman o.s. Lagi, (Taulusta 101, isä Rudolf Lagi) s. 09.09.1858 Helsinki, k. 04.03.1883 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 12.11.1881 Helsinki Johan Ludvig Johaninpoika Snellman Yo Hfors normalskola. FK (hk) ja FM 1873, MOK 1879. VT 1881. Senaatin kulkulaitostoimitusk. esittelijäsiht. 1897-. Valtiopäivämies., s. 14.03.1850 Helsinki, k. 15.11.1909 Espoo.
Vanhemmat: Johan Wilhelm Kristianinpoika Snellman, Suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä., s. 12.05.1806 Ruotsi, Tukholma, k. 04.07.1881 Kirkkonummi ja Johanna (Jeanette) Lovisa Andersintytär Snellman o.s. Wennberg, Johanna kuoli 29-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 13.01.1828 Sortavala, k. 04.06.1857 Helsinki.
Loma-asunnoksi rakennettu. Rakennus sijaitsee alueella, joka vuonna 1798 jaettiin Holmgårdin kartanosta ja joka kuului sen jälkeen Jollaksen kartanolle. Vuonna 1890 Jollaksen kartanosta lohkaistiin palsta Metsäpirtti 1:22, jonka osti senaatin esittelijäsihteeri Johan Ludvig Snellman (1850-1909). J. L. Snellman oli senaattori Johan Vilhelm Snellmanin seitsemästä lapsesta kolmanneksi vanhin. Seuraavina vuosina J. L. Snellman osti Metsäpirtin ympäriltä lisää maata, palstat Laakson 1:31 ja Takamaan 1:33. Vuonna 1901 J. L. Snellman ja rouvansa Nanny Maria myivät kaikki kolme palstaa rakennuksineen lääketieteen ja kirurgian tohtori Juho Jaakko Karvoselle. Karvosen hallussa huvila ei ollut kauan. Jo vuonna 1904 hän myi kiinteistöt filosofian maisteri, johtaja Ernst Bieselle. Biesetkään eivät viipyneet Metsäpirtissä kuin muutaman vuoden, sillä vuonna 1909 huvila siirtyi kunnanlääkäri Ernst Schildtille. Schildtin perheen hallussa huvila säilyi 79 vuotta aina 1980-luvulle asti. Vuosituhannen vaihteessa Metsäpirtin, Takamaan ja Laakson tilat yhdistettiin yhdeksi tilaksi, joka nimettiin Käpälämäeksi. Huvilan vanhin osa lienee rakennettu pian Metsäpirtin palstan lohkomisen jälkeen 1890-luvun alussa. Vanhimman osan ensimmäinen kerros käsitti keittiön, yhden huoneen ja terassin. Yläkerrassa oli kaksi huonetta. Rakennusta laajennettiin pohjoiseen 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lisäsiipi käsitti ala- ja yläkerrassa yhden huoneen. Vuonna 2008 Käpälämäki oli yksityisomistuksessa ja ympärivuotisessa asuinkäytössä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 103
X Anna Elisabet Berndtintytär von Toll o.s. Aminoff, (Taulusta 56, isä Berndt Aminoff) s. 25.06.1731 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 21.01.1762 Tenhola.

Puoliso: Vihitty 25.09.1750 Tenhola Carl Fredrik Fredrikinpoika von Toll Adliga ätten nr 150 TOLL. Majoren vid Nylands infanteriregemente Carl Fredrik Toll naturaliserades 1772 och introducerades 1776 under nr 278. Ätten immatrikulerades i Finland 1818. Den härstammar från Ösel i slutet av 1500-talet., s. 27.09.1718 Venäjä, Siperia, Turinsk, k. 26.10.1784 Tenhola.


Åminnen kartano

Historia

Åminnen kartano syntyi 1570-luvulla kolmesta Åminnen kylän rälssikartanosta ja oli tuolloin Gustav Finckenin perillisten omistuksessa. Tämän jälkeen kartano oli muutaman vuosisadan ajan eri sotilassukujen omistuksessa. Suuren Pohjan sodan aikana (1700-21) majuri Gustav Wallace, Åminnen kartanon silloinen omistaja, joutui ystävänsä Fredrik Tollin kanssa vangiksi Poltavan taistelussa. Heidät kuljetettiin vankileirille Turinskiin, muutama sata kilometriä Uralista itään. Siellä Fredrik Toll sai innostuksen tupakanviljelyyn, jonka hän sai menestymään niin hyvin, että pystyi ostamaan Åminnen kartanon Gustav Wallacelta. Rauhanjulistuksen jälkeen vangit palasivat Suomeen. Fredrik Toll asettui Åminnegårdin herraksi ja Gustav Wallace hänen vieraakseen. Kun Toll kuoli, Gustav Wallace avioitui ystävänsä lesken kanssa ja hänestä tuli jälleen Åminnen kartanon isäntä. Gustav Wallacen kuoleman jälkeen Fredrik Tollin poika, Carl Fredrik Toll peri Åminnen kartanon. Nuori herra Toll, joka oli syntynyt Turinskissa, peri isänsä liikemiesvaiston. Hän hoiti A?minne Ga?rdkartanon isännyyttä ja siihen liittyviä yrityksiä (saha, mylly, tiilitehdas) menestyksekkäästi yli 50 vuotta oman sotilasuransa ohella. Nykyisenä klubiravintolana toimivan kartanorakennuksen keskiosan alakerta lienee 1700-luvun puolivälistä. Toisen kerroksen rakennutti vuosisadan jälkipuolella kartanon silloinen omistaja Carl Fredrik Toll. Rakennus sai tuolloin kustavilaiset piirteensä. Uusklassiset sivusiivet ovat 1800-luvulta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Fredrik Toll, natural. Toll, (son av Fredrik Christoffer Toll, se adliga ätten Toll), född 1718-09-27 i Turinsk i Sibirien under föräldrarnas fångenskap därst. Volontär vid artilleriet 1734. Underofficer därst. Tjänstg. 1747–1752 vid fortifikationen i Finland. Löjtnant vid Kymmenegårds bataljon 1750. Kapten vid Nylands infanteriregemente 1754-08-29. RSO 1761-11-23. Majors avsked 1770-10-08. Natural. svensk adelsman 1772-09-13 jämte sina kusiner Erik Ludvig, Carl Gustaf och Johan Christoffer Toll (introd. 1776 under nr 2078). Död 1784-10-26 Olsböle m:t protesterade. Han bevistade finska kriget 1741 och 1742 samt det pommerska på 1750- och 1760-talen. Innehade såsom fideikommiss Kourla i Vichtis' socken i Finland, vilken egendom varit uti hans andra frus släkt.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Toll_nr_314.
Vanhemmat: Fredrik Christoffer Ebbenpoika von Toll, s. 1677, k. 28.02.1730 Pohja ja Anna Catharina Gustafintytär von Toll o.s. von Burghausen, k. 25.01.1754 Pohja, Raaseporin linna.
Kourlan kartano 2009. Vihdissä on ollut asukkaita jo kivikaudella. Kiviaseita on löydetty Olkkalan Kylmänojan torpan pellosta, samoin Partaan torpasta ja Seppä­län pellosta ja myös Kourlan Korkeakosken (Mokskosken) pellosta. Kivikausi oli 7000 - 2000 e.Kr. Keurinmaa-niityn Vihtijoen rannalla omistavat vanhimmat kylät: Pappila, Vanhala, Niuhala, Vääkilä, Oravala ja Kourla. Näyttää siltä, että Olkkala ei kylänä ole yhtä vanha kuin nämä, Maikkala lienee vielä nuorempi. Vihdin kyläjaon arvellaan kuitenkin jo 1300-luvulla olleen saman kuin 1500-luvulla, mistä lähtien vanhimmat tiedot ovat. (Kaarle Soikkeli: Vihti I. 1929. s. 155). Vanhan käytännön mukaan Vihti oli jaettu erilaisiin kulmakuntiin (Anders J. Hipping: Vih­din pitäjä. 1965. s. 19). Tämän mukaan Herra­kun­ta (eli Arrakunta, vanho­jen asiakirjojen käyttämä nimi) käsitti eniten viljellyn ja aatelisten asuman osan pitäjää, nimittäin Kourlan, Olkkalan, Kirvelän, Lahnuksen ja Suontaan säteritilat. Olkkalan koulupiiriin luetaan nykyisin Kourlan, Olkkalan ja Maikkalan kylät sekä Etu-Moksi. Vuonna 1908 on tehty tilusvaihto Niuhalan ja Pappilan kylien kanssa. Melkein koko 1800-luvun kuuluivat Olkkalan, Maikkalan ja Kourlan maat suurin piirtein kokonaan af Hällström -suvulle, kirkonkirjojen mukaan kylät voivat olla hiukan sekavasti tämän takia. Isojako saatiin loppuun Olkkalassa v. 1915, Kourlassa v. 1911 ja Maikkalassa 1905 (Soikkeli, 1929, s. 37), mutta isojaon asiakirjat puuttu­vat. Maikkalan kylän muodostavat Heikkilän, Siirin ja Tarran perintötalot ja niistä erotut pienemmät viljelmät. Olkkalaa Hipping nimittää (Hipping, 1965, s. 24) ratsuvelvolliseksi säteriksi, mikä tarkoittaa, että tila on palautettu isossa reduktiossa 1600-luvun lopussa aateliselle isännälleen, jonka oli varustettava ratsumies sotaan. Olkkalan kylään kuuluvat vain Olkkalan yksinäistalosta erotetut tilat. Kourlan kylään ovat kuuluneet Mokskosken, Suonen ja Moksjärven perintötalot sekä Strandvikin rälssitalo niistä erotettuine tiloineen. Suurin Strandvikis­ta erotettu tila on nimeltään Kourla. KOURLAN RÄLSSISÄTERIN VAIHEET: Kustaa Vaasan aikana, 1500-luvun puolivälissä, sen omisti Klaus Henri­kinpoika, jolla oli kolme poikaa: Kaarle, Martti ja Lindved. Kaksi viimemainittua olivat ratsumestareita. Lindved aateloitiin v. 1602, hän kutsui itseään Hästesko af Måla. Kaarle Klaunpoika omisti Kourlan ja Suontaan Hovin. Jaakko Kaarlenpoika otti setänsä nimen ja vaakunan, kun hänet aateloitiin v. 1640, ja nimekseen hän otti Hästesko-Fortuna. Perimätiedon mukaan oli kuningas Kustaa II Adolfin hevonen taiste­lussa haavoittunut kavioon, ja Jaakko Kaarlenpoika Skoo oli antanut kuninkaalle oman hevosensa ja sanonut: "Onni osuu mieheen luodin sattuessa hevosenkenkään!" Jo Kustaa II Adolf oli lahjoittanut Jaakko Kaarlenpoika Skoolle alueita Vihdistä, ja Kristiina-kuningatar lahjoitti lisää maa-alueita v. 1649, m.m. Kourlan. Jaakko Hästeskoo-Fortuna puolestaan lahjoitti Vihdin kirkolle alttarin, hopeakalkin ja messuliinan. Koko elinaikansa Jaakko Kaarlen­poika kuitenkin käytti vanhaa sukunimeään Skoo samoin kuin hänen poikansa Lorenzkin. Jaakko Kaarlenpoika kuoli v. 1652. Jaakko Kaar­len­pojan jälkeen Kourla siirtyi korpraali Kaarle Jaakon­poika Hästes­koolle. Tämän vaimon Margareta Kjörningin äiti oli Anna, Martti Klaunpoika Hästeskoon tytär. Margareta omisti leskenä ollessaan Kour­lan. Seuraava­na isäntänä mainitaan Kaarlen ja Margaretan poika, luut­nantti Lorenz Hästeskoo, mutta hän oli muuttanut Kaarle XII:n sotien aikana Ruotsiin. Kappalainen Juho Oxenius sekä vuokraaja Filip Fors­man hoitivat taloa. Lorenzin poika Johan Adolf Hästeskoo otti Kourlan ison vihan päätyttyä, mutta se oli hyvin rappiolla. Johan Adolf myi sen kornetti B.J. Brunowille, mutta tämän oli luovuttava talosta, sillä kapteeni Johan Wenzel Rotkirch oli naimisissa Lorenz Hästeskoon tyttären eli Johan Adolfin sisaren, Barbro Kristinan kanssa. (Soikkeli, 1929, s. 401 - 406). Eeva Tuurna kertoi Barbro Christina Hästeskoo-Fortunan tarinan, tietojen hän kertoi olevan peräisin Porvoon pitäjän historiasta. Barbro Christina syntyi Kourlassa v. 1698 ja jäi äidistään orvoksi vuoden ja isästään seitsemän vuoden vanhana. Hänet naitettiin 11-vuotiaana upsee­rille, joka kaatui suuressa Pohjan sodassa ja 13-vuotiaana hän oli jo leski. Hän joutui Siperiaan, missä oppi kansanparantajalta silmäsairauksi­en parantamista. Vuonna 1721 hän meni uudelleen naimisiin Johan Wenzel Rotkirchin kanssa ja muutti välillä Porvooseen, mutta tuli takaisin Vihtiin pojanpojan, Anders Gustav Rotkichin luo Härkälään. Barbro Christina tunnettiin laajalti hyvänä silmäsairauksien parantajana. Vuonna 1755 Johan Wenzel Rotkirch myi Kourlan vävylleen, kornetti Lars Lindecrantzille. Tämän leski Sofia Kristina Rotkirch myi edelleen Kourlan veljelleen Adolf Magnus Rotkirchille v. 1731 ja meni naimisiin Olkkalan eversti Karl Ekestubben kanssa. Vuonna 1768 Kourlan lunasti Adolf Magnus Rotkirchin lanko, majuri Carl Fredrik Toll, jonka toinen vaimo oli Anna Margereta Rotkirch, Adolf Magnuksen sisar. Anna Margareta kuoli vuonna 1770. Tästä avioliitosta jäi viisi lasta. Tollilla oli yhteensä 19 lasta kolmesta avioliitosta. Kapteeni Gustaf Johan Toll, syntynyt v. 1752, Karl Fredrikin poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, tuli Kourlan isännäksi v. 1789 osittain perinnön, osittain oston kautta. Majuri Karl Henrik Toll, synty­nyt v. 1779, joutui ilmeisesti konkurssiin, koska Kourla myytiin kon­kurssihuutokaupassa v. 1836 professori Gustav Gabriel Hällströmille. Tähän loppui Toll-suvun tarina Kourlassa. (Hipping, 1965, s. 19 - 23). Heidän muistokseen jäi Kourlaan hautakappeli, jonka Carl Fredrik Tollin kolmas vaimo Catherine Charlotte Svedenmark pystytti ja toivoi itsekin saavansa sieltä leposijansa. Hän oli tunnettu kirjallisuuden harrastukses­taan ja oli varmaan erityisen kiintynyt Kourlan kartanoon. Tollien hautakappelista on monia tarinoita. Erään mukaan pantiin kultainen miekka jonkun Tollin arkkuun turvaksi viimeiselle matkalle, mutta myöhemmin rosvot murtautuivat hautaan ja varastivat kallisarvoi­sen miekan. On kuitenkin hyvin vähän luultavaa, että yksikään Toll olisi omistanut kokonaan kultaista miekkaa, kahvassa on ehkä kimallellut jokin koriste, joka on pannut kansan mielikuvituksen liikkeelle. Mylläri Nordström oli ollut mukana, kun hauta v. 1906 tutkittiin siellä tehdyn ilkivallan jäljiltä. Nordström oli tiennyt kertoa, että eräs Toll-suvun fröökinä oli ottanut kappelin avaimen mukanaan matkustaes­saan Skooneen, ja sinne se oli hävinnyt. Kerran sitten eräs toinen Toll-sukuinen tahtoi päästä hautakammioon, joten oli särjettävä ovi. Hauta jäi pitkäksi aikaa lukitsematta ja kartanon torpparit alkoivat pitää siellä työkalujaan. Kun kappelia tarkemmin tutkittiin, havaittiin, että arkkuja oli revitty auki, Carl Fredrik Tollin sormesta oli varastettu kultainen sormus eikä miekkaakaan enää löydetty. Mylläri Nordström oli kertonut, että ruumiit olivat palsamoituina hyvin säilyneet, vain yksi oli pahoin "pöllävynny", ehkä aseenkantajan ruumista ei ollut palsamoitu. Nälkävuosiin 1880-luvulla liittyy tarina siitä, kuinka nälkäiset kerjä­läislaumat vaelluksellaan luulivat hautakappelia kartanon vilja-aitaksi, syöksyivät sisään ja aikoivat ryöstää viljan aitasta, mutta löysivätkin vainajia. Itkien ja kauhusta huutaen he saivat yhtä nälkäisinä jatkaa surullista vaellustaan. (Onni Halla: Vihdin kirja, 1969, s. 63 - 66). Vähän iloisempaakin tarinaa kerrotaan, ei ole tietoa, onko kyseessä Carl Fredrik, Gustaf vai Carl Henrik Toll. Nykyisin ehkä sanottaisiin, ettei tämän Tollin älykkyysosamäärällä olisi aivan Mensaan päästy (= huip­puälykkäitten klubiin). Tuo Toll oli näet kuullut, kuinka näppä­rästi Frei-niminen mies oli kosinut (Toll = hullu ja Frei = vapaa): "Wollen Sie Frei werden oder frei bleiben?", suomeksi: "Tahdotteko tulla Vapaaksi vai pysyä vapaana?" Toll siis lainasi kysymystä: "Wollen Sie Toll werden oder toll bleiben?" eli "Tahdotteko tulla Hulluksi vai pysyä hulluna?" Ilmeisesti kosittava tahtoi tulla Tolliksi, koska sen nimisiä vaimoja ja jälkeläisiä oli riittämiin! (Kasku kuultu Eeva Tuurnal­ta, joka puolestaan on sen v. 1937 kuullut itseltään J.K.Paasikiveltä, historialliset tiedot: Hipping, 1965, s. 19 - 23). Kourlan päärakennus rakennettiin Carl Henrik Tollin aikana v. 1825. Konkurssihuutokaupasta tilan osti v. 1836 Olkkalan omistaja Gustaf Gabriel Hällström, joka oli Suomen huomattavimpia luonnontutkijoita. Hän oli erikoistunut kvantitatiiviseen fysiikkaan, oli ensin professorina Turussa, sitten Helsingin yliopistossa, oli Suomen Talousseuran innok­kaimpia jäseniä, oli perustamassa Helsingin tiedeseuraa ja oli useaan otteeseen Helsingin yliopiston rehtorina. Hänen ansioittensa tähden hänen lapsensa korotettiin v. 1830 aatelissäätyyn. Vuonna 1860 Gustaf Edvard af Hällström osti veljiensä osuuden, mutta möi koko Kourlan v. 1863 veljelleen, maisteri Gustaf Alfredille. Tämä kuoli v. 1899 ja Kourla siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen Gustaf Emil af Hällströmille. Maanviljelysneuvos Emil af Hällströmin pojan, Eljaksen, oli tarkoitus ottaa kartanot haltuunsa, mutta punakaartilaiset ampuivat hänet Kourlan portaille 31.1.1918 ammuttuaan juuri sitä ennen kartanoitten konttoristin Edvin Holmströmin. Minulle on kerrottu, että Eljasta oli varoitettu, pyydetty lähtemään karkuun, mutta hän oli sanonut, ettei hänen tarvitse pelätä, kun ei ole tehnyt ketään kohtaan väärin. Punakaartilaisosasto ei ollut vihtiläisosasto, vaan jostain naapurikunnasta. Seuraavana päivänä surmattiin hyvin epäinhimillisellä tavalla karjanhoitaja Viljo Vanhala Ahmoon työväentalolla. Henkensä menetti myös Nurkin poika Arvo, joka ammuttiin Vihdin kirkolla, maantiellä 17.2.1918. Tällaisten tapausten jälkeen tahtoivat af Hällströmit myydä tilansa irtaimistoineen ja laitoksineen. Tilojen kokonaispinta-ala oli 4500 ha. Johtaja Arvid Andersson, varatuomarit Gustaf Walden ja John Grenman perustivat Oy Olkkala Ab:n ja kauppa tehtiin Helsingissä 9.8.1918. Myyjinä olivat Emil ja Anni af Hällström, ostajien puolesta kauppakirjan allekirjoitti Arvid A. Andersson. Hinta oli 8 000 000 mk.

Lapset:
Lovisa Fredrika Malmborg o.s. von Toll , s. 14.06.1751 Pohja, Åminne. Tauluun 104
Carl Fredrik Toll , s. 19.02.1758 Pohja, Åminne. Tauluun 106
Hedvig Christina von Toll s. 08.06.1760 Tenhola, Olsböle.
Olsbölen kartanon vanha päärakennus on tyypillinen suomalainen rokokooajan kartanorakennus. Kartano sijaitsee keskiaikaisperäisen Suuren Rantatien varrella ja sen kestikievari on yksi harvoista säilyneistä rantamaantien majataloista. Olsbölen kartano sijaitsee Suuren Rantatien varrella sekä entisen merenlahden kaakkoislaidassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Asuinpiha on rakennettu peltojen keskeltä kohoavalle kallioharjanteelle. Kartanon pihapiirissä on kaksi asuinrakennusta, päärakennus 1820-luvulta ja sivurakennus 1780-luvulta. Pihapiirissä on talousrakennuksia; mäen juurella on kivinavetta vuosilta 1888 ja 1937. Vanha päärakennus on mansardikattoinen, vuorattu punamullattulla pystylaudoituksella ja sen ikkunat ovat neliruutuiset. Olsbölen kartanon 1780-luvun päärakennuksen kaltaisia pieniä kustavilaiskartanoita ovat mm. Porvoon Jakkarilan vanha päärakennus, Tenholan Västankärr sekä parhaiten interiöörinsä säilyttänyt Joroisten Frugård. Nykyisestä maantiestä syrjään jääneen Suuren Rantatien varrella on Olsbölen 1830-luvulla rakennettu kestikievarirakennus. Historia: Olsböle on vanha läänityskartano, josta tuli rälssimaata 1579, valtakunnanamiraali Severinssonin läänitys. Läänitys peruutettiin 1683 ja tila muodostettiin säteriratsutilaksi. Kartanon historia näkyy myös Tenholan kirkossa (ks. erillinen kohde), missä barokkityylinen saarnatuoli on kartanon omistajan lahjoittama, lisäksi kirkossa on neljä maalattua tai veistettyä sukuvaakunaa. Olsbölen kartanon päärakennus valmistui 1780-luvulla. Nuoremman päärakennuksen 1820-luvulla rakennutti tilanomistaja J.E. von Rancken kaksikerroksiseksi. Yksikerroksisen nykyasun suunnitteli 1870-luvulla arkkitehti J. Basilier. Turun ja Viipurin välisen Suuren Rantatien kestikievarina toiminut Olsböle mainitaan levähdyspaikkana niinkin myöhään kuin 1895 Anders Ramsayn matkailijan käsikirjassa ”Vägvisare i Finland”.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 104
XI Lovisa Fredrika Carlintytär Malmborg o.s. von Toll, (Taulusta 103, äiti Anna von Toll) s. 14.06.1751 Pohja, Åminne, k. 21.04.1806 Vihti.

Puoliso: Vihitty 1773 Tenhola, Olsböle Per Adolf Jonaksenpoika Malmborg Överstelöjtnant vid arméns flotta 1790-07-10., s. 21.06.1737 Ruotsi, Tukholma, k. 04.03.1797 Vihti, Härkälän kartano.

Per Adolf Malmborg, döpt 1737-06-21 i Maria församling, Stockholm. Kofferdist 1751–1755. Volontär vid amiralitetet i Karlskrona 1756-11-02. Arklimästare därst. 1758-04-15. Konstapel vid galäreskadern 1762-03-27. Regementsadjutant vid arméns flotta s. å. 31/3. Fänrik s. å. 14/12. Löjtnant 1771-10-30. Kapten 1774-05-02. Majors n. h. o. v. 1777-02-19. Sekundmajor vid arméns flottas Sveaborgseskader 1781-08-10. Brigadmajor därst. 1782-09-19. Överstelöjtnant vid arméns flotta 1790-07-10 RSO s. d. Avsked 1794-05-19. Död 1797-03-04 på sin gård Härkälä i Vichtis socken i Finland, vilken gård jämte Salmis i nämnda socken han inköpt 1794. Han bevistade hela pommerska kriget 1756–1762 samt 1788–1790 års krig mot Ryssland och deltog därunder bl. a. i de båda Svensksundsslagen och blev i det sista av dessa 1790, där han förde befälet över en division av skärgårdsflottan, blesserad samt erhöll därefter stora Svensksundsmedaljen.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Malmborg_nr_2318.
Nykyinen Otalammen alue muodostuu vanhoista Vihdin kunnan itäosassa sijainneista Tuohilammen, Härkälän, Salmin, Ruskelan, Ollilan sekä Siippoon kylistä. Näiden Salpausselän reunamuodostuman eteläpuolella sijainneiden kylien tunnettu syntyhistoria ulottuu aina keskiajalle saakka. Nykyisen maiseman juuret ovat peräti 7000 vuoden päässä, jolloin nykyiset pellot olivat vielä veden peitossa. Keskiajalla asutus syntyi moreeniselänteille ja veden alta paljastuneet viljavat savimaat raivattiin viljelykäyttöön. Moreenimaalle oli hyvä perustaa talo ja vanha järvenpohja sopi erinomaisesti viljelykseen. Otalammen asuttaminen: Otalammen varhaisin tunnettu asutus on 1500-luvulta, ja se sijoittuu Tuohilammen etelärannalle, Härkälänjokilaaksoon sekä Salmijärven rannoille. Vuonna 1550 Härkälän kylässä oli kuusi taloa, Ollilassa kaksi ja Ruskelassa viisi. Tuohilamella tiedetään vuonna 1600 olleen kolme taloa. Otalammen keskiosassa sijaitsevat vanhat, viljavat viljelylaaksot, jotka ovat maata peittäneen Itämeren 7000 vuotta sitten vallinneen Ancylusjärvi-vaiheen pohjaan kerrostunutta savea. Vuonna 1649 muodostettiin Härkälän kartano kahdesta lahjoitustilasta. Kartano nautti verovapautta säteritilana vuoteen 1682 saakka, jonka jälkeen siitä tuli säteriratsutila. 1800-luvulla tilalla oli toistakymmentä torppaa, saha ja meijeri. Kartanon nykyinen päärakennus on rakennettu 1870-luvulla. Salmin eli Fredriksgårdin kartano toimi säteriratsutilana vuodesta 1682. Kartanolla oli 1840-luvulla 11 torppaa, kotitarvemylly ja vesisaha. Kartanon viimeisin 1870-luvulla rakennettu päärakennus on purettu. Tuohilammen kartanoksi kutsuttu tila ei ole varsinainen verovapautta nauttinut kartano, vaan entinen ratsutila. Tilalla oli 1800-luvulla 5-11 torppaa. 1700-1800-luvuilla perustetut torpat sijoittuivat teiden varsille ja peltoalueiden reunoille, perustamisolosuhteiltaan suotuisille moreeniselänteille. 1800-luvulta 1900-luvulle Härkälä oli eräs Vihdin suurimmista torpparikylistä. Rautatie työllistää: Hanko-Hyvinkää rautatien rakennustyöt aloitettiin vuonna 1871. Rautatien rakennutti pietarilaisten liikemiesten muodostama yhtiö. Radan rakentajat olivat sekä venäläisiä, että suomalaisia. Rakennustyömaa oli valtava; työmiehille oli jopa oma sairaala ja hautausmaa Lankilassa. ”Hankopaana” vihittiin käyttöön 8.10.1873. Otalammen asema rakennettiin vuosina 1898-99. Radan myötä asutus asemataajamassa alkoi asteittain tiivistyä. Rautatiellä oli suuri merkitys myös alueen maa- ja metsätaloudelle. Vuonna 1915 Otalammen asemalta lähti maitoa yli 2,5 miljoonaa kiloa ja halkoja yli 20 000 tonnia. Moni otalampelainen sai elantonsa rautatien tai aseman työllistäminä. Rautatien myötä palveluammattien harjoittajat hakeutuivat aseman läheisyyteen. Kylällä toimi mm. kirvesmiehiä, kauppiaita, suutari, seppä, teurastaja, kestikievari, liikennöitsijä ja puhelinkeskus. Kansalaissota ja konkurssit: Kansalaissodassa Otalampikaan ei välttynyt kahakoilta. Punakaartin Vihdin pataljoonan päällikkö Arvid Jalava oli Otalammelta, samoin kuin kirjailija Hilda Tihilä, joka perusti aseistetun punakaartin naistenosaston. Valkoiset perustivat alueelle suojeluskunnan oman osaston. Molemmat osapuolet tekivät sodan aikana väkivallantekoja myös Otalammella. Härkälän kartanon konkurssien seurauksena, vuosina 1925 ja 1932, kartanon maat siirtyivät Suomen valtiolle ja ne lohkottiin ja myytiin. Asuinpalstat myytiin pääosin vanhoilta asuinpaikoilta kuten torppien tonteilta, jolloin perinteinen kylämaisema kuitenkin säilyi. Sivistystoimintaa ja kesäasukkaita. Kortjärven kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1892. Vuonna 1922 Härkälään perustettiin alakansakoulu ja pari vuotta myöhemmin koulun nimi muutettiin Härkälän kouluksi. Siippoon kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1914 ja alakansakoulu vuonna 1923. Ruskelan kansakoulu ja alakansakoulu aloittivat toimintansa vuonna 1926. 1900-luvun alku oli vilkkaan yhdistystoiminnan aikaa: Vuodesta 1904 Otalammella toimi oma raittiusyhdistys, vuonna 1906 perustettiin Otalammin nuorisoseura ja Otalammen työväenyhdistys. Otalammen rannoille alkoi tulla lähinnä helsinkiläisten kesäasutusta 1930-luvulla, kun Härkälän kartanon konkurssin seurauksena useita rantatontteja tuli kaupan. Helsingistä Otalammelle kuljettiin joko junalla Hyvinkään kautta tai tietä pitkin Nurmijärven kautta, sillä Vanhaa Porintietä ei vielä ollut. Tämä ”Tannerin tienä” tunnettu yhteys rakennettiin vasta 1950-luvulla. Muilta osin nykyinen tiestö noudattelee hyvin pitkälle vanhoja tielinjauksia. Sotavuodet: Myös sotiemme aikaan rautatiellä oli suuri merkitys. Pakkomääräyksin yhteiseen käyttöön määrättyä maatalous- ja puutavaraa ajettiin Otalammen asemalle, josta sitä toimitettiin eteenpäin rintamalle. Sodan aikana, vuonna 1942 Kalevalaiset Naiset ry perusti Otalammelle Leponiemen kiinteistöön äitikodin, jonka tarkoituksena oli tarjota kolmen viikon maksuttomia lomia suurperheiden äideille. Sodan jälkeen siirtoväkeä asutettiin lähinnä vanhojen kylien takamaille, kuten esimerkiksi Laurin suunnalle. Otalammen alue laajeni ja sen kulttuurielämä vilkastui. Talkoovoimin rakennettiin Ruskopirtti, jossa pidettiin iltamia ja esitettiin näytelmiä. 1960-70-luvuilla Ruskopirtille tuli lähiseuduilta bussilasteittain nuoria tansseihin.

Lapset:
Johan Fredrik von Malmborg e. Malmborg , s. 05.02.1779 Suomenlinna. Tauluun 105
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 105
XII Johan Fredrik Perinpoika von Malmborg e. Malmborg, (Taulusta 104, äiti Lovisa Malmborg) Kapten 1811., s. 05.02.1779 Suomenlinna, k. 06.02.1817 Ruotsi, Östergotland, Vreta kloster, Bergs kanalstation.

Johan Fredrik Malmborg, adlad Malmborg, (son av Per Adolf Malmborg, se adliga ätten Malmborg), född 1779-02-05 på Sveaborg. Sergeant vid arméns flotta 1790-05-29. Fänrik därst. s. å. 15/12. Sjöofficersexamen 1795. Kompaniofficer vid krigsakademien å Karlberg 1800–1805. Löjtnant 1801-11-16. Informationsofficer vid flottan 1805–1807. Erhöll Svensksundsmedaljen 1809. Kapten 1811. Adlad 1816-04-23 enl. 37 § R.F. (äldsta sonen under namnet von Malmborg introd. 1863 under nr 2337). Död 1817-02-06 på sitt boställe vid Bergs kanalstation i Vreta klosters socken, Östergötlands län och ligger jämte sin fru begraven på Vreta klosters kyrkogård. 'Han tjänstg. 1790 såsom adjutant, först vid elfte kanonslupsdivisionen och sedan vid fjärde brigaden samt bevistade därunder reträtten från Björkö den 3 juli och slaget vid Svensksund den 9 juli, allt samma år. Blev fången vid Sveaborg 1808-05-03 och återkom till Stockholm 1809-11-18. Tjänstgjorde slutligen från 1811 såsom arbetschef vid byggandet av Göta kanal.'.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Malmborg_nr_2337.
Adliga ätten VON Malmborg nr 2337. Adlad 1816-04-23 enl. 37 § R.F., konfirm. å adelskapet 1862-03-27, introd. 1863. Ätten har gemensamt ursprung med adliga ätten Malmborg.

Puoliso: Vihitty 24.12.1811 Ruotsi, Tukholma Aurora Henrietta Johanintytär Malmborg o.s. Blomstedt. (Taulu 247) s. 20.02.1784 Suomenlinna, k. 29.05.1863 Ruotsi, Linköping.
Vanhemmat: Johan Magnus Hansinpoika Blomstedt, s. 18.10.1731 Ruotsi, Malmöhus, Skåne, Veberöd, k. 20.10.1807 Sipoo, Hitån kartano ja Anna Lovisa Johanintytär Blomstedt o.s. Taube, s. 17.12.1743 Somero, Lahti (kartano), k. 15.07.1818 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 106
XI Carl Fredrik Carlinpoika Toll, (Taulusta 103, äiti Anna von Toll) Major i armén efter striden vid Svensksund 1790-07-10. Tammelan Hevoniemen Mansikkaniemen säterin isäntä 1795-1798., s. 19.02.1758 Pohja, Åminne, k. 08.12.1798 Tammela, Hevoniemi, Mansikkaniemi.

Carl Fredrik, (son av Carl Fredrik Toll, natural. Toll, tab 24), född 1758-02-19. Volontär vid Nylands infanteriregemente 1767. Furir vid arméns flotta 1770-05-15. Sergeant därst. s. å. 10/10. Fänrik 1774-11-07. Löjtnant 1777-02-19. Enseigne de vaisseau i fransk tjänst 1778-06-11. Löjtnant därst. 1781-05-09. RSO s. å. 19/12. RFrOPlemér 1782-11-30. Kapten 1783-06-04. Hemkom och deltog i finska kriget 1788–1790. Major i armén efter striden vid Svensksund 1790-07-10. Major vid arméns flotta 1793-12-22. Död 1798-12-08 på Sveaborg.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Toll_nr_314#TAB_30.
Åminnen kartano syntyi 1570-luvulla kolmesta Åminnen kylän rälssikartanosta ja oli tuolloin Gustav Finckenin perillisten omistuksessa. Tämän jälkeen kartano oli muutaman vuosisadan ajan eri sotilassukujen omistuksessa. Suuren Pohjan sodan aikana (1700-21) majuri Gustav Wallace, Åminnen kartanon silloinen omistaja, joutui ystävänsä Fredrik Tollin kanssa vangiksi Poltavan taistelussa. Heidät kuljetettiin vankileirille Turinskiin, muutama sata kilometriä Uralista itään. Siellä Fredrik Toll sai innostuksen tupakanviljelyyn, jonka hän sai menestymään niin hyvin, että pystyi ostamaan Åminnen kartanon Gustav Wallacelta. Rauhanjulistuksen jälkeen vangit palasivat Suomeen. Fredrik Toll asettui Åminnegårdin herraksi ja Gustav Wallace hänen vieraakseen. Kun Toll kuoli, Gustav Wallace avioitui ystävänsä lesken kanssa ja hänestä tuli jälleen Åminnen kartanon isäntä. Gustav Wallacen kuoleman jälkeen Fredrik Tollin poika, Carl Fredrik Toll peri Åminnen kartanon. Nuori herra Toll, joka oli syntynyt Turinskissa, peri isänsä liikemiesvaiston. Hän hoiti kartanon isännyyttä ja siihen liittyviä yrityksiä (saha, mylly, tiilitehdas) menestyksekkäästi yli 50 vuotta oman sotilasuransa ohella. Nykyisenä klubiravintolana toimivan kartanorakennuksen keskiosan alakerta lienee 1700-luvun puolivälistä. Toisen kerroksen rakennutti vuosisadan jälkipuolella kartanon silloinen omistaja Carl Fredrik Toll. Rakennus sai tuolloin kustavilaiset piirteensä. Uusklassiset sivusiivet ovat 1800-luvulta. Kartano eli loistokkainta aikaansa 1700-luvun loppupuolella, jolloin se oli Hisingerin suvun omistuksessa. Vuonna 1782 vuorineuvos Hisinger luovutti kartanon tyttärelleen Johanna Barbara Hisingerille, joka oli naimisissa kreivi Johan Fredrik Aminoffin kanssa. Tältä ajalta on kartanon tallirakennus, jonka seinässä voi vieläkin nähdä nimikirjaimet JBH ja vuosiluvun 1782. Loistonsa aikoina kartanossa vietettiin usein juhlia lukuisten vieraiden kanssa. Palvelusväki oli tuotu Ranskasta. Kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen pariskunta erosi ja Johanna Barbara muutti Ranskaan. Koko hänen omaisuutensa siirrettiin vuonna 1790 hänen veljelleen, ratsumestari Michael Hisingerille. Hisingerin suvulta kartano siirtyi mustiolaiselle ruukkipatruuna Magnus Linderille. Vuonna 1831 Magnus Linderin veli, Carl Anton, sai Åminnen kartanon osana Mustion perintöosuutta. Eversti Carl Anton Linder asui Åminnen kartanossa kuolemaansa vuoteen 1866 saakka, yli 35 vuotta. Hänen nuorempi poikansa, kirjailija ja maanviljelijä, Ernst Linder, peri omaisuuden. Hänen elämänsä jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän kuoli vain 30-vuotiaana lavantautiin kotonaan Åminneforsissa. Hänen leskensä joutui myymään Åminnen kartanon notaari Gustav Westmannille, joka teki konkurssin vuonna 1890, jolloin Fiskars Oy osti kartanon pakkohuutokaupasta. Fiskars Oy myi vuonna 1972 Åminnen kartanon Ovako Steel Oy:lle. Vuonna 1986 perustetun Oy Nordgolf Ab:n ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan K. E. Lindqvistin aikana Oy Nordgolf Ab osti kartanon Ovako Steel Oy:ltä. Samana vuonna alkoi Fream-kentän rakentaminen.

Puoliso: Vihitty 04.03.1792 Askainen, Vilnäs Anna Charlotta Hermannintytär Toll o.s. Fleming af Liebelitz. (Taulu 1285) s. 19.11.1760 Askainen, Vilnäs, k. 21.08.1829 Paimio, Viksbergin kartano.
Vanhemmat: Herman Claesinpoika Fleming af Liebelitz, Todistus Turun hovioikeuden auskultointiluvan hakemista varten 15.7.1751 (kirjattu pöytäkirjaan 31.7.1751). Turun hovioikeuden auskultantti 20.7.1751. — Hovijunkkari. Omisti mm. Louhisaaren ja Lempisaaren Askaisissa. Valtiopäivämies 1755–56., s. 03.01.1734 Perniö, k. 04.03.1789 Turku ja Anna Sofia Gustavintytär Fleming af Liebelitz o.s. Rehbinder, s. 16.04.1740, k. 06.09.1776 Asikainen, Louhisaari (Villnäs).

Lapset:
Anna Charlotta Toll s. 06.12.1792 Turku, k. 15.12.1850 Paimio, Viksbergin kartano.
Carl Sabel Florus Toll , s. 05.03.1794 Tammela, Hevoniemi, Mansikkaniemi. Tauluun 107
Antoinette Sofia Toll Stiftsjungfru., s. 14.06.1795 Tammela, Hevoniemi, Mansikkaniemi, k. 16.05.1796 Tammela, Hevoniemi, Mansikkaniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 107
XII Carl Sabel Florus Carlinpoika Toll, (Taulusta 106, isä Carl Toll) Hovrättsråd i Åbo hovrätt 1834-02-03., s. 05.03.1794 Tammela, Hevoniemi, Mansikkaniemi, k. 09.12.1844 Masku, Kankaisten kartano.

Carl Florus, född 1794-03-05 i Tammela socken. Student i Åbo 1807-12-14. Auskultant i Åbo hovrätt 1813-12-16. Extra notarie därst. 1816-02-24. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland ekonomidepartement s. å. 6/3. Kopist i prokuratorsexpeditionen 1817-04-16. Kanslist i senatens finansexpedition 1820-05-30. Tillika sekreterare och ombudsman i direktionen för finska militärens änke- och pupillkassa 1825-12-23–1834-03-13. Protokollssekreterares n. h. o. v. 1826-12-22. Protokolls- sekreterare i senatens ecklesiastikexpedition 1827-10-21. Hovrättsråd i Åbo hovrätt 1834-02-03. Avsked 1839-06-05. Död barnlös 1844-12-09 Kankas.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Toll_nr_314#TAB_30.
Kankaisten kartano on yksi harvoista aatelin rakennuttamista keskiaikaisista kartanoista ja kuuluu maamme vanhimpiin kivirakennuksiin, joka on ollut asuttuna keskiajalta nykypäiviin saakka. Kartano sijaitsee Maskunjoen laakson viljelyseudulla, rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen keskeisellä alueella. Kartanolinnan vanhimmat osat ovat ilmeisimmin 1400-luvulta. Voidaan puhua kolmesta eri suvusta Kankaisten kartanossa: Horn 1400–1600-luvulla, Fredensköld 1700-luvulla ja Aminoff 1800-luvulta 1900-luvuun loppuun saakka. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on useita muita rakennuksia. Päärakennuksen edessä on kaksi siipirakennusta 1800-luvun loppupuolelta. Lisäksi kartanon alueella on useita talousrakennuksia, kuten entinen karjarakennus ja navetta 1800-luvulta. Maskunjoen varrella sijaitsee ”Prännäri”, joka on pieni kivirakennus mahdollisesti 1700-luvulta. Ydinpihan ulkopuolella on useita rakennuksia; mm. kartanon oma meijeri, työväen asunnot, kasvihuone, talli ja useita huoltorakennuksia. Ensimmäinen säilynyt asiakirjamaininta Kankaisista tehtiin 1346, jolloin kylässä oli ainakin kaksi taloa. Turun linnanvouti Klaus Lydekenpoika Diekn omisti 1400-luvulla Kankaisten kartanon ja kartanon kellari on todennäköisesti tältä ajalta. Kartanoa on kautta historian luultavasti käytetty puolustuslinnoituksena mutta myös edustustilana ja tietysti myös asumiseen. Kolmikerroksinen, rapattu linna on muodoltaan lähes kuutiomainen ja sitä kattaa savupiippuun päättyvä, jyrkähkö telttakatto. Pohjaratkaisu on ruotsalaisten esikuvien mukaan neliömäinen. Linna korjattiin 1750-luvulla, jolloin mm. kolmas kerros purettiin ja julkisivu sai symmetrisen ulkonäkönsä. Kolmas kerros jälleenrakennettiin vuonna 1935 silloisen omistajan Claes Fredrik Aminoffin toimeksiannosta. Kankaisten kartano 1400 siirtyi Hornin suvun omistukseen 1400-luvun puolivälissä avioliiton kautta, kun Henrik Olofsson Horn meni naimisiin Claus Lydiksson Dieknin tyttären Cecilian kanssa. Horn ei itse muuttanut kartanoon, vaan ensimmäinen herra Kankaisten kartanolla oli hänen pojanpoikansa, Henrik Klaunpoika Horn, joka muutti tänne 1540-luvulla vaimonsa kanssa. Asuinrakennuksen harmaakivilinnan paksuine muureineen ja pienine ikkuna-aukkoineen on luultavasti rakentanut Henrik Klaunpoika Horn 1500-luvun puolivälissä. Henrik Klaunpoika Horn oli erittäin vaikutusvaltainen mies ja menestyvä sotaherra. Lisäksi hän oli herttua Juhanan neuvonantaja ja myöhemmin hänet nimitettiin Viron käskynhaltijaksi. Horn oli kuninkaan suosiossa ja Kustaa Vaasa itse vierailikin kartanossa juhannuksena 1556. Kustaa Vaasa oleskeli Suuren Venäjän sodan (1555–1557) aikana lähes vuoden Suomessa ja hän vietti suurimman osan ajastaan Turussa. Kustaa Vaasan vierailu ei kuitenkaan ole ainutkerta kun kuninkaalliset ovat viettäneet iltaa Kankaisten kartanossa. Henrik Kaarlenpoika Hornin poika (Kaarle Henrikinpoika Horn) ja pojanpoika (Evert) seurasi isän jalanjälkiä ja molemmat olivat menestyviä sotamiehiä. Kun pojanpoika Evert Horn kaatui sodassa 1615, kuningas Kustaa II Adolf II kävi hautajaisissa. Ison reduktion aikana 1600-luvun loppupuolella aateliston valta-asema heikkeni, kun kuningas peruutti kaikki lahjoitukset, osto- ja panttitilat. Kankaisten kartanon maat pilkottiin 1680-luvulla ja ainoastaan murto-osa jäi Hornin omistukseen. Viimeinen Horn-suvun perijä Kankaisten kartanolla oli Evert Gustavsson Horn, joka oli jo muutamaa vuotta ennen reduktioa muuttanut Ruotsiin kuten moni muukin aatelisherra. Kankainen kärsi suuria vahinkoja isovihan hävityksissä 1700-luvun alkupuolella ja seisoi tyhjillään vuosikausia ja kivilinna pääsi rappioitumaan. Varhaisia historiallisia lähteitä Kankaisten kartanosta on vähän. Kun professori Nils Hasselbomin osti kivilinnan 1756, toinen kausi kartanon historiassa alkoi. Rakennusta kunnostettiin Agustin Ehrensvärdin avulla (tunnetaan Suomen linnan arkkitehtina ja hän asui 1700-luvun puolivälissä Kankaisten kartanon naapurina Saaren kartanossa). Todennäköisesti myös C.F. Schröder on ollut mukana suunnittelemassa muutostöitä. Rakennuksen kolmas kerros purettiin, pääjulkisivu ajanmukaistettiin jäsentelemällä ikkunat ja ovet symmetrisesti. Kolmas kerros pystytettiin taas Claes Aminoffin aikana 1930-luvulla. Toisessa kerroksessa interiöörit ovat 1700-luvun lopun kustavilaisessa asussa rintapaneeleineen, painomaalauksineen ja lasitettuine kaakeliuuneineen jotka ovat peräisin Mariebergin tehtaasta Ruotsista. Nils Hasselbomin poika (nimeltään myös Nils) aateloitiin 1700-luvulla ja otti nimekseen Fredensköld. Hänen pojanpoikansa, Nils Fredensköld, rakastui puutarhurin tyttäreen, Annette Edbomiin, jonka johdolla perustettiin 1800-luvun alussa kaunis ja iso puutarha yrttipuistoineen ja kasvihuoneineen joen molemmin puolin. Nykyinen puistoalue on suuruudeltaan noin 5 ha. Puistossa kasvaa erilaisia havu-, lehti- ja hedelmäpuita. Keväisin nurmikon seassa kasvaa mm. krookuksia ja idänsinililjoja. Nils Fredensköld menehtyi traagisesti tulipalossa 1819. Valitettavasti hän nukahti sammuttamatta kynttilöitä kirjojen ääreen. Tulipalossa tuhoutui suurin osa kartanon omasta arkistosta ja muun muassa Maskun vanhimmat kirkonkirjat. Tämän jälkeen kartano siirtyi Toll-suvun omistukseen 1836. Carl Sabel Florus Toll oli naimisissa Sofi Fredensköldin kanssa ja navetta on rakennettu vuonna 1838 heidän aikana. Aminoff-suvun myötä kolmas vaihe alkoi 1846. Kun 1800-luvun loppupuolella Aminoffit muuttivat Kankaisiin, kartanon toimintaa ja tehokkuutta parannettiin huomattavasti. Carl Fredrik Aminoff oli koulutukseltaan agronomi ja hänen myötä maataloutta laajennettiin, rakennuksia kunnostettiin ja uuttaa rakennettiin (navetan laajennus, kanalan ja sikalan rakentaminen ja meijeritoiminnnan perustaminen). 1900-luvun alussa tilalla oli lehmien, kanojen ja sikojen lisäksi myös hienoja hevosia. Carl Fredrik kaatui kansalaissodassa 1918 lapsettomana ja kartano siirtyi Claes Aminoffille. Paroni Claes Aminoff uudisti kartanon maanviljelyä merkitsevällä tavalla ja kartano oli silloin varsin taloudellisesti menestyvä. Hän meni naimisiin Ebba Tolletin kanssa ja he saivat pojan, Fredrik, joka oli Kankaisten kartanon viimeinen herra. Kartanon maatalous erikoistui 1900-luvulla ja silloin viljeltiin purjoa, vesimelonia, sokeriherneitä ja kukkakaalia. Erikoistunut maanviljely kuitenkin osoittautui kannattamattomaksi ja kartano myytiin huutokaupassa 1992 Åbo Akademin säätiölle.

Puoliso: Vihitty 21.07.1825 Masku, Kankaisten kartano Margareta Sofia Nilsintytär Toll o.s. Fredensköld s. 15.07.1795 Kuopio, k. 07.02.1845 Masku, Kankaisten kartano.
Vanhemmat: Nils Nilsinpoika Fredensköld e. Hasselbom, Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 147 bland adelsmän 1818-02-05., s. 12.06.1766 Turku, k. 09.04.1819 Masku, Kankaisten kartano ja Anna Erikintytär Fredensköld o.s. Edbom, Dotter av trädgårdsmästaren i Helsingfors Erik Edbom och Elisabet Meijer., s. 12.08.1768 Messukylä, k. 20.06.1831 Masku, Kankaisten kartano.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 108
X Sofia Berndtintytär Rotkirch o.s. Aminoff, (Taulusta 56, isä Berndt Aminoff) s. 10.03.1737 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 26.10.1797 Helsingin pitäjä.

Puoliso: Vihitty 07.09.1761 Kemiö Adolf Johaninpoika Rotkirch. (Taulu 627). (Taulu 980) s. 1732 Porvoo, Stensbölen, k. 1788.
Vanhemmat: Johan Wenzel Carlinpoika Rotkirch, s. 27.04.1699 Viro, Tartto, k. 17.02.1758 Porvoon maalaiskunta ja Barbro Christina Lorenzintytär Rotkirch o.s. Hästesko-Fortuna, Kartanonrouva, kansanparantaja., s. 01.05.1698 Vihti, Olkkala, Kourla, k. 03.04.1771 Porvoon maalaiskunta.

Lapset:
Adolf Fredrik Rotkirch Vänrikki, s. 31.10.1763 Vihti, Kourla, k. 30.01.1817 Somero.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 109
X Johan Adolf Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 56, isä Berndt Aminoff) Luutnantti Savon kevyessä jalkaväkirykmentissä, ero kapteenina 1795. Omisti viinapolttimon Kuopiossa 1800-luvun alussa., s. 24.02.1742 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 02.10.1823 Kuopio.

Ylioppilas Turussa 16.3.1754 Aminoff Joh. Adolph _ 441. — Voluntaari Uplannin rykmentissä 1757, lippumies 1759, kersantti 1760, vänrikki 1761. Vänrikki Skaraborgin rykmentissä. Vänrikki Porin läänin jalkaväkirykmentissä 1766, ero luutnanttina 1775. Kapteeni Pielisten pataljoonassa 1789. Luutnantti Savon kevyessä jalkaväkirykmentissä, ero kapteenina 1795. Omisti viinapolttimon Kuopiossa 1800-luvun alussa.

Puoliso: Vihitty 10.10.1776 Masku, Odensaari Lovisa Charlotta Maximilianintytär Aminoff o.s. Carpelan s. 13.03.1751 Halikko, Meisala, k. 29.02.1832 Kuopio.
Vanhemmat: Maximillian Carlinpoika Carpelan, Ratsumestari. Maximilian (son av Carl, tab 5), till Metsäkylä, Gesterby och Pettilä, alla i Finland, född 1695-11-16 å Grelsby kungsgård på Åland. Korpral vid adelsfanan före 1713. Kornett vid adelsfanan 1717-10-25. Löjtnant 1744-10-25. Avsked. Ryttmästares titel 1750. Död 1766-07-27 på Gesterby och begraven i Kimito kyrka., s. 16.11.1695 Ahvenanmaa, Grelsby, k. 27.07.1766 Kirkkonummi, Gesterby ja Helena Eleonora Simonintytär Carpelan o.s. Lilliegren, s. 16.04.1711 Ahvenanmaa, Skeboberga, Torsö, k. 08.09.1775 Masku.

Lapset:
Johanna Sofia Aminoff s. 18.04.1778 Kemiö, Gammelby, k. 24.02.1860 Turku.
Vilhelm Berndt Aminoff , s. 15.04.1782 Kemiö, Gammelby. Tauluun 110
Johan Fredrik Aminoff , s. 08.08.1786 Kemiö, Gammelby. Tauluun 112
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 110
XI Vilhelm Berndt Johaninpoika Aminoff, (Taulusta 109, isä Johan Aminoff) Vaasan pataljoonan päällikkö 1825, ero everstiluutnanttina 1831., s. 15.04.1782 Kemiö, Gammelby, k. 29.06.1857 Ruotsi, Tukholma.

Vänrikki Turun läänin jalkaväkirykmentissä 1787. Ylioppilas Turussa kl. 1792 Aminoff, Wilhelm. Bernh. Nobilis _ 730. Kadetti Haapaniemen sotakoulussa 1795 – 14.7.1800 (exam.). — Yliadjutantti 1802. Prikaatinadjutantti 1808. Luutnantti Turun läänin jalkaväkirykmentissä s.v., ero 1810. Kapteeni 2. Suomen jääkärirykmentissä 1815. Suomen tarkk'ampujaopetuspataljoonan alipäällikkö Luolaisissa 1818–22. Majuri 2. Suomen jalkaväkirykmentissä 1821. 2. Suomen tarkk'ampujarykmentin Vaasan pataljoonan päällikkö 1825, ero everstiluutnanttina 1831. Omisti Raision Metsäkylän ja Maskun Kankaisen, joista perusti sääntöperintötilan 1856. † matkalla Tukholmassa 29.6.1857.

Puoliso: Maria Ulrica Aminoff o.s. Collén. (Taulu 26)

Lapset:
Emilia Aminoff , s. 04.08.1810 Metsäkylä. Tauluun 26
Viktor Aminoff , s. 17.08.1811 Raisio. Tauluun 111
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 111
XII Viktor Vilhelminpoika Aminoff, (Taulusta 110, isä Vilhelm Aminoff) Everstiluutnantti., s. 17.08.1811 Raisio, k. 14.10.1848 Raisio.

Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 22.6.1826. Merkitty Uusmaalaisen osakunnan matrikkeliin Turun palon jälkeen [1826] Victor Aminoff, nobilis, natus in Ecclesia Reso die 17:mo Augusti a. 1811, patre Cohortis præfecto. E Schola privata Albo Universitatis additus die 22:do Junii. — Vanhempi aliupseeri 2. Suomen tarkk'ampujarykmentissä 1827. Siirto Suomen kaartiin 1829, alivänrikki s.v., portepévänrikki 1830, vänrikki 1831, aliluutnantti 1833, luutnantti 1834, alikapteeni 1840, kapteeni 1842, ero everstiluutnanttina 1846.

Puoliso: Vihitty 10.09.1842 Dragsfjärd, eronneet 1847 Charlotta Johanna Maria, Karlintytär Aminoff o.s. Ramsay. (Taulu 493) s. 09.06.1823 Venäjä, Pietari, k. 04.01.1905 Masku, Kankaisten kartano.

Kankaisten kartanolinna

Kuvaus
Kankaisten kartanolinna on yksi harvoja keskiajalta periytyviä ylemmän aateliston rakennuttamia kivisiä asuinkartanoita ja maamme vanhimpia asuinlinnoja. Maskunjoen laakson viljelyseudulla, rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen keskusalueella sijaitsevan Horn-suvun rakennuttaman kartanolinnan vanhimmat osat ovat ilmeisimmin 1400-luvun lopulta. Rakennuksessa on säilynyt Ruotsissa yleisten keskiaikaisten vartiolinnojen rakennustavasta juontuva muoto.

Kolmikerroksinen, rapattu linna on muodoltaan lähes kuutiomainen ja sitä kattaa savupiippuun päättyvä, jyrkähkö telttakatto. Pohjaratkaisu on ruotsalaisten esikuvien mukaan neliömäinen. Julkisivun symmetria ja mm. ikkuna-aukkojen pystysuorat akselit periytyvät 1756 korjauksesta. Toisessa kerroksessa interiöörit ovat 1700-luvun lopun kustavilaisessa asussa rintapaneeleineen, pannoomaalauksineen ja lasitettuine kaakeliuuneineen.

Pihapiiriä rajaa symmetrisesti kaksi 1800-luvun sivurakennusta. Lisäksi kartanon alueella on kivinen viinapränni ja useita talousrakennuksia, kuten entinen karjarakennus ja navetta 1800-luvulta. Kartanoa ympäröivä puisto laskeutuu pieneen jokilaaksoon. Kartanolla ja Maskun kirkolla on maisemallinen yhteys.

Historia
Ensimmäinen säilynyt asiakirjamaininta Kankaisista tehtiin 1346, jolloin kylässä oli ainakin kaksi taloa. Kartanoksi Kankaisen muodosti ilmeisesti 1410-luvulla Turun linnanpäällikkönä vuodesta 1411 toiminut Klaus Lydekenpoika Diekn. Kankaisten kartano oli Horn-suvun omistuksessa 1400-luvulta ja Henrik Klaunpoika Horn rakennutti Kankaisten nykyisen kivisen kartanolinnan 1500-luvun keskivaiheilla. Osia rakennuksesta, mm. kellari rakennettiin ilmeisesti jo 1400-luvun lopulla.

Linnan korjaus, jolloin kolmas kerros purettiin, tehtiin 1762-1763 professori Nils Hasselbomin omistajakaudella. Kolmas kerros rakennettiin uudelleen 1935 Berndt Aminoffin ja Alb. Richardtssonin suunnitelmien mukaan. Kartanon omistus siirtyi 1990-luvulla Åbo Akademin säätiölle.
Vanhemmat: Karl August Andersinpoika Ramsay, Karl meni serkun kanssa naimisiin. Senaattori, salaneuvos., s. 10.11.1791 Kuopio, k. 08.12.1855 Helsinki ja Beata Fredrika Charlotta Volterintytär Ramsay o.s. af Petersen, s. 08.12.1800 Kemiönsaari, Björboda, k. 23.07.1868 Kemiönsaari, Björboda.
Kankaisten kartano (ruots. Kankas) on Maskussa sijaitseva vanha säteritila, josta on mainintoja jo 1300-luvulta lähtien Djeknien, Hornien ja Aminoffien suvun omistamana. Henrik Klasson Horn rakennutti paikalle kivisen linnan 1500-luvulla. Beata Sofia Bock a.d.H Suddenbach omisti Kankaisten 1729-1739. Linnaa korjattiin perusteellisesti 1763–1764 ja 1935. Kartanon omistaa nykyään Åbo Akademin säätiö. Museovirasto määritteli sen vuonna 2009 yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 112
XI Johan Fredrik Johaninpoika Aminoff, (Taulusta 109, isä Johan Aminoff) s. 08.08.1786 Kemiö, Gammelby, k. 22.08.1858 Metsäkylä, Reso.

Puoliso: Vihitty 05.08.1817 Ruotsi Anna Charlotta Feodorintytär Aminoff s. 09.01.1794 Kemiö, Gammelby, k. 14.05.1860 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Feodor Mauritz Carlinpoika Aminoff, s. 28.04.1759 Ruotsi, Jönköping, Flisby, k. 06.10.1829 Ruotsi, Norrköping ja Katarina Charlotta Arvidintytär Aminoff o.s. Teet, s. 19.10.1763, k. 30.12.1827 Ruotsi, Norrköping.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 113
X Charlotta Gustava Berndtintytär Aminoff, (Taulusta 56, isä Berndt Aminoff) s. 22.10.1744 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 28.09.1821 Pohja, Pappila.

Puoliso: Erik Jakobinpoika Sannholm / Sandholm Turun linnan kirkkoherra, Pohjan pappi., s. 17.11.1728 Parainen, Jermo, k. 20.04.1812 Pohja, Pappila.
Pohjan kirkonmäki on ollut laajan, keskiajalla perustetun ja aina Hankoniemelle ulottuneen seurakunnan keskus. Pohjan kirkonmäen historialliseen ympäristöön kuuluvat mäellään seisovan, kirkkotarhan ympäröimän keskiaikaisen kirkon lisäksi sen länsipuolella olevat eriaikaiset koulurakennukset, Högåsan seurantalo ja kauempana peltojen keskellä olevan pappilan maisemallisesti näyttävä rakennusryhmä. Maaseutupitäjän seurakunnallisten ja yhteisöllisten rakennusten lisäksi kirkonmäen ympäristöön kuuluu Sonabackan tilan päärakennus. Pohjan Pyhälle Marialle omistettu kivikirkko sijaitsee Pohjanlahden pohjukassa, keskiaikaisperäisen Turun ja Viipurin välisen Suuren Rantatien varrella. Ulkohahmoltaan uusiutuneen kirkon kaksilaivaisen nelitraveisen kirkkosalin pohjoislaiva on eteläistä kapeampi. Kirkon keskiaikaisista veistoksista huomattavin on suurikokoinen Pietà 1400-luvun alkupuolelta. Tyyliltään lähinnä myöhäiskustavilainen kaksikerroksinen tapuli on rakennettu 1827 Pehr Granstedtin parikymmentä vuotta vanhemman piirustuksen mukaan. Kirkkotarhassa on Johan Jacob Julinin perheelleen 1835 rakennuttama hautaholvi sekä suuri määrä, noin 80 kappaletta, Fiskarsin ja Billnäsin ruukkien läheisyydestä kertovia valurautaisia hautamuistomerkkejä. Ne on kunnostettu 1997. Kirkonmäen sivuitse kulkee ns. Suuri Rantatie. Maantien varressa oleva neljän koulurakennuksen ryhmä kuvastaa maaseudun kouluarkkitehtuuria lähes sadan vuoden ajalta. Arkkitehti Florentin Granholmin suunnittelema puinen uusrenessanssityylinen koulu on 1870-luvulta. Punatiilinen kaksikerroksinen koulu 1900-alusta on toiminut kirjastona vuodesta 1954. Klassistinen valkoiseksi rapattu rakennus on 1930-luvulta ja koulusta nuorin on tyyppipiirustusten mukainen rakennus 1950-luvulta. Ikimuistoisella paikallaan sijaitsevan pappilan taitekattoinen ja leveärunkoinen päärakennus on varustettu myöhemmillä matalilla altaanityyppisillä siipiosilla. Nuorempi väentupa toistaa pappilan rakennusmuotoa. Pihapiiriin liittyy joukko vanhoja talousrakennuksia. Mäelle peltoaukean keskelle rakennettu Sonabackan tilan päärakennus on kaksikerroksinen uusrenessanssirakennus. Historia: Pohjan seurakunta mainitaan asiakirjalähteissä ensimmäisen kerran 1359. Nykyinen myöhäiskeskiaikainen kirkko muutettiin ulko- ja sisäasultaan ja sisustukseltaan empirekirkoksi 1848 tehdyssä uudistuksessa, jolloin nelikulmaiset pilarit hakattiin kahdeksankulmaisiksi, ikkunat suurennettiin ja länsipäähän rakennettiin eteisrakennus. Sakariston ikkunat suurennettiin, päädyt madallettiin ja asehuone purettiin 1864. Arkkitehti Ragnar Gustafssonin suunnittelemassa restauroinnissa 1950-1951 laajennettujen oviaukkojen muodot palautettiin, kirkkoon tehtiin uusi alttarikaide ja lehterinrintamus ja 1600-luvun saarnastuoli restauroitiin. Kirkko kunnostettiin 2001 arkkitehti Esa Karhumaan suunnitelmin. Pappilan nykyinen päärakennus valmistui 1700-luvun lopulla. Sen ulkovuoraus ja ikkunat tehtiin 1800-luvun lopun uudistuksen yhteydessä. Lähde: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1060

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 114
IX Carl Gustaf Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 8, isä Gregori Aminoff) Kapteeni Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänin rakuunarykmentissä. Räpi Kärmälä Nousiainen lippumiehen puustellin isäntä 1718-1719 ja 1720-1726. Friisilä Kerttula Raisio kersantin puustellin isäntä 1719-1720., s. 13.09.1700 Inkerinmaa, k. 30.09.1768 Pohja, Elgmo.

Volontär vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1713. Fältväbel vid Åbo läns infanteriregemente 1728. Kornett vid Nylands dragonregemente 1741-09-20. Löjtnant vid Nylands dragonregemente 1750-06-26. Stabskapten 1752-06-11. Kapten 1756-03-26. RSO 1761-11-23. Avsked 1765-03-18. Död 1768-10-02 på Elgmo rusthåll i Pojo socken.

1. puoliso: Catharina Elisabeth Hansintytär Aminoff o.s. von Saarbrücken s. 1712 Janakkala, k. 19.01.1742 Pohja.

Lapset:
Eva Sofia Lindecrantz o.s. Aminoff , s. 1730 Pohja. Tauluun 115
Ulrica Munck af Fulkila o.s. Aminoff , s. 1731 Pohja. Tauluun 117
Hedvig Charlotta Uggla o.s. Aminoff , s. 1738 Pohja. Tauluun 118
2. puoliso: Charlotta Erikintytär Aminoff o.s. Licin s. 1721, k. 03.09.1758 Pohja.
3. puoliso: Maria Christina Carlintytär Aminoff o.s. Lepsen (von Leps) s. 1718 Pohja, k. 15.07.1766 Pohja.
Lapset:
Barbro Catharina Carpelan o.s. Aminoff , s. 30.07.1757. Tauluun 146
4. puoliso: Vihitty 02.09.1767 Maria Elisabet Petterintytär Aminoff o.s. von Törne s. 05.01.1725, k. 07.01.1793.
Vanhemmat: Peter Mattsinpoika von Törne, Kenraalimajuri, aateloitu nr 121 von TÖRNE, s. 02.06.1690 Ruotsi, Tukholma, k. 10.12.1765 Porvoo, (Gammelgård) Vanhamoisio ja Anna Barbara von Törne o.s. von Bogdanowitz, k. 1744.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 115
X Eva Sofia Carlintytär Lindecrantz o.s. Aminoff, (Taulusta 114, isä Carl Aminoff) s. 1730 Pohja, k. 12.04.1799 Pohja, Sällvik.

Puoliso: Fredrik Axelinpoika Lindecrantz Volontär vid Nylands dragonregemente 1746-01-04. Korpral vid Nylands dragonregemente 1750-03-08. Sergeant 1750-09-15. Stabskornett 1752-06-12. Kornett 1759-01-18. Löjtnant vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1761-12-22. Kapten vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1765-09-30. RSO 1772-05-28. Majors avsked 1776-12-04., s. 13.05.1728 Pohja, k. 10.07.1783 Pohja, Sällvik.

Lapset:
Jeanna Carolina von Knorring o.s. Lindecrantz , s. 10.05.1762 Pohja, Sällvik. Tauluun 116
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 116
XI Jeanna Carolina Fredrikintytär von Knorring o.s. Lindecrantz, (Taulusta 115, äiti Eva Lindecrantz) Jeanna kuoli 24-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 10.05.1762 Pohja, Sällvik, k. 06.08.1786 Mäntsälä, Ohkois, Mäkelä.

Puoliso: Anders Vilhelm Johaninpoika von Knorring. (Taulu 1331). (Taulu 1332) s. 07.09.1762 Helsinki, k. 19.07.1788 Vehkalahti.
Vanhemmat: Johan Gustaf Stefaninpoika von Knorring, s. 14.02.1714 Puola, Stettin, k. 03.05.1772 Helsinki ja Margareta Gotthardintytär von Knorring o.s. von Rehausen, s. 02.10.1727 Pyhäjärvi, k. 02.11.1796 Myrskylä.

Lapset:
Sofia Johanna von Knorring s. 01.08.1786 Mäntsälä, Ohkois, Mäkelä, k. 17.11.1818 Karuna, Kärkis.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 117
X Ulrica Carlintytär Munck af Fulkila o.s. Aminoff, (Taulusta 114, isä Carl Aminoff) s. 1731 Pohja.

Puoliso: Jakob Gustaf Johaninpoika Munck af Fulkila. (Taulu 860) Volontär vid Nylands infanteriregemente 1743. Fänrik vid Nylands infanteriregemente 1759 273. Löjtnants avsked 1769-08-18., s. 27.04.1726 Somero, Hirsijärvi, k. 15.09.1770 Karjalohja, Myllykylä, Naattu.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Munck af Fulkila, Kornetti., s. 1689, k. 3/1759 Somero, Hirsjärvi ja Agneta Margareta Larsintytär Munck af Fulkila ent. Wichtman o.s. Stålhane, s. 1692, k. 14.11.1775.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 118
X Hedvig Charlotta Carlintytär Uggla o.s. Aminoff, (Taulusta 114, isä Carl Aminoff) s. 1738 Pohja, k. 04.07.1814 Koski, Honkasaari.

Puoliso: Vihitty 26.02.1761 Hauho Zakarias Bernt Carlinpoika Uggla. (Taulu 170) Yliluutnantti., s. 21.11.1733 Janakkala, Haga, k. 08.01.1788 Lammi.

Lieutenant colonel Zacharias Bernt Uggla, Finnish Noble Family no 4. Zakarias was admited as corporal into Tavastehus county infantry regiment 24 Oct 1749. He was promoted to sergeant there 31 Aug 1750. He was nominated for volunteer in Nyland's Dragoon Regiment 1759. He was nominated for sergeant there 9 Mar 1759. He was owner of Mommila Hietois in Lampis since 1760. He was promoted to cornet 9 Mar 1762. He was promoted to lieutenant 5 Jan 1771. He was promoted to captain 23 Apr 1777. He was promoted to major 30 Apr 1783. He was retired as lieutenant colonel 19 Dec 1783.
Vanhemmat: Carl Berndt Gustafinpoika Uggla, Fänrik vid Västgöta infanteriregemente. Avskedad 1718 för duell men sen tillbaka, Fänrik., s. 1699 Ruotsi, Tukholma, Haga, k. 11.07.1771 Janakkala ja Maria Birgitta Zachariaantytär Uggla o.s. Aminoff, s. 05.05.1682 Inkerinmaa, k. 05.05.1772 Janakkala.

Lapset:
Carl Fredrik Uggla Ylimetsänhoitaja., s. 10.11.1761 Lammi, k. 19.02.1843 Ruotsi, Jönköping.

Carl Fredrik, (son av Zakarias Bernt, tab 61), född 1761-11-10 i Lampis' socken. Volontär vid Tavastehus läns infanteriregemente 1769. Korpral vid Nylands dragonregemente 1770-06-28. Kornett därst. 1780-12-06. Stallmästare vid södra skånska kavalleriregementet 1782-04-17. Löjtnant därst. 1787-04-10. Kapten vid dalregementet 1790-12-15. Major i armén 1793-12-22. Avsked 1796-07-18. Överjägmästare i Jönköpings län 1815-04-11. Avsked 1841. Död 1843-02-19 i Jönköping.
Bernt Gustaf Uggla , s. 11.04.1764 Lammi. Tauluun 119
Hedvig Eleonora Munck af Fulkila o.s. Uggla , s. 05.02.1767 Lammi. Tauluun 123
Claes Johan Uggla Kapteeni., s. 11.01.1768 Lammi, k. 24.10.1840 Orimattila.

Claes Johan, (son av Zakarias Bernt), född 1768-01-11 i Lampis' socken. Fänrik vid Tavastehus regementets jägarbataljon 1783-08-28. Bevistade finska kriget 1788–1790. GMtf 1790-07-09. Sekundlöjtnant vid nämnda bataljon 1796-05-12. Bevistade jämväl finska kriget 1808–1809. Kaptens avsked ur svensk tjänst 1810-05-08. Var därefter bosatt i Padasjoki socken. Död 1840-10-24 i Orimattila socken under en resa.

Clas was second lieutenant 28 Aug 1783 in Tavastehus Regiment’s Jägarbataljon (elite battalion). He served 1788-1790 in the Finnish war. He was decorated with Gold medal for brevery 9 Jul 1790. He served as second lieutenant in mentioned battalion 12 May 1796. He served also in the Finnish war 1808-1809. He retired with captain rank 8 May 1810. He was owner of Kellosalmi manor in Padasjoki since 1811. He lived after that in Padasjoki. He was dying in apoplectic stroke in Orimattila during a journey 24 Oct 1840.
Erik Vilhelm Uggla , s. 10.04.1769 Lammi. Tauluun 125
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 119
XI Bernt Gustaf Zakariaanpoika Uggla, (Taulusta 118, isä Zakarias Uggla) Kapteeni., s. 11.04.1764 Lammi, k. 09.10.1810 Sysmä.

Bernt Gustaf, (son av Zakarias Bernt), född 1764-10-11 i Lampis' socken. Volontär vid Nylands dragonregemente 1776-04-09. Korpral därst. 1778-06-14. Sergeant vid dess vargeringsbataljon 1781-11-30. Stallpage vid k. hovet 1783-04-00. Kornett vid nämnda dragonregemente 1784-11-09. Löjtnant därst. 1793-04-08. Kapten 1795-11-13. Avsked 1801-06-16. Död 1810-10-09 på Seppälä i Sysmä socken.

Puoliso: Vihitty 24.06.1794 Porvoo Karolina Fredrika Carlintytär Uggla o.s. Ekestubbe. (Taulu 987) s. 15.01.1774 Vihti, Olkkala, k. 12.09.1843 Porvoo.
Vanhemmat: Carl Fredrik Carlinpoika Ekestubbe, Everstiluutnantti., s. 30.10.1727 Vihti, Olkkala, k. 07.03.1784 Vihti, Olkkala ja Anna Elisabet Andersintytär Ekestubbe o.s. Kraftman, s. 15.02.1751 Porvoo, k. 15.05.1785 Vihti.

Lapset:
Gustaf Fredrik Uggla , s. 30.08.1795 Askola. Tauluun 120
Anna Charlotta Uggla s. 08.09.1796 Loviisa.
Anna Charlotta Fredrika Streng o.s. Uggla , s. 02.10.1798 Porvoo. Tauluun 121
Eeva Amalia Streng o.s. Uggla , s. 23.03.1805 Sysmä. Tauluun 122
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 120
XII Gustaf Fredrik Berntinpoika Uggla, (Taulusta 119, isä Bernt Uggla) Student i Åbo 1815-03-02. Auskultant i Åbo hovrätt 1817-06-20. Sedan godsägare., s. 30.08.1795 Askola, k. 11.02.1879 Sysmä, Seppälä.

Porvoon lukion oppilas 4.12.1811 – 13.12.1814 (skiljebetyg). Pääsykuulustelu 1.3.1815. Ylioppilas Turussa 2.3.1815 [Uggla] Gust. Fredr. Nob. Wiburg. _ 1056. Viipurilaisen osakunnan jäsen 4.3.1815 [4/3 1815] \ ‹Etunimet Berndt Gustaf on korjattu nimiksi Gustaf Fredr.› Uggla \ 30/8 1795 \ Kapten \ Sysmä \ Den 11. Junii 1817. uttagit betyg för att ingå i Åbo HofRätt. Tuomarintutkinto 12.6.1817. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1817. — Tilanomistaja Sysmän Seppälässä.

Puoliso: Vihitty 15.11.1831 Sysmä Anna Elisabet Uggla o.s. Qvickström s. 16.09.1794 Sysmä, k. 30.04.1867 Sysmä, Seppälä.

Lapset:
Augusta Uggla Naimaton., s. 06.06.1833 Sysmä, Seppälä, k. 12.07.1902 Sysmä, Seppälä.
Maria Amanda Uggla Naimaton., s. 03.07.1835 Sysmä, Seppälä, k. 26.09.1922 Sysmä, Seppälä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 121
XII Anna Charlotta Fredrika Berntintytär Streng o.s. Uggla, (Taulusta 119, isä Bernt Uggla) s. 02.10.1798 Porvoo, k. 27.09.1826 Sysmä.

Puoliso: Vihitty 11.03.1819 Sysmä Robert Fredrik Karlinpoika Streng s. 17.08.1789 Hartola, k. 25.03.1855 Sysmä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 122
XII Eeva Amalia Berntintytär Streng o.s. Uggla, (Taulusta 119, isä Bernt Uggla) s. 23.03.1805 Sysmä, k. 04.03.1846 Sysmä.

Puoliso: Vihitty 18.04.1828 Sysmä Robert Fredrik Karlinpoika Streng. (Taulu 121) s. 17.08.1789 Hartola, k. 25.03.1855 Sysmä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 123
XI Hedvig Eleonora Zakariaantytär Munck af Fulkila o.s. Uggla, (Taulusta 118, isä Zakarias Uggla) s. 05.02.1767 Lammi, k. 10.03.1823 Porvoo.

Puoliso: Vihitty 29.01.1786 Lammi Carl Johan Carlinpoika Munck af Fulkila. (Taulu 417). (Taulu 418) Majuri., s. 03.12.1758 Somero, Kimala, k. 08.03.1815 Somero, Ihamäki.

Sergeant vid arméns flotta 1776-02-17. Fänrik vid arméns flotta 1778-04-29. Anställd vid holländska flottan 1780–1781. Löjtnant vid holländska flottan och bevistade under sin tjänstetid i Holland kriget med England samt blev vid S:t Eustache i Västindien fången. Löjtnant vid svenska flottan 1787. Bevistade finska kriget 1788–1790. Kommenderad på skärgårdsflottan och var bl a med i slaget vid Svensksund 1789-08-24. RSO 1789-08-27. Kapten 1790-07-22. Major i flottorna 1808-10-21. Överstelöjtnants avsked 1810.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HOVILA Somero, Ihamäki:
Omist. v:sta 1610: Hans Ramsay 1611-49; tämän leski Elin Ramsay os. Stählhandske k. ennen 1668: hänen tyttärensä Elin Ramsay k. 1702 ja vävynsä Anders Munck k. 1678 vuoteen 1707; Elin Ramsay:n veljen pojanpoika, eli Hans Ramsayn pojan pojanpoika Aleksi Wilhelm Ramsay 1708-62; hänen vävynsä kapteeni Karl Magnus von Essen 1764-68; Reinhold Kustaf Brakel 1769 … jne. 1700-luvun lopulla Hovilan kahtia jaetun tilan pääosan omistajaks oli tullut Erik Niilonpoika , joka oli aikaisemmin ollut Kiskon Kurkelan Heikkilän ratsutilan omistaja. Hänen jälkeensä Hovilan pääosan omistaksi tulin hänen sotilasurastaan luopunut poiknsa, kersantti Erik Hellstedt, joka myöhemmin 1800-luvumn alkupuolella oli Terttilän Piekkalan omistaja. Vuosina 1792-96 Hovilan omistajana oli Jokioisten kartanon omistajan (Reinhold Johan Jägerhorn) poika Gustaf Johan Jägerhorn. Hänen jälkeensä Hovilan omistajana 1796-1815 oli everstiluutnantti Carl Johan Munck (k. 1815) puolisonaan 1) Hedvig Eleonora Uggla ja 2) Lovisa Albertina de Pont ja viimeksi mainittu yksin leskenä 1815-25. Carl Johan Munck oli Hirsjärven viimeisen Munck-sukuun kuuluneen omistajan, Klas Johan Munckin 3. serkku.

Myöhemmmin omstajia oli: Juho Vihtori Hovila 1876-1907; Juho Hovila 1907-40; Kaino Hovila 1940-41; Ed. leski 1941-.

Lähde: http://www.elisanet.fi/matti.ruostela/Talot#HOVILA

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna 1791 Kimala siirtyi Carl Fredrik Munckin pojalle, kapteeni Carl Johan Munckille, (s. 1758, k. 1815), Ihamäen omistajalle. C. J. Munck, sittemmin everstiluutnantti, oli tunnettua somerolaista sukua. Hän oli monissa taisteluissa karaistunut meriupseeri. Vuosina 1780-81 hän palveli Hollannin laivastossa ottaen osaa Englantia vastaan käytyyn sotaan. St. Eustachen meritaistelussa Länsi-Intian vesillä hän joutui englantilaisten vangiksi, palasi vapaaksi päästyään kotimaahan ja oli sittemmin mukana muun muassa Ruotsinsalmen taistelussa 1789.
- C. J. Munckin ensimmäinen vaimo Hedvig Uggla sai avioeron, muutti Kimalasta vuonna 1795. Toisen vaimonsa Lovisa Albertinan kanssa [o.s. de Pont (s. 1768, k. 1824), Jakob Reinhold de Pontin tytär] hän sai useita lapsia. Eräs heistä oli Ruotsiin muuttanut eversti C. J. Munck, jonka tytär on tunnettu Ebba Munck , prinssi Oscarin puoliso.

Vuonna 1796 Carl Johan Munck möi omistamansa osan Kimalasta Ihamäen omistajalle, kapteeni Gustaf Johan Jägerhornille (s. 1751, k. 1831), jolta hän osti Ihamäen. Herrat siis vaihtoivat kartanoita.

Lähde: http://www.kimalankartano.com/avik.
Vanhemmat: Carl Fredrik Mårteninpoika Munck af Fulkila, Tykistön luutnantti., s. 1733, k. 20.03.1800 Somero, Ihamäki ja Brita Magdalena Carlintytär Munck af Fulkila o.s. Stubbe, s. 1730 Somero, Ihamäki, k. 10.03.1807 Somero, Ihamäki.
Someron Hovila, jota kutsuttiin myös Ihamäen kartanoksi. Isojaon kartta 1774, Maanmittaushallitus.

Lapset:
Ernst Fredrik Viktor Munck af Fulkila , s. 25.10.1791 Somero, Somerniemi. Tauluun 124
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 124
XII Ernst Fredrik Viktor Carlinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 123, äiti Hedvig Munck af Fulkila) Eversti, postimestari Karlstadissa., s. 25.10.1791 Somero, Somerniemi, k. 25.10.1873 Ruotsi, Tukholma.

Kadett vid Karlberg 1805-10-01. Utexaminerad 1809-03-29. Fänrik vid Södermanlands regemente 1809-04-09. Löjtnant vid Södermanlands regemente 1815-05-27. Kapten 1823-06-10. Major i armén 1836-01-28. 3. Major vid Södermanlands regemente 1836-04-31. RSO 1836-07-04. Överstelöjtnant 1837-12-15. RRS:tAO2kl 1838-06-12. Överste i armén 1853-05-04. Postmästare i Karlstad 1854-05-11. CXIVJoh:s medalj 1854. Död 1873-10-20 i Stockholm. Bevistade expeditionen till Västerbotten 1809 och fälttågen i Tyskland och Norge 1813 och 1814.

Puoliso: Vihitty 17.09.1826 Ruotsi, Tukholma Sofia Charlotta Munck af Fulkila o.s. Osbeck s. 21.12.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 27.02.1862 Ruotsi, Karlstad.

Lapset:
Hulda Sofia Kristina Munck af Fulkila s. 29.08.1828 Ruotsi, Västerljung, Erikslund, k. 12.05.1906 Ruotsi, Tukholma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 125
XI Erik Vilhelm Zakariaanpoika Uggla, (Taulusta 118, isä Zakarias Uggla) s. 10.04.1769 Lammi, k. 16.12.1834 Laihia.

Puoliso: Ottiliana Johanna Johanintytär Uggla o.s. Tandefelt. (Taulu 1578) s. 11.12.1773 Porvoo, k. 11.06.1866 Laihia.
Vanhemmat: Johan Otonpoika Tandefelt, Majuri, s. 03.03.1738 Hartola, k. 10.03.1811 Porvoo ja Catharina Margareta Olofintytär Tandefelt o.s. Glansenstierna, s. 10.05.1738 Porvoo, k. 30.06.1784 Porvoo.

Lapset:
Ottiliana Margareta Tandefelt o.s. Uggla , s. 26.08.1798 Porvoo. Tauluun 126
Johanna Wilhelmina Allén o.s. Uggla , s. 24.11.1799 Sievi. Tauluun 128
Carl Johan Uggla , s. 14.06.1802 Porvoo. Tauluun 131
Otto Erik Uggla , s. 26.06.1806 Porvoo. Tauluun 132
Alexander Uggla , s. 11.05.1810 Porvoo. Tauluun 138
Gustaf Robert Uggla , s. 11.04.1813 Porvoo. Tauluun 144
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 126
XII Ottiliana Margareta Erikintytär Tandefelt o.s. Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) s. 26.08.1798 Porvoo, k. 10.03.1839 Hartola.

Puoliso: Vihitty 18.03.1824 Porvoo Otto Robertinpoika Tandefelt Kihlakunnantuomari., s. 02.04.1794 Hartola, k. 05.04.1853 Alavus.

Otto (son av Robert, Tab. 21), född 1794-02-02 i Gustaf Adolfs socken. Student i Åbo 1809-12-12. Auskultant i Åbo hovrätt 1811-12-19. Extra notarie därst. 1814-06-14. Vice häradshövding 1823-06-20. Ägde Koskipää i Gustaf Adolfs socken. Död där 1853-04-05.
Vanhemmat: Robert Otonpoika Tandefelt, s. 04.05.1746, k. 04.09.1823 ja Hedvig Sofia Fredrikintytär Tandefelt o.s. Toll, s. 16.12.1761 Sysmä, k. 26.10.1842 Hartola, Gustaf Adolfin Koskipää.

Lapset:
Magnus Fredrik Tandefelt , s. 24.10.1830 Hartola. Tauluun 127
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 127
XIII Magnus Fredrik Otonpoika Tandefelt, (Taulusta 126, äiti Ottiliana Tandefelt) s. 24.10.1830 Hartola, k. 18.01.1902 Virrat.

Magnus Fredrik (son av Otto). Född 1830-10-24 i Gustaf Adolfs socken. Underofficer vid finska reservskarpskyttebatal jonen. Fänrik vid grenadjärskarpskyttebataljonen 1851-02-06. Underlöjtnants avsked 1853-05-26. Åter anställd i tjänst som fänrik vid 6., Tavastehus, finska Indelta skarpskyttebataljon 1854-12-09. Underlöjtnant därst. 1855-07-30. Löjtnants avsked 1857-02-09. Därefter lantbrukare. Ägda först Karinlanmaa i Sysmä socken, sedan Virdois i samma socken. Kommunalråds titel 1875-04-29. Död 1902-01-18 på Virdois.

Puoliso: Vihitty 11.07.1854 Vaasa Anna Lovisa Fredrikintytär Tandefelt o.s. Långhjelm. (Taulu 342) s. 26.07.1834 Vaasa, k. 20.10.1869 Sysmä.
Vanhemmat: Fredrik Gustaf Carlinpoika Långhjelm, Vaasan läänin kamreeri, s. 18.08.1792 Ruovesi, Pappila, k. 13.06.1866 Vaasa ja Beata Elisabeth Mikaelintytär Långhjelm o.s. Wacklin, s. 30.07.1795 Oulu, k. 19.01.1839 Vaasa.

Lapset:
Gustav Magnus Otto Tandefelt s. 19.06.1855 Vaasa, k. 23.10.1896 USA, IL, Chicago.
Alina Ottiliana Tandefelt s. 10.03.1861 Sysmä, k. 12.05.1936 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 128
XII Johanna Wilhelmina Erikintytär Allén o.s. Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) s. 24.11.1799 Sievi, k. 24.01.1869 Laihia.

Puoliso: Isac Wilhelm Allén Nimismies, luutnantti, s. 21.12.1797, k. 24.09.1854 Laihia.

Lapset:
Karl Wilhelm Ferdinand Allén , s. 22.03.1824 Laihia. Tauluun 129
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 129
XIII Karl Wilhelm Ferdinand Wilhelminpoika Allén, (Taulusta 128, äiti Johanna Allén) Kihlakunnantuomarin arvonimi 1863. Oulun tuomiokunnan vt. tuomari 1867 (nimitetty vakinaiseksi kuolemansa jälkeen)., s. 22.03.1824 Laihia, k. 19.04.1869 Ii.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 1836. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 18.6.1844 (arvosana approbatur äänimäärällä 15). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 2.10.1844. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Carl Wilhelm Ferdinand Allén, son till Krono Länsmannen i Laihela, Lieutenanten Isaac Wilhelm Allén, född den 22 Martii 1824, inskrifven i Syd Österb. Afd. den 2 October 1844. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 12.10.1846. Tuomarintutkinto 8.12.1851. Vaasan hovioikeuden auskultantti 12.1.1852. — Varatuomari 1855. Vaasan ruotujakoisen tarkk'ampujapataljoonan sotatuomari 1857. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1863. Oulun tuomiokunnan vt. tuomari 1867 (nimitetty vakinaiseksi kuolemansa jälkeen).

Puoliso: Vihitty 31.08.1857 Hartola Emma Charlotta Rosalie Otontytär Allén o.s. Tandefelt s. 04.08.1835 Hartola, k. 03.11.1919 Heinola.

Lapset:
Arthur Wilhelm Alarik Allén , s. 07.11.1860 Laihia. Tauluun 130
Lydia Ottilia Allén s. 09.03.1862 Laihia.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 130
XIV Arthur Wilhelm Alarik Karlinpoika Allén, (Taulusta 129, isä Karl Allén) s. 07.11.1860 Laihia, k. 10.03.1938 Hamina.

Puoliso: Vihitty 29.10.1893 Hamina Aina Helena Karlintytär Allén o.s. Enckell s. 15.11.1860 Vehkalahti, k. 26.05.1943 Hamina.
Vanhemmat: Karl Vilhelm Karlinpoika Enckell, Suomalainen opettaja, rovasti ja kirjailija., s. 04.09.1818 Helsingin pitäjä, k. 11.03.1883 Vehkalahti ja Fredrika Alexandra Vendla Helena Adolfintytär Enckell o.s. Appelberg, s. 03.05.1832 Hamina, k. 28.12.1914 Hamina.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 131
XII Carl Johan Erikinpoika Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) s. 14.06.1802 Porvoo, k. 11.08.1840 Hämeenlinna.

Puoliso: Johanna Charlotta Erikintytär Uggla o.s. Synnerberg. (Taulu 371) s. 1812 Helsinki, k. 03.02.1842 Helsinki.
Vanhemmat: Erik Johan Albertinpoika Synnerberg, Valtioneuvos 1838., s. 05.11.1775 Turku (ruotsalainen srk.), k. 12.05.1845 Helsinki ja
Sofia Elisabet Charlotta Karlintytär Synnerberg o.s. von Knorring, s. 16.01.1782 Kokemäki, k. 07.10.1852 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 132
XII Otto Erik Erikinpoika Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) Majuri, s. 26.06.1806 Porvoo, k. 04.01.1857 Helsinki.

Puoliso: Hedvig Christina Gustafintytär Uggla o.s. Grönberg s. 11.06.1815 Vaasa, k. 22.10.1879 Helsinki.

Lapset:
Adelaide Ottiliana von Weymarn o.s. Uggla , s. 21.12.1839 Vaasa. Tauluun 133
Otto Ernst Uggla , s. 27.09.1855 Viipuri. Tauluun 134
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 133
XIII Adelaide Ottiliana Otontytär von Weymarn o.s. Uggla, (Taulusta 132, isä Otto Uggla) s. 21.12.1839 Vaasa, k. 20.11.1908 Pori.

Puoliso: Georg Wilhelm Gustavinpoika von Weymarn Majuri, s. 29.03.1826 Viipuri.
Vanhemmat: Gustaf Friedrich Heinrichinpoika von Weymarn, s. 18.03.1777 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Salme, k. 14.01.1848 Venäjä, Pietari, Kronstadt ja Eva Christine Henrikintytär von Weymarn o.s. Lagus, s. 21.10.1785 Savonlinna, k. 07.08.1842 Viipuri.

Lapset:
Anna Emilia von Weymarn s. 09.12.1865 Kymi, k. 14.04.1866 Kymi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 134
XIII Otto Ernst Otonpoika Uggla, (Taulusta 132, isä Otto Uggla) Kaupanvälittäjä, s. 27.09.1855 Viipuri, k. 11.11.1900 Lohja.

Puoliso: Emma Sofia Uggla o.s. Stenroos s. 22.11.1866 Pori, k. 30.06.1947 Helsinki.

Lapset:
Erik Uggla , s. 08.01.1890 Helsinki. Tauluun 135
Elsie Uggla , s. 28.11.1892 Helsinki. Tauluun 136
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 135
XIV Erik Otonpoika Uggla, (Taulusta 134, isä Otto Uggla) s. 08.01.1890 Helsinki, k. 09.11.1939 Helsinki.

Puoliso: Gundel Valfridintytär Uggla o.s. Lindström s. 20.09.1892 Helsinki, k. 24.02.1979 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 136
XIV Elsie Otontytär Uggla, (Taulusta 134, isä Otto Uggla) s. 28.11.1892 Helsinki, k. 18.08.1971 Helsinki.

Puoliso: Carl Magnus Otonpoika Uggla. (Taulu 139) Varatuomari, s. 21.01.1889 Loviisa, k. 20.10.1949 Helsinki.
Vanhemmat: Otto Bruno Gustafinpoika Uggla, Yo Vasa gymn. Kamt 1865, Tuomt 1866. VT 1869. Tullivirkamies, viim. tullinhoitaja Turussa 1897-., s. 06.10.1841 Kristiinankaupunki, k. 08.04.1901 Turku ja Fanny Matilda Alexanderintytär Uggla, s. 09.04.1855 Vaasa, k. 13.07.1936 Naantali.

Lapset:
Per-Olof Uggla s. 26.01.1919 Helsinki, k. 25.08.1987.
Rolf Åke Magnus Uggla , s. 1924 Helsinki. Tauluun 137
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 137
XV Rolf Åke Magnus Carlinpoika Uggla, (Taulusta 136, isä Carl Uggla) Helsingin Yliopiston dosentti, 1966-91 epäorgaaninen ja analyyttinen kemia, s. 1924 Helsinki.

Puoliso: Armi Johanna Uggla o.s. Oranurmi

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 138
XII Alexander Erikinpoika Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) Kruununvouti, s. 11.05.1810 Porvoo, k. 13.04.1890 Helsinki.

Puoliso: Fredrika Christina Fredrikintytär Uggla o.s. Långhjelm. (Taulu 342) s. 13.11.1818 Vaasa, k. 10.05.1904 Helsinki.
Vanhemmat: Fredrik Gustaf Carlinpoika Långhjelm, Vaasan läänin kamreeri, s. 18.08.1792 Ruovesi, Pappila, k. 13.06.1866 Vaasa ja Beata Elisabeth Mikaelintytär Långhjelm o.s. Wacklin, s. 30.07.1795 Oulu, k. 19.01.1839 Vaasa.

Lapset:
Ada Aurora Uggla s. 25.10.1852 Vaasa, k. 20.07.1941 Helsinki.
Fanny Matilda Uggla , s. 09.04.1855 Vaasa. Tauluun 139
Knut Alarik Uggla , s. 08.04.1860 Vaasa. Tauluun 143
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 139
XIII Fanny Matilda Alexanderintytär Uggla, (Taulusta 138, isä Alexander Uggla) s. 09.04.1855 Vaasa, k. 13.07.1936 Naantali.

Puoliso: Vihitty 18.03.1880 Vihti Otto Bruno Gustafinpoika Uggla. (Taulu 144). (Taulu 136) Yo Vasa gymn. Kamt 1865, Tuomt 1866. VT 1869. Tullivirkamies, viim. tullinhoitaja Turussa 1897-., s. 06.10.1841 Kristiinankaupunki, k. 08.04.1901 Turku.
Vanhemmat: Gustaf Robert Erikinpoika Uggla, Kauppamies, s. 11.04.1813 Porvoo, k. 07.11.1885 Kristiinankaupunki ja Christina Magdalena Uggla o.s. Stenmansson, s. 21.07.1806 Lappväärti, k. 30.08.1866 Kristiinankaupunki.

Lapset:
Ivar Otto Uggla s. 05.06.1881 Loviisa, k. 02.09.1907 Naantali.
Gustaf Alexander Uggla , s. 06.03.1883 Loviisa. Tauluun 140
Hans Erik Uggla s. 11.01.1885 Loviisa, k. 12.12.1905 Vihti.
Jarl Olof Uggla , s. 02.08.1887 Loviisa. Tauluun 142
Carl Magnus Uggla , s. 21.01.1889 Loviisa. Tauluun 136
Knut Bruno Uggla s. 06.02.1894 Porvoo, k. 28.05.1899 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 140
XIV Gustaf Alexander Otonpoika Uggla, (Taulusta 139, isä Otto Uggla) s. 06.03.1883 Loviisa, k. 18.10.1938 Helsinki.

Puoliso: Tony Edith Edvardintytär Uggla (till Saleby) o.s. Trummer s. 20.03.1893 Vaasa, k. 23.11.1976 Helsinki.

Lapset:
Claes Gustav Otto Eduard Uggla , s. 15.12.1919 Helsinki. Tauluun 141
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 141
XV Claes Gustav Otto Eduard Gustafinpoika Uggla, (Taulusta 140, isä Gustaf Uggla) s. 15.12.1919 Helsinki, k. 06.05.2008 Ruotsi, Västra Götaland, Vårgårda, Algutstorp.
Algutstorpin kirkko.

Puoliso: Anna Viola Margareta Stenintytär Rutensköld-Uggla o.s. Rutensköld Lääkäri., s. 07.09.1919 Ruotsi, Västerås.
Vanhemmat: Sten Axel Georg Abrahaminpoika Rutensköld, Studentexamen vid Göteborgs högre realläroverk 1910. Utexaminerad från tekniska högskolans elektrotekniska fackskola 1914-12-20. Med honom utgick adliga ätten Rutensköld nr 328 på Svärdsidan., s. 16.03.1891 Ruotsi, Västra Götaland, Vårgårda, Olstorp, k. 03.11.1973 Ruotsi, Västra Götaland, Vårgårda, Algutstorp ja Karin Margareta Andersintytär Rutensköld o.s. Granell, dotter av civilingenjören Anders Johan Granell och Anna Gustava Sundström., s. 24.05.1891 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 142
XIV Jarl Olof Otonpoika Uggla, (Taulusta 139, isä Otto Uggla) Kadetti Haminassa 1901. Yo Åbo reallyc. FK (hk) 1909, MOK (LaK) 1912, VT 1915. Asianajaja Helsingissä., s. 02.08.1887 Loviisa, k. 18.06.1940 Helsinki.

.

Puoliso: Vihitty 05.10.1920 Helsinki Ida Alice Knutintytär Uggla o.s. Anthoni s. 22.02.1899 Venäjä, Pietari, k. 04.05.1963 Helsinki.
Vanhemmat: Knut Gustaf Mauritz Berndtinpoika Anthoni, Yo Thus gymn. Oikt 1877. VT 1880. Senaatin siviilitoimitusk. protokollasiht. 1889-90. Lääninsihteeri Hämeenlinnassa 1890-1903. Leski- ja orpokassan siht. 1905-. Laamanni. Valtiopäivämies., s. 08.12.1852 Hämeenlinna, Vanaja, k. 26.10.1931 Helsinki ja Ida Anthoni o.s. Kantola, s. 14.05.1873, k. 13.03.1953 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 143
XIII Knut Alarik Alexanderinpoika Uggla, (Taulusta 138, isä Alexander Uggla) Oopperalaulaja, laulunopettaja.
Aloittanut valokuvausharrastuksen
-1895.
Työskentelyolosuhteet: Harrastajakuvaaja, Helsinki, -1895-.
Jäsenyydet: Amatörfotografklubben i Helsingforsin jäsen 1895- ., s. 08.04.1860 Vaasa, k. 31.08.1908 Helsinki.

Nimeke: Gamle Hurtig Tekijä: Collan, Karl (säv.); Runeberg, Johan Ludvig (san.); Uggla, Alarik (esitt.); Merikanto, Oskar (esitt.) Päiväys: 1904

Nimeke: O barn af Hellas Tekijä: Pacius, Fredrik (säv.); Topelius, Zacharias (san.); Uggla, Alarik (esitt.); Merikanto, Oskar (esitt.) Päiväys: 1904

Nimeke: Wasa marsch Tekijä: Collan, Karl (säv.); Topelius, Zacharias (san.); Uggla, Alarik (esitt.); Merikanto, Oskar (esitt.) Päiväys: 1906

Lähde: https://www.doria.fi/handle/10024/66373/browse?value=Alarik+Uggla+%28baritoni%29%2C+Oskar+Merikanto+%28piano%29.&type=author

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gramofonilevyjä äänitettiin ensi kertaa Suomen kamaralla loppuvuodesta 1904, kun englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin. Viikon kestäneissä sessioissa tehtiin muun ohessa ensimmäiset suomalaiset populaarimusiikkilevytykset ja ensimmäinen kotimainen "kuunnelma".

Suomalaisiksi laskettavia levyjä oli tehty jonkin verran jo Pietarissa vuodesta 1901 alkaen. Oopperadiiva Aino Ackté levytti seuraavana vuonna aina Pariisissa asti.

Suomessa ei vastaavia tilaisuuksia kuitenkaan järjestetty, ennen kuin Gramophone-yhtiön teknikko Will Gaisberg ennätti siirrettävine äänityslaitteineen paikan päälle. Hän oli Fred-veljensä tavoin kiertänyt jo pitkään maasta toiseen äänittämässä paikallisia artisteja. Levyjä julkaistiin gramofonisoittimien kysynnän lisäämiseksi.

Levytettävät taiteilijat valitsi Gramophonen paikallinen edustaja. Suomessa asiamiehenä toimi polkupyörien maahantuojana kunnostautunut Otto Brandt.

Oopperalaulajista torviorkestereihin

Suomen ensimmäiset levytyssessiot järjestettiin 21.–28. marraskuuta 1904. Aivan täsmällistä tietoa ei ole siitä, keiden ääntä tallennettiin minäkin päivänä.

Tiedetään kuitenkin, että ensimmäisinä päivinä 21.–25. marraskuuta pääsivät ääneen oopperalaulajat Abraham Ojanperä ja Alarik Uggla, liedlaulaja Ida Ekman, laulaja Robert Vogt, laulaja-näyttelijä-kanteleensoittaja Pasi Jääskeläinen, näyttelijä Katri Rautio sekä Helsingin torvisoittokunta.

Ekman ja Rautio olivat mukana myös myöhemmissä äänityksissä 25.–28. marraskuuta. Jälkiryhmään kuuluivat lisäksi oopperalaulajat Alexandra Ahnger ja Adée Leander-Flodin, näyttelijä Adolf Lindfors, lauluyhtye Muntra Musikanter sekä soittokunta, jonka nimi koko komeudessaan kuului Henkivartiokaartin 3. suomalainen tarkk'-ampujapataljoona.

Tallennettu ohjelmisto koostui voittopuolisesti vakavista suomen-, ruotsin- tai saksankielisistä yksinlauluista tai aarioista, kansanlauluista ja puhallinorkesterien esittämästä marssimusiikista. Lauluesitysten joukossa oli runsaasti Oskar Merikannon ja Sibeliuksen sävellyksiä.


Lähde: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/17/helsingin-ensilevytyksissa-1904-laulettiin-myos-viinasta

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Om landträntmästaren A. Ugglas verksamhet i Wasa.
Vasabladet nro. 39 26.09.1863

14 Senaten tilldelat ingeniör A. Uggla stipendium.
Hufvudstadsbladet nro. 143 22.06.1888

15 Gåfva af stationspersonalen i Petersburg åt kapten A. Uggl a, krigskommissarien i Åbo län,den 24. dec.
Hufvudstadsbladet nro. 1 02.01.1881

16 Sångaren Alarik Uggla återvändt från Italien.
Nya Pressen nro. 339 13.12.1885

17 Sångaren Alarik Uggla af rest till Paris för sångstudier.
Nya Pressen nro. 225 01.01.1890

18 Operasångaren Alarik Uggla kommer att debutera på operan i Stockholm.
Lappeenrannan Uutiset nro. 308 01.01.1890

Lähde: http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/directory/53.
Knut Alarik Uggla (1860 - 1908)

Puoliso: Vihitty 10.07.1894 Turku Maria Karolina Uggla o.s. Mattsson s. 04.03.1865 Turku, k. 03.07.1930 Helsinki.
Tälle CD:lle on koottu Jean Sibeliuksen sä-vellysten varhaisimmat levytykset vuosilta 1901-1908. Suurin osa levyn esiintyjistä on ollut säveltäjän hyvin tuntemia taiteilijoita, ja eräissä tapauksissa laulut on sävelletty juuri heitä varten. Monia kokoelman esityksistä ei koskaan ole julkaistu CD-muodossa. Osa on aikaisemmin ilmestynyt eri kokoelmissa, mutta kaikki levyt on kopioitu ja restauroitu uudelleen parhail-ta saatavissa olevista alkuperäiskappaleista. Suurin osa levyistä on saatu lainaksi EMI:n arkistosta, ja ne on kopioinut John R.T. Da-vies. Muut levyt on Suomen äänitearkiston kokoelmista kopioinut Timo Wuori. Kaikki äänitteet on restauroitu digitaalisesti Cedarilla ja Diamond Cut-ohjelmalla ja samalla niiden viritystaso on tarkistettu. Digitaalisesta restauroinnista on vastannut Timo Wuori. 1. Isänmaalle JS 98a (P. Cajander) , comp. 1900 Suomalainen Lauluseura, cond. Mooses Putro (St. Petersburg 1901), (1769 B) Gramophone 24557 2. Svarta rosor op. 36 No. 1(E. Josephson) , comp. 1899 Maikki Järnefelt, soprano, Armas Järnefelt, piano (Stockholm 1904), (848 f) Gramophone 083002 3. Flickan kom ifrån sin älsklings möte op. 37 No. 2 (Runeberg), comp. 1901 Maikki Järnefelt, soprano, Armas Järnefelt, piano (Stockholm 1904), (1313 e) Gramophone 83509 4. Musette op. 27 No. 2 (arr. unknown), comp. 1898 Helsingin torvisoittokunta, cond. A. Apostol (Helsinki 1904), (1357 e) Gramophone 80611 5. Var det en dröm? op. 37 No. 4 (Wecksell), comp. 1902 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1904), (1380 e) Gramophone 83535 6. Den första kyssen op. 37 No. 1(Runeberg), comp. 1900 Adée Leander-Flodin, soprano, Karl Flodin, piano (Helsinki 1904), (1384 e) Gramophone 83541 7. Sången om korsspindeln op. 27 No. 4 (Paul), comp. 1898 Alarik Uggla, baritone with piano acc. (Helsinki 1904), (1390 e) Gramophone 82914 8. Demanten på marssnön op. 36 No. 6 (Wecksell), comp. 1900 Alexandra Ahnger, mezzo-soprano, Oskar Merikanto, piano (Helsinki 1904), (1395 e) Gramophone 83536 9. Säv, säv, susa op. 36 No. 4 (Fröding), comp. 1900 Alexandra Ahnger, mezzo-soprano, Oskar Merikanto, piano (Helsinki 1904), (1396 e) Gramophone 83547 10. Men min fågel märks dock icke op. 36 No. 2 (Runeberg), comp. 1899 Alexandra Ahnger, mezzo-soprano, Oskar Merikanto, piano (Helsinki 1904), (1397 e) Gramophone 83542 11. Sången om korsspindeln op. 27 No. 4 (Paul), comp. 1898 William Hammar, baritone with piano acc. (Berlin 1904), (2281 h) Gramophone 82821 12. Ateenalaisten laulu op. 31 No. 3, comp. 1899 Helsingin torvisoittokunta, cond. A. Apostol (Helsinki 1905), (2638 e) Gramophone 80313 13. Illalle op. 17 No. 6 (Forsman, later Koskimies), comp. 1898 Eino Rautavaara, baritone with piano acc. (Helsinki 1905), (1147 d) Gramophone 72149 14. Säv, säv, susa op. 36 No. 4 (Fröding), comp. 1900 Maikki Järnefelt, soprano, Armas Järnefelt, piano (Helsinki 1906), (4743 l) Gramophone 83624 15. Svarta rosor op. 36 No. 1 (Josephson), comp. 1899 Maikki Järnefelt, soprano, Armas Järnefelt, piano (Helsinki 1906), (4745 l) Gramophone 83625 16. Lastu lainehilla op. 17 No. 7 (Calamnius myöh. Kianto), comp. 1902 Eino Rautavaara, baritone with piano acc. (Helsinki 1906), (4736 l) Gramophone 82519 17. Sehnsucht op. 50 No. 2 (Weiß), comp. 1906 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1906), (4791 l) Gramophone 43879 18. Men min fågel märks dock icke op. 36 No. 2 (Runeberg) , comp. 1899 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1906), (4792 l) Gramophone 83603 19. Im Feld ein Mädchen singt op. 50 No. 3 (Susman), comp. 1906 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1906), (4797 l) Gramophone 43904 20. Svarta rosor op. 36 No. 1 (Josephson), comp. 1899 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1906), (4797 l) Gramophone 83623 21. Drömmen op. 13 No. 5 (Runeberg), comp. 1891 Abraham Ojanperä, bass with piano acc. (Stockholm 1906), (1830-o) Favorite 1-85809 22. Lastu lainehilla op. 17 No. 7 (Calamnius, later Kianto), comp. 1902 Ettore Gandol?, bass with piano acc. (Berlin 1907), (3424 r) Gramophone 2-82574 23. Sången om korsspindeln op. 27 No. 4 (Paul), comp. 1898 William Hammar, baritone with piano acc. (Berlin 1907), (5948 l) Gramophone 82547 24. Svarta rosor op. 36 No. 1 (Josephson), comp. 1899 John Forsell, baritone with piano acc. (Stockholm 1907), (7044 l) Gramophone 82564 25. Atenarnes sång op. 31 No. 3 (Rydberg), comp. 1899 Alarik Uggla, baritone, Oskar Merikanto, piano (Helsinki 1908), (6889 l) Gramophone 82636 26. Tuoll’ laulaa neitonen op. 50 No. 3 (Susman, trans. Leonard), comp. 1906 Hjalmar Frey, baritone with piano acc. (St. Petersburg 1908), (7720 l) Gramophone 82698 27. Svarta rosor op. 36 No. 1 (Josephson), comp. 1899 John Forsell, baritone with piano acc. (Stockholm 1908), (11594 b) Gramophone 2-82720 28. Se’n har jag ej frågat mera op. 17 No. 1 (Runeberg), comp. 1891/92 Ida Ekman, soprano with orchestera (Berlin 1908), (12518 u) Gramophone 83665 Seuraava levy puuttuu, koska yhtään kopiota ei ole toistaiseksi saatavilla. The following record is omitted, because no copies could be located. Bollspelet vid Trianon op. 36 No. 3 (Fröding), comp. 1899 Ida Ekman, soprano, Karl Ekman, piano (Helsinki 1906), (2742 k) Gramophone 83309

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 144
XII Gustaf Robert Erikinpoika Uggla, (Taulusta 125, isä Erik Uggla) Kauppamies, s. 11.04.1813 Porvoo, k. 07.11.1885 Kristiinankaupunki.

Puoliso: Vihitty 26.05.1838 Lappväärti Christina Magdalena Uggla o.s. Stenmansson. (Taulu 139) s. 21.07.1806 Lappväärti, k. 30.08.1866 Kristiinankaupunki.

Lapset:
Otto Bruno Uggla , s. 06.10.1841 Kristiinankaupunki. Tauluun 139
Julius Wilhelm Uggla , s. 10.12.1847 Ristiina. Tauluun 145
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 145
XIII Julius Wilhelm Gustafinpoika Uggla, (Taulusta 144, isä Gustaf Uggla) s. 10.12.1847 Ristiina, k. 08.12.1898 Vaasa.

Puoliso: Lydia Josefina Uggla o.s. Ramström s. 18.01.1861, k. 19.02.1939 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 146
X Barbro Catharina Carlintytär Carpelan o.s. Aminoff, (Taulusta 114, isä Carl Aminoff) ”Efter 6 veckors barnsäng som förmenes i lungsot, en gudfruktig fru”., s. 30.07.1757, k. 03.07.1783 Taivassalo.

Puoliso: Vihitty 20.12.1781 Axel Maximillian Maximillianinpoika Carpelan Luutnantti. Omisti Ojamon kartanon Lohjalla 1789-1816. Toimi monissa luottamustehtävissä mm. Lohjan kirkonisäntänä, jolloin teetti kirkossa suuria korjauksia 1803-1805. , s. 31.07.1735 Raisio, k. 17.06.1816 Lohja, Ojamon kartano.
Vanhemmat: Maximillian Carlinpoika Carpelan, Ratsumestari. Maximilian (son av Carl, tab 5), till Metsäkylä, Gesterby och Pettilä, alla i Finland, född 1695-11-16 å Grelsby kungsgård på Åland. Korpral vid adelsfanan före 1713. Kornett vid adelsfanan 1717-10-25. Löjtnant 1744-10-25. Avsked. Ryttmästares titel 1750. Död 1766-07-27 på Gesterby och begraven i Kimito kyrka., s. 16.11.1695 Ahvenanmaa, Grelsby, k. 27.07.1766 Kirkkonummi, Gesterby ja Helena Eleonora Simonintytär Carpelan o.s. Lilliegren, s. 16.04.1711 Ahvenanmaa, Skeboberga, Torsö, k. 08.09.1775 Masku.
Ojamon entinen ratsutila sijaitsee Lohjanjärven rannalla. jonkin matkan päässä kauppalasta. Kartano, joka on kuuluisa siitä, että sen maalla on Suomen vanhin rautakaivos, käsittää paitsi kantatilaa siihen n. v. 1650 ja v. 1680 liitetyt tilat, jotka Jakob Wolle jo v. 1645 oli vuokrannut. Omistajat v:sta 1540 lähtien: Juhani Laurinpoika 1540-45; Heikki Juhaninpoika 1546-59 ja tämän leski Anna 1560; Hannu Juhaninpoika 1561-96 ja tämän leski Riitta -1603; Tuomas Laurinpoika 1616-19; Sipi 1620; Niilo Sipinpoika 1621-24; Simon Landsberger 1624-29 (vuokrannut kruunulta); autiona; Jakob Wolle 1645-46 (vuokrannut kruunulta); Peter Thorwöste vanh. ja nuor. ruukinpatruunoita 1647-82, (vuorirälssiä); Gabriel Tammelinus, kirkkoherra, 1683-95 ja tämän leski Anna Eriksdotter -1713; hänen tyttärensä Brita Tammelin 1724-31; Henrik Tammelin, asessori, 1732-53 ja tämän leski Kristina 1754; lesken toinen mies Johan Gabriel Kihl, asessori, 1755-60 ja tämän perilliset -1762; Jakob Johan Westberg, ylitirehtööri, 1763-67; Karl Segercrantz, kapteeni, 1768-75; Anna Stina Carlborg, leskirouva, 1776-82; Adolf Magnus Rotkirch, kapteeni, 1783-88; Axel Maximilian Carpelan, luutnantti, 1789-1816 ja tämän leski Albertina Eleonora -1836 ja perilliset -1842; hänen vävynsä Karl von Schoultz, lehtori, 1843-46; Dmitri Swertschkoff, everstiluutnantti, 1847-63 ja tämän leski Augusta Karolina -1869 sekä perilliset -1878; hänen tyttärensä Fanny Swertschkoff 1878-91; hänen velipuolensa Isidor Swertschkoff, kuvernööri, 1891-1902.

Lapset:
Gustav Carpelan s. 06.09.1777 Taivassalo, k. 12.09.1777 Taivassalo.
Wilhelm Axel Carpelan s. 15.05.1783 Taivassalo, k. 12.06.1783 Taivassalo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 147
VII Johann Esaiaksenpoika Aminoff, (Taulusta 6, isä Esaias Aminoff) s. 1630 Inkerinmaa, k. 1657 Inkerinmaa.

Puoliso: Sofia Fredrikintytär Aminoff o.s. von Sommer s. 1630.

Lapset:
Henrik Aminoff , s. 08.11.1653 Inkerinmaa. Tauluun 148
Johan Aminoff , s. 1655 Inkerinmaa. Tauluun 159
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 148
VIII Henrik Johanninpoika Aminoff, (Taulusta 147, isä Johann Aminoff) s. 08.11.1653 Inkerinmaa, k. 03.11.1692.

Puoliso: Sidonia Aminoff o.s. Falkman s. 25.04.1655 Ruotsi, Götanmaa, Småland, k. 1675.

Lapset:
Carl Johan Aminoff , s. 24.04.1677 Ruotsi, Göteborg. Tauluun 149
Henrik Johan Aminoff , s. 04.10.1680 Viro, Narva. Tauluun 157
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 149
IX Carl Johan Henrikinpoika Aminoff, (Taulusta 148, isä Henrik Aminoff) s. 24.04.1677 Ruotsi, Göteborg, k. 11.04.1746 Pernaja.
Karl Johan Aminoff (1677 - 1746)

Puoliso: Christina Elisabet Aminoff o.s. von Rechenberg s. 1681, k. 1742 Pernaja.

Lapset:
Hedvig Elisabet Reiher o.s. Aminoff , s. 14.04.1712. Tauluun 150
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 150
X Hedvig Elisabet Carlinpoika Reiher o.s. Aminoff, (Taulusta 149, isä Carl Aminoff) s. 14.04.1712, k. 01.05.1769 Lohja.

Puoliso: Vihitty 1739 Arent Magnus Arentinpoika Reiher Stabskapten 1752-06-11., s. 1700, k. 26.03.1760 Lohja.

Volontär vid karelska värvade infanteriregementet 1710. Förare vid Nyslotts garnison 1722 och vid karelska dragonregementet 1724. Sergeant vid karelska dragonregementet 1728. Fältväbel 1737. Kornett vid Nylands dragonregemente 1741-09-26. Löjtnant vid Nylands dragonregemente 1742-08-19. Kaptenlöjtnant 1750-06-29. Stabskapten 1752-06-11. Död 1760-03-26. 'Han blev 1710 fången vid Viborg och hemkom ej ur ryska fångenskapen förrän 1722 eller efter fredsslutet. Deltog i slaget vid Villmanstrand 1741-08-21 och brukades därunder trenne gånger såsom express mellan generalerna Wrangel och Buddenbrock.'.

Lapset:
Christina Elisabeth Ehrnrooth o.s. Reiher , s. 29.09.1743 Uusimaa. Tauluun 151
Carl Gustaf Reiher , s. 18.01.1749 Helsinki. Tauluun 155
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 151
XI Christina Elisabeth Arentintytär Ehrnrooth o.s. Reiher, (Taulusta 150, äiti Hedvig Reiher) s. 29.09.1743 Uusimaa, k. 24.01.1829 Sulkava, Idenlax.

Puoliso: Vihitty 08.07.1764 Magnus Johan Gustafinpoika Ehrnrooth. (Taulu 1454) Majuri., s. 23.10.1730 Kritiina, Puntala, k. 1785 Sulkava, Idenlax.
Vanhemmat: Gustaf Henrik Johaninpoika Ehrnrooth, Savon jalkaväkirykmentin kenraalimajuri., s. 13.04.1692 Viipuri, k. 21.01.1759 Rantasalmi, Asikkala ja Kristina Katarina Samuelintytär Ehrnrooth o.s. Hästesko af Målagård, s. 1706 Suomi, Savo, k. 11.11.1780 Rantasalmi, Asikkala.

Lapset:
Carl Adolf Ehrnrooth , s. 04.08.1775 Sulkava. Tauluun 152
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 152
XII Carl Adolf Magnuksenpoika Ehrnrooth, (Taulusta 151, isä Magnus Ehrnrooth) Aliluutnantti., s. 04.08.1775 Sulkava, k. 17.03.1844 Sulkava.

Puoliso: Vihitty 19.08.1817 Joroinen, Engelnäs Henrietta Carolina Ehrnrooth o.s. Telén s. 1793, k. 09.07.1862.

Lapset:
Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth , s. 21.07.1832 Sulkava. Tauluun 153
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 153
XIII Adolf Reinhold Viktor Carlinpoika Ehrnrooth, (Taulusta 152, isä Carl Ehrnrooth) Kenraalimajuri., s. 21.07.1832 Sulkava, k. 31.05.1896 Helsinki.

Ura

Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth kävi Suomen kadettikoulun Haminassa 12.8.1846 - 25.8.1852. Koulun jälkeen hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Henkivartioväen krenatöörirykmenttiin. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 3.9.1854 ja luutnantiksi 5.5.1861. Ehrnrooth suoritti Nikolain yleisesikunta-akatemian kurssin Pietarissa 1861 - 1863. Hänet ylennettiin akatemian jälkeen alikapteeniksi ja määrättiin Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen jaoston vanhimman adjutantin apulaiseksi 13.9.1863. Hänet siirrettiin 20.2.1865 yleisesikunnan upseeriluetteloihin edellisessä tehtävässä pysyttäen. Hänet määrättiin 12.11.1865 yleisesikuntaupseerina Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen jaoston erikoistehtäviin.

Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi ja nimitettiin Suomen sotilaspiirin viraston vanhimmaksi adjutantiksi määrättynä sotilaspiirin komentajan erikoiskäyttöön 28.4.1867. Hänet ylennettiin everstiksi 29.4.1870. Hänet nimitettiin 2.10.1877 130. Hersonin, H. K. K. Suuriruhtinas Andrei Vladimirovitšin jalkaväkirykmentin komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi Turkin sodassa 1877 - 1878. Hänet nimitettiin Uudenmaan läänin sotakomissaariksi 13.10.1880 pysytettynä yleisesikunnan upseeriluetteloissa. Ehrnrooth sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina 12.6.1882.

Kenraali Ehrnrooth toimi aatelissukunsa edustajana valtiopäivillä 1863 - 1864. Vuodesta 1890 alkaen hän omisti Gustavelundin ratsutilan Tuusulassa.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 3 8.4.1866; VenSt 2 12.4.1868; VenA 2 11.9.1873; VenVl 4 17.7.1876; RomTrD 1878; sodan 1877 - 1878 vaalea pr. mm. 1878; VenY kultasapeli urh. 1879; VenVl 3 17.7.1881.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=84

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Adolf Reinhold Viktor (son av Carl Adolf, Tab. 6), född 1832-07-20 i Sulkava socken. Kadett i Fredrikshamn 1846-08-12. Fänrik vid livgardets grenadjärregemente 1852-08-25. Underlöjtnant vid livgardets grenadjärregemente 1854-09-03. Löjtnant 1861-05-05. Stabskapten 1863-09-11. Efter 1863 genomgången kurs vid Nikolajevska generalstabsakademien adjoint hos äldsta adjutanten vid staben i finländska militärdistriktet 1864-09-13. Transporterad till generalstaben med kaptens grad 1865-02-20. Anställd för särskilda uppdrag vid staben i nämnda militärdistrikt 1865-11-12. RRS:tAO3kl 1866-04-08. Överstelöjtnant och äldste adjutant vid nämnda stab 1867-04-28. RRS:tStO2kl 1868-04-12. Anställd för särskilda uppdrag hos kommenderanden av trupperna i finländska milit��rdistriktet 1868-05-16. Överste 1870-04-29. RRS:tAO2kl 1872-09-11 och S:tVIO4kl 1876-07-17. Kommendör för 130. Chersonska infanteriregementet 1877-10-02. Bevistade turkiska fälttåget 1877-00-00–1878-00-00. Erhöll guldsabel med påskrift: för tapperhet 1879-12-00. Placerad på generalstaben och entledigad från regementschefsbefattningen 1879-12-10. Krigskommissarie i Nylands län 1880-10-13. RRS:tVIO3kl 1881-01-19. Avsked ur militärtjänsten med generalmajors grad 1882-06-12. Död 1896-05-31 i Helsingfors och begraven i Tusby socken.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Ehrnrooth_nr_1123#TAB_11A.
Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth (1832-1896)

Puoliso: Vihitty 15.06.1867 Tuusula Olga Alexanderintytär Ehrnrooth o.s. De la Gardie s. 22.01.1848 Venäjä, Pietarin kuvernementti, Jamburg (Jaama), k. 13.04.1919 Helsinki.

Lapset:
Olga Carolina Hackman o.s. Ehrnrooth , s. 02.03.1868 Tuusula. Tauluun 154
Anna Ehrnrooth s. 27.11.1871 Helsinki, k. 27.09.1947 Hollola.
Leo Reinhold Ehrnrooth Lakitieteen tohtori, senaattori, kunnallispormestari., s. 10.03.1877 Helsinki, k. 26.07.1951 Ruotsi, Möseberg.
Adolf Reinhold Ehrnrooth s. 12.02.1885 Helsinki, k. 15.02.1885 Helsinki.
Harald Ehrnrooth s. 21.04.1886 Helsinki, k. 25.04.1886 Helsinki.
Erik Robert Ehrnrooth Filosofian tohtori, Oy Alko Ab:n ylitarkastaja., s. 18.07.1890 Tuusula, k. 18.06.1950 Hollola.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 154
XIV Olga Carolina Adolfintytär Hackman o.s. Ehrnrooth, (Taulusta 153, isä Adolf Ehrnrooth) s. 02.03.1868 Tuusula, k. 26.12.1945 Helsinki.
Gustavelundin ensimmäinen omistaja 1540-1558 oli Sipi Jaakonpoika, ja häntä seuranneiden joukosta löytyy arvokkaita sotilassukuja Ehrnroothista Spåreen ja De la Gardiehin. Siihen aikaan paikka tunnettiin Eggertasin ratsutilana. Gustavelund sai nimensä 1700-luvulla silloisen omistajansa, kontra-amiraali Karl Adolf Dankvardin puolison mukaan. Ratsutilan päärakennuksen suunnitteli Engel. Alkuperäinen päärakennus paloi 1892 ja tilalle rakennettiin uusi - myös "Engelin tyyliin". Gustavelundiin tultiin komeasta, neljän muuripilarin muodostamasta portista. Siitä aukesi koivukuja, jonka päässä oli valkoinen empiretyylinen päärakennus. 1917-1930 Karl Edvard Jonsson sai Gustavelundin kukoistamaan. Laajoissa kasvihuoneissa ja puutarhassa hän kasvatti erilaisia tuotteita ravintoloita varten. 1933 varatuomari Rafael Sederholm Viola-puolisonsa kanssa aloitti hotellitoiminnan, joka jatkui vilkkaana aina 1950-luvulle asti. 30-luvulla Gustavelund olikin helsinkiläisten suosittu retkikohde. 1956 Maalaiskuntien liitto osti Gustavelundin ja siitä tehtiin kurssikeskus. Myöhemmin (1965) se vihittiin Kunnallisopistoksi. Vanha kartano (kuvassa) purettiin 1964 ja tilalle arkkitehti Into Pyykkö suunnitteli uuden, nykyisen valkoisen päärakennuksen. Vuosien mittaan sitä on laajennettu, rakennettu erillinen hotelliosa ja rantarakennus. Vanhasta kartanosta on kuitenkin jäljellä huvimaja, joka vieläkin tarjoaa varjoisan lepopaikan Gustavelundin pihalla. Kuva vuodelta 1930.

Puoliso: Vihitty 30.12.1892 Helsinki Alfred Leopold Fredrick Woldemarinpoika Hackman. (Taulu 1605) Kaupungin geologi, professori. Finska adlad ätten nr 247., s. 14.10.1864 Viipuri, k. 16.01.1942 Helsinki.
Vanhemmat: Woldemar Johanninpoika Hackman, Konsuli., s. 12.04.1831 Viipuri, k. 24.05.1871 Saksa, Wurzburg ja Emilie Leopoldintytär Hackman o.s. Krohn, s. 17.02.1841 Venäjä, Pietari, k. 04.05.1922 Saksa, Saxony, Leipzig.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 155
XI Carl Gustaf Arentinpoika Reiher, (Taulusta 150, äiti Hedvig Reiher) Volontär vid Savolaks regemente 1762-08-00. Furir vid Savolaks regemente 1766-01-28. Fältväbel 1770-06-25. Fänrik 1772-09-25. Löjtnant 1778-01-21. Avsked 1790-03-25., s. 18.01.1749 Helsinki, k. 11.02.1796 Sulkava.

Puoliso: Vihitty 19.09.1780 Joroinen Hedvig Barbara Carlintytär Reiher o.s. Grotenfelt. (Taulu 1429) s. 22.02.1759 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik), k. 16.01.1839 Sulkava.
Vanhemmat: Carl Gustaf Georgenpoika Grotenfelt, Hovijunkkari., s. 10.11.1714 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik), k. 20.05.1772 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik) ja Anna Catarina Andersintytär Grotenfelt o.s. Norrgren, s. 24.09.1734 Rantasalmi, Parkunmäki, k. 02.09.1775 Joroinen, Kotkatlahti, Paajala (Örnevik).

Lapset:
Carl Johan Reiher , s. 24.06.1781 Sulkava, Hyvärilä. Tauluun 156
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 156
XII Carl Johan Carlinpoika Reiher, (Taulusta 155, isä Carl Reiher) Majuri, Tiittalan isäntä., s. 24.06.1781 Sulkava, Hyvärilä, k. 09.12.1846 Sulkava, Tiittala.

född 1781-06-24, Hyvärilä Volontär vid Savolaks regemente 1791. Kadett vid Haapaniemi 1795. Utexaminerad 1799. Adjutant vid Savolaks regemente 1799. E. fänrik vid Savolaks regemente 1799-06-05. Sekundadjutant 1802-05-06. Sekundlöjtnant 1808. Bevistade finska kriget 1808–1809. GMtf. Kapten i armén 1809. Majors avsked 1810-06-09. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland 1818-02-06 under nr 62. Död 1846-12-09 på sin gård Tiittala i Sulkava socken [Wå].

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aateliset Tiittalan omistajiksi

Enwaldit muuttivat Leppävirralle Vokkolan kartanoon vuonna 1800, ja Tiittala myytiin leskirouva von Bornille. Ruotsin kruunu varusteli 1700-luvun lopulla raja-alueitaan sotaa varten, ja Sulkavallekin perustettiin sotilasvirkataloja. Von Bornit olivat Pommerista Ruotsiin 1700-luvulla muuttanut aatelinen sotilassuku, jonka yksi haara asettui Sulkavalle Tiittalaan. Leskirouva kuoli 1810, ja Tiittala myytiin toiselle aateliselle sotilassuvulle, Baijerista Sulkavan Hyypiölahteen muuttaneille Reihereille. Tilaa hallitsi ensin leskirouva Barbara Reiher (o.s. Grotenfelt) ja sittemmin hänen poikansa Carl-Johan Reiher, joka eläköityi Suomen sodasta majurina vuonna 1812.

Nykyinen päärakennus rakennetaan

Majuri Reiher oli eläkepäivinään toimelias maanviljelijä, joka kunnostautui myös kunnallispolitiikassa. Reiher oli yli 30 vuotta Sulkavan kirkkoväärtinä, ja osallistui mm. Sulkavan nykyisen kirkon rakentamiseen vuonna 1822. Kun käräjätuomari Brochiuksen 1695 rakennuttama edellinen päärakennus paloi vuonna 1835, majuri Reiherin kerrotaan haalineen koolle kirkon rakennuksessa olleet 270 miestä vetämään hirsiä Tiittalan uutta päärakennusta varten.

Tämän vuonna 1836 rakennetun päärakennuksen piirustukset on tehnyt tiettävästi C. L. Engel, ja rakennus on kahdessa kerroksessa, käsittää 14 huonetta ja on kokonaispinta-alaltaan lähes 600 neliömetriä. Päärakennus edustaa puhdaslinjaista etelä-savolaista empiretyyliä, joka hakee yhtymäkohtia Helsingin, Porvoon tai Loviisan empirekaupunginosiin. Päärakennuksen keskellä on lähes 100 neliömetrin juhlasali. Kartanorakennus ympäröivine pihapiireineen on tänä päivänä Museoviraston suojeluksessa valtakunnallisesti merkittävänä rakennuskohteena. Aateliset suvut von Born ja Reiher sekä näyttävä päärakennus ovat tuoneet Tiittalalle aidon kartanon leiman.

Tiittalasta tulee maanviljelyksen airue

Majuri Reiher kuoli vuonna 1846. Kun hänen poikansa kuoli naimattomana Ruotsin armeijan luutnanttina vuonna 1857, Tiittalan kartanon puolikas siirtyi Reiherin tyttären omistukseen. Hänen aviomiehensä lääninlääkäri Peter Lindfors lunasti tilan itselleen vuonna 1860, kun majuri Reiherin leskirouva kuoli. Lindforsien poika eläinlääkäri Carl-Filip Lindfors peri tilan ja isännöi sitä kuolemaansa 1904 saakka. Carl-Filip Lindfors oli innokas kasvi- ja eläintieteilijä. Hän kehitti Tiittalan maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hän julkaisi myös kirjoituksen ’Sulkava sockens fåglar’ ja oli mm. Juvan tuomiokunnan edustajana valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä vuonna 1888.

Tiittalan kartanoa isännöi 1800-luvun lopulla Carl Philip Lindfors. Hän oli aktiivinen luonnontieteilijä, maanviljelyksen edelläkävijä ja valtiopäivämies vuonna 1888, talonpoikaissäädyssä. Lindforsin merkittävä 450 täytetyn linnun kokoelma siirrettiin Savonlinnaan jäämistönä vuonna 1904.

Lähde: http://www.tiittalankartano.fi/1800-luku.php.
Tiittala, päärakennus, kuisti, Kirsti Kovanen, 1991. Rustholli. Pinta-ala 1 066 ha (1827). Torppia 14 (1830). Talon nimi tulee Tiittasista, joilla se oli 1600-luvun puolivälin tienoilla. Omistajat: Tiittasten jälkeen rusthollin omistajina oli Nybergeitä vuoteen 1776 asti. Heidän jälkeensä isännäksi tuli kihlakunnantuomari Peter R. Fabritius, jota 1792 seurasi hänen vävynsä tuomari Anders J. Enwald. 1800-luvun alkuvuosina Tiittalassa asui von Born suvun jäseniä. Heidän jälkeensä omistajana oli majuri C. J. Reiher, sitten hänen leskensä ja vuodesta 1861 vävy, piirilääkäri P. Ph. Lindfors, jonka suvulla Tiittala oli vuoteen 1909. Sen jälkeen omistajina olivat liikemiehet Antti Kurenniemi ja Esaias Pärnänen, joilta kauppias Hjalmar Bagge osti Tiittalan vuonna 1912. Bagget, jotka 1920-luvulla vaihtoivat sukunimensä Tiittalaksi, olivat kartanon omistajina 1990-luvulle saakka. Vuonna 1997 Tiittala tuli nykyisille omistajilleen Timo Huttuselle ja Elina Lindellille. Heidän aikanaan kartanossa on ollut ravintola- ja majoitustoimintaa. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Päärakennus paloi 1835. Sen tilalle rakennettiin nykyinen, osittain kaksikerroksinen, puinen, empiretyylinen keskeissalirakennus, jossa on leveä poikkipääty. Talo rakennettiin 1830-luvulla C. L. Engelin suunnitelman mukaan ja uusittu 1936. Pihapiirissä on myös pitkänurkkainen tupa- ja aittarakennus. Kaikki rakennukset kunnostettiin 1998–2006 välisenä aikana.

Puoliso: Vihitty 07.07.1812 Ruotsi, Tukholma, Huddinge, Vårby Charlotta Göranintytär Reiher o.s. Jägerhorn af Spurila s. 18.07.1794 Mikkeli, k. 25.12.1861 Sulkava, Tiittala.
Vanhemmat: Georg Henrik Carlinpoika Jägerhorn af Spurila, s. 06.10.1747 Mikkeli, k. 29.08.1826 Ruotsi, Tukholma, Huddinge, Vårby ja Fredrika Charlotta Jägerhorn af Spurila o.s. Hongelin, s. 1759, k. 12.04.1805 Ruotsi, Tukholma, Huddinge, Vårby.
Huddingen kirkko talvella. Foto: Huddinge församling. Tukholman eteläpuolella, Huddingessa, paljastettiin sunnuntaina ruotsinsuomalaisten muistomerkki. Muistomerkistä toivotaan paikkaa, jonne voi tulla hiljentymään ja muistelemaan omaisiaan, joiden hautapaikka on Suomessa ja pohtimaan omia juuriaan, kertoo Huddingen seurakunnan Anu Ritjärvi. Muistomerkki luo myös nostetta ja näkyvyyttä ruotsinsuomalaisille.

Lapset:
Carl Georg Reiher s. 31.01.1814 Sulkava, Tiittala.
Henrica Hedvig Charlotta Reiher s. 24.12.1815 Sulkava, Tiittala.
Antoinette Johanna Reiher s. 12.02.1818 Sulkava, Tiittala.
Vendla Catharina Carolina Reiher s. 03.02.1823 Sulkava, Tiittala.
Arendt Henric Carl Reiher s. 17.11.1826 Sulkava, Tiittala.
Florentina Fredrica Josephina Reiher s. 10.04.1832 Sulkava, Tiittala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 157
IX Henrik Johan Henrikinpoika Aminoff, (Taulusta 148, isä Henrik Aminoff) Kenraaliluutnantti., s. 04.10.1680 Viro, Narva, k. 03.04.1758 Pernaja.

Aminoffin sotilasura kietoutui suuren Pohjan sodan ympärille. Hän osallistui luutnanttina Riian piiritykseen sekä taisteluihin Liettuassa ja Puolan Ljesnassa 1703–1708. Venäläisjoukot vangitsivat hänet hänen toimiessaan Kaarle XII:n kuriirina vuonna 1708. Hän pääsi sotavankeudesta vapauteen vuonna 1722 ja samana vuonna hänet ylennettiin majuriksi.

Aminoff osallistui Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn hattujen sotaan everstiluutnanttina 1741–1743. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1754 ja myöhemmin Suomen sotilasylipäälliköksi 1756. Hän osallistui Ruotsin kuningaskunnan valtiopäiville vuosina 1738–1739, 1742–1743 ja 1746–1747.
Henrik Johan Aminoff (4. lokakuuta 1680 Narva – 3. huhtikuuta 1758 Pernaja) oli kenraaliluutnantti ja sotilasylipäällikkö Suomessa.

Puoliso: Dorotea Charlotta Danielintytär Aminoff o.s. Lillienberg s. 27.05.1709 Ruotsi, Skåne, Eskilstorp, k. 09.03.1737 Pernaja.
Vanhemmat: Daniel Johaninpoika Lillienberg e. Dreffling, Adlad 1705-01-21 jämte brodern Erik Magnus (introducerad 1719 under nr 1431)., s. 6.12.1675 Ruotsi, Jönköping, Torskinge, Brunseryd, k. 24.6.1723 Ruotsi, Malmö, Tofthäs ja Christina Margareta Andersintytär Lillienberg o.s. Stiernklo, s. 1687, k. 13.1.1767 Ruotsi, Malmö, Tofthäs.
Eskilstorpin kirkko.

Lapset:
Hedvig Christina Armfelt o.s. Aminoff , s. 31.12.1728 Pernaja. Tauluun 158
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 158
X Hedvig Christina Henrikintytär Armfelt o.s. Aminoff, (Taulusta 157, isä Henrik Aminoff) s. 31.12.1728 Pernaja, k. 17.12.1751 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari.

Puoliso: Claes Carlinpoika Armfelt. (Taulu 187). (Taulu 34) Everstiluutnantti, s. 19.12.1706 Inkerinmaa, k. 01.04.1769 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari.
Vanhemmat: Carl Gustaf Gustafinpoika Armfelt, Kenraali 1735, vapaaherra. Suomessa olleiden joukkojen ylipäällikkö suuressa Pohjan sodassa vuosina 1713–1714., s. 09.11.1666 Inkerinmaa, Negoditsa, k. 24.10.1736 Pernaja, Isnäs ja Lovisa Johanintytär Armfelt o.s. Aminoff, Vigd 1700 med sin faders kusin, generalen Carl Gustaf Armfelt, baron Armfelt till Isnäs., s. 08.03.1685 Inkerinmaa, k. 29.11.1741 Pernaja, Isnäs.

Lapset:
Louisa Charlotta Aminoff o.s. Armfelt , s. 08.05.1750 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari. Tauluun 34
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 159
VIII Johan Johanninpoika Aminoff, (Taulusta 147, isä Johann Aminoff) s. 1655 Inkerinmaa, k. 1678.

Puoliso: Katarina Otontytär Aminoff o.s. Brummer

Lapset:
Adam Johan Aminoff , s. 1677. Tauluun 160
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 160
IX Adam Johan Johaninpoika Aminoff, (Taulusta 159, isä Johan Aminoff) Kapteeni, myöhemmin majuri., s. 1677, k. 09.07.1702 Puola-Liettua, Klissowin taistelussa.

The Battle of Klissow took place on July 8 (Julian calendar) / July 9 (Swedish calendar) / July 19, 1702 (Gregorian calendar) near Kliszów, Poland-Lithuania, during the Great Northern War. The numerically superior Polish-Saxon army of August II the Strong, operating from an advantageous defensive position, was defeated by a Swedish army half its size under the command of King Charles XII.

Prelude

August the Strong, Elector of Saxony, King of Poland and Grand Duke of Lithuania, had in 1699 planned a three-fold attack on the Swedish Empire together with Peter the Great, Tsar of Russia and Frederik IV of Denmark-Norway. The plan failed when Frederik was forced out of the war in 1700, after the Swedish landing on Humlebæk. Charles XII of Sweden in the same year, defeated the Russian army in the battle of Narva. After Narva, Charles XII evicted August the Strong's forces from Swedish Livonia through the battle of Düna and pursued him into the Polish-Lithuanian Commonwealth.[9] Charles occupied an undefended Warsaw on 14 May 1702 and marched west.:688-689

At Kliszów, south of Kielce, the Swedish and Saxon-Polish-Lithuanian armies encamped some 5 miles (8.0 km) apart. The camps were separated by a large wood and a swamp, with the Swedes north of the woods, Augustus the Strong's camp was naturally secured by a narrow stretch of swamp to the north and the swampy valley of the Nida river to the west. At 9:00 am, Charles XII moved his army through the woods on the morning of 19 July (NS) and at 11:00 am arrived north of the swampy stretch securing August's camp. The army consisted of 8,000 infantry, 4,000 cavalry and four guns — the bulk of the artillery was stuck in the forest. August's army consisted of 7,500 Saxon infantry, 9,000 Saxon cavalry, 660 Polish infantry, 6,640 Polish cavalry (including 1,240 hussars), and 46 guns.

Battle

The Swedish right wing was under the command of Carl Gustav Rehnskiöld, the middle-first line under Hans Henrik von Liewen and the second under Knut Göransson Posse, the left wing had Frederick IV, Duke of Holstein-Gottorp first in command and Otto Vellingk second. The Saxon left wing and center was under the command of Adam Heinrich von Steinau respective Johann Matthias von der Schulenburg, the right (cavalry) wing was commanded by Jacob Heinrich von Flemming. The Polish cavalry was on the right wing and commanded by Hieronim Augustyn Lubomirski.

Charles XII's strategy was to rout the Saxe-Polish forces in an 'envelope' maneuvre and re-position his forces to strengthen his flanks. The Swedes took the initiative at two o'clock in the afternoon and launched an assault on Lubomirski's Polish flank, however, the commander of the assault, Frederick IV, Duke of Holstein-Gottorp was killed early on and the advance halted. The Polish army then launched two subsequent counter-attacks but were beaten back by the Swedish infantry, as were a Saxon assault over the marsh under Jacob Heinrich von Flemming. Lubomirski and Flemming then withdrew and thus left the Saxon middle-right flank unprotected, which was caught in a Swedish pincer and were slowly crushed. Lubomirski was pursued by Swedish cavalry all the way to the village of Kije.

During this time, Swedish right flank under Carl Gustav Rehnskiöld was attacked by Saxon general Adam Heinrich von Steinau who tried to cut-off Rehnskiöld's connections with the Swedish bulk. A fierce fighting took place between '21 Swedish squadrons of cavalry with about 2,100 men', against '34 Saxon squadrons with no less than 4,250 men'. The Swedes, in their usual manner, attacked with cold steel and managed to repel the Saxon attack.

Charles XII advanced into the Saxon camp by half past four and managed to evict them into the surrounding swamps. He then took control over the Saxon artillery and used it for his own benefit.

The Swedes now attempted to encircle the Saxons by taking the crossing of the Nida. General Schulenburg, whose infantry in the center had scarcely been attacked, now committed himself to a fierce defense of the crossing, allowing the majority of Saxon units to withdraw, and at five o'clock the battle was over.

During the battle, Charles XII's brother-in-law Frederick IV, Duke of Holstein-Gottorp was killed by artillery fire. Up to 300 Swedes died with 800 wounded. About 2,000 Saxons and Poles were left on the field with another 1,700 taken prisoner of whom 1,100 were not wounded.
Consequences

Charles had won the battle, but Schulenburg's actions had saved the Saxon army from destruction. The Swedes had captured the Saxon artillery, war chest and King August's entire baggage as well as 60 standards and banners. On July 31 Charles and his army marched into Kraków and consolidated control of Poland through 1703.:689 August withdrew with his army to Sandomierz.

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Klissow.
Klissowin taistelu. Part of the Great Northern War.

Puoliso: Hedvig Dorotea Fredrikintytär Aminoff o.s. Wartman k. 1710 Latvia, Riika.

Lapset:
Johan Aminoff Johan kuoli ruttoon., k. 1710 Latvia, Riika.
Catarina Hedvig Reuter o.s. Aminoff , s. 1697 Eesti, Tallinna. Tauluun 161
Gustaf Vilhelm Aminoff s. 24.05.1699 Eesti, Tallinna, (kaksonen).
Christina Elisabet Aminoff s. 24.05.1699 Eesti, Tallinna, (kaksonen).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 161
X Catarina Hedvig Adamintytär Reuter o.s. Aminoff, (Taulusta 160, isä Adam Aminoff) s. 1697 Eesti, Tallinna, k. 15.01.1770 Eesti, Saarenmaa, Kihelkonna.
Kihelkonnan Mikaelin Kirkko esittely: 13 vuosisadan keskipaikkeilla rakentamaan aloitetulle kirkolle oli tarkoitus pystyttää samanlevyinen linnoitusmainen länsitorni, kun kuitenkin rakennustyöt nähtävästi katkaistiin jo alkamisvaiheessa vuosien 1260 - 1261 kapinan aikana. Myöhemmin luovutti piispa kirkon rakentamisen ritarikunnalle. Rakennustöitä jatkettaessa jäi torni rakentamatta. Sen rakentaminen saatiin loppuun suunnilleen samanaikaisesti Kaarman kirkon kanssa, todennäköisesti vuonna 1270. Kirkko oli sovellettu turvaksi, pakopaikkana oli holvien päällä oleva huone, johon pääsi länsiholvin pohjoisen puoleisessa muurissa olevan rapun kautta. Kirkon keskiaikaisesta sisustuksesta ei ole säilynyt mitään. Siellä on joitakin uudenaikaisia taideteoksia. Altariseinä (1591) samoin kuin saarnastuoli (1604) kuuluvat omassa luokassaan Viron vanhempien joukkoon. Merkillepantava on myös Pernon urkumestari J. A. Steinin rakentamat urut (1805), jotka uusi ja täydensi v. 1890 Latvian urkumestari F.Weissenborn. 1638 rakennettiin lähelle kirkkoa kivinen kellotorni.

Puoliso: Vihitty 1727 Johan Nikolaus Johanneksenpoika Reuter Saarenmaan tuomiokapitulin asessori., saarnaaja., s. 17.10.1697 Saksa, Thüringe, k. 27.04.1765 (Venäjä) Eesti, Kuressaare(i).

Yo Hallessa 16.9.1718 Johan Nikolaus Reuter U663. * 17.10.1697. Kotoisin Thüringenista Saksasta. Ylioppilas Hallessa 16.9.1718 [Reuter], Johannes Nicolaus, Cling. Thuringus, Theol. [nicht bezahlt]. David Starck kertoo ansioluettelossa (KA PTA Bd 1:1) informaattorinaan olleen v. 1720 "en Hallensis wid namn Reuter", ilmeisesti tämä. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 15.3.1729. — Pietisti. Kotiopettajana kenraali Karl Gustaf Armfeltin perheessä, kotisaarnaaja siellä 1729. Omisti Kulla-nimisen tilan (Ruotsin-)Pyhtäällä 1730-luvulla. Ruhnun (Runö) kirkkoherra Virossa 1739. Aamupäivänsaarnaaja Kuressaaressa (Arensburg) 1756. Saarenmaan tuomiokapitulin asessori.
Kuressaare syntyi piispanlinnan ympärille, joka nykyään on Kuressaaren merkittävin matkailunähtävyys. Ensimmäinen maininta nimellä Arensburg on vuodelta 1381. Linnan valli ja vallihauta rakennettiin 1300-luvulla. Viimeinen piispa myi linnansa ja koko Saarenmaan Tanskalle 1559. Kaupunginoikeudet se sai 1563, ja 1645 se siirtyi Ruotsin hallintaan. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjä sai kaupungin hallintaansa, ja 1700-luvulla siitä kehittyi suosittu lomakeskus. Viimeisenkin muodollisen sotilaallisen merkityksensä Piispanlinna menetti 1836, kun se poistettiin Venäjän keisarikunnan sotilaallisten linnoitusten luettelosta. Nykyään piispanlinna on museo- ja tapahtumatila, jossa järjestetään myös konsertteja. Puolustustornin ylimmässä kerroksessa on näköalatornina toimiva kesäkahvila. 1800-luvun loppupuolella linnoituksen ympärille rakennettiin puisto, jossa on lehmuksia, kastanjoita ja jalavia sekä punapyökkejä. Puistossa on 1800-luvulla rakennettu ja myöhemmin peruskorjattu seurahuone, jossa on kahvila, baari ja konserttisali, jonka edustalla kesäisin järjestetään konsertteja. Puiston tieltä hävitettiin vanhan kirkon rauniot ja kirkon alle haudattujen vainajien muistoksi pystytettiin kalkkiliuskemuistomerkki, jossa on myös vanhoja hautakiviä. Muistomerkissä on Friedrich Schillerin lause Wirke Gutes, du nährest der Menscheit göttliche Pflanze (Hyvillä töillä ravitset ihmiskunnan pyhää taimea). Puiston vieressä on 1800-luvulla rakennetussa talossa toimii Linnakodanikumuseeum, aikakaudelle tyypillinen rakennus, joka toimii museona. Vallimaa tänavilla on Johannes Aavikin kotimuseo. Johannes Aaviik oli kielitieteilijä, kun taas hänen veljenpoikansa Joosep Aavik musiikinopettaja, urkutaiteilija, kapellimestari ja säveltäjä.

Lapset:
Emanuel Reuter , s. noin 1728 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari. Tauluun 162
Hedwig Hirschhausen o.s. Reuter , s. 1732 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari. Tauluun 163
Johanna Anastasia Hirschhausen o.s. Reuter , s. noin 1730 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari. Tauluun 165
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 162
XI Emanuel Johaninpoika Reuter, (Taulusta 161, äiti Catarina Reuter) Ylioppilas Hallessa 28.8.1749. Vihitty papiksi 19.6.1756. — Ruhnun (Runö) kirkkoherra 1756–66., s. noin 1728 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari, k. 11/1768 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari.
Ensimmäinen kerta Ruhnu on mainittu v. 1341. Kuramaan piispan vapautuskirjeessä, millä lyötiin lukkoon, että saarella asuvat ruotsalaiset voivat elää vapaina talonpoikina. Kaikkein enimmillään oli Ruhnussa asukkaita v. 1842 -389 henkeä. Koko ruotsalainen seurakunta, jossa elettiin 17. Vuosisadan tapojen jälkeen, pakeni sodan ja Neuvostoliiton vallan edestä Ruotsiin 4. Elokuuta 1944. Paikalle jäi vain kaksi perhettä ja Kihnusta ja Saarenmaalta tulleita uudisasukkaita. V. 1644 rakennettu Ruhnun puukirkko on yksi vanhimpia puurakennuksia Virossa. Kirkon barokkityylinen torni valmistui 1755. Kivikirkko vanhan puukirkon vieressä, on rakennettu vuonna 1912 ja siellä pidetään jumalanpalvelukset. Saaren korkeimmalla kohdalla, Haubjerren mäellä on vuodelta 1877 ainutlaatuisen arkitehtuurin mukainen rautainen majakka, joka on koottu Ranskassa valmistetuista osista. Ruhnussa sijaitsee yksi Viron syvimpiä pora-aukkoja - 787,4 m, josta saatu vesi on lääkitsevä ja erittäin suolainen. Varsinainen nähtävyys saarella on hiekkasärkille kasvanut Ruhnun metsä. Saarella on useita harvinaisuuksia ja suojelun alla olevia kasvilajeja. Uimiseen on kaikkein paras kohta Limon hiekkaranta saaren kaakkoisosassa. Ruhnuun voi lentää kerta viikossa, kesällä kaksi kertaa viikossa lentokoneella Kuressaaresta ja Pärnosta. Ruhnulle on epäsäännöllinen laivayhteys.

Puoliso: Vihitty 1757, eronneet 1764 Ulrika Eleonora Reuter o.s. Diedrichs k. 1808.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 163
XI Hedwig Johanintytär Hirschhausen o.s. Reuter, (Taulusta 161, äiti Catarina Reuter) s. 1732 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari, k. 03.02.1767 Eesti, Saarenmaa, Kielkond (Kihelkonna).

Puoliso: Vihitty 03.09.1758 Eesti, Saarenmaa Jacob Christian Jacobinpoika Hirschhausen Kielkondin (Kihelkonna) kirkon pastori 19.9.1765-15.2.1775, s. 10.07.1722 Eesti, Tallinna, k. 14.10.1775 Eesti, Saarenmaa, Kielkond (Kihelkonna).
Vanhemmat: Jacob Adam Hirschhausen, s. 1687 Saksa, Thüringe, Erfurt, k. 06.01.1732 Eesti, Tallinna ja Brigitta Elisabeth Christianintytär Hirschhausen o.s. Hasselblatt, s. 27.02.1688 Eesti, Läänemaa, Noarootsi, k. 04.06.1755 Eesti, Tallinna.

Lapset:
Jacobina Augusta Fleegen o.s. Hirschhausen , s. 1761 Eesti, Saarenmaa. Tauluun 164
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 164
XII Jacobina Augusta Jacobintytär Fleegen o.s. Hirschhausen, (Taulusta 163, äiti Hedwig Hirschhausen) s. 1761 Eesti, Saarenmaa, k. 23.12.1784.

Puoliso: Carl Friedrich Fleegen ''Protocollist'' in Pärnu 1791., s. 1755 Saksa, Schleswig-Holstein, Lübeck, k. 19.03.1824.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 165
XI Johanna Anastasia Johanintytär Hirschhausen o.s. Reuter, (Taulusta 161, äiti Catarina Reuter) s. noin 1730 Eesti, Saarenmaa, Ruhnun saari, k. Eesti, Saarenmaa, Kielkond (Kihelkonna).

Puoliso: Vihitty 03.07.1768 Eesti, Saarenmaa Jacob Christian Jacobinpoika Hirschhausen. (Taulu 163) Kielkondin (Kihelkonna) kirkon pastori 19.9.1765-15.2.1775, s. 10.07.1722 Eesti, Tallinna, k. 14.10.1775 Eesti, Saarenmaa, Kielkond (Kihelkonna).
Vanhemmat: Jacob Adam Hirschhausen, s. 1687 Saksa, Thüringe, Erfurt, k. 06.01.1732 Eesti, Tallinna ja Brigitta Elisabeth Christianintytär Hirschhausen o.s. Hasselblatt, s. 27.02.1688 Eesti, Läänemaa, Noarootsi, k. 04.06.1755 Eesti, Tallinna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 166
VII Zacharias Esaiaanpoika Aminoff, (Taulusta 6, isä Esaias Aminoff) Colonel, s. 1634 Inkerinmaa, k. 1710 Viipuri.



https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_116

Colonel Zacharias Aminoff, Swedish Noble Family no 456 married Brita Maria Silfverhielm, Swedish Noble Family no 93 on September 23 1670. Zakarias was nominated for musketeer in Österbotten's Regiment 4 Jun 1651. Corporal 24 Apr 1652. Förare 1653. Sergeant 1654. Second lieutenant 7 Aug 1655. Lieutenant 7 Jul 1657. Second captain 20 Apr 1658. Regiment quartermaster 6 Aug 1659. Captain 18 Feb 1664. Second cavalry captain at Småland's Dragoon Regiment 2 Nov 1673. 3. major in salpetersjuderi regiment 12 Nov 1674. Lieutenant colonel in Östgöta sixman infantry regiment 8 Nov 1674. Lieutenant colonel in Östgöta squadron of cavalry 12 Jan 1677. Colonel and commandant on Bohus 23 Oct 1677. Colonel of German infantry life-regiment 29 Oct 1688. Colonel of Viborg's infantry regiment 1 Jun 1689. Resignation 11 Oct 1700. Colonel and commandant in Viborg 11 Nov 1702. He served in the war in Poland, he took a banner at the siege of Riga 1656 and was meanwhile badly wounded. He was in command of 50 grenadiers at the assault of Mitau and was badly wounded. He was taken prisoner at the siege of Kolding 1658 and was kept in prison 1½ year, but he liberated himself. He served in the war in Skåne. He was after the battle in Uddevalla distinguished at the retreat 29 Aug 1677, when he with 200 man was successful in stopping the following enemy and recapturing two guns.
.

1. puoliso: Catharina Magdalena Aminoff o.s. Slatte s. 1644 Ruotsi, Kvillinge, k. 1672.

2. puoliso: Brita Maria Aminoff o.s. Silfverhielm Brita Maria Silfverhielm, Swedish Noble Family no 93, married Zacharias Aminoff, Swedish Noble family no 456 on September 25 1670. She was captured at the capture of Viborg 1710 and moved to Moscow., k. 1710.
Lapset:
Georg Aminoff , s. 1680 Inkerinmaa. Tauluun 167
Maria Birgitta Uggla o.s. Aminoff , s. 05.05.1682 Inkerinmaa. Tauluun 170
Hedvig Ulrika Silfversparre o.s. Aminoff , s. 1688 Inkerinmaa. Tauluun 182
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 167
VIII Georg Zachariaanpoika Aminoff, (Taulusta 166, isä Zacharias Aminoff) Volontär vid Smålands kavalleriregemente 1705. Löjtnant vid Smålands kavalleriregemente 1708-02-15. Fången vid Perevolotjna 1709-07-01. Hemkom från fångenskapen i Solikamsk 1722-05-07. Ryttmästare 1722-06-26. Ryttmästare vid Smålands kavalleriregemente 1722., s. 1680 Inkerinmaa, k. 01.05.1739 Ruotsi, Östergotland, Vena, Västerhult1.5.
Aminoffin (1680 - 1739) vaakuna.

Puoliso: Magdalena Jakobina Aminoff o.s. Hastfer s. 1690, k. 1753 Ruotsi, Östergotland, Linköping, Kaga.
Kung Sverker den äldre ska enligt traditionen ha uppfört sin egen gårdskyrka på 1130-talet i Kaga strax utanför Linköping. Senare års dateringar av träbjälkar i kyrkan visar att den troligen är byggd redan under 1120-talet. Idag har kyrkan två bevarade ursprungliga järnbeslagna dörrar och en skulptur av en biskop som står på ett lejon. Målningar ovanför valven från 1200-talet och 1400-talsvalv fulla med senmedeltida målningar. Det gotiska höga smala kyrktornet syns långt över slätten. Kaga kyrka. A Gustavsson

Lapset:
Maria Elisabet von Gegerfelt o.s. Aminoff , s. 1712. Tauluun 168
Henrik Georg Aminoff , s. 11.12.1718. Tauluun 169
Magdalena Jakobina Aminoff s. 1721, k. 1787.
Zakarias Aminoff Ryttmästare, s. 1725, k. 1784.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 168
IX Maria Elisabet Georgentytär von Gegerfelt o.s. Aminoff, (Taulusta 167, isä Georg Aminoff) s. 1712, k. 28.02.1795 Ruotsi, Jönköpings Län, Vetlanda, Holsbybrunn.

Puoliso: Carl Samuel von Gegerfelt Carl Samuel Gegerfelt, Swedish Noble Family no 861 married Maria Elisabet Aminoff, Swedish Noble Family no 456 on December 24, 1739 in Sandshult, Döderhult, Kalmar Län, Sweden., s. 1701 Ruotsi, Tukholma, k. 12.05.1748 Ruotsi, Kalmar.

Lapset:
Carl Adolf von Gegerfelt Överste, s. 1744, k. 1808.
Carl Adolf von Gegerfelt (1744 - 1808)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 169
IX Henrik Georg Georgenpoika Aminoff, (Taulusta 167, isä Georg Aminoff) Kenraalimajuri., s. 11.12.1718, k. 29.04.1787 Ruotsi, Norrbotten, Nystrand.

Volontär vid Smålands kavalleriregemente 1733-01-01. Sekundkorpral vid Smålands kavalleriregemente 1735-03-07. Korpral vid Livregementet till häst 1736-07-12. Kvarterm��stare 1745-04-26. Löjtnant i fransk tjänst vid regementet Allemande de Nassau 1745-07-30. Kaptenlöjtnant vid regementet Allemande de Nassau 1746. Kapten vid greve Fersens regemente 1747-08-01. RSO 1757. Ryttmästare vid livregementet till häst 1761-09-14. Sekundmajor 1774-12-14. Överstelöjtnant 1775-12-06. RFrOPlemér 1762. Överste i armén 1782-12-01. Avsked med generalmajors karaktär 1783-04-30. Död 1787-04-29 på Nystrand vid Sala.
Penningbyn linna, missä vihittiin Henrik ja Anna, on Ruotsissa Norrtäljen kunnassa sijaitseva rakennus. Se on rakennettu todennäköisesti 1400-luvun lopussa ja rakennuttajana toimi Birgitta Torsdotter Bonde. Penningby on yksi harvoista Kustaa Vaasan ajan ruotsalaisista linnoista, jonka on rakentanut yksittäinen ihminen. Linna on puolustuslinna. Sitä ympäröi englantilainen puisto, jonka rakennutti kreivitär Maria Juliana von Rosen 1800-luvun alussa. Alkuperäisessä rakennuksessa on ollut kolme kerrosta. Päärakennus on luultavasti ollut kaksoistalo eli kaksi rakennusta sijaitsi vierekkäin pitkät sivut yhdensuuntaisesti. Nykyään linna on erinäköinen, koska tulipalo vuonna 1881 muutti rakennuksen ylimpiä osia. Kahdessa kellarikerroksessa on edelleen jäljellä keskiaikainen pohjaratkaisu.

Puoliso: Vihitty 10.09.1765 Ruotsi, Norrtälje, Penningby Anna Elisabet Gabrielintytär Aminoff o.s. Stierncrona s. 02.07.1747 Ruotsi, Tukholma, Össeby-Garn, k. 26.03.1813.
Vanhemmat: Gabriel Larsinpoika Stierncrona, Everstiluutnantti., s. 13.05.1703 Ruotsi, Tukholma, k. 28.04.1774 Ruotsi, Tukholma ja Anna Kristina Stierncrona o.s. Lagerholm, s. 23.01.1723, k. 15.03.1794 Ruotsi, Västerås.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 170
VIII Maria Birgitta Zachariaantytär Uggla o.s. Aminoff, (Taulusta 166, isä Zacharias Aminoff) s. 05.05.1682 Inkerinmaa, k. 05.05.1772 Janakkala.

Puoliso: Vihitty 1725 Carl Berndt Gustafinpoika Uggla. (Taulu 848). (Taulu 118) Fänrik vid Västgöta infanteriregemente. Avskedad 1718 för duell men sen tillbaka, Fänrik., s. 1699 Ruotsi, Tukholma, Haga, k. 11.07.1771 Janakkala.

Hakoisten kartanon asukkaina

Katariina ja Gustaf Ugglan poika, vänrikki Karl Berndt Uggla (1699-1771) asettui asumaan Hakoisiin vuonna 1723. Hänen puolisonsa oli Maria Birgitta Aminoff (1682-1723). Karl Berndt Uggla joutui holhoukseen Porvooseen mielisairauden vuoksi vuosiksi 1751-1759. Holhoojina toimivat hänen vävynsä, sotaviskaali Erik vilhelm Lilliebrunn sekä poikansa, ratsumestari Karl Gustaf Uggla. Holhouksen kumosi Turun hovioikeus todeten, ettei tämä ollut loukannut ketään, ja että tällä oli rehellinen ja täysi ymmärrys. Karl B. Uggla muutti Hakoisiin, joka vuokrattiin pojille, Zachris Berndt, Fredrik Georg ja Karl Gustaf Ugglalle 96 tynnyristä karkeaa viljaa.

Karl Berndt Ugglalla oli hillitön luonne kuten isoisälläänkin. Hän pahoinpiteli kotiopettajaansa Jonas Ödmania ja joutui siitä käräjille. Uggla-suvun jäsenet riitelivät keskenään ja joutuivat käräjille mm. salavuoteusasioissa. Ugglan naiset haastoivat toisiaan käräjille kunnianloukkauksista.

Karl B.Ugglan poika, ratsumestari Karl Gustaf Ugglan (1729-1811) ensimmäinen vaimo Anna Magdalena Lilliebrunn (s.1724) kuoli nuorena vuonna 1762. Hän joutui kahdesti käräjille salavuoteudesta ollessaan leskenä. Hakoisten kartanon talousneiti Maria Eleonora Chrohns synnytti pojan ja muutti Lopelle Salon kartanoon. Ratsumestari Uggla nai Hiiden kartanon talousneidin, Maria Wernerin ja muutti Tukholmaan. Jäätyään jälleen leskeksi vuonna 1799 hän muutti tyttärensä Ottiliana Uggla-Brunowin luokse Hiiden kartanoon. Hän oli menettänyt Hakoisten kartanon rälssitalot, Rehakan ja Niinisalon.
Kartanon menetys

Karl Berndt Uggla oli ottanut vaimonsa Maria B. Aminoffin kanssa 14200 kuparitaalarin suuruisen rahalainan everstiluutnantti Gustaf Adam Sturelta vuonna 1750. Lainaa varten Ugglan pariskunta panttasi kymmenen rälssitilaansa. Vaikka Maria kiinnitti oman perintötilansa uutta lainaa varten, rahahuolet eivät helpottuneet, sillä edellisen lainan korko jäi maksamatta. Hakoisten kartano kiinnitettiin velkaan. Karl Gustaf Uggla peri kartanon vuonna 1760, ja Zachris Uggla sai Mommilan Hietoisten säterin.

Everstiluutnantti E.A. Leijonhuvud osti vuonna 1792 Hakoisten kartanon ja sen rälssitalot Rehakan ja Niinisalon. Hinta oli 14 444 riikintaaleria, 2 killinkiä ja 4 runstykkiä.
Lähteet

Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia. Helsinki 1976. ISBN 951-99089-1-9.
Vanhemmat: Gustaf Augustin Karlinpoika Uggla, Gustavus Augustinus, nobilis. Ylioppilas Turussa 1684/85 Ugla Gust. Augustinus Nob 162. — Kornetti aatelislipullisessa 1697, luutnantti 1701. Omisti Janakkalan Hakoisen, Porvoon Drägsbyn ja Lammin Mommilan. † kaatui Rajajoella 8.7.1703., s. 1670, k. 08.07.1703 Rajajoki (kaatui Suuressa Pohjan sodassa) ja Catharina Berndtintytär Uggla o.s. Rehbinder, k. 08.07.1732 Karjala, Siestarjoki.

Lapset:
Ulrika Eleonora von Kothen o.s. Uggla , s. 15.07.1727 Janakkala. Tauluun 171
Zakarias Bernt Uggla , s. 21.11.1733 Janakkala, Haga. Tauluun 118
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 171
IX Ulrika Eleonora Carlintytär von Kothen o.s. Uggla, (Taulusta 170, isä Carl Uggla) s. 15.07.1727 Janakkala, k. 31.01.1764 Janakkala.
Ugglan vaakuna.

Puoliso: Vihitty 28.09.1755 Jankkala Gregorius Johan Carlinpoika von Kothen. (Taulu 333). (Taulu 334) Kammarherre (SAB.) 1766-12-16., s. 25.04.1723 Vehmaa, k. 30.08.1776 Turku.

Gregorius Johan, (son av Carl Christoffer), född 1723-04-25. Volontär vid Åbo läns infanteriregemente 1735. Korpral vid Åbo läns infanteriregemente 1737. Furir 1741. Sergeant 1742. Livdrabant 1753-02-06 (1753-02-12). Avsked 1766-11-19. Kammarherre (SAB.) 1766-12-16. Död 1776-08-30 i Åbo. (El.).
Vanhemmat: Carl Kristoffer Matiaksenpoika von Kothen, Kapteeni, s. 1686, k. 29.12.1739 Merimasku ja Anna Barbara Vasilijintytär von Kothen o.s. Apolloff, s. 1690 Ruotsi, Ingermanland, k. 17.05.1757 Naantali.

Lapset:
Anna Elisabet Ehrenstolpe o.s. von Kothen , s. 14.12.1757 Janakkala. Tauluun 172
Brita Maria von Kothen s. 28.06.1759 Janakkala, k. 13.06.1827 Liivinmaa, Pärnu.
Johanna Ulrica von Kothen s. 28.02.1762 Janakkala.
Carl Fredrik von Kothen , s. 28.05.1763 Janakkala. Tauluun 180
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 172
X Anna Elisabet Gregoriuksentytär Ehrenstolpe o.s. von Kothen, (Taulusta 171, äiti Ulrika von Kothen) s. 14.12.1757 Janakkala, k. 11.07.1818 Oulu.

Puoliso: Karl Henrik Carlinpoika Ehrenstolpe Oulun läänin maaherra, everstiluutnantti, s. 14.03.1753 Ruotsi, Bollnäs, Hinsegården, k. 11/1825 Eesti, Pärnu.

olontär vid Åbo läns infanteriregemente 1767-03-12. Sergeant vid artilleriet 1771-06-14. Översappör därst. 1772-05-04. Underlöjtnant vid artilleriet s. å. 15/8. Artillerikapten vid Savolaks infanteriregemente 1777-07-10. Informationskapten vid rekognosceringsskolan i Savolaks, sedermera krigsskolan i Haapaniemi, 1779-06-10. Uppsyningsman därst. 1781–1782. Major i regementet 1787-06-30. Major vid Björneborgs regemente 1789-05-10. Överstelöjtnant vid adelsfaneregementet 1796-10-26. Avsked ur svensk tjänst. RRS:tAO2kl 1809-01-09. Landshövding i Uleåborgs län s. å. 24/1. RRS:tAO 2kl m br s. å. 18/7 och 1kl 1810-04-16. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 91 bland adelsmän. Avsked 1820-02-03. Död 1825 i nov. i Pernau. Ägde Joutsiemi i Kangasala socken.
Vanhemmat: Carl Lorentz Baltzar Carlinpoika Ehrenstolpe, Antagen i krigstjänst 1749-09-07. Avsked med furirs titel 1753-02-12. Sergeant vid Hessensteinska regementet 1754-07-17. Kvartermästare vid Östgöta kavalleriregemente11760-11-04. Livdrabant 1762-05-26. Vice korpral (ryttmästare) vid drabanterna., s. 14.01.1729 Ruotsi, Skaraborg, Fågelå, k. 14.05.1765 Ruotsi, Tukholma ja Christina Hedvig Henrikintytär Ehrenstolpe o.s. Sahlefelt, s. 08.04.1729 Ruotsi, Östergotland, Askeby, k. noin 1773 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Hedvig Charlotta Runeberg o.s. Ehrenstolpe , s. 07.09.1781 Rantasalmi, Tornioniemi. Tauluun 173
Henriette Elisabet von Knorring o.s. Ehrenstolpe , s. 10.02.1798 Kangasala. Tauluun 174
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 173
XI Hedvig Charlotta Karlintytär Runeberg o.s. Ehrenstolpe, (Taulusta 172, äiti Anna Ehrenstolpe) s. 07.09.1781 Rantasalmi, Tornioniemi, k. 01.06.1848 Vaasa.

Puoliso: Anton Ludvig Ludviginpoika Runeberg s. 29.01.1769 Muhos, k. 02.04.1814 Oulu.
Vanhemmat: Ludvig Anton Larsinpoika Runeberg, Maanmittari, s. 17.10.1725 Ruotsi, Tukholma, Lövön, Drottningholm, k. 29.04.1803 Vesilahti ja Ulrica Georgentytär Runeberg o.s. Tengström, s. 15.05.1734 Vaasa, Sulva, k. 17.07.1808 Vesilahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 174
XI Henriette Elisabet Karlintytär von Knorring o.s. Ehrenstolpe, (Taulusta 172, äiti Anna Ehrenstolpe) s. 10.02.1798 Kangasala, k. 23.05.1878 Pirkkala, Maatiala.

Puoliso: Vihitty 16.03.1820 Kangasala Johan Gustaf Henrikinpoika von Knorring Tornion tuomiokunnan tuomari 1823, Korsholman pohjoisen tuomiokunnan 1834., s. 15.07.1789 Kokemäki, k. 02.07.1839 Vaasa.
Vanhemmat: Henrik Gustaf Fransinpoika von Knorring, Omisti Kokemäenkartanon, valtiopäivämies 1809., s. 15.05.1753 Pori, k. 19.02.1833 Kokemäki ja Renata Elisabet Johanintytär von Knorring o.s. Blum, s. 1768 Piikkiö, k. 11.03.1841 Pirkkala.

Lapset:
Elisabet Augusta Rosalia Spåre o.s. Von Knorring , s. 11.05.1822 Vaasa. Tauluun 175
Emilia Natalia Spåre o.s. von Knorring s. 01.06.1824 Tornio, k. 25.12.1905 Helsinki.
Clementine von Knorring s. 07.12.1826 Tornio, k. 19.12.1866 Helsinki.
Clementine von Knorring * 7.12.1826 † 19.12.1866 Helsinki
Louise Henriette Angelique Jägerhorn af Spurila o.s. von Knorring , s. 12.12.1837 Vaasa. Tauluun 176
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 175
XII Elisabet Augusta Rosalia Johanintytär Spåre o.s. Von Knorring, (Taulusta 174, äiti Henriette von Knorring) s. 11.05.1822 Vaasa, k. 10.03.1889 Hämeenlinna.

Puoliso: Vihitty 27.08.1843 Pirkkala Carl Wilhelm Carlinpoika Spåre Pirkkalan Haikan ratsutilan isäntä 1841-., s. 07.01.1815 Pirkkala, Haikka, k. 17.04.1893 Hämeenlinna.
Vanhemmat: Carl Gustaf Henrikinpoika Spåre, Kapteeni. Pirkkalan Haikan ratsutilan ja isäntä 1789-1841., s. 10.06.1760 Pirkkala, Haikka, (nelonen), k. 17.01.1841 Pirkkala, Haikka ja Johanna Sofia Peterintytär Spåre o.s. Widbom, s. 08.12.1778 Noormarkku, k. 02.04.1857 Pirkkala, Haikka.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 176
XII Louise Henriette Angelique Johanintytär Jägerhorn af Spurila o.s. von Knorring, (Taulusta 174, äiti Henriette von Knorring) s. 12.12.1837 Vaasa, k. 16.09.1896 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 22.06.1862 Pirkkala Carl Johan Gustavinpoika Jägerhorn af Spurila. (Taulu 78) s. 14.12.1819 Turku, k. 24.06.1890 Helsinki.

Carl Johan, (son av Gustaf Johan, Tab. 11), född 1819-12-14 i Åbo, före föräldrarnas giftermål. Enligt kejserlig resolution legitimerad på riddarhuset i Finland. Student i Helsingfors 1839-06-01. Auskultant i Åbo hovrätt 1843-06-21. Extra notarie vid Åbo hovrätt 1843-12-20. Extra ordinarie kammarskrivare i kejserliga senatens för Finland ekonomidepartement 1844-06-25. Vice häradshövding 1847-06-19. Extra ordinarie kopist i senatens justitiedepartement 1847-12-06. Tillförordnad andre vice landssekreterare i Nylands län 1848-06-06 och tillika sekreterare hos vice kanslern för universitetet i Helsingfors 1849-02-27. Äldre vice landssekreterare i Nylands län 1850-04-23. RRS:tStO3kl 1855-12-19. Kanslist i senatens ecklesiastikexpedition 1858-11-23. Transporterad till finansexpeditionen i senaten 1859-01-18. RRS:tAO3kl 1859-09-20. Protokollssekreterare i senatens jordbruksexpedition 1861-01-17. Transporterad till finansexpeditionen 1861-11-29. RRS:tStO2kl 1863-04-29. Erhöll en briljanterad ring 1864-05-24. Referendariesekreterare i finansexpeditionen 1864-12-07. RRS:tAO2kl 1869-03-10. Jämte ordinarie tjänst publikt ombud i Finlands hypoteksförening 1870-07-21. Statsråds titel 1871-03-17. Tillförordnad guvernör i Nylands län 1875-06-21–1875-08-21 och 1877-06-20–1877-8-5. Tillförordnad guvernör i Uleåborgs län 1878-11-00–1879-06-15. RRS:tV1O3kl 1879-04-13. Guvernör i Uleåborgs lån 1879-10-18. RRS:tStO1kl 1882-04-09. Avsked 1883-02-01. Död 1890-06-24, i Helsingfors.
Vanhemmat: Gustaf Johan Reinhodinpoika Jägerhorn af Spurila, Vuonna 1796 Carl Johan Munck möi omistamansa osan Kimalasta Ihamäen omistajalle, kapteeni Gustaf Johan Jägerhornille (s. 1751, k. 1831), jolta hän osti Ihamäen. Herrat siis vaihtoivat kartanoita., s. 09.01.1751 Masku, Odensaari, k. 30.03.1831 Turku ja Justina Christianintytär Jägerhorn af Spurila o.s. Reims, s. 31.12.1789 Rauma, k. 31.08.1850 Helsinki.

Lapset:
Dagmar Eleonore Angelique Björkstén o.s. Jägerhorn af Spurila , s. 27.12.1869 Helsinki. Tauluun 177
Marie Matilde Justine von Kothen o.s. Jägerhorn af Spurila , s. 20.11.1871 Helsinki, (kaksonen). Tauluun 179
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 177
XIII Dagmar Eleonore Angelique Carlintytär Björkstén o.s. Jägerhorn af Spurila, (Taulusta 176, äiti Louise Jägerhorn af Spurila) s. 27.12.1869 Helsinki, k. 28.06.1946 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.01.1894 Helsinki Karl Gustaf Ferdinand Johaninpoika Björkstén s. 02.08.1860 Helsinki, k. 24.03.1934 Helsinki.

Lapset:
Ingrid Eva Dagmar Sofia Rosenlew o.s. Björkstén , s. 17.06.1901 Helsinki. Tauluun 178
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 178
XIV Ingrid Eva Dagmar Sofia Karlintytär Rosenlew o.s. Björkstén, (Taulusta 177, äiti Dagmar Björkstén) s. 17.06.1901 Helsinki, k. 01.12.1951 Helsinki.

Puoliso: Folmer Wilhelm Carlinpoika Rosenlew s. 14.12.1899 Helsinki, k. 28.06.1960.



PORIN ILMAILUKERHON VARHAISVAIHEET 1928 -1938

Maailman ensimmäinen moottorilento suoritettiin 100 vuotta sitten -vuonna 1903, ensimmäiset moottorilentoyritykset Suomessa tehtiin 1911 ja 1914 ja Suomen Ilmailuklubi perustettiin vuonna 1919. Tämän jälkeen perustettiin maahamme useita ilmailuklubeja ja -yhdistyksiä.

Yksityisten satakuntalaisten henkilöiden ilmailuun kohdistama mielenkiinto; järjestetyt ilmailupäivät ja lentämisestä pidetyt esitelmät purkautuivat käytännön toimintaan kun alueen ilmailusta kiinnostuneet henkilöt muodostivat vuonna 1927 "Björneborgsnedjens Flygklubb - Porin Seudun Ilmailukerho" -nimisen yhteenliittymän. Varsinainen perustava kokous pidettiin maaliskuun 18. päivänä 1928 ja 28.5.1928 yhdistys rekisteröitiin alueellisuutta paremmin kuvaavalla nimellä "Satakunnan Ilmailukerho r.y.".

Perustetun kerhon ensimmäiseen johtokuntaan tulivat puheenjohtajaksi porilainen piiripäällikkö Väinö Ikonen, varapuheenjohtajaksi maisteri Bertel Fabritius, sihteeriksi johtaja Leo Suominen, rahastonhoitajaksi insinööri Kurt Henning sekä jäseniksi johtokuntaan konsulit Werner Hacklin ja Folmer Rosenlew, johtaja Lauri Lindroos ja diplomi-insinööri Karl Hagström.

Toiminta suunniteltiin mahdollisimman laajaksi; se tulisi käsittämään lentokoulutusta, paikallista lentoliikennettä, ilmailutietouden levittämistä sekä suunnitelmat toiminnan rahoittamiseksi. Ensimmäiseksi päätettiin ostaa lentokone, hankkia tontti hallia varten ja rakentaa halli.

Perustajajäsen Lei Suominen piirsi nimensä suomalaisen ilmailun historiaan vielä myöhemminkin. Nakkilalainen kauppaneuvos Leo Suominen kuului 1950 -luvulla Karhumäki Airways Oy:n johtokuntaan. Kanarian saaret tuntien hän vaikutti tuolloin merkittävällä tavalla yhtiön päätökseen aloittaa tilauslennot Kanarian saarille. Konetyyppinä oli ensin DC-3 ja matkaan per suunta kului kaksi päivää ja kaksi yöpymistä. Myöhemmin konetyyppi vaihtui Convair CV 440 Metropolitaniksi. Siitä alkoivat suomalaiset etelänmatkat!

Porissa ei vielä vuonna 1928 ollut lentokenttää, joten kerholaisten katseet suuntautuivat luonnollisesti merelle ja vesilentotoimintaan. Mäntyluodon Uniluoto valittiin kerhon tukikohdan paikaksi. Porin kaupunki lahjoitti kerholle tontin vuokratta 25 vuodeksi Mäntyluodon Uniluodonkadun itäpäästä. Oman hallin rakentaminen alkoi syksyllä 1928 ja paikka vihittiin "Satakunnan Ilmailukerhon lentosatamaksi" vielä ennen joulua!

Rakennusmestari Uuno Helmisen rakennuttama Suomen ensimmäinen yksityinen lentokonehalli oli kooltaan 14 x 14 metriä ja käsitti hallitilan kahta lentokonetta varten, korjaamohuoneen, toimiston sekä päivystyshuoneen. Hallin hinnaksi tuli 60 000 markkaa.

Satakunnan Ilmailukerho valitsi ensimmäiseksi lentokoneekseen kolmesta ehdolla olleesta tyypistä englantilaisen De Havilland D.H.60G Moth -koneen eli "lennokin", jota nimitystä tuolloin käytettiin. Kellukkeilla varustetun Mothin kauppahinta oli 150.000 Smk.

Toinen ehdolle asetettu konetyyppi oli saksalainen kaksipaikkainen ja -tasoinen peräkkäinistuttava, kaksoisohjaimin varustettu koulu- ja taitolentokone BFW U 12a tai sen tehokkaammalla moottorilla varustettu versio U 12b. Konetta valmisti Bayerische Flugzeugwerke A.G. Koneen voimalaitteena oli yhdeksänsylinterinen Siemens & Halske A.G:n SH 11 tähtimoottori, teho 84/96 hv tai 108/125 hv. Tyypin kellukevarustusmahdollisuudesta ei ole tietoa.

Valtion Lentokonetehtaan "Sääski II" oli kolmas tarkasteltu vaihtoehto. Näin jälkeenpäin voidaan todeta Sääsken olleen varsin tasapäinen valitun Moth -koneen kanssa.

Satakunnan Ilmailukerhon alkuunlähtö oli todella ripeätä, mutta olihan ilmailusta innostuneiden perustajien mottona "Satakunta, ilmailussa ensimmäiseksi"! Ostettu kone oli ensimmäinen ilmailukerhon hankkima lentokone Suomessa.

Mothin tulo myöhästyi pahasti sitä kuljettaneen laivan juututtua jäihin Tanskan salmissa. Vasta kelirikon jälkeen Moth saatiin Helsinkiin. Kone koottiin Santahaminan Ilmailutelakalla ja varustettiin kellukkeilla. Siirtolento Poriin jouduttiin huonon sään takia keskeyttämään ja takaisin palatessaan kone joutui odottelemaan hinausta ja kaatui aallokossa Santahaminan rantaan. Kahden viikon kuluttua Moth oli kuitenkin taas kunnossa ja lennettiin Poriin. Mothin ensimmäinen rekisteritunnus oli "K-SATA". Sille annettiin lisäksi nimi "Satakunta I".

Koneen runko- ja siipipinnat myytiin mainostiloiksi niin tarkkaan, että rekisteritunnukset juuri mahtuivat mainosten sekaan.

Koneella lennettiin kerhon ohjaajaopettajan ja asiamiehen, Ilmavoimista tehtävään komennetun kapteeni Heikki Huhtisen toimesta maakuntakierroksia, lennätettiin yleisöä ja tehtiin ilmailua tunnetuksi. Huhtisen jälkeen ohjaajana toimi lentomestari Parikka ja hänen jälkeensä lentomestari Aarne Lundén. Vuonna 1931 lentomestari Laakkonen toimi koneen ohjaajana. Vuonna 1931 kone vaurioitui pakkolaskussa Ahlaisissa ja korjattiin Veljekset Karhumäellä Keljossa. Vuonna 1933 Kapteeni Heikki Huhtinen osallistui koneella Suomen ensimmäiseen lentoralliin -"Petsamo lentoon".

Vuonna 1932 oli kerholla vilkas nuorisotoiminnan vuosi. Porin kaupunki aloitti vuonna 1933 neuvottelut lentokentän rakentamiseksi kaupunkiin. Neuvottelut eivät vielä tuottaneet tulosta.

Vuonna 1930 kerho oli nimennyt toimikunnan, jonka tuli esittää valtiovallalle ehdotus lentokentän rakentamiseksi Poriin. Toimikunnalle annettiin myös tehtäväksi etsiä Porin lähistöltä sopiva paikka Valtion Lentokonetehtaalle.

Kerhon jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin, myytiin Moth Suomen Ilmailuklubille vuonna 1934, samalla jätettiin Mäntyluodon kerhotukikohta O.W. Hacklin & Co:n ostaessa hallin. Merkittävä episodi nuoren kerhon varhaistaipaleella oli päättynyt.

Ilmailukerhon toiminta kiinnosti nuorisoa, jota tuli kerhon piiriin. Vuonna 1935, samana vuonna kuin Jämin Ilmailukoulu aloitti toimintansa, aloitettiin purjelentotoiminta. Kerho sai toimitilaa Liinaharjan kartanosta, jossa aloitettiin Grunau 9:n rakennustyö. Kone valmistui seuraavana vuonna ja sai nimekseen "Leo", kerhoa tukeneen nakkilalaisen ilmailumiehen ja teollisuusjohtaja Leo Suomisen mukaan. Samana vuonna oli kerholaisia ensimmäistä kertaa juuri perustetun Jämin Ilmailukoulun kursseilla.

Vuonna 1938 suoritti kerhon jäsen, porilainen Pentti Lipsanen toisena suomalaisena purjelentäjänä purjelennon Hopea-C -merkin, HC numero 2. Kerho sai vuonna 1938 oman auton ja lentotoimintaa harjoitettiin Pihlavanlahden jäällä Grunau 9:llä. Pori oli näet edelleen ilman lentokenttää, vaikka keskustelut asiasta kaupungin ja valtion kanssa oli aloitettu jo vuonna 1933.

Suomen piti olla vuoden 1940 Olympialaisten isäntämaana ja purjelennon yhtenä kilpailulajina, ensimmäisen kerran. Kerhon jäsen, Pentti Lipsanen valittiin valmennusleirille vuonna 1939 Jämille, jonne oli hankittu Saksasta sen aikaista purjelennon huippukalustoa; DSF Olympia, DSF Weihe ja Suomen ensimmäinen kaksipaikkainen purjelentokone DSF Kranich.
Valtio aloitti samana vuonna Porin lentokentän rakennustyöt. Vuoden 1940 Olympiakisat peruuntuivat ja Pentti Lipsasen tie johti hävittäjälentäjäksi Ilmavoimiin. Hänen laillaan lensivät sodan taivaalla Porin Ilmailukerhosta hävittäjälentäjinä Eero Raesma, Kyösti Karhila, Osmo Länsivaara ja Väinö Vuontila.

Sotavuosina 1940-44 kerhon toiminta rajoittui lennokkitoimintaan. Kalevi Koskiselle kirjattiin lennokki-SE ja vuonna 1944 kerho järjesti Porin lentokentällä suuret lennokkikilpailut.

Sotavuosien jälkeen Ilmailukerho sai käyttöönsä saksalaisilta jääneen parakkirakennuksen nykyisen itäisen alikulkusillan tienoilta. Lentokaluston kunnostus ja uudisrakennus jatkui ja lentotoiminta käynnistyi.
Lentokalustoon kuului alkeiskone Grunau 9, IL-59, kerhotyönä rakennetut, vuonna 1947 rekisteröidyt Harakka I, H-10, Harakka I, H-28 sekä samoin kerhossa rakennettu, vuonna 1944 rekisteröity harjoituspurjelentokone Grunau Baby IIa. OH-BAP.

Lentotoiminta tapahtui Porin lentokentällä vintturi- ja autohinauksella. Porin lentokentän tervasepelipäällysteinen kiitotie 12/30 oli siihen aikaan Suomen pisin. Sodanjälkeisenä aikana tarvikkeiden ja varaosien vaikea saanti aiheutti runsaasti teknisiä, lentotoimintaa rajoittavia ongelmia.
Vanhemmat: Carl Wilhelm Fredrikinpoika Rosenlew, Yo Nya sv. lärov. i Hfors. LK 1895, LL 1900, LKT 1903. Yl. sairaalan gynekol. os. apulaislääkäri 1900-04, sitt. yliop. patol.-anat. lait. amanuenssi 1905-07. Porilainen Wilhelm Rosenlew loi kauppahuoneestaan yhden Suomen merkittävimmistä teollisuusyrityksistä, jonka perustana olivat menestyvät höyrysahat. Rosenlew oli myös keskeinen vaikuttaja Porin kunnalliselämässä. W. Rosenlew & Co Ab:n pääjoht. 1907-. kartanonomistaja Vanjassa., s. 01.10.1873 Pori, k. 22.12.1942 Pori ja Olga Nikolajintytär Rosenlew o.s. Kochtomow, s. 30.09.1873 Helsinki, k. 1959 Pori.
Klubitalo 1991. Pääsisäänkäynnin yllä oli "sininen lippa", jossa oli valkoisin kirjaimin teksti "Svenska Klubben – Suomalainen Klubi". SK-arkisto. Porin virkamieskerho ry:n perustaminen. Suomenkielisen virkamieskerhon perustamisesta Poriin keskusteltiin syksyllä 1940. Hanketta veti konsuli Folmer Rosenlew. Hän kutsui koolle muutamia asiasta kiinnostuneita suomenkielisiä virkamiehiä ja tarjosi Svenska Klubbenin valtuuuttamana tämän klubitiloja silloin vielä ”mahdollisesti perustettavan” virkamieskerhon kokoontumispaikaksi. Tuo kokoontuminen järjestettiin 2.1.1941. Paikalle saapuneet päättivät perustaa Porin virkamieskerho ry:n –nimisen yhdistyksen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 179
XIII Marie Matilde Justine Carlintytär von Kothen o.s. Jägerhorn af Spurila, (Taulusta 176, äiti Louise Jägerhorn af Spurila) s. 20.11.1871 Helsinki, (kaksonen), k. 12.01.1898 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 19.01.1893 Helsinki Magnus Mikael (Manne) Adolfinpoika von Kothen. (Taulu 77). (Taulu 78) Everstiluutnantti, s. 11.07.1860 Helsinki, k. 03.08.1942 Helsinki.

Magnus Mikael (Manne) (son av Adolf Fredrik Josef), född 1860-07-11 i Helsingfors. Kadett i Fredrikshamn 1875-08-04. Transporterad till kejsarens pagekår 1880-11-24. Kammarpage 1881-10-25. Fänrik vid livgardets jägarregemente 1882-08-19. Underlöjtnant vid livgardets jägarregemente 1884-09-11. Löjtnant 1886-09-11. Adjutant hos generalguvernören över Finland med placering på arméinfanteriet såsom stabskapten 1890-05-05. RRS:tStO3kl 1891-09-11. Kameralexamen vid universitetet i Helsingfors 1892-05-07. Kapten 1894-09-11. RRS:tAO3kl 1897-12-18. Överstelöjtnants avsked 1899-03-14. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland ekonomidepartement 1899-04-10. Extra ordinarie kammarskrivare i tullstyrelsen 1899.
Vanhemmat: Adolf Fredrik Josef Carlinpoika von Kothen, Suomen valtionkonttorin johtaja, vapaaherra. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78., s. 29.04.1824 Askainen, k. 02.03.1896 Helsinki ja Sofia Karoliina Aleksandra Johanintytär von Kothen o.s. Hisinger, s. 02.11.1834 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 04.04.1924 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 180
X Carl Fredrik Gregoriuksenpoika von Kothen, (Taulusta 171, äiti Ulrika von Kothen) Överjägmästares fullm. 1800-06-12., s. 28.05.1763 Janakkala, k. 1808 Ruotsi, Tukholman lääni, Upplands-Bro.

Carl Fredrik, (son av Gregorius Johan), född 1763-05-28. Student i Uppsala 1774 (Sj.). Examen i artilleri- och fortifikationsvetenskaperna (Sj.) 1777-12-21. Kadett vid artilleriets finska brigad (Sj.) 1778-11-09. Styckjunkare vid artilleriet i Tavastehus 1779-07-06. Korpral vid lätta dragonkåren 1787-09-04. Fänrik vid dalfrikåren 1789-02-09. Fänrik vid 2. gardet 1790-12-05. Sekundlöjtnant vid 2. gardet 1791-04-24. Löjtnant (Sj.) 1792-05-29. Avsked 1793-07-01. Överjägmästares fullm. 1800-06-12. Återinträdde i tjänst såsom chef för en jägarbataljon av dalregementet 1808-04-00. Svårt sårad i striden vid Trngen 1808-04-25. Torde kort därefter hava dött i fångenskap.
Bro kyrka en kyrkobyggnad i Uppsala stift som tillhör Bro församling i Upplands-Bro kommun. Kyrkan är belägen i lantlig miljö någon kilometer sydväst om Bro samhälle ungefär halvvägs mellan Stockholm och Enköping.Kyrkan är murad av kluven gråsten med tegelbitar som skolstenar. Vapenhusets gavel, långhusets östgavel och sakristian är dock helt av tegel. Murarna formar en salkyrka med fullbrett korparti, vapenhus i söder samt sakristia i öster. Två ingångar finns, den ursprungliga i långhusets sydmur och den sekundärt upptagna i västgaveln. Mansardtaket är spånklätt. Invändigt saknar kyrkan väggmålningar.De äldsta delarna av kyrkan utgörs av långhusets murar och härrör troligen från 1100-talets slut. Ungefär ett sekel senare eller omkring 1300 utvidgades kyrkan mot öster med ett fullbrett korparti. I samband med en förlängning av långhuset mot väster på 1400-talet uppfördes även vapenhuset. Under samma århundrade utfördes valvslagning i olika etapper. Fragment av en grund och märken på muren samt arkeologiska utgrävningar visar att det funnits en medeltida sakristia mot norr. Denna sakristia revs i samband med att en ny uppfördes 1778 - 1780 vid den östra gaveln. Under slutet av samma århundrade togs nya fönster upp och befintliga vidgades. Ingången i väster upptogs. Under denna tid byggdes även mansardtaket. Läktaren byggdes 1777. Dess fältindelade målningar utfördes 1857. Vid en omfattande renovering 1914 fick kyrkan delvis ny färgsättning, ingången i väster utvidgades och nytt spåntak lades. Filip Månsson försåg koret med dekorativa kalkmålningar som dock målades över vid en ny renovering 1947. Den senaste renoveringen utfördes 1993. Ett golv av kalksten lades i koret som även fick en ny altarring. Bänkarnas sittvinkel justerades och ett nytt tegelgolv lades in vapenhuset.

Puoliso: Christina Catarina Nilsintytär von Kothen o.s. Ascher s. 1773, k. 13.02.1803 Ruotsi, Tukholman lääni, Upplands-Bro.

Lapset:
Anna Lovisa Reuterskiöld o.s. von Kothen , s. 16.08.1799. Tauluun 181
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 181
XI Anna Lovisa Carlintytär Reuterskiöld o.s. von Kothen, (Taulusta 180, isä Carl von Kothen) s. 16.08.1799, k. 24.09.1828 Ruotsi, Värmland, Långserud, Åstenskog.

Puoliso: Casimir Reinhold Marcellus Axelinpoika Reuterskiöld s. 16.01.1802 Ruotsi, Dalama, Ludviga, Ludvika bruk, k. 16.11.1875 Ruotsi, Söderköping.
Vanhemmat: Axel Fredrik Axelinpoika Reuterskiöld, Överjägmästare i Södermanland 1781-05-02., s. 31.05.1753 Ruotsi, Tukholman lääni, Österhaninge, Hässlingby gård, k. 18.11.1813 Ruotsi, Dalama, Ludviga, Ludvika Bruk ja Anna Dorothea Johanintytär Reuterskiöld o.s. Cedercreutz, Vapaaherratar., s. 07.12.1769 Ruotsi, Dalama, Ludviga, Grangärde, k. 23.11.1846 Ruotsi, Södermanland, Nyköping.
Ludvika Ulrika kyrka är en kyrkobyggnad i Ludvika. Den är församlingskyrka för Ludvika församling i Västerås stift. Kyrkan invigdes 23 oktober 1752 som kapell till Grangärde kyrka. När Ludvika blev en egen församling 1863 blev Ludvika Ulrica församlingskyrka. Kyrkans namn kommer från drottning Lovisa Ulrika, som även kallades Ludvika Ulrika. Ludvika Ulrika kyrka ersatte ett litet träkapell från 1652 i Kapellhagen vid Hammarbacken, på norra sidan om Ludvika ström (se Ludvika kapell). Predikstolen från detta kapell finns kvar i Mockfjärds kyrka. Kyrkogården tillkom då kyrkan fick begravningsrätt 1782. Kyrkan är en korskyrka och ytterväggarna är målade med vit linoljefärg, fram till 1790 var dock fasaden faluröd. 1790 kläddes även fasaden in med stående slät panel, tidigare var stockarna i dagen. Panelen byttes mot spån 1908 och 1953. Kyrkan fick en grund först vid renoveringen 1908–1909. Kyrktuppen på kyrkans östra taknock skänktes 1994 av de entreprenörer som utfört renoveringen 1993–1994. En klockstapel uppfördes samtidigt med kyrkan, men byggdes om 1850. Denna ersattes 1909 med den nuvarande stapeln, ritad av Gustaf Améen. Predikstolen är sannolikt lika gammal som kyrkan. Altartavlan är målad av Karl Vilhelm Nordgren 1830 och föreställer Jesu korsfästelse. En äldre altartavla sitter i kyrkans söderskepp. Dopfunten är tillverkad av Erik Sand och har en tillhörande väggrelief, båda dessa tillkom till återinvigningen av kyrkan 1955. Vid denna tid tillkom även ett målat korfönster och ett smitt gallerverk, skapade av Nils Aron Berge och kyrkans triumfkrucifix, av Arvid Backlund.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 182
VIII Hedvig Ulrika Zachariaksentytär Silfversparre o.s. Aminoff, (Taulusta 166, isä Zacharias Aminoff) s. 1688 Inkerinmaa, k. 29.07.1730 Ruotsi, Jönköping, Malmbäck, Viresö.

Puoliso: Vihitty 28.12.1711 Johan Nilsinpoika Silfversparre s. 4/1676, k. 16.04.1728 Ruotsi, Jönköping, Malmbäck, Viresö.

Lapset:
Erik Gustaf Silfversparre , s. 15.04.1719 Ruotsi, Jönköping, Malmbäck, Viresö. Tauluun 183
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 183
IX Erik Gustaf Johaninpoika Silfversparre, (Taulusta 182, äiti Hedvig Silfversparre) Överstes avsked 1775., s. 15.04.1719 Ruotsi, Jönköping, Malmbäck, Viresö, k. 10.12.1795 Ruotsi, Jönköping, Vetlanda, Korsberga, Merhult (bostalle).

Erik Gustaf, (son av Johan), född 1719-04-15 på Viresjö. Ryttare vid Smålands kavalleriregemente 1733. Korpral vid Kalmar regemente 1737-02-25. Rustmästares karaktär 1737-05-04. Korprals indelning vid Smålands kavalleriregemente 1737-11-16. Kornett 1744. Löjtnant 1746. Kaptenlöjtnant 1749-06-06. Ryttmästare 1749-12-13. Major 1760-10-14. RSO 1761-11-23. Överstelöjtnant 1769-10-24. Korpral vid livdrabantkåren 1769-12-01. Överstes avsked 1775. Död 1795-12-10 på ryttmästarbostället Merhult i Korsberga socken, Jönköpings län.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Silfversparre_nr_99#TAB_58.

Puoliso: Vihitty 22.01.1745 Ruotsi, Västergotland, Bonstorp Hedvig Christina Carlintytär Silfversparre o.s. Planting-Bergloo s. 23.12.1725 Ruotsi, Jämtland, Hallen, k. 03.12.1773 Ruotsi, Kalmar, Nävelsö, Änga.
Hallens kyrka är en kyrkobyggnad i Hallen. Den är församlingskyrka i Västra Storsjöbygdens församling i Härnösands stift. Kyrkan byggdes på medeltiden, men tidpunkten är osäker. År 1776-77 genomgick kyrkan en ombyggnad under ledning av Per Olofsson i Dillne. Han byggde även klockstapeln år 1755. Murpartier från medeltiden ingår i kyrkans södra och västra murar. Vapenhuset byggdes 1890 och sakristian uppfördes först 1956. Vid ombyggnaden på 1770-talet fick långhuset stora, rundbågiga fönster och ett brutet tak, som är valmat. Kyrkans interiör är, efter ombyggnaden, en blandning av rokoko och nyklassicism. Det finns ett spegeltak med målningar. Mest iögonfallande är en skenperspektivmålning på korväggen mellan de stora fönstren i söder. Målningen är mycket elegant och har ett imiterat kassettvalv och blå draperier, vilka är hopbundna med guldtofsar. Altaruppsatsen har kopplade kolonner, vilka vilar på en sockel. Upptill finns det allseende ögat, insatt i en triangel. På sidorna flankerar kvinnogestalterna Hoppet (attribut: ankare) samt Tron (attribut: ett kors). Altartavlan är målad av Pehr Sundin omkring 1800. Predikstolen är praktfull. Den är gjord av Johan Edler d.ä. och har buktande linjespel och rik dekor. Dopfunten är utformad som ett timglas och kommer troligen från den gamla kyrkan (före 1770).

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 184
VI Stefan Feodorovitj Feodorinpoika Aminoff (, Lord of Gluhova) e. Aminev, (Taulusta 5, isä Feodor Aminev) Var 1637 och 1639 löjtnant vid ingermanländska adelsfanan., s. 1612 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa), k. 04.12.1648.

Stefan, (son av Feodor, naturaliserad Aminoff), till Volkovitsa och Sabrodja hov i Ingermanland. Rysk bojar. Gick jämte sin fader och sina bröder i svensk tjänst 1612. Var 1637 och 1639 löjtnant vid ingermanländska adelsfanan. Erhöll förläning av Mikael Milofaskis gods i Ingermanland 1615-09-06, vilken förläning sedermera blev förstorad 1617-11-27, 1622-01-16, 1629-05-02 och 1635-08-01. Erhöll 1631-02-27 och 1634-11-06 vederlag för jordagods, som han avstått till kronan. Konfirmation på alla sina donationer och vederlag 1635-12-08. Död (Rf.) före 1649.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_120.

Puoliso: Daria Feodorovna Aminoff o.s. Lugmenov

Lapset:
Fredrik Aminoff . Tauluun 185
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 185
VII Fredrik Stefaninpoika Aminoff, (Taulusta 184, isä Stefan Aminoff (, Lord of Gluhova)) Ryttmästare, död 1656 slagen i fält., k. 1656.

Puoliso: Anna Elisabet Erikintytär Aminoff o.s. Armfelt k. 1678.
Vanhemmat: Erik Larsinpoika Armfelt, Ratsumestari. Var löjtnant vid Ingermanlands adelsfana, då han 1643-03-01 fick förläning av Savinagora gård i Dätilinschi pogost och ödesjord i Samoschi pogost, allt i Ingermanland. Denna förläning blev bekräftad 1645-07-09. Adlad 1648-07-20 (introducerad 1650 under nr 458). Var löjtnant ännu 1649, men kaptenlöjtnant 1650 . Kallas 1656 före detta kaptenlöjtnant. Förordnad 1656-08-00 under pågående krig till kommendant på Koporie fästning. Tjänstgjorde på Koporie fästning ännu 1657-12-15. Kommendant i Grobin i Kurland 1659. Död kort därefter [Rf]., s. 1590 Ruotsi, Jämtland, Östersund, k. 1660 Inkerinmaa, Koporje ja Märta Axelintytär Armfelt o.s. Billring, s. 1600 Norja, Baltikum.

Lapset:
Johan Fredrik Aminoff , s. Inkerinmaa, Sudovan kartano. Tauluun 186
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 186
VIII Johan Fredrik Fredrikinpoika Aminoff, (Taulusta 185, isä Fredrik Aminoff) s. Inkerinmaa, Sudovan kartano, k. 11.09.1696 Inkerinmaa.

Puoliso: Vihitty 27.02.1665 Elisabet Joachimintytär Aminoff o.s. Güntersberch k. 04.11.1703 Inkerinmaa.

Lapset:
Lovisa Armfelt o.s. Aminoff , s. 08.03.1685 Inkerinmaa. Tauluun 187
Johanna Taube o.s. Aminoff , s. 1694 Inkerinmaa. Tauluun 327
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 187
IX Lovisa Johanintytär Armfelt o.s. Aminoff, (Taulusta 186, isä Johan Aminoff) Vigd 1700 med sin faders kusin, generalen Carl Gustaf Armfelt, baron Armfelt till Isnäs., s. 08.03.1685 Inkerinmaa, k. 29.11.1741 Pernaja, Isnäs.

Puoliso: Vihitty 1700 Inkerinmaa Carl Gustaf Gustafinpoika Armfelt. (Taulu 158) Kenraali 1735, vapaaherra. Suomessa olleiden joukkojen ylipäällikkö suuressa Pohjan sodassa vuosina 1713–1714., s. 09.11.1666 Inkerinmaa, Negoditsa, k. 24.10.1736 Pernaja, Isnäs.

Syntymäpaikka Inkeri
Kuolinpaikka Pernaja
Maa tai osapuoli Ruotsi
Ranska
Palvelusvuodet Ruotsi: 1683–1685,
Ranska: 1685–1697,
Ruotsi: 1697–1719
Ylin sotilasarvo jalkaväenkenraali
Komentajuudet Suomen armeija 1713–1714
Trondheimin sotaretki 1717–1719
Osallistuminen sotiinja taisteluihin
Kaprion taistelu
Helsingin taistelu
Kostianvirran taistelu
Napuen taistelu
Sukulaissuhteet suku: Armfelt

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Gustaf Armfelt vanhempi (nimi kirjoitetaan myös Armfeldt, 9. marraskuuta 1666, Inkeri – 24. lokakuuta, 1736 Isnäsin kartano, Pernaja) oli suomalainen kenraali ja Suomessa olleiden joukkojen ylipäällikkö suuressa Pohjan sodassa vuosina 1713–1714.

Sisällysluettelo

1 Elämäkerta
2 Katso myös
3 Kirjallisuutta
4 Lähteet

Elämäkerta

Armfelt aloitti uransa kenraali Otto Wellingkin paašina. Hän liittyi vuonna 1683 Uudenmaan ratsuväkeen ja sai korpraalin arvon. Koska Armfelt halusi sotakokemusta, hän liittyi Ranskan armeijaan, jossa hän osallistui muun muassa Italiassa Nizzan, Villa Francan ja Suzan piirityksiin sekä Brabantissa Valenciennesin ja Athin piirityksiin. Ranskan armeijassa Armfelt yleni kapteeniksi. Hän palasi takaisin Ruotsiin vuonna 1697 ja suuren Pohjan sodan sytyttyä hänet nimitettiin Suomen armeijan ratsuväen kenraaliadjutantiksi 9. tammikuuta 1701. Hän haavoittui heinäkuussa 1703 Rajajoella käydyssä taistelussa, ilmeisesti lievästi ja ehkä olkapäähän. Armfelt johti 26. tammikuuta Retusaareen tehtyä 1000 miehen vahvuista onnistunutta hävityshyökkäystä. Kevättalvella 1706 Armfelt johti Kaprion seudulle tehtyä 100 miehen vahvuista onnistunutta ryöstöretkeä. Armfelt osallistui 1708 Lybeckerin Inkerinmaan sotaretkelle ja oli mukana Karhilan ja Kaprion taisteluissa, jossa hän johti Ruotsin armeijan oikeaa siipeä.

Armfelt nimettiin Viipurinläänin kaksikasratsuväen everstiksi 26. maaliskuuta 1707 ja uudelleen perustetun Karjalan ratsurykmentin everstiksi joulukuussa 1709. Elokuussa 1710 hänet lähetettiin 1000 miehen kanssa Savoon ja hän saapui Savonlinnaan 15. elokuuta. Elokuussa 1710 venäläiset löivät Armfeltin johtaman alle sadan miehen joukon pienessä kahakassa. Armfelt oli mukana talven 1711 sotaretkellä Savon rintamalla ja operoi vuonna 1711 Savonlinnassa ja Karjalassa. Hänet ylennettiin ratsuväen kenraalimajuriksi 21. huhtikuuta 1711 ja nimitettiin Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiksi 31. toukokuuta 1711. Armfelt oli mukana loppukesästä 1712 käydyssä Hirvijoen "taistelussa". Armfelt johti 9.–10. toukokuuta 1713 käydyssä Helsingin taistelussa ruotsalaisia joukkoja. Armfelt ylennettiin jalkaväen kenraalimajuriksi 16. toukokuuta 1713. Armfelt oli sodan alkupuolella Suomen puolustamisesta vastanneiden Georg Johan Maijdelin ja Georg Lybeckerin lähimpiä miehiä.

Lybecker vältti taistelua kesällä 1713 Etelä-Suomeen edenneiden venäläisten kanssa ja veti joukkonsa Hämeenlinnan seudulle. Hän epäonnistui Suomen puolustamisessa ja hallitus kutsui hänet elokuun 1713 alussa Tukholmaan, jossa hänet tuomittiin pitkän oikeudenkäynnin jälkeen kuolemaan vuonna 1717. Kuningas Kaarle XII kuitenkin armahti Lybeckerin. Vuonna 1713 vaikutti siltä, että koko Suomi menetettäisiin venäläisille. Tässä tilanteessa Armfeltista tuli Suomen armeijan ylipäällikkö, kun Lybecker kutsuttiin Tukholmaan. Armfelt suosi Lybeckeriä hyökkäävämpää strategiaa, sillä hän ei halunnut luopua Suomesta ilman taistelua. Olosuhteet olivat kuitenkin toivottomat: armeijalla ei ollut rahaa eikä ruokaa ja koko armeija oli hajoamistilassa. Armfelt vetäytyi armeijan kanssa Hämeenlinnasta Hattulaan ja siitä edelleen Pälkäneelle, koska venäläisillä oli ylivoima ja hän pelkäsi saarrostusta. Hän komensi armeijaa lokakuussa Pälkäneellä käydyssä Kostianvirran ja helmikuussa 1714 Pohjanmaalla Napuen taisteluissa. Armfelt hävisi taistelut, ja syksyllä 1714 armeijan pääosat perääntyivät Länsipohjaan. Armeija pysyi Länsipohjassa kevääseen 1716, jolloin se siirtyi Tukholman ja myöhemmin Gävlen seudulle. Tässä vaiheessa Armfeltin armeijassa oli kolme ratsurykmenttiä, kaksi rakuunaeskadroonaa, kuusi ruotujakoista jalkaväkirykmenttiä ja Pohjanmaan rykmentti.

Armfelt ylennettiin kenraaliluutnantiksi 16. tammikuuta 1717 ja samalla hänet nimitettiin "jämtlantilaisen armeijan" ylipäälliköksi. Armeijan tehtävänä oli hyökätä Norjaan ja valloittaa Trondheim seuraavana vuonna (Trondheimin sotaretki). Armeija eteni Norjaan elokuussa 1718, mutta Trondheimin valtaus epäonnistui. Kaarle XII kaatui Fredrikstenin linnoituksen piirityksessä marraskuun 1718 lopulla, mutta Armfelt sai varman tiedon Kaarlen kuolemasta vasta joulukuun lopulla. Armfelt oli vetäytynyt Trondheimin seudulta jo kuultuaan huhuja Kaarlen kuolemasta. Lumimyrsky yllätti uudenvuodenaattona paluumatkalla olleen armeijan tuntureilla, ja suuri osa armeijan vajaasta 6000 miehestä kuoli.

Armfelt nimitettiin vielä 10. syyskuuta 1719 Viipurin läänin maaherraksi, mutta hän ei ottanut tehtävää koskaan vastaan. Elämänsä loppuvuodet Armfelt vietti Pernajassa. Armfelt korotettiin vapaaherraksi 3. heinäkuuta 1731 ja 6. maaliskuuta 1735 hänet ylennettiin jalkaväen kenraaliksi ja Suomessa olevan armeijan ylipäälliköksi.

Suuren pohjan sodan vuoksi Armfelt menetti Inkerinmaalla olleen syntymäkotinsa. Tullessaan Karjalan kaksikasratsurykmentin päälliköksi Armfelt sai virkatalokseen Kavantjärven kartanon Antreassa. Hänen perheensä asui sodan aikana myös Liljendalin virkatalossa, mutta venäläisten etenemisen vuoksi perhe joutui jättämään talon vuonna 1713. Menetettyään syntymäkotinsa Armfelt osti Pernajasta Isnäsin. Lisäksi hän omisti sodan jälkeen vuodesta 1723 Fassabytä ja Sarsalöta ja Sjögårdia vuodesta 1724. Armfelt oli naimisissa vuodesta 1700 Lovisa Aminoffin kanssa. Lovisa oli ratsumestari Johan Fredrik Aminoffin ja Elisabeth von Gyntersberchin tytär.
Vanhemmat: Gustaf Erikinpoika Armfelt, Everstiluutnantti, s. 1626 Inkerinmaa, Koporje, k. 17.09.1675 Ruotsi, Tukholma ja Anna Elisabeth Johanintytär Armfelt o.s. Brakel, k. 1684 Ruotsi, Tukholma.
Carl Gustaf Armfelt vanhempi (nimi kirjoitetaan myös Armfeldt, 9. marraskuuta 1666, Inkeri – 24. lokakuuta, 1736 Isnäsin kartano, Pernaja)

Lapset:
Gustaf Adolf Armfelt , s. 08.02.1701 Inkerinmaa, Hatsina. Tauluun 188
Claes Armfelt , s. 19.12.1706 Inkerinmaa. Tauluun 158
Elisabet Taube o.s. Armfelt , s. 29.08.1718 Pernaja. Tauluun 246
Reinhold Armfelt , s. 25.10.1719. Tauluun 302
Fredrik Armfelt , s. 20.08.1722. Tauluun 304
Johanna Lovisa von Törne o.s. Armfelt , s. 22.04.1726. Tauluun 308
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 188
X Gustaf Adolf Carlinpoika Armfelt, (Taulusta 187, äiti Lovisa Armfelt) Kapteeni, vapaaherra. Volontär vid gardet 1715. Fänrik vid östra skånska infanteriregementet 1718-02-10. Löjtnant vid Nylands infanteriregemente 1719 (Lk.). Kapten vid Nylands infanteriregemente 1720-02-22. Avsked 1742. RSO (Lk.) 1751-02-04. Död 1756., s. 08.02.1701 Inkerinmaa, Hatsina, k. 1756 Lohja, Laxpohjan kartano.

Puoliso: Anna Elisabeth Georgentytär Armfelt o.s. Wrangel s. 1699 Eesti, Kosch, k. 1736 Lohja, Laxpohjan kartano.
Vanhemmat: Georg Gustaf Hansinpoika Wrangel, s. 22.05.1665, k. 28.09.1708 Puola ja Anna Elisabeth Detloffintytär Wrangel o.s. von Hauenschildt, s. 14.01.1678, k. 6/1743.

Lapset:
Carl Gustav, Jr Armfelt , s. 03.07.1724 Tenhola. Tauluun 189
Magnus Vilhelm Armfelt , s. 25.07.1725 Tenhola. Tauluun 191
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 189
XI Carl Gustav, Jr Gustavinpoika Armfelt, (Taulusta 188, isä Gustaf Armfelt) Vuonna 1787 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja nimitettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi., s. 03.07.1724 Tenhola, k. 05.01.1792 Ruotsi, Skåne, Malmön linna.

Carl Gustaf Armfelt (nuorempi) (14. heinäkuuta 1724 – 5. tammikuuta 1792) oli Suomessa asunut kenraalimajuri, hallintomies ja vapaaherra, joka tunnetaan Liikkalan nootin allekirjoittajana ja Anjalan liiton johtomiehenä.

Armfelt osallistui hattujen sotaan ja Pommerin sotaan. Lisäksi hän oli 1740- ja 1750-luvulla Ranskan armeijan palveluksessa. Armfelt nimitettiin 1780 Uudenmaan jalkaväkirykmentin päälliköksi. Vuonna 1787 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja nimitettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi. Kustaa III:n sodan alkuvaiheessa hän oli Kaakkois-Suomessa operoineen armeijan päällikkö. Hänet houkuteltiin mukaan Anjalan liittoon ja hän oli Liikkalan nootin ensimmäinen allekirjoittaja, koska oli allekirjoittajista sotilasarvoltaan korkein. Armfelt tuomittiin kuolemaan Anjalan liittoon osallistumisesta, mutta rangaistus muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Hän kuoli vankina Malmön linnassa vuonna 1792.

Armfelt oli Carl Gustaf Armfelt vanhemman pojanpoika ja Gustaf Mauritz Armfeltin setä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Korpral vid Nylands dragonregemente 1735. Underofficer vid Nylands dragonregemente 1738. Fänrik 1742-08-19. Kapten i fransk tjänst 1745. Löjtnant vid Nylands infanteriregemente 1749-01-31. Regementskvartermästare vid Nylands infanteriregemente 1750-09-06. Kapten 1753-09-27. RSO 1761-11-23. Sekundmajor 1768-03-18. Premiärmajor 1771-08-28. Överstelöjtnant i armén 1775-06-22. Överstelöjtnant vid regementet 1776-04-11. Vice landshövding i Nylands och Tavastehus län 1776-06-22. Överste i armén 1777-06-06. Överste för Nylands infanteriregemente 1780-11-13. KSO 1786-11-27. Landshövding i Nylands och Tavastehus län 1787-06-30. Generalmajor 1787-07-30. Befälhavare för södra kåren vid ryska gränsen 1788. Konungens 1. generaladjutant 1788-07-13. Avsked från befälet 1788-08-07. Arresterad 1789-01-07. Dömdes 1790-04-19 för delaktighet i Anjalaförbundet från liv, ära och gods samt att halshuggas, vilken dom av konungen mildrades till livstids fästning 1790-08-13. Förklarades 1790 sin orden förlustig. Död 1792-01-05 på Malmö fästning och begraven i Brönnestads kyrka Kristianstads län [Bbl].

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Armfelt, Carl Gustaf (f. 14/7 1724, d. 5/1 1792 Malmö), militär, sonson till Carl Gustaf Armfelt d.ä. Armfelt, som på 1740- o. -50-talen tjänstgjort i franska armén, utnämndes 1780 till chef för Nylands infanteriregemente samt 1787 till generalmajor och landshövding i Nylands och Tavastehus län. Då kriget med Ryssland utbröt 1788 fick han befälet över en häravdelning på 4 000 man, som skulle angripa Fredrikshamn. Anfallet avstannade dock bl.a. p.g.a. officerarnas missnöje, varefter Armfelt lade in ansökan om avsked, vilket beviljades. Han stannade dock kvar hos trupperna och lät sig sedan förmås att underteckna såväl den s.k. Liikalanoten som förbundsakten på Anjala (Anjalaförbundet). Armfelt fängslades i likhet med de övriga Anjalamännen och dömdes till döden, men benådades till arrest för livstiden.
Carl Gustaf Armfelt ollessaan vankina Malmön linnassa.

Puoliso: Antoinetta Johanna Antonintytär Armfelt o.s. Morman s. 1732 Ruotsi, Ekeby, k. 1762 Porvoon mlk.

Lapset:
Maria Christina Boije af Gennäs o.s. Armfelt , s. 01.11.1756 Porvoon mlk. Tauluun 190
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 190
XII Maria Christina Carlintytär Boije af Gennäs o.s. Armfelt, (Taulusta 189, isä Carl Armfelt) s. 01.11.1756 Porvoon mlk., k. 11.03.1780 Porvoon mlk.

Puoliso: Vihitty 22.04.1779 Lohja Otto Christer Otonpoika Boije af Gennäs. (Taulu 943). (Taulu 947) Everstiluutnantti, s. 26.04.1745 Porvoon maalaiskunta, k. 12.10.1823 Viipuri.

Boije af Gennäs on suomalainen aatelissuku. Suku on kotoisin Pohjasta Uudeltamaalta ja tunnetaan 1400-luvun alusta. Suvun vanhin tunnettu jäsen on Anders Boije (k. 1537), joka mainitaan vuonna 1503 maakuntakatselmusmiehenä (landssyneman). Hän avioitui Rötker Olofsson Dieknin tyttären Britan kanssa ja peri apeltaan Gennäsin tilan Pohjassa sekä suvun vaakunan. Ruotsin ritarihuonetta perustettaessa vuonna 1625 suomalainen Boijen suku sai nimen Boije af Gennäs ja järjestysnumeron 16. Suomen Ritarihuoneen järjestäytyessä vuonna 1818 Boije-suku introdusoitiin suomalaisena sukuna numerolla 1. Suvun vapaaherrallinen haara on sammunut. Suku on hallinnut mm. Lahdentaan kartanoa Tyrvännössä vuosina 1696–1831 sekä Hakoisten kartanoa Janakkalassa vuosina 1812–1930 ja Ilolan kartanoa Porvoon maalaiskunnassa vuodesta 1850 lähtien.
Vanhemmat: Otto Christer Otonpoika Boije af Gennäs, Majuri., s. 14.05.1700 Porvoo, k. 05.05.1766 Pälkäne, Tirmula ja Anna Elisabet Reinholdintytär Boije af Gennäs o.s. Bure, s. 15.06.1708 Ruotsi, Norrbotten, Piteå, k. 27.01.1772 Porvoo.
Gennäsin kartano Degersjö-järven itärannalla siirtyi Fiskarsin ruukin omistukseen. Nykyinen puinen päärakennus on 1800-luvulta. Rakennuksessa on kuitenkin 1500-luvun alusta peräisin oleva kivinen holvikellari, jota inventoitiin Museoviraston johdolla 1980-luvulla. Kartano on nykyään yksityisomistuksessa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 191
XI Magnus Vilhelm Gustavinpoika Armfelt, (Taulusta 188, isä Gustaf Armfelt) Turun läänin maaherra, kenraalimajuri, vapaaherra. Åminnen kartanon isäntä., s. 25.07.1725 Tenhola, k. 14.05.1795 Halikko, Åminne.

Magnus Wilhelm Armfelt (25. heinäkuuta 1725 – 14. toukokuuta 1795 Halikko) oli suomalainen vapaaherra ja kenraalimajuri. Hän oli diplomaatti ja jalkaväenkenraali Gustaf Mauritz Armfeltin isä.

Armfelt aloitti sotilasuransa 12-vuotiaana Karjalan rakuunarykmentin lipunkantajana. Kersantiksi hänet ylennettiin 1741, jonka jälkeen Armfelt palveli henkivartiokaartin drabanttina sekä myöhemmin 1740-luvulla kapteenina Ranskan armeijaan kuuluneessa Royal Suédois -rykmentissä. Ruotsiin palattuaan Armfelt toimi upseerina sekä armeijassa että Kuninkaallisessa henkirakuunarykmentissä, josta hän siirtyi Turun ja Porin läänin maaherran tehtäviin joulukuussa 1781. Kenraalimajuriksi Armfelt ylennettiin 1782. Hän toimi myös muun muassa Turun Soitannollisen Seuran puheenjohtajana vuodesta 1790 lähtien.

Armfelt omisti Suomessa useita kartanoita. Vuosina 1754–1782 hän asui Tarvasjoella sijaitsevassa Juvan kartanossa, joka toimi Kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppanian päällikön virkatalona. Se on myös Gustaf Mauritz Armfeltin syntymäkoti ja toimii nykyään museona. Juvan virkatalon jälkeen Armfelt asettui Halikossa sijaitsevaan Joensuun eli Åminnen kartanoon, jonka hän hankki omistukseensa vuonna 1786 saatuaan sitä varten 10 000 riikintaaleria kuningas Kustaa III:lta. Vuotta myöhemmin Armfelt osti samasta pitäjästä Wiurilan kartanon. Lisäksi hänen omistuksiinsa kuului niin ikään Halikossa sijaitseva Vuorentaan kartano ja lyhytaikaisesti myös Saaren kartano Mietoisissa. Armfeltin kuoleman jälkeen Joensuu päätyi Gustaf Mauritz Armfeltin haltuun sekä Wiuriala ja Vuorentaka puolestaan hänen nuoremmalle pojalleen August Filipille.

Magnus Wilhelm Armfeltin puoliso oli vuodesta 1756 lähtien Götan hovioikeuden presidentin Carl Gustaf Wennerstedtin tytär Maria Catharina, joka tunnettiin huomattavana hyväntekijänä. Heidät on haudattu Halikon kirkkoon Armfeltien sukuhautaan.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Magnus_Wilhelm_Armfelt.
Joensuun eli Åminnen kartano vuonna 1911.

Puoliso: Maria Catharina Carlintytär Armfelt o.s. Wennerstedt Vapaaherratar., s. 06.07.1728 Ruotsi, Skaraborg, Bäck, k. 19.01.1803 Halikko, Åminne.
Vanhemmat: Carl Gustaf Andersinpoika Wennerstedt, Landshövding i Stora Kopparbergs län, Sverige 1742-1755, s. 1692 Ruotsi, Östergotland, Varv och Styra, k. 07.02.1778 Ruotsi, Örebro, Svennevad ja Ebba Magdalena Larsintytär Wennerstedt o.s. Hierta, s. 03.06.1701 Ruotsi, Skaraborg, Kinne-Vedum, Häggatorp, k. 4/1761 Ruotsi, Örebro, Svennevad.
Maria Catharina Wennerstedt (1728-1803)

Lapset:
Gustav Mauritz Armfelt , s. 31.03.1757 Tarvasjoki, Marttila, Juvan kapteeninpuustelli. Tauluun 192
Fredrik Wilhelm Armfelt s. 25.03.1760 Marttila, k. 02.02.1863 Lohja.
August Filip Armfelt , s. 16.03.1768 Tarvasjoki, Juva (kapteenin puustelli). Tauluun 244
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 192
XII Gustav Mauritz Magnuksenpoika Armfelt, (Taulusta 191, isä Magnus Armfelt) Hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt. Hän toimi Pietarissa Suomen Asiain Komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi 1812. Gustav Armfelt adoptoi Anna von Medemin lapsen Wilhelmina Gustava Charlottan s. 20.12.1798 omiin nimiinsä., s. 31.03.1757 Tarvasjoki, Marttila, Juvan kapteeninpuustelli, k. 19.08.1814 Venäjä, Pietari, Tsarskoje Selo.

21.02.2015 TELEVISIOSSA ESITETTIIN I OSA DOKUMENTISTA ARMFELT JA KUSTAA III

Dokumentissa kerrottiin juuri kyseessä olevasta Gustav Maurits Armfeltista s. 31.3.1757 Tarvasjoki, Marttila.

Syntymäpaikka Tarvasjoki, Marttila
Kuolinpaikka Tsarskoje Selo, Pietari

Palvelusvuodet Ruotsi: 1774–1794, 1800–1811
Venäjä: 1811–1814
Ylin sotilasarvo:
Ruotsi: jalkaväenkenraali
Venäjä: jalkaväenkenraali
Komentajuudet Uudenmaan rykmentti 1787–1790 Taalainmaan sotaretki 1788
Etu-Pommerissa olevat Ruotsin läntisen armeijan joukot 1805–1807
Norjan rajalla oleva armeija 1808–1809

Osallistuminen sotiin ja taisteluihin
Kustaa III:n sota (1788–1790), sota Ranskaa vastaan Pommerissa (1805–1807)
Korkeimmat kunniamerkit Tanskan elefanttiritarikunta
Ruotsin serafiimiritarikunta
Venäjän Aleksanteri Nevskin, Miekkaritarikunnan, P. Andreaan ja Maltan ritarikunnan kunniamerkit
Sukulaissuhteet isoisoisä: Carl Gustaf Armfelt, isä: Turun läänin maaherra Magnus Wilhelm Armfelt, poika: ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt
Siviiliammatti Ruotsin Akatemian puheenjohtaja ja jäsen, Draamateatterin ja Oopperan johtaja, Musikaalisen akatemian johtaja, Kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri, Halikon Joensuun kartanon omistaja, kreivitär Hedvig De la Gardien puoliso, Turun Keisarillisen Akatemian kansleri, Suomen Asiain Komitean ensimmäinen puheenjohtaja, virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.

Ura

Armfeltin aatelissuvun vapaaherralliseen haaraan kuulunut Gustaf Mauritz Armfelt syntyi Tarvasjoella sijaitsevassa Juvan kartanossa, joka oli Kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppanian päällikön virkatalo. Hänen syntymäkotinsa on nykyään museona. Armefeltin vanhemmat olivat myöhemmin Turun ja Porin läänin maaherrana toiminut kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt ja Maria Katarina Wennerstedt. Armfelt opiskeli Turun Akatemiassa vähän aikaa 1770–1771 ja suoritti upseerintutkinnon Karlskronan kadettikoulussa 1771–1773.

Armfeltista tuli 1774 henkivartiokaartin vänrikki Ruotsin Kustaa III:n hovissa. Hän joutui jättämään Ruotsin kaksintaistelusta syntyneen skandaalin vuoksi ja matkusti Pietarista Varsovaan ja Berliinin kautta Pariisin 1778–1780. Armfelt tutustui Kustaa III:een Belgian Spassa ja hänestä tuli kruununprinssi Kustaa Aadolfin kavaljeeri sekä henkivartiokaartin kapteeni. Hän osallistui neuvotteluihin Venäjän Katariina II:n kanssa 1783 ja Kustaa III:n sodan aikana 1788–1790 hän oli yksi kuninkaan luotettuja neuvonantajia. Tanskalaisten noustessa maihin 1788 ja uhatessa Göteborgia, hän järjesti Taalainmaan sotajoukot ja johti ne voittoon. Armfelt pysyi hallitsijan puolella epäluulon kasvaessa kuninkaan järjestämää sotaa vastaan. Hän oli Ruotsin pääneuvottelija Värälän rauhanneuvotteluissa elokuussa 1790. Armfelt oli haavoittunut vakavasti olkapäähän 4. kesäkuuta 1790 Savitaipaleen taistelussa.

Armfelt oli myös kulttuurimies, joka osallistui Kustaa III:n Italian-matkalle 1783–1784. Matkalla he kävivät Roomassa, Napolissa ja Pariisissa osallistuen moniin teatteri- ja oopperaesityksiin. Tästä matkasta oli perintönä valtion talouden huonontuminen ja epäluottamuksen kasvu kuninkaaseen, mutta myös Ruotsin Akatemian perustaminen. Armfelt valittiin sinne 14:stä edustajasta teatteriansioidensa perusteella. Hän oli Ruotsin akatemian jäsen ja puheenjohtaja 1786–1794, Draamateatterin ja Oopperan johtaja sekä Musikaalisen akatemian jäsen 1786–1792.

Kuollessaan 1792 Kustaa III määräsi Armfeltin alaikäisen poikansa holhoojaksi ja nimitti hänet valtaneuvostoon ja Tukholman ylikuvernööriksi (Överståthållare). Kustaa III:n veli, Karl, kuitenkin lähetti Armfeltin lähettilääksi Napoliin päästäkseen hänestä eroon. Napolista käsin Armfelt neuvotteli Venäjän Katariina II:n kanssa suostutellen häntä voimanäytökseen kustavilaisten pääsemiseksi valtaan Ruotsissa. Kuninkaan vakoojat paljastivat juonen, ja Armfelt pakeni häntä hakemaan määrätystä laivasta vain kuningatar Maria Carolinan avulla. Hän pakeni Venäjälle, missä hänet käytännössä vangittiin: hänet sijoitettiin pienehköön huvilaan Kalugan pikkukaupunkiin kohtalaisen eläkkeen turvin – mutta tosiasiassa hän oli koko Venäjällä olonsa ajan 1794–1797 poistumiskiellossa. Tukholmassa hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan petturina. Hänen rakastajattarekseen mainittua kreivitär Magdalena Rudenschöldiä syytettiin myös salaliittolaisuudesta, hänet piiskattiin julkisesti ja hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin kahden vuoden vankeudeksi.

Tosin eräs yllättävä taho asettuikin vastahankaan: Tanskan hovi ilmoitti kylmästi ruotsalaisille, ettei heidän nähdäkseen Armfelt ole syyllistynyt mihinkään todelliseen rikokseen – eikä sijaishallitsija Gustaf Adolf Reuterholmin vaatimusta, että Armfeltille myönnetty Elefanttiritarikunnan suurristi olisi pitänyt peruuttaa ja takavarikoida, voitaisi toteuttaa: tanskalaisten mielestä syyte Armfeltia vastaan olisi vain poliittisten vastustajien häpäisy-yritys ja Armfelt säilyttäisi ritarikunnan jäsenyyden – kuten kävikin. Julkisuuteen tämä päätös tuli vasta kun Armfelt sai kunniansa ja kaikki ruotsalaiset ritarimerkkinsä takaisin. Hän oli tosin pitänyt niitä hallussaan koko karkotuksen ajan ja polttanut monen mutkan kautta käsiinsä päätyneet Reuterholmin kirjeet, joissa vaadittiin kunniamerkkien palautusta.

Vuosina 1797–1799 Armfelt asui mm. Berliinissä ja Dresdenissä. Vuosina 1799–1802 Armelt asui Kuurinmaan herttuan Peter von Bironin perheessä mm. Sleesiassa ja Böömissä.

Kustaa IV Aadolfin noustua valtaistuimelle 1800 Armfelt armahdettiin ja hänen aatelisarvonsa ja kunniansa palautettiin. Hän pääsi Ruotsin lähettilääksi Wieniin, mutta joutui eroamaan kaksi vuotta myöhemmin hyökättyään Itävallan hovin kantaa vastaan Napoleon-kysymyksessä. Vuosina 1805–1807 hän toimi Ruotsin Läntisen armeijan joukkojen johdossa Etu-Pommerissa ja puolusti ruhtinaskuntaa. Palattuaan hänet määrättiin Ruotsin joukkojen komentajaksi Norjan vastaiselle rajalle.

Vallankumouksen syöstyä Kustaa IV:n ja hänen koko perheensä vallasta 1809 Armfelt päätti vetäytyä Suomeen, jonka Venäjä oli valloittanut. Hän ei voinut hyväksyä Napoleonin kenraalin, Jean Baptiste Bernadotten (kuninkaana Kaarle XIV Juhana), nimittämistä Ruotsin kruununperilliseksi ja de facto hallitsijaksi. Hänen vihollisensa estivät hänen lähtönsä, kunnes 1811 saivat nostettua syytteen, jossa Armfelt karkotettiin salaliittolaisena. Hän meni Venäjän Tukholman lähetystöön 31. maaliskuuta ja vannoi uskollisuudenvalan. Hän lähti Ruotsista seuraavana päivänä. Armfeltista tuli Aleksanteri I:n kenraaliadjutantti Pietarissa. Hänen ansiokseen luetaan muun muassa voimakas vaikutus niin sanotun Vanhan Suomen liittämiseksi suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Hän toimi Pietarissa Suomen Asiain Komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi 1812.

Yksityiselämä ja perhe

Oleskellessaan Pariisissa Armfeltillä oli suhde näyttelijätär Mademoiselle L'Eclairin kanssa, josta syntyi avioton poika Maurice L'Eclair (1780–1841). Armfeltillä oli suhde kreivitär Magdalena Rudenschöldin (1766–1823) kanssa 1785–1793. Armfelt avioitui 7. elokuuta 1785 kreivitär Hedvig De la Gardien (1761–1832) kanssa Drottningholmin linnassa. Hedvig oli kreivi Carl Julius De la Gardien ja kreivitär Magdalena Christina Stenbockin tytär.

Heillä oli kahdeksan lasta:

Maria Magdalena Catharina Augusta Armfelt, (1786–1845), kreivitär
Gustaf Fredrik Armfelt, (1788–1789).
Carl Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
Magnus Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
Gustav Magnus Armfelt, (1792–1856), kenraalimajuri, kreivi
Alexander Armfelt, (1794–1876), kapteeni, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos, kreivi
Constantin Armfelt, (1796–1797).
Carl Magnus Wilhelm Armfelt, (1797–1878).

Suhteesta Kuurinmaan herttuan tyttären Saganin prinsessan Catharina Fredrika Wilhelmina Benigne von Kurlandin (1781–1839) (myöhemmin Rohan-Guémenée'n herttuatar; ruhtinatar Trubetskoi; kreivitär von der Schulenburg-Vitzenburg) kanssa oli avioton tytär Adelaide Gustava Aspasie (Vava) Armfelt (1801–1881). Avioton poika Maurice aateloitiin Ruotsissa 1816 nimellä Mauritz Clairfelt ja hänestä tuli kenraali; Vava adoptoitiin Armfeltien kreivilliseen sukuun 1812.

Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon, lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan 1811–1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan asua siellä. Armfeltien suku omisti kartanon 1786–1925.
Armfelt Suomen Asiain Komitean jäsenenä.

Armfelt vanhemmilla päivillään

Armfelt ajoi suomalaisille suhteellisen itsenäistä asemaa omana kansakuntana. Hän kirjoitti keisarille virkakirjeen Nöyrä selonteko Suomen oloista (1810), jossa hän propagoi pyrkimystään: ”Rauhamme ja menestyksemme riippuu siitä, että me rehellisesti ja täydellisesti muutumme suomalaisiksi”. Historioitsija Päiviö Tommila pitää Armfeltia ensimmäisenä suomalaisuusohjelman laatijana.

Suomalaisuus oli Armfeltille tavoite, jota kohti voitiin ja tuli pyrkiä. Samaan aikaan eräät akatemian edustajat suhtautuivat Suomen uuteen asemaan skeptisesti. Aura-seurassa vaikuttanut Johan Jakob Tengström pelkäsi maan kulttuurin luisuvan Venäjän vallan alla alaspäin eikä hän löytänyt suomalaisuudesta mitään omintakeista. Armfelt taas puhui suomalaisen kasvatuksen puolesta ja kutsui ”kanaljoiksi” sellaisia, jotka eivät tahtoneet olla suomalaisia. Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” ("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar"), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.

Armfelt kehotti suomalaisia erilaisiin parannuksiin. Hänen virkakirjeensä yleisönä oli paitsi keisari, myös kollegat, jotka rakensivat maahan uutta institutionaalista järjestelmää. Armfeltin mukaan ei ollut Venäjänkään etu, että sen alaisena oli erämaita. Parannuksia pidettiin tärkeinä, sillä yleinen hyvinvointi ja yleisön vaurastuttaminen nähtiin isänmaanrakkautta herättäväksi. Kuten P. J. Bladh Suomen Talousseurasta asian ilmaisi: ”Kurjalle on samantekevää, kenen maalla hän kerjää.”

Suomen Asiain Komitean mukaan ylempien säätyjen tehtävä oli johtaa muutosta. Rahvaasta sanottiin, että se ei tehnyt omin päin ja omasta aloitteestaan mitään, ja kuten komitean jäsen C. J. Walleen lisäsi: ”eikä onneksi ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi saanut sen liikkeeseen.” Alempia kansankerroksia pidettiin hallitsemattomana väkijoukkona, villieläiminä, joihin ei ollut syytä luottaa. Armfelt suositti keisarille lujatahtoista lempeyttä ja vakuutti, että kansa ei kapinoisi, jos sille tehtäisiin oikeutta. Hemmotteluun ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut tarvetta. Kansa tyytyi vähään, kun sen ei annettu tietää paremmasta. Tämä armfeltilainen käsitys periytyi sittemmin muiden muassa Zacharias Topeliuksen kansankuvaan.

Lähteet

Ramel, Stig: Kustaa Mauri Armfelt 1757–1814. Otava, 1998, 2. painos 2005. ISBN 951-1-17497-5.
Jäntti, Yrjö A. (toim.): Suomen sana', osa 1, s. 25–29. Armfelt, Gustaf Mauritz: Nöyrä selonteko Suomen oloista. Alkuperäinen teksti vuodelta 1810.. WSOY, Porvoo, 1963.
Korhonen, Keijo: Suomen asiain komitea. Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö, Turku, 1963.
Tommila, Päiviö: Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia. WSOY, Porvoo, 1989.
Tommila, Päiviö: Herää Suomi. Suomalaisuusliikkeen historia, s. 51–65. Artikkeli: Päiviö Tommila, Mitä oli olla suomalainen 1800-luvun alkupuolella. Kustannuskiila, Kuopio, 1989.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gustaf Mauritz (översiktstab 3-4, son av Magnus Vilhelm, tab 4), finsk greve, född 1757-04-01 på Juva kaptensboställe i Sankt Mårtens socken i Finland. Korpral vid livdragonregementet 1768-04-05. Sergeant vid livdragonregementet 1770-06-08. Student i Åbo 1770–71. Kadett i Karlskrona 1771-08-01. Officersexamen 1773-05-28. Fänrik vid livgardet 1774-01-28. Löjtnant vid livgardet 1777-04-30. Reste utrikes 1778. Återkom 1780. Kavaljer hos kronprinsen Gustaf Adolf 1781-07-10. Kapten vid livgardet 1782-04-03. Tjänstgörande kammarherre hos konung Gustaf III (SAB.) 1783-03-11. Överstekammarjunkare 1783-07-25. Överstelöjtnant i armén och generaladjutant av flygeln 1783-06-25. Överstelöjtnant vid Nylands infanteriregemente 1786-02-10. En av de 18 i svenska akademien 1786. Direktör över kungliga teatern 1786-10-07. Överste i armén och generaladjutant 1787-06-30. RDElefO 1787. Chef för Nylands regemente 1788-06-30. Chef för dalfrikåren 1788-09-29. Chef över trupperna vid västra gränsen 1789-02-10. RSO 1789. Generalmajor 1789-06-10. RRS:tAndrO, S:tAlexNewskiO och S:tAO1kl 1789-08-19. RSO mstk 1789-08-21. RoKavKMO 1789-11-22. Chef för 2. livgardet 1790-12-16–1792-05-25. Överste för Närkes och Värmlands regemente 1791-03-29–1793-01-12. Kansler för Åbo akademi 1791-09-13–1792-11-21. Överståthållare i Stockholm 1792-03-29. Generallöjtnant 1792-05-15 svensk minister i Italien 1792. Avsked från sina militära ämbeten 1793-01-12. Dömdes 1794-09-22 frånvarande för stämplingar mot fäderneslandet från liv, ära och gods, vilken dom 1799-11-16, då Gustaf IV Adolf tillträtt regeringen, upphävdes, varjämte han återinsattes i sina medborgerliga rättigheter och militära värdigheter. Återkom till Sverige 1801. Minister i Wien 1802-09-17–1804-10-30. Generalbefälhavare i Pommern 1804-11-09–1807-05-01. R m st k S:tJoh:savJerusalemO 1805. General av infanteriet 1807-04-07. Befälhavare över västra armén 1808. En av rikets herrar och president i krigskollegium 1809-06-29. Avsked ur svensk tjänst för åter förehavda stämplingar 1810-10-11. Finsk undersåte 1811. Trädde i rysk tjänst 1811-03-31 och förklarades 1811-05-27 ej vidare vara en av rikets herrar. Ordförande i kommittén för finska ärenden i Sankt Petersburg 1811-10-26. Rysk general av infanteriet och ledamot av kejserliga rikskonseljen i Finland 1811. Kansler för Åbo akademi 1812-06-05. Finsk greve 1812-09-18 samt erhöll tillika tillstånd att på sitt grevliga nummer adoptera ej mindre sin brorson Magnus Reinhold än sina sysslingar Gustava Vilhelmina Charlotta och Adelaide Gustava Aspatia Armfelt (introducerade 1818-09-17 på finska riddarhuset under nr 4). Tillförordnad generalguvernör över Finland 1813. Död 1814-08-19 på kejserliga lustslottet Zarskoje Zelo och begraven i familjegraven i Halikko kyrka. Han var konung Gustaf III:s bekante gunstling. Vistades såsom landsflyktig tre och ett halvt år eller till år 1797 i staden Kaluga i Ryssland och kallade sig då Brandt.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Armfelt_nr_213#TAB_5

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gustaf Mauritz Armfelt föddes 31 mars 1757 på Juuva kaptensboställe i st. Mårtens socken i Finland som son till generalmajor Magnus Vilhelm Armfelt och Maria Katarina Wennerstedt. Han var sonson son till Carl Gustaf Armfeldt.

Han blev officer vid Livgardet men efter en duell lämnade han Sverige. 1780 sökte han upp Gustav III, och efter detta möte blev han kungens gunstling. Han överöstes med titlar, bla. blev han direktör för Kungliga teatern, medlem av Svenska akademien, generalmajor och serafimerriddare. 1790 ledde han också förhandlingarna med Ryssland i Värälä.

Då Gustav III låg på sin dödsbädd förordnade han Armfelt till medlem i förmyndarregeringen och till överståthållare i Stockholm. Detta sågs inte med blida ögon på Armfelts fiender. Efter att kungen var död blev han emellertid utnämnd till generallöjtnant, men i samma veva blev han tvungen att ta permission och resa utomlands. Han reste till Aachen för att sköta sin hälsa, och när han var där fick han besked om att han blivit avskedad som överståthållare, och skulle bege sig till Neapel som svensk minister istället.

Armfelt trodde att Reuterholm och förmyndarstyrelsen hade fientliga avsikter mot den nya unga kungen Gustav IV Adolf, så han gjorde upp en plan, att om det var nödvändigt skulle han störta den bestående regeringen. Han skrev om detta hem om till sina vänner i Sverige, och dessa brev hittade hans fiender och han blev därmed ställd inför rätta, och personer sändes ner till Neapel för att gripa honom men han hade av sina vänner i Sverige blivit varnad och han rymde då till Ryssland.

År 1794 var det rättegång, och han dömdes till att mista liv, ära och gods, och hans namn spikades upp på skampålen i alla svenska städer. Hans älskarinna Magdalena Rudenschöld som hade brevväxlat med honom, dömdes först till döden, men detta ändrades till schavottering och spinnhus på Långholmen. 1799 drogs dödsdomen tillbaka och karriären kunde sätta ny fart - bland annat blev han sändebud i Wien och befälhavare i Pommern. 1813 (56 år gammal) utnämndes han av Karl XIII till excellens och följande året till president i krigskollegium. Han kom dock inte överrens med rådet och fruktade att bli arresterad, så natten till den 31 mars 1811 inställde han sig vid den ryske ministern i Stockholm och svor den ryske monarkens trohetsed och följande dag fick han befallning att lämna landet.
I Ryssland togs han emot av kejsar Alexander I och utnämndes till ordförande för finska ärendens beredning och för andra gången till kansler för akademien i Åbo. I Finland blev han också t.f generalguvernör över Finland, samt greve i finska riddarhuset.

Armfelt var gift med Hedvig Ulrika De la Gardie som han fick åtta barn med. Han hade också ett antal barn med några olika älskarinnor. Han dog efter nio månaders sjukdom på lustslottet Tsarskoje-Selo i St. Petersburg den 19 augusti 1814, 57 år gammal.
Gravplats: Finland - Halikko kyrka

Lähde: http://www.historiesajten.se/visainfo.asp?id=57.
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt, 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari)

Mademoiselle L'Eclair Inte gift med G.M. Armfelt. Sonen adlad i Sverige (Clarfelt). Oleskellessaan Pariisissa Armfeltillä oli suhde näyttelijätär Mademoiselle L’Eclairin kanssa, josta syntyi avioton poika Maurice L’Eclair (1780–1841)., k. Ranska, Pariisi.

Lapset:
Mauritz Clairfelt e. Armfelt , s. 12.12.1780 Ranska, Pariisi. Tauluun 193
2. puoliso: Vihitty 07.08.1785 Ruotsi, Tukholma, Lovö Hedvig Ulrika Karlintytär Armfelt o.s. De la Gardie Kuningattaren hovineiti, kreivitär., s. 27.11.1761 Ruotsi, Tukholma, k. 07.02.1832 Ruotsi, Tukholma.

Hedvig Ulrika De la Gardie, född 29 november 1761 i Stockholm, död där 7 februari 1832, var en svensk grevinna och hovdam. Hon var gift med Gustaf Mauritz Armfelt. Hon var hovfröken hos Sofia Magdalena, hovmästarinna hos Gustav IV Adolf under hans tid som kronprins, "riksrådinna" (gift med ett riksråd), och överhovmästarinna för Gustav IV Adolfs barns hov. Hon var även hovdam åt Rysslands kejsarinna.

Innehåll

1 Biografi
1.1 Tidigt liv
1.2 Exil
1.3 Återkomst till Sverige
1.4 Den andra exilen


Tidigt liv

Hedvig Ulrika De la Gardie var dotter till greve Carl Julius De la Gardie och grevinnan Magdalena Christina Stenbock; hennes mor var 1776–1797 överhovmästarinna hos Sofia Albertina. Under sin tid som hovfröken hos Sofia Magdalena intog hon en framträdande plats i hovets amatörteater. Bland de mest framstående medlemmarna i Gustav III:s amatörteater räknas Caroline Lewenhaupt, Carl von Fersen, Hedvig Ulrika De la Gardie, Nils Barck, Maria Aurora Uggla, Otto Jacob von Manteuffel Zöge, Bror Cederström samt systrarna Ulla von Höpken och Augusta Löwenhielm.

Gift 7 augusti 1785 på Drottningholms slott med Gustaf Mauritz Armfelt. Makens smeknamn för henne i sina brev var "min Söta Pumpa". Han kallade sig "Din tjocka pojke". Hon beskrivs som tystlåten och pålitlig. Maken ska ha behandlat henne med aktning men inte älskat henne: han ska ha gift sig med henne främst för hennes efternamns skull och även lovat gifta sig med Magdalena Rudenschöld, med vilken han hade ett förhållande. Själv beskrivs hon som blint förälskad i Armfelt och övertygad om hans oskuld då han senare blev dömd för förräderi och lojal mot honom.

Exil

Hedvig Ulrika De la Gardie flyttade 1792 till Neapel i Italien med sin man. Maken gav henne några viktiga papper, som hon grävde ned i ett schatull i trädgården med en anställds hjälp. Tjänaren ska ha sålt dessa papper, vilket bidrog till avslöjandet av Armfelts konspiration, och ersatt dem med blankt papper.

År 1794 reste hon genom Italien och Polen till Riga, där hon stannade hos en släkting i Livland. Hon blev under färden flera gånger, i Rom och Venedig, nästan arresterad på grund av arresteringsordern som utfärdats på maken. Hon fick dock tillsänd en reskassa av hertig Karl och tilläts behålla sin pension som hovfröken. Maken dömdes 1794 till döden för förräderi i sin frånvaro. Hans egendom i Sverige konfiskerades, och den tillföll då enligt praxis hans barn. På grund av makens dom räknades Hedvig Ulrika som barnens förmyndare snarare än enbart maken, som annars var dåtida lag, och hon fick därför ansvaret för egendomen. Hon förbjöds dock att bära makens efternamn och att vistas i Sverige. Hennes ekonomiska ombud i Sverige var Axel von Fersen den yngre.

I Riga anvisades paret att bo under Katarina den storas beskydd i Kaluga. 1796 reste hon till Sankt Petersburg för att be den nye tsaren om bättre villkor, men misslyckades. Vid Gustav IV:s myndighetsförklaring bad hon om tillstånd att återvända till Sverige. Hon återvände 1797 till Sverige, och fick tillstånd att använda makens efternamn och tillåtelse att vistas i Sverige, samt för maken att vistas överallt utom Sverige och Ryssland, och upphäva aktiv förföljelse. Efter svåra ansträngningar fick hon tillåtelse av tsaren för maken att lämna Ryssland, och hon mötte honom i Livland och reste 1798 till Berlin.

Återkomst till Sverige

Hedvig Ulrika De la Gardie återvände 1799 till Sverige. Hon fick rang av riksrådinna och utnämndes till överhovmästarinna för kungabarnens hov, en tjänst hon hade från 1799 till 1803. Hon accepterade utnämningen på villkor att Armfelts landsförvisning upphävdes. Hennes villkor uppfylldes år 1800, sedan hon hotat att lämna anställningen om avtalet inte hölls. Armfelt underrättades även om att hans landsförvisning hade upphävts av hänsyn till hans maka och mor. Hon beundrades mycket för sin lojalitet mot Armfelt, medan däremot han själv ogillades och inte ansågs förtjäna hennes lojalitet. 1803 avskedades hon och erhöll titeln excellens, något som brukade ges åt kungabarnens överhovmästarinnor. Hon efterträddes av Christina Charlotta Stjerneld.
Den andra exilen

I mars 1811 ryktades Armfelt ha förtalat kronprinsen, Karl Johan, och förbereda stämplingar mot honom i brev. Den franske ambassadören hade då länge försökt förmå Karl Johan att utvisa Armfelt. Armfelt fick ingen möjlighet att försvara sig, och De la Gardie försökte då själv inleda förhandlingar i hans ställe med Karl Johan via drottning Hedvig Elisabet Charlotta. Denna talade också med Karl Johan för hennes skull, men utan framgång. När Armfelt utvisades i april 1811 och emigrerade till Ryssland, flyttade De la Gardie omedelbart ut på landet och mottog därefter de båda ryska kejsarinnornas porträtt, vilket gjorde henne till en sk porträttdam, vilket var en hög rang i Ryssland. Hedvig Ulrika De la Gardie lämnade Sverige år 1812 och bosatte sig sedan med Armfelt i Ryssland. Före sin avresa sökte Karl Johan oväntat upp henne då hon var på besök hos Lars von Engeström och meddelade henne att han hade ändrat uppfattning om Armfelt, att han hade tagit miste och nu högaktade honom.

1814 blev hon ordensdam för den heliga Catharinas orden med lilla korset. Hon var statsdam hos Rysslands kejsarinna 1820–1822. Hon tillbringade sina sista år i Sverige. Hon är begravd i familjegraven i Halikko kyrka i Egentliga Finland, i närheten av Åminne herrgård, som var i familjen Armfelts ägo 1786–1925.
Vanhemmat: Karl Julius Magnuksenpoika De la Gardie, Kapten, förste överadjutant, Kreivi, ylikamariherra, Överstekammarherre greve, schwed. OberKhr., s. 29.10.1728 Ruotsi, Tukholma, k. 27.02.1786 Ruotsi, Tukholma ja Magdalena Christina Friedrichintytär De la Gardie o.s. Stenbock, Kreivitär., s. 04.02.1729 Ruotsi, Halland, Vapnö, k. 22.03.1801 Eesti, Pärnu-Jaagupi, Pööravere.
Hedvig Ulrika De la Gardie (1761-1832)
Lapset:
Magdalena Maria Katarina Augusta Piper o.s. Armfelt s. 1786 Ruotsi, Tukholma, k. 1845 Ruotsi, Västmanland, Ängsjö.
Gustav Magnus Armfelt , s. 02.04.1792 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 194
Alexander Armfelt , s. 18.04.1794 Latvia, Riika. Tauluun 209
Katharina Friederike Wilhelmine Benigna Peterintytär von Biron, Herzog Wilhelmine inherited from her father Duke Peter, The Duchy of Sagan, and the dominion of Nachod including the castles Ratiborice and Chalkowitz all in Bohemia., s. 08.02.1781 Latvia, Jelgava, k. 29.11.1839 Itävalta, Wien.

Vilhelmine Katarina Friderike Benigna de Sagana (Wilhelmine Katharina Friederike Benigna, Herzogin von Sagan, 1781.-1839.), dzimusi Vilhelmine Katarina Friderike Benigna fon Birona (Wilhelmine Katharina Friederike Benigna von Biron) - Saganas hercogiene, Kurzemes un Zemgales hercogistes princese.

Hercoga Petera un Dorotejas vecaka meita. Dzimusi 1781. gada 8. februari Mitava. Uzaugusi mates pili Lebihava. 1800. gada pec teva naves mantoja Saganas hercogisti, dzimtmuižu Bohemija, Nahoda, ka ari visu tam piederošo. 1801. gada 12. janvari Hamburga arlauliba dzemdeja meitu Adelaidu Gustavu Anastasiju, kuru atdeva audzinašana tas teva, Zviedrijas armijas generala Gustava Morica Armfelta (Gustav Moritz Armfelt; 1757.-1814.) bralim Somija. Dzemdibas bija smagas un bernu Vilhelminei vairs but nevareja. Šaja paša 1801. gada salaulajas ar Žilu Armanu Luiju princi de Roanu-Gemene (Prinz Louis de Rohan-Guemene, 1768.-1836.), tacu jau 1806. gada 7 . marta lauliba tika škirta (virs sanema 100 000 dalderu lielu kompensaciju). 1806. gada 5. maija stajas lauliba ar knazu Vasiliju Trubeckoju (????? ?????????, ??????? ?????????, 1776.–1841.), tacu ari ta tika škirta jau nakamaja gada. Savos apartamentos Vine Vilhelmine izveidoja literaro salonu, kas kluva ne tikai par literaras publikas pulcešanas vietu, bet te tikas ari karalnama parstavji, diplomati, zinatnieki un makslinieki, svineja balles un verpa intrigas. 1813. gada sakas vinas romans ar Austrijas arlietu ministru grafu Meternihu (Klemens Wenzel Nepomuk Lothar Graf von Metternich-Winneburg zu Beilstein, 1773.-1859.), kas ilga lidz pat Vines Kongresa noslegumam. Šaja laika pret Franciju noslegta Austrijas, Prusijas un Krievijas koalicija tika izveidota, šo valstu parstavjiem uzturties tieši Vilhelmines Ratiboržes pili (Zámek Ratiborice) Bohemija. 1819. gada Vilhelmine stajas trešaja lauliba ar Karlu Rudolfu, grafu fon der Šulenburgu (Graf Rudolf von Carl Schulenburg, 1788.-1856.). Mirusi 1839. gada 29. novembri Vine, apglabata Saganas pils baznicas kapenes. Vinas ipašumus mantoja masa Pauline.

Lähde: http://vesture.eu/index.php/Sag%C4%81na_Vilhelm%C4%ABne_Katar%C4%ABna_Friderike_Benigna_de.
Vilhelmine Katarina Friderike Benigna de Sagana (Wilhelmine Katharina Friederike Benigna, Herzogin von Sagan, 1781.-1839.)
Lapset:
Adelaide Gustava Aspasia (Vava) von Essen o.s. Armfelt , s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri. Tauluun 211
Anna Charlotte Dorothea Georgentytär von Biron o.s. von Medem s. 03.02.1761 Latvia, Bauskas novads, Mežotne, k. 20.08.1821 Saksa, Thuringen, Löbichau.

(Anna Charlotte) Dorothea von Medem (3 February 1761 – 20 August 1821) was born a Gräfin (Countess) of the noble German Baltic Medem family and later became Duchess of Courland (a Baltic region). Popularly known as Dorothea of Courland after her marriage to Peter von Biron, the last Duke of Courland, she hosted an aristocratic salon in Berlin and performed various diplomatic duties on behalf of her estranged husband.

Anna Charlotte Dorothea was born at Mežotne, now Latvia, to Johann Friedrich von Medem, a Graf from the old Courland nobility, general-poruchik of the Russian Empire, and (as of 1779) Reichsgraf of the Holy Roman Empire; and his second wife, Louise Charlotte von Manteuffel. Her father, a descendant of Konrad von Mandern, was himself awarded the Order of St. Alexander Nevsky in 1774 for his help in preparing the Treaty of Küçük Kaynarca. He owned many estates in Courland, including Elley and Alt-Autz. Her elder half sister from her father's previous marriage was the poet Elisa von der Recke. Her younger brother was Russian diplomat Christoph Johann von Medem, who built Villa Medem in Mitau (now Jelgava).

On 6 November 1779, eighteen-year-old Dorothea became the third wife of the 55-year-old, childless Duke Peter von Biron, son of the famous Ernst Johann von Biron. The couple had six children, two of whom died in infancy. The four surviving children were all daughters; however, the youngest one, Dorothea, was probably illegitimate, although recognized by the Duke.

Dorothea was welcomed into the highest social circles thanks to her new status as duchess as well as her beauty. Because her husband was preoccupied with political difficulties at home involving his overlord the King of Poland and the Courland nobility, he frequently sent her on diplomatic missions to Warsaw, lasting months at a time, and to Berlin, Karlovy Vary, and Saint Petersburg for shorter periods. During these long absences Dorothea became alienated from her husband and had numerous love affairs with other men, including Gustaf Mauritz Armfelt, Talleyrand, and the Polish nobleman Alexander Batowski, who fathered her fourth daughter, born in 1793. After the year she gave birth to her illegitimate daughter, also named Dorothea (whom her husband nevertheless acknowledged as his own), the Duchess moved permanently to the Palais Kurland in Berlin, where she held an aristocratic salon.

In 1794 she acquired the Gutsherrschaft Löbichau in Altenburgischen and spent her summers at the newly built Schloss there. Inviting poets, philosophers, relatives and friends to Löbichau, it became known as the Musenhof der Herzogin von Kurland. Her sister Elisa von der Recke, who would later be linked with Christoph August Tiedge, came to Löbichau to live and Tsar Alexander I of Russia, Frederick William III of Prussia, Napoleon I of France, Talleyrand, Metternich, Goethe, Schiller and other personalities of the time were the duchess's personal friends. In 1801, she received a proposal from Prince Frederick Adolf of Sweden.

Upon her youngest daughter Dorothea's marriage to Talleyrand's nephew, Edmond de Talleyrand-Périgord, in 1809, the duchess moved to Paris, having an intense relationship with Talleyrand and influenced him to turn against Napoleon. In 1814 she traveled to the Congress of Vienna to confront him about his alleged love affair with her daughter Dorothea. A few years after her death at Löbichau in 1821, the Duchess' body was moved from her place of death to the family vault at Sagan where her husband was buried in 1800.

With Peter von Biron:

Princess Katharina Friederike Wilhelmine Benigna (8 February 1781, Mitau – 29 November 1839, Vienna), Duchess of Sagan; on Peter's death, it was she who inherited the duchy of Sagan in Silesia and the Herrschaft of Náchod in Bohemia.
Princess Louise Pauline Maria (19 February 1782, Mitau – 8 January 1845, Vienna); married Prince Friedrich Hermann, Prince of Hohenzollern-Hechingen; on Peter's death, she inherited the Prager Palais and the Herrschaft of Hohlstein and Nettkow, and on Wilhelmine's death she also inherited the duchy of Sagan in Silesia and the Herrschaft of Náchod in Bohemia.
Princess Johanna Katharina (24 June 1783, Würzau – 11 April 1876, Löbichau); married Francesco Ravaschieri Fieschi Squarciafico Pinelli Pignatelli y Aymerich, Duke of Acerenza. In 1806, she inherited the Kurland-Palais in Prague and on her mother's death inherited the Herrschaft of Löbichau in Altenburgischen.
Hereditary Prince Peter (26 January 1787, Würzau – 25 March 1790, Würzau).
Princess Charlotte Fredericka (26 January 1789, Würzau – 10 March 1791, Würzau).

With Alexander Batowski:

Princess Dorothea (21 August 1793, Berlin – 19 September 1862, Zagan), married Edmond de Talleyrand-Périgord, 2nd duke of Talleyrand and 1st duke of Dino in Calabria. Peter von Biron acknowledged her as his own. On Peter's death she inherited the Kurland-Palais in Berlin and the Herrschaft of Deutsch Wartenberg; on her half-sister Pauline's death in 1845 she also inherited the Duchy of Sagan.

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Dorothea_von_Medem.
Anna Charlotte) Dorothea von Biron (von Medem) (3 February 1761 – 20 August 1821)
Lapset:
Wilhelmina Gustava Charlotta "Mina" Federley o.s. Armfelt , s. 20.12.1798 Saksa, Hampuri. Tauluun 235
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 193
XIII Mauritz Gustafinpoika Clairfelt e. Armfelt, (Taulusta 192, isä Gustav Armfelt) Ruotsalainen kenraalimajuri., s. 12.12.1780 Ranska, Pariisi, k. 19.03.1841 Ruotsi, Skåne, Lund.

Mauritz Clairfelt, född 12 december 1780 i Paris, Frankrike, död 1841 i Sverige, var en svensk generalmajor. Han var illegitim son till Gustaf Mauritz Armfelt och Madam L'Eclair.

Clairfelt föddes som utomäktenskapligt barn till gustavianen Gustaf Mauritz Armfelt och en av hans franska älskarinnor, skådespelerskan madame L'Eclair. Först när sonen var fyra år gammal träffade Armfelt honom första gången på en genomresa i Frankrike. Sonen kvarblev dock hos modern vars liv fick ett abrupt slut ett par år senare då hon misstänkt för aristokratiska tänkesätt av det styrande nationalkonventet i Frankrike och avrättades. Armfelt hade dock inte förlorat sonen ur sikte utan tog honom till Sverige där han 1796 inskrevs som kadett vid Karlbergs krigsakademi. Utexaminerad 1799 blev han samma år stabsfänrik vid Bohusläns regemente men fick snart permission i tre år för att gå i utländsk krigstjänst. 1802-1803 var han attaché hos fadern vid svenska legationen i Wien. Sistnämnda år fick han även tillstånd att tjänstgöra i Österrikiska armén sedan han utnämndes till löjtnant i svenska armén. Samma år erhöll han även kejserligt romerskt adelskap.

Åter i Sverige 1806 blev han kapten i armén 1807 och vid utbrottet av finska kriget 1808 placerades han som stabsadjutant hos generaladjutanten Gustaf Löwenhielm och utmärke sig bl.a. i slaget vid Haistila där han blev skadad. Hans insats i detta krig blev dock kortvarig då han samma år tillsammans med Löwenhielm i en batalj, där han ånyo blev sårad, blev tillfångatagna av ryssarna 16 april och frisläpptes först 4 april 1809.

Efter krigsslutet avancerade Clairfelt i rask takt och blev överste 1814, upphöjdes i svenskt adligt stånd 1816, chef för Södra skånska infanteriregementet (Södra skåningarna) 1818 och slutligen generalmajor i armén och förste adjutant hos konungen 1829. Under flera perioder 1823, 1839 och 1840 förde han så som tillförordnad general befälet i Skåne. Han dog i tjänst 1841. Gravvård på Gamla Begravningsplatsen i centrala Malmö.

Clairfelt militära avancemang underlättades till viss del av faderns inflytande men huvuddelen stod att finna i hans egna förmågor. Som chef för Södra skånska infanteriregementet under 23 år gjorde han sig uppskattad bland såväl officerare som övrigt manskap.
Mauritz Clairfelt, född 12 december 1780 i Paris, Frankrike, död 1841 i Sverige.

Puoliso: Emilie Fredrika Aurora Jeanintytär Clairfelt o.s. De Geer af Finspång s. 24.12.1782 Ruotsi, Östergotland, Lovstad, k. 26.12.1828 Ruotsi, Östergotland, Lovstad.
Vanhemmat: Jean Jacques Louiksenpoika De Geer af Finspång, Fänrik och överkammarherre hos drottning Fredrica Dorothea Wilhelmina, Friherre., s. 15.07.1737 Ruotsi, Östergotland, Finsgång, k. 13.01.1809 Ruotsi, Östergotland, Finsgång ja Fredrika Aurora Edvardintytär De Geer af Finspång o.s. Taube, s. 27.12.1753 Ruotsi, Tukholma, k. 1806 Ruotsi, Östergotland, Risinge.
Finspångin linna (ruots. Finspångs slott) on linna Finspångin taajamassa samannimisessä Finspångin kunnassa, Ruotsin Itä-Götanmaalla. Linnan on rakennuttanut Louis De Geer nuorempi (1622–1695). Rakennustyöt käynnistettiin vuonna 1668, ja ne saatiin päätökseen vuonna 1685. Linnan suunnittelusta vastasi hollantilainen arkkitehti Adriaan Dortsman. Se on yksi Ruotsin suurimmista barokkilinnoista. Linnan edustalla sijaitsevat siipirakennukset rakennettiin 1740- ja 1790-luvulla. Nykyisin linna on Siemensin omistuksessa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 194
XIII Gustav Magnus Gustavinpoika Armfelt, (Taulusta 192, isä Gustav Armfelt) Kenraaliluutnantti, kamariherra, kreivi., s. 02.04.1792 Ruotsi, Tukholma, k. 08.07.1856 Halikko, Åminne (Joensuun kartano).

Gustaf Magnus Armfelt opiskeli sotilaskoulussa Berliinissä, jonka jälkeen hänet ylennettiin 14.11.1809 kornetiksi Ruotsin armeijan Ratsastavaan henkikaartiin. Armfelt erosi sotapalveluksesta ja muutti Suomeen, missä hänet otettiin palvelukseen keisarilliseen Venäjän armeijaan ja merkittiin yleisesikunnan luetteloihin 10.4.1811. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 19.7.1811 ja siirrettiin 10.10.1812 3. suomenmaalaiseen jääkärirykmenttiin pysytettynä yleisesikunnan luetteloissa.

Armfelt oli mukana 1812 - 1815 Napoleonin vastaisissa sodissa Venäjällä, Saksassa ja Ranskassa. Hänet ylennettiin luutnantiksi 12.11.1812, alikapteeniksi 6.9.1813 ja kapteeniksi 26.3.1814. Armfelt erosi sotapalveluksesta everstiluutnanttina 29.1.1816, mutta palasi uudelleen aktiivipalvelukseen 31.3.1817 määrättynä 3. Suomen jääkärirykmentin Viipurin pataljoonan esikuntaan. Hän sai 16.2.1819 komennuksen suomenmaalaisen divisioonan esikunnan Suomen joukkojen jaoston ensimmäiseksi adjutantiksi. Armfelt korotettiin keisarin sivusadjutantiksi 18.3.1819 ja hänet ylennettiin everstiksi 23.9.1819. Armfelt määrättiin 1. Suomen jalkaväkirykmentin komentajaksi 16.5.1820 ja 17.3.1827 hänet komennettiin 1. Suomen tarkk’ampujaprikaatin komentajaksi. Armfelt ylennettiin kenraalimajuriksi 6.4.1828.

Suomen sotaväki lakkautettiin ja Armfeltille myönnettiin ero sotapalveluksesta todellisena valtioneuvoksena 14.8.1830. Hänet nimitettiin Vaasan läänin maaherraksi 15.8.1830, ja hänelle myönnettiin keisarillisen hovin kamariherran arvo 30.4.1831. Hänet nimitettiin Uudenmaan läänin maaherraksi (1838 virkanimike muuttui kuvernööriksi) 21.5.1832 ja merkittiin 1.6.1834 kenraalimajurina armeijan jalkaväen luetteloihin pysytettynä maaherran virassa.

Armfelt ylennettiin kenraaliluutnantiksi 22.10.1834. Hänet nimitettiin Keisarillisen Suomen Senaatin talousosaston jäseneksi 2.6.1847, ja hän sai eron Uudenmaan läänin kuvernöörin virasta 18.6.1847. Hän toimi 1848 - 1849 Suomen luotsilaitoksen vt. luotsitarkastajana. Hänelle myönnettiin 14.4.1853 ero senaatin talousosaston jäsenyydestä; ero astui voimaan 1.10.1853. Armfelt määrättiin 19.7.1854 Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien tarkastajaksi. Hän sai eron tästä tehtävästä ja sotapalveluksesta 2.12.1855.

Kenraaliluutnantti Armfelt kuului Suomen ritarihuoneen hallitukseen 24.5.1848 - 23.2.1855 ja toimi keisarillisen palatsin hoitajana Helsingissä 1850 - 1856. Elimon kartano Pohjan pitäjässä oli Armfeltin omistuksessa vuoteen 1852, minkä jälkeen hän asui omistamassaan Käpylän kartanossa Helsingissä.
Kunnia- ja ansiomerkit: PrJohR R 1.2.1810; VenA 4 urh. 2.5.1813; VenA 2 19.10.1813; RuotsMR 19.10.1813; VenVl 4 rk. 10.3.1814; PrPlmR 10.3.1814; VenA 2 brilj. 31.3.1826; Pariisin valtauksen mm. 1826; VenSt 1 11.6.1833; VenA 1 12.1.1836; VenA 1 kkr. 18.12.1839; VenVl 2 srk. 22.4.1843; RuotsMR K 23.9.1843; VenY 4 25 v. palv. 16.12.1843; RuotsMR K suurr. 19.8.1847; VenVK 16.5.1850; kultainen nuuskarasia Aleksanteri II:n kuvalla 5.4.1856.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=17

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gustaf Magnus (son av Gustaf Mauritz), finsk greve, född 1792-04-02 i Stockholm. Kornett vid livgardet till häst 1809-11-14. RS:tJoh:sav JerusalemO 1810-02-00. Avsked ur svenska krigstjänsten 1811-04-10. Överflyttade till Finland och ingick i rysk tjänst såsom underlöjtnant vid generalstaben 1811-07-19. Kapten vid 3. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant vid generalstaben 1812-11-12. RRS:tAO4kl 1813-05-02. Stabskapten 1813-09-06. RRS:tAO2kl. 1813-10-19. RRS:tW1O4kl med ros 1814-03-10. Kapten 1814-03-26. RPrOPlemér 1814-03-30. RSO 1814-04-28. Överstelöjtnants avsked 1816-01-29. Överstelöjtnant vid 3. finska jägarregementet 1817-04-11. 1. adjutant vid den i Finland förlagda, avdelta armékåren jämte finska militären 1819-02-16. Flygeladjutant hos kejsaren 1819-03-18. Överste 1819-09-23. Chef för 1. finska infanteriregementet 1820-05-16. RRS:t AO2kl i brilj. 1826-03-31. Chef för 1. brigaden av finska militären 1827-03-17. Generalmajor 1828-04-06. Avsked 1830-08-14 med titel av verkligt statsråd. Landshövding i Vasa län 1830-08-15. Kammarherre vid kejserliga hovet 1831-04-30. Landshövding i Nylands län 1832-05-21. RRS:tStO1kl 1833-06-11. Generalmajor i armén med bibehållande av landshövdingebefattningen 1834-06-01. RRS:tAO1kl 1836-01-12. RRS:tAO1kl med kejs. krona 1839-12-18. RRS:tW1O2kl mstk 1843-04-22. KSO 1843-09-11. Generallöjtnant i armén 1843-10-22. RRS:tGeorgsO4kl 1844-01-06. Ledamot av kejs. senatens för Finland ekonomidepartement 1847-06-02. Avsked från landshövdinge-, numera guvernörsbelattningen i Nylands län 1847-06-18. KSOmstk 1847-08-07. Främste ledamot av (finska) riddarhusdirektionen 1848-05-24. RRHvÖO 1850-05-04. Föreståndare för kejserliga palatset i Helsingfors 1850-00-00–1856-05-10. Entledigad från ledamotsbefattningen i senaten 1853-04-14, från 1853-10-01. Inspektör för finska indelta militären 1854-07-19. Avsked 1855-12-02. Erhöll en briljanterad gulddosa prydd med kejsarens porträtt 1856-03-24. Död 1856-07-08 Åminne.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Armfelt_nr_213#TAB_6.
Joensuun kartanon päärakennuksen julkisivu. oensuun kartano (myös nimellä Åminnen kartano) on kartano Halikossa nykyisessä Salon kaupungissa. Kartanon päärakennuksen ovat suunnitelleet Charles Bassi ja Carl Christoffer Gjörwell. Julkisivussa olevat medaljongit ovat ruotsalaisen kuvanveistäjän Johan Tobias Sergelin käsialaa. Päärakennusta ympäröivät rakennukset edustavat kustavilaista tyyliä ja ovat peräisin ajalta, jolloin kartanonherrana oli Gustaf Mauritz Armfelt. Kartanoon on kuulunut kiinteästi Hornien rakennuttama Halikon keskiaikainen kirkko, johon kartanolla on ollut patronaattioikeus. Kartanolta kulkee Halikon kirkolle Salon pisin koivukuja. Tilalla viljellään mallasohraa, leipävehnää, siemenviljaa ja öljykasveja. Kartanon mailta on löydetty niin sanottu Halikon aarre. Joensuun kartano oli keskiajalla rälssisäteri. Ensimmäinen nimeltä tunnettu kartanoon liittyvä henkilö on Petrus de Åminne 1300-luvun puolivälistä. Vuosisadan lopulla sinne ilmestyvät saksalaisperäisen Horn-suvun johtomiehet. 1407 sai Henrik Olofsson Horn kartanoon rälssikirjan. Horn-suvun omistuksessa kartano oli lähes viisisataa vuotta.1500-luvulla tilalla tiedetään olleen kivinen päärakennus. Kartanon asuinkäyttö päättyi vuoteen 1599, jolloin Kaarle-herttuan joukot tekivät sinne ryöstöretken. Tulipalo tuhosi kartanon päärakennuksen 1690, ja sinne siirrettiin rakennuksia toisaalta. Viimeisen Hornin, Catharina Ebba Hornin, kuoltua kartanon osti 1782 skotlantilaissyntyisen Ruotsissa vaikuttanut kauppias George Seton. Tämän kuoltua se siirtyi 1780-luvulla Armfeltin suvulle, ensin Gustaf Mauritz Armfeltin isän Magnus Wilhelm Armfeltin nimiin. 1830-luvulla kartanon omisti lyhyen aikaa Gustaf Mauritzin pojan Gustaf Magnusin anoppi Sarah Cuthbert-Brooke, myöhemmin vapaaherratar Klinckowström, joka teki siitä sääntöperintötilan. Åminnen viimeinen kreivi oli Carl Alexander Armfelt, jonka kuoltua lapsettomana kartano siirtyi sääntöperintötilana sisarenpojan kautta von Knorringin suvussa periytyväksi. Kartanon osti von Knorringeilta vuonna 2001 Björn Wahlroos. Kartano on edelleen yksityisasunto, ja sen nykyinen omistaja Björn Wahlroos on entistänyt sen 1800-luvun alun, Gustaf Mauritz Armfeltin ajan, asuun. Museovirasto on määritellyt Joensuun kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Puoliso: Vihitty 30.10.1819 Venäjä, Pietari Louise Thomaksentytär Armfelt o.s. Cuthbert-Brooke s. 07.06.1801 UK, Lontoo, Saint Mary, St Marylebone Road, k. 13.02.1865 Helsinki.
Vanhemmat: Thomas Henry Henrynpoika Brooke, Englannin armeijan eversti., s. 17.05.1769 Intia, Tamil Nadu, Fort St George, k. 1809 ja Sarah Arthurintytär Brooke o.s. Cuthbert, s. 02.11.1772 Intia, Madras, k. 04.01.1838 Halikko, Åminne (Joensuun kartano).
Louise Armfelt (Cuthbert-Brooke) (1801-1865)

Lapset:
Gustaf Wilhelm Artur Armfelt , s. 01.02.1821 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 195
Matilda Hedvig Sara Armfelt s. 17.04.1822 Halikko, Åminne (Joensuun kartano), k. 22.06.1862 Preussi, Koblenz, Laubbach.
Adelaide Augusta Wilhelmina Gripenwaldt o.s. Armfelt , s. 26.06.1825 Halikko, Åminne. Tauluun 204
Olga Lovisa Axelina Armfelt , s. 02.04.1828 Halikko, Åminne (Joensuun kartano). Tauluun 208
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 195
XIV Gustaf Wilhelm Artur Gustavinpoika Armfelt, (Taulusta 194, isä Gustav Armfelt) Kenraalimajuri, kreivi, s. 01.02.1821 Ruotsi, Tukholma, k. 08.03.1880 Venäjä, Pietari.



Gustav Vilhelm Arthur Armfelt astui aliupseerina palvelukseen 4. suomenmaalaiseen linjapataljoonaan 23.6.1837. Hänet ylennettiin alivänrikiksi 2.7.1837 ja porte-épée-vänrikiksi 2.7.1837. Hänet siirrettiin 24.9.1838 H. K. K. Suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin ulaanirykmenttiin ja ylennettiin kornetiksi 11.6.1839 sekä luutnantiksi 3.3.1843. Hänet siirrettiin kornettina 14.10.1843 Henkivartioväen ulaanirykmenttiin. Armfelt erosi sotapalveluksesta luutnanttina 21.1.1845.

Armfelt palasi aktiivipalvelukseen 1. Turun ruotujakoisen tarkk’ampujapataljoonan 4. komppaniaan 23.8.1854. Hänet ylennettiin alikapteeniksi 11.2.1855. Hän sai komennuksen Suomen kenraalikuvernöörin adjutantiksi 12.6.1856 ja ylennyksen kapteeniksi 23.7.1856. Hänet siirrettiin ratsumestarina Henkivartioväen ulaanirykmentin upseeriluetteloihin pysytettynä kenraalikuvernöörin adjutantin tehtävässä 7.9.1856. Armfelt korotettiin H. M. Keisarin sivusadjutantiksi 3.12.1861 ja ylennettiin everstiksi 29.4.1862. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi keisarin seurueessa asetettuna armeijan jalkaväkeen 29.4.1870. Armfelt toimi keisarin sivusadjutanttina kuolemaansa saakka.

Armfelt osallistui aatelissukunsa edustajana valtiopäiville 1863 - 1878.
Kunnia- ja ansiomerkit:
VenA 3 mk. 12.9.1855; RuotsMR R 16.8.1859;
VenVl 4 11.9.1865; RuotsMR suurr. K 17.5.1873;
VenVl 3 11.9.1873; VenSt 1 11.9.1876.

Puoliso: Vihitty 11.01.1848 Venäjä, Pietari Maria Gustava Alexanderintytär Armfelt. (Taulu 209) Keisarinnan hovineiti, kreivitär., s. 09.07.1823 Turku, k. 09.05.1921 Salo.
Vanhemmat: Alexander Gustavinpoika Armfelt, Ministerivaltiosihteeri, Vt. kansleri 1855-65, todellinen salaneuvos. Alexander Armfeltin ura eteni Suomen suuriruhtinaskunnan huipulle, ministerivaltiosihteeriksi. Isänsä Gustaf Mauritz Armfeltin tavoin Alexander Armfeltilla oli taito saavuttaa itsevaltaisen hallitsijan luottamus ja suosio ja hän pysyi keskeisessä asemassa Suomen asioiden esittelijänä Pietarissa yli 30 vuoden ajan., s. 18.04.1794 Latvia, Riika, k. 08.01.1876 Venäjä, Pietari ja Sigrid Axelina Fredrika Carlintytär Armfelt o.s. Oxenstierna af Eka och Lindö, Vapaaherratar, s. 06.06.1801 Tanska, Kööpenhamina, k. 06.02.1841 Venäjä, Pietari.

Lapset:
Gustaf Armfelt , s. 24.09.1848 Halikko, Joensuun kartano (Åminne). Tauluun 196
Hedvig Lovisa von Knorring o.s. Armfelt , s. 27.09.1854 Halikko, Joensuun kartano (Åminne). Tauluun 197
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 196
XV Gustaf Gustafinpoika Armfelt, (Taulusta 195, isä Gustaf Armfelt) Student i Helsingfors 1870-05-25. Innehade Åminne fideikommiss., s. 24.09.1848 Halikko, Joensuun kartano (Åminne), k. 25.08.1887 Viipuri.

Puoliso: Vihitty 27.05.1875 Clara Matilda Carlintytär Armfelt o.s. Creutz. (Taulu 934) Kreivitär., s. 26.08.1853 Pernaja, Malmgård, k. 24.12.1930 Tenhola.
Vanhemmat: Carl Magnus Carlinpoika Creutz, Tammikuun valiokunnan jäsen 1862. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 10.09.1821 Pernaja, Malmgård, k. 20.03.1893 Pernaja, Malmgård ja Hortensia Eugenia Thomaksentytär Creutz o.s. Morsing, dotter av kamreraren Tomas Fredrik Morsing och Clarisse Jenny Pochet., s. 28.06.1826 Ruotsi, Tukholma, k. 17.01.1911 Helsinki.
Vanha kuva Malmgårdin päärakennuksesta. Malmgårdin kartano on kartano entisen Pernajan kunnan alueella Loviisassa Uudellamaalla. Se muodostettiin vuonna 1615 yhdistämällä eräitä Ernst Creutzille lahjoitettuja maatiloja ja sai säterivapauden vuonna 1622. Kartano on ollut Creutzien kreivisuvun omistuksessa siitä lähtien. Kartano on nykyisin erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn. Kartanoalue käsittää yli 500 hehtaaria peltoalaa. Kartanon linnamainen päärakennus on rakennettu vuosina 1882–1885, ja sen suunnitteli hollantilaiseen uusrenessanssityyliin arkkitehti Frans Sjöström kreivi Carl Magnus Creutzin pyynnöstä. Näyttävällä linnamaisella päärakennuksella ei juuri ole vastineita Suomessa. Rakennus korvasi huomattavasti vaatimattomamman, uusklassismia edustaneen alkuperäisen puisen päärakennuksen. Vielä 1900-luvun alussa kartanon maat olivat 3 200 hehtaarin laajuiset. Nykyisin kartanon ohessa toimii Malmgårdin panimo.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 197
XV Hedvig Lovisa Gustafintytär von Knorring o.s. Armfelt, (Taulusta 195, isä Gustaf Armfelt) Kreivitär, s. 27.09.1854 Halikko, Joensuun kartano (Åminne), k. 06.12.1923 Helsinki.
Gunnar Berndtsonin (1854–1895) piirros Joensuun kartanosta. Joensuun kartano (myös nimellä Åminnen kartano) on kartano Halikossa nykyisessä Salon kaupungissa. Kartanon päärakennuksen ovat suunnitelleet Charles Bassi ja Carl Christoffer Gjörwell. Julkisivussa olevat medaljongit ovat ruotsalaisen kuvanveistäjän Johan Tobias Sergelin käsialaa. Päärakennusta ympäröivät rakennukset edustavat kustavilaista tyyliä ja ovat peräisin ajalta, jolloin kartanonherrana oli Gustaf Mauritz Armfelt. Kartanoon on kuulunut kiinteästi Hornien rakennuttama Halikon keskiaikainen kirkko, johon kartanolla on ollut patronaattioikeus. Kartanolta kulkee Halikon kirkolle Salon pisin koivukuja. Tilalla viljellään mallasohraa, leipävehnää, siemenviljaa ja öljykasveja. Kartanon mailta on löydetty niin sanottu Halikon aarre. Joensuun kartano oli keskiajalla rälssisäteri. Ensimmäinen nimeltä tunnettu kartanoon liittyvä henkilö on Petrus de Åminne 1300-luvun puolivälistä. Vuosisadan lopulla sinne ilmestyvät saksalaisperäisen Horn-suvun johtomiehet. 1407 sai Henrik Olofsson Horn kartanoon rälssikirjan. Horn-suvun omistuksessa kartano oli lähes viisisataa vuotta. 1500-luvulla tilalla tiedetään olleen kivinen päärakennus. Kartanon asuinkäyttö päättyi vuoteen 1599, jolloin Kaarle-herttuan joukot tekivät sinne ryöstöretken. Tulipalo tuhosi kartanon päärakennuksen 1690, ja sinne siirrettiin rakennuksia toisaalta. Viimeisen Hornin, Catharina Ebba Hornin, kuoltua kartanon osti 1782 skotlantilaissyntyisen Ruotsissa vaikuttanut kauppias George Seton. Tämän kuoltua se siirtyi 1780-luvulla Armfeltin suvulle, ensin Gustaf Mauritz Armfeltin isän Magnus Wilhelm Armfeltin nimiin. 1830-luvulla kartanon omisti lyhyen aikaa Gustaf Mauritzin pojan Gustaf Magnusin anoppi Sarah Cuthbert-Brooke, myöhemmin vapaaherratar Klinckowström, joka teki siitä sääntöperintötilan. Åminnen viimeinen kreivi oli Carl Alexander Armfelt, jonka kuoltua lapsettomana kartano siirtyi sääntöperintötilana sisarenpojan kautta von Knorringin suvussa periytyväksi. Kartanon osti von Knorringeilta vuonna 2001 Björn Wahlroos 59 miljoonalla markalla. Kartano on edelleen yksityisasunto, ja sen nykyinen omistaja Björn Wahlroos on entistänyt sen 1800-luvun alun, Gustaf Mauritz Armfeltin ajan, asuun. Museovirasto on määritellyt Joensuun kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Puoliso: Vihitty 1879 Anton Leonard Eugeninpoika von Knorring Yo Hfors privatlyc. Tuomt 1874, Oikt 1875. VT 1877. Mikkelin läänin kuvernööri 1905-10. Sittemmin liikemies Helsingissä. Laamanni., s. 24.05.1853 Vaasa, k. 21.06.1926 Helsinki.
Vanhemmat: Eugen Theodor Henrikinpoika von Knorring, s. 12.01.1812 Kokemäki, k. 10.06.1874 Helsinki ja Helena Catharina Peterintytär von Knorring o.s. Schwenzon, s. 31.07.1822 Helsinki, k. 27.02.1901 Helsinki.

Lapset:
Hedvig Mariana Selin o.s. von Knorring , s. 17.04.1880 Helsinki. Tauluun 198
Axel Erik von Knorring , s. 10.03.1882 Helsinki. Tauluun 199
Märtha Helena Standertskjöld o.s. von Knorring , s. 27.06.1886 Viipuri. Tauluun 201
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 198
XVI Hedvig Mariana Selin o.s. von Knorring, (Taulusta 197, äiti Hedvig von Knorring) s. 17.04.1880 Helsinki, k. 15.06.1941 Helsinki.

Puoliso: Arvid Fredrik Nikolainpoika Selin s. 01.12.1872 Venäjä, Viipuri, k. 12.09.1931 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 199
XVI Axel Erik Antoninpoika von Knorring, (Taulusta 197, äiti Hedvig von Knorring) s. 10.03.1882 Helsinki, k. 09.09.1949 Halikko.

Puoliso: Jane Annie Johnintytär von Knorring o.s. Eager s. 02.07.1884 Turku, k. 02.02.1941 Halikko.

Lapset:
Jane Eleanor Enqvist o.s. von Knorring , s. 19.09.1917 Helsinki. Tauluun 200
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 200
XVII Jane Eleanor Axelintytär Enqvist o.s. von Knorring, (Taulusta 199, isä Axel von Knorring) s. 19.09.1917 Helsinki, k. 10.10.1988 Tampere.

Puoliso: Johan Waldemar Johaninpoika Enqvist. (Taulu 748) s. 10.09.1910 Tampere, k. 12.08.1992 Tampere.
Vanhemmat: Johan Reinhold Johaninpoika Enqvist, Ekonomiin tutkinto Sveitsissä; A.B.V.J. Enqvist OY:n tj, s. 09.12.1881 Tampere, k. 17.01.1940 Tampere ja Karin Dagny Larsintytär Enqvist o.s. Bergqvist, s. 06.04.1884 Loviisa, k. 10.01.1962 Tampere.
Johan Waldemar Enqvist (1910-1992). Kauppaseuran puheenjohtajana 1891-1906 toiminut J.W. Enqvist oli keskeisiä teatteritalohankkeen edistäjiä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 201
XVI Märtha Helena Antonintytär Standertskjöld o.s. von Knorring, (Taulusta 197, äiti Hedvig von Knorring) s. 27.06.1886 Viipuri, k. 31.01.1946 Helsinki.

1. puoliso: Vihitty 30.12.1905 Viipuri, eronneet 1924 Henrik Carl Axel Henrikinpoika Standertskjöld. (Taulu 317). (Taulu 318). (Taulu 1555) Yo Nya sv. lärov. i Hfors. YHt 1899. Tilanomistaja Janakkalassa (Vanantaka) ja Sipoossa (Nikkilä). Valtiopäivämies., s. 02.06.1876 Hämeenlinna, k. 05.07.1951 Janakkala.

Vanantaan kartano (ruots. Vånå gård) on nykyisin vielä yksityisomistuksessa oleva kartano Janakkalassa, Kanta-Hämeessä. Vanantaan kartanon välittömässä naapurustossa on Kiipulan kylä.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Kartanon omistajat
3 Tilan maat

Historia

Tilojen historiaa voidaan seurata aina 1500-luvulta asti, ja ensimmäiset omistajat on mainittu vuodelta 1539. Varsinaisesti kartanon alkuna voidaan pitää Alastalon ja Simolan tilojen muuttumista säterikartanoksi vuonna 1582 Tällöin Maunu Heikinpoika Spåre sai tiloihin oikeuden. Kustaa III:n vallankumouksessa 1772 aateloitu vänrikki Henrik Justander aateloitiin kuninkaalle tekemistään palveluksista 13. syyskuuta 1772 ja hän otti nimekseen Standertskjöld. Vasta hänen aikanaan muodostettiin Vanantaan fideikomissi eli sääntöperintötila, joka periytyisi kokonaisuudessaan suvun vanhimmälle miespuoliselle perilliselle.

Tuore aatelismies Henrik Standertskjöld osti ensiksi Kernaalan kylässä sijainneen Sikalan talon 1786 ja seuraavana vuonna Alastalon tilan 1787, kuitenkin hän ryhtyi systemaattisesti laajentamaan säteriään ja hankki seuraavat tilat: Vanantaan kylästä Sipilan tilasta puolet sekä puolikkaan Pukurin taloa, jonka nimi oli nyt Santala. Kernaalan kylästä hänen ostoksiinsa kuuluivat Isotalo, Sikala, Sipilä, Hofslagars, Nikkilä, Eskola, Mattila sekä Hajala. Melkkolan kylän Uotilan talon hän myös hankki itselleen.

Nykyinen linnaa muistuttava päärakennus on rakennettu vuosina 1900–1901, ja sen arkkitehtuuri muistuttaa ranskalaista barokkia. Sivurakennus on rakennettu vuosina 1911–1912 ja muistuttaa hieman jugendtyyliä. Sivurakennusta muutettiin hieman vuonna 1934. Muut ulkorakennukset ovat 1900-luvun alkupuolelta. Kartanoa ympäröi 1840-luvulla laajennettu vanha puisto. Vanantaa tarkoittaa nykykielellä "Vanajan takainen".
Kartanon omistajat

Spåre-Spåra-suku, aateloitiin 28. lokakuuta 1617
Olavi Heikinpoika Spåre, (1532–1549)
Heikki Niilonpoika (k, 5. 12. 1563) kuninkaan palvelija Hämeenlinnassa (1553–1563)
Karin Olavintytär, edellisen puoliso (1563–1572)
Maunu Heikinpoika Spåre, (1572–1590)
1. puoliso: Margareta Erikintytär Boije af Gennäs
2. puoliso: Birgitta Heikintytär Tawast (1590–1600)
Germund Heikinpoika Tawast, edellisen veli, ratsumestari (1600–1608)
Niilo Maununpoika Spåre, Ratsumestari (1609–1625)
Anna von Treiden, edellisen puoliso (1625–1643)
Erkki Niilonpoika Spåre (16043–1648)
Margareta Niilontytär Spåre (1654–1663)
edellisen puoliso Paul Bosin, luutnantti ja vävy
Bosin-suku
Gustaf Paulinpoika Bosin (1663–1676)
Anna von Grothausen (1676–1711)
Gustaf Fredrik Bosin, manttaalikomissaari (1674–1740)
Brita Katariina Bosin, edellisen sisar (1740–1746)
Simolan tila usealla eri omistajia (1740–1786)
Alastalon tilalla myös useita omistaja (1740–1787)
Standertskjöd-suku, aateloitiin 13. syyskuuta 1772
Henrik Johan Standertskjöd, laivaston majuri, (1794–1809)
Anna Maria Stålhane
Henrik Gustaf Standertskjöd, majuri (1810–1819)
Johanna Maria von Törne (1820–1835)
Henrik Johan Standertskjöd, luutnatti, (1835–1894)
Margareta Kristina von Kraemer
Henrik Carl Gustaf Standertskjöd, insinööri (1899–1919)
1. puoliso: Lovisa Charlotta Granlung
2. puoliso: vapaaherratar Elisabeth Ramel
Henrik Carl Axel Standertskjöd, (1919–1942)
Marta Helena von Knorring
Henrik Gustaf Standertskjöd, Filosofian maisteri, kapteeni (s.1949)
Carla Ingeborg Wilhelmine Petersen (Tanska)
Casimir Ehrnrooth

Tilan maat

Suurimmillaan Vanantaan kartanon pinta-ala on ollut 4 745 hehtaaria, mutta se on useassa otteessa pienentynyt. Vuonna 1909 muutti tilan torppareille 80 hehtaaria Hofslagarsin ja Sipilän tiloista. Lex Kallion perusteella myytiin torppareille loputkin Sipilän ja Hofslagarsin tiloista sekä Uotilan talo Melkkolan kylästä. Vuonna 1927 kaavoitettiin 18 hehtaaria tonttimaaksi Leppäkosken aseman kohdalta. Vanantaan kartanon pinta-ala oli vuonna 1931 yhteensä 2 694 hehtaaria, josta peltoa 325 hehtaaria, puistoa 6,5 hehtaaria sekä metsää 2 000 hehtaaria. Siirtoväen asuttamiseen toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Kernaalan kylässä sijainneet talot.
Vanhemmat: Henrik Carl Gustaf August Henrikinpoika Standertskjöld, s. 07.01.1841 Janakkala, k. 04.01.1919 Helsinki ja Lovisa Charlotta Johanintytär Standertskjöld o.s. Granlund, s. 18.06.1850 Vaasa, k. 31.07.1901 Janakkala.
Vuonna 1900-1901 rakennettiin Vanantaan kartanon nykyinen päärakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin. Rakennus on Hämeelle ja viereiselle Leppäkoskelle tyypillistä poltettua punatiiltä. Rakennus on saanut vaikutteita ranskalaisesti barokista, jota edusti myös samaan sukuun kuuluneen Hugo Standertskjöldin omistaman Aulangon päärakennus. Rakenukseen tehtiin kolmeen kerrokseen yhteensä 30 huonetta. Lähelle uutta päärakennusta, alueella sijaitsevaan puistoon entisen päärakennuksen paikalle pystytettin arkkitehti Max Relanderin piirusten mukaan "Huvila". Tämä rakennettin vuosina 1911-1912 ja siinä on 14 huonetta. Huvilassa on selkeät jugend-tyylin vaikutteet. Tämä vierastalo oli ajatuksena myös omaksuttu Aulangolta.

Lapset:
Henrik Gustaf (Gösta) Standertskjöld s. 22.02.1907 Helsinki, k. 12.04.1984 Helsinki.
Saga Helena Standertskjöld s. 22.06.1909 Helsinki, k. 01.01.1989 Helsinki.
Saga Helena Standertskjöld (1909-1989)
Lisen Anita Marianne Standertskjöld s. 05.01.1911 Helsinki, k. 11.03.1994 Helsinki.
Johan Lennart Standertskjöld , s. 12.09.1912 Helsinki. Tauluun 202
2. puoliso: Vihitty 04.06.1925 Helsinki Carl Wilhelm Fredrikinpoika Rosenlew. (Taulu 178) Yo Nya sv. lärov. i Hfors. LK 1895, LL 1900, LKT 1903. Yl. sairaalan gynekol. os. apulaislääkäri 1900-04, sitt. yliop. patol.-anat. lait. amanuenssi 1905-07. Porilainen Wilhelm Rosenlew loi kauppahuoneestaan yhden Suomen merkittävimmistä teollisuusyrityksistä, jonka perustana olivat menestyvät höyrysahat. Rosenlew oli myös keskeinen vaikuttaja Porin kunnalliselämässä. W. Rosenlew & Co Ab:n pääjoht. 1907-. kartanonomistaja Vanjassa., s. 01.10.1873 Pori, k. 22.12.1942 Pori.
Vanhemmat: Fredrik Vilhelm Carlinpoika Rosenlew, s. 24.12.1831 Pori, k. 29.04.1892 Matkalla junassa välillä Iittala-Parola ja Emma Carolina Augustintytär Rosenlew o.s. Björkman, s. 08.02.1836 Pori, k. 14.12.1903 Pori.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 202
XVII Johan Lennart Henrikinpoika Standertskjöld, (Taulusta 201, äiti Märtha Standertskjöld) Opiskeli Helsingissä 31.5.1930, s. 12.09.1912 Helsinki.
Adliga ätten Standertskjöld nr 2126 Adlad 1772-09-13, introd. 1778. Ätten, som icke varit representerad i Sverige efter 1809, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-01-28 under nr 158 bland adelsmän. En gren har därst. vunnit friherrlig värdighet och en annan gren bär genom adoption titeln och namnet friherre Standertskjöld-Nordenstam.

Puoliso: Elin Christina Johanintytär Standertskjöld o.s. Fazer s. 31.07.1917 Helsinki, k. 30.01.1984 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Georg Konradinpoika Fazer, Direktör för A.B Fazers Musikhandel, s. 14.08.1889 Helsinki, k. 04.05.1935 Helsinki ja Ebba Charlotta Hugontytär Fazer o.s. Saurén, s. 19.11.1891 Helsinki, k. 23.01.1943 Helsinki.

Lapset:
Carola Christina Standertskjöld-Liemola o.s. Standertskjöld , s. 23.03.1941 Helsinki. Tauluun 203
Ebba Helena Standertskjöld s. Helsinki.
Henrik Johan Georg Standertskjöld s. Helsinki.
Eva Johanna Standertskjöld s. Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 203
XVIII Carola Christina Johanintytär Standertskjöld-Liemola o.s. Standertskjöld, (Taulusta 202, isä Johan Standertskjöld) 1960-luvun suosituimpia suomalaisia laulajia. Hän esitti jazzahtavaa iskelmämusiikkia, jossa oli usein myös blues- ja soul-vaikutteita., s. 23.03.1941 Helsinki, k. 12.11.1997 Kirkkonummi.

Carola - Kielletyt leikit (1966)
https://www.youtube.com/watch?v=ILg3023tRkM

Carola - Rakkauden Jälkeen
https://www.youtube.com/watch?v=tyrq8vd2mXA

Perfidia - Carola Standertskjöld 1965
https://www.youtube.com/watch?v=X8vP3XmC0go

Carola - Ei aina käy niin kuin haaveillaan
https://www.youtube.com/watch?v=OhFwiwGXeBE

Carola Christina Standertskjöld-Liemola, (o.s. Standertskjöld, 23. maaliskuuta 1941 Helsinki – 12. marraskuuta 1997 Kirkkonummi) oli 1960-luvun suosituimpia suomalaisia laulajia. Hän esitti jazzahtavaa iskelmämusiikkia, jossa oli usein myös blues- ja soul-vaikutteita.

Sisällysluettelo

1 Ura
2 Albumit
3 Katso myös
4 Lähteet
4.1 Viitteet
5 Aiheesta muualla

Ura

Carolan säännölliset esiintymiset alkoivat vuonna 1962, kun hänestä tuli solisti Esa Pethmanin yhtyeeseen, jonka mukana laulaja kävi keikoilla kotimaan lisäksi myös Puolassa ja Tšekkoslovakiassa. Vuonna 1963 Carola kierteli laajemminkin Euroopassa Hazy Osterwaldin yhtyeen kanssa ja samana vuonna ilmestyi ensimmäisenä singlenä juutalainen kansansävelmä ”Hava nagilah”.

Ensimmäinen suuri hitti oli vuonna 1966 ilmestynyt ”Kielletyt leikit” ja sitä seurasivat 1960-luvulla muun muassa ”Jerusalem” (1968), ”Nuori tumma” (1968), ”Ei aina käy niin kuin haaveillaan” (1967), ”Mä lähden stadiin” (1967) (duetto Lasse Mårtensonin kanssa) sekä ”Rakkauden jälkeen” (1968). 1960-luvulla Carola osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1965 Lasse Mårtensonin sävellyksellä "Ge mig en grabb" ja vuonna 1966 kappaleella "Meren laulu". Vuonna 1965 Carola esiintyi Vaaksa Vaaraa sekä vuonna 1966 Topralli-nimisissä elokuvissa. Carolan esityksiä taltioitiin myös Yleisradion kantanauhoille.

1970-luvun alussa Carola levytti muun muassa hitit ”Penkki, puu ja puistotie” (1971), ”Herrojen kanssa pellonlaidassa” (1971), ”Rakastan saavuthan” (1972) ja ”Yksin” (1972). Vuonna 1971 hän osallistui euroviisukarsintoihin yhdessä Aarno Ranisen kanssa kappaleella ”Ei koskaan”, joka oli myös Ranisen säveltämä.

1970-luvun puolivälissä Carola siirtyi työskentelemään miehensä Georg Liemolan vihannestukussa, mutta palasi 1980-luvulla esiintymislavoille jazz-ohjelmistolla ja levytti vuonna 1980 Aarno Ranisen tuottaman albumin Maria, Maria ja vuonna 1985 Kassu Halosen tuottaman albumin Sydämeen jäi soimaan blues. 1980-luvun lopulla Carola konsertoi muun muassa UMO:n ja Iiro Rantalan kanssa. Viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1988 tehty ”Sydämeni jäi Sorrentoon”, joka ilmestyi kokoelmalevyllä Ciao ciao bambina.

Carola ei tehnyt paljoakaan tavallisia tanssikeikkoja, vaan esiintymiset keskittyivät konserttilavoille, televisioon ja yökerhoihin.

Vuonna 1965 Carola oli mukana TV-ohjelmassa Lumilinna, joka voitti Montreux’n Kultaisen ruusun.

Vasta vuonna 2004 julkaistiin postuumisti pitkäsoitto, joka sisälsi sitä jazz-ohjelmistoa, jonka parissa Carola oli parhaimmillaan; Carola & Heikki Sarmanto Trio -albumin äänitykset tehtiin jo vuonna 1966, mutta niitä ei tuolloin julkaistu.

Carola menehtyi nopeasti edenneeseen Alzheimerin tautiin vuonna 1997. Hän oli aikoinaan naimisissa Lasse Liemolan veljen Georg Liemolan kanssa.

Albumi

Kielletyt leikit (1970)
Carola (1975)
Maria, Maria (1980)
Parhaat palat (1980)
Sydämeen jäi soimaan blues (1985)
Kielletyt leikit (1993)
20 suosikkia – Rakkauden jälkeen (1997)
20 suosikkia – Kielletyt leikit (1997)
20 suosikkia – Ota tai jätä (2000)
Musiikin tähtihetkiä (2001)
Carola & Heikki Sarmanto Trio (2004)
Parhaat: tulkitsijan taival (2004)
Parhaat: tulkitsijan taival 2 (2005)
Rakkauden jälkeen - Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963-1988 (2011)
Rakkauden jälkeen – 40 hittiä ja harvinaista helmeä (2011)

Lähteet

Carola Pomus.netin tietokannassa
Carolan laulutuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
Helmet-verkkokirjasto
http://www.veikkotiitto.fi/carola.htm
Latva – Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Helsinkiläisen Carola Standertskjöld oli monessakin suhteessa poikkeuksellinen ilmiö suomalaisessa musiikkiviihteessä. Hän oli kielellisesti erittäin lahjakas ja osasi kuulemma puhua jo hieman yli vuoden vanhana kokonaisia lauseita ja kirjoittaa 3-vuotiaana isälleen terveisiä tikkukirjaimin. Carola vietti suuren osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan ulkomailla, mm. opiskellen Sveitsissä ja tehden ensimmäisen jazzkeikkansa kouluaikoinaan Espanjassa.

Carola oli kiinnostunut varsinkin ranskan kielestä ja ranskalaisista laulelmista eli chansoneista, joita hän esitti kitaransa säestyksellä mm. koulun juhlissa ja muissa pienemmissä tilaisuuksissa. Rumpali Anssi Pethman sattui kuulemaan myös habitukseltaan eksoottisen neidon esityksiä eräässä juhlassa 60-luvun alussa ja pani merkille tämän ilmeisen lahjakkuuden. Niinpä hän puhui Carolan mukaan, kun Pethmanin veljekset päättivät perustaa vuonna 1962 oman yhtyeen.

Saksofonisti Esa Pethmanin nimissä esiintynyt kvartetti niitti pian niin kansallista kuin kansainvälistäkin mainetta konsertoiden mm. Puolassa, Tsekkoslovakiassa ja Ruotsissa. Vuonna 1963 Carola pääsi Pethmanin avustuksella myös levyttämään, tosin vain kääntöpuolen Laila Halmeen singlelle Telstar (RCA). Kappale oli vähemmän iskelmällinen muunnelma juutalaisesta kansanlaulusta Hava nagilah, mutta esitys herätti ansaitsemaansa huomiota hienon tulkintansa vuoksi.

Seuraavan äänilevynsä Carola teki samana vuonna Rauno Lehtisen johdolla, onnistuen taltioinnissaan Odotan yksin (RCA) saamaan särmää varsin tavanomaiseenkin italialaisiskelmään. Valitettavasti tämäkään aikaansaannos ei kuitenkaan sisältänyt niitä aineksia, jotka olisi tarvittu lahjakkaan laulusolistin nostamiseksi huipulle, joten hän joutui yhä odottamaan läpimurtoaan. Vuoden 1964 puolella ilmestynyt kolmas yritys, kantrivaikutteinen Nyt nostan kytkimen (RCA) antoi niin ikään lupaavia viitteitä tulevasta, mutta jäi silti sekin vain pelkäksi välivaiheeksi tulokkaan uralla.

Jätettyään Pethmanin yhtyeen Carola sai kiinnityksen sveitsiläisen Hazy Osterwaldin orkesterin solistiksi, missä tehtävässä hän kierteli manner-Eurooppaa esiintyen useampia kertoja myös televisiossa. Vuonna -65 hän osallistui myös Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan Lasse Mårtensonin jo semifinaalissa tipahtaneella ruotsinkielisellä numerolla Ge mig en grabb, jonka hän levytti Saukki Puhtilan suomentamana otsikolla Mä tahdon pojan (RCA). Kääntöpuolena kuultiin saman kohtalon kokenut Lehtisen sävellys Ota tai jätä.

Seuraava Carolan single oli The Boys-yhtyeen säestyksellä vuonna -65 tehty Jo riittää ja Hunajainen (RCA). Se pohjasi Jussi Raittisen suomennoksiin kahdesta varsin erilaisesta maailmanmenestyksestä: Rolling Stonesin "The Last Time" ja Herb Alpertin "Taste Of Honey" - mutta "Calle" todisti selviytyvänsä kunnialla tällaisestakin haasteesta. Ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi hänen kyvyistään julkaistiin vielä samana vuonna niin ikään Raittisen tekstittämä Maailmain (RCA), hieno tulkinta brittiläisen Dusty Springfieldin täälläkin listoille nostamasta dramaattisesta balladista "You're My World".

Tässä vaiheessa jo tukevasti huipulle nousseen Carolan varsinaiseksi bravuurinumeroksi osoittautui kuitenkin vasta seuraava levytyskappale, Rauno Lehtisen hänelle löytämä ja sovittama "Forbidden Games", Saukin sanamukaisesti kääntämänä Kielletyt leikit (RCA) vuodelta 1966. Dramatiikan kyllästämä esitys seurasi Carolaa varjon lailla koko hänen elämänsä ajan, pohjustaen tien myös jäljessään tuleville menestysnumeroille kuten myös Peggy Leen levyttämänä tunnetulle taltioinnille Chico - mustalainen (RCA), jossa erinomaisesta säestyksestä vastasi kitaristi Heikki Laurila. Levyn kääntöpuolelle oli lykätty kokonaiskuvaa särkemään tyystin erilainen sävelmä, musikaali-iskelmä Nousee päivä.

Carola päätti tässä vaiheessa vaihtaa levy-yhtiötä, jolloin hänen tuottajakseen ja neuvonantajakseen tuli Jaakko Salo. Heidän yhteistyönään syntyi loppukesästä -67 vahva tuplahitti, minkä muodostivat Bond-sävelmä Ei aina käy niin kuin haaveillaan ja duettona Lasse Mårtensonin kanssa singlen varsinainen vetonaula Mä lähden stadiin (Scandia). Jazzillisempaa osaamistaan Carola pääsi väläyttämään samana vuonna Esko Linnavallin johdolla ilmeisesti vientiin tarkoitetuissa vieraskielisissä esityksissään Mohair Sam ja Aqua de beber (Scandia), joista edellisen numeron hän levytti tammikuussa -68 myös suomeksi.

Sarjaa täydensi syksyllä -68 omalta osaltaan tunnelmallinen balladi Rakkauden jälkeen (Scandia), minkä jälkeen Carola palasi tilapäisesti RCA:lle tehdäkseen heti 70-luvun alussa LP-kokoelman Aarno Ranisen johdolla. Albumi sai otsikon Kielletyt leikit ja sisälsi uudelleen äänitetyn nimisävelmän ohessa muutamia muita uusintaottoja sekä aivan uusia taltiointeja kuten myös Marjatta Leppäsen levyttämän Se onko hän. Tammikuussa -71 Carola esiintyi kuitenkin taas uudella levymerkillä, eväinään Vexi Salmen tekstittämä veikeä muunnelma ahvenanmaalaisesta kansanlaulusta Herrojen kanssa pellon laidalla ja Tuula Valkaman sanoittama espanjalaisballadi Vuoriston kellot (Decca).

Vain pari kuukautta tämän jälkeen Carola pääsi ikuistamaan suomenkielisen version vuoden euroviisusta Penkki, puu ja puistotie (Decca), mitä seurasi vuotta myöhemmin toinen voittoisa euroviisu suomeksi laulettuna, Rakastan - saavuthan (Decca). Tässä vaiheessa Carola oli saanut tarpeekseen julkisuudesta ja vetäytyi sen vuoksi pian estradeilta. Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan hän palasi kuitenkin parrasvaloihin keikkaillen satunnaisesti Helsingin jazzravintola Groovyssa ja sittemmin myös UMO:n eli Uuden Musiikin Orkesterin solistina.

Odotetun comebackinsa levylaulajana Carola suoritti vuonna 1980 Ranisen tuottaman lattarivoittoisen albuminsa Maria, Maria (Gold Disc) myötä, mutta live-esiintymiset eivät kiinnostaneet häntä enää tässä vaiheessa sen enempää. Vuosikymmenen puolivälissä hän sairastui yllättäen Alzheimerin tautiin, mikä heikensi vääjäämättä hänen kuntoaan ja koitui marraskuussa 1997 hänen kuolemakseen. Carola ehti kuitenkin konsertoida vuonna -88 UMO:n ja -89 Iiro Rantalan kanssa sekä vielä 90-luvun alussa yksinään muutamissa hyväntekeväisyystilaisuuksissa.

Carolan viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1988 Sydämeni jäi Sorrentoon, joka ilmestyi kokooma-CD:llä Ciao ciao bambina (Gold Disc). Postuumisti on vuonna 2004 julkaistu hänen konsertti- ja radioäänityksiään vuodelta 1966 Heikki Sarmannon trion sekä Esa Pethmanin kanssa kokoelmassa Jazzpuu 2005 (Sähkö Recordings) ja kahden CD:n kooste hänen kaupallisesta tuotannostaan otsikolla Parhaat - Tulkitsijan taival 2005 (Warner).

Biografiatekstissä käytetyt lähteet:

Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)

Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.)

Kotiranta, Pirkko: "Sielultaan jazzlaulaja on sitä vihdoin levylläkin". (Artikkeli Helsingin Sanomissa 31.10.2004)
.
Rakkauden jälkeen – Kaikki levytykset 1963 – 1988 (8CD + 100 siv (Albumi)

Puoliso: Vihitty 1971 Georg Liemola Myös Lasse Liemolan veli Georg Liemola toimi pitkään laulajana; hän ei levyttänyt vaan keskittyi live-esityksiin ja hänen yhtyeensä olikin tanssilavojen kestosuosikkeja. Myös Georg Liemola vetäytyi 1970-luvulla musiikista ja siirtyi vihannestukkualalle, jossa hänestä tuli monien Helsingin kaupungin laitosten vakiohankkija., s. Helsinki.

Georg Liemola - Nään Huonon Enteen (1969)
https://www.youtube.com/watch?v=F50orpCLrYc.
Vanhemmat: Väinö Olavi Liemola ja Irene Liemola o.s. Lampos.
http://www.45cat.com/record/45blu733

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 204
XIV Adelaide Augusta Wilhelmina Gustavintytär Gripenwaldt o.s. Armfelt, (Taulusta 194, isä Gustav Armfelt) Keisarinnan hovinainen, vapaaherratar, s. 26.06.1825 Halikko, Åminne, k. 11.08.1871 Halikko, Åminne.

Puoliso: Vihitty 22.05.1849 Halikko Jakob Erik Göran (George) Alexanderinpoika Gripenwaldt Majuri, s. 07.09.1823 Ruotsi, Tukholma, k. 07.09.1862 Halikko, Åminne.

Jakob Erik Göran (son av Alexander August), född 1823-09-07 i Stockholm. Överflyttade till Finland. Underofficer vid livgardets finska skarpskyttebataljon 1840-02-16. Underfänrik därst. 1841-02-18. Portepéfänrik 1842-04-16. Fänrik s. å. 29/10. Underlöjtnant 1846-02-03. Löjtnant 1849-06-16. Adjutant hos chefen för 22. infanteridivisionen med transp. till 5. finska linjebataljonen såsom stabskapten 1850-01-05. Kapten 1852-06-09. Transp. till 3. (Uleåborgs) finska indelta skarpskyttebataljonen 1855-01-17 och till 1. (Åbo) finska indelta skarpskyttebataljonen s. å. 28/1. Major vid 3. (Uleåborgs) bataljonen s. å. 24/4. Transp. till 8. (Nylands) finska indelta skarpskyttebataljonen 1856-02-18. RRS:tAO3kl 1859-05-01. Natural. finsk adelsman 1860-01-23 (introd. på riddarhuset i Finland 1861-01-25 under nr 230). Död 1862-09-07 Åminne.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Gripenwaldt_nr_875.

Lapset:
Alexander Jakob Gripenwaldt , s. 07.07.1855 Halikko, Åminne. Tauluun 205
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 205
XV Alexander Jakob Georgenpoika Gripenwaldt, (Taulusta 204, äiti Adelaide Gripenwaldt) Ägde en tid Kirjola i nämnda socken. Arrendator. Sedan affärsman i Åbo., s. 07.07.1855 Halikko, Åminne, k. 25.02.1923 Turku.

1. puoliso: Vihitty 10.06.1880 Helsinki Anna Knutintytär Gripenwaldt o.s. Idestam s. 11.02.1859 Helsinki, k. 09.07.1937 Englanti, Lontoo.
Vanhemmat: Knut Fredrik Gustafinpoika Idestam, Fil.kandidaatti, vuoritutkinto, ruukinpatruuna. Yo Åbo gymn. FMK 1862, Vuoritutk. 1863, FM 1880. Vuori-ins. 1864. Perusti tehtaita Tampereelle ja Nokialle. Nokia Ab:n toim.joht. 1871-96. Valtiopäivämies., s. 28.10.1838 Tyrväntö, Lahdentaa, k. 08.04.1916 Helsinki ja N.n Idestam, k. ennen 1964 Helsinki.

Lapset:
Aimée Adelaide Gripenwaldt s. 06.07.1882 Halikko.
Kurt Erikk Gripenwaldt , s. 07.09.1886 Halikko. Tauluun 206
2. puoliso: Vihitty 02.09.1900 Halikko, Juva Agnes Johanintytär Gripenwaldt o.s. Zetterlund dotter av lantbrukaren Johan Magnus Zetterlund och hans hustru Clara Matilda., s. 08.09.1870 Ruotsi, Östergotland, Risinge, Gammalstorp, k. 4/1973.
Risinge nya kyrka, som stod färdig 1849, är en kyrkobyggnad i Risinge socken och församling, Finspånga läns härad, Östergötland. Den ligger 4 km öster om Finspång och tillhör Linköpings stift.
Lapset:
Dorothea Marianne (Dora) Johansson o.s. Gripenwaldt s. 06.02.1903 Halikko, k. 06.06.1988.
Carl Johan Gripenwaldt , s. 17.09.1909 Halikko. Tauluun 207
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 206
XVI Kurt Erikk Alexanderinpoika Gripenwaldt, (Taulusta 205, isä Alexander Gripenwaldt) s. 07.09.1886 Halikko, k. 1947.

Puoliso: Dagmar Elisabeth Josefintytär Gripenwaldt o.s. Sundvall s. 05.04.1896 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 207
XVI Carl Johan Alexanderinpoika Gripenwaldt, (Taulusta 205, isä Alexander Gripenwaldt) s. 17.09.1909 Halikko.

Puoliso: Vihitty 30.05.1936 Turku, eronneet 1958 Inga Margaretha Lorentzintytär Gripenwaldt o.s. Wigelius s. 27.09.1914 Turku.

Lapset:
Tom Göran Gripenwaldt
Ulla Agneta Gripenwaldt
Anna Stina Gripenwaldt
Kurt Johan Gripenwaldt
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 208
XIV Olga Lovisa Axelina Gustavintytär Armfelt, (Taulusta 194, isä Gustav Armfelt) Vapaaherratar, s. 02.04.1828 Halikko, Åminne (Joensuun kartano), k. 13.12.1855 Helsinki.
Olga Lovisa Axelina Armfelt (1828-1855)

Puoliso: Vihitty 02.04.1848 Helsinki August Magnus Gustav Magnuksenpoika Armfelt. (Taulu 211). (Taulu 212). (Taulu 245) August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana., s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila.
Vanhemmat: Magnus Reinhold Augustinpoika Armfelt, Kreivi, kapteeni, s. 18.03.1801 Halikko, Wiurila, k. 29.04.1845 Ranska, Strassburg ja Adelaide Gustava Aspasia (Vava) Gustavintytär von Essen o.s. Armfelt, s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri, k. 19.05.1881 Kaarina.
August Magnus Gustav Armfelt (1826-1894)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 209
XIII Alexander Gustavinpoika Armfelt, (Taulusta 192, isä Gustav Armfelt) Ministerivaltiosihteeri, Vt. kansleri 1855-65, todellinen salaneuvos. Alexander Armfeltin ura eteni Suomen suuriruhtinaskunnan huipulle, ministerivaltiosihteeriksi. Isänsä Gustaf Mauritz Armfeltin tavoin Alexander Armfeltilla oli taito saavuttaa itsevaltaisen hallitsijan luottamus ja suosio ja hän pysyi keskeisessä asemassa Suomen asioiden esittelijänä Pietarissa yli 30 vuoden ajan., s. 18.04.1794 Latvia, Riika, k. 08.01.1876 Venäjä, Pietari.

Ylioppilas Uppsalassa 19.10.1808 Alexander Armfelt Lib. Baro Sud.-Ner. (* 1794). Pro moribus spondet Daniel Myreen Curator Nat. Sud.-Ner. Ylioppilas Edinburghissa 1810. Pääsykuulustelu 24.11.1812. Ylioppilas Turussa 24.11.1812 [Armfelt] Alex., Comes, Austr. _ 1029. Turkulaisen (yhd.) osakunnan perustajajäsen 1813, aiemmin Austraalisen osakunnan jäsen 11/2 1813. Alexander Armfelt. 18/4 1794. | Grefve. Banco Direktör. Adjoint åt Minister Stats Secreteraren för Finland. Respondentti 23.6.1813, pr. Vilhelm Gabriel Lagus 11204. Turun hovioikeuden auskultantti 10.6.1814. FT h.c. Helsingissä 31.5.1869. — Kolonnanlippumies pääesikunnassa 1814, vänrikki 1815. Siirto kaartinpääesikuntaan 1817, aliluutnantti 1818, ero s.v. Uudestaan palvelukseen 1819. Alikapteeni 1. Suomen jalkaväkirykmentissä 1820, adjutantti s.v., kapteeni ja Suomen kenraalikuvernöörin vanhin adjutantti 1821. Siirto henkikaartin Preobrazenskin rykmenttiin alikapteenina 1825, ero kapteenina 1827. Vt. johtaja Suomen Pankissa s.v., vakinainen pankinjohtaja 1831. Kamariherra keisarin hovissa 1830. Valtiosihteerinviraston palvelukseen Pietarissa 1832, (ministeri)valtiosihteerin apulainen 1834, vt. ministerivaltiosihteeri 1841, vakinainen 1842–76. Valtioneuvos 1833. Todellinen valtioneuvos 1835. Salaneuvos 1843. Todellinen salaneuvos ja Venäjän valtakunnanneuvoston jäsen 1856. Yliopiston asiain esittelijä kanslerille 1841, vt. kansleri 1855 ja uudestaan 1865, kanslerinapulainen 1866. Omisti Artjärven Ratulan vuodesta 1835. † Pietarissa (ruots. seurak.) v.l. 27.12.1875. ‡ Halikkoon.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alexander Armfelt ( 18. huhtikuuta 1794 Riika – 8. tammikuuta 1876 Pietari) oli suomalainen sotilas, virkamies ja ministerivaltiosihteeri. Hän oli Gustaf Mauritz Armfeltin poika, mikä auttoi alkuun uralla. Armfelt toimi Suomen kenraalikuvernöörin adjutanttina 1821–1827 ja (ministeri)valtiosihteerin apulaisena 1834 alkaen, kunnes hänet Robert Henrik Rehbinderin kuoleman jälkeen nimitettiin ministerivaltiosihteeriksi 1842. Edeltäjänsä tavoin hän toimi virassa kuolemaansa asti, pidempään kuin kukaan toinen. Suomen asioiden esittelijänä Pietarissa hän pääsi vaikuttamaan mm. Suomen markan käyttöönottoon ja valtiopäiväjärjestysuudistukseen, ja selviytyi voittajana valtataisteluissa useiden kenraalikuvernöörien kanssa. Hän sai kaikki ajan korkeimmat suomalaisille myönnettävät kunniamerkit.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Salaneuvos oli keisarinajan Venäjällä ja myös Suomen suuriruhtinaskunnassa käytössä ollut kolmannen luokan virka-arvo.

Sisällysluettelo

1 Venäjän keisarikunta
2 Suomen suuriruhtinaskunta
2.1 Muutamia suomalaisia ja Suomessa vaikuttaneita todellisia salaneuvoksia ja salaneuvoksia
3 Katso myös
4 Lähteet

Venäjän keisarikunta

Venäjän keisarikunnassa arvonimi salaneuvos (ven. ?????? ????????, tainyi sovetnik) oli käytössä 1722–1917 osana Pietari Suuren käyttöön ottamaa rankijärjestelmää, joka rinnasti hovin ja siviilihallinnon virkamiesten arvoasteikon sotilasarvoihin. Tällä asteikolla salaneuvos oli kolmanneksi ylin arvoaste, joka vastasi kenraaliluutnanttia ja merivoimien vara-amiraalia.[1][2]

Salaneuvosta ylempi arvonimi todellinen salaneuvos puolestaan vastasi kenraalia tai amiraalia. Toiseen arvoluokkaan kuulunut todellinen salaneuvos oikeutti puhutteluun "teidän korkeaylhäisyytenne", kun taas salaneuvosta puhuteltiin "teidän ylhäisyytenne". Todellisen salaneuvoksen yläpuolella oli rankijärjestelmässä arvonimi kansleri.[2]
Suomen suuriruhtinaskunta

Salaneuvos oli virka- ja arvonimenä käytössä myös Suomessa Venäjän vallan alla. Vuonna 1897 annetussa Suomen viimeisessä Arvojärjestyksessä (29/1897) kaikki suuriruhtinaskunnan sotilas- ja siviilivirat oli jaettu neljääntoista luokkaan.[3] Salaneuvos kuului arvojärjestyksessä kolmanteen luokkaan ja todellinen salaneuvos toiseen luokkaan. Ensimmäinen luokka oli tyhjä.
Muutamia suomalaisia ja Suomessa vaikuttaneita todellisia salaneuvoksia ja salaneuvoksia

Todellisia salaneuvoksia [4][5]

Frans David Alopaeus (1769–1831), kreivi, todellinen salaneuvos
Magnus Alopaeus (1748–1822), ministeri, todellinen salaneuvos
Alexander Armfelt (1794–1875), kreivi, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos
Theodor Bruun (1821–1888), vapaaherra, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos
Nikolai Gerard (1838-1929), kenraalikuvernööri, todellinen salaneuvos
Jakob Grot (1812–1893), Helsingin yliopiston professori, todellinen salaneuvos
Lars Gabriel von Haartman (1789–1859), senaattori, todellinen salaneuvos
Otto Wilhelm Klinckowström (1778–1850), kenraaliluutnantti, todellinen salaneuvos
Axel Gustaf Mellin (1775–1856), vapaaherra, todellinen valtioneuvos, todellinen salaneuvos
Paul Nicolay (1777–1866), paroni, Monrepos’n kartanon omistaja, todellinen salaneuvos
Robert Henrik Rehbinder (1777–1841), kreivi, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos
Carl Emil Knut Stjernvall-Walleen (1806–1890), vapaaherra, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos

Salaneuvoksia [4][5]

Samuel Henrik Antell (1810-1874), senaattori, salaneuvos
Carl Erik Mannerheim (1759–1837), kreivi, salaneuvos, ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
Oscar Norrmén (1822-1889), senaattori, salaneuvos
Karl August Ramsay (1791–1855), senaattori, valtioneuvos ja salaneuvos, Viipurin läänin maaherra
Fredrik Waldemar Schauman (1844–1911), kenraaliluutnantti, senaattori ja salaneuvos, Vaasan läänin maaherra, Eugen Schaumanin isä
Robert von Trapp (1802-1875), senaattori, salaneuvos ja Suomen pankin johtaja.

Katso myös

Salaneuvos
Rankijärjestelmä

Lähteet

1. Tiedon värikäs maailma. Weilin & Göös, 1978.
2. Eskoffin antiikkisivut
3. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisen arvonannon osoituksista ja tasavallan presidentin kansliasta annetun lain muuttamisesta. Finlex
4. Helsingin yliopisto, ylioppilasmatrikkeli 1640–1852
5. Helsingin yliopisto, virkamiesmatrikkeli 1640–1917.
Alexander Armfelt vuonna 1874. Eli vuosina 1794-1876.

Puoliso: Sigrid Axelina Fredrika Carlintytär Armfelt o.s. Oxenstierna af Eka och Lindö. (Taulu 195) Vapaaherratar, s. 06.06.1801 Tanska, Kööpenhamina, k. 06.02.1841 Venäjä, Pietari.

Lapset:
Maria Gustava Armfelt , s. 09.07.1823 Turku. Tauluun 195
Sigrid Augusta (Augustine) Rotkirch o.s. Armfelt , s. 15.04.1826 Helsinki. Tauluun 210
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 210
XIV Sigrid Augusta (Augustine) Alexanderintytär Rotkirch o.s. Armfelt, (Taulusta 209, isä Alexander Armfelt) s. 15.04.1826 Helsinki, k. 29.05.1911 Turku.

Puoliso: Vihitty 05.09.1861 Turku Gustaf Fredrik Andersinpoika Rotkirch. (Taulu 470). (Taulu 471) Turun hovioikeuden presidentti. Hän suoritti tuomarintutkinnon 1836 ja varatuomarin arvon hän sai 1839. Rotkirch toimi oikeusosaston senaattorina 1862–1868 ja Turun hovioikeuden presidenttinä 1868–1884. Valtiopäivämies hän oli 1863–1864 ja 1867., s. 26.03.1815 Vihti, k. 26.03.1884 Turku.

Gustaf Fredrik (son av Anders Gustaf, Tab. 54), född 1815-03-25 Härkälä Student i Helsingfors 1832-10-05. Auskultant i Åbo hovrätt 1836-06-20. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland justitiedepartement 1836-10-13. Vice häradshövding 1839-12-20. Extra ordinarie kammarskrivare i senatens ekonomidepartement 1840-07-29. Kanslist i Åbo hovrätt 1841-05-04. Tillika sekreterare och ombudsman hos direktionen för ecklesiastik- och skolstatens änke- och pupillkassa 1844-05-02–1851. Registrator i Åbo hovrätt 1845-02-06. Extra fiskal i Åbo hovrätt. 1847-03-22. Notarie 1847-11-02. Protonotarie 1851-11-17. Adjungerad ledamot i hovrätten 1852–1854. Protokollssekreterare i senatens justitiedepartement 1854-03-14. Tillika sekreterare och ombudsman i direktionen för väg- och vattenkommunikationerna i Finland 1854-07-08. Ledamot av direktionen för finska civilstatens änke- och pupillkassa 1854-11-14. Referendariesekreterare i senatens justitiedepartement 1856-02-12. RRS:tAO3kl 1858-04-29. Senator och ledamot av senatens justitiedepartement 1862-06-03. Avsked från referendariesekreterarbefattningen 1862-06-03. RRS:tAO2kl m kr 1864-05-01 och S:tVlO3kl 1868-04-12. President i Åbo hovrätt 1868-07-15. RRS:tStO1kl 1872-04-28 och S:tAO 1kl 1876-04-16. Utmärkelsetecken för 40 års tjänst 1876-12-20. RRS:tVlO2kl m st k 1880-05-01. Avsked 1884-01-24. RRVÖO 1884-01-24. Död 1884-03-26 i Åbo.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Rotkirch_nr_175#TAB_55

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Porvoon lukion oppilas 2.2.1829 – 6.9.1832 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 5.10.1832 (arvosana approbatur äänimäärällä 12). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 11.10.1832 [1832 Oct.] 11. Gustavus Fredericus Rotkirch, Nobilis, natus in Paroecia Wichtis die 25:o Martii A. 1815, Patre Centurione. E Gymnasio Borgoensi Albo Universitatis adscriptus die 5 Oct. a. 1832, accepto epitheto: Approbatur. | Utt. betyg 1836. | 1836 Auscult. i Åbo Hof Rätt. | Notarie s. s. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 20.6.1834. Tuomarintutkinto 7.6.1836. Turun hovioikeuden auskultantti 21.6.1836. — Senaatin oikeusosaston ylim. kopisti 1836, talousosaston ylim. kamarikirjuri 1840. Varatuomari 1839. Turun hovioikeuden kanslisti 1841, kirjaaja 1845, ylim. viskaali 1847, notaari s.v., protonotaari 1851, hovioikeuden apujäsen 1852–54. Samalla kirkollisvirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan asiamies ja sihteeri 1844–57. Senaatin oikeusosaston protokollasihteeri 1854, esittelijäsihteeri 1856. Samalla tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan asiamies ja sihteeri 1854–56 sekä siviilivirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan jäsen 1854–68. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1862. Turun hovioikeuden presidentti 1868, ero 1884. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15010.
Vanhemmat: Anders Gustaf Danielinpoika Rotkirch, Kapteeni, s. 04.04.1785 Porvoo, Kerkkoo, k. 1884 ja Eva Fredrika Gustafintytär Rotkirch o.s. Blåfield, s. 12.09.1794 Porvoo, k. 10.01.1866 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 211
XIII Adelaide Gustava Aspasia (Vava) Gustavintytär von Essen o.s. Armfelt, (Taulusta 192, isä Gustav Armfelt) s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri, k. 19.05.1881 Kaarina.
Adelaide Gustava Aspasia Armfelt (1801-1880)

1. puoliso: Magnus Reinhold Augustinpoika Armfelt. (Taulu 244). (Taulu 245). (Taulu 208) Kreivi, kapteeni, s. 18.03.1801 Halikko, Wiurila, k. 29.04.1845 Ranska, Strassburg.
Vanhemmat: August Filip Magnuksenpoika Armfelt, Kamariherra, s. 16.03.1768 Tarvasjoki, Juva (kapteenin puustelli), k. 29.08.1839 Kemiö ja Johanna Fredrika Johanintytär Armfelt o.s. Taube, s. 13.10.1779 Raasepori, Prästkulla, k. 07.02.1846 Kemiö.
Magnus Reinhold Armfelt (1801-1845)

Lapset:
August Magnus Gustav Armfelt , s. 25.08.1826 Halikko, Viurila. Tauluun 212
Mauritz Wilhelm Romuald Armfelt s. 04.02.1828 Halikko, Wiurila, k. 24.01.1829 Halikko, Wiurila.
Gustaf (Gösta) Johan Philip Armfelt Ranskan kielen lehtori 1871-80
, s. 14.04.1830 Ranska, Pariisi, k. 10.02.1880 Helsinki.
Gustaf (Gösta) Johan Philip Armfelt (1830-1880)
Hedvig Johanna Wilhelmina Wrede af Elimä o.s. Armfelt , s. 18.03.1833 Turku. Tauluun 224
Carl Magnus Mauritz Armfelt , s. 10.08.1836 Halikko. Tauluun 229
2. puoliso: Vihitty 21.05.1846 Ruotsi Johan August Gustafinpoika von Essen e. von Essen af Zellie Kuopion läänin kuvernööri., s. 11.05.1815 Laihia, k. 26.08.1873 kaarina.
Vanhemmat: Gustaf Johan Gustafinpoika von Essen af Zellie, Luutnantti, s. 14.05.1778 Siikajoki, k. 26.08.1829 Vöyri, Oravainen ja Johanna Magdalena Johanintytär von Essen af Zellie o.s. Forsman, s. 07.09.1789 Vaasa, k. 21.10.1827 Vöyri, Oravainen.
Johan August von Essen (1815-1873)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 212
XIV August Magnus Gustav Magnuksenpoika Armfelt, (Taulusta 211, äiti Adelaide von Essen) August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana., s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila.
August Magnus Gustav Armfelt (1826-1894)

1. puoliso: Vihitty 02.04.1848 Helsinki Olga Lovisa Axelina Gustavintytär Armfelt. (Taulu 194). (Taulu 208) Vapaaherratar, s. 02.04.1828 Halikko, Åminne (Joensuun kartano), k. 13.12.1855 Helsinki.
Vanhemmat: Gustav Magnus Gustavinpoika Armfelt, Kenraaliluutnantti, kamariherra, kreivi., s. 02.04.1792 Ruotsi, Tukholma, k. 08.07.1856 Halikko, Åminne (Joensuun kartano) ja Louise Thomaksentytär Armfelt o.s. Cuthbert-Brooke, s. 07.06.1801 UK, Lontoo, Saint Mary, St Marylebone Road, k. 13.02.1865 Helsinki.
Olga Lovisa Axelina Armfelt (1828-1855)

2. puoliso: Vihitty 22.05.1858 Ruotsi, Tukholma Sigrid Constance Carlintytär Armfelt o.s. Creutz. (Taulu 933). (Taulu 937) s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.
Vanhemmat: Carl Gustaf Carlinpoika Creutz, Tuomarintutkinto 12.12.1805. Turun hovioikeuden auskultantti 19.12.1805. — Tilanomistaja Pernajan Malmgårdissa. Valtiopäivämies 1809., s. 04.05.1787 Lapinjärvi, k. 04.12.1851 Pernaja, Malmgård ja Augusta Gustafintytär Creutz o.s. Wrede af Elimä, s. 25.06.1807 Kouvola, Anjalan kartano, k. 25.03.1843 Italia, Nizza.
Lapset:
Carl-August Reinhold Lars Armfelt , s. 08.09.1862 Kaarina. Tauluun 213
Olga Lovisa Gustava Augusta Wasastjerna o.s. Armfelt , s. 11.09.1864 Halikko, Wiurila. Tauluun 217
Eva Vava Anna Armfelt , s. 04.04.1869 Halikko, Viurila. Tauluun 218
Saga Augusta Gustava Adelaide Von Essen af Zellie o.s. Armfelt , s. 13.11.1873 Halikko, Viurila. Tauluun 219
Edit Dido Inga Tyra von Haartman o.s. Armfelt , s. 03.04.1876 Halikko. Tauluun 220
Auda Ulrika Dorotea Aspasia Dahlström o.s. Armfelt , s. 24.08.1879 Halikko, Viurila. Tauluun 223
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 213
XV Carl-August Reinhold Lars Augustinpoika Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) s. 08.09.1862 Kaarina, k. 21.05.1942 Salo.

Puoliso: Vihitty 19.09.1893 Halikko, Wiurila Juliana Frederikke Adelaide Carlintytär Armfelt o.s. Hoppe. (Taulu 17) s. 10.06.1873 Tanska, Randers, Mørke, Toftaholm, k. 02.09.1967 Halikko, Wiurila.
Juliana Frederikke Adelaide Hoppe (1873-1967)

Lapset:
Sigrid Elsa Wrede af Elimä o.s. Armfelt , s. 14.06.1894 Halikko, Wiurila. Tauluun 17
Carl-Gustaf August Magnus Armfelt , s. 27.04.1897 Halikko, Wiurila. Tauluun 214
Lousie Alice Vava Standertskjöld o.s. Armfelt , s. 05.07.1899 Halikko, Wiurila. Tauluun 216
Carl Magnus Wilhelm Armfelt s. 12.12.1907 Halikko, Wiurila, k. 18.09.1976 Halikko, Vuorentaka.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 214
XVI Carl-Gustaf August Magnus Carl-Augustinpoika Armfelt, (Taulusta 213, isä Carl-August Armfelt) Agronomen friherre (finska greven), s. 27.04.1897 Halikko, Wiurila, k. 19.08.1970 Halikko, Vuorentaka.
Vuorentaan kartano Kuvaus Vuorentaan kartano on yksi harvoista maamme keskiajalta ja 1500-luvulta säilyneistä ylhäisaateliston kivilinnoista, jonka nykyasu on peräisin 1850-luvulla tehdystä korjauksesta. Se on osa Halikonlahden maassamme ainutlaatuista ja tiivistä kartanokeskittymää, joka on vuosisatojen kuluessa muodostunut Horn-suvun keskiaikaisperäisistä Åminnen, Viurilan ja Vuorentaan kartanoista. Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen historisoiva asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Kartano sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Uskelan- ja Halikonjoen laakson maisema-alueella. Historia Vuorentaka oli ilmeisesti asuttu jo ennen vuotta 1300. Sen tiedetään olleen keskiaikainen asumakartano ja Joensuussa ja Vuorentaassa oli jo 1500-luvulla aatelisen Horn-suvun kivirakennuksia. Vuorentaan keskiaikaista kivirakennusta korjattiin 1648, joka vuosiluku jäi nähtäville rakennuksen julkisivuun aina 1850-luvulle. Rakennus oli tyhjillään 1700-luvun jälkipuoliskolla ja 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi. Päärakennus sai nykyisen asunsa laajan korjaustyön ja laajennuksen tuloksena 1850-luvun puolivälissä. Runkoon lisättiin vielä arkkitehti Carl Armfeltin suunnittelema eteisloggia 1892. Vuorentaka oli yksi Hornien tiloista Halikossa, ja sen omistus liittyi Joensuun kartanoon 1749-1800 ja Viurilan kartanoon 1803-1935. 1800-luvulla Hornien tilaomistus oli suurimmilaan, ja tuolloin he omistivat kolmanneksen Halikon viljelymaasta. Lisätietoa V.J. Kallio, Halikon historia. Halikon seurakunta ja kunta 1930. Eino Jutikkala - Gabriel Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941. Carl Jacob Gardberg, Suomen kartanoita. 1989. Halikon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.

Puoliso: Anita Helena Viktorintytär Armfelt o.s. Wasastjerna Suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija., s. 12.01.1909 Helsinki, k. 13.09.1988 Halikko, Vuorentaka.

Anita Helena Armfelt, o. s. Wasastjerna (12. tammikuuta 1909 Turku – 13. syyskuuta 1988) oli suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija.

Anita Armfeltin vanhemmat olivat Viktor Waldemar Wasastjerna (1879–1941) ja Ebba Hildegard Öhrbom (1879–1951). Hän oli naimisissa kreivi Carl-Gustaf August Magnus Armfeltin (1897–1970) kanssa joka omisti Vuorentaan kartanon Halikossa.

Teoksia

Väntan : romaani. Schildt, Helsingfors 1954
Väntrummet : kuunnelma. Radioteatern 1960

Lähteet

Anita Armfelt SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Kirjasampo.fi : Anita Armfelt
SLS's dramadatabas Daniel : Anita Armfelt
Martti Strangin GeneaNet-tietokanta : Anita Helena Wasastjerna
Anneli Kotisaari : Isak Erik Erikinpoika Tigerstedt o.s. Falander s. 24.6.1686 Turku ja hänen jälkeläisiään yhteensä 196 taulua, taulu 50 : Carl-Gustaf August Magnus Armfelt
.
Vanhemmat: Viktor Valdemar Jacobinpoika Wasastjerna, Yo Nya sv. lärov. i Hfors. Oikt 1904. VT 1907. Turun hovioik. hovioik.neuvos 1930-31, kihlak.tuomari Porvoossa 1931-., s. 08.03.1879 Helsinki, k. 15.07.1941 Helsinki ja Ebba Hildegrand (Hildi) Hermannintytär Wasastjerna o.s. Öhrbom, Everstiluutnantin tytär, kihlakunnantuomarin rouva., s. 08.02.1879 Helsinki, k. 25.03.1951 Helsinki.
Anita Helena Wasastjerna (1909-1988)

Lapset:
Sigrid Helena Boström o.s. Armfelt , s. 25.08.1928 Helsinki. Tauluun 215
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 215
XVII Sigrid Helena Carl-Gustafintytär Boström o.s. Armfelt, (Taulusta 214, isä Carl-Gustaf Armfelt) s. 25.08.1928 Helsinki, k. 23.01.2012 Helsinki.

Puoliso: Karl-Henrik Carlinpoika Boström s. 01.09.1929 Helsinki, k. 1994.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 216
XVI Lousie Alice Vava Carl-Augustintytär Standertskjöld o.s. Armfelt, (Taulusta 213, isä Carl-August Armfelt) s. 05.07.1899 Halikko, Wiurila, k. 25.01.1931 Halikko, Wiurila.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kartanokeitoksia_wiurilassa_44773.html#media=44778 "Halikon Wiurilan kartano edustaa ruotsalaisajan uusklassismia ja sen talousrakennukset ovat itsensä Carl Ludvig Engelin piirtämät. Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla, joilloin omistajaksi on mainittu Magnus Johansson till Wiorela. Kartano periytyi hänen tyttärelleen ja kulki suvussa vuoteen 1787 saakka, jolloin sen osti kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt. Wiurilan uusklassinen päärakennus on Suomen ensimmäisen valtionarkkitehdin italialaisen Carlos Bassin käsialaa. Talauskeskuksen julkisivun loi toisena valtionarkkitehtinä toiminut C.L. Engel. Wiurilan kokonaispinta-ala on parhaimmillaan ollut melkein 50 000 hehtaaria ja kartanon mailla on toiminut tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo. Viimeinen kreivi, Carl August Armfelt (k.1942) toimitti Wiurilaan sähkön ja vesijärjestelmän. Vuosien saatossa tila on pienentynyt maan luovutusten ja perinnön jakojen myötä. Vuonna 1951 Carl August Armfeltin tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa ja herätti kartanon uuteen loistoonsa miehensä Günter Brüninghausin kanssa. Nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria. Kartanon yhteydessä toimii museo, ravintola sekä hostelli. Alueella on myös golfkenttä sekä ratsastuskoulu. Yhtenä erikoisuutena on ollut sokerimaissin viljely. Kartanon keittiössä Anna Louise valmistaa maukasta pataa omalla pellolla tuotetusta maissista ja leipoo herkullisia jälkiruokia. Teksti: Heidi Sommar.

Puoliso: Georg Carlinpoika Standertskjöld. (Taulu 705) Naantalin poliisimestari., s. 03.07.1887 Nastola, Koiskala, k. 21.11.1941 Suomenlahden suulla, avomerihinaaja Föhnissä.

Panssarilaivojen perinneyhdistyksen puheenjohtaja, raisiolainen Eero Auvinen on ollut hankkimassa rahoitusta muistopaadelle.

Kunnianosoitus. Laivaston muistoristille Naantaliin on pystytetty uusi kivipaasi. Siihen on meistetty 46:n talvi- ja jatkosodissa sekä miinanraivauskaudella 1945–1950 mereen jääneen sankarivainajan nimet.

Yksi nimistä on Naantalissa poliisimestarina työskennellyt Georg Standertskjöld. Hän halusi mukaan sotatoimiin jatkosodan sytyttyä, vaikka oli tuolloin jo yli 50-vuotias.

Vaatimattomana tunnettu Standertskjöld sai kielitaitoisena miehenä yhteysupseerin paikan saksalaisessa avomerihinaajassa Föhnissä. Marraskuun 21. päivänä 1941 alus oli Suomenlahden suulla, kun miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti raivasivat venäläisten jättämiä miinoitteita. Miinoja kertyi niin paljon, että alukset pysähtyivät ja Föhn kurvasi niiden ohi oikealta.

Hinaaja osui miinaan ja upposi. Aluksen miehistöön kuuluneista suomalaisista menehtyi Georg Standertskjöldin lisäksi viestimatruusi Wennström.

– Georg Standertskjöld oli halunnut vaarallisiin tehtäviin, jotta voisi säästää nuoren meriupseerin hengen, kertoo Panssarilaivojen perinneyhdistyksen puheenjohtaja Eero Auvinen.

Mereen jääneiden vainajien nimiluettelon laatiminen on vaatinut uutteraa selvittämistä, sillä sota-aikana laaditut arkistot eivät ole täydellisiä.

Lähde: http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194767216128/artikkeli/luutnantti+standertskjold+sai+nimensa+kivipaateen.html

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oy Suomen Pankkiirilaitos – Ab Finska Bankirinstitutet (FBI, osakekirja, mainos) perustettiin 1931 (69.728) ja lakkasi virallisesti 5.12.1996. Nimi vuodesta 1987 Oy Nouvel An Ab. Edelt. oli 1925 perustettu avoin yhtiö Finska Bankirinstitutet inneh. Waldemar von Bonsdorff. Hän oli ensin Tavaststjerna & von Bonsdorffin osakas. V:sta 1913 hänellä oli peräkkäin neljä W. v. B. -nimistä omaa pankkiiriliikettä (29.643: 1913–17 (äänetön yhtiömies Georg Standertskjöld), 36.889: 1917–31, 53.746: 1925–39 ja 90.986: 1941–59), jotka olivat, paitsi kahta viimeistä, pörssin jäseniä 1913–29 ennen yhtiön konkurssia 1930 [Steinby 1979 s. 233]. Itse FBI ja sen edelt. olivat pörssin jäseniä (viimeiset vuosikymmenet vain nimellisesti) 1925–78. FBI:n tytäryhtiöksi perustettiin 1932 Suomalaisia Arvopapereita Oy.

Lähde: http://www.porssitieto.fi/kirjoitus/suomalaisia-arvopapereita.html

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Vanhemmat: Carl August Carlinpoika Standertskjöld, Enson paperitehtaan perustaja. Carl August Standertskjöld johti ensin Inkeroisten puuhiomoa ja perusti sitten Enson puuhiomon, jonka yhteyteen rakennettiin sittemmin paperikone. Standertskjöld myi Enson Ab W. Gutzeit & Co:lle 1912. Tilanomistaja, teollisuusmies, vapaaherra. Ägde en tid Koiskala i Nastola socken. Off FrIP och FrMeragric 1910. Ägde även en tid Enso träsliperi i Jääskis socken och Brödtorps gård i Pojo socken, 1912–1916., s. 05.03.1855 Venäjä, Tula, k. 07.03.1935 Helsinki ja Anna Matilda Augusta Johanintytär Standertskjöld, s. 11.03.1859 Helsinki.
Koiskalan kartano, Lahti. Kartanon päärakennus Kuva: Päijät-Hämeen liitto Henrik Wager 2004. Koiskalan historian voidaan sanoa alkaneen todennäköisesti kampakeraamisen kulttuurin aikana eli n. 4200-2000 ekr. Tähän viittaavat Koiskalasta löydetyt taltta (Kansallismuseo 338:1) ja piinuolenkärki (Kansallismuseo 19164). Rautakaudelta on jo sitten paljonkin löytöjä, mm. rautakirves (Kansallismuseo 16245) sekä mm. hela, punnus ja solki. Koiskalan Kartanon historian katsotaan alkaneen vuonna 1650, jolloin Didrik von Essenille lahjoitetuista tiloista muodostettiin Koiskalan Kartano. Von Essenit ja heihin sukulaissuhteessa oleva Heintzius-Heintzie-suku omistivat Koiskalan Kartanon vuoteen 1811. Vuonna 1811 kartanon osti kapteeni Karl Gustav Ullner, joka rakennutti nykyisen päärakennuksen vuonna 1840. 1880-luvulla kartano siirtyi 12 vuodeksi Ullnerien suvulta vapaaherra Karl August Standerskiöldille, Georg Standerskiöldin isälle. Insinööri Frans Edvard Edelheim osti kartanon 1893 ja vuonna 1910 kartano siirtyi Konstantin Linderille ja 1916 kartanon osti patruuna Ferdinand Frigren, joka myös perusti Lahteen Lahden Polttimon. Tila on edelleen samalla suvulla. Koiskalan Kartanossa on vuosien saatossa viljelty monia eri kasveja, joista mallasohra oli pitkään päätuotantosuuntana. Lypsykarja lähti pois 1950-luvulla ja silloin tilalle tuli sikala, joka lopetettiin 1970-luvulla. Vuodesta 2000 on tilalla ollut suomenlampaiden kasvatusta. Koiskalan kartanon päärakennus, puisto ja lukuisat talousrakennukset muodostavat hierarkkisesti järjestetyn kartanomiljöön, johon liittyy laaja, hyvin säilynyt viljelymaisema. Kartanon tilakeskus sijaitsee Kymijärven pohjoispuolella, metsäisten mäkien ja puukujanteiden rajaaman peltoaukean keskellä. Paul Olssonin suunnittelemasta muotopuutarhan sisääntulokujasta, käytäväjärjestelmistä, terasseista ja puulajeista sekä ruudukkomallin mukaisesta omenatarhasta on säilynyt osia. Koiskalan puisen kartanon keskiosa on rakennettu 1840, kaksikerroksiset päätyosat ovat 1890-luvulta. Nykyinen empirehenkinen ulkoasu on 1930-luvulta ja sisutus on Harry Rönehomin suunnittelema. Pihapiirin monipuolinen rakennuskanta, työväen asuinrakennukset ja talousrakennukset, ovat pääosin 1800-luvulta. Pienempiä rakennuksia ovat Nastolan ensimmäiselle autolle rakennettu autotalli ja arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funktionalistinen leikkimökki. Nastolaan kuulunut Koiskalan kylä oli keskiajalla pitäjän suurimpia. Koiskalan säteri muodostettiin kylän taloista Ruotsin suurvalta-ajalla ja lahjoitettiin Didrich von Essenille 1650. Kartanon omistajat olivat pääasiassa sotilasaatelia. Kartano oli laajemmillaan 1850-luvulla, jolloin siihen kuului noin 3000 hehtaaria maata ja lukuisia torppia. Päärakennus valmistui 1840. Rakennusta laajennettiin päädyistä 1890-luvulla ja siihen lisättiin nikkarityylisiä koristeita. Paul Olsson laati kartanolle muotopuutarhasommitelman 1926. Arkkitehti David Frölander-Ulf suunnitteli 1936 perusteellisen ulko- ja sisätilojen korjaukseen, jossa poistettiin edellisen korjauksen koristelua ja laajennettiin etuvilpolaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 217
XV Olga Lovisa Gustava Augusta Augustintytär Wasastjerna o.s. Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) Kreivitär., s. 11.09.1864 Halikko, Wiurila.
J. Knutsson 1845, Viurila. Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Omistajana oli tuolloin Magnus Johansson till Wiorela. Hänen tyttärensä Elseby avioitui Henrik Flemmingin kanssa ja peri Wiurilan. Tästä lähtien Wiurila periytyi äidiltä tyttärelle 300 vuoden ajan. Vuonna 1787 vapaaherra, kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt osti Wiurilan säterin. Hänen poikansa Gustaf Mauritz peri Joensuun kartanon, toinen poika August Philip Wiurilan ja Vuorentaan kartanot. August Philip antoi Suomen ensimmäisen valtionarkkitehdin, italialaisen Carlos Bassin tehtäväksi piirtää Wiurilaan uusi päärakennus. Työ saatiin päätöseen vuonna 1811, jolloin uusklassismia edustava kartanorakennus oli valmis. August Philipin poika Magnus Reinhold rakennutti talouskeskuksen 1835-45. Sen julkisivun luojana oli toisena valtionarkkitehtinä toiminut C.L.Engel. Kreivi Magnus Reinholdin poika August Armfelt oli aikansa huomattava vaikuttaja sekä tarmokas maanviljelijä. Hänen aikanaan Wiurilassa oli tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo. Omavaraisen Wiurilan miljöössä toimi useita käsityöammatin harjoittajia ja omat alukset kuljettivat ulkomaille viinaa, voita, vehnää, sahatavaraa sekä muita tuotteita. Wiurilan kokonaispinta-ala käsitti tuolloin 48.000 hehtaaria, siitä noin puolet Karjalan Hiitolassa. Viimeinen kreivi, Carl August Armfelt (k.1942) toimitti Wiurilaan sähkön ja vesijärjestelmän.Tila oli pienentynyt maan luovutuksissa sekä perintöjen jaoissa. Niinpä viljelysmaata oli enää kolmekymmentä hehtaaria ja saman verran metsää kun Carl Augustin tyttären tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa 1951. Nykyiseen kukoistukseensa Wiurila on kohonnut hänen ja miehensä Günter Brüninghausin ansiosta.Nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria. Eräänä erikoisuutena on ollut sokerimaissin viljely. Tilanhoitoa jatkaa Brüninghausien tytär Anne Marie Aminoff.

Puoliso: Osvald Severin Severin Alfredinpoika Wasastjerna Yo Vasa lyc. Oikt 1888. VT 1890. Tilanom. Espoossa ja Angelniemellä. Valtiopäivämies ja RKP:n kansanedustaja vuosina 1907–1908., s. 01.04.1864 Helsinki, k. 26.10.1935 Helsinki.
Vanhemmat: Alfred Edgar Johaninpoika Wasastjerna, Se Gården vid kanalen. Utg. Sv. Litt. sällskapet 2013. Arrenderade från från 1877 Tammenpää gård, i Angelniemi., s. 05.06.1821 Maalahti, k. 23.04.1906 Espoo, Gumböle ja Maria Adelaine Alfredintytär Wasastjerna o.s. Boy, s. 1831, k. 1908 Espoo, Gumböle.
Osvald Severin Wasastjerna (1. huhtikuuta 1864 Helsinki – 26. lokakuuta 1935 Helsinki)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 218
XV Eva Vava Anna Augustintytär Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) s. 04.04.1869 Halikko, Viurila, k. 04.03.1938 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Vihitty 25.08.1889 Halikko, Viurila Erik Ivar Carlinpoika Armfelt. (Taulu 229) s. 04.05.1865 Kaarina, k. 17.07.1929 Kaarina.
Vanhemmat: Carl Magnus Mauritz Magnuksenpoika Armfelt, Yo/tod. M. J. von Essen 1854. Fm-yo. Teollisuusmies (Turun rautateollisuusyhtiö). Taidemesenaatti. Valtiopäivämies. Kamarijunkkari 1881., s. 10.08.1836 Halikko, k. 20.12.1890 Turku ja Eugenie Axelintytär Armfelt o.s. Palmfelt, s. 19.05.1840 Hämeenlinna, k. 15.03.1913 Turku.
Erik Armfelt (1865-1929)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 219
XV Saga Augusta Gustava Adelaide Augustintytär Von Essen af Zellie o.s. Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) Kreivitär, s. 13.11.1873 Halikko, Viurila.

Puoliso: Georg Didrik Carlinpoika von Essen af Zellie s. 10.06.1864 Kajaani.

Georg Didrik (son av Carl Vilhelm), född 1864-06-10 i Kajana. Kadett i Fredrikshamn 1877-08-09. Underlöjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1886-08-23 med tur från 1885-08-19. Löjtnant vid 2. (Åbo) finska skarpskyttebataljon 1890-03-10 med tur från 1889-08-19. Transporterad till finska dragonregementet 1890-10-19. Regementskvartermästare vid finska dragonregementet 1890-11-19–1891-02-18. Regementsadjutant 1891-06-16–1891-10-23. Stabsryttmästare 1892-04-06. RRS:tAO3kl 1895-02-15. Ryttmästare 1897-03-27. Placerad på armékavalleriet 1901-12-18. Avsked 1902-09-25. Trafikchef vid spårvägsbolaget i Helsingfors 1904-04-07. Förklarad ställd på militär indragningsstat 1906-07-19. Trädde under finska frihetskriget i tjänst såsom tillförordnad kommendör för 1. regementet av Helsingfors jägarbrigad 1918-04-13. Däruti stadfäst 1918-05-10. Överstelöjtnant och brigadchef 1918-05-19. Avsked 1918-07-07. Avgick från nämnda trafikchefsbefattning 1919-01-00. Införd i finska arméns rullor med överstes grad 1919-02-04. Överbefälhavare för rikets skyddskårer 1919-02-28–1921-06-21. FFrMM m ros. KFinlVRO2kl 1919-07-22. Verkställande direktör i Helsingfors magasinsaktiebolag 1923-12-22.
Vanhemmat: Carl Vilhelm Gustafinpoika von Essen af Zellie, Kruununvouti Kajaanin kihlakunnassa., s. 03.10.1820 Laihia, k. 28.12.1870 Kajaani ja Anna Charlotta Otontytär von Essen af Zellie, s. 15.10.1825 Vöyri, Oravainen, k. 24.01.1873 Kuopio.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 220
XV Edit Dido Inga Tyra Augustintytär von Haartman o.s. Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) Kreivitär., s. 03.04.1876 Halikko, k. 25.09.1954 Halikko.

1. puoliso: Karl Frans Fredrik Emil Larsinpoika von Haartman. (Taulu 1609). (Taulu 1610) Tilanomistaja., s. 16.05.1865 Venäjä, Pietari, k. 23.02.1935 Pitkäniemi.
.
Vanhemmat: Lars Emil Carlinpoika von Haartman, Eversti Venäjän armeijassa 1868. Tilanomistaja Suomessa. Valtiopäivämies., s. 19.07.1833 Piikkiö, k. 23.10.1906 Helsinki ja Antoinette Johannintytär von Haartman o.s. Hackman, s. 21.06.1844 Viipuri, k. 08.11.1898 Helsinki.

Lapset:
Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman , s. 06.07.1897 Helsinki. Tauluun 221
2. puoliso: Hans Fredrikinpoika Söderling s. 11.12.1877 Naantali, k. 10.02.1933 Turku.
Lapset:
Gunvor Sigrid Maria Söderling s. 15.05.1908, k. 22.04.1993 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 221
XVI Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil Karlinpoika von Haartman, (Taulusta 220, äiti Edit von Haartman) Suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja., s. 06.07.1897 Helsinki, k. 27.08.1980 Espanja, Alamillo.

Carl Magnus Gunnar Emil von Haartman, lempinimeltään Goggi, (6. heinäkuuta 1897 Helsinki – 27. elokuuta 1980 El Alamillo, Espanja) oli suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja.

Sisällysluettelo

1 Elämä
2 Ohjauksia
3 Teoksia
4 Lähteet
5 Aiheesta muualla

Elämä

Carl von Haartman syntyi Helsingissä 6. heinäkuuta 1897. Hänen isänsä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja hänen äitinsä kreivitär Edit Armfelt. Vereltään von Haartman oli täysaatelinen ja hänen sukujuurensa ylsivät moneen suomalaiseen aatelis- ja sotilassukuun.

Carl von Haartman aloitti koulunsa Helsingissä. Turussa hän kävi Ruotsalaisen klassillisen lyseon, jonka jälkeen opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Tilanne kiristyi ja muuttui levottomaksi tammikuun lopulla 1918 myös Turussa, josta von Haartman lähtikin ystävänsä kanssa reellä Kauhajoelle. Kaverukset liittyivät toiseen poikajoukkoon, joka sitten matkan varrella joutui yhteenottoihin venäläissotilaiden kanssa. Lopulta Kauhajoelle päästyä matka jatkui junalla Vaasaan, josta von Haartman jatkoi matkaansa Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella perhetuttava, jääkäriluutnantti Åke Gustaf Wahren välitti hänet Uudenmaan Rakuunarykmenttiin, jossa von Haartman sijoitettiin "Kuolemaeskadroonana" tunnettuun 2. eskadroonaan. Uudenmaan Rakuunarykmentin runko muodostui kuuluisasta Saksanniemen ratsupoliisikoulusta, mutta sitä täydennettiin pohjalaisten avulla Pohjanmaalla. Maaliskuun alussa Uudenmaan Rakuunarykmentti lähetettiin ensin Jyväskylään, josta se marssi rintamalle Jämsään ja Kuhmoisiin. Kuuluisimmat taistelunsa rykmentti kävi Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Orivedellä, Kuhmalahdessa, Lempäälässä ja Vesilahdella.

Von Haartman sai ensin ylennyksen korpraaliksi sitten kersantiksi ja lopulta lippujunkkariksi, jonka arvon sai upseerikoulutukseen sopivaksi katsottu aliupseeri.

Sisällissodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan rakuunarykmentissä, joka oli majoittautunut Helsingin Kampin kasarmeille. Kesällä 1918 ensimmäiset vapaaehtoiset lähetettiin Libauhun saksalaisten järjestämälle sotalentäjäkurssille ja von Haartman oli valittujen joukossa. Von Haartmanin koulutus jatkui Utissa vuonna 1919, mutta tehtyään tehtyään laskun nokka edellä hänet komennettiin takaisin Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Von Haartman kuitenkin pääsi pian Suomen tasavallan ensimmäiselle kadettikurssille, joka järjestettiin vuosina 1919-1920.

Kadettikoulun jälkeen vuonna 1920 kornetti von Haartman jatkoi edelleen palvelustaan Uudenmaan Rakuunarykmentissä, joka sai alkuvuonna 1921 siirron Lappeenrantaan. Rykmentissä hän palveli vuoteen 1924 asti. Vuosina 1921–1922 von Haartman opiskeli Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Lopulta hän joutui eroamaan rykmentistä jouduttuaan ongelmiin ja sai erotessaan ylennyksen ratsumestariksi.

Von Haartmanin perhe päätti lähettää poikansa Yhdysvaltoihin, jossa tämä työskenteli tilapäistöissä rakennuksilla, karjapaimenena, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana, jonka asemassa hän ajautui Hollywoodiin. Hollywoodissa hän pääsi sotilasalan asiantuntijaksi elokuvayhtiöön toimien muun muassa sotilasasiantuntijana elokuvassa Siivet vuonna 1927, mutta lopulta mielenkiinto sotaelokuviin lopahti ja hän päätti palata kotimaahansa, jossa saikin töitä Suomi-Filmin ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Pulavuosina von Haartman kuitenkin joutui jättämään yhtiön. Vuonna 1930 von Haartman kuitenkin onnistui solmimaan avioliiton Elsa Segerbergin kanssa.

Carolus-isän kuoltua vuonna 1935 von Haartman sai suuren perinnön ja näin ollen elintaso oli turvattu. Hän kuitenkin kaipasi töitä ja veri veti uudelleen armeijaan. Lopulta uusia kokemuksia hamuavana von Haartman lähti sisällissotaa käyvään Espanjaan, jossa liittyi hän kenraali Francisco Francon johtamaan kansalliseen armeijaan. Siellä von Haartman yleni aina pataljoonankomentajaksi asti. Espanja oli ammatillisessa mielessä opettava kokemus, koska siellä hän tutustui nykyaikaiseen sodankäyntiin panssarivaunuineen ja ilmavoimineen. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta.

Espanjan sodan päätyttyä 1938 von Haartman palasi Suomeen, jossa syttyi pian talvisota. Ratsumestari von Haartman palasi takaisin Suomen armeijaan, jossa hänet määrättiin Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaalla von Haartman oli johtamassa kovia taisteluita alaisenaan kapteeni Aarne Juutilainen eli "Marokon kauhu", jonka alaisuudessa taas oli kuuluisaksi tullut tarkka-ampuja, alikersantti Simo Häyhä. Espanjan-vuosiensa takia Haartmania kutsuttiin toisinaan "Espanjan kauhuksi". Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin ansioituneena majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodan sytyttyä von Haartman jatkoi aluksi edelleen Jalkaväkirykmentti 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopulla hän yleni JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 von Haartman pääsi saksan kielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet nimitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Espanjaan ja Portugaliin asemapaikkanaan Madrid. Siellä hän tapasi kreivitär Marie-Eugenie "Ifi" Zichy-Pallavicinin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1944.

Kesällä 1943 von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loputtua syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen, jossa puolustusvoimien johto erotti hänet. Syinä olivat Francon joukoissa taistelleen von Haartmanin poliittinen kanta ja "heikko sotilaallinen koulutus".

Von Haartmanit päättivät muuttaa takaisin Espanjaan, jonka pääkaupungissa Madridissa Carl aloitti Espanjan ja Suomen välisen kompensaatiokaupan harjoittamisen. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83 vuoden iässä elokuussa 1980. Hänet haudattiin kotimaahansa Halikon hautausmaalle. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi lapsi, Christina.

Ohjauksia

Korkein voitto (1929)
Kajastus (1930)

Teoksia

Haartman kirjoitti viisi kirjaa:

En nordisk Caballero i Francos Armé (1939)
Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940),
Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940),
Slag i slag (1971)
Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähteet

Porvali, Mikko: Upseeri ja herrasmies Carl von Haartman : aikansa ongelmanuoren uskomaton elämäntarina. Sotilasaikakauslehti, 2000, 75. vsk, nro 1, s. 70-72. (suomeksi)


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seinäjoella 90 vuotta sitten 27.2.1918 uudelleen perustettuun Uudenmaan Rakuunarykmenttiin kuului sotilaita, jotka myöhemmin loivat upseerinuran ratsuväessä ja muissa aselajeissa.

Ehkä värikkäimmän elämän koki Carl von Haartman, joka osallistui Suomessa vapaus-, talvi- ja jatkosotiin sekä Espanjan sisällissotaan Francon armeijassa. Hän haavoittui vapaussodassa kolmesti, Espanjan sisällissodassa viidesti ja talvisodassa kerran. Hän on saanut lukuisia kunniamerkkejä. Ansioistaan huolimatta hän on jäänyt melko vähälle huomiolle sotasankareita koskevassa kirjoittelussa, sotaväen kaskukirjoissa sitä vastoin on paljon häntä koskevia anekdootteja. Hän oli vilkas ja kekseliäs ja joutui usein kommelluksiin ja rangaistuksiin.

Carl (Goggi) von Haartman syntyi Helsingissä 6.7.1897. Isä oli tilanomistaja Carolus von Haartman ja äiti kreivitär Edit Armfelt. Esivanhempiin kuuluvat monet suomenruotsalaiset aatelis- ja sotilassuvut. Mannerheimkin oli hänelle sukua. Carl aloitti koulun Helsingissä. Turussa hän suoritti Ruotsalaisen klassillisen lyseon ja opiskeli maanviljelystä Ruotsissa ja Turussa.

Kun tilanne Turussa kävi tammikuun lopussa 1918 levottomaksi, Carl lähti erään kaverinsa kanssa rekikuljetuksella Kauhajoelle. Matkalla joukko, johon kaverukset olivat liittyneet, joutui kahakoihin venäläisten sotilaiden kanssa. Kauhajoelta siirryttiin junalla Vaasaan, josta Carlin matka jatkui Pietarsaareen ja Seinäjoelle.

Seinäjoella hän perhetuttunsa, jääkäriluutnantti Åke Wahrenin välityksellä astui Uudenmaan Rakuunarykmenttiin. Hänet sijoitettiin 2. eskadroonaan, Kuolemaneskadroonaan. URR lähetettiin maaliskuun alussa rintamalle, ensin junalla Jyväskylään ja sieltä marssien Jämsään ja Kuhmoisiin. URR:n tärkeimmät taistelupaikat olivat Kuhmoinen, Länkipohja, Orivesi, Kuhmalahti, Lempäälä ja Vesilahti.

Von Haartman ylennettiin ensin korpraaliksi, kersantiksi ja viimein lippujunkkariksi. Lippujunkkarin arvon sai aliupseeri, jonka katsottiin sopivan upseerikoulutukseen.

Vapaussodan jälkeen von Haartman jatkoi palvelustaan URR:ssa, joka asettui Helsinkiin Kampin kasarmeihin. Kesällä 1918 Suomen armeija lähetti ensimmäiset vapaaehtoiset saksalaisten sotalentäjäkurssille Libauhun ja von Haartmankin tuli valituksi. Hänen lentäjäkoulutuksena jatkui 1919 Utissa, mutta tehtyään nokkalaskun hänet komennettiin takaisin rakuunarykmenttiin. Pian hän pääsi oppilaaksi itsenäisen Suomen ensimmäiselle kadettikurssille (1919-1920). Kadettikouluajan lähtemättömin muisto oli, kun hänelle tehtiin "keksittyjen selitysten" vuoksi terveen umpisuolen leikkaus.

Kadettikoulun jälkeen kornetti von Haartman sijoitettiin jälleen URR:ään, joka siirrettiin vuoden 1921 alussa Lappeenrantaan. Hän palveli Rakuunarykmentissä 1920-1924 ja yleni ratsumestariksi. Vuosina 1921-1922 hän oli komennuksella Italiassa ratsuväen erikoiskoulussa. Vuonna 1924 hän ajautui rykmentissään hankaluuksiin ja joutui eroamaan.

Nyt Carlin perhekunta päätti lähettää suvun mustan lampaan Yhdysvaltoihin. Oltuaan tilapäistöissä rakennuksilla, cowboyna, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana hän ajautui Hollywoodiin. Siellä hän pääsi elokuvayhtiön sotilasalan asiantuntijaksi. Kun mielenkiinto sotaelokuviin heikentyi, Carl palasi 1928 Suomeen ja sai töitä Suomi-Filmissä ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Pulavuosina hän joutui jättämään Suomi-Filmin. Carl solmi avioliiton Elsa Segerbergin kanssa vuonna 1930.

Isän kuoleman jälkeen Carl sai 1935 huomattavan perinnön, mutta kaipasi kuitenkin kunnon työtä. Paremman puutteessa hän lähti juuri alkaneeseen Espanjan sisällissotaan ja eteni pataljoonankomentajaksi saakka. Hän sai Espanjassa kokemusta nykyaikaisesta sodankäynnistä, johon kuuluivat ilmavoimat sekä panssariautot ja -vaunut. Carl sai 1937 tiedon pitkään sairaana olleen puolisonsa kuolemasta.

Pian Espanjan sodan päättymisen jälkeen alkoi talvisota. Ratsumestari palasi Suomen armeijaan ja hänet sijoitettiin JR 34:n II pataljoonan komentajaksi Kollaanjoelle. Kollaan kovissa taisteluissa hänen alaisenaan toimi legendaarinen kapteeni Aarne Juutilainen, Marokon Kauhu, ja Juutilaisen alaisena taas kunnostautui tarkkampujana alikersantti Simo Häyhä. Talvisodan jälkeen von Haartman ylennettiin majuriksi ja määrättiin Hangon alueen rajakomendantiksi.

Jatkosodassa von Haartman toimi aluksi JR 34:n II pataljoonan komentajana Hangon rintamalla ja Karjalassa. Vuoden 1941 lopussa hänet nimitettiin JR 34:n komentajaksi. Keväällä 1942 hänet määrättiin saksankielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet lähetettiin Suomen Espanjan ja Portugalin sotilasasiamieheksi. Madridissa hän tapasi unkarilaisen kreivittären Marie-Eugenie (Ifi) Zichy-Pallavieninin, josta 1944 tuli hänen toinen vaimonsa.

Von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi kesällä 1943. Jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen ja puolustusvoimain johto erotti hänet kirjeellä upseerin virasta syynä poliittinen kanta ja heikko sotilaallinen koulutus.

Von Haartmanit muuttivat takaisin Espanjaan ja Carl ryhtyi Madridissa harjoittamaan kompensaatiokauppaa Espanjan ja Suomen välillä. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83-vuotiaana 27.8.1980. Hänen hautansa on Halikon hautausmaalla. Hänellä oli yksi lapsi, Christina ensimmäisestä avioliitosta.

Von Haartmanin vaiherikkaasta elämästä saa lisää tietoa mm. hänen itsensä kirjoittamasta viidestä kirjasta: En nordisk Caballero i Francos Armé (1939), Manovern som blev verklighet - vid Kollaanjoki och Ulismaa (1940), Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940), Slag i slag (1971) ja Antaa Haartmanin yrittää (1972).

Lähde: http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/rakuunaupseerin-v%C3%A4rik%C3%A4s-el%C3%A4m%C3%A4-1.797477.
Carl (Goggi) Magnus Gunnar Emil von Haartman (1897-1980)

1. puoliso: Elsa Ingialdintytär von Haartman o.s. Segerberg Näyttelijä, elokuvissa : Aatamin puvussa ja vähän Eevankin v. 1931, Kajastus v. 1930. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut Carl von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta., s. 30.11.1910 Helsinki, k. 24.04.1937 Helsinki.
Vanhemmat: Ingiald Eugen Segerberg, Insinööri., k. Helsinki ja Ellen Gustafva Johanintytär Segerberg o.s. Reuterfelt, s. 1871 Ruotsi, k. 06.09.1928 Helsinki.

Lapset:
Christine von Haartman , s. 12.02.1931 Helsinki. Tauluun 222
2. puoliso: Vihitty 1944 Espanja, Madrid Marie-Eugenie Rafaelintytär von Haartman o.s. Zichy-Pallavicini (Zichy de Zich et Vásonkeö) Kreivitär., s. 1902 Unkari, k. Espanja, Alamillo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 222
XVII Christine von Haartman, (Taulusta 221, isä Carl von Haartman) Carl von Haartmanin Malagassa asuva tytär, Christine von Haartman tulee myöskin olemaan läsnä kunniavieraana. Yhdistämällä heidän henkilökohtaisen ja intiimin näkökulmansa historiantutkijoiden laajaan tuntemukseen ja analyysiin, olemme vakuuttuneita siitä että voimme tarjota yleisölle kiinnostavan ja ainutkertaisen tapahtuman. (Suomen Madridin-instituutin
everstiseminaari ja näyttely: 30.11 - 1.12.2005), s. 12.02.1931 Helsinki.

Puoliso: Santiago Arcos y Carvajal e. de los Arcos y Cuadra 17. conde de Bailén., s. 19.04.1922 Espanja, Madrid, k. 23.02.1981 Espanja, Malaga.
Vanhemmat: Carlos de los Arcos y Cuadra, s. 28.01.1898 Ranska, Pariisi, k. 21.04.1964 Espanja, Madrid ja María del Pilar de Carvajal y Santos-Suárez, 16. condesa de Bailén, s. 19.06.1898, k. 28.09.1974 Espanja, Madrid.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 223
XV Auda Ulrika Dorotea Aspasia Augustintytär Dahlström o.s. Armfelt, (Taulusta 212, isä August Armfelt) s. 24.08.1879 Halikko, Viurila, k. 26.03.1961.

Puoliso: Vihitty 1922 Karl Johan Ernstinpoika Dahlström Maanviljelijä Piikkiössä., s. 08.09.1876 Turku, k. 24.05.1935 Saksa, Kiel.

Ylioppilasmatrikkeli, Helsingin yliopisto:

13.12.1895 DAHLSTRÖM Carl Johan 24970 (Länsis.).

Turku 8.9.1876, vanht kauppaneuvos Ernst Abraham Dahlström ja Rosina Sofia Julin.

Yo Åbo reallyc. Hk- ja jur.yo ?1902. Liikemies ja maanviljelijä. Åbo Akademin säätiön rahastonhoitaja 1924-31. † Kiel 25.4.1935.

Pso 1) 1901-1912 (er.) saksal. hovioopperalaulajatar Sabine Gertrud Elisabeth (Lisa) Heinefetter;

Pso 2) 1922-1930 (er.) Auda Ulrika Dorotea Armfelt.
Vanhemmat: Ernst Abraham Karlinpoika Dahlström, s. 26.03.1846 Turku, k. 16.02.1924 Paimio, Viksbergin kartano ja Rosina Sofia Dahlström o.s. Julin, s. 1853, k. 1924 Paimio, Viksbergin kartano.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 224
XIV Hedvig Johanna Wilhelmina Magnuksentytär Wrede af Elimä o.s. Armfelt, (Taulusta 211, äiti Adelaide von Essen) s. 18.03.1833 Turku, k. 03.12.1882 Halikko.
Hedvig Johanna Wilhelmina Armfelt (1833-1882)

Puoliso: Vihitty 10.12.1851 Wilhelm Otto Casper David Gustafinpoika Wrede af Elimä Majuri., s. 10.12.1827 Leppävirta, k. 31.05.1878 Kuopio.

född 1827-12-10 på Varkaus bruk i Leppävirta socken. Elev vid sjökadettkåren i S:t Petersburg 1839-03-22. Gardemarin 1843-01-03. Midshipman vid 1. (ryska) sjöekipaget 1845-08-03. Löjtnant därst. 1849-12-15. Kaptenlöjtnants avsked 1851-11-05 uppsyningsman i Ekenäs lotsfördelning med lotskaptens n. h. o. v. 1853-01-01. Majors avsked 1857-01-24. Befälhavare vid provisionella straffängelset i Kuopio 1871-09-06. Avsked 1878-03-13. Död där för egen hand s. å. 31/5. Gift 1851-12-10 Rauhalinna finsk greve Armfelt, nr 4, och friherrinnan Adelaide Gustava Aspasia Armfelt, adopt. finsk grevinna Armfelt.
Vanhemmat: Gustaf Rabbenpoika Wrede af Elimä, Överadjutant hos konungen och major i armén 1802-05-06., s. 04.07.1775 Elimä, Anjalan kartano, k. 03.08.1830 Varkaus ja Catharina Elisabet Peterintytär Wrede af Elimä o.s. Lamoni, s. 08.02.1796 Hamina, k. 08.07.1831 Hamina.
Wilhelm Otto Casper David Wrede af Elimä (1827-1878)

Lapset:
Carl Gustaf Garibaldi Fabian Wrede af Elimä , s. 27.12.1860 Kaarina, Rauhanlinna. Tauluun 225
Gustaf Oskar Axel Wrede af Elimä , s. 24.11.1862 Kemiö, Storvik. Tauluun 227
Otto Reinhold Werner Wrede af Elimä s. 14.02.1866 Kemiö, k. 10.10.1932 Helsinki.
Rabbe Wilhelm Wrede af Elimä Direktör, s. 24.09.1887 Leppävirta, k. 27.12.1938 Ruotsi, Tukholma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 225
XV Carl Gustaf Garibaldi Fabian Wilhelminpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 224, äiti Hedvig Wrede af Elimä) Carl Gustaf Garibaldi Fabian (Carolus) Wrede (1860–1927) oli suomalainen teollisuusjohtaja ja omistaja. Hän omisti Lehtoniemen konepajan ja laivaveistämön sekä Taipaleen sahan ja myllyn 1902–1917. Lisäksi hän oli Turun Rautateollisuus Oy:n ja Turun vaunutehtaan toimitusjohtaja 1906–1918 sekä Keskinäisen Vakuutusyhtiön Sammon toimitusjohtaja 1922–1924., s. 27.12.1860 Kaarina, Rauhanlinna, k. 1927 Helsinki.
Carl Gustaf Garibaldi Wrede Af Elimä (1860-1927)

Puoliso: Siri Maria Woldemarintytär Wrede af Elimä o.s. Söderhjelm s. 14.09.1862 Viipuri, k. 30.10.1933 Helsinki.
Söderhjelm (1862-1933)

Lapset:
Gustaf Woldemar Wrede e. Wrede af Elimä Tuli selväksi, että tarvitaan keskiraskasta dieseltraktoria. Sen kehityksen laukaisi liikkeelle Valmet Oy:n pääjohtajaksi tullut Gustaf Woldemar Wrede vuonna 1955. Wrede johti nuoruudessaan Turun Rautateollisuutta, joka aloitti traktorin valmistuksen jo vuonna 1918. Hänen johdollaan suunniteltua ”Kullervo”-traktoria ehdittiin valmistaa 200 kappaletta, mutta markkinat kuivuivat kokoon. Wreden rakkaus traktoriin tuli jälleen esille Valmetin dieselmallin yhteydessä., s. 28.07.1889 Leppävirta, k. 17.02.1958 Helsinki.
Valmet 20 oli tervetullut tuote Suomen pientilavaltaiseen maatalouteen. Kun Tourulan tehdas oli muitten sotakorvauksiin osallistuneiden teollisuuslaitoksien kanssa saanut valmiiksi osansa kansallisesta suururakasta, vastaan tuli uusi uhka: mistä löytää siviilituotteita markkinoille. Rautpohjassa oli suunniteltu pienen traktorin valmistusta. Vuonna 1951 VMT, nimettynä Valmetiksi, joutui miettimään tuotteiden jakoa eri tehtaiden välillä. Havaittiin, että Rautpohjassa Olavi Sipilän johdolla aloitettu traktorihanke sopisi paremmin sarjavalmistuksesta ja tarkkuustuotannosta tunnetulle Tourulan tehtaalle. Olavi Sipilä siirrettiin Rautpohjasta Kivääritehtaalle Tourulaan. Alkoi kausi, jolloin asetuotannon työstökoneista muovattiin sarjatuotantoon sopivia monikaraisia työstöyksiköitä välttäen suuria investointeja. Ensimmäiset Valmetit koottiin Tourulan tehtaalla vuonna 1951. Tästä lasketaan Valmet- ja Valtra- merkkisten traktorien syntymähetki. Vuonna 1952 tehtiin 75 kappaleen koesarja. Myynti pääsi hyvään vauhtiin, syyskuussa 1954 toimitettiin jo 2000. Valmet-traktori. Käyttäjät toivoivat traktorilta lisää tehoa. Tuli selväksi, että tarvitaan keskiraskasta dieseltraktoria. Sen kehityksen laukaisi liikkeelle Valmet Oy:n pääjohtajaksi tullut Gustaf Woldemar Wrede vuonna 1955. Wrede johti nuoruudessaan Turun Rautateollisuutta, joka aloitti traktorin valmistuksen jo vuonna 1918. Hänen johdollaan suunniteltua ”Kullervo”-traktoria ehdittiin valmistaa 200 kappaletta, mutta markkinat kuivuivat kokoon. Wreden rakkaus traktoriin tuli jälleen esille Valmetin dieselmallin yhteydessä. Valmet 33 Diesel esiteltiin näyttävästi Helsingin Messuhallissa marraskuussa 1956. Valmet ryhtyi viemään traktoreitaan vuonna 1958 mm. Kiinaan ja Brasiliaan; Kiinaan ehdittiin viedä 350 traktoria ja Brasiliaan 1250 traktoria. Viennillä haluttiin viestittää kotimarkkinoille, että Valmet on haluttu laatutuote muuallakin.
Carl Fabian Wrede af Elimä s. 13.03.1891 Leppävirta, Sorsakoski, k. 12.02.1925 Helsinki.
Carl Fabian Wrede Af Elimä (1891-1925)
Kenneth Alexander Wrede af Elimä , s. 03.04.1898 Leppävirta. Tauluun 226
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 226
XVI Kenneth Alexander Carlinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 225, isä Carl Wrede af Elimä) Chef för Säteribolaget., s. 03.04.1898 Leppävirta, k. 29.09.1983 Ruotsi, Tukholma.

WREDE, Kenneth Alexander, friherre, dipl.ing., verkst. dir., Valkeakoski. * Leppävirta 13. 4. 98. För¬äldrar: ind.idkaren, frih. Carl (Carolus) Gustaf Garibaldi Fabian W. o. Siri Maria Söderhjelm. Första hustru Ingeborg Tavaststjerna, andra från 42 Greta Hilma Sigrid Maria Bolinder — Stud. fr. Åbo sv. samsk. 16. Dipl.ing. vid Åbo akad. kem. tekn. fakult. 23. — Studieresor till Urian Hai, Norra Mongoliet (prakt, geologi) 17, USA o. Kanada med Ahlströms slip. 27—28, talr. studieresor till Skandina¬vien, Polen, Tjeckoslovakien, Tyskland1, Schweiz, Ita¬lien, Frankrike, Belgien o. England. - Kemist vid Ab Kaukas Fabriks sulfatcellulosafabrik, Joutseno 23 —24, chefkemist vid samma bolags sulfitcellulosafab-riker i Kaukas, Villmanstrand 24>—27, bitr. tekn. le¬dare vid Metabetchouan Sulphite & Power Co, Des-biens, Que., Kanada 27—28, chef kemist o. bitr. tekn. ledare vid Ab Kaukas Fabriks sulfitcellulosafabr. i Kaukas, Lauritsala 28—3-7, verkst. dir. för Kuitu Oy, Kivioja, Finl. första konstfiber- o. transparentpapper-fabr. 37—40, verkst. dir. för Säteri Oy, Valkeakoski sedan 41. — Studentfören:s vid Åbo akad. första ordf. 19. _ Medlem av TFiF (25), Pappersing.fören., Ke-mdstklubben vid Åbo akad. m.fl. — Tillhört Vörå krigskola under frihetskriget 18. — Fr. K. 4 m.sv. o. r., Fr. K. 4, Fr. med. 2, Fr. med. 2, Mmed. m.ep., Mmed. 39—40, Filpulakorset, Invalid-märket. — Särintr.: ge¬nealogi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kennet Alexander (son av Carl Gustaf Garibaldi Fabian, tab 44), född 1898-04-13 på Sorsakoski. Student i Helsingfors 1916-05-20. Bevistade Finlands frihetskrig 1918. FFrK4kl m sv o r. FrkrMM m sp. Student vid Åbo akademi 1919. Diplomingenjör 1923-05-30. Anställd vid aktiebolag Kaukas i Villmanstrand 1923-06-16. Chefskemist därst. 1924–1927. Bitr. teknisk ledare därst. 1928-05-01.

Puoliso: Ingeborg Maria Teresia Henrikintytär Wrede af Elimä o.s. Tawaststjerna s. 13.01.1901 Norja, Tromsö, k. 30.05.1987 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Henrik Johan August Carlinpoika Tawaststjerna, Lekmannapredikant, sedan anställd vid tidningen Åbo Underrättelser. Redaktör därst., s. 31.03.1856 Helsinki, k. 02.12.1935 Helsinki ja Ingeborg Elise Ludvigintytär Tawaststjerna o.s. Christensen, s. 26.09.1869 Norja, Moss, k. 28.09.1960 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 227
XV Gustaf Oskar Axel Wilhelminpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 224, äiti Hedvig Wrede af Elimä) Överdirektör (generaldirektör) i sjöfartsstyrelsen i Finland 1917-12-15., s. 24.11.1862 Kemiö, Storvik, k. 12.01.1939 Helsinki.

Gustaf Oskar Axel (son av Vilhelm Otto Casper David, tab 43), född 1862-11-24 Storvik Styrmansexamen vid navigationsskolan i Åbo 1883-04-00 och sjökaptensexamen därst. 1890-04-11. Underlöjtnant vid lotsverket i Finland s. å. 29/12. Avsked 1892-08-24. Befälhavare på en bolaget Kaukas & Merkurs ångare, trafikerande linjen Baku–Uau–Nada i Persien 1895. RPersSLO2kl m br 1896 och BuchStjO i guld 2kl 1897. Befälhavare på ångf. Bore (Åbo–Stockholm) 1901-08-27–1907-05-00. Verkst. direktör för aktiebolag Pomril i Åbo 1907. Direktör för Attu ångsåg och Fitinghotfs agenturaffär i Åbo. Ombud i nämnda stad för svenska sjöförsäkringsaktiebolag Vega. T. f. sjöfartsinspektör i Finland 1912. Ordinarie sjötullsinspektor 1913-05-03, RRS:tAO3kl 1916-04-20. Överdirektör (generaldirektör) i sjöfartsstyrelsen i Finland 1917-12-15. FFrK 2kl 1918-08-02. FrkrMM. KFinlVRO2kl 1920-01-10. EstlFrK1kl 2gr s. å. 17/12. KVO1kl 1925-08-10. St OffLettSO 1928-06-21. KDDO1gr 1928-05-15. RN SitOO1kl s. å. 2/6. Avsked 1930-05-31.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wrede_af_Elim%C3%A4_nr_44#TAB_48.
Gustaf Oskar Axel Wrede af Elimä (1862-1939)

Puoliso: Vihitty 13.01.1887 Halikko Adelaide Georgentytär Wrede af Elimä o.s. Gripenwaldt s. 23.11.1856 Helsinki, k. 17.12.1918 Kemiö, Storvik.

Lapset:
Rabbe Carl Gustaf Wrede af Elimä , s. 04.05.1905 Kemiö, Storvik. Tauluun 228
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 228
XVI Rabbe Carl Gustaf Gustafinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 227, isä Gustaf Wrede af Elimä) s. 04.05.1905 Kemiö, Storvik, k. 02.02.1979.

Puoliso: Ilse Friedrike Carlintytär Wrede af Elimä o.s. von Fircks Paroonitar, s. 01.11.1896 Kuurinmaa, Samiten.
Päärakennuksen etupuoli vuonna 1910 kuvattuna. Suitian kartano ja Siuntion kirkko muodostavat merkittävän maisemassa nähtävän kokonaisuuden, joka kuvastaa keskiajalla vallinnutta kirkon ja maallisen vallan läheistä suhdetta, ja jota täydentää keskiaikaisella paikallaan sijaitseva Siuntion pappila. Valtaneuvos Erik Flemingin rakennuttamat Suitian ja Paraisten Kuitian kivinen asuinkartano ovat vanhimpia parituparakennuksia maassamme. Keskiajan tai 1500-luvun asumisesta kertova rakennuskanta on Suomesta lähes tyystin hävinnyt ja vain puolen tusinaa ylemmän aateliston Hornien tai Flemingien rakennuttamaa kivistä asuinkartanoa on säilynyt todisteena noiden vuosisatojen rakentamis- ja asumistapojen kehityksestä. Suitian kartanolinnan nykyasu on tulosta maassamme harvinaisesta yksityisessä miljöössä tehdystä tyylihistoriallisesta restauroinnista. Kirkkojoen itäpuolella harjanteella sijaitsevaan Suitian kartanoon johtaa puukuja. Harmaakivinen päärakennus on peräisin 1540-luvulta. Kartanolinnan pihaa rajaavat sivu- ja piharakennukset ja sen eteläpuolella on puutarha sekä sukuhautoja. Maatalouskeskus on kartanolinnan pohjoispuolella; vanhat talousrakennukset ryhmittyvät yhdeltä sivulta avoimeksi pihaksi. Kartanon pihalla on kivestä ja maasta rakennettu tähtilinnoituksen pienoismalli, jota on arveltu sotamarsalkka Carl Henrik Wrangelin opetustarkoituksiin teettämäksi. Kartanon länsipuolella on kivisen myllyn raunio 1600-luvulta sekä siihen liittyvän patoaltaan jäännökset. Kartanolinnan nykyinen asu on 1800-luvun viimeisiltä vuosilta, jolloin sen omistaja August Wrede todennäköisesti omien suunnitelmiensa pohjalta antoi rakennukselle myöhäiskeskiaikaisen ulkoasun torneineen, porraspäätyineen, suippokaarisine ikkuna- ja oviaukkoineen. Pohjakerroksen tuvat muutettiin ritarisaliksi ja asehuoneeksi goottilaisine puupaneleineen ja ikkunanpuitteineen sekä suurine takkauuneineen. August Wreden myöhäiskeskiaikaan viittaava sisustus, jolla on haluttu korostaa Flemingien loiston aikaa ja rakennuksen vanhinta kerrostumaa, on ainoa laatuaan Suomessa. Keskiaikaisen Siuntion kirkon suorakaiteen muotoisen runkohuoneen länsi- ja itäpäädyssä on niukka tiilikoristelu, sakaristo ja asehuone on purettu. Valkeaksi kalkittu uudempi sakaristo on kirkon itäpäädyssä. Länsifasadissa olevassa pääsisäänkäyntinä on empireportaali. Kolmilaivaisen nelitraveisen kirkkosalin keskilaivassa on tähtiholvit ja sivulaivoissa ristiholvit. Nelikulmaiset pilarit on pyöristetty ja varustettu kapiteeleilla. Holveissa on myöhäiskeskiaikaisia kalkkimaalauksia. Kirkon arvokkaimpaan esineistöön kuuluva kalkkikivinen kastemalja vuodelta 1550 on kartanon rakennustöitä johtaneen kivenhakkaaja Tomas Tomassonin tekemä. Kristoforos-veistoksen kannattama mustaa ebenholtzia ja norsunluuta jäljittelevä saarnastuoli on turkulaisen puuseppä Mathias Reimanin tekemä 1683. Saarnastuolin esikuvana oli Turun tuomiokirkossa ollut, mutta muutamaa vuotta aikaisemmin tulipalossa tuhoutunut saarnastuoli. Siuntion entinen pappila sijaitsee keskiajalta periytyvällä paikallaan kirkon lähettyvillä, avoimen peltomaiseman ympäröimänä Kirkkojoen ja Pikkalanjoen yhtymäkohdassa. Puukujanne reunustaa pappilan sisääntulotietä. Kaksikerroksista pappilaa ympäröi rehevä puisto. Seudun merkityksestä ja pitkästä asutushistoriasta kertoo kirkon viereinen Skällbergetin rautakautinen tai varhaiskeskiaikainen muinaislinna. Korkealta Krejansbergetiltä länteen avautuvat vauraalle viljelysseudulle tyypilliset avoimet peltonäkymät. Historia Siuntion keskeisillä alueilla asutus vakiintui jo 1200-1300-luvuilla. Siuntion seurakunta mainitaan asiakirjalähteissä ensimmäisen kerran 1417. Seurakunnan perustaminen saattaa olla yhteydessä läheiseen suurkartanoon tai se on tavalla tai toisella liittynyt Lohjan emäkirkon alaisuuteen. Keskiajan loppupuolella se on jo ollut itsenäinen seurakunta. Pappila erotettiin tiettävästi Suitian kartanosta seurakunnan muodostamisen yhteydessä. Nykyinen päärakennus valmistui 1814-1817. Puisto sai nykymuotonsa 1800-luvulla. Suitia mainitaan lähteissä ensimmäisen kerran 1420. Ensimmäinen tunnettu omistaja oli Björn Ragvaldsson. Omistus siirtyi Flemingeille noin 1494. Valtaneuvos, laamanni Erik Flemingin toimesta Suitian kartanon rakennustöiden johtoon kutsuttiin 1541 kivenhakkaaja Tomas Tomasson Tallinnasta. Korkean kellarikerroksen päälle rakennettu kaksikerroksisen linnan pohjakerros käsitti kaksi tupaa eteisen molemmin puolin sekä tornihuoneen portaineen. Toisen kerroksen alkuperäistä huonejärjestystä ei tunneta, mutta sekin lienee käsittänyt kaksi salia eteisineen. Rakennuksen kalkkikiviset ikkunankehykset ja avotakka sekä vesiallas ovat Tomas Tomassonin käsialaa. Kartanolinnan 1755 ostanut hovimarsalkka Esbjörn Reuterholm ajanmukaisti vanhan, kauan tyhjänä seisoneen ja rappeutuneen linnan. Toinen harmaakivinen kerros purettiin ja korvattiin tiilisellä päätysalin, sivukäytävän ja huonesarjan käsittäneellä asuinkerroksella. Töitä johti muurarimestari Samuel Berner Turusta, ja kartano oli valmiina 1760-luvun puolivälissä. Kartano sai nykyisen asunsa August Wreden teettämässä ja suunnittelemassa tyylihistoriallisessa restauroinnissa 1800-luvun lopulla. Wrede-suvun omistuskausi päättyi vararikkoon 1933, jolloin etuosto-oikeutta käyttänyt valtio luovutti Suitian Sotainvalidien Veljesliiton käyttöön. Invalidikotina toimineelle tilalle rakennettiin asuin- ja talousrakennuksia. Helsingin yliopisto sai kartanotilan rakennuksineen haltuunsa 1975 ja käytti Suitiaa maatalouden opetus- ja tutkimustilana vuoteen 2007 asti. Helsingin yliopisto restauroi kartanon päärakennuksen ja piharakennuksen Museoviraston teettämien suunnitelmien mukaisesti 1997-1999. Siuntion kirkko sisältää monien muiden keskiaikaisten kirkkojen tavoin useita rakennusvaiheita. Sen vanhin osa on ollut sittemmin purettu sakaristo. Runkohuoneen myöhemmästä holvauksesta kertoo ullakolla näkyvä pohjoisseinän ikkunan umpeenmuuraus. Kirkon luoteispuolella olevan kellotapulin pohjakerros on keskiaikainen, sen päällä oleva kolmikerroksinen puutapuli on vuodelta 1729. Kirkon sakaristona on 1700-luvun loppupuolella rakennettu hautakuori, jonka rakennuttajana oli Suitian kartanon omistaja Christian Reuterholm. Haminan rauhan jälkeen Reuterholmit tyhjensivät kuorin ja siirsivät arkut Strängnäsin tuomiokirkoon. Vuonna 1823 sattuneen tulipalon jälkeen sakaristo ja asehuone purettiin, kirkon pilarit pyöristettiin ja ikkunat suurennettiin. Uusi sakaristo sisustettiin tyhjäksi jääneeseen Reuterholm-suvun hautakuoriin. Holveissa olevat maalaukset otettiin esille ja restauroitiin 1937. Kirkko korjattiin 1968-1970 arkkitehti Lars Rejströmin johdolla ja 2009 Arkkitehtitoimisto Esa Karhumaan suunnittelemien mukaan.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 229
XIV Carl Magnus Mauritz Magnuksenpoika Armfelt, (Taulusta 211, äiti Adelaide von Essen) Yo/tod. M. J. von Essen 1854. Fm-yo. Teollisuusmies (Turun rautateollisuusyhtiö). Taidemesenaatti. Valtiopäivämies. Kamarijunkkari 1881., s. 10.08.1836 Halikko, k. 20.12.1890 Turku.

Carl Magnus Armfelt ägde genom sitt gifte 1860, med Eugenie Palmfelt del i det Palmfeltska, ursprungligen Favorinska stora godskomplexet i Luopiois på ca 7.500 ha som bestod av gårdarna Kantola och Rautjärvi. Gårdarna hade från 1730-talet kommit i släkten Melartopeus sedan genom arv i Favorins ägo.

Eugenie Palmfelts far vicehäradshövding Axel Palmfeltsom avled 1876 ägde vardera gårdarna Kantola med utgården Rautjärvi. Carl Magnus och Egenie Armfelt tillskiftades 1879 Rautjärvi på ca 2.500 ha. Gården såldes efter Carl Magnus Armfelts död 1890 av hans 8 barn. Kantola delen av godskomplexet, ca 5.000 ha, såldes av Eugenies syskon (två bröder, stationsinspektor resp. f.d. underlöjtnant och en föräldralös systerson, systern redan avliden) i samband med arvsskiftet 1879.

Carl Magnus Armfelt köpte 1873 gården Koskis i Lojo (som såldes av hans 8 barn efter hans död 1890), Rauhalinna gård i St. Karins ärvde han efter sin mor.

Som huvudägare av Åbo Järnmanufaktur och stor jordägare var Carl Magnus Armfelt mycket förmögen och därtill framgångsrik som affärsman och industriman.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Magnus Mauritz (son av Magnus Reinhold, tab 16), finsk greve, född 1836-08-10 på Viurila. Student i Helsingfors 1855-01-26. Kammarjunkare vid kejserliga hovet 1881-04-24. Ägde Rauhalinna i Halikko socken. Död 1890-12-20 i Åbo.
Carl Magnus Mauritz Armfelt (1836-1890)

Puoliso: Vihitty 15.06.1860 Hämeenlinna Eugenie Axelintytär Armfelt o.s. Palmfelt. (Taulu 218) s. 19.05.1840 Hämeenlinna, k. 15.03.1913 Turku.

Lapset:
August Magnus Armfelt , s. 20.03.1864 Turku. Tauluun 230
Erik Ivar Armfelt , s. 04.05.1865 Kaarina. Tauluun 218
Märta Eugenie Ramsay o.s. Armfelt , s. 08.02.1870 Savonlinna. Tauluun 232
Magnus Axel Armfelt , s. 25.02.1873 Turku. Tauluun 234
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 230
XV August Magnus Carlinpoika Armfelt, (Taulusta 229, isä Carl Armfelt) s. 20.03.1864 Turku, k. 26.10.1912 Turku.
August Magnus Armfelt (1864-1912)

Puoliso: Aina Constance Karlintytär Armfelt o.s. Favorin s. 01.09.1862 Lempäälä, k. 08.07.1920 Turku.

Lapset:
Björn Viking August Armfelt , s. 10.03.1890 Turku. Tauluun 231
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 231
XVI Björn Viking August Augustinpoika Armfelt, (Taulusta 230, isä August Armfelt) s. 10.03.1890 Turku, k. 15.07.1954 Helsinki.

Puoliso: Ingrid Elisabeth Henrikintytär Armfelt o.s. Anthoni s. 17.11.1889 Helsinki, k. 10.02.1943 Helsinki.
Vanhemmat: Henrik Bernand (Berni) Berndtinpoika Anthoni, Yo Thus elem.lärov. Oikt 1883. VT 1885. Prokuraattorintoimitusk. siht. 1893-. Lohjan tuomiok. tuomari 1904-. † punaisten surmaamana) Kirkkonummella 23.2.1918., s. 25.04.1860 Rauma, k. 23.02.1918 Kirkkonummi ja Sigrid Matilda Gustafinpoika Anthoni o.s. Domander, s. 22.09.1864, k. 18.03.1951.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 232
XV Märta Eugenie Carlintytär Ramsay o.s. Armfelt, (Taulusta 229, isä Carl Armfelt) s. 08.02.1870 Savonlinna, k. 15.04.1933 Helsingin pitäjä.

Puoliso: Axel William Johaninpoika Ramsay. (Taulu 505) Nissbackan kartanon omistaja, Maanviljelijöiden Maitokeskus Oy:n johtokunnan puheenjohtaja
agronomi

William Ramsay omisti Helsingin maalaiskunnassa Nissbackan ratsutilan, jonka hän kehitti vuodesta 1894 korkeatasoiseksi mallimaatilaksi. Hän oli Svenska lantbrukssällskapens i Finland förbundin perustajia ja puheenjohtaja 16 vuotta. Ramsay kunnostautui erilaisten yhteenliittymien ja maanviljelijäkokousten kokoajana ja oli 1907 perustamassa Maanviljelijöiden Maitokeskus Oy:tä. Sen johtokunnan puheenjohtajana hän toimi loppu elämänsä. Ramsay oli myös Helsingin pitäjän kunnanvaltuuston puheenjohtaja., s. 11.12.1867 Perniö, k. 20.03.1944 Helsinki.
Vanhemmat: Johan August Carlinpoika Ramsay, Tuomarintutkinto 27.5.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 19.6.1852. — Maanviljelijä. Omisti Melkkikän kartanon Perniössä vuodesta 1855., s. 06.07.1827 Viipuri, k. 09.10.1910 Perniö ja Serafia Sofia Johanintytär Ramsay o.s. Hellström, s. 21.12.1829 Turku, k. 04.05.1901 Perniö, Mälkilä.

Lapset:
Märta Sofie Eugenie Müller o.s. Ramsay , s. 03.06.1896 Helsinki. Tauluun 233
Carl August William Ramsay Nissbacka on sijainnut nykyisen Vantaan alueella, Lahdentien itäpuolella Hakunilantien ja Sotungintien risteyksen vaiheilla. Pinta-ala oli 1930-luvulla 328 ha. Omistajia mm. ”Johan August Ramsay 1895-1900; Axel William Ramsay, maanviljelysneuvos vuodesta 1900” (Säterier och Storgårdar i Finland, I, s. 461)., s. 26.04.1899 Helsinki, k. 06.05.1953 Helsingin pitäjä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 233
XVI Märta Sofie Eugenie Axelintytär Müller o.s. Ramsay, (Taulusta 232, isä Axel Ramsay) s. 03.06.1896 Helsinki, k. 1984 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 18.06.1935 Helsinki Ernst Henrik Wilhelm Fritzinpoika Müller s. 20.03.1893 Oulu, k. 03.01.1953 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 234
XV Magnus Axel Carlinpoika Armfelt, (Taulusta 229, isä Carl Armfelt)

Tillhörde den finska grevliga grenen av ätten Armfelt (ätt nr 213).

Verksam i Åbo. Arkkitehti..
, s. 25.02.1873 Turku, k. 06.05.1932 Helsinki.

Puoliso: Sabine Gertrud Elisabeth Magnuksentytär Dahlström o.s. Heinefetter Saksalainen hovioopperalaulajatar. Naimisissa vuosina 1901 - 1912 Karl Johan Dahlströmin kanssa ja sitten vuodesta 1912 eteenpäin tämän veljen Erik Dahlströmin kanssa?, s. 17.08.1882 Saksa, Berliini.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 235
XIII Wilhelmina Gustava Charlotta "Mina" Gustavintytär Federley o.s. Armfelt, (Taulusta 192, isä Gustav Armfelt) Kreivitär/Grevinna since 1812. Wilhelmina Gustava Charlotta Armfelt var adoptivdotter till Gustaf Mauritz Armfelt. Dotter utom äktenskapet till Gustaf Mauritz Armfelt och Wilhelmina Biron, Hertiginna av Sagan. No hard facts have been found to support this "qualified" guess about the identity of the mother. Family gossip and the adoption by Armfelt gave reason to try to find a plausible identity., s. 20.12.1798 Saksa, Hampuri, k. 28.04.1863 Helsinki.

Notes for Wilhelmina Gustava Charlotta "Mina" Armfelt
The history books claim that the parents of Mina Armfelt was Fredrik Armfelt (16 Mar1759 - 26 Jun 1821) and his wife Ulrika Wallman (1 May1768 - 27 Mar 1842). Fredrik was a cousin to GM Armfelts father. Further it is said that GM Armfelt then adopted his 2nd cousin Mina. The fact is that GMA had to flew from Sweden after the Swedish King Gustav III had been murdered. GMA was sentenced to death but he had manage to escape abroad before the sentence was given.
It is known that GMA during his staying abroad had an affair with the Dutchess of Kurland, Anna Charlotta Dorothea von Biron b. von Medem, in the beginning of 1798. Approximately 9 months later a girl, Mina was born. The pregnancy and birth was kept in total secrecy.
To make this possible Ulrika Armfelt in Finland pretended to be pregnant by filling up her belly step by step until Mina was born in Germany. Very soon GMA went to Germany to fetch Mina and brought her in secrecy to Turku/Åbo where Mina was christened 21.12.1798 and registered as born 20.12.1798 as the daughter of Ulrika and Fredrik Armfelt. GMA later adopted Mina.
Two years later in 1801 GMA had another daughter with the Dutchess' daughter, the princess of Kurland (actually at that time already dutchess of Kurland) Wilhelmina of Sagan. GMA's daughter was Adelaide Gustava Aspasie "Vava" born 13 Jan 1801 in Hamburg, Germany. Vava got the surname Armfelt and in 1802 she was officially accepted also by GMA's own family in Finland. Vava was brought up together with her sister Mina and lived with GMA's family in Finland. Sources given by Birgitta Elving. Letters from: Siri Federley b. 16 Jan 1858 (Mina was Siri's grandmother), Gurli Hegart b. 31 Jan 1861, Rolf Bernhardt b. 29 Mar 1883 and Christer Bernhardt b. 31. Dec 1908. Mina and Vava were both adopted in 1802. It is worthwhile to mention that Mina and Vava both carried the name Gustava from their father and that Mina also carried the name Wilhelmina from, Vava's mother and Charlotta from Mina's mother. The names of Mina's and Axel's children are also quite interesting. Hedvig, Mina's stepmother, Axel, Mina's Husband, Gustaf Mina's father, Lousie Aspasie, Mina's sister, Axela ,Mina's husband, Gustava, Mina's father and Mauritz, Mina's father.
Mina came from Halikko to Turku 14 Nov 1822 together with her stepmother, Gustav Mauritz´s widow Countess Hedvig Ulrika born De La Gardie. Source Åbo svenska domkyrkoförsamling communion bok 1812 - 1831. Source by Leena Heikelä. Mina is burried at the old Helsinki cemetary together with her husband Axel. The grave is located at Qvarter Nr 003, Row 6, Grave 0064.

Lähde: http://www.federley.com/families/FG01/FG01_070.HTM.

Puoliso: Vihitty 21.11.1822 Turku Axel Antoninpoika Federley Akademie Kamrerare/Akatemian kamreeri 1820-1840, Suomen pankin johtaja/ Chef för Finlands bank, s. 10.01.1798 Ahvenanmaa, Jomala, Ytterby, k. 11.08.1854 Helsinki.

Axel Federley. Born on 10 Jun 1798 in Jomala Ytterby Åland. Axel died in Helsinki/Helsingfors on 11 Aug 1854; he was 56. Occupation: Akademie Kamrerare/Akatemian kamreeri 1820-1840, Suomen pankin johtaja/ Chef för Finlands bank.

They lived in Turku/Åbo in the south block number 19. He saved the moneycoffer from to be burned during the Turku/Åbo fire 1827. Wilskman and Hiski says he was born on June the 9th and Wilskman that he died on the 14th of August. The dates in this register are taken from the thombstone.
He owned one part of the quarter Vildsvinet in Helsinki/Helsingfors.

On 21 Nov 1822 when Axel was 24, he married Wilhelmina Gustava Charlotta "Mina" Armfelt, daughter of Gustav Mauritz Armfelt (1757-1814) & Anna Charlotte Dorothea von Medem (1761-1821), in Turku/Åbo. Born on 20 Dec 1798 in Germany. Wilhelmina Gustava Charlotta "Mina" died in Helsinki/Helsingfors on 28 Apr 1863; she was 64. Occupation: Kreivitär/Grevinna since 1812.

The history books claim that the parents of Mina Armfelt was Fredrik Armfelt (16 Mar1759 - 26 Jun 1821) and his wife Ulrika Wallman (1 May1768 - 27 Mar 1842). Fredrik was a cousin to GM Armfelts father. Further it is said that GM Armfelt then adopted his 2nd cousin Mina. The fact is that GMA had to flew from Sweden after the Swedish King Gustav III had been murdered. GMA was sentenced to death but he had manage to escape abroad before the sentence was given.
It is known that GMA during his staying abroad had an affair with the Dutchess of Kurland, Anna Charlotta Dorothea von Biron b. von Medem, in the beginning of 1798. Approximately 9 months later a girl, Mina was born. The pregnancy and birth was kept in total secrecy.
To make this possible Ulrika Armfelt in Finland pretended to be pregnant by filling up her belly step by step until Mina was born in Germany. Very soon GMA went to Germany to fetch Mina and brought her in secrecy to Turku/Åbo where Mina was christened 21.12.1798 and registered as born 20.12.1798 as the daughter of Ulrika and Fredrik Armfelt. GMA later adopted Mina.
Two years later in 1801 GMA had another daughter with the Dutchess' daughter, the princess of Kurland (actually at that time already dutchess of Kurland) Wilhelmina of Sagan. GMA's daughter was Adelaide Gustava Aspasie "Vava" born 13 Jan 1801 in Hamburg, Germany. Vava got the surname Armfelt and in 1802 she was officially accepted also by GMA's own family in Finland. Vava was brought up together with her sister Mina and lived with GMA's family in Finland. Sources given by Birgitta Elving. Letters from: Siri Federley b. 16 Jan 1858 (Mina was Siri's grandmother), Gurli Hegart b. 31 Jan 1861, Rolf Bernhardt b. 29 Mar 1883 and Christer Bernhardt b. 31. Dec 1908. Mina and Vava were both adopted in 1802. It is worthwhile to mention that Mina and Vava both carried the name Gustava from their father and that Mina also carried the name Wilhelmina from, Vava's mother and Charlotta from Mina's mother. The names of Mina's and Axel's children are also quite interesting. Hedvig, Mina's stepmother, Axel, Mina's Husband, Gustaf Mina's father, Lousie Aspasie, Mina's sister, Axela ,Mina's husband, Gustava, Mina's father and Mauritz, Mina's father.
Mina came from Halikko to Turku 14 Nov 1822 together with her stepmother, Gustav Mauritz´s widow Countess Hedvig Ulrika born De La Gardie. Source Åbo svenska domkyrkoförsamling communion bok 1812 - 1831. Source by Leena Heikelä. Mina is burried at the old Helsinki cemetary together with her husband Axel. The grave is located at Qvarter Nr 003, Row 6, Grave 0064.

Lähde: http://www.federley.com/families/FG01/FG01_070.HTM

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

20.6.1816 Axel Federley 12922. * Jomalassa 9.7.1798. Vht: Turun akatemian kamreeri Anton Kristoffer Federley († 1819) ja Helena Elisabet Hjorth. Turun katedraalikoulun oppilas 31.1.1810 (in cl. sec.) – 14.6.1816 (examen). Pääsykuulustelu 19.6.1816. Ylioppilas Turussa 20.6.1816 [Federley] Axelius, Aboëns. _ 1077. Turkulaisen osakunnan jäsen 21.6.1816 21/6 1816 Axel Federley 9/7 1798 | Universitetets Kamarerare. Banco Directeur 1840. Kameraalitutkinto 13.10.1817. Tuomarintutkinto 8.6.1818. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1818. — Turkulaisen osakunnan kunniajäsen. — Turun akatemian kamarikirjuri 1817, kamreeri isänsä jälkeen 1820, siirtyi yliopiston mukana Helsinkiin 1828. Kollegiasessori 1835. Suomen Pankin johtaja 1840. † Helsingissä 14.8.1854.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=12922.
Axel Federley. Born on 10 Jun 1798 in Jomala Ytterby Åland. Axel died in Helsinki/Helsingfors on 11 Aug 1854. The grave is located at Qvarter Nr 003, Row 6, Grave 0064.

Lapset:
Axel Thiodolf Federley , s. 07.10.1824 Turku. Tauluun 236
Elfrida Alexina Gustava (Elly) Procopé o.s. Federley , s. 03.10.1834 Helsinki. Tauluun 240
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 236
XIV Axel Thiodolf Axelinpoika Federley, (Taulusta 235, äiti Wilhelmina Federley) Auditör Vid 1sta Indelta Bataljonen. Domare/Tuomari/Judge. He took over the E. J. F. Thomé's tobacco Compnay 4 Jul 1859 in Turku/Åbo. He owned the building at Hantverkargatan 2 in Turku/Åbo. Controller of the spiritfactory in Turku., s. 07.10.1824 Turku, k. 21.03.1881 Turku.

Puoliso: Ida Josefina Ernstintytär Federley o.s. Thomé s. 08.04.1833 Turku, k. 13.03.1915 Espoo.

Lapset:
lfons Thiodolf "Fondi" Federley , s. 08.12.1866 Turku. Tauluun 237
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 237
XV lfons Thiodolf "Fondi" Axelinpoika Federley, (Taulusta 236, isä Axel Federley) He was in carge of the Pharmacy in Vederlaks and later for the Pharmacy in Hamina /Fredrikshamn. His son jatl took over teh Pharmacy later on., s. 08.12.1866 Turku, k. 13.06.1929 Helsinki.

Puoliso: Ringa Olga Alexanderintytär Federley o.s. Nymalm s. 25.12.1861 Hamina, k. 1943 Hamina.

Lapset:
Ebba Maria Borup o.s. Federley , s. 13.12.1899 Virolahti. Tauluun 238
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 238
XVI Ebba Maria Alfonsintytär Borup o.s. Federley, (Taulusta 237, isä lfons Federley) s. 13.12.1899 Virolahti, k. 21.03.1982 Vehkalahti.

Puoliso: Nils Petter Fridolf Jonaksenpoika Borup s. 31.08.1891 Vehmaa, k. 07.04.1955 Sveitsi, Montreaux.

Lapset:
Anita Ringa Kristina Nordenswan o.s. Borup , s. 16.01.1926 Lapinjärvi. Tauluun 239
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 239
XVII Anita Ringa Kristina Nilsintytär Nordenswan o.s. Borup, (Taulusta 238, äiti Ebba Borup) s. 16.01.1926 Lapinjärvi.

Puoliso: Vihitty 11.08.1951 Georg Carl Henrik Oscarinpoika Nordenswan. (Taulu 515) s. 04.02.1926 Helsinki, Munkkiniemi.
Vanhemmat: Oscar Bjarne Hugo Johaninpoika Nordenswan, Överstelöjtnant 1926-12-06., s. 24.06.1893 Hausjärvi ja Mary Elisabeth Alice Edvardintytär Nordenswan o.s. Ramsay, s. 02.06.1899 Helsinki, Munkkiniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 240
XIV Elfrida Alexina Gustava (Elly) Axelintytär Procopé o.s. Federley, (Taulusta 235, äiti Wilhelmina Federley) s. 03.10.1834 Helsinki, k. 1913 Tampere.

Puoliso: Vihitty 09.07.1862 Helsinki Fredrik Wilhelm Berndtinpoika Procopé Tampereen pormestari, Tammikuun valiokunnan jäsen 1862, valtiopäivämies vuosien 1872, 1877–1878 ja 1882 valtiopäivillä., s. 04.05.1834 Turku, k. 08.02.1909 Tampere.

Turun yläalkeiskoulun oppilas 23.8.1845 – 15.6.1849 (dim.). Turun lukion oppilas 24.8.1849 – 12.6.1852 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 7.10.1852 (arvosana laudatur äänimäärällä 27). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 12.10.1852 6‹!›/10 1852 Fredric Wilhelm Procopé \ ... \ ‹–›. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 5.10.1854. Tuomarintutkinto 25.5.1857. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1857. — Varatuomari 1859. Tampereen pormestari 1867, ero 1903. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1874. Laamannin arvonimi 1899. Tammikuun valiokunnan jäsen 1862. Valtiopäivämies 1872, 1877–78 ja 1882.
Vanhemmat: Berndt Johan Berndtinpoika Procopé, Vehmaan tuomiokunnan tuomari 1832. Omisti Mynämäen Hietamäen ja Mietoisten Ravean., s. 12.07.1791 Kokemäki, k. 07.03.1859 Turku (matkalla) ja Lovisa Henrietta Christianintytär Procopé o.s. Trapp, s. 16.01.1811 Turku, k. 25.03.1845 Mynämäki, Mietoinen.

Lapset:
Sigrid von Frenckell o.s. Procopé , s. 26.04.1864 Tampere. Tauluun 241
Aina Ehrnrooth o.s. Procopé , s. 28.03.1865 Tampere. Tauluun 242
Gustaf Fredrik Procopé , s. 07.04.1874 Tampere. Tauluun 243
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 241
XV Sigrid Fredrikintytär von Frenckell o.s. Procopé, (Taulusta 240, äiti Elfrida Procopé) s. 26.04.1864 Tampere, k. 05.03.1933 Nakkila, Anola.

Puoliso: Vihitty 05.01.1886 Tampere Waldemar Fransinpoika von Frenckell Yo Hfors privatlyc. Fm-yo. Teollisuudenharjoittaja, tilanomistaja. Valtiopäivämies. Todellinen valtioneuvos. † Nakkila (matkalla Tukholmassa) 28.5.1936., s. 15.05.1853 Tampere, k. 28.05.1936 Ruotsi, Tukholma.

Waldemar von Frenckell (15. toukokuuta 1853 Tampere – 28. toukokuuta 1936 Tukholma, Ruotsi) oli vuonna 2008 konkurssiin menneen Frenckellska Tryckeri Ab:n omistaja, Leppäkoski Fabrikers Ab:n toimitusjohtaja, J. C. Frenckell & Sonin isännöitsijä. Hänelle myönnettiin todellisen valtioneuvoksen arvonimi. Hänen testamenttivaroillaan perustettiin Waldemar von Frenckellin säätiö 1938. Säätiön tarkoituksen oli edistää tieteellistä tutkimusta, palkita isänmaallista ja kulttuurityötä sekä tukea yhteiskunnallista ja tieteellistä toimintaa. Lisäksi perustettiin Waldemar von Frenckellin rahasto syöpätautien torjumiseksi.

.
Vanhemmat: Frans Wilhelm Johaninpoika von Frenckell, Tukkukauppias Tampereella 1854, Helsingissä 1860. Kauppaneuvos 1865. Aateloitu 1868. Omisti vuodesta 1870 Närpiön Granforsin ja Ulvilan Anolan. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 (jolloin porvarissäädyn puhemiehenä), 1872 ja 1877–78., s. 19.03.1821 Turku, k. 24.05.1878 Sveitsi, Montreux ja Ida Matilda Bublina Larsintytär von Frenckell o.s. Kuhlström, s. 23.12.1823 Viipuri, k. 08.03.1903 Helsinki.
Helsingin Unioninkatu, etualalla Frenckellin kirjapaino. Frenckellin Kirjapaino Oy oli suomalainen vuonna 1642 perustettu kirjapaino. Yritys hakeutui konkurssiin vuonna 2008. Painotalo sijaitsi Espoon Suomenojalla ja työllisti 40 henkilöä. Frenckellin kirjapaino oli konkurssiin mennessään Suomen vanhin yritys. Paino keskittyi yritysten painotuotteisiin, muun muassa vuosikertomuksiin ja muihin yritysjulkaisuihin. Yrityksen viimeinen toimitusjohtaja, Berndt von Frenckell, oli yhdeksättä polvea Frenckelleitä yrityksessä. Ensimmäinen Frenckell tuli Suomeen kirjapainoalan opiskelijana Saksasta Gutenberg-yliopistosta. Kirjapainon perusti 1642 Ruotsista muuttanut kirjakauppias Peder Wald Turun akatemian yhteyteen. Paino siirtyi Frenckellin suvulle noin sata vuotta myöhemmin[1]. Se oli 1700-luvulla vahva kulttuurivaikuttaja ja painoi Suomen ensimmäistä sanomalehteä sekä myöhemmin muun muassa ensimmäisen Kalevalan ja monia Runebergin teoksia. Myöhemmin yrityksessä painettiin muun muassa osakekirjoja ja postimerkkejä. Yritys jätti konkurssihakemuksensa 29. elokuuta 2008. Toimitusjohtaja Berndt von Frenckellin mukaan ongelmana oli likviditeetin puute, alan hinnat olivat olleet liian huonoja ja tilauskirjapainojen välinen kilpailu erittäin kovaa. Konkurssin jälkeen Suomen vanhimmaksi yritykseksi tuli vuonna 1649 perustettu Fiskars.

Lapset:
Ester Dolores von Frenckell s. 01.03.1887 Tampere, k. 21.05.1887 Tampere.
Marguerite von Frenckell s. 29.01.1890 Tampere, k. 03.06.1890 Tampere.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 242
XV Aina Fredrikintytär Ehrnrooth o.s. Procopé, (Taulusta 240, äiti Elfrida Procopé) s. 28.03.1865 Tampere, k. 27.05.1927 Hanko.

Puoliso: Vihitty 01.11.1886 Carl Vilhelm Gustafinpoika Ehrnrooth. (Taulu 866) Agronomi, Helsingin pitäjässä sijainneen Backaksen tilanomistaja., s. 01.02.1856 Hämeenlinna, k. 30.03.1932 Helsinki.

Ehrnroothien aika Backaksen kartanossa:

Kesällä 1886 Backaksen kartano siirtyi pois Hagelstam-suvulta. Ostaja oli kolmikymmenvuotias Carl Wilhelm Ehrnrooth, joka oli avioliiton solmimispuuhissa. Saman vuoden syksyllä vietettiin häitä Aina Procop´en kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta: tytär Katri 1887, Håkan Robert 1889, Sture Carl 1894 ja kuopus Ståhl Alexander vuonna 1900.

Tämä ensimmäinen avioliitto päättyi eroon. Toisen avioliiton Backaksen isäntä solmi taloon kotiopettajaksi tuleen aatelisneitosen Edith Olga Kuhlefeltin kanssa. Ainoa lapsi tästä liitosta, Carl August, syntyi Backaksessa heinäkuussa 1904. Hänestä tuli aikanaan soturi suvun perinteiden mukaisesti.

Kun Carl Wilhelm Ehrnrooth osti kartanon Helsingin pitäjästä, ei hän tullut vieraaseen paikkaan, vaikka hänen kotinsa olikin Pernajan Tervikin kartano. Hänen äitinsä Wilhelmina eli Mimmi oli viettänyt osan kasvuvuosistaan Håkansbölen (Hakunilan) kartanossa äidin, kreivitär Lovisa de Geer till Tervikin solmittua toisen avioliiton Håkansbölen omistajan everstiluutnantti Anders Lorenz Munsterhjelmin kanssa. Kun Helsingin pitäjän kartanoiden väet seurustelivat ahkerasti keskenään, lienee Backas ollut Ehrnroothille vanhastaan tuttu.

Majuri evp. Carl August Ehrnrooth muistelee lapsuuttaan Backaksessa onnellisena ja aurinkoisena aikana. Perhe oli suuri ja vanhempien lasten toverit vierailivat kernaasti varsinkin kesäisin kauniilla maatilalla. Uskolliset "trotjänaret" ja "trotjänarinnat" seurasivat perhettä Tervikistä Backakseen ja sieltä myynnin jälkeen Helsinkiin saakka. Hagelstamien aikainen väki jäi paikoilleen torppiin ja mäkitupiin, ja talon patruuna oli varsin pidetty heidän keskuudessaan.

Backaksen Falkin torpassa vuonna 1908 syntynyt Edvin Lindholm muistaa vielä hyvin lapsuutensa ajat Backaksessa. Hän oli neljää vuotta vanhemman Carl Augustin - eli kotoisesti Lullun - leikkitoveri. Kartanon mäki suojaisine sisäpihoineen ja monet lemmikkieläimet tarjosivat lapsille tyynen ja iloisen kasvuympäristön. Leikkien jälkeen juostiin kartanon keittiöön samaan herkkupaloja keittäjä Alinan (josta myöhemmin tuli Edvin Lindholmin käly) toimeliaasta kädestä. Vuosikymmenet kyseinen Alina huolehti sitten Backaksen väen aterioista myös Elannon aikana.

Maailmansota mullistaa elämän

Vuonna 1914 puhjennut ensimmäinen maailmansota muutti ja mullisti elämän ei vain maissa, joissa taistelut riehuivat, vaan kaikkialla. Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskuntana mukana sodassa, ja maan puolustussuunnitelmia laadittaessa päädyttiin ajatukseen linnoitta Helsinki lähiympäristöineen. Koko Helsingin maalaiskunta alistettiin suurisuuntaisille rakennustöille, jotka monin tavoin tuhosivat alueen luontoa ja herättivät myös pelkoa väestön keskuudessa. Uloin maalinnoituksista kulki Malmin, Pakilan ja Leppävaaran kautta Haagaan. Viitisensataa tykkiä katseli kylmällä kuolleella silmällä ympäristön asukkaita "pattereilta". Kesän 1916 aikana hakattiin suuri osa kaikista linnoitusta ympäröivistä metsistä, eikä Backaksenkaan alue näiltä hakkuilta säästynyt. Näin ihminen täydensi sitä tuhoa, jota paikkakunnalla vuonna 1890 riehunut hirmumyrsky oli saanut aikaan.

Sota aiheutti monenlaista jännitystä myös Helsingin maalaiskunnassa. Venäjällä puhalsivat vallankumoukselliset tuulet ja niiden puhurit tuntuivat Suomessa saakka. Sota toi lisäksi mukanaan nälkää ja tautisuutta. Oli totuttu siihen, että maa sai tarvitsemansa viljan Venäjän mahtavista vilja-aitoista, omavaraisuus oli kyseenalainen ja kun vallankumous sitten sulki rajat ja sekoitti maan elintarvikehuollon, oli ankara nälänhätä Suomessakin tosiasia.

Backaksessa elettiin vuosina 1915 ja 1916 epävarmuuden ja pelon aikaa sielläkin. Talon rouva oli levoton lapsikatraan turvallisuuden takia. Oltiin myös tultu aikaan, jolloin lasten piti jatkaa opintojaan Helsingissä. Isäntä oli myös ikääntynyt, eikä pojista kukaan tuntunut innostuvan maatilan hoidosta.

Backas myytiin epäröiden ja raskain sydämin vuonna 1916.

Skandaali

Voidaan oikeutusti kutsua skandaalinkäryiseksi sitä kohua, joka nousi aateliskartano Backaksen myynnistä Osuusliike Elannolle. Ruotsinkielinen lehdistö nosti tapahtuneesta aikamoisen äläkän ja sai mukaansa ruotsinkielisen ylioppilasmaailman, joka yksissä tuumin tuomitsi "vanhan ruotsalaisen maan" myynnin yritykselle, jonka "koko johto ja väri viittaa siihen, että tilan viljelemisessä tullaan käyttämään suomalaisia työläisiä". Ylioppilaat julistivat Carl Ehrnroothin mieheksi, jonka "sielussa on tila mustimmalle kaikista rikoksista: kavallukselle...".

Arvata voi, miten kohu loukkasi ja pahoitti myyjän mieltä. Vuonna 1988 majuri evp. Carl August Ehrnrooth oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen isänsä teki oikean teon ja että Backas Elannon hoidossa oli kehittynyt paremmin kuin se olisi ilmeisesti muiden käsissä tehnyt. Varsinkin häntä on ilahduttanut vanhan kartanon korjaustyö ja kartanomäen säilyttäminen pitokartanokäyttöön, "kaikkien iloksi".

Backas-tila oli pinta-alaltaan 683 hehtaaria, josta puutarha 15, peltoa 141.3, luonnonniittyä 3, viljeltyä laidunta 15,5, metsämaata 482 ja joutomaata 26,7 hehtaaria.
.
Vanhemmat: Gustaf Robert Gustavinpoika Ehrnrooth, Gustaf oli suomalainen kenraaliluutnantti. Suomen kaartin päällikkö hänestä tuli 1861, keisarin sivusta-adjutantti 1863, Venäjän tarkkampujapataljoonien päällikön apulainen hän oli 1866–1876. Hän sai kenraaliluutnantin arvon 1878. Valtiopäivillä 1863–1906 hän oli aatelissäädyn jäsen., s. 31.01.1821 Loviisa, k. 25.10.1911 Helsinki ja Wilhelmiina Ottiliana Ehrnrooth o.s. de Geer af Tervik, s. 12.09.1834 Loviisa, k. 29.06.1916 Perniö.
Backas-tilan vuonna 1818 valmistunut päärakennus.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 243
XV Gustaf Fredrik Fredrikinpoika Procopé, (Taulusta 240, äiti Elfrida Procopé) Yo Lärov. för gossar och flickor. AHt 1900, harj. kaupall. opintoja Leipzigissä. Liikemies (Fedi Procopé & C:o) Tampereella, sittemmin Helsingissä., s. 07.04.1874 Tampere, k. 02.12.1922 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 1902 Anna Helena Louise Konradintytär Procopé o.s. Zilliacus s. 09.12.1880 Helsinki.
Vanhemmat: Konrad Viktor Zilliacus, s. 19.12.1855 Helsinki, k. 19.06.1924 Helsinki ja Loviisa Fredrika Adelaide Robertintytär Ehrnrooth o.s. de Geer af Tervik, Kreivillinen suku nro 3., s. 01.11.1844 Pernaja, Tervik, k. 29.08.1927 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 244
XII August Filip Magnuksenpoika Armfelt, (Taulusta 191, isä Magnus Armfelt) Kamariherra, s. 16.03.1768 Tarvasjoki, Juva (kapteenin puustelli), k. 29.08.1839 Kemiö.
August Filip Armfelt (1768-1839)

Puoliso: Johanna Fredrika Johanintytär Armfelt o.s. Taube. (Taulu 248). (Taulu 1012). (Taulu 211) s. 13.10.1779 Raasepori, Prästkulla, k. 07.02.1846 Kemiö.
Vanhemmat: Johan Reinhold Johaninpoika Taube, Majuri Uudenmaan rakuunarykmentissä., s. 27.04.1747 Somero, Lahti (kartano), k. 23.12.1794 Raasepori (Tenhola), Prästkulla ja Fredrika Sofia Loviisa Lorenzintytär Taube o.s. Gjös, Vapaaherratar, s. 06.07.1758 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 06.05.1824 Helsinki.

Lapset:
Maria Charlotta Lovisa Armfelt s. 14.01.1798 Halikko, Wiurila, k. 07.02.1800 Halikko, Wiurila.
Vilhelmina Johanna Augusta Armfelt s. 21.08.1799 Halikko, Wiurila, k. 28.05.1812 Halikko, Wiurila.
Magnus Reinhold Armfelt , s. 18.03.1801 Halikko, Wiurila. Tauluun 245
Gustaf Ulrik Armfelt s. 09.12.1814 Halikko, Wiurila, k. 16.01.1819 Halikko, Wiurila.
Carl Gustaf Vilhelm Armfelt s. 25.12.1820 Halikko, Wiurila, k. 04.02.1825 Halikko, Wiurila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 245
XIII Magnus Reinhold Augustinpoika Armfelt, (Taulusta 244, isä August Armfelt) Kreivi, kapteeni, s. 18.03.1801 Halikko, Wiurila, k. 29.04.1845 Ranska, Strassburg.
Magnus Reinhold Armfelt (1801-1845)

Puoliso: Adelaide Gustava Aspasia (Vava) Gustavintytär von Essen o.s. Armfelt. (Taulu 192). (Taulu 211). (Taulu 208) s. 12.01.1801 Saksa, Hampuri, k. 19.05.1881 Kaarina.
Vanhemmat: Gustav Mauritz Magnuksenpoika Armfelt, Hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt. Hän toimi Pietarissa Suomen Asiain Komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi 1812. Gustav Armfelt adoptoi Anna von Medemin lapsen Wilhelmina Gustava Charlottan s. 20.12.1798 omiin nimiinsä., s. 31.03.1757 Tarvasjoki, Marttila, Juvan kapteeninpuustelli, k. 19.08.1814 Venäjä, Pietari, Tsarskoje Selo ja Katharina Friederike Wilhelmine Benigna Peterintytär von Biron, Herzog, Wilhelmine inherited from her father Duke Peter, The Duchy of Sagan, and the dominion of Nachod including the castles Ratiborice and Chalkowitz all in Bohemia., s. 08.02.1781 Latvia, Jelgava, k. 29.11.1839 Itävalta, Wien.
Adelaide Gustava Aspasia Armfelt (1801-1880)

Lapset:
August Magnus Gustav Armfelt , s. 25.08.1826 Halikko, Viurila. Tauluun 212
Mauritz Wilhelm Romuald Armfelt s. 04.02.1828 Halikko, Wiurila, k. 24.01.1829 Halikko, Wiurila.
Gustaf (Gösta) Johan Philip Armfelt Ranskan kielen lehtori 1871-80
, s. 14.04.1830 Ranska, Pariisi, k. 10.02.1880 Helsinki.