Kaikki päivitetty 18.09.2016










http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/matkatjamutkat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuru

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuruII

Paina tästä







Kurun Ojasten sukulaiset, jotka haluatte tutustua tarkemmin sukututkimukseen  -, ottakaa yhteyttä :





 

Kalevi Ojanen Keskisenkatu 6 A 22  33710 Tampere                    

  mail: amiraali@kaleviojanen.fi

p.   +358503429851











Sukuselvityksen kohde

Emilia Josefina Juhontytär Ojanen o.s. Sanden
s. 09.07.1854 Kuru, Olkitaipale, Mylläri
ja hänen lähisukuaan 13 sukupolven takaa.

Tulostettu:
16.03.2017
Tekijä:
Kalevi Ojanen
Keskisenkatu 6 A 22
33710 Tampere
Puhelin +358503429851
amiraali@kaleviojanen.fi





SUKUJUTUT -ohjelma

ATK-palvelu Luhtasaari Oy
Seinäjoki
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | Paluu |

Lähtöhenkilöt

Matias Sanden, s. 10.06.1761, k. 13.06.1852 Maaria, Niuskala, Taulu 1
Saara Liisa Kristianintytär Rudberg, Sanden, s. 21.08.1761 Yläne, Herregård, k. 26.01.1820 Maaria, Niuskala, Taulu 1
Kristian Rudberg, s. 1725 Vahto, k. 02.01.1788 Vahto, Hakola, Taulu 49
Margaretta (Maria Reetta) Henrikintytär Ylenii (Ylenius), Rudberg, s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala, Taulu 49
Kustaa Tuomaanpoika Heikkilä, s. 1589 Yläne, k. Yläne, Kirkkokylä, Taulu 59
Leena Tuomaantytär Heikkilä, s. 1593 Yläne, Kirkkokylä, Taulu 59
Heikki Heikinpoika Heikkilä, s. 1535 Yläne, Kirkkokylä, k. Yläne, Kirkkokylä, Taulu 76
Maisa Matintytär Heikkilä, k. Yläne, Kirkkokylä, Taulu 60
Margareetta (Maria) Tupo, Heikkilä, s. Yläne, k. Yläne, Kirkkokylä, Taulu 61
Valpuri Simonintytär Heikkilä, s. 04.04.1666 Pori, k. 23.11.1742 Yläne, Kirkkokylä, Taulu 62
Johan Kaarlenpoika Winter, s. 27.04.1645 Eesti, Tartto, k. 1705 Turku, Taulu 78
Kristiina Ertwinintytär Herweg, Winter, s. 25.12.1649 Suomi, k. 02.08.1691 Turku, Taulu 78
Antti Matinpoika, s. 1572 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, Taulu 91
Brita Erikintytär, k. 1637 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, Taulu 91
Johannes Tuomaanpoika de Hanjas, s. noin 1520, Taulu 143
Elias Simonpoika Esping, k. 1584 Parainen, Taulu 260
Aune Klemetintytär Esping, k. 1619 Parainen, Taulu 260
Lauri Lithovius, s. 1500 Kaarina, Littoinen, Taulu 261
Anna Henrikintytär Lithovius, s. Pietarsaari, Taulu 261
N.n Lithovius, k. Oulu, Liminka, Taulu 657
Erik Ångerman, Sursill, s. noin 1480 Ruotsi, Uumaja, k. välillä 1550-53 Ruotsi, Uumaja, Taulu 658
Dordi Ångerman, Sursill, k. noin Ruotsi, Uumaja, Taulu 658
Malin (Magdaleena) Erikintytär Sursill, s. 1535 Laihia, Laihela, k. 1580 Uumaja, Ruotsi, Taulu 703
Israel Rask, Taulu 985
N.n Rask, Taulu 985
Pauli Laurila, s. 1596 Tyrvää, k. Tyrvää, Tapiola, Taulu 995
Magdaleena Heikintytär Laurila, k. Tyrvää, Tapiola, Taulu 995
Margareetta Antintytät Laurila, s. 1649 Tyrvää, k. 24.04.1704 Tyrvää, Tapiola, Taulu 996
Matti Siuko, s. 1520 Tyrvää, Kiimajärvi, Taulu 1000
Helga Siuko, s. 1574 Tyrvää, Kiimajärvi, k. 02.07.1665 Tyrvää, Kiimajärvi, Taulu 1002
Maisa Tuomaantytär, s. 1599 Tyrvää, Kiimajärvi, k. 28.12.1667 Tyrvää, Kiimajärvi, Taulu 1003
Anna Juhontytär, s. 1624 Tyrvää, Kiimajärvi, k. 27.10.1670 Tyrvää, Kiimajärvi, Taulu 1004
Valpuri Paulintytär Nändöilä, Perttula, s. 1657 Tyrvää, Kiimajärvi, k. 16.10.1681 Tyrvää, Kiimajärvi, Taulu 1005
Juho Paulinpoika Mulli, s. 1657 Tyrvää, Uusikylä, Puontila, k. 27.09.1707 Tyrvää, Uusikylä, Puontila, Taulu 1006
Kirsti Nuutintytär Mulli, s. 1657 Tyrvää, k. 08.11.1751 Tyrvää, Uusikylä, Puontila, Taulu 1006
Tuomas Matinpoika Koivisto, k. Vahto, Taulu 1009
Elisabetha Antintyär Koivisto, k. Vahto, Taulu 1009
Mikael Schultz, s. 1741 Turku, k. 16.06.1793 Turku (sumalainen srk.), Taulu 1010
Maria Stina Mikaelintytär Ahllof, Schultz, s. 09.01.1755 Turku, k. 18.01.1840 Turku (sumalainen srk.), Taulu 1010
Martti, s. 1695 Loimijoki, Taulu 1017
Kustaa Erikinpoika, s. 1697 Turku-Pori, k. 1739 Perniö, Kuhmi, Taulu 1022
Maria Mikaelintytär, s. 1701 Turku, Taulu 1022
Antti Andolin, s. 18.11.1710 Turku (Suomalainen srk.), k. 18.05.1799 Turku (Suomalainen srk.), Taulu 1035
Katariina Andolin, s. 1725 Turku, k. 28.01.1803 Turku (Suomalainen seurak.), Taulu 1035
Yrjö Joosepinpoika Hartvik (Hartberg), s. 1715 Turku (Suomalainen srk.), k. 02.02.1763 Turku (Suomalainen srk.), Taulu 1037
Valpuri Erikintytär Hartvik (Hartberg), s. 1719 Turku (Suomalainen srk.), k. 21.05.1783 Turku (Suomalainen srk.), Taulu 1037

Taulu 1
I Matias Sanden Hakolan uudisasukas, lampuoti, Haaviston torppari, Rudbergin vävy, Maarian Niuskalan ruotuvaivainen., s. 10.06.1761, k. 13.06.1852 Maaria, Niuskala.

Mistä Matti Sandén tulee siitä minulla ei ole tietoa, mutta on huomioitava että Vahdon RK:n 1782-87 mukaan Sara lähtee Hakolasta 1784 Maskuun ja puolison Matin kohdalla on että tullut 1785 Maskusta. Joissakin myöhemmissä rippikirjoissa syntymäpaikaksi on merkitty Merimasku tai Masku. ensin Matin syntymäaika on 1765 joka myöhemmin muuttuu 10.6.1761. Selvittämistä vaikeuttaa mm. se että Maskun rippikirjat puuttuvat väliltä 1781-95 ja vihkitiedot alkavat myös myöhemmin.
Lampuoti Matti Sandén muuttaa 29.11.1819 Vahdon Hyrköisistä Maarian Niuskalan sotilaspuustellin lampuodiksi (eli Puustellin vuokraaja arrendaattori oli vuokrannut tilaa edelleen lampuodille) ja jossa on lampuotina vain muutaman vuoden, sen jälkeen mainitaan entiseksi lampuodiksi ja myöhemmin mainitaan rippikirjoissa, että oleskelee Karkun pitäjässä. palaa kuitenkin Niuskalaan jossa kuolee kirkonköyhänä (k.f.) 13.6.1852.

Lähde: Simo Rönnemaa
















.

Puoliso: Vihitty 1785 Saara Liisa Kristianintytär Sanden o.s. Rudberg. (Taulu 49) Kuoli keuhkotautiin 52-vuotiaana vävynsä kotona., s. 21.08.1761 Yläne, Herregård, k. 26.01.1820 Maaria, Niuskala.
Vanhemmat: Kristian Rudberg, Maskun Kierikaisen varusmestarin puustellin isäntä 1743-1752, ajuri, Yläneen kartanon eli Herrgårdin pehtoori 1761. Vahdon Hakolan torppari., s. 1725 Vahto, k. 02.01.1788 Vahto, Hakola ja Margaretta (Maria Reetta) Henrikintytär Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius), Kappalaisen tytär. Vahdon Hakolan torpan emäntä., s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala.

Lapset:
Abraham Sanden , s. 17.08.1786 Vahto, Hakola. Tauluun 2
Melkina Susanna Sanden , s. 04.08.1788 Vahto, Hakola. Tauluun 3
Iisakki Antti Sanden Iisakki kuoli 10-vuotiaana ''kylmänvihaan'' eli kuolioon., s. 02.10.1791 Vahto, Hakola, k. 06.01.1802 Vahto, Haavisto.
Jaakoppi Juho Sanden , s. 23.12.1793 Vahto, Hakola. Tauluun 4
Matteus Albinus Sanden , s. 09.09.1797 Vahto, Haavisto. Tauluun 41
Markus Reinhold Sanden , s. 19.04.1800 Vahto, Haavisto. Tauluun 42
Kalle Kustaa Sanden Kalle kuoli 3-vuotiaana hinkuyskään., s. 10.12.1803 Vahto, Haavisto, k. 28.01.1807 Vahto, Haavisto.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 2
II Abraham Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 1, isä Matias Sanden) Laulaja, hukkui ollessaan uimassa 42-vuotiaana., s. 17.08.1786 Vahto, Hakola, k. 07.07.1828 Rauman kaupunkisrk.

Mistä Abrahamin isä Matti Sandén tulee siitä minulla ei ole tietoa, mutta on huomioitava että Vahdon RK:n 1782-87 mukaan Sara lähtee Hakolasta 1784 Maskuun ja puolison Matin kohdalla on että tullut 1785 Maskusta. Joissakin myöhemmissä rippikirjoissa syntymäpaikaksi on merkitty Merimasku tai Masku. ensin Matin syntymäaika on 1765 joka myöhemmin muuttuu 10.6.1761. Selvittämistä vaikeuttaa mm. se että Maskun rippikirjat puuttuvat väliltä 1781-95 ja vihkitiedot alkavat myös myöhemmin.
Lampuoti Matti Sandén muuttaa 29.11.1819 Vahdon Hyrköisistä Maarian Niuskalan sotilaspuustellin lampuodiksi (eli Puustellin vuokraaja arrendaattori oli vuokrannut tilaa edelleen lampuodille) ja jossa on lampuotina vain muutaman vuoden, sen jälkeen mainitaan entiseksi lampuodiksi ja myöhemmin mainitaan rippikirjoissa että oleskelee Karkun pitäjässä. palaa kuitenkin Niuskalaan jossa kuolee kirkonköyhänä (k.f.) 13.6.1852.



Abraham Matinpoika Sandén s.17.2.1786 (ei Vahdon syntyneissä) menee naimisiin 12.7. 1812 (ei ole löytynyt vihityistä) Gustava Lindbergin kanssa.
(Turku rk 1807-12 Norra s.28 N nro 8 ; pig Gustava Lindberg 26.2.1788 Loppis, vigde. 12.7.1812 Abraham Sandén ifr. Vahto till Vahto 13.7.1812)
Ilmeisesti jatkoivat saman tien Raumalle. Ei Gustava Lopellakaan ole syntynyt vaan Lopen rippikirjassa 1798-1803 s.141 Launoinen Heikkilä, mainitaan tulleen Hämeenlinnasta 1802.

Lähde: Simo Rönnemaa
.
Rauman Pyhän Ristin kirkko. KUORIN MAALAUKSET Kuorissa olevat keskiaikaiset seinä- ja holvimaalaukset on tehty piispa Arvi Kurjen aikana (1510-1522). Maalaukset esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Niiden pääaiheena on Neitsyt Maria, joka mahdollisti Kristuksen ihmiseksi tulemisen ja ristinuhrin. Maalaukset seuraavat oppinutta teologista ohjelmaa ja niiden tekijäksi oletetaan ruotsalaisen Albertus Pictorin maalariryhmän seuraajiin kuulunutta taiteilijaa. NEITSYT MARIAN KUNNIAKSI Maalauksista merkittävimmät ovat itä- ja pohjoisseinällä. Eteläseinällä on esitetty Jeesuksen sukupuu. Kuningas Davidin isän Iisain kyljestä versoaa puu, jonka oksien henkilöhahmot kuvaavat Israelin kahtatoista heimoa. Latvasta kohoaa aurinkoon puettu Neitsyt Maria ja siitä nouseva ristinpuu. Pohjoisseinän maalaukset on sovitettu yhteen sommitelmaksi, jossa apostolit ovat polvistuneet Neitsyt Marian tyhjän haudan äärelle ja Kristus saattaa kruunatun äitinsä enkelikuoron ylistäessä taivaaseen. Kuori-ikkunan yläpuolella on esitetty Armonistuin, Isä Jumala, Pyhä Henki ja Ristiinnaulittu valtaistuimella heidän välissään.

Puoliso: Vihitty 12.07.1812 Gustava Lindberg s. 26.02.1788 Loppi.

Lapset:
Kustava Adolfiina Sanden Kuoli kurkkumätään 3-vuotiaana., s. 25.09.1813 Rauman kaupunkisrk, k. 28.01.1817 Rauman kaupunkisrk.
Rauman Pyhän Ristin kirkko. Kirkko ja sen maalaukset restauroitiin vuonna 1891 arkkitehti Jac. Ahrenbergin suunnitelmien mukaan. Kirkon kiinteä sisustus, kuten penkit ovat tältä ajalta. Kunnallisneuvos J.W. Söderlund lahjoitti kuori-ikkunaan Kristuksen kirkastusta esittävän lasimaalauksen, jonka on valmistanut Glasmalerei Louis Jessel Berliinissä. Sakariston ikkunan lasimaalaus, aiheenaan Jeesus siunaa lapsia, on taiteilija Antti Salmenlinnan suunnittelema vuodelta 1946. Kirkon uusin esinelahjoitus on tornin eteisen kirkkolaiva, joka saatiin kaupungin 525-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1967. Kirkkolaiva on tehty Raumalla vuonna 1860 rakennetun fregatti Osmon mukaan.
Anna Sofia Sanden s. 04.10.1816 Rauman kaupunkisrk.
Kustaa Abraham Sanden s. 05.07.1819 Rauman kaupunkisrk.
Eva Fredrica Sanden s. 23.01.1823 Rauman kaupunkisrk.
Johan Ephraim Sanden s. 19.03.1826 Rauman kaupunkisrk.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 3
II Melkina Susanna Matiaksentytär Sanden, (Taulusta 1, isä Matias Sanden) Lampuotin tytär Vahdosta., s. 04.08.1788 Vahto, Hakola.

Melkinä Susanna Sandén ja hänen miehensä Erik Johan Eriksson eivät mielestäni olleet koskaan Niuskalan Isäntäpari, vaan lähtivät heti Matin lampuotikauden loputtua Räntämäki Räimä ja sieltä Wirusmäkeen jossa Erik on Inhuses Karl. 1831 he muuttavat Kaarinaan Hagan kartanoon jossa Erik on vuoden renkivoutina ja muuttavat taas,

Lähde: Simo Rönnemaa.

Puoliso: Vihitty 13.10.1825 Maaria Eerik Juho Eerikinpoika Renki, k. Maaria.
NIUSKALAN NAVETTA:

Vuonna 1955 otetussa kuvassa on tien oikealla puolella
Niuskalan kivinavetta, joka on kuvanottohetkellä
jo yli satavuotias – se on rakennettu vuonna 1845.
Navetan alin kerros on rakennettu luonnonkivestä ja
yläosa puusta.
Tien vasemmalla puolella on talli- ja sikalarakennus,
joka on myös vielä paikallaan, mutta ei näy kuvassa.
Navetta on ainoa, mitä on jäljellä vanhasta Niuskalan
talosta, jonka juuret yltävät 1100-luvulle, jolloin
se sai alkunsa todennäköisesti vapaan uudisasutuksen
kautta. Ensimmäiset kirjalliset maininnat talosta on
vuodelta 1442, jolloin kirkonkirjoissa on mainittu Maarian
pitäjänkokouksen lautamiehenä Juha Niuska eli
Johannis Nyuska. 1400–1500-lukujen vaihteessa talo
siirtyi kirkon omistukseen ja sen omisti tuomiokirkon
Pyhän Ruumiin alttari. Vuonna 1555 talo peruutettiin
kruunulle ja se olikin kruununtalona pitkään. 1800-luvun
lopussa se oli henkirakuunarykmentin vartiokomppanian
vääpelin virkatalona.
Kun kuljetaan kuvassa olevaa tietä eteenpäin, pohjoiseen
päin, tullaan paikkaan, jossa on edelleen löydettävissä
jälkiä kivikautisesta asutuksesta noin vuosilta
2000–1300 eKr. Paikalla on sijainnut Riihivainion
kivikautinen asuinpaikka. Tämän vuoksi alue onkin
merkitty kaavassa muinaismuistoalueeksi.
Niuskalan navetta sijaitsee vastapäätä Niuskalankadun
ja Nikkarmäenkujan risteystä. Jäljellä olevat talot
on suojeltu alueella voimassa olevassa asemakaavassa,
kertoo Turun museokeskuksen tutkija Sanna Kupila.
Alueelle rakentaminen edellyttää myös arkeologisia
tutkimuksia.
Navetan oikealla puolella häämöttävät Halisten kerrostalot
ja nykyajasta kertoo myös se, että Turun kaupungin
omistuksessa olevat navettarakennukset ovat
päässeet pahasti rapistumaan.
Maarian kunnan Niuskalan talon navetta vuonna 1955.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 4
II Jaakoppi Juho Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 1, isä Matias Sanden) Lampuoti, tilan vuokraaja, lukkari, kanttori, muuttivat Vahdosta Suoniemelle 13.5.1823, Jaakoppi kuoli 66-vuotiaana ''luuvaloon'' eli kihtiin., s. 23.12.1793 Vahto, Hakola, k. 29.11.1860 Suoniemi.
Suoniemen puukirkko on vuodelta 1803 ja se korjattiin perusteellisesti 1900-luvun alussa.

Puoliso: Vihitty 19.05.1819 Vahto Justiina Israelintytär Sanden o.s. Rask. (Taulu 986) s. 07.08.1791 Vahto, Kierikkala.
Vanhemmat: Israel Israelinpoika Rask, Reservin sotilas, asui Kierikkalan sotilastorpassa., s. 15.07.1751 Vahto, Kierikkala, k. 25.05.1826 Vahto, Kierikkala, Hemmola ja Anna Heikintytär Rask o.s. Koivisto, Sotilaan vaimo, s. 20.11.1750 Vahto, k. 18.12.1829 Vahto, Kierikkala, Hemmola.

Lapset:
Juho Jaakoppi Sanden , s. 18.03.1819 Vahto, Hyrköis. Tauluun 5
Kustava Karoliina Mäkelä o.s. Sanden , s. 12.12.1823 Suoniemi. Tauluun 29
Kustaa Fredrik Sanden s. 09.10.1826 Suoniemi.
Kalle Kustaa Laurila e. Sanden , s. 11.04.1828 Suoniemi, (kaksonen). Tauluun 39
Justiina Vilhelmiina Jakopiina Sanden s. 11.04.1828 Suoniemi, (kaksonen).
Vilhelmiina Jakopiina Sanden s. 18.02.1831 Suoniemi.
Aukusta Charlotta Ala-Heikkilä o.s. Sanden , s. 14.07.1834 Suoniemi. Tauluun 40
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 5
III Juho Jaakoppi Jaakopinpoika Sanden, (Taulusta 4, isä Jaakoppi Sanden) Lukkari, s. 18.03.1819 Vahto, Hyrköis, k. 25.11.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Kurulaiset oppivat vähitellen hoitamaan myös kunnallisia asioita ,koska kuntakokouksessa 28.10.1866 hyväksyttiin ''kunnallinen ääntölista'' ,ja kuntakokouksen esimieheksi valittiin kolmeksi vuodeksi metsänhoitaja
Alfred von Hausen ja varamieheksi lukkari Juho Jaakoppi Sanden vuoden 1867 alusta.
Lukkari Juho Jaakoppi Sanden asui aatelissukuisen vaimonsa Johanna Albertina Söderströmin (Schultz) kanssa
Syväojan torpassa Vanhakylän Kurun Olkitaipaleessa. Kuoli vatsakatarriin 60 -vuotiaana.
Tila sijaitsi Pappilan eli Myllärin rajalla (naapuri mm.Paavo Leppänen)
Syväoja eli lukkarila siirtyi heidän jälkeensä kanttorin tyttären Sophia Johannan ja uuden
lukkarin nuorimies Wilhelm Palosen omistukseen.
Kalle Kustaa Ojanen oli renkinä Syväojan torpassa, mutta ei ollut sukulainen.
Kurun lukkareilla ei ollut vakinaista virka-asuntoa vielä 1800-luvun puolivälissä.
Vuonna 1870 päätettiin kuntakokouksessa, että silloisen lukkarinasunnon Syväojan torpan katto ja ikkunat sekä muu remontti tehdään kunnan varoin.
Koska lukkarin asunto oli oli kunnan varoin kunnostettu, niin vuonna 1881 päätettiin myydä lukkari-Sanden vainajan asuma Syväojan torppa, jos Vanhakylän isäntä antaa suostumuksensa.
Torpan myyntiä ei toteutettu ja kuntakokouksessa ehdotettiin sen siirtoa kirkonkylään, vain talollinen Mooses Kastari vastusti hanketta.
Syväojan torppa siirrettiin lähelle uutta kirkonkylän kansakoulua ja siihen tehtiin kaksi kamaria lisää.
Lukkarin virkatalo valmistui vuoden 1882 mikonpäiväksi.
Virkatalossa oli nyt keittiö, kolme kamaria ja sali.Syväojan torppa sai nimen Suova.

Kunnallisen itsehallinnon alku Kurussa:
Kirkollinen ja maallinen paikallishallinto olivat nivoutuneet 1860-luvulle tultaessa tiukasti yhteen pitäjänkokousinstituution ympärille.
Maaseudun vanha itsehallintoelin -käräjät - oli kaventunut miltei pelkäksi oikeustoimen yksiköksi. Kirkolle ja papeille tämä sidos alkoi käydä ylivoimaiseksi.
Kirkkoherrojen ja kappalaisten johtamat pitäjän- ja kappelinkokoukset joutuivat nimittäin käsittelemään perinteisten uskonnollisten ,seurakunnallisten ja kirkkokuriin liittyvien tehtävuien lisäksi myös köyhäihoitoa ,terveydenhoitoa ,kansanopetusta ,verotusta ,paloapua ,viljamakasiinin hoitoa ja tie- ja siltakysymyksiä.
Asiaa ryhdyttiin korjaamaan 6.2.1865 annetulla asetuksella ''kunnallishallinnosta maalla''.
Asetuksen tavoitteena oli seurakuntaa vastaavan maallisen yhteisön luominen :
Kunnan ja seurakunnan erottaminen.
Kurulaiset koettivat tarttua tähän mahdollisuuteen 25.9.1865 pitämässään ''kunnalliskokouksessa'' seuraavat henkilöt (Kurun kappalainen Isak Salenius, kappalaisen apulainen Magnus Alander ,lukkari J.J.Sanden (Johan Jacob) ,kirkkoväärti Kustaa Laurila ,pitäjän suurimpien talojen isännät ,neljä torpparia ,suutari ja Parkkuun sahan kirjuri) esittivät:
''Koska asia on vielä niin uusi ja hankimatoin ,että suuri osa seurakunnasta ej tätä vielä oikein käsitä ,niin suostuttiin yksimielisesti ,että piti mentämän Kupernörin tykö nöyrimmällä pyynnöllä että Hänen Kejsarillisen Majesteetinsä Armollisen asetuksen jälkeen Helmikuun 6 päivästä ja sen 83§ saada hoitta kunnallisasiamme ,niinkuin ne tähän asti on hoidetut ovat.

Kurulaisten vastahangalla ei ollut merkitystä : oma kunta piti perustaa ja syksyllä 1865 siihen oli aikaa 2 1/2 vuotta.
Kurulaiset odottelivat vuoden verran ja tarttuivat sitten ripeästi toimeen. Kunnallisasetus määräsi, että ensin piti pitää pitäjän-tai kappelinkokous verolistan laatimiseksi ja hyväksymiseksi.
Verot ratkaisivat, paljonko sai kunnallisia ääniä vai saiko niitä lainkaan.
16.9.1866 pidetyssä kappelikokouksessa kurulaiset valitsivat takseerausmiehet laatimaan verolistaa.
Sen valmistuttua Ruoveden kirkkoherran J.W.Durchmanin johtama uusi kappelikokoyus hyväksyi 28.10.1866 ääntölistan ja valitsi kunnan ensimmäiset johtomiehet.
Kuntakokouksen johtomieheksi tuli metsänhoitaja Arndt von Hausen, varaesimieheksi lukkari J.J.Sanden, kunnallishallinnon esimieheksi räätäli Emanuel Rikander ja varaesimieheksi suntio Mikael Hellen. Heidän johdollaan Kuru käynnisti kunnallishallintonsa vuoden 1867 alusta.

Kevään 1869 jälkeen maininnat kuntahallituksesta miltei katoavat, kunnes 2.10.1871 pidetyssä kuntakokouksessa valittiin 24 ''valtuusmiestä kunnan kokouksiin''.
Tähän valtuustoon kuuluivat:
Kustaa Laurila, Kustaa Vanhakylä, Josua Taipale, Mooses Kastari, Manu Kolkki, Manu Vetikko, Matti Poikeluspohja, Juha Ristaniemi, Antti Toikkonen, Enok Lähteenmäki, Kaarlo Pyydysmäki (1880-luvulla Pyydysmäki valittiin kahdesti Ruoveden tuomiokunnan talonpoikaisedustajana säätyvaltiopäiville), Benjamin Peltoniemi, Juha Tyrkkölä, Matti Ikonen, Matti Ylä-Paappanen, Gabriel Sormunen, Heikki Ylä-Minkkinen, Heikki Puntanen, Kustaa Vehmaanperä, Matti Luomajärvi, Jeremias Ylinen, Esa Kalliojärvi, Antti Hanhisuo ja Kaarle Paulaniemi.
Valtuuston jäsenistä 14 oli talollisia, 2 maatilan vuokraajia, 7 torppareita ja yksi kauppias (A.Toikkonen).

Jos oli uuden kunnallishallinnon vaikeaa ,niin vaikeaa oli myös pöytäkirjojen teko. Kurussa kirjurin tehtävät hoiti ja uskottiin kunnallishallinnon alkaessa sujuvakynäiselle lukkari J.J.Sandenille.
Pöytäkirjan tarkastajiksi kelpasivat tottumattomatkin kirjoittajat ,kuten Jeremias Ylinen (puumerkki), Kaarlo Kustaa Laurila, Juuse Ala-Paappanen ja Benjamin Peltoniemi.

Lukkari Johan Jacob Sanden hoiti Kurun kunnallispöytäkirjojen teon kuntakokouksen esimies -ja kunnallislautakunnan puheenjohtajakautensa 1868-1872 jälkeenkin aina kuolemaansa asti vuonna 1879.
Tästä ylimääräisestä kirjurin toimesta hänelle maksettiin 30-50 markan palkkaa.

Kurun ensimmäiseksi kunnanesimieheksi valittiin säätyläinen , metsänhoitaja Arndt von Hausen, mutta valta kunnassa siirtyi pian talollisten käsiin. Von Hausen vaati nimittäin 40 markan vuotuista korvausta toimestaan , mutta kun kuntakokous ei siihen suostunut, hän erosi, ja hänen sijalleen valittiin ensin pitäjän pitkäaikainen ja pidetty lukkari Johan Jacob Sanden. Hänen jälkeensä aina vuoteen 1917 kuntakokousta johtivatkin sitten pitäjän suurimpien talojen isännät.
Kunnallinen johtovalta keskittyi lopulta melko harvoihin käsiin. Johan Jacob Sanden, Juho Kustaa Tienari ja Anton Lörpys toimivat sekä kuntakokouksen että kunnallislautakunnan puheenjohtajina.

Kurun lukkareina toimivat Johan Jacob Sanden 1843-1879, Heikki Minkkinen 1880, Juho Koivunen 1881-1883 ,Anton Numminen 1884-1932 (48 vuotta).
Näistä lukkareista Johan Danden ja Anton Numminen nousivat huomattavaan asemaan paitsi kirkonpalvelijoina myös kunnallismiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina.
Lukkari Sanden toimi kuntakokouksen puheenjohtajana 1868, kunnallislautakunnan esimiehenä 1869-1872, kunnalliskokouksen varaesimiehenä 1867-1868 ja epävirallisena kunnankirjurina 1873-1879.

Hieman kärjistäen Kurussa oli kaksi puoluetta kansakoulun puolesta ja vastaan.
Koulun tukijoina olivat talolliset Kaarlo Pyydysmäki ja Juho Kustaa Tienari, nimismies M.A.Nordqvist, lukkari J.J.Sanden, pehtori Gabriel Snäll ja pastorit Jonatan Johansson sekä Karl Gustaf Siren.
Keihäslhden koulu valmistui viimein 1881, Johan Jacob Sandenin kuoltua.

Kurun kunnan kirjasto aloitti 20.5.1861. Varat kirjastoon ylläpitoon saatiin keräyksillä, mutta vuodesta 1875 lähtien kunta otti sen kustantaakseen. Kaikkina vuosina näitä maksuja ei aina kannettu, vaan kunta kustansi uusien kirjojen hankinnan väliin valtion viinaverorahoilla tai koiraveroilla.
1870 -luvulla kirjastonhoitajina toimivat mm. Johan Jacob Sanden ja kunnallislautakunnan puheenjohtaja Kalle Lehtinen.
Kuru is 50 km from Tampere city in Finland

Puoliso: Vihitty 17.02.1848 Kuru Johanna Albertiina Joonaksentytär Söderström o.s. Schultz. (Taulu 1011). (Taulu 1012) Kauppa-apulaisen (lääkärin, väärä tieto) ja sitten lukkarin rouva, taloudenhoitaja-kirjanpitäjä, muutti Turusta Kuruun vuonna 1842., s. 27.04.1816 Turku (Suomalainen srk.), k. 05.05.1892 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Johanna Albertina Söderström hoiti rokottajan virkaa Kurussa, joka oli perinyt rokottajan ja parantajan taidot ensimmäiseltä lääkäriaviomieheltään.
Lähde: KURUN HISTORIA 1867-1918/Erkki Laitinen

PS: Lähdetietojen (seuraava kirjoitus*) mukaan Johannan ensimmäinen puoliso ei ollut lääkäri, vaan
kauppa-apulainen.

*Johanna Albertina muutettua 1842 Turusta
Kuruun hän julkaisi 1844 seuraavan kuulutuksen:
Kuulutus Finlands Allmänna Tidning :
2.8.1844 no 177 sivu 4 ja 7.8.1844 no 181 sivu 4
Som min man Handelsbetjänten Carl Söderström, sedan
han för nära 8 är bortflyttat ifrån Abo stad, icke låtit höra af
sig, så varder han härigenom anmanad att inom stadgad tid
infinna sig I sammanlefnad med mig, eller göra de påståenden
hvartill fog kunna finnas; i annat fall ingår jag I annat gifte.
Ruovesi Kuru den 17 Julii 1844.
Johanna Albertina Söderström
Kuulutuksessa Söderströmin ammatiksi on edelleen merkitty Handelsbetjänten.
Ansiokkaassa sukukirjassasi Vaivaisesta aateliin olet taulussa 1014
maininnut, että Söderström olisi ollut lääkäri. En ole löytänyt
tällaista tietoa. Mistä olet löytänyt tällaisen merkinnän?
Handelsbetjänten on 1800 ollut "en av gårdsfarihanlande borgare anstäld
person som gör handelsresor (flertalet kom dock att äga egna rörelser)."

Lähdetieto: Markku Mikkola.
Vanhemmat: Joonas Mikaelinpoika Schultz, Porvari, teurastaja, s. 02.11.1785 Turku (sumalainen srk.), k. 19.03.1828 Turku (sumalainen srk.) ja Sofia Ulla Yrjöntytär Schultz o.s. Andolin, s. 09.04.1789 Turku, k. 23.06.1842 Turku.
Turun kartta vuodelta 1808. Karttan on merkitty ''harmaalla savulla'' vuonna 1827 Turun palossa tuhoutunut alue.

Lapset:
Juho Ferninand Sanden , s. 23.12.1849 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 6
Aukusti Eetu Sanden , s. 16.03.1852 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä. Tauluun 14
Emilia Josefina Ojanen o.s. Sanden , s. 09.07.1854 Kuru, Olkitaipale, Mylläri. Tauluun 15
Aukusta Jakopiina Sanden s. 25.08.1857 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, k. 11.10.1863 Kuru, Olkitaipale, Syväoja.
Alfred Aleksanteri Sanden s. 19.05.1859 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, k. 21.09.1862 Kuru, Olkitaipale, Syväoja.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 6
IV Juho Ferninand Juhonpoika Sanden, (Taulusta 5, isä Juho Sanden) Kanttorinpoika, nuorimies. Hemminki Vanhakylä ottaa omistukseensa Vanhakylän Syväojan 1890-luvun lopulla., s. 23.12.1849 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 22.03.1887 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.
Kurun kirkko.

Puoliso: Vihitty 08.10.1871 Kuru Malvina Mikontytär Järvinen ent. Packalen ent.Sanden o.s. Hankuri Tuomittu salavuoteudesta 22.4.1892, jolloin hän otti sukunimekseen Packalen noin kuudeksi vuodeksi. Nimi oli otettu joko Tyynen isän mukaan tai vain Sanden-sukunimen jälkeen piti ottaa hienompi sukunimi, uskon jälkimmäiseen teoriaan. Packalen sukunimi ei siis siirtynyt äidiltä eikä tyttäreltäkään jälkipolville., s. 02.05.1851 Kuru, Karjula, Tyrkkölä.
Vanhemmat: Mikko Heikinpoika Hankuri, Tyrkkölän eli Nygårdin Hankurin torppari, s. 29.09.1802 Kuru, Karjula, Tyrkkölä, k. 14.03.1882 Kuru, Karjula, Tyrkkölä ja Reetta Stina Heikintytär Hankuri, Haralan itsellisen tytär, Hankurin torpan emäntä. Reetta kuoli 91-vuotiaana., s. 19.10.1810 Teisko, Harala, k. 13.10.1902 Kuru, Karjula, Tyrkkölä.
Malviina Sanden os. Hankuri

Lapset:
Hulda Malviina Rantalahti o.s. Sanden , s. 19.04.1872 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 7
Toivo Ferdinand Särkkä e. Sanden , s. 23.07.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 8
Atte August (Ade) Sanden (Sandene) , s. 09.03.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 9
Impi Mathilda Lönnberg o.s. Sanden , s. 14.03.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 12
Väinö Johannes Sanden , s. 08.03.1881 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 13
Maria Sanden Maria Sanden muutti Kurusta 19.11.1903 Tampereelle., s. 19.03.1883 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.
Maria Sanden.
Aino Vilhelmiina Sanden s. 04.05.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 18.07.1899 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 7
V Hulda Malviina Juhontytär Rantalahti o.s. Sanden, (Taulusta 6, isä Juho Sanden) Hulda muuttaa Suoniemelle 8.4.1895, s. 19.04.1872 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 15.01.1954.
Huldan veli Atte (Ade) Sanden (Sandene) purjehti tällä laivalla (S.S. IVERNIA) Englannin Liverpoolista Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty 19.05.1895 Sven Salomon Rantalahti

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 8
V Toivo Ferdinand Juhonpoika Särkkä e. Sanden, (Taulusta 6, isä Juho Sanden) s. 23.07.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 08.10.1928 Helsinki.
Toivo Ferninand Särkkä ent. Sanden

Puoliso: Vihitty 04.06.1904 Helsinki Matilda Sofia Kustaantytär Sanden o.s. Petrell s. 15.09.1878 Hausjärvi, k. 19.12.1952 Helsinki.
Vanhemmat: Kustaa Heikinpoika Petrell, s. 15.12.1835 Sääksmäki, k. 19.11.1928 Hausjärvi ja Karoliina Heikintytär Petrell, s. 08.02.1837 Hausjärvi, k. 17.10.1917 Hausjärvi.

Lapset:
Impi Sofia Särkkä s. 15.05.1905 Helsinki, k. 03.05.1949 Helsinki.
Maunu Ferninand Särkkä s. 08.07.1906 Helsinki, k. 18.03.1986 Helsinki.
Aune Matilda Särkkä s. 03.12.1907 Helsinki, k. 16.06.1980 Helsinki.
Alpo Harald Särkkä Vänrikki, kivenveistäjä., s. 01.04.1909 Helsinki, k. 09.03.1940 Kuhmo (kaatui).

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

1: SÄRKKÄ, ALPO HARALD
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä
ammatti kivenveistäjä
sotilasarvo vänrikki
joukko-osasto 3./SissiP 5
joukko-osastokoodi
syntymäaika 01.04.1909
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
kuolinaika 09.03.1940
kuolinpaikka
kuolinkunta Kuhmo
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=510735&raportti=1

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14. helmikuuta sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, mikä johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin suomalaisten onnistumisia päivän aikana. Suomalaiset hyökkäsivät Vetkoon edennyttä Dolinin hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan kahdelta suunnalta ja sitkeän taistelun jälkeen hiihtoprikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta ja loput joukoista alkoivat hajota lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa. SissiP 5 onnistui puhdistamaan JR 27:n huoltotien aina Kesseliin saakka, mutta palasi takaisin saatuaan tilanteesta vääriä tietoja. Suomalaiset keskittivät lisäjoukkoja huoltotien pohjoispäähän uutta vastahyökkäystä varten. Päivän aikana neuvostojoukot yrittivät neljästi rynnäkköä JR 27:n huoltojoukkoja vastaan, mutta tulivat joka kerran torjutuiksi. Kiekinkosken suunnalla suomalaiset saivat haltuunsa osan edellisinä päivinä menettämistään asemista.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuhmon_taistelut.
Talvisodan muistomerkki Raatteen portissa Likoharjun muistomerkki paljastettiin 11.8.1963 Purasjokilinjan taisteluiden kunniaksi. Teksti: "Tämä muistomerkki on pystytetty Raatteen tiellä vv. 1939 - 40 käytyjen kunniakkaiden taisteluiden muistoksi. Korpisoturiveljet." Käyntiohje: Raatteen tien (yt 9125) varrella noin 8 km päässä Kuhmo - Lentiira - Suomussalmi tieltä (st 912), tien eteläpuolella Harjulan talon kohdalla.
Aili Taimi Särkkä s. 20.10.1911 Helsinki, k. 14.10.1949 Helsinki.
Elma Ebba Särkkä s. 28.08.1914 Helsinki, (kaksonen), k. 23.03.1915 Helsinki.
Eini Eva Särkkä s. 28.08.1914 Helsinki, (kaksonen), k. 30.04.1915 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 9
V Atte August (Ade) Juhonpoika Sanden (Sandene), (Taulusta 6, isä Juho Sanden) Kurun Keihäslahden Aholan itsellinen, muutti perheineen 27.3.1811 Amerikkaan, ostivat 40 eekkeriä (16ha) maata ja rakensivat talon Michiganin Powderhornin vuoristoseudulle ja Atta kävi metsätöissä ja viljeli maataan. Vaimonsa kuoltua 1927 hän myi maatilansa ja muutti uuden vaimonsa maatilalle Michiganin Pohjois Bessemeriin. He puhuivat keskenään suomea ja saunoivat., s. 09.03.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 20.12.1947 Usa, Michigan, North Bessemer. Father's Journey to a Better Life
By Eddie Sandene:

Father was born in Kuru, Hamé, Finland on March 9, 1877. His parents, Johan Ferdinand Sandén and Malvina Mickelsdotter Hankuri had 8 children but father was the only one that emigrated to America. His Grandfather, Johan Jacob Sandén had been a Lukkari for the church in Kuru. This was not an ordained position but was considered a relatively important position in the church at that time, second to the Priest. The duties included the Parish clerical and bell ringing duties. In the mid 1800's his Great Grandfather , Jacob Johan was listed on the church records as an Lb.b, which meant that he was a landowner. In 1793 when Jacob Johan was born his father Matts Sandén is listed on these same records as nybygg which means settler. I suppose he settled the property and Jacob was then listed as the owner.
Father married Maria Ahola on December 28, 1903 and they had one son, Verner Edvard, born on August 13, 1904. They chose to immigrate to America and did so in 1911. I have a picture postcard showing the ship "Polaris" which is what they sailed on from Finland to England. It was sent to his brother-in-law, Taavetti Ahola, in Aurora Location in Ironwood. (He was known as David Aho here). Father writes, in Finnish of course, that he will be leaving from Hanko on March 27 and will be coming directly to Ironwood. The card is postmarked in Ironwood on April 3, 1911 so he mailed it some time prior to leaving.

The Polaris was "appropriated" by the Russian Government in 1914 and the name was changed to the S/S Kretchet. In the latter part of 1941 she was in the Harbor at Hong Kong. She was sunk during a Japanese air raid on December 25 when Japan was invading Hong Kong. Remember Pearl Harbor?
He sailed on the Ivernia
e landed in Boston, instead of Quebec like Mother had. From there he apparently
e did some farming and also worked in the woods like so many Finns did. I recall a
from England to America. The Ivernia was 528 feet long with a 64.9 ft. beam. She was built in Newcastle, England in 1900 and the owner was Cunard Steam Ships Co. LTD. The port of Registry was Liverpool. The Ivernia was sunk in 1917 while carrying troops, by a German Uboat.

He landed in Boston, instead of Quebec like Mother had. From there he apparently
traveled by rail directly to Ironwood. He bought forty acres near Black River road, on the road to what is now Powderhorn Mountain. The house that is on the property is still in use and has been since he sold it to move to what was our home in North Bessemer.
He did some farming and also worked in the woods like so many Finns did. I racall a
story about a couple of experiences he had while hauling cordwood along what is now Black River road. At this time it was only a woods road leading toward the Harbor. One experience was late on a winter day when he was returning home with his team of horses and a sleigh loaded with cordwood. He could hear a pack of wolves howling and soon they appeared on the road behind him. He said they followed at a distance until he got near to their farmhouse at which time they decided to go elsewhere. Another time he saw a young deer floundering in the snow and he skied over to it. He touched it lightly with a ski tip and the deer died on the spot. It was apparently weak and easily overcome because I know that he would not have done anything to cause this. He never even deer hunted as far as I know. Another story was told to me by a neighbor who also worked in the woods. He told me that while skidding tie cuts which were used in the mine Father would bundle up as much as the horse could pull and then he would carry a couple on his shoulders. He would always end up with a bigger pile at the end of the day than the others.
His wife Maria died on July 13, 1927 at the age of 41. He remained single until he
o be continued)
married my mother on February 3, 1929. He then sold his property near the Powderhorn Mountain ski area and moved to North Bessemer where mother lived. He started a new life and family, which is the story of my beginning. This will be another story describing what it was like to grow up in a Finnish community with Finnish as my first language,
.
Atte Sanden alias Ade Sandene kuvattuna ennen Amerikkaan lähtöä vuonna 1911. Kuva otettu Tampereella osoiteessa Läntinen Esplenaadinkatu 16

1. puoliso: Vihitty 28.12.1903 Kuru Maria Esaiantytär Sanden o.s. Ahola s. 17.08.1885 Kuru, Keihäslahti, Lammi, k. 13.07.1927 Usa, Michigan, Powderhorn mountain. Finn, Italian find happiness,
trace family heritage:

DAILY GLOBE / SENIOR SENTINEL SENIOR SENTINEL / DAILY GLOBE
A Finn from a north Bessemer farm marries an Italian girl
from the Palms Location. Nearly 52 years later, they live
in the oldest building in the Palms, high above Bessemer.

By DIANE MONTZ
Globe Staff Writer
BESSEMER — In the family histories of Ed
and Dolores Sandene, you can read the history of
the Gogebic Range.
Both are first generation Americans, born in
the Western Upper Peninsula to immigrant parents.
Ed's family came from Finland; Dolores',
from Italy.
Ed grew.up on a farm in north Bessemer. He
recalls doing homework by the light of a kerosene
lamp before the farm had electricity.
Dolores Facchinello was raised in a small mining
house less than a block from where the couple
live today in the Palms Location high above
Bessemer.
They met when Dolores worked at a rootbeer
stand in Bessemer.
"The first time my father met Eddie, he said in
Italian to my mother, 'Oh, a Finlander,"' Dolores
said. "We got married young."
That was almost 52 years ago. They have
raised two children and buried one of them, their
son Tim, who died of pancreatic cancer in the
prime of life in 2002.
Although the cultures differ, marriages
betweens Finns and Italians of their generation
were not uncommon, according to the Sandenes.
"Italians, I swear, adore food," Dolores said.
"They make a big thing about eating."
Finnish men, Ed said, don't express their emotions.
He laughs, telling a joke from FinnFest
about a Finnish man who "loved his wife so much,
he almost told her."
Dolores said, "The Finns are very intelligent.
In school, all the Finnish kids were on the honor
roll."
They joke that their children are Finntalians,
but Ed is quick to add, "We don't believe in being
\
hyphenated Americans."
Like .most area men of his generation, Ed
worked underground in the mines. When the
mines closed, he got a job with Lake Superior District
Power Co. in Bessemer.
In 1970, the utlilty transferred him to Phillips,
Wis., where he handled big commercial and
industrial accounts throughout the region. In
1975, the family moved again, to Park Falls,
"where Ed worked as district manager for eight
years.
They had kept their Bessemer house, a former
mining company office. Built in 1886, it is the oldest
building in the Palms Location, although
today it stands across the street from its original
location. •
When a utility company job opened in Ironwood,
"I took it," Ed said.
He worked with large industry start-ups like.
Bessemer Plywood and Project Elph, as weir as
established companies such as Pope & Talbot at
Ladysmith.
It was a good job, Ed said. He dealt with the
top people at every company.
"I was alone in a car almost every day," he said.
"When I retired, I had an ego problem."
He retired at age 55. The company was downsizing
and offered a buyout program.
"They make you an offer you can't refuse," Ed
said.
It's been good," Dolores said of their 19-year
retirement.
GENEALOGY BUFF GOES TO FINLAND
In 1992, Ed began to research his family tree.
"I wanted to learn more about my heritage," he
said.
It was a laborious effort before computers.
He wrote to the church in the town in Finland
where his father came from. He got a reply,
directing him to relatives who were slow to
respond.
"Finnish people are known to be distrustful of
people" until they get to know them, he said.
Eventually, he met the niece of a distant \
cousin. She was in Canada on a work-study program
and flew to Houghton to visit these American
kin.
The connection led Ed and Dolores to travel to
Finland in 1995.
Relatives planned an itinerary, loaned'-'ah',
apartment and car and served as guides. Late in
the visit, Ed realized their host had filled the gas
tank in the car each night for their next days
travels — when Ed filled the tank one day, he converted
liters to gallons, Finnish currency to U.S.
dollars and discovered that gas cost $6 a gallon in
Finland in 1996.
"I had wanted to go to Finland. They had
everything arranged for us," Ed said. . . - . - . '
The Sandenes went to the church where his
mother had be-an confirmed. A local newspaper
reporter interviewed them, took their picture and
wrote about life for Finns in Michigan's Upper
Peninsula.
Ed speaks Finnish, although he said it is the
"old Finnish" spoken at home in the late 1800s.
"I had to relearn my Finnish," he said. Few
people his age spoke English, although students
now study English and one European language in
grades four through 10.
In Finland in 1995, everyone had a cell phone
(Nokia is a Finnish company).
The good roads and. clean countryside
impressed the Bessemer visitors. There were no
bottles and cans tossed along the roads, no junk
cars in yards, Dolores said.
Some customs survived the long-ago ocean
crossings.
"In Finland, when you visit, you've got to have
coffee," Ed said,— served with "five kinds of pastries."
Eventually, computerized genealogical registries
helped Ed with his family research.
The Finnish Genealogical Society put church
records online. But Ed got stuck. His
father's family had moved at some point,
and he didn't know from where. The family
name, too, was different. It was
changed to Sandene in 1788 — a Finnish
custom in which a name reflected the
place where a family lived.
Then the Mormon site came online —
he plugged in his father's name and got a
full pedigree.
One of his father's brother's granddaughters
had gone to Brigham Young
University in Provo in 1957 and filed
family data.
"That ended my search on my Dad's
side," Ed said.
WRITING His HISTORY
Ed has written his family history, two
volumes so far in three-ring binders
chronicling life in Finland and America.
There are copies of ship passenger lists,
old postcards and photos and other documents.
"My parents were Finnish immigrants,
having come to this country to find a better
life."
That begins "The Good Old Days (or
were they?)"
His father, Atte Sanden was born in
1877 in Kuru, Finland. He married
Maria Ahola in 1903. They had a son,
Verner Edvard, in 1904.
In 1911, the young family sailed from
Finland to England and then on to America.
They landed in Boston, and probably
took the train to Ironwood, where
Maria's brother, David Aho, lived.
They bought 40 acres on the road to
Powderhorn Mountain. Atte built a
house, farmed and worked in the woods
"like so many of the Finns did," Ed wrote.
Marie died in 1927 at age 41.
Ed's mother Selina, was born in 1891
in Karhunpiilos. Her siblings emigrated
to America one by one, beginning in
1893. She sailed to Quebec in 1909. The
$42 fare included railroad travel from
Quebec to the Sault and then on to Lfonwood.
'
In 1911, she married Erick Muhonen,
a logger who became a section foreman
on the Duluth South Shore Railroad.
In 1921, Erick died unexpectedly and
the couple's sickly young son died nine
days later. Selina continued to live on
their farm, raising four daughters.
"It is hard to imagine a Finnish immi- -
grant who came to this country just a few
years earlier could manage on her own,"
Ed wrote.
He notes that her sisters and brothers
lived nearby, with families of their own.
Friends from Finland and other relatives
also lived here. Bessemer was a Finnish
community, Ed wrote, which meant that
it was a lot like living in Finland.
In 1929, Atte Sanden and Selina Simila
Muhoneii married. Atte sold the Pow- •
derhorn land and moved to his new wife's
farm in north Bessemer.
Ed, born in 1932, is the middle child of
three. A brother was born in 1930; a sister
in 1935.
Growing up on the farm, Ed raked hay
in the summer and "got Americanized in
.school." At home, the family • spoke
Finnish and made wood for the sauna.
Ed jokes that he never took a shower
until he began playing sports on high
school teams.
Italian Side of Family
Dolores knows less about the Italian
heritage of her parents, Louis and Elizabeth
Facchinello.
"I wish I would've been like Ed rand
done research when the 'oldies' were still
alive," she said.
Her mother emigrated from Italy as a
young girl with her family. They lived in
Iron Belt, Wis., then moved to Bessemer.
Dolores' grandfather had been a machinist
in Italy and did work for the mines
that resulted in him being given a large
ornate house. Dolores' mother loved
school, but had to leave after'fifth grade
to care for/her own ailing mother.
"Tell them about your Dad," Ed
prompts. •'••'.
"He was a colorful little Italian,"
Dolores said. .
"He loved to cook," Ed said.
They remember him cooking a meal
marking the dedication of the Peterson
Mine and, the same day, a wedding dinner
for Dolores'sister. . . ; • ' '
"His spaghetti was out of this world," .
Ed said.
Dolores said her father had traveled
around the country and'lived for awhile
in Chicago, where he became a lifelong
White Sox fan. He taught himself to read
and write English, in part so that he
could read "The Sporting News."
"He read that till the day he died,"
Dolores said.
His wandering ended in Bessemer,
where he met the woman he married.
In May 1956, Ed Sandene went to work
underground in the Penokee Mine Photos
taken with a camera smuggled underground
by another miner show a wiry
young man, pants worn over his boots in
the style of the day that distinguished the
workers.from the supervisors
He loaded ore to be.hauled to the surface
and worked on the timber gang that delivered
wood needed to shore up the drifts in the
mine. He greased the wheels oh the skip,
escaping injury'when someone dropped a
crowbar down the shaft. . : :
Sandene wrote about his mining work:
"Overall I have a lot of good memories
about the mining experience. It is a rewarding
feeling to have been a part of this era on the
Gogebic Range. The underground miners
can share this experience, which others can
only imagine .... these memories are a major
part of not only my life but also a part of the
history of the Gogebic Range. Iron ore is why
these towns are here and to have been part
of that experience will never leave me."






Miner Ed Sandene of Bessemer runs the tugger underground. Sandene went to work in the mines in 1956.
.
Vanhemmat: Esaias Manu Esaianpoika Ahola, Aholan torpan poika, Aholan torppari, s. 27.01.1859 Kuru, Keihäslahti, Lammi ja Maria Joosepintytär Ahola o.s. Ontto, Talonvuokraajan tytär, Aholan torpan emäntä, s. 29.07.1858, k. Kuru, Keihäslahti, Lammi.
Ennen Amerikan matkaa otettu kuva vuodelta 1910. Kuvassa Atte sanden, vaimonsa Maria ja vaimon sisar Eliina ja Sandenin poika Verner.

Lapset:
Verneri Edvard Sanden Verneri asui Washingtonin valtiossa., s. 13.08.1904 Kuru, Keihäslahti, Ahola.
Father married Maria Ahola on December 28, 1903 and they had one son, Verner Edvard, born on August 13, 1904. They chose to immigrate to America and did so in 1911. I have a picture postcard showing the ship "Polaris" which is what they sailed on from Finland to England. It was sent to his brother-in-law, Taavetti Ahola, in Aurora Location in Ironwood. (He was known as David Aho here). Father writes, in Finnish of course, that he will be leaving from Hanko on March 27 and will be coming directly to Ironwood. The card is postmarked in Ironwood on April 3, 1911 so he mailed it some time prior to leaving.
John V. Sanden (Sandene) s. 1912 Usa, Michigan, North Bessemer.
USA, Michigan, Bessemer Main St 10.
2. puoliso: Vihitty 03.02.1929 Usa, Michigan Selina Sandene o.s. Muhonen Selinan sisarukset muuttivat Amerikkaan yksi kerrallaan, ensimmäinen vuonna 1893, Selina vuonna 1909, kasvatti miehensä kuoltua neljää tytärtään heidän maatilallaan., s. 25.09.1891 Lestijärvi, k. 15.05.1966 Usa, Michigan, Ironwood.
Erick ja Selina Muhonen, USA, North Bessemer, Michigan, about 1911
Lapset:
Elmer Sandene s. 16.01.1930 USA, Michigan, North Bessemer, k. 24.12.1990 USA, Wiscons, Taycheedah. Taycheedah on kaupunki Fond du Lac County , Wisconsin , Yhdysvallat . Väestö oli 3666 vuoden 2000 väestönlaskennassa. Väestönlaskenta-nimetyt paikat St. Peter ja Taycheedah ja rekisteröimättömät yhteisöt Peebles ja Silica sijaitsevat kaupungin. Rekisteröimätön yhteisö Malone sijaitsee osittain kaupungin.

Maa Yhdysvalloissa
Valtion Wisconsin
Lääni Fond du Lac
Alue
- Yhteensä 35,2 m² mi (91.3 km 2)
- Land 30,0 m² mi (77.7 km 2)
- Vesi 5,2 m² mi (13.6 km 2)
Korkeus [1] 1073 ft (327 m)
Väkiluku ( 2000 )
- Yhteensä 3666
- Tiheys 122.2/sq mi (47.2/km 2)
Aikavyöhyke Central (CST) ( UTC-6 )
- Kesä ( DST ) CDT ( UTC-5 )
FIPS code 55-79125 [2]
BKTL: sta ominaisuus tunnus 1584267 [1].
USA, Michigan, Bessemer Main St 7
Ed (Eddie) J. Sandene , s. 1932 Usa, Michigan, North Bessemer. Tauluun 10
Tyyne Lorraine Brown o.s. Sanden (Sandene) , s. 1935 Usa, Michigan, North Bessemer. Tauluun 11
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 10
VI Ed (Eddie) J. Sandene, (Taulusta 9, isä Atte Sanden (Sandene)) Ed on elossa vuonna 2011 79-vuotiaana, s. 1932 Usa, Michigan, North Bessemer. Elämä suomalainen yhteisö: Suomen Jätkä

Eddie Sandene
Pohjois Bessemer että pohjoispuolelle Bessemer ja koko Black River. Se oli eräänlainen asetettu
toisistaan, koska se oli reunustaa etelässä Black River ja käytettävissä vain kaksi tietä.
Se ratkaistiin ensisijaisesti Suomen maahanmuuttajille ja heidän perheilleen. Ainoa poikkeus oli puolalainen
perhe joka asettui sinne. Synnyin tähän Suomea maailmalle täällä Yhdysvalloissa. Vanhempani
olivat molemmat syntyneet Suomessa ja tuli tähän maahan nuorina aikuisina. Heidän kieli-, tulli-,
ruoka, ystävät, naapurit ja kaikki muukin suomalainen. Oma äidinkieli on suomalainen, vaikka
Minä opin joitakin Englanti veljeltäni ja sisko ennen koulunkäynnin. Samalla kun
"Amerikkalaistettu" koulussa menin kotiin Suomen ympäristö. Tämä jätti minut kanssa
"Suomalaisuus", että vielä tänäkin päivänä.
Siinä oli joitakin mielenkiintoisia merkkejä asuvat Pohjois Bessemer noina varhaisina vuosina.
Suomen ihmiset mielellään käyttää lempinimiä, joista osa ei ole aivan ilmaista, mutta ne
ei kuvata joitakin piirre henkilön niin nimeksi. Jotkut näistä hahmon nimet olivat
"Puipulli Villi", "Pikku Antti", "Frenchy", "Vara Suu Heikki" jne. merkityksiä jotta ne
mainittu, "Nonsense Willy, Little Andrew", "Frenchy", kyllä, siellä oli yksi ranskalainen siellä,
ja "Crooked Mouth Henry". Toinen tapa Suomen kansan on käyttää sukunimi
kun ne viittaavat joku, kuten olisin Santiinin Eti (Sandene n Eddie).
Sitten oli kiertävä miehiä, jotka näyttivät aika ajoin töihin. Siellä oli yksi, jonka
lempinimi Olen haluton toistamaan pelossa loukkaavan jotakuta. Se liittyy fyysisen ominaisuuden tai
Pikemminkin sen puute, joka johtui mitä tapahtui Suomessa. Hän leikkasi kaikki
Puun me tarvitaan kokki liesi, uuni ja saunassa. Hän ei koskaan tehnyt katsella, mutta
vedonnut asemaa auringon tietää milloin lopettaa tältä päivältä. Tietenkin tämä oli ennen
päivän moottorisahan. Hän käytti vain kirves ja yhden miehen katkaisu näki leikata puiden
sittemmin katkaistu oikeaan pituus näki rig.
Toinen ikimuistoinen oli "Sotamies", mikä tarkoittaa sotilas. Tarina on se, että hän lähti
sotia, vaikka en koskaan ollut selvittää kumpi. Joka tapauksessa, hän myös näyttää jopa tehdä muita
työtä maatilalla. Usein nämä työntekijät nukkui saunassa, tulee taloon vain aterioita.
Toinen yhteinen piirre oli, että kun he olivat työskennelleet viikon tai niin he halusivat maksaa. He
sitten kävellä kaupunkiin ja puhalla rahaa tavernassa. Kerran huono "Sotamies" oli todella
epätoivoisesti päästä kaupunkiin, mutta Black River tulvi yli. Hän oli mahdollisuus saada yli
silta, mutta tie oli pesty pois toisella puolella, vettä kaatamalla huuhtoutumiskauden.
Yritä kuten hän yö, hän ei voinut saada yli, joten hän joutui kärsimään kunnes vesi laski.
Siellä oli muitakin, jotka tulivat tänne testata vesillä myös, mutta edellä mainitut kaksi olivat niitä, jotka
aika paljon jäi Pohjois Bessemer. Tarina "Sotamies" oli, että hän ei vain ollut
ollut sotilas, hän myös piti olla opiskellut ministeriölle Suomessa. Tiedän, että hän
oli kaunis käsiala, joka oli oltava lähtöisin jonkinlainen koulutus. Joka
leikkaamaan puuta oli Charlie, joka mainitsin oli tämä tietty puute fyysinen piirre. Hänellä oli myös
arvet hänen päähänsä jonka hän selitti. Hänen mukaansa verta oli kiehuvat päänsä ja hän
otti kirveen ja löi itsensä niin veri tuli ulos. Hän sanoi tämä auttoi. Veljeni ja minä olimme
monia mielenkiintoisia keskusteluja hänen kanssaan myös joitakin saunassa, jossa hän näytti haluavan
puhua.
Yritän keskustella Sauna kokemuksia meillä oli meidän savusauna myöhemmin kysymys. Tämä
oli alkuperäinen suomalainen sauna, joka ei ollut savupiippua. Olen kokenut, että vasta 14-vuotiaana.
sauna siirrettiin lähemmäksi talon ja uudistettava puulämmitteinen kiuas. On
monia lämpimiä muistoja niistä päivää savuisessa saunassa lapsuuteni.

Ed Sandene kävi työssä kaivoksessa vuonna 1956.

Työni asema oli 29. päivänä tasolla Pabst H akseli joka sijaitsi lähellä Jesseville, vain itään Bonnie tien. Akseli oli kaltevuus akselin sijaan vertikaalinen kuin jotkut toiset. Rinne oli noin 70 astetta Pohjois mikä asetti 29. tason lastaus sub jossa työskentelin, noin 2900 metriä alempana vanha County Road.


Kaikki tämä johtaa johonkin, joka liittyy kaltevuus akselille. Aikana päivävuorossa paineilmatyökalua mekaanikko oli hänen työpiste lopussa sorto ei kaukana minun työpiste. Hän käski minun mennä 29. tasolle asemalla puoliltapäivin tämän tiettynä päivänä. Tämä oli päivä ja se oli selkeä ja aurinkoinen, ja olin päivävuorossa. Jos oli paljon likaa olin valmis signaalin nosto insinööri lopettaa ohittaa. Omat motorman tuli minulle ja odotimme hetkeä.
Kuvassa Jim Forslund ja minä klo 29. tason asemalle. Takanamme on akseli joka on erittäin tärkeä tässä tapahtumassa. Jonkin verran valaistus tällä alalla, koska se oli työalueella ajoittain. Se oli kun toimitukset pinta oli purettu ja jossa miehet saivat päälle ja pois häkistä. Kaivostyöläiset ja muille, jotka työskentelivät 31. tasolle nousseet
täällä minä kun menin 13th tasolla rasvaa vastapainoksi ohittaa. Yleisvalaistukseen tärkein kinoksia oli hämärä, juuri ja juuri tarpeeksi nähdä esineitä ja ihmisiä.

Joskus kesällä ukkosen aiheuttaisi sähkökatko. Ja kaikki valot menisi ulos. Tämä kun on ilmeistä, mitä todellinen pimeys. Olen usein sammutti valon minun kypärä vain kokea tämän, se oli pimeä! Yksi asia en tajunnut vasta nyt kun ajattelen tätä, ei ollut mitään keinoa olisimme voineet saada pintaan näinä aikoina. Joilla ei ole sähköä, kaikki, myös häkki, hyppää, tuggers jne. pysähtyi. Tuntuu pelottavalta nyt.

Kun se oli lähellä puolenpäivän menimme akselin ja odotti Yhtäkkiä, akseli ja koko ympäröivä alue oli niin kirkas kuin se on ulkopuolella. Aurinko paistoi suoraan akselin pienen hetken ja sitten haalistuneet. Pian se näytti kaivos kohtaus uudestaan.

Tämä tapahtui kesällä, kun aurinko oli juuri oikealla paikalla niin, että se paistaa suoraan akselille. Kulman akselin Etelä ollut osasyynä tähän ilmiöön. Tämä epätavallinen kohtaus oli näkyvissä vain lähialueella akselille. Olen nähnyt tämän vain, että yksi kerta ja koskaan unohda sitä. Se on jälleen yksi rakkaita muistoja, että jäänteitä noina päivinä.
.
Ed Sandene matkallaan tutustumassa krokotiiliin.

Puoliso: Dolores Elisabeth Sandene s. 1935 Usa, Michigan, North Bessemer.

HISTORIA Bessemer Michigan
kuten kirjoitettu 1888
Business & Mining johtaja Y

Bessemer, läänin istuin Gogebic County Michigan, on yksi vilkkaimmista ja merkittäviä paikkoja alueella. Se on vanhin kaupunki ja sen kasvua, koska ensimmäinen platted on ilmiömäinen

Muutama tutkimusmatkailijoita asettunut tänne vuonna 1884, mutta todellinen kasvu ei alkanut unfil seuraavana vuonna. Keväällä että vuonna 1884, todistamassa nopea kehitys. Milwaukee Järvi-Shore & Westen Railroad oli työnnetään Bessemer myöhään edellisenä syksyllä ja oli jatkui kohti se määräpaikkaansa Ashland. Sen mukana satoja ihmisiä asuttamaan ja tutustua tähän upeaan alueeseen.

Suuri osa näiden asettui Bessemer ja alkoi myydä pois paljon ja rakentaa ja pian kukoistava ratkaisu alkoi ilmestyä keskuudessa metsiin tämän pohjoisen läänin. Se on jatkunut siitä lähtien kasvamistaan, kunnes kaunis pieni kaupunki on tulos.

Niistä varhaisin uudisasukkaat PH Dolan, pensionaatti, Jeffres & Mickleson, hardweare & sekatavarakauppa, Ehrmanneraur Bros, lihamarkkinatilanteen; Hessmer & Long, Colby House, Frank Hiffing,, LE Fope & CD Fronier.

He olivat nopeasti seurasi satojen muiden kunnes väkiluku yltää tuhansiin.

Kuten kaikki muut alueen kaupungeissa se kuitenkin energiat ovat keskittyneet kun rauta teollisuudenaloilla. Lukuun ottamatta konepajoissa ja Chas. McCann, ja valmistus jauheella, ei teollisuudessa ole. Koska eteneminen ei ole epäilystäkään, että toimiala tulee monipuolistunut.

Ainakin osittainen vähentäminen rautamalmia löytyy täältä niin suuria määriä, on yksi todennäköisyyksiä lähitulevaisuudessa. Ja kuten Bessemer tarjoaa erittäin hienoja kannustimia niille, jotka contemplatethe pystytys uunien täällä, hän epäilemättä kiinnitä ne.

Bessemer on hienosti sijaitsee Pohjois kaltevuus Colby Hill asteittain vielä riittävä salaojitus pohjoiseen. Suojattu tuulen puolelta korkea bluffeja, jotka ovat kauniita sekä hyödyllisiä, ja sijaitsee keskellä stately Forrest, se on kiistaton yksi viehättävä ja kaunis alueita kaupungin luoteisosassa.

On luonnollista kauneutta lisätään julkisen parannuksia on energinen virkamiehet ovat tehneet. Tässä suhteessa Bessemer ei ylitetty mitään kaupunki alueella. Se Streets & valtatiet ovat epäilystäkään hienoimpia Gogebic läänissä. Ne ovat hyvin lajiteltuja, hyvin valutettu ja pidetty hyvässä kunnossa ja sitä reunustaa huomattava lankku jalkakäytävät.

Kuluneen vuoden aikana hieno järjestelmä vesilaitoksen on saatu päätökseen, sisustus runsaasti suojaa tulipalolta. On hyvin organisoitu ja täysin equipted palokunta.

Yli kolme mailia verkkovirta on luotu, ja palopostit kätevällä väliajoin koko kaupungin.

Kaunis lukion rakennus on pystytetty rinteessä Colby Hillcosting 10.000 dollaria, ja se mahtuu 300-400 lasta.

Merkittävä kaupungintalo rakennus on pystytetty post kesän ensimmäinen kerros tulee käyttämään palo Dept & toisessa kerroksessa on kaupungin tarkoituksiin.

On yksi roomalaiskatolisen & kolme protestanttisia kirkkoja olemassa. Kaksi kirkkorakennukset on pystytetty yksi roomalaiskatolinen ja yksi yhden presbyteerejä. Lainkuuliainen osa väestöstä vallitseva tässä: paikka on huomattu olevan hiljainen ja hallittu.

Mineraalivarat ympärillä tämä paikka on ehtymätön. Suurimmat kaivoksen Gogebic Range sijaitsee lähes withinthe rajoja kaupungin. Colby oli ensimmäinen kaivoksen löysi joukkoa. Se on North & South vein kanssa suurin talletus yhden vielä löydetty, koska se on yhteensä 250 metriä leveä. Kuusisataa tuhatta tonnia malmia on jo otettu pois tämän kaivoksen ja siellä ei ole pienintäkään näyttöä mistään supistuminen talletus.

Lisäksi Colby, on tiiviissä proximityto kaupungin Palms, alasin, Ironton, puritaani, sininen takki ja First National ... kaikki merenkulun miinat enemmän tai vähemmän suuruusluokkaa, vieressä useita osittain kehitetty ominaisuuksia, jotka tulee rahdinantajien aikana seuraavalla kaudella.

Kun kaikki nämä valtavat mineraalivarat melkein sisällä rajansa, ja hieno maa ympäröivälle alueelle hänelle, että lopulta vähennetään viljelystä, Bessemer on valoisa tulevaisuus edessä päin.






.
Ed ja Dolores Sandene lomailemassa Suomen Kurussa elokuussa vuonna 1995.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 11
VI Tyyne Lorraine Brown o.s. Sanden (Sandene), (Taulusta 9, isä Atte Sanden (Sandene)) Tyyne asuu Michiganin Ironwoodissa West Bessemerissä, s. 1935 Usa, Michigan, North Bessemer.
Dolores ja Ed Sandene sekä Edin sisko Tyyne Brown os. Sandene

Puoliso: Ronald W. Brown s. 1933 Usa, Michigan, Ironwood.
USA:n Michiganin Ironwoodissa menossa palomiesten kilpailut noin vuonna 1890.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 12
V Impi Mathilda Juhontytär Lönnberg o.s. Sanden, (Taulusta 6, isä Juho Sanden) Impi oli Keihäslahden Rapakon piikana 1895-1896, muutti Tampereelle 21.11.1895, s. 14.03.1879 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 14.03.1958.
Impi Matilda Sanden.

Puoliso: Kalle Gunnar Lönnberg s. 1875 Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 13
V Väinö Johannes Juhonpoika Sanden, (Taulusta 6, isä Juho Sanden) Väinö muutti vaarinsa veljen isännöimään Hintalan torppaan kasvattilapseksi ja Aukusti jäi vapaalle, mutta jäi vaimonsa kanssa taloon asumaan., s. 08.03.1881 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja.

Puoliso: Vihitty 29.11.1899 Kuru Hilta Kallentytär Sanden o.s. Raivio s. 11.01.1882 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Kalle Oskari Kaarlenpoika Raivio, Raivion perintötorpan isäntä., s. 09.12.1855 Kuru, Riuttaskorpi ja Reetta Liisa Kasperintytär Raivio o.s. Lamminoja, Raivion emäntä. Reetta kuoli 51-vuotiaana sydänhalvaukseen., s. 01.02.1856 Kankaanpää, Hongo, k. 20.10.1907 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:
Väinö Armas Sanden s. 23.12.1900 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.
Paavo Aukusti Sanden s. 16.02.1902 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala, k. 07.12.1903 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.
Siiri Julia Sanden s. 15.10.1904 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.
Tyyne Maria Sanden s. 11.07.1909 Kuru, Aurejärvi, Hänninen, Hintala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 14
IV Aukusti Eetu Juhonpoika Sanden, (Taulusta 5, isä Juho Sanden) Hoiti Kurussa suntion tointa vuodesta 1873, sen jälkeen lukkarikokelas. Aukusti ja Miina muuttivat Kurun Riuttaskorven Yläminkkisen talonhoitajiksi 1893-1895. Yläminkkisen omisti kauppaneuvos A. Ahlström. Sanden muutti vuonna 1895 vaimoineen Kurun Aurejärven Hännisen Hintalaan torppariksi ja asuivat siinä vielä 1910-luvulla., s. 16.03.1852 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä.

Puoliso: Vihitty 03.07.1879 Kuru Vilhelmiina (Miina) Tuomaantytär Sanden o.s. Hannuksela Miina muutti Kauhajoelta Kuruun 11.4.1878 Olkitaipaleen Syväojalle., s. 05.04.1858 Kauhava.
Vanhemmat: Tuomas Iisakinpoika Hannuksela, Itsellinen, talollinen, s. 02.04.1812 Kauhava ja Anna Niilontytär Hannuksela o.s. Hjerpe, s. 11.02.1828 Kauhava.

Lapset:
Aukusti Aleksanteri Sanden s. 28.02.1880 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä, k. 10.05.1880 Kuru, Olkitaipale, Syväoja, Vanhakylä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 15
IV Emilia Josefina Juhontytär Ojanen o.s. Sanden, (Taulusta 5, isä Juho Sanden) Emilia kuoli 34-vuotiaana vatsatautiin., s. 09.07.1854 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 09.01.1889 Kuru, Olkitaipale.
Tienarin vanha talo, joka on rakennettu vuoden 1860 aikoihin. Tässä asui Aino Ojanen perheineen vuoteen 1965 saakka.

Puoliso: Vihitty 02.07.1874 Kuru Matti Kustaanpoika Ojanen Räätäli, muutti kotoaan Olkitaipaleen Sillanmäestä Kurun Petäjälammin Ylä_Paappaselle rengiksi v.1864 eli 11-vuotiaana, v.1869, renki Syväojalla 1869-71, Petäjälammin Ikosella itsellinen (nimi muuttui Ojaseksi) 1871-74, Syväojalla 1874-, s. 07.09.1853 Kuru, Kallio, Olkitaipale, k. 24.04.1936 Kuru, Olkitaipale.

Toimitu N:o 11593

Pöytäkirja vuokra-alueen lohkomisesta
Vanhakylän perintötilalla RN:o 5:22
Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä
Hämeen läänissä, tehnyt vanhempi
maanmittausinsinööri Lauri Särkkä
syyskuun 12 päivänä 1921.

Toimitus alettiin mäkitupalaisen Matti Ojasen anomuksesta ja annetaan siitä tieto maanmittauskonttoriin.
Saapuvilla toimituspaikalla olivat äskenmainittu Matti Ojanen ja myyjää Kurun kuntaa edusti valtalirjalla joulukuun 18. päivältä 1920 maanviljelijä Arvi Riihikoski.
Todistajina olivat paikalla Matti Lahdenperä ja J. Ketonen

Jääviä ja estettä ei ilmaantunut.
Käsillä olevista asiakirjoista havaitaan, että Vanhakylän tilaa omistaa kiinnekirjan nojalla 2. päivältä 1920 Kurun kunta, joka kauppakirjalla huhtikuun 17. päivältä 1921 pn myynyt Räätäli Matti Ojaselle hänen hallussaan olevan Ojasen mäkituvan sovittuja rajoja myöten.
Vanhakylän tila on lohkomalla syntynyt 1921, lohkominen on maarekisteriin merkitty kesäkuun 1. päivänä 1921.
Ojasen tilan tilukset on ennestään täysin pyykitetyt, rajoittuen viimeksi toimitetussa lohkomisessa syntyneisiin Palosen, Majasen ja Syvälän tiloihin ja pohjoisessa Leppäjärveen.
Lohkominen toimitetaan vanhalla tiluskartalla. Jyvityksestä sovittiin siten, että lohottavan Ojasen tilan tiluksille pannaan keskimääräiseksi jyväarvoksi 3, emätilan viljelyksille, joita ilmoituksen mukaan on jäänyt 18.60 hehtaaria, pannaan jyväluvuksi 10 ja muille tiluksille keskimäärin 2 jyvää.
Vanhat , tarpeelliset tiet jäävät yhteisiksi. Osuus kalaveteen seuraa manttaalien mukaan.
Laadittiin lohkomiskirja ja merkittiin, että ostaja maksaa lunastushinnan ilman valtion välitystä.
Lohkomiskulut maksaa Kurun kunta, sikäli kun niitä ei valtion varoista makseta.
Annettiin valitusosotus, jonka otti Arvi Riihikoski.
Pöytäkirja luettu ja työ hyväksyttiin.
Toimituspaikalla, syyskuun 12. päivänä 1921.

Virallisesti:
Lauri Särkkä
Vanhempi maanmittausinsinööri

Matti Ojanen Arvi Riihikoski

Todistavat:

Matti Lahdenperä J. Ketonen

Jyvitys on tilusten suhteellista arviointia. Yleensä jyvityksessä otetaan huomioon maapohjan tai vesialueen arvo ilman siihen liittyviä ainesosia. Poikkeuksena metsätalouteen käytettävän metsän osalta jyvityksessä otetaan huomioon metsätyyppiä vastaava keskimääräinen puusto paikkakunnalla. Jyvitys voidaan esittää suhdelukuna tai raha-arvona. Tiluksen jyväluku ilmoitetaan kokonaislukuna pinta-alayksikköä kohti. Tiluksen jyvitysarvo on jyväluku kerrottuna pinta-alalla.

Matti Kusttanpoika Ojanen myy Ojasen tilan pojalleen Eero Ojaselle, joka osaltaan on vielä velkaa tilasta isälleen Matille isänsä kuoltua 24.4.1936. Velkaa on jäljellä kuolinhetkellä 7700 mk.

MATTI KUSTAANPOIKA OJASEN PERUNKIRJA:

Vuonna 1936 kesäkuun 25. päivänä toimittivat allekirjoittaneet uskotut miehet ulosottomies Yrjö Korvenpää ja tilallinen Paavo Syrjälä perunkirjoituksen viime huhtikuun 24. päivänä kuolleen räätäli Matti Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli asunto - ja kotipaikka Kurun kunnan Olkitaipaleen kylän Ojasella ja jolta jäi oikeudenomistajina seuraavat lapset Jenny Ojanen, synt.24/9 1874, Matti Ojanen, synt.16/7.1877, Kalle Ojanen, synt. 28/2.1884, Eemil Ojanen, synt.30/12.1886, Iida Ojanen, synt.4/4.1892, Hulda Honkanen o.s. Ojanen, synt.25/1.1894, Yrjö Ojanen, synt.23/11.1897, Eero Ojanen, synt.4/11.1903, Paavo Ojanen, synt.15/7.1906 ja Lyyli Ojanen, synt. 15/1.1909 sekä toimituksessa, joka pidettiin Kurun kunnan Olkitaipaleen kylän Ojasella oli saapuvilla edellämainituista oikeudenomistajista Matti Ojanen, Kalle Ojanen, Eero Ojanen ja Paavo Ojanen.

Tämän jälkeen ilmoitti oikeudenomistajista Eero Ojanen valanvelvoituksin kuolinpesän varat ja velat, jotka merkittiin ja arvioitiin seuraavasti:

A. Pesän varat:
a) Rahaa
1. Käteistä rahaa 1115,05
2) Talletus K.O.P. Kuru 3535,85
3) Saatavaa Eero Ojaselta 7700

12350,90 mk

b) Pito - ja liinavaatteet.
1) 1 kpl Turkit 50
2) 1 kpl Kesäpalttoo 15
3) 1 kpl Puku 35
4) 1 kpl Sarkapuku 35
5) 1 kpl Housut 15
6) 1 kpl Päällystakki 10
7) 3 kpl Lakkeja 1,50
8) 1 par. Kengät 20
9) 1 kpl Villapaita 15
10) 1 kpl Kaulahuivi 5
11) 6 par. Sukkia 24
12) 3 par. Tumppuja 6
13) Alusvaatteita 20

251,50 mk

c) Sekalaista.
1) 1 kpl Sakset 5
2) 1 kpl Rässirauta 5
3) 1 kpl Sarkaviltti 10
4) 1 kpl Kello 5
5) 1 kpl Ompelukone 300
6) Käsirattaat 40
7) 1 kpl Työreki 100

465 mk

PESÄN VARAT YHTEENSÄ Smk. 13067,40

B. Pesän velat ja vähennykset:
1) Hautajaiskuluihin 600
2) Hauta ja sen kunnostaminen 400
3) Toimituskulut 100
4) Vaivaisprosentti Smk:sta 13067,40 1/8 % 16,50

PESÄN VÄHENNYKSET YHTEENSÄ Smk. 1116,50

C. Yhteenveto

Pesän varat 13067,40
Pesän vähennykset 1116,50

PESÄN SÄÄSTÖ SIIS sMK. 11950,90

Vainaja ei ole antanut ennakolta perintöä, lahjaa eikä muutakaan omaisuutta, joka olisi otettava huomioon perintöveroa määrättäessä.
Vakuutan rehellisesti, valan velvoituksella, ilmoittaneeni kuolinpesän varat ja velat niin tarkoin, etten tieten ole jättänyt mitään siihen kuuluvaa ilmoittamatta.

Paikka ja aika edellämainitut
E. Ojanen

Tässä perunkirjoituksessa olemme olleet saapuvilla. Paikka ja aika edellämainitut.
Matti Ojanen Kalle Ojanen
Paavo Ojanen

Näin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuutamme. Paikka ja aika edellämainitut.
Yrjö Korvenpää Paavo Syvälä
Ulosottomies -- Tilallinen Kurussa

Perintöveroa koskevia ilmoituksia voidaan lähettää tilalliselle Eero Ojaselle, osoite: Kuru. Olkitaipale.

Vaivaisten osuus Smk 16,50 kuitataan Kurun kunnan rahastoon maksetuksi.
Kurussa, heinäkuun 29. päivänä 1936.
Uuno Sääkslahti

Edellä olevat perunkirjat käsitelty Kurun perintöverolautakunnan kokuksessa joulukuun 23. päivänä 1936. 3 § kohdalla. Ei veroa.
Kalle Hauturi






.
Vanhemmat: Juho Kustaa Matinpoika Ojanen e. Tienari, Kustaan syntymäaika on osassa kirkonkirjoja merkattu olleen 16.1.1824. Tienarin poika, renki, torppari, itsellinen, Kustaa asui Paappasen torpan Leppälän itsellisenä 1851-53 (muutti vaimonsa kanssa Ruovedelta Kuruun 1851), Riuttaskorven Kallion torppari 1853-54, Mäkelän renki 1854-58, Petäjälammin Lörpyksellä renkinä 1858-59, Parkunkosken sahalla v.1860, Syväojalla 1860-61, Sillanmäessä 1861-65, Kyrönsillassa itsellisenä v.1865 ja samana vuonna jo itsellisenä Lahdenperällä (töissä Parkun sahalla), 1866-68 Parkunkosken sahalla renkinä, missä kuoli., s. 04.02.1823 Kuru, Olkitaipale, k. 23.06.1868 Kuru, Olkitaipale ja Anna Karoliina Juhontytär Ojamäki ent. Ojanen o.s. Majamäki, Torpparin tytär, rengin vaimo, asui Parkunkosken sahalla 1866-72, Lahdenperässä 1872-73, Riihikoskella 1873-78 (missä meni toisiin naimisiin), Riihikoskella miehensä ja poikansa Emanuelin kanssa 1878-, Olkitaipaleen Lahdenperän Ojamäessä., s. 25.06.1824 Ruovesi, Pihlajalahti, k. 26.12.1903 Kuru, Olkitaipale, Lahdenperä, Ojamäki.
Räätäli Matti Ojanen.

Lapset:
Jenny Emilie Ojanen Jenny muutti Kurusta 3.11.1894 piiaksi Tampereelle., s. 24.09.1874 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Muutti naimatonna Tampere 3.11.1894.
Jennyn isän Matti Ojasen perunkirjoituksen allekirjoittajat Kurussa 25.6.1936
Matti Ojanen , s. 16.07.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 16
Arvid Aleksanteri Ojanen s. 01.10.1880 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 03.12.1885 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Kuolinsyy punatauti eli veriripuli.
Kalle Jaakko Ojanen , s. 28.02.1884 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 18
Eemeli Manu Ojanen , s. 30.12.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja. Tauluun 25
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 16
V Matti Matinpoika Ojanen, (Taulusta 15, äiti Emilia Ojanen) Pitäjän räätäli, s. 16.07.1877 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 24.09.1936 Kuru, Olkitaipale.
Vuonna 1919 haudankaivajaksi, jonka tehtäviin kuului myös hautausmaan kunnossapito, valittiin
mäkitupalainen Matti Salminen.
Seuraavana vuonna Matti Ojanen valittiin haudankaivajaksi.
Hän erosi virastaan 1932 ja hänen jälkeensä Eero Ojanen toimi haudankaivajana 15 vuotta.
Eero Ojanen oli Matti Ojasen velipuoli eli heidän isänsä oli Matti Kustaanpoika Ojanen.

Vankavesi-laiva kävi Parkkuussa niin kauan kuin laivaliikennettä oli, torstaisin.
Ojasen Matin teki mieli Tampereelle, vaimo Maria ei olisi siihen helpolla lupaa antanut.
Matti sanoi: ''Kyllä sinun uudessa hiivaleivässä oli varmaan naula, kun vatsaan koskee heti syönnin jälkeen''.
Maria hätääntyi:
- Kyllä sinun täytyy huomenna lähteä Tampereelle lääkäriin.
Matti Tampereen reissun jälkeen selitti, että lähellä Tamperetta häntä alkoi kovasti oksettaa ja hän kuuli järvestä sellaisen äänen, että varmasti se naula tuli oksennuksen mukana pois, eikä tarvinnut mennä lääkäriin.

Kalle Ahonen ja Matti Ojanen olivat sopineet sunnuntaiaamuna ongelle menosta. Seppä meni 4. aikaan Ojaselle. Maria sanoi:
- Matti lähti jo aamulla.

MATTI OJASEN PERUNKIRJOITUS:

Vuonna 1936 joulukuun 7. päivänä toimittivat allekirjoittaneet
uskotut miehet talollinen Elias Laurila ja poliisikonstaapeli
Kustaa Koskinen perunkirjoituksen viime syyskuun 24. päivänä
kuolleen räätäli Matti Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli
asunto - ja kotipaikka Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä ja
jolta, kuten oheenliitetty ote kirkonkirjasta osoittaa,
jäi oikeudenomistajina: leski Maria Ojanen sekä lapsi
Jenny Maria, synt. 9/7 1901, vihitty avioliittoon Hemmi Mäkisen
kanssa 19/9 1926.
Saapuvilla toimituksessa, joka pidettiin vainajan asunnossa
Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä,
olivat oikeudenomistajat kumpikin itse.

Leski Maria Ojasta, jonka hallinnassa pesä oli, kehoitettiin valan velvoituksella tarkoin ilmoittamaan pesä. Tämän jälkeen kirjoitettiin kirjaan ja arvioitiin kuolinpesän pmaisuus, velat ja lyhennukset seuraavassa järjestyksessä:

Pesän Varat:
Kiinteätä:
Kallio-niminen tila R.N:o 2:12 Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä 20000

Kultaa ja hopeaa:
1 kpl sormus 50
1 kpl taskukello 50

Huonekaluja:
Huonekaluja yhteensä 1000

Pito - liina - ja sänkyvaatteita:
12 kpl lakanaa ja 12 pyyheliinaa 280
2 kpl vällyjä, 3 täkkiä ja 2 vilttiä 475
6 kpl tyynyä ja 3 säkistä tehtyä polstarinkuorta 115
3 kpl pöytäliinaa 30

Sekalaista taloustavaraa:
1 kpl partaveitsi, silmälasit, radio 213
Kahvi - ja ruokakalusto 250
Keitto - ja leivinkalusto 120
8 kpl ämpäriä, 3 saavia ja 4 pyttyä 105
3 kpl neulomakonetta, 2 herätyskelloa ja 1 seinäkello 1530
2 kgr pellavalankaa ja 1 kapsäkki 70
1 kpl rantanuotta, 8 rysää ja 2 venettä 500
2 kpl rässirautaa ja 2 sakset 30
Kivityökaluja, puusepäntyökaluja ja veneenlaudat 135
1 kpl rautakanki, lapiot, talikot ja kihvelit 45
Työkirveet, sahat ja tahko 70
4 kpl viikatetta, 2 sirppiä, 2 haravaa ja 1 hanko 50
2 kpl tolppa - ja 1 potkukelkka ja 2 kuokkaa 75
14 kpl pärekoppaa, 1 tukkisakset ja köyttä 110
1 kpl lihatiinu, 1 pyykkipunkka ja 1 kaljatynnyri 45
6 kpl paistinpelliä, 4 läkkilaatikkoa ja kirnu 19
1 kpl seinäpeili, 2 kuvataulua ja 1 kaljapullo 60
Vainaan pitovaatteet 1500
Lesken pitovaatteet 1500

Eläimiä ja heiniä:
1 kpl lehmä 700
Heiniä 500

Rahaa ja talletuksia:
Käteistä rahaa oli kuolinhetkellä 200
Kurun Säästöpankissa vastakirjan N:o 668 5901,13

KUOLINPESÄN VARAT YHTEENSÄ Smk. 35828 :-

Pesän velat ja poistot:
Hautauskuluja 2000
Sairaalamaksuja 520
Sukuselvitys 20
Rekisterimaksu 10
Toimitusmiesten palkkio 150
Vaivaisprosentti 44,80

VELKOJA JA POISTOJA YHTEENSÄ Smk. 2744 :-

Pesän varat Smk. 35828,13
Pesän velat ja poistot 2744,80

PESÄN SÄÄSTÖ SIIS Smk. 33083,33

Pesän hoitajan, leski Maria Ojasen, ilmoituksen mukaan on vainaja ostanut eläessään tyttärelleen Jenny Maria Mäkiselle ennakkoperintönä Tiensuu-nimisen tilan R.N:o 2 Kurun pitäjän Olkitaipaleen kylässä, minkä tilan hinta oli 3300 mk.
Vainaja ei ole antanut muuta ennakkoperintöä, kuin edellä sanotut eikä lahjaa, joka olisi huomioon otettava perintöveroa määrättäessä.
Perintöveroa koskevia ilmoituksia ottaa vastaan pesänhoitajana leski maria Ojanen, jonka osoite on: Parkkuu.
Valan velvoituksella vakuutan ilmiantaneeni edelläolevan kuolinpesän niin tarkoin, etten siitä tieteni ja tahallani ole mitään pois jättänyt.

Paikka ja aika edellämainitut.
Maria Ojanen

Niin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuuttavat
Elias Laurila Kustaa Koskinen

Edellä olevat perunkirjat käsitelty Kurun perintölautakunnan kokouksessa joulukuun 23 päivänä 1936 17§ kohdalla
Menee veroa
Tytär Jenny Maria Mäkinen saa 19514,47 mk, vero 655 mk

Nämä perunkirjat on jätettävä kaksoiskappalein, varustettuina leimamerkeillä veroa vastaavaan määrään Kihlakunnanoikeudelle talvikäräjissä 1937.

Perunkirjoitusmaksu edellämainitusta kuolinpesän omaisuudesta, Smk 44,80, Kurun kunnan rahastoon maksetuksi kuitataan. Kurussa tammik. 13 p:nä 1937.
Matti Ojasen perunkirjan allekirjoitukset vuonna 1936.

Puoliso: Vihitty 31.05.1900 Kuru Maria Matintytär Ojanen o.s. Pajunen s. 13.04.1881 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen, k. 06.03.1940 Kuru, Olkitaipale.
Vanhemmat: Matti Jeremiaanpoika Pajunen e. Leponiemi, s. 12.01.1853 Kuru, Keihäslahti, k. Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen ja Manta Mariantytär Pajunen, Piika, s. 19.09.1858 Ikaalinen, Sarkkila, Tervaoja, k. 16.06.1881 Kuru, Keihäsjärvi, Ylinen.

Lapset:
Jenny Maria Mäkinen o.s. Ojanen , s. 09.07.1901 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä. Tauluun 17
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 17
VI Jenny Maria Matintytär Mäkinen o.s. Ojanen, (Taulusta 16, isä Matti Ojanen) s. 09.07.1901 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, k. 16.03.1971 Kuru, Olkitaipale.

Jennyn isä Matti Matinpoika Ojanen asuessaan perheineen Kallion (rekisterin:ro 2:12, osa kiinteistöstä Laurilan tienhaaran alapuolella (palsta n:ro 6), toinen osa vastapäätä tienhaaraa) ) torpassa Linkkilänmäessä, osti tyttärelleen Jenny Maria Mäkiselle ennakkoperintönä Tiensuu -nimisen tilan rekisterin:ro 2:11 Laurilasta rekisterin:ro 2:14, on Kallion kiinteistön vieressä.
Tiensuu-tilan hinta oli 3300 mk eli nykyrahassa 1100 €
Kallio-tilan hinta oli v.1937 Matti Kustaanpoika perunkirjoituksessa merkitty 20000 mk:n arvoiseksi eli nykyrahassa 6000 €. Kiinteistöt Kallio ja Tiensuu siirtyivät Jenny-tyttärelle myöhemmin.
Talossa asuu nykyisin Paula Mäkinen ja sieltä on lähtöisin myös painonnostajana tunnettu Eino Mäkinen.
Räätäli Matti Ojasen omisti Kallio-nimisen kiinteistön ja osti myöhemmin Tiensuu-kiinteistön Laurilan kantatilasta Linkkilänmäestä.

Puoliso: Vihitty 19.09.1926 Kuru Hemmi(nki) Matias Mäkinen s. 04.03.1902 Kuru, Ristaniemi, k. 22.12.1969 Kuru, Olkitaipale.
Vanhemmat: Juho Heikki Juhonpoika Mäkinen e. Vehmaisto, Maarenki, itsellinen, s. 08.01.1854 Teisko, Ahoi, Pehu ja Milja Joelintytär Mäkinen ent. Koskinen o.s. Riihikoski, s. 14.11.1864 Ruovesi, Visuvesi, Ylistalo, Riihikoski.
Parkkuun rakennusmiehiä alakoulun työmaalla 1930-luvun alussa. Henkilöt vasemmalta ovat: ?, Sulo Haapanen, ?, Oskari Mäkinen ja pikkupoika Veikko Mäkinen, Jaakko Mäkinen, Juho Niemi, Hemmi Mäkinen ja ?. Kuva Jalmari Mantereen.

Lapset:
Eino Matias Mäkinen Tampereen kaupungin yli-insinööri, eläkkeellä., s. 13.06.1926 Kuru, Olkitaipale, k. 13.08.2014 Tampere.


OMAT ENNÄTYKSET:

Kuula/SP 7.26 kg
Ulkona 16.29 Helsinki 6.9.1958

MAAOTTELUEDUSTUKSET
Ulkona
Kuula/SP 7.26 kg

2 16.21 Helsinki 1957
4 15.61 Stockholm SWE 1957
2 16.29 Helsinki 1958
5 16.17 Göteborg SWE 1959

Eino Matias Mäkinen on entinen suomalainen raskaansarjan painonnostaja. Hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 1955 ja osallistui neljiin olympialaisiin ollen parhaimmillaan viides, mikä oli siihen mennessä paras suomalaissuoritus olympiatason painonnostossa.

Eino Mäkinen nosti ensimmäisenä suomalaisena yhteistuloksen 400 kg. Hänen sarjansa vuoden 1953 SM-kilpailuissa oli punnerrus 117,5kg, tempaus 120kg ja työntö 162,5kg, joista punnerrus ja tempaus olivat Suomen ennätyksiä ja työntö pohjoismaiden ennätys. Kaiken kaikkiaan Mäkinen paransi raskaansarjan yhteistuloksen Suomen ennätystä 13 kertaa. Hänen parhaaksi sarjakseen jäi vuonna 1964 nostettu 472,5kg (142,5-150-180).

Vuonna 1953 Eino Mäkinen oli maailmanmestaruuskisojen 9. ja EM-kisojen 5. Huomioitakoon, että 1950-luvulla MM- ja EM-kilpailut käytiin yhtä aikaa. Tuloksista poistettiin Euroopan ulkopuoliset nostajat ja katsottiin ketkä olivat Euroopan parhaat. Samana vuonna Mäkinen voitti pohjoismaiden mestaruuden. Vuoden 1954 MM-kilpailussa Mäkinen oli neljäs ja EM-tuloksissa hopealla. Seuraavana vuonna Eino Mäkinen saavutti uransa parhaan tuloksen, kun hän oli MM-kisoissa pronssilla kahden yhdysvaltalaisen jälkeen ja niinollen EM-kisoissa mestari, kun USA:laiset poistuivat edeltä. Mäkisen sijoitusta selittää osaltaan Neuvostoliiton taktikointi. Neuvostoliitto laittoi höyhensarjaan kaksi painonnostajaa, ja otti siinä kaksoisvoiton, eikä näin ollen voinut laittaa raskaaseen sarjaan yhtään nostajaa. Raskaaseen sarjaan Neuvostoliiton ei kannattanut laittaa nostajaa, koska Yhdysvalloilla oli ennakkoon kaksi ylivoimaista painonnostajaa (Paul Anderson ja Jim Bradford).

Eino Mäkinen oli vuonna 1955 voittanut suomalaisen painonnostohistorian ensimmäisen Euroopan mestaruuden ja ollut MM-kilpailuissa pronssilla. Hän olikin Melbournessa ainoa suomalaispainonnostaja. Yli 90-kiloisissa onnistunut olympiasuoritus riittää viidenteen sijaan.

Mäkisen sarjan voittaa Yhdysvaltojen ihmistunkki Paul Anderson. Jyhkeä amerikkalainen kasaa tasan 500 kilon yhteistuloksen, jolla voittaa kevyempänä Argentiina Humberto Selvetin. Andersonin tuloskunto ja oma paino putoaa ennen kilpailua sairauden takia rajusti. Helsingin kisojen tapaan Yhdysvallat korjaa olympialavalta neljä kultamitalia, Neuvostoliitto kolme. Tommy Kono uusii olympiavoittonsa. 90-kiloiset voittaa Neuvostoliiton Arkadi Vorobjev, joka uransa jälkeen kouluttautuu tohtoriksi pääaineenaan painonnosto. Vorobjevia pidetäänkin tieteellisten harjoittelujärjestelmien uranuurtajana. yli 90 kg: 5) Eino Mäkinen 432,5 (127,5+137,5+167,5)

Eino Mäkinen osallistui neljiin olympialaisiin. Vuoden 1952 kotikisat olivat vielä tutustumisreissu. Melbournessa 1956 ja Roomassa 1960 hän oli viides. Tokiossa 1964 tuli keskeytys, kun sormesta lähti nahka.

Eino Mäkinen kilpaili myös kuulantyönnössä. Hänen vahvuutensa oli räjähtävä voima eikä niinkään tekniikka. Mäkinen voitti Kalevan kisoista neljä mitalia ja osallistui myös Suomi–Ruotsi-maaotteluun. Hänen ennätyksensä kuulantyönnössä on vuoden 1958 Suomi–Ruotsi-maaottelussa työnnetty 16,29. Suomen ennätys tuolloin oli Reijo Koiviston 16,86.


Eino Mäkinen on poissa.

Painonnoston ensimmäinen arvokilpailuvoittaja Eino Mäkinen on kuollut. Hän oli syntynyt 13. kesäkuuta 1926 Kurussa ja kuoli 13. elokuuta Tampereella.
Eino Mäkinen voitti ensimmäisenä suomalaisena painonnostajana Euroopan mestaruuden Münchenissä 1955. Samassa yhteydessä käydyissä maailmanmestaruuskilpailuissa hän sijoittui raskaassa sarjassa (yli 90 kiloa) kolmanneksi.

Mäkisen saavutuksen arvo ja vaikutus olivat merkittäviä suomalaiselle painonnostourheilulle. Euroopan mestaruus antoi uskoa suomalaisten menestymismahdollisuuksiin kansainvälisillä lavoilla ja vaikutti myönteisesti lajin valtakunnalliseen leviämiseen. Arvokilpailuvoitto huomioitiin laajasti myös tiedotusvälineissä. Mäkinen saavutti urallaan seitsemän arvokisamitalia. Hän nosti MM-pronssia Münchenin kisojen lisäksi myös Wienissä 1961. EM-kisoista tuli hopeaa 1954, 1957 ja 1961 sekä pronssia 1959.

Mäkinen osallistui peräti neljiin olympialaisiin, ensimmäisen kerran Helsingissä 1952. Hän sijoittui olympialaisissa kahdesti viidenneksi, Melbournessa 1956 ja Roomassa 1960.
Mäkinen saavutti 11 Suomen mestaruutta, viisi Pohjoismaiden mestaruutta ja 36 SE-tulosta sekä edusti Suomea yli 30 maaottelussa. Hän teki ensimmäisenä suomalaisena 400 kilon yhteistuloksen kolmiottelussa (punnerrus, tempaus ja työntö), ja hänen ennätyksensä oli 472,5 kiloa.

Mäkinen menestyi painonnoston ohella myös kuulantyönnössä. Hän saavutti kakkoslajissaan kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin sekä oli mukana neljässä maaottelussa. Kuulantyönnössä hänen ennätyksensä oli 16,29.
Mäkinen edusti urallaan Kurun Ryhtiä, Tampereen Kisaveikkoja ja Tampereen Pyrintöä.
Aktiiviuransa jälkeen Mäkinen toimi joukkueenjohtajana kansainvälisissä arvokilpailuissa, muun muassa Mexico Cityn 1968 ja Münchenin olympialaisissa 1972, Suomen Olympiakomitean hallituksessa ja valtuuskunnassa, kansainvälisen painonnostoliiton teknisessä valiokunnassa, Suomen Painonnostoliiton varapuheenjohtajana sekä pitkäaikaisena tilintarkastajana ja Tampereen Pyrinnön puheenjohtajana. Painonnostoliitto kutsui Mäkisen myös kunniajäseneksi.

Mäkinen toimi aktiivisesti myös politiikassa. Hän oli kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana 1979 ja kuului 16 vuotta Tampereen kaupunginvaltuustoon. Ammatiltaan Mäkinen oli rakennusinsinööri ja työpäällikkö.
Mäkisestä julkaistiin kirja 2009. Eino Mäkinen Kurun Karhu -nimisen teoksen kirjoitti Lauri Järvinen.
Eino Mäkistä jäivät kaipaamaan vaimo Aila, poika Jukka Matti ja sukulaiset sekä laaja ystävien ja tuttavien joukko.
.
Eino Mäkisen kilpailu-uran yksi huippuhetkistä oli Euroopan mestaruus Munchenissä 1955 saksalaisen Theo Alderingin jäädessä hopealle. Pronssi meni itävaltalaiselle Franz Höbbille. Eino Mäkinen punnersi, tempasi ja työnsi raskaassa sarjassa (yli 90 kg) Munchenissä 1955 yhteensä 422,5 kg (127,5-127.5-167,5) ja sai EM-kullan lisäksi MM-pronssia. Mäkisen perhe oli MM-lavalla edustettuna vahvasti, sillä myös pikkuveli Paavo Mäkinen nosti Munchenissä. Keskiraskaassa sarjassa nostanut Paavo pyörtyi yrittäessään punnertaa 115 kg. Neuvostovalmentaja Tsubinidse nousi lavalle ja kantoi pyörtyneen suomalaisen pois. Kaikkien hämmästykseksi Paavo nousi uudelleen lavalla ja puhtaasti tuon traagisen 115 kg ylös.
Paula Mäkinen Asuu kotitalossaan, naimaton., s. Kuru, Olkitaipale.
Parkkuu 1920-luvulla Linkkilän mäeltä kuvattuna. Keskellä tien vasemmassa reunassa on Mäkisen talo.
Paavo Mäkinen s. 1930 Kuru, Olkitaipale, k. Tampere.
18.3.1955:

Ranskan painonnostajien taloudellinen tilanne sallii vain neljän nostajan saapua maaotteluun Suomea vastaan: Mikko Hokka ottaa voiton 67,5-kiloisissa SE-tuloksella 337,5 kg ja Eino Mäkinen raskaassa sarjassa (410), mutta 75-kiloisissa Georges Firmin (365) kukistaa Pentti Niemisen (325) ja 90-kiloisissa Jean Debuf (Ranskan ennätys 417,5) Lauri Kinasen (360). Täytesarjoissa tiukin taisto käydään 82,5-kiloisissa, jossa Bengt Lindh (365) on niukasti Paavo Mäkistä (362,5) parempi.

Tampereella Painonnostoliiton mestaruuskilpailuissa Paavo Mäkinen nostaa 82,5-kiloisissa yhteistuloksen PE:n 380 kg ja tekee ylimääräisellä yrityksellä saman tempauksessa (125 kg). Mestareiksi kruunataan Paavon lisäksi Väinö Kaipiainen (56-kiloiset), Seppo Kurkela (60), Mikko Hokka (67), Pentti Nieminen (75), Lauri Kinanen (90) ja Eino Mäkinen (yli 90).
Pauli Ilkka Veli Mäkinen Rakennusmestari, s. 20.01.1943 Kuru, Olkitaipale, k. 15.07.1985 Tampere.
Hemmi ja Jenny Mäkisen ja poikansa Paulin hauta Kurun Tammikankaalla.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 18
V Kalle Jaakko Matinpoika Ojanen, (Taulusta 15, äiti Emilia Ojanen) Tienarin mäkitupalainen., s. 28.02.1884 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 13.05.1947 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.


Työmies Kalle Jaakko Matinpoika Ojanen muutti Kurusta 8.11.1900 Messukylään naimattomana
ja takaisin 14.12.1903 Kuruun Ylä-Toikolle rengiksi.
Avioliiton solmittuaan v.1908 he muuttivat Laurilaan itsellisiksi ja
v.1911 Tienarin mäkitupalaisiksi ja asuivat Tienarin Kalliomäessä.
20.6.1920 Kalliomäen mäkitupa erotettiin omaksi tilakseen.

Toimitus N:o 8618

Pöytäkirja vuokra-alueiden lohkomisesta
Tienarin perintötilalla N:o 6 R. N:o 6:9
Olikitaipaleen kylässä Kurun kunnassa
Hämeen lääniä.
Tehnyt nuorempi maanmittausinsinööri
K.D. Sinervä alempana mainittuina
aikoina vuonna 1920.

Toimitus alotettiin myyjän anomuksesta.


10. päivänä heinäkuuta
asiallisten kanssa sovitussa ja heille ilmoitetussa kokouksessa. Itse paikalla olivat ssapuvilla myyjä Juho Tienari ja ostajat torppari Kalle Haapaniemi ja mäkitupalainen Kalle Ojanen.
sekä todistajiksi kutsutut vuokralautakunnan jäsenet Arvo Ristaniemi ja Oskari Mäkelä,
molemmat tästä kunnasta.

Kun ei jääviä eikä muutakaan estettä toimitusta vastaan ilmaantunut, antoivat asianosaiset luovutuskirjan, liiteettäväksi seuraavat oikeiksi todistetut jäljennökset ja otteet.
1:0) Haapaniemen tilan saantokirjasta 8/7 1920
2:0) Kalliomäen tilan saantökirjasta 20/6 1920

Tyytymättömyys tähän toimitukseen on puhevallan menettämisen uhalla kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tätä päivää lukuunottamatta kirjallisesti ilmoitettava läänin Maaherralle viimeistään 30:nä päivänä kello 12 päivällä, ja on tämä todistus tai säädetyssä järjestyksessä oikeaksi todistettu jäljennös siitä valtakirjaan liitettävä.

Viran puolesta
K.D. Sinervä
nuor. maanmittausinsinööri

Pöytä - ja toimituskirjat, jotka ovat meille julkiluetut, hyväksymme täten allekirjoituksellamme
Toimituspaikalla, aika kuten yllä

Juho Tienari Kalle Ojanen
Kalle Haapaniemi
+

Todistavat:
Arvo Ristaniemi Oskari Mäkelä

Viran puolesta K.D. Sinervä
nuor. maanmittausinsinööri



KALLE JAAKKO OJASEN PERUKIRJA:

Vuonna 1947 heinäkuun 12 päivänä toimittivat allekirjoittaneet uskotut miehet työnjohtaja P.E. Uusitalo ja mv. Pentti Tienari perunkirjoituksen toukokuun 13 päivänä kuolleen tilallisen Kalle Jaakko Ojasen jälkeen, jolla kuollessaan oli asunto - ja kotipaikka Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä ja jolta jäi oikeudenomistajana leski Lyyli Mirjami Ojanen, o.s. Vuorenmaa, sekä täysi-ikäiset lapset: autonkulj. Martti Jaakko Ojanen, s. 1/12 1909, mv.vaimo Aino Kaarina Perikangas, o.s. Ojanen, mv.vaimo Nelly Raakel Kuslmala o.s. Ojanen, käsityöläinen Greta Mirjam Marjamäki, o.s. Ojanen, metsäkoulunoppilaan v.mo Helvi Kyllikki Raita-aho, o.s. Ojanen ja mv. Osmo Kalevi Ojanen. Saapuvilla toimituksessa, joka pidettiin vainajan vainajan asunnossa Kalliomäen tilalla Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä, olivat kaikki muut oikeudenomistajat paitsi Aino Kaarina Perikangas ja Helvi Kyllikki Raita-aho.

Leski Lyyli Mirjami Ojanen, jonka hallinnassa kuolinpesä oli, ilmoitti valanvelvoituksin kuolinpesän varat ja velat, jotka merkittiin ja arvioitiin seuraavasti:

A. Pesän varat.

a) Puhdasta rahaa
1) Postisäästöpankin Säästötilillä N:o 950944 8000
2) Käteisenä 32500

40500 mk

b) Pitovaatteet:
2 paria miesten pukuja, vanhoja 1000
4 paria miesten alusvaatekertoja 800
3 paria miesten jalkineita 900
3 kpl mieten päähineitä 150
4 kpl miesten villapaitoja 1200
3 kpl miesten pukuja 750
3 paria naisten pukuja 750
4 paria naisten alusvaatekertoja 600
4 paria naisten jalkineita 400
1 kpl naisten päällystakkeja 300
3 kpl naisten pääliinoja 150

6250 mk

c) Liinavaatteita:
5 kpl lakanoita 1000
4 kpl tyynynpäällisiä 200
2 paria ikkunanvehoja 300
4 kpl pöytäliinoja 400
12 kpl pyyheliinoja 600

1500 mk

c) Sänkyvaatteita:
1 kpl täkki 500
1 kpl välly 500
2 kpl patjoja 500
4 kpl tyynyjä 200

1400 mk

d) Huonekaluja;
1 kpl pöytä 100
2 kpl puusänkyjä 400
1 kpl piironki 250
1 kpl keinutuoli 150

900mk

f) Sekalaista 1 kpl lehmä 15000
1 kpl silppumylly 1000
1 kpl naisten rannekello 1000
1 kpl viljakomi 500
1 kpl kangaspuut 1000
Keittoastiat 1000
Ruokailuvälineet 500
Puuastiat 200
Vesiastiat 400
Kirveet ja sahat 300
1 rautakankea ja lapio 250

21150 mk

VAROJA YHTEENSÄ 72700 mk

B. Pesän velat ja poistot.
1) Hautajaiskulut 14000
2) Lääkärinpalkkiot 4000
3) Veroja varten 500
4) Toimitusmiesten palkkio 500
5) Vaivaistenprosentti eli 1/8 % mk:sta 72700:- 90

POISTOJA YHTEENSÄ 19090 mk

C. Lopputili.
Pesän varat 72700 mk
Pesän poistot 19090 mk

PESÄN SÄÄSTÖ 53610 mk

Vainaja ei ole antanut mitään ennakkoperintöä, lahjaa eikä muutakaan omaisuutta, joka olisi huomioonotettava perintöveroa määrättäessä.
Perintöveroa koskevia ilmoituksia ottaa pesänhoitajana vastaan leski Lyyli Ojanen, jonka osoite on Parkkuu.
Valanvelvoituksin vakuutan rehellisesti ilmoittaneeni pesän varat ja velat niin tarkoin, etten tieten tahtoen ole mitään jättänyt siihen kuuluvaa ilmoittamatta.

Paikka ja aika edellä mainitut.

Lyyli Ojanen
Tilallisen leski Kurun kunnan
Olkitaipaleen kylästä.

Martti Ojanen Nelly Kulmala
Greta Marjamäki Osmo Ojanen

Näin toimitetuksi ja arvioiduksi vakuutamme.
Paikka ja aika edellä mainitut.

P-E. Uusitalo Pentti Tienari
.
Kalle Jaakko Ojanen.

Puoliso: Vihitty 31.03.1908 Kuru, Ylä-Toikko Lyyli Mirjam Juhontytär Ojanen o.s. Vuorenmaa Lyyli muutti vuonna 1905 Vuorenmaasta Ylöjärven Pohjan kylän Pietilän taloon piiaksi, ollen siellä kaksi vuotta, jonka jälkeen hän muutti Kurun Vaakaniemen Ylä-Toikolle piiaksi., s. 31.10.1888 Ylöjärvi. Pengonpohja, Intti, k. 21.02.1951 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Lyyli Mirjam Juhontytär Wuorenmaa muutti Ylöjärveltä Kuruun 19.12.1907
Ylä-Toikkoon piiaksi.
Kävi rippikoulun korkein arvokirjaimin ja on rokotettu.
.
Vanhemmat: Juho Kustaa Kustaanpoika Vuorenmaa e. Ala-Korpilahti, Vuorenmaan torppari ja sitten itsellinen, kun Intin poika osti vuonna 1890 Vuorenmaan isältään Tipias Intiltä ja hääti Juhon ja Amandan lapset pois Vuorenmaasta. Vain isä Juho sai jäädä taloon itselliseksi ja asumaan., s. 02.05.1844 Viljakkala, Karhe, k. Ylöjärvi, Pengonpohja, Intti ja Amanda Vilhelmiina Matintytär Vuorenmaa o.s. Nukari, Talollisen tytär, s. 05.09.1843 Ylöjärvi, Pengompohja, Hatanpää, k. 25.01.1891 Ylöjärvi, Pengonpohja, Intti.
Jaakko ja Lyyli Ojanen.

Lapset:
Martti Ojanen , s. 01.12.1909 Kuru, Olkitaipale, Laurila. Tauluun 19
Aino Kaarina Perikangas o.s. Ojanen , s. 09.06.1912 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 20
Nelly Raakel Kulmala o.s. Ojanen , s. 11.03.1915 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 21
Aarne Veikko Ojanen s. 29.12.1917 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 17.07.1918 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.
Aarnen isän Kalle Jaakko Ojasen k. 13.5.1947 perukirjan allekirjoittajat
Greta Nironen e Marjamäki o.s. Ojanen , s. 01.01.1920 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 22
Helvi Kyllikki Raita-Aho o.s. Ojanen , s. 11.09.1922 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 23
Osmo Kalevi Ojanen , s. 11.05.1925 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki. Tauluun 24
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 19
VI Martti Jaakko Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) Autoilija, kiviliikkeenharjoittaja, s. 01.12.1909 Kuru, Olkitaipale, Laurila, k. 05.06.1993 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.

Ojasen Martti (MJ, kuten tutut sanoivat) joutui Hämeensillalla Tampereella ratsiaan. Poliisi kysyi:
- Pitääkös käsijarru?
Martti sanoi, ettei hän tiedä.
Kaksi poliisia meni kuorma-auton taakse työntämään, mutta auto ei liikahtanutkaan.
Poliisi tuli MJ:n puheille ja vähän näreissään sanoi: - Pitihän se. MJ sanoi siihen:
- Mutta enhän minä tiedä teidän voimavarojanne.

Ojasen Martti meni katsastamaan jo hieman ruosteista henkilöautoaan Lakalaivaan Tampereella.
Katsastusmies naputteli piikillään alustaa ja hups..läpi meni.
MJ hermostui katsastusmiehelle, nappasi piikin häneltä ja löi piikin nokkapellin läpi.
- Kyllä se tästäkin läpi menee.
Ei auttanut, uusintakatsastus odotti.

Kurussa poliisit seurasivat Marttia, joka ajoi kuorma-autollaan. Jotain oli pielessä ja poliisit pysäyttivät Martin tienposkeen.
Martti kehui ensin poliiseja tärkeästä työstä ja yritti pehmittää virkavaltaa.
Kun tämä ei auttanut hän alkoi haukkua poliiseja kyttääjiksi. Tämäkään ei auttanut, sakko tuli.

MJ lasketteli polkupyörällä Riihtenperän mäkeä alas eräänä kesäisenä sunnuntaina hakeakseen lehden Simo Tienarin pihassa olevasta jakolaatikosta.
Ojasen Kalevi oli lähellä Riihikosken tienhaaraa ja MJ pysähtyi juttelemaan. Kalevi sanoi:
- Sinä laskit vapaalla Riihtenperän mäen tukka putkella.
MJ hieraisi kädellään kaljua päälakeaan ja sanoi:
- Kyllä siinä tukka hulmusi.

Martti oli kova poika tekemään kaikenlaista uutta. Kerran hän alkoi valmistaa kokonaan pellistä tehtyä venettä.
1960-70 lukujen vaihteessa koko Parkkuussa kuului pitkin päivää kova pauke, kun MJ muotoili lekalla venettään. Yht'äkkiä ääni ja vene häipyivät. Tänäkään päivänä ei tiedetä mihin vene hävisi.
Menikö kokeilussa Parkkuunlahden pohjaan vai myytiinkö romurautana?

Parkkuun kouluulla äänestettiin aikoinaan kaikissa vaaleissa. Martilla oli kunnia-asia mennä hyvissä ajoin äänestypaikalle ja ensimmäisenä äänestäjänä hän sai katsoa, oliko uurna tyhjä.
Ja kaikissa vaaleissa hän kävikin äänestämässä.

Martti Ojanen oli armeijassa nappiherrojen kuljettajana. Kerranki he menivät järven jäätä pitkin hyvin varovaisesti, koska jäät olivat melko heikot.
Martti kertoi meille klopeille:
- Ja jään alla oli 65 metriä vettä ja muta.

Martti oli monitoimimies, hän soitti mm. haitaria ja pianoa. Kerran hän oli veljellään Osmolla ja klopit pyysivät MJ:tä soittamaan. Joku huomasi pienen virhesoinnin ja huomautti siitä Martille.
Martti hyväntahtoisesti sanoi: - Lainaa sormet.
(Martti oli nuorempana menettänyt sormiaan raamisahassa).

.
Martti Ojanen lähtee moottoripyörällä hyvin varustautuneena matkaan.

Puoliso: Vihitty 28.06.1943 Kuru Taimi Anna-Liisa Ojanen o.s. Mäenpää Lasten Merjan ja Leenan sijaisäiti, kotiavustaja Kurun kunnalla., s. 21.02.1921 Kuru, Aurejärvi, k. 26.01.2000 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki.
Isä: Gernhard Ananiaksenpoika Mäenpää, s. 20.05.1887 Kuru, Aurejärvi.
Taimi Ojanen kasvattilastensa Merjan ja Leenan kanssa ulkoilemassa talvella.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 20
VI Aino Kaarina Perikangas o.s. Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) s. 09.06.1912 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 28.08.1990 Tampere.

Muutti Kurusta 21.2.1931 Pohjois-Pirkkalaan ja takaisin (Pohjois-Pirkkala liitetty Tampereeseen) Tampereelta Kuruun 22.10.1940. Yhteensä 6 lasta, joista 2 kuollut pienenä.
Aino muutti eronneena 14.5.1984 Tampereelle Viinikan seurakuntaan.
Haudattu Kuruun 8.9.1990.
Kalle ja Lyyli Ojanen lapsiensa Ainon ja Martin kanssa. Kuva otettu noin vuonna 1920.

Puoliso: Vihitty 18.06.1941 Kuru, eronneet 25.05.1982 Toivo Pellervo Pellervo Perikangas s. 25.09.1914 Kuru, Olkitaipale, k. 03.12.1986 Kuru.
Vanhemmat: Juho Toivo Juhonpoika Leppänen e. Perikangas, s. 24.04.1879 Kuru, Poikelus, Lamminperä, k. 29.10.1935 Kuru, Olkitaipale, Perikangas ja Eeva Elina Matintytär Perikangas o.s. Vilppo, Eeva oli piikana Riihikoskella 1900-11, Riuttaskorven Haukijärvellä 1899-1900 ja Riuttaskorven Wiholassa v.1899, jona vuonna muutti 6. maaliskuuta Parkanosta palvelustytöksi Kurun Wiholaan., s. 20.01.1879 Parkano, Yliskylä, k. 05.03.1923 Kuru, Olkitaipale, Perikangas.
Aino os. Ojanen ja Toivo Perikankaan hääkuva vuodelta 1941.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 21
VI Nelly Raakel Kulmala o.s. Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) Eläkeläinen, s. 11.03.1915 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 29.04.2010 Kuru, Kirkonkylä. Nelly muutti Kurusta 20.2.1931 Tampereelle .sieltä takaisin Kuruun 21.9.1933 ja
11.6.1934 Kurusta Pohjois-Pirkkalaan naimattomana. Nelly Raakel Ojanen muutti Tampereen Harjusta 24.3.1943 Kurun seurakuntaan.
Nelly Kulmala os. Ojanen muutti Kurun seurakunnasta 19.3.1962 Tyrvään seurakuntaan avioliitossa eläen. Muutti Tyrvään seurakunnasta 15.11.1962 Kurun seurakuntaan.
Aino, Lyyli-äiti sylissään Nelly, isä-Kalle ja Martti-poika. Kuva vuodelta 1915. Kuvannut Nellyn , Ainon ja Martin Matti-vaari.

1. puoliso: Vihitty 22.12.1946 Kuru Alku Sulo Kulmala s. 29.10.1904 Kuru, Sontu, Paulajärvi, k. 02.05.1959 Kuru, Sontu.
Vanhemmat: Kalle Juhonpoika Kulmala e. Sillanmäki, Torppari, muuttanut Viljakkalaan ja takaisin 18.3.1904 Viljakkalan Keskiseltä renkinä Kurun Sonnunkylään. Asepalvelukseen kelpaamaton, vasen käsi viallinen. Kurun Sonnun Paulajärven torpan isäntä., s. 11.07.1875 Kuru, Olkitaipale, Lahdenperä, k. 15.01.1946 Kuru, Sontu ja Aliina Alviina Kustaantytär Kulmala, Kulmala oli Kurun Paulajärven torppa., s. 23.06.1882 Hämeenkyrö, k. 12.10.1948 Kuru, Sontu.
Alku ja Nelly Kulmalan hauta Kurun Tammikankaalla.

Lapset:
Timo Veli Tapani Kulmala e. Ojanen Timo muutti Tampereen Harjun seurakunnasta 24.3.1943 Kurun seurakuntaan, Kurusta 16.1.1958 Tampereen Tuomiokirkon seurakuntaan, Harjun seurakunnasta 4.2.1960 Kuruun ja Kurusta 19.3.1962 Tyrväälle naimattomana., s. 04.08.1940 Lahti.
Timo Kulmalan lähettämä rippikuva enolleen Martti Ojaselle.
Eeva Mirja Aliina Kulmala Eeva muutti Kurusta 19.3.1962 Tyrväälle, Tyrväältä 15.11.1962 Kuruun ja Kurusta 20.1.1965 Suodenniemelle naimattomana., s. 26.11.1947 Kuru, Poikelus.
Helvi Eliisa Kulmala Helvi muutti Kurusta 19.3.1962 Tyrväälle ja Tyrväältä 15.11.1962 Kuruun ja Kurusta 20.1.1965 Suodenniemelle naimattomana., s. 28.12.1948 Kuru, Poikelus.
Maija Anneli Mäkelä o.s. Kulmala s. 29.10.1950 Kuru, Poikelus.
2. avopuoliso: Martti Rudolf Ranta-aho s. 21.07.1917, k. 13.02.1990 Kuru.
Osmo Ojasen muistoa kunnioittamassa Nelly Kulmala os. Ojanen ja Martti Ranta-aho.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 22
VI Greta Mirjami Nironen e Marjamäki o.s. Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) Ompelija, Lokomolla töissä., s. 01.01.1920 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 03.06.1996 Ylöjärvi. Greeta muutti Kurusta 4.1.1937 Tampereelle Harjuun ja takaisin Kuruun 22.3.1943.
Muutti Joel Nirosen kanssa Kurusta Ylöjärvelle 9.1.1952.
Lyyli-äiti, Helvi+kissa, Reepa, Osmo ja Jaakko-isä Kalliomäessä, Näsijärvi taustalla.

1. puoliso: Vihitty 18.02.1944 Kuru Kaarlo Kustaa Pellervo Marjamäki s. 02.04.1921 Ikaalinen, k. 15.07.1944 Äyräpää, Vuosalmi.

Äyräpään-Vuosalmen taistelut

Äyräpään-Vuosalmen taistelut käytiin kesä-heinäkuussa 1944 Karjalankannaksella Vuoksen etelärannalla Äyräpäässä ja Vuoksen pohjoisrannalla Vuosalmella. Ne olivat osa laajempaa Puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella.

Taistelun kulku

Puna-armeijan suurhyökkäys oli alkanut 9.6.1944 ja edennyt jo Viipurin pohjoispuolelle Tali-Ihantalan alueelle. Leningradin rintaman alkuperäiseen suunnitelmaan ei sisältynyt ylimenohyökkäystä eikä yleensäkään hyökkäystä Vuosalmella. Mutta kun 21. ja 23. Armeijan hyökkäys ei johtanut toivottuun tulokseen Suomenlahden ja Vuoksen välillä, marsalkka Govorov tarkisti suunnitelmansa ja päätti ylittää Vuoksen sen kapeimmalta kohdalta ja hyökätä Vuosalmessa. Hän antoi hyökkäystehtävän 23. Armeijalle, jolla oli käytettävissään kolme Armeijakuntaa (6., 98., ja 115. AK) sekä 17. linnoitusalue, joka oli puolustuksessa Vuoksen alajuoksulla. Neuvostoliiton 3. armeijakuntaa ei Leningradin rintamalla esiintynyt.

Suomalaisten keskeneräinen VKT-linja kulki Vuoksen pohjoisrannalla ja ylimenohyökkäys edellytti sen murtamista. Äyräpään harjanteella sijaitsi 7 km pitkä ja vain 200-300 metriä syvä sillanpääasema (Pölläkkälä-kirkonmäki-Kylä-Paakkola), jonka tarkoituksena oli estää neuvostojoukkojen pääsy ja kaivautuminen Vuoksen rantaan. Paikka oli ongelmallinen, koska Kylä-Paakkolan korkeimmalta harjanteelta pystyi hallitsemaan maisemaa pitkälle Vuosalmen puolelle. Sillanpääasema oli alun perin suunniteltu osaksi puolustuslinjaa. Sillanpääaseman mielekkyydestä keskusteltiin ja kiisteltiin komentajien keskuudessa.

Kannaksen joukot oli määrätty 15.6. viivytykseen ja III Armeijakunta oli 20.6. lähes kokonaisuudessaan asettunut puolustusasemiin VKT-linjalle. 2. divisioona vetäytyi pääosin osin Vasikkasaaren ponttonisillan ja lossin kautta Vuoksen pohjoisrannalle ja ryhtyi samantien parantamaan asemiaan. Neuvostojoukot saapuivat Äyräpään alueelle 21.6.44.

Ihantalan ja Viipurinlahden taisteluiden vielä jatkuessa kiivaina, kehittyi Äyräpään ja Vuosalmen alueella suoranainen suurtaistelu. Vuosalmea oli puolustamassa kaksi vahvistettua pataljoonaa 2. Divisioonasta. JR 7 komensi everstiluutnantti Ehrnrooth ja JR 49 eversti Frans Wahlbäck. Vahvennetun 2.D:n kaistalla oli 0,7 pataljoonaa rintamakilometriä kohti.

Tykistö muodosti keskeisen osan puolustusta ja sitä oli seitsemän patteristoa, joista neljä tuki Äyräpäätä. Tykistö ampui 4.-7.7. välisenä aikana noin 40 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan.

Ilmavoimilla oli myös erittäin merkityksellinen tehtävä neuvostojoukkojen lamaannuttamisessa.

Tunnusteluhyökkäyksiä

Venäläiset suorittivat useita tunnusteluhyökkäyksiä 21.6. lähtien Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.

Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan,noin 5000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.

Suurhyökkäyksen valmistelu

Neuvostojoukot valmistelivat hyökkäystä huolellisesti useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1500 pienempää 3-6 miestä kantavaa paattia. Neuvostojoukot harjoittivat ahkerasti lauttapartiointia Vuoksessa, mutta ne tuhottiin säännöllisesti. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maan tasalle.
Rauhallisemman valmisteluvaiheen aikana kumpikin osapuoli harjoitti ahkerasti tiedustelutoimintaa vastapuolen tilanteen selvittämiseksi. Suomalaiset jatkoivat kiireisesti kenttälinnoitustöitään, joita kuitenkin häiritsi jatkuva tykistö- ja kranaatinheitintuli.

29.6. venäläisten todettiin keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi 1.7. neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella Pasurinkankaantiellä, jossa marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli 10 jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetuskuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Vilkas liikenne jatkui seuraavana päivänä, jolloin vuorokaudessa havaittiin 700 kuorma-autoa liikkeellä kohti Äyräpäätä. Autoissa kuljetettiin miehistön lisäksi ponttoneja, veneitä ja runsaasti tykistöä. 3.7. liikenne alkoi hiljentyä ja neuvostojoukkojen oletettiin olevan kokonaisuudessaan perillä. Huomattiin myös, että Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2-3 raketinheitinpatteria. Neuvostoilmavoimien toiminta alkoi vilkastua 2.7. ja ne pudottivat fosforipommeja, jotka sytyttivät metsän palamaan.

Propaganda

Valmisteluvaiheeseen kuului myös propagandan luonti, joka yllytti neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. "Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko Neuvostoliiton kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille."
[muokkaa] Suurhyökkäys

Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3.7. ja aamulla 4.7. klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatinheitintä ja yli 100 maataistelu- ja pommikonetta.

Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9.7. varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan 2 km leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötuli 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon 8 patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja muodostamaan itselleen sillanpääaseman.

Sillanpääaseman kohtalo

Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavan yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n Komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet Er.P 25:n ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan ja kaatui tai joutui sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.

Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6.7. klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.

Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolme kertaa, mutta 7.7. hyökkääjän 92.D joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja lossin seudun.

Maasto-olosuhteet

Äyräpäänharjanne on rapakivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpalevaikutus oli erityisen voimakasta. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja taistelijoiden selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.

Neuvostojoukot ylittävät Vuoksen

Tulivalmistelun tauottua, joen ylle laskettiin lentokoneesta näkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtautumaan suomalaisten asemiin vastarannalla, sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin syvyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin välittömästi levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9.7. kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta. Puolustus alkoi pitää sen jälkeen, kun suomalaiset vetäytyivät Vuosalmen peltoaukeilta perinteiseen suomalaiseen metsämaastoon.

Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi, joita luvattiin paikalle vasta vuorokauden kuluttua. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142. divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9.7. 13 500 laukausta.

Lisävoimia paikalle

Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen Ps:n D:n ja määräsi sen iskuosan, Jääk Pr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.

Henkilövaihdokset

Kesken taisteluiden 7.7. vaihtui 2.D:n komentaja, jolloin Martolan tilalle astui majuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentajakenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.

Päivittäisiä tapahtumia 4.7.-17.7.

Yöllä 4.-5.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.

Kenraalimajuri Martola katsoi 5.7., ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman,mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.

6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.

7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.

Vihollinen tunkeutui 8.7. Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.

Vihollinen aloitti 9.7. klo 6.00 kiivaan tulivalmistelun ampuen 8000 kranaattia Vasikkasaaren ja lossin alueelle. Noin 150 lentokonetta pommitti ylimenoaluetta, jonka jälkeen venäläisten ratkaiseva ylimeno alkoi. Suomalaisten vastavalmistelu tykistöllä alkoi klo 5.40 8 patteristolla.

10.7. vastaisena yönä käytiin Vuosalmen sillanpääasemassa ankaria taisteluja, suomalaisten pyrkiessä työntämään venäläiset takaisin Vuokseen, tässä kuitenkaan onnistumatta. Venäläiset vastaavasti pyrkivät samanaikaisesti laajentamaan sillanpääasemaansa pohjoiseen ja luoteeseen, jolloin rintama oli sekava.

Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch totesi 10.7. vihollisen aktiivisuuden suuntautuneen ensi sijassa III Armeijakuntaa vastaan Vuosalmella, mutta päätteli virheellisesti niiden painopisteen olevan edelleenkin Tali-Ihantalassa. Samalla hän pyysi lisävoimia Vuosalmelle, jolloin hänelle luovutettiin käyttöön Panssaridivisioonan pääosat, Jääkäriprikaatin (5 pataljoonaa) sekä Rynnäkkötykkipataljoonan ja -patterit eli yhteensä 21 tykkiä. Näitä tuki raskas patteristo. 14. jääkäriprikaatin vahvuus oli 3 335 miestä.

Tilanne oli suomalaisten kannalta erityisen kriittinen 11.7., jolloin karkureita jouduttiin erillisen pataljoonan avulla palauttamaan takaisin linjaan. Tilannetta pyrittiin helpottamaan mm. ampumalla tykistöllä päivän aikana 13 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan ja tuomalla kaksi pataljoonaa täydennysmiehiä paikalle. Huonon sään vuoksi saksalaiset suorittivat vain yhden vaakalennon Vuosalmessa, mutta vihollisen IL-2:t hyökkäsivät jatkuvasti.

12.7.1944 Vuosalmella saatiin pysäytetyksi vihollisen eteneminen pitkin rantaa Antreaan päin. Keskustassa oli myös vaikeuksia, mutta iltaan mennessä saatiin torjutuksi suurin osa. Illalla oli sillanpääasema noin 6,5 km pitkä ja syvimmillään 2,5 km leveä.

13.7. Omat vastahyökkäykset tuottivat paikoittain menestystä.

15.7. Vuosalmelle siirrettiin lisää joukkoja IV Armeijakunnan alueelta. III Armeijakunnalle alistettiin JR 11, JR 200, Kev.Psto 16.

16.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja. Lähes viisi viikkoa taistellut JR 49 pääsi lepäämään ja tilalle saapui W. Halstin komentama JR 11.

Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17.7. saakka, jolloin se muuttui asemasodaksi. Taisteluihin osallistui kaikkiaan 8 venäläistä divisioonaa ja joista vain 3 parina viimeisenä päivänä.

Vuosalmi rauhoittuu

Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä.

Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tuli alkoi heiketä ja jalkaväki ei kyennyt enää hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta.

Tappiot

Taistelussa kaatui arviolta 15 000 venäläistä sotilasta. Suomalaiset menettivät kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 6000 miestä. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9.-17.7.44 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19 .Pr menetti 6.7. puolet vahvuudestaan.

Taistelun merkitys

Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, joka oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa.


1: MARJAMÄKI, KAARLO KUSTAA P.
sääty naimisissa
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti työm.
sotilasarvo jääkäri
joukko-osasto 1./JP 4
joukko-osastokoodi 9232
syntymäaika 02.04.1921
synnyinkunta Kuru
kotikunta Kuru
asuinkunta Kuru
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 15.07.1944
kuolinpaikka Vuosalmi
kuolinkunta Äyräpää
menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Kuru
hautausmaa Kuru.
Vanhemmat: Kalle Juhonpoika Marjamäki, s. 02.02.1884 Kuru, Sontu, Paulajärvi, k. 03.04.1959 Ikaalinen ja Hilja Josefiina Kallentytär Marjamäki o.s. Laine, s. 12.10.1886 Teisko, k. 08.05.1952 Ikaalinen.
Kaarlo Marjamäen muistolaatta Kurun sankarihaudalla.

2. puoliso: Vihitty 23.12.1950 Kuru Joel Nironen s. 03.07.1911 Hartola, k. 29.10.1968 Ylöjärvi.
Joel ja Greeta Nirosen hauta Ylöjärven hautausmaalla.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 23
VI Helvi Kyllikki Raita-Aho o.s. Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) s. 11.09.1922 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 11.03.2013 Keuruu. Helvi muutti Kurusta 28.11.1938 Tampereen Harjun seurakuntaan.
Naimisiin Kurun Metsäoppilaitoksen oppilaan Leo Raita_Ahon kanssa.
Helvin (os. Ojanen) ja Leo Raita-ahon hääkuva vuodelta 1943.

Puoliso: Vihitty 15.08.1943 Keuruu Leo Armas Raita-Aho Metsäteknikko, Leo kuoli tapaturmaisesti., s. 07.01.1918 Orivesi, k. 13.05.1962 Keuruu.
Vanhemmat: N.n Raita-Aho ja N.n Raita-Aho.
Kantajat valmiina saattamaan Leon viimeiselle matkalle. Leon poika Tuomo ei ymmärrä vielä asiaa, onhan hän vasta 6:n vuoden ikäinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 24
VI Osmo Kalevi Ojanen, (Taulusta 18, isä Jaakko Ojanen) Maanviljelijä. Tienarin ½ osa muutettiin Leijuksi, Leijun isäntä 1943-1978. Leiju jaettiin kahteen osaan. Kotimäki tuli Kaarlo Tienarin pojalle Simo Tienarille ja toinen puoli, Leiju jäi Kaarlon leskelle Aino Ojaselle e. Tienari., s. 11.05.1925 Kuru, Olkitaipale, Kalliomäki, k. 01.07.1978 Kuru, Olkitaipale, Leiju.

Olkitaipaleen kylän Tienarin talosta halotun Leijun talollinen.
Osmo muutti Kurusta 28.6.1940 Tampereen Tuomiokirkon seurakuntaan ja
takaisin Kuruun 17.7.1942 naimattomana.
Taisteli jatkosodan loppukahinoissa Karjalan kannaksella, Tali - Ihantalassa.

Talin-Ihantalan suurtaistelu ja torjuntavoitto

Venäläisten päämääränä oli ollut Viipurin valloittamisen jälkeen tunkeutua syvälle Etelä-Suomeen ja pakottaa Suomi antautumaan ehdoitta. He eivät saavuttaneet tätä päämääräänsä siihen varatussa ajassa suomalaisten sitkeän vastarinnan vuoksi.

Stukat tulevat

Tässä kuvaus Talin taistelusta: Kolmen tunnin kuluttua venäläiset avasivat voimakkaan tykistö- ja krh-tulen, johon liittyi Stalinin urkujen kammottava pauhu. Samanaikaisesti lentoase iski 130 koneen voimalla raivokkaasti etulinjan asemia vastaan. Tienoon täytti hetkessä hirvittävä meteli. Kranaattien yksityisiä räjähdyksiä ei voinut toisistaan erottaa, oli vain yhtämittaista tärinää, mutta aina kun lentopommi räjähti lähellä, tuntui kuin sydäemen takovat lyönnit olisivat pysähtyneet. Hengitystä salpasi ja suu haukkoi hapetonta ilmaa kuin kuíville heitetyllä kalalla. Kaikkea, mitä maan kamaraan kiinteästi kuuluu, oli nyt ilmassa ja lisäksi rautaa ja terästä.
Samassa alkoi kuullua voimistuvaa moottorien surinaa. Stukat tulevat! Sodan alkusoitto pauhaa pian toisille mollissa, toisille duurissa. Helvetillinen räjähdys, maata, kiviä, puita, rapaa, kaikkea mahdollista lennähtää näkyviin kuin jättiäiskäden lennättämänä. Toinen räjähdys, huutoja ja meteliä. Omat patteristot alkavat syytää kuolemaa keskelle riehuvaa ja kiehuvaa sekasortoa. Kun myllerrystä oli kestänyt tunnin verran, lentokoneet lähtivät, mutta vihollistykistö ei antanut armoa. Kaiken hävityksen keskellä lojuivat kaatuneet ja haavoittuneet. JR 50:n tappiot kaatuneina ja haavoittuneina kohosivat vuorokauden käydyissä taisteluissa 500 henkeen.

Pakokauhun estäminen

Suomalaiset perääntyivät ankarasti taistellen vaiheittain pohjoiseen. Viipuri menetettiin 20.6.1944. Hajalle löytyjen suomalaisjoukkojen perääntyessä niistä karkasi noin 12 000 sotilasta, joista teloitettiin 46. Kesäkuun lopussa ja heinäkuun alkupuolella käytiin maamme historian kannalta kovimmat ja voitolliset torjuntataistelut rintamalinjalla Viipurinlahti-Tali-Ihantala-Vuosalmi-Äyräpää-Vuoksi. Ratkaisevasti suomalaisten sotilaiden taistelutahtooon ja menestykseen vaikuttivat Syväriltä ja Maaselän kannakselta tuodut täydennysjoukot, panssaritorjunnan ja tyksitön tulivoiman tuntuva kasvu sekä saksalaisen lento-osaston Kuhmleyn saapuminen. Lento-osasto lakkautti vihollisen ilmaherruuden. Suomen Saksalta saaman sotilaallisen avun jatkumisen turvasi presidentti Rytin Hitlerille antama henkilökohtainen sitoumus, ettei hänen nimittämänsä hallitus solmisi rauhaa muutoin kuin yhteisymmärryksessä Saksan kanssa. Viipurin menetyksen jälkeen näytti tilanne Suomen kannalta toivottomalta. Tali-Ihantalan taistelut olivat suomalaisen sisun ja peräänantamattomuuden mestarinäyte. Vihollinen pysäytettiin ja Suomen ja Suomen itsenäisyys turvattiin. Suomalaiset joukot olivat nyt äärimmäsin ponnistuksin ja uhtauksin saavuttaneet loistavan torjuntavoiton ylivoimaisesta vihollisesta. Suomalaisten saavuttama torjuntavoitto Talin-Ihantalan suurtaistelussa oli varmistunut. Se ei kuitenkaan vielä yksin riittänyt. Tarvittiin vielä torjuntavoitot Viipurinlahdella ja Vuosalmella sekä Laatokan pohjoispuolella.

Kallis hinta - arvokas torjuntavoitto

Suomi joutui maksamaan kalliit lunnaat vapaudestaan ja itsenäisyydestään.Ratkaiseva ja historiallinen torjuntavoitto vaati 1 666 kaatunutta, 7204 haavoittunutta ja 184 kadonnutta eli yhteensä 9 044 miestä. Suomalaiset ja saksalaiset ilmavoimat tuhosivat Kannaksen taisteluissa kesällä 1944 yhteensä 569 vihollisen lentokonetta. Tästä määrästä yli puolet pudotettiin Talin-Ihantalan suurtaistelun aikana. Venäläiset meneettivät noin 600 panssarivaunua.
Kenraalievesti D.N. Gusev oli 21. Armeijakunnan komentaja. Hän antoi käskyn alaisilleen hyökkäyksen keskeyttämisestä ja puolustukseen ryhmittymisestä. Venäläisten oli pakko irrottaa joukkoja Saksan rintamalle. Tähän heitä velvoitti länsiliittouneiden kanssa Teheranissa marras-joulukuussa 1943 tehty sopimus, että venäläiset käynnistävät yleishyökkäyksen saksalaisia vastaaan itärintamalla samanaikaisesti, kun länsiliittoutuneet nousevat Normandiassa. Länsiliittouneiden maihinnousu Normandiaan alkoi 6.6.1944. Venäläiset eivät kuitenkaan pitäneet lupaustaan, He salasivat länsiliittouneilta hyökkäyksensä Suomeen. Venäläiset pelkäsivät Yhdysvaltojen vastustavan Suomen valtaamista ja miehittämistä. Joka tapauksessa venäläisillä oli nyt kiire irrottaa joukkojaan Karjalan kannakselta ja siirtää niitä Saksan vastaiselle rintamalle. Maailman kohtalot ratkaistiin Berliinin suunalla. Suomalaisten sitkeällä torjunnalla saavuttama ajanvoitto oloi osaltaan ratkaissut kansamme kohtalon. Suomi säilytti itsenäisyytensä ja välttyi vaipumasta satelliittien joukkoon.



SOPIMUSKIRJA:

Viitaten luetteloon ja arvioimiskirjaan, jonka uskotut miehet ovat laatineet Kurun kunnan Olkitaipaleen kylässä Tienarin talossa 30 päivänä heinäkuuta 1940 tilallisen Kaarlo Tienarin jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa, on luettelo ja arvioimiskirjassa mainitusta irtaimesta omaisuudesta keskenämme sovittu seuraavasti:
(Huom. Katso Kaarlo Tienarin perunkirjoitus hänen lisätiedoistaan)

Puimakone.
Luettelossa mainitun pelumyllyn myynnin jälkeen on hankittu silppurilietso.
Polttomoottorin myynnin jälkeen on hankittu sähkömoottori.
2 kpl. kasmasiinejä.
Sampo ja Tukeva äkeet.
2 kpl. jousiäkeitä.
Niitto -, harava -, ja kylvökone sekä kiekkojyrä.
Pajakalusto.
Mankeli.

Yllämainittu omaisuus jakautuu meidän kolmen allekirjoittaneen Pentti Tienarin, Osmo Ojasen ja Simo Tienarin kesken seuraavasti:

Ylläolevasta omaisuudesta omistan minä Pentti Tienari puolet sekä minä Osmo Ojanen ja minä Simo Tienari neljänneksen kumpikin.
Muu tässä luettelo - ja arvioimiskirjassa mainittu omaisuus on keskenämme tehdyllä sopimuksella jo aikaisemmin jaettu.

Myöhemmin on hankittu seuraava yhteinen omaisuus:

Sähköllä käypä vesipumppu johtoineen, josta mina Pentti Tienari omistan puolet, minä Osmo Ojanen ja minä Simo Tienari kumpikin neljänneksen.

Klapisirkkeli, josta minä Pentti Tienari omistan 1/3, minä Osmo Ojanen 1/3 ja josta kolmasosa kuuluu Kauppilan tilan omistajalle Juho Tienarille.

Kurussa helmikuun 19 päivänä 1953

Pentti Tienari / Osmo Ojanen

Aino Ojanen
Alaikäisen Simo Tienarin holhooja.

Todistavat:

Aarne Lehtinen / Jaakko Rimppi


RN.o 6:35 (Tienari) antaa RN. olle 6:34 (Leiju) oikeuden käyttää teitä kuviot 122, 96, 173a ja 265a
3 metrin levyisenä puutavaran kuljetusta varten ja saa RN. olta 6:34 oikeuden käyttää maantielle johtavaa tiekuviota 122, 5 metrin levyisenä ojain sisäreunoista mitattuna sekä Pullinkorvelle johtavaa tietä kuvio 512, 3 metrin levyisenä, kuten kartalle on merkitty.

Otteen oikeaksi todistaa Hämeen läänin maanmittauskonttorissa,
heinäkuun 14 p. 1955
Arkistonhoitaja Knut Wendelin.
Osmo Ojasen rippikuva.

Puoliso: Vihitty 23.12.1943 Kuru Aino Kyllikki Ojanen ent. Tienari o.s. Lahdenpohja Tienarin emäntä 1937-1943, Leijun emäntä 1943-1987, syytinki kuolemaansa saakka., s. 26.11.1915 Kuru, Vaakaniemi, k. 07.07.1993 Kuru, Olkitaipale.

LEIJUN lohkomiset:

303-415-6-23 X TIENARI
12.10.1950 halkominen
303-415-6-34 X LEIJU

7.4.1961 pakkolunastus
25.3.1964 tilusvaihto
303-415-6-40 X MAANTIEALUE
8.8.1962 piirirajankäynti
8.7.1986 rajamerkkien siirto
14.11.2003 yleisen tien lunastus ja liittäminen koko rekisteriyksiköllä.

-25.3.1964 lohkominen
-303-415-6-40 X PUTKA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-41 PUTKA
Uusi 303-415-6-42 X LEIJU

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-53 X SAUNARANTA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-53 SAUNARANTA

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-54 X MÄENPÄÄ
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-54 MÄENPÄÄ

- 14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-55 X KOSKENRANTA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-55 KOSKENRANTA

-14.5.1968 lohkominen
-303-415-6-56 X RANTAHARJU
--12.12.2007 kiinteistöjen yhdistäminen
--303-415-6-109 X Rantaharju
--1.1.2009 kuntajaon muutos
--980-458-6-109 Rantaharju

Uusi 303-415-6-57 X LEIJU
-22.3.1972 lohkominen
-303-415-6-69 X KOIVURINNE
-12.12.2007 kiinteistöjen yhdistäminen
-980-458-6-109 Rantaharju

Uusi 303-415-6-70 X LEIJU
-27.11.1975 lohkominen
-27.11.1975 piirirajankäynti
-303-415-6-75 X KOTIMÄKI
-14.1.1982 yleistietoimitus
-6.6.1986 yleistietoimitus
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-75 KOTIMÄKI

Uusi 303-415-6-76 X LEIJU
-19.7.1989 lohkominen
-303-415-6-83 X VEIKKOLA
-2.10.1991 osuuden siirto kiinteistöön
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-83 VEIKKOLA
--28.12.2010 yhteisalueosuuden siirto MMLm/5593/33/2010

Uusi 303-415-6-84 X LEIJU
-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-88 X VILLENKULMA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-88 VILLENKULMA

-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-89 X SAMMALVAARA
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-89 SAMMLVAARA

-30.10.1992 lohkominen
-303-415-6-90 X KATVE
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-90 KATVE
-28.12.2010 yhteisalueosuuden siirto MMLm/5593/33/2010

Uusi 303-415-6-91 X LEIJU
-9.12.1993 lohkominen
-303-415-6-92 X LAURINPELTO
-1.1.2009 kuntajaon muutos
-980-458-6-92 LAURINPELTO

Uusi 303-415-6-93 X LEIJU
-14.3.2000 luovutetun määräalan rekisteröinti
-6.12.2001 rajankäynti ja lohkominen
-303-415-6-93-M601 X
-liitetty kiinteistöön
-980-458-6-105 RANTALA (Vatka)

1.1.2009 kuntajaon muutos
Uusi 980-458-6-93 LEIJU
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

12.10.1950 TIENARIN TILA:

Peltoa 26,678 ha
Niittyä 3,283 ha
Viljelyskelpoista maata 2,335
Varsinaista metsämaata 98,171

YHTEENSÄ:
130,467 ha / jyvitysarvo 120678,25
Joutomaata 1,225 ha

TIENARISTA VÄHENNETÄÄN YHTEINEN VARASTOALUE JA LASTAUSPAIKKA:

YHTEENSÄ:
Pinta-ala 1,215 ha / jyvitysarvo 1530,50 mk
Joutomaata 0,082 ha

12.10.1950 TIENARIN TILASTA JÄÄ JAETTAVAKSI TILOILLE LEIJU JA TIENARI:

Peltoa 26,596 ha / jyvitysarvo 63949 mk
Niittyä 3,283 ha / jyvitysarvo 4471,50 mk
Viljelyskelpoista maata 2,335 ha / jyvitysarvo 1946,50 mk
Varsinaista metsämaata 97,038 ha / jyvitysarvo 48780,75 mk

YHTEENSÄ:

129,252 ha / jyvitysarvo 119147,75 mk
joutomaata 1.143 ha.

.
Vanhemmat: Kalle Kallenpoika Lahdenpohja, Lahdenpohjan isäntä., s. 20.01.1874 Kuru, Vaakaniemi, Ala-Toikko, k. 26.10.1927 Kuru, Vaakaniemi ja Lempi Maria Kallentytär Lahdenpohja o.s. Salmelin, Mäkitupalaisen tytär, Lahdenpohjan emäntä, s. 01.01.1882 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, k. 30.03.1954 Kuru, Vaakaniemi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 25
V Eemeli Manu Matinpoika Ojanen, (Taulusta 15, äiti Emilia Ojanen) Eemeli oli Ylä-Toikon renki mennessään naimisiin, Tienarin itsellinen., s. 30.12.1886 Kuru, Olkitaipale, Vanhakylä, Syväoja, k. 26.01.1965 Kuru.
Tienarin itsellisen Eemeli ja Josefina Ojasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: Vihitty 21.04.1908 Kuru Josefiina Antonintytär Ojanen o.s. Lehtonen Kastarin torpan Salon tytär. Josefiina oli Ylä-Toikon piika mennessään naimisiin., s. 23.02.1888 Kuru, Olkitaipale, Kastari, Salo, k. 27.06.1968 Kuru.
Vanhemmat: Anton Yrjönpoika Lehtonen e. Lähdekorpi, Vaakaniemen Ylä-Toikon renki 1883-1887, Kastarin Salon torpan itsellinen, muuttivat Kastarin Salon torpasta v.1888 Poikeluksen kylän Lamminperän Alakosken torppaan ja v.1892, Olkitaipaleen Tienarin itsellinen 1792- jatkuen ainakin 1910-luvulle., s. 23.11.1858 Kuru, Petäjälammi, Ala-Paappanen ja Maria Miina Kallentytär Salonen, s. 01.07.1864 Kuru, Vaakaniemi, Ylä-Toikko.

Lapset:
Yrjö Henrikki Ojanen s. 24.06.1909 Kuru, Olkitaipale, Tienari, k. 28.06.1931 Kuru.
Elvi Maria Ojanen s. 09.04.1912 Kuru, Olkitaipale, k. 07.09.1929 Kuru-laiva.
Iida Annikki Ojanen s. 01.09.1914 Kuru, Olkitaipale, k. 17.11.1928 Kuru.
Toini Elisa Ojanen ent. Halviala o.s. Ojanen , s. 05.09.1917 Kuru, Olkitaipale. Tauluun 26
Erkki Olavi Ojanen , s. 24.10.1919 Kuru, Olkitaipale. Tauluun 27
Pentti Kalervo Ojanen , s. 02.09.1926 Kuru, Olkitaipale. Tauluun 28
Viljo Johannes Ojanen s. 30.01.1932 Kuru, Olkitaipale. Muutti naimatonna Sääksmäki 10.11.1959.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 26
VI Toini Elisa Ojanen ent. Halviala o.s. Ojanen, (Taulusta 25, isä Eemeli Ojanen) s. 05.09.1917 Kuru, Olkitaipale, k. 25.11.2001 Kuru, Olkitaipale.

1. puoliso: Vihitty 23.07.1950, eronneet 25.04.1956 Aleksander Halviala s. 18.12.1911 Rautu.

2. avopuoliso: Eino Matias Kivistö s. 08.03.1909, k. 09.11.1998 Kuru, Olkitaipale.
Eino Kivistön ja Toini Ojasen hauta Kurun Tammikankaalla.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 27
VI Erkki Olavi Ojanen, (Taulusta 25, isä Eemeli Ojanen) Eläkeläinen, s. 24.10.1919 Kuru, Olkitaipale, k. 28.05.2011 Kuru.
Erkki ja Kauko O.O:n 50-vuotis juhlissa 5/1975

Puoliso: Vihitty 18.12.1953 Kuru Teila Tellervo Ojanen o.s. Mäenpää s. 27.05.1932 Kuru, k. 27.04.2013 Kuru.

Lapset:
Raimo Ojanen s. Kuru.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 28
VI Pentti Kalervo Ojanen, (Taulusta 25, isä Eemeli Ojanen) s. 02.09.1926 Kuru, Olkitaipale, k. 23.11.1985 Kuru.
Pentti Ojasen hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: Vihitty 20.11.1953 Elli Elviira Ojanen o.s. Halmela s. 20.07.1931 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 29
III Kustava Karoliina Jaakopintytär Mäkelä o.s. Sanden, (Taulusta 4, isä Jaakoppi Sanden) Kustava oli lukkarin & kanttorin tytär, muutti Kurun Riuttaskorven Suutarilaan emännäksi v. 1856 Suoniemeltä lapsineen miehensä kuoltua., s. 12.12.1823 Suoniemi, k. 10.04.1899 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

1. puoliso: Vihitty 16.05.1844 Suoniemi Aaron Aaroninpoika Tolppa Aaron kuoli lavantautiin 34-vuotiaana, s. 09.07.1818 Tottijärvi, k. 03.08.1852 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.
Vanhemmat: Aaron Matinpoika Tolppa e. Jussila, Talollinen, s. 29.12.1792 Hämeenkyrö, Timi, k. 14.01.1860 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä ja Helena Erkintytär Tolppa, s. 28.11.1794 Karkku, k. 02.03.1861 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä.

Lapset:
Amanda Helena Ketola o.s. Sanden , s. 29.10.1844 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä. Tauluun 30
Erika Karolina Sanden , s. 16.04.1847 Suoniemi, Pakkala, Antintalo. Tauluun 34
Kustava Vilhelmina Haukijärvi o.s. Sanden , s. 31.01.1850 Suoniemi, Pakkala, Antintalo. Tauluun 35
2. puoliso: Vihitty 08.06.1856 Kuru Antti Matinpoika Mäkelä Lampuoti. Suutarila siirtyi Tampereen Asfalttitehdas Oy:n omistukseen 1890-luvun alussa., s. 14.11.1823 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 14.05.1898 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.
Vanhemmat: Matti Martinpoika Mäkelä e. Suojärvi II, Mäkelän isäntä., s. 29.01.1793 Kuru, Riuttaskorpi, k. 23.01.1871 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila ja Heta Juhontytär Mäkelä o.s. Gode, s. 08.04.1801 Tampere, Harju, Lielahti, k. 08.06.1856 Kuru, Riuttaskorpi.
Lapset:
Antti Valentin Mäkelä s. 15.01.1858 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 25.03.1862 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.
Emma Elina Moisio o.s. Mäkelä , s. 18.11.1859 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila. Tauluun 38
Juho Aukusti Koivunen e. Mäkelä s. 12.01.1862 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 30
IV Amanda Helena Aaronintytär Ketola o.s. Sanden, (Taulusta 29, äiti Kustava Mäkelä) Amanada asui Kurussa Kurun Suutarilassa, Kurun puustellissa, Mäkelän talossa, Ylä-Minkkisellä ja kruununtorppa Petäjäjärvellä., s. 29.10.1844 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä, k. Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: Vihitty 19.10.1861 Kuru Gabriel Matinpoika Ketola e. Kallio Renkinä Mäkelässä 1861-62, Suutarilassa päärenkinä 1862-63, Yläminkkisellä isäntärenkinä 1863-65, itsellinen renki Mäkelässä 1865-67, sama Suutarilassa 1867-68, torpparina Riuttaskorven kruununtorppa Petäjäjärvellä 1869-1977, muutto Kurun Keihäslahden Alamännistön torppariksi 1877-1878, taas muutto Kurun Riuttaskorven Mäkelän Ketolaan torppariksi 1878 -, s. 26.02.1835 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 16.02.1905 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Vanhemmat: Matti Simonpoika Kallio e. Leppämäki, Ketolan renki, sitten torppari. Mäkelän Kallion torppari, kuoli keuhkotautiin 45-vuotiaana., s. 01.04.1796 Kuru, Riuttaskorpi, k. 30.10.1841 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä ja Liisa Joonaantytär Kallio o.s. Ala Kallio, s. 09.04.1801 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Lapset:
Kalle Eemeli Ketola s. 30.09.1862 Kuru, Keihäslahti, Kuru.
Juho Anselmi Ketola s. 11.03.1865 Kuru, Riuttaskorpi, Ylä-Minkkinen.
Eelis Henrikki Ketola s. 19.01.1867 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Otto Ketola s. 28.07.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Oskar Ketola s. 18.04.1875 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 19.03.1876 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Oskar Ketola s. 13.06.1877 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Matti Ketola s. 20.06.1879 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Emma Johanna Salmi o.s. Ketola , s. 08.10.1881 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä. Tauluun 31
Toivo Ketola s. 21.07.1883 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.
Amanda Karoliina Hakola o.s. Ketola , s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, (kaksonen). Tauluun 32
Olga Maria Ketola s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, (kaksonen).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 31
V Emma Johanna Gabrielintytär Salmi o.s. Ketola, (Taulusta 30, äiti Amanda Ketola) s. 08.10.1881 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä.

Puoliso: Vihitty 04.09.1900 Kuru Teemu (äpärä) Liisanpoika Salmi e. Frang Teemu otettiin kasvatiksi Keihäsjärven Alasen Salmen torppaan 13-vuotiaana. Salmen torppari 1897 alkaen., s. 01.06.1876 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.
Äiti: Liisa Hermannintytär Frang, Liisa muutti yksin Kurun Ala-Poikeluksen Vastamäestä vuonna 1890 Teiskoon lasten joutuessa tai päästessä asumaan kasvattivanhemmilleen., s. 01.06.1845 Kuru, Riuttaskorpi, Järvenpää.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 32
V Amanda Karoliina Gabrielintytär Hakola o.s. Ketola, (Taulusta 30, äiti Amanda Ketola) s. 11.06.1886 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, (kaksonen).

Puoliso: Vihitty 08.09.1905 Kuru Oskari Salomon Salomoninpoika Hakola s. 27.10.1879 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Salomon Juhonpoika Hakola e. Taipale, Itsellisen poika. Kurun Riuttaskorven Hakolan kruununtorpan vävy., s. 08.07.1842 Virrat, Vaskivesi, Taipale ja Ulla Matintytär Hakola, s. 20.05.1843 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:
Aira Miranda Siltanen o.s. Hakola , s. 28.04.1907 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 33
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 33
VI Aira Miranda Oskarintytär Siltanen o.s. Hakola, (Taulusta 32, äiti Amanda Hakola) s. 28.04.1907 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: Vihitty 01.07.1936 Kuru Väinö Johannes Manunpoika Siltanen Sekatyömies, metsätyönjohtaja., s. 27.12.1908 Kuru, Keihäslahti, Leponiemi, Alamännistö, k. 21.04.1995 Kuru.
Vanhemmat: Manu Aapelinpoika Siltanen e. Svartvik, Hainarin Mustalahden itsellinen, Keihäslahden Leponiemen Alamännistön torpan isäntä 1907-., s. 31.03.1879 Kuru, Hainari, k. 03.12.1933 Kuru ja Hilda Maria Kaarlontytär Siltanen o.s. Lahtinen, s. 29.07.1883 Kuru, Olkitaipale, k. 10.11.1950 Kuru.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 34
IV Erika Karolina Aaronitytär Sanden, (Taulusta 29, äiti Kustava Mäkelä) Muutti Kurun Riuttaskorven Suutarilaan, Karjulan Hietalaan piiaksi, s. 16.04.1847 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.

Puoliso: Vihitty 14.04.1872 Kuru, Vähäkrju Kalle (äpärä) Kustavanpoika Karjulan hietalan, Riuttaskorven Suutarilaan rengiksi, muutti vaimonsa kanssa 19.7.1873 Ruoveden Pihlajalahden Nenosen Hakajärven Lammin tölliin rengiksi, Kalle kuoli Korpelassa 39-vuotiaana vaivaisena ''pakotukseen''., s. 11.08.1840 Kuru, Pyydysmäki, k. 19.10.1879 Ruovesi, Ritoniemi, Korpela.
Äiti: Kustava Sofia Yrjöntytär, Piika, s. 03.09.1803 Kuru, Keihäslahti, Kuru.

Lapset:
Amanda s. 16.01.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 18.02.1873 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.
Kalle Eemeli s. 21.06.1875 Ruovesi, Pihlajalahti, Nenonen, Hakajärvi, Lammi.
Manu s. 28.01.1878 Ruovesi, Pihlajalahti, Nenonen, Hakajärvi, Lammi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 35
IV Kustava Vilhelmina Aaronintytär Haukijärvi o.s. Sanden, (Taulusta 29, äiti Kustava Mäkelä) s. 31.01.1850 Suoniemi, Pakkala, Antintalo.

Puoliso: Vihitty 27.12.1868 Kuru Kalle Kustaa Antinpoika Haukijärvi e. Suutarila Lampuoti, s. 16.04.1849 Kuru, Riuttaskorpi, Mäkelä, k. 11.07.1891 Kuru, Riuttaskorpi.
Vanhemmat: Antti Matinpoika Mäkelä, Lampuoti. Suutarila siirtyi Tampereen Asfalttitehdas Oy:n omistukseen 1890-luvun alussa., s. 14.11.1823 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila, k. 14.05.1898 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila ja Ulla Henrikintytär Mäkelä o.s. Petäjäniemi, Kuoli keuhkotautiin 34-vuotiaana, 4 kk lapsen syntymän jälkeen., s. 30.05.1821 Kuru, Karjula, k. 09.07.1855 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Lapset:
Emma Karoliina Haukijärvi o.s. Suutarila s. 11.02.1870 Kuru, Riuttaskorpi.
Oskar Haukijärvi e. Suutarila s. 25.11.1872 Kuru, Riuttaskorpi.
Kalle Viktor Haukijärvi e. Suutarila , s. 08.09.1875 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 36
Juho Aukusti Haukijärvi e. Suutarila s. 29.12.1877 Kuru, Riuttaskorpi.
Manu Haukijärvi e. Suutarila s. 19.01.1880 Kuru, Riuttaskorpi.
Antti Haukijärvi e. Suutarila s. 30.03.1882 Kuru, Riuttaskorpi, k. 30.12.1906 Kuru, Riuttaskorpi.
Amanda Vilhelmiina Haukijärvi o.s. Suutarila s. 21.11.1884 Kuru, Riuttaskorpi, k. 19.08.1888 Kuru, Riuttaskorpi.
Niilo Matias Haukijärvi e. Suutarila , s. 19.02.1886 Kuru, Riuttaskorpi. Tauluun 37
Aatu Johannes Haukijärvi s. 14.06.1890 Kuru, Riuttaskorpi, k. 19.10.1890 Kuru, Riuttaskorpi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 36
V Kalle Viktor Kallenpoika Haukijärvi e. Suutarila, (Taulusta 35, äiti Kustava Haukijärvi) s. 08.09.1875 Kuru, Riuttaskorpi.

Puoliso: Vihitty 15.10.1893 Kuru Manta Matintytär Haukijärvi s. 21.02.1873 Kuru.

Lapset:
Kalle Vihtori Haukijärvi s. 05.11.1895 Kuru, Riuttaskorpi.
Olga Maria Haukijärvi s. 05.08.1897 Kuru, Riuttaskorpi.
Lempi Amanda Haukijärvi s. 20.01.1900 Kuru, Riuttaskorpi.
Laura Kustaava Haukijärvi s. 01.10.1901 Kuru, Riuttaskorpi, k. 14.07.1903 Kuru, Riuttaskorpi.
Eino Johannes Haukijärvi s. 28.03.1903 Kuru, Riuttaskorpi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 37
V Niilo Matias Kallenpoika Haukijärvi e. Suutarila, (Taulusta 35, äiti Kustava Haukijärvi) s. 19.02.1886 Kuru, Riuttaskorpi, k. 10.06.1958 Kuru, Riuttaskorpi.
Ida ja Niilo Haukijärven hauta Kurun Tammikankaalla.

Puoliso: Ida Johanna Haukijärvi s. 17.02.1902, k. 30.08.1975 Kuru, Riuttaskorpi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 38
IV Emma Elina Antintytär Moisio o.s. Mäkelä, (Taulusta 29, äiti Kustava Mäkelä) s. 18.11.1859 Kuru, Riuttaskorpi, Suutarila.

Puoliso: Vihitty 15.09.1878 Kuru Aleksanteri (Santeri) Nikodeemuksenpoika Moisio e. Vierikko Kurun Riuttaskorven Vierikon kruununtorppari. Virtain Vaskiveden Rajalan Moision torppari, s. 21.01.1854 Ruovesi.
Vanhemmat: Juho Heikinpoika Vierikko, Kurun Riuttaskorven Vierikon kruununtorpan isäntä, Juho kuoli 54-vuotiaana hengenahdistukseen., s. 22.11.1813 Ruovesi, k. 12.03.1868 Kuru, Riuttaskorpi ja Anna Antintytär Vierikko o.s. Saksa, Anna oli raajarikko, Vierikon emäntä, s. 01.10.1824 Kuru, Aurejärvi, k. 28.06.1903 Kuru, Riuttaskorpi.

Lapset:
Amanda Elina Moisio o.s. Vierikko s. 25.08.1879 Kuru, Riuttaskorpi.
Nestor Nikodeemus Moisio e. Vierikko s. 25.02.1882 Kuru, Riuttaskorpi.
Eeli Jaakoppi Moisio e. Vierikko s. 31.07.1884 Kuru, Riuttaskorpi.
Väinö Aleksanteri Moisio e. Vierikko s. 04.01.1887 Kuru, Riuttaskorpi.
Matti Moisio e. Vierikko s. 13.09.1889 Kuru, Riuttaskorpi.
Toivo Antero Moisio s. 27.04.1892 Virrat, Vaskivesi, Rajala, k. 06.07.1901 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
Emma Johanna Moisio Emma muutti Kanadaan vuonna 1920, s. 19.01.1895 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
Lempi Maria Moisio s. 27.11.1896 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
Paavo Patrikki Moisio s. 15.04.1899 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
Aina Matilda Moisio s. 14.03.1902 Virrat, Vaskivesi, Rajala, k. 16.11.1902 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
Eemeli Moisio s. 01.04.1904 Virrat, Vaskivesi, Rajala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 39
III Kalle Kustaa Jaakopinpoika Laurila e. Sanden, (Taulusta 4, isä Jaakoppi Sanden) Suoniemen Ruolahden Laurilan talon isäntärenki., s. 11.04.1828 Suoniemi, (kaksonen), k. Suoniemi, Ruolahti.

Puoliso: Vihitty 08.03.1857 Suoniemi Vilhelmiina Heikintytär Laurila o.s. Sanden Piika, s. 22.06.1831 Karkku, k. Suoniemi, Ruolahti.

Lapset:
Kalle Viktor Laurila s. 25.12.1857 Suoniemi, Ruolahti.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 40
III Aukusta Charlotta Jaakopintytär Ala-Heikkilä o.s. Sanden, (Taulusta 4, isä Jaakoppi Sanden) s. 14.07.1834 Suoniemi.

Puoliso: Vihitty 26.12.1855 Suoniemi Malakias Aaroninpoika Ala-Heikkilä e. Tolppa Perhe muutti 9.11.1864 Mouhijärvelle, s. 09.12.1828 Tottijärvi.
Vanhemmat: Aaron Matinpoika Tolppa e. Jussila, Talollinen, s. 29.12.1792 Hämeenkyrö, Timi, k. 14.01.1860 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä ja Helena Erkintytär Tolppa, s. 28.11.1794 Karkku, k. 02.03.1861 Suoniemi, Ruolahti, Ala-Heikkilä.

Lapset:
Augusta Karoliina Ala-Heikkilä s. 17.11.1856 Suoniemi, Ruolahti.
Kalle Enrill Ala-Heikkilä s. 05.08.1863 Suoniemi, Ruolahti.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 41
II Matteus Albinus Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 1, isä Matias Sanden) Liedon Vakoisten rusthollin lampuoti, Matteus kuoli 40-vuotiaana hermokuumeeseen., s. 09.09.1797 Vahto, Haavisto, k. 07.07.1838 Lieto, Loukinainen, Vakoinen.

Puoliso: Vihitty 20.11.1823 Maaria Valpuri Tuomaantytär Sanden o.s. Kukkarkoski Valpuri oli Kärsämäen Marttilan piika naimisiin mennessään, Liedon Loukinaisten Vakoisten rusthollin emäntä, s. 20.04.1801 Lieto.
Vanhemmat: Tuomas Yrjönpoika Kukkarkoski, Kukkarkosken poika ja isäntä., s. 23.11.1763 Lieto ja Liisa Heikintytär Kukkarkoski o.s. Harviainen, s. 17.11.1765 Lieto.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 42
II Markus Reinhold Matiaksenpoika Sanden, (Taulusta 1, isä Matias Sanden) Lukkari, Markus oli vangittu luultavasti noin vuonna 1825 epäiltynä murhasta. Hänet tuomittiin Helsingin edustalla olevaan Viaporin (nyk.Suomenlinna) Särkän saaren vankilaan seitsemäksi vuodeksi., s. 19.04.1800 Vahto, Haavisto, k. 1841.

Lukkarin tehtävät vuoden 1686 kirkkolaissa
Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla;

"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.

Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.

Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu"

1800-luvun alkupuolella lukkarin tehtäviin kuului myös erinäisiä välskärin töitä, mm. rokotusten antaminen. Toisaalta mm. Halikon seurakunnan hankittua urut kirkkoonsa, tuli lukkarista samalla myös urkuri.

Edellä mainittua kirkkolakia ei aikain kuluessa aina noudatettu ja monien lukkarin luku- sekä kirjoitustaito saattoi olla perin heikkoa. On myös mainintoja siitä, että 1700-luvun puolivälissä lukkari olisi antanut lapsille opetusta.

Lukkarit sairaiden hoitajina

Vielä 1700-luvulla vallitsevan käsityksen mukaan suonenisku oli tehokas hoito miltei jokaisessa sairaudessa. Lääkärien ja välskärien harvalukuisuudesta johtuen väestöllä ei ollut Ruotsissa ja varsinkaan Suomessa juuri mahdollisuuksia päästä osalliseksi tästä verrattomasta parannuskeinosta.

Collegium medicum esitti sen vuoksi vuonna 1750 maaherroille toivomuksen, että lukkarit voisivat palvella sairaita suonta iskemällä. Asian tärkeyden vuoksi myös terveyskomissio kysyi vuoden 1753 valtiopäivillä, "eikö lukkareiksi otettavien pitäisi tästä lähtien osata suonen avaaminen, koska seurakunnan jäsenillä olisi silloin sairauden sattuessa mahdollisuus päästä jonkun lähellä asuvan verenlaskijan luokse ja välttyä turvautumasta naisväkeen tai muihin, jotka eivät ymmärrä avata oikeaa suonta."

Collegium medicum teki vuonna 1755 asiasta esityksen suoraan kuninkaalle, joka hyväksyi sen. Sekä silloisten että tulevien lukkareiden oli nyt hankittava taito iskeä suonta. Collegium medicum lupasi ilmoittaa asiasta tuomiokapituleille, joiden tuli saattaa määräykset seurakuntien tietoon papiston välityksellä. Vuoden 1756 valtiopäiviä varten laatimassaan kertomuksessa Collegium medicum ilmoittikin huolehtineensa kuninkaan käskyn mukaan, ”ettei ainoastaan piirilääkärien, vaan myös lukkareiden joka pitäjässä, on osattava avata suoni sairaalta.”

Lukkarien käyttäminen muullakin tavalla apuna sairaanhoidon tehtävissä tuli jälleen esille Collegium medicumissa vuonna 1794. Silloin ehdotettiin, että lukkarien olisi suoneniskun lisäksi opittava mm. sitomaan murtumia ja haavoja, avustamaan sukupuolitautien hoidossa, tuntemaan tavallisimmat taudit ja lääkeyrtit, laatimaan kertomuksia taudeista sekä säilyttämään ja jakamaan lääkkeitä. Suunnitelma näyttää kuitenkin rauenneen silloin.

Asia sai Suomessa uuden käänteen, kun vuonna 1797 perustettu ”Suomalainen Huonenhallituxen Seura” eli Suomen Talousseura otti huolekseen isorokon torjunnan järjestämisen. Näihin aikoihin seura joutui muutoinkin pohtimaan maamme lääkintähuollon kurjaa tilaa. Eräänä ratkaisuna pidettiin välskärintaitojen opettamista lukkareille.

Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin professori Josef Pipping (1760–1815, vuodesta 1812 aateloituna Pippingskiöld) puolsi lämpimästi ratkaisua. Lääkäreille kuuluvien tehtävien uskominen lukkareille herätti toisaalta myös melkoista vastustusta. Pippingin mielestä "meidän suomalainen rahvaamme on äkillisesti ilmaantuvien sairauksien sattuessa todella jätetty kohtalonsa käsiin. Ainoa apu, joka voidaan ottaa lukuun, on kutsua lukkari, jota suoneniskutaitonsa vuoksi yleisesti nimitetään pitäjän tohtoriksi." Eräin paikoin lukkarit olivat jopa pitäneet kotiapteekkiakin, josta he saattoivat jakaa yksinkertaisia rohdoksia seurakuntalaisille.

Pipping ei pitänyt lukkarin taitoja riittävinä sisätautien hoitoa ajatellen. Hän ei ollut myöskään kovin ihastunut juuri suoneniskentään, vaan olisi mieluummin nähnyt peräruiskun lukkarien hoitovälineenä. Pipping toivoi kuitenkin, ”että Suomen tuleville lukkareille annettaisiin monenlaisia hyödyllisiä tietoja, joiden avulla he voisivat vaarallisten tilanteiden uhatessa palvella maanmiehiään.”

Suomen Talousseura teki kuitenkin vuonna 1802 kuninkaalle esityksen, että lukkarit velvoitettaisiin hankkimaan rokonistuttamisen ja rokottamisen taito. Rokonistuttamisella tarkoitettiin isorokon keinotekoista istuttamista käsivarren iholle hengenvaarallisen isorokkotartunnan ehkäisemiseksi. Se oli osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vähentää ratkaisevasti isorokkoepidemioiden varsin huomattavia väestötappioita. Juuri samoihin aikoihin tuli tunnetuksi brittiläisen lääkärin Edward Jennerin vuonna 1798 kuvaama rokottaminen, jossa isorokolta suojaaminen tapahtui lehmärokon avulla.

Esityksessään Suomen Talousseura piti lisäksi hyödyllisenä, että lukkarit samalla voisivat oppia joitakin välttämättömiä tietoja ja taitoja helppojen ja vähemmän vaativien kirurgisten toimenpiteiden suorittamiseksi, kuten lääkitsemään tuoreita haavoja, sitomaan yleisimpiä murtumia, pysäyttämään verenvuotoja, parantamaan käärmeenpuremia ja antamaan peräruiskeita. Kustaa IV Aadolf hyväksyi maaliskuussa 1803 seuran ehdotukset.

Kuninkaallinen majesteetti ilmoitti tahtonsa olevan, että lukkarin toimiin pyrkivien oli tästä lähtien osoitettava lääkärin antamalla todistuksella taitonsa suorittaa rokonistutusta ja rokotusta, minkä lisäksi heidän oli siinä laajuudessa kuin mahdollista hankittava kyky hallita tavallisimpia välskärin tehtäviä.

Rokottamisen saattoi oppia piirilääkärin luona tai lääninlasaretissa. Välskärin taitoja lukkarit joutuivat harjoittelemaan lasaretissa keskimäärin kolme kuukautta. Annettujen todistusten mukaan heille opetettiin mm. tuoreiden ja märkäisten haavojen hoitoa ja sitomista, tulehdusten, märkäpaiseiden, kuolioiden, paleltumien ja palovammojen hoitoa, sijoiltaan menneiden jäsenten paikoilleen asettamista ja murtumien sitomista, päähän, silmiin, rintaan, niveliin ja valtimoon sattuneiden vammojen hoitoa sekä peräruiskeiden, verijuotikkaiden, espanjankärpäsen ja vetohaavojen käyttöä.

Suomen Talousseura aloitti rokotukset jo kesällä 1803 eräillä eteläisen Suomen paikkakunnilla. Seuran suunnitelmat rokotuksen järjestämiseksi koko maassa hyväksyttiin ehdotusten mukaisesti keväällä 1804. Päätöksessä rokotuksesta huolehtiminen määrättiin Suomen Talousseuran tehtäväksi. Se huolehtikin asiasta aina vuoteen 1824 saakka. Rokottajina toimivat pääasiallisesti seurakuntien lukkarit.

Tässä yhteydessä on aiheellista mainita, että Turun tuomiokirkon lukkari Erik Forssell suoritti vuonna 1808 onnistuneen kokeilun lehmärokon istuttamiseksi lehmään, jonka rokkorakkuloista saatiin rokkoainetta lähetettäväksi eri puolille maata.

Vuodesta 1825 maa jaettiin piirilääkärien valvomiin rokotuspiireihin, joihin valtio palkkasi rokottajat. Moni lukkari ryhtyi valtion rokottajaksi eli rokkoherraksi, kuten kansa heitä tapasi nimittää. Alkuvaiheessa rokottajista oli lukkareita noin kolmannes, mutta heidän osuutensa pieneni jatkuvasti. Lukkarien rokotustaidon vaatimus pysytettiin voimassa vuosien 1825 ja 1859 rokotusjulistuksissa, mutta ei enää vuoden 1883 rokotusasetuksessa.

Suomen Talousseura ponnisteli vielä 1810-luvun loppupuolella lukkarien opastamiseksi seurakuntalaisten avuksi mitä erilaisimmissa lääkintätehtävissä, sillä seura oli isorokon tuhojen lisäksi aivan aiheellisesti huolissaan erityisesti katovuosien, punataudin, hukkumisten ja eläintautien aiheuttamien menetysten johdosta.

Suomen Talousseura pyysi lääketieteen tohtori Adolph Reinhold Bouchtia laatimaan lukkareiden opettamiseksi ja kansan valistamiseksi taulukon ”Pelastuskeinoja äkillisessä hengenvaarassa ja valekuolemassa”. Ne onnettomuuksien uhrit, joiden auttamiseksi taulukon ruotsinkielisessä luonnoksessa annetaan ensiapuohjeita, olivat ”Hukkuneet”, ”Häkään, savuun ja höyryihin tukehtuneet”, ”Myrkytetyt”, ”Kuristetut ja hirtetyt”, ”Paleltuneet”, ”Palaneet”, ”Putoamisesta tai törmäyksestä murskaantuneet tai puristuksiin joutuneet”, ”Salamaniskemät”, ”Valekuolleet vastasyntyneet lapset”, ”Hullujen koirien tai eläinten puremat”, ”Myrkyllisten käärmeiden pistämät” sekä ”Verenvuodot haavoista”. Yleisinä parannuskeinoina esitettiin ”Hierominen kuivilla esineillä”, ”Hierominen märillä pyyhkeillä”, ”Lämpimät kylvyt”, ”Ilman puhaltaminen suun kautta”, ”Tupakkaperäruiskeet”, ”Oksettaminen”, ”Aivastuttaminen” ja ”Kastamiskylvyt kylmään veteen”.

Suomen Talousseura oli pyytänyt taulukkoluonnoksen johdosta lausunnon Collegium medicumilta. Tämän tammikuussa 1819 luonnoksesta antaman lausunnon mukaan esitetyistä keinoista olisi väärin käytettynä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ohjeissa ei ollut vaadittavaa ”selvyyttä, tarkkuutta ja täydellisyyttä”. Lisäksi niissä mainittiin voimakkaasti vaikuttavia rohtoja, joita voimassa olevien säännösten mukaan ei saanut käyttää ilman lääkärin joka tapausta varten erikseen antamaa määräystä. Siksi keisarillinen kollegium ei voinut pitää luonnosta sen laatuisena, ”että sen julkaiseminen voisi tuottaa tarkoitettua hyötyä.”

Collegium medicumin kielteisen lausunnon vuoksi yritys taulukon julkaisemiseksi raukesikin. Lukkarien oli 1850-luvulla käytettävä aikansa suurimmaksi osaksi lasten opetukseen eikä vaatimusta välskärin taitojen hallitsemisesta pidetty enää ehdottomana. Vaikka taitojen tarpeellisuudesta vielä keskusteltiinkin vuonna 1869 uuden kirkkolain valmistelun aikana, ei vaatimusta kuitenkaan otettu silloin lakiin.

Viimeistelty 24.3.1999. Julkaistu lyhennettynä Suomen Lääkärilehdessä 1991: 26: 2355. Lukkari Erik Forssellia koskeva tieto lisätty maaliskuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. Lahden kaupunki. Hämeenlinna 1982. (Väitöskirja)

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900- luvulla. Porvoo 1980

VIAPORIN VANKILA:

Linnoituksen valmistuttua perustettiin Viaporiin yleinen vankila jolla oli oma saarnaaja vuoteen 1766, jolloin virka lakkautettiin. Linnaseurakunnan saarnaja hoiti vankilan saarnaajan tehtäviä vuoteen 1812, jolloin vankila jälleen sai oman saarnaajan. Tämä hoiti myös linnaseurakunnan saarnaajan tehtäviä vuodesta 1816. Vangit olivat vuosina 1855-1856 sisämaan vankiloissa ja vankila lakkauetettiin vuonna 1863.

- Vanhemmat kirjat lienevät tuhoutuneet pommituksen aikana 9-10/8 1855, jolloin kirkko paloi. [O. Durchman: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos 3(1932)]

Suomenlinnan Särkästä vankilasaari Särkä eli Särkänlinna, ruotsiksi Långörn, on yksi Suomenlinnan saarista. Se sijaitsee muista hieman erillään pohjoiseen, Harakasta itään ja Kaivopuistosta etelään. Helsingistä katsoen matalahko, pohjois-etelä -suuntainen saari on lähinnä kaupunkia. Särkän pituus on n. 260 metriä ja leveys enimmillään n. 100 metriä.

Alaltaan vähäisen Särkän strateginen sijainti on tärkeä, siltä kun on hyvä valvoa Särkän salmea. Muun Viaporin tavoin Särkällä tehtiin linnoitus -töitä useaan otteeseen 1740-luvun lopulta alkaen Ruotsin vallan loppuun. Saarelle valmistui keskuslinnoitus sekö maavalleista ja harmaakivestä tehdyt rantavarustukset. Saaren keskiosaan rakennettuun linnoitukseen kuuluivat kaponieerit von Törne ja Gerdes ja näiden välinen pitkähkö kurtiini. Linnan pihalla oli miehistökasarmi.

Vallan vaihduttua Viapori siirtyi venäläisen insinöörikomennuskunnan alaisuuteen. Tämä teki uudistussuunnitelmia ja rakennutti saarille lisärakennuksia tarpeen mukaan. Särkkä sai myös omat suunnitelmansa. Saari sai kuitenkin 1820-luvun pulivälissä aivan uuden tehtävän, siitä tuli poliittisten vankien sijoituspaikka, oikeastaan vankilasaari.

Autonomian alkupuolella Viaporissa toimi kruununvankila ja työlaitos. Näiden laitosasukit olivat suomalaisia ja hallinto kotimaista. Särkän uusi vankila oli kokonaan näistä erillään palvellen valtakunnallisia tarkoitusperiä. Särkän vangit tulivat Venäjältä. Ensimmäiset olivat dekabristeja.
Kuvassa keskellä oleva Viaporin (nykyinen Suomenlinna) vankilassari Särkkä.

Puoliso: Helena Sofia Sanden o.s. Grönqvist s. 1797 Porvoo, k. 21.11.1855 Helsinki.
Suomenlinnan vankilan sellien ikkunat alarivissä. Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.

Lapset:
Sofia Sanden s. 07.04.1835 Helsinki.
Aukeaa taivas.! Hyvin kaunista on tällä vankilasaarella nyt, silloin 1800-luvun alkupuolella täyttä tuskaa ja kärsimystä! Sofia syntyi Markuksen vankila-ajan jälkeen. Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.
August Sanden , s. 22.08.1837 Helsinki, (kaksonen). Tauluun 43
Reinhold Sanden s. 22.08.1837 Helsinki, (kaksonen).
Kuva vankilan pihasta saaren keskustaan päin.! Kuva: Tuula Soininen Leppävirta.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 43
III August Markuksenpoika Sanden, (Taulusta 42, isä Markus Sanden) Konnuksen kanaalin vahti. August muutti Kuopiosta 3.7.1868 Leppävirralle., s. 22.08.1837 Helsinki, (kaksonen), k. 13.06.1890 Leppävirta, Konnuksen kanava.

Konnuksen kanavat

Kolme eri ikäistä kanavaa ja viisi koskea käsittävä Konnuksen kanava-alue sijaitsee 6 km päässä Leppävirran kirkonkylästä, virran yläjuoksulla. Kanava yhdistää Kallaveden ja Unnukan.

Kalastajien ja retkeilijöiden suosimalla historiallisella koskialueella on liikkumista helpottavat pitkospuut ja laitureita kalastamista varten. Makkaran- tai kalanpaistosta sekä nuotiokahveista voi nauttia laavulla.

Kanava-alueen vieraita palvelee Kahvila-Muikkuravintola Konnustupa. Vierasvenepaikkoja vanhojen kanavien laitamilla sekä laiturin sivustaa noin 40 metriä.

Konnuksen kanava on Saimaan syväväylän sulku, joka on rahtiliikennettä varten kauko-ohjauksessa Taipaleen kanavalta.

Katso myös Merenkulkulaitoksen kotisivut >>

Historiaa:
Ensimmäinen Konnuksen kanavista valmistui vuonna 1841. Saimaan kanavan valmistuttua 1856 se osoittautui liian pieneksi ja alueelle rakennettiin uusi kanava nälkävuosien hätäaputyönä. Kanava otettiin käyttöön 1869.

Vanhin kanava muutettiin uittokanavaksi vuosina 1917- 1919, jolloin sen seinämät betonoitiin. Kolmannen kanavansa Konnus sai vuonna 1973, kun syväväylä ja uusi Saimaan kanava rakennettiin.
Konnuksen kanaali.

Puoliso: Vihitty 28.02.1859 Kuopio Aleksandra Loviisa Sanden o.s. Nikander Alaksandra eli miehensä kuoleman jälkeen Leppävirran Konnuslahden loisena. Loinen: maaseudun tilattomaan väestöön kuuluva, omaa asuntoa vailla oleva henkilö, joka korvauksetta tai pienestä korvauksesta asuu toisen luona., s. 07.02.1837 Leppävirta.

Lapset:
August Aleksanteri Sanden , s. 06.03.1859 Kuopio. Tauluun 44
Sofia Augusta Sanden s. 19.09.1860 Kuopio, k. 16.11.1918 Leppävirta.
Fredrik Reinhold Sanden s. 28.07.1862 Kuopio.
Karl Viktor Sanden s. 14.04.1864 Kuopio.
Elise Matilda Torvinen o.s. Sanden , s. 08.12.1867 Leppävirta, Konnuksen kanava. Tauluun 48
Ida Aleksandra Sanden s. 11.06.1869 Leppävirta, Konnuksen kanava.
Axel Edvard Sanden koneenkäyttäjä, s. 03.10.1871 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. 15.01.1931 Leppävirta, Konnuksen kanava.
Dagmar Emilia Sanden Konnuslahden opettaja, s. 25.04.1878 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. 16.10.1939 Leppävirta.
Leppävirta: Konnuslahden koulu
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 44
IV August Aleksanteri Augustinpoika Sanden, (Taulusta 43, isä August Sanden) August muutti Leppävirralta 15.11.1875 Viipuriin. torppari, koneenkäyttäjä, sorvari, s. 06.03.1859 Kuopio.

Puoliso: Vihitty 01.10.1881 Pietarin suomalainen Marian srk. Anna Petterintytär Sanden o.s. Pesonen s. 16.03.1856 Sääminki. Utrasniemi, k. 26.12.1925 Leppävirta.

Lapset:
Arvid Aleksanteri Sanden , s. 16.02.1882 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta. Tauluun 45
Aleksandra Sanden s. 03.09.1883 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 25.06.1891 leppävirta.
Anna Augusta Sanden s. 07.05.1886 Pietarin suomalainen Marian srk., Kuopio, k. 03.08.1953 leppävirta.
Fanny Olivia Tuukkanen o.s. Sanden Fanny kuoli 37-vuotiaana synnytyksessä., s. 25.04.1888 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 11.12.1925 Leppävirta.
Elin Maria Sanden s. 10.08.1891 Leppävirta, k. 16.12.1968 Leppävirta.
Yrjö August Sanden s. 15.01.1893 Leppävirta, k. 02.11.1893 Leppävirta.
Hilja Sofia Kinnunen o.s. Sanden , s. 24.11.1894 Leppävirta. Tauluun 47
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 45
V Arvid Aleksanteri Augustinpoika Sanden, (Taulusta 44, isä August Sanden) Torppari, kuoli oman käden kautta., s. 16.02.1882 Pietarin suomalainen Marian srk., Leppävirta, k. 20.03.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakunnat

Vuonna 1745 muodostettiin Pietariin kaksi luterilaista seurakuntaa, joista ruotsinkielinen sai vuonna 1767 nimekseen Pyhän Katariinan seurakunta ja suomenkielinen sai nimekseen Pyhän Marian seurakunta vuonna 1804. Seurakuntien juuret ulottuvat kuitenkin pitemmälle. Pietarin kaupunki perustettiin vuonna 1703 entisen Nevanlinnan kaupungin paikalle. Nevanlinnassa oli asunut suomalaisia ja ruotsalaisia, jotka olivat uskonnoltaan luterilaisia. Pietariin muodostuikin pian luterilainen ruotsalais-suomalainen seurakunta. Seurakunta hajosi kuitenkin 1730-luvulla suomalaiseen ja ruotsalaiseen seurakuntaan.
Pyhän Marian seurakunta

Suomenkielisen Pyhän Marian seurakunnan jäsenistö oli seurakunnan alkuaikoina kotoisin pääsääntöisesti Inkerin alueelta ja Viipurin läänistä, mutta kun koko Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän valtakuntaan, jäsenistöä alkoi tulla muualtakin. 1700-luvulla suomalaiseen seurakuntaan kuului myös virolaisia, mutta he perustivat vuonna 1787 oman Pyhän Johanneksen seurakuntansa.

Suomalaisella seurakunnalla oli myös maaseurakunta, johon kuului joukko kyliä Pietarin ympäristöstä. Laajimmillaan suomalainen Pyhän Marian seurakunta oli 1890-luvulla, jolloin seurakuntaan kuului yli 20 000 jäsentä. Seurakunnan toiminta vaikeutui Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 ja vuonna 1938 neuvostoviranomaiset lakkauttivat seurakunnan ja takavarikoivat sen kirkkorakennuksen.
Pyhän Katariinan seurakunta

Pyhän Katariinan seurakunta oli ruotsinkielinen ja yhteispohjoismainen. Seurakunnan jäsenistön enemmistö oli kuitenkin suomalaisia ja sillä oli kiinteä yhteys Suomeen. Esimerkiksi Pyhän Katariinan seurakunnan patronuksena, eli suojelijana, toimi Suomen ministerivaltiosihteeri.

Ruotsalainen seurakunta oli kaupunkiseurakunta, mutta siihen liittyi aika ajoin muuallakin Venäjällä kuin vain Pietarissa asuneita. Kaikki jäsenetkään eivät olleet ruotsinkielisiä. Joskus tapahtui, että statuksen vuoksi myös suomenkielinen liittyi jäseniksi Pyhän Katariinan seurakuntaan. Enimmillään seurakuntaan kuului noin 7000 jäsentä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen suurin osa seurakuntalaisista siirtyi Suomeen tai Ruotsiin. Seurakunnan toimintaa yritettiin ylläpitää Ruotsin valtion tuella, mutta vuonna 1936 neuvostoviranomaiset ottivat kirkkorakennuksen haltuunsa.
Seurakuntien tehtävät

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakuntien tehtävät olivat samankaltaisia kuin muidenkin luterilaisten seurakuntien. Seurakuntien pappien velvollisuus oli pitää personaalikirjoja eli rippikirjoja. Samoin pappien piti luetteloida vuosittain syntyneet, vihityt ja kuolleet. Näitä tehtäviä edellytti vuoden 1832 Venäjän evankelisluterilaisen kirkon kirkkolaki. Suomesta järjestelmä erosi siinä, että kirkonkirjoista oli lähetettävä joka vuosi jäljennökset konsistoreille. Konsistorit olivat kirkon hallintoelimiä, jotka vastasivat lähinnä hiippakuntia.

Kirkonkirjojen pitämisen lisäksi seurakunnilla oli monia muita tehtäviä. Tärkeimpiä olivat seurakuntien pappien suorittamat kirkolliset toimitukset: kaste, rippi, avioliittoon vihkiminen, ruumiin siunaus ja jumalanpalvelukset. Näiden lisäksi seurakuntien ympärille muodostui muun muassa erilaisia yhdistyksiä, jotka eivät kuitenkaan virallisesti kuuluneet seurakuntien alle, mutta joiden yhteydet seurakuntiin olivat hyvin kiinteät.


Seurakuntien arkistojen asiakirjat

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan koostuvat samankaltaisista aineistoista kuin suomalaisten luterilaisten seurakuntien arkistot. Arkiston järjestys ei ole täysin samanlainen kuin Suomen puoleisten kirkonarkistojen, mutta Pyhän Marian seurakunnan arkistoa luetteloitaessa ja järjestäessä on kuitenkin noudatettu, mikäli mahdollista, samaa kaavaa kuin muitakin suomalaisia kirkonarkistoja luetteloitaessa. Kansallisarkistossa säilytettävä Pyhän Marian seurakunnan arkisto sisältää aineistoa vuosilta 1733 – 1936. Pyhän Katariinan seurakunnan arkistoa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta mikrofilmikopiot ovat käytettävissä Kansallisarkistossa.

Keskeisiä sarjoja henkilö- ja sukuhistorian tutkijan kannalta ovat ehtoollisilla käyneiden luettelot, rippikirjat, historiakirjat, muuttaneiden luettelot ja muuttokirjat. Historiakirjat sisältävät syntyneiden ja kastettujen luettelot, kuulutettujen ja vihittyjen luettelot sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot. Pyhän Katariinan seurakunnan kirkonkirjoissa on käytetty ruotsinkieltä kun taas Pyhän Marian seurakunnan kirkonkirjoissa käytetty kieli oli vuoteen 1892 saksa ja siitä eteenpäin venäjä.

Pyhän Marian seurakunnan arkistoon kuuluu myös Pietarissa toimineen Suomen henkikaartin rykmenttiä ja keisarillista sotaorpoinstituuttia varten perustetun Pyhän Konstantinin sotilasseurakunnan rippi- ja historiakirjat vuosilta 1810–1831 sekä kiertokirjeet ja saapuneet kirjeet ja papintodistukset. Lisäksi Pyhän Marian seurakunnan arkisto sisältää kirkon kiinteistöä koskevia asiakirjoja ja kirkon rakennus- ja asemakaavapiirustuksia.
Miten voin hyödyntää seurakuntien arkistoja?

Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakuntien arkistot ovat tärkeitä lähteitä tutkittaessa Pietarissa asuneita ja vaikuttaneita suomalaisia ja muita pohjoismaalaisia. Seurakuntien arkistot ovat siis oiva lähde varsinkin suku- ja henkilöhistoriasta kiinnostuneille.

Tutkijan kannattaa tutustua myös Suomen passiviraston arkistoon, sillä säätyläisiä lukuun ottamatta kaikkien suomalaisten, jotka muuttivat Venäjälle, tuli hankkia oleskelupassi. Passiviraston arkisto on siis seurakuntien arkistoa kattavampi, koska kaikki pietarinsuomalaiset eivät seurakuntiin liittyneet.

Tutkimuksen alkuun pääsemistä helpottaa, jos on perehtynyt kirjallisuuteen joka käsittelee suomalaisia Pietarissa ja Venäjällä. Aiheeseen hyvin johdattelevia kirjoja ovat Max Engmanin Suomalaiset Venäjällä ja Pietarinsuomalaiset sekä Suureen itään. Suomalaiset Venäjällä ja Aasiassa.


Miten etsin asiakirjoja arkistoista?

Pyhän Marian seurakunnan arkisto on luetteloitu Vakka-arkistietokantaan, joten tutustuminen kannattaa aloittaa sieltä. Perushakuun kirjoitetaan hakusanaksi ”Pyhän Marian seurakunta”. Hakutuloksista valitaan Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto. Valitsemalla sarjat-linkin pääsee tutustumaan arkiston sisältöön.

Pyhän Marian seurakunnan arkisto on tutkijoiden käytettävissä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä. Alkuperäiset kirkonkirjat ovat käyttökiellossa huonokuntoisuutensa vuoksi, joten niiden sijasta tutkijan on käytettävä mikrofilmejä. Mikrofilmien etsijä voi aloittaa työnsä jo kotikoneella Suomen sukututkimusseuran HisKi – Historiakirjat hakuohjelman avulla. Hakeminen tapahtuu niin, että valitaan HisKin hakuohjelmasta Pietarin suomalainen Marian seurakunta ja klikataan linkkiä lisätietoa seurakunnasta. Valitsemalla sitten kohdan mikrofilmit saadaan esiin luettelo, josta selviää mikrofilmin tunnus. Mikrofilmejä voi etsiä myös Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen mikrofilmisalista löytyvän mikrofilmiluettelon avulla.

Suuri osa Pyhän Marian seurakunnan arkistosta on digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Digitoituun osaan seurakunnan arkistosta pääsee esimerkiksi kirjoittamalla vapaasana-hakuun ”Pyhän Marian seurakunta” Sen jälkeen valitaan arkistonmuodostaja Pietarin Pyhän Marian seurakunta. Tämän jälkeen klikataan linkkiä Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto. Esiin tulee näkymä jossa on digitoidut sarjat ja niistä valitaan sitten haluttu.

Pyhän Katariinan seurakunnan arkistoa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta kirkonkirjoihin on mahdollista tutustua Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen mikrofilmisalissa jossa ne ovat mikrofilmikopioina. Haluttua mikrofilmiä voi etsiä mikrofilmiluettelosta Mikrofilmit Ruotsi 607:7. Pyhän Katariinan seurakunnan mikrofilmit löytyvät kyseisestä luettelosta kohdasta Riksarkivet i Stockholm, Svenska församlingen S:ta Katharina i S:t Petersburg. Pyhän Katariinan seurakunnan kirkonkirjat ovat käytettävissä mikrofilmeinä myös Mikkelin maakunta-arkistossa.

Tutkijan kannattaa huomioida, että seurakuntien arkistot eivät sisällä tietoa kaikista suomalaisista tai ruotsalaisista, jotka asuivat Pietarissa. Enemmistö, joka jäi kaupunkiin pitemmäksi aikaa, liittyi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jompaankumpaan seurakuntaan. Toisaalta sosiaalisen nousun myötä Suomesta muuttaneet saattoivat liittyä johonkin Pietarin saksalaisista seurakunnista, jotka olivat luterilaisten seurakuntien arvojärjestyksessä kaikkein korkeimmalla sijalla.
Pyhän Marian seurakunnan kirkko Pietarissa.

Puoliso: Vihitty 02.12.1905 Viipurin tuomioseurakunta Hulda Elisabet Sanden o.s. Forsberg s. 1887 Leppävirta.

Lapset:
Ilta Rauha Sanden , s. 24.02.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo. Tauluun 46
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 46
VI Ilta Rauha Sanden, (Taulusta 45, isä Arvid Sanden) s. 24.02.1918 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Puoliso: Vihitty 21.02.1941 Leppävirta Henry William (Viljam) Thits Henry otti osaa Suomen sotiin 1939-40 ja 1941-1942. Korpraali JR 30:ssä. K. (kaatui) 21.2.1942 Juksovassa Syvärillä (Aunuksessa)., s. 17.02.1914 USA, Washington, Aberdeen, k. 21.01.1942 Aunus, Syväri, Vaskusjärvi.

THITZ, HENRY VILJAM

sääty leski
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti mv.
sotilasarvo korpraali
joukko-osasto 4./JR 30
joukko-osastokoodi
syntymäaika 17.02.1914
synnyinkunta
kotikunta Leppävirta
asuinkunta Leppävirta
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 21.01.1942
kuolinpaikka Vaskusjärvi
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Leppävirta
hautausmaa Leppävirta.
Vanhemmat: Hannes Evald Fredrikinpoika Thits, Hannes oli siirtolaisena Yhdysvalloissa 1904-1921, maanviljelijä Leppävirran Mustinmäen Mustinlahden tilalla., s. 05.05.1888 Leppävirta, k. 02.12.1975 Leppävirta, Mustinmäki, Mustinlahti ja Hilda Maria Juhantutär Thits ent. Ketola o.s. Myllymäki, Hilda oli siirtolaisena Yhdysvalloissa 1912-1921, s. 22.02.1893 Peräseinäjoki, k. 02.11.1964 Leppävirta, Mustinmäki, Mustinlahti.
Aberdeen on kaupunki Grays Harborin piirikunnassa, Washingtonin osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Kaupungin perusti uudisasukas Samuel Benn vuonna 1884. Vuonna 2000 kaupungissa oli 16 461 asukasta. Kaupunki on piirikunnan taloudellinen keskus.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 47
V Hilja Sofia Augustintytär Kinnunen o.s. Sanden, (Taulusta 44, isä August Sanden) Hilja oli tilan emäntä, kuoli 62-vuotiaana munuaistulehdukseen., s. 24.11.1894 Leppävirta, k. 28.09.1957 Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.

Puoliso: Kusti Kinnunen Souttulan Kinnunen, maatila., s. Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo.
Leppävirta, Konnuslahti, Hartikansalo, Souttula.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 48
IV Elise Matilda Augustintytär Torvinen o.s. Sanden, (Taulusta 43, isä August Sanden) Oma poika ampui äitinsä vahingossa., s. 08.12.1867 Leppävirta, Konnuksen kanava, k. jälkeen 1900 Leppävirta, Petromäki.

Puoliso: Vihitty 24.06.1892 Leppävirta Petteri Olavinpoika Torvinen s. 25.08.1850 Leppävirta, Petromäki.
Vanhemmat: Olavi Olavinpoika Torvinen, Merimies, Petromäen Matinpellon isäntä., s. 17.12.1809 Leppävirta, Petromäki, k. 31.07.1866 Leppävirta, Petromäki ja Loviisa Ulla Partanen, Ulla kuoli 46-vuotiaana vesitautiin eli - pöhöttymään., s. 30.06.1811 Leppävirta, Saamais, k. 15.11.1857 Leppävirta, Petromäki.
Pirunvuoren luola, Petromäki, Leppävirta. Tiedossa on suuntaa antavat koordinaatit: 6942300 3545600.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 49
I Kristian Rudberg, Maskun Kierikaisen varusmestarin puustellin isäntä 1743-1752, ajuri, Yläneen kartanon eli Herrgårdin pehtoori 1761. Vahdon Hakolan torppari., s. 1725 Vahto, k. 02.01.1788 Vahto, Hakola.

Puoliso: Vihitty 1751 Turku-Pori Margaretta (Maria Reetta) Henrikintytär Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius). (Taulu 63). (Taulu 80). (Taulu 1) Kappalaisen tytär. Vahdon Hakolan torpan emäntä., s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala.
Vanhemmat: Henrik Yrjönpoika Ylenii (Ylenius) e. Heikkilä, Mannermaskun kappalainen 1730-1786, s. 22.01.1705 Yläne, Kirkkokylä, k. 26.01.1786 Masku, Laulainen ja Margareetta Juhontytär Ylenii (Ylenius) o.s. Winter, s. 23.03.1703 Turku, k. 22.01.1778 Masku, Laulainen.

Lapset:
Malkom Taavetti Rudberg s. 02.08.1752 Masku, Kierikainen.

Yläneen kartano

Yläneen kartano eli Vanhakartano on keskiajalta lähtien tunnettu kartano entisessä Yläneen kunnassa Pöytyällä. Suurin osa Yläneen alueesta on ollut kartanon alusmaita.

Vuosisatojen kuluessa kartano on ollut useiden tunnettujen aatelissukujen, kuten Fleming-, Creutz-, Lybecker- ja Jägerhorn af Spurila-suvun omistuksessa.

1800-luvun alussa Yläneen kartanon maat käsittivät noin 25 000 hehtaaria. Puolet kartanosta myytiin vuonna 1807 Carl Reinhold Sahlbergille. Sahlbergien osaa alettiin kutsua Yläneen Uusikartanoksi ja toista osaa Vanhakartanoksi.

Euralainen Frans Fredrik Björni osti 14. toukokuuta 1890 Yläneen kartanon Uusikartanon leskirouva Walter Reinhold Sahlbergin perikunnalta. Björni osti 10. elokuuta 1892 Yläneen kartanon Vanhakartanon irtaimistoineen sen viimeiseltä aatelissäätyiseltä omistajalta nimituomari (varatuomari) Reinhold Jägerhornilta.

Björni möi 8. huhtikuuta 1905 Vanhakartanon irtaimistoineen vanhimmalle pojalleen Onni Björnille (myöhemmin Rantasalo). Uudenkartanon hän möi 24. toukokuuta 1913 nuorimmalle pojalleen Sulho Björnille (Rantasalo).[4]

Vuodesta 1905 lähtien kartanon omisti maanviljelysneuvos, kansanedustaja Onni Rantasalo (1884-1977), jonka suvulla kartano on edelleen.

Kartanon puinen, kaksikerroksinen päärakennus on 1790-luvulta. Pihamaata rajaavat siipirakennukset ovat 1600-luvulta.

Museovirasto on vuonna 2009 määritellyt Yläneen Vanhakartanon ja ympäröivän viljelysmaiseman valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Vuonna 2010 Turun AMK selvitti yhä maanviljelystilana toimivan kartanon rakennusten kunnostamismahdollisuuksia yhdessä omistajan kanssa tavoitteena toteuttaa kunnostus EU-hankkeena.

Yläneen Vanhakartano:

Kuvaus
Yläneen Vanhakartanoa eli Yläneenkartanoa ympäröi keskiajalta lähtien muotoutunut ja suurmaanomistuksesta edelleen kertova avoin viljelysmaisema. Vanhakartano on kiinteine myöhäiskustavilaisine sisustuksineen edustava 1700-luvun lopun kartano, ja sen sivurakennuksista toinen on maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia.

Yläneenjoen rannalla, pienen kosken kohdalla sijaitsevassa pihapiirissä on kolme asuinrakennusta: kaksikerroksinen, mansardikattoinen päärakennus ja kaksi pihapiiriä rajaavaa aumakattoista sivurakennusta. Päärakennuksen takana on puutarha ja talousrakennukset sijaitsevat etelässä ja lounaassa.

Todennäköisesti 1790-luvun alussa rakennettu kaksikerroksinen päärakennus on ilmeeltään lähinnä klassistinen, vaikkakin siinä vielä on vanhakantainen mansardikatto. Kartanon kiinteä sisustus on myöhäiskustavilainen. Toisen kerroksen suuressa salissa, ruusuhuoneessa ja kahdessa kabinetissa on Mustiossa toimineen maalarin Pehr Sundbergin maalaamat joonialaisin pilasterein ja medaljonkiaihein koristellut pellavatapetit ja ovenpäällysmaalaukset. Päärakennuksen interiööreissä samoin kuin itäisen flyygelin huoneissa on euralaisen taiteilijan Jalmari Karhulan jugend-aikaisia muutoksia ja maalauksia, esim. ruokasalissa, isännän huoneessa ja itäisen sivurakennuksen Säästökassa-huoneessa. Turkulainen taiteilija August Kaario on maalannut vanhoihin pellavatapetteihin omia lisäyksiään. Samaten salin ovenpäälliskuvat ovat todennäköisesti hänen tekemänsä, ilmeisesti 1930-luvulla.

Sivurakennusten tarkka rakentamisajankohta ei ole tiedossa. Idänpuoleinen lienee arkkitehtonisen volyyminsa ja yksityiskohtiensa perusteella rakennettu 1700-luvun alussa, mahdollisesti jo 1600-luvun lopussa. Se on vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia maassamme. Lännen puoleinen sivurakennus on muutettu itäisen kaltaiseksi aumakattoineen ja pieniruutuisine ikkunoineen vuoden 1916 jälkeen.

Vanhakartanon kautta kulkeva Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhdistävä tie muodostui keskiajalla pyhiinvaellusreitiksi, Pyhän Henrikin tieksi. Legendan mukaan Köyliön järven jäällä surmatun Uppsalan piispa Henrikin ruumis kuljetettiin surmapaikalta ja haudattiin Nousiaisiin.

Historia
Varsinais-Suomen keskeisimpiin asutusalueisiin nähden syrjäisellä Pyhäjärven seudulla oli vähäistä asutusta jo historiallisen ajan alussa. Yläneenkartano eli Yläneen Vanhakartano sijoittui Pyhäjärveen laskevan Yläneenjoen koskelle paikalle, jonka liepeillä oli ollut rautakautista asutusta. Sen kautta kulki talvitie Varsinais-Suomesta Turusta koilliseen Satakuntaan Kokemäelle.

Yläneen Vanhakartanon on mainittu olevan jo 1380-luvulla vanhaa rälssiä ja se muodosti keskiajalla seudun suurimman ja merkittävimmän kartanoläänin. Kartano oli 1500- ja 1600-luvulla Fleming-suvun omistuksessa. Perimätiedon mukaan sivurakennuksen kellariholveja käytettiin tuolloin vankilana. Suurin osa kartanon lampuotitiloista erotettiin ja muodostettiin Uusikartano-nimellä 1809, jolloin Yläneenkartano sai nimen Vanhakartano. Kartano siirtyi nykyisen omistajasuvun haltuun 1905.

Lisätietoa
Gabriel Nikander, Finländska herrgårdar under den gustavianska tiden. Historisk tidskrift för Finland. 1917.

(O.T), Yläneenkartano. Menneisyyden ja nykyisyyden esittelyä. 1937.

Mittauspiirustukset, Irja Sahlberg: asemapiirros, plaanit, päärakennuksen leikkaus. 1945. Turun maakuntamuseo.

Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. Pöytyän, Yläneen ja Oripään historiatoimikunta 1969.

Juhani Vainio, Asutusrakenteen kehitys Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1984.

Elias Härö, Kartanoarkkitehtuuri. Ars. Suomen taide 2. Otava 1988.

Pia Mattila-Lonka, Kartanoita ja korven kansaa. 2001.
Yläneen Vanhakartanon päärakennus (Herregård). Malkom Rudbergin isä Kristian oli kartanossa ajurina ja pehtoorina 1750-luvun tienoilla.
Kristiana Margareetta Rudberg s. 08.01.1754 Vahto, Hakola.

Yläneen kartano mainitaan jo vuonna 1381 "vanhana rälssitalona". Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1400-luvun alussa sen omisti Turun linnan silloinen isäntä Klaus Lydekenpoika Djäkn. Hän tyttärensä mentyä naimisiin laamanni Klaus Flemingin kanssa, siirtyi Yläne tälle suvulle. Flemingin pojanpoika myi sen sitten saman vuosisadan lopussa valtionhoitaja Sten Sturelle. Perinnönjaon yhteydessä Yläne kuului hetken aikaa kuningas Kustaa Vaasalle, kunnes kaupan kautta omistajaksi tuli jälleen Fleming-sukuinen Joakim Joakiminpoika. Vaikka Kustaa Vaasa välillä olisi halunnut kartanon takaisin itselleen, joutui se lopulta Eerik Flemingin ja hänen vaimonsa Hebla Sparren tyttärelle, Filippalle.
Filippalla ja hänen miehellään Knut Kurjella ei ollut lapsia. Rouvan kuoltua avattiin hänen testamenttinsa ja sen perusteella itse kartano joutui herttua Juhanalle, kun taas irtaimisto sai leski Knut. Säilyneistä tilikirjoista ja vastaavista käy kuitenkin ilmi, että Knut Kurki ei tainnut loppujen lopuksi saada Yläneeltä juuri mitään. Ainakin herttua toimitti Turun linnaan suuret määrät kartanon irtaimistoa ja näiden inventaarioista voi muodostaa käsityksen mm. Filippa Flemingin vaatetuksesta.
Esimerkiksi vihreää "arneskia" oli peräti 96 kyynärän pakka. Samettikankaat olivat pääosin mustia, mutta silkkisiä löytyi mustien lisäksi ruskeina, punaisina ja vihreinä. Nämä jakautuivat arnesk-, atlask-, cartek-, damaski-, dvelsk-, saijen- ja taftisilkkeihin. Englanninverkaa oli jonkin verran, mutta ikävä kyllä vuosien mittaan olivat Turun linnan koiperhoset päässeet nakertamaan näitä kangaspakkoja.

Filippa Flemingin pukuja oli myös tallessa. Niistä voidaan mainita kolme samettista, seitsemän silkkistä ja yksi verkainen. Silkkipuvuista oli neljä atlaskista, kaksi damaskista ja yksi cartekista. Lisäksi inventoitiin useita puolihihoja, sekä silkkisiä että samettisia. Esiliinoja oli kuusi kappaletta. Keittiössä rouva Fleming niitä tuskin tahri, sillä esiliinat olivat nekin silkkiä ja samettia. Kauluksia ja päähineitä oli niitäkin laaja valikoima.

Vaatteiden lisäksi kankaita tarvittiin suosittuihin seinävaatteisiin. Niillä saatiin asumismukavuutta varsinkin kylminä talvikuukausina. Flemingin perua Turun linnassa olivat muutamat esiriput ja verhot sekä niihin liittyneet koristereunuskankaat. Peitteitä ja ryijyjä oli tietysti runsaasti, mutta lisäksi mainitaan peräti kullattua nahkaa. Näitä on voitu käyttää mm. tapetteina, kuten Ruotsin puolella tiedetään tehdyn samalla vuosisadalla. Ne voitiin helposti irrottaa ja siirtää huoneesta tai talosta toiseen.

Turkiksia ei Filippalta jäänyt kovin paljoa ja ne vähätkin oli koi turmellut, sillä inventoinnin yhteydessä löydettiin kokonainen kirstu tuhoutuneita verhoja ja turkistavaroita. Sänky- ja liinavaatteita oli valtavat määrät ja lähes yksinomaan ulkomaisista kankaista.

Kun tavallisen talollisen vaimo löysi vaatekirstustaan arkiasun lisäksi yhden pyhäpuvun ja ehkä pari kolme esiliinaa, kertoo Filippa Flemingin jäämistö 1500-luvun aatelistomme tavattomasta vauraudesta. Aviokaupoilla pyrittiin maksimoimaan omaisuuden kasvattamista ja perinnöt jaettiin tiukkojen lakien ohjatessa toimintaa. Nyrkkisääntönä oli, että tytär peri aina puolet siitä, mitä hänen veljensä sai. Tämä keskiaikainen laki oli voimassa aina vuoteen 1878. Tilojen jakaminen pienempiin osiin ei tullut kyseeseen, sillä tästäkin oli olemassa omat sääntönsä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vapaaherra Lorentz Creutz nuorin Laurentius Laurentii, liber baro 3081. * Mietoisissa 26.4.1672. Vht: Turun ja Porin läänin maaherra, vapaaherra Lorentz Creutz 756 (yo 1650, † 1698) ja hänen 1. puolisonsa Ebba Maria Fleming. Ylioppilas Turussa sl. 1683 [Creutz] Lorentz [L B. de Catzaris _ 157]. Ylioppilas Uppsalassa 28.1.1690 Lorentz Creutz L. B. [Optimo Rectoris Academiæ Aboensis testimonio instructj se inscripserunt.]. — Kapteeni henkirakuunarykmentissä 1699, majuri 1702, everstiluutnantti 1704. Omisti Lehtisen ja Tuokilan Mietoisissa, Yläneen kartanon sekä Flostan Ruotsissa. † kaatui Volhovissa 19.2.1709. Naimaton.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vapaaherra Claes Lybecker U1170. * Mietoisissa 20.9.1722. Vht: ratsumestari, vapaaherra Georg Henrik Lybecker (yo Rostockissa 1.10.1708, † 1730) ja Ebba Eleonora Creutz. Rehtori Schultén muistutti konsistorissa 29.4.1737, etteivät "nuoret Lybeckerit" ole vielä ilmoittautuneet, jotta heidät voisi konstituutioiden mukaisesti kirjoittaa akatemian matrikkeliin. — Notaari. Hovijunkkari 1744. Omisti vuoteen 1770 Yläneen kartanon sekä Vehmaalla Nuhjalan ja Kosken, sittemmin Torsåkerin tilan Ruotsin Hammarbyssä. Turun maapäivien osanottaja 1742. Valtiopäivämies 1751–52. † Hammarbyssä 20.2.1779.

Pso: 1:o 1744 Johanna Katarina Yxkull († 1750); 2:o 1752 Anna Kristina Åkerhielm († 1791).

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuralan kartanotilan historia

Kurala mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran Yläneenkartanon lampuotitilana vuoden 1620 vaiheilla. Yläneenkartanon täydellisen rappion aikana 1700-luvulla myös Kurala jäi autioksi. Kuralan yksinäistilan historia alkaa vuodesta 1769. Ensimmäiset omistajat olivat nimeltään Johannes Henrikinpoika (s. 1.12.1700) ja hänen vaimonsa Liisa Johanneksentytär (s. 1704 / k. 1779). Nykyisen päärakennuksen valmistumisen aikaan vuonna 1830 tila kuului Pöytyän Kolkkisten Värrille.

1800-luvun jälkipuoliskon Kuralaa isännöi myös Yläneen Vanhakartanoa hallinnut Jägerhornien aatelissuku. Vahvistamattoman perimätiedon mukaan Aleksis Kivikin on vieraillut Kuralan kartanotilalla 1860-luvulla sillä Kivi ja Alexander Jägerhorn olivat suorastaan erottamattomat opiskelijakaverukset. Suuressa rahapulassa vuonna 1869 Aleksis Kivi suunnitteli yhtenä vaihtoehtona jopa pehtoriksi ryhtymistä ystävänsä tilalle Yläneellä, mutta näin ei kuitenkaan koskaan käynyt.

Vuonna 1892 taloustirehtööri Frans Fredrik Björni osti Vanhankartanon ja samalla siis myös Kuralan talousvaikeuksiin ajautuneelta Reinhold Jägerhornilta. Reinholdin veljen assessori Blechard Jägerhornin leski Louise Jägerhorn sai kaupanteon yhteydessä kuitenkin oikeuden edelleen asua Kuralassa. Iäkäs leskirouva, Yläneen viimeinen aatelinen kuoli Kuralassa vuonna 1900.

Björnin pojasta Onnista tuli Vanhankartanon ja Kuralan omistaja vuonna 1905 ja samalla hän muutti sukunimensä Rantasaloksi. Kunnallisneuvos Onni Rantasalo omisti Kuralan vuoteen 1940 asti, mutta ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti sillä 1920-luvulla Kurala oli välillä myös opettaja Mauno Digertin omistuksessa. Rantasaloa ja Digertiä yhdessä pidetään osuuskassa-aatteen isinä ja he perustivat yhdessä Yläneelle osuuskassan vuonna 1906.

Vuonna 1942 Kuralan osti Heikki Malmivaara yhdessä tyttärensä Kertun kanssa. Malmivaaran aiempi tila jäi rajan taakse Kurkijoelle. Malmivaara kuoli yllättäen vuonna 1947 ja Kuralaa jäivät isännöimään tytär Kerttu puolisonsa Eero Majurin kanssa. Vuonna 1968 Kurala siirtyi heidän pojalleen Heikki Majurille, joka sai Kuralan isännyyden yhdessä vaimonsa Ritvan kanssa. Heikki ja Ritva aloittivat matkailutoiminnan maanviljelyksen sivuelinkeinona vuonna 1987 vastaanottamalla alkuun 4H-kesälapsia. He onnistuivat kasvattamaan kävijämääriä 1990-luvulla huomattavasti ja Kuralan kartanotila tunnettiin Helsinkiä myöten.

Vuonna 2009 Kurala siirtyi jälleen suvusta toiseen kun Laura ja Matti Koivisto ostivat Kuralan kartanotilan Heikki ja Ritva Majurilta. Tässä kohtaa siirrytäänkin nykypäivään, johon voit tutustua tämän sivuston muilla sivuilla ja tietenkin myös vierailemalla paikanpäällä.

Lähteet:
Pia Mattila-Lonka, Kartanoita ja korven kansaa. 2001.
Aulikki Ylönen, Pöytyän Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. 1969.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Uusi Suometar 19.05.1888
Maatilan myynti

Yläneen kartano samannimisessä pitäjässä, johon kuuluu 1 yhden manttaalin allodisäteri, 7 samanluontoista (raja- ja pyykki-) taloa yhteensä vähän päälle 1 2/3 manttalia sekä 1/12 osan manttalin rälssitalo. Maanalaa on ylipäänsä 9,407 tynn.-alaa, josta peltoa 755 tynn.-alaa. niittyä 1,388, pelto- ia niittymaata sekä suoviljelystä 168 tynn.-alaa. Omassa viljelyksessä on 415 tynn.-alaa peltoa ja 478 tynn.-alaa niittyä; pelto sijaitsee kolmessa ryhmässä, kaksi niistä eri kantatiloina täydellisesti rakettu, kolmas äsken muodostettuna ulkotilana, kaikki pantu vuoroviljelykseen. Viljantulo on ollut 360 á 500 tynnyriä rukiita, 850 á 1100 tynn. kauroja, 50 á 100 tynn. ohria, paitsi herneitä, virnaa, juurikkaita y. m. Karjaa on vuosivuodelta lisätty ja nyt on 85 lypsävää lehmää, jotka antavat keskimäärin 650 kannua. Meijeri on hyvässä kunnossa, ja merkki Englannissa hyväksi tunnettu.

Metsä on jaettu järjellistä käyttöä varten neljään hakkausryhmään, käsittäen yhteensä 4,116 tynn.-alaa kasvullisia maita ja siitä on vuosittain myyty vaihtelevia määriä. 40 torpparia ja lampuotia sekä 13 mökkiläistä tekee vuodossa 5,719 päivätyötä, joista 440 hevosella sekä 74 kaapunginmatkaa, paitsi vähän raha-, voi- ja viljaveroa y. m. Kaikkien tilojen verot kruunulle, kunnalle, kirkolle y. m. nousevat 1,000 m:kan vaiheille. Päätilan kartano sijaitsee kosken partaalla, jonka voimaa ei ole vielä käytetty, mutta kaava on saatavana myllynrakennusta varten 3 tai 4 kiviparilla.

Tila on v. 1885 hypotekiarviossa noussut 300,000 markan arvoiseksi; se myydään irtaimistoneen tahi paljaanaan. Likempiä tietoja antaa ja ostotarjoomuksia vastaanottaa Kesäkuun kuluessa

Varatuomari R. Jägerhorn.

Osoite: Aura & Ylänne.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oiva Onni Rantasalo (28. huhtikuuta 1884 Eura – 14. lokakuuta 1977 Yläne) oli kansanedustaja, maanviljelysneuvos ja kartanonomistaja.
Onni Rantasalo omisti Yläneen Vanhakartanoa eli Yläneenkartanoa vuodesta 1905.

Onni Rantasalo syntyi Eurassa. Hänen vanhempansa olivat Frans Fredrik Björni ja Henrika Wilhelmina Piipanoja. Perhe muutti Yläneelle Björnin ostettua Yläneenkartanon vuonna 1892. Onnista tuli Yläneenkartanon omistaja 1905 ja hän omisti kartanon kuolemaansa saakka.

Onni Rantasalo opiskeli ylioppilaaksi ja kävi maanviljelyskoulua 1902. Hän muutti sukunimensä Björnistä Rantasaloksi vuonna 1906. Rantasalo toimi valtion omistaman Yläneen Uudenkartanon tilanhoitajana vuosina 1910–1914. Hän oli perustamassa Yläneelle Osuuskauppaa ja Osuuskassaa, ja toimi osuuskassan hoitajana 20 vuotta.

Onni Rantasalo valittiin itsenäisen Suomen ensimmäiseen eduskuntaan Turun eteläisestä vaalipiiristä 1. marraskuuta 1917 Suomalaisen puolueen (nykyisin Kansallinen Kokoomus) edustajana. Hän osallistui Perustuslakivaliokunnan ja Suuren valiokunnan työskentelyyn. Rantasalon edustajakausi päättyi 31. maaliskuuta 1919.

Onni Rantasalo ja lääkäri Aili Matilda Andelin vihittiin avioliittoon 1953. Heille syntyi kaksi lasta.

Onni Rantasalo osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän toimi puheenjohtajana seuraavissa luottamustehtävissä: Yläneen kuntakokous, Yläneen kunnanvaltuusto, Varsinais-Suomen osuuskassojen liiton johtokunta, Varsinais-Suomen maanviljelysseuran johtokunta, Savialueen maamieskoulun johtokunta, Lounais-Suomen osuusteurastamon hallintoneuvosto, Uuden Auran hallintoneuvosto, Varsinais-Suomen tuberkuloosipiirin kuntainliiton liittovaltuusto ja Varsinais-Suomen historiantutkimusyhdistyksen hallitus. Varapuheenjohtajana hän toimi Varsinais-Suomen kansallisliitossa, Pellervo-seuran valtuuskunnassa ja Hankkijan Turun piirineuvostossa. Näiden lisäksi hän osallistui useiden yhdistysten hallintoelimiin.

Onni Rantasalolle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi 1933 ja maanviljelysneuvoksen arvonimi 30. joulukuuta 1942.
Yläneen Vanhakartano on sijoittunut Yläneenjoen koskipaikkaan.
Katariina Kristiina Gröndahl o.s. Rudberg , s. 04.03.1756 Vahto, Hakola. Tauluun 50
Risto Henrik Rudberg s. 17.04.1758 Vahto, Hakola, k. 02.05.1762 Vahto, Hakola. Kuoli hukkumalla 4-vuotiaana.
Heta Helena Rudberg , s. 24.09.1759 Vahto, Hakola. Tauluun 53
Saara Liisa Sanden o.s. Rudberg , s. 21.08.1761 Yläne, Herregård. Tauluun 1
Kristian Rudberg s. 23.04.1763 Vahto, Hakola.
Johanna Rudberg s. 24.06.1765 Vahto, Hakola, k. 21.09.1767 Vahto, Hakola.
Justiina Maria Rudberg s. 05.04.1767 Vahto, Hakola, k. 18.10.1767 Vahto, Hakola.
Anna Brita Rudberg s. 23.09.1768 Vahto, Hakola, k. 24.08.1783 Vahto, Hakola. Anna Brita kuoli isorokkoon 15-vuotiaana.
Melkina Susanna Rudberg s. 15.08.1771 Vahto, Hakola, k. 18.02.1856 Jokioinen.
Abraham Rudberg s. 01.08.1773 Vahto, Hakola, k. 23.08.1783 Vahto, Hakola. Abraham kuoli isorokkoon 10-vuotiaana.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 50
II Katariina Kristiina Kristianintytär Gröndahl o.s. Rudberg, (Taulusta 49, isä Kristian Rudberg) Sisäkköpalvelija. Puusepän vaimo., s. 04.03.1756 Vahto, Hakola, k. 06.04.1825 Tohmajärvi, Uusikylä.

Sisäkköpalvelija Katariina Kristiina Rudberg 1756-1825 avioitui "Karjalan kuninkaan", vouti Gabriel Walleniuksen kartanossa Tohmajärven Jouhkolan hovissa puuseppäkisälli Henrik Juhonpoika Gröndahlin 1750-1824 kanssa 12.10.1783 Aviomies oli 1782 tullut Turusta komeaa Jouhkolan kartanoa rakentamaan.

Jouhkolan kartanon historiaa:

V. 1764 Karjalan kruununvouti Gabriel Wallenius perusti Jouhkolan Hovin.
Tilasta muodostui myöhemmin Pohjois Karjalan suurin tila n. 9 000 hehtaarin maa-alueineen.
Walleniuksen toimenpiteiden ansiosta Tohmajärvestä kehittyi maakunnan hallinnollinen,
sivistyksellinen ja taloudellinen keskus yli 50 vuodenajaksi. Keskuksen pääpaikka oli
nimenomaan Jouhkola.

Gabriel Walleniuksen jälkeen Jouhkolan Hovin isännäksi tuli Petrus Wallenius,
joka toimi Tohmajärven kirkkoherrana. Pojista toinen, Gabriel jatkoi Ala-Karjalan
kruununvoutina. Gabriel nuorempi joutui hallintoaikanaan suuren tehtävän eteen järjestäessään
keisari Aleksanteri I vierailun Tohmajärvelle.Keisari vieraili Jouhkolassa ja kerrotaan,
että Pohjois-Karjala näki historiansa komeimman näytelmän keisarin saapuessa
Hoviin elokuussa v. 1819.

Myös Elias Lönnrot vieraili v. 1828 Hovissa ensimmäisellä runonkeruumatkallaan.

Petrus Walleniuksen jälkeen tilan isännäksi tuli Gonrad Wallenius
v. 1838 vain 11 vuoden ajaksi, josta ajasta olevat tiedot ovat hyvin vähäisiä.

Seuraava isäntä oli kirkkoherra Petrus Walleniuksen vävy senaattori S. H. Antell.
Hänen aikanaan perustettiin Jouhkolan ensimmäinen suomenkielinen maanviljelyskoulu,
jonka johtajaksi kutsuttiin nuori, mutta innokas suomalaisuusmies Antti Manninen.
Koulu toimi vuosina 1857-1867. Lopettamisen syynä oli oppilaiden puute, nälkävuodet
sekä käyttövarojen niukkuus.

Senaattori Antellilta Jouhkolan tila periytyi Casten Antellille, joka vaimonsa
Emilie de la Capellen kautta omisti Tjysterbyn kartanon Pernajassa. Sivutilan asemaan
jääneen Jouhkolan Casten Antell myi liikemies A. P. Tirkkoselle. Kaikki tilaan
kuulunut irtain omaisuus siirrettiin tuolloin Pernajaan.

Vuosisadan vaihteessa Jouhkolan tila siirtyi nopeasti omistajalta toiselle. Alkuperäinen
Walleniuksen rakennuttama päärakennus paloi v. 1904. Tilan silloinen omistaja K. A. Welin
rakennutti uuden jugend-tyylisen päärakennuksen. K.o. rakennus on edelleenkin Jouhkolan
tilan päärakennuksena nykyisten omistajien käytössä. V. 1907 valmistunut rakennus on
Museoviraston asiantuntijoiden mukaan ainutlaatuinen Suomessa.

Vuonna 1940 Jouhkolan omistajaksi tuli Toivo Levanoja. Hän kunnosti rappiolle mennyttä
tilaa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1976. Tilan nykyiset
omistajat ovat vuodesta 1992 lähtien olleet Harri ja Heljä Leinonen, jotka ovat viime vuosina
määrätietoisesti kehittäneet Jouhkolan Hovin juhla- ja majoituspalvelujen tarjontaa.


.
Otsikkoteksti Yläneen kartanon tilikirjasta 1579.

Puoliso: Vihitty 12.10.1783 Tohmajärvi Heikki Gröndahl Heikki muutti Turusta vuonna 1782 Tohmajärvelle. Puuseppä, rakensi mm. Jouhkolan kartanoa., s. 1750 Turku, k. 16.12.1824 Tohmajärvi, Uusikylä.
Tohmajärven Jouhkolan kartano, jota myös Heikki Gröndahl oli rakentamassa.

Lapset:
Reetta Kristiina Kiander o.s. Gröndahl , s. 23.12.1784 Tohmajärvi, Jouhkola. Tauluun 51
Heta Charlotta Gröndahl s. 04.11.1787 Tohmajärvi, Kemie.
Kristian Henrikus Gröndahl s. 23.12.1789 Tohmajärvi, Kemie.
Johannes Gröndahl s. 25.09.1792 Tohmajärvi, Kemie.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 51
III Reetta Kristiina Heikintytär Kiander o.s. Gröndahl, (Taulusta 50, äiti Katariina Gröndahl) s. 23.12.1784 Tohmajärvi, Jouhkola, k. 14.12.1832.

Puoliso: Vihitty 23.02.1806 Tohmajärvi Aleksanteri Antti Jaakkimanpoika Kiander Hatuntekijän poika, jääkäri, Tohmajärven Peijonniemen torppari. Aleksanteri kuoli 43-vuotiaana ''slaagiin''., s. 24.10.1778 Tammisaari, k. 01.03.1822 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Lapset:
Heta Charlotta Immonen o.s. Kiander , s. 17.10.1807 Tohmajärvi, Peijonniemi. Tauluun 52
Anna Katariina Kiander s. 06.05.1811 Tohmajärvi, Peijonniemi.
Juho Heikki Kiander s. 06.05.1813 Tohmajärvi, Peijonniemi.
Maija Stina Kiander s. 04.10.1817 Tohmajärvi, Peijonniemi.
Antti Aleksanteri Kiander s. 15.03.1820 Tohmajärvi, Peijonniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 52
IV Heta Charlotta Aleksanterintytär Immonen o.s. Kiander, (Taulusta 51, äiti Reetta Kiander) s. 17.10.1807 Tohmajärvi, Peijonniemi.

Puoliso: Vihitty 21.12.1823 Tohmajärvi Jaakko Immonen s. 11.01.1802.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 53
II Heta Helena Kristianintytär Rudberg, (Taulusta 49, isä Kristian Rudberg) s. 24.09.1759 Vahto, Hakola.

Lapset:
Heta Kristiina (äpärä) Bergius o.s. Rudberg , s. 05.05.1787 Hämeenlinna. Tauluun 54
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 54
III Heta Kristiina (äpärä) Hetantytär Bergius o.s. Rudberg, (Taulusta 53, äiti Heta Rudberg) Ratsutila, Liukko-sukua 1200-1400 - luvulta, s. 05.05.1787 Hämeenlinna, k. 24.08.1867 Vesilahti, Suomela.

Puoliso: Vihitty 1809 Hämeenlinna Antti Ulrik Petterinpoika Bergius. (Taulu 112) Vesilahden Kosken Orimuksen tilan isäntä 1809-1814, Suomelan ratsutilan isäntä 1825-1844, s. 19.04.1786 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 27.05.1857 Vesilahti, Suomela.
Vanhemmat: Petter Petterinpoika Bergius, Ylioppilas Turussa 1765, suoritti maanmittarintutkinnon 1766 . Komissiomaanmittari Turun ja Porin läänissä 1782. Vesilahden Kosken kylän Orimuksen tilan isäntä 1779-1800, s. 15.02.1750 Pirkkala, k. 03.07.1809 Vesilahti, Koski, Orimus ja Katariina Sofia Kallentytär Bergius o.s. Silfversvärd, Vesilahden Bergius-suvun kantaäiti, s. 02.05.1751 Vesilahti, k. 30.05.1809 Vesilahti, Koski, Orimus.

Lapset:
Johan Petter Bergius , s. 21.11.1810 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 55
Hedvig Sofia Vilhelmina Hacklin o.s. Bergius , s. 04.07.1813 Vesilahti, Suomela. Tauluun 56
Edvard Adrian Bergius s. 13.04.1818 Vesilahti, Suomela, k. 28.10.1818 Vesilahti, Suomela.
Ernst Fredrik Konstantin Bergius , s. 21.03.1820 Vesilahti, Suomela. Tauluun 57
Sven Bergius s. 28.04.1826 Vesilahti, Suomela, k. 11.08.1827 Vesilahti, Suomela.
Eva Carolina Matilda Bergius s. 23.08.1829 Vesilahti, Suomela.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 55
IV Johan Petter Antinpoika Bergius, (Taulusta 54, isä Antti Bergius) Maanmittari, Johan kuoli 50-vuotiaana keuhkotautiim., s. 21.11.1810 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 15.12.1860 Vesilahti.

Puoliso: Vihitty 20.05.1850 Vesilahti Johanna Juhontytär Bergius o.s. Bleck Johanna oli Suomelan piika saadessaan aviottoman lapsen, taloudenhoitaja Korpiniemen Uotilan talossa mennessään naimisiin., s. 20.03.1824.

Lapset:
Viktos Bergius s. 05.09.1850 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila.
Carl Teofil Bergius s. 24.09.1852 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila, k. 05.12.1853 Vesilahti, Korpiniemi, Ali-Uotila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 56
IV Hedvig Sofia Vilhelmina Antintytär Hacklin o.s. Bergius, (Taulusta 54, isä Antti Bergius) s. 04.07.1813 Vesilahti, Suomela, k. 18.04.1891 Vesilahti.

Puoliso: Kaarlo Fredrik Hacklin

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 57
IV Ernst Fredrik Konstantin Antinpoika Bergius, (Taulusta 54, isä Antti Bergius) Suomelan ratsutilan isäntä 1845-1904, s. 21.03.1820 Vesilahti, Suomela, k. 19.11.1904 Vesilahti, Suomela.
Vuoden 1893 kartassa tie Suomelan kautta kirkonkylään kulkee edelleen Kaltsilan kautta. Numero kylän nimen jälkeen tarkoittaa kylän talojen lukumäärää.

Puoliso: Vihitty 03.10.1848 Rauma Amalia Vilhelmiina Juhontytär Bergius o.s. Bredlund s. 18.09.1825 Rauma maaseurakunta, k. 02.08.1898 Vesilahti, Suomela.

Lapset:
Ernst Oskar Vilhelm Bergius Henkikirjuri, s. 15.09.1849 Vesilahti, Suomela.
Olga Maria Vilhelmiina Bergius s. 03.10.1851 Vesilahti, Suomela.
Vesilahden tunnetuimpia sukuja on ollut Bergius-suku. He omistivat Suomelan kylän Suomelan tilan vuodesta 1825 lähtien. Suomela on tosin jo mainittu vuonna 1540, jolloin sitä isännöi Olavi Suomalainen. Suomelan tunnetuin isäntä oli Ernst Bergius, joka oli talon omistaja v. 1845-1904. Kuvassa Suomelan väkeä vuoden 1905 tienoilla. Kameran eteen ovat asettuneet vasemmalta lukien Olga, Elina, Paavo, Aleksanteri, Kalle, ja Orkari Bergius. Paavo Bergius omisti tilan v. 1905-1930. Aleksanteri Bergius oli Viljakkalan kappalaisena ja kirkkoherrana vuosina 1887-1941. (Kuvan om. Yrjö Punkari)
Kalle Eemeli Konstantin Bergius s. 10.02.1854 Vesilahti, Suomela.
1920- ja 1930-luvulla näkyvimpänä aatteellisena järjestönä toimi Vesilahdellakin suokeluskunta, jonka rinnakkaisorganisaationa oli Lotta Svärd-järjestö. Suojeluskunta Vesilahdelle oli perustettu jo lokakuun lopulla v. 1917. Kuvassa suojeluskuntalaisia 1920-luvun puolivälissä.
Aleksanteri Fredrik Mikael Bergius s. 25.09.1856 Vesilahti, Suomela.
Vesilahden maatalouslakkolaisten marssirivistö kirkonkylässä v. 1917. Yhteiskunnallinen järjestäytyminen johti keväällä 1917 siihen, että myös maatalousväestö ryhtyi vaatimaan itselleen kahdeksan tunnin työpäivää. Kun heidän vaatimuksensa eivät näyttäneet herättävän vastakaikua, seurauksena oli kylvöaikaan ajoitettuja maatalouslakkoja ympäri Suomea, myös Vesilahdella. Työväenyhdistyksiä perustettiin Vesilahdelle 1900-luvun alkuvuosina viisi.
Paul Juho Agapetus Bergius , s. 18.08.1858 Vesilahti, Suomela. Tauluun 58
Elina Sofia Kristiina Bergius s. 01.06.1863 Vesilahti, Suomela.
Kustaa Ulrik Ossian Bergius s. 04.01.1867 Vesilahti, Suomela.
Vesilahden ylivoimaisesti suurin ja tunnetuin tila on Laukon kartano. Tarinoiden mukaan se oli olemassa jo 1200-luvulla, jolloin sen isäntänä oli tunnettu pirkkalalaispäällikkö Matti Kurki. Ensimmäiset asiakirjatiedot kartanosta ovat tosin vasta 1380-luvulta, jolloin sen omisti tuomari Klaus Djäkn. Kurki-suvun omistukseen Laukko joutui vasta 1400-luvun alkupuolella, ja heillä se pysyi aina vuoteen 1817 saakka. 1800-luvulla Laukko kuului lukuisille omistajille, kunnes se myytiin v. 1929 Haarla-suvulle. Heidän hallussaan Laukko oli 1970-luvulle saakka. Kartano oli suurimmillaan 14000 hehtaarin laajuinen, jos mukaan lasketaan kaikki Laukkoon kuuluneet tilat. Laukon historiaan kuuluu myös surullisen kuuluisa torpparilakko v. 1906. Kuvassa Laukon päärakennus 1940-luvulla. Se oli valmistunut 1930-luvun alussa. Vanha päärakennus oli poltettu v. 1918.
Olga Emilia Charlotta Bergius s. 28.12.1868 Vesilahti, Suomela.
Vesilahden Narvan seurojentaloa rakennettiin keväällä 1934. Sen käyttäjinä olivat 1930-luvulla mm. Tähti-nuorisoseura sekä suojeluskunta ja Lotta Svärd-yhdistys. Talo vihittiin käyttöönsä 23.6.1934.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 58
V Paul Juho Agapetus Ernstinpoika Bergius, (Taulusta 57, isä Ernst Bergius) Suomelan ratsutilan isäntä 1905-1930, s. 18.08.1858 Vesilahti, Suomela, k. 28.02.1938 Tampere.
Kuva Suomelan alarakennuksen portailta vuonna 1900 on ollut Mattias Bergiuksen omistuksessa. Kuvassa ovat seuraavat henkilöt: vasemmalta ylhäältä: tilanomistaja Konstantin Hjelmeroos, rouva Olga Mäkelä (os. Bergius). Alempana: tilanomistaja Ernst Fr.K. Bergius, kruununvouti, hovineuvos Paavo J.A. Bergius sylissään Paavo K.A. Bergius, sairaanhoitaja Agnes Bergius. Alarivissä: Neiti Elin S.Kr. Bergius, rouva Greta Irene Bergius-Perttuli, maatalousteknikko P.Ossian G. Bergius, talousopettaja Ina E.E. Bergius, hovineuvoksetar Anna Bergius, sylissä tilanomistaja V.Hannes F. Bergius (Mäki-Suomela), kelloseppä Carl U. Bergström (kuvan ottaja, jonka äiti o.s. Bergius). Kruununvouti Paavo Johan Agapetus Bergiuksen nimi esiintyy Laukon lakkojen yhteydessä sovittelevana virkavallan edustajana.

Puoliso: Vihitty 18.08.1889 Lempäälä Anna Elisabet Gustafintytär Bergius o.s. af Hällström s. 15.07.1861 Lempäälä, Kukkola, k. 01.01.1934 Vesilahti.
Vanhemmat: Gustaf Vilhelm af Hällström, s. 05.01.1833 Helsinki ja Josefiina Sofia af Hällström o.s. Faller, s. 24.11.1832 Pori.

Lapset:
Ina Emilia Elisabet Bergius s. 11.10.1895 Vesilahti, k. 28.10.1975 Tampere.
Paavo Gustav Adolf Bergius s. 06.11.1897 Vesilahti, k. 26.11.1917 Vesilahti.
Veli Hannes Ilmari Bergius s. 24.10.1899 Vesilahti, k. 09.04.1960 Vesilahti.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 59
I Kustaa Tuomaanpoika Heikkilä, Vävystä tuli Heikkilän isäntä, flöteverovelvollinen 1629, s. 1589 Yläne, k. Yläne, Kirkkokylä.

Puoliso: Vihitty 1613 Yläne Leena Tuomaantytär Heikkilä. (Taulu 77) Emäntä kotitilallaan, s. 1593 Yläne, Kirkkokylä.
Isä: Tuomas Heikinpoika Heikkilä, Heikkilän isäntä , löteverollinen = ns. puolirälssi 1585, mainitaan SAY:ssa 1635-1637, s. 1560 Yläne, Kirkkokylä, k. Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Yrjö Heikkilä , s. 1614 Yläne, Kirkkokylä. Tauluun 60
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 60
II Yrjö Kustaanpoika Heikkilä, (Taulusta 59, isä Kustaa Heikkilä) Heikkilän isäntä 1648-1674, Yläneen lukkari 24 vuotta, vuosina 1653-1677, s. 1614 Yläne, Kirkkokylä, k. 06.06.1677 Yläne, Kirkkokylä.

Puoliso: Vihitty 1637 Yläne Maisa Matintytär Heikkilä Heikkilän emäntä 1644-1673, k. Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Kustaa Heikkilä , s. 1638 Yläne. Tauluun 61
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 61
III Kustaa Yrjönpoika Heikkilä, (Taulusta 60, isä Yrjö Heikkilä) Heikkilän isäntä 1674-1686, Yläneen lukkari 1677-1686, s. 1638 Yläne, k. 25.03.1686 Yläne.

Puoliso: Vihitty 1664 Yläne Margareetta (Maria) Heikkilä o.s. Tupo Heikkilän emäntä 1667-1683, s. Yläne, k. Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Yrjö Heikkilä , s. 1662 Yläne, Kirkkokylä. Tauluun 62
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 62
IV Yrjö Kustaanpoika Heikkilä, (Taulusta 61, isä Kustaa Heikkilä) Yläneen Heikkilän ratsutilallinen 1686-1722, Yäneen lukkari 1688-1690, kirkkoisäntä, haudattu kirkon kuoreen., s. 1662 Yläne, Kirkkokylä, k. 16.04.1732 Yläne. Pellon ja kasken kulta
Leipäviljan ja kauran merkitys verotuksessa
Vilja oli niin ravintoaineena, veroparselina kuin kauppatavarana erittäin keskeisessä
asemassa. Kruunu tarvitsi ja sai verotuloina niin leipäviljaa, ohramaltaita, kauraa
kuin pienen määrän vehnääkin ympäri valtakuntaa. Ruokittavia riitti kartanoissa ja linnoissa. Vaikka linnojen lato- eli karjakartanoissa ja kuninkaankartanoissakin
harjoitettiin maanviljelystä, ei kruunu olisi tullut toimeen ilman veroviljaa.
Varsinkin ohramaltaiden merkitys verotuotteena oli korvaamaton. Ohra toimitettiin
valmiiksi mallastettuna kartanoihin, joissa se sitten pantiin olueksi. Vuonna
1582 kruunun vuotuisista verotuloista viljatuotteiden osuus oli veronormien mukaan
lähes 38 prosenttia.
Suomensukuisten kansojen etevän keksinnön, savuriihen, ansiosta kuivattu vilja
säilyi homehtumatta talven yli, ja kuitenkin itävyys säilyi. Ylijäämäviljaa jäi
kuitenkin harvoin talven jäljiltä, ja katovuodet johtuivatkin hallasta eikä viljan säilytysongelmista.
Leipäviljaa jatkettiin pulavuosina pettujauhon lisäksi ruumenilla
eli akanoilla.
Maakunnat eivät olleet varsinaisen viljanviljelyn suhteen samalla viivalla. Taulukkoon
12 kootut keskimääräiset kylvöluvut, jotka ovat tosin vasta 1620– 1630-
luvuilta, tarjoavat suuntaa-antavaa tietoa peltoalasta, sillä viljelyjärjestelmä ja varsinkin
kylvötiheys vaihtelivat maakuntien välillä. Karja- ja kylvövero oli yksi 1600-
luvun lukuisista suostunta- eli apuveroista, jota kannettiin talonpojilta ja myöhemmin
myös muilta säädyiltä karjavarallisuuden ja kylvötynnyreiden mukaan.
Kyseenomaista veroa kannettiin ensimmäisen kerran vuoden 1620 valtiopäivien
jälkeen. Kylvöluvut perustuvat karja- ja kylvöveron yhteydessä kirjattuihin kylvömääriin
. Vero-ohjeiden mukaan kustakin kylvetystä tynnyristä oli maksettava kaksi äyriä veroa – ”olkoon sitten peltoon tai kaskimaahan kylvettyä.”

Kaskeen kylvettiin huomattavasti harvempaan kuin peltoon, mikä on otettava
huomioon tarkasteltaessa Viipurin läänin ja Savon lukuja. Samalla tai pienemmälläkin
kylvömäärällä sai kaskipellosta sen hyvin onnistuessa suuremman sadon kuin
varsinaisesta pellosta. Esimerkiksi koskemattomaan metsään tehdystä huuhdasta
saattoi saada hyvinkin 30–40-kertaisen sadon.
Koska kyse oli veroa varten ilmoitetusta kylvömäärästä, oli talonpojalla ehkä
houkutus ilmoittaa kylvömäärät todellisuutta pienemmiksi. Yksitellen 1630–1640-
lukujen vanhimmista maanmittauskartoista arvioidut peltoalat saattaisivat osua
tarkempaan. Esimerkiksi Karjalan kannaksella Uudenkirkon pitäjässä oli taloa
kohti noin 9 tynnyrinalaa peltoa. Myös muiden maakuntien osalta kartta-arviot
todellisista peltoaloista ovat huomattavasti kylvöverolukuja suuremmat.
Talonpoikaistilojen satomääristä ei liiemmin ole tarkkoja tilastotietoja. Kirkkoherrojen
laatimat kymmenysluettelot eivät voi ainakaan Varsinais-Suomessa kuvata
1/10 koko sadosta. Hyvin yleistä oli, että kymmenysvero tilaa kohti oli vain noin
2–3 kappaa. Tällöin koko sato olisi käsittänyt vain noin 20–30 kappaa, millä
määrällä tuskin yksikään tila tuli normaalivuosina toimeen. ”Kymmenys” lieneekin
ollut enää vain veron teoreettinen nimitys, eikä ole tarkoittanut todellista 10 prosenttia
sadosta. Kymmenysten todellinen määrä riippui varmasti sekä sadon ilmoittajasta,
talonpojasta, kuin myös veronkerääjästä, kirkkoherrasta. Orrman on laskenut
kolmen varsinaissuomalaisen esimerkkipitäjän, Paraisten, Marttilan ja Vehmaan
osalta todellisen kymmenysveroprosentin olleen vain 1,4–3,3 prosenttia, jos
keskimääräisenä jyvälukuna pidetään neljää. Suurimmassa osassa Suomea kymmenysverotus
oli lisäksi vielä 1500-luvulla tuntematon verosuoritus. Ylä-Satakunnassa,
Hämeessä, Savossa ja Karjalassa oli käytössä sopimusoikeus, jonka perusteella
piispa, kirkkoherra ja pitäjänkirkko saivat kukin vuosittain tietyn määrän veroa
sovittuine verotuotteineen satovaihteluista huolimatta.
Pitkän aikavälin keskimääräiset satomäärät ovat monesti harhaanjohtavia, sillä
katovuodet erosivat niin kutsutusta normaalivuodesta hyvinkin paljon. Toiseksi on
vaikea vertailla todellisia kylvöaloja eri maakuntien kesken, sillä tilien välittämä
tieto kylvöistä ja sadoista koski monessa tapauksessa ainoastaan veronalaista maata.
Kaskihalmeet ja ulkomaat jäivät verottamatta, ja niiden suhteellinen osuus kokonaisviljelyalueista
vaihteli eri maakunnissa. Peltoalojen niukkuus selittyy ainakin
osittain sillä, että kaskeaminen täydensi monissa maakunnissa huomattavan paljon
talonpojan viljasatoa. Kolmantena virhetekijänä täytyy muistaa lähteiden luonne.
Talonpoika tuskin ilmoitti kylvömääriään tunnollisen tarkasti ”käsi raamatulla”,
mikäli se vaikutti hänen verotukseensa. Pikemminkin kylvöluvut ilmoitettiin alakanttiin,
jos vain mahdollista, eli kymmenysveroon liittyvät veroluvut antavat kansan
varallisuudesta köyhemmän kuvan kuin mitä oli todellisuus.

Kattavimmat ja pitkän aikavälin tiedot sadoista saadaan kruunun karjakartanoiden
tileistä. Tosin kartanoiden sadot olivat varmasti jonkin verran paremmat
kuin tavallisen talonpoikaistilan. Kartanoissa pidettiin runsaasti karjaa, joten lantaa
riitti pelloille paremmin. Lisäksi kruunu pyrki perustamaan karjakartanonsa jo
valmiiksi viljavien alueiden tuntumaan. Viljelymenetelmät ja -olosuhteet lienevät
muuten olleet samanlaiset kuin talonpoikaistiloilla. Keskimäärin rukiilla oli sadon
onnistuessa paras jyväluku, kuusi. Ohran keskimääräinen jyväluku oli viisi ja kauran
neljä. Kaskiruis oli Turun linnan karjakartanosta, Iso-Heikkilästä, säilyneiden
tietojen mukaan peltoruista tuottavampaa. Espoon kartanossa rukiin jyväluku oli
neljästä viiteen. Kustaa Vaasan asettamista tavoitteista, 8-kertaisesta ruis- ja 9-
kertaisesta ohrasadosta, jäätiin siis monena vuonna tuntuvasti.
Varsinais-Suomen kuninkaankartanoiden satomäärissä näkyy pitkällä aikavälillä
1500-luvun loppupuolella alkanut ja 1800-luvulle asti jatkunut pikku jääkausi.
Kun keskimääräinen peltokasvien jyväluku oli vielä Varsinais-Suomessa 1580-luvulle
asti viisi, laski se 1500-luvun lopussa keskimäärin kolmeen. Talonpoikaistilojen
osalta suuntaus lienee ollut sama. Yhdessä sotarasitusten, veronkorotusten sekä
1600-luvun alun nälkävuosien, olkivuosien, kanssa olosuhteet kiristyivät monella
tilalla äärimmäisen huonoksi, ja autioitumisprosessi kiihtyi.
Peltoviljelyalueilla – Lounais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Hämeessä – yleisin
viljelytapa oli kaksivuoroviljely, jota täydensi niin sanotun toukomaan käyttö.
Toinen puoli pellosta oli kesannolla ja toiseen puoleen kylvettiin ruista, ohraa tai
kauraa. Toukomaa oli kesannosta erikseen aidattu pieni alue, jossa kasvatettiin esimerkiksi
hernettä, papuja, naurista tai kuitukasveja. Herne oli tärkeä, sillä se lannoitti
samalla peltoa typentuotollaan. Toukomaan koosta riippui, kuinka suuri osa
pelloista todella oli kesannolla.
Varsinais-Suomen mannerpitäjissä verotus keskittyi jo keskiajalla etupäässä peltoviljelyyn
ja toissijaisesti karjanhoitoon. Taulukossa 13 on vertailtu, miten paljon
veroa maksettiin toisaalta viljatuotteina ja toisaalta voina. Esimerkkipitäjänä on
keskeisen peltoviljelyalueen Maaria, mutta samat vero-ohjeet olivat käytössä lähes
koko Maskun kihlakunnassa saaristoa lukuun ottamatta.
Päävero kannettiin kunkin tilan maaveroluvun, so. savuluvun mukaan, joka oli
Maariassa keskimäärin 1/5 savua, kun taas nimismiesvero kannettiin manttaaleittain.
1540-luvulla vielä lähes jokainen tila oli kokomanttaalin tila. Kun tarkastellaan
markkamääräisesti viljan (ruis, maltaat ja kaura) ja karjataloustuotteiden
(voin) osuutta kruunun verotuksessa, huomataan, että viljan osuus oli voita huomattavasti
merkittävämpi. Tuolloin yksi panni leipäviljaa oli arvoltaan kaksi
markkaa ja panni kauraa yhden markan arvoinen. Voileiviskä puolestaan noteerattiin
kolmen markan arvoiseksi. Vuotuisen viljaveron suuruus markoiksi muutettuna ja yhtä tilaa kohti oli yhteensä 3,8 markkaa, kun otetaan huomioon sekä päävero
että nimismiehen vero. Voivero puolestaan oli arvoltaan vain 0,6 markkaa.
1600-luvun alussa vertailu on edelleen yhtä selkeästi viljan hyväksi. Viljan osuus
koko vuotuisesta verorasituksesta oli Varsinais-Suomen pitäjissä keskimäärin lähes
50 prosenttia, kun taas voin osuus jäi 18,5 prosenttiin.
Vaikka vilja oli merkittävä verotuote, ei sen osuus verotuotteista ollut samanlainen
kaikissa maakunnissa. Taulukossa 14 on koottuna tieto siitä, kuinka paljon
veroviljaa toimitettiin kruunulle eri maakunnista vuonna 1542, ja kuinka suuri
viljaveron osuus oli keskimäärin tilaa kohti.
Eniten viljaa kertyi Hämeen läänistä, vaikka tilaluvun perusteella se oli vasta
kolmanneksi suurin maakunta. Tosin erot eivät ole suuria. Kolmesta maakunnasta
eli Varsinais-Suomesta, Hämeestä ja Karjalasta kannettiin verona viljaa niin paljon,
että se vastasi 64 prosenttia kaikesta Suomen vuotuisen veron viljasta.
Jos kuitenkin verrataan maksettua viljaveroa perintötilojen määrään, huomataan,
että suhteessa korkein viljavero oli Savossa, lähes 3,5 pannia keskimäärin tilaa
kohti. Virhetekijöitä on tosin tässäkin runsaasti. Perintö- eli verotila vaihteli esimerkiksi
kooltaan eri puolilla maata, vaikka merkittävää eroa itä- ja länsisuomalaisen
perhekunnan koolla ei vielä 1500-luvulla ollutkaan. Suurperheet olivat vielä
Savossakin vähemmistönä. Lisäksi Savon talonpojilta kannettu päävero puoli
pannia ohraa tai ruista kutakin veronahkaa eli maaveroyksikköä kohti on merkitty
taulukkoon 14 ikään kuin se olisi maksettu kokonaan viljana. Tosiasiassa viljaveron
saattoi maksaa myös vaihtoehtoisesti muina parseleina. Esimerkiksi vuonna 1541 savolaiset maksoivat pääveronsa niin, että viljaa (etupäässä ohraa) kertyi 72 prosenttia.
Loput verovelvollisista maksoivat pääveron korvaavina parseleina: haukina,
lampaina, turkiksina tai humalina.
Satakunnassa kruunun aittaan tuotiin veroviljaa varsinaisesti vasta vuoden 1547
jälkeen. Tällöin kinkerivero, johon vilja yhtenä verotuotteena kuului, siirtyi osaksi
kruunun tilinpitoa. Siihen asti neljänneskuntamiehet olivat keräyttäneet kinkeriveron,
ja se oli käytetty pitäjissä järjestettäviin kestityksiin. Kruunun varsinainen vuotuinen
vero maksettiin Satakunnassa rahana. Myös Pohjanmaalta kruunulle kannettiin
veroviljaa vasta 1550-luvun lopun maantarkastuksen jälkeen. 1540-luvulla
suurin osa kruunun verosta maksettiin myös Pohjanmaalla rahana.
Ohra oli tärkein viljalaji 1500-luvun verotuksessa. Ohraa ja ohramaltaita maksettiin
koko Suomessa 1540-luvun veronormien mukaan yhteensä lähes 330 lästiä,
kun taas ruista ja ruisjauhoja kertyi paljon vähemmän 170 lästiä. Jopa Varsinais-
Suomessa, missä rukiin viljelyllä oli jo pitkät perinteet, kertyi verona jonkin verran
enemmän sekä maltaita että kauraa kuin ruista. Ohra oli kruunun
taloudessa käyttötavoiltaan monipuolinen, sillä siitä tehtiin leipää, mutta ennen
kaikkea sitä mallastettiin olutta varten. Olutta tarvittiin kruununkartanoissa, linnoissa, sotaväen muonituksessa ja virkamiesten kestityksessä. Erilaiset jauhopuurot
ja sisälmysruoat sisälsivät nekin useimmiten ohraa.
Ohra oli Suomen pääviljalaji vielä 1500-luvulla, joskin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa
ja osittain Uudellamaalla se sai luovuttaa johtoaseman rukiille. Pääviljalajia
kuvaa sekin seikka, että ruotsin kielen sana ”korn” tarkoittaa suomennettuna
sekä jyvää että ohraa. Ohraa pystyi viljelemään lajirikkauden takia hyvinkin
erilaisissa olosuhteissa, ja se menestyi pohjoisempana kuin ruis. Esimerkiksi lehtipuuvaltaisesta
metsästä poltettuun tavalliseen kaskeen viljeltiin Savossa yleisesti
ohraa. Maaperän tuli olla ravinnerikas, mutta ei liikaa lannoitettu. Ohran haittapuoli
oli sen hallanarkuus.
Ohran viljely väistyi kuitenkin 1600-luvulla yhä pohjoisemmaksi samalla, kun
rukiin viljely yleistyi. Pohjanmaalla merkittävä muutos rukiin eduksi tapahtui Etelä-
ja Keski-Pohjanmaalla 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun alussa. Kun 1540-luvulla
ohran osuus kymmenysluetteloiden mukaan oli vielä 75 prosenttia, niin vuosien
1610 ja 1611 kymmenysveroissa ohran osuus oli tippunut 57 prosenttiin. Rukiin
osuus kymmenysviljasta oli erityisen suuri nykyisen Keski-Pohjanmaan pitäjissä,
Kruunupyyssä, Lohtajalla ja Kokkolassa, joissa kaskeamista harjoitettiin suhteellisen
runsaasti.

Ruis oli ja on ensisijaisesti leipävilja. Ruis tarvitsee kasvaakseen paljon valoa,
viileän ilmaston ja hyvin muokatun maan. Se on karaistuneempi kuin vehnä, eikä
ole arka happamalle maalle. Rukiilla oli yleensä parempi jyväluku kuin ohralla ja
kauralla, varsinkin kaskimaasta. Varsinkin pohjoisissa osissa Suomea ruis oli vielä
1500-luvun puolivälissä ohraa harvinaisempi viljelykasvi. Työnjako rukiin ja ohran
viljelyssä oli esimerkiksi Hämeessä selkeä. Linnan alaisissa karjakartanoissa viljeltiin
enemmän ruista, kun taas talonpojat toimittivat viljelemänsä ohran verona
linnatalouden käyttöön. Siksi esimerkiksi Hämeen linnassa ruisleipää saivat vain
voudin pöydässä ruokailevat. Sama tendenssi rukiin viljelyssä näkyi Ruotsin kuninkaankartanoissa.
Ruis oli ”itäinen ja pohjoinen” viljakasvi ja sen viljely oli
sangen vähäistä Etelä-Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.
Ruis yleistyi 1500-luvulla ja oli jo esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja paikoin
Viipurin läänissä ohraa yleisempi leipävilja. Käyttö levisi talonpoikaistiloille kartanoista
saatujen hyvien satotulosten ansiosta. Yleissääntönä näyttää olleen, että mitä
vanhempaa peltoviljelystä alue edusti, sitä enemmän rukiilla oli peltoalaa. Tosin
Savossa tilanne oli päinvastainen. Pohjois-Savossa kylvettiin yhä enemmän ruista
huuhtakaskeen uudisasutuksen edetessä. Huuhtakaskessa menestyi vain yksi syysruislajike,
itäinen kaski- eli korpiruis. Lajike mahdollisti kuusivaltaisten metsien hyödyntämisen rukiinviljelyyn uudisasutuksen edetessä Sisä- ja Pohjois-Suomeen.
Vielä 1540-luvulla valtaosa savolaisten maksamasta veroviljasta oli ohraa, mutta
rukiin osuus kasvoi 1550-luvulla varsinkin Pohjois-Savossa. Tavinsalmen pitäjässä
uudisasukkaat maksoivat vaaditun viljaveronsa lähinnä rukiilla, kalana tai turkiksina,
sillä ohra ei huuhdassa menestynyt.

Ilmaston kylmeneminen 1500-luvun lopussa lienee lisännyt vähitellen rukiin
kylvöä, sillä varsinkin syysruis kesti epäedullista ja vaihtelevaa säätä paremmin
kuin ohra. Se ei myöskään ollut niin hallanarka kuin ohra. Toisaalta kaskirukiin
viljelyyn päti sääntö, että kaskeamiseen sisältyivät sekä suuret riskit epäonnistua
että toisaalta mahdollisuus saada suuri tuotto. Sadon onnistuminen oli paljolti sääolosuhteiden
varassa. Kaskenpolttaja jos kuka tunsi petun maun leivässä.

Kauran osuus kaikesta veroina toimitetusta viljasta oli 1540-luvulla suunnilleen
yhtä suuri kuin rukiin, mutta paljon ohraa pienempi. Eniten kauraa kertyi
kruunun hevosille Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, yhteensä noin 50 prosenttia
koko veromäärästä. (Katso liite 5) Varsinais-Suomen Piikkiön kihlakunnassa kauran
osuus kaikesta viljasta oli kymmenysluetteloiden perusteella 1580-luvulla jopa
20 prosenttia. Kauraa käytettiin ennen kaikkea hevosten rehuksi lukuisissa pitäjien
kestityksissä ja ruokaruotseissa hoviseurueen ja virkamiesten kulkiessa maakuntakiertueillaan.
Ahvenanmaalta ja Pohjanmaalta kaura puuttui verotuotteiden joukosta koko
1500-luvun ajan, eikä se sisältynyt vielä 1600-luvun alun vuotuisiin veroihin. Kasvuolosuhteet
tuskin olivat siihen syynä, sillä kaura on varsin vaatimaton kasvupaikan
suhteen ja viihtyy hyvin erilaisissa maaperissä. Kauraa viljeltiin runsaasti ulkopeltoihin
ja kaskiin rukiin tai ohraan jälkeen. Kymmenysviljana kauraa tosin tiedetään
toimitetun pieniä määriä myös Pohjanmaalla, mutta yleinen kasvi se ei siellä
ollut. Ahvenanmaalla kaura oli harvinainen viljakasvi ensinnäkin sen takia, että
pienet peltotilkut tarvittiin kaikki leipäviljan viljelyyn ja toisaalta siksi, että karjan
ravinnoksi riitti tarpeeksi luonnonheinää ja järviruokoa. Kolmanneksi kruunulla ei
ehkä ollut tarvetta saada rehua verona Pohjanmaalla, sillä kruunun omia hevosia
majaili siellä sangen vähän ruokittavana. Jokipii olettaa kauran viljelyn levinneen
vähitellen Lounais-Suomesta ja Etelä-Hämeestä pohjoista ja itää kohti.
Kaura oli ihmisen elintarvikkeena huonossa maineessa ympäri Eurooppaa. Varsinkin
Roomassa sitä halveksuttiin, koska sitä käytettiin lähinnä hevosten ravintona.
Kaura oli 1500–1600-luvuilla rahalliselta arvoltaankin vain puolet siitä, mitä
leipäviljalajit ruis ja ohra. Kaurapuuro miellettiin sivistymättömien barbaarien ja
pohjoisten kansojen ruoaksi. Tosin skotit sanoivat kaurapuuron pitävän ruumiin
terveenä, pään kylmänä ja jalat lämpiminä sekä sen aikaansaavan rautaisia miehiä.
Suomessa suuri osa kaurasta käytettiin toki hevosten talviruokintaan.
Kaura vaati kasvaakseen pitkät valoisat päivät ja runsaasti kosteutta. Kasvuominaisuuksiensa
takia se lienee juurtunut Pohjois-Euroopan olosuhteisiin hyvin.
Viipurin läänissä kaura poistettiin vuotuisten verotuotteiden joukosta 1600-luvun
alussa. Se ei välttämättä merkitse sitä, ettei kauraa olisi toimitettu verona kuten
ennenkin. Päinvastoin kauran osuus lienee yhdistetty yksinkertaisesti viljaveron
(spannmål) yhteyteen. Muissa maakunnissa ”spannmål” tarkoitti pelkästään
ruista ja/tai ohraa eli leipäviljaa, ja kaura mainittiin veroparselina aina erikseen.
Karjalassa sen sijaan kauraa käytettiin huomattavassa määrin myös ihmisravinnoksi,
ja siitä leivottiin muun muassa rieskaa. Kauran yhdistäminen samaan veroon
rukiin ja ohran kanssa selittäisi samalla osittain myös sitä, miksi Viipurin läänin
viljavero kasvoi lähes kaksinkertaiseksi entiseen verrattuna. Esimerkiksi Lappeen
pitäjässä täysveroa kohti määrätty viljavero nousi vuoden 1605 parseliuudistuksessa
reilusta neljästä tynnyristä81 peräti seitsemään tynnyriin. Varsinkin vanhassa
nimismiehenverossa kauralla oli ollut sangen keskeinen merkitys
Vehnä oli aluksi Pohjolassa vain varakkaiden herkkua ja se oli vielä 1800-luvulla
harvinainen viljalaji. Vehnä vaatii runsaasti lannoitusta sekä kuohkeaa että kuivahkoa
maaperää. Kaskimaassa se ei menestynyt. Ilmari Talven mukaan vehnää
viljeltiin eniten Karjalassa, missä jo viimeistään 1600-luvulla valmistettiin myyntiin
vehnäistä leivonnaista ”Viipurin rinkeliä”. Väite pitänee paikkansa, varsinkin, jos
sitä verrataan 1500-luvun verotukseen. Kruunu keräytti keskiajalla verovehnää
Lappeen, Taipaleen, Jääsken, Muolaan, Kivennavan ja Uudenkirkon pitäjissä. Kunkin
nautakunnan tuli toimittaa yhteisvastuullisesti linnaan yksi panni lahjavehnää.
Ainoastaan Viipurin läänin rannikkopitäjistä Säkkijärveltä, Viipurin pitäjästä ja
Koivistolta vehnä puuttui verotuotteista. Etuliite lahja- viittaa erittäin vanhaan,
viimeistään 1300-luvulla syntyneeseen veroon. Mikään ei viittaa siihen, että vehnä
olisi viljelty vain varakkaimmilla tiloilla tai kartanoissa, vaan veroa kannettiin kultakin
kollektiiviyksiköltä, nautakunnalta Viipurin läänissä vehnän viljelyn on siis
täytynyt olla tuttua jo keskiajalla. Vuonna 1542 nautakunnilta kertyi vehnää yhteensä
101 pannia (noin 9090 litraa). Äyräpään kihlakunnassa vehnä poistui veroparseleiden
joukosta vuoteen 1586 mennessä, mutta Lappeen ja Jääsken nautakunnissa
vehnää maksettiin verona aina vuoteen 1605 asti.
Läntisissä maakunnissa vehnää kannettiin verona ainoastaan viljakymmenyksien
yhteydessä. Tosin sitä kertyi vuosittain vain muutamia kappoja lähinnä Varsinais-
Suomessa. Vehnää sanotaan edistyneiden ja varakkaiden talojen viljaksi, ja se
oli varsinkin Kustaa Vaasan suosiossa, joka pyrki tuloksetta lisäämään sen viljelyä.

1600-luvun alun veroparseliuudistuksessa viljan määrä maaveroyksikköä kohti
nousi lähes kaikissa maakunnissa. Monessa maakunnassa verotusta yksinkertaistettiin,
ja verotuotteiden joukosta poistettiin rakennustarvikkeita, riistaeläimiä ja teuraskarjaa.
Kruunu ei kuitenkaan suostunut vähentämään vuotuisen veron tuottoa,
vaan näiden tuotteiden osuus tavallaan siirrettiin sekä rahana kannettuihin veroihin
että viljaveroon. Kruunu halusi selkeitä, helposti kuljetettavia ja säilyviä tuotteita,
jotka oli myös helppo muuttaa tarvittaessa rahaksi.
Kun vertailee Länsi- ja Itä-Suomen keskiarvotilojen viljaveroa, on havaittavissa
selkeä ero. Satakunnassa ja Pohjanmaalla maksettu viljavero jäi alle yhden tynnyrin,
kun taas Viipurin linnaläänissä se saattoi nousta jopa yli kolmen tynnyrin keskikokoista
tilaa kohti. Keskimääräistä pienempi viljavero oli sekä Uudellamaalla että
Lounais-Suomen saaristossa. Rautalammin ja Oulun erämaan pitäjät eivät maksaneet
vuotuisessa verossaan lainkaan viljaa. Erittäin pieneksi viljaveron määrä jäi
myös Koivistolla, Iissä sekä Kemissä, joiden asukkaat olivat erikoistuneet enemmänkin
kalastukseen, hylkeenpyyntiin tai merenkulkuun. Varsinais-Suomen ja
Etelä-Hämeen vanhimmilla peltoviljelyalueilla tilat maksoivat muuta maakuntaa
suurempaa viljaveroa siksi, että vanhan asutuksen pitäjissä tilojen veroluvut olivat
maakunnan keskiarvoa korkeampia. Tällaisia pitäjiä olivat Varsinais-Suomessa
mm. Halikko, Piikkiö ja Raisio.
Nykyisen Etelä-Karjalan ja Karjalan kannaksen eli Lappeen, Jääsken ja Äyräpään
kihlakuntien merkittävän suuren viljaveron sekä 1540-luvun alussa että veroparseliuudistuksen
jälkeen voi ainakin osittain selittää ilmastollisilla tekijöillä. Karjalan
kannaksen maaperä oli viljavaa ja ilmasto oli muuhun Suomeen verrattuna
keskieurooppalaisempaa mannerilmastoa. Pitkät, lämpimät kesät olivat erittäin
suotuisia viljan viljelyä ajatellen. Ei siis ihme, että talonpojat maksoivat vuoden
1605 jälkeen koko verorasituksestaan markkamääräisesti laskien yli 75 prosenttia viljana.
Luonnonmaantieteelliset seikat selittänevät myös Pohjois-Hämeen, Jämsän ja
Rautalammin pitäjien pientä viljaveroa. Vuoden 1586 maantarkastuksen mukaan
Jämsän pitäjässä oli taloa kohti keskimäärin vain neljä tynnyrinalaa peltoa (noin 2
hehtaaria). Vaikka tämän lisäksi tiloilla oli verotuksen ulkopuolella olleita ulkomaita
ja voudilta salassa pidettyjä kaskihalmeita, on selvää, ettei verotus voinut perustua
ensisijaisesti viljatuotteisiin. Verotus perustui eräelinkeinoihin, joista merkityksellisin
oli kalastus. Rautalammilla viljaa ei kannettu verona kapan kappaa, ja
Jämsässäkin viljavero oli kolme kertaa pienempi kuin eteläisissä naapuripitäjissä
Sysmässä ja Padasjoella. Sisä-Suomen asukkaat olivat pohjoissuomalaisten tavoin
erätalonpoikia, jotka kaskeamisen lisäksi harjoittivat maanviljelystä pienillä, muutaman
aarin kuokkapelloilla, mutta saivat pääasialliset elämän edellytykset kalastuksesta
ja metsästyksestä.
Vilja (spannemål) tarkoitti verotileissä sananmukaisesti riihessä kuivattuja, mutta
jauhamattomia jyviä. Ainoastaan Ahvenanmaalla kannettiin verona viljan jyvien lisäksi ruisjauhoja, kun taas muissa maakunnissa jauhoja toimitettiin vain apuveroina
tai vaihtoparseleina. Jauhot luokiteltiin karkeuden mukaan. Verotileissä
yleisintä ja samalla halvinta laatua edustivat seulomattomat (oskrädd) lesejauhot,
joita käytettiin tavallisen arkileivän valmistamiseen. Toiseksi paras laatu olivat
seulotut (skrädd) jauhot, joissa kuoriaines ei ollut mukana. Hienoimmasta jauholaadusta
valmistettiin herrainleipää hovin tarpeisiin. Osa veroviljasta käytettiin jo
pitäjissä paikan päällä. Sotaväki tarvitsi leipää ja olutta, ja niitä valmistutettiin talonpoikien
tiloilla. Tileihin merkittiin yksinkertaisesti määrät, kuinka paljon veroviljaa
on leivottu, mallastettu ja pantu olueksi. Kirjurin tehtävä oli kirjata ylös
käytetyt jauho-, mallas- ja humalamäärät sekä yhteenlaskettu lopputuotteiden
määrä, mutta ei sitä, kuka tai ketkä työn tekivät.
Leipä oli yksi tärkeimmistä peruselintarvikkeista. ”Leipä miehen tiellä pitää”- sanonta
ei ole syntynyt tyhjästä. Kruunun pöydässä tärkeimpiä parseleita olivat juuri
olut ja leipä, jotka kuuluivat joka aterialle. Tärkeydestään huolimatta leipää kannettiin
kruunun vuotuisena verona lähinnä vain Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla,
joissa se oli osa nimismiehen veroa. Myös Viipurin linnaläänissä Muolaan
ja Kivennavan pitäjissä leipää kannettiin nimismiehen verossa, kaksi leiviskää kultakin
täysverolta. Länsi-Suomessa puolestaan leipää toimitettiin kappaleittain
(knalle, stycke). Tynnyri leipää painoi Länsi-Suomessa neljä leiviskää ja yksi tynnyri
veti 150 kuivaa leipää. Itä-Suomessa pehmeä leipä painoi enemmän, sillä samankokoisen
tynnyrin paino oli siellä kuusi leiviskää.
Muissa maakunnissa leipää ei toimitettu verotuotteena ilmeisesti säilyvyysongelman
takia. Kun itäsuomalaisen pehmeän leivän kulttuuripiirissä ruislimput ja
ohrarieskat leivottiin vähintään kerran viikossa, niin pehmeä leipä ei olisi kestänyt
pitkiä matkoja ja varastoimista. Nimismiehelle toimitettuun veroon leipä sentään
vielä sopi, sillä kestitysparselit eivät vaatineet pitkäaikaista varastointia. Varsinais-
Suomessa ja Ahvenanmaalla kova leipä oli selvästi yleisin leipälaji, ja pehmeää
leipää leivottiin vain juhlapäiviksi.
Säätyjako tai virka-asema heijastui kuninkaankartanoissa myös leivän laatuun.
Yleinen kolmijako tapahtui voudin leipään, asemiehen leipään ja arkipäiväiseen
ruokaleipään (spisebröd). Arkileipään käytettiin voudinohjeiden mukaan puolet
ruisjauhoja ja puolet halvempia ohra- ja kaurajauhoja (bjuggmjöl). Talonpoikien
verona toimittamasta leivästä ei käytetty spisebröd-nimitystä, mutta tavallinen
veroleipä (bröd) lienee ollut juuri karkeaa, leseistä arkileipää eli samankaltaista kuin linnan arkileipä, renkileipä. Arkileipää leivottiin 1500-luvulla sekä ohrasta
että rukiista, mutta Itä-Suomessa myös kaurasta. Ohutta vartaassa säilytettyä rukiista
reikäleipää kutsuttiin voudintileissä myös kyrsäksi. Varsinaissuomalaisilta kannetuista veroista leipä poistui 1600-luvun alussa, kun taas Ahvenanmaalla se
kuului edelleen 1600-luvun alkupuolellakin talonpoikien verotuotteisiin.
Herneiden ja papujen, verotus periytyi uuden ajan kruunun veroon ainoastaan
Viipurin linnaläänissä, missä talonpojat olivat vanhastaan toimittaneet linnanvoudille
lahjapapuja. Palkokasvit olivat sangen yleisiä peltokasveja Satakunnassa,
Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Herneet ja pavut sitovat juuriinsa typpeä, mikä
lannoitti maaperää ja toiseksi ne olivat myös tärkeää ja energistä paastoajan ruokaa.
Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa papuja maksettiin osana kirkon kymmenyksiä,
ja paikoin niiden osuus oli kauraakin suurempi. 1500-luvun lopulla sotavuosina
pavuista ja herneistä tuli lähes vuotuisia veroparseleita, sillä ne kuuluivat
osaksi sotilaille kannettua apuveroa, muonaveroa. Pavut ja herneet olivat myös tärkeää
paastoajan ruokaa, mikä lisäsi niiden viljelyä. Verotuotteeksi herneet ja pavut
olivat erittäin sopivia, sillä niiden säilyvyys oli hyvä. Varsinais-Suomessa pavut
määrättiin osaksi vuotuista verotusta vuoden 1586 parseliuudistuksen yhteydessä.
Tästä voisi päätellä palkokasviviljelyn yleistyneen 1500-luvulla.
Ohraista olutta ja humalasalkoja
Olut ei sinänsä kuulunut vuotuisen veron verotuotteisiin, mutta sen raaka-aineet
ohramaltaat ja humala kylläkin. Olut kannatti luonnollisesti valmistaa kruunun
tarpeisiin vasta kartanoissa ja linnoissa, sillä se oli pintahiivaolutta, eikä näin ollen
soveltunut kovin pitkäaikaiseen säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Toisena syynä olivat
kuljetustekniset syyt. Painavaa ja hankalasti kuljetettavaa juomaa ei kannattanut
kuljettaa paikasta toiseen yhtään sen enempää kuin oli pakko. Olut oli yhtä
välttämätön kruunun väen ravitsija kuin leipä. Olutta pantiin viikoittain kartanoissa
ja tiloilla. Jyvät kuivattiin ja jauhettiin karkeiksi mallasjauhoiksi. Tämä
vaati paljon työtä, jolle ei näytä sinänsä lasketun varsinaista rahallista arvoa. Verotusarvoja
tarkasteltaessa ohranjyvä- ja mallastynnyrit nimittäin hinnoiteltiin samanarvoisiksi.
Mitä arvokkaammasta tai tärkeämmästä tuotteesta oli kyse, sitä tarkemmin se
yleensä kirjattiin tilien yhteenvetoluetteloihin. Kuten leipä, myös olut jaettiin laatuluokkiin
lähinnä käytetyn mallas- ja humalamäärän mukaan. Paremmuusjärjestyksen
ja vierteen väkevyyden mukaan juoma jaettiin herrain-, vouti-, asemiesja
ruokaolueen. Viimeksi mainittu eli ruokaolut oli lähinnä mietoa kotikaljaa. Yleisimmän
laadun, asemiesoluen on arvioitu olleen vahvuudeltaan noin 2,3 painoprosenttia
ja parhaan herrainoluenkin vain noin 3,5 painoprosenttia. Olut oli sekä energistä ravintoa että ”suolan huuhtelija”. Sopiva päiväannos vaihteli henkilön
säädyn ja aseman mukaan kolmesta viiteen litraan päivässä.
Humala oli oluen maustaja, mutta se lisäsi myös juoman säilyvyyttä. Karvas
maku teki oluesta sopivan kirpeän, ja antoi oluelle sen ominaisen maun. Juuri humalan
uskottiin aiheuttavan oluen päihdyttävän vaikutuksen, mutta tosiasiassa humala
suojasi parkkihappoineen olutta pilaantumiselta. Humalasalot olivat myöhäiskeskiajalla
yleisimpiä eteläisissä ja lounaisissa maakunnissa, joissa tätä maustekasvia
riitti yli kotitarpeen myyntiin asti. Jo Kuningas Kristofferin maanlaissa vuodelta
1442 kehotettiin jokaista talonpoikaa ylläpitämään 40 humalasalkoa, mutta
lakia ei noudatettu kaikissa maakunnissa.
Humalanviljely levisi Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen melko hitaasti. Pohjanmaalla
humala oli harvinainen vielä 1600-luvulla. Se oli usein huonolaatuista, eikä
ehtinyt aina kypsyä kesän aikana. Hyvä humala olikin Pohjanmaalla kolme kertaa
kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Savossa humala ei myöskään ollut yleinen
kasvi, ei edes kuninkaankartanoissa. Satakunnassa sitä lienee kasvatettu, sillä
humala kuului vanhaan yläsatakuntalaiseen papin ruokalisäveroon. Humala kasvoi
parhaiten lounaisissa ja eteläisissä rannikkomaakunnissa sekä Etelä-Hämeessä ja
Etelä-Karjalassa. Tämä heijastui myös verotukseen, sillä vuonna 1542 lähes 70
prosenttia verohumalista saatiin Hämeestä.
Varsinais-Suomessa humala ei kuulunut keskiajalla eikä uuden ajan alussa yhdenkään
pitäjän vero-ohjeisiin, vaikka se lienee ollut talonpoikaistiloilla sangen
yleinen kasvi. Saiko kruunu tarvitsemansa humalan omista kuninkaankartanoista
vai oliko humalan viljely yleistynyt talonpoikien keskuudessa vasta keskiajan loppupuolella?
Vasta vuoden 1586 verotarkistuksessa varsinaissuomalaisten vuotuiseen
veroon liitettiin humala. Veron määrä oli kuitenkin vain neljä naulaa humalaa
kultakin savulta.110 Osuus yhtä tilaa kohti jäi siis melko pieneksi.
1600-luvun parseliuudistuksen myötä humalan osuus veroista pieneni jokseenkin
kaikissa maakunnissa. Sen entinen vero-osuus siirrettiin etupäässä raha- tai viljaveroihin.
Humalaa kannettiin verona edelleen Hämeessä, Viipurissa, Raaseporissa
(Tenholan pitäjää lukuun ottamatta) ja Ahvenanmaalla. Hämeessä verorasitus
vaihteli eri pitäjissä. Koukkua kohti maksettu humalavero vaihteli Padasjoen 10
naulasta Janakkalan ja Vihdin 48 naulaan. Pohjois-Hämeen Sysmän, Jämsän ja
Rautalammin talonpojat korvasivat humalaveronsa kuivatulla kalalla.
.

Puoliso: Vihitty 1687 Yläne Valpuri Simonintytär Heikkilä Heikkilän emäntä, lukkarin rouva, haudattu kirkkoon, s. 04.04.1666 Pori, k. 23.11.1742 Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Yrjö Heikkilä s. 17.06.1688 Yläne, Kirkkokylä. Jälkeläiset eivät ole enää jaksaneet varustaa ratsasta tilan puolesta, jolloin se on joutunut flöteveron alaiseksi. Flötevero oli eräänlainen odotusvero, jota kannettiin vanhoilta rälssitiloilta sinä aikana, jolloin ne eivät pystyneet hoitamaan ratsasvelvollisuuttaan.

Tälgen säännössä 1345 määriteltiin rälssin edellytykset. Verovapautta sai nauttia vain suorittamalla ratsaspalvelua. Rälssimaata on siis ollut ennen sitäkin, muutenhan sääntöä ei olisi tarvinnut antaakaan.
Yläneen Heikkilän nykyinen omistaja.
Risto Heikkilä s. 22.12.1693 Yläne, Kirkkokylä.
Yrjö Heikkilä s. 15.04.1696 Yläne, Kirkkokylä.
Valpuri Heikkilä s. 01.12.1698 Yläne, Kirkkokylä.
Matteus Heikkilä s. 18.08.1701 Yläne, Kirkkokylä.
Henrik Ylenii (Ylenius) e. Heikkilä , s. 22.01.1705 Yläne, Kirkkokylä. Tauluun 63
Kirsti Heikkilä s. 27.05.1706 Yläne, Kirkkokylä.
Elisabeth Heikkilä s. 08.05.1708 Yläne, Kirkkokylä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 63
V Henrik Yrjönpoika Ylenii (Ylenius) e. Heikkilä, (Taulusta 62, isä Yrjö Heikkilä) Mannermaskun kappalainen 1730-1786, s. 22.01.1705 Yläne, Kirkkokylä, k. 26.01.1786 Masku, Laulainen.

Turun katedraalikoulun oppilas (1722, circ. infer.) – 18.6.1726 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1726 Yllenius Henr. Satac _ 311. Boreaalisen osakunnan jäsen 22.6.1726 [1726 Die 22 Junii] Henricus Yllenius Pöytiensis. | Concion. in Mascu. | et Sacellanus. 1731. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.9.1729. — Uudenkaupungin pedagogin apulainen 1728. Armovuodensaarnaaja Maskussa 1729, kappalainen siellä 1730.

1. puoliso: Vihitty 1730 Uusikaupunki Margareetta Juhontytär Ylenii (Ylenius) o.s. Winter. (Taulu 79). (Taulu 80). (Taulu 141). (Taulu 49) s. 23.03.1703 Turku, k. 22.01.1778 Masku, Laulainen.
Vanhemmat: Juho Juhonpoika Winter, Ylioppilas Turussa 1693, Uudenkaupungin pedagogi 1699, vastaa rehtorin arvoa ja pappi, s. 19.01.1674 Turku, k. 02.12.1765 Uusikaupunki ja Maria Petterintytär Bergius, s. 05.07.1673 Taivassalo, k. 1704 Uusikaupunki.

Lapset:
Margaretta (Maria Reetta) Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius) , s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala. Tauluun 49
Kristiina Ylenii (Ylenius) s. 26.04.1733 Masku, Laulainen.
Maria Ylenii (Ylenius) s. 24.11.1734 Masku, Laulainen.
Henrik Juho Ylenii (Ylenius) , s. 23.07.1736 Masku, Laulainen. Tauluun 64
Elisabeth Ylenii (Ylenius) s. 15.12.1737 Masku, Laulainen.
Fredrik Ylenii (Ylenius) s. 15.02.1741 Masku, Laulainen.
Anna Leena Ylenii (Ylenius) s. 10.12.1742 Masku, Laulainen.
Brita Ylenii (Ylenius) s. 01.10.1744 Masku, Laulainen.
Kristian Ylen e. Ylenii (Ylenius) Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkäniemessä, s. 01.02.1751 Masku, Laulainen, k. 23.01.1811 Masku, Laulainen. Turun katedraalikoulun oppilas 22.2.1773 (in cl. infim., Yllenius Masku. 21 ann.) – 16.6.1780 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1780 Ylenius, Christian, Boreal. _ 589. Boreaalisen osakunnan jäsen 16.6.1780 [1780 Junii 16.] Christianus Ylenius natus 1751. d: ‹–› febr | Horticulturae operam dedit. Matkapassi vuodeksi Tukholmaan matkustamista varten 17.9.1782. — Jätti opinnot 1785. Pyrki kirjoittautumaan uudestaan ylioppilaaksi v. 1794 ja 1801, mutta konsistori ei hyväksynyt hakemusta (pöytäk. 27.2.1801). — Maanviljelijä. Viimeksi Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkämäessä. † Maariassa 23.1.1811.
Pso: 1790 Lisa Andersdotter.
.
2. puoliso: Vihitty 15.11.1778 Merimasku Hedvig Helena Samuelintytär Ylenii (Ylenius) o.s. Ruuth s. 27.01.1751 Kemiö, Bogböle, Östergård, k. 06.07.1794 Naantali.
Vanhemmat: Samuel Jakobinpoika Ruuth, Turun katedraalikoulun oppilas 4.10.1722 (in cl. tert., Kimitoensis) – 15.6.1728 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1728 [Ruth] Samuel Austr 320. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 13.12.1731. — Kemiön pitäjänapulainen ja pedagogi 1731, kappalainen 1734., s. 08.02.1708 Dragsfjärd, k. 02.03.1753 Kemiö ja Kristina Ruuth o.s. Sevonia, s. 1712, k. 04.12.1767 Merimasku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 64
VI Henrik Juho Henrikinpoika Ylenii (Ylenius), (Taulusta 63, isä Henrik Ylenii (Ylenius)) Maskun kappalainen 1786, oli ensin isänsä apulainen 1763., s. 23.07.1736 Masku, Laulainen, k. 13.03.1815 Masku, Laulainen.

Turun katedraalikoulun oppilas 24.4.1750 (in cl. conrect., Mascuensis) – 13.6.1755 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1755. Boreaalisen osakunnan jäsen 20.6.1755 1755 den 20 Junii Henricus Johannes Ylenius. | nat. ann. 1736 die VI Julij | Sacris initiatus 1763. Sacellanus in Masko 1786. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Maskun kappalaisen (isänsä) apulainen 1763, kappalainen 1786.
Maskun kirkko pappiloineen muodostaa Turun seudun rannikon vanhimpiin seurakuntiin kuuluvan Maskun kirkollisen keskuksen. Sen monipuoliseen keskiaikaiseen ja vuosisatojen mittaan kehittyneeseen ympäristöön kuuluvat lisäksi keskiaikaisten teiden risteyksessä seisova tapuli sekä kirkkomaa hautakappeleineen. Kirkko sijaitsee Maskunjoen varren viljelyseudulla, joka on rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen keskusaluetta. Maskun kirkko sijaitsee Turun ja Rauman sekä Naantalin ja Ruskon välisten keskiaikaisten teiden risteyksessä. Kirkon vieressä on rautakautinen hautapaikka, ns. Humikkalan kalmisto ja lähellä Myllymäen esihistoriallinen asuinpaikka. Kirkon paanukattoiseen runkohuoneeseen liittyy pohjoispuolella lähellä itäpäätyä runkohuonetta vanhempi sakaristo ja eteläpuolella runkohuonetta nuorempi asehuone. Kirkossa ei poikkeuksellisesti ole länsiportaalia. Papinoven edessä on säilynyt puurakenteinen eteishuone. Yksilaivaisessa nelitraveisessa kirkkosalissa on pilasterien ja kilpikaarien varaan tehdyt tähtiholvit. Holvien ruoteet on koristeltu viiva-aiheisella juovituksella. Seinien alaosaa kiertää punaisella ja sinisellä värillä 1600-luvulla tehty draperiamaalaus. Kirkon penkit ja urkulehteri ovat 1880-luvulta. Keskiaikaiseen taide-esineistöön kuuluvat mm. myöhäiskeskiaikainen triumfikrusifiksi, sleesialainen alttarikaappi ja kalkkikivinen kasteallas. Barokkityylinen saarnastuoli, kuorin lattiassa olevat kalkkikiviset hautalaatat sekä kaksikantista linjalaivaa esittävä kirkkolaiva ovat 1600-luvulta. Seuraavalta vuosisadalta ovat kirkkoherra Simon Vacceniuksen ja hänen vaimonsa Regina Reuterin votiivikaappi, kirkkomaalari Jonas Bergmanin tekemät öljymaalaukset sekä rokokootyylinen, seurakunnan nuorison lahjoittama kaappikello. Kirkkomaalla ovat Juvan ja Kankaisten hautakappelit. Lähellä sijaitsevan Kankaisten kartanon 1600-luvun puolivälissä kivestä rakennuttua hautakappelia on myöhemmin käytetty varastosuojana. Pohjaltaan neliön mallista rakennusta kattaa kaksiosainen pyramidikatto, joka on katettu paanutuksella. Rakennuttaja lienee ollut valtaneuvos Kustaa Eevertinpoika Horn (1614-1666). Juvan hirsirakenteinen hautakappeli on 1700-luvun loppupuolelta. Kellotapuli kirkon länsipuolella kulkevien teiden risteyksessä on harmaakiviseltä alaosaltaan keskiaikainen, mutta sen yläosan puurakenteiden valmistumisajankohtaa ei tunneta. Maskun kirkkoherranpappila on perustettu jo keskiajalla Humikkalan kylän tiluksille, kirkon lähettyville. Nykyinen pappilan empiretyylinen aumakattoinen päärakennus on rakennettu 1860 lääninarkkitehti G.Th. Chiewitzin suunnitelmin. Holvatun kivikellarin vanhimmat osat on rakennettu 1685. Pappilan pihapiiriin kuuluu puisto ja muita rakennuksia, joista talli on 1800-luvulta ja seurakuntatilaksi 1940-luvulla muutettu ns. Hemmingin tupa 1900-luvun alkupuolelta. Historia Masku mainittiin seurakuntana jo 1234. Se oli vuodesta 1399 Turun piispan prebendinä (palkkaseurakuntana)uskonpuhdistukseen asti ja 1809-1834 Turun akatemian prebendinä. Kirkon harmaakivinen runkohuone holvattiin ja tiilipäädyt rakennettiin 1400-luvun loppupuolella. Sakaristo korotettiin 1780 ja kuori-ikkunaa laajennettiin 1700-luvun lopussa. Kirkon sisustus uusittiin 1880-luvulla. Arkkitehti Alarik Tavaststjernan johdolla tehdyssä restauroinnissa 1915 seinien alaosan draperia-maalaus otettiin esille ja kuori-ikkunaan tehtiin lasimosaiikki.

Puoliso: Maria Elisabet Ylenii (Ylenius) o.s. Lohman s. 07.02.1749, k. 18.03.1830 Masku, Ristimäki, Alatalo.
Mynämäen keskiaikainen kirkko kuuluu maaseudun mahtavimpiin ja sen erikoisuutena on länsipäähän suunniteltu massiivinen tornirakennelma. Kirkon kuorissa oleva Henrik Flemingin ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin hautamuistomerkki on barokin kuvanveistotaiteen hienompia esimerkkejä Suomessa. Mynämäen kirkonkylä sijaitsee viljelysalueen keskellä Mynäjoen varrella. Kirkko on poikkeuksellisen kookas hallikirkko. Runkohuonetta vanhempi sakaristo on pohjoisseinän itäpäässä. Kuoripäädyssä ei ole tiilikoristelua ja kuori-ikkuna on kolmiosainen. Sivuseiniä jäsentävät tukipilarit. Länsipäädyssä olevaa lähes runkohuoneen levyistä ja sen tasakerran korkuista torninjalkaa kattaa runkohuoneen kanssa yhteinen vesikatto. Kolmilaivaisessa ja viisitraveisessa kirkkosalissa on jyhkeät nelikulmaiset pilarit ja tasakorkeat ristiholvit. Keskilaiva on sivulaivoja kapeampi. Keskiaikaiseen esineistöön kuuluvat alttaripöydän kalkkikivilevy, kalkkikivinen kasteallas sekä lukuisat keskiaikaiset veistokset ja antemensalen osat. Suurvalta-ajalta on peräisin saarnastuoli sekä kaksiosainen Henrik Flemingin (k. 1650) ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin maallisen elämän katoavuutta kuvastava hiekkakivinen hautamuistomerkki sekä siihen liittyvä kookas epitafi. Kirkkomaata reunustaa kylmämuurattu kiviaita. Mynämäen pappila sijaitsee kirkon itäpuolella Mynäjoen varrella. Pappilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1866. Historia Mynämäki mainittiin säilyneissä asiakirjoissa ensi kerran seurakuntana 1309 ja pitäjässä sijaitsi kirkko saman vuosisadan puolimaissa. Keskiaikaisen kivikirkon sakaristo rakennettiin ennen päälaivaa. Kirkon kiinteä sisustus uusittiin ja ikkunat laajennettiin 1865. Kirkko korjattiin nykyasuunsa arkkitehti Olli Kestilän suunnittelemassa restauroinnissa 1959-1960.

Lapset:
Beata Maria Ristimäki o.s. Ylenius , s. 14.09.1769 Masku, Laulainen. Tauluun 65
Elisabetha Ylenius s. 28.03.1771 Masku, Laulainen.
Diedrich Ylenius s. 17.05.1772 Masku, Laulainen, k. 15.02.1775 Masku, Laulainen.
Hedvig Sofia Ylenius s. 16.05.1776 Masku, Laulainen, k. 09.08.1776 Masku, Laulainen.
Fredrica Lovisa Ylenius s. 14.07.1777 Masku, Laulainen.
Gustava Magdalena Cajander o.s. Ylenius , s. 25.03.1779 Masku, Laulainen. Tauluun 66
Gustaf Adolf Ylenius s. 18.05.1781 Masku, Laulainen, k. 08.07.1781 Masku, Laulainen.
Carl Fredric Ylenius s. 01.07.1782 Masku, Laulainen, k. 08.07.1782 Masku, Laulainen.
Conrad Eric Ylenius s. 27.07.1783 Masku, Laulainen.
Henric Johan Ylenius s. 07.01.1785 Masku, Laulainen.
Carl Fredric Ylenius s. 31.07.1787 Masku, Laulainen, k. 18.08.1801 Masku, Laulainen.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 65
VII Beata Maria Henrikintytär Ristimäki o.s. Ylenius, (Taulusta 64, isä Henrik Ylenii (Ylenius)) s. 14.09.1769 Masku, Laulainen, k. 28.06.1849 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Puoliso: Henrik Henrikinpoika Ristimäki Ristimäen rusthollin isäntä., s. 04.01.1773 Masku, Ristimäki, Alatalo, k. 21.10.1837 Masku, Ristimäki, Alatalo.

Lapset:
Gustava Beata Ristimäki s. 27.11.1797 Masku, Ristimäki, Alatalo.
Carl Henric Ristimäki s. 02.03.1801 Masku, Ristimäki, Alatalo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 66
VII Gustava Magdalena Henrikintytär Cajander o.s. Ylenius, (Taulusta 64, isä Henrik Ylenii (Ylenius)) s. 25.03.1779 Masku, Laulainen, k. 21.01.1859 Mynämäki.

Puoliso: Karl Erikinpoika Cajander e. Carström Maskun ja sitten Mynämäen lukkari, s. 23.09.1778 Askainen, Kainun rakuunatorppa, k. 17.07.1835 Mynämäki.
Vanhemmat: Erik Mattsinpoika Carström, Rakuunakorpraali, s. 21.12.1748 Askainen, Kainu Wäräisten torppa, k. 02.10.1823 Mynämäki ja Walborg Johanintytär Carström, s. 22.03.1753 Askainen, Kainu, Heikkilä, k. 16.05.1821 Askainen.

Lapset:
Karl Axel Cajander s. 06.04.1799 Masku, Pappila.
Gustaf Adolf Cajander s. 15.03.1801 Masku, Pappila.
Gustava Carolina Cajander s. 28.01.1805 Masku, Pappila.
Anna Lovisa Cajander s. 08.02.1807 Masku, Pappila.
Henrik Johan Cajander , s. 26.05.1809 Masku, Pappila. Tauluun 67
Fredrika Wilhelmina Cajander s. 16.10.1811 Mynämäki, Kirkonmäki.
Konrad Erik Cajander s. 02.01.1814 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 24.02.1814 Mynämäki, Kirkonmäki.
Sofia Magdalena Cajander s. 16.01.1815 Mynämäki, Kirkonmäki, (kaksonen).
Maria Charlotta Cajander s. 16.01.1815 Mynämäki, Kirkonmäki, (kaksonen), k. 19.12.1815 Mynämäki, Kirkonmäki.
Knut Ferninand Cajander , s. 16.01.1817 Mynämäki, Kirkonmäki. Tauluun 68
August Reinhold Cajander , s. 03.05.1819 Mynämäki, Kirkonmäki. Tauluun 69
Nils Alexander Cajander , s. 28.07.1821 Mynämäki. Tauluun 70
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 67
VIII Henrik Johan Karlinpoika Cajander, (Taulusta 66, äiti Gustava Cajander) s. 26.05.1809 Masku, Pappila.

Puoliso: Vihitty 30.10.1834 Gustava Johanintytär Cajander

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 68
VIII Knut Ferninand Karlinpoika Cajander, (Taulusta 66, äiti Gustava Cajander) s. 16.01.1817 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 30.08.1844 Mynämäki.

Puoliso: Vihitty 12.12.1837 Mynämäki Eva Cajander o.s. Rönnbäck s. 12.10.1816 Turku, k. 26.03.1862 Mynämäki.

Lapset:
Alexandra Olivia Cajander s. 09.11.1838 Mynämäki, Kirkonmäki.
Eva Karolina Cajander s. 30.04.1840 Mynämäki, Kirkonmäki, k. 18.05.1840 Mynämäki, Kirkonmäki.
Selma Aqvilina Cajander s. 11.08.1841 Mynämäki, Kirkonmäki.
Axel Ferdinand Cajander s. 19.03.1843 Mynämäki, Kirkonmäki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 69
VIII August Reinhold Karlinpoika Cajander, (Taulusta 66, äiti Gustava Cajander) s. 03.05.1819 Mynämäki, Kirkonmäki.

Puoliso: Lovisa Johanintytär Cajander Talollisen tytär, s. 03.03.1815 Mynämäki.

Lapset:
Berndt August Cajander s. 02.01.1852 Mynämäki, Kirkonmäki.
Ida Lovisa Cajander s. 20.08.1853 Mynämäki, Nihattula.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 70
VIII Nils Alexander Karlinpoika Cajander, (Taulusta 66, äiti Gustava Cajander) s. 28.07.1821 Mynämäki, k. 14.04.1905 Mynämäki.

Mynämäki-Virmo

Nämä nimet ovat innoittaneet monet pohtimaan niiden alkuperää. Jo 1700-luvulla mm Gregorius Hallenius pohti asiaa maisterinväitöskirjassaan. Nimiproblematiikkaa selvitellään myös Perälän kirjoittamassa Mynämäen historiassa. Seuraava esitys pohjautuu kuitenkin Suomalaiseen paikannimikirjaan vuodelta 2007.

Mynämäki –nimen iästä ja käytöstä on vaikea saada selkoa, koska asiakirjoissa käytetään ruotsinkielistä Virmo-nimeä niin kauan kuin asiakirjat laadittiin ruotsiksi. Suomenkielisestä on kuitenkin olemassa yksittäinen asiakirjamaininta Mynemedh (härad) vuodelta1567.

Pitäjännimeä vanhemmalta vaikuttaa pitäjän halkivirtaavan joen nimi Mynäjoki, joka juontunee joen lähtökohdan, Mynäjärven nimestä.

Mynämäen vanhoja kansankielisiä muotoja ovat Mynämä ja Minämä. Ne osoittavat, että nimen alkuperäisasu on ollut Mynämä. Lopun mäki on syntynyt muodoltaan oudon nimen selvennykseksi. Samanlainen kehitys on esimerkiksi sanoissa Längelmäki ja Pieksämäki. Mynämäen mynä-alkuiset nimet ovat ainutkertaisia Suomen nimistössä. Niiden alkuperä on täysin hämärtynyt.

Virmo on edelleenkin Mynämäen ruotsinkielinen nimi. Asiakirjoissa nimen kirjoitusasu vaihtelee: Gunno de Virmu 1309, de Wirmo 1352, Wirmaa 1375. Vanhimmat kirjoitusasut osoittavat, että kyseessä ei ole suomalaisperäinen maa-loppuinen nimi, kuten monet muut mo-loppuiset ruotsinkieliset nimet. Esimerkiksi Vehmaa – Vemo. Lars Hulden on esittänyt nimen perustuvan henkilönimeen esim. Värmund, Vidmund tai Vigmund. On myös esitetty Mynäjoen vanhaksi nimeksi Virmasjoki (virma = nopea). Nimeä on kuitenkin pidettävä edelleen selvittämättömänä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------.
Mynämäen keskiaikainen kirkko kuuluu maaseudun mahtavimpiin ja sen erikoisuutena on länsipäähän suunniteltu massiivinen tornirakennelma. Kirkon kuorissa oleva Henrik Flemingin ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin hautamuistomerkki on barokin kuvanveistotaiteen hienompia esimerkkejä Suomessa. Mynämäen kirkonkylä sijaitsee viljelysalueen keskellä Mynäjoen varrella. Kirkko on poikkeuksellisen kookas hallikirkko. Runkohuonetta vanhempi sakaristo on pohjoisseinän itäpäässä. Kuoripäädyssä ei ole tiilikoristelua ja kuori-ikkuna on kolmiosainen. Sivuseiniä jäsentävät tukipilarit. Länsipäädyssä olevaa lähes runkohuoneen levyistä ja sen tasakerran korkuista torninjalkaa kattaa runkohuoneen kanssa yhteinen vesikatto. Kolmilaivaisessa ja viisitraveisessa kirkkosalissa on jyhkeät nelikulmaiset pilarit ja tasakorkeat ristiholvit. Keskilaiva on sivulaivoja kapeampi. Keskiaikaiseen esineistöön kuuluvat alttaripöydän kalkkikivilevy, kalkkikivinen kasteallas sekä lukuisat keskiaikaiset veistokset ja antemensalen osat. Suurvalta-ajalta on peräisin saarnastuoli sekä kaksiosainen Henrik Flemingin (k. 1650) ja hänen vaimonsa Ebba Bååtin maallisen elämän katoavuutta kuvastava hiekkakivinen hautamuistomerkki sekä siihen liittyvä kookas epitafi. Kirkkomaata reunustaa kylmämuurattu kiviaita. Mynämäen pappila sijaitsee kirkon itäpuolella Mynäjoen varrella. Pappilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1866. Historia Mynämäki mainittiin säilyneissä asiakirjoissa ensi kerran seurakuntana 1309 ja pitäjässä sijaitsi kirkko saman vuosisadan puolimaissa. Keskiaikaisen kivikirkon sakaristo rakennettiin ennen päälaivaa. Kirkon kiinteä sisustus uusittiin ja ikkunat laajennettiin 1865. Kirkko korjattiin nykyasuunsa arkkitehti Olli Kestilän suunnittelemassa restauroinnissa 1959-1960.

Puoliso: Gustava Wilhelmina Zefaniaksentytär Cajander o.s. Gallén s. 10.10.1825 Lemu, Kallela, k. 09.10.1865 Mynämäki, Lehtimäki.
Vanhemmat: Stefan Tuomaanpoika Gallén, s. 12.02.1796 Lemu, Kallela, k. 06.01.1832 Lemu, Kallela ja Gustava Gallén ent. Cajander o.s. Johansdotter, s. 1802.

Lapset:
Karl Alexander Cajander , s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs, (kaksonen). Tauluun 71
Amanda Wilhelmina Cajander s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs, (kaksonen), k. 01.09.1850 Mynämäki.
Johanna Gustava Cajander s. 18.04.1856 Mynämäki, k. 26.12.1856 Mynämäki.
Elin Alexandra Cajander s. 25.05.1860 Mynämäki, k. 01.01.1893 Mynämäki.
Alma Gustava Cajander s. 18.06.1862 Mynämäki, k. 26.02.1891 Mynämäki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 71
IX Karl Alexander Nilsinpoika Cajander, (Taulusta 70, isä Nils Cajander) Rehtori, historoitsija, s. 06.02.1848 Askainen, Vilnäs, (kaksonen), k. 08.01.1911.

Puoliso: Vihitty 1875 Anna Mathilda Henrikintytär Cajander o.s. Allenius s. 19.04.1848 Loimaa, k. 1921.

Lapset:
Aimo Kaarlo Cajander , s. 04.04.1879 Uusikaupunki. Tauluun 72
Eino Cajander , s. 11.05.1882 Uusikaupunki. Tauluun 75
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 72
X Aimo Kaarlo Karlinpoika Cajander, (Taulusta 71, isä Karl Cajander) Suomen pääministeri, metsänhoitotieteen professori, Metsähallituksen pääjohtaja

A. K. Cajander oli 1920- ja 1930-luvulla johtava suomalainen metsäalan auktoriteetti. Tutkijana hänet tunnetaan erityisesti metsätyyppiteorian kehittäjänä. Metsähallituksen ensimmäiseksi pääjohtajaksi nimitetyn Cajanderin asiantuntemusta käytettiin myös puuteollisuuden johtotehtävissä. Kansallisen Edistyspuolueen puheenjohtajana Cajander oli keskeinen poliittinenkin vaikuttaja, jonka ura huipentui pääministerikauteen talvisodan alla., s. 04.04.1879 Uusikaupunki, k. 21.01.1943 Helsinki.

Aimo Kaarlo Cajander (4. huhtikuuta 1879 Uusikaupunki – 21. tammikuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen metsätieteilijä ja poliitikko, Metsähallituksen ylijohtaja, Kansallisen Edistyspuoleen puheenjohtaja sekä kolminkertainen pääministeri. Talvisodan syttyminen katkaisi hänen poliittisen uransa ja on leimannut hänen jälkimainettaan. Cajander kehitti metsätyyppiopin.

Sisällysluettelo

1 Elämänvaiheet
1.1 "Malli Cajander"
2 Lähteet



Elämänvaiheet

Cajander syntyi Uudessakaupungissa ja hänen vanhempansa olivat alkeiskoulun rehtori Karl Alexander Cajander ja Mynämäen kihlakunnan kruununvoudin tytär Anna Mathilda Cajander Allenius. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turussa vuonna 1896, opiskeli kasvitiedettä yliopistolla, matkusti Siperiaan keräämään aineistoa 1903 valmistuneeseen väitöskirjaansa ja nimitettiin pian kasvitieteen dosentiksi. Hän kouluttautui myös metsänhoitajaksi Evon metsäopistossa ja nimitettiin metsänhoidon opettajaksi yliopistolle heti kun alan opetus käynnistyi vuonna 1908 uudessa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Alan professoriksi Cajander tuli 1911. Vuonna 1918 hän tuli myös virkaatekeväksi metsähallituksen ylijohtajaksi ja johti laitosta kuolemaansa asti. Virallisesti hänet nimitettiin ylijohtajaksi vasta 1927 sekä uuteen pääjohtajan virkaan 1934, jolloin hän viimein luopui professuuristaan. Hän vaikutti metsätalouteen myös valtionyhtiöiden Veitsiluoto Oy:n ja Enso-Gutzeitin hallintoneuvostojen puheenjohtajana 1930-luvulla.

Presidentti K. J. Ståhlberg kutsui Cajanderin yllättäen virkamiespääministeriksi kesäkuussa 1922, vaikkei hän sitä ennen ollut osallistunut politiikkaan. Hänellä oli tosin kokoomuksen jäsenkirja, mutta hänen poliittiset mielipiteensä olivat lähempänä presidentin edustamaa edistyspuoluetta. Cajanderin I hallitus hoiti maan asioita eduskuntavaalien ylitse, 166 päivän ajan. Se oli itsenäisen Suomen ensimmäinen virkamieshallitus. Pääministeri Cajander hoiti samalla myös toisen maatalousministerin salkkua. Tammikuussa 1924 hän palasi vastaavissa olosuhteissa johtamaan toistakin hallitusta (Cajanderin II hallitus, 135 päivää), jonka kaudelle osui niin sanottu upseerikriisi, mistä kuitenkin selvittiin välikohtauksitta. Cajander alkoi näin vähitellen kiskoontua politiikkaan, ja hän liittyi Kansalliseen Edistyspuolueeseen 1927. Seuraavana vuonna hänestä tuli puolustusministeri Oskari Mantereen virkamieshallitukseen ja vaaleissa 1929 hänet valittiin eduskuntaan Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Vuonna 1933 Cajander valittiin jo puolueensa puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti. 1930-luvulla hänet nähtiin edistyspuolueen vasemman siiven johtavana poliitikkona, T. M. Kivimäki oikean siiven. Hän johti ajoittain myös pieneksi kutistunutta eduskuntaryhmää ja oli tasavallan presidentin valitsijamiehenä 1937 ja uudelleen 1940.

Kolmannen kerran Cajander kohosi pääministeriksi keväällä 1937, tällä kertaa poliitikkona eikä virkamiehenä. Cajanderin III hallitus muistetaan Suomen ensimmäisenä punamultahallituksena, jonka vahvat puolueet olivat maalaisliitto ja SDP. Kolmantena pyöränä oli pieni edistyspuolue, ja Cajanderille jäi sovittelijan rooli hallituksen vahvojen miesten, Juho Niukkasen ja Väinö Tannerin välissä. Hän aloittikin sittemmin traditioksi muodustuneen niin sanotun hallituksen iltakoulun järjestämisen viikoittain. Hallituksen tärkeimmät aikaansaannokset olivat kansaneläkelain säätäminen, yliopiston pitkän kielikiistan ratkaiseminen ja jahkailun jälkeen myös puolustuslaitoksen uusien perushankintojen aloittaminen. IKL:n lakkautus sen sijaan ei onnistunut, ja Ahvenanmaan linnoituskysymys jäi ratkaisematta.

Hallitus ja etenkin Cajander muistetaan Suomen historiassa kuitenkin parhaiten talvisotaan johtaneesta kehityksestä. Cajanderin ja ulkoministeri Rudolf Holstin sekä tämän seuraaja Eljas Erkon on katsottu hukanneen tilaisuutensa muotoseikkoihin takertumisen (tai huonon poliittisen pelisilmän) vuoksi niin sanotuissa Jartsev-neuvotteluissa keväällä 1938, viivytelleen liian pitkään puolustushankintojen aloittamisessa sekä suhtautuneen liian huolettomasti ja naiivisti Neuvostoliiton vaatimuksiin ja sodanuhkaan syksyllä 1939 (ks. Talvisodan tausta). Legendaariseksi on muodostunut Cajanderin väitetty kommentti Neuvostoliiton hyökkäyksen alkamisesta: "Tarkoittaako tämä, että hallitus kokoontuu ennen virka-aikaa?". Sodan sytyttyä hallitus sai vielä eduskunnan luottamuksen, mutta sen oli silti jätettävä paikkansa, ja Cajanderin korkealentoinen poliittinen ura romahti äkisti. Hän jatkoi sota-aikana vielä rivikansanedustajana, Suomen huollon puheenjohtajana ja metsähallituksen johdossa, kunnes kuoli sairauskohtaukseen eduskuntatalossa tammikuussa 1943.

Cajander oli myös Suomalaisen Tiedeakatemian esimies 1922–1923 ja Suomen Tiedeseuran puheenjohtaja 1935–1936.

A. K. Cajanderin poikia olivat kasvitieteilijä Aarno Kalela ja metsäntutkija Erkki Kalela, joista ensin mainitun pojista Jorma Kalela on Turun yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori ja suurlähettiläs Jaakko Kalela tasavallan presidentin kanslian entinen kansliapäällikkö.

"Malli Cajander"

Kesäkuussa 1939 Cajander ilmoitti tyytyväisyytensä sen johdosta, että Suomen puolustuslaitoksen hankintamenoja on siirretty seuraaville vuosille. Tämä osoittautui virhearvioksi. Elokuussa pidetyn sotaharjoituksen päättäjäispuheessa Cajander lausui: "mitä silloin olisimme hankkineet, esimerkiksi lentokoneita, ilmatorjuntavälineitä ynnä muuta, olisivat jo nyt suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin...". Tätä puheesta irrotettua yksityiskohtaa käytettiin myöhemmin hyväksi osoittamaan Cajanderin suhtautumista puolustushankintoihin. Talvisodan aikana kansa antoi malli Cajanderin nimen sotilasunivormulle (tai oikeammin juuri sen puutteelle), joka koostui vain sotilaan omista vaatteista, kokardista ja vyöstä.

Lähteet

Mikko Uola ja Matti Leikola: ”Cajander, Aimo Kaarlo”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 75–78. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Cajanderin III hallitus

Cajanderin III hallitus oli Suomen tasavallan 22. hallitus. Se oli enemmistöhallitus, jossa olivat mukana Sosialidemokraattinen puolue, Maalaisliitto, Edistyspuolue, RKP ja kolme ammattiministeriä. Hallitus toimi 995 hallituspäivää 12. maaliskuuta 1937 - 1. joulukuuta 1939. Erotessaan se oli noussut Suomen siihen saakka toiseksi pitkäikäisimmäksi hallitukseksi Kivimäen hallituksen jälkeen.

SDP pääsi hallitukseen ensimmäistä kertaa sitten 1926–27 toimineen Tannerin hallituksen jälkeen. Hallituksesta käytettiin yleisesti nimitystä punamultahallitus, joka sittemmin vakiintui tarkoittamaan muitakin sosialidemokraattien ja Maalaisliiton (myöhemmin Suomen Keskustan) yhdessä muodostamia hallituksia. Cajanderin hallitus, joka nojasi eduskunnassa vahvempaan enemmistöön kuin yksikään sen edeltäjistä, osoitti kansalaissodan synnyttämän kahtiajaon valkoiseen ja punaiseen Suomeen olevan murenemassa.[1] Sen sijaan Isänmaallinen Kansanliike julisti Cajanderin hallituksen nimityksen "ovenavaukseksi bolševismille".[2]

Ajatus vasemmiston ja keskustan yhteishallituksesta oli noussut esille jo vuoden 1933 eduskuntavaalien jälkeen, mutta vasta mahdollisimman laajapohjaista hallitusta kannattaneen Kyösti Kallion valinta tasavallan presidentiksi oli tehnyt sen mahdolliseksi. Hallitusneuvottelujen vaikeimmaksi ongelmaksi nousi hallituksen kokoonpano: SDP ei hyväksynyt Kokoomusta eikä Maalaisliitto Ruotsalaista Kansanpuoluetta hallitukseen, eikä kumpikaan hyväksynyt toisen puolueen edustajaa pääministeriksi. Koska hallitukseen tulivat SDP:n ja Maalaisliiton vahvimmat miehet Väinö Tanner ja Juho Niukkanen, päädyttiin kompromissina antamaan pääministerin paikka Edistyspuolueeseen kuuluneelle professori Aimo Cajanderille. Hallituksen ministerinsalkut jakaantuivat kahta Edistyspuolueen edustajaa (Cajander ja ulkoministeri Rudolf Holsti) sekä yhtä ammattiministeriä (oikeusministeri Arvi Ahmavaara) lukuun ottamatta tasan SDP:n ja Maalaisliiton kesken.[1]

Pientä puoluetta edustanutta pääministeri Aimo Cajanderia pidettiin aluksi vain hallituksen puheenjohtajana, jonka tehtävänä oli todeta, mitä suuret puolueet olivat päättäneet. Cajander ei itsekään pyrkinyt olemaan poliittinen linjanvetäjä, vaan enemmänkin hallinnon valvoja ja ohjaaja. Cajanderin roolia sovittelijana osoitti uutena työmuotona käyttöön otettu ns. hallituksen iltakoulu. Pääministeri otti tavakseen kutsua ministerit keskiviikkoiltaisin virka-asuntoonsa keskustelemaan vapaamuotoisesti kulloinkin päätettäväksi tulevista asioista. Iltakoulussa alettiin pian käsitellä asiat niin valmiiksi, että seuraavassa valtioneuvoston virallisessa istunnossa tarvittiin enää vain päätöksen muodollinen vahvistus. Myöhemmin iltakoulu siirtyi pidettäväksi valtioneuvoston juhlahuoneistoon.[1]

Cajanderin hallituksen eniten huomiota herättänyt ministerinvaihdos oli ulkoministeri Rudolf Holstin ero marraskuussa 1938 ja Helsingin Sanomien päätoimittajan Eljas Erkon nimittäminen hänen tilalleen muutamaa viikkoa myöhemmin. Suomen Berliinin-lähettiläs Aarne Wuorimaa raportoi Holstin solvanneen päihtyneenä Adolf Hitleriä ja muita Natsi-Saksan johtomiehiä eräillä diplomaattipäivällisillä Kansainliiton päämajassa Genevessä saman vuoden syyskuun lopulla. Holstin eron muodollisena syynä olivat terveydelliset seikat ja palkkaerimielisyydet, mutta ulkomailla eron tulkittiin johtuneen ennen kaikkea Saksan painostuksesta. Hallituksessa sosiaaliministerinä toiminut K.-A. Fagerholm on pitänyt Holstin eroa menetyksenä, koska tämän diplomaattisia taitoja olisi hänen mielestään tarvittu syksyllä 1939 Neuvostoliiton kanssa käydyissä neuvotteluissa varsinkin, kun Holsti ei ollut edistänyt minkäänlaista kanssakäymistä Natsi-Saksan kanssa. [3] Uusi ulkoministeri Eljas Erkko erosi edeltäjästään ratkaisevasti siinä, että hän kannatti tiukkaa sitoutumista pohjoismaiseen yhteistyöhön myös turvallisuuspolitiikassa eikä Neuvostoliitolle tarvinnut antaa mitään erikoisasemaa Suomen ulkovaltasuhteissa.[1]

Liberaalin Cajanderin johtaman hallituksen puolustusbudjetti oli tiukka. Talvisodan sytyttyä 30.11. 1939 useille reserviläisille ei riittänyt omaa univormua ja he saivat vain kokardin päähineeseensä erottamaan sotilaan siviilistä. Tätä sotilaspukua kutsuttiin malli Cajanderiksi. Samoin puolustusministeri Juho Niukkasen nimestä keksittiin useita puolustusbudjettiin liittyviä irvailuja.

Parlamentarismista poiketen Cajanderin hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi eduskuntavaalien 1939 jälkeen.

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri Aimo Cajander 12.3.1937–1.12.1939 Edistyspuolue

Ulkoasiainministeri Rudolf Holsti 12.3.1937–16.11.1938 Edistyspuolue
Väinö Voionmaa (Vt.) 16.11.1938–1.12.1938 SDP
Eljas Erkko 12.12.1938–1.12.1939 Edistyspuolue

Oikeusministeri Arvi Ahmavaara 18.3.1937–11.1.1938 amm.
Albin Ewald Rautavaara 11.1.1938–13.10.1939 amm.
J.O. Soderhjelm 13.10.1939–1.12.1939 RKP

Sisäasiainministeri Urho Kekkonen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Puolustusministeri Juho Niukkanen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Valtiovarainministeri Väinö Tanner 12.3.1937–1.12.1939 SDP

Opetusministeri Uuno Hannula 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Maatalousministeri Pekka Heikkinen 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Apulaismaatalousministeri Juho Koivisto 12.3.1937–1.12.1939 Maalaisliitto

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Hannes Ryömä 12.3.1937–2.9.1938 SDP
Väinö Salovaara 2.9.1938–1.12.1939 SDP

Kulkulaitosten ja yleisten töiden apulaisministeri Väinö Salovaara 12.3.1937–2.9.1938 SDP
Pietari Salmenoja 20.9.1939–1.12.1939 SD

Kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Voionmaa 12.3.1937–1.12.1938 SDP

Sosiaaliministeri Jaakko Keto 12.3.1937–9.11.1937 SDP
Karl-August Fagerholm 9.11.1937–1.12.1938 SDP

Apulaissosiaaliministeri Oskari Reinikainen 2.9.1938–1.7.1939 SDP

Kansanhuoltoministeri Rainer von Fieandt 20.9.1939–1.12.1939 amm.

Salkuton ministeri Ernst von Born 13.10.1939–1.12.1939 RKP

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aimo Kaarlo Cajander (s. 4. huhtikuuta 1879 – k. 21. tammikuuta 1943) oli suomalainen vaatesuunnittelija, biologi ja poliitikko. Hänen kuuluisin luomuksensa on sotia edeltävän ajan suurin kohauttaja eurooppalaisessa sotilasmuodissa, ns. malli Cajander. Malli Cajander edusti aikanaan edelläkävijänä funktionaalista muotia, jossa muodon määritteli Puolustusvoimien hankintamäärärahojen suuruus, tai oikeammin pienuus. Cajander toi kohua herättäneen syys- ja talvimallistonsa catwalkille kuuman ja trendikkään vuoden 1939 loppukesästä.

” Jermulla on yllään tyylikkään harmoninen ja funktionaalinen malli Cajander -sarjan aistikas univormu. Jermu on yhdistänyt ennakkoluulottomasti malli Cajander Collectionin omaan ajattomaan arkivaateparteensa. Malli Cajander, joka koostuu tyylikkäästä nahkavyöstä ja suikkaan kiinnitettävästä sinivalkeasta kokardista, tuo yleisasuun ryhtiä. Niukka asukokonaisuus korostaa kansallisia erityispiirteitä ja eurooppalaisessa muodissa tätä nykyä harvinaista ja virkistävää sotilasmenojen laiminlyöntiä. Ja seuraavaksi mallimme tulevat yhtä aikaa lavalle Sillanpään Marssilaulun jytkyttäessä taustalla. Kevyt ja käytännöllinen eleganssi erottuu Moskovan malliston punasuikasta ja Berliinin nahkapainotteisesta kahden ässän linjasta. Eikä tässä vielä kaikki! Malli Cajanderin aseistus on samaa maata! ”

Cajanderin uskalias linja ei kuitenkaan aivan vastannut muotimaailman muutoksia ja etenkään valtapoliittisia realiteetteja. Ainoa lohtu suomalaiselle muotiteollisuudelle oli, että yhdenmukainen ja haalarimainen neuvostomuoti puri kansalaisiin vielä vähemmän.
.
Aimo Kaarlo Cajander (4. huhtikuuta 1879 Uusikaupunki – 21. tammikuuta 1943 Helsinki). Suomen 8., 10. ja 22. pääministeri. Cajanderin I hallitus 2. kesäkuuta 1922 - 14. marraskuuta 1922. Cajanderin II hallitus 18. tammikuuta 1924 - 31. toukokuuta 1924. Cajanderin III hallitus 12. maaliskuuta 1937 - 1. joulukuuta 1939.

Puoliso: Vihitty 14.08.1906 Tohmajärvi Laina Elisabet Johanintytär Cajander o.s. Cederberg s. 20.05.1882 Hausjärvi, k. 1956 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Antero Jakobinpoika Cederberg, Kirkkoherra., rovasti, teologian tohtori, kirkkohistorioitsija, bibliofiili., s. 18.05.1852 Kokkola, k. 28.01.1915 Mikkeli ja Minna Otontytär Cederberg o.s. Hjelt, s. 26.05.1860 Helsinki, k. 25.06.1918 Mikkeli.
Pääministeri Cajander puolisoineen Finlandiakuoron konsertissa Messuhallissa.

Lapset:
Kaarlo Erkki Kalervo Kalela e. Cajander , s. 10.05.1909 Helsinki. Tauluun 73
Irja Inkeri Annikki Schauman o.s. Kalela/Cajander , s. 03.01.1918 Helsinki. Tauluun 74
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 73
XI Kaarlo Erkki Kalervo Aimonpoika Kalela e. Cajander, (Taulusta 72, isä Aimo Cajander) s. 10.05.1909 Helsinki, k. 06.05.1964 Helsinki.

Puoliso: Aino Marjatta Otontytär Kalela o.s. Saarinen s. 07.03.1911 Orivesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 74
XI Irja Inkeri Annikki Aimontytär Schauman o.s. Kalela/Cajander, (Taulusta 72, isä Aimo Cajander) s. 03.01.1918 Helsinki.

Puoliso: Georg August Henrik Georgenpoika Schauman Filosofian lisensiaatti. Schauman oli 1943–1950 Helsingin yliopiston kirjaston amanuenssi, 1950–1956 valtiotieteellisessä seminaarikirjastossa kirjastonhoitaja ja vuosina 1957–1979 Eduskunnan kirjaston ylikirjastonhoitaja., s. 07.08.1916 Helsinki, k. 28.10.1996 Helsinki.
Vanhemmat: Georg Carl August Josefinpoika Schauman, Kansanedustaja, ylikirjastonhoitaja. Georg Schauman oli poikkeuksellinen ilmiö suomenruotsalaisessa politiikassa ja yhteiskuntaeliitissä. Hän edusti sen sisällä vasemmistoliberaalista suuntausta eikä ollut niin konservatiivinen tai ruotsalaiskansallisesti painottunut kuin Ruotsalaisen Kansanpuolueen johto ja puolueen valtaosa. Silti hän oli puolueessaan ja myös valtakunnan politiikassa kunnioitettu ja tunnustettu henkilö. Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajana Schauman tuli tunnetuksi myös Suomen kirjastotoimen aikansa merkittävimpänä kehittäjänä., s. 14.09.1870 Helsinki, k. 06.10.1930 Helsinki ja Agnes Aline Sofie Richardintytär Schauman o.s. de la Chapelle, s. 18.08.1887 Helsinki, k. 21.04.1962 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 75
X Eino Karlinpoika Cajander, (Taulusta 71, isä Karl Cajander) Agronomi, s. 11.05.1882 Uusikaupunki, k. 19.09.1928.

Puoliso: Saima Yolanda Johanintytär Cajander o.s. Cederberg s. 27.06.1884 Tampere, k. 10.12.1972.
Vanhemmat: Johan Antero Jakobinpoika Cederberg, Kirkkoherra., rovasti, teologian tohtori, kirkkohistorioitsija, bibliofiili., s. 18.05.1852 Kokkola, k. 28.01.1915 Mikkeli ja Minna Otontytär Cederberg o.s. Hjelt, s. 26.05.1860 Helsinki, k. 25.06.1918 Mikkeli.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 76
I Heikki Heikinpoika Heikkilä, Isäntä, flöteverollinen 1543, s. 1535 Yläne, Kirkkokylä, k. Yläne, Kirkkokylä. Flöteverollinen tarkoittaa puolirälssiä.
Rälssitila on vapaa veroista ratsain suoritettua sotapalvelusta vastaan.

Lapset:
Tuomas Heikkilä , s. 1560 Yläne, Kirkkokylä. Tauluun 77
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 77
II Tuomas Heikinpoika Heikkilä, (Taulusta 76, isä Heikki Heikkilä) Heikkilän isäntä , löteverollinen = ns. puolirälssi 1585, mainitaan SAY:ssa 1635-1637, s. 1560 Yläne, Kirkkokylä, k. Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Leena Heikkilä , s. 1593 Yläne, Kirkkokylä. Tauluun 59
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 78
I Johan Kaarlenpoika Winter, Kirjanpainaja, s. 27.04.1645 Eesti, Tartto, k. 1705 Turku.

Tekisi mieli olettaa, että niiden suomalaisten pappien joukossa, jotka ruotsalaisten herruuden ensimmäisinä aikoina ovat Baltiassa vaikuttaneet, on ollut Martti Severinpoika Winter Viipurista. Hän oli viipurilaisen porvarin poika; jo 1574 mainitaan hänet saarnaajana Tuomiokirkkovuoren seurakunnassa Tallinnassa (merkintä R.W.A:ssa). Kun hänet vuonna 1582 oli nimitetty Viipurin kirkkoherraksi, peruuttaa kuningas Juhana III hänelle lahjoittamansa talon Tallinnassa ja antaa hänelle siitä korvauksen. Hänen poikansa oli Martti Martinpoika W. Nuoremmasta Winteristä sanotaan nimenomaan, että hän oli syntynyt Tallinnan Tuomiokirkkovuorella, mutta että hän kävi koulunsa Viipurissa tullakseen sitten Eestiin papiksi ja kuolikin Noarootsin (Nuckö) kirkkoherrana. On lähellä ajatus, että Martti Severinpoika Winter on ollut niitä Suomen pappeja, joita hallitusvallan taholta on lähetetty Tallinnaan Ruotsin Baltian vallan ensi aikoina, ehkä aivan ensi vuosina. Tallinnassa on kuningas lahjoittanut hänelle talon ja samassa kaupungissa on hänen poikansa syntynyt. Olisi kiintoisaa todeta, polveutuuko Martti Severinpojasta - ehkä juuri Martti Martinpojan välityksellä - se Winter-suku, joka 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla siirtyy Baltiasta Suomeen. Sen ensimmäinen tunnettu edustaja oli, kuten tiedetään, piispa Johan Gezelius vanhemman kirjanpainaja Turussa Johan Kaarlenpoika Winter († 1705)

Juho Winter työskenteli 1646 jälkeen kisällinä akatemian kirjanpainajan Johan Vogelin luona Tartossa.
Heidät vihittiin Glanshammarin kirkossa Örebron, Winterin syntymäkaupungin läheisyydessä,
kuten 2 hääkirjoitusta osoittaa. Vaimo kuoli 1691 ja haudattiin Turun Tuomiokirkon saarnastuolin alle
pääkäytävän varrelle. (Saarnastuolin ja keskilaivan pääkäytävän välissä on puinen Winterin muistolaatta).
Nimi Winter koverrettu lattiaan, kuva kuvastossa.
Vaimon hautapaikka on ostettu, kuten sen ajan porvareilla oli tapana, 120 taalerilla.
Johan Winterin veljenpoika on haudattu kirkon eteläsivulle, ulos.
Johan Winter oli suomenkielisen raamatun painaja (ainakin osin), josta maksettiin 13 taaleria.
Suomalainen rukouskirja, 3 taaleria ja useita kirjapainotöitä Tuomiokirkolle.

Puoliso: Vihitty 05.07.1668 Örebro ,Ruotsi Kristiina Ertwinintytär Winter o.s. Herweg s. 25.12.1649 Suomi, k. 02.08.1691 Turku.

Lapset:
Margareta Höijer o.s. Winter s. noin 1670 Turku.
Juho Winter , s. 19.01.1674 Turku. Tauluun 79
Catharina Winter
Anna Winter Puoliso kauppamies Kristofer Böckellman, s. 1680 Turku, k. 01.08.1764 Turku.
Juho Winter , s. 01.01.1682 Liivinmaa, Riika, Griesenbergshof. Tauluun 84
Ertvin Winter , s. 1691 Turku. Tauluun 85
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 79
II Juho Juhonpoika Winter, (Taulusta 78, isä Johan Winter) Ylioppilas Turussa 1693, Uudenkaupungin pedagogi 1699, vastaa rehtorin arvoa ja pappi, s. 19.01.1674 Turku, k. 02.12.1765 Uusikaupunki.
Turun katedraalikoulun oppilas 27.1.1687. Ylioppilas Turussa 1693.
Respondentti 1695. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1699.
Uudenkaupungin pedagogi 1699. Isovihan aikana kaupungin veronkantomies 1714,
sai Ritzin johtamalta tuomiokapitulilta määräyksen palata pedagoginvirkaansa 1719,
virasta ero 1745. Rehtorin arvonimi.
Winter on haudattu Tuomiokirkon alle Sakariston kohdalle. Toinen oikealla ylhäältä. Eli Schultz oli arvostetumpi kuin Winter.

1. puoliso: Vihitty 1700 Turku Maria Petterintytär Bergius. (Taulu 92). (Taulu 141). (Taulu 259). (Taulu 63) s. 05.07.1673 Taivassalo, k. 1704 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Petter Antinpoika Bergius, Lääninrovasti 1666, Taivassalon kirkkoherra 1671, Turun Yliopiston Kreikan- ja hebreankielen professori 1652, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653, s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 02.02.1692 Taivassalo ja Margareetta Johanneksentytär Bergius o.s. Walstenius, s. 00.07.1637 Naantali, k. 00.11.1688 Uusikaupunki.

Lapset:
Margareetta Ylenii (Ylenius) o.s. Winter , s. 23.03.1703 Turku. Tauluun 80
2. puoliso: Vihitty 19.06.1706 Orivesi Margareetta Juhontytär Winter o.s. Wanaeus s. 14.01.1684 Orivesi, k. 04.04.1769 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Juho Johaninpoika Wanaeus, Oriveden pitäjänapulainen 1670 ,Oriveden kappalainen 1679, s. 1645 Orivesi, k. 21.09.1718 Orivesi ja Margareta Yrjöntytär Wanaeus o.s. Prytz, s. 1652 Pori, k. 01.03.1741 Orivesi.
Lapset:
Katarina Winter s. 18.10.1707 Uusikaupunki.
Juho Winter , s. 18.04.1709 Uusikaupunki. Tauluun 81
Kalle Winter , s. 30.01.1712 Uusikaupunki. Tauluun 82
Gabriel Winter , s. 12.08.1716 Uusikaupunki. Tauluun 83
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 80
III Margareetta Juhontytär Ylenii (Ylenius) o.s. Winter, (Taulusta 79, isä Juho Winter) s. 23.03.1703 Turku, k. 22.01.1778 Masku, Laulainen.

Puoliso: Vihitty 1730 Uusikaupunki Henrik Yrjönpoika Ylenii (Ylenius) e. Heikkilä. (Taulu 62). (Taulu 63). (Taulu 49) Mannermaskun kappalainen 1730-1786, s. 22.01.1705 Yläne, Kirkkokylä, k. 26.01.1786 Masku, Laulainen.

Turun katedraalikoulun oppilas (1722, circ. infer.) – 18.6.1726 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1726 Yllenius Henr. Satac _ 311. Boreaalisen osakunnan jäsen 22.6.1726 [1726 Die 22 Junii] Henricus Yllenius Pöytiensis. | Concion. in Mascu. | et Sacellanus. 1731. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.9.1729. — Uudenkaupungin pedagogin apulainen 1728. Armovuodensaarnaaja Maskussa 1729, kappalainen siellä 1730.
Vanhemmat: Yrjö Kustaanpoika Heikkilä, Yläneen Heikkilän ratsutilallinen 1686-1722, Yäneen lukkari 1688-1690, kirkkoisäntä, haudattu kirkon kuoreen., s. 1662 Yläne, Kirkkokylä, k. 16.04.1732 Yläne ja Valpuri Simonintytär Heikkilä, Heikkilän emäntä, lukkarin rouva, haudattu kirkkoon, s. 04.04.1666 Pori, k. 23.11.1742 Yläne, Kirkkokylä.

Lapset:
Margaretta (Maria Reetta) Rudberg o.s. Ylenii (Ylenius) , s. 12.09.1731 Masku, Laulainen, Viitala. Tauluun 49
Kristiina Ylenii (Ylenius) s. 26.04.1733 Masku, Laulainen.
Maria Ylenii (Ylenius) s. 24.11.1734 Masku, Laulainen.
Henrik Juho Ylenii (Ylenius) , s. 23.07.1736 Masku, Laulainen. Tauluun 64
Elisabeth Ylenii (Ylenius) s. 15.12.1737 Masku, Laulainen.
Fredrik Ylenii (Ylenius) s. 15.02.1741 Masku, Laulainen.
Anna Leena Ylenii (Ylenius) s. 10.12.1742 Masku, Laulainen.
Brita Ylenii (Ylenius) s. 01.10.1744 Masku, Laulainen.
Kristian Ylen e. Ylenii (Ylenius) Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkäniemessä, s. 01.02.1751 Masku, Laulainen, k. 23.01.1811 Masku, Laulainen. Turun katedraalikoulun oppilas 22.2.1773 (in cl. infim., Yllenius Masku. 21 ann.) – 16.6.1780 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1780 Ylenius, Christian, Boreal. _ 589. Boreaalisen osakunnan jäsen 16.6.1780 [1780 Junii 16.] Christianus Ylenius natus 1751. d: ‹–› febr | Horticulturae operam dedit. Matkapassi vuodeksi Tukholmaan matkustamista varten 17.9.1782. — Jätti opinnot 1785. Pyrki kirjoittautumaan uudestaan ylioppilaaksi v. 1794 ja 1801, mutta konsistori ei hyväksynyt hakemusta (pöytäk. 27.2.1801). — Maanviljelijä. Viimeksi Seilin hospitaalin puutarhuri Maarian Pitkämäessä. † Maariassa 23.1.1811.
Pso: 1790 Lisa Andersdotter.
.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 81
III Juho Juhonpoika Winter, (Taulusta 79, isä Juho Winter) Helsingin pitäjän kappalainen 1752., s. 18.04.1709 Uusikaupunki, k. 19.01.1796 Helsinki. Turun katedraalikoulun oppilas 4.2.1725 (in cl. rect. circ. super., Neostadiensis) – 8.6.1727 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1727 [Winter] Johan. Bor _ 315. Boreaalisen osakunnan jäsen 8.6.1727 [1727 d. 8 Junii] Johannes Winter, Neostadiensis | 1731 Adj. Sacell. Forsiæ, dein Adj. Præpos. et Sacellanus ibidem | post. titulo W. Pastoris ornatus. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 1731 (virkavala 24.9.). — Helsingin kappalaisen apulainen 1731. Helsingin pitäjän pitäjänapulainen 1734, kappalainen 1752. Varapastori s.v.

Poika: komissiomaanmittari Timoteus Winter 8189 (yo 1760, † 1806).

Poika: luutnantti Gabriel Winter 8285 (yo 1761).

Poika: lääninkamreeri, kamarineuvos Arndt Johan Winter 8624 (yo 1766, † 1819).

Vävy: Karjaan kirkkoherra Gabriel Ring 8673 (yo 1766, † 1808).
.

Puoliso: Vihitty 1733 Helsinki Helena Winter o.s. Elgman k. 1791 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 82
III Kalle Juhonpoika Winter, (Taulusta 79, isä Juho Winter) Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.5.1745, s. 30.01.1712 Uusikaupunki, k. Helsinki. Ylioppilas Turussa kl. 1732 [Winter] Car. Johannis Bor _ 337. Boreaalisen osakunnan jäsen 24.3.1732 1732 d. 24 Mart. Carolus J. Winter Neostadiensis | Adj: Past: in Orivesi. | ‹Teksti Dein Sacellanus in Helsing Nylandiæ constitutus. on yliviivattu.›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.5.1745. — Oriveden kirkkoherran apulainen 1745, armovuodensaarnaaja siellä 1746. Eli sittemmin (1749) ilman virkaa. Asui aluksi Uudessakaupungissa, muutti sieltä 1788 Helsingin pitäjään.

Puoliso: Anna Kristina Ivarintytär Winter o.s. Wallenius s. 06.04.1718 Tammela, k. 19.05.1766 Sammatti.
Vanhemmat: Ivar Josefinpoika Wallenius, Ylioppilas Porissa 19.12.1707, Tammelan pitäjänapulainen 1711, Mouhijärven pitäjänapulainen 1719, Kiskon pitäjänapulainen 1723, Sammatin kappalainen 1730-55., s. 15.11.1687 Akaa, k. 20.04.1755 Karjalohja ja Anna Elisabeth Matiaksentytär Wallenius o.s. Tammelin(us), s. 08.12.1691 Tammela, k. 15.10.1749 Sammatti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 83
III Gabriel Juhonpoika Winter, (Taulusta 79, isä Juho Winter) Porin triviaalikoulun oppilas 10.10.1732 – (1733, cl. conrect.). Ylioppilas Turussa kl. 1735 [Winter] Gabr. Bor _ 354. Boreaalisen osakunnan jäsen 24.2.1735 [1735 d. 24 Febr.] Gabriel Winter Nystadiensis | Pædagogus Neostad:. — Uudenkaupungin vt. pedagogi, vakinainen 1745, ero 1773., s. 12.08.1716 Uusikaupunki, k. 07.09.1775 Sauvo.

Puoliso: Vihitty 14.12.1749 Sauvo Brita Antintytär Winter o.s. Levanus s. 25.06.1723 Sauvo, k. 15.03.1799 Sauvo.

Lapset:
Magdalena Renata Sevón o.s. Winter s. 21.05.1755 Uusikaupunki, k. 30.11.1841 Sauvo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 84
II Juho Juhonpoika Winter, (Taulusta 78, isä Johan Winter) Kaptenen vid Östgöta infanteriregmente., s. 01.01.1682 Liivinmaa, Riika, Griesenbergshof, k. 15.03.1746 Ruotsi, Östergotland, Linköping, Kisa, Björksnäs.

Kapten i Björksnäs, Kisa sn (E). Född 1682-01-01 i Griesenbergshof, Riga, Livland. Död 1746-03-15 i Björksnäs, Kisa (E). Begravd 1746-04-11 i Kisa (E). Adliga släkten Winter nr 1668. Adlad 1719 10/10, introd 1720. Utdöd 1786 17/2. Härstammar av en urgammal adlig släkt från godset Fraukirchen i Hessen. Johan Henrik Winter, adlad Winter till Björksnäs i Kisa sn (E). F 1682 1/1 på Grisebergshof i Livland, volontär vid Tiesenhausens livländska kavallerireg 1698, kvartersmästare vid Åbo läns kavallerireg 1700, fången av ryssarna samma år, rymde 1703 i nov , voluntär vid Magnus Stenbocks (sedan Hjelms) dragonreg 1704, förare därst samma år, sergant samma år, adjutant 1706, löjtnant vid Stralsborns tyska infanteribataljon 1707, kapten därst 1708 8/10 och vid Östgöta infanterireg 20/1 1710, konfirm fullm 13/6 1716, adlad 10/10 1719 (introd 1720 under nr 1668), avsked 22/2 1720. Död 15/3 1746 och begraven i Kisa kyrka, där hans vapen sattes upp. Han var bla med vid Fraustadt, Hälsingborg, Gadebuch, Tönningen och Fredrikshall samt blev flera gånger blesserad. (Gustav Elgenstierna, Den introducerade svenska adelns ättartavlor) (Gabriel Anrep, Svenska adelns ättartavlor) 1700 fångatagen av Ryssarna, från vilka han år 1703 med stor farlighet sig med flykten friade. Sårad i låret och benet vid Fraustadt 1704. Sårad vid attacken mot Reust Lemberg 1704. Bevistade, 1706, både attacken och belägringen av Grodno, samt brottades på åtskilliga partier då han blev blesserad i huvudet och i vänstra axeln. Från Stralsund transporterades han till Wiborg med Löjtnant Stralborns Tyska bataljon. Därefter som översättare av Ryska språket i den brevväxling som kom från Ryssland. 1708 bevistade han den Ingermanländska kampanjen. Vid descenten över floden Rewa drev han med 120 grenadjärer fienden tappert tillbaka, varför han samma år, 8/10 blev kapten. 1710 kapten vid Östgöta regemente, bevistandes samma år fältslaget vid Helsingborg; 1711 kampanjen i Norge; 1712 bataljen vid Gladebuch. 1713 Hollsteinska kampanjen, Tönniska belägringen, varifrån han uti bondekläder vid kapitulationen tog sin undflykt mitt igenom den fientliga armen till Hamburg, därifrån vidare över till Sverige. Vid 1718 års kampanj gjorde han under hela belägringen av Fredrikshall Majors tjänst. Född uti Hessen, Darmstadt. Denna adeliga ätt berättas vara från Hessen och den ädla Winterska släkten till Fronkirchen uti Hessen har det fordomdags en ädel släkt med samma namn florerat, därifrån den sedermera utbrett sig i Pommern, NordBrandenburg och Schlesien. uti sistnämnda provins florerar en friherrerlig släkt, Winter von Sternfeld kallad. (Källa; Stiernman, Matrikel öwer Swea rikes ridderskap och adel, Band 2, 1755) Vissa källor nämner födelseplats till Girtemshof eller Gislemshof, Livland (Mikael) Troligen är Johan Henrik född utanför Riga i Lettland där en plats, Giesenberg med Giesenhof, fanns. Idag heter platsen Grizinkalns och är en förort till Riga. Vad gäller härstamningen till Fronkirchen är det så att idag heter den platsen Bromskirchen och ligger i Hessen, Tyskland. Där fanns bevisligen en familj Winter fram till sexton- sjuttonhundratalet. Även den familjens vapenbild är snarlik Johan Henriks. Runt om i Hessen fanns högt uppsatta familjer med namnet Winter, bla i staden Alzey. (Mikael).

Lähde: http://www.fannyberg.se/westman/000/0003/920.htm

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Adliga släkten Winter nr 1668. Adlad 1719 10/10, introd 1720. Utdöd 1786 17/2. Härstammar av en urgammal adlig släkt från godset Fronkirchen i Hessen. Johan Henrik Winter, adlad Winter till Björksnäs i Kisa sn (E). F 1682 1/1 på Grisebergshof utanför Riga i Livland, volontär vid Tiesenhausens livländska kavallerireg 1698, kvartersmästare vid Åbo läns kavallerireg 1700, fången av ryssarna samma år, rymde 1703 i nov , voluntär vid Magnus Stenbocks (sedan Hjelms) dragonreg 1704, förare därst samma år, sergant samma år, adjutant 1706, löjtnant vid Stralsborns tyska infanteribataljon 1707, kapten därst 1708 8/10 och vid Östgöta infanterireg 20/1 1710, konfirm fullm 13/6 1716, adlad 10/10 1719 (introd 1720 under nr 1668), avsked 22/2 1720.

Död 15/3 1746 och begraven i Kisa kyrka, där hans vapen sattes upp.

Han var bla med vid Fraustadt, Hälsingborg, Gadebuch, Tönningen och Fredrikshall samt blev flera gånger blesserad.

(Gustav Elgenstierna, Den introducerade svenska adelns ättartavlor)

(Gabriel Anrep, Svenska adelns ättartavlor)

1700 fångatagen av Ryssarna, från vilka han år 1703 med stor farlighet sig med flykten friade.

Sårad i låret och benet vid Fraustadt 1704.

Sårad vid attacken mot Reust Lemberg 1704.

Bevistade, 1706, både attacken och belägringen av Grodno, samt brottades på åtskilliga partier då han blev blesserad i huvudet och i vänstra axeln.

Från Stralsund transporterades han till Wiborg med Löjtnant Stralborns Tyska bataljon.

Därefter som översättare av Ryska språket i den brevväxling som kom från Ryssland.

1708 bevistade han den Ingermanländska kampanjen.

Vid descenten över floden Rewa drev han med 120 grenadjärer fienden tappert tillbaka, varför han samma år, 8/10 blev kapten.

1710 kapten vid Östgöta regemente, bevistandes samma år fältslaget vid Helsingborg; 1711

kampanjen i Norge; 1712 bataljen vid Gladebuch.

1713 Hollsteinska kampanjen, Tönniska belägringen, varifrån han uti bondekläder vid kapitulationen tog sin undflykt mitt igenom den fientliga armen till Hamburg, därifrån vidare över till Sverige.

Vid 1718 års kampanj gjorde han under hela belägringen av Fredrikshall Majors tjänst.

Född uti Hessen, Darmstadt. Denna adeliga ätt berättas vara från Hessen och den ädla Winterska släkten till Fronkirchen uti Hessen har det fordomdags en ädel släkt med samma namn florerat, därifrån den sedermera utbrett sig i Pommern, NordBrandenburg och Schlesien.

uti sistnämnda provins florerar en friherrerlig släkt, Winter von Sternfeld kallad.

(Källa; Stiernman, Matrikel öwer Swea rikes ridderskap och adel, Band 2, 1755)

Troligen är Johan Henrik född utanför Riga i Lettland där en plats, Griesenberg med Griesenhof, fanns. Idag heter platsen Grizinkalns och är en förort till Riga.

Vad gäller härstamningen till Fronkirchen är det troligen så att idag heter den platsen Bromskirchen och ligger i Hessen, Tyskland. Där fanns bevisligen en familj Winter fram till sexton- sjuttonhundratalet. Även den familjens vapenbild är snarlik Johan Henriks.

Runt om i Hessen fanns högt uppsatta familjer med namnet Winter, bla i staden Alzey.

(Mikael).

Lähde: https://www.geni.com/people/JOHAN-Winter/6000000006809986609?through=6000000006809986581.
Kisa kyrka är en kyrkobyggnad i Kisa i Linköpings stift. Den är församlingskyrka i Kisa församling. Kisa kyrka består av rektangulärt långhus med rakslutet korparti, sakristia i norr och torn i väster. Kyrkan är vitputsad utvändigt och har stora rundbågiga fönster. Det valmade sadeltaket är kopparklätt, sakristian täcks av ett pulpettak. Tornet har en karnissvängd huv med lanternin och överst ett kors. Den kyrktupp som tidigare krönte tornet sitter numera på sakristietaket. Ingång till kyrkorummet sker via tornets bottenvåning. I koret en stor altartavla målad av Pehr Hörberg. Predikstol med ljudtak av Jonas Berggren på långhusets evangeliesida och i väster läktare med piporgel byggd av Olov Hammarberg. Långhusets tak är tunnvälvt och målat. Av den medeltida kyrkan från 1200- eller 1300-talet med smalare, rakslutet kor återstår långhuset. Stenkyrkans äldsta delar härrör troligen från 1200-talet. Den bestod av långhus med smalare, rakslutet kor. På södra långhusväggen fanns en romansk portal. År 1589 vitmenades kyrkan invändigt och fyra år senare även utvändigt. Vid denna tid uppsattes den första predikstolen, tillverkad av Göran snickare och målad av Gullich målare. Kyrkan fick också nya bänkar och nya fönster. Under mitten av 1600-talet insattes nytt korfönster och en ny predikstol tillverkad av mäster Petter Bengtsson. Från Anders Andersson i Norrköping inköptes en piporgel. År 1656 omtalas en klockstapel, som dock kan vara betydligt äldre. Senare under samma århundrade byggdes läktare längs långhusets norra och västra murar. Man tog också bort de gamla ”munkstolarna” i koret och köpte in en ny altartavla. Kyrkan började, trots en längd av 29 alnar och en bredd av 18 och en fjärdedels aln, att av församlingen upplevas för trång och mörk. År 1754 förlängdes därför kyrkan under byggmästare Ferners ledning åt öster med 22 alnar till totalt 52 alnar och försågs med tunnvalv av trä. Samma år tillkom en ny sakristia om 16 alnars längd och 12 alnars bredd. Carl Fredric Broocman berättar att altartavlans skulpturer i nedre delen visar ”Christi swepning och smörjelse” och i övre delen ”Christum med Segerfanan, trampandes mörksens draka under sina fötter”. Till vänster om altaret avbildas Moses, symboliserande ”Lagen” och till höger Frälsaren, symboliserande ”Evangelium”. På den skulpterade predikstolen från 1664 ses Frälsarens, Sankt Jacobi, Andreæ, Johannis, Petri och Thomæ bilder, som, tillika med Prädikstolen, äro målade röda och gröna, samt med silfwer och guld utzirade. Kyrkklockorna hänger i en trästapel enligt Broocman byggd och uppsatt år 1702. År 1772-1774 uppförde Olof Murmästare ett torn (bild) med karnisformad huv krönt av en liten lanternin. Överst placerades en tupp med inskriften: ”Jag Kisa tupp har satt mig upp Av kristlig vaksamhet en bild. Ty se på mig och vakta dig så att från synd du varder skild.” I och med ombyggnaderna under 1750-talet fick kyrkans yttre i huvudsak det utseende den ännu har. Även interiören präglas av ombyggnaden 1754, då tunnvalvet av trä tillkom. År 1820 anskaffades en altartavla målad av Pehr Hörberg, Norrköping, och 1821 förstorades fönstren. Bänkinredningen, ritad av arkitekten Fredrik Falkenberg, tillkom vid en genomgripande renovering 1908. Den senaste renoveringen av kyrkan genomfördes 1975.

Puoliso: Vihitty 1709 Justina Johanintytär Winter ent. Apolloff o.s. Kors s. 1681 Liivinmaa, k. 1737.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 85
II Ertvin Juhonpoika Winter, (Taulusta 78, isä Johan Winter) Jääsken kihlakunnan kruununvouti., s. 1691 Turku, k. 1738 Ruokolahti.

Puoliso: Anna Maria Winter o.s. Tillman s. 1690, k. 1738 Ruokolahti.

Lapset:
Carl Johan Winter , s. noin 1715. Tauluun 86
Anna Sofia Salmenius o.s. Winter , s. 1718. Tauluun 87
Catharina Eleonora Masalin o.s. Winter s. 1724 Venäjä, Kirvu, k. 1784 Ruokolahti, Siitola.
Ertvin Wilhelm Winter , s. 1725. Tauluun 88
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 86
III Carl Johan Ertvinpoika Winter, (Taulusta 85, isä Ertvin Winter) Ylioppilas Turussa 8.5.1735. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1735. d. 8. Maii. Carolus Vinter. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 22.3.1738. — Virolahden kirkkoherran apulainen 1738. Apulaispappina Jääskessä, Virolahdella ja Ruokolahdella. Rautjärven kappalainen 1744. Varapastori 1755., s. noin 1715, k. 07.04.1766 Rautjärvi.

Puoliso: Vihitty 1744 Margareta Elisabet Gregorintytär Winter o.s. Aminoff s. 30.09.1720, k. 24.04.1804 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gregori Gregorinpoika Aminoff, Volontär vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1715-03-05. Fänrik 1718-10-23. Löjtnant 1736-10-01. Kaptenlöjtnant 1742-01-02. Konfirmationsfullmakt. 1746-09-10. Kapten 1749. Avsked 1757-11-17 med pension., s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna, k. 28.01.1758 Mäntyharju ja Brita Jonaksentytär Aminoff o.s. Wagenia, s. 13.09.1703 Ruotsi, Örnsköldsvik, Arnäs, k. 01.03.1737 Iisalmi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 87
III Anna Sofia Ertvinintytär Salmenius o.s. Winter, (Taulusta 85, isä Ertvin Winter) s. 1718, k. 11.04.1752 Juva, Männynmäki.

Puoliso: Vihitty 14.12.1735 Ruokolahti Enoch Petruksenpoika Salmenius. (Taulu 335) Juvan kappalainen, s. 24.12.1705 Kerimäki, k. 21.03.1786 Juva, Männynmäki.
Vanhemmat: Petrus Grelsinpoika Salmenius, Kerimäen kappalainen 1688-1711., s. 1655, k. noin 1715 Inkerinmaa (vankina) ja Brita Johanintytär Salmenius o.s. Argillander, s. 1664 Kuopion maasrk., k. 09.07.1721 Kerimäki, Kaksola.
Juvan kirkko on 1800-luvun jälkipuoliskon kirkkoarkkitehtuurin yleiskuvan kannalta keskeinen rakennus. Kirkko ja siihen puistokäytävän liittämä lehtevä hautausmaa ovat Juvan uusiutuneen keskusta-alueen vanhinta kulttuuriympäristöä. Päätytornillisen pitkäkirkon julkisivut ovat graniittikvaaderia. Ovi- ja ikkuna-aukkojen sekä tornin huipun tiilimuuraukset elävöittävät taidokasta kivityötä. Kiinteältä sisustukseltaan hyvin säilynyttä lehterien reunustamaa kirkkosalia kattaa tynnyriholvi. Kirkkosalin juhlavuutta korostavat keskikäytävän yläpuolella riippuvat messinkiset empirekruunut, jotka on 1833 valmistanut pietarilainen Carl Tegelsten Helsingin yliopiston juhlasaliin. Alttaritaulun aiheena on Jeesus siunaa lapsia ja sen on maalannut Alexandra Frosterus-Såltin 1899. Kirkkotarhaa ja sen sankaripuistoa ympäröi kivimuuri, jonka portiksi sommiteltu sankaripatsas on Ilmari Wirkkalan käsialaa. Historia Juva on toinen jo keskiajan kuluessa Savoon perustetuista seurakunnista. Kirkkopitäjän perustamisasiakirja vuodelta 1442 on säilynyt. Nykyisen kirkon edeltäjä, kivikirkon valmistumisen jälkeen Anttolaan myyty puukirkko, oli rakennettu isonvihan venäläismiehityksen jälkeen 1729. Kivikirkirkko on rakennettu rakennusmestari Erkki Kuorikosken johdolla 1856-63. Rakennusurakasta vastasi Vehmaan kartanon omistaja luutnantti Georg E. Grotenfelt. Kirkon piirustukset laativat Intendentinkonttorin arkkitehdit E.B. Lohrmann ja C.A. Edelfelt, joka Hämeen lääninrakennukonttorin esimiehenä valvoi kirkon rakentamista ja vastasi sisustuksen piirustuksista.

Lapset:
Adolf Ertvin Salmenius s. 10.12.1736 Juva, Männynmäki.
Petter Salmenius s. 09.04.1738 Juva, Männynmäki.
Brigitha Maria Salmenius s. 02.04.1740 Juva, Männynmäki.
Anna Sofia Salmenius s. 24.12.1741 Juva, Männynmäki.
Ertvin Wilhelm Salmenius s. 06.06.1746 Juva, Männynmäki.
Carl Henrik Salmenius s. 11.12.1748 Juva, Männynmäki.
Christoffer Salmenius s. 13.06.1750 Juva, Männynmäki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 88
III Ertvin Wilhelm Ertvininpoika Winter, (Taulusta 85, isä Ertvin Winter) s. 1725, k. 18.02.1772 Mikkeli.

Puoliso: Katarina Abrahamintytär Winter o.s. Poppius s. 20.08.1725 Juva, k. 04.05.1766 Sulkava.
Vanhemmat: Abraham Henrikinpoika Poppius, Juvan 2. kappalainen 1707, 1. kappalainen 1714, pysyi virassa isonvihan yli, kirkkoherra 1731. Rovasti 1733. Lääninrovasti 1745., s. 1681 Ruotsi, Ingria, Neovia / Nyen, k. 22.12.1753 Juva ja Anna Reinholdintytär Poppius o.s. Custor, s. 07.10.1685 Ruotsi, Ingria, Neovia / Nyen, k. 12.05.1747 Juva.

Lapset:
Karl Henrik Winter , s. 21.02.1760 Mikkeli. Tauluun 89
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 89
IV Karl Henrik Ertwininpoika Winter, (Taulusta 88, isä Ertvin Winter) Kapteeni, s. 21.02.1760 Mikkeli, k. 04.03.1819 Rantasalmi.

Puoliso: Carolina Christina Magnuksentytär Winter o.s. von Fiendt s. 13.08.1760 Rantasalmi, k. 06.11.1794 Rantasalmi.
Vanhemmat: Magnus Fredrik Johaninpoika von Fiendt, Kompanichef 1774-12-20., s. 24.08.1725 Kuopio, k. 22.02.1808 Kristiina ja Sigrid Regina Otontytär von Fiendt o.s. Furumarck, s. 15.01.1734 Moisio, k. 18.09.1798 Kristiina.

Lapset:
Fredrika Stålhane o.s. Winter , s. 1784. Tauluun 90
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 90
V Fredrika Karlintytär Stålhane o.s. Winter, (Taulusta 89, isä Karl Winter) s. 1784, k. 1816 Ristiina, Liikala.

Puoliso: Vihitty 26.12.1807 Ristiina Anders Erik Alexanderinpoika Stålhane Fältväbel därst. 1816-01-31., s. 03.05.1788 Ristiina, k. 24.03.1845 Ruotsi, Västergotland, Tidaholm, Acklinga.

Anders Erik, (son av Alexander Magnus), född 1788-05-03 i Kristina socken i Finland. Volontär vid Savolaks' infanteriregemente 1797-07-02. Furir vid Savolaks fotjägarregemente 1805-06-28. Sergeant vid Savolaks infanteriregemente 1808-08-10. SMtf 1809-07-11. Transp. till Skaraborgs regemente 1810-06-19. Fältväbel därst. 1816-01-31. Kejserliga ryska korset för 1813 och 1814 års kampanjer 1816-11-17. Avsked 1838-01-25. Död 1845-03-24. Bevistade finska kriget 1808–1809 och kriget i Tyskland 1813–14.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/St%C3%A5lhane_nr_292#TAB_22.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 91
I Antti Matinpoika, Seppä, kirvesmies, sorvari ja ''peltomies'' Husbyn pitäjän Bergan kylässä Södermanlandissa., s. 1572 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga.
Ruotsi, Sommermanland, Husby, Berga.

Puoliso: Brita Erikintytär k. 1637 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga.

Lapset:
Petter Bergius , s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga. Tauluun 92
Matias Bergius , s. noin 1615 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga. Tauluun 142
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 92
II Petter Antinpoika Bergius, (Taulusta 91, isä Antti ) Lääninrovasti 1666, Taivassalon kirkkoherra 1671, Turun Yliopiston Kreikan- ja hebreankielen professori 1652, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653, s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 02.02.1692 Taivassalo.

Petter Bergius oli Turun katedraalikoulun oppilas 1628. Nyköpingin koulun oppilas 1630. Strängnäsin lukion oppilas 1632 Petrus And. Husb:. Turun lukion oppilas 1635. Ylioppilas Turussa sl. 1640 Bergius Petr. Andreæ _ 1. Deponoitu ensimmäisessä depositiossa, joka tapahtui piispa Isak Rothoviuksen talossa. Ylimmän luokan stipendiaatti (kl. 1644) – sl. 1649. Respondentti 17.10.1646 pro exercitio, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 3.3.1647 pro gradu, pr. Nils Nycopensis U20. FM 4.5.1647. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653. — Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1655 (ei enää 1665). Tukholman ja Södermanlandin maakunnan inspehtori 1665. Fil. tiedek. promoottori 1664. — Turun akatemian 2. filosofian apulainen 1649, kreikan ja heprean kielten professori 1652 (virkavahvistuskirja 1654), ero 1671. Akatemian rehtori 1659–60 ja 1669–70. Samalla Turun tuomiokapitulin jäsen 1657–71, palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1660–62 ja Piikkiön 1669–71. Lääninrovasti 1666. Taivassalon kirkkoherra 1671. † Taivassalossa 1691. ‡ 2.2.1692.

Deponoitu ensimmäisessä depositiossa, joka tapahtui piispa Isak Rothoviuksen talossa. Ylimmän luokan stipendiaatti 1644-49. Respondentti 17.10.1646 pro Exercitio, pr Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 3.3.1647 pro gradu, pr. Nils Nycopensis U20. FM 4.5.1647.
Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1655<1665. Tukholman ja Södermanlandin maakunnan inspehtori 1655. Filosofisen tiedekunnan promoottori 1664.

Julkaisi 10 väitöskirjaa filosofian alalta.
Puoliso 1652 Elin Henrichsdotter Carsten .s.1623 k.1652
Puolison vanhemmat: isä Helsingin oikeuspormestari Henrich Carsten
åiti Anna Henrichsdotter Witticius (Vitikka).
Hebreankielinen näppäimistö; punaisella merkittyä, hieman suomalaisesta poikkeavaa US-näppäimistöä on alla täydennetty sinisin merkein, jotka vastaavat suomalaista näppäimistöä.

1. puoliso: Vihitty 1652 Helsinki Elin Henrikintytär Bergius o.s. Carstens (Carsten) s. 5/1623 Helsinki, k. 21.02.1652 Turku.
Vanhemmat: Henrik Fredrikinpoika Carstens (Carsten), Helsingin pormestari 1631-1634, kaupungin merkittävimpiin porvareihin kuulunut kauppias., k. 1659 Helsinki ja Anna Johanna Henrikintytär Carstens o.s. Vitticius/Witticius, Helsingin pitäjän kirkkoherran tytär. Helsingin pormestarin vaimo., s. 1570 Helsinki, k. Helsinki.

2. puoliso: Vihitty 04.10.1654 Loimaa Margareetta Johanneksentytär Bergius o.s. Walstenius. (Taulu 150). (Taulu 259). (Taulu 79) s. 00.07.1637 Naantali, k. 00.11.1688 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Johannes Petruksenpoka Walstenius, Loimaan kirkkoherra, ratsutilallinen (Vilvainen), s. 1595 Parainen, k. 03.01.1658 Loimaa ja Anna Juhontytär Limingius, Loimaan pappilan ruustinna 1640-58, s. 1602 Ii, k. 13.01.1674 Loimaa.
Lapset:
Anna Wärdh o.s. Bergius , s. 29.11.1656 Turku. Tauluun 93
Juho Bergius , s. 11.05.1659 Turku. Tauluun 136
Anders Bergius , s. 21.04.1661 Turku. Tauluun 94
Margareetta Bergius s. 08.07.1666 Turku, k. 29.07.1676 Taivassalo.
Niilo Bergius s. 13.05.1669 Turku, k. 08.08.1669 Turku.
Petter Bergius , s. 03.02.1671 Turku. Tauluun 137
Maria Bergius , s. 05.07.1673 Taivassalo. Tauluun 141
Pirkko Bergius s. 23.04.1677 Taivassalo.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 93
III Anna Petterintytär Wärdh o.s. Bergius, (Taulusta 92, isä Petter Bergius) Kaustian kruununrusthollin omistaja Taivassalossa., s. 29.11.1656 Turku, k. 30.03.1738 Ahvenanmaa, Sund, Kasteholma.

Anna omisti Kaustian kruununrusthollin Taivassalossa.
Anna Bergia kuoli Kasteholmassa Sundissa Ahvenanmaalla 81v 4kk 1 pv:n ikäisenä
aamulla kello 3 ja 4 välillä.
Hänet haudattiin 13.6.1738 Sundin kirkon kuoriin. Ruumissaarnan piti pastori Hallman.

1. puoliso: Vihitty 18.07.1678 Taivassalo Henrik Henrikinpoika Wärdh Taivassalon Fagernäsin tilan vuokraaja eli lampuoti, nimismies, k. 1695 Taivassalo.

Oli Anna Bergian isän Petter Bergiuksen pitkäaikainen tuttava ja mahdollisesti samaa ikäluokkaa kuin Bergius. Oli ostanut Philip Mårtenssonilta talon Turusta Brahenkadulta ja tarjosi sitä myytäväksi 21.2.1670. Hänet mainitaan viimeisen kerran 2.4.1694, ja kuoli viimeistään alkuvuodesta 1695. Erään Henrik Wärdhin hautakivi on Taivassalon hautausmaalla, siinä on vuosiluku 1677, mikä ei pidä paikkaansa edellä mainitun kuolinajan kanssa. Onko mahdollista, että kyseessä on Henrik Wärdhin isä Henrik?
Vuokraaja Henrik Wärdin kuolinpesän osakkaina mainitaan (KO 30/10 1701) hänen leskensä Anna Bergia (joka huomautettiin nyttemmin menneen naimisiin Ahvenanmaan kruununvoudin Wilhelm Pihlin kanssa sekä tämän alaikäinen poika, ynnä kirkkoherra Mikael Brunlöf, kontrollööri (sitt. meritullien ylitarkastaja Suomessa ja kymmenien maatilain omistaja) Johan Hacks ynnä tämän lanko Taivassalon kirkkoherra maisteri Andreas Bergius. (Ruth Hjorth).

Lapset:
Henrik Wärdh Ylioppilas Turussa 1703, majoitusmestari henkiratsuväkirykmentissä 1710, 2-kornetti 1711, 1-kornetti 1713, luutnantti 1718 ero palveluksesta 1722, ratsumestarin arvo 1740., s. Taivassalo, k. 06.02.1749 Tukholma.
Sara Bergius o.s. Wärdh , s. Taivassalo. Tauluun 94
Margareta Hacks o.s. Wärdh , s. Taivassalo. Tauluun 125
2. puoliso: Wilhelm Wilhelminpoika Pihl Ylioppilas Turussa kl. 1703 [Piihl] Vilhelm Aland _ 249. Boreaalisen osakunnan jäsen 1703/04 [1703/04] Wilhelmus Pihl, | in adolescentia obiit. Ahvenanmaan kruununvouti., s. 1660, k. 1741 Ahvenanmaa, Sund, Kasteholma.
Lapset:
Elisabet Pihl s. 03.01.1694 Uusikirkko, k. 10.01.1753 Lieto.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 94
IV Sara Henrikintytär Bergius o.s. Wärdh, (Taulusta 93, äiti Anna Wärdh) s. Taivassalo, k. 15.01.1732 Taivassalo.

Puoliso: Vihitty 1689 Anders Petterinpoika Bergius. (Taulu 92). (Taulu 259) Valtiopäivämies 1713-14 ja 1719, s. 21.04.1661 Turku, k. 18.09.1724 Taivassalo.

Ylioppilas Turussa 1670/71 [Bergius] Ericus‹¿› [Aboens _ 103]. Respondentti 4.2.1682 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM 7.12.1682.

— Varrontavaltakirja Taivassalon kirkkoherraksi isänsä eläessä 1686 (virkaan 1692). Vt. lääninrovasti. Pakeni isonvihan ajaksi Ruotsiin (1714), Turun tuomiokapitulin lisäjäsenenä siellä 1716–20, palasi rauhanteon jälkeen vanhaan virkaansa. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1690 ja 1703, synodaaliväitöksen preeses 1705. Valtiopäivämies 1713–14 ja 1719.
.
Vanhemmat: Petter Antinpoika Bergius, Lääninrovasti 1666, Taivassalon kirkkoherra 1671, Turun Yliopiston Kreikan- ja hebreankielen professori 1652, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.1.1653, s. 19.01.1612 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 02.02.1692 Taivassalo ja Margareetta Johanneksentytär Bergius o.s. Walstenius, s. 00.07.1637 Naantali, k. 00.11.1688 Uusikaupunki.
Pyhän Ristin kirkko on varsinaissuomalaisen Taivassalon kunnan Kirkkosaaressa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on uusimman tutkimuksen mukaan rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä. Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan. Seurakunnan ensimmäinen puukirkko rakennettu melko varmasti jo 1200-luvulla, vaikka ensimmäinen tieto seurakunnasta on vuodelta 1350. Keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt alttarikaappi ja viisi puuveistosta, jotka on lahjoitettu Kansallismuseolle krusifiksia lukuun ottamatta. 1300-luvun alkuun ajoitettu krusifiksi on arvioitu Liedon mestarin koulukunnan työksi tekotavan ja laadun perusteella. Kirkon seinillä on kalkkimaalauksia, joista varhaisimmat on tehty kirkon valmistuttua. Taivassalon kirkko ja siitä puoli kilometriä luoteeseen sijaitsevat Taivassalon vanha pappila vuodelta 1756 ja uusi pappila vuodelta 1823 on Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kirkon sankaripatsas on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen prossiveistos vuodelta 1952.

Lapset:
Saara Bange o.s. Bergius , s. Turku. Tauluun 95
Johan Bergius , s. 28.12.1696 Taivassalo. Tauluun 108
Margareta Haartman o.s. Bergius . Tauluun 109
Petter Bergius , s. 17.03.1700 Taivassalo. Tauluun 111
Anna Bergius , s. Turku. Tauluun 124
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 95
V Saara Andersintytär Bange o.s. Bergius, (Taulusta 94, isä Anders Bergius) s. Turku, k. 1714 Turku.

Puoliso: Vihitty 1707 Turku Anders Andersinpoika Bange Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716., s. 1676 Suomi, k. 04.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 – sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 – sl. 1700. Respondentti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 – sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. — Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. ‡ Tukholmassa (Hedvig Eleonora) 4.8.1719.

Lapset:
Anders Bange , s. 11.08.1708 Taivassalo. Tauluun 96
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 96
VI Anders Andersinpoika Bange, (Taulusta 95, äiti Saara Bange) Pietarsaaren pitäjän kappalainen., s. 11.08.1708 Taivassalo, k. 10.02.1765 Pietarsaaren merimiesseurakunta.

Puoliso: Katarina Jakobintytär Bange o.s. Wikar s. 1719 Vaasa, k. 13.09.1791 Maalahti.
Vanhemmat: Jakob Jakobinpoika Wikar e. Lill-Wikar, Maalahden kirkkoherra 1725, Pietarsaaren pitäjän 10.5.1753 (kuoli ennen nimitystä)., s. 1675 Kruunupyy, k. 28.04.1753 Maalahti ja Brita Jakobintytär Wikar o.s. Ross, s. 24.01.1688 Vaasa, k. 05.05.1722 Vaasa.

Lapset:
Jacob Bange , s. 24.11.1752 Pietarsaari. Tauluun 97
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 97
VII Jacob Andersinpoika Bange, (Taulusta 96, isä Anders Bange) Vaasan triviaalikoulun rehtori 1810., s. 24.11.1752 Pietarsaari, k. 10.02.1836 Vaasa.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 5.9.1765 – 9.12.1769 (testim.). Pääsykuulustelu 15.2.1770. Ylioppilas Turussa kl. 1770 Bange, Jacob. Ostrob. _ 522. Pohjalaisen osakunnan jäsen 21.2.1770 [1770] Jacobus Bange die XXI Februarii. Natus d. 24 Nov. 1752. | 1782 Collega Scholæ Uhleåborgensis. | Collega superior ibidem 1792, & Conrector 1802. Rector Scholæ Wasensis designatus 24/10 1810. | mortuus 1836. — Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1782, ylempi kollega 1792, konrehtori 1802. Vaasan triviaalikoulun rehtori 1810 (virkaan 1813), virkavapaa vanhuuden takia 1825. Suomen valtuutettuna rajankäynnissä Ruotsin rajalla 1810–11. † 10.2.1836.

Puoliso: Vihitty 1787 Elisabet Erikintytär Bange o.s. Tulindberg s. 09.09.1763 Vähäkyrö, k. 13.12.1847 Vaasa.

Lapset:
Jacob Bange s. 17.01.1793 Oulu.
Jacob Gabriel Bange s. 03.05.1794 Oulu.
Catharina Christina Wasastjerna o.s. Bange , s. 28.10.1796 Oulu. Tauluun 98
Hedvig Elisabeth Bange s. 29.09.1798 Oulu.
Sofia Margareta Bange s. 20.01.1801 Oulu.
Carolina Lovisa Bange s. 22.07.1802 Oulu.
Fredric Vilhelm Bange s. 14.07.1804 Oulu.
Fredrika Wilhelmina Bange s. 30.03.1806 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 98
VIII Catharina Christina Jacobintytär Wasastjerna o.s. Bange, (Taulusta 97, isä Jacob Bange) s. 28.10.1796 Oulu.

Puoliso: Johan Jakob Abrahaminpoika Wasastjerna s. 26.01.1781 Vaasa, k. 14.02.1858 Vaasa.
Vanhemmat: Abraham Jakobinpoika Wasastjerna e. Falander, vuoteen 1808 Falander. suomalainen tehtailija ja liikemies. Hän vaikutti varakkaana kauppiaana Vaasassa, toimi porvarissäädyn edustajana Ruotsin säätyvaltiopäivillä ja perusti Östermyran ruukin. Vuonna 1808 aateloituna hän on Wasastjernan aatelissuvun kantaisä., s. 12.02.1746 Kokkola, k. 26.01.1815 Vaasa ja Catharina Elisabet Johanintytär Wasastjerna o.s. Rahm, s. 08.06.1762 Kokkola, k. 14.06.1793 Vaasa.

Lapset:
Jakob Viktor Wasastjerna , s. 14.06.1819 Vaasa. Tauluun 99
Alfred Edgar Wasastjerna , s. 05.06.1821 Maalahti. Tauluun 103
Evert Edelfried Wasastjerna , s. 23.02.1833 Maalahti, Åminneborg. Tauluun 105
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 99
IX Jakob Viktor Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 98, äiti Catharina Wasastjerna) Senator och ledamot av kejserliga senatens för Finland justitiedepartement 1869-11-27., s. 14.06.1819 Vaasa, k. 11.03.1895 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 19.07.1860 Uskela, Eriksberg Vendla Helena Vilhelmina Evertintytär Wasastjerna o.s. Bonsdorff s. 19.07.1839 Uskela, Eriksberg, k. 11.03.1921 Helsinki.
Vanhemmat: Evert Julius Johaninpoika Bonsdorff, Arkkiatri 1859. Valtioneuvos 1871., s. 24.09.1810 Turku (ruotsalainen srk.), k. 30.07.1898 Uskela, Eriksberg ja Wendla Ottiliana Erikintytär Bonsdorff o.s. von Willebrand, s. 11.04.1811 Muurla, k. 05.07.1842 Muurla.

Lapset:
Viktor Valdemar Wasastjerna , s. 08.03.1879 Helsinki. Tauluun 100
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 100
X Viktor Valdemar Jacobinpoika Wasastjerna, (Taulusta 99, isä Jakob Wasastjerna) Yo Nya sv. lärov. i Hfors. Oikt 1904. VT 1907. Turun hovioik. hovioik.neuvos 1930-31, kihlak.tuomari Porvoossa 1931-., s. 08.03.1879 Helsinki, k. 15.07.1941 Helsinki.

Student därst. 1897-05-15. Auskultant i Vasa hovrätt 1904-04-18 och i Åbo hovrätt s. å. 12/10. Vice häradshövding 1907-05-31. Brottmålsnotarie vid rådsturätten i Åbo 1910-03-07. Civilnotarie därst. s. å. 7/10. Kanslist i Åbo hovrätt 1914-02-23. Notarie därst. 1917-06-04. Fiskal 1918-01-24. Adjungerad ledamot av hovrätten från 1913-02-17. Assessor 1918-11-23. Hovrättsråd 1930-04-25. Häradshövding i Borgå domsaga 1931-12-09.

Puoliso: Vihitty 13.05.1905 Helsinki Ebba Hildegrand (Hildi) Hermannintytär Wasastjerna o.s. Öhrbom Everstiluutnantin tytär, kihlakunnantuomarin rouva., s. 08.02.1879 Helsinki, k. 25.03.1951 Helsinki.

Lapset:
Anita Helena Armfelt o.s. Wasastjerna , s. 12.01.1909 Helsinki. Tauluun 101
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 101
XI Anita Helena Viktorintytär Armfelt o.s. Wasastjerna, (Taulusta 100, isä Viktor Wasastjerna) Suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija., s. 12.01.1909 Helsinki, k. 13.09.1988 Halikko, Vuorentaka.

Anita Helena Armfelt, o. s. Wasastjerna (12. tammikuuta 1909 Turku – 13. syyskuuta 1988) oli suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija.

Anita Armfeltin vanhemmat olivat Viktor Waldemar Wasastjerna (1879–1941) ja Ebba Hildegard Öhrbom (1879–1951). Hän oli naimisissa kreivi Carl-Gustaf August Magnus Armfeltin (1897–1970) kanssa joka omisti Vuorentaan kartanon Halikossa.

Teoksia

Väntan : romaani. Schildt, Helsingfors 1954
Väntrummet : kuunnelma. Radioteatern 1960

Lähteet

Anita Armfelt SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Kirjasampo.fi : Anita Armfelt
SLS's dramadatabas Daniel : Anita Armfelt
Martti Strangin GeneaNet-tietokanta : Anita Helena Wasastjerna
Anneli Kotisaari : Isak Erik Erikinpoika Tigerstedt o.s. Falander s. 24.6.1686 Turku ja hänen jälkeläisiään yhteensä 196 taulua, taulu 50 : Carl-Gustaf August Magnus Armfelt
.
Anita Helena Wasastjerna (1909-1988)

Puoliso: Carl-Gustaf August Magnus Carl-Augustinpoika Armfelt Agronomen friherre (finska greven), s. 27.04.1897 Halikko, Wiurila, k. 19.08.1970 Halikko, Vuorentaka.
Vanhemmat: Carl-August Reinhold Lars Augustinpoika Armfelt, s. 08.09.1862 Kaarina, k. 21.05.1942 Salo ja Juliana Frederikke Adelaide Carlintytär Armfelt o.s. Hoppe, s. 10.06.1873 Tanska, Randers, Mørke, Toftaholm, k. 02.09.1967 Halikko, Wiurila.
Vuorentaan kartano Kuvaus Vuorentaan kartano on yksi harvoista maamme keskiajalta ja 1500-luvulta säilyneistä ylhäisaateliston kivilinnoista, jonka nykyasu on peräisin 1850-luvulla tehdystä korjauksesta. Se on osa Halikonlahden maassamme ainutlaatuista ja tiivistä kartanokeskittymää, joka on vuosisatojen kuluessa muodostunut Horn-suvun keskiaikaisperäisistä Åminnen, Viurilan ja Vuorentaan kartanoista. Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen historisoiva asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Kartano sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Uskelan- ja Halikonjoen laakson maisema-alueella. Historia Vuorentaka oli ilmeisesti asuttu jo ennen vuotta 1300. Sen tiedetään olleen keskiaikainen asumakartano ja Joensuussa ja Vuorentaassa oli jo 1500-luvulla aatelisen Horn-suvun kivirakennuksia. Vuorentaan keskiaikaista kivirakennusta korjattiin 1648, joka vuosiluku jäi nähtäville rakennuksen julkisivuun aina 1850-luvulle. Rakennus oli tyhjillään 1700-luvun jälkipuoliskolla ja 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi. Päärakennus sai nykyisen asunsa laajan korjaustyön ja laajennuksen tuloksena 1850-luvun puolivälissä. Runkoon lisättiin vielä arkkitehti Carl Armfeltin suunnittelema eteisloggia 1892. Vuorentaka oli yksi Hornien tiloista Halikossa, ja sen omistus liittyi Joensuun kartanoon 1749-1800 ja Viurilan kartanoon 1803-1935. 1800-luvulla Hornien tilaomistus oli suurimmilaan, ja tuolloin he omistivat kolmanneksen Halikon viljelymaasta. Lisätietoa V.J. Kallio, Halikon historia. Halikon seurakunta ja kunta 1930. Eino Jutikkala - Gabriel Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941. Carl Jacob Gardberg, Suomen kartanoita. 1989. Halikon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.

Lapset:
Sigrid Helena Boström o.s. Armfelt , s. 25.08.1928 Helsinki. Tauluun 102
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 102
XII Sigrid Helena Carl-Gustafintytär Boström o.s. Armfelt, (Taulusta 101, äiti Anita Armfelt) s. 25.08.1928 Helsinki, k. 23.01.2012 Helsinki.

Puoliso: Karl-Henrik Carlinpoika Boström s. 01.09.1929 Helsinki, k. 1994.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 103
IX Alfred Edgar Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 98, äiti Catharina Wasastjerna) Se Gården vid kanalen. Utg. Sv. Litt. sällskapet 2013. Arrenderade från från 1877 Tammenpää gård, i Angelniemi., s. 05.06.1821 Maalahti, k. 23.04.1906 Espoo, Gumböle.

Alfred Edgar, (son av Johan Jakob, Tab. 2), född 1821-06-05 Åminneborg Student i Helsingfors 1837-10-05 och i Uppsala 1840-10-07. Extra ordinarie elev vid Falu bergsskola 1843-01-14–1844. Nivellör vid Saima kanal 1845-06-04. T. f. arbetschef därst. 1846-08-29. Arbetschef 1847-03-20. Tillika ingenjör av 4. klass (löjtnant) vid väg- och vattenkommunikationskårens ingenjörsfördelning i Finland 1848-04-05. RRS:tStO3kl 1856-09-25. Ingenjör av 3. klass (stabskapten) 1857-03-10. Ingenjör av 2. klass (kapten) 1858-02-02. Ingenjör av 1. klass (överstelöjtnant) 1862-01-22. RRS:tAO3kl s. å. 29/4 och S:tStO2kl 1866-04-08. Distriktsingenjör i Tammerfors distrikt 1867-04-20. Överförd å civilstat såsom ingenjör av 1. klass vid nämnda kår 1870-01-14. RRS:tAO2kl s. å. 11/9. Överingenjör och ledamot av överstyrelsen för väg- och vattenkommunikationerna i Finland s. å. 28/9. Avsked 1881-07-21. RRS:tVlO3kI s. d. Död 1906-04-23 Gumböle.

Puoliso: Maria Adelaine Alfredintytär Wasastjerna o.s. Boy s. 1831, k. 1908 Espoo, Gumböle.

Lapset:
Osvald Severin Severin Wasastjerna , s. 01.04.1864 Helsinki. Tauluun 104
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 104
X Osvald Severin Severin Alfredinpoika Wasastjerna, (Taulusta 103, isä Alfred Wasastjerna) Yo Vasa lyc. Oikt 1888. VT 1890. Tilanom. Espoossa ja Angelniemellä. Valtiopäivämies ja RKP:n kansanedustaja vuosina 1907–1908., s. 01.04.1864 Helsinki, k. 26.10.1935 Helsinki.
Osvald Severin Wasastjerna (1. huhtikuuta 1864 Helsinki – 26. lokakuuta 1935 Helsinki)

Puoliso: Olga Lovisa Gustava Augusta Augustintytär Wasastjerna o.s. Armfelt Kreivitär., s. 11.09.1864 Halikko, Wiurila.
Vanhemmat: August Magnus Gustav Magnuksenpoika Armfelt, August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana., s. 25.08.1826 Halikko, Viurila, k. 26.05.1894 Halikko, Viurila ja Sigrid Constance Carlintytär Armfelt o.s. Creutz, s. 10.04.1837 Perniö, k. 06.08.1892 Halikko, Viurila.
J. Knutsson 1845, Viurila. Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Omistajana oli tuolloin Magnus Johansson till Wiorela. Hänen tyttärensä Elseby avioitui Henrik Flemmingin kanssa ja peri Wiurilan. Tästä lähtien Wiurila periytyi äidiltä tyttärelle 300 vuoden ajan. Vuonna 1787 vapaaherra, kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt osti Wiurilan säterin. Hänen poikansa Gustaf Mauritz peri Joensuun kartanon, toinen poika August Philip Wiurilan ja Vuorentaan kartanot. August Philip antoi Suomen ensimmäisen valtionarkkitehdin, italialaisen Carlos Bassin tehtäväksi piirtää Wiurilaan uusi päärakennus. Työ saatiin päätöseen vuonna 1811, jolloin uusklassismia edustava kartanorakennus oli valmis. August Philipin poika Magnus Reinhold rakennutti talouskeskuksen 1835-45. Sen julkisivun luojana oli toisena valtionarkkitehtinä toiminut C.L.Engel. Kreivi Magnus Reinholdin poika August Armfelt oli aikansa huomattava vaikuttaja sekä tarmokas maanviljelijä. Hänen aikanaan Wiurilassa oli tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo. Omavaraisen Wiurilan miljöössä toimi useita käsityöammatin harjoittajia ja omat alukset kuljettivat ulkomaille viinaa, voita, vehnää, sahatavaraa sekä muita tuotteita. Wiurilan kokonaispinta-ala käsitti tuolloin 48.000 hehtaaria, siitä noin puolet Karjalan Hiitolassa. Viimeinen kreivi, Carl August Armfelt (k.1942) toimitti Wiurilaan sähkön ja vesijärjestelmän.Tila oli pienentynyt maan luovutuksissa sekä perintöjen jaoissa. Niinpä viljelysmaata oli enää kolmekymmentä hehtaaria ja saman verran metsää kun Carl Augustin tyttären tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa 1951. Nykyiseen kukoistukseensa Wiurila on kohonnut hänen ja miehensä Günter Brüninghausin ansiosta.Nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria. Eräänä erikoisuutena on ollut sokerimaissin viljely. Tilanhoitoa jatkaa Brüninghausien tytär Anne Marie Aminoff.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 105
IX Evert Edelfried Johaninpoika Wasastjerna, (Taulusta 98, äiti Catharina Wasastjerna) s. 23.02.1833 Maalahti, Åminneborg, k. 20.05.1930 Helsinki.

Evert Edelfrid (son av Johan Jakob, Tab. 2), född 1833-02-23 Åminneborg Student i Helsingfors 1849-06-23. Filosofie kandidat därst. 1853-05-13 och promov. filosofie magister s. å. 30/5. Lärare i matematik vid privatgymnasium i Helsingfors 1853–1855. Nivellör vid järnvägsbyggnaden mellan Helsingfors och Tavastehus 1857-02-03. Arbetschef därst. s. å. 26/4. Ingenjör av 5. klass (underlöjtnant) vid väg- och vattenkommunikationskårens ingenjörsfördelning i Finland 1858-02-02. Ingenjör av 4. klass (löjtnant) därst. 1862-01-22. RRS:tStO3kl s. å. 29/3. Arbetschef i 3. distriktet av järnvägsbyggnaden S:t Petersburg –Riihimäki 1868-03-02–1870-11-01. RRS:tAO3kl 1870-09-11. Ingenjör av 3. klass 1871-02-09. Bandirektör vid statsjärnvägarna i Finland 1873-05-27. RRS:tStO 2kl 1882-04-09, S:tAO2kl 1885-08-08 och S:tVlO4kl 1886-11-22. RRS:tVlO3kl 1898-04-17. Avsked s. å. 20/5. Erhöll en briljanterad snusdosa s. å. 29/6. Utmärkelsetecknet för 40 års tjänst s. å. 18/12. Promov. jubelmagister 1907-05-30. Konsultativ ledamot av överstyrelsen för väg- och vattenbyggnader i Finland 1898–1913. Död 1930-05-20 i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wasastjerna_nr_2196#TAB_18.

Puoliso: Vihitty 23.08.1859 Uusikaarlepyy Matilda Wilhelmina Nilsintytär Wasastjerna o.s. Barck s. 02.10.1833 Vaasa, k. 06.01.1879 Helsinki.

Lapset:
Elin Maria Donner o.s. Wasastjerna , s. 09.07.1860 Hausjärvi. Tauluun 106
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 106
X Elin Maria Evertintytär Donner o.s. Wasastjerna, (Taulusta 105, isä Evert Wasastjerna) s. 09.07.1860 Hausjärvi, k. 05.05.1933 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 10.01.1883 Helsinki Anders Severin Andersinpoika Donner Tähtitieteen professori Helsingin yliopiston observatoriossa 1883–1915., s. 05.11.1854 Kokkola, k. 15.04.1938 Helsinki.

Anders Severin Donner (5. marraskuuta 1854 Kokkola – 15. huhtikuuta 1938 Helsinki) oli tähtitieteen professori Helsingin yliopiston observatoriossa 1883–1915.[1] Ennen professoriksi nimitystään hän oli tähtitieteen dosentti 1881–1883. Hän oli yliopiston vararehtori 1902–1911, rehtori 1911–1915, vt. kansleri 1917–1919 ja 1921–1926. Donner toimi myös Astronomische Gesellschaftin varapuheenjohtajana 1922–1924.

Merkittävintä Donnerin uralla oli observatorion vuosikymmenien mittainen osallistuminen hänen johdollaan kansainväliseen valokuvauksen avulla toteutettuun tähtiluettelo- ja tähtikarttahankkeeseen Carte du ciel -projektiin. Helsingissä tähtiluettelon valokuvaus aloitettiin 1890, ja 1937 valmistui Helsingin tähtiluettelon viimeinen osa. Helsingin luettelo sisältää noin 285 000 tähden kirkkaudet ja tarkat sijainnit. Donner lahjoitti tähtivalokuvaustyön suurimmaksi osaksi yliopistolle.

Donner opiskeli varsinaisesti matematiikkaa ja jatkoi opintoja Leipzigin ja Königsbergin yliopistossa. Hän sai 1880 tohtorin arvon Helsingin yliopistosta. Matematiikan ohella Donner tutki myös tähtitiedettä toimiessaan Gothassa Adalbert Kruegerin apulaisena ja myöhemmin Tukholmassa Hugo Gyldénin johdolla.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tähtitieteen professori Anders Donner jatkoi edeltäjiensä, Friedrich Argelanderin ja Adalbert Kruegerin, luomaa kansainvälisesti arvostettua tähtiluettelotraditiota Suomessa. Hän johti puoli vuosisataa kestäneen tähtiluettelohankkeen Suomen osuuden valmiiksi ensimmäisenä ja pitkään ainoana maailmassa. Donnerin hallinnollisia kykyjä tarvittiin toisen venäläistämiskauden ja ensimmäisen maailmansodan vaikeina vuosina yliopiston johtotehtävissä. Hän tuki voimakkaasti uusien luonnontieteellisten tutkimusalojen organisatorista kehitystä ja vaikutti näkyvissä asemissa myös pankki- ja vakuutuselämässä.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3178/.
Anders Donner. Eero Järnefeltin maalaama muotokuva vuodelta 1926.

Lapset:
Mathilda Louise Hendell o.s. Donner , s. 25.11.1885 Helsinki. Tauluun 107
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 107
XI Mathilda Louise Andersintytär Hendell o.s. Donner, (Taulusta 106, äiti Elin Donner) s. 25.11.1885 Helsinki, k. 19.05.1923 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 04.01.1907 Helsinki Lauri Gustavinpoika Hendell-Auterinen e. Hendell Tietosanakirja-alan uranuurtajia Suomessa, koulutukseltaan filosofian kandidaatti., s. 25.04.1878 Kuopio, k. 03.05.1938 Helsinki.

Lauri Juhana Hendell-Auterinen (25. huhtikuuta 1878 Kuopio – 3. toukokuuta 1938 Helsinki) oli tietosanakirja-alan uranuurtajia Suomessa, koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Hän työskenteli koulun piirissä 1903–1914 ja Helsingin yliopiston kanslerinsihteerinä 1922–1938. Hän toimi vuonna 1909 ilmestymisen aloittaneen Tietosanakirjan toimitussihteerinä 1906–1919 ja 1930-luvulla ilmestyneen Ison Tietosanakirjan päätoimittajana 1928–1938.

Julkaisuja

Kirja ja kirjapainotaito, 1912, uudistettu 2. p. V. A. Vuorion kanssa 1942.
.
Vanhemmat: Gustav Kristian Hendell, s. 24.09.1843 Raahe, k. 26.09.1878 Kuopio ja Elisabet Unontytär Snellman o.s. Telén, s. 13.12.1854 Kitee, k. 01.11.1935 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 108
V Johan Andersinpoika Bergius, (Taulusta 94, isä Anders Bergius) Taivassalon kappalainen 1719 (virkaan 1722)., s. 28.12.1696 Taivassalo, k. 05.11.1725 Taivassalo.

Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 3.1715 [Bergius] Johann [Töf Salenses _ 289]. Boreaalisen osakunnan jäsen [Anno 1715 Mense Martio Parentis Soncstissimi admodum Reverendi atq: Clarissimi Mag: Andreæ Bergii, Töfsalensis Præpositi celeberrimi, filii adolescentes] Johannes [Bergii.] | V. Pastor et Sacell in Töfsala, 1726 obiit. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Tukholmassa) 1719.

— Taivassalon kappalainen 1719 (virkaan 1722). Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1724.

Puoliso: Margaretha Abrahamintytär Bergius o.s. Juslenius s. 19.05.1699 Somero, k. 28.06.1745 Perniö.
Vanhemmat: Abraham Danielinpoika Juslenius, Närtunan ja Gottröran kirkkoherra 1717., k. 17.12.1719 Ruotsi, Uppland, Närtuna ja Elisabet Juslenius o.s. Rancken, k. jälkeen 1720 Ruotsi, Uppland, Närtuna.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 109
V Margareta Andersintytär Haartman o.s. Bergius, (Taulusta 94, isä Anders Bergius) k. 1725.

Puoliso: Gabriel Jakobinpoika Haartman Inkoon kirkkoherra., s. noin 1693, k. 30.05.1730 Inkoo.

Gabriel Jakobsson Haartman


S Pori oletettavasti 1670-luvulla. V Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson / Jaakko Pentinpoika Haartman (Hartman) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben.

Kävi ehkä Porin triviaalikoulua. Ylioppilas (Australis, Björneburgensis) Turussa 1693/94; respondentti pro exercitio 17.2.1700; pro gradu 7.11.1703; filosofian maisteri 14.12.1703.

Turun katedraalikoulun kollehtori (collector, lector extraordinarius) 1707; vihittiin papiksi Turussa 31.5.1709 Turun papiston apulaiseksi kouluvirassaan pysyen; Turun katedraalikoulun konrehtori 1710.

Haartman pakeni isonvihan alussa 1713 perheineen (kaksi lasta) Ruotsiin. Hänet mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1714, 1715 ja 1716 avustusta saaneena ja Ruotsissa 1717 palkkaa nostaneiden ja siellä pakolaisina olevien Turun ja Porin läänin virkamiesten luettelossa. Lisäksi hänet mainitaan vielä Ruotsissa 1720 palkkaa nostaneiden, sinne Liivinmaalta ja Suomesta paenneiden virkamiesten luetteloissa (hän oli nostanut palkkaa 2.7. ja 8.12.1720). Haartman nimitettiin Ruotsissa ollessaan Inkoon kirkkoherraksi 1719. Hän palasi Suomeen ja astui virkaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Rovasti ainakin jo syksyllä 1725.

Julkaisi promootiorunon Turussa 1694. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 4.11.1699, 25.5.1701, 4.12.1701, 31.5.1705 ja 17.5.1707; väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 12.6.1730.

K Inkoo 30.5.1730.

P1 Margareta Bergia, K todennäköisesti noin 1725/26; P2 (viimeistään 1728) Kristina Nilsdotter Fridelin hänen 1. avioliitossaan, P2 V Korppoon kirkkoherra, filosofian maisteri Nicolaus Magni Fridelinus ja Maria Hansdotter Törnroos hänen 3. avioliitossaan.

Kristina Fridelinin P2 1732 Porvoon piispa, filosofian maisteri, teologian tohtori Gabriel Gabrielis Fortelius hänen 1. avioliitossaan, S Pori 11.8.1700, K Porvoo 24.11.1788.

http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3975

1693/94 Gabriel Haartman Gabriel Jacobi, Australis 3975. Vht: Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson Haartman († 1697) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben (porvarin tytär Porista). Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa 1693/94 [Hartman] Gabr. Björneb. _ 204. Respondentti 17.2.1700 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Respondentti 7.11.1703 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. FM 14.12.1703. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1709. — Turun katedraalikoulun kollehtori 1707, konrehtori 1710. Pakeni Ruotsiin isonvihan ajaksi. Inkoon kirkkoherra 1719 (virkaan noin 1721). Rovasti. † Inkoossa 30.5.1730.

Pso: 1:o Margareta Bergius; 2:o Kristina Fridelin tämän 1. avioliitossa.

Pson seur. aviomies: Porvoon piispa, FM ja TT Gabriel Fortelius 5295 (yo 1719, † 1788).

Appi: Korppoon kirkkoherra, FM Nils Fridelinus 3766 (yo 1691, † 1738).

Eno: Tammelan kirkkoherra Gabriel Gottleben 2225 (yo 1672/73, † 1713).

Veli: Sääksmäen kirkkoherra Jakob Haartman 4218 (yo 1696, † 1730).

Veli: teologian professori, FM Johan Haartman 4419 (yo 1699, † 1737).

Veli: henkikirjuri Grels Haartman 4711 (yo 1702/03, † 1760).

Poika: Vöyrin kirkkoherra, FM Jakob Haartman 5668 (yo 1729, † 1767).

Poika: Loimaan kirkkoherra, FM Gustaf Haartman 5906 (yo 1732, † 1781).

Poika: Vöyrin kirkkoherra Johan Haartman 6185 (yo 1735, † 1794).

Viittauksia: HYK ms., Index s. 82b. — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 264 (LIV); V. Lagus, Studentmatrikel. Supplement (1906) s. 43 (LIV); Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat IX 1705–1709 (julk. T. Carpelan, 1942) s. 174; Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat X 1709–1719 (julk. T. Carpelan, 1943) s. 43; Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat XII 1726–1731 (julk. T. Carpelan, 1948) s. 368, 466 (†); E. Koskenvesa (julk.), Turun hiippakuntaan papiksi vihityt vuosina 1690–1732. SSV 39 (1969–70) s. 150 #424. — C. H. Strandberg, Åbo stifts herdaminne I (1832) s. 372; C. H. Strandberg, Åbo stifts herdaminne II (1834) s. 263, 264; A. Bergholm, Sukukirja I (1892) s. 526 (Haartman Taulu 2); V. Selinheimo, Ha(a)rtman – von Haartman sukujen alkuperästä. Genos 7 (1936) s. 69; J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642–1828. HYKJ 30 (1962–66) #122G, 1374D, 1499G, 1846R, 2634G, 2930G, 3364R, 3369G; O. Rimpiläinen, In labore et aerumna. SKHST 107 (1978) s. 156; O. Rimpiläinen, Suomen julkiset koulut ja niiden opettajat isonvihan aikana. SKHSV 68–69 (1979) s. 48; A. A. Stiernman, Aboa literata – Turun akatemian kirjallisuus (suom. R. Pitkäranta). SKST 518 (1990) s. 166; J. Aminoff-Winberg, Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden (1995) #1607 (1714), 2795 (1715), 4033 (1716), 5096 (1717), 5205 (1720), 5509 (1720), 5516 (1720), 5524 (1720); Suomen kansallisbibliografia 1488–1700. SKST 642 (toim. T. Laine ja R. Nyqvist, 1996) #3259R, 3712.

-------------------- Henkilötiedot 1693/94 Gabriel Haartman Gabriel Jacobi, Australis 3975. Vht: Halikon kihlakunnan kruununvouti Jakob Bengtsson Haartman († 1697) ja Kristina Gabrielsdotter Gottleben (porvarin tytär Porista). Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa 1693/94 [Hartman] Gabr. Björneb. _ 204. Respondentti 17.2.1700 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Respondentti 7.11.1703 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. FM 14.12.1703. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1709. — Turun katedraalikoulun kollehtori 1707, konrehtori 1710. Pakeni Ruotsiin isonvihan ajaksi. Inkoon kirkkoherra 1719 (virkaan noin 1721). Rovasti. † Inkoossa 30.5.1730.
.
Vanhemmat: Jakob Bengtinpoika Haartman, Halikon kihlakunnan kruununvouti., k. 1697 Halikko ja Kristina Gabrielintytär Haartman o.s. Gottleben, k. 1742.

Lapset:
Johan Haartman , s. 12.08.1719 Ruotsi, Småland. Tauluun 110
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 110
VI Johan Gabrielinpoika Haartman, (Taulusta 109, äiti Margareta Haartman) Kokkolan kirkkoherra., s. 12.08.1719 Ruotsi, Småland, k. 10.10.1794 Vöyri.

Puoliso: Katarina Sofia Johanintytär Haartman o.s. Gezelius s. 26.04.1730 Vöyri, k. 25.05.1795 Vöyri.
Vanhemmat: Johan Laurinpoika Gezelius, Vöyrin vt. kirkkoherra (isänsä sijainen) 1732., s. 05.01.1698 Vöyri, k. 29.02.1740 Vöyri ja Beata Gezelius o.s. Kiemmer, s. 10/1711.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 111
V Petter Andersinpoika Bergius, (Taulusta 94, isä Anders Bergius) Pälkäneen kappalainen 1729. Kalvolan kirkkoherra 1730, Pirkkalan 1736., s. 17.03.1700 Taivassalo, k. 28.01.1764 Pirkkala.

1717 Petter Bergius 5280. * Taivassalossa 17.3.1700. Vht: Taivassalon kirkkoherra, FM Anders Bergius 2091 (yo 1670/71, † 1724) ja Sara Wärdh. Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 1717 [Bergius] Petrus _ 291. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 24.6.1722. — Taivassalon kirkkoherran (isänsä) apulainen 1722, armovuodensaarnaaja 1724. Ilman virkaa (1727). Pälkäneen kappalainen 1729. Kalvolan kirkkoherra 1730, Pirkkalan 1736. Oli perukirjan mukaan varakas ja omisti suuren kirjaston. † Pirkkalassa 28.1.1764.
Pirkkalan vanha kirkko on Pirkkalassa sijaitseva kirkkorakennus. Se on rakennettu vuonna 1921, jolloin Pirkkala ja Nokia erotettiin. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Ilmari Launis, ja siinä on 175 istumapaikkaa. Vuonna 1937 kirkko maalattiin taiteilija Uuno Alangon suunnitelmien mukaisesti, ja häneltä myös hankittiin alttaritaulu. Jouluaattona 24. joulukuuta 1945 tulipalo vahingoitti kirkon sisäpuolta pahasti. Seuraavana vuonna kirkkoa alettiin korjata, ja Uuno Alanko maalasi alttaritaulun kokonaan uudestaan. Kolmannen kerran kirkkoa korjattiin 1972, jolloin se sai lämmityslaitteiston, se maalattiin sisäpuolelta uudestaan ja urut uusittiin 16-äänikertaisiksi. Kirkon katuosoite on Anian Rantatie 226. Pirkkalan vanhin kirkko on sijainnut vanhan kirkon alueella jo 1200-luvulla. Ainoastaan vuosina 1857-1920 paikalla ei ollut kirkko- eikä hautaustoimintaa Pirkkalan kirkollisen elämän keskityttyä Pyhäjärven pohjoispuolelle rakennettuun Pirkkalan kivikirkkoon.

1. puoliso: Vihitty 1730 Sigrid Margareta Davidintytär Bergius o.s. Petrejus s. 12.08.1683 Pori, k. 1748 Pirkkala.

2. puoliso: Vihitty 1749 Maria Katariina Kristofferintytär Bergius o.s. Hartman s. 17.05.1724 Suoniemi, k. 1805 Vesilahti.
Vanhemmat: Kristoffer Hartman, Astui sotapalvelukseen 1710 Savon ja Savonlinnan rykmenttiin; vääpeli 1711.Kersantti henkiv. väessä 1717; vääpeli 6.2.1718. Luutnantti Porin rykmentin majurin komppaniassa 27.6.1718, siirretty 9/1751 Euran komppaniaan, jossa vasta 25.6.1741 sai luutnantin jaotuspalkan. Rykmentin kortteerimestari 28.3.1742. Kapteeni 30.10.1750. Miekka-tähd. ritari 1.5.1759., s. 25.02.1693 Eesti, Narva, k. 25.09.1775 Ikaalinen ja Anna Katarina Petruksentytär Hartman ent. Sundius ent. Hammarberg o.s. Eurenius, s. noin 1695 Ruotsi, Härnösand, k. 1779 Ikaalinen.
Lapset:
Petter Bergius , s. 15.02.1750 Pirkkala. Tauluun 112
Johan Bergius , s. 08.05.1752 Pirkkala. Tauluun 119
Anders Bergius , s. 26.02.1759 Pirkkala. Tauluun 120
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 112
VI Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 111, isä Petter Bergius) Ylioppilas Turussa 1765, suoritti maanmittarintutkinnon 1766 . Komissiomaanmittari Turun ja Porin läänissä 1782. Vesilahden Kosken kylän Orimuksen tilan isäntä 1779-1800, s. 15.02.1750 Pirkkala, k. 03.07.1809 Vesilahti, Koski, Orimus. Suomela

Suomelan kylä sijaitsee Alhonselän itärannalla. Kylää ympäröivät Rautialan, Alhonlahden ja Järvenrannan kylät. Suomelan alueella on asuttu varmasti jo rautakaudella. 1800-luvun lopulla löytyi kivikasoista viikinkiaikaisia (800-1050) esineitä, mm. kirveitä, keihäänkärkiä, miekansäilä, talousastioita sekä punnukset ja vaaka. Ratsujen käyttöön viittaa viikinkiaikaisen hevosenvaljaan osa, rautainen jalustin, jollaista ei muualla Suomessa ole tavattu.

Suomen kuuluisin kansanballadi Elinan Surma mainitsee Elinan kotitaloksi Suomelan. Laukon mahtavimman omistajan Klaus Kurjen puoliso oli Elina Juhontytär Stenbock. Avioliitosta syntyivät Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki ja myöhemmän Kurki-suvun kantaäiti Elina Kurki. Näiden lisäksi syntyi ehkä poika, joka kansanrunon mukaan poltettiin äitinsä kanssa Laukossa. Kansanrunossa Elina käskee Uotia hakemaan äitiään sanomalla, että "Juokse, jouvu Suomelahan, Käske häntä tänne tulla, Puhu paremmin kun onkaan." Laukosta on Suomelaan järven poikki 6 km.

Suomelan Elinan isäksi on asiakirjoissa mainittu Juho Olavinpoika Stenbock mutta äiti on tuntematon. Juho Olavinpoika oli Satakunnan läänitysten haltija (1463-65) ja kutsui itseään 29.12.1463 Ylä- ja Ala-Satakunnan päämieheksi. Juhon vaimoksi on sukutauluissa ilmoitettu Maunu Flemingin tytär, mutta ajoitusten suhteen tämä ei voi olla Elinan äiti. Jos Elinan äiti oli Juho Olavinpojan ensimmäinen vaimo, tämä saattoi lapsineen asua Suomelassa. Tiedot ovat kuitenkin hyvin puutteellisia.

Suomela -nimi mainitaan jo vuonna 1479, jolloin Jönns Somela oli Vesilahden laamannikäräjillä lautamiehenä. On epävarmaa, onko tämä laamanni juuri Juho Olavinpoika Stenbock, mutta koska on kyse laamannista, yhtäläisyys ei ole mahdoton. Seuraava tunnettu ja varma Suomelan omistaja on ollut Olavi Suomalainen (1540-1584). Lisänimen 'Suomalainen' Olavi lienee saanut talonsa mukaan. Talon nimi on voinut syntyä senkin vuoksi, että naapurikylässä on Tanska-niminen talo. Vuonna 1602 Suomelasta tuli Hovin jälkeen Vesilahden toinen ratsastila. Tilaa omisti tällöin kuuluisa aatelismies Arvid Finckenberg, joka taisteli Axel Kurjen joukoissa ja oli mm. vankina Puolassa.

Kirkkoherra Karl Valleniukselle (isän sekä isoisän nimi oli Joseph) Suomela tuli 1733. Karlin pojan, Joseph Vallenius kolmannen tytär Maria avioitui kornetti Carl Christoffer Silfversvärdin kanssa, ja näistä tuli Suomelan omistajia v. 1764. Marian ja Carlin tytär Catharina avioitui vuonna 1780 maanmittari Peter Bergiuksen kanssa (nimi usein lyhennettynä muodossa Per). Peter oli Pirkkalan kirkkoherra Petrus Bergiuksen poika. Peter ja Catharina asuivat kuitenkin Koskenkylän Orimuksella, samoin näiden kolme poikaa Petter, Karl Fredrik ja Anders Ulrik (s. 1786). Isojakokarttaan Per piirsi vuonna 1665 valmistuneen kirkon kuvan.

Anders Ulrik Bergius korotettiin vänrikiksi osallistuttuaan Pommerin sotaan 1807 ja Suomen sodan Lapuan taisteluihin 1808-09. Suomelaan Anders Ulrik siirtyi Hedvig -vaimonsa kanssa Narvan Ketolasta vasta vuonna 1825-1826. Carl Silfversvärdin Leski Maria asui näet Suomelassa vuoteen 1804 ja tämän vävy (eli Anders Ulrikin äidin siskon mies) kers. Magnus Fredrik von Cräutlein vuoteen 1824 asti. Mahdollisesti Bergiuksetkin omistivat Suomelaa jo vuodesta 1790.

Bergiuksia on ollut mm. kruununvouteina ja pappeina. Dilp.ins. Eino Bergius rakensi 1900-luvun alussa Suomelan rantaan moottorivenetehtaan, jonka veneitä vietiin hyvinkin kauas. Suomela oli Bergiuksien omistuksessa vuoteen 1959 asti, jolloin tilan ostivat Aino ja Pentti Mikkola.

Vuonna 1918 Suomela ympäristöineen joutui kiivaiden taisteluiden kentäksi. Valkoisten rintama oli Suomelan puolella ja punaisten rintama Lihmonjoen eteläpuolella ja aika ajoin myös Suomelassa, Järvenrannassa ja Kaltsilassa. Sodan loppuvaiheessa alueen kaikki rakennukset poltettiin, mm. Eino Bergiuksen moottorivenetehdas. Suomelan talosta pohjoiseen sijaitsevassa Pähkinämäessä on nähtävissä vielä valkoisten tekemiä kivisiä suojavalleja. Suomelasta hieman Järvenrantaan päin sijaitsee 1918-vuoden taistelujen valkoisten muistomerkki vuodelta 1938.

Kähkiönmäessä eli Lihmon ahteessa eli Suomelan ahteessa on aina ollut suuria kuusia. Suomelan isännän kerrotaan pitäneen niitä pyhinä. Kuuset kuitenkin kaatuivat 1800-luvun lopulla myrskyllä tien päälle. Uudet suuret kuuset saivat vuoden 1918 taisteluissa niin paljon lyijyä, että kerrotaan puunostajienkin niitä hylkineen. Rinteen puolivälissä on Vesilahden ensimmäinen teollisuushalli 1980-luvun alulta.
Suomela ennen vuotta 1918, jolloin kaikki rakennukset paloivat vapaussodan taistelujen yhteydessä. Etualalla venetehtaan rakennuksia.

Puoliso: Vihitty 21.05.1780 Vesilahti Katariina Sofia Kallentytär Bergius o.s. Silfversvärd. (Taulu 54) Vesilahden Bergius-suvun kantaäiti, s. 02.05.1751 Vesilahti, k. 30.05.1809 Vesilahti, Koski, Orimus.
Vanhemmat: Kalle Chritoffer Joonaanpoika Silfversvärd, Vävy ja tilanomistaja Vesilahden Suomelassa 1764-1781, kornetti=lipunkantaja ja myös sotilasarvo, vastaa ratsuväen vänrikkiä ja merivoimien aliluutnanttia., s. 1718 Saksa, Mecklenburg, k. 01.10.1781 Vesilahti, Suomela ja Maria Josefintytär Silfversvärd o.s. Wallenius, s. 15.12.1727 Vesilahti, k. 1804 Vesilahti.
Suomelan-Järvenrannan-Kaltsilan alue Kuninkaankartaston mukaan 1700-luvun lopulla. Järvenrannan kylä oli silloin nykyisellä paikallaan. Kaltsilan kylä sijaitsi aivan Lihmonjärven rannalla ja hieman ylempänä oli pari torppaa. Lihmo-nimen alkuperä on tuntematon. Tie Keihosista Järvenrantaan ja siitä suoraan kirkonkylään parnnettiin 1905. Pienehkö tie kulki lisäksi järven rantaa Suomelan suuntaan.

Lapset:
Petter Bergius , s. 20.06.1781 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 113
Karl Fredrik Bergius , s. 10.08.1783 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 115
Antti Ulrik Bergius , s. 19.04.1786 Vesilahti, Koski, Orimus. Tauluun 54
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 113
VII Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 112, isä Petter Bergius) Vesilahden Kosken kylän Orimuksen tilan isäntä 1801-1808., s. 20.06.1781 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 09.01.1864 Vesilahti.
Petter Bergiuksen isä maanmittari Peter Bergius piirsi isojaon Vesilahden karttoihin kirkon kohdalle vuonna 1665 rakennetun Vesilahden kirkon kuvan.

Puoliso: Vihitty 23.01.1814 Vesilahti Maria Kristiina Mikontytär Bergius s. 20.06.1781 Vesilahti, k. 24.05.1853 Vesilahti.

Lapset:
Carolina Enqvist o.s. Bergius , s. 26.12.1823 Lempäälä, Lastunen. Tauluun 114
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 114
VIII Carolina Petterintytär Enqvist o.s. Bergius, (Taulusta 113, isä Petter Bergius) s. 26.12.1823 Lempäälä, Lastunen, k. 08.01.1859 Vesilahti, Heinutsuo, Eskola.

Puoliso: Johan (äpärä) Annanpoika Enqvist e. Högvall s. 20.06.1824 Vesilahti, k. 21.04.1866 Vesilahti, Heinutsuo, Eskola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 115
VII Karl Fredrik Petterinpoika Bergius, (Taulusta 112, isä Petter Bergius) s. 10.08.1783 Vesilahti, Koski, Orimus, k. 27.08.1839 Vesilahti, Mustinen, Kukko.

Puoliso: Kaisa Adamintytär Bergius ent. Ärölä o.s. Mulli s. 22.06.1791 Vesilahti, Mustinen, k. 05.03.1868 Vesilahti, Mustinen, Kukko.
Vanhemmat: Adam Mikonpoika Mulli, Veislahden Mullin ratsutilan isäntä 1786-1812., s. 25.05.1758 Vesilahti, Mustinen, k. 03.04.1834 Vesilahti, Mustinen ja Anna Mikontytär Mulli o.s. Annala, s. 26.11.1756 Vesilahti, k. 10.01.1847 Vesilahti, Mustinen.

Lapset:
Maria Adolfina Smedberg o.s. Bergius , s. 09.11.1815 Mouhijärvi. Tauluun 116
Karolina Rasi o.s. Bergius , s. 16.07.1818 Vesilahti, Vännilä. Tauluun 117
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 116
VIII Maria Adolfina Karlintytär Smedberg o.s. Bergius, (Taulusta 115, isä Karl Bergius) s. 09.11.1815 Mouhijärvi, k. 09.10.1887 Lempäälä, Lempoinen, Kiiliäinen.

Puoliso: Isak Johaninpoika Smedberg e. Tervalammi Mäkitupalainen, Isak oli elossa vielä 1910-luvun taitteessa., s. 17.02.1827 Lempäälä, Lastunen, k. jälkeen 1910 Lempäälä, Lempoinen, Kiiliäinen.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Tervalammi, s. 29.08.1791 Lempäälä, Lastunen, k. 09.05.1863 Lempäälä, Lastunen ja Caisa Erikintytär Tervalammi, s. 15.06.1798, k. 03.09.1866 Lempäälä, Lastunen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 117
VIII Karolina Karlintytär Rasi o.s. Bergius, (Taulusta 115, isä Karl Bergius) Karolina isännöi Rasin tilaa 1860-1867., s. 16.07.1818 Vesilahti, Vännilä, k. 20.10.1867 Vesilahti, Vakkala.

Puoliso: Vihitty 15.05.1845 Vesilahti Carl Johaninpoika Rasi Rasin poika ja isäntä 1838-1860, s. 09.01.1819 Vesilahti, Vakkala, k. 23.09.1860 Vesilahti, Vakkala.

Lapset:
Marianna Minna Lehtonen o.s. Rasi , s. 19.04.1846 Vesilahti, Vakkala. Tauluun 118
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 118
IX Marianna Minna Carlintytär Lehtonen o.s. Rasi, (Taulusta 117, äiti Karolina Rasi) s. 19.04.1846 Vesilahti, Vakkala.

Puoliso: Vihitty 27.12.1872 Vesilahti Nikodemus Matinpoika Lehtonen e. Väärä Salospohjan Ylisen renki, Kuralan Kaapun renki., s. 28.05.1845 Vesilahti, Toivola.

Lapset:
Juho Nestori Lehtonen s. 05.10.1875 Vesilahti, Niemi, Sjövring.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 119
VI Johan Petterinpoika Bergius, (Taulusta 111, isä Petter Bergius) Ylioppilas Turussa kl. 1765 [Bergius] Joh. Satac. _ 496. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.3.1765 [1765 Die Mart: 20] Johannes Bergius Birckalaensis Natus 1752. | Geometriæ se obtulit. Maanmittausoppilas. — Asui vuodesta 1814 veljensä luona Vesilahden kirkonkylän Tapolassa. Ei ole tiettävästi työskennellyt maanmittarina Suomessa., s. 08.05.1752 Pirkkala, k. 15.09.1824 Vesilahti.

Puoliso: Vihitty 22.07.1794 Tyrvää, Laukula Maria Bergius ent. Neunstedt o.s. Malmberg Maria asui erossa miehestään 1814 -, s. 3/1766, k. 13.06.1844 Tyrvää, Leiniälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 120
VI Anders Petterinpoika Bergius, (Taulusta 111, isä Petter Bergius) Insinööri. Vesilahden Tapolan isäntä 1791-1852 eli Anders oli isäntänä 61 vuotta., s. 26.02.1759 Pirkkala, k. 05.02.1852 Vesilahti, Tapola.

1. puoliso: Vihitty 22.09.1790 Urjala Margareta Christina Simonintytär Bergius o.s. Lundanus s. 05.05.1750 Urjala, k. 08.02.1809 Vesilahti, Tapola.

2. puoliso: Vihitty 1810 Vesilahti Hedvig Elisabeth Andersintytär Bergius o.s. Cajalén s. 08.08.1777 Vesilahti, Halmeen kartano, k. 12.12.1841 Vesilahti, Tapola.
Vanhemmat: Anders Cajalén, s. 1725 Turku ja Hedvig Eleonora Carlintytär Cajalén o.s. von Pfaler, s. 1742 Pirkkala, Haikka, k. 31.05.1807 Vesilahti, Halmeen kartano.
Lapset:
Katarina Elisabet Ticklén o.s. Bergius , s. 06.01.1811 Vesilahti. Tauluun 121
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 121
VII Katarina Elisabet Andersintytär Ticklén o.s. Bergius, (Taulusta 120, isä Anders Bergius) Katarina isännöi Tapolaa 1882-1909 ja perikunta 1909-1911. Tilaa isännöi 1912-1923 Kalle Tuominen, minkä jälkeen Tapola siirtyi Vesilahden kunnalle 1924-., s. 06.01.1811 Vesilahti, k. 28.05.1909 Vesilahti, Tapola.

Puoliso: Vihitty 05.07.1836 Vesilahti Gustaf Pehrinpoika Ticklén Vesilahden kirkkoherra 1858. Rovasti 1862. Vesilahden Tapolan vävy ja isäntä 1853-1882., s. 14.05.1807 Pyhäjärvi, k. 06.04.1882 Vesilahti, Tapola.

10.10.1825 Gustaf Ticklén 14111. * Pyhäjärvellä Ol. 14.5.1807. Vht: Pyhäjärven Ol. kappalainen Pehr Ticklén 9550 (yo 1778, † 1815) ja Hedvig Elisabet Bergh. Oulun triviaalikoulun oppilas 7.3.1819 (cl. I) – 1825 (dim.). Ylioppilas Turussa 10.10.1825. Pohjalaisen osakunnan jäsen 11.10.1825 [1825] Gustavus Ticklen die XI Octobris Natus die XIV Maji MDCCCVII | Invigd till Presta-Embetet 1830. Pastors Adjunkt i Vesilax s.å. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 11.6.1830. — Vesilahden kirkkoherran apulainen 1830. Turun triviaalikoulun vt. apologista 1835. Porin triviaalikoulun vt. apologista 1836. Vesilahden kappalainen 1837, Munsalan 1849, Vaasan ja Mustasaaren 1853. Varapastori 1845. Vesilahden kirkkoherra 1858. Rovasti 1862. † Vesilahdella 6.4.1882.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14111.
Vanhemmat: Pehr Erkinpoika Ticklén (Tikkanen), Pyhäjärven Ol. kappalaisen apulainen 1783, kappalainen 1797., s. 24.03.1751 Alavieska, k. 04.07.1815 Pyhäjärvi ja Hedvig Elisabeth Adamintytär Ticklén o.s. Bergh, s. 15.05.1764 Pyhäjärvi, k. 17.05.1823 Pyhäjärvi.
Vesilahden kirkko vuodelta 1802. Vesilahden seurakunta, johon kuuluivat nykyinen Vesilahti ja Lempäälä, syntyi oletettavasti pian sen jälkeen, kun Birger jaarli oli valloittanut Suomen Ruotsin yhteyteen eli vuoden 1249 jälkeen. Kirkko rakennettiin todennäköisesti Toutosen selällä olevaan Luodon saareen, jossa myös pappilan mainitaan sijainneen. Seurakunta sai nimensä ehkä suuresta jakokunnasta, joka oli Vesilakti, Vesilaksi ja lopulta Vesilahti. Edelleen on olemassa Vesaniemi ja Vesalonsuo. Sana vesa tarkoittaa kuperakattoista lappalaisasumusta. Lappalaismuistoja alueelta on runsaastikin, mm. Kirkkolahden vanhempi nimi on Lapinlahti. Ensimmäinen asiakirjamaininta Vesilahden seurakunnasta on vuodelta 1346, jolloin kirkkoherrana oli Benedictus Thomae. Thomae mainitaan vielä vuodelta 1350, jolloin hän kuoli pyhiinvaellusmatkallaan Roomaan. Koska virka jäi näin avoimeksi, kirkon kymmenykset toimitettiin parina seuraavana vuonna paavin rahastoon, minkä keruutyön Johannes Guilaberti suoritti. Seuraavaksi kirkkoherraksi mainitaan vuonna 1357 Olaus Laurentii. Vesilahden roomalaiskatolinen seurakunta sai suojeluspyhimyksikseen Pietarin ja Paavalin, jotka olivat Pyhän Marian jälkeen tärkeimmät suojeluspyhimykset. Tämä merkitsee samalla sitä, että Vesilahti syntyi hyvin pian Sastamalan jälkeen ja oli ainakin jonkun aikaa Pyhäjärven laajan pirkkalaisalueen keskusseurakunta. Pohjoisempana tärkeitä rautakautisia keskuksia olivat Nokian Viiki ja Tampereen Vilusenharju. Niiden välimaastoon Pirkkalankylään rakennettiin oletettavasti 1300-luvun alkupuolella hyvin laajoja alueita palvelleen Pirkkalan seurakunnan Pyhän Jaakon kirkko. Vesilahden seurakunnan lähiseudut olivat kuitenkin kristittyä jo useita satoja vuosia aikaisemmin, mihin viittaavat mm. paikannimet, perimätiedot sekä runsaat viikinkiaikaiset ja lähetyskautiset muinaismuistot. Lähimmät varhaiskristilliset keskukset olivat Sakoisissa, Kirmukarmussa, Hinsalassa, Aimalassa ja Lempoisissa; hieman kauempana oli useita vastaavia (Laukko, Narva, Viiki, Vilusenharju). Uskonnollisten vaikutteiden tuojina olivat pääasiassa idän suunnalta tulleet kauppiaat ja munkit. Varhaisin oppi oli sen vuoksi perustaltaan bysanttilaista ja ortodoksista. Uskonnollisilla kyläyhteisöillä oli todennäköisesti myös pieniä kirkkorakennuksia, mutta ne joko kävivät tarpeettomiksi tai luovutettiin seurakunnan haltuun. Kuuluisan kansantarinan mukaan seurakuntalaiset joutuivat kuitenkin riitoihin kalastusalueista, minkä seurauksena vesilahtelaisten kerrotaan usuttaneen 'hullua miestä' polttamaan yhteisen kirkon. Tämä tapahtui oletettavasti 1400-luvun alussa, koska 1418-19 tiedetään kirkon valmistuneen Lempäälään Lempoisten kylään nykyisen kivikirkon paikalle. Lempäälä sai seurakuntansa suojeluspyhimyksikseen Maria Magdalenan ja uuden ruotsalaisen pyhimyksen Birgitan. 3. helmikuuta 1422 vihittiin suurin juhlallisuuksin Vesilahden Vesaniemeen puukirkko, jota itse piispa Maunu II Tavast oli vihkimässä. Tilaisuutta on todennäköisesti juhlistanut nykyisen kirkon etuseinällä oleva Ristiinnaulitun kuva, joka on Ulvilan mestarin tekemä (n. 1420). Kirkkojen paikkojen etsintään on liitetty yleinen kulkutarina lautoille sijoitetuista pyhimysten kuvista. Toinen tarina kertoo, että Vesaniemellä kasvoi suuri ?kuusi kultalatva? eli ?Sakakuusi satalatva?. Kristinuskon vuoksi levottomaksi käynyt 'pakanajumala' oli muuttanut itsensä kotkaksi ja tehnyt pesänsä kuuseen. Kuusta ryhdyttiin kaatamaan, jotta ilkeyksiä tekevä kotka pakenisi. Vasta kahdeksan pyhällä vedellä pirskotettua rautapaitaista miestä sai sakakuusen kaatumaan. Puun latva ulottui Kaakilaan saakka ja sen kanto oli niin suuri, että siihen mahtui 24 kuttua vohlinensa. Kuusen oksista tehtiin yksipuisia pöytiä, joita kerrotaan olleen vielä 1800-luvun alussa Kesolassa ja Melkkerillä. Oletettavasti tarinassa heijastuu vanhemman uskonnollisen yhteisön sekä ruotsalaisjohtoisen seurakuntakirkon väliset reviirikiistat. Roomalaiskatoliset nimittivät vierasuskoisia pakanoiksi. Perimätietojen mukaan vesilahtelaiset ja lempääläiset kävivät myös Karkun kirkossa, mutta Seppo Suvannon mukaan tämä tarkoittaa veroesineiden vientimatkoja hieman myöhemmin Karkun kirkkoon eli "Räämämaijaan". Sastamalan Pyhän Marian kirkkoa alettiin nimittää Karkun kirkoksi 1500-luvun alkupuolella. Veroesineitä saatettiin viedä myös Pirkkalan kirkolle. 1500-luvun alussa Vesilahteen ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoa, mutta tarina kertoo, että mikä päivällä saatiin valmiiksi, se yöllä hajotettiin. Todellisuudessa rakennustöitä viivästytti Kustaa Vaasan kiristynyt verotuspolitiikka. Kivikirkko valmistui melkein kokonaan, mutta salama poltti sen tai oikeastaan kivikuoren sisällä olleen vanhemman puukirkon vuonna 1602. Kirkkomaalla on näiltä ajoilta muistona vain kivisakasti, joka mahdollisesti ei edes ehtinyt toimia sakaristona. Sen sijaan sakasti oli vuosisatojen ajan Laukon Kurkien hautakappelina. Nykyisin sakasti toimii pienenä kirkkomuseona. Vuonna 1838 keskeneräisen ja oletettavasti jo luhistuneen kivikirkon muurit hajotettiin lopullisesti ja osa kivistä on nyt kirkkoa ympäröivissä kiviaidoissa. Seuraava puukirkko rakennettiin vuonna 1665, ja siitä on olemassa Peter Bergiuksen piirros isojakokartassa. Nykyisen kirkon rakensi vv. 1801-03 vihtiläinen Martti Tolpo Lkerblomin ja Fredenheimin suunnitelmien pohjalta. Tapuli on vuodelta 1782, kellot vuosilta 1792 ja 1810. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta, ja tuolin tekijän on mainittu olleen Kakolan vanki nimeltään Hepo-Matti. Apostoleiden kohokuvilla varustettua saarnatuolia kantaa puuveistos Kristoforoksesta. Juho Menander maalasi vuonna 1872 lehtereiden reunoihin Raamatun henkilöitä vuoden 1642 raamatun kuvituksen perusteella. Urkuja kirkkoon ryhdyttiin hankkimaan jo 1870-luvulla, mutta kartanonomistaja kaatoi hankkeen kirkonkokouksessa. Urkurahastoa kartutettiin keräyksillä, arpajaisilla ja jopa tanssihuveilla, jollaisen kerrottiin olleen mm. Halmeenmäen uudessa talossa 27.8.1882. Thulen urut valmistuivat vihdoin vuonna 1887. Urut olivat toiset pneumaattiset urut Suomessa. 1800-luvun lopulla kirkko maalattiin sisältä ajan hengen mukaisesti harmaaksi. Vuonna 1994 kirkko entistettiin täydellisesti alkuperäiseen, värikkäämpään asuunsa. Katosta paljastettiin ja entistettiin vuonna 1890 peitetyt tähdet ja aurinko. Hautausmaalla on edelleen muutamia 1800-luvun lopulla eläneen pitäjänsepän Karl Lindin taidokkaita metallisia ristejä, jotka kaikki ovat keskenään erilaisia. Osa risteistä on museoitu ja yksi Narvan kyläkirkon alttarina. 1900-luvun alussa kirkonmäki täyttyi muutaman kerran vuodessa suurista lähetysjuhlista ja evankeliumijuhlista. Lainamakasiinin ja kirkon välinen alue toimi juhlakenttänä, saarnatuoli kellotapulin varastosta tuotiin pihalle ja puheita pitivät niin kirkonmiehet kuin maallikkosaarnaajatkin. Lopuksi syötiin rusinasoppaa.

Lapset:
Wilhelmina Elisabeth Ticklén s. 27.09.1837 Pori.
Gustaf Ticklén , s. 25.03.1841 Vesilahti. Tauluun 122
Johan Saladin Ticklén Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1872. Yläneen khra 1886-95, Vesilahden 1895-. Rovasti 1898., s. 21.10.1843 Vesilahti, k. 16.01.1921 Vesilahti.
Juliana Eola Ticklén s. 10.02.1846 Vesilahti.
Hanna Naimi Ticklén s. 03.03.1849 Vesilahti.
Alma Maria Ticklén s. 18.01.1854 Vesilahti.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 122
VIII Gustaf Gustafinpoika Ticklén, (Taulusta 121, äiti Katarina Ticklén) Yo Vasa gymn. FK (fm) 1869, LK 1878. Harjoitti lääkärin praktiikkaa Vesilahdella ja sitt. Oulaisissa., s. 25.03.1841 Vesilahti, k. 19.07.1906 Oulainen.
Gustafin ja Selman vihkimerkintä Lempäälän vihittyjen luettelossa vuodelta 1877.

Puoliso: Vihitty 04.05.1877 Lempäälä Selma Konstance Johanintytär Ticklén o.s. Skogström Selma muutti Messukylästä vuonna 1877 Lempäälän pappilaan., s. 13.02.1857 Messukylä, k. 20.03.1893 Oulainen.

Lapset:
Zoe Mesterton o.s. Ticklén , s. 23.09.1877 Lempäälä, Pappila. Tauluun 123
Aina Ticklén s. 30.12.1879 Lempäälä, Pappila.
Maex August Ticklén s. 24.01.1882 Lempäälä, Pappila.
Saladin Ticklén s. 09.06.1884 Vesilahti, Tapola.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 123
IX Zoe Gustafintytär Mesterton o.s. Ticklén, (Taulusta 122, isä Gustaf Ticklén) s. 23.09.1877 Lempäälä, Pappila, k. 14.04.1914 Helsinki.
Zoë Mesterton os. Ticklén.

Puoliso: Ernst Adolf (äpärä) Fannynpoika Mesterton s. 08.10.1873 Padasjoki, Jokioinen, Hietala, k. 31.08.1942 Helsinki.
Äiti: Fanny Evelina Adolfintytär Mesterton, s. 28.08.1846 Heinola, Paloniemi.
Ernst Adolf Mesterton (1873-1942)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 124
V Anna Anderintytär Bergius, (Taulusta 94, isä Anders Bergius) s. Turku, k. 1714 Turku.

Puoliso: Vihitty 1710 Turku Abraham Juhonpoika Dahlman Turun Katedraalikoulun oppilas, s. 12.02.1687 Taivassalo, k. 1/1723 Tukholma (suomalainen seurakunta).

kl. 1704 Abraham Dahlman Abrahamus Johannis, Töfsalensis 4807. Kastettu Taivassalossa 12.2.1687. Vht: Taivassalon Onnikmaan Isotalon rusthollari, nimismies Johan Nilsson Dahlman ja Karin Johansdotter. Turun katedraalikoulun oppilas 18.6.1700 (in cl. rect. circ. infer., Abrahamus Johannis Töfsalens.). Ylioppilas Turussa kl. 1704 [Daalman] Joh.‹¿› Johannis. Boreal _ 251. Boreaalisen osakunnan jäsen 17.6.1704 Mag. | Abrahamus Dahlman Töfsalensis [d: 17 Junii 1704.] | Sacell. Eccl. Fenn. Holm. dein Pastor ibidem ‹pastor-tieto on virheellinen› et obiit. Ylioppilas Pärnussa 21.9.1706. Respondentti Pärnussa 6.6.1708 pro exercitio, pr. kreikan ja itäm. kielten prof. Erik Fahlenius. FK 20.9.1709. Respondentti Pärnussa 23.10.1709 pro gradu, pr. teor. filos. prof. Elof Holstenius. FM Pärnussa 16.11.1709. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1711. — Apulaispappi (komministeri) Taivassalossa 1711. Pakeni sotaa Tukholmaan 1713. Tukholman suom. seurak. komministeri 1719. † Tukholmassa (suom. seurak.) 1.1723.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 125
IV Margareta Henrikintytär Hacks o.s. Wärdh, (Taulusta 93, äiti Anna Wärdh) s. Taivassalo, k. 12/1716 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Vihitty 1695 Johan Petterinpoika Hacks Tulliylitarkastaja., s. 1667 Perniö, k. 1735 Rymättylä.

(1683) Johan Hacks Johannes Petri 3097. * noin 1667. Vht: Perniönkartanon vuokraaja Petter Pettersson Hakes (‡ 1675) ja Ingel Olofsdotter Berg tämän 1. avioliitossa. Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 3.11.1683. Stipendianomus 7.3.[1684]. Respondentti 1686 (Marklin), pr. Anders Wanochius 2021. Oraatio 12.5.1687 (ks. I. Collijn, Sveriges bibliografi, sp. 345). Alimman luokan stipendiaatti kl. 1687 – kl. 1688. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1688 – kl. 1689. — Turun meritullin kontrollööri (1692), tullinhoitaja 1705. Tulliylitarkastajan arvonimi. Omisti useita tiloja mm. Rymättylässä. † 1735.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3097.

Lapset:
Margareta Jerlström o.s. Hacks , s. 01.05.1709 Rauma. Tauluun 126
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 126
V Margareta Johanintytär Jerlström o.s. Hacks, (Taulusta 125, äiti Margareta Hacks) s. 01.05.1709 Rauma, k. 14.02.1789 Rauma, Lahti.

Puoliso: Vihitty 17.08.1727 Rauma Niklas Arent Arentinpoika Jerlström Henkirakuunarykmentin rykmentinmajoitusmestari Niklas Arent Jerlström (yo Uppsalassa 9.10.1700, aatel. 1717. Maskun Kalelan kapteeniluutnantin puustellin isäntä 1726-1731., s. 02.10.1691 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe, k. 04.05.1764 Rauma, Lahti.
Vanhemmat: Arent Eliaanpoika Jerlström e. Ehrencreutz, Brukspatron på Jerle hammare i Nora bergslag Örebro län., k. 01.05.1700 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe ja Elisabet Hansintytär Jerlström o.s. Ehrenpreus, s. 18.03.1666 Ruotsi, Tukholma, k. 06.12.1732 Ruotsi, Västmanland, Örebro, Lindesberg, Yxe.
Järle bruk år 1849. Teckning av Johan Gabriel Schultz.

Lapset:
Anna Sophia Eek o.s. Jerlström , s. 16.01.1733 Rauma, Lahti. Tauluun 127
Samuel Jerlström , s. 18.08.1736 Rauma, Lahti. Tauluun 134
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 127
VI Anna Sophia Niklaksentytär Eek o.s. Jerlström, (Taulusta 126, äiti Margareta Jerlström) s. 16.01.1733 Rauma, Lahti, k. 19.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

Puoliso: Vihitty 1755 Rauma Johan Henrikinpoika Eek Valtiopäivämies 1760–62, s. 04.10.1723 Turku, k. 18.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

Lapset:
Johan Fredrik Eek , s. 15.07.1758 Rauma. Tauluun 128
Anna Lovisa Callmeyer o.s. Eek s. 03.11.1763 Tyrvää, Rautajoki.
Karl Gustaf Eek , s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki. Tauluun 133
Margaretha Ulrica Eek s. 23.10.1766 Tyrvää, Rautajoki.
Christina Eek s. 11.10.1775 Tyrvää, Rautajoki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 128
VII Johan Fredrik Johaninpoika Eek, (Taulusta 127, äiti Anna Eek) Ruotsalainen eversti ja sotakirjailija. Överste vid Jämtlands regemente. Överstelöjtnant i Finska Kriget 1808-09. "Tappre Eek" nämns i Fänrik Ståls sägner (Döbeln vid Jutas), s. 15.07.1758 Rauma, k. 03.01.1820 Ruotsi, Tukholma.

Miehistönsä ihailema Johan Fredrik Eek kunnostautui Suomen sodassa rykmenttinsä mukana pääarmeijan kaikissa yhteenotoissa. Sodan jälkeen hän muutti Ruotsiin, jossa hänen uransa vähitellen hiipui taloudellisten vaikeuksien kourissa. Vielä ennen kuolemaansa Eek julkaisi omaelämäkertansa, joka jätti jälkensä myöhempään kirjallisuuteen.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/5636/

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan Fredrik Eek (15. heinäkuuta 1758 Rauma – 3. tammikuuta 1820 Tukholma) oli ruotsalainen eversti ja sotakirjailija. Eek aikoi ryhtyä virkamieheksi ja opiskeli Turussa. Hän kuitenkin päätyi Henkirakuunarykmenttiin korpraaliksi. Sittemmin hän sai siirron Porin rykmenttiin, jonka kapteenina hän otti osaa Kustaa III:n sotaan kuuluneisiin Porrassalmen ja Haminan taisteluihin. Eek allekirjoitti myös kuningas Kustaa III:tta vastaan tarkoitetun Anjalan liittokirjan. Eek ylennettiin sotaa seuranneena rauhanaikana majuriksi. Hän johti porilaisjoukkojaan pitkän ajanjakson. Vuonna 1807 hän joutui lähtemään puolustamaan Pommerissa sijaitsevaa Stralsundia, joka tuohon aikaan kuului Ruotsille.

Vuosina 1808–1809 käydyssä Suomen sodassa Eek onnistuneesti otti yhteen venäläisten kanssa kaikissa taisteluissa, joihin Ruotsin pääarmeija otti osaa. Miehistö ihailikin Eekiä. 14. heinäkuuta käydyssä Lapuan taistelussa ruotsalaisjoukot Eekin johtamina tekivät venäläisten asemiin rynnäkön. Sittemmin Eek ajautui riitaan kenraali Carl Johan Adlercreutzin sekä upseerien kanssa suunniteltuaan Keski-Suomessa sissisotaa. Eekillä ei ollut taitoa johtaa suuria sotatoimia. Hän oli lisäksi kunnianarka. Näitä kahtaa seikkaa pidetään myös syinä erimielisyyksiin. Eek sairastui syksyllä 1808 ja parantui ja palasi vasta maaliskuun lopulla 1809 kotiseudulleen. Kun Haminan rauha 17. syyskuuta 1809 solmittiin ja Suomi luovutettiin Venäjälle, muutti Eek Ruotsiin. Venäläiset olivat Suomen sodan aikana kiduttaneet hänen kuuromykkää veljeään sekä ryöstäneet Eekin talon.

Eekillä oli vaikeuksia saada uutta työtä Ruotsiin saavuttuaan. Syynä tähän oli se, että häntä syytettiin kenraali Carl Johan Adlercreutzin vastaisen kirjasen tekijäksi. Vuonna 1813 Eek sai everstinarvon. Hän otti osaa Norjaa vastaan käytyyn sotaan Jämtlandin rykmentin päällikkönä. Eek köyhtyi koko ajan ja joutui luopumaan kodistaankin. Syy tähän oli se, että hän oli ollut viratta vuosia Ruotsiin tultuaan. Myös everstinviran myyjälle piti maksaa suuri korvaus. Eek erosi valtion palveluksesta ja ajautui konkurssiin, sillä Ruotsin kuningas ei ollut suostunut laina- tai palkankorotusvaatimuksiin. Perimätiedon mukaan Eek toimi tämän jälkeen Tukholmassa kantajana tai halonhakkaajana.

Eek teki myös omaelämäkertansa, josta käyvät ilmi riidanhalu, ylpeys sekä kunnianarkuus. Muun muassa Johan Ludvig Runebergin tuotanto on saanut vaikutteita tästä teoksesta sekä muista Eekin kirjoittamista papereista.

Perhe

Johan Fredrik Eekin vanhemmat olivat Anna Sophia Jerlström ja hovioikeudenneuvos Johan Eek.

Eek meni vuonna 1781 naimisiin vapaaherratar Sofia Christina von Dübenin kanssa ja sai tämän kanssa kolme lasta: Sofia Kristina (1782–1852), Ulrika Wilhelmina (1786–1826) ja Johanna Fredrika (1788–1844).


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eek, Johan Fredrik, f. 15 juli 1758 i Raumo, Finland, d. 3 jan. 1820 i Stockholm (Kungsh.). Föräldrar: hovrättsrådet i Åbo hovrätt Johan Eek och Anna Sophia Jerlström. Student vid Åbo akademi 1772; korpral vid Livdragonreg. 8 juni 1774; sergeant vid Björneborgs reg. 15 febr. 1776; stabsfänrik vid samma reg. 22 maj s. å.; löjtnant vid reg. 28 maj 1783; kapten vid reg. 30 juni 1787; regementskvartermästare vid reg. 17 juni 1793; chef för Kyrö kompani 2 okt. s. å.; major i armén 16 nov. 1799; 2:e major vid reg. 20 dec. 1804; l:e major vid reg. 1 mars 1808; överstelöjtnant i armén 2 maj s. å. och i reg. 29 juli s. å.; led. av kommittén till utredande av fd. finska arméns fältavlöningsfordringar 8 maj 1810; major vid Hälsinge reg. 19 juni 1810; överstelöjtnant och bataljonschef vid Södra skånska infanterireg. 10 dec. 1811; 1:e major vid Upplands reg. 2 mars 1813; överste och chef för Jämtlands reg. 13 april s. å.; avsked 29 april 1817. RSO 1797; RSOmstk 1808.

G. 30 dec. 1781 på Råby, Töfsala sn, Finland, m. friherrinnan Sofia Christina von Düben, dp 19 dec. 1759 på Örby, Lägga sn (Sth.), d. 31 maj 1822 på Dvärsätt, Rödöns sn (Jämtl.), dotter av kammarherren friherre Johan Gabriel von Düben och Christina Aurora Lilliemarck.

Biografi

E., vilken tillhörde en släkt från Finland och liksom sin fader var ämnad för den civila ämbetsmannabanan, studerade först i två år vid Åbo akademi. Av böjelse och ärelystnad valde han emellertid själv krigaryrket och blev korpral vid Livdragonregementet, där hans morfar varit officer. De anstolta officerarna vägrade dock att i sin krets upptaga en ofrälse, varför E., för att vinna befordran, måste söka transport till det mindre aristokratiska men för eftervärlden vida mer kända Björneborgs regemente. Händelsen efterlämnade måhända en viss bitterhet hos den unge E. och var den första allvarligare motgången i hans på svårigheter och förödmjukelser rika liv.

E. deltog i kriget mot Ryssland 1788—90 och var med vid framryckningen till Fredrikshamn 1788, den andra striden vid Porrasalmi 1789 och reträtten till Jorois samma år. Som så många andra officerare undertecknade E. Anjalaförbundets så kallade förbundsakt och påstods även ha sökt förleda manskapet att ej svara konungen. Liksom övriga åtalade, vilkas mål ej slutbehandlats, frikallades dock E. av denne från allt ansvar 16 sept. 1790.- Under de följande åren förde väl E. den indelte officerens vanliga enkla och lugna liv på sitt boställe, men 1807 fick han befälet över en fältbataljon av Björneborgs regemente, som då överfördes till Pommern. Här fanns ej mycken ära att hämta, men E. fick dock tillfälle att utmärka sig vid försvaret av Stralsund.

I början av 1808 utbröt så det krig, som skulle göra E:s namn känt för eftervärlden. Redan 24 febr. invecklades hans bataljon i en ganska häftig strid vid Kuuskoski. E. ansågs här ha visat prov på stort mod och rådighet. Vid arméns återtåg från Tavastehus fick andra brigaden, som E: s bataljon tillhörde, under överste C. .T. Adlercreutz' befäl ta en genväg över Lappo till Nykarleby. Efter härens återförening deltog E. i striderna vid Pyhäjoki 16 april och — sedan överste G. C. von Döbeln övertagit brigadbefälet — vid Siikajoki 18 april samt i det misslyckade försöket att avskära ryssarnas reträtt vid Nykarleby 24 juni.

Vid Lappo 14 juli 1808 fick E. enligt egen uppgift tillfälle att göra en mer personlig insats. Då en stor del av brigaden i stridens hetta miste kontakten med Döbeln, lät E. mot order befalla stormning av fiendens ställning. Enligt en annan uppgift (Brakel) var det de lägre officerarna, som buro ansvaret, men E. tog det i varje fall på sig, liksom för övrigt även brigadchefen. Båda ha också fått skörda ära och berömmelse för det lyckade anfallet. Dess alltför tidiga insättande fick dock olyckliga följder såtillvida, att det omintetgjorde den svenska stridsplanen och alla försök att avskära fienden (jfr art. G. C. von Döbeln, s. 739).

Omedelbart efter denna strid uppgjorde E. planer för en mindre avdelnings gerillakrig i mellersta Finland. Detta blev högst framgångsrikt, men ryssarna lära ha kommit underfund med E: s delaktighet. I varje fall plundrades hans hem, varifrån familjen flytt utom en dövstum broder till E., som torterades så svårt, att döden följde. E: s dotter uppger dock, att det ej var fråga om någon direkt hämndeakt, utan att ryssarna voro på jakt efter hennes far.

Under tiden hade E. sänts att förstärka en förtrupp, som under majoren frih. C. von Otters befäl framträngt mot sydväst. E. ansåg sig, troligen med rätta, illa behandlad, då han, ehuru överstelöjtnant i armén, ställdes under en majors befäl. Anledningen tycks ha varit, att han ej nog uppskattades av Adlercreutz. Åtminstone klagade hans regementschef, generalmajoren frih. J. F. Aminoff, något senare däröver. E. synes dock åtminstone för tillfället stått mindre väl även med sin brigadchef. På grund av styrkans otillräcklighet och sannolikt även osämja mellan befälhavarna blevo svenskarna slagna vid Bötom och Paljakka mosse 28—29 juli. Hela brigaden ställdes därefter åter under Döbelns direkta befäl. E. deltog sedan i striderna vid Kauhajoki 10 aug., vid Lappfjärd 29 aug., då generalmajoren frih. E. E. G. von Vegesack förde befälet, och i den ryktbara och ärorika striden vid Jutas 13 sept. 1808.

Under en del av hösten 1808 var E. sjuk men tillfrisknade och fick vara med om kapitulationen i Seivis 25 mars 1809. E. vågade härvid lika litet som någon av de andra bataljonscheferna ta befälet över de missnöjda trupperna. Då E:s bataljon upplöstes, höll denne ett kort men från hjärtat gående tal, vari han uttryckte sin tacksamhet och tillgivenhet samt sin övertygelse, att »edra tänkesätt till svenska moderlandet... i alla ödets omväxlingar bliva desamma». Efter freden i Fredrikshamn sept. 1809 visade E., att detta i varje fall gällde för honom själv genom att bege sig till Sverige, ehuru hans familj, som hösten 1808 rest dit, återvänt till Finland och stannade där i flera år.

Efter ankomsten till Sverige togs E. strax i anspråk för den grannlaga uppgiften att utreda den upplösta finska arméns innestående fordringar. Först vid årsskiftet 1811—12 erhöll han tjänst med lön på stat, vilket måhända gjort honom bitter, men E. är dock ej författare till en pamflett mot Adlercreutz, som tidigare (Rein) antagits. Som äldste bataljonschef vid det nyuppsatta Södra skånska roteringsregementet (sedan infanteriregementet) ledde E. så i regementschefens frånvaro dettas första organisation, som det förefaller med nit och skicklighet. Under krigsrustningarna hösten 1812 ledde han som regementsbefälhavare regementets marsch till Uddevalla och åter utan att vid hemkomsten ha en enda efterliggare, vilket »väl får anses som ganska berömvärt» (Ahlgren).

I början av 1813 befordrades E. i snabb följd till förste major vid Upplands regemente samt till överste och chef för Jämtlands regemente. I den senare egenskapen tjänstgjorde han under det korta fälttåget mot Norge 1814 som brigadchef för en kår, vilken dock blott utgjordes av hans eget regemente. I sept. riktade han krav till den norske befälhavaren att få besätta Röros m. fl. orter. Detta upprörde norrmännen såsom stridande mot det rådande stilleståndet, varför kronprins Karl Johan lovade ställa den självrådige översten till ansvar. Denne undslapp dock med en månads arrest på sitt boställe.

E: s tjänstgöring nalkades nu sitt slut på grund av ekonomiska svårigheter. Dessa torde ha börjat redan före 1808 men förvärrades säkert genom kriget och fredsslutet, då de villkor, som erbjödos de officerare, som föredrogo att stanna i svensk tjänst, voro mycket oförmånliga. E. torde även ha lidit större förluster än de flesta genom ryssarnas plundring av hans hem. Hans ställning synes även ha försämrats genom bristande ekonomiskt sinne samt ett utsvävande levnadssätt, särskilt under de första åren i Sverige.

Genom det rådande s. k. ackordsystemet innebar varje befordran en ekonomisk påfrestning för en dåtida officer, och E. själv tycks vilja göra gällande, att det var utnämningen till chef för Jämtlands regemente, som ruinerade honom. Lönen synes visserligen ha varit ovanligt låg — 1,400 rdr — men i gengäld betalade K. M: t 1816 hela ackordet i enlighet med ett tidigare löfte av Karl Johan. Därigenom förlorade dock E. rätten att få någon ersättning vid sin avgång och fordringsägarna den enda säkerhet de haft. E. ville därför få löfte om ackord vid sitt avskedstagande i alla fall eller också rätt att gå i rysk tjänst, ett förslag, som lär ha vållat honom enbart obehag. Härtill bidrogo måhända också rykten om övergrepp i tjänsten. Hotad av lagsökning begärde E. därefter, i samband med sitt deltagande i krigsbefälets förhandlingar i Stockholm i början av 1817, förgäves ett lån av konungen samt högre lön. På grund av en ytterst ömtålig militär hederskänsla och kanske även i förargelse över avslaget begärde E. då ett högst förhastat avsked, som beviljades med vederbörlig pension. Samma dag, som E. lämnade sin tjänst 1 maj 1817, blev han bysatt i högvaktsarresten på Stockholms slott, varifrån han dock snart befriades av sina forna kamrater vid Södra skånska infanteriregementet, som övertogo den skuld, för vilken bysättningen ägt rum. Ett erbjudande av officerarna vid Jämtlands regemente att efterskänka en skuld på 1,000 rdr avböjdes av E., bland annat emedan det endast skulle komma övriga fordringsägare till godo. Översten såg sig nämligen nödsakad att begära sig själv i konkurs 27 nov. 1817.

E:s liv under den följande tiden, vilken han tycks ha tillbragt i Stockholm, är höljt i dunkel. Yngre samtida uppge, att han försörjt sig med kroppsarbete, bärande riddartecknet av Svärdsorden med stora korset på arbetsblusen, antingen som vedhuggare (Crusenstolpe, Montgomery) eller som bärare (Mörner, Rancken). En samtida (Collin) avvisar dock dessa rykten, emedan E. ej skulle ha behövt kroppsarbeta eller orkat med detta. Hälsan kan väl dock ha stått bi till en början, och det är uppenbart, att han ej ville leva av nådegåvor — sitt pensionsbrev nödgades han pantsätta. Tvärtom lovade E. trots konkursen att söka ersätta fordringsägarna. Då tanken på kroppsarbete veterligen ej var honom främmande, synas de ihållande ryktena, ehuru ej fullt bevisade, icke böra avvisas som ogrundade.

Våren 1819 insjuknade emellertid E. allvarligt, och mot slutet av året opererades han för blåssten av professor J. W. von Döbeln utan någon kostnad för den sjuke själv. Ett antagande, att det var konungen, som betalade, synes ej osannolikt, då dennes gunstling Magnus Brahe visade intresse för E. Karl Johan stod också i begrepp att tilldela denne en särskild pension av 150 rdr om året, men detta hann ej ske före E: s död 3 jan. 1820, varför beloppet i stället tilldelades hans änka. Till hennes förmån såldes E: s föregående år utgivna självbiografi, som är präglad av författarens grämelse och bitterhet över motgångarna. Han ansåg sig förtalad inför konungen och övergiven av denne. Detta torde åtminstone ej vara helt riktigt. E. hade nästan som en rätt krävt hjälp av kronan för att reda upp sina affärer i stället för att vädja till Karl Johans personliga frikostighet. En audiens hos denne i samband med E: s avsked skall dock ej ha blivit beviljad. Det bistånd E. fick under sin sista sjukdom sammanhängde möjligen också med att han just i början av 1819 inför konungen rentvått sig från de beskyllningar, som riktats mot honom. Dålig ekonomi och hetsigt sinne torde dock ha varit de egentliga orsakerna till E:s olycka, även om förtal och därav framkallad övergående onåd kunna ha bidragit därtill.

E. var personligen en tapper krigare och synes varmt ha vårdat sig om sina underordnades väl, av vilka han även tycks ha varit mycket avhållen. Däremot torde han varken ägt förmåga eller kunskaper att föra något högre självständigt befäl. Ett häftigt och stolt, ja. sturskt sinne synes ha försvårat samarbetet med honom och givit anledning till konflikter även med överordnade. Den heder och plikttrohet, som tyckas ha präglat E. i tjänsten — måhända med ett undantag 1788 — skola däremot ej ha utmärkt hans familjeliv.

E. har besjungits av J. L. Runeberg i dikten »Döbeln vid Jutas» i »Fänrik Ståls sägner». Familjens olycksöde 1808 har behandlats Mellin i novellen »Paavo Nissinen».

Författare

Sture M. Waller / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=16635.
Eek, Johan Fredrik, f. 15 juli 1758 i Raumo, Finland, d. 3 jan. 1820 i Stockholm (Kungsh.).

Puoliso: Vihitty 1781 Sofia Christina Johanintytär Eek o.s. von Düben Vapaaherratar., s. 30.12.1759 Ruotsi, Tukholma, Örby, k. 31.05.1822 Ruotsi, Jämtland, Krokom, Dvärsätt.

Lapset:
Christina Eek s. 16.03.1782 Tyrvää, Rautajoki.
Lovisa Albertina Eek s. 06.08.1785 Kuru, Keihäslahti, Kuru.
Ulrika Wilhelmina Bohm o.s. Eek , s. 01.10.1786 Kuru, Keihäslahti, Kuru. Tauluun 129
Johanna Fredrica Eek s. 29.12.1788 Kuru, Keihäslahti, Kuru.
Fredrik Wilhelm Eek s. 11.09.1791 Kuru, Keihäslahti, Kuru.
Carl Ferninand Eek s. 20.08.1794 Kuru, Keihäslahti, Kuru.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 129
VIII Ulrika Wilhelmina Johanintytär Bohm o.s. Eek, (Taulusta 128, isä Johan Eek) s. 01.10.1786 Kuru, Keihäslahti, Kuru, k. 13.01.1826 Pirkkala.

Puoliso: Vihitty 22.02.1810 Pirkkala Samuel Samuelinpoika Bohm. (Taulu 607). (Taulu 608) Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Pirkkalan Pappilan isäntä 1807-1831., s. 22.03.1770 Sotkamo, k. 21.10.1831 Pirkkala.

7.11.1787 Samuel Bohm 10380. * Sotkamossa 22.3.1770. Vht: Siikajoen kirkkoherra Samuel Bohm 7628 (yo 1751, † 1800) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Elisabet Frosterus. Oulun triviaalikoulun oppilas 1785 – 20.6.1787 (pro vale). Ylioppilas Turussa 7.11.1787 [Bohm] Samuel. Ostrob. _ 677:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 7.11.1787 [1787] Samuel Bohm die VII Novembris. Nat: die XXII Martii, 1770 | Patre Pastore in Siikajoki. Sacris initiatus 1793 & Philosophiæ Magister promotus 1795. Collega inferior Scholæ Trivialis Uloburgensis 1796, & superior ibidem 1801. Pastor in Birckala constitutus anno 1807. | Obiit anno 1831. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1790 Samuel Bohm Ostrobotn:s (* 1770). Respondentti Uppsalassa 21.12.1791 pro exercitio, pr. Skytten kaunopuh. ja polit. prof. Jak. Fr. Neikter. FK (1793). Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 17.12.1793. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.12.1793. Respondentti 12.3.1794 pro gradu, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FM 23.6.1795. — Siikajoen kirkkoherran (isänsä) apulainen 1793. Oulun triviaalikoulun alempi kollega 1796, ylempi kollega 1802. Siikajoen vt. kirkkoherrana 1801–05. Pirkkalan kirkkoherra 1807. Vt. lääninrovasti 1813, vakinainen 1824. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1825. † Pirkkalassa 21.10.1831.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10380.
Vanhemmat: Samuel Andersinpoika Bohm, s. 20.05.1733 Oulu, k. 20.11.1800 Siikajoki ja Katarina Elisabet Johanintytär Bohm o.s. Frosterus, s. 25.12.1749 Kajaani.

Lapset:
Katarina Wilhelmina Lilius o.s. Bohm , s. 15.03.1813 Pirkkala. Tauluun 130
Fredrik Samuel Bohm s. 25.12.1815 Pirkkala, k. 06.06.1892 Tammisaari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 130
IX Katarina Wilhelmina Samuelintytär Lilius o.s. Bohm, (Taulusta 129, äiti Ulrika Bohm) s. 15.03.1813 Pirkkala, k. 13.12.1839 Hamina.

Puoliso: Vihitty 31.12.1838 Pirkkala Carl Efraim Natanaelinpoika Lilius Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64., s. 05.11.1803 Orivesi, k. 10.10.1867 Tyrvää.

22.6.1824 Karl Efraim Lilius 13951. * Orivedellä 5.11.1803. Vht: komissiomaanmittari Natanael Lilius 8904 (yo 1770, † 1820) ja hänen 2. puolisonsa Maria Elisabet Gåhlros. Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 3.2.1818 – 15.6.1824. Pääsykuulustelu 21.6.1824. Ylioppilas Turussa 22.6.1824. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 25.6.1824 [1824] Die 25 Junii Carolus Ephraimus Lilius. Orihvesiënsis natus die V. Novembris 1803. | Philos. Cand. 1831 | Promotus Philos. Magister 21/6 1832. | Mathematum ad Scholam militarem, Frederici portu, Lector 1838. Respondentti 27.11.1830 pro exercitio, pr. Carl Reinhold Sahlberg 10919. FK 14.6.1831. FM 21.6.1832. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.6.1851. — Haminan kadettikoulun vt. matematiikan opettaja 1833, vakinainen 1838. Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64. † Tyrväällä 10.10.1867.
Carl Efraim Lilius (1803-1867)

Lapset:
Karl Fredrik Samuel Lilius , s. 30.08.1839 Hamina. Tauluun 131
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 131
X Karl Fredrik Samuel Carlinpoika Lilius, (Taulusta 130, äiti Katarina Lilius) Varatuomari. Turun oikeuspormestari 1895., s. 30.08.1839 Hamina, k. 03.03.1906 Turku.

1. puoliso: Vihitty 28.01.1868 Turku Lovisa Gabriella Adofintytär Lilius o.s. Krogius s. 08.08.1842 Viipuri, k. 28.01.1878 Turku.
Vanhemmat: Adolf Gabrielinpoika Krogius, Laamanni, kihlakunnantuomari, s. 28.12.1783 Rautalampi, k. 02.03.1846 Viipuri ja Emilie Julie Charlotte Gustafintytär Krogius o.s. Aminoff, s. 24.08.1807 Kuopio, k. 20.03.1879 Turku.

Lapset:
Hugo Fredrik Lilius , s. 16.08.1876 Turku. Tauluun 132
2. puoliso: Vihitty 23.02.1879 Turku Olga Gustava Reinholdintytär Lilius o.s. Nystedt s. 19.02.1846 Turku, k. 31.03.1911 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 132
XI Hugo Fredrik Karlinpoika Lilius, (Taulusta 131, isä Karl Lilius) Polyteknikko, s. 16.08.1876 Turku, k. 10.06.1934 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 21.09.1901 Helsinki Hilda Otontytär Lilius o.s. Engström s. 24.04.1882 Helsinki, k. 18.01.1945 Helsinki.

Lapset:
Lars Henrik Lilius s. 21.02.1908 Helsinki, k. 11.05.1997 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 133
VII Karl Gustaf Johaninpoika Eek, (Taulusta 127, äiti Anna Eek) Ylioppilas Turussa sl. 1781 [Eek] Carl Gustaf, Tavast. _ 605. — Luutnantti (1794). Kapteeni armeijan laivastossa., s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki.

Puoliso: Vihitty 13.03.1800 Rauma, Lahti Magdalena Sofia Samuelintytär Eek o.s. Jerlström. (Taulu 134). (Taulu 135) s. 20.03.1783 Rauma, Lahti, k. 20.03.1867.
Vanhemmat: Samuel Niklaksenpoika Jerlström, Hovimajoitusmestari 1762., s. 18.08.1736 Rauma, Lahti, k. 20.05.1817 Rauma, Lahti ja Christina Juliana Johanintytär Jerlström o.s. Åberg, s. 22.12.1752 Rauma, Lahti, k. 1815.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 134
VI Samuel Niklaksenpoika Jerlström, (Taulusta 126, äiti Margareta Jerlström) Hovimajoitusmestari 1762., s. 18.08.1736 Rauma, Lahti, k. 20.05.1817 Rauma, Lahti.

(1756) Samuel Jerlström 7947. Kastettu Raumalla 18.8.1736. Vht: henkirakuunarykmentin rykmentinmajoitusmestari Niklas Arent Jerlström (yo Uppsalassa 9.10.1700, aatel. 1717, † 1764) ja Margareta Hacks. Mainitaan ylioppilaana Vehmaan ja Ala-Satakunnan tuomiokirjassa 1756, mutta ei Turun akatemian lähteissä. — Korpraali Länsi-Götan ratsuväkirykmentissä 1762. Hovimajoitusmestari 1762. Omisti Lahden Rauman pitäjässä. † Raumalla 20.5.1817.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7947.

Puoliso: Vihitty 30.01.1770 Rauma Christina Juliana Johanintytär Jerlström o.s. Åberg. (Taulu 133) s. 22.12.1752 Rauma, Lahti, k. 1815.

Lapset:
Samuel Johan Jerlström s. 01.12.1770 Rauma, Lahti.
Bror Niklas Jerlström s. 23.05.1772 Rauma, Lahti.
Axel Eric Jerlström s. 31.07.1774 Rauma, Lahti.
Christina Charlotta Jerlström s. 16.07.1779 Rauma, Lahti.
Carl August Jerlström Korpral vid Västgöta kavalleriregemente. Hovkvartermästare 1762., s. 28.09.1781 Rauma, Lahti, k. 07.03.1867 Rauma, Nihattula.
Magdalena Sofia Eek o.s. Jerlström , s. 20.03.1783 Rauma, Lahti. Tauluun 135
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 135
VII Magdalena Sofia Samuelintytär Eek o.s. Jerlström, (Taulusta 134, isä Samuel Jerlström) s. 20.03.1783 Rauma, Lahti, k. 20.03.1867.

1. puoliso: Vihitty 13.03.1800 Rauma, Lahti Karl Gustaf Johaninpoika Eek. (Taulu 127). (Taulu 133) Ylioppilas Turussa sl. 1781 [Eek] Carl Gustaf, Tavast. _ 605. — Luutnantti (1794). Kapteeni armeijan laivastossa., s. 12.05.1765 Tyrvää, Rautajoki.
Vanhemmat: Johan Henrikinpoika Eek, Valtiopäivämies 1760–62, s. 04.10.1723 Turku, k. 18.05.1794 Kustavi, Salminiittu ja Anna Sophia Niklaksentytär Eek o.s. Jerlström, s. 16.01.1733 Rauma, Lahti, k. 19.05.1794 Kustavi, Salminiittu.

2. puoliso: Vihitty 10.12.1816 Rauma, Lahti Fredrik Johaninpoika Lillienberg Immatrikulerad på riddarhuset Finland 1818-02-05 under nr 100 bland adelsmän., s. 27.03.1775 Kalanti, k. 14.04.1846 Rauma.

Fredrik, född 1775-03-27. Volontär vid Björneborgs regemente 1782-03-16. Fänrik vid Björneborgs regementet 1785-09-27. Löjtnant i armén 1790-08-23 och vid regementet 1804-12-20. Kaptens avsked 1812-02-14. Immatrikulerad på riddarhuset Finland 1818-02-05 under nr 100 bland adelsmän. Död 1846-04-14 i Raumo. Han var under finska kriget 1788–1790 med vid Porrassalmi och Laitasilta och blev vid Porrassalmi blesserad. Sårades även vid Stralsund den 1807-08-08 under pommerska kriget.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Lillienberg_nr_1431.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 136
III Juho Petterinpoika Bergius, (Taulusta 92, isä Petter Bergius) Ylioppilas Turussa 1670/71, alimman luokan stipendiaatti 1680-81, keskimmäisen luokan stipendiaatti 1681-82, Respondentti 11.2.1682 pro gradu, FM 7.12.1682, ylimmän luokan stripendiaatti 1683-1689, Turun katedraalikoulun lehtori 1690., s. 11.05.1659 Turku, k. 12.07.1692 Turku. Johan Bergius tuli ylioppilaaksi Turussa 1670-71. Filosofian maisteri 7.12.1682.
Turun katedraalikoulun lehtori 1690.

Puoliso: Vihitty 06.06.1688 Taivassalo Margareetta Yrjöntytär Bergius o.s. Ruuth k. 26.04.1694 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 137
III Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 92, isä Petter Bergius) Rymättylän kappalainen 1693, rovasti. Rymättylän kappalisen puustellin vävy ja isäntä 1693-1697., s. 03.02.1671 Turku, k. 1697 Rymättylä.

Ylioppilas Turussa 1680/81 [Bergius] Petrus Petri _ 148. Respondentti 29.10.1687, pr. Anders Wanochius. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Rymättylässä) 24.7.1692. Apulaispappi Taivassalossa 1692. Rymättylän kappalainen 1693. Rovasti. (GS 7503).
Rymättylän kirkko etelästä katsoen. Rymättylän kirkko rakennettiin keskiajalla kahden merenlahden väliselle kannakselle. Kirkkolahti oli suojaisa satamapaikka, myös nykyinen Kirkkojärvi oli tuolloin merenlahti. Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen rakentamishistoriasta on erilaisia käsityksiä. Rymättylän kirkon vanhimpana osana on pidetty sakastia, joka voidaan ajoittaa 1300- luvulle. Tämän käsityksen mukaan paikalla olisi tuolloin ollut puukirkko. Kivikirkko rakennettiin 1300- ja 1400-lukujen taitteessa ja holvaus tehtiin 1400–luvun lopussa. Kirkon maalaukset on tehty kun holvaukset on saatu valmiiksi mahdollisesti 1520-luvulla, jolloin uskonpuhdistus oli jo alkamassa Saksassa. Toisen käsityksen mukaan koko kirkkosali holveineen on rakennettu yhdellä kertaa 1400-luvun lopussa. Rymättylän kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille. Toinen Jaakobille omistettu keskiaikainen kirkko on Rengon kirkko. Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika oli Jeesuksen opetuslapsi. Perimätiedon mukaan hän saarnasi evankeliumia Espanjassa asti. Kärsittyään marttyyrikuoleman jo vuonna 44 hänet haudattiin Espanjaan, Santiago de Compostellaan. Hänen haudastaan muodostui tärkeä pyhiinvaelluskohde, jollainen Santiago on tänäkin päivänä. Rymättylän yksilaivainen kirkkosali on poikkeuksellisen ehyt kokonaisuus. Hyvin alhaalta alkavat holvikaaret luovat tuntemuksen yhtenäisestä tilasta. Kirkkosalissa istuessa katse kiinnittyy kuoriseinän viimeistä tuomiota esittävään maalaukseen. Alempana kuoriseinällä ovat apostolien kuvat. Kirkkoa kiertää Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta kertova kuvasarja Biblia pauperum eli Köyhien Raamattu. Tilaa koristavat myös kattoa ja holveja kiertävät kukka-aiheiset ornamentit. Entisen kuoriaidan paikkeilla on 1300-luvuta peräisin oleva Triumfikrusifiksi. Muita keskiaikaisia puuveistoksia, mm. 1300 luvulta peräisin oleva Pyhä Jaakob, on kirkossa kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Kirkon uusin koristus on professori Päikki Prihan suunnittelemat Messukasukat ja alttarivaatteet. Kirkon opastetut kierrokset: varaukset Naantalin matkailusta ma-pe 9-16.30 puh. 02 435 9800, info@naantalinmatkailu.fi, www.naantalinmatkailu.fi

Puoliso: Vihitty 01.01.1693 Rymättylä Kristiina Niilontytär Sievonius ent. Bergius o.s. Fontelius k. noin 1700 Rymättylä.

Lapset:
Petter Bergius , s. 1697 Rymättylä. Tauluun 138
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 138
IV Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 137, isä Petter Bergius) Bromarvin Kansjärven rusthollari, asui myös Kisko Haapaniemessä 1720 - ja 1730-luvulla. Toimi tuolloin kruununvoutina., s. 1697 Rymättylä, k. 1741 Bromarv, Kansjärvi. Bromarv (suom. Bromarv. Bromarf (ruots. Bromarv) on entinen Suomen kunta Uudellamaalla. Sen pääosa sijaitsi Toisen Salpausselän länsipäässä olevalla niemellä, jossa nykyisinkin on Bromarvin kylä, mutta kuntaan kuului myös osa Hankoniemeä. Bromarvin kunta liitettiin 1977 pääosiltaan Tenholaan ja eteläkulmalta (Täktom, Bengtsår ja Santala (ruots.Sandö) Hankoon. Tenholan liityttyä vuonna 1993 Tammisaareen, ja Tammisaaren liityttyä vuoden 2009 Raaseporiin pääosa entisistä Bromarvin alueista kuuluu nykyään Raaseporin kuntaan.

Bromarvin naapurikunnat olivat Dragsfjärd (aiemmin Hiittinen), Hanko, Särkisalo, Tenhola ja Västanfjärd. Bromarvin vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers ja se vahvistettiin vuonna 1950.

Vuoden 1960 väestönlaskennan mukaan 91,7 prosenttia Bromarvin asukkaista puhui äidinkielenään ruotsia.
.
Bromarvin kirkko

Puoliso: Helena Andersintytär Bergius o.s. Tenell Bromarvin Kansjärfissä Inspektorin vaimo 1737., s. 18.02.1701 Karjalohja, Tenhola, k. 14.03.1746 Bromarv, Kansjärvi.
Vanhemmat: Anders Mårteninpoika Tenell, Tenholan nimismies -1699-1701-; asui Fastarbyssa., s. 1675, k. Karjalohja, Tenhola ja Ingeborg Simonintytär Tenell o.s. Ackerman, s. 1674, k. 1744.

Lapset:
Petter Bergius , s. 12.05.1723 Kisko, Haapaniemi. Tauluun 139
Anders Johan Bergius s. 23.01.1725 Kisko, Haapaniemi.
Anna Margareta Bergius s. 09.01.1727 Kisko, Haapaniemi.
Nicolaus Bergius s. 21.12.1728 Kisko, Haapaniemi.
Christopherus Bergius s. 12.05.1730 Kisko, Haapaniemi.
Christina Bergius s. 22.08.1733 Kisko, Haapaniemi.
Emanuel Bergius s. 10.07.1737 Bromarv, Kansjärvi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 139
V Petter Petterinpoika Bergius, (Taulusta 138, isä Petter Bergius) Bromarvin Kansjärven rusthollari., s. 12.05.1723 Kisko, Haapaniemi, k. 21.03.1771 Bromarv, Kansjärvi.

1. puoliso: Vihitty 11.11.1746 Tenhola Maria Yrjöntytär Bergius s. 1731, k. 21.11.1754 Bromarv, Kansjärvi.

Lapset:
Anna Lisa Bergius , s. 02.11.1749 Bromarv, Kansjärvi. Tauluun 140
Petter Bergius s. 28.08.1752 Bromarv, Kansjärvi.
Margareta Bergius s. 11.11.1754 Bromarv, Kansjärvi, (kaksonen).
Christina Bergius s. 11.11.1754 Bromarv, Kansjärvi, (kaksonen).
2. puoliso: Vihitty 15.11.1757 Bromarv Maria Helena Johanintytär Bergius o.s. Wichtman s. 1734 Vihti, Oravala, k. 24.12.1799 Bromarv, Kansjärvi.
Vanhemmat: Johan Jakobinpoika Wichtman, s. 21.08.1698 Vihti, Oravala, k. 1765 Vihti, Oravala ja Anna Kristina Henningintytär Wichtman o.s. Grass, s. 1708, k. 1791 Vihti, Oravala.
Alasalissa on esillä paljon kodinhoitoon liittyviä esineitä kuten esimerkiksi vanhanaikainen mankeli. Salmelan historia juontaa juurensa aina 1300-luvulle, jolloin Vihtiin on nykytietojen mukaan muodostunut ensimmäiset pysyvät asutukset. Ensimmäisiä asutuksia olivat vanhat kylätontit, joista yksi on Oravalan mäki. Oravalan tila on yksi Vihdin vanhimmista tiloista. Se on ollut saman talonpoikaissuvun hallinnassa aina vuodesta 1543. Vanhin säilynyt rakennus on Salmelan päärakennus, jonka Pirkko Ritvala on kunnostanut Salmelan kotimuseoksi. Salmela on rakennettu vuonna 1784. Oravala on ollut aina vuodesta 1621 1800-luvulle asti rustholli eli ratsutila, jonka piti maanveron maksamisen sijaan varustaa ratsumiehiä Ruotsin valtakunnan sotajoukkoihin. Vaikka ratsupalvelus lakkautettiin Venäjän vallan aikana, rusthollit säilyttivät nimityksensä. Tila jakaantui kahtia 1700-luvulla pitkän perintöriidan seurauksena. Oravalan isäntä Heikki Jaakonpoika kuoli lapsettomana, jolloin tilan perivät hänen veljenpoikansa Jaakko Jaakonpoika ja Juho Jaakonpoika Wichtman. Veljekset eivät kuitenkaan osanneet elää tilalla sovussa, vaan jakoivat sen kahteen osaan. Ylöstalon eli Salmelan otti omistukseensa Jaakko Jaakonpoika ja Alestalon eli Niemelän Juho Jaakonpoika. Niemelästä käytetään selvyyden vuoksi nimeä Oravala. Salmela myytiin vuonna 1917 raumalaiselle tehtailijalle Emil Pakkalalle, joka halusi tilasta itselleen kesähuvilan. Varsinaisen huvirakennuksen hän rakennutti kuitenkin läheiselle mäelle Salmelan riihen hirsistä. Pakkalan huvilaa kutsutaan Hopeaniemeksi. Oravalan tila oli monen sukupolven ajan jaettuna kahteen osaan ja tilat periytyivät tyttärien ja poikien kautta aina seuraavalle sukupolvelle. 1900-luvulle tultaessa Oravalan omistava suku kulki Törnström-nimen alla. Tuolloin sen hetkinen isäntä, Sven Israel Törnström päätti kansallishengen innoittamana suomentaa sukunimensä. Oravala ”siirtyi” Hiidenheimojen omistukseen. Tilan seuraava isäntä Sven Israel Hiidenheimon jälkeen oli hänen nuorin poikansa, kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo. Artturi Hiidenheimo osti vuonna 1929 Salmelan Emil Pakkalalta, joka ei pystynyt huolehtimaan kokonaisesta tilasta. Artturi Hiidenheimo sai näin yhdistettyä vuosikymmentä hajallaan olleen Oravalan tilan jälleen yhdeksi. Hopeaniemi jäi kuitenkin edelleen Pakkalan omistukseen. Salmela periytyi myöhemmin Artturi Hiidenheimon tyttärelle, Pirkko Ritvalalle. Artturi Hiidenheimo oli jo nuorella iällä taiteiden ystävä ja hänen ystäväpiiriinsä kuului muun muassa maalari Wilho Sjöström, joka asui usein kesäisin Oravalassa. Toinen tilalla asunut taitelija, Helge Dahlman asuin Salmelassa vuosina 1950-55. Dahlman itse kutsui Salmelassa viettämäänsä aikaa elämänsä ehjimmäksi ja harmonisimmaksi jaksoksi. Molempien taiteilijoiden töitä on esillä Salmelan kotimuseossa. Museosta huolehtii nykypäivänä Pirkko ja Reino Ritvalan Salmela -säätiö s.r, joka on perustettu Pirkko Ritvalan kuoleman jälkeen. Säätiön alkuperäisiä jäseniä ovat Pirkko Ritvalan neljä lasta: Jyrki Ritvala, Mervi Ritvala, Marjaana Pousar ja Arja Teramo. Itse museorakennus on kaksikerroksinen, pohjalaisvaikutteinen maalaistalo, jonka tyyppisiä ei ole enää montaa pystyssä Vihdin alueella. Talon rakentamisen aikaan Vihdissä liikkui paljon pohjalaisia rakennusmiehiä, joiden kädenjälkeä talon uskotaan olevan. Museossa esillä oleva esineistö on joko Oravalan perintöjä tai lähialueelta hankittua. Pirkko Ritvalan syntymästä tulee kuluneeksi tänä syksynä 100 vuotta. Vihdin Oravalan Salmela-museo Oravalantie 245, Nummela. Avoinna: kesäsunnuntaisin klo 13-16 tai sopimuksen mukaan. Yhteystiedot: Vihdin museo puh. (09) 4258 318, Vihdin matkailupalvelu puh. 044 051 1411. Vapaa pääsy.
Lapset:
Johan Friedrich Bergius s. 02.10.1758 Bromarv, Kansjärvi.
Adolph Bergius s. 17.10.1760 Bromarv, Kansjärvi.
Hedvig Stina Bredenberg o.s. Bergius s. 01.04.1763 Bromarv, Kansjärvi, k. 19.08.1835 Turku.
Christopher Bergius s. 28.06.1766 Bromarv, Kansjärvi.
3. puoliso: Maria Jacobintytär Saxell ent. Bergius o.s. Wichtman s. 31.10.1724 Vihti, Oravala, k. 17.06.1795 Karjalohja, Sakkola.
Vanhemmat: Jacob Jakobinpoika Wichtman, s. 1696 Vihti, Oravala, k. 04.06.1772 Vihti, Oravala, Ylitalo ja Margareta Johanintytär Wichtman o.s. Lunderberg, s. 14.02.1698 Suomusjärvi, k. 08.10.1769 Vihti, Oravala, Ylitalo.
Wichtmanin sinetti.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 140
VI Anna Lisa Petterintytär Bergius, (Taulusta 139, isä Petter Bergius) s. 02.11.1749 Bromarv, Kansjärvi, k. 21.06.1793 Bromarv, Kansjärvi.

Puoliso: Vihitty 18.10.1770 Bromarv Hans Hansinpoika Mallenqvist Seppä, s. 24.02.1739 Tenhola, Malarby, k. 07.03.1820 Bromarv, Kansjärvi.

Lapset:
Anna Katarina Mallenqvist s. 13.11.1773 Tenhola, Malarby.
Alexander Mallenqvist s. 22.02.1776 Bromarv, Kansjärvi.
Lovisa Mallenqvist s. 04.10.1778 Bromarv, Kansjärvi.
Christina Elisabeth Mallenqvist s. 30.03.1781 Bromarv, Kansjärvi.
Albertina Mallenqvist s. 04.05.1784 Bromarv, Kansjärvi.
Fredrica Mallenqvist s. 31.12.1786 Bromarv, Kansjärvi.
Adolph Mallenqvist s. 25.03.1790 Bromarv, Kansjärvi.
Hedvig Maria Mallenqvist s. 12.11.1791 Bromarv, Kansjärvi.
Christopher Mallenqvist s. 14.06.1793 Bromarv, Kansjärvi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 141
III Maria Petterintytär Bergius, (Taulusta 92, isä Petter Bergius) s. 05.07.1673 Taivassalo, k. 1704 Uusikaupunki.

1. puoliso: Vihitty 25.06.1693 Taivassalo Juho Matiaksenpoika Eneqvist Uudenkaupungin pedagogi 1693, k. 17.09.1699 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Matias Henrikinpoika Eneqvist, Salon Kristolan vuokraaja., k. 1692 Salo ja N.n Eneqvist.

2. puoliso: Vihitty 1700 Turku Juho Juhonpoika Winter. (Taulu 78). (Taulu 79). (Taulu 63) Ylioppilas Turussa 1693, Uudenkaupungin pedagogi 1699, vastaa rehtorin arvoa ja pappi, s. 19.01.1674 Turku, k. 02.12.1765 Uusikaupunki.
Turun katedraalikoulun oppilas 27.1.1687. Ylioppilas Turussa 1693.
Respondentti 1695. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1699.
Uudenkaupungin pedagogi 1699. Isovihan aikana kaupungin veronkantomies 1714,
sai Ritzin johtamalta tuomiokapitulilta määräyksen palata pedagoginvirkaansa 1719,
virasta ero 1745. Rehtorin arvonimi.
Vanhemmat: Johan Kaarlenpoika Winter, Kirjanpainaja, s. 27.04.1645 Eesti, Tartto, k. 1705 Turku ja Kristiina Ertwinintytär Winter o.s. Herweg, s. 25.12.1649 Suomi, k. 02.08.1691 Turku.
Winter on haudattu Tuomiokirkon alle Sakariston kohdalle. Toinen oikealla ylhäältä. Eli Schultz oli arvostetumpi kuin Winter.
Lapset:
Margareetta Ylenii (Ylenius) o.s. Winter , s. 23.03.1703 Turku. Tauluun 80
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 142
II Matias Antinpoika Bergius, (Taulusta 91, isä Antti ) Pöytyän kirkkoherra 1656., s. noin 1615 Ruotsi, Södermanland, Husby, Berga, k. 04.03.1669 Pöytyä.

Kävi Turun katedraalikoulua 1620-luvulla, mainitaan siellä vielä 1628.

Vihittiin papiksi Turussa 1629 Mynämäen Mietoisten Lehtisten kartanon saarnaajaksiksi (vara-amiraali Henrik Classon Flemingin kotisaarnaajaksi); Taivassalon kappalainen ainakin 1635; Pöytyän kirkkoherra 1656.

Synodaaliväitöksen respondentti (synod. resp.) Turun pappeinkokouksessa 1646.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 10 (17).10.1646 ja 26.4.1656.

K Pöytyä 4.3.1669 (haudattiin Pöytyän kirkkoon 17.10.).
Pöytyän kirkonmäkeä Aurajoen rannalla on rakennettu vuosisatoja. Vanhinta rakennuskerrostumaa edustaa 1600-luvulta peräisin oleva vanhan kirkon aita. Sen sisällä ollut vanha kirkko rakennettiin viimeistään 1400-luvulla ja purettiin uuden valmistuttua. Kirkko oli suorakaiteen muotoinen, hirsistä salvottu ja varustettu kivisellä sakaristolla. Sakariston kivet otettiin pappilan kivijalaksi 1800-luvun alussa.

1. puoliso: Malin Bergius o.s. N.n k. 1665 Pöytyä.

2. puoliso: Vihitty 1665 Pöytyä Brita Simonintytär Bergius k. 12.09.1697 Pöytyä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 143
I Johannes Tuomaanpoika de Hanjas, s. noin 1520.
3012.pdf

Lapset:
Petrus Walstenius e. de Hanjas , s. 1550. Tauluun 144
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 144
II Petrus Johanneksenpoika Walstenius e. de Hanjas, (Taulusta 143, isä Johannes de Hanjas) Paraisten kirkkoherra, Uppsalan kappalainen 1593-94, s. 1550, k. 1620 Parainen.
Http://runeberg.org/pht/1903/0136.html

Puoliso: Karin Eliaantytär Walstenius o.s. Esping. (Taulu 260) s. 1550 Parainen, k. Parainen.

Elias Simonis (K noin 1584) oli Karin Espingin isä.

Elias Simonsson

Paraisten kirkkoherra 1558, jolloin oli mukana rovastinkäräjillä ja kuittasi viljakymmenykset Paraisten pappilassa 12.8. Kuitin mukaan Elias Simonis oli kantanut kymmenykset Paraisilta 20.1.1559. Hänet mainitaan kirkkoherrana vielä 1584.

Elias Simonis maksoi 8 markkaa kruunajaisapua kuningas Eerik XIV:n kruunajaisia varten 1561 ja sinetöi Paraisten pitäjänmiesten uskollisuudenvakuutuksen kuningas Juhana III:lle 26.11.1568. Hänet (”her Elias i Pargas”) mainitaan tinan pakko-ostajana ao. veroluettelossa 1567, ja hän kuittasi 10.9.1577 vastaanottaneensa korvausta maksamistaan kestityskuluista.

Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan ”Hr Elias kyrkoherde Pargas socken” omisti kuusi hevosta arvoltaan 95 markkaa, 6 härkää, 20 lehmää, 20 päätä nuorta karjaa (hiehoja ja mulleja), 25 lammasta ja 8 sikaa sekä metallivarallisuutta 5 naulaa messinkiä, leiviskän ja 5 naulaa tinaa, 3 leiviskää ja 16 naulaa kuparia sekä 40 luotia hopeaa. Hänen omaisuutensa arvo oli 687 markkaa ja 2 äyriä. Hopeaveroa herra Elias joutui maksamaan 4 luotia hopeaa ja rahassa 49 markkaa, 5 äyriä ja 19,2 deninkiä.

K Parainen noin 1584.

P Agneta (Agnes) Klemetsdotter, K leskenä Turku 1619 ja vietiin haudattavaksi Paraisille 5.3.1619, PV kasööri Paraisten pitäjässä, aatelismies Klemet Mattsson (Esping) ja N.N. Agneta Klemetsdotter oli saanut kuninkaallisella kirjeellä 10.9.1586 korvausta kuluistaan ja 17.7.1594 kuningas Sigismundin kirjeellä verovapauden kahteen perintötilaansa Paraisilla.
Vanhemmat: Elias Simonpoika Esping, Rälssimies, Paraisten kirkkoherra vuoteen 1583 tai 1584 asti., k. 1584 Parainen ja Aune Klemetintytär Esping, k. 1619 Parainen.

Lapset:
Anna Stierna till Holma o.s. Walstenius , s. 1580 Parainen. Tauluun 145
Johannes Walstenius , s. 1595 Parainen. Tauluun 150
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 145
III Anna Petterintytär Stierna till Holma o.s. Walstenius, (Taulusta 144, isä Petrus Walstenius) s. 1580 Parainen, k. 1648.

Puoliso: Mårten Erikinpoika Stierna till Holma Linnanpäällikkönä Tallinnassa ja myöhemmin Narvassa toiminut rälssimies ja monien rälssitilojen omistaja., s. 1580 Orivesi, Holma, k. 1634 Halikko.

Genos 3/2005: till Fröjdböle, ett hemman i Strömma, Penimäki i Pemar, Kiimakallio och Palkajoki i Vemo, två hemman Hakkala by i Lampis, ett skattehemman i Engilsby i Kimito och 2/3 av prebendehemmanet Träskby i Kimito. Ärvde av sin farbror Holma säteri i Orivesi. Svor Hertig Karl trohet 1602. Fick i förläning 1611 Matkarby. Kommendat på Narva fästning 1618. Inskriven 1634 i Riddarhuset under släkten Stjernkors, sannolikt på oriktiga grunder eftersom inget släktskap kunnat påvisas.

Omkring 1600 hauptmann på slottet i Reval ("Refle"), dvs Tallinn.

I ett dokument ur korrespondens och skrivelser mellan Mårtens måg Per Johansson Fingerroos (se denne) och Kongl. Maj:t framgår att Mårten hade en son och tre döttrar. Intressant är rättens sammanfattning av arvstvisten (se bild under PJF, fliken Media, "Casus"...), eftersom parternas anor redovisas. Här framgår t.ex. att Pers morfar, Mårten Eriksson Stjernkors, hade en son och tre döttrar, "hwaraf twenne trädt i frälses gifte". Den dotter som inte namnges sägs ha gift sig med en Per Johansson ("hapmann", dvs hauptmann), enligt Ramsay "befallningsman i Kimito friherreskap", som 6/10 1633 av sitt herrskap fick Germundsvedja i Kimito fritt för all ränta.

Domboksutdrag: "62v - Påfuall Håkansson i Höydhes medh alla dhem, som som boandes äro på nordhan sijdhan Wåijttiallasundh, tallte till Mårthen Erichsson till Hållm, at han haffuer tuu gånger opkastadt den bron, som de haffue bygdt öffwer samma sundh. Deremot inladhe Her Per kyrckioherde i Oriwässij Christåffer Perssons herredtzdom dat. 1.12.1626 förmällandes, at han samma bron opdömbdt haffuer, och dhem at byggia på deras eghna äghor eller hålla flåtta. Dherförre kunde man her wedh heredtztinghit inthet giörra till saaken. Skiutz wnder laghmans skilliu."
.
Vanhemmat: Erik Mårteninpoika Stiernkors e. Stjerna till Böle, Holman kartonon isäntä Orivedellä., s. 1550, k. 1609 Orivesi, Holma ja Brita Pederintytär Stiernkors o.s. Fleming, s. noin 1550, k. 1614 Loppi, Porkkala.

Lapset:
Catharina Wanaeus o.s. Stierna-Stiernkors (Stierna till Holma) , s. 1609 Eesti, Tallinna. Tauluun 146
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 146
IV Catharina Mårtenintytär Wanaeus o.s. Stierna-Stiernkors (Stierna till Holma), (Taulusta 145, äiti Anna Stierna till Holma) s. 1609 Eesti, Tallinna, k. 1674.

1. puoliso: Vihitty 1627 Orivesi Jacobus Petri Petruksenpoika Wanaeus e. Eerola Oriveden kappalainen oletettavasti ainakin jo 1629, jolloin otti viljeltäväkseen Mattilan tilan Oriveden Säynäjoen kylässä. Wanaeus mainitaan "diakonina" 14.12.1630 ja kappalaisena 1631., s. Pirkkala tai Orivesi, k. 1643 Orivesi.
Vanhemmat: Petrus Jacobi Jaakonpoika Wanaeus e. Eerola, Mainitaan Oriveden kappalaisena 1607, jolloin sai setänsä jälkeen omistukseensa mainitun Eerolan tilan ja varusti ratsumiehen; Pirkkalan kappalainen 1609, mainitaan emäkirkon pappina 1613; Oriveden kirkkoherra 1618.

Sairaskäynnillään Hyhkyn Mattilassa 1614 Wananeus vahvisti Hyhkynsaran rajoja koskevan sopimuksen. Hän osti Orivedeltä Suomaseman ratsutilan., s. 1575 Kangasala, k. 1643 Orivesi ja Elisabet Laurentiuksentytär Wanaeus o.s. Härmä, s. 1579 Kangasala, k. 1638 Orivesi.

Lapset:
Petrus Jacobi Wanaeus Porin triviaalikoulun konrehtori noin 1665 (ei astunut virkaan)., k. 1665 Pori.

1644/45 Petter Wanaeus Petrus Jacobi, Satacundensis 453. Vht: Oriveden kappalainen Jakob (Jacobus Petri, † ennen 1635) ja Katarina Mårtensdotter Stiernkors tämän 1. avioliitossa (pso 2:o ~1644 ratsumestari Erik Mårtensson Ulf i Finland, † 1664). Ylioppilas Turussa 1644/45 Wanæus Petr. Jacobi Sat. _ 24. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1644/45] Petrus Jacobi Wanæus. | Desig. Con-Rector Biorneburg. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1652 – sl. 1653. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1654 – sl. 1655. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1657 – sl. 1658. Respondentti 8.6.1661 pro gradu, pr. Petter Bergius 4. FM 11.6.1661. — Porin triviaalikoulun konrehtori noin 1665 (ei astunut virkaan). † 1665...1667.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=453.
2. puoliso: Vihitty 1644 Erik Mårteninpoika Ulf i Finland (Ulf) e. Ulf s. ennen 1620, k. 1664 Bromarf.
Lapset:
Mårten Ulf i Finland (Ulf) , s. 1645 Raasepori, Kägra. Tauluun 147
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 147
V Mårten Erikinpoika Ulf i Finland (Ulf), (Taulusta 146, äiti Catharina Wanaeus) Ryttmästare, n:r 688., s. 1645 Raasepori, Kägra, k. 02.11.1691 Hauho.
Kägra med Pålarvin kylä kuuluu Kivitokin jakokuntaan ja tunnetaan historiallisissa lähteissä myös Kägra ja Bondekägra -nimisinä. Vanhin maininta on vuodelta 1399. 1500-luvun kylässä oli neljä taloa, 1600-luvulla taloluku laski laski kahteen. Vanhimmat kartat ovat vuosilta 1647, 1694, 1705, 1763, 1784. Vuoden 1647 kartassa Kägran kylä on kadessa osassa. Idässä Kägra-lahden rannalla on kaksi taloa ja lännessä nykyisen kyläkeskuksen kohdalla on yksi talo. Vuoden 1705 kartassa ranta-asutus on hävinnyt. Vuoden 2008 inventoinnissa rannasta löytyi kaksi tulisijan pohjaa. Paikalle on kesämökki, joka on osittain tuhonnut muinaisjäännöstä. 1700-luvun kartassa olevan kylätontin paikalla on rakennuksia ja alueen yleisilme on hyvin säilynyt.

Puoliso: Märta Margareta Christerintytär Ulf i Finland (Ulf) o.s. Gyllenhierta s. Hauho, Kyttälä, k. 19.10.1697 Hauho.

Kyttälän kartano

Kyttälän säterikartano Hauholla on ollut olemassa jo keskiajalla. Viereisellä Skytten tilalla sijaitseva uhrikivi osoittaa asutuksen olevan tätäkin vanhempaa. Suomen viimeinen katolinen piispa, Martti Skytte syntyi Kyttälässä vuonna 1528. Tilan jugendtyylinen, puinen päärakennus on noin vuodelta 1913. Toinen, 1830-luvulla rakennettu asuinrakennus on uusittu myös tällöin. Kivinen karjasuoja on vanhimmilta osin vuodelta 1894 ja tiilinen viljamakasiini 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Rakennusryhmään kuuluvat lisäksi vanha aitta ja punamullatut työväen asuinrakennukset. Rakennusryhmä sijaitsee kauniisti mäellä viljelysten ympäröimänä. Kyttälä on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.

Kartanon ja Skytän aatelisten syntyhistoria

Vuodelta 1421 peräisin oleva tuomiokirja kertoo, että Skyttien kantaisä Broder osti Lounaan vanhasta kylästä Grönewald-nimiseltä mieheltä maata. Broder on tavallinen skandinaavinen nimi, mutta hänellä oli kuitenkin vaakunakuva, jollainen on vain tämän suvun suomalaisilla jäsenillä sekä ruotsalaisen vitaliaanipäälliköllä Sven Sturella. Tämä omisti Suomen puolella Korsholman linna Pohjanmaalla. Broder saattoi hänen asepalvelijanaan ottaa isäntänsä vaakunan käyttöönsä. Hän sai puolisokseen piispa Maunu Tavastin sisarentyttären Margitin, jonka isä oli satakuntalainen Martti Abrahaminpoika, Turun linnavoudin Jeppe Djäknin veli. Näin hän on saanut satakuntalaisia omistuksia ja hyvän viran Sääksmäen kihlakunnan tuomarina vuosina 1435-1463.

Rälssimies Olavi Broderinpoika Skytte asettui Hauholle Lounaan kylään ja perusti sinne asuinkartanon. Kartano sai rälssivapauden. Olavi Skytte antoi kartanolleen nimen Broddenäs, mutta sitä alettiin kutsua omistajansa nimellä Skyttälä 1500-luvulla. Myöhemmin Kyttälänä tunnettu kartanoympäristö talonpoikaistiloineen joutui erilleen Lounaan kyläyhteisöstä ja muodosti oman kylän tai yksinäistilan. Skytte-nimi esiintyi itseasiassa vasta Olavi Broderinpojan pojalla, Kalannin kirkkoherra Martilla, joka kirjoittautui vuonna 1479 Rostockin yliopistoon nimellä "Martinus Schutte de Åbo". Nimi on jousella ampuvan palkkasoturin ammattinimi.

Mahtitila ja mahtimiehet

Kyttälän kartanolla oli Tuuloksen Juttilassa ja Hauhon Kirkonkylässä rälssimaata, jonka se oli saanut vaihdossa vuonna 1421. Sen nimeksi tuli 1700-luvun alussa Kapakka, sillä siinä oli joskus pidetty krouvia. Eräomistuksia Kyttälällä oli Padasjoella, Rautalammilla, Lummeneella ja Sumiaisissa, joissa olevia tiloja hoitivat lampuodit. Aateliset omistajat hallitsivat lampuoteja rautaisella otteella. 1600-luvulla lampuodit hoitivat myös vanhaa rälssitilaa Kyttälässä. Kuten muutkin tilat, Kyttälä omisti myllyn Vihavuodessa.

Piispa Martti Skytten sisarenpoika Jöns Skytte oli 1570-luvulla Hattulan vouti ja 1579-1591 Hämeen linnan isäntä ja valtionhoitaja. Hän ei ollut suvaitsevainen ja sovitteleva kuten edesmennyt piispa-enonsa. Hän katsoi läpi sormien läpi sotaväen väkivaltaa ja kertoman mukaan löi, pieksi ja uhkasi talonpoikia niin, etteivät he ja heidän lapsensa koskaan sitä unohtaisi. Rautalammin tutkintokäräjillä vuonna 1589 hänestä tehtiin useita valituksia, koska hänen palvelijansa olivat ryöstäneet kaskiviljaa.

Mauritz Skytte osallistui 1500-luvun lopulla väkivallantekoihin Kangasalalla Pakkalan kylässä, josta vietiin hevosia Kyttälän kartanoon. Häntä syytettiin myös pahoinpitelyistä Padasjoella. Mauritz Skytte osallistui Tawastien ohella nuijasotaan ja surmasi talonpoikia. Kaarle-herttua tuomitsi hänet maanpakoon vuonna 1602, eikä hän enää palannut Suomeen. Jöns Skytten leski Margareta, joka oli nuijasodan jälkeen mestatun Arvid Tawastin sisar, peri Kyttälän.

Kartanon perijät

Jöns Skytten poika Axel Skytte kuoli vuonna 1631 ilman perillisiä, joten kartano siirtyi seuraaville sukupolville naislinjaa pitkin. Axel Skytten sisarten, Ingeborgin (k. 1649) ja Saran (k. 1652), kautta suvun maaomaisuutta siirtyi 1600-luvun alussa Tawast-suvun jäsenille. Margareta Tawast yhdessä puolisonsa Henrik Gyllenhiertan (k. 1625) kanssa omisti mm. Kyttälän, ja heidän poikansa Christerin jälkeen Kyttälän peri tytär Märta Margareta Gyllenhierta (k. 1697) hallitsi myös Hyvikkälää. Tuomari Erik Bosin osti vuonna 1694 Kyttälän Margaretalta, joka tosin valitti kaupasta hovioikeuteen. Vuonna 1701 kauppa ratkesi Bosinin hyväksi.

Spåren suku oli tullut vävyinä Tawast-sukuun jo 1500-luvun puolivälissä. Ingeborgin puoliso oli Henrik Spåre (k. 1648). Tämä osti vuonna 1641 Hyvikkälän kartanosta puolikkaan Per Dufvalta vuonna 1641. Henrik Spåren veljentyttären poika Erik Bosin (k. 1715) hallitsi vaimonsa Margareta Rosendahlin kanssa 1600-luvun lopulla Kokkalan, ostamansa Kyttälän ja Porsoon tiloja. Heidän jälkeensä Kyttälän peri poika Erik Johan Bosin (k. 1747) yhdessä vaimonsa Anna Christina Ehrenadlerin kanssa. Daniel Erik Bosin eli vuosikymmeniä ilman vihkimistä emännöitsijänsä Maria Kristiina Krygerströmin kanssa. Kartanon ainoa perillinen Victor Erik Amadeus syntyi aviottomana lapsena Helsingissä vuonna 1805 ja kuoli Viipurissa vuonna 1862. Hänet vihittiin Hauholla tammikuussa vuonna 1834 Fredrika Wilhelmina Sofia Schulmanin (1811-1883) kanssa.

Vuoden 1713 maakirjassa Kyttälän säteriin kuuluivat Iso-Mattila, Vähä-Mattila, Laurila ja Jussila sekä Villantilan ratsutila lampuotitiloineen. Hämeen Sanomissa oli vuonna 1882 ilmoitus, jonka mukaan Kyttälän kartano ja sen yhteydessä oleva Villantilan rustholli siirtyivät vuonna 1882 kuvernementin sihteerin R.Rennerfeltin perillisiltä rusthollarinpoika Rennerfeltin omistukseen 45 000 markalla.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9 Hauhon, Luopioisten, Tuuloksen historia I. Toim. Y.S.Koskimies. Hämeenlinna 1985. ISBN 951-99026-5-1
Hauhon historia II. Toim. Mäkelä-Alitalo, Anneli. Porvoo 2009. ISBN 978-952-92-5778-2
http://www.skytat.fi/skytat-suomessa/keskiajan-skytaet.
Vanhemmat: Christer Henrikinpoika Gyllenhierta, Majuri., s. 13.10.1614 Raasepori, Tenhola, k. 13.05.1664 Tenhola, Karsby ja Gunilla Axelintytär Gyllenhierta o.s. Stålarm, k. 1678 Tenhola, Karsby.

Lapset:
Gunilla Catharina Roth o.s. Ulf i Finland , s. 1675 Raasepori, Tenhola. Tauluun 148
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 148
VI Gunilla Catharina Mårtenintytär Roth o.s. Ulf i Finland, (Taulusta 147, isä Mårten Ulf i Finland (Ulf)) Omisti Toritun Äijäsen miehensä kaatumisen jälkeen 1714, ja vävy Jooseppi Vilpunpoika viljeli Äijäsen tilaa samaan aikaan., s. 1675 Raasepori, Tenhola, k. 1748 Orivesi, Torittu, Äijänen.

Puoliso: Vihitty 1693 Johan Larsinpoika Roth Porin jalkaväkirykmentin kapteeniluutnantti 1710. Omisti Toritun Äijäsen tilan Orivedellä., s. 1657 Orivesi, Voitila, Voitinen, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3292

”Roth, Johan Larsson, seregeant vid Björneborgs regemente 16.9.1696; fänrik 30.9.1701;löjtnant 19.1.1709; kaptenlöjtnant 18.11.1710; stupade 19.2.1714 vid Nappo i Storkyro”

1685/86 Johan Roth (ylioppilaana Rothovius) Johannes Laurentii, Orivesiensis 3292. * noin 1675. Vht: Oriveden Voitelan kylän Voitisen omistaja, luutnantti Lars Hansson Roth († 1691) ja Kristina Mattsdotter Wanaeus. Ylioppilas Turussa 1685/86 [Rothovius] Joh. Laur. Fenn _ 166. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1685/86] Johannes Rothovius. Orivesiensis. | Capitaneus obiit in conflictu Napoensi Ostrobotniæ 1714. — Lippumies Porin läänin jalkaväkirykmentissä 1695, kersantti 1696, vänrikki 1701, 2-luutnantti 1707, luutnantti 1709, kapteeniluutnantti 1710. Omisti Toritun Äijäsen tilan Orivedellä. † kaatui Napuen taistelussa 19.2.1714.

Pso: 1693 Gunilla Katarina Ulf († 1748).

Eno: Perniön kappalainen Pehr Voitelanus, myöh. Wanaeus 1175 (yo 1656/57, † 1691).

/ Merkintä Vilh. Laguksen ylioppilasmatrikkelissa "Nämd i prot. 29.11.1700 bland studenter, hvilka då antogo krigstjenst." on virheellinen. /

Viittauksia: HYK ms., Index s. 163a; HYK ms., Satak. osak. matr. I #302. — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 219 (XLVI), 486 (Tillägg och rättelser. XLVI); M. Jokipii, Satakuntalaisen osakunnan matrikkeli I 1640–1721 (1954) #302. — A. Lewenhaupt, Karl XII:s officerare. L–Ö (1921) s. 568; H. A. Turja, Muutamia tietoja Jaakko Juhana Rothin suvusta. SSV 16 (1932) s. 17–18; J. Aminoff-Winberg, Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden (1995) #7998 (1718, leski).
.
Vanhemmat: Lars Hansinpoika Roth, "Leutenant manhafftig Lars Roth." haudattu 1683 Orivesi., s. 1628 Längelmäki, k. 1683 Orivesi, Voitila, Voitinen ja Christina Matthiaksentytär Roth o.s. Wanaeus, s. 1636 Orivesi, Voitila, Voitinen, k. 28.10.1713 Orivesi, Voitila, Voitinen.
Napuen taistelussa kuoli 141 kyröläistä talonpoikaa. Heidät on haudattu joukkohautaan Isonkyrön vanhan kirkon hautausmaalle, jonne on paljastettu muistokivi 1984.

Lapset:
Brita Helena Äijänen o.s. Rooth (Roth) , s. 1691 Orivesi, Voitila, Voitinen. Tauluun 149
Christian Lorenz Roth s. 14.07.1695 Orivesi, Voitila, Voitinen, k. 14.12.1767 Ikaalinen, Sikurila.
Maria Roth s. 07.04.1699 Orivesi, Voitila, Voitinen.
Johan Roth Vääpeli, s. 08.02.1707 Orivesi, Torittu, Äijänen, k. 01.10.1758 Hämeenkyrö.
Gustaf Roth s. 27.08.1710 Orivesi, Torittu, Äijänen.
Christina Margaretha Roth s. 17.11.1712 Orivesi, Torittu, Äijänen.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 149
VII Brita Helena Johanintytär Äijänen o.s. Rooth (Roth), (Taulusta 148, äiti Gunilla Roth) s. 1691 Orivesi, Voitila, Voitinen, k. 23.05.1763 Orivesi, Torittu, Äijänen.

Puoliso: Jooseppi Vilpunpoika Äijänen (Äijäis) Jooseppi viljeli Äijäsen tilaa 1713 alkaen., s. 1679 Orivesi, k. 22.10.1769 Orivesi, Torittu, Äijänen.

Joseph Philipsson oli ryhtynyt viljelemään anoppinsa Gunilla Ulf:in omistamaa Äijäisten tilaa jo 1713 ja poikansa Lars Josephsson oli lampuotina vuoteen 1773, jolloin tällä oli kiistaa omistusoikeudesta Henrik Johan Spåre:n kanssa.

Kiista päättyi Kuninkaallisen Majesteetin tuomiolla Lars Josephsson:in hyväksi ja seuraava omistaja oli Anna Laurintytär vuoteen 1818, jolloin omistus siirtyi eri suvulle.

Lapset:
Maria Äijänen s. 08.02.1718 Orivesi, Torittu, Äijänen.
Juho Äijänen s. 27.04.1720 Orivesi, Torittu, Äijänen.
Lauri Äijänen Äijäsen lmpuoti -1773., s. 31.07.1725 Orivesi, Torittu, Äijänen.



Isänsä Joseph Philipsson oli ryhtynyt viljelemään anoppinsa Gunilla Ulf:in omistamaa Äijäisten tilaa jo 1713.

Lars Josephsson oli lampuotina vuoteen 1773, jolloin tuli kiistaa omistusoikeudesta Henrik Johan Spåre:n kanssa. Kiista päättyi Kuninkaallisen Majesteetin tuomiolla Lars Josephsson:in hyväksi ja seuraava omistaja oli Anna Laurintytär vuoteen 1818, jolloin omistus siirtyi eri suvulle.
.
Tiina Äijänen s. 14.03.1728 Orivesi, Torittu, Äijänen.
Liisa Kuusisto o.s. Äijänen s. 27.02.1735 Orivesi, Torittu, Äijänen, k. 21.02.1822 Orivesi, Kuusisto.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 150
III Johannes Petruksenpoka Walstenius, (Taulusta 144, isä Petrus Walstenius) Loimaan kirkkoherra, ratsutilallinen (Vilvainen), s. 1595 Parainen, k. 03.01.1658 Loimaa. Juho Petruksenpoika oli Paraisten kappalainen 1626, Naantalin kirkkoherra 1633,
Juho kotiutui hyvin Naantaliin, osti itselleen Immaisten tilan ja olisi viihtynyt seurakunnassa pidempäänkin, mutta
akatemian tarpeet pakottivat hänet siirtymään Loimaalle.
Loimaan kirkkoherra 1640 (Elgenstjerna).
Osti 1642 Vilvaisten kylästä ratsutilan, josta talonakin kutsutaan nimellä Walstenius.
Lisäksi hän otti viljeltäväkseen Pesänsuon Louven.

Puoliso: Anna Juhontytär Limingius. (Taulu 263). (Taulu 92) Loimaan pappilan ruustinna 1640-58, s. 1602 Ii, k. 13.01.1674 Loimaa.
Vanhemmat: Juho Henrikinpoika Lithovius-Limingius-Corvinus e. Lithovius, Oulun ensimmäinen kirkkoherra 28.9.1610, Iin kirkkoherra 1620-34, s. 1563 Oulu, Liminka, k. 1634 Ii ja Kristiina Östenintytär Lithovius-Limingius-Corvinus o.s. Sursill, Puoliso sisarensa poikapuoli., s. 1562 Ruotsi, Uumaja, Västerteg, k. 1632 Ii.

Lapset:
Petrus Walstenius , s. 1620 Parainen. Tauluun 151
Katarina Rothovius o.s. Walstenius , s. 1624 Naantali. Tauluun 168
Isak Walstenius Sotapappi 1650-luvulla, kuoli Ru-Su sodassa Puolaa vastaan käydyssä sodassa., k. 1655.
Kristina Walstenius
Jakob Walstenius , s. Parainen. Tauluun 226
Maria Barck o.s. Walstenius , s. 1630 Kokemäki. Tauluun 229
Anna Walstenius , s. 4/1633 Naantali. Tauluun 230
Agneta Utter o.s. Walstenius , s. välillä 1635-1636. Tauluun 233
Margareetta Bergius o.s. Walstenius , s. 00.07.1637 Naantali. Tauluun 259
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 151
IV Petrus Johanneksenpoika Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) Loimijoen kirkkoherra., s. 1620 Parainen, k. 1675 Loimaa.

Turun hiippakunnan paimenmuisto; Walstenius, Petrus Johannis (K 1675), Wallstenius / Valenius / Walenius / Wallenius, Peer / Per / Petter Johansson. S todennäköisesti Parainen oletettavasti 1610-luvun lopulla tai 1620-luvun alussa. V Loimaan edellinen kirkkoherra Johannes Petri Walstenius ja Anna Johansdotter Limingia (Lithovia). Ylioppilas (Petrus Johannis Valenius Finno) Uppsalassa 21.10.1638, (Petr. Johannis Walenius) Turussa 1640/41; menetti stipendin laiskuuden takia 9.2.1642. Loimaan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1643, kappalainen 1649, kirkkoherra Turun tuomiokapitulin nimittämänä helmikuussa 1658. Turun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (suomeksi) 1660, synodaaliväitöksen opponentti 1667. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 18.4.1649 ja 10.4.1668. Walstenius lahjoitti kahdeksanhaaraisen kynttiläkruunun ja muutakin esineistöä Loimaan kirkkoon.Hän osti maatilan Loimaan Seppälän kylästä 1649 ja peri isänsä 1658 kuoltua ratsutilan Vilvaisten kylästä.

Puoliso: Helena Christerintytär Walstenius o.s. Agricola s. 1631 Salo, Uskela.



Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s. 32;

Elin Helena Agricola. Walsteniuksen sukua koskevissa tutkimuksissa on Pietari Walsteniuksen puolison nimi Helena Kristianintytär, mutta valtionarkistossa olevissa Loimaan henkikirjoissa esimerkiksi vuosina 1663-1671 on nimeksi kirjoitettu Elin kaikkina muina vuosina paitsi 1668 se on Helena. Loimaan kirkon kynttiläkruunussa se on myös Elin Kristianintytär. Tämä siis osoittaa, että hänen nimensä on Elin Helena.
.
Vanhemmat: Christer Simoninpoika Agricola e. Leijonmarck, Uskelan kirkkoherra 1626, sai kollaatiokirjeen virkaan 12.2.1627; myöhemmin ilmeisesti Uskelan rovastikunnan lääninrovasti., s. 1593 Venäjä, Viipuri, Vyborgsky District, k. 1662 Salo, Uskela ja Kerstin Svenintytär Agricola o.s. Forsenia, s. 1600 Turku, k. 1663 Salo, Uskela.

Lapset:
Johan Wallensteen e. Walstenius , s. 1645 Loimaa. Tauluun 152
Krister Walstenius , s. 1650 Loimaa. Tauluun 161
Petter Walstenius Turun katedraalikoulun oppilas 26.7.1677 (in cl. rect., Petrus Petri Walstenius, filius Pastoris olim in Loimijoki). Ylioppilas Turussa kl. 1679 [Walstenius] Petrus Satac. _ 141. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1678/79] Petrus Walstenius. | obiit. — Omisti Vilvasten ratsutilan Loimaalla, asui siellä vielä 1683. Otettu Seilin hospitaaliin 1693, mainitaan siellä 56-vuotiaana 1712. ‡ Tukholmassa (Danvik) 16.2.1715., s. 1656 Loimaa, k. 16.02.1715 Ruotsi, Tukholma.
Jacob Walstenius , s. noin 1664 Loimaa. Tauluun 167
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 152
V Johan Petruksenpoika Wallensteen e. Walstenius, (Taulusta 151, isä Petrus Walstenius) Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689. Valtiopäivämies., s. 1645 Loimaa, k. 16.06.1727 Kemiö.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1662/63 Johan Walstenius, aateloituna 1693 Wallensteen Johannes Petri, Satacundensis 1578. Vht: Loimaan kirkkoherra Per Wallenius, myöh. Walstenius 146 (yo 1640/41, † 1675) ja Helena Agricola. Ylioppilas Turussa 1662/63. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1662/63] Johannes Wallstenius. | Consul Raumoënsis, Postea Judex Territorialis. | obiit. — Majoitusmestari Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentissä (1675). Vuokraaja Rauman pitäjän Sampaanalassa. Rauman pormestari 1679. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero 1706. Aateloitu 1693. Pakeni sotaa Ruotsiin (1715), palasi rauhanteon jälkeen. Valtiopäivämies porvarissäädyssä 1686, aatelissäädyssä 1719 ja 1720. ‡ Kemiössä 16.6.1727. Pso: 1671 Anna Maria Grass († 1727).

Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s, 32-33;. Hänen monia vallattomuuksiaan mainitaan akatemian pöytäkirjoissa. Lopulta hän karkasi karsserista ja koko yliopistokaupungista vieden mukanaan Turun hovioikeuden varapresidentti Grassin tyttären. Tämän tekonsa johdosta hänet 14.4.1671 erotettiin ainiaaksi Turun yliopistosta. Jatkoiko hän muualla opintojaan, ei ole tiedossa, mutta 1679 hänestä tuli Rauman pormestari ja 1689 Halikon ja Piikkiön kihlakunnan tuomari sekä aateloitiin 16.12.1693, jolloin hän otti nimekseen Wallensten. Loimaan kirkolle hän teki lahjoituksia. Avioliiton hän solmi Anna Maria Grassin kanssa kohta sen jälkeen kuin oli hänet ryöstänyt.

Stamfader för adliga ätten Wallensteen, n:r 1305.

Källa: Leijonhufvud; Ny svenska släktbok. Johan Wallensteens adliga ätt utdog redan 1762 den 2 januari med hans soson den femårige Nils Johan.

Puoliso: Vihitty 1671 Turku Anna Maria Gustafintytär Wallensteen o.s. Grass s. 1650.
Vanhemmat: Gustaf Henninginpoika Grass, Pohjanmaan läänin maaherra, vapaaherra., s. 25.11.1626, k. 23.03.1694 Turku ja Margareta Samsonintytär Grass o.s. de la Motte, s. 1628, k. 23.02.1692 Turku.

Lapset:
Margareta Juslenius o.s. Wallensteen , s. 1676. Tauluun 153
Henning Johan Wallensteen , s. 1682 Turku. Tauluun 158
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 153
VI Margareta Johanintytär Juslenius o.s. Wallensteen, (Taulusta 152, isä Johan Wallensteen) s. 1676, k. 1722 Turku.

Puoliso: Vihitty 1696 Gabriel Danielinpoika Juslenius Teologian professori, logiikan ja metafysiikan professori, s. 11.10.1666 Mynämäki, Mietoinen, k. 19.03.1724 Turku.

Kävi (Gabriel Danielis Juslenius filius Sacellani in Virmo) Turun katedraalikoulua 11.11.1678 (in cl. rect.). Ylioppilas (Borealis, Gabriel Danielis Iuslenius Virmoensis) Turussa 31.5.1682; maksoi (Gabriel Danielis Juslenius Wirmoënsis) osakuntaan kirjoittautumismaksun 30.3.1682; anoi stipendiä 12.3.1684; respondentti 1688 ja 1691 (s.d.), 7.11.1691; pro gradu 23.11.1691; filosofian maisteri 25.11.1691; stipendiaatti kevätlukukausi 1693 – syyslukukausi 1694.

Turun akatemian varasihteeri 15.3.1693, filosofisen tiedekunnan apulainen 12.12.1694, vakinainen sihteeri 12.9.1698, logiikan ja metafysiikan professori 23.2.1702, Austraalisen osakunnan (natio australis) inspehtori 1704–1722, Boreaalisen osakunnan (natio borealis) inspehtori 1708–1722, Turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1722–1724, akatemian rehtori 1710–1711, preeses 1703–1712 (15 väitöskirjaa).

Vihittiin papiksi Turussa 17.5.1708; prebendaseurakuntansa Paimion kirkkoherraksi 21.8.1708. Juslenius näyttää jonkin aikaa asuneen Paimiossa pappilassaan, jossa hänen aikanaan tehtiin perinpohjaisia korjaustöitä.

Juslenius pakeni perheineen (9 lasta) isonvihan alussa 1713 Ruotsiin. Hänet mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1715 ja 1716 avustusta saaneena, sekä vielä Strängnäsin hiippakunnassa oleskelevien pakolaisten luettelossa 1721. Pakolaisena Södermanlandin Botkyrkan kirkkoherra 2.5.1717; Turun akatemian 3. teologian professori 1720, Paimio edelleen prebendapastoraattina. Juslenius osallistui Turun akatemian konsistorin istuntoon Tukholmassa 26.1.1720. Suomeen palattuaan Turun akatemian 2. teologian professori, prebendaseurakuntiensa Turun suomalaisen seurakunnan ja Kaarinan seurakunnan kirkkoherra 27.11.1722.

Julkaisi Turussa hääonnittelurunon 1686 sekä kolme hautajaisrunoa 1694, 1695 ja 1712. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 12.10.1695, 20.4.1698, (23).9.1699, 12.5.1700 (saksaksi), 19.11.1704, 24.1.1707, 23.6.1709, 7.7.1711; Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 30.4.1704 ja 6.4.1723.

K Turku 19.3. (haudattiin tuomiokirkkoon 26.4.) 1724.

P 4.6.1696 Margareta Johansdotter Wallensteen, S noin 1676, K 19.2.1722, PV Halikon ja Piikkiön tuomiokuntien kihlakunnantuomari Johannes Petri Walstenius, aateloituna 1693 (introd. 1697) Wallensteen, ja vapaaherratar Anna Maria Gustafsdotter Grass.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Turun katedraalikoulun oppilas 11.11.1678 (in cl. rect., Gabriel Danielis Juslenius filius Sacellani in Virmo). Ylioppilas Turussa 31.5.1682 [Iuslenius] Gab. Dan:is Virmo. _ 152. Rect. 279. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1681/82] Gabriel Danielis Juslenius, Wirmoënsis. | Prof. Th. obiit 1724. Stipendianomus 12.3.1684. Respondentti 1688 (Marklin), pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 1691 (Marklin), pr. Simon Paulinus 2226. Respondentti 7.11.1691, pr. Anders Wanochius 2021. Respondentti 23.11.1691 pro gradu, pr. David Lund 2257. FM 25.11.1691. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1693 – sl. 1694. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1708. — Austraalisen osakunnan inspehtori 1704–22, Boreaalisen osakunnan 1708–22, Turkulaisen osakunnan 1722–24. — Turun akatemian varasihteeri 1693, 2. filosofian apulainen 1694, 1. filosofian apulainen ja akatemian sihteeri 1698, logiikan ja metafysiikan professori 1702, samalla palkkapitäjänsä Paimion kirkkoherra 1708. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Paon aikana Botkyrkan kirkkoherra (Strängnäsin hiippak.) 1717–22. Turun akatemian kolmas teologian professori 1720, toinen 1722, samalla palkkapitäjänsä Turun suom. seurak. ja Kaarinan kirkkoherra 1722. Akatemian rehtori 1710–11. † Turussa 19.3.1724.
Vanhemmat: Daniel Henricuksenpoika Juslenius, Mynämäen Mietoisten kappalainen 1665. Mynämäen kirkkoherra 1679. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1688., s. 1630 Huittinen, k. 29.04.1691 Mynämäki ja Barbro Simonintytär Juslenius o.s. Gjös, Ramsay, Jully; Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden. Barbara. Gift med kyrkoherden i Virmo, Daniel Juslenius, † 1691. Hennes son var biskopen Daniel Juslenius, f. 1676., s. 1630, k. 1678 Mynämäki.

Lapset:
Johan Gabriel Juslén e. Juslenius , s. 28.05.1699 Turku, (kaksonen). Tauluun 154
Margareta Wanaeus o.s. Juslenius , s. 28.05.1699 Turku, (kaksonen). Tauluun 156
Gustaf Juslenius , s. 13.10.1702 Turku. Tauluun 157
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 154
VII Johan Gabriel Gabrielinpoika Juslén e. Juslenius, (Taulusta 153, äiti Margareta Juslenius) Svean hovioikeuden asessori 1759, hovioikeudenneuvos 1762., s. 28.05.1699 Turku, (kaksonen), k. 16.01.1767 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.).

Strängnäsin lukion oppilas 1714/15. Ylioppilas paon aikana Tukholmassa 1717 [Iuslenius] Joh. _ 291. Ylioppilas Uppsalassa 12.11.1718 Johannes Juslenius Studios. antehac Aboëns. \ I Symbola ...: 'Hi quatuor ob paupert. nihil dederunt'. Svean hovioikeuden auskultantti 22.10.1721. — Turun akatemian varasihteeri paon aikana Tukholmassa 1720. Valtaneuvos kreivi Gustaf Cronhielmin yksityissihteeri 1723. Lakikomission sihteeri 1725. Laamannin arvonimi 1756. Svean hovioikeuden asessori 1759, hovioikeudenneuvos 1762. † Tukholmassa (suom. seurak.) 16.1.1767.

Puoliso: Vihitty 1729 Gertrud Helena Juslén o.s. Bergenhjelm k. 1775 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.).

Lapset:
Gustava Sofia Hederstam o.s. Juslén , s. 02.02.1730 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.). Tauluun 155
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 155
VIII Gustava Sofia Johanintytär Hederstam o.s. Juslén, (Taulusta 154, isä Johan Juslén) s. 02.02.1730 Ruotsi, Tukholma (suomal. srk.), k. 12.09.1791 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Vihitty 1748 Ruotsi, Tukholma Emanuel Henrikinpoika Hederstam e. Deutsch Deutsch, aateloituna 1772 Hederstam. Kuninkaallinen sihteeri 1759. Osallistui Kustaa III:n vallankumoukseen 1772., s. 04.05.1720 Laitila, k. 27.01.1799 Ruotsi, Tukholma.

kl. 1738 Emanuel Deutsch, aateloituna 1772 Hederstam 6502. * 4.5.1720. Vht: Laitilan nimismies, katselmuskirjuri Henrik Deutsch († 1742) ja Anna Busander. Turun katedraalikoulun oppilas 31.3.1731 (in cl. infim., Letal.) – 13.6.1738 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1738 Deutsch Immanuel Bor.f _ 372. Boreaalisen osakunnan jäsen 16.6.1738 [1738 Junii d. 16] Emanuel Deutsch Lætalensis. | Auscultans Dicast: Holm. Svean hovioikeuden auskultantti. — Lakikomission amanuenssi 1741. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti 1742, vakinainen 1750, kirjaaja 1757, toimitussihteeri 1768, vt. revisiosihteeri 1770. Kuninkaallinen sihteeri 1759. Osallistui Kustaa III:n vallankumoukseen 1772. Aateloitu s.v. † Tukholmassa (Adolf Fredrik) 27.1.1799.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 156
VII Margareta Gabrielintytär Wanaeus o.s. Juslenius, (Taulusta 153, äiti Margareta Juslenius) s. 28.05.1699 Turku, (kaksonen), k. 1768 Salo, Bjärnå.

Puoliso: Vihitty 1732 Juho Juhonpoika Wanaeus Oriveden kirkkoherra, FM, s. 22.05.1680 Orivesi, k. 05.05.1746 Orivesi.

Johan Johansson Wannæus

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1699 Johan Wanaeus Johannes Johannis, Satacundensis 4406. * Orivedellä 28.5.1680. Vht: Oriveden kappalainen Johan Wanaeus 1822 (yo 1665/66, † 1718) ja Margareta Prytz. Yksityisopetuksessa vuodesta 1687. Porin triviaalikoulun oppilas 1693–96. Ylioppilas Turussa kl. 1699 [Wanæus] Johan. Satac. _ 22X. Oraatio (17.6?).1701. Respondentti 20.2.1704 pro exercitio, pr. Torsten Rudeen U385. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1704 – kl. 1705. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. FK 3.1706. Respondentti 22.2.1707 pro gradu, pr. Israel Nesselius U448. FM 17.6.1707. — Turun piispan apulainen Paraisilla 1705. Lappeen (Viipurin piispan palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1706. Pakeni sotaa 1710. Karjalan ratsuväkirykmentin vt. rykmentinpastori s.v., vahvistus mainittuun virkaan 1718, seurasi rykmenttiään Norjan sotaretkellä 1719. Oriveden kirkkoherra 1722. Rovasti 1746. Latinankielinen runoilija. Puhuja pappeinkokouksessa Viipurissa 1709 ja Turussa 1724. † Orivedellä 5.5.1746. Pso: 1:o 1708 Anna Flachsenius († 1723); 2:o 1725 Maria Gertrud Arenfelt tämän 3. avioliitossa; 3:o 1732 Margareta Juslenius († 1768).

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4406
.
Vanhemmat: Juho Johaninpoika Wanaeus, Oriveden pitäjänapulainen 1670 ,Oriveden kappalainen 1679, s. 1645 Orivesi, k. 21.09.1718 Orivesi ja Margareta Yrjöntytär Wanaeus o.s. Prytz, s. 1652 Pori, k. 01.03.1741 Orivesi.
Oriveden vanhan kirkon kellotapuli. Oriveden kirkko on Orivedellä sijaitseva Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema 1960-1961 rakennettu torniton tiilikirkko. Kahden vastakkaisen kaaren sisään jäävän soikion muotoinen kirkko rakennettiin tuhopolton seurauksena 1958 palaneen kirkon paikalle. Kirkon vieressä on Matti Åkerblomin 1780 rakentama barokkityylinen kaksinivelinen puinen sipulihuippuinen kellotapuli, jonka kellot ovat vuosilta 1781 ja 1826. Kirkon pinta-ala on 814 neliötä ja siinä on istumapaikkoja 800 hengelle. Kirkon katto on lievästi viistetty, sisäänkäynti on toisen kaaren keskiosassa. Vastakkaisen alttariseinän kaari on katkaistu ja siirretty keskeltä taemmas alttarin valaisemiseksi molemmilta sivuilta. Alttarilla on Kain Tapperin koivusta veistämä reliefi Golgatan kallio vuodelta 1961. Kirkon 39-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas 1961. Oriveden kirkkoa pidetään yhtenä Suomen sotien jälkeisen kirkkoarkkitehtuurin merkkiteoksista. Kaija ja Heikki Siren voittivat kirkon suunnittelusta pidetyn joulukuussa 1958 ratkaistun kutsukilpailun ehdotuksellaan Kaarikirkko. Kirkon tekstiilit suunnitteli Dora Jung ja kynttilänjalat sekä kolehtihaavi- ja seppeletelineet Bertel Gardberg.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 157
VII Gustaf Gabrielinpoika Juslenius, (Taulusta 153, äiti Margareta Juslenius) Pyhäjoen kirkkoherran apulainen 1735. Kruunupyyn kirkkoherra 1738. Rovasti 1767, s. 13.10.1702 Turku, k. 09.06.1774 Kruunupyy.

Yo Uppsalassa 5.11.1719 Gustaf Juslenius U669. * Turussa 13.10.1702. Vht: teologian professori, FM Gabriel Juslenius 2987 (yo 1682, † 1724) ja Margareta Wallensteen. Strängnäsin koulun oppilas. Strängnäsin lukion oppilas 4.6.1717. Ylioppilas Uppsalassa 5.11.1719 Gustavus Juslenius Aboënsis Sub inform. priv. D:ni Joh. Juslenii fratris. Respondentti Uppsalassa 10.6.1732 pro exercitio, pr. käytänn. filos. prof. And. Grönwall. Respondentti Uppsalassa 29.5.1734 pro gradu, pr. kaunopuh. prof. Matthias Asp. FM Uppsalassa 18.6.1734. Vihitty papiksi 1735. — Pyhäjoen kirkkoherran apulainen 1735. Kruunupyyn kirkkoherra 1738. Rovasti 1767. † Kruunupyyssä 9.6.1774.
Kruunupyyn kirkko ympäristöineen edustaa perinteistä pohjalaisen jokivarsiasutuksen kirkonkyläkeskusta yhteisöllisine kokoontumispaikkoineen. Empirekirkon on rakentanut kuuluisaan pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun kuulunut Heikki Kuorikoski 1822 pohjanaan Yli-intendentinviraston suunnitelmat. Kirkon ympäristöön kuuluu kappalaisen pappila sekä matkan päässä kirkkoherran pappila Torgare. Kirkon läheisyydessä on säilynyt myös käräjätalo. Kirkonkylän rungon muodostaa kylän halki virtaava Kruunupyynjoki ja sen polveilua seuraava kylätie. Historiallinen rakennuskanta keskittyy joen rannoille. Kylätaajaman reunalla oleva suuri puukirkko tapuleineen hallitsee maisemaa. Kappalaisen pappila sijaitsee joen etelärannalla ja kirkkoherran pappila, Torgaren pappila, kirkonkylän itälaidalla joen vartta seuraavan vanhan maantien varrella. Kirkon vieressä jokirannassa on paikalliseen talonpoikaiseen tapaan rakennettu käräjätalo, joka on lajissaan ainutlaatuinen. Käräjätalon länsipuolella, Åminnestanissa on yksi harvoista maassamme säilyneistä kirkkotuparyhmistä. Vanhat kirkkotuvat on muutettu pysyväisasunnoiksi. Joen puistomaisella etelärannalla on kappalaispappilan lisäksi muutamia vanhoja pihapiirejä ja pohjoisrannan tien varrella pienimuotoista asutusta. Kaksi myllyä, Biskopskvarnen ja Persjönskvarnen antavat visuaalisen lisänsä jokimaisemalle. Kruunupyyn empirekirkko on pohjamuodoltaan sisäviisteinen ristikirkko. Ristikeskuksen laajuiselta kahdeksankulmaiselta attikalta kohoaa pieni lanterniini. Ristivarsissa on tympanonpäädyt. Kirkkosalissa on ristikeskuksen laajuinen laakea välikattokupoli, seiniä jäsennöi voimakas kattolista ja ikkunoiden kummankin puolen sijoitetut pilasterit. Edellisestä kirkosta peräisin olevat alaveteliläisen kirkkomaalari Johan Backmanin 1750-luvun lopulla tekemät maalaukset on sijoitettu sakariston kuorista erottavaan seinään ja pohjois- ja eteläristin itäseiniin. Myös komea saarnastuoli kaikukatoksen veistoksineen on Backmanin valmistama. Kruunupyyn kellotapuli on vanhin säilynyt pohjalainen renessanssitapuli. Kellotapulin rakentamisajankohdan tiedot vaihtelevat vuodesta 1675 aina 1690-luvun alkupuolelle. Torgaren pappilan rakennukset ja pihapiiri kuvastavat selkeästi pappilakulttuuria ja pappiloitten rakennustapaa vaiheessa, jolloin pappilan talous perustui maanviljelykseen. Pappilan rakennukset on sijoitettu kahteen pihapiiriin. Pappilan päärakennuksessa on symmetrinen karoliininen pohjakaava keskeissaleineen. Pappilan talouskeskuksen rakennuskantaan kuluu myös 1840-luvun renkitupa, mankelitupa ja kivinavetta. Historia Kruunupyyn seurakunta perustettiin 1607 Pietarsaaren ja Kaarlelan emäseurakuntien osista. Kruunupyyn nykyinen kirkko on järjestyksessään neljäs. Kirkon suunnittelun lähtökohtana oli Yli-intendenttiviraston piirustus vuodelta 1796. Kirkko rakennettiin 1822 rakennusmestari Heikki Kuorikosken johdolla. Samaan aikaan kunnostettiin tapuli. Empiretyylinen ulkovuoraus tehtiin 1824. Kirkkoa korjattiin 1951-1952, jolloin mm. kirkon penkit uusittiin. Kruunupyyn kirkkoherran virkatalo rakennettiin seurakunnan muodostamisen aikaan tuolloisen kappelin läheisyyteen. Torgare liitettiin kirkkoherran taloon 1600-luvun puolivälissä. Pappilan päärakennus pystytettiin aikaisemman paikalle rakennusmestari Hans Riskan johdolla 1796. Rakennuksen runkoa jatkettiin 1856 länsipäädystä ja tässä vaiheessa rakennus sai keltaisen värin. Torgaren pappila liittyy joidenkin maamme merkkihenkilöiden elämänvaiheisiin. Siellä vierailivat mm. H.G. Porthan, joka vietti osan lapsuuttaan pappilassa enonsa, kirkkoherra Gustaf Jusleniuksen luona, sekä J.L. Runeberg. Lisätietoa Lars Pettersson, Kyrkor och klockstaplar i svenska Österbotten. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985. Kari Appelgren, Om den skulpterade och målade inredningen i Österbottens kyrkor. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985. Nils Storå, Torgare prästgård i Kronoby. Kronoby 1982. Suojellut talot 1965-1990. Toim. Irma Lounatvuori. Museovirasto 1991. Sari Alajoki, Pappila-arkkitehtuuri Keski-Pohjanmaalla 1700-luvulta 1800-luvun alkuun. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopiston taidehistorian laitos 1993. Matti Salomäki, Vaasan läänin vanhat pappilat 1700-luvulta 1920-luvulle. Vaasan lääninhallituksen julkaisusarja 1994:11. Keskipohjalaisia museoita ja kulttuuriympäristöjä. Kruunupyy, Kruunupyynjokilaakso kirkon ympäristössä ja Kruunupyy, Torgare. http://museot.keski-pohjanmaa.fi/kruunupyy/index.htm (12.12.2007) Marja Terttu Knapas et al., Suomalaiset pappilat, kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1238/Tieto. 2009. Lähde: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1621

Puoliso: Anna Margareta Nilsintytär Juslenius o.s. Mathesius. (Taulu 946) k. 1767 Kruunupyy.
Vanhemmat: Nils Gabrielinpoika Mathesius, Pyhäjoen kirkkoherra, s. 29.08.1676 Kalajoki, k. 24.02.1740 Pyhäjoki ja Maria Petterintytär Mathesius o.s. Niskanen (Axeen), s. 07.10.1700 Pyhäjoki, k. 28.09.1776 Teerijärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 158
VI Henning Johan Johaninpoika Wallensteen, (Taulusta 152, isä Johan Wallensteen) Kapteeni 1728., s. 1682 Turku, k. 18.06.1743 Nastola.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: sl. 1700 Henning Johan Wallensteen Henningius Johannes Johannis, nobilis 4524. * Turussa noin 1682. Vht: kihlakunnantuomari Johan Walstenius, aatel. 1693 Wallensteen 1578 (yo 1662/63, † 1727) ja Anna Maria Grass. Ylioppilas Turussa sl. 1700 Wallensteen Henning [Nob Fenn _ 232]. — Sotapalvelukseen 1701. Kornetti. 2-luutnantti Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentissä 1702 (vahv. 1705), 1-luutnantti 1707, joutui sotavangiksi Perevolotsnassa 1709, palasi 1722. Siirto Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmenttiin 1723, kornetin jakopalkka 1724, kapteeni 1728, ero 1730.

Puoliso: Maria Elisabet Henrikintytär Wallensteen o.s. Schauman s. 1673, k. 1723.
Vanhemmat: Henrik Johan Schauman, Everstiluutnantti 20.11.1701, s. 1649 Liivinmaa, Oger, k. 19.03.1730 Askainen, Vilnäs ja Barbara Schauman o.s. von Elfwert, begraven i Villnäs kapellkyrka i G. M. Vellingks grav., k. ennen 1704.

Lapset:
Maria Elisabet von Essen af Zellie o.s. Wallensteen , s. 1708. Tauluun 159
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 159
VII Maria Elisabet Henningintytär von Essen af Zellie o.s. Wallensteen, (Taulusta 158, isä Henning Wallensteen) s. 1708, k. 03.08.1745 Nastola, Koiskala.

Puoliso: Vihitty 18.06.1732 Asikkala Carl Magnus Odertinpoika von Essen af Zellie Kapteeni, s. 24.04.1709 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 01.05.1784 Nastola, Koiskala.

Carl Magnus, (son av Odert Reinhold), till Koiskala i Nastola kapell av Hollola socken. Född 1709-04-24. Volontär vid livgardet 1726. Rustmästare vid livgardet 1727. Sergeant vid karelska dragonregementet 1727. Kornett vid karelska dragonregementet 1741-09-26. Stabslöjtnant 1752-06-11. Löjtnant 1753-05-24. Kaptens avsked 1760-10-14. RSO 1770-04-28. Död 1784-05-01 på Koiskala.
Vanhemmat: Odert Reinhold Didrikinpoika von Essen af Zellie, Ruotsin armeijan eversti, förare vid T:hus läns inf.reg., överste för samma reg., colonel, Sai aateliskirjan kuningatar Kristiinalta nimellä von Essen af Zellie Förare vid Tavastehus läns infanterireg. 9.1 1682., s. 1665 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu ja Gertrud Elisabet Göranintytär von Essen af Zellie o.s. Pistolekors, s. Sääminki, k. 1739 Sulkava.

Lapset:
Sofia Gertrud Jandolin o.s. von Essen af Zellie s. 04.04.1733 Nastola, Koiskala, k. 07.12.1786 Jaala.
Anna Charlotta Palmstedt o.s. von Essen af Zellie , s. 03.07.1735 Nastola, Koiskala. Tauluun 160
Otto Reinhold von Essen af Zellie s. 09.04.1736 Hollola, k. 29.09.1777 Hämeenkoski, Kurjala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 160
VIII Anna Charlotta Carlintytär Palmstedt o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 159, äiti Maria von Essen af Zellie) s. 03.07.1735 Nastola, Koiskala, k. 23.07.1814 Kouvola.

1. puoliso: Vihitty 20.12.1759 Nastola Carl Henric Niklaksenpoika Palmstedt s. 1727 Ruotsi, k. 03.04.1767 Mässilä (Messilä).

Lapset:
Fredrika Sofia Holmberg o.s. Palmstedt s. 23.02.1763 Hollola, Åkeroinen, k. 02.07.1845 Renko.
2. puoliso: Gustaf Bengtinpoika Krook s. 26.05.1728 Hollola, k. 22.11.1790 Kouvola.
Vanhemmat: Bengt Johaninpoika Krook, Hollolan kirkkoherra 1724. Lääninrovasti s.v. Valtiopäivämies 1727., s. 1682 Viipuri, k. 26.07.1749 Hollola ja Katarina Jakobintytär Krook o.s. Printz, s. 16.06.1695 Viipuri, k. 07.08.1778 Hollola.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 161
V Krister Petruksenpoika Walstenius, (Taulusta 151, isä Petrus Walstenius) Vehmaan rovastikunnan lääninrovasti., s. 1650 Loimaa, k. 11.06.1712 Vehmaa.

Ylioppilas (Satakundensis, Christiernus Wallstenius) Turussa 1662/63; respondentti (resp.) 1673; ylioppilas (Christianus Wallstenius Finl. ex Acad. Aboënsi) Uppsalassa 15.7.1673, uudelleen Turussa 12.12.1676; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa 22.12.1676; respondentti (resp.) 15.12.1676, (pro gradu) (25).10.1679; filosofian maisteri 27.11.1679. Turun katedraalikoulun konrehtori 1677 (asetettiin virkaan 22.10.), rehtori 1682, ilmeisesti astui virkaan 1683; Turun tuomiokapitulin jäsen 1683–1685; Vehmaan kirkkoherra kuninkaallisella valtakirjalla 7.3.1684 (astui virkaan aikaisintaan 1685); Vehmaan rovastikunnan lääninrovasti ainakin jo 1690, suoritti kymmenessä eri seurakunnassa yhteensä 93 rovastintarkastusta 1690–1696 ja 1698-1710 (Lempiäinen 1973, Heininen 1977). Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun pappeinkokouksessa 1688, preeses 1691. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 31.3. ja 24.4.1686, 29.10.1687, 27.4.1695, 23.10.1697, 22.12.1698, 24.11.1703, 20.1.1704, 28.5.1704 ja 5.5.1706. Walstenius esiintyi pietismin vastustajana. K Vehmaa (haudattiin 11.6.) 1712.
Vehmaan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Vehmaalla. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1425–1440. Museovirasto on määritellyt Vehmaan kirkon ja keskiaikaisella paikallaan kirkon länsipuolella sijaitsevan pappilan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

1. puoliso: Vihitty 29.08.1678 Turku Catharina Jochimintytär Walstenius o.s. Schultz s. Turku, k. 03.09.1695 Turku.
Vanhemmat: Jochim Jochiminpoika Schultz, Turkulainen kauppias, kauppa suuntautui Kuurinmaahan. Vuonna 1634 Jochim sai porvarioikeudet Turussa., s. 24.11.1605 Saksa, Lybeck, k. 07.04.1662 Turku, tuomiokirkko ja Elisabet Schultz o.s. Wernle, dotter af ränt- och proviantmästaren i Abo Baltasar Wernle med Katarina Gubbertz. Elisabet Wernle gifte sig 2 ggn 1664 med borgmästaren i Åbo Johan Schaefer, d.1683, i hans 1 gifte., k. 22.12.1667 Turku.

Lapset:
Kristian Strandberg e. Walstenius Apulaispappi (komministeri) Vehmaalla 1707. Nostoväen kapteeni 1713 (Strandberg)., s. noin 1680 Vehmaa, k. jälkeen 1714.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4309:

kl. 1698 Kristian Walstenius Christianus Christiani, Borealis 4309. Vht: Vehmaan kirkkoherra, FM Kristian Walstenius 1579 (yo 1662/63, † 1712) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Schultz. Ylioppilas Turussa kl. 1698 [Walstenius] Christian [Bor _ 221]. Boreaalisen osakunnan jäsen 18.2.1698 Mag. | Christian. [Wallstenii inskrefne d: 18 Febr. 1698.] | capitaneus obiit. Respondentti 20.1.1704 pro exercitio, pr. Krister Alander 2026. Respondentti 15.9.1706 pro gradu, pr. Gabriel Juslenius 2987. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.5.1707. FM 17.6.1707. — Apulaispappi (komministeri) Vehmaalla 1707. Nostoväen kapteeni 1713 (Strandberg). Palasi isonvihan alussa Ahvenanmaalta 1714 Lokalahden Ristinkylän rustholliin noutaakseen sieltä omaisuuttaan. Ilmiannettiin venäläisille Vehmaalla ja joutui vangituksi.
.
Elisabet Brunlöf o.s. Walstenius , s. 01.05.1693 Rauma. Tauluun 162
2. puoliso: Vihitty 1696 Kristina Caroluksenpoika Walstenius o.s. Alander s. 1670 Ahvenanmaa, Finström, k. 1752.
Lapset:
Katarina Forss ent. Bange o.s. Walstenia , s. 26.02.1697 Naantali. Tauluun 163
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 162
VI Elisabet Kristianintytär Brunlöf o.s. Walstenius, (Taulusta 161, isä Krister Walstenius) s. 01.05.1693 Rauma, k. 27.09.1754 Kalanti.

Puoliso: Emanuel Mikaelinpoika Brunlöf. (Taulu 232) Kalannin kirkkoherra 1721. Rovasti 1745., s. 22.10.1686 Kustavi, k. 20.05.1758 Kalanti.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1701 Emanuel Brunlöf Immanuel Michaelis, Borealis 4586. * Kustavissa 22.10.1686. Vht: Kalannin kirkkoherra Mikael Brunlöf 2067 (yo 1670, † 1720) ja Maria Wärdh. Ylioppilas Turussa kl. 1701 [Bruunlöf] Emanuel [Bor _ 236]. Boreaalisen osakunnan jäsen 6.3.1701 1701 Emanuel [Brunlöf d. 6 Martii] | Pastor in Nykyrkia. | Præpos. obiit 1758. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.5.1712. — Apulaispappi Kalannissa 1712. Pakeni sotaa Ruotsiin 1714, nimitetty siellä Kalannin kappalaiseksi 1717 (ei astunut virkaan). Össebyn komministeri (Uppsalan arkkihiippak.) 1719. Kalannin kirkkoherra 1721. Rovasti 1745. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1726 ja 1751. † Kalannissa 20.5.1758. Pso: 1:o N.N. Binman; 2:o 1712 Elisabet Walstenius († 1754); 3:o 1755 Elisabet Wallring tämän 1. avioliitossa († 1791).
Vanhemmat: Mikael Johaninpoika Brunlöf, Lapin kirkkoherra 1692, Kalannin 1698. Kustavin kappalaisen talon isäntä 1678.1692., s. välillä 1653-1660 Loimaa, k. 1720 Ruotsi, Tukholma (paon aikana) ja Maria Henricintytär Brunlöf o.s. Wärdh, s. 19.09.1659, k. 21.12.1732 Kalanti, Harikkala.

Lapset:
Johan Brunlöf Kauppias Kokkolassa., s. 17.08.1713 Kalanti, k. 13.09.1750 Kokkola.
Maria Brunlöf s. 14.11.1714 Ruotsi, k. 02.03.1765 Kalanti, Harikkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 163
VI Katarina Kristerintytär Forss ent. Bange o.s. Walstenia, (Taulusta 161, isä Krister Walstenius) s. 26.02.1697 Naantali, k. 1757 Vehmaa.

Puoliso: Anders Andersinpoika Bange. (Taulu 95) Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716., s. 1676 Suomi, k. 04.08.1719 Ruotsi, Tukholma.

Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 – sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 – sl. 1700. Respondentti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 – sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. — Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. ‡ Tukholmassa (Hedvig Eleonora) 4.8.1719.

Lapset:
Karl Bange , s. 12.05.1717 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 164
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 164
VII Karl Andersinpoika Bange, (Taulusta 163, äiti Katarina Forss ent. Bange) Naantalin pormestari 1744. Taloustirehtööri s.v. Valtiopäivämies 1746–47 (valtakirjaa ei nähtävästi hyväksytty)., s. 12.05.1717 Ruotsi, Tukholma, k. 09.12.1784 Laitila.

Turun katedraalikoulun oppilas 8.1.1731 (in cl. rect., Carolus And. Bange Carckuensis) – 29.5.1733 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1733 Bånge‹¿› Carol. Boreal _ 344. Merkintä Indexissä [Båge]‹¿› Carol. Boreal _ 344 ‹Tämä rivi on yliviivattu.›. Boreaalisen osakunnan jäsen 31.5.1733 [1733] d. 31 Maji. Carolus Andreæ Bange. | 1741 Auscultans in Dicast. Regio Aboëns. | Consul Civ: Nadendahl 1744. | Deposito munere Publico Oeconomiæ Directoris Titulo dignatus 1764. Turun hovioikeuden auskultantti 1741. — Naantalin vt. pormestari 1744, vakinainen 1747, ero 1763. Taloustirehtööri s.v. Valtiopäivämies 1746–47 (valtakirjaa ei nähtävästi hyväksytty). † Laitilassa 9.12.1784.
Naantalin museon kesäkuun esine on trumputtajan rumpu. Trumputtajaperinne on peräisin 1700-luvulta ja ensimmäinen nimeltä tunnettu rumpali oli 14-vuotiaana virkaan valittu Johan Henrikinpoika vuonna 1725. Kun vuonna 1771 perustettiin erillinen raatihuoneen vahtimestarin virka, toimi sen hoitaja myös rumpalina. Trumputtaja kulki kadulla ja sen kulmissa hän pysähtyi lyömään rumpuaan, samalla julistaen sanomaansa. Rummunlyönnein julistettiin joulurauha, markkinarauha ja rukouspäivärauha. Rummuttaminen oli kirkkokuulutusta varmempi tapa saada tiedon annot kuuluville ja sen avulla ilmoitettiin virallisista asioista, kuten huutokaupoista, veronmaksuista, palotarkastuksista, markkinoista, raastuvankokouksista ja henkikirjoituksista. Myös yksityisistä asioista, kuten kadonneista eläimistä tai tavaroista saatettiin tiedottaa. Naantalin viimeinen trumputtaja oli vuonna 1887 kaupunginpalvelijaksi valittu sepänpoika Edward Wilhelm Lindvall (1860–1927), joka myöhemmin tunnettiin pappa Lindvallina. Hän toimi virassaan 1920-luvulle saakka, jolloin trumputtaja ilmoitti enää lähinnä verojen suorituksesta sekä pruuttasyynistä eli palotarkastuksesta. Lindvall lahjoitti lopetettuaan Naantalin museolle vihkosen, johon oli kirjoitettu useita kuulutuskaavoja 1800-luvun puolivälissä. Silloinen museonjohtaja Ilmari Manninen kirjoittaa lahjoituksesta: ”Vihkonen on niin kellastunut, että sitä luulisi vähintään satavuotiaaksi”. Museo on saanut lahjoituksena myös Lindvallin käyttämän rummun kapuloineen, joka on nähtävillä tänä kesänä yhdessä yllä mainitun vihkosen kanssa museon kesänäyttelyssä Kuuluuko kaupunki? Naantalin ääniä ennen ja nyt. Samalla voi kuunnella pormestari Bangen sepittämän hauskan kuulutuksen ”Porvarit, karvarit kokkon, kokkon tätä kattu, tätä kattu, tänn, tänn, tänn!”

1. puoliso: Vihitty 12.11.1747 Naantali Elisabet Andersintytär Bange o.s. Humpeen s. 27.05.1727 Naantali, Humppi, k. 19.01.1765 Naantali, Humppi.

Lapset:
Andreas Bange s. 29.01.1748 Naantali, Humppi.
Carolus Johannes Bange s. 07.06.1749 Naantali, Humppi.
Erich Gustaf Bange s. 25.01.1752 Naantali, Humppi.
Christian David Bange s. 03.04.1754 Naantali, Humppi.
Catharina Christina Bange s. 17.09.1757 Naantali, Humppi.
2. puoliso: Vihitty 17.07.1765 Naantali Anna Katarina Bange o.s. Öhrbom k. 1784 Laitila.
Lapset:
Carl Christopher Bange , s. 22.03.1768 Naantali, Humppi. Tauluun 165
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 165
VIII Carl Christopher Karlinpoika Bange, (Taulusta 164, isä Karl Bange) Kornetti aatelislipullisessa rykmentissä., s. 22.03.1768 Naantali, Humppi, k. 07.11.1806 Laitila, Seppälä.

1. puoliso: Vihitty 30.10.1788 Laitila Renata Johanintytär Bange o.s. Östman s. 22.01.1771 Rauma, k. 14.10.1802 Laitila, Seppälä.

Lapset:
Ottiliana Eleonora Sahlberg o.s. Bange , s. 29.01.1795 Laitila, Seppälä. Tauluun 166
2. puoliso: Vihitty 28.01.1805 Eura Lovisa Johanintytär Bange o.s. Lilljenberg s. 30.04.1776 Uusikirkko, k. 27.12.1834 Laitila, Seppälä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 166
IX Ottiliana Eleonora Carlintytär Sahlberg o.s. Bange, (Taulusta 165, isä Carl Bange) s. 29.01.1795 Laitila, Seppälä, k. 30.06.1882 Kokemäki.

Puoliso: August Julius Gustafinpoika Sahlberg s. 09.12.1801 Venäjä, Pietari, Vyborgsky District, Polyany, k. 28.05.1874 Kokemäki.
Vanhemmat: Gustaf Berndt Gustafinpoika Sahlberg, Ylioppilas Turussa 9.11.1778 Sahlberg Gust. Bernh. Taw. 576. Tuomarintutkinto 11.12.1784. Turun hovioikeuden auskultantti 12.2.1785. — Halikon kihlakunnan kruununvouti 1790, Vehmaan kihlakunnan 1794, ero 1817. Varalääninsihteerin arvonimi 1793. Asessorin arvonimi 1810. Hovineuvos 1816., s. 04.01.1764 Hämeenkyrö, Tuokkola, k. 22.08.1829 Kalanti ja Sara Juliana Joonaantytär Sahlberg o.s. Ahlman, s. 17.02.1770 Kemiö, Tålsnäs.

Lapset:
Gustaf Berndt Sahlberg s. 13.10.1839 Kokemäki, k. 24.11.1906 Kokemäki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 167
V Jacob Petruksenpoika Walstenius, (Taulusta 151, isä Petrus Walstenius) Mynämäen ja Maskun kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1705, samalla Naantalin pormestari 1707. Valittu valtiopäivämieheksi 1710., s. noin 1664 Loimaa, k. 02.12.1710 Naantali.

Jakob Pettersson Walstenius

Hannes Seppälä; Loimaan historia I, Seurakuntaelämä s. 33.;

Jakob oli ylioppilaana ollessaan nuoruutensa ajattelemattomuudessa kirjoittanut eräälle Turun porvarin iloluontoiselle rouvalle rakkausrunon, jonka rouvan mies antoi yliopiston viranomaisen tietoon. Tämän johdosta Jakob Walstenius erotettiin yliopistosta kolmeksi vuodeksi. Kun hänen vanhempansa olivat tästä poikansa pitkäaikaisesta opintojen keskeytyksestä kovin huolissaan, ryhtyi itse akatemian varakansleri, piispa Isak Rothovius nuorukaisen asiamiehenä hakemaan erottamispäätöksen peruuttamista. Seurauksena olikin, kun Jakob Walstenius itse syvästi katui tekoaan luvaten parannusta, oli hyväpäinen ja hänen vanhempansa tunnettiin hurskaiksi ja jumalaan pelkääväisiksi ihmisiksi, että erottamispäätös peruutettiin, oltuaan voimassa yhden vuoden.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot; 1687/88 Jakob Walstenius Jacobus Petri, Satacundensis 3475. * noin 1664. Vht: Loimaan kirkkoherra Per Wallenius, myöh. Walstenius 146 (yo 1640/41, † 1675) ja Helena Agricola. Turun katedraalikoulun oppilas 11.1682 (in cl. d:ni Caspari Sarenij, Jacobus Petri Valstenius). Ylioppilas Turussa 1687/88 [Walstenius] Jacob. Satac _ 175. — Raatimies Turussa 1700. Mynämäen ja Maskun kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1705, samalla Naantalin pormestari 1707. Valittu valtiopäivämieheksi 1710. † ruttoon Naantalissa 3.12.1710. Pso: Anna Maria Gjös († 1710).
.

Puoliso: Anna Maria Johanintytär Walstenius o.s. Giös s. ennen 1670, k. 1710 Naantali.
Vanhemmat: Johan Jakobinpoika Giös, Kapteeni., s. 12.06.1614 Pohja, Nygård, k. 01.09.1674 Pohja ja Ingegorg Hieronymuksentytär Giös o.s. von Birckholtz, s. 1621 Yläne, k. 1676 Pohja.

Lapset:
Johanna Walstenius s. 1696 Naantali, k. 10.12.1710 Naantali.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 168
IV Katarina Johanneksentytär Rothovius o.s. Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) Pälkäneen ruustinna., s. 1624 Naantali, k. 1695.

Käkisalmi ja Käkisalmen mlk.

Käkisalmi, Vuoksen pohjoisen suuhaaran laskukohdalla Laatokkaan. Asukasluku v:n 1939 lopussa oli maalaiskunnassa kirkonkirjojen mukaan 5100, kaupungissa 5083. Näiden luterilaisten lisäksi oli 946 kreikkalaiskatolista. Noin sadalla asukkaalla oli äidinkielenä ruotsi, venäjä tai saksa.

Asemakaava-alue oli 2,5 km2. Lisäksi kaupunki omisti 550 ha metsää sekä 85 ha peltoa ja niittyä.

Käkisalmi kasvoi nopeasti 1920-30-luvuilla teollistumisen ansiosta. Vanhempien kaupunginosien Suomenrannan puolen ja Rintkan puolen sekä pohjoislaidassa olleen ns. Uuden kaupungin lisäksi muodostuivat Hiekkalan, Hakalan ja Omakotialueen kaupunginosat sekä Waldhof Oy:n avara tehdas- ja asuntoalue lähelle Laatokan rantaa. Puolustuslaitoksen hallussa oli kaupungin etelälaidassa Uusi linna sekä pohjoislaidassa ilmavoimille lentokentäksi luovutettu laaja alue.

Suorat leveät, tasaiset, monin paikoin lehtevillä puuistutuksilla somistetut kadut leikkasivat toisensa suorakulmaisesti, useimmat talot olivat puisia, yksikerroksisia ja niiden avarilla pihoilla oli vehmaita puutarhoja. Kaupungin alue on alavaa, vain muutamia metrejä Vuoksen pinnan yläpuolella. Laaja ja kaunis näköala yli koko kaupungin ja sitä ympäröivien vesien avautui Kalliosaaren näkötornista.

Huomattavimmat rakennukset: Käkisalmen linna, kaksi kreikk.kat. kirkkoa (rak. v.1847 arkkit. L.T.J.Visconti ja v.1894 Jac. Ahrenberg), Pohjoismaiden Yhdyspankin talo (Uno Ullberg v.1925), ev.lut. kirkko (Armas Lindgren v.1929) sekä muutamat Uuden linnan alueella olevat rakennukset, joista eräiden varhaisimmat osat ovat peräisin 1600- tai mahdollisesti jo 1500-luvulta. Kauppatori on keskellä kaupunkia.

Puistot: toinen kaupungin keskellä 1890-luvulta, toinen Kalliosaarella, jossa on hiekkainen uimaranta ja oli aikaisemmin kylpylaitos.

Hautausmaat: kaksi luterilaista ja yksi kreikkalaiskatolinen ovat kaupungin pohjoispuolella.

Puhelinlaitos: perustettiin v.1893, sähkövalaistus v:sta 1916.

Pankkeja: Säästöpankki ja kolmen liikepankin konttorit. Oppi- ja sivistyslaitoksia: kansakoulut, 8-luokkainen valtion yhteislyseo, Rouvasväen yhdistyksen omistama naiskäsityökoulu. Kaupunginkirjasto (v.1933 4248 nid.).

Sanomalehtiä: Käkisalmen Sanomat (per. v.1907, 3-päiväinen, kokoomusp.)

Huoltolaitoksia: kunnansairaala sekä 2 sotilassairastupaa.

Teollisuuslaitoksia: Veljekset Liljeqvistin konepaja (per. v.1920). Käkisalmen nahkatehdas (per. v.1903). Ab Waldhof Oy:n sulfiittiselluloosatehdas (per. v.1929), Käkisalmen Saha Oy:n saha (rak. v.1918), Laatokan sahaosakeyhtiö (rak. v.1920), Suotniemen saha (per. v.1845). Sahoille ja Waldhofille tuotiin Venäjältä Laatokan yli proomuilla huomattavat määrät puutavaraa.

Historia liittyy linnan historiaan ja ulottuu 1200-luvulle asti. Alkujaan lienee paikalla ollut vain suurenpuoleinen karjalaiskylä, joka rakensi omaksi ja koko Ala-Vuoksen asutuksen turvaksi Laatokan rannalle esihistoriallisen kylälinnan. Suomenvedenpohjasta (Viipurista) Laatokkaan ulottuvan vesireitin itäisenä päätepisteenä kylä sai kauppapaikkana tärkeän merkityksen ja tuli Venäjän ja Ruotsin riidanaiheeksi. Ensimmäinen kaupunki on nähtävästi sijainnut nykyisen Uuden linnan alueella. Sieltä se alkoi vähitellen - ainakin jo 1400-luvulla-siirtyä nykyisin kuivillaan olevan virran yli Suomenrantaan, nykyisen satamaradan paikkeille.

Kaupungin kukoistuskausi näyttää olleen 1400-1500-luvuilla, jolloin sen lukuisa kauppiaskunta kävi kauppamatkoilla pohjoisessa sekä Venäjällä ja Ruotsissa. 1400-luvun lopulla mainitaan Käkisalmen olleen Novgorodin toiseksi suurin kaupunki. Vatjan viidenneksen verokirja vuodelta 1500 luetteloi Käkisalmesta 183 taloa ja 1500-2000 asukasta. 1400-1500-lukujen vaihteessa kiihtyneet Ruotsin ja Venäjän väliset lukuisat sodat sekä usein sattuneet tulipalot (v.1300, 1580, 1634, 1679) ovat sen useita kertoja hävittäneet melkein perustuksiaan myöten.1600-luvun lopulla asui vahvojen muurien suojaamassa Linnassa eli kesäkaupungissa ainoastaan linnan päällikkö, läänin maaherra sekä muutama suurkauppias. Isonvihan jälkeen ei siellä annettu asua ainoankaan siviilihenkilön. Vanhasta kaupungista tuli silloin Uusi linna ja asukkaat alkoivat siirtyä entisiin esikaupunkeihin, suomalaiset Siikaniemeen nykyisen torin ja Vuoksen sataman seuduille. Venäläiset sotilaat rakensivat mökkejään itäreunalle, ns. Rintkan puolelle, 1800-luvulla osaksi siellä olleen vanhan hautausmaan päälle. Jouduttuaan Ruotsin valtaan Stolbovan rauhassa v.1617 kaupunki ja sen porvarit saivat etuoikeuksia (tullivapauden 10 v:ksi v.1624, vapauden monista veroista ja oikeuden käydä kauppaa omilla laivoillaan ulkomaillakin), mutta ympäristön asukkaisiin juurtunut maakaupan halu ja usean pienen kaupungin (ennen muita Kurkijoen ja Sortavalan) harjoittama kilpaileva kauppa hidastivat Käkisalmen vaurastumista.

V.1634 kaupunkipalon hävittämä Käkisalmi rakennettiin Pietari Brahen tukitoimien ansiosta uudelleen 1600-luvun loppuun mennessä.

Isoviha hävitti Käkisalmen niin perin pohjin, että siellä vielä kymmenen vuotta rauhanteon (Uusikaupunki v.1721) jälkeen ei ollut kuin 45 asukasta.

Venäjän valtaan joutunut Käkisalmi kasvoi hyvin hitaasti seuraavien kahdensadan vuoden ajan. Kaupungin saadessa v.1800 oman raastuvan siellä oli ainoastaan 400 asukasta. Sataman suu mataloitui v.1857 toimitetun Vuoksen laskun jälkeen niin, että siihen pääsivät vain matalassa kulkevat alukset aallonmurtajien välissä olevaa kapeaa, alituiseen syvennettävää väylää pitkin. Myrskyn sattuessa oli turvauduttava 9 km kaupungista olevaan Kivisalmen hätäsatamaan. Kun lisäksi maakauppalupa loi myymäläverkoston ympäristöön, Käkisalmen merkitys kävi entistäänkin vähäisemmäksi. Vasta rautatien tulo v.1919 ja samanaikainen Suomen itsenäistyminen alkoivat vilkastuttaa kaupunkia. Siihen asti se oli vain lähimmän maaseudun kauppakeskuksena ja koulukaupunkina.

Voimakas nousukausi alkoi, kun v. 1929 perustettu Waldhofin selluloosatehdas aloitti toimintansa. Se ennätti toimia perustajiensa hyväksi vain kymmenen vuotta.

Vuosisatojen ajan idän ja lännen kilpailevat suurvallat käyttivät kirkkoa valtansa välikappaleena, Venäjä kreikkalaiskatolista, Ruotsi ensin roomalaiskatolista ja 1500-luvulta lähtien luterilaista. V.1500 Käkisalmessa oli kolme reikkalaiskatolista kirkkoa ja kolme luostaria. Kun kaupunki v.1580 joutui ruotsalaisille, se sai ensimmäisen luterilaisen saarnaajan ja v.1611 ensimmäisen kirkkoherran.

V.1735 Pyhäjärvi erosi Käkisalmesta, jonka kaupunkiseurakuntaan yhdistettiin ympäristön lähimmät kylät. Vv. 1824-26 Käkisalmi oli Räisälän kappelina. Yhden luterilaisen puukirkon venäläiset hävittivät v.1656, toinen paloi v.1679. Sen tilalle rakennettiin kivikirkko (v.1692), joka Isonvihan jälkeen otettiin kreikkalaiskatolisille. Se purettiin ränsistyneenä v.1898.

Luterilaiset rakensivat oman puisen ristikirkon v.1759 (Tuomas Suikkanen) Vanhan kirkon käydessä pieneksi seurakunta rakensi kivikirkon vv.1929-30. Uudet kreikkalaiskatoliset kirkot tehtiin v.1847 ja v.1894

Käkisalmen linna oli alkujaan karjalaisten Vuoksen suuhun rakentama kylälinna, mahdollisesti samalle saarelle, jossa on nykyinen Vanha linna. Linnan rakensivat Novgorodilaiset v.1294. Ruotsalaiset valloittivat sen jo seuraavana vuonna 1295. V.1310 venäläiset hävittivät linnan ja rakensivat paikalle uuden. Siitä lähtien linna pysyi pääasiallisesti heidän hallussaan vuoteen 1580, jolloin Pontus De la Gardie sen valloitti (Pontuksen sota). Siihen asti olivat linnan varustukset olleet matalia valleja. Ainoa kivirakennus oli posadnikka (=käskynhaltija) Jakovin v.1364 rakentama kivinen torni. Ruotsalaiset loivat uuden asun linnoitukselle v.1580-97, jolloin saarelle rakennettiin kivivallit sekä niihin liittyvät tornit ja vallin sarvet (bastionit). Myöhempi rakennustyö vv.1600- ja 1700-luvuilla kohdistui enimmäkseen entisten varustusten lujittamiseen ja korjaamiseen. Myös naapurisaarella oleva kaupunki ympäröitiin samanaikaisesti varustuksilla, jotka muodostivat suljetun bastioneilla varustetun vallituskehän.

Täyssinän rauhassa (v.1595) joutuivat ruotsalaiset luovuttamaan linnoituksen venäläisille, mikä tapahtui v.1597. Vuonna 1611 Jaakko de la Gardie valloitti linnan takaisin ja venäläisten onnistui vasta isonvihan alussa (v.1710) saada se uudelleen haltuunsa. Sen jälkeen ei linnoitus ole enää ollut sotatapahtumien kohteena. Siinä säilytettiin v.1700-1800-lukujen vaihteessa aika-ajoin valtiollisia vankeja. Venäläinen sotaväki piti linnaa hallussaan vuoteen 1850, jolloin se alueineen siirtyi Suomen valtiolle. Siitä eteenpäin linna oli nelisenkymmentä vuotta tyhjänä ja alkoi rappeutua, kunnes sitä v.1887 ryhdyttiin korjaamaan muinaismuistoksi. V.1894 torniin sijoitettiin Käkisalmen kaupungin omistama kansatieteellinen museo.

V:n 1710 jälkeen Vanhan linnan pohjoispuolella oleva linnoitettu osa kaupunkia jäi yksinomaan sotilasviranomaisten haltuun ja sitä ruvettiin nimittämään Uudeksi linnaksi. Kun sotaväki sen sittemmin jätti, käytettiin rakennuksia parikymmentä vuotta vankilana. V.1889 ne sisustettiin mielisairaalaksi ja myöhemmin kasarmeiksi. V.1939 sekä maalaiskunnassa että kaupungissa oli asukkaita noin 5100.

Käkisalmi tunnettiin tuhansista omenapuistaan Omenankukkain kaupunkina (Viljo Kojo: Kaupunki-idylli).

Perääntyessään elokuussa 1941 venäläiset joukot polttivat ja hävittivät 90% kaupungin rakennuksista.

1. puoliso: Arvid Hansinpoika Rothovius Pälkäneen kirkkoherra., s. 1615 Käkisalmi, k. 1670 Pälkäne.

Ylioppilas Turussa sl. 1640. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1640/41] Arvidus Johannis. Alimman luokan stipendiaatti – kl. 1644. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1644 – sl. 1645. — Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin (Joh. Wittenbergin rykm.) saarnaaja 1647. Apulaispappi Pälkäneellä (1652), kappalainen siellä 1658, kirkkoherra 1669. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1669. (Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852).
Vanhemmat: Johan (Hans) Birgersson Roth-Rothovius ja Elin Bengtintytär.
Vanhemmat: Hans Johan Birgerinpoika Rothovius e. Roth, Hans alkaa esiintyä kirjoissa 1606 Viipurissa, jossa hän toimi aluksi kirjurina, lopuksi kapteenina, jolloin hänellä oli Viipurissa oma lippu. Jaaman

linnoituksen komendantti Inkerissä (Ingermanland), kapteenimajuri. K. elokuussa 1628 Jaama Inkeri 48-vuotiaana., s. 1580 Ruotsi, Småland, Angelstad, Hedenstorp, k. 8/1628 Venäjä, Inkeri, Jaama ja Elin Bengtsintytär Rothovius o.s. Arvidsson, k. 1655 Venäjä, Inkeri, Jaama.
Käkisalmen linna (ven. ???????? Kopena, Krepost Korela, ruots. Keksholms fästning) on keskiajalla perustettu linnoitus Vuoksen pohjoisen laskuhaaran suulla Käkisalmessa, Venäjälle kuuluvassa Karjalassa Suomen vuonna 1944 luovuttamalla alueella. Alun perin Novgorodin 1300-luvulla rakennuttama kivilinna on historian eri vaiheissa kuulunut myös Moskovan suuriruhtinaskunnalle, Ruotsille, Venäjän keisarikunnalle, Suomelle, Neuvostoliitolle ja Venäjälle.

Lapset:
Kristina Lignipaeus o.s. Rothovius , s. noin 1650 Pälkäne. Tauluun 169
Catharina Forsæus o.s. Rothovius , s. 1654 Pälkäne. Tauluun 170
Arvid Rothovius , s. 1656 Pälkäne. Tauluun 171
Maria Maexmontanus o.s. Rothovius , s. 1660 Pälkäne. Tauluun 197
2. puoliso: Matias Mårteninpoika Lignipaeus Pälkäneen kirkkoherra 1671, k. 16.12.1699 Pälkäne.
Vanhemmat: Mårten Jakobinpoika Lignipaeus, Lempäälän kirkkoherran (isänsä) apulainen 1658. Lempäälän kirkkoherra., s. 1589 Lempäälä ja Lisbeta Mattsintytär Lignipaeus.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 169
V Kristina Arvidintytär Lignipaeus o.s. Rothovius, (Taulusta 168, äiti Katarina Rothovius) s. noin 1650 Pälkäne, k. 29.10.1739.

Puoliso: Matts Matiaksenpoika Lignipaeus Kävi (Matthias Matthiae Pelkenensis) Turun katedraalikoulua 21.3.1674 (in cl. I colleg.). Ylioppilas (Satacundensis) Turussa kevätlukukausi 1677; mainitaan läsnäolevana ylioppilaana vuoden 1681 tarkastuksessa.

Pälkäneen pitäjänapulainen luultavasti 1686, kappalainen 1688, sijaiskirkkoherra (vicepastor) 1698, kirkkoherra isänsä jälkeen 1700.

Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun pappeinkokouksessa 1694, respondentti 1698, saarnaaja (conc.) (suomeksi) 1701.

Julkaisi Turussa 1679 promootiorunon. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku (1.3.) 1679, 29.11.1689 ja 30.6.1700., s. 16.01.1660 Lempäälä, k. 1711 Pälkäne.
Vanhemmat: Matias Mårteninpoika Lignipaeus, Pälkäneen kirkkoherra 1671, k. 16.12.1699 Pälkäne ja Anna Mårtenintytär Lignipaeus o.s. Tolpo, s. Kokemäki, k. 1664 Lempäälä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 170
V Catharina Arvidintytär Forsæus o.s. Rothovius, (Taulusta 168, äiti Katarina Rothovius) s. 1654 Pälkäne, k. 26.07.1732 Ruotsi, Ålsborg, Dalsland, Vedbo, Steneby.
Steneby kyrka Foto: Tommy Löfgren. Steneby kyrka byggdes på 1200-talet och blev tillbyggd 1733. Tornet tillkom 1751. Många kyrkobyggnader har upplevt svåra tider, då man inte hade råd att renovera. Steneby kyrka hade inte ens tak under slutet av 1500-talet. Under 1700-talet blev det bättre tider och kyrkorna kunde restaureras. Steneby kyrka fick sitt nuvarande utseende under 1700-talet och många av inventarierna är från den tiden. Den medeltida dopfunten i täljsten har endast foten kvar och förvars nu under trappan till predikstolen. Predikstolen byggdes 1779 av Erik Grund. Akltaruppsatsen i bondbarock är gjord på 1700-talet av träsnidaren Nils Falk. Kyrkklockorna är från 1756 och 1932. En medeltida klocka finns bakom altaret. Bakom orgelfasaden från slutet av 1700-talet står orgeln från 1959.

Puoliso: Vihitty 1675 Anders Ranrolph Bryngelinpoika Forsæus 1669 Anders Forsaeus Andreas Brynolphi, Vermlandus 2054. * Örissä noin 1635. Vht: talollinen Örin pitäjän Forsbolissa Bryngel Andersson ja luultavasti hänen 2. puolisonsa Marit Olofsdotter. Ylioppilas Turussa 1669 ‹nimeä ei mainita Turun akatemian lähteissä›. Vihitty papiksi 1673. — Stenebyn komministeri 1674., s. 1635 Ruotsi, Ålsborg, Ör, Forsebol, k. 24.05.1717 Ruotsi, Ålsborg, Dalsland, Vedbo, Steneby.

Andreas Forsaeus var son till bonden Bryngel Andersson och sannolikt Marit Olofsdotter, som Bryngel var gift med 1637 och som troligen var hans 2:a hustru. Andreas studerade i Åbo 1669, fick privilegier 1673 och blev komminister i Steneby 1674. Gifte sig på 1670-talet med Catharina Rothovia, emellanåt kallad Roth. Catharina hörde genom modern till den märkliga Sursillsätten från Finland. Andreas bodde i Bröttegen, som under hans tid blev komministerboställe. Enligt F. Fryxell blev han mot slutet av sin levnad kompastor i Bäcke. Andreas änka bodde till 1719 med sin yngsta dotter Maria i Östersbyn, Steneby, då natten mellan 25 och 26 oktober en häftig eldsvåda under rådande storm lade alla husen i aska.

Källa: "Karlstads stifts herdaminne" av Anders Edestam.

Comm. Anders Forsaeus i Steneby gjorde barnsöl 15 mars 1682.

Källa: Vedbo härads dombok.

Compastorn i Bäcke herr Anders Forsaeus och Hans Olsson i Ed överlät till Herlog Olsson i Stränge 1/4 i 1 Ed, Ör, för 66 rdr (till Anders Forsaeus 20 och till Hans 46 rdr), köpebrev 10 september 1695.

Källa: Nordals härads dombok.

Anders Forsaeus verifierade ett testamente daterat 9 januari 1698, efter Börta Persdotter i Ärtemark.

Källa: utdrag ur Sundals härads dombok 1698.

Lapset:
Märta Taxell o.s. Forsæus s. 1684 Ruotsi, Ålsborg, Bröttegen, Steneby, Bengtsfors, k. 26.04.1736 Ruotsi, Ålsborg, Bröttegen, Steneby, Bengtsfors l.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 171
V Arvid Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 168, äiti Katarina Rothovius) Hämeenkyrön kirkkoherra 1695-, lääninrovasti, s. 1656 Pälkäne, k. 24.09.1732 Hämeenkyrö.

Turun katedraalikoulun oppilas 21.3.1674 (in cl. I colleg., Arvidus Arvidi [Rothovii Pelkenenses]). Ylioppilas Turussa kl. 1679 [Rothovius] Arvid. Sup. Satac _ 141. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1678/79] Arvidus Rothovius. Phil Magister | Scholæ Triv. Tavastburg. Rector Vigilantiss:s Postea Pastor | et Præpos. | in Kyro. | cujus Filii 5 huic albo inscripti seqvuntur | A:o 1732 d: 28 Apr. obiit. Respondentti 16.6.1688 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Respondentti 24.7.1688 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM 26.7.1688. Respondentti 10.5.1689 (teol.), pr. Petter Laurbecchius 914. — Hämeenlinnan triviaalikoulun rehtori 1690. Hämeenkyrön kirkkoherra 1695. Lääninrovasti. Joutui venäläisten vangiksi 1714, viety Pietariin. Palasi virkaansa rauhanteon jälkeen. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698.
Kyrö-nimiseen emäpitäjään lukeutui ennen koko Pohjois-Satakunta. Kirkkopitäjä syntyi, kun kirkko otti haltuun pakanallisissa kulttimenoissa käytetyt yhteisalueet ja järjesti verotuksen. Tämä tapahtui todennäköisesti vuosien 1260-1270 vaiheilla. Pyhän Henrikin legendassa (n. 1290) Kyrö kristittyine asukkaineen mainitaan kaksi kertaa. Nimeltä ensimmäiset Hämeenkyrön kirkkoherrat tiedetään katoliselta ajalta, vuodelta 1483. Hämeenkyrön kirkko valmistui 1782. Ensimmäiset urkunsa se sai 1880. Vanhalla hautausmaalla sijaitseva siunauskappeli on vuodelta 1895. Sen läheisyydestä löytyy myös Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään sukuhauta. Jumesniemen kylään rakensi kirkon ja koulun Kärjen talon isäntä Adam Sasslin, joka myös palkkasi opettaja-papin 1848. Tämänhetkinen, suomalaisittainkin harvinainen kirkko-koulu kohosi 1909-1910. Kyrön pappila on sijainnut yli 700 vuoden ajan lähes samalla paikalla. Nykyisen – vuosina 1846-1849 rakennetun – pappilan piirustukset tilattiin Keisarillisesta Intendentinkonttorista, jota johti C.L. Engel. Kirkonkylän seurakuntatalo valmistui 1917 ja Kyröskosken seurakuntatalo 1963. Kirkkoherranvirasto sijaitsee 1966 valmistuneessa virastotalossa. Uudelle hautausmaalle rakennettiin Mäntyrinteen kappeli 1974. Särkijärven leirikeskuksen luonnonkauniista miljööstä on nautittu vuodesta 1985 lähtien. Hämeenkyrön kirkon alttaritaulun maalasi J. Z. Blackstadius. Hämeenkyrön kirkon viimeisin sisäremontti valmistui kesäksi 2008. Arvokkaimpiin seurakunnan esineisiin lukeutuvat ensimmäiset suomenkieliset Raamatut vuodelta 1642, joita seurakunnassa on kaksi kappaletta. Lisäksi seurakunnassa on latinankielinen Raamattu vuodelta 1543. Arvokkaisiin esineisiin seurakunnassa kuuluvat myös useat seurakunnan hopeaesineet.

Puoliso: Elisabet Johanneksentytär Rothovius o.s. Frisius s. 1671 Kangasala, k. 12.02.1740 Hämeenkyrö.
Vanhemmat: Johannes Arvidi Arvidinpoika Frisius, Kangasalan kirkkoherra 1656. Rovasti 1659., s. 13.05.1613 Naantali, k. 1672 Pöytyä ja Karin Georgentytär Frisius o.s. Utter, s. 1620, k. 1694 Hauho.

Lapset:
Johan Arvid Rothovius , s. 1693 Hämeenlinna. Tauluun 172
Maria Mennander o.s. Rothovius , s. 23.03.1701 Hämeenkyrö. Tauluun 179
Carl Rothovius , s. 01.04.1705 Hämeenkyrö. Tauluun 193
Anna Favorin o.s. Rothovius , s. 1707 Hämeenkyrö. Tauluun 194
Christina Fonselius o.s. Rothovius , s. 1708 Hämeenkyrö. Tauluun 196
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 172
VI Johan Arvid Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 171, isä Arvid Rothovius) Ikaalisten kappalainen 1722, kirkkoherra 1729. Rovasti 1746., s. 1693 Hämeenlinna, k. 22.10.1772 Ikaalinen.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot sl. 1711 Johan Rothovius vanhempi Johannes Arvidi, Kyroensis 5170. * Hämeenlinnassa noin 1693. Vht: Hämeenkyrön kirkkoherra, FM Arvid Rothovius 2729 (yo 1679, † 1732) ja Elisabet Frisius. Turun katedraalikoulun oppilas (1710). Ylioppilas Turussa sl. 1711 [Rothovius] Johan Satac _ 281. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 6.10.1711 d. 6 Octobr. 1711. Joh. Rothovius | Kyroensis. | Arv: Filius | primum Sacell:s et postea | pastor Ikalensis. | Designatus Præpos: ibidem meritissimus. | obiit 1772. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.11.1722. — Ikaalisten vt. kappalainen ylioppilaana isonvihan lopulla (1720–21). Ikaalisten kappalainen 1722, kirkkoherra 1729. Rovasti 1746. Lääninrovasti. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1736 ja 1755.
Ikaalisten kirkko, joka tunnetaan myös Fredrika Sofian kirkkona, on ilmeisesti järjestyksessään paikkakunnan kolmas kirkko. Se rakennettiin tukholmalaisen arkkitehti Thure G. Wennbergin suunnitelmien pohjalta puusta ja se valmistui 1801. Kirkon rakentamisesta vastasi tunnettu pohjalainen kirkonrakentaja Salomon Köhlström. Silloinen kirkkoherra Henrik Bergroth vihki kirkon käyttöön 4. elokuuta 1801. Kirkko on sisäviisteinen ristikirkko, jonka itä-länsisuuntainen pääsakara on selvästi poikkisakaraa pidempi. Kirkkoa uudistettiin perusteellisesti vuosina 1859–1860, jolloin mm. rakennettiin uusi kellotapuli sekä sakaroiden leikkauskohtaan kirkon harjalle suuri suorakulmainen ja telttakattoinen lyhtyrakennelma. Kirkon jokaisen sakaran seinäpintaa jakaa kaksi pyörökaarista ikkunaa. Niiden välisissä nurkkaviisteissä on myös kolmas samanlainen ikkuna. Kirkon sisäkatteena on puinen holvaus ja keskustassa neljän pylvään kannattelemana lyhdyn valoaukko. Kirkon alttaritauluna on Bernt Godenhjelmin maalaama Kristuksen kirkastuminen vuodelta 1874. Kirkon nykyinen saarnastuoli on peräisin 1930-luvulta. Kellotapulin alakerrassa on varastoituna myös tätä vanhempi noin 1700-luvulta peräisin oleva maljan muotoinen saarnastuoli.

Puoliso: Kristina Johanintytär Rothovius o.s. Favorinus s. 27.06.1700 Ikaalinen, k. 22.03.1782 Ikaalinen.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Favorinus, Säkylän kirkkoherra 1704, Ikaalisten 1711., s. 1664 Hämeenkyrö, k. 1716 Hämeenlinna (vankeudessa venäläisten pahoinpitelemänä verensyöksyyn) ja Katarina Johanintytär Favorinus o.s. Hacks, s. 8/1676 Hämeenkyrö, k. 24.01.1761 Ikaalinen, Pappila.

Lapset:
Daniel Rothovius , s. 20.11.1729 Ikaalinen. Tauluun 173
Isak Rothovius , s. 01.06.1732 Ikaalinen. Tauluun 176
Katarina Alcenius o.s. Rothovius , s. 25.03.1734 Ikaalinen. Tauluun 177
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 173
VII Daniel Johaninpoika Rothovius, (Taulusta 172, isä Johan Rothovius) Ikaalisten kappalainen., s. 20.11.1729 Ikaalinen, k. 25.02.1791 Ikaalinen.

Puoliso: Vihitty 05.10.1756 Mouhijärvi Maria Mikaelintytär Rothovius o.s. Polviander. (Taulu 860) s. 29.11.1729 Mouhijärvi, k. 29.04.1790 Ikaalinen.
Vanhemmat: Mikael Simoninpoika Polviander, Mouhijärven kirkkoherra 1722., s. 1685 Kokemäki, Askola, k. 08.03.1743 Mouhijärvi ja Sara Katarina Johanintytär Polviander o.s. Wegelius, s. 06.01.1690 Pudasjärvi, k. 30.01.1739 Mouhijärvi.

Lapset:
Hedvig Ulrika Stenman o.s. Rothovius , s. 02.02.1772 Ikaalinen. Tauluun 174
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 174
VIII Hedvig Ulrika Danielintytär Stenman o.s. Rothovius, (Taulusta 173, isä Daniel Rothovius) s. 02.02.1772 Ikaalinen, k. 08.07.1820 Kankaanpää.

Puoliso: Olof Stenman Kankaanpään kappalainen., s. 12.11.1764 Kankaanpää, k. 08.04.1821 Kankaanpää.

Lapset:
Berndt Olof Stenman , s. 06.08.1798 Kankaanpää. Tauluun 175
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 175
IX Berndt Olof Olofinpoika Stenman, (Taulusta 174, äiti Hedvig Stenman) Ikaalisten lukkari., s. 06.08.1798 Kankaanpää, k. 16.07.1843 Ikaalinen.

Puoliso: Kristina Sofia Henrikintytär Stenman o.s. Bergroth s. 26.08.1785 Taivassalo, k. 30.07.1866 Ikaalinen.
Vanhemmat: Henrik Johan Henrikinpoika Bergroth, Ikaalisten kirkkoherra 1798, sotarovasti 1804, s. 22.07.1744 Pirkkala, k. 22.11.1810 Ikaalinen ja Helena Ulrika Aaronintytär Bergroth o.s. Prochman, s. 24.12.1756 Punkalaidun, k. 06.03.1844 Ikaalinen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 176
VII Isak Johaninpoika Rothovius, (Taulusta 172, isä Johan Rothovius) s. 01.06.1732 Ikaalinen, k. 08.04.1786 Punkalaidun.

1. puoliso: Vihitty 20.03.1770 Mouhijärvi Sara Christina Isakintytär Rothovius o.s. Polviander. (Taulu 861). (Taulu 862) s. 18.04.1739 Mouhijärvi, Pappila, k. 08.07.1774 Honkilahti.
Vanhemmat: Isak Mikaelinpoika Polviander, Mouhijärven kirkkoherra 1744, lääninrovasti 1772., s. 19.06.1712 Tyrvää, k. 04.04.1796 Mouhijärvi, Pappila ja Katariina Henrikintytär Polviander o.s. Rajalin, s. 18.03.1719 Ikaalinen, k. 15.06.1789 Mouhijärvi, Pappila.

2. puoliso: Vihitty 05.09.1776 Akaa Catharina Gabrielintytär Rothovius o.s. Favorinus s. 10.08.1738 Akaa, Pätsiniemi, Naskala, k. 19.10.1815 Akaa.
Vanhemmat: Gabriel Johaninpoika Favorinus, Akaan kappalainen 1737, kirkkoherra 1765., s. 08.06.1711 Ikaalinen, k. 09.09.1780 Akaa ja Elisabet Johanintytär Favorinus o.s. Taulerus, s. 01.04.1713 Hämeenkyrö, k. 09.07.1783 Akaa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 177
VII Katarina Johanintytär Alcenius o.s. Rothovius, (Taulusta 172, isä Johan Rothovius) s. 25.03.1734 Ikaalinen, k. 19.08.1777 Alaveteli.

Puoliso: Vihitty 11.01.1763 Ikaalinen Johan Gabrielinpoika Alcenius Isojoen kappalaisen (isänsä) apulainen 1755. Alavetelin kappalainen 1771., s. 05.04.1731 Ikaalinen, k. 03.04.1782 Alaveteli.

sl. 1751 Johan Alcenius 7623. * 5.4.1731. Vht: Isojoen kappalainen Gabriel Alcenius 5474 (yo 1725, † 1790) ja Maria Fonselius. Porin triviaalikoulun oppilas 11.3.1747 (cl. conrect. #91) – 1751. Ylioppilas Turussa sl. 1751 [Allenius]‹¿› Johannes Satac _ 433. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 22.10.1751 [1751] d. XXII. Octobr. Johannes Alcenius Ikalensis. | Adjunctus Sacellani in Lapfierd Ordinatus 1755 in Julio. | Sacellanus in Nedrewetel. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755 Johan Alsenius. — Isojoen kappalaisen (isänsä) apulainen 1755. Alavetelin kappalainen 1771. † Alavetelissä 3.4.1782.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7623.
Vanhemmat: Gabriel Laurentii Larsinpoika Alcenius, Armovuodensaarnaaja Ikaalisissa 1729, pitäjänapulainen siellä 1730. Isojoen kappalainen 1740., s. 23.04.1702 Lempäälä, k. 22.04.1790 Isojoki ja Maria Johanintytär Alcenius o.s. Fonselius, s. 04.02.1708 Ikaalinen, k. 19.08.1784 Isojoki.
Alavetelin kirkko, Kruunupyy. Alavetelin kirkko ja tapuli. Kuva: MV/RHO Maria Kurtèn 2007. Alavetelin kirkko tapuleineen ja kirkkotarhoineen muodostaa tyypillisen Pohjanmaan jokivarsille 1700-luvun puolivälissä perustetun kappeliseurakunnan kirkkoympäristön. Kirkon ja tapulin nykyasussa näkyvät sekä kirkonrakentaja Matti Hongan että tunnetun pohjalaisen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun rakennusvaiheet 1700-luvun puolestavälistä ja 1800-luvulta. Alavetelin empiretyylisen keskikupolikirkon runkona on Matti Hongan rakentama kappeliseurakunnan ensimmäinen kirkko, yksi Pohjanmaan varhaisimmista ulkoviisteillä varustetuista ristikirkoista. Kirkossa on 1800-luvun lopun muutostöistä peräisin oleva halkaisijaltaan hieman ristikeskusta pienempi lanterniiniin päättyvä kahdeksankulmainen kupoli. Myös kellotapuli on rakennettu Matti Hongan johdolla 1764-1767, mutta muotoiltu kokonaan uudelleen 1800-luvun lopun korjauksessa. Kirkkosalia leimaavat kirkon rakentamisajalta peräisin oleva irtaimisto ja esineistö. Barokkiklassistinen saarnastuoli ylisuurine kaikukatoksineen on alaveteliläisen kirkkomaalari Johan Backmanin 1752 tekemä ja kolmea vuotta myöhemmin maalaama. Harmaan, mustan ja valkoisen sävyillä tehty maalaus jäljittelee norsunluuta, marmoria ja ebenholtzia. Kaikukatosta koristavat Backmanin veistokset. Kastemaljan koristeellinen jalusta lienee sekin Backmanin tekemä. Kirkon esineistöön kuuluu ennennäkemättömän suuret, lähes metrin korkuiset messinkilampetit vuodelta 1766 sekä seurakunnan kappalaisena vuoteen 1770 toimineen Anders Chydeniuksen muotokuva. Kirkko, tapuli, kiviaidan rajaama kirkkotarha sekä niiden länsipuolella oleva hautausmaa muodostavat näyttävän kokonaisuuden Ållisbackenin mäellä Perhonjokivarressa. Historia: Alavetelin seurakunta perustettiin 1752 Kokkolan kappeliksi ja erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi 1894. Kuntaliitosten seurauksena se on liitetty Kruunupyyn seurakuntayhtymään. Kappeliseurakunnan kirkko rakennettiin 1751-1754 kirkonrakentaja Matti Hongan johdolla. Alavetelin kirkko oli Hongan ensimmäinen taidonnäyte. Kirkko laajennettiin sisäviisteillä ja varustettiin keskitornilla Intendentinkonttorin 1812 päiväämän piirustuksen mukaan 1817 rakennusmestari Henrik Kuorikosken johdolla. Mikko Karjalahden johdolla tehdyssä uudistuksessa 1889-1891 keskitorni suurennettiin keskikupoliksi ja ulko- ja sisäseinät vuorattiin ponttilautaverhouksella. Tuolloin myös kiinteä sisustus saarnastuolia lukuun ottamatta uusittiin. Matti Hongan johdolla 1764-1767 rakennettu tapuli muutettiin nykyiseen asuunsa Juho Jaakko Kuorikosken korjauksessa 1892. Kirkon sisämaalaus tehtiin 1967 Thorvald Lindqvistin johdolla.

Lapset:
Johan Gabriel Alcenius s. 22.12.1763 Isojoki, k. 12.01.1764 Isojoki.
Johannes Alcenius Kappalaisen apulainen 1791 Isojoella., s. 09.06.1765 Isojoki, k. 05.06.1802 Isojoki.

16.2.1786 Johan Alcenius 10233. * Isojoella 9.6.1765. Vht: Alavetelin kappalainen Johan Alcenius 7623 (yo 1751, † 1782) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Rothovius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 10.9.1779 – 1785. Pääsykuulustelu 15.2.1786. Ylioppilas Turussa 16.2.1786 [Alcenius] Johannes Ostrob. _ 658:. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.2.1786 [1786] Johannes Alcenius, die XVIII Febr:. Pater Sacellano in Neder-Wetil, natus die IX Julii 1765. | Sacros obtinuit ordines 1791, Adjunctus Sacellani in Storå Paroeciæ Lappfjerd constitutus, ubi diem obiit supremum 17‹–›. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 19.6.1790. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.6.1790. — Armovuodensaarnaaja Isojoella 1790, kappalaisen apulainen 1792. † Isojoella 5.1.1802. Naimaton.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10233.
Isaac David Alcenius s. 13.04.1768 Isojoki, k. 24.03.1769 Isojoki.
Lars Gabriel Alcenius s. 16.05.1769 Isojoki, k. 18.02.1770 Isojoki.
Christina Maria Hannelius o.s. Alcenius , s. 14.08.1770 Isojoki. Tauluun 178
Carl Fredrik Alcenius s. 05.01.1772 Alaveteli.
Gustaf Gabriel Alcenius s. 12.02.1773 Alaveteli.
Elias Daniel Alcenius Ylioppilas, s. 15.08.1777 Alaveteli, k. 04.05.1804 Turku.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 11.2.1790 – 1798. Ylioppilas Turussa sl. 1798 [Alcenius] Elias Daniel, Ostrob. _ 809. Pohjalaisen osakunnan jäsen 18.9.1798 [1798] Elias Daniel Alcenius die XVIII Septembris. natus die XVI Julii MDCCLXXVII. | Studerade Juridik, men dog ung. † ylioppilaana Turussa (ruots. seurak.) 4.5.1804. Naimaton.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 178
VIII Christina Maria Johanintytär Hannelius o.s. Alcenius, (Taulusta 177, äiti Katarina Alcenius) s. 14.08.1770 Isojoki, k. 15.12.1829 Kristiinankaupunki.

Puoliso: Vihitty 13.12.1796 Isojoki Salomon Josef Salomoninpoika Hannelius. (Taulu 806) Kauppias, s. 16.01.1767 Ilmajoki, k. 19.05.1837 Kristiinankaupunki.
Vanhemmat: Salomon Andersinpoika Hannelius, Ilmajoen kirkkoherran apulainen 1747, vt. kirkkoherrana 1750–54, kirkkoherra 1755. Rovasti 1777., s. 12.03.1722 Ilmajoki, k. 21.11.1796 Ilmajoki ja Magdalena Gabrielintytär Hannelius o.s. Peldan, s. 29.06.1733 Vaasa, k. 29.09.1793 Ilmajoki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 179
VI Maria Arvidintytär Mennander o.s. Rothovius, (Taulusta 171, isä Arvid Rothovius) s. 23.03.1701 Hämeenkyrö, k. 1785 Pirkkala.

Puoliso: Vihitty 24.02.1721 Hämeenkyrö Jonas Jonaksenpoika Mennander Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä (1717–22). — Pirkkalan pitäjänapulainen 1719, kappalainen 1722. Urjalan kirkkoherra 1733. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1736., s. 15.09.1698 Turku, k. 18.07.1762 Urjala.
Vanhemmat: Jonas Anderinpoika Mennander, Apulaispappi Turussa 1692, 2. suom. kappalainen s.v. Pirkkalan kirkkoherra 1705., s. 1671 Kalanti, k. 13.04.1721 Pirkkala ja Brita Thurentytär Mennander ent. Solinus o.s. Sandelinus, s. 1652 Turku, k. 1724 Pirkkala, Sorkkala, Sikojärvi.
Kivisakasti Urjalankylässä merkkinä Urjalan seurakunnan kirkoista 1500-1700 luvuilla

Lapset:
Elisabet Wallenius o.s. Mennander , s. 31.12.1723 Pirkkala. Tauluun 180
Jonas Gustaf Mennander , s. 01.03.1729 Pirkkala. Tauluun 191
Arvid Mennander , s. 24.11.1730 Pirkkala. Tauluun 192
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 180
VII Elisabet Jonaksentytär Wallenius o.s. Mennander, (Taulusta 179, äiti Maria Mennander) s. 31.12.1723 Pirkkala, k. 23.03.1801 Pirkkala.

Puoliso: Vihitty 06.12.1746 Urjala Jeremias Karlinpoika Wallenius Pirkkalan kirkkoherra 1766. Lääninrovasti 1774., s. 21.12.1717 Vesilahti, k. 21.04.1787 Pirkkala.

Porin triviaalikoulun oppilas 17.10.1729 – (1733, cl. rect.). Ylioppilas Turussa kl. 1735. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.2.1735 [1735 d: 18 Febr.] Jeremias Caroli Wallenius Wesilaxensis | S. Ordines subiit d. 10 Maii A:o 1736 et Constitutus Adjunctus Ministerii in Wesilax. | jam Sacellanus ibidem. | Deinde Past: et Præp. Birkalensis obiit 1787. d. 21. Apr. Vihitty papiksi 10.5.1738. — Vesilahden pitäjänapulainen 1738, kappalainen 1744. Varapastori 1759. Pirkkalan kirkkoherra 1766. Lääninrovasti 1774. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1763.
Vanhemmat: Karl Josefinpoika Wallenius, Vihitty papiksi 1693, isänsä apulainen tämän siirryttyä Akaasta Vesilahdelle. Tottijärven kappalainen 1702, seuraavana vuonna Vesijärven kappalainen . Lääninrovasti 1730. Ensimmäisestä avioliitosta 16 lasta. Toimi Vesilahdella lähes kolmekymmentä vuotta. Tottijärven Huhtaan Vitikan kappalaisen puustellin isäntä 1702-1703., s. 18.11.1673 Akaa, k. 26.05.1742 Vesilahti ja Maria Johanintytär Wallenius o.s. Hacks, s. 22.06.1670, k. 08.06.1736 Vesilahti.

Lapset:
Margaretha Elisabet Fonselius ent. Livon o.s. Wallenius , s. 6/1748 Vesilahti. Tauluun 181
Karl Gustaf Wallenius , s. 18.04.1751 Vesilahti, Suomela. Tauluun 183
Jonas Emmanuel Wallenius s. 08.07.1756 Vesilahti, Suomela.
Johan Wallenius s. 28.07.1758 Vesilahti, Suomela.
Maria Christiana Wallenius s. 05.07.1760 Vesilahti, Suomela.
Gabriel Wallenius s. 30.04.1762 Vesilahti, Suomela.
Frirerica Maria Wallenius s. 31.05.1763 Vesilahti, Suomela.
Arvid Henrik Wallenius , s. 09.12.1766 Vesilahti, Suomela. Tauluun 186
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 181
VIII Margaretha Elisabet Jeremiaantytär Fonselius ent. Livon o.s. Wallenius, (Taulusta 180, äiti Elisabet Wallenius) s. 6/1748 Vesilahti, k. 04.02.1822 Pirkkala.

1. puoliso: Vihitty 08.01.1771 Pirkkala Matias Livon s. 1741, k. 06.11.1772 Pirkkala.

Lapset:
Maria Elisabet Mennander o.s. Livon , s. 05.03.1773 Pirkkala. Tauluun 182
2. puoliso: Vihitty 03.04.1777 Pirkkala Mikael Eliaanpoika Fonselius. (Taulu 904). (Taulu 905) Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777., s. 04.10.1750 Ikaalinen, Keturi, k. 17.03.1791 Kankaanpää.



kl. 1769 Mikael Fonselius 8823. * Ikaalisissa 4.10.1750. Vht: Ikaalisten kappalainen Elias Fonselius 6355 (yo 1737, † 1779) ja hänen 2. puolisonsa Margareta Polviander. Porin triviaalikoulun oppilas 15.2.1765 (cl. conrect. #107) – 6.1768. Ylioppilas Turussa kl. 1769 Fonselius, Mich. Sat. _ 515. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 6.2.1769 A:o 1769 Die 6. Febr: Michaël Fonselius Ikalensis Nat. 1750. | Sacris initiatus ordinibus 1773 | Adjunctus Ministerii in Ikalis | Sacellanus ibidem. | obiit 179‹–›. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 22.6.1773 Michel Forselius‹!› Satacundensis, student d. 11. Februarii 1767‹!›. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.6.1773. — Ikaalisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1773. Kankaanpään kappalainen 1777. † Kankaanpäässä 17.3.1791.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=8823
.
Vanhemmat: Elias Johaninpoika Fonselius, Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752., s. 6/1715 Ruotsi (vanhempien paon aikana), k. 19.04.1779 Ikaalinen, Keturi ja Margareta Mikaelintytär Fonselius o.s. Polviander, Margareta kuoli 41-vuotiaana synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 06.02.1726 Sastamala, k. 21.02.1767 Ikaalinen, Keturi.
Kankaanpään kirkko on vuonna 1839 käyttöön vihitty päätytornillinen, puurakenteinen ja sisäviisteinen ristikirkko Kankaanpäässä. Kirkko edustaa uusklassismia tyylisuunnaltaan. Kirkon suunnitteli saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel. Istumapaikkoja kirkossa on noin 1 000. Kirkon ristikeskuksessa on laakealla telttakatolla katettu attikamainen korotus. Ristikeskuksessa on kupoli. Uusklassismia edustava päätytorni on kupukatteinen. Felix Frang on maalannut kirkon Kristuksen kirkastuminen -nimisen alttaritaulun vuonna 1922. Vuosina 1938–1939 Urho Lehtinen maalasi kirkkosalin seiniin maalaukset. Urut on puolestaan valmistanut Hans Heinrich. Uruissa on 40 äänikertaa. Kirkko on Satakunnan suurimpiin puukirkkoihin lukeutuva, ja se sijaitsee kirkonmäellä näkyen kauaksi Ruokojärven taakse. Myös Isojoen ja Kauhajoen rajalla sijaitsevasta Lauhanvuoren kansallispuiston näkötornista voi kiikareilla 24-metrisen kirkontornin havaita. Kankaanpään kirkko sijaitsee osoitteessa Keskuskatu 64. Vuonna 1641 perustettiin Suur-Ikaalisten kirkkopitäjä, johon Kankaanpää liitettiin. Vuonna 1756 paikkakunnalle valmistui kirkko, nykyisen kirkon edeltäjä. Vuonna 1759 Kankaanpäälle myönnettiin kappelioikeudet. Kankaanpää on ollut itsenäinen seurakunta vuodesta 1841 lähtien, jolloin Ikaalisten kirkkopitäjä purettiin. Nykyinen kirkko vihittiin 2. kesäkuuta 1839 käyttöön. Tosin tuolloin rakennus oli vielä kesken osittain. Kaikki paikkakuntalaiset sukupolvet ovat kirkon valmistumisen jälkeen osallistuneet korjaustöihin ja uudisrakentamiseen. Viimeksi rakennusta on korjattu kirkon 150-vuotisjuhliksi.
Lapset:
Elias Jeremias Fonselius s. 17.01.1778 Kankaanpää, Pappila.
Mikael Fonselius s. 02.05.1783 Kankaanpää, Pappila.
Friederica Lovisa Fonselius s. 28.07.1788 Kankaanpää, Pappila.
Sara Catarina Fonselius s. 11.04.1790 Kankaanpää, Pappila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 182
IX Maria Elisabet Matiaksentytär Mennander o.s. Livon, (Taulusta 181, äiti Margaretha Fonselius ent. Livon) s. 05.03.1773 Pirkkala, k. 19.04.1862 Ylöjärvi.

Puoliso: Carl Fredrich Arvidinpoika Mennander. (Taulu 192) s. 16.11.1774 Kalajoki, k. 10.08.1808 Kauhajoki (Kauhajoen taistelussa).
Vanhemmat: Arvid Jonaksenpoika Mennander, Kalajoen kirkkoherran apulainen 1768. Limingan kappalainen 1775., s. 24.11.1730 Pirkkala, k. 29.03.1798 Liminka ja Susanna Elisabet Erikintytär Mennander o.s. Cajanus, s. 31.03.1745 Kruunupyy, k. 04.01.1780 Liminka.
Kauhajoen taistelu oli osa Suomen sotaa, ja se käytiin 10. elokuuta 1808 nykyisen Kauhajoen keskustan tuntumassa. Taistelussa kenraali Georg Carl von Döbelnin komentamat Ruotsin joukot löivät kenraali Dmitri Dmitrijevitš Šepelevin (myös Schepeljeff) komentamat Venäjän joukot. Nykyisin Kauhajoen taistelun vuosipäivänä, 10. elokuuta vietetään Kauhajoella "Kauhajoen päivää". Ruotsalaisten ylivoimasta huolimatta 28.–29. heinäkuuta käyty Parjakannevan taistelu päättyi ruotsalaisten perääntymiseen majuri Carl von Otterin johdolla Kurikkaan. Aikaisemmin heinäkuussa Kauhajoen talonpojat olivat nousseet kapinaan venäläisiä vastaan. Kauhajoen kapinaksi nimetty tapahtuma päättyi venäläisen kenraali Vasili Orlov-Denisovin kasakoiden suorittamaan kostoretkeen. Kauhajokea hävitettiin polttaen ja ryöstäen. Orlov-Denisov kasakoineen poistui Kauhajoelta heinäkuun puolivälin jälkeen, mutta palasi jälleen Parjakannevan taisteluun. Taistelun aikana ja sen jälkeen Orlov-Denisov joukkoineen poltti Päntäneellä taloja. Eversti Bibikov joukkoineen poltti puolestaan lukkari Carl Magnus Wallenströmin puustellin. Kauhajoen kapinan aikana metsiin paenneet kauhajokiset olivat hieman ehtineet jo rauhoittua, mutta nyt Orlov-Denisov oli jälleen paikkakunnalla. Kenraali Georg Carl von Döbeln oli Parjakannevan taistelun aikana Lapualla, josta hän sai määräyksen lähteä Kauhajoelle, koska von Otterin kaksi pataljoonaa olivat riittämättömiä suojaamaan Kauhajokea. Kauhajoella tultaisiin käymään taistelu ja venäläiset tultaisiin ajamaan pois paikkakunnalta. Taistelu olisi von Döbelnin ja hänen 2. Prikaatin porilaispataljooniensa ensimmäinen itsenäinen taistelu. Von Döbelnin tiedetään sanoneen joukoilleen mahdollisesti juuri tulossa olevan ensimmäisen itsenäisen taistelutehtävän innoittamana, että "ne (joukot) saisivat kylliksi puuhata ja marssia kotiseutuaan kohti, vaikka kaikki hornan henget olisivat tietä salpaamassa". Von Döbeln joukkoineen saapui Kurikkaan 30. heinäkuuta, jossa he joutuivat odottamaan siihen asti, kun 70 talonpojasta koostuva joukko sai Kauhajoelle johtavat sillat korjattua. Parjakannevan taistelusta Kurikkaan paennut ruotsalaisjoukko oli tuhonnut perääntyessään sillat. Joukot pääsivät jatkamaan matkaansa jälleen 2. elokuuta. »Tie kauhea ja peloittava. Ajoin yksinäni. Kauhajoella ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Tahdoin syöttää hevostani, vaan en tavannut missään taloa. Poltettujen kylien taajoja raunioita. Yhdellä ainoalla syöttövälillä kuljin seitsemän kylän halki, joista ei ollut hituistakaan jäljellä. Vihdoin kylä, mutta ilman asukkaita. He ovat metsässä, siellä niillä on kotinsa, mutta muuta ei olekaan. Tapasin vanhan äijän, joka oli rohjennut tulla esille armeijan jäljestä nähdäkseen, oliko hänen talonsa tuhkana. Syötin hevostani ja ajoin edemmäksi. Kaikki poltettuna, raastettuna, tuhottuna. Laihot oli leikattu, niityt syötetty, kylät poltettu, asukkaat karkoitettu, piesty, hirtetty, murhattu. Kirkolla oli hirsipuu, jossa oli roikkunut kaksi ihmistä.» (Sotatuomari Aspin kuvaus Kauhajoelta Kauhajoen kapinan ja Kauhajoen taistelun väliseltä ajalta.) Sotatuomari Aspin kuvaus saattaa olla liioiteltu, mutta venäläisten aiheuttama jälki Kauhajoella oli silti riittävän pahaa, että se herätti ärtymystä von Döbelnin joukoissa. Von Döbelnin oman kertoman mukaan Kauhajoki oli "hirsipuilla, tulella ja miekalla" hävitetty. Kauhajoen taistelussa Ruotsin tappiot olivat noin 57–67 sotilasta, joista 20–30 kaatuneita. Haavoittuneiden joukossa oli yhteensä 13 pohjalaista. Tiedot Venäjän tappioista vaihtelevat 119 kaatuneesta 250:en. Tiedot venäläisten haavoittuneiden määrästä vaihtelevat puolestaan 30:stä 200:an. Venäjä tunnusti vieneensä taistelupaikalta 200 haavoittunutta, mistä seurasi von Döbelnin kuvaamia verivirtaisia maanteitä. Von Döbelnin joukot hautasivat 119 venäläistä kaatunutta. Myös kauhajokiset talonpojat hautasivat venäläisiä suohon viisi tai kuusi yhtä kuoppaa kohti. Vaikka Ruotsin tappiot olivat vähäiset Venäjän vastaaviin verrattuna, oli von Döbeln huolissaan, sillä senhetkisen tilanteen vuoksi sairaus tai pieni haava saattoi johtaa jopa kuolemaan. Ruotsin joukoilla oli pulaa lääkkeistä, eikä pohjalaisjoukoissa ollut edes kunnollista välskäriä. Von Döbelnin mielestä Kauhajoen taistelu oli "loistava ja suurenmoinen näytelmä" ja kapteeni Carl Brakelin mukaan taistelu oli sujunut aivan, kuten harjoituksissakin. Paikalliset asukkaat seurasivat tiiviisti taistelua, jonka päätyttyä he palasivat piilopaikoistaan iloisina auttamaan haavoittuneiden ja kuolleiden kokoamisessa mättäiltä ja ojista. »Pitkin verivirtaista maantietä makasivat he huiskin haiskin ja ynnä niiden kanssa poisheitettyjä lihatynnyreitä, patoja, vaatteita, tykkipyöräin kappaleita, ampumavara-kirstuja ja kuolleita hevosia» (kuvaili von Döbeln taistelun jälkiä.) Kauhajoen taistelun jälkeen kenraali von Döbeln meni Lapväärttiin, jossa otti nostoväen johtajuuden itselleen. Kauhajoelle jäivät vielä majuri Carl von Otterin johtamat pohjalaisjoukot sekä majuri Johan Adolf Grönhagenin johtama porilaispataljoona. Yhteensä joukoissa oli noin 1 200 miestä, jotka siirtyivät venäläisten perässä kohti Nummijärveä, jossa 28. elokuuta käytiin Nummijärven taistelu. Von Döbeln palkittiin Kauhajoen taistelun päivänä Miekkaritarikunnan suurristillä ansioistaan Lapuan taistelussa. Lisäksi kapteeni Erik Ugglaa ja majuri Carl Gyllencreutzia ehdotettiin ritareiksi samaan ritarikuntaan. Kapteeni C. Printzille, luutnantti F. von Numersille ja C. Herlingille, vänrikki G. Printzille ja C. von Essenille sekä lippujunkkari C. Herlinille ehdotettiin heidän urhollisuutensa vuoksi kultamitalia.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 183
VIII Karl Gustaf Jeremiaanpoika Wallenius, (Taulusta 180, äiti Elisabet Wallenius) Akaan pitäjänapulainen 1777, kappalainen 1782, kirkkoherra 1801., s. 18.04.1751 Vesilahti, Suomela, k. 05.10.1807 Akaa.

Turun katedraalikoulun oppilas 9.3.1764 (in circ. inf. cl. IV, Wesilax. 13 ann.) – 20.6.1768 (examen). Piti Turun koulussa 20.6.1768 päätöspuheen "De artibus liberalibus". Pääsykuulustelu 20.6.1768. Ylioppilas Turussa 20.6.1768 Wallenius, Car. Gust. Sat. _ 512. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 21.6.1768 [1768] Die 21. m: Junii Carolus Gustawus Wallenius Birckalaënsis Nat: 1751. | Sacris initiatus ordinibus A:o 1772 | Promotus Philosophiæ Magister A:o 1775. | Sacellanus in Achas. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 11.9.1772. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 18.9.1772. Respondentti 10.11.1773 pro exercitio, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Respondentti 25.2.1775 pro gradu, pr. Vilhelm Robert Nääf U718. FM 28.6.1775. — Pirkkalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1772. Akaan pitäjänapulainen 1777, kappalainen 1782, kirkkoherra 1801.

Puoliso: Beata Ulrika Wallenius o.s. Gyldenär

Lapset:
Augusta Vilhelmina Teetgren o.s. Wallenius , s. 30.04.1798 Akaa. Tauluun 184
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 184
IX Augusta Vilhelmina Carlintytär Teetgren o.s. Wallenius, (Taulusta 183, isä Karl Wallenius) s. 30.04.1798 Akaa, k. 29.05.1876.

Puoliso: Johan Gustav Johaninpoika Teetgren s. 02.12.1793 Lempäälä, k. 15.05.1836 Ristiina.

Lapset:
Juliana Vilhelmina Grenman o.s. Teetgren , s. 02.10.1831 Rääkkylä. Tauluun 185
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 185
X Juliana Vilhelmina Johanintytär Grenman o.s. Teetgren, (Taulusta 184, äiti Augusta Teetgren) s. 02.10.1831 Rääkkylä, k. 02.01.1904 Mikkeli.

Puoliso: Elis Vilhelm Sebastian Jakobinpoika Grenman Mikkelin ala-alkeiskoulun opettaja 1855., s. 21.12.1827 Heinola, k. 21.03.1891 Ristiina.

Loviisan triviaalikoulun oppilas 5.2.1840 – 1842. Porvoon yläalkeiskoulun oppilas 1842 (cl. IV) – 1843. Porvoon lukion oppilas 16.6.1843 – 16.6.1846 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 8.10.1846 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 18). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 15.10.1846 15/10 1846 Elias Wilhelm Grénman | Syntynyt 21/12 1827. Heinolan Kaupungissa. Isä: Jacob Fredrik, Lasarettin Toimittaja (Lazaretts Sysloman). Äiti: Catharina Lowisa Nylender, kuollut 8/12 1838. Opetus ensin erityinen. Tuli Lovisan kouluun ‹–›. Respondentti 10.12.1851 pro exercitio, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. FK 3.5.1853. FM 30.5.1853. — Mikkelin ala-alkeiskoulun opettaja 1855, lakkautuspalkalle 1884.
Vanhemmat: Jakob Fredrik Casperinpoika Grenman, s. 10.07.1793 Pernaja, k. 07.09.1879 Mikkelin pitäjä ja Johanna Pehrintytär Grenman o.s. Svinhufvud af Qvalstad, s. 08.03.1819 Sääksmäki, Rapola, k. 31.10.1895 Mikkelin pitäjä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 186
VIII Arvid Henrik Jeremiaanpoika Wallenius, (Taulusta 180, äiti Elisabet Wallenius) Ilmajoen kappalaisen apulainen 1791. Peräseinäjoen kappalainen 1799., s. 09.12.1766 Vesilahti, Suomela, k. 23.06.1822 Peräseinäjoki.

Turun katedraalikoulun oppilas 27.2.1778 (in cl. conrect., Birc. 11 ann.) – 1779. Porin triviaalikoulun oppilas 13.2.1781 (cl. syntact. #254) – 21.6.1785. Pääsykuulustelu 29.6.1785. Ylioppilas Turussa 28.6.1785 [Wallenius] Arvidus Henr. Satac _ 652. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 29.6.1785 [1785] d: 29. Junii Arwid Hen: Wallenius Birckalensis natus 1765. | Sacrium suscepit munus 1791. | Adj: Sacell: in Ilmola | Sacellanus in Päräsejnäjoki. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 21.3.1791. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 23.3.1791. — Ilmajoen kappalaisen apulainen 1791. Peräseinäjoen kappalainen 1799.

Puoliso: Sofia Magdalena Gabrielintytär Wallenius o.s. Alcenius s. 01.11.1766 Ilmajoki, k. 26.10.1807 Seinäjoki.
Vanhemmat: Gabriel Gabrielinpoika Alcenius, Lapväärtin kirkkoherran apulainen 1758. Ilmajoen kappalainen 1765, kirkkoherra 1801., s. 08.04.1735 Ikaalinen, k. 20.08.1804 Isokyrö (matkalla) ja Elisabet Karlintytär Alcenius o.s. Rein, s. 08.07.1740 Ilmajoki, k. 28.08.1808 Ilmajoki, Korpi.

Lapset:
Gabriel Jeremias Wallenius , s. 14.01.1794 Ilmajoki. Tauluun 187
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 187
IX Gabriel Jeremias Arvidinpoika Wallenius, (Taulusta 186, isä Arvid Wallenius) Pirkkalan kirkkoherra 1839. Rovasti 1842. Tampereen ala-alkeiskoulun tarkastaja 1845. Vt. lääninrovasti 1851, vakinainen 1855., s. 14.01.1794 Ilmajoki, k. 28.10.1862 Pirkkala.

Vaasan triviaalikoulun oppilas 17.2.1807 – 11.12.1813. Pääsykuulustelu 28.1.1814. Ylioppilas Turussa 29.1.1814 [Wallenius] Gabr. Jerem. Ostrob. _ 1041. Pohjalaisen osakunnan jäsen 2.2.1814 [1814] Gabriel Wallenius die 2 Februarii. Natus die 14. Januarii 1794. | Philosophiæ Doctor 1819. Rector Pædagogiæ i Jacobstad. Prestvigd 1837. Undergick Pastoral examen 1837. Kyrkoherde i Birkala 1840. Prost. Respondentti 19.6.1816 pro exercitio, pr. Erik Gustaf Ehrström 12093. FK 11.12.1818. Respondentti 26.5.1819 pro gradu, pr. Fredrik Vilhelm Pipping 11295. FM 28.6.1819. Teki matkan Pietariin vuoro-opetuskouluihin tutustumista varten. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.6.1837. — Turun Bell-Lancasterkoulun opettaja 1820. Pietarsaaren pedagogion vt. rehtori 1826, vakinainen s.v. Pirkkalan kirkkoherra 1839. Rovasti 1842. Tampereen ala-alkeiskoulun tarkastaja 1845. Vt. lääninrovasti 1851, vakinainen 1855. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1842.
Runebergin mökki rakennettiin alkuaan Ylisen tilalle. Mökki sai nimensä kansallisrunoilijasta, joka asui vaimonsa Fredrikan kanssa mökissä kesän 1834. Frederikan hyvä ystävä Augusta Lundahl (Gabriel Walleniuksen puoliso) vuokrasi mökin heille. Kerrotaan, että Runebergit viettivät siellä suruaikaa ensimmäisen lapsensa kuoleman jälkeen. Runeberg viihtyi hyvin Kaukajärvellä uiden ja metsästellen. Haiharan nukkemuseon perustamisen jälkeen rakennus siirrettiin Haiharan kartanoalueelle nykyiselle paikallleen osaksi taidekeskusta. Nykyään mökissä toimii kesäisin ja joulun alla Tampereen taideteollinen yhdistys Interin myyntinäyttely. Mökissä järjestetään myös pienimuotoisia taidekursseja. Runebergin mökki toimii myyntinäyttely- ja taidekurssitilana. Kuva: Teemu Keskinen.

Puoliso: Augusta Charlotta Gustafintytär Lundahl-Wallenius o.s. Lundahl Suomalainen ruotsiksi kirjoittanut runoilija., s. 20.09.1811 Tampere, k. 14.06.1892 Tampere.

Augusta Charlotta Lundahl-Wallenius (21. syyskuuta 1811 Tampere – 14. kesäkuuta 1892 Tampere) oli suomalainen ruotsiksi kirjoittanut runoilija.

Tamperelaisen kauppaneuvoksen Gustaf Lundahlin (1783–1846) tytär Augusta Lundahl pääsi ystävänsä Fredrika Runebergin avulla mukaan Lauantaiseuran toimintaan. Lundahl oli ystävystynyt Fredrikan kanssa kun he olivat samaan aikaan 1820-luvun alussa Turussa tyttöpensionaatissa. Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg vierailivat Lundahlien luona Tampereella kahteen otteeseen 1833 ja 1834.

Ensimmäisen runonsa Till Tammerfors Augusta Lundahl kirjoitti 17-vuotiaana. Hän toimi 1832 perustetun Helsingfors Morgonblad-lehden avustajana ja julkaisi siellä runoja nimimerkillä A-a. Lundahlilla oli lyhyt ja onneton romanssi lehden toimittajan Johan Jakob Nervanderin kanssa. Vuonna 1833 hänen runokokoelmansa Vinterblommor från Finland af Augusta ilmestyi G. H. Mellinin kalenterissa Vinterblommor ja ne saivat hyvän vastaanoton Ruotsissa.

Augusta Lundahl meni naimisiin 5.1.1844 Pirkkalan rovastin Gabriel Jeremias Walleniuksen (1794–1862) kanssa. Hän jatkoi edelleen kirjallisuus- ja musiikkiharrastuksiaan sekä käänsi englannin kielestä uskonnollisia runoja. Lundahl ei kuitenkaan enää julkaissut näitä käännöksiä eikä myöskään omia runojaan.

Augusta Lundahl on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Lähteet

Augusta Lundahl SKS:n kirjailijamatrikkelissa
Saran sisaret : Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun : Runebergin varjossa
Kertomuksia Mansesta - Tampereen historian verkkojulkaisu : Gustaf Lundahl oli Tampereen mahtimiehiä
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Gabriel Jeremias Wallenius. Verkkojulkaisu 2005 .

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Augusta_Lundahl.
Vanhemmat: Gustaf Birgerinpoika Lundahl, Suomalainen Tampereella vaikuttanut kauppias ja kauppaneuvos. Gustaf Lundahl oli 1800-luvun alkupuolen kauppias, jonka avara tamperelainen koti oli valtakunnallisessakin mielessä kulttuurikeskus., s. 21.01.1783 Messukylä, k. 20.08.1846 Tampere ja Anna Charlotta Jacobintytär Lundahl o.s. Rung, s. 25.01.1785 Turku, k. 29.06.1823 Tampere.
Augusta Charlotta Lundahl-Wallenius (21. syyskuuta 1811 Tampere – 14. kesäkuuta 1892 Tampere)

Lapset:
Klementia Gabriella Elisabeth Sumelius o.s. Wallenius , s. 14.09.1851 Tampere. Tauluun 188
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 188
X Klementia Gabriella Elisabeth Gabrielintytär Sumelius o.s. Wallenius, (Taulusta 187, isä Gabriel Wallenius) s. 14.09.1851 Tampere, k. 08.04.1936 Nokia.

Puoliso: Vihitty 16.09.1880 Tampere Frans Peter Wilhelm Petterinpoika Sumelius s. 08.07.1843 Pirkkala, k. 23.11.1898 Tampere.
Vanhemmat: Petter Johan Petterinpoika Sumelius, Pälkäneen 1826. Pirkkalan kappalainen 1830, ajoittain vt. kirkkoherrana. Varapastori 1839., s. 12.03.1798 Kangasala, k. 20.11.1846 Pirkkala, Keho ja Johanna Ulrika Johanintytär Sumelius o.s. Söderberg, s. 02.05.1805 Pensalo, Finby, k. 10.04.1856 Kangasala.

Lapset:
Väinö Rafael Sumelius s. 08.09.1881 Tampere.
Toini Elisabet Lindén ent. Procopé o.s. Sumelius , s. 06.12.1882 Tampere. Tauluun 189
Anna Augusta Procopé o.s. Sumelius , s. 01.05.1884 Tampere. Tauluun 190
Elna Johanna Sumelius s. 24.06.1886 Tampere, k. 08.12.1943 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 189
XI Toini Elisabet Fransintytär Lindén ent. Procopé o.s. Sumelius, (Taulusta 188, äiti Klementia Sumelius) s. 06.12.1882 Tampere, k. 12.04.1922 Itävalta, Wien.

Puoliso: Vihitty 14.03.1903 Tampere Nils Gabriel Berndtinpoika Procopé s. 24.03.1873 Turku, k. 27.06.1941 Helsinki.
Vanhemmat: Berndt Niclas Salomoninpoika Procopé, Yo Åbo gymn. Tuomt 1857, Kamt 1860. VT 1859. Turun hovioik. hovioikeudenneuvos 1880-98., s. 05.01.1835 Porvoo, Myllykylä, k. 23.04.1908 Turku ja Maria Johanna Procopé o.s. Ahlgrén, s. 22.06.1847 Nousiainen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 190
XI Anna Augusta Fransintytär Procopé o.s. Sumelius, (Taulusta 188, äiti Klementia Sumelius) s. 01.05.1884 Tampere, k. 21.06.1945 Nokia.

Puoliso: Vihitty 20.12.1926 Helsinki Berndt Ossian Berndtinpoika Procopé s. 25.10.1871 Turku, k. 23.12.1942 Nokia.
Vanhemmat: Berndt Niclas Salomoninpoika Procopé, Yo Åbo gymn. Tuomt 1857, Kamt 1860. VT 1859. Turun hovioik. hovioikeudenneuvos 1880-98., s. 05.01.1835 Porvoo, Myllykylä, k. 23.04.1908 Turku ja Maria Johanna Procopé o.s. Ahlgrén, s. 22.06.1847 Nousiainen.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 191
VII Jonas Gustaf Jonaksenpoika Mennander, (Taulusta 179, äiti Maria Mennander) Urjalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1754, kirkkoherra 1763., s. 01.03.1729 Pirkkala, k. 10.10.1777 Urjala.

Turun katedraalikoulun oppilas 1.3.1744 (in cl. rect., Urdialens.) – 17.6.1746 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1746 [Mennander] Jonas Satac. _ 409. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 17.6.1746 [1746 die 17. Junii] Jonas Gust: Mennander. Birckalaënsis. | Adjunctus Parentis Pastoris in Urdiala ordinatus 1754 | jam wero pastor ibidem. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 8.4.1754. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen kirjattu pöytäkirjaan 10.4.1754. — Urjalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1754, kirkkoherra 1763.

1. puoliso: Vihitty 10.07.1763 Vesilahti Maria Elisabet Nilsintytär Mennander o.s. Tolpo s. 1735 Urjala, k. 05.07.1767 Urjala.
Vanhemmat: Nils Simoninpoika Tolpo, Kokemäen kirkkoherra 1730. Rovasti 1743. Lääninrovasti 1745., s. 01.12.1698 Turku, k. 23.10.1757 Kokemäki ja Anna Kristina Martinintytär Tolpo o.s. Gråå, k. 1764.

2. puoliso: Märtha Magdalena Carlintytär Mennander o.s. Granfelt s. 07.09.1727 Kuru, Keihäslahti, k. 01.11.1811 Lempäälä.
Vanhemmat: Carl Gustaf Gabrielinpoika Granfelt, Miekkaritariston ritari. Aateloitiin 1756 ja introdusoitiin numerolle sv. 1974., s. 28.07.1683 Naantali, Storby, k. 24.12.1767 Pirkkala, Valkila ja Magdalena Carlintytär Granfelt o.s. von Pfaler, s. 07.03.1688 Pirkkala, Sankila, k. 28.10.1779 Pirkkala, Valkila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 192
VII Arvid Jonaksenpoika Mennander, (Taulusta 179, äiti Maria Mennander) Kalajoen kirkkoherran apulainen 1768. Limingan kappalainen 1775., s. 24.11.1730 Pirkkala, k. 29.03.1798 Liminka.

kl. 1748 Arvid Mennander 7393. * Pirkkalassa 24.11.1730. Vht: Urjalan kirkkoherra Jonas Mennander U1250 († 1762) ja Maria Rothovius. Turun katedraalikoulun oppilas 1.3.1744 (in cl. conrect., Urdialens.) – 13.6.1748 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1748 [Mennander] Arvid. Satac. [_ 420]. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.6.1748 [1748] die 20. Junii Arwidus Mennander. Birckalensis. Nat. 1730. | Edito specimine de Usu arboris populi in Oeconomia. 1759. factus Philos: Candidatus die 28 Apr: 1760, Pro gradu denfendit Dissertationem De Usu Philos: in Republica Gubernanda, die 11 Junii. | Eodem anno laurea coronatus. | ordinatus adjunctus pastoris Uhleoborgensis 1763. | Sacellanus in Limmingo. Respondentti 27.6.1759 pro exercitio, pr. Pehr Kalm 6189. FK 28.4.1760. Respondentti 11.6.1760 pro gradu, pr. Karl Mesterton U700. FM 25.8.1760. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 21.12.1763. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 28.12.1763. — Oulun kirkkoherran apulainen 1763. Armovuodensaarnaaja Kruunupyyn hospitaalissa 1767. Kalajoen kirkkoherran apulainen 1768. Limingan kappalainen 1775. † Limingassa 29.3.1798.

Puoliso: Vihitty 27.10.1768 Kalajoki Susanna Elisabet Erikintytär Mennander o.s. Cajanus. (Taulu 182) s. 31.03.1745 Kruunupyy, k. 04.01.1780 Liminka.
Vanhemmat: Erik Erikinpoika Cajanus, Kruunupyyn vt. kirkkoherra 1732, sittemmin kirkkoherran (isänsä) apulainen siellä. Kruunupyyn hospitaalinsaarnaaja ja pitäjänapulainen 1735., s. 15.09.1703 Kruunupyy, k. 11.05.1765 Kruunupyy ja Barbro Gabrielintytär Cajanus o.s. Escholin, k. 1785 Kruunupyy.

Lapset:
Maria Mennander s. 12.03.1770 Kalajoki.
Elisabet Mennander s. 13.12.1771 Kalajoki, k. 13.02.1772 Kalajoki.
Anna Margareta Mennander s. 02.01.1773 Kalajoki.
Carl Fredrich Mennander , s. 16.11.1774 Kalajoki. Tauluun 182
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 193
VI Carl Arvidinpoika Rothovius, (Taulusta 171, isä Arvid Rothovius) Hämeenkyrön kappalainen 1733. Sääksmäen kirkkoherra 1743 (vahv. 1744)., s. 01.04.1705 Hämeenkyrö, k. 10.08.1767 Sääksmäki.

Ylioppilas Turussa sl. 1723 Rothovius Carol. Satac _ 302. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 3.12.1723 [1723] d. 3 December Carolus Rothovius Kyroënsis | Sacellanus Tavast-Kyroënsis | sub initium A. 1733 constitutus. | jam Pastor in Sæxmæki. 1744. — Hämeenkyrön kappalainen 1733. Sääksmäen kirkkoherra 1743 (vahv. 1744). Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1759 (sairastui vähän ennen kokousta ja sai tilalleen Karjalohjan kirkkoherran).
Kivikirkko, keskiaikainen. Rapolan muinaislinnan ympärille esihistoriallisella ajalla kasvaneen asutuksen jatkuvuudesta kertova keskiaikainen kirkko on myös maisemallisesti kiinteä osa alueen kulttuuriympäristöä. Kirkko noudattaa keskiaikaisen kirkon perustyyppiä. Pohjoispuolella on kuitenkin sakariston sijasta 1800-luvun laajennusosa, eteläpuolella 1930-luvulla tehty asehuoneen muotoa seuraava laajennus. Itäpäädyn tiilikoristelun muodostava kookas ristikomero toistuu länsipäädyssä, jossa on siihen liittyvissä pyörö- ja nauhakomeroissa myös maalauskoristelua. Kirkkosalia kattaa suippokaarinen betoniholvi, joka maalauksineen kiinteä sisustuksen tavoin on 1930-luvun alusta. Kirkkotarhassa olevan kellotapulin kivinen alaosa kuuluu paikalle jo 1700-luvun loppupuolella rakennettuun tapuliin. Nykyasu, jossa tapulin yläosa on betonirakenteinen, on K.S. Kallion käsialaa. Hän on myös piirtänyt kiviaidan luoteispuolella olevan ruumiskellarirakennuksen. Sääksmäen kirkko on alun perin keskiaikainen kivikirkko Sääksmäellä Valkeakoskella. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1495–1500. Keskiaikaisessa hahmossa ovat enää itäinen ja läntinen pääty sekä vähäiset osat niitä yhdistävistä sivuseinistä. Sääksmäen kirkko on seurakuntansa kotikirkko. Valkeakosken ja Sääksmäen seurakuntien yhdistyttyä Sääksmäen seurakunta kattaa nykyään koko Valkeakosken kaupungin. Kesäisin kirkko palvelee tiekirkkona. Kirkko paloi vuonna 1929 ja vihittiin uudelleen käyttöön 1933. Taiteilija Kalle Carlstedt on maalannut kirkon koristemaalaukset. Viimeksi kirkko on restauroitu vuosina 1998–1999.

Puoliso: Anna Catharina Johanintytär Rothovius o.s. Fonselius s. 02.03.1723 Parainen, k. 11.07.1744 Sääksmäki.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Fonselius, Sääksmäen kirkkoherra 1733., s. 04.11.1691 Ikaalinen, k. 26.05.1741 Sääksmäki ja Elsa Fonselius o.s. Hasselberg.

Lapset:
Arvid Rothovius s. 11.07.1744 Sääksmäki, k. 01.08.1744 Sääksmäki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 194
VI Anna Arvidintytär Favorin o.s. Rothovius, (Taulusta 171, isä Arvid Rothovius) s. 1707 Hämeenkyrö, k. 10.03.1782 Ikaalinen.

Puoliso: Nils Johaninpoika Favorin Ikaalisten nimismies, s. 02.11.1697 Ikaalinen, k. 21.02.1770 Ikaalinen.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Favorinus, Säkylän kirkkoherra 1704, Ikaalisten 1711., s. 1664 Hämeenkyrö, k. 1716 Hämeenlinna (vankeudessa venäläisten pahoinpitelemänä verensyöksyyn) ja Katarina Johanintytär Favorinus o.s. Hacks, s. 8/1676 Hämeenkyrö, k. 24.01.1761 Ikaalinen, Pappila.

Lapset:
Nils Favorin , s. 02.12.1731 Ikaalinen. Tauluun 195
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 195
VII Nils Nilsinpoika Favorin, (Taulusta 194, äiti Anna Favorin) Ikaalisten nimismies, s. 02.12.1731 Ikaalinen, k. 01.12.1802 Pirkkala.

Puoliso: Margaretha Andersintytär Favorin o.s. Wirzenius s. 20.07.1735 Tyrvää, k. 30.10.1813 Tyrvää.
Vanhemmat: Anders Andersinpoika Wirzenius, Armovuodensaarnaaja Kiikassa 1731. Tyrvään pitäjänapulainen 1732. Kiikan kappalainen 1743. Tyrvään kirkkoherra 1772. Rovasti 1789. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1773., s. 04.03.1713 Kiikka, k. 01.01.1804 Tyrvää ja Ebba Johanintytär Wirzenius o.s. Hornborg, s. 1714 Kokkola, k. 21.09.1747 Kiikka.

Lapset:
Nicolaus Favorin s. 02.04.1763 Ikaalinen, Osara, k. 01.02.1822 Janakkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 196
VI Christina Arvidintytär Fonselius o.s. Rothovius, (Taulusta 171, isä Arvid Rothovius) Christina kuoli 36-vuotiaana synnytykseen., s. 1708 Hämeenkyrö, k. 02.10.1744 Ikaalinen.

Puoliso: Vihitty 23.09.1740 Hämeenkyrö Elias Johaninpoika Fonselius. (Taulu 181) Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752., s. 6/1715 Ruotsi (vanhempien paon aikana), k. 19.04.1779 Ikaalinen, Keturi.

kl. 1737 Elias Fonselius 6355. * paon aikana 6.1715. Vht: Ikaalisten kirkkoherra Johan Fonselius 3239 (yo 1685, † 1729) ja hänen 4. puolisonsa Margareta Sirenius. Porin triviaalikoulun oppilas 8.2.1731 – (1733, cl. conrect.). Ylioppilas Turussa kl. 1737 [Fonselius] Elias _ 364. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.2.1737 [1737. d: 28 Febr.] Elias Johannis Fonselius Jkalensis | Sacro ordini initiatus Adj: Min: in Ikalis. A:o 1752. Sacellanus ibidem communi fere Auditorum suffragio constitutus, cui, quorum intererat, album adjecerunt calculum. | diem obiit supremum 1779. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.5.1740. — Ikaalisten pitäjänapulainen 1740, kappalainen 1752. † Ikaalisissa 19.4.1779.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6355.
Vanhemmat: Johan Simoninpoika Fonselius, s. 1658 Vehmaa, k. 28.08.1730 Ikaalinen ja Margareta Sigfridintytär Fonselius o.s. Sirenius, s. Kemiö.

Lapset:
Justina Fonselius s. 11.08.1741 Ikaalinen, Keturi, k. 30.11.1765 Ikaalinen, Keturi.
Elias Fonselius s. 09.01.1743 Ikaalinen, Keturi, k. 22.08.1749 Ikaalinen, Keturi.
Vauva Fonselius Vauva syntyi kuolleena., s. 02.10.1744 Ikaalinen, Keturi, k. 02.10.1744 Ikaalinen, Keturi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 197
V Maria Arvidintytär Maexmontanus o.s. Rothovius, (Taulusta 168, äiti Katarina Rothovius) s. 1660 Pälkäne, k. 1720 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Puoliso: Mikael Johaninpoika Maexmontanus Lempäälän kappalainen, vänrikki. Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1699-1719., s. 1648 Turku, k. 04.06.1719 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Vanhemmat: Johan Michaelinpoika Maexmontanus, Lempäälän kirkkoherra. Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1652-1670., s. 22.06.1616 Turku, k. 01.06.1696 Lempäälä ja Beata Henrikintytär Maexmontanus o.s. Lilius, s. Längelmäki, k. 23.07.1705 Lempäälä.

Lapset:
Mikael Maexmontan e. Maexmontanus , s. 23.03.1690 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 198
Johan Maexmontan e. Maexmontanus , s. 1692 Lempäälä. Tauluun 225
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 198
VI Mikael Mikaelinpoika Maexmontan e. Maexmontanus, (Taulusta 197, äiti Maria Maexmontanus) Lempäälän pitäjänapulainen 1720 (vahv. 1722), kappalainen 1725-1763. Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1725-1763., s. 23.03.1690 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 12.05.1763 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Kävi (Michael Michaelis Maexmontanus Lempel.) Turun katedraalikoulua – 14.6.1711 (Soc. Acad. ded.). Ylioppilas (Satacundensis, Lempälensis) Turussa kevätlukukausi 1710, kirjoittautui (Michaël Maexmontanus Lempaelensis) osakuntaan 28.3.1710 (Turun katedraalikoulun matrikkelin mukaan meni akatemiaan vasta yli vuotta myöhemmin kuin oli kirjoitettu ylioppilasmatrikkeliin).

Vihittiin papiksi (rovasti Jacobus Ritzin ordinoima) 4.3.1720 Lempäälän papiston apulaiseksi, vt. kappalaiseksi; Lempäälän pitäjänapulainen 1722, kappalainen 1725.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=1543

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

kl. 1710 Mikael Maexmontanus nuorempi Michael Michaelis, Lempälensis 5134. * Lempäälässä 23.3.1690. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 2008 (yo 1668/69, † 1719) ja Maria Rothovius. Turun katedraalikoulun oppilas – 14.6.1711 (Soc. Acad. ded., Michael Michaelis Maexmontanus Lempel.). Ylioppilas Turussa kl. 1710 [Mexmontanus] Israel‹¿› _ 277. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.3.1710 [1710 Mart. 28.] Michaël Mæxmontanus | Lempælensis | Sacellanus ibd. On merkitty Turun koulun matrikkeliin vasta 14.6.1711 akatemiaan päästetyksi, vaikka oli kirjoitettu ylioppilaaksi jo yli vuotta aiemmin. Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä 4.3.1720. — Lempäälän pitäjänapulainen 1720 (vahv. 1722), kappalainen 1725. ‡ Lempäälässä 12.5.1763.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5134.
Lempäälän kirkko eli Pyhän Birgitan kirkko on Lempäälän keskustassa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Pyhän Birgitan muistolle. Lempäälän kirkko on rakennettu noin 1502–1505, ja se on edelleen Lempäälän seurakunnan käytössä oleva luterilainen kirkko. Kirkko on sijainnut maakuntien rajalla ja on siten saanut rakennustaiteellisia vaikutteita sekä Satakunnasta että Hämeestä. Kirkkoon mahtuu noin 650 henkilöä. Lempäälän kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. Historiaa: Kun Lempäälän ja Vesilahden yhteisen kirkkopitäjän kirkko paloi Aimalassa 1400-luvun alussa, rakennettiin Lempäälään Lempäälän seurakunnan ensimmäinen oma kirkko vuosina 1418–1419. Tämän kirkon on täytynyt olla puusta tehty, ja se on todennäköisesti sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen kirkko. Kirkkoon on tehty monia muutoksia, joista merkittävin tehtiin 1835–1838, jolloin kirkko laajennettiin yksilaivaisesta ristikirkoksi seurakunnan väkiluvun kasvun takia. Samalla purettiin vanha asehuone sekä Sotavallan kartanon hautakappeli ja jokaiseen ristisakaraan tehtiin neliapilaikkunat. Kirkkoa on myöhemmin korjattu sisätiloista suuremmin vuonna 1895 sekä 1920-luvulla, jolloin arkkitehtina oli Ilmari Launis. Viimeisin suuri peruskorjaus valmistui vuonna 1984. Esineistö: Lempäälän kirkon ainoa keskiajalta säilynyt esine on alttarin yläpuolinen krusifiksi, joka lienee hankittu kirkon vihkiäistilaisuuteen. Kirkon neliosaisen alttaritaulun on maalannut 1759 turkulainen taidemaalari Johan Georg Geitel. Alttaritaulun aiheina ovat Herran ehtoollinen, Kristus Getsemanessa, Ristiinnaulitseminen ja Kristuksen ylösnousemus. Kirkossa on myös uudemmat 1902 lahjoitetut lempääläläisen Kaarlo Enqvist-Atran maalaamat alttaritaulut. Mitään alttaritauluista ei ole sijoitettu itse alttarille. Kirkon vuodelta 1839 oleva uusgoottilainen saarnastuoli on samalta ajalta kuin kirkon laajentaminen ristikirkoksi. Kirkon urut ovat 31-äänikertaiset, ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 1987. Kellotapuli: Lempäälän kirkon kellotapuli sijaitsee kirkkotorin etelälaidalla. Alun perin kellotapulin rakensi vuonna 1787 tyrvääläinen rakennusmestarin Mikko Lajander. Myös kellotapulia on korjattu ja muutettu useasti, viimeksi se on peruskorjattu 1967. Tapulin alakerrassa toimii myös tapulimuseo.

1. puoliso: Anna Kristina Nilsintytär Maexmontan o.s. von Pfaler Anna kuoli 34-vuotiaana synnytyksessä., s. 1689 Pirkkala, Partola, k. 18.08.1723 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila.
Vanhemmat: Nils Frantzinpoika von Pfaler, Suomenruotsalainen majuri, Nils isännöi Pirkkalan Partolan ratsusäteritilaa 1683-1714 ja oli Haikan kartanon omistaja, Porin läänin jalkaväkirykmentin kapteeni Nils Frantzsson von Pfaler., k. 1714 Pirkkala, Partola ja Anna Margareta Johanintytär von Pfaler o.s. von Birckhotz, Anna Isännöi Pirkkalan Partolan säteritatsutilaa 1714-1720., k. 1724 Pirkkala, Partola.

Lapset:
Mikael Maexmontan , s. 21.08.1721 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila. Tauluun 199
Anna Maria Maexmontan s. 14.08.1723 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila.
2. puoliso: Vihitty 12.05.1743 Lempäälä Beata Jöranintytär Maexmontan o.s. Långbäck Lempäälän Herralan Jöran-rengin tytär, äiti Brita., s. 21.12.1718 Lempäälä, Herrala, k. 22.09.1801 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Lapset:
Johannes Maexmontan s. 26.05.1743 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 16.02.1764 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Gabriel Maexmontan s. 28.03.1747 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Ericus Maexmontan s. 19.04.1751 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 19.02.1829 Lempäälä, Lemponen.
Maria Maexmontan s. 12.03.1756 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 18.03.1826 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 199
VII Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 198, isä Mikael Maexmontan) Lempäälän kappalainen 1764-1774, Lempäälän Hauralan Kirjakan kappalaisen puustellin isäntä 1764-1774., s. 21.08.1721 Lempäälä, Kuokkala, Tupoila, k. 27.03.1774 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.

Turun katedraalikoulun oppilas 8.3.1737 (in cl. syntact., Maeximont. Lempel.) – (1739). Ylioppilas Turussa sl. 1741 Mæxmontanus Mich. Satac _ 390. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 13.9.1741 [1741. d: 13 Sept.] Michaël Mæxmontanus. Lempælensis | Adjunctus Sacellani in Lempälä ordinatus 1746. | postea Sacellanus ibidem | obiit 1774. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.5.1746.

— Lempäälän kappalaisen (isänsä) apulainen 1746, kappalainen 1764.
Lempäälän kirkko eli Pyhän Birgitan kirkko on Lempäälän keskustassa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Pyhän Birgitan muistolle. Lempäälän kirkko on rakennettu noin 1502-1505, ja se on edelleen Lempäälän seurakunnan käytössä oleva luterilainen kirkko. Kirkko on sijainnut maakuntien rajalla ja on siten saanut arkkitehtuurisia vaikutteita sekä Satakunnasta että Hämeestä. Kirkkoon mahtuu noin 650 henkilöä. Lempäälän kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. Kun Lempäälän ja Vesilahden yhteisen kirkkopitäjän kirkko paloi Aimalassa 1400-luvun alussa, rakennettiin Lempäälään Lempäälän seurakunnan ensimmäinen oma kirkko vuosina 1418-1419. Tämän kirkon on täytynyt olla puusta tehty, ja se on todennäköisesti sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen kirkko. Kirkkoon on tehty monia muutoksia, joista merkittävin tehtiin 1835-1838, jolloin kirkko laajennettiin yksilaivaisesta ristikirkoksi seurakunnan väkiluvun kasvun takia. Samalla purettiin vanha asehuone sekä Sotavallan kartanon hautakappeli ja jokaiseen ristisakaraan tehtiin neliapilaikkunat. Kirkkoa on myöhemmin korjattu sisätiloista suuremmin vuonna 1895 sekä 1920-luvulla, jolloin arkkitehtina oli Ilmari Launis. Viimeisin suuri peruskorjaus valmistui vuonna 1984. Lempäälän kirkon ainoa keskiajalta säilynyt esine on alttarin yläpuolinen krusifiksi, joka lienee hankittu kirkon vihkiäistilaisuuteen. Kirkon neliosaisen alttaritaulun on maalannut 1759 turkulainen taidemaalari Johan Georg Geitel. Alttaritaulun aiheina ovat Herran ehtoollinen, Kristus Getsemanessa, Ristiinnaulitseminen ja Kristuksen ylösnousemus. Kirkossa on myös uudemmat 1902 lahjoitetut lempääläläisen Kaarlo Enqvist-Atran maalaamat alttaritaulut. Mitään alttaritauluista ei ole sijoitettu itse alttarille. Kirkon vuodelta 1839 oleva uusgoottilainen saarnastuoli on samalta ajalta kuin kirkon laajentaminen ristikirkoksi. Kirkon urut ovat 31-äänikertaiset, ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 1987. Lempäälän kirkon kellotapuli sijaitsee kirkkotorin etelälaidalla. Alun perin kellotapulin rakensi vuonna 1787 tyrvääläinen rakennusmestarin Mikko Lajander. Myös kellotapulia on korjattu ja muutettu useasti, viimeksi se on peruskorjattu 1967. Tapulin alakerrassa toimii myös tapulimuseo.

Puoliso: Vihitty 12.10.1756 Lempäälä Anna Charlotta Johanintytär Maexmontan o.s. Gadd s. 25.03.1737 Lempäälä, k. 08.03.1774 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Vanhemmat: Johan Gustaf Peterinpoika Gadd, Lempäälän nimismies, s. 1707, k. 07.02.1740 Lempäälä ja Anna Maria Samuelintytär Justander ent. Gadd o.s. Chytraeus, s. 20.11.1711 Lempäälä, k. 21.09.1783 Lempäälä, Herrala.

Lapset:
Alexander Maexmontan , s. 30.06.1757 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 200
Adolf Maexmontan , s. 11.09.1758 Lempäälä, Haurala, Ryökäs. Tauluun 208
Jakob Maexmontan , s. 15.03.1760 Lempäälä, Haurala, Ryökäs. Tauluun 209
Anna Maria Maexmontan s. 18.03.1762 Lempäälä, Kuokkala.
Ester Fredrica Maexmontan s. 15.01.1764 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Brita Charlotta Maexmontan s. 26.08.1765 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Sofia Juliana Maexmontan s. 20.12.1766 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Brita Lotta Maexmontan s. 20.04.1768 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Sofia Magdalena Maexmontan s. 05.05.1771 Lempäälä, Haurala, Kirjakka.
Mikael Maexmontan , s. 25.12.1773 Lempäälä, Haurala, Kirjakka. Tauluun 220
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 200
VIII Alexander Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 199, isä Mikael Maexmontan) Sääksmäen pitäjänapulainen 1784, kappalainen 1801., s. 30.06.1757 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 09.02.1834 Sääksmäki.

Turun katedraalikoulun oppilas 23.2.1768 (in cl. etymol., Lämpälä. 10 ann.) – (1769). Turun katedraalikoulun oppilas 16.2.1771 (in cl. conrect., Lämpäl. 13 ann.) – 1774 (cum testim. vitae abiit e cl. conrect.). Ylioppilas Turussa 1.3.1775 Mexmontan, Alex. Sat. _ 551. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 3.3.1775 1775 Die 3 m: Mart: Alexander Mæxmontanus Lempæläënsis Nat 1757. | Sacris ordinibus initiatus est 1781. | Adj Minist. in Säxmäki 1784 | Sacell ibid 1801. | Diem obiit supr 1834. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 5.12.1781. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 7.12.1781. — Lempäälän kappalaisen apulainen 1781. Sääksmäen pitäjänapulainen 1784, kappalainen 1801. † Sääksmäellä 9.2.1834.

Puoliso: Vihitty 28.12.1786 Sääksmäki Ulrika Sofia Johanintytär Maexmontan o.s. Svinhufvud af Qvalstad s. 20.07.1765 Sääksmäki, Rapola, k. 15.04.1825 Sääksmäki.
Vanhemmat: Johan Gustaf Pehrinpoika Svinhufvud af Qvalstad, Luutnantti, s. 19.09.1728 Sääksmäki, k. 21.08.1810 Sääksmäki, Rapola ja Hedvig Ericintytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Forell, s. 06.06.1734 Helsinki, k. 19.05.1810 Sääksmäki, Rapola.

Lapset:
Hedvig Sofia Maexmontan s. 31.08.1788 Sääksmäki.
Anna Charlotta Hagelberg o.s. Maexmontan , s. 19.08.1791 Sääksmäki. Tauluun 201
Margareta Fredrika Maexmontan s. 24.09.1800 Sääksmäki, k. 26.04.1882 Turku.
Ulrika Lovisa Elers o.s. Maexmontan , s. 07.05.1803 Sääksmäki. Tauluun 204
Klara Albertina Hagelberg o.s. Maexmontan , s. 16.05.1805 Sääksmäki. Tauluun 205
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 201
IX Anna Charlotta Alexanderintytär Hagelberg o.s. Maexmontan, (Taulusta 200, isä Alexander Maexmontan) s. 19.08.1791 Sääksmäki, k. 28.08.1828 Sääksmäki.

Puoliso: Vihitty 1816 Sääksmäki Matias Elias Isakinpoika Hagelberg Sääksmäen kappalainen, s. 07.03.1792 Ikaalinen, k. 31.12.1849 Sääksmäki.

5.10.1810 Matias Elias Hagelberg 12363. * Ikaalisissa 7.3.1792. Vht: Ähtärin kappalainen Isak Johan Hagelberg 9761 (yo 1780, † 1812) ja Hedvig Sofia Fonselius. Vaasan triviaalikoulun oppilas 20.2.1804 – 9.6.1810. Ylioppilas Turussa 5.10.1810 Hagelberg, Matth. Elias, Ostrob _ 1001. Pohjalaisen osakunnan jäsen 9.10.1810 [1810] Mathias Elias Hagelberg Die 9 Octobris. Natus die 7 Martii 1792. | Prestvigd 1814; Sockne Adjunct i Sääxmäki 1819, och Kapellan dersammastädes 1835. Pappistutkinto. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 18.6.1814. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 20.6.1814. — Armovuodensaarnaaja Ähtärissä 1814. Sääksmäen kappalaisen apulainen 1815, pitäjänapulainen 1819, kappalainen 1835. Ollut ajoittain mielisairaana. †.
Vanhemmat: Isak Johan Matiaksenpoika Hagelberg, Ähtärin kappalainen 1798., s. 19.07.1761 Mouhijärvi, k. 07.02.1812 Ähtäri ja Hedvig Sofia Eliaantytär Hagelberg o.s. Fonselius, s. 20.07.1765 Ikaalinen, k. 20.08.1850 Ikaalinen.

Lapset:
Fredrik Julius Hagelberg , s. 20.11.1821 Sääksmäki. Tauluun 202
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 202
X Fredrik Julius Matiaksenpoika Hagelberg, (Taulusta 201, äiti Anna Hagelberg) s. 20.11.1821 Sääksmäki, k. 27.03.1894 Forssa.

Puoliso: Amanda Sofia Fredrikintytär Hagelberg o.s. Eklund s. 24.10.1818 Tampere, k. 21.07.1867 Forssa.

Lapset:
Carl Fredrik Hagelberg , s. 14.03.1846 Tampere. Tauluun 203
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 203
XI Carl Fredrik Fredrikinpoika Hagelberg, (Taulusta 202, isä Fredrik Hagelberg) s. 14.03.1846 Tampere, k. 02.06.1909 Tampere.

1. puoliso: Gustava Elina Hagelberg o.s. Strömberg s. 19.10.1850 Helsinki, k. 16.08.1883 Hausjärvi.

2. puoliso: Vihitty 07.05.1877 Karjala, Säkkijärvi Beata Alexandra Fredrika Carlintytär Hagelberg o.s. Järnefelt s. 01.04.1852, k. 22.12.1944 Riihimäki.
Vanhemmat: Carl Konstantin Gustafinpoika Järnefelt, Hautapaikka: Ahvenisto, Hämeenlinna, s. 04.01.1829 Tohmajärvi, k. 10.02.1909 Viipuri ja Katinka (Katarina) Alexanderisntytär Järnefelt o.s. Svaetichin, s. 03.02.1835 Taipalsaari, k. 01.01.1907 Hämeenlinna.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 204
IX Ulrika Lovisa Alexanderintytär Elers o.s. Maexmontan, (Taulusta 200, isä Alexander Maexmontan) Molemmat puolisot kuolivat punatautiin ja haudattiin yhdessä 13.10.1852., s. 07.05.1803 Sääksmäki, k. 07.08.1852 Loppi.
Ulrika Lovisa Alexandersdr Maexmontan (1803-1852)

Puoliso: Vihitty 26.02.1825 Sääksmäki, Vuorentaan rustholli Fredrik Fredrikinpoika Elers Lopen kirkkoherra, s. 04.12.1795 Urjala, Laukeela, k. 13.08.1852 Loppi.

20.6.1817 Fredrik Elers 13025. * Urjalassa 4.12.1795. Vht: Urjalan nimismies, toimitusvouti Fredrik Adrian Elers († 1811) ja hänen 2. puolisonsa Katarina Reilin. Turun katedraalikoulun oppilas 15.9.1809 (in cl. prim.) – 13.6.1817 (examen). Ylioppilas Turussa 20.6.1817. Hämäläisen osakunnan jäsen 1817 [MDCCCXVII] ‹–› Fredricus Elers natus die 5 Decembris. MDCCXCV Patre Fredrico Adriano Elers, Expeditions Befallningsman in Urdiala. | afgången med Betyg att blifva prest i Åbo Stift d. 6 Juni 1820. | Kyrkoherde i Loppis 14/11 1832. | Prost. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 10.6.1820. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.6.1820. — Pappina Kangasalla, Sääksmäellä, Urjalassa ja Tammelassa. Huittisten pitäjänapulainen 1827. Marttilan kappalainen 1829. Lopen kirkkoherra 1835. Rovasti 1842. Fredrik Elers on julkaissut teoksen: Tal vid finska evang. sällsk. sammankomst 1835, painettu Turussa 1837. † Lopella 13.8.1852. Pso: 1825 Ulrika Lovisa Maexmontan († 1852).
Kuva: Rovasti Fredrik Elers, Lopen kirkkoherra. F. W. Nikanderin öljymaalaus n. 1850.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 205
IX Klara Albertina Alexanderintytär Hagelberg o.s. Maexmontan, (Taulusta 200, isä Alexander Maexmontan) s. 16.05.1805 Sääksmäki.

Puoliso: Jakob Efraim Isakinpoika Hagelberg Lapuan kappalaisen apulainen 1842., s. 16.01.1801 Ähtäri, k. 28.10.1876 Isokyrö.

17.6.1823 Jakob Efraim Hagelberg 13799. * kaksosena Ähtärissä 16.1.1801. Vht: Ähtärin kappalainen Isak Johan Hagelberg 9761 (yo 1780, † 1812) ja Hedvig Sofia Fonselius. Porin triviaalikoulun oppilas 24.8.1815 (cl. etymol. #702) – 13.6.1823. Pääsykuulustelu 16.6.1823. Ylioppilas Turussa 17.6.1823. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 18.6.1823 [1823] Junii die XVIII. Jacobus Ephraim Hagelberg Ikeliensis natus die XIII. Januarii MDCCCI. | Sacris Ordd. initiatus 1826. | Adjunctus Sacellani in Kuricka 1832. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 10.12.1825. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1825. — Pappina Kortesjärvellä, Sääksmäellä, Somerolla, Vanajassa ja Kurikassa, viimein Lapuan kappalaisen apulainen 1842. † Isossakyrössä 28.10.1876.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13799
.
Vanhemmat: Isak Johan Matiaksenpoika Hagelberg, Ähtärin kappalainen 1798., s. 19.07.1761 Mouhijärvi, k. 07.02.1812 Ähtäri ja Hedvig Sofia Eliaantytär Hagelberg o.s. Fonselius, s. 20.07.1765 Ikaalinen, k. 20.08.1850 Ikaalinen.

Lapset:
Emil Efraim Hagelberg , s. 18.04.1829 Somero. Tauluun 206
Carl Victor Hagelberg s. 23.10.1832 Kurikka.
Maria Sofia Hagelberg s. 23.08.1838 Kurikka.
Alexander Hagelberg s. 05.04.1842 Lapua.
Amanda Lovisa Hagelberg s. 22.03.1847 Lapua.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 206
X Emil Efraim Jakobinpoika Hagelberg, (Taulusta 205, äiti Klara Hagelberg) Värjärimestari, s. 18.04.1829 Somero.

Puoliso: Vihitty 20.11.1861 Lapua Sofia Olivia Peterintytär Hagelberg o.s. Chydenius Mamselli, s. 30.04.1830 Vaasa.
Vanhemmat: Peter Kristian Jakobinpoika Chydenius, Lapuan kirkkoherra 1851. Rovasti 1862., s. 01.06.1794 Lumijoki, (kaksonen), k. 25.11.1865 Lapua ja Sofia Adolfintytär Chydenius o.s. Kellander, s. 29.04.1805 Pori, k. 28.08.1831 Kauhava.

Lapset:
Erik Wilhelm Hagelberg , s. 21.07.1868 Ylistaro. Tauluun 207
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 207
XI Erik Wilhelm Emilinpoika Hagelberg, (Taulusta 206, isä Emil Hagelberg) s. 21.07.1868 Ylistaro, k. 26.04.1920.

Puoliso: Lydia Emilia Gustafintytär Hagelberg o.s. Lybeck. (Taulu 745) s. 19.12.1887 Kauhajoki.
Vanhemmat: Gustaf Edvard Johaninpoika Lybeck, Kauhajoen kirkkoherra, s. 15.11.1851 Pirttikylä, k. 25.05.1927 Kauhajoki ja Sofia Lovisa Wilhelmintytär Lybeck o.s. Skogström, s. 26.04.1855 Tyrvää.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 208
VIII Adolf Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 199, isä Mikael Maexmontan) Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1797, ero 1816., s. 11.09.1758 Lempäälä, Haurala, Ryökäs, k. 24.01.1838 Lempäälä, Innilä.

kl. 1775 Adolf (Karl A.) Maexmontan 9329. * Lempäälässä 11.9.1758. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 6790 (yo 1741, † 1774) ja Anna Charlotta Gadd. Turun katedraalikoulun oppilas 23.2.1768 (in cl. etymol., Lämpälä. 9 ann.) – (1769). Turun katedraalikoulun oppilas 16.2.1771 (in cl. conrect., Lämpäl. 12 ann.) – 19.6.1775 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1775 [Mexmontan] Adolph, Sat. _ 554. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 19.6.1775 [1775 Die 19 Junii] Adolphus Mæxmontan Lempälensis. Nat. 1759. | Auscultans Dicasterii Aboens:. Tuomarintutkinto 15.12.1779. Turun hovioikeuden auskultantti 10.6.1780. — Turun hovioikeuden ylim. kanslisti 1782, varanotaari 1784. Varatuomari. Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1797, ero 1816. † Lempäälässä 24.1.1838.

Puoliso: Elisabet Maexmontan o.s. Martin s. 1774, k. 05.09.1857 Lempäälä, Innilä.

Lapset:
Karl Vilhelm Maexmontan Sihteeri, varatuomari 1838., s. 31.03.1807 Lempäälä, Innilä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 209
VIII Jakob Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 199, isä Mikael Maexmontan) Handlande i Åbo, Commerceråd
Kauppias Turussa., s. 15.03.1760 Lempäälä, Haurala, Ryökäs, k. 03.04.1829 Lempäälä.

Puoliso: Vihitty 29.10.1795 Turku (ruots.srk.) Margareta Elisabeth Andersintytär Maexmontan o.s. Roos s. 06.06.1773 Turku (ruots.srk.), k. 14.08.1856 Turku.

Lapset:
Jakob Johan Maexmontan , s. 13.10.1796 Turku. Tauluun 210
Margareta Elisabet Tihleman o.s. Maexmontan s. 24.06.1800 Turku, k. 16.09.1875 Turku.
Frans Viktor Maexmontan s. 03.09.1804 Turku, k. 24.07.1832 Ruotsi, Södermanland, Nyköping.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 210
IX Jakob Johan Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 209, isä Jakob Maexmontan) Metsästyskuningas, joka ampui yht. 745,5 jänistä. Kauppia, sai Bussilan kartanon lahjaksi isältään, jota isännöi. (Heljä Karjalainen-Manninen), s. 13.10.1796 Turku, k. 07.02.1884 Piikkiö, Pussilan kartano.

Jakob Johan Maexmontan (13. lokakuuta 1796 Turku – 7. helmikuuta 1884 Bussilan kartano, Piikkiö) oli suomalainen tilanomistaja, tunnettu ajokoirametsästyksen harrastaja sekä metsästysaiheista kirjoittanut kirjailija. Maexmontan toimi 1820-luvun lopulle saakka kauppiaana Turussa mutta ryhtyi sitten maanviljelijäksi. Hän omisti Piikkiön Hepojoen kylässä sijainneen Bussilan kartanon jossa hän järjesti jänisjahteja vierailleen.

Aikalaisten Suomen metsästyskuninkaaksi kutsuma Maexmontan piti tarkkaa kirjanpitoa muun muassa omistamistaan ajokoirista, saaliiksi saaduista jäniksistä sekä jahteihin osallistuneista metsästystovereistaan. Vuosina 1850-1865 Maexmontan julkaisi ruotsin kielellä kuusi metsästystä ja aseita käsitellyttä teosta ja lisäksi hän kirjoitti useita metsästysaiheisia artikkeleita suomalaisiin ja ruotsalaisiin lehtiin.

Maexmontanin vanhemmat olivat kauppaneuvos Jakob Johan Maexmontan (1760–1829) ja Margareta Elisabet Roos. Hän oli naimisissa vuodesta 1819 Carolina Sofia Tjäderin kanssa. Heidän poikansa oli jalkaväenkenraali Fridolf Leonard Maexmontan (1821–1901). Fridolf Maexmontanin poika kenraalimajuri Nikolai Maexmontan (1860–1932) toimi Suomen kaartin viimeisenä komentajana ennen kaartin lakkauttamista 1905.

Teoksia

Om Ströfvaren med afseende a dess uppfödande, vård och inöfning, jemte underrättelse om Harjagt med Ströfvare, samt bihang om Botemedel mot åtskilliga Hundens sjukdomar 1850, 103 sidor (Jägare och jagtvänner I)(suomennettu nimellä Om Stöfvaren - Ajokoirametsästys, Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 15/2005), 179 sivua
Dubbelbössan med perkussionsantädning, dess beskrifning, vård, rengöring och skottställning och samt i sammanhang dermed om skjutkonsten jemte anteckningar om krut, hagel, förladdningar och knallhattar; samt andra underrättelser, hvilka för jägaren kunna vara af fjärde 1852, 114 sidor (Jägare och jagtvänner II)(suomentamaton)
Orrjagt med bullvan samt orrskytte om vintern ifrån släda, under åkning. J. W. Lillja, Åbo 1852, 20 sidor (suomennettu nimellä Orrjagt med bulvan - Teerenmetsästys kuvilta ja talvella reestä ajon aikana, Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 12/2001), 36 sivua
Stussaren med perkussionsantändning, dess beskrifning, vård och rengöring; samt i sammanhang dermed om skjutkonst med kula 1955, 144 sidor (Jägare och jagtvänner III) (suomentamaton)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jakob_Johan_Maexmontan.
Piikkiön Pussilan kartanon 1819 rakennettu hautakappeli. Piikkön kirkon pohjoispuoleisella kalliolla sijaitseva kellotapuli on rakennettu 1810. Se on pääpiirteissään rakennettu Tukholman yli-intendentinvirastossa laaditun ehdotuksen mukaan. Useaan otteeseen laajennetussa kirkkotarhassa on Pussilan kartanon omistajan 1819 tiilestä rakennuttama, keltaiseksi kalkittu hautakappeli. Eteläseinustan vieressä sijainneesta kauppias Jakob Bremerin rakennuttamasta ja Turun kaupunginarkkitehti C.Fr. Schröderin suunnittelemasta hautakappelista on säilynyt vain sen lattiassa olleet hautalaatat.

Puoliso: Vihitty 18.11.1819 Turku (ruots.srk.) Carolina Sofia Jeanintytär Maexmontan o.s. Tjäder s. 12.12.1801 Turku (ruots.srk.), k. 08.12.1878 Turku.
Kuvassa Carolina Sofia Tjäder (1801-1878) ja miehensä Jakob Johan Maexmontan (1796-1884)

Lapset:
Fridolf Leonard Maexmontan , s. 02.07.1821 Turku. Tauluun 211
Johan Rudolf Maexmontan , s. 30.10.1822 Turku. Tauluun 215
Carolina Rosina Maexmontan s. 01.07.1825 Turku.
Sigfrid Edvard Maexmontan , s. 07.07.1831 Piikkiö, Pussilan kartano. Tauluun 219
Frans Maexmontan s. 29.08.1834 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 07.01.1889.
Sofia Augusta Maexmontan s. 08.06.1838 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 1905.
Wilhelmina Emilia Maexmontan s. 29.12.1841 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 13.10.1877 Ruotsi, Tukholma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 211
X Fridolf Leonard Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 210, isä Jakob Maexmontan) Jalkaväenkenraali., s. 02.07.1821 Turku, k. 01.12.1901 Helsinki.

Fridolf Leonard Maexmontan otettiin 1839 aliupseeriksi 9. suomenmaalaiseen linjapataljoonaan, missä hänet ylennettiin aliluutnantiksi 17.9.1845 ja luutnantiksi 17.7.1847. Maexmontan siirrettiin 21.7.1848 palvelukseen 6. Libaun (Liepajan), H. K. K. Preussin Prinssi Karlin jalkaväkirykmentin reservipataljoonaan ja ylennettiin alikapteeniksi 24.3.1849. Hänet määrättiin luutnantin arvoisena kouluttajaksi Henkivartioväen Liettuan rykmenttiin 31.8.1850. Maexmontan ylennettiin alikapteeniksi 23.4.1854, kapteeniksi 18.12.1855 ja everstiksi 5.5.1861. Hän toimi rykmentissä palvellessaan myöhemmin myös komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana.

Maexmontan siirrettiin 22.7.1862 pataljoonankomentajaksi Henkivartioväen Hatsinan jalkaväkirykmenttiin, mistä hänet komennettiin erityistehtäviin Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen jaoston päällikön esikuntaan 22.11.1864. Hänet määrättiin 38. Tobolskin jalkaväkirykmentin komentajaksi Siperiaan 18.1.1865. Tämän jälkeen hänet 1870 määrättiin 5. tarkk’ampujaprikaatin vt. komentajaksi, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin seuraavana vuonna kenraalimajuriksi ylennettynä. Maexmontan ylennettiin 1882 kenraaliluutnantiksi pysytettynä edellisessä tehtävässään. Hän sai eron sotapalveluksesta jalkaväenkenraalina 5.2.1891. Saman vuoden lopulla hän muutti Helsinkiin ja vietti siellä loppuelämänsä.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 3 11.11.1858; VenSt 2 14.2.1864; VenA 2 mk. 1867; VenVl 4 4.1.1869; VenVl 2 11.9.1888; VenVK 5.2.1891.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=265.

Puoliso: Vihitty 23.09.1853 Turku Louise Adolfina Adolfintytär Maexmontan o.s. Plantin s. 15.10.1829 Parainen, Pyhäs, Västergård, k. 1915 Helsinki.

Lapset:
Nikolai Mexmontan e. Maexmontan , s. 15.08.1860 Venäjä, Streina. Tauluun 212
Maria Langhoff o.s. Maexmontan , s. 11.06.1862 Venäjä, Pietari. Tauluun 213
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 212
XI Nikolai Fridolfinpoika Mexmontan e. Maexmontan, (Taulusta 211, isä Fridolf Maexmontan) Suomalainen kenraalimajuri, joka toimi ylitarkastusosaston päällikkönä Suomen sisällissodan aikana. Hän oli Suomen kaartin viimeinen komentaja vuosina 1903–1905., s. 15.08.1860 Venäjä, Streina, k. 15.11.1932 Helsinki.

Nikolaj Mexmontan (16. kesäkuuta 1860 Strelna, Venäjän keisarikunta – 15. marraskuuta 1932 Helsinki) oli suomalainen kenraalimajuri, joka toimi ylitarkastusosaston päällikkönä Suomen sisällissodan aikana. Hän oli Suomen kaartin viimeinen komentaja vuosina 1903–1905.

Nikolaj Mexmontanin isä oli jalkaväenkenraali Fridolf Maexmontan.[1] Mexmontan oli aktivisti ja hän laati suunnitelman tulevaa Suomen itsenäistymiseen tähtäävää kansannousua varten Tukholmassa vuonna 1917. Hän oli yhteydessä Saksaan, jonka mukaantuloa Mexmontan piti välttämättömänä, sillä Suomessa oli venäläisiä joukkoja. Mexmontan olisi itse mielellään siirtynyt kansannousuarmeijan päälliköksi, mutta Mannerheimia tukenut Hannes Ignatius vapautti Mexmontanin lopuista suunnittelutöistä. Hänen tilalleen tuli Vilhelm Aleksander Thesleff.

Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918. Kun Mexmontan palasi Ruotsista hänelle annettiin tehtäväksi toimia joukkojen tarkastuksesta vastaavan ylitarkastusosaston päällikkönä valkoisten päämajassa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 18. helmikuuta 1918. Hän toimi ylitarkastusosaston päällikkönä kunnes sota päättyi jääden eläkkeelle 30. toukokuuta 1918. Hän oli ensimmäinen itsenäistymisen jälkeen kenraalikuntaan ylennetty upseeri Suomen armeijassa.

Nikolaj Mexmontan oli naimisissa kenraali Georg Edvard Ramsayn tyttären Johanna Eleonooran kanssa. Ramsay oli myös Suomen kaartin komentajia.
Nikolaj Mexmontan (Maexmontan) (16. kesäkuuta 1860 Strelna, Venäjän keisarikunta – 15. marraskuuta 1932 Helsinki)

Puoliso: Vihitty 22.01.1887 Suomen kaarti Johanna Leonora Georgentytär Maexmontan o.s. Ramsay Finsk friherrinna. Rysk hovfröken 1883-05-27. H. M. Keisarinnan hovineiti, vapaaherratar., s. 13.11.1863 Helsinki, Munkkiniemi, (kaksonen), k. 11.03.1943 Helsinki.
Vanhemmat: George Edvard Andersinpoika Ramsay, Venäjän keisarikunnan alaisuudessa palvellut suomalainen vapaaherra ja jalkaväenkenraali (1902). Hän toimi 1874–1877 Suomen kaartin komentajana, ansioitui Turkin sodassa 1877–1878 ja oli 1880–1902 Suomen asevelvollisen sotaväen päällikkö., s. 19.09.1834 Viipuri, k. 05.07.1918 Helsinki ja Elisabeth ''Lilly'' Jamesintytär Ramsay o.s. Cumming, Vanhemmat: englantilainen liikemies James Alexander Cumming ja Jane Tangate., s. 26.03.1842 Venäjä, Pietari, k. 14.01.1919 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 213
XI Maria Fridolfintytär Langhoff o.s. Maexmontan, (Taulusta 211, isä Fridolf Maexmontan) s. 11.06.1862 Venäjä, Pietari, k. 22.08.1935 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.12.1886 Liettua, Vilna Carl Fredrik August Fredrikinpoika Langhoff Suomalainen vapaaherra ja jalkaväenkenraali, joka toimi Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteerinä 1906–1913. Hän oli viimeinen Suomessa aateloitu., s. 14.02.1856 Heinola, k. 18.11.1929 Helsinki.

Carl Fredrik August Langhoff (14. helmikuuta 1856 Heinola – 18. marraskuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen vapaaherra ja kenraali, joka toimi Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteerinä 1906–1913. Hän oli viimeinen Suomessa aateloitu.

Langhoff polveutui tanskalaisesta Langgaard-suvusta. Hänen vanhempansa olivat apteekkari Fredrik Langhoff ja Johanna Charlotta Lucander. Langhoff opiskeli ensin 1864–1870 Helsingfors Lyceumissa. Sen jälkeen hän suoritti 1870–1877 kadettikoulun sekä 1881–1884 Nikolajevin yleisesikunta-akatemian erinomaisin arvosanoin, ja palveli sitten upseerina Venäjällä ja Suomessa. Hän osallistui 1877–1878 Henkivartioväen Izmailovon rykmentin aliluutnanttina Turkin sotaan ja kunnostautui Gornyi Dubnjakin taistelussa lokakuussa 1877 sekä Plevnan, Praveckin ja Sandornikin taisteluissa marraskuussa. Vuonna 1892 everstiksi ylennettynä hän oli Suomessa 1. Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan komentajana 1894–1896, Suomen sotaväen esikuntapäällikkönä 1896–1897 ja Suomen kaartin komentajana 1897–1899. Sen jälkeen palasi Venäjälle maineikkaan Semjonovin kaartin päälliköksi viiden vuoden ajaksi. Langhoff ylennettiin vuoden 1901 alusta kenraalimajuriksi, ja vuosina 1904–1906 hän toimi jalkaväkidivisioonan komentajana.

Langhoff nimitettiin tammikuussa 1906 erotetun Constantin Linderin tilalle Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin ja ylennettiin joulukuussa kenraaliluutnantiksi. Langhoff oli ministerivaltiositeerin virkaan keisari Nikolai II:n ehdokas, ei suomalaisten. Hän kuitenkin omaksui perustuslaillisen linjan, saavutti suomalaisten poliittikkojen luottamuksen ja pyrki kokoamaan valtiosihteerinvirastoon tuekseen suomalaisia siviilivirkamiehiä. Hän yritti huonolla menestyksellä jarruttaa toisen sortokauden kehitystä ja vaati muun muassa Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seynin erottamista. Myöhemmin Langhoff pyrki myöntymään vähemmän tärkeissä asioissa voidakseen jarruttaa pahimpia Suomen asemaan kohdistuvia uhkia, kuten suunnitelmaa Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien liittämiseksi suoraan Venäjään. Protestiksi asioiden kehitykselle hän jätti 1911 alkaen useita eroanomuksia, jotka keisari kuitenkin hylkäsi. Langhoff erosi lopulta 12. huhtikuuta 1913, kun joukko yhdenvertaisuuslakia vastustaneita Viipurin hovioikeuden jäseniä oli tuomittu vankeuteen venäläisessä tuomioistuimessa. Hänen seuraajakseen nimitettiin 21. huhtikuuta suomenvenäläinen Vladimir Markov.

Langhoff oli samanaikaisesti ministerivaltiosihteeriytensä kanssa 1906–1913 myös Helsingin yliopiston vt. kansleri.

Langhoff sai tammikuussa 1912 vapaaherran aatelisarvon ja hänen sukunsa introdusoitiin Suomen Ritarihuoneelle saman vuoden lokakuussa vapaaherrallisena sukuna nro 63.] Langhoff on siten Suomessa viimeinen ja ainoa säätyvaltiopäivien lakkauttamisen jälkeen aateloitu sekä ainoa suoraan vapaaherran arvoon korotettu henkilö.

Langhoff sai jalkaväenkenraalin arvon Venäjän armeijassa eronsa yhteydessä 21.4.1913 ja uudelleen itsenäisessä Suomessa 13.4.1918, jolloin hänestä tuli itsenäisen Suomen armeijan järjestyksessä toinen kenraali C. G. E. Mannerheimin jälkeen. Hän ei kuitenkaan korkean ikänsä vuoksi toiminut valkoisessa armeijassa rintamakomentajana, vaan sotilassairaaloiden tarkastajana, ja erosi palveluksesta pian sisällissodan päätyttyä. Sisällissodan jälkeen Langhoff oli muun muassa asiantuntijajäsenenä 1919–1920 asevelvollisuuslakia valmistelleessa komiteassa sekä Suomen Kadettiklubissa, jonka puheenjohtajana toimi 1923–1926. Hän julkaisi vuosina 1922–1923 ministerivaltiosihteerikauttaan kuvaavat kolmiosaiset muistelmat Sju år såsom Finlands representant inför tronen: minnen och anteckningar åren 1906–1913. Viimeiset vuotensa Langhoff vietti lähinnä hiljaiselämää Helsingissä ja maatilallaan Espoossa, mutta toimi myös Helsingin verolautakunnan puheenjohtajana kuolemaansa asti.

Langhoff oli vuodesta 1886 naimisissa Maria Maexmontanin kanssa, joka oli jalkaväenkenraali Fridolf Maexmontanin tytär. Heidän ainoa poikansa Fridolf kuoli vuonna 1919 lapsettomana, joten Langhoffin aatelissuku sammui mieslinjalta hänen kuollessaan itse 1929 ja lopullisesti vuonna 1975, kun hänen ainoa tyttärensä, keisarinnan hovineiti Maroussie Langhoff kuoli Tukholmassa 81-vuotiaana.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/August_Langhoff

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Carl Fredrik August Langhoff opiskeli Helsingfors Lyceumissa 1864 - 1870, minkä jälkeen hänet otettiin oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 29.7.1870. Valmistuttuaan kadettikoulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Henkivartioväen Izmailovon rykmenttiin 10.6.1877. Langhoff ylennettiin aliluutnantiksi 30.8.1877. Hän oli rykmenttinsä mukana 26.8.1877 - 4.9.1878 Turkin sodassa ja kunnostautui Gornyi Dubnjakin taistelussa lokakuussa 1877 sekä Plevnan, Praveckin ja Sandornikin taisteluissa marraskuussa 1877. Langhoff määrättiin Turkin sodan lopulla 8.6.1878 adjutantiksi Henkivartioväen Izmailovon rykmentin 3. pataljoonaan, missä tehtävässä hän toimi 18.5.1881 saakka.

Langhoff suoritti Nikolain yleisesikunta-akatemian kurssin Pietarissa 8.10.1881 - 25.3.1884, ja hänet ylennettiin kurssin aikana luutnantiksi 17.4.1883. Kurssin jälkeen hänet määrättiin 25.3.1884 alikapteeniksi ylennettynä palvelukseen Vilnan sotilaspiirin esikuntaan. Langhoff nimitettiin 30. jalkaväkidivisioonan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi Vilnaan 30.9.1884, ylennettiin kapteeniksi 8.11.1884 ja siirrettiin 2. armeijakunnan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi 28.5.1885. Langhoff oli komennettuna komppanianpäälliköksi 17. tarkk’ampujapataljoonaan 23.11.1885 - 16.9.1886. Hänet määrättiin 5.11.1887 vt. yleisesikuntaupseeriksi erityistehtäviä varten 2. armeijakunnan esikuntaan, 26.1.1888 vt. esiupseeriksi 5. paikallisprikaatin hallintoon ja ylennettiin 24.4.1888 everstiluutnantiksi.

Langhoff määrättiin 22.3.1890 Suomen asevelvollisen sotaväen Päällikköhallituksen adjutantiksi, ja hän toimi sen vt. esikuntapäällikkönä sekä ylisotatuomioistuimen jäsenenä 3.6. - 3.9.1890. Hänet määrättiin Venäjän armeijan pääesikunnan sotilasopetuskomitean kanslian nuoremmaksi sihteeriksi 17.8.1891. Langhoff ylennettiin everstiksi 5.4.1892 ja komennettiin pataljoonankomentajaksi Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 27.4. - 10.9.1893. Hänet määrättiin 28.12.1894 1. Uudenmaan suomalaisen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin Suomen sotilaspiirin (kenraalikuvernöörin) viraston Suomen sotaväen esikunnan vt. esikuntapäälliköksi 29.6.1896. Langhoff vakinaistettiin tehtävään 7.9.1896 Venäjän armeijan yleisesikunnan upseeriluetteloihin merkittynä ja määrättiin kenraalikuvernöörin käskyllä 13.10.1896 myös Suomen ylisotaoikeuden jäseneksi. Hänet nimitettiin Henkivartioväen 3. Suomen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi 7.2.1897, ja hänelle myönnettiin 10.2.1897 ero Suomen ylisotaoikeuden jäsenyydestä sekä Suomen sotilaspiirin viraston Suomen sotaväen esikunnan esikuntapäällikön tehtävästä.

Langhoff määrättiin 25.9.1899 Henkivartioväen Semenovskojen rykmentin komentajaksi ja ylennettiin kenraalimajuriksi 1.1.1901. Hänet siirrettiin 21.10.1904 Henkivartioväen 1. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin komentajaksi sijoitettuna henkivartioväen jalkaväkeen ja pysytettynä Henkivartioväen Semenovskojen rykmentin upseeriluetteloissa, joista hänet vapautettiin 23.12.1904. Langhoff nimitettiin 23.1.1906 H. M. Keisarin ministerivaltiosihteeriksi Suomea varten ja samalla Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston vt. kansleriksi. Hänet merkittiin yleisesikunnan upseeriluetteloihin 12.6.1906 ja ylennettiin kenraaliluutnantiksi 6.12.1906.

Langhoff kohotettiin vapaaherralliseen arvoon 14.1.1912, ja hänen sukunsa merkittiin introduktiossa 14.10.1912 Suomen ritarihuoneeseen vapaaherrallisena sukuna 63.

Langhoff erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta ja ministerivaltiosihteerin tehtävästä jalkaväenkenraalina 2.4.1913. Reserviin jäätyään hän muutti Helsinkiin. Suomen vapaussodan aikana Langhoff toimi sotilaallisen terveydenhoitolaitoksen ja lääkärihuollon tarkastajana 12.4.1918 lähtien. Hänet merkittiin Suomen armeijan upseeriluetteloon jalkaväenkenraalina 13.4.1918, ja hän sai siirron armeijan reserviin 27.5.1918 sekä edelleen eron armeijan reservistä 17.9.1918.

Suurlakon jälkeen tammikuun lopulla 1906 Langhoff nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi. Hänellä oli takanaan merkittävä ura Venäjän armeijan yleisesikunnassa ja huomattavien joukko-osastojen komentajana. Häntä oli käytetty 1890-luvulla asiantuntijana useissa keisarin nimittämissä Suomen sotaväen uudelleenorganisointia ja lainsäädäntöä käsitelleissä komiteoissa. Vaikka Langhoff tunnettiinkin rehelliseksi ja isänmaanystäväksi, eivät suomalaiset poliitikot luottaneet häneen täysin. Pelättiin, ettei hän olisi tarpeeksi perillä oloista eikä kykenisi määrätietoisesti puolustamaan Suomen etuja. Langhoff osoittautui kuitenkin mieheksi paikallaan, etenkin kun keisari Nikolai II osoitti hänelle henkilökohtaisesti mitä suurinta suopeutta ja luottamusta.

L. H. S. Mechelinin ja A. J. Hjeltin 1906 - 1909 senaattien kanssa kenraali Langhoff oli luottamuksellisissa suhteissa, mutta 1909 jälkeen tilanne suuresti vaikeutui, kun kenraali V. Markoffin senaatti nimitettiin ja jalkaväenkenraali F. A. Seyn tuli Suomen kenraalikuvernööriksi. Langhoff esitti turhaan keisarille useaan kertaan Seynin erottamista, ja suotuisasti alkanut ministerivaltiosihteerin tehtävä muuttui yhä toivottomammaksi. Hän pyrki myöntymään pienissä asioissa keskittääkseen ponnistelut suuriin, ja näin hän muun muassa sai Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien yhdistämisen Venäjään lykätyksi. Ministerivaltiosihteerin aseman käytyä kestämättömäksi Langhoff erosi huhtikuussa 1913, kun venäläisessä tuomioistuimessa oli tuomittu yhdenvertaisuuslain vastustamisen johdosta vankeuteen joukko Viipurin hovioikeuden jäseniä. Samalla hän erosi Aleksanterin yliopiston vt. kanslerin toimesta puolustettuaan yliopistoa taitavasti venäläisten hyökkäyksiltä.

Eläkkeellä Langhoff kirjoitti muistelmiaan, jotka ilmestyivät 1922 - 1923 kolmessa osassa: Sju år såsom Finlands representant inför tronen on seikkaperäinen kuvaus hänen vaikeasta tehtäväsarastaan ministerivaltiosihteerinä. Vapaussodan puhjettua Langhoff ilmoittautui vapaaehtoisena Suomen valkoisen armeijan palvelukseen. Korkean ikänsä johdosta rintamatehtäviä hänelle ei uskottu, mutta hän työskenteli ansiokkaasti sotilaallisen terveydenhoitolaitoksen tarkastajana sodan päättymiseen saakka. Langhoff sai syyskuussa 1918 virallisesti eron Suomen armeijan palveluksesta ja hän toimi Suomen kadettikoulussa opiskelleiden upseerien muodostamassa Suomen Kadettiklubissa, jonka puheenjohtajana hän oli 1923 - 1926. Käytettiinpä hänen asiantuntemustaan hyväksi myös Suomen sotaväen asevelvollisuuslakikomiteassa 1919 - 1920. Helsingin kaupungin verolautakunnan jäsenenä kenraali Langhoff toimi kuolemaansa saakka.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 4 urh. 2.5.1878; RomTrD 17.6.1878; sodan 1877 - 1878 hop. mm. 17.8.1878; YE-merkki 25.3.1884; VenSt 3 24.4.1888; keisarin kabinetin lahjoittama brilj. sormus26.7.1891; VenA 3 7.10.1891; VenSt 2 23.2.1896; Aleksanteri III:n hallitsijakauden hop. mm. 9.3.1896; RanskKL ups. 24.10.1897; RomTR K 24.10.1897; VenA 2 6.12.1899; RuotsMR K 1 12.4.1902; VenVl 4 25 v. palv. 9.12.1902; RanskKL R 21.2.1904; VenVl 3 6.12.1904; VenA 1 1.1.1909; Poltavan taistelun 1709 vaalea pr. 200-vuotismm. 17.6.1909; isänmaallisen sodan 1812 vaalea pr. 100-vuotismm. 26.12.1912; VenVl 2 21.2.1913; Romanovien hallitsijasuvun 300-v. riemujuhlan vaalea pr. mm. 21.2.1913; Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisriemujuhlan perintömrk. 22.2.1913; Vs. mm. sk. 31.1.1922; Suomen Kadettiklubin kult. mrk. 1927.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=239

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

August Langhoff gjorde karriär inom det militära och var ministerstatssekreterare 1906–1913. På denna post gjorde han vad han kunde för att hävda de finländska intressena.

August Langhoff härstammade från den danska släkten Langgaard och ansåg sig själv vara soldat ut i fingerspetsarna. Han utexaminerades med utmärkta betyg från Kadettkåren i Fredrikshamn och Nikolajevska militärakademin i Petersburg. Langhoff gjorde en snabb karriär i den ryska armén: som 36-åring var han överste och som 44-åring generalmajor. I Finland var han kommendör för Livgardets finska skarpskyttebataljon och i Ryssland kommendör för det ryktbara Semjonovska gardet.

Langhoff fick en hög samhällelig position när kejsaren utnämnde honom till ministerstatssekreterare i Petersburg 1906. Hans tid på denna post inföll under en tid som präglades av världspolitisk och in­rikespolitisk turbulens. Langhoffs viktigaste uppgift blev att utgöra en länk mellan den ryska kejsarmakten och storfurstendömet Finland under de svåra förhållanden som rådde under autonomins sista årtionde. Hela Langhoffs tid som ministerstatssekreterare präglades av kejsar Nikolaj II:s strävan att koppla samman den finländska lagstiftningen och administrationen med de allmänna riksomfattande intressena.

Langhoff kände kejsaren personligen och fick sin nya administrativa post efter storstrejken 1906 då han efterträdde Constantin Linder. Langhoff var emellertid inte finländarnas kandidat till befattningen. Det ansågs att han inte hade tillräcklig kännedom om vare sig förhållandena i Finland eller civiladministrationen i Finland och Ryssland. Han betraktades också som en ärelysten karriärist. Efter att ha tillträtt tjänsten hamnade Langhoff genast mellan två eldar: å ena sidan var han kejsarens förtrogne, å andra sidan knöts han allt närmare till den konstitutionella fronten i Finland.

Langhoff lyckades anställa civila tjänste­män från Finland till sitt kansli, och avsikten var att dessa skulle avvärja de planer som betraktades som lagstridiga. Då det gällde att försvara Finlands autonoma ställning motsvarade resultaten i praktiken inte riktigt Langhoffs förväntningar, och han lämnade in ett flertal avskedsansökningar mellan 1911 och 1913. Kejsaren beviljade dem inte. Också finländarna föredrog Langhoff på posten framför ett ryskt alternativ. Det samma gällde uppdraget som tf. kansler vid Helsingfors universitet, som Langhoff tilldelats 1906. Under sin tid som universitetets kansler såg han bland annat till att universitetet i Alma Söderhjelm fick sin första kvinnliga lärare och docent.

Till slut lämnade han emellertid frustrerad sin tjänst som ministerstatssekreterare 1913. År 1912 upphöjdes Langhoff i friherrligt stånd, som ende och siste finländare efter att ståndslantdagen avskaffats. Sina sista år tillbringade han i Helsingfors och på sin gård Miniato i Esbo.

Jaana Gluschkoff / http://www.blf.fi/artikel.php?id=3271.
Vanhemmat: Fredrik Wilhelm Langhoff, Apteekkari, s. 26.08.1814 Venäjä, Pietari, k. 21.03.1887 Helsinki ja Johanna Charlotta Johanintytär Langhoff o.s. Lucander, s. 19.09.1828 Uusikaupunki, k. 17.08.1861 Joroinen.
August Langhoff vuonna 1897.

Lapset:
Fridolf Kaonstantin Langhoff s. 03.03.1888 Liettua, Vilna, k. 21.10.1919 Helsinki.
Maria Louise Charlotte (Maroussia) Alexeieff ent. Maximoff o.s. Langhoff , s. 15.12.1893 Venäjä, Pietari. Tauluun 214
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 214
XII Maria Louise Charlotte (Maroussia) Carlintytär Alexeieff ent. Maximoff o.s. Langhoff, (Taulusta 213, äiti Maria Langhoff) Keisarinnan hovineiti., s. 15.12.1893 Venäjä, Pietari, k. 02.01.1975 Ruotsi, Tukholma.
Maria Louise Charlotte (Maroussia) Langhoff (1893-1975)

1. puoliso: Vihitty 15.09.1916 Venäjä, Pietari, eronneet 1919 Ivan Maximoff s. 07.02.1881 Venäjä, Pietari, k. 29.05.1937 Helsinki.

2. puoliso: Vihitty 28.12.1919 Helsinki Georges Alexeieff s. 19.02.1891 Venäjä, Pietari, k. 1976.

Historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk underrättelsetjänst. Berättat av Joura Alexeieff Langhoff
för Agneta Ulfsäter-Troell, Caroline Berglund, Gunilla de Besche-Öhrvall.

La Belle Époque var de vackras och de förmögnas epok och de lysande societetsevenemangens tid såväl i Paris som i S:t Petersburg. I den kejserliga metropolen befann sig den ivrigt uppvaktade Maroussia Langhoff, en firad skönhet i societeten, en av dem som kunde spegla sig i bladguld och kristall på de magnifika baler som avlöste varandra.

Boken innehåller unika bilder från ett halvt sekel ur familjen Langhoffs privata fotoalbum. Bl.a bilder från vinterpalatset då Maroussia arbetade där som sjuksköterska under första världskriget.

http://www.adlibris.com/se/bok/atersken-historien-om-maroussia-langhoff-hovfroken-i-st-petersburg-och-georges-alexeieff-rysk-officer-i-fransk-tjanst-9789529963157.
Georges Alexeieff (1891-1976)
Lapset:
Georges ”Joura” Alexeieff-Langhoff e. Alexeieff Joura Langhoff gjorde en banbrytande insats under fyrtio år som chef för Kungsträdgården., s. 6/1922 Helsinki, k. 14.08.2010 Ruotsi, Tukholma.

Georges Alexeieff-Langhoff till minne:

Vd Georges ”Joura” Alexeieff-Langhoff, Stockholm, har som tidigare meddelats avlidit vid 88 års ålder den 14 augusti. Närmaste anhörig är hans maka Karin Langhoff (född von Otter). Han var född i Helsingfors.

Joura Langhoff gjorde en banbrytande insats under fyrtio år som chef för Kungsträdgården.

Joura Langhoff hade en kosmopolitisk bakgrund. Då han blev student i Helsingfors 1940 talade han flytande fyra språk – svenska, finska, franska och ryska. Jouras mor Maroussia var dotter till Finlands ministerstatssekreterare August Langhoff i S:t Petersburg. Hans far Georges Alexeieff var en framstående rysk marinofficer, som övergick till den franska underrättelsetjänsten.

Joura Langhoff blev som 17-åring anställd vid Franska legationen som chifferexpert under vinterkriget. Efter studentexamen blev han legationens pressattaché.

De första efterkrigsåren innebar en stor påfrestning för familjen Langhoff. Den kommunistiske inrikesministern Yrjö Leino lät natten till den 21 april 1945 storma familjens bostad i Helsingfors för att häkta pappan tillsammans med många andra exilryssar som sovjetiska regeringen ville ha tag på. Pappan hade emellertid rest över till Sverige.

I Langhoffs familj växte misstanken att Joura ändå skulle gripas som gisslan för fadern. Mor och son reste i hemlighet genom brittisk förmedling via Österbotten och vidare i en öppen fiskebåt över havet till Umeå och därifrån till Stockholm.

Efter 1948 blev den politiska situationen lugnare i Finland. Kommunisterna hamnade utanför regeringen. Joura Langhoff kunde återvända och blev 1952 anställd vid olympiska spelen i Helsingfors och fyra år senare vid Ryttarolympiaden i Stockholm 1956.

Joura Langhoff behöll ett starkt intresse för sitt gamla hemland. Han deltog helhjärtat i den arbetsgrupp som genomförde den lyckade Finn Finland-kampanjen i Sverige på 1960-talet.

Joura Langhoff var en charmerande person, kunnig och intresserad av både historia och nutid. Som den gentleman han var talade han alltid med takt och ton om det förflutna.

Tom Söderman / http://www.dn.se/arkiv/familj/georges-alexeieff-langhoff-till-minne/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirja kirjailijalta Joura Alexeieff Langhoff:

Återsken : historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk tjänst
Joura Alexeieff Langhoff
sidottu, 2006, ruotsi, ISBN 9789529963157
31,40 €

Historien om Maroussia Langhoff, hovfröken i S:t Petersburg och Georges Alexeieff, rysk officer i fransk underrättelsetjänst. Berättat av Joura Alexeieff Langhoff för Agneta …
.
Joura Alexeieff Langhoff: Återsken
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 215
X Johan Rudolf Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 210, isä Jakob Maexmontan) Löjtnanten vid grenadier skarpskytte bataljonen., s. 30.10.1822 Turku, k. 1895 Helsinki.

1. puoliso: Vihitty 18.02.1852 Turku Maria Charlotta Erikintytär Maexmontan o.s. Ullner Kauppiaan tytär, sotilaan vaimo., s. 21.12.1829 Turku, k. 07.08.1854 Turku.
Vanhemmat: Erik Gustaf Erikinpoika Ullner, Kauppias, s. 03.10.1785 Kemiönsaari, Västanfjärd, k. 13.07.1855 ja Agata Fredrika Larsintytär Ullner o.s. Malm, s. 09.01.1791 Turku, k. 15.11.1860.

2. puoliso: Vihitty 13.12.1855 Turku Sofia Rosalia Erikintytär Maexmontan o.s. Ullner s. 17.01.1831 Turku, k. 14.03.1857 Turku.
Vanhemmat: Erik Gustaf Erikinpoika Ullner, Kauppias, s. 03.10.1785 Kemiönsaari, Västanfjärd, k. 13.07.1855 ja Agata Fredrika Larsintytär Ullner o.s. Malm, s. 09.01.1791 Turku, k. 15.11.1860.
Lapset:
Sofia Augusta Gadding o.s. Maexmontan , s. 01.09.1856 Turku. Tauluun 216
3. puoliso: Vihitty 21.03.1863 Pori Hilma Charlotta Kristina Magnuksentytär Maexmontan o.s. Hellström Kauppiaan tytär, sotilaan vaimo., s. 30.05.1839 Pori, k. 05.03.1871 Turku.
Lapset:
Johan Maexmontan , s. 22.12.1863 Turku. Tauluun 217
Anna Maria Åkerman o.s. Maexmontan , s. 03.01.1865 Turku. Tauluun 218
4. puoliso: Vihitty 15.08.1872 Helsinki Johanna Wilhelmina Maexmontan o.s. Rudin s. 28.01.1848 Ruotsi, Tukholma, k. 21.12.1895 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 216
XI Sofia Augusta Johanintytär Gadding o.s. Maexmontan, (Taulusta 215, isä Johan Maexmontan) s. 01.09.1856 Turku.

kummi: handlanden Johan Maexmontan
kummi: hofrättsrådinnan Maria Elisabeth Thileman
kummi: handlanden Gustaf Ferdinand Ullner
kummi: dess hu Anna Möller
kummi: stabskapitainen Theodor Tihleman
kummi: mamsell Rosina Maexmontan
kummi: löjtnanten Carl Schauman
kummi: mamsell Emma Thileman
kummi: underlöjtnanten och riddaren Olivier Grotenfelt
kummi: mamsell Klementina Ullner.

Puoliso: Vihitty 24.08.1879 Knut Robertinpoika Gadding s. 23.02.1845 Porvoo, Hommanäsin kartano.
Vanhemmat: Robert Sten Henrik Adaminpoika Gadding, Mikkelin tarkk´amujapataljoonan kapteeni., s. 23.05.1795 Porvoo, k. 16.09.1872 Askola ja Fredrika Wilhelmina Antoinette Johanintytär Gadding o.s. Åkerstedt, s. 31.10.1811 Askola, Huuvarin puustelli.
Hommanäsin kartano (Lövingsin kartano) Hommanäsin kartano on muodostettu 1600-luvun alkupuolella ja omistajat tunnetaan vuodesta 1606 lähtien. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1827 edustaen empiretyyliä. Osa aikaisempaa päärakennusta 1700-luvulta on vieläkin olemassa. Kartano on tunnettu aikaisemmasta omistajastaan, kuuluisasta 1700-luvun sissipäällikkö Tapani Löfvingista.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 217
XI Johan Johaninpoika Maexmontan, (Taulusta 215, isä Johan Maexmontan) s. 22.12.1863 Turku.

Puoliso: Lida Maexmontan o.s. Losevoi

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 218
XI Anna Maria Johanintytär Åkerman o.s. Maexmontan, (Taulusta 215, isä Johan Maexmontan) Anna isännöi Ylöjärven Teivaalan ratsusäteritilaa 1189-1890, s. 03.01.1865 Turku.

1. puoliso: Vihitty 12.11.1889 Hämeenlinna Julius Casimir Gustafinpoika Åkerman Ylöjärven Teivaalan ratsusäteritilan isäntä 1889., s. 05.06.1863 Helsinki, Suomenlinna, k. 28.12.1889 Ylöjärvi, Teivaala.

2. puoliso: Vihitty 1894 August Frankenfeldt
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 219
X Sigfrid Edvard Jakobinpoika Maexmontan, (Taulusta 210, isä Jakob Maexmontan) Hän valmistui farmaseutiksi vuonna 1853 ja tuli apteekkariksi Jyväskylään 1858. Helsingistä Maexmontan osti apteekin 1860 ja myi sen jälleen 1863. Hän toimi ilmeisesti Suomenlinnan apteekkarina vuodesta 1866. Jossain vaiheessa apteekin mainitaan menneen konkurssiin, minkä jälkeen Maexmontan perusti menestyvän viinatehtaan ja alkoholin tuontiliikkeen, joiden yhteydessä toimi myös pelikorttitehdas., s. 07.07.1831 Piikkiö, Pussilan kartano, k. 26.03.1880 Helsinki.

S. E. Maexmontan oli kotoisin Turun läheltä Piikkiöstä. Hän valmistui farmaseutiksi vuonna 1853 ja tuli apteekkariksi Jyväskylään 1858. Helsingistä Maexmontan osti apteekin 1860 ja myi sen jälleen 1863. Hän toimi ilmeisesti Suomenlinnan apteekkarina vuodesta 1866. Jossain vaiheessa apteekin mainitaan menneen konkurssiin, minkä jälkeen Maexmontan perusti menestyvän viinatehtaan ja alkoholin tuontiliikkeen, joiden yhteydessä toimi myös pelikorttitehdas.

Sigfrid Edvard kuoli 26.3.1880 Helsingissä pitkällisen sydäntaudin murtamana.
(Oikealla kuolinilmoitus 28.3.1880 Helsingfors Dagblad no 83.)
Herra Maexmontan toimi vuosina 186465 ateljeekuvaajana ja jonkin aikaa ilmeisesti myös kiertävänä kuvaajana. Hän käytti Turussa toimineen norjalaissyntyisen valokuvaaja Ole Jonsen Aunen kulissia ja liikemerkkiä. Tämä viittaa siihen, että Sigfrid olisi oppinut valokuvaustaidon tämän ateljeessa. Harrastus jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi sijoittuen siihen kauteen, jolloin hän ei hoitanut omaa apteekkia.

Helsingissä Maexmontan vuokrasi Pohjoisen Esplanadinkadun ja Kluuvikadun kulmasta ateljeehuoneiston, jota neidit Hilda ja Karin Magito olivat käyttäneet. Hänen käyntikorttikuvansa olivat yleensä kaavamaisen yksitoikkoisia ja käytetty rekvisiitta niukkaa. Käyntikorttikuvien kääntöpuolella oleva sinisellä painettu ornamentiikka on sama kuin Ole Jonsen Aunen käyttämä. Maexmontan vain vaihtoi oman nimensä ornamentin sisälle (S.E. Maexmontan). Maexmontan otti myös vaimostaan Johannasta visiittikorttikuvan, joka on tallessa Museoviraston kuva-arkistossa.

Sven Hirn kertoo ”Kameran edestä ja takaa” teoksessaan, että 1800-luvun puolivälissä valokuvaus siirtyi ”apteekkarikauteen”, koska valokuvien tekeminen edellytti melkoista kemikaliota, ja eri vaiheet erillisiä reseptejä. Liuoksia ei ollut aluksi valmiina, joten kuvaajan oli itse huolehdittava ”laboratoriopuuhasta”. Näppäryyden ohella tarvittiin kärsivällisyyttä. ”Erilaisten tököttien käsittely oli lisäksi sekä siivotonta, hajuaistia koettelevaa että määrätyissä olosuhteissa myös paloturvallisuutta arveluttavasti vaarantavaa.” Esimerkiksi paperivedoksia varten käytettiin munanvalkuaisella käsiteltyä albumiinipaperia, jota tosin ryhdyttiin valmistamaan teollisesti sangen pian. Joka tapauksessa tuon ajan valokuvaajilta vaadittiin taiteellisen silmän ja kohtalaisen kätevyyden ohella auttavaa kemiallisten prosessien hallitsemista. Huomattavan moni varhaisimmista valokuvaajistamme olikin saanut proviisorin koulutuksen.

Apteekkarin ammatti mahdollisti myös valokuvausta rahakkaamman uran, sillä viinatehtailukin vaati aikanaan kemistin taitoja. 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomessa ryhdyttiin voimakkaasti propagoimaan viinien valmistusta kotimaisista raakaaineista. Tällaiset tehtaat eivät vaatineet suuria perustamispääomia eivätkä monimutkaisia koneita. Maukkaat ja terveellisinäkin mainostetut hedelmä ja marjaviinit kasvattivat suosiotaan etenkin, kun niiden huokea hinta toi juomat vähemmän varakkaiden ulottuville. Ilmeisesti Maexmontan iski tähän saumaan jossain vaiheessa ennen kuolemaansa ja aloitti menestyvän alkoholikaupankäynnin ja viinatehtailun. Valtaosa tuon ajan viinatehtaista sijaitsi kaupungeissa, ja erityisesti Helsingissä alalla oli apteekkareita ja proviisoreita. Heidän taitonsa lääkkeiden valmistuksessa antoi hyvät edellytykset myös viinasekoitusten laatimiseen. Joidenkin lähteiden mukaan Maexmontanin viinatehdas olisi sijainnut Töölössä, mutta ainakin yksi Maexmontanin viinatehdas sijaitsi Siltavuorenrannalla tuolloin vielä puisen Pitkänsillan kupeessa. ( Ylempänä kuvassa vasemmalla piipullinen rakennus) Tehdas paloi vuonna 1918 dramaattisten tapahtumien keskellä.

Kts: http://www.jukkajoutsi.com/helsinki2.html/ Sivustolla kerrotaan seuraavaa: ”Taistelujen tuhot ympäri Helsinkiä olivat Tampereen tuhoihin nähden verraten pieniä., mutta kaupunkilaisille järkyttäviä. Eniten kärsivät ne rakennukset, joihin punaiset linnoittautuivat. Suurimpia tuhot olivat perjantaina 12.4.1918 'Turun kasarmilla', joka tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Näyttävä tulipalo syttyi myös Pitkänsillan eteläreunassa, jossa sijainnut 'Maexmontan' väkiviinatehdas paloi suurella roihulla. Palokunta saapui taistelujen keskelle palopaikoille, muttei kyennyt sammuttamaan paloja.” (Nyström Samu: Helsinki ja helsinkiläiset sodassa. Teoksessa Kolbe Laura & Nyström Samu, Helsinki 1918. Pääkaupunki ja sota. Minerva, Helsinki.)

Sigfrid Edvardin lisäksi Maexmontanin suvussa on vaikuttanut muiden muassa kuuluisa kuvataiteilija Frans Maexmontan (18471901), jonka isä oli apteekkari. Suvusta löytyy myös kauppaneuvos Jakob Maexmontan (17601829), Suomen Kaartin viimeinen komentaja Nikolai Maexmontan (1860–1932) ja yliopiston lähinnä viimeinen miekkailunopettaja Mauritz Maexmontan (18561936, ilmeisesti kuvataiteilija Frans Maexmontanin veli).

Lähde: http://kaupunginosat.net/oulunkyla/historia/maexmontan/Sigfrid_Edvard_Maexmontan.html.
Sigfrid Edvard (S.E) Maexmontan 7.7.1831 – 26.3.1880. Kuva: Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Puoliso: Johanna Charlotta Maexmontan o.s. Andersson s. 04.02.1844 Ruotsi, k. 10.03.1903 Helsinki.
Johanna Charlotta Maexmontan os. Andersson (1844-1903)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 220
VIII Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 199, isä Mikael Maexmontan) s. 25.12.1773 Lempäälä, Haurala, Kirjakka, k. 26.12.1833 Turku.
Mikael Maexmontan (1773-1833) Museo: Suomen kansallismuseo. Kuva: Jan Lindroth 2002.

Puoliso: Vihitty 09.04.1811 Turku Kristina Vilhelmina Kristianintytär Maexmontan o.s. Åkerman s. 03.12.1794 Turku, k. 12.12.1864 Turku.

Lapset:
Frans Mikael Maexmontan , s. 17.08.1814 Turku. Tauluun 221
Maria Wilhelmina Edmea Maexmontan s. 17.05.1829 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 221
IX Frans Mikael Mikaelinpoika Maexmontan, (Taulusta 220, isä Mikael Maexmontan) Apteekkari, s. 17.08.1814 Turku, k. 11.12.1883 Siuntio, Kehlan kartano.

Mexmontanin vanhemmat olivat apteekkari Frans Mikael Mexmontan ja Paulina Augusta Lovisa Lindström. Hän pääsi ylioppilaaksi 1876 Helsingin yksityislyseosta, suoritti voimistelunopettajan tutkinnon 1892 sekä valmistui filosofian kandidaatiksi 1903 ja maisteriksi 1904. Maxmontanin vaimo oli vuodesta 1889 Johanna Natalia Theresia Buch-Oberleitner (k. 1937).

Miekkailunopettajan ura

Mexmontan toimi ensin voimistelunopettajana useissa Helsingin ruotsalaisissa oppikouluissa vuosien 1879 ja 1890 aikana, samoin kuin Helsingin kansankirjaston hoitajana, sairausvoimistelijana ja hierojana. Helsingin yliopiston apulaismiekkailunopettajana hän oli 1885-1895 ja miekkailunopettajana 1895–1926. Helsingfors skidsklubbin puheenjohtajana hän toimi 1898–1908. Mexmontan oli Helsingin miekkailijoiden ja Suomen miekkailuliiton kunniajäsen.

Aktivisti ja kalterijääkäri

Mexmontan osallistui kutsuntalakkoihin 1902–1904, oli mukana perustamassa Voimaliittoa 1906 ja kuului sen johtokuntaan. Mexmontan sai julkisuutta 1902, kun osallistui Senaatintorilla käytyyn kahakkaan kasakoiden ja ylioppilaiden välillä. Taitavana miekkailijana tunnettu Mexmontan sai pelkkä kävelykeppi aseenaan yhden kasakan putoamaan hevosen selästä mutta hän haavoittui myös itse päähän kasakan sapeliniskusta.

Vuosina 1915–1917 kalterijääkäreihin kuulunut Mexmontan oli vangittuna maanpetoksellisesta toiminnassa Pietari-Paavalin linnoituksessa, Pietarin etappivankilassa ja Pähkinälinnassa. Hän sai aluksi kuolemantuomion, joka muutettiin 20 vuoden pakkotyöksi. Vapauduttuaan Venäjän vallankumouksen aikaan hän toimi aktiivisesti Helsingin ensimmäisessä suojeluskunnassa.

Mexmontanin katkaistujen jalkakahleiden pienoisjäljennös on osa kalterijääkärien yhteistunnusta, jossa on lisäksi Spalernajan vankilan kultainen pienoisavain.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauritz_Mexmontan

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

30.5.1876 MEXMONTAN Mauritz Bernhard 20046 (Uusm.). * Helsinki 15.4.1856, vanht apteekkari Frans Mikael Mexmontan ja Paulina Augusta Lovisa Lindström. Yo Hfors privatlyc. VO 92, FK (fm) 03, FM 04. Yliop. miekkailutaidon opettaja 95-26. † Helsinki 21.1.1936. – Pso 1889 Hanna Natalia Theresia Buch-Oberleitner (Tartosta).

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20046.
Kehlan kartano on muodostettu vuonna 1683, mutta omistajat tunnetaan vuodesta 1540 lähtien. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1800-luvulla ja peruskorjattu vuonna 1900. Viljamakasiini on peräisin vuodelta 1820.

Puoliso: Paulina Augusta Lovisa Gustafintytär Maexmontan o.s. Lindström s. 1824, k. 03.05.1883 Siuntio, Kehlan kartano.
Vanhemmat: Gustaf Adolf Lindström, s. 31.08.1792 Jaakkima, k. 23.04.1847 Helsinki ja Anna Christina Lovisa Karlintytär Lindström o.s. Lagus, s. 04.12.1798 Sysmä, Liikola, k. 02.11.1881 Siuntio.

Lapset:
Frans Michael Christian Maexmontan , s. 14.06.1847 Helsinki. Tauluun 222
Karl Lorentz Fabian Maexmontan s. 12.07.1850 Helsinki, k. 29.11.1876 Siuntio, Kelan kartano.
Kelan kartano Siuntiossa. Keskiaikainen ratsupolku kulkee ohi Sjundbyn kartanon ja kiertää Vikträskin itäreunaa. Tie kulkee myös Kelan kartanon pihapiirin läpi. Kartanon päärakennus on 1800-luvulta ja näyttävä, punatiilinen navetta tien reunassa on valmistunut vuonna 1901. Rakennus on Museoviraston suojelema. Laakson eteläreunassa virtaavan puron varrella on 1700-luvulla ollut jalkamylly. Kartano on yksityisomistuksessa.
Mauritz Bernhard Maexmontan , s. 15.04.1856 Helsinki. Tauluun 223
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 222
X Frans Michael Christian Fransinpoika Maexmontan, (Taulusta 221, isä Frans Maexmontan) Yo Vasa gymn. Fm-yo. Opisk. Hgin polyt. op. Taidemaalari, taideopettaja ja taideteollisuuden harjoittaja. Lehtimies., s. 14.06.1847 Helsinki, k. 26.09.1901 Helsinki (kirj. Siuntio).
Frans Maexmontan (1847–1901) Suomi: Purjehdus Yöllä. Svenska: Nattig seglats. English: Sailing at Night.

Puoliso: Vihitty 21.11.1879 Helsinki, eronneet 1892 Lydia Amalia Karlintytär Maexmontan o.s. Lagus s. 11.05.1855 Vaasa, k. 19.10.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Karl Ludvig Karlinpoika Lagus, Vaasan läänin läntisen tarkastuspiirin vt. ylimetsänhoitaja 1859., s. 03.11.1804 Sipoo, k. 15.02.1870 Vaasa ja Charlotta Amalia Karlintytär Lagus o.s. von Blau, s. 14.03.1828 Venäjä, Tver, k. 1907.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 223
X Mauritz Bernhard Fransinpoika Maexmontan, (Taulusta 221, isä Frans Maexmontan) Helsingin yliopiston miekkailunopettaja joka osallistui aktivistien, Voimaliiton ja jääkäriliikkeen toimintaan 1900-luvun alussa., s. 15.04.1856 Helsinki, k. 21.01.1936 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 1889 Johanna Teresia Gustavintytär Maexmontan o.s. Buch-Oberleitner s. 1862, k. 1937 Helsinki.

Lapset:
IRA Natalie Leontine Pauline Maexmontan s. 1896 Helsinki, k. 1936 Helsinki.
Atta Jadwiga Laurell o.s. Maexmontan , s. 20.08.1904 Helsinki. Tauluun 224
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 224
XI Atta Jadwiga Mauritzintytär Laurell o.s. Maexmontan, (Taulusta 223, isä Mauritz Maexmontan) s. 20.08.1904 Helsinki, k. 10.02.1977 Leppävirta.
Atta Jadwiga Laurell (Maexmontan) (1904-1977)

Puoliso: Vihitty 1938 Arnold August Henrikinpoika Laurell Suomalainen toimittaja, kirjailija ja suomentaja, kirjailijanimi A. Laurio., s. 13.12.1894 Kuopio, k. 03.01.1972 Leppävirta.

Arnold August Laurell, kirjailijanimi A. Laurio (13. joulukuuta 1894 Kuopio – 3. tammikuuta 1972 Leppävirta) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja suomentaja.

Laurellin vanhemmat olivat tukkipäällysmies Henrik August Laurell ja Katri Hämäläinen. Hän kävi Kuopion lyseota 1905–1915 ja oli sitten toimittajana Kuopiossa vuoteen 1925 saakka. Laurell asui 1945 Leppävirroilla.

Laurell oli naimisissa vuodesta 1938 Atta Jadwiga Mexmontanin kanssa.

Teoksia

Ryskt fängelseliv : efter Mauritz Mexmontans av A. Laurell på finska nedskrivna anteckningar redigerade och översätta till svenska av Ragnar Numelin. Söderström, Helsingfors 1958

Nimellä A. Laurio :

Pako kaupungista eli konttorituolilta lypsypallille : romaani. Karisto 1947

Suomennoksia

Stefan Zweig : Hairahduksen hetki : romaani. Karisto 1929 (alkuteos Vierundzwanzig Stunden aus dem Leben einer Frau)
Leo Perutz : Kolmas luoti : romaani. Karisto 1929 (alkuteos Der Dritte Kugel)
Leo Perutz : Menneisyyden kahleissa : tarina vanhasta Itävallasta. Karisto 1929
Wilhelm Hegeler : Nellyn miljoonat : romaani. Karisto 1930
E. T. A. Hoffmann : Paholaisen eliksiirit : romaani. Karisto 1930, 2. painos 1989 (alkuteos Die Elixiere des Teufels)
David Potter : Väärän nimen varjolla : toimintaromaani. Karisto 1931 (alkuteos The Lady of the Spur)
George Paston : Naisen oikku : romaani. Karisto 1933
Bent Demer : Sabotaaši. Tammi 1945
Tarujen Hellas : vanhoja klassillisia satuja ; kertonut Gustav Schwab ; kuvitus A. J. Carstens ym. ; suomentaneet Arnold Laurell ja Werner Anttila. Karisto 1957, 7. painos 2000 (alkuteos Griechische Heldensagen)

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arnold_Laurell

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
.
Arnold August Laurell (1894-1972)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 225
VI Johan Mikaelinpoika Maexmontan e. Maexmontanus, (Taulusta 197, äiti Maria Maexmontanus) Porin triviaalikoulun rehtori 1747., s. 1692 Lempäälä, k. 26.05.1748 Pori.

kl. 1711 Johan Maexmontanus Johannes Michaelis, Satacundensis 5168. * Lempäälässä noin 1690. Vht: Lempäälän kappalainen Mikael Maexmontanus 2008 (yo 1668/69, † 1719) ja Maria Rothovius. Ylioppilas Turussa kl. 1711 [Mexmontanus] Johan Satac _ 280. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 15.6.1711 [1711. d: 15 Junii] Johannes Mæxmontanus. | Collega Sch. Triv. Wasensis | dein ConRector ibidem | post modum vero Rector Sch: Trivi. Biorneb: | obiit 1749. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Vaasassa) 1.3.1725. — Vaasan triviaalikoulun ylempi kollega 1724, konrehtori 1735. Porin triviaalikoulun rehtori 1747. † Porissa 26.5.1748.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5168.

Puoliso: Vihitty 13.07.1725 Lempäälä Anna Maria Erikintytär Maexmontanus o.s. Justander s. 21.06.1698 Jokioinen, Jokioisten kartano, k. 02.02.1758 Lempäälä, Kuokkala, Kolkkila.
Vanhemmat: Erik Erikinpoika Justander, Jokioisten kappalaisen apulainen ainakin 1695–1698, apulaispappi Tammelassa 1695, sittemmin Turussa. Turun hospitaalinsaarnaaja 1702., s. 1660 Turku, k. 1708 Turku ja Maria Eufrosyne Isakintytär Justander o.s. Wessman, Isä oli Tammelan Jokioisten kartanon inspehtori Isak Wessman ja N.N., s. 1671 Jokioinen, Jokioisten kartano, k. 06.06.1744 Vaasa.

Lapset:
Anna Stina Maexmontan s. 21.10.1727 Mustasaari.
Johannes Maexmontan s. 31.08.1731 Mustasaari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 226
IV Jakob Johanneksenpoika Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) Halikon ja Piikkiön kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, Turun hovioikeuden asessori 1684., s. Parainen, k. 06.11.1694 Turku.

Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 9.11.1642. Respondentti 18.4.1649, pr. Mikael Gyldenstolpe. Respondentti 19.11.1651, pr. Axel Kempe. Turun hovioikeuden auskultantti 1651. — Turun hovioikeuden notaari 1654, sihteeri 1672, aatelittomien luokan asessori 1684, ero 1685. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero s.v.

Aviopuolisoiden kuoleman jälkeen heidän lapsensa käräjöivät vuosikausia saadakseen edes äidinperintönsä, sillä isänperintö oli sidottu takaukseen, johon Walstenius oli mennyt vävynsä Hans Wiensin puolesta. Oikeus ratkaisikin asian 1701 lasten hyväksi. (GS 7106 & Helsingin Yliopisto; Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: (1642) Jakob Wallenius, myöhemmin Walstenius Jacobus Johannis, Loimijokiensis 266. Vht: Loimaan kirkkoherra Johan (Johannes Petri, † 1658) ja Anna Johansdotter Limingius. Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 9.11.1642. Respondentti 18.4.1649, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 19.11.1651, pr. Axel Kempe 168. Turun hovioikeuden auskultantti 1651. — Turun hovioikeuden notaari 1654, sihteeri 1672, aatelittomien luokan asessori 1684, ero 1685. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, ero s.v.

1. puoliso: Tytär Aronintytär Walstenius o.s. Achrelius s. noin 1635 Turku.
Vanhemmat: Erik Tanelinpoika Achrelius, s. 15.05.1604 Ruotsi, Öster-Åker, Roslagen, k. 17.04.1670 Turku ja Margareta Isakintytär Achrelius o.s. Rothovius, s. 1613, k. 1694 Turku.

2. puoliso: Vihitty 26.02.1657 Turku Elisabet Aronintytär Walstenius o.s. Klöfversköld k. 27.07.1693 Turku.
Vanhemmat: Aron Juhonpoika Klöfversköld e. Klöfverblad, Viipurin linnan päällikkö ja Turun hovioikeuden asessori. Klöfverskjöld-suvun veljekset Aron Johaninpoika Klöfverskjöld ja Erik Johaninpoika aateloitiin 1653. Suvun ensimmäinen tunnettu henkilö on näiden veljesten isä Johan Ottenpoika Kleblatt eli Klöfverblad., s. 1605, k. 07.02.1666 Viipuri ja Anna Iisakintytär Klöfversköld o.s. Rothovius, s. 1605 Ruotsi, Nyköping, k. 27.05.1652 Viipuri.
Lapset:
Margareetta Walstenius . Tauluun 227
Kristina Corte o.s. Walstenius . Tauluun 228
Krister Walstenius Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 19.3.1684. Viittauksia: Consistorii academici Aboensis protokoll V 1679–1685 (utg. T. Carpelan, 1914) s. 114 (29.11.1680, mainitaan "både secret. Walstenii söner"), 421 (stud. Christier. Valstenius)., k. 1694 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 227
V Margareetta Jakobintytär Walstenius, (Taulusta 226, isä Jakob Walstenius) k. jälkeen 1712 Turku.

Puoliso: Vihitty 18.09.1683 Turku Hans Wiens Turun linnan kirjuri, raatimies, k. 27.07.1697 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 228
V Kristina Jakobintytär Corte o.s. Walstenius, (Taulusta 226, isä Jakob Walstenius) k. 1727 Raahe.

Puoliso: Gabriel Henrikinpoika Corte. (Taulu 315) Raahen pormestari 1706-1728. Valtiopäivämies. Died Syyskuu 20. 1728 in Tukholma (Kirjoilla Raahessa)., s. 1680 Raahe, k. 20.09.1728 Ruotsi, Tukholma matkalla.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1697 Gabriel Corte Gabriel Henrici, Ostrobotniensis 4259. * noin 1680. Vht: Raahen pormestari Henrik Corte 1793 (yo 1665, † 1706) ja hänen 1. puolisonsa Margareta Nycarlus tämän 2. avioliitossa. Ylioppilas Uppsalassa 26.7.1690 *Gabriel Cort n. jur. [fratres] [Ostrobothniens. sub priv. præcept.] | juramentum dixerunt a. d. 28 Oct. 1695. Ylioppilas Turussa kl. 1697 Corthe Gabriel [Ostrob _ 217]. Nimi on kopioitu Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin [1697] Gabriel Korte. Ups. dep. — Notaari. Raahen kaupunginkirjuri ja rahastonhoitaja 1700, vt. pormestari 1706, vakinainen 1708. Valtiopäivämies 1719, 1720 ja 1726–27. † matkalla Tukholmassa (Katarina) 20.9.1728.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4259

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Gabriel Corte – Corte-dynastian viimeinen (1706–1728)


Lienee peräti harvinaista suomalaisessa kaupunkihistoriassa, että kolme perättäistä pormestaria sijoittuu samaan sukuun ja vieläpä isä–poika-suhteessa. Tämä selittynee sillä, että Pietari Brahella oli vissejä vaikeuksia uuden kaupungin perustamisessa. Tätähän kuvastaa sekin, että Hendrich Corte vanhempi tuntui olevan perin tahkea muuttamaan perustettavaan kaupunkiin Oulusta, jossa hänellä oli varsin hyvä virka sielläkin. Toisaalta tuohon aikaan edes joltisenkinlainen kirjanoppineisuus oli ilmeisen harvinaista ja kulki sukuperintönä isältä pojalle, koska harvalla oli tuohon aikaan varaa kouluttaa jälkikasvuaan ja moni korvenraivaajasuomalainen tuskin tunsi vetoa lukupuuhia kohtaan.

Vaikuttava tekijä pormestarikysymyksessä oli tuolloin myöskin kunkin ehdokkaan taloudellinen tila. Tässä suhteessa Corte-dynastian – sanottakoon nyt vaikka näin – miehet olivat etulyöntiasemassa muihin nähden. Vanhin Corte oli Pietari Brahen erinäisissä viroissa päässyt kohoamaan taloudellisesti koko tavalla korkealle ja Raaheen asetuttuaan hoiteli yksityisiä bisneksiään perin hanakasti, jopa niin, että se herätti kaupungin porvaristossa tiettyä katkeruutta. Hänen pojalleen jättämä taloudellinen asema oli vankkumaton raahelaisessa mittakaavassa.

Samaa tuskin voidaan sanoa Hendrich Corte nuoremman jäämistöstä, sillä hänhän ehti vaiheikkaan elämänsä aikana velkaantua korviaan myöten. Corte-nimi oli jo kuitenkin siinä määrin luotettava, että Hendrich Corte nuoremman ensimmäisessä avioliitossa syntyneellä Gabriel Cortella oli tie selvänä asettuessaan isänsä jälkeen ehdolle Raahen pormestarin virkaan.

Gabriel Corten ryhdyttyä isänsä kuoleman jälkeen 1706 hoitamaan pormestarin tehtäviä hän joutui pikimmiten toteamaan kaupunkinsa joutuvan sekasortoon ja sodan jalkoihin. Isoviha pyyhkäisi yli Pohjanmaan ja autioitti rannikkoalueen kaupungit moneksi vuodeksi. Niinpä Raahenkin väestö lymyili salomaiden piilopirteissä vauraimman väestönosan siirryttyä lahden yli emä-Ruotsiin venäläisvainoa pakoon. Ruotsiin kulkeutui myöskin nuori pormestari Gabriel Corte, jonka virkatehtävät rajoittuivat tuona aikana vuoden 1719 valtiopäiville osallistumiseen.

Rauhan palattua palasi Gabriel Corte ensimmäisten mukana Raaheen ja totesi kaupunkinsa perin juurin hävitetyksi. Kaupungin väestö oli supistunut pariin kymmeneen, ja sen maistraatin jäsenistä palasi isonvihan jälkeen takaisin vain kaksi, pormestari Corte ja neuvosmies Hendrich Forbus. Hieman myöhemmin palasi vielä Zachris Walding, mutta muiden tilalle jouduttiin nimittämään uusia, pitkään tilapäisinä neuvosmiehinä toimineita henkilöitä. Tällaisen tilapäisen maistraatin harteilla lepäsi vastuu raastetun kaupungin jälleenrakentamisesta.

Gabriel Corten määrätietoisen, joskin kovaotteisen valtikan alla Raahe selviytyi pahimmista koettelemuksistaan, mutta Corten tehtävät pormestarina eivät ottaneet luontuakseen aurinkoisissa merkeissä. Hänen aikakaudelleen sattuu surullinen riita kaupungin lakkauttamisesta, jonka osa porvaristosta oli vähällä aikaansaada. Tämä vehkeily johtui lähinnä Corten toimia kohtaan tunnetusta tyytymättömyydestä.

Toinen vaikuttava seikka oli heräävä kielikysymys. Raahen virallisena kielenä oli alusta pitäen ollut ruotsi, mutta pääasiassa kauppias Jacob Simeliuksen aloitteesta ryhtyi osa porvaristoa ja maistraatin jäseniä käyttämään suomen kieltä maistraatin istunnoissa. Tilanne lienee ollut tragikoominen, kun kaupungin asioista keskusteltiin kaksikielisesti osan esittäessä asiansa suomeksi, osan ruotsiksi. Simelius ja Corte näyttävät olleen todelliset riitapukarit, jotka tarttuivat herkästi toistensa heikkouksiin. Erinäisten riitaisuuksien jälkeen päädyttiin lopulta tilanteeseen, jossa Simeliuksen johtaman suomalaisuusryhmän aiheuttama metelöinti ja väkivaltaisuus pakottivat maistraatin jäsenet pakenemaan istuntosalista suin päin. Tämä puolestaan johti Corten jättämään asian oikeuskanslerin ja myöhemmin Turun hovioikeuden käsiteltäväksi.

Eräänä riitaisuuden aiheuttajana oli myöskin Corten pitkällinen valtiopäivämatka vuoden 1727 valtiopäiville. Tälle matkalle Corte pääsi käytyään katkeran ehdokaskiistan Simeliuksen kanssa, ja kun hän vaati aiemmin luvattua lisäpalkkiota matkakorvauksista, oli selvää, että tämä herätti suurta tyytymättömyyttä vastapuolen eli Simeliuksen leirissä.

Gabriel Corten viivyttyä näillä valtiopäivillä porvariston mielestä liiankin pitkään asiasta valitettiin Pohjanmaan maaherralle von Essenille, joka lähetti asian johdosta oikeuskanslerille kirjeen vaatien Cortea pikaisesti palaamaan takaisin, koska hänen Tukholmassa oleskelunsa oli johtamassa köyhän porvariston taloudelliseen ahdinkoon.

Pormestari Corte ei kuitenkaan enää palannut kotikaupunkiinsa, sillä Tukholmassa hänet yllätti vakava sairaus, jonka kynsissä hän lopulta menehtyi v. 1728. Hänen jälkeensä Raahe jäi hallinnollisesti raajarikon asemaan. Sen kunnalliselämä oli parin vuoden eli valtiopäivien ajan ollut lähes täysin lamassa, koska pormestari Corten poissa ollessa ei löytynyt kykenevää miestä hoitamaan kaupungin asioita eikä edes päästy yksimielisyyteen tällaisesta henkilöstä. Corte-suku oli kuitenkin kokonaisuutena Raahen kehitykselle ensiarvoisen tärkeä. sillä heidän aikanaan luotiin perusta, jolle myöhempien pormestarien ja maistraatin oli helppo rakentaa!

Lähde: http://www.kirjastovirma.net/raahe/pormestarit/gabrielcorte

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Henrik Corte nuoremman vanhin poika Gabriel Corte oli isänsä kuollessa Raahen kaupungin notaarina eli kaupunginkirjurina. Siten oli Raahen porvaristolle luonnollista esittää häntä isänsä kuoleman jälkeen hoitamaan pormestarin virkaa.

Gabriel Corten virkakauden katkaisi Suuri Pohjansota ja vuodesta 1714 lähtien venäläisten eteneminen Pohjanmaalle. Venäläisten miehityksen edellä pormestari perheineen siirtyi useimpien muiden Raahen porvareiden tavoin Ruotsin puolelle.
Gabriel Corte jatkoi Uudenkaupungin rauhan jälkeen Raahen pormestarina.


Lähteet:

http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/corte.html

Raahen opaskurssin v. 1997 materiaali, Raahen vanha tori/Eija Turunen v. 1989, Raahen tienoon historia I.
Vanhemmat: Henrik Henrikinpoika Corte, Raahen kaupunginkirjuri 1672, raatimies 1675, pormestari 1680. Valtiopäivämies 1682–83, 1686, 1689 ja 1697., s. 1647 Oulu, k. 05.08.1706 Raahe ja Margaretha Jakobintytär Corte ent. Mathesius o.s. Nicarlus (Nycarlus), s. 15.10.1643 Uusikaarlepyy, k. 22.12.1694 Raahe.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 229
IV Maria Johanneksentytär Barck o.s. Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) s. 1630 Kokemäki, k. 11.09.1710 Kokemäki.

Puoliso: Vihitty 1663 Kokemäki Nils Olofinpoika Barck Köyliönkartanon, Ulvilan Saaren ja Vehmaan Piiloisten kartanoiden vouti, Saaren ja Piiloisten hopmanni, s. 1620 Ruotsi, k. 24.04.1683 Huittinen.



Nils Barck oli Uppsalan handskrivaren Olof Larsson Barckin ja vaimonsa Anna Persdotterin poika. Annan isä oli luultavasti Per Jonsson Kempe (vanhempi).

Suku liittyy luultavasti Barkerydin Barckeihin. Yhteyksiä näyttää olevan sekä Kempeihin (Fahnehielm) että Barkerydiin. Kiinnostavaksi tämän tekee se, että Barkerydin Barckeihin kuuluva Bäcksedan kirkkoherra Harald Barck avioitui Grännassa Maria von Fahnehielmin ent. Kempke kanssa. Sekä se, että etunimi Lars toistuu Barkerydin Barckeilla ja heidän perillisillään sekä Ruotsissa ja Suomessa.
.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 230
IV Anna Johanneksentytär Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) Loimaan kappalaisen rouva, s. 4/1633 Naantali, k. 25.07.1706 Loimaa. Puolisot:
1.Vuonna 1653 Johan Brunlöf .s.Tyrvää k.1661 Loimaa
Yo Turussa 1645/46 ,apulaispappi Loimaalla 1656 ja kappalainen 1658
Lapsi Mikael Brunlöf .Kalannin kirkkoherra .k.1720

2.Vuonna 1662 Matias Rungius .s.1640. Yo Turussa 1659 ,Loimaan pitäjänapulainen 1662 .kappalainen 1675 ,kirkkoherra 1693. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1696.
Kuoli venäläisten pahoinpitelemänä 1715
Lapset:
1.Henrik Rungius .Loimaan kappalainen. k.1720
2.Johan Rungius .Narvan superintendentti ,FM ja TT. k.1704
3.Jacob Rungius .Loimaan kirkkoherra. k.1723
.

1. puoliso: Matias Henrikinpoika Rungius e. Rynkö Loimaan pitäjänapulainen 1662, kappalainen 1675, kirkkoherra 1693 (virkaan 1695)., s. 1640 Loimaa, Onkijoki, k. 1715 Loimaa (venäläisten pahoinpitelemänä).
Vanhemmat: Heikki Sigfridinpoika Rynkö, Ryngön tilan isäntä Loimaan Onkijoella v. 1642 – 1668., s. 1615 Loimaa, Onkijoki, k. 1669 Loimaa, Onkijoki ja Beata Bengtintytär Rynkö o.s. Pietilä, s. 1610 Loimaa, Niinijoensuu, k. 21.09.1692 Loimaa, Onkijoki.

Lapset:
Margareta Gummerus o.s. Rungius , s. 1669 Loimaa, Onkijoki. Tauluun 231
2. puoliso: Vihitty 1653 Johan Michelinpoika Brunlöf Apulaispappi Loimaalla (1653), kappalainen 1658., k. 1661 Loimaa.

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=302

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: 1645/46 Johan Brunlöf Johannes Michaelis, Tyrvensis 503. Kotoisin Tyrväältä, vanhemmat ehkä: Kiikan Ruotsilan talollinen Michel Eskilsson ja Margareta. Ylioppilas Turussa 1645/46. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1645/46] Johannes Michaëlis Tyrwensis | Sacellanus Loimijokiensis. Respondentti 12.12.1649, pr. Eskil Petraeus U1. — Apulaispappi Loimaalla (1653), kappalainen 1658. † Loimaalla 1661. Pso: 1653 Anna Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa († 1706).
.
Lapset:
Mikael Brunlöf , s. välillä 1653-1660 Loimaa. Tauluun 232
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 231
V Margareta Matiaksentytär Gummerus o.s. Rungius, (Taulusta 230, äiti Anna Walstenius) s. 1669 Loimaa, Onkijoki, k. 13.02.1741 Alastaro, Mökköinen.

Puoliso: Anders Henrikinpoika Gummerus Loimaan pitäjänapulainen 1695, vt. kirkkoherrana ainakin 1710–11 ja isonvihan aikana 1715–16., s. 1671 Orivesi, Voitila, Ärrälä, k. 4/1716 Loimaa (venäläisten pahoinpitelemänä).

sl. 1690 Anders Gummerus Andreas Henrici, Satacundensis 3703. Vht: Oriveden kirkkoherra Henrik Gummerus 765 (yo 1650, † 1682) ja Kristina Lilius tämän 1. avioliitossa. Porin triviaalikoulun oppilas ?. Ylioppilas Turussa sl. 1690 [Gumerus] Andr. Björneb _ 189. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1690/91] Andreas Gummerus. | Adjunctus Ministerii in Loimijoki. | Obiit Vice Pastor in Loimjoki A:o 1716. in Aprili male havitus a Muscovitis. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 2.6.1695. — Loimaan pitäjänapulainen 1695, vt. kirkkoherrana ainakin 1710–11 ja isonvihan aikana 1715–16. † venäläisten pahoinpitelemänä Loimaalla 4.1716.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3703
.
Vanhemmat: Henrik Josefinpoika Gummerus, Ylioppilas Turussa sl. 1650. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1650/51] Henricus Josephi Orivesiensis. | Pastor Jbidem. Obiit A:o 1682. — Oriveden kirkkoherran (isänsä) apulainen (1657).Oriveden kappalainen 1669, kirkkoherra 1678., s. 1630 Sahalahti, k. 1682 Orivesi ja Kristiina Henrikintytär Gummerus o.s. Lilius, s. 1640, k. 1692 Orivesi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 232
V Mikael Johaninpoika Brunlöf, (Taulusta 230, äiti Anna Walstenius) Lapin kirkkoherra 1692, Kalannin 1698. Kustavin kappalaisen talon isäntä 1678.1692., s. välillä 1653-1660 Loimaa, k. 1720 Ruotsi, Tukholma (paon aikana).

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1670 Mikael Brunlöf Michael Johannis, Satacundensis 2067. Vht: Loimaan kappalainen Johan Brunlöf 503 (yo 1645/46, † 1661) ja Anna Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1670 Bruunlöf Mich. Joh:is _ 100. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1669/70] Michaël Brunlöff. | Sacell. in Töfsala. | postea Pastor in Lappo, demum Pastor in Nykyrckia | obiit Holmiæ. — Armovuodensaarnaaja Taivassalon Kustavissa 1677, sitten kappalainen siellä (1679). Lapin kirkkoherra 1692, Kalannin 1698. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1700. † paon aikana Tukholmassa 1720. Pso: Maria Wärdh († 1732).

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Brunlöf, Michael Johannis (K 1720)

Brunlööf / Bruunlöf / Brwnlöf, Michel Johansson

S mahdollisesti Loimaa 1650-luvulla (jälkeen 1653). V Loimaan kappalainen Johannes Michaelis Brunlöf ja Anna Johansdotter Walstenia hänen 1. avioliitossaan.

Ylioppilas (Satacundensis) Turussa kevätlukukausi 1670.
Taivassalon Vartsalan ja Pyhän Jaakobin saarnahuonekunnan (Kustavin) kappalainen 1678; Lapin T.l. kirkkoherra 1692; Kalannin (Uusikirkko T.l.) kirkkoherra 1698; pakeni perheineen Ruotsiin 1713 ja mainitaan (kolme lasta) siellä pakolaiskomission luettelossa 1716.

Turun pappeinkokouksen saarnaaja (synod. conc.) (ruotsiksi) 1700.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 31.3. ja 24.4.1686, 16.6. ja 25.8.1688, 30.6.1697, 13.5.1703, 20.1. ja 22.6.1704, 19.6.1709 ja 30.4.1710.

Brunlöf kaivautti itselleen ja jälkeläisilleen haudan Kalannin kirkon kuoriin 1711. Suomen Kansallismuseossa Helsingissä on Brunlöfiä ja hänen puolisoaan esittävät muotokuvat.

K pakolaisena Tukholmassa 1720.

P Maria Henriksdotter Wärdh, S 19.9.1659, K Kalanti (Uusikirkko T.l.) 21.12.1732.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=303.

Puoliso: Maria Henricintytär Brunlöf o.s. Wärdh. (Taulu 162) s. 19.09.1659, k. 21.12.1732 Kalanti, Harikkala.

Lapset:
Emanuel Brunlöf , s. 22.10.1686 Kustavi. Tauluun 162
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 233
IV Agneta Johanneksentytär Utter o.s. Walstenius, (Taulusta 150, isä Johannes Walstenius) Kangasalan ja Taivassalon kappalaisen rouva, s. välillä 1635-1636. Puolisot:
1.Kangasalan kappalainen (jo 1656) Johan Utter. k.1670
Lapsi. Johan Utter yo 1677 ,FM , Oriveden kirkkoherra. k.1722
2.Taivassalon kappalainen Anders Almannus. k. n.1685
3.Taivassalon kappalainen Mikael Stigelius. k.1692.

Puoliso: Juho Georgenpoika Utter Kangasalan kappalainen, ylioppilas konsistorin pöytäkirjassa 17.6.1646, apulaispappi Pöytyällä 1654., s. 1625 Pöytyä, k. 1670 Kangasala.
Vanhemmat: Georg Olofinpoika Utter, Pöytyän kirkkoherra, s. 1590 Pori, k. 3/1654 Kangasala ja Valborg Mårtenintytär Utter, s. 1590, k. 1659 Kangasala.

Lapset:
Margareetta Utter . Tauluun 234
Johan Utter , s. 1665 Kangasala. Tauluun 235
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 234
V Margareetta Juhontytär Utter, (Taulusta 233, äiti Agneta Utter) k. 04.10.1725 Kustavi. Kustavi (ruots. Gustavs, entinen Kivimaa) on vuonna 1874 perustettu Suomen kunta, joka kuuluu Vakka-Suomen seutukuntaan ja Varsinais-Suomen maakuntaan. Nimensä Kustavi on saanut Kustaa III:lta, joka perusti nimeään kantavan seurakunnan Saaristomeren Suomen puoleiselle reunalle. Rantaviivaa Kustavilla on noin 908 km, ja Kustavissa on noin 3 100 kesäasuntoa[7].

31. heinäkuuta 2011 Kustavissa oli 888 asukasta.[2] Kustavin pinta-ala on 769,88 km², josta 166,43 km² on maata, 1,88 km² sisävesialueita ja loput 601,57 km² merivesialueita.[1] Kustavin naapurikunnat ovat Brändö, Länsi-Turunmaa, Naantali, Taivassalo ja Uusikaupunki.
.

Puoliso: Vihitty 01.11.1693 Taivassalo Juho Klaudiuksenpoika Tocklenius Kustavin kappalainen 1699, k. 1729 Kustavi. Turun katedraalikoulun oppilas 12.2.1684. Ylioppilas Turussa (bor.) 1686. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.10.1693. — Apulaispappi Taivassalossa 1693. Kustavin kappalainen siellä 1699 (1694?). Oleskeli paon aikana Tukholmassa (1714). Oli leski mennessään naimisiin Margarethan kanssa.
Vanhemmat: Claes Mattsson Tokila ja Kirstin.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 235
V Johan Johaninpoika Utter, (Taulusta 233, äiti Agneta Utter) 1694 Oriveden kirkkoherra, s. 1665 Kangasala, k. 16.09.1722 Orivesi.



Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1677 Johan Utter Johannes Johannis, Raumoensis 2523. Vht: Kangasalan kappalainen Johan Utter 530 (yo (1646), † 1670) ja Agneta Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1677 Utter Joh. J. Raum _ 128. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1676/77] Johannes Utter, Raumoënsis. | obiit Pastor in Oriwesi. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1682 – sl. 1682. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1683 – kl. 1686. Respondentti 31.3.1686 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Ylimmän luokan stipendiaatti sl. 1686 – sl. 1691. Respondentti 29.5.1688 pro gradu, pr. Simon Paulinus 2226. FM 26.7.1688. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa helatorstaina 21.5.1691. — Turun katedraalikoulun vt. kollehtori 1690. Nauvon vt. kirkkoherra 1691. Porin triviaalikoulun konrehtori s.v. Turun katedraalikoulun konrehtori 1693. Oriveden kirkkoherra 1694. Vt. lääninrovasti 1715. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698 ja 1705. † Orivedellä 3.1722, ‡ 16.9.1722. Pso: Beata Gustafsdotter Collinius († 1722).

-------------------- Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1677 Johan Utter Johannes Johannis, Raumoensis 2523. Vht: Kangasalan kappalainen Johan Utter 530 (yo (1646), † 1670) ja Agneta Johansdotter Walstenius tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Turussa kl. 1677 Utter Joh. J. Raum _ 128. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1676/77] Johannes Utter, Raumoënsis. | obiit Pastor in Oriwesi. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1682 – sl. 1682. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1683 – kl. 1686. Respondentti 31.3.1686 pro exercitio, pr. Simon Tålpo 1856. Ylimmän luokan stipendiaatti sl. 1686 – sl. 1691. Respondentti 29.5.1688 pro gradu, pr. Simon Paulinus 2226. FM 26.7.1688. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa helatorstaina 21.5.1691. — Turun katedraalikoulun vt. kollehtori 1690. Nauvon vt. kirkkoherra 1691. Porin triviaalikoulun konrehtori s.v. Turun katedraalikoulun konrehtori 1693. Oriveden kirkkoherra 1694. Vt. lääninrovasti 1715. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1698 ja 1705. † Orivedellä 3.1722, ‡ 16.9.1722. Pso: Beata Gustafsdotter Collinius († 1722).
.

Puoliso: Beata Gustafintytär Utter o.s. Collinius. (Taulu 816) s. 1672 Nauvo, k. 22.09.1722 Orivesi.
Vanhemmat: Gustaf Johaninpoika Collinius, Nauvon (Inkerin superintendentin palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1670, vakinainen kirkkoherra 1673. Turun maakuntakokouksen osanottaja 1676., k. 02.02.1679 Nauvo ja Kristina Abrahamintytär Collinius o.s. Thauvonius, k. Nauvo.

Lapset:
Beata Palander o.s. Utter , s. 1696. Tauluun 236
Catharina Florin o.s. Utter , s. 06.04.1714 Orivesi. Tauluun 247
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 236
VI Beata Johanintytär Palander o.s. Utter, (Taulusta 235, isä Johan Utter) s. 1696, k. 21.03.1768 Angelniemi, Marttila.

Puoliso: Vihitty 28.06.1720 Orivesi Abraham Abrahaminpoika Palander Rauman triviaalikoulun oppilas. Turun katedraalikoulun oppilas. Rovasti Ritzin Turussa papiksi vihkimä (1717–22). — Längelmäen pitäjänapulainen 1718. Tammisaaren pedagogi ja kappalainen 1719. Antskogin ruukinsaarnaaja Pohjassa 1722. Fagervikin ruukinsaarnaaja Inkoossa 1726. Dragsfjärdin kappalainen 1729., s. 06.03.1695 Keuruu, k. 28.02.1753 Dragsfjärd.
Vanhemmat: Axel Abrahaminpoika Palander, Keuruun pitäjänapulainen 1692. Kuoreveden kappalainen 1698. Längelmäen vt. kirkkoherrana isonvihan aikana 1718–22., k. 04.06.1727 Kuorevesi ja Maria Grelsintytär Palander o.s. Wächter, k. 1760 Kuorevesi.

Lapset:
Abraham Palander , s. 25.06.1722 Pohja, Antskog. Tauluun 237
Beata Maria Hagelberg ent. Schultén o.s. Palander , s. 1724 Pohja, Antskog. Tauluun 238
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 237
VII Abraham Abrahaminpoika Palander, (Taulusta 236, äiti Beata Palander) Kemiön pedagogi 1755, pitäjänapulainen 1758., s. 25.06.1722 Pohja, Antskog, k. 17.01.1780 Kemiö, Tiuda.

Turun katedraalikoulun oppilas 2.10.1735 (in cl. conrect., Kimit.) – 19.6.1739 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1739 [Palander] Abrah. _ 377. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.2.1746. — Dragsfjärdin kappalaisen (isänsä) apulainen 1746, armovuodensaarnaaja siellä 1753. Kemiön pedagogi 1755, pitäjänapulainen 1758. † Kemiössä 17.1.1780.

1. puoliso: Vihitty 1745 Turku Anna Beata Fredricintytär Palander o.s. Spöhler s. 24.09.1727 Kemiö, k. 1748 Dragsfjärd.

Lapset:
Abraham Palander s. 10.06.1747 Dragsfjärd, k. 11.10.1747 Dragsfjärd.
2. puoliso: Vihitty 28.10.1750 Kemiö Elisabeth Henrikintytär Palander o.s. Arctelius s. 03.12.1710 Mustio, k. 27.05.1778 Kemiö, Tiuda.
3. puoliso: Vihitty 01.12.1778 Angelniemi Anna Margareta Rolandintytär Palander o.s. Martin Anna kuoli 40-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 1739 Angelniemi, k. 1779 Kemiö, Tiuda.
Lapset:
Abram Palander s. 07.04.1779 Kemiö, Tiuda.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 238
VII Beata Maria Abrahamintytär Hagelberg ent. Schultén o.s. Palander, (Taulusta 236, äiti Beata Palander) s. 1724 Pohja, Antskog, k. 28.06.1772 Nauvo, Prostvik.
Nauvon kirkko on Nauvossa sijaitseva keskiaikainen kivikirkko. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1430–1450. Museovirasto on määritellyt Nauvon kirkon ja kirkonseudun valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Nauvossa on säilynyt Suomen vanhin 1600-luvulta peräisin oleva urkusoitin, "Nauvon positiivi", joka on nykyään Kansallismuseossa. Nauvon positiivi sijaitsi kirkossa sivuseinän lehterillä, jonka kannatinpalkki on edelleen paikoillaan. Nykyiset urut länsipään oven päälle tehdylle lehterille rakensi ruotsalainen urkurakentaja Olof Schwan 1791. Urut olivat alun perin yksisormioiset, liitejalkiolla varustetut. Urkujen erikoisuutena on kaksiosainen rakenne, joka jakautuu länsipäädyn ikkunan molemmille puolille. Jens Zachariassen teki urkuihin vuonna 1878 toisen sormion ja jalkion sekä myös muutoksia I-sormion dispositioon. Urkujen soittopöytä sekä soittokoneisto ovat Zachariassenin tekemiä. Veljekset Moberg Ruotsista korjasi urut vuonna 1975 ja palautti I-sormion Schwanin muotoon. Nauvon urut ovat Suomen säilyneistä 1700-luvun uruista suurimmat ja ainoat restauroidut.

1. puoliso: Vihitty 27.04.1746 Turku Samuel Samuelinpoika Schultén Universitetsrektor, Professor i Åbo
, s. 07.11.1680 Ruotsi, Västerås, Svedvi, k. 22.02.1752 Turku.
Samuel Schultén (1680-1752)

Lapset:
Nathanael Gerhard af Schultén e. Schultén , s. 29.10.1750 Nauvo. Tauluun 239
2. puoliso: Vihitty 17.06.1753 Nauvo Anders Gabriel Johaninpoika Hagelberg Löjtnant vid Åbo läns dragoner
., s. 04.02.1716, k. 24.03.1780 Nauvo, Prostvik.
Lapset:
Gabriel August Hagelstam e. Hagelberg , s. 16.04.1755 Nauvo, Prostvik. Tauluun 243
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 239
VIII Nathanael Gerhard Samuelinpoika af Schultén e. Schultén, (Taulusta 238, äiti Beata Hagelberg ent. Schultén) Todellinen valtioneuvos 1821. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1793, ulkomainen jäsen 1812. Omisti Nauvon Söderbyn, s. 29.10.1750 Nauvo, k. 04.06.1825 Turku.

16.6.1762 Nathanael Gerhard Schultén, aateloituna 1809 af Schultén vanhempi 8378. * Nauvossa 19.10.1750. Vht: lainopin professori Samuel Schultén U520 († 1752) ja hänen 2. puolisonsa Beata Maria Palander tämän 1. avioliitossa. Pääsykuulustelu 16.6.1762. Ylioppilas Turussa 16.6.1762 Schulten Nath. Gerh. _ 482. Respondentti 12.6.1771 pro exercitio, pr. Martin Johan Wallenius 6924. Respondentti 17.7.1772 pro gradu, pr. Anders Planman 7015. FM 22.7.1772 priimus. Preeses 5.5.1773 pro venia docendi. Todistus Uppsalan yliopistossa vierailua varten registratuurassa 29.7.1773. Riemumaisteri 27.6.1823. — Turun akatemian tähtitieteen dosentti 1773. Tukholman tähtitieteellisen observatorion palveluksessa 1773, Uppsalan 1774. Turun akatemian vt. fysiikan professori 1777. Armeijan laivaston professori 1779. Mukana Välimeren-retkikunnassa nuorten meriupseerien tähtitieteen opettajana 1786. Karlbergin sota-akatemian professori 1792–1809. Kanslianeuvos 1805. Eversti laivastossa, merimittauskunnan päällikkö sekä luotsilaitoksen ylitirehtööri 1808, ero 1813. Aateloitu 1809. Siirtyi Suomeen. Hallituskonseljin (senaatin) talousosaston jäsen ja kirkollistoimituskunnan päällikkö 1814, ero 1822. Samalla luotsi- ja majakkalaitoksen tarkastaja 1816–22. Valtioneuvos 1817. Todellinen valtioneuvos 1821. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1793, ulkomainen jäsen 1812. Omisti Nauvon Söderbyn. † Turussa (ruots. seurak.) 4.6.1825. ‡ Nauvoon.

Puoliso: Jacobina Theodora Jacobinpoika af Schultén o.s. Finckenberg s. 06.03.1767 Nauvo, Hankalahti, k. 14.12.1828 Turku.

Lapset:
Margareta Maria Rabenius o.s. af Schultén , s. 24.03.1790 Nauvo, Prostvik. Tauluun 240
Otto Reinhold af Schultén , s. 01.12.1798 Solna. Tauluun 241
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 240
IX Margareta Maria Nathanaelintytär Rabenius o.s. af Schultén, (Taulusta 239, isä Nathanael af Schultén) s. 24.03.1790 Nauvo, Prostvik, k. 03.04.1819 Ruotsi, Uppsala.

Löysin tällä viikolla pienen kirja-aarteen: Helsingin kaupunginmuseon vuonna 2001 julkaiseman teoksen “Häät - Bröllop”. Teokseen on koottu museon keräämää hääaiheista arkistomateriaalia, ja se liittyy museon vuonna 2001 toteuttamaan Häät-näyttelyyn.

Yksi kirjan kiinnostavimmista luvuista koskee hääillallisia. Kirjasta nimittäin löytyy useita otteita Magdalena af Schulténin 1800-luvun alussa pitämästä luettelosta, johon hän oli koonnut tietoja perheessään järjestetyistä päivällisistä ja illallisista.

Luettelosta löytyy muun muassa Margaretha Maria af Schulténin (1790-1819) ja Uppsalan yliopiston professorin Georg Rabeniuksen (1771-1846) vuonna 1814 Turussa juhlittujen häiden menu. Ja se onkin melkoinen.

Ateriointi aloitettiin jo ennen vihkimistä, jolloin juotiin teetä manteli- ja sokeriteeleipien sekä lehikäisten eli roonien kera. Heti vihkimisen jälkeen tarjoiltiin melonia sekä kaksi kulhollista pomeranssia ja mustaviinimarjahyytelöä. Hääillallista edelsivät vielä voileivät, juusto ja hieno viina.

Itse hääillallisten ruokalajeja oli seitsemäntoista, minkä päälle tulivat vielä jälkiruoat.

Ateria aloitettiin munapasteijoilla sekä laatikoissa tarjotuilla raidallisella lihalla ja kalamurekkeella. Seuraavaksi tarjottiin kylmää ankeriasta ja hanhihyytelöä etikan kera, minkä jälkeen pöytään tuotiin vasikanpaistia ja oliivikastiketta. Paistin jälkeen vuorossa oli ravunpyrstöjä ja silpoherneitä sekä paistettua, silavoitua haukea ja kapriskastiketta.

Väliruokana tarjoiltiin lämmintä mantelileipävanukasta sekä kylmää hanhipaistia omenasoseen kera. Toisena väliruokana oli kylmä hillovanukas ja kermahyytelöä.

Seuraavaksi pöytään tuli kalkkunapaisti hillottujen kurkkujen, kirsikoiden, puolukoiden ja lakkojen kera. Sitruunakiisseli tarjottiin kupeista. Keltaisen ja punaisen lakkahyytelön jälkeen seurasivat mantelikrokaani ja marenkikruunut.

Jälkiruoaksi oli varattu kahdeksan lautasellista konvehteja, neljä koria manteleita ja rusinoita sekä neljä hillokulhoa, joissa oli keltaisia vadelmia, ananasta, tummia kirsikoita ja punaisia vadelmia.

Eturuokien viineinä olivat madeira ja portviini. Pääruokien aikana nautittiin punaviiniä, punssia ja bischoffia (juomasekoitusta, joka sisältää muun muassa punaviiniä, hehkuviiniä, sokeria, mausteneilikkaa sekä kanelia). Jälkiruokaviinejä mainitaan olleen neljä.

Huh-huh! Tässäpä haastetta häitään järjesteleville. Ja tarjolla valmis menu, vaikkapa sitten 1800-luvun teemahäihin.


Lähde: Häät - Bröllop, 2001. Julkaisija: Helsingin kaupunginmuseo. Arkistolähde: Malla af Schulténin menuluettelo, häämenut HKM. Hanna Reinikainen.
.

Puoliso: Vihitty 1814 Turku Lars Georg Olofinpoika Rabenius Professor i juridik och rektor vid Uppsala universitet., s. 18.01.1771 Ruotsi, Uppland, Näs, k. 23.07.1846 Ruotsi, Uppland, Gottsunda.

Ylioppilas Turussa 2.12.1783 Rabenius, Laurent. Georgius, Svecus _ 635:. Ruotsalaisen osakunnan jäsen [1783] D. 2 Decemb. \ Laurentius Georgius Rabenius, Upsaliensis Nat. 1771 Patre Professore Upsal. b. m. Olavo Rabenio. Stipendiaattiteesi 26.4.1788, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Matkapassi opintojen jatkamiseksi Tukholman kautta Uppsalaan matkustamista varten 23.8.1788. Ylioppilas Uppsalassa 22.9.1788 Laurentius G. Rabenius Westmannus (* 1771). Civis antea Acad. Aboensis. Filius Consultissimi Professoris Juris Doct. Olai Rabenii. Todistus registratuurassa 9.6.1789. FK Uppsalassa 1791. Respondentti Uppsalassa 8.6.1791 pro gradu, pr. hist. prof. Er. Mich. Fant. FM Uppsalassa 16.6.1791. MOK 1792. MOL 1800. MOT Uppsalassa 5.6.1810 (ilman juhlallisuuksia). Riemumaisteri 1842. — Uppsalan Västmanland-Dala osakunnan inspehtori 1812. Uppsalan lainop. tiedek. promoottori 1818. — Uppsalan yliopiston konsistorin ylim. kanslisti 1792, dosentti 1793, vakinainen konsistorin kanslisti 1794, talous- ja kauppaoikeuden professori 1807, ero 1837. Yliopiston rehtori 1815, 1823 ja 1830. Aateloitu 1834. † Bondkyrkassa 23.7.1846.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lars Georg Rabenius, född den 18 januari 1771 i Näs socken i Uppland, död den 23 juli 1846 på Gottsunda nära Uppsala, var en svensk rättslärd, professor och rektor för Uppsala universitet, son till Olof Ingelsson Rabenius och Anna Kristina Bruncrona, gift år 1814 med Margareta Maria Schultén, omgift 1822 med Eva Charlotta Bruncrona. I första äktenskapet föddes ingen son. I andra äktenskapet föddes Olof Matthias Theodor Rabenius.
Biografi

Efter akademiska studier i Åbo med början 1783, och Uppsala, dit han flyttade 1788, blev han filosofie magister 1791. Han blev 1792 extra ordinarie kanslist i akademiska kansliet. Juris utriusque kandidat blev han 1792 och kort därefter docent vid juridiska fakulteten, blev juris licentiat 1800 och utnämndes 1807 till jurisprudentiæ, oeconomiæ et commerciorum professor i Uppsala. Juris utriusque doktor 1810; arbetande ledamot i Lagkommissionen [1811–1814; ledamot av Krigsvetenskapsakademien 1810, Lantbruksakademien 1812, Vetenskapssocieteten i Uppsala 1829 samt flera andra lärda samfund. År 1834 erhöll han adlig värdighet och tog avsked från sin professur 1837. Lars Rabenius ligger begravd på Uppsala gamla kyrkogård.
Bibliografi

Han utarbetade läroböcker i de ämnen, som han undervisade i, nämligen "Lärobok i svenska kamerallagfarenheten" (2 delar 1825), "Lärobok i nationalekonomien" (1829) "Lärobok i svenska kyrkolagfarenheten" (1836) vilka hade betydande inflytande.

Denna artikel eller delar av den är baserade på artikeln Rabenius, Lars Georg ur Svenskt biografiskt handlexikon (SBH), utgiven 1906.

Företrädare:
Anders Hultén Uppsala universitets rektor
Ht 1815 Efterträdare:
Per von Afzelius
Företrädare:
Johan Winbom Uppsala universitets rektor
Vt 1823 Efterträdare:
Jacob Åkerman
Företrädare:
Lars Peter Walmstedt Uppsala universitets rektor
Vt 1830 Efterträdare:
Erik Gustaf Geijer
Företrädare:
Benjamin Höijer Inspektor vid Västmanlands-Dala Nation i Uppsala
1812–1838 Efterträdare:
Christian Erik Fahlcrantz.
Lars Georg Rabenius, porträtt målat av J. G. Sandberg 1834.

Lapset:
Anna Johanna Margareta Rabenius s. 17.01.1816 Ruotsi, Uppsala, k. 16.08.1826 Nauvo, Prostvik.
Sofia Juliana Charlotta Rabenius s. 13.02.1817 Ruotsi, Uppsala, k. 05.04.1817 Ruotsi, Uppsala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 241
IX Otto Reinhold Nathanaelinpoika af Schultén, (Taulusta 239, isä Nathanael af Schultén) Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 01.12.1798 Solna, k. 08.11.1884 Helsinki.

Ylioppilas Uppsalassa 2.6.1812 Otto Reinholdt Schultén Westmanno-Dalecarlus. Respondentti Uppsalassa 6.11.1816, pr. talous- ja kauppaoik. prof. L. G. Rabenius. FK Uppsalassa 11.3.1818. Respondentti Uppsalassa 26.5.1818 pro gradu, pr. käytänn. filos. prof. N. Fr. Biberg. FM Uppsalassa 16.6.1818. MOK Uppsalassa 12.6.1819. Ylioppilas Turussa 13.7.1819. Turkulaisen osakunnan jäsen 5.10.1819 5/10 1819. Otto Reinh. af Schultén 1/12 1798. Todistus senaatin palvelukseen pyrkimistä varten registratuurassa 24.11.1820. Riemumaisteri 1.5.1869. — Muutti Suomeen 1819. Senaatin talousosaston ylim. kopisti 1820, kansliatoimituskunnan kopisti 1821. Suomen asiain komitean kanslisti Pietarissa 1823. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinviraston arkistonhoitaja 1826, kirjaaja s.v. Protokollasihteerin arvonimi 1830. Valtiosihteerinviraston 2. osaston 2. toimitussihteeri 1831, 1. toimitussihteeri ja 2. osaston päällikkö 1833, ero 1844. Samalla yliopiston kanslerinsihteeri 1831–44. Valtioneuvos 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1844, ero 1854. Todellinen valtioneuvos 1848. Viipurin hovioikeuden presidentti 1854, ero 1863. Vapaaherra 1859. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1863, oikeusosaston varapuheenjohtaja 1865, ero 1874. Omisti Nauvon Prostvikin. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.
Nauvo (ruots. Nagu) on entinen Suomen kunta Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunta kuului aiemmin Turun ja Porin lääniin ja sitten Länsi-Suomen lääniin. Nauvo mainitaan historiallisissa asiakirjoissa jo vuonna 1395. Nauvo koostuu noin 3 000 saaresta, luodosta ja kalliosta. Pääsaaret ovat Iso-Nauvo (Storlandet) ja Pikku-Nauvo (Lillandet). Seilin saaressa sijaitsee Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Nauvon naapurikunnat ennen kunnan lakkauttamista olivat Dragsfjärd, Korppoo, Parainen ja Rymättylä. Nauvon keskiaikainen harmaakivikirkko on 1430–1450-luvuilta. Kunta oli kaksikielinen. Asukkaista 70 prosenttia puhui äidinkielenään ruotsia ja 29 prosenttia suomea vuonna 2008. Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö yhdistyivät vuoden 2009 alussa uudeksi Länsi-Turunmaan kaupungiksi, jonka nimi vuoden 2012 alussa muutettiin Paraisiksi. Nauvossa on vilkas satama, esimerkiksi Airistolta sopivan päivämatkan päässä.

1. puoliso: Anna Karolina Perintytär af Schultén o.s. Törnqvist s. 28.12.1824 Helsinki, k. 25.12.1856 Viipuri.

Lapset:
August Benjamin (Atte) af Schultén , s. 19.12.1856 Viipuri. Tauluun 242
2. puoliso: Vihitty 1860 Naema Aurora Carlintytär af Schultén o.s. von Haartman. (Taulu 437). (Taulu 442) s. 17.06.1822 Turku, k. 1866 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Carl Daniel Gabrielinpoika von Haartman, Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842, lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori., s. 05.05.1792 Turku, ruotsalainen srk., k. 15.08.1877 Piikkiö ja Maria Helena Rosina Fransintytär af Schultén ent. von Haartman o.s. Franzén, s. 04.07.1800 Turku, k. 24.01.1840 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 242
X August Benjamin (Atte) Otonpoika af Schultén, (Taulusta 241, isä Otto af Schultén) Yo Hfors privatlyc. FK (fm) ja FM 1877, FL ja FT 1881. Yliop. kemian dos. 1881-1904. † Pariisi 28-29.9.1912., s. 19.12.1856 Viipuri, k. 29.09.1912 Ranska, Pariisi.
August Benjamin af Schultén.

Puoliso: Johanna Adolfintytär af Schultén o.s. Törngren s. 23.02.1859 Tampere, k. 05.10.1900 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Johaninpoika Törngren, s. 27.04.1824 Turku, k. 03.03.1895 Tampere ja Sofia Charlotta Gustafintytär Törngren o.s. Idestam, s. 14.04.1830 Helsinki, k. 06.10.1913 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 243
VIII Gabriel August Andersinpoika Hagelstam e. Hagelberg, (Taulusta 238, äiti Beata Hagelberg ent. Schultén) Kapteeni, 1801 Hagelstam. Köpte 1791 Westerkulla gård., s. 16.04.1755 Nauvo, Prostvik, k. 25.08.1818 Helsinki, Westerkulla.
Gabriel August Hagelberg 1801 Hagelstam (1755-1818)

Puoliso: Vihitty 18.11.1781 Nauvo Anna Loviisa Augustintytär Hagelstam o.s. Quick/Ehrensvärd Planeraren och byggaren av Sveaborg, Augustin Ehrensvärds o.ä. dotter. Suomenlinnan rakentajan Augustin Ehrensvärdin avioton tytär., s. 14.04.1758, k. 6/1840 Helsinki, Westerkulla.
Vanhemmat: Augustin Johaninpoika Ehrensvärd, Sotamarsalkka, linnoittaja, kreivi. Fältmarskalk 1772. Skapare av skärgårdsflottan, målare och konstnär, Fältmarskalk greve, Count, Field Marshal., s. 25.09.1710 Ruotsi, Västmanland, Barkarö sn, Fullerö, k. 04.10.1772 Mynämäki ja Mamsell Quick, s. Sysmä.
Anna Lovisa Quick (1758-1840)

Lapset:
August Hannibal Hagelstam e. Hagelberg , s. 23.06.1782 Nauvo, Prostvik. Tauluun 244
Otto Julius Hagelstam , s. 11.03.1784 Nauvo, Prostvik. Tauluun 246
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 244
IX August Hannibal Gabrielinpoika Hagelstam e. Hagelberg, (Taulusta 243, isä Gabriel Hagelstam) Hagelberg 1801 Hagelstam. Helsingin pitäjän Haltialassa (Tomtbacka) asunut kuninkaallisen laivaston kapteeni (1801), sittemmin majuri. Nimi Hagelstam otettu käyttöön 1801. Lillbäskin tila siirtyi 17.1.1815 August Hagelstamille. Hän osti Backaksen ja Silfvastaksen tilat vuonna 1824, myyjänä oli Suomen Keisarillisen Senaatin Finanssi-toimituskunta. Backaksen hinta oli 39 ruplaa 75 kopeekka hopeassa, Silfvastas maksoi 54 ruplaa 7 kopeekkaa hopeassa. Päärakennuksen runko on peräisin vuodelta 1818., s. 23.06.1782 Nauvo, Prostvik, k. 28.03.1833 Helsingin pitäjä.

.

Puoliso: Vihitty 1/1811 Gustava Fredrica Gustafintytär Hagelstam o.s. von Boisman s. 11.07.1791 Helsinki, Suomenlinna, k. 13.08.1849 Helsingin pitäjä.
Vanhemmat: Gustaf Adrian Didrikinpoika von Boisman e. Boisman, Rykmentin eversti 1802. Aateloitu 1808. Omisti Helsingin pitäjässä Haltialan sekä kaksi tilaa Veromiehenkylässä., s. 08.04.1745 Turku (ruotsalainen seurak.), k. 10.10.1808 Raahe ja Anna Gustava Gustafintytär von Boisman ent. von Knorring o.s. Bock, s. 13.06.1758 Helsinki, k. 17.06.1836 Helsingin pitäjä.

Lapset:
Carl August Adrian Hagelstam , s. 10.10.1811 Helsingin pitäjä. Tauluun 245
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 245
X Carl August Adrian Augustinpoika Hagelstam, (Taulusta 244, isä August Hagelstam) Kadetti Haminan kadettikoulussa 1827–28. Yksityistodistus, antaja: Johan Ludvig Runeberg. Ylioppilas Helsingissä 19.12.1829. Aliupseeri Ruotsin palveluksessa 1833, ero kapteenina 1839. Tilanomistaja Helsingin pitäjän Backasissa., s. 10.10.1811 Helsingin pitäjä, k. 10.08.1852 Helsinki.

19.12.1829 kadetti Karl August Adrian Hagelstam 14673. * Helsingin pitäjässä 10.10.1811. Vht: Helsingin pitäjän Haltialassa (Tomtbacka) asunut kapteeni August Hannibal Hagelstam (aikaisemmin Hagelberg, † 1833) ja Gustava Fredrika von Boisman. Kadetti Haminan kadettikoulussa 1827–28. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 19.12.1829 (arvosana approbatur äänimäärällä 10). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 1830 [1830] Carolus Augustus Adrianus Hagelstam, natus in paroecia Helsinge die 10 Oct. A. 1811, patre olim Praefecto vigilium Svecano. E Schola privata Albo Universitatis adscriptus die 19 Dec. a. 1829, accepto Epitheto: Approbatur. | Afdsbetyg 1832. | Lieutenant i Svensk tjenst: afskedad med Capitains-titel. | Död. — Aliupseeri Ruotsin palveluksessa 1833, ero kapteenina 1839. Tilanomistaja Helsingin pitäjän Backasissa. † Helsingissä 10.8.1852.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=14673

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.

Puoliso: Vihitty 10.06.1851 Helsingin pitäjä Wilhelmina Emilia Elisabet Carlintytär Hagelstam o.s. Uggla Kesällä 1888 kapteenin rouva Emelie Hagelstam Veromiehenkylästä sai palkinnon karjanäyttelyn komeimmasta eläimestä., s. 15.07.1833 Lapinjärvi, Kimonkylä, Eskola, k. 05.04.1919 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Erik Gustafinpoika Uggla, Löjtnant sedermera kapten. Familjen flyttade från Hiitola till Helsinge 1835 och därifrån till Helsingfors 1865. Räntegods Domarby gård i Helsinge 1835-42. Ägde Hanaböle gård 1842-47 och Nissbacka gård i Sottungsby 1847-64., s. 12.12.1798 Pohja, Borgby, k. 10.07.1891 Helsinki ja Gustava Amalia Charlotta Gustafintytär Uggla o.s. Jack, s. 17.02.1808 Jämsä, k. 08.01.1888 Helsinki.
Wilhelmina Emilia Elisabet Uggla (1833-1919)

Lapset:
Carl August Julius Hagelstam Hän oli kolmenkymmenenneljän vuoden ikäinen, kun Backas myytiin ja siirtyi Ehnroothien suvulle. Kerrotaan, että tämä neljännen polven Hagelstam oli kevytmielinen ja vietti "huonoa elämää" aiheuttaen äidilleen, leskirouva Emelielle suurta huolta ja murhetta., s. 21.05.1852 Helsingin pitäjä, k. 18.01.1925 Helsinki.
Backas. Backaksen kartano on Vantaan kaupungin Pakkalan kaupunginosassa sijaitseva kartano. 1600-luvulla perustettu Backaksen kartano tunnetaan etenkin sen historiasta Osuusliike Elannon (nyk. HOK-Elanto) tuotantotilana 1900-luvulla. Kartano ja viereinen Petaksen virkatalo muodostavat kohteen Backas - Elannon suurtila valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luettelossa[ Backaksen paikalla oli jo 1500-luvulla samanniminen tila, mutta varsinainen kartano syntyi vasta 1600-luvulla tilojen yhdistyessä. Kartano sijaitsi vanhan Turku-Viipuri-maantien eli Kuninkaantien (nyk. Ylästöntie) varrella, muutama kilometri silloisesta Helsingin pitäjän kirkosta länteen. Backas oli Ruotsin vallan aikana säteri eli ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsusotilas kuninkaan joukkoihin ja joka nautti vastapalvelukseksi verovapaudesta. Tilan omistajat, jotka vaihtuivat taajaan 1600-1700-luvuilla, olivatkin pääasiassa ratsumestareita ja sotilasvirkamiehiä, muun muassa anjalamies Johan Anders Jägerhorn (vuodesta 1785). Vuodesta 1801 vuoteen 1808 Backaksen omisti Gustav von Boisman, Vantaanjoen eteläpuolella sijainneen Tomtebackan eli Haltialan säterin isäntä. Von Boismanin jälkeen tila siirtyi hänen vävylleen August Hagelstamille, joka rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna 1818. Tämän poika Carl Hagelstam laajensi Backaksen alueita ja kehitti menestyksellisesti sen maanviljelyä. 1886 kartanon osti Hagelstameilta Carl Ehrnrooth, joka viljeli sitä ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Carl Ehrnrooth päätti luopua Backaksesta, ja ostajaksi tarjoutui Osuusliike Elanto, joka tarvitsi suurtilan Helsingin läheisyydestä tuottaakseen elintarvikkeita myymälöihinsä ja ravintoloihinsa. Kaupanhieronta herätti närkästystä muissa kartanonomistajissa ja pääkaupungin ruotsinkielisissä piireissä, jotka pelkäsivät vasemmistolaisen osuusliikkeen turmelevan Helsingin pitäjän vanhan ruotsinkielisen kulttuurin ja suomalaistavan sen väestön. Näkyvistä protesteista ja lehtikirjoittelusta huolimatta Elanto osti Backaksen 1916. Tilan pinta-ala oli ostohetkellä 683 hehtaaria josta peltoa 141 ja metsää 482 hehtaaria, ja tila ulottui Vantaanjoelta Tuusulan rajalle saakka. Oston jälkeen Elanto aloitti Backaksessa laajan kehitysohjelman jonka tarkoituksena oli muodostaa kartanosta mallitila. 1900-luvun alkupuolella Backas olikin suurtila, joka tuotti pääosan Elannon pääkaupunkiseudulla myymistä elintarvikkeista. Suomen maatilat -matrikkelin (1931) mukaan Backaksessa oli 1930-luvun alussa sata lehmää ja 900 sikaa, yli 140 hehtaaria viljeltyä peltoa, laajaa puutarhaviljelyä sekä kolme suurkasvihuonetta tomaatti- ja kurkkuviljelyä varten. Saman matrikkelin mukaan tilalta myytiin vuosittain "n. 80 000 kg. sianlihaa sekä kasvitarhatuotteita, perunoita, maitoa ja viljaa Helsinkiin". Kartanon valtavilta metsäalueilta tuotiin puutavaraa ja turvetta junalla omaa pisto­raidetta pitkin. Viiden kilometrin pituinen rata valmistui 1920 ja sitä käytettiin turvepehkun, mudan, hiekan ja saven kuljetukseen. Turvepehkua ja mutaa kuljetettiin suolta kartanon pelloille ja hiekkaa ja savea taas kartanon omalle tiilitehtaalle. Rata alkoi kartanon talouskeskuksesta ja johti Veromiehenkylän kautta pohjoiseen nykyisen Helsinki-Vantaan lentoaseman alueelle. Elannon ravintoloiden, leipomon ja oluttehtaan ruokajätteet puolestaan kuljetettiin Helsingistä Backaksen sikojen ruoaksi. Elanto perusti alueelle 1919 oman tiilitehtaan, jonka tuotteilla rakennettiin 1920-luvulla kartanon nykyiset muhkeat ulkorakennukset: talli, navetta, suursikala, kuivaamo-puimala sekä henkilökunnan asuintaloja. Myös Veromiehenkylän kansakoulu (nyk. Veromäen koulu) rakennettiin kartanon tiilistä ja kartanon maalle, kouluttamaan sen työntekijöiden lapsia. Vanhaa päärakennusta uudistettiin ja siitä tehtiin tilanhoitajan asunto- ja konttorirakennus. Talvisodan aikana Elannon pääjohtajan Väinö Tannerin ollessa Risto Rytin hallituksen ulkoministeri, Suomen hallitus kokoontui Backaksen päärakennuksessa. Backaksen tiloja käytettiin myös valtionarkiston hajasijoituspaikkana Helsingin pommitusten aikana. 1940-luvulta lähtien Helsingin maalaiskunnan ja sittemmin Vantaan kaupungin kasvu söi vähän kerrallaan kartanon valtavat maa-alueet. Sotien jälkeen Backaksen maita pakkolunastettiin siirtoväen asuttamiseksi, ja Helsinki-Vantaan lentoaseman rakentaminen vei niistä yli 400 hehtaaria. Myös Kehä III sekä sitä reunustavat teollisuusalueet lohkaisivat itselleen Backaksen maata. Kun maatalous keskellä kasvavaa kaupunkia oli muuttunut mahdottomaksi, Elanto myi 1986 kaiken vielä jäljellä olleen maan rakennusliikkeille jättäen itselleen vain kartanon ulkorakennuksineen. Backaksen entisille maille on rakennettu mm. Veromiehen, Vantaanportin ja Kartanonkosken asuinalueet. Nykyisin Backaksen kartanon rakennukset on suojeltu. Sen kasvihuoneissa toimi kesään 2009 saakka HOK-Elannon puutarhakeskus ja päärakennuksessa pitopalvelu. Suojelemattomat kasvihuoneet purettiin vuoden 2009 aikana. Entinen puimalarakennus on kunnostettu juhlasaliksi, jossa järjestetään mm. Vantaan barokkiviikkojen konsertteja. 2010-luvulla HOK-Elannon liiketoiminta kartanolla muodostuu päärakennuksen ja puimalan vuokraamisesta tilaisuuksien pitoon sekä kesäravintolasta päärakennuksessa. Osa kartanoalueen taloista on autioina - ainoastaan vesikatot on uusittu lisävahinkojen välttä miseksi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 246
IX Otto Julius Gabrielinpoika Hagelstam, (Taulusta 243, isä Gabriel Hagelstam) Riksdagsledamot, Arméofficer, Hydrograf., s. 11.03.1784 Nauvo, Prostvik, k. 28.04.1870 Ruotsi, Tukholma, Skeppsholm.

Hagelstam, Otto Julius, f 11 mars 1784 på Prostvik, Nagu (Åbo o Björneb), d 28 april 1870 i Sthlm (Skeppsh). Föräldrar: kaptenen Gabriel August Hagelberg o Anna Lovisa Qvick. Sergeant vid Sveaborgs eskader april 01, officersex maj 01, fänrik vid armens flotta 16 nov 01, löjtn i flottorna 18-jan 08, löjtn vid arméns flotta 8 dec 08, kapten i flottorna 1 maj 10, kapten i Sjömätningskåren 20 nov 10, major i flottorna 23 mars 13, överstelöjtn där 31 okt 15, adl 11 maj 18, deltog i riksdagarna 23, 28— 30, 34—35, 40—41, 44-45 och 56—58, överstes n h o v 11 maj 26. — LKrVA 16, LFS 22, LLA 41.

G 17 april 17 på Stjärnsund, Askersunds landsförs, m Eva Fredrika Burenstam, f 14 okt 91 där, d 8 juni 77 i Sthlm (Klara), dtr till brukspatron Olof Burén, adl B, o Carolina Camitz.
Biografi

I samband med utnämningen till fänrik vid Sveaborgseskadern av arméns flotta 1801 antog H namnet Hagelstam och adlades under detta namn 1818. Han utmärkte sig vid upprepade tillfällen under finska kriget 1808—09, särskilt i drabbningen vid Grönviks sund 30 aug 1808 och dubbades till RSO på själva platsen för drabbningen. Efter fredsslutet kvarstannade han i sv tjänst, blev 1810 kapten i flottorna och s å i den år 1808 upprättade sjömätningskåren. Vid sammanslagningen 1824 av de båda flottorna, arméns flotta och örlogsflottan, till en enda organisation, K Maj:ts flotta, och sjömätningskårens indragning i samband därmed överfördes H på indragningsstat.

H:s verksamhet som hydrograf inföll under en tid av uppsving såväl för sjömätningsverksamheten som sjökarteutgivningen, sedan Gustaf Klint genom nådigt brev 26 mars 1798 erhållit privilegium att utgiva sjökartor. H var fast knuten till sjömätningskåren under nästan hela dess tillvaro. Han började sin verksamhet som sjömätare redan 1801 och upplodade 1803 skärgårdsområdet väster om Porkala, beordrades till sjömätning 1804 och senare i Bohuslänska skärgården och andra delar av västkusten, biträdde 1804—07 vid trianguleringar, basmätningar och pliktningar i Sthlms och Ålands skärgårdar och deltog 1808 i de förberedande arbetena för Göta kanal. Han rekognoscerade 1811—12 och 1819 Öregrunds, Gävle, Sthlms, Södermanlands och Östergötlands skärgårdar och utförde 1813 basmätningar på isen vid Bottniska viken upp till Umeå. S å ingick H i en skärgårdsexpedition till Norge och upprättade 1816 baser för uppmätning och pliktning av sjöarna Vättern, Viken, Roxen, Boren och Hjälmaren. I sin meritförteckning uppger han, att han 1810 som befälhavare för en division kanonslupar med uppgift att försvara inloppet till Karlskrona mot engelsmännen upprättat en utförlig karta över skärgården utanför Karlskrona. Under krigstjänstgöring i Norge 1814 avfattade han med hjälp av två biträden en hydrografisk karta i fyra blad över området från sv gränsen till Krokstadfjorden i skalan 1: 20 000 och ensam en dylik karta över Singlefjorden och Hvalöy. I tryck föreligger av hans hand såväl krigskartor som geografiska kartor. Mest betydande av de senare är den synnerligen utförliga Geografisk militairisk och statistisk karta öfver hela Sverige och Norrige 1820, som blev högt uppskattad och utkom i tre upplagor.

H var outtröttligt verksam för ordnandet av Sveriges sjöförsvar. Hans förslag 1818 om en farled mellan Ortalaviken och Bagghusfjärden ledde till upptagandet av Väddö kanal. Som adelsman tog han livlig del i riksdagsförhandlingarna om sjöförsvaret och författade flera skrifter i denna fråga. Missnöjd med flottornas sammanslagning förordade H istället för en flotta av linjeskepp, avsedd att behärska Östersjön, ett kustförsvar baserat på en skärgårdsflotta av kanonjollar understödd av undervattensminor och ångbåtar. Även skarpskytterörelsen hade i H en varm förespråkare.

Som ägare till Stjärnsunds egendom, vilken H fått i arv efter sin svärfar, och därefter Lisma egendom i Södermanland, inlade han stora förtjänster om lantbruket. Han var en häftig motståndare till den då gällande brännvinslagstiftningen och brännvinsbränningen som en binäring till jordbruket. Kort före 1853—54 års riksdag, som kom att bilda epok i brännvinslagstiftningens historia, utkom hans skrift om husbehovsbränningen som spreds i 45 000 exemplar. Verkningarna av hans och många andras bemödanden var, att brännvinsskatten för att .stävja brännvinsmissbruket 1855 omlades och husbehovsbränningen fem år senare förbjöds.

H:s samtid vitsordade hans skicklighet som officer med grundliga kunskaper och en ovanlig arbetsförmåga. Han var en stor patriot, vänlig och meddelsam i umgänget, men hade kanske alltför omoderna och orubbliga åsikter i fråga om det sv sjöförsvarets utformning.

Författare

Herman Richter / https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=13498.
Otto Julius Hagelstam (1784-1870)

Puoliso: Eva Fredrika Olofintytär Hagelstam o.s. Burenstam s. 14.10.1791 Ruotsi, Närke, Askersund, Stjernsunds slott, k. 08.06.1877 Ruotsi, Tukholma.
Eva Fredrika Burenstam (1791-1877)

Lapset:
Jarl Olof Julius Hagelstam s. 14.03.1818 Inari, Lemmenjoki, Lisma, k. 01.06.1824 Inari, Lemmenjoki, Lisma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 247
VI Catharina Johanintytär Florin o.s. Utter, (Taulusta 235, isä Johan Utter) s. 06.04.1714 Orivesi, k. 17.06.1800 Karjalohja.

Puoliso: Vihitty 02.09.1746 Orivesi Isaac Mårteninpoika Florin Karjalohjan kirkkoherra, s. 28.06.1716 Ruotsi, k. 06.10.1800 Karjalohja.

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot:

12.1730 Isak Florin vanhempi 5813. * paon aikana 28.6.1716.

Vht: Kangasalan kirkkoherra, FM Mårten Florinus, myöh. Florin 3652 (yo 1690, † 1731) ja hänen 1. puolisonsa Katarina Edner.

Porin triviaalikoulun oppilas. Ylioppilas Turussa 12.1730 [Florinus] Isaac. Austr _ 332. Respondentti 3.7.1742 pro exercitio, pr. Johan Browallius U670. Respondentti 28.6.1745 pro gradu, pr. Algot Scarin U585. FM 18.7.1745. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 10.5.1746.

— Ahvenanmaan (vt.?) pedagogina vuonna 1743. Ruoveden vt. kappalainen 1746. Ruoveden pitäjänapulainen Kurussa 1749. Karjalohjan kirkkoherra 1773. Tuli heikkomieliseksi 1788. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1755.

† Karjalohjalla 6.10.1800.
Vanhemmat: Mårten Arvidinpoika Florin e. Florinus, Kirkkoherra Hämeenlinnassa 1705, Janakkalassa 1708 ja Kangasalla 1721., s. 1670 Paimio, k. 20.12.1731 Kangasala ja Katarina Olofintytär Florin o.s. Edner, s. 1675 Rauma, k. 02.02.1724 Kangasala.

Lapset:
Catharina Christina Florin s. 25.12.1746 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.
Ulrica Cristiana Florin Styngd & audet., s. 04.04.1748 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 07.06.1770 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.
Jonas Florin Maanmittarin apulainen Hämeen läänissä 1774., s. 12.09.1750 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 05.08.1826 Karjalohja.

Ylioppilas Turussa 18.2.1769 [Florin] Jonas, Satac. _ 515. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 20.2.1769 [1769] Die 20 m: Febr. Jonas Florin Ruowesiensis Natus | 12/9 | 1750 | Witam adoptawit Geodæticam | Obiit 5/8 1826. Maanmittausauskultantti 1774. — Maanmittarin apulainen Hämeen läänissä 1774. Sittemmin maanviljelijä. † Karjalohjalla 5.8.1826. Naimaton.
Isaac Florin , s. 19.04.1752 Kuru, Olkitaipale, Mylläri. Tauluun 248
Johanna Christina Florin s. 08.07.1757 Kuru, Olkitaipale, Mylläri.
Otto Reinhold Florin Ylioppilas Turussa kl. 1783 [Florin] Otto Reinh. Satacund _ 628. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 11.4.1783 [1783] Die XI. April: Otto Reinhold: Florin natus 1764. | Vitæ rurali se addixit. — Karjalohjan Suurniemen rusthollari., s. 22.09.1762 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 29.01.1832 Karjalohja, Suurniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 248
VII Isaac Isaacinpoika Florin, (Taulusta 247, äiti Catharina Florin) Karjalohjan kirkkoherra, filosofian maisteri, s. 19.04.1752 Kuru, Olkitaipale, Mylläri, k. 09.04.1825 Karjalohja.

Puoliso: Vihitty 04.12.1794 Eva Kristina Johanintytär Florin o.s. Nordberg s. 20.05.1777 Pohja, k. 1829 Karjalohja.

Lapset:
Engla Christina Pipping o.s. Florin , s. 09.01.1799 Karjalohja. Tauluun 249
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 249
VIII Engla Christina Isaacintytär Pipping o.s. Florin, (Taulusta 248, isä Isaac Florin) s. 09.01.1799 Karjalohja, k. 27.01.1892 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 17.08.1817 Fredrik Wilhelm Jostinpoika Pipping Yliopiston rehtori 1823–24, 1833–36 ja 1836–39. Kollegineuvos 1836. Aateloitu 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1841, kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–53, ero 1855. Valtioneuvos 1845, oppihistorioitsija., s. 14.12.1783 Turku (ruotsalainen srk.), k. 23.01.1868 Helsinki.

Fredrik Wilhelm Pipping (14. joulukuuta 1783 Turku – 23. tammikuuta 1868 Helsinki) oli suomalainen professori, senaattori ja Turun akatemian sekä myöhemmin Helsingin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastonhoitaja vuosina 1814–1845. Hänen edeltäjänsä tässä virassa oli teoreettisen filosofian professori Gabriel Palander ja seuraajansa oppihistorian professori Alexander Blomqvist.

Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Jost Joakim Pipping (1720–1793) ja Magdalena Catharina Lexell (1745–1804) Turusta.

F. W. Pipping muistetaan etenkin kokoamastaan bibliografiasta Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista sekä työstään Turun palossa tuhoutuneen akatemian kirjaston uudelleen kokoamiseksi. Tässä työssä hänelle oli suureksi avuksi kirjankeräilijä Matti Pohto.

Pipping on kirjoittanut esimerkiksi suomalaisen kirjapainotaidon historiasta teoksessa Några historiska underrättelser om boktryckeriet i Finland (Suomen tiedeseura, julkaistu useana osana vuosina 1842–1867).

Hänet aateloitiin vuonna 1839 ja introdusoitiin Suomen ritarihuoneeseen seuraavana vuonna aatelisena sukuna 207, vanhalla nimellä Pipping. Pipping oli senaatin talousosaston jäsen 1841–1855 ja sen kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–1853.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Turussa 4.6.1799 [Pipping] Frid. Wilhelm, Borealis _ 817. Boreaalisen osakunnan jäsen 5.6.1799 [1799] Jun: 5: Fredric. Wilhelm Pipping. Natus die XIV. Decembris 1783. | Post Specimina egregie præstita, Philos: Candidatus dignissimus salutatus Anno 1804: atqve promotus Magister 1805. | Græcae Ling: Docens 1806. | Amanuensis Bibliothecæ Acad. Extraordinarius 1808. Curator Nationis Borea-Fennicæ 1809. | Aman. Biblioth. Ac. Ordinarius 1811. | Vice Bibliothecarius 1813. | Historiæ Litterariæ Professor et Bibliothecarius 1814. | Eques Ord. Imp. de S. Wladimiro in quarta Classe 1824. Inspector Nationis Borea-Fennicæ 1828. | Ord. Imp. de S. Anna in secunda Classe Eques d. 3. Maji 1834. | Titulo Consiliarii Collegiarum auctus d. (31 Dec. 1835) 12 Januarii 1836. | et Professor munere gratississime dimissus d. 23 Dec. 1836 (4 Jan. 1837) jure Emeriti, reservatis tamen sibi Bibliothecarii partibus. | Membrum Senatus Imp. Fenn. a die 1 Oct. a. 1841 esse jussus die 23 Apr. (5 Maji) e. a. Respondentti 2.4.1803 pro exercitio, pr. Henrik Gabriel Porthan 7834. FK 1804. Respondentti 17.6.1805 pro gradu, pr. Johan Bonsdorff 10389. FM 28.6.1805. Preeses 14.5.1806 pro venia docendi. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 12.7.1806. Ylioppilas Uppsalassa 27.9.1806 Fredric Wilhelm Pipping Borea- Fenno (* 1783). Litteraturæ Græcæ Docens ad Rec. Acad. Aboënsem. Civis antea Acad. Aboënsis. Riemumaisteri 29.5.1857. — Boreaalisen osakunnan kuraattori 1809, kunniajäsen (1818), inspehtori 1828–41. Yliopiston rahastontarkastaja 1829–41. Fil. tiedek. promoottori 1832 (sairastuneen Joh. Henr. Avellanin sijaisena) ja 1836. — Turun akatemian kreikkalaisen kirjallisuuden dosentti 1806, kirjaston ylim. amanuenssi 1808, vakinainen 1811, vt. oppihistorian professori ja vt. kirjastonhoitaja 1812–14, filosofian apulainen ja varakirjastonhoitaja 1813, vakinainen oppihistorian professori ja kirjastonhoitaja 1814, ero professuurista 1837 ja kirjastonhoitajan virasta 1845. Yliopiston rehtori 1823–24, 1833–36 ja 1836–39. Kollegineuvos 1836. Aateloitu 1839. Senaatin talousosaston jäsen 1841, kirkollistoimituskunnan päällikkö 1841–53, ero 1855. Valtioneuvos 1845. † Helsingissä 23.1.1868.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11295

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pipping

Pipping on suomalainen saksalaisperäinen suku, jonka kaksi sukuhaaraa on aateloitu Suomessa. Joseph Pipping aateloitiin vuonna 1812 ja introdusoitiin Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1818 aatelisena sukuna numero 165, nimellä Pippingsköld. Hänen serkkunsa, Fredrik Wilhelm Pipping aateloitiin vuonna 1839 ja introdusoitiin seuraavana vuonna aatelisena sukuna 207, vanhalla nimellä Pipping.

Aikajärjestyksessä

Fredrik Wilhelm Pipping (1783–1868), professori ja Turun akatemian kirjastonhoitaja
Joachim Wilhelm Pipping (1818–1858), lääkäri, kirurgi, professorin arvo
Fredrik Josef Pipping (1823–1885), laki- ja valtiopäivämies
Wilhelm Pipping (1854–1926), lastenlääkäri, Helsingin yliopiston professori
Aline Pipping (1863–1963), kaunokirjallisuuden kääntäjä
Knut Hugo Pipping (1864–1944), foneetikko, kielentutkija ja professori
Ingevald Pipping (1887–1973), jääkärieversti
Rolf Pipping (1889–1963), kielitieteilijä, Åbo Akademin professori
Nils Johan Pipping (1890–1982), matemaatikko, Åbo Akademin professori
Hugo Edvard Pipping (1895–1975), taloustieteilijä, professori
Knut Gunnar Pipping (1920–1997), Åbo Akademin sosiologian professori
.
Fredrik Wilhelm Pipping, Karl Peter Mazérin maalaama muotokuva.

Lapset:
Knut Theodor Pipping , s. 15.08.1826 Turku. Tauluun 250
Joachim Wilhelm Pipping , s. 29.11.1818 Turku. Tauluun 257
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 250
IX Knut Theodor Fredrikinpoika Pipping, (Taulusta 249, äiti Engla Pipping) Insinöörieverstiluutnantti, filosofian tohtori. Viipurin rahatoimikamarin puheenjohtaja 1879–81. Valtiopäivämies 1872., s. 15.08.1826 Turku, k. 19.02.1885 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1834 – 1842. Ylioppilas Helsingissä 22.6.1842 (arvosana laudatur äänimäärällä 35). Boreaalisen osakunnan jäsen 28.9.1842 [1842 Sept.] 28 Canutus Theodorus Pipping natus Aboae anno 1826 Aug. 15, Patre Fr. Wilh. Pipping Bibliothecario Univ. Membro Senatus etc. Respondentti 6.5.1846 pro exercitio, pr. Adolf Moberg 14605. Länsisuomalaisen osakunnan perustajajäsen 1846 28/9 1842 Knut Theodor Pipping. \ ... \ Skrifvit pro Exercitio V.T. 1845. Disputerat pro Exercitio V.T. 1846. Skrifvit pro Gradu H.T. 1846. Rysk Examen H.T. 1842. Filos. Kandidatexamen V.T. 1847. Promoverad Magister s. å. \ Uttog betyg för enskilda angelägenheten H.T. 1847 med vitsorden utmärkt flit hedr. o. berömv. uppförande. \ Gjort en resa till Tyskland för att Studera bergsvetenskap H.T. 1847. återkom H.T. 1849. FK 21.5.1847. FM 22.6.1847. Freibergin vuoriakatemian oppilas 29.3.1848. Väitöskirja 31.10.1855, pr. Adolf Edvard Arppe 15064. FML 12.12.1856. FMT 29.5.1857. — Tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan palvelukseen Helsinki-Hämeenlinna rautatierakennuksen työnjohtajana 1857, kapteeni (2. luokan insinööri) 1858, everstiluutnantti (1. luokan insinööri) 1862, piiri-insinööri Tampereen piirissä s.v., Helsinki-Hämeenlinna rautatien johtaja 1867, Pietari-Riihimäki rautatierakennuksen 2. piirin työnjohtajana 1868. Siirto tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen siviilivirkakuntaan 1. luokan insinöörinä 1870, Suomen yksityisrautateiden tarkastaja 1871, piiri-insinööri Saimaan piirissä 1875, ero 1880. Vt. piiri-insinöörinä Päijänteen piirissä. Viipurin rahatoimikamarin puheenjohtaja 1879–81. Valtiopäivämies 1872.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=16039

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas 82, filosofian kandidaatti ja maisteri 86, lisensiaatti ja tohtori 90. Opisk. Kielissä 88-89, 93-94, Upsalassa 9801. - Helsingin yliop, dos, 51-03, Göteborgin korkeak. pohjoism. kielten ja fonet. dosentti 03-07, Helsingin yliopiston ruotsink. ja kirjallisuuden ylim. professori 07, pohjoism. filol. professori 08-29. - Muinaistieteen toimik. jäsen 12-18, Ruots. kirjallisuuden seuran hall. jäsen 03-04 ja 07-36, varapuheen. j. 18-22 ja 24-36, puheenjohtaja 22-24, Turun akatemian valtuuskunnan puheenjohtaja 29-30, Uusmaal. osakunnan kuraattori01-02, inspeht. 18-24, Svenska landsmälsföreningen yhdistyksen puheenjohtaja 08-24, ritariston ja aatelin jäsen 97. - Julk. : Om klangfärgen hos sjungna vokaler (väitösk. ) 90, Theorie der Vocale 94, Zur Phonetik der finnischen Sprache 99, Gotländska studier 01, Guta lag och Guta saga 05-07, Äldre Västgötalagens ordskatt 13, Finländska ortnamn 18, Inledning till studiet av de nordiska spräkens ljudlära 22, Eddastudier I- IV (Studier i nordisk filologi 16, 17, 18, 20) 25-30, Rökstensinskriften en rättsurkund 32, Nya bidrag till eddametriken I- III 33 III- XIII 35, Studier i metrik och prosodi 37, Zur homerischen Metrik 37, toimitti sarjaa Studier i nordisk filologi 10-30. - Hidislenzka bókmentafjelagin 16, Deutsche Gesellschaft für Stimm- und Sprachheilkunden 28, International Society of Experimental Phoneticsin 30, Ruots. kirjallisuuden seuran kunniajäsen 36. - Fil. kunniatohtori (Upsala) 27.

Lähde: https://fi.wikisource.org/wiki/Kuka_kukin_oli:_P

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pohjoismaisen filologian prof. 1907-29
* Hämeenlinna 5.11.1864 † Turku 31.7.1944, vanht FMT, ins., ev.luutn. Knut Theodor
Pipping ja Kristina Lovisa Alina Standertskjöld.
Yo (uusm.) Ruots. norm.lys. 82. FK ja FM 86, FL ja FT 90. Opisk. Kielissä 88-89 ja
93-94, Uppsalassa 98-01.

Nya sv. lärov. -koulun englannin, sitt. saksan opettaja 89-93. Yliop. fonetiikan dos.
91-03. Pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dos. Göteborgin korkeak. 03-07. Helsingin
yliop. ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylim. prof. 07-08, pohjoismaisen filologian
prof. 08-29, konsistorin kielikomission j. 10-24, yliop. kielitutkintolautak. j. 25-
29. Uusm. osak. kuraattori 01-02, inspehtori 16-24. Tallbergin lainarahaston lautak.
j. 19-24.

Valtiopäivämies (aat.) 97. RKP:n paikallisos. hall. j. 08-10. Helsingin kansakoulujohtok.
j. 02-03. – Muinaistiet. toimik. j. 12-18. Sv. litt.sällsk. hall. j. 03-04, 07-36,
vpj. 18-22, 24-36, pj. 22-24. Tiet. seurain valtuusk. j. 19-24, Ruots. kirjallisuuden
edistämisvarojen valtuusk. pj. 23-24. Åbo akademin komission/valtuusk. j. 08-, pj.
29-30. Svenska landsmålsfören. pj. 08-24. Lärov. för gossar och flickor -koulun
johtok. pj. 15-24. Konkordia-liiton hall. pj. 13-14. Västankvarnin kansanop. ja
maamiesk. hall. pj. 19-24.

Suomen tiedeseuran j. 08 (pj. 27-28), Göteborgin vet.- och vitterhetssamh. j. 08,
Tukholman vitterhets-, historie- och antikvitetsakad. kjv.j. 10. Us. ulkom. kielitiet.
yhd. j. ja kunniaj. – Uusm. osak. kunniaj. 14, Sv. litt.sällsk. 36.
Muotokuva (A. Gebhard) yliop. 30, mitali (Sv. litt.sällsk.) 35. – Sv. litt.sällsk. palk. 02
ja 27, Hallbergin palk. 28. – FT h.c. (Uppsala) 27. – A 3 15, SVR K 27.

Puoliso 1888 Anna Constance Westermarck, s. 1867, k. 1942, vanht yliop. kamreeri
Nils Christian Westermarck ja Constance Gustava Maria Blomqvist. Lapset: 1)
Hugo Rudolf (Rolf) 1889-1963, FT, Åbo akademin prof.; 2) Nils Johan 1890-1982,
FT, Åbo akademin prof.; 3) Hugo Edvard 1895-1975, kansantaloustieteen prof.,
Åbo akademin kansleri; 4) Märta Helena Aline 1902-1990, FM, pso 27 FM Kurt Erik
Titus Reuter.

Om klangfärgen hos sjungna vokaler (vk.) 1890, Theorie der Vocale 94, Zur
Phonetik der finnischen Sprache 99, Gotländska studier 01, Guta lag och Guta
saga 05-07, Äldre Västgötalagens ordskatt 13, Finländska ortnamn 18, Inledning
till studiet av de nordiska språkens ljudlära 22, Eddastudier I-IV 25-30, Rökstensinskriften
en rättsurkund 32, Nya bidrag till eddametriken I-II 33, III-XIII 35, Studier i
metrik och prosodi 37, Zur homerischen Metrik 37, toim. sarjaa: Studier i nordisk
filologi 1910-30. (CT s 743-745 ja ST s 647-649)

Lähde: http://www.helsinki.fi/keskusarkisto/virkamiehet_2/index.htm

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Pipping toimi Helsingin yliopiston fonetiikan dosenttina 1891–1903, Göteborgin korkeakoulun pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dosenttina 1903–1907, Helsingin yliopiston ruotsinkielen ja kirjallisuuden ylimääräisenä professorina 1907 sekä Helsingin yliopiston pohjoismaisen filologian professorina 1908–1929. Hän oli Uusmaalaisen osakunnan kuraattori 1901–1902 ja inspehtori 1918–1924. Pipping sai Uppsalan yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1927. Hän toimitti 1910–1930 Studier i nordisk filologi-sarjaa.

Pipping osallistui säätyvaltiopäiville aatelin edustajana 1897. Hän oli Svenska landsmålsföreningenin puheenjohtaja 1908–1924, Åbo Akademin valtuuskunnan puheenjohtaja 1929–1930, Muinaistieteen toimikunnan jäsen 1912–1918 sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallituksen jäsen 1903–1904 ja 1907–1936, varapuheenjohtaja 1918–1922 ja 1924–1936 sekä seuran puheenjohtaja 1922–1924.

Hugo Pipping oli naimisissa 1888-1942 Anna Constance Westermarckin kanssa. Heidän lapsiaan olivat Åbo Akademin professori Hugo Rudolf (Rolf) Pipping (1889–1963), Åbo Akademin professori Nils Johan Pipping (1890–1982) ja Åbo Akademin kansleri ja kansantaloustieteen professori Hugo Edvard Pipping (1895–1975).

Teoksia:

Om klangfärgen hos sjungna vokaler : undersökning utförd vid fysiologiska institutet i Kiel medels Hensens fonautograf, väitöskirja. Helsingfors 1890
Om Hensens fonautograf som ett hjälpmedel för språkvetenskapen. Författare, Helsingfors 1890
Några ord med anledning af stundande rättstafningsmötet. Författare, Helsingfors 1892
Über die Theorie der Vocale. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tomus XX,11. Societas scientiarum Fennicae, Helsingfors 1895
Zur Definition des H-Lautes. Mémoires de la Société néophilologique de Helsinki II. Helsingfors 1897
Zur Phonetik der finnischen Sprache : Untersuchungen mit Hensen's Sprachzeichner. Mémoires de la Société Finno-ougrienne XIV. Finsk-ugriska sällskapet, Helsingfors 1899
Gotländska studier. Akademiska bokhandeln, Uppsala 1901
Om runinskrifterna på de nyfunna Ardre-stenarna. Skrifter, utgifna af K. Humanitiska Vetenskapssamfundet i Uppsala 7, 3. Uppsala 1901
Bidrag till Eddametriken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 59. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1903
Nya gotländska studier. Göteborgs högskolas årsskrift 10, 1904. Wettergren & Kerber, Göteborg 1904
Grammatiska studier. Göteborgs högskolas årsskrift 11, 1905. Wettergren & Kerber, Göteborg 1905
Gutalag och Gutasaga jämte ordbok utgifna för Samfund til Udgivelse af gammel nordisk Litteratur. Köbenhavn 1905-1907
Zur Theorie der Analogiebildung. Mémoires de la Société néo-philologique à Helsingfors 4. Société néophilologique, Helsingfors 1906
Fornsvenskt lagspråk 1 : Strödda anteckningar. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 92. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1910
De skandinaviska Dnjeprnamnen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Rök-studier. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Ännu något om rimmen i Erikskrönikan. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 95. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911
Fornsvenskt lagspråk 2-3 : Spår av ofullständig vokalbalans i Äldre Västgötalagen ; Spår av ofullständig vokalbalans i Yngre Västgötalagens kyrkobalk. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 103. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1912
Nytt om Rökstensinskriften. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 103. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1912
Minnestal öfver Axel Olof Freudenthal, hållet vid Finska Vetenskaps-Societetens års- och högtidsdag den 29 april 1913. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,6. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Studien über die Funktion des Trommelfells. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,3. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Äldre Västgötalagens ordskatt : samlad och ordnad. Acta Societatis scientiarum Fennicae 42,4. Finska Vetenskapssocieteten, Helsingfors 1913
Fornsvenskt lagspråk 4 : Strödda anteckningar. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 113. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Till frågan om l- och n-ljudens kvalitet i de nordiska språken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 118. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Vadstena-brakteaten och Charnay-spännet. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 118. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1914
Fornsvenskt lagspråk 5 ; Studier över Äldre Västgötalagen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 124. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1915
Urgermanskt aiw i de nordiska språken. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 133. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1917
Finländska ortnamn. Skrifter utgivna av Åbo akademikommitte 7. Schildt, Helsingfors 1918
Om runinskriften på Rökstenen. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tom 49,1. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1919
Rökstensinskriften ännu en gång. Acta Societatis scientiarum Fennicae Tom 49,3. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1921
Sex kapitel ur de nordiska språkens grammatik. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 156. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1921
Inledning till studiet av de nordiska språkens ljudlära. Söderström, Helsingfors 1922
Eddastudier 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 182. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1925
Yxne-Orchis. Commentationes humanarum litterarum Tom. 1,3. Finska vetenskapssocieteten, Helsingfors 1925
Eddastudier 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 189. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1926
Eddastudier 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Emil von Qvanten som vetenskapsman : ett hundraårsminne. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Oden i galgen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 197. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1928
Bruno Sjöros. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 205. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1929
En metodfråga. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 205. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1929
Eddastudier 4. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 216. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1930
Statistik och språkvetenskap. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 216. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1930
Till läran om vokalharmonien och vokalbalansen. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 224. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1931
Rökstensinskriften, en rättsurkund. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 233. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1932
Gömda bindrunor. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Nya bidrag till eddametriken 1-2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Sigtuna-amuletten. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 238. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1933
Nya bidrag till eddametriken 3-13. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 247. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1935
Studier i metrik och prosodi. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 263. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1937
Zur homerischen Metrik : eine statistische Untersuchung. Commentationes humanarum litterarum 9. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1937
Ein Beitrag zur römischen Metrik. Commentationes humanarum litterarum 13,1. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1942
Zur Erklärung des Stellungsgesetzes von Marx : einige Beobachtunge. Commentationes humanarum litterarum 13,2. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1942
Über die Bedeutung der Wortgrenzen in der römischen und griechischen Metrik : einige Beobachtungen. Commentationes humanarum litterarum 13,5. Societas scientiarum fennica, Helsingfors 1943
Om enstaviga slutord i Runebergs hexameter. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 299. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1945

Palkinnot

Svenska Litteratursällskapetin palkinto 1902, 1927
Hallbergska priset 1928

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Knut_Hugo_Pipping
.
Knut Theodor Pipping (1826-1885)

1. puoliso: Vihitty 1848 Preussi, eronneet 1855 Bertha Augusta Pipping o.s. Gisevius s. Preussi, k. ennen 1860 Helsinki.
Preussi 20 markkaa v.1873 Au.

Lapset:
Bertha Adéle Pipping s. 27.03.1849 Saksa, Sachsen, Dresden.
Maximilian Wilhelm Pipping , s. 01.06.1851 Helsinki. Tauluun 251
2. puoliso: Vihitty 09.04.1860 Janakkala Christina Lovisa Alina Henrikintytär Pipping o.s. Standertskjöld s. 20.12.1842 Janakkala, k. 20.11.1864 Hämeenlinna.
Vanhemmat: Henrik Johan Henrikinpoika Standertskjöld, Kadett i Fredrikshamn 1826-11-08. Fänrik vid Villmanstrandska infanteriregementet 1833-03-08. Transp. till 7. finska linjebatal jonen 1835-10-28. Underlöjtnants avsked s. å. RRS:tA03kl 1870-04-29., s. 31.05.1811 Janakkala, k. 18.06.1899 Janakkala ja Margareta Christina Carlintytär Standertskjöld o.s. von Kraemer, s. 13.08.1818 Hauho, k. 19.03.1900 Helsinki.
Lapset:
Anna Kristiina Pipping s. 14.05.1861 Hämeenlinna, k. 28.06.1926 Norja.
Kenny Aline Pipping Suomalainen kaunokirjallisuuden ruotsintaja. Pipping käänsi italiasta ruotsin kielelle Carlo Collodin Pinocchion seikkailut ja Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän., s. 18.03.1863 Hämeenlinna, k. 28.08.1963 Helsinki.
Kenny Aline Pipping (18. maaliskuuta 1863 Hämeenlinna – 28. elokuuta 1963 Helsinki)
Knut Hugo Pipping , s. 05.11.1864 Hämeenlinna. Tauluun 254
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 251
X Maximilian Wilhelm Knutinpoika Pipping, (Taulusta 250, isä Knut Pipping) Yo Thus gymn. Fm-yo. Ins.t. (polyt. op.) 1874. Laivakonstruktööri ja liikemies Amerikassa ja Helsingissä. Insinööri., s. 01.06.1851 Helsinki, k. 29.11.1936 Helsinki.

1. puoliso: Vihitty 1883, eronneet 1912 Minna Christine Johanintytär Pipping o.s. Bielenberg s. 1861 Saksa, Holstein.

Lapset:
Alf Pipping , s. 24.11.1885 USA, Pennsylvania, Altoona. Tauluun 252
Ingevald ''Inge'' Pipping , s. 28.12.1887 Usa, NY, Altona. Tauluun 253
2. puoliso: Vihitty 1913 Fanny Erika Pipping o.s. Backman s. 1892.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 252
XI Alf Maximilaninpoika Pipping, (Taulusta 251, isä Maximilian Pipping) s. 24.11.1885 USA, Pennsylvania, Altoona.

Puoliso: Vihitty 14.08.1926 Helsinki Ester Elvira Thurentytär Pipping o.s. Berg s. 11.02.1891 Turku, k. 23.08.1975 Helsinki.
Vanhemmat: Thure Alvar Woldemar Mauritzinpoika Berg, s. 02.04.1864 Turku, k. 10.10.1892 Turku ja Hilma Zoraida Johanintytär Berg o.s. Bergenwall, s. 25.05.1863 Turku, k. 29.11.1900 Turku.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 253
XI Ingevald ''Inge'' Maximilianinpoika Pipping, (Taulusta 251, isä Maximilian Pipping) Jääkärieversti, s. 28.12.1887 Usa, NY, Altona, k. 30.08.1973 Tammisaari.

Ingevald "Inge" Pipping (28. joulukuuta 1887 Altona Yhdysvallat – 30. elokuuta 1973) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat insinööri Maximilian Vilhelm Pipping ja Minna Christiane Bielenberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Lillian Katarina Örnin kanssa.

Sisällysluettelo

1 Opinnot
2 Nuoruusvuodet
3 Jääkäriaika
4 Suomen sisällissota
5 Sisällissodan jälkeinen aika
6 Luottamustoimet
7 Kirjallista tuotantoa

Opinnot

Pipping kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1906 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja suoritti oikeustutkinnon vuonna 1911.

Nuoruusvuodet

Pipping toimi auskultanttina Viipurin hovioikeudessa 15. helmikuuta 1911 alkaen ja toimi asianajajana asianajotoimistossa 15. helmikuuta – 15. marraskuuta 1911 välisen ajan. Hän hoiti Salmin tuomiokunnan tuomarin virkaa 7 kuukauden ajan vuosina 1912–1913 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1914.

Jääkäriaika


Pipping liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään, jossa hänet sijoitettiin 2. lokakuuta 1915 pataljoona 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.

Suomen sisällissota

Pipping astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan patterinpäälliköksi Pietarsaaren tykistökoulun 5. Pohjanmaan tykistöpatteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Ahvolassa. Hanet siirrettiin myöhemmin päälliköksi Karjalan Armeijakunnan 7. patteriin, jonka päällikkönä otti osaa taisteluihin Kuurmanpohjassa, Lauritsalassa ja Joutsenossa ja etenemiseen Lappeenrantaan sekä taisteluihin Simossa ja Luumäellä sekä etenemiseen Haminaan.

Sisällissodan jälkeinen aika

Pipping palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet komennettiin 25. kesäkuuta 1918 ja lopulta siirrettiin 9. lokakuuta 1918 Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan. Hän toimi Sotaministeriössä esittelijänä ja oikeudellisen osaston I toimiston päällikkönä. Myöhemmin hän hoiti samaisia tehtäviä oikeudellisen osaston lakkauttamisen jälkeen virkamiehenä ja vuodesta 1927 alkaen esittelijäneuvoksena. Hänet nimitettiin puolustusministeriön esittelijäneuvokseksi 27. kesäkuuta 1928 alkaen. Pipping toimi talvi- ja jatkosodan aikana ja aina vuoteen 1951 saakka puolustusministeriön hallitusneuvoksena, jonka jälkeen hän toimi Tammisaaren Ängholmissa Ab Ängholmin toimitusjohtajana. Hänet on haudattu Tammisaareen.

Luottamustoimet

Pipping toimi Sotaylioikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1919–1920 ja vuonna 1919 sotilasasiaintuntijana eduskunnan käsitellessä lakiehdotuksia, jotka koskivat uutta sotilasrikoslakia sekä lakia sotatuomioistuimista ja oikeudenkäynnistä niissä. Hän toimi myös niin sanotun Holman komitean jäsenenä vuonna 1924 ja tapaturmalautakunnan vakinaisena jäsenenä vuosina 1932–1935. Hän toimi Vakuutusneuvoston sotilasjäsenenä vuosina 1938–1952.

Kirjallista tuotantoa

Skärgardsliv och skepparhistorier. Söderström, Helsingfors 1956
.
Ingevald "Inge" Pipping (28. joulukuuta 1887 Altona Yhdysvallat – 30. elokuuta 1973 Tammisaari)

Puoliso: Vihitty 17.04.1919 Helsinki Lillian Katarina Wernerintytär Pipping o.s. Örn. (Taulu 629) s. 1885 Viipuri, k. 1962 Tammisaari.
Vanhemmat: Werner Robertinpoika Örn, suomalainen oikeuspormestari ja ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija (mm. Siltalan pehtoori)., s. 26.11.1853 Viipuri, k. 04.09.1913 Impilahti, Salmi ja Olga Josefina Carlintytär Örn o.s. Majander, s. 23.05.1854 Loviisa, k. 17.11.1894 Viipuri.
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 254
X Knut Hugo Knutinpoika Pipping, (Taulusta 250, isä Knut Pipping) Foneetikko, kielentutkija ja professori., s. 05.11.1864 Hämeenlinna, k. 31.07.1944 Turku.

Hän pääsi ylioppilaaksi ruotsalaisesta normaalilyseosta 1882 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1886 sekä lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1890. Pipping harjoitti jatko-opintoja Kielissä 1888–1889 ja 1893–1894 sekä Uppsalassa 1898–1901.

Pipping toimi Helsingin yliopiston fonetiikan dosenttina 1891–1903, Göteborgin korkeakoulun pohjoismaisten kielten ja fonetiikan dosenttina 1903–1907, Helsingin yliopiston ruotsinkielen ja kirjallisuuden ylimääräisenä professorina 1907 sekä Helsingin yliopiston pohjoismaisen filologian professorina 1908–1929. Hän oli Uusmaalaisen osakunnan kuraattori 1901–1902 ja inspehtori 1918–1924. Pipping sai Uppsalan yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1927. Hän toimitti 1910–1930 Studier i nordisk filologi-sarjaa.

Pipping osallistui säätyvaltiopäiville aatelin edustajana 1897. Hän oli Svenska landsmålsföreningenin puheenjohtaja 1908–1924, Åbo Akademin valtuuskunnan puheenjohtaja 1929–1930, Muinaistieteen toimikunnan jäsen 1912–1918 sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallituksen jäsen 1903–1904 ja 1907–1936, varapuheenjohtaja 1918–1922 ja 1924–1936 sekä seuran puheenjohtaja 1922–1924.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Knut_Hugo_Pipping.
Knut Hugo Pipping (1864 – 1944)

Puoliso: Vihitty 19.09.1888 Helsinki Anna Constance Nilsintytär Pipping o.s. Westermarck s. 01.11.1867 Helsinki, k. 14.08.1942 Helsinki.
Anna Constance Pipping os. Westermarck (1867-1942)

Lapset:
Hugo Rudolf (Rolf) Pipping , s. 01.06.1889 Saksa, Kiel. Tauluun 255
Nils Johan Pipping Suomalainen matemaatikko ja 1930–1953 Åbo Akademin professori. Hänen tutkimuksensa olivat pääasiassa lukuteorian alalta. Hän väitteli 1919 ja työskenteli 1914–1920 Helsingissä Tähtitieellisessä observatoriossa ja 1921–1930 matematiikan lehtorina., s. 14.05.1890 Helsinki, k. 23.11.1982 Helsinki.
Hugo Edvard Pipping , s. 12.06.1895 Helsinki. Tauluun 256
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 255
XI Hugo Rudolf (Rolf) Knutinpoika Pipping, (Taulusta 254, isä Knut Pipping) Suomalainen kielitieteilijä. Hän oli Åbo Akademin ruotsin kielen ja pohjoismaisen filologian professori 1928–1956 ja rehtori 1936–1942. Hän julkaisi ja varusti selityksin Eerikinkronikan. Hänen kehittämänsä termi "sakprosa" (asiaproosa) on levinnyt laajaan käyttöön. Hän sai filosofian kunniatohtorin arvon 1954., s. 01.06.1889 Saksa, Kiel, k. 07.12.1963 Helsinki.

Hugo Rudolf "Rolf" Pipping, född 1 juni 1889 i Kiel, Tyskland, död 7 december 1963 i Finland, var en finlandssvensk författare och språkvetare, professor i filologi och svenska språket vid Åbo Akademi 1928–56 och rektor där 1936–42.

Rolf Pipping var son till professor i svenska språket Knut Hugo Pipping och Anna Constance Westermark, gift den 12 december 1918 i Stockholm med Estrid Augusta Constance Jägerskiöld. Han var far till Ulla Ehrenkrona, Knut Gunnar Pipping (1920–1997), Olof Runar Pipping (1923–1944) och Gunnar Pipping (1927–).

I sin filologiska forskning har Pipping bland annat ederat och publicerat studier kring Erikskrönikan. Han är även känd för att år 1912 ha myntat begreppet finlandssvensk. Tidsandan var i början på 1910-talet sådan att den svenskspråkiga befolkningen i Finland kände starkt behov av att på ett adekvat sätt benämna sig själva. En namntävling utlystes i tidningen Studentbladet och Rolf Pippings förslag finlandssvensk vann allmänt bifall. Vidare räknas också till Rolf Pippings förtjänst att ha 1938 myntat begreppet sakprosa.

Pipping utnämndes 1954 till hedersdoktor vid Göteborgs universite
Forskning rörande Erikskrönikan

Erikskrönikans ordskatt enligt texten i Cod. Holm. D 2. Doktorsavhandling, Åbo 1919.
Erikskrönikan enligt Cod. Holm. D.2 jämte avvikande läsarter ur andra handskrifter. Stockholm 1921. (Samlingar utgivna av Svenska fornskriftsällskapet. Serie 1, Svenska skrifter, 47 (= häfte 158.)
Nytryck med tillägg: Samlingar utgivna av Svenska fornskriftsällskapet, häfte 231, band 68. Uppsala 1963.
Kommentar till Erikskrönikan. Helsingfors 1926. (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland.)

Forskning rörande fornsvenska lagtexter

Strödda anteckningar till de fornsvenska lagarna 1931.
"Anteckningar till Västgötalagen" Arkiv för nordisk filologi 35, 1948, s.1–100.
Fsv. flokker såsom lagterm ; Ordspråksstudier. 2:3 A 1962.
Västgötalagens stadgande om svearna och konungavalet.

Övrigt

Huru man inte bör skrifva. Helsingfors 1920.
1922 – Uttrycksbehov och stilarter
Oskar Fredrik Hultman Efterlämnade skrifter. 1, Behandlingen av palatalt - r i fornsvenskan (medförfattare) 1931.
Oskar Fredrik Hultman Efterlämnade skrifter. 2, Föreläsningar över de östsvenska dialekterna (medförfattare) 1939.
Potenserande genitiv. Helsingfors 1937.
Språk och stil. Åbo 1940. Andra upplagan, Stockholm 1964.
1940 – En genusuppgift hos M.O. Wexionius-Gyldenstolpe
Om några grundtankar i Ferdinand de Saussures föreläsningar över allmän språkvetenskap. Lund 1946.
1949 – Hyllningsskrift till Rolf Pipping : 1 juni 1949 (medförfattare)
1953 – Namnen Grab, Grabbe och Grabbacka i Karis
1960 – Ordspråksstudier. 2:2 ; Innehållsförteckning till Studier i nordisk filologi bd 1-50(1910-1960)
1963 – Ordspråksstudier. 2:3 B, C
Utg.-år okänt – Fsv. torsbelgbune
.

Puoliso: Vihitty 12.12.1918 Ruotsi, Tukholma Estrid Augusta Constance Axelintytär Pipping o.s. Jägerskiöld s. 20.10.1896 Ruotsi, Uppsala, k. 30.10.1932 Helsinki.
Vanhemmat: Axel Christer Edvard Leonard Gustafinpoika Jägerskiöld, Professori, s. 12.11.1867 Helsinki, Meilahti, k. 04.09.1945 Ruotsi, Väröbacka ja Sylvia Margareta Vivika Edvardintytär Jägerskiöld o.s. Hisinger, s. 30.03.1872 Pohja, k. 08.01.1958 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Knut Gunnar Pipping Suomalainen sosiologi. Hän työskenteli professorina Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuosina 1956-1959. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Åbo Akademin professoriksi., s. 17.10.1920 Turku, k. 27.03.1997 Turku.

Pipping, Knut Gunnar (f. 17/9 1920 Åbo, d. där 27/3 1997), sociolog, fil.dr 1947, son till Rolf Pipping. Han var chef för en av Unesco utsänd forskningsgrupp i Tyskland 1950-52 och därefter bl.a. docent i sociologi vid Åbo Akademi samt professor vid Yhteiskunnallinen korkeakoulu i Tammerfors. Pipping var 1959-82 professor i sociologi med statistik vid Åbo Akademi och 1970-72 professor vid universitetet i Dar es Salaam. Han utförde fältforskningar i Tyskland, i den åländska skärgården och bland bondebefolkningen i Tanzania. Bland Pippings arbeten märks den banbrytande avhandlingen Kompaniet som samhälle (1947, fi. övers. Komppania pienoisyhteiskuntana, 1978), som behandlar de sociala relationerna inom ett maskingevärskompani under fortsättningskriget och hans studie över den efterkrigstida tyska ungdomen, Gespräche mit der deutschen Jugend (1954).

Lähde: http://www.uppslagsverket.fi/bin/view/Uppslagsverket/PippingKnut.
Pipping, Knut. Bland hans arbeten märks den banbrytande avhandlingen Kompaniet som samhälle (1947). Åbo Akademis bildsamling.
Olof Runar Pipping s. 12.05.1923 Turku, k. 29.06.1944 Suurmäki.

PIPPING, OLOF RUNAR

sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti koulul.
sotilasarvo sotamies
joukko-osasto 2./Er.P 18
joukko-osastokoodi 1472
syntymäaika 12.05.1923
synnyinkunta Turku
kotikunta Turku
asuinkunta Turku
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 29.06.1944
kuolinpaikka Suurmäki
kuolinkunta
Menehtymisluokka siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut
hautauskunta hauta/hautauskunta ei tiedossa

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=285148&raportti=1.
Gunnar Pipping Gunnar oli ruotsinsuomalainen kirjailija, joka asui Tukholmassa ja kirjoitti ruotsiksi., s. 1927 Turku.
1. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Catalogue of the exhibition of scientific instruments, Center for history of science / Gunnar Pipping translated and edited by Urban Jonsson
1989
Bok

2. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
The chamber of physics : instruments in the history of sciences collections of the Royal Swedish academy of sciences, Stockholm / Gunnar Pipping
1977
Bok



3. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
The chamber of physics : instruments in the history of sciences collections of the Royal Swedish Academy of Sciences, Stockholm / Gunnar Pipping
1991. - 2. ed.
Bok


4. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Christopher Polhems astronomiska ur / av Gunnar Pipping
1991
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - ISSN 0070-2528. ; 1992(60), s. 156-163 : ill.
Artikel/kapitel


5. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Georg Stiernhielm and his system of weights and measures.
2000
Ingår i: Stiernhielm 400 år / redaktörer: Stig Örjan Ohlsson och Bernt Olsson. - Stockholm : Kungl. Vitterhets historie och antikvitets akad. (KVHAA), 2000. - (Konferenser / Kungl. Vitterhets historie och antikvitets akademien, 0348-1433 ; 50). - ISBN 91-7402-306-3 ; S. [173]-178
Artikel/kapitel


6. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Instrumentutställning i Centrum för vetenskapshistoria / ansvar för utställning och katalog Gunnar Pipping
1988
Bok


7. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Några drag ur det svenska mått- och justeringsväsendets historia / av Gunnar Pipping
1968
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - 0070-2528. ; 1968, s. [43]-66 : ill.
Artikel/kapitel


8. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Tekniska museets föremålssamlingar : en bildsvit
1975
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - 0070-2528. ; 1975, s. [11]-36 : ill.
Artikel/kapitel


9. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
TRASK - den tredje svenska datorn.
1982
Ingår i: Dædalus (Stockholm). - ISSN 0070-2528. ; 1982(51), s. 171-172
Artikel/kapitel


10. Omslag

Pipping, Gunnar, 1927- (författare)
Urmakare.
1996
Ingår i: Hantverk i Sverige / [redaktionskommitté: Bengt Nyström, Arne Biörnstad, Barbro Bursell]. - 2., rev. och utök. uppl.. - Stockholm : LT i samarbete med Nordiska museet, 1996. - ISBN 91-36-03283 -2 ; S. 343-351 : ill.
Artikel/kapitel

Lähde: http://libris.kb.se/hitlist?d=libris&q=WFRF%3a%28Pipping+Gunnar+1927+%29&f=simp&spell=true&hist=true&p=1.
The chamber of physics: Instruments in the History of Sciences Collections of the Royal Swedish Academy of Sciences, Stockholm (Bidrag till Kungl. Svenska vetenskapsakademiens historia ; 12) Hardcover – 1977 by Gunnar Pipping (Author).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 256
XI Hugo Edvard Knutinpoika Pipping, (Taulusta 254, isä Knut Pipping) Åbo Akademin kansleri ja kansantaloustieteen professori., s. 12.06.1895 Helsinki, k. 13.04.1975 Helsinki.

Hugo Edvard Pipping (12. kesäkuuta 1895 Helsinki – 13. huhtikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä ja professori. Hän oli Helsingin ruotsalaisen kauppakorkeakoulun professori 1934–1941, Helsingin yliopiston professori 1941–1958, valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani 1945–1950 ja toinen vararehtori 1950–1958 sekä Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1946–1950. Helsingistä hän siirtyi Turkuun ja oli Åbo akademin kansleri 1958–1967.

Tutkijana hän oli erityisesti kiinnostunut taloushistoriasta ja kirjoitti laajat teokset Suomen Pankista ja Pohjoismaiden Yhdyspankista. Hän oli mukana myös päivänpolitiikassa Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituksen jäsenenä 1929–1944.
Hugo Edvard Pipping (1895 - 1975)

Puoliso: Ella Geologica Axelintytär Pipping o.s. Tammelander s. 10.08.1897 Teisko, Teiskola, k. 08.09.1988 Helsinki.
Vanhemmat: Axel Johaninpoika Tammelander, s. 29.06.1865 Teisko, Teiskola, k. 13.03.1926 Tampere ja FLorence ''Miffo'' Armias Campbell Carlintytär Tammelander o.s. von Schoultz, s. 31.07.1876 Venäjä, Kramatjina, k. 13.01.1959.

Lapset:
Jost Joachim Pipping Korpraali, s. 14.06.1923 Helsinki, k. 15.04.1942 Syväri, Shemenski.

PIPPING, JOST JOACHIM
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli ruotsi
lasten lukumäärä 0
ammatti opisk.
sotilasarvo korpraali
joukko-osasto 1./Kev.Os.19
joukko-osastokoodi 7678
syntymäaika 14.06.1923
synnyinkunta Helsinki
kotikunta Helsinki
asuinkunta Helsinki
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 15.04.1942
kuolinpaikka Shemenski
kuolinkunta
Menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu
hautauskunta Helsinki
hautausmaa Helsinki, Hietaniemi.
Suomalaisjoukot rynnäköivät Shemenskin kylän alueella Syvärillä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 257
IX Joachim Wilhelm Fredrikinpoika Pipping, (Taulusta 249, äiti Engla Pipping) Suomalainen lääkäri, Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin dosentti vuodesta 1853. Hänelle myönnettiin professorin arvo 1856. Hän oli Suomessa ensimmäinen narkoosin keksimisen jälkeisen kirurgian edustaja., s. 29.11.1818 Turku, k. 15.02.1858 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 1852 Kuo