Päivitetty 17.08.2017

Kaikki päivitetty 17.08.2017

SANKAREITA ONKO HEITÄ...Nordenskiöld - Fleming - Kurki - Möllerswärd



wordpress sivut



Vega-alus Jacob Häggin maalaamana.

SS Vega oli kolmimastoinen puurakenteinen purjelaiva, jossa oli 70 hevosvoiman höyrymoottori apuvoimana. Aluksen pituus oli 46 metriä ja sen kapasiteetti oli 357 tonnia. Se rakennettiin Bremenhavenissa vuonna 1872 valaanpyyntialukseksi. Ruotsi hankki ja uudelleenrakensi aluksen arktiseen tutkimukseen Nils Adolf Erik Nordenskiöldin tutkimusmatkaa varten. Hanketta rahoitti etenkin Ruotsin kuningas Oscar II. 22. kesäkuuta 1878 Vega lähti Ruotsista.

Se jäin jäihin kiinni 28. syyskuuta 1878 vain 200 km päässä Beringin salmesta - laiva pääsi jäistä irti vasta 18. heinäkuuta 1879. Kaksi päivää myöhemmin se ohitti Dezhnev-niemen, jolloin se oli kulkenut Koillisväylän poikki. Se palasi Ruotsiin läntisen Tyynen meren, Intian valtameren ja Suezin kanavan ja Välimeren kautta. Tutkimusmatkan jälkeen alus myytiin takaisin pyyntiyhtiölle ja sen ilmoitettiin uponneen 1903 Melwille-lahteen Grönlannin luoteisrannikolla skotlantilaisen Ferguson-varustamon tehtävissä.

Adolf Erik Nordenskiöld (oik. Nils Adolf Erik, 18. marraskuuta 1832 Helsinki – 12. elokuuta 1901 Dalby, Ruotsi) oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomenruotsalaisia tiedemiehiä – geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänet kutsuttiin kymmenien tieteellisten seurojen ja useiden akatemioiden jäseneksi tai kunniajäseneksi.

Hän oli ensimmäinen Koillisväylän kautta Jäämereltä Tyynellemerelle purjehtinut tutkimusmatkailija. Vuonna 1878 Nordenskiöld purjehti hieman yli 13 kuukaudessa Vega-laivalla Euroopan ja Aasian pohjoisrantoja seuraillen Tyynellemerelle. Vaikeissa olosuhteissa tehdyt matkat tekivät hänestä sankarin myös suuren yleisön silmissä.









Nordenskiöldin reitti Koillisväylän kautta Euraasian ympäri.

Nordenskiöld kehitteli edelleen merivirtausteorioitaan ja kiinnostui pohjoiseen laskevista Siperian suurista joista. Nordenskiöld ryhtyi selvittämään Pohjois-Skandinavian ja Jenisein ja Obin jokisuiden välisen merenkulun mahdollisuuksia. Tavoitteena oli myös ulottaa Ruotsin arktisen alueen tutkimus Novaja Zemljalle ja sen merialueelle. Nordenskiöldin tapaamat norjalaiset pyyntimiehet olivat tehneet retkiä pitkälle Novaja Zemljan itäpuolelle, mikä tuntui osoittavan, ettei jäätilanne ehkä estäisikään, kuten oli oletettu, yhteyttä suurilta joilta Atlantille. Nordenskiöld paneutui nyt Venäjän pohjoisrannikosta kirjoitettuihin maantieteellisiin teoksiin ja karttoihin. Varhaisimmat pohjoisalueiden tutkijat olivat etsineet kauppareittiä Euroopasta Kaukoitään, ja Nordenskiöldiä kiinnostivat heidän, kuten 1500-luvulla Koillisväylän purjehtimista yrittäneen hollantilaisen Willem Barentsin, tietonsa alueen oloista. 1840-luvulla pidettiin selvänä, ettei mahdollinen koillisväylä soveltuisi kauppareitiksi. Koillisväylän purjehtimista yritettiin kuitenkin muutaman kerran.

Nordenskiöldin mielestä se, mikä oli epäonnistunut pienillä veneillä, saattaisi onnistua voimakkaalla höyrylaivalla. Nordenskiöld avasi 1875 Norjasta Jeniseille ulottuvan väylän, joka on siitä lähtien ollut käytössä. Seuraavana vuonna uusitulla retkellä Nordenskiöld kiinnitti huomiota Jenisein ja Obin purkamaan lämpimään vesimassaan, jonka vaikutuksesta laivamatka Karanmerellä pitkin Pohjois-Siperian rannikkoa oli mahdollinen. Nordenskiöld oletti tämän jälkeen, että höyrylaivalla voisi päästä sulaa rannikkomerta pitkin yhden kesän aikana Beringinsalmelle asti, ja halusi myös olla ensimmäinen tämän reitin purjehtija. Valmistelut tehtiin ottaen huomioon kaikki tietous Pohjoisen jäämeren rannikosta, jäätilanteesta, merivirtauksista, purjehduskelpoisuudesta ja sääoloista. Jenisein suusta Kap Tsheljuskinille ulottuvasta reitistä ei ollut luotettavia tietoja, ja Nordenskiöld varautui myös talvileiriin jäämisen mahdollisuuteen. Hän oletti kuitenkin, että sulaa vettä olisi ainakin elokuun lopussa ja syyskuun alussa, ja että hyvin varustettu höyrylaiva vaikeuksitta pääsisi Kap Tsheljuskinille ja edelleen Beringinsalmeen.

Pelkän väylän purjehtimisen lisäksi Nordenskiöld halusi myös tutkia ennestään tuntematonta valtavaa merialuetta kaikin teknisin apuvälinein. Häntä kiinnostivat niin alueen levät, mammutin jäännökset, geologia, paleontologia kuin meteorologiakin ja sen vaikutus koko maailman lämpötila-, ilmanpaine- ja tuuliolosuhteisiin. Retkeläisten ohjelmaan mahtui myös maamagnetismia, revontulia, eläin-, kasvi- ja kansatiedettä sekä vesistöjä koskevia tutkimusaiheita.

Nordenskiöld aloitti heinäkuun lopussa 1878 retken Tromssasta höyrylaiva Vegalla mukanaan muutamia tarvikkeita kuljettavia laivoja. 300-tonnisella Vegalla oli höyrykoneen lisäksi purjeet ja tarvikkeita kahdeksi vuodeksi. Vegan päällikkönä oli Ruotsin laivaston luutnantti Louis Palander, joka oli ollut mukana Nordenskiöldin aikaisemmilla matkoilla. Miehistöä oli 21 miestä ja sen lisäksi lukuisia tiedemiehiä ja upseereja, joilla oli omat tutkimus- ja mittaustehtävänsä. Matkaa tehtiin paneutuen tutkimusohjelmaan, ja muun muassa kerättiin kansatieteellistä aineistoa Tshuktshienmeren kylistä. Syyskuun puolenvälin jälkeen avoin väylä rannikon tuntumassa täyttyi ajojäästä ja Vegalla oli suuria vaikeuksia tunkeutua eteenpäin matalassa rantavedessä. Koljutshininlahdella 28.9. parin päivämatkan päässä Beringinsalmesta Vega juuttui jäihin vain 9,5 metrin syvyisessä vedessä, vajaan puolentoista kilometrin päässä rannasta. Nordenskiöld oli mielestään tuhlannut tarpeettomasti aikaa matkan alkuvaiheessa olettaessaan, että meri säilyisi pidempään avoimena. Talvehtiminen kesti 10 kuukautta, minä aikana Vega oli alttiina tuulille ja vaarassa joutua jäämassojen ruhjomaksi. Tällä kertaa retkeläisten terveydentila säilyi hyvänä, ja tieteellistä työtä pystyttiin tekemään.

Nordenskiöld onnistui osoittamaan, että hyvällä onnella ja nopealla aluksella Koillisväylän purjehtimiseen tarvitaan noin kaksi kuukautta. Vaihtelevat sääolosuhteet tekivät Koillisväylästä kuitenkin yhden maailman vaikeimmista purjehdusreiteistä, eikä se soveltunut kauppatieksi vielä 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Koillisväylän liikennöinti alkoi vasta 1900-luvun puolivälissä, kun oli rakennettu jäänmurtajia, uusia satamia ja meterologisia asemia ja, ennen kaikkea, tiedotusyhteyksien parannuttua. Koillisväyläpurjehduksen tieteellinen merkitys tunnustettiin heti. Kerätty esihistoriallisten kasvien kokoelma herätti ensimmäisen keskustelun maapallon ilmastovaihdoksista kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Purjehdus sujui dramaattisissa olosuhteissa sikäli, ettei maailma voinut saada Vegan kohtalosta tietoja sähkeitse tai puhelimitse eikä retkeläisistä voitu tehdä ilmahavaintoja. Lehdistö oli alusta alkaen kiinnittänyt huomiota Koillisväylä-retkeen, kotimatkalla Aasian ympäri Eurooppaan Nordenskiöldiä juhlittiin kaikissa välisatamissa, ja hänet kutsuttiin lukuisien tieteellisten seurojen kunniajäseneksi. Ruotsissa ja Suomessa häntä pidettiin kansallissankarina ja yhtenä suurimmista tiedemiehistä. Nordenskiöld korotettiin Ruotsissa vapaaherralliseen säätyyn, ja Suomessa hän sai Suomen Talousseuran suuren kultamitalin ja muita huomionosoituksia, kuten korkean venäläisen kunniamerkin. Zachris Topelius ja Carl Snoilsky kirjoittivat hänen kunniakseen runon.









Tekijä: Löytönen Markku, Jäntti Riikka / Koillisväylän löytäjä - Tutkimusmatkaaja Adolf Erik Nordenskiöld Jäämerellä

Adolf Erik Nordenskiöld tuli maailmankuuluksi purjehdittuaan ensimmäisenä Koillisväylän. Purjehdus Euraasian mantereen ympäri kesti kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta. Vega lähti matkaan vuonna 1878. Upeasti kuvitetussa kirjassa seurataan tätä ainutlaatuista matkaa ja kuvataan retkikunnan elämää, työtä ja varustusta. Jäiden puristuksessa, arktisen yön pimeydessä tehtiin tunnontarkasti tutkimustyötä, elettiin arkea, vietettiin joulua, tutustuttiin alkuasukkaisiin, seurusteltiin, tosin kaukaa, jääkarhujen kanssa ja katseltiin huikaisevaa taivaanvalojen kirjoa. Jäiden armoilla vietettiin kaikkiaan kymmenen kuukautta, kunnes laiva vihdoin irtosi ja saavuttiin päämäärään, Beringinsalmen kautta Tyynellemerelle. Tutkimusmatkan arvo ymmärrettiin jo tuona aikana; retkikunnan paluumatka oli juhlava eikä siitä puuttunut kuninkaallista loistoa. Lukisa saa hyvän kuvan laivaelämän arjesta, mutta myös pohjoisen luonnon arvaamattomuudesta, hän voi tuntea osallistuvansa luonnonilmiöiden tutkimiseen, jota Nordenskiöldin omat päiväkirjamerkinnät syventävät. Koillisväylän löytäjä on neljäs teos Markku Löytösen palkitussa, suurista suomalaisista tutkimusmatkaajista kertovassa sarjassa, jossa ovat aikaisemmin ilmestyneet Herman Spöringistä kertova Eteläisten merten salaisuus (1996), G.A. Wallinia kuvaava Arabian salaperäinen vaeltaja (2000) sekä Pehr Kalmin Pohjois-Amerikan matkasta kertova Uutta maailmaa tutkimassa (2004).









28. syyskuuta 1878 Vega purjehti Tšuktšien niemimaalla Koillis-Venäjällä, missä heidän oli talvehdittava monta kuukautta. Talvehtiminen sujui vaihtokaupan ja ystäviksi muodostuneiden tšuktšien etnologisten tutkimusten parissa. Matkan aikana otettiin myös vesinäytteitä eläinmaailman tutkimiseksi.Kesti heinäkuuhun asti, kun jää seuraavan kerran lohkesi Vegan ympäriltä. Alus kulki eteenpäin Tyyntämerta kohti, ja 20. heinäkuuta saavuttiin Beringinsalmelle.

Adolf Erik Nordenskiöld johti useita tutkimusmatkoja arktiselle vyöhykkeelle ja purjehti ensimmäisenä Pohjois-Norjasta Beringinsalmeen johtavan Koillisväylän. Nordenskiöld on maailmalla tunnetuin suomalaissyntyinen tiedemies. Nordenskiöldin keräämä karttojen ja maantieteellisten teosten kokoelma, jota säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa, kuuluu Unescon arvion mukaan ihmiskunnan merkittävimpiin tiedonlähteisiin.

Adolf Erik Nordenskiöldistä tuli maailmankuulu ja legendaarinen hahmo sen jälkeen, kun hän oli 1878 - 1879 onnistunut purjehtimaan Vega-laivalla Euroopasta Aasiaan pohjoista reittiä, niin sanottua Koillisväylää pitkin. Jo tätä ennen hän oli kansainvälisesti tunnettu etevänä arktisten alueiden tutkijana: hän oli johtanut useita tieteellisiä tutkimusmatkoja muun muassa Huippuvuorille ja Grönlantiin ja yrittänyt päästä aina pohjoisnavalle asti. Nordenskiöld saavutti ainutlaatuisia tuloksia aikana, jolloin pohjoisten alueiden tutkimusta kohtaan tunnettiin laajaa kiinnostusta monissa maissa. Nordenskiöld suoritti suurimman osan tutkimuksistaan Ruotsissa, mutta hän oli syntynyt ja saanut tieteellisen koulutuksensa Suomessa, missä myös hänen kokoamaansa huomattavaa kartografista kirjastoa säilytetään.

Suomessa ja Ruotsissa Nordenskiöldiä juhlittiin jo hänen elinaikanaan kansallisena sankarina, ja häntä pidettiin yhtenä molempien maiden huomattavimmista tiedemiehistä kautta aikojen. Seuraavan sukupolven tutkimusmatkailijat, kuten Fridtjof Nansen, Sven Hedin ja myöhempi Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim, pitivät Nordenskiöldiä suurena esikuvana ja tienraivaajana, ja yhä edelleen häntä ihaillaan rohkeana teorianmuodostajana ja ammattitaitoisena tiedemiehenä.

Adolf Erik Nordenskiöld syntyi Helsingissä 1832 kolmantena seitsemän sisaruksen parvessa. Hän kuului aateliseen Nordenskiöld-sukuun. Isä Nils Nordenskiöld oli huomattava tutkija, jota on kutsuttu Suomen mineralogian isäksi. Hän oli myös poikansa tärkein opettaja. Adolf Erik sai nuoresta pitäen seurata isää mineraalien keräysretkillä ympäri Suomea, ja isänsä opastamana poika kehittyi tekemään löytöjä hämmästyttävän taitavasti ja nopeasti. Äiti oli professori, valtioneuvos Gabriel Erik von Haartmanin ja Fredrika Sofia Fockin tytär Margareta Sofia von Haartman, jonka veli, todellinen salaneuvos Lars Gabriel von Haartman oli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja ja korotettiin vapaaherralliseen säätyyn. Käytännöllisyytensä, täsmällisyytensä ja taitonsa valmistella ja toteuttaa projekteja Adolf Erik Nordenskiöld mahdollisesti peri äidiltään, joka isän alituisten matkojen aikana vastasi lasten kasvatuksesta ja rohkaisi heitä vakavien harrastusten pariin. Isän laajoja mineraali- ja muita luonnontieteellisiä kokoelmia sekä huolellisesti hoidettua kirjastoa säilytettiin Frugårdin sukukartanossa Mäntsälässä. Kun Adolf Erik oli 13-vuotias, hänet lähetettiin yhdessä veljensä kanssa Porvoon lukioon. Koulun rehtori ja kreikan kielen opettaja oli runoilija J. L. Runeberg, jonka kotona Nordenskiöld koulupoikana vietti joskus iltojakin.

Aloittaessaan 17-vuotiaana yliopisto-opinnot Helsingissä Nordenskiöld oli jo suuntautunut tieteelliselle uralle ja ryhtyi opiskelemaan matematiikkaa, kemiaa, mineralogiaa ja geologiaa. Hänen ensimmäinen tieteellinen työnsä käsitteli nilviäisiä (mollusca). Hän kirjoitti useita tutkielmia, kuten esimerkiksi suureen yleisesityksen Beskrifning öfver de i Finland funna mineralier (Suomen mineraalit), joka ilmestyi 1855. Hän harjaantui kirjoittamaan niukalla, mutta sisältörikkaalla ja yksityiskohdissaan täsmällisellä tieteellisellä tyylillä. Kaikki näytti lupaavalta, Nordenskiöld promovoitiin tohtoriksi 1857, ja hän olisi todennäköisesti saanut professuurin yliopistosta, ellei hän olisi joutunut konfliktiin viranomaisten kanssa.

Vuoden 1857 promootion yhteydessä juhlittiin Eerik Pyhän Suomeen tekemän ristiretken 700-vuotismuistoa, ja promootioon osallistui myös Lundin ja Uppsalan yliopiston edustajia. Priimusmaisterina ja ultimustohtorina Nordenskiöld piti promootiojuhlassa puheen, jossa hän Ruotsin ja Suomen yhteiseen historiaan vedoten toivoi maiden välille entisenlaisia yhteyksiä, samalla kun hän epäili Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia Venäjän vallan alla. Monet kuulijoista olivat eri mieltä, ja kenraalikuvernööri kreivi F. W. R. Berg vaati Nordenskiöldiä pyytämään puheitaan anteeksi. Nordenskiöld valitsi kuitenkin toisen vaihtoehdon ja matkusti Ruotsiin. Hänen tarkoituksensa ei ilmeisestikään ollut ryhtyä johtamaan kansallista oppositiota, vaan jatkaa jo alkuun päässyttä tiedemiesuraansa, missä hänellä oli tukenaan isän yhteydet johtaviin kansainvälisiin tutkijoihin ja tieteellisiin seuroihin. Viransaantimahdollisuutensa joksikin aikaa menettäneelle Nordenskiöldille tarjottiin kyllä myöhemmin professuuria Helsingistäkin, mutta tuolloin hän ei enää halunnut jättää menestyksellistä uraansa Ruotsissa.

Nordenskiöld oleskeli kesällä ja talvella 1857 Ruotsissa ja julkaisi useita tieteellisiä tutkimuksia tehtyään kemiallisia analyysejä Karoliinisessa instituutissa ja tutkittuaan mineralogiaa Riksmuseetissa. Hän sai suosijoikseen ja opettajikseen Riksmuseetin mineralogisen osaston intendentin, professori Carl Gustaf Mosanderin ja Ruotsin naparetkeilyn uranuurtajan, professori Sven Lovénin. Saatuaan suosituksen Lovénilta Nordenskiöld pääsi mukaan Otto Torellin 1858 johtamalle retkelle Huippuvuorten länsirannikon vuonoille, missä tehtiin eläintieteellisiä, kasvitieteellisiä ja geologisia tutkimuksia. Nordenskiöldin Belsundissa keräämät tertiäärikauden kasvien kivettymät olivat alkuna ruotsalaisten tutkimusretkeilijöiden vähitellen kertyville laajoille kokoelmille. Torellin toisella Huippuvuorten-retkellä 1861 Nordenskiöldin vastuulla olivat geologiset tutkimukset ja maantieteellinen paikanmäärittely. Torell ja Nordenskiöld kartoittivat Koillismaan ja Hinlopensalmen pohjoisosan.

Nordenskiöld löysi nopeasti paikan Tukholman tiedemaailmassa. Tammikuussa 1861 hänet kutsuttiin Kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi, ja hänelle tarjottiin jo Torellin ensimmäisen retken jälkeen Naturhistoriska riksmuseetin mineralogisen osaston intendentin virkaa, minkä vuoksi hän myöhemminkin osallistui ruotsalaisten naparetkiin. Nordenskiöld oli 26-vuotias tullessaan intendentiksi ja professoriksi virkaan, jota hän hoiti yhteensä 43 vuotta kuolemaansa asti. Ensimmäisinä vuosinaan Naturhistoriska riksmuseetisssa hän teki aineistonkeruumatkoja eri puolille Skandinaviaa, usein yhdessä isänsä kanssa, ja loi maailman huomattavimman skandinaavisten mineraalien kokoelman. Nordenskiöldin eläessä pohjoisten alueiden mineraloginen ja geologinen kokoelma oli myös maailman laajin. Nordenskiöldin retket pohjoisnapa-alueella tukivat hänen toimintaansa museon mineralogisella osastolla, jonka kokoelmia retkillä kartutettiin määrätietoisesti. Nordenskiöld keräsi museolle myös meteoriittikokoelman, samalla kun hän keskittyi myöhemmissä mineralogisissa tutkimuksissaan meteoriitteihin ja pyrki selittämään tulipallojen (bolidi) ja kosmisen pölyn olemusta. Hän oli yhteistyössä huomattavien kansainvälisten tutkijoiden, muun muassa paleobotanisti Oswald Heerin kanssa, joka tutki Nordenskiöldin keräämät kasvifossiilit ja julkaisi tutkimustulokset laajassa Flora fossilis arctica -sarjassa 1868 - 1883.

Vahvat perhe- ja ystävyyssuhteet sitoivat Nordenskiöldiä hänen kotimaahansa Suomeen, missä hän taas pääsi vapaasti käymään kenraalikuvernöörin vaihduttua 1860-luvun alussa. Suomessa Nordenskiöld tapasi myös vapaaherratar Anna Mannerheimin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon 1.7.1863 (Mannerheim-suku) Mannerheimien sukukartanossa Askaisten Louhisaaressa. Viipurin hovioikeuden presidentti kreivi Carl Gustaf Mannerheim oli Anna Nordenskiöldin isä ja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim Annan veljenpoika. Anna Nordenskiöld sai pian tottua vaarantäyteisten pohjoisnaparetkien aiheuttamaan levottomuuteen. Kolme perheen kaikkiaan viidestä lapsesta syntyi isän ollessa jollakin tutkimusretkellä. Vanhin poika Gustaf Erik Adolf osallistui tutkimusretkille Huippuvuorille ja Pohjois-Amerikkaan ja julkaisi mineralogisia tutkimuksia, mutta kuoli jo 1895. Nuorin poika Nils Erland Herbert osallistui monille tutkimusretkille Patagoniaan, Argentiinaan, Boliviaan, Peruun ja Brasiliaan sekä toimi etnografian professorina Göteborgin korkeakoulussa. Adolf Erik Nordenskiöld asui perheineen Tukholmassa ensin tiedeakatemian tiloissa Drottninggatanilla ja myöhemmin Trädgårdsgatanilla. Perhe oleskeli paljon myös Tukholman eteläpuolella Dalbyössä, jonka Nordenskiöldit omistivat. Avioliitto oli onnellinen, ja erossa ollessaan puolisot kirjoittivat toisilleen ahkerasti, muun muassa Anna Nordenskiöldin omenoidenkasvatukseen liittyvistä kysymyksistä.

Nordenskiöld lähti 1864 kolmannelle retkelleen, joka oli ensimmäinen hänen itsensä johtamista. Retki suuntautui Huippuvuorille, missä vuoden 1861 retkellä aloitettua työtä jatkettiin kartoittamalla saariryhmän eteläosa ja keräämällä kasvi- ja eläinnäytteitä. Samalla suoritettiin vastaavanlaisia alustavia tutkimuksia asteverkon saamiseksi etelään kuin oli 1861 suoritettu saariryhmän pohjoisosassa. Nordenskiöldin johtamilla tutkimusretkillä astemittaukset ja kartoitus kuuluivat yleensä aina ohjelmaan, ja tuloksena valmistui karttoja laajoista, ennen vain puutteellisesti kartoitetuista tai kokonaan kartoittamattomista alueista. Nordenskiöld julkaisi sekä topografisia että geologisia karttoja Huippuvuorista. Astemittaukset, samoin kuin astronomiset mittaukset ja havainnot, julkaistiin tarkkoina taulukkoina. Vuoden 1864 retki sujui hyvin, mutta Nordenskiöld joutui kuitenkin panemaan merkille Pohjoisen jäämeren vaikeat luonnonolot, kun retkikunta joutui ponnistelemaan ajojäässä. Ensimmäisenä Nordenskiöldin tutkimusretkiraporteista ilmestyi 1867 Svenska expeditionen till Spetsbergen år 1864 om bord på Axel Thordsen. Tämän Huippuvuorille tehdyn retken jälkeen ruotsalaiset arktisten alueiden tutkijat siirtyivät uuteen, höyrylaivojen aikakauteen.

Jo toisen Huippuvuorten-retkensä jälkeen Nordenskiöld kehitteli teorioita merivirroista ja niiden vaikutuksesta ajojäähän. Hän oletti, että ajojäämassojen kulkeutuminen kesällä pohjoisesta etelää kohden Grönlannin ja Huippuvuorten välisessä virtauksessa jättäisi pohjoisimman merialueen myöhäissyksyllä vapaaksi ja avoimeksi. Tieteellisessä keskustelussa oli tähän aikaan esillä useita vastakkaisia teorioita, joista toisten mukaan meri pohjoisnavalla olisi avoin ja toisten mukaan taas pohjoisnapa olisi jään peitossa. Napa oli 100 meripeninkulman päässä Huippuvuorten pohjoiskärjestä, ja tiedemaailma oletti, että navalle olisi mahdollista päästä. Esitettyjen teorioiden paikkansapitävyyden selvittämiseksi Nordenskiöld halusi yrittää, kuinka kauas pohjoiseen laivalla oli mahdollista päästä.

Nordenskiöldin lisäksi muutkin halusivat pyrkiä pohjoisnavalle. Suurta huomiota herättivät erityisesti sellaiset retkikunnat, joilla menetettiin ihmishenkiä ja joilla retken vaara ja jännitys olivat ilmeisiä. Suunnitellessaan omia tutkimusmatkojaan Nordenskiöld ei pyrkinyt kilpailemaan ennätyksellisestä pääsystä korkeille leveysasteille, vaan matkan aikana oli tarkoitus suorittaa maantieteellisiä, luonnontieteellisiä, arkeologisia ja etnografisia tutkimuksia. Valmistautuessaan yksityiskohtaisen tarkasti ja tieteellisesti perustellen tutkimuksiinsa Nordenskiöld vaikutti naparetkeilyn kehittymiseen tieteelliseksi instituutioksi, jolla oli sekä maantieteellisiä että luonnontieteellisiä tavoitteita. Hän loi perinteen suunnitella retki kaikin puolin perusteellisesti laivojen varustelusta osanottajien valintaan. Ominaista Nordenskiöldin retkille oli myös tulosten perusteellinen työstäminen. Hänen tieteellinen tuotantonsa on vaikuttava. Hän oli lukuisien eri maiden tieteellisten seurojen jäsen tai kunniajäsen. Luonnontieteellisen aineiston lisäksi hän keräsi matkoillaan muun muassa etnografista esineistöä. Koillisväylän purjehdukselta palatessaan hän kiinnostui Japanin kulttuurista ja keräsi Japanissa oleskelunsa aikana vanhaa japanilaista kirjallisuutta.

Tutkimusretkensä Nordenskiöld rahoitti nykyaikaiseen tapaan. Ruotsin valtiopäivät oli myöntänyt varat vuoden 1864 retkeen, mutta vain ainutkertaisena yrityksenä, ja uutta naparetkeä varten oli löydettävä yksityinen rahoitus. Nordenskiöldin tuttavat, erityisesti Göteborgin ja Bohusin läänin maaherra kreivi Albert Ehrensvärd, kääntyivät suurliikemiesten puoleen. Kun pääosalle kustannuksista oli saatu yksityinen rahoitus, myös valtion viranomaiset kiinnostuivat tukemaan Nordenskiöldin retkiä. Tukijoiden joukossa uskollisin oli Oscar Dickson, jonka lahjoittamien varojen ansiosta Nordenskiöld onnistui kerran toisensa jälkeen toteuttamaan suunnittelemansa retket. Koillisväyläretkeä tukivat myös venäläinen kauppias Aleksandr Sibiriakov ja Ruotsin kuningas Oscar II. Ruotsissa retket pohjoisnapa-alueelle olivat kansallisia ylpeydenaiheita. Erityisen tärkeinä tässä suhteessa pidettiin retkiä Norjan Huippuvuorille, jotka Norjan ja Ruotsin unionin aikana (1814 - 1905) olivat Ruotsin yhteydessä. Ruotsin herruudesta pohjoisessa todistivat Huippuvuorten Ruotsin kuningashuoneeseen viittaavat lukuisat paikannimet, kuten Kung Gustaf Adolfs land (Kuningas Kustaa Adolfin maa) ja Victoria ön (Viktorian saari).

Kun varat uutta retkeä varten oli saatu 1868, Nordenskiöld lähti tutkimaan merivirtojen vaikutuksia ajojään kulkeutumiseen Huippuvuorten pohjoispuolella. Alkoi tutkimusretkien uusi vaihe: pyrittiin pohjoisnavalle asti. Matka alkoi 7.7.1868 höyrylaiva Sofialla Karhusaaren kautta Huippuvuorille, missä tutkittiin Isfjordenin pohjoisia, aiemmin kartoittamattomia sivuvuonoja. Retkikunta keräsi kivifossiileja Kingsbayssa ja tutki Huippuvuorten luoteista kulmaa. Huippuvuorten pohjoisella ja läntisellä merialueella tutkittiin ahtojään rajaa ja asemaa. Yhdellä pohjoiseen tehdyllä matkalla jäälohkare puhkaisi myrskyssä reiän laivan runkoon. Aluksen päällikkö, merivoimien kapteeni, vapaaherra F. W. von Otter onnistui kuitenkin saamaan laivan satamaan miehistön ja retkikunnan tiedemiesten pumpattua vettä 11 tuntia tauotta ja ilman ruokaa vedessä seisten.

Vuoden 1868 retkikunta pääsi 81°42' leveysasteelle pohjoiseen. Napajään todettiin ulottuvan uskottua etelämmäs, ja ajatus avoimesta merestä pohjoisnavalla kumottiin lopullisesti. Nordenskiöld vakuuttui siitä, ettei pohjoisnavalle ollut mahdollista päästä laivalla. Riksmuseetin kokoelmia kartutettiin uusilla näytteillä, joita tutkittiin paluumatkalla. Royal Geographical Society luovutti Nordenskiöldille retken jälkeen suuren kultamitalinsa, Founderin mitalin.

Nordenskiöld halusi hyödyntää tehtyjä löytöjä myös käytännössä. Huippuvuorien fosfaattivarat olivat kuitenkin liian pienet, ja kaivostoimintaa varten perustettu yhtiö lakkautettiin pian kannattamattomana. Nordenskiöld ei onnistunut muissakaan kaivoshankkeissaan, joita hän aloitti pohjoisnapa-alueen lisäksi myös Suomessa.

Pohjoisnavan valloittamista päätettiin yrittää nyt jäätä pitkin vaeltamalla. Kerätäkseen tarvittavaa kokemusta navalle tehtävää retkeä varten Nordenskiöld lähti 1870 Grönlantiin, missä tarkoituksena oli vaeltaa jäätikön yli rannikolta toiselle. Grönlannin-tuntijat pitivät hanketta mahdottomana. Grönlannin peittävästä ikuisesta jäästä ei ollut vielä todisteita, ja rohkeisiin hypoteeseihin yleensäkin valmis Nordenskiöld kuului niihin, jotka pitivät mahdollisena, että saaren sisäosassa olisi metsiä. Nordenskiöld onnistui etenemään Godthåbista 56 kilometriä sisämaahan vaikeakulkuista, syviksi rotkoiksi halkeillutta jäätikköä pitkin. Retkellä tehtiin jälleen luonnontieteellisiä havaintoja ja Diskon saarelta ja Nagusuan niemeltä kerättiin kasvifossiileja. Nordenskiöld kiinnostui erityisesti basalttiesiintymistä ja esitti teorioita niiden meteoriittisesta alkuperästä. Nordenskiöld yritti 13 vuoden kuluttua vielä kerran Grönlannin jäätikön ylitystä, mutta ei silloinkaan löytänyt jälkiä metsäalueista ja joutui jälleen keskeyttämään yrityksen, joka onnistui Fridtjof Nansenille vasta 15 vuotta myöhemmin.

Nordenskiöld aloitti syksyllä 1872 matkan reellä kohti pohjoisnapaa. Talvileiriin asetuttiin Huippuvuorten Mosselbayhin. Ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin, kun vetoeläimiksi koirien asemesta valitut porot karkasivat leiristä. Kahden tarvikkeita kuljettavan laivan jäädyttyä kiinni jouduttiin muona-annoksia pienentämään ja useita retkeläisiä sairastui keripukkiin. Tilanne tosin helpottui englantilaisen Leigh Smithin toimitettua Nordenskiöldin talvileiriin laivaltaan lisää ruokavaroja, mutta retkikunta oli jo menettänyt mahdollisuutensa pohjoisnavan valloitukseen. Kun maaliskuussa 1873 osa retkikunnasta yritti edetä rekien avulla jäätä pitkin, yksi retkeläisistä eksyi muusta joukosta ja menehtyi lumimyrskyssä, minkä jälkeen yritys oli keskeytettävä.

Retkikunta pystytti kolme havaintoasemaa, joilla tehtiin meteorologisia, astronomisia, magneettisuutta ja ilman sähköisyyttä koskevia havaintoja. Nordenskiöldin johdolla pyrittiin määrittämään Koillismaan ulottuminen itään, tutkimaan alueen geologiaa ja jäätikköä sekä kartoittamaan rantaviivaa ja saaria. Syväkairauksia ja -luotauksia suoritettiin myös pohjoisrannikolla ja merellä. Kotiin voitiin taas kuljettaa runsaasti kasvi- ja eläinnäytteitä. Tavoitteessa oli silti epäonnistuttu. Pohjoisnavan valloitusyrityksiä jatkoivat muut vielä pitkään Nordenskiöldin jo suunnattua mielenkiintonsa toiseen arktiseen hankkeeseen.

Nordenskiöld kehitteli edelleen merivirtausteorioitaan ja kiinnostui pohjoiseen laskevista Siperian suurista joista. Nordenskiöld ryhtyi selvittämään Pohjois-Skandinavian ja Jenisein ja Obin jokisuiden välisen merenkulun mahdollisuuksia. Tavoitteena oli myös ulottaa Ruotsin arktisen alueen tutkimus Novaja Zemljalle ja sen merialueelle. Nordenskiöldin tapaamat norjalaiset pyyntimiehet olivat tehneet retkiä pitkälle Novaja Zemljan itäpuolelle, mikä tuntui osoittavan, ettei jäätilanne ehkä estäisikään, kuten oli oletettu, yhteyttä suurilta joilta Atlantille. Nordenskiöld paneutui nyt Venäjän pohjoisrannikosta kirjoitettuihin maantieteellisiin teoksiin ja karttoihin. Varhaisimmat pohjoisalueiden tutkijat olivat etsineet kauppareittiä Euroopasta Kaukoitään, ja Nordenskiöldiä kiinnostivat heidän, kuten 1500-luvulla Koillisväylän purjehtimista yrittäneen hollantilaisen Willem Barentsin, tietonsa alueen oloista. 1840-luvulla pidettiin selvänä, ettei mahdollinen koillisväylä soveltuisi kauppareitiksi. Koillisväylän purjehtimista yritettiin kuitenkin muutaman kerran.

Nordenskiöldin mielestä se, mikä oli epäonnistunut pienillä veneillä, saattaisi onnistua voimakkaalla höyrylaivalla. Nordenskiöld avasi 1875 Norjasta Jeniseille ulottuvan väylän, joka on siitä lähtien ollut käytössä. Seuraavana vuonna uusitulla retkellä Nordenskiöld kiinnitti huomiota Jenisein ja Obin purkamaan lämpimään vesimassaan, jonka vaikutuksesta laivamatka Karanmerellä pitkin Pohjois-Siperian rannikkoa oli mahdollinen. Nordenskiöld oletti tämän jälkeen, että höyrylaivalla voisi päästä sulaa rannikkomerta pitkin yhden kesän aikana Beringinsalmelle asti, ja halusi myös olla ensimmäinen tämän reitin purjehtija. Valmistelut tehtiin ottaen huomioon kaikki tietous Pohjoisen jäämeren rannikosta, jäätilanteesta, merivirtauksista, purjehduskelpoisuudesta ja sääoloista. Jenisein suusta Kap Tsheljuskinille ulottuvasta reitistä ei ollut luotettavia tietoja, ja Nordenskiöld varautui myös talvileiriin jäämisen mahdollisuuteen. Hän oletti kuitenkin, että sulaa vettä olisi ainakin elokuun lopussa ja syyskuun alussa, ja että hyvin varustettu höyrylaiva vaikeuksitta pääsisi Kap Tsheljuskinille ja edelleen Beringinsalmeen.

Pelkän väylän purjehtimisen lisäksi Nordenskiöld halusi myös tutkia ennestään tuntematonta valtavaa merialuetta kaikin teknisin apuvälinein. Häntä kiinnostivat niin alueen levät, mammutin jäännökset, geologia, paleontologia kuin meteorologiakin ja sen vaikutus koko maailman lämpötila-, ilmanpaine- ja tuuliolosuhteisiin. Retkeläisten ohjelmaan mahtui myös maamagnetismia, revontulia, eläin-, kasvi- ja kansatiedettä sekä vesistöjä koskevia tutkimusaiheita.

Nordenskiöld aloitti heinäkuun lopussa 1878 retken Tromssasta höyrylaiva Vegalla mukanaan muutamia tarvikkeita kuljettavia laivoja. 300-tonnisella Vegalla oli höyrykoneen lisäksi purjeet ja tarvikkeita kahdeksi vuodeksi. Vegan päällikkönä oli Ruotsin laivaston luutnantti Louis Palander, joka oli ollut mukana Nordenskiöldin aikaisemmilla matkoilla. Miehistöä oli 21 miestä ja sen lisäksi lukuisia tiedemiehiä ja upseereja, joilla oli omat tutkimus- ja mittaustehtävänsä. Matkaa tehtiin paneutuen tutkimusohjelmaan, ja muun muassa kerättiin kansatieteellistä aineistoa Tshuktshienmeren kylistä. Syyskuun puolenvälin jälkeen avoin väylä rannikon tuntumassa täyttyi ajojäästä ja Vegalla oli suuria vaikeuksia tunkeutua eteenpäin matalassa rantavedessä. Koljutshininlahdella 28.9. parin päivämatkan päässä Beringinsalmesta Vega juuttui jäihin vain 9,5 metrin syvyisessä vedessä, vajaan puolentoista kilometrin päässä rannasta. Nordenskiöld oli mielestään tuhlannut tarpeettomasti aikaa matkan alkuvaiheessa olettaessaan, että meri säilyisi pidempään avoimena. Talvehtiminen kesti 10 kuukautta, minä aikana Vega oli alttiina tuulille ja vaarassa joutua jäämassojen ruhjomaksi. Tällä kertaa retkeläisten terveydentila säilyi hyvänä, ja tieteellistä työtä pystyttiin tekemään.

Nordenskiöld onnistui osoittamaan, että hyvällä onnella ja nopealla aluksella Koillisväylän purjehtimiseen tarvitaan noin kaksi kuukautta. Vaihtelevat sääolosuhteet tekivät Koillisväylästä kuitenkin yhden maailman vaikeimmista purjehdusreiteistä, eikä se soveltunut kauppatieksi vielä 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Koillisväylän liikennöinti alkoi vasta 1900-luvun puolivälissä, kun oli rakennettu jäänmurtajia, uusia satamia ja meterologisia asemia ja, ennen kaikkea, tiedotusyhteyksien parannuttua. Koillisväyläpurjehduksen tieteellinen merkitys tunnustettiin heti. Kerätty esihistoriallisten kasvien kokoelma herätti ensimmäisen keskustelun maapallon ilmastovaihdoksista kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Purjehdus sujui dramaattisissa olosuhteissa sikäli, ettei maailma voinut saada Vegan kohtalosta tietoja sähkeitse tai puhelimitse eikä retkeläisistä voitu tehdä ilmahavaintoja. Lehdistö oli alusta alkaen kiinnittänyt huomiota Koillisväylä-retkeen, kotimatkalla Aasian ympäri Eurooppaan Nordenskiöldiä juhlittiin kaikissa välisatamissa, ja hänet kutsuttiin lukuisien tieteellisten seurojen kunniajäseneksi. Ruotsissa ja Suomessa häntä pidettiin kansallissankarina ja yhtenä suurimmista tiedemiehistä. Nordenskiöld korotettiin Ruotsissa vapaaherralliseen säätyyn, ja Suomessa hän sai Suomen Talousseuran suuren kultamitalin ja muita huomionosoituksia, kuten korkean venäläisen kunniamerkin. Zachris Topelius ja Carl Snoilsky kirjoittivat hänen kunniakseen runon.

Purjehdusta vanhan maailman pohjoisten mannerten ympäri on verrattu merkitykseltään James Cookin Antarktiksen ympäripurjehdukseen. Koillisväylä-retken jälkeen arktisten alueiden parhaana tuntijana pidetty Nordenskiöld rohkaisi muita retkeilijöitä, muun muassa Fridtjof Nansenia, jonka hän toivoi vievän loppuun häneltä itseltään kesken jääneen yrityksen ylittää Grönlannin jäätikkö. Vain tieteellisiä teoksia julkaissut Nordenskiöld maaniteltiin kirjoittamaan Vegan matkasta yleistajuinen kirja, jonka suuri suosio yhdessä lehtikirjoittelun ja kotimatkalla saatujen monien huomionosoitusten kanssa tekivät Nordenskiöldistä maailmankuulun. Myöhemmin naparetkeilyä on tarkasteltu kriittisessäkin valossa, ja se on nähty osana pohjoismaisen identiteetin etsintää. Nordenskiöld oli huomattavin aikansa naparetkeilijäsankareista, joita kutsuttiin Skandinavian uusiksi viikingeiksi, ja Georg von Rosenin maalausta Nordenskiöldistä seisomassa pohjoisilla lakeuksilla (1886) onkin pidetty tietoisena sankarimuotokuvana.

Rohkea retkeilijä oli rohkea myös tiedemiehenä. Nordenskiöld esitti mielellään hyväksytyistä teorioista poikkeavia hypoteeseja, joista monet osuivat myös oikeaan. Hän oli ensimmäisiä, jotka esittivät kansallispuistojen perustamista kiinnostavien alueiden säilyttämiseksi luonnontilassa. Lopetettuaan tutkimusretkeilyn Nordenskiöld paneutui vakavammin vanhojen maantieteellisten teosten ja karttojen keräilyyn ja tutkimiseen, minkä hän oli aloittanut pohjoisten alueiden osalta jo valmistautuessaan Koillisväylä-retkeen. Kartografian historiasta Nordenskiöld julkaisi 1889 kuuluisaksi tulleen faksimilekarttoja sisältävän teoksen Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia innehållande afbildningar af de vigtigaste kartor, tryckta före år 1600. Luonnontieteilijänä, naparetkeilijänä ja historiantutkijana ansioitunut Nordenskiöld nimitettiin 1893 Ruotsin akatemian jäseneksi.

Rinnan tutkijantyönsä kanssa Adolf Erik Nordenskiöld keräsi useita erinomaisia kokoelmia niin luonnontieteen, kansatieteen kuin kirjahistoriankin alalta. Tärkein on hänen kirjastonsa 24 000 karttaa käsittävä kokoelma, johon kuuluvat keskeiset 1400-luvulta alkaen painetut kartat. Karttakirjojen joukossa ovat erityisen hyvin edustettuina keskiajalla uudelleen löydetyn antiikin kartografin Claudius Ptolemaeuksen teokset. Nordenskiöldin aikana hänen kokoelmaansa verrattiin suurten kansalliskirjastojen karttakokoelmiin. Hänen kuolemansa (1901) jälkeen kuolinpesä myi kokoelman Suomeen Keisarilliselle Aleksanterin yliopistolle, joka oli ainoana ostajaehdokkaana suostunut noudattamaan Nordenskiöldin toivomusta säilyttää kokoelma kokonaisuutena. Varat ostoon järjesti yliopistolle keisari Nikolai II. Nordenskiöldin kokoelma on otettu mukaan Unescon Memory of the World -ohjelmaan ainutlaatuisena kulttuuriaarteena. Nordenskiöldille pystytettiin 1985 muistomerkki Helsingin Kaivopuistoon.

Nils Adolf Erik Nordenskiöld S 18.11.1832 Helsinki, K 12.8.1901 Västerljung, Ruotsi. V vuorikonttorin yli-intendentti Nils Gustaf Nordenskiöld ja Margareta Sofia von Haartman. P 1863 - vapaaherratar Anna Maria Mannerheim S 1840, K 1924, PV Viipurin hovioikeuden presidentti kreivi Carl Gustaf Mannerheim ja Eva Vilhelmina von Schantz. Lapset: Eva Maria S 1864, K 1886; Gustaf Erik Adolf S 1868, K 1895, filosofian kandidaatti, tutkimusmatkailija; Anna Sofia S 1871, K 1952, P1 everstiluutnantti Gustaf Vilhelm Emanuel Swedenborg, P2 kanslianeuvos Clas August Lindbeck; poika S kuolleena 1874; Nils Erland Herbert S 1877, K 1932, yleisen ja vertailevan etnografian professori.

URA. Ylioppilas 1849; filosofian kandidaatti 1853, lisensiaatti 1854, maisteri (priimus), tohtori (ultimus) 1857.

Vuoritoimentarkastaja vuorikonttorissa 1855; professori, Naturhistoriska riksmuseetin mineralogisen osaston intendentti Tukholmassa 1858 - .

Mineralogian ja geologian opettaja teknologisessa opistossa Tukholmassa 1860 - 1877; kemian opettaja sotakorkeakoulussa Mariebergissa 1863 - 1876.

Edustaja Ruotsin valtiopäivillä 1862 - 1863, 1865 - 1866; edustaja toisessa kamarissa 1870 - 1872, 1881 - 1887, 1891 - 1893.

Tutkimusmatkat: Huippuvuoret 1858, 1861, 1864, 1868, 1872 - 1873; Grönlanti 1870, 1883; Karanmeri, Obin ja Jenisein suistot 1875, 1876; Koillisväylä 1878 - 1879.

Jäsenyydet: Kuninkaallinen tiedeakatemia 1861, esimies 1881 - 1882; Societas pro Fauna et Flora Fennica 1861; lukuisien sekä suomalaisten ja ruotsalaisten että ulkomaisten tieteellisten seurojen jäsen, kirjeenvaihtajajäsen ja kunniajäsen vsta 1865; Ruotsin akatemia 1893. Ruotsin kansalainen 1860.

Kunnianosoitukset: Vapaaherra Ruotsissa 1880. Ruotsin Pohjantähden R 1868; Italian Kruunu-r. ups. 1869; Espanjan Isabella Katolilaisen K 1871; Italian Kruunu-r. K 1874; Ruotsin Pohjantähden K srk. jkk. 1880; Italian Kruunu-r. suurups. 1880; Portugalin P. Jaakobin K 1880; P. Vladimirin R 2 srk. 1880; Preussin Pour le Merité -r. R; Ranskan Kunnialegioonan K 1880; Espanjan Isabella Katolilaisen suur. 1893; Tanskan Dannebrogin suurr.

TUOTANTO. Katso J. M. Hulthin toimittama bibliografia Åt minnet af A. E. Nordenskiöld // Ymer 22. 1902.

Beskrifning öfver de i Finland funna mineralier. 1855 (uusittu painos 1863); Geografisk och geonostisk beskrifning öfver nordöstra delen af Spetsbergen och Hinlopen Strait. Stockholm 1863; Svenska expeditionen till Spetsbergen år 1864 om bord på Axel Thordsen. Stockholm 1867; Redogörelse för en expedition till Grönland år 1870. Stockholm 1871; Om kosmiskt stoft, som med nederbörden faller till jordytan. Stockholm 1874; Redogörelse för den svenska polarexpeditionen år 1872 - 1873. Stockholm 1875; Redogörelse för en expedition till mynningen af Jenissej och Sibirien år 1875. Stockholm 1877; Om möjligheten att idka sjöfart i det Sibiriska ishafvet. Stockholm 1880; Vegas färd kring Asien och Europa I - II. 1880 - 1881 (myös englanniksi, hollanniksi, italiaksi, katalaaniksi, norjaksi, ranskaksi, saksaksi, tshekiksi, venäjäksi, suomeksi; uusi painos 1980); Om norrskenen under Vegas öfvervintring vid Berings sund. Stockholm 1881; Vega-expeditionens vetenskapliga iakttagelser I - V. Stockholm 1882 - 1887 (muiden kanssa; saksaksi 1885); Studier och forskningar : föranledda af mina resor i höga Norden. Stockholm 1883 (myös saksaksi); Den andra Dicksonska expeditionen till Grönland. Stockholm 1885; Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia innehållande afbildningar af de vigtigaste kartor, tryckta före år 1600. Stockholm 1889; Periplus : utkast till sjökortens och sjöböckernas äldsta historia. Stockholm 1895 - 1897 (myös englanniksi).

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS.

Adolf Erik Nordenskiöldin arkisto, Kungliga vetenskapsakademiens arkiv, Tukholma; Frugårds arkiv, Helsingin yliopiston kirjasto.

The A. E. Nordenskiöld Collection in the Helsinki University Library : annotated catalogue of maps made up to 1800 1 - 5. 1979 - 1995; Etelärannikko - Sydkusten - The South Coast. 1991; C. af Forselles-Riska, Plantin i Helsingfors : kartografiska verk tryckta av Christopher Plantin och Officina Plantiniana i Nordenskiöldsamlingen // Nordisk tidskrift för bok- och biblioteksväsen 79. 1992; C. af Forselles-Riska, Viikingeistä Nordenskiöldiin // Yliopisto 22/1992; S. Hedin, Adolf Erik Nordenskiöld : en levnadsbeskrivning. Stockholm 1926; E. Häkli, A. E. Nordenskiöld : a Scientist and his Library. 1980; G. Kish, Adolf Erik Nordenskiöld (1832 - 1901) : historian of science and bibliophile // Biblis 1968; G. Kish, North-east passage : Adolf Erik Nordenskiöld, his life and times. Amsterdam 1973; M. Klinge, Ylioppilaskunnan historia 3 : 1872 - 1917. 1978; Koillisväylä viikingeistä Nordenskiöldiin. 1992: Adolf Erik Nordenskiöld ja pohjoisten alueitten kartoitus; H. Ramsay, Nordenskiöld, merenkulkija. 1953; Tanskan vanhoja karttoja - Äldre kartor över Danmark. 1998; Åt minnet af A. E. Nordenskiöld // Ymer 22. 1902.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT.

Veistokset: W. Runeberg. 1880; E. Adlercreutz, H. Häiväoja, J. Häiväoja, Nordenskiöldin pronssinen rintakuva ja Koillisväylämonumentti. 1985, Kaivopuisto, Helsinki. Maalaukset: G. von Rosen. 1886, Gripsholmin linna, Ruotsi. Muistolaatat: syntymäkoti, Helsinki. Mitalit: A. Lindberg. 1880, Ruotsi; L. Ahlborn. 1878, 1882, Ruotsi; Jac. Ahrenberg, W. Runeberg, C. Jahn, Suomen Tiedeseura; E. Lindberg. 1925, Ruotsi; I. Johnsson. 1930, Ruotsi; lisäksi mitaleita Nordenskiöldistä ja Vega laivasta: Japani, Ranska, Italia, Belgia/Hollanti, Saksa. Nordenskiöldin lapsuudenkoti, Frugårdin kartano, Mäntsälä, museona.

ADOLF ERIK NORDENSKIÖLDIN MUKAAN NIMETTY.

Alueita Jäämerellä: Nordenskiöldinmeri, Nordenskiöldin saaret, Kap Nordenskiöld, Nordenskiöldland; katu Helsinki; pikkutavaraa 1800-luvulla: Nordenskiöld-sikarit, Nordenskiöld-suklaa, Nordenskiöld-eaudecologne, Nordenskiöld-punssi, Nordenskiöld-nenäliinat; tilaisuuksia 1900-luvulla: retkeilyjä, näyttelyitä, julkaisuja, elokuvia; juhlaraha 2007; postimerkki 2008.











Klaus Eerikinpoika Fleming 1535-1597

Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.

Flemingin urakehitys ja valta-asema perustuivat lojaalisuuteen kulloistakin Ruotsin kuningasta kohtaan. Juhana III sekä Sigismund antoivat hänelle 1590-luvulla poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Niihin kuului käskynhaltijuuden ohella samanaikainen valtakunnan yliamiraalin ja valtakunnanmarskin arvo sekä ylipäällikkyys sodassa Venäjää vastaan. Puolasta käsin hallinneen kuningas Sigismundin ja valtionhoitajaksi Tukholmassa julistautuneen Kaarle-herttuan välisen valtataistelun aikana Fleming pysyi Sigismundin tukijana. Tällöin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta. Hieman ennen kuolemaansa Fleming myös kukisti nuijasotana tunnetun talonpoikien kansannousun, jonka keskeisenä aiheuttajana oli hänen sotilaidensa linnaleirimajoituksen aiheuttama taloudellinen rasitus talonpojille.

Jotkut 1900-luvun suomalaiset historiantutkijat tulkitsivat Flemingin olleen tietoisesti Suomen kansallisen erillisedun puolustaja. Tämä tulkinta on myös kyseenalaistettu. Fleming onkin Suomen historian kiistellyimpiä hahmoja.


Elämä


Nuoruus ja luonne


Klaus Fleming syntyi luultavasti vuonna 1535 Kuitian kartanossa Paraisilla Fleming-sukuun, joka kuului Suomen varakkaimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin aatelissukuihin. Hänen isänsä Erik Fleming oli valtaneuvos, amiraali, Etelä-Suomen laamanni ja yksi kuningas Kustaa Vaasan tärkeimpiä liittolaisia Suomessa. Äiti Hebbla Siggentytär Sparre oli merkittävästä ruotsalaisesta aatelissuvusta. Isä kuoli jo vuonna 1548. Klaus Fleming ei saanut korkeampaa sivistystä, vaan suuntautui intohimoisesti sotilasuralle. Kustaa Vaasa vaikuttui hänen hiihtotaidostaan ja määräsi helmikuussa 1556 vain noin 20-vuotiaan Flemingin johtamaan 300 savolaisesta talonpojasta muodostettua hiihtopartiota suuressa Venäjän sodassa.

Fleming oli tunnettu karuista tavoistaan, törkeistä puheistaan ja rahvaanomaisesta käytöksestään, johon liittyi suoranainen ylhäisön tapakulttuurin halveksunta. Näistä johtuen hän sai aikanaan paljon erilaisia pilkkanimiä kansan suussa ja säätyveljiensä keskuudessa. Sotilaittensa parissa hän oli kuitenkin hyvin suosittu ja kantoi poikkeuksellisesti huolta heidän hyvinvoinnistaan. Fleming oli sotaisuutensa vuoksi huonoissa väleissä useimpien Suomen ylhäisaateliin kuuluvien sukujen kanssa ja joutui uransa loppuaikoina turvautumaan pitkälti uuden nousukasaatelin ja knaappien tukeen. Hän rikkoi välinsä varsinkin Hornien mahtisukuun, eikä ollut hyvissä väleissä myöskään oman sukunsa toisen päähaaran eli niin sanottujen Louhisaaren Flemingien kanssa. Flemingin mainitaan usein kärsineen jostain sairaudesta, jota ei kuitenkaan tunneta


Eerik XIV:n palveluksessa


Fleming osallistui säätyvaltiopäiville Tukholmassa 1560 ja Arbogassa 1561. Hänet lyötiin ritariksi Eerik XIV:n kruunajaisten yhteydessä 29. kesäkuuta 1561 ja samana syksynä hänet nimitettiin Viroon Padisten luostarin voudiksi, minkä myötä hän osallistui käynnissä olleesseen Liivinmaan sotaan. Yhtenä sotaväen päälliköistä Fleming valvoi joukkojen kuljetusta Suomesta Tallinnaan ja oli keväällä 1562 hetken aikaa vasta vallatun Pärnun käskynhaltijana ja vuonna 1563 Paidelinnan päällikkönä. Hän sai maaliskuussa 1562 nimityksen Etelä-Suomen laamanniksi ja osallistui seuraavana vuonna Turun linnan piiritykseen kuningas Eerikin XIV:n ja hänen veljensä Juhana Herttuan välienselvittelyssä. Juhanan antauduttua Fleming saattoi vangitun Juhanan kuninkaan henkilökohtaisena luottomiehenä Turusta Gripsholmin linnaan. Seuraavana vuonna syttyi seitsenvuotinen sota Tanskaa ja Lyypekkiä vastaan. Kuningas määräsi Flemingin aluksi järjestelemään aseiden kuljetusta Tanskan vastaiselle rajalle, sitten tykistön ylipäälliköksi Bohuslänin sotaretkelle ja toukokuussa 1564 aliamiraalina Elefanten-laivan päälliköksi amiraali Jacob Baggen komentamaan laivastoon. Viimeisin aselaji oli Flemingille vieras ja seurasi epäonnistumisia. Öölannin pohjoiskärjen luona 30.–31. toukokuuta käydyn tappiollisen meritaistelun jälkeen Baggen jäätyä vangiksi Fleming määräsi laivaston rippeet vetäytymään suojaan Tukholman saaristoon. Pian hän sai itse amiraalin arvon, mutta menestys oli edelleen kehnoa ja miehistö kärsi sairauksista. Operaatioista onnistui lähinnä lyypekkiläisten kauppalaivojen kaappaus.


Tyytymätön kuningas korvasi Flemingin syyskuussa tämän serkulla Klaus Kristerinpoika Hornilla.[3] Tämän saavutettua uutena yliamiraalina vain kahdessa viikossa Pohjois-Itämeren meriherruuden Fleming ja muut kykenemättömyydestä syytetyt meripäälliköt joutuivat joulukuussa 1565 syytetyiksi kuninkaan lautakunnan eteen. Syyttäjänä toimi pahamaineinen Yrjänä Pietarinpoika. Lautakunnan mielestä Fleming olisi ansainnut kuolemantuomion, mutta palauttamalla Narvasta tulleista kauppalaivoista takavarikoimansa turkislastit ja maksamalla huomattavat lunnaat hän sai heinäkuussa 1566 kuninkaan armahtamaan itsensä. Flemingin ja Eerik XIV:n luottamus oli kuitenkin mennyttä ja seuraavana vuonna Fleming jäi toukokuussa 1567 pois Uppsalan valtiopäiviltä, joilla kuningas tuomitsi useita merkittäviä henkilöitä ja suoritti niin sanotut Sture-murhat. Myöhemmin Erik XIV:n väitettiin suunnitelleen tässä yhteydessä myös Flemingistä eroon hankkiutumista. Juhanan ja Kaarle-herttuan ryhdyttyä 1568 avoimeen kapinaan Fleming pysyi aluksi lojaalina kuninkaalle ja siirtyi vasta yhtenä viimeisistä ylhäisaateliin kuuluneista herttuoiden puolelle. Eerik oli lähettänyt hänet syyskuussa pienen laivaston johdossa Mälarenille kapinallisia herttuoita vastaan, mutta hän liittyikin näihin. Tarjoamalla sotalaivansa kapinallisten käyttöön Fleming vaikutti merkittävästi kuninkaan kukistumiseen ja varmisti näin itselleen uuden hallitsijan suosion. Vallan vaihduttua hänen ensimmäinen tehtävänsä oli ottaa Tukholmassa olleilta sotajoukoilta uskollisuudenvala Juhanalle.


Juhana III:n aika


Kuninkaaksi noussut Juhana III palkitsi Flemingiä kruunajaisjuhlassaan heinäkuussa 1569 antamalle hänelle valtaneuvoksen arvon ja korottamalla hänet vapaaherraksi sekä antamalla hänelle Viikin vapaaherrakunnan. Vapaaherrakuntaan kuului neljännes Siuntiosta ja Jokioisista, mihin vielä myöhemmin lisättiin lisä-alueita Siuntiosta ja Pikkalan kartano. Myös Suitian kartano kuului nyt hänen omistuksiinsa. Luultavasti vuonna 1571 Flemingistä tuli valtakunnan yliamiraali. Hän sai aluksi tehtäväkseen toimia entisen kuningas Eerikin vanginvartijana Turun, Kastelholman ja Gripsholmin linnoissa, ja sai jopa valtuudet surmata vankinsa hätätilanteessa. Fleming pääsi vuonna 1572 eroon tästä epämiellyttävänä pitämästään tehtävästä, joskin valvoi vielä seuraavana kesänä Eerikin siirtoa Västeråsiin. Tanskaa vastaan käydyn sodan loppuvaiheessa hän johti 1570 Taalainmaalta Norjan Trøndelagiin tehtyä hävitysretkeä sekä eräitä kohtalaisen menestyksekkäitä laivasto-operaatioita Bornholmin lähellä. Vuonna 1573 Fleming meni naimisiin kuningas Kustaa Vaasan lesken Katariina Stenbockin siskon Ebba Stenbockin kanssa, mikä liitti hänet lähemmin kuningasperheeseen. Häät pidettiin 1. marraskuuta leskikuningattaren johdolla.[4] Pitkänä vihana tunnetun uuden sodan sytyttyä Venäjää vastaan valtakunnan itärajalla Fleming nimitettiin lokakuussa 1574 Viipurin linnan päälliköksi. Hän tosin vietti Viipurissa pääosin vain lyhyitä ajanjaksoja. Heinäkuussa 1575 Fleming, hänen sukulaisensa, sodan ylipäällikkö Herman Fleming ja Klaus Åkenpoika Tott olivat Ruotsin edustajina Siestarjoen rauhanneuvotteluissa, joissa solmittiin venäläisten kanssa kaksi vuotta kestänyt aselepo.


Vaikka Fleming pyrki aina säilyttämään lojaaliutensa kuningasta kohtaan, hän ei siekaillut kavaltaa itselleen kruunulle kuuluvia tuloja jopa sen ajan tapojen näkökulmasta poikkeuksellisen julkeasti. Vuonna 1576 kuningas Juhana asetti Henrik Klaunpoika Hornin johtaman tutkijakunnan selvittämään Suomessa tapahtuneita veronkavalluksia. Tällöin paljastui, että Fleming oli perinyt itselleen 5000 taalarin verran luvattomia maksuja, mikä oli kaikkein suurin yksittäinen kavallus. Häneltä otettiin tämän vuoksi pois pääosan väärinkäytöksistä mahdollistanut Etelä-Suomen laamannin virka, joka annettiin Herman Flemingille. Seuraavan kolmentoista vuoden aikana Klaus Fleming joutui tyytymään vaatimattomampiin toimiin, oli sivussa vallan ja suosion keskuksista ja jäi monien muiden aatelismiesten varjoon. Pääasiassa hän hoiti laivastoon varustamiseen liittyviä toimia ja asui pitkään Tukholmassa. Tavoitellessaan pääsyä takaisin kuninkaan suosioon Fleming päätyi vuosikymmenen kuluessa yhä useammin kiistoihin valtaneuvostossa ja etääntyi muista valtaneuvoksista.


Kun kuningas Juhanan poika ja kruununperijä Sigismund valittiin elokuussa 1587 Puolan kuninkaaksi, Ruotsin ylhäisaateli tuki hanketta, sillä se odotti valtansa lisääntyvän kun tuleva kuningas oleskelisi paljon Puolassa. Fleming sen sijaan ainoana valtaneuvoksista vastusti Sigismundin lähettämistä Puolaan. Hän joutui kuitenkin yliamiraalina saattamaan tämän uuteen valtakuntaansa. Valtaneuvoston johdolla laadittiin tulevan unionivaltion hallintoa määritelleet niin sanout Kalmarin statuutit, jotka olisivat taanneet ylhäisaatelin vallan– Flemingillä ei tiettävästi ollut mitään osuutta niiden laatimisessa. Kuningas Juhana alkoikin katua Sigismundin järjestämistä Puolan kuninkaaksi ja tavatessaan poikansa Tallinnassa 1589 käydyissä neuvotteluissa yritti saada hankkeen perutuksi. Valtaneuvosto ja kuninkaan seurueen aateliset vastustivat tätä jyrkästi, sillä se olisi aiheuttanut välirikon Puolan kanssa – poikkeuksena kuitenkin Fleming, joka ainoana tuki kuninkaan suunnitelmaa. Juhana joutui perääntymään ajatuksestaan, mutta muuhun aatelistoon pettyneenä hän kohotti Flemingin takaisin suosioonsa. Tämä oli mahdollisesti ollutkin Flemingin ainoa tavoite hänen asettuessaan muita valtaneuvoksia vastaan.


Suomen käskynhaltijaksi


Fleming sai suosionosoituksena 1590 ensin valtakunnanmarskin arvon, hyvätuloisen Pohjanmaan tuomarinviran sekä Uplannin ja Norlannin laamannin viran, joka oli paljon merkittävämpi kuin hänen aiempi asemansa Etelä-Suomen laamannina. Seuraavana vuonna hän sai Suomen ja Viron käskynhaltijuuden sekä ylipäällikkyyden edelleen jatkuvassa sodassa Venäjää vastaan. Kahta ylintä sotilasvirkaa – amiraali ja marski – ei kertaakaan aiemmin ollut annettu yhtä aikaa samalle henkilölle. Ruotsalaisten säätyveljiensä tavoin kuningasta vastaan "kapinoinut" Suomen aateli pakotettiin virkojen menetyksen uhalla paitsi esittämään anteeksipyyntöjä Juhanalle, myös alistumaan Flemingin käskyvaltaan. Fleming sai myös toimia syyttäjänä ja oikeuden puheenjohtajana 1590–1591 käydyssä oikeudenkäynnissä Karl Henrikinpoika Hornia ja hänen veljiään vastaan, joita syytettiin liian varovaisesta sodankäynnistä Inkerinmaalla. Flemingistä tuli yksi valtakunnan mahtimiehiä ja hänen tulonsa kasvoivat useiden virkojen ja läänitysten ansiosta poikkeuksellisen suuriksi. Pelkästään ylipäällikkyydestä hän sai palkkaa 500 taalaria kuukaudessa, minkä lisäksi hän keräsi tuloja viidestä kartanostaan ja 512 talonpoikaistilalta Suomessa sekä vielä lisää Ruotsista ja Virosta. Heikki Ylikankaan mukaan Fleming oli 1590-luvulla suhteellisesti katsottuna Suomen historian rikkaimpia ihmisiä.

Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592 syntyi nopeasti valtakamppailu Puolassa asuvan kruununperijä Sigismundin ja Ruotsissa valtaansa kasvattaneen Juhanan nuoremman veljen eli Kaarle-herttuan välille. Jälleen muusta valtaneuvostosta poiketen Fleming asettui lojaalisti Sigismundin puolelle ja vaati tätä tammikuussa 1593 avoimella kirjeellä myös laamannikuntansa asukkailta. Luottamuksensa Flemingiin menettänyt Kaarle-herttua antoi Suomen ja Viron siviili- ja sotilasviranomaisille määräyksen olla noudattamatta tämän käskyjä. Suomessa sillä ei ollut vaikutusta, sillä määräyksen saapuessa Sigismund oli jo ehtinyt toukokuussa 1593 vahvistaa Flemingin aseman ja sotajoukot pysyivät hänelle uskollisina. Sen sijaan Kaarlen määräystä noudatettiin Virossa, jossa Flemingiä oli karsastettu jo hyvän aikaa. Fleming toi Sigismundin kesällä 1593 laivastollaan Danzigista Ruotsiin. Puolalaisen Sigismundin roomalaiskatolisuudesta huolestuneena Uppsalassa kokoontunut sääty- ja kirkolliskokous oli saman vuoden maaliskuussa hyväksynyt päätöksen, jolla pyrittiin varmistamaan luterilaisuuden säilyminen Ruotsin uskontona.Päätöksen tunnustaminen asetettiin ehdoksi sille, että säädyt hyväksyisivät Sigismundin kuninkaaksi. Fleming rikkoi säätyjen yhteisen rintaman ja ilmoitti Sigismundille Uppsalan päätöksen olevan laiton, "mokoma vasikannahka". Sigismund suostui kuitenkin antamaan vakuutuksen Ruotsin uskonnon säilyttämisestä ennallaan, ja Flemingkin peräytyi tällöin kannastaan. Hän sai kantaa valtakunnan miekkaa uuden hallitsijan kruunajaisissa syksyllä 1594. Sigismund vahvisti muodollisesti Flemingillä jo käytännössä olleen aseman Suomen käskynhaltijana, minkä jälkeen Fleming saattoi hänet takaisin Puolaan ja palasi sitten itse Suomeen.

Valtataistelun kärjistyminen

Venäjän sodan ylipäällikkönä Fleming oli 1591 määrännyt suoritettavaksi suurhyökkäyksen, joka muuttui aina Novgorodin lähiseudulle saakka ulottuneeksi hävitysretkeksi. Seuraavana vuonna suunniteltu uusi hyökkäys kuitenkin kuihtui ja tammikuussa 1593 sovittiin venäläisten kanssa välirauha, minkä johdosta Fleming sijoitti joukkonsa raskaaseen linnaleiriin Suomen ja Viron talonpoikien elätettäviksi. Sota päättyi toukokuussa 1595 solmittuun Ruotsille edulliseen Täyssinän rauhansopimukseen, mutta sodassa vallattu Käkisalmen linna päätettiin vielä pitää panttina lopullista rajankäyntiä odoteltaessa. Tähän ja itärajan epävarmaan tilanteeseen vedoten Fleming piti joukkonsa edelleen linnaleirissä, mitä talonpoikien oli vaikea ymmärtää. Todellinen syy joukkojen pitämiseen valmiustilassa oli Flemingin oman aseman varmistaminen ja niiden käyttökelpoisuus sisäpolitiikassa.

Ruotsissa Kaarle-herttua alkoi nopeasti tulkita Sigismundin hallitsijanvakuutusta omaksi edukseen ja järjesti valtaneuvoston tukemana lokakuussa 1595 Söderköpingissä valtiopäivät, jotka päättivät, että kuninkaan määräykset tulisivat voimaan vasta valtaneuvoston hyväksyminä. Flemingin vastustuksesta johtuen näille valtiopäiville ei juuri osallistunut suomalaisia, joten Suomeen lähetettiin Kaarle Henrikinpoika Hornin johtama valtuuskunta hankkimaan myös suomalaisilta vahvistus Söderköpingin päätöksille. Fleming kutsui Suomen aatelismiehet koolle Turkuun tammikuussa 1596 ja ilmoitti vastustavansa päätösten hyväksymistä. Osa Suomen aatelista oli varovaisemmalla kannalla ja haki kompromissia, mutta kuninkaan ehdottoman kielteinen kanta Söderköpingin päätöksiin pakotti heidätkin valitsemaan Sigismundin puolen. Flemingin käytännössä sotilasdiktaattorina johtama Suomi oli irtisanoutumassa Ruotsissa tehdyistä päätöksistä Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisen sisällissodan lähetessä, mikä merkitsi sodan uhkaa myös Kaarlen ja Flemingin välillä. Kaarle-herttuan myöhemmät yritykset saada tukea Suomessa olleilta sotajoukoilta Flemingiä vastaan eivät saaneet mitään vastakaikua.

Kaarle-herttua julisti lopulta itsensä Ruotsin valtionhoitajaksi ja vastustajansa kapinallisiksi, minkä Arbogan valtiopäivät hyväksyivät vuonna 1597. Jälkimmäinen julistus oli tähdätty Flemingiä vastaan. Hänen lähipiirinsä ja puolisonsa olivat jo huolissaan, sillä Kaarlen joukot olivat selvästi vahvemmat

Nuijasota

Ennen kuin avoin sota ehti syttyä Flemingin ja Kaarlen välille, joutui Fleming kukistamaan Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Savossa nousseen talonpoikien kapinan, joka tunnetaan nuijasotana. Vuosia jatkuneen linnaleirirasituksen katkeroittamat talonpojat näkivät Flemingin olevan syypää kärsimyksiinsä. Pohjalaisten talonpoikien lähetystö oli käynyt Söderköpingin valtiopäivillä tapaamassa Kaarle-herttuaa, joka oli antanut ymmärtää syrjäyttävänsä Flemingin ja lopettavansa linnaleirin. Talonpojat – joiden johtoon asettui ilmajokelainen ratsutilallinen Jaakko Ilkka – karkottivat kruunun huovit tammikuussa 1596 Mustasaaresta, mutta hajaantuivat nopeasti Flemingin lähettämän sotaväenosaston lähestyessä. Ilkka vietiin vankina Turun linnaan. Tämän jälkeen Kaarle yllytti talonpoikia jatkamaan kapinointia tavoitteenaan aiheuttaa harmeja Flemingille ennen lopullista yhteenottoa. Kaarlen propagandalle altteimmat Pohjanmaan talonpojat uskoivat hänen lupauksiinsa sotilaallisesta tuesta ja aloittivat marraskuussa entistä mittavamman kansannousun, jonka johtoon Turun linnasta paennut Jaakko Ilkka asettui.

Fleming pystyi vastaamaan kapinaan tehokkaasti, sillä sisällissotaa odottaen hän oli pitänyt joukkonsa koossa ja valmiina. Ensin Akseli Kurjen joukot löivät Pentti Poutun johtaman pienemmän nuijamiesjoukon Satakunnassa. Ilkan johtaman 2500-miehisen kapinallisten pääjoukon edetessä Pohjanmaalta kohti eteläistä Suomea Fleming lähti heitä vastaan mukanaan 3000 miestä. Joukot kohtasivat Nokian taistelussa joulukuun lopussa, jossa Fleming ensin peloteltuaan nuijamiehiä tykinlaukauksilla sai näiden joukot hajoamaan lupaamalla rivimiehille vapaan poispääsyn, jos johtajat luovutettaisiin. Lopulta Flemingin huovit surmasivat avuttomasti pakenevia vastapuolen jalkamiehiä. Kuukautta myöhemmin joukkoa johtaneet kapinapäälliköt – Ilkka mukaanluettuna – saatiin kiinni Pohjanmaalla ja teloitettiin. Myös Nyystölän ja Suur-Savon taisteluissa Flemingin alaiset joukot saivat viekkaudella nuijamiehet ensin antautumaan ja sitten surmasivat heidät. Pohjanmaalta nousi tämän jälkeen vielä toinen kapina-aalto, mutta lopulta ratkaisevassa Santavuoren taistelussa 24. helmikuuta 1597 Flemingin henkilökohtaisesti johtama 1500 huovin joukko löi 3000–4000 nuijamiehen joukon.

Kuolema

Voittonsa jälkeen Flemingillä ei kuitenkaan ollut aikaa eikä rohkeutta laajoihin joukkoteloituksiin, sillä pääkoitos Kaarlea vastaan odotti yhä ja hänen oma asiansa oli parhaillaan esillä Arbogan valtiopäivillä. Hän kiirehti takaisin Turkuun, mutta varustaessaan laivastoaan Pikkalassa hän yllättäen sairastui pahasti. Luvattuaan tavata vaimonsa Perniön kuninkaankartanossa Fleming lähti sairaana matkaan, mutta joutui heikon kunnon vuoksi pysähtymään Pohjan pitäjän kirkon tienoilla, jossa kuoli huhtikuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä. Äkillinen kuolema aiheutti monia huhuja ja yliluonnollisia selityksiä – vastustajien mukaan kyseessä oli Jumalan kosto. On väitetty myös, että hänet olisi myrkytetty Kaarle-herttuan käskystää. Flemingin ruumis kuljetettiin Turun linnan kappeliin ja edelleen Paraisten kirkolle haudattavaksi sukuhautaan. Flemingin leski Ebba Stenbockin suosituksesta kuningas Sigismund nimitti hänen seuraajakseen Arvid Stålarmin, joka jatkoi edeltäjänsä politiikkaa. Kaarle-herttuan joukot nousivat maihin Suomessa syyskuun alussa ja saivat nopeasti Turun linnan antautumaan. Miehensä muistoa puolustanut ja tämän työtä jatkanut Ebba Stenbock vietiin vangittuna Tukholmaan, mutta vapautettiin myöhemmin. Sota Kaarlen ja Sigismundin välillä jatkui vielä yli kaksi vuotta. Turun linnan antauduttua toistamiseen Kaarlelle 1599 hän teloitutti Turun verilöylyssä sen puolustajat, joiden joukossa olivat Flemingin ainoat aikuisiksi eläneet pojat, Johan Fleming sekä aviottomana syntynyt Olof Klaunpoika. Siihen katkesi Kuitian Flemingien sukuhaara. Ebba Stenbock vapautettiin myöhemmin ja hän sai 1602 takaisin puolet miehensä perintötiloista ja 1608 loputkin. Kaksi heidän tytärtään avioitui myöhemmin varakkaisiin mahtisukuihin. Oppineena tunnettu Daniel Hjort asui jonkin aikaa Flemingin luona, luultavasti tämän sihteerinä tai kotiopettajana, mahdollisesti Kuitian kartanossa.









Albert Edelfeltin maalaus Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista vuodelta 1878. Fleming vainaana arkussa.

Flemingin ruumis esiintyy Albert Edelfeltin vuonna 1878 maalaamassa kuuluisassa historiamaalauksessa Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Maalauksen aiheena on Zachris Topeliuksen vuonna 1875 julkaistuun Maamme kirjaan sisältyvä tunnettu tarina: Vallattuaan Turun linnan syyskuussa 1597 Kaarle on avauttanut Flemingin arkun linnan kappelissa varmistaakseen tämän kuolleen. Hän vetää vainajaa parrasta ja lausuu ”Jos nyt eläisit, ei pääsi olisi kovin lujassa”, mihin leski Ebba Stenbock vastaa ”Jos minun autuas herravainajani eläisi, ei Teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne sisälle.











Suomalainen maaherra Gabriel Kurki 1630-1712. Muotokuva Ryngen kartanossa Skoonessa. Omisti mm. Kurun Olkitaipaleen Tienarin, vapaaherra.

Gabriel Kurck eli Gabriel Kurki (14.11.1630 Viipuri –1712), vapaaherra, oli suomalainen maaherra.

Kurki vietti lapsuutensa Turussa ja Vesilahdella ja suoritti myöhemmin yliopisto-opintojaan Turun ja Uppsalan yliopistoissa. Hän valmistui filosofian maisteriksi Oxfordin yliopistosta 1654. Tuohon aikaan ylimysperheen lapsia lähetettiin tutkimusmatkoille ulkomaille. Hän matkusti Saksaan, Alankomaihin, Ranskaan ja Englantiin, missä hänet esiteltiin lordiprotektori Oliver Cromwellille, jolle hän sai tehdä selkoa enonsa, valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan oloista.

Suurimmillaan Laukko oli 1600-luvun alkupuolella. Silloin kartanossa isännöi Suomen mahtavin mies, valtaneuvos Jöns Kurki. Isänsä jalanjäljissä kulkeneen Gabriel Kurjen Laukossa elettiin eurooppalaista barokkielämää kokkeineen ja hovimestareineen.

Kurki osallistui Pohjan sotaan vuosina 1656–1660. Viipurin läänin maaherra 1667 ja myöhemmin hänet nimitettiin 1668 Skaraborgin läänin maaherraksi. Hän jäi eläkkeelle virasta 1683 ja vetäytyi asumaan Laukon kartanoon, jonka päärakennus paloi hänen aikanaan 1704. Hänet on haudattu Vesilahden kirkkoon.

Kurjen isä oli Jöns Kurki ja veli Knut Kurki. Kurki oli naimisissa Kristina Stenbockin kanssa. Avioliitossa syntyivät Jöns Kurck, Erick Kurck , Knut Kurck ja Axel Gustaf Kurck.



Laukon kylästä muodostunut säterikartano mainittiin historiallisissa asiakirjoissa 1416, mutta tilan arvellaan syntyneen jo varhaiskeskiajalla. Laukosta kasvoi keskiajan aikana yksi Suomen mahtavimmista kartanoista, jonka tilukset käsittivät 1600-luvun lopulla yli 37 000 hehtaaria. Laukossa on mainittu keskiajalla olleen kivinen asuntolinna, jonka jäänteenä pidetään kartanon pihapiirissä olevaa harmaakivikellaria. Laukossa tehdyt arkeologiset kaivaukset ovat täsmentäneet kuvaa kartanon vaiheista ja asumiseen liittyvistä yksityiskohdista.

Kartano siirtyi Kurki-suvun omistukseen 1400-luvulla. Myöhäiskeskiaikaisista isännistä kuuluisimmat olivat "Elinan surma" -balladin Klaus Kurki ja Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Kansanballadin merkitsi muistiin ensimmäisiä runonkeräystöitään tehnyt Elias Lönnrot, joka vietti kesiä Laukon kartanossa 1820-luvulla.

1700-luvun rappiokauden jälkeen Laukon vauraus alkoi hiljalleen palata, mutta Kurki-suku luopui kartanosta 1817. Kartanoon liittyvät 1906-1907 torpparimellakat ja -häädöt, jotka myöhemmin todennäköisesti vaikuttivat maanlainsäädännön uudistamiseen ja toisaalta Laukon rakennuskannan laajamittaiseen tuhoutumiseen sisällissodassa.






Laukon kartanon päärakennus vuoteen 1918 asti.




Kartanon nykyisen päärakennuksen rakennutti kauppaneuvos Rafael Haarla arkkitehti Veikko Kallion suunnitelmien mukaan 1931. Suurin osa talousrakennuksista valmistui samaan aikaan. Puutarhurin asunto valmistui 1830-luvulla ja kivinavetta 1879.

Laukonselän ja Vakkalanselän välisellä kannaksella, rautakautisella kalmistomäellä sijaitsevan Laukon kartanon rakennukset ovat aina sijainneet Laukonselälle etelään antavalla rannalla. Puiston ympäröimä, 1931 valmistunut päärakennus on tyylillinen kopio uusklassismin kauden kartanorakennuksista. Puistoympäristössä sijaitsevat, etupäässä 1900-luvun alusta olevat talousrakennukset ovat päärakennuksen tapaan valkeaksi kalkittuja. Pihapiirissä on keskiajalta peräisin oleva kellari, jonka katsotaan kuuluvan kartanon keskiaikaiseen rakennukseen.

Hautaniemessä on 1800-luvun lopulla rakennettu Standertskjöld-Nordenstam-suvun hautakappeli.

Laukon kartano on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Vesilahden kulttuurimaisemat.






Kurki - suvun vaakuna

Kurki-suku (myös Kurck, Korke, Kurk) on useita historian merkkihenkilöitä tuottanut suomalainen aatelissuku, joka tunnetaan 1300-luvun lopulta alkaen. Keskiaikainen Kurki-suku sammui miespuolella 1522, ja Elin Kurjesta jatkunut haara 1937.

Kurki-suku (1570-luvulta lähtien nimeltään Kurck) hallitsi Laukon kartanoa ainakin 1400-luvulta 1800-luvun alkuun. Suvun erään jäsenen sinettikuviossa jo 1400-luvun alkuvaiheilta on kurjen kuva.

Vaakunassa kuitenkin on miekka kolmen tähden välissä. Vaakuna muodostui vapaaherrojen vaakunaksi paroni Jönsin myötä, joka 1652 rekisteröitiin vapaaherran arvoon Ruotsin ritarihuoneeseen. Vuonna 1797 Arvid Fredrik Kurck (1735–1810) korotettiin kreiviksi, mutta hänen sukuhaaransa sammui.











Ulrica "Ulla" Ottiliana Möllersvärd (1791-1878)

Aleksanteri I. käydessä lienee Mäntsälänkartanossa vielä jälellä olevan, joskin hieman uusitun päärakennuksen sisäpuoli ollut seuraavanlainen. Pääportailta tultiin suureen eteiseen, joka ei ainoasti ulottunut koko rakennuksen läpi, vaan sen lisäksi muodosti ulkoneman vastakkaisella seinällä. Oikealla puolella johti tästä käytävästä ovi kahteen pieneen sisäkkäiseen kamariin, samalla kun kauempana oleva ovi vei suurempaan kulmahuoneesen - siihen jossa keisari majaili.

Hänen mukana oleva seurueensa näkyy olleen supistettu. Kuinka tuo korkean vierailun onnellistuttama perhe otti hänet vastaan, siitä ei tarina mitään mainitse. Juhla-aterialla oli maaherra saanut armon esittää keisarin maljan, joka riemulla juotiin. Vieläkin säilytetään Mäntsälänkartanossa muutamia hyvin korkeajalkaisia laseja, joita muka on tässä tilaisuudessa käytetty.

Kun suojailma nyt oli tauonnut ja pieni kevättalvi teki tulojaan, teki hallitsija ilosta säteilevien alamaistensa seurassa kävelyn ympäröivässä puistossa, ja kuuluu hän silloin mielenkiinnolla katselleen tuota muodoltaan omituista, sateensuojien tapaisten kuusien kujaa, joka sen jälkeen sai kantaa nimeä "Keisarikäytävä".

Tilapäiset maalaistanssiaiset näkyvät lopettaneen tämän Möllerhofille muistorikkaan päivän. Muiston tanssiaisista on tarinan tapaan vielä elävästi säilyttänyt seudun rahvas, varsinkin eräs muutamia vuosia sitten kuollut vanha neitsy Ulrika Ottiliana, mitkä ristimänimet hän oli saanut neiti Ullan kunniaksi. Hänen isänsä oli siihen aikaan ollut kartanon tallirenkinä, ja koska hän osasi käsitellä vaatimatonta viulua, kutsuttiin hänet tanssisaliin osaltaan avustamaan tanssimusiikkia. Hänen suustaan lienee vanha Ulrika Ottiliana kuullut, miten ilo kattoon kohosi Möllerhofin pylvässalissa, joka keisari Aleksanterin läsnäolon kautta esiintyy muistolle niin suurena ja komeana. Tuo ylhäiset ja alhaiset lumoava hallitsija oli, kuten tarina mainitsee, "monen monta kertaa" tanssittanut nuoruudesta, kauneudesta ja onnesta säteilevää Ulla Möllersvärdiä, jonka uljas, hurmaantunut sydän kenties unelmoi heräävästä keväästä.

Ottaessaan seuraavana aamuna jäähyväisiä Möllersvärdin perheeltä Aleksanteri oli nopeasti vienyt talon nuoren tyttären oven taa ja suudellut punastuvaa neitoa.

Seuraavassa tuokiossa mahtava hallitsija jo oli paluumatkalla loistavaan pääkaupunkiinsa, ja Aleksanteri 1:sen jättämä muisto alkoi hiljaa leijailla tuon maalaisseudun yli, jossa hän oli nauttinut suruttoman hetken ja katsonut syvälti säihkyvään silrnäpariin.

Aleksanterille oli erittäin mieleistä niin pian kuin mahdollista ilmaista Möllersvärdin perheelle tunnustuksensa siitä vastaanotosta, jota hän sen piirissä oli saanut kokea, ja jättää heille kullekin muisto heidän erinomaisesta vieraanvaraisuudestaan ja todistus erityisestä suosiostaan. Tästä ilmoitti kreivi Speranski maaherra Möllersvärdille kirjeellä 14 p:ltä huhtik. 1809, minkä kirjeen ynnä keisarilliset lahjat hän käski kenraalikuvernööri, vapaaherra Sprengtportenin sananlennättäjällä toimituttamaan perille Möllerhofiin. Tämän tehtävän täyttämisestä ilmoitti Sprengtporten kohta sen jälkeen Speranskille, lisäten: "Nämä hyvät ihmiset, jotka jo tuntevat itsensä sanomattoman onnellisiksi armosta saatuaan hetkisen pitää hallitsijaa luonaan, ovat kaksinkertaisesti tuntevat samaa tunnetta ottaessaan vastaan nämä valitut suosionosotukset, jotka heidän pienessä perheessään ikuistuttavat muiston heille niin kunnioittavasta tapauksesta".

Kirjeen mukana seurasi keisarille kiitoskirjelmä rouva Möllersvärdiltä. Keisarilliset, jalokivillä runsaasti koristetut lahjat olivat: sormus maaherralle, rintasolki (fermoir) rouva Möllersvärdille, kampa vanhemmalle ja rintasolki nuoremmalle tyttärelle. Uuden suosion perheelle osotti keisari kaksi vuotta myöhemmin, ilmoittaessaan 17 p. huhtik. 1811 maaherralle nimittäneensä "hänen tyttärensä" hovineitsyeksi (demoiselle d'honneur) keisarilliseen hoviin. Möllersvärd älysi kyllä, että armonosotus oli aiottu nuoremmalle tyttärelle, mutta sentapaiset nimitykset tehtiin tavallisesti ikävuosien mukaan. Epätietoisena hän kirjoitti Speranskille että hänellä oli kaksi tytärtä ja että nuoremmalla kai oli etusija ulkonäkönsä, vartalonsa ja henkisen lahjakkuutensa vuoksi (par sa figure, sa taille et ses qualités d'esprit). Hän pyysi Speranskin siis anomaan keisarilta, että hänen suotaisiin sanoa nuoremmalle tyttärelleen, että keisari oli suvainnut nimittää hänet hovineidiksi - pyyntö, johon myönnyttiinkin.

Möllersvärdin perhe koetti puolestaan osottaa kiitollisuuttaan Aleksanteri I:stä kohtaan pystyttämällä »Keisarikäytävän» oheen Mäntsälänkartanon puistoon yksinkertaisen puisen muistomerkin, jota ylinnä koristi keisarin kruunulla varustetut nimikirjaimet hohtavasta metallista ja kaunisti kirjoitus: »Yleiselle hyväntekijälle yksityisen henkilön kiitollisuus Syyskuussa 1819" kuluneet numerot voidaan ehkä tulkita vuosiluvuksi 1809. Vielä 1870-luvulle saakka oli muistomerkki jälellä, mutta raukesi vihdoin lahona maahan. Kruunattu, metallinen alkukirjain otettiin toki talteen ja säilytetään nykyään tuon vanhan kartanon »keisarin huoneessa».

*Sen on jättänyt minulle Mäntsälänkartanon perijätär rouva Sylvia Herlevi, syntyisin Vinqvist, naimisissa pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevan agronomi Leander Herlevin kanssa.

Keisari Aleksanteri palasi Porvoosen tiistaina 4 p. huhtik. 1809 klo 3 i.p. Hän allekirjoitti siellä kuulutuksen "kaikille Suomen asukkaille", koskevan säätyjen hallitsijakunnioitusta ja maan uskonnon, perustuslakien sekä niiden etuuksien ja oikeuksien vakuuttamista, joita kukin sääty erikseen ja kaikki Suomen asukkaat yhteisesti siihen saakka olivat nauttineet.








SF-suurelokuva Mika Waltarin käsikirjoituksesta! Porvoon Valtiopäivät 1809. Venäjän keisarin, Aleksanteri I:n (Leif Wager) ja suomalaisen neitosen, maaherra Möllersvärdin tyttären Ullan (Eila Peitsalo) rakkaustarina perustuu Mika Waltarin samannimiseen romaaniin. Historia ja romantiikka kietoutuvat tarinaksi suuresta keisarista ja nuoresta tytöstä, joka intomielisesti puhuu maansa puolesta.


























http://www.kaleviojanen.fi

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/pilkkikisat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/politpyroo

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/matkatjamutkat

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/tienarinsuku

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuru

Paina tästä

http://www.kaleviojanen.fi/ojanen-kuruII

Paina tästä









Sukuselvityksen kohde

Nils Adolf Erik Nilsinpoika Nordenskiöld
s. 18.11.1832 Helsinki
ja hänen lähisukuaan 19 sukupolven takaa.

Tulostettu:
17.08.2017
Tekijä:
Kalevi Ojanen
Keskisenkatu 6 A 22
33710 Tampere
Puhelin +358503429851
amiraali@kaleviojanen.fi





SUKUJUTUT -ohjelma

ATK-palvelu Luhtasaari Oy
Seinäjoki
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | Paluu |

Lähtöhenkilöt

Erik Matinpoika Nordberg, s. 1597 Ruotsi, Tierp, Nordanåker, k. 1700 Ruotsi, Tierp, Nordanåker, Taulu 1
Maria Olofintytär Cassling, Nordberg, s. 1609 Ruotsi, Tierp, k. 1708 Ruotsi, Kalmar, Skälby, Taulu 1
Anders Björn, s. 1619, k. 1696 Ruotsi, Tukholma, Taulu 42
Catharina Olofintytär Grasman, Björn, s. noin 1630, Taulu 42
Alexander Ramsay, Taulu 43
Joneta Williamintytär Guthrie, Ramsay, Taulu 43
Elin Andersintytär till Botila (Puotila), Ramsay, s. 1570 Eesti, k. 1630 Urjala, Taulu 338
Dorotea Maria Andreaksentytär von Kahlden, Ramsay, s. 10.10.1620, k. 12.07.1687 Latvia, Pargauja Municipality, Stalbes pagasts, Daibe, Taulu 339
Claus Andreaksenpoika Ruthven-Ritter, k. 1616, Taulu 340
Elisabeth Fredrikintytär von Krüdener, Ruthven-Ridder, s. Baltia, Taulu 340
Jürgen II von Krüdener, s. 1528, k. 1559, Taulu 342
Katharina Johannintytär von Rosen, von Krüdener, k. 1559, Taulu 342
Johan I Woldemaruksenpoika von Rosen auf Roop, von Rosen, s. noin 1315 Eesti, k. 1390 Eesti, Taulu 349
N.n Christiernuksentytär de Scherembeke, von Rosen, Taulu 349
Christianus I de Scherembeke, k. 1288, Taulu 359
Elena de Scherembeke, Taulu 359
N.n de Scherembeke, Taulu 360
N.n de Scherembeke, Taulu 361
Johann (Hans) Johanneksenpoika de Thisenhusen, von Tiesenhausen, s. noin 1293, k. 17.08.1342 Latvia, Riika, Taulu 362
N.n von Tiesenhausen, s. 1279 Latvia, Taulu 362
Elsebe von Warendorp, von Tiesenhausen, s. Saksa, Schleswig-Holstein, Lübeck, k. 1398, Taulu 363
N.n von Rosen, Taulu 351
Reinhold I a. Fistesel, von Ungern, s. 1435, k. 11/1490, Taulu 372
Hedwig Pürkel (Rummel), von Ungern, s. 1440, Taulu 372
Engelbrecht Nicolauksentytär Ropa, von Tiesenhausen, Taulu 364
Mechtildis Dietrichintytär von Warendorf, von Tiesenhausen, s. noin 1345, k. 02.07.1433, Taulu 365
Margarethe Johannintytär Schepenstede, von Tiesenhausen, s. noin 1370 Saksa, Lübeck, k. 22.09.1438 Saksa, Lübeck, Taulu 366
N.n von Tiesenhausen, Taulu 367
Dortye von Tiesenhausen, Taulu 371
N.n von Krüdener, k. Baltia, Taulu 373
Karl Mattsinpoika Boije, k. Porvoo, Taulu 374
N.n Boije, k. Porvoo, Taulu 374
Rötker Olofinpoika Djäkn, k. noin 1510 Pohja, Gennäs, Taulu 724
Ragnhild Jöniksentytär Gädda, Djäkn, s. Ruotsi, k. jälkeen 1510 Pohja, Gennäs, Taulu 724
Mathias Olavi Mattinpoika Hoorn, von der Sathe, s. noin 1360 Saksa, Sachsen (Saksi), k. 1388 Halikko, Åminne, Taulu 726
Katarina Jonsintytär von der Sathe, s. noin 1360, k. Halikko, Åminne, Taulu 726
Katarina Olofintytär Kettarsund, Horn, k. jälkeen 1438 Turku, Taulu 727
Klas (Claes) Lydekenpoika Diekn, Djäkn, s. 1379 Saksa, Westfalen, Münster, k. 11/1437 Turku, Taulu 1106
Elina av Orkovakkis, Djäkn, s. Mynämäki, Orkovakkinen, Taulu 1106
Kristiina Jönsintytär Garp, Diekn, s. 1375 Laitila, Isokartano, k. 22.01.1435 Nousiainen, Nynäs, Taulu 1106
Håkan Christierninpoika Frille, s. 1380 Tanska, Vester Vedstad, k. 1439 Turku, Taulu 1209
Elin Claesintytär Kurki, Frille, Taulu 1209
Elin Elisabeth Mårtenintytär Djäkn, Frille, til Løncho, s. 1380 Turku, Lauko, k. 1442 Turku, Taulu 1209
Oluf Fleming, s. 1235 Tanska, Taulu 1211
Christine Skjalmintytär Fleming, s. 1240 Tanska, k. 1279, Taulu 1211
N.n Fleming, Taulu 1213
N.n Fleming, k. Saksa, Bayern, Igensdorf, Taulu 1214
Jakob (Jeppe) Jönsinpoika Garp, s. Turku, Lemu, Autis, k. 22.06.1425, Taulu 1217
Ragnhild Erikintytär Kluvensköld med halv Lilja, Garp, k. 1445, Taulu 1217
Sigge Larsinpoika Sparre, d.y., s. 1442 Ruotsi, Skaraborg, Grolanda, Simonstorp, k. 08.05.1509 Ruotsi, Väster Gotland, Älvsborg, Råda, Åsgården, Taulu 1223
Brita Bengtintytär till Skofteby (Öra), Sparre, d.y., s. 1445 Ruotsi, Örebro, Asker, k. 1485 Ruotsi, Skara, Taulu 1223
Kerstin Magnuksentytär Natt och Dag, Sparre, d.y., s. 1467 Ruotsi, Väster Gotland, Älvsborg, Råda, Ågården, k. 1519 Ruotsi, Väster Gotland, Älvsborg, Råda, Åsgården, Taulu 1223
Magnus Bengtinpoika Natt och Dag, s. 1427 Ruotsi, Asker, Stora Mellösa, Göksholm, k. 1473-1477 Ruotsi, Asker, Stora Mellösa, Göksholm, Taulu 1334
Märta Klausintytär Plata, Natt och Dag, s. 1426, k. 1456-1459 Ruotsi, Örebro, Stora Mellosa, Göksholms slott, Taulu 1334
Ermegard Fickentytär Bülow, Natt och Dag, s. 1445 Ruotsi, k. 07.09.1509 Ruotsi, Örebro, Taulu 1334
Margareta Hansintytär Björnram till Isnäs, Boije af Gennäs, k. 1600 Pernaja, Isnäs, Taulu 640
Herman Svärd, s. 1330 Saksa-Liivinmaa-Ruotsi, k. 1383 Suomi, Taulu 1408
N.n Jacobintytär Kurki, Svärd, s. 1340, Taulu 1408
Jakob Jacobinpoika Korke, Kurki till Koljala i Vanaja, k. 1383 Suomi, Taulu 1414
N.n Jakobintytär Kurki till Koljala i Vanaja, k. Suomi, Taulu 1414
Andris, s. 1270, Taulu 1415
Margareta Dalkarby, s. 1270, Taulu 1415
N.n, Taulu 1416
Cecilia Filipintytär Folkunga, Kurki, s. 1375 Ruotsi, Norrbotten, Älvsborg, k. 20.01.1435 Ruotsi, Uppsala, Domkyrka, Taulu 1412
Elin Filpuksentytär Fleming, s. 1450 Ruotsi, Norrbotten, Älvsborg, k. 1495 Askainen, Vilnäs, Taulu 1154
Elin Hansdotter Lydeke, Fleming, s. 1490 Ruotsi, Alvsborg, k. 20.01.1543 Ruotsi, Taulu 1174
Håkan Peterinpoika Hand, k. noin 1531 Ruotsi, Taulu 1417
Kerstin Håkanintytär Tun, Hand, k. Ruotsi, Taulu 1417
Kristiina Jakobintytär Horn, k. jälkeen 1530 Haapaniemi, Taulu 1420
Botvid Benedictsinpoika Stålarm, s. 1410, k. 1455 Karuna, Sydänmaa, Taulu 1421
Botilla Nilsintytär Stiernkors, Stålarm, s. 1420, k. 1449 Karuna, Sydänmaa, Taulu 1421
Olof Jönsinpoika, s. 1440, k. 1480, Taulu 1219
Knut Erikinpoika til Näs, s. 1460 Vesilahti, k. 1539 Vesilahti, Laukko, Taulu 1113
Jöns Olofinpoika Stenbock, s. 1420 Eesti, Tallinna, k. 1488 Eesti, Tallinna, Taulu 1422
Margareta Magnuksentytär Fleming, Stenbock, s. 1420 Willnäs, Mojsjö, Taulu 1422
Karin Magnuksentytär Fleming, Stenbock, s. noin 1442, k. 1490 Eesti, Tallinna, Taulu 1422
Margareta Catharina Henrikintytär Nöding, Ramsay, s. 20.04.1674 Pornainen, Laukkoski, k. 03.07.1753 Pornainen, Laukkoski, Taulu 1423
Hedvig Eleonora Gustafintytär Lilliehöök af Fårdala, Nordenskiöld, s. 23.12.1756 Ruotsi, Skaraborg, Långared, k. 28.07.1833 Mäntsälä, Frugård, Taulu 16
Jakob Bengtinpoika Haartman, k. 1697 Halikko, Taulu 1424
Kristina Gabrielintytär Gottleben, Haartman, k. 1742, Taulu 1424
Gabriel Valentininpoika Gottleben, s. 1625 Saksa, Schleswig-Holstein, Lübeck, k. 10.08.1673 Pori, Taulu 1456
Kristina Grelsintytär Arctopolitana, Gottleben, s. 1634, k. 03.01.1687 Pori, Taulu 1456
Bengt Bengtinpoika Macrolander, s. 1667, k. 1717 Ruotsi, Tukholma paon aikana, Taulu 1505
Maria Elisabet Ulrich, Macrolander, Taulu 1505
Erik Zachariaanpoika Runqvist / Litander, Lithander, s. 22.03.1704 Jokioinen, k. 17.11.1772 Rymättylä, Taulu 1506
Catharina Danielintytär Tallqvist, Lithander, s. 1707, k. 14.10.1775 Rymättylä, Taulu 1506
Jesper Pehrinpoika Tallqvist, k. 1676 Karjalohja, Taulu 1507
Sofia Andersintytär Tallqvist, s. 22.04.1620, k. 10.02.1691 Karjalohja, Taulu 1507
Katarina Svarthafra, Tallqvist, k. 1710 Karkku, Taulu 1511
Karl Evert Hansinpoika Fock, s. 1692 Inkerinmaa, k. 27.04.1752 Turku, Taulu 1512
Anna Dorotea Johanintytär Staël von Holstein, Fock, s. 1700, k. 21.02.1755 Turku, Taulu 1512
Bernand I Henrikinpoika Rehbinder, s. 1580 Liivinmaa, k. 07.01.1626 Eesti, Tallinna, Taulu 1516
Elisabet Johanintytär von Vietinghoff, Rehbinder, a.d.H. Uddrich, k. 10.10.1664 Eesti, Tallinna, Taulu 1516
Hildegard Elisabeth Otontytär von Uexküll (von Yxkull), Rehbinder, a.d.H. Uddrich, k. 1679 Eesti, Trisfers, Udriki, Uddrich, Taulu 1517
Påvel Andersinpoika till Huovari, s. 1500, k. 1584 Sääksmäki, Taulu 745
Anders Andersinpoika till Lahdingo i Vemo, till Lahdinki och Nuhjala, s. Vehmaa, Lahdinko, k. Vehmaa, Nuhjala, Taulu 744
Jöns Andersinpoika Garp, Garp, till Koskis, s. 1440 Vehmaa. Koski, k. 1512 Turku, Taulu 742
Per Perinpoika Starck, s. 1450, Taulu 1536
Karin till Fulkila, Starck, Taulu 1536
Cecilia Starck, Taulu 1537
Brita Nilsintytär till Heinäis i Rimito, Starck, Taulu 1538
Katarina Erikintytär Slang, Munck af Fulkila, s. 1592, k. 1663 Turku, Taulu 763
Engelbertus Laurentiuksenpoika Bure, s. 1542 Ruotsi, Ångermanland,Säbrå, k. 1624 Ruotsi, Norrbotten, Luleå, Taulu 1539
Elisabeth Andersintytär Bure, s. 06.09.1549 Ruotsi, Västerbotten, Skellefteå, k. 09.10.1597 Ruotsi, Medelpad, Taulu 1539
Elisabet Jakobintytär Bagge af Boo, Bure, k. 24.08.1662 Ruotsi, Tukholma (St. Nikolain kirkko), Taulu 1545
Göran Olofinpoika Pistolekors, s. 1596 Tavisalmi, Vehmasmäki, k. 16.11.1663 Sääminki, Kallislahti, Taulu 1547
Hebla Hansintytär Bagge, Pistolekors, s. Kuopio, k. 1663 Savonlinna, Taulu 1547
Anna Maria Johanintytär Termo, Pistolekors, Taulu 1548
Johannes Odewarduksenpoika von Lode, s. Ala-Saksi, Bremen, k. noin 1240 Eesti, Taulu 1609
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1609
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1610
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1611
N.n von Lode, k. Eesti, Taulu 1612
Margarete von Lode, k. Eesti, Taulu 1613
Elisabeth von Lode, a. Odryes, k. Eesti, Taulu 1614
Elsebe von Tiesenhausen, a.d.H. Bersohn, von Lode, a.d.H. Kuckers, k. Eesti, Taulu 1651
Elisabet Jordanuksentytär von Wacke, von Lode, a.d.H. Kuckers, k. jälkeen 1489 Eesti, Taulu 1652
Helena Tödwen, a.d.H. Kunda, von Lode, a.d.H. Kuckers, k. Eesti, Taulu 1653
Magdalena Hansintytär Paykull, a.d.H. Türpsal, von Lode, a.d.H. Kuckers, Taulu 1654
Anna Holstver, von Lode, till Kuckers, Söttküll och Merremois, Taulu 1662
Anna Maria Robrechtintytär von Treyden, von Lode, k. Eesti, Taulu 1656
Otto Otonpoika von Berg, a. Pall, s. 1600, k. 18.05.1650, Taulu 1663
Christina Erikintytär Boije af Gennäs, Forbes ent. von Berg, s. 07.10.1624, k. 1697 Myrskylä, Myrskylän kartano, Taulu 1663
Helena Henrikintytär Stubbe, von Berg, Taulu 1663
Henrik Olofinpoika Stubbe, s. 1580 Ruotsi, Norrbotten, Grand Arctic Hotel Överkalix (Ylikainuu), k. 1635 Hauho, Taulu 1664
Cecilia Månsintytär Tawast, Stubbe, s. 1575, k. 1645, Taulu 1664
Beata Sofia Bock a.d.H Suddenbach, von Lode från Livland, k. 11.09.1739 Masku, Kankainen, Taulu 1658

Taulu 1
I Erik Matinpoika Nordberg deltog såsom korpral vid Upplands regemente i konung Carl X Gustafs polska krig. Underofficer vid nämnda regemente., s. 1597 Ruotsi, Tierp, Nordanåker, k. 1700 Ruotsi, Tierp, Nordanåker.
Sota Puolaa vastaan Vain vuosi kruunauksensa jälkeen Karl X Gustav aloitti sodan Puolaa vastaan. Puolassa oleva Vaasa-suvun haara vaati Ruotsin kruunua. Puola kärsi nyt kasakoiden kapinasta, ja myös Venäjä oli hyökännyt Puolaan, vuonna 1654. Ensi alkuun sota kävi hyvin ja Varsova vallattiin elokuussa 1655. Armeija jatkoi Krakovaan, joka vallattiin kaksi kuukautta myöhemmin. Kaarle löi Puolan kruununarmeijan Voinczin taistelussa 23. syyskuuta. Puolan kuningas Juhana II Kasimir pakeni Sleesiaan. Kaarlen ajatus oli jakaa Puola sen vihollisten kesken, jolloin Ruotsi olisi ottanut itselleen Itämeren rannikon eli Itä-Preussin. Preussi tosin kuului Brandenburgin vaaliruhtinaalle Fredrik Vilhelmille, joka ei katsonut suopeasti Ruotsin aikeita, mutta Kaarle sai pakotettua Brandenburgin liittolaisekseen. Puolan kansa nousi Kaarlea vastaan, ja sotaonni kääntyi. Koko vuoden 1656 kevät kului Ruotsin armeijan liikkuessa ympäri Puolaa lyömässä kapinoita. Muitakin vihollisia Ruotsilla riitti. Kesäkuussa 1656 Venäjä hyökkäsi Ruotsin Liivinmaahan ja valtasi Laatokan länsirannat tunkeutuen seuraavana vuonna sissijoukoilla Saimaalle asti niin sanotussa ruptuurisodassa. Ruotsin entinen vihollinen Saksan keisari Ferdinand III alkoi myös varustaa maanpaossa olevaa Puolan kuningasta. Alankomaat eivät pitäneet Ruotsin aikeista vallata koko Itämeren rannikko, ja selustassa odotti perivihollinen Tanska. Vuoden 1657 alussa Ruotsin asema Puolassa oli erittäin tukala. Brandenburg vetäytyi pois Ruotsin kanssa tekemästään liitosta. Keisari solmi liiton Puolan kanssa toukokuussa 1657, ja kaiken lisäksi Tanska julisti sodan Ruotsille kesäkuussa.

Puoliso: Maria Olofintytär Nordberg o.s. Cassling Maria död 1708 Skälby och begraven s. å. 27/5 i Kolbäcks socken Västmanlands län., s. 1609 Ruotsi, Tierp, k. 1708 Ruotsi, Kalmar, Skälby.
Denna bild på Skälby Anhalt är tagen 1952. Foto från Järfälla kommuns Bildarkiv.

Lapset:
Johan Nordberg , s. 1660 Ruotsi, Tierp, Nordanåker. Tauluun 2
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 2
II Johan Erikinpoika Nordberg, (Taulusta 1, isä Erik Nordberg) Ylitarkastaja., s. 1660 Ruotsi, Tierp, Nordanåker, k. 1740 Mäntsälä, Frugård.

Nordenskiöld-suvun kantaisä Johan Norberg (1660-1740) osti Mäntsälän Nummisten tilan (Alikartanon) vuonna 1709. Tilaa kutsuttiin alkuperäisen omistajan ratsumestari Henrik Wreden lesken Gertrud von Ungernin mukaan "Frugårdiksi". Johan Norbergin pojat Carl Fredrik ja Anders Johan käyttivät sukunimimuotoa Nordenberg. Veljekset aateloitiin vuonna 1751 nimellä Nordenskiöld ja introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1752. Veljekset oli kutsuttu Kuninkaallisen Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi jo sen perustamisvuonna 1739. Heidän maatalousuudistuksiin liittyviä kokeiluja ja teknisiä keksintöjään esiteltiin tiedeakatemian julkaisusarjassa aina sen ensimmäisestä numerosta lähtien. Nordenskiöld-suku jatkui vain Carl Fredrikistä (1702-1779). Suvussa jatkui kiinnostus tieteitä kohtaan ja useat suvun jälkeläiset ovat saavuttaneet merkittävän aseman tiedemiehinä. Carl Fredrik oli koulutukseltaan linnoitusupseeri. Carl Fredrik oli ensimmäinen suvun jäsen joka asui Frugårdissa. Hän nosti tilan rappioasemasta, mihin se oli vajonnut isonvihan aikana. Carl Fredrik rakennutti "alipytingin" 1730-luvulla päärakennukseksi. Carl Fredrik avioitui Hedvig Märta Ramsayn kanssa. Carl Fredrikin kuoleman jälkeen omaisuus jaettiin sisarusten kesken, sisarukset ostivat ja myivät osuuksiaan keskenään. Adolf Gustaf (1745-1821) sai Alikartanon. Eversti Adolf Gustaf oli isänsä tavoin koulutukseltaan linnoitusupseeri. Hän avioitui Hedvig Eleonora Lilliehöökin kanssa, heidän ajallaan rakennettiin nykyinen uusi päärakennus vuonna 1805 Adolf Gustafin omien piirustusten mukaan.

Adolf Gustafin pojista Nils Gustaf (1792-1866) oli seuraava Alikartanon omistaja. Hän oli mineralogi ja geologi sekä toimi monen vuoden ajan Suomen vuoritoimen johtajana. Nils Gustaf oli yli-intendentti sekä valtioneuvos. Hän matkusteli paljon sekä kotimaassa että ulkomailla. Tiedemiehenä hänet tunnettiin kaikkialla Euroopassa. Nils Gustafin puoliso oli Sofia Margareta von Haartman. Nils Gustaf asui pitkiä aikoja Helsingissä, etenkin talviaikaan. Viimeinen Nordenskiöld-sukuinen omistaja kartanossa oli Nils Otto (1834-1916), joka aluksi hoiti kartanoa vuosina 1857-1860 veljensä, tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin (1832-1901) kanssa. Nils Otto avioitui Olga Estlanderin kanssa. Hän myi kotikartanonsa vuonna 1912 porvoolaiselle kauppaneuvos August Eklöfille.

Vuonna 1964 Suomen valtio osti Alikartanon osin Nordenskiöld-suvun lahjoituksen turvin. Museona Alikartano avattiin vuonna 1983.
Alikartanon eli Frugårdin tila perustettiin 1600-luvun alussa. Vuonna 1709 se tuli Nordenskiöld-suvun esi-isien omistukseen. Kartano tunnetaan mm. maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf Erik Nordenskiöldin lapsuudenkotina. Museona se on toiminut 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Alikartanon symmetrinen pihakokonaisuus perustuu barokkiklassismiin. Päärakennus kahden kerroksen korkuisine saleineen on vuodelta 1805. Osa huoneista on sisustettu 1800-luvun alkupuolen asuun, lisäksi kartanossa esitellään Nordenskiöldien tieteellisiä saavutuksia ja harrastuksia. Oman tutustumiskohteensa tarjoaa viereinen purolaakso kävelypolkuineen.

Puoliso: Maria Christina Andersintytär Nordberg o.s. Björn. (Taulu 42) s. 1666 Ruotsi, Tukholma, k. 1706 Sipoo.
Vanhemmat: Anders Björn, Myntinspektor, borgmästare i Mariefred, Registrator i drottning Christinas bibliotek 1647. Hovkassör 1653. Inspektor vid myntet i Stockholm 1656., s. 1619, k. 1696 Ruotsi, Tukholma ja Catharina Olofintytär Björn o.s. Grasman, s. noin 1630.
Adliga ätten Nordenskiöld nr 1912 B samt friherrliga ätterna Nordensköld nr 394 och Nordenskiöld nr 405. Adlad 1751-11-21, introd. 1752. En gren friherrlig 1841-07-29 enligt 37 § R.F., introd. 1843. En annan gren friherrlig. 1880-04-09 enligt 37 § R. F., introd. 1881. Ätten, som utgrenat sig i adliga och friherrliga ätterna Nordenskjöld, nr 1912 A, och 357, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-02-06 under nr 127 bland adelsmän. En gren av ätten upptogs 1894-03-05 i ärftligt preussiskt adelsstånd med namnet von Nordenskjöld.

Lapset:
Anders Johan Nordenskiöld ent. Nordenberg e. Nordberg , s. 21.12.1696 Sipoo. Tauluun 3
Carl Fredrik Fredrik Nordenskiöld ent. Nordenberg e. Nordberg , s. 29.09.1702 Sipoo, Savijärvi. Tauluun 15
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 3
III Anders Johan Johaninpoika Nordenskiöld ent. Nordenberg e. Nordberg, (Taulusta 2, isä Johan Nordberg) 1757–1761 Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra., s. 21.12.1696 Sipoo, k. 27.06.1763 Helsinki.

Ylioppilas Uppsalassa 11.5.1713 *Andreas Norberg Nylandus sub pr. pr. Er. Frondelio Carel. — Voluntaari linnoituskunnassa 1716, vt. linnoitussihteeri kenraalimajuri vapaaherra Palmqvistin palveluksessa 1717, konduktööri Kalmarissa s.v., linnoitusluutnantti Kristianstadissa 1719. Virassa Suomessa 1721–35. Kapteeni Tukholman linnoitusprikaatissa ja opetusupseeri henkikaartissa 1735. Majuri sotalinnoituskunnassa Suomessa 1742. Ylimajoitusmestari Suomen linnoitusprikaatissa 1744. Siirto takaisin Tukholman linnoitusprikaatiin 1749. Aateloitu 1751. Kyminkartanon ja Savon läänin varamaaherra 1752, vakinainen maaherra 1753. Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra 1756, ero 1761. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1739. Omisti Sipoon Eriksnäsin ja Savijärven. † Sipoossa 27.6.1763.


Anders Johan Nordenskiöld, ent. Nordenberg (1696–1763) oli suomalainen sotilas ja virkamies. Hän oli vuodesta 1744 linnoitusväen ylimajoitusmestari ja Suomen linnoitusprikaatin päällikkö. Hän laati perustettavaksi tarkoitetulle Loviisan kaupungille asemakaavan ja linnoitussuunnitelman. Vuodesta 1752 hän oli Savon ja Kyminkartanon läänin varamaaherra, vuodesta 1753 maaherra, 1757–1761 Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra. Ruotsin tiedeakatemian jäsen. Hän julkaisi akatemian toimituksissa talouskysymyksiä käsitteleviä kirjoituksia.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.
Adlad jämte brodern Carl Fredrik Nordenskiöld 1751-11-21 (introd. 1752 under nr 1912).

Puoliso: Vihitty 1725 Sofia Margareta Alxanderintytär Nordenskiöld o.s. Ramsay. (Taulu 258). (Taulu 1423) s. 26.02.1706 Pornainen, Laukkoski, k. 03.09.1767 Savijärvi.
Vanhemmat: Alexander Wilhelm Andesinpoika Ramsay, Eversti, maaherra., s. 13.02.1680 Porvoo, Jakari, k. 03.03.1762 Pornainen, Laukkoski ja Margareta Catharina Henrikintytär Ramsay o.s. Nöding, s. 20.04.1674 Pornainen, Laukkoski, k. 03.07.1753 Pornainen, Laukkoski.
ISO-LAUKKOSKEN KARTTA 1860-LUVULTA. (Pitäjänkartasto 1860-luvulta).

Lapset:
Anders Vilhelm Nordenskiöld , s. 15.11.1725 Sipoo, Savijärvi. Tauluun 4
Margareta Helena Leijonstedt o.s. Nordenskiöld , s. 10.10.1729 Sipoo, Savijärvi. Tauluun 12
Sofia Juliana von Köhler o.s. Nordenskiöld , s. noin 1733 Sipoo, Savijärvi. Tauluun 14
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 4
IV Anders Vilhelm Andersinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 3, isä Anders Nordenskiöld ent. Nordenberg) Löjtnant vid Nylands och Tavastehus dragonregemente 1750-11-14., s. 15.11.1725 Sipoo, Savijärvi, k. 14.09.1757 Sipoo.

Anders Vilhelm, (son av Anders Johan Nordenberg, adlad Nordenskiöld), född 1725-11-15 på Savijärvi i Sibbo socken. Volontär vid fortifikationskontoret 1738. Sergeant vid livgardet. Adjutant vid undersöknings- och avmätningsarbetet till gränsfästning i Finland 1744. Adjutant vid fortifikationsbrigaden i Finland 1745–1747-03-17. I sachsisk tjänst som kornett vid general Arnheims dragon-, sedan kyrassiärregemente 1747. Löjtnant därst. 1748. Löjtnant vid fortifikationsstaten i Finland 1749-04-13. Löjtnant vid Nylands och Tavastehus dragonregemente 1750-11-14. Död 1757-09-14 i Sibbo socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordensk%C3%B6ld_nr_394#TAB_3.
Juhlapalvelu kartanolla. Sipoossa sijaitseva Savijärven kartano on rakennettu vuonna 1886. Siellä voi järjestää vaikkapa puutarhahäät tai muut juhlat.

Puoliso: Vihitty 1750 Augustina Vilhelmina Andersintytär Nordenskiöld o.s. Schütz Dotter av superintendenten Schütz i Sachsen., s. 1730, k. 03.07.1763 Porvoo, Laukkoski.

Lapset:
Sofia Christina Rotkirch o.s. Nordenskiöld , s. 03.01.1752 Sipoo. Tauluun 5
Christian Nordenskiöld s. 11.03.1754 Sipoo.
Vilhelmina Augusta Fabritius o.s. Nordenskiöld , s. 09.08.1755 Sipoo. Tauluun 10
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 5
V Sofia Christina Andersintytär Rotkirch o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 4, isä Anders Nordenskiöld) s. 03.01.1752 Sipoo, k. 09.06.1807 Porvoo.

Puoliso: Daniel Johaninpoika Rotkirch s. 1738 Porvoo, Stensbölen, k. 1800 Porvoo.
Vanhemmat: Johan Wenzel Carlinpoika Rotkirch, s. 27.04.1699 Viro, Tartto, k. 17.02.1758 Porvoon maalaiskunta ja Barbro Christina Lorenzintytär Rotkirch o.s. Hästesko-Fortuna, Kartanonrouva, kansanparantaja., s. 01.05.1698 Vihti, Olkkala, Kourla, k. 03.04.1771 Porvoon maalaiskunta.

Lapset:
Anders Gustaf Rotkirch , s. 04.04.1785 Porvoo, Kerkkoo. Tauluun 6
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 6
VI Anders Gustaf Danielinpoika Rotkirch, (Taulusta 5, äiti Sofia Rotkirch) Kapteeni, s. 04.04.1785 Porvoo, Kerkkoo, k. 1884.

Puoliso: Eva Fredrika Gustafintytär Rotkirch o.s. Blåfield s. 12.09.1794 Porvoo, k. 10.01.1866 Turku.

Lapset:
Gustaf Fredrik Rotkirch , s. 26.03.1815 Vihti. Tauluun 7
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 7
VII Gustaf Fredrik Andersinpoika Rotkirch, (Taulusta 6, isä Anders Rotkirch) Turun hovioikeuden presidentti. Hän suoritti tuomarintutkinnon 1836 ja varatuomarin arvon hän sai 1839. Rotkirch toimi oikeusosaston senaattorina 1862–1868 ja Turun hovioikeuden presidenttinä 1868–1884. Valtiopäivämies hän oli 1863–1864 ja 1867., s. 26.03.1815 Vihti, k. 26.03.1884 Turku.

Gustaf Fredrik (son av Anders Gustaf, Tab. 54), född 1815-03-25 Härkälä Student i Helsingfors 1832-10-05. Auskultant i Åbo hovrätt 1836-06-20. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland justitiedepartement 1836-10-13. Vice häradshövding 1839-12-20. Extra ordinarie kammarskrivare i senatens ekonomidepartement 1840-07-29. Kanslist i Åbo hovrätt 1841-05-04. Tillika sekreterare och ombudsman hos direktionen för ecklesiastik- och skolstatens änke- och pupillkassa 1844-05-02–1851. Registrator i Åbo hovrätt 1845-02-06. Extra fiskal i Åbo hovrätt. 1847-03-22. Notarie 1847-11-02. Protonotarie 1851-11-17. Adjungerad ledamot i hovrätten 1852–1854. Protokollssekreterare i senatens justitiedepartement 1854-03-14. Tillika sekreterare och ombudsman i direktionen för väg- och vattenkommunikationerna i Finland 1854-07-08. Ledamot av direktionen för finska civilstatens änke- och pupillkassa 1854-11-14. Referendariesekreterare i senatens justitiedepartement 1856-02-12. RRS:tAO3kl 1858-04-29. Senator och ledamot av senatens justitiedepartement 1862-06-03. Avsked från referendariesekreterarbefattningen 1862-06-03. RRS:tAO2kl m kr 1864-05-01 och S:tVlO3kl 1868-04-12. President i Åbo hovrätt 1868-07-15. RRS:tStO1kl 1872-04-28 och S:tAO 1kl 1876-04-16. Utmärkelsetecken för 40 års tjänst 1876-12-20. RRS:tVlO2kl m st k 1880-05-01. Avsked 1884-01-24. RRVÖO 1884-01-24. Död 1884-03-26 i Åbo.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Rotkirch_nr_175#TAB_55

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Porvoon lukion oppilas 2.2.1829 – 6.9.1832 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 5.10.1832 (arvosana approbatur äänimäärällä 12). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 11.10.1832 [1832 Oct.] 11. Gustavus Fredericus Rotkirch, Nobilis, natus in Paroecia Wichtis die 25:o Martii A. 1815, Patre Centurione. E Gymnasio Borgoensi Albo Universitatis adscriptus die 5 Oct. a. 1832, accepto epitheto: Approbatur. | Utt. betyg 1836. | 1836 Auscult. i Åbo Hof Rätt. | Notarie s. s. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 20.6.1834. Tuomarintutkinto 7.6.1836. Turun hovioikeuden auskultantti 21.6.1836. — Senaatin oikeusosaston ylim. kopisti 1836, talousosaston ylim. kamarikirjuri 1840. Varatuomari 1839. Turun hovioikeuden kanslisti 1841, kirjaaja 1845, ylim. viskaali 1847, notaari s.v., protonotaari 1851, hovioikeuden apujäsen 1852–54. Samalla kirkollisvirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan asiamies ja sihteeri 1844–57. Senaatin oikeusosaston protokollasihteeri 1854, esittelijäsihteeri 1856. Samalla tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan asiamies ja sihteeri 1854–56 sekä siviilivirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan jäsen 1854–68. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1862. Turun hovioikeuden presidentti 1868, ero 1884. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15010.

1. puoliso: Vihitty 15.09.1846 Turku Aurora Theresa Karlintytär Rotkirch Vapaaherratar., s. 13.01.1821 Vaasa, k. 28.04.1859 Helsinki.

Lapset:
Hedvig Emilia Bonsdorff o.s. Rotkirch , s. 30.09.1851 Turku. Tauluun 8
2. puoliso: Vihitty 05.09.1861 Turku Sigrid Augusta (Augustine) Alexanderintytär Rotkirch o.s. Armfelt. (Taulu 1015). (Taulu 1016) s. 15.04.1826 Helsinki, k. 29.05.1911 Turku.
Vanhemmat: Alexander Gustavinpoika Armfelt, Ministerivaltiosihteeri, Vt. kansleri 1855-65, todellinen salaneuvos. Alexander Armfeltin ura eteni Suomen suuriruhtinaskunnan huipulle, ministerivaltiosihteeriksi. Isänsä Gustaf Mauritz Armfeltin tavoin Alexander Armfeltilla oli taito saavuttaa itsevaltaisen hallitsijan luottamus ja suosio ja hän pysyi keskeisessä asemassa Suomen asioiden esittelijänä Pietarissa yli 30 vuoden ajan., s. 18.04.1794 Latvia, Riika, k. 08.01.1876 Venäjä, Pietari ja Sigrid Axelina Fredrika Carlintytär Armfelt o.s. Oxenstierna af Eka och Lindö, Vapaaherratar, s. 06.06.1801 Tanska, Kööpenhamina, k. 06.02.1841 Venäjä, Pietari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 8
VIII Hedvig Emilia Gustafintytär Bonsdorff o.s. Rotkirch, (Taulusta 7, isä Gustaf Rotkirch) s. 30.09.1851 Turku, k. 18.12.1923 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.08.1873 Helsinki Erik Johan Emil Evertinpoika Bonsdorff Yo/tod. J. Witikka. FMK ja FMM 1860, LK 1862, LL ja LKT 1866. Turun kaupunginlääkäri 1878-. Kollegiasessori 1882., s. 01.07.1838 Helsinki, k. 09.01.1887 Turku.
Vanhemmat: Evert Julius Johaninpoika Bonsdorff, Arkkiatri 1859. Valtioneuvos 1871., s. 24.09.1810 Turku (ruotsalainen srk.), k. 30.07.1898 Uskela, Eriksberg ja Wendla Ottiliana Erikintytär Bonsdorff o.s. von Willebrand, s. 11.04.1811 Muurla, k. 05.07.1842 Muurla.

Lapset:
Anna Augusta Palander o.s. Bonsdorff , s. 16.05.1874 Mynämäki. Tauluun 9
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 9
IX Anna Augusta Erikintytär Palander o.s. Bonsdorff, (Taulusta 8, äiti Hedvig Bonsdorff) s. 16.05.1874 Mynämäki.

Puoliso: Gabriel Larsinpoika Palander s. 18.07.1869 Mynämäki, k. 07.12.1946 Mynämäki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 10
V Vilhelmina Augusta Andersintytär Fabritius o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 4, isä Anders Nordenskiöld) s. 09.08.1755 Sipoo, k. 10.05.1790 Nurmijärvi.

Puoliso: Vihitty 26.05.1778 Sipoo Johan Clemensinpoika Fabritius Nurmijärven kirkkoherra 1785, erotettu 1815., s. 14.09.1743 Pieksämäki, k. 08.05.1821 Nurmijärvi.

Lapset:
Anders August Fabritius , s. 1782 Sipoo. Tauluun 11
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 11
VI Anders August Johaninpoika Fabritius, (Taulusta 10, äiti Vilhelmina Fabritius) s. 1782 Sipoo, k. 17.05.1816 Viipuri.

Puoliso: Sofia Maria Gustafintytär Wallenius ent. Fabritius o.s. Nycander Nurmijärven kirkkoherra, rovasti., s. 30.06.1791 Suomenlinna, Hamiltonin rykmentti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 12
IV Margareta Helena Andersintytär Leijonstedt o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 3, isä Anders Nordenskiöld ent. Nordenberg) s. 10.10.1729 Sipoo, Savijärvi, k. 28.08.1754 Sipoo, Savijärvi.

Puoliso: Vihitty 25.05.1750 Sipoo Carl Vilhelm Carlinpoika Leijonstedt Kreivi, landshövding i Västerbotten 1781-01-18., s. 03.11.1725 Ruotsi, Tukholma, k. 05.11.1782 Ruotsi, Västerbotten, Uumaja.

Carl Vilhelm (son av Carl Jakob), född 1725-11-03. Volontär vid livgardet 1741. Jaktpage 1747-06-00 (SAB.). Löjtnant vid Nylands dragonregemente 1747-10-08. Regementskvartermästare Nylands dragonregemente 1752-01-30. Stabskapten 1752-06-11. Överadjutant hos generallöjtnanten, friherre Lars Åkerhielm 1757-06-12 konfirmationsfullmakt 1757-07-26. RSO 1760-04-23. Avsked 1761-05-06. Kammarherre (SAB.) 1761-06-01. Hovmarskalks n. h. o. v. 1766-08-15. Vice landshövding i Västerbotten 1779. Landshövding i Västerbotten 1781-01-18. Död 1782-11-05 i Umeå [Sj],

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Leijonstedt_nr_73

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Wilhelm Leijonstedt, född 3 november 1725, död 5 november 1782, var en svensk greve och ämbetsman.

Leijonstedt blev volontär vid livgardet 1741, och jaktpage 1747. 1747 utnämndes han till löjtnant vid Nylands dragonregemente, och befordrades till regementskvartersmästare 1752 och blev senare samma år befordrad till stabskapten. 1757 blev han överadjutant hos generallöjtnant Lars Åkerhielm. År 1761 tog han avsked från det militära och sökte sig istället över till ämbetsmannabanan och blev kammarherre samma år. År 1766 fick han hovmarskalks namn. Leijonstedt utnämndes 1779 till vice landshövding i Västerbottens län och blev 1781 ordinarie landshövding där.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Carl_Wilhelm_Leijonstedt.
Vanhemmat: Carl Jacob Andersinpoika Leijonstedt, Student i Uppsala (Um.) 1698-10-28. Kammarherre 1719, greve., s. 28.10.1689 Ruotsi, Tukholma, k. 12.09.1763 Ruotsi, Tukholma ja Beata Ester Johanintytär Leijonstedt o.s. Sparfvenfeldt, s. 31.08.1701 Ruotsi, Tukholma, k. 15.05.1774 Ruotsi, Upplands-Bro, Håtuna, Aske gård.
Grevliga ätten Leijonstedt nr 73 †. Adlad 1686-09-16, introducerad 1686. Friherrlig 1716-01-02 (ej introducerad). Grevlig 1719-12-31 introducerad 1720. Utdöd 1830-01-09. Ätten har gemensamt ursprung med grevliga ätten Gyllenborg.

Lapset:
Carl Johan Leijonstedt , s. 22.02.1751 Sipoo, Savijärvi. Tauluun 13
Olof Wilhelm Leijonstedt Överste i armén 1787-05-30., s. 31.10.1752 Sipoo, Savijärvi, k. 31.10.1792 Ranska, S:t Barthélemy, Gustavia.

Olof Vilhelm, född 1752-10-11 på Savijärvi. Page vid kungliga hovet 1766-07-22. Sergeant vid livgardet 1770-02-24. Fänrik vid livgardet 1770-05-08. Kapten i armén 1772-09-13. Löjtnant vid livgardet 1774-05-23. Sekundmajor vid Tavastehus regemente 1777-08-17. Premiärmajor vid Tavastehus regemente 1779-07-22. Överstelöjtnant 1780-06-12. Överste i armén 1787-05-30. Blev för delaktighet i Anjalaförbundet dömd 1790-09-16 att mista livet, vilket straff förmildrades till landsflykt å ön S:t Barthélemy, dit han också överfördes 1790-10-12. Död ogift 1792-10-31 i Gustavia å nämnda ö. (At (RA).)

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Leijonstedt_nr_73.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 13
V Carl Johan Carlinpoika Leijonstedt, (Taulusta 12, äiti Margareta Leijonstedt) Generalmajor 1810-10-16. Vid regementets delning chef för Närkes regemente 1812 (Nv.)., s. 22.02.1751 Sipoo, Savijärvi, k. 08.02.1817 Ruotsi, Örebro.

Carl Johan, född 1751-02-22 Savijärvi Volontär vid Nylands dragonregemente 1765-04-15. Transporterad till livdragonregementet 1766-03-05. Korpral i livdragonregementet 1767-02-28. Sergeant vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1769-09-17. Kornett vid Nylands dragonregemente 1770-09-17. Löjtnant i armén 1772-09-13. RSO 1772-09-12. Transporterad till lätta dragonkåren 1776-01-17. Löjtnant och stallmästare lätta dragonkåren 1776-04-24. Kapten i armén 1778-12-27 och vid lätta dragonkåren 1780-04-12. Major vid Närkes och Värmlands regemente 1785-04-18. Generaladjutant av flygeln och överstelöjtnant i armén 1787-07-26 överstelöjtnant vid Närkes och Värmlands regemente (Nv.) 1787-07-26. Generaladjutant och överste i armén 1792-05-15. Överste och chef för regementet 1793-01-12. Brigadchef vid västra armén under 1808 och 1809 års krig mot Norge (Nv.). Generalmajor 1810-10-16. Vid regementets delning chef för Närkes regemente 1812 (Nv.). Avsked 1813-02-02. Död barnlös 1817-02-08 i Örebro.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Leijonstedt_nr_73.

Puoliso: Vihitty 26.08.1787 Ruotsi, Tukholma Antoinetta Brorintytär Leijonstedt o.s. Cederström Hovfröken, friherrinnan. Dotter av generalmajoren och landshövdingen, friherre Bror Cederström nr 211, och Sara Christina Zedritz., s. 1756 Ruotsi, Tukholma, k. 13.06.1819 Ruotsi, Tukholma.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 14
IV Sofia Juliana Andersintytär von Köhler o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 3, isä Anders Nordenskiöld ent. Nordenberg) s. noin 1733 Sipoo, Savijärvi, k. 11.02.1782 Sipoo, Savijärvi.

Puoliso: Vihitty 20.11.1759 Helsinki Anders Erik Andersinpoika von Köhler s. 26.10.1728 Porvoon maalaiskunta, k. 07.11.1800 Janakkala.
Vanhemmat: Anders Erik Georgenpoika von Köhler, s. 1686, k. 1753 Porvoo ja Helgard Christina Gustavintytär von Köhler o.s. von Konow, s. 03.01.1710, k. 29.05.1750 Porvoo.

Lapset:
Erik Henrik von Köhler s. 13.09.1769 Sipoo, k. 01.11.1791 Englannin rannikko.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 15
III Carl Fredrik Fredrik Johaninpoika Nordenskiöld ent. Nordenberg e. Nordberg, (Taulusta 2, isä Johan Nordberg) Aateloitu vuonna 1751 nimellä Nordensköld. Valtiopäivämies 1755–56 ja 1760–62., s. 29.09.1702 Sipoo, Savijärvi, k. 19.03.1779 Sipoo.

Ylioppilas Uppsalassa 19.11.1714 *Carl Fridrich Nordberg Wiburgensis [sub manu præceptoris Andreæ Norberg exsulis.] | (postea Nob. Nordenskjöld). — Voluntaari Tukholman linnoituskonttorissa 1716. Konduktööri linnoituskunnassa 1719, luutnantti Göteborgin linnoitusprikaatissa 1731. Insinöörikapteeni Tukholman linnoituskonttorissa 1741, majuri 1745. Siirto Malmön linnoitusprikaatiin 1749. Aateloitu 1751. Ylimajoitusmestariluutnantti Suomen linnoitusprikaatissa 1755. Everstiluutnantti Tukholman linnoitusprikaatissa 1756. Linnoituskunnan vt. johtaja ja sotakollegion jäsen 1757. Eversti Suomen linnoitusprikaatissa 1762, ero 1763. Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1739. Omisti Skräddarbyn, Löparön ja Eriksnäsin Sipoossa sekä Frugårdin Mäntsälässä. Valtiopäivämies 1755–56 ja 1760–62.

Alikartano oli aikanaan eräänlainen mallitila, jonka pelloilla kokeiltiin jo 1700-luvun puolivälissä uusia viljelystapoja. Kartanon puutarhassa kasvatettiin ennen tuntemattomia hyötykasveja. Perunanviljelyksessä Alikartano oli yksi ensimmäisistä tiloista maassamme. Kaupallisiin tarkoituksiin viljeltiin mm. tupakkaa ja omenoita.

Carl Fredrik Nordenskiöldin (1702-1779) aikana istutettiin kartanon kasvihuoneeseen ulkomailta tuotuja eksoottisia hedelmiä esimerkiksi viinirypäleitä ja aprikooseja. Monia lajikkeita edustavat kukkaryhmät koristivat kartanon pihaa ja puutarhaa. Kartanoon on kuulunut hedelmä- ja marjatarhat sekä oma pato patolampineen. Padotusta vedestä on saanut käyttövoimansa vesimylly. Kartanon läheisyydessä sijaitsee myös Nordenskiöldien sukuhauta, jonne on haudattu 22 suvun jäsentä.

Alikartanon viereisessä purolaaksossa kiertää historia- ja luontopolku, jossa kulkija voi tutustua Alikartanon puutarhan historiaan sekä kartanoa ympäröivään luontoon.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Frugårdin kartano ja viljelymaisema

Kuvaus
Frugårdin kartano eli Alikartano ja Ylikartano muodostavat monipuolisen ja tiiviin kartanokulttuurikokonaisuuden laajalle avautuvassa peltomaisemassa. Alikartanon pihapiirin puisilla rakennuksilla on vakiintunut sijansa Suomen arkkitehtuurihistoriassa ja 1805 valmistunut säterikattoinen päärakennus on sekä ulkohahmoltaan että pohjakaavaltaan poikkeuksellinen suomalaisessa kartanorakentamisessa.

Frugårdin eli Alikartanon pihapiirin punamullatut rakennukset ovat Mäntsälänjoen länsirannalla Nummisten kylässä. Päärakennus on sekä ulkohahmoltaan että pohjakaavaltaan poikkeuksellinen suomalaisessa kartanorakentamisessa. Kahden kerroksen korkuinen, rakennusrungon keskellä oleva sali saa valaistuksensa säteriosaan sijoitetun lehterin ikkunoista. Asuinhuoneet kiertävät salia.

Päärakennus on sijoitettu sisääntulotien ja puutarhan keskilinjan päätteeksi. Symmetrinen, barokkiperinteeseen liittyvä pihasommitelma on alun perin käsittänyt päärakennuksen ja kahden pyramidikattoisen vajarakennuksen lisäksi pihan alalaitaa molemmin puolin reunustavat asuinrakennukset. Näistä ns. alipytinki, kartanon vanha päärakennus 1730-luvulta on säilynyt, renkitupa on purettu 1950-luvulla.

Joen toisella rannalla on Alikartanosta erotetun Ylikartanon päärakennus ja runsas talousrakennusten ryhmä. Ylikartanon päärakennus on sijoitettu korkealle mäen laelle Alikartanon pihasommitelman keskiakselin näkymän päätteeksi. Ylikartanon kaksikerroksisen päärakennuksen nykyasu on peräisin 1800-luvun alusta. Kartanon talouspihan muodostavat kookkaat punatiiliset karjarakennukset. Frugårdin lähistöllä on Nordenskiöld-suvun hautakumpu pienen aitauksen sisällä ja Ylikartanon puistometsässä on von Qvanten-suvun perhehauta.

Nummisten kylässä kosken partaalla on vanha mylly- ja sahapaikka. Jokivarressa Ali- ja Ylikartanon pohjoispuolella sijaitsee Nordbon kartano, joka on erotettu Alikartanosta 1833. Joen rannalla sijaitseva kansakoulu on rakennettu Ylikartanon omistajan Hugo von Quantenin lahjoitusvaroin.

Historia
Frugårdin kartanon historia palautuu 1600-luvun alkuun, jolloin koko Mäntsälän pitäjän Nummisten kylä lahjoitettiin Gertrud von Ungernille. Nordenskiöld-suvun omistuksessa ollut kartano jaettiin isossa jaossa 1783 kolmen veljeksen kesken Frugårdiksi eli Alikartanoksi, Andersbergiksi eli Ylikartanoksi ja Sahariksi.

Frugårdin eli Alikartanon päärakennus eli nykyinen alipytinki, talousrakennukset ja karjasuojat rakennettiin 1730-luvulla, jolloin perustettiin myös kartanon puutarha. Toinen merkittävä rakennusvaihe oli 1790-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa, jolloin pihasommitelman symmetrisyys säilytettiin ja aksiaalisuutta korostettiin sijoittamalla uusi päärakennus entisen halkotarhan paikalle.

Nordenskiöld-suku hallitsi Frugårdia 200 vuotta kunnes tila myytiin 1912. Museovirasto osti Frugårdin 1964 Nordenskiöld-suvun lahjoituksen turvin ja Alikartano restauroitiin 1973-1983 Nordenskiöld -suvun museoksi. Huonejako palautettiin alkuperäiseksi ja seinien pintakäsittelyt ja sabloonamaalaukset konservoitiin. Ryytimaan ja purolaakson vapaamuotoisen puiston kunnostustyöt aloitettiin 1993.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alikartanon historian voi katsoa alkaneen jo 1605, jolloin ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuninkaansa hengen Kirkholman taistelussa. Kaarle IX palkitsi tämän teon Wreden leskelle Gertrud von Ungernille lahjoittamalla tälle tiloja Elimäen, Anjalan ja Porvoon pitäjistä, mm. Mäntsälän kappelista Sälinkään ja Nummisten (Alikartanon) tilat. Tilusten taloutta tarkastamaan lähetettiin 1692 Ruotsista Fabian Wreden kirjanpitäjä Johan Nordberg. Nordenskiöld-suvun suomalaisen haaran kantaisä. Hän osti itselleen Sipoosta Savijärven ja Eriksnäsin, joka pitkään oli suvun kantatilana, sekä Mäntsälän Nummisten tilan 1709. Sitä kutsuttiin Gertrud von Ungernin mukaan Frugårdiksi. Isonvihan jälkeen 1721 Johan Nordbergin poika Carl Fredrik Nordberg asutti tilan, joka tuolloin käsitti 4500 hehtaaria.

Isossa jaossa 1783 kantatila jaettiin hänen pojilleen siten, että Adolf Gustaf sai Alikartanon, Anders Ylikartanon ja Ulrik Sakarin tilan. Vuonna 1833 Adolf Gustaf antoi Alikartanosta Nordbon tilan tyttärelleen Hedvig Magdalenalle. Nordenskiöldien 200 vuotta kestänyt hallinta Alikartanoon päättyi 1912.

Tila siirtyi liikemies August Eklöfille. Maanlunastuslain mukaan muodostettiin 1924 Alikartanon maista 14 uudistilaa ja toisen maailmansodan jälkeen tila jaettiin siirtoväen asutustoimintaan.

Suomen valtio osti Nordenskiöld-suvun lahjoituksen turvin 1964 jäljellä olevat kartanorakennukset ja 1,8 hehtaarin suuruisen tonttimaan, josta väentuvan alue oli aiemmin erotettu.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Fredrik Nordenberg (adlad Nordenskiöld (son av Johan Eriksson Nordberg, tab 1), till Eriksnäs i Sibbo socken och Frugård i Mäntsälä socken, båda i Nylands län. Född 1702-09-26 på Savijärvi. Student i Uppsala 1714-11-19. Volontär vid fortifikationskontoret i Stockholm 1716-10-16. Konduktör vid fortifikationsstaten 1719-06-18. Löjtnant vid fortifikationsbrigaden i Göteborg 1731-12-04 LVA 1739-08-08. Ingenjörkapten vid förutn. fortifikationskontor 1741-05-26. Majors karaktär 1745-10-29. Ledamot av gränskommissionen i Finland 1745-05-26. RSO 1749-01-13. Major vid fortifikationsbrigaden i Malmö s. å. 9/8. Adlad jämte brodern Anders Johan 1751-11-21 (introd. 1752 under nr 1912). Generalkvartermästarelöjtnant vid fortifikationsbrigaden i Finland 1755-04-14. Överstelöjtnant vid Stockholmska brigaden 1756-10-14. T. f. direktör vid fortifikationen och ledamot av krigskollegium 1757-03-22. Överste vid finska brigaden 1762-06-29. Avsked 1763-12-08. Död 1779-03-19 på Eriksnäs och begraven i familjegraven i Sibbo kyrka men sedermera flyttad till familjegraven på Frugård. 'Han var liksom brodern en utmärkt skicklig fortifikationsofficer och höll på riddarhuset publika föreläsningar i sin vetenskap. Skickades 1738 av riksens ständers sekreta utskott i en angelägen kommission till Ryssland.'

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordensk%C3%B6ld_nr_394#TAB_4.
Mäntsälän Nummisten tila (Alikartano)

Puoliso: Vihitty 21.12.1731 Pornainen, Laukkoski Hedvig Märta Alexanderintytär Nordenskiöld o.s. Ramsay. (Taulu 258). (Taulu 1423) s. 06.07.1717 Ruotsi, Markim, Snåttsta, k. 11.04.1759 Sipoo.
Vanhemmat: Alexander Wilhelm Andesinpoika Ramsay, Eversti, maaherra., s. 13.02.1680 Porvoo, Jakari, k. 03.03.1762 Pornainen, Laukkoski ja Margareta Catharina Henrikintytär Ramsay o.s. Nöding, s. 20.04.1674 Pornainen, Laukkoski, k. 03.07.1753 Pornainen, Laukkoski.
Ruotsi, Markim, Snåttsta.

Lapset:
Sofia Helena Nordenskiöld s. 21.09.1741.
Adolf Gustaf Nordenskiöld , s. 22.01.1745 Mäntsälä, Frugård. Tauluun 16
Otto Henrik Nordenskjöld , s. 06.03.1747 Joroinen, Frugård. Tauluun 40
August Nordenskjöld , s. 06.02.1754 Sipoo, Eriknäsin kartano. Tauluun 41
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 16
IV Adolf Gustaf Carlinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 15, isä Carl Nordenskiöld ent. Nordenberg) Valtiopäivämies 1771–72., s. 22.01.1745 Mäntsälä, Frugård, k. 25.03.1821 Mäntsälä, Frugård.

— Aatelissukutaulujen (Carpelan, Ättartavlor II) mukaan opiskellut Turun akatemiassa, mutta nimeä ei mainita yliopistolähteissä. — Voluntaari Uudenmaan jalkaväkirykmentissä 1761. Alikonduktööri linnoituskunnassa s.v., adjutantti 1764, luutnantti 1774, kapteeni 1776. Majuri linnoituskunnan Länsi-Götan prikaatissa 1785, prikaatinkomentaja linnoituskunnassa sodan aikana 1788, Skånen prikaatin 1-majuri 1789, ylimajoitusmestariluutnantti 1790, everstiluutnantti 1798, armeijaneversti 1799, eversti 1801, ero 1810. Omisti mm. Mäntsälän Alikartanon (Frugård) ja Sipoon Eriksnäsin. Valtiopäivämies 1771–72. † Mäntsälässä 25.3.1821.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Adolf Gustaf, (son av Carl Fredrik Nordenberg, adlad Nordenskiöld, tab 4), till Frugård i Mäntsälä socken, född där 1745-01-24. Volontär vid Nylands infanteriregemente 1761-01-13. Underkonduktör vid fortifikationen s. å. 9/2. Adjutant därst. 1764-07-30. Löjtnant därst. 1774-04-16. Kapten 1776-08-12. Major vid västgötabrigaden av fortifikationen 1785-09-27. Brigadchef vid fortifikationen under 1788 års fälttåg. Premiärmajor vid skånska brigaden av fortifikationen 1789-11-21. RSO 1790-05-02. Generalkvartermästarelöjtnant s. å. 23/8. Överstelöjtnant 1798-08-23. Överste i armén 1799-11-16 och vid fortifikationen 1801-02-16. Avsked 1810-07-09. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 127 bland adelsmän 1818-02-06. Död 1821-03-25 på Frugård och begraven i familjegraven därst.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordensk%C3%B6ld_nr_394#TAB_6.
Adolf Gustaf Nordenskiöldin aikainen Nordenskiöd-vaakuna.

Puoliso: Vihitty 05.10.1775 Sipoo, Hedvigsberg, Johannisberg Hedvig Eleonora Gustafintytär Nordenskiöld o.s. Lilliehöök af Fårdala s. 23.12.1756 Ruotsi, Skaraborg, Långared, k. 28.07.1833 Mäntsälä, Frugård.
Hedvig Eleonora Nordenskiöld os. Lilliehöök af Fårdala (1756-1833)

Lapset:
Karl Gustaf Nordenskiöld , s. 20.07.1776 Sipoo, Hedvigsberg, Johannisberg. Tauluun 17
Anders Gustaf Nordenskiöld död s. å. 14 veckor gammal på Frugård och begraven därst., s. 10.07.1779 Sipoo, Hedvigsberg, Johannisberg, k. 1779 Sipoo, Hedvigsberg, Johannisberg.
Otto Gustaf Nordenskiöld , s. 09.12.1780 Mäntsälä, Frugård. Tauluun 24
Nils Gustaf Nordenskiöld , s. 12.10.1792 Mäntsälä, Frugård. Tauluun 25
Flora Gustafva Nordenskjöld o.s. Nordenskiöld , s. 07.05.1798 Mäntsälä, Frugård. Tauluun 39
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 17
V Karl Gustaf Adolfinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 16, isä Adolf Nordenskiöld) Tilanomistaja Tuusulassa ja Sipoossa, luutnantti., s. 20.07.1776 Sipoo, Hedvigsberg, Johannisberg, k. 08.06.1843 Sipoo.
Adliga ätten Nordenskiöld nr 1912 B samt friherrliga ätterna Nordensköld nr 394 och Nordenskiöld nr 405 Adlad 1751-11-21, introd. 1752. En gren friherrlig 1841-07-29 enligt 37 § R.F., introd. 1843. En annan gren friherrlig. 1880-04-09 enligt 37 § R. F., introd. 1881. Ätten, som utgrenat sig i adliga och friherrliga ätterna Nordenskjöld, nr 1912 A, och 357, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-02-06 under nr 127 bland adelsmän. En gren av ätten upptogs 1894-03-05 i ärftligt preussiskt adelsstånd med namnet von Nordenskjöld.

Puoliso: Hedvig Ulrika Carlintytär Nordenskiöld o.s. Cederholm s. 31.03.1793 Tuusula, Kellokoski, k. 02.02.1858 Tuusula.
Vanhemmat: Carl Albrecht Johaninpoika Sederholm, Kuninkaallinen sihteeri, hovioikeuden notaari, maanviljeliyn kehittäjä, tilanomistaja Helsingin pitäjässä ja Mäntsälässä., s. 07.08.1765 Helsinki, k. 19.11.1842 Mäntsälä, Saari ja Ulrica Dorotea Erikintytär Sederholm o.s. Olander, s. 28.10.1767 Tuusula, Kellokoski, k. 31.10.1827 Helsinki.

Lapset:
Ulrika Eleonora Nordenskiöld s. 16.12.1817 Tuusula.
Flora Karolina Broms o.s. Nordenskiöld , s. 24.12.1819 Tuusula. Tauluun 18
Aurora Fredrika Bruncrona o.s. Nordenskiöld , s. 09.11.1822 Tuusula, Ruotsinkylän kartano (Johannisberg). Tauluun 20
Karl Adolf Nordenskiöld , s. 15.11.1824 Tuusula, Ruotsinkylän kartano (Johannisberg). Tauluun 23
Charlotta Nordenskiöld s. 27.12.1826 Tuusula.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 18
VI Flora Karolina Karlintytär Broms o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 17, isä Karl Nordenskiöld) s. 24.12.1819 Tuusula, k. 03.05.1876 Artjärvi.

Puoliso: Aron Fredrik Aroninpoika Broms Pornaisten kappalainen 1831, Artjärven 1836. Varapastori 1832., s. 07.11.1801 Heinola, k. 13.12.1875 Artjärvi.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=13600

9.4.1822 Aron Fredrik Broms (myös Bröms) 13600 * Heinolassa 7.11.1801. Vht Elimäen nimismies toimitusvouti Aron Broms (k.1838) ja Maria Helena Mellberg. Loviisan triviaalikoulun oppilas. Porvoon lukion oppilas 5.3.1818-7.2.1821 (dim.). Ylioppilas Turussa 9.4.1822. Merkitty Uusmaalaisen osakunnan matrikkeliin Turun palon jälkeen /1822/ Aron Friedericus Bröms, natus die 7:0 Novembris 1801 in oppidulo Hejnola. E Gymnasio Borgoensi Albo Universitatis additus die 9:o Aprilis./Kapellan/ i Artsjö. Todistus pappisvirkaan pyrkimistä varten registratuurassa 15.10.1825. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 17.12.1825.. - Pappina Mäntsälässä ja Porvoossa. Pornaisten kappalainen 1831, Artjärven 1836. Varapastori 1832. Kuoli Artjärvellä 13.12.1875.
Anders Fredrik Granstedtin suunnittelema, vuonna 1840 valmistunut Artjärven kirkko.

Lapset:
Karl Viktor Broms , s. 23.10.1850 Artjärvi. Tauluun 19
Emil Fredrik Broms Yo Borgå lyc. FK (fm) 1879, FM 1882, LK 1882, LL 1884. Piirilääkäri Torniossa 1895-1902., s. 12.05.1855 Artjärvi, k. 30.12.1910 Kuopio.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 19
VII Karl Viktor Aroninpoika Broms, (Taulusta 18, äiti Flora Broms) Yo Borgå gymn. Teol. yo ?1876. Agr.-opintoja. Tilanomistaja Mäntsälässä ja Perniössä., s. 23.10.1850 Artjärvi, k. 08.06.1921 Helsinki.

1. puoliso: Wilma Aurora Wolterintytär Broms o.s. Forss s. 02.02.1856 Närpiö, k. 28.09.1910 Tampere.

2. puoliso: Anna Sofia Johanintytär Broms o.s. Lilja s. 31.01.1867 Turku, k. 17.04.1954 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 20
VI Aurora Fredrika Karlintytär Bruncrona o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 17, isä Karl Nordenskiöld) s. 09.11.1822 Tuusula, Ruotsinkylän kartano (Johannisberg), k. 02.04.1909 Tenala (Tenhola), Karsby.

Puoliso: Evert Wilhelm Georgenpoika Bruncrona. (Taulu 1143). (Taulu 1144) Turun hovioikeuden ylim. notaari 1830. Tilanomistaja Tenholan Karsbyssä ja Olsbölessä. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867., s. 12.07.1806 Turku, k. 08.05.1881 Tenala (Tenhola), Karsby.

Viipurilaisen osakunnan jäsen 13.6.1821 13/6 1821 \ Evert Wilhelm Bruncrona \ 12/7 1806 \ Capitaine \ Tenala \ Uttagit betyg d. 9 Junii 1826 för att ingå vid Kejs. Åbo HofRätt. Ylioppilas Turussa 14.6.1821. Tuomarintutkinto 8.6.1826. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1826. — Senaatin talousosaston ylim. kamarikirjuri 1827. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1830. Tilanomistaja Tenholan Karsbyssä ja Olsbölessä. Valtiopäivämies 1863–64 ja 1867. † Tenholassa 8.5.1881.
Vanhemmat: Georg Wilhelm Abrahaminpoika Bruncrona, Tilanomistaja Tenholan Karsbyssä, kapteeni., s. 12.03.1775 Tammela, k. 17.04.1808 Raasepori ja Eleonora Elisabet Charlotta Johanintytär Edelheim o.s. Taube, s. 08.09.1778 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 19.12.1846 Helsinki.

Lapset:
Karl Wilhelm Bruncrona , s. 14.08.1852 Tenala (Tenhola), Karsby. Tauluun 21
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 21
VII Karl Wilhelm Evertinpoika Bruncrona, (Taulusta 20, äiti Aurora Bruncrona) Yo Hfors privatlyc. Jur. yo. Agronomi (Mustiala) 1878. Maanviljelijä Tenholassa. Maanviljelysneuvos 1900. K. W. Bruncronan merkittävin elämäntyö kului Uudellamaalla kahden oman ja kahden hoidossa olleen suuren kartanon hallinnoinnissa ja hoidossa. Nykyistä vakuutusjärjestelmää edeltäneen paloapuyhtiön asiamiehenä ja pankkiuudistukseen osallistuneena luottamusmiehenä hän oli mukana näiden aikansa merkittävien uudistusten kehittämisessä. Bruncrona osallistui aatelisena valtiopäiville aikana, jolloin keisari Nikolai II:n Venäjä kohdisti kaikkein suurimmat paineet Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan.
, s. 14.08.1852 Tenala (Tenhola), Karsby, k. 01.02.1928 Tenala (Tenhola), Karsby.

Student i Helsingtors 1872-09-21. Ägnade sig därefter åt lantbruk. Agent i finska brandstodsbolaget för landet i Raseborgs distrikt 1891–1918. Lantbruksråds titel 1900-04-22 revisor i Finlands bank 1905–1911 och 1917–1919. Äger Olsböle och sedan 1909 Karsby, båda i Tenala socken.

Puoliso: Vihitty 29.05.1892 Helsinki Ingeborg Augusta Carlintytär Bruncrona o.s. Carlson s. 11.03.1866 Pori, k. 05.06.1954 Tenala (Tenhola), Karsby.

Lapset:
Carl Gustaf Bruncrona , s. 03.10.1899 Tenala (Tenhola), Olsböle. Tauluun 22
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 22
VIII Carl Gustaf Karlinpoika Bruncrona, (Taulusta 21, isä Karl Bruncrona) s. 03.10.1899 Tenala (Tenhola), Olsböle, k. 22.09.1945 Raasepori.

Olsbölen kartano

Kuvaus
Olsbölen kartanon vanha päärakennus on tyypillinen suomalainen rokokooajan kartanorakennus. Kartano sijaitsee keskiaikaisperäisen Suuren Rantatien varrella ja sen kestikievari on yksi harvoista säilyneistä rantamaantien majataloista.

Olsbölen kartano sijaitsee Suuren Rantatien varrella sekä entisen merenlahden kaakkoislaidassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Asuinpiha on rakennettu peltojen keskeltä kohoavalle kallioharjanteelle. Kartanon pihapiirissä on kaksi asuinrakennusta, päärakennus 1820-luvulta ja sivurakennus 1780-luvulta. Pihapiirissä on talousrakennuksia; mäen juurella on kivinavetta vuosilta 1888 ja 1937.

Vanha päärakennus on mansardikattoinen, vuorattu punamullattulla pystylaudoituksella ja sen ikkunat ovat neliruutuiset. Olsbölen kartanon 1780-luvun päärakennuksen kaltaisia pieniä kustavilaiskartanoita ovat mm. Porvoon Jakkarilan vanha päärakennus, Tenholan Västankärr sekä parhaiten interiöörinsä säilyttänyt Joroisten Frugård.

Nykyisestä maantiestä syrjään jääneen Suuren Rantatien varrella on Olsbölen 1830-luvulla rakennettu kestikievarirakennus.

Historia
Olsböle on vanha läänityskartano, josta tuli rälssimaata 1579, valtakunnanamiraali Severinssonin läänitys. Läänitys peruutettiin 1683 ja tila muodostettiin säteriratsutilaksi. Kartanon historia näkyy myös Tenholan kirkossa (ks. erillinen kohde), missä barokkityylinen saarnatuoli on kartanon omistajan lahjoittama, lisäksi kirkossa on neljä maalattua tai veistettyä sukuvaakunaa.

Olsbölen kartanon päärakennus valmistui 1780-luvulla. Nuoremman päärakennuksen 1820-luvulla rakennutti tilanomistaja J.E. von Rancken kaksikerroksiseksi. Yksikerroksisen nykyasun suunnitteli 1870-luvulla arkkitehti J. Basilier.

Turun ja Viipurin välisen Suuren Rantatien kestikievarina toiminut Olsböle mainitaan levähdyspaikkana niinkin myöhään kuin 1895 Anders Ramsayn matkailijan käsikirjassa ”Vägvisare i Finland”.
Tenholan kirkko. Kivikirkko, keskiaikainen. Tenholan ulkoarkkitehtuuriltaan vaatimaton kivikirkko on sisätiloiltaan Suomen hienoimpia keskiaikaisia kirkkoja. Kirkkosalin sisustus ja maalauskoristelu puolestaan kuvastavat suurvalta-aikaa kartanoiden pitäjässä. Länsi- ja itäpäädyiltään madalletun harmaakivikirkon runkohuoneessa on korkeat seinämuurit. Ikkunoissa on säilynyt tiilisauvastot ja lyijypuitteiset pienet lasiruudut. Pohjoisseinän itäpäässä sijaitseva sakaristo on alkuperäisessä rakennusmuodossaan, eteläseinän kookas asehuone on 1700-luvun lopusta. Korkeat kahdeksankulmaiset pilarit jakavat kirkkosalin kolmeen laivaan ja viiteen traveeseen. Keskilaivan toiseksi itäisimmässä holvissa on monimuotoinen, ns. suomalainen tähtiholvi, muissa yksinkertaiset tähtiholvit, sivulaivoissa ristiholvit ja sakaristossa tynnyriholvi. Keskiaikaisia taideteoksia ovat kuorin ja runkohuoneen väliin ripustettu triumfikrusifiksi ja valtaistuimella istuva Pyhää Olavia esittävä veistos. Suurvalta-aikaa kirkossa edustaa turkulaisen puunleikkaja Måns Larssonin veistämä ja Petrus Langin maalaama saarnastuoli, joka on lahjoitettu kirkkoon 1655. Renessanssin lyöteornamentiikan kaltaisilla ovaaleilla kehyksillä ympäröidyt sananjulistajista ja saarnan sisällöstä kertovat pilarien maalaukset ovat vuodelta 1675. 1600-luvun taideteoksiin kuuluu myös kirkkoherra Petrus Ingemarin sekä Elin Flemingin epitafitaulut sekä kuusitoista hautajaisvaakunaa. Kirkon kiinteä sisustus on pääosiltaan 1870-luvulta. Urkurakentaja J.A. Zachariassen 14- äänikertaiset urut vuodelta 1887 kuuluvat Suomen vanhimpiin koneistoltaan muuttumattomina säilyneisiin urkuihin. Kirkkotarhassa olevan kellotapulin kivinen pohjakerros on keskiaikainen, samoin pohjoispuolella oleva porttirakennus. Kirkon lounaispuolella jonkun matkan päässä olevalla vehreällä mäellä sijaitseva pappila lienee keskiaikaisella paikallaan.

Puoliso: Anna Eva Sofia Abrahamintytär Bruncrona s. 25.04.1900 Ruotsi, Uppland, Nortälje, Lohärad, k. 10.07.1992 Ruotsi, Tukholma, Farsta.
Vanhemmat: Abraham Gustaf Mattias Gustafinpoika Bruncrona, Kyrkoherde, hovpredikant., s. 24.04.1863 Ruotsi, Estuna, Vittsjö, k. 24.01.1935 Ruotsi, Tukholma ja Ingrid Sofis Charlotta Thurentytär Bruncrona o.s. von Essen.
Anna Eva Sofia Bruncrona (1900-1992)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 23
VI Karl Adolf Karlinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 17, isä Karl Nordenskiöld) Tuusulan Ruotsinkylän kartanon (Johannisberg) sääntöperintötilan haltija. Valtiopäivämies 1863–64, 1867, 1872, 1877–78 ja 1882., s. 15.11.1824 Tuusula, Ruotsinkylän kartano (Johannisberg), k. 15.12.1897 Tuusula, Ruotsinkylän kartano (Johannisberg).

Carl Adolf, född 1824-11-15. Student i Helsingfors 1843-12-08. Auskultant i Åbo hovrätt 1849-02-27. Extra ordinarie notarie därst. s. å. 21/6. E. kammarskrivare hos senaten för Finland 1852-06-23. Andre revisor i allmänna revisionsrätten 1853-08-16. Kammarförvant vid kommissariatet för finska militären och lotsverket 1857-06-26. Kronofogde i Helsinge härad 1859-11-16. Avsked 1874-03-08. Död 1897-12-15 på sin fideikommissegendom Johannisberg och begraven i familjegraven vid Tusby kyrka.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

8.12.1843 Karl Adolf Nordenskiöld 16139. * Tuusulassa 15.11.1824. Vht: tilanomistaja Tuusulassa ja Sipoossa, luutnantti Karl Gustaf Nordenskiöld († 1843) ja Hedvig Ulrika Sederholm. Porvoon esilukion oppilas. Porvoon lukion oppilas 11.6.1840 – 1.10.1843 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 8.12.1843 (arvosana laudatur äänimäärällä 22). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 8.2.1844 [1844] Februarii 8. Carl Adolf Nordenskjöld född 15:de now 1824 i Thusby Socken. | Fadren Lieutenant. Ankom med bet. från Borgå Gymnasium. Inskr. i Univ. Matr. den ‹–›, med omd. Laudatur och 22 röster. | Uttagit Afd:s betyg d: 16 Febr. 1849. Auskultant i Åbo Hof Rätt. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 1.10.1846. Tuomarintutkinto 15.2.1849. Turun hovioikeuden auskultantti 27.2.1849. Suurempi kameraalitutkinto 17.6.1852. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1849. Senaatin ylim. kamarikirjuri 1852. Yleisen revisio-oikeuden revisiokonttorin 2. reviisori 1853. Apukamreeri Suomen sotakomissariaatissa ja luotsilaitoksessa 1857. Helsingin pitäjän kihlakunnan kruununvouti 1859, ero 1874. Tuusulan Ruotsinkylänkartanon (Johannisberg) sääntöperintötilan haltija. Valtiopäivämies 1863–64, 1867, 1872, 1877–78 ja 1882. † Tuusulassa 15.12.1897.
Johannisbergin kartano. Kuva Sauvo Jylhä. Ruotsinkylän sotilasvirkatalot Wäfvars ja Jeppas sekä sotilastorppa ja Johannisbergin kartano (Ruotsinkyläntie- Maisalantie – Myllykyläntie – Lahelantie) Ruotsinkylä kuului 1500-luvulla Helsingin pitäjään. Tuolloin kylässä oli 11 tilaa: Gummi, Inkilä, Jeppas, Johannisberg, Jussila, Kaura, Maisila, Mangs, Raati, Westerby ja Wäfvars. Suurin tila oli Johannisbergin kartano – tyypillinen ratsutila eli rustholli. Jeppas ja Wäfvars olivat armeijan virkataloja, muut olivat maanviljelystiloja. Tiloilla viljeltiin ruista, ohraa ja vehnää. Ruotsinkylä oli Helsingin pitäjän varakkain kylä. Kylä oli asukasluvultaan pitäjän suurin ja se maksoi eniten kymmenyksiä kirkolle. Osa vanhoista tiloista näkyy Hyrylästä Ruotsinkylään johtavan Ruotsinkylän tien varrella. Ensiksi tulee puolikas Kauran tilasta, sen jälkeen mäen päällä entinen majurin puustelli Wäfvars ja sen jälkeen kanta-osa Kauran tilasta. Tilan nimi Kaura ei tarkoita viljaa, vaan tulee saksalaisesta omistajasta Kaur. Heti näiden jälkeen tulee kengittäjän mansardikattoinen virkatalo Jeppas ja sitä vastapäätä tien toisella puolen punainen Ali-Gummin talo. Yli-Gummin keltainen talo näkyy Maisalantien takana (Maisalantie 294). Sarkajaon aikaan kullakin talolla oli omat sarkansa mäeltä alas joelle. Kylän talot olivat pääosin joen pohjoispuolella tiiviinä rykelmänä. Vain Kaura ja Gummi olivat joen eteläpuolella. Vasta isonjaon jälkeen Wäfvars ja Jeppas siirrettiin joen eteläpuolelle. 1600-luvulla myös Ruotsinkylän miehet joutuivat mukaan 30-vuotiseen sotaan. Miehiä oli sodassa ainakin kymmeneltä tilalta. Ruotsinkylän miehet taistelivat lähinnä rakuunoina Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentissä. Suuri Pohjansota sekä Isoviha köyhdyttivät Ruotsia ja erityisesti Suomea 1700-luvulla. Näistä huolimatta kehitystä tapahtui. Maanomistusoloja parannettiin isojaolla, peltoja ryhdyttiin lannoittamaan ja peruna otettiin viljelykasviksi Pommerin sodan jälkeen. Vuonna 1765 Ruotsinkylään perustettiin saha ja vuonna 1756 ensimmäinen mylly. Ruosinkylän tiloista Wäfvars ja Jeppas olivat sotilasvirkataloja. Wäfvars toimi rakuunarykmentin majoitusmestarin virkatalona 1700-luvulla. Talolla ehti olla parikymmentä upseeria haltijana, joukossa mm. kreivi ja useita tunnettujen sotilassukujen jäseniä, kuten Jägerhorn ja Rehbinder. Myöhemmin siitä tuli Uudenmaan Jääkäripataljoonan majurin virkatalo. Jeppas puolestaan oli alun perin majurin eli Wäfvarsin isännän komppanian hevosenkengittäjän virkatalo. Ensimmäisenä isäntänä tunnetaan Johan Starck, joka osallistui Suureen Pohjan sotaan. Wäfvarsin pinta-ala oli 1900-luvun alussa lähes 750 ha. Vuonna 1923 valtio otti tilalta 657 ha metsää Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen käyttöön. Muutama vuosi myöhemmin myös Jeppaksen tilalta otettiin maita tutkimuslaitokselle, metsää 150 ha ja peltoa 26 ha Sotilastorppa sijaitsee ruotsinkielisen nuorisoseurantalon, Solbackenin, läheisyydessä ja nykyisin nuorisoseura omistaa molemmat rakennukset. Sotilastorppa oli ruodun asettaman sotamiehen asumus. Jalkaväkeä varten asekelpoiset miehet jaettiin ruotuihin. Muutama talo muodosti yhden ruodun, joka asetti yhden sotamiehen. Ruotu maksoi sotamiehelle värväysrahan. Varsinainen palkanmaksu kuului kuitenkin kruunulle. Sotamiehen asema parani myöhemmin, kun ruodun oli osoitettava hänelle 5,3x3,5 m torppa. Siihen kuului varsinaisen torpan lisäksi navetta, aitta, lato, peltoa 0.2 ha, heinäniitty ja kaalimaa. Ruodun tuli antaa sotamiehelle vaatteet, mutta häntä oli oikeus käyttää talojen töissä. Työstä sotamiehelle maksettiin rengin palkkaa. Kruunu maksoi sotamiehelle vuodessa kuusi hopeataaleria ja antoi musketin sekä miekan. Ruotusotilaan eloa kuvaa ote J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden isänmaallisesta runosta: Sotilaspoika Mun isän` oli sotamies ja nuori, kauniskin, jo viisitoistavuotisna hän astui rivihin. Tiens` aina kulki kunniaan, iloisin mielin kärsi vaan hän kylmää, nälkää, haavojaan, mun isän armahin. Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan, samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään kuolemaan. Miss`ankarimmin luodit soi, taajimmin tulta salamoi, en sinne käymätt`olla voi tiet`isäin astumaan. Sotilaita, eritoten ratsumiehiä näkyi kylässä usein. Suomalaisten lisäksi lähinnä upseereita on vieraillut ainakin Ruotsista, Saksasta, Venäjältä ja Skotlannista. Erikoisimpia olivat Ensimmäisen Maailmansodan aikana pääkaupungin linnoittamiseen käytetyt ”kiinalaiset”, jotka olivat itse asiassa Mantshuriasta ja Mongoliasta. Heitä majoitettiin mm. Maantiekylässä, jolloin he hakkasivat kilometrin levyisen puolustuslinjan Myllykylästä Mätäkiven kautta Amerin tienoolle. Heillä oli myös erikoinen hakkuutyyli. He kiipesivät ensin puun latvaan, karsivat oksat ylhäältä alaspäin ja vasta sitten kaatoivat puu. He olivat mieltyneet myös koristelemaan vaatetustaan Helsingin pitäjän hautausmaan seppelenauhoilla. Kaulahuivissa saattoi siis lukea: Här hvilar… Johannisbergin kartano sijaitsee nykyisen Myllykyläntien varrella. Johannisbergin isännistä eli rusthollareista on tietoja aina vuodesta 1590 alkaen. Tilan ensimmäinen nimi oli Henningsbacka ja myöhemmin Krogarsbacka. Vuodesta 1727 alkaen sen omistajana oli luutnantti Johan Vilhelm Vogel, joka antoi sille nimen Johannisberg etunimensä mukaan. Hän oli syntyjään saksalainen ja ilmeisesti Ruotsin armeijaan tullut palkkasoturi. Vuonna 1735 kartanon osti luutnantti Anders Bruce. Hän kuului vanhaan skotlantilaiseen aatelissukuun, jonka jäseniä oli 1600-luvulla muuttanut Ruotsiin. Hän tuli 1740-luvulla linnoitusupseeriksi ensin Svartholmaan ja myöhemmin Viaporiin eli Suomenlinnaan, jossa hän toimi Augustin Ehrensvärdin avustajana ja luottomiehenä. Vuonna 1752 hän sai ruotsalaisen aatelismiehen oikeudet ja alkoi käyttää nimeä de Bruce. Upseerinvirkansa vuoksi hän oli sotapalveluksessa vuoteen 1775 asti. Sen aikana hänellä riitti kuitenkin aikaa ja halua osallistua Ruotsinkylän asioiden hoitoon. Hän lunasti tilan mailla toimineen sahan, joka sahautti paikkakunnan metsiä Suomenlinnan linnoitustöihin. Hän osti myös kylän myllyn ja rakennutti uuden jauhomyllyn. Hänen aikanaan kylässä suoritettiin isojako. Johannisbergin kartano edisti maanviljelystä ja kannatti soiden raivaamista ja kuivattamista pelloiksi. Tilalla oli myös suuri puutarha, jota hoiti palkattu puutarhuri. Sitäkin kautta kyläläiset saivat uusia virikkeitä ruoan monipuolistamiseksi ja tietoa vihannesten ja marjojen viljelyyn. Suomenlinnasta saatiin myös syreenin (sireeni) taimia. Syreenejä kasvaa edelleen lähes jokaisen talon pihassa.

Puoliso: Vihitty 04.07.1864 Artjärvi Hilma Lovisa Aronintytär Nordensköld o.s. Broms s. 16.10.1841 Artjärvi, k. 28.11.1922 Helsinki.
Vanhemmat: Aron Fredrik Aroninpoika Broms, Pornaisten kappalainen 1831, Artjärven 1836. Varapastori 1832., s. 07.11.1801 Heinola, k. 13.12.1875 Artjärvi ja Lovisa Carlintytär Broms o.s. Ollonberg, s. 28.05.1810 Tuusula, k. 22.09.1848 Artjärvi.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 24
V Otto Gustaf Adolfinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 16, isä Adolf Nordenskiöld) Upphöjd i Friherrligt stånd. Amiral i k. m:ts flotta 1845-03-17., s. 09.12.1780 Mäntsälä, Frugård, k. 06.12.1861 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona, Nättraby.

Otto Gustaf friherre Nordensköld, (son av Adolf Gustaf, tab 6), född 1780-12-09 Frugård Arklimästare vid amiralitetet 1783-12-04. Kadett vid Karlskrona sjökadettkår 1790. Kadett vid Karlberg 1792-10-29. Utexaminerad 1795-03-26. Fänrik vid amiralitetet s. å. 7/4. Adjutant hos vice amiralen, Friherre Nordenskjöld 1796. Kommenderad på expeditionerna till Köpenhamns redd, Tripolis och Tunis 1797 och 1798. I engelsk krigstjänst 1799-01-00–1801. Efter hemkomsten kommenderad på expedition till Medelhavet 1801–1803. Löjtnant vid örlogsflottan 1803-06-14. Adjutant hos varvschefen 1804. Kapten i flottorna 1807-07-06. Deltog i 1808 och 1809 års finska krig och därunder i attacken på ryska skärgårdsflottan i Jungfrusund 1808-08-18. RSO s. å. 30/8. Kapten vid örlogsflottan 1809-06-29. 1. Flaggadjutant för sjöärendena hos överamiralen, friherre af Puke under expeditionen till Västerbotten s. å. Befälhavare för nio kanonslupar vid anfallet på Umeå natten mellan den 18 och 19 aug. s. å. Major vid örlogsflottan s. å. 26/9. Chef för fregatten Jarramas under kriget 1813. Överstelöjtnant s. å. 8/6. Befälhavare för fregatteskadern som blockerade norska kusten 1814. GMts s. å. Chef för volontärkompaniet 1815-08-08. Ekipagemästare vid skeppsvarvet i Karlskrona 1817-03-13. T. f. varvsamiral s. å. Överste i flottornas generalstab 1818-05-11 och i örlogsflottan 1819-04-22. Konteramiral 1821-11-05. Ånyo t. f. varvsamiral s. å. KSO 1823-07-03. Ledamot av kommittén för reglering av sjöförsvaret 1826-02-00. Varvsamiral s. å. Befälhavare för Medelhavseskadern 1828–1829-12-00. KmstkSO 1837-01-22. Chef för storamiralsämbetets 2. avdelning och för förvaltningen av sjöärendena s. å. 7/4. Ledamot av kommittén för ordnandet av unionsförhållande mellan Sverige och Norge 1839-07-19–1841-09-00. Vice amiral 1840-06-02. Friherre 1841-07-29 med namnet Nordensköld, enligt 37 § R.F. (introd. 1843-02-02 under nr 394). Befälhavande amiral och överkommendant i Karlskrona 1841-09-11. Ledamot av kommittén för ordnandet av Sveriges sjöförsvar s. å. 22/12. Amiral i k. m:ts flotta 1845-03-17. Avsked 1846-06-12. Död 1861-12-06 Värstorp och begraven på Nättraby kyrkogård.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordensk%C3%B6ld_nr_394#TAB_8.
Frugårdin eli Isokartanon vanha päärakennus. Vuonna 1721 Carl Fredrik Nordenberg sai Alikartanon haltuunsa. Vaikka hän ei säännöllisesti asunutkaan tilallaan, hän rakennutti kartanon 1730-luvulla asuttavaan kuntoon. Tuolloin valmistui päärakennus, nykyinen alipytinki, tarpeelliset talousrakennukset ja karjasuojat. Tässä vaiheessa luotiin perusta myös kartanon laajalle ja edistykselliselle puutarhalle. Toinen merkittävä rakennusvaihe sattui 1790-luvun loppuun ja 1800-luvun alkuun, jolloin Adolf Gustaf Nordenskiöld paneutui tilanhoitoon ja rakennuskannan uudistamiseen. Linnoitusupseerina hän taisi myös arkkitehtuurisuunnittelun. Pihasommitelman symmetrisyys säilytettiin ja aksiaalisuutta korostettiin sijoittamalla uusi päärakennus entisen halkotarhan paikalle, sisääntulotien ja puutarhan keskilinjan päätteeksi. Vanha päärakennus, väentupa ja neliömäiset uudet puodit muodostivat sommitelmaa täydentävät siipirakennukset. Uusi puutarha omenapuineen, kukkakortteleineen ja majoineen ulotettiin pitkälle etelään. Oton isän Adolf Gustaf Nordenskiöldin 1805 suunnittelema uusi päärakennus poikkesi arkkitehtonisilta ratkaisuiltaan ajan klassismista palautuen rokokookauden ruotsalaisten mallikirjojen esimerkkeihin. Perheen kirjastossa tiedetään olleen mm. tuon ajan tunnetuin, Carl Wijnbladin asuinrakennusten piirustuksia sisältävä mallikirja, jonka vaikutuksen voi nähdä Nordenskiöldin suunnitelmassa. Rakennuksen pohjakaava ja kattomuoto ovat ainutlaatuiset Suomessa - asuinhuoneet asettuvat kahden kerroksen korkuisen ylhäältä valaistun salin ympärille ja salin lehterikerros muodostaa katon korkean säteriosan.

Puoliso: Vihitty 20.11.1808 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona Anna Fredrika Jonaksentytär Nordenskiöld o.s. Lidströmer dotter av överstelöjtnanten Jonas Lidström, adlad Lidströmer, och Anna Elisabet Öhman., s. 05.04.1786 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona, k. 04.07.1842 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona, Nättraby.
Farstorps kyrka - historik av Torsten Karlsson Utdrag från skriften FARSTORPS KYRKA författad av Torsten Karlsson Ny rev. upplaga / Utgiven av Farstorps Kyrkoråd FARSTORPS KYRKA ligger – som Brunius skriver – i en ”målarskön trakt”. Templet har ”en vacker belägenhet på en höjd vid Farstorp och presenterar sig där ganska fördelaktigt” (Inv. 1832). Församlingen är sedan flera hundra år tillbaka annex till Hästveda i Ö. Göinge kontrakt. En notis från år 1241 nämner en ”Karl, präst från Fathersthorp”, vilket nog kan tolkas så, att Farstorp då utgjorde eget pastorat. Pehr Lovén uppger i sin avhandling från år 1745, att Farstorp förr varit moderförsamling. I sin tidigaste gestalt omfattade kyrkan enkvadratiskt kor med rundel i öster, tvåkvadratiskt långhus och s.k. brett västertorn av imponerande resning. Denna romanska anläggningen från 1100-talets senare del är – med undantag för norra långhusväggen – helt bevarad. Templet är uppfört av kluven och tuktad gråsten och väggarna vilar på en skråhuggen sockel i samma material. Även hörnkedjor och omfattningar blev murade i huggsten, I denna äldsta kyrka hade menigheten två ingångar till långhuset, en i norr och en i söder. Den förra portalen blev tidigt igensatt, medan sydingången nyttjades ännu år 1828. Kanske fanns det också i tornet en entré. När den nuvarande huvudingången sagda år ersatte sydportalen, noteras det nämligen, att öppnandet av muren skett på en plats, ”varest fordom varit dörr”. Om långhusets utökning…. Årtalen 1828 och 1829 ….. den största förändringen vid denna tid var /----/ långhusets utökning mot norr, varigenom församlingen fick en ny kyrka om c:a 15x20 alnar. Om takmålningar…. I korvalvet: Everlövsmästarens framställning av Jesu födelse. Utdrag: I samband med valvslagningen eller något därefter smyckades valv och väggar med kalkmålningar. Absiden, koret och triumfbågen uppvisar ett myller av bilder och ornament, medan arkaden i väster endast har fragment av dekorationer – samtliga framtagna 1941-1942. Målningarna har tillskrivits den anonyme Everlövsmästaren – ”bondmålaren framför andra i Skånes sena 1400-tal., en naturtalang, formellt tafatt men frodig i ingivelsen” Borelius). ”I absiden ses Kristus som rex gloriae, omgiven av evangelistsymbolerna. Därunder har funnits apostlaraden, ehuru blott fem figurer bevarats. I koret återgivas scener ur Kristi barndomshistoria m.m. På norra triumfbågspilastern har framställts bl.a. en påklädd, korsfäst Kristusgestalt. Kring triumfbågsöppningen slingrar ett vinrankeornament. Färgerna utgöras av rödbrunt, svart samt av de för Everlövsmästaren typiska klart gröna och gula tonerna” (Monica Rydbeck). De båda krönta helgonen i triumfbågen torde vara Sankt Olof med yxa och Sankt Erik med liljeformad spira. I nordvästra murbågen avbildas troligen Sankta Katarina med sitt martyrredskap, ett hjul. Om altarverket: från 1590-talet med målningar av konterfejaren Jesper Fritz 1733. utdrag: Altarverket präglas av renässansens formspråk. Både altarbordet och –uppsatsen har tillkommit på 1590-talet, troligen 1593, då predikstolen uppfördes. Antemensalet, bordets framsida, har tre rundbågsfält, åtskilda av räfflade pilastrar. Altaruppsatsen uppvisar en liknande indelning av huvudpartiet, men antalet tavlor är sex, de övre rundbågiga och de nedre rektangulära. Mellan de höga baskuberna finns tre fält med inskriptioner. Mittpartiet flankeras av rikt snidade vingar. Upptill en tunnvälvd baldakin, buren av två kolonner med änglahuvuden, fruktknippen och lejonmasker i skuret arbete. Krönet utgöres av en gavelbyggnad, s.k. ädikula, omgiven av volutformat rankverk., Altaruppsatsen har sju målade framställningar, vilka är utförda år 1733 och troligen lagda direkt på tidigare bibelspråk. Bilden i ädikulan föreställer Kristus törnekrönt, och ovanför läses orden Ecce Homo, ”Se människan”!

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 25
V Nils Gustaf Adolfinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 16, isä Adolf Nordenskiöld) Vuorihallituksen yli-intendentti, Suomen mineralogian kehittäjä., s. 12.10.1792 Mäntsälä, Frugård, k. 21.02.1866 Mäntsälä, Frugård.

Nils Nordenskiöld

Porvoon lukion oppilas 26.10.1807 – 18.6.1810. Ylioppilas Turussa 22.2.1811 [Nordenskiöld] Nicol. Gust. Nob. Vib. _ 1006. Viipurilaisen osakunnan jäsen 26.2.1811 26/2 1811 \ Nils Gustaf Nordenskiöld \ 12/10 1792 \ Öfverste \ Mänzälä \ 1813. Den 12. Dec. erhållit betyg. Tuomarintutkinto 11.12.1813. Turun hovioikeuden auskultantti 16.12.1813. Todistus registratuurassa 28.2.1817 äfwen sedermera vid Academien närwarande med särdeles flit winnlagt sig om Bergs-Vetenskapen, samt dess grunder Physik och Chemie. Ylioppilas Uppsalassa 28.3.1817 Nicolaus Gustavus Nordenskiöld Wib.-Fenno (* 1792). Antea Civis Acad. Aboensis. Vuoritutkinto Uppsalassa 9.6.1817. Matka Ruotsiin, Saksaan, Ranskaan ja Englantiin 1819–23. FT h.c. Helsingissä 20.7.1840. — Vuorimestari 1818. Vuori-intendentinkonttorin yli-intendentti 1823, ero 1855. Manufaktuurijohtokunnan jäsen 1835. Valtioneuvos 1845. Tunnettu Suomen mineralogian isänä. † Mäntsälässä 21.2.1866.

Nils Gustav Nordenskiöld (12. lokakuuta 1792 – 2. helmikuuta 1866) oli suomalainen mineralogi ja valtioneuvos. Häntä voi sanoa "Suomen mineralogian isäksi." Hän teki suunnitelman Suomen geologisesta tutkimuksesta ja hänellä oli merkittävä rooli Suomen malmivarojen etsinnässä ja hyödyntämisen aloittamisessa.

Nordenskiöld nimitettiin vuorimestariksi vuonna 1818, ja hän oli vuorihallituksen yli-intendentti vuosina 1824–1855. Hän käynnisti laajat malminetsinnät ja paransi metallurgisia menetelmiä. Nordenskiöld teki aloitteen koko Suomen laajuisista geologisista tutkimuksista, jotka aloitettiin vuonna 1865. Hän teki aloitteen myös Suomen Tiedeseuran perustamisesta. Hän sai filosofian kunniatohtorin arvon vuonna 1840 ja hänestä tuli valtioneuvos vuonna 1845.

Nils Nordenskiöld kuului Nordenskiöldin aatelissukuun ja hän oli tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöldin isä.

Efter avlagd examen i juridik inledde Nils Gustaf Nordenskiöld (1792-1866) studiet av sina favoritvetenskaper mineralogi och kemi vid den svenska kemisten J.J. Berzelius’ laboratorium. Efter avlagd bergsexamen i Uppsala 1817 bedrev han ingående studier vid utländska laboratorier och bergsakademier. Hans beskrivning över Finlands mineralier utkom 1820.

Han återvände till Finland 1823 som överintendent för den nygrundade bergsstyrelsen. För tryggandet av en inhemsk järnproduktion främjade han malmletning och gruvverksamhet. Han samlade på bergskontoret en omfattande mineralsamling samt modeller av olika maskiner och verktyg som användes vid bergshanteringen. Nils Gustaf Nordenskiöld var en framstående vetenskapsman, som upptäckte många nya mineralier och publicerade ett flertal undersökningar. Man kan med skäl kalla honom den finska mineralogins fader.

Under talrika resor utökade kan de naturvetenskapliga samlingarna på Frugård. Vid bouppteckningen 1866 värderades mineral- och kristallsamlingen lika högt som det stora biblioteket på Frugård, vilket nu tillhör Åbo Akademi.

Nils Gustaf Nordenskiöld hade nära kontakter med flere av Europas ledande vetenskapsmän. Han var medlem i ett flertal utländska vetenskapliga samfund samt stiftande ledamot i Finska Vetenskapssocieteten 1838. Den unge Adolf Erik Nordenskiöld följde fadern på hans mineralogiska forskningsresor bl.a. till Ural 1853-54 och inhämtade härvid grunderna i mineralogi och geologi. Under ledning av faderns lärda vänner studerade Adolf Erik i Europa. Enligt hans egen utsago bidrog faderns lärdom, hemmets vädefulla bibliotek och de naturvetenskapliga samlingarna till valet av levnadsbana.
Nils Gustaf Nordenskiöld (1792-1866)

Puoliso: Vihitty 21.07.1829 Helsinki Margareta Sofia Gabrielintytär Nordenskiöld o.s. von Haartman. (Taulu 802). (Taulu 1430) s. 05.09.1807 Turku, k. 26.01.1860 Mäntsälä, Frugård.
Vanhemmat: Gabriel Erik Gabrielinpoika von Haartman e. Haartman, Vuoteen 1810 asti Haartman. Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810., s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrica Sofia Georgentytär Ladau ent. von Haartman o.s. Fock, s. 13.09.1777 Kemiö, Karuna, k. 08.03.1849 Mäntsälä, Alikartano.

Lapset:
Nils Gustaf Gabriel Nordenskiöld Tilanomistaja Mäntsälän Frugårdissa., s. 20.04.1830 Helsinki, k. 20.12.1891 Mäntsälä.

Porvoon lukion oppilas 25.8.1845 – 15.6.1848 (skiljebetyg). Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 7.6.1849 (arvosana laudatur äänimäärällä 22). Viipurilaisen osakunnan jäsen 7.6.1849 7/VI 1849 \ Nils Gustaf Gabr Nordenskiöld \ 20/IV 1830 \ Nils Gustaf Nordenskiöld. Stats-Råd. \ Helsingfors. \ ‹Teksti Lektor, Föreståndare för Metereologiska Observatoriet i Helsingfors 1880. on yliviivattu.› | Possessionat. Död 1891. — Tilanomistaja Mäntsälän Frugårdissa. † Mäntsälässä 20.12.1891. Naimaton.
Hedvig Sofia Sederholm o.s. Nordenskiöld , s. 23.06.1831 Helsinki. Tauluun 26
Nils Adolf Erik Nordenskiöld , s. 18.11.1832 Helsinki. Tauluun 27
Nils Otto Nordenskiöld , s. 19.01.1834 Helsinki. Tauluun 31
Nils Karl Nordenskiöld , s. 26.05.1837 Helsinki. Tauluun 33
Anna Elisabet Sofia Nordenskiöld , s. 19.02.1841 Mäntsälä, Frugård. Tauluun 34
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 26
VI Hedvig Sofia Nilsintytär Sederholm o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 25, isä Nils Nordenskiöld) s. 23.06.1831 Helsinki, k. 25.06.1908 Ruotsi, Södermanland, Nyköping, Tunaberg, Nävekvarn.

Puoliso: Vihitty 15.08.1866 Mäntsälä, Isokartano (Frugård) Johan Alexanderinpoika Sederholm Ruukinpatruuna, s. 24.05.1813 Ruotsi, Tukholma, k. 26.12.1883 Ruotsi, Södermanland, Nyköping, Tunaberg, Nävekvarn.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 27
VI Nils Adolf Erik Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 25, isä Nils Nordenskiöld) Tutkimusmatkailija, professori, keräilijä, s. 18.11.1832 Helsinki, k. 12.08.1901 Ruotsi, Västerljung.

Nordenskiöld, Adolf Erik (1832 - 1901)

Osa 1 (vuoteen 1859)

Elämänvaiheet perhekirjeitten valossa
Osa I

Adolf Erik Nordenskiöld syntyi Helsingissä marraskuun 18. päivänä 1832 perheen kaupunkiasunnossa Bulevardi 5:ssä. Paikalla nykyisin olevassa kivitalossa on Suomen Kulttuurirahaston toimisto.

Nordenskiöldien suku

Adolf syntyi sukuun, jolla oli vahvat taloudellis-luonnontieteelliset perinteet, laaja kasviherbaario, runsaat kivi- ja mineraalikokoelmat sekä kaiken tämän tukena laaja ja ahkerasti käytetty kirjasto, josta löytyi perusteoksia kaikkiin luonnontieteisiin (erikoisesti kasvitieteeseen ja kemiaan), matkakirjallisuuteen ja swedenborgilaisuuteen asti. Siellä oli mm. lähes kaikki Carl von Linnén teokset Systema Naturæn ensipainoksesta suuriin kasvikirjoihin (mm. Hortus Cliffortianus) asti. Käsikirjoituksina oli mm. Magnus Otto Nordenbergin alkemiaa koskevat laajat muistiinpanot 1700-luvun keskivaiheilta.

Nordenskiöldin esi-isät olivat tulleet Ruotsista Suomeen 1600-luvun lopulla. Esipolvissa oli runsaasti kekseliäisyyttä sekä tieteen ja talouselämän että kvasitieteen puolella. Jo suvun kantaisä Johan Eriksson Norberg oli opiskellut Uppsalan yliopistossa. Mutta erityinen mielenkiinto hänellä oli hyödyllisiin mineraaleihin ja järkevään maanviljelyyn. Hänen kolme poikaansa opiskelivat ensin Uppsalassa, mutta siirtyivät sen jälkeen linnoitusjoukkoihin. Kaksi heistä, Anders Johan ja Carl Fredrik kutsuttiin vastaperustetun Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäseniksi heti perustamisvuonna 1739. Heidät aateloitiin yhdessä vuonna 1751 nimellä Nordenskiöld.

Kolmas veljeksistä, Magnus Otto, teki 1720-luvulla laajan monivuotisen matkan Keski-Eurooppaan, jossa hän opiskeli mm. luonnontieteitä ja tutustui sahatekniikkaan. Magnus Otto innostui erityisesti alkemiaan. Hänen muistiinpanonsa olivat innoituksen lähde hänen veljenpojalleen August Nordenskiöldille, joka teki innokkaasti alkemiakokeita.

Myös Adolfin isoisä, Adolf Gustaf, oli kiinnostunut maatalouden kehittämisestä, mutta hänkin tarkkaili kiviä ja teki 1817 valtauksen rautamalmin louhimiseksi kotikartanon Frugårdin läheisyydessä. Hänen poikansa Nils Gustaf opiskeli ensin Turussa tuomariksi, mutta suoritti sen jälkeen Ruotsissa vuoritutkinnon ja opiskeli vielä prof. J.J. Berzeliuksen oppilaana kemiaa. Hän teki valtion rahoittaman nelivuotisen matkan tutustuen Keski-Euroopan kaivostoimintaan ja geologiseen tutkimukseen sekä Euroopan eteviin kemisteihin ja geologeihin.

A.E. Nordenskiöldillä oli kaikkiaan kuusi sisarusta: kolme veljeä ja kolme sisarta. Perheen jokaisen miehen ensimmäinen etunimi oli Nils. Isä Nils Gustaf Nordenskiöld oli etevä mineraalien tuntija ja Suomen vuoritoimen yli-intendentti, häntä kutsuttiin myös "Suomen mineralogian isäksi". Äiti oli Margareta Sofia von Haartman, valtioneuvos Erik Gabriel von Haartmanin tytär. Veljeksistä vanhin oli Nils Gustaf Gabriel (perhepiirissä Nils), joka tultuaan Helsingin yliopistoon sairastui skitsofreniaan. Seuraava oli Nils Adolf Erik (Adolf), joka 1850-luvun keskivaiheilla alkoi käyttää itsestään etunimiä Adolf Erik, nimikirjaimina A.E. Seuraava oli Nils Otto (Otto), joka opiskeli tuomariksi, mutta ryhtyi kotikartanon Frugårdin isännäksi. Nuorin oli Nils Karl (Karl), josta tuli Meteorologisen keskuslaitoksen johtaja.

Sisarista Hedvig Sofia meni naimisiin Ruotsiin Näfveqvarnin ruukinpatruunan Johan Sederholmin kanssa, Anna Fredrika Sofia Maria kuoli nuorena Frugårdissa, nuorin Anna Elisabet avioitui pikkuserkkunsa, eversti Otto Gustaf Nordenskjöldin kanssa ja muutti myös Ruotsiin. Heidän vanhin poikansa oli Nils Otto Gustaf, josta tuli kuuluisa Antarktiksen tutkija Otto Nordenskjöld. Nimi kirjoitetaan tosiaan j-kirjaimella, koska hän kuului toiseen sukuhaaraan.

alikartano3

Lapsuutensa ja nuoruutensa Adolf Nordenskiöld vietti Mäntsälän Frugårdissa, joka oli ollut suvun kartanona jo toistasataa vuotta. Perusasiat opetti kotiopettaja Andreas Olivier Sælan, josta tuli sitten Helsingin teknillisen reaalikoulun opettaja.

Opiskelu Porvoon lukiossa

Alle 13-vuotiaana Adolf pantiin veljensä kanssa Porvoon lukioon. Adolfin mukaan siellä vallitsi melkein rajaton vapaus, eikä minkäänlainen opettajien suorittama oppilaiden ahkeruuden valvonta tullut kysymykseen. Ensimmäinen lukukausi meni aivan hukkaan, sillä "kunnostauduin yksinomaan 'absoluuttisessa laiskuudessa' ja sain melkein kaikissa aineissa arvosanan 'vähemmän tyydyttävä'".

Ensimmäisenä vuotena Porvoossa oli myös äiti ja kotiopettaja, mutta seuraavana vuonna pojat pantiin täysihoitoon vaatimattomaan lukiolaisasuntoon ja he saivat hoitaa opiskelunsa oman mielensä mukaan. Se kohotti itsetuntoa ja Adolfista tuli ahkera ja pian hän sai koko lukion parhaat arvosanat.

Rehtorina oli J.L. Runeberg, joka vaati kovaa kuria, mikä aiheutti ristiriitoja hänen ja oppilaiden välille. Syksyllä ristiriidat kulminoituivat eräissä kisällinhäissä sattuneeseen häirintään. Lukiolaiset pitivät häirintää vanhana oikeutenaan, mutta nyt vaadittiin toimenpiteitä mellakoitsijoita kohtaan. Pari lukiolaista tuomittiin erotettavaksi ja viisi muuta saamaan kämmenpatukkaa. Erottamistuomioita lievennettiin, mutta kämmenpatukat antoi toverien nähden rehtori. Hän löi patukalla kämmeneen kaikella voimallaan. Tämän jälkeen Runeberg piti nuhtelupuhuttelun, jossa sanoi mm: "Minä olen antanut kolme kertaa kaksitoista ja kaksi kertaa kuusi lyöntiä, yhteensä neljäkymmentäkahdeksan, mutta kukaan ei voi moittien sanoa, että viimeinen isku oli tullut vähemmällä voimalla kuin ensimmäinen."

Menettely oli laillinen, mutta ei sopusoinnussa lukiolaisten perinteisen vapauden kanssa, ja kaiken lisäksi tapaus sattui kohtalokkaana vuotena 1848. Lähes puolet lukion oppilaista erosi solidaarisuuden vuoksi koulusta. Eronneiden joukossa oli mm. Adolf Nordenskiöld ja hänen veljensä. He eivät kuitenkaan olleet syytettyinä häämellakasta.

Helsingin yliopistoon

Lukiosta eronneet saivat aikaisintaan vuoden kuluttua suorittaa ylioppilastutkinnon. Adolf luki tämän ajan omin päin. Veljekset Adolf Erik ja Nils Otto Nordenskiöld kirjoittautuivat Helsingin yliopistoon samana päivänä 10.12.1849. Adolf omistautui pääasiassa kemian, luonnonhistorian sekä ennen kaikkea mineralogian ja geologian opinnoille. Omista valmiuksistaan hän kirjoittaa:

Jo ennen ylioppilaaksi tuloani olin saanut seurata isääni mineralogisille retkille ja häneltä olin oppinut taidon tuntea ja omaksunut tavan koota mineraaleja. Olin myös oppinut käsittelemään puhallusputkea, jonka käytössä hän, Gahnin ja Berzeliuksen oppilas, osoitti mestaruutta, joka on tuntematon useimmille nykyajan kemisteille. Sain myös hoitooni Frugårdin suuren mineraalikokoelman ja sen lisäksi pääsin lomien aikana matkustamaan Pitkäänrantaan, Tammelaan, Paraisille ja eräisiin muihin Suomen mineraalien mielenkiintoisiin löytöpaikkoihin. Tällä tavoin olen käytännön opettamana saanut tarkan silmän mineraalien tuntemiseen, ja tästä taidosta minulla on myöhemmällä elämänurallani ollut paljon hyötyä.

Yliopistossa Nordenskiöld kuului Viipurilaiseen osakuntaan, samaan mihin isäkin aikoinaan. Adolf toimi osakunnassa innokkaana liberaalina. S.G. Elmgren esitti päiväkirjassaan huolensa ylioppilasnuorisosta ja päätti arvionsa Nordenskiöldiin: "... nämä kuuluvat pääasiassa olevan niin sanottuja maailmanparantajia, s.o. eräs ylioppilaiden piirissä oleva kosmopoliittinen ja ateistinen fraktio... Huomattavimpiin heistä kuuluu yliopp. Nordenskiöld, jolla sanotaan olevan hyvät opinnot luonnontieteissä, mutta muutoin on riidanhaluinen disputator ilman mitään kantaa tai ymmärrystä tavallisissa asioissa."

Omaelämäkerrassaan Adolf Nordenskiöld antaa kiitoksen kodin antamille tiedollisille ja käytännöllisille valmiuksille:

... Frugårdissa oli vanhoilta ajoilta peräisin suuri joukko arvokkaita kirjoja ja luonnonhistoriallisia kokoelmia, joita isäni edelleen kartutti etenkin mineraaleilla, joita hän toi pitkiltä matkoiltaan. Nämä olosuhteet, isäni esimerkin lisäksi, herättivät minussa halun luonnon tutkimiseen. Jos tähän vielä lisään, että jo poikana sain seurata isääni matkoilla, niin voin sanoa, että elämänurani tuli lapsuudesta viitoitetuksi.

Nordenskiöld suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon kevätlukukaudella 1853 vain 21-vuotiaana ja ensimmäisenä uusien säännösten mukaan. Syksyllä hän lähti isänsä mukana Pohjois-Uralille mineralogiselle tutkimusmatkalle.

Mineralogisia tutkimuksia Nischnii Tagilissa Uralilla

Tagilissa Adolf Nordenskiöld oli rauta- ja kuparikaivoksilla, missä keräsi kaivoksissa esiintyvistä mineraaleista suuren kokoelman, joka myöhemmin oli hänen monien tieteellisten tutkimustensa pohjana. Adolfin tehtävänä oli myös valvoa monia hänen isänsä käynnistämiä metallurgisia kokeita. Kerran sattui, että Adolfin vieressä ollut rikkihappoa ja räjähdyskaasua täynnä oleva suuri lyijysylinteri räjähti. Adolf säilyi täysin vahingoittumattomana, vaikka rikkihappoa roiskui ympäri huonetta.

Tagilissa oli oma eurooppalainen yhteisö, josta Adolf kertoo Mammalle:

Toissapäivänä täällä oli konsertti, jossa koko Tagilin ylhäisö oli kokoontuneena. Itse konsertissa soitti venäläinen taiteilija, joka kuitenkin oli antanut itselleen italialaisen nimen Giordani, vain muutaman harvan kappaleen pianon säestyksellä. Mutta konsertin jälkeen tanssittiin ja syötiin hyvä illallinen, tämä jälkimmäinen kuitenkin niin sanoakseni johtokunnan kustannuksella. Siitä lähtien kun tulimme Tagiliin on täällä ollut tasainen ja erittäin kaunis talvi, sellainen mitä Suomessa ei ole koskaan ainakaan syksyllä. Vasta nyt on kovempi pakkanen (20 astetta)."

Adolf sopi Tagilissa erään ranskalaisen kanssa, että he tekisivät seuraavana kesänä matkan Siperiaan. Nordenskiöld kirjoittaa suunnitelmasta: "Kun isäni talvella 1854 matkusti takaisin Eurooppaan, jätin matkatavarani Tagiliin; aikomuksenani oli palata sinne yksin Jekaterinburgista, jonne saatoin isääni, lähteäkseni seuraavana kesänä, heti kun tieolosuhteet sen sallisivat, sanotun ranskalaisen kanssa Itä-Siperiaan. Mutta juuri kun olin aikeissa erota isästäni, saatiin tieto länsivaltoja vastaan puhjenneesta sodasta. Pelätessäni, ettei toverini, joka oli Ranskan alamainen, enää voisikaan osallistua suunniteltuun matkaan, jätin minäkin sen mielestäni, matkustin yöllä takaisin Tagiliin noutamaan matkatavarani ja palasin isäni kanssa Suomeen." Näin suunniteltu Itä-Siperian matka raukesi.

Väitöskirja "Om grafitens och chondroditens kristallformer"

Suomessa Nordenskiöld ryhtyi heti laboratoriotöihin ja teki syksyllä matkan Ruotsiin. Hän kirjoitti Tagilista nuorimmalle veljelleen Karlille ja pyysi uutisia: "Kirjoita pian minulle pitkä kirje kaikenlaisista pikkuasioista siellä kotona. Kaipaan erityisesti kuulla selostuksia Yliopistolta, joka tähän saakka on ollut niin sanoakseni minun maailmani." Vuodenvaihteessa 1854-1855 hän oli kiireinen, sillä väitöskirja oli ensin kirjoitettava puhtaaksi. Sen teki selkeällä käsialallaan Mäntsälän monitaitoinen vt. lukkari K.W. Silfvenius. Nordenskiöldin käsiala ei ole helpoimpia luettavia.

Tammikuun alussa oli kerrottavana iloisiakin asioita, kuten Adolf itse sanoi:

Viikko sitten Frugårdissa oli tanssiaiset, missä oli äärimmäisen hauskaa. ... Ensi perjantaina on Saarella toiset tanssiaiset. Uusi kenraalikuvernööri on saapunut sekä tullut vastaanotetuksi sillä kunnioituksella, joka sopii vara-Kuninkaalle.

Hän ei voinut silloin aavistaa, että kreivi F.W.R. von Berg pakottaa hänet lähtemään maasta ennen kuin neljä vuotta ehtisi kulua.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kirjoitetussa kirjeessään Adolf kertoo isälle edellisen päivän tapahtumista:

vaitoskirja

Eilen tarkastettiin minun opinnäytteeni. Moberg oli opponenttina, Arppe
Praesekssena, Woldstedt Kustoksena. Väitöstilaisuus kesti kello 12:een asti ja minä pidin hyvin puoliani - sekä silloin kun olin oikeassa että silloin kun olin väärässä - siinä, että en kertaakaan myöntänyt että en ole oikeassa. Useimmat huomautukset tehtiin painovirheistä ja niistä minä olisin ansainnut tulla vielä enemmän moitituksi kuin mitä Moberg teki. Sillä vedostenlukuun tottumattomuuden ja ehkä myös huolimattomuuden takia sellaisia oli pujahtanut mukaan epätavallisen paljon, joista muutama kiusallisen ikävä. Samana päivänä tarjosin päivällisen Kleinehin hotellissa, jonne virkailijoiden ohella oli kutsuttu Saelan ja Viktor. Valitettavasti Nordman ei ollut mukana disputaatiossa, joten en voinut kutsua häntä. Illalla minut oli kutsuttu Arppen luo, mutta satuin jostakin myrkyllisestä syystä nukahtamaan kello 5 sohvalle ja heräsin vasta klo 10, menin kuitenkin vielä Arppelle. Sinne oli kutsuttu joukko herroja ja myöskin rouvia ja siellä oli oikein hauskaa. Tänään tai huomenna Mamma ja Anna tulevat kaupunkiin, luultavasti menen heidän kanssaan maalle pariksi viikoksi lukemaan ja sitten suoritan lisensiaatin tutkinnon."

Keväällä Adolf keskittyi tenttilukuihin, mutta mielenkiinto oli voimakkaasti Tagilista tuotujen näytteiden kemiallisissa analyyseissa. Hän haki yliopistolta apurahaa Altaille tehtävää tutkimusmatkaa varten. Myös uusi työ suomalaisista mineraaleista oli aloitettu ja ensimmäinen painoarkki jo painossa; väitöskirja oli käännetty saksaksi.

Kreivi Bergin tullessa Suomeen tilanne oli monessa suhteessa jännittynyt: Krimin sota eli Oolannin sota oli levinnyt Suomenlahdelle 1854. Ruotsissa puhuttiin puolueettomuudesta luopumisesta ja ryhtymisestä sotaan Venäjää vastaan, Suomessa vapaamieliset piirit ilmaisivat varovaisesti myönteisiä mielipiteitään liittoutuneita eli länsivaltoja kohtaan. Nordenskiöld kuului tähän liberaaliseen piiriin.

Koska näytti siltä, ettei haettua Altain apurahaa tule, Nordenskiöld alkoi miettiä Suomessa tehtävää mineralogista matkaa, johon haki matkarahaa Vuoritoimistosta. Hän halusi tutkia Hämeessä Kalvolan seutua, jota Pappa oli ehdottanut. Hän lähti heinäkuussa Kalvolaan, juuri ennen lähtöään hän näki kaksi englantilaista sotalaivaa Helsingin edustalla.

Mineraloginen matka Hämeessä sujui näytteitä keräten. Hän kirjoitti elokuussa Judikkalasta Sääksmäeltä hyvin lyhyen, hätäisen ja huolestuneen kirjeen Mammalle:

... Tulin juuri tänne lukeakseni sanomalehtiä ja sain kuulla, että Viaporia pommitetaan. Ja täällä vallitsee suuri suru ja pelko...

Hämeen matkan jälkeen Adolf kirjoitti Helsingistä Papalle:

Selostan Papalle joitakin tärkeitä asioita. Ensiksikin minut on otettu Vuorikonttoriin ylimääräiseksi konduktööriksi tekemättä itse askeltakaan sen takia. Sitten minusta on tullut fakulteetin kuraattori, minkä Pappa voi ajatella ilahduttavan minua suuresti, kun se on suurin kunniatehtävä, minkä Yliopiston nuori jäsen voi saavuttaa, ja myös rahallisessa katsannossa se on aika edullinen, kun siitä saa noin 50 ruplaa vuosittain. Kysymys Aleksanterin stipendistä ratkaistiin eilen, ei kuitenkaan aivan minun edukseni. Sillä perusteella, että minulla on hyvät näkymät saada syksyllä suuri matka-avustus, sai nimittäin Ahlqvist konsistorin suosituksen yhden äänen enemmistöllä. Tähän ratkaisuunkin olen oikein tyytyväinen, sillä nyt ehdin dosentoitua ensi lukukaudella ja voin vuoden päästä matkustaa Eurooppaan, mikä joka tapauksessa on hyödyllisempää kuin mennä Aasiaan. ...

Vakoojan paljastaminen

Syksyllä 1855 liberaalinen ryhmä paljasti vakoilijan. Muutamat ryhmään kuuluneet olivat saaneet tietää, että opiskelija Oskar Tammelander oli kenraalikuvernöörin urkkija. Ryhmä sai Tammelanderin tunnustamaan vakoilunsa. Kenraalikuvernööri oli tietenkin kiukuissaan. Hän sai Tammelanderilta kuitenkin paljastajiensa nimilistan.

Kenraalikuvernööri kutsui luokseen yliopiston rehtori Teinin ja käski hänen ottaa selkoa asiasta. Toverien toimeenpanemasta Tammelanderin kuulustelusta Berg oli raivoissaan ja tahtoi, että ylioppilaat Wetterhoff ja Ramsay erotettaisiin yliopistosta.

Yliopiston ns. liberaaliryhmään kuului Nordenskiöldin lisäksi mm. seuraavat hänen ystävistään: geodeetti Karl Chydenius (1833-1864), tuleva lanko Carl Robert Mannerheim (1835-1914), juristi Robert Montgomery (1834-1898), eläintieteilijä Anders Edwin Nylander (1831-1890), kasvitieteilijä ja lääkäri A.Th. Saelan (1834-1921) sekä ryhmän johtajana pidetty kirjailija ja toimittaja Karl Wetterhoff (1832-1887). Tätä ryhmää kutsuttiin myös liikanimellä "verettömät".

Sen lisäksi, että Nordenskiöldistä oli juuri tullut kuraattori ja vuorikonttorin ylimääräinen konduktööri, hän sai monia luottamustehtäviä ylioppilaskunnassa.

"Töölön juttu"

Toveruspiirin eräät jäsenet päättivät yhdistää syksyllä nimi- ja syntymäpäiviensä vieton yhteisiin kekkereihin, jotka pidettiin Töölön ravintolassa Hesperian puistossa - vähän nykyisen Finlandia-talon pohjoispuolella - Antin päivänä 30. marraskuuta 1855, noin kuukausi Tammelanderin paljastamisen jälkeen.

Kekkereillä oli kuusi isäntää: Antit Anders Chydenius, Anders Edvin Nylander, Anders Wilhelm Dammert ja Anders Ramsay sekä syntymäpäiväsankarit Adolf Nordenskiöld (synt. 18.11.) ja Karl Wetterhof (synt. 6.12.). Juhliin kutsuttiin 20 toveria ja kaksi vähän vanhempaa piiriin kuulumatonta vierasta. Kymmenkunta Suomen meriekipaasin soittajaa esitti päivällismusiikkia ja paikalla oli myös ylioppilaiden laulukvartetti.

Kekkerit alkoivat aurinkoisena pakkaspäivänä kello 12 ja jatkuivat iltaan saakka. Juhlissa ei ollut valmista ohjelmaa eikä poliittisia puheenvuoroja. Pöytäpuheiden ja -maljojen sarjan aloitti fanfaarien toitottaessa Karl Wetterhof, joka parodioi vastikään Lontoon pormestarin juhlapäivällisillä pidettyä puhetta Itämeren linnoitusten valloittamisesta. Vieraat vääntelehtivät naurusta. Tuli yhä uusia ja uusia fanfaareita ja uusia maljapuheita, joissa erilaisin sanakääntein tehtiin pilaa. Ryyppypöydässä oli tarjolla myös sardiineja ja joku esitti maljan "sardiineille" (Sardinian kuningas oli yhtynyt sotaan liittoutuneiden puolella) ja malja tyhjennettiin "liivivaltojen" (= västmakterna, länsivallat; väst myös liivi) kunniaksi. Päivällisten loppuvaiheessa tuotiin tarjolle viinirypäleitä ja voimakasta reiällistä juustoa (= ost). Tästä syntyi maljapuheet, joita pidettiin Krimin hedelmille ja "juustovallalle" (= ostmakterna, itäinen valta), joka haisi pahalle. Juhlat päättyivät hilpeään ja riemukkaaseen tunnelmaan jo hyvissä ajoin, sillä yhden juhlien isännän Anders Ramsayn setä, kenraali Anders Edvard Ramsay piti Antinpäivän tanssiaiset, jonne osa juhlaväestä reippaasti siirtyi. Juhlista poistuneet laulajat kajauttivat vielä kaupungin kaduilla Marseljeesin Topeliuksen ruotsinkielisin sanoin.

Meriekipaasin soittokunnan vääpeli selosti lähimmälle esimiehelleen joitakin maljapuheita, jotka hänen mielestään olivat vain hullunkurista vallattomuutta. Kun tieto puheista eteni ja saavutti aamulla kenraalikuvernöörin, niin ne eivät olleetkaan enää mitään vallattomuutta. Kreivi Berg sai pian käsiinsä luettelon kekkerien osanottajista. Hänen kerrotaan huudahtaneen: "Ah, es sind ja alle alte Bekannte." (Ahaa, hehän ovat kaikki vanhoja tuttuja.) Nyt tuli tilaisuus kostaa tälle ryhmälle.

Anders Ramsay tiivistää muistelmissaan: "Koko tapausta ei koskaan olisi pitänyt käsittää muuksi kuin vallattomaksi leikinlaskuksi, joka tosin oli varomatonta ja ehkä sen vuoksi moitittavaa, mutta jolla ei ollut vähintäkään poliittista merkitystä." Nordenskiöld kuittasi asian: "Kaikki suhtauduimme vahinkoon hyvin tyynesti."

Yliopiston rehtori Reinin oli pakko puuttua asiaan, vaikka hänen mielestään puheet olivat vain viatonta pilantekoa. Yliopiston kurinpitolautakunta sai asian tutkittavakseen. Lautakunta katsoi syytettyjen rikkoneen yliopiston järjestystä vastaan ja siis ansainneen rangaistuksen. Wetterhoff erotettiin kahdeksi vuodeksi yliopistosta jne.

Kurinpitolautakunnan päätös oli alistettava varakanslerin ja edelleen kanslerin harkittavaksi ja vahvistettavaksi. Tästä tuli huomattavasti kovemmat tuomiot: Wetterhof erotettiin yliopistosta ainiaaksi, kuusi juhlijaa kahdeksi vuodeksi (mm. juhlien Antit), neljä vuodeksi, marseljeesin laulajat lukukaudeksi ja kaikki muut saivat kuusi vuorokautta karsseria. Kurinpitolautakunnan tuomiovalta ei ulottunut tohtoreihin, mutta kuraattorit G. Ehrström ja Adolf Nordenskiöld erotettiin toimistaan. Nordenskiöld sai eron vuorikonttorin virastaan "ilman sen enempiä muodollisuuksia", kuten hän itse kirjoitti. Mamma lohdutti poikaansa luvaten järjestää tanssiaiset tapaninpäivän jälkeen:

Molempien sisartesi ja erityisesti vilkkaan Annan vuoksi soisin mielelläni siitä tulevan totta. Ajatus tästä toisesta illasta on auttanut häntä kärsivällisesti kestämään yksinäisen syksymme pitkiä raskaita iltoja. Siis tule pyörähtelemään seudun neitojen kanssa mutta huolehdi myös siitä, että tänne tulee joitakuita Sinun ja Carlin tuttavia, koska muuten pelkään tanssin sujuvan vähemmän vilkkaasti, koska näillä tienoin on niin harvoja tanssivia herroja.

Adolf jatkoi töitään Helsingissä, mutta oli tulossa jouluksi Frugårdiin:

Eilen tuli minun ja Nylanderin työ 'Bidrag till kännedom af Finlands Mollusk fauna' palkituksi fyysis-matemaattisen fakulteetin toimesta. Me tulemme pian laittamaan toisen painoon. Frugårdin tanssiaisiin olen jo kutsunut Mäklinin. Nylander tulee viettämään jouluaaton kanssamme. ... Skålista Mamman ei pidä olla rauhaton, kaikki menee hyvin.

Aika Berliinissä

Monet Töölön jutusta rangaistut lähtivät joksikin aikaa tai pysyvästi ulkomaille. Nordenskiöld lainasi rahaa matkustaakseen Berliiniin opiskelemaan. Hän lähti Saksaan Pietarin kautta, mutta sieltä ei ollutkaan heti jatkoyhteyttä ja hänen oli jäätävä viikoksi sinne. Ajaessaan eräänä päivänä "isvossikalla" Nevski prospektia hän kohtasi yllättäen isänsä. "Hän oli hyvässä kunnossa ja samanlainen kuin ennenkin paitsi että tukka on vähän harventunut, mutta hän on sen sijaan kasvattanut pulisongit", Adolf kertoi äidilleen. Pappa kirjoitti pojalleen suosituksia berliiniläisille geologeille ja kemisteille.

Adolf työskenteli Berliinissä isänsä vanhan ystävän Heinrich Rosen laboratoriossa tutkien mm. tantaliittia. Professori Heinrich Rose (1795-1864) oli nuorena opiskellut Tukholmassa professori J.J. Berzeliuksen oppilaana aivan kuten N.G. Nordenskiöldkin. Hänen katsotaan veljensä Gustav Rosen kanssa kuuluvan nykyaikaisen analyyttisen kemian ja mineraalikemian perustajiin.

Huhtikuussa Adolf kertoo Mammalle, miten hän tavallisesti viettää päivänsä:

Yksi päivä menee aivan samoin kuin toinenkin. Suurimman osan ajastani vietän H. Rosen laboratoriossa. Iltaisin olen tavallisesti kotona, ellen ole mennyt oopperaan tai Krollin tunnettuun 'etablissementiin', tahtoo sanoa paljon käytettyyn halpaan ravintolaan, missä on teatteri jne. Eilen illalla olin oopperassa, missä esitettiin Wilhelm Telliä, siellä oli oikein hauskaa. .. Eikö minun olisi ajat sitten pitänyt matkustaa pois tästä ikävästä ja tylsästä kaupungista, joka kuitenkin on saksalaisen intelligenssin pääkaupunki. Mutta taidan jäädä tänne kesäkuun alkuun asti. Oli hauskaa kuulla, että siellä Mänzälässä huvitellaan, nyt lienee Anna innokkain tanssija siellä kotona. Minäkin olen vieraillut erilaisissa yksityisissä seuroissa ja eilen olin tee-soiréella H. Rosen luona. Siellä oli aika monta daamia ja heidän joukossaan muutamia ulkomaalaisia. Neideissä oli mielestäni enemmän tyyliä kuin Suomessa. ... Naapurissa asuu myös kolme ulkomaalaista (pelkäämme venäläisiä) daamia, joiden kanssa olemme päässeet tietynlaiseen tuttavuuteen laulun voimalla. He laulavat ja soittavat nimittäin paljon tuolla ylhäällä ja silloin huvittelemme antamalla Troilin vastata. Heti tuolta ylhäältä vastataan uudestaan ja uudestaan täältä meillä ja päästään hentomielisiin lauluihin, kuten "Du hast die schönsten Augen, du hast alles was Menschen m.m." Kaikki suureksi huviksi meille ja tutuille, jotka käyvät täällä. Vastapäätä asuu eräs mustatukkainen daami, joka ratsastaa mielellään ja pitää hiuksensa toisella puolen päätä.

Suunnitelmistan Adolf kirjoittaa Papalle kesäkuussa 1856:

... Muutoin, jos en saa toivomaani virkaa, olen omalta osaltani jo kauan sitten päättänyt matkustaa meren yli ja etsiä itselleni uuden mutta sopivan isänmaan ja monesti on minusta tuntunut siltä, että se ei olisi parasta yksin minulle vaan meille kaikille. ... Olen jo lopettanut työt Rosen luona ja aion jättää Berliinin niin pian kun saan rahaa. Jos rahat riittävät, mikä on epätodennäköistä, matkustan Ruotsin kautta. Muutama päivä sitten kävin Rydersdorffin valtavilla Musselkalkbrottilla (simpukkakalkkikiviluohos)...

Nordenskiöld palasi Berliinistä Suomeen kesällä 1856. Hidasta matkantekoa hän perusteli Mammalle:

... Nyt olen Paraisissa matkalla Helsinkiin, missä toivon olevani 1:nä elokuuta. Jos voin järjestää, niin haluaisin vielä tulevana syksynä matkustaa ristiin rastiin Suomessa geognostisissa tarkoituksissa, ja siinä tapauksessa voin tulla joksikin viikoksi rakkaaseen Frugårdiin, jonne minulla on tosi ikävä. Mutta en voi antaa tilaisuuden mennä käsistäni ja ohi kulkiessani tutkia Etelä-Suomen rannikkoa ja viipyä sen takia pari viikkoa matkalla, joka muutoin menisi parissa päivässä. Parin tunnin päästä menen täältä erääseen pieneen saareen (Laurinkari) lähellä Kakskerran läntistä niemeä ja sen päälle pari tuntia Turkuun. Sitten matkustan mahdollisesti Altaille eli rautakaivoksille siellä.

Juuri tähän kesään liittyy Ramsayn muistelma mineralogiystävänsä käynnistä Björkbodassa, missä Nordenskiöld vieraili usein:

Myöhemmin kesällä minulla oli ilo nähdä luonani ystäväni Adolf Nordenskiöld. Hän oli geologisella tutkimusmatkalla, valitsi päämajakseen Björkbodan ja teki sieltä käsin retkiä lähiympäristöön Kemiöön sekä runsaista mineraalivaroistaan tunnettuun Paraisten pitäjään. Joka matkaltaan hän palasi mukanaan kokonainen kuorma kvartsi- ja kalkkinäytteitä, jotka vietiin hänen huoneeseensa. Siellä hän irrotti vasaroimalla ja koputtelemalla noista kimpaleista pieniä mustia kiteitä, joita hän nimitti tantaliitiksi ja romantsoviitiksi jne. ja joiden hän väitti olevan erittäin harvinaisia ja kallisarvoisia. Parin viikon kuluttua talosta lähtiessään hän otti mukaansa pienet kiteet, mutta jätti kaiken muun rojun huoneeseensa, josta palvelijat korjasivat sen arvottomana. Kolme tai neljä vuotta myöhemmin hän, ollessaan jo professori ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian mineralogisten kokoelmien intendentti, vieraili uudelleen luonani ja kysyi silloin, mihin hänen jättämänsä roju oli joutunut. Kysymyksestä hämmästyneenä vastasin:

'Kuinka voit kuvitellakaan, että se olisi tallessa. Se on tietysti heitetty menemään.'

'Minne?'

'Sitä en tiedä. Mutta oletan, että se on kaadettu mereen tai ehkä käytetty soraksi johonkin tiehen.'

'Tuota en usko', hän vastasi, 'sillä palvelusväellä ei ole tapana nähdä niin paljon vaivaa. Pikemminkin luulen, että se on jossakin hyvinkin lähellä.'

Hän ryhtyi etsimään ja riemukseen todella löysikin rojunsa halkovajan takaa. Kivet tuotiin takaisin, ja hän alkoi taas naputella niistä irti pieniä kiteitä. joiden hän sanoi nyt saaneen suunnattoman suuren, suorastaan rahallisen arvon.

Nordenskiöld tarttui Suomessa innokkaasti työhön laboratoriossa. Professori Arppe kysyi, halusiko hän heti hakea vastaperustettua mineralogian ja geologian professorin virkaa vai ensin jotakin yliopiston matka-apurahaa. Nuori tutkija valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja aikoi geologiselle tutkimusmatkalle Siperiaan ja ennen kaikkea Kamtsatkaan. Hän sai kuitenkin Aleksanterin apurahan Eurooppaan tehtävää opintomatkaa varten.

Primusmaisteri ja ultimustohtori

Ennen opintomatkaansa Nordenskiöld otti osaa kevään 1857 promootioon, jossa hänet promovoitiin primusmaisteriksi ja ultimustohtoriksi eli parhaimmaksi maisteriksi ja toiseksi parhaaksi tohtoriksi. Ruotsalaisille kutsuvieraille - jotka oli kutsuttu viranomaisten tietämättä ja yllätykseksi - pidettiin erojaisjuhlat Seurahuoneella kaksi päivää promootion jälkeen. Myös kaksinkertaisesti promovoitua Nordenskiöldiä oli pyydetty pitämään maljapuhe juhlassa.

Nordenskiöldin puhe noudatteli muiden puheiden linjaa. Punaisena lankana oli tietenkin Suomen tulevaisuus, josta hän käytti seuraavan tyyppisiä sanontoja: "Lannistumaton tietoisuus oikeudestamme vapauteen on herännyt meissä." Hän päätti puheensa jo edellä "Töölön jutun" yhteydessä mainitun mutta nyt maanpaossa elävän ystävänsä Karl Wetterhoffin runoon:

Malja kaikille muistoillemme
ja malja menneelle ajalle,
ja malja tulevaisuudellekin,
kunpa se ei vain toisi Suomen tuhoa.
Malja muistojen menneille päiville
ja toivolle, joka on jäljellä.

Anders Ramsayn mukaan "puhetta seurasi todellinen riemun myrsky, ja voimakkaat käsivarret heittivät Nordenskiöldin monta kertaa ilmaan". Tämän jälkeen puhujakorokkeelle nousi estetiikan professori Fredrik Cygnaeus. Hän yritti tyynnyttää melko kiihkeätä mielialaa. Hän asetti kuitenkin sanansa ruotsalaisia vieraita neuvoessaan siten, että Nordenskiöld ryntäsi uudestaan puhujalavalle, jossa Cygnaeus vielä seisoi, ja huusi: "Hän ei puhu meidän puolestamme!"

Aamulla tapaus oli tietenkin koko kaupungin tiedossa. Kreivi Berg kutsui rehtori Reinin puheilleen ja antoi hänelle tehtäväksi ensin selvittää, mitä illalla oikein oli tapahtunut. Nordenskiöld kertoi rehtorille koko tapauksen antaen hänelle puheesta kirjoittamansa konseptin. Rehtori luki puheen; hänen mielestään "puhe ei sisältänyt mitään erikoista".

Mutta kenraalikuvernöörin mielestä puhe oli melkeinpä valtiopetos. Hänen kerrotaan huudahtaneen puheen luettuaan: "Oikeastaan minun pitäisi hirtättää hänet yliopiston edustalla."

Nordenskiöld sanoo "heittäneensä koko harmin mielestään" ja lähteneensä lapsuudenkotiinsa Frugårdiin Mäntsälään. Sinne tuli kuitenkin parin päivän kuluttua eräs kreivi Bergin suomalainen alainen tuoden kreivin terveiset: Nordenskiöldin on heti matkustettava ulkomaille tai jäätävä tänne ja selitettävä koko jutun johtuneen väärinkäsityksestä jne. eli pyydettävä anteeksi kreivi Bergiltä. Nordenskiöld valitsi edellisen vaihtoehdon ja lähti Ruotsiin.

Ensimmäinen tutkimusmatka: Torellin matka Huipuvuorille

Ruotsissa hän teki laajoja mineralogisia matkoja, työskenteli laboratorioissa ja tutki Skandinavian mineralogiaa kunink. tiedeakatemian mineraalikabinetissa. Siellä professori Carl Gustav Mosander (1797-1858) otti hänet vastaan aivan erityisellä suopeudella. Kesän Nordenskiöld aikoi viettää Etelä-Ruotsissa sukulaisten luona. Mutta suunnitelmat muuttuivat äkisti, sillä vappuna 1858 Adolf kirjoitti Mammalle:

... Muutama tunti sen jälkeen, kun olin jättänyt postiin Mamman kirjeen, jossa puhuin kotiintulosta keväällä, Mosander, Edlund ja Lovén tekivät minulle ehdotuksen mennä yhdessä Torellin kanssa kesällä tieteelliselle matkalle Huippuvuorille. Päätöksentekoon ja varustautumiseen ei minulle jäänyt kuin muutama päivä aikaa. ... Sitä, että otin ehdotuksen riemulla vastaan, minun tuskin tarvitsee kertoa ...

Matkan johtaja Otto Torell (1828-1900) oli ruotsalainen geologi ja napatutkija. Nordenskiöldillä oli lisäksi runsaasti suunnitelmia mineralogisista matkoista Lappiin, Hämeeseen, Altaille, Kamtsatkaan jne. Tarjous lähteä geologina Huippuvuorille tuli yllättäen, mutta hän oli heti valmis matkaan. Papalle hän selosti toukokuun lopussa, juuri ennen lähtöä:

... lopultakin olemme saaneet hyvän tuulen ja sen takia matkamme alkaa 3 tai 4 tunnin päästä. Pappa tuntuu olevan rauhaton matkan takia. Sitä Papan ei kuitenkaan tarvitse olla. Sillä sen mukaan, mitä olemme täällä kuulleet, ei tällä seikkailulla ole odotettavissa erityisiä rasituksia. Torell on itse huolehtivaisuus. ... Laiva on aivan uusi, varustettu jäänmurtimella (isbrud). Yksi luotseista on suomalainen, tahtoo sanoa kveeni. Saa nähdä, tuleeko tieteellinen saaliimme suureksi? Sää on nyt kaikkein ihanin, mitä ajatella voi.

Huippuvuorten eteläosassa olevasta Bellsundissa hän päivää heinäkuun alussa kirjeen Mammalle:

Nyt minulle tarjoutuu tilaisuus saada aikaan tältä kaukaiselta seudulta kirje kotiin ja kiiruhdan käyttämään tilaisuutta hyväkseni tyynnyttääkseni sitä rauhattomuutta, jota pelkään Mammalla olevan matkani suhteen. Se on täydellisen tarpeetonta, sillä enhän vielä ole koskaan tai ainakaan melkein koskaan tehnyt pitempää matkaa, jolla olen voinut niin hyvin kuin tällä matkalla, ja jos onni on myötä, tulen kotiin yhtä hyvin syöneenä kuin ne hylkeet, joita täällä on tiuhassa ja usein laivamme ympärillä. ... Lyhyt päiväkirja matkasta: Toukokuun 25. päivänä olimme jo laivassa, mutta vastatuulen takia lähdimme Hammerfestista vasta kesäkuun 3:na. Karhusaarelle tulimme aika nopeasti (3 päivän matka), mutta maihinnousun estivät ajojäät, joita pohjoistuulet olivat ajaneet saaren ympärille.

maihinnousu

Voidaksemme kiertää ajojäät purjehdimme länteen ja sitten koilliseen, kunnes 17. kesäkuuta saavuimme Hornsundiin, Huippuvuorten eteläisimpään lahteen. Aikamoinen määrä hylkeitä ammuttiin matkan aikana jäältä ja vielä suuremman joukon annoimme mennä ohi ehtimättä jahdata niitä. Täällä heitimme ankkurin muutamaksi päiväksi, keräsimme kasveja ym. 28. päivänä menimme Bellsundiin, vähän pohjoisempaan vuonoon ja huomenna matkustamme eteenpäin pohjoiseen. Milloin me aloitamme paluumatkamme, on epävarmaa, mutta viimeistään syyskuun puolessa välissä tulemme luultavasti Hammerfestiin.

... Tieteelliset tulokset ovat olleet yhtä hyvin Torellille kuin minullekin hyvin merkittäviä. Minä olen löytänyt rikkaan kivettyneen kerrostuman vuorikalkkia (alin kerros kivihiilikaudelta). Myöskin nuorempia kerrostumia, jotka olivat vähemmän kivettyneitä, mutta sitä vastoin kalkkikivi- tai ruskohiilikerroksia, piiksi muuttuneita puita, kasvinpainanteita, lehtipainanteita, hedelmien jäännöksiä jne, täydellisiä todisteita aikoinaan rikkaasta kasvillisuudesta täällä ylhäällä...

Tämä oli Nordenskiöldin ensimmäinen arktinen tutkimusmatka. Hän aloitti tutkimusmatkat erinomaisessa seurassa, sillä Otto Torellia pidetään "ruotsalaisten napa-alueiden tutkimusmatkojen isänä". Torell oli ensimmäisiä ruotsalaisia tutkijoita, joka hyväksyi glasiääriteorian. Sen mukaan Skandinavia oli jääkaudella mannerjään peittämä kuten Grönlanti. Adolf kirjoitti isälleen pitkän selostuksen ensimmäiseltä tutkimusmatkaltaan. Hän kirjoitti sen laivassa 9.9.1858 ennen Trondheimiin tuloa:

Lupaukseni mukaan kerron nyt Papalle kronologisesti joitakin asioita matkaltamme.

... Nordhamnissa Bellsundin pohjoisrannalla... löysin ... irtokivinä piikiviliusketta tai piikiveä, jossa oli erittäin kauniita ja suuria kivettymiä (fossiileja).., jotka selvästi kuuluivat kivihiilikauden (vuorikalkkimuodostuma) alimpiin. ...Eräs piirre näissä melko yksitoikkoisissa kerrostumissa kiinnitti aivan erityistä huomiota. Niissä on nimittäin muinainen kasvillisuus, joka todistaa ilmastollisista oloista jotain aivan muuta kuin mitä nyt tapaamme näillä jäisillä seuduilla, eli kivi tai ruskea hiilikerros samoin kuin lehden tai kasvin painanne. Hiili, jonka aiemmin mainitsin, on selvästi peräisin täältä.

...Pieni kerros, jonka täällä löysin e.m. nuorempien kerrosten välistä, ansaitsee erikoismaininnan. Se muodostuu muutaman tuuman paksuisesta kerroksesta pieniä kivettyneita, eli piiksi muuttuneita puunrunkoja, juurisäikeitä, hedelmiä, soraa, simpukankuoren palasia jne. Puun palaset ovat erittäin hyvin säilyneitä niin, että siinä voi selvästi erottaa puunkuoren ja luston.

Elokuun toisena lähdimme Isfjordenista ... 10. päivä ankkuroiduimme Magdalenabayhin. Huippuvuorten luoteisrannikko on graniittia, aivan kuin meilläkin...

11. purjehdimme pois Magdalenabaystä... tavattoman mahtava, luode-kaakkosuuntainen, pystysuora sedimentaarinen kerrostuma, joka koostuu pääasiassa punaisesta hiekkakivestä ja harmaasta epäpuhtaasta kalkista. En löytänyt siitä lainkaan kivettymiä. Luultavasti se kuuluu samaan muodostumaan, jota esiintyy lähellä olevassa Kingsbayssa ja joka Lovénin tietojen mukaan on devoninen muodostuma.

...Hammerfestistä minä tein lyhyen vierailun Kaafjordeniin. Mamman ja Papan kirjeen, joka sisälsi Munckenin ehdotuksen, sain höyrylaivalla ja Trondheimissä pitää saada postiin ne kirjeet, joiden pitäisi mennä pohjoiseen.

Mikään pyyntö minun taholtani koskien stipendiä jne., vaikka kuinka lievä tahansa, ei koskaan tule kysymykseen. Pyydän, ettei Pappa aseta minua pahaan välikäteen esittämällä asioita ja olosuhteita sellaisessa valossa, joka ei ole täydellisesti totta. Tulen äärettömän mielelläni kotiin. Mutta ehdoton ehto on sen takia, että kaikki vanha on unohdettu, ilman muita lisäehtoja. Tulen joka tapauksessa pian kotiin, eli jollakin viimeisistä höyrylaivoista. Minun täytyy löytää jokin keino täyttää rahavajeeni viime talvelta. Minulla on giganttisia matkaprojekteja Torellin kanssa, niistä myöhemmin lisää. Niitä hyvin suuria summia pääomaa, jonka me tarvitsemme toteuttaaksemme ehdotuksemme, me emme ehkä kuitenkaan pysty hankkimaan.

Tällainen oli Adolf Nordenskiöldin ensimmäinen Huippuvuorten tutkimusmatka. Hän kirjoitti hyvin samansisältöisen selostuksen professori Mosanderille Tukholmaan, mutta mitään selonteon
julkistamista ei tapahdu. Kaikista myöhemmistä matkoista laadittiin perusteelliset selostukset ja jopa matkojen kuluessa voitiin päivälehdistä lukea matkakirjeitä tutkimusmatkalta.

Ruotsin Riksmuseetin mineralogisten kokoelmien intendentin ja professorin virka

Nordenskiöld halusi käydä Suomessa, mutta hän järjesteli ensin kokoelmiaan Tukholmassa. Loppusyksyllä 1858 hän tuli Suomeen. Juuri ennen hänen tänne lähtöään professori Mosander oli kuollut lokakuun puolivälissä. Suomessa ollessaan Nordenskiöld sai Tukholmasta tiedeakatemiasta sähkeitse kutsun ottaa vastaan Mosanderin virka tiedeakatemian mineralogisen osaston intendenttinä ja professorina. Hän hyväksyi tarjouksen oikopäätä, sillä olihan se nuorelle tutkijalle loistava luottamuksen osoitus.

Lähteäkseen Ruotsiin Nordenskiöld tarvitsi passin. Sen saamiseksi hänet kutsuttiin kenraalikuvernöörin puheille. Keskustelu oli aluksi ystävällistä, mutta kreivin ottaessa puheeksi promootiojutun Nordenskiöld vastasi saaneensa koko asiasta jo niin paljon harmia, että sen saisi unohtaa. Kreivi Berg: "Ei riitä, että tunnustaa virheensä, sitä on myös kaduttava." Nordenskiöld: "Niin en koskaan tee!" Kreivi vastasi kiivaasti: "Sie werden Ihren Pass bekommen, aber Sie können von Finnland Abschied nehmen, dafür werde ich sorgen!" (Saatte passinne, mutta Suomelle saatte heittää jäähyväiset, siitä minä pidän huolen!)

Passi tuli jo seuraavana päivänä, ja sitä seurasi käsky poistua maasta 14 vuorokauden kuluessa. Nordenskiöld lähti Helsingistä aivan joulukuun lopussa. Hän matkusti Ruotsia kohti hitaasti. Vaikka hän oli juuri saanut käskyn lähteä Suomesta, hän ei kuitenkaan kunnon mineralogina malttanut olla tutkimatta niiden seutujen mineraaleja, joiden läpi hän matkusti. Papalle hän kertoi päiväämättömässä kirjeessä tammikuussa 1859:

Olen tullut tänne onnellisesti ja hyvin ja matkustan luultavasti huomenna länteenpäin. Sää lupaa tulla erinomaiseksi. Uudenvuodenaattoa vietin Björkbodassa Anders R:n luona...

Björkbodan seudulla hän keräsi 20-30 suurta tantaliittisikeröä, löytöpaikalla oli myös kvartsia, granaattia, adelfoliittia ja gigantoliitin kaltaista mineraalia. "Se, jota kutsuin edellä tantaliitiksi voi yhtä hhyvin olla iksioliittia tai vielä todennäköisemmin kolumbiittia..." Koska hänellä ei ollut mukanaan välineitä, joilla voisi varmistaa niiden koostumuksen, Ramsay oli luvannut lähettää Papalle muutaman näytteen analyysia varten. Adolf pyysi, että Pappa ilmoittaisi seuraavassa tiedeseuran kokouksessa ainakin kolumbiitin uudesta löytöpaikasta ja suurista tantaliittisikeröistä. Matka jatkui. Tarkemmin päiväämättömässä, mutta "sunnuntai-iltana Seglingessä" kirjoitetussa kirjeessä kerrotaan:

... kirjoitan sanoakseni, että olen onnellisesti ja hyvin jo torstai-iltana tullut tänne. Täällä minun pitää viipyä muutama päivä, koska oli mahdotonta ylittää Teiliä. Huomenna toivon pääseväni Ahvenanmaan mantereelle ja sieltä on sitten helppo mennä meren yli Ruotsiin.

Adolf Nordenskiöldin matka eteni ja seuraava kirje on päivätty Eckerössä tammikuun 15. päivänä:

Tulin vihdoin illalla tänne äärimmäisen vaikean matkan jälkeen ja lähden huomenna Grisslehamniin, jos sää suosii. Suurimman osan matkasta tänne olen taivaltanut luistimilla kovassa vastatuulessa. Kumlingesta minun täytyi tulla Seglingeen ja siellä viivyin 8 päivää ennen kuin veneellä oli mahdollista rehkiä jäiden läpi Sottungaan. Useita kertoja yritin päästä perille sen postiljoonin kanssa, jota minä seurasin, mutta aina jääsohjo oli esteenä. Hyvin kiinnostava on matka joka tapauksessa ollut eikä kovinkaan kallis. Se maksoi Suomen rannikolta tänne 15 ruplaa. Täältä pääsee Ruotsiin helposti. Meri on nimittäin vielä avoin.

Seuraava kirje onkin päivätty Grisslehamnissa Ruotsissa tammikuun 18. päivänä:

Olen vihdoin tullut tänne ja matkustan heti yötä vasten Tukholmaan. 1½ päivää viivyin myrskyn ja vastatuulen takia Lågvitskärissä. Sinä aikana keräsin aikaisemmin puhuttua porfyyria. Nyt minulla ei ole enempää kerrottavaa.

Tammikuinen matka Ahvenmaan kautta Ruotsiin oli vaikea ja vaarallinen, sillä kelirikon takia laivat eivät enää kulkeneet. Kirjeissään Nordenskiöld kertoo kyllä menneensä luistimilla, mutta ei kerro uponneensa samana päivänä kolme kertaa kaulaansa myöten veteen, minkä hän paljastaa omaelämäkerrassaan.

Kreivi Berg yritti saada aikaan virallisen maastakarkoituksen, ei kuitenkaan promootiopuheen takia, vaan sen vuoksi että Nordenskiöld oli lupaa pyytämättä ottanut vastaan ulkomaisen viran. Senaatti hylkäsi Bergin esityksen, sillä Nordenskiöld "oli vain käyttänyt hyväkseen Suomessa voimassa olleita aateliston säätyoikeuksia". Nordenskiöld ei saanut kreivi Bergin kenraalikuvernööriaikana matkustaa Suomeen, ei edes äitinsä hautajaisiin talvella 1860, mutta kesästä 1862 lähtien - jolloin kenraalikuvernööri oli jo vaihtunut - hän sai matkustaa Suomeen vapaasti.

Tukholmassa Nordenskiöld oli tarttunut töihin. Helmikuussa hän kertoo Papalle:

Eilen minut esiteltiin Akatemialle. Prinssi Oskar toivotti minut tervetulleeksi, kysyi Papasta jne, jne. ... Huippuvuorten kasvini ilmoitettiin Akatemialle, eli ilmoitettiin että ne on annettu sinne. 64 siemenkasvia, joiden joukossa vain muutama Huippuvuorille uusi laji. Sammaleiden määrä on noin 55-60, mutta niiden joukossa 20-30, joita ei ole tavattu aikaisemmin Huippuvuorilla. En vielä tiedä, miten jäkälille käy. Olen vaatinut oikeutta saada kaksoiskappaleista eksemplaarit Frugårdiin ja Hisingerille. Jäkälistä myös Nylanderille. ... Olen lahjoittanut täällä olevat mineraalini Akatemialle.

Mutta hän oli kirjoittanut Mammallekin kirjeen jo muutamaa päivää aikaisemmin:

... Minä asun nyt Oxtorgetilla numerossa 4, kolmannessa kerroksessa erään rouva Freslinin, oikein kunnollisen ihmisen luona. Minulla on kaksi korkeata huonetta, melko suuria ja oikein hyvin möbleerattuja ja maksan huoneista ja siivouksesta 40 riikintaalaria kuukaudessa. ...Olen jo ajat sitten astunut virkaani ja nyt minulla on melkoisen paljon tehtävää. Eilen arvioin Åkermanin kanssa Mosanderin jälkeenjättämiä kemikaaleja...

P.S. Mammaa kiinnostaa ehkä tietää, että minua tituleerataan Professoriksi. Nyt toivotaan, että hakisin Upsalan virkaa, mutta sitä en tee millään ehdolla. ...

Tukholma oli A.E. Nordenskiöldille tuttu kaupunki, sillä olihan hän työskennellytkin siellä. Näyttää siltä, että nuori professori viihtyi yllättävän hyvin uudessa kotimaassa. Juhannuksen jälkeen 1859 hän kirjoittaa Mammalle:

... Kesäkuussa tapasin Tukholmassa paljon suomalaisia, joiden joukossa niin monta kertaa puhutun Mannerheimin perheen eli kreivittären kolmen tyttärensä kanssa. Heitä minä en pitänyt ollenkaan niin korkeina ja kopeina, millaisina olin kuullut heitä kuvattavan, vaan päinvastoin hyvin seurallisina ja ystävällisinä. Minä olin myös hyvin paljon heidän kanssaan. Viikko sen jälkeen, kun naiset olivat lähteneet, tuli perheen poika matkustaakseen Pariisiin...

Adolf Nordenskiöld tunsi Helsingin ylioppilasnuorison liberaalista piiristä 1853 opiskelemaan tulleen kreivi Carl Robert Mannerheimin, joka harrasti teatteria ja kirjallisuutta ja kuului myös Viipurilaiseen osakunnan. Kreivitär Eva Vilhelmiina Mannerheim oli jäänyt leskeksi 1854. Hänen tyttärensä olivat Sofia Augusta (s. 1833), Eva Carolina Vilhelmina (s. 1836) ja Anna Maria (s. 1840).

Vaikka A.E. Nordenskiöld nyt jäi pysyvästi Ruotsiin, niin siteet Suomeen vahvistuivat, sillä hän kihlautui Anna Mannerheimin - marsalkka Mannerheimin tädin - kanssa 1862. Seuraavana vuonna heidät vihittiin Louhisaaren kartanossa.

Martti Blåfield


Elämän tärkeät tapahtumat (1832-1901)

18.11.1832


Syntyi Helsingin Bulevardilla vanhempiensa kaupunkiasunnossa, varttui Frugårdissa Mäntsälässä

1845


Porvoon lukioon

1848


Erosi lukiosta monien luokkatovereidensa kanssa vastalauseena rehtori J.L. Runebergin ankaruudelle

1849


Kirjoittautui Helsingin yliopistoon

1853


Filosofian kandidaatti

1853-54


Mineralogisia tutkimuksia Nischnii Tagilissa Uralilla

1855


Väitöskirja Om grafitens och chondroditens kristallformer. Sen käsikirjoituksen kirjoitti puhtaaksi Mäntsälän monitoiminen lukkari K.W. Silfvenius

1855


Matemaattis-fyysisen tiedekunnan kuraattori

1855


Vuorikonttorin vuorikonduktööri

1855


Vakoojan paljastaminen. Toveripiirin yhteiset syntymä- ja nimipäivät eli "Töölön juttu"

1857


Promootio: primusmaisteri ja ultimustohtori, Nordenskiöldin puhe

1858


Ensimmäinen tutkimusmatka: Torellin matka Huippuvuorille

1858


Kenraalikuvernöörin vaatimuksesta lähtee Suomesta vuodenvaihteessa 1858-59

1859


Ruotsin Riksmuseetin mineralogisten kokoelmien intendentti ja professori kuolemaansa saakka

1861


Toinen tutkimusmatka Huippuvuorille

1861


Ruotsin tiedeakatemian jäsen

1863


Naimisiin Anna Mannerheimin (1840-1924) kanssa

1864


Tutkimusmatka Huippuvuorille

1868


Tutkimusmatka Huippuvuorille

1870


Tutkimusmatka Grönlantiin

1872-73


Tutkimusmatka Huippuvuorille, talvehtiminen siellä

1875


Tutkimusmatka Karan merelle sekä Ob- ja Jenisei-jokien suistoihin

1876


Tutkimusmatka Jenisei-joen suistoon

1878-80


Koillisväylän purjehdus Vega-laivalla Aasian ja Euroopan ympäri

1880


Korotettiin vapaaherraksi

1880-81


Vegan matka -kirja ilmestyy (käännetty 10 kielelle; suom. 1880-83)

1881


Juhlakäynti Pietariin, Mäntsälään ja Helsinkiin. Pitäjäläisten lahjana sai Frugårdissa valokuva-albumin, jossa oli 10 valokuvaa nuoruuden maisemista

1883


Tutkimusmatka Grönlantiin

1889


Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia

1897


Periplus. Utkast till sjökortens och sjöböckernas äldsta historia

1899


Mukana kansainvälisessä lähetystössä, jonka piti jättää keisari Nikolai II:lle "helmikuun manifestia" arvosteleva adressi. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan.

12.8.1901


Kuoli kesäasunnollaan Dalbyössä

Martti Blåfield,



tutkimusmatkailija, professori, keräilijä

Nordenskiöld, Adolf Erik (1832 - 1901)
Benque & Klary 1880. SLS/HLA.

Adolf Erik Nordenskiöld johti useita tutkimusmatkoja arktiselle vyöhykkeelle ja purjehti ensimmäisenä Pohjois-Norjasta Beringinsalmeen johtavan Koillisväylän. Nordenskiöld on maailmalla tunnetuin suomalaissyntyinen tiedemies. Nordenskiöldin keräämä karttojen ja maantieteellisten teosten kokoelma, jota säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa, kuuluu Unescon arvion mukaan ihmiskunnan merkittävimpiin tiedonlähteisiin.

Adolf Erik Nordenskiöldistä tuli maailmankuulu ja legendaarinen hahmo sen jälkeen, kun hän oli 1878 - 1879 onnistunut purjehtimaan Vega-laivalla Euroopasta Aasiaan pohjoista reittiä, niin sanottua Koillisväylää pitkin. Jo tätä ennen hän oli kansainvälisesti tunnettu etevänä arktisten alueiden tutkijana: hän oli johtanut useita tieteellisiä tutkimusmatkoja muun muassa Huippuvuorille ja Grönlantiin ja yrittänyt päästä aina pohjoisnavalle asti. Nordenskiöld saavutti ainutlaatuisia tuloksia aikana, jolloin pohjoisten alueiden tutkimusta kohtaan tunnettiin laajaa kiinnostusta monissa maissa. Nordenskiöld suoritti suurimman osan tutkimuksistaan Ruotsissa, mutta hän oli syntynyt ja saanut tieteellisen koulutuksensa Suomessa, missä myös hänen kokoamaansa huomattavaa kartografista kirjastoa säilytetään.

Suomessa ja Ruotsissa Nordenskiöldiä juhlittiin jo hänen elinaikanaan kansallisena sankarina, ja häntä pidettiin yhtenä molempien maiden huomattavimmista tiedemiehistä kautta aikojen. Seuraavan sukupolven tutkimusmatkailijat, kuten Fridtjof Nansen, Sven Hedin ja myöhempi Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim, pitivät Nordenskiöldiä suurena esikuvana ja tienraivaajana, ja yhä edelleen häntä ihaillaan rohkeana teorianmuodostajana ja ammattitaitoisena tiedemiehenä.

Adolf Erik Nordenskiöld syntyi Helsingissä 1832 kolmantena seitsemän sisaruksen parvessa. Hän kuului aateliseen Nordenskiöld-sukuun. Isä Nils Nordenskiöld oli huomattava tutkija, jota on kutsuttu Suomen mineralogian isäksi. Hän oli myös poikansa tärkein opettaja. Adolf Erik sai nuoresta pitäen seurata isää mineraalien keräysretkillä ympäri Suomea, ja isänsä opastamana poika kehittyi tekemään löytöjä hämmästyttävän taitavasti ja nopeasti. Äiti oli professori, valtioneuvos Gabriel Erik von Haartmanin ja Fredrika Sofia Fockin tytär Margareta Sofia von Haartman, jonka veli, todellinen salaneuvos Lars Gabriel von Haartman oli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja ja korotettiin vapaaherralliseen säätyyn. Käytännöllisyytensä, täsmällisyytensä ja taitonsa valmistella ja toteuttaa projekteja Adolf Erik Nordenskiöld mahdollisesti peri äidiltään, joka isän alituisten matkojen aikana vastasi lasten kasvatuksesta ja rohkaisi heitä vakavien harrastusten pariin. Isän laajoja mineraali- ja muita luonnontieteellisiä kokoelmia sekä huolellisesti hoidettua kirjastoa säilytettiin Frugårdin sukukartanossa Mäntsälässä. Kun Adolf Erik oli 13-vuotias, hänet lähetettiin yhdessä veljensä kanssa Porvoon lukioon. Koulun rehtori ja kreikan kielen opettaja oli runoilija J. L. Runeberg, jonka kotona Nordenskiöld koulupoikana vietti joskus iltojakin.

Aloittaessaan 17-vuotiaana yliopisto-opinnot Helsingissä Nordenskiöld oli jo suuntautunut tieteelliselle uralle ja ryhtyi opiskelemaan matematiikkaa, kemiaa, mineralogiaa ja geologiaa. Hänen ensimmäinen tieteellinen työnsä käsitteli nilviäisiä (mollusca). Hän kirjoitti useita tutkielmia, kuten esimerkiksi suureen yleisesityksen Beskrifning öfver de i Finland funna mineralier (Suomen mineraalit), joka ilmestyi 1855. Hän harjaantui kirjoittamaan niukalla, mutta sisältörikkaalla ja yksityiskohdissaan täsmällisellä tieteellisellä tyylillä. Kaikki näytti lupaavalta, Nordenskiöld promovoitiin tohtoriksi 1857, ja hän olisi todennäköisesti saanut professuurin yliopistosta, ellei hän olisi joutunut konfliktiin viranomaisten kanssa.

Vuoden 1857 promootion yhteydessä juhlittiin Eerik Pyhän Suomeen tekemän ristiretken 700-vuotismuistoa, ja promootioon osallistui myös Lundin ja Uppsalan yliopiston edustajia. Priimusmaisterina ja ultimustohtorina Nordenskiöld piti promootiojuhlassa puheen, jossa hän Ruotsin ja Suomen yhteiseen historiaan vedoten toivoi maiden välille entisenlaisia yhteyksiä, samalla kun hän epäili Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia Venäjän vallan alla. Monet kuulijoista olivat eri mieltä, ja kenraalikuvernööri kreivi F. W. R. Berg vaati Nordenskiöldiä pyytämään puheitaan anteeksi. Nordenskiöld valitsi kuitenkin toisen vaihtoehdon ja matkusti Ruotsiin. Hänen tarkoituksensa ei ilmeisestikään ollut ryhtyä johtamaan kansallista oppositiota, vaan jatkaa jo alkuun päässyttä tiedemiesuraansa, missä hänellä oli tukenaan isän yhteydet johtaviin kansainvälisiin tutkijoihin ja tieteellisiin seuroihin. Viransaantimahdollisuutensa joksikin aikaa menettäneelle Nordenskiöldille tarjottiin kyllä myöhemmin professuuria Helsingistäkin, mutta tuolloin hän ei enää halunnut jättää menestyksellistä uraansa Ruotsissa.

Nordenskiöld oleskeli kesällä ja talvella 1857 Ruotsissa ja julkaisi useita tieteellisiä tutkimuksia tehtyään kemiallisia analyysejä Karoliinisessa instituutissa ja tutkittuaan mineralogiaa Riksmuseetissa. Hän sai suosijoikseen ja opettajikseen Riksmuseetin mineralogisen osaston intendentin, professori Carl Gustaf Mosanderin ja Ruotsin naparetkeilyn uranuurtajan, professori Sven Lovénin. Saatuaan suosituksen Lovénilta Nordenskiöld pääsi mukaan Otto Torellin 1858 johtamalle retkelle Huippuvuorten länsirannikon vuonoille, missä tehtiin eläintieteellisiä, kasvitieteellisiä ja geologisia tutkimuksia. Nordenskiöldin Belsundissa keräämät tertiäärikauden kasvien kivettymät olivat alkuna ruotsalaisten tutkimusretkeilijöiden vähitellen kertyville laajoille kokoelmille. Torellin toisella Huippuvuorten-retkellä 1861 Nordenskiöldin vastuulla olivat geologiset tutkimukset ja maantieteellinen paikanmäärittely. Torell ja Nordenskiöld kartoittivat Koillismaan ja Hinlopensalmen pohjoisosan.

Nordenskiöld löysi nopeasti paikan Tukholman tiedemaailmassa. Tammikuussa 1861 hänet kutsuttiin Kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi, ja hänelle tarjottiin jo Torellin ensimmäisen retken jälkeen Naturhistoriska riksmuseetin mineralogisen osaston intendentin virkaa, minkä vuoksi hän myöhemminkin osallistui ruotsalaisten naparetkiin. Nordenskiöld oli 26-vuotias tullessaan intendentiksi ja professoriksi virkaan, jota hän hoiti yhteensä 43 vuotta kuolemaansa asti. Ensimmäisinä vuosinaan Naturhistoriska riksmuseetisssa hän teki aineistonkeruumatkoja eri puolille Skandinaviaa, usein yhdessä isänsä kanssa, ja loi maailman huomattavimman skandinaavisten mineraalien kokoelman. Nordenskiöldin eläessä pohjoisten alueiden mineraloginen ja geologinen kokoelma oli myös maailman laajin. Nordenskiöldin retket pohjoisnapa-alueella tukivat hänen toimintaansa museon mineralogisella osastolla, jonka kokoelmia retkillä kartutettiin määrätietoisesti. Nordenskiöld keräsi museolle myös meteoriittikokoelman, samalla kun hän keskittyi myöhemmissä mineralogisissa tutkimuksissaan meteoriitteihin ja pyrki selittämään tulipallojen (bolidi) ja kosmisen pölyn olemusta. Hän oli yhteistyössä huomattavien kansainvälisten tutkijoiden, muun muassa paleobotanisti Oswald Heerin kanssa, joka tutki Nordenskiöldin keräämät kasvifossiilit ja julkaisi tutkimustulokset laajassa Flora fossilis arctica -sarjassa 1868 - 1883.

Vahvat perhe- ja ystävyyssuhteet sitoivat Nordenskiöldiä hänen kotimaahansa Suomeen, missä hän taas pääsi vapaasti käymään kenraalikuvernöörin vaihduttua 1860-luvun alussa. Suomessa Nordenskiöld tapasi myös vapaaherratar Anna Mannerheimin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon 1.7.1863 (Mannerheim-suku) Mannerheimien sukukartanossa Askaisten Louhisaaressa. Viipurin hovioikeuden presidentti kreivi Carl Gustaf Mannerheim oli Anna Nordenskiöldin isä ja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim Annan veljenpoika. Anna Nordenskiöld sai pian tottua vaarantäyteisten pohjoisnaparetkien aiheuttamaan levottomuuteen. Kolme perheen kaikkiaan viidestä lapsesta syntyi isän ollessa jollakin tutkimusretkellä. Vanhin poika Gustaf Erik Adolf osallistui tutkimusretkille Huippuvuorille ja Pohjois-Amerikkaan ja julkaisi mineralogisia tutkimuksia, mutta kuoli jo 1895. Nuorin poika Nils Erland Herbert osallistui monille tutkimusretkille Patagoniaan, Argentiinaan, Boliviaan, Peruun ja Brasiliaan sekä toimi etnografian professorina Göteborgin korkeakoulussa. Adolf Erik Nordenskiöld asui perheineen Tukholmassa ensin tiedeakatemian tiloissa Drottninggatanilla ja myöhemmin Trädgårdsgatanilla. Perhe oleskeli paljon myös Tukholman eteläpuolella Dalbyössä, jonka Nordenskiöldit omistivat. Avioliitto oli onnellinen, ja erossa ollessaan puolisot kirjoittivat toisilleen ahkerasti, muun muassa Anna Nordenskiöldin omenoidenkasvatukseen liittyvistä kysymyksistä.

Nordenskiöld lähti 1864 kolmannelle retkelleen, joka oli ensimmäinen hänen itsensä johtamista. Retki suuntautui Huippuvuorille, missä vuoden 1861 retkellä aloitettua työtä jatkettiin kartoittamalla saariryhmän eteläosa ja keräämällä kasvi- ja eläinnäytteitä. Samalla suoritettiin vastaavanlaisia alustavia tutkimuksia asteverkon saamiseksi etelään kuin oli 1861 suoritettu saariryhmän pohjoisosassa. Nordenskiöldin johtamilla tutkimusretkillä astemittaukset ja kartoitus kuuluivat yleensä aina ohjelmaan, ja tuloksena valmistui karttoja laajoista, ennen vain puutteellisesti kartoitetuista tai kokonaan kartoittamattomista alueista. Nordenskiöld julkaisi sekä topografisia että geologisia karttoja Huippuvuorista. Astemittaukset, samoin kuin astronomiset mittaukset ja havainnot, julkaistiin tarkkoina taulukkoina. Vuoden 1864 retki sujui hyvin, mutta Nordenskiöld joutui kuitenkin panemaan merkille Pohjoisen jäämeren vaikeat luonnonolot, kun retkikunta joutui ponnistelemaan ajojäässä. Ensimmäisenä Nordenskiöldin tutkimusretkiraporteista ilmestyi 1867 Svenska expeditionen till Spetsbergen år 1864 om bord på Axel Thordsen. Tämän Huippuvuorille tehdyn retken jälkeen ruotsalaiset arktisten alueiden tutkijat siirtyivät uuteen, höyrylaivojen aikakauteen.

Jo toisen Huippuvuorten-retkensä jälkeen Nordenskiöld kehitteli teorioita merivirroista ja niiden vaikutuksesta ajojäähän. Hän oletti, että ajojäämassojen kulkeutuminen kesällä pohjoisesta etelää kohden Grönlannin ja Huippuvuorten välisessä virtauksessa jättäisi pohjoisimman merialueen myöhäissyksyllä vapaaksi ja avoimeksi. Tieteellisessä keskustelussa oli tähän aikaan esillä useita vastakkaisia teorioita, joista toisten mukaan meri pohjoisnavalla olisi avoin ja toisten mukaan taas pohjoisnapa olisi jään peitossa. Napa oli 100 meripeninkulman päässä Huippuvuorten pohjoiskärjestä, ja tiedemaailma oletti, että navalle olisi mahdollista päästä. Esitettyjen teorioiden paikkansapitävyyden selvittämiseksi Nordenskiöld halusi yrittää, kuinka kauas pohjoiseen laivalla oli mahdollista päästä.

Nordenskiöldin lisäksi muutkin halusivat pyrkiä pohjoisnavalle. Suurta huomiota herättivät erityisesti sellaiset retkikunnat, joilla menetettiin ihmishenkiä ja joilla retken vaara ja jännitys olivat ilmeisiä. Suunnitellessaan omia tutkimusmatkojaan Nordenskiöld ei pyrkinyt kilpailemaan ennätyksellisestä pääsystä korkeille leveysasteille, vaan matkan aikana oli tarkoitus suorittaa maantieteellisiä, luonnontieteellisiä, arkeologisia ja etnografisia tutkimuksia. Valmistautuessaan yksityiskohtaisen tarkasti ja tieteellisesti perustellen tutkimuksiinsa Nordenskiöld vaikutti naparetkeilyn kehittymiseen tieteelliseksi instituutioksi, jolla oli sekä maantieteellisiä että luonnontieteellisiä tavoitteita. Hän loi perinteen suunnitella retki kaikin puolin perusteellisesti laivojen varustelusta osanottajien valintaan. Ominaista Nordenskiöldin retkille oli myös tulosten perusteellinen työstäminen. Hänen tieteellinen tuotantonsa on vaikuttava. Hän oli lukuisien eri maiden tieteellisten seurojen jäsen tai kunniajäsen. Luonnontieteellisen aineiston lisäksi hän keräsi matkoillaan muun muassa etnografista esineistöä. Koillisväylän purjehdukselta palatessaan hän kiinnostui Japanin kulttuurista ja keräsi Japanissa oleskelunsa aikana vanhaa japanilaista kirjallisuutta.

Tutkimusretkensä Nordenskiöld rahoitti nykyaikaiseen tapaan. Ruotsin valtiopäivät oli myöntänyt varat vuoden 1864 retkeen, mutta vain ainutkertaisena yrityksenä, ja uutta naparetkeä varten oli löydettävä yksityinen rahoitus. Nordenskiöldin tuttavat, erityisesti Göteborgin ja Bohusin läänin maaherra kreivi Albert Ehrensvärd, kääntyivät suurliikemiesten puoleen. Kun pääosalle kustannuksista oli saatu yksityinen rahoitus, myös valtion viranomaiset kiinnostuivat tukemaan Nordenskiöldin retkiä. Tukijoiden joukossa uskollisin oli Oscar Dickson, jonka lahjoittamien varojen ansiosta Nordenskiöld onnistui kerran toisensa jälkeen toteuttamaan suunnittelemansa retket. Koillisväyläretkeä tukivat myös venäläinen kauppias Aleksandr Sibiriakov ja Ruotsin kuningas Oscar II. Ruotsissa retket pohjoisnapa-alueelle olivat kansallisia ylpeydenaiheita. Erityisen tärkeinä tässä suhteessa pidettiin retkiä Norjan Huippuvuorille, jotka Norjan ja Ruotsin unionin aikana (1814 - 1905) olivat Ruotsin yhteydessä. Ruotsin herruudesta pohjoisessa todistivat Huippuvuorten Ruotsin kuningashuoneeseen viittaavat lukuisat paikannimet, kuten Kung Gustaf Adolfs land (Kuningas Kustaa Adolfin maa) ja Victoria ön (Viktorian saari).

Kun varat uutta retkeä varten oli saatu 1868, Nordenskiöld lähti tutkimaan merivirtojen vaikutuksia ajojään kulkeutumiseen Huippuvuorten pohjoispuolella. Alkoi tutkimusretkien uusi vaihe: pyrittiin pohjoisnavalle asti. Matka alkoi 7.7.1868 höyrylaiva Sofialla Karhusaaren kautta Huippuvuorille, missä tutkittiin Isfjordenin pohjoisia, aiemmin kartoittamattomia sivuvuonoja. Retkikunta keräsi kivifossiileja Kingsbayssa ja tutki Huippuvuorten luoteista kulmaa. Huippuvuorten pohjoisella ja läntisellä merialueella tutkittiin ahtojään rajaa ja asemaa. Yhdellä pohjoiseen tehdyllä matkalla jäälohkare puhkaisi myrskyssä reiän laivan runkoon. Aluksen päällikkö, merivoimien kapteeni, vapaaherra F. W. von Otter onnistui kuitenkin saamaan laivan satamaan miehistön ja retkikunnan tiedemiesten pumpattua vettä 11 tuntia tauotta ja ilman ruokaa vedessä seisten.

Vuoden 1868 retkikunta pääsi 81°42' leveysasteelle pohjoiseen. Napajään todettiin ulottuvan uskottua etelämmäs, ja ajatus avoimesta merestä pohjoisnavalla kumottiin lopullisesti. Nordenskiöld vakuuttui siitä, ettei pohjoisnavalle ollut mahdollista päästä laivalla. Riksmuseetin kokoelmia kartutettiin uusilla näytteillä, joita tutkittiin paluumatkalla. Royal Geographical Society luovutti Nordenskiöldille retken jälkeen suuren kultamitalinsa, Founderin mitalin.

Nordenskiöld halusi hyödyntää tehtyjä löytöjä myös käytännössä. Huippuvuorien fosfaattivarat olivat kuitenkin liian pienet, ja kaivostoimintaa varten perustettu yhtiö lakkautettiin pian kannattamattomana. Nordenskiöld ei onnistunut muissakaan kaivoshankkeissaan, joita hän aloitti pohjoisnapa-alueen lisäksi myös Suomessa.

Pohjoisnavan valloittamista päätettiin yrittää nyt jäätä pitkin vaeltamalla. Kerätäkseen tarvittavaa kokemusta navalle tehtävää retkeä varten Nordenskiöld lähti 1870 Grönlantiin, missä tarkoituksena oli vaeltaa jäätikön yli rannikolta toiselle. Grönlannin-tuntijat pitivät hanketta mahdottomana. Grönlannin peittävästä ikuisesta jäästä ei ollut vielä todisteita, ja rohkeisiin hypoteeseihin yleensäkin valmis Nordenskiöld kuului niihin, jotka pitivät mahdollisena, että saaren sisäosassa olisi metsiä. Nordenskiöld onnistui etenemään Godthåbista 56 kilometriä sisämaahan vaikeakulkuista, syviksi rotkoiksi halkeillutta jäätikköä pitkin. Retkellä tehtiin jälleen luonnontieteellisiä havaintoja ja Diskon saarelta ja Nagusuan niemeltä kerättiin kasvifossiileja. Nordenskiöld kiinnostui erityisesti basalttiesiintymistä ja esitti teorioita niiden meteoriittisesta alkuperästä. Nordenskiöld yritti 13 vuoden kuluttua vielä kerran Grönlannin jäätikön ylitystä, mutta ei silloinkaan löytänyt jälkiä metsäalueista ja joutui jälleen keskeyttämään yrityksen, joka onnistui Fridtjof Nansenille vasta 15 vuotta myöhemmin.

Nordenskiöld aloitti syksyllä 1872 matkan reellä kohti pohjoisnapaa. Talvileiriin asetuttiin Huippuvuorten Mosselbayhin. Ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin, kun vetoeläimiksi koirien asemesta valitut porot karkasivat leiristä. Kahden tarvikkeita kuljettavan laivan jäädyttyä kiinni jouduttiin muona-annoksia pienentämään ja useita retkeläisiä sairastui keripukkiin. Tilanne tosin helpottui englantilaisen Leigh Smithin toimitettua Nordenskiöldin talvileiriin laivaltaan lisää ruokavaroja, mutta retkikunta oli jo menettänyt mahdollisuutensa pohjoisnavan valloitukseen. Kun maaliskuussa 1873 osa retkikunnasta yritti edetä rekien avulla jäätä pitkin, yksi retkeläisistä eksyi muusta joukosta ja menehtyi lumimyrskyssä, minkä jälkeen yritys oli keskeytettävä.

Retkikunta pystytti kolme havaintoasemaa, joilla tehtiin meteorologisia, astronomisia, magneettisuutta ja ilman sähköisyyttä koskevia havaintoja. Nordenskiöldin johdolla pyrittiin määrittämään Koillismaan ulottuminen itään, tutkimaan alueen geologiaa ja jäätikköä sekä kartoittamaan rantaviivaa ja saaria. Syväkairauksia ja -luotauksia suoritettiin myös pohjoisrannikolla ja merellä. Kotiin voitiin taas kuljettaa runsaasti kasvi- ja eläinnäytteitä. Tavoitteessa oli silti epäonnistuttu. Pohjoisnavan valloitusyrityksiä jatkoivat muut vielä pitkään Nordenskiöldin jo suunnattua mielenkiintonsa toiseen arktiseen hankkeeseen.

Nordenskiöld kehitteli edelleen merivirtausteorioitaan ja kiinnostui pohjoiseen laskevista Siperian suurista joista. Nordenskiöld ryhtyi selvittämään Pohjois-Skandinavian ja Jenisein ja Obin jokisuiden välisen merenkulun mahdollisuuksia. Tavoitteena oli myös ulottaa Ruotsin arktisen alueen tutkimus Novaja Zemljalle ja sen merialueelle. Nordenskiöldin tapaamat norjalaiset pyyntimiehet olivat tehneet retkiä pitkälle Novaja Zemljan itäpuolelle, mikä tuntui osoittavan, ettei jäätilanne ehkä estäisikään, kuten oli oletettu, yhteyttä suurilta joilta Atlantille. Nordenskiöld paneutui nyt Venäjän pohjoisrannikosta kirjoitettuihin maantieteellisiin teoksiin ja karttoihin. Varhaisimmat pohjoisalueiden tutkijat olivat etsineet kauppareittiä Euroopasta Kaukoitään, ja Nordenskiöldiä kiinnostivat heidän, kuten 1500-luvulla Koillisväylän purjehtimista yrittäneen hollantilaisen Willem Barentsin, tietonsa alueen oloista. 1840-luvulla pidettiin selvänä, ettei mahdollinen koillisväylä soveltuisi kauppareitiksi. Koillisväylän purjehtimista yritettiin kuitenkin muutaman kerran.

Nordenskiöldin mielestä se, mikä oli epäonnistunut pienillä veneillä, saattaisi onnistua voimakkaalla höyrylaivalla. Nordenskiöld avasi 1875 Norjasta Jeniseille ulottuvan väylän, joka on siitä lähtien ollut käytössä. Seuraavana vuonna uusitulla retkellä Nordenskiöld kiinnitti huomiota Jenisein ja Obin purkamaan lämpimään vesimassaan, jonka vaikutuksesta laivamatka Karanmerellä pitkin Pohjois-Siperian rannikkoa oli mahdollinen. Nordenskiöld oletti tämän jälkeen, että höyrylaivalla voisi päästä sulaa rannikkomerta pitkin yhden kesän aikana Beringinsalmelle asti, ja halusi myös olla ensimmäinen tämän reitin purjehtija. Valmistelut tehtiin ottaen huomioon kaikki tietous Pohjoisen jäämeren rannikosta, jäätilanteesta, merivirtauksista, purjehduskelpoisuudesta ja sääoloista. Jenisein suusta Kap Tsheljuskinille ulottuvasta reitistä ei ollut luotettavia tietoja, ja Nordenskiöld varautui myös talvileiriin jäämisen mahdollisuuteen. Hän oletti kuitenkin, että sulaa vettä olisi ainakin elokuun lopussa ja syyskuun alussa, ja että hyvin varustettu höyrylaiva vaikeuksitta pääsisi Kap Tsheljuskinille ja edelleen Beringinsalmeen.

Pelkän väylän purjehtimisen lisäksi Nordenskiöld halusi myös tutkia ennestään tuntematonta valtavaa merialuetta kaikin teknisin apuvälinein. Häntä kiinnostivat niin alueen levät, mammutin jäännökset, geologia, paleontologia kuin meteorologiakin ja sen vaikutus koko maailman lämpötila-, ilmanpaine- ja tuuliolosuhteisiin. Retkeläisten ohjelmaan mahtui myös maamagnetismia, revontulia, eläin-, kasvi- ja kansatiedettä sekä vesistöjä koskevia tutkimusaiheita.

Nordenskiöld aloitti heinäkuun lopussa 1878 retken Tromssasta höyrylaiva Vegalla mukanaan muutamia tarvikkeita kuljettavia laivoja. 300-tonnisella Vegalla oli höyrykoneen lisäksi purjeet ja tarvikkeita kahdeksi vuodeksi. Vegan päällikkönä oli Ruotsin laivaston luutnantti Louis Palander, joka oli ollut mukana Nordenskiöldin aikaisemmilla matkoilla. Miehistöä oli 21 miestä ja sen lisäksi lukuisia tiedemiehiä ja upseereja, joilla oli omat tutkimus- ja mittaustehtävänsä. Matkaa tehtiin paneutuen tutkimusohjelmaan, ja muun muassa kerättiin kansatieteellistä aineistoa Tshuktshienmeren kylistä. Syyskuun puolenvälin jälkeen avoin väylä rannikon tuntumassa täyttyi ajojäästä ja Vegalla oli suuria vaikeuksia tunkeutua eteenpäin matalassa rantavedessä. Koljutshininlahdella 28.9. parin päivämatkan päässä Beringinsalmesta Vega juuttui jäihin vain 9,5 metrin syvyisessä vedessä, vajaan puolentoista kilometrin päässä rannasta. Nordenskiöld oli mielestään tuhlannut tarpeettomasti aikaa matkan alkuvaiheessa olettaessaan, että meri säilyisi pidempään avoimena. Talvehtiminen kesti 10 kuukautta, minä aikana Vega oli alttiina tuulille ja vaarassa joutua jäämassojen ruhjomaksi. Tällä kertaa retkeläisten terveydentila säilyi hyvänä, ja tieteellistä työtä pystyttiin tekemään.

Nordenskiöld onnistui osoittamaan, että hyvällä onnella ja nopealla aluksella Koillisväylän purjehtimiseen tarvitaan noin kaksi kuukautta. Vaihtelevat sääolosuhteet tekivät Koillisväylästä kuitenkin yhden maailman vaikeimmista purjehdusreiteistä, eikä se soveltunut kauppatieksi vielä 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Koillisväylän liikennöinti alkoi vasta 1900-luvun puolivälissä, kun oli rakennettu jäänmurtajia, uusia satamia ja meterologisia asemia ja, ennen kaikkea, tiedotusyhteyksien parannuttua. Koillisväyläpurjehduksen tieteellinen merkitys tunnustettiin heti. Kerätty esihistoriallisten kasvien kokoelma herätti ensimmäisen keskustelun maapallon ilmastovaihdoksista kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Purjehdus sujui dramaattisissa olosuhteissa sikäli, ettei maailma voinut saada Vegan kohtalosta tietoja sähkeitse tai puhelimitse eikä retkeläisistä voitu tehdä ilmahavaintoja. Lehdistö oli alusta alkaen kiinnittänyt huomiota Koillisväylä-retkeen, kotimatkalla Aasian ympäri Eurooppaan Nordenskiöldiä juhlittiin kaikissa välisatamissa, ja hänet kutsuttiin lukuisien tieteellisten seurojen kunniajäseneksi. Ruotsissa ja Suomessa häntä pidettiin kansallissankarina ja yhtenä suurimmista tiedemiehistä. Nordenskiöld korotettiin Ruotsissa vapaaherralliseen säätyyn, ja Suomessa hän sai Suomen Talousseuran suuren kultamitalin ja muita huomionosoituksia, kuten korkean venäläisen kunniamerkin. Zachris Topelius ja Carl Snoilsky kirjoittivat hänen kunniakseen runon.

Purjehdusta vanhan maailman pohjoisten mannerten ympäri on verrattu merkitykseltään James Cookin Antarktiksen ympäripurjehdukseen. Koillisväylä-retken jälkeen arktisten alueiden parhaana tuntijana pidetty Nordenskiöld rohkaisi muita retkeilijöitä, muun muassa Fridtjof Nansenia, jonka hän toivoi vievän loppuun häneltä itseltään kesken jääneen yrityksen ylittää Grönlannin jäätikkö. Vain tieteellisiä teoksia julkaissut Nordenskiöld maaniteltiin kirjoittamaan Vegan matkasta yleistajuinen kirja, jonka suuri suosio yhdessä lehtikirjoittelun ja kotimatkalla saatujen monien huomionosoitusten kanssa tekivät Nordenskiöldistä maailmankuulun. Myöhemmin naparetkeilyä on tarkasteltu kriittisessäkin valossa, ja se on nähty osana pohjoismaisen identiteetin etsintää. Nordenskiöld oli huomattavin aikansa naparetkeilijäsankareista, joita kutsuttiin Skandinavian uusiksi viikingeiksi, ja Georg von Rosenin maalausta Nordenskiöldistä seisomassa pohjoisilla lakeuksilla (1886) onkin pidetty tietoisena sankarimuotokuvana.

Rohkea retkeilijä oli rohkea myös tiedemiehenä. Nordenskiöld esitti mielellään hyväksytyistä teorioista poikkeavia hypoteeseja, joista monet osuivat myös oikeaan. Hän oli ensimmäisiä, jotka esittivät kansallispuistojen perustamista kiinnostavien alueiden säilyttämiseksi luonnontilassa. Lopetettuaan tutkimusretkeilyn Nordenskiöld paneutui vakavammin vanhojen maantieteellisten teosten ja karttojen keräilyyn ja tutkimiseen, minkä hän oli aloittanut pohjoisten alueiden osalta jo valmistautuessaan Koillisväylä-retkeen. Kartografian historiasta Nordenskiöld julkaisi 1889 kuuluisaksi tulleen faksimilekarttoja sisältävän teoksen Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia innehållande afbildningar af de vigtigaste kartor, tryckta före år 1600. Luonnontieteilijänä, naparetkeilijänä ja historiantutkijana ansioitunut Nordenskiöld nimitettiin 1893 Ruotsin akatemian jäseneksi.

Rinnan tutkijantyönsä kanssa Adolf Erik Nordenskiöld keräsi useita erinomaisia kokoelmia niin luonnontieteen, kansatieteen kuin kirjahistoriankin alalta. Tärkein on hänen kirjastonsa 24 000 karttaa käsittävä kokoelma, johon kuuluvat keskeiset 1400-luvulta alkaen painetut kartat. Karttakirjojen joukossa ovat erityisen hyvin edustettuina keskiajalla uudelleen löydetyn antiikin kartografin Claudius Ptolemaeuksen teokset. Nordenskiöldin aikana hänen kokoelmaansa verrattiin suurten kansalliskirjastojen karttakokoelmiin. Hänen kuolemansa (1901) jälkeen kuolinpesä myi kokoelman Suomeen Keisarilliselle Aleksanterin yliopistolle, joka oli ainoana ostajaehdokkaana suostunut noudattamaan Nordenskiöldin toivomusta säilyttää kokoelma kokonaisuutena. Varat ostoon järjesti yliopistolle keisari Nikolai II. Nordenskiöldin kokoelma on otettu mukaan Unescon Memory of the World -ohjelmaan ainutlaatuisena kulttuuriaarteena. Nordenskiöldille pystytettiin 1985 muistomerkki Helsingin Kaivopuistoon.

Nils Adolf Erik Nordenskiöld S 18.11.1832 Helsinki, K 12.8.1901 Västerljung, Ruotsi. V vuorikonttorin yli-intendentti Nils Gustaf Nordenskiöld ja Margareta Sofia von Haartman. P 1863 - vapaaherratar Anna Maria Mannerheim S 1840, K 1924, PV Viipurin hovioikeuden presidentti kreivi Carl Gustaf Mannerheim ja Eva Vilhelmina von Schantz. Lapset: Eva Maria S 1864, K 1886; Gustaf Erik Adolf S 1868, K 1895, filosofian kandidaatti, tutkimusmatkailija; Anna Sofia S 1871, K 1952, P1 everstiluutnantti Gustaf Vilhelm Emanuel Swedenborg, P2 kanslianeuvos Clas August Lindbeck; poika S kuolleena 1874; Nils Erland Herbert S 1877, K 1932, yleisen ja vertailevan etnografian professori.

URA. Ylioppilas 1849; filosofian kandidaatti 1853, lisensiaatti 1854, maisteri (priimus), tohtori (ultimus) 1857.

Vuoritoimentarkastaja vuorikonttorissa 1855; professori, Naturhistoriska riksmuseetin mineralogisen osaston intendentti Tukholmassa 1858 - .

Mineralogian ja geologian opettaja teknologisessa opistossa Tukholmassa 1860 - 1877; kemian opettaja sotakorkeakoulussa Mariebergissa 1863 - 1876.

Edustaja Ruotsin valtiopäivillä 1862 - 1863, 1865 - 1866; edustaja toisessa kamarissa 1870 - 1872, 1881 - 1887, 1891 - 1893.

Tutkimusmatkat: Huippuvuoret 1858, 1861, 1864, 1868, 1872 - 1873; Grönlanti 1870, 1883; Karanmeri, Obin ja Jenisein suistot 1875, 1876; Koillisväylä 1878 - 1879.

Jäsenyydet: Kuninkaallinen tiedeakatemia 1861, esimies 1881 - 1882; Societas pro Fauna et Flora Fennica 1861; lukuisien sekä suomalaisten ja ruotsalaisten että ulkomaisten tieteellisten seurojen jäsen, kirjeenvaihtajajäsen ja kunniajäsen vsta 1865; Ruotsin akatemia 1893.

Ruotsin kansalainen 1860.

Kunnianosoitukset: Vapaaherra Ruotsissa 1880. Ruotsin Pohjantähden R 1868; Italian Kruunu-r. ups. 1869; Espanjan Isabella Katolilaisen K 1871; Italian Kruunu-r. K 1874; Ruotsin Pohjantähden K srk. jkk. 1880; Italian Kruunu-r. suurups. 1880; Portugalin P. Jaakobin K 1880; P. Vladimirin R 2 srk. 1880; Preussin Pour le Merité -r. R; Ranskan Kunnialegioonan K 1880; Espanjan Isabella Katolilaisen suur. 1893; Tanskan Dannebrogin suurr.

TUOTANTO. Katso J. M. Hulthin toimittama bibliografia Åt minnet af A. E. Nordenskiöld // Ymer 22. 1902.

Beskrifning öfver de i Finland funna mineralier. 1855 (uusittu painos 1863); Geografisk och geonostisk beskrifning öfver nordöstra delen af Spetsbergen och Hinlopen Strait. Stockholm 1863; Svenska expeditionen till Spetsbergen år 1864 om bord på Axel Thordsen. Stockholm 1867; Redogörelse för en expedition till Grönland år 1870. Stockholm 1871; Om kosmiskt stoft, som med nederbörden faller till jordytan. Stockholm 1874; Redogörelse för den svenska polarexpeditionen år 1872 - 1873. Stockholm 1875; Redogörelse för en expedition till mynningen af Jenissej och Sibirien år 1875. Stockholm 1877; Om möjligheten att idka sjöfart i det Sibiriska ishafvet. Stockholm 1880; Vegas färd kring Asien och Europa I - II. 1880 - 1881 (myös englanniksi, hollanniksi, italiaksi, katalaaniksi, norjaksi, ranskaksi, saksaksi, tshekiksi, venäjäksi, suomeksi; uusi painos 1980); Om norrskenen under Vegas öfvervintring vid Berings sund. Stockholm 1881; Vega-expeditionens vetenskapliga iakttagelser I - V. Stockholm 1882 - 1887 (muiden kanssa; saksaksi 1885); Studier och forskningar : föranledda af mina resor i höga Norden. Stockholm 1883 (myös saksaksi); Den andra Dicksonska expeditionen till Grönland. Stockholm 1885; Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia innehållande afbildningar af de vigtigaste kartor, tryckta före år 1600. Stockholm 1889; Periplus : utkast till sjökortens och sjöböckernas äldsta historia. Stockholm 1895 - 1897 (myös englanniksi).

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Adolf Erik Nordenskiöldin arkisto, Kungliga vetenskapsakademiens arkiv, Tukholma; Frugårds arkiv, Helsingin yliopiston kirjasto.

The A. E. Nordenskiöld Collection in the Helsinki University Library : annotated catalogue of maps made up to 1800 1 - 5. 1979 - 1995; Etelärannikko - Sydkusten - The South Coast. 1991; C. af Forselles-Riska, Plantin i Helsingfors : kartografiska verk tryckta av Christopher Plantin och Officina Plantiniana i Nordenskiöldsamlingen // Nordisk tidskrift för bok- och biblioteksväsen 79. 1992; C. af Forselles-Riska, Viikingeistä Nordenskiöldiin // Yliopisto 22/1992; S. Hedin, Adolf Erik Nordenskiöld : en levnadsbeskrivning. Stockholm 1926; E. Häkli, A. E. Nordenskiöld : a Scientist and his Library. 1980; G. Kish, Adolf Erik Nordenskiöld (1832 - 1901) : historian of science and bibliophile // Biblis 1968; G. Kish, North-east passage : Adolf Erik Nordenskiöld, his life and times. Amsterdam 1973; M. Klinge, Ylioppilaskunnan historia 3 : 1872 - 1917. 1978; Koillisväylä viikingeistä Nordenskiöldiin. 1992: Adolf Erik Nordenskiöld ja pohjoisten alueitten kartoitus; H. Ramsay, Nordenskiöld, merenkulkija. 1953; Tanskan vanhoja karttoja - Äldre kartor över Danmark. 1998; Åt minnet af A. E. Nordenskiöld // Ymer 22. 1902.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Runeberg. 1880; E. Adlercreutz, H. Häiväoja, J. Häiväoja, Nordenskiöldin pronssinen rintakuva ja Koillisväylämonumentti. 1985, Kaivopuisto, Helsinki. Maalaukset: G. von Rosen. 1886, Gripsholmin linna, Ruotsi. Muistolaatat: syntymäkoti, Helsinki. Mitalit: A. Lindberg. 1880, Ruotsi; L. Ahlborn. 1878, 1882, Ruotsi; Jac. Ahrenberg, W. Runeberg, C. Jahn, Suomen Tiedeseura; E. Lindberg. 1925, Ruotsi; I. Johnsson. 1930, Ruotsi; lisäksi mitaleita Nordenskiöldistä ja Vega laivasta: Japani, Ranska, Italia, Belgia/Hollanti, Saksa. Nordenskiöldin lapsuudenkoti, Frugårdin kartano, Mäntsälä, museona.

ADOLF ERIK NORDENSKIÖLDIN MUKAAN NIMETTY. Alueita Jäämerellä: Nordenskiöldinmeri, Nordenskiöldin saaret, Kap Nordenskiöld, Nordenskiöldland; katu Helsinki; pikkutavaraa 1800-luvulla: Nordenskiöld-sikarit, Nordenskiöld-suklaa, Nordenskiöld-eaudecologne, Nordenskiöld-punssi, Nordenskiöld-nenäliinat; tilaisuuksia 1900-luvulla: retkeilyjä, näyttelyitä, julkaisuja, elokuvia; juhlaraha 2007; postimerkki 2008.

Kirjoittaja(t): Cecilia af Forselles
Kääntänyt Aulikki Litzen.
Nordenskiöld, Adolf Erik (1832 - 1901)

Puoliso: Vihitty 01.07.1863 Askainen Anna Maria Carlintytär Nordenskiöld o.s. Mannerheim s. 18.06.1840 Viipuri, k. 01.05.1924 Ruotsi, Nyköping.
Vanhemmat: Carl Gustaf Carlinpoika Mannerheim, Kreivi, virkamies, s. 10.08.1797 Tenhola, k. 09.10.1854 Ruotsi, Tukholma ja Eva Vilhelmiina Carlintytär Mannerheim o.s. Schantz, s. 02.09.1810 Noormarkku, k. 19.05.1895.
Lapsuutensa ja nuoruutensa Adolf Nordenskiöld vietti Mäntsälän Frugårdissa, joka oli ollut suvun kartanona jo toistasataa vuotta.

Lapset:
Eva Maria Nordenskiöld s. 09.07.1864 Turku, k. 16.05.1886 Ruotsi, Enköping.
Gustav Erik Adolf Nordenskiöld , s. 29.06.1868 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 28
Nils Erland Herbert Nordenskiöld , s. 19.07.1877 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 30
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 28
VII Gustav Erik Adolf Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 27, isä Nils Nordenskiöld) s. 29.06.1868 Ruotsi, Tukholma, k. 06.06.1895 Ruotsi, Mörsill.

Gustaf E A Nordenskiöld
Född:1868-06-29 – Finska församling, Stockholms län
Död:1895-06-06 – Mörsils församling, Jämtlands län (fbf i Ad fredr, Sthlm)

Geolog, Arkeolog, Mineralog

Band 27 (1990-1991), sida 275

Meriter

5 Nordenskiöld, Gustaf Erik Adolf, son till N 4, f 29 juni 1868 i Sthlm, Finska, d 6 juni 1895 i Mörsil, Jämtl (kbf i Ad Fredr, Sthlm). Mogenhetsex vid Beskowska skolan i Sthlm maj 87, inskr vid UU ht 87, vid StH 19 febr 89, FK vid UU 12 dec 89, företog vetensk forskn.resa till Spetsbergen 90, till Rio Mancos' kanjonsystem i Mesa Verde-området, Colorado, USA, 91.

G 4 okt 1893 i Sthlm, Kungsh, m Anna Hilda Rudolfina Smitt, f 1 mars 1873 där, ibid, d 13 mars 1959 där, Osc, dtr till grosshandlaren o gen:konsuln Johan Wilhelm S o Euphrosyne (Ina) Lundmark samt senare g m ML Gustav Albert Pauli.

Biografi

Gustaf N hade både från fädernet och mödernet ärvt stort intresse och begåvning för naturvetenskap. Som gymnasist hopbragte han en omfångsrik och väl preparerad samling fjärilar. Under 1880-talet gjorde han två mineralogiska resor till Finland och hemförde bl a en betydande samling Pargasmineral. Han studerade kemi och mineralogi vid både StH och UU. N:s far var angelägen att stimulera sin sons intresse för upptäcktsfärder, och Oscar Dickson (bd 11) bekostade en expedition till Svalbard 1890. Som färdkamrater medföljde J A Björling (bd 4), sedermera omkommen under en arktisk expedition, och A Klinckowström (bd 21), som beskrivit expeditionen i sin memoarbok Klinckans minnen, 1 (1933 — 34). En mer vetenskaplig skildring av forskningsfärden har N själv lämnat i Redogörelse för den sv expeditionen till Spetsbergen 1890 (1892). De viktigaste resultaten var en samling av miocena växtfossil, som sedan bearbetades av A Nathorst (bd 26) på Naturhistoriska riksmuseet.

Efter hemkomsten från Spetsbergsexpeditionen visade det sig att N fått lungtuberkulos. Han sökte behandling i Berlin enligt en ny metod, utarbetad av läkaren, senare nobelpristagaren, R Koch. 1891 begav han sig på en rekreationsresa, avsedd att gå runt jorden, först till Frankrike och Italien för att studera geologiska samlingar. Han for sedan till Nordamerika och gjorde omfattande resor i flera stater. Sålunda gick han in i det märkliga och vidsträckta grottsystemet Mammutgrottan i Kentuckys bergkalk-område, studerade fosfatlagren i Florida och kom sedan till Colorado för att se kanjonbildningarna. N kom därvid att intressera sig för de fornamerikanska ruinstäderna i Mesa Verde, i regel byggda på terrasser i klipporna. Där förekommer anläggningar med hundratals rum, försvarstorn och andra fästningssystem. Ruinerna antyder ett talrikt befolkat land med utvecklad civilisation. Denna, kallad pueblokulturen, har av allt att döma nått sin höjdpunkt ca 400 e Kr. Anläggningarna avfolkades dock och förföll efter hand. N tog sig för att undersöka ruinområdena och ändrade därmed sin resplan. Han ägnade ett halvår åt utgrävningar och levde största delen under mycket primitiva förhållanden långt från bebyggelse. Resultatet av dessa undersökningar framlade han 1893 i praktverket The cliff dwellers of the Mesa Verde.

N.s gedigna forskning och skarpsinniga uppslag väckte stor internationell uppmärksamhet och anses ha varit av betydelse för de fortsatta undersökningarna av Colorados förhistoria. Samlingarna som N hemförde från Mesa Verde inlöstes av den finländske läkaren och donatorn H F Antell, som sedermera testamenterade dem till Hfors univ. Efter utgrävningarna i Mesa Verde vistades N med några följeslagare en tid i Arizona. Sina reseminnen publicerade N i boken Från fjärran Västern (1892).

Sedan N kommit hem på nyåret 1892, ägnade han sig åt att bearbeta samlingarna och förbereda publiceringen av Mesa Verde-arbetet. Han återupptog tidigare planerade mineralogisk-kristallografiska undersökningar, särskilt gällande snökristallernas byggnad. N hade utbildat sig till en skicklig fotograf, vilket bla framgår av hans publicerade arbeten. I sina mineralogiska forskningar behandlade han flera tidigare ofullständigt kända mineral såsom kentrolit, dvs kristaller av mangansilikat, och de endast med mikroskop iakttagbara mikroliterna. N bidrog också till undersökningen av värmländska gruvors mineralogi liksom av mineralprover, hemförda från den grönländska fyndorten Igalikos.

N berördes av det okända öde som drabbat hans vänner Björling och E Kallstenius (bd 20, s 591), vilka 1892 gett sig ut på forskningsfärd till nordvästra Grönland och den kanadensiska övärlden. Deras fartyg hade hittats nedisat och övergivet. Då N i dec 1893 höll föredrag om expeditionen i Sv sällskapet för antropologi och geografi, hyste man ännu hopp om att finna dem vid liv.

Under hösten 1893 hade N:s hälsotillstånd förbättrats. Han kunde därför gifta sig. Hustrun var dotter till en av Sveriges rikaste män, J V Smitt, som genom stora donationer befrämjade särskilt sv naturvetenskap. Tillbakagången i N:s sjukdom blev dock endast tillfällig; under våren 1894 blev han sämre, närmast på grund av överansträngning, och en planerad resa till Egypten måste inställas. Han blev sängliggande i flera månader. Fast N:s tillstånd var mycket dåligt, ville han tillbringa sommaren 1895 i Jämtland. Tillsammans med sin hustru och sina föräldrar påbörjade han resan dit men avled under vägen i tågkupén.

N var knappt 27 år gammal när hans ovanligt lovande forskarbana avbröts. Han har karakteriserats som allvarlig och något svårtillgänglig, men hans varma sinnelag och vänfasthet gjorde honom omtyckt av dem han kom i närmare beröring med.
Gustaf E A Nordenskiöld.

Puoliso: Vihitty 04.10.1893 Ruotsi, Tukholma Anna Hilda Rudolfina Nordenskiöld o.s. Smitt s. 01.03.1873 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Anna Eva Amalia Arrhenius o.s. Nordenskiöld , s. 15.09.1894 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 29
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 29
VIII Anna Eva Amalia Gustavinpoika Arrhenius o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 28, isä Gustav Nordenskiöld) s. 15.09.1894 Ruotsi, Tukholma, k. 21.09.1969 Ruotsi, Grödinge.
Arrheniusten perhehauta. Grödinge gamla kyrkogård (Botkyrka, Stockholms län)

Puoliso: Vihitty 05.06.1920 Ruotsi, Tukholma Olof Vilhelm (Olle) Svantenpoika Arrhenius Köpte Kagghamra säteri 1925, botanist och lantbrukskemist., s. 02.11.1895 Ruotsi, Tukholma, k. 08.05.1977 Ruotsi, Botkyrka.

Olof "Olle" Wilhelm Arrhenius, född 2 november 1895, död 8 maj 1977, var en svensk biokemist. Han var son till Nobelpristagaren Svante Arrhenius och far till Gustaf Arrhenius och Anna Horn af Rantzien.
Liv och verk

Olof Arrhenius blev filosofie doktor 1920 i Stockholm. Till yrket var han botanist och lantbrukskemist. Åren 1920-1926 var han assistent i lantbruksbotanik vid Centralanstalten för försöksväsendet på jordbruksområdet som då låg på experimentalfältet i Stockholm. År 1925 köpte han Kagghamra gård i Grödinge. Åren 1926-1928 tjänstgjorde han som markbiolog vid holländska provstationen för sockerindustrier på Java. Efter detta sysslade han, vid sidan om skötseln av Kagghamra gård, med privatforskning. Han studerade ekologiska faktorer och variationer, samt arbetade med studier av åkermarkens fosforhalt.

Arrhenius var en hängiven hembygdsforskare, med främsta intressen kring botanik och arkeologi. Hans kunnande inom arkeologin och det markkemiska området ledde till den enastående upptäckten av den värdefulla fosfatmetoden som varit till stor hjälp när man försöker spåra och ange läget för forntida boplatser. Metoden utarbetade han i det nedlagda fattighuset som låg på Kagghamras ägor. Han experimenterade även med olika former av träimpregnering, där träet värmdes upp med hjälp av överhettad ånga och sedan sänktes ned i en arseniklösning.

År 1941 donerade Arrhenius mark vid Grindsjön till det som blev Militärfysiska institutet. Den 11 september 1943 grundade han Grödinge hembygdsförening. Han invaldes 1937 som korresponderande ledamot av Vitterhetsakademien och invaldes 1946 som ledamot av Lantbruksakademien. Olof Arrhenius väg vid Totalförsvarets forskningsinstitut intill Grindsjön är uppkallad efter honom.
Vanhemmat: Svante August Svantenpoika Arrhenius, Professor, Nobelpristagaren i kemi 1903., s. 19.02.1859 Ruotsi, Uppsala, Balinska, Vik, k. 02.10.1927 Ruotsi, Tukholma ja Brita Maria Margareta Sofia Carlintytär Arrhenius o.s. Rudbeck, Toukokuu 20. 1884
Ikä 18

Brita started working as Mogenhetsexamen
- Toukokuu 25. 1892
Ikä 24

Brita started working as Student
Uppsala, Sweden
Toukokuu 25. 1892
- present
Ikä 26

Brita started working as Filosofie kandidat., s. 02.05.1866 Ruotsi, Tukholman lääni, Nykvarn, Stjärna, k. 28.10.1937 Ruotsi, Tukholma, Solna.
Olof "Olle" Wilhelm Arrhenius, född 2 november 1895, död 8 maj 1977.

Lapset:
Anna Brita Sofia Horn af Rantzien o.s. Arrhenius En svensk författare och politiker. Hon var 1988–1991 ledamot i Sveriges riksdag för Miljöpartiet. Vid sidan av politiken var hon verksam inom miljörörelsen; 1984 grundade hon Föreningen Kärngårdar., s. 11.02.1924 Ruotsi, Tukholma, Solna, k. 14.10.2009 Ruotsi, Smoland, Öland (Öölanti), Löttorp.

Biografi

Anna Horn af Rantzien avlade studentexamen 1942, blev fil.kand. vid Stockholms universitet 1947 och fil.mag. 1962. Hon var extra ordinarie adjunkt 1961–1964, programproducent på Utbildningsradion 1964–1980 och redigerade diverse böcker. Horn af Rantzien hade utredningsuppdrag för länsstyrelserna i Östergötlands län och Kalmar län 1977 och 1988 samt för bostadsdepartementet 1978.
Politiskt engagemang

Anna Horn af Rantzien var ledamot i miljö- och hälsovårdsnämnden i Solna kommun 1985–1988. 1988 valdes hon in i riksdagen på plats 62 för Miljöpartiet. Hon var ledamot i arbetsmarknadsutskottet och suppleant i kulturutskottet.

Övriga aktiviteter

Anna Horn grundade 1984 Föreningen Kärngårdar.[2] En "kärngård" arbetar för en långsiktigt hållbar samhällsutveckling med medvetet värn för livets mångfald och rikedom. Med ett nätverk av Kärngårdar minskar samhällets sårbarhet, landets självförsörjningsgrad ökar och gammal kunskap som kan bli nödvändig vid samhällskriser bevaras.

Föreningen har identifierat ett 80-tal gårdar och arbetade för att dessa skulle bli en resurs inom Totalförsvarets Civilförsvarnot. 2012 gick Föreningen Kärngårdar upp i Föreningen Framtiden i Våra Händer, FIVH.

Bibliografi

Horn af Rantzien, Anna (2006). Vågspel. [Löttorp: Anna Horn af Rantzien]. Libris 10347240. ISBN 91-631-7835-4
Horn, Anna (1987). Kärngårdar: ett nätverk som minskar vår sårbarhet och bevarar hotade livsvärden. Stockholm: LT. Libris 7253303. ISBN 91-36-02667-0
Horn af Rantzien, Anna (2006). Vågspel. [Löttorp: Anna Horn af Rantzien]. Libris 10347240. ISBN 91-631-7835-4

Familj och eftermäle

Horn af Rantzien var dotter till biokemisten Olof Arrhenius, sondotter till kemisten och Nobelpristagaren Svante Arrhenius och syster till oceanografen Gustaf Arrhenius.

Efter Anna Horn af Rantziens död 2009 grundades Anna Horns minnesfond. Minnesfond utdelas en gång per år ett bidrag på 5 000 kronor till någon form av aktivitet som ligger i linje med Framtiden i Våra Händers syfte.
Jenny Lillian Claire de Hevesy o.s. Arrhenius s. 07.05.1926 Ruotsi, Tukholma, k. 01.03.2009 USA, Kalifornia, San Diego.
Kagghamra gård (även kallad Sjöbergs säteri) är en tidigare sätesgård vid nordöstra sidan om Kaggfjärden i Grödinge, Botkyrka kommun. I slutet av 1400-talet nämns egendomen första gången i skriftliga dokument. Nuvarande huvudbyggnad härrör från 1700-talets början. Söder om gården låg Sjöbergs varv där det byggdes tolv fartyg mellan 1880 och 1890. Mellan 1890 och 1928 nyttjades varvsarbetarnas bostäder som fattigstuga av Grödinge landskommun. Under 1900-talets första hälft ägdes gården av biokemisten Olof Arrhenius. Hamra är ett gammalt ord för "hög höjd" och förekommer i många äldre ortnamn. Gården ligger i ett fornlämningsrikt kulturlandskap med fornborgar, gravfält och en övergiven bytomt efter Brubbhamra, som övergavs troligen i slutet av 1700-talet. Det tyder på en oavbruten bosättning i trakten alltsedan äldre järnåldern och gravfälten har troligen varit gårdsgravfält åt Brubbhamra och Kagghamra. Gården har medeltida anor och erhöll i mitten av 1600-talet sätesfrihet. På 1680-talet kallades gården Sjöbergs säteri, då den fick sina formella rättigheter. Under den tiden bodde fru Catharina (Carin) Bååt och hennes arvinge Jacobina Lilliehöök på egendomen. År 1726 såldes gården till familjen Wattrang och det är trolig att nuvarande huvudbyggnad uppfördes några år senare, möjligen 1731. Själva huvudbyggnaden är placerad högst upp i en sydsluttning med vidsträckt utsikt över Kaggfjärden. Huset är en vitmålat envåningsbyggnad i trä och formgiven i rokoko. Taket är brutet och valmat samt täckt med lertegel. Grunden efter ett äldre corps de logi från 1600-talet finns kvar på gården. Intill södra sidan flankeras huvudbyggnaden av en nyare flygel. På 1900-talet återtogs namnet Kagghamra på gården. Gårdens ekonomibyggnader ligger längre ner mot fjärden och syns knappt från huvudbyggnaden. Inom området återstår sex bevarade torp, placerade i skogsbrynen, längs med vägarna och i utkanten av jordbruksmarken. Hela södra delen av Kagghamra tomtområde med torpen Jakobsberg och Nyboda har tillhört Kagghamra gård och styckades av på 1960-talet. Idag ägs Kagghamra gård av familjen Fredin och gårdens 370 hektar åkermark brukas fortfarande storskalig. År 1875 förvärvade industrimannen och riksdagsmannen Gustaf Fritiof Cavallin (1830-1922) egendomen Sjöbergs säteri. Då inleddes med Sjöbergs varv en tidig men kortvarig industriverksamhet vid Kaggfjärden. Under några år uppfördes varvsbyggnader, magasin, tjänste- och arbetarbostäder. Teglet för byggnaderna brändes i fältugnar på gården. Vid Kaggfjärden anlades en 70 meter lång stapelbädd. Varvsverksamheten sysselsatte som mest omkring 100 personer. Under en period av tio år byggdes tolv fartyg, huvudsakligen ångfartyg med järnskrov. De två första fartygsbyggena från Sjöbergs varv var barkskeppen Frithiof och August, byggda 1880 respektive 1881. De var uppkallade efter förnamnen till varvets båda ägare: Frithiof Cawallin och grosshandlaren August Sundberg. Det första ångfartyget hette Thyra, ett bogser- och passagerarfartyg som sjösattes 1881 och användes för bogsering genom Södertälje kanal och persontransporter till och från varvet. I början av 1890 gick varvets uppdrag starkt tillbaka och rörelsen lades ner. Arbetarbostäderna inköptes av Grödinge landsortskommun och förvandlades till fattighus för nio familjer fram till 1928. Den av Cawallin uppförda grosshandlarvillan med omfattande lövsågerier och stora rum brann ner 1923. Av varvet återstår rester av stapelbädden där man byggde ångfartygen. Medan de kvarvarande varvsbyggnader håller på att förfalla har de tidigare bostadshusen (senare fattighusen) nyligen genomgått en varsam renovering och är numera vanliga bostadshus. År 1925 köptes gården och dess egendomar av markforskaren och ekologen Olof Arrhenius. Vid sidan om skötseln av Kagghamra gård, sysslade han med privatforskning. Han studerade ekologiska faktorer och variationer, samt arbetade med studier av åkermarkens fosforhalt. Arrhenius var även en hängiven hembygdsforskare med stort intresse för bland annat arkeologi. I det nedlagda fattighuset utarbetade han en metod för att spåra och ange läget för forntida boplatser. År 1941 donerade Arrhenius en del av sin mark vid Grindsjön till Militärfysiska institutet "för naturvetenskaplig forskning för försvarets behov".
Svante Arrhenius s. 20.04.1929 Ruotsi, Tukholma, k. 16.02.1946 Ruotsi, Tukholma.
Nils Erik Albert Arrhenius s. 18.12.1931 Ruotsi, Tukholma, k. 2012.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 30
VII Nils Erland Herbert Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 27, isä Nils Nordenskiöld) Nils Erland Herbert Nordenskiöld (1877–1932) oli ruotsalainen kansatieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hän oli vuodesta 1913 Göteborgin museon kansatieteellisen osaston intendentti, Göteborgin korkeakoulun kansatieteen professsori vuodesta 1924. Hän teki tutkimusmatkoja Etelä-Amerikkaan serkkunsa Otto Nordenskjöldin kanssa, ja tutki erityisesti eteläamerikkalaisia intiaaneja., s. 19.07.1877 Ruotsi, Tukholma, k. 1932 Ruotsi.
Nils Erland Herbert Nordenskiöld (1877–1932)

Puoliso: Vihitty 02.04.1910 Ruotsi, Tukholma Olga Wilhelmiina Nordenskiöld o.s. Adelöv s. 12.02.1887 Ruotsi, Uppsala, k. 1959.
Olga Wilhelmina Nordenskiöld (Adelöw)

Lapset:
Erik Erland Gustaf Nordenskiöld s. 01.01.1907 Ruotsi, Tukholma, k. 31.08.1976.
Nils Adolf Magnus Nordenskiöld s. 24.10.1910 Ruotsi, Tukholma, k. 20.10.1930 Ruotsi, Lund.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 31
VI Nils Otto Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 25, isä Nils Nordenskiöld) Turun hovioikeuden ylimääräinen notaari, tilanomistaja, s. 19.01.1834 Helsinki, k. 08.02.1916 Helsinki.

Nils Otto, (son av Nils Gustaf, tab 13), född 1834-01-19 i Helsingfors. Student därst. 1819-12-10. Auskul. tant i Åbo hovrätt 1853-06-18. E. kammarskrivare i senaten för Finland s. å. 20/12. E. notarie i nämnda hovrätt 1854-06-20. Ägnade sig därefter åt lantbruk såsom ägare av fäderneegendomen Frugård i Mäntsälä socken, vilken han dock försålde 1912. Död 1916-02-08 i Helsingfors och begraven jämte hustrun i familjegraven på Frugård.

Puoliso: Vihitty 14.10.1870 Helsinki Olga Emilia Jakobintytär Nordenskiöld o.s. Estlander s. 22.06.1841 Lapväärtti, Pappila, k. 01.04.1912 Myrskylä, Frugård.

Lapset:
Nils Erik Nordenskiöld , s. 23.11.1872 Myrskylä, Frugård. Tauluun 32
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 32
VII Nils Erik Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 31, isä Nils Nordenskiöld) Docent vid Stockholms högskola 1926-12-06., s. 23.11.1872 Myrskylä, Frugård, k. 28.04.1933 Ruotsi, Tukholma.

Nils Erik, (son av Nils Otto, tab 17), född 1872-11-23 Frugård Studentexamen i Helsingfors 1890-05-25. Filosofie kandidat examen 1896-05-22. Filosofie licentiat examen 1898-05-23. Filosofie doktor 1899-04-23. Docent i zoologi vid Helsingfors universitet s. å. 27/7. Ledamot av finska vetenskapsakademien 1908. Överflyttade till Sverige 1917-08-30. Prisbelönt av Svenska litteratursällskapet i Finland med Hallbergska priset för arbetet "Biologiens historia" 1922-05-16. Svensk medborgare 1926-05-07. Docent vid Stockholms högskola 1926-12-06. Erhöll genom Kongl. Resolution 1928-01-20 tillstånd att såsom medlem av adliga ätten nr 1912 B Nordenskiöld inträda i sina förfäders rättigheter (Se Riddarhusdirektionens protokoll 1929-01-16 § 3). Död 1933-04-28 i Stockholm (Finska förs, Stockholm, db nr 4).

Puoliso: Vihitty 28.05.1906 Ruotsi, Tukholma Henrietta Georgina (Ette) Edvardintytär Nordenskiöld o.s. Sederholm s. 27.09.1873 Ruotsi, Södermanland, Kila förs, Ålberga.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 33
VI Nils Karl Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 25, isä Nils Nordenskiöld) Yo/tod. R. Lagus. FMK 1859, FMM 1860. Metsäopinnot Tharandtissa. Mht 1862. Evon metsäop. lehtori 1864-80. Meteorol. keskuslait. johtaja 1880-. Valtiopäivämies., s. 26.05.1837 Helsinki, k. 21.05.1889 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 1864 Wilhelmina Henrika Otontytär Nordenskiöld o.s. Nordenskjöld. (Taulu 39) s. 25.05.1840 Ruotsi, Jönköping, Hässleby, k. 16.06.1883 Pornainen.
Vanhemmat: Otto Henrik Otonpoika Nordenskjöld, Överstelöjtnant i armén 1843-07-04., s. 11.12.1792 Ruotsi, Småland, Misterhult, Fårbo säteri, k. 15.09.1888 Ruotsi, Jönköping, Hässleby ja Flora Gustafva Adolfintytär Nordenskjöld o.s. Nordenskiöld, s. 07.05.1798 Mäntsälä, Frugård, k. 05.08.1889 Ruotsi, Jönköping, Eksjö.
Wilhelmina Henrika Nordenskiöld (1840-1883)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 34
VI Anna Elisabet Sofia Nilsintytär Nordenskiöld, (Taulusta 25, isä Nils Nordenskiöld) s. 19.02.1841 Mäntsälä, Frugård.

Puoliso: Vihitty 05.08.1868 Mäntsälä, Frugård Otto Gustaf Otonpoika Nordenskiöld e. Nordenskjöld. (Taulu 39) Eversti., s. 09.06.1831 Ruotsi, Tukholma, Hasselby, k. 18.02.1902 Ruotsi, Småland, Eksjö.

Kadett vid Karlberg 1844-09-01. Utexaminerad 1849-10-13. Underlöjtnant vid Kalmar regemente s. å. 13/11. Löjtnant 1856-04-07. Stabsadjutant vid 2. militärdistriktet 1857-06-09–1871-09-01. Kapten i armén 1864-02-02 och vid regementet 1867-07-05. RSO 1873-05-14. 3. Major vid Jönköpings regemente 1874-05-01. Överstelöjtnant och 1. major 1879-04-04. Landstingsman för Norra och Södra Vedbo härad i Jönköpings län 1879–1880. Ledamot av riksdagens andra kammare 1878, 1880–1881. Landstingsman för Jönköpings stad 1883–1884. Överstelöjtnant och chef för Jämtlands fältjägarkår 1884-08-26. Vice ordförande för Jämtlands fornminnesförening 1885–1888. Vice ordförande i Jämtlands läns hushållningssällskap 1886–1888. Ordförande hos stadsfullmäktige i Östersund 1886–1889. Ordförande i styrelsen för Nässjö–Oskarshamns järnväg från 1887. Överste i armén s. å. 4/10. Överste och chef för Kalmar regemente 1888-06-29. Ordförande i styrelsen för Jönköpings läns lantbruksskola sedan s. å. KSO2kl 1891-12-01. Vice ordförande bland stadsfullmäktige i Eksjö 1892. Ledamot av arméns fullmäktige 1893. Ordförande bland stadsfullmäktige i Eksjö s. å. 1/9 ordförande i Södra Vedbo hushållsgille s. å. Avsked från regementet med tillstånd att kvarstå såsom överste i armén 1894-05-01. Direktör i Smålands m. fl. provinsers hypoteksförening 1895. Inspektor vid allmänna läroverket i Eksjö s. å. Hedersledamot i 2. fördelningens militärförening s. å. Ordförande i Smålands m. fl. provinsers hypoteksförenings direktion 1898-03-08. Död 1902-02-18 i Eksjö och begraven jämte hustrun på Hässleby kyrkogård. Ägde Sjögelö.
Vanhemmat: Otto Henrik Otonpoika Nordenskjöld, Överstelöjtnant i armén 1843-07-04., s. 11.12.1792 Ruotsi, Småland, Misterhult, Fårbo säteri, k. 15.09.1888 Ruotsi, Jönköping, Hässleby ja Flora Gustafva Adolfintytär Nordenskjöld o.s. Nordenskiöld, s. 07.05.1798 Mäntsälä, Frugård, k. 05.08.1889 Ruotsi, Jönköping, Eksjö.
Otto Gustaf Nordenskiöld (1831-1902)

Lapset:
Nils Otto Gustaf Nordenskiöld , s. 06.12.1869 Ruotsi, Jönköping, Hassleby, Sjögelö. Tauluun 35
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 35
VII Nils Otto Gustaf Otonpoika Nordenskiöld, (Taulusta 34, isä Otto Nordenskiöld) Geologi, tutkimusmatkailija, professori., s. 06.12.1869 Ruotsi, Jönköping, Hassleby, Sjögelö, k. 02.06.1928 Ruotsi, Göteborg.

Nils Otto Gustaf Nordenskjöld, född 6 december 1869 Sjögelö i Hässleby i Jönköpings län, död 2 juni 1928 i Göteborg, var en svensk geolog, polarforskare, professor samt rektor vid Göteborgs handelshögskola. Han blev känd som ledare för den Första svenska Antarktisexpeditionen 1901 med skeppet "Antarctic".

Innehåll

1 Biografi
2 Namngivningar
3 Utmärkelser
4 Familj
5 Referenser
6 Externa länkar

Biografi

Nordenskjöld blev filosofie kandidat vid Uppsala universitet 1889, filosofie licentiat 1894, promoverades där 1894 till filosofie doktor, och blev samma år knuten till universitetet som docent i mineral och geologi. År 1905 blev han professor i geografi (med handelsgeografi) och etnografi vid Göteborgs högskola, och åren 1914-1923 var han prorektor samt från 1923 rektor vid Handelshögskolan i Göteborg.

Otto Nordenskjöld var ordförande i Geografiska föreningen från 1908, ledamot av styrelsen för Göteborgs museum 1914, för Göteborgs stadsbibliotek 1914, för Göteborgs botaniska trädgård 1918, 8, för "Kgl. och Hvitf. stipendieinrättningen" 1919, vice ordförande i styrelsen för Broströmska donationen för Göteborgs Sjöfartsmuseum 1919, inspektor för Arbetareinstitutet, för Mathilda Halls skola och för Kvinnliga folkskoleseminariet.

Det var tänkt att en grupp under Nordenskjölds ledning skulle forska på Falklandsöarna och fartyget under tiden skulle fortsätta att segla omkring i Weddellhavet under befäl av kapten Carl Anton Larsen och forska. Men först stannade man vid Antarktiska halvöns nordspets. Nordenskjöld bestämde sig att börja med att kartera ön Snow Hill Island och fortsatte därefter på Seymourön med samma arbete. När Antarctica inte kom tillbaka vid den bestämda tiden fortsatte Nordenskjöld till Pauletön.

Under Nordenskjölds vistelse på Snow Hill Island krossades fartyget den 12 februari 1903 i Weddellhavets ismassor och sjönk 25 mil från Pauletön. Manskapet vandrade 16 dagar över isen och kom till Pauletön där man byggde provisoriska stenhus med sina slädar som tak. Ett år senare hittades männen av Nordenskjöld. Eftersom Argentina hade försett expeditionen med proviant och förnödenheter mot att en argentinsk officer, Lieutenant José M. Sobral fick följa med, skickade man, då inget hördes av expeditionen, ut skeppet Uruguay, under befäl av Julian Irizar för att leta efter den. Samtliga expeditionsmedlemmar återfanns trötta men välbehållna och följde med tillbaka.

Otto Nordenskjöld företog senare forskningsresor till Grönland (1909) samt till Peru och Patagonien (1920-1921). Han invaldes som ledamot av- och sekreterare i Kungliga Vetenskaps- och Vitterhetssamhället i Göteborg 1908 och som ledamot av Kungliga Vetenskapsakademien 1916. Han var dessutom medlem av ett fyrtiotal andra vetenskapliga sällskap.

Nordenskjöld blev påkörd av en buss på en gata i Göteborg, och skadas så svårt att han avled den 2 juni 1928, 57 år gammal. Han ligger begravd på Östra kyrkogården i Göteborg.

Sexton dagar efter Nordenskjölds död förolyckades också hans norske kollega Roald Amundsen i en flygolycka.

Lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Otto_Nordenskjöld

Mogenhetsexamen i Östersund 1886-05-26. Student vid Uppsala universitet s. å. 20/9. Filosofie kandidat examen 1889-01-26. E. geolog vid Sveriges geologiska undersökning 1889–1890. Filosofie licentiat examen 1894-02-24. Disp. s. å. 14/3. Docent i mineralogi och geologi vid Uppsala universitet s. å. 17/4. Promov. filosofie doktor s. å. 31/5. Upprätthöll en del av den med professuren i mineralogi och geologi förenade undervisningsskyldigheten 1894–1895. Vistades i Paris såsom innehavare av bysantinska stipendiet för petrografiska studier 1895-05-00–juni. Ledare av en vetenskaplig expedition till Eidslandet 1895-07-00–1897-03-00 och till Alaska 1898. Hedersledamot av vetenskapsakademien i Santiago 1896. Korresponderande ledamot av geografiska sällskapet i Helsingfors 1900. RDDO 1901-12-21. Korresponderande ledamot av Société Royal Belge de geographie 1901. Lett vetenskapliga expeditioner till de antarktiska regionerna 1901–1904, Grönland 1909. Peru och Patagonien 1920–1921. RNO 1904-01-11. Vegamedaljen s. å. 24/4. Hedersledamot av Geografiska sällskapet i London s. å. Professor vid Göteborgs högskola 1905-05-30. Däruti stadfästad s. å. 30/6. KÖFrJO s. å. i nov. Vice ordförande i internationella polarkommissionen 1907. Ordförande i geografiska föreningen i Göteborg. LVVS 1908. LVA 1916. Prorektor vid Göteborgs högskola 1914–1923. KSpAXIIO m kr. OffFrHI. ChilAM2kl 1922. Hedersledamot av de geografiska sällskapen i ett flertal av Europas huvudstäder och innehade hedersmedaljer från ett flertal geografiska och andra vetenskapliga sällskap. Rektor vid handelshögskolan i Göteborg 1923. KNO2kl 1924-12-15. Biogr. i: "Vem är det?" Död 1928-06-02 i Göteborg och begraven därst. s. å. 6/6. Av trycket utg.: Från Eidslandet (1898), Antarctic (1904), Polarvärlden (1907), Kolonisation och kulturfolken (1914), Polarnaturen (1920), Sydamerika (1923) m. fl. vetenskapliga arbeten och skrifter.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordenskj%C3%B6ld_nr_1912#TAB_8.
Nils Otto Gustaf Nordenskiöld (1869-1928)

Puoliso: Vihitty 21.10.1905 Marienborgin kirkko Karen Antoinette Lauritzintytär Nordenskiöld o.s. Berg s. 13.02.1882 Norja, Vestfold, Tönsberg, k. 15.03.1981 Ruotsi, Göteborg.
Gustaf Nordenskjölds gravvård på Östra kyrkogården i Göteborg.

Lapset:
Karin Anna Margareta Berg o.s. Nordenskiöld , s. 06.09.1906 Ruotsi, Göteborg. Tauluun 36
Estrid Sofie Nordenskiöld s. 24.03.1909 Ruotsi, Göteborg.
Otto Gustaf Nordenskiöld , s. 06.06.1911 Ruotsi, Göteborg. Tauluun 37
Flora Martha Elisabeth Löwenhielm o.s. Nordenskiöld , s. 09.09.1914 Ruotsi, Göteborg. Tauluun 38
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 36
VIII Karin Anna Margareta Nilsintytär Berg o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 35, isä Nils Nordenskiöld) s. 06.09.1906 Ruotsi, Göteborg, k. 18.06.1994 Ruotsi, Danderyd.
Karin Anna Margareta Berg os. Nordenskiöld (1906-1994)

Puoliso: Nils Gunnar Berg s. 01.01.1906 Ruotsi, Norrtälje, Roslagsbro, k. 12.08.1988 Ruotsi, Danderyd.
Roslagsbro kyrka i Norrtälje kommun.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 37
VIII Otto Gustaf Nilsinpoika Nordenskiöld, (Taulusta 35, isä Nils Nordenskiöld) Svensk direktör (johtaja) för SAF och chef för dess Göteborgskontor sedan 1954., s. 06.06.1911 Ruotsi, Göteborg, k. 24.08.1994 Ruotsi, Göteborg (Östra kyrkogården).

Otto Gustaf Nordenskjöld, född 6 juni 1911 i Göteborg, död 24 augusti 1994, var en svensk direktör.

Han var son till professor Otto Nordenskjöld och fil. kand. Karen Berg, och var sedan 1944 gift med Gerd Wendbladh, dotter till läroverksadjunkten Georg Wendbladh och Betty Hansson.

Studentexamen tog Nordenskjöld 1929, fil.kand. 1931 i Göteborg, jur.kand. vid Uppsala universitet 1935, gjorde tingstjänstgöring 1935-38 var sekreterare vid Handelns arbetsgivareorganisation 1938, direktör 1943, vice VD 1948-54, direktör för SAF och chef för dess Göteborgskontor sedan 1954. Han var ombudsman för Kommersiella föreningen i Göteborg 1938-40, ordförande för samarbetsnämndernas centralnämnd i Göteborg 1943-47, för Göteborgs och Västergötlands köpmäns samarbetsnämnd sedan 1944, sekreterare vid Göteborgs omlastingsförening sedan 1955, styrelseledamot i Göteborgs hantverks- och industriförening sedan 1960, Föreningen för bistånd åt vanföra i Göteborg sedan 1962, ledamot i länsskolnämnden i Göteborgs och Bohus län sedan 1965.

Han är begravd på Östra kyrkogården, Göteborg.
Östra kyrkogården är Östra kyrkogården i oktober månad 2009. Göteborgs tredje största kyrkogård och är belägen i Örgryte församling. Den gränsar till områdena Lunden, Bagaregården och Härlanda. Vid det nordvästra hörnet av kyrkogården ligger Redbergsplatsen. Kyrkogården har en areal av 25,3 hektar, rymmer cirka 17 717 gravplatser och uppskattas innehålla 150 000 personers sista vila, urnor inräknat. Kyrkogården karaktäriseras av två cirkelformade anläggningar samt två större kullar, där den västra kullen med sina ståtliga gravmonument fått mest uppmärksamhet. De flesta av monumenten är resta över göteborgare som varit verksamma inom handel, industri och sjöfart och genom frikostiga donationer varit med och skapat staden Göteborg.

Puoliso: Vihitty 21.10.1944 Gerd Gudrun Georgentytär Nordenskiöld o.s. Wendbladh Ruotsalainen taiteilija., s. 30.11.1913 Ruotsi, Vänersborg, k. 1999.

Gerd Gudrun Nordenskjöld, Wendbladh syntynyt 30 marraskuu 1913 in Vänersborg , kuoli 7 lokakuu 1999 , oli ruotsalainen taiteilija.

Hän oli tytär oppikoulun opettaja Georg Wendbladh ja Betty Hansson. Vuodesta 1944 hän oli naimisissa ohjaaja Gustaf Nordenskjöld . Hän valmistui Tukholman opettajankoulutuksen vuonna Tukholmassa vuonna 1940, opiskeli Modern Art School Tukholmassa 1948-53, vuonna Pariisissa vuonna 1953, oli aihe opettajat Uppsala yksittäisten oppikouluja 1940-44. Hän oli taiteilija näyttelyitä Pariisissa vuonna 1955, Tukholmassa vuonna 1957, Örebron vuonna 1958 ja 1959, Växjö ja Göteborgissa vuonna 1959, Uppsala 1961, Nürnberg 1958, Wuppertal 1959th Hänen teoksensa ovat edustettuina Örebron maakuntamuseo , Institut Tessin Pariisissa ja Universa-Haus Nürnbergissä.

Hän on haudattu Itä hautausmaa, Göteborg .

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 38
VIII Flora Martha Elisabeth Nilsintytär Löwenhielm o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 35, isä Nils Nordenskiöld) s. 09.09.1914 Ruotsi, Göteborg, k. 18.12.2012 Ruotsi, Göteborg.

Puoliso: Sven Fredrik Ludvig Löwenhielm s. 28.10.1909 Ruotsi, k. 26.04.1998 Ruotsi, Göteborg.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 39
V Flora Gustafva Adolfintytär Nordenskjöld o.s. Nordenskiöld, (Taulusta 16, isä Adolf Nordenskiöld) s. 07.05.1798 Mäntsälä, Frugård, k. 05.08.1889 Ruotsi, Jönköping, Eksjö.
Alikartano eli Frugård on kartano Mäntsälässä Nummisen kylässä. Alikartanon tila perustettiin vuonna 1608. Kartano kuului Nordenskiöld-suvulle vuodesta 1709 vuoteen 1912. Vuonna 1964 Suomen valtio osti Alikartanon. Kartano on toiminut museona vuodesta 1983 alkaen. Siellä esitellään muun muassa Nordenskiöldien tieteellisiä saavutuksia ja osa huoneista on sisustettu 1800-luvun tyyliin. Tilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1805. Rakennustyyliltään se on sekoitusta barokista, klassismista, rokokoosta ja karoliinisuudesta. Vuonna 1709 se tuli Nordenskiöld-suvun esi-isien omistukseen. Kartano tunnetaan mm. maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf Erik Nordenskiöldin lapsuudenkotina. Museona se on toiminut 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Alikartanon symmetrinen pihakokonaisuus perustuu barokkiklassismiin. Päärakennus kahden kerroksen korkuisine saleineen on vuodelta 1805. Osa huoneista on sisustettu 1800-luvun alkupuolen asuun, lisäksi kartanossa esitellään Nordenskiöldien tieteellisiä saavutuksia ja harrastuksia. Oman tutustumiskohteensa tarjoaa viereinen purolaakso kävelypolkuineen.

Puoliso: Vihitty 31.12.1819 Mäntsälä, Frugård Otto Henrik Otonpoika Nordenskjöld. (Taulu 40). (Taulu 33). (Taulu 34) Överstelöjtnant i armén 1843-07-04., s. 11.12.1792 Ruotsi, Småland, Misterhult, Fårbo säteri, k. 15.09.1888 Ruotsi, Jönköping, Hässleby.
Otto Henrik, (son av Otto Henrik Nordenskjöld, friherre Nordenskjöld), född 1792-12-11 Fårebo. Kadett vid Karlberg 1804-09-29. Utexaminerad 1808-04-11. Underlöjtnant vid 1. livgrenadjärregementet s. å. 21/4. Sekundlöjtnant därst. 1812-03-24. Premiärlöjtnant s. å. 23/6. Kapten i regementet 1816-05-07. Kompanichef 1833-03-30. Major i armén 1836-01-23. RSO s. å. 28/1. Major vid regementet 1839-05-22. Överstelöjtnant i armén 1843-07-04. Avsked 1848-05-30. CXIVJoh:s medalj 1854. Död 1888-09-15 på Karlstorp och begraven på Hässleby kyrkogård. Han deltog i 1814 års krig mot Norge och bevistade därunder affärerna i Tistedalen, vid Kölbergsbro och Glommen. Ägde Sjögelö och Vallnäs, båda i Hässleby socken samt Karlstorp i likanämnd socken (alla i Jönköpings län). Firade med sin fru ej mindre guldbröllop, än även diamant- och järnbröllop.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordenskj%C3%B6ld_nr_357#TAB_6

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kadett vid Karlberg 1804-09-29. Utexaminerad 1808-04-11. Underlöjtnant vid 1. livgrenadjärregementet s. å. 21/4. Sekundlöjtnant därst. 1812-03-24. Premiärlöjtnant s. å. 23/6. Kapten i regementet 1816-05-07. Kompanichef 1833-03-30. Major i armén 1836-01-23. RSO s. å. 28/1. Major vid regementet 1839-05-22. Överstelöjtnant i armén 1843-07-04. Avsked 1848-05-30. CXIVJoh:s medalj 1854. Död 1888-09-15 på Karlstorp och begraven på Hässleby kyrkogård. Han deltog i 1814 års krig mot Norge och bevistade därunder affärerna i Tistedalen, vid Kölbergsbro och Glommen. Ägde Sjögelö och Vallnäs, båda i Hässleby socken samt Karlstorp i likanämnd socken (alla i Jönköpings län). Firade med sin fru ej mindre guldbröllop, än även diamant- och järnbröllop.
Vanhemmat: Otto Henrik Carlinpoika Nordenskjöld, Laivastohallituskomitean varapuheenjohtaja 1797. Vapaaherra 1815. Omisti Fårebon tilan Misterhultin pitäjässä Kalmarissa., s. 06.03.1747 Joroinen, Frugård, k. 08.04.1832 Ruotsi, Misterhult, Fårebo ja Beata Jaquette Johanintytär Nordenskjöld o.s. Wrangel af Sauss, Kreivitär., s. 07.12.1770 Ruotsi, Södermanland, Nyköping, Stigtomta, Valinge, k. 11.01.1813 Ruotsi, Misterhult, Fårebo.
Otto Henrik Nordenskiöld (1792-1888)

Lapset:
Otto Gustaf Nordenskiöld e. Nordenskjöld , s. 09.06.1831 Ruotsi, Tukholma, Hasselby. Tauluun 34
Wilhelmina Henrika Nordenskiöld o.s. Nordenskjöld , s. 25.05.1840 Ruotsi, Jönköping, Hässleby. Tauluun 33
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 40
IV Otto Henrik Carlinpoika Nordenskjöld, (Taulusta 15, isä Carl Nordenskiöld ent. Nordenberg) Laivastohallituskomitean varapuheenjohtaja 1797. Vapaaherra 1815. Omisti Fårebon tilan Misterhultin pitäjässä Kalmarissa., s. 06.03.1747 Joroinen, Frugård, k. 08.04.1832 Ruotsi, Misterhult, Fårebo.

Den gulmålade karolinergården ligger bedövande vackert på en höjd i ena hörnet av den långsmala Fårbosjön. Gården flankeras av två rödmålade fatburar med toppiga tjärade s k faltak (bräder lagda omlott). Säteriet upplät mark på 1930-talet åt det alltmer expanderande samhället. Det har alltsedan 1600-talet spelat en central roll i bygden. Redan på 1500-talet fanns det en större gård här. Ursprungligen hette det Fålaboda.

Fahrebo kom som nytt namn 1651 och från 1665 stavades det Fårebo. Namnet har sannolikt anknytning till får, för i närheten av Fårbo finns två byar som också har får-klingande namn - Baggetorp och Jämserum (Jäms är förvanskning av det gamla ordet gräms som betydde får).

Nuvarande Fårbo bestod på 1500-talet av flera hemman, nämligen gårdarna Fårebo, Bollnäs och Fornebo. Fornebo, som troligen revs på 1680-talet låg på västra sidan av Viråns utflöde i Fårbosjön. Detta Fornebo kan ha varit en forntida bebyggelse i Fårbo. Även Bollnäs var säkert ett tidigt byggt kronohemman.

Ätten Hammarskjöld

Den 6 juli 1607 utfärdade kung Karl IX ett brev om förläning av Fårebo. Dessa förläningar innebar att adeln fick stora egendomar av kungen. Det var ståthållaren på Borgholms slott, överste Per Mikaelsson (ätten Hammarskjölds stamfader) som förlänades större delen av Misterhults socken. Han var född omkring 1560 på Öland och deltog i de flesta av Karl IX:s krig, samt adlades för sina förtjänster år 1610 med namnet Hammarskjöld. När han inte var i fält bodde han mestadels på Wirbo säteri, också det i Misterhults socken. Gårdarna som Hammarskjöld ägde sköttes av lantarbetare och frälsebönder som var utspridda på de olika gårdarna. 1646 dog Per på Tuna säteri i Tuna sn (som ännu idag är sätesgård för ätten Hammarskjöld), och lämnade efter sig enorma jordegendomar.

Fyra år efter faderns död ärvde yngste sonen, majoren Arvid Hammarskjöld Fårebo, Bollnäs och torpet Fornebo och en del andra gårdar. Fårbo var ju ett vanligt bondhemman, så Arvid ordnade år 1653 så att det formellt omnämndes Fårebo säteri. Gården blev ett adligt säteri och dess historia som självständigt räknas från år 1650, dvs då major Hammarskjöld övertog gården. Arvid dog 1678 och begravdes i Döderhults kyrka, där hans adelsvapen sattes upp.

Ätten Ekenberg
Arvid var gift med Anna Dorotea Patkull, och deras äldsta dotter Christina Elisabet gifte sig 1672 med kommendören Johan Ekenberg. "Fru Stina", som hon kallades, förekommer flitigt i kyrkoböckerna som fadder åt barn, och var mycket frikostig mot de nödställda i socknen. Hennes man kommendören övertog gården efter svärfaderns död, men strax efter övertagandet 1678 blev gården nedbränd i danska kriget (1675-1679). Ekenberg återuppbyggde säteriet igen, som stod färdigt 1685. Under hans tid uppfördes även de två fatburarna med pyramidtak som effektfullt flankerar infarten till säteriet. Även en trädgård med fruktträd och bärbuskar anlades, med hjälp av en holländare. 1693 avled Johan Ekenberg under krigstjänst i Karlskrona. Alla hans barn var då omyndiga.

Den bonde som då brukade Bollnäs, Olof Nilsson, fick i uppdrag att bruka Fårebo säteri. Efter honom brukade sedan kapten Hans Mörner som var gift med Ekenbergs äldsta dotter Anna Christina gården till omkring 1705.

Yngste sonen kapten Erik Johan Ekenberg övertog sedan omkring år 1714 gården efter att ha löst ut den från sina syskon. Där var han bosatt till in på 1720-talet. Han var gift med Scholastica Sofia Rothlieb, som troligen startade Ficksjökrog. Under Eriks tid fortsatte upprustningen av säteriet. Flyglar till huvudbyggnaden uppfördes, liksom flera små torp som anlades. Omkring 1715 stod karolinergården färdigbyggd, i så gott som samma utseende som idag. Kapten Ekenberg dog 1741 "uppå marschen till landsorten från Karlskrona".

Ätten Ehrenstrahl

Erik Johans äldsta dotter, Anna Fredrika, fick överta säteriet efter faderns död. Hon trädde i brudstol år 1743 på Fårebo med hovfanjunkaren, baron Carl Adam Ehrenstrahl, född 1712 i Stockholm. De fick barnen Margareta Sofia 1744 och tvillingarna Emanuel Viktor och Carl Fredrik 1746.

Men baronen skötte sorgligt nog inte godset särskilt väl utan lät det förfalla. Hustrun Anna Fredrika dog 1749 av lungsot, endast 26 år gammal.

Baronen gifte år 1750 om sig med den vackra jungfrun Anna Lovisa Klingspor från gården Lidhem i Locknevi socken, dotter till den mäktige överstelöjtnanten och godsägaren Staffan Klingspor och Ursula Christina von Stegling.

I äktenskapet med Anna Lovisa föddes två döttrar, varav den äldsta dog späd. Men redan 1752, samma år som andra dottern föddes, insjuknade Carl Adam av lungsot och gick bort.

Året därpå hölls arvsskifte efter honom och tvillingarna Carl Fredrik och Emanuel Viktor blev nu ägare till Fårebo. Systern Margareta Sofia, gift Lysell, fick Bollnäs på sin lott. Men ingen av dem var intresserad av jordbruk, och ingen bodde där. Tvillingarna studerade i Lund, så under tiden var det olika bönder som brukade gårdarna Fårebo och Bollnäs.

Sekreteraren, baron Emanuel Viktor Ehrenstrahl fick efter sin brors för tidiga död överta dennes hälft i säteriet. Tidigare hade en Adam Persson köpt Bollnäs av kaptenskan Margareta Sofia Ehrenstrahl, men i övertagandet av hela Fårebo köpte Emanuel Viktor Bollnäs av Adam Persson för 6270 daler. Han var nu ensam ägare till hela Fårebo.

Men affärerna och lånen han varit tvungen att ta blev för trassliga för den unge baronen Emanuel Viktor. Det slutade inte bättre än att godset (efter ca 165 år i arv genom olika släktled) fick pantsättas på 50 år till en handlare Hultman i Kalmar. Detta skedde i form av förpantningsbrev 1773. Makarna Ehrenstrahl fick lämna Fårebo året därpå, och Emanuel Viktor dog av lungsot år 1778 hos sin svåger Gudmund Lysell på Ribbingsnäs säteri i Barkeryds socken i Jönköping. Han var då endast 33 år gammal. I kyrkboken har prästen skrivit: "en man med gudsfruktan, ödmjukhet, stillhet och fromhet", källa: Döda Barkeryds sn 1773-1809 C:3 s.29

Under tiden som Hultman stod som huvudman för godset sköttes driften av godsfogde Alexander Edberg. Skötseln av gården var inte den bästa, utan gick på sparlåga och jordbruket förföll mer och mer.

Klicka här för en sammanställning av ätterna Ekenberg och Ehrenstrahl.

Ätten Nordenskjöld

Den 23 mars 1791 drog en saltmättad vind in på Fårebo. Då köpte viceamiralen, kommendören av svärdsordern, friherre Otto Henrik Nordenskjöld godset av handlare Hultmans arvingar för 5000 riksdaler i Banco och 600 i Riksgäldsedlar.

Nordenskjöld härstammade ursprungligen från Tierp i Uppland, men amiralen själv var född i Finland, där han hade djupa rötter. Fadern var Carl Fredrik Nordenberg, adlad Nordenskjöld. Modern hette Hedvig Märta Ramsay.

Otto Henrik gifte sig år 1789 i Stigtomta kyrka i Södermanland med den ärbara grevinnan Beate Jacquette Wrangel af Sauss, dotter till översten, greve Johan Reinhold Wrangel af Sauss och friherrinnan Charlotta Wachtmeister af Björkö.

Bruden var så högättad att hon förutom en lång rad förtjänstfulla sjömilitärer, de välkända fältmarskalkarna Rutger von Ascheberg och Magnus Stenbock samt flera medlemmar ur släkterna De la Gardie, Oxenstierna, Sture och Brahe också räknade kungarna Johan III, Erik XIV, Gustav Vasa och Karl Knutsson Bonde bland sina förfäder.

Äktenskapet med Beate Jacquette sägs ha varit sällsynt lyckligt - trots en åldersskillnad - och paret fick sju barn. Beate har för övrigt fått en gata uppkallad efter sig i Fårbo samhälle - Beatelundsvägen, eftersom det enligt traditionen vid denna plats fanns en synnerligen vacker björklund som grevinnan ofta besökte.

Julen 1812 drabbades dock familjen av en svår sjukdom, då grevinnan fru Nordenskjöld, som var något av socknens läkare, drog hem en febersjukdom. Den tog inte bara hennes eget liv, utan också två av hennes barn, enda dottern Hedvig Charlotta "Hedda" och sonen Fredrik August.

Slaget vid Hogland

Otto Henrik hade krigserfarenheter från de brittiska och franska flottornas strider utanför Senegal och i Amerika och var i sjötåget mot de ryska styrkorna i kriget mot Ryssland 1788-1790 först flaggkapten under hertig Karl (sedermera Karl XIII), som var kung Gustav III:s bror.

Hertig Karl hade utnämnts till storamiral redan i vaggan, men hade ingen som helst sjöutbildning, vilket han var plågsamt medveten om. Kungen var nu ivrig och ville ha ett avgörande och gav hertig Karl order om att söka upp ryssarna till sjöss. De möttes en varm och soldisig sommardag 17 juli 1788 vid Kallbåda grund, nära Hogland som kriget av någon anledning blivit uppkallat efter. Otto Henriks dilemma var att alla order under drabbningen måste komma från hertig Karl, eftersom det var han som formellt var chef för flottan, men det var Nordenskjöld som ledde striderna. Slaget blev taktiskt oavgjort men firades som en stor svensk seger. Alla svenska officerare som varit med om slaget befordrades en grad, utom Nordenskjöld som steg två grader och nu blev konteramiral.


Slaget vid Hogland. Mannen till vänster, bakom hertig Karl, är
dåvarande flaggkaptenen Otto Henrik Nordenskjöld, som var den
verklige befälhavaren. Intill honom står den runde amiralen, greve
Anton Johan Wrangel af Sauss - Beate Jacquettes farbror.
Målning av Per Krafft d y. Nationalmuseum

Att det sjökrigshistoriska "Viborgska gatloppet" 1790 lyckades var Nordenskjölds förtjänst.

Amiralen på Fårebo

Men åter till Fårbo säteri. Egendomen hade under en lång tid varit svårt eftersatt, så det fanns mycket att axla för en driftig amiral. Reparationer, nyodlingar, utdikningar, nybyggnationer mm. I ett brev som finns bevarat skriver amiralen om Fårbo: "Läget är rätt vackert med fisksjö framföre. Hus: medelmåttig byggnad efter ortens sed av trä. Vacker trädgård, och utsökt goda fruktträd, mest utländske."

Det första som gjordes var att ta sig an säteribyggnaden som var i stort behov av reparationer. Kakelugnar byggdes och byggnaden isolerades. Vidare uppfördes brygghus och torkhus för lin. Nytt stall, ny loge, hönshus och vagnshus ordnades. En ny ladugårdsbrunn grävdes, 17 meter djup. Gärden inhägnades och fick nya portar. Nya lador uppfördes i ordlingarna och aspalléer planterades. 3200 lass kärrjord lades på åkrarna. Amiral Nordenskjöld var på sin tid en mycket driftig man. En stor del av verksamheten var torparna. När amiralen tillträdde fanns det 9 torp, och under sin levnad lät han uppföra 12 st nya torp. De allra flesta var s k skogstorpare.

Ätterna sammanlänkas

1832 i april gick den ärbare amiralen ur tiden och sedan dess har ättlingar i rakt nedstigande led fått den gamla karolinergården på sin lott. Efter amiralen var det näst äldste sonen major Carl Adam Nordenskjöld (gift med Johanna Amalia Charlotta Stålhammar, dotter till översten och godsägaren Jon Stålhammar och Magdalena Mannerstam på Salshult i Stenberga socken).

Carl Adam genomförde en renovering av säteriet och byggde bl a till pocherna på corps-de-logiet. När Carl Adam dog i september 1880 tog hans äldste son överste Jon Otto Henrik Nordenskjöld över.

J O H var gift med sin kusin Vendela Charlotta Vilhelmina f. Nordenskjöld, vars far var en farbror till J O H, nämligen kaptenen vid Kalmar reg:te Anton Mauritz Nordenskjöld på Bjädesjö säteri i Myresjö sn. Han var gift med Teofilia Vilhelmina Hammarskjöld vars farfars farfars far var ovanstående major Arvid Hammarskjöld. Så i och med J O H:s giftermål sammanlänkades släkterna Nordenskjöld-Hammarskjöld och en Hammarskjöld bodde åter på Fårebo.

Vid John Otto Henriks död 1891 gick säteriet över till sonen Harry (den förste av Nordenskjöldarna som inte trädde in i militäryrket), som också han gifte sig med en kusin - Edla Ottonie f. Nordenskjöld, född på Virbo säteri (dotter till kommendörkaptenen Otto Reinhold Nordenskjöld och Edla Vendela Löwenborg). Otto Reinhold var alltså bror till ovanstående Vendela Charlotta Vilhelmina och son till Anton Mauritz och Teofilia Vilhelmina. Edla Vendela i sin tur var syster till Teofilia Vilhelmina, och stammade också från den ärbara ätten Hammarskjöld.

Efter Harrys död 1922 tog sonen Otto Henrik (1896-1978) över. Han gifte sig år 1929 i Älghults socken med fröken Bergliot Maria Håkansson (1906-2005), dotter till direktören Oskar Håkansson och Anna Maria Hallgren, och idag ägs Fårebo av deras sonson.

Säteriet idag

Tiden har haft sin gång på Fårebo, men nu har en törnrosasömn svept in över säteriet. Det finns gott om spår i den storslagna naturen som påminner om en svunnen storhetstid. Vildvuxna buskar och trädliknande sly skymmer sikten. En vacker allé som löper i rak linje ner till det gamla båtuset nere vid sjön vänder sig skamset bort och låter inte besökare komma nära inpå. Allt är vildvuxet och snårigt.

Jag hoppas att någon med ett brinnande engagemang för bygden och dess historia tar sig an den svåra uppgiften att återställa trädgården och parken på Fårebo. Jag hoppas kunna bidra till detta med ovanstående spännande gårds- och släkthistoria.

Trädgårdsmästarna på Fårebo

Fårebo var förr känt för sin fina fruktträdgård. Intressant är att den trädgårdsmästare som verkade på godset mellan ca 1785-1823, Per Börjesson Wahlgren, är stamfader för den välkända skådespelarsläkten Wahlgren.

Här följer en sammanställning av trädgårdsmästarna på Fårebo. De blåmarkerade namnen har även en släktutredning.

Per Börjesson Wahlgren (ca 1785 - 1823)
Adolf Wahlgren (1823 - ca 1841)
Anders Fredrik Nyström (ca 1842- )
Jonas Fredrik Ekström
Karl Peter Johansson
Axel Gottfrid Karlsson
Frans Oskar Franzén
Karl Gustaf Jansson
Erik Valdemar Eriksson

Sammanställt av Mattias Loman / http://www.mattiasloman.se/farbosateri.html


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

(ei ole ylioppilas) Otto Henrik Nordenskiöld, vapaaherra 1815 Nordenskjöld U1286. * Mäntsälässä 22.2.1747. Vht: linnoituseversti Karl Fredrik Nordenberg, aatel. 1751 Nordenskiöld U639 († 1779) ja Hedvig Märta Ramsay. Amiraliteetin kadetti Karlskronassa 4.1761 – 4.7.1764 (officersexamen). — Ei kirjoittautunut itse ylioppilaaksi Turkuun, mutta: "1759 kom han till Åbo akademi – förmodligen enligt dåtida bruk ledsagad av informator" (E. Nordenskjöld, På amiralens tid, 1933, s. 11). — Palveli kauppalaivalla 1765–68. Luutnantti kaleerieskaaderissa 1768. Piti samalla Tukholmassa julkisia tykistö- ja pommitusopillisia luentoja v. 1771. Kapteeni Ruotsin sotalaivastossa ja sotilasamiraalin adjutantti 1774. Majuri amiraliteetissa 1776. Englantilaiseen meripalvelukseen 1777, ranskalaiseen 1778. Everstiluutnantti Ruotsin amiraliteetissa 1781, laivaston yliamiraalin adjutantti 1784. Suuramiraali Kaarle-herttuan varapäällikkö (lippukapteeni) 1788. Kontra-amiraali s.v. Perusti värvätyn Nordenskiöldin rykmentin 1789. Vara-amiraali 1790. Laivastohallituskomitean varapuheenjohtaja 1797. Vapaaherra 1815. Omisti Fårebon tilan Misterhultin pitäjässä Kalmarissa.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U1286

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Henrik Nordenskjöld, friherre Nordenskjöld, (son av Carl Fredrik Nordenberg, adlad Nordenskiöld, se adl. och friherrliga ätterna Nordenskiöld B och 394, tab 4), till Fårebo i Misterhults socken, Kalmar län. Född 1747-02-22 Frugård Kadett vid amiralitetet i Karlskrona 1761-04-00. Officersexamen 1764-07-04. Löjtnant på galäreskadern 1767-11-18. Kapten vid örlogsflottan samt adjutant hos militäramiralen 1774-07-20. Major vid amiralitetet 1776-10-17. Gick 1777 i engelsk och 1778 i fransk sjötjänst. RSO 1779-09-28. RFrOPlémer 1780. Överstelöjtnant vid svenska amiralitetet 1781-09-25. Överadjutant hos generalamiralen af Trolle. Överadjutant vid flottan 1784. Flaggkapten hos storamiralen hertig Carl 1788. Konteramiral s. å. 21/7. RmstkSOlkl s. å. 27/7. Vice amiral 1790-06-08. Vice ordförande i kommittén för flottans ärender 1797-01-16. KSO s.å. 28/11 och till följd därav uppflyttad i d. v. riddarklassen under nr 1912 A. KmstkSO 1809-07-03. HLLA 1812-12-03. Friherre 1815-10-07 enl. 37 § R.F. (introd. 1816-11-27 under nr 357). Död 1832-04-08 på Fårebo, och begraven på Misterhults kyrkogård. 'Han var en utmärkt skicklig och mycket brukad sjöofficer, höll 1771 på egen bekostnad i Stockholm allmänna föreläsningar i artilleri- och bombkastningsvetenskaperna samt uppgav däri förslag till åtskilliga förbättringar. Prickade, avmätte och kartlade flera delar av rikets skärgårdar, gjorde första utkastet till sjöreglementet samt avgav förslag till ett nytt artilleriexercisreglemente. Deltog under sin utländska tjänst med mod och rådighet i såväl engelska som franska flottans krigsrörelser. Bidrog slutligen till stor del i storamiralens, hertig Carls sjösegrar, särdeles vid Hogland den 17 juli 1788.'.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordenskj%C3%B6ld_nr_357

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nordenskjöld var son till Carl Fredric Nordenskiöld den äldre till Ericsnäs och Frugård och Hedvig Märta Ramsay. Efter att ha varit student vid Kungliga Akademien i Åbo blev han kadett vid Amiralitet i Karlskrona. Han blev officer 1764, deltog i nordamerikanska frihetskriget, först vid brittiska och sedan vid franska flottan. Deltog i Gustav III:s ryska krig 1788–1790, där han tjänstgjorde som flaggkapten åt Hertig Karl av Södermanland.

Nordensköld var kommendör av Svärdsorden och riddare av franska Institutionen för militära förtjänster. Gift med grevinnan Beata Wrangel af Sauss. Av deras sex söner var samtliga militärer, däribland Carl Reinhold Nordenskiöld.

Jagaren HMS Nordenskjöld (12) har namngivits efter Otto Henrik Nordenskjöld.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Otto_Henrik_Nordenski%C3%B6ld

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Henrik föddes 1747. Redan i barndomen visade han friska tag. Han hade redan som nioåring karaktärsegenskaper utöver det vanliga. Gossen hade fallit ner i en brunn och efter långt letande fann man honom fastklamrad vid stenarna. Ett mera ordinärt barn hade gripits av panik och hittats upplöst i tårar. Men ur brunnens mörker hördes endast pojkens ilska klander: "Hur länge tänker ni låta mig ligga kvar här?"

Sjökadettskolan klarade han med glans och fyra hundår gick i kofferdittjänst. Vid 22 års ålder blev han löjtnant vid galärflottan för en usel lön. Man får en aning om den unge mannens villkor via ett brev till fadern: "Jag hushållar på det allra möjligaste, men penningarna vilja ej räcka till. Jag är i Karlskrona min egen frisör, min egen dräng, betalar tolv styver måltiden och äter ej om aftnarna. Har ej på två års tid haft någon kapprock och fryser ibland in i själen. Jag håller god min och låtsas, som om jag hade fullt upp. Gud låte hälsan och humöret endast räcka till".

Trettioårig gick han i engelsk, senare i fransk tjänst för att få krigserfarenhet. Efter hemkomster 1781 steg han i graderna och blev överstelöjtnant. Vid krigsutbrottet 1788 blev han storamiralens (hertig Karl) flaggkapten, dvs stabschef.

Otto Henriks arbetsförmåga är omvittnad - den förste i arbetet och den siste i vila. Viljestyrka saknades inte heller. Då örlogsflottan hotades av infrysning vid Sveaborg senhösten 1788, var det Nordenskjöld som trots snötjocka och stormar förde flottan till trygghet i Karlskrona. En utomordentlig bragd!

Taktiskt och strategiskt snille saknades inte heller. I maj 1790 hade Nordenskjöld kunnat krossa den ryska Revalseskadern, men hindrades av en vankelmodig storamiral. Naturligtvis var det flaggkaptenen som var bakom utbrytningen vid Svensksund; det sjöslag som gått till historien under namnet Viborgska gatloppet.

På 1790-talet blev Nordenskjöld offer för intriger och tog avsked år 1798. Han slog sig ner på sitt älskade Fårbo utanför Oskarshamn och levde en lantjunkares stilla liv.

Han var gift med en 24 år yngre kvinna, grevinnan Beate Jaquette Wrangel av Sauss. Åldersskillnaden till trots blev äktenskapet sällsynt lyckligt och paret fick sju barn.

Allt artade sig väl för den 66-årige amiralen, då olyckan drabbade familjen julen 1812. Grevinnan fru Nordenskjöld var något av socknens läkare och drog hem en febersjukdom, som inte bara tog hennes liv utan också de två yngsta barnens, enda dottern Hedda och 18-åringen Fredrik August.

Själv fick amiralen ett långt liv. Han dog den 8 april 1832, 85 år gammal. Den gamle sjöbjörnens stoft vilar i familjegraven på Misterhults kyrkogård.

Källor

1) Husförhör Misterhults sn AI:2A 1816-1823 s.112

2) Elgenstiernas Ättartavlor

Lähde: http://www.geni.com/people/Otto-Henrik-Nordenskj%C3%B6ld/6000000001609127338?through=6000000007774776118.
Otto Henrik Nordenskjöld, född 23 februari 1747 på Frugård i Mäntsälä socken, Finland, död 1832 på Fårebo, Misterhults socken, var en svensk friherre och amiral.

Puoliso: Beata Jaquette Johanintytär Nordenskjöld o.s. Wrangel af Sauss. (Taulu 39) Kreivitär., s. 07.12.1770 Ruotsi, Södermanland, Nyköping, Stigtomta, Valinge, k. 11.01.1813 Ruotsi, Misterhult, Fårebo.
Vanhemmat: Johan Reinhold Antoninpoika Wrangel af Sauss, Eversti., s. 10.11.1717 Ruotsi, k. 31.01.1794 Ruotsi, Södermanland, Nyköping, Stigtomta, Valinge ja Charlotta Axelintytär Wrangel af Sauss o.s. Wachtmeister af Björkö, s. 19.11.1743 Ruotsi, Östergotland, Vindö, Ed, k. 06.09.1791 Ruotsi, Södermanland, Stigtomta, Valinge.
Valinge gård, Stigtomta 1919.

Lapset:
Otto Henrik Nordenskjöld , s. 11.12.1792 Ruotsi, Småland, Misterhult, Fårbo säteri. Tauluun 39
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 41
IV August Carlinpoika Nordenskjöld, (Taulusta 15, isä Carl Nordenskiöld ent. Nordenberg) Finländsk alkemist och bergshauptman., s. 06.02.1754 Sipoo, Eriknäsin kartano, k. 10.12.1792 Sierra Leone, Freetown.

August Nordenskiöld var mineralog och alkemist. Han föddes 6 februari 1754 på Eriksnäs i Sibbo socken i Finland och dog 10 december 1792 i Si-erra Leone. August var en framstående vetenskapsman men samtidigt fal-len för religiöst färgat svärmeri. Liksom sin bror sjöamiralen Otto Henrik N. var han en varm anhängare av Swedenborgs läror August var guldmaka-ren och swedenborgaren som sökte paradiset i Sierra Leone.

Alkemin, dvs. försöken att förädla enklare metaller till guld och därigenom få bukt med fattigdomen i världen, fascinerade 1700-talets Nordenbergare, bland vilka August vann den största ryktbarheten på området. Han hade tillfälle att med av Gustaf III utanordnade medalj år 1788 bekosta alkemis-tiska experiment i ett laboratorium på Drottningholm. Också vid bäcken på Frugård lät han uppföra ett litet laboratorium. På Frugård använde August Nordenskiöld två alkemiugnar, av vilka den ena på 1880-talet skänktes till Nordiska museet i Stockholm medan den andra, bevarats på gårdens vind. På Finska fornminnesföreningens femte konsthistoriska expedition somma-ren 1892 under ledning av Emil Nervander på sin resa till Mäntsälä doku-menterade "antika saker och kuriositeter" på Frugård, avritade arkitekten Selim A. Lindqvist även alke-miugnen.

August blev 1770 student i Åbo och snart känd som mineralsamlare. Från Åbo, där han 1772 utgav en disputation Om tennets och dess malmers beskaffenhet, begav han sig till Stockholm, där han inskrevs som auskultant i Bergskollegium och fortsatte sina studier i mineralogi och kemi. Redan tidigt hade han påbörjat försöken att av guld framställa "de vises sten" och övergick alltmer till alkemi. Han blev även ti-digt ivrig anhängare av Emanuel Swedenborg. Syftet med guldmakeriet var främst att omintetgöra pen-ningtyranniet eller genom järnets förvandling till ädla metaller undergräva den jordiska rikedomens her-ravälde och bana väg för en social reform i filantropisk anda.

År 1779 begav han sig med understöd av kung Gustaf III till London för att för-bättra sina kunskaper i alkemi. Han lät där trycka början till en avhandling A Plain System of Alchymy, vilket arbete dock synes ha avbrutits och aldrig spri-dits. Han utgav även Swedenborgs epilog till "den sanna kristna religionen", men upplagan beslagtogs då han försökte införa den i Sverige.

År 1780 återkom han "på konungens uttryckliga order" till Sverige och inrättade i största hemlighet en liten alkemistisk verkstad på Drottningholm, där elden brann natt och dag. Kungen tröttnade dock snart på att bekosta det lönlösa före-taget. År 1782 utnämndes Nordenskiöld till bergshauptman i Finland, men tydli-gen utan skyldighet att sköta tjänsten. Han verkade främst inom den sweden-borgska församlingen och blev 1784 en trägen medarbetare i den starkt swe-denborgska tidningen "Aftonbladet".

Åren 1785-87 vistades Nordenskiöld i Finland, där han i Nystad anlade en ny guldmakarverkstad och till medhjälpare fick en ung ingenjör Bergklint, även han swedenborgare. När även denna fabrik gick under på grund av bristande medel, inrättades av Gustaf III:s bekante gunstling baron Adolf Fredrik Munck en ny hemlig verkstad på Drottningholm för Nordenskölds och Bergklints räkning. Då Nordenskiöld inte kun-de dra jämt med Munck, begav han sig 1789 åter till England. Sina återstående år tillbringade han mest på resor mellan detta land, Frankrike och Sverige samt utgav åtskilliga skrifter, såsom Plan for a Free Community upon the Coast of Africa (1789) och Församlingsformen uti det Nya Jerusalem (1790).

I januari 1792 avseglade han till Sierra Leone för att i egenskap av bergsman delta i en på samma gång vetenskaplig och filantropisk expedition till denna kust. Avsikten förefaller även ha varit att där upprätta ett swedenborgskt idealsamhälle. På en färd till det inre Afrika blev han så illa misshandlad av den in-hemska befolkningen, att han avled vid återkomsten till kusten.

Lähde: www.nordenskiöld.se/s/August-Nordenskiold.pdf

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

August Nordenskiöld, född 6 februari 1754 på Eriksnäs i Sibbo socken, Finland, död 10 december 1792 i Sierra Leone, var en finländsk alkemist och bergshauptman.

Han var son till Carl Fredric Nordenskiöld den äldre till Ericsnäs och Frugård och Hedvig Märta Ramsay, samt bror till amiralen Otto Henrik Nordenskiöld som upphöjdes till friherre.

Nordenskiöld blev 1770 student vid Kungliga Akademien i Åbo och snart känd som mineralsamlare. Från Åbo, där han 1772 utgav en disputation Om tennets och dess malmers beskaffenhet, begav han sig till Stockholm, där han inskrevs som auskultant i Bergskollegium och fortsatte sina studier i mineralogi och kemi. Redan tidigt hade han påbörjat försöken att av guld framställa "de vises sten" och övergick alltmer till alkemi. Han blev även tidigt ivrig anhängare av Emanuel Swedenborg. Syftet med guldmakeriet var främst att omintetgöra penningtyranniet eller genom järnets förvandling till ädla metaller undergräva den jordiska rikedomens herravälde och bana väg för en social reform i filantropisk anda.

År 1779 begav han sig med understöd av kung Gustav III till London för att förbättra sina kunskaper i alkemi. Han lät där trycka början till en avhandling A Plain System of Alchymy, vilket arbete dock synes ha avbrutits och aldrig spridits. Han utgav även Swedenborgs epilog till "den sanna kristna religionen", men upplagan beslagtogs då han försökte införa den i Sverige. År 1780 återkom han "på konungens uttryckliga order" till Sverige och inrättade i största hemlighet en liten alkemistisk verkstad på Drottningholm, där elden brann natt och dag. Kungen tröttnade dock snart på att bekosta det lönlösa företaget. År 1782 utnämndes Nordenskiöld till bergshauptman i Finland, men tydligen utan skyldighet att sköta tjänsten. Han verkade främst inom den svedenborgska församlingen och blev 1784 en trägen medarbetare i den starkt swedenborgska tidningen "Aftonbladet".

Åren 1785-87 vistades Nordenskiöld i Finland, där han i Nystad anlade en ny guldmakarverkstad och till medhjälpare fick en ung ingenjör Bergklint, även han swedenborgare. När även denna fabrik gick under på grund av bristande medel, inrättades av Gustav III:s bekante gunstling baron Adolf Fredrik Munck en ny hemlig verkstad på Drottningholm för Nordenskölds och Bergklints räkning. Då Nordenskiöld inte kunde dra jämnt med Munck, begav han sig 1789 åter till England. Sina återstående år tillbringade han mest på resor mellan detta land, Frankrike och Sverige samt utgav åtskilliga skrifter, såsom Plan for a Free Community upon the Coast of Africa (1789) och Församlingsformen uti det Nya Jerusalem (1790).

I januari 1792 avseglade han till Sierra Leone för att i egenskap av bergsman delta i en på samma gång vetenskaplig och filantropisk expedition till denna kust. Avsikten förefaller även ha varit att där upprätta ett swedenborgskt idealsamhälle. På en färd till det inre Afrika blev han så illa misshandlad av den inhemska befolkningen, att han avled vid återkomsten till kusten.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/August_Nordenski%C3%B6ld

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

August, (son av Carl Fredrik), född 1754-02-06 Eriksnäs Student i Åbo 1770-10-15. Auskultant i bergskollegium 1773-02-03. Proberare vid myntverket 1778-03-11. Gjorde 1779–1780 sin första resa till England, varunder han blev guldmakare. Anställdes efter sin hemkomst av konung Gustaf III såsom alkemist. Bergshauptman i Finland 1782-05-18. Fick 1788 permission för att företaga en resa till England, dit han efter ett kort besök i Sverige 1789 återvände. Avreste 1792 till Sierra Leone såsom mineralog i en engelsk expedition, som avgick till västra Afrika för att därstädes anlägga kolonier. Död 1792-02-10 i Freetown i Sierra Leone till följd av den misshandel han led vid ett överfall av negrerna. Han är den bekante alkemisten och svedenborgaren.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Nordensk%C3%B6ld_nr_394#TAB_21.
Eriksnäsin kartano sijaitsee Sipoossa. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1810. Aikaisempi päärakennus tuhoutui tulipalossa.

Puoliso: Vihitty 23.01.1779 Ruotsi, Tukholma Anna Charlotta Erikintytär Nordenskjöld o.s. Ekholm s. 1756 Ruotsi, Tukholma, k. 09.03.1800 Uusikirkko, Kalanti, Hallu.
Vanhemmat: Erik Andersinpoika Ekholm, s. 24.12.1716 Ruotsi, Västmanland, Sala stadsförsamling, k. 18.09.1784 Ruotsi, Tukholma, Nikolai församling ja Adriana Lovisa Johanintytär Ekholm o.s. Bréant, s. 28.09.1729 Ruotsi, Tukholma, k. 21.10.1800 Ruotsi, Tukholma.
Anna Charlotta Nordenskjöldin (os. Ekholm) puoliso August Nordenskiöld (1754 - 1792)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 42
I Anders Björn, Myntinspektor, borgmästare i Mariefred, Registrator i drottning Christinas bibliotek 1647. Hovkassör 1653. Inspektor vid myntet i Stockholm 1656., s. 1619, k. 1696 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Catharina Olofintytär Björn o.s. Grasman. (Taulu 2) s. noin 1630.

Lapset:
Maria Christina Nordberg o.s. Björn , s. 1666 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 2
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 43
I Alexander Ramsay,

Puoliso: Joneta Williamintytär Ramsay o.s. Guthrie

Lapset:
Hans Ramsay , s. 1550 Skotlanti. Tauluun 44
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 44
II Hans Alexanderinpoika Ramsay, (Taulusta 43, isä Alexander Ramsay) Ratsumestari Hans Ramsay palveli ansiokkaasti Ruotsia sen suurvallan aikaisissa sodissa 1600-luvun alkupuoliskolla., s. 1550 Skotlanti, k. 1649 Urjala.

Hans (Joan) Ramsay (k. n. 1649) oli skotlantilaisen Ramsay-suvun suomalaisen ja ruotsalaisen sukuhaaran kantaisä. Hän saapui isänsä kanssa vuonna 1573 Ruotsiin, josta siirtyi Liivinmaalle ja edelleen Suomeen. Hän muutti Ihamäkeen Somerolle 1613, kun sai verovapauden Ihamäen tilalle, jolle rakennutti kartanonsa. Ruotsin armeijassa Ramsay oli vuonna 1631 eversti, ja myöhemmin hänestä tuli kenraalimajuri. Hän taisteli Baltian maissa ja sai palkkioksi tiloja Someron ja Elimäen pitäjist��.

Ramsay naturalisoitiin vuonna 1633 ja hänen sukunsa introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen aatelisena sukuna numero 215 vuonna 1634.

Hans Ramsayn vanhemmat olivat Skotlannista tulleet kapteeni Alexander Ramsay ja everstintytär Matilda Annand. Alexanderilla oli myös toinen poika John (1590-1635) toisen puolisonsa Margaret Crammondin kanssa. Hans Ramsay toimitti kuningas Kustaa II Aadolfille sukuselvityksen vuodelta 1623, jossa hänen isänsä ja äitinsä esivanhemmat mainitaan kolmessa sukupolvessa. Hän oli naimisissa kaksi kertaa ensin Elin Andersintyttären kanssa sitten Elin Stålhansken kanssa. Väitetään, että hän kuoli 99-vuotiaana 1649.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Ramsay

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ratsumestari Hans Ramsay palveli ansiokkaasti Ruotsia sen suurvallan aikaisissa sodissa 1600-luvun alkupuoliskolla. Niinpä hän sai läänityksenä Someron Ihamäestä kolme taloa. Yhteen niistä Ramsay perusti säterikartanon v. 1611. Myöhemmin hänen omistukseensa tuli myös 1580-luvulla Ihamäkeen perustettu Stubbe-suvun rälssitila ja v. 1642 hän osti Ihamäen jäljellä olevat talot.

Hans Ramsay oli tunnettua skotlantilaista aatelissukua. Hänen ensimmäinen puolisonsa Elin Andersdotter (k. 1630) oli ajan mahtimiehen Halikon Puotilan kartanon herran, Anders Larssonin, tytär. Anders Larsson omisti enimmillään jopa 60 % Someron taloista. Niinpä Ramsay sai appensa perintönä vv. 1613 – 1630 rälssitiloja Pitkäjärven, Kimalan, Sylvänän ja Pajulan kylistä. Ramsayn toinen puoliso oli tunnettua suomalaista sukua oleva Elin Stålhandske.

Hovilassa, jota kutsuttiin myös Ihamäen kartanoksi, on Hans Ramsayn aikaan eletty loisteliaasti. Elämänmeno poikkesi muista kartanoista siinä, että omistajat itse asuivat talossa. Hans Ramsayn aikaan Hovilassa pidettiin suorastaan pienimuotoista hovia, sillä palveluskuntaa oli kaikkiaan lähes kaksikymmentä. Sisäpalveluskuntaan kuuluivat mm. kirjurin ja kutojan lisäksi kolme mies- ja naispalvelijaa. Tuona aikana oletetaan kartanon Hovila-nimen syntyneen, vaikka myös Ihamäen kartano-nimitystä käytettiin.

Hans Ramsayn ja Elin Stålhandsken tytär Elin peri puolisonsa Anders Munck af Sommarnäsin (Palikaisten kartanon omistaja) kanssa Hovilan 1660-luvulla. Munck oli vaikutusvaltainen sotilas, lopuksi Viipurin jalkaväkirykmentin päällikkö, jolla oli ilmeisesti läheiset suhteet Ruotsin hoviin, sillä hän sai kunnian olla kantamassa Ruotsin kuningas Kaarle X haudan lepoon v. 1660.

Myöhemmistä omistajista myös everstiluutnantti Alexander Wilhelm Ramsay (k.1762) oli urhea sotilas, joka osallistui mm. suureen Pohjan sotaan. Kartano oli Ramsayn ammattisotilassuvun hallussa vuoteen 1769.

1700–1800-lukujen vaihteessa kartano vaihtoi melko useasti omistajaa. Omistajista luutnantti Reiher ei menestynyt, vaan joutui myymään tilan puolikkaat eri omistajatahoille. Kartanon toisen puolikkaan osti v. 1776 Eerik Niilonpoika Heikkilä Kiskosta. Hänen jälkeensä tämän puolikkaan peri poika Eerik Hellstedt. V. 1778 toisen puolikkaan omistajaksi tuli muutamaksi vuodeksi Ruotsin hovipiireihin kuulunut vapaaherratar Anna Charlotta von Düben (1783) ja hänen perillisensä.

Isojaon kartta 1774, Maanmittaushallitus

Isojaon jälkeen kartanon molemmat puolikkaat osti v. 1792 kapteeni Gustaf Jägerhorn af Spurila, mutta jo v. 1796 hän teki kaupat Kimalan kartanosta kapteeni Carl Johan Munckin kanssa, joka puolestaan osti Hovilan. Omistajat siis ikään kuin vaihtoivat kartanoita. Munckin kuoltua kartanon peri v. 1815 hänen leskensä Lovisa Albertina, omaa sukua de Pont, Someron Lahden kartanon ja Åvikin lasitehtaan omistajan tytär.

Munckien aikaan Hovilan kartano toi puutarhoineen ilmeisesti uutta ilmettä maisemaan ja seudun elämäntapaankin, sillä vielä rouva Munckilla mainitaan olleen palveluksessaan mm. puutarhuri ja puutarharenkejä. Hovilan puutarhasta on tosin maininta jo kapteeni von Essenin myyntipuheista (omisti lyhyen aikaa Hovilan) jo mainitulle luutnantti Reiherille v. 1770. Tuonaikaiset maininnat omenien ja muiden puutarhatuotteiden myynnistä Turun torilla lienevät hieman myyjän liioitelmia, koska niistä myöhemmin jouduttiin kiistelemään. Puutarhaviljelyn tiennäyttäjä kartano lienee kuitenkin ollut tuohon aikaan.

Munckin lapsista ei kukaan halunnut ottaa kartanoa haltuunsa, joten Hovilan historia tunnettujen sotilassukujen kartanona päättyi tähän. Munckin suvun jäsenet muuttivat Ruotsiin. Yhdestä heistä, Ebba Munckista, tuli prinssi Oscarin puoliso.

Someron pitäjänkartta 1842, Maanmittaushallitus

Munckin perikunnalta Hovilan kartano siirtyi v. 1825 kaupalla ratsutilallinen Gabriel Nikanderille, joka myi Someron Jurvalan kartanon ja muutti Hovilaan. Häneltä kartano periytyi pojalle Gustafille v. 1843. V. 1854 vaihtui jälleen omistaja, kun siviili-insinööri Axel Heimbürger (Lepaan kartanon omistajan poika) osti Hovilan. Tähän aikaan omistajat vaihtuivat vilkkaasti, sillä jo v. 1861 August Nylund tuli kartanon isännäksi. Hänen jälkeensä kauppias Elmgren osti Hovilan v. 1873 ja isännöi kartanoa vuoteen 1876. Tuolloin kartano päätyi nykyiselle omistajasuvulle, kun Johan Viktor Johansson (Yrkkö) Someron Hirsjärveltä osti Hovilan ja otti nimekseen Hovila.

Lähde: http://www.hovilankartano.fi/kartano-ymparisto/historia/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hans (i bördsbrevet Joan) Ramsay, natural. Ramsay Medtogs 1573 av sin fader till Sverige och därifrån till Livland. Kom 1577 till Finland. Var fänrik vid Skottefanan 1604. Skrev sig till Ihamäki i Somero socken, då han 1611-07-29 fick skattefrihet för Vihmalo i S:t Bertils socken och 1613-07-19 för Ihamäki, där han uppförde säteri. Erhöll 1613-07-19 konfirm. för evärdlig tid på sin svärfaders gods Sylvänä hemman, Pitkäjärvi, Pajula och Kimala byar i Somero socken samt Träskö torp i Kimito socken. Erhöll nytt förläningsbrev av fältherren Jakob De la Gardie 1614-11-22 Tattula Uppförde s. å. nytt säteri i Pitkäjärvi by. Fänrik vid Anders Paulis fana 1616. Löjtnant därst. 1618. Ryttmästare 1620. Deltog i kriget i Livland. Ryttmästare för adelsfanan i Finland med fullm. 1633-07-18. Tog för ålderdom avsked 1644 vid danska krigets utbrott. Erhöll 1640-08-18 konfirm. på besittningsrätten till Raukkala och Sillilä byar i Lundo socken, vilka han erhållit 1630-05-15 genom sitt senare gifte. Köpte 1642-07-23 av kronan Ihamäki och Pajula byar som han dittills innehaft i förläning. Död 1649 i hög ålder på Ihamäki och begraven i Somero kyrka, där hans vapen uppsattes. 'Han rekommenderades medelst latinska, i riksarkivet ännu förvarade brev, från konung Carl II i England och svenska ministern Spens till konung Gustaf II Adolf och rikskansleren Axel Oxenstierna. Begärde och erhöll från Skottland bevis om sin härkomst och släktens urgamla adelskap, vilket bevis var utgivet av biskop David i Brechin och daterat den 28 och 30 mars 1623 samt underskrivet av åtskilliga av ridderskapet i Skottland jämte åtta herrar Ramsay. Företedde den 18 juni 1633 en av ståthållaren på Åbo slott, friherre Gabr. Oxenstierna den 20 jan. s. å. bevittnad avskrift därav, varpå han vann naturalisation. Gjorde 1636 den 2 maj en vänlig överenskommelse med sin son Johan om dennes mödernearv i löst och fast, som han dittills haft i vård samt om arvet efter dennes fyra avlidna samsyskon, som kommit till arvs, varjämte han avstod till honom, förutom moderns fastigheter och en tredjedel i det lösa, såsom gåva och tillkommande fädernearv Pitkäjärvi med därtill hörande hemman och lösören, samt utstakade arvet för sina tre barn i senare giftet, vilket allt Sääksmäki häradsrätt den 9 därpå följande juni stadfästade.'.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Ramsay_nr_215.
Isojaon kartta 1774, Maanmittaushallitus

1. puoliso: Elin Andersintytär Ramsay o.s. till Botila (Puotila). (Taulu 338) dotter av ståthållaren på Reval Anders Larsson, till Botila, och Anna Wildeman., s. 1570 Eesti, k. 1630 Urjala.
Hovilan päärakennus v. 1910 Signe Branderin kuvaamana.

Lapset:
Ebba Bäck i Finland o.s. Ramsay . Tauluun 45
Johan Ramsay , s. Somero, Ihamäki. Tauluun 61
2. puoliso: Elin Joenintytär Ramsay o.s. Stålhandske s. 1582, k. 1668 Somero, Ihamäki.
Vanhemmat: Joen Tyrilinpoika Stålhandske, k. 10.01.1606 Kemiön saari, Sjölax ja Felissa Nilsintytär Stålhandske o.s. Gyllenhierta.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 45
III Ebba Hansintytär Bäck i Finland o.s. Ramsay, (Taulusta 44, isä Hans Ramsay) k. 12/1667 Urjala, Nuutajärvi.

Puoliso: Carl Carlinpoika Bäck i Finland e. Beck Aateloitu, yliluutnantti., s. 1609 Urjala, Nuutajärvi, k. 12/1663 Urjala, Nuutajärvi.

Carl Beck, introd. Bäck i Finland, (son av Carl Beck, Tab. 2), till Notsjö, som han ärvde efter fadern, Raukkala i Lundo socken, som han fick genom sitt gifte, samt Pukkala i Kumo socken. född 1609 Notsjö Introd. jämte sin broder på ättens vägnar 1633 under nr 193 samt med namnet Bäck i Finland. Löjtnant vid Åbo läns kavalleriregemente 1637. Ryttmästare vid Åbo läns kavalleriregemente 1638. Major 1643. Överstelöjtnant 1647. Död 1663-12-00. på Notsjö till följd av kulor som icke kunde uttagas ur kroppen och begraven 1664-03-23 i Urdiala kyrka, där hans vapen uppsattes. Han bevistade med utmärkelse trettioåriga kriget i Tyskland och kriget i Polen 1655–1659. Förde i slaget vid Warschau 1656 den ena skvadronen av överste Fabian Berndes' dragonregemente, medan konung Carl X Gustaf själv förde den andra, vid vilket tillfälle hästen sköts under honom. Försvarade med 500 man 1658 skansen Altstadt vid staden Thorn mot de stormande polackarna och fick därunder ena armen avskjuten samt blev illa blesserad av ett pikstygn över hjärtat. Hans rustning förvaras i finska statens historiska museum.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/B%C3%A4ck_i_Finland_nr_193#TAB_3.
Vanhemmat: Carl Melkerinpoika Beck, s. 1580 Urjala, Nuutajärvi, k. 1616 Urjala, Nuutajärvi ja Cecilia Göranintytär Beck o.s. Stråbock, s. 1582 Sääksmäki, Jutikkalan kartano, k. 1644 Urjala, Nuutajärvi.
Kartta Nuutajärven Kartanon alueista vuodelta 1762. Nuutajärvi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1584 Sääksmäen tuomarikunnan Saaren pitäjän käräjillä pidetyssä pöytäkirjassa. Alueelta on löydetty myös merkkejä rautakautisesta asutuksesta. Kartanon perustamisvuodeksi katsotaan 1606 kun Carl Beck vanhempi saa kuningas Kaarle IX:lta lahjoituskirjan, jossa hän saa läänityksenä muun muassa Nuutajärven kylän, osittain kiitoksena siitä, että oli saattanut turvallisesti joukon tataarikaaneja Viipurista Tukholmaan. Carl Beck nuoremman aikana suku merkittiin Ruotsin ritarihuoneelle nimellä Bäck i Finland. Vuonna 1679 kartanossa syttyy tulipalo talonväen ollessa kirkossa. Viisi rakennusta, mukaanlukien päärakennus, tuhoutuu täysin. Hopea-, kulta- ja tinaesineet, vaatteet ja talousastiat tuhoutuvat.

Lapset:
Alexander Ludvig Bäck i Finland , s. 1655 Urjala, Nuutajärvi. Tauluun 46
Hans Johan Bäck i Finland , s. 21.04.1650 Urjala, Nuutajärvi. Tauluun 53
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 46
IV Alexander Ludvig Carlinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 45, äiti Ebba Bäck i Finland) Ratsumestari., s. 1655 Urjala, Nuutajärvi, k. 13.01.1721 Kemiö, Kemiönsaari, Sjölax.

Alexander Ludvig, (son av Carl Beck, introd. Bäck i Finland, Tab. 3), till Sjölaks i Kimito socken. Kornett vid överste Mårten Lindhielms värvade regemente i Skåne 1678-05-27. Avsked 1678-12-02 Kornett vid Åbo läns kavalleriregemente 1679-06-06. Ryttmästare vid Nylands läns fördubblingskavalleriregemente 1700-11-03. Premiärlöjtnant vid livregementet till häst 1709-12-02. Avsked 1716-10-06 ryttmästare vid Åbo läns kavalleriregemente. Död 1721-01-13 [Blr].
Alexander meni naimisiin Christina Jägerskildin kanssa Dalarön saarella.

1. puoliso: Vihitty 25.07.1680 Kemiö, Kemiönsaari, Sjölax Maria Hansintytär Bäck i Finland o.s. Ekelöf s. 1650, k. 1688 Kemiö, Kemiönsaari, Sjölax.
Vanhemmat: Hans Torsteninpoika Ekelöf, Tilanomistaja mm. Kemiössä, amiraliteetin kapteeni, Major
, k. 1682 Kemiö, Kemiönsaari ja Helena Hansintytär Ekelöf o.s. Stålhandske, k. 1691 Kemiö, Kemiönsaari.

Lapset:
Carl Bäck i Finland , s. 1686. Tauluun 47
Hans Johan Bäck i Finland s. 1688, k. 15.01.1744 Nummi.
2. puoliso: Vihitty 24.06.1689 Ruotsi, Tukhoma, Tyresö, Dalarö Christina Claesintytär Bäck i Finland o.s. Jägerskiöld. (Taulu 600). (Taulu 601) s. 13.10.1666 Ruotsi, Tukhoma, k. 10/1735 Kemiö, Kemiönsaari, Sjölax.
Vanhemmat: Claes Kristerinpoika Jägerskiöld e. Jägerhorn (von Jägerhorn), Majuri, aateloitu vuonna 1686 nimellä von Jägerhorn, introdusoitu 1689 nimellä Jägersköld. Esiteltiin Ruotsin ritarihuoneella, koska aatelissuku oli numero 1100., s. 10.10.1632 Kalanti, Vellua, k. 13.12.1691 Ruotsi, Södermanland, Tukholman lääni, Dalarö ja Helena Erlandintytär Jägerhorn o.s. Hjärne, s. 1640, k. 1697.
Sjölaxin kartano rakennuksineen, puistoineen ja peltoineen muodostaa merellisessä maisemassa 1800-luvun kartanokulttuuria ja -rakentamista kuvastavan kokonaisuuden. Kartanon paikan ohittavan merireitin historialliseen merkitykseen viittaavat lukuisat pronssi- ja rautakautiset hautaröykkiöt kartanon ympäristössä. Sjölaxin säterikartanon talouskeskus sijaitsee Kemiön saaren itärannalla muinaisen merenlahden, nykyisen peltolaakson pohjoisrinteellä. Sjölaxin rakennuskantaan kuuluu 1800-luvun alussa rakennetun kaksikerroksinen, puisen päärakennuksen lisäksi empiretyylinen talli ja uusgoottilainen viljamakasiini. Kartanon päärakennusta ympäröivä puisto "Vilan" on myös 1800-luvun alusta. Historia Sjölax on 1500-luvulta peräisin oleva säterikartano. Kartanossa oli keskiajalla kivinen asuinrakennus, josta säilyi 1900-luvulle vain tynnyriholvattu kellariosa. Sjölaxin kartanon nykyisen päärakennuksen kaksikerroksinen keskiosa valmistui 1812. Matalammat yksikerroksiset siipiosat lisättiin 1860-luvulla.
Lapset:
Gustaf Reinhold Bäck i Finland , s. 23.11.1695. Tauluun 49
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 47
V Carl Alexanderinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 46, isä Alexander Bäck i Finland) s. 1686, k. 28.09.1763 Uusikaupunki.

Puoliso: Vihitty 1707 Margareta Kristina Abrahamintytär Bäck i Finland o.s. Thuronius s. Rymättylä, k. 1/1763 Uusikaupunki.
Vanhemmat: Abraham Johaninpoika Thuronius, Kangasalan kirkkoherra. Rovasti, s. 10.12.1659 Ikaalinen, k. 1714 venäläisten kiduttamana Lempäälässä ja Katarina Petruksentytär Thuronius o.s. Arensbäck, s. 1664 Ruotsi, Tukholma, k. 31.07.1697 Rymättylä.

Lapset:
Alexander Ludvig Bäck i Finland , s. 20.03.1710. Tauluun 48
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 48
VI Alexander Ludvig Carlinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 47, isä Carl Bäck i Finland) Luutnantti., s. 20.03.1710, k. 23.06.1789 Turku.
Alexander Ludvig Bäckin i Finland (1710 - 1789) vaakuna.

Puoliso: Charlotta Renata Carlintytär Bäck i Finland o.s. von Kothen. (Taulu 1624) s. 1724 Vehmaa, k. 01.06.1783 Laitila.
Vanhemmat: Carl Kristoffer Matiaksenpoika von Kothen, Kapteeni, s. 1686, k. 29.12.1739 Merimasku ja Anna Barbara Vasilijintytär von Kothen o.s. Apolloff, s. 1690 Ruotsi, Ingermanland, k. 17.05.1757 Naantali.

Lapset:
Anna Margareetta Bäck i Finland s. 08.01.1754 Uusikirkko, k. 29.07.1823 Tampere.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 49
V Gustaf Reinhold Alexanderinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 46, isä Alexander Bäck i Finland) s. 23.11.1695, k. 17.11.1770 Kemiö.

Puoliso: Ebba Maria Gustafintytär Bäck i Finland o.s. Möller s. 20.02.1723, k. 16.10.1770 Kemiö.

Lapset:
Carl Reinhold Bäck i Finland , s. 20.12.1759 Kemiö. Tauluun 50
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 50
VI Carl Reinhold Gustafinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 49, isä Gustaf Bäck i Finland) Volontär vid Nylands infanteriregemente. Korpral därstädes 1781-06-15. Sergeant 1783-06-26. Avsked 1787-03-22, tilanomistaja Bromarvin Kägrassa, kersantti., s. 20.12.1759 Kemiö, k. 06.02.1806 Bromarv, Kägra.

Puoliso: Anna Juliana Carlinpoika Bäck i Finland o.s. Blåfield s. 18.07.1750 Loimaa, Mälläinen, k. 17.06.1814 Tenhola, Trollshovda.

Lapset:
Karl Gustaf Bäck i Finland , s. 10.09.1786 Kemiö. Tauluun 51
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 51
VII Karl Gustaf Carlinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 50, isä Carl Bäck i Finland) Porvoon lukion oppilas 9.6.1803 – 6.6.1805. Ylioppilas Turussa sl. 1805 [Bäck] Car. Gust. Nobilis Nyl. _ 928. Hovioikeuden auskultantti ?. — Tilanomistaja Bromarvin Kägrassa vuoteen 1843, sittemmin Tenholan Trollshovdassa., s. 10.09.1786 Kemiö, k. 31.03.1865 Tenhola, Trollshovda.

Puoliso: Albertina Karlintytär Bäck i Finland o.s. Foenander s. 24.04.1792 Tenhola, Smedsede, k. 27.11.1826 Bromarv.

Lapset:
Maria Emilia Albertina Aejmelaeus o.s. Bäck i Finland , s. 27.05.1822 Bromarv, Kägra. Tauluun 52
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 52
VIII Maria Emilia Albertina Karlintytär Aejmelaeus o.s. Bäck i Finland, (Taulusta 51, isä Karl Bäck i Finland) s. 27.05.1822 Bromarv, Kägra, k. 05.04.1894 Turku.

Puoliso: Johan Constantin Larsinpoika Aejmelaeus maakauppias., s. 21.05.1831 Isokyrö, k. 1904.
Vanhemmat: Lars J. Johaninpoika Aejmelaeus, Urjalan kappalainen 1845., s. 10.08.1810 Vaasa, k. 28.10.1863 Urjala ja Agnes Johanintytär Aejmelaeus o.s. Skoström, s. 28.09.1811 Messukylä, k. 25.04.1864 Urjala.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 53
IV Hans Johan Carlinpoika Bäck i Finland, (Taulusta 45, äiti Ebba Bäck i Finland) Överstelöjtnant vid Nylands och Tavastehus läns kavalleriregemente. Hans kaatui Nevanlinnan taistelussa, jonka jälkeen Nevanlinna joutui Venäjälle., s. 21.04.1650 Urjala, Nuutajärvi, k. 24.11.1701 Ruotsi, Nevanlinna.

Hans Johan, (son av Carl Beck, introd. Bäck i Finland), till Notsjö i Urdiala och Karaluoto i Vemo socken. Född 1650. Kom i tjänst vid Tavastehus läns kavalleriregemente 1666. Korpral vid Tavastehus läns kavalleriregemente 1668-05-00. Kornett vid Åbo läns kavalleriregemente 1672 23-8. Löjtnant vid Åbo läns kavalleriregemente 1676. Ryttmästare vid överste Baranoffs regemente 1678. Överstelöjtnant vid Nylands och Tavastehus läns kavalleriregemente 1700-10-16. Död 1701, Stupade vid Nyen.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/B%C3%A4ck_i_Finland_nr_193#TAB_4.
Nevanlinnan pienoismalli Pietarin laivastomuseossa. Nevanlinna (ruots. Nyen; lat. Neovia; on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella. Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans. Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia. Suomessa jatkosodan aikana yritettäessä luoda Suur-Suomea Leningradin uudeksi nimeksi suunniteltiin Nevanlinnaa.

Puoliso: Vihitty 28.04.1672 Turku Elisabet Gustafintytär Bäck i Finland o.s. Grass Vapaaherratar. då bouppteckning förrättades efter henne på Notsjö, dotter av vicepresidenten Gustaf Grass, friherre Grass, och Margareta de la Motte., s. 1656, k. 02.11.1725 Urjala.

Lapset:
Elisabet Ramsay o.s. Bäck i Finland . Tauluun 54
Helena Kristina Malm o.s. Bäck i Finland . Tauluun 55
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 54
V Elisabet Hansintytär Ramsay o.s. Bäck i Finland, (Taulusta 53, isä Hans Bäck i Finland) levde änka 1725, dotter av överstelöjtnanten Hans Johan Bäck i Finland, och friherrinnan Elisabet Grass., k. jälkeen 1725.

Puoliso: Anders Hansinpoika Ramsay. (Taulu 249). (Taulu 716) Var korpral vid Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente 1695. Kvartermästare därst. 1698. Kornett 1701-01-26. Stupade s. å. 30/12 i träffningen vid Erastfehr i Livland., k. 30.12.1701 Liivinmaa, Erastfer.
Vanhemmat: Hans Johaninpoika Ramsay, Ratsumestari, kaatui taistelussa., s. 1646, k. 1675 Saksa, Pommern ja Anna Erikintytär Ramsay o.s. Ljuster, k. 1680 Somero.
The battle of Erastfer by Mitrophan Grekov (1914). The battle of Erastfer (also Battle of Errestfer, Battle of Erastvere) took place on 29 December 1701 (O.S.) / 30 December 1701 (Swedish calendar) / 9 January / 1702 (N.S.) near Erastfer in eastern Swedish Livonia (present-day Erastvere in Estonia) between a Russian force of around 13,000 regulars along with 6,000 irregulars led by general Boris Sheremetev and a Swedish force of about 3,470 men (at least 1,000 men were absent from the ranks for various reasons on the day of the battle, resulting in an actual fighting force of about 2,200–2,470 men), under the command of Wolmar Anton von Schlippenbach. The Swedes were defeated, with a loss of 1,000 men killed and captured along with all their artillery pieces. The Russians sustained about 1,000 killed along with another 2,000 wounded (according to a Russian soldier who later admitted, after being captured by the Swedes, to 3,000 total losses). It was the first significant Russian victory in the Great Northern War. Before invading Ingria, Peter secures Poland's continued participation in the war against Sweden by promising King Augustus II of Poland, 20,000 Russian troops, 100,000 pounds of gunpowder, and 100,000 rubles per year over three years.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 55
V Helena Kristina Hansintytär Malm o.s. Bäck i Finland, (Taulusta 53, isä Hans Bäck i Finland) k. 1747.

Puoliso: Henrik Malm Vihdin kirkkoherra, k. 1736 Vihti.

Lapset:
Maria Agricola o.s. Malm , s. 1705. Tauluun 56
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 56
VI Maria Henrikintytär Agricola o.s. Malm, (Taulusta 55, äiti Helena Malm) s. 1705, k. 13.05.1777 Espoo.

Puoliso: Georgius (Georg) Jacobi Jacobinpoika Agricola Vihdin kappalainen 1722, jonkin aikaa vt. kirkkoherrana, s. 1670 Tuorila, k. 25.06.1747 Vihti.

Lapset:
Anders Agricola , s. 11.10.1727 Vihti. Tauluun 57
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 57
VII Anders Georgenpoika Agricola, (Taulusta 56, äiti Maria Agricola) Tammisaaren kappalainen, Omisti Vihdin Niemenkylän., s. 11.10.1727 Vihti, k. 25.08.1784 Vihti.

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6986

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Henkilötiedot: kl. 1744 Anders Agricola 6986. Kastettu Vihdissä 11.10.1727. Vht: Vihdin kappalainen Georg Agricola 5254 (yo 1713, † 1747) ja Maria Malm. Ylioppilas Turussa kl. 1744 [Agricola] Andr. [Tavast _ 399]. Respondentti 20.12.1753 pro exercitio, pr. Pehr Adrian Gadd 6838. Respondentti 13.7.1757 pro gradu, pr. Karl Mesterton U700. FM 2.8.1757. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.9.1760. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 15.9.1760. — Hämäläisen osakunnan kuraattori 1757–59. — Uudenmaan jalkaväkirykmentin ylim. pataljoonansaarnaaja 1760. Tammisaaren kappalainen 1764, samalla pedagogi 1771, ero sairauden takia 1783. Omisti Vihdin Niemenkylän. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1773. † Vihdissä 25.8.1784.

Pso: 1765 Agneta Margareta Munck († 1787).

Puoliso: Vihitty 12.03.1765 Somero Agneta Margareta Johanintytär Agricola o.s. Munck af Fulkila. (Taulu 473) s. 19.04.1729 Somero, Hirsijärvi, k. 25.12.1787 Tuusula.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Munck af Fulkila, Kornetti., s. 1689, k. 3/1759 Somero, Hirsjärvi ja Agneta Margareta Larsintytär Munck af Fulkila ent. Wichtman o.s. Stålhane, s. 1692, k. 14.11.1775.
Hirsjärvi on kylä, postinumeroalue ja aiempi koulupiiri Somerolla. Kylän väkiluku vuonna 2011 oli 157, mikä teki siitä väkiluvultaan Someron viidenneksitoista suurimman kylän. Hirsjärvi sijaitsee Paimionjoen vesistöön kuuluvaan Hirsjärven kahden puolen. Sen naapurikyliä ovat Kivisoja, Ylenjoki ja Ihamäki lännessä, Pajula pohjoisessa sekä entisen Somerniemen kunnan kylistä Palikainen ja Oinasjärvi idässä ja Kaskisto etelässä. Kylässä toimi vuosina 1902–1992 Hirsjärven koulu järven pohjoisrannalla. Järven etelärannalla Kääntelässä, Helsingintien (seututie 280) varrella oli posti ja aiemmin myös kauppa. Historialtaan Hirsjärvi on kartanokylä, joka on kokonaisuudessaan koostunut 1610-20-luvuilla perustetusta, alkujaan Munck-suvulle kuuluneesta Hirsjärven kartanosta. Hirsjärven kylän kanssa samaa jakokuntaa ovat olleet viereinen Kivisojan kylä Hirsjärven rannalla ja Ylenjoen kylä Hirsjärveen laskevan Virkaanjoen varrella. Vuonna 1691 kartano jaettiin kahteen osaan: Kartanoon ja Vanhalaan eli Söderkullaan. Näistä viimemainittu jaettiin edelleen vuosina 1894-95, jolloin osien nimiksi tulivat Vanhala ja Söderkulla eli Seeteri. Kartanoista Hirsjärven ja Vanhalan taloskeskukset sijaitsevat järven pohjoispuolella, Seeteri järven eteläpuolella. Vuoteen 1840 Munck-suvulle kuuluneen Hirsjärven kartanon hyvin säilynyt miljöö on historiallisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä, ja Seeteri ja Vanhala ovat maisemallisesti ja historiallisesti merkittäviä. Kaksi ensinmainittua on merkitty myös seutukaavaan suojelukohteiksi, ja suojelukohde on myös Seeterin syytinkiasumukseksi 1800 luvulla erotettu maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti merkittävä Viikin huvila. Monien Munck-suvun jäsenten ohella tunnettuihin hirsjärveläisiin ovat kuuluneet Someron nimismiehenä ja kruununvoutina toiminut Söderkullan eli Vanhalan omistajan poika Adolf Wilhelm Lindeström (1819-1894), joka on tullut tunnetuksi Zachris Topeliuksen Finland framställdt i teckningar -teoksen yhtenä kuvittajana. Vuosina 1948-1970 Hirsjärvellä toimi kansakoulunopettajana lastenkirjailija Ester Ahokainen (1907-1989). 1900-luvun kenties kuuluisin hirsjärveläinen on laulaja Rauli "Badding" Somerjoki (1947-1987). Nykyisistä hirsjärveläisistä tunnettuja ovat muiden muassa Hirsjärven kylässä asuva graafikko Heikki Paakkanen ja Hirsjärven postinumeroalueella Palikaisten kylässä sijaitsevan Palikaisten kartanon isäntänä pitkään toiminut professori Johan Gullichsen. Kylän nähtävyyksistä kartanot ovat yksityiskäytössä. Muista nähtävyyksistä tunnetuin lienee Rauli Somerjoen muistokohteena kesäisin avoinna pidettävä Baddingin kioski Paratiisi, aiempi Somerjoen kioski, jonka tulevan laulajan vanhemmat perustivat 1960-luvun alussa lisänsion lähteeksi Helsingintien varteen. Alkuperäinen kioski oli toiminnassa vuosina 1962-1975 ja laulajan muistokohteeksi se avattiin vuonna 1997. Lähellä kioskia sijaitseva Seeterin kartano toimii maatilamatkailuyrityksenä.

Lapset:
Henricus Agricola s. 09.11.1765 Tammisaari.
Johannes Agricola , s. 20.11.1766 Tammisaari. Tauluun 58
Agneta Maria de Pont o.s. Agricola , s. 09.10.1767 Tammisaari. Tauluun 60
Eva Christina Agricola s. 23.11.1769 Tammisaari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 58
VIII Johannes Andersinpoika Agricola, (Taulusta 57, isä Anders Agricola) Sotakamreerin arvonimi 1796. Omisti Espoon Kilon., s. 20.11.1766 Tammisaari, k. 03.04.1826 Espoo, Kilo.

(24).4.1781 Johan Agricola 9828. * Tammisaaressa 20.11.1766. Vht: Tammisaaren kappalainen, FM Anders Agricola 6986 (yo 1744, † 1784) ja Agneta Margareta Munck. Ylioppilas Turussa (24).4.1781 [Agricola] Johan, Tavast. _ 597. Tuomarintutkinto 12.6.1789. Turun hovioikeuden auskultantti 29.10.1789. — Uudenmaan jalkaväkirykmentin rykmentinkirjuri 1791, eläkepalkalle 1810. Sotakamreerin arvonimi 1796. Omisti Espoon Kilon. † Espoossa 3.4.1826.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9828.
Kilon kartanon historia alkaa 1600-luvun jälkipuolelta. Nykyinen päärakennus on peräisin vuodelta 1883, ja sitä on laajennettu 1919.

Puoliso: Vihitty 10.08.1791 Urjala Helena Kristina Samuelintytär Agricola o.s. Elfving s. 1765 Tuorila, k. 16.03.1830 Espoo, Kilo.
Vanhemmat: Samuel Petruksenpoika Elfving, s. 31.05.1709 Ruotsi, Västerås, k. 07.02.1776 Pohja, Kiiala ja Anna Sofia Anundintytär Elfving o.s. Schmaltz, s. 1731, k. 09.09.1804 Pohja, Kiiala.

Lapset:
Johan Georg Agricola , s. 07.06.1792 Espoo, Kilo. Tauluun 59
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 59
IX Johan Georg Johanneksenpoika Agricola, (Taulusta 58, isä Johannes Agricola) s. 07.06.1792 Espoo, Kilo, k. 03.05.1872 Espoo, Kilo.

Puoliso: Vihitty 21.01.1830 Turku Amalia Antoinetta Andersintytär Agricola o.s. Nyman s. 15.11.1810 Turku, k. 20.11.1834 Helsinki.

Lapset:
Georg Agricola s. 17.11.1830 Helsinki, k. 14.02.1875 Venäjä, Pietari.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 60
VIII Agneta Maria Andersintytär de Pont o.s. Agricola, (Taulusta 57, isä Anders Agricola) s. 09.10.1767 Tammisaari.

Puoliso: Jakob Vilhelm Jacobinpoika de Pont s. 08.02.1755 Somero, k. 31.01.1809 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Jacob Reinhold Mårteninpoika de Pont e. Depong, acob Reinhold de Pont perusti 1748 Someron Åvikin lasitehtaan, mikä aloitti maassamme katkeamattoman lasiteollisuuden perinteen. De Pontin tarmokkaan johdon ansiosta Åvikista tuli 1770-luvun lopulla Pohjoismaiden suurin lasitehdas., s. 18.09.1717 Ruotsi, Uppsala, k. 04.05.1788 Somero ja Catharina Elisabet Johanintytär de Pont o.s. Ahlgren, s. 15.09.1727 Turku (ruotsalainen srk.), k. 1793 Somero.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 61
III Johan Hansinpoika Ramsay, (Taulusta 44, isä Hans Ramsay) Majuri, Someron Långsjön omistaja 1636 - 1648.
, s. Somero, Ihamäki, k. 1648 Saksa.

Carl Johan was corporal 1633 and still 1639 in Cavalry Corps of the Nobility. He was captain of a compagny Finnish soldiers 1643, as he in same year followed Stålhandske to Holstein. He was nominated for major. He was owner of Pitkäjärvi, which his father leaved to him 1636, and Vihmalo
in Uskela and Layküll in Ummerns (S. Martens) parish in Estonia, which he got after the mother.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johan, (son av Joan eller Hans Ramsay, natural. Ramsay), till Pitkäjärvi, som fadern 1636 avträdde till honom, samt Vihmalo i Uskela socken och Layküll i Ummerns (Södra Martens) socken i Estland, vilka han erhöll efter modern. Korpral vid adelsfaneregementet 1633 och ännu 1639. Var 1643 kapten för ett kompani finska knektar, då han samma år följde Stålhandske till Holstein. Major. Död 1648 i Tyskland. 'Efter honom delade sönerna Hans, Claes och Anders Erik år 1672 den 8 och 9 sept. sinsemellan de efter deras fader och farfader arvfallna Norrköpings besluts gods, då Hans fick Pitkäjärvi säteri och by med underliggande gods, Claes Kimala by och Sylvänä m. m. och Anders Erik Pajula by med Raukkala och underliggande gods i Lundo socken, enligt originalarvföreningen, varuti de upptagas i nämnda ordning.'.

1. puoliso: Vihitty 1630 Märta Claesintytär Ramsay o.s. Galle i Finland k. 1646.

Lapset:
Margareta Munck af Fulkila o.s. Ramsay , s. 1642. Tauluun 62
Claes Ramsay . Tauluun 84
Märta Aminoff o.s. Ramsay . Tauluun 110
Hans Ramsay , s. 1646. Tauluun 249
2. puoliso: Dorotea Maria Andreaksentytär Ramsay o.s. von Kahlden. (Taulu 339) s. 10.10.1620, k. 12.07.1687 Latvia, Pargauja Municipality, Stalbes pagasts, Daibe.
Lapset:
Anders Erik Ramsay , s. 16.10.1646. Tauluun 250
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 62
IV Margareta Johanintytär Munck af Fulkila o.s. Ramsay, (Taulusta 61, isä Johan Ramsay) s. 1642, k. 30.10.1702.

Puoliso: Anders Johaninpoika Munck af Fulkila e. Munck s. 04.06.1638 Somero, Hirsijärvi, k. 18.03.1675 Somero.

Lapset:
Claes Munck af Fulkila . Tauluun 63
Magdalena von der Pahlen o.s. Munck af Fulkila , s. 1662. Tauluun 82
Beata Christina Quensel o.s. Munck af Fulkila , s. noin 1669. Tauluun 83
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 63
V Claes Andersinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 62, äiti Margareta Munck af Fulkila) k. 8/1716 Venäjä.

Puoliso: Helena Margareta Johanintytär Munck af Fulkila o.s. Hästesko-Fortuna k. 1710.

Lapset:
Mårten Johan Munck af Fulkila , s. 24.02.1699 Vihti, Härkälä, (kaksonen). Tauluun 64
Sofia Maria Munck af Fulkila s. 24.02.1699 Vihti, Härkälä, (kaksonen), k. 25.03.1700 Vihti, Härkälä.
Claes Jöran Munck af Fulkila , s. 21.08.1701 Vihti, Härkälä. Tauluun 75
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 64
VI Mårten Johan Claesinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 63, isä Claes Munck af Fulkila) Kvartermästare vid adelsfaneregementet., s. 24.02.1699 Vihti, Härkälä, (kaksonen), k. 12/1759 Somero, Ihamäki.

Puoliso: Katarina Jacobintytär Munck af Fulkila o.s. Ritz s. 1703 Viipuri, k. 27.05.1755 Somero, Ihamäki.
Vanhemmat: Jacob Hansinpoika Ritz, Kiikalan ja Someron kirkkoherra., s. 1656 Saksa, Lüneburg, k. 26.12.1739 Somero ja Margareta Ritz o.s. Wegner, k. 1707 Nevanlinna.

Lapset:
Carl Fredrik Munck af Fulkila , s. 1733. Tauluun 65
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 65
VII Carl Fredrik Mårteninpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 64, isä Mårten Munck af Fulkila) Tykistön luutnantti., s. 1733, k. 20.03.1800 Somero, Ihamäki.

Johan Munck möi osuutensa Kimalan kartanosta 14.9.1772 pikkuserkulleen, luutnantti Carl Fredrik Munckille (s. 1733, k. 1800), puoliso Brita Magdalena Stubbe, Hedvig Eleonora Stubben tytär.

Vuonna 1791 Kimala siirtyi Carl Fredrik Munckin pojalle, kapteeni Carl Johan Munckille, (s. 1758, k. 1815).

Puoliso: Vihitty 1758 Somero Brita Magdalena Carlintytär Munck af Fulkila o.s. Stubbe. (Taulu 674) s. 1730 Somero, Ihamäki, k. 10.03.1807 Somero, Ihamäki.
Vanhemmat: Carl Stubbe, s. 1691 Uusimaa, k. 1740 Somero, Ihamäki ja Hedvig Eleonora Fredrikintytär Stubbe o.s. von der Pahlen, s. 1700, k. 12.01.1774 Somero, Ihamäki.

Lapset:
Carl Johan Munck af Fulkila , s. 03.12.1758 Somero, Kimala. Tauluun 66
Gustaf Friedrich Munck af Fulkila s. 23.08.1761 Somero, Kimala.
Fredrika Sofia de Pont o.s. Munck af Fulkila , s. 18.05.1765 Laitila. Tauluun 72
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 66
VIII Carl Johan Carlinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 65, isä Carl Munck af Fulkila) Majuri., s. 03.12.1758 Somero, Kimala, k. 08.03.1815 Somero, Ihamäki.

Sergeant vid arméns flotta 1776-02-17. Fänrik vid arméns flotta 1778-04-29. Anställd vid holländska flottan 1780–1781. Löjtnant vid holländska flottan och bevistade under sin tjänstetid i Holland kriget med England samt blev vid S:t Eustache i Västindien fången. Löjtnant vid svenska flottan 1787. Bevistade finska kriget 1788–1790. Kommenderad på skärgårdsflottan och var bl a med i slaget vid Svensksund 1789-08-24. RSO 1789-08-27. Kapten 1790-07-22. Major i flottorna 1808-10-21. Överstelöjtnants avsked 1810.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HOVILA Somero, Ihamäki:
Omist. v:sta 1610: Hans Ramsay 1611-49; tämän leski Elin Ramsay os. Stählhandske k. ennen 1668: hänen tyttärensä Elin Ramsay k. 1702 ja vävynsä Anders Munck k. 1678 vuoteen 1707; Elin Ramsay:n veljen pojanpoika, eli Hans Ramsayn pojan pojanpoika Aleksi Wilhelm Ramsay 1708-62; hänen vävynsä kapteeni Karl Magnus von Essen 1764-68; Reinhold Kustaf Brakel 1769 … jne. 1700-luvun lopulla Hovilan kahtia jaetun tilan pääosan omistajaks oli tullut Erik Niilonpoika , joka oli aikaisemmin ollut Kiskon Kurkelan Heikkilän ratsutilan omistaja. Hänen jälkeensä Hovilan pääosan omistaksi tulin hänen sotilasurastaan luopunut poiknsa, kersantti Erik Hellstedt, joka myöhemmin 1800-luvumn alkupuolella oli Terttilän Piekkalan omistaja. Vuosina 1792-96 Hovilan omistajana oli Jokioisten kartanon omistajan (Reinhold Johan Jägerhorn) poika Gustaf Johan Jägerhorn. Hänen jälkeensä Hovilan omistajana 1796-1815 oli everstiluutnantti Carl Johan Munck (k. 1815) puolisonaan 1) Hedvig Eleonora Uggla ja 2) Lovisa Albertina de Pont ja viimeksi mainittu yksin leskenä 1815-25. Carl Johan Munck oli Hirsjärven viimeisen Munck-sukuun kuuluneen omistajan, Klas Johan Munckin 3. serkku.

Myöhemmmin omstajia oli: Juho Vihtori Hovila 1876-1907; Juho Hovila 1907-40; Kaino Hovila 1940-41; Ed. leski 1941-.

Lähde: http://www.elisanet.fi/matti.ruostela/Talot#HOVILA

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna 1791 Kimala siirtyi Carl Fredrik Munckin pojalle, kapteeni Carl Johan Munckille, (s. 1758, k. 1815), Ihamäen omistajalle. C. J. Munck, sittemmin everstiluutnantti, oli tunnettua somerolaista sukua. Hän oli monissa taisteluissa karaistunut meriupseeri. Vuosina 1780-81 hän palveli Hollannin laivastossa ottaen osaa Englantia vastaan käytyyn sotaan. St. Eustachen meritaistelussa Länsi-Intian vesillä hän joutui englantilaisten vangiksi, palasi vapaaksi päästyään kotimaahan ja oli sittemmin mukana muun muassa Ruotsinsalmen taistelussa 1789.
- C. J. Munckin ensimmäinen vaimo Hedvig Uggla sai avioeron, muutti Kimalasta vuonna 1795. Toisen vaimonsa Lovisa Albertinan kanssa [o.s. de Pont (s. 1768, k. 1824), Jakob Reinhold de Pontin tytär] hän sai useita lapsia. Eräs heistä oli Ruotsiin muuttanut eversti C. J. Munck, jonka tytär on tunnettu Ebba Munck , prinssi Oscarin puoliso.

Vuonna 1796 Carl Johan Munck möi omistamansa osan Kimalasta Ihamäen omistajalle, kapteeni Gustaf Johan Jägerhornille (s. 1751, k. 1831), jolta hän osti Ihamäen. Herrat siis vaihtoivat kartanoita.

Lähde: http://www.kimalankartano.com/avik.
Someron Hovila, jota kutsuttiin myös Ihamäen kartanoksi. Isojaon kartta 1774, Maanmittaushallitus.

1. puoliso: Vihitty 29.01.1786 Lammi Hedvig Eleonora Zakariaantytär Munck af Fulkila o.s. Uggla. (Taulu 221). (Taulu 226) s. 05.02.1767 Lammi, k. 10.03.1823 Porvoo.
Vanhemmat: Zakarias Bernt Carlinpoika Uggla, Yliluutnantti., s. 21.11.1733 Janakkala, Haga, k. 08.01.1788 Lammi ja Hedvig Charlotta Carlintytär Uggla o.s. Aminoff, s. 1738 Pohja, k. 04.07.1814 Koski, Honkasaari.

Lapset:
Ernst Fredrik Viktor Munck af Fulkila , s. 25.10.1791 Somero, Somerniemi. Tauluun 67
2. puoliso: Vihitty 11.10.1795 Somero, eronneet 1795 Lovisa Albertina Jakobintytär Munck af Fulkila o.s. de Pont dotter av brukspatronen och överdirektören Jakob Reinhold de Pont och Catharina Elisabet Ahlgren., s. 25.03.1768 Somero, k. 30.06.1824 Somero, Ihamäki.

Hovilan historia

Ratsumestari Hans Ramsay palveli ansiokkaasti Ruotsia sen suurvallan aikaisissa sodissa 1600-luvun alkupuoliskolla. Niinpä hän sai läänityksenä Someron Ihamäestä kolme taloa. Yhteen niistä Ramsay perusti säterikartanon v. 1611. Myöhemmin hänen omistukseensa tuli myös 1580-luvulla Ihamäkeen perustettu Stubbe-suvun rälssitila ja v. 1642 hän osti Ihamäen jäljellä olevat talot.

Hans Ramsay oli tunnettua skotlantilaista aatelissukua. Hänen ensimmäinen puolisonsa Elin Andersdotter (k. 1630) oli ajan mahtimiehen Halikon Puotilan kartanon herran, Anders Larssonin, tytär. Anders Larsson omisti enimmillään jopa 60 % Someron taloista. Niinpä Ramsay sai appensa perintönä vv. 1613 – 1630 rälssitiloja Pitkäjärven, Kimalan, Sylvänän ja Pajulan kylistä. Ramsayn toinen puoliso oli tunnettua suomalaista sukua oleva Elin Stålhandske.

Hovilassa, jota kutsuttiin myös Ihamäen kartanoksi, on Hans Ramsayn aikaan eletty loisteliaasti. Elämänmeno poikkesi muista kartanoista siinä, että omistajat itse asuivat talossa. Hans Ramsayn aikaan Hovilassa pidettiin suorastaan pienimuotoista hovia, sillä palveluskuntaa oli kaikkiaan lähes kaksikymmentä. Sisäpalveluskuntaan kuuluivat mm. kirjurin ja kutojan lisäksi kolme mies- ja naispalvelijaa. Tuona aikana oletetaan kartanon Hovila-nimen syntyneen, vaikka myös Ihamäen kartano-nimitystä käytettiin.

Hans Ramsayn ja Elin Stålhandsken tytär Elin peri puolisonsa Anders Munck af Sommarnäsin (Palikaisten kartanon omistaja) kanssa Hovilan 1660-luvulla. Munck oli vaikutusvaltainen sotilas, lopuksi Viipurin jalkaväkirykmentin päällikkö, jolla oli ilmeisesti läheiset suhteet Ruotsin hoviin, sillä hän sai kunnian olla kantamassa Ruotsin kuningas Kaarle X haudan lepoon v. 1660.

Myöhemmistä omistajista myös everstiluutnantti Alexander Wilhelm Ramsay (k.1762) oli urhea sotilas, joka osallistui mm. suureen Pohjan sotaan. Kartano oli Ramsayn ammattisotilassuvun hallussa vuoteen 1769.

1700–1800-lukujen vaihteessa kartano vaihtoi melko useasti omistajaa. Omistajista luutnantti Reiher ei menestynyt, vaan joutui myymään tilan puolikkaat eri omistajatahoille. Kartanon toisen puolikkaan osti v. 1776 Eerik Niilonpoika Heikkilä Kiskosta. Hänen jälkeensä tämän puolikkaan peri poika Eerik Hellstedt. V. 1778 toisen puolikkaan omistajaksi tuli muutamaksi vuodeksi Ruotsin hovipiireihin kuulunut vapaaherratar Anna Charlotta von Düben (1783) ja hänen perillisensä.

Isojaon jälkeen kartanon molemmat puolikkaat osti v. 1792 kapteeni Gustaf Jägerhorn af Spurila, mutta jo v. 1796 hän teki kaupat Kimalan kartanosta kapteeni Carl Johan Munckin kanssa, joka puolestaan osti Hovilan. Omistajat siis ikään kuin vaihtoivat kartanoita. Munckin kuoltua kartanon peri v. 1815 hänen leskensä Lovisa Albertina, omaa sukua de Pont, Someron Lahden kartanon ja Åvikin lasitehtaan omistajan tytär.

Munckien aikaan Hovilan kartano toi puutarhoineen ilmeisesti uutta ilmettä maisemaan ja seudun elämäntapaankin, sillä vielä rouva Munckilla mainitaan olleen palveluksessaan mm. puutarhuri ja puutarharenkejä. Hovilan puutarhasta on tosin maininta jo kapteeni von Essenin myyntipuheista (omisti lyhyen aikaa Hovilan) jo mainitulle luutnantti Reiherille v. 1770. Tuonaikaiset maininnat omenien ja muiden puutarhatuotteiden myynnistä Turun torilla lienevät hieman myyjän liioitelmia, koska niistä myöhemmin jouduttiin kiistelemään. Puutarhaviljelyn tiennäyttäjä kartano lienee kuitenkin ollut tuohon aikaan.

Munckin lapsista ei kukaan halunnut ottaa kartanoa haltuunsa, joten Hovilan historia tunnettujen sotilassukujen kartanona päättyi tähän. Munckin suvun jäsenet muuttivat Ruotsiin. Yhdestä heistä, Ebba Munckista, tuli prinssi Oscarin puoliso.

Munckin perikunnalta Hovilan kartano siirtyi v. 1825 kaupalla ratsutilallinen Gabriel Nikanderille, joka myi Someron Jurvalan kartanon ja muutti Hovilaan. Häneltä kartano periytyi pojalle Gustafille v. 1843. V. 1854 vaihtui jälleen omistaja, kun siviili-insinööri Axel Heimbürger (Lepaan kartanon omistajan poika) osti Hovilan. Tähän aikaan omistajat vaihtuivat vilkkaasti, sillä jo v. 1861 August Nylund tuli kartanon isännäksi. Hänen jälkeensä kauppias Elmgren osti Hovilan v. 1873 ja isännöi kartanoa vuoteen 1876. Tuolloin kartano päätyi nykyiselle omistajasuvulle, kun Johan Viktor Johansson (Yrkkö) Someron Hirsjärveltä osti Hovilan ja otti nimekseen Hovila.

1700-luvun lopusta lähtien Hovilan kartanon omistaja oli vaihtunut useasti. Viktor Hovilasta kartano sai omistajan, jonka aikana kartanoa hoidettiin aktiivisesti. Hänen aikanaan mm. laajennettiin päärakennusta 1870-luvun lopussa ja rakennettiin pihapiiriin syytinkitaloksi ns. mamman rakennus 1880-luvulla, jota laajennettiin vuosisadan vaihteessa.

Viktor Hovilasta kartanoon tuli isäntä, jolle tavanomainen ei riittänyt. Rohkeutta ja kunnianhimoa osoitti jo kartanon osto. Pienemmistä oloista tulevana hän uskalsi ottaa huomattavasti lainaa hankkiakseen melkein tuhannen hehtaarin kartanon.

Päärakennuksella oli tuolloin mittaa melkein 30 metriä, mutta se ei Viktorille riittänyt, vaan hän rakensi yli 10 metriä lisää. Lisärakentamiseen liittyi varmasti myös hänen ajatuksensa tehdä Hovilasta käräjätalo. Niinpä siellä pidettiin käräjiä, velkojien kuulemisia ja muita virallisia tilaisuuksia v. 1879 -1900. Käräjiin tarvittiin iso käräjätupa ja sellainen rakennettiin.

Päärakennuksen laajennuksen yhteydessä sitä myös komistettiin remontoimalla ja samalla huonejärjestystä muutettiin. Päärakennuksen lähes joka huoneesta löydetyt kattomaalaukset, järjestyksessä toiset talon historiassa, on todennäköisesti teetetty hänen toimestaan.

Komea kivinavetta mainitaan rakennetun v. 1875, mutta ilmeisesti se on tehty vasta Hovilan isännyyden aikana 1870-luvun lopulla.

Viktor Hovila oli huomattavasti tavanomaista toimeliaampi tilanomistaja, joka liiketoimillaan hankki lisävarallisuutta. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti yhteisten asioiden hoitoon – mm. osallistumalla kouluhallinnon luottamustehtäviin ja edistämällä köyhien hoitoa.

Viktor Hovilan ja hänen Juho -poikansa aikana Hovilan kartanosta kehittyi Hovilan suvun kantatila. Viktor Hovilan vanhimmasta pojasta Juhosta tuli Hovilan isäntä v. 1907 ja hän isännöi vuoteen 1940. Hänen veljelleen Kaarle Hovilalle hankittiin Hirsjärven pohjoisrannalta Vanhalan tila, Mikko Hovilasta tuli Pajulan Korven isäntä ja Kustaa Hovila isännöi Vilukselan Vitkaa.

Juho Hovilan pojat pantiin opin tielle, mutta heistä kaikista tuli isojen tilojen isäntiä, Aarne Hovilasta Hirsjärven kartanoon ja Yrjöstä Hovilasta lohottuun Mustjokeen. Kainosta tuli Hovilan isäntä v. 1940. Isännyys päättyi kuitenkin lyhyeen, kun hän kaatui 28-vuotiaana luutnanttina jatkosodan ensimmäisissä taisteluissa 29.9 1941.

Kaino oli ehtinyt solmia avioliiton lokakuussa 1940 Aune Avellanin kanssa. Avioliitosta syntyi Pirjo-tytär helmikuussa 1942: hän ei siis ehtinyt nähdä isäänsä.

Kainon kuoleman jälkeen Hovila siirtyi hänen alaikäiselle tyttärelleen ja Aune-äidille. Aune Hovila joutui nuorena emäntänä ottamaan vastuun kartanon asioiden hoidosta. Pirjon alaikäisyyden aikana hänen virallisena uskottuna miehenään toimi setä, Alpo Hovila.

Aune Korvenojan (ent. Hovila) ja hänen tyttärensä Pirjo Hovilan kuoleman (v. 2006 ja 2007) jälkeen Hovila siirtyi v. 2008 Arja ja Matti Torkkomäen omistukseen. Arja Torkkomäki on tilasta puolet omistaneen Aune Korvenojan tytär. Nykyisillä omistajilla on kahdenkertaiset sukusiteet Hovilaan, sillä Juho Hovilan vaimo, Edla, oli omaa sukua Torkkomäki, Matin isoisän sisko.

Viktor Hovilan aikaan Hovilan kokonaispinta-ala oli 960 ha. Juhon isännöidessä pinta-ala kutistui n. 400 hehtaariin. Sodan jälkeen pinta-ala puolittui n. 200 hehtaariin. Nykyisin Hovilan pinta-ala on noin 100 ha.


.
Vanhemmat: Jacob Reinhold Mårteninpoika de Pont e. Depong, acob Reinhold de Pont perusti 1748 Someron Åvikin lasitehtaan, mikä aloitti maassamme katkeamattoman lasiteollisuuden perinteen. De Pontin tarmokkaan johdon ansiosta Åvikista tuli 1770-luvun lopulla Pohjoismaiden suurin lasitehdas., s. 18.09.1717 Ruotsi, Uppsala, k. 04.05.1788 Somero ja Catharina Elisabet Johanintytär de Pont o.s. Ahlgren, s. 15.09.1727 Turku (ruotsalainen srk.), k. 1793 Somero.
Kivinavetta v. 1930: rakentamisajankohta 1870-luvun loppu, laajennus v. 1952 arkkitehti Leevi Aarnion piirustuksin.
Lapset:
Carl Jacob Munck af Fulkila , s. 17.03.1808 Somero, Ihamäki. Tauluun 68
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 67
IX Ernst Fredrik Viktor Carlinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 66, isä Carl Munck af Fulkila) Eversti, postimestari Karlstadissa., s. 25.10.1791 Somero, Somerniemi, k. 25.10.1873 Ruotsi, Tukholma.

Kadett vid Karlberg 1805-10-01. Utexaminerad 1809-03-29. Fänrik vid Södermanlands regemente 1809-04-09. Löjtnant vid Södermanlands regemente 1815-05-27. Kapten 1823-06-10. Major i armén 1836-01-28. 3. Major vid Södermanlands regemente 1836-04-31. RSO 1836-07-04. Överstelöjtnant 1837-12-15. RRS:tAO2kl 1838-06-12. Överste i armén 1853-05-04. Postmästare i Karlstad 1854-05-11. CXIVJoh:s medalj 1854. Död 1873-10-20 i Stockholm. Bevistade expeditionen till Västerbotten 1809 och fälttågen i Tyskland och Norge 1813 och 1814.

Puoliso: Vihitty 17.09.1826 Ruotsi, Tukholma Sofia Charlotta Munck af Fulkila o.s. Osbeck s. 21.12.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 27.02.1862 Ruotsi, Karlstad.

Lapset:
Hulda Sofia Kristina Munck af Fulkila s. 29.08.1828 Ruotsi, Västerljung, Erikslund, k. 12.05.1906 Ruotsi, Tukholma.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 68
IX Carl Jacob Carlinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 66, isä Carl Munck af Fulkila) Överste och chef för Jönköpings regemente 1857-01-13., s. 17.03.1808 Somero, Ihamäki, k. 23.06.1882 Ruotsi, Skåne, Lund.

Carl Jakob (son av Carl Johan), född 1808-03-17 Hyömäki Student i Åbo 1822-06-21. Fanjunkare vid Södermanlands regemente 1824-12-31. Fänrik vid Södermanlands regemente 1826-03-01. Löjtnant 1833-05-04. Generalstabsofficer 1838-03-09. Kapten i regementet 1842-12-10. Major i armén 1847-12-10. RDDO 1848-09-05. RSO 1848-11-27. 2. Major vid Jönköpings regemente 1849-02-09. Överstelöjtnant och 1. major 1850-04-10. Överste och chef för Jönköpings regemente 1857-01-13. KSO 1865-05-03. Avsked ur krigstjänsten 1867. Postinspektör i Jönköping 1867-03-08. Avsked från befattning som postinspektör i Jönköping 1874-04-17. Död 1882-06-23 i Lund.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Munck_af_Fulkila_nr_130#TAB_51.
Someron pitäjänkartta 1842, Maanmittaushallitus. Kartassa näkyy Someron Ihamäki.

Puoliso: Henrika Ulrika Antoinetta Carolina Gustafintytär Munck af Fulkila o.s. Cederström Vapaaherratar, s. 17.03.1819 Ruotsi, Tukholma, k. 21.01.1912 Ruotsi, Tukholma, Engelbrekts förs.

Lapset:
Ebba Henrietta Bernadotte o.s. Munck af Fulkila , s. 24.10.1858 Ruotsi, Småland, Jönköping. Tauluun 69
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 69
X Ebba Henrietta Carlintytär Bernadotte o.s. Munck af Fulkila, (Taulusta 68, isä Carl Munck af Fulkila) Prinsessa Bernadotte vuodesta 1888., s. 24.10.1858 Ruotsi, Småland, Jönköping, k. 16.10.1946 Ruotsi, Tukholma, Grödinge förs.

Ebba Henrietta Bernadotte (os. Munck af Fulkila, 24. lokakuuta 1858 Jönköping, Ruotsi – 16. lokakuuta 1946 Grödinge, Ruotsi) oli Ruotsin prinssin Oscar Bernadotten (1859–1953) puoliso ja kreivi Folke Bernadotten (1895-1948) äiti. Hänen isänsä oli suomalaiseen Munck af Fulkila -aatelissukuuun kuulunut, Suomessa syntynyt eversti Carl Jacob Munck af Fulkila (1808-1882).

Ebba Munck oli silloisen kruununprinsessa Victorian, myöhemmän kuningas Kustaa V:n puolison hovineitinä tavatessaan prinssi Oscarin. He avioituivat 15. maaliskuuta 1888 Bournemouthissa Englannissa. Ebba sai tällöin virallisen arvonimen "prinsessa Bernadotte".

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

2. Ebba Henrietta Bernadotte, den föregåendes gemål, f. 24 okt. 1858 i Jönköping. Föräldrar: Översten Karl Jakob Munck af Fulkila och Henriette Ulrika Antoinetta Karolina Ceder-ström. Hovfröken hos dv. kronprinsessan Viktoria 1882—86. Trolovad med prins Oscar 29 jan. 1888 och förmäld med honom 15 mars s. å.; erhöll titeln prinsessa Bernadotte s. d.; grevinna af Wisborg 2 apr. 1892.

Biografi

Delande sin gemåls starka kristliga intressen, har prinsessan livligt deltagit i dennes verksamhet i olika riktningar. Hon har sålunda sedan 1894 tillhört styrelsen för Lapska missionens vänner. Av Kristliga föreningens av unga kvinnor i Stockholm styrelse var hon åren 1897—1912 ledamot. Sedan 1898 tillhör hon Kvinnliga missionsarbetares (K. M. A.) styrelse samt är ordförande för de s. k. Daggryningarna, barn- och ungdomskretsar för stödjande särskilt av Kinamissionen. I Bokpåsemissionen för sjömän, vars Stockholmskrets samlas i prinsparets hem, är hon sedan 1900 ordförande. Hennes kyrkliga ståndpunkt torde böra betecknas såsom övervägande frireligiös. Den sociala ställning, prinsessan kom att intaga genom sitt giftermål, har hon med utsökt takt förstått fylla, och under sitt äktenskap har hon jämte sin gemål skapat ett i alla avseenden sällsynt gott hemliv. De sympatier, som vid deras genom de säregna omständigheterna romantiskt färgade giftermål strömmade emot dem, ha också endast bevarats och befästs.

Författare

Oscar Mannström / https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=18705.
Ebba Henrietta Bernadotte (os. Munck af Fulkila, 24. lokakuuta 1858 Jönköping, Ruotsi – 16. lokakuuta 1946 Grödinge, Ruotsi) oli Ruotsin prinssin Oscar Bernadotten (1859–1953) puoliso.

Puoliso: Vihitty 15.03.1888 Ruotsi, Tukholma Oscar Carl August Oscarinpoika prins av Sverige och Norge, hertig av Gotland och greve af Wisbo e. Bernadotte Prins av Sverige och Norge, hertig av Gotland och greve af Wisbo., s. 15.11.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 04.10.1953 Ruotsi, Tukholma.

1. Oscar Carl August Bernadotte, f. 15 nov. 1859 i Arvfurstens palats i Stockholm. Föräldrar: dv. hertigen av Östergötland Oskar Fredrik, sedermera konung Oskar II, och prinsessan, sedermera drottning Sofia. Erhöll titeln hertig av Gottland. Studerade under ledning av lektorerna K. E. J. Rogberg, K. A. Lundberg och K. A. Brolén dels i hemmet (»prinsskolan» i Arvfurstens palats), dels i Beskowska skolan; deltog årligen som extra kadett i sjöexpeditioner 1873—76; konfirmerad 1 dec. 1876 av ärkebiskop A. N. Sundberg och biskop E. G. Bring, vilken sistnämnde lett hans religionsundervisning; avlade mogenhetsexamen 21 maj 1879 och sjöofficersexamen 14 nov. s. å.; idkade språkstudier i Nizza 1880; student vid Uppsala universitet ht. 1881—ht. 1882 samt vid Kristiania universitet ht. 1883. Underlöjtnant i svenska och norska flottorna, vid Svea artilleriregemente, Gottlands nationalbeväring vid artillerikåren och norska artilleribrigaden 14 nov. 1879; deltog i ett flertal sjöexpeditioner i främmande farvatten, bl. a. i korvetten Vanadis' världsomsegling dec. 1883—maj 1885, från 23 jan. 1885 som tjf. sekundchef; kommendörkapten av andra graden 7 jan. 1888; avsade sig 15 mars s. å. i samband med sitt giftermål titlarna K. höghet och hertig av Gottland samt den arvsrätt och de företrädesrättigheter i övrigt, han i egenskap av medlem av konungahuset dittills innehaft, samt antog efter vigseln titeln prins Bernadotte; kommendörkapten av första graden 2 maj 1890; erhöll av sin morbror storhertig Adolf av Nassau-Luxemburg ärftligt adelskap och ärftlig titel greve af Wisborg 2 apr. 1892; kommendör 1893; konteramiral 14 maj 1897; ledamot av kommittén för granskning av chefens för flottans stab utlåtande angående utsträckning av beväringens övningstid 12 sept.—31 okt. 1900; v. amiral 27 nov. 1903; erhöll avsked 11 dec. s. å. med tillstånd att kvarstå som v. amiral i K. flottans reserv. RoK av KMO och RCXIII:sO vid dopet; HedLVA; HedLHA; lHedLKrVA; HedLVS; lHedLÖS; ILedSkS; innehar dessutom ett flertal utländska ordnar.

Gift 15 mars 1888 med Ebba Henrietta Munck af Fulkila (se nästföljande).

Biografi

Det är allmänt känt, att prins Oscar kunde glädja sig åt sin moders stöd, då han inträdde i äktenskap med Ebba Henrietta Munck och i samband därmed till följd av grundlagens bud avstod från sin ställning såsom arvsberättigad medlem av Sveriges konungahus. Åren närmast efter giftermålet tjänstgjorde prinsen i Karlskrona men flyttade 1892 till Stockholm, där han köpt huset Östermalmsgatan 56, som sedan dess varit hans bostad. Till 1906 tillbragte han med sin familj somrarna å Fridhem på Gottland, vilken egendom han ärvt efter sin faster, prinsessan Eugénie, och fortfarande innehar, 1907 inköpte han det gamla herresätet Malmsjö i Södertörn.

Sedan ungdomen besjälad av en varm och uppriktig religiositet, som med åren nått en harmonisk mognad och alltid parats med en ljus livsuppfattning och ett glatt och frejdigt sinnelag, har prinsen tagit en verksam del i olika kristliga och filantropiska strävanden. Under sin Karlskrotnatid deltog han sålunda i stiftandet av Blekinge läns nykterhetssällskap och Karlskrona K. F. U. M., och strax efter sin flyttning till Stockholm blev han (1892) ordförande i K. F. U. M: s förbundsstyrelse, vilken han sedan oavbrutet, tillhört och å vars uppgifter han nedlagt ett träget och betydelsefullt arbete. Han har vid sidan av ledningen av denna styrelses förhandlingar samt av förbundskonferensema i Malmö (1895), Gävle (1897), Norrköping (1899), Karlstad (1901), Göteborg (1903), Jönköping (1907), Karlskrona (1910), Hälsingborg (1912), Uppsala (1914) och Sundsvall (1916) jämväl ofta nog i egenskap av dess representant besökt de olika till K. F. U. M.-förbundet hörande föreningarna i landet såsom högtidstalare. I synnerhet i tidigare år uppträdde prinsen även eljest såsom religiös talare, senare har han framträtt såsom sådan företrädesvis i K. F. U. M. samt vid de konferenser i Södertälje för det andliga livets fördjupande, som han efter ett besök 1898 i Keswick (England), där liknande konferenser hållas, tog initiativet till och som sedan dess årligen ägt rum (1914 i Stockholm). Hans anföranden äro alltid kännetecknade av innerlighet och värme, ofta av medryckande kraft. Efter drottning Sofia blev prinsen 1898 ordförande i föreningen Lapska missionens vänner, stiftad 1883 av prinsessan Eugénie, och här städse med livligt intresse följt den frivilliga verksamheten för lapparnas väl samt personligen upprepade gånger besökt lapparna vid de s. k. lappmässorna i Ånge och Hålland. Sedan 1892 har han stått såsom ledare av söndagsskolan i Brummerska skolan i Stockholm. Han är även ledamot av styrelsen för Soldaternas vänner samt ordförande i en kommitté för verksamhet bland fångarna på Långholmen, som han i regeln besöker en gång i veckan. I kyrkligt hänseende intar prinsen en starkt betonad interkonfessionell ståndpunkt. Han anser den kristna allianstanken vara av grundläggande betydelse och att K. F. U.M. gjort en av sina största insatser såsom en enande faktor i den kristliga verksamheten i vårt land. »Då jag tillhör denna världsorganisation», yttrar han på tal om K. F. U. M, »blir det liksom mer levande för mig, att jag är en lem i Kristi stora kyrka på jorden. Hjärtat vidgas, då blicken sträckes ut åt öster och väster, åt norr och söder, och jag känner, att jag redan hår på jorden är med i den stora skara, som en gång skall samlas där uppe inför Guds tron». Han är sedan 1908 ledare av Evangeliska alliansens svenska kommitté, liksom hanar Sveriges representant i K. F. U. M:s världsförbunds styrelse i Geneve.

Författare

Oscar Mannström / https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=18706.
Vanhemmat: Oscar II Fredrik Oscarinpoika Kung av Sverige och Norge e. Bernadotte, Kung av Sverige och Norge, s. 21.01.1829 Ruotsi, Tukholman linna, k. 08.12.1907 Ruotsi, Tukholman linna ja Sophia Wilhelmine Marianne Henriette Wilhelmintytär Drottning av Sverige och Norge o.s. Bernadotte (of Nassau-Weilburg), s. 09.07.1836 Saksa. Nassau. Wiesbaden, Schloss Biebrich, k. 13.12.1913 Ruotsi, Tukholman linna.
Oscar Carl August Bernadotte, prins av Sverige och Norge, hertig av Gotland och greve af Wisbo (1859-1953)

Lapset:
Maria Sophie Henrietta Grevinna av Wisborg o.s. Bernadotte Unmarried and without issues., s. 28.02.1889 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona, k. 19.06.1974 Ruotsi, Tukholma.
Postimerkki Karlskronan linnasta.
Carl Oskar Bernadotte af Wisborg, Greve e. Bernadotte , s. 27.05.1890 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona. Tauluun 70
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 70
XI Carl Oskar Oscarinpoika Bernadotte af Wisborg, Greve e. Bernadotte, (Taulusta 69, äiti Ebba Bernadotte) s. 27.05.1890 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona, k. 23.04.1977 Ruotsi, Tukholma, Grödinge förs.

Carl Oscar Bernadotte af Wisborg, född 27 maj 1890 i Karlskrona amiralitetsförsamling i Blekinge län, död 23 april 1977 på Frötuna gård i Rasbo, Uppsala län, var en svensk militär och en luxemburgsk greve (af Wisborg). Han var son till prins Oscar Bernadotte och Ebba Munck af Fulkila.

Carl Bernadotte af Wisborg avlade studentexamen i Stockholm 1909, blev underlöjtnant vid Livregementets dragoner 1911, ryttmästare vid Livregementet till hästs reserv 1926–1960. Han bebodde Malmsjö gård i Södermanland.

Han innehade ordförandeposten i Uppsala läns jaktvårdsförening 1925–1944, Skogsägarföreningen 1925–1955, Skogsvårdsstyrelsen 1936–1956, Skogsvårdsstyrelsens förbund 1950–1956, Svenska häradsallmänningsförbundet 1944–1963, Ointroducerad adels förening 1947–1963, Margarethahemmet från 1948, Stiftelsen Drottning Sophias skyddshem från 1950 och styrelsen för Frälsningsarméns utbildningsfond från 1952.

Han var ledamot av Uplands enskilda banks centralstyrelse 1940–1960 och Svenska skogsvårdsföreningen 1947–1961. Han blev ledamot av Kungliga Skogs- och Lantbruksakademien (LSLA) 1949 och hedersledamot i Uppsala läns hushållningssällskap 1953.

Carl Bernadotte af Wisborg gifte sig den 15 mars 1915 med friherrinnan Marianne De Geer (1893-1978), med vilken han fick fyra barn:

Dagmar (född 10 april 1916), gift 1936 med Nils-Magnus von Arbin (1910-1985). Vid Lennart Bernadottes död 2004 blev hon släktens äldsta medlem tätt följd av Carl Johan Bernadotte, född 31 oktober 1916, som avled 2012. Äldst genom tiderna i släkten är dock Dagmar von Arbins faster Elsa Cedergren som blev 102 år.[3]
Nils (född 9 februari 1918, död 21 april 1920)
Oscar (född 12 juli 1921) gift 1) 1944-1950 med friherrinnan Ebba Gyllenkrok (1918-2009), gift 2) 1950 med Gertrud Ollén (1916-1999)
Catharina (född 14 april 1926) gift 1948-1968 med Tore Nilert (1915-1997)

Paret skildes den 20 mars 1935. Carl gifte om sig den 20 april 1937 i Stockholm med Gerty Börjesson (1910-2004) med vilken han fick ett barn:

Claes (född 17 juli 1942), gift 22 november 1969 med Birgitta Magnusson (1943-)

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Carl_Bernadotte_af_Wisborg.
Carl Bernadotte af Wisborg gravsten Norra begravningsplatsen, Solna

1. puoliso: Vihitty 15.03.1915 Ruotsi, Tukholma, eronneet 20.03.1935 Marianne Louiksentytär De Geer af Leufsta o.s. De Geer Marianne De Geer af Leufsta, född den 6 oktober 1893 i Rasbo i Uppsala län, död den 31 juli 1978 i Stockholm, var en svensk friherrinna och luxemburgsk grevinna 1915-1935., s. 06.10.1893 Ruotsi, Uppsala, Rasbo, Frötuna, k. 31.07.1978 Ruotsi, Tukholma.
Marianne De Geer af Leufsta Emme (1893-1978)

Lapset:
Dagmar von Arbin o.s. Bernadotte , s. 10.04.1916 Ruotsi, Tukholma. Tauluun 71
Nils Bernadotte s. 09.02.1918 Ruotsi, Tukholma, k. 21.04.1920 Ruotsi, Tukholma.
2. puoliso: Vihitty 20.04.1937 Ruotsi, Tukholma Gerty Fritzintytär Bernadotte, Grevinna av Wisborg o.s. Börjesson s. 30.10.1910 Ruotsi, k. 17.11.2002 Ruotsi, Blekinge, Karlskrona.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 71
XII Dagmar Carlintytär von Arbin o.s. Bernadotte, (Taulusta 70, isä Carl Bernadotte af Wisborg, Greve) s. 10.04.1916 Ruotsi, Tukholma.

Puoliso: Vihitty 1936 Ruotsi, Tukholma Nils-Magnus von Arbin s. 17.08.1910 Ruotsi, Östergotland, Norrköping, Skärkind, k. 03.03.1985 Ruotsi, Östergotland, Norrköping, Kimstad.

Nils-Magnus von Arbin blev officer och fänrik i Flygvapnet 1933. År 1935 befordrades han till underlöjtnant, 1936 till löjtnant, 1941 till kapten, 1947 till major, 1949 till överstelöjtnant och 1953 till överste. Efter kriget var han flygattaché i London åren 1946–1950. Åren 1952–1959 var han flottiljchef för Östgöta flygflottilj (F 3), och under åren 1959–1964 flottiljchef för Bråvalla flygflottilj (F 13). Efter sin avgång från Flygvapnet 1964 inledde han en civilkarriär, då han tillträdde som informations- och PR-chef för Saab-Scaniakoncernen.

År 1936 gifte sig von Arbin med grevinnan Dagmar Bernadotte af Wisborg, som är dotter till greve Carl Bernadotte af Wisborg. Tillsammans fick de fem döttrar, Marianne Flach, Louise, Cathrine, Jeanette och Madeleine.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Nils-Magnus_von_Arbin.
Nils-Magnus von Arbin, född 17 augusti 1910 i Skärkind, död 3 mars 1985 i Kimstad, var en svensk officer i Flygvapnet.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 72
VIII Fredrika Sofia Carlintytär de Pont o.s. Munck af Fulkila, (Taulusta 65, isä Carl Munck af Fulkila) s. 18.05.1765 Laitila, k. 29.04.1834 Somero.

Puoliso: Vihitty 16.07.1800 Somero Mårten Reinhold Jakobinpoika de Pont s. 11.09.1750 Somero, k. 04.08.1806 Somero.
Vanhemmat: Jacob Reinhold Mårteninpoika de Pont e. Depong, acob Reinhold de Pont perusti 1748 Someron Åvikin lasitehtaan, mikä aloitti maassamme katkeamattoman lasiteollisuuden perinteen. De Pontin tarmokkaan johdon ansiosta Åvikista tuli 1770-luvun lopulla Pohjoismaiden suurin lasitehdas., s. 18.09.1717 Ruotsi, Uppsala, k. 04.05.1788 Somero ja Catharina Elisabet Johanintytär de Pont o.s. Ahlgren, s. 15.09.1727 Turku (ruotsalainen srk.), k. 1793 Somero.

Lapset:
Karl Jakob Reinhold de Pont , s. 22.05.1803 Somero. Tauluun 73
Claes Marten Albert de Pont , s. 01.08.1804 Somero. Tauluun 74
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 73
IX Karl Jakob Reinhold Mårteninpoika de Pont, (Taulusta 72, äiti Fredrika de Pont) Kollegiregistraattori, tilanomistaja, s. 22.05.1803 Somero, k. 08.12.1872 Somero.

Puoliso: Vihitty 11.09.1838 Somero, Lahtinen Clara Tilda Lovisa Wilhelmintytär de Pont o.s. Gadolin Clara kuoli 33-vuotiaana synnytyksessä., s. 11.03.1820 Somero, k. 23.02.1854 Somero, Lahtinen.
Vanhemmat: Wilhelm Jacobinpoika Gadolin, Han blev 63 år Löjtnant vid armeens flotta och ägare till Åviks glasbruk, s. 06.06.1783 Turku, k. 12.09.1846 Somero, Åvik ja Charlotta Henrika Henrikintytär Gadolin o.s. Spåre, s. 27.04.1793 Tuusula, k. 22.10.1821 Somero, Åvik.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 74
IX Claes Marten Albert Mårteninpoika de Pont, (Taulusta 72, äiti Fredrika de Pont) Aliluutnantti 1833, ero s.v. Omisti Kosken kartanon Koskella Tl. vuodesta 1837., s. 01.08.1804 Somero, k. 09.12.1875 Koski.

Yksityistodistus. Hämäläisen osakunnan jäsen 17.12.1821 [1821 Decembr: d. XVII] Claudius Martinus Albertus de Pont natus die XV Junii MDCCCIV frater praecedentis. | Uttagit Nationsbetyg d. 19 Mars 1827. med samma vitsord som föregående. Ylioppilas Turussa 18.12.1821. — Kersantti 1. Suomen jalkaväkirykmentissä (1. Suomen tarkk'ampujaprikaatissa) 1824. Siirto Suomen kaartiin 1829, vanhempi aliupseeri 1830. Vänrikki venäläisessä 46. jääkärirykmentissä s.v. Aliluutnantti 1833, ero s.v. Omisti Kosken kartanon Koskella Tl. vuodesta 1837. † Koskella Tl. 9.12.1875.
Claes Mårten Albert de Pont (1804-1875)

Puoliso: Vihitty 14.11.1848 Koski Josefina Olivia Henrikintytär de Pont o.s. Rehbinder s. 11.04.1828 Koski, k. 15.09.1899 Helsinki.
Vanhemmat: Henrik Johan Rehbinder, s. 04.07.1778 Piikkiö, k. 18.04.1835 Marttila ja Catharina Sofia Rehbinder o.s. Schwartz, s. 21.01.1788, k. 20.02.1859 Koski.

Lapset:
Hulda Olivia de Pont s. 25.11.1856 Koski.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 75
VI Claes Jöran Claesinpoika Munck af Fulkila, (Taulusta 63, isä Claes Munck af Fulkila) Kornetti, s. 21.08.1701 Vihti, Härkälä, k. 12.04.1761 Vihti, Härkälä.

Claes Göran (son av Claes), till Härkälä i Vichtis socken i Finland. Född 1701-08-21. Volontär vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1725-10-00. Korpral vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1740-08-27. Furir 1741-03-05. Avsked 1748-12-24. Kornetts karaktär 1749-06-06. Död 1761 och begraven i Vichtis kyrka 1761-04-12.


Munck af Fulkilan suku omisti Härkälän kartanon Vihdissä vuosina 1691–1781 ja Irjalan kartanon niin ikään Vihdissä 1700-luvun alkupuolelta vuoteen 1859.

Nykyinen Otalammen alue muodostuu vanhoista Vihdin kunnan itäosassa sijainneista Tuohilammen, Härkälän, Salmin, Ruskelan, Ollilan sekä Siippoon kylistä. Näiden Salpausselän reunamuodostuman eteläpuolella sijainneiden kylien tunnettu syntyhistoria ulottuu aina keskiajalle saakka. Nykyisen maiseman juuret ovat peräti 7000 vuoden päässä, jolloin nykyiset pellot olivat vielä veden peitossa. Keskiajalla asutus syntyi moreeniselänteille ja veden alta paljastuneet viljavat savimaat raivattiin viljelykäyttöön. Moreenimaalle oli hyvä perustaa talo ja vanha järvenpohja sopi erinomaisesti viljelykseen.

Otalammen asuttaminen

Otalammen varhaisin tunnettu asutus on 1500-luvulta, ja se sijoittuu Tuohilammen etelärannalle, Härkälänjokilaaksoon sekä Salmijärven rannoille. Vuonna 1550 Härkälän kylässä oli kuusi taloa, Ollilassa kaksi ja Ruskelassa viisi. Tuohilamella tiedetään vuonna 1600 olleen kolme taloa. Otalammen keskiosassa sijaitsevat vanhat, viljavat viljelylaaksot, jotka ovat maata peittäneen Itämeren 7000 vuotta sitten vallinneen Ancylusjärvi-vaiheen pohjaan kerrostunutta savea.

Vuonna 1649 muodostettiin Härkälän kartano kahdesta lahjoitustilasta. Kartano nautti verovapautta säteritilana vuoteen 1682 saakka, jonka jälkeen siitä tuli säteriratsutila. 1800-luvulla tilalla oli toistakymmentä torppaa, saha ja meijeri. Kartanon nykyinen päärakennus on rakennettu 1870-luvulla. Salmin eli Fredriksgårdin kartano toimi säteriratsutilana vuodesta 1682. Kartanolla oli 1840-luvulla 11 torppaa, kotitarvemylly ja vesisaha. Kartanon viimeisin 1870-luvulla rakennettu päärakennus on purettu. Tuohilammen kartanoksi kutsuttu tila ei ole varsinainen verovapautta nauttinut kartano, vaan entinen ratsutila. Tilalla oli 1800-luvulla 5-11 torppaa.

1700-1800-luvuilla perustetut torpat sijoittuivat teiden varsille ja peltoalueiden reunoille, perustamisolosuhteiltaan suotuisille moreeniselänteille. 1800-luvulta 1900-luvulle Härkälä oli eräs Vihdin suurimmista torpparikylistä.

Rautatie työllistää

Hanko-Hyvinkää rautatien rakennustyöt aloitettiin vuonna 1871. Rautatien rakennutti pietarilaisten liikemiesten muodostama yhtiö. Radan rakentajat olivat sekä venäläisiä, että suomalaisia. Rakennustyömaa oli valtava; työmiehille oli jopa oma sairaala ja hautausmaa Lankilassa. ”Hankopaana” vihittiin käyttöön 8.10.1873.

Otalammen asema rakennettiin vuosina 1898-99. Radan myötä asutus asemataajamassa alkoi asteittain tiivistyä. Rautatiellä oli suuri merkitys myös alueen maa- ja metsätaloudelle. Vuonna 1915 Otalammen asemalta lähti maitoa yli 2,5 miljoonaa kiloa ja halkoja yli 20 000 tonnia. Moni otalampelainen sai elantonsa rautatien tai aseman työllistäminä.

Rautatien myötä palveluammattien harjoittajat hakeutuivat aseman läheisyyteen. Kylällä toimi mm. kirvesmiehiä, kauppiaita, suutari, seppä, teurastaja, kestikievari, liikennöitsijä ja puhelinkeskus.

Kansalaissota ja konkurssit

Kansalaissodassa Otalampikaan ei välttynyt kahakoilta. Punakaartin Vihdin pataljoonan päällikkö Arvid Jalava oli Otalammelta, samoin kuin kirjailija Hilda Tihilä, joka perusti aseistetun punakaartin naistenosaston. Valkoiset perustivat alueelle suojeluskunnan oman osaston. Molemmat osapuolet tekivät sodan aikana väkivallantekoja myös Otalammella.

Härkälän kartanon konkurssien seurauksena, vuosina 1925 ja 1932, kartanon maat siirtyivät Suomen valtiolle ja ne lohkottiin ja myytiin. Asuinpalstat myytiin pääosin vanhoilta asuinpaikoilta kuten torppien tonteilta, jolloin perinteinen kylämaisema kuitenkin säilyi.

Sivistystoimintaa ja kesäasukkaita

Kortjärven kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1892. Vuonna 1922 Härkälään perustettiin alakansakoulu ja pari vuotta myöhemmin koulun nimi muutettiin Härkälän kouluksi. Siippoon kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1914 ja alakansakoulu vuonna 1923. Ruskelan kansakoulu ja alakansakoulu aloittivat toimintansa vuonna 1926.

1900-luvun alku oli vilkkaan yhdistystoiminnan aikaa: Vuodesta 1904 Otalammella toimi oma raittiusyhdistys, vuonna 1906 perustettiin Otalammin nuorisoseura ja Otalammen työväenyhdistys.

Otalammen rannoille alkoi tulla lähinnä helsinkiläisten kesäasutusta 1930-luvulla, kun Härkälän kartanon konkurssin seurauksena useita rantatontteja tuli kaupan. Helsingistä Otalammelle kuljettiin joko junalla Hyvinkään kautta tai tietä pitkin Nurmijärven kautta, sillä Vanhaa Porintietä ei vielä ollut. Tämä ”Tannerin tienä” tunnettu yhteys rakennettiin vasta 1950-luvulla. Muilta osin nykyinen tiestö noudattelee hyvin pitkälle vanhoja tielinjauksia.

Sotavuodet

Myös sotiemme aikaan rautatiellä oli suuri merkitys. Pakkomääräyksin yhteiseen käyttöön määrättyä maatalous- ja puutavaraa ajettiin Otalammen asemalle, josta sitä toimitettiin eteenpäin rintamalle.

Sodan aikana, vuonna 1942 Kalevalaiset Naiset ry perusti Otalammelle Leponiemen kiinteistöön äitikodin, jonka tarkoituksena oli tarjota kolmen viikon maksuttomia lomia suurperheiden äideille.

Sodan jälkeen siirtoväkeä asutettiin lähinnä vanhojen kylien takamaille, kuten esimerkiksi Laurin suunnalle. Otalammen alue laajeni ja sen kulttuurielämä vilkastui. Talkoovoimin rakennettiin Ruskopirtti, jossa pidettiin iltamia ja esitettiin näytelmiä. 1960-70-luvuilla Ruskopirtille tuli lähiseuduilta bussilasteittain nuoria tansseihin.

Lähteet:

Myllyniemi Seppo, Vihdin historia 1800-1918, Vihti venäjän vallan aikana. Jyväskylä 1990.
Soikkeli Kaarle, Vihdin historia osat I-II. Helsinki 1932.
Ketola Eino, Vihdin historia 1918-1965 osat I-II. Jyväkylä 1997.
Högström Hilkka, Otalammen rakennusinventointi 1993. Vihdin Museo.
Forsius-Nummela Johanna. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Vihti 1994.
.
Härkälän päärakennus on 50 metriä pitkä.

Puoliso: Vihitty 25.04.1738 Vihti Magdalena Eleonora Gotthardintytär Munck af Fulkila o.s. von Rehausen s. 15.02.1719, k. 11.03.1786 Vihti, Härkälä.
Vanhemmat: Gotthard Georg Baltzarinpoika von Rehausen, Kapteeni, s. 20.04.1689 Liivinmaa, k. 09.11.1752 Vihti, Tuohilampi ja Catharina Helena Jakobintytär von Rehausen o.s. Sneckenberg, s. 16.11.1697 Ruotsi, Tukholma, k. 16.04.1722 Ruotsi.

Lapset:
Agneta Sofia von Numers o.s. Munck af Fulkila , s. 15.07.1740 Vihti, Härkälä. Tauluun 76
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 76
VII Agneta Sofia Claesintytär von Numers o.s. Munck af Fulkila, (Taulusta 75, isä Claes Munck af Fulkila) s. 15.07.1740 Vihti, Härkälä, k. 18.02.1813 Espoo, Otaniemi.

Puoliso: Adolf Fredrik Garlinpoika von Numers Otaniemen kartanon isäntä., s. 27.07.1746 Espoo, Otaniemi, k. 03.04.1809 Espoo, Otaniemi.

Varhaisimmat merkit ihmistoiminnasta Otaniemen alueella löytyvät nyk. Jämeräntaival 3:n (n.s. kesähotellin) sisäpihan edustalta: pronssikautinen hiidenkiuas (myös "alkuteekkarin haudaksi" kutsuttu), ikää arviolta 3000 vuotta. Tuollaisia hautoja rakennettiin ilmeisesti myös kadonneille muistomerkiksi, koska tästä hiidenkiukaasta ei vainajan luita ole löydetty. Haudat rakennettiin tyypillisesti luodoille, jollainen tämä Jämeräntaipaleen kukkulakin aikoinaan oli. Muinaiset kalastajat liikkuivat alueella mm. siksi, että Vantaanjoen pääuoma laski tuolloin vielä Laajalahden pohjukkaan, Isoon Huopalahteen.

Paikannimen "otaniemi" kantasanasta ei ole varmaa tietoa. On arveltu sen olevan "oka" (keihään kärki, niemen terävähkön muodon takia) tai "ohto" (otso l. karhu, mihin viittaavat muut lähistön paikannimet, kuten esim. Otsolahti ja Karhusaari) tai saamelaisten "outa" (metsäinen, alava maa). Tämä viimeksi mainittu voisi hyvinkin olla oikea vaihtoehto, koska myöhäiskeskiajan kirjallisissa lähteissä Otaniemi esiintyy muodoissa Outnäs/Owttenes/Outenesby (myöh. Otnäs). Ruotsin kielelle vieraan diftongin "ou" perusteella voidaan päätellä, että alueella on liikkunut jo varhain (etelä)saamelaisia tai hämäläisiä. Espoossa on muitakin saamelaisperäisiä nimiä, huomattavimpana varmaankin Nuuksio.

Otaniemen kylä (jossa verokirjojen mukaan oli 1540-luvulla 3 taloa) kuului aikoinaan Helsingin pitäjään, jonka käräjillä kylän isännät useammankin kerran toimivat lautamiehinä. Pitkän vihan aikaan, kovana jäätalvena 1577 tataarit hyökkäsivät suomenlahden yli Espoon rannikolle ja polttivat mm. koko Otaniemen kylän. Vuonna 1602 maat siirtyivät sodissa kunnostautuneelle vänrikki Daniel Golovatshev'ille. Turun linnan päällikkö Anders Nilsson (Hyttner) sai 1630-luvulle tultaessa Otaniemen talot haltuunsa ja niistä muodostui tuolloin ensimmäistä kertaa yksi kokonainen tila, ratsumiesvarustelusta vapautettu säteri.

Helsingin pormestari Gabriel Tavast osti Otaniemen v. 1653 ja vajaa 10 vuotta myöhemmin (1662) se siirtyi valtiolle kruunun säteriksi. Rustholliksi Otaniemi hyväksyttiin v. 1695. Sitä ennen alue oli jo siirretty kuulumaan Espooseen. Isovihan jälkeen Otaniemen maat osti Kaarle XII:n armeijassa palvellut eversti Henrik Wright. Tämä tapahtui v. 1734, ja samalla syntyi kaksi uutta torppaa, Otsolahden itärannan Björnholm (Karhusaari) ja Otaniemen kärjen Lakör. Viaporin (Suomenlinnan) valtaisan rakentamisurakan käynnistyessä Otaniemen tila siirtyi v. 1746 Karl von Numersin omistukseen.

Viaporin rakentajat ja varusväki tarvitsivat runsaasti majoitustilaa ja myös Otaniemen alueelle pystytettiin uusia asumuksia. Eräästä tällaisesta n.s. sotilastorpasta kehittyi myöhemmin Hagalundin kartano, joka edelleen on paikallaan, Otaniemen vesitornin lähellä. Vuonna 1810 tila jaettiin kahtia Karl von Numersin pojanpoikien kesken. Toinen heistä sai Hagalundin kartanon alueen ja toinen itse kantatilan päärakennuksineen. Otaniemen kartano myytiin v. 1832 pankinjohtaja Johan Norrmanille, joka puolestaan 25 vuotta myöhemmin myi kaiken oluttehtailija Paul Sinebrychoffille. Tämä laajensi omistuksiaan ja osti v. 1859 myös Hagalundin kartanon.

Kun tehtailija kuoli 1883, siirtyi koko alue vanhemmalle pojalle, Nikolaille, joka kuitenkin lähti jo 3 vuotta myöhemmin ulkomaille terveyttään hoitamaan. Ohjat otti tällöin Nikolain pikkuveli, isänsä mukaan Paul nimeltään, joka oli mennyt naimisiin näyttelijätär Fanny Grahnin kanssa. Pariskunta muutti Otaniemen kartanoon v. 1904. Avioliitto oli lapseton. Paul kuoli 1917 ja Fanny 4 vuotta myöhemmin. Testamentin myötä alue jaettiin 1922. Pienemmän osan (nyk. n.s. kampusalue ja Teekkarikylä) sai Fannyn veljentyttären aviomies, johtaja Carl af Forselles ja suuremman osan, muun muassa Hagalundin kartanon, peri Fannyn veljenpoika, lääkärinä ja tenniksenpelaajana - ja myös Westendin "isänä" - myöhemmin tunnettu Arne Grahn.

Af Forsellesit myivät Otaniemen 1927 kolmelle yksityishenkilölle, jotka perustivat alueelle osakeyhtiön Ab Otnäs Gård. 1930-luvulla yhtiön omistus siirtyi Kansallispankille ja sen nimeksi tuli Otaniemi Oy. Vuonna 1949 valtio osti edellä mainitulta yhtiöltä, Teknillisen korkeakoulun aloitteesta, "vanhan tykkitien" l. Lehtisaarentien pohjoispuolisen n. 107 hehtaarin alueen. Samanaikaisesti hankki korkeakoulun ylioppilaskunta n. 2 ha maata Otaniemestä tulevaa Teekkarikylää varten.

Otaniemen kartano ja sen lähiympäristö esiintyvät Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Varastettu kuolema (1938), jossa eräässä kohtauksessa kasakat ajavat aktivisteja takaa ja karauttavat hevosillaan suoraan kartanon pihaan. Toinen elokuva, missä Otaniemen kartano ja sen lähialueet näkyvät, on Teuvo Tulion Intohimon vallassa (1947).
Vanhemmat: Carl Mauritz Loretzinpoika von Numers, Luutnantti, s. 1714 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 04.03.1754 Kangasala ja Beata Charlotta Karlintytär von Numers o.s. Giös, s. 02.02.1715 Ruotsi, Strängnäs, k. 05.04.1764 Espoo, Otaniemi.
Otaniemen kartanon päärakennus keväällä 1956.

Lapset:
Jakob Reinhold von Numers , s. 10.11.1778 Espoo, Otaniemi. Tauluun 77
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 77
VIII Jakob Reinhold Adolfinpoika von Numers, (Taulusta 76, äiti Agneta von Numers) Majuri, Porin makasiininhoitaja, s. 10.11.1778 Espoo, Otaniemi, k. 26.01.1842 Pori.

Puoliso: Vihitty 14.10.1804 Beata Gustava Johanintytär von Numers o.s. Segersten s. 01.09.1783 Suomenlinna, Artilleriförsamling, k. 24.06.1836 Pori.

Lapset:
Amalia Maria Lovisa Krogius o.s. von Numers s. 25.04.1807 Kalvola, Niemelä, k. 17.01.1900 Helsinki.
Agneta Gustava Gripenberg ent. Waenerberg o.s. von Numers , s. 18.01.1805 Suomenlinnan tykistösrk. Tauluun 78
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 78
IX Agneta Gustava Jakobintytär Gripenberg ent. Waenerberg o.s. von Numers, (Taulusta 77, isä Jakob von Numers) s. 18.01.1805 Suomenlinnan tykistösrk., k. 04.09.1843 Oulu.

1. puoliso: Vihitty 04.01.1825 Helsinki Nils Gustaf Jonaksenpoika Waenerberg. (Taulu 1605). (Taulu 1606) Turun ja Porin läänin lääninkamreeri 1831., s. 15.09.1798 Leppävirta, k. 22.12.1831 Turku.

9.5.1814 Gustaf Mauritz (aiemmin Nils Gustaf) Waenerberg 12710. * 15.9.1798. Vht: armeijan laivaston Viaporin eskaaderin Varkauden osaston välskäri Johan Efraim Waenerberg († 1805) ja Sofia Juliana Nykopp. Yksityistodistus s.d. Pääsykuulustelu 7.5.1814. Ylioppilas Turussa 9.5.1814 Wænerberg, Nic. Gust., Vib. _ 1043. Viipurilaisen osakunnan jäsen 9.5.1814 9/5 1814 \ Nils Gustaf Wænerberg \ 15/9 1798 \ Läkare \ Warkaus. Läppavirda \ Den 13. Dec. 1816. uttagit betyg för att ingå i Åbo HRätt. Tuomarintutkinto 12.12.1816. Turun hovioikeuden auskultantti 20.12.1816. — Senaatin ylim. kamarikirjuri 1816, valtiovaraintoimituskunnan kamarikirjuri 1817, sotilastoimituskunnan kanslisti 1821, valtiovaraintoimituskunnan kanslisti s.v. Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttorin 2. kamreeri 1822. Yleisen revisio-oikeuden revisiokonttorin 1. reviisori 1826. Turun ja Porin läänin lääninkamreeri 1831. † Turussa (ruots. seurak.) 22.12.1831.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=12710.
Vanhemmat: Jonas Efraim Nilsinpoika Waenerberg, s. 1753 Ruotsi, Uppsala, k. 1805 ja Sofia Juliana Nilsintytär Waenerberg o.s. Nykopp, s. 04.11.1774 Sulkava, k. 02.10.1831 Pyhäjoki.

Lapset:
Emilia Sofia Jacquetta af Forselles o.s. Waenerberg , s. 29.04.1828 Helsinki. Tauluun 79
2. puoliso: Vihitty 09.03.1840 Pori Gustaf Leonard Nilsinpoika Gripenberg Henkivartioväen Suomen tarkk´ampujapataljoonan kapteeni 1834. Suomen pankin Oulun vaihtokonttorin pankinkomissaari 1852, kamarineuvos 1963., s. 25.04.1804 Pori, k. 22.06.1878 Lappeenranta.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 79
X Emilia Sofia Jacquetta Nilsintytär af Forselles o.s. Waenerberg, (Taulusta 78, äiti Agneta Gripenberg ent. Waenerberg) s. 29.04.1828 Helsinki, k. 05.08.1918 Helsinki, Kulosaari.

Puoliso: Vihitty 17.11.1857 Helsinki Jakob Henrik Alezander Fredrikinpoika af Forselles Everstiluutnantti ja 1870–1893 metsähallituksen pääjohtaja.

Forselles oli alkujaan insinööriupseeri ja palveli sotilasinsinöörinä Venäjällä ja Suomessa. Hän erosi palveluksesta 1856 everstiluutnantin arvoisena, ja hänet nimitettiin 1858 juuri perustetun Evon metsäopiston johtajaksi. Vuodet 1870–1893 hän toimi metsähallituksen ylitirehtöörinä., s. 26.01.1820 Helsinki, k. 04.07.1896 Helsinki.

Jakob Henrik Alexander (son av Fredrik Johan Ulrik, tab 5), född 1820-01-26. Kadett i Fredrikshamn 1833-01-24. Fänrik vid 3. artilleribrigaden 1840-06-10 med tur från 1839-08-20. Underlöjtnant vid fältingenjörkåren 1841-09-05. Löjtnant vid fältingenjörkåren 1842-08-23. Stabskapten 1848-02-07. Bevistade ungerska fälttåget 1849 och erhöll medaljen för detta fälttåg. RRS:tAO3kl med ros 1849-11-16. Adjutant hos ingenjörgeneralen von Daehn 1850-01-02. Kapten 1851-07-07. Avsked 1851-11-11. Ingick åter i tjänst som kapten vid fältingenjörerna 1855-03-02 med anställning hos generalguvernören över Finland. RRS:tStO2kl med svenska 1855-09-12. Överstelöjtnants avsked 1856-08-20. Ingenjör av 2. klassen eller kapten vid ingenjörkåren för väg- och vattenkommunikationerna i Finland 1858-02-02. Överstelöjtnants avsked 1858-10-06. Direktör för forstinstitutet på Evois 1858-10-06. RRS:tStO2kl med kejserlig kr o sv 1859-04-20. Överdirektör vid forststyrelsen i Finland 1870-11-08. RRS:tAO2kl 1873-04-20 och S:t VlO3kl 1877-04-29. Statsråds titel 1881-04-24. Utmärkelsetecken för 40 års tjänst 1885-11-12. Verkligt statsråd 1886-03-29. RRS:tStO1kl 1890-04-13. Avsked 1893-11-14. Död 1896-07-04 i Helsingfors.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Af_Forselles_nr_2018#TAB_7.
Vanhemmat: Fredrik Johan Ulrik Jakobinpoika af Forselles, Majuri ja kauppaneuvos. Sergeant vid Nylands dragonregemente 1796-10-26. Kadett vid Haapaniemi 1796–1800-10-01. Kornett vid Nylands dragonregemente 1800-10-26. Löjtnant vid Nylands dragonregemente 180505-04. Kapten i armén 1809-06-29. GMtf 1809. Majors avsked 1810. Han bevistade finska kriget 1808–1809 och blev sårad vid Pyhäjoki., s. 11.08.1783 Pernaja, Sarvisalo, k. 03.02.1857 Elimäki, Moisio ja Sofia Charlotta Henrietta af Forselles o.s. Gutowski, s. 1796, k. 15.01.1823 Elimäki, Moisio.
Adliga ätten af Forselles nr 2018. Adlad 1767-01-24, introducerad 1775. Ätten, som har finskt ursprung, immatrikulerades på riddarhuset i Finland 1818-01-23 under nr 143 bland adelsmän. En gren av ätten har i Finland blivit upphöjd i friherrligt stånd.

Lapset:
Aline Henriette Af Forselles s. 26.01.1859 Helsinki.
Sigrid Maria Rosina Af Forselles Suomalainen kuvanveistäjä. Hän oli yksi Suomen ensimmäisiä naiskuvanveistäjiä. Hän työskenteli ja asui suuren osan elämästään Pariisissa ja Firenzessä. Af Forsellesin päätyönä pidetään Ihmissielun kehitys -nimistä viisiosaista reliefisarjaa, jonka osista neljä on nähtävillä Kallion kirkossa Helsingissä. Associée de la Société des beaux arts i Paris 1901., s. 04.05.1860 Lammi, k. 16.01.1935 Italia, Firenze.

Sigrid Maria Rosina af Forselles (4. toukokuuta 1860 Lammi – 16. tammikuuta 1935 Firenze, Italia) oli suomalainen kuvanveistäjä. Hän oli yksi Suomen ensimmäisiä naiskuvanveistäjiä. Hän työskenteli ja asui suuren osan elämästään Pariisissa ja Firenzessä. Af Forsellesin päätyönä pidetään Ihmissielun kehitys -nimistä viisiosaista reliefisarjaa, jonka osista neljä on nähtävillä Kallion kirkossa Helsingissä.

Ennen af Forsellesia Suomessa oli ollut vain pari naiskuvanveistäjää, kuten Alina Forsman ja Eveliina Särkelä, jotka olivat kuitenkin joutuneet jättämään kuvanveistäjän työn, koska eivät kyenneet elättämään sillä itseään.

Elämä

Sigrid af Forsellesin isä oli everstiluutnantti ja Metsähallituksen ylijohtaja Jacob Henrik Alexander af Forselles. Hänen äitinsä oli Emilie Sofie Jacquette Waenerberg. Hän syntyi Lammin Evolla, missä hänen isänsä toimi tuolloin Evon metsäinstituutin ensimmäisenä johtajana. Af Forselles kävi saksalaista tyttökoulua Helsingissä ja opiskeli vuoden ajan sisäoppilaitoksessa Sveitsin Veveyssä. Vuosina 1876–1880 hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa ei kuitenkaan tuohon aikaan opetettu kuvanveistoa. Oltuaan muutaman kuukauden ajan kuvanveistäjä Robert Stigellin yksityisoppilaana af Forselles muutti 1880 Pariisiin ja opiskeli seuraavat kaksi vuotta Académie Julianissa. Sielläkään ei hänen harmikseen annettu kuvanveisto-opetusta naisille. Ranskan valtion taideakatemia École des Beaux-Arts puolestaan ei hyväksynyt naisopiskelijoita. Tämän vuoksi af Forselles, hänen ystävänsä Madeleine Jouvray ja pari muuta naisopiskelijaa vuokrasivat Pariisista 1882 oman ateljeen ja kutsuivat yksityisopettajakseen kuvanveistäjä Alfred Boucherin. Kun Boucher pian siirtyi Roomaan, hän suositteli oppilaitaan Auguste Rodinille. Af Forselles oli tämän jälkeen vuoteen 1886 Rodinin oppilaana ja osan ajasta myös tämän ateljeeapulaisena. Hän muun muassa avusti Rodinia tämän suurtyön Calais’n porvarit toteutuksessa. Rodin pyysi häntä auttamaan myös toisessa suurhankkeessaan Helvetin portissa, mutta af Forselles kieltäytyi. Tuon ajan akateemisesta taideopetuksesta poiketen Rodin ei laittanut oppilaitaan kopioimaan antiikin veistoksia, vaan pani nämä alusta lähtien työskentelemään elävien mallien kanssa.

Af Forselles debytoi Pariisin kevätsalongissa vuonna 1884. Oltuaan neljä vuotta Rodinin opissa hän ryhtyi vuonna 1887 suunnittelemaan omaa monumentaalista reliefisarjaa. Hankkeen toteutus venyi kestämään yli kymmenen vuotta. Sitä varten Af Forselles siirtyi Italiaan ja työskenteli ensimmäisen kerran Firenzessä vuodet 1887–1891. Ranskan akateemisessa kuvanveistossa vaikutti noihin aikoihin Firenzen varhaisrenessanssia esikuvanaan pitänyt suuntaus, niin sanottu uusfirenzeläisyys, joka lienee innoittanut myös af Forsellesia. Hän jatkoi suuren reliefisarjansa työstämistä asuessaan vuosina 1891–1897 uudelleen Pariisissa. Isänsä kuoltua af Forselles palasi vuonna 1897 Suomeen ja asui muutaman vuoden Helsingissä leskiäitinsä luona, mutta muutti 1900 takaisin Pariisiin ja vuokrasi sieltä ateljeen, jossa viimeisteli suuren reliefisarjansa. Teoksen ensimmäisten osien oltua näytteillä Pariisissa hänet hyväksyttiin vuonna 1901 ensimmäisenä suomalaisnaisena Ranskan taiteilijajärjestön Société des Artistes Français’n jäseneksi. Tämän jälkeen af Forselles kuitenkin luopui monumentaaliaiheista ja ryhtyi sen sijaan muovailemaan savesta koristeellisia uurnia ja vaaseja, joiden reliefit ja uurtokuvat perustuivat muun muassa kasviaiheisiin ja Raamattuun. Syksyllä 1911 af Forselles muutti uudelleen Firenzeen, jossa asui ja työskenteli loppuikänsä. Viimeisinä vuosinaan hän suunnitteli palaavansa Suomeen heikkenevän terveytensä vuoksi, mutta suunnitelma jäi toteutumatta, ja hän kuoli 74-vuotiaana Firenzessä tammikuussa 1935.

Pääosan elämästään Ranskassa ja Italiassa asunut Af Forselles asetti vain harvoin töitään näytteille Suomessa, joten hän jäi elinaikanaan synnyinmaassaan melko tuntemattomaksi. Hänen valintoihinsa saattoi vaikuttaa myös suomalaisten taidekriitikkojen hänen töistään esittämä kritiikki hänen uransa alkuvaiheessa. Ulkomailla asuessaan af Forselles vieraantui Suomen oloista eikä edes vieraillut Suomessa kovin usein. Af Forsellesin ainoa tunnettu ulkoveistos on hänen isänsä haudalle Helsingin Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1898 pystytetty enkelipatsas, joka oli esillä Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä nimellä Ylistyslaulu. Kallion kirkkoon sijoitettujen Ihmissielun kehityksen neljän osan ohella eräitä af Forsellesin kipsiveistoksia on esillä myös Helsingin Kulosaaren kirkossa.

Af Forselles kiinnostui 1880- ja 1890-luvuilla Pariisissa asuessaan spiritismistä, okkultismista ja teosofiasta. Hänen kiinnostuksensa tähän aihepiiriin syveni vuosien kuluessa ja sen on sanottu näkyvän myös hänen taiteellisessa tuotannossaan. Hän uskoi olleensa yhteydessä henkimaailmaan ja omaavansa henkiparantamisen kyvyn.

Ihmissielun kehitys

Af Forsellesin päätyönä pidetään viisiosaista uskonnollista reliefisarjaa Ihmissielun kehitys, joka kuvaa ihmiskunnan taistelua, kehitystä ja lopullista vapautumista. Sen osat ovat nimiltään Ihmisten taistelu, Vankeus, Vuorisaarna, Kotimatkalla ja Kotiinpaluu. Kaksi ensimmäistä osaa olivat vuosisadan vaihteessa näytteillä Champ-de-Marsin salongissa Pariisissa, jossa ne saivat hyvän vastaanoton ja kehuja af Forsellesin entisiltä opettajilta Boucherilta ja Rodinilta. Kolmas osa oli ensi kerran näytteillä vuonna 1902 ja kaksi viimeistä osaa hieman myöhemmin. Kaikki viisi osaa esiteltiin Suomessa vuonna 1908 toisessa naistaiteilijoiden näyttelyssä. Teos sai tuolloin suomalaisilta taidekriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, sillä monumentaalikuvanveistoa pidettiin naistaiteilijalle sopimattomana alana.

Teossarjan ensimmäinen osa, pakanalliseen mytologiaan ja Edda-taruston ragnarök-maailmanloppuun viittaava Ihmisten taistelu ostettiin vuonna 1909 Antellin kokoelmaan ja nykyisin se kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin. Se on halkeillut pahasti. Raamatun Vanhaan ja Uuteen testamenttiin perustuvat loput neljä osaa af Forsellesin äiti lahjoitti muutamaa vuotta myöhemmin valmistuneeseen Kallion kirkkoon. Vankeus ja Vuorisaarna ovat nykyään esillä kirkon eteisessä ja Kotimatka ja Kotiintulo urkuparvella. Kokonaisuuden on sanottu ilmentäneen af Forsellesin teosofista katsomusta kaikkien uskontojen yhteisstä ytimestä, mutta ensimmäisen osan erottaminen teki neljästä muusta sopivia kristilliseen kirkkoon. Taiteilija itse oli pettynyt siihen, että myös nämä neljä osaa sijoitettiin kirkossa hajalleen. Lisäksi reliefejä ei ole koskaan valettu pronssiin, vaan ne ovat edelleen alkuperäisessä kipsiasussaan.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sigrid_af_Forselles.
Sigrid Maria Rosina af Forselles (4. toukokuuta 1860 Lammi – 16. tammikuuta 1935 Firenze, Italia)
Arthur Edvard af Forselles , s. 11.02.1864 Lammi, (kaksonen). Tauluun 80
Valter Henrik Alexander Af Forselles s. 11.02.1864 Lammi, (kaksonen), k. 31.01.1866 Lammi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 80
XI Arthur Edvard Jakobinpoika af Forselles, (Taulusta 79, äiti Emilia af Forselles) Suomalainen lääkäri, professori ja poliitikko. Hän toimi Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin ylimääräisenä professorina 1907-1929.

Af Forselles oli säätyvaltiopäivien ritariston ja aatelin jäsen valtiopäivillä 1897, 1899, 1905–1906. Eduskuntaan hänet valittiin kolmivuotsikaudeksi vuoden 1919 vaaleissa RKP:n edustajana. Af Forselles oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. FK o. FM 1886. MK 1888. ML 1891, MKD 1894. Docent i otiatrik 1896. E.o. prof. i öron-, näs- o. strupsjukdomar 1907—1929. Assist, läkare v. Allm. sjukhusets kirurgiska avd. 1891—95. Under¬läkare därst. 1896—97. Stadsfullmäktig i Hfors under olika perioder. Riksdagsman 1919. Jubelmagister 1936. Ordf. i Nordiska Förenings¬bankens förvaltningsråd. Hedersledamot av Finlands Automobilklubb. K. FYR., K.DaD.2, K.No.Ol. 2, K.Sv.Va.2, R.Ry.A. 3. R.Sv.Xo. G. 1892 m. Emma Adele Kolster (cl. 1923). D. 27. 7. 1953. Publ.: Se Carpelan-Tudeer o. Sola-Tudeer. Hfors Universitets lärare o. tjänstemän samt Soininen-Kaprio., s. 11.02.1864 Lammi, (kaksonen), k. 27.07.1953 Kannus.

19.5.1883 AF FORSELLES Arthur Edvard 21188 (Uusm.). * Lammi 11.2.1864, vanht ylijohtaja, todellinen valtioneuvos Henrik Alexander af Forselles ja Emelie Sofie Jacquette Waenerberg. Yo Hfors reallyc. FK (fm) ja FM 1886, LK 1888, LL 1891, LKT 1894. Yliop. korva-, nenä- ja kurkkutautien ylim. prof. 1907-29. Valtiopäivämies ja kansaned. (RKP). † Helsinki 27.7.1953. – Pso 1892 Emma Adèle Kolster, k. 1923.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21188

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arthur Edvard (son av Jakob Henrik Alexander, tab 7), född tvilling 1864-02-11 i Lampis socken, Finland. Studentexamen i Helsingfors 1883-05-19. Fil. kand. 1886-05-28 och promov. fil. mag. 1886-05-31. Med. kand. 1888-05-19 och lic. 1891-05-09. Klinisk assistentläkare vid Kirurgiska sjukhuset i Helsingfors 1892-01-27–1895-04-01. Med. och kir. doktor 1894-02-24. Docent i otiatrik vid universitetet i Helsingfors 1896-04-18. Underläkare vid Kirurgiska sjukhuset i Helsingfors 1896-06-15–1897-06-01. Extra ordinarie professor i öron-, näs- och strupsjukdomar vid universitet i Helsingfors 1907-01-28. RNO 1914. RRS:tAO3kl 1915-12-19. Riksdagsman sedan 1919. Medlem av riksdagens bankofullmäktige. KFinlVRO2kl 1925-01-02. Jubelmagister. Extra ordinarie professor emertius. Ordförande i Nordiska Föreningsbankens förvaltningsråd. Hedersledamot av Finlands Automobilklubb. FRÖK tn. KDDO2kl. RVO. RNS:tOO2kl. RRS:tAO3kl.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Af_Forselles_nr_2018#TAB_8.
Arthur Edvard af Forselles (11. helmikuuta 1864 Lammi – 27. heinäkuuta 1953 Kannus)

Puoliso: Vihitty 25.09.1892 Helsinki Emma Adele Rudolfintytär af Forselles o.s. Kolster Dotter av äldre läraren vid Polytekniska institutet i Helsingfors, ingenjören Rudolf Kolster och Emma Angelika Ohrt., s. 14.06.1869 Helsinki, k. 26.11.1923 Helsinki.
Jugendlinnan historiaa: Emma Kolsterin puoliso professori Artur Edvard af Forselles (1864-1953) lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin Yliopiston ensimmäinen korva-, nenä- ja kurkkutautien professori, korvaklinikan perustaja, maapäivämies sekä kansanedustaja. Professori Artur Edvard af Forselles osti Majvikin alueen Kirkkonummen Masalasta perheensä kesänviettopaikaksi 1800-luvun lopulla. Hänelle oli tarjottu kesäpaikaksi Helsingin itäpuolella olevaa Kulosaarta, mutta hän piti sitä liian suurena alueena tuolloin kaksilapsiselle perheelleen. Majvikin ensimmäinen rakennus oli ”Lilla villan” – nykyisen päärakennuksen paikalla sijainnut pieni punainen mökki, jossa perhe vietti kesänsä jugendlinnaa rakennettaessa. Samassa puumökissä af Forselles kirjoitti väitöskirjansa. Myöhemmin Lilla villan jäi huvilanvartijan asunnoksi. Talvisodan aikana rakennus toimi pommisuojana. JUGENDLINNAA RAKENNETAAN Tarkat tiedot Majvikin vanhan päärakennuksen rakentamisvuodesta ja arkkitehdeista puuttuvat. Kuuluisa suomalainen arkkitehtikolmikko Gesellius-Saarinen-Lindgren rakensi vuonna 1902 itselleen asunto- ja ateljeetalon Hvitträskiin, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Majvikista länteen. Hvitträskissä ja Majvikissa onkin samoja jugend-tyylille ominaisia ratkaisuja ja koristeluja: isot ja pienet epäsäännölliset ikkunat, kaarevat ikkunoiden yläosat, runsaasti koristellut pilarit ja holvit, kasvi- ja eläinaiheiset reunuskoristeet seinissä. Onkin perusteltua uskoa, että joku Hvitträskin arkkitehdeista – todennäköisesti Armas Lindgren – olisi piirtänyt myös Majvikin ja että talo olisi valmistunut vuosien 1904 – 1908 välillä. Piirustuksissa ei kuitenkaan mainita arkkitehdin nimeä. Jugendlinnan perustus on tehty graniittijärkäleistä ja seinät tiilestä sekä puusta. Torni on muurattu tiilestä. Tiilet tuotiin laivalla Espoonlahden toisella puolella sijainneelta Bastvikin tiilitehtaalta. Huvilan paikaksi kaavailtiin ensin alempana rinteessä, tulotien varressa isojen kivien luona olevaa aluetta. Lopulta päädyttiin kuitenkin nykyiseen paikkaan – kallioisen mäen korkeimpaan kohtaan, jota kutsutaan Bergaksi.

Lapset:
Artur Fredrik Rudolf Alexander af Forselles s. 01.11.1893 Helsinki, k. 11.06.1906 Helsinki.
Anne-Marie Weckman o.s. af Forselles , s. 24.06.1903 Helsinki. Tauluun 81
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 81
XII Anne-Marie Arthurintytär Weckman o.s. af Forselles, (Taulusta 80, isä Arthur af Forselles) Studentexamen i Helsingfors 1920-05-27., s. 24.06.1903 Helsinki, k. 23.10.1992 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 15.04.1924 Helsinki Jarl Albert Oskar Johaninpoika Weckman s. 25.09.1898 Oulu, k. 23.07.1982 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Reinhold Wilhelminpoika Weckman, Eversti, omisti 1932–1949 Oy Aniko Ab:n., s. 11.09.1865 Liljendal, k. 21.04.1949 Oulu ja Elin Johanna Albertintytär Weckman o.s. Snellman, s. 17.06.1869 Oulu, k. 04.07.1956 Oulu.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 82
V Magdalena Andersintytär von der Pahlen o.s. Munck af Fulkila, (Taulusta 62, äiti Margareta Munck af Fulkila) s. 1662, k. 1744.

Puoliso: Otto Magnus Johanninpoika von der Pahlen Kornett vid Upplands ryttare 1672-07-27. Ryttmästare i fransk tjänst. Ryttmästare vid Åbo läns kavalleriregemente 1676-07-29. Ryttmästare vid livregementet till häst 1678. Avgången från regementet 1679. Friherre jämte sina bröder 1679-10-18 (introd. 1680 under nr 75). Död i pesten 1710 i Reval jämte sin andra hustru och hennes barn., k. 1710 Eesti, Tallinna.
Vanhemmat: Johann Filip Kersteninpoika von der Pahlen, Everstiluutnantti, s. 27.06.1602 Eesti, Kuressaari, k. 30.08.1694 Eesti, Tallinna, Tallinnan linna ja Elisabeth Christina Catharina Bogislauksentytär von der Pahlen o.s. von Rosen, s. 13.02.1619 Eesti, Tallinna.

Lapset:
Otto Christian von der Pahlen s. 17.09.1680 Eesti, Tallinna.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 83
V Beata Christina Andersintytär Quensel o.s. Munck af Fulkila, (Taulusta 62, äiti Margareta Munck af Fulkila) s. noin 1669, k. 17.03.1759 Somero, Hirsijärvi.

Puoliso: Magnus Gabriel Vilhelminpoika Quensel s. 1678, k. 16.03.1714 Uusimaa.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 84
IV Claes Johaninpoika Ramsay, (Taulusta 61, isä Johan Ramsay) Ratsumestari, k. 15.03.1687 Turku.

Aatelisto perusti Somerolle 1600-luvulla saamilleen läänityksille kahdeksan kartanoa, jotka reduktion jälkeen muuttuivat vuosisadan lopulla ratsuvelvollisiksi sätereiksi.

Kimalan perustaja oli ratsumestari Klas (Claes) Ramsay, joka perittyään Kimalan ja Sylvänän kylät 8. ja 9.9.1672 rakennutti itselleen asuinkartanon Kimalaan. Säterioikeudet Kimala sai vuonna 1675.

Sivuilla on myös dokumentti karjalaisministeri Eemil Luukasta, jonka ajaman sotienjälkeisen asutuspolitiikan seurauksena omat juureni ovat Someron Kimalassa.Olen syntynyt Kimalan vanhassa päärakennuksessa.

Lehtevän puiston ympäröimää Kimalan kartanon vanhaa päärakennusta ja sen ympäristöä on luonnehdittu maisemallisesti ja sekä kulttuuri- että rakennushistoriallisesti erittäin merkittäväksi.
Kimala on ilmeisesti Someron vanhin asuinrakennus. Rappiokuntoinen kiinteistö siirtyi viime sotien jälkeen karjalaisasutukseen. Se toimi Kimalan kylään sijoitettujen evakkoperheiden tilapäisenä asuinrakennuksena. Vuodesta 1989 lähtien talo ja sitä ympäröivät maat ovat kuuluneet Pertti ja Ullamaija Toukkarille.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Klas (Claes) Ramsay (1672-1687) perusti asuinkartanon Kimalaan
Kartano sai säterioikeudet 1675


Johan Ramsayn ensimmäisestä avioliitosta Märta Gallen kanssa syntynyt poika Klas (Claes) Ramsay peri Kimalan (ja Sylvänän kylät) 8. ja 9.9.1672 ja perusti itselleen asuinkartanon Kimalaan. (Kts. rahalöytö). Kolme talonpoikaistilaa yhdistettiin silloin herraskartanoksi, ja 1678 kartanoon liitettiin neljäs tila. Näin syntynyt Kimalan kartano nautti säterioikeuksia vuodesta 1675. Sitä nimitettiin tavallisesti kylän mukaan Kimalaksi, joskus myös Kartanoksi, joka lienee ollut virallinen nimi.

Kimalan kartanon perustaja Klas (Claes) Ramsay oli vänrikki ja 1667 ratsumestari "under Åbo läns fördubbl. kav. reg:te" (toinen tieto: ryttmästare vid Nylands och Tavastehus Läns Infanteri); kommenderad till Preussen öfver Livland under major Evert Jordans kommando."

Klas Ramsay palasi sotaretkeltä vammaisena, molemmat jalkansa menettäneenä vuonna 1679 ("återkom 1679 såsom krympling, hade under marschen hem förfrusit bägge fötterna").

Hän sai eron asepalveluksesta 1683 ja asettui Kimalaan asumaan. "Beviljades 7.7.1685 för sitt slätta tillstånd lifstidsfrälse för Vihmalo i St. Bertils kapellsocken."

Klas Ramsay avioitui Helena Stålhandsken kanssa (jolloin "ryttmästaren Henrik Nöding blef barnens förmyndare"). Helena S:n isä oli Johan Stålhandske (s. 1620 k. 4.3.1680), asessori ym. ym, äiti Margareta Fleming, avioliitto 23.11. 1643 Tukholman suurkirkossa, k. 1682, haudattu Turun tuomiokirkkoon 10.2.1684, mutta siirretty Paraisille miehensä tavoin.
- Margareta F:n vanhemmat: amiraali Henrik Fleming ja Ebba Erlandsdotter Bååt.

Klas Ramsay kuoli 1687 ja haudattiin 15.3.1687 Turun tuomiokirkkoon. Helena Stålhandske-Ramsay kuoli paria vuotta myöhemmin, vuonna 1690. Lasten holhoojaksi määrättiin ratsumestari Henrik Nödling.

Lapset:

1) Märta Margareta - s. noin 1680; eli vuonna 1708 Nickbyssä. Puoliso luutnantti Gotthard Nassokin, k. 1712.

2) Johan
- s. 1683, k. 1.3.1739.
- "Volontär vid Nylands och Tavastehus läns kav. reg:te 1703
- korpral 1704, kornet 1706, löjtnant1712, ryttmästare 1718.
Bevistade träffningen i Pälkäne 1713, och slaget i Storkyrö 1714.
Deltog i Fälttåget till Norge 1718."

Lähde: http://www.kimalankartano.com/ramsayt

Claes, (son av Johan), till Kimala och Sylvänä, också i Somero socken. Var fänrik 1667. Ryttmästare vid Åbo läns fördubblingskavalleriregemente 1677-08-00. Kommenderad till Preussen över Livland under major Evert Jordans kommando. Återkom 1679-02-00 såsom krympling, hade under marschen hem förfrusit bägge fötterna. Avsked. Erhöll 1685-07-07 livstids frälse Vihmalo Död 1687 och bisatt s. å. 15/3 i Åbo domkyrka.

.
Sivut esittelevät Kimalan vanhaan päärakennukseen (Kimala-Konsin) liittyvää historiaa. Rakennus on 1700-luvulta, eri lähteiden mukaan jopa 1720-30-luvulta. Se on Someron vanhin asuinrakennus.

Puoliso: Helena Johanintytär Ramsay o.s. Stålhandske. (Taulu 1065) k. noin 1690 Turku.
Vanhemmat: Johan Hansinpoika Stålhandske, Assessor, Häradshövding i Hattula härad och i Raseborgs län, Assessor i Åbo Hovrätt., s. 12/1620 Ruotsi, Tukholma, k. 26.02.1680 Turku ja Margareta Henrikintytär Stålhandske o.s. Fleming af Lais, s. 1619, k. 1682 Turku.

Lapset:
Johan Ramsay , s. 1683 Somero, Kiimala. Tauluun 85
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 85
V Johan Claesinpoika Ramsay, (Taulusta 84, isä Claes Ramsay) Ratsumestari, s. 1683 Somero, Kiimala, k. 01.03.1739 Somero, Kimala.

Johan Ramsay (1704-1739) kunnosti Kimalan isonvihan jälkeen 1720-luvulla


Johan Ramsay (1683-1739), vuodesta 1704 Kimalan haltija, yritti pitää kartanoa sodan aikana suurin vaikeuksin kunnossa, kuten hän kertoi Someron talvikäräjillä 1732 pyytäessään todistusta ratsutilallisoikeutensa vahvistamista varten.

Kuitenkin vuonna 1713 isonvihan aikana hänen oli lähdettävä Ruotsiin. Palatessaan takaisin vuonna 1722 "Johan Ramsay löysi Kimalan täysin autioituneena ja rappiolle joutuneena. Sen jälkeen hän pani ratsutilan kuntoon suurin kustannuksin." (SAY Somero, VA Sääksmäki 6)

Kirkonkirjojen mukaan Kimalassa ei syntyt eikä kastettu ainuttakaan lasta heinäkuusta 1717 huhtikuuhun 1730.

"Säätyläisomistajat ja talonpojat näyttävät Somerolla yleensä tulleen hyvin toimeen keskenään. [---] Niinpä käräjäyleisö ja lautakunta 1732, kun Kimalan omistaja, ratsumestari Johan Ramsay tarvitsi tukea anoessaan verovapausvuosia, yksimielisesti todistivat, että hän oli vaikeuksista huolimatta hyvin huolehtinut säterinsä ratsupalvelusvelvollisuuksista isonvihan alkamiseen asti ja rauhan palattua pannut suurin kustannuksin autiona olleen tilansa kuntoon."
Someron historia I, 476 (Tammelan ja Someron kär. 25-27.1.1732. VA Sääksmäki 6.)

Johan Ramsay peri ensimmäisen avioliittonsa kautta (Kristina von der Pahlen, s. 1689, k. 14.12.1712) Nynäsin säterin Heinolan pitäjästä. ("...stamgods för denna åttegren, som där utslocknade på svärdssidan.")


NYNÄSIN RAKENNUSVAIHEET NYNÄSIN RAKENNUSVAIHEET
21.04.2012 - 21:51 - Arto Lehmus

Kiitos vanhan arvorakennuksen pelastamisesta ja kunnostamisesta aikana, jolloin lukemattomia historiallisia puurakennuksia surutta raivattiin uusrakentamisen tieltä sekä kaupungeissa että maaseudulla, kuuluu kuitenkin juuri Kymin Osakeyhtiölle sekä Muinaistieteellisen toimikunnan arkkitehdille A.W. Ranckenille, jolle yhtiö 1930-luvun alkupuolella antoi toimeksiannoksi kartanon restauroinnin ja sisustamisen museoksi. Rancken perehtyi sekä kartanon historiaan että varsinkin sen rakennusvaiheisiin. Rancken oletti Nynäsin ensimmäisen rakennuttajan olleen ratsumestari Johan Ramsayn (1683-1739).

Eeva Karhun tutkimukset ovat kuitenkin muuttaneet kuvan kartanon varhaishistoriasta. Vakuuttavasti osoitetulta näyttää, että päärakennuksen vanhimman osan rakennuttaja on ollut J. Ramsayn poika, kapteeni, myöhemmin majuri Fredrik Adolf Ramsay ja valmistumisvuosi 1758. Alkuperäinen talo oli tyypillisesti suomalainen pitkänomainen, yksinkertainen hirsirakennus, jonka julkisivun keskellä sijaitseva sisäänkäytävä jakoi kahteen symmetriseen puoliskoon. Kivijalkaa ei ollut, vaan rakennus oli perustettu suoraan multiaiselle ja katettu laudoista tehdyllä matalalla harjakatolla. Lattiat ja sisäkatot oli tehty järeistä lankuista siten, että kannatinpalkit olivat näkyvissä. Sisäseinät oli päällystetty savikerroksella. Eteiseen ja sen takana olevan salongin kummallakin puolella oli kaksi huonetta, joista ovesta sisään tultaessa oikealla oleva huone on luultavasti ollut keittiö.

Rancken olettaa, että alkuperäiseen rakennusrunkoon on ensimmäiseksi liitetty nykyisen keittiösiiven alaosa. Sen rakenne on erikoinen ja hieman arvoituksellinen sikäli, että se on alunperin ollut kapean solan päärakennuksesta erottama, sitä hieman kapeampi erillinen hirsirakennus, joka vastaa seuraavassa vaiheessa liitettiin talon yhteisten ulkoseinien sisään.

Päärakennuksen korottaminen toisen kerroksen juhlakerroksella ja talon saattaminen nykyiseen ulkomuotoonsa liittyy Nynäsin historian keskeisimpään vaiheeseen 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tarkka ajankohta on vielä selvittämättä, mutta ajan tapahtumat huomioonottaen tuntuisi todennäköiseltä, että päärakennuttaja on ollut joko Johan Ramsay tai hänen vuonna 1796 kuollut veljensä Christer Vilhelm Ramsay. Mm. sisätöitä olisi kuitenkin tällöin jatkanut Fredrik Ramsay, sillä esim. yläkerran juhlaovet ovat 1800-luvun alkupuolelta. Verrattuna kustavilaisen ajan loistorakennuksiin ovat pyrkimykset rajaseudun kartanossa tavoittaa jotakin ajan hengestä ja tyylistä varsin vaatimattomat, jopa liikuttavat, mutta paikallisissa oloissa Nynäs on ollut seudun uhkeimpia. Yläkertaan saatiin nyt poikittaissuunnassa läpi talon ulottuva suuri salonki ja sen rinnalle kaksi pienenpää seurusteluhuonetta. Uuden salongin kattoon maalattiin suuri ruusukekoriste, joka ympäröi komeaa kattokruunua, ja lattiaan kruunun alle toinen vastaava. Alakerran nelikulmaisten barokki-ikkunoiden sijasta yläkerta sai korkeat kuusiruutuiset empire-tyylin ikkunat. Yksityiskohtiin kiinnitettiin paljon huolta. Ikkunalaudat veistettiin koristeellisiksi, ja yläkerran pieneen porrashuoneeseen johtavan oven kahden puolen sijoitettiin koristellut maalatut pylväät. Sisustuksen arvokkaimpia yksityiskohtia ovat yläkerran kauniit puuleikkauksin koristetut juhlaovet, jotka todennäköisesti ovat Heinolan seudun arvotaloihin paljon jälkiä jättäneen puuseppämestari Jacob Nygrenin käsialaa noin 1820-luvulta. Hieman korottaen kattoa uuden keskiosan kahden puolen saatiin kumpaankin päätyyn tulisijaton vinttikamari. Keittiön pohjoisseinä oikaistiin linjaan muun seinän kanssa rakentamalla vanhan hirsiseinän ulkopuolelle kaksoisseinä. Ratkaisu on keittiössä nähtävissä pohjoisseinän erikoislaatuisena syvennyksenä.

Rancken paneutui huolellisesti vanhan talon sekä rakenteisiin että sisustukseen. Monien tapetti-kerrosten alta kaivettiin esiin vanhimmat tai vielä alkuperäiset sisäseinien savisivelyt värityksineen. Rappion jälkeen talo palautettiin mahdollisimman lähelle kustaviaanista asuaan ja tyyliään sekä sisustettiin tyylin mukaisilla kalusteilla. Työ tuhoutui kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua ensin raskaassa siirtoväen majoituksessa ja lopullisesti rakennusta muutettaessa sotasokeiden asuinrakennukseksi.

SPR:n saadessa talon haltuunsa oli tarkoitus saada aikaan viihtyisä, toimiva ja 1940-luvun mittapuun mukaan jossakin määrin nykyaikainen koti. Tässä onnistuttiin, mutta valitettavasti remontti samalla suoritettiin varsin kovakouraisesti välittämättä pelastaa niitä rakennushistoriallisia arvoja, jotka vielä olisivat olleet säilytettävissä. Talo peruskorjattiin täydellisesti, keittiön alle kaivettiin lämpökeskus ja rakennukseen asennettiin keskuslämmitys ja vesijohdot. Tässä yhteydessä hävitettiin kaakeliuunit, joista osa vielä oli jäljellä. Alasalonkiin tehtiin tyyliin täysin soveltumaton 1940-luvun takka. Yläkerran suuri salonki pirstottiin neljäksi asuinhuoneeksi. Osa alkuperäisestä kattoruusukkeesta on vielä nähtävissä yläkerran huoneiden välisessä käytävässä. Alasalin itä- ja länsiseinissä olevat ovet olivat vielä Ranckenin restauroinnissa vastakkain siten, että länsipäädyn kamarista oli yhtenäinen näkymä keittiöön saakka. Ovi siirrettiin nyt takan viereen ja kamari jaettiin kahdeksi makuuhuoneeksi niihin liittyvine komerotiloineen. Nykyisen ruokasalin vieressä oleva huone jaettiin kahdeksi. Rakennukseen asennettiin myös sisäsaniteettitilat. Remontti jouduttiin suorittamaan sodanjälkeisen pula-ajan materiaaleilla käyttäen sisustuksessa runsaasti, suuressa määrin tarpeettomastikin, aaltopahveja ja kovalevyjä seinien ja alkuperäisten kattolankkujen verhoamiseen. Lisää muutoksia tehtiin talon ollessa 1960-luvulla SPR:n Mikkelin piirin vanhainkotina.

Uudistuksen toteuttivat SPR:n invaliditoimiston silloinen päällikkö, rouva GERTRUD WICHMANN ja arkkitehti ERKKI LINNASALMI, jotka olivat monista ratkaisumalleista eri mieltä. Käytännön tarpeet ja myös kustannustekijät painoivat valitettavasti vaa'assa eniten. Myös vanha keittiö, joka yhä on koko talon sydän, oli tarkoitus nykyaikaistaa ja sen komea leivinuuni purkaa. Kiitos rouva Wichmannin "vain minun kuolleen ruumiini yli" -puolustuksen keittiö ja sen vieressä oleva "Tellun kammari", joissa Nynäsin tunnelma on väkevin, säilyivät onneksi täystuholta. Historiallisten menetysten vastapainona Nynäsistä tuli kuitenkin jälleen elävä ja kodikas talo. Sotasokeiden suhteet ympäristöön ovat olleet lämpimät ja heidän ansiotaan on koko kartanon nauttima arvostus ja myötämielisyys.

Etusivu
Piirit ja
osastot
Toimintaryhmät
Tapahtumakalenteri
Ensiapukalenteri
Tieto ja
taito

Palaute

Olet täällä:Etusivu › Historia › Kartanon historia › NYNÄSIN SUOJELU JA KEHITTÄMINEN
NYNÄSIN
SUOJELU
JA
KEHITTÄMINEN
21.04.2012 - 21:54 (Päivitetty 01.05.2012 - 13:54) - Arto Lehmus
AKL
Päärakennus
Kuva: AKL
Previous photo123Next photo

Vaikka päärakennuksen ikäisiä ulkorakennuksia ei olekaan säilynyt, alkaa pääasiassa Kymi-yhtiön rakennuttama Nynäsin pihapiirikin olla sadan vuoden ikäinen ja muodostaa sellaisena harvinaisen kulttuurimiljöön. Jykevä makasiini ja vaunuvaja lienevät vanhemmat. Ulkorakennusten ja ympäristön rakennus- ja kunnostusvaiheiden selvittäminen nykyaikaisin menetelmin, mm. hirsiä tutkien, olisi oma kiintoisa tutkimuskohteensa. Kiireellinen tehtävä olisi myös haastatella paikkakunnan vanhimmat asukkaat niistä muistoista ja tiedoista, joita heillä mahdollisesti vielä on kartanon rakennuksista ja sen elämästä ennen viime sotia.

Nynäsissä järjestetyt kurssit, seminaarit, talkoot ja muut tapaamiset ovat koonneet vankan SPR:läisjoukon, jolle vanha kartano on alkanut merkitä koko järjestön aatteellista kotia. Niin suuresti kuin taloa onkin rakastettu, on sen käyttö koulutuskeskuksena kuitenkin ollut melkoinen rasitus. Etsintäharjoituksista märässä metsästä on palattu savisissa saappaissa ja istahdettu levähtämään tyylihuonekaluihin. Kaikkia huoneita on jouduttu käyttämään majoitukseen. Tilaisuuksien mukaan on esineitä ja huonekaluja jatkuvasti siirretty paikasta toiseen. Taloa ja sen ympäristöä kunnostettaessa ei aina ole ymmärretty mitä tyylitaju vaatii eikä vielä säilyneiden pienten historiallisten yksityiskohtien suojelua. Korjauksia on edelleenkin tehty varsin kovalla kädellä. Käsin veistettyjä ikkunanpuitteita ja ikkunoiden kehyslautoja on korjattu karkealla tehdastavaralla, Nynäsin killan huolella keräämät sepän tekemät ikkunahaat on heitetty romuna menemään, kirjaston arvokas talonpoikaiskaappi katosi ja löytyi lopulta kosteasta vajan nurkasta.

Suunnitelma Nynäsin kehittämisestä SPR:n valtakunnallisena koulutus- ja aatteellisena keskuksena laadittiin jo 1960-luvulla. Siinä todettiin, että SPR:n omistuksessa kartanoa ei ole syytä yrittää palauttaa museoksi, vaan kehittää sitä elävänä ja toimivana kokonaisuutena, jossa historiallista perintöä samanaikaisesti kunnioitetaan ja sitä pyritään suojelemaan. Suurimmaksi puutteeksi ja samalla rasitukseksi vanhalle päärakennukselle todettiin ajanmukaisten koulutustilojen puute sekä majoitustilojen vanhanaikaisuus ja riittämättömyys. Koulutustilat ehdotettiin rakennettavaksi tilavaan tiiliseen tallirakennukseen ja majoitustilat kunnostettaviksi sivurakennuksiin. Mahdolliselle nykyaikaiselle lisärakentamiselle on runsaasti tilaa lähiympäristössä vanhaa miljöötä rikkomatta.

Eri syistä, ensi sijassa taloudellisista, suunnitelman toteuttamista jouduttiin kuitenkin odottamaan yli neljännesvuosisata. Vuotuisten pienehköjen määrärahojen puitteissa ja eräiden suojelullisten erehdystenkin kustannuksella on kartanon kunnostamiseksi ja kaunistamiseksi välivuosinakin silti tehty paljon. Päärakennuksen seinistä poistettiin hiekkapuhalluksella 1960-luvulla tehty ja puurakenteille tuhoisaksi osoittautunut lateksimaa1i. Se korvattiin paikalla sekoitetulla oikealla keltamultamaalilla. Samalla saivat myös viereiset makasiinirakennukset ja vaunuvaja vanhan punamultavärin. Päärakennuksen alakerta on kunnostettu paljastamalla alkuperäinen kaunis kattolaudoitus myöhemmän laudoituksen alta ja purkamalla vanhainkodin aikainen kylpyhuone eteisestä. Pihan ja puiston hyväksi on tehty paljon. Vanhat lahot ja vaarallisiksi käyneet balsamikuuset jouduttiin kaatamaan, mutta uudet on istutettu tilalle. Heinolan kaupungin puutarhurin johdolla on piha koristeltu uusin istutuksin. Vanha ruutanalammikko on kaivettu uudestaan esiin ja sen vedensaanti on turvattu ylempänä rinteessä olevista suurista luonnonlähteistä. Lähimetsä on raivattu, ja "rakastajan hautakumpu" sen keskellä odottaa huipulleen uutta huvimajaa. Asialla ovat olleet niin SPR:n taloustoimisto kuin Nynäsin kilta sekä Nynäsin hoitokunta. Aina eivät näkemykset ole osuneet yhteen, mutta kokonaisuutena vanha talo lähiympäristöineen on kuitenkin jälleen vaikuttavan kaunis ja tunnelmallinen.

Raha-automaattiyhdistyksen myöntämän rakennusavustuksen tuella voitiin neljännesvuosisadan takaisen suunnitelman ensimmäinen osa toteuttaa vuosina 1993-1994. Tallirakennukseen valmistuivat arkkitehti JORMA SALMENKIVEN suunnittelemat kauniit ja nykyaikaiset koulutustilat, jotka vihittiin käyttöön 17.6.1994. Samalla Nynäsin kehittämisessä on tultu uuteen vaiheeseen. Kymin Osakeyhtiö lahjoitti aikanaan kartanon sotasokeiden kodiksi. SPR on pitänyt kunnia-asianaan, että heidän etunsa ja tarpeensa turvataan loppuun saakka. Vuosien saatossa ovat veljien rivit harvenneet ja toiminta jo supistunut siinä määrin, että vuoden 1995 alusta SPR ottaa huolehtiakseen koko alueesta rakennuksineen, kuitenkin siten, että tarpeellisessa laajuudessa sotasokeiden vuotuiset toiminnot voivat edelleen häiriintymättä jatkua.

Arkkitehti Salmenkiven työryhmä on inventoinut kaikkien rakennusten kunnon ja laatinut uuden yleissuunnitelman kunnostustöiden ja uudisrakentamisen kiireellisyysjärjestykseksi. Uusi suunnitelma vastaa läheisesti entistä. Sen mukaan vanha kartano pihapiireineen erotetaan ja rauhoitetaan historialliseksi alueeksi lähinnä juhlakäyttöön. Nykyisten ulkorakennusten rajoittamasta laajemmasta pihapiiristä muodostetaan varsinainen toiminnallinen alue. Ulkoalueita kehitetään vapaa-ajan virkistyskäyttöön samalla kun niillä on runsaasti tilaa mahdolliselle lisärakentamiselle. Koko alue on jo saatettu yhteisen lämmitysverkon piiriin. Kiireellisin tehtävä on uusien majoitustilojen rakentaminen kurssi-, leiri-, ja lomakäyttöön.

Vuoroaan odottaa kärsivällisesti ja suuren työn päätökseksi vanhan kartanon yläkerran juhla-huoneiden kunnostus, jolloin itsekin 120-vuotiaalla suurella kansalaisjärjestöllä olisi käytettävissään perinteitään vastaavat juhla- ja kokoustilat vaativienkin kotimaisten ja kansainvälisten tapaamisten järjestämiseksi.

Lähde: https://rednet.punainenristi.fi/node/6604

Johan, (son av Claes), till Kimala. Född 1683 i Nyland. Volontär vid Nylands och Tavastehus läns fördubblingskavalleriregemente 1703. Korpral därst. 1704. Sekundkornett 1706-06-21. Premiärkornett vid samma läns ordinarie kavalleriregemente 1709-10-24. Löjtnant därst. 1712-06-21. Konfirm.fullm. 1717-02-25. Ryttmästare 1718-08-27. Död 1739-03-01. Han var med vid Pälkäne och Storkyro i Finland 1713 och 1714 samt på fälttåget in i Trondhjems amt i Norge 1718.

.
Kimalan kartanon pienemmän puoliskon (Kimala-Avellan) päärakennus on yli sata vuotta nuorempi, 1850-luvulta. - Maalaus on 1860-70-luvulta. Jyrkkä aumakatto on muutettu satulakatoksi 1800-luvun lopulla.

Puoliso: Vihitty 1712 Somero Christina Fredrikintytär Ramsay o.s. von der Pahlen. (Taulu 644) Vapaaherratar, s. 1689 Somero, Kimala, k. 14.12.1721 Somero, Kimala.
Vanhemmat: Fredrik Adolf Johanninpoika von der Pahlen, Pahlen, Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentin everstiluutnantti., s. 1653, k. 8/1719 Saksa, Wernitz ja Sofia Helena Ernstintytär von der Pahlen o.s. Forbes, s. 1650 Myrskylä, Myrskylän kartano.
Nynäsin päärakennus.

Lapset:
Fredrik Adolf Ramsay , s. 09.11.1712 Somero, Kimala. Tauluun 86
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 86
VI Fredrik Adolf Johaninpoika Ramsay, (Taulusta 85, isä Johan Ramsay) Majuri, s. 09.11.1712 Somero, Kimala, k. 26.03.1783 Heinola, Nynäs.

Fredrik Adolf, (son av Johan), till Kimala samt Nynäs i Heinola socken. Född 1712-11-09 på fädernegården Kimala. Volontär vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 1732 och vid livgardet 1736-06-30. Furir därst. 1737-05-24. Förare 1738-03-05. Sergeant s. å. Fortifikationsadjutant. Fänrik vid livgardet 1741-07-30. Löjtnant vid förutn. dragonregemente 1744-06-12. Kapten därst. 1750-06-26. RSO 1755-01-11. Sekundmajor 1762-12-22, men med tur från 1759-02-27. Avsked 1765-06-17. Död 1783-03-26 på Nynäs. Han bevistade kriget i Finland på 1740-talet.

Fredrik Adolf Ramsay (1747-1752) muutti Nynäsin kartanoon Heinolaan
- Ramsaytten aika Kimalassa päättyi

Johan Ramsayn kuoltua 1.3.1739 [Kimalassa] Kimala oli perikunnan nimissä vuoteen 1747, jolloin Johan Ramsayn ainut poika ensimmäisestä avioliitosta (Kristina von der Pahlenin kanssa, k. 1712) Fredrik Adolf Ramsay (1712-1783) otti tilan haltuunsa.

Fredrik Adolf R. palveli isänsä tavoin Hämeen ja Uudenmaan rakuunarykmentissä kohoten lopuksi majuriksi (toinen tieto: kapteeniksi vid Nylands Dragoner) ja Miekkatähdistön ritariksi.

Hän peri vaimonsa Hedvig Juliana Boije af Gennäsin kautta Nyynäisten säterin Heinolan pitäjästä ja asettui sinne asumaan. Tämän jälkeen "hän ei enää tuntenut kiinnostusta Kimalaa kohtaan". Sukutila myytiin noin vuonna 1752. Fredrik Adolf Ramsay oli Kimalan viimeinen Ramsay-sukuun kuulunut omistaja.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


RAMSAYTNYNÄSIN OMISTAJINA 1757-1896


Kauppakirja Arvid v. Göbenin ja Fredrik Ramsayn välillä on päivätty 13.11.1756 ja käsittää Honkilan ja Jussilan eli Tommolan ratsutilan no.87, Jyrängön säteriratsutilan no.86 sekä viimemainittuun kuuluneen Myllykylän talon maat. Kauppahinta oli 40000 kuparitaaleria, mikä suurimmaksi osaksi lienee ollut velkaa tiloihin otettua kiinnitystä vastaan.

Tilan ostaessaan Fredrik Ramsay (1712-1783) oli 44-vuotias ja naimisissa itseään yli kymmenen vuotta nuoremman HEDVIG JULIANA BOIJE af GENNÄSIN kanssa. Ramsayt olivat Ruotsi-Suomea jo lähes kaksisataa vuotta palvellutta alun perin skotlantilaista sotilassukua. Fredrik Ramsay oli osallistunut Hattujen sotaan eli Pikkuvihaan vuosina 1741-1743, jolloin Suomi oli Isonvihan jälkeen toistamiseen venäläisten joukkojen miehittämä ja kärsi osittain vieläkin enemmän kuin Isonvihan aikana. Sodan päättäneessä Turun rauhassa raja oli siirtynyt Kymijoelle ja Nynäsin tienoosta oli tullut rajaseutua.

Pian majuriksi ylennetty Fredrik Ramsay ryhtyi ilmeisesti heti rakennuttamaan asuinkartanoa perheelleen, johon jo kuului viisi lasta. Se rakennettiin uudismaalle vanhan säterin takamaille, mistä nimikin, Nynäs-Uusiniemi, kertoo. Ensimmäisen rakennusvaiheen hahmo näkyy yhä selvästi päärakennuksen julkisivussa. Se käsitti ainoastaan talon nykyisen alakerran ilman myöhemmin rakennettua keittiösiipeä. Täten talo oli muodoltaan perinteellinen yksikerroksinen suomalainen hirsirakennus, joka lepäsi ilman kivijalkaa ja täytepermantoa suoraan multaisella ja oli katettu matalalla lautakatolla. Ylellinen ei aateliskartano ja suuren perheen koti ollut.

Kartanon rakentamisvuosi on ilmeisesti ollut 1757 ja perhe muuttanut taloon seuraavana vuonna, sillä kuudes lapsista, tytär HEDVIG SOFIA syntyi vielä 28.11.1757 vanhassa kodissa Porvoossa, mutta jo seuraava lapsi, sittemmin muutaman kuukauden ikäisenä kuollut tyttövauva 23.5.1959 Nynäsissä. Varsinkin perheen äidille, Hedvig Boijelle uuteen kotiin muuton aikojen on täytynyt olla raskaat, sillä kaikkiaan yhdeksästä lapsesta menetettiin kolme jo pieninä, kaikki juuri vuosina 1757-1759.

Myös rahahuolet painoivat. Fredrik Ramsay ei pystynyt vakauttamaan tilojensa taloutta, vaan vielä vuonna 1774 eli kahdeksantoista vuotta oston jälkeen velkoja oli niin paljon, että puolet kartanosta eli juuri Jyrängön ratsutila joutui vasaran alle. Se pelastettiin erikoislaatuisella operaatiolla siten, että vanheneva majuri ensin möi muodollisella kaupalla koko omaisuutensa 26-vuotiaalle vänrikkipojalleen Johanille sopimuksella, että tämä ottaa vastatakseen perheen veloista ja toimeentulosta, minkä jälkeen vänrikki huusi 50000 kuparitaalarilla isänkartanon itselleen. Kauppa rahoitettiin luovuttamalla toinen ratsutila, Tommola kruunulle 60000 kuparitaalarista tulevaksi maaherran residenssiksi. Täten kartanosta irrotettiin siihen alunperin kuulunut Jyrängön virran takainen osa. Maaherran residenssi siirrettiin vuonna 1779 Loviisasta Heinolaan.

Toimelias vänrikki JOHAN ADOLF RAMSAY (1748-1784) erosi armeijasta ja ryhtyi heti kohentamaan kartanonsa taloutta mm. perustamalla sen läheisyyteen tiilitehtaan. Todennäköiseltä tuntuu, että juuri hän edullisista kaupoista saaduilla varoilla aloitti myös päärakennuksen lisärakentamisen. Maaherran residenssin naapurina Nynäs oli noussut uuteen arvoasemaan, missä sen oli vastaanotettava jalosukuisia vieraita. Lisäksi väkeä, jonka toimeentulosta nuori vänrikki oli luvannut vastata, oli paljon. Vanha majuri puolisoineen sekä lisäksi Johan Ramsayn kaksi naimatonta sisarta asuivat edelleen kartanossa. Sukulaisia oli paljon ja he vierailivat talossa usein.

Lähde: https://rednet.punainenristi.fi/node/6607

.
Sadan vuoden katkon jälkeen kartanoon palasivat sotaveteraanit. Sotasokeille Nynäs tuli merkitsemään tukikohtaa, josta käsin he vaikean vammautumisensa jälkeen ponnistivat uuteen elämään. Vanhassa talossa syntyi ainutlaatuinen toinen toistaan tukeva veljespiiri, joka yhä edelleen puolen vuosisadan jälkeen vuosittain kokoontuu sen suojiin kuntoleireille ja virkistys-lomille. Sotasokeat loivat myös ympäristöönsä lämpimät suhteet, ja eräät heistä menivät naimisiin ja asettuivat pysyvästi asumaan kartanon lähelle. 1950-luvun loppupuolelle saakka Nynäsissä järjestettiin korityökursseja ja muuta ammattikoulutusta sotasokeille. 1960 tehtiin Sotasokeat ry:n ja Suomen Punaisen Ristin välillä uusi sopimus, jonka mukaan SPR luovutti sotasokeiden loma- ja virkistyskäyttöön edelleen kartanon ulkorakennukset, jotka oli muutettu majoitus- ja ruokailutiloiksi, kun taas päärakennus luovutettiin SPR:n tarkoituksiin. 1960-luvun loppupuolelle saakka päärakennuksessa toimi SPR:n Mikkelin piirin vanhainkoti, joka kuitenkin tiukentuneiden paloturvallisuusmääräysten vuoksi, talossa hyvin viihtyneiden vanhusten suruksi, jouduttiin pian lopettamaan. 1960-luvun lopulta lähtien Nynäs vakiintui ennen kaikkea SPR:n ensiapuryhmänjohtajien koulutuspaikaksi, missä ympäröivä maasto tarjosi erinomaiset mahdollisuudet mm. etsintöjen harjoitteluun. Lisäksi kartanossa järjestettiin paljon muita leirejä, seminaareja ja koulutustilaisuuksia. Koulutetut ensiapujohtajat muodostivat keskuudestaan vuosiluokittain karttuvan ns. Nynäsin killan, josta muodostui lähes yhtä tiivis veljes- ja sisarpiiri kuin sotasokeista sekä vahva Nynäsin kunnostamista ja kehittämistä ajava tukiryhmä. Kartanon tehokasta käyttöä rajoitti kuitenkin varsinkin ajanmukaisten koulutustilojen puute sekä majoitustilojen riittämättömyys ja vanhanaikaisuus. Ollessaan vuoteen 1919 saakka vuokrattuna vanha päärakennus pääsi varsin huonoon kuntoon. Loppuaikoina sitä oli käytetty varastona. Myöskään Kymin Osakeyhtiö ei aluksi tunnu tietäneen mitä talolle tehdä, vaan se oli vuoroin asumattomana, vuoroin sitä käytettiin tilapäiseen asumiseen.

Puoliso: Vihitty 05.03.1745 Porvoo, Sannäs Hedvig Juliana Otontytär Ramsay o.s. Boije af Gennäs. (Taulu 679) s. 18.12.1723 Porvoo, Sannäs, k. 14.11.1795 Heinola, Nynäs.
Vanhemmat: Otto Christer Otonpoika Boije af Gennäs, Majuri., s. 14.05.1700 Porvoo, k. 05.05.1766 Pälkäne, Tirmula ja Juliana Sofia Carlintytär Boije af Gennäs o.s. Sabelhierta, Swedish Noble Family nr. 186, s. 1697 Porvoo, Manor of Sannäs, k. 1727 Pälkäne, Tirmula.

Lapset:
Christina Juliana von Essen af Zellie o.s. Ramsay , s. 14.01.1746 Heinola, Nynäs. Tauluun 87
Johan Adolf Ramsay Förare vid prins Fredrik Adolfs regemente 1770. Sergeant därst. 1771. Fänrik s. å. 15/8. Avsked 1773-10-12. Död ogift 1784-03-26 på Nynäs., s. 02.02.1748 Somero, Kimala, k. 26.03.1784 Heinola, Nynäs.

Toimelias vänrikki JOHAN ADOLF RAMSAY (1748-1784) erosi armeijasta ja ryhtyi heti kohentamaan kartanonsa taloutta mm. perustamalla sen läheisyyteen tiilitehtaan. Todennäköiseltä tuntuu, että juuri hän edullisista kaupoista saaduilla varoilla aloitti myös päärakennuksen lisärakentamisen. Maaherran residenssin naapurina Nynäs oli noussut uuteen arvoasemaan, missä sen oli vastaanotettava jalosukuisia vieraita. Lisäksi väkeä, jonka toimeentulosta nuori vänrikki oli luvannut vastata, oli paljon. Vanha majuri puolisoineen sekä lisäksi Johan Ramsayn kaksi naimatonta sisarta asuivat edelleen kartanossa. Sukulaisia oli paljon ja he vierailivat talossa usein.

Lähde: https://rednet.punainenristi.fi/node/6607.
Christer Wilhelm Ramsay , s. 18.04.1753 Porvoo, Sannäs. Tauluun 101
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 87
VII Christina Juliana Fredrikintytär von Essen af Zellie o.s. Ramsay, (Taulusta 86, isä Fredrik Ramsay) s. 14.01.1746 Heinola, Nynäs, k. 20.10.1829 Heinola, Paaso.

Puoliso: Vihitty 04.10.1764 Heinola, Nynäs Carl Reinhold Georgenpoika von Essen af Zellie. (Taulu 1552) Everstiluutnantti, s. 27.06.1734 Heinola, k. 19.04.1809 Heinola, Paaso.

Carl Reinhold, (son av Georg Reinhold, tab 20), till Paaso i Heinola socken. Född i Heinola socken 1734-06-27. Trumpetare vid karelska dragonskvadronen 1749-12-16. Korpral vid karelska dragonskvadronen 1754-06-18. Underofficer vid artilleristaten i Pommern 1757-12-19. Sergeant vid artilleristaten i Pommern 1758-05-01. Styckjunkare 1758-09-22. Understallmästare 1759-10-14. Underlöjtnant 1760-01-13. Konstituerad kornett vid Nylands dragonregemente 1761-12-05. Löjtnant vid Nylands dragonregemente 1765-07-15. Regementskvartermästare vid finska lätta dragonkåren 1770-03-23. RSO 1772-05-28. Kapten vid lätta dragonerna av konungens liv- och hustrupper 1773-08-23. Sekundmajor vid lätta dragonerna av konungens liv- och hustrupper 1774-11-09. Premiärmajor 1775-05-23. Överstelöjtnant i armén 1777-06-07. Avsked 1778-02-04. Död 1809-04-19 på Paaso.
Vanhemmat: Georg Reinhold Odertinpoika von Essen af Zellie, Luutnantti, s. 06.01.1705 Eesti, Ösel (Saarenmaa), Zellie, k. 11.02.1752 Heinola ja Sofia Gertrud Torstenintytär von Essen af Zellie o.s. Torwigge, s. 05.10.1712 Vöyri, k. 01.11.1789 Heinola.
Tässä kuvassa on Paason kartanon ja Paason kestikievarin rakennuksia kuvattuna Ala-Räävelin takaa korkealta kalliolta 1890- luvun puolivälissä. Kuvassa näkyy myös komeiden kiviaitojen reunustama silloinen Mikkeliin johtava maantie ja aivan oikeaan reunaan jää Paason kosken alajuoksua. Kuvaajana myös Vivi Grönros.

Lapset:
Georg Reinhold von Essen af Zellie , s. 15.03.1783 Heinola. Tauluun 88
Vendla Vilhelmina Ramsay o.s. von Essen af Zellie , s. 15.10.1786 Heinola. Tauluun 94
Anna Elisabet Poppius o.s. von Essen af Zellie , s. 24.08.1780 Heinola. Tauluun 96
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 88
VIII Georg Reinhold Carlinpoika von Essen af Zellie, (Taulusta 87, isä Carl von Essen af Zellie) s. 15.03.1783 Heinola, k. 14.08.1866 Heinola.

Puoliso: Maria Gustava Otontytär von Essen af Zellie o.s. Tandefelt s. 02.09.1789 Hartola, Koskipää, k. 01.02.1865 Heinola, Paasa.
Koskipään kartano on korkeatasoisesti toteutettu, tyypillinen empirekauden kartanorakennus 1820-luvulta. Kartanon 1900-luvun alun vaiheet liittyvät kirjailija Maila Talvion elämänvaiheisiin. Koskipään kartano, joka toimii Itä-Hämeen museona, on ollut laajoine maaomistuksineen Itä-Hämeen huomattavin kartano. Kartanoympäristöön kuuluu kaksi eri-ikäistä päärakennusta. Vanha päärakennus on Tainionvirran suuntainen. Rakennus on 1780-luvulta, muutettu empireasuun uudemman päärakennuksen valmistuttua 1828 ja maalattu keltaieksi. Uudemman päärakennusken julkisivut on maalattu vihreiksi. Julkisivun ja sisätilojen korkeatasoiset puuleikkaukset ovat tunnetun Hämeessä ja Kymenlaaksossa työskennelleen rakennusmestari ja puuseppä Jacob Nygrénin tekemät. Kaakeliuunit ovat 1880-luvulta. Pihaneliötä rajaavat uudemman päärakennuksen lisäksi empiretyylinen väentupa, jonka vanhin osa on 1600-luvun savupirtti. Pihan eteläsivulla on kellarin päälle rakennettu aittarakennus. Kartanoa ympäröi puisto, joka on osittain rekonstruktio vanhasta puistosta. Alueen pitkästä, rautakaudelle ulottuvasta asutushistoriasta kertovat ympäristön lukuisat rautakautiset asuinpaikat ja kuppikivet. Historia Hartolan kylässä oli 1560-luvulla 13 taloa. Koskipään rälssisäteri muodostettiin 1580-luvulla Sipi Henrikinpojan hankittua Hartolan kylän taloja omistukseensa. Suku aateloitiin 1639 nimellä Silferbögel. Koskipään kartano siirtyi 1660-luvulla avioliiton kautta Tandefelt-suvulle, joka omisti useita kartanoita Hartolassa ja Sysmässä. Laajimmillaan kartanoon kuului 25 000 hehtaaria maata ja sillä oli noin 50 torppaa. Robert Tandefelt rakennutti uusklassistisen päärakennuksen 1828. Piirustukset laati 1792 rakennusmestari Jacob Nygrén Suomenlinnassa. Kartano siirtyi 1850-luvulla von Gerdten-suvulle. Koskipään viimeinen omistaja oli Annie von Gerdten-Boisman, kirjailija Maila Talvion sisar. Kartanoon perustettiin kirjailija Maila Talvion aloitteesta Itä-Hämeen museo 1929. Sisätilat kuvastavat empirekauden sisustustapoja. Museossa on myös Maila Talvion elämäntyöstä kertova osuus sekä Uuno Kailaan muistohuone. Museon vihki käyttöön presidentti J.K. Relander. Kartanon pihaa hallitsevan kuusen istutti presidentti Kyösti Kallio 1938 museon 10-vuotisjuhlissa. Kartano siirtyi Hartolan kunnan omistukseen 1973.

Lapset:
Fredrika von Törne o.s. von Essen af Zellie , s. 05.04.1813 Heinola. Tauluun 89
Vendla Kustava Ramsay o.s. von Essen af Zellie , s. 03.08.1816 Heinola, Paason allodiaalisäteri. Tauluun 92
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 89
IX Fredrika Georgentytär von Törne o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 88, isä Georg von Essen af Zellie) s. 05.04.1813 Heinola, k. 22.12.1901 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 27.12.1840 Helsinki Johan Ulrik Johaninpoika von Törne s. 09.11.1806 Mikkeli, k. 20.08.1870 Järvenpää.
Vanhemmat: Johan Reinhold Peterinpoika von Törne, Everstiluutnanntti, s. 05.08.1752 Kirkkonummi, k. 03.10.1810 Porvoo ja Hedvig Sofia Carlintytär von Törne o.s. Essen af Zellie, s. 20.03.1765 Heinola, k. 12.01.1808 Mikkeli.

Lapset:
Olof Johan Reinhold von Törne , s. 23.06.1849 Lauritsala. Tauluun 90
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 90
X Olof Johan Reinhold Johaninpoika von Törne, (Taulusta 89, äiti Fredrika von Törne) s. 23.06.1849 Lauritsala, k. 08.04.1910 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 15.10.1879 Helsinki Olga Elisabet Alexandrine Eugenintytär von Törne o.s. von Knorring s. 13.12.1856 Helsinki.
Vanhemmat: Eugen Theodor Henrikinpoika von Knorring, s. 12.01.1812 Kokemäki, k. 10.06.1874 Helsinki ja Helena Catharina Peterintytär von Knorring o.s. Schwenzon, s. 31.07.1822 Helsinki, k. 27.02.1901 Helsinki.

Lapset:
Per Olof von Törne , s. 26.02.1882 Viipuri. Tauluun 91
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 91
XI Per Olof Johaninpoika von Törne, (Taulusta 90, isä Olof von Törne) Professori., s. 26.02.1882 Viipuri.

Student i Helsingfors 1899-05-15. Filosofie kandidat 1903-05-29. Filosofie licentiat 1907-03-24. Promov. filosofie doktor s. å. 30/5. Docent i allmän historia vid universitetet i Helsingfors 1911-12-21. Lärare i historia vid Nya svenska flickskolan i Helsingfors 1912–1915. Professor i nordisk historia vid Åbo akademi 1918-08-01. Ledamot av finska historiska samfundet s. å. Avsked från docenturen i Helsingfors 1919-02-06. LSkS 1921. RNO 1922. HL av Accademia Internazionale i Neapel 1923. RJohO. TyRKHtn 2kl 1926. LFVS 1927. Skyddskårernas förtjänstkors. Äg. Strandbacka i Pernå socken.

Puoliso: Vihitty 26.05.1908 Helsinki Ellen Augusta (Ellan) Viktorintytär von Born. (Taulu 1443) s. 08.04.1882 Pernaja, Sarvilahti.
Vanhemmat: Viktor Magnus Johaninpoika von Born, s. 08.10.1851 Helsinki, k. 15.09.1917 Pernaja, Sarvilahti ja Hulda Augusta Fredrikintytär von Born o.s. Berndtson, s. 28.04.1857 Helsinki, k. 22.01.1891 Pernaja, Sarvilahti.

Lapset:
Christina Margareta von Törne s. 16.03.1909 Helsinki, k. 11.12.1909 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 92
IX Vendla Kustava Georgentytär Ramsay o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 88, isä Georg von Essen af Zellie) s. 03.08.1816 Heinola, Paason allodiaalisäteri, k. 05.05.1908 Helsinki.
Kartano ja herraskartano ovat yleiskielen sanoja, joilla tarkoitetaan isoa komea rakennuksista maatilaa. Alkuaan kartanot olivat aatelisten omistamia rälssi- tms. tiloja. Kuninkaankartanot olivat kruunun tiloja, jotka toimivat hallinnon keskuspaikkoina. Samanluonteisia, mutta yleensä vaatimattomampia olivat latokartanot Itä-Suomessa (herras)kartanoa kutsuttiin yleisesti hoviksi.
Allodiaalisäteri tarkoitti perinnöllistä, läänitysvelvollisuuksista vapaata tilaa. Odaali (maa) on vastaavasti vapaata perintömaata (itsenäisten talonpoikien maata) kuvaava termi. Ruots. odal(jord), odalbonde.

Torppa on (oikeudellisena käsitteenä) maatilan osa, joka on annettu vuokralle maatalouden harjoittamista varten. Torppari on torpan vuokraoikeuden haltija.
Mäkitupaalue tarkoittaa vuokralle annettua asuntoaluetta tai -tonttia. Mäkitupalaiset olivat maatalous- tai teollisuustyöväkeä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia.
Lampuoti (landbonde) tarkoittaa itsenäisen maatilan vuokraajaa. Kun Venäjän hallitsijat alkoivat antaa lahjoitusmaita, joilla vanhastaan oli itsenäisiä tiloja, tuli näiden omistajista tavallaan lampuoteja.

Puoliso: Vihitty 1837 Gustaf Adolf Andersinpoika Ramsay. (Taulu 272). (Taulu 290) Eversti, Kuopion läänin maaherra 1833, kuvernööri 1837-1854., s. 23.03.1794 Kuopio, k. 08.05.1859 Helsinki.

Porvoon lukion oppilas 30.8.1806 – 15.9.1809. Ylioppilas Turussa 10.10.1809 [Ramsay] Adolphus Nobil. Wiburg. _ 983. Viipurilaisen osakunnan jäsen 10.10.1809 10/10 1809 \ Gustaf Adolf Ramsay \ 23/3 1794 \ Lands Höfdinge \ Cuopio \ Öfverrest till Sverige. 1810. Todistus Ruotsissa viranhakua varten registratuurassa 3.5.1810. — Kersantti armeijan laivaston Tukholman eskaaderissa 1810, lippujunkkari (flaggjunkare) s.v. 1-adjutantti Värmlannin kenttäjääkärirykmentissä 1812, 2-luutnantti s.v., kapteeni ja 1-luutnantti 1816, alikapteeni ja komppanianpäällikkö 1818, ero majurina 1818. Palasi Suomeen. Kapteeni venäläisessä Savonlinnan jalkaväkirykmentissä 1819. Majuri Viipurin jalkaväkirykmentissä 1822. Pataljoonankomentaja 45. jääkärirykmentissä 1824. Siirto rykmentinmajurina Suomen jääkärirykmenttiin 1826. 3. Suomen tarkk'ampujaprikaatin 6. Viipurin tarkk'ampujapataljoonan komentaja 1827. Siirto Vjatkan jalkaväkirykmenttiin 1829. Ufimin jalkaväkirykmentin 1. pataljoonan päällikkö s.v. Everstiluutnantti s.v. Siirto sotamarsalkka, kreivi Osten-Sackenin rykmenttiin 1830, ero everstinä 1832. Kuopion läänin varamaaherra 1833, kuvernööri 1837, ero 1854.
Vanhemmat: Anders Johannes Gustafinpoika Ramsay, Savon ja Karjalan maaherra, everstiluutnantti., s. 24.11.1744 Sahalahti, Saarioinen, k. 11.08.1811 Elimäki ja Johanna Barbara Juhontytär Ramsay o.s. Petersen, s. 25.01.1769 Kemiö, Taalintehdas, k. 25.01.1845 Helsingin pitäjä.

Lapset:
Arthur Richard Ramsay s. 03.04.1838 Kuopion kaupunkiseurakunta.
Allan Georg Ramsay s. 31.12.1839 Kuopion kaupunkiseurakunta.
Elina Johanna Ramsay s. 16.08.1841 Kuopion kaupunkiseurakunta.
Gustaf Adolf Ramsay s. 23.09.1842 Kuopion kaupunkiseurakunta.
Antti Ervard Ramsay s. 09.05.1844 Kuopion kaupunkiseurakunta.
Archibald Viktor Ramsay , s. 14.11.1847 Kuopion kaupunkiseurakunta. Tauluun 93
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 93
X Archibald Viktor Gustafinpoika Ramsay, (Taulusta 92, äiti Vendla Ramsay) Kenraalimajuri, Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1897 ja 1900., s. 14.11.1847 Kuopion kaupunkiseurakunta, k. 06.03.1907 Helsinki.

URA:

Archibald Viktor Ramsay opiskeli Helsingfors Lyceumissa 1858 - 1860, minkä jälkeen hänet otettiin 30.9.1860 oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan. Kadettikoulusta Ramsay siirtyi H. M. Keisarin paašikouluun Pietariin 17.6.1866, ja hänet ylennettiin kamaripaašiksi 29.7.1867. Valmistuttuaan paašikoulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin palvelukseen Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 24.7.1868. Ramsay ylennettiin aliluutnantiksi 28.4.1872 ja luutnantiksi 16.4.1876. Hän taisteli rykmenttinsä mukana Turkin sodassa 1877 - 1878 ja sai sodan jälkeen ylennyksen alikapteeniksi 11.9.1878. Ramsay ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin komppanianpäälliköksi Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin 17.4.1887. Hänet ylennettiin everstiksi 17.4.1892. Hän sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina 22.4.1897. Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1897 ja 1900.

Kunnia- ja ansiomerkit:

VenA 4 urh. 1878; RomTrD 1878; sodan 1877 - 1878 vaalea pr. mm. 1878; VenSt 3 mrk. 1879; VenA 3 11.9.1882; VenSt 2 11.9.1888; VenA 2 11.9.1892; VenVl 4 rk. 4.10.1896.
Kenraalimajuri, aatelinen valtiopäivämies.

Puoliso: Vihitty 18.02.1888 Helsinki Aleksandra Anna Maria Adolfintytär Ramsay o.s. von Kothen. (Taulu 181) Vapaaherratar., s. 07.06.1862 Helsinki, k. 22.11.1949 Helsinki.
Vanhemmat: Adolf Fredrik Josef Carlinpoika von Kothen, Suomen valtionkonttorin johtaja, vapaaherra. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78., s. 29.04.1824 Askainen, k. 02.03.1896 Helsinki ja Sofia Karoliina Aleksandra Johanintytär von Kothen o.s. Hisinger, s. 02.11.1834 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 04.04.1924 Helsinki.

Lapset:
Viola Vendla Sofia Ramsay s. 19.05.1889 Helsinki, k. 11.05.1975 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 94
VIII Vendla Vilhelmina Carlintytär Ramsay o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 87, isä Carl von Essen af Zellie) Vendla kuoli 25-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 15.10.1786 Heinola, k. 09.02.1812 Heinola, Nynäs.

Puoliso: Vihitty 12.11.1809 Heinola msrk. Fredrik Adolf Christerinpoika Ramsay. (Taulu 101). (Taulu 102) Kapteeni, s. 23.01.1777 Heinola, Nynäs, k. 29.09.1853 Heinola, Nynäs.

Sergeant vid Tavastehus regemente 1794-08-07. Fänrik vid jägarbataljonen därst. s. å. 26/11. Löjtnant vid adelsfaneregementet 1802-07-30. Kaptens avsked 1810-10-10. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 17 bland adelsmän 1818-02-07. Död 1853-09-29 på Nynäs.
Vanhemmat: Christer Wilhelm Fredrikinpoika Ramsay, s. 18.04.1753 Porvoo, Sannäs, k. 06.09.1796 Heinola, Nynäs ja Eva Juliana Fredrikintytär Ramsay o.s. Jägerhorn af Spurila, s. 16.09.1753 Helsinki, k. 07.07.1837 Porvoo, Sannäs.

Lapset:
Fredrik Wilhelm Fritz Ramsay , s. 13.01.1812 Heinola. Tauluun 95
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 95
IX Fredrik Wilhelm Fritz Fredrikinpoika Ramsay, (Taulusta 94, äiti Vendla Ramsay) Lapseton., s. 13.01.1812 Heinola, k. 19.10.1879 Heinola.

Puoliso: Vihitty 15.12.1853 Heinola Hedvig Carolina Carlintytär Ramsay o.s. Borgenström s. 22.10.1814 Sysmä, k. 18.02.1878 Heinola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 96
VIII Anna Elisabet Carlintytär Poppius o.s. von Essen af Zellie, (Taulusta 87, isä Carl von Essen af Zellie) s. 24.08.1780 Heinola, k. 01.05.1809 Juva, Ingilä.

Puoliso: Vihitty 20.03.1804 Heinola Daniel Henrikintytär Poppius s. 07.12.1774 Juva, k. 17.02.1835 Juva.
Vanhemmat: Henrik Abrahaminpoika Poppius, Valtiopäivämies 1771–72., s. 01.01.1721 Juva, k. 05.09.1786 Juva ja Katarina Johanintytär Poppius o.s. Nylander, s. 27.06.1732, k. 14.12.1802 Juva, Inkilä.

Lapset:
Juliana Sofia Poppius , s. 28.12.1804 Juva, Ingilä. Tauluun 97
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 97
IX Juliana Sofia Danielintytär Poppius, (Taulusta 96, äiti Anna Poppius) s. 28.12.1804 Juva, Ingilä, k. 04.05.1846 Mikkeli.

Puoliso: Vihitty 23.06.1825 Juva Gabriel Johaninpoika Poppius Hovineuvos s.v. Sittemmin Moision virkatalon vuokraaja Mikkelissä., s. 26.10.1800 Juva, Pappila, k. 18.04.1862 Mikkeli.

Helsingin triviaalikoulun oppilas 1.2.1813. Kuopion triviaalikoulun oppilas 12.2.1814 – 23.2.(1814?, betyg). Kadetti Haapaniemen topografikunnassa (Haminan kadettikoulussa) 27.2.1815 – 20.2.1820 (dim.). Vänrikki Viipurin venäläisessä jalkaväkirykmentissä 1820, ero aliluutnanttina s.v. Ylioppilas Turussa 30.4.1821. Viipurilaisen osakunnan jäsen 3.5.1821 [3/5 1821] \ Gabr. Poppius, (f. d. Fänrik). \ 26/10 1800 \ Prost \ Jockas \ Den 30. Maji 1821 uttagit betyg, för att ingå vid Landtmäteri Staten. Todistus maanmittauskuntaan pyrkimistä varten registratuurassa 26.5.1821 (tituloitu vänrikiksi). Maanmittausauskultantti 6.6.1821. — Varamaanmittari Kyminkartanon läänissä 1822, komissiomaanmittari s.v. Mikkelin läänin 1. lääninmaanmittari 1839. Maanmittaustirehtöörin arvonimi 1840. Maanmittauksen ja metsänhoitolaitoksen ylihallituksen ylitirehtöörin apulainen 1854, ero 1858. Hovineuvos s.v. Sittemmin Moision virkatalon vuokraaja Mikkelissä. † Mikkelissä 18.4.1862.
Vanhemmat: Johan Henrikinpoika Poppius, Tukholman kunink. kirjaston amanuenssi 1786. Juvan kirkkoherra 1788 (virkaan 1790). Rovasti 1796., s. 08.09.1758 Juva, k. 20.04.1802 Juva ja Eva Katarina Karlintytär Poppius o.s. Krook, k. 1809 Juva.

Lapset:
Gustaf Gabriel Poppius , s. 21.02.1844 Mikkeli. Tauluun 98
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 98
X Gustaf Gabriel Gabrielinpoika Poppius, (Taulusta 97, äiti Juliana Poppius) s. 21.02.1844 Mikkeli, k. 22.06.1876 Venäjä, Kaukasia, Kirkowodsk.

Puoliso: Helene Elise Alexanderintytär Poppius o.s. Frankenhaeuser s. 10.08.1851 USA, AK, Sitka, k. 09.05.1917 Viipuri.

Lapset:
Karin Hackman o.s. Poppius , s. 24.02.1876 Venäjä, Kaukasia, North Ossetia–Alania, Mozdok. Tauluun 99
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 99
XI Karin Gustafintytär Hackman o.s. Poppius, (Taulusta 98, isä Gustaf Poppius) s. 24.02.1876 Venäjä, Kaukasia, North Ossetia–Alania, Mozdok, k. 29.08.1964.
Mozdok eli Mæzdæg on noin 40 000 asukkaan kaupunki Mozdokin piirissä Pohjois-Ossetia-Alanian tasavallan pohjoisosassa Venäjällä Kaukasiassa. Mozdok sijaitsee Terekin varrella, 92 kilometriä tasavallan pääkaupungista Vladikavkazista pohjoiseen. Kaupunki on Mozdokin piirin hallinnollinen keskus. Sisällysluettelo Vuonna 2002 kaupungin väestöstä oli venäläisiä 62,7 %, osseetteja 7,7 %, armenialaisia 6,1 %, kumykkejä 4,6 %, tšetšeenejä 4,3 %, kabardeja 3,2 % ja korealaisia 2,4 %.Mozdok perustettiin vuonna 1759 ja kaupunginoikeudet se sai 1785. Grigori Potjomkin perusti kylään linnoituksen vuonna 1763 ja siirrätti 517 perhettä Volgan kasakoita sinne.

Puoliso: Vihitty 11.01.1898 Johan Fredrik Alexis Wilhelminpoika Hackman s. 1874 Viipuri, k. 30.08.1925 Sveitsi.
Vanhemmat: Wilhelm Johanninpoika Hackman, Hackman & Co:n pääjohtaja, insinööri. Wilhelm Hackman oli toteuttamassa yhtä Suomen 1800-luvun taloushistorian keskeisimmistä yritystason muutoksista: vanhojen kauppahuoneiden – tässä tapauksessa 1790 perustetun Hackman & Co:n – pääomien siirtämistä kaupasta ja merenkulusta teollisuuteen ja pankkitoimintaan. Oman taloudellisen imperiuminsa ohella Hackmanin vaikutus ulottui laajalle: valtiollisiin kysymyksiin, etenkin maan raha- ja liikenneolojen järjestelyyn, Viipurin kunnalliselämään sekä kaupungin ja tehdasyhteisöjen sosiaaliseen elämään. Hän perusti Eugen Wolffin ja Lars Krogiuksen kanssa Suomen Höyrylaiva Oy:n, valtion kanssa Outokummun kuparikaivoksen ja useita muita yrityksiä. Hän oli valtiopäivillä vuodesta 1877 aatelissäädyn jäsenenä., s. 05.07.1842 Viipuri, k. 21.01.1925 Viipuri ja Alice Marianne Alexiksentytär Hackman o.s. Thompson, s. 10.03.1850 Viipuri, k. 25.01.1930 Viipuri.

Lapset:
Wilfred Hackman , s. 19.03.1909 Viipuri. Tauluun 100
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 100
XII Wilfred Johaninpoika Hackman, (Taulusta 99, äiti Karin Hackman) s. 19.03.1909 Viipuri, k. 23.05.1979 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 16.09.1933 Viipuri Alice Doris Catherine Ludvigintytär Hackman o.s. Blumberg s. 09.07.1910 Viipuri, k. 20.01.1990 Helsinki.
Vanhemmat: Ludvig Matthias Fredrickinpoika Blumberg e. Blomberg, Excanged family- name Blomberg in Saint Peterburg Russia, to family- name form Blumberg., s. 11.07.1872 Viipuri, Säiniö, k. 24.01.1943 Helsinki ja Alice Emma Williamintytär Blumberg o.s. Small, s. 08.08.1879 Viipuri, Säiniö, k. 29.06.1946 Helsinki.

Lapset:
Patrick Hackman Pekkalan isäntä 1968-1990.

Patrick Hackman (1968-1990)

Antonia Hackmanin perittyä tilan hänen aviomiehensä, Patrick Hackman otti vastuun Pekkalan hoidosta. Maa- ja metsätieteiden lisensiaatti Patrick Hackman jatkoi karjanhoitoa ja maanviljelystä Pekkalassa. Iso kivinavetta muutettiin sikalaksi ja sianlihantuotantoa tehostettiin hankkimalla mm. Suomen ensimmäinen koneellinen lannanpoistoautomaatti. Vuonna 1979 Pekkalaan hankittiin skotlantilaista Aberdeen Angus -pihvikarjaa, jotta peltoviljelykiertoon saatiin myös nurmenviljely mukaan. Antonia Hackman keskittyi luonnostaan musta- ja ruskeavillaisten suomenlampaiden jalostamiseen.

Patrick Hackman on toiminut aktiivisesti Ruoveden kunnallispolitiikassa sekä kunnanvaltuutettuna että hallituksen jäsenenä. Hän oli perustamassa Suomen Angusyhdistystä ja toimi sen puheenjohtajana yli kymmenen vuotta. Hän toimi myöskin pitkään Maaseudun työnantajaliiton hallituksessa. Viime vuosina hän on työskennellyt eduskunnan luonnonvarainneuvoston metsäjaostossa.

Jätettyään tilanhoidon vanhimmalle pojalleen vuonna 1990 Patrick Hackman perusti Pekkalan meijerirakennukseen pienen sahan ja hankki Vaskujärveltä kalanviljelylaitoksen.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_4.html#ph

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pekkalan palvelusaha / Scutum Oy

Pekkalan nykyinen saha aloitti toimintansa 1990-luvun alussa, kun tilalla tapahtui sukupolvenvaihdos. Sahan toiminnasta vastaa Patrick Hackman. Saha toimii entisessä meijerikiinteistössä ja pyrkii nimensä mukaisesti tyydyttämään puualan erityistarpeita. USA:sta hankittu Wood-Mizer-vannesaha on laitoksen ydin. Laitoksessa on lisäksi särmäsaha ja puutavarakuivuri.

Sahaustoiminta on tarkkaa työtä mutta samalla joustavaa, koska mitat pystytään säätämään portaattomasti sahan teknisten ominaisuuksien vuoksi. Saha toimii pääasiassa tilauspohjalta ja sahatun tavaran varastot pyritään pitämään pieninä. Asiakas voi halutessaan tuoda oman tukkinsa sahattavaksi tai sopia kokonaistoimituksesta.

Saha on erikoistunut vähäoksaisen ja oksattoman paneelin, lattialautojen ja erikoisleveiden lattialankkujen valmistamiseen. Palvelusahan tähänastisen toiminnan aikana monet asiakkaat ovatkin hakeutuneet luoksemme erityisesti suurirunkoisten puiden sahaukseen: pystymme sahaamaan runkoja, joiden halkaisija on jopa 80 cm. Sahattavat puut voidaan jakaa osiin joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Wood-Mizer-vannesahan suuren tarkkuuden ja terän ohuuden johdosta vasta sahattu puutavara on myös laadukkaampaa kuin tavallisen sirkkelisahan tuotos. Tasaisen sahauspinnan ansiosta puutavarasta saadaan höyläpintainen vain vähäisellä ainestappiolla.

Pekkalan laajoista metsistä on mahdollista valita asiakkaiden tarpeiden mukaista puuta: valittavana on eri puulajien lisäksi eri ikäisiä ja eri kasvunopeuden omaavia puita. Yksi Pekkalan erikoispuista on lehtikuusi, joiden tuotanto aloitettiin jo vuosisata sitten.

Palvelun monipuolistamiseksi olemme hankkineet 7-kursoisen ruotsalaisvalmisteisen Jonsereds-höylän.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/elinkeinot/saha.html.
Patrick Hackman
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 101
VII Christer Wilhelm Fredrikinpoika Ramsay, (Taulusta 86, isä Fredrik Ramsay) s. 18.04.1753 Porvoo, Sannäs, k. 06.09.1796 Heinola, Nynäs.

Puoliso: Vihitty 1776 Eva Juliana Fredrikintytär Ramsay o.s. Jägerhorn af Spurila. (Taulu 654). (Taulu 94) s. 16.09.1753 Helsinki, k. 07.07.1837 Porvoo, Sannäs.
Vanhemmat: Fredrik Anders Johaninpoika Jägerhorn af Spurila, s. 11.07.1723 Somerniemi, Kopila, k. 25.11.1801 Pernaja, Näse ja Ulrika Sofia Adamintytär Jägerhorn af Spurila o.s. Brunow, s. 05.06.1734, k. 13.01.1803 Pernaja, Näse.

Lapset:
Fredrik Adolf Ramsay , s. 23.01.1777 Heinola, Nynäs. Tauluun 102
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 102
VIII Fredrik Adolf Christerinpoika Ramsay, (Taulusta 101, isä Christer Ramsay) Kapteeni, s. 23.01.1777 Heinola, Nynäs, k. 29.09.1853 Heinola, Nynäs.

Sergeant vid Tavastehus regemente 1794-08-07. Fänrik vid jägarbataljonen därst. s. å. 26/11. Löjtnant vid adelsfaneregementet 1802-07-30. Kaptens avsked 1810-10-10. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland under nr 17 bland adelsmän 1818-02-07. Död 1853-09-29 på Nynäs.

1. puoliso: Vihitty 12.11.1809 Heinola msrk. Vendla Vilhelmina Carlintytär Ramsay o.s. von Essen af Zellie. (Taulu 87). (Taulu 94) Vendla kuoli 25-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 15.10.1786 Heinola, k. 09.02.1812 Heinola, Nynäs.
Vanhemmat: Carl Reinhold Georgenpoika von Essen af Zellie, Everstiluutnantti, s. 27.06.1734 Heinola, k. 19.04.1809 Heinola, Paaso ja Christina Juliana Fredrikintytär von Essen af Zellie o.s. Ramsay, s. 14.01.1746 Heinola, Nynäs, k. 20.10.1829 Heinola, Paaso.

Lapset:
Fredrik Wilhelm Fritz Ramsay , s. 13.01.1812 Heinola. Tauluun 95
2. puoliso: Carolina Ulrika Carlintytär Ramsay o.s. Hagström s. 02.05.1784 Porvoo, k. 08.05.1836 Heinola, Nynäs.
Lapset:
Juliana Sofia von Haartman o.s. Ramsay , s. 09.08.1815 Heinola, Nynäs. Tauluun 103
3. puoliso: Vihitty 06.08.1845 Kärkölä Fredrika Lovisa Dorotea Ramsay o.s. Nykopp s. 09.02.1817 Porvoo, k. 27.08.1901 Kärkölä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 103
IX Juliana Sofia Fredrikintytär von Haartman o.s. Ramsay, (Taulusta 102, isä Fredrik Ramsay) Juliana Sofia Ramsayn lapset perivät Nynäsin kartanon Heinolassa. Vävy Oskar Gylling lunasti tilan itselleen 1882. Lähde: rednet.punainenristi.fi, s. 09.08.1815 Heinola, Nynäs, k. 25.05.1858 Piikkiö.

Puoliso: Vihitty 12.10.1843 Heinola, Nynäs Carl Daniel Gabrielinpoika von Haartman. (Taulu 1430). (Taulu 1436) Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842, lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori., s. 05.05.1792 Turku, ruotsalainen srk., k. 15.08.1877 Piikkiö.

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä. Hän opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Haartman oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Carl Daniel von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen lapsiaan olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Lähteet: Otavan iso tietosanakirja, osa 3. Helsinki: Otava, 1962.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Turussa 4.6.1805 [Haartman] Car. Dan., Ab., _ 923. Todistus Uppsalan yliopistoon siirtymistä varten registratuurassa 12.7.1806. Ylioppilas Uppsalassa 27.9.1806 Carl Daniel Haartman Aboensis (* 1792) [Ambo fratres cives antea Acad. Aboënsis Moderatore utuntur præcl. Mag. Pipping. Posterior ob prætextatam ætatem adhuc injuratus. D:nus Mag. Pipping et discipuli Albo Facultatis inscripti sunt d. 15 Dec. 1806 Decano Landerbeck.]. Matkapassi Kemiöön matkustamista varten 14.4.1808. Respondentti Uppsalassa 15.6.1811 pro exercitio, pr. lääket. ja kasvit. prof. Carl Peter Thunberg. Turkulaisen (yhd.) osakunnan perustajajäsen 1813, aiemmin vanhan Turkulaisen osakunnan jäsen 5/6 1805. Carl von Haartman 5/5 1792. | Phil. Doctor 1815. Medicinae Doctor 1817. Utnämnd General Directeur för Medic. verket i Finland 1836. Professor i Chirurg. och Barnförlossningskonsten 1833–1838. (Curator för Åbo nation 1819–1825. Stadsphysicus i Åbo). FK 13.5.1813. LK 29.11.1814. Respondentti 9.1815 pro gradu, pr. Johan Gadolin 9305. FM 13.10.1815. Tieteellinen matka Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Ranskan kautta Englantiin ja Skotlantiin, lääketieteellisiin kouluihin tutustumista varten, 1815–16. LL Turussa 11.11.1816. Respondentti 15.3.1817 pro doctoratu, pr. Johan Agapetus Törngren 10991. LT 6.11.1817. Preeses 29.9.1833 pro munere. Riemumaisteri 31.5.1869. — Turkulaisen osakunnan kunniajäsen (1818), kuraattori 1819–25. — Pietarilaisen Abouchoffin hospitaalin vt. lääkemääräysten antaja 1814–15. Turun kaupunginlääkäri 1817. Turun akatemian (Aleksanterin yliopiston) kirurgian ja synnytysopin apulainen 1818. Professorin arvonimi 1830. Kirurgian ja synnytysopin professori 1833, ero 1838. Samalla Turun kehruuhuoneen lääkäri 1818, lääninlasaretin lääkäri 1824, keskusrokotevaraston esimies s.v., Turun synnytyssairaalan lääkäri 1825, Kupittaan kolerahospitaalin lääkäri 1831 ja Kupittaan terveyslähteen intendentti 1819–33. Lääkintöylihallituksen vt. päätirehtööri 1833, vakinainen 1836, ero 1855. Houruinhoidon johtokunnan jäsen 1840. Valtioneuvos 1842.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Haartman, Carl Daniel von (1792 - 1877)

lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori

3 vaimoa, 24 lasta. Haudattu Kuusiston kirkon haut.maa

Eric Sundström. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum. Carl Daniel von Haartman eteni sukuyhteyksiensä, kunnianhimonsa ja asiantuntemuksensa avulla yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professoriksi sekä lääkintöhallituksen ylijohtajaksi. Von Haartman osoittautui tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi johtajaksi, joka uudisti suomalaista lääkintätoimea voimakkaasti ja nosti sen kansainväliselle tasolle.

Carl Daniel von Haartmanista tuli isänsä, lääketieteen professori (->) Gabriel Erik von Haartmanin jalanjäljissä lääkäri sekä synnytysopin uranuurtaja, joka ammensi esikuvansa ulkomailta. Ennen kandidaatintutkintoaan hän oli useaan otteeseen Uppsalassa, ja valmistuttuaan hän palveli lääkärinä Pietarissa. Vuosina 1816 - 1817 hän oli pitkään Lontoossa, Edinburghissa, Pariisissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa sekä perehtyi käytännölliseen synnytysoppiin Tukholmassa. Syvimmät vaikutteensa hän sai Lontoosta.

Turun kaupunginlääkärinä 1817 ja seuraavana vuonna Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin apulaisena virkauransa aloittanut Carl Daniel von Haartman nimitettiin 1825 kätilöopetusta varten perustetun synnytyslaitoksen johtajaksi Turkuun. Hänen kätilöille julkaisemaansa opaskirjaa Handbok för barnmorskor (1821) käytettiin 30 vuotta, ja siinä olevat ajatukset ovat nykyäänkin varsin ajankohtaisia. Kirjan mukaan lapsen imettäminen on äidin ensimmäinen velvollisuus.

Hyvin käynnistynyt virkaura oli katketa 1831, kun von Haartman joutui ristiriitaan kenraalikuvernööri (->) A. A. Zakrevskij'n kanssa koleran karanteenin järjestämisestä. Vaikutusvaltaisen veljen (->) Lars Gabriel von Haartmanin väliintulo esti Carl Daniel von Haartmanin siirtymisen Ruotsiin, ja 1833 hänet nimitettiin Helsingin Aleksanterin yliopiston kirurgian professoriksi ja kolme vuotta myöhemmin lääkintöhallituksen ylijohtajaksi.

Professorina von Haartman joutui ristiriitaan saksalaisen luonnonfilosofian edustajien kanssa, mutta lääkintätoimen ylijohtajana hän sai rauhassa kehittää rautaisella kädellä maan terveysoloja. Hän matkusti organisoimassa kulkutautien vastaista kamppailua ja julkaisi 1844 - 1845 suurelle yleisölle tarkoitetun lääkärikirjan. Apteekkeja von Haartman ei onnistunut saamaan valtion haltuun, mutta hänen työnsä mielenterveyspotilaiden hoidon edistämiseksi oli suuriarvoista. Saadakseen jonkinlaisen käsityksen ajanmukaisesta mielisairaalasta hän kävi tutustumassa Pietarissa olevaan Euroopan täydellisimpänä pidettyyn hoitolaitokseen. Suomessa perustettiin hänen vaikutuksestaan Lapinlahden mielisairaala 1841, ja Seilin sairaala muutettiin parantumattomien potilaiden turvalaitokseksi. Von Haartmanin toiminnan myötä mielisairaiden kohtelu muuttui sairaanhoidoksi ja tämänhenkinen asetus hoidosta annettiin 1840. Von Haartmanin aikana 1847 julkaistiin myös uusi asetus syfiliksen vastustamiseksi.

Von Haartman edisti merkittävästi lääkäreiden ammattitason nostamista. Keisarin määräyksellä hän sai luvan perustaa 1834 lääkäreille erityisen kirjallisuusrenkaan, jonka toimintaa helpotti huomattavasti postivapauden myöntäminen. Hänen aloitteestaan perustettiin myös 1835 Finska Läkaresällskapet, jonka puheenjohtajanakin hän toimi. Von Haartman vaikutti 1837 annettuun kieltoon levittää ulkomaista lääketieteellistä kirjallisuutta ilman lääkintöhallituksen lupaa - tarkoituksena oli estää etenkin salalääkkeiden myyntiä. Lisäksi hän edisti Suomessa 1838 eläinlääkäreiden kouluttamisen lähettämällä neljä nuorukaista opiskelemaan Tukholmaan.

Von Haartmanin tehokkuus lääkintälaitoksen kehittäjänä kytkeytyi tästä hallinnonhaarasta vastaavan senaatin kansliatoimituskunnan päällikkyyteen, jossa toimi hänen aikanaan 1836 - 1855 neljä eri senaattoria. On huomattavaa, että 14 viimeistä vuotta von Haartmanin lanko (->) C. F. Richter oli kansliatoimituskunnan päällikkönä ja veli L. G. von Haartman talousosaston varapuheenjohtajana. Lisäksi Pietarissa oli heidän perhetuttavansa, ministerivaltiosihteeri (->) Alexander Armfelt, jonka kanssa von Haartman oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa. Suhteittensa avulla von Haartman pystyi saattamaan useimmat suunnitelmat haluamaansa päätökseen. Niihin kuuluivat erityisesti Helsingin kliinisen instituutin laajentaminen ja Helsingin yleisen sairaalan perustaminen 1841 sekä Lapinlahden mielisairaalan perustaminen. Lääkintöhallituksen uudelleenjärjestäminen juuri ennen von Haartmanin nimittämistä pääjohtajaksi loi muutenkin tarmokkaalle ja aloitteliaalle professorille monia mahdollisuuksia kehittää laitosta.

Tieteellisen kunniahimonsa ja asiantuntemuksensa avulla von Haartman nosti suomalaisen lääkintätoimen kansainväliselle tasolle. Hänen toiminnassaan yhdistyivät kyky tarttua suvun tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä luoda uusia verkostoja. Valtioneuvoksen arvonimen hän sai 1842.

Carl Daniel von Haartmanilla oli kolmesta avioliitosta yhteensä 24 lasta, joista kuusi kuoli pienenä. Verkostojen luomista edistivät hänen useiden tyttäriensä naimakaupat: hänellä oli vävyinään kaksi senaattoria, hovioikeuden presidentti, kuvernööri, kenraalimajuri ja professori. Von Haartmanin pojat puolestaan sijoittuivat merkittäviin tehtäviin eri aloille ja levittivät siten isänsä yhteiskunnallista vaikutusta.

Carl Daniel von Haartman S 5.5.1792 Turku, K 15.8.1877 Piikkiö. V senaattori Gabriel Erik von Haartman ja apteekkarintytär Fredrika Lovisa von Mell. P1 1818 - Maria Helena Rosina Franzén S 1800, K 1840, P1 V arkkipiispa Frans Michael Franzén ja Margareta Elisabet Roos; P2 1843 - Juliana Sofia Ramsay S 1815, K 1858, P2 V kapteeni Fredrik Adolf Ramsay ja Karolina Ulrika Hagström; P3 1860 - Emilia Teodora Westzynthius S 1835, P3 V esittelijäsihteeri Karl Gabriel Westzynthius ja Magdalena Charlotta af Schultén. Lapset: Karl Frans Gabriel S 1819, K 1888, lääkäri; Sofia Rosina S 1821, K 1890, P kuvernööri Alexander Lavonius; Naema Aurora S 1822, K 1866, P1 lääninsihteeri Arvid Gabriel Haartman, P2 hovioikeuden presidentti Otto Reinhold af Schultén; Hedvig Lovisa Fransiska S 1824, K 1907, P senaattori Johan August von Born; Lars Otto S, K 1826; Hugo Leonard S 1827, K 1829; Hugo Leonard S 1829, K 1902, kenraalimajuri; Frans S 1831, K 1900, tullihoitaja; Lars Emil S 1833, K 1906, eversti; Karl Knut S, K 1835; Alfons Jerome S 1836, K 1890, insinööri; Elisabet Helena S 1838, K 1839; Alfred Mikael S 1839, K 1907, maatalousneuvos; Fridolf Rafael S 1830, K 1902, liikemies; Karl Adolf Alexander S 1846, K 1850; Karolina Rosina Julia S 1848, K 1917, P hovioikeudenneuvos Gregorius Gummerus; Naema Maria Helena S 1850, K 1876, P senaattori Oskar Fredrik Wilhelm Gylling; Alma Maria Fransiska S 1852, P professori Oskar Martin Ramström; Carl Adolf S 1854, tilanomistaja; Anna Margareta Lovisa S 1861, K 1936; Hedvig Eleonora S 1862, K 1902, P esikuntakapteeni Frand Rudolf von Tavel; Emma Maria Charlotta S 1864, K 1866; Maria Teodora S 1866, K 1936, P hovioikeudenneuvos Nikolai Waldemar von Wendt; Carl Erik Johannes S 1869, K 1925, kunnallispormestari.

TUOTANTO. Katso T. Carpelan, L. O. Tudeer, Helsingin yliopisto : opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828 I - II. 1925. 16 tieteellistä teosta vuosina 1817 - 1872 sekä lääkintöhallituksen kiertokirjeitä 1834 - 1854.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. M. Klinge et al., Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808 - 1917. 1989; N. Pesonen, Terveyden puolesta - sairautta vastaan : terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. 1980; A. Sarvilinna, Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. 1938; R. Savolainen, Keskusvirastolinnakkeista virastoarmeijaksi : senaatin ja valtioneuvoston alainen keskushallinto 1809 - 1995. 1996; F. von Willebrand, Minnestal // Acta Societas scientarium Fennicae XI. 1880.

Kirjoittaja(t): Raimo Savolainen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä.

Von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Maria Helena Rosina Franzén (1800-1840), metsänhoitaja Alfred Michael von Haartman (1839-1907) oli heidän poikansa. Muita von Haartmanin lapsia olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Von Haartman opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina. Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Hän oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Daniel_von_Haartman.
Vanhemmat: Gabriel Erik Gabrielinpoika von Haartman e. Haartman, Vuoteen 1810 asti Haartman. Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810., s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrika Lovisa von Haartman o.s. von Mell, s. 17.06.1770 Turku, k. 13.05.1792 Turku.
Carld Daniel von Haartman, Carl Timoleon von Neffin maalaama muotokuva.

Lapset:
Carl Adolf von Haartman , s. 19.03.1854 Helsinki. Tauluun 104
Naema Maria Helena Gylling o.s. Von Haartman , s. 26.11.1850 Piikkiö. Tauluun 108
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 104
X Carl Adolf Carlinpoika von Haartman, (Taulusta 103, äiti Juliana von Haartman) Ei ole antanut kuulla itsestään 1885 jälkeen., s. 19.03.1854 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 08.06.1881 Heinola Arvida Charlotta Adamintytär von Haartman o.s. Sallmén s. 19.08.1854 Juva, k. 16.12.1938 Helsinki.

Arvida Charlotta Sallmén

http://www.digiarkisto.org/phpBB3/viewtopic.php?f=5&t=1286&sid=ed82557ea92f0a01b6228f5f27c51867

"Suvun vaiheiden tutkimisen voisi aloittaa siitä, kun leski Karolina Elisabet Wahlberg muutti Juvalta Ryhälän kappalaisen pappilasta Heinolaan vuonna 1866: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/juva/rippikirja_1857-1867_tk1219-1220/665.htm

Karolinalla oli mukanaan lapset Adam Hjalmar, Agnes Elisabet ja Arvida Charlotta (Teittinen 2004: Juvan pappiloiden historiaa 560 vuoden ajalta, s. 55–56)."
.

Lapset:
Kaarlo Jalmari von Haartman Harteva e. von Haartman , s. 20.04.1882 Sysmä. Tauluun 105
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 105
XI Kaarlo Jalmari Carlinpoika von Haartman Harteva e. von Haartman, (Taulusta 104, isä Carl von Haartman) Suomen Jehovan todistajien toiminnan perustaja, saarnaaja., s. 20.04.1882 Sysmä, k. 1957 Helsinki.

Helsinkiläinen insinööri Kaarlo Harteva oli keskeinen vaikuttaja Jehovan todistajien aatteen tuomisessa Suomeen. Liikkeen toiminnan aloittaminen kotimaisin voimin oli kansainvälisesti poikkeuksellista. Harteva johti Jehovan todistajien julistustyötä ja perusti Vartiotorni-lehden. Aluksi yhteisö tunnettiin Kansainvälisen Raamatuntutkijain seurana.

Vuonna 1906 entisen Pelastusarmeijan kapteenin August Lundborgin vaimo, Ebba Lundborg matkusti Ruotsista Suomeen levittämään Charles Taze Russellin oppeja. Suunnilleen samoihin aikoihin Suomeen saapui yhdysvaltalaisia miehiä jotka toivat mukanaan Vartiotorni-seuran julkaisuja.

Ensimmäisiä suomalaisia kansainvälisiä raamatuntutkijoita oli Kaarlo Harteva. Hän sai ystävältään Emil Östermanilta Russelin "Jumalallinen aikakausien suunnitelma" -kirjan, jonka Harteva käänsi suomeksi Östermanin taloudellisen tuen turvin. He alkoivat yhdessä levittää kirjaa, pitää luentoja ja kulkea talosta taloon kertomassa sanomaansa. Luennot vetivät väkeä usein salin täydeltä. Kansainvälisten raamatuntutkijain työ Suomessa alkoi virallisesti vuonna 1910 ja vakiintui hiljalleen. Sittemminmilloin? tapahtui skisma, josta eriytyivät Jehovan todistajien seurakunnat.

Toiminta Suomessa

Tilastokeskuksen vuonna 2013 mukaan Suomessa oli 18 697 Jehovan todistajaa. Määrä on laskenut vuodesta 2009, jolloin liikkeeseen kuului 19 142 henkeä. Jehovan todistajat eivät itse tilastoi "hyvän uutisen julistajiksi" hyväksymiään henkilöitä sen mukaan ovatko he kastettuja vai kastamattomia. Tilastoa pidetään vain tehdystä työstä.

Vuonna 2013 Jehovan todistajat (kastamattomat ja kastetut) käyttivät yhteensä 3 072 671 tuntia saarnaamistoimintaan.Vuoden aikana kastettiin yhteensä 299 uutta Jehovan todistajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtä kastettua kohtaan tehtiin noin 10 276 tuntia saarnaamistyötä. Vuonna 2013 Jehovan todistajilla oli yhteensä 304 seurakuntaa Suomessa.

TEKIJÄ: Harteva, Kaarlo (toim.)
TEOKSEN NIMI: Uuden testamentin aakkosellinen hakemisto

Kustantaja: Tekijä
Painovuosi: 1924
Painos: 1
Kieli: suomi
Sivumäärä: 516
Sidostyyppi: Sidottu, ei kansipapereita (kovakantinen)
Muu(t) tekijät: Harteva, Kaarlo
Teoksen mitat: korkeus: 169mm, leveys: 111mm, paksuus: 23mm, paino: 320g.
Kaarlo Jalmari von Haartman Harteva (1882-1957)

1. puoliso: Vihitty 26.06.1920 Helsinki Hilja Aleksanterintytär von Haartman Harteva o.s. Salminen s. 1898 Nummela, k. 1930 Helsinki.

Lapset:
Elon von Haartman Harteva , s. 17.09.1921 Helsinki. Tauluun 106
2. puoliso: Vihitty 08.05.1931 Helsinki Elna Liilia von Haartman Harteva o.s. Liukko s. 25.07.1901 Enonkoski.
Lapset:
Kaarle Ariel von Haartman Harteva , s. 01.01.1934 Helsinki. Tauluun 107
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 106
XII Elon von Haartman Harteva, (Taulusta 105, isä Kaarlo von Haartman Harteva) s. 17.09.1921 Helsinki, k. 10.06.1999 Helsinki.
Elon von Haartman Harteva (1921-1999)

Puoliso: Vihitty 04.08.1946 Helsinki Helvi Ilona von Haartman Harteva o.s. Rintala s. 15.10.1918 Kärkölä.

Hänen äitinsä oli os. Sundqvist. Serafiina sai enoltaan perinnön, jonka avulla pariskunta osti yli kolme kilometriä pitkän, mutta kapean kaistan Sihvolan tilasta Kärkölän Uudessa kylässä ja rakensivat talonsa, johon perhe muutti v. 1912. Kun Fiina, joksi Serafiinaa kutsuttiin, odotti Helviä, tuli valkoisten partio tiukkaamaan, missä Emil-isäntä on. Oli kuulema löytynyt jostakin kylän muurahaispesästä ruosteinen kivääri ja he väittivät, että Rintalan maalla jossakin olisi asekätkö. Fiinaa uhattiin ampumisella, jos ei paljasta missä mies on. Hän ei tiennyt muuta kuin, että Emil on jossakin metsässä polttopuita tekemässä, kuten olikin. Eivät he lähteneet kuitenkaan etsimään, sillä naapuriston miehet, joita myös oli partiossa tiesivät, ettei Emil ollut sekaantunut mihinkään. Niinpä Emil säästyi ja tämä sukuhaara myös jatkuu.

Lähde: Otto Kotilainen.
Vanhemmat: Juho Emil Vilhelminpoika Rintala, s. 10.06.1877 Kärkölä, Uusikylä, Pekkala, k. 23.06.1935 Kärkölä, Uusikylä, Sihvola ja Serafiina Rintala o.s. Helin, s. 01.01.1882, k. 24.01.1959 Kärkölä, Uusikylä, Sihvola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 107
XII Kaarle Ariel von Haartman Harteva, (Taulusta 105, isä Kaarlo von Haartman Harteva) s. 01.01.1934 Helsinki, k. 11.12.1998 Thaimaa, Surat Thani.

Puoliso: Vihitty 03.09.1960 Thaimaa, Bangkok Tuula Sinikka von Haartman Harteva o.s. Hirvonen

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 108
X Naema Maria Helena Carlintytär Gylling o.s. Von Haartman, (Taulusta 103, äiti Juliana von Haartman) s. 26.11.1850 Piikkiö, k. 30.05.1876 Turku.

Puoliso: Vihitty 02.08.1873 Turku Oskar Fredrik Vilhelm Vilhelminpoika Gylling Suomalainen senaattori, hovioikeudenasessori ja kihlakunnantuomari., s. 14.11.1843 Helsinki, k. 27.01.1908 Ikaalinen.

Lunasti itselleen Nynäsin kartanon Heinolassa 1882. Se oli periytynyt hänen vaimolleen ja hänen sisaruksilleen heidän äidiltään Sofia Juliana Ramsaylta ja kuulunut pitkään Ramsay-suvulle.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oscar Fredrik Wilhelm Gylling (14. marraskuuta 1843 Helsinki – 27. tammikuuta 1908 Ikaalinen) oli suomalainen senaattori, hovioikeudenasessori ja kihlakunnantuomari.

Gyllingin vanhemmat olivat esittelijäsihteeri Wilhelm Ulrik Gylling (1797–1873) ja Emilia Charlotta af Forselles. Hän pääsi ylioppilaaksi 1862 Helsingin yksityislyseosta ja suoritti Helsingin yliopistossa tuomarintutkinnon 1867. Gylling sai varatuomarin arvon 1869.

Gylling oli Turun hovioikeudessa kanslistina 1870–1874, reistraattorina 1874, ylimääräisenä viskaalina 1874–1875 ja notaarina 1875–1880. Hän oli Ikaalisten tuomiokunnan tuomarina 1880–1889 ja Suomen senaatin oikeusosastolla senaattorina 1889–1900. Gylling sai hovioikeuden asessorin arvon 1888.

Gylling oli naimisissa 1873–1876 Naema Maria Helena von Haartmanin (k. 1876) kanssa ja vuodesta 1886 Hedvig Sofia Richterin kanssa. Oscar Fredrik Wilhelm Gyllingin nuoremman veljen piiri-insinööri Uno Alexander Gyllingin (1848–1899) poika oli filosofian tohtori ja poliitikko Edvard Gylling.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Oscar_Fredrik_Wilhelm_Gylling

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

22.9.1862 GYLLING Oskar Fredrik Wilhelm 18131. * Helsinki 14.11.1843, vanht esittelijäsiht. Wilhelm Ulrik Gylling ja Emilia Charlotta af Forselles. Yo Hfors privatlyc. Tuomt 1867. VT 1869. Ikaalisten tuomiok. tuomari 1880-89. Senaattori oikeusos. 1889-1900. Hovioik.asessorin arvo 1888. † Ikaalinen 27.1.1908. – Pso 1) 1873 Naema Maria Helena von Haartman, k. 1876; 2) 1886 Hedvig Sofia Richter.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18131

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Gylling, O s k a r Fredrik Wilhelm, lakimies. - * Helsinki 14. XI. 1843 † 27. I. 08; vanhemmat esittelijäsihteeri Wilhelm Ulrik G. ja Emilia Charlotta af Forselles. Puoliso 1) Naema Maria Helena von Haartman 73 † 76; vanhemmat valtioneuvos Carl Daniel von H. ja 2. vaimo Juliana Sofia Ramsay; 2) Hedvig Sofia Richter (h. 2. aviol.) 86 † 44; vanhemmat virkatalojen tarkastaja Josef Edvard R. ja Fredrika Wilhelmina Steiner. - Ylioppilas 62, tuomarintutk. 67, varatuomari 69. - Turun hovioikeuden kanslisti 70-74, reistraattori 74, ylim. viskaali 74-75, notaari 75-80, Ikaalisten tuomiok. tuomari 80-89, senaatin oikeusosaston jäsen 89-00. - Turun kaupunginvaltuuston jäsen 78-80, S. talousseuran toimik. 77-81. - Hovioikeuden asessori 88.

Lähde: https://fi.wikisource.org/wiki/Kuka_kukin_oli:_G#gy.
Vanhemmat: Vilhelm Ulrik Carlinpoika Gylling, Senaatin talousosaston kansliatoimituskunnan esittelijäsihteeri 1841, ero 1859., s. 07.09.1797 Heinola, k. 27.02.1873 Helsinki ja Emilia Charlotta Fredrikintytär Gylling o.s. af Forselles, s. 28.10.1815 Elimäki, Moisio, k. 15.11.1896 Helsinki.

Lapset:
Carl Vilhelm Gylling s. 04.06.1874 Turku.
Arthur Gylling , s. 20.05.1876 Turku. Tauluun 109
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 109
XI Arthur Oskarinpoika Gylling, (Taulusta 108, äiti Naema Gylling) s. 20.05.1876 Turku, k. 03.07.1960.
Arthur Gylling (1876-1960)

1. puoliso: Vihitty 29.05.1902 Helsinki, eronneet 1908 Edit Maria Johanintytär Gripenberg ent. Gylling o.s. Lundberg s. 19.07.1879 Kristiinankaupunki, k. 17.11.1922 Helsinki.

2. puoliso: Vihitty 29.08.1911 Venäjä, Pietari, eronneet 1912 Eugenie Helena Sabina Gustavintytär Gylling o.s. Rösler s. 16.03.1892 Venäjä, Pietari, k. 11.12.1979.
3. puoliso: Vihitty 26.06.1913 Kuru Karin Claesintytär Gylling o.s. De Pont s. 29.06.1886 Koski.
4. puoliso: Anny Gylling o.s. Melichar s. 1897.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 110
IV Märta Johanintytär Aminoff o.s. Ramsay, (Taulusta 61, isä Johan Ramsay) k. noin 1695.

Puoliso: Gregori Esaiaksenpoika Aminoff s. 1620 Inkerinmaa, k. 15.11.1675 Viro, Pärnu.
Vanhemmat: Esaias (Issaï) Fedorovitch Feodorinpoika Aminoff e. Aminev, s. 1598 Ruotsi, Ingermanland (Inkerinmaa), k. 10.04.1657 Inkerinmaa ja Pelageja Grigoriovna Gregorintytär Aminoff o.s. Skudin, s. 1582, k. 07.03.1691 Viro, Narva.

Lapset:
Gregori Aminoff , s. 1674 Inkerinmaa, Wruskoi. Tauluun 111
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 111
V Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 110, äiti Märta Aminoff) Everstiluutnantti., s. 1674 Inkerinmaa, Wruskoi, k. 30.03.1732 Raaseborg.

Puoliso: Vihitty 1695 Elisabet Erikintytär Aminoff o.s. Konow Syntyi Pietarissa Ussad Suppavovan hovissa., s. 13.08.1674 Venäjä, Pietari, k. 30.12.1739.

Lapset:
Gregori Aminoff , s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna. Tauluun 112
Berndt Johan Aminoff , s. 16.03.1697 Inkerinmaa. Tauluun 160
Carl Gustaf Aminoff , s. 13.09.1700 Inkerinmaa. Tauluun 217
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 112
VI Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 111, isä Gregori Aminoff) Volontär vid Savolaks och Nyslotts läns infanteriregemente 1715-03-05. Fänrik 1718-10-23. Löjtnant 1736-10-01. Kaptenlöjtnant 1742-01-02. Konfirmationsfullmakt. 1746-09-10. Kapten 1749. Avsked 1757-11-17 med pension., s. 23.01.1696 Inkerinmaa, Kaprion linna, k. 28.01.1758 Mäntyharju.
Kaprion linna 30-vuotisen sodan aikoina 1618-1648. Kaprio (ruots. Koporje) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Leningradin alueen Lomonosovin piirissä sekä entinen luterilainen seurakunta Inkerissä. Kaprion kylä sijaitsee Kaprionjoen yläjuoksulla, Pietarin ja Veimarin välisen radan samannimisen aseman läheisyydessä. Asukkaita kylässä on noin 1 400 henkeä, kunnassa noin 2 400. Kaprio on vanhaa vatjalaisten, inkerikkojen ja inkerinsuomalaisten asuinaluetta. Alueella on perinteisesti ollut myös venäläisasutusta.

1. puoliso: Vihitty 29.09.1719 Brita Jonaksentytär Aminoff o.s. Wagenia s. 13.09.1703 Ruotsi, Örnsköldsvik, Arnäs, k. 01.03.1737 Iisalmi.
Vanhemmat: Jonas Svenonis Sveninpoika Wagenius, Kirkkoherra, s. 1671 Ruotsi, Jämtland, Ragunda, k. 19.09.1714 Ruotsi, Västmanland, Arnas ja Anna Ericuksentytär Wagenius o.s. Plantin, k. 12.08.1716 Ruotsi, Västmanland, Arnas.

Lapset:
Margareta Elisabet Winter o.s. Aminoff , s. 30.09.1720. Tauluun 113
Gregori Aminoff , s. 06.05.1722 Iisalmi. Tauluun 114
Carl Fredrik Aminoff , s. 03.03.1724 Iisalmi. Tauluun 128
Bernt Jonas Aminoff , s. 09.09.1729 Iisalmi. Tauluun 138
Adolf Aminoff , s. 08.09.1733. Tauluun 150
2. puoliso: Vihitty 29.05.1739 Mikkeli Beata Elisabet Fabianintytär Aminoff o.s. Schmiedefelt. (Taulu 532). (Taulu 533) s. 1714, k. 13.04.1793 Heinola.
Vanhemmat: Fabian Johan Detlofinpoika Schmiedefelt, s. 1687 Karjalohja, Luuskala, k. 19.02.1714 Isokyrö, Napuen taistelu ja Elisabet Sofia Jakobintytär Fieandt ent. Schmiedefelt o.s. Tawaststjerna, s. 22.10.1695 Pietarsaari, k. 27.02.1742 Mikkeli, Kyyhkylä.
Lapset:
Fabian Detlof Aminoff s. 05.04.1741 Kangasniemi, k. 20.12.1777.
Gustav Aminoff s. 22.05.1745 Mikkeli, k. 1748 Mikkeli.
Zacharias Wilhelm Aminoff , s. 05.05.1747 Hirvensalmi. Tauluun 151
Erik Magnus Aminoff , s. 03.02.1751 Mikkeli. Tauluun 158
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 113
VII Margareta Elisabet Gregorintytär Winter o.s. Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) s. 30.09.1720, k. 24.04.1804 Rantasalmi.

Puoliso: Vihitty 1744 Carl Johan Ertvinpoika Winter Ylioppilas Turussa 8.5.1735. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1735. d. 8. Maii. Carolus Vinter. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 22.3.1738. — Virolahden kirkkoherran apulainen 1738. Apulaispappina Jääskessä, Virolahdella ja Ruokolahdella. Rautjärven kappalainen 1744. Varapastori 1755., s. noin 1715, k. 07.04.1766 Rautjärvi.
Vanhemmat: Ertvin Juhonpoika Winter, Jääsken kihlakunnan kruununvouti., s. 1691 Turku, k. 1738 Ruokolahti ja Anna Maria Winter o.s. Tillman, s. 1690, k. 1738 Ruokolahti.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 114
VII Gregori Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) s. 06.05.1722 Iisalmi, k. 18.05.1795 Pielavesi.

Puoliso: Anna Charlotta Torstenintytär Aminoff o.s. Tawast s. 29.06.1728 Kangasniemi, k. 25.03.1789 Maaninka.
Vanhemmat: Torsten Henrikinpoika Tawast, Kapteeni Torsten Tawast (1685-1750) oli niitä suomalaisia sotilaita, jotka uskollisesti taistelivat suuressa pohjansodassa ja seurasivat kuningas Kaarle XII:tä vielä tämän viimeiselle sotaretkelle Norjaan. Samalla hurjapäisyydellä, mitä hän oli sotilaana osoittanut, Tawast suhtautui rauhan aikana kirkkoon ja papistoon., s. 1685 Viipuri, k. 26.02.1750 Kuopio ja Anna Isacintytär Tawast o.s. Pihlman, dotter av professorn vid Åbo universitet Isak Pihlman och Anna Lund., s. 29.06.1700, k. 30.05.1778 Kuopio.

Lapset:
Zachris Johan Aminoff , s. 19.07.1764 Rantasalmi. Tauluun 115
Germund Fredrik Aminoff , s. 21.03.1767 Hirvensalmi. Tauluun 126
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 115
VIII Zachris Johan Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 114, isä Gregori Aminoff) Stabskapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1799-06-03., s. 19.07.1764 Rantasalmi, k. 12.03.1808 Leppävirta.

Zakarias Johan, (son av Gregori), född 1764-07-10 i Savolaks. Volontär vid Savolaks regemente 1767. Rustmästare 1779. Extra page vid hovet 1779. Extra fänrik 1780-03-15 fänriks indelning 1786-04-20 löjtnant 1789-04-23. Konstituerad kapten vid Uleåborgs regemente 1790-03-01. Stabskapten vid Savolaks lätta infanteriregemente 1799-06-03. RSO 1808-07-30, död 1808-03-12 (1810-02-27) Karlsvik.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_42.

Puoliso: Vihitty 08.11.1787 Maaninka Maria Elisabeth Magnuksentytär Aminoff o.s. Tawast s. 06.10.1754 Kuopio Msrk, Hiltulanlahti, k. 31.03.1804 Leppävirta.
Vanhemmat: Magnus Fredrik Torsteninpoika Tawast, Majuri, suomalainen ammattisotilas., s. 29.06.1728 Kangasniemi, k. 05.04.1789 Maaninka ja Maria Elisabeth Aronintytär Tawast o.s. Molander, Kirkkoherran tytär., s. 28.11.1728 Maaninka, k. 19.10.1810.

Lapset:
Fredrika Charlotta Molander o.s. Aminoff , s. 13.06.1791. Tauluun 116
Johanna Ulrika Wrede af Elimä o.s. Aminoff , s. 25.07.1789 Maaninka. Tauluun 117
Karl Henrik Aminoff , s. 20.02.1795 Iisalmi, Jokiniemi. Tauluun 123
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 116
IX Fredrika Charlotta Zachriksentytär Molander o.s. Aminoff, (Taulusta 115, isä Zachris Aminoff) s. 13.06.1791, k. 08.11.1872 Kouvola, Anjala.

Puoliso: Vihitty 25.10.1829 Anjala Johan K.J. Claesinpoika Molander Porvoon hiippakunnan piispa 1821, samalla palkkapitäjiensä Ilomantsin, Myrskylän, Sipoon ja Pernajan kirkkoherra 1821–37, s. 25.05.1762 Kesälahti, k. 26.01.1837 Porvoo.

Johan Molander (25. toukokuuta 1762 Kesälahti – 28. tammikuuta 1837 toimi Porvoon piispana 1821 alkaen kuolemaansa saakka.

Molander kohosi piispaksi etevyytensä, mutta myös poliittisen notkeutensa ja diplomaattisen varovaisuutensa takia. Jälkikäteen Molander onkin saanut keisarin uskollisen alamaisen leiman, eikä hänen ole katsottu nousseen edeltäjiensä tasolle kirkon itsenäisyyden puolustajana. Hänen piispankautensa kuitenkin osui ajanjaksolle, jota leimasivat suurvaltojen taantumuksellisuus, eurooppalaisten kansojen itsenäisyyspyrkimykset sekä taistelu perustuslain puolesta niin itsevaltaisella Venäjällä kuin muissakin manner-Euroopan johtavissa valtioissa. Valinta Porvoon piispaksi oli sikäli onnistunut, että Molander oli Ilomantsin vuosinaan jo Ruotsin vallan aikana joutunut tekemisiin ortodoksien kanssa ja hänellä oli toimessa tarvittavaa diplomaattista kykyä.

Sisällysluettelo

1 Opiskelu ja vuodet Ilomantsin kirkkoherrana
1.1 Syntymä, opiskelu ja ensimmäiset työt
1.2 Valinta Ilomantsin kirkkoherraksi
1.3 Kirkkoherran tehtävät
1.4 Suomen sodan aika
1.5 Heikki Kukkonen
1.6 Molander jättää Ilomantsin
2 Valinta Porvoon piispaksi
3 Uskonnollista kuohuntaa Savossa
3.1 Molander tuomiokapitulissa
3.2 Piispantarkastus Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1823
3.3 Piispantarkastuksen seurauksia
4 Renqvistin juttu jatkuu
5 Piispa ja kuuliaisuus keisarille
6 Molander suhteutettuna aikaansa
7 Perhesuhteet


Opiskelu ja vuodet Ilomantsin kirkkoherrana
Syntymä, opiskelu ja ensimmäiset työt

Johan Molanderin isä Klas Johan oli Kesälahdella kirkkoherrana, kun Johan syntyi. Klas Johan valittiin 1776 Ilomantsin kirkkoherraksi, mutta varsinaisesti ilomantsilaista ei pojasta vielä tällöin tullut, vaan häntä pidettiin kaupunkilaisena.

Johan Molander kävi 1776–1781 Porvoon lukiota, ja ylioppilaaksi hän valmistui Turussa 1781. Hän sai pappisvihkimyksen Porvoon hiippakunnassa 1784. Filosofian maisteri hänestä tuli 1786 ja teologian tohtori 1827. Vuonna 1834 Molander liittyi Pohjoismaiseen historialliseen seuraan Kongelige Nordiske oldskriftselskab maksamalla ainaisjäsenyyteen vaadittavat 100 ruplaa.

Ensimmäinen työpaikka Molanderilla oli 1784 Porvoon tuomiorovastin apulaisena. Hän siirtyi 1787 Rantasalmen triviaalikoulun konrehtoriksi ja muutti Kuopioon, kun koulu siirrettiin sinne. Kuopion-aikana Molander toimi Kuopion kaupunkiseurakunnan kappalaisena 1788–1795 ja Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin rykmentinpastorina 1795–1800.

Valinta Ilomantsin kirkkoherraksi

Klas Johan Molanderin kuoltua 1799 ilomantsilaiset ja enolaiset halusivat kirkkoherraksi tämän pojan Johan Molanderin.[Vaalissa ääniä saivat Johan Molander 26 63/250, kappalainen Carl Adolf Hougberg 13 17/32 ja kappalainen maisteri Johan Henrik Norring 5 30/80. Vuonna 1800 Molanderista tuli isänsä seuraaja Ilomantsin kirkkoherrana. Pappila pysyi nyt kansalle vieraampana, sillä uusi kirkkoherra oli varsin itsetietoinen herrasmies. Myöhemmät vuodet muodostuivat kuitenkin molemmin puolin rakentaviksi: Molander lähestyi seurakuntalaisiaan ja viileähköt välit muuttuivat lämpimämmiksi.

Kirkkoherran tehtävät

Vuoden 1723 papiston erioikeudet määräsivät, että papiston tuli pitää kaksi pitäjänkokousta vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Kirkkoherran merkittävä asema kokouksen puheenjohtajana johti siihen, että kirkkoherrasta tuli pitäjän tosiasiallinen johtaja. Molanderin aikana 1800-luvun alussa alkoivat äänestykset lisääntyä ja enemmistöperiaate löi itsensä lopullisesti läpi.

Ilomantsissa oli 77 pitäjänkokousta 1801–1821, ja niissä puitiin 227 asiaa. Pitäjänkokouksen toimialue oli laaja. Niissä päätettiin yhteisistä rakennushankkeista, jokien perkauksista, teiden aurauksista, kirkon ja pappilan kunnostuksista, köyhien ja sairaiden hoidosta, käsiteltiin viinanpolttoasiat, huolehdittiin seurakunnan taloudesta ja valittiin papit, lukkarit, suntiot ja edustajat eri tehtäviin. 1801–1821 pitäjän makasiineja käsiteltiin 31 kertaa. Usein aiheina olivat myös verotus, köyhät, sairaat ja rokotukset. Kirkon ja tapulin korjausta käsiteltiin 28 kertaa: uusi kello ja tapuli rakennettiin jo 1801. Molander joutui myös tekemään selkoa metsästyksestä sekä huolehtimaan petoeläinten aiheuttamista tuhoista. Makasiinirakennus sijaitsi kirkonmäellä ja myös sen hoidosta neuvoteltiin kirkkoherran kanssa.

Molanderin kirkollista ennakkoluulottomuutta kuvaa hyvin se, että hän järjesti kesäkirkon ulkoilmaan Koitereelle kuultuaan runolaulaja Mateli Kuivalatarta. Kesäkirkkoperinne jatkui 1900-luvun alkuun. Sen sijaan yrittäessään uuden lain mukaisesti antaa viinikassan luottamusmiesten hoidettavaksi Molander kohtasi vahvempansa, sillä asian vaikeuden vuoksi joutui lopulta itse sen hoitamaan. Havaitessaan uskonnollisia epäkohtia ja järjestyshäriöitä Molander kävi voimalla niiden kimppuun. Lisäksi luterilainen kirkkoherra oli ortodoksipappien esimies. Molanderin aikana suhteet kirkkojen välillä olivat hyvät, vaikka ajoittain esiin nousi kiista pappien kantamista maksuista.

Pappila oli pitäjän kulttuurikeskus, ja juhannusaattona vallasväki kokoontui onnittelemaan juhannuspäivän sankaria. Tällöin kuultiin isännän puhe, suvivirren ja eläköönhuutojen jälkeen sytytettiin kokko ja järjestettiin tanssit eli karkelot.

Suomen sodan aika

Kirkossa luettiin 6. helmikuuta 1808 kuninkaan kuulutus, jossa asekelpoisia miehiä kehotettiin pestautumaan sotaväkeen. Ilomantsin miehet ottivat vastaan kirkkoherran nuorempi veli, Tohmajärven komppanian kapteeni Adolf Molander. Ilomantsin, Enon ja Tohmajärven edustajat kokoontuivat 1. maaliskuuta Enon kappelille pohtimaan tilannetta rovasti Johan Molanderin ja kruununvouti Gabriel Wallenius nuoremman johdolla. Kokouksessa oltiin yksimielisiä siitä, ettei armeijalle luovutettaisi nostomiehiä. Sovittiin, että 150 miehen suojakomppania asetetaan vartioimaan omia rajoja, kuten 18 vuotta aikaisemmin oli tehty. Miehet oli tarkoitus muonittaa omin eväin ja heidän piti vuorotella rajavartioinnissa. Molander ja Wallenius lähettivät ilomantsilaisen Juho Kontturin Kuopioon saamaan aseita ja valtuutus johtaa sotajoukkoja.

Mönnin taistelussa 30. heinäkuuta venäläiset ajettiin pakoon ja Ilomantsin miehet ahdistivat pakenevia. Kuukauden kuluttua, 31. elokuuta, venäläiset voittivat ilomantsilaiset Konnunniemen taistelussa ja sota päättyi pitäjäläisten osalta. Sandels vetäytyi syyskuussa Ilomantsin pohjoispuolelle.

Sodan loputtua Enossa kiiteltiin keisari Aleksanterin menestystä ja Ilomantsissa Johan Molander puolestaan loi laajemman yleiskatsauksen Euroopan tapahtumiin. Sota ei ohittanut kuntaa ilman vahinkoja, ja sen aikana myös kirkollisella rintamalla oli syntynyt kitkaa. Molander katsoi isänsä tulleen hyvin toimeen ortodoksipapiston kanssa, kuten itsekin Johannes Stefanovin (k. 1807) kanssa, mutta tämän seuraaja Johannes (Ivan) Petrov tulisi Molanderin mukaan varmasti olemaan kantona kaskessa.

Petrov tuli 1808 papiksi Ilomantsin ortodoksiseurakuntaan. Sodan aikana kenraali Aleksejevin johtama sotilasosasto tunkeutui rajan yli Ilomantsiin ja osa kunnan ortodokseista tuki venäläisiä. Petrov toimi kenraali Mihail Dolgorukovin, Aleksejevin ja Nikolai Tutškovin tulkkina, ”suomalaisten rauhoittajana” ja seurasi ilomantsilaisia jäljittänyttä eversti Grengrossia, joten määrättyä varovaisuutta tarvittiin hänen suhteensa. Keväällä 1809 Petrov jätti valituksen, jossa hän syytti Liperin, Kiteen, Tohmajärven ja Pälkjärven luterilaisia pappeja ortodoksipappien tehtävien hoidosta ja kansan käännyttämisestä. Kenraalikuvernööri Spregtporten tutki asian ja lopulta Petrov sai itse muistutuksen 1811. Esimiestään Molanderia vastaan Petrov ei käräjöinyt.

Kirjeessään Walleniukselle Molander arvioi sodan aikaa. Kiitettyään pitäjän rahvasta ja virkamiehiä ”siivosta käytöksestä ja arvokkaasta esiintymisestä” sodan aikana Molander lausui, että tästä tekee poikkeuksen pastori Petrov: ”Ilman valtakirjaa hän on luvattomasti papintoimessa ja saa aikaan seurakunnassa levottomuutta. Hän on ottanut haltuunsa seurakunnan omaisuuden ja kalleudet, tuhlannut salaisesti seurakunnanvaroja, säikyttänyt ymmärtämätöntä kansaa ja tehnyt heidän olonsa epävarmaksi”.

Heikki Kukkonen

Virkaan astuttuaan hän lopetti isänsä tavan pitää koulua ilman eri korvausta. Johan Molander halusi keskittyä mieluummin varsinaiseen papintyöhön, mutta ilomantsilaiset tahtoivat jättää myös opetuksen papin tehtäväksi, sillä he pelkäsivät varsinaisen koulumestarin tulevan kalliiksi. Kun Molander lupasi valvoa pitäjänkoulun asioita ja sen luotettavuutta, päättivät kuntalaiset valita pitäjään koulumestarin.

Ilomantsin vuosinaan Molander tutustui talonpojan poikaan Heikki Kukkoseen. Molander oli hankkinut kahdelle pojalleen kotiopettajan, ja kolmanneksi oppia saamaan hän otti lahjakkaan Kukkosen. Ilomantsin pappilassa pojat oppivat ulkoa ruotsalaisen katekismuksen, kirjoitustaidon ja latinan kielioppia. Molander järjesti Kukkosen myös Kuopion triviaalikouluun ja tarjoutui kustantamaan opiskelun alkutaipaleen.Vauraassa pappilasta opiskelusta ja huolimatta pojasta ei koskaan tullut herraskaista. Myöhemmin Kukkonen muutti nimekseen Henrik Renqvist, "puhdas oksa", ja tämän nimisenä hänen ja Molanderin tiet jälleen kohtasivat.

Molander jättää Ilomantsin

Porvoossa hiippakunnan papisto oli kokoontunut maaliskuussa 1817 viettämään uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlaa. Kaunopuheinen ja viehättävä Johan Molander esiintyi juhlassa useaan kertaan. Hänen johtamiskykynsä tunnettiin niin Porvoon kuin Kuopion ajoilta. Ei siis ihme, jos häntä ajateltiin Magnus Jacob Alopaeuksen seuraajaksi 1818, todennäköisesti piispavainajan omasta esityksestä. Johan Molander sai 21. elokuuta 1818 Porvoon tuomiokapitulin välityksellä Armollisen Majesteetin suoman professorin arvonimen, mikä enteili uutta virkaa.

Lyhyen Zacharias Cygnaeus nuoremman piispankauden jälkeen Molanderin virallinen nimitys Porvoon piispaksi tapahtui 21. tammikuuta 1821 ja muutto huhtikuun aikana. Marianpäivänä hän piti lähtösaarnansa. Kirkolla pidetyssä pitäjänkokouksessa lautamies Adam Ryynänen merkitytti puheen pöytäkirjaan:

»Sen eropuheen johdosta, jonka kontrahtirovasti, professori ja ritari Molander on meille pitänyt – ehkä viimeisen Ilomantsin kirkossa – nyt saatuaan keisarilta määräyksen korkeampaan virkaan, on murheellista kadottaa opettaja, joka kaksi vuosikymmentä kuin hellä isä on käsitellyt, lohduttanut onnettomia, puolustanut syyttömästi vainottuja, pelastanut hätää kärsiviä ja ollut köyhien ja orpojen varma turva. Moni meistä on nauttinut näistä hyvistä töistä ja olisimme kiittämätt��miä, ellemme tunnustaisi sitä huolenpitoa ja monenlaista uhrausta, jota herra professori on osoittanut seurakuntaa ja pitäjää kohtaan.»

Tämän jälkeen seurakuntalaiset sanoivat yhtyvänsä Ryynäsen sanoihin sanoen, ”etteivät osanneet olla kyllin kiitollisia.”

Valinta Porvoon piispaksi

"Kokenut, hyväntahtoinen ja työtovereiden kunnioittama" Molander valittiin piispaksi papiston melkein yksimielisellä tuella 21.1.1821. Vaikka hän olikin autonomian ajan Pohjois-Karjalan merkittävimpiä pappeja, piispana hän kuitenkaan ei itsenäisyydeltään kohonnut edeltäjiensä Magnus Jacob Alopaeuksen ja Zacharias Cygnaeus nuoremman tasolle vaan pyrki olemaan valtion uskollinen alamainen ja toteutti niitä käskyjä, joita sai Pietarista. Tämä asenne tulee hyvin esille hänen suhteessaan Savon herätysliikkeisiin, joihin hän suhtautui korostetun nuivasti ja joita hän virkaintoisesti hän asettui vastustamaan.

Uskonnollista kuohuntaa Savossa

Paavo Ruotsalaisen ja Henrik Renqvistin toiminta aiheutti kuohuntaa Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Liperiin 1817 kirkkoherran apulaiseksi nimitetty Renqvist oli joutunut riitoihin esimiehensä rovasti Peranderin kanssa, jonka valituksista alkoi 1820 prosessi Porvoon tuomiokapitulissa, Tällöin rovasti pyysi Porvoon tuomiokapitulilta apulaisen vaihtamista. Tuomiokapituli määräsi Ylä-Karjalan lääninrovastin Samuel Kiljanderin panemaan 1821 Liperissä toimeen rovastintarkastuksen Renqvistin asiassa. Kiljanderin arvio Renqvistista oli kielteinen, samoin nimismies Steniuksen.

Nilsiässä puolestaan heränneet valittivat piispalle kappalainen Arvid Sireliuksen toimista. Valituskirjelmän oli allekirjoittanut neljä talonpoikaa, ensimmäisenä Paavo Ruotsalainen. Kirjelmässä vedottiin keisariin, joka oli antanut oikeuden luterilaisen uskon harjoittamiseen. Sireliusta syytettiin oikeitten kristittyjen häpäisemisestä, sillä hän oli saarnoissaan ja lukukinkereillä panetellut ja sadatellut heränneitä ja oli jopa eräissä kinkereissä käynyt kiinni ruotivaivaiseen Juhana Martikaiseen ja puistellut häntä siksi, että tämä kuului heränneisiin.

Molander tuomiokapitulissa

Kiljander piti lausunnossaan Renqvistä sopimattomana papin tehtäviin ja epäili heränneiden liikkeen saattavan helposti hairahtua rikollisuuteen. Tähän Renqvist vastasi kirjelmällä, jonka kaksi liperiläistä talonpoikaa toi 11.4.1821 tuomiokapitulin istuntoon. Kirjoituksissaan hän hyökkäsi selvin sanoin Peranderia vastaan sekä vaati parempaa tarkastusta. Perander puolestaan vihjaisi Renqvistin liikkeen olevan kasvamassa hallitsemattomaksi kansanliikkeeksi. Kun siis tuomiokapitulin istunnossa 24.10.1821 Renqvistin asian käsittelyä johti ensi kerran Porvoon uusi piispa Johan Molander oli uskonnollinen asia saanut myös yhteiskunnallisen luonteen ja myöhemmin piispa pelkäsi jopa mahdollista kapinan puhkeamista. Vaikka Renqvista kuultiin tuomiokapitulissa, se päätti tutkituttaa syytteet myös käräjillä, sillä tuomiokapitulilla ei ollut oikeutta itse kuulla todistajia.

Liperistä oli myös tihkunut huhuja luterilaisen papiston sekaantumisesta ortodoksiseen sielunhoitoon. Molander piti tähän toimintaan syyllisenä Renqvistiä ja kutsui tämän 1822 puhutteluun.

Piispantarkastus Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1823

Renqvist oli vaatinut uutta tarkastusta ja sen hän myös sai, joskin toisissa merkeissä kuin oli tarkoittanut. Porvoon hiippakunnan pohjoisosien herätysliikkeet olivat aiheuttaneet levottomuutta korkeissa viranomaisissa, ja niin piispa Molander teki tarkastusmatkan niihin seurakuntiin, jotka olivat joutuneet viranomaisten huomion kohteiksi. Tarkastuksessa heränneet puolustivat päättäväisesti asiaansa, toisin kuin ainakin ulkoisesti taipuisammat Paavo Ruotsalaisen kannattajat. Liperissä piispaa saattoi pelottaa enemmän päättäväisten talonpoikien liikehdintä kuin Renqvistin väitetty harhaoppinen lahkolaisuus, mutta taktiset syyt kehottivat kohdistamaan toimenpiteet apupappiin, ei talonpoikiin.

Nilsiässä heränneet valittivat piispalle kappalainen Arvid Sireliuksen toimista. Valituskirjelmän oli allekirjoittanut neljä talonpoikaa, ensimmäisenä Paavo Ruotsalainen. Savon heränneet pyysivät keisarin nimissä piispaa palauttamaan heille vapauden ja oikeuden, jonka keisari oli kansalaisille luvannut. Piispa Molander keskusteli tarkastuksen aikana asianosaisten kanssa ja keskustelun pohjalta syntyi sovinto, joka oli heränneille edullinen. Piispa kysyi heränneiltä: "Vaatisitteko te pappia johonkin edesvastuuseen? Ettekö paremmin saattaisi antaa hänelle anteeksi niin kuin Kristus käskee vihamiehilleen antaa anteeksi?" Paavo Ruotsalainen vastasi: "Hyvin mielellään, herra piispa, kun hän vaan rauhan meille antaa." Sirelius ja Ruotsalainen löivät tämän jälkeen kättä ja lupasivat ikuista rauhaa ja sovintoa.

Piispan tarkastusmatka jatkui tämän jälkeen Iisalmeen, jonka heränneet myös valittivat papistaan. Piispa kysyi Iisalmen kirkossa, oliko kenelläkään huomauttamista papistoa vastaan. Vastaväitteitä ei kuulunut, mutta kuulemistilaisuuden jälkeen L. J. Niskanen ojensi useiden talonpoikien allekirjoittaman valituskirjeen, jossa valitettiin vainosta ja kerrottiin, että "tästä asiasta käytiin viimeis kesänä Pietarissa ja oltiin piispa Cygnaeuksen puheilla, joka vakuutti, ettei kirjan lukemisen ja veisaamisen tähden pidä heränneitten päästä hiuskarvankaan pudota". Piispa näyttää hämmästyneen talonpoikien oma-aloitteisuutta ja kysyi hieman loukkaantuneena heiltä: "Miksi ette kääntyneet valituksillanne oman piispanne puoleen, vaan lähditte Pietariin asiaa hoitamaan?" Piispa pyrki tasoittamaan papiston ja talonpoikien välejä, mutta Iisalmen rovasti oli kannassaan taipumaton.[

Maallikoiden vahva asema herännäisyydessä uhkasi papiston valtaa ja Molander piti liikettä yhteiskunnallisesti vaarallisena. Piispa myös havaitsi, että Renqvistin pyrkimys elämäntavan muutokseen oli voimassa olleelle uhka vallitsevalle paternalistiselle järjestelmälle. Puheet ahneudesta ja köyhäinhoidosta olivat jo alkua yhteiskunnallisesta ohjelmasta. Heinäkuussa 1823 Molander kirjoitti keisarille tapaamisesta tavalla, mistä saa kuvan piispan ja heränneiden vastakkainasettelusta:

»Renqvist ja hänen kannattajansa leimaavat kaikenlaiset oikaisut ja hartaudenharjoitusten rajoitukset uskonvainoksi - - - minua Renqvist on jo kuvaillut herjaavasti kaikesta myöntyväisyydestäni huolimatta.»

Lopulta juuri Molanderin toiminta johti Renqvistin kohtelun ankaruuteen ja saattoi herätysjohtajan perheen taloudellisesti tukalaan tilaan.

Piispantarkastuksen seurauksia

Iisalmeen, Nilsiään ja Liperiin tekemänsä tarkastusretken jälkeen piispa Molander korjasi omakätisesti tarkastuspöytäkirjan ja lähetti raportin valtiosihteeri Rehbinderille Pietariin. Piispa ehdotti, että harhaan johdettuja seurakuntalaisia kohdeltaisiin lempeästi, mutta Renqvist pitäisi siirtää pois seurakunnasta. Kun Molander vielä huomautti, että apupappi tulisi aiheuttamaan levottomuutta, mihin tahansa seurakuntaan hänet siirrettäisiin, hän itse asiassa vihjaisi, että Svartholman linnan saarnaajan toimi olisi Renqvistille sopiva.

Rehbinder esitteli asian keisarille 2.8.1823 Molanderin linjan mukaisesti. 3.9.1823 keisarillinen kirje saapui Porvooseen ja tuomiokapituli peruutti hallinnollisena asiana Renqvistin virkanimityksen Liperiin, mutta uudeksi sijoituspaikaksi keisari määräsi Porvoon, jossa Renqvist olisi tuomiokapitulin ja piispan välittömässä valvonnassa. Käskykirjeen toimeenpano kuitenkin viivästyi useita kuukausia, sillä Molander ei ollut kovin innokas ottamaan vaikeasti valvottavaa apupappia Porvooseen.

Muutoin piispa noudatti Pietarista saamaansa ohjetta suhtautua ymmärtävästi Pohjois-Savon heränneisiin, mutta sitäkin ankarammin Liperin apupappiin Henrik Renqvistiin, jonka toiminnan katsottiin murentavan papiston arvovaltaa ja synnyttävän pelättyä epäjärjestystä seurakunnassa.

Renqvistin juttu jatkuu

Jouduttuaan Liperin käräjille Renqvist tuomittiin 6.10.1823 vangittavaksi ja toimitettavaksi Kuopion lääninvankilaan.Renqvist vei asian 17.11. Vaasan hovioikeuteen, mutta jo sitä ennen 12.11. oli myös kirkon tuomiovallan rajoja puolustanut ja papin vangitsemiseen reagoinut Porvoon tuomiokapituli vedonnut hovioikeuteen. Valitusten seurauksena Renqvist vapautettiin joulukuun alussa, jonka jälkeen hän ilmoitti tuomiokapitulille, ettei voinut sairauden vuoksi lähteä Porvooseen. Tänne hän saapui vasta 25.2.1824 ja tuomiokapitulin kokouksessa hänelle ilmoitettiin, ettei häntä voitaisi nimittää virkaan Porvoossa niin kauan kuin virkarikossyyte oli ratkaisematta. Renqvist puolustautui tämän jälkeen kirjeitse arkkipiispa Jakob Tengströmille, mutta saamaansa tuomiota tai piispa Molanderia hän ei rohjennut arvostella. Sen sijaan hän valitti, että piispa Molanderille oli syötetty valheita.

Vaikka Renqvist oli vapautettu vankeudesta, hänen juttunsa Vaasan hovioikeudessa sai päätöksen vasta 14.7.1824. Se kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen. Samana päivänä tuomiokapituli totesi Renqvistin olevan jälleen kelvollinen papinvirkaan muualla kuin Liperissä. Jotta hänet voitiin palkata keisarin ohjeen mukaisesti Porvooseen, keisarilta anottiin tarkoitukseen palkkarahoja 750 ruplaa. Valtiosihteeri pyysi palkka-asiasta lisää tietoja ja elokuussa Molander luki tuomiokapitulille kenraalikuvernöörille osoittamansa vastauksen. Kerrattuaan asian pääpiirteet piispa lisäsi, että Renqvist oli tuomiokapitulissa syytteessä tottelemattomuudesta esimiestään kohtaan ja että hänet tunnettiin levottomuuksien lietsojana Liperissä. Näin Molander toi esiin kantansa, jonka mukaan Renqvistin kutsuminen Porvooseen oli hänelle epämieluisaa.]

Porvoossa syyskuussa 1824 Renqvist työllistettiin pedagogion vt. rehtoriksi, mutta tähänkin Molander suhtautui varauksella, sillä hänen mielestään oli arveluttavaa uskoa kasvavat lapset Renqvistin opetettaviksi. Lokakuussa Renqvist sai virkavapautta matkustaakseen Liperiin käräjille, mutta tällä matkalla hän viipyi odotettua kauemmin. Helmikuussa 1825 kruununvouti kertoi Renqvistin kiertävän kylillä herätyskokouksia pitämässä ja kun hän puolen vuoden poissaolon jälkeen 20.4.1825 palasi takaisin Porvooseen, joutui hän selittämään viipymistään tuomiokapitulille. 4.6. piispan poika Karl August Molander ilmiantoi Renqvistin kotipitäjässään pitämistä hartaustilaisuuksista. Tämä tarjosi piispa Molanderille puolestaan tilaisuuden ilmoittautua jääviksi Renqvistin virkarikossyytteen käsittelyssä, mistä piispa oli pelkästään huojentunut.

Elokuussa 1825 Porvooseen tekemällään tarkastusmatkalla kenraalikuvernööri Zakrevski sai tietää Renqvistin pitäneen hartaustilaisuuksia sekä kaupungissa että maaseudulla. Kenraalikuvernööri tivasi tuomiokapitulilta selitystä ja teroitti mieliin, että tuomiokapituli oli vastuussa koulunuorison suojelemisesta lahkolaisuudelta. Näin myös itse piispa Molander joutui vaikeuksiin keisarin antaman valvontatehtävän huonosta hoidosta. Molander pelkäsi keisarin täkäläistä edustajaa, syystäkin, sillä jyrkkäluntoinen Zakrevski antoi Suomen lainsäädännölle piutpaut. Piispa ja tuomiokapituli puolustautuivat sanomalla Renqvistin rikkoneen keisarin käskyä, minkä jälkeen tuomiokapituli ryhtyi välittömästi toimiin: Renqvistin kouluvirka peruttiin, eikä hänelle ollut Porvoossa osoittaa muuta työtä.Molander oli osallistunut asian valmisteluun, vaikka totesikin olevansa jäävi asiasta päätettäessä.

Käräjöinti Renqvistia vastaan jatkui. Puolustaessaan oikeuksia entinen apupappi ja Porvoon erotettu koulunjohtaja ei tietenkään voinut arvostella keisarin käskykirjettä,, vaan sen tulkitsijoita.

Molanderista syytetty antoi seuraavan arvion:

»Piispa oli muutamien pahantahtoisten panettelijoiden perusteettomien, laillisesti tutkimattomien ja todistamattomien ilmoitusten nojalla leimannut hänet suoraa päätä syylliseksi korkeimman vallan tykönä. Tällainen menettely oli sopimatonta aikakaudella, jolloin valistuksen soihdun olisi pitänyt hajottaa suvaitsemattomuuden synkät pilvet eikä omantunnonrauhan olla uskonkiistojen ja vainon kohteena.»

Aleksanteri I kuoli joulukuussa 1825 ja Molander muiden suomalaisten joukossa riensi esittämään uskollisuutensa uudelle hallitsijalle.[136] Vallanvaihdoksen aiheuttamassa epävarmassa tilassa Zakrevski esitti uudelle keisarille Nikolai I:lle ratkaisua Renqvistin tapaukseen. Molander oli jo 1823 huhtikuussa esittänyt Renqvistin sijoittamista Svartholmaan. Tämän ehdotuksen kenraalikuvernööri oli ilmeisesti kuullut piispalta itseltään, ja 16. kesäkuuta 1826 saavutti Porvoon Pietarista saapunut käsky, joka teki Henrik Renqvististä saarnaajan, itse asiassa vangin, Svartholman linnoitukseen. Johan Molanderille Renqvistin siirto pois Porvoosta oli mieleinen, mutta samalla hän pelkäsi tämän kirjoittamien uskonnollisten kirjoitusten leviämistä.

Kun Renqvist 1831 haki Orimattilan kappalaisen virkaa, Molander puolsi hakemusta vedoten Renqvistin osoittamaan vakauteen elämän ja opin puolesta. Tuomiokapituli kuitenkin äänesti piispan tahtoa vastaan.

Heikki Ylikankaan mukaan Henrik Renqvistiin kohdistetut varotoimet näyttävät antaneen sen tuloksen, mihin niillä oli tähdättykin. Kirkonmiehet pysyivät tiukasti kirkon ja valtion viitoittamalla tiellä.

Piispa ja kuuliaisuus keisarille

Piispa Molanderin toiminta Savon piispantarkastuksen aikana ja sen jälkeen oli ollut Renqvistin oikeutta loukkaava, varsinkin kun joukossa oli todistamattomia syytöksiä. Hänen toimintansa ei kuitenkaan ollut laitonta, sillä piispa oli vastuussa keisarille hiippakuntansa papiston ja kansa lojaalisuudesta. Molanderin suosittama ratkaisu (Svatrholmin vankeus) saattoi olla valtioviisasta, mutta samalla siinä uhrattiin Renqvistin oikeusturva, kun hänellä ei ollut mahdollisuuksia puolustautua syytöksiä vastaan. Kauko Pirisen mukaan piispan toiminta ei kuitenkaan ollut laitonta, vaikka Molanderin suositusten mukaisesti Renqvistista tehtiin toisille papeille varoittava esimerkki. Molander kirjoitti kenraalikuvernööri Zakrevskille Renqvistin tulleen tunnetuksi "uskonnollisten levottomuuksien johtajana", mikä lausuma dekabristikapinan jälkeisenä aikana aiheutti epäluuloa ja herätti kysymyksen, oliko Renqvist rukoilevaisten salaseuralainen vai vallankumouksellinen. Venäjällä asenne lahkolaisia vastaan oli jyrkän kielteinen, sillä monet keisarikunnan liikkeet olivat kääntyneet valtiovaltaa vastaan.

Pyrkiessään osoittamaan auliuttaan kenraalikuvernöörille piispa ajautui huomaamattaan umpikujaan. Molander sai lokakuussa 1825 Zakrevskilta salaisen määräyksen, ettei Renqvist saanut poistua Porvoosta. Koska kapitulilla ei kuitenkaan ollut oikeutta määrätä virantoimituserossa olevan pappismiehen olinpaikkaa, Renqvist kutsuttiin tammikuussa 1826 ainoastaan saamaan tiedon kenraalikuvernöörin kirjeestä. Näin piispan ja kapitulin ei tarvinnut ottaa vastuuta määräyksen laillisuudesta. Zakrevskin toimintaa leimaa tuona aikana muukin lainvastaisuus, jolla hän yritti päästä eroon ministerivaltiosihteeri Rehbinderistä.

1830 Johan Molander piti Helsingin Nikolainkirkon (nyk. tuomiokirkko) peruskiven muuraustilaisuudessa puheen, josta kiteytyneesti on luettavissa hänen suhteensa maalliseen valtaan. Ajan poliittinen kuohunta Euroopassa oli kiihkeää, ja piispa korostikin kirkon vastavallankumouksellista tehtävää. Etelä-Euroopan katolisissa maissa ilmenevää kuohuntaa Molander piti selvänä osoituksena katolisen kirkon pyrkimyksestä vääränlaiseen poliittiseen valtaan. Luterilaisuuden tunnusomaiseksi piirteeksi hän esitti esivallan kunnioittamisen ja uskollisuuden hallitsijaa kohtaan.

Molander suhteutettuna aikaansa

Piispa Molanderin toimintaa voi hyvällä syyllä kritisoida liiasta myöntyväisyydestä hallitsijaa kohtaan. 1800-luvun alun vuosikymmeninä hän ei ollut kuitenkaan ainoa, joka huolestui herätysliikkeiden vaikutuksesta. Lönnrot kävi hyökkäykseen heränneitä vastaan, koska nationalistisesta näkökulmasta körttiläisyys kävi yhä vaarallisemmaksi. Joulukuussa 1837 itse kansallisrunoilija Runeberg yhtyi tähän. Hän kirjoitti kansallismielisten äänenkannattajaan Helsingfors Morgonblad -lehteen artikkelisarjan "Vanhan puutarhurin kirjeitä". Ilmiannot Raamatun väärintulkitsijoista työllistivät niin kenraalikuvernööri Mensikovia kuin sisäasiainministeri Bludoviakin.

Fredrik Cygnaeus kirjoitti vuonna 1837 Molanderia ylistävän muistorunon.

Perhesuhteet

Piispa Molanderin ansioista hänen vanhin poikansa korotettiin 14.8.1830 aatelissäätyyn. Molander oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli serkku Fredrika Lovisa Tawast (k. 1827), Magnus Fr. Tawastin ja Maria Elisab. Molanderin tytär. Toinen puoliso 1829 ensimmäisen vaimonsa sisarentytär Fredrika Charlotta Aminoff (k. 1872). Hänellä oli ensimmäisestä avioliitosta viisi lasta: Runoilija- ja taidemaalariveljesten Lennart Forsténin ja Torsten Wilhelm Forsténin äiti Maria Charlotta Molander (1790–1857), asessori Johan Fredrik Molander (1793–1842), Ilomantsin kappalainen ja vuodesta 1837 kirkkoherra Karl August Molander (1795–1858), Aurora Fredrika Järnefelt, os. Molander (1800–1868) ja Sulkavan seurakunnan kirkkoherra Klas Magnus Molander (1803–1886).

Edeltäjä: Zacharias Cygnaeus nuorempi
Viipurin piispa 1821-1837
Seuraaja: Carl Gustaf Ottelin

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Molander
.
Johan K.J. Molander (25. toukokuuta 1762 Kesälahti – 28. tammikuuta 1837)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 117
IX Johanna Ulrika Zachriksentytär Wrede af Elimä o.s. Aminoff, (Taulusta 115, isä Zachris Aminoff) s. 25.07.1789 Maaninka, k. 15.04.1848 Anjala, Rabbelund.

Puoliso: Vihitty 04.04.1809 Kuopio Otto Rabbe Rabbenpoika Wrede af Elimä nderlöjtnant vid finska artilleriregementet 1789-05-13. Kadett vid Haapaniemi 1798–1801-07-01. Avsked ur militärtjänsten 1801-10-26., s. 22.07.1783 Elimä, Anjalan kartano, k. 02.02.1842 Anjala, Rabbelund.
Vanhemmat: Rabbe Bottlieb Otonpoika Wrede af Elimä, Henkivartiosotilas 1767, ero 1772. Omisti mm. Anjalan kartanon ja Villikkalan Elimäellä., s. 25.04.1742 Ruotsi, Kronoberg, Annerstad, k. 10.04.1828 Anjala, Rabbelugnin kartano ja Eva Christina Johanintytär Wrede af Elimä o.s. Creutz, s. 28.11.1757 Lapinjärvi, k. 17.09.1796 Pernaja.

Lapset:
Karl Gustaf Fabian Wrede af Elimä , s. 24.10.1819 Anjala, Rabbelund. Tauluun 118
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 118
X Karl Gustaf Fabian Otonpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 117, äiti Johanna Wrede af Elimä) Guvernör i Vasa län s. d. RRS:tAO2kl 1865-04-16., s. 24.10.1819 Anjala, Rabbelund, k. 18.07.1892 Anjala, Rabbelund.

Carl Gustaf Fabian, (son av Otto Rabbe), född 1819-10-24 i Anjala kapellförsaml. Kadett i Fredrikshamn 1835-04-07–1836-12-10. Student i Helsingfors 1838-06-22. Porte-épéejunkare vid 24. ridande artilleribatteriet. Kornett vid storfurstinnan Maria Nikolajevnas kyrassiärregemente 1841-06-25. Löjtnant därst. 1843-07-29. Stabsryttmästares avsked 1846-02-06. Åter i tjänst som löjtnant vid 2. (Vasa) finska indelta skarpskyttebataljon 1854-08-23. Stabskapten därst. 1855-02-11. Transp. till 5. (S:t Michels) finska indelta skarpskyttebataljon s. å. 26/5. Kapten därst. s. å. 23/11. Transp. till 9. (Viborgs) finska indelta skarpskyttebataljonen 1856-03-01. Major därst. 1858-04-04. Överstelöjtnant på arméinfanteriet och tjänstförrättande guvernör i Vasa län 1862-01-06. Avsked ur militärtjänsten 1863-07-31. Guvernör i Vasa län s. d. RRS:tAO2kl 1865-04-16, S:tAO2kl m kejs kr 1868-04-12, S:tVlO3kl 1871-04-09, S:tStO 1kl 1876-04-19, S:tAO1kl 1880-05-02 och S:tVlO2kl 1884-05-18. Avsked s. å. 2/10. Död 1892-07-18 Rabbelugn.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wrede_af_Elim%C3%A4_nr_44#TAB_64

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kadetti Haminan kadettikoulussa 1835–36. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 22.6.1838 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 19). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 10.10.1838 10/10 1838. Carl Gustaf Fabian Wrede | Syntyi 14/9 1819 Anjalan kappelissa, Isä: Rabbe Otto, Luutnantti, Äiti: Johanna Aminoff. 1834. Tuli hään Kadetiksi Haminassa. Otti v. 1836 eron Kadettin koulusta. Oppija 1838. Toistimella Opiston Apulaiselta, Viisausopin Tohtorilta Gyldéniltä; peätös 19 eäntä eli aprobatur cum laude. — Tykkimies 24. kevyessä ratsutykistöpatterissa 1839, tulittaja s.v., junkkari s.v., portepéjunkkari 1840. Kornetti suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan kyrassiäärirykmentissä 1841, luutnantti 1843, ero aliratsumestarina 1846. Luutnantti 2. Vaasan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854, alikapteeni 1855. Siirto 5. Mikkelin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan s.v., kapteeni s.v. Siirto 9. Viipurin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan 1856, majuri 1858. Everstiluutnantti armeijan jalkaväessä 1862, ero 1863. Vaasan läänin vt. kuvernööri 1862, vakinainen 1863, ero 1884. Omisti Anjalan Rabbelugnin. † Anjalassa 18.7.1892.

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15602.
Karl Gustaf Fabian Wrede af Elimä (1819-1892)

Puoliso: Vihitty 13.05.1845 Margareta Sofia Eleonora Gustafintytär Wrede af Elimä o.s. Glansenstierna. (Taulu 697) s. 28.07.1821 Nastola, Jokelan kartano, k. 25.12.1864 Vaasa.
Vanhemmat: Gustaf Magnus Larsinpoika Glansenstierna, s. 05.08.1781 Nastola, Jokelan kartano, k. 04.02.1831 Nastola, Jokelan kartano ja Eva Sofia Otontytär Glansenstjerna o.s. Boije af Gennäs, s. 15.01.1796 Porvoon maalaiskunta, k. 03.08.1883 Nastola.
Margaretha Sophia Eleonora Glansenstierna (1821-1864)

Lapset:
Carl Ernst Wrede af Elimä , s. 17.05.1850 Anjala. Tauluun 119
Gustav Wrede af Elimä , s. 13.04.1853 Anjala, Rabbelund. Tauluun 121
Johanna Sofia Paulina Wrede af Elimä , s. 26.07.1857 Anjala, Rabbelugnin kartano. Tauluun 122
Matilda Augusta Wrede o.s. Wrede af Elimä Suomenruotsalainen aatelinen, joka omisti elämänsä vankien ja vähäosaisten auttamiseen. Yleisradion järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä hän sijoittui sijalle 87., s. 08.03.1864 Vaasa, k. 25.12.1928 Helsinki.

Lapsuus ja nuoruus

Mathilda syntyi isänsä Carl Gustaf Fabian Wreden ja äitinsä Eleonora Wreden (o.s. Glansenstjerna) nuorimpana lapsena. Isä oli vapaaherralliseen Wrede af Elimä -aatelissukuun kuulunut Vaasan läänin kuvernööri. Mathilda Wreden veljiä olivat muun muassa senaattori Otto Wrede, ”Parkanon paronina” tunnettu originelli metsänhoitaja Gustaf Wrede ja metsähallituksen ylijohtaja Carl Ernst Wrede.

Lapsia oli perheeseen syntynyt kaikkiaan yksitoista, mutta näistä kaksi poikaa oli kuollut pienenä. Äiti kuoli joulupäivänä 1864 Mathildan ollessa vasta yhdeksän kuukauden ikäinen. Mathildan vanhimmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois ja Vaasan kodissa asuivat vakituisesti enää 16-vuotias Helena ja 6-vuotias Johanna. Ernst, Kasper ja Otto opiskelivat eri puolilla Suomea, Rabbe Pietarin paašiopistossa ja nuorimmat pojat Gustav ja Henrik kävivät koulua Helsingissä. Virkansa vuoksi isä joutui olemaan paljon poissa kotoa, eikä hän tuon ajan tapojen mukaisesti viettänyt paljon aikaa lastensa kanssa vaan lasten kasvatus jäi perheen äidin vastuulle. Eleonoran kuoleman jälkeen Mathildasta huolehti lastenhoitaja Anna, joka oli hoitanut muutkin kuvernöörin perheen lapset. Vanhin sisar Helena vastasi Mathildan kasvatuksesta.

Koulunkäynti

Isän viran takia perhe asui Vaasassa, mutta toinen koti oli Rabbelugnin kartano Anjalassa, missä vietettiin kesät. Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen takaisin lapsuudenkotiinsa Rabbelugniin. Eläinrakas Mathilda viihtyi hyvin Rabbelugnissa, missä hän sai ratsastaa kartanon hevosilla ja juosta veljiensä kanssa metsässä. Mathilda aloitti koulun seitsenvuotiaana Vaasassa. Kymmenvuotiaana Mathilda pantiin Rabbelugnin mailla olleeseen kouluun, jota hän kävi vuoden. Siellä hän oppi myös suomea. Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin 12-vuotiaana ja hän kävi tätä koulua kolme vuotta.

Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona, koska Helena-sisar huolehti emännän velvollisuuksista. Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä. Hän aloitti myös englannin kielen opiskelun. Mathildan oli tarkoitus mennä suorittamaan rippikoulunsa Jyväskylään, mutta lähtöä edeltävällä viikolla hän oli huonovointinen. Syynä oli ilmeisesti migreeni, josta hän kärsi tästä lähtien ajoittain koko elämänsä ajan. Mathilda suoritti rippikoulun Vaasassa pastori Heikelin luona, ja hänet konfirmoitiin pari viikkoa 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Hengellinen herääminen

Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat taas pahat päänsäryt. Mathildan oli kuitenkin osallistuttava isänsä aseman takia joihinkin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Helenan ja Mathildan oli tarkoitus osallistua eräisiin juhliin isänsä seuralaisina, mutta ennen tätä tilaisuutta tytöt halusivat mennä kuuntelemaan erästä saarnamiestä, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista. Hän tajusi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi ja myös hänen terveydentilansa koheni (vaivat tosin palasivat myöhemmin).

Työ vankien parissa

Mathilda oli tottunut näkemään vankeja jo lapsuudessaan. Vaasan lääninvankilan vankeja työskenteli myös vankilan ulkopuolella ja heitä kävi toisinaan töissä myös kuvernöörin pihapiirissä esimerkiksi halkoja hakkaamassa. Vuonna 1883 eräs vanki tuli korjaamaan Mathildan huoneen lukkoa. Mies oli luottovanki Otto Herman Gustafvasson, ja kuvernööri Wrede antoi Mathildan puhutella häntä. Mathilda kertoi vangille Jumalasta ja kokemastaan heräämisestä. Mathildan yllätykseksi vanki pyysi häntä tulemaan vankilaan, jotta hän voisi kertoa asiasta muillekin. Naisia oli käynyt ennenkin vankilassa julistamassa evankeliumia. Mathilda lupasi tulla heti seuraavana sunnuntaina, mutta isä oli jyrkästi tätä vastaan. Lopulta isä kuitenkin suostui sillä ehdolla että vankilan vahtimestari ja vartija olisivat paikalla Mathildan tavatessa vankeja. Kuvernööri oli virkansa puolesta myös vankilanjohtaja, joten vankilankaan puolesta ei ollut esteitä tapaamisille. Jo tätä ennen Mathildan Henrik-veli oli käynyt tapaamassa vankeja, mutta Henrikin käynnit olivat loppuneet pari kuukautta ennen kuin Mathilda aloitti omansa.
Kakolan vankien veistämä hautakivi Mathilda Wreden haudalla Anjalassa.

Keskusteluja vankiloissa

Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat toukokuulle 1884, jolloin Wredet muuttivat Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Mathilda halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan ja hän kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathilda yritti aloittaa myös raittiustyötä ja keräsi nimiä raittiusyhdistyksen perustamista varten, mutta ei saanut riittävää kannatusta tälle aatteelle.

Mathildalla oli myös yläluokkaisen asemansa puolesta velvollisuus huolehtia vähäosaisemmista, mutta intoa työlleen hän sai kristillisestä vakaumuksestaan. Mathildan ei tarvinnut olla huolissaan toimeentulostaan, mutta alaikäisenä hän tarvitsi isän suostumuksen toimilleen. Mathildalle olisi riittänyt tehtävää kotiseudullakin, mutta hän halusi palata vankien pariin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitain heistä taloudellisesti. Mathilda kirjoitti vankeinhoidon ylitirehtöörille Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa. Tukea hankkeeseensa Mathilda sai langoltaan, oikeustieteen professorilta Rabbe Axel Wredeltä. Mathilda saikin luvan vierailla vankiloissa ja keskustella vankien kanssa.

Luvan saatuaan Mathilda lähti pian helsinkiläisiin vankiloihin lankonsa kanssa. Varsinaiset vankilakäynnit Mathilda aloitti 1885 Lappeenrannasta ja Viipurista. Hän vietti runsaasti aikaa myös Suomen suurimmassa vankilassa Turun Kakolassa. Hänen käyntiensä tarkoituksena oli saada puhua Jeesuksesta. Myöhemmin hän huomasi vankien ja heidän perheidensä inhimillisen hädän ja alkoi tukea heitä myös sosiaalisesti. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja. Vankien parissa työskentely oli raskasta, ja vielä uuvuttavammaksi sen teki Mathildan nuori ikä ja kokemattomuus. Mathilda joutuikin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin lepäämään, sillä hän alkoi taas sairastella.

Toivola

Henrik Wrede palasi joulukuussa 1885 Suomeen oltuaan kaksi vuotta Siperiassa jakamassa Raamattuja. Hän alkoi yhdessä Mathildan kanssa suunnitella vapautuvien vankien turvakodin perustamista. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Tuomioja-nimisen torpan, joka sai uuden nimen Toivola. Paikka sijaitsi Kymijoen varrella ja kesäisin sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Aluksi asukkaiksi valittiin vain vapaaehtoisia, tuttuja uskovia vankeja. Toivola toimi maanviljelyä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan kokonaan veljensä hoidettavaksi jo parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään hänelle tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti, jolloin senaatti lopetti sen avustamisen. Toivolan ansiosta suomalaisia rikosvankeja ei lähetetty entiseen tapaan Siperiaan.

Avustustyötä

Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin ja perheen antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia ulkomaisia rahoittajia, joiden turvin hän saattoi jatkaa työtään. Näitä rahoittajia olivat muun muassa Mathildan pietarilaiset ystävät, ruhtinaat Paul Nicolay ja Paul Lieven. Kustannuksia aiheuttivat vangeille jaettavat painotuotteet kuten Raamatut ja hengelliset lehdet. Vuonna 1888 senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Lisäksi hän tuki vapautuvia vankeja taloudellisesti. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luokse. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Lisäksi Mathilda oli kasvissyöjä, ja hänen pyörtyilynsä ja muu sairastelunsa saattoi johtua osin aliravitsemuksestakin. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä.

Matti Haapoja

Matti Haapoja, puukkojunkkari ja murhamies, oli yksi vangeista, jotka tulivat Mathildalle läheisiksi. Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa tekemänsä murhan oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Vartijat eivät ensin meinanneet päästää Mathildaa tapaamaan vaaralliseksi tiedettyä miestä. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen kun Haapoja siirrettiin Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan. He olivat myös kirjeenvaihdossa. Mathilda otti hyvin raskaasti Haapojan itsemurhan.

Haapojan luuranko makasi kauan Helsingissä Anatomian laitoksella lääketieteen opiskelijoiden tutkittavana; 1920-luvulla luuranko koottiin ja siirrettiin Rikosmuseoon. Vuonna 1995 Haapojan luuranko lopulta haudattiin kotikuntaansa sukuhautaan.

Vankilatyön loppu

Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan.[2] Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankeinhoidon ulkopuolinen saa tavata vankeja kahden kesken. Kun tällaiset tapaamiset kiellettiin, Mathilda lopetti vankilakäyntinsä kokonaan, koska hän ei halunnut ulkopuolisten kuuntelevan arkaluontoisia keskusteluja. Mathildalle ei kerrottu että kiellon syyt olivat poliittiset, ja hän otti asian henkilökohtaisena loukkauksena.

Lähteet

Kymenlaaksolaiset vaikuttajahahmot
Antikainen 2004.

Kirjallisuutta

Antikainen, Marjo-Riitta: Sääty, sukupuoli, uskonto: Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883-1913. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-552-1.
Fogelberg, Evy: Vankien ystävä, Piirteitä Mathilda Wreden elämästä ja toiminnasta. Porvoo: WSOY, 1922. . Ekirja Gutenberg-projektissa
Hurskainen, Eeva: Mathilda Wrede: Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi. Helsinki: Kirjapaja Oy, 2004. ISBN 951-607-117-1.
Vasa, Kosti: Poliisimiehen muistelmia. WSOY, Porvoo, Helsinki 1967
Ståhlberg, Ester: Mathilda Wreden testamentti. WSOY, Porvoo 1950

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mathilda_Wrede

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Genom sina frivilliga insatser för att hjälpa internerade blev Mathilda Wrede känd både i Finland och utomlands som fångarnas vän. År 1883 inledde hon en trettioårig verksamhet som syftade till en andlig väckelse bland fångarna. Därefter verkade Mathilda Wrede bland annat i det internationella fredsarbetet.

Mathilda Wrede föddes som det yngsta av nio barn till landshövdingen i Vasa län, Carl Gustaf Wrede. Hennes mor dog tidigt, och systern Helena kom att ansvara för såväl familjens yngsta som för hushållsbestyren i hemmet. Mathilda gick i Fredrikshamns privata flickskola och tog privatlektioner i språk. Hon behärskade förutom svenska, franska och engelska också finska, som hon lärde sig på familjens andra hemort Anjala, där herrgården Rabbelugn var belägen.

Våren 1883 upplevde Mathilda Wrede ett andligt uppvaknande, tillsammans med de frikyrkliga i Vasa, när hon lyssnade till ett tal av den svenske predikanten Carl Orest. Samma år började hon besöka Vasa länsfängelse. En grogrund för denna verksamhet utgjorde den förkunnelse och sociala aktivitet som var en del av den frikyrkliga rörelsen och som också i Vasa märktes på många olika sätt. Själavårdsarbete bland fångar hade sedan slutet av 1860-talet bedrivits av bokhandlaren Alba Hellman (1845–1894), som var en viktig gestalt inom stadens frikyrklighet, och som Wrede senare karakteriserade som sin ”andliga mor”. Eftersom Hellman var sjuk hade hennes syster Hilda Hellman (1839–1901) och Mathildas bror Henrik Wrede (1854–1929) fortsatt med besöken. Av dem ärvde Mathilda Wrede sitt arbetsfält.

Mathilda Wredes främsta mål var att leda fångarna till andlig väckelse. Hon upplevde själavården av fångarna som sitt kall; ett värv som Gud hade kallat henne till. Hon förde dialog rörande trosfrågor med fångarna i deras celler eller i fängelsets kansli. Ibland höll hon tal och bibelförklaringar i fängelsets kyrka eller andra utrymmen. Hon delade ut religiös litteratur åt fångarna, närmast Nya testamentet och andliga traktat ämnade att leda fångarna till väckelse. Hon brevväxlade också med fångarna.

Ett motsvarande arbete hade redan gjorts på olika orter främst på initiativ av Fängelseföreningen i Finland, som hade grundats 1870. Wrede började 1884 med tillstånd av fångvårdsstyrelsens överdirektör Adolf Grotenfelt göra fängelsebesök på olika håll i Finland. Grotenfelt gav Wrede rätt att föra enskilda samtal med fångarna och att dela ut sådan religiös litteratur som fängelsepredikanterna godkänt. Alba Hellman sammanförde vid samma tid Wrede med sina engelska kontakter. Matilda Wrede började också få ekonomiskt stöd för sitt arbete från England, där Elizabeth Fry hade gjort en banbrytande insats för fångarnas själavård.

Något som självfallet gjorde det lättare för Wrede att påbörja sitt arbete var de rekommendationer hon fick från fångvårdens högsta ledning samt hennes sociala ställning och de därmed sammanhängande förbindelserna till bland annat landshövdingar, som kunde bevilja besökstillstånd till fängelserna. Inom fångvården förkom vid sidan av andra uppfattningar en progressiv, framstegsvänlig strömning, enligt vilken man tänkte sig att fången kunde botas från sin kriminella böjelse med hjälp av kristen fostran och kroppsarbete. Medan fängelse­predikanterna tog ansvar för själavården bland fångarna var extra arbetskraft välkommen på många orter.

Mathilda Wredes verksamhet var inte uteslutande av religiös karaktär. Hon strävade till att främja nykterheten, och snart kom också drag av socialt arbete med i bilden. Wrede förmedlade hälsningar från fångarna till deras anhöriga och stödde på många sätt fångarnas familjer. Hon skaffade kläder, arbetsredskap och pengar åt dem som skulle friges och hjälpte dem också finna arbetsplatser.

Även om Wrede försökte hjälpa de svagaste i samhället utan något egentligt samhällspolitiskt förnyelseprogram, avvek hennes arbete från den traditionella välgörenhet som utövades av välbeställda kvinnor ur den bildade klassen. När hon inledde sin verksamhet var hon en nittonårig ogift kvinna som överskred de allmänna konvenansreglerna genom att träffa manliga fångar på tu man hand. Hon verkade därtill alltid ensam om man inte räknar med de insatser hon under de första åren gjorde i den lokala fängelse­föreningen och i de frikyrkligas nykterhetsförening.

År 1886 grundade Wrede tillsammans med sin bror Henrik en arbetskoloni för frigivna manliga fångar i Anjala. Efter några år kom huvudansvaret för arbetskolonin Toivola att falla på Henrik Wrede, då hans syster koncentrerade sig på fängelsebesök i olika delar av Finland. Senatens jordbruksexpedition beviljade 1888 Wrede rätt till gratis resor och frakt på järnvägarna.

I slutet av 1880-talet knöt Wrede nya betydelsefulla kontakter. Hon lärde känna innehavaren av herrgården Monrepos i Viborg, Paul Nicolay, med vars hjälp hon fick kontakt med de s.k. pasjkovtserna, en kristen grupp som hörde till societeten i S:t Petersburg. Dessa kom med största sannolikhet att stödja hennes arbete. Furstefamiljen Lieven kom med åren att stå Wrede speciellt nära, och hon tillbringade flera ledigheter hos dem såväl i S:t Petersburg som i Livland. År 1889 innebar, andligt sett, en vändpunkt i Wredes liv. Hon lät sig döpas och knöts allt fastare till den frikyrkliga rörelsen.

Mathilda Wrede hade även nära kontakter till Frälsningsarmén, som inlett sin verksamhet i Finland 1889. Hon var vän med frälsningssoldaternas första ledare Hedvig von Haartman (1862–1902) och bodde en tid tillsammans med henne i en bostad som också användes som Frälsningsarméns högkvarter. De förenades av sin gemensamma adliga börd, sin personliga andliga väckelse och i sin kallelse till sociala insatser.

I S:t Petersburg ordnades 1890 en internationell fängelsekongress, i vilken en offentlig delegation från Finland deltog med tjänstemän vid den finländska fångvården. Mathilda Wrede hade kallats som deltagare. Hon kritiserade i sitt tal den s.k. progressiva inriktningen inom fångvården och betonade att lag och ordning inte kunde förändra fångarna. Det kunde endast Gud, och därför borde man enligt henne utveckla det själavårdande arbetet bland fångarna. I tidningspressen förekom många omnämnanden av Wredes deltagande i kongressen. Ännu större publicitet fick hon emellertid i samband med händelseförloppet kring mördaren Matti Haapoja, då tidningspressen intresserade sig för Haapojas och Wredes möten.

Matilda Wredes länge planerade resa till England kunde genomföras 1891. Oaktat hennes personliga engelska kontakter var det vanligt att man inom de frikyrkliga kretsarna sökte skolning och idéer just från den engelska väckelsekristen­heten. Under resan gjorde Wrede sitt eget arbete känt främst hos de bildade klasserna. På samma gång bekantade hon sig också med den lokala fångvården och Frälsningsarméns verksamhet.

Wrede signalerade sin trovärdighet och sin hängivenhet för sitt kall såväl genom sina vanor som genom sin klädsel. Hon ville inte använda sin friherrinnetitel utan uppträdde som fröken Wrede. Även om hon inte skapade någon egentlig uniform uppträdde hon redan på 1880-talet i en enkel mörk dräkt som påminde om frälsningsarméns sätt att klä sig. Wrede ville undvika utsmyckningar och allt framhävande av sin kvinnlighet. Som enda smycke började hon på 1890-talet använda en brosch med inskriptionen ”Armo ja rauha” (Nåd och frid). Vid samma tid började man kalla henne ”F��ngarnas vän”

År 1892 fick Mathilda Wrede ett slags halvofficiell ställning inom fångvården när hon efter omröstning valdes till medlem i den nygrundade Suomen vankeinhoitomiesten yhdistys, en förening för fångvårdare i Finland. Föreningens målsättning var att samla tjänstemännen inom fångvården för att diskutera fångvården, särskilt hur den praktiskt skulle organiseras.

Man förhöll sig mestadels positiv till Wredes själavårdsarbete i fängelserna, även om en del negativa röster också hördes. Sitt mest märkbara stöd fick hon från Åbos straffängelse Kakola, där man ansåg att hon stödde fängelsepredikanterna i deras andliga förkunnelse. Å andra sidan försökte man i Tavastehus tukthus begränsa hennes besök genom att hänvisa till hennes frikyrklighet, som avvek från den lutherska läran.

I början av 1900-talet förändrades Wredes ställning inom fångvården. Hennes hälsa tillät inte längre en lika intensiv insats, och frågan blev hur verksamheten skulle kunna fortsätta. Detta löste sig dock när den unge studenten Erik Mandelin blev Wredes medhjälpare. Wrede handledde Mandelin, och han kom senare att axla hennes mantel. Samtidigt började fängelseförhållandena på många sätt förändras. Fängelsepersonalens utbildning hade förbättrats sedan 1880-talet. Efter storstrejken och Sveaborgsupproret internerades många politiskt aktiva vilka starkt kritiserade förhållandena i fängelserna; de protesterade bland annat genom att strejka. Fångvaktarna började hävda sina rättigheter, vilket ansträngde relationerna mellan väktarna och tjänstemännen. Fångvården kritiserades särskilt i arbetartidningarna. Även de divergerande strategierna i förhållande till förryskningspolitiken skapade konflikt.

Mathilda Wrede pläderade för att förbättra fångarnas ställning genom en gemensam front mot fängelsernas tjänstemän, av vilka majoriteten dittills hade stött henne. På basis av uppgifter Wrede hade gett publicerade redaktören Guss Mattsson 1908 en artikel i Argus vilken kritiserade förhållandena i Kakola, och som följd därav svalnade Wredes nära relationer till Kakolas direktör. Den nya uppskattning som Wrede åtnjöt bland politiskt aktiva fångar blev uppenbar när den socialdemokratiske lantdagsmannen Santeri Nuorteva 1909 föreslog ett anslag som skulle stöda hennes verksamhet. Initiativet förkastades i lantdagen eftersom Nuor­teva, som tidigare hade suttit i fängelse, var förhindrad att närvara.

Wredes aktiva arbete med fängelse­själavård avbröts slutligen 1913. Kakolas direktör förbjöd då enskilda sammanträffanden med fångarna, med hänvisning till Fångvårdsstyrelsens föreskrift som gällde alla fängelser. Wrede hade också öppet angripit förhållandena i Kakola inför fängelsets tjänstemän och fångvårdens ledning, och på så sätt förenat sig med de protester­ som framfördes av de strejkande och demonstrerande fångarna. Enligt Wrede gjordes inga framsteg i möten med fångar i närvaro av en vakt eller en tjänste­man, och hon upphörde därför helt med sin verksamhet.

Efter 1913 riktades Wredes intresse förutom mot att hjälpa frigivna fångar också mot bl.a. djurskydd. Hon skaffade sig en lantegendom i Karelen och anställde en frigiven fånge från Kakola att sköta den. Under oroligheterna 1917–1918 vaknade Wredes gamla intresse åter till liv. Hon besökte Kakola och fängelserna i Helsingfors några gånger, men besöken ledde inte till någon förnyad verksamhet. Besöken anslöt sig till Wredes strävan att i samband med inbördeskriget hjälpa både de vitas och de rödas fångar. Dessa strävanden vittnade också om hennes egen ställning i krigets virvlar. Hennes släktingar hörde till de vita och den största delen av hennes bekanta från fängelseperioden till de röda.

Efter inbördeskriget började Wrede intressera sig för internationellt fredsarbete. Hon deltog i Kristna fredsrörelsens (International Fellowship of Reconciliation) möten i Danmark 1919 och 1923 samt verkade som organisationens företrädare i Finland. Kristna fredsrörelsen var en samkristen, pacifistisk organisation grundad under första världskriget. Organisationen motsatte sig militärtjänstgöring och betonade Kristi kärlek som fredsskapande. På 1920-talet framträdde Wrede också på resor i Sverige och Danmark samt hjälpte ryska flyktingar i Finland.

Trots sina frikyrkliga böjelser lämnade Wrede aldrig den lutherska kyrkan. Hon jordfästes i Johanneskyrkan i Helsingfors och begravdes i Anjala. Fångar från Kakola skulpterade en minnessten för hennes grav. Mathilda Wrede blev redan under sin livstid rikskänd för sitt frivilliga arbete bland fångar. Hon har också vunnit internationell ryktbarhet genom sina resor och genom de biografier som skrivits om henne, vilka blivit översatta till ett flertal språk.

Marjo-Riitta Antikainen / http://www.blf.fi/artikel.php?id=4712
.
Eero Järnefelt: Mathilda Wreden muotokuva (1896).
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 119
XI Carl Ernst Karlinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 118, isä Karl Wrede af Elimä) År 1918 Sålde Kapten Anderson Vestergårds på Ytternäs Åland till Ernst för 100 000 mk och såldes 1920 190 000 mk till Torvald Sundblon, s. 17.05.1850 Anjala, k. 03.06.1927 Nastola.
Carl Ernst Wrede af Elimä (1850-1927)

Puoliso: Sigrid Naema Maria Alexanderintytär Wrede af Elimä o.s. Schulman s. 18.07.1865 Helsinki, k. 31.10.1948 Helsinki.

Lapset:
Ernst Fabian Wrede af Elimä , s. 17.07.1886 Muolaa. Tauluun 120
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 120
XII Ernst Fabian Ernstinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 119, isä Ernst Wrede af Elimä) Suomalainen kansainvälisten asioiden hoitaja ja talousvaikuttaja., s. 17.07.1886 Muolaa, k. 21.02.1952 Helsinki.

Wreden vanhemmat olivat ylijohtaja, vapaaherra Carl Ernst Wrede ja Sigrid Naema Maria Schulman. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1906 ja lakitieteen kandidaatiksi 1911. Wrede toimi kansainvälisen maatalousinstituutin esittelevänä sihteerinä Roomassa 1912-1914, asianajajana Helsingissä 1916, lähetystösihteerinä ja -neuvoksena Suomen Berliinin suurlähetystössä 1918 ja ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä ja kansliapäällikkönä 1918-1921. Suomen Sahanomistajien yhdistyksen asiamies hän oli 1920-1921 ja toimitusjohtaja 1922-1940, Suomen Teollisuus-Hypoteekkipankin toimitusjohtaja hänestä tuli 1942. Wrede kuului moniin Suomen kansainvälisten kauppasuhteiden työryhmiin ja oli kauppasopimuskomitean jäsen 1932-1940 sekä ranskalais-suomalaisen kauppakamarin puheenjohtaja vuodesta 1935. Hän toimi myös muun muassa Telko Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodesta 1945 ja oli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja. Wrede julkaisi kunniamerkkejä käsittelevän kirjan Finlands utmärkelsetecken: en redogörelse för Finlands officiella och halvofficiella utmärkelse- och minnestecken vuonna 1946.

Wreden puoliso vuodesta 1913 oli kreivitär Sigrid Elsa Armfelt (k. 1976). Kuvanveistäjä Carl Henrik Wrede (1890–1924) oli hänen veljensä.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wrede, Ernst Fabian,
vapaaherra, varatuomari, Hki. - * Muolaa
17. VII. 86; vanht yli joht. vapaah.
Carl Ernst W. ja Sigrid Naema Maria
Schulman. Puol. v:sta 13 Sigrid Elsa
Armfelt; vanht kreivi Carl-August
Reinhold Lars A. ja Juliane Frederikke
Adelaide Hoppe. - Yliopp. 03, fil. kand.
06, fil. maist. 07, lakit. kand. 11,
varatuom. 15. Opintomatk. Ranskaan,
Italiaan ja Saksaan 12, 14,
Skandinaaviaan 17. - Kansainväl. maatal.
instit. esittel. siht. Roomassa 12-14,
asianajaja Hgissä 16, vt. lähet. siht.
Berliinissä 18, lähetystöneuvos ja 1.
lähet. siht. s. v., ulkoas. minist.
palv:ssa v:een 21, S. sahanomist.
yhdist. asiam. 20-21, toimitusjoht.
v:sta 22, Finnish Lumber
Manufactu-rers’ American Export Associationin
toimitusjoht. ja johtok. jäsen 25-31,
Pellervo-seuran johtok. jäsen 17-20.
-Suomeen lähet. saksal. retkik.
kus-tann. tutkineen komit, puheenj. 19,
Hgin välityslautak. siht. 21-26, johtok.
jäsen v:sta 26, saks.-suom. sovinto- ja
välityslautak. jäsen v:sta 25,
saks.-suom. kauppakam. johtok. jäsen v:sta
26, Hgin kauppakam. johtok. varaj.
26-29, vakin. v:sta 29,
kauppasopimus-komit, jäsen 32, hallit, edust.
Barcelonan ja Antwerpenin
maailman-näytt:ssä 29 ja 30. - Julk.:
Osake-yhtiöittemme verotus, 22, ruots. s. v.;
kirjoit, sanoma- ja aikakauslehd.
-K. SVR 2, VR 3, K. Ruotsin
Pohjant.-R, 2, K. Ruotsin Vaasan
R, 2, K. Tanskan Dannebr.-R, 2,
K. Ranskan Kunnialeg., Pr. Rr. 2,
Pr. Kruunu-R. 3, Itäv. Frans Josef-R.
ups., Johanniitt. Oik. R., Belgian
Kruunu-R. suurups., K. E sp. Siv. ar.
rintat. k., K. Esp. Isabella Katol.-R.,
Ital. Kruunu-R. suurups. - Puolue:
ruots. kansanp.
Ernst Fabian Wrede af Elimä (1886-1952)

Puoliso: Sigrid Elsa Carl-Augustintytär Wrede af Elimä o.s. Armfelt. (Taulu 664) Kreivitär, s. 14.06.1894 Halikko, Wiurila, k. 23.02.1976 Helsinki.
Vanhemmat: Carl-August Reinhold Lars Augustinpoika Armfelt, s. 08.09.1862 Kaarina, k. 21.05.1942 Salo ja Juliana Frederikke Adelaide Carlintytär Armfelt o.s. Hoppe, s. 10.06.1873 Tanska, Randers, Mørke, Toftaholm, k. 02.09.1967 Halikko, Wiurila.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 121
XI Gustav Karlinpoika Wrede af Elimä, (Taulusta 118, isä Karl Wrede af Elimä) s. 13.04.1853 Anjala, Rabbelund, k. 23.10.1939 Pohja.

Puoliso: Wendla Eleonora Gustafintytär Wrede af Elimä o.s. Munsterhjelm s. 07.03.1859 Tuulos, k. 17.02.1928 Parkano.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 122
XI Johanna Sofia Paulina Karlintytär Wrede af Elimä, (Taulusta 118, isä Karl Wrede af Elimä) s. 26.07.1857 Anjala, Rabbelugnin kartano, k. 11.08.1927 Anjala, Wredeby.

Puoliso: Vihitty 23.07.1879 Anjala, Rabbelugnin kartano Rabbe Axel Henrikinpoika Wrede af Elimä Yksi Ruotsalaisen kansanpuolueen perustajista ja toimi puolueen kansanedustajana 1910-1913 ja 1917-1918. Wrede toimi Helsingin yliopiston professorina oikeustieteissä 1885-1905 ja yliopiston rehtorina 1905. Akateemista uraansa hän jatkoi Åbo Akademin kanslerina vuosina 1918-1930, s. 16.07.1851 Anjala, Wredeby, k. 16.02.1938 Anjala, Wredeby.

Rabbe Axel Wrede af Elimä (16. heinäkuuta 1851 Anjala – 16. helmikuuta 1938 Anjala) oli suomalainen oikeustieteen professori ja poliitiikko. Hän oli yksi Ruotsalaisen kansanpuolueen perustajista.

Elämäkerta

R. A. Wrede oli tunnetun vapaaherrallisen Wrede af Elimä -aatelissuvun edustaja. Hänen veljensä oli arkkitehti K. A. Wrede ja heidän lankonsa oikeustieteilijä Robert Hermanson. Wreden vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Henrik August Wrede ja Anna Vilhelmina Baeckman.[2] R. A. Wrede meni vuonna 1879 naimisiin pikkuserkkunsa Johanna Sofia Paulina Wreden (s. 1857) kanssa, joka oli Mathilda Wreden sisar. Suomen sisällissodassa kaatunut metsänhoitaja, vapaaherra Henrik August Wrede af Elimä (1884-1918) oli heidän poikansa.

Toimittuaan sukunsa edustajana valtiopäivillä vuodesta 1877 säätyvaltiopäivien loppuun Wrede oli kansanedustajana 1910–1913 ja 1917–1918. Wrede oli perehtynyt erityisesti siviililainoppiin ja prosessioikeuteen. Hän oli Helsingin yliopiston professori 1885–1905 ja rehtori 1905. Hänestä tuli senaatin oikeusosaston jäsen 1905 ja vuonna 1909 sen varapuheenjohtaja. Hän erosi senaatista vuonna 1909 keisarin perustuslain tulkinnan takia. Åbo Akademin kanslerina hän toimi lähes kuolemaansa asti. R. A. Wreden joskus unohdettu suurtyö oli Suomen hallitusmuodon valmistelu omistamassaan Wredebyn kartanossa kesällä 1917 yhdessä K. J. Ståhlbergin sekä Anton Kotosen kanssa. Heidän valmistelemansa luonnos toimi myöhemmin vuonna 1919 hyväksytyn tasavaltalaisen hallitusmuodon pohjana. Wrede tosin itse vastusti tasavaltaa ja olisi halunnut Suomesta monarkian.

Wrede johti komiteaa, jonka tehtävänä oli valmistella Suomeen moderni oikeudenkäyntimenettely. Wreden komitean ehdotus julkaistiin vuonna 1901, mutta vasta yli 90 vuotta myöhemmin tuo uudistus lopulta toteutettiin kun maahan saatiin suullinen, välitön ja keskitetty oikeudenkäyntimenettely. Lakimiehenä hän oli sekä suuriruhtinaskunnan aikana että sotien välisenä aikana ja kirjallisen tuotantonsa johdosta kauan sen jälkeen paras parhaiden joukossa ja uuttera etenkin yksityisoikeuden tutkijana ja tuntijana. Koulutuksensa hän oli viimeistellyt Saksassa, mutta maan itsenäistyttyä hän oli henkilökohtaisesti luomassa hyvin hedelmälliseksi osoittautunutta yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Hän henkilökohtainen osuutensa edelleen voimassa olevan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain syntymiseen oli suuri. Hänen nimensä on ollut viime vuosiin asti tuttu kaikille lakimiehille, koska hänen kirjojaan käytettiin niin kauan tenttikirjoina ja tiedekuntien pääsykoekirjoina (Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestys).

Vaikka Wrede olikin ollut vanhoillinen kuningasvallan kannattaja, hän oli tasavaltalaisen Ståhlbergin yhteistyökumppani ja ystävä myös tämän presidenttikaudella.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/R._A._Wrede

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rabbe Axel (son av Henrik August), född 1851-07-16 Wredeby Student i Helsingfors 1869-05-18. Filosofie kandidat därst. 1875-05-31 och promov. filosofie magister 1877-05-31. Jur. utr. kandidat 1879-05-24. Auskultant i Åbo hovrätt s. å. 9/6. Vice häradshövding 1880-12-20. Jur. utr. licentiat 1883-05-07 och jur. utr. doktor 1884-05-07. Professor i civillagfarenhet och romersk rätt vid universitetet i Helsingfors 1885-03-12. Ordförande i kommittén för rättegångsreform 1893–1901 och i grundlagskommittén 1917. RRS:tStO3kl 1897-04-25. Professor i civil processrätt, romersk rätt och juridisk encyklopedi vid nämnda universitet 1898-09-08. Under olaglighetstiden i Finland bortförd till Ryssland 1904, varifrån han senare, med förbud att återvända till Finland, erhöll rättighet att avresa till utlandet. Förbudet att återvända till Finland återkallat 1905-01-00. Rektor vid universitetet i Helsingfors s. å. 1/9. Senator och vice ordförande i senatens justitiedepartement s. å. 1/12. Avsked 1909-06-11. LFVS s. å. HL av juridiska föreningen i Finland 1912. Jur. hedersdoktor i Lund 1918. Ordförande hos fullmäktige i Finlands hypoteksförening 1918–1922. Kansler för Åbo akademi 1918-12-14. StkFinlVRO 1919-07-18. KmstkNO 1923. Filosofie hedersdoktor i Helsingfors 1923-05-31. Jur. hedersdoktor i Hamburg 1924. LVA s. å. LLHS 1925. Jur. hedersdoktor i München 1926. Filosofie jubelmagister vid universitetet i Helsingfors 1927. Avgick från kanslersämbetet 1930-10-25. HL av Institut für auswärtige Politik i Hamburg 1931. Teol. hedersdoktor vid Åbo akademi 1934. Han har utgivit en mängd arbeten på processrättens och statslärans område.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Wrede_af_Elim%C3%A4_nr_44#TAB_58.
Vanhemmat: Henrik August Fabianinpoika Wrede af Elimä, Omisti Anjalan Wredebyn. Valtiopäivämies 1867, 1872, 1877–78 ja 1882., s. 03.05.1821 Anjala, Wredeby, k. 27.10.1883 Anjala, Wredeby ja Anna Vilhelmina Fredricintytär Wrede af Elimä o.s. Bäckman, s. 06.01.1825 Valkeala, k. 14.06.1868 Anjala, Wredeby.
R. A. Wrede, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva vuodelta 1896.

Lapset:
Rabbe Fabian Wrede af Elimä s. 23.04.1882 Helsinki, k. 29.06.1957 Anjala, Rabbelugnin kartano.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 123
IX Karl Henrik Zachriksenpoika Aminoff, (Taulusta 115, isä Zachris Aminoff) Kommissionslantmätare i Savolaks och Karelens (sedermera Kuopio) län 1821-11-06., s. 20.02.1795 Iisalmi, Jokiniemi, k. 27.05.1872 Iisalmi.

Carl Henrik, (son av Zakarias Johan, tab 38), född 1795-02-20 Jokiniemi Student i Åbo 1810-10-06. Auskultant i Åbo hovrätt 1815-06-19. Extra ordinarie kopist i kejserliga senatens ekonomidepartement 1818-06-19. Extra notarie i nämnda hovrätt 1818-06-22. Auskultant vid generallantmäterikontoret 1820-07-27. Kopist i senatens kansliexpedition 1821-03-31. Kommissionslantmätare i Savolaks och Karelens (sedermera Kuopio) län 1821-11-06. Transporterades till samma befattning i Viborgs län 1844-12-03. Avsked 1851-08-05. Död 1872-05-27 i Idensalmi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_39

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


.
Aatelismies (aatelissukua nro 36).

Puoliso: Vihitty 10.06.1838 Nilsiä, Västinniemi Maria Elisabet Johanintytär Aminoff o.s. Collan s. 21.07.1792 Pieksämäki, k. 25.11.1865 Nilsiä.

Muutti ensi kerran Pieksämäeltä 1811 Kuopio. Muuttanut pois Pieksämäeltä 3.4.1824 Kuopio, Savilahti. Muutti edelleen Kuopiossa 1824 Kuopio, Hiltulanlahti. Muutti Kuopion Hiltulanlahdesta 3.4.1824 Leppävirta 9, Nygård. Täällä Leppävirralla viimeinen kirjaus 17.6.1827. Muuttanut pois Leppävirralta naimattomana ehkä 1827 Pietari. Tuli Pietarista melko pian takaisin Suomeen. Synnytti 6 lasta ennen avioitumistaan. Lapsista olivat Adolf, Maria Gustava ja Henrik Johan puolisoiden yhteisiä ennen aviota syntyneitä lapsia ja heidät laillistettiin sekä kirjattiin Suomen Ritarihuoneen jäseniksi eli aateloitiin isän säätyyn. Aatelisuku nro 36 - Aminoff. Asiasta Keisarin päätös 26.07.1860. Lähde: Sipari/Pieksämäen Frilander-sukua.

Lapset:
Henrik Johan Aminoff , s. 08.07.1834 Nilsiä, Muuruvesi, Kauniskangas. Tauluun 124
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 124
X Henrik Johan Karlinpoika Aminoff, (Taulusta 123, isä Karl Aminoff) Metsänhoitaja., s. 08.07.1834 Nilsiä, Muuruvesi, Kauniskangas, k. 28.07.1912 Nilsiä, Ahmonsaari.

Henrik Johan (son av Carl Henrik), född 1834-07-08 i Kuopio. Tillförordnad underforstmästare hos överstyrelsen för forstväsendet i Finland 1857-06-10 forstkonduktör 1859-06-22. Tillförordnad forstmästare i Kuopio län 1859-12-22. Tillförordnad forstmästare i Tiillikka revir i nämnda län 1861. Ordinarie forstmästare därstädes 1865-05-23. Kollegiisekreterares titel 1897-04-25. Avsked med pension 1899-03-06. Kollegiiassessors titel 1899. Död 1912-07-28 på Ahmonsaari i Idensalmi socken.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_42.
Metsänhoitaja Henrik Johan Aminoff (8.7.1834-28.7.1912)

Puoliso: Vihitty 19.08.1868 Iisalmi Anna Maria Johanintytär Aminoff o.s. Lagus s. 12.10.1847, k. 01.01.1918 Iisalmi, Ahmonsaari.
Vanhemmat: Johan Lorenz Anderisnpoika Lagus, Iisalmen kirkkoherra, lääninrovasti

Johan Lorenz Lagus toimi yli neljännesvuosisadan Iisalmen suurpitäjän kirkkoherrana. Yhdessä poikiensa ja vävyjensä kanssa hän pani alulle useita merkittäviä taloudellisia ja kasvatuksellisia hankkeita ja oli kunnallishallinnon johtajana mukana lähes kaikissa suurpitäjän ja Ylä-Savon taloudellisissa hankkeissa., s. 10.10.1805 Turku, k. 20.09.1881 Iisalmi ja Amalia Karolina Augusta Brorintytär Lagus o.s. Tamelander, s. 26.09.1824 Turku, k. 29.03.1869 Iisalmi.

Lapset:
Adolf (Atte) Esaias Aminoff , s. 08.07.1890 Iisalmi, Ahmonsaari. Tauluun 125
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 125
XI Adolf (Atte) Esaias Henrikinpoika Aminoff, (Taulusta 124, isä Henrik Aminoff) Kutsuttiin lempinimellä "Atte". Metsänhoitaja. Kuoli ulkomaanmatkalla 21.9.1949 Ruotsi, Göteborg. Omisti Korhola-, Kapakka- ja Kauppila-nimiset tilat Iisalmessa. Oli Iisalmen Puutavara Oy:n toimitusjohtaja. Lähde: Sipari/Pieksämäen Frilander-sukua., s. 08.07.1890 Iisalmi, Ahmonsaari, k. 21.09.1949 Ruotsi, Göteborg.

Puoliso: Anna Elisabeth Karlinpoika Aminoff o.s. Schreck s. 03.05.1893 Tampere, k. 04.10.1952 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Karl Hjalmar Karlinpoika Schreck, Yo Hfors normallyc. Oikt 1881. VT 1884. Hovioik.neuvos Turussa 1913-15. Kihlak.tuomari (Lappeen, Salon ja Pirkkalan tuomiok.) 1915-21., s. 01.12.1857 Vanaja, k. 13.04.1921 Tampere ja Eva Nadine Alexanderintytär Schreck o.s. Helsingius, s. 06.09.1868 Hamina, k. 18.09.1905 Tampere.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 126
VIII Germund Fredrik Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 114, isä Gregori Aminoff) Majuri, s. 21.03.1767 Hirvensalmi, k. 25.02.1816 Rantasalmi.

Volontär vid Savolaks infanteriregemente 1773-04-02. Korpral vid Savolaks infanteriregemente 1775. Förare 1779. Kadett vid Haapaniemi militärskola 1779–1786. Furir vid regementet 1782. Sergeant 1785-05-30. Extra fänrik 1788-06-21. Fänrik 1788-06-21. Premiäradjutant 1789-04-16. Sekundlöjtnant 1789-04-29. Premiärlöjtnant 1796-12-05. Stabskapten 1802-07-07. Kompanichef 1804-01-03. RSO 1808. Majors avsked 1809-04-01. Död 1816-02-25 på Marieberg i Rantasalmi socken, till följd av en under sista kriget erhållen kontusion. Han deltog i finska krigen 1788–90 och 1808–09 samt utmärkte sig särskilt i striderna vid Revolaks, Alavo, efter vilken han för tapperhet nämndes till RSO, vid Ruona bro och Oravais.

1. puoliso: Vihitty 08.04.1792 Rantasalmi Helena Katarina Henrikintytär Aminoff o.s. Rehbinder s. 05.10.1764 Leppävirta, k. 04.01.1806 Rantasalmi.
Vanhemmat: Henrik Johan Henrikinpoika Rehbinder, s. 15.11.1724 Nousiainen, k. 27.12.1772 Sauvo ja Brita Catarina Gustafintytär Rehbinder o.s. Ehrnrooth, s. 03.09.1742 Kristiina, Puntala, k. 05.05.1770 Leppävirta.

Lapset:
Germund Fredrik Aminoff , s. 25.07.1796 Rantasalmi, Mariaberg. Tauluun 127
2. puoliso: Vihitty 14.05.1807 Rantasalmi Anna Juliana Gabrielintytär Aminoff o.s. Ehrnrooth s. 24.06.1778 Rantasalmi, Södervik, k. 06.11.1808 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gabriel Johan Gustafinpoika Ehrnrooth, Valtiopäivämies 1771–72., s. 26.02.1741 Kristiina, Puntala, k. 27.06.1783 Rantasalmi, Södervik ja Anna Juliana Henrikintytär Ehrnrooth o.s. Poppius, s. 28.12.1754 Juva, k. 03.09.1811 Mikkeli, Paukkula.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 127
IX Germund Fredrik Germundinpoika Aminoff, (Taulusta 126, isä Germund Aminoff) s. 25.07.1796 Rantasalmi, Mariaberg, k. 21.05.1876 Helsinki.

Germund Fredrik Aminoff (25. heinäkuuta 1796, Rantasalmi – 21. toukokuuta 1876, Helsinki) oli suomalainen filosofi ja filosofian professori.

Aminoffin vanhemmat olivat majuri Germund Fredrik Aminoff ja Helena Katarina Rehbinder. Hän pääsi ylioppilaaksi Turussa 1812 sekä Uppsalassa 1817 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1824 ja filosofian tohtoriksi Uppsalassa 1827.

Aminoff toimi Uppsalan Suomalaisen osakunnan kuraattorina vuosina 1818–1824. Hän toimi Aleksanterin yliopiston filosofian dosenttina vuonna 1831 ja filosofian apulaisena samasta vuodesta. Aminoff nimitettiin professoriksi vuonna 1838. Hän toimi teoreettisen ja käytännöllisen filosofian vt. professorina vuodesta 1848, vakinaisena 1849–1852. Filosofina Aminoff oli hegeliläinen.

Aminoff toimi Helsingfors lyceumin esimiehenä vuosina 1841–1845 ja painotarkastuskomitean jäsenenä vuosina 1847–1865. Aminoffin puoliso oli Beata Sofia von Essen (k. 1890). Heillä oli seitsemän lasta joista tunnetuin oli valtioneuvos Torsten Johan Aminoff (1847–1936).

Teoksia

De scepticismo philosophico I–IV, väitöskirja. 1830
De statu theologiae moralis adhuc vigentis in alium perfectiorem mox transgressuro, väitöskirja. 1844
De notione honestatis absolutae, väitöskirja. 1848
Meletemata philosophiam historiae universalis spectantia I–III, stipendiväitöskirja. 1851–1852

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Germund_Fredrik_Aminoff

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomalainen filosofi ja filosofian professori Keisarillisessa Aleksanterin–Yliopistossa Helsingissä.

Germund Fredrik Aminoff syntyi Rantasalmella. Aminoff aloitti opintonsa Uppsalan yliopistossa, josta hän valmistui kandidaatiksi vuonna 1824, maisteriksi vuonna 1827 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1844. Aminoff toimi suomalaisen osakunnan kuraattorina 1818–1824 Uppsalan yliopistossa. Vuonna 1831 hänet nimitettiin Helsingin Keisarillisen Aleksanterin–Yliopiston filosofian dosentiksi. Aminoff toimi teoreettisen ja käytännöllisen filosofian professorina samassa yliopistossa vuosina 1848–1852.

Aminoff sai professorin arvon 1838, mutta hänen nimityksestään filosofian professuuriin vuonna 1848 syntyi eripuraa. Jo ennen dosentin virkaan astumistaan oli Aminoff akateemisella teoksellaan De scepticismo philosophico liitetty tuona aikana suosittuun hegeliaanisen filosofian koulukuntaan. Suomen hegeliaanisen aatesuuntauksen eturivin edustaja ylitse muiden tänä aikana oli J. V. Snellman. Kun filosofian professori J. J. Tengström lähti virastaan vuonna 1848, oli toiveena, että hän lähdöllään tekisi tietä ystävälleen ja oppilaalleen Snellmanille.

Aminoff sai kuitenkin filosofian professuurin hoitaakseen vuonna 1848. Snellman oli asetettu ensimmäiselle sijalle, mutta Aminoff valittiin – vastoin konsistorin esitystä – virkaan, koska hän miellytti yliopiston johtoa enemmän. Päätös johti niin sanottuun ”Aminoffilaiseen serenadiin”, opiskelijoiden mielenosoitukseen Aminoffin asunnon ulkopuolella. Mielenosoitus oli muotoa ”Katzenjammer”, ts. kattiloilla, helistimillä ja muilla instrumenteilla aiheutettua meteliä. Epäluottamus kohdistui paitsi viranomaisten päätökseen professorin asettamisesta, myös Aminoffiin itseensä sanomalehtisensorin ominaisuudessa. Filosofian professuuri lakkautettiin vuonna 1852. Se perustettiin uudelleen vuonna 1856 tieteiden järjestelmän ja siveysopin professuurina. Professuurin sai Snellman.

Vuoden kuluttua filosofian professuurin lakkauttamisesta asetettiin Aminoff lakkautuspalkalle. Hän kuoli Helsingissä vuonna 1876.

Jonas Ahlskog/Filosofia.fi 2008. Suomennos Sonja Vanto/Filosofia.fi.

Lähteet
Klinge, Matti, Helsingfors universitet 1640 – 1990: Kejserliga Alexanders universitetet 1808 – 1917 (Helsingfors 1989)
Rein, Thiodolf, Åbo universitets lärdomshistoria 10: Filosofins studium vid Åbo Universitet (Helsingfors 1908).
Helsingin yliopiston matrikkeli

Lähde: http://filosofia.fi/suomalainen_filosofia/galleria/4959
.
Germund Fredrik Aminoff (25. heinäkuuta 1796, Rantasalmi – 21. toukokuuta 1876, Helsinki)

Puoliso: Vihitty 24.12.1837 Hämeenkoski Beata Sofia Otontytär Aminoff o.s. Essen af Zellie s. 18.01.1809 Hämeenkoski, k. 09.12.1890 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 128
VII Carl Fredrik Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) Majuri, s. 03.03.1724 Iisalmi, k. 14.07.1805 Ruotsi, Tukholma, Ekerö.

Carl Fredrik, (son av Gregori), född 1724-03-31 (1724-03-08). Volontär vid Savolaks regemente 1735. Fänrik vid Savolaks regemente 1750-05-30. Gick 1754 i fransk tjänst och blev vid Savolaks regemente kapten 1757. Kapten i armen 1758-04-25. Löjtnant vid Tavastehus regemente 1759-08-14. Kapten vid dalregementet 1761-09-14 major i armen 1766-07-15. RSO 1767-11-23 genom byte transporterades till Gyllengranatska regementet 1772-04-01. Avsked 1772-04-08. Död 1805-07-14 Närlunda.
Carl Fredrik Aminoff (1724-1805)

1. puoliso: Catharina Elisabet Carlintytär Aminoff o.s. von Christierson s. 28.12.1728 Ruotsi, k. 13.12.1773 Ruotsi, Värmland, Skillingsmark.

Lapset:
Gregorius Aminoff s. 16.02.1751 Asikkala, k. 12.04.1751 Asikkala.
2. puoliso: Vihitty 06.05.1758 Ruotsi, Södermanland, Mälaren, Tynnelsö Juliana Sophia Erasmuksentytär Aminoff o.s. Winding dotter av majoren Erasmus Christoffer Winding., s. 1740, k. 25.02.1782 Ruotsi, Värmland, Stäholm.
Juliana Sophia Winding (1740-1782)
Lapset:
Catharina Sofia Aminoff Naimaton, s. 06.05.1759 Ruotsi, Södermanland, Mälaren, Tynnelsö, k. 01.03.1782 Ruotsi, Västmanland, Köping, Stäholm.
Tynnelsö slott och mangård kring 1869.
Gustaf Aminoff , s. 14.04.1771 Ruotsi, Taalainmaa. Tauluun 129
Justina Maria Malm o.s. Aminoff , s. 05.03.1775. Tauluun 134
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 129
VIII Gustaf Carlinpoika Aminoff, (Taulusta 128, isä Carl Aminoff) Kenraalimajuri, s. 14.04.1771 Ruotsi, Taalainmaa, k. 25.12.1836 Ruovesi.

Gustaf Aminoff merkittiin vapaaehtoisena Savon kevyen jalkaväkirykmentin luetteloihin joulukuussa 1783. Hänet otettiin 4.5.1783 oppilaaksi Haapaniemen sotakouluun Rantasalmelle ja ylennettiin koulusta valmistuttuaan ylimääräiseksi vänrikiksi Savon kevyeen jalkaväkirykmenttiin 6.6.1788. Aminoff osallistui rykmentin mukana Ruotsin ja Venäjän väliseen sotaan 1788 - 1790 ja kunnostautui Suomenniemen, Puumalan, Partakosken, Kärnäkosken, Savitaipaleen ja Pirttimäen taisteluissa. Hänet ylennettiin vänrikiksi 19.8.1789 ja kornetiksi 25.2.1793.

Aminoff siirrettiin luutnanttina 7.2.1796 yliadjutantiksi Henkivartioväen husaarirykmenttiin. Hänet ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin adjutantiksi kuninkaan esikuntaan 17.4.1796. Aminoff kohosi yliadjutantiksi, ja hänet ylennettiin majuriksi armeijassa 26.4.1796. Hänet siirrettiin alimajurina 22.2.1798 Karjalan rakuunoihin ja ylennettiin ensimmäiseksi majuriksi 30.9.1799. Edelleen hänet ylennettiin everstiluutnantiksi armeijassa ja määrättiin Karjalan jääkäreiden päälliköksi 10.5.1805. Hän komensi tätä joukko-osastoa Suomen sodan taisteluissa 1808 - 1809 ja kunnostautui muun muassa Revonlahden, Lapuan, Alavuden ja Ruonan taisteluissa. Hänet ylennettiin sodan aikana 3.7.1808 everstiksi.

Aminoff määrättiin Vaxholmin linnoituksen päälliköksi keväällä 1810. Hän oli kuitenkin jo muuttanut Suomeen, eikä ottanut tehtävää vastaan vaan pyysi eron Ruotsin armeijan sotapalveluksesta, joka hänelle myönnettiin kenraalimajurina 26.6.1810. Hänet nimitettiin Savon ja Karjalan läänin maaherraksi 2.4.1810, mistä virasta hän sai eron 3.7.1827.

Aminoff-suku merkittiin 5.2 1818 Suomen ritarihuoneeseen aatelissukuna 36.

Kenraali Aminoff omisti Salahmin rautaruukin ja masuunin Vieremällä Iisalmen pohjoispuolella 1830-luvun alussa sekä Linnaisten kartanon Ruovedellä.
Kunnia- ja ansiomerkit: RuotsMR R 1805; RuotsMR suurr. K. 3.7.1809; VenA 1 11.9.1818.
Gustaf Aminoff (1771-1836)

Puoliso: Vihitty 16.01.1800 Helsinki Lovisa Jakobina Jakobintytär Aminoff o.s. Salsvärd s. 16.01.1780 Vihti, k. 25.01.1862 Turku.
Vanhemmat: Jakob Salsvärd e. Sahlstedt, aateloituna Salsvärd, everstiluutnantti, s. 10.10.1736 Ruotsi, Västerås, k. 07.10.1785 Vihti, Härkälän kartano ja Lovisa Ulrika Salsvärd o.s. Sohlberg, s. 04.08.1756, k. 22.03.1798 Helsinki.

Lapset:
Gabriel Mauritz Aminoff s. 07.08.1802 Mikkeli, k. 01.04.1806 Kuopio.
Gustaf Fredrik Jakob Aminoff , s. 09.02.1805 Mikkeli. Tauluun 130
Sofia Lovisa Ulrika Aminoff s. 05.08.1806 Kuopio, k. 29.08.1886 Turku.
Emilie Julie Charlotte Krogius o.s. Aminoff , s. 24.08.1807 Kuopio. Tauluun 131
Carolina Vilhelmina Aminoff s. 29.11.1809 Kuopio, k. 17.04.1810 Kuopio.
Alexander Gustaf Aminoff Kornetti, s. 16.08.1811 Kuopio, k. 18.04.1830 Venäjä, Podolian kuvernementti.
Ulrika Margareta Aminoff s. 18.10.1814 Kuopio, k. 13.05.1817 Kuopio.
Augusta Maria Aminoff s. 10.05.1816 Kuopio, k. 14.05.1817 Kuopio.
Konstantin Nikolai Aminoff Alikapteeni, s. 12.03.1819 Kuopio, k. 30.11.1856 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 130
IX Gustaf Fredrik Jakob Gustafinpoika Aminoff, (Taulusta 129, isä Gustaf Aminoff) Eversti, s. 09.02.1805 Mikkeli, k. 22.03.1868 Turku.

Gustaf Fredrik Jakob, född 1805-02-09. Page vid ryska hovet 1812-04-10. Kornett vid prinsens av Oranien husarregemente 1826-06-14. Löjtnant vid vid prinsens av Oranien husarregemente 1828-05-13. RRS:tAO4kl 1828-07-24 med påskrift: »För tapperhet». Medalj för deltagande i turkiska kriget 1828–1829 1829. RRS:tAO3kl med ros 1830-06-10. Stabsryttmästare 1831-06-18 ryttmästare med skvadron 1831-11-28. RPolVirtMilO4kl 1831. RRS:tWlO4kl 1835-12-30. Transporterad till furst Witgensteins husarregemente 1836-02-12. Major 1837-09-16. Medaljen för stormningen av Ahulgo 1839. RRS:tStO2kl 1840-02-29. Chef för Mozdokska kosackregementet 1840-02-29. Överstelöjtnant 1840-03-31. RRS:tStO2kl med kejs. kr. 1842-06-27. Överste 1845-08-21. Chef för 8. brigaden av kaukasiska kosacktruppen 1846-08-25. RRS:tAO2kl 1848-01-11. Avsked med rätt att bära uniform och hela lönen i pension 1849-04-03. RRS:tGO4kl 1849-12-08. Död 1868-03-22 i Åbo. Han bevistade med utmärkt tapperhet ryska fälttågen i Turkiet 1828–29, i Polen 1831–32 och i Kaukasien 1839–10 samt benämndes inom armen allmänt »den tappre Aminoff».

Puoliso: Vihitty 18.07.1851 Metsäkylä Emilia Vilhelmintytär Aminoff. (Taulu 213) s. 04.08.1810 Metsäkylä, k. 26.01.1859 Turku.
Vanhemmat: Vilhelm Berndt Johaninpoika Aminoff, Vaasan pataljoonan päällikkö 1825, ero everstiluutnanttina 1831., s. 15.04.1782 Kemiö, Gammelby, k. 29.06.1857 Ruotsi, Tukholma ja Maria Ulrica Aminoff o.s. Collén.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 131
IX Emilie Julie Charlotte Gustafintytär Krogius o.s. Aminoff, (Taulusta 129, isä Gustaf Aminoff) s. 24.08.1807 Kuopio, k. 20.03.1879 Turku.

Puoliso: Vihitty 24.02.1833 Ruovesi Adolf Gabrielinpoika Krogius Laamanni, kihlakunnantuomari, s. 28.12.1783 Rautalampi, k. 02.03.1846 Viipuri.
Vanhemmat: Gabriel Paulinpoika Krogius, s. 18.04.1733 Sääminki, k. 09.02.1807 Rautalampi ja Catharina Jakobintytär Krogius o.s. Sirelius, s. 02.07.1744 Inkoo, k. 22.10.1822 Rautalampi.
Adolf Gabrielsson Krogius (1783-1846)

Lapset:
Gustav Emil Fridolf Krogius s. 14.02.1834 Viipuri, k. 13.06.1842 Viipuri.
Lovisa Gabriella Lilius o.s. Krogius , s. 08.08.1842 Viipuri. Tauluun 132
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 132
X Lovisa Gabriella Adofintytär Lilius o.s. Krogius, (Taulusta 131, äiti Emilie Krogius) s. 08.08.1842 Viipuri, k. 28.01.1878 Turku.

Puoliso: Vihitty 28.01.1868 Turku Karl Fredrik Samuel Carlinpoika Lilius Varatuomari. Turun oikeuspormestari 1895., s. 30.08.1839 Hamina, k. 03.03.1906 Turku.
Vanhemmat: Carl Efraim Natanaelinpoika Lilius, Tyrvään kirkkoherra 1853. Rovasti 1856. Valtiopäivämies 1863–64., s. 05.11.1803 Orivesi, k. 10.10.1867 Tyrvää ja Katarina Wilhelmina Samuelintytär Lilius o.s. Bohm, s. 15.03.1813 Pirkkala, k. 13.12.1839 Hamina.

Lapset:
Hugo Fredrik Lilius , s. 16.08.1876 Turku. Tauluun 133
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 133
XI Hugo Fredrik Karlinpoika Lilius, (Taulusta 132, äiti Lovisa Lilius) Polyteknikko, s. 16.08.1876 Turku, k. 10.06.1934 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 21.09.1901 Helsinki Hilda Otontytär Lilius o.s. Engström s. 24.04.1882 Helsinki, k. 18.01.1945 Helsinki.

Lapset:
Lars Henrik Lilius s. 21.02.1908 Helsinki, k. 11.05.1997 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 134
VIII Justina Maria Carlintytär Malm o.s. Aminoff, (Taulusta 128, isä Carl Aminoff) s. 05.03.1775, k. 1830.

Puoliso: Vihitty 22.02.1803 Mikkeli Anders Johan Johaninpoika Malm s. 01.02.1766 Iitti, k. 18.10.1830 Viipuri.
Vanhemmat: Johan Andersinpoika Malm, s. 23.02.1738 Iitti, k. 19.06.1782 Mikkeli ja Hedvig Sofia Carlintytär Malm o.s. Brusin, s. 28.08.1744, k. 01.01.1823 Rantasalmi.

Lapset:
Emelie Pistolekors o.s. Malm , s. 1811 Rantasalmi, Rantasalo. Tauluun 135
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 135
IX Emelie Andersintytär Pistolekors o.s. Malm, (Taulusta 134, äiti Justina Malm) s. 1811 Rantasalmi, Rantasalo, k. 1839 Rantasalmi, Pyyvilä.

Puoliso: Georg Fredrik Gustafinpoika Pistolekors s. 28.10.1802 Sääminki, k. 26.03.1872 Niittylahti.

Lapset:
Adelaide Maria Elisabeth Svinhufvud af Qvalstad o.s. Pistolekors , s. 16.12.1833 Viipuri. Tauluun 136
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 136
X Adelaide Maria Elisabeth Georgentytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Pistolekors, (Taulusta 135, äiti Emelie Pistolekors) s. 16.12.1833 Viipuri, k. 17.11.1874 Porvoo.

1. puoliso: Vihitty 18.07.1854 Rantasalmi Pehr Gustaf Pehrinpoika Svinhufvud af Qvalstad, I. (Taulu 1312). (Taulu 1313) Student i Åbo 1818-04-21. Extra ordinarie kammarskrivare i kejserliga senatens för Finland ekonomidepartement 1826-08-15. Landskontorist i Kymmenegårds län 1830-04-29. Länsbokhållare i nämnda län 1831-02-15. Erhöll en briljanterad ring s. å. 22/6. Vice landskamrerare i S:t Michels län 1832-01-24. Landskamrerares titel 1838-01-11. Lanträntmästare i nämnda län 1843-06-14. RRS:tAO3kl 1850-05-04 och S:tStO2kl 1864-05-01. Pehr Gustaf Svinhufvud ampui v. 1866 itsensä tekemiensä kavallusten vuoksi ja ajauduttuaan suuriin velkoihin ja avioeroon., s. 13.05.1804 Sääksmäki, Rapola, k. 30.09.1866 Mikkeli.
Vanhemmat: Peter Johaninpoika Svinhufvud af Qvalstad, Sergeant vid Tavastehus' läns regemente. Avsked. Fänriks karaktär 1795-07-22. Immatrikulerad på riddarhuset i Finland 1818-01-30 under nr 7 bland adelsmän., s. 17.06.1772 Sääksmäki, Rapola, k. 29.04.1847 Mikkeli ja Sara Juliana Carlintytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Teetgren, s. 14.12.1776 Pälkäne, k. 08.05.1828 Sääksmäki, Rapola.
Per Gustaf Svinhufvud af Qvalstad (1804-1866)

Lapset:
Per Fredrik Wiking Svinhufvud af Qvalstad , s. 17.06.1857 Mikkeli. Tauluun 137
2. puoliso: Vihitty noin 1867 Adam Viktor Wulff s. 25.03.1830 Ruotsi, Lovö, k. 04.04.1895 Ahvenanmaa, Finström.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 137
XI Per Fredrik Wiking Pehrinpoika Svinhufvud af Qvalstad, (Taulusta 136, äiti Adelaide Svinhufvud af Qvalstad) Kapteeni, s. 17.06.1857 Mikkeli, k. 20.06.1900 Venäjä, Transkaspien, Ashabad.

Kadett i Fredrikshamn 1871-07-05. Fänrik vid livgardets 3., finska skarpskyttebataljon 1878-04-28. Kommenderad till tjänstgöring vid finska undervisningsskarpskyttekompaniet 1879-09-23–1881-07-02. Underlöjtnant 1881-09-11. Transp. till 2., Åbo, finska skarpskyttebataljon med stabskaptens grad s. å. 5/10. Kompanichef därst. 1882-04-12. Kaptens avsked 1885-10-05. Ånyo i tjänst med stabskaptens grad vid ryska arméinfanteriet och anställd som stationschef vid transkaspiska militär järnvägen 1887-12-09. RRS:tStO3kl 1893-10-17. Död 1900 och avförd ur rullan s. å. 20/6.
Per Fredrik Wiking Svinhufvud af Qvalstad (1857-1900)

Puoliso: Vihitty 23.10.1880 Helsinki Fanny Clara Lovisa Fransintytär Svinhufvud af Qvalstad o.s. Mörtengren s. 30.07.1859 Porvoo, k. 06.04.1917 Helsinki.

Lapset:
Elma Lovisa Svinhufvud af Qvalstad s. 01.08.1881 Helsinki, k. 08.06.1906 Lahti, Mukkulan kartano (Mokulla).
Mukkulan kartano (ruots. Mokulla) on Lahden kaupungin omistuksessa oleva ja Vesijärven rannalla sijaitseva kartano. Kartanon on vuokrattu yksityisyrittäjälle ja kartanon alueeseen sisältyvät kartano, Mukkulanranta, jossa on kioski minkä lähistöllä järjestään kesäviikonloppuisin tansseja, venelaituri, tenniskenttä, Mukkulan leirintäalue ja minigolf-rata. Mukkulan tilasta on mainintoja 1400-luvulta ja kartanon omistajat ovat mainitut maarekisterissä 1539 alkaen. 1570-luvulla Mukkulan kartanoon liitettiin toinen maatila. 1744–1752 kartano oli Metherien omistama ja 1795–1958 von Hauseneiden. Mukkulan kartanon tammia kasvavan puutarhan uskotaan olevan peräisen kapteeni Arndt von Hausenin ajalta, 1700-luvun lopulta. Sen uskotaan tulleen korotetuksi kaksikerroksiseksi 1800-luvun puolivälissä. Kartanoa on peruskorjauksissa muutettu huomattavasti ulkoasultaan 1898 ja 1937 sekä 1985 ja 2001. Kartano toimii nykyisin tilausravintolana, tilaushotellina ja tilauskokouspaikkana. Lahden kaupunki osti kartanon 285 000 000 markalla (nimellisesti nykyään 2 850 000 markkaa eli 479 335,59 euroa). Laajimmillaan kartano on ollut 1900-luvun alussa, jolloin sen pinta-ala oli 360 hehtaaria, josta 110 hehtaaria peltoa. Kartanon tiloissa toimi Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1976–1981. Kartanossa on järjestetty 1963 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous alkaen joka toinen vuosi. Välivuosina on järjestetty Lahden runomaraton. Vuodesta 2009 Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on järjestetty Hollolassa Messilän kartanossa. Mukkulan kartanon puistossa on kartanon päärakennuksen lounaispuolella polun varrella J. K. Paasikiven rintakuva omalla jalustallaan.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 138
VII Bernt Jonas Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) Kapteeni, s. 09.09.1729 Iisalmi, k. 27.09.1804 Nummenkylä.

Volontär vid Savolaks regemente 1747-10-01. Sergeant vid Nylands Infanteriregemente 1749. Mönsterskrivare 1750. Extra fänrik 1758-07-06. Stabsfänrik vid Nylands Infanteriregemente 1759-03-27. Löjtnant 1768-09-18. Regementskvartermästare 1771-10-22. Kapten 1777-10-16. RSO. Avsked 1781-04-04.

Puoliso: Vihitty 21.01.1770 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari Louisa Charlotta Claesintytär Aminoff o.s. Armfelt s. 08.05.1750 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari, k. 25.03.1821 Nummenkylä.
Vanhemmat: Claes Carlinpoika Armfelt, Everstiluutnantti, s. 19.12.1706 Inkerinmaa, k. 01.04.1769 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari ja Hedvig Christina Henrikintytär Armfelt o.s. Aminoff, s. 31.12.1728 Pernaja, k. 17.12.1751 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari.

Lapset:
Berndt Jonas Aminoff , s. 07.04.1775 Siuntio. Tauluun 139
Hedvig Lovisa Aminoff , s. 04.05.1779 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari. Tauluun 148
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 139
VIII Berndt Jonas Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 138, isä Bernt Aminoff) Everstiluutnantti, s. 07.04.1775 Siuntio, k. 22.02.1823 Tammisaari.

Bernt Jonas, (son av Bernt Jonas, tab 60), född 1775-04-07 volontär vid Nylands inlanteriregemente 1780-12-17. Sergeant vid Nylands inlanteriregemente 1784-12-23. Fänrik 1787-06-30. Löjtnant 1796-10-26. Kapten vid Adlercreutzska regementet 1804-01-03. Avsked ur svensk tjänst med majors karaktär 1810-06-05. Kapten vid 3 finska jägarregementet 1812-10-10. Major därstädes 1813-01-15. Överstelöjtnant 1814-08-26. Avsked 1815-04-28. Immatrikulerad med sina söner på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän. Död 1823-02-22 i Ekenäs.

Puoliso: Vihitty 08.09.1805 Siuntio Ulrika Margareta Adolfinpoika Aminoff s. 05.07.1784 Rantasalmi, Leislahti, k. 13.11.1870 Helsinki.
Ulrika Margareta Aminoffin (1784-1870) hauta.

Lapset:
Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff , s. 28.10.1809 Siuntio, Backa. Tauluun 140
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 140
IX Berndt Adolf Carl Gregori Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 139, isä Berndt Aminoff) suomalainen eversti, kuvernöörin adjutantti ja valtiomies., s. 28.10.1809 Siuntio, Backa.

Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff (28. lokakuuta 1809 Siuntio - 16. tammikuuta 1875 Helsinki) oli suomalainen eversti, kuvernöörin adjutantti ja valtiomies.

Aminoff valmistui kadetiksi Haminan kadettikoulusta vuonna 1824. Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 1854. Hän osallistui Krimin sotaan Viipurin kuvernöörin adjutanttina 1857 ja toimi pysyvänä edustajana Suomen armeijan sotilastuomioistuimessa.

Aminoff osallistui Suomen suurruhtinaskunnan valtiopäiville aatelissäädyn edustajana vuosina 1867 ja 1872. Hän toimi myös Ritarihuoneen johtokunnan jäsenenä 1855-1860 välisenä aikana.

Aminoff avioitui Ida Matilda Avellanin kanssa vuonna 13.6. 1841, joka oli historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär, syntynyt Turussa 24. lokakuuta 1817.

Aminoff sai lukuisia lapsia vaimonsa Idan kanssa, mutta moni menehtyi varsin nuorena, joka kertoo siitä, että aikansa sairaudet ja kulkutaudit koskettivat kaikkia yhteiskuntaluokkia.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bernt Adolf Carl Gregori, (son av Bernt Johan), född 1809-10-28 i Sjundeå socken. Underofficerskorpral vid 3. finska jägarregementet 1823-10-20. Avsked därifrån 1824-09-24. Kadett i Fredrikshamn 1824-09-24. Fänrik vid reservbataljonen av 1. koloniserade sappörbataljon 1830-01-31. Underlöjtnant vid reservbataljonen av 1. koloniserade sappörbataljon 1834-04-10. Transport till livgardets finska skarpskyttebataljon 1834-04-20. Bataljonsadjutant 1836-02-17. Löjtnant 1838-05-24 äldste adjutant 1840-03-12. Stabskapten 1842-09-21. RRS:tAO3kl 1846-01-13. Kapten 1846-10-20. Överstelöjtnant 1851-04-20. Överste 1854-11-21. Ledamot av riddarhusdirektionen 1855-02-26. Guvernörsadjoint i Viborg 1855-06-28. RBS:tStO2kl 1857-04-15. Ständig ledamot av överkrigsdomstolen för finska militären och lotsverket 1857-05-31. RRS:t AO2kl 1865-02-03. RRS:tWlO4kl 1865-10-04. Död 1875-01-16 i Helsingfors.

Puoliso: Vihitty 23.01.1841 Turku Ida Matilda Johanintytär Aminoff o.s. Avellan. (Taulu 1461) s. 24.10.1817 Turku, k. 13.06.1859 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Henrik Karlinpoika Avellan, Suomalainen filosofi ja Turun akatemian professori 1812-32., s. 18.12.1773 Viipuri, k. 03.07.1832 Helsinki ja Kristina Eleonora Avellan o.s. Almqvist, s. 11.01.1795, k. 08.01.1821 Helsinki.

Lapset:
Berndt Ivar Lars Aminoff , s. 08.10.1843 Helsinki. Tauluun 141
Ida Emilia Nyberg o.s. Aminoff , s. 09.09.1847 Helsinki. Tauluun 146
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 141
X Berndt Ivar Lars Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 140, isä Berndt Aminoff) Viipurin ja Vaasan läänin pääarkkitehti., s. 08.10.1843 Helsinki, k. 28.02.1926 Viipuri.

Berndt Ivar Aminoff (8. lokakuuta 1843 Helsinki - 28. helmikuuta 1926 Viipuri) toimi Viipurin ja Vaasan läänin pääarkkitehtina.

Sisällysluettelo

1 Ura
2 Perhe

Ura

Aminoff valmistui insinööriksi Helsingin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1869 ja opiskeli vapaita taiteita Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa Tukholmassa vuosina 1866-1867. Tunnetuin Aminoffin suunnittelema rakennus on Peräseinäjoen kirkko. Lisäksi hän suunnitteli Sortavalan kirkon laajennustyön, majakoita Laatokalle ja useita kirkkoja Karjalankannakselle.

Viipurin läänin pääarkkitehtina hän laati Sortavalan kaupungin asemakaavan ja Vaasan läänin pääarkkitehtina Kokkolan kaupungin asemakaavan. Hän oli erityisen kiinnostunut egyptiläisestä arkkitehtuurista ja hän suoritti useita tutkimusmatkoja Aleksandriaan. Sortavalan kirkon laajennustyössä hän käytti egyptiläisiä vaikutteita, mutta kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Aminoff toimi myös 20 vuotta sihteerinä Viipurin Taiteenystävien yhdistyksessä, joka oli perustettu 1890. Hän myös piti piirustuskoulua vuodesta 1891.

Perhe

Berndt Aminoffin isä Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff oli valtiomies, eversti ja kuvernöörin adjutantti ja äiti Ida Matilda oli historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär (1817, Turku).

Berndt Aminoff avioitui aatelissukuun kuuluvan Ebba Örnin (5. kesäkuuta 1851 Helsinki - 24. joulukuuta 1998 Viipuri) kanssa. Heillä oli kolme lasta: Bruno Roland (2. elokuuta 1871 Helsinki - 3. maaliskuuta 1929 Käkisalmi), Elsa Iduna (24. heinäkuuta 1872 Kausala - 17. kesäkuuta 1959 Helsinki) ja Leon Harald (3. maaliskuuta 1879 Sortavala - 28. lokatuuta 1942 Ruovesi).

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bernt Ivar (son av Bernt Adolf Carl Gregori), född 1843-10-08 i Helsingfors, kadett i Fredrikshamn 1856-09-29 avgick därifrån 1860-10-30. Civilingenjör 1869. Tillförordnad stationsinspektor vid Kausala station 1870. Ordinarie stationsinspektor vid Kausala station 1872-10-26. Extra arkitekt vid överstyrelsen för allmänna byggnaderna i Finland 1873-02-25. Avsked från stationsinspektorsbefattningen 1873-03-06. Ledande arkitekt vid fyrbyggnaderna i Ladoga 1876. Tredje arkitekt och föreståndare för länsbyggnadskontoret i Nikolaistad 1884-05-14. 2. arkitekt och tillförordnad föreståndare för länsbyggnadskontoret i Viborg 1887-04-05. RRS:tStO3kl 1891-04-25. Avsked 1914-06-16.
Peräseinäjoen kirkko 1900-luvun alussa.

1. puoliso: Vihitty 04.09.1870 Helsinki Ebba Carlintytär Aminoff o.s. Örn s. 05.06.1851 Helsinki, k. 24.12.1889 Helsinki.

Lapset:
Bruno Roland Aminoff , s. 02.08.1871 Helsinki. Tauluun 142
Leon Harald Aminoff , s. 30.03.1879 Sortavala. Tauluun 144
2. puoliso: Olga Maria Alexanderintytär Aminoff o.s. Thesleff s. 25.03.1849 Mikkeli, k. 08.10.1911 Viipuri.
Vanhemmat: Alexander Adam Peterinpoika Thesleff, Kenraalimajuri., s. 26.05.1810 Venäjä, Pietari, k. 23.11.1856 Viipuri ja Eugenia (Jenny) Amalia Alexanderintytär Thesleff, Keisarinnan hovineiti, s. 06.02.1827 Helsinki, k. 22.09.1889 Antrea, Kavantsaaren rälssitila.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 142
XI Bruno Roland Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 141, isä Berndt Aminoff) Asemapäällikkö rautatien kirjuri., s. 02.08.1871 Helsinki, k. 30.03.1929 Helsinki.

Bruno Roland (son av Bernt Ivar), född 1871-08-02 i Helsingfors. Telegrafist vid Udelnaja järnvägsstation 1897. 2. bokhållare vid Viborgs järnvägsstation 1898-03-00. 1. bokhållare vid Antrea järnvägsstation 1903. Stationsinspektor vid Sorjo järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen vid Sorjo järnvägsstation 1908-07-10. Transport till Pulsa järnvägsstation och föreståndare för postexpeditionen därstädes 1912-05-09. Stationsinspektor vid Kexholms station 1920-02-11.

Puoliso: Ingrid Fransintytär Aminoff o.s. Nyberg. (Taulu 146) s. 05.05.1876 Hamina, k. 18.01.1933 Helsinki.
Vanhemmat: Frans Edvard Claesinpoika Nyberg, Kenraalimajuri, s. 07.02.1843 Helsinki, k. 01.10.1912 Porvoo ja Ida Emilia Berndtintytär Nyberg o.s. Aminoff, s. 09.09.1847 Helsinki, k. 23.09.1926 Helsinki.

Lapset:
Carl Gregori Aminoff , s. 09.11.1908 Helsinki. Tauluun 143
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 143
XII Carl Gregori Brunonpoika Aminoff, (Taulusta 142, isä Bruno Aminoff) s. 09.11.1908 Helsinki, k. 1955 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 28.12.1935 Helsinki Maja-Kristina Carlintytär Aminoff o.s. Nyberg. (Taulu 147) s. 16.06.1910 Helsinki, k. 17.08.2012 Espoo.
Vanhemmat: Carl (Lullu) Fransinpoika Nyberg, Helsingin yliopiston bakteriologian ja serologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti., s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen ja Tyra Frida Vivica Nyberg o.s. Eklundh, k. 1917 Helsinki.

Lapset:
Cajus TG Aminoff
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 144
XI Leon Harald Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 141, isä Berndt Aminoff) Handelsagent. Biträdande kronolänsman i Helsinge distrikt., s. 30.03.1879 Sortavala, k. 28.10.1942 Ruovesi.

Puoliso: Annie Charlotta Adamintytär Aminoff o.s. Granlund s. 08.11.1867 Hämeenlinna, k. 28.11.1954 Helsinki.

Lapset:
Alf Aeon Vänfrid Raymond Aminoff , s. 25.06.1902 Pori. Tauluun 145
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 145
XII Alf Aeon Vänfrid Raymond Leoninpoika Aminoff, (Taulusta 144, isä Leon Aminoff) s. 25.06.1902 Pori, k. 01.02.1976 Helsinki.

Puoliso: Arla Maria Carlintytär Aminoff o.s. Martin s. 17.04.1907.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 146
X Ida Emilia Berndtintytär Nyberg o.s. Aminoff, (Taulusta 140, isä Berndt Aminoff) s. 09.09.1847 Helsinki, k. 23.09.1926 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 08.11.1869 Helsinki Frans Edvard Claesinpoika Nyberg. (Taulu 783). (Taulu 142) Kenraalimajuri, s. 07.02.1843 Helsinki, k. 01.10.1912 Porvoo.



Frans Edvard Nyberg otettiin 1854 oppilaaksi Paavalin kadettikouluun Pietariin, josta hänet siirrettiin junkkarina Konstantinin sotakouluun 27.6.1862. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 24.6.1863 ja komennettiin saman vuoden syyskuussa palvelukseen Henkivartioväen Hatsinan jääkärirykmenttiin. Hän otti rykmentin mukana osaa Puolan kapinan kukistamiseen 1863 - 1864.

Nyberg ylennettiin 1866 luutnantiksi. Hän suoritti 1866 - 1869 Nikolain insinööriopiston kurssin ja yleni kurssin aikana alikapteeniksi 1867. Insinööriopiston jälkeen Nyberg siirrettiin Venäjän armeijan sotilasinsinöörikuntaan kapteenina ja komennettiin Odessan sotilaspiirin insinöörikunnan palvelukseen vuoden 1869 lopulla. Odessasta Nyberg sai siirron luokantarkastajan apulaiseksi ja linnoitusopin opettajaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 28.8.1870. Hänet siirrettiin 1872 Venäjän armeijan sotilasopetuslaitosten ylihallinnon upseeriluetteloihin ja ylennettiin 1873 everstiluutnantiksi sekä 1876 everstiksi pysytettynä Suomen kadettikoulun tehtävissään. Nyberg sai 22.1.1879 siirron Tambovin kuvernementtiin Borisoglebskin sotilasteknillisen opiston johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi aina 30.10.1881 saakka, jolloin sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina.

Lähes välittömästi reserviin siirtymisensä jälkeen kenraali Nyberg tuli ruotsalaisen Nobel-yhtiön palvelukseen. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneellä liikemiesurallaan hän järjesti ja johti yhtiön öljykauppaa Volgan alueella sekä vastasi yhtiön teknisen ja kaupallisen toiminnan levittäytymisestä niin Venäjällä kuin Länsi-Euroopassa. Nyberg 1903 perusti omissa nimissään kiinalaisen teen maahantuontiyhtiön, ja häntä voidaan pitää tällä saralla uranuurtajana Suomessa. Nybergin teekauppa oli tuskin kovin menestyksekästä, sillä 1900-luvun alussa teen käyttö oli Suomessa varsin vähäistä eikä ollut juuri kasvanut 1930-luvulle tultaessa.

Kunnia- ja ansiomerkit: VenSt 2 1878; VenA 2 1897.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=305.
Vanhemmat: Claes Henrik Nyberg, Suomen maanmittausylihallituksen ylitirehtöörin apulainen, kamarineuvos., s. 20.09.1799 Pernaja, Svartholma, k. 09.10.1883 Helsinki ja Ottiliana Anna Otontytär Nyberg o.s. von Fieandt, s. 09.05.1806 Rautalampi, Koskensaari, k. 14.11.1868 Helsinki.
Frans Edvard Nyberg (1843-1912)

Lapset:
Wolmar (Wolli) Nyberg Luutnantti, pankinjohtaja., s. 06.12.1870 Hamina, k. 09.08.1958 Kauniainen.
Wolmar (Wolli) Nyberg (1870-1958)
Elsa Nyberg s. 24.01.1873 Hamina.
Signe Nyberg s. 26.01.1874 Hamina, k. 05.01.1880.
Ingrid Aminoff o.s. Nyberg , s. 05.05.1876 Hamina. Tauluun 142
Carl (Lullu) Nyberg , s. 03.02.1879 Hamina. Tauluun 147
Frans Nyberg Porvoon kaupunginmuseon intendentti, graafikko, kuvataiteilija., s. 21.09.1882 Venäjä, Pietari, k. 18.05.1962 Porvoo.
Frans Nyberg (Kul) (1882-1962)
Ida Nyberg s. 14.05.1885 Venäjä, Saratov.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 147
XI Carl (Lullu) Fransinpoika Nyberg, (Taulusta 146, isä Frans Nyberg) Helsingin yliopiston bakteriologian ja serologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti., s. 03.02.1879 Hamina, k. 06.11.1943 Kauniainen.

Yliopp. 98, fil.
kand. 03, fil. maist. 07, lääket. kand.
08, lääket. lis. 13, lääket. ja kir. toht.
13. Opintomatka Saksaan 22.
-Nobel-yht. naftateht. kemisti Bakussa
01-06, yliop. lastensair. assistentti
14-18, Grankullan parant. lääk. 18-31, dosentti 19, yliop.
sero-bakterio-log. lait. assistentti v:sta 25, tekn.
korkeak. hygien, op. v:sta 31.
Yksit. lääk. 13-30, Grankullan
lasten-hoito-op. joht. 20-32,
sairaanhoitaja-tark. hygien, op. v:sta 26. -
Grankullan kauppalan valt. jäsen v:sta 26,
Grankullan yhteisk. johtok. jäsen
v:sta 24, terveysh. lautak. jäsen
v:sta 20. - Julk.: über die Kolonien
der lophotrichen Stäbchenbakterien
(väitösk.), 12 ja yli 40 tieteell.
kir-joitt. bakteriolog. ja hygien, al.
-Puolueeton. - Erikoisharr.:
puutarha-viljelys, linnunmunien keräily.
.

Puoliso: Vihitty 1909 Tyra Frida Vivica Nyberg o.s. Eklundh. (Taulu 143) k. 1917 Helsinki.

Lapset:
Maja-Kristina Aminoff o.s. Nyberg , s. 16.06.1910 Helsinki. Tauluun 143
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 148
VIII Hedvig Lovisa Berntintytär Aminoff, (Taulusta 138, isä Bernt Aminoff) s. 04.05.1779 Itä-Uudenmaa, Sarvisalon saari, k. 06.05.1864 Tammisaari.

Puoliso: Vihitty 21.04.1805 Nummenkylä Bernt Anders Adolfinpoika Aminoff. (Taulu 150) Kapten vid Nylands jägarbataljon 1805-05-02. Avsked ur svensk tjänst 1810-05-29. Immatrikulerad med sin son på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän., s. 17.03.1780, k. 11.02.1817 Nummenkylä.
Vanhemmat: Adolf Gregorinpoika Aminoff, Generalmajor och chef för Savolaksbrigaden 1796-08-21, s. 08.09.1733, k. 16.01.1800 Jokkas prästgård ja Ulrika Eleonora Andersintytär Aminoff o.s. Nohrström, s. 12.09.1752 Pyhtää, Kuninkaankylä, k. 28.02.1826 Tammisaari.

Lapset:
Gregorius Aminoff , s. 03.11.1811 Siuntio. Tauluun 149
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 149
IX Gregorius Berntinpoika Aminoff, (Taulusta 148, isä Bernt Aminoff) s. 03.11.1811 Siuntio, k. 27.05.1874 Turku.

Puoliso: Sara Adelaide Constance Sofia (Sally) Ulrikintytär Aminoff o.s. Ithimæus s. 08.11.1834 Turku, k. 07.02.1922 Tenhola.

Lapset:
Hedvig von Bonsdorff o.s. Aminoff s. 31.03.1873 Turku, k. 08.12.1934.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 150
VII Adolf Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) Generalmajor och chef för Savolaksbrigaden 1796-08-21, s. 08.09.1733, k. 16.01.1800 Jokkas prästgård.

Puoliso: Vihitty 28.10.1777 Pyhtää, Kuninkaankylä Ulrika Eleonora Andersintytär Aminoff o.s. Nohrström. (Taulu 148) s. 12.09.1752 Pyhtää, Kuninkaankylä, k. 28.02.1826 Tammisaari.
Vanhemmat: Anders Andersinpoika Nohrström, Ruukinpatruuna., s. 07.11.1713 Ruotsi, Mora, k. 16.03.1758 Ruotsinpyhtää, Strömfors ja Ester Sidonia Nohrström o.s. Raschau, s. 07.05.1720 Eesti, Saarenmaa, k. 12.02.1800 Kouvola.

Lapset:
Bernt Anders Aminoff , s. 17.03.1780. Tauluun 148
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 151
VII Zacharias Wilhelm Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) Everstiluutnantti., s. 05.05.1747 Hirvensalmi, k. 30.01.1829 Joroinen.

Zakarias Vilhelm, (son av Gregori, tab 33), född 1747-05-05 i Savolaks övredels härad. Volontär vid Savolaks lätta infanteriregemente 1757. Trumslagare vid karelska dragonregementet 1761-11-10. Korpral vid karelska dragonregementet 1765-01-29. Förare 1768-02-27, fältväbel 1770-09-21. Fänrik vid Savolaks fotjägarekår 1770-12-11. Sekundlöjtnant 1774-04-13. Premiärlöjtnant 1779-04-23 kapten 1789-04-16. Major 1796-08-21 regementskvartermästare 1800-06-09. RSO 1802-12-09. Överstelöjtnant och chef för kåren 1802-12-09. Avsked 1806-08-12. Immatrikulerad med sin son på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän. Död 1829-01-30 Johanala.

Lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/Aminoff_nr_456#TAB_79.

Puoliso: Vihitty 13.08.1771 Joroinen Hedvig Catharina Magnuksentytär Aminoff o.s. Brundert s. 14.01.1753 Joroinen, Paajala, k. 02.02.1814 Joroinen.
Vanhemmat: Magnus Gustav Brundert, s. 1704, k. 04.08.1762 Joroinen, Paajala ja Brigitta Georgentytär Brundert o.s. Grotenfelt, s. 16.08.1716, k. 27.08.1776 Joroinen, Paajala.
Joroisten kartanot, Joroinen. Örnevikin eli Paajalan kartanon päärakennus. Kuva: MV/RHO 1774 Elias Härö 1967. Kotkatlahden kylä N:o 1. Säteri, rustholli. Pinta-ala 1 851 ha (1852). Torppia 18 (1830). Paajalan nimi tulee 1500-ja 1600-luvuilla omistajina olleista Paajasista. Örnevikiksi kartanoa ryhdyttiin kutsumaan 1600-luvun lopulla Kotkatlahden kylän ruotsinnoksena. Omistajat: Paajalan alkuna oli ratsumestari Nils Grothin (aateloituna Grotenfelt) 1659 ratsupalvelusta vastaan Kotkatlahden kylästä saama pieni talo. Vuoteen 1690 mennessä talo kasvoi Paajalan kartanoksi. Se oli suvun päähaaran asuinpaikka vuoden 1821 perinnönjakoon saakka. Grotenfelteilla Paajala on edelleen. Yksityiskäytössä. Rakennukset: Päärakennus, empiretyylinen pitkänurkkatalo siirrettiin nykyiselle paikalleen 1830-luvulla, jolloin sitä myös jatkettiin. Hirsinen väentupa on vuodelta 1874.

Lapset:
Fredrik Aminoff , s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala. Tauluun 152
Lovisa Hästesko af Målagård o.s. Aminoff , s. 16.12.1776 Joroinen. Tauluun 154
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 152
VIII Fredrik Zachariaanpoika Aminoff, (Taulusta 151, isä Zacharias Aminoff) s. 02.08.1779 Joroinen, Juhanala, k. 15.04.1858 Joroinen, Brasegorg.

Puoliso: Maria Sofia Gabrielintytär Aminoff o.s. Ehrnrooth s. 16.10.1781 Rantasalmi, Södervik, k. 25.05.1808 Rantasalmi.
Vanhemmat: Gabriel Johan Gustafinpoika Ehrnrooth, Valtiopäivämies 1771–72., s. 26.02.1741 Kristiina, Puntala, k. 27.06.1783 Rantasalmi, Södervik ja Anna Juliana Henrikintytär Ehrnrooth o.s. Poppius, s. 28.12.1754 Juva, k. 03.09.1811 Mikkeli, Paukkula.

Lapset:
Hedvig Juliana Sofia Melart o.s. Aminoff s. 01.09.1806 Rantasalmi, k. 07.10.1861 Turku.
Fredrika Wilhelmina Löfgren o.s. Aminoff , s. 27.09.1807 Rantasalmi. Tauluun 153
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 153
IX Fredrika Wilhelmina Fredrikintytär Löfgren o.s. Aminoff, (Taulusta 152, isä Fredrik Aminoff) s. 27.09.1807 Rantasalmi, k. 25.12.1855 Viipuri.

Puoliso: Vihitty 1836 Karl Peter Larsinpoika Löfgren Kengityssepän poika, Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860., s. 21.11.1801 Oulu, k. 24.03.1874 Viipuri.

Oulun triviaalikoulun oppilas 29.8.1810 (cl. I) – 1819 (avg.). Yksityistodistus. Ylioppilas Turussa 3.7.1821. Pohjalaisen osakunnan jäsen 4.7.1821 [1821] Carolus Petrus Löfgrén die IV Julii. Natus die XX Novembris MDCCCI. | Dicasterio Vasensi adscriptus 1828. Vice Häradshöfdinge 1831. Förestod Lappska Tingslagen 1833. Förestår andra delen af Leppävirta Dom-Saga 1834. | Hugnad med Häradshöfdinge namn med tour och befordringsrätt 1838. Tuomarintutkinto 6.6.1828. Vaasan hovioikeuden auskultantti 3.7.1828. — Varatuomari 1831. Kihlakunnantuomarin arvonimi 1838. Viipurin hovioikeuden kanslisti 1839, kirjaaja 1841, ylim. viskaali s.v., notaari 1842, varakanneviskaali 1846, kanneviskaali 1850, asessori 1851, hovioikeudenneuvos 1860, ero 1868.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 154
VIII Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, (Taulusta 151, isä Zacharias Aminoff) s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

1. puoliso: Vihitty noin 1795 Joroinen Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 1526). (Taulu 1527) s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes.
Vanhemmat: Samuel Jacob Gustafinpoika Hästesko af Målagård, Kapteeni, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Torstenintytär Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.

Lapset:
Hedvig Sofia Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård , s. 22.04.1800 Joroinen. Tauluun 155
Samuel Wilhelm Hästesko af Målagård s. 18.02.1807 Joroinen, k. 04.08.1808 Joroinen.
2. puoliso: Vihitty 29.07.1810 Venäjä, Pietari Salomon Samuelinpoika Hästesko af Målagård. (Taulu 1526). (Taulu 1528) Kapteeni., s. 13.07.1781 Joroinen, k. 25.05.1822 Joroinen.
Vanhemmat: Samuel Jacob Gustafinpoika Hästesko af Målagård, Kapteeni, s. 09.12.1738 Rantasalmi, k. 03.06.1786 Joroinen ja Anna Sofia Torstenintytär Hästesko af Målagård o.s. Tawast, s. 02.01.1756 Kuopion msk.; Hiltulanlahti, k. 05.10.1805 Joroinen.
Lapset:
Carl Torsten Wilhelm Hästesko af Målagård s. 02.11.1810 Joroinen, k. 28.04.1813 Joroinen.
Anna Lovisa Tujulin o.s. Hästesko af Målagård , s. 25.05.1812 Joroinen. Tauluun 156
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 155
IX Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 154, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.

1. puoliso: Vihitty 22.07.1822 Joroinen Gabriel Wilhelm Georgenpoika Brunow s. 14.09.1785 Iitti, k. 15.06.1826 Sääminki.

2. puoliso: Vihitty 07.08.1838 Joroinen Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff. (Taulu 158). (Taulu 159) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.
Vanhemmat: Erik Magnus Gregorinpoika Aminoff, Luutnantti., s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina ja Eva Christina Gustafintytär Aminoff o.s. Meijer, s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 156
IX Anna Lovisa Salomonintytär Tujulin o.s. Hästesko af Målagård, (Taulusta 154, äiti Lovisa Hästesko af Målagård) s. 25.05.1812 Joroinen, k. 11.01.1864 Joroinen.

Puoliso: Johan Fredrik Erikinpoika Tujulin Pohjanmaan keskiosan ylisen tuomiokunnan tuomari, varatuomari., s. 21.01.1803 Leppävirta, k. 28.12.1859 Kokkola.

Lapset:
Fanny Beata Forsman o.s. Tujulin , s. 05.02.1851 Kokkola. Tauluun 157
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 157
X Fanny Beata Johanintytär Forsman o.s. Tujulin, (Taulusta 156, äiti Anna Tujulin) s. 05.02.1851 Kokkola, k. 23.07.1925 Ilmajoki.

Puoliso: Vihitty 04.08.1872 Helsinki Carl Waldemar Carl-Rudolfinpoika Forsman Kaskisten piirin kansakouluntarkastaja 1904., s. 19.10.1847 Turku, k. 27.11.1922 Ilmajoki.
Vanhemmat: Carl Rudolf Zachariaksenpoika Forsman, Ilmajoen kirkkoherra 1850, rovasti 1852. Teologian tohtori h.c. 1864., s. 15.08.1802 Veteli, k. 29.07.1882 Vaasa ja Sofia Charlotta Carlintytär Forsman o.s. Björnberg, s. 20.01.1820 Pori, k. 04.03.1904 Vaasa.

Lapset:
Kaarle Yrjö Forsman s. 08.05.1881 Helsinki, k. 26.05.1951 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 158
VII Erik Magnus Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 112, isä Gregori Aminoff) Luutnantti., s. 03.02.1751 Mikkeli, k. 17.11.1838 Hamina.

Volontär vid Nylands infanteriregemente 1763. Korpral 1764. Rustmästare 1773-06-09. Förare 1778-04-28. Fänrik 1780-11-06. Avsked 1796-05-27. Löjtnant. Immatrikulerad med sina söner på finska riddarhuset under nr 36 bland adelsmän.

Puoliso: Vihitty 27.12.1792 Loviisa, Liljendal Eva Christina Gustafintytär Aminoff o.s. Meijer. (Taulu 155) s. 1770 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 15.03.1830 Loviisa.
Vanhemmat: Gustaf Johan Meijer, Trädde i armétjänst; var förare i livkompaniet av Nylands infanteriregemente, och innehade förarens tjänstehemman Pesurs i Pernå Fasarby 1752-57; tituleras i olika sammanhang redan 1753 sergeant. Syns ha tagit avsked 22.8.1757. Ägare till den ena delen av gamla fädernehemmanet (Kortas II), och dessutom till det av fadern inköpta hemmanet Heickas; I kommunionböckerna uppträder han uteslutande under Heickas. Var ledamot i sockenstämman på 1780- och 90-talet., s. 1729 Pernaja, Mickelspiltom, Heikas, k. 13.09.1802 Loviisa, Liljendal ja Eva Ulrica Joakimintytär Meijer o.s. Korpenfelt, s. 04.08.1737 Asikkala, Lilleinäs, k. 21.05.1800 Loviisa, Liljendal.

Lapset:
Gustaf Wilhelm Aminoff , s. 21.10.1793 Hamina. Tauluun 159
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 159
VIII Gustaf Wilhelm Erikinpoika Aminoff, (Taulusta 158, isä Erik Aminoff) Esikuntakapteeni., s. 21.10.1793 Hamina, k. 13.06.1843 Valkeala, Jokela.

Sergeant vid svenska fribataljon 1808-09-01. Adjutant 1808-11-02. Transportera till Björneborgs regemente 1808-12-00. Avsked ur svensk tjänst 1810-11-24. Landskanslist i Savolaks och Karelens län 1812. Underlöjtnant vid 2. finska jägarregementet 1812-10-10. Löjtnant 1814-05-04. Stabskapten 1822-04-26 stabskapten vid 4. finska skarpskyttebataljon 1827. Avsked 1831-02-22. Död 1843-06-13 på Jokela kaplansbol i Valkeala socken. Han deltog i 1808–09 års krig.

Puoliso: Vihitty 07.08.1838 Joroinen Hedvig Sofia Carlintytär Aminoff ent. Brunow o.s. Hästesko af Målagård. (Taulu 154). (Taulu 155). (Taulu 1527) s. 22.04.1800 Joroinen, k. 19.10.1860 Kokkola.
Vanhemmat: Carl Gustaf Samuelinpoika Hästesko af Målagård, s. 22.02.1775 Kuopio, k. 01.11.1808 Temmes ja Lovisa Zachariaksentytär Hästesko af Målagård o.s. Aminoff, s. 16.12.1776 Joroinen, k. 04.02.1853 Kokkola.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 160
VI Berndt Johan Gregorinpoika Aminoff, (Taulusta 111, isä Gregori Aminoff) Kapteeni., s. 16.03.1697 Inkerinmaa, k. 28.03.1779 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Bernt Johan, (son av Gregori), född 1697-03-16 blev fången 1704 vid Narva och upptagen av en rysk furste Repnin samt sänd till Moskva, där omdöpt och uppfostrad med furstens söner. Deltog som page vid ryska armén i slaget vid Pruth, följde 1713 ryska armén till Pommern, där han bevistade Stettins och Tönningens övergång. Studerade vid universiteten i Jena, Hålle och Leipzig. Följde ryska armén till Ungern 1717. Avvek vid återkomsten till Danmark och tjänade där en tid vid danska livgardet, men måste för en duell rymma och kom åter till Riga, där han blev löjtnant vid nämnde furst Repnins regemente. Avvek för andra gången 1723 och kom över till Stockholm. Avsade sig grekiska religionen och blev fältväbel vid Nylands infanteriregemente 1725-05-18. Avsked med löjtnants karaktär 1735. (Enligt ett manuskript & Riiaks' gård i Finland skall han sedermera hava »levat i stillhet», men enligt genealogierna blivit fänrik vid Nylands regemente 1747-01-27. Löjtnant vid Nylands regemente 1749-06-06. Stabskapten 1755-05-09. Bevistat pommerska kriget 1757–59 samt blivit kapten med kompani vid Jönköpings regemente 1764-06-26.). Död 1779-03-28 på Gammelby gård i Kimito socken, i Finland.
Riilahden kylä (Rilax by) mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvulla, mutta vasta 1600-luvulla perustettiin Riilahden säteritila. Muutaman sukupolven ajan sen omisti Körningin perhe, mutta vuodesta 1725 kartano on ollut Aminoff-suvun hallussa. Vuonna 1714 Riilahden edustalla käytiin verinen meritaistelu Venäjän ja Ruotsin laivastojen välillä. Taistelun kunniaksi on kartanon maille pystytetty muistomerkki. 1800-luvun alussa J.F. Aminoff, yksi kolmesta suomalaisesta kustavilaisesta, uudisti kartanon rakentaen uuden päärakennuksen sekä englantilaistyylisen puiston. Vuosien varrella tilalla on vieraillut niin Venäjän keisareita kuin marsalkka Mannerheim. Vuosisatojen ajan kartanossa on harjoitettu maa- ja metsätaloutta ja tänäkin päivänä se on toimiva maatila.

1. puoliso: Vihitty 1727 Christina Catharina Hansintytär Aminoff o.s. Körning. (Taulu 574). (Taulu 575) s. Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 06.04.1736 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
Vanhemmat: Hans Erikinpoika Körning, s. 1665 Tenhola, k. 21.11.1724 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano ja Brita Erikintytär Körning o.s. Erling, k. 1699 Tenhola.
Suuren Pohjan sodan aikana, 27 heinäkuuta 1714 käytiin Hangon pohjoispuolella Riilahden edustalla taistelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä. Venäläisten 100 laivan kaleerilaivasto oli onnistunut ohittamaan Hangonniemen ja sulkemaan pakotien ruotsalaisten pieneltä, 10 veneen laivasto-osastolta, joka oli Nils Ehrenskiöldin komennossa. Vaikka ylivoima oli moninkertainen, ruotsalaiset kieltäytyivät antautumasta ja niin käytiin useamman tunnin kestänyt raivoisa taistelu. Lopulta venäläiset voittivat taistelun. Ruotsalaisten veneet vallattiin ja miehet vangittiin. Tämä oli Venäjän laivaston ensimmäinen merkittävä voitto. Ruotsalaiset perääntyivät ja näin aukesi tie länteen. Ruotsalaisten urheutta on sittemin ylistetty ja tarinoita taistelun verisyydestä liikkui kansan keskuudessa. Heinäkuun 27. päivä on edelleen Venäjän laivaston vuosipäivä. Meritaistelun johdosta on Riilahden maille pystytetty kahdet muistomerkit taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Meritaistelun vuosipäivänä kunnioitetaan edelleen sankareiden muistoa. Suuren Pohjan sodan aikana, 27 heinäkuuta 1714 käytiin Hangon pohjoispuolella Riilahden edustalla taistelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä. Venäläisten 100 laivan kaleerilaivasto oli onnistunut ohittamaan Hangonniemen ja sulkemaan pakotien ruotsalaisten pieneltä, 10 veneen laivasto-osastolta, joka oli Nils Ehrenskiöldin komennossa. Vaikka ylivoima oli moninkertainen, ruotsalaiset kieltäytyivät antautumasta ja niin käytiin useamman tunnin kestänyt raivoisa taistelu. Lopulta venäläiset voittivat taistelun. Ruotsalaisten veneet vallattiin ja miehet vangittiin. Tämä oli Venäjän laivaston ensimmäinen merkittävä voitto. Ruotsalaiset perääntyivät ja näin aukesi tie länteen. Ruotsalaisten urheutta on sittemin ylistetty ja tarinoita taistelun verisyydestä liikkui kansan keskuudessa. Heinäkuun 27. päivä on edelleen Venäjän laivaston vuosipäivä. Meritaistelun johdosta on Riilahden maille pystytetty kahdet muistomerkit taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Meritaistelun vuosipäivänä kunnioitetaan edelleen sankareiden muistoa.

Lapset:
Fredrik Aminoff , s. 16.07.1727 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 161
Anna Elisabet von Toll o.s. Aminoff , s. 25.06.1731 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 206
Sofia Rotkirch o.s. Aminoff , s. 10.03.1737 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 211
2. puoliso: Anna Elisabet Karlintytär Aminoff o.s. Gjös s. 11.06.1707 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 19.03.1769 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
Vanhemmat: Karl Gustaf Johaninpoika Giös, Ratsumestari., s. 1676 Tenala (Tenhola), Prästkulla, k. 27.02.1717 Ruotsi, Södermanland, Strängnäs Domkyrkoförsamling ja Sofia Elisabet Adolfintytär Giös o.s. Klingspor, s. 23.04.1686 Ruotsi, Tukholma, Vallentuna, Bällsta, k. 1747.
Lapset:
Johan Adolf Aminoff , s. 24.02.1742 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 212
Charlotta Gustava Aminoff , s. 22.10.1744 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 216
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 161
VII Fredrik Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 160, isä Berndt Aminoff) Ratsumestari, s. 16.07.1727 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 23.04.1766 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Puoliso: Vihitty 01.03.1750 Vihti Maria Elisabet Aminoff o.s. Rotkirch s. 13.12.1725 Porvoo, Stensbölen allodiaalisäteri, k. 23.04.1766 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Riilahden kartano

Riilahden kartano (ruots. Rilax gård) on Tammisaaren Bromarvissa sijaitseva aateliskartano.

Riilahden nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1437. Se oli säteri vuodesta 1647. Kartanon omistajia ovat olleet Arvid Stålarm, Axel Oxenstierna sekä Körningin suku. Kartano on vuodesta 1725 yhtä keskeytystä lukuun ottamatta ollut Aminoffien suvun hallussa. Kartanossa syntyi mm. kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff vuonna 1756.

Kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitteli Pehr Granstedt ja se on rakennettu 1803-1806. Kartanoa ympäröi samalta ajalta oleva englantilainen puisto.

Kartanon viereisellä merialueella Gloppetin selällä käytiin suuren Pohjan sodan aikana 1714 Riilahden meritaistelu. Aleksanteri II pystytytti 1870 graniittiristin, ja 1928 pystytettiin toinen muistomerkki. Purjehtiessaan kesällä 1884 Suomen vesillä keisarillinen huvipursi saattueineen ankuroitui taistelupaikalle. Keisari Aleksanteri III vieraili kartanossa.
Vanhemmat: Johan Wenzel Carlinpoika Rotkirch, s. 27.04.1699 Viro, Tartto, k. 17.02.1758 Porvoon maalaiskunta ja Barbro Christina Lorenzintytär Rotkirch o.s. Hästesko-Fortuna, Kartanonrouva, kansanparantaja., s. 01.05.1698 Vihti, Olkkala, Kourla, k. 03.04.1771 Porvoon maalaiskunta.
Riilahden kartano Tammisaaressa.

Lapset:
Christina Elisabet von Kothen o.s. Aminoff , s. 17.01.1751 Vihti. Tauluun 162
Johan Fredrik Aminoff , s. 26.01.1756 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 187
Berndt Henrik Aminoff , s. 04.03.1761 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano. Tauluun 188
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 162
VIII Christina Elisabet Fredrikintytär von Kothen o.s. Aminoff, (Taulusta 161, isä Fredrik Aminoff) s. 17.01.1751 Vihti, k. 27.11.1792 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 09.10.1774 Tammisaari, Bromarv Gustaf von Kothen. (Taulu 1628) s. 08.11.1748 Ruotsi, Tukholma, k. 12.10.1808 Ruotsi, Tukholma, Ekerö.
Vanhemmat: Magnus Adolf Simoninpoika von Kothen, s. 28.12.1704 Ruotsi, Tukholma, k. 09.04.1775 Ruotsi, Uumaja ja Katarina Eleonora Pehrintytär von Kothen o.s. Adlerheim, s. 16.11.1715, k. 03.12.1780 Ruotsi, Tukholma.

Lapset:
Catarina Maria von Kothen s. 22.12.1774 Inkoo, Fagervik, k. 23.03.1775 Inkoo, Fagervik.
Adolf Fredrik von Kothen , s. 18.05.1776 Kirkkonummi. Tauluun 163
Gustaf von Kothen , s. 21.02.1778 Kirkkonummi. Tauluun 164
Carl Axel von Kothen , s. 26.04.1779 Kirkkonummi. Tauluun 169
Augusta Eleonoora Lovisa Hisinger o.s. von Kothen , s. 30.05.1780 Kustavi. Tauluun 184
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 163
IX Adolf Fredrik Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 162, isä Gustaf von Kothen) s. 18.05.1776 Kirkkonummi, k. 17.03.1819 Ranska, Marseilles.

Puoliso: Vihitty Ranska, Marseilles Johanna Magdalena Andersintytär von Kothen o.s. Schartau s. 22.09.1772 Ranska, Marseilles, k. 19.08.1805 Ranska, Marseilles.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 164
IX Gustaf Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 162, isä Gustaf von Kothen) Valtiopäivämies 1809., s. 21.02.1778 Kirkkonummi, k. 26.01.1851 Helsinki.

Tuomarintutkinto 11.6.1795. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1796. Oikeusrevision toimituskunnan ylim. kanslisti Tukholmassa 1797. Turun hovioikeuden kanslisti 1799, ylim. viskaali 1802, notaari s.v. Vehmaan tuomiokunnan tuomari 1807. Laamannin arvonimi 1811. Viipurin laamannikunnan laamanni 1812–51. Samalla senaatin talousosaston jäsen 1820, kamaritoimituskunnan apulaispäällikkö 1823, päällikkö 1825. Valtioneuvos 1826. Senaatin oikeusosaston jäsen 1833. Todellinen valtioneuvos s.v. Valtiopäivämies 1809.

Puoliso: Johanna Agneta Danielintytär von Kothen o.s. Tollet s. 02.06.1784 Merimasku, k. 30.05.1835 Helsinki.
Vanhemmat: Daniel Danielinpoika Tollet, Ratsastaja, kapteeni., s. 16.02.1727 Huittinen, k. 09.05.1784 Merimasku ja Anna Mauritzintytär Tollet o.s. von Gertten, s. 04.10.1748, k. 08.05.1804 Turku.
Johanna Agneta Tollet (1784 - 1835)

Lapset:
Casimir von Kothen , s. 29.05.1807 Lokalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 165
Gustaf von Kothen , s. 31.07.1808 Lokalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 167
Mauritz Ferdinand Von Kothen , s. 17.06.1811 Kotalahti, Hermansaaren kartano. Tauluun 168
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 165
X Casimir Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 164, isä Gustaf von Kothen) Kenraaliluutnantti, kamariherra, vapaaherra., s. 29.05.1807 Lokalahti, Hermansaaren kartano, k. 25.11.1880 Saksan keisarikunta, Mecklenburg-Schwerinin suuriherttuakunta.

Casimir von Kothen suoritti ylioppilastutkinnon 29.5.1822 Turun akatemiassa ja harjoitti siellä oikeustieteellisiä opintoja 1822 - 1826. Sisäänpääsykokeen suoritettuaan von Kothen hyväksyttiin 8.6.1826 virkamieheksi Suomen asiain komiteaan Pietariin ja määrättiin 11.11.1826 aliupseerina Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin. Hänet ylennettiin alivänrikiksi 1.2.1827 ja vänrikiksi 6.4.1828. Hän osallistui rykmentissään sotatoimiin Turkkia vastaan 1828 - 1829. Von Kothen ylennettiin aliluutnantiksi 13.1.1831, ja hän oli mukana Puolan kapinan kukistamisessa 1831 - 1832, missä hän kunnostautui muun muassa Ostrolenkan taistelussa ja Varsovan valloituksessa. Hän palasi 27.2.1832 palvelukseen Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin.

Von Kothen ylennettiin luutnantiksi 20.11.1832 ja määrättiin 20.12.1833 Suomen kenraalikuvernöörin, amiraali, ruhtinas A. S. Menschikoffin adjutantiksi. Von Kothen siirrettiin 7.8.1837 Suomeen sijoitetun sotaväen esikunnan Suomen joukkojen jaoston vanhemmaksi adjutantiksi ja ylennettiin alikapteeniksi 6.9.1837. Hänet ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin 13.1.1840 everstiluutnanttina Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan pysytettynä Henkivartioväen Moskovan rykmentin upseeriluetteloissa. Von Kothen komennettiin 12.2.1840 yhdeksi Suomen edustajista neuvotteluihin Suomen ja Norjan lappalaisten välisistä riitakysymyksistä. Hänet siirrettiin erityistehtäviin Suomen kenraalikuvernöörin kansliaan 15.11.1840 ja määrättiin kanslian vt. tirehtööriksi 26.11.1840. Von Kothen sai eron sotapalveluksesta kollegineuvoksena 20.6.1843, ja hänet määrättiin Suomen kenraalikuvernöörin kanslian vakinaiseksi tirehtööriksi 5.7.1843.

Von Kothen nimitettiin Viipurin läänin vt. kuvernööriksi 20.3.1844. Hän toimi 1845 - 1853 Viipurin kaupungin talouskomitean puheenjohtajana Saimaan kanavan rakennustöiden ajan. Hänet nimitettiin 14.1.1846 Keisarillisen Suomen Senaatin talousosaston jäseneksi ja vakinaistettiin Viipurin läänin kuvernöörin virkaan. Von Kothenille myönnettiin H. M. Keisarin hovin kamariherran arvo 18.12.1847. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi armeijan jalkaväessä 20.4.1851.

Viipurin läänin vt. kuvernöörinä 1844 von Kothen osoittautui alusta lähtien aktiiviseksi, mutta virkavaltaiseksi ja laillisista muotoseikoista piittaamattomaksi virkamieheksi. Hänen toimestaan viipurilainen Kanava-lehti, joka oli varovaisesti arvostellut häntä Saimaan kanavan rakennuttamisen yhteydessä, lakkautettiin 1846, ja hän vaikutti myös J. V. Snellmanin Saima-lehden lopettamiseen, koska katsoi Snellmanin edustaneen lehdessään säätyjen liiallista tasa-arvoistamista.

Von Kothen sai eron Viipurin läänin kuvernöörin virasta, ja hänet nimitettiin senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi 1.10.1853. Hän vaikutti tuntuvasti 1856 koulujärjestyksen sisältöön: hänen keksintönsä olivat niin sanotut siviililukiot, joissa latinan sijasta opiskeltiin venäjää ja ranskaa, mutta jotka pian huomattiin epäkäytännöllisiksi ja lakkautettiin. Tullessaan 1858 senaatin sota-asiaintoimituskunnan päälliköksi von Kothen sai erityisen jaoston puheenjohtajana tehtäväkseen jouduttaa Suomen sotaväen lopullista järjestelyä. Hänet nimitettiin jäseneksi myös Suomen tie- ja vesikulkulaitosten johtokuntaan 1.4.1854. Hän toimi 1855 - 1861 jäsenenä Suomen ritarihuoneen johtokunnassa sekä 1855 - 1861 Suomen Taideseuran puheenjohtajana. Von Kothen ylennettiin 29.4.1855 kenraalimajuriksi keisarin seurueeseen ja määrättiin 30.4.1855 Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien vt. tarkastajaksi, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin 2.12.1855. Hänet vapautettiin väliaikaisesti 21.12.1855 senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä. Von Kothen toimi 1856 - 1857 Suomen tie- ja vesikulkulaitosten johtokunnan puheenjohtajana. Hän sai eron senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä määrättynä sota-asiaintoimituskunnan päälliköksi 11.1.1858. Syksyllä 1858 kenraalikuvernööri, jalkaväen kenraali, kreivi F. W. R. Berg oli pakotettu myöntämään von Kothenille virkavapauden omavaltaisuudesta johtuvien virkarikkeiden takia niin Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien tarkastajan virasta 24.4.1859 kuin myös senaatin sota-asiaintoimituskunnan päällikön tehtävästä 12.7.1859. Keisarin seurueessa von Kothen silti pysytettiin.

Pietarissa von Kothen ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin Venäjän hallitsevan senaatin jäseneksi 5.5.1861. Hän toimi 1863 - 1866 Pietarin kaupungin holhouslautakunnan jäsenenä sekä Pietarin työlaitosten kuraattorina.

Von Kothen palasi 1860-luvun lopulla uudelleen Suomeen, ja hänet nimitettiin Aleksanterin yliopiston varakansleriksi 13.7.1869 sekä Suomen koulutoimen ylihallituksen ylitirehtööriksi 9.11.1869. Epäluuloinen asennoituminen hänen virkavaltaisuuttaan kohtaan oli kuitenkin edelleen vallalla ja osoittautui aiheelliseksi. Von Kothenin toimesta määrättiin 1871, ettei suomen kieli saanut enää sisältyä filosofian kandidaatin tutkinnon varsinaisiin aineisiin, ja pari vuotta myöhemmin annettiin uusia säännöksiä ylioppilaiden kurinpidosta. Von Kothen ajoi 1872 läpi uuden koululain, joka pakollisti jälleen venäjän kielen kouluissa. Hänen toimestaan myös Helsingissä 1864 perustettu ja suomenkielisen osaston 1867 saanut ruotsinkielinen normaalikoulu siirrettiin 1873 Hämeenlinnaan, missä se nimettiin Suomalaiseksi normaalilyseoksi. Koulupoliittisten uudistusten perimmäisenä tarkoituksena oli säilyttää ruotsinkielisen eliitin hallitseva asema Suomessa; suomenkieliset oli ohjattava lähinnä käytännöllisille aloille. Valtiopäivillä 1872 J. V. Snellmanin, F. L. Schaumanin ja A. Meurmanin johdolla von Kothenin koulupoliittista linjaa vastustettiin voimakkaasti. Myös Pietarin hallitsevat piirit olivat kyllästyneet von Kothenin omavaltaisiin toimintatapoihin: von Kothenille myönnettiin sairauden johdosta virkavapautta 4.4.1873, ja hänet vapautettiin kaikista Suomessa hänelle uskotuista viroista 17.12.1873. Viimeiset vuotensa von Kothen vietti tyttärensä luona Kittendorfissa Mecklenburg-Schwerinin suuriherttuakunnassa.

Kenraali von Kothenista on jäänyt jälkipolville varsin negatiivinen kuva, mutta toisaalta hänen aktiivisuutensa muun muassa Saimaan kanavan rakentamisessa oli kiistaton. Pitkään Venäjällä palvelleena von Kothen pyrki toimissaan katsomaan Venäjän valtakunnan etua eikä riittävästi ottanut huomioon niitä taloudellisia ja kulttuurisia pyrkimyksiä, joita suomalaiskansallinen sivistyneistö 1850 - 1860-luvuilla oli yhä voimakkaammin alkanut ajaa. Saatuaan siirron Viipurin läänin kuvernöörin virasta lokakuussa 1853 kenraali von Kothen hankki omistukseensa Lavolan kartanon alueelle rakennuttamansa Onnelan huvilatilan Viipurin pitäjässä. Asetuttuaan Kittendorfiin hän myi tilan 1870-luvun lopulla pietarilaiselle kauppiaalle Tilman Grommélle.
Kunnia- ja ansiomerkit: sodan 1828 - 1829 vaalea pr. mm. 1829; VenA 4 urh. 11.11.1831; Puolan kapinan kukistamisen mm. 1831; PuolVirMilR 4 1832; VenA 3 24.8.1835; VenVl 4 24.1.1838; VenSt 2 22.4.1843; VenA 2 14.4.1847; VenVl 3 4.5.1850; VenSt 1 4.1.1854; VenA 1 7.9.1856; VenVl 2 suurr. 13.1.1861; VenVK 13.1.1870; Aleksanteri II:n kuvalla brilj. nuuskarasia 9.4.1871; VenAN 1878.
Casimir von Kothen.

Puoliso: Anna Charlotta Gabrielintytär von Haartman. (Taulu 802). (Taulu 1430) Keisarinnan hovineiti., s. 13.12.1815 Turku, k. 27.08.1849 Saksin kuningaskunta, Dresden.
Vanhemmat: Gabriel Erik Gabrielinpoika von Haartman e. Haartman, Vuoteen 1810 asti Haartman. Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810., s. 09.03.1757 Nauvo, Högsär, k. 02.08.1815 Turku ja Fredrica Sofia Georgentytär Ladau ent. von Haartman o.s. Fock, s. 13.09.1777 Kemiö, Karuna, k. 08.03.1849 Mäntsälä, Alikartano.

Lapset:
Alma Maria Alexandra von Oertzen-Kittendorf o.s. von Kothen , s. 17.09.1841 Helsinki. Tauluun 166
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 166
XI Alma Maria Alexandra Casimirintytär von Oertzen-Kittendorf o.s. von Kothen, (Taulusta 165, isä Casimir von Kothen) Keisarinnan hovineiti (Alexandra Feodorovna), vapaaherratar., s. 17.09.1841 Helsinki, k. 19.08.1911 Ruotsi, Tukholma.
The ducal castle, southeast side, Schwerin, Mecklenburg-Schwerin, Germany.

Puoliso: Vihitty 16.01.1862 Venäjä, Pietari Hans Friedrich von Oertzen-Kittendorf s. 28.01.1816 Saksa, Mecklenburg-Schwerin, k. 22.01.1902 Saksa, Mecklenburg-Schwerin.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 167
X Gustaf Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 164, isä Gustaf von Kothen) Kenraalimajuri, vapaaherra., s. 31.07.1808 Lokalahti, Hermansaaren kartano, k. 23.12.1861 Turku.

Gustaf von Kothen otettiin oppilaaksi Suomen kadettikouluun Haminaan 1823. Valmistuttuaan koulusta hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin Viipurin jalkaväkirykmenttiin 15.2.1827. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 27.3.1829, minkä jälkeen hänet siirrettiin vänrikkinä Henkivartioväen Moskovan rykmenttiin 13.1.1830. Rykmentin riveissä von Kothen osallistui Puolan kapinan kukistamiseen 1831 - 1832 ja kunnostautui erityisesti Varsovan valloituksessa. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 20.11.1832, luutnantiksi 18.12.1834, alikapteeniksi 18.12.1838 ja kapteeniksi 23.4.1843.

Von Kothen siirrettiin everstiluutnanttina Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan 30.12.1847 ja ylennettiin everstiksi 27.5.1848. Hänet määrättiin Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonan esikunnan nuoremmaksi esiupseeriksi 10.3.1849 ja pataljoonan vt. komentajaksi 28.12.1850, mihin tehtävään hänet vakinaistettiin 4.3.1852. Von Kothen korotettiin H. M. Keisarin sivusadjutantiksi 27.2.1854. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi asetettuna Henkivartioväen jalkaväkeen ja nimitettiin Venäjän armeijan tarkk’ampujapataljoonien tarkastajan apulaiseksi sekä prikaatinkomentajan oikeuksin Suomen värvätyn väen valvojaksi 7.9.1856. Von Kothen kuoli virkamatkalla Turussa 23.12.1861.
Kunnia- ja ansiomerkit: PuolVirMilR 4 1832; Varsovan valloituksen mm. 1832; VenSt 3 18.12.1841; VenA 3 4.2.1847; VenA 2 17.12.1850; VenVl 4 17.12.1851; VenY 4 25 v. palv. 8.12.1855; VenVl 3 20.2.1859.

Puoliso: Vihitty 24.09.1837 Paimio Sofia Matilda Beata Carlintytär von Kothen. (Taulu 169) Vapaaherratar., s. 09.12.1818 Lemu, k. 23.03.1900 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Axel Gustafinpoika von Kothen, Majuri, vapaaherra., s. 26.04.1779 Kirkkonummi, k. 26.06.1853 Raisio ja Johanna Maria von Kothen o.s. Pippingsköld, s. 30.10.1791 Turku, k. 07.02.1871 Helsinki.

Lapset:
Gustaf Carl Magnus von Kothen s. 25.07.1838 Paimio, k. 07.11.1847 Venäjä, Pietari.
Jeanne Antoinette Constantia von Kothen s. 11.10.1841 Venäjä, Pietari, k. 13.05.1842 Venäjä, Pietari.
Rolf Casimir von Kothen s. 29.04.1843 Paimio, k. 26.12.1860 Venäjä, Pietari.
Gertrud Maria von Kothen s. 04.01.1849 Helsinki, k. 04.03.1900 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 168
X Mauritz Ferdinand Gustafinpoika Von Kothen, (Taulusta 164, isä Gustaf von Kothen) s. 17.06.1811 Kotalahti, Hermansaaren kartano, k. 23.05.1875 Janakkala, Hiiden kartano.

Puoliso: Vihitty 23.06.1857 Anjala, Wredeby Anna Gustafva Fredrika Emilia Fabianintytär Von Kothen o.s. Wrede af Elimä s. 1830, k. 1865.
Vanhemmat: Fabian Gottlieb Rabbenpoika Wrede af Elimä, s. 11.09.1780 Anjala, Wredeby, k. 19.04.1857 Anjala, Wredeby ja Anna Maria Nilsintytär Wrede af Elimä o.s. Grotenfelt, s. 22.07.1787 Mikkeli, Sokkala, k. 04.04.1865 Hamina.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 169
IX Carl Axel Gustafinpoika von Kothen, (Taulusta 162, isä Gustaf von Kothen) Majuri, vapaaherra., s. 26.04.1779 Kirkkonummi, k. 26.06.1853 Raisio.

1. puoliso: Vihitty 23.03.1806 Askainen Antoinette Lovisa Johanintytär von Kothen o.s. Lagerborg s. 05.12.1783 Askainen, k. 24.07.1813 Askainen.
Vanhemmat: Johan Adolf Carlinpoika Lagerborg, Turun ja Porin laamannikunnan laamanni 1793., s. 09.07.1753 Turku, k. 24.02.1805 Askainen ja Johanna Elisabet Hermannintytär Lagerborg o.s. Fleming af Liebelitz, s. 01.08.1757 Ruotsi, Tukholma, k. 25.03.1784 Askainen.

Lapset:
Johanna Maria von Troil o.s. von Kothen , s. 02.03.1807 Taivassalo. Tauluun 170
2. puoliso: Vihitty 11.04.1815 Turku Johanna Maria von Kothen o.s. Pippingsköld. (Taulu 167) s. 30.10.1791 Turku, k. 07.02.1871 Helsinki.
Vanhemmat: Josef Johaninpoika Pippingsköld e. Pipping, Turun akatemian kirurgian ja synnytysopin professori s.v. Akatemian rehtori 1814–15 (†). Aateloitu 1812., s. 05.05.1760 Turku, k. 26.02.1815 Turku ja Maria Johanintytär Pippingsköld o.s. Sederholm, s. 31.08.1769 Helsinki, k. 04.10.1798 Turku.
Lapset:
Sofia Matilda Beata von Kothen , s. 09.12.1818 Lemu. Tauluun 167
Adolf Fredrik Josef von Kothen , s. 29.04.1824 Askainen. Tauluun 181
Anna Augusta Ullner o.s. von Kothen , s. 07.05.1833 Paimio. Tauluun 183
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 170
X Johanna Maria Carlintytär von Troil o.s. von Kothen, (Taulusta 169, isä Carl von Kothen) s. 02.03.1807 Taivassalo, k. 06.02.1880 Ruotsi, Tukholma.
Johanna ja Samuel vihittiin Villnäsin kirkossa Askaisissa. Ägaren av Villnäs herrgård, generalguvernör Herman Claesson Fleming lät uppföra Villnäs kyrka, som representerar nyklassisk stil, år 1653 till Villnäs herrgårds kapellkyrka. Villnäs var senare under en lång tid i Mannerheim-släktens ägo och också Marskalk Carl Gustav Mannerheim är född där. På gravgården finns Mannerheim-släktens gravkapell. Villnäs adelskyrka hör till Finlands äldsta turistrutt ”De sju kyrkornas rutt” tillsammans med Reso, Masku, Nousis, Lemo, Merimasku och Nådendal. Askaistentie 38 21240 Villnäs, Masku

Puoliso: Vihitty 25.11.1827 Askainen, Villnäs Samuel Werner Knutinpoika von Troil Hämeen läänin kuvernööri, vapaaherra., s. 03.04.1798 Ruotsi, Tukholma, k. 27.08.1855 Hämeenlinna.

Samuel Werner von Troil (vanhempi)

Samuel Werner von Troil (3. huhtikuuta 1798 Tukholma – 27. elokuuta 1865 Hämeenlinna) oli ruotsalaissyntyinen vapaaherra, upseeri ja kuvernööri.

Uppsalan yliopistossa opiskellut Von Troil oli lipunkantajana Ruotsin kuninkaan henkirykmentissä vuodesta 1818 lähtien ja erosi palveluksesta 1822. Hän muutti Suomeen ja palveli Suomen jalkaväkirykmentissä vuoteen 1831 saakka, jolloin von Troil erosi palveluksesta luutnanttina.

Turun ja Porin läänin maaherranvirastosta hän siirtyi Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttoriin vuonna 1837. Turun ja Porin läänin virkaatekevänä kuvernöörinä von Troil toimi vuonna 1856, jonka jälkeen hän oli Mikkelin läänin kuvernöörinä 1856–1863 ja Hämeen läänin kuvernöörinä 1863–1865. Von Troil osallistui myös säätyvaltiopäiville vuosina 1863–1864.

Hänen poikansa Samuel Werner von Troil nuorempi toimi muun muassa senaattorina.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ylioppilas Uppsalassa 14.10.1814 Samuel von Troil Liber Baro Fenno (* 1798). Kansliatutkinto Uppsalassa 1817. — Kertoo ansioluettelossaan harjoittaneensa opintoja Turun ja Uppsalan yliopistoissa, mutta kirjoittautui nähtävästi vain jälkimmäiseen. — Lipunkantaja Ruotsin kuninkaan henkirykmentin husaariosastossa 1818, kornetti s.v., ero 1822. Vänrikki 1. Suomen jalkaväkirykmentissä (tarkk'ampujaprikaatissa) s.v., aliluutnantti 1823, pataljoonanadjutantti 1829, luutnantti 1830, ero 1831. Turun ja Porin läänin maaherran erityistehtäviin 1832. Protokollasihteerin arvonimi 1834. Johtaja Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttorissa 1837, Turun konttorin johtaja 1840. Turun ja Porin läänin vt. kuvernööri 1856, Mikkelin läänin s.v. Hämeen läänin kuvernööri 1863. Valtiopäivämies 1863–64.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Student i Åbo 1814 och i Uppsala s. å. 14/10. Fanjunkare vid livregementets husarkår 1818-04-27. Kornett därst. s. å. 2/6. Avsked 1822-08-02. Fänrik vid första finska infanteriregementet s. å. 18/6. Underlöjtnant därst. 1823-04-02. Placerad på första finska skarpskyttebataljonen 1827. Bataljonsadjutant därst. 1829-03-07. Löjtnant 1830-08-17. Avsked 1831-02-22. Anställd i särskilt uppdrag hos landshövdingen i Åbo län 1832-12-23. Protokollssekreterares n. h. o. v. 1834-05-03. Direktör i Finlands växeldepositions- och lånebank 1837-05-04. Styresman för växelkontoret i Åbo 1840-10-01. RRS:tAO3kl 1842-05-11 och S:tAO2kl 1847-03-24. T. f. guvernör i Åbo och Björneborgs län 1856-09-06 och i S:t Michels län s. å. 10/11. RRS:tVIO3kl 1859-04-24. Guvernör i Tavastehus län 1863-01-22. RRS:tStO1kl s. å. 30/7. Död 1865-08-27 i Tavastehus.
Vanhemmat: Knut von Troil, s. 04.09.1760 Ruotsi, Uppsala, k. 04.10.1825 Ruotsi, Tukholma ja Margareta Johanna von Troil o.s. Groen, s. 03.10.1773 Ruotsi, Tukholma.
Guvernören Samuel Werner von Troil (Stockholm 3.4.1798-Tavastehus 27.8.1865) sittande i knäbild.

Lapset:
Johanna Eleonora Lovisa Matilda Meurman o.s. von Troil , s. 05.09.1828 Kaarina. Tauluun 171
Samuel Werner von Troil , s. 14.02.1833 Turku, ruotsalainen srk. Tauluun 172
Knut Uno Axel Samuel von Troil , s. 25.02.1831 Nousiainen. Tauluun 179
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 171
XI Johanna Eleonora Lovisa Matilda Samuelintytär Meurman o.s. von Troil, (Taulusta 170, äiti Johanna von Troil) s. 05.09.1828 Kaarina, k. 03.03.1853 Kaarina, Vähä-Heikkilä.



Hennes tilltalsnamn var Mathilda. Hon bodde hos sina föräldrar på Lill-Heikkilä sedan hennes man Otto Adolf Daniel Meurman avlidit 1850 i Drottningholm där han var på besök hos sin morbror Adolf Ivar Arwidsson.

Branden som inträffade den 3 mars 1853 finns refererad i Åbo Underrättelser den 11 mars 1853. Robert Wilhelm Ekman målade efter branden två tavlor med samma motiv - "Matilda med en änglabevingad Bertha i famnen omvärvd av rök men med en blå himmel centralr i fonden". En av dessa tavlor skall finnas hos von Troils i Finland. Zacharias Topelius, som var vän i familjen liksom Ekman, skrev en dikt "Det rätta hemmet".

Det skrevs också andra dikter och sånger om branden mm till exempel en "Sång vid Enkefru Protokollsekreterskan Mathilda Meurmans och dess dotter Bertha Marias jordfästning i Åbo Domkyrka den 12 mars 1853".

Om de här angivna händelserna finns ytterligare intressanta uppgifter. Åke Liedberg
.

Puoliso: Vihitty 20.08.1848 Turku Otto Adolf Daniel Carlinpoika Meurman Fänrik vid Livgardens Semnojovs regemente 3.3.1838, underlöjtnent 18.12.1840, avsked som löjtnant 30.1.1842. Fick Protokollsekreterarens värde17.6.1847 i den ryske tsarens tjänst. Hans dotter Ottilias uppväxt bekostades av medel från den ryske tsarens handkassa. Allt som köptes till henne bokfördes noga. [Troilska slkäktföreningen]., s. 28.01.1817 Padasjoki, Jokioinen, Saksala, k. 05.09.1850 Ruotsi, Tukholma.
Vanhemmat: Carl Otto Constantininpoika Meurman, s. 12.03.1788 Lammi, k. 05.03.1845 Kangasala ja Amalia Lovisa Arvidintytär Meurman o.s. Arvidsson, s. 29.09.1793 Padasjoki, k. 26.06.1832 Kangasala.
Otto Adolf Daniel Meurman (1817-1850)

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 172
XI Samuel Werner Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 170, äiti Johanna von Troil) Suomalainen senaattori, vapaaherra, keisarin hovin kamariherra ja aateliston maamarsalkka., s. 14.02.1833 Turku, ruotsalainen srk., k. 27.04.1900 Helsinki.

Turun yläalkeiskoulun oppilas 23.8.1844 – 16.6.1847 (dim.). Turun lukion oppilas 24.8.1847 – 15.6.1850 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1850 (arvosana laudatur äänimäärällä 28). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 15.10.1850 15/10 1850 Samuel Werner von Troil \ ... \ ‹–›. Respondentti 26.5.1852 pro exercitio, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. FK 17.5.1853. FM 30.5.1853 ultimus. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 15.9.1853. Tuomarintutkinto 15.12.1855. Turun hovioikeuden auskultantti 20.12.1856. Suurempi kameraalitutkinto 26.5.1857. — Senaatin talousosaston ylim. kamarikirjuri 1857. Varatuomari 1858. Turun hovioikeuden kanslisti 1859, kirjaaja 1863, ylim. viskaali 1864, notaari 1866, ero s.v. Suomen Yhdyspankin Turun konttorin toimitusjohtaja 1867. Kamariherra Venäjän hovissa 1881, hovimestari 1883. Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1885, ero 1891. Omisti mm. Raision Mälikkälän. Valtiopäivämies 1867, 1872, 1877–78, 1882 (maamarsalkka), 1885 (maamarsalkka), 1888, 1894, 1897 (maamarsalkka), 1899 (maamarsalkka) ja 1900. † valtiopäivien aikana Helsingissä 27.4.1900.


Samuel Werner von Troil (14. helmikuuta 1833 Turku – 27. huhtikuuta 1900 Helsinki) oli suomalainen senaattori, vapaaherra, keisarin hovin kamariherra ja aateliston maamarsalkka.

Von Troilin vanhemmat olivat kuvernööri, vapaaherra Samuel Werner von Troil vanhempi ja Johanna Maria von Kothen. Von Troil suoritti tuomarin tutkinnon 1855 ja sai varatuomarin arvon 1858. Hän toimi Turun hovioikeudessa vuodesta 1859 ollen viime vaiheessa 1866 notaarina. Sen jälkeen hän toimi Suomen Yhdyspankin Turun konttorin johtajana 1866-1885. Turun kaupunginvaltuuston ensimmäisenä puheenjohtaja von Troil oli 1875-1886, vuonna 1876 hän oli kultakantakomitean ja 1883 yksityispankkikomitean puheenjohtaja. Suomen Talousseuran puheenjohtaja hän oli viiteen eri otteeseen.

Von Troil oli sukunsa edustajana valtiopäivillä vuodesta 1867 aina vuoteen 1900 saakka. Niistä hän toimi aatelissäädyn puheenjohtajana eli maamarsalkkana vuosien 1882, 1885, 1897 ja 1899 valtiopäivillä.

Von Troilista tuli Suomen keisarillisen Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja vuosiksi 1885-1891. Liberaaleihin kuuluneena hän puolusti Suomen perustuslaillista lainsäädäntöjärjestystä ja erosi senaatista protestiksi postimanifestista 1890 alkaneelle muutokselle

Von Troilin puoliso vuodesta 1858 oli vapaaherratar Charlotta Emelina von Troil (k. 1911).

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Samuel_Werner_von_Troil

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Samuel Verner, (son av Samuel Verner), finsk friherre. Född 1833-02-14 Nynäs Student i Helsingfors 1850-06-22. Filosofie kandidat 1853-05-17 och promov. filosofie magister s. å. 30/5. Auskultant i Åbo hovrätt 1856-12-20. Extra kammarskrivare i senaten för Finland 1857-06-10. Vice häradshövding 1858-12-22. Kanslist i nämnda hovrätt 1859-05-26. Registrator därst. 1863-10-17. Extra fiskal 1864-01-21. Notarie 1866-08-09. Avsked s. å. 5/10. Verkst. direktör i Föreningsbankens i Finland avdelningskontor i Åbo 1867-09-26. Ordförande i finska hushållningssällskapet 1871–1884. Ordförande hos stadsfullmäktige i Åbo 1875–1885. Kammarherre vid ryska hovet 1881-04-24. RNO s. å. 4/10. Lantmarskalk vid lantdagarna 1882, 1885, 1897 och 1899. Hovmästare vid ryska hovet 1883-05-27. Senator och ordförande i senatens ekonomidepartemant 1885-06-20. RRS:tStO1kl 1887-04-17. Avsked 1891-11-23. RRS:tAO1kl 1894-04-29. RRS:tVlO2kl 1897-06-16. Död 1900-04-27 i Helsingfors och begraven i Åbo.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_7.
Samuel Werner von Troil, tuntemattoman tekijän piirros 1880-luvulta.

Puoliso: Vihitty 17.08.1858 Ruotsi, Itägötanmaa Charlotta Emelina (Lotten) Unontytär von Troil s. 04.08.1833 Ruotsi, Tukholma, k. 11.01.1911 Turku.
Vanhemmat: Uno Knutinpoika von Troil, Filosofie kandidat i Åbo och promov. filosofie doktor (magister) 1827-07-10., s. 26.04.1803 Vanaja, k. 09.04.1839 Turkki, Konstantinopoli ja Gustava Charlotta Jaquette Aurora Nilsintytär von Troil o.s. Gyldenstolpe, Statsfrun hos drottningen, grevinnan., s. 04.07.1797 Ruotsi, Tukholma, k. 07.01.1839 Turkki, Konstantinopoli.
Samuel ja Charlotta von Troilin hautapaasi Turussa.

Lapset:
Maria Johanna Emilia (Mimmi) Leijonhufvud o.s. von Troil , s. 11.12.1859 Turku. Tauluun 173
Uno Werner Samuel von Troil , s. 15.07.1861 Turku. Tauluun 174
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 173
XII Maria Johanna Emilia (Mimmi) Samuelintytär Leijonhufvud o.s. von Troil, (Taulusta 172, isä Samuel von Troil) s. 11.12.1859 Turku, k. 06.11.1941 Ruotsi, Tukholma, Oscars förs.

Puoliso: Vihitty 20.08.1884 Turku Carl Erik Axelinpoika Leijonhufvud Adjutant hos konungen 1908-01-10–1910-12-10., s. 15.05.1853 Ruotsi, Gävleborg, Gävle, k. 12.03.1921 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora förs.

Carl Erik Axelsson, (son av Axel Christer Gregersson), född 1853-05-15 i Gävle. Kadett vid Karlberg 1871-02-01. Utexaminerad. 1874-03-31. Underlöjtnant i Södermanlands regemente 1874-04-10 och vid regementet 1877-04-13. Bevistade IV och XII tyska armékårernas höstmanöver 1876. Löjtnant 1881-08-06. 2. Adjutant 1882-02-03. Adjutant vid infanteriet volontärskola å Karlsborg 1883–1884. Brandchef i Nyköping 1885 –1889. 1. Adjutant 1886-03-05 Stadsfullmäktig i Nyköping 1887-07-11–1889-10-14. Ordonnansofficer vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1889-10-01–1890-08-15. Adjutant vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1890-08-15–1895-07-31. Kapten i regementet 1892-08-05 och vid regementet 1893-08-11. Adjutant hos kronprinsen 1893-12-18. RSO 1896-12-01. RDDO 1897-02-03. RNS:tOO1kl 1897-09-07. OIIsJmt 1897-09-18. RPrKrO3kl 1899-09-24. Major vid vid 4. fördelningens och militärdistriktets stab 1900-04-06. Överstelöjtnant i armén 1903-12-11 och vid Vaxholms grenadjärregemente 1904-01-01. LSkS 1906-03-31. GVSbm 1906-09-20. OIISGbmt 1907-06-06. Adjutant hos konungen 1908-01-10–1910-12-10. KinDO 2kl, 3gr 1908-03-02. Avsked 1910-11-11. Överstelöjtnant i Södermanlands regementets reserv 1910-11-25. Befälhavare för Stockholms östra landstormsområde 1913-01-01–1919-09-30. Tillförordnad krigsarkivarie 1918-05-00. Död 1921-03-12 i Hedvig Eleonora förs, Stockholm och begraven i familjegraven i Lillkyrka kyrka, Örebro län. Krigshistorisk författare.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Leijonhufvud_nr_26#TAB_63.
Vanhemmat: Axel Christer Carlinpoika Leijonhufvud, Överste och chef för Hälsinge regemente 1864-01-26., s. 14.05.1819 Ruotsi, Gävleborg, Gävle, k. 09.12.1904 Ruotsi, Tukholma ja Emilie Jacquette Unontytär Leijonhufvud o.s. von Troil, s. 22.07.1832 Ruotsi, Tukholma, k. 01.05.1913 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora förs.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 174
XII Uno Werner Samuel Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 172, isä Samuel von Troil) Kamrerare i finska hushållningssällskapet 1897-05-31., s. 15.07.1861 Turku, k. 11.10.1938 Turku.

Uno Verner Samuel, (son av Samuel Verner), finsk friherre. Född 1861-07-15 i Åbo. Kadett i Fredrikshamn 1875-08-04. Fänrik vid livgardets jägarregemente 1882-08-19. Transp. till 2., Åbo, finska skarpskyttebataljon med löjtnants grad 1883-10-19. Bataljonsadjutant 1886-06-23–1891-01-19. Stabskapten s. å. 14/3. Kompanichef s. å. 12/5. RRS:tStO3kl 1892-01-06 och S:tAO3kl 1894-02-15. Kapten 1895-04-13. Kamrerare i finska hushållningssällskapet 1897-05-31. RRS:tStO2kl 1901-09-01. Avsked ur militär tjänst med överstelöjtnants grad 1902-11-28. T. f. linjekassör hos statsjärnvägarna i Finland 1903-06-13. Tillika generalagent i Finland för svenska livförsäkringsabol:t Thule 1905-12-19–1906. Avsked från linjekassörstjänsten 1912-04-01 och från kamrerarbefattningen hos hushållningssällskapet 1917-06-01. Kassaförvaltare hos livränteanstalten i Finland 1908. Äg. Malikkälä i Reso socken, sedan 1916.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_8.
Uno W. S. von Troil. Uno Werner Samuel von Troil (1861-1938)

1. puoliso: Vihitty 20.08.1885 Turku Aina Andersintytär von Troil o.s. Dammert dotter av provinsialläkaren i Tohmajärvi distrikt, med. och kirurg, doktorn Anders Gustaf Vilhelm Dammert och Anna Johanna Natalia Appelgren., s. 22.06.1863 Tohmajärvi, k. 26.12.1929 Turku.

.
von Troilin perhehauta Turussa.

Lapset:
Holger Uno Vilhelm Samuel von Troil , s. 02.09.1887 Turku. Tauluun 175
Knut Werner Walter Samuel von Troil , s. 16.03.1892 Turku. Tauluun 176
Sten Gustaf Samuel Verner von Troil , s. 16.04.1894 Turku. Tauluun 177
2. puoliso: Vihitty 25.03.1931 Ruotsi, Tukholma Hilma Louise (Lulla) Karlintytär von Troil ent. von Rehausen o.s. Richter s. 01.03.1871 Turku, k. 03.07.1942 Turku.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 175
XIII Holger Uno Vilhelm Samuel Unonpoika von Troil, (Taulusta 174, isä Uno von Troil) Direktör för dess filialkontor Kauppapankki i Helsingfors 1924-05-01., s. 02.09.1887 Turku, k. 07.02.1959 Helsinki.

Holger Uno Vilhelm Samuel, (son av Uno Verner Samuel), finsk friherre. Född 1887-09-02 i Åbo. Student i Helsingfors 1906-10-01. Statsexamen i försäkringsvetenskap och nationalekonomi vid universitetet i Göttingen 1909. Tjänsteman vid privatbanken i Helsingfors, aktiebolag 1911. Kontorschef hos bankirfirman C. W. Henrikson & Co i nämnda stad 1916-11-01. Prokurist i Helsingfors aktiebank 1918-12-01. Direktör för dess filialkontor Kauppapankki i Helsingfors 1924-05-01.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_9.
Holger ja Constance von Troilin hautapaasi Turusssa.

Puoliso: Vihitty 28.09.1912 Helsinki Constance Isabella Edvardintytär von Troil o.s. Ramsay. (Taulu 293) s. 11.11.1893 Helsinki, Munkkiniemi, k. 14.01.1987 Helsinki.
Vanhemmat: Edvard Alexander Georgenpoika Ramsay, nskr. i Finska kadettkåren 1876; transport till Pagekåren 1881 Kammar-page 1882; fänrik vid Livgardets 3. f i. skarp-skyttebat. 1883; underlöjtn. 1884; löjtn. 1887; stabskapt. 1899; kapten 1900; avsked m. överstes grad 1902., s. 17.03.1862 Helsinki, Munkkiniemi, k. 23.07.1915 Helsinki, Munkkiniemi ja Isabella Elisabet (Isa) Nikolaintytär Ramsay o.s. Rosinsky, s. 28.07.1869 Venäjä, Pietari, k. 08.05.1955 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 176
XIII Knut Werner Walter Samuel Unonpoika von Troil, (Taulusta 174, isä Uno von Troil) s. 16.03.1892 Turku, k. 28.11.1964.

Puoliso: Brita Fredrika Georgentytär von Troil o.s. von Haartman. (Taulu 805) s. 20.08.1902 Kymi, k. 13.02.1990.
Vanhemmat: Georg Viktor Bernt Viktorinpoika von Haartman, s. 26.08.1858 Helsinki, k. 27.05.1929 Helsinki ja Anna Matilda Axelintytär von Haartman o.s. Kyander, s. 09.04.1866 Mäntyharju, k. 11.12.1922 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 177
XIII Sten Gustaf Samuel Verner Unonpoika von Troil, (Taulusta 174, isä Uno von Troil) Kommunalläkare i Kauhava 1.7.1922, finska friherren., s. 16.04.1894 Turku.

Sten Gustaf Samuel Verner, (son av Uno Verner Samuel), finsk friherre. Född 1894-06-16 i Åbo. Student i Helsingfors 1911-05-27. Med. kandidat 1915-12-15. Deltog i Finlands frihetskrig 1918 vid den s. k. Pellingekåren. FFrM2kl och FMM. Bataljonsläkare vid sjöbataljonen 1918-10-26. Sanitetslöjtnant 1919-08-06. T. f. andre läkare vid kustflottiljen 1921-01-01. Transp. till kustflottiljen. Med. licentiat 1921-11-16. Sanitetskapten 1922-04-28. Kommunalläkare i Kauhava s. å. 1/7. Bruksläkare vid Mänttä bruk och kommunalläkare i Mänttä och Kuorevesi socknar 1925-06-01.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Troil_nr_2039#TAB_11.

Puoliso: Vihitty 25.05.1918 Helsinki Carola Pauline Hedvig Johanna Augustintytär Von Troil o.s. Wrede af Elimä s. 21.07.1897 Perniö (Kemiö), Germundsvedjan puustelli.
Vanhemmat: August Henrik Uno Wilhelminpoika Wrede af Elimä, s. 25.06.1869 Kemiö, Storvik, k. 02.07.1935 Siuntio, Suitian kartano ja Anna Matilda (Annette) Friedrichintytär Wrede af Elimä o.s. von Liphart, Dotter av godsägaren Fredrik Edvard von Liphart och grevinnan Pauline Caroline Eufrosyne Manteuffel., s. 22.07.1868 Eesti, Tartto (Dorpat), k. 10.10.1920 Eesti, Tallinna (Reval).
Valtio luovutti alkoholistihuoltolaa varten 1400-luvulta lähtien tunnetun Germundsvidjan tilan, joka sijaitsee hongikkoisella harjanteella Syvälahden rannalla. Tila oli 1700-luvulta sotilasvirkatalo. Vuonna 1937 voimaan astuneen alkoholistilain nojalla perustettu maamme ensimmäinen valtiollinen alkoholistiparantola aloitti toimintansa Germundsvidjassa samana vuonna. Asiakkaat työskentelivät huoltolan maatilalla, pelloila, metsässä, kasvihuoneissa, puutyöverstaassa, korjauspajassa ja navetassa. Perniön vastaanottokeskuksen kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennuskanta koostuu 1930-luvun jälkipuolella perustetun alkoholistihuoltolan rakennuksista ja huoltolavaihetta edeltäneistä Germundsvedjan tilan rakennuksista. Asetussuojelupäätös 31.8.1994 koski 1930-luvun laitosrakennuksia Lepola ja Toivola, talous-ruokalarakennusta ja pesula-saunarakennusta sekä tilan entistä päärakennusta 1880-luvulta, kalustovajaa ja vilja-aittaa. Suojelun keskeisiä tarkoituksia on, että alunperin valtion alkoholistihuoltolaksi syntyneen rakennuskannan säilyminen ympäristöineen laitoslajin historiallisesti ilmaisuvoimaisena edustajana pysyvästi turvataan. Laitos sijaitsee vuosisataisen asutus- ja rakennushistorian omaavalla alueella, johon liittyy myös muinaismuistolain (295/63) tarkoittamia arkeologisia intressejä. Kemiöstä liitettiin 1862 päätöksellä Germundsvedjan puustelli ja Strömman kylän Strömsbergin ja Myllymäen ratsutilat Perniöön.

Lapset:
Lars Stensson (L.S.) Samuel Verner von Troil , s. 18.08.1923 Helsinki. Tauluun 178
Knut Stensson Samuel Verner von Troil Vapaaherra, s. 08.01.1926 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 178
XIV Lars Stensson (L.S.) Samuel Verner Steninpoika von Troil, (Taulusta 177, isä Sten von Troil) Vapaaherra, s. 18.08.1923 Helsinki, k. 1993.

Puoliso: Vihitty 22.10.1949 Helsinki Elna Maria Charlotta Axelintytär von Troil o.s. Gardberg s. 30.08.1921 Helsinki, k. 15.11.2010 Espanja, Madrid.
Vanhemmat: Axel Werner Verner Antoninpoika Gardberg, Yo Hfors reallyc. (fm-yo 1897). Ins.t. (polyt. op.) 1902, jatko-op. Lontoossa ja Saksassa. Tekn. korkeak. tekstiiliteollisuuden prof. 1911-18. Tekn. johtaja (Yhdistyneet Villatehtaat/Hyvinkää) 1917-18, Forssa ab/sitt. Oy Finlayson-Forssa Ab) 1919-51., s. 10.12.1878 Tammisaari, k. 22.05.1964 Helsinki ja Elin Ea Clasintytär Gardberg o.s. Arppe, s. 30.12.1891, k. 26.10.1981 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 179
XI Knut Uno Axel Samuel Samuelinpoika von Troil, (Taulusta 170, äiti Johanna von Troil) s. 25.02.1831 Nousiainen, k. 13.03.1905 Pohja.

1. puoliso: Alexandra Catarina Johanna Johanintytär von Troil o.s. Hisinger s. 23.11.1835 Inkoo, Fagervik, k. 29.01.1858 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.

2. puoliso: Vihitty 20.03.1860 Inkoo, Fagervik Natalie Charlotta Amalia Johanintytär von Troil o.s. Hisinger s. 29.06.1837 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 28.05.1875 Raisio.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.
Lapset:
Hjalmar Fridolf Samuel von Troil s. 05.08.1861 Pohja, k. 14.02.1914 Pohja.
Alexandra Johanna von Hertzen o.s. von Troil , s. 04.10.1862 Helsinki. Tauluun 180
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 180
XII Alexandra Johanna Knutintytär von Hertzen o.s. von Troil, (Taulusta 179, isä Knut von Troil) s. 04.10.1862 Helsinki, k. 06.02.1932 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 22.09.1885 Pohja Magnus Gustafinpoika von Hertzen s. 16.03.1858 Savitaipale, k. 10.07.1942 Helsinki.
Vanhemmat: Gustaf Magnus Hansinpoika von Hertzen, Savitaipaleen kappalainen 1840. Varapastori 1848., s. 29.07.1803 Lapinjärvi, k. 14.10.1874 Savitaipale ja Elisabet Jakobina von Hertzen o.s. Kielgast, s. 07.10.1824, k. 22.12.1915 Savitaipale.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 181
X Adolf Fredrik Josef Carlinpoika von Kothen, (Taulusta 169, isä Carl von Kothen) Suomen valtionkonttorin johtaja, vapaaherra. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78., s. 29.04.1824 Askainen, k. 02.03.1896 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1835 – 1842. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 12.12.1842 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 17). Savokarjalaisen osakunnan jäsen 9.2.1843 den 9 Febr 1843. Adolf Fredrick Gust: v. Kothen | Syntynyt 29 peivä Huhti kuussa 1824. Lemon pitäjäsä ja Turkun Länisä. Isä Carl Axel von Kothen Majori. äiti Johanna Maria Pippingsköld. Oppias 12 p. Joulu k. Toistimella Mag. C. M. Crusell. Jumaluus oppi tutkio 9 Touko k. 1843. Tutkio yhteisisssä tiätämyksissä 19 Kesä k. 1844. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 27.9.1844. Tuomarintutkinto 6.6.1848. Turun hovioikeuden auskultantti 20.6.1848. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1848. Varatuomari 1852. Senaatin oikeusosaston ylim. kopisti 1853, prokuraattorintoimituskunnan kopisti s.v., kanslisti 1856, kirkollistoimituskunnan kanslisti 1859, valtiovaraintoimituskunnan protokollasihteeri 1865. Valtiokonttorin (lainopillinen) tirehtööri 1880, ero 1890. Valtiopäivämies 1863–64, 1867 ja 1877–78.

Adolf Fredrik Josef (son av Carl Axel), född 1824-04-29 på Autis (Villnäs förs. kyrkoarkiv.) i Villnäs kapellförsamling. Student i Helsingfors 1842-12-12. Auskultant i Åbo hovrätt 1848-06-20. Extra notarie i Åbo hovrätt 1848-12-20. Vice häradshövding 1852-06-19. Extra ordinarie kopist i kejserliga senatens för Finland justitiedepartement 1853-10-04. Kopist i senatens prokuratorsexpedition 1853-11-23. Kanslist i senatens prokuratorsexpedition 1856-11-06. Tillika kanslist i riddarhusdirektionen 1857-06-22. Kanslist i senatens ecklesiastikexpedition 1859-02-08. Avsked från kanslistbefattningen i riddarhusdirektionen 1860-01-19. Protokollssekreterare i finansexpeditionen 1865-04-18. RRS:tAO3kl 1877-04-29. Direktör i Finlands statskontor 1880-02-11. RRS:tStO2kl 1883-04-14. Utmärkelsetecken för 40 års oförvitlig tjänst 1888-12-01. Avsked 1890-06-12. Död 1896-04-02 i Helsingfors.

Puoliso: Vihitty 02.07.1859 Inkoo, Fagervik Sofia Karoliina Aleksandra Johanintytär von Kothen o.s. Hisinger. (Taulu 93) s. 02.11.1834 Inkoo, Fagervikin kartano, k. 04.04.1924 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fridolf Mikael Mikaelinpoika Hisinger, Fagervikin patruuna, vapaaherra, s. 02.07.1803 Ruotsi, Tukholma, k. 05.12.1883 Ruotsi, Tukholma ja Alexandrine Elisabet Hisinger o.s. Bodisco.

Lapset:
Magnus Mikael (Manne) von Kothen , s. 11.07.1860 Helsinki. Tauluun 182
Aleksandra Anna Maria Ramsay o.s. von Kothen , s. 07.06.1862 Helsinki. Tauluun 93
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 182
XI Magnus Mikael (Manne) Adolfinpoika von Kothen, (Taulusta 181, isä Adolf von Kothen) Everstiluutnantti, s. 11.07.1860 Helsinki, k. 03.08.1942 Helsinki.

Magnus Mikael (Manne) (son av Adolf Fredrik Josef), född 1860-07-11 i Helsingfors. Kadett i Fredrikshamn 1875-08-04. Transporterad till kejsarens pagekår 1880-11-24. Kammarpage 1881-10-25. Fänrik vid livgardets jägarregemente 1882-08-19. Underlöjtnant vid livgardets jägarregemente 1884-09-11. Löjtnant 1886-09-11. Adjutant hos generalguvernören över Finland med placering på arméinfanteriet såsom stabskapten 1890-05-05. RRS:tStO3kl 1891-09-11. Kameralexamen vid universitetet i Helsingfors 1892-05-07. Kapten 1894-09-11. RRS:tAO3kl 1897-12-18. Överstelöjtnants avsked 1899-03-14. Extra ordinarie kopist i senatens för Finland ekonomidepartement 1899-04-10. Extra ordinarie kammarskrivare i tullstyrelsen 1899.

1. puoliso: Vihitty 19.01.1893 Helsinki Marie Matilde Justine Carlintytär von Kothen o.s. Jägerhorn af Spurila. (Taulu 417). (Taulu 420) s. 20.11.1871 Helsinki, (kaksonen), k. 12.01.1898 Helsinki.
Vanhemmat: Carl Johan Gustavinpoika Jägerhorn af Spurila, s. 14.12.1819 Turku, k. 24.06.1890 Helsinki ja Louise Henriette Angelique Johanintytär Jägerhorn af Spurila o.s. von Knorring, s. 12.12.1837 Vaasa, k. 16.09.1896 Helsinki.

2. puoliso: Hilma Alexandra Fransintytär von Kothen o.s. Lundström s. 31.08.1888 Snappertuna/Tammisaari.
Snappertuna/Tammisaari, Raaseporin linna. Raaseporin linna rakennettiin Snappertunaan 1300-luvulla. Karjaasta ja Tammisaaresta on myös ensimmäiset kirjalliset lähteet noilta ajoilta. Tammisaari sai kaupunginoikeudet 1528, jolloin alueen hallinto siirtyi Snappertunasta sinne. Kaupungin merkittävän kirkon olemassaolo saattoi pelastaa sen kaupunkioikeudet, sillä kuningas Kaarle XI oli vielä 1690-luvulla aikeissa peruuttaa ne. 1600-luvulla kaupungin kaupankäynti kärsi myös merkantilismista eli valtion sääntelystä ja holhouksesta. Muun muassa vuonna 1614 ulkomaisten alusten tulo kaupungin satamaan kiellettiin ja vuonna 1636 ulkomaankauppa kiellettiin kokonaan. 1500-luvulla Raaseporin alueelle perustettiin useita Suomen ensimmäisistä ruukeista. Alueelle kehittyi merkittäviä ruukkikyliä kuten Fiskars, Billnäs, Fagervik, Antskog ja Åminnefors.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 183
X Anna Augusta Carlintytär Ullner o.s. von Kothen, (Taulusta 169, isä Carl von Kothen) s. 07.05.1833 Paimio, k. 13.12.1880 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 10.01.1854 Raisio August Robert Fredrik Carlinpoika Ullner. (Taulu 185) Tilanomistaja, kunnallisneuvos ja liikemies., s. 13.09.1831 Helsinki, k. 08.10.1897 Helsinki.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1844 – 1848. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 15.6.1848 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 15). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 24.10.1848 [1848 Oktober 24.] August Robert Ullner född den 13 September 1831 i Helsinge Socken. | Fadren Kapten. Ank. med betyg af ensk. lärare. Inskr. i Univ. Matr. d: 15. Juni med omdömet Approbatur cum laude och 15 röster. | Uttagit Afd:s Betyg d: 26 April 1850 för enskilda angelägenheter. | Uttagit Afd:s betyg den 8 Juni 1852 för att ingå vid Åbo Hof Rätt. Merkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 17.1.1850. Matkusti 1½ vuodeksi Pietariin opiskelemaan venäjää ja ranskaa 1850. Tuomarintutkinto 27.5.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 16.6.1852. Suurempi kameraalitutkinto 15.12.1852. Viipurin hovioikeuden auskultantti 8.2.1853. Tharandtin metsänhoitoakatemian oppilas. Metsänhoitajatutkinto ja metsäkonduktööri 17.9.1859. — Turun hovioikeuden ylim. notaari 1852. Viipurin hovioikeuden ylim. kanslisti 1853. Varatuomari s.v. Lopen hoitoalueen vt. metsänhoitaja 1861–64. Maanviljelijä Helsingin pitäjän Königstedtissä. Helsingin pitäjän vt. kruununvouti 1867. Kunnallisneuvos 1869. Metsänhoitohallituksen kamreeri s.v., ero 1872. Teki konkurssin epäonnistuneiden suolakaivosspekulaatioiden seurauksena 1879 ja muutti Venäjälle 1880, toiminut siellä mm. Finland Wood Companyn palveluksessa, palasi Suomeen 1897.


August Robert Fredrik Ullner (13. syyskuuta 1831 Helsingin pitäjä – 8. lokakuuta 1897 Helsinki) oli suomalainen tilanomistaja, kunnallisneuvos ja liikemies.

Ullnerin vanhemmat olivat tilanomistaja, kapteeni Karl Gustaf Ullner ja hänen ensimmäinen puolisonsa Constance Augusta Hisinger. Ullner kiävi Helsingin yksityislyseota ja pääsi ylioppilaaksi 1848. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja suoritti tuomarintutkinnon sekä suuremman kameraalitutkinnon 1852 sekä sai varatuomarin arvon 1853. Ullner opiskeli sen jälkeen metsänhoitoa Tharantin metsänhoitoakatemiassa ja valmistui metsänhoitajaksi ja metsäkonduktööriksi 1859. Hän toimi Lopen hoitoalueen vt. metsänhoitajana 1861–1864.

Ullner omisti isältään perinnöksi saamansa Helsingin pitäjässä sijainneen Königstedtin kartanon. Hän oli Helsingin pitäjän vt. kruununvoutina 1867, toimi Helsingin pitäjän ensimmäisen pitäjänkokouksen puheenjohtajana ja hän sai kunnallisneuvoksen arvon 1869. Vuosina 1869–1872 Ullner toimi metsänhoitohallituksen kamreerina.

Ullner perusti Königstedtin kartanon maille 1864 Königstedtin lasitehtaan ja hän perusti myös 1872 Köningstedtin kartanon kansakoulun. Hän toimi 1870-luvun alussa urakoitsijana Hyvinkää-Hanko-rautatien rakennustyömaalla ja 1870 hänellä oli myös kultavaltaus Ivalojoen Kultalan alueella. Vuonna 1871 Ullner sai luvan aloittaa rautatien rakentamisen Turun ja Tampereen sekä Toijalan ja Hämeenlinnan välillä mutta tästä hankkeesta ei tullut siinä vaiheessa mitään.

Ullner teki epäonnistuneiden suolakaivossijoitustensa takia konkurssin 1879 ja menetti siinä yhteydessä myös Königstedtin kartanon. Hän muutti Venäjälle 1880 ja oli siellä muun muassa Finland Wood Companyn palveluksessa. Hieman ennen kuolemaansa hän palsi Suomeen 1897. Robert Ullner on haudattu Hisingerin suvun hautaholviin Helsingin pitäjän vanhan kirkon viereen.

Robert Ullner oli naimisissa 1854–1880 Anna Augusta von Kothenin (k. 1880) kanssa. Hän meni 1892 uudestaan naimisiin Johanna Elisabet Reilinin kanssa. Eläinsuojelun uranuurtaja ja kirjailija Constance Ullner oli hänen tyttärensä ensimmäisestä avioliitosta.

Lähde: Wikipedia.
Vanhemmat: Carl Gustaf Fredrikinpoika Ullner, Helsinkiläinen tilanomistaja, kapteeni., s. 24.08.1796 Mommola, k. 19.04.1849 Helsinki ja Constance Augusta Jacobintytär Ullner o.s. Hisinger, s. 01.05.1801 Helsinki, k. 02.01.1841 Helsinki.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 184
IX Augusta Eleonoora Lovisa Gustafintytär Hisinger o.s. von Kothen, (Taulusta 162, isä Gustaf von Kothen) s. 30.05.1780 Kustavi, k. 16.11.1825 Helsinki.

Puoliso: Jacob Vilhelm Karlinpoika Hisinger Omisti mm. Königstedtin kartanon Helsingin pitäjässä. Valtiopäivämies 1809, valtioneuvos., s. 16.10.1767 Turku, k. 03.08.1843 Espoo.
Vanhemmat: Karl Johaninpoika Hisinger e. Hising, Vaasan hovioikeuden varapresidentti 1802., s. 20.11.1738 Inkoo, Fagervik, k. 10.09.1805 Vaasa ja Anna Magdalena Josephintytär Hising o.s. Bremer, Anna kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin., s. 22.07.1747 Turku, k. 15.06.1769 Turku.
Vantaan Riipilässä, Vantaanjoen varrella, 35 hehtaarin alueella sijaitseva Königstedtin kartano siirtyi Suomen valtion omistukseen 1961. Tuolloin alkoi mittava ja kaksi vuotta kestänyt remontti, jonka jälkeen kartano ja sen sisätilat saivat entisen loistonsa takaisin. Viimeisin kartanon kohennus tehtiin 1997. Nykyinen rakennus on vuodelta 1816, jolloin sen rakennutti valtioneuvos Jacob Wilhelm Hisinger ja perimätiedon mukaan arkkitehtinä olisi toiminut Helsingin keskustankin rakennuksia suunnitellut Carl Ludwig Engel. Valtioneuvos Hisingerin jälkeen kartanon omistajiin ovat kuuluneet eversti Mikael Gripenberg sekä vapaaherra Gustaf Wrede, jonka Asta-vaimo möi kartanon sitten valtiolle. Königstedtin saleissa on herkullista kävellä; historiaa edustavat niin huonekalut, 1800-luvun peilit, suuret kristallikruunut kuin Ateneumin pysyväissijoitusten taideteokset. Oma mielenkiintoinen yksityiskohta on toisen kerroksen tapettiseinä. Suojellut tapetit ovat vuodelta 1853 ja ne esittävät sen ajan Pariisia ja Lontoota.

Lapset:
Constance Augusta Ullner o.s. Hisinger , s. 01.05.1801 Helsinki. Tauluun 185
Johan Vilhelm Hisinger Page vid pagekåren i S:t Petersburg. Löjtnant vid Koporska jägarregementet. Transp. till Nevska infanteriregementet 1832-03-11. Död i Ryssland., s. 02.11.1803 Helsinki, k. 07.11.1833 Venäjä.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 185
X Constance Augusta Jacobintytär Ullner o.s. Hisinger, (Taulusta 184, äiti Augusta Hisinger) s. 01.05.1801 Helsinki, k. 02.01.1841 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 08.03.1825 Helsinki Carl Gustaf Fredrikinpoika Ullner. (Taulu 183) Helsinkiläinen tilanomistaja, kapteeni., s. 24.08.1796 Mommola, k. 19.04.1849 Helsinki.

Lapset:
Karl Ludvig Vilhelm Ullner , s. 16.05.1826 Helsinki. Tauluun 186
August Robert Fredrik Ullner , s. 13.09.1831 Helsinki. Tauluun 183
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 186
XI Karl Ludvig Vilhelm Karlinpoika Ullner, (Taulusta 185, äiti Constance Ullner) Viipurin läänin 2. kutsunta-alueen sotakomissaari 1883. Akaan Kylmäkosken Jokihaaviston ratsutilan isäntä 1855-1873., s. 16.05.1826 Helsinki, k. 07.02.1894 Käkisalmi.

Helsingin yksityislyseon oppilas 1836 – 1838. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 13.6.1843 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 14). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 12.10.1843 [1843 Octob. 12.] Carl Ludvig Wilhelm Ullner, född den 16 April 1826 i Helsingfors. | Fadren Capitaine. Ank. med bet. af ensk. Lärare. Inskr. uti Univ. Matr. den ‹–›, med omd. Approbatur cum Laude och 14 röster. | Fänrik vid Finska Gardet. | Uttagit Afd:s betyg 1844. Ultunan maanviljelyskoulun oppilas 1852–53. — Aliupseeri Suomen kaartissa 1844, vänrikki 1847, aliluutnantti 1849. Siirto luutnanttina ruhtinas Tschernischeffin ulaanirykmenttiin 1851, ero aliratsumestarina s.v. Luutnantti 2. Vaasan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854, alikapteeni 1855. Kapteeni 8. Uudenmaan ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa s.v. Siirto 7. Porin ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan 1858, ero majurina 1861. Hämeen läänin 1. piirin virkatalontarkastaja 1864–72, samalla alisen Sääksmäen kihlakunnan henkikirjuri 1868. Jämsän kihlakunnan kruununvouti 1872. Jämsän ja Längelmäen hoitoalueiden metsärahastonhoitaja 1876–83. Viipurin läänin 2. kutsunta-alueen sotakomissaari 1883. Omisti Akaan Jokihaaviston vuoteen 1872.

Akaan ja Kylmäkosken lainakirjastojen alkuhistoriaa:

"Akaassa olivat uusille kansansivistystyön aatteille parhaiten alttiita pitäjän säätyläiset, jotka sivistyksensä ja varallisuutensa ansiosta muodostivat Akaan asukkaiden yläryhmän.
Muutamat säätyläisistä innostuivat käytännölliseen työhön Akaan asukkaiden sivistystason kohottamiseksi.

Pitäjään päätettiin perustaa lainakirjasto asukkaiden lukuharrastuksen ja tätä tietä heidän tietomääränsä lisäämiseksi. Tarkoituksena oli avata kirjasto vuoden 1861 helmikuussa.

Kirjaston perustamista harrastaviin säätyläisiin lienevät kuuluneet pitäjän arvossapidetty rovasti E.N. Hildén, Jokihaaviston kartanonomistaja, majuri Ludvig Ullner, joka tarmokkaasti osallistui melkein kaikkiin uusiin edistyspyrintöihin sekä luutnantti Otto Vilhelm Oskar Segercrantz. Samaan ryhmään kuului ehkä myös Viialan ja Konhon kartanonomistaja Karl August Granfelt.

Lainakirjasto toimi nähtävästi vain parisen vuotta. Toiminta lainakirjaston hyväksi heräsi uudestaan henkiin vasta v. 1874, jolloin toiset innostuneet miehet puuhasivat sen hyväksi.
Heidän aloitteestaan perustettiin lukuyhtiö keräämään kirjastolle tarpeellisia rahavaroja.
Yrityksen sieluna voidaan pitää kauppias V. Niemistä. Hänen ohellaan työskentelivät uutterasti kirjaston kartuttamiseksi kartanonomistaja K. A. Karlstedt, rusthollari Akseli Sjöstedt ja opettaja David Lehtonen.

Lainakirjasto sijaitsi Akaan kansakoululla. Kirjastotoiminta laajentui myös muualle pitäjään. Niinpä Kylmäkoskelle saatiin pieni kirjasto samaan aikaan kuin kansakoulu. Kun Kylmäkosken kunta v. 1895 perustettiin, se otti haltuunsa tämän lainakirjaston."

Tekstit on lainattu kirjasta : Akaan historia Toijala-Kylmäkoski-Viiala Toinen osa (kirjoittanut Pekka Suvanto) v. 1954.
Akaan kirjaston 150-vuotislogon suunnittelu Soile Virtanen

Puoliso: Vihitty 26.02.1855 Pietarsaari Adelina Josefina Johanintytär Ullner o.s. Dreilick s. 02.10.1837 Porvoo, k. 24.09.1921 Helsinki.

Lapset:
Karl Holger Ullner s. 23.03.1856 Akaa, k. 03.03.1895 Helsinki.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 187
VIII Johan Fredrik Fredrikinpoika Aminoff, (Taulusta 161, isä Fredrik Aminoff) Kenraalimajuri, presidentti, kreivi., s. 26.01.1756 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 30.03.1842 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.

Johan Fredrik Aminoff oli seitsemän vuoden ikäinen, kun hänet merkittiin isänsä, ratsumestari Fredrik Aminoffin toimesta vapaaehtoisena Uudenmaan rakuunarykmentin luetteloihin. Sukunsa perinteistä poiketen Aminoff ei aluksi valinnut sotilasuraa vaan aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1769. Hän kuitenkin keskeytti opinnot ja siirtyi seuraavan vuoden alussa Tukholmaan ja tuli 31.3.1770 kuningas Adolf Fredrikin hoviin paašiksi. Adolf Fredrikin kuoltua 12.2.1771 Aminoff jatkoi paašipalvelusta uuden kuninkaan, Kustaa III:n, hovissa. Aminoff saavutti nuoren hallitsijan suosion ja kohosi nopeasti urallaan: hänet määrättiin 25.9.1772 leskikuningattaren henkivartiorykmentin vara-adjutantiksi ja ylennettiin 3.3.1773 vänrikiksi sekä 31.3.1773 vänrikiksi Henkikaartissa. Hänelle myönnettiin 15.12.1773 vara-adjutantin arvo, ja 1774 Aminoff hyväksyttiin jäseneksi Ruotsin musiikkiakatemiaan. Aminoff ylennettiin luutnantiksi 21.8.1775 ja kapteeniksi armeijassa 22.2.1777, jolloin hänet samalla nimitettiin Henkikaartin esikunnan adjutantiksi. Hänet korotettiin 28.11.1777 ensimmäisen adjutantin arvoon ja nimitettiin kolmea vuotta myöhemmin yleisesikunta-adjutantiksi. Aminoff ylennettiin Henkikaartin alikapteeniksi 25.6.1781, kapteeniksi 15.5.1782 ja everstiluutnantiksi 20.2.1787, jolloin hänet myös määrättiin Henkikaartin yliadjutantiksi.

Ruotsin ja Venäjän välisen sodan sytyttyä 1788 Aminoff seurasi kuningas Kustaa III:ta Suomeen. Hän kunnostautui Brobyn, Utin, Liikkalan ja Pirttimäen taisteluissa keväällä 1790. Aminoff korotettiin kuninkaan kenraaliadjutantiksi, ylennettiin everstiksi armeijassa sekä nimitettiin Porin rykmentin komentajaksi 8.5.1790.

Kustaa III:n murhan jälkeen Södermanlandin herttua Kaarlen ja hänen apulaisensa, vapaaherra Gustaf Adolf Reuterholmin johtama holhoojahallitus kohdisti epäluulonsa kuninkaan entisiin suosikkeihin ja myös Aminoffiin; häntä syytettiin osallisuudesta holhoojahallituksen vastaiseen salaliittoon, jonka keskeinen hahmo oli silloinen Ruotsin Italian lähettiläs, kenraaliluutnantti Gustaf Mauritz Armfelt. Aminoff, joka oli 13.3.1794 eronnut aktiivipalveluksesta, vangittiin, ja Ruotsin korkein oikeus tuomitsi hänet 22.9.1794 maanpetoksesta kuolemaan sekä menettämään kunniansa, aatelisarvonsa ja omaisuutensa. Kuolemantuomiota ei kuitenkaan pantu täytäntöön, vaan Aminoff tuomittiin kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta Karlstenin linnaan.

Kustaa IV Adolfin syrjäytettyä holhoojahallituksen ja noustua Ruotsin valtaistuimelle marraskuun alussa 1796 Aminoff vapautettiin vankeudesta. Hän sai 12.12.1796 takaisin kansalais- ja sotilasarvonsa, ja hänet otettiin 4.5.1798 aktiivipalvelukseen kuninkaan kenraaliadjutanttina ja everstinä armeijassa. Aminoff nimitettiin 4.5.1798 uudelleen Porin rykmentin komentajaksi ja hänet ylennettiin 16.11.1799 kenraalimajuriksi armeijassa.

Kun Suomen sota alkoi helmikuun lopulla 1808, kenraali Aminoff määrättiin Suomessa olevan sotaväen ylipäällikön, jalkaväenkenraali, kreivi Wilhelm Mauritz Klingsporin neuvonantajaksi ja esikuntapäälliköksi. Ylipäällikölle lojaalisena Aminoff suhtautui sangen pessimistisesti Suomen mahdollisuuksiin puolustautua ylivoimaista vihollista vastaan, joskin hän maaliskuun alussa 1808 Hämeenlinnassa turhaan kehotti Klingsporia ryhtymään aktiivisempaan taisteluun. Sievissä 25.3.1809 solmittua Suomen armeijan antautumissopimusta Aminoff ei hyväksynyt lainkaan. Lohtajalla 29.9.1808 tehdyn väliaikaisen aselevon jälkeen Aminoff lähetettiin Tukholmaan ilmoittamaan sopimuksen ehdoista. Hänet korotettiin 15.10.1808 vapaaherralliseen arvoon Ruotsissa, mutta häntä ei introdusoitu Ruotsin ritarihuoneeseen.

Haminan rauha solmittiin 17.9.1809. Aminoff - useiden muiden suomalaissyntyisten upseerien lailla - jäi pysyvästi asumaan kotimaahansa ja siirtyi näin Venäjän keisarikunnan alamaiseksi. Aminoff johti 1810 Pietarissa suomalaista upseerilähetystöä, joka anoi keisari Aleksanteri I:ltä suomalaisupseerien taloudellisen aseman turvaamista. Keisari suhtautui myötämielisesti anomukseen, ja Aminoff pyysi eroa Ruotsin armeijan sotapalveluksesta, joka hänelle myönnettiin 26.6.1810.

Myös Aleksanteri I mieltyi Aminoffiin, joka kutsuttiin 6.11.1811 Suomen asiain komitean jäseneksi Pietariin ja sai 31.12.1811 salaneuvoksen arvon. Aleksanteri I myös vahvisti erityisellä asiakirjalla Aminoffin oikeuden vapaaherralliseen arvoon 18.3.1812. Aminoffin ja Suomen asiain komitean puheenjohtajan, jalkaväenkenraali, kreivi Gustaf Mauritz Armfeltin välinen yhteistyö ei sujunut, ja Aminoff erosikin 12.9.1814 komitean jäsenyydestä ja palasi Suomeen.

Aminoff-suku merkittiin Suomen ritarihuoneeseen introduktiossa 5.2.1818 aatelissukuna 36 ja 17.9.1818 vapaaherrallisena sukuna 25. Keisarin Suomen matkan aikana 12.9.1819 Johan Fredrik Aminoff korotettiin kreiviksi, jona hänet introdusoitiin Suomen ritarihuoneessa 6.11.1821. Hänelle tarjottiin 1821 Suomen asiain komitean puheenjohtajuutta, mutta hän kieltäytyi ja otti 9.9.1821 vastaan Turun akatemian sijaiskanslerin tehtävän. Aminoff oli sijaiskanslerina varsin taantumuksellinen ja esti tehokkaasti länsimaisten vapaamielisten aatteiden leviämisen akatemian piiriin. Tästä esimerkki oli Adolf Ivar Arwidssonin erottaminen Turun akatemian historian dosentin tehtävästä 29.5.1822. Ilmeisesti vanhoillista keisaria miellytti Aminoffin johtamistapa, sillä hänelle myönnettiin presidentin arvo 26.12.1823. Aminoff hoiti sijaiskanslerin tehtävää, kunnes akatemia Turun palon jälkeen siirrettiin Helsinkiin, ja sai eron tehtävästä 26.12.1827.

Tämän jälkeen Aminoff vetäytyi yksityiselämään Riilahden kartanoon Bromarviin. Lisäksi hän sai 1783 ensimmäisen avioliittonsa kautta omistukseensa Åminnen säteritilan Pohjan pitäjässä, mutta joutui avioeron myötä luopumaan siitä 1789. Aminoff sai Marlow-Trochendorfin lahjoitusmaatilan Pommerista 7.3.1791, jolloin hänet myös introdusoitiin Pommerin ritarihuoneeseen. Aminoff omisti 1818 - 1833 myös Sällvikin maatilan Pohjassa sekä 1818 - 1835 Bastön säteritilan Finnströmissä Ahvenanmaalla.

Kunnia- ja ansiomerkit:

RuotsMR R 2.9.1789; RuotsMR K 28.5.1801; RuotsMR K suurr. 28.5.1808; nuuskarasia brilj. Aleksanteri I:n kuvalla 17.9.1821.

Riilahden kartano:



Läntisellä Uudellamaalla Bromarvissa sijaitsee upean puutarhan ympäröimänä Riilahden kartano. Historiallinen miljöö on haluttu pitää elävänä nykyaikaisin keinoin.

Kartanon pellot muodostavat avoimen viljelylaakson, jota reunustaa lännestä metsä ja idässä Storön salmi.

Storön ja Prästön välisellä selällä käytiin heinäkuussa 1714 kuulu Riilahden meritaistelu, jossa venäläinen kaleerilaivasto löi ruotsalaisen laivasto-osaston.

Riilahti on kuulunut Aminoff-suvulle jo vuodesta 1725. Nykyisen rakennuksen sekä huvimajan ja luonnonpuiston rakennutti eversti Johan Fredrik Aminoff.

Pehr Granstedtin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1806. Kartanoa ympäröivä ainutlaatuinen englantilaistyylinen puisto istutettiin samoihin aikoihin.

Kartanon nykyinen isäntäpari Mikael ja Arja Aminoff haluavat pitää vanhan miljöön elävänä. Ratsastusleirit, luontoretket ja muut tapahtumat houkuttelevat Riilahteen paljon kävijöitä. Vieraat pääsevät myös nauttimaan Kartanon keittiön runsaista saaristolaisherkuista.

Teksti Heidi Sommar.
Kreivi Johan Fredrik Aminoff.

1. puoliso: Vihitty 10.09.1778 Inkoo, Fagervik, eronneet 23.11.1789 Johanna Barbara Johanintytär Aminoff o.s. Hisinger s. 13.12.1762 Inkoo, Fagervik, k. 11.01.1836 Ranska, Fontainebleau.

Riilahden kartano

Riilahden kartano (ruots. Rilax gård) on Tammisaaren Bromarvissa sijaitseva aateliskartano.

Riilahden nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1437. Se oli säteri vuodesta 1647. Kartanon omistajia ovat olleet Arvid Stålarm, Axel Oxenstierna sekä Körningin suku. Kartano on vuodesta 1725 yhtä keskeytystä lukuun ottamatta ollut Aminoffien suvun hallussa. Kartanossa syntyi mm. kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff vuonna 1756.

Kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitteli Pehr Granstedt ja se on rakennettu 1803-1806. Kartanoa ympäröi samalta ajalta oleva englantilainen puisto.

Kartanon viereisellä merialueella Gloppetin selällä käytiin suuren Pohjan sodan aikana 1714 Riilahden meritaistelu. Aleksanteri II pystytytti 1870 graniittiristin, ja 1928 pystytettiin toinen muistomerkki. Purjehtiessaan kesällä 1884 Suomen vesillä keisarillinen huvipursi saattueineen ankuroitui taistelupaikalle. Keisari Aleksanteri III vieraili kartanossa.
Vanhemmat: Johan Mikaelinpoika Hisinger e. Hising, Johan Hisinger, ennen aateloimista Hising (1727–1790), oli ruotsalaissyntyinen ruukinisäntä. Hän oli Ruotsin vuorikollegion palveluksessa 1747–1758. Isänsä Mikael Hisingin kuoltua hän otti haltuunsa tämän omistamat Skogbyn, Billnäsin, Fagervikin, Taalintehtaan ja Björkbodan rautatehtaat. Hän harjoitti suonviljelyä ja puutarhahoitoa. Vuorineuvos., s. 31.01.1727 Ruotsi, Tukholma, k. 19.05.1790 Inkoo, Fagervik ja Magdalena Katarina Hansintytär Hisinger o.s. Wittfooth, s. 26.10.1734 Turku, k. 08.04.1782 Inkoo, Fagervik.
Johanna Aminoff os. Hisinger,

Lapset:
Johanna Fredrika Magdalena Aminoff s. 22.12.1779 Ruotsi, Tukholma, k. 11.11.1784 Inkoo, Fagervik.

Fagervikin ruukki perustettiin v. 1646 ruotsalaisen Carl Billstenin toimesta. Täältä löytyivät kaikki toimintaedellytykset kuten vesivoima, meri kulkuväylänä sekä suuret metsävarat. 1700-luvun alussa toiminta oli kuitenkin hiipunut ja ruukki oli rappeutunut täysin isonvihan seurauksena.
Vuonna 1723 kaksi ruotsalaisveljestä nimeltä Hising ostivat ruukin tärkeine ruukkioikeuksineen. Siitä lähtien Fagervik on ollut saman suvun yhtäjaksoisessa omistuksessa. Jälleenrakentamistyöt etenivät ripeästi ja 1720-luvun puolessavälissä toiminnassa oli masuuna ja kaksi rautapajaa. Suomen ensimmäiset perunat viljeltiin Fagervikissa 1720-luvulla, seppien pikku puutarhoissa.

Michael Hisingin poika Johan eli Johanna Fredrika Magdalenan isä peri Fagervikin v. 1756. Voidaan sanoa, että hän on ollut Fagervikin merkittävin vaikuttaja ja kehittäjä. Ruukin toiminta kukoisti ja Fagervik oli alansa edelläkävijä. Johan Hisinger (aateloitu 1770) rakennutti mm. kartanon (1773) sivurakennuksineen (1762, 1763).
Johanin poika Mikael Hisinger jatkoi ruukkitoimintaa. Hän loi perustan ranskalaiselle puutarhalle ja hänen käsialaansa ovat myös englantilainen maisemapuutarha kiinalaisine paviljonkineen. Useimmat ruukintietä reunustavat mökit ovat Mikaelin ajalta.

Mikaelin pojasta Fridolf tuli isänsä seuraaja v. 1824. Suomi oli liitetty Venäjään, mikä aiheutti ruukkitoiminnan edellytyksille suuria vaikeuksia. Fridolf ryhtyi kehittämään Fagervikin toista toiminta-alaa, maataloutta, pohjustaen täten tulevaa rakennemuutosta. Hän toi myös monia uusia kasvilajeja Suomeen.
Hän rakennutti valkoisen Orangerian v. 1844, jossa viljeltiin mm. ananasta, orkideoita ja sitrushedelmiä.

Fridolfin kuoltua hänen poikansa Eduard peri Fagervikin v.1885. Hän jatkoi maatalouden kehittämistä,
kun taas ruukkitoiminta jatkoi hiipumista. Vuonna 1903 suuri kankivasara löi viimeisen lyöntinsä, 257- vuotinen ruukkitoiminta oli tullut tiensä päähän.

Eduardilla oli neljä tytärtä, joista kaksi lunastivat Fagervikin itselleen, yhteisomistuksena. Tänä päivänä Fagervikin omistavat näiden kahden sisaruksen lastelastenlapset; Otto von Frenckell, Barbara Hisinger-

Jägerskiöld ja Eva Hisinger-Jägerskiöld.

Maa- ja metsätalous on Fagervikin tärkein toiminta-alue.
Fagervikin kartanon päärakennus.
2. puoliso: Vihitty 16.08.1791 Ruotsi, Tukholma, eronneet 28.11.1794 Fredrika Erikintytär Falkenberg af Bålby ent. Aminoff o.s. Ruuth Vapaaherratar., s. 24.12.1774 Ruotsi, Karlskrona, k. 08.05.1829 Ruotsi, Liköping.
3. puoliso: Vihitty 13.08.1801 Ruotsi, Tukholma, Bromma Eva Mathilda Aminoff o.s. Bruncrona Eva kuoli 40-vuotiaana 4 kuukautta synntyksen jälkeen., s. 10.09.1781 Sauvo, k. 30.12.1821 Turku.
Lapset:
Fredrika Matilda Aminoff s. 24.09.1802 Mietoinen, k. 05.05.1805 Mietoinen.
Gustaf Aminoff Kreivi, kollegineuvos., s. 13.09.1803 Saaren säteritila, k. 28.10.1838 Itävalta-Unkari, Lombardia-Venetsian kuningaskunta, Venetsia.
Maria Sofia Aminoff s. 12.11.1804 Saaren säteritila, k. 12.02.1815 Saaren säteritila.
Adolf Aminoff Jalkaväen kenraali 1883. Valtiopäivämies., s. 25.02.1806 Saaren säteritila, k. 02.11.1884 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 188
VIII Berndt Henrik Fredrikinpoika Aminoff, (Taulusta 161, isä Fredrik Aminoff) s. 04.03.1761 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 22.11.1819 Rauma.

1. puoliso: Vihitty 25.10.1784 Kahiluoto Kristina Sofia Maria Carlintytär Aminoff o.s. Engelbrecht s. 22.11.1761 Saksa, Pommer, Neumuhl, k. 30.01.1828 Rauma.

Lapset:
Augusta Fredrika Elisabeth Rotkirch o.s. Aminoff , s. 08.09.1785 Kahiluoto. Tauluun 189
Sofia Henrietta Aminoff s. 16.07.1787 Taivassalo, k. 22.04.1837 Turku.
Fredrik Aminoff s. 31.12.1788 Kustavi, k. 20.09.1799 Taivassalo.
Bernt Aminoff , s. 22.01.1790 Taivassalo. Tauluun 191
Carl Aminoff s. 19.06.1791 Taivassalo, k. 18.09.1791 Taivassalo.
Loviisa Charlotta Aminoff s. 01.07.1792 Taivassalo, k. 09.12.1831 Kangasala.
Johanna Kristiina Aminoff s. 09.12.1793 Kustavi, k. 03.03.1794 Kustavi.
Carl Aminoff s. 28.01.1795 Kustavi.
Adolf Aminoff , s. 25.09.1797 Kustavi. Tauluun 194
Caroliina Vilhelmiina Aminoff s. 22.10.1799 Kustavi, k. 17.09.1875 Helsinki.
Amalia Dorotea Aminoff s. 30.04.1801 Kustavi, k. 05.08.1801 Kustavi.
2. puoliso: Ulrica Magnuksentytär Aminoff o.s. Tawast s. 29.08.1769 Maaninka, Halola, k. 05.09.1853 Kuopio.
Maaningan Halolan kartanon kartta vuodelta 1788.
Lapset:
Agatha Juliana Krook ent. Lagi o.s. Aminoff , s. 03.07.1793 Maaninka, Venäjänsaari (sotilasvirkatalo). Tauluun 203
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 189
IX Augusta Fredrika Elisabeth Berndtintytär Rotkirch o.s. Aminoff, (Taulusta 188, isä Berndt Aminoff) s. 08.09.1785 Kahiluoto, k. 19.06.1846 Turku.

Puoliso: Vihitty 08.09.1803 Vaasa Karl Fredrik Wentzelinpoika Rotkirch Vaasan hovioikeuden presidentti, vapaaherra, s. 20.10.1775 Porvoo, k. 11.05.1832 Vaasa.

Karl Rotkirch tunnetaan myös nimellä Carl Rotckirch. Rotkirchin vanhemmat olivat majuri Wentzel Fredrik Rotkirch ja Kristina Lagerhjelm. Hän opiskeli Uppsalassa ja palveli vuodesta 1793 alkaen kuninkaan kansliassa, seuraten kuningas Kustaa IV Aadolfia tämän Suomen matkalla 1802. Virastaan Rotkirch erosi 1803, jolloin hänelle myönnettiin ensimmäisen toimitussihteerin arvo.

Eronsa jälkeen Rotkirch palasi Suomeen ja viljeli omistamaansa Pyhtään Storbyn tilaa. Hän toimi Kyminkartanon läänin aateliston edustajana Suomen lähestyskunnassa 1808–1809 ja osallistui Porvoon valtiopäiville 1809. Rotkirch toimi hallituskonseljin jäsenenä ja kirkollistoimituskunnan päällikkönä 1809–1812. Tästä virasta Rotkirch erosi vuonna 1812 ja muutti viljelemään Porvoon maalaiskunnassa sijainnutta perintötilaansa Stensböleä. Vuonna 1817 Rotkirch sai Vaasan hovioikeuden presidentin viran. Hänelle myönnettiin vapaaherran arvon 1830.

Rotkirchin puoliso vuodesta 1803 oli Augusta Fredrika Elisabet Aminoff (k. 1846). Suomen ensimmäisiin varsinaisiin naispuolisiin taidemaalareihin kuulunut Mathilda Rotkirch oli pariskunnan lapsi.

Lähteet

Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 377.
Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7 sivu 657
Wikipedia.
Karl Fredrik Rotkirch (1775 - 1832).

Lapset:
Berndt Adolf Rotkirch , s. 03.11.1816 Porvoon mlk. Tauluun 190
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 190
X Berndt Adolf Carlinpoika Rotkirch, (Taulusta 189, äiti Augusta Rotkirch) s. 03.11.1816 Porvoon mlk., k. 30.05.1866 Porvoon mlk.

Puoliso: Vihitty 26.07.1842 Ruovesi, Pekkala Vilhelmiina Sofia Adolfintytär Rotkirch o.s. Aminoff. (Taulu 194) s. 29.03.1821 Tampere, k. 16.12.1902 Porvoon mlk.
Vanhemmat: Adolf Berndtinpoika Aminoff, Pekkalan tilanomistaja Ruovedellä 1822-1849, venäjän kielen tulkki ja esikuntakapteeni., s. 25.09.1797 Kustavi, k. 06.11.1877 Ruovesi, Pekkala ja Fredrika Wilhelmiina Petterintytär Austrell, s. 28.02.1799 Porvoon mlk., k. 19.09.1868 Porvoon mlk.

Lapset:
Emilie Terese Sofia Segerstråle o.s. Rotkirch s. 24.06.1854 Porvoon mlk., k. 04.06.1927 Porvoon mlk.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 191
IX Bernt Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 188, isä Berndt Aminoff) s. 22.01.1790 Taivassalo, k. 20.08.1861 Kangasala.

Puoliso: Vihitty 18.09.1817 Kangasala Heloise Fredrika Gustafintytär Aminoff o.s. Uggla. (Taulu 255) s. 12.06.1797 Kangasala, k. 08.07.1866 Pirttikylä.
Vanhemmat: Gustaf Fredrik Claesinpoika Uggla, s. 24.07.1766 Kangasala, k. 22.01.1806 Kangasala ja Johanna Helena Gustafintytär Uggla o.s. Malm, s. 24.08.1778 Turku, k. 29.05.1819 Kangasala.

Lapset:
Berndt Fredrik Aminoff s. 22.04.1819 Kangasala, k. 19.06.1855 Venäjä, Krim, Simferopol.
Johanna Sofia Emilia Bergroth o.s. Aminoff , s. 05.09.1823 Tampere. Tauluun 192
Gregori Knut Aminoff s. 07.12.1829 Kangasala, k. 22.03.1831 Kangasala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 192
X Johanna Sofia Emilia Berndtintytär Bergroth o.s. Aminoff, (Taulusta 191, isä Bernt Aminoff) s. 05.09.1823 Tampere, k. 02.12.1899 Heinola.

Puoliso: Vihitty 05.01.1855 Kangasala Carl Gustaf Nilsinpoika Bergroth s. 11.05.1826 Sahalahti, k. 22.06.1867 Mustasaari.
Vanhemmat: Nils Aron Henrikinpoika Bergroth, Sahalahden kirkkoherra., s. 10.12.1780 Taivassalo, k. 21.02.1833 Sahalahti ja Johanna Ulrika Anderintytär Bergroth o.s. Steen, Johanna kuoli 75-vuotiaana ''slaagiin''., s. 11.02.1795 Kangasala, Pynnölä, k. 07.04.1870 Kuru, Olkitaipale, Parkkuun saha.

Lapset:
Maria Emilia Jahnsson o.s. Bergroth , s. 16.11.1855 Kangasala. Tauluun 193
Carl Fredrik Gustaf Bergroth s. 16.02.1859 Messukylä, k. 27.03.1863 Pirttikylä.
Nils Alexander Berndt Bergroth s. 10.09.1860 Messukylä, k. 13.03.1861 Kangasala.
Alfred Alexander Berndt Bergroth s. 22.07.1862 Kangasala, k. 06.04.1863 Pirttikylä.
Karl Alexander Fredrik Bergroth s. 05.02.1865 Pirttikylä, k. 01.11.1865 Pirttikylä.
Alfhild Irene Johanna Bergroth s. 02.02.1867 Pirttikylä, k. 02.03.1870 Vaasa.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 193
XI Maria Emilia Carlintytär Jahnsson o.s. Bergroth, (Taulusta 192, äiti Johanna Bergroth) s. 16.11.1855 Kangasala, k. 19.02.1909 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 16.09.1879 Albert Emil Jahnsson Rovaniemen, sittemmin Heinolan piirikunnan lääkäri., s. 08.11.1849 Taivassalo, k. 15.12.1913 Helsinki.

Lapset:
Aili Emilia Jahnsson s. 21.01.1881 Kittilä.
Hilja Maria Jahnsson s. 15.07.1882 Kittilä.
Aarne Kaarlo Emil Jahnsson s. 1883 Kittilä, k. 1883 Kittilä.
Hellin Ester Jahnsson s. 07.09.1885 Rovaniemi.
Elli Vilhelmiina Jahnsson s. 30.11.1886 Rovaniemi.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 194
IX Adolf Berndtinpoika Aminoff, (Taulusta 188, isä Berndt Aminoff) Pekkalan tilanomistaja Ruovedellä 1822-1849, venäjän kielen tulkki ja esikuntakapteeni., s. 25.09.1797 Kustavi, k. 06.11.1877 Ruovesi, Pekkala.

Vänrikki Petter Johan Austrell nuoremman testamentissa oli Fredrik Johanin sisar Fredrika Wilhelmina ja hänen miehensä, esikuntakapteeni Adolf Aminoff (s. 1797, k. 1877) saaneet Ruhalan, Hakolan, Kantolan ja Pitkälän tilat, joiden hoidon he olivat ottaneet haltuunsa. Sen lisäksi kapteeni Aminoff oli ostanut puolet Tapion tilasta, jonne hän oli perustanut uuden kartanon, Lindnäsin. Kun Fredrik Johan Austrell kuoli vuonna 1822, Adolf Aminoffista, majuri Berndt Henrik Aminoffin ja Christina Sofia Maria von Engelbrechtin pojasta, tuli odottamatta uusi fideikomissin haltija.

Pekkalan rakennukset olivat pikkuhiljaa ränsistyneet. Päätalo, joka jo tuolloin sijaitsi nykyisellä paikallaan, oli ahdas ja vanhentunut. Päätalon edessä sivuilla sijaitsi kaksi sivurakennusta: itäisessä sivurakennuksessa oli keittiö ja läntisessä asui vänrikki Petter Johan Austrellin leski.

Idearikkaana miehenä Adolf Aminoff suuntasi energiansa Pekkalan kehittämiseen. Yleiseltä maatieltä päätalolle tehtiin uusi puilla reunustettu sisääntulotie, päätaloa laajennettiin itäänpäin uudella siipirakennuksella, päätalon huoneet uudistettiin ja uusi kerros rakennettiin niiden päälle. Kapteeni Aminoffin suunnitelmiin kuului, että myös läntiseen päätyyn rakennetaan siipirakennus.

Adolf Aminoffin toiminta jätti jälkensä myös muualle kuin kartanon ulkoiseen kohen­tamiseen. Yksitoista uutta torppaa liitettiin Pekkalaan vuosina 1822-1838. Kartanon maat mitattiin ja kartoitettiin, ojia kaivettiin, kaksi järveä kuivatettiin, uusia peltoja raivattiin, ränsistynyt mylly kunnostettiin täysin ja uusi patorakennus pysty­tettiin. Adolf Aminoff kiinnitti huomiota myös metsien hakkuisiin ja kaskeamiseen.

Vuonna 1849 Adolf Aminoff luovutti kartanon hallinnan 25-vuotiaalle pojalleen Adolf Fredrikille. Jäljelle jäävät vuotensa kapteeni Adolf Aminoff käytti puutarhan eksoottisten kasvien hoitoon, puulajipuiston eli arboretumin perustamiseen ja kirjallisiin harras­tuksiinsa. Adolf Aminoffin vaimo menehtyi vuonna 1867, ja hän kuoli itse kymmenen vuotta myöhemmin.
Ruoveden suurin maataloustila oli ja on edelleen Pekkalan kartano. Pekkala oli alunperin 1500-luvulla perustettu rälssitila, joka kuului Laukon kartanolle. Kurki-suvulta Pekkala siirtyi v.1690. 1760-luvulla Pekkalasta tuli kartano. Aminoff-suvun omistukseen Pekkala siirtyi v. 1822. Kartanolla oli useita maataloustyöntekijöitä ja torppareitakin yli 20 jo 1800-luvun puolivälissä. Kuvassa kartanon työmiehiä lähdössä töihin. Kuva on vuoden 1920 tienoilta.

Puoliso: Vihitty 16.07.1820 Tampere Fredrika Wilhelmiina Petterintytär Austrell. (Taulu 610). (Taulu 190) s. 28.02.1799 Porvoon mlk., k. 19.09.1868 Porvoon mlk.
Vanhemmat: Petter Johannes Petterinpoika Austrell, Vänrikki, Ruoveden Pekkalan isäntä 1783-1820, s. 03.10.1740 Lempäälä, Kulju, Lujala, k. 21.09.1820 Ruovesi, Pekkala ja Gustava Sofia Fredrikintytär Austrell o.s. von Kothen, s. 13.03.1768 Ruovesi, Storminiemi, k. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala.

Lapset:
Vilhelmiina Sofia Rotkirch o.s. Aminoff , s. 29.03.1821 Tampere. Tauluun 190
Fredrica Matilda Aminoff s. 03.03.1823 Ruovesi, Pekkala, k. 31.03.1845 Ruovesi, Pekkala.
Adolf Fredric Aminoff , s. 22.12.1824 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 195
Alexander Berndt Aminoff Alexander kuoli 20-vuotiaana punatautiin., s. 05.02.1827 Ruovesi, Pekkala, k. 09.10.1847 Ruovesi, Pekkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 195
X Adolf Fredric Adolfinpoika Aminoff, (Taulusta 194, isä Adolf Aminoff) Pekkalan kartanon isäntä 1849-1868, s. 22.12.1824 Ruovesi, Pekkala, k. 10.06.1868 Ruovesi, Pekkala.

Uusi sääntöperillinen Adolf Fredik Aminoff (s. 1824, k. 1868) oli syntynyt Lindnäsissä. Hän oli opiskellut yksityisesti sekä käynyt muutaman vuoden koulua Borgå Gymnasiumissa, minkä jälkeen hän oli päässyt ylioppilaaksi vuonna 1845. Opiskeltuaan neljä vuotta Helsingin yliopistossa hän muutti pysyvästi Pekkalaan asumaan. Adolf Fredrik Aminoff nai vuonna 1849 yhdeksäntoistavuotiaan Emilie Grotenfeltin, joka oli Joroisten Frugårdin kartanon omistajan, hovineuvos Nils Adolf Grotenfeltin tytär.

Ottaessaan vastaan Pekkalan sääntöperintötilan sekä Ruhalan, Hakolan ja Kantalan rälssitilat hallinnan Adolf Fredrik otti samalla kontolleen myös kartanon velat. Lisäksi hän vastasi vanhempiensa ylläpidosta. Tuolloin Adolf Fredrik rakennutti asunnoksi vanhemmilleen Kalliolinnan huvilan Viljakkalan vanhalle tontille.

Adolf Fredrik Aminoff oli isäntänä Pekkalassa 20 vuotta, minä aikana monia parannuksia tehtiin. Suuri luonnonkivistä rakennettu navetta pystytettiin vuonna 1862-1864 hätäaputyönä. Mylly ja kolme pientä sahaa liitettiin Pekkalaan, suuri tien­rakennus­hanke toteutettiin ja lainamakasiini rakennettiin torppareille. Hänen aikanaan laadittiin ensimmäinen järjestelmällinen hoitosuunnitelma kartanon metsille.

Vuonna 1849 Adolf Fredrik Aminoff perusti alustalaisten toimeentuloturvaksi oman laina­jyvästön, jonka tarkoituksena oli sekä lainata siemen- ja syömäviljaa jäsenilleen että antaa niitä ilmaiseksi vanhoille ja varattomille osakkaille huonoina vuosina. Näin jyvästö toimi eräänlaisena vanhuudenturvana alustalaisille. Lainajyvästön toiminta loppui torpparien itsenäistyttyä ja sen varat lahjoitettiin Pekkalan ja Ruhalan kansakouluille.

1850-luvun puolivälissä Pekkalaan kuului 41 torppaa: päätilalle 21, Ruhalaan 9, Pitkälään 6, Tapioon 3 ja Viljakkalaan 2.

1860-luvulla Adolf Fredik Aminoff joutui kamppailemaan suurten ongelmien kuten kato- ja nälkävuosien kanssa. Osa Pekkalan palvelushenkilökunnasta sairastui vakavasti, ja vuonna 1868 isäntä Adolf Fredrik Aminoff yllättäen menehtyi keuhkotautiin. Kovia kokenut tilan emäntä, joka kolme kuukautta miehensä kuoleman jälkeen synnytti kahdennen­toista lapsensa, joutui keittiötöihin ja lypsyhommiin. Kovat ajat kuitenkin vähitellen häipyivät ja hyvinvointi palasi, tosin hitaasti.
Adolf Fredrik Aminoff (1824-1868)

Puoliso: Vihitty 15.08.1850 Ruovesi Emilia Nilsintytär Aminoff o.s. Grotenfelt s. 23.01.1830 Turku, k. 09.01.1914 Ruovesi, Pekkala.
Vanhemmat: Nils Adolf Berndtinpoika Grotenfelt, Hovrättsråds n. h. o. v. 1836-01-12., s. 17.11.1797 Joroinen, k. 29.07.1836 Helsinki ja Sofia Lovisa Grotenfelt o.s. Alléen, innebränd jämte dottern Sofia vid Nassokinska gårdens brand i nämnda stad, dotter av hovrättsaktuarien Per Gustaf Alléen och Johanna Lovisa Barck., s. 15.03.1802 Turku, k. 14.12.1858 Tammisaari.
Emilia Aminoff (Grotenfelt) (1830-1914)

Lapset:
Augusta Matilda Durchman o.s. Aminoff , s. 15.08.1850 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 196
Johan Adolf Aminoff s. 04.07.1852 Ruovesi, Pekkala.
Emilia Aminoff s. 30.05.1854 Ruovesi, Pekkala.
Elin Vilhelmiina Aminoff s. 30.03.1856 Ruovesi, Pekkala.
Elna Sofia Aminoff s. 26.09.1857 Ruovesi, Pekkala, k. 27.07.1867 Ruovesi, Pekkala.
Sigrid Aminoff s. 19.07.1859 Ruovesi, Pekkala.
Alfhild Aminoff s. 04.08.1861 Ruovesi, Pekkala.
Gustaf Fredrik Aminoff s. 04.11.1862 Ruovesi, Pekkala.
Anna Aminoff s. 25.11.1863 Ruovesi, Pekkala.
Alexander Aminoff , s. 15.04.1865 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 198
Arthur Aminoff s. 25.10.1866 Ruovesi, Pekkala.
Eeva Aminoff s. 05.03.1868 Ruovesi, Pekkala.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 196
XI Augusta Matilda Adolfintytär Durchman o.s. Aminoff, (Taulusta 195, isä Adolf Aminoff) s. 15.08.1850 Ruovesi, Pekkala, k. 28.02.1895 Kuopio.
Augusta Mathilda Durchman (Aminoff) (1850-1895)

Puoliso: Vihitty 16.09.1873 Ruovesi, Pekkala Knut Fredrik Gustavinpoika Durchman Liperin kappalaisen sijainen, armovuodensaarnaaja (1873-77), Raahen-Salon kirkkoherra, rovasti 1888-1919. Yo Vasa gymn. TEt ja vih. pap. 1873. Raahen ja Saloisten khra 1888-. Rovasti 1896. Tuomiokapit. asessori. Valtiopäivämies 1897, 1899, 1900., s. 13.01.1846 Raahe, k. 20.05.1919 Salo.
Vanhemmat: Gustaf Gustafinpoika Durchman, Henkikirjoittaja., s. 02.03.1804 Kuivaniemi, k. 01.01.1858 Oulu ja Gustava Jakobina Durchman o.s. Heickell, s. 26.05.1810 Tornio, k. 12.01.1862 Oulu.
Knut Fredrik Durchman (1846-1919)

Lapset:
Anna Durchman s. 27.08.1874 Liperi, k. 20.12.1895 Kuopio.
Eino Durchman s. 06.02.1877 Iisalmi, k. 09.07.1881 Leppävirta.
Aimo Durchman s. 25.10.1878 Rautalammi.
Aarno Durchman s. 17.06.1880 Rautalammi, k. 25.08.1901 Inkoo.
Gustaf (Kyösti) Durchman , s. 12.12.1881 Iisalmi. Tauluun 197
Yrjö Durchman s. 17.05.1884 Iisalmi, k. 28.03.1937 Lahti.
Elli Durchman s. 30.09.1886 Iisalmi.
Elsa Durchman s. 20.04.1888 Raahe.
Lauri Durchman s. 12.02.1890 Kuopio, k. 20.02.1890 Kuopio.
Aili Durchman s. 16.06.1893 Kuopio, k. 26.12.1895 Kuopio.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 197
XII Gustaf (Kyösti) Knutinpoika Durchman, (Taulusta 196, äiti Augusta Durchman) s. 12.12.1881 Iisalmi, k. 15.08.1958 Oulu.

Puoliso: Vihitty 09.06.1906 Oulu Tyyne Ingrid Hermannintytär Durchman o.s. Ståhlberg s. 12.11.1883 Vaala, Säräisniemi, k. 18.02.1974 Oulu.
Vanhemmat: Herman Gustafinpoika Ståhlberg, s. 03.07.1851 Kuhmoniemi, k. 28.11.1922 ja Maria Carlintytär Ståhlberg o.s. Wickstrand, s. 08.12.1850 Oulu.

Lapset:
Kustaa Olavi Karijärvi e. Durchman s. 13.04.1907 Oulu.
Hellä Aira Inkeri Karijärvi o.s. Durchman s. 10.09.1908 Oulu, k. 24.08.1994 Oulu.
Aarno Lennart Karijärvi e. Durchman s. 31.05.1910 Oulu.
Eila Kaarina Karijärvi o.s. Durchman s. 26.09.1911 Oulu.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 198
XI Alexander Adolfinpoika Aminoff, (Taulusta 195, isä Adolf Aminoff) Yo Hfors normallyc. FK (hk) ja FM 1886. Pekkalan kartanon tilanomistaja Ruovedellä. Maanviljelysneuvos 1908. Valtiopäivämies. † punaisten surmaamana kotonaan 5.2.1918., s. 15.04.1865 Ruovesi, Pekkala, k. 05.02.1918 Ruovesi, Pekkala.

Alexander Aminoff (1888-1918)

Nyt fideikomissin haltijaksi ja tilan isännäksi tuli Emilie Aminoffin ainoa jäljelle jäänyt poika, filosofian maisteri Alexander Aminoff (s. 1865, k. 1918). Se asema, jonka Pekkala on saanut Suomen suurtilojen keskuudessa, on Alexander Aminoffin ansiota, ja se perustuu niin maanviljelyn kuin metsänhoidon tasoon ja laajuuteen. Uusi omistaja lunasti äitinsä ja sisartensa osuudet Ruhalan, Kantalan ja Pitkälän tiloista ja ryhtyi kohentamaan tilaa suurella työmotivaatiolla ja -halulla.

Alexander Aminoff oli päässyt ylioppilaaksi Helsingissä Svenska Normallyceumista vuonna 1883, minkä jälkeen hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän oli taitava talous- ja kunnallismies ja häntä on kuvattu sanoilla aloiterikas, kaukonäköinen, tarmokas, uudistuksille altis ja valistunut. Sukuhaaransa päämiehenä hän osallistui säätyvaltiopäiville yhtenä aateliston edustajana.

Ruovedellä Alexander Aminoff oli perustamassa Kurun-Ruoveden-Virtain Telefooni Osakeyhtiötä ja Ruoveden osuuskauppaa sekä toimi niiden hallituksen puheen­johtajana. Hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, kunnanvaltuuston jäsenenä, kouluvaliokunnan jäsenenä, säästöpankin isännistön jäsenenä ja puheen­johtajana sekä metsävaliokunnan perustajajäsenenä. Lisäksi hän rakennutti omin varoin keuhkotautiparantolan ja lahjoitti sen kunnalle. Rakennuksessa toimii nykyisin lasten päiväkoti.

Alexander Aminoff solmi avioliiton hovineiti Sophie von Kraemerin kanssa vuonna 1902. Hän oli amiraali Oscar von Kraemerin ja Sophie Cedercreutzin tytär. Alexanderin ja Sophien liitostaan syntyi kolme lasta: Hans, Ingrid ja Gunnar.

Vuosina 1902-1904 Alexander Aminoff rakennutti Pekkalaan omalla höyrykoneella toimivan sähkölaitoksen, joka palveli aina toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1905 rakennettiin punatiilinen meijerirakennus, jonne sekä meijerikoulu että sähkölaitos muuttivat. Lisäksi Alexander Aminofff rakennutti suuren harmaakivisen viljamakasiinin, sikalan, Pitkälän navetan, sahan ja monia asuintiloja kartanon työväelle sekä kunnostutti myllyn. Vuonna 1912 navetan sisätilat kunnostettiin sataa lehmää varten.

Alexander Aminoffin aikana otettiin käyttöön uudet ja modernit viljelytavat, tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa laadittiin koko kartanon metsille uusi hoitosuunnitelma, jonka tarkoituk­sena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnut säilyttäminen luonnon kanssa.

Vuonna 1906 Alexander Aminoff sai maanviljelysneuvoksen tittelin kunnianosoituksena työstään.

Suomen sisällissota toi mukanaan uuden katkeran koettelemuksen: tammikuussa 1918 Pekkalaan saapui 400 punakaartilaista, jotka pitivät tilaa hallussaan kaksi viikkoa. Myöhään illalla helmikuun 5. päivänä 1918 kaksi punaista tuli hakemaan Alexander Aminoffia Kalliolinnan huvilalta, jonne hän oli vienyt perheensä turvaan. Samana iltana, juuri ennen perääntymistään, tamperelaisten punakaartilaisten joukko murhasi Alexander Aminoffin hänen omassa työhuoneessaan.

Punaisten lähdön jälkeen valkoiset joukot käyttivät Pekkalaa seitsemän viikon ajan etuvartiona. Sirpalekranaatit ja kiväärinkuulat jättivät surulliset jälkensä puiston puihin ja rakennusten seiniin punaisten ja venäläismatruusien yrittäessä vallata kartanoa takaisin haltuunsa. Myös osa karja- ja hevoskannasta tuhoutui ja toukotyöt jäivät joko tekemättä tai ne myöhästyivät huomattavasti.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_3.html

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pekkalan kartanon metsänhoidon historia:

Ensimmäiset puutavaran myyntitulot saatiin jo 1700-luvulla kartanon perustajan Petter Johan Austrellin toimittaessa mastopuita Ruovedeltä rannikkokaupunkeihin, joissa hänellä oli kauppiasoikeudet. Kesti kuitenkin vielä monta vuosikymmentä, ennen kuin metsillä oli huomattavaa taloudellista merkitystä.

1800-luvun alussa metsien tärkein tehtävä oli tyydyttää kartanon ja torppien poltto- ja rakennuspuun tarve. Vuonna 1831 Adolf Aminoff luetutti kirkossa kuulutuksen, joka kielsi Pekkalan alustalaisia ja torppareita harjoittamasta minkäänlaista metsänraiskausta tai kaskeamista toistensa tai Pekkalaan kuuluvilla mailla 'uloskäskyn' eli häädön uhalla.

Vuonna 1858 Adolf Fredrik Aminoff laaditutti ensimmäisen kokonaisvaltaisen metsänhoito-ohjelman kartanon metsille. Jo siihen aikaan puutavaraa sahattiin oman käytön ohella myös myyntiin. Sahatavaraa kuljetettiin hevosajoneuvoilla aina Pietariin asti ja halkoja vietiin proomuilla Tampereelle.

Alexander Aminoffin aikaan tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Hän rakennutti uuden sahan ja palkkasi metsäkoulun käyneen Juho Passin metsätyönjohtajaksi vuonna 1889.

Vuonna 1890 metsänhoidonneuvoja vapaaherra Ernst Wrede laati uuden metsätalouden suunnitelman, joka tähtäsi yksipuolisesti tukkipuiden tuottamiseen. Vuonna 1892 Alexander Aminoff antoi kymmenkohtaisen ohjeen ”Metsänhoitosääntöjä Pekkalan kartanon alustalaisille”, jossa mm. torpparit velvotettiin hakkaaman kotitarvepuunsa määräaloilta ja niiltäkin ainostaan leimatut rungot.

Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa metsänhoitaja Tammelander laati uuden hoitosuunnitelman koko kartanon metsille. Metsänhoitotavat olivat muuttuneet Wreden suunnitelmista, ja niissä suosittiin sitä puulajia, joka kullekin metsäpalstalle sopi parhaiten. Uusien ohjeiden tarkoituksena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnun säilyttäminen luonnon kanssa.

Alexander Aminoffin kuoltua vuonna 1918 hänen leskensä Sophie Aminoff ryhtyi hoitamaan tilakokonaisuutta. Vuodesta 1920 lähtien rouva Aminoffia avusti tilan hoidossa metsänhoitaja Anders Benjamin Helander, joka oli jo aiemmin hoitanut tilan metsiä.

Vuonna 1918 ennen torpparivapautusta Pekkalan pinta-ala oli yli 8.000 hehtaaria, josta 90 % oli metsämaata. Metsänhoito-ohjelmat olivat suuntautuneet etupäässä puhdistushakkuisiin, minkä johdosta 1920-luvulle tultaessa Pekkalan metsät olivat kauttaaltaan suhteellisen vanhoja ja kasvukyvyltään heikkoja. Sen vuoksi metsiä ryhdyttiin nuorentamaan voimakkaan uudistamisen avulla. Päätehakkuut toteutettiin lohkottain siemenpuuasentoa soveltaen. Tästä oli kuitenkin luovuttava toistuvien myrskytuhojen ja karjan metsässä laiduntamisen takia sekä siirryttävä avohakkuuseen ja karsimiseen.

Vuosina 1905-1923 metsiä hakattiin vuosittain keskimäärin 3,3 m3 kasvullista metsähehtaaria kohti ja 2,7 m3 kehnokasvullista metsähehtaaria kohti. Hakatusta puusta keskimäärin 0,7 m3 oli tukkipuuta, 1,9 m3 pinopuuta ja paperipuuta sekä loput erilaista maataloustarvepuuta. Kokonaishakkuun määrä vaihteli vuosittain 14.000-18.000 m3.

Metsänhoito tänään

Nykyinen metsänhoito ja puutavaran tuotanto perustuu Helanderin soveltamaan metsänhoito-oppiin. 1900-luvulla kartanon metsät on inventoitu noin kerran vuosikymmenessä. Inventointien perusteella laaditut metsänhoitosuunnitelmat ovat siten olleet aina riittävän ajantasalla.

Metsänhakkuu ja -hoitotyöt on ulkoistettu 1980-luvulta alkaen kone- ja työvoimakustannusten suhteen muuttumisen myötä. 1990-luvulla siirryttiin metsänhoitosuunnitelmien jatkuvaan päivitykseen tietokonepohjaisen järjestelmän avulla, jolloin voitiin luopua työläistä inventoinneista.

Koska Pekkalan metsät ovat olleet suunnitelmallisen metsätalouden ja jatkuvien hakkuiden alaisia jo lähes 200 vuotta, niin voidaan varmuudella sanoa, että niissä ei esiinny koskemattomia, vanhoja metsiä, ns. ikimetsiä. Metsäluonto on kuitenkin säilyttänyt monimuotoisuutensa kuvioittaisen metsänkasvatuksen ja metsätieverkoston ansiosta. Viimeaikaiset tutkimukset Ruotsissa ja Suomessa osoittavat, että normaalissa talousmetsässä on yhtä paljon luonnon monimuotoisuutta kuin koskemattomissa ikimetsissä. Toisaalta metsäautotiet aikaansaavat rajapintoja metsän ja avomaaston väliin, ja niillä esiintyvä flora ja fauna on huomattavasti monipuolisempi kuin luonnonvaraisessa metsässä.


RUOVEDEN KOTISEUTUYHDISTYS:

Kotiseutuyhdistystä on alettu puuhaamaan Ruovedelle jo 1912. Silloin pidetyssä pitäjän koulu­kokouksessa nimettiin toimikunta viemään asiaa eteenpäin, mutta se ei ehtinyt pitää yhtään kokousta puheenjohtajaksi nimetyn henkilön muutettua pois paikkakunnalta. Perustamisasia nousi uudelleen esille syksyllä 1914 pidetyssä koulukokouksessa maanviljelys­neuvos Alexander Aminoffin aloitteesta. Uudelleen valittuun toimikuntaan nimettiin kokoonkutsujaksi maanviljelysneuvos Alexander Aminoff ja jäseniksi pastori Gerhard Väinönheimo, opettajat Liina Holm ja Kaarlo Mäki sekä suntio Kustaa Vinha. Toimikunta piti ensimmäisen kokouksensa 20.3.1915 Vinhalla. Aminoff alusti siinä kotiseutuasian lukemalla Aamulehdessä julkaistun tohtori A.M. Tallgrenin kirjoituksen "käytännöl­li­sestä kotiseutu­työstä". Kirjoitukseen liittyi myös sääntö­ehdotus, joka pienin muutoksin esitettiin sitten yhdistyksen perustavalle kokoukselle.

Yhdistyksen perustava kokous on pidetty jälleen koulukokouksen yhteydessä kirkonkylän kansa­koululla 25.3.1915. Kokouksessa oli läsnä 50 osanottajaa. Sen puheenjohtajana toimi rovasti Johan Schönberg ja sihteerinä opettaja Fanny Piirto. Kotiseututyön toimintatapoja ja tavoitteita esitteli kokouksessa tohtori A.A. Koskenjaakko Helsingistä ja opettaja Kaarlo Mäki kertoi Ruoveden asutus­historiasta. Vilkkaan keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti perustaa Ruoveden Kotiseutu­yhdistyksen. Samoin hyväksyttiin sille säännöt ja valittiin väliaikainen johtokunta. Yhdistyksen ensimmäinen järjestäytymiskokous on pidetty 18.6.1915. Seuraavaksi on pidetty 25.9.1915 yhdistys­kokous, jossa voitiin todeta Hämeen läänin Kuvernöörille toimitettujen sääntöjen saaneen vahvistuksen, jolloin yhdistys oli sen ajan sääntöjen mukaan laillinen. Tuohon aikaan Suomi oli vielä Venäjän yhteydessä oleva Suuriruhtinaskunta.

Yhdistyskokouksessa valittiin ensimmäinen varsinainen johtokunta, johon valittiin maan­viljelys­neuvos Alexander Aminoff, pastori Gerhard Väinön­heimo, agronomi K.R. Häkkinen, neiti Ilma Häkkinen ja opettaja Iisakki Piirto sekä varajäseniksi opettaja Jussi Hankala ja kaupanhoitaja Onni Luutonen. Johto­kunnan järjestäytymiskokous on pidetty kunnan­talolla 26.11.1915 ja siinä puheenjohtajaksi valittiin Alexander Aminoff, rahaston­hoitajaksi Gerhard Väinönheimo ja sihteeriksi Iisakki Piirto.

Alun innostus yhdistykseen laantui nopeasti eikä käytännön toiminta lähtenyt kunnolla vauhtiin. Vuosikokoukseen 1917 vaivautui vain kuusi jäsentä. Alexander Aminoff ja Ilma Häkkinen vetäytyivät jo tässä vaiheessa toiminnasta. Vuoden 1918 tapahtumat toivat paikkakunnalle levottomuutta ja seka­sortoa. Mm. Väärinmajassa, Pekkalassa ja Paarlammilla käytiin kiivaita taisteluita. Alexander Aminoff murhattiin kotonaan punaisten toimesta. Yhdistykset viettivät yleensä hiljaiseloa, Kotiseutu­yhdistyksellä hiljainen kausi kesti aina vuoteen 1932.
Kasvihuoneen sisäpuolta. Kuva on vuodelta 1914. Keskellä on kartanon omistaja, Alexander Aminoff.

Puoliso: Vihitty 14.12.1902 Ruovesi, Pekkala Sophie Emmy Ulrika Julia Johanintytär Aminoff o.s. von Kraemer Keisarinnan hovineiti. Pekkalan kartanon emäntä., s. 02.05.1874 Venäjä, Pietari, k. 17.01.1956 Helsinki.
Vanhemmat: Johan Fredrik Oskar Carlinpoika von Kraemer, Kolmen tsaarin amiraali., s. 19.05.1829 Hauho, k. 10.09.1904 Ruovesi, Pekkala ja Sofia Maria Julia Dorotea Carlintytär von Kraemer o.s. Cedercreutz, s. 11.11.1844 Viipuri, k. 06.04.1923 Helsinki.

Lapset:
Hans Oscar Adolf Aminoff , s. 14.09.1904 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 199
Ingrid Margareta Björnberg o.s. Aminoff , s. 22.07.1907 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 201
Gunnar Aminoff , s. 1910 Ruovesi, Pekkala. Tauluun 202
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 199
XII Hans Oscar Adolf Alexanderintytär Aminoff, (Taulusta 198, isä Alexander Aminoff) Ruoveden Pekkalan kartanon isäntä 1918-1968., s. 14.09.1904 Ruovesi, Pekkala, k. 12.03.1968 Helsinki.
Hans Aminoff (1918-1968)

Näiden 1918 vuoden tapahtumien jälkeen Pekkalan fideikomissin haltijaksi sekä Taipaleen ja Hakolan tilojen omistajaksi nousi Alexander Aminoffin vanhin poika, Hans Aminoff (s. 1904, k. 1968). Muut tilakokonaisuuteen kuuluvat tilat jäivät Sophie Aminoffin haltuun, joka miehensä kuoleman jälkeen otti hoitaakseen koko omaisuuden hallinnon.

Tila oli luonteeltaan metsätila: vuonna 1918 Pekkalan pinta-alasta 90 % oli metsä­maata. Myös eläintenhoito kuului Pekkalaan. Nautakarjaa pidettiin sekä pää­tilalla että ulkotiloilla, päätilalla toimi siitossikalakeskus ja kanala, Pitkälässä kasvatettiin lampaita ja tilojen talleilla asusti noin 60 hevosta. Vuonna 1927 päätilan navettaan rakennettiin uusi sivurakennus.

Torppien pakkolunastuksissa vuosina 1919-22 Pekkalan tilat menettivät 66 torppaa, joiden kokonaispinta-ala oli 1.320 ha. Torppien pakkomyynnin jälkeen koko tilan pinta-alaksi jäi 7.314 hehtaaria. Tämä pinta-ala jakautui kolmeen osaan: sääntöperintötila 3.238 ha, Ruhala 3.110 ha ja Pitkälä 966 ha.

Vuonna1927 päärakennusta laajennettiin länteen rakentamalla siipirakennus, johon sijoitettiin salonki ja kirjasto sekä sen päätyyn terassi. Itäinen siipirakennus perus­korjattiin täydellisesti ja siihen laitettiin moderni keittiö.

Perinnönjako Alexander Aminoffin jälkeen tehtiin vuonna 1928, jolloin Hans Aminoff peri Pekkalan kantatilan sekä Taipaleen ja Hakolan tilat. Tämän perinnönjaon jälkeen Pekkalan pinta-ala oli 3.237 hehtaaria, josta 298 ha oli peltoa. Vuonna 1931 sääntö­perintö­tilalaki (fideikommiss) kumottiin eduskunnassa.

Vuonna 1933 Hans Aminoff avioitui Tukholmassa kreivitär Sigrid Oxenstiernan kanssa. Sigrid Aminoff oli kuvataiteilija. Vuonna 1934 heille syntyi tytär Antonia.

Toisen maailmansodan jälkeen Pekkalan kartano luovutti siirtoväelle yhteensä noin. 1.500 hehtaaria maata. Tähän sisältyivät mm. Taipaleen alueet, joita yhdessä Haara­lammin maiden kanssa kutsutaan nykyisin ns. Kaukolan kyläksi. Tämän jälkeen Pekkalan pinta-alaksi jäi noin 2.000 ha.

Hans Aminoff kuoli vuonna 1968, jolloin kartano siirtyi hänen ainoalle lapselleen Antonia Hackmanille.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_3.html.
Hans Oscar Adolf Aminoff (1904-1968)

Puoliso: Vihitty 11.09.1933 Ruotsi, Tukholma Sigrid Eva Gabriela Erikintytär Aminoff o.s. Oxenstierna af Korsholm och Wasa s. 06.09.1904 Ruotsi, Tukholma, Hedvig Eleonora srk., k. 18.06.1994 Ruotsi, Tukholma, Sirishov Oscars srk.
Vanhemmat: Erik Carl Gabriel Axelinpoika Oxenstierna af Korsholm och Wasa, Överste och sekundchef för livgardet till häst 22.12.1905., s. 10.02.1859 Ruotsi, Tukholma, k. 10.03.1913 Ruotsi, Tukholma, Djurgården, Sirishov ja Siri Eleonora Carolina Andréntytär Oxenstierna af Korsholm och Wasa o.s. Wallenberg, s. 21.09.1868 Ruotsi, Tukholma, Skeppsholmin srk, k. 15.12.1964 Ruotsi, Tukholma, Djurgården, Sirishov.
Sigrid Eva Gabriella Aminoff (1904-1994)

Lapset:
Antonia Sophia Eleonora Hackman o.s. Aminoff , s. 09.06.1934 Helsinki. Tauluun 200
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 200
XIII Antonia Sophia Eleonora Hansintytär Hackman o.s. Aminoff, (Taulusta 199, isä Hans Aminoff) Antonia peri Pekkalan kartanon kokonaan, koska hän oli Hans Aminoffin ainoa lapsi., s. 09.06.1934 Helsinki.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kartanokeitoksia_pekkalassa_41433.html#media=41437 "Pohjois-Hämeessä Ruovedellä Pekkalan kartano on ollut Antonia Hackmanin suvussa aina 1750-luvulta. Kartanon kauniissa maisemissa kasvatetaan nykyään lampaita ja valioluokan lihakarjaa.

Pekkalassa on ollut toimiva maatila jo 1500-luvulta. Tuolloin tila oli Laukon kartanon omistajasuvun Kurkien omistuksessa.

Kartanon empiretyylinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. 1928 taloa laajennettiin lisäosalla.

Vielä 50-luvulla Patrick Hackmanin tullessa Pekkalaan tilalla oli 23 työntekijää, nyt 1995 tilan nuorella isännällä Marcus Hackmanilla on enää yksi palkollinen, joka hänkin on jäämässä eläkkeelle.

Tilan väen vähennyttyä talon ruokasalin käyttö on harventunut. Kotoisassa ja lämminhenkisessä ruokasalissa syödään nykyisin vain kun tarvitaan enemmän tilaa.

Maanviljelys ei nykyään yksin riitä pitämään kartanoa pystyssä. Muita tulonlähteitä ovat muun muassa metsänhoito ja saha.

Harrastuksenaan talon vanhempi emäntä Antonia Hackman kasvattaa lampaita. Lampaan villasta hän sitten tekee kudontatöitä ja -lihasta erilaisia lammasruokia.

Antonia Hackman jakaa muutamia lammasreseptejään kartanokeitoksissa. Kartanon keittiössä valmistuu lammaskaalikeittoa, kaukaasialaista lammaspataa ja kuminalla maustettua lampaanmaksaa sekä jälkiruuaksi punaherukoita Pekkalan tapaan."

Teksti: Tsuua Kekäle

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Verokone - Helsingin Sanomat
Hackman Antonia Sophia Eleonora

SYNTYNYT 1934, ASUINPAIKKA RUOVESI
UUSIMMAT TIEDOT
Ansiotulo 2013: 0 €
Pääomatulo 2013: 831 539 €
Veroprosentti 2013: 32 %
YHTEENLASKETUT TULOT ( = suomalaisen vuosituloa [Kuinka monen tavallisen tulonsaajan tuloa henkilön verotettavat tulot vastaavat. Tulonsaajia ovat kaikki, joilla on verotettavia tuloja, kuten eläkeläiset ja työttömät. Vertailuluku on suomalaisen tulonsaajan mediaanitulo 2012, eli 22550 euroa. Lähde: Tilastokeskus.] )
Ansio- ja pääomatulot 2013: 831 538,78 € x 37
Verokoneessa tuloja yhteensä [Henkilön verotiedot näkyvät verokoneessa jokaiselta sellaiselta vuodelta, jona hänen ansiotulonsa, pääomatulonsa ja varallisuutensa (ennen vuotta 2006) ovat yhteensä olleet vähintään 150 000 euroa. Verokone ei siis kerro henkilön kokonaistuloja tältä ajanjaksolta, jos hän ei ole kaikkina vuosina ylittänyt 150 000 euron rajaa.] 3 585 451€

Lähde: http://www.hs.fi/verokone/henkilo/1934Hackman%20Antonia%20Sophia%20Eleonora.
Antonia Hackman os. Aminoff

Puoliso: Patrick Wilfredinpoika Hackman. (Taulu 100) Pekkalan isäntä 1968-1990.

Patrick Hackman (1968-1990)

Antonia Hackmanin perittyä tilan hänen aviomiehensä, Patrick Hackman otti vastuun Pekkalan hoidosta. Maa- ja metsätieteiden lisensiaatti Patrick Hackman jatkoi karjanhoitoa ja maanviljelystä Pekkalassa. Iso kivinavetta muutettiin sikalaksi ja sianlihantuotantoa tehostettiin hankkimalla mm. Suomen ensimmäinen koneellinen lannanpoistoautomaatti. Vuonna 1979 Pekkalaan hankittiin skotlantilaista Aberdeen Angus -pihvikarjaa, jotta peltoviljelykiertoon saatiin myös nurmenviljely mukaan. Antonia Hackman keskittyi luonnostaan musta- ja ruskeavillaisten suomenlampaiden jalostamiseen.

Patrick Hackman on toiminut aktiivisesti Ruoveden kunnallispolitiikassa sekä kunnanvaltuutettuna että hallituksen jäsenenä. Hän oli perustamassa Suomen Angusyhdistystä ja toimi sen puheenjohtajana yli kymmenen vuotta. Hän toimi myöskin pitkään Maaseudun työnantajaliiton hallituksessa. Viime vuosina hän on työskennellyt eduskunnan luonnonvarainneuvoston metsäjaostossa.

Jätettyään tilanhoidon vanhimmalle pojalleen vuonna 1990 Patrick Hackman perusti Pekkalan meijerirakennukseen pienen sahan ja hankki Vaskujärveltä kalanviljelylaitoksen.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/historia/historia_4.html#ph

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pekkalan palvelusaha / Scutum Oy

Pekkalan nykyinen saha aloitti toimintansa 1990-luvun alussa, kun tilalla tapahtui sukupolvenvaihdos. Sahan toiminnasta vastaa Patrick Hackman. Saha toimii entisessä meijerikiinteistössä ja pyrkii nimensä mukaisesti tyydyttämään puualan erityistarpeita. USA:sta hankittu Wood-Mizer-vannesaha on laitoksen ydin. Laitoksessa on lisäksi särmäsaha ja puutavarakuivuri.

Sahaustoiminta on tarkkaa työtä mutta samalla joustavaa, koska mitat pystytään säätämään portaattomasti sahan teknisten ominaisuuksien vuoksi. Saha toimii pääasiassa tilauspohjalta ja sahatun tavaran varastot pyritään pitämään pieninä. Asiakas voi halutessaan tuoda oman tukkinsa sahattavaksi tai sopia kokonaistoimituksesta.

Saha on erikoistunut vähäoksaisen ja oksattoman paneelin, lattialautojen ja erikoisleveiden lattialankkujen valmistamiseen. Palvelusahan tähänastisen toiminnan aikana monet asiakkaat ovatkin hakeutuneet luoksemme erityisesti suurirunkoisten puiden sahaukseen: pystymme sahaamaan runkoja, joiden halkaisija on jopa 80 cm. Sahattavat puut voidaan jakaa osiin joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Wood-Mizer-vannesahan suuren tarkkuuden ja terän ohuuden johdosta vasta sahattu puutavara on myös laadukkaampaa kuin tavallisen sirkkelisahan tuotos. Tasaisen sahauspinnan ansiosta puutavarasta saadaan höyläpintainen vain vähäisellä ainestappiolla.

Pekkalan laajoista metsistä on mahdollista valita asiakkaiden tarpeiden mukaista puuta: valittavana on eri puulajien lisäksi eri ikäisiä ja eri kasvunopeuden omaavia puita. Yksi Pekkalan erikoispuista on lehtikuusi, joiden tuotanto aloitettiin jo vuosisata sitten.

Palvelun monipuolistamiseksi olemme hankkineet 7-kursoisen ruotsalaisvalmisteisen Jonsereds-höylän.

Lähde: http://www.pekkalankartano.fi/elinkeinot/saha.html.
Vanhemmat: Wilfred Johaninpoika Hackman, s. 19.03.1909 Viipuri, k. 23.05.1979 Helsinki ja Alice Doris Catherine Ludvigintytär Hackman o.s. Blumberg, s. 09.07.1910 Viipuri, k. 20.01.1990 Helsinki.
Patrick Hackman

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 201
XII Ingrid Margareta Alexanderintytär Björnberg o.s. Aminoff, (Taulusta 198, isä Alexander Aminoff) s. 22.07.1907 Ruovesi, Pekkala, k. 21.02.2003.
Ingrid Margareta Aminoff (1907-2003)

Puoliso: Vihitty 02.07.1934 Helsinki Carl Gustaf Fredrik ''Gutti'' Fredrikinpoika Björnberg Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja, Myllykosken Paperitehdas Oy:n toimitusjohtaja. Carl Gustaf Björnberg tuli Myllykosken paperitehtaan toimitusjohtajaksi 1950-luvun alussa, jolloin tehdas erotettiin Yhtyneistä Paperitehtaista erilliseksi yhtiöksi. Björnbergin tehtäväksi tuli tehdaslaitosten uudistaminen ja tuotteiden kilpailukyvyn nostaminen, ja hän onnistuikin tässä erinomaisesti., s. 24.07.1901 Helsinki, (kaksonen), k. 08.12.1995.

Carl Gustaf Björnberg blev verkställande direktör för Myllykoski pappersbruk i början av 1950-talet, då fabriken avskildes från skogsindustriföretaget Yhtyneet paperi­tehtaat och blev ett eget bolag. Björnbergs uppgift blev att förnya fabriksenheterna och höja produkternas konkurrenskraft, vilket han lyckades utomordentligt med.

Claes Björnberg, som hade grundat Mylly­koski träsliperi aktiebolag, lämnade industrimannabanan efter 1920. Hans bror Fredrik Björnberg, som varit officer och landshövding samt adjoint hos ministerstatssekreteraren, blev då släktens representant i styrelsen för Yhtyneet paperitehtaat Oy (De förenade pappersbruken Ab). Han dog dock redan 1924, varefter hans då endast 24-åriga enda son Carl Gustaf Björnberg valdes in i styrelsen för Yhtyneet paperitehtaat. Denne hade blivit student 1920 och avlagt högre rättsexamen 1925.

Björnberg blev vice ordförande för Yhtyneet paperitehtaat; ordförande och verkställande direktör var general Rudolf Walden, som egenmäktigt ledde det bolag som han grundat. Ständiga investeringar gjorde att bolagets ekonomi hela tiden var trängd. Björnberg följde speciellt med utvecklingen av Myllykoski, som 1920 anslutits till Yhtyneet paperitehtaat. Förnyelserna inom Myllykoski inleddes under andra hälften av 1920-talet, då man byggde ett vattenkraftverk och ett träsliperi. Mitt under depressionen, 1932, började man bygga en tidningspappersfabrik, som var färdig att tas i bruk redan följande år. Till Björnbergs ansvarsområde hörde även kraftverksfrågan, och han tog initiativet till en inventering av vattenkraftsresurserna i Lappland. Det var också på hans initiativ som företagen inom träförädlingsindustrin beslöt att grunda ett eget vattenkraftsbolag, Pohjolan Voima Oy, 1943.

Samarbetet mellan general Walden och vicehäradshövding Björnberg löpte tämligen väl. År 1940 utnämndes dock generalens son Juuso Walden till verkställande direktör, och inom kort uppstod meningsskiljaktigheter mellan de båda huvudägarsläkterna. När general Walden avgick som ordförande i styrelsen 1945, året innan han avled, efterträddes han av Björnberg. Dennes ordförandeskap präglades dock av oenigheten mellan släkterna.

Meningsskiljaktigheterna mellan ordföranden och verkställande direktören orsakades främst av inriktningen på investeringarna och tidtabellen. År 1951 kom man fram till en jämförelsevis exceptionell lösning. Myllykoski bruk med tillhörande kraftverk samt andelar i bland annat ­Sunila cellulosafabrik avskiljes från Yhtyneet paperitehtaat Oy och övergick till aktie­ägarna inom släkten Björnberg. Myllykoski ombildades till ett nytt bolag, Myllykosken paperitehdas Oy, vars verkställande direktör blev Carl Gustaf Björnberg.

Samtidigt som Yhtyneet paperitehtaat gjorde stora investeringar i bland annat Kaipolas stora tidningspappersfabrik investerade Björnberg mycket försiktigare inom Myllykoski. Där koncentrerade man sig på det så kallade SC-papperet för tidskrifter och blev världsledande på detta område. Produktionstekniken introducerades även i bolagets pappersfabrik Madison Paper i delstaten Maine i Förenta staterna. I Myllykoski byggdes 1948 även en fabrik för tillverkning av gipsskivor för byggbranschen.

Utöver Myllykosken paperitehdas och Pohjolan Voima Oy ägnade sig Björnberg med stort intresse åt gruvdrift. Det av släkten ägda Ruskeala marmor Ab i Karelen hörde under mellankrigstiden till landets viktigaste kalkbrott, och periodvis var ledningen för denna enhet Björnbergs huvudsyssla. Den nya gränsdragningen efter kriget gjorde att Ruskeala förlorades till Sovjetunionen, men det av Björnberg ledda bolaget byggde upp ett nytt kalkindustricentrum, Louhi kalkfabrik i Kerimäki. Från mitten av 1930-talet letade man kopparmalm i norra Karelen på uppdrag av verkställande direktören. Fyndigheter uppdagades i Luikonlahti i Kaavi, där Myllykoski Oy som ett resultat av Björnbergs långsiktiga arbete inledde gruvdriften 1965.

År 1978 avgick Carl Gustaf Björnberg, 77 år fyllda, som verkställande direktör. Han hade då verkat som företagsledare i över fem decennier. Hans epok präglades av långsiktighet och av en klar vision om hur man leder ett företag. Han lät resultaten av sin verksamhet tala för sig själva och framträdde ytterst sällan i offentligheten.

Björnberg hade som 16-åring deltagit i inbördeskriget och senare i vinter- och fortsättningskriget. Krigsveteranernas och krigsinvalidernas verksamhet stod honom därför mycket nära. Björnberg dog i en ålder av 94 år i december 1995.

Björnbergs barn fortsatte att leda familje­bolaget Myllykoski. Den äldste sonen Fredrik Björnberg var styrelseordförande och den mellerste Carl G. Björnberg bolagets verkställande direktör. Den yngste sonen Hans J. Björnberg var å sin sida styrelseordförande och verkställande direktör för Partek-koncernen.

Kai Hoffman / http://www.blf.fi/artikel.php?id=5194

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suvun jäseniä

Karl Björnberg (1696–1775), kenraaliluutnantti
Carl Fredrik Björnbergin (1791–1849) Porilainen kauppias ja laivanvarustaja
Carl Anton Björnberg (1821–1866[5]), Porilainen kauppias ja Porin Konepajan perustaja
E. A. Björnberg, Tammikuun valiokunnan jäsen
Ricardo Björnberg, porilainen arkkitehti
Claës Björnberg, Myllykoski Träsliperi Aktiebolagin perustaja
Fredrik Geronimo Björnberg (–1924), Myllykoski Träsliperi Aktiebolagin perustaja, ministerivaltiosihteerin apulainen,[7] eversti[8] Claes Björnbergin veli
Carl Gustaf Björnberg (1901–1995), Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja, Myllykosken Paperitehdas Oy:n toimitusjohtaja
Hans J. Björnberg, Partekin toimitusjohtaja 1990-luvulla
Fredrik Björnberg (s. 1938), Myllykoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Carl G. Björnberg (s. 1941), Myllykoski Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Fredrik Björnbergin veli
Henrik Björnberg (s. 1969), Myllykoski Sales -yhtiön toimitusjohtaja, Fredrik Björnbergin poika, Geronimo Industrial Investments
Charlotta Björnberg (s. 1974), Myllykosken viestintäjohtaja, Fredrik Björnbergin tytär
Emelie Björnberg (s. 1979), vaatesuunnittelija, Myllykosken omistajia
Gustaf R. Björnberg (s.1981), Controller Myllykoski - 2011, Grizzly Hill Capital
Maria Björnberg-Enckell (s. 1963), Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bj%C3%B6rnberg.
Vanhemmat: Fredrik G (Geromino) Claësinpoika Björnberg, s. 31.05.1857 Pori, k. 29.12.1924 Helsinki ja Maria ''Lilly'' Charlotta Carlintytär Björnberg o.s. Sanmark, s. 16.03.1869 Helsinki, k. 16.08.1907 Helsinki.
BJÖRNBERG, Carl Gustaf (1901–1995)

Lapset:
Hans Johan Björnberg Oy Partek Ab 5 TJ 4, Oy Tampella Ab 4., s. 30.06.1944 Helsinki, k. 20.05.1990.
Hans Johan Björnberg (1944 - 1990)
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 202
XII Gunnar Alexanderinpoika Aminoff, (Taulusta 198, isä Alexander Aminoff) Ruhalan kartanon omistaja, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen

Gunnar Aminoff oli ruoveteläinen suurmaanviljelijä. Hän tiedosti metsänhoidon arvon varhain ja pani suuren painon teknologian uusimmille sovelluksille maatilataloudessa. Ruovedellä hän oli keskeinen henkilö sähkö- ja puhelinlaitosten sekä osuuskaupan toiminnassa ja seurasi tässä niiden perustajiin kuuluneen isänsä viitoittamaa tietä. Aminoff oli vuodesta 1961 viidentoista vuoden ajan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvoston jäsen ja Tampereen osuuskauppapiirin puheenjohtaja., s. 1910 Ruovesi, Pekkala, k. 2008 Ruovesi, Pekkala.

Puoliso: Vihitty 08.08.1936, eronneet 1954 Terttu Aulikki Gustafintytär Rautawaara Suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä., s. 02.05.1906 Vaasa, k. 29.12.1990 Helsinki.

Terttu Aulikki Rautawaara (2. toukokuuta 1906 Vaasa – 29. joulukuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen laulaja (sopraano). Rautawaara tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen laulujen tulkitsijana sekä W. A. Mozartin oopperaroolien esittäjänä.

Aulikki Rautawaaran isä oli laulaja ja kuoronjohtaja Gustaf Wäinö Rautawaara (ent. Jernberg, 1872–1950) ja äiti Wenny Johanna Emilia von Essen (1877–1962). Vanhemmilla oli oma musiikkikoulu, jossa äiti opetti pianon soittoa ja isä laulua. Aulikki Rautawaarasta piti alun perin tulla pianisti, mutta loukattuaan nuorena sormensa hän ryhtyi ottamaan laulutunteja isältään. Rautawaara opiskeli Helsingin konservatoriossa 1922–1925 ja antoi ensikonserttinsa 1927. Kauden 1932–1933 Rautawaara oli kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan. Hän sai pian apurahan, jonka turvin lähti täydentämään opintojaan Berliiniin.

Rautawaara sai kuuluisan kapellimestarin Wilhelm Furtwänglerin ansiosta kiinnityksen Hampurin oopperaan. Rautawaara esiintyi myös monilla muilla Saksan ja Itävallan kuuluisilla oopperanäyttämöillä. Hän teki myös Telefunken-levymerkin kanssa levytyssopimuksen ja äänitti noin 100 levytystä. Taidemusiikin lisäksi Rautawaara levytti joitain iskelmiä salanimellä Terttu Raija.

Aulikki Rautawaaran veli oli sellisti Pentti Rautawaara (1911–1965). Heidän serkkunsa on säveltäjä Einojuhani Rautavaara.

Rautawaara oli vuosina 1928–1931 naimisissa suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmon R. W. Palmrothin eli Pallen kanssa. Hänen toinen puolisonsa 1938–1954 oli tilanomistaja Gunnar Aminoff ja kolmas säveltäjä Erik Bergman vuosina 1956–1958.
Levytyksiä

Aulikki Rautawaara: Recordings 1938-1955. Finlandia Classics (2015)

Lähteet

Gronow, Pekka: Aulikki Rautawaara -discography. Finnish Music Quarterly, 1984, nro 4, s. 52–58.
Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 398–401. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
.
Aulikki Rautawaara Figaron häiden kreivittärenä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 203
IX Agatha Juliana Berndtintytär Krook ent. Lagi o.s. Aminoff, (Taulusta 188, isä Berndt Aminoff) s. 03.07.1793 Maaninka, Venäjänsaari (sotilasvirkatalo), k. 29.11.1873 Helsinki.
Agatha Juliana Aminoff (1793-1873)

1. puoliso: Vihitty 21.01.1813 Leppävirta Fredrik Johaninpoika Lagi e. Lagus Fredrik Lagus, vuodesta 1804 Lagi. Asessori. Omisti Leppävirran Päivärannan (Karlsvik)., s. 21.07.1781 Iisalmi, k. 27.01.1816 Leppävirta, Karlvik.

10.1794 Fredrik Lagus, vuodesta 1804 Lagi 10907. * Iisalmella 21.7.1781. Vht: Iisalmen kirkkoherra, FM ja TT Johan Lagus 7454 (yo 1749, † 1806) ja Lovisa Benedicta Kraftman. Ylioppilas Uppsalassa 29.11.1792 Fridericus Lagus Fenno (* 1781) Informatore D:no Thurdfield Westr. both. Ylioppilas Turussa 10.1794 [Lagus] Fridericus Wib _ 755:. Viipurilaisen osakunnan jäsen 6.10.1794 [1794 d. 6. Octobr.] Fridericus Lagus, natus d. ‹–› 1780. inde ab anno 1792 d. ‹–› civis Academiæ Upsaliensis. frater præcedentis. Merkitty v. 1796 Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin [1794 8. Oct:] \ Fredric Lagus \ 1780. \ Probst \ Idensalmi \ Ingeck i Kongl. Wasa Hof Rätt den ‹–› 1797; | Auditör 1805:. Tuomarintutkinto 2.6.1797. Vaasan hovioikeuden auskultantti 15.6.1797. — Vaasan hovioikeuden kanslisti 1803, ero 1805. Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin sotatuomari 1804, ero 1810. Asessori. Omisti Leppävirran Päivärannan (Karlsvik).

Lähde: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10907.
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Lagus, Jr., Iisalmen kirkkoherra 1771. Rovasti 1776. Vt. lääninrovasti 1796, vakinainen 1801. Valtiopäivämies., s. 16.10.1733 Kesälahti, k. 03.04.1806 Iisalmi ja Lovisa Benedicta Andersintytär Lagus o.s. Kraftman, s. 15.08.1752 Sysmä, k. 23.03.1791 Iisalmi.
Leppävirta, Karlvikintie, Karlvikin kartano. Sisäkuva luultavasti Karlvikin kartanon salista. Kuvassa keskellä pariovet. Vasemmalla kaksi tuolia, katosta riippuu kattokruunu. Seinälle ripustettu maisemaa esittävä taulu näkyy osittain. Oikealla oven vieressä pieni pöytä ja kaappi, kaapin edessä tuoli. Oikealla suuri ikkuna, jonka edessä korkea kukkapöytä. Kasvin oikealla puolella pöytä ja kaksi tuolia. Seinällä suurikuvioinen tapetti. Lattialla suuri plyyshimatto.

2. puoliso: Vihitty 02.04.1822 Kuopio Thomas Fredrik Gustafinpoika Krook Asessori, lääninrahastonhoitaja., s. 31.10.1779 Kitee, Kytänniemi, k. Kuopio.
Lapset:
Rudolf Theodor Lagi e. Krook , s. 27.02.1823 Kuopio. Tauluun 204
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 204
X Rudolf Theodor Fredrikinpoika Lagi e. Krook, (Taulusta 203, äiti Agatha Krook ent. Lagi) Suomalainen kirkkomuusikko ja säveltäjä., s. 27.02.1823 Kuopio, k. 30.12.1868 Helsinki.

Lagin vanhemmat olivat lääninrahastonhoitaja Fredrik Krook ja Agata Juliana Aminoff. Hän otti käyttöön äitinsä edellisen aviomiehen Fredrik Lagin sukunimen. Lagin puoliso vuodesta 1857 oli Evelina Augusta Schmidt (k. 1864). Helsingissä lyseon käytyään Lagi toimi 1840-1842 erään oopperaseurueen orkesterimuusikkona ja opiskeli samalla kieliä ja musiikkia. Hän opetti Kuopion yläalkeiskoulussa saksan kieltä ja laulua 1845-1850. Urkujen soittoa Lagi opiskeli Tukholmassa. Vuonna 1851 hänet nimitettiin Helsingin Nikolainkirkon ensimmäiseksi urkuriksi, mutta hän jatkoi samalla myös opettajan työtään. Lagi perehtyi Suomen ruotsinkielisten ja suomenkielisten virsikirjojen virsien syntyhistoriaan ja keräsi aiheesta laajan aineiston. Työ jäi kesken, mutta aineisto siirrettiin Helsingin yliopiston kokoelmiin. Virsikirjakomitean jäsenenä Lagi toimi 1866-1868.

Taiteellinen tuotanto

Lagi sai lähes valmiiksi uuden koraalikirjan, jonka viimeisteli ja täydensi Rickhard Faltin vuonna 1871. Hän julkaisi lisäksi muun muassa Valittujen Suomalaisten kansanlaulujen vihkot II, IV vuonna 1855. Lagi johti useita sinfoniakonsertteja, piti itsekin pari kirkkokonserttia ja avusti muissa konserteissa.

Sävellyksiä

Lagin säveltämiä ovat seuraavat virret:

68: Ristinpuussa Golgatalla (Stabat Mater),
193: Autuuden ja armon sana,
242: Jo vaietkoon vaikerrus, itku,
311. Jo joudu, mun sieluni, heräämähän (A-sävelmä),
426. Menkää maitten ääriin asti,
438. Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie,
490. Mä silmät luon ylös taivaaseen,
522. Anna, Herra, kansallemme,
588. Rauhan Herra, maailmaasi.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Lagi

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Lagin muistokirjoitus (ruotsiksi) (Hufvudstadsbladet, 5. tammikuuta 1869, numero 3, sivu 2)

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/376147.

Puoliso: Eveliina Augusta Gustafintytär Krook o.s. Schmidt s. 01.06.1828 Kuopio, k. 19.07.1864 Helsinki.

Lapset:
Julia Evelina Charlotta (Lilly) Snellman o.s. Lagi , s. 09.09.1858 Helsinki. Tauluun 205
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 205
XI Julia Evelina Charlotta (Lilly) Rudolfintytär Snellman o.s. Lagi, (Taulusta 204, isä Rudolf Lagi) s. 09.09.1858 Helsinki, k. 04.03.1883 Helsinki.

Puoliso: Vihitty 12.11.1881 Helsinki Johan Ludvig Johaninpoika Snellman Yo Hfors normalskola. FK (hk) ja FM 1873, MOK 1879. VT 1881. Senaatin kulkulaitostoimitusk. esittelijäsiht. 1897-. Valtiopäivämies., s. 14.03.1850 Helsinki, k. 15.11.1909 Espoo.
Vanhemmat: Johan Wilhelm Kristianinpoika Snellman, Suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä., s. 12.05.1806 Ruotsi, Tukholma, k. 04.07.1881 Kirkkonummi ja Johanna (Jeanette) Lovisa Andersintytär Snellman o.s. Wennberg, Johanna kuoli 29-vuotiaana lapsivuoteeseen., s. 13.01.1828 Sortavala, k. 04.06.1857 Helsinki.
Loma-asunnoksi rakennettu. Rakennus sijaitsee alueella, joka vuonna 1798 jaettiin Holmgårdin kartanosta ja joka kuului sen jälkeen Jollaksen kartanolle. Vuonna 1890 Jollaksen kartanosta lohkaistiin palsta Metsäpirtti 1:22, jonka osti senaatin esittelijäsihteeri Johan Ludvig Snellman (1850-1909). J. L. Snellman oli senaattori Johan Vilhelm Snellmanin seitsemästä lapsesta kolmanneksi vanhin. Seuraavina vuosina J. L. Snellman osti Metsäpirtin ympäriltä lisää maata, palstat Laakson 1:31 ja Takamaan 1:33. Vuonna 1901 J. L. Snellman ja rouvansa Nanny Maria myivät kaikki kolme palstaa rakennuksineen lääketieteen ja kirurgian tohtori Juho Jaakko Karvoselle. Karvosen hallussa huvila ei ollut kauan. Jo vuonna 1904 hän myi kiinteistöt filosofian maisteri, johtaja Ernst Bieselle. Biesetkään eivät viipyneet Metsäpirtissä kuin muutaman vuoden, sillä vuonna 1909 huvila siirtyi kunnanlääkäri Ernst Schildtille. Schildtin perheen hallussa huvila säilyi 79 vuotta aina 1980-luvulle asti. Vuosituhannen vaihteessa Metsäpirtin, Takamaan ja Laakson tilat yhdistettiin yhdeksi tilaksi, joka nimettiin Käpälämäeksi. Huvilan vanhin osa lienee rakennettu pian Metsäpirtin palstan lohkomisen jälkeen 1890-luvun alussa. Vanhimman osan ensimmäinen kerros käsitti keittiön, yhden huoneen ja terassin. Yläkerrassa oli kaksi huonetta. Rakennusta laajennettiin pohjoiseen 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lisäsiipi käsitti ala- ja yläkerrassa yhden huoneen. Vuonna 2008 Käpälämäki oli yksityisomistuksessa ja ympärivuotisessa asuinkäytössä.

| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 206
VII Anna Elisabet Berndtintytär von Toll o.s. Aminoff, (Taulusta 160, isä Berndt Aminoff) s. 25.06.1731 Tammisaari, Bromarv, Riilahden kartano, k. 21.01.1762 Tenhola.

Puoliso: Vihitty 25.09.1750 Tenhola Carl Fredrik Fredrikinpoika von Toll Adliga ätten nr 150 TOLL. Majoren vid Nylands infanteriregemente Carl Fredrik Toll naturaliserades 1772 och introducerades 1776 under nr 278. Ätten immatrikulerades i Finland 1818. Den härstammar från Ösel i slutet av 1500-talet., s. 27.09.1718 Venäjä, Siperia, Turinsk, k. 26.10.1784 Tenhola.


Åminnen kartano

Historia

Åminnen kartano syntyi 1570-luvulla kolmesta Åminnen kylän rälssikartanosta ja oli tuolloin Gustav Finckenin perillisten omistuksessa. Tämän jälkeen kartano oli muutaman vuosisadan ajan eri sotilassukujen omistuksessa. Suuren Pohjan sodan aikana (1700-21) majuri Gustav Wallace, Åminnen kartanon silloinen omistaja, joutui ystävänsä Fredrik Tollin kanssa vangiksi Poltavan taistelussa. Heidät kuljetettiin vankileirille Turinskiin, muutama sata kilometriä Uralista itään. Siellä Fredrik Toll sai innostuksen tupakanviljelyyn, jonka hän sai menestymään niin hyvin, että pystyi ostamaan Åminnen kartanon Gustav Wallacelta. Rauhanjulistuksen jälkeen vangit palasivat Suomeen. Fredrik Toll asettui Åminnegårdin herraksi ja Gustav Wallace hänen vieraakseen. Kun Toll kuoli, Gustav Wallace avioitui ystävänsä lesken kanssa ja hänestä tuli jälleen Åminnen kartanon isäntä. Gustav Wallacen kuoleman jälkeen Fredrik Tollin poika, Carl Fredrik Toll peri Åminnen kartanon. Nuori herra Toll, joka oli syntynyt Turinskissa, peri isänsä liikemiesvaiston. Hän hoiti A?minne Ga?rdkartanon isännyyttä ja siihen liittyviä yrityksiä (saha, mylly, tiilitehdas) menestyksekkäästi yli 50 vuotta oman sotilasuransa ohella. Nykyisenä klubiravintolana toimivan kartanorakennuksen keskiosan alakerta lienee 1700-luvun puolivälistä. Toisen kerroksen rakennutti vuosisadan jälkipuolella kartanon silloinen omistaja Carl Fredrik Toll. Rakennus sai tuolloin kustavilaiset piirteensä. Uusklassiset sivusiivet ovat 1800-luvulta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Carl Fredrik Toll, natural. Toll, (son av Fredrik Christoffer Toll, se adliga ätten Toll), född 1718-09-27 i Turinsk i Sibirien under föräldrarnas fångenskap därst. Volontär vid artilleriet 1734. Underofficer därst. Tjänstg. 1747–1752 vid fortifikationen i Finland. Löjtnant vid Kymmenegårds bataljon 1750. Kapten vid Nylands infanteriregemente 1754-08-29. RSO 1761-11-23. Majors avsked 1770-10-08. Natural. svensk adelsman 1772-09-13 jämte sina kusiner Erik Ludvig, Carl Gustaf och Johan Christoffer Toll (introd. 1776 under nr 2078). Död 1784-10-26 Olsböle m:t protesterade. Han bevistade finska kriget 1741 och 1742 samt det pommerska på 1750- och 1760-talen. Innehade såsom fideikommiss Kourla i Vichtis' socken i Finland, vilken egendom varit uti hans andra frus släkt.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Toll_nr_314.
Vanhemmat: Fredrik Christoffer Ebbenpoika von Toll, s. 1677, k. 28.02.1730 Pohja ja Anna Catharina Gustafintytär von Toll o.s. von Burghausen, k. 25.01.1754 Pohja, Raaseporin linna.
Kourlan kartano 2009. Vihdissä on ollut asukkaita jo kivikaudella. Kiviaseita on löydetty Olkkalan Kylmänojan torpan pellosta, samoin Partaan torpasta ja Seppä­län pellosta ja myös Kourlan Korkeakosken (Mokskosken) pellosta. Kivikausi oli 7000 - 2000 e.Kr. Keurinmaa-niityn Vihtijoen rannalla omistavat vanhimmat kylät: Pappila, Vanhala, Niuhala, Vääkilä, Oravala ja Kourla. Näyttää siltä, että Olkkala ei kylänä ole yhtä vanha kuin nämä, Maikkala lienee vielä nuorempi. Vihdin kyläjaon arvellaan kuitenkin jo 1300-luvulla olleen saman kuin 1500-luvulla, mistä lähtien vanhimmat tiedot ovat. (Kaarle Soikkeli: Vihti I. 1929. s. 155). Vanhan käytännön mukaan Vihti oli jaettu erilaisiin kulmakuntiin (Anders J. Hipping: Vih­din pitäjä. 1965. s. 19). Tämän mukaan Herra­kun­ta (eli Arrakunta, vanho­jen asiakirjojen käyttämä nimi) käsitti eniten viljellyn ja aatelisten asuman osan pitäjää, nimittäin Kourlan, Olkkalan, Kirvelän, Lahnuksen ja Suontaan säteritilat. Olkkalan koulupiiriin luetaan nykyisin Kourlan, Olkkalan ja Maikkalan kylät sekä Etu-Moksi. Vuonna 1908 on tehty tilusvaihto Niuhalan ja Pappilan kylien kanssa. Melkein koko 1800-luvun kuuluivat Olkkalan, Maikkalan ja Kourlan maat suurin piirtein kokonaan af Hällström -suvulle, kirkonkirjojen mukaan kylät voivat olla hiukan sekavasti tämän takia. Isojako saatiin loppuun Olkkalassa v. 1915, Kourlassa v. 1911 ja Maikkalassa 1905 (Soikkeli, 1929, s. 37), mutta isojaon asiakirjat puuttu­vat. Maikkalan kylän muodostavat Heikkilän, Siirin ja Tarran perintötalot ja niistä erotut pienemmät viljelmät. Olkkalaa Hipping nimittää (Hipping, 1965, s. 24) ratsuvelvolliseksi säteriksi, mikä tarkoittaa, että tila on palautettu isossa reduktiossa 1600-luvun lopussa aateliselle isännälleen, jonka oli varustettava ratsumies sotaan. Olkkalan kylään kuuluvat vain Olkkalan yksinäistalosta erotetut tilat. Kourlan kylään ovat kuuluneet Mokskosken, Suonen ja Moksjärven perintötalot sekä Strandvikin rälssitalo niistä erotettuine tiloineen. Suurin Strandvikis­ta erotettu tila on nimeltään Kourla. KOURLAN RÄLSSISÄTERIN VAIHEET: Kustaa Vaasan aikana, 1500-luvun puolivälissä, sen omisti Klaus Henri­kinpoika, jolla oli kolme poikaa: Kaarle, Martti ja Lindved. Kaksi viimemainittua olivat ratsumestareita. Lindved aateloitiin v. 1602, hän kutsui itseään Hästesko af Måla. Kaarle Klaunpoika omisti Kourlan ja Suontaan Hovin. Jaakko Kaarlenpoika otti setänsä nimen ja vaakunan, kun hänet aateloitiin v. 1640, ja nimekseen hän otti Hästesko-Fortuna. Perimätiedon mukaan oli kuningas Kustaa II Adolfin hevonen taiste­lussa haavoittunut kavioon, ja Jaakko Kaarlenpoika Skoo oli antanut kuninkaalle oman hevosensa ja sanonut: "Onni osuu mieheen luodin sattuessa hevosenkenkään!" Jo Kustaa II Adolf oli lahjoittanut Jaakko Kaarlenpoika Skoolle alueita Vihdistä, ja Kristiina-kuningatar lahjoitti lisää maa-alueita v. 1649, m.m. Kourlan. Jaakko Hästeskoo-Fortuna puolestaan lahjoitti Vihdin kirkolle alttarin, hopeakalkin ja messuliinan. Koko elinaikansa Jaakko Kaarlen­poika kuitenkin käytti vanhaa sukunimeään Skoo samoin kuin hänen poikansa Lorenzkin. Jaakko Kaarlenpoika kuoli v. 1652. Jaakko Kaar­len­pojan jälkeen Kourla siirtyi korpraali Kaarle Jaakon­poika Hästes­koolle. Tämän vaimon Margareta Kjörningin äiti oli Anna, Martti Klaunpoika Hästeskoon tytär. Margareta omisti leskenä ollessaan Kour­lan. Seuraava­na isäntänä mainitaan Kaarlen ja Margaretan poika, luut­nantti Lorenz Hästeskoo, mutta hän oli muuttanut Kaarle XII:n sotien aikana Ruotsiin. Kappalainen Juho Oxenius sekä vuokraaja Filip Fors­man hoitivat taloa. Lorenzin poika Johan Adolf Hästeskoo otti Kourlan ison vihan päätyttyä, mutta se oli hyvin rappiolla. Johan Adolf myi sen kornetti B.J. Brunowille, mutta tämän oli luovuttava talosta, sillä kapteeni Johan Wenzel Rotkirch oli naimisissa Lorenz Hästeskoon tyttären eli Johan Adolfin sisaren, Barbro Kristinan kanssa. (Soikkeli, 1929, s. 401 - 406). Eeva Tuurna kertoi Barbro Christina Hästeskoo-Fortunan tarinan, tietojen hän kertoi olevan peräisin Porvoon pitäjän historiasta. Barbro Christina syntyi Kourlassa v. 1698 ja jäi äidistään orvoksi vuoden ja isästään seitsemän vuoden vanhana. Hänet naitettiin 11-vuotiaana upsee­rille, joka kaatui suuressa Pohjan sodassa ja 13-vuotiaana hän oli jo leski. Hän joutui Siperiaan, missä oppi kansanparantajalta silmäsairauksi­en parantamista. Vuonna 1721 hän meni uudelleen naimisiin Johan Wenzel Rotkirchin kanssa ja muutti välillä Porvooseen, mutta tuli takaisin Vihtiin pojanpojan, Anders Gustav Rotkichin luo Härkälään. Barbro Christina tunnettiin laajalti hyvänä silmäsairauksien parantajana. Vuonna 1755 Johan Wenzel Rotkirch myi Kourlan vävylleen, kornetti Lars Lindecrantzille. Tämän leski Sofia Kristina Rotkirch myi edelleen Kourlan veljelleen Adolf Magnus Rotkirchille v. 1731 ja meni naimisiin Olkkalan eversti Karl Ekestubben kanssa. Vuonna 1768 Kourlan lunasti Adolf Magnus Rotkirchin lanko, majuri Carl Fredrik Toll, jonka toinen vaimo oli Anna Margereta Rotkirch, Adolf Magnuksen sisar. Anna Margareta kuoli vuonna 1770. Tästä avioliitosta jäi viisi lasta. Tollilla oli yhteensä 19 lasta kolmesta avioliitosta. Kapteeni Gustaf Johan Toll, syntynyt v. 1752, Karl Fredrikin poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, tuli Kourlan isännäksi v. 1789 osittain perinnön, osittain oston kautta. Majuri Karl Henrik Toll, synty­nyt v. 1779, joutui ilmeisesti konkurssiin, koska Kourla myytiin kon­kurssihuutokaupassa v. 1836 professori Gustav Gabriel Hällströmille. Tähän loppui Toll-suvun tarina Kourlassa. (Hipping, 1965, s. 19 - 23). Heidän muistokseen jäi Kourlaan hautakappeli, jonka Carl Fredrik Tollin kolmas vaimo Catherine Charlotte Svedenmark pystytti ja toivoi itsekin saavansa sieltä leposijansa. Hän oli tunnettu kirjallisuuden harrastukses­taan ja oli varmaan erityisen kiintynyt Kourlan kartanoon. Tollien hautakappelista on monia tarinoita. Erään mukaan pantiin kultainen miekka jonkun Tollin arkkuun turvaksi viimeiselle matkalle, mutta myöhemmin rosvot murtautuivat hautaan ja varastivat kallisarvoi­sen miekan. On kuitenkin hyvin vähän luultavaa, että yksikään Toll olisi omistanut kokonaan kultaista miekkaa, kahvassa on ehkä kimallellut jokin koriste, joka on pannut kansan mielikuvituksen liikkeelle. Mylläri Nordström oli ollut mukana, kun hauta v. 1906 tutkittiin siellä tehdyn ilkivallan jäljiltä. Nordström oli tiennyt kertoa, että eräs Toll-suvun fröökinä oli ottanut kappelin avaimen mukanaan matkustaes­saan Skooneen, ja sinne se oli hävinnyt. Kerran sitten eräs toinen Toll-sukuinen tahtoi päästä hautakammioon, joten oli särjettävä ovi. Hauta jäi pitkäksi aikaa lukitsematta ja kartanon torpparit alkoivat pitää siellä työkalujaan. Kun kappelia tarkemmin tutkittiin, havaittiin, että arkkuja oli revitty auki, Carl Fredrik Tollin sormesta oli varastettu kultainen sormus eikä miekkaakaan enää löydetty. Mylläri Nordström oli kertonut, että ruumiit olivat palsamoituina hyvin säilyneet, vain yksi oli pahoin "pöllävynny", ehkä aseenkantajan ruumista ei ollut palsamoitu. Nälkävuosiin 1880-luvulla liittyy tarina siitä, kuinka nälkäiset kerjä­läislaumat vaelluksellaan luulivat hautakappelia kartanon vilja-aitaksi, syöksyivät sisään ja aikoivat ryöstää viljan aitasta, mutta löysivätkin vainajia. Itkien ja kauhusta huutaen he saivat yhtä nälkäisinä jatkaa surullista vaellustaan. (Onni Halla: Vihdin kirja, 1969, s. 63 - 66). Vähän iloisempaakin tarinaa kerrotaan, ei ole tietoa, onko kyseessä Carl Fredrik, Gustaf vai Carl Henrik Toll. Nykyisin ehkä sanottaisiin, ettei tämän Tollin älykkyysosamäärällä olisi aivan Mensaan päästy (= huip­puälykkäitten klubiin). Tuo Toll oli näet kuullut, kuinka näppä­rästi Frei-niminen mies oli kosinut (Toll = hullu ja Frei = vapaa): "Wollen Sie Frei werden oder frei bleiben?", suomeksi: "Tahdotteko tulla Vapaaksi vai pysyä vapaana?" Toll siis lainasi kysymystä: "Wollen Sie Toll werden oder toll bleiben?" eli "Tahdotteko tulla Hulluksi vai pysyä hulluna?" Ilmeisesti kosittava tahtoi tulla Tolliksi, koska sen nimisiä vaimoja ja jälkeläisiä oli riittämiin! (Kasku kuultu Eeva Tuurnal­ta, joka puolestaan on sen v. 1937 kuullut itseltään J.K.Paasikiveltä, historialliset tiedot: Hipping, 1965, s. 19 - 23). Kourlan päärakennus rakennettiin Carl Henrik Tollin aikana v. 1825. Konkurssihuutokaupasta tilan osti v. 1836 Olkkalan omistaja Gustaf Gabriel Hällström, joka oli Suomen huomattavimpia luonnontutkijoita. Hän oli erikoistunut kvantitatiiviseen fysiikkaan, oli ensin professorina Turussa, sitten Helsingin yliopistossa, oli Suomen Talousseuran innok­kaimpia jäseniä, oli perustamassa Helsingin tiedeseuraa ja oli useaan otteeseen Helsingin yliopiston rehtorina. Hänen ansioittensa tähden hänen lapsensa korotettiin v. 1830 aatelissäätyyn. Vuonna 1860 Gustaf Edvard af Hällström osti veljiensä osuuden, mutta möi koko Kourlan v. 1863 veljelleen, maisteri Gustaf Alfredille. Tämä kuoli v. 1899 ja Kourla siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen Gustaf Emil af Hällströmille. Maanviljelysneuvos Emil af Hällströmin pojan, Eljaksen, oli tarkoitus ottaa kartanot haltuunsa, mutta punakaartilaiset ampuivat hänet Kourlan portaille 31.1.1918 ammuttuaan juuri sitä ennen kartanoitten konttoristin Edvin Holmströmin. Minulle on kerrottu, että Eljasta oli varoitettu, pyydetty lähtemään karkuun, mutta hän oli sanonut, ettei hänen tarvitse pelätä, kun ei ole tehnyt ketään kohtaan väärin. Punakaartilaisosasto ei ollut vihtiläisosasto, vaan jostain naapurikunnasta. Seuraavana päivänä surmattiin hyvin epäinhimillisellä tavalla karjanhoitaja Viljo Vanhala Ahmoon työväentalolla. Henkensä menetti myös Nurkin poika Arvo, joka ammuttiin Vihdin kirkolla, maantiellä 17.2.1918. Tällaisten tapausten jälkeen tahtoivat af Hällströmit myydä tilansa irtaimistoineen ja laitoksineen. Tilojen kokonaispinta-ala oli 4500 ha. Johtaja Arvid Andersson, varatuomarit Gustaf Walden ja John Grenman perustivat Oy Olkkala Ab:n ja kauppa tehtiin Helsingissä 9.8.1918. Myyjinä olivat Emil ja Anni af Hällström, ostajien puolesta kauppakirjan allekirjoitti Arvid A. Andersson. Hinta oli 8 000 000 mk.

Lapset:
Lovisa Fredrika Malmborg o.s. von Toll , s. 14.06.1751 Pohja, Åminne. Tauluun 207
Carl Fredrik Toll , s. 19.02.1758 Pohja, Åminne. Tauluun 209
Hedvig Christina von Toll s. 08.06.1760 Tenhola, Olsböle.
Olsbölen kartanon vanha päärakennus on tyypillinen suomalainen rokokooajan kartanorakennus. Kartano sijaitsee keskiaikaisperäisen Suuren Rantatien varrella ja sen kestikievari on yksi harvoista säilyneistä rantamaantien majataloista. Olsbölen kartano sijaitsee Suuren Rantatien varrella sekä entisen merenlahden kaakkoislaidassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Asuinpiha on rakennettu peltojen keskeltä kohoavalle kallioharjanteelle. Kartanon pihapiirissä on kaksi asuinrakennusta, päärakennus 1820-luvulta ja sivurakennus 1780-luvulta. Pihapiirissä on talousrakennuksia; mäen juurella on kivinavetta vuosilta 1888 ja 1937. Vanha päärakennus on mansardikattoinen, vuorattu punamullattulla pystylaudoituksella ja sen ikkunat ovat neliruutuiset. Olsbölen kartanon 1780-luvun päärakennuksen kaltaisia pieniä kustavilaiskartanoita ovat mm. Porvoon Jakkarilan vanha päärakennus, Tenholan Västankärr sekä parhaiten interiöörinsä säilyttänyt Joroisten Frugård. Nykyisestä maantiestä syrjään jääneen Suuren Rantatien varrella on Olsbölen 1830-luvulla rakennettu kestikievarirakennus. Historia: Olsböle on vanha läänityskartano, josta tuli rälssimaata 1579, valtakunnanamiraali Severinssonin läänitys. Läänitys peruutettiin 1683 ja tila muodostettiin säteriratsutilaksi. Kartanon historia näkyy myös Tenholan kirkossa (ks. erillinen kohde), missä barokkityylinen saarnatuoli on kartanon omistajan lahjoittama, lisäksi kirkossa on neljä maalattua tai veistettyä sukuvaakunaa. Olsbölen kartanon päärakennus valmistui 1780-luvulla. Nuoremman päärakennuksen 1820-luvulla rakennutti tilanomistaja J.E. von Rancken kaksikerroksiseksi. Yksikerroksisen nykyasun suunnitteli 1870-luvulla arkkitehti J. Basilier. Turun ja Viipurin välisen Suuren Rantatien kestikievarina toiminut Olsböle mainitaan levähdyspaikkana niinkin myöhään kuin 1895 Anders Ramsayn matkailijan käsikirjassa ”Vägvisare i Finland”.
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto |

Taulu 207
VIII Lovisa Fredrika Carlintytär Malmborg o.s. von Toll, (Taulusta 206, äiti Anna von Toll) s. 14.06.1751 Pohja, Åminne, k. 21.04.1806 Vihti.

Puoliso: Vihitty 1773 Tenhola, Olsböle Per Adolf Jonaksenpoika Malmborg Överstelöjtnant vid arméns flotta 1790-07-10., s. 21.06.1737 Ruotsi, Tukholma, k. 04.03.1797 Vihti, Härkälän kartano.

Per Adolf Malmborg, döpt 1737-06-21 i Maria församling, Stockholm. Kofferdist 1751–1755. Volontär vid amiralitetet i Karlskrona 1756-11-02. Arklimästare därst. 1758-04-15. Konstapel vid galäreskadern 1762-03-27. Regementsadjutant vid arméns flotta s. å. 31/3. Fänrik s. å. 14/12. Löjtnant 1771-10-30. Kapten 1774-05-02. Majors n. h. o. v. 1777-02-19. Sekundmajor vid arméns flottas Sveaborgseskader 1781-08-10. Brigadmajor därst. 1782-09-19. Överstelöjtnant vid arméns flotta 1790-07-10 RSO s. d. Avsked 1794-05-19. Död 1797-03-04 på sin gård Härkälä i Vichtis socken i Finland, vilken gård jämte Salmis i nämnda socken han inköpt 1794. Han bevistade hela pommerska kriget 1756–1762 samt 1788–1790 års krig mot Ryssland och deltog därunder bl. a. i de båda Svensksundsslagen och blev i det sista av dessa 1790, där han förde befälet över en division av skärgårdsflottan, blesserad samt erhöll därefter stora Svensksundsmedaljen.

Lähde: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Malmborg_nr_2318.
Nykyinen Otalammen alue muodostuu vanhoista Vihdin kunnan itäosassa sijainneista Tuohilammen, Härkälän, Salmin, Ruskelan, Ollilan sekä Siippoon kylistä. Näiden Salpausselän reunamuodostuman eteläpuolella sijainneiden kylien tunnettu syntyhistoria ulottuu aina keskiajalle saakka. Nykyisen maiseman juuret ovat peräti 7000 vuoden päässä, jolloin nykyiset pellot olivat vielä veden peitossa. Keskiajalla asutus syntyi moreeniselänteille ja veden alta paljastuneet viljavat savimaat raivattiin viljelykäyttöön. Moreenimaalle oli hyvä perustaa talo ja vanha järvenpohja sopi erinomaisesti viljelykseen. Otalammen asuttaminen: Otalammen varhaisin tunnettu asutus on 1500-luvulta, ja se sijoittuu Tuohilammen etelärannalle, Härkälänjokilaaksoon sekä Salmijärven rannoille. Vuonna 1550 Härkälän kylässä oli kuusi taloa, Ollilassa kaksi ja Ruskelassa viisi. Tuohilamella tiedetään vuonna 1600 olleen kolme taloa. Otalammen keskiosassa sijaitsevat vanhat, viljavat viljelylaaksot, jotka ovat maata peittäneen Itämeren 7000 vuotta sitten vallinneen Ancylusjärvi-vaiheen pohjaan kerrostunutta savea. Vuonna 1649 muodostettiin Härkälän kartano kahdesta lahjoitustilasta. Kartano nautti verovapautta säteritilana vuoteen 1682 saakka, jonka jälkeen siitä tuli säteriratsutila. 1800-luvulla tilalla oli toistakymmentä torppaa, saha ja meijeri. Kartanon nykyinen päärakennus on rakennettu 1870-luvulla. Salmin eli Fredriksgårdin kartano toimi säteriratsutilana vuodesta 1682. Kartanolla oli 1840-luvulla 11 torppaa, kotitarvemylly ja vesisaha. Kartanon viimeisin 1870-luvulla rakennettu päärakennus on purettu. Tuohilammen kartanoksi kutsuttu tila ei ole varsinainen verovapautta nauttinut kartano, vaan entinen ratsutila. Tilalla oli 1800-luvulla 5-11 torppaa. 1700-1800-luvuilla perustetut torpat sijoittuivat teiden varsille ja peltoalueiden reunoille, perustamisolosuhteiltaan suotuisille moreeniselänteille. 1800-luvulta 1900-luvulle Härkälä oli eräs Vihdin suurimmista torpparikylistä. Rautatie työllistää: Hanko-Hyvinkää rautatien rakennustyöt aloitettiin vuonna 1871. Rautatien rakennutti pietarilaisten liikemiesten muodostama yhtiö. Radan rakentajat olivat sekä venäläisiä, että suomalaisia. Rakennustyömaa oli valtava; työmiehille oli jopa oma sairaala ja hautausmaa Lankilassa. ”Hankopaana” vihittiin käyttöön 8.10.1873. Otalammen asema rakennettiin vuosina 1898-99. Radan myötä asutus asemataajamassa alkoi asteittain tiivistyä. Rautatiellä oli suuri merkitys myös alueen maa- ja metsätaloudelle. Vuonna 1915 Otalammen asemalta lähti maitoa yli 2,5 miljoonaa kiloa ja halkoja yli 20 000 tonnia. Moni otalampelainen sai elantonsa rautatien tai aseman työllistäminä. Rautatien myötä palveluammattien harjoittajat hakeutuivat aseman läheisyyteen. Kylällä toimi mm. kirvesmiehiä, kauppiaita, suutari, seppä, teurastaja, kestikievari, liikennöitsijä ja puhelinkeskus. Kansalaissota ja konkurssit: Kansalaissodassa Otalampikaan ei välttynyt kahakoilta. Punakaartin Vihdin pataljoonan päällikkö Arvid Jalava oli Otalammelta, samoin kuin kirjailija Hilda Tihilä, joka perusti aseistetun punakaartin naistenosaston. Valkoiset perustivat alueelle suojeluskunnan oman osaston. Molemmat osapuolet tekivät sodan aikana väkivallantekoja myös Otalammella. Härkälän kartanon konkurssien seurauksena, vuosina 1925 ja 1932, kartanon maat siirtyivät Suomen valtiolle ja ne lohkottiin ja myytiin. Asuinpalstat myytiin pääosin vanhoilta asuinpaikoilta kuten torppien tonteilta, jolloin perinteinen kylämaisema kuitenkin säilyi. Sivistystoimintaa ja kesäasukkaita. Kortjärven kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1892. Vuonna 1922 Härkälään perustettiin alakansakoulu ja pari vuotta myöhemmin koulun nimi muutettiin Härkälän kouluksi. Siippoon kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1914 ja alakansakoulu vuonna 1923. Ruskelan kansakoulu ja alakansakoulu aloittivat toimintansa vuonna 1926. 1900-luvun alku oli vilkkaan yhdistystoiminnan aikaa: Vuodesta 1904 Otalammella toimi oma raittiusyhdistys, vuonna 1906 perustettiin Otalammin nuorisoseura ja Otalammen työväenyhdistys. Otalammen rannoille alkoi tulla lähinnä helsinkiläisten kesäasutusta 1930-luvulla, kun Härkälän kartanon konkurssin seurauksena useita rantatontteja tuli kaupan. Helsingistä Otalammelle kuljettiin joko junalla Hyvinkään kautta tai tietä pitkin Nurmijärven kautta, sillä Vanhaa Porintietä ei vielä ollut. Tämä ”Tannerin tienä” tunnettu yhteys rakennettiin vasta 1950-luvulla. Muilta osin nykyinen tiestö noudattelee hyvin pitkälle vanhoja tielinjauksia. Sotavuodet: Myös sotiemme aikaan rautatiellä oli suuri merkitys. Pakkomääräyksin yhteiseen käyttöön määrättyä maatalous- ja puutavaraa ajettiin Otalammen asemalle, josta sitä toimitettiin eteenpäin rintamalle. Sodan aikana, vuonna 1942 Kalevalaiset Naiset ry perusti Otalammelle Leponiemen kiinteistöön äitikodin, jonka tarkoituksena oli tarjota kolmen viikon maksuttomia lomia suurperheiden äideille. Sodan jälkeen siirtoväkeä asutettiin lähinnä vanhojen kylien takamaille, kuten esimerkiksi Laurin suunnalle. Otalammen alue laajeni ja sen kulttuurielämä vilkastui. Talkoovoimin rakennettiin Ruskopirtti, jossa pidettiin iltamia ja esitettiin näytelmiä. 1960-70-luvuilla Ruskopirtille tuli lähiseuduilta bussilasteittain nuoria tansseihin.

Lapset:
Johan Fredrik von Malmborg e. Malmborg , s. 05.02.1779 Suomenlinna. Tauluun 208
| Alku | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto</